30.4.2015

BIOPOLITIIKKA KULTTUURISSA

Eräs syy miksi sellainen asia kuin suomalainen kulttuuri ei tällä hetkellä hengitä suoran luovan primaarienergian tasolla, on se, että Suomeen ei ole kehittynyt suoraa korjaavan palautteen antamisen kulttuuria -- tai juuri on kehittynyt päinvastainen: kyky luoda palauteympäristö, josta ei mitään ole pääteltävissä. Harva täällä vahingossa, silkkaa kouliintumattomuuttaan, reaktionomaisesti tai muutenkaan antaa taideteoksesta tekijälle minkäänlaista järkevästi tulkittavaa palautetta. Tahallisen harhaanjohtavaa palautetta kyllä annetaan joskus, mutta siitäkään mitään ei saa olla pääteltävissä. Tämän pidättyvän asenteen pettämättömyys on ilmeisesti perheessä opittu ylpeilynaihe.

Jotta asiat olisivat tätäkin nurinkurisempia, on institutionalisoitu taidekritiikki, sikäli kun sitä vielä esiintyy, selvästi on osa korruptiota, jonka tarkoituksena on varata tietyt elinikäiset virka-asemat tietyille henkilöille, jotka ikään kuin edustavat taiteilijaa Suomessa "suomalaisella tavalla". He ovat ikään kuin Vatikaanin äpäräpappeja, jotka ikään kuin edustavat täällä Hyberporeassa jumalaa ja pervopaavin rajatonta valtaa yli kaikkien väinämöissielujen. Mutta suoran luovan energian he pettävät. Eivätkä vain tyydy pettämään, vaan asettuvat pian hallinnoiviksi botoniporsaiksi, jotka todellisen taiteilijan, jos sellainen sattuisi tänne joskus syntymään, pitäisi vaivoin ohittaa.

Sitä ennen, jotta valontuoja voisi edes tämän väistöliikkeen tehdä, hänen pitäisi kasvaa. Tulla todeksi ja kykeneväksi tekemään. Kellarissa, pimeydessä, varjossa, kuin ylivuotinen peruna, on vaikea itämällä itää. Luolasta, jossa tulet loimuavat, mitään siitä ylösrakentavuudesta ei löydy täältä.  

Miksi näin? Luulisi, että kanavoimalla vähäisetkin voimavarat aina suoraan sinne, missä jotakin uutta tapahtuu, pitäisi pyörät pyörimässä laajemminkin: olisi ainakin liike. Uusiutuva vesivoima? 

Varmaankin syy journalismin ja ilmaisutaidon yleensäkin tukokseen on Suomen historiassa. Jos kansakunnan historiassa on liikaa kipeitä tosiasioita, jotka aiotaan jatkossakin keinoja kaihtamatta pitää salaisuutena, silloin suoran positiivisen energian henkilöitä ei voida sallia varsinaisessa kansallisessa kulttuurissa. Voidaan sallia olennot, jotka ikään kuin allekirjoittavat saman sopimuksen siitä, mistä on vaiettava.

Ikuisen vaikenijan vaativaa virkatointa kelpaa hoitamaan vain henkilö, joka kykenee näkemään tällaisessa tabussa jotakin järkeä. Siihen tarvitaan vähintään Natokiima. Tai hämmästyttävän heikko älykkyysosamäärä, ja tietynlainen traumaattinen sukutausta. Ja kun vaikenemaan aletaan, siihen lyödään lukoksi päälle mahdollisimman räikeällä tavalla ulkoapäin annettu Venäjän kokoisen naapurimaan vihaamisvelvollisuus -- velvollisuus, joka koskee poikkeuksetta jokaista, eikä siviilipalvelusta tunne (ja voi olla, että tämän velvollisuuden hoitaminen ei olisi niin työlästä, ellei sen asettaneet henkilöt itse päätöikseen niin äänekkäästi syyttäisi Venäjää sananvapauksien puutteesta: tämä on yksinkertaisesti sietämätön yhtälö, jonka suvaitseminen ei ole viisasta, ellei todella toivo sotaa). Näin järjettömien yksimielisesti sovittujen sääntöjen kehikossa jää hyvin vähän tilaa totuuttaetsivälle tai luovalle mielelle. Käytännössä koko journalismin ja ilmaisun kenttä on tällä lukolla suupallotettu ja luostarin kattoon sidottu.
 
Etsiessään energiavirtojen patoamatonta kanavointia, ovat suoran luovan energian häilyväisolennot tavallaan muita moraalisempia. He ilmentävät suoraan tosiasioita energiatasoillaan: heidän reaktionopeutensa on valehtelematonta, vaikka he tahdonalaisesti näyttelisivät roolia, ilveilisivät, tekisivät ja sanoisivat mitä hyvänsä. Yleensä he paljastavat kaiken välittömillä reaktioilla ja suoralla energialla, mutta pettävät kohta kaiken teoilla ja sanoilla. Tällaistakaan suoraa energiatason esiintihkumista ei voida sallia ollenkaan, jos aikomus on olla puhumatta totta sekä riveillä että rivien välissä.

Kun sekä rivit että rivien välit on tarkoitus puhdistaa kaikesta siitä todellisuuspitoisuudesta mitä taiteilijat ja runoilijat ovat vuosituhansien ajan yrittäneet parhailla taidoillaan ilmaista, päästään mahdollisimman ummehtuneisiin kaukaisuuksiin luovan ja produktiivisen olemisen kirkkaudesta. Ollaan syvällä pahassa hajussa.

Joskus tuntuu, että juuri tätä vastakohdan absoluuttia Suomessa tavoitellaan. Mikään vähempi ei kelpaa. Tässä kohtaa tulee äkkiä pienimmästäkin kateellisesta ihmisestä nietzscheläinen: vaaditaan isommin isoa, pahemmin pahaa.

Silloin joudutaan nimenomaan jonkinlaiseen rasismiin, jossa syrjitään hienojakoisen energian nopeita tulen ja ilman tyyppejä, joiden toiminta väistämättä jo spontaanin nopeutensakin takia sieltä täältä sivuaa totuutta. Heidän kömpelyydessäänkin, kompuroinnissaankin on enemmän totuutta kuin laskelmoivan älyllisen hyypiön koko elämäntyössä.

Ja toki jotta kaikki olisi mahdollisimman nurinkurisesti päinvastoin: suositaan hitaita, jähmeitä, maan ja veden tyyppejä, jotka valehtelevat hitaasti tai mieluiten ovat koko elämänsä täysin hiljaa, mutta kuitenin vievät sanomisen tilan ja resurssit. Tämä on sitten jo valmis trollimoottoria pyörittävä musta energiavoimala ja ydinreaktori. Tämä voimalan ydin, hylkimismekanismi, on pohjimmiltaan rasistinen. Se hylkii kaikkea muuta, paitsi biologista ainesta, joka on (jo biologisista ominaisuuksistaan lähtien) kyvytöntä ja impotenssia ilmentämään tosiasioita: paljastamaan todellisuuden tilasta mitään enempää aikalaisille kuin tulevaisuudelle. Ja tämän erottelun perusta on väistämättä puhtaasti biologinen.  


Mikä tämän kaiken ilmeisen hulluuden päämäärä sitten on? Ei kai muu kuin sekoilu ja turhanpäiväinen riitely. Kunnes energia loppuu, väki vähenee, pidot paranee.


Miksi tilanne voi ylipäätään olla näin hullunkurisen näköinen? On kaksi, aika luonnollista, eikä kenenkään erityisesti kiusallaan keksimää syytä:

1) Äärimmäisen pieni kielialue (edelläsanottu toki liittyy eniten kirjallisuuteen ja vähiten musiikkiin).

2) Hyvin pieni maksava yleisö. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com