30.4.2015

Gurdjieff sanoo BT:n kappaleessa 42. Yhdysvaltojen yhteiskuntarakenteen kohtalosta suurinpiirtein sen, mitä olen itse kymmenen vuotta toistanut. Nyt luin tänään ensimmäisen kerran tämän äärimmäisen tärkeän kohdan. Amerikkalaiset itse tiedostavat nykyisin tämän aktuaalisen tilansa todella hyvin, samoin kuin kaikki venäläiset jotka ovat asuneet joskus Yhdysvalloissa. Amerikkalainen porno myös heijastaa tätä yhteiskunnallista ongelmaa. Pornon yleismaailmallisuus taas kertoo sen, että tämä ongelma on nykyisin laajemmalle levinnyt kuin Gurdjieffin aikana. Suomalaisten tietämättömyyttä kuvaa hyvin se, että suomalaiset eivät voi millään käsittää tällaisia tosiasioita.



“From Chicago I returned again to New York and, as all my projects for the fulfillment of which I had come to this continent were then unexpectedly rapidly and rather successfully actualized, and seeing that the surrounding circumstances and conditions of the ordinary existence of the three-brained beings of that city turned out to be corresponding to what was required for my periodic complete rest which had already become customary for me during my last personal sojourn on the surface of your planet, I decided to stay there longer and exist with the beings there merely according to the being-associations inevitably flowing in me.

42.943
   

“Existing in the said way in this central point of the beings of this big contemporary group and rubbing shoulders on various occasions with the various types among them, I just then—without any premeditation but thanks only to my acquired habit of collating material, so to say ‘by the way,’ for those statistics of mine, which, as I have already told you, I gathered during the whole of my last personal sojourn among your favorites for the purpose chiefly of comparing the extent to which all the illnesses and all the strange what are called ‘being subjective vices’ existing among the beings of the different groups are spread—constated a fact which greatly interested me, namely, the fact that in the common presences of almost half of all the three-brained beings I met there, the proceeding functioning of the transformation of the first being-food is disharmonized, that is, as they themselves would say, their digestive organs are spoiled; and that almost a quarter of them have or are candidates for that form of disease specific to beings there, which they call ‘impotence,’ thanks just to which disease a great many of the contemporary beings of your planet are forever deprived of the possibility of continuing their species.

42.943-4
   

“When I chanced to constate this, a great interest in the beings of just this new group arose in me, and I thereupon changed my previously determined mode of existence among them and allotted half my time from my personal rest to special observation and investigation of the causes of this fact—for me so strange and for them so deplorable. In pursuit of this aim I even took occasion to visit various other provincial points of the beings of this new contemporary group, though I stayed nowhere more than one or two days with the exception of the city ‘Boston,’ or, as it is sometimes called, ‘the city of the people who escaped race degeneration.’ There I existed for a whole week.

42.944
   

“And so, as a result of these observations and statistical investigations of mine, it became clear that both these aforesaid diseases, which to a certain extent are prevalent among the contemporary beings in general who breed on all continents, are on this continent so inordinately widespread that its proximate consequences were immediately patent to me, namely, that if it continues among them at the present rate, then just the same fate will befall this contemporary large independent group of three-brained beings who have taken your fancy as recently befell that large community there which was called ‘monarchic Russia,’ that is to say, this group also will be destroyed.

42.944
   

“The difference will be only in the process of the destruction itself. The process of the destruction of the large community ‘monarchic Russia proceeded in consequence of the abnormalities of, so to say, the Reason of the power-possessing beings there, whereas the process of the destruction of this community America will proceed in consequence of organic abnormalities. In other words, the ‘death’ of the first community came from, as they say, the ‘mind’ whereas the death of the second community will come from the ‘stomach and sex’ of its beings.

42.944
   

“The point is, that it has long ago been determined that in general the possibility of long existence for a three-brained being of your planet depends at the present time exclusively only on the normal action of these two aforementioned being-functions, namely, upon the state of their as they say ‘digestion’ and upon the functioning of their ‘sex organs.’

42.944-5
   

“But it is precisely these two functionings necessary to their common presence, which are now both going in the direction of complete atrophy; and moreover, at a highly accelerated tempo.
"
Pitkään jatkunut ja edelleen keuhkoja jäytävä flunssa on muuttunut ankaraksi hermostoperäiseksi selkäkivuksi ja silkaksi kevätdepressioksi. Tämäkin päivä on lilluuntunut uskomattomissa syvyyksissä taas vanhoja asioita märehtien. Vanhoja asioita, jotka ovat muuttumattomia ja tosia, ikuisesti samoja. Niin vaikeaa on luopuminen kun ei ole aloittanutkaan. Jäniksen syömän omenapuun varren jaksoin sivellä haavanhoitoaineella. Siinä kaikki.  

BIOPOLITIIKKA KULTTUURISSA

Eräs syy miksi sellainen asia kuin suomalainen kulttuuri ei tällä hetkellä hengitä suoran luovan primaarienergian tasolla, on se, että Suomeen ei ole kehittynyt suoraa korjaavan palautteen antamisen kulttuuria -- tai juuri on kehittynyt päinvastainen: kyky luoda palauteympäristö, josta ei mitään ole pääteltävissä. Harva täällä vahingossa, silkkaa kouliintumattomuuttaan, reaktionomaisesti tai muutenkaan antaa taideteoksesta tekijälle minkäänlaista järkevästi tulkittavaa palautetta. Tahallisen harhaanjohtavaa palautetta kyllä annetaan joskus, mutta siitäkään mitään ei saa olla pääteltävissä. Tämän pidättyvän asenteen pettämättömyys on ilmeisesti perheessä opittu ylpeilynaihe.

Jotta asiat olisivat tätäkin nurinkurisempia, on institutionalisoitu taidekritiikki, sikäli kun sitä vielä esiintyy, selvästi on osa korruptiota, jonka tarkoituksena on varata tietyt elinikäiset virka-asemat tietyille henkilöille, jotka ikään kuin edustavat taiteilijaa Suomessa "suomalaisella tavalla". He ovat ikään kuin Vatikaanin äpäräpappeja, jotka ikään kuin edustavat täällä Hyberporeassa jumalaa ja pervopaavin rajatonta valtaa yli kaikkien väinämöissielujen. Mutta suoran luovan energian he pettävät. Eivätkä vain tyydy pettämään, vaan asettuvat pian hallinnoiviksi botoniporsaiksi, jotka todellisen taiteilijan, jos sellainen sattuisi tänne joskus syntymään, pitäisi vaivoin ohittaa.

Sitä ennen, jotta valontuoja voisi edes tämän väistöliikkeen tehdä, hänen pitäisi kasvaa. Tulla todeksi ja kykeneväksi tekemään. Kellarissa, pimeydessä, varjossa, kuin ylivuotinen peruna, on vaikea itämällä itää. Luolasta, jossa tulet loimuavat, mitään siitä ylösrakentavuudesta ei löydy täältä.  

Miksi näin? Luulisi, että kanavoimalla vähäisetkin voimavarat aina suoraan sinne, missä jotakin uutta tapahtuu, pitäisi pyörät pyörimässä laajemminkin: olisi ainakin liike. Uusiutuva vesivoima? 

Varmaankin syy journalismin ja ilmaisutaidon yleensäkin tukokseen on Suomen historiassa. Jos kansakunnan historiassa on liikaa kipeitä tosiasioita, jotka aiotaan jatkossakin keinoja kaihtamatta pitää salaisuutena, silloin suoran positiivisen energian henkilöitä ei voida sallia varsinaisessa kansallisessa kulttuurissa. Voidaan sallia olennot, jotka ikään kuin allekirjoittavat saman sopimuksen siitä, mistä on vaiettava.

Ikuisen vaikenijan vaativaa virkatointa kelpaa hoitamaan vain henkilö, joka kykenee näkemään tällaisessa tabussa jotakin järkeä. Siihen tarvitaan vähintään Natokiima. Tai hämmästyttävän heikko älykkyysosamäärä, ja tietynlainen traumaattinen sukutausta. Ja kun vaikenemaan aletaan, siihen lyödään lukoksi päälle mahdollisimman räikeällä tavalla ulkoapäin annettu Venäjän kokoisen naapurimaan vihaamisvelvollisuus -- velvollisuus, joka koskee poikkeuksetta jokaista, eikä siviilipalvelusta tunne (ja voi olla, että tämän velvollisuuden hoitaminen ei olisi niin työlästä, ellei sen asettaneet henkilöt itse päätöikseen niin äänekkäästi syyttäisi Venäjää sananvapauksien puutteesta: tämä on yksinkertaisesti sietämätön yhtälö, jonka suvaitseminen ei ole viisasta, ellei todella toivo sotaa). Näin järjettömien yksimielisesti sovittujen sääntöjen kehikossa jää hyvin vähän tilaa totuuttaetsivälle tai luovalle mielelle. Käytännössä koko journalismin ja ilmaisun kenttä on tällä lukolla suupallotettu ja luostarin kattoon sidottu.
 
Etsiessään energiavirtojen patoamatonta kanavointia, ovat suoran luovan energian häilyväisolennot tavallaan muita moraalisempia. He ilmentävät suoraan tosiasioita energiatasoillaan: heidän reaktionopeutensa on valehtelematonta, vaikka he tahdonalaisesti näyttelisivät roolia, ilveilisivät, tekisivät ja sanoisivat mitä hyvänsä. Yleensä he paljastavat kaiken välittömillä reaktioilla ja suoralla energialla, mutta pettävät kohta kaiken teoilla ja sanoilla. Tällaistakaan suoraa energiatason esiintihkumista ei voida sallia ollenkaan, jos aikomus on olla puhumatta totta sekä riveillä että rivien välissä.

Kun sekä rivit että rivien välit on tarkoitus puhdistaa kaikesta siitä todellisuuspitoisuudesta mitä taiteilijat ja runoilijat ovat vuosituhansien ajan yrittäneet parhailla taidoillaan ilmaista, päästään mahdollisimman ummehtuneisiin kaukaisuuksiin luovan ja produktiivisen olemisen kirkkaudesta. Ollaan syvällä pahassa hajussa.

Joskus tuntuu, että juuri tätä vastakohdan absoluuttia Suomessa tavoitellaan. Mikään vähempi ei kelpaa. Tässä kohtaa tulee äkkiä pienimmästäkin kateellisesta ihmisestä nietzscheläinen: vaaditaan isommin isoa, pahemmin pahaa.

Silloin joudutaan nimenomaan jonkinlaiseen rasismiin, jossa syrjitään hienojakoisen energian nopeita tulen ja ilman tyyppejä, joiden toiminta väistämättä jo spontaanin nopeutensakin takia sieltä täältä sivuaa totuutta. Heidän kömpelyydessäänkin, kompuroinnissaankin on enemmän totuutta kuin laskelmoivan älyllisen hyypiön koko elämäntyössä.

Ja toki jotta kaikki olisi mahdollisimman nurinkurisesti päinvastoin: suositaan hitaita, jähmeitä, maan ja veden tyyppejä, jotka valehtelevat hitaasti tai mieluiten ovat koko elämänsä täysin hiljaa, mutta kuitenin vievät sanomisen tilan ja resurssit. Tämä on sitten jo valmis trollimoottoria pyörittävä musta energiavoimala ja ydinreaktori. Tämä voimalan ydin, hylkimismekanismi, on pohjimmiltaan rasistinen. Se hylkii kaikkea muuta, paitsi biologista ainesta, joka on (jo biologisista ominaisuuksistaan lähtien) kyvytöntä ja impotenssia ilmentämään tosiasioita: paljastamaan todellisuuden tilasta mitään enempää aikalaisille kuin tulevaisuudelle. Ja tämän erottelun perusta on väistämättä puhtaasti biologinen.  


Mikä tämän kaiken ilmeisen hulluuden päämäärä sitten on? Ei kai muu kuin sekoilu ja turhanpäiväinen riitely. Kunnes energia loppuu, väki vähenee, pidot paranee.


Miksi tilanne voi ylipäätään olla näin hullunkurisen näköinen? On kaksi, aika luonnollista, eikä kenenkään erityisesti kiusallaan keksimää syytä:

1) Äärimmäisen pieni kielialue (edelläsanottu toki liittyy eniten kirjallisuuteen ja vähiten musiikkiin).

2) Hyvin pieni maksava yleisö. 
Taiteessa kaikki näyttävät ihmisen hajoamisen prosessin. Mutta harva osaa näyttää, miten se laitetaan takaisin kokoon. Siksi taide on useimmiten pitkästyttävämpää katseltavaa kuin patentit.

GURDJIEFFIN OPPI PÄHKINÄNKUORESSA

0. Maa on huono-onninen planeetta. 

1. Tänne syntyvän ihmisyksilön psyyke on kaikissa tapauksissa viallinen ja se pitäisi aina korjata kovalla työllä. Kaikki älylliset olennot kaikilla mantereilla ovat friikkejä ja elävät epänormaalissa tilassa. Kaikkein epänormaaleimpia friikkejä ovat alkukantaiset ja ns. luonnontilaiset heimo-olennot.

2. Korjaantuminen on mahdollista vain oikeanlaisen sisäisen hahmotuksen ja sen jälkeen sisäisen työn kautta.

3. Ulkonaiset olosuhteet voivat tehdä sisäisen työn mahdottomaksi. Työ voi olla vääränlaista. Se millaista työn pitäisi olla, on koko opetuksen ydinsisältö.

4. Mitä tahansa työtä voidaan käyttää sisäisen työn välineenä. Siis lähes mikä hyvänsä inhimillinen normaali työ on muunnettavissa oikeanlaiseksi sisäiseksi työksi. Työn tuottavuus mitataan ainoastaan sisäisen täydellistymisen mittareilla. Vaikeimmin tuottavaksi henkiseksi työksi on muunnettavissa luova työ, joka on miltei aina maaplaneetan friikkien tyhjän egoismin suojaverho.

4. Kenelläkään Maa-planeetalle syntyvällä ei ole lähtökohtaisesti sielua eikä vähäisintäkään toivoa. Kaikki riippuu oikean työn määrästä (joka voi olla yksilöllisesti suuri jo hyvin varhain).

5. Useimmissa tapauksissa tehty työ voidaan riistää. Eli saavutettu kehitystaso voidaan menettää.

6. Inhimillinen vallanhimo on paitsi tehdyn työn suojelemisen, myös tulevan työn mahdollistamisen sanelemaa.  

29.4.2015

Toisaalta Xenakisin soolopianoteokset, kuten tämä Mists, for solo piano (1980), ovat onnettoman pitkästyttäviä. "Analyyttisena välineenä piano on helposti trivialisoiva." Vain jousi- ja puhallinsoitinteokset toimii, koska erikoisten soittotapojen käyttö on mielenkiintoista. Niissä, erilaisissa sointiväri- ja eletehoissa, oikeastaan on Xenakisin koko olemus. Orkesteriteokset ovat suuria eleitä, sinänsä kiehtovia ja tyylipuhtaita. Käsittämättömintä on se intensiteetti ja silkka taito, jolla Xenakisin monet parhaat teokset on levytetty. Se, että tuohon aikaan uusin musiikki ehkä otettiin vakavasti, ei silti oikein selitä tasoeroa keskimääräisten säveltäjien (keskiverto Pierre Boulez) toteutuksiin nähden. Onko tässä politiikan sanelemaa isolla rahalla sähköistettyä "laatua"? Varmasti voi sanoa, että vain Ligetin teoksia on äänitetty yhtä hyvin kuin Xenakisia parhaimmillaan. Tai ehkä Pierre Boulez vain arvostaa Xenakisia enemmän ja tahattomasti antaa noissa äänityksissä paljon enemmän itsestään kuin yleensä. Nykyään yksikään säveltäjä ei saa tällaista kohtelua soittajilta. Puhun nyt vain tunnetuista klassikkoäänitteistä.

Kraanerg (1969) on eräs vahvimmista orkesteri ja nauhateoksista. Teoksesta on monta levytystä. Kuuntelin juuri vuoden 1988 levytyksen. Äärimmäistä tarkkaavaisuutta 71 minuuttia, enkä minuuttiakaan antaisi pois. En tiennyt, että uusimmalle levylleni tulevalla parinkymmenen minuutin avaruusromupätkällä on näin vaikuttava sukulainen. 

KIELIMONOPOLI JA KANSALLINEN KULTTUURI

Kansallisella kulttuurilla on monopoliasema suhteessa omaan kieleensä. Sen monopolin kanssa ei kannata ryhtyä kilpailemaan. Kieli on vallan, ei taiteen, väline.
Bändit ovat arvostettavampia kuin sooloartististit siitä yksinkertaisesta syystä että on paljon vaikeampi tehdä täsmälleen sama asia bändinä kuin yksin. Ihmisten luova yhteistoiminta on arvostettavaa sinänsä, koska Saatanan palkka on suuri sen rikkomisessa. Bändi on uskomaton este kaikelle, koska on niin monta hyvin rahoitettua tapaa, jolla bändin saa hajoamaan. Bändi voi pysyä kasassa vain jos sen jäsenet kehittyvät hyvin paljon. Yksilö taas voi pysyä kasassa vähemmälläkin kehittymisellä.



Vain ne jotka omistavat (sielun) voivat luottaa toisiinsa. Ne jotka eivät omista mitään (sielua) ovat vain vaihtelevan paksuista pintaa. Vaikka he miten monimutkaisesti kätkisivät perimmäisen tyhjyytensä, he voivat lopulta vain riistää ja kiusata. 
Demokratia on kaikki ne keinot jolla hyväuskoista alamaisuutta voi huijata.

VALTIO

Vapaaehtoinen ponnistelu rakkaudesta tieteeseen, musiikkiin, runouteen, tummuu ikävästi silloin kun ilmestyy sata tai tuhat maksettua bulvaania, joiden tehtävä on pettää ja rikkoa tuo rakkaus.

Mistä tällainen järjettömyys voi syntyä, sitä ei käsitä ennen kuin sen kohtaa. Sitä ei voi tietää, ennen kuin sen näkee. Sitä ei voi ennustaa, koska mikään ei loogisesti johda siihen, eikä seuraa sitä.

Vapaaehtoisuus on kuin ilmainen kaukalo energiaa, josta ahneet villipedot syövät vatsansa täyteen. 

Valtio on tullut tiensä päähän silloin kun valtion säilyttämiseen pyrkivä rationaalisuus ei ole enää edes vapaaehtoisesti ja salatieteenä mahdollista. Tämä piste on paljon sen jälkeen, kun rationaalisuus on lakannut olemasta valtion perusta.

28.4.2015

Vanhuus on sitä, että monta toisiinsa kyllästynyttä ja toisiaan vihaavaa ihmistä on aikansa jatkanut olemista keskenään edes jollain tasolla tekemisissä.
Dionysos kuulostaa idän (japanin) näkökulmasta tältä.
Asiat on todella helppo saada näyttämään samalta, mutta on todella vaikea saada niitä kuulostamaan samalta:






Mitäpä jos Lucifer ei olekaan valontuoja vaan näkyväksitekijä? Nimittäin Eryksin valoataittamattomien muurien näkyväksi tekijä.

27.4.2015

KIPAILUYHTEISKUNTA

Rehdiksi kilpailuksi naamioitua valtamonopolin säilyttämistä. Kilpailussa olennaista on se, että tuomarin ääni ratkaisee. Kumiankkalassa ja Jättekivalassa tuomarin tehtävä on kertoa, että kukaan ei ole hyvä missään vain omilla ansioillaan. Riistetty energia virtaa sinne, minne tuomari sen osoittaa.
Hän näki koko yön unta itsestään tuijottamassa tonnikalatölkkiä. Hän seurasi itseään ulkopuolelta, huoneen katosta. Mitenkään ei voinut tietää, liittyikö tölkin avaaminen tilanteeseen, tai oliko se edes olennaista. Hänen kasvoillaan oli käsittämätön maalauksellinen Mona Lisa -ilme, jota ei voinut tulkita. Hän piti ilmeen koko pitkän yön. Ei voi tietää, oliko se olennaista. Ilme nyt vaan oli merkki jota lukea. Ei se kuva hänestä mitenkään painajaismainen ollut.

Kun hän heräsi, hän otti poikansa syliin ja räpsäisi kännykameralla selfien. Kuvassa poika katsoi poispäin kamerasta. Hänellä itsellään oli tuo monitulkintainen Mona Lisa -ilmeensä. Pojan kehosta rajautui puolet kuvan ulkopuolelle. Hän latasi kuvan Facebookiin ja kirjoitti kuvaan tekstin: All I love.

SEKSIELÄMÄ

Kapitalismissa: mies testamenttaa viimeisenä tahtonaan tuhkansa läpinäkyviä dildoja valmistavalle firmalle. Dildon sisälle voi ostaja valita haluamansa miehen tuhkaa. Antikapitalismissa: seksiä ei erillisenä muusta yhteiskuntaelämästä irrallisena asiana ole olemassa. Kaikki oli seksiä, kaikki oli taidetta. Nyt on vain nostalgia.

KESKUSTELU SIELUSTA MARXILAISEN KANSSA

- Mites H oletko sitä mieltä että myös Venäjä TARVITSEE sotaa talouden uusintamisen käyntiinlähdössä? Varmaankaan ei ydinsotaa?

- Kapitalismi tarvitsee, se on globaalia, me ihmisethän emme sotaa tarvitse.

- Mitäs Putin siihen sanoo? Da da? Onko venäjä oikeasti kapitalistinen maa?

- Kylmä sota sopii kapitalistielle, oli se sitä nyt miten tahansa. Kaikkiallahan nyt lisätään aseistusta.

- Siis niin, että kapitalismi todellakin jyrää AINA ihmisen yli? Onko putin oikea kapitalisti?
Aina RAHA JA RAUNIOT ei koskaan IHMINEN, GENETIIKKA JA KAUNEUS?

- Ensin kylmää sottaa, jos se ei riitä, sitten se kuumennetaan. Ukrainahan kuluttaa jo asevarastoja eli palvee kapitalisteja.

- Niin, mutta johtaako Venäjää kapitalismi? Vai tässäkö se nyt punnitaan?

- Putin on KGP:n mies kuten sanoo, langat ovat hyvin käsissään. Sotaa hän ei halua, mutta kapitalismin pelastaminen palvelee myös Venäjää, kunnes globaali kapitalismi on polvillaan.

- Miten globaali kapitalismi voisi olla polvillaan jos sota koko ajan lisääntyy? Ja ihmisistä kehittyy sodan avulla yhä viheliäisempiä ja rumempia olentoja?

- Johtaa kyllä, ei siitä ole epävarmuutta, mutta mihin heidän tulevaisuuden näkymänsä tähtää, on minusta myös selvä. Kommunisteina he tietävät kyllä kapitalismin kuolevan pian.

- Eikö kapitalismin kuolema ole kristillisessä kielessä sama kuin Saatanan kuolema? Mutta Saatanahan on kuolematon?

- Sota loppuu aikanaan, sitten alkaa talouskasvu, mutta rajalliset luonnonvarat tulevat myös lopulta vastaan. Se miten seuraavaa sotaa käydään, on toki arvoitus.

- Vai sekö juuri on kristillinen myytti? Saatana ja sen kuolemattomuus?

- Saatana kyllä kuolee, se on kirjoitettu kapitalismin logiikkaan.

- Kokoomuslaisen jumalahan on Saatana. Siis kokoomuslaisen jumala kuolee joskus?

- Sekin varmasti!

- Vai tuhoutuisiko sittenkin kunnon ihmisen genetiikka ennen sitä? Kaikista tulee koulukiusaajia ja sadisteja, perverssejä ihmishahmoisia rottia ja citynäätiä?

- Ei tuhoudu on minun näkemykseni..

- Mikä ihmeen jumala sitä sitten suojelee, että se olisi ikuinen?

- Jumalat tulevat ja menevät..

- Niin ainakin Waltarin mukaan.

- Nehän ovat ihmisen pään tuotoksia ja ihminen muuttuu...

- Waltarin mukaan ihminen ei taida muuttua. Sielujen laatu ei muutu. Oppimattomia tyhmiä sieluja virtaa tänne aina samalla paljoudella sotimaan. Tämä on vedenjakajamaailma, eräänlainen kosminen suodatin. Tämän läpäisevät sielut, joita on vähän: he menevät lännenmaahan, jossa peli kai sitten taas jatkuu seuraavalla tasolla.

- Miten sen oppimattomuuden muka voisi muuttaa? Miten tänne saisi jotenkin PAREMPAA AINESTA
lisää ettei aina tarvitsisi aloittaa alusta...

- Ei mitenkää jos ei muuta koko yhtk perustaa. Siksi vain vallankumous mahdollistaa muutoksen.

- Niin, että kun perusta muuttuu, koulutus muuttuu, ja sielut saadaan oppimaan. Mutta poistuuko niiden epäilys, ilman sotaa?

- Tämän vuoksi kiusaan IPU:a myös, kuten muita, koska uskovat muutokseen saman yhtk perustan sisällä.

- Tyhmä sielujan ei usko mitään ennen kuin näkee. se on kantapää olento. Tai siis viisas kun ei usko.

- Ei vain koulutus, muutos on objektiivinen, se heijastuu jo perustasta poistaen mm. riiston, joka on kapitalismin objekt. ominaisuus.

- Riistoko aiheuttaa tyhmyyden? Geneettisesti? Se voi olla totta. Myös henkisen energian tasolla. Kapitalismihan on jonkinlaista henkistä vampyrismia.

- Kapitalismin oloissa muutos on todella kantapää juttuja ja sitten me jotkut vain olemme tarkailijoita, siksi usein juuri taitelijoita.

- Esimerkiksi meidän vaalijärjestelmä on suuri vampyyri.

- Voimme sanoa että juuri riisto, sen sislmä vieraantuminen aiheuttaa tyhmyyden! Vaalijärjestelmä on varmasti pelkkä vampyyri!

- Eli tarina sielusta on tavallaan negatiivisesti tarina riistosta? Sielu on se pääoma, mitä ei vielä ole riistetty. Ja kun se on riistetty, se näyttäytyy SIELUTTOMUUTENA. Sielu on vain sana tai käsite, joka tarkoittaa pääomaa. Mutta koska me emme täysin tunne tuon kristallisoituneen pääoman luonnetta, sana sielu kuvaa negatiivisesti tätä: riistoa.

- Riisto on juuri sitä objektiivista, josta syntyy vieraantunut ihminen.

- Toi perinteinen marxilainen riiston käsite ei ole oikein hyvä. Koska se on pelkästään objektiivinen. Samoin kuin marxilainen työn käsite. Gurdjiefflainen työn käsite on laajempi. Samoin pääoman käsite. Henkisen riiston olemus on myös objektiivinen, muttei yhtä suoraan. Sen paljastamiseen tarvitaan intersubjektiivisia työvälineitä. Tämä on gurdjiefflaisessa analyysissä uutta Marxiin nähden.

- Ensin pitää ymmärtää se objektiivinen, siitähän seuraan se vieraantuminen, joka on jo myös henkinen.

- Näinhän se toki on.
Kuuntelin kaksi Xenakisin todella kovaa sävellystä: Tetras, for string quartet (1983) ja Akea, quintet for piano and strings (1986). Päätepiste ja lähtölaukaus.

26.4.2015

Ryhdyin eilen luonnostelemaan uutta albumia. Hieman masentaa kun ekat kokeet jo soundaavat paremmilta kuin edellisen albumin materiaali. Kokeellinen taide on todella palkitsematonta hommaa: koko ajan oppii jotain uusia naurettavuuksia ja aikaisempi kokonaisuudessaan menettää merkityksensä. Tilaprosessointi on mulla ihan lapsen kengissä. Koby Israeliten levyt jo 2009 ovat pidemmällä. Sillä onkin israelilaisia daavidintähdenpoikia miksaajina ja masteroijina. Samaa ryhmää Infected Mushroomin tyyppien kanssa, koneet ja studio hallussa. Daavidintähden sephirothisia salaisuuksia siitä, miten saada asiat erottumaan selkeästi.

Iso kynnys tulee olemaan sekvenseripalikan graafisen käyttisobjektin ohjelmoiminen Maxiin. Keskustelin eilen asiasta Reaktorin ohjelmoijan kanssa. Reaktor on vähän vastaava lisensoitava ohjelmointiympäristö kuin Max. Ilmeisesti konemusatyypit käyttävät Reaktoria. Siinä on kehittynein euklidinen sekvenseriobjekti mitä olen tähän asti nähnyt. Erittäin musikaalisesti rakennettu. Mutta ei kuitenkaan vielä rumbatasoinen. Sinne päin, hyvinkin. On kova homma päästä hakkereiden aaltopituudelle. En oikein ymmärrä edes niiden puhetta. Ne on jotenkin aivan käsittämättömän pitkällä tossa ohjelmoinnissa, mutta musiikista ne taas eivät ymmärrä juuri mitään.

Sellaista konemusaa ei vielä ole olemassakaan, joka soveltaisi hyvin rumbamusiikin estetiikkaa. Siinä on aika iso alue valtaamatta. Kun tuo estetiikka taipuu koneille minusta vielä paremmin kuin ihmisille. Ihmiset, elleivät ole aivan koneita, sotkevat helposti polyrytmit yhdeksi sykkyräksi. Niin ainakin Helsingin Rumba akatemian bailuissa aina käy. Vain kuubalaiset vihkiytyneet pystyvät pitämään asiat erillään. Analyyttisesti. Sehän on todella algoritmista ja analyyttistä kamaa teorian tasolla. Kai siinä jotain ideaa on yrittää sitä soitella. Mutta jos pelkkä ääni kiinnostaa, ja ideasisällöt, kone on voittamaton. Soittimien soittelu, niin oudolta kuin se tuntuukin, on kyllä sympaattista. Esimerkiksi Koby Israeliten King Papaya levyllä on sympaattista rimputtelua. Laulu toki on sitten eri asia. Ja rumbassahan keskeistä on juuri laulu.
Naispresidenttiys taisi sittenkin olla ihan hyvä ajatus Suomelle. Uskon, että munallisen ihmisen on vaikea olla Suomen presidentti. Mihekkäät keinot on jotenkin rajoitettu buddhlaisen munkin keinoihin. Naisellisia keinoja sen sijaa voi häpeilemättä käyttää laajemmin.

SAVUKONEEN

tehtävänä on savua tuottamalla vähentää kirkasta näkyvyyttä. Voidaan kysyä kuka savuverhosta hyötyy? Sokea, joka kilpailee näkevien kanssa itselleen tutussa ympäristössä. Näkevä, joka haluaa kätkeä itseltään epämiellyttäviä näkyjä.
Schlippenbach Trion uudet ja uudehkot levytyksen kuten Gold Is Where You Find It (2008) todella kuulostavat hyviltä.

KANTAPÄÄIHMISET

oppivat asioita vain kantapään kautta. Kantapääihmisien opinahjossa ahertavat pedagogit, joilla on työvälineitä vain kantapään käsittelyyn. Heiltä voivat oppia paljon muutkin. Mutta silloin pitää hyväksyä se, että kaikki tieto otetaan vastaan pelkästään kantapään kautta.

ONNISTUNEENA PANKKIRYÖSTÖÄ

voi pitää: kun niiden koko elämän karttuneiden eläkesäästörahojen sadasosalla, jotka mummojen tileiltä viedään, ostetaan samat mummot loppuelämäksi itselle orjiksi. Yleisesti voidaan sanoa, että pankkiryöstö ei ole onnistunut, ellei ryöstäjää sen jälkeen pidetä yhteiskuntansa arvostetuimpien henkilöiden joukkoon kuuluvana, mieluiten jonkin keskeisen yleishyödyllisen aiheen, kuten rikoksentorjunta, erikoisasiantuntijana. "Kaikki elämässä on taidetta." Volvo Markkanen

SKENE JA ANTISKENE

Skene on statuseliitin riehumispaikka. Skene on aina vallattu tai helposti vallattavissa. Skene tuottaa hetken rahaa, sitten sen menettää mielenkiintoisuutensa ja unohtuu. Skene on pistemäinen hetkellisyyshäilähdys: siinä ei ole mitään ajassa kestävää. 

Antiskene on substanssin olotila. Substanssi on sitä ja vain sitä, mikä ei muutu ajan suhteen. Substanssieliitti toimii näin: keskipisteessä on aina paras osaaminen. Kuka hyvänsä, mistä hyvänsä, tuo parhaan osaamisen, se on heti, ilman initiaatioriittejä ja viivettä keskipisteessä. Ja vastaavasti heti jos tuo paras osaaminen muuttuu joksikin muuksi, asema suhteessa keskipisteeseen heikkenee. Mitään pysyviä arvoasemia ei ole. Kaikki riippuu osaamisesta ja henkisestä tasosta: käytännössä sen henkisen energian objektiivisesta laadusta jota kyseinen henkilö välittää. Millään muulla asialla (kuin kauneudella) ei ole eikä voi olla substanssieliitille merkitystä.

Substanssieliitin olemassaololle on tietty äärimmäisen tärkeä perusta: kenenkään ei pidä joutua hampaat irvessä kamppailemaan perustoimeentulostaan tai seksistä. Jos näin on, laiskuus yleensä pitää epäsubstanssin ulkona ytimestä, eikä statuksen tavoittelulle uhraaminen ole kovinkaan mielekästä. 

Statusellitti taas toimii näin. Se soluttautuu substanssieliittiin, sillä mitään ydistä ei voi missään olla ilman substanssia. Niinpä jossain aluksi on substanssia. Sitten ilmestyy statuseliitti sen ympärille hännystelemään. Hännystelijät käyvät yhä röyhkeämmiksi ja suggestiivisemmiksi. Lopulta he saavat substanssieliitin jäsenet käyttäytymään omien bisarrien kaavojensa mukaan. Vedenjakajapisteessä substanssieliitin parhaat jäsenet ottavat etäisyyttä koko touhuun. Jäljelle jäävä heikko substanssi on kohta täysin statuseliitin kylmässä kuivassa syleilyssä. Substanssi rappeutuu ja katoaa kokonaan. Hyvin pian kaikki ovat yhtälailla nostamassa egoaan ja kilpailemassa rahoista. Näin on koko substanssieliitti hajoitettu ja tehty vaarattomaksi.

Statuseliitti on aina loiskasvain ja savukone. Sen tehtävänä on tuottaa savua ja vähentää kirkasta näkyvyyttä. Voidaan kysyä kukaa siitä hyötyy?

Vastaus on tässä. Stustuseliitti on tuhoamassa substanssia. Miksi substanssi halutaan tuhota? Koska substanssi luo valta-aseman. Kuka haluaa tuhota valta-aseman? Ei muu kuin toinen substanssieliitti. Statuseliitti on siis toisen, vahvemman ja imperialistisemman substanssieliitin luomus. Sen tehtävä on tuhota imperiumin näkökulmasta perifeerisiä substanssieliittejä. Kun nämä eliitit on tuhottu, joutuu kaikki substanssi kulkemaan imperiumikeskipisteiden kautta.

Imperiumin substanssieliitit siis tuhoavat perifeerisiä substanssieliittejä statuseliittien avulla, jotta se saisi aikaan paineen, jonka myötävaikutuksella substanssi virtaa periferioista ytimeen. Imperiumin todellisen substanssieliitin näkökulmasta mikä hyvänsä perifeerinen statuseliitti on pelkkä koira, jonka päälle kustaan. Statuseliitillä ei ole mitään arvoa sinänsä. Sitä ylläpidetään (suhteellisen kalliilla kustannuksella) vain niin kauan kuin sitä todella tarvitaan pääasian, eli substanssin ja seksuaalisuuden, tuhoamiseen. 

Sanomattakin on selvä, että tällä tavalla toimivat imperiumit eivät ole mitään tasa-arvoisia liittolaisia kenellekään, vaan pelkästään valloittajia ja lopulta väkivaltaisia alistajia. 
Seksuaalisen turhaumataipumuksen ja emotionaalisen tukkotaipumuksen lisäksi ihmiskunnan suurimpia ongelmia on taipumus luoda statuseliittejä lähinnä minne hyvänsä täysin pseudomorfoottisesti. 

Suomen runokentässä ihailin 2000-luvulla juuri sitä, että se oli substanssieliitin hallinnassa, eikä statuseliitillä ollut siinä suurta merkitystä. Tämä tuntui ihmeenkaltaiselta raikkaudelta, kun oli tottunut katselemaan jotain musiikkimaailman paskapelleilyä. No se ihme ei kauaa kestänyt.

Maailma on paikka joka syytää sisuksistaan koko ajan uutta paskaa ja eliittiä substanssin silmille.

Mitkään telotuskomppanjat eivät riittäisi näitä muurahaisten eliittejä saunantaakse viemään.

Hyönteisten maailmassa iljettävintä on juuri eliitti vailla ihmiselle pärjäävää substanssia.



OODI VARTIJALLE

Kauppakeskuksen siivoaminen on hauskaa hommaa. Tänään näin Alex Stubbin. Huusin, että painu hiiteen Alex, mä en ainakaan äänestä sua. Silloin astui esiin joku herra, joka tuohtuneena huusi: minä ainakin äänestän sua Alex. Alex-Boy nauroi mun äänen suuntaan makeaa naurua ja katosi liukuovista. Herralle huusin, että painu hiiteen kokkari.

Herra ei pitänyt siitä, vaan tuli etsimään minua suunnasta, josta kuuli äänen. Ei hän minua löytänyt, koska olin siivooja. Olin korkeuksissa hänen päänsä yläpuolella, siivouskoneen huipulla. Ilahduin, kun huomasin, ettei hän tajunnut, mistä ääni tuli. Jatkoin hommiani.

Joku oli jättänyt myyntikärryt keskelle käytävää. Kärryt hiiteen, römähdin kovalla äänellä. Silloin herra, joka oli huomaamattani jäänyt kyttäilemään paikalle, äkkäsi mistä ääneni tuli. Hän ei tullut juttuselleni, vaan käveli tiehensä.  

Seuraavan päivän lehdessä se sitten jo oli: syytös minua vastaan. Rikoksesta jota en ollut tehnyt, tekaistuin perustein. Ihmettelin sitä sen verran, että meni aamukahvit väärään kurkkuun. Ajattelin, että hermoja sopivasti lepuuttaisi illaksi sovitut treffit.

Piti tavata Saga jossakin jazzravintolassa, jossa olimme viimeksikin tavanneet. Kaupunki oli ilmeisesti Helsinki. En jaksanut selvittää sitä, kun oli muutenkin kiire. Minusta tuo jazzravintola, joka oli jossakin entisen Hagan (vanhat ihmiset ehkä vielä tunnistavat tämän kaupunginosannimen) suunnalla, ei ollut oikein kiva paikka. Kävin hakemassa Sagan sieltä. Portsari tuli heti juttusilleni ja alkoi penätä jotain vanhaa velkaa. En muistanut sitä ollenkaan. Olin kai ollut viimeksi aika jurrissa. Maksoin parikymppiä kiltisti, käteisellä. Käteistä tuntui muuten lompakossani riittävä. Oli ilmeisesti nousukausi.

Ulkona valitin Sagalle, että olivat vetäneet kortiltani neljäkymppiä. Kummallisia valheita päästin suustani aika kevyen tuntuisesti. Mikähän luonteenpiirre tämäkin oli. Tästä varmaan koituisi onnelmia. Päätin pitää varani. Oli hyvä oppia tietämään jotain itsestä kaikessa tässä toiminnan tuoksinnassa. 

Päätimme mopoilla johonkin pikku ruokaravintolaan suuren jätevuoren huipulle. Onneksi mopoissa riitti vääntöä. Tie nousi kohti pilviä neljänkymmenenviiden asteen kulmassa. Ei olisi ollut hauska pysähtyä tai lasketella holtittomasti takaisin alamäkeen. Ajoimme sitkeästi mutta varmasti vuoren huipulle.

Vanavedessämme nousi kolmas mopoilija, joka myös tuli perässämme ravintolaan. Vein hattuni varaamaamme pöytään. Sitten menin vessaan. Sen jälkeen katsoin, mihin varjostaja oli istunut: viereiseen pöytään kuuloetäisyydelle tietenkin. Saga jo selaisi ruokalistaa pöydässä. Pyysin hovimestarilta uutta päytää ikkunan vierestä. Sellainen onnellisesti järjestyi. Hovimestari kävi ystävällisesti ilmoittamassa Sagalle muuttuneesta suunnitelmasta. Varjostaja jäi murjottamaan ruokalistansa taakse.

Viereisissä pöydissä oli kummallisen näköisiä ihmisiä. He olivat todella pienikokoisia, pituudeltaan ehkä noin satakaksikymmentä senttisiä aikuisia. Pituuteensa nähden he olivat äärimmäisen laihoja. Vaikka en voi sietää pieniä naisia, noissa naisissa oli silti jotakin kummallista miltei eksoottista viehätysvoimaa.

Ajattelin, että ranskalaiset varmaankin olisivat tuollaisia. Päätin pitää heitä ranskalaisina. Huomautin Sagalle, että tämähän on ranskalainen ravintola. Saga katsoi minua vähän kummeksuen ja keskittyi taas ruokalistaan.

Itse en oikein löytänyt listalta mitään. Käännyi takana istuvien tyttöjen puoleen. Toinen, nuori kaunis paksuhiuksinen tyttö, lupasi auttaa tulevan lapsemme nimeämisessä. Jos me Sagan kanssa joskus lapsia hankkisimme.

Seuraavana päivänä töissä sattui kummallinen tapaus. Kun söin lounasmunkkiani ja pyysin vastapäätä istuvalta hampurilaisannoksensa juuri päättäneeltä vieraalta naiselta hänen juuri käyttämäänsä serviettiä lainaksi, astui viereeni sama herra, joka oli sanonut äänestävänsä Alex-boytä. Ennen kuin ehdin pyyhkiä suutani munkin hillosta, mies pyysi naisen jo käyttämää, aika likaista serviettiä itselleen. Sanoin: Fuck OFF MAN! Hae tuolta oma servietti! Osoitin sormella tiskin vieressä olevaa telinettä. Pyyhin suuni.

Ai mistä. Mies änkytti ja pyöritteli päätään puolelta toiselle. Katselin ympäri pyörivää päätä ja puhkesin nauruun. Otin miestä tukevalla otteella kiinni kummastakin korvasta ja käänsin hänen päänsä kohti tiskiä. Tuolta senkin dorka, huusin hänen korvaansa. Jaa tuolta, sanoi mies ilahtuen, ja lähti hoippumaan kohti tiskiä.

Kaikenlaisia urpoja. Palasin hommiin. Kohta, jollakin tavalla piilevien odotusteni mukaisesti, kaksi VR:n harmaanvihreisiin virka-asuihin pukeutunutta miestä tuli hakemaan minua. En oikein käsittänyt mihin he minua halusivat. Jatkoin hommiani. Niinpä miehet tarttuivat kumpaankin käsivarteeni tottuneesti ja alkoivat viedä väkisin. Tajusin, että he ovat ammattilaisia, valepukuisia poliiseja tai vastaavia. Ovella riuhtaisin itseni irti ja huusin kauppakeskuksen vartijalle. Vartija tuli paikalle.

Sanoin, vartijalle, että nämä valepukeutuneet koulukiusaajat ovat kaappaamassa mua työpaikaltani. Vartija havahtui ja alkoi tutkia VR-tyyppejä tarkemmin. Minut hän tunsi. Vartija sulki ovet ja pyysi koko porukan tiskinsä viereen. Poliiseja oli kaksi, meitä oli kaksi, ovet oli sähköisesti sisältä lukittu, ympärillä paljon hieman hätääntyneitä ihmisiä. Ei auttanut muu kuin mennä vartijan tiskille.

Sanoin vartijalle, että jos nyt aikoo päästää minut näiden tyyppien mukana, silloin ainakin pitäisi ottaa jotkut varmat henkilötiedot tyypeiltä. Tyypeillä ei tietenkään muka ollut mitään henkkareita ja vartijan epäluulot näyttivät kannaltani huojentavasti heräävän. Toinen mies tarjosi jotain autonsa rekisteriotetta. Ei kelvannut.

Jaha, tämä taisikin olla tässä, sanoin. Nähdään huomenna, huikkasin vartijalle. Hän heilautti kättään. vale-VR-jätkät jäivät siihen tiskille noloina selittämään. Huomasin, että toisen etumuksen avoimesta vetskarista pilkisti kohmeinen ryppyinen pippeli.  

Jännä juttu, mutta viikon päästä Alex-boy tuli takaisin kauppakeskukseen. Se hengaili siellä johtajan kanssa. Se kyllä huomasi ja tunnisti mut, mutta oli niin kuin ei olisi nähnyt. Aloin pelätä pahinta. Ajattelin, että se on niin pikkumainen koulukiusaaja, että varmasti hankkii mulle nyt potkut.

Muutamaan päivään mitään ei kuulunut. Sitten se ilmestyi taas. Se oli jotenkin muuttunut. Sillä oli parransänki ja siisti tummansininen puku. Se oli mun mittainen kaveri, mutta todella fitissä kunnossa. Kun juttelin ruokatunnilla työkaverin kanssa, Alex-boy äkkiä ilmaantui meidän taakse. Sen pää tuli meidän väliin. Se kysyi: miksi sä vihaan mua?

Söin suun tyhjäksi eväsleivästä. Ai miksi vihaan? No kuule, mä yritän täällä vaan hoitaa hommani ja selvitä hengissä, mutta musta tuntuu, että sä et oikein kunnioita sellaista pyrkimystä. Sä temppuilet tuolla maailmalla ja teet mun elämästä vaikeampaa. Ennen kaikkea, sä syöt mun hermoja. Mun poliittinen sanoma taitaa olla se, että vastustan kaikkia poliittisia puolueita. Joiden olemassaolon ainoa syy on joko vittuilu, eli passiivisagressiivisuuden kanavointi. tai vittuilulta suojautuminen.

Mut hei, tajuutsä hemmo, että mä yritän luovalla tavalla saada hommat toimimaan. Sä et ehkä ihan tajua kaikkia mun keinoja, mut mä yritän vain olla luova ja saada uudet jutut käyntiin. Mä tiedän, että mä olen ärsyttävä, koska mä joudun olemaan äryttävä. Mutta jos sä näkisit sen koko pelikuvion, sä tajuaisit, että siinä kaikessa on tietty pointsi mitä mä duunaan.

Musta kyllä tuntuu, että sun pelikuviossa, hommat tapahtuu aika pitkälti mun kustannuksella ja mun jutuista välittämättä. Sä et varmaan tajua mua. Mä en ole täällä duunissa toteuttamassa itseäni vaan hankkimassa elantoa. Mun juttu on ihan muualla. Miksi näin? Siksi, että mä vihaan pinnallisuutta ja egokeskeistä substanssin puutetta. Mä vihaan sitä, että jenki egoilee toisiaan vastaan, mutta ei tee mitään kiinnostavaa. Siksi mä hankin rahani täältä duunista, jotta mä voin sitten keskittyä muuten siihen kiinnostavaan, ilman että joudun ottamaan osaa pinnalliseen egoiluun, jota ihan kaikki tossa sun maailmassasi edustaa.

Tajuutsä kaveri, että mä haluan muuttua. Mä haluan oppia tuntemaan sut. Ehkä mä voin sitten paremmin auttaa niitä päämääriä, jotka oli munkin ihan alkuperäiset päämäärät. Saaksmä halat sua.

Alex-boy nousee ylös ja levittää kätensä. Mun työkaverilta putoaa pullaa aukinaisesta suusta. Nousen ylös ja halaan Alex-boyta. Mua alkaa itkettää ja häpeän sitä. Tiedän että tää on vain kokkareiden uusi juoni. Tiedän, että mainostoimistossa juuri tässä kohtaa mun on laskettu itkevän. Mä todella häpeän itkemistä. 

25.4.2015

Venäjän rajanaapurin suhtautumistapaa määrittää kaksi tekijää: 1) ei haluta nähdä naapuruussuhteessa tapahtuvaa (negatiivista) rajamuutosta, 2) ei haluta nähdä Venäjällä naapurimaille vihamielistä valtiovaltaa.

Jos tässä valossa arvioidaan Putinin Venäjää, on pakko vastata: 1) rajamuutokset eivät näytä ajankohtaisilta Venäjän etujen kannalta, 2) valtiovalta ei voisi olla paljon rationaalisempaa kuin se nyt on.

Jos ajatellaan niin, että Venäjällä on nyt vihamielinen ja epärauhanomainen johto, joudutaan outoon tilanteeseen, kun kysytään: voisiko se olla nykyistä rauhanomaisempi? Koskaan ei Venäjällä vielä ole ollut nykyistä rauhanomaisempi valtiovalta. Nykyinen, Putinin hallinto on ehdoton huippu kaikessa siinä mitä Venäjältä ollaan totuttu näkemään.

Niinpä saamme vastauksen. On erittäin epätodennäköistä, että mikään valtiovalta Venäjällä voisi olla naapureille edullisempi kuin nykyinen. Mutta on äärimmäisen todennäköistä, että mikä hyvänsä muu valtiovalta on naapureille vähemmän edullinen.

Kysykäämme nyt: mihin Putinin vallan kaatajat tällä hetkellä siis tähtäävät?

He ennustavat Putinin sotaisuutta. Entä jos heidän ennustuksensa osoitetaan vakaalla päätöksellä (joka sivumennen sanoen on jo tehty) yksinkertaisesti vääriksi?

Mitä ihmettä he hakevat tällä inttämisellä, kun herran maailmanhistoriallisesti vahvimmat voimat ovat jo titaanisesti päättäneet: he ovat väärässä. 

VÄÄRÄ PROFEETTA

Ensin hän johti viattomia harhaan väärältä polulta. Jotkut heistä myöhemmin löysivät oikealle polulle. Lopulta hän palasi itse väärälle polulle.
Luin eilen satukirjaa tenavalle. Kirja oli kirjaston, eikä tarina entuudestaan tuttu. Melko nopeasti aloin kiusallisella tavalla löytää itseäni tarinan antisankarista. Jouduin lukemaan muutamia rivejä kahteen kertaan hiljaa itsekseni. Mitä pidemmälle tarina eteni, sen enemmän siinä alkoi olla opetustilanteen tuntu.

- Miksi sinä taas pysähdyt.

- Jäin vain pohtimaan...

- Mitä pohtimista siinä nyt taas on?

- Tätä vaan, että Jättekivalan väki tarvitsee tässä videopelissä tätä pahista, tai yleisö, siis pelin pelaajat, menettävät kiinnostuksensa peliin ja peli irrotetaan töpselistä. Mutta jättekivalaiset eivät halua tunnustaa asiaa pelin vähemmän jättekivalle pahikselle, joka ei sitä tiedä, että oikeastaan kaikki tarvitsevat häntä.

- Se on aivan selvä asia. Mitä miettimistä siinä on? Jatka lukemista, ole hyvä.

- Minä vaan ajattelin tuota, että....

- Älä ajattele liikaa, lue vaan. Tämä on iltasatu. Lapsellesi.

Jatkoin lukemista synkän oivalluksentunteen vallassa. Ihminen voi katkeroitua elämälle, paitsi siitä ettei ole saanut käydäkseen mieleisiään kouluja, myös näköjään siitä ettei ole saanut aikanaan kuulla oikeita iltasatuja.
Kun Neuvostoliiton hajoamisen tuottaman moraalisen opetuksen tuottama hetkellinen moraalisen kirkkauden tila haihtuu. Kaikki inhimillinen selkeys, tieto, muisti, viisaus, totuus, on haihtuvaista.

24.4.2015

Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Miten se tehdään nykyään, kun kuvaa voidaan manipuloida loputtomasti ja kokonaiset toimittajien armeijakunnat on maksettavissa ja peloteltavissa porpoagandakoneistojen osiksi? Tieteellisyys ja lähdekritiikki ei paljon auta, koska tiede on yhtä alisteista tällä ideologiselle manipulaatiolle. Onko jotain uusia keinoja tavoitella objektiivisuutta?

KOBY ISRAELITE

Koby Israeliten King Papaya (2009) on kyllä soundin ja luovuuden puolesta huikea levy. Tosin levyllä on liikaa biisimuotoisia tyhjänpäiväisiä (minun mielestä vähän hölmöjä ja kansainväliseen ilmapiiriin avautumattomia) muusikkovitsejä. Niiden takia kokonaisuus vähän lörpähtää todella lupaavan alun jälkeen. Albumin seitsemästätoista kappaleesta kuusi sai kuuntelussani täydet viisi tähteä. Mutta kuusi kappaletta sai vain yhden tähden. Loput kaksi tai kolme tähteä. Kyllä tämä silti voi olla 2000-luvun paras albumi maailmassa?

Jos materiaalista ottaisi puolet pois, voisi albumi olla hyvinkin hyväksyttävissä. John Zornhan tätä ei tällaisena Tzadikille hyväksynyt. Albumin miksaus ja masterointi on huipputyötä.

Kobyn uusin levy Blues from elsewhere (2013) ei myöskään ole Tzadikilta julkaistu. Levy on tasapainoisempi mutta kevyempi multigenresekoitus klezmermusiikkia ja intiimiä kabareeta (Annique, fadolaulaja Mor Karbasi). Sävellyksellisesti turhan kevyet mutta hyvin soitetut kappaleet saavat kuuntelussani tasaisesti kahta tähteä, mikä on minulla jo selvästi taustamusiikkiluokitus. Masterointi ja miksaus on kauttaaltaan enemmän peruspopkauraa (tasaisinta mahdollista täysin epäluovaa suomituotantotasoa).

Varsinkin Orobas -levyä (Tzadik 2006) John Zornin säveltämiä kappaleista kuunnellessa hahmottaa selvästi, että Koby on ennen muuta lahjakas soittaja ja multi-instrumentalisti, ja vain toissijaisesti säveltäjä. Orobas ei ole miksaukseltaan ja masteroinniltaan erityinen teos. Se on studioääntä tuolta oudolta esihistorialliselta lähinnä museaalista mielenkiintoa herättävältä aikakaudelta ennen tilaäänen hienouksia ja hyviä kaikulaitteita.

Sävellykset Orobasilla ovat kiinnostavampia ja kestävämpiä kuin Kobyn omat. Sävellyksellisesti täysin tasalaatuisen ja taiteellisesti täysipainoiden albumin säveltäminen ei ole oikunvaraisten harrastelijoiden leikkiä vaan tiukasti metodin sanelemaa määrätietoista toimintaa. Tälläkin levyllä Koby soittaa melkein kaikki instrumentit itse. Erityislahjakkaan geneettisesti harvinaislaatuisen ylösnousemuksellisen serafin livesoitto voi tosiaan parhaimmillaan olla melkein yhtä saphirothista ja elävää kuin tavallisella luovasti käytetyllä koneella tuotettu ääni! Joskus totta vieköön planeettansa kauhujen ja turhauttavuuksien jähmettämä sielu osaa jäljitellä vetreää ja aloitekykyistä konetta ihmeen tenhoavasti ja tunteisiin vetoavasti! Tämä albumi on klassikkorajalla.  Tasaista neljää tähteä sävellyksille ja tulkinnalle.

Is He Listening?, Tzadik-albumi vuodelta 2009 on soundillisesti Orobasia kiinnostavampi. Myös heavysoundi toimii tällä levyllä dynaamisemmin. Mutta sävellykset ovat vain kahden kolmen tähden taustamusiikkirajalla tasapainoilevia ohipuhalluksia. Mor Karbasin ääni on klezmermusiikissa parhaimmillaan. Klezmermusiikissa ja varsinkin avatgarde klezmerissä keskeisintä on vahva melodinen kielioppi. Klezmermelodian itsevarmuus tulee esiin hyvin selväpiirteisinä, vahvoina melodialinjoina. Jos nykyisessä valtavirtaistuneessa akateemisessa musiikissa jokin rutto on, se on yleensä vahvan melodiakieliopin puuttuminen.

Mood Swings (2005) on Kobyn ehkä paras, emotionaalisesti tasapainoisin ja kaunein Tzadik -albumi. Albumilla vierailee aika paljon tunnettuja muusikkoja Bill Laswellista alkaen. 



(Lähetin uuden albumini demolin Kobylle, mutta reaktiota ei kuulunut. En myöskään onnistunut tapaamaan tyyppiä marraskuussa Lontoossa käydessäni.)
Ihmislajin suurin ongelma on se, että 99% energiasta menee epäonnisten tai koskaan tapahtumattomien seksiaktien esileikkien valmisteluun ja junailuun. Ihminen on kaikista eläinlajeista tehottomin tyydyttämään itseään ja toisiaan seksuaalisesti. Ja tämä johtuu pelkästään älykkyyden puutteesta.

ALAKULTTUURIT

Kauhu on genre. Kaikki mikä on genreä on kauhua. Kauhu on ksenofobiaa. Genreajattelu lisää ksenofobiaa. Multigenresyys tai genret ylittävä ajattelu vähentää ksenofobiaa. Kaikki mikä on alakulttuurista on kamalaa, likaista, hyönteismäistä, sotaisaa, ilkeää heimosaastetta. Skenen ainoa ominaisuus on se, että se on helppo ja selkeä kohde tuhottavaksi.

VARJO MENNEISYYDESTÄ

Lovecraftin Eryksin muurit (In the Walls of Eryx, kirj.1936, julk. 1939) on kummallinen mestariteos. Toisaalta tarinan tyyli on halpa kioskikirjallisuus, b- tai ö-luokan tieteisfantasia, pulp fiction. Toisaalta tarinassa on kummallinen metaforinen ja looginen tarkkuus, joka avautuu ainakin kaikille henkisten virtausten labyrinteissä joskus seikkailleille. On ensinnäikin ansaksi luodun kokonaan näkymättömän labyrintin rakenne, josta päähenkilö yrittää piirtää kuvaa, mutta jonka monimutkaisuus voi selittyä vain niin, että pohjarakenne ei ole staattinen vaan muuttuva. Toiseksi, on vieraan planeetan olennot, jotka tuntevat tämän luomansa rakenteen tarkasti, mutta eivät hyödynnä sitä oman olemisensa laadun parantamiseen, vaan vain ansana ja kidutusvälineenä. Olennot näyttävät olevan täysin välinpitämättömiä oman olemisensa laadun suhteen. Mutta päähenkilö huomaa aliarvioineensa niiden salatun älykkyyden pahasti kun niiden latistavasta olemuksesta löytyykin tuntematonta neroutta silloin kun on kysymys hänen, päähenkilön itsensä, hengiltäpiinaamisen juhlariemusta. Lovecraft kuoli vuonna 1937, ennen tekstin julkaisua.

Pitkä novelli Varjo menneisyydestä vuodelta 1934 on sitten jo äärettömän kiinnostavaa neroutta. Miksi sanon neroutta? Koska paitsi käsittelytapa on nerokas, täsmällinen, objektiivisen ilmaisuvoimainen, myös aihe on ihmiskuntaa koskettava ja objektiivisesti tärkeä. Suurin osa kirjailijoista kirjoittaa hyvin aiheista, jotka eivät ole tärkeitä. Tässä novellissa on kourallinen ideoita, joiden psykologisesti selkään ilmaisuun törmään tässä ja nyt ensimmäisen kerran elämässäni.

Tämä Lovecraftin käsittelytapa jotenkin auttaa näkemään nämä tämän maailman jokapäiväiset ongelmat oikeassa mittakaavassaan. Tärkeää on se, mikä voi sisäistyä sielullisen rakenteen kautta. Musiikissa esimerkiksi, tärkeää on se, mikä saa syvimmän musiikillisen ajatteluprosessin liikkeelle. Tärkeää ei ole pinnalliset vaikutteet, se mikä liikuttaa pinnassa, vaan se mikä palauttaa ajatukset ja tunteet syväprosessin olennaisten kysymysten äärelle, näkemään nuo kysymykset selvemmin kuin aikaisemmin.

Tässä prosessissa on jo esteenä sekin, että ihminen, joka luulee, että ihmiskunnalla on paljon tietoa syväprosesseista, ei koskaan voi edes päätyä olennaisen kysymyksen äärelle. Olennaiset kysymykset ovat hyvin yksinkertaisia ja varattu vain niille, jotka kristallin kirkkaasti ymmärtävät, että tietoa ei ole. 

Lovecraftin aihepiirin määrittelyyn selvästi vaikuttaa hänen patologisesti sairastamansa ksenofobia. Kaikki hänen tekstinsä heijastelevat voimakkaan ksenofobian tuottamia tunteita. Perusteellista ja eriskummallista on tuon varmasti hänessä itsessään olleen patologian analyysi ja siihen tarjottujen selitysten fantastinen ensyklopedia. Lovecraftin lähtökohtahan tuntuu aina olevan se, että ksenofobia on enemmän kuin ymmärrettävää jos vain sen salatut syyt huolellisen kätkemisen ja naamioinnin sijaan tuodaankin avoimena päivänvaloon.

Eräs Lovecraftin eriskummallisen nurinkurisista kosmisista olettamuksista on se, että korkeampi älyllinen elämänmuoto tuottaa aina rumemman ja hirviömäisemmän kehon. Mitä korkeammalle kehittynyt eliö on, sen kammottavampi se on ja sitä enemmän se vihaa itseään. Maaplaneetan luonnosta kuitenkin tunnemme vain päinvastaisen periaatteen. Suuret pedot täällä ovat sulavampia ja kauniimpia kuin pienet. Suurikokoiset eläimet ovat ulkonäkönsä puolesta useimmiten paljon vähemmän kammottavia kuin pienet, esimerkiksi hyönteiset. 

Entäpä, jos maailmankaikkeudesta ei löytyisikään niitä iljetyksiä, hirviöitä ja kauhuja, joita Lovecraft niin herkullisesti kuvaa. Entäpä, jos maailmankaikkeus onkin paljon reilumpi paikka, kuin hyönteismäisin ja lajistaaneksynein ihmisyksilö koskaan voisi kuvitella. Entäpä, jos ihminen on lähempänä kosmista elävän olennon täydellisyyttä, kuin mikään kuviteltavissa oleva elämänmuoto? Kestäisikö Lovecraftin psyyke tältä suunnalta tulevan iskun? Tämän suuntaisen fantasian, kauhun mahdollisuuksien suhteen pessimistisen fantasian.

23.4.2015

YORUBA DRUM

Tässä on muusiikillisesti viiden tähden äänitteet (äänenlaatu on yksi tähti). Soittajien rytmitajua luonnehtisin sanalla: normaali.




Äärettömyys on lievä tulehdustila.

NYKYAJAN ORJUUS

on sitä, ettei tiedä olevansa orja. Orjakansoja yhdistää se, että niitä ei kiinnosta korkein mahdollinen älykkyys ja osaaminen.

TAIDEMYYNTIAUTOMAATTI

Autuaita ovat sielut jotka jaksavat uskoa, ettei runoudella ole merkitystä. Tulenko joskus vielä heidän kaltaisekseen. Olisi hyvä onnistua, jos ei runoudessa, niin ainakin epäuskossa siihen.

Olen taas vaihteeksi kipeänä. Flunssa nyt neljäntenä päivänä tuntuu syvenevän hengityselimiin. Tuleekohan tästä vielä taas antibioottikuuri.

Näin unessa taidemyyntiautomaatin metroasemalla. Laitteessa on A3 kokoisia paperitöitä, joita voi selata ja ostaa ainakin kaikkia galleriahintoja selvästi halvemmalla. En ole vielä ehtinyt tarkistaa olisiko laite patentoitavissa (meidän tunnetussa maailmassamme).

22.4.2015

Tajusin nyt, kun olen pakotettu tätä enemmän mietiskelemään, että Hisshemöllerin euklidinen sekvenseri on polymetrinen euklidinen sekvenseri kun Pricen sekvenseri on polyrytminen euklidinen sekvenseri.

Olen tässä viimeaikoina kuunnellut tarkasti Clave Y Guaguancoa ja saanut todeta: kummallakaan mallilla ei voi suoraan luoda mitään tällaista. Kummassakin mallissa on puutteensa. Yhdistävä muoto olisi sellainen, jossa olisi sekä master temposäätö kaikille osoitinobjekteille, että jokaiselle objektille oma (tietyllä tavalla alustavasti kvantitettu) temposäätö.

Tässä Reaktorin euklidisessa sekvenserissä käyttöliittymä on periaattessa sama kuin Hisschemöllerin käyttöliittymä, mutta lisäoptiona on tämä: osoitinobjektin voi tavallaan valita joko polymetriseksi tai polyrytmiseksi. Mitä alustavasti kokeilin, tempoa voi säätää jokaiselle osoitinobjektille erikseen ja se on kvantitettu 1 per kahden potensseissa. Myös master temposäätö koko projektille löytyy. Sekvenserin parametrien ohjaukseen MIDI/OSC learn on optiona, mutta miten vakaasti mappays toimii ja joutuuko sen joka kerta tekemään uudelleen.
 
Polyrytmiikan ja polymetriikan esiintyminen samassa paketissa tarkoittaa: polymetriikka täytyy sitoa aina erikseen jonkin polyrytmin sisäiseen metriikkaan.

Olisi lisäksi hyvä, jos jokainen osoitinobjekti olisi mahdollista jakaa kahteen osaan, niin että kummankin osan rakennetta voisi säätää erikseen. Niin monimutkaiselta kuin tämä ehkä tuntuukin, vasta tämä kuitenkin olisi rumba claven mahdollistava kehitysaskel.

Reaktorin sekvenseriobjektin kaltainen objekti, tarvittavilla lisäyksillä, pitäisi ehdottomasti luoda Maxiin. Mietin millainen työ siinä olisi. 

21.4.2015

Craig Tabornin Chants triolevy (2012) on parempi pari vuotta aikaisempaa Avenging Angel (2011) levyä, joka oli soolokonsertin jälkeen melkoinen pettymys. Varmaan Tabornia, joka ilmeisesti on vain kehittynyt viimevuosina valtavasti harmittaa, että tuli äänitettyä sellaista epämääräistä roskaa, jonka nyt pystyy soittamaan mennen tullen suohon joka keikalla.

20.4.2015

VAALIT JA PUNK



Suomalainen demokratia on henkistä turpaanvetoa: niitä lyödään, joita ylipäätään henkisesti voi vielä satuttaa. Jo kyvyttömyytensä osoittaneiden, mutta mahdollisimman ärsyttävien sekopäiden demokraattinen uudelleenvalitseminen on osoitus siitä, että kansa tekee valintansa punk-fanituksen logiikalla. Tietyn rajan jälkeen demokraattinen järjestelmä alkaa toimia puhtaasti passiiviaggressiivisuuden katalyyttinä, ei suinkaan kansan enemmistön edun mukaisesti, vaan sitä vastaan, jonkinlaisesta sysimustasta magiasta ja pimeästä noitasapatista hehkuvan tulen loimussa.

Pienenä harmaana valopilkunomaisena täplänä näissä vaaleissa on Keskustan vaalivoitto. Keskusta kaikista suurista puolueista vähimmin toimii passiivisaggressiivisuuden katalyyttinä. Keskusta tosin ärsyttää maksimaalisesti mitäänsanomattomuudellaan. Keskustan sekopääprosentti on huomattavasti pienempi kuin Kokoomuksen, Persujen ja varsinkin RKP:n, joka koostuu pelkästään sekopästä. Keskustassa sekopäitä ovat vain kokoomuslaiset soluttautujat. Keskusta on siis usein positiivinen valinta silloin kun puhutaan kaikista pahimman mahdollisen vaihtoehdon välttelystä, kuten suomalaisessa politiikassa aina puhutaan.  

Toisaalta, on havaittu, vaikka miten huonoa politiikkaa tehdään ja vaikka päivälehdet miten alas vajoaisivat valehtelussaan, suomalainen yhteiskunta sen kuin jatkaa porskuttamistaan. Juuri tätä syvärakenteen funktionaalisuutta, joka ei ole missään suhteessa tietoisiin ja täysin solmussa oleviin ilmiprosesseihin joita perverssit (eli mediaseksikkäät) poliitikot kokoajan vielä enemmän sotkevat, Nikolai Starikov eniten ihmetteli Suomessa, kun keskustelimme hänen kanssaan. Oli hyvin vaikea hänelle selittää, miksi asiat Suomessa kuitenkin näyttävät jollain tasolla toimivan, vaikka ilmitaso ei anna siihen mitään selitystä, aihetta tai edes mahdollisuutta.

Mutta suomalainen yhteiskunta on mystisempi kuin itse mystiikka. Se on magiaa, jossa vallitsee täydellinen pimeys, ja joka nimenomaan saa verensä ja käyttövoimansa jatkuvasta tuohtuneesta ja turhasta reagoimisesta. Lehdistön avulla koettu todellisuus onkin vain katarttista reaktionäytelmää: näiden henkisten ydinreaktioiden katalyyttejä ovat nimen omaan huonot poliitikot, jotka eivät kuitenkaan onnistu luomaan sotaa ja kaaosta konkreettisesti. Suomalainen ilmitodellisuus on kosminen paradoksi: joka siitä järkeä yrittää löytää ei koskaan mitään tule löytämään. Se on pimeä kultti, henkinen ydinvoimalaitos, joka käyttää ravinnokseen vastasyntyneiden lihaa ja verta.

Niinpä niin kauan kuin täällä ei ole sotatila, voi vain rauhassa ihmetellä toisten sotimista. Heillä kuitenkin on erilainen historia ja erilaiset syyt. Jokainen tietää: jos konfliktit täällä puhkeavat, tätä ei enää ikinä saada toimimaan.

Jos oikein ylioptimistisia ollaan voisi ehkä ajatella, että koko tämä ilmiö on totuuden esiinkutsumisen prosessi, jossa tietyt yhteiskunnalliset vakiintuneet rakenteet (huono edustuksellinen parlamentarismi, orwelllainen propagandalehdistö jne.) ovat tekemässä itseään turhaksi. Kun tämä Fukushiman ytimen sulaminen saadaan lopulta pysähtymään ja radioaktiivisuuspäästöt kuriin, voitaisiinkin jo olla uudenlaisessa maailmassa.

19.4.2015

Arpa heitti iTunesistä ikimuistoisen Infected Mushroomin Converting Vegetarians (2003) albumin. Paitsi että kyseinen albumi on bändin parhaita, se tuo mieleen elävästi tilanteen: valtava musta BMW:n maastoauto ampuu kuin tulinen nyrkki hillittömällä nopeudella ja ohjusmaisella pysäyttämättömällä voimalla yössä halki Donbassin ja Novorossijan peltojen ja metsien kohti Harkovaa. Musiikin desibelimäärä pimeän mustanahkaisen auton sisällä liian suuri. Tunnelma läpikotaisin venäläinen, silmissä bachanttien antiikkisen värikylläisyyden hurjistamat spiraalit.

TYTÄR: Isä onko tämä sinun tekemää musiikkia?

ISÄ: Ei valitettavasti ole.

TYTÄR: Ei se mitään. Silti tämän musiikin täytyy kuulua voimakkaana kun huomenna herään.
Kävin perjantaina Helsingin lähetyskirkossa virolaisen kitaristin Robert Jürjendalin konsertissa. Paikalla oli lähinnä kourallinen suomalaisia vironystäviä. Konsertista voi sanoa sen, että se oli äärimmäisen kaunis ja ylösrakentava tapahtuma. Jürjendal jutusteli kappaleiden väleissä yleisölle suomeksi. Oppinut suomenkielen neuvostoaikana televisiotekstityksistä. Jürjendal osallistui saksassa 1990-luvun alussa Robert Frippin the League of Crafty Guitarists -happeningeihin. Siellä hän tutustui Gurdjieffiin. Fripp itse ja monet mukana olleet kitaristit olivat Gurdjiefftyössä. Konsertin jälkeen keskustelimme Suomen aktiivisesta Gurdjieff-toiminnasta, joka kiinnosti Jürjendalia, koska Helsinki on lähempänä Tallinnaa kuin moni muu paikka, jossa vastaavaan toimintaan olisi mahdollista osallistua. Virossa ei kuulemma ole Gurdjieff-ryhmiä. Jürjendal oli kuunnellut Sound Cloudista musiikkiani ja teimme levyvaihtokaupat. Ainakin Jürjendalin ensimmäisellä soololevyllä kuuluu Fripp-vaikutteet.

SoundCloud on aika aktiivinen uusien yhteyksien luomisen paikka. Muita tuoreita SoundCloud tuttavuuksia on pianisti Alexander von Schlippenbach Saksasta. Schlippenbach Trion uusi Features (2015) on kevyesti kiinnostavinta materiaalia miehen koko tuotannon mittakaavassa. Äänitys ja miksaus on todella mainio. Äänikuva on hyvillä kaiuttimilla hieno. Kuulokekuunteluun tämä levy ei oikein sovellu. Fonistilegenda Sam Riversin kanssa tehty duolevytys vuodelta 1997 kannattaa myös ehdottomasti kuunnella. Äärimmäisen legendaarista soittoa kummaltakin.



18.4.2015

Hammaskipu vasemmalla ylhäällä takana sai tutkiskelemaan asiaa tarkemmin. Ällistyksekseni huomasin, että ylävasemman viisaudenhampaan (8) takana on ulkopuolelta toispuoleisesti ikenen pinnan ylöpuolella yhdeksäs hammas. Ikenessä on tästä syystä ilmeisesti jonkinasteinen tulehdustila. Yhdeksäs hammas, niin sanottu neljäs molaari, on todellakin lääketieteellisesti mahdollinen. Outoa on se, että hammas kasvaa tässä iässä. Toisaalta lisäviisastumiseen on edelleen reilusti varaa.

VENÄJÄ LAAKETIETEELLISESTÄ NÄKÖKULMASTA

TAUTI PUHUU: Ukrainalaiset ovat samoja ryssiä kuin kuin nykyisin Venäjällä. Aina parempi mitä vähemmän niitä - rysyjä- on. Patruunoita ja aseita ja vapaaehtoisia taistelijoita lisää toimimaan.

LÄÄKÄRI PUHUU: Kaikesta voi olla hyötyä, mikäli osaa suhtautua luovasti avoimella tavalla. Esimerkiksi Venäjä on naapurin näkökulmasta kuin suuri unikkopelto. Unikot sinänsä ovat kauniita ja hyödyttömiä. Levitessään liikaa ne ovat jopa haitallisia ja tukahduttavia. Oikealla tavalla soveltamalla ja jalostamalla niistä saadaan tärkeitä lääkeaineita. Näitä lääkeaineita ei voida valmistaa synteettisesti, sillä niiden alkemiallinen rakenne on hyvin monimutkainen.

KASVU

Puulla kasvavat vuosi vuodelta lehdet, kalalla kidukset, pelurilla kakkoset hihassa ässiksi.

SINUHE JA OIKEISTOLAISEN POLITIIKAN ALKUPERÄ

Waltarin Sinuhe on jonkinlainen opaskirja oikeistolaisen politiikan alkuperään.

Oikeistolaisen politiikan perusta on ihmisen viheliäisyydessä. Tämän näkemyksen mukaan Jumala äärettömässä viisaudessaan loi ihmisen omaksi vastakohdakseen lähes äärettömän typeräksi, jotta tämä ihmisen viheiliäisyys sitten voisi kutsua opettajakseen ja koivuniemenherrakseen vanhaa jumalaa Amonia, eli Saatanaa.

Jumala (Athon) jatkoi opetusta esittämällä haasteen: ihminen voi muuttua, mikäli pystyy riistäytymään opettajansa vallasta ja nousemaan opetussisältöjren yläpuolelle.

Niinpä oikeistolainen tietää: ihminen voisi kyllä muuttua, jos haluaisi. Oikeistolainen ei koskaan halua muutosta. Hän on Saatanan edunvalvoja maan päällä. Tuo etu on sen verran merkittävä, ettei muutosta kannata haluta. Ainakaan niin kuana kuin voi itse olla se, joka hyötyy ihmiskunnan jatkuvasta tragediasta.

Oikeistolainen laskeskelee, että ihmiskunnan uusiutumiskyky ylittää aina sen verollepanon, jota Saanan jatkuva kalastus aiheuttaa. Ihmiskunta on siis eräänlainen lohikanta tai tonnikalakanta, jota saa salakalastaa loputtomasti.

Saatana ei koskaan usko käsissään olevan sellaisia kalastusvälineitä, jolla koko kalakanta saataisiin romahdutettua ja tapettua sukupuuttoon. Vaaraa ei ole: punainen liha ei muutu valkoiseksi. Voi vain jatkaa mahdottomuuksien nuotanpunomista loputtomiin. Ja ihmiskunta selvityy tästä itseaiheutetusta kidutuksesta muuttumatta geneettisesti punalihaisesta valkolihaikseksi.

Faarao Ekhnaton on kuitenkin eri mieltä. Hänen näkemyksensä mukaan vanhan jumalan Athon (Saatana) valta on käynyt liian tukahduttavaksi, ja uhkaa laimentaa punaisen lihan.

Faaraon tarkoitus on hyvä: hän haluaa uudistaa kansan elinvoimat ja vitaalisuuden. Mutta kansa itse kääntyykin yllättäen hyviä, sille itselleen pohjimmaisen edullisia tarkoitusperiä vastaan. Syntyy outo paradoksi, joka saisi Kimmo Sasin ja Ben Zyskowitsin kiehumaan orgasmeissa.

Kansan typeryys ja viheliäisyys on pohjimmiltaan niin mahtava, että mieluummin kuin ajattelee omaa parastaan, mieluummin kuin säilyttää tonnikalamaisen olemuksensa, se lynkaa suurimman hyväntekijänsä ja ryhtyy seiksi, merten pölynimuriksi.

Tässä kohdassa oikeistolainen pamahtaa orgasmeihin. Kansa haluaa tulla orjaksi! Kaikkein alhaisimmat ja viheliäisimmät voimat ovat jälleen pääsevä voitolle! Viheiliäisyys osoittaa jälleen Saatanan kaikkivallan suurena opetustoimenjohtajana ja sivistysministerinä.

Kosminen näkemys siitä, että tämä on vedenjakajamaailma, johon sielut syntyvät keskeneräisinä, on pitävä. Oikeistolaisen, nietzscheläisen eetoksen mukaan, on täysin yksilöiden itsensä vastuulla kykenevätkä he täydellistämään itsensä. Toisin sanoen: kykenevätkö he astumaan ulos suuren nuotanpunojan nuotasta: kasvatuslaitoksesta, jonka Saatana on, painovoima parhaana liittolaisenaan, planeetalle pystyttänyt.

Oikeistolainen ei milloinkaan hyväksy ajatusta siitä, että kasvatuslaitos voitaisiin lakkauttaa ja opiskelijat siirtää peltoon käyttämään aikansa miten huvittaa. Tätä oikeistolainen kutsuisi terveen järjen katoamiseksi. Mutta lohikala kutsuisi sitä säännöstelyaltaiden ja patojen, vesivoimaloiden ja kalaportaiden purkamiseksi, turbiinien sammuttamiseksi, koskien vapauttamiseksi.

15.4.2015

Runous on äärimmäisen yksipuolista. Siinä on kysymys pelkästään kaikesta.
Vain Ruotsissa voi kuvitteellisilla venäläisillä sukellusveneillä olla suurempi poliittinen merkitys kuin koko kuningashuoneella konsanaan.

EGOISMI

on biologinen viive, joka estää virheiden myöntämisen. Siksi tarvitaan aina uusi sukupolvi myöntämään edellisen virheet. Ilman egoismian ihmiskunta ja sen teknologia kehittyisi yhden vuorokauden aikana yhtä paljon kuin sadassa tai tuhannessa vuodessa egoismin kanssa, sillä kaikki virheet voitaisiin myöntää ja rationaalinen ajattelu voitaisiin palauttaa viiveettä. Rationaalisuus on selvien virheiden myöntämistä. Mutta silloin kaikki mahdolliset pienimmätkin kehitysaskeleet jäisivät dollaripelureilta rahastamatta. Mitä pienemmin askelin teknologia kehittyy, sen enemmän sillä voidaan rahastaa ja vedättää.  

HOITOVIRHE

Maailma on tahaton hoitovirhe.
Hiljaisuuden musiikki. Luonto osaa vaikenemalla korostaa merkityksellisen merkityksettömyyttä. Lintujen laulu on pelkkää pulssikoodimodulaatiota, jonka käsitteellinen sisältä ei päihitä keskinkertaista romaania. Eläinten älynlahjoista jaksaa olla ihmeissään jonkin aikaa.

TAPPAVA TAUTI

Tappava on sellainen sairaus, joka ei aluksi näytä sairaudelta, vaan loistavan terveyden kruunulta. Sitten kun ensimmäiset epäilyt tilan patologisesta luonteesta tulevat esiin, kokonaiset sukupolvet väittelevät tohtoriksi juuri tämän piirteen terveydellisistä hyötyvaikutuksista. Lopulta tappava tauti  tappaa koko ruumiin, koko sukupolven, kaikki sen jäsenet. Sen jälkeen voidaan todeta: tapahtui hoitovirhe. Maailma on tahaton hoitovirhe.

MUSIIKIN TYPOGRAFIAA

Typografia on kiinnostava harmonian muoto. Jos fontti on orkesteri, on yksi kirjasin muotonsa pitävä soittaja. Kappaleen kokonaisuus näyttää aukeamalta. Jos fontin yksi kirjasin on suunnittelultaan vajaa, näyttää aukeama huonolta ja epätasapainoiselta.

Kirjailijat ovat yksin, koska he kasvavat yksin. Vain aivan nuorina ja kehittymättöminä untuvikkoina he kulkevat parvissa. Mutta suuri kirjallisuus syntyy näkökulmasta, jonka taakse mahtuu vain yhdet silmät ja yksi pää.

Maalarin asema on pitkälti samanlainen. Pienikin näkökulman muutos muuttaa värit ja perspektiivit toisiksi.

Orkesterimuusikko kasvaa yhdessä toisten kanssa. Säveltäjä kuitenkin on se, jota ei huolita mukaan. Säveltäjä kasvaa yksin ja tekee erilaisia asioita kuin muusikot.
 
Jos ajattelee ihmisten päivittäistä visuaalista näkökenttää, sen tarkkuus ja rikkaus ei ole missään suhteessa arkipäiväisten kuuloaistimusten kanssa. Kuuloaistimukset kaupungin hälyssä ovat kuin sumu, jossa on näkyvyyttä alle metrin.

Näköaistimukset taas virtaavat lähinnä paljousdesta ja kirkkaudesta sokaistuneiden silmien editse. Vain maalari tai valokuvaaja saa jotain irti siitä kirkkaudesta, joka silmien ohi virtaa. Valo on rajattoman tarkkaa, ilman värähtelyt rajattoman epätarkkoja. Valoaistimus on objektiivista, musiikkiaistimus on subjektiivista. Sillä musiikkia ei ensisijaisesti aistita korvilla. Kovat vain ehkä toisinaan pitävät yhtä musiikin kanssa.

Säveltäjälle ei ole kovin olennaista pitää korvia auki. Beethoven kykeni yhtä hyvin säveltämään korviltaan kuurona mutta sielultaan äärettömän herkkänä. Musiikki ei todellakaan ensisijaisesti värähtele iman välityksellä. Korvassa sitä paitsi asustaa Descartesin demoni.

Musiikin realismi on aivan jotain muuta kuin kuvataiteen realismi. Musiikissa jäljittely on uskomattoman paljon kömpelömpää, mutta abstraktiot uskomattoman paljon moniulotteisempia, kuin kuvataiteessa.

On kummallista, että tällaisiakin itsestäänselvyyksiä pitää kirjoittaa auki. 

YKSI KYSYMYS VAALEIHIN LIITTYEN

Miksi tätä ei voida ymmärtää: kysymys Euroopasta ja Venäjästä, Yhdysvalloista ja Kiinasta, ei ole, eikä milloinkaan voi olla, joko-tai -kysymys. Kaikissa näissä suurissa keskittymissä, kaikkien niiden historiassa on riittävästi kauhua vihaan tai pelkoon, mutta myös riittävästi hienoa ja ylevää täyteen ihailuun. Kaikkien näiden alueiden kulttuuriin voi käyttää elämänsä pelkän ihailun vallassa. Minä en ainakaan haluaisi elää päivääkään ilman amerikkalaista, venäläistä, eurooppalaista, kiinalaista, juutalaista, japanilaista, afrikkalaista jne. kulttuuria. Kun nyt meillä ei planeetalla parempaakaan ole tarjolla.

Mistä ihmeestä siis juontaa ajatus, että meidän pitäisi tulevaisuuteen mentäessä valita joko-tai jokin historiallinen jo käytöstä poistunut ja vanhentunut malli kaikkine puutteineen, kun vaihtoehtona on valita hyvät puolet kaikista malleista ja kaikista ihmisaineksista? Kysymys on valinnan metodista. Valinnan teknologiasta.

Monikulttuurisuus on onneton käsite. Koska monikulttuurisuutta on valita kaikista huonoimmat piirteet yhtä lailla kuin valita parhaat. Siksi käsite monikulttuurisuus ei kerro mitään, eikä siinä ole mitään positiivista tai negatiivista arvolatausta. 

Myöskään se, että toisissa kulttuureissa hyviä puoli näyttää olevan määrällisesti enemmän ei ole peruste joko-tai -ajattelulle. Yksikin hyvä puoli on riittävä olemassaolon peruste silloin, kun tuo yksi hyvä puoli on elintärkeä lääke jotain tiettyä tappavaa sairautta vastaan.

Ajatellaan esimerkiksi tilanne, jossa venäläisessä kulttuurissa on vain yksi hyvä puoli, mutta juuri se asia sattuu olemaan lääke sitä tappavaa sairautta vastaan, johon Suomi sairastuu. Silloin venäläinen kulttuuri osoittautuu elintärkeäksi Suomelle. Ja juuri sillä hetkellä olisi katastrofi, jos natsit olisivat onnistuneet tuhoamaan tuon elintärkeän penisiliinin tai syöpähoidon. 

Yhtä kaikki sellainen sana kuin "monikulttuurisuus" pitää vain unohtaa. Meillä ei ole varaa valita huonoa ulkoa, koska sitä on jo itsellä riittävästi. 

KOKEELLISTA UNTA

Viime yönä näin elämäni ensimmäisen täydellisen lucid unen. Siis tiedostin syvässä unessa ensinnäkin SELVÄSTI olevani unessa ja sen jälkeen tiedostin unen monitasoisuuden. Sitten ryhdyin tekemään kokeita unitodellisuudessa.
Välikauden merkityksettömyyden tunne: kun uudella ei ole vielä merkitystä ja vanhalla ei enää.

14.4.2015

Assosiaatioista on vain metodiksi, ei sisällöksi.

ELÄIN ON ALASTON IHMINEN

Valmistelimme jonkinlaista rautatiejärjestelyä Moskovaan entisen Itävalta-Unkarin alueelle. Huomasin, että rata kulkee esin satakilometriä aivan Ukrainan rajan tuntumassa, kunnes se ylittää rajan. Oli päänsärkyä. En jaksanut miettiä enempää. Päätin, että rata kulkisi Lvovista ja asia olisi sillä loppuunkäsitelty. Olin kai niin väsynyt, että laskeuduin kabinetistani hissillä eteisaulaan vain pukemattomat alushousut sylissäni. Aula oli tavan mukaan täynnä herrasväkeä ja havahduin ikävään yllätykseen. Vetäisin narusta hissin takaisin nousukiitoon ja päädyin hotellin katolle. Yrittäessäni vetää housuja jalkaan, vartija avasi hissin oven ja nykäisi minut ulos. Hän vihelsi pitkään matalalla nuotilla. Sitten hän vinkkasi kaverinsa paikalle. Kaveri tuli unisen näköisenä preussilaisen sotilaspukunsa nappeja kiinnitellen. "Katsopas mitä löysin. Eikös tämä ole se sama heppu, joka viime kuussa haukkui keisaria?" "Sama näyttää olevan." "Sekoitetaan sellainen rohto, että mieheltä palaa vatsa!" He istahtivat pienen valvojanpöydän ääreen sekoittelemaan erinäisiä suoloja. Sitten juottivat mikstuuransa minulle. Vatsani oli heti tulessa. Hissin ovea en enää löytänyt. Säntäsin toisesta ovesta ulos lumiselle pellolle jonkinlaisesta modernista riihestä. Juoksin kohti metsän reunaa, mutta välillä täytyi pysähtyä haukkomaan maasta lunta. Kuulin takaani haulikon paukkuja. Näin edessäni jäniksen käpälät.

ÄÄNIPILVEN PUUT

Yläkerran entiseen peräkammariini kuljettiin vintin kautta. En tiedä miksi välissä oleva huone oli poissa käytöstä. Vintillä vastaan tuli nykyinen naapuri, joka opettaa siskontyttärille musiikkia. Peräkammarissa oli cembalo, josta oli irrotettu koskettimet. Koskettimien tilalla oli rautalankalenkkejä, joita vetelemällä syntyi jonkinlaisia epäselviä ääniä. Olin hieman pettynyt. Huoneesta oli avattu pieni ikkuna etupihalle päin. Katselimme kuinka suuret puut äkkiä alkoivat heilua kovassa tuulenpuuskassa. Yhdessä puussa oli valtavat sateenvarjon kokoiset lehdet. Yksi suurimmista lehdistä irtosi ja lensi jonkin matkaa tuulen mukana. Tuulen tyynnyttyä tyttäreni sanoi, että lehti pitäisi käydä asentamassa takaisin puuhun. Lähdimme pihalle. Katselin lehteä, sen varressa oli jonkinlainen rannerengas. Veimme lehden puun juurelle ja pujotin lehdessä olevan rannerenkaan puun siroon käteen. Puu hymyili, ja sen vasempaan silmäkulmaan ilmesti SoundCloud palvelusta tuttu täpälä. Muutenkin puun iloiset tytönkasvot muistuttivat SoundCloud -brändin värimaailmasta. Huomasin, että myös pihan muiden puiden vasempaan silmäkulmaan oli ilmestynyt kirkas punainen täplä. Puut kasvoivat humisten. Ja tunsin itsekin kasvavani.

13.4.2015

DEMOKRATIA JA PASSIIVISAGRESSIIVISUUS

Sotahullujen, kuten euroopassa 1930-luvulla ja meillä nyt, demokraattinen valitseminen on osoitus kansan valtaosan passiivisagressiivisuuden kanavoinnista. Demokraattinen järjestelmä alkaa toimia passiiviagressiivisuuden katalyyttinä, ei suinkaan kansan enemmistön edun mukaisesti, vaan sitä vastaan.

TEOLLINEN TYHMENTÄMINEN

Nero on ihminen jota ei ole teollisesti tyhmennetty. Nero ei ole saanut turmelevaa koulutusta.

12.4.2015

Poliitikko menee niin pitkälle kuin mahdollista
sen tiedon varassa, joka hänellä on.
Mutta milloinkaan hän ei ota huomioon sitä
että se tieto, jota niin korkea-arvoinen salailu
varjelee, se tieto, jonka niin harva on oikeutettu
tietämään, se kallisarvoinen ja salattu tieto, on väärää.
Maailmanporno on eräänlainen ruokalaji. Joka valmistuu hyvin hitaasti kovassa lämmössä. Rap on sota-ajan viihdemusiikkia. 
Demokratiaa ei oikein enää voi pitää edes kehittyneenä itsepetoksen muotona, koska uskon ettei suurin osa ihmisistä edes tiedä millä tavalla he huijaavat demokratian kautta itseään.

NEROUS JA STUBB

Aina kun tiedotusvälineet, joita en ole tilannut ja toivonut, onnistuvat kaikesta huolimatta ujuttamaan tietoisuuteeni ilkeitä kuvia pääministerimme naamasta, tulen miettineeksi nerouden luonnetta.

Nerous on jollakin tavalla valtion suvereenisuuteen liittyvä käsite. Jos valtio ei ole suvereenisti itsenäinen, nerous siellä on myytti. Kun taas Venäjän tai USA:n kaltainen imperiumi elää vain neroudesta.

Venäjällä kaikki muut älyllisen elämän muodot paitsi nerous ovat täysin turhia ja käyttökelvottomia. Lyhyesti voi sanoa: Äiti-Venäjä tarvitsee vain neroutta. Kaikki muu on sen näkökulmasta ongelmajätettä.

Stubbin vasalli-Suomen kaltainen puskurivyöhyke, jonka väestö on tarkoitettu kuolemaan amerikkalaisten kuluttajien puolesta turhaan provosoidussa öljysodassa, ei puolestaan tarvitse neroutta mihinkään. Stubbin Suomelle nerous ja henkinen suuruus on ongelmajätettä.

Tästä syystä maailmassa pätee aina Gurdjieffinkin esittämä lainalaisuus, jonka mukaan kaikki nerous virtaa kaikkialta maailmasta aina muutamiin harvoihin geopoliittisiin keskuksiin, siis niihin ainoisiin paikkoihin, joissa neroudella on merkitystä. Tällaisia keskuksia ovat tällä hetkellä New York, Moskova, Berliini. Jossain määrin Lontoo. Pariisi on tältä kartalta pudonnut.

Tämän lainalaisuuden takia työperäinen maahanmuutto ei voi tuoda Suomeen muuta kuin globaalia pohjasakkaa. Yksikään nerokas ihminen, siis sellainen ihminen joka ainoastaan voi luoda työpaikkoja ja työtä, ei milloinkaan asetu epäsuvereeniin valtioon.

On päivän maksiimin aika: Hintti on neron vastakohta. 

11.4.2015

Hän on esimerkki takahikiäläisestä kirjoittajasta.
Itäisen ja läntisen kristikunnan yhdistyminen ei minun mielestä näytä kovin suurelta askeleelta jos ajattelee sitä vaihtoehtoa että muslimi ja kristitty kerran olisivat asioista samaa mieltä.
Pietarilaisen juristiystävä Maximin kanssa saunassa. Suomen poliittinen tilanne on sellainen, että siitä voi kirjoittaa vain runoutta.

10.4.2015

Jokin intuitio siitä mikä on tunnettua planeetalla.
Jos asioiden yläpuolella ryhtyy olemaan
on aivan naurettavaa minkä kaiken
yläpuolella sitä saa sitten ollakin.
Puoluetuki. On siinäkin outo järjestelmä. Eikö puolueen tuki ole sen kannatus. Ikäänkuin kähmintä ja korruptio olisi sinänsä jotakin hyvää ja kannatettavaa toimintaa.
Epäoikeudenmukaisinta maailmassa on tiskata tiskit toisen puolesta. Armo on aina puolueellisuutta. Jumala loi ihmisen erehtyväisesti omaksi kuvakseen. Inspiraatio ei ole muuta kuin muusan väkisinmakaamista. Politiikka laittaa värin lahjakkuuden edelle. Sopivanvärinen rotta on arvokkaampi potentiaalista serafia. Eikä nerous ole muuta kuin tämän säännön poikkeuksettomuuden ikuisen harmaata osoittamista. Leipää ja kalaa ei voi jakaa ihmisten kesken ilman politiikkaa, sillä he tappavat toisensa. Ei edes pelikortteja voi jakaa lainsuojattomien luolassa. Jakajan käsi on amputoitu puolueelliseksi. Pakan sekoitus on aina vain silmän sekoitusta. Painovoima on Jumalan armo: pelkkää politiikkaa. Se joka tekee väärin saa kenties pisteen enemmän kuin toiset. Se joka tekee vähiten oikeita asioita saa kenties jokerilta hymyn. Mikään ei jakaudu kohtuullisesti kuin pianon paino kantajien varpaille, itsestään. Eikä politiikalla ole päämääränä kohtuus. Vaan kaikkea haluaa keskustakin. Tasapaino on painopisteen löytämistä kodin rajoista. Ihmisellä se on ensin elävä ja tarve rakkaus. Sitten vain himoa, himoa, vallanhimo. Vallanhimoa monopolisoida itsensä ja kilpailuttaa pikku piiriä ympärillään. Kilpailuyhteiskunta se, jota valta kilpailuttaa. Jos kieltäydyt kilpailusta, taas hamuat valtaa. Jos kilpailet reilusti, taas hamuat vain valtaa. Henkilönpalvonta on, jotta elävillä olisi vielä vähemmän korvaamatonta arvoa. 

JUMALATTAREN KAUNEUSMONOPOLI

Onko miehillä muuta ongelmaa kuin se että naisia on (miehen näkökulmasta aina) liian vähän (kilpailutettaviksi kunnolla keskenään) ja tästä (projektiivisesti nähdystä) vähyydestä (siis miehen näkökulmasta puutteen pysyvästä olotilasta) naiset tekevät (sangen kyynisesti) aseen.

Sukupuolten välinen tasa-arvo on siis sitä, että vastakkaisen sukupuolen tarjoama kilpailutilanne omalla kotiovella näyttää kummankin sukupuolen osalta täsmälleen samalta (ikään, rotuun ja fyysiseen ulkomuotoon katsomatta).

Toisin sanoen, kenellä hyvänsä teinitytöllä on oikeus kansainvälisen pääjohtajan ansioihin heti, kun kenen hyvänsä yli seitsemänkymppisen miehen seksuaalinen markkina-arvo on yhtä suuri kuin teinitytöllä, ja näin sukupuolten välinen tasa-arvo maailmassa toteutunut. 

Kun Venäjän tsaarilta kysyttiin, miten hän järjestäisi asiat valtakunnassa niin, että tämä, ja vain tämä, nimittäin sukupuolten välinen tasa-arvo, toteutuisi, hän vastasi: vain Isä Aurinkoisen kettutehtaassa, voimme kloonata maailman asiat tyydyttävästi kuntoon ja taata pikkutytöille toimitusjohtajien palkkatason. 

KESKUSTAPUOLUE

Syvä vesi on paikaallaanolijalle upottavaa, mutta suolla ei ole mielipiteitä puoleen eikä toiseen. Keskustapuolue on suo, joka pettää aina, hyvällä tavalla, kahden propagandakallion välissä. Miksi hyvällä tavalla? Koska koko kuva on harhaa.

JÄLJITTELY

on useimmiten tarpeeton tai huono taipumus. Aniharvoin, ja silloinkin vain sattumalta, jäljittelijä tulee jäljitelleeksi parasta.

HIIRET JA LÄSNÄOLO

Kaikkein pahin tilanne on käsillä silloin kun kansallisissa taidejulkaisuissa ryhdytään viittaamaan kansainvälisiin tutkimuksiin ja perifeerisiin kansainvälisiin julkaisuihin. Silloin ei enää ole olennaista nykyhetki ja valveillaolo, vaan intertekstuaalisuus ja viitteet, jotka kulkevat vuosikymmeniä aikaansa jäljessä eivätkä tarjoa enää mitään sellaiselle joka todella on läsnä maailmassa.

Yhä rajummin täytyy käydä selväksi elävän taiteen ja taiteenomaisen hallinnoivan ja haltuunottavan toiminnan välinen ero. Globaalissa verkottuneessa maailmassa taide on välineen ja viestin jatkuvasti uusiutuva symbioosi, jonka arvon mittari on se, miten se tulee havaittua ja miten se välittyy hetkessään ja tilassaan. Poliittisella päätöksellä, ryhmäkähminnässä ja osuuskunnassa sovitut täysin älylliset ja elävästä viestistä tai sen välittymisestä piittaamattomat sopimukset taas tulevat tässä suuressa kentässä näyttäytymään paitsi vastenmielisiltä myös täysin merkityksettömiltä.  Miksi? Siksi, että niillä akteilla ei ole mitään virkaa. Osuuskunnassa luullaan, että me elämme staattisessa maailmassa, jossa ihmisen psykologia on kone ja kaikki ennalta säädeltyä fasistisukujen valkoisten pikku lampaiden parhaiden periaatteiden mukaisesti.

Mutta totuus on kuitenkin se, että mustan lampaan mukanaan tuoman totuuden esille tulemisen prosessia, ikään kuin totuuden peittona olevan valkoisen lampaantaljan jatkuvaa eroosiota ei voi osuuskuntakaan estää. Ei ilkein rimojamadaltava "huolellinen" kustannuspolitiikka voi estää sitä, että paskarapautuu timantin ympäriltä.  

Pahinta jälkeä sytyy jos taiteilijat ryhtyvät viittailemaa teoreetikkoihin kuin pahaiset opinnäytetyönrustaajat. Silloin on yleensä kysymys paitsi koteloituneesta, enää millään tavalla resonoimattomasta valtapolitiikasta, jota tekevät olennot, joilla MÄÄRITELMÄLLISESTI ei ole mitään menetettävää. Olento, jolla ei ole mitään menetettävää, joka vain rakenteissa vie tilaa, kyynerpäällä sohii ja olemuksellaan masentaa, on LAHJAKKAAN ihmisen vastakohta.

Lahjakkaan ihmisen AINOA objektiivinen tuntomerkki on se, että hän EI VOI OLLENKAAN sietää mitään valtarakenteita EIKÄ IKINÄ MILLOINKAAN minkäänlaisia osuuskuntia tai ilkiömäisiä ryhmittymiä ja kädenlämpöisiä koulukuntia. Osuuskunnassa näet on aina paskanaamainen soluttautuja, joka on kiva veikko vuosia merkityksettömien asioiden kohdalla, mutta silloin kerran kun merkityksellisen asian edessä seisotaan tämä solu aktivoituu ja ryhtyy näyttämään todellista paskanaamaansa. Sellaisen naaman edessä olkien kohauttaminen on LAHJAKKUUDEN ainoa kriteeri. Kuninkaallinen, ruhtinaallinen lahjakkuus on välinpitämätöntä silloin kun sen eteen asettuu rottapoliisin rottamainen sitkeys ja naurettava psykologinen hikoilu.

Taiteelle vihamielisen LAHJATTOMUUTEEN ja kovapintaisuuteen perustuvan koulukunnan hajusta on kysymys silloin kun huonoimpien vaikutteiden kuljettaminen ulkoa sisäänpäin tehdään ulkoa määrätyillä resursseilla. Koteloituneet psykologiaotukset menevät aina objektiivisten tienviittojen mukaan harhaan, eivätkä koskaan poikkea viitoitetulta tieltä vain kompassiruusun osoittaman oikean suunnan takia (absoluuttisen tietoisena jokaisesta demonien kehittämästä hajuharhasta... absoluuttisen tietoisena jokaisesta maan piirissä harhaavasta savuhiukkasesta).

Siksi tällaisten psykologipellejen kanssa ei mystikko kauaa samaa polkua taaperra. 

Niin varmaa ja täydelliseen varmuuteen perustuvaa on tämä ruusuntuoksujen laskento, että subjektiivista ja henkistä pelkistetään ja objektivoidaan, henkisen kasvun rimaa väistetään ja alennetaan tekemällä sisältöjä kaavamaisiksi ja koneellisesti tunnistettavaksi, viivakoodimaiseksi estetiikaksi, joka voidaan sahata koneellisesti läpi mekaanisten rahoituskanavien kassalta. Hipstereille, sanotaan. Hipsterit ostavat tämän!

Fantasiaa! Tämä kaikki on suunnatonta karhunpalvelusta taiteelle ja henkiselle elämälle. Mitään tällaista ei yksikään todellinen nonsensikaalinen avantgardisti enempää kuin vakavanha arrieregardisti IKIMAAILMASSA tarkoita.

Toisaalta tähän kaikkeen on keksitty myös lääke: ikuisuuksien aika. Sillä mikään osa tästä touhusta ei kestä ikuisuutta, joka epäjumalienkuristajalle on pelkkä kahvitauko.     

9.4.2015

Donald Tysonin kriittinen Agrippa-laitos on toisinaan hyödyllinen, kun puhutaan asioista, jotka ovat nykytieteen valossa täysin varmasti toisin kuin Agrippa väittää. Ja näitä asioitahan on toki valtavan paljon. Gurdjiefflahkoilussa kaipaisi joskus tällaista kriittistä lähestymistapaa. Voisi olla esimerkiksi hyödyllistä tietää mistä Ouspenskyn esittämä kosmisten intervallien järjestelmä juontaa juurensa. Siitähän on puhutta monenlaista antiikissa eri puolilla. Yleensä kuitenkin antiikin taivaankappaleiden intervallisysteemit perustuivat täydellisesti väärin arvioituihin taivaankappaleiden estäisyyksiin. Ajatus, että sama intervallijärjestelmä olisi pätevä siitä huolimatta, että intervallien etäisyydet ovat menneet aikojen saatossa moneen kertaan uusiksi, on kiinnostava. Psykologian näkökulmasta täytyy kuitenkin kysyä missä määrin tällaiset hienoilta tuntuvat järjestelmällisyydet perustuvat vain ihmisen luontaiseen tarpeeseen nähdä maailmankaikkeudessa itselleen merkityksellisiä järjestyksiä. Ihminen joka tapauksessa aina merkityksellistää asiat vain niillä tavoilla, jotka hän tuntee.

8.4.2015

VAIHTONAHKAISUUS

että voi itse määrätä nahkansa paksuuden tapauskohtaisesti.

INFORMAATIO

Sain vihdoin Erkka Mykkäsen Maailmanloput -luku-urakan päätökseen. Prosessi otti aikansa, koska kirja oli jonkin aikaa hukkateillä. Pidin myös tärkeänä paneutua teksteihin sopivina hetkinä.

Informaatio ei ole vain tietoa. Pikemmin se on sitä, mikä on tietämisen arvoista. Ja kun puhutaan ulottuvuuksista ja todellisuuksista, jotka ovat läpikotaisesti tai osittain tuntemattomia, tai joiden suhteen ei ainakaan voi olettaa juuri mitään, muuttuvat yllättävät asiat tietämisen arvoisiksi. Olennaista ei ole tieto sinänsä suhteessa johonkin aiempaan tietoon. Novellin kannalta aiempi tieto ei merkitse välttämättä paljonkaan. Novelli kirjoittaa tietämisen arvoisuuden koko rakenteen uusiksi.

Novellin maailma ei paljasta itseään kokonaan. Sen merkit ovat vain osa siitä itsestä. Mutta fiktiivinen maailma, joka paljastaa itsestään jotakin tietämisen arvoista jokaisessa ilmenemisen merkissä, on kiehtova. Hyvä novelli herättää jokaisessa merkissä mielekkäitä kysymyksiä maailmansa mahdollisuuksista ja rajoista. 

7.4.2015

Ihminen on tauti joka iskee toiseen ihmiseen
kuin jakkaran alta lyövä argumentti.
Ihmiset yliarvioivat kykynsä olla näkemättä totuutta.

NEROJEN IHMISOIKEUDET

ovat samanlaisia kuin suurien puiden. Pensaat sanovat että ne pitää leikata. Mutta me sanomme: niillä on oikeus kasvaa muotoonsa. Pensaat väittävät että puiden aika on ohi. Mutta me sanomme: puut kasvavat humisten.
Niitä naisia, jotka pettävät koko maailmaa kotona pimeässä makuukamarissa aviomiehen kanssa.

6.4.2015

OBJEKTIIVINEN PYHÄ

Ihmisen idea on tarkoituksen mukaisuus. Ihminen kykenee uhraamaan silloin kun se on tarkoituksen mukaista. On väärin sanoa, että ihminen kykenee uhraamaan vain jälkikasvunsa puolesta. Harva ihminen kykenee uhraamaan edes itsensä takia, jälkikasvusta puhumatta.

Tarkoituksen mukaisuus taas on yhteisöllinen funktio. Uhrautuminen on yhteisöllinen ominaisuus, ei yksilön ominaisuus. Ilman pyhän kokemusta ei kukaan kykene uhrautumaan tarkoituksen mukaisesti. Jos taas yhteisö ei kunnioita pyhää, yhteisön puolesta on mahdotonta uhrata.

Sillä, mitä pidetään pyhänä, ei ole mitään konkreettista ja voimaannuttavaa merkitystä. Merkitystä on vain sillä, mikä ON pyhää. Riippuu yhteisöstä, pitääkö se pyhänä sitä, mikä ON pyhää, vai sitä minkä se luulee olevan pyhää, mutta mikä ei kuitenkaan ole pyhää. 

Pyhä on siis absoluuttinen ja ihmisestä riippumaton substanssi.
Uusin kollaboraatio Martinin kanssa. Sävellys ei ihan ole vielä valmis. Perkatkin pitää ehkä tehdä uudelleen. Kaikenlaista pientä ongelmaa siellä täällä, mutta jotain lupaavuutta ehkä.

Uusi musiikkotuttavuus Robert Jürjendal Virosta. Hän on tulossa tässä kuussa Helsinkiin keikalle.






5.4.2015

Lapsille on vaikeinta opettaa tämä: maailma on paradoksi. Maailmassa ei ole järkevää ja kestävää tapaa olla, koska ihmiset eivät ole luoneet sellaista itselleen. Ihmiset ovat hulluja ja kosmisia hylkiöitä, jotka riitelevät toistensa kanssa kuin kylän ainoat lapset, jotka ovat liian tylsämielisiä keksimään mitään järkevää tekemistä itselleen. Meidän tunteemme on ihmisiin sidottu. Meillä ei ole muuta kuin tunteemme.

OPETETTAVISSA OLEVA

Ehkä olin hieman liian idealistinen puhuessani kouluista vähättelevästi vain sen rajan ilmaisijoina, mikä on opetettavissa ja mikä ei ole, niin että vain se, mikä ei ole, olisi olennaista.

Opetettavissa oleva on kyllä sinänsä äärimmäisen tärkeää. Opetettavissa ovat ne asiat, joissa voi tehdä ilmiselviä virheitä. Tavallaan objektiivisia virheitä, sellaisia virheitä, jotka ovat virheitä kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa, eikä vain jonkun ihmisen mielipiteen mukaan.

Niin kauan kuin virheiden tekeminen jatkuu näissä tilanteissa, on koulun tarve ilmeinen. 

4.4.2015

PORNOTERAPIA

syntyy jumalten kierosta huumorintajusta. Miten ihanaa se olisikaan, jos maallinen aateli ei olisi hengen aatelin vastakohta. Kommunismikin olisi turhaa.

KOULUJEN KÄYMINEN

Miksi on käytävä kouluja, miksi ei yksi riitä? Siksi, että oppisi selvästi näkemään: kakki koulut ovat samanlaisia. Siinä mielessä yhtä huonoja, että ne eivät opeta mitään siitä, mikä ei ole opetettavissa olevaa. Siitä, mikä ainoastaan on oppimisen arvoista. Ilman koulujen käymistä, ei tätä voi tietää, ja siksi saattaa elää elämänsä siinä luulossa, että kouluissa jotain arvokasta opitaan. Koulussa opitaan se, että koulu ei opeta mitään. Siksi koulut on ihan välttämättä käytävä, jos haluaa mitään oppia.

ITE-TAIDOTTOMUUS

Ystävä puhuu suomenruotsalaisesta punaverisestä sittemmin kylähulluksi tulleesta miespuolisesta tutustaan, jonka pääominaisuudet olivat: 1) osasi kaiken, 2) ei kestänyt mitään. Hän on kuulemma minun kaksoisolentoni niin fyysisesti kuin henkisesti.

Olen pohdiskellut tätä.

Itse en ole enää aikuisiällä osannut mitään, mutta kestänyt olen sitäkin vähemmän. Voi kai sanoa: pääominaisuuteni on: en kestä mitään. Että minussa ei ole synnynnäisesti vähäisintäkään maailmankestävyyttä. Jo pikkuvauvana sairastelin useita kertoja vuodessa keuhkoputkentulehdusta. Jo ennen kouluikää olin ollut sairaalahoidossa keuhkokuumeen takia.

Ehkä tämä pikkulapsena sairastettu keuhkotaudinkierre turmeli kestävyyteni jo kehtoon. Koulu-urheilussa olin kiinnostunut kestävyysjuoksusta, jossa olin keskinkertainen. Halusin tulla paremmaksi. En tullut. Keuhkojeni tilavuus mitattiin. Tulos oli synkkä.

Lapsenahan olin suorastaan ihmisarka. Jos meille kotiin tuli vieraita, pakenin vintilleni. Ennen muuta en halunnut kuula ihmisten puheita, jotka saattoivat syöstä minut viikkojen masennuskierteisiin. Yläasteiässä halveksin eniten kirjailijoita ja runoilijoita, joilla oli riittävästi paskapäämäisyyttä ja ylimääräistä paskanhajuista, ummehtunutta aikaa olla kiinnostuneita ihmisten asioista ja puheista -- ilman että kuitenkaan, milloinkaan, osaisivat selkeästi esittää mitään ihanteellista. Nämä Venäjää vihaavat pikku sontiaiset, joissa ei itsessään ole pisaraakaan neroutta -- ei mitään mitä pystyisi sekuntia kauemmin katselemaan tukehtumatta tappavaan tylsyydenlöyhkään.

Niin, silloin en vielä ollut lukenut Proustia.
 
Olin kiinnostunut abstraktista musiikista, koska se vähimmin kuvaa ihmisten sontapuheita ja läpikotaisin masentavaa näkemyshorisonttia, jonka niittimäinen nerouden puute maalaa kuolettavaan tylsyyteen ja senilisoivaan alsheimerin mustelmansinihorisonttiin. Koulun käytävillä katselin tyttöjä, noita tuonpuoleisia ja tavoittamattomia irstailun ja väkivallan perikuvia, noita antimuusia, noita kaiken maallisen neroudenvastaisen väkivallan ja kampittavan matalamielisyyden auliita välikappaleita, nälänkyyneleet poskia valuen, kuin susi, jolta oli hampaat juurittu irti juuri ennen höyryävän paistin kantamista matalaan aatelisaivovammaisuuteen (miten ihanaa se olisikaan, jos maallinen aateli ei aina olisi hengen aatelin absoluuttinen vastakohta: kommunismi olisi turhaa!). Saatoin siinä tytön pyllyä katsellessani heittyä lattialle voimakkaat epilepsiakohtauksen kourissa (tämä sama on sen jälkeen toistunut vain Nevski Prospektilla).

Oi, miksi en purrut kieltäni irti, etten koskaan voisi lausua yhtäkään löyhää ja tunnevammaista ihmistenkielistä sanaa!

Kun katselen omia lapsiani, jotka ovat (koputus puuhun) saaneet olla ainakin varhaisen lapsuutensa terveinä, on vaikea kuvitella, että heistä tulisi samanlaisia mimosamaisia herkkiksiä ja kaikenvollottajia.

Tyttö on ehkä herkempi, mikä onkin hyvä asia. Mutta poika remuaa ja tappelee neljä vuotta vanhemman isosiskon kanssa aitoihmiselliseen tyyliin. Hän on rauhoittava näky. Juoksee alas keittiön pöydältä pahan näköisesti, mutta höristää vain päätään ja jatkaa menoa alkuperäiseen suuntaan hetkeksikään päämäärää unohtamatta. Sama tälli olisi aiheuttanut minulle lapsena sairaalareissun ja koskaan parantumattomat haavat. Olisin ollut niin paniikissa, etten olisi osannut edes itkeä. Kun taas poika ei enää muista miten itketään. 

Nyt vasta miehuusiällä olen alkanut kestää edes jotakin. Kysymys on silkan vanhuuden aiheuttamasta suojaavasta nila- ja suomukerroksesta, johon ihmisten alhaisuus vaimenee kuin vasten Samuel Beckettin liskonkasvoja roiskaistu räkäklimppi. Silkkaa silmieni vanhuudenkaihia olen alkanut kestää niiden pahamaineisten ja kavahduttavien olentojen, joita ihmiskunnan edustajiksi kutsutaan, läheisyyttä. Alhaisuus, mataluus, kaikkeen kykenevä vasaralla hakattu ihmismäisyys, loukkauksille ja kampittamisille omistetut miljardit elämät ei enää herätä minussa sitä vetelöittävää kauhua, jota se herätti elämäni ensimmäiset kolmekymmentä vuotta. Ja vastaavasti: olen alkanut ihmetellä, mitä oikein nuorempana näin Marcel Proustin taiteessa.


**

Naapuri kirjoittaa alkiolaisesta taiteesta. 

Keskisarja keskinkertaisuudesta.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com