17.3.2015

SUURKAUPUNGIN ARMO

Kun lähettää selvän kysymyksen johon voi vastata lyhyesti, ja jota seuraa painostava odotus, jonka aikana mielikuvitus ottaa vallan, on hiljaisuus naamari, jonka takana ajatellaan pahoja ajatuksia ihmisestä jota ei kunnolla tunne. Kuviot ovat usein niin pieniä, että joku kokee odotuttamalla ryhtyä valtaansa näyttämään. Tuleeko vastaus hetken kuluttua vai kenties koskaan? Henkinen energia pakenee kuin silmät villasukasta. Henkilö muuttuu mielikuvituksen riepotuksessa demoniksi. Puuttuvass tiedossa ja villiintyneessä kuvittelussa ihmisestä muodostuu vastakkainen olento ulkonaisesti syntyneelle mielikuvalle. Tämähän on mustasukkaisuuden kaava. Rakastettu näyttäytyy vihattuna. Voiko olla rakkautta jos ei ole mustasukkaisuutta?

Se on oma todistusvoimaton projektio siitä huolimatta, että se olisi sattumalta tai vaistonvaraisesti totuuden mukainen käsitys. Siksi on terveellisempää olla muodostamatta projektiota asiasta, jota ei voi saada varmaksi tietoonsa. Ei voi tietää sitä, mitä toisen ihmisen mielessä liikkuu.

Aina ei ole helppo toimia tämän 2000-luvun suurkaupunkilaisen alkeisohjeen mukaisesti. Tilanne vaikeutuu, jos tulee ajatelleeksi: toinen osapuoli voisi katkaista pahoilta kuvitelmilta siivet, miksi hän ei toimi niin? Tässä muodostetaan oma-aloitteista projektiota ja myös sysätään vastuuta toiselle, tuntemattomalle.

Joku hyväksikäyttäjä tai muuten vaan pitkästynyt tahallaan tai puolitietoisesti panttaa vastausta, imee huomioenergiaa. Vaikka useimmiten on jokin syy, jota vaan ei voi saada selville. Selville saamisen esteenä voi olla paitsi ihmistahto myös jumalat. Vaikka vastauksen odottaja on jo siinä määrin emotionaalisesti grillattu, että mikä hyvänsä tekosyy hänelle kelpaisi. Kidutus jatkuu. Jumala vaikenee.

Niin, olipa miten hyvänsä, on kyettävä, kuten suurkaupunkilainen, olemaan antamatta henkisen energiansa virrata suotta. On suljettava venttiilit. Kuvitelmien pysäyttäminen tapahtuu omalta puolelta oman tahdon voimin. Siinäkin tapauksessa, että vastassa on puoliaktiivinen tapaus, joka ei tahdo, että kuvitelmat pysähtyvät.

Suurkaupunki on tässä tilanteessa armollisin toimintaympäristö. Vain suurkaupungin avoimuus mahdollistaa riittävän silmien avoimuuden. Muuta keinoa ei totisesti ole kuin ohikäveleminen. Joskus on riuhtaistava.

Ohikäveleminen on suurkaupungissa helpompaa kuin muualla. Se on tavallaan vapaan tahdon edellytys. Pikkukaupungissa ihmisillä ei ole vapaata tahtoa kun ei ole täyttä vapautta kävellä toistensa ohi. Joudutaan sovittamaan itseä niihin kaavoihin ja mahdollisuuksiin, jotka sattuvat olemaan olemassa. Tavoitellaan valtaa valinnanvapauden korvaamismuotona: on pakko kävellä toisten yli, koska kaikkien tahtoa ei voi ottaa huomioon. Ystäviksi ja puolisoiksi määräytyvät ne, jotka ovat sattuneet syntymään ympärille. Ollaan riippuvaisia ympärillä olevasta, käsillä olevasta, sattuman lain  rajoitetussa ja yhteinäissä koodistossa. Ei käsitetä elämää aikamatkaksi ääretönulotteisessa kosmoksessa, jonka jokaisesta pisteestä on pieni ovi jokaiseen toiseen pisteeseen. Eletään semiäärettömyyksien äärellä, halutaan vielä takertua.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com