28.3.2015

SILLEENJÄTTÄMINEN

Monian asioiden kanssa säheltäminen on suomalaisessa kulttuurissa perinteisesti kirjoittamaton tabu. Sitkeässä on sananlasku, jonka mukaan vähän kaikkea ei ole kunnolla mitään. Monipuuhaisuutta pidetään myös hajamielisyyden synonyyminä. Jos tätä tabua rikkoon, on mustalla listalla kaikissa arvonnoissa.

Tämän tietäenkin, teen itse kaikkea mahdollista, ikään kuin harrastuspohjalta, diletanttina, joskus jopa ilman varsinaista intentiota. Ei ole mitään menetettävää, kun olen mustalla listalla joka tapauksessa ilman pienintäkään poispääsyn mahdollisuutta. Olen Charles Dexter Wardin pimeyden kuilussa, jonne minut ovat sysänneet maata kansoittavat alhaiset ja pienet ihmiset, niin että kättään kaikin voimin ojentavat ruusuntuoksuiset jumaluudet eivät saa minua kuilusta temmattua yläilmoihin.

Niin hillitön on ihmisten valta yli jumalien.

Tässä kuilussani, Charles Dexter Wardin tavoin salaillen ja kyräillen ihmisiltä puuhailujani, mutta toisin kuin hän pimeiden asioiden parissa, minä valoisien ja toivorikkaiden asioiden parissa. Vaihtamalla aihetta saan tavallaan etäisyyttä tekemisiini nopeasti. Aiheen, keinon, näkökulman, aistin vaihtaminen on metodi. Toisaalta kaikki on yhtä idealistin prosessin (joka on silkkaa materialismia) näkökulmasta.  

Toisekseen joskus ilmestyy jotain ideoita, jotka voi iskeä valmiiksi kuin kärpäset lätkällä. Tavallaan kaikki tällainen alkemistinen puuhailu on kissamaista odottamista hiirenkololla. Kun ideahiiri pistää pään ulos, isken. Muuten torkun jumalten huhuillessa tavoittamattomissa yläilmoissa. Olen huomannut että hosuminen ja näennäinen tekeminen vain aiheuttaa sen, että ideahiiri ei koskaan pistä päätään ulos kosmoksen madonreijästä. On parempi vain hiljaa odottaa, kaikessa siinä kammion ruusuntuoksussa. Joku asia ratkeaa aina lopulta... tavallaan, joku kolo vilkahtaa... jostain ilmestyy hiiren pää.

Kaikkia koloja vartioidaan yhtä aikaa. Idealisti puhuu kaikista asioista yhtä aikaa. Harvoin mitään tulee sieltä mistä jotain odottaisi. Tavallaan se hiiri on kuin vision selvyys. Selvänäköinen hetki, jota odotan. Odotan sumupilvien väistymistä, pientä tuulenpuuskaa. Joku asia, mikä hyvänsä niistä monista vireillä olevista, muuttuu jossain vaiheessa päivänselväksi. Jos on paljon erilaisia mahdollisuuksia, on helpompi odottaa ja antaa olla. Silleenjättäminen on tärkeä taito. Ettei pilaa itävää ja puolivalmista.

Harva ihminen saa tekemisiinsä etäisyyttä yhdessä yössä. Jos se onnistuu, mikäs siinä sitten, voi tehdä vain yhtä juttua ihan hyvin.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com