9.3.2015

KOHTI SFÄÄRIEN ÄÄRETÖNTÄ MUSIIKKIA

Prosessi on taas edistynyt parilla askeleella. Itse ajattelen tätä prosessia ikään kuin virtuaalisesti elävänä musiikkina. Koen olevani jonkinlainen netin katusoittaja. Päivän musisointi tulee julkiseksi aina sen päivänä aikana kun se tapahtuu, mutta ei ihan samalla kellonlyömällä. Mutta toisaalta koko maailmassa samalla hetkellä.

Kokeilin tänään yksinkertaista astevaihteluun perustuvaa neliaskelista progressiota ja toista progressiota toisessa sävellajissa, ikään kuin B-osana. Jujuksi muodostui se, että kokeilin modaalisuuden pohjana epälineaarisia asteikkoja, jotka ovat muuten kuin jokin tavanomainen tonaalinen seitsenintervallinen asteikko, mutta yksi intervalli on suitunut paikaltaan ja singahtanut jonnekin viereisten intervalliensa ylä tai alapuolelle. Tällaisesta tulee asteikkoon, jonka päällä listat virtailevat, ikään kuin eräänlainen topologisesti systemaattinen vääristymä. Pari kohtaa toimii aika hyvin, vaikka yritykset olivatkin melkolailla sattuman sanelemia.
  

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com