28.3.2015

IHMISEN KERTAKÄYTTÖISYYS

Ihmiskehon kertakäyttöisen luonteen ovat parhaiten ymmärtäneet sotilaat, pornotähdet ja prostituoidut. Silti kannattaa muistaa, että ihmiskeho on antenni.

Äänen infra-taajuudet vastaavat ihmisen aivotoimintoja. Infratajuudet ojaavat aivoja: uni, valve, väsymys. Mutta korkein vireystila on 20 kHz:n kohdalla. Infrataajuus 7.5Hz on maankuoren värähtelytaajuus, josta voimakkaana sortuu talot ja halkeilee kallot. Tietyt voimakkaat matalat taajuudet voivat rikkoa ihmisaivojen hermoratoja, ja halvaannuttaa pysyvästi. Ne rikkovat myös munuaisten hiusverisuonia.

Bassotaajuus 50Hz vaikuttaa polviin, 80Hz pakaroihin, 110Hz palleaan. Keskitaajuus 4kHz osuu korviin, jonka takia se sattuu kovana eniten korviin. Entä jos mennään yli kuuloalueen? Ultrataajuudet 35-55 kHz osuvat hampaisiin. Se, että ihminen ei kuule korvin tiettyjä taajuuksia, ei terkoita sitä etteivätkö ne vaikuta.

Siitä, että näitä asioita ei kunnolla tunneta, seuraa se, että esimerkiksi meditaatiolta odotetaan vaikutuksia, joista sillä ei voi olla. Meditaatio auttaa omiin kanavointeihin, mutta se ei vaikuta siihen mitä tulee ulkoa. Eri ihmiset (sielut) ovat eri värähtelyille herkkiä.

Minulla lääkitys käytännössä demppaa tiettyjä värähtelyjä joille olen yliherkkä. Oireet, jotka ilman lääkitystä, tai lääkityksen pienenkin vähentämisen seurauksena alkavat:

- Outo elohiiri vasemmalla rinnassa. Ei kai sydän.

- Yöllä herääminen kello 5.15 ihan kuin se olisi herkkyys infraäänelle. Lähistöllä oleva tehdas: että tietyntaajuinen infraääni aiheuttaa tietyn epämiellyttävän tuntemuksen.


Asiaa on hyvin vaikea tietää. Pitäisi tutkia ponnekkaammin. Esim. nyt aluksi melun mittaaminen tehtaasta.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com