30.11.2014

OTTEITA PUTININ KIRJASTA

(Suomentanut kenraali Ants Laaneots, julkaistu Suomen sotilaassa)

Muutamia otteita Putinin kirjasta (varauksellisesti suomennoksen oikeellisuuteen suhtautuen):

"Venäjä on erityislaatuinen valtio... Sen takia se työntää sivuun lännen materialistisen mallin, joka pitää itseään poikkeuksellisen taloudellisena ja ylpeilee aatteettomuudellaan."

"Kulutusyhteiskunta on planeetan syöpäkasvain. Syöpäkasvaimella ei voi olla tulevaisuutta." "Perinteinen Länsi on kuolemassa... Se tarvitsee apua ja sitä voi tulla vain Venäjältä... Euraasiasta tulee maailman keskus, jonka ympärille keskittyvät perinteiset voimat."

"Lännen suurin hätä on siinä, että sen on muuttanut oman eliittinsä periaatteettomiksi hirviö-kosmopoliiteiksi, jonka eivät erottele, kenen kustannuksella rikastutaan, omien vai vieraiden."... "Länsi on tähän mennessä tyhjentänyt kulutuskehityksen mahdollisuudet ja joutunut umpikujaan."... "Maailma on astunut uuteen jälkidemokraattiseen aikakauteen."...

"Me olemme ainoa, ainutlaatuinen ja toistumaton imperiumi, perhetyyppinen imperiumi."...

"Vahvuudeltaan maksimaalinen on monarkia. Sen tärkein etu on sen vallan laillisuudessa... Monarkki edustaa maksimaalisesti riippumatonta valtaa... Sellainen jättiläisvaltio kuten Venäjä ei tarvitse tilapäistä johtajaa, vaan isäntää, ei diktaattoria, vaan isää." "Monarkki on kapteeni, joka seuraa ja kontrolloi valtiolaivan kurssia. Tsaari johtaa valtiolaivaa ohjaten valtiolliseen hyötyyn, ei henkilökohtaiseen hyötyyn..."

"Demokratia on samanlainen kuin syöpäkasvain. Sen olemassa olemiseksi on se pakotettu tuhoamaan yhteiskunnan elintoimintoja takaavat perinteiset arvot." "Demokratia on vaarallisempi kuin uskonlahkot. Se muodostaa vale-eliitin, joka antaa väärän käyttäytymismallin yhteiskunnalle."... "Me nousemme kaikenlaista demokratiaa vastaan."... "Meidän tavoitteemme on Ortodoksinen Tsaarivaltio."...

"Venäjään tukeutuu koko maailma. Yli kahdestasadasta planeetan valtiosta Venäjä on ainoa ihmiskunnan puolustaja."... "Venäjästä ei tulee maailman imperiumia taloudellisen voiman , vaan uskonnon ansiosta."...

"Yhteiskunta jakautuu aina kansaksi ja massaksi. Massan luonteenomaisena piirteenä on yhteisen päämäärän puuttuminen. Tämän jaottelun mukaan tämän päivän yhteiskunta on ihmispuuroa, jonka jäsenet pyhittävät elämänsä yhden– tai toisenlaisen nautinnon etsimiseen. Niin kauan kuin massa on tällaisessa tilassa, ei perinteinen johtaminen ole mahdollista."... "Jos tuodaan vertaukseksi sotaväki, upseeristo edustaa kansaa, sotilaat massaa. "Piiskaa ja porkkanaa" käyttävien upseereiden avulla laitetaan sotilaiden massa liikkumaan."...

"Meidän valtiomme on syntyvä nuori jättiläinen, joka ryhtyy määräämään ihmiskunnan kohtaloa."...  "USA, joka on tänä päivänä erinomainen näyte kaksinaismoraalista, tuhoutuu samoista syistä, kuin tuhoutui Neuvostoliitto. Kaksi kolossia katoaa ikuisuuteen."

"Käynnissä olevien tapahtumien analyysi osoittaa, että tämän päivän maailma liikkuu olemattomuuteen... Tulossa ovat tapahtumat, jotka ovat verrattavissa yleismaailmalliseen vedenpaisumukseen ja jääkauteen."... "Maailma on kulutusyhteiskunnan solmukohtien murenemisen kynnyksellä. Tämä tarkoittaa kaikenlaisen [maailman] järjestelmän katoamista."...

"Maailma muistuttaa autoa, jossa kaikki tukkeutuu ja hajoaa. Anturit kertovat valtavasta vaarasta. Ne eivät enää vilku, vaan ulvovat sireeninä. Ihmiskunta vierii rotkoon."..."Planeetalla elää tällä hetkellä lähes seitsemän miljardia ihmistä. Jotta maan resurssit palautuisivat olisi eri arvioiden mukaan tarpeen, että asukkaita olisi noin kaksi miljardia. Tämän päivän tieteellisen kehityksen mukaan tämä takaisi ihmiskunnan eloonjäännin."... "Tämän takia on tarpeen pelastaa ihmiskunta rautaisella kädellä amputoimalla sen liikamiljardit."... "Maailman valloituksen uuden teknologian avainosa ovat informaatiokanavat."


"Olemme kapitalismin kuolinkamppailun todistajia. Saavutettuaan oman loogisen huipputasonsa vuosina 1980 – 2000 on se kuolemassa. Se on aikansa elänyt, eikä pysty tarjoamaan enää mitään ihmiskunnalle... Mikään ei ole tässä maailmassa ikuista ja nyt on kapitalismin vuoro"...

"On aika levittää siivet ja siirtyä historialliseen vastahyökkäykseen... Venäjä tarvitsee ohjelman uuden maailman luomiseksi."... "Ulkomaailma on tehnyt kaiken mahdollisen ympäröidäkseen Venäjän sille vihamielisillä hallintojärjestelmillä ja ilman tulevaisuutta olevilla "oranssinvärisillä" valtioilla... Tulevaisuudessa on selvästi nähtävissä hetki, jolloin kaikkein raaimman ja armottomimman, katalan ja moraalittoman maailman kolmannen psykologisen sodan käynnistäjät... maksavat Venäjälle aiheutetuista kärsimyksistä, kaikkien syntymättömien lasten puolesta."

"Venäjän diplomatian avuttomuus entisissä neuvostovaltioissa muuttuu sietämättömäksi."... "Suuren Venäjän nöyryyttäminen pienessä Virossa (pronssisoturin juttu – toim.huom.), kuten myös "värillisten vallankumousten" väliaikainen menestys naapurivaltioissa on seurausta [Venäjän] ulkopolitiikan toteutuksen sekä myös taloudellisista prosesseista vastaavien valtiollisten elimien sekasorrosta ja vastuuntunnottomuudesta, ylimalkaisuudesta ja läpi sormien katsomisesta."

"Venäjän vaikutusvallan palauttaminen naapurivaltioissa edellyttää harkittua, laajaa ja monipuolista informaatiopolitiikkaa. Pientä osaa niiden yhteiskunnasta mukaansa tempaavista satunnaisista, venäjän kielen puolustamiseksi toteutettavista kampanjoista tulee siirtyä jatkuvaan, harkittuun ja tarkoitushakuiseen venäläisen kulttuurin laajentamiseen naapurivaltioissa, ennen muuta joukkotiedotusvälineiden avulla." "Uuden informaatiopolitiikan suurimpana haasteena on naapurivaltioissa asuvien Venäjän kielen ja kulttuurin edustajien vieraantuminen Venäjän elämästä."

"Entisten neuvostotasavaltojen läheneminen Venäjään ei voi tapahtua ainoastaan taloudellisten keinojen avulla... Venäjän pitää jatkuvasti, aktiivisesti ja kekseliäästi vakuuttaa ei pelkästään poliittista koneistoa, vaan myös jälkineuvostoliittolaisten valtioiden kansoja liittymisen eduista."... "Vapaaehtoisesti itselleen venäjänvastaisen vaikuttaja-agentuurin  roolin itselleen ottaneita eliittejä eli kolmanteen kategoriaan kuuluvia Georgiaa ja Viroa hallitsevaa poliittista koneistoa voi oikeutetusti nimittää miehityshallituksiksi; vastaavalla tavalla voi näiden valtioiden oppositioiden julkista tehtävää kuvata sanalla "dekolonisaatio".

LEEVI LEHDON LINJAN YLISTYS

Jälkikäteen lisätty pieni varaus: Leevi Lehto ei julkaise Tiisalaa. Tämä projekti hautautui muiden "tärkeämpien projektien aiheuttaman" suuren kiireen alle. Näyttää siltä, että voin saada tämän ulos vain omakustanteena.



****



Voiko intohimoisella ihmisellä, jolla on sydän paikallaan, ylipäätään olla Suomessa minkään muunlaista elämäntehtävää kuin Poesia-kustantamon, tuon alhaisen poroporvarillisen valtaklikin, vastainen taistelu?

Kerron lyhyesti miksi kyselen tätä. Tiisala-teoksestani tuli loistelias klassikko, vuosikymmenen runotapaus Suomessa. Odotetusti, koska teos on loistava, kaikki suomalaiset kusta(ntamot) kiirehtivät koko "asiantuntijakaartinsa" voimalla hylkäämään käsikirjoituksen. Hylkääviä, ala-arvoisia, loukkaavuutta ja epäkunnioittavuutta huokuvia vastauksia tuli kaikkiaan 42 (neljäkymmentäkaksi) kappaletta. Kaikki jonkun tuntemattoman suuruuden allekirjoittamina. Keräsin koskaan kuulumattomat nimet listaan ja kiroan jokaisen erikseen joka ilta iltarukouksessani.

No, se siitä.

Lähetin käsikirjoituksen myös Poesiaan, tuohon kusta(ntamoon) joka julkisesti keikaroi jonkinlaisena runouden laadukkaana erikoistyöpajana, josta odotetusti hylkivä, kokonaista runoilijantyötä kohtaan halveksuntaa ja epäkunnioittavuutta huokuva lausunto saatiin. Sentään saatiin. Olemme kiitollisia siitä (minä ja Tiisalan haamu). Viimeksi, omaan Skandalia-kokoelmaani, en edes saanut sellaista huomionosoitusta kuin sylkäisy päin kasvoja. Syvempää täysin tietoista ja tarkoituksellista loukkaavuutta ja epäkunnioittavuutta on mahdotonta kuvitella.

Tietysti nyt, kun katsoo heidän katalogiaan, että mitä he ylipäätään kustantavat, tämä tämänkertainen skandaali on merkityksellisempi. Tuossa katalogissa ei poeettisilla ansioilla mene yksikään viimeaikojen teos yli tämän Tiisala-käsikirjoituksen. Sen he tosin itsekin myöntävät, ja samalla implisiittisesti tunnustavat, että kirjallisuussensuuri on Suomessa perustaltaan, pienkustantamoissakin, poliittista.

Poesiassa politiikka laitetaan yksiselitteisesti kirjallisen laadun edelle. Mikä se politiikka on? Kukaan ei tiedä? Venäjävastaisuus, fasismi, diplomatian ja rauhanomaisen asenteen vastustaminen, mikä?

Näin olemme tulleet siihen mitä pelkäsin eniten Lasipalatsin Kirjan luopuessa poEsiasta ja Poesian syntyessä: kohta tämä leikki on ohi ja kuoliaaksi syleilty.

Poesian perustamisen merkitykseksi näin ollen jää poistaa mainio BOD-julkaisu alusta Helsingin keskustasta. Kirjakauppa Kirjan tiloissa Lasipalatsissa toiminut BOD-julkaisu oli koko 2000-luvun runousliikehdinnän moottori. Tästä suuri kiitos Aini Toloselle ja Maisa Laineelle. Ja tietenkin Leevi Lehdolle.
 
On huomionarvoista, että Kirjan BOD-toiminnan peri juuri Leevi Lehto, ei kustantamon nimen perijä, Poesia. Lehto ei vain enää voi tuottaa julkaisujaan Suomessa, koska Suomessa ei ole tietääkseni ainoatakaan BOD-konetta. Tämä juuri on poliittista. Ei ainoatakaan!

Poesiaa ei tällainen kiinnosta. He ovat täydellisesti alistuneet taiteen kentän alistaville hierarkisille rakenteille (niiden tätien niskaan on KUSTAVA!) ja omistautuneet täysin tyhjänpäiväiselle sosiaaliselle sähellykselle kaikenlaisissa kabineteissa. Taiteelle heidän arvomaailmassa ei ole sijaa. Näin voi sanoa oikeutetusti. Nyt Tiisala-käsikirjoituksen hylkäämisen jälkeen. Valtionpalkinto oikeistojuntalta tietysti vain lukitsee ja vahvistaa tämän syytöksen: se on rautaristi ja palkka väärintekemisestä.

Mutta miten on Leevi Lehdon laita? Leevihän "julkaisee kaiken". Kappas! Nyt, se että "julkaisee kaiken" osoittautuukin kulttuuriteoksi. Julkaisee kaiken, ohi poliisin; siis ei sylje edes klassikon kasvoille? Ei sylje edes ainutlaatuista runoilijaa? Voiko tämä edes olla mahollista? Onko tämä unihouretta? Kukaan muu ei tässä maassa tätä Suomen kirjallisuuden klassikkoa julkaise, mutta Leevi jo lupautui julkaisemaan, vaikka olen ollut hänenkin kanssaan sentään joskus julkisesti riidoissa. Kiva juttu! Tällaista se on, kun ei olla pitkävihaisia pikkusieluja, mitattömyyksiä, kaikenkarvaisia ansiottomia osuuskuntasurkimuksia tai korporaationimettömyyksiä. Nyt tämä kirja voi oikeasti saavuttaa ne ansaitsemansa 5-7 täysjärkistä lukijaa, jotka tällä maalla on sille tarjota.

Leevi Lehdon linja on juuri tällaista taivastiellä kulkemista: ei AINA JA POIKKEUKSETTA heitä pois edes timanttia klassikkoa kehitysvammaisten hyysäämisen verukkeella. Hän on poikkeuksellinen! Hän on miltei pyhimys! Jos pyhä on sitä että vapauttaa energiaa eikä patoa ja tukahduta sitä. Suhteellisesti tietenkin; kaikki on suhteellista, myös pyhyys ja pahuus.

Muistakaa, että tilanne oli täsmälleen sama vuonna 2005, kun Leevi oli ainoa, joka julkaisi Karri Kokon, minun ja muiden kokeellisia kokoelmia, joista 2000-luvun runous, tai pikemminkin se tekemisen meininki, oikeastaan lähti liikkeelle.

Näin nopeasti jähmeät, toimimattomat, kömpelöt kulttuurin muodot, kuten juuri Poesia, otetaan konsensuksen, kokoomusnuorten ja kusihattutätien tappavaan syleilyyn.

RUOTSALAINEN PAPPI AFRIKASSA

Minä olen pieni mies
siksi etsin seuraa,
jossa voin kokea itseni
jättimäiseksi. Matkustin Afrikkaan
saarnasin pygmeille rotuoppia.
Kuinka he ovat puhtas kansa,
jonka ei tule sekoittaa
vertaan yhtenkään toisen
rotun kanssa. Ei etes
toisen pygmirotun sillä
jokainen pygmi on erilainen
oma rotunsa, puhtas.
Pygmi onanoikoon, pysyköön
puhtaana pikku lestissään.
Tietättäkö, mitä onanointi
tarkoittaa, tulin kysyneeksi.
Eräs pygmi vastasi: kokeilin
kerran, en pitänyt.
No nyt pitää alkaa pitää,
sanoin kiivaasti, papillisella
nuotilla. Nyt on tullut
putipuhtistuksen aika.
> ruotsalainen huumori > Suomi > jääkiekko







29.11.2014

Kun valtimot lyödään poikki
ja sitä ennen spiraali jota kuljen
huoneesta toiseen huomaamatta
tuskan kautta kuin huone
vaihtuisi toiseen ja vaeltaisi
Kauriin merkistä omaa polkuaan
kaikuvaan paljon suurempaan
tilaan, ja sen toiseen päähän,
jossa seuraava koe suoritetaan

Havaitsija istuu, kuuluu
puhelimen pirinää, huoneen
keskellä on hirttoköysi,
suuri valtaistuin ja lautanen
johon noita heijastaa
spiraaleja, koukeroita

Pimennetyssä huoneessa
pienet Saturnuksen palaset
loksahtavat uuteen
suurempaan kuvioon
itseään leikkaamatta
kiertävät tarpeeksi kauas
eivätkä palaa enää

Olet sähköä johtimessa
sitten liittimessä, kuljet
polkua joka haarautuu
kahdeksi rca-naaraaksi
Olet sähköä johtimessa
lateksinohuen pinnan takana

Spiraali etääntyy sekin
oikeasta zenläisestä tiestä
mutta et voi tietää mitä
seuraavan mutkan takana
tapahtuu. Kenties tarttuu
tauti, läpäisee ohuen lateksin

Tällä tasolla jokainen spiraali
yhtyy aiempiin ja jokainen
koukero käyttää taikuutta
omien halujensa tarpeisiin

Tällä tasolla spiraali rauhoittaa,
liukumatta vierivä pallo tai
emätin, joka sykkii kuin hallitus
tai sähköllä tapettu teuraskarja

"Jos heitän [tikkaa] kilometrin päästä,
niin virhe, jonka teen, on yhä inhimillinen." 
Väinö Kirstinä 1977

SOSIALISMI

on sitä, että ylipäänsä kykenee uskomaan yhteistyön palkitsevuuteen. Ne ihmiset, jotka jossakin tilanteessa kykenevät uskomaan joukkuepeliin, siis siihen että erilaiset tyypit voivat samassa joukkueessa olla toisilleen hyödyksi ovat kommunisteja. Muut ovat kapitalisteja, eli elollisten organismien hyväksikäyttäjiä.

ESKO SEPPÄNEN ON TÄLLÄ HETKELLÄ ERÄS SUOMEN TÄYSJÄRKISIMMISTÄ ÄÄNISTÄ

"Esko Seppänen
Suomen elinkeinoelämä on palannut 1930-luvulle, jonne Ilta-Sanomat näyttää jämähtäneen pysyvästi..
Ilta-Sanomien pääotsikko tämän aamun nettilehdessä on ”Venäjän voi pysäyttää vain kovilla otteilla”.
Niitä vaatii Elinkeinoelämän Keskusliiton Venäjä-”asiantuntija” Kai Mykkänen.
”EU:n pitäisi koventaa tuntuvasti Venäjä-pakotteita, jos unioni haluaa painostaa presidentti Putinin rauhanpöytään.”
”Venäjän pysäyttämiseksi tarvitaan nopeavaikutteisia iskuja.”
Iskuri Kai Mykkänen on – yllätys, yllätys – kokoomuksen ehdokas ensi vuoden eduskuntavaaleissa.
Hitlerin kanssa suoritetun ja häviöön päättyneen Neuvostoliitto-invaasion jälkeen Suomen ulkopolitiikan tärkein doktriini ja ns. Paasikiven opin 1. pääsääntö oli se, että ”Suomen on kartettava Venäjän vastaista ja Venäjälle vihamielistä politiikkaa. Suomen ulkopolitiikka ei saa olla Venäjän-vastaista eikä Venäjälle vihamielistä”.
Kokoomuslainen Paasikivi tunnusti tosiasiat: aina se ei ole helppoa. Tänäänkään se ei ole helppoa. Silti tähän ”on pyrittävä, huolimatta pettymyksistä, joita olemme saaneet ja saamme kokea”.
Kokoomuksen linja ei yllätä, mutta elinkeinoelämän uusi linja yllättää."

On tämä kummallista. Mitä näille elikeinoelämänkin tyypeille on CIA:n kellarissa syötetty? Jotain olennaista tietoa tästä palapelistä nyt puuttuu julkisuudesta. Luulevatko nämä tai jotkut amerikkalaiset jotenkin hallitsevansa venäläistä psyykettä? Jos luulevat, toivot, että sillä hetkellä Suomi on mahdollisimman kaukana näistä porukoista, kun heille totuus valkenee. Jos Putinin valta sortuu se sortuu paljon vähemmän länsimielisten voimien esiinmurtautumisessa. Mikään Putinin valta-aseman horjutusyritys ei voi olla positiivista kehitystä tässä tilanteessa. Putin lähinnä pitää Venäjän täysin oikeutettua raivoa aisoissa ja on siksi lähinnä Lännen asiamies. Venäjä on tällä hetkellä siinä mielessä imperiumi, että sen raivo yltyessään ei tule kohdistumaan omiin hallitsijoihin, vaan todellisiin syyllisiin. Venäläiset ovat yksimielisesti sillä kannalla, että kylmän sodan jälkeinen inhimillinen katastrofi Venäjällä oli länsimaiden ja Suomen aiheuttama sotilasoperaatio. Neuvostoliitti hajoitettiin, se ei hajonnut. Tämä kalavelka lisättynä uuden kiusan nostattamaan raivoon, on yhdistelmänä erittäin vaarallinen. Siksi syyllisten, kuten Suomen johdon on syytäkin olla peloissaan, jos jatkavat aktiivisesti Venäjän asioihin puuttumista ja Venäjän rauhanomaisen kehityksen pilaamista. Kaiken mikä on väärin tehtävissä, he ovat jo tehneet.

PIETARIN JUHLAT

Vuonna 1912 matemaatikko Markov protestoi Venäjän ortodoksiselle kirkolle Leo Tolstoin pannaanjulistusta vastaan. Hän vaati itse tulla julistetuksi pannaan. Kirkko ystävällisesti toteutti hänen hartaimman toiveensa, kirosi Markovin ja julisti hänet pannaan. Saatuaan tiedon tästä Markov juhli pannaanjulistustaan Pietarissa kuin kerettiläinen ainakin, mutta oikeauskoisen tarmolla. Hänen merkityksensä myöhemmälle kybernetiikalle on ollut suuri.
SERAFIMA: Tiedätkö miksi minä pesen koko ajan käsiäni?
ISÄ: No?
SERAFIMA: Koska maalaan vesiliukoisella musteella. Tiedätkö mitä tämä maalaus esittää?
ISÄ: No?
SERAFIMA: Tässä on kaksi mustaa liekehtivää aurinkoa. Ja tässä on niiden välillä kukeva alus.
Silti en ole sitä mieltä, että nyt voitaisiin puhua rappiosta. Syvempää rappiota kuin ns. kansallisromanttinen Suomi Sibeliuksineen on mahdotonta kuvitella. Snellmannin ja muiden lauantaiseuralaisten huumorintaju oli äärettömän bisarria nykymittakaavassakin ajatellen. Saadaan mennä aina johonkin Heidi Hautalaan saakka, että nykymaailmasta löydetään samanlaista groteskin ja väkivaltaisen huumorintajun kummallisuutta.

Epäilykset ovat syvät. Mutta ehkä nyt vain ollaan tällaisten tilanteiden kautta siirtymässä johonkin uuteen. Ehkä tämä välivaihe on välttämätön. Ehkä tästä ei seuraakaan maailmansota?

SOTAHULLUT UHRIUTUJINA

Tästä, siis rahasta, pelkästään, on eilisessä lakimuutoksessa kysymys: Eilen eduskunta leikkasi toistamiseen lapsilisiä. Näin heteroilta siirrettiin rahaa homoadoptioihin. Kiinasta adoptointi on yleisintä ja KELA tukee 4 500 eurolla tällaista adoptiota.

Hyvin mielenkiintoista on juuri se, että nämä sotahullut adoptoivat juuri maista, joissa he ovat itse mukana lietsomassa sotaa osittain tai kätketysti rasistisilla perusteilla. Peloponnesolaissodissa tällaista menettelyä kutsuttiin: "Myydä vihollisen naiset ja lapset orjiksi".

Toinen asia on se, että hinttiavioliittolaki ei olisi kuunapäivänä mennyt läpi ilman Venäjän homolakia.

Väitteeni on, että tämä homoseksuaalisuusilmiö on nimenomaan tämän sotakapitalismin rakenne. Hintteys ylläpidetään olemassa juuri patologisimpana provokaation ja sotahulluuden välineenä. Tämä ilmiö ei ole täysin vieras sille homoseksuaalisuudelle, jotka esimerkiksi antiikin ateenalaiset harrastivat, joka tosin sai silloin armotonta kritiikkiä, esimerkiksi juuri Ksenofonilta, joka oli Sokrateen oppilas.

Homoseksuaalisuuteen on aina kuulunut se, että sivistyneet ihmiset, lähinnä filosofit, ovat kritisoineet sitä erittäin perustellusti ja ankarasti. Sivistyneen ihmisen ensimmäinen ja ainoa tuntomerkki on se, että hän osaa arvostella homoseksuaalisuutta OIKEIN ja OIKEALTA perustalta. Siksi on perusteltua sanoa, että esimerkiksi "Suomessa ei ole todellista sivistyneistöä tai intelligentsiaa". Koska kukaan, joka ei läpikotaisin tunne antiikin historiaa, kirjallisuutta ja asioiden seurauksia, ei voi olla todella sivistynyt.

Peloponnesolaissodan, eli hinttisodan lopputulos oli se, että spartalaiset sotahulluhintit (Saksan natsien hinttiesikuvat) piirittivät Ateenan ja nostivat sinne valtaan kolmekymmentä sotahullua oligarkkia. Tällaisiin hinttisotiin kuuluu aina naistenseksilakkoa ja muuta sellaista, josta Aristofaneskin kirjoittaa.

Sokrates eli juuri tällä homojen johtamalla oligarkkiajalla Ateenassa. Oli aikansa lapsi sekä uhri. Nietzsche kutsuu tätä hinttiaikaa rappioajaksi ja Sokratesta rappiotyypiksi, millä hän tarkoittaa, että Sokrateen filosofia on rappiokauden tuote sikäli, että tuon filosofian kestävyys ja totuus on rappion syvyyden näkemisestä syntynyt.

28.11.2014

Selkäkipu on tässä jonkun entisessä työtuolissa. Heti kun keikahdan toiselle, tuolle Askon mustalle klassiselle työtuolille, selkäkipu lakkaa. Kummallista, vai uskomatonta?

KLASSIKOT

Sellaisesta sosialismin muodosta minä en ole kiinnostunut, jossa kehitysvammainen kyttäämällä asetetaan aina klassikon edelle.

ENSYKLOPEDIAA JA KOMPASTELUA



Finnish Poets Janne Nummela and Katariina Vuorinen at Humber Mouth ( an appreciation with academic undertones) By Michelle Dee

I find myself in the scholarly surroundings of the James Reckitt Reading Room inside Hull Central Library. Today is Saturday, today is grey but today I am presented with a rare chance to learn about Finnish verse from published poets   Janne Nummela and Katariina Vuorinen.
Introduced by Tony Ward and described by same as a ‘genius of the wilderness and a polymath', being both poet and a geologist.
Janne stumbles into his reading.
I am immediately struck by the strange intonation, I like the slight rise at the end of each line as if asking a question or looking for a response. This work is all about thought processes, voicing ideas, nothing definite everything questioning. He stands reading each poem in crumpled shirt, straggly light brown hair falling over broad shoulders every bit the ‘mountain man’ .
Characterised by a strong sense of place and the natural world Janne and Katariina’s verse is steeped in Scandinavian mysticism and magic. The old places: the earth; the rock and the secret places; the halflight found in clearings deep inside dark spruce forests. The evidence of nature’s presence is all around in the Finnish landscape, the feeling of being connected to the ancestral past is easier to come by somehow.
'Encyclopedia' is a strange and ambitious work that responds with poetic sensibility to various words or statements. During the piece you find yourself testing the accuracy of the statement, the form - the tumble of ‘facts’ have you hooked and you read the work like you would a reference book... at least for a while.
There is playfulness here and more evidence of getting rid of the poet’s mouth: a breaking away from normative structure and recognisable rhythmic patterns. Now I know about 'Temptation' and I know what it means 'when a hamster rattles its teeth' and I know how to 'flush out chimeras'. I know all this, it is written down in Encyclopedia and it might just be true.
 ‘spacecraft and nectar for Greek deities’ I hear in the translation ‘ banished sea creatures’ and then ‘ the call of the silverback jackal’
Described in the introduction as ‘questioning traditional poetry forms’ Katariina begins with a poem about childhood and imagination. The poem is partly inspired by a leaflet from 1960’s Hull that she found in a box of her departed Mother’s belongings.
‘Unfinished memories and needlework’ strange juxtapositions of thought and idea. Not reading but performing her work from memory and occasionally singing, Kataariina dressed in military style jacket has an arresting performance style: her eyes search the room, her voice soft, low and hypnotic.
Her poem about the tradition and expectation of marriage, 'The Wedding Day'  as an identity stealer and taker of dreams, has me enthralled, so many images prompting conflicting emotions, some familiar yet somehow with a veil of otherness around them.
Now Katariina is singing a waltz and I’m swaying gently from side to side, sat in the back row of the Reading Room.
It is suggested that the singing of verse comes from the oral tradition of stories and poems being handed down through families and generations, coupled with a rennaisance in performance in Finland.
Living, as many do, in boxes of brick in cities of concrete and steel, we are so often cut off from nature, and also under exposed to natural light. Katariina is very much aware of light, the many different forms and feelings of light, both physically in nature and in human behaviour. A strange notion for UK residents to grasp, seeing as we allow our lifes to be regulated by daytime and nightfall.  Imagine if you did live in a place where dusk lasted for days; hazy days followed by endless night.  Imagine the changing of the seasons being much more a part of the collective pysche, where it meant far more than deciding to don an extra layer, you would hope for your ‘voice’ to be tempered by these experiences.
In a particular moving poem Katariina leaves the shores of Finland and travels to war-torn Southern Bosnia and Herzegovina, to share 'Dreams of Mostar'. Transporting the listeners she momentarily embodies the confusion of war, not overly sympathetic with careful precision she avoids taking sides, yet leaves you in no illusions about the pain. The images she pulls out of the ruins of the city are held up like talismans, on which the hopes and dreams of battle-scarred survivors can hang. My favourite poem today I think has to be the opening piece.  'Lessons of Hope and Idleness' . The last lines...
 'You sprinkle salt to protect you, repeat the magic word, a thousand
 words for girl',
speak to the reawakening and revisiting of the intricate layered narratives of playtime and the potency of imagination. With every re-read forgotten scenes are conjured and memories prompted.
It is just as important to recall childhood dreams, as it is to never forget the horrors of war.
My question to both Janne and Katariina after both readings provoked much discussion afterwards. I asked about the landscape they lived in and how I noticed that the natural world appeared heavily in both of their writing. In response Janne shares a theory told to him by an Icelandic poet, a theory about energies emanating from the soil or rock beneath our feet: how that energy or force can shape who we are, our dreams and aspirations and the atmosphere of a place. Further exploration on this idea about 'the power of place' and what would happen to the ‘self’ if that soil or rock was then changed (by natural or man's intervention) has me ever so intrigued.
My discussions with Katariina centred more on the power of translation, something I am acutely aware of having listened to much of the Finnish verse being translated out loud, for the English audience here today. A curious arrangement but a neccesary one for comprehension. It did lead to the readings having a slight disjointed feel.
I am delighted when Katariina Vuorinen reprises some of her poems at Monday’s Musician’s Night at the New Adelphi Club a few days later. Her voice floats from the hallowed stage where so many poets and singers have gone before. A very special treat for those Monday night revelers.
Before the end of the day I have purchased a copy of Six Finnish Poets by Arc Publications signed by both Janne and Katariina... Janne has written in large curly letters over the page leaf 'Hull Rocks'"

KUSIHATTUTÄTI

lautakunnissa ja kabineteissa istuja, kulissien vallanpitäjä, joka esittää kristallisoitunutta. Kusihattutäti kusee hattuusi, ja jos et suutu, olet rattopoika, niin kuin hänkin joskus oli.
Homoseksuaaleissahan ei ole mitään muuta vikaa kuin sotahulluus: että he ovat valmiit tekemään mitä hyvänsä saadakseen aikaan ydinsodan Venäjää vastaan. Jos tuossa sodassa kuolee vaikka satamiljoonaa viatonta ihmistä, sillä ei ole homoille mitään merkitystä, kunhan venäläisiä kuolee. Muutenhan homot ovat ihan kivoja ja voisi sanoa miltei "vaarattomia".

IHMISKUNTA

Pekka: Onko se sitten miehen vika, jos hänessä ei ole mitään vikaa, mutta naiset eivät häntä halua ja homot haluavat. Markkinatalouden pelisääntöjen mukaanhan tässä mennään. Ei täällä seksuaalista energiaa ole ollut muilla kuin homoilla enää vuosikymmeniin. Naiset eivät halua, homot haluavat, se on perusyhtälö.

Päivi: Ehkä seksuaalienergia ei ole yksilöllistä, vaan kollektiivista värähtelyä? Ehkä naiset kärsivät tietämättään tästä kollektiivisen naiseuden murenemisesta. Individuaalinen naiseus ei korvaa sitä.

Pekka: Vaikka en minä sitä rakkaudeksi kutsuisi. Mutta on homoseksi parempaa kuin sota.

Päivi: Sota on parempaa kuin homoseksi.

Pekka: Älä huolehdi, Päivi. Eiköhän lähdetä kirkkoon jatkoille, sulla on avain. Tässä on mun frendit, Petri, Markku ja Jouni.

 
Ihmiset laajoin joukoin päivittelevät persu-Saarkakkalan [sic] käsityksiä, vaikka nuo käsitykset ovat pelkästään loogisia johtopäätöksiä, eivätkä edes mitään järkeilyä. Toinen asia on se, missä määrin erisukupuolisten pukeutumistiloja sun muita tarvitaan. Itse olen ollut Pietarissa kaikkein tyytyväisin juuri niihin banjoihin, jossa koko perhe voi kylpeä mukavasti ilman tällaista karsinointia. Homoistakaan noissa paikoissa ei tehdä mitään numeroa, oli sitten transu tai mikä hyvänsä. Tuota Pietarin meininkiä voi tosiaan kutsua sivistykseksi, mutta tuskin nämä meidän venäjävastaiset homot sitä tarkoittavat, että sieltä pitäisi esikuva ottaa. Eli sitten vaan kolmannen ja ehkä neljännenkin sukupuolen pukukoppia rakentamaan.

LUDWIG STEINHERR: ZU EINEM FOTO DER FRANZISKA ZU REVENTLOW






Viettelevät silmät
kuolleen naisen
silmät jotka tietävät
että kuolleen naisen
silmät eivät enää
viettele.

(Kukaan ei enää jätä
perhettään niiden takia
Kukaan ei enää ammu
itseään niiden takia)

Nämä silmät ilman
lupauksen pilkahdusta
ilman pienintäkään
mahdollisuuden välkähdystä

katsovat minua

kunnes se olen minä
joka käännän silmäni pois

Kyllä ne pakotteet purevat. Ja ikävä jos purevat. Mitä siitä sitten pitäisi seurata? Venäjän nöyrä polvilleen meno ja anteeksipyyntö. Anteeksipyyntö mistä? Kyllä siitä sota tulee. Fasismi on juuri tätä kaikenlaista pakottamista ilman positiivista diplomatian, perääntymisen tai elämisen mahdollisuutta. Pelkkää sadismia, jota nyt toteutetaan suurvaltojen mittakaavassa. Ihmeellistä, että aikuiset ihmiset eivät osaa ydinaseiden aikakaudella pelätä tällaista hulluutta. Vaan järkeilevät kuin mitkäkin pikku hamsterit. Pitääkö tästä päätellä, että nämä olennot ovat alitajuisesti itsetuhoisia? Kyllä pitää.

KIRKON KARNEVALISOINTI

"Nyt kun avioliiton autuaaksi tekevyydestä kovasti kohistaan, niin kyllä mun mielestä ihmiselon paras aikaa kuitenkin on heti ensimmäisen avioeron jälkeinen hetki." Arvo Tuominen

Itse en ole koskaan eronnut, kun en ole koskaan mennyt naimisiin, enkä luvannut kenellekään mitään. Rakkaudesta olen tainnut joskus, nuorena,  jollekin jotain epämääräistä sopertaa, että se on näissä kosmisissa olosuhteissa MINULLE mahdotonta, tai jotain siihen suuntaan. Olen siis tavallaan novalislainen romantikko. Kaipaan rakkautta, mutten usko sen mahdollisuuteen, tällä planeetalla. Sanomani on hyvin pitkälle juuri se, mitä Klaus Kinski sanoo elämäkerrassaan "Tarvitsen rakkautta" (suom. Markku Mannila).

Olen siis edes sen verran vakava romantikko, etten koskaan puhu rakkaudesta. Ei siitä tällä planeetalla, näissä oloissa, minun kannata mitään puhua. Ei tämä minun kohtaloni sulje pois toisten tunteita ja mahdollisuuksia. Puhun vain omasta kohtalostani.

Onko siis minulla joku kanta ns. tasa-arvoiseen avioliittolakiin? Ei ole mitään. Ei lievää eikä voimakasta. Minusta avioliittoinstituutio on aina haiskahtanut, eikä se nyt haiskahda yhtään sen enempää tai vähempää. Kaksinaismoraalisuutta en kannata. Queer-kabareen päästäminen kirkkoon tarkoittaa tietysti tämän institution (ei queer-kjabareen, vaan läntisen kirkon) täydellistä karnevalisointia ja samalla loppua.

Jos tämä on sivistystä, se sopii minulle. Ehkä kirkon karnevalisoiminen todella on sivistystä, kysytäänpä vaikka Rabelaisilta tai Bahtinilta? Minulle asialla ei sinänsä ole merkitystä. Itse en ole ajatellut mennä avioon, enää sen jälkeen kun olen täysin käsittänyt, mikä paikka tämä on, jonne on nyt synnytty. On kai se vähän miehen velvollisuus pysyä moisten kabareehömpötysten ulkopuolella. Enkä ole laskeskellut, mitä taloudellisia hyötyjä avioon menemisestä voisi koitua. Toivottavasti ei mitään.

MIKSI UUSI NEUVOSTOLIITTO ON VÄLTTÄMÄTÖN

Jos Putinin lähipiiriin kuuluva henkilö rahoittaa Euroopan äärioikeistoja, se on äärimmäisen huolestuttava signaali. Ei siinä mielessä, että Putinin lähipiiriin kuuluisi fasismin kannatus (mikä tosin voi sekin olla salattuna mahdollista), vaan siksi, että Venäjä on pakotettu sallimaan näin likaisien keinojen käyttäminen vastustajaansa vastaan.

Tämä on äärimmäisen likaista, se myönnettäköön. Tämä on sama kuin rahoittaisi mielisairaalan suljetun osaston potilainen kapinaa lääkäreitään vastaan. Mikä tosin silloin, kun lääkärit ovat tohtori Mengelen tasoa, voi olla yleisinhimillinen teko. Mutta yhtä kaikki hullut, joista nyt on puhe, ovat kliinisesti seinähulluja.

Äärioikeistolaisten puolueiden rahoittamisen merkitys ei näet ole se, että kukaan Venäjällä uskoisi niihin sinänsä. Vaan se, että ne ovat pahin uhka nykyiselle hallinnolle, joka taas on ehkä pahin uhka Venäjälle. Samalla tavalla länsimaiset tahot rahoittavat Venäjällä niitä voimia, jotka ovat pahin uhka nykyiselle hallinnolle, täysin riippumatta siitä, mikä noiden ainesten todellinen rakenne on. Tietysti lännessä tiedetään, ettei noiden ainesten valtaannousu Venäjällä tarkoita muuta kuin maan nopeaa tuhoa. Samalla tavalla äärioikeiston valtaannousut Euroopassa tarkoittaa noiden valtioiden sisäistä kaaosa, jolloin niitä ehkä lakkaa kiinnostamasta Venäjän yhteiskunnan sisäisen parantamisen häiriköinti ja kilpavarusteluun pakottaminen.

Kiero logiikka, mutta kertoo paljon siitä, millaiseksi tilanne Venäjällä koetaan. Pitää muistaa, että vaikka Putin ei ehkä käyttäydy shakkimestarin tyyliin, sellaisia kuitenkin Venäjällä riittää. Minä ainakin olen varoittanut suututtamasta ja ahdistamasta Venäjää pisteeseen, jossa se on pakotettu käyttämään likaisia ja vielä likaisempia keinoja.

Omana mielipiteenäni sanon, että tämä on viimeinen raja: tuli on pääsemässä irti Euroopassa tai on jo päässyt peruuttamattomasti irti. Syy ei ole Venäjän vaan nykyisen Euroopan ja Yhdysvaltojen johdon, jotka ovat tehneet kaikkensa maailman saattamiseksi totaaliseen kaaokseen. Se mitä tästä nyt seuraa, on heidän syytä, seurasipa sitten mitä hyvänsä.

Ja toki tästä seuraa fasismi. Fasismi tarkoittaa bisarreinta mahdollista psykopatiaa. Esimerkiksi fasismin rotuoppi on sitä, että vain kaikista degeneroitunein aines jätetään eloon. Ja mitä näihin friikkeihin sitten tulee, on sanottava, että puhumme kosmisesta sairauden ja degeneraation syvyydestä.

Mutta kenties myös uuden Neuvostoliiton syntyminen. Jälleen kerran on maailmanhistoria on siis osoittanut: ilman Neuvostoliittoa ei maailma voi tulla toimeen. Länsimaiset ihmiset ovat liian psykopatologisesti rappeutuneita, kyetäkseen keskittymään vain elämään, ilman pahantekoa toisille. Neuvostoliitto tarvitaan pitämään tämä porukka (nykyinen Euroopan johto), jos ei nyt vankileirien saaristossa, niin ainakin kurissa omilla alueillaan. Neuvostoliitto on vilvoittava keidas, kuin vankimielisairaala vankilassa, tai kuin kenttäsairaala holokaustin kentällä, jossa holobisarrit psykopaatit ydinsäteilyttävät, repivät ja raiskaavat toisiaan kappaleiksi.

Tällä tavalla tavallinen venäläinen ajattelee.

IMMORAALINEN OHJEISTUS

"Ehkä Putin laittaisi ne 500miljardia maan kehittämiseen eikä sotilasvarusteluun. Sillä summalla nostaisii Venäjän ylös ja lisäisi kansan hyvinvointia."

Tällaiset heitot ovat jotenkin tosi kuvaavia, kun kylmäsota ja kilpavarusteluimpulssi tulee lännen suunnalta. Ihmiset antavat kaikenlaisia ristiriitaisia ja mahdottomia ohjeita Putinille, mutta ne jotka ymmärtävät sen, mikä ylipäätään on mahdollista ja reaalista, saattavat tulla tästä vihaisiksi, kuten esimerkiksi juuri Venäjän kansa. Mutta eivät he Putinille tule vihaisiksi.

27.11.2014

KONSERVOINTI

Elämän eräs hankaluus piilee siinä, että vaikka joku nyt osaisi elää kuinka hyvin, seuraava sukupolvi ei enää osaa, ellei joku uudista elämisen taitoa. Siksi kirjallisuus on jotakin mitä täytyy suojella lahjakkailta henkilöiltä, jotta nämä eivät pääsisi uudistamaan sitä. > salapoliisien apurahoitus

ASIANTUNTIJUUS

Typeryyden suhteen meillä on oivalliset mahdollisuudet kehittyä todellisiksi asiantuntijoiksi. Äärettömän syvä typeryys on älykkäiden ihmisten täysin tietoisesti käyttämistä aseista kenties lamauttavimmin irrationaalinen. Kokoomus, Stubb ja Suomen älymystö käyttää meihin samaa taktiikkaa kuin Breivik vartijoihinsa: tappaa uupumukseen.
Se mikä nyky-Venäjässä on vialla on vaikeampi asia nähdä kuin esimerkiksi se, mikä nyky-Englannissa on vialla. Siksi tyhjänpäiväiset venäjäkriitikot ovat niin hyödyttömiä. Ihminen, joka ei edes näe sitä mikä Englannissa on vialla, ei missään tapauksessa voi nähdä sitä mikä Venäjässä on vialla. Koska Venäjässä on paljon vähemmän ilmeistä vikaa kuin Englannissa, siksi tyhjänpäiväinen Venäjä-kriitikko keksii turhia valheita venäjävihansa tueksi. Mutta tämä taas ei valitettavasti tarkoita sitä, ettei Venäjässä olisi mikään vialla. Viallinen asia vain on täysin erilainen kuin se asia, johon turhat Venäjä-räksyttäjät kohdistavat huomiota. Turhien Venäjä-räksyttäjien ensisijainen tarve on vakauttaa omia valta-asemiaan omissa maissaan, joissa he käyttäytyvät häikäilemättömästi. Venäjä on heille pelkästään väline tähän. Se, mikä länsimaissa on vialla, on juuri tämä porukka, joka tällä tavalla pönkittää surkeaa vallanpitoaan. Mutta tämä objektiivinen tosiasia ei poista sitä mikä Venäjässä on vialla, siis toisinsanoen venäläisen psyyken alttiutta tiettyyn viallisuuteen. Näistä syistä me, jotka todella olemme kiinnostuneita väistämään äärimmäisen tragedian (suurinosa ihmisistähän alitajuisesti toivoo tragediaa), olemme pahemmassa kuin pulassa.

KRISTALLI

koneen ja nesteen välimuoto. > kristallikriitikko

MUSIIKIN KOKEILUSTA

On sanottava, että kokeellisuus on ainoa tapa edetä siitä musiikillisestä umpikujasta, jossa länsimainen musiikki tällä hetkellä on. Musiikki ilmeisesti on määritelmän mukaisesti aina jonkinlaisessa umpikujassa. Aina saadaan ääni tukahdutettua.

Kuten Stockhausen sanoi 50 vuotta sitten "Säveltäjä, joka ei  lähde Webernistä, ei ole vakavan huomion arvoinen", me voimme helpottunein mielin sanoa: "Säveltäjä joka ei ole radikaalisti kokeellinen, ei ole vakavan huomion arvoinen". Kokeellisuus ei nyt tarkoita mitään samaa kuin 50 vuotta sitten. Se mikä on kokeiltu jo, ei ole kokeellisuutta. Väännettynä rautalangasta: kokeellisuutta on tehdä asioita eri tavalla kuin Magnus Lindberg, Kaija Saariaho, Zappa, Tristan Murail tai Pierre Boulez.

Välimuodon kanonisoiminen ja konservoiminen on vielä pahempi asia kuin Beethoven. Beethoven oli sentään jonkin asian totaalinen päätepiste ja lopullinen ratkaisu. Mutta totuus siitä, missä me olemme nyt on tämä: me emme ole yhtään missään. Emme ainakaan yhtenäisenä harhattomana joukkona. Siis jokainen on harhansa vanki.

Tämä on samalla kertaa mahdollisuus ja taakka. Se on mahdollisuus edetä, vain vaistonvaraisesti, kohti jotakin kirkkaampaa. Säveltäjä ei voi edetä muuten kuin vaistonsa varassa, sillä hän on aina rationaalisessa umpikujassa.

Toisaalta se on taakka: pelkkä oleminen olemattomuuden varassa on vähintään vaivaannuttavaa. Mutta jos asian luonteen ymmärtää, asiantilan sietäminen helpottuu hieman. Eikä muuten voi ollakaan.

Ihmisellä on tyypillisesti taipumus nähdä omat mahdollisuutensa liian pieninä tai liian suurina. Näitä positioita kutsutaan materialismin ja idealismin positioiksi. Kumpikaan ei johda toivottuun päämäärään, tämä on maailmanhistorian opetus laajasti ottaen. Oikea johtopäätös on kenties se, että itse dikotomia on viallinen. Tai sitten se, ettei pitäisi valita joko tai. Pitää ehkä valita paralleelinen idealismi ja materialismi.

Kun minä puhun "taiteesta", puhun vain ja ainoastaan asioista, jotka kamppailevat yllä luonnehditussa sfäärissä. Muu ei MINULLE ole varsinaisesti taidetta. Taide ei ole minulle sosiaalinen kielipeli. Minä en ole kolleega kenellekään muulle kuin sille, joka työskentelee tällä kielipelien ulkopuolisella objektiivisuuden saralla. Muu on minulle vähemmän olennaista (ei voi sanoa epäolennaista, koska joudun ottamaan muun huomioon). Ja odotetusti, minä olen vähemmän olennainen kaikille muille (vaikka he eivät joudukaan ottamaan minua huomioon, riippuen tietysti väkivallan asteesta).

JUMALATTOMUUS

Aniharva eläinlaji tekee omavaltaisia koiruuksia, lyhytnäköisiä oikutteluja, järjettömyyksiä, jumalattomuuksia ja luonnonvastaisuuksia Jumalan nimeen vannoen. Ihmislajia määrittää juuri tällainen toisen asteen koiruus. Siksi, sotatilanteessa, ihminen on, hyvin tietoisesti, kaikkien muiden eläinten alapuolella ja kaikkia muita eläimiä järjettömämpi ja jumalattomampi. Sotatilanteessa rikotaan kristalli, jonka vankina ihmisyys on. Sota on väkivaltaista, koska kristalli on kovaa. Ja jumala on muka kovemman kristallin puolella, vaikka asia ei voi olla kuin tasan päinvastoin. > Kellopeliappelsiini

HISTORIAN VÄÄRENTÄMINEN YLIOPPILASKIRJOITUKSISSA

Täydellisen konsensuksen ja totalitarismin ero on olematon. Saksalaiset romantikot, kuten Hoffmann, tiesivät että konsensus perustuu aina mustaan magiaan, taikuuteen, noidan temppuun. Konsensus on taikatemppu. Konsensus on kristalli ja morfinen kenttä.

Mitä me voimme siis sanoa maailmanhistoriasta? II maailmansodan jälkeen maailmassa oli hetkellinen ei-totalitarismin kausi. Tämän tiedon pitäisi riittää historian laudaturiin ylioppilaskirjoituksissa, koska se on ainoa tieto, joka meillä on ja siksi ainoa tieto, jonka osaamista voidaan oppilailta testata.

26.11.2014

PLANEETALLA VALOMERKIN JÄLKEEN

Tämä valovuori
on käsitettävä
alkutaipaleeksi.

Näin syvässä ja
tähtikirkkaassa
yössä ei auta jäädä
yötä voivottelemaan.

Hän oli ylipäätään hengissä
selvinneistä rauhattomin tuuli
uskomaton yhdistelmä pyörrettä,
rauhaa ja avaruutta. Tänään jäi
tuuli tuulematta, myrsky
palaamatta lomalta.
Kaikenlaiset taloustehokkuusseikat ovat nyky-Suomessa syy jos jonkinlaisiin saneerauksiin ja irtisanomisiin, jopa Iso-Numero kaltaisten lehtien päätoimittajia potkitaan tällaisilla perusteilla. Mutta heti kun soditaan ja vihataan, hinta ei ratkaise mitään, talouspakotteet saavat jyrätä vaikka omalla kustannuksella, kunhan kohde (yleensä vielä syytön) kärsii.

ANTITYÖKALU

on taideteos, joka ei antaudu välineeksi mihinkään epäilyttävään matalamieliseen poliittiseen päämäärään. Antityökalu on myös lapio, jonka varressa laiskuri raataa Uuden Jerusalemin rakennustyömaalla.

KELLOPELIAPPELSIINI (1971)

Katsoin Kellopeliappelsiinin (1971) pitkästä aikaa uudelleen ja mahtava kokemushan se edelleen oli. Psykologisesti kylmän sodan aikakautta ja ajankohtainen jälleen kerran, juuri nyt. Päähenkilö Alexin uudisslangisanat (elokuvan tulevaisuuden englannin kieleen) tulevat venäjän kielestä. Burgess oli Venäjän tuntija ja englantilaisissa kapakkapuheissa jopa Neuvostoliiton agentti. Nykyperspektiivistä on aivan mahdoton kuvitella miten Kellopeliappelsiinin kaltainen elokuva saattoi ylipäätään olla mahdollinen 1970-luvun alun Englannissa. Syy on aivan selvä: koska oli olemassa Neuvostoliitto. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ainoatakaan tämän tason elokuvaa ei ole länsimaailma kyennyt tuottamaan. Sen sijaan Kellopeliappelsiinin eteen lisätään nykyään poikkeuksetta ilmaus "vahvasti kiistanalainen". Vaikka nimenomaan tämän elokuvan tuottamassa tulevaisuuskuvassa juuri ei ole mitään kiistanalaista nyt kun näemme juuri tuon "epänormaalin" todellisuuden toteutuvan kaikessa bisarriudessaan.

Kellopeliappelsiini on tietysti loistava kuvaelma brittiläisestä luokkayhteiskunnasta ja siitä mihin se johtaa. Kysyin Angelalta: onko brittiläiset luokitelvissa objektiivisesti? Onko siis olemassa objektiivinen ero olemiskehossa, johon luokkaraja perustuu, vai onko luokka keinotekoinen? Onko esimerkiksi alaluokan tajunta mystiikasta aina erilainen kuin yläluokan, niin että milloin yläluokka valehtelee mystifioinnin suuntaan milloin mystiikan kieltämisen suuntaan, aina se on manipulointia alaluokan kannalta, jolla ei ole organismia tehdä todellista erottelua? Angelan mukaan näin ei ole.

Mutta Burgess on ehkä toista mieltä. Burgess eli maanpaossa englannista jo 1970-luvun alusta lähtien. Vielä 1980-luvun lopulla hänellä ei ollut kovin positiivinen kuva Englannista. Englannin kuningaskunnan sisällä oleva ilmeinen looginen ristiriita tekee tietysti kirjallisuuden tuossa maassa miltei mahdottomaksi. Valtakunta kun on sen verran suuri ja väkiriittoinen, että morfisen kentän paine tekee ristiriidan tietoisen ylittämisen ilman torjuntaa miltei mahdottoman raskaaksi kokea kirjailijalle. Sama varmasti pätee kaikkiin imperiumeihin. Miksi esimerkiksi Venäjältä ei tällä hetkellä näytä tulevan hyvää kirjallisuutta?

Pienissa valtioissa kuten Suomi, ristiriita on tietysti olemassa, mutta luokkaperusta on keinotekoisempi. Ihmisyys ei ole vielä täysin selvästi jakaantunut kahteen lajiin: herraan ja herran pyyteettömään, aivojakäyttämättömään palvelijalahtariin, joka voidaan usuttaa runoilijoiden kimppuun. Siksi morfisen kentän ristiriitapaine on, jos nyt ei siedettävämpi, niin ainakin objektiivisesti ottaen paljon lievempi, ehkä kestettävissä?

Vähemmän Burgessia tunnetaan säveltäjänä. Säveltäjänä hän ei vaikuta erityisen omaperäiseltä. Mieleen tulee vahvasti 1950-60 lukujen amerikkalainen post-tonaalinen musiikki, ehkä joku Aaron Copland vahvimpana esikuvana, jota Burgess nimenomaan orjallisen taidokkaasti seuraa ilman mitään kokeellisia tai individuaalisia elementtejä. Alla oleva video kertoo siitä puolesta. Videossa haastateltu asiantuntija Andrew Biswell oli muuten Manchesterin runokeikkamme harvalukuisen yleisön joukossa.

25.11.2014

VÄINÖ KIRSTINÄSTÄ

en ole aikaisemmin oikein koskaan kunnolla innostunut, mutta huomasin, etten ole lukenut häneltä mitään vuoden 1972 kirjoitetun jälkeen. Nyt luin ensimmäisen kerran Säännöstellyn eutanasian (1973), ja nyt Kirstinä kyllä jollakin tavalla on runouteni kartalla olemassa. Hieno teos. 
Maailman jokainen liike on hidastettu. Odotusajasta peritään maksu. On aivan sama asia esittää loukkaantunutta siitä, että joku paljastaa pankkiryöstösuunnitelmasi kuin siitä että joku ryöstää pankkisi. Jos sanot, että nyt minä en tiedä mitään, se on ehkä totta. Minä tiedän vain jotain niistä sopimuksista, joita ihmisillä on niistä käsityksistä, joita he kutsuvat tiedoksi.
Luultavasti yleinen lukutaito on syynä siihen miksi tiedämme niin vähän: kaikki tieto historiasta on jouduttu hävittämään ja väärentämään lukutaitoinnostuksen alta. Hoveilla ehkä on aitoja kirjoituksia hallussaan. Mutta jokaisen kuningattaren kannalta on parempi sekin, että kukaan ei tiedä mitään, kuin että edes yksi ihminen tietäisi totuuden.

TIETO JA KUOLEMATTOMUUS GURDJIEFFIN MUKAAN

Luin vasta nyt ensimmäisen kerran Beelzebub's Talesin pitkän esipuheen kokonaan. Tämä on todella ainutlaatuinen dokumentti. Tämän kirjan suomentamista ei tietenkään ole viivyttänyt mikään muu kuin tahallinen harkittu viivyttely. Suomentamisessa ei ole ongelmia jos suomentaja tarkasti käsittää Gurdjieffin tarkoituksen jokaisessa lauseessa. G:n omaperäiset käsitteet voi jättää silleen, kääntämättä. Kunhan saan tämän nyt luettua kertaalleen, ehkä sitten istun alas ja suomennan nopeasti ja briljantisti koko 1238 sivuisen vihkosen.

Kiteytän jotakin esipuheesta:

Ihminen joka juo kunnolla viinaa, ihminen joka haluaa todella tietää ja tuntea totuuden, eroaa taiteilijoista, papeista, runoilijoista, filosofeista, tiedemiehistä, lääkäreistä ja insinööreistä siinä, että kun tieto ja totuus alkaakin vastoin kaikkia odotuksia tulla esiin, hän ei voi enää kääntyä, vaikka rehellisesti sanottuna, jokainen siinä vaiheessa haluaisi. Tosiasiassa tällä planeetalla kukaan ei halua tietää mitään ja jokainen kamppailee vain voidakseen olla tietämättä. Pieninkin todellisen tiedon murunen riittäisi syöksemään lähes jokaisen sielun lopulliseen masennukseen. Ihmisen vanhuus, vanhentuminen, ei ole itseasiassa mitään muuta kuin tietämättömän ja tietoon vastahakoisen sielun väkinäistä vetämistä päivä päivältä lähemmäs kohti tietoa, kaikkine totuudelle ja tiedolle vieraina ja vastakkaisine "elämäntapoineen". Mitä lähemmäs tällaisella asenteella varustettu tulee tietoa, sen valkeammaksi käyvät hänen hiuksensä.

KUNINGATTARET ROMAANIKIRJAILIJOINA

> maailman lyhin romaani > tiedon salaaminen

SÄHKÖISKUALLERGIA

Englannissa syntyy vaikutelma, että sähkön kanssa ollaan tarkkana. Mannermaista pistoketta saa seinään adapterilla, jonka sulake on mitoitettu niin (1A), että se kärähtää kannettavasta. Kolmesakarainen pistorasia on takuuvarma: siinä on sekä sulake että erillinen virtakytkin, että kolmannen sakaran varmistin, joka huolehtii siitä, että lapsi työntämässä sukkapuikkoa pistorasiaan ei ole vaarallinen näky Englannissa. Sukkapuikkojen tunkeminen yhtä aikaa kahteen reikään antaa 25 prosentin todennäköisyyden hengissä selviämiselle. Kolmen reijän penetraatio (huom. ihmisellä on vain kaksi kättä: tämä vaatii rikoskumppanin) on Englannissa sekin vain 50 prosentin todennäköisyydellä tappava. > englantilainen keittiö > englantilainen vesihana > sähköallergia

24.11.2014

Sven Laaksoltakin uutta musaa. Tuli sattumalta Markov-ketjukokeilu (jälkikäteen analysoiden järjestely on todellakin Markov-ketju, jossa soittimen perussävel(laji) joko pysyy samana tai transponoituu tiettyjen todennäköisyyksien määräämän intervallin päähän.)

 

ILJETTÄVINTÄ MAAILMASSA

on kaikenlainen harrastekerhotoiminta, joka on luonteeltaan hyvin vapaaehtoista ja kannustavaa, mutta joka vastustaa kaikkea omaperäisyyttä ja yksilöllistä arvoa. Toiseksi iljettävintä ovat etujärjestöt, jotka vaalivat keskinkertaisuuden etua olennaisia asioita ja tärkeitä tekijöitä vastaan. Se on fasismia.

Tuleeko sinusta
Suomen ensimmäinen
arpamiljardööri?
Sitten sinulla
olisi varaa sairastaa.
Nyt jo lääkeyhtiöt 
liputtavat 
sairauksiesi puolesta.
Voisit sijoittaa rahasi
niihin. 

IMPERIUMIN HIKI

laukkuryssiä, lentäviä hollantilaisia, järkensä menettäneitä opiskelijakapinallisia, susia, prostituoituja, oligarkkeja, hulluja matemaatikkoja ja pianisteja, suuria alkusyntynsä katkeruudentunteista saaneita hämähäkkejä ja Venetsian kauppiaita. > banja > suomalainen sauna

23.11.2014

SALLITTU ÄLYKKYYS

on sellainen määrä älyä, joka ei tee tiedustelupalvelujen agentteja mustasukkaisiksi. Runoilijalle sallitaan turha helskyttely ja teeskentely. Todellinen tieto on vain poliiseilla ja shamaaneilla.

MÄDÄNNÄISYYS

Mädännäisyydessä vain mielikuvitus on rajana. Mitä mädännäisempi jokin on, sen enemmän se herättää tunteita. Useimmat, jotka totuutta tosissaan etsivät, eivät sitä löydä. Ja ne jotka eivät etsi, eivät vahingossakaan löydä. Vaikka huijaus oli näin erinomaisen hienovarainen, miltei alitajuiselta, kuin kollektiiviselta unessakäymiseltä vaikuttava, oli sen tietoisesta suunnittelusta silti hieman noloa jäädä kiinni. Paras harhaanjohtaminen tapahtuu lateksinohuen pinnan takana oikeasta zenläisestä tiestä. > lateksi

ROSVO

Rosvolle ei merkitse sanat vaan teot. Ei se mikä on totta, vaan se kuinka paljon on tuotto. Rosvo ei siedä ollenkaan sellaisen henkilön seuraa, jonka läsnäolo voisi hälventää epäilyksiä toisten silmissä. > huijari

AIKANSA KAUHU

Hän oli aikansa kauhu. Muttei ihan käsitteen arvoinen siinä mielessä, että kaikki sanottu ei aivan ollut paperilla. Paperin takana oli henkilökohtaista juonittelua, sopimuksia ja mikä tärkeintä, toimeksiantaja. > Helsingin kirjoittajakoulu > Jumalan poikia > toimeksiantajana jumala

22.11.2014

Monille ihmisille ilmeisesti fasismi on jotenkin epämääräinen käsite, joka voidaan liittää miten hyvänsä mihin hyvänsä ajattelutapaan. Totta on se, että fasismi on tavattoman muuntautumiskykyinen ja että sille on toki historiassa annettu monia erilaisia määritelmiä. Mutta se fasismi, josta me puhumme on hyvin yksiselitteisesti samaa jonka Hitler ja muut natsi-ideologit muotoilivat 1920-30 luvuilla. Fasismin ja natsismin arvot julkilausuttiin tuolloin hyvin yksiselitteisellä tavalla.

Tarkoitamme fasismilla tällaista liikehdintää joka on arvomaailmaltaan samaa historiallisen fasismin kanssa. Me puhumme ihmisistä, jotka ovat täysin tietoisesti fasisteja. Me emme puhu ihmisistä, jotka ovat jotenkin vahingossa itse sitä huomaamatta fasisteja, koska sellainen ei ole lopulta edes mahdollista kovin pitkään ihmisen psyyken romahtamatta.

Fasisti on fasisti. Se joka ei ole fasisti, ei voi ikinä tulla fasistiksi ja hyväksytyksi fasistien joukkoon. Fasistien joukkoon hyväksytään vain fasisteja. Se joka on hyväksytty, on fasisti. Eikä asia voi muuten olla.

Fasismin ensimmäinen näkyvä oire yhteiskunnassa on massapsykoottinen oirehdinta ja erittäin voimakas kollektiivinen psykologinen torjunta ja mustamaalaaminen tiettyjä kansanryhmiä kohtaan. Tämä tarkoittaa sitä, että toisella fasistisella agendalla olevat ihmiset ovat jo päässet manipuloimaan massoja ja ovat jo saavuttaneet vaikutusvaltaisia asemia.

Mikään ei sulje pois sitä, että tällaista liikehdintää ja ilmiöitä on myös nyky-Venäjällä. Sitä on varmasti siellä. Olen itsekin törmännyt siihen. Ja sellainen on ilman muuta tuomittavaa.

Mutta kaikki ei ole fasismia, mikä siltä hieman vaikuttaa. Samalla kun todellinen fasistinen pyrkimys voi piillä erittäin hienovaraisen naamion takana.

Nämä ovat ihan selviä ja objeltiivisia asioita historiaa jälkikäteen tarkasteltaessa: sen jälkeen kun fasistit ovat ajaneet kansakunnat sotaan ja paljastaneet itsensä todellisessa toiminnassa. Fasismi johtaa aina kaaokseen. Ja jos kaaos ei seuraa, kysymys ei ole todellisesta fasismista.

Niinpä ennen todellista kaaosta, me voimme jankuttaa suurinpiirtein mitä sylki suuhun tuo, lyödä tavallaan vetoa asioiden pahanlaatuisuuden puolesta tai sitä vastaan.

Jos esimerkiksi Venäjä on nyt fasistinen, se on sitten täysin objektiivinen asia, joka johtaa objektiiviseen katastrofiin Venäjällä. Se ei ole mikään sellainen asia josta voi todellisuudessa olla montaa eri mieltä.

YK:n yleiskokous tänään: USA, Kanada, Ukraina ja Viro suojaavat natsismin ihannointia. 135 valtiota oli toista mieltä. Suomi äänesti tyhjää. Miksi ihmeessä?

Se, että Suomi ei selvästi voi ottaa kantaa fasismia vastaan on ihan sama kuin että syöpälääkäri ei tiedä mikä on syöpä. Syöpä on tappava sairaus. Se ei ole luulosairaus. Samalla tavalla fasismi on vakava yhteiskunnan sairaustila. Fasismi ei ole mikääm tyhjä sana, vaan hyvin syvällinen, henkinen ja kristallisoitunut ideologia. Nämä 135 valtiota nyt tunnustivat tämän asian: fasismi on todellakin fasismin keinoihin romahtamista, fasismin keinojen näkemistä ainoana mahdollisena keinona. Tässä sana MAHDOLLINEN on painokas. Fasisti nimenomaan ei ymmärrä muita mahdollisuuksia lopullisina kuin fasismin MAHDOLLISUUDEN.

Eikä tämä tarkoita sitä, että nyt syöpälääkäri syhtyy leimaamaan terveitä soluja syöpäsoluiksi ja alkaa näissä maissa joku ajojahti ja fasistinmetsästys. Joka vähääkään ymmärtää historiaa, osaa suhtautua tähän asiaan sen vaatimalla vakavuudella: fasismi voidaan nähdä selvästi vain jälkikäteen. Etukäteen sen havaitseminen on erittäin vaikeaa. Me puhumme nyt valitettavasti asioista, jotka ovat todellisia, eivätkä riipu mielipiteestä, ymmärryksen tasosta tai suunsoitosta.
Hakukonerunouden poetiikkaa: “Man has no individual i. But there are, instead, hundreds and thousands of separate small "i"s, very often entirely unknown to one another, never coming into contact, or, on the contrary, hostile to each other, mutually exclusive and incompatible. Each minute, each moment, man is saying or thinking, "i". And each time his i is different. just now it was a thought, now it is a desire, now a sensation, now another thought, and so on, endlessly. Man is a plurality. Man's name is legion.”― G.I. Gurdjieff

KEISARIEN YÖT

Jos täällä aikoo hommansa hoitaa on oltava tuntematon, näkymätön ja kuulumaton kuin aurinkotuuli. Jos joku saa vähääkään vihiä määrätietoisesta työstä, alkaa massamuotoinen vastustus. Kaikkea muuta vastustetaan paitsi likaisinta korruptiota. Kaikki muu kaapataan ja muutetaan kullaksi. Tiedättekö miten keisarit nukkuvat yönsä? Se tapahtuu kymmenentuhannen kilon painoisessa kullasta valmistetussa kotelossa.

21.11.2014

Jos marsilaisiin vertaa, jotka siis asuvat Gurdjieffin mukaan planeettansa sisäpuolella, suomalainen ja venäläinen tai venäläinen ja englantilainen, eivät poikkea toisistaa millään tavalla.
Ostin eilen seuraavan soittimen (koska en lopulta pystynyt päättämään Gibson 335 '59 Nashville Custom Shopin ja Gibson Trini Lopez ES-335:n väliltä, jotka kumpikin olivat joka tapauksessa liian kalliita tässä tilanteessa):

Malli: Telecaster
Body: Leppää (Guitarbuild)
Bodyn Väri: Vintage Sävylakka
Kaula: Vaahteraa
Kaulan Väri: Vintage Lakkaus
Kaulaprofiili: C
Satulan Leveys: 42 mm
Otelauta: Ruusupuuta, Abalone merkit
Otelaudan Radius: 9,5"
Nauhat: 21 Medium Jumbo
Skaala: 25,5"
Kielet: 10-46 - Strings Thru Body
Mikkirouttaus: Single Coil – Single Coil
Tallamikki: Tesla
Kaulamikki: Tesla
Plexi: Black 1ply
Säätimet: Volume ja Tone
Kytkin: 3-asentoinen
Virittimet: Helmiäsinupit moderni
Talla: 3-pala, Kompensoitu Wilkinson
Hardware Color: Kromi

20.11.2014

Hän oli nestemäinen, päättämätön, epävarma timantti, eikä tiennyt millaiseksi kiteytyä, hioutumisesta puhumattakaan.

19.11.2014

Jos olet stressaantunut paviaani
jonka terveys ei ole hyvä
on korkea verenpaine ja korkea pulssi

Jos kärsit suotta, päästäksesi kauas
harhaan, toivioiden tyhjään
tähtitarhaan. Kärsit suotta
toden näit luottamatta järkes
ääneen elit niin kuin täit.

KÄYMÄLÄ ON VARATTU

Sisäisen hädän ulkoiseksi muuttumisen keskusksessa, kun ovi on lukittu sisältä, on asia viisainta jättää huomiotta ja hienovaraisesti vaieta. Sisäisen hädän lisääntyessä lukitun oven huomiotta jättäminen vaikeutuu. Lopulta hienovaraisuus murtautuu aktiiviseksi toiminnaksi: oveen on pakko kolkuttaa. Ja kolkuttavalle avataan. Sisäisen hädän ulkoiseksi muuntunut objeksi ei ole yleensä suoraan muutettavissa kullaksi, paitsi alkemian keinoin. > alkemistien tunnelit > käymälä on tyjä

18.11.2014

KILPAILU

Ihmiset jotka ylipäätään suostuvat kilpailemaan, ovat väistämättä kuin pienet imperiumit: ne kilpailevat samalla kertaa sekä puhtaudessa että likaisuudessa. Puhtaan ja likaisen pinnan välissä on seitinohut lateksi. > lateksi > paljas pinta > puhtaus

NORMAALIN KÄSITE GURDJIEFFILLA

Beelzebuubin Ranskaa käsittelevän kappaleen mukaan ihmiskunta on pysynyt 10000 vuotta periaatteessa täysin muuttumattomana. Samat asiat on keksitty moneen kertaan, ja sodalla ja historiaväärennöksella aina onnistuttu tuhoamaan aikaisempien sukupolvien saavutukset. Evoluutio (tai degeneraatio) ei koske ihmistä millään tavalla: ihminen on aina ollut degeneroitunut tässä rangaistussiirtolassa. Kosmisesti epänormaalin (pysyvän degeneraation) objektiivinen merkki on kyky sotia. Normaalia on kuolemattomuus.

17.11.2014

Karu video.

 

VIRHEETÖN INTEGRITEETTI

on kyky nähdä se, mikä on paljaana silmien edessä. Äärettömän harvinainen ominaisuus niin sanotuilla ihmisillä, joilla on sokea piste juuri tässä kohdassa. > sokea piste > kuninkaan uudet vaatteet

NE JOTKA EIVÄT PUUTTUVASTA TIEDOSTA KÄRSI

Venäjä, Venäjä, Venäjä. Tuntevatko brittipoliitikot kuninkaidensa aarteet? Tuntevatko saksalaispoliitikot kaikki vaihtoehdot? Tunsiko Nietzsche keisarinsa kulta-aarteen... joka ei suinkaan ole kultaa, vaan tietoa, tämän planeetan todellisesta alkuperästä. "Transpalsanian perturbation", miksi se on olemassa? Siksi, että ilman sitä ei olisi keisarien tietoa, suurten imperiumien tietoa, jota ei pienillä simpansseilla ole. Siksi, että ilman kunnan ja valtion tukea tämän kosmisen teatterin teatterilipun hinta nousisi esimerkiksi nykyisestä 30 eurosta 100 euroon. Ja sillä pääsisit vasta katsojaksi, et kokijaksi. Ruoho on aina naapuriplaneetalla vihreämpää. Siinä ei hyvin toimivat peilineuronitkaan auta, kullan loiston imitaatiossa. Kulta, joka ei suinkaan ole kultaa, muille kuin apinoille. Puhdas kulta, joka ei reagoi muiden aineiden kanssa poistuen nopeasti elimistöstä. Puhtaista puhtain kulta, jonka syöminen on vaaratonta. Mutta ionisoitunut kulta on muiden raskasmetallien tavoin myrkyllistä. Puhtain kulta ei koskaan ole yhtä myrkyllistä kuin lyijy. Sillä todellinen kulta on tietoa. Keisarien tietoa, piinatietoa. John Dee oli eurooppalaisista hovialkemisteista viimeinen, joka toimi osittain julkisuudessa. Sen jälkeen tietoa, joka siis on alkemistien kultaa, jaettiin joskus pikkuvaltioiden päämiehille puisina kuukivinä. Tietoa, joka siis on täyttä hömppää tai suoranaista valetta. Mutta, yhtä kaikki tietoa, jonka ihmiskunnan valtaosa ottaa todesta. Tietoa, jonka merkitystä he eivät osaa tulkita, koska ovat liian vasemmistolaisina taipuvaisia uskomaan eläimiinsekaantumisen vaarattomaksi juhlariemuksi. Hällä väliä kunhan sperma lentää. Hällä väliä, kunhan ei lyö yli eikä mene siittiön siima mihinkään väliin. Hällä väliä, kunhan viet minut kauas täältä psykoosiin ja deliriumiin. Vaan spermalle ei ole sallittu valua, ennen kuin se lentää. Ei ole sallittua lentää myöskään käymälässä, pukeutumistilassa tai muissa henkilöstötiloissa. Kameravalvontaa SAA käyttää. JA isoveli mielellään valvoo. Mutta sen valhe ei ole pieni ja arvattavissa oleva. Sen valhe on suuri ja arvaamaton. Eivät ihmisen ja apinan välimuodot sattumalta kadonneet: ne poltettiin. Venäjä, Venäjä, Venäjä. Venäjällä pengottiin keisarien arkistot jo sata vuotta sitten. Gurdjieffin veli, kuvanveistäjä Merkurov, valoi Leninin kasvonaamion. Etherogrammi ei ole vain näkymättömällä musteella kirjoitettu kirje. Se on kokonaan näkymätön kirje veljeltä. Oi pahamaineinen planeetta, jota kodiksi kutsutaan. Sinun kauheuksistasi me emme mitään tiedä. Raamattu ei todellisuudesta paljasta mitään. Se on umpinaiseksi kirjoitettu. Vihittyjä tässä on lähinnä: Venäjän armeija. Avaruusluotain jatkaa kohti Härän tähdistöä. Me kysymme mikä on referenssisi. Se vastaa: Plejadit.

16.11.2014

AGENTIN TUNNISTAMINEN

Helsingistä on jälleen tullut maailman vakoilukeskus. Arkielämään tämä vaikuttaa mm. niin, että on vaikea löytää ihmistä, joka ei olisi jonkin salaisen palvelun palveluksessa oleva silmä ja korva. Asiasta voi varmistua seuraavalla tavalla: "Jos hänen tekonsa ovat olleet puhtaasti epäitsekkäitä, jos niiden takaa voi löytää vain verratonta jalomielisyyttä ja auliutta, jos on täysin varmaa ettei niillä pyydetä palkintoa mistään ja jos vielä, kaiken tämän lisäksi, huomaa että hän on jättänyt tähän maailmaan omat näkyvät merkkinsä, niin silloin - silloin on epäilemättä kohdannut ihmisen, joka" ei ole yhdenkään salaisen palvelun palkkalistoilla oleva agentti (Lainaus: Jean Giono: Mies joka istutti puita).

THE HOLY MOTORS

Mitä Gurdjieff siis haluaa sanoa kappaleessa 23?

Hän sanoo:

1) Osa ihmiskunnasta on ihmisten ja jonkin aikakauden eläinten ristisiitoksesta syntyneitä.
2) Kaikki apinat ovat ihmisten ja jonkin aikakauden eläinten ristisiitoksesta syntyneitä.
3) Ihmiset eivät ole tältä planeetalta alunperin syntyisin.
4) Imperiumien perinteiset luokkajaot pyrkivät eläimiin sekoittuneiden ainesten erossapitämiseen eliitistä. 

Tämä näkemys selittäisi sen, miksi kaikesta taiteen näennäisestä tukemisesta huolimatta ihmisten ei todellakaan haluta pääsevän tosiasiallisten tätä planeettaa koskevien arvoitusten jäljille. Kaikenlainen "sivistys" on kätkemässä tosiasiallisia ihmisen potentaaleja sekä hyvässä että pahassa.

Toisaalta Wittgenstein ehdotti, että tämä planeetta ei olisi silloiselta iältään sataa vuotta vanhempi. Niin järkevältä kuin tämä käsitys ehkä tuntuukin, en näe mitään syytä pitää sitä mitä hyvänsä ihmisen keksimää käsitystä vakavammin otettavana. Mikä hyvänsä teoria on täsmälleen yhtä uskottava tässä kosmisessa näyttämökoneistossa, jossa asiat voidaan saada näyttämään ihan miltä hyvänsä. Wittgenstein halusi ehkä parodisoida sitä miten pähkähulluja ihmisten teoriat omasta alkuperästään ovat silloin kun mikään varsinainen tieto ei ole mahdollista.




Tieteisfantasioita on monelaisia, mutta on hyvä muistaa, että on vain yksi totuus universumista: sen todellinen tilan kunakin ajanhetkenä. Todellisuudesta kertova tarina on juurtunut paljon syvemmälle universumin synkronisiteettiin kuin epätodellisuudesta kertovat tarinat.

ONKO SUURSOTA VÄLTETTÄVISSÄ?

- Länsimaissa on tällä hetkellä vallassa sama ihmisaines kuin natsisaksassa, mitä kummia nämä olennot sitten lienevätkin.

- Länsimaiset ihmiset eivät tiedä todellista asioiden tilaa. He eivät tietoisesti ymmärrä, keiden johdettavina he ovat, tai sitten he ovat puolitietoisesti mukana oudossa kaksinaamaisuudessa.

- Suurin osa länsimaalaisista ihmisistä ei kenties hyväksyisi natsijohtajia, jos tietäisivät asioiden todellisen tilan.

- Mikä estää tietämästä? 1) Itsepetos. 2) Johtavan eliitin erittäin hienovarainen toiminta.

- Mihin toiminta johtaa lopulta. 1) Tosiasioiden paljastumiseen suurelle enemmistölle. 2) Kenties sotaan. 3) Aivan varmasti jonkin asteiseen tuhoon. 4) Aivan varmasti ei valtaenemmistön kannalta mihinkään hyvään.

- Voiko länsimaiden protestienergia kanavoitua oikein Putinin ja Euraasian unionin kautta? Voi, mutta ei helposti. Juuri tämä protestienergian kanavoitumisen estäminen on länsieliitin suurin huolenaihe, johon kaikki pääomat sijoitetaan.

- Onko suusota vältettävissä? Ei ole, ellei jokin täysin odottamaton ihme tapahdu.

GURDJIEFF IHMISEN EVOLUUTIOSTA

Chapter 23.

"The stimulus for the revival there of this '.Ape -quest ion* was this time also
a 'learned' being, and of course also 'great', "but 'learned* of quite a 'new-
formation' - named Darwin. .

"And this 'great-learned' being, basing his theory on that same logic of theirs,
proved' that it was they themselves whovwere descended from these Mister Apes.

**

"Those favourites of yours would in my opinion get quite a correct answer to
this question which always excites them, that is, the question how the apes
arose, if they were able in the given case to apply one of those sayings
again of our dear Mullah Nessr Eddin, who often used to say: 'The-cause-of-
every misunderstanding-must-be-sought-only-in-woman* .

"If with that wisdom of his they had attempted the solution of this enigmatic
question, then perhaps they would have finally discovered whence and how these
countrymen of theirs originated.

**

"I must tell yon first of all that the species of terrestriel ape-beings now
arising there under several different exterior forms never existed at ell he-
fore the second 'transepalnian-perturbet ion's only afterwards did the geneal-
ogy of their species begin.

"The cause of this erising of this 'Misconceived' being as -well as the causes
of all the other events more or less serious in en objective sense, which ,
occur on the surface of that ill-fated planet, are two circumstances totally
independent of each other.

**

"The "beings of the male sex then turned to the anti-natural means called
'Moordoorten* and 'Androperasty ' , or as the contemporary "beings would say,
'nanism* and 'Pederasty', and these anti-natural means fully satisfied them.

**

"being of the male sex, can, on the basis of the just mentioned cosmic law, never "be "blendea with the Exioehary formed in the presence of a Keschapmartnian two-brained being of the opposite
sex.

"At the same time, the Exioehary formed in a three-brained Keschapmartnian
"being of the female sex can sometimes - in those cases, when a special com-
"bination of the blending of cosmic forces is obtained and the mentioned law
comes into effect -"be completely "blended under certain surrounding conditions
with the Exioehary formed in two-brained Keschapmartnian "beings of the male
sex, "but only as the active factor in such an actualizing process of the .
fundamental sacred Triamezikarano.

In short, during the said terrible years on this planet of yours, a result
very rare in the Universe was obtained, that is to say, there was obtained
the "blending of the Exioeharies of two Keschapmartnian beings of different
"brain systems of opposite sexes; and as a result, there arose the ancestors
of these terrestrial sportive "beings now called apes, who give your favour-
ites no peace and from time to time ngit8te their strange Reason.
ISÄ: No nyt näyttää hyvältä. Jatka samaan malliin äidin pikku apulaisena. Joulupukin tontut varmasti pistävät ahkeruutesi merkille ja Jouluna sitten saat paljon lahjoja.

SERAFIMA: En minä tässä sen takia raada. Minulla on jo tarpeeksi leluja. En minä tarvitse kuin yhden pikku jutun.

POLYMATH

on ruotsiksi universaalinero, mutta venäjäksi universaali-ihminen. Neroutta taas pidetään myyttinä, ei totena, Ruotsissa. Ihmisyyttä pidetään sentään totena, Venäjällä. Suomessa tunnetaan vain käsite: jokapaikanhöylä. Ihmisyyden edellytykset ovat erilaisia eri maissa. Universaali-ihmisen syntymistä vastustetaan Ruotsissa, koska hän on uhka kuninkaanmielivallalle.

15.11.2014

Gurdjieff (tai Beelzebub) pitää ooppiumia, hashista ja maria kaikkia yhtä turmiollisina (pernicious, ks. Chapter 33). Ei siis peukkua huumeiden vapauttamiselle G:ltä.
Haluaa tällaisen.

 

VALHEENPALJASTUS

But when I once know, you always tell a lie big enough and keep repeating it, lie detection is very straightforward.


 
Pedofilia ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden (kommunismin?) vastustaminen kuuluvat epäilemättä yhteen. Ylenmääräisistä rikkauksista on riippuvainen vain todellakin riippuvainen ihminen. Ellei riippuvuus ole objektiivisesti nähtävillä, esimerkiksi riippuvuus tavanomaisesta seksuaalisuudesta tai kalliista huumeista, kysymys on välttämättä pedofiliasta. Tässä palapelissä ei yksinkertaisesti ole muita puuttuvia paloja.

TRAKL: DREI BLICKE IN EINEN OPAL (3)


Sokea levittää suitsukkeita märkiviin haavoihin
Punakultaiset viitat; psalmeja hyräilevä soihtukulkue
Ja tytöt jotka syleilevät sotahaukan ruumista kuin myrkky
Hahmot harppovat vahajäykkinä läpi savun ja hiilloksen.

Kuivaluinen sekopää johtaa lepraiset keskiyön tanssiin
Omituisten seikkailujen puutarhaan;
vääristyneet groteskit kukkakasvot, hilpeät hirviöt
Ja vierivät tähdet mustissa piikikkäissä ruusuissa.

Oi kerjäläiset; lihaliemen, leivän ja makean
Päiväunen pienistä majoista metsän rajalla
Harmaa kovettaa taivaan keltaisten niittyjen yllä
Ja kuten tapana on soivat iltakellot.




(raakakäännös sellaisena kuin tämän ymmärsin. alkuteksti)

MORAALINEN ANTIREALISMI

Kun valtakunnan sanotaan olevan esimerkillinen ja hyvinvoiva, on syytä epäillä että pedofiilit johtavat sitä. Kun koulutusta erityisesti kehutaan, on syytä epäillä vakava historiaväärennöstä. Kun runoilija uskoo syntyneensä Helvettiin, on yleensä kysymys paljon pahemmasta.

Minne meidän tulisi palata päästäksemme selville vesille? Vastaus on: me emme ole koskaan olleet selvillä vesillä. Mitään sellaista kuin muinaiseen lähtökohtaan tai perustaan palaaminen, ei ole olemassakaan. Taaksepäin on turha katsoa siinä toivossa että sieltä löytyisi muuta kuin kasapäin varoittavia esimerkkejä. Arrièregarden mahdollisuus on illuusio.

14.11.2014

Voi ehkä tuntua hivenen ärsyttävältä tämä peribrittiläinen arroganssi, mutta kannattaa silti kuunnella tämä luento. Filosofista kunnianhimoa tässä ainakin on.

Kuinka moni esimerkiksi tiesi, että Stravinsky kirjoitti Goebbelsille valituskirjeen siitä, ettei hänen musiikkian soitettu Natsi-Saksassa, vaikka Stravinski sanoi olevansa itsekin kova antisemitisti ja natsien tukija. Bartok taas kirjoitti samalle henkilölle pyytäen, ettei hänen musiikkiaan soitettaisi natsiradiossa.

 
Tämä Gérard Griseyn kappale on sukua joillekin uusille yrityksilleni, vaikken ole tätä aiemmin kuullut. Sointimaailmassa on selvästi samansuuntaista etsintää.


Nää Phil X:n kitaratutorin on mainioita. Tässä erikoinen versio Kissin Detroit Rock Citystä.


 
Elisan yksityisetsivä-nettimainos on kieltämättä todella hyvä. Harvoin joutuu mainoksen katsomaan loppuun. Vahva avaus uudenlaisen koukuttavan mainostamisen suuntaan. Miksi ei mainos voisi olla sinänsä kiinnostava, riippumatta mainostettavasta tuotteesta? Nettimainoksen ehkä pitää olla juuri sellainen, ettei katsoja koe hukanneensa aikaansa, vaikka katsoisi mainoksen loppuun ilman kiinnostusta varsinaiseen tuotteeseen. Tämä itseasiassa juuri luo psykologisesti positiivisen mielikuvan tuotteesta. Kannatan tämän linjan kehittelyä.

NURINKURISUUDEN VIEHÄTYS

Pienen valtion kuten Suomi ja suuren valtion kuten Englanti tai Venäjä ero on se, että vasallimaassa ollaan pahoja huvikseen ja pyyteettömästi, kun taas suuressa valtiossa ollaan pahoja henkilökohtaisen pyyteen takia.

Vasallit on indoktrinoitu pahuuteen. He ovat pahoja vanhasta tottumuksesta käsittämättä mitään ihmispsykologiasta tai omasta poliittisesta edustaan. He vain tuhoavat itseään, pyyteettömästi vesikauhuisen palveluskoiran tarmolla. Kun taas suuressa valtiossa hyvän ja pahan välillä on jatkuva taistelu, eikä kukaan oikeasti usko olevansa hyvän ja pahan tuollapuolen.

Hyvän ja pahan tuollapuolen, mitä se on? Ei mitään muuta kuin nietzscheläistä hapatusta, vasallimaihin suunnattua imperialistista filosofiaa, jonka ainoa merkitys on aivopesu ja moraalinen kompassittomuus. Jos Nietzsche joskus osuu oikeaan, se on puhdas vahinko.
Luin taas pari sivua Kalevi Lappalaisen Lakanaa. Kumpikin sivu erinomainen. Tämä on perinteisesti eräs mielirunokirjani.
Ei englatilaisesta sisäoppilaitoksesta selviytyminen ole sen helpompaa kuin natsikeskitysleiriltä. Ja selviytyjiä kohdellaan aina niin kuin Rupert Sheldrakea.

13.11.2014

Onko nyt niin, että tietäjät ovatkin Englannissa eivätkä itamailla?

SIELUNVÄISTELY

eurooppalaisen kulttuurin valtavirtaus 2010-luvulla. Sielunväistelyrata on pujottelurata, joka tulee suorittaa nopeasti takertumatta portteihin. Sielusta mennään ohi läheltä ja nopeasti virtaviivaisessa asennossa. Maailman kaikkian aikojen hitain tässä lajissa oli Johan Sebastian Bach. Hän jäi päivystämään ensimmäiselle portille. Lasku päättyy aina kuolemaan, paitsi niiden osalta jotka eivät koskaan pääse maailiin, kuten juuri mainittu Bach. -> pujottelu -> yleisväistely

PEDOFIILINKIVEKSET

jauhettua lihaa, aidon runoilijan pääravintoaine. > pedofiilin muusa
Hallita nyt vaikka kolmea taiteenalaa suvereenisti ei ole yhtään sen haastavampaa kuin olla jonkun suurvallan presidentti tai muuta vastaavaa. Kaikki se on inhmillisen mahdollisuuksien rajoissa, tai jos ei ole se näkyy ja kuuluu kauas.
Rakkaudesta ei potki, valitettavasti, vain hevonen. Eikä ihminen ole ainoa, joka lähimmäistään vihasta suutelee.
Jumala on resoluutio.


 

ARC PUBLICATIONS

on tällä hetkellä eräs englannin tärkeimmistä runokustantajista. Sain ARC Publicationilta kymmenkunta runokirjaa silmäiltäväksi. Toistaiseksi mielenkiintoisilta vaikuttavat Georg Traklin runojen uusi englanninnos To the Silenced, Ludwig Steinherrin Before the Invention of Paradise -englanninnos ja Ilya Kaminskyn Dancing in Odessa. Suomentelen näistä kiinnostavimpia näytteitä tänne kunhan ehdin. Sinänsä olisi hyvä saada joka valtakunnan keskeisiltä runotoimijoilta kymmenen kirjan näyte-erä, jotta voisi päivittää käsityksensä. ARC Publicationsin Six Poets -sarja on sinänsä hyvä, että se kokoaa englanninkielelle kuusi keskeistä runoilijaa useimmista Euroopan maista.

SEKSUAALISUUDEN TUKAHDUTTAMINEN EUROOPASSA

Ellei eriarvoistavia rakenteita pian pureta Euroopan valtioista, siitä seuraa näiden valtioiden täydellinen tuhoutuminen. Väestön valtaosan degeneraatio on jo nyt saavuttanut asteen, joka sysää heidät orjan asemaan tulevaisuuden maailmassa. Kansat, joissa degeneraatio ei ole tapahtunut samalla perusteellisuudella, tulevat pitämään valtaa. Kansan valtaosan degeneroitumisen ehkäiseminen on tärkein asia. Tukahduttavat rakenteet on purettava heti. Eurooppalaiset eliitit ovat toki vielä kansan valtaosaakin degeneroituneempia. Mitään toivoa ei ole näissä eliiteissä.

KOSMINEN NORMI

on satukirjan normi. Beelzebub's talesin normaali "being existence" on sitä, että kuningas ei ole pedofiili tai prinsessa ei ole Buchenwaldin noita. Mutta yhtä kaikki kuninkaita ja prinsessoja on muka olemassa, jossakin, aitoina satukirjaversioina. Sellaista on tieteisfantasia.

SISÄOPPILAITOS

Englantilaiseen monarkiaan verrattuna suomalainen elitismi on naurettavaa. Englannissa prinssi ja herttua (tai pääri) ovat ihan todellisia arvonimiä. Pedofilia on Englannissa ihan todellinen yhteiskunnan tukipylväs. Sisäoppilaitokset ovat Englannissa ihan todellisia monsterikouluja, joissa eliitin väkivallan hienovaraisuus opitaan kunnolla juurta jaksaen (keskustelimme pitkään Angela Jarmanin kanssa englantilaisten sisäoppilaitosten puhtaasta kirkastuneesta kauhusta).

Suomessa taas elitismi on olemukseltaan hymistelevää, pseudomorfoottista, ei avoimesti väkivaltaista. Suomessa ei periaatteessa tarvitse muuta kuin paljastaa eliitin kaksinaamaisuus. Englannissa se ei riitä, koska kaksinaamaisuus ja väkivalta ovat jo oletuksia tavallisten ihmisten mielissä. Suomessa taas luullaan, että eliitti koostuu kilteistä pikku heideistä, eikä ollenkaan terrorismiin kytkeytyneistä pikku heideistä.

Suomi on tähän asti ollut monessakin suhteessa yhteiskunnallisesti kehittyneempi maa kuin joku tällainen Englanti. On kammottavaa, jos täällä nyt otetaan alikehittyneisyys ihanteeksi.
- Enjoy  life, man !

- I not see any reason why not to enjoy.

- Thats a f**king bizarre answer man.

- Well, must be a bit patient and wait before enjoy, to be sure not to get punished...

- This must be very Finnish style of enjoy life?

- You can say so.

12.11.2014

SUOMI - ENGLANTI VERTAILUTAULUKKO

Suomalainen ruoka on kautta linjan vielä yllättävän laadukasta jos sitä vertaa englantilaiseen. Englannissa ravintoloista kunnollista ruokaa saa vain itämaisista keittiöistä. Sellainen asia kuin "perinteinen englantilainen keittiö" ei ole vaarattomasti lähestyttävissä edes Lontoon keskustassa. Jopa ruokaketjut kuten Pizza Hut ja Burger King uskaltautuvat tarjoamaan Englannissa selvästi vetisempää mättöä kuin Suomessa. Kaikenlaiset Kebab-baarit ovat Englannissa sitä luokkaa, että Suomessa niitä oikein tekee mieli alkaa erityisesti harrastaa -- nehän ovat kuin jotain tärkeää kansallisomaisuutta. Jotain Kampin Pippuria lähestyn vastedes hattu kourassa.

Maisemat ovat Englannissa moninaiset. Pohjois-Englannin jyrkkä kumpuilu on silmiä hivelevän kaunista. Lontoota kohden amplitudi rauhoittuu. Itä-Angliassa maa on tasainen kuin meri. Itä-Anglian satumetsiin täytyy vielä joskus palata vaeltelemaan. Englanti on paljon mainettaan kauniimpi maa. Vanhat kaupungit kuten Norwich eivät tapaa Suomesta oikein mitään esteettistä vastinetta. Toisaalta Suomessa on näitä järviä ja omanlaistaan maisemaa. Vanha arkkitehtuuri ei ole Suomessa yhtä orgaanisesti maisemaan sidottua. Toisaalta Suomesta puuttuu orgaanisuus, mutta toisaalta Venäjän eklektistä vapautta ja villiintyneisyyttä arkkitehtuurissa. Tässä suhteessa Suomi on keskinkertainen ja Venäjä ja Englanti laitimmaiset ääripäät. Venäjä voisi oppia aika paljon Englannilta siitä miltä maaseutu voisi näyttää. Koska ihmeessä venäläiset keksivät innostua maaseutukulttuurista, agrikulttuurista? Itä-Anglian voisi suoraan kopioida Venäjälle, koska maaperä ja maisema on aivan kuin jostain Ukrainan rajalta. Itseasiassa Itä-Anglian kulttuurimaisema on jo kertaalleen kopioitu Venäjälle, 1600-1700 luvulla, mutta siitä on tänäpäivänä hyvin vähän jäljellä. Rippeitä voi aistia esimerkiksi Leo Tolstoin kotitilalla Jasnaja Poljanassa.

Ilmasto on pohjois-Englannissa lähellä etelä-Suomea. Mutta ero etelä-Englantiin on ilmastollisesti merkittävä. Meri-ilmasto on englannissa kaikkialla kun koko saarella ei pääse kovin kauas (max 80 mailia) merestä.

Poliittisesti ja kulttuurisesti englantilaiset ovat paljon konservatiivisempia ja kiteytyneempiä kuin suomalaiset. Älykkyys klassisissa ihmisyyteen liittyvissä asioissa on paljon korkeammalla tasolla. Mutta suomalaiset voivat teknologiaosaamisessa olla keskimäärin paremmalla tasolla. Englantilaiset ovat psyykkiseltä rakenteeltaan imperiumi-ihmisiä, kuitenkin lähempänä venäläisiä kuin suomalaisia.

Maakunnissa ihmisten poliittinen tietoisuus on korkeammalla tasolla kuin Suomessa. Yhteiskunta on selvemmin luokkayhteiskunta, ja luokkayhteiskunnan ylläpitämiseen tarvittava väkivaltakoneista on paljon julmempi, hienovaraisempi ja totaalisempi kuin Suomessa. Koneistosta ollaan tietoisia, mutta kaksinaismoraali on päivittäisestä elämästä selviämisen tärkein edellytys. Demokratia on paljon vähemmän totta Englannissa, mikä on tietysti todella masentava asia, varsinkin niille, jotka vielä toivoivat, että Suomi jo olisi demokratian pohjanoteeraus, eikä tämän alemmas voisi edes teoriassa vajota.

Englantilainen nainen tai mies ei varsinaisesti jää mieleen miss tai mister universumina. Mutta Englannissa on jonkin verran hyvin kauniita naisia ja komeita miehiä. En oikein vielä kunnolla ehtinyt hahmottaa miltä kaikilta alueilta säväyttävät ilmestykset tulevat. Tätä hajontaa voi verrata olutmerkkeihin. Suuri osa englantilaisista ale-oluista ei jää erityisesti mieleen. Mutta jotkut jäävät.

Liikenne on Englannissa keskimäärin kymmenenkertaa ruuhkaisempaa kuin Suomessa. Tästäkään emme ehkä oikein osaa asianmukaisesti nauttia. Pohjois-Englannissakin liikenne on tuskastuttavaa. Junaliput ovat kalliita, samaa hintaluokkaa kuin Suomessa. Muutenkin Englannin hintataso on sama kuin Suomessa. Mikään ei ole ainakaan halvempaa -- paitsi kirjat, noin puolet halvempia kuin pienen kielialueen Suomessa.  
Olisko Talvisota voitu välttää? Tällä hetkellä ajattelen niin, että en usko. Jos tuntee karjalaisia, ymmärtää, että alueiden vaihto ei olisi missään tapauksessa sopinut heille. Karjalaiset olivat tottuneet elämään minkä hyvänsä monarkian alla, mutta eivät bolshevismin ja gulakin, mikä tarkoittaa: elää vieraan vallan alla ilman omaa maata. He olivat valmiita kaikissa tilanteissa taistelemaan. Tämä seinää vasten joutuminen on nykyisten hurjien traumojen syy. Suomalainen sotatrauma tulee karjalan evakoista, ennen muuta.

Mutta, entä jos Elijas Erkko olisi murhattu jo vuoden 1930 tietämillä? Olisiko koko II maailmansotaan johtava kehitys voitu välttää? Hyvä kysymys. Yksittäisillä psykopaateilla on hillitön valta kansojen massapsykoosiin saattamisessa.

11.11.2014

VALTIO

Valtiot muodostavat uhkan toisilleen nimen omaan siksi, että hallitukset pettävät omia kansalaisiaan.

GOD SAVE THE QUEEN

Sodan muistomerkki on patsaan jalusta ilman sankaria.

 
Liz Kershaw about Jimmy Savile at Hull 8.11.2014.

 

IHANTEIDEN ERILAISUUDESTA


Sinä ihailet 
sitä ylen hienovaraista
tapaa, jolla ihmisiä 
huijataan. 
Minä ihailen 
sitä ylen hienovaraista
tapaa, jolla huijaus 
paljastetaan. 

10.11.2014

ELÄIMELLINEN KAUNEUS




 "Harjasusi on yksiavioinen, eikä muilla susilla ole asiaa pariskunnan elinpiirille. Harjasusiuros ja -narttu muodostavat parin, mutta elelevät tietyllä alueella erillään ja yksikseen ja ovat toistensa kanssa tekemisissä lähinnä vain paritteluaikana. Toisin kuin monet muut koiraeläimet, harjasudet eivät kaiva pesäluolaa, vaan pesä voi olla tiuhassa heinikossa tai kallionhalkeamassa. Kantoaika on suunnilleen 65 vuorokautta. Pentuja syntyy 1–5, enimmillään jopa 7. Vanhemmat vahtivat jälkikasvuaan vuorotellen, eikä pentuja jätetä juuri koskaan yksin. Myös uros osallistuu pentujen hoitoon ja oksentaa niille ruokaa. Harjasusiuros vie myös pesällä olevalle naaraalle ruokaa. Vuoden iässä harjasusi on saavuttanut aikuisen harjasuden mitat." Wikipedia


"Britannian puolustusministeriö varoittaa korkea-arvoisia viranomaisia, ettei heidän tulisi harrastaa seksiä venäläisten ja kiinalaisten naisten kanssa, olkoon he miten viehättäviä tahansa. Sunday Timesin saaman materiaalin mukaan viranomaisille on kerrottu Venäjän FSB:n saattavan käyttää seksuaalisesti viehättäviä naisia saadakseen viranomaisia kiristyksen kohteeksi. Kiinalaisista varoitetaan, että heillä olisi kiinnostusta kaikenlaiseen tietoon. Naisista varoitetaan, että heillä on asiantuntemus "pehmittämisestä" ruoalla ja alkoholilla. Sunday Timesille kommentoinut brittiviranomainen kertoi kauniista kolmekymppisestä venäläisnaisesta, joka oli lähestynyt häntä konferenssissa Venäjällä hotellin ravintolassa. Hän kertoi naisen pitäneen urheiluautoista, joka sattui olemaan hänenkin harrasteensa. Nainen oli ollut ystävällinen ja viehättävä, ja tehnyt useita katsekontakteja sekä nauranut vitseille. Hän sanoi kuitenkin tulleensa varovaiseksi ja keskeyttänyt lähestymisen, paeten jollain tekosyyllä. Venäjän varapääministeri Dmitry Rogozin leukaili brittimiehen haastattelulle facebookissa: "Hän ei kysellyt sinulta tankeista, senkin onneton!"" Verkkomedia

VENÄLÄISIÄ PERUSMONSTEREITA MASKEERAAJAYSTÄVÄNI TULKITSEMINA: VENÄLÄINEN SIELU KAPITALISMISSA?

Ilman naamiota? 








Naamion kanssa?





Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com