31.10.2014

ES-335 LYRIIKKAKEPPI

Kävin testaamassa kitaroita. Mielenkiinto kohdistui käytettyyn Gretschin Tennessee signatureen, Gibsonin Firebirdiin, tavalliseen Telecasteriin humbuckerilla ja Gibsonin 1959 ES-335 Nashville Custon Shop kitaroihin. Viimeksi mainittu on sarjassa ylivoimainen mielenkiinnonkohde, mutta hintalapussa lukee 3500€. Sen verran siis maksaa kunnollinen kitara melodiojen rakenteluun. Firebird on Teleen verrattuna todella monipuolinen ja sävykäs kitara, erittäin kirkas soundi ja hyvä presenssi, mutta ei yhtään rock. Firebirdissä on yksikelaisista mikrofoneista johtuva (yleensä on minihumbuckerit, mutta tässä vasenkätismallissa erikoisesti kolme yksikelaista) melkoinen taustakohinataso, joka ei oikein toimi jonkun Amplituben kanssa yhteen. Firebird on loistava tummaäänisen putkivahvistimen kanssa. Tele on hyvä peruskitara, mutta enemmän kuitenkin runttaukseen kuin lyriikkaan soveltuva.

  

LAMPAAT OPPIVAT, TOTUUSELIITTI MÄÄKII

Tietysti me olemme nyt niin hurjassa kronologian pyörteessä, niin kaukana syklisistä tyynistä ja rauhanomaisista ajoista, ettei ole oikeutettua olla ihmisten ja maailman suhteen liian kärsimätön. Kun eivät osaa vaistonsa varassa reagoida ja tuntiessaan moraalista epävarmuutta, ihmiset takertuvat kaavamaisuuteen ja niihin auktoriteetteihin, jotka ovat tarjolla. Valitettavasti vain enemmän tai vähemmän irrationaalisia auktoriteetteja on tarjolla.

Aivan aluksi on syytä tunnustaa kuolevaisuus ja se, että fyysisten elämänehtojen rajalla myös taiteilu päättyy. Sen jälkeen taiteilijan ammattitaitona pitäisi olla se, että vain tekeminen TODELLA on tärkeää, ei se, että tekemisestä saa myös toimeentulon. Muistaakseni jossakin Kubrick-dokumentissa se Kubrickin vaimo (kuuluisan natsiohjaaja Veit Harlanin tytär) juuri pitää Kubrickin tärkeimpänä ominaisuutena, kaiken poliittisuuden ja ilkeän rahaväännön keskellä, kykyä keskittyä siihen, mikä on tärkeää, eli taiteen tekemiseen. Tämä perustuu tietysti ennen muuta varautumiseen. On varauduttava kaiken varalta. Silloin ollaan usein lähellä Ristin Johanneksen Pimeää yötä.

Huora ajattelee niin, että seksi on kivaa, mutta vielä kivempaa on, että siitä saa myös toimeentulon. Jostain syystä huora ei tule ajatelleeksi, varautuneeksi siihen, että pian seksi ei enää ole enää niin kivaa, mutta toimeentuloriippuvuus siihen säilyy. Tästä seuraa tilanne, jossa paha silmä kohtaa niitä, joille seksi vielä on kivaa. Sama hienovarainen katkeruuden välttelyn ja toisaalta karun elämänkaunan pyörre pätee taiteeseen, tarkemmin taidekenttään. Taiteilijan ammattitaitoa on käsittää etäisyys ja suhteellisuus: että porvari ei ole taiteilija, koska porvari tekee ratkaisevalla hetkelle väärän valinna taiteen suhteen, mutta oikean valinnan rahan suhteen. Se kauneus on juuri tämä moraalinen tilanne. Mikään kaunis ei voi syntyä muusta tilanteesta, kuin tästä prostituution ongelmallisuuden syvällisen käsittämisen tilanteesta, ja tämän tilanteen kauniista selvittämisestä, jota kaunotaiteeksi kutsutaan.
 
Mutta kaikki ajelehtivat nyt niiden korsien varassa, jotka heillä sattuu olemaan käden ulottuvilla. Eliitti näkee taloustaantuman opetustilanteena. Se juonittelee näytelmäänsä, haaveilee ehkä jo seuraavasta opetustilanteesta, nimittäin sodasta. Me tiedämme hyvin sen, että miljardöörien määrä on kaksinkertaistunut "finanssikriisin" aikana. Mekin tiedämme, että äänestyskarja, ihmiskunnan suuri massapsykoottinen enemmistö, ei kuuntele järjen ääntä ennen kuin heidän annetaan repiä toisensa palasiksi ja sitten jälkikäteen eloonjääneille traumatisoituneille kohta kohdalta näytetään, miten yksityiskohtaisesti me kuvasimme heille yllättävät ja oudot tapahtumat jo kaukaan ennalta. Me todellakin tiesimme kaiken läpikotaisesti ennalta. Se ei ollut valistunut arvaus, vaan silkkaa determinismiä, rationaalista tietoa ja viisautta. Me olimme turhautuneita, meidän teki mieli ryhtyä pahoiksi ja ilkeiksi. Meidän teki mieli suuttua, raivota, huutaa turhautumista. Mutta me emme tehneet sitä. Me emme loukanneet kenenkään torjuntaa tai äitikompleksia. Me emme nimitelleet. Me säilytimme itsehillitämme ja mielentyyneytemme täydellisesti pellemiljonäärien hulluimman sirkustemppuilun edessä.

Professori Timo Vihavaisen uusi kirja on tietysti osa tätä eliitin näytelmää ja käsikirjoitusta. Vihavainen on nyt käsikirjoitettu vastavirtaankulkijaksi, aivan kuin Jari Sarasvuo olisi häntä sparrannut. Pienen suuren näytelmän näyttelijät tietysti voidaan käsikirjoittaa Kallion lukiosta miten hyvänsä. Mutta silti, tämä henkilö kuitenkin nyt ilmoittaa sen rationaalisen totuuden, joka siis on rationaalista historian ja ihmistuntemuksen valossa (vaikkei ehkä gurdjiefflaisittain). Voin ihan hyvin hyväksyä maailman raadollisuutta siinä määrin, että tyydyn Vihavaisen esittämiin näkemyksiin. Mihinkään niitä pidemmälle utopiaan ei nyt taideta päästä.
 
Niinpä pallo jatkaa pyörimistä, statuseliitti opettaa sodilla ja taantumilla, rakenteellisella psyykkisellä väkivallalla, ja opettamalla lapsensa koulukiusaajiksi. Lampaat oppivat ja totuuseliitti lampaiden jaloissa ulvoo tuskasta.

30.10.2014

TRIO

2000-LUVUN RUNOUSVILLINNÄSTÄ 2010-LUVUN POLIITTISEEN SENSUURIIN

Rehellinen vastaus kustantamolta käsikirjoitukseen on tänäpäivänä aniharvinaista herkkua. Kustantaja, joka pystyy vastaamaan rehellisesti ja avoimesti: "olet loistava kirjoittaja, käsikirjoitus on nerokas, mutta maan tämänhetkisen poliittisen ilmaston takia emme valitettavasti voi julkaista käsikirjoitusta.", tällainen kustantaja on tehnyt kaiken voitavansa oikein. Vastuu ja syyllisyys lakkaa olemasta kustantajan. Vastuu ja syyllisyys siirtyy poliittisille toimijoille, poliittisille sensoreille, poliittiselle poliisille, joka kirjallisuutta valvoo ja sensuroi Suomessa (käytännössä Suomen PEN).

On oikein ja rehellistä, ja siksi suunnattoman arvostettavaa, ettei väitetä minun blogikirjoitusteni loukkaavan kenenkään aitoja ja todellisia tunteita. Tällaista tunnustusta on arvostettava suuresti. Osuessani joidenkin ihmisten patologiseen psykologiseen torjuntaan, en ole loukkaamassa samalla joitain arvokkaita aitoja syvempiä tunteita. Keskinkertaisten ihmisten todellisuus on raadollinen ja he hyväksyvät sen, koska muuten ei voi olla. Taiteilijalta ei voi vaatia todellisuuden raadollisuuden hyväksymistä ja itsehillinnän säilyttämistä tuon paviaanimaisuuden edessä.

Poliisi taas tekee vain työtään. Jos sanon "tämä ja tämä poliisi ei ole runoilijana erityisen sävähdyttävä vaikka selvästi itse kuvittelee menevänsä hyvinkin runoilijasta kaiken tämän yleisen haahuilun keskellä" tämä ei loukkaa kyseisen poliisin tunteita, vaikka minä nimeltä puhuttelisin kyseistä poliisia. On muistettava: poliisi tekee vain työtään. Poliisin työhön ei kuulu tunteenomainen reagoiminen saamaansa kritiikkiin runoilijana. Poliisi ei reagoi keskustelemalla. Poliisi reagoi pamputtamalla. Ei siksi, että joku loukkaa poliisin tunteita, vaan siksi, että pamputtaminen nyt vain sattuu olemaan poliisin työ.

Kun kerran tässä maassa ei ryhdistäydytä analyysiin, psykologisten torjuntojen purkamiseen ja historian väärentämisen lopettamiseen, ei tietenkään ole toivoa siitä että minun päälinjaltaan rationaalinen ja oikeutettu, joskin keinoiltaan joskus rajoitettu, sanomani jotenkin lieventyisi.

Olen murheellinen sen asian vuoksi, että 2000-luvulla henkisesti avoin ja vapaa runouskenttä näin nopeasti kaapattiin irrationaalisen aktoriteettiuskon tukahduttavaan huomaan. En näe kovin raikasta tulevaisuutta kenellekään sillä tiellä.

Siksi, tällä hetkellä en voi kokea olevani osa runousyhteisöä. En edusta suomalaista runoutta, enkä runousyhteisöä. En myöskään vastusta suomalaista runousyhteisöä, sikäli kuin taiteellinen päämäärä vielä jossakin voi ylittää poliittisen oikeistolaisen manipulaation ja traumatodellisuuden junttaamisen.

Tämä eroimpulssi tulee toki ensisijaisesti omalta puoleltani. En koe voivani olla osa tällaista irrationaalisen auktoriteetin ympärille kietoutuvaa arvomaailmaa. Minulle taiteen merkitys on yksiselitteisesti tällaisen liikehdinnän vastustaminen. En minä ole mikään Kallion ilmaisutaidon erikoislukion kasvatti. Eikä siksi olekaan ihme, että tähän linjanvetooni vastataan projektiivisesti, symmetrisesti. Sellainen on normaali psykologinen traumareaktio, jolla ei tietenkään ole mitään tekemistä ilmaisutaidon kanssa.

En tiedä mitä Kallion ilmaisutaidon erikoislukiossa mahdettiin ylihistoriallisena jatkumona ajatella, mutta 2000-luvulla minä ainakin iloitsin siitä, että runouskenttä oli jollakin tasolla vapaa paviaanimaisuudesta, jonka saattoi havaita kaapanneen kaikki muut taiteen osa-alueet, varsinkin populaarimusiikin.

En kuitenkaan pidä suurtakaan osaa 2000 luvun liikehdinnästä syntyneestä runoudesta kestävänä, vaan pikemmin tilapäisenä, dadana. Kokeellisuuden moninaiset keinot ovat usein aivan liian epäselvän psykologian huuruisessa käytössä. Monenlaista torjuntaa ja korkealentoista abstraktia haahuilua kätkeytyy niihin samalla kun tekijät ovat kyvyttömiä ottamaan kantaa aivan ilmeisimpiin ja olennaisimpiin omaa elämäänsä koskeviin moraalisiin kysymyksiin ja valintoihin. Kun haahuillaan näennäisissä sfääreissä integriteettiä tuntuu piisaavan, mutta kun tulee puheeksi todellinen kysymys, kaikki integriteetti katoaa.

Tällainen vaertaistukieskapismi ei voi KOSKAAN olla taidetta. Se on korkeintaan jonkinlaista vertaistukiterapiaa, höllää hyväksynnän kalastelua muilta sairailta pitkin syöpäosaston käytäviä. Taiteilijan pitäisi olla AINA ensisijaisesti ihmiskunnan edun asialla. Ei omien henkilökohtaisten psykologisten torjuntojen kätkeminen tai kansallisen hyvin tunnetun traumatodellisuuden puolivillainen peittely voi olla yhdenkään taiteilijan asia.

Silti 2000-luvun runousvillinnästä oli jonkinlaiseksi ylpeydenaiheeksi: olla loputtomasti läiskittävissä ihmisentoukkana kaikkien rauhoitusalueellaan viihtyvien paviaanien keskellä. Sitä on liikuttavaa ajatella nyt kun tällainen humanistinen horisontti on kaikista hyvissä ajoin esittämistäni varoituksista huolimatta kokonaan menetetty. Nyt vihreällä ja tiedostavalla 2010-luvulla bakteerikin saa enemmän apurahoitusta ja vertaistukea kuin ihminen. Ilmaisutaitoako lienee tämäkin.

Tarinan opetus tässä vaiheessa on lyhyesti se, että maailmassa ilman sosiaalisten työskentelymetodien ymmärtämystä ei ole mitään mitä ei rahalla saisi rikottua. Taiteessa vaikeinta on olla kokonaan unohtamatta taidetta. Toisiaan vastaan pelailevat ja sättivät taiteilijat ovat piristävä näky nimenomaan poliisin silmään. Ja poliisin isännän silmään. Poliisien ottaminen taiderahoituksen piiriin, taidekentän lautakuntiin ja muihin illanistujaisiin on taiteellisen ja älyllisen integriteetin puuttumisen hälyyttävin indikaatio.

Tarinan loppu jää yhä mielenkiinnolla seurattavaksi.

JOUSIKVARTETIN HAJOTTAMINEN

Jos kvartetti on kasvanut yhteen ja soittaa erityisen hyvin, kvartetti rikotaan seuraavasti: otetaan yksi, ja annetaan sille kaikki. Otetaan toinen, jota rangaistaan. Vietellään kolmas meren taakse. Vietellään neljännen vaimo. Jos yhtä ei saada pihteihin, toinen saadaan, myös sen jälkeen kun kvartetti on hajotettu. Maailmassa ilman sosialismia ei ole mitään mitä ei rahalla saisi rikottua. Josikvartetit ovat olemassa tätä toteen näyttämässä. Kun kvartetti on hajotettu, kustantaja palkitaan valtionpalkinnolla.

29.10.2014

KIRKKO

Mietin, miksi vieläkin kuulun kirkkoon.

1) Suomalaisena olen tottunut maksamaan (yleensä vielä reilua ylihintaa) kaikesta siitä mistä en pidä, mitä häpeän ja mistä haluaisin eroon. Suomalainen ei osaa kilpailuttaa asioita, joihin on totutettu ja iskostettu.

2) Olen mukana samassa hengessä kuin valtioneuvos Mikko Elo SDP:ssä. Olen sisäinen kriitikko. Kerron miten asioiden pitäisi olla, jos ne tehtäisiin oikein.

3) En usko maailmaan ilman uskontoja ja kirkkoja. Korkea, abstrakti irrationaalinen säilyy niin kauan kuin rationaalinen ei saavuta tietoisuuden koko aluetta. On tuntematon osa ja tämä pitää myöntää. Kirkon tehtävä on tuntemattoman osan myöntäminen, ei väitteiden esittäminen.

4) Olen tarkkailemassa, ettei pa(a)viaani astu korkean abstraktin irrationaalisen saappaisiin ja tee siitä matalaa pöhköilyä. Näin tietysti tapahtuu tarkkailustani huolimatta. Kirkko on yleensä kriisiaikoina ensimmäisenä pyhittämässä kaiken maailman maalliset irrationaaliset auktoriteetit toisiaan vastaan. Kirkko on yleensä vastuussa sodista.

Pitäisikö jo erota?

EHDOTTOMAT PERIAATTEET

Taiteellisen kiinnostukseni perustalla on muutama periaate. Täytyy ymmärtää, että en uhraa näitä perusperiaatteita vain siille, että saisin ylipäätään tehdä jotakin. Perusperiaatteet ovat itse tekemistä tärkeämpiä. Periaatteet ovat:

1) Irrationaalisen auktoriteetin kunnioittamattomuus.
 
2) Ehdoton rehellisyys suhteessa omaan olemiseen, riippuen oman olemisen tasosta ja rationaalisesta kritiikistä. Kritisoin toisia tavalla, jolla toivon heidän kritisoivan minua: avoimesti ja rationaaliset periaatteeni, perusteeni MAHDOLLISIMMAN avoimena pitäen. Oleminen on ennen taidetta. Oleminen tapahtuu vaistossa, joka on syvempi järki, (nous) irrationaalisuuden ja intuitiivisuuden leikkauspiste. Tämä oleminen on itse taidetta, tekemistä, esittämistä (hieman) tärkeämpi asia. Taiteilijana oleminen on vain kyky ja mahdollisuus tehdä. Siihen ei sisälly minkäänlaisia viihdearvoja tai julkisuuteen kohdistuvia pyyteitä.
 
3) Ammattikiltaperiaatteen hylkääminen ja suuren synteesin näkeminen aikaimme taiteilijan velvollisuutena. Apuvälineet mahdollistavat tämän käytännössä.
 
4) Taloudellinen riippuvaisuus ei saa MILLÄÄN TAVALLA vaikuttaa taiteen sisältöön, tekniikkaan, laatuun, määrään. Taiteilija on henkilökohtaisesti ja yksin vastuussa tekemisestään. Siksi on välttämättä oltava olemassa jokin taloudellisen riippuvuuden POISTAVA tapa, ellei yhteiskunta ole riittävän suotuisa tai taiteen kenttä jotenkin "sivistynyt" käsittämään, että taiteilija TARVITEE taloudellista riippumattomuutta, ei uusia monimutkaisempia riippuvuussuhteita ja irrationaalisen auktoriteetin asettamia velvollisuussuhteita.  

Sanokaa, jos rikon omia periaatteitani vastaan.

28.10.2014

Irrationaalisen autoritaarisuuden paljastamisen ja vastustamisen muodot ovat free musiikin muotoja. Tämä tarkoittaa sitä, että sellaisen musiikin esittäjän on toimittava ja oleiltava ympäristössä, jossa tällainen päämäärä, autoritaarisuuden vastustaminen, on paitsi hyväksyttyä myös suotavaa. Missään tapauksessa tällainen taiteilija ei voi elää ympäristössä, joka on irrationaalisesti piiloautoritaarinen.

Mutta ei musiikki siihen pääty, vain musiikin vapautumiseen kohdistuva paine päättyy. Freemuusikko, joka ei syvästi hyväksy tätä päätyy outoon toisen asteen auktoriteettiuskoon, joka johtaan niin sanottuun free-sirkuspelleilyyn. Sirkuspelleilyssä yhdistyy vapautuvan pyrkimyksen ja porvarillisen palkkatyön pyrkimyksen syvä ristiriita.

Vapautuminen (irrationaalisesta auktoriteetista) on vain eräs, jossain määrin ulkomusiikillinen, poliittinen ja varsinaisen luovuuden edellytyksiin pikemmin kuin luovuuteen itseensä kuuluva päämäärä.

Kaikki muu on suhteellista. Stockhauseninkin älykkyys ja visionääsisyys tuntuvat ehkä 1970-luvulla absoluuttisilta, mutta nyt kun Logic Pro X:stä löytyy plugin tai säädin jokaiselle Stockhausenin visiolle, se kaikki onkin vain suhteellista.

 

Suurin mahdollinen rationaalisuus on sen näkemistä mikä on vääjäämätöntä, ennemin tai myöhemmin. Irrationaalisuus pitää huolen siitä, että myöhemmin. Irrationaalisuus on luonteeltaan odotuttavaa, kuluttavaa, hukkaavaa, haaskaavaa, laiskaa, pahantahtoista, tarpeettoman monimutkaista, yksinkertaista, inhimillistä, konemaista, pikkutarkkaa tai huolimatonta. Irrationaalisuus on syvimälle juurtunut inhimillinen toimintamalli. Irrationaalisuuden tarkoitus on tehdä rationaalisuuden aika pitkäksi.

Mutta ihminen ei ole psykologinen vakio. Ihmisen toimintamallit eivät ole kiinteitä. Ne kavahtavat nähdyksi tulemista, ymmärretyksi tulemista, ennustettavuutta, ansaa. Irrationaalinen hautautuu sitä syvemmälle mitä syvemmälle yltää näkemisen ja ymmärtämisen silmä. Korkeimmassa kohdassa, jota kutsutaan vaistoksi, irrationaalisuus kohtaa intuition.
Mietin mikä minua näissä kuusumunprofeettojen ja muiden tällaisten suomalaisten ironiassa ärsyttää. Se taitaa olla se, että iva kohdistuu irrationaalisen auktoriteetin rationaalisen tai irrationaaliseen kyseenalaistajaan eikä auktoriteettiin. Vilpittömyys varsinkin on ominaisuus, jolle riittää Suomessa naurajia. Mutta mitään naurettavaa on yhä vaikeampi tällä huumorin konseptilla löytää. Jessikka Aro haastattelee tässä alan (turkulaista) asiantuntijaa. Kemppinen Lauermasta. 

Jesskka on ollut lähinnä kiinnostunut pakkokeinojen käyttämisestä netissä Venäjään suopeasti suhtautuvien ojennuksessa. Nyt kiinnostuksen kohteena on perhemurhat ja niiden asiantuntija Lauerma. Se ei voi olla sattuma. Pohdittavaksi jää, korkeampia psykologinkykyä toki edellyttäen, miten Jessikkan mielessä yhdistyy "kamala Venäjä" ja perhesurmat?

Useimmat Suomalaisen yhteiskunnan niin sanotuista ongelmista ratkeaisivat astetta tai paria kehittyneemillä yhteistoimintamalleilla ja ongelmanratkaisukyvyillä. Kyvyttömyys ratkaista yksinkertaisiampikaan sosiaalisia ongelmia älyykkäästi yhteisön tasolla, johtaa tarpeettomaan rituaaliseen väkivaltaan. Tämä taas johtaa alhaiseen ja sadistiseen mässäilyyn yhteiskuntakoneen sisuksissa, jonkinlaiseen ihmissyöntiin. Mutta kukin ratkaisee ongelmiaan sillä järjellä joka on annettu ja niillä keinoilla, jotka suinkin ovat saavutettavissa. Ulottumattomissa olevilla keinoilla ei voi ratkaista mitään, vaikka ymmärtäisi haluta.
Minun mielestä aikakauden muutoksen seurauksena kirjallisuuden arvo viihteenä on vähentynyt, mutta merkitys muuna on lisääntynyt. Gurdjieffin Beelzebub's Tales vain vahvistuu siitä, ettei se ON VAIN kirjamuodossa.
Taiteilija on joskus sen verran arvaamaton että saattaa leikata oman korvansa. Ota nyt siltä vastaan vakuutus: maailma tässä on hullu.

KLEZMERKARAOKEA HÄMÄLÄISEEN TAPAAN



Kokeilin tänään nelikanavaista akusmaattista setupia. Toimii hienosti. Itseasiassa Tascamin pikku aktiivikaiuttimia löytyy nurkasta neljä. Ajattelin ripotella kaksi kauemmas etualalle tilaan. Tehdään nyt edes tästä tilasta konserttitila. Tarvitsen uuden sähkökitaran. 1200-1600 eurolla löytyisi valikoimalla ja kokeilemalla hyvä Tokain puoliakustinen (näitähän ei osteta netistä vaan yksilöitä tutkimalla ja etsimällä. Puut ja hinnat ovat nykyään nettikaupan aikakaudella kuin sinkkupalstalla. Tokailla ei joka tapauksessa ole erityistä jälleenmyytiarvoa. Gretschin tai tai Gibsonin hyvät puoliakustiset on hintaluokassa 2500-3500, mutta jälleenmyyntiarvo säilyy.

27.10.2014

Suurin osa maailmanpolitiikkaa selittyy sillä, että joku joko maksaa hyvin täysin pähkähulluista teoista tai sitten maailmanpolitiikan tekijöitä kiristetään pedofiliatodisteiden esiintuomisella. Juuri siksi, että voitaisiin kiristää, on maailmanpolitiikka yhtä kuin pedofilia. Juuri siksi pelkkä homoilu on poissa muodista, vanhentunut muotioikku, koska homoja ei enää voida kiristää. Ja kiristäminen, se on ainoa asia joka politiikassa jotakin merkitsee. Jos sinua ei voida kunnolla, uskottavasti kiristää, olet poliittisesti hyödytön. Siksi täydellinen mielettömyys on pedofiilin näkökulmasta rationaalista.

MEEDIOT FARADAYN HÄKEISSÄ

Kiovalaisen ystäväni puusepänverstaassa oli meneillään erikoinen hullunmylly. Autoa oli lähettyvillä vaikea saada parkkiin. Lähialueen paikat olivat varattuja ja tummaihoiset parkkipirkot pyörivät kaikkialla. Verstaassa, tai pikemmin vanhassa suuressa tehtaassa kuvattiin lähinnä Tähtien sota -aiheista pornoa.

Kävimme tapaamassa karjakkotyttöjä. Ilmari Susiluotoa kuljetettiin edessäni kottikärryillä. Unohdin hetkeksi sen, mitä olin tullut tänne tekemään, kunnes joku tytöistä vei minut varsinaiseen suunnittelutoimistoon. Siellä ystäväni jo odottikin meitä venäläisten upseerien ympäröiminä. Kysyin, oliko isäsi puuseppä, kun sinulla on niin voimakas kyky ilmaista puun kautta itseäsi? Isäni oli lääkäri. Mutta äitini oli avaruusinsinööri. Aivan, haluat toteuttaa piirilevyn integraatiota puutöissä...?

Venäläinen upseeri keskeytti puheeni tylysti ja ryhtyi puhumaan jostakin strategiasta. Hän oli vihainen. Hän höpisi pienten valtioiden hälläväliäasenteesta ja siitä, etteivät pienten valtioiden tiedemiehet tiedä itseasiassa todellisuudesta mitään. Huomasin joutuvani puolustuskannalle. Ilmari Susiluoto seisoi takanani. Upseerin uhmakkuus ja käyttäytyminen herätti pelkoa ja kummastusta. Ihmettelin, mitä nämä upseerit täällä tekevät. Ilmari Susiluoto taas oli sen näköinen että joopa joo.

Ystäväni puuttui puheeseen: "Yhdysvaltojen hallitus rahoitti SRI:n tutkimusta kylmän sodan aikana, koska Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu oli huolissaan neuvostoliittolaisesta yliaistillisten ilmiöiden tutkimuksesta. Yhdysvallat olisi joutunut ratkaisevatsi alakynteen, mikäli yliaistilliset ilmiöt olisivat osoittautuneet todellisiksi eikä Yhdysvalloilla olisi ollut omaa ohjelmaa. Osa näistä yhdysvaltalaisista tutkimuksista julkaistiin, hyvin vastahakoisesti kylläkin, kylmän sodan päättymisen jälkeen. Mutta ei valitettavasti olennainen osa. Mistäkö tiedän tämän? Äitini sattui olemaan Neuvostoliiton SRI ohjelmaa johtavan komitean sihteeri."


RATIONAALINEN EDISTYMINEN LABYRINTISSA

Gurdjieff-työssä ja psykoanalyysissä on yhteinen päämäärä: kulkea rationaalisesti ja askel kerrallaan kohti niitä inhimillisiä edellytyksiä, jotka ovat tuottaneet esimerkiksi suurimmat taideteokset. Tämän prosessin vaikeus sisältyy siihen, että emme näe tätä työtä siinä yhteiskunnassa jossa elämme. Päin vastoin, näemme kaiken aikaa institutionalisoituvat vastakohtaisen työn, rikkovan työn.

Huomaamme olevamme kaukana tilasta, jossa elämä itsessään olisi suurta taidetta. Tajuamme, että se piinaava labyrintti, johon olemme syntyneet, vaatii ahneesti koko huomiomme, jos aiomme ylipäätään selvitän sen kidutuksista hengissä. Labyrintti juuri on irrationaalisen auktoriteetin palvelustemppeli, jossa rationaalisuus kokee epätoivoa. Labyrintin tilassa koemme epätoivoa siinä prosessissa, joka on vain ja ainoastaan oikea tie. Ilman tätä epätoivoa edistyisimme nopeasti sillä tiellä. Mutta tämän epätoivon ja aktuaalisen labyrintissaolon aikana, emme suuremmin edisty.

1900-luvulla psykoanalyysi epäonnistui pääosin siitä syystä: psyyken analyysi irrotettiin sekä psykohistoriasta että kollektiivisesta massapsykologiasta. Nyt näemme varmasti ja selkeästi, että psyyken analyysi ei ole ylipäätään mahdollista, ellei analysandi tunne oman sukunsa ja maansa historian olennaisia faktoja. Jodorowskyn elokuvat käsittelevät juuri tätä virhettä.

Toinen virhe on massapsykologian unohtamisen virhe, johon Wilhelm Reich viittaa. Luulemme, että kaikki lähtee itsestä. Mutta henkinen kehittyminen ei lähde itsestä. Vain syntyminen lähtee itsestä. Me voimme syntyä tekemällä työtä itsen kanssa, mutta me emme voi juurikaan kehittyä pelkästään yksin. Staattisessa tilassa ei ole mahdollista olla, siksi kehitys kääntyy nopeasti negatiiviseksi.

Minun mielestäni Jung on kokonaan sivuseikka olennaisten kysymysten kannalta. Erich Fromm selvästi toteaa tämän Jungin merkityksen liioittelun. Jos Jungin näennäisviisaudet korvataan Gurdjieffilla, saadaan asioista paljon selkeämpi kuva.

Se, että Freud jätti kysymyksen mystiikasta auki kuten Einstein jätti kysymyksen valon nopeudesta auki vakioimalla sen, on toki vain nerokasta. Freudille ihmispsyyke on vakio. Gurdjieffille ihmispsyyke ei ole milloinkaan vakio. Tämä on antimystikon ja mystikon useimmiten tuskin havaittava ero. Havainnon estää se, että tarkastelemme asiaa koko ajan yhdestä ja samasta pisteestä (planeetasta) käsin.

26.10.2014

MINIMAALINEN KITARA

PALKITSEMINEN

Pienet vihreät miehet katselivat tämän surkuhupaisan planeetan touhuja ylhää aluksestaan. Tämän kaikista eriskummallisimman planeetan väellä oli hillitön vimma palkita toisiaan. Tämä vimma juonsi juurensa siitä epätietoisuudesta, jota he kokivat omaa olemistaan kohtaan. He eivät olleet kyllin rohkeita myöntämään toisilleen: kyllä, yksikään meistä ei tiedä mitään totuudesta. Siispä käärikäämme hihat ja ryhtykäämme oikeaan työhön.

Sen sijaan, että olisivat ratkaiseet jotakin rationaalisesti, tosiasioihin pohjautuvasti ja päättäväisesti, he heittäytyivät palkitsemaan ja kehumaan toisiaan. Tässä kehumisessa oli se merkitys, että se joka kehui ja palkitsi aina asettui kehutun yläpuolelle ja auktoriteetiksi. Niinpä kaikkien jotka kaipasivat kehuja ja palkintoja täytyi madella maassa kuin puoliksi ammutut rotat.

Eikä tässä kylliksi. Jotta olisi käynyt mahdollisimman selväksi, että mitään palkintojen jakoa korkeampaa tehtävää ei tässä alhossa voinut kenelläkään tänne syntyneellä loputtoman surkealla kuolevaisella olla, he ryhtyivät palkitsemaan arvonimillään ja mitaleillaan niitä, jotka objektiivisesti ottaen vähiten ansaitsivat tuon arvonimen.

Esimerkiksi, jos joku oli todistettavasti ja objektiivisesti täydellinen sekopää ja sotahullu, tämän he palkitsivat rauhanpalkinnolla. Jos joku oli tyranni ja ihmistenmurhaaja tämän he palkitsivat ihmisoikeuspalkinnolla. Jos joku nautti ihmisten kaappaamisesta, sitomisesta ja suupallojen asettamisesta, tämän he palkitsivat sananvapauspalkinnolla. Jos joku oli taiteen ovela vihollinen, tätä he apurahoittivat ehdoitta. Ja jos joku oli laiska ja aikaansaamaton, tämän he nimittivät työnjohtajaksi ja palkitsivat ahkeruuden ja työn kunniamerkillä. 

Näin he toimivat ilman ainoatakaan poikkeusta sillä seurauksella, että tuolla planeetalla oli hyvin hyvin vaikea oikeastaan yhdenkään toimeliaan, itsenäisen ja aloitekykyisen henkilön pysyä hetkeäkään järjissään. Passiivisuus ja vaikeneminen tuntui olevan ainoa tietoinen ja viisas toimintamalli.

Mitä tuosta kaikesta kosmisen tason sekopäisyydestä seurasi, sitä on hyvin vaikea sanoin kuvailla. Siihen tarvitaan musiikin jyrkkiä, groteskeja, satyyrimäisiä keinoja. 

Marsin vihreät miehet tästä tuolla alhaalla näkemästään näytelmästä tuntuivat nauttivan. Pelkkää kosmista elämänkaunaa sekin asenne vain heijasteli: olivathan he surkastuneina, rumina ja ruumiinnautintakyvyttöminä katkeran kateellisia tuon planeetan kolmiaivoisissa vielä siellä täällä pilkahtavalle elinvoimalle ja viriliteetille.  

SPENCER SUSSER: HESHER (2010)

Nykutun yön jälkeen tämä elokuva tuntuu vaikuttavalta. On vaikea sanoa muuta kuin, että Suomen kirjallisuuskenttä kaipaa HESHERiä. Hesher on hyvä tyyppi, Cliff Burtonin haamu soittamassa saunakamarissa Anestesia, pull in teethiä, silloin kun puhutaan vakavasti patologisesta yhteisöstä ja auktoriteettiuskosta kummituksiin.

Oikeastaan voisi puhua mimeettisestä auktoriteettiuskosta. Ainakin suomalainen kirjallisuuskenttä, kenties taidekenttä laajemminkin, oirehtii juuri jotakin tällaista. Kun auktoriteettejä ei radikaalisti ja todellisuudessa vähimmässäkään määrin ole olemassa, silloin juuri niihin takerrutaan kaikkein toivorikkaimmin.

Paskasta kasaan kyhätty auktoriteetti, joka on hulluksi tulleen kansan valtaan nostama, on toki irrationaalinen auktoriteetti kaikkein erichfrommlaisimmassa mielessä. Sillä ei ole mitään rationaalisen auktoriteetin piirteitä. Tämä erikoispaska ei kullaksi muutu vaikka kuinka keittäisi dekantterilasissa.

Hesher kertoo juuri tästä toisen asteen hulluudesta: mimeettisestä irrationaalisesta auktoritettiuskosta, jonka ihmiset toteuttavat vapaaehtoisesti.
 
Ei voi muuta sanoa kuin, että mitään tällä planeetalla nähdystä ja koetusta psykologiasta ei voisi uskoa, ellei olisi itse omin silmin nähnyt. Kyllä voi mennä "Jumalan" luomistyö jossain todella pahasti päin helvettiä. Marsilaisilla on hauskaa tätä palkitsemisrumbaa katsellessa.



 

25.10.2014

Tulin Sennheiser HD800 -viikonlopun jälkeen noista kuulokkeista riippuvaiseksi.

Kruunuradiossa koetestattu Gradon lippulaiva PS1000e ei vedä vertoja näille. Grado on jotenkin intensiivisempi ja läsnäolevampi, mutta yläpää on liiankin kristallinen ja basso ei ole aivan yhtä musikaalinen. Beyerdynamicin lippulaiva T1 Tesla Audiophile Stereo ei sekää suuremmin hätkäytä Sennheiser-viikonlopun jälkeen. Hyvä kuuloke, muttei ainakaan parempi.

Siis pankkiryöstöön.

Ajattelin kokeillä lähiaikoina kotona nelikanavaista akusmaattista järjestelyä. Jos homma toimii, voisi tuoda sen ennen joulua esim. Third Spaceen Helsinkiin.
Tossa setti mainiota uutta pohjoismaista musiikkia. Mukana Ensyklopedian (2011) tekstiin sävelletty kuoroteos.

HARRASTUKSET

On aivan turha tällä työtahdilla edes haaveilla täyspitkäsoitosta per päivä. Kyllä tämä on enemmänkin täyspitkäsoitto per viikko -tahtia. Ihmisen osa. Tähän on kuolevaisen tyytyminen. Ei mitään 365 albumin johnzornmaista vuosilaukkaa vaan pikemmin 52 albumin vuosimatelua. Tällaisia ovat harrastukset.

Vakavasti puhuen, tulee olemaan haastavaa saada aikaan yksi CD:ksi painettava albumi tästä materiaalista keväällä. Referenssi siitä miltä materiaalin pitäisi kuulostaa muuttuu keskimäärin päivittäin. En ole saavuttanut selkeää kuvaa ihanteestani. Pianomateriaalin kanssa oli äärettömän paljon helpompaa kuin näiden kaiken maailman äänien kanssa, jotka voi laittaa millaiseen hyvänsä järjestykseen. Äänet ovat usein miellyttäviä kun niitä kuuntelee parhaalla mahdollisella laitteistolla hyvin läheltä, mutta laptopin kaiuttimista tai seinän takaa kuultuna kaikki heti kuulostakaan erityisen substanssipitoiselta.

 
Ruotsin sukellusvenejahti oli valmiiksi naurettu huono vitsi. Kuin Arto Paasilinnan vanha romaani puuceessä, joka jää lopulta kesken. Mutta tapaus kertoo todella paljon Ruotsin psyykkisestä tilasta. USA:n valtiojohtoa vähemmän maailmassa voi luottaa vain ruotsalaisiin.

24.10.2014

Onko Putinilla irrationaalisen auktoriteetin maaginen voima? Ei ole. Vaan tuo voima on Obamalla. Putin vain asettaa Obaman voiman kyseenalaiseksi, rationaaliselta perustalta. Ja tästä seuraa sellainen maaginen vaikutus, että rationaalisen ihmisen, joka ymmärtää asioita, on usein mahdotonta olla Putinin kanssa eri mieltä. Mutta tämä magia ei ole Putinin ominaisuus. Se on puhtaaseen järkeen ja sen vastakohtaan, puhtaaseen irrationaalisuuteen, liittyvä ominaisuus.

Todistus. Lukekaa Frankfutin koulukunan psykologeja ja autoritaarikriitikkoja kuten Erich Frommia. Löytyykö nykyvenäjän oppositiosta tällainen järjen ääni? Ei ainoatakaan. Nykyvenäjän näkyvä oppositio koostuu roskaväestä ja paatuneiat oligarkeista, joilla ei ole mitään tekemistä Frankfurtin koulukunnan integriteetin kanssa. Ennen kaikkea huomatkaa tämä: nykyvenäjän oppositio on USA:n ja Euroopan totuuseliitin ja siis todellisen opposition päävihollinen.

Ehdot oppositioiden väliselle ymmärtämiselle ovat seuraavat: 1) kummallakin on käytössä ei vain sama vaan kaikki olennainen tieto, 2) sinulla on kosketus itseesi ja ymmärrät itseäsi, 3) minulla on kosketus itseeni ja ymmärrän itseäni.

Sanoisin, että meiltä Suomessa väistämättä puuttuu kaikki kolme, koska olemme suomalaisia, ja ruotsalaiset ovat väärentäneet historiamme niin täydellisesti, että tuskin koskaan voimme ymmärtää itseämme kunnolla. Me olemme historianväärennösrikoksen uhreja. Tilanteemme on vaikea. Me emme tunne itseämme mutta olemme eristyksessä myös niistä jotka tuntevat totuuden.
Suomessa koulutustaso pidetään keinotekoisesti matalana, jotta voitaisiin ihailla amerikkalaisia yliopistoja. Amerikkalaisessa yliopistossa opiskelu maksaa rahaa, joten siihen on varaa vain eliitillä. Suomalaiset korkeakoulut (tarkoitan nimenomaan korkeakouluja, en yliopistoja) ovat indoktrinaatiokouluja, joissa "opiskelija asetetaan opetuksen kohteeksi, johon annetut opetussisällöt vain siirretään. Voidaan puhua myös manipulatiivisesta tai tendenssimäisestä opetuksesta. Indoktrinatiivinen opetus kantilaisesti määriteltynä on oppilaan tarkoituksellista alaikäisenä pitämistä. Oppilas ei missään vaiheessa nouse tasolle, jossa hän voisi itsenäisesti arvioida opetussisältöjen pätevyyttä. Indoktrinaatio-termin sen kielteisessä merkityksessä kehitti kasvatusfilosofi William Heard Kilpatrick 1920-luvulla Yhdysvalloissa." ++

HISTORIA ON TRAUMAN INDOKTRINAATIO

Minulla tuntuu olevan kaikilla rintamilla vain yksi päämäärä: suomalaisen ja laajemmin eurooppalaisen traumatodellisuuden käsittely. Itseasiassa suomalainen traumatodellisuus on melko lähellä eurooppalaista. Yhtenäiseksi tekevä piirre on täydellinen liikuntakyvyttömyys. Kyvyttömyys tehdä, liikkua, käsitellä. Venäläinen traumatodellisuus on selvästi erilainen, käsittelykykyisempi, mutta luola mikä luola, sekin.

Ystäviä on missä hyvänsä täällä kaiken aikaa vähemmän. Tuntuu että vanhat ystävät yksi toisensa jälkeen siirtyvät trauman purkajista sen vahvistajiksi -- pikkurahasta tai jopa pelkän täysin turhanaikaisen ja merkityksettömän sosiaalisen hyväksynnän takia. Trauma on tässä mätäpääapinoiden kekkostonttulassa puoluepolitiikkaa. Traumaa pidetään yllä mätien paviaanipuolueiden voimin. Jos et ole osa traumaa olet ulkona -- mädästä.

Gurdjiefftyö on selvästi tärkeä juuri kekkostonttulan hulluuden tajuamisen edessä. On hyvä ymmärtää, että tämän asteinen hulluus on itseasiassa tällä planeetalla melko normaali olotila. Toki se johtaa syvenevään rappioon, eikä mitään hyvää ole siitä odotettavissa. Se on yhä mädäntyvää mätää eikä siitä muuksi muutu.

Mutta kuitenkin, jollakin tapaa lohduttavaa käsittää, että tämän tason mätäpääpaviaanien kanssa täällä peuhataan. Minä olen selvästi ollut riittävän planeetastaerehtynyt kuvitelemaan tietoisten olentojen määrän suuremmaksi. Tällä hetkellä käsitys on se, että viittä miljoonaa kävelevää traumaa kohden voi apinapopulaatioon sisältyä näissä oloissa ehkä neljä viisi tietoista yksilöä.

G-työ ei vielä tarkoita sitä, että meillä olisi jotakin toivoa. Voin sydämeni kautta vannoa ja luvata: meillä ei ole mitään toivoa. Ei pienintäkään toivoa. Yksikään valonsäde ei tule koskaan tavoittamaan meitä tässä kosmoksen synkimmässä traumaluolassa. Täällä kyyhöttämällä meillä ei ole toivoa. Ei ole toivoa samaista identiteettiä ja persoonallisuutta traumaluolan seiniin. Ei ole toivoa enempää purkajalla kuin seinien kannattelijalla.

Kukaan ei tässä tosi-TV-paviaani-ilkunnassa tee todellista työtä. Tosi-TV:n lieskat lyövät kohti matalan traumaluolan kattoa, kaikki toiminta on trauman pahentamista, luolan kiteytyneiden graniittiseinien pystyssäpitämistä.

Mutta yksi asia on horjumaton ja varma: työ on oikea suunta. Voimme olla varmoja ainakin tästä yhdestä asiasta: meillä on tiedossa oikea suunta. Meidän täytyy kulkea tuhat valovuotta tuohon oikeaan suuntaan graniittikiteiden välissä. Tällä tavalla voimme päästä viisauden alkuun, joka on tosiasioiden tunnustaminen.

Kuulostaa helpolta, mutta on vaikeinta maailmassa. Esteen virkaa toimittaa tämä: silkat tosiasiat ovat meiltä kadoksissa. Jos olemme kadottaneet tosiasiat, emme edes sattumalta voi löytää kosketusta todelliseen itseemme, joka odottaa luolan ulkopuolela. Me emme voi tuntea itseämme.

Tämä on pahin mahdollinen jonenikula-kirous. Tämä on melkein awyrjänä-tasoinen työnkaappaus. Tämä tarkoittaa ehkä kansakunnan loruloppua. Kansakunta kadottaa tosiasiat, kansakunta kadottaa itsensä. Ellei. Ellei. Ellei ryhdy koko voimallaan harjoittamaan shamanismia.

Mutta. Mutta. Tässä elämässä voimme läpikotaisin traumatisoineilla sieluillammekin, silmät tyhjinä todennäkemisestä, raahautua ehkä etanasekunnin oikeaan suuntaan kosmoksen teräskallion lävitse. Siellä siintää äärettömien valovuosien päässä jossakin viisauden alku. Työn tekemisen alku. Normaalin olemismoduksen alku.

Sitä ennen. Sitä ennen. Voimme olla vain rajattoman kiitollisia siitä, että saamme käyttää elämämme sangen hyödyllisesti. Tässä ruotsalaishinttien ilkunnassa. Tässä ruotsalaishinttien päällekusennassa. Tässä mätäpääpaviaanien nyrkkipanon tosi-TV-jonenikula-loimussa. Tässä jaritervon lekaharkkoporan kitinässä. Rajattoman kiitollisina kaivamme joukkohautojen myyräntuoksusta jotakin kotoisaa muistaen. Rajattoman kiitollisina. Kiitos. Kiitos. Kiitos.

Siinä on tiedon alku. Mätäilkuntapaviaanien jaritervoseniilisilmälasispiraalisilmämme tuijottavat graniitin murua miljoona kertaa hitainta etanaa hitaampina ja epätoivoisempina sekunnin ajan. Valovuosia ruotsalainen kusee niskaamme ja hintti ilkkuu variksenpelättimen olkapäällä. Tosi-TV loimuaa, mutta kuitenkin. Mutta kuitenkin. Kuten jokaisella etanalla, meillä harvoilla kaikkein onnekkaimmilla sosiaalisesta mätäpäisyydestä ja traumasta ulostetuilla mätäpääapinoilla, on edes oikea suunta limaisessa taaperruksessamme.

Toisaalta voisimme kulkea koko matkan nanosekunnissa ja keikutella perseitämme enkeleiden yläpuolella. Siinä onnellisessa tapauksessa. Nimittäin siinä onnellisessa tapauksessa, että koko populaatio ryhtyisi yhdeksi suureksi shamaaniksi. Valaistuminen kestää sekunnasta kahteen. Tämä alkemia saa kosmoksen jaritervoaukot vuotamaan kultaa.

Ottakaamme hissi ylös taivaaseen tai hissi alas helvettiin. Valinta on sinun.

23.10.2014

TRAUMATODELLISUUDEN LUOMINEN DEMIURGISENA LUOMISTYÖNÄ

Joskus Johan Bäckmanin edesottamuksia katsellessa tuntuu siltä kuin hän ei käsittäisi sitä psykoanalyyttistä todellisuutta joka suomessa vallitsee. Tietääkö JB, että esimerkiksi meidän ikäluokan miehistä ehkä noin 95% on psyykkisesti hyvin traumatisoituneita? Mistä tämä johtuu?

Yksi konkreettinen selitys on esimerkiksi tässä. Matti Tiisalan runoista kokoamaani valikoimaa ei ilmeisesti ole mahdollista ollenkaan julkaista Suomessa. Tiisala oli runoilija ja psykoanalyytikko joka vuoden 1995 paikkeilla heräsi tajuamaan, että PSYKOANALYYSI ON SUOMESSA OIKEISTON KIELTÄMÄ. Traumatisoituneiden todellinen auttaminen on SUOMESSA KIELLETTY! Sen sijaan rahaa heillä on lupa tehdä. Tiisala hiljennettiin nopeasti. Tiisala itse puhuu vaientamisestaan poliisioperaationa.

Niinpä psyykkisesti sairaita ei pitäisi pelkästään syyllistää fasismista. Vaikka he ilman sairaudentuntoa fasismiin vajoavat, väistämättä. Ja kaikki tämä trauman indoktrinointi ja traumatisoitujen hyväksikäyttäminen on suunniteltua.

Vain todellinen, kaappaamaton, väärennökset paljastava psykoanalyysi voi parantaa trauman. Vain ihmiskunnan totuuseliitin aito tieto voi parantaa trauman. Mikään ei voi auttaa traumatisoitua. Traumaa ei paranna statukset, ei Finlandiapalkinnot, ei nykkipano. Trauman parantaa vain TIETO ja ANALYYSI.
 
Vaiettu traumatodellisuus iskee nyt ankarana sairautena silmille. Jos asiaan olisi puututtu ajoissa, oltaisiin kovalla työllä voitu selvitä. Mutta onko nyt enää mitään tehtävissä? Tämänpäivän IS:n artikkelin mukaan jopa 60% suomalaisista nuorista aikoo jättää kotimaansa. Luku ei todellakaan yllätä sitä joka pystyy olemaat hetkenkin silmät auki tässä yhteiskunnassa, jossa lähes kaikki ihmiset tuntuvat olevan kyvyttömiä käsittelemään tätä asiaa.

Eikä traumatodellisuuden hurjuus yllätä vain suomalaisia vaan myös venäläiset ja eurooppalaiset laajemmin.

Vain USA ja Ruotsi hallitsee rahantekemisen traumatisoituneilla: traumatisoituneiden taloudellisen ja seksuaalisen hyväksikäyttämisen. Yhtä kiimaisesti kuin nämä roistovaltiot tekevät lisää traumatisoituneita he estävät traumatisoituneiden hoitamisen ja parantamisen.

Mielisairaana, sairaudentunnottomana hulluna houriva Eurooppa on USA:lle tärkeä traumavarasto. Kaiken aikaa virtaa käyttökelpoista järkensämenettänyttä trauma-ainesta USA:n hyväksikäytön höyryäviin lihamyllyihin. Tämä onnettomuuksien alkemia saa amerikkalaiset psykopaatit ja kuolaavat ruotsalaiset hintit liikutuksen kyyneliin.

Tässä hinttien ydinkatastrofi-ilkunnassa oma nuoriso pidetään tiukasti sodissa luotavasta traumaporukasta erossa. Vain traumatisoituneen saa vietellä. Vain ulkomaalaisen saa traumatisoida se on Ruotsi-USA:n imperiumin kultainen sääntö.

Näin luodaan luokkia: jokainen yksittäinen sotatrauma on tarkasti harkittu USA:n suunnittelema trauma.
Movementsille neljässä kuukaudessa pelkästään FMA:ssa yli 20 000 soittoa. Luku taitaa koskea erillisiä kappaleita, ei koko albumia. Koko albumi olisi siis soitettu tämän mukaan noin 11000 kertaa, kun laskee että koko albumi on ladattu noin 9000 kertaa. Täysin mainostamatta sivu on löytynyt jo nyt paljon paremmin kuin Kosmoskalevala. Kaiketi tästä on pääteltävissä jokin objektiivinen kehitysaskel. Varsinkin kun huomioi, että Movementsin soolopianokama on lähtökohtaisesti paljon pienemmän yleisön juttu kuin Kosmoskalevalan yleiskokeellisuus.

Kosmoskalevalan kuuntelin viikonloppuna ystävän Sennheiserin HD 800 superhifikuulokkeilla (Hegelin AD muuntimen kanssa) ja olin täysin ymmällä siitä, että soundi oli paljon muistelemaani parempi. Tsägällä tuli hyvä! Monitorit joilla sen miksasin ovat tuskin kutsuttavissa äänentoistolaitteiksi. Movementsissa taas yllätysmomentti ei ollut yhtä suuri, koska miksasin sen Genelec 8020C kaiuttimilla, joissa on sinänsä kyllä parempi äänikuva kuin tuollaisissa kuulokkeissa, mutta muuten hieman vähemmän musikaalinen soundi (bassotoisto tyssää 60Hz jne). Jos ei halua heittää rahojaan ja aikaansa musiikin parissa kankkulan kaivoon, suosittelen hankkimaan nämä hintalaatusuhteeltaan puoli-ilmaiset laitteet. On aika yllättävän kuuloinen monikin tuttu äänite sen jälkeen. Hyvä tietysti näillä vain paranee ja huono huononee.
Lammessa tänään jääkansi.

TRAUMA JÄYTÄÄ SIELUA, MUTTA PANKKIIRIT JATKAVAT




Asioita ei voi ymmärtää kahdella tavalla oikein. Se joka ei tunne itseään, ei ymmärrä itseään. Hänen kanssaan asioiden ymmärtäminen on mahdotonta. Trauma estää ihmistä tuntemasta itseään. Traumatodellisuus estää kokonaista kansakuntaa tuntemasta itseään. Itsetuntemus on ymmärtämisen edellytys. Kaikki jotka ymmärtävät itseään, ymmärtävät toisiaan ja ovat asioista samaa mieltä. Ymmärtävien kesken ei ole mielipide-eroja. Heillä on sama kieli, analyysin kieli. He ovat totuuseliitti. Jumalakin, jos sellainen on, on heidän puolellaan, koska ymmärtää heitä ja he ymmärtävät Jumalaa. He puhuvat Jumalan kanssa samaa kieltä, sikäli kuin Jumala on totuus.

Neuvostoliitto tuhoutui henkisesti II maailmansotaan. Kylmäsota oli vain viimeistely. Mikä tahansa yksinäinen imperiumi voidaan tuhota taloussotaan. Venäjää ei voida tuhota taloussotaan, koska se ei ole yksin. Sillä on Kiina ja Intia.

Eurooppa sen sijaan jää yksin ja tuhoutuu kumuloituviin käsittelemättömiin traumoihinsa ellei pysty estämään uutta suursotaa alueellaan. Pakolaiskysymys Euroopassa on kaksipuolinen asia. Toisaalta pakolaiset estävät traumatodellisuuden tuhoamia täydellisesti thanatoksen valtaan joutuneita eurooppalaisia tuhoamasta lisää itseään. Saksan 1920-luvulla kukoistanut omien lasten lapsikauppa ja muu hillitön seksuaaliväkivalta saattaisi toistua suljetuissa yhteiskunnissa ilman pakolaisia. Täytyy muistaa että historiallisesti Saksan kaltaisissa yhteiskunnissa pappi on aina synonyymi insestille. Psykohistori de Mause on puhunut "saksalaiseen kulttuuriin" aina liittyneestä syntymän jälkeisestä rituaaliabortista jne. Traumatodellisuuden väki haluaa vain toistaa ja indoktrinoida traumojaan, mieluiten sodan ja massamurhien avulla.

Eurooppalainen traumatodellisuus on paljon paljon väkevämpi kuin se mitä voisimme vain II maailmansodan kauhuja katsomalla arvioida. Salaisuus on juuri se, että natsit olivat kuin sievä nukkekotileikki siihen häpeätodellisuuteen nähden jonka natsien esiintulo kätki. Täytyy muistaa että eurooppalaisen kävelevään traumaan nähden pahinkin natsi on kuin viaton pikkupoika.

Yhdysvallat hallitsee maailmaa traumatodellisuuksien avulla: se liittoutuu aina traumavalheen puolelle ja käyttää syyllistä tai syytöntä uhriutujaa häikäilemättä hyväksi kuin suomenruotsalaishintit Karjalan evakkojen sotatraumaa. Traumatisoitunut ihminen suggestoidaan kaikkivoipaisuuden illuusioon kuten Hitler, Sofi Oksanen tai Erkki Tuomioja. Tästä ei ole mitään hyötyä kenellekään muulle paitsi Yhdysvalloille, joille nämä "hyvät ihmiset" lapioivat sotarahoja omien kansojensa kukkaroista.

Karjalan evakkokysymys liittyy laajemmin Neuvostoliiton gulagkysymykseen. Trauma on pohjimmiltaan gulagjärjestelmään liittyvä trauma, ei niinkään Venäjään liittyvä trauma. Karjalaiset olivat kyllä tottuneet elämään Venäjän vallan alla, mutta eivät ilman omaa maataan. Gulag taas oli inhottava juttu kaikille Neuvostoliiton alueella. Stalin oli inhottava tyyppi, mutta niin oli se maailmanpoliittinen imperiumtodellisuuskin, joka Stalinin synnytti.

Jos maa Karjalassa sinänsä olisi ihmisille arvokasta, kantasuomalaiset ja suomen puolen karjalan ihmiset asuisivat edelleen sankoin joukoin kotitiloillaan. Niin ei EU-Suomessa tapahdu. Talouslaman sattuessa metsät ja maat ovat jotain rahanarvoista, jotain mitä voidaan myydä. Siinä kaikki.

Aika ja oleminen. Me emme voi laskea liian paljon Neuvostoliiton syyksi Heideggerin totuuksien varpaille astumista. Myös muu moderni todellisuus on toteuttanut saman vieraantumisen, vain hienovaraisemmin, huomaamattomammin, salakavalammin.

Vai onko sittenkään aivan saman? Näyttäähän eurooppalainen maaseutu kuitenkin toiselta kuin venäläinen. Siis näyttää. Kaikki näkyvä on illuusiota. Mitä se on potentiaalisesti, henkisesti? Jokin ero kuitenkin on. Venäjällä suuri osa maaseutua on lähes luonnontilaista. Euroopassa ihmisen muokkaamaa.
 
Suomen tragedia on olla itse olemisvastuuton. Suomi syyttää tragediastaan aina toisia. Harvemmin kuitenkin Saksaa, jonka valheiden todesta ottaminen koitui Suomen Karjalan kohtaloksi. Saksan valheiden uskominen saattaa koitua vielä paljon enemmän kohtaloksi kuin vain Karjala. On katsottava lopputulosta, ei annettuja lupauksia. Kun odotetaan virhettä, josta vihollinen saadaan kiinni, ja kun virhe tapahtuu, sitä ei pidä heti unohtaa.

Ongelma tässä ei ole se, että rikoksesta seuraa ansaittu rangaistus. Vaan ongelma on se, että olemisvastuu puuttuu itseltä. Siksi valheet uskotaan.
 
Traumatodellisuus Venäjällä on samantapainen kuin karjalan evakkojen keskuudessa. Gulagtrauma nostaa päätään siellä ja täällä. Heidegger ja Nietzsche löytävät filosofeina ymmärtäjiä Venäjältä. Juurettomuus oireilee. Mutta pankkiirit jatkavat. Kommunistit nyökyttelevät päätään ja odottavat sopivaa hetkeä. Kapitalisti menee aina samaan ansaan koska ei tunne itseään.

Suomen nykyhetkessä traumatodellisuus puskee pintaan Laajasalon murhan tapauksina tekoina, josta Komsomolskaja Pravda otsikoi tänään: KOKOOMUSPOLIITIKKO HAKKASI NAAPURINSA KUOLIAAKSI VENÄLÄISEN AKSENTIN TÄHDEN.

Karjalan evakoiden traumat puskevat pintaan vasta kolmannessa ja neljännessä sukupolvessa täydellisen torjunnan alta. II maailmansodan traumoja ei ole vielä edes alustavasti käsitelty yhdessäkään maassa. Mutta nyt ei selvästikään nyt ei ole totuuden puhumisen aika.

Israelin kaltainen uhrin oireilu alkaa näköjään tällaisissa kansanmurhatapauksissa vasta aikaisintaan neljännessä keskitysleiriltä selvinneessä sukupolvessa. Siitä joudutaan menemään vielä monta sukupolvea kohti normaalia elämää, ellei oireilu johda uuteen maailmansotaan, joka moninkertaistaa jo olevat traumat.

Saksassa ollaan käsittääkseni nyt siinä vaiheessa, että kohta 30-vuotisen sodan traumoja voidaan hitaasti avata. II maailmansotaan päästään käsiksi ehkä 200 vuoden kuluttua. Vai olenko liian optimistinen ihmisen käsittelykapasiteetin suhteen?

Saksan etumatka muihin on joka tapauksessa huikea. Suomessa on yli tuhat vuotta kokonaan käsittelemätöntä historiaa. Traumatodellisuus junttaa kätköön jokaisen kvarkin liikahduksen. Kukaan ei tiedä totuutta yhdestäkään asiasta. Taiteilija on suomessa jonkinlainen Viiltäjä-Jack: ihminen, joka kokee velvollisuudekseen lisätä kaikin keinoin traumaa ja sairautta, kätkeä ja sekoittaa kanssaihmisten tajuntaa ja tietoa. Nähdäkseni yhdelläkään suomalaisella taiteilijalla ei ole selvää käsitystä siitä mitä on taiteilijan olemisvastuu (ks. Gurdjieff "Being-Duty").

22.10.2014

SUUTTUMUSTA LOOTUSASENNOSTA

Tässä Yleltä asiallinen kirjoitus nykyisin Suomessa oireilevan traumatodellisuuden psykologisista syistä.

"Heinäntekoa jouduttiin kuitenkin odottamaan vuosia. Sinä aikana taistelutahtoa pidettiin yllä muun muassa sotapropagandan avulla, jonka tuottajaksi valjastettiin tärkeimmät taiteilijamme. Jotkut heistä olivat kirjailija Mika Waltarin tavoin vastahakoisia, toiset runoilija Yrjö Jylhän mallin mukaan innokkaita."

"Ainakin se olisi tärkeä muistaa, että vihapuhe ei missään mielessä kannata. Se syökseen kansakunnan aina lopuksi jonkinlaiseen turmioon."




En tiedä, mutta luulen, että jos näkisin Yrjö Jylhän ja muiden näiden aikansa "eturiviläisten" syytävän sotapropagandaansa tuutintäydeltä, voisin tuntea jonkinlaista surua tai jopa aivan pientä suuttumusta. Suuttumus on joskus, toki harvoin, ymmärrettävä ihmisellinen tunne. Esimerkiksi on ymmärrettävää, että vuodesta 1949 asti CIA:n rahoitusta nauttinut SDP herättää, esimerkiksi minussa, lootusasennosta toki, pientä suuttumusta. Dekonstruktiivinen, vapauttava suuttumus? Mutta asettukaamme toki kuolemattomien näkökulmaan: kaikki viha on ihmismäistä, kaikki vihapuhe, liian inhimillistä. Mistään ei saa suuttua. Teeskennellä suuttuvansa, se on sallitumpaa. Pitää antaa ruotsalaisten vain kauhoa ja apurien, siis niiden oikeiden "hyvien ihmisten" avustaa. Jos joku puuttuu siihen, pitää teeskennellä kurtistavansa kulmia.
Tietysti kaiken terapian vähimmäistavoite on nostaa ihminen eläinten alapuolelta enkeleiden yläpuolelle.
On valitettavaa, että ne tosiasiat, jotka ovat lähimpänä tavallisten ihmisten arkea ovat niin kaukana tieteen resoluutiokyvyn tuollapuolen. Kaikki mikä on tavalliselle ihmiselle olennaista on tieteelle liian monimutkaista. Siksi ainoa intohimomme on yksinkertaisuus.

MUTTA VALO MUTTA VALO MUTTA VALO

On oikeutettua ajatella, että tietty venäjäretoriikkani (projektiivisesti siinä havaittu "asenteellisuus") on syntynyt sotatrauman projektion aiheuttamasta uudesta indoktrinoidusta traumasta. Joskus ehkä kuvittelin, että tämän vastakkaismerkkisen traumani esiintuominen jotenkin voisi olla terapeuttista, koska se ilmentää projektiivisesti sitä miten traumalähtöistä irrationaalinen venäjäviharetoriikka aina on.

Varsinainen hoitotulos on kuitenkin erittäin heikko. Itse en ole kaiken kriisiytymisen keskellä parantunut, päin vastoin. Samalla alkuperäinen sotatrauma paljastaa yhä syvempää pahanlaatuisuuttaan. Traumatodellisuuksien (siis tavallaan torjuntavalheiden, suggestioiden) vastakkainasettelu ei näytä omaavan terapeuttista vaikutusta. Tämähän on tullut tavallaan ilmi jo Sofi Oksasen Puhdistuksessa, joka on puhdas traumatodellisuuden ilmaus, mutta jonka olemme voineet havaita terapeuttisesti hyödyttömäksi. Oksasen romaani on kohteen siirtoa ja traumatodellisuuden projektiota, eikä sillä ole mitään tekemistä terapeuttisen analyysin kanssa.
 
Tarvitaan syvempiä keinoja. On ehkä totta, että tutkimalla kahta erilaista traumaluolaa, suomalaista ja venäläistä, voimme saada enemmän tietoa kiviaineksesta ja maaperästä yleensä. Kumpaankin luolaan paistaa katosta silloin tällöin yksi kaksi valonsädettä, joiden pohjalta voimme tehdä vertailevaa tutkimusta, jopa päätellä jotakin siitä mitä olisi olla oikea terve ihminen.
 
Tämä kaikki tuntuu varsin suurelta etuoikeudelta, varsin merkittävältä rikkadelta verrattuna siihen, että olisimme vain oman luolamme degeneroituvia vankeja ilman referenssiä. Joskus kaikessa läpikotaisessa traumaattisuudessamme saatamme kuvitella olevamme upotettuja kuninkaiden kulta-aarteisiin, koska saamme tietää suhteellisen paljon (muutama hassu asiakin on tyhjyyteen nähden paljon vaikkei se ole äärettömyyteen nähden mitään). Juuri mitään emme saa tietää siitä, mitä olisi olla todellinen. Me olemme traumaluolassa.
 
Traumaluolan asukkaat (kaikki ihmiset) ajattelevat, että luola on talo, jonka seiniä täytyy pitää pystyssä. Seinät ikään kuin suojaavat identiteettiä ulkoiselta vaaralta. Tosiasia taas on se, että luolan ulkopuolella on vain tuhat kilometriä peruskalliota, joka pysyy tai ei pysy ihmisen tahdosta huolimatta. Mutta valo. Mutta valo. Mutta valo.

Toki meille on kiellettyä haaveilla mistään niin suuresta kuin olla hetken terve ihminen vailla sielua jäytävää lakkaamatonta tuskaa. Olla normaaleja ihminen ilman traumaa! Pois sellainen kirottu ajatus!

Gurdjieff puhuu Beelzebub's Talesissa "Being-Duty" olemisvastuu -käsitteestä. G sanoo, että moderni ihminen on kokonaan ilman olemisvastuuta. Siis pelkästään traumaolento. Olemisvastuuta vailla oleva ihminen on pelkästään torjuntaa ylläpitävä rakenne. Identiteetti on pelkästää luolan seinän tukirakenne, joka estää luolaa sortumasta sisäänpäin.

Jos luola otettaisiin pois moderni ihminen ei olisi mitään, koska mitään olemista ei sinänsä vielä edes ole. Oleminen on alkutilassaan, jonkinlaisena olemattomana siemenenä, joka ei ilman valoa voi kasvaa. Tästä johtuu, että modernilla ihmiselle ei ole moraalia, eikä totuuseliittiä. On vain statuseliitti, rikkaruoho, joka pyrkii asettumaan IKÄÄN KUIN totuuseliitiksi ja junttaamaan omat oikkunsa absoluuttisen totuuden asemaan. Statuseliitin totuus on AINA pelkkä traumaoikku. Trauman kutistusta suuren aukon ympärillä.

Statuseliitin jäseniä G kutsuu hasnamussialaisiksi. Hasnamussialaisen määritelmä on tämä: äärettömän lähellä täydellisyyttä oleva ihminen, joka on viimeisellä rajalla ennen täydellistymistään (kuolemattomaksi sieluksi) kääntynyt pois valosta ja varjostaa koko olemuksellaan maailmaa. Luola on hasnamussialaisten vallan keskus.

TRAUMATODELLISUUS ON LUOLA

Traumatodellisuus on jälleen ainoa todellisuutemme. Tämä on osittain globaali ilmiö. Kollektiivisten torjuntojen rajaaman traumatodellisuuden tärkein piirre on se, että se pyrkii lakkaamatta sulkeutumaan -- kuten luola.
  
Minusta voi hyvin ajatella että kapitalismin menestys ja osittainen toimivuus 1900-luvun jälkipuoliskolla on äärimmäisen oikukas onnenkantamoinen. Onnekas ja oikukas siinä mielessä, että hetken aikaa se oli koostava, ongelmaa kätkevä ja näennäisesti terapoiva. Yhteishyvälliset voimat pääsivät vaikuttamaan kansallisvaltioperiaatteiden turvaamina paremmin kuin oligarkkiset, imperiaaliset ja fasistiset voimat. Mutta tämä johtui vain väkivahvasta koollektiivisesta psykologisesta torjunnasta. Moderni torjunta vahvistui maailmansodista. Nyt tämä turva on purettu, ei psykoanalyyttiseksi tietoisuudeksi, vaan silkaksi eriarvoistavien rakenteiden sirkusareenaksi.

Sodan aiheuttama kivikova traumatodellisuus rakoilee, koska todellisuuden irvokkuus ei voi olla avaamatta edes joidenkin ihmisten silmiä. Siksi hasnamussialaiseliitti pohtii: tarvitaan uusi sota, luomaan yhä hillittömämpi trauma ja sitä myötä rajumpi kollektiivinen torjunta estämään todellinen inhimillinen kehitys, todellinen parantuminen, joka tarkoittaisi hasnamussialaiseliitin vallan vähenemistä ja otteen herpaantumista. Siksi traumatodellisuus oireilee nyt vakavasti. Se vahvistaa itseään hillittömällä sotapropagandalla ja kuivauimisharjoituksella. 

Todellisuutemme on siten se, että suurten sotien traumat ovat yhteiskunnissa kokonaan parantamatta. Mikään työ ei tässä suhteessa ole laajemmin alkanut yhdessäkään maailmansotiin osallisutuneessa valtiossa. Väkivaltainen talousjärjestelmä on onnistunut kätkemään itseensä traumatodellisuutta vuosikymmenien ajan. Nyt kun tuo järjestelmä rakoilee, me vihdoin näemme mitä se kätkee ja se on: yksiselitteisesti maailmansotien traumatodellisuuden, eri vivahteilla eri maissa.





Lukijaa täytyy muistuttaa siitä, että minä olen traumatisoitunut ihminen. Minun traumani on vastakkaismerkkinen traumatodellisuuden kanssa: minun traumani on pikemmin traumatodellisuuden synnyttämä vastarekatio traumatodellisuudelle. Traumani syntyi armeijassa kaksikymmenvuotiaana kun väkivaltaisesti heräsin käsittämään traumatodellisuuden kaikenkattavuuden paitsi meidän yhteiskunnassamme, myös yhtälailla kaikissa maailmansotiin liittyneissä yhteiskunnissa. Tämä herääminen oli itsessään traumatisoiva kokemus, koska se tuotti äärettömän yksinäisyyden. On perusteltua kysyä mikä oli ns. heräämisessä referenssini: mistä tiesin mikä on unta ja mikä totta? Voin vastata tähän vain siihen tyyliin kuten Timo K. Mukka armeijaromaanissaan: ellei se ollut jokin sisäsyntyinen, se oli siihen asti tekemäni luova työ. 
  
Arhi Kuittinen kirjoittaa eilen: 
Kyllähän joidenkin oikeistolaisten sukujen ylimielisyydellä torjuttu traumatodellisuus alkaa nyt aktualisoitua esim murhina, jotka saavat ihmisiä edes vähän ihmettelemään ja heräämään. Valitettavasti koulujen joukkomurhia on taas tiedossa. Norjan Uton joukkomurhan taustatietoja päätoimittajat onnistuivat torjumaan kuten sen, että interpol ym kieltäytyivät tuomarille tutkimasta mitä joukkomurhaaja Breivik teki etukäteen Englannissa 3 kk, josta hän itse sanoo olleensa oikeistolaisten armeijayhteyksien koulutettavana. Tämä viittaa Gladio-toimintaan, jonka media on Suomessa pyyhkinyt pois Naton terrorihistoriasta. Keskustalaisen poliitikon kohtaama murhakohtalotragedia kolme vuotta sitten kylläkin torjuttiin täydellisesti. Aivan kuin ei olisi valtavia syitä ja pitkää sukuhistoriaa murhanhimolle ja vihan tarpeelle. Venäjäviha on vihantarvetta, sublimaatiotarvetta, joka nousee suvun väkivallan ja traumojen torjunnan ylläpitämisestä. Vihasta tulee identiteetti ja siksi historiaa sensuroidaan, jotta eliitin identiteetin eli vihan ja rasismin historia ei paljastuisi. Fasismi on 100% oman suvun traumatodellisuuden torjuntaa ja prjisointia.

Minä jouduin armeijassa tällaisen oikeistolaisen suvun rituaalisen projektion ja intohimon kohteeksi. En fyysisesti, mutta henkisesti. En suoranaisesti, mutta symbolisesti. Tätä tapahtuu meidän yhteiskunnissamme henkisellä tasolla lakkaamatta erilaisina hämärinä symbolisina prosesseina. Uhrit eivät yleensä tiedosta tai herää minkäänlaiseen psykoanalyyttiseen tietoisuuteen. Kysymys on traumatodellisuuden rituaalisesta indoktrinaatiosta. Uhrissa väkivallan tekijän traumajatkaa elämäänsä, kuten nyt näemme Israelissa tapahtuvan. Traumatodellisuus purkautuu 70 vuotta rikoksen tapahtumisen jälkeen kolmannessa sukupolvessa.





Rinnakkaistodellisuuskokemus on joko läsnäolevan purkautumista ulos traumatodellisuudesta tai vieraan indoktrinoitumista sisään traumatodellisuuteen. Länsimaat esimerkiksi yrittävät indoktrinoida maahanmuuttajat omiin traumatodellisuuksiinsa. Vastaavasti minä, vieraillessani Ufassa, jouduin vierailemaan myös sikäläisten baskiirejen traumatodellisuudessa. Venäjällähän traumatodellisuus on olemassa, mutta hieman erilaisena kuin meillä.

Vaikka mykän terrakotta-armeijan kanssa tuttavuuden tekeminen ei ole mitenkään miellyttävä tapahtuma ovat tämäntyyliset rinnakkaistodellisuuskokemukset nykyisin tavallisia. Siksi ne esiintyvät koko ajan enemmän populaariviihteen kuvastossa. Tämä kertoo siitä, että traumatodellisuudet rakoilevat, luolat järkähtelevät. Kaikki valtiorakenteet ovat ymmärrettävän huolissaan tästä traumatodellisuuksien rakoilusta. Toisiaan vihaavien hasnamussialaisten valta perustuu luolalle.

Luolista massoittain pakenevia hasnamussialaiset eivät voi tervetiä muuten kuin Jodorowskyn El Topon esittämällä tavalla. Sodan ikiaikainen arvoitus onkin tässä: se uusintaa traumatodellisuutta eli luolaa, joka on tällä planeetalla älyllisen elämän ainoaksi mahdolliseksi kuviteltu olotila.






Seksuaalisuus liittyy aina traumatodellisuuteen. Traumatodellisuus saastuttaa meidän yhteiskunnissamme kaiken seksuaalisen toiminnan. Puhtaimmillaankin seksuaalisuus on kiihkeää pakenemisyritystä traumatodellisuudesta ja kuolevaisten luolasta, kuolemattomien todellisuuden maistamista orgasmissa. On huokaistava, että tällainen orgasmivetoinen seksuaalisuus ei ole vielä mitenkään korkeatasoinen olemistila. Se on kouristuksenomainen eskapismin muoto. Ja tämänmuotoiseen eskapismiin me tässä maaillisessa kiertokulussamme näytämme olevan pääsääntöisesti tuomitut. Orgasmia korkeampien ihanteiden tavoittelu saattaa olla täällä mieletöntä, varsinkin henkisellä tasolla.



Toiseksi esimerkiksi sopii saksalaisen klassisen pornon protoirstailu, joka on pohjimmiltaan psykoanalyyttisesti tarkasteltuna väkivaltainen yritys joukolla murtaa traumatodellisuuden totaalinen kontrolli yli tietoisuuden.

Alejandro Jodorowskyn uudessa elokuvassa The Dance of Reality (2013) päähenkilön vaimo "parantaa" miehensä traumatodellisuusindoktrinaation miehensä kasvoille virtsaamalla.

Pornon tekemisen alkuimpulssi länsimaissa on aina tekijälleen psykoanalyyttisesti juuri tällainen. Selvä tietoisuus asiasta taitaa olla harvinainen. Usein tietoisuus on kadonnut ja alkuimpulssi vääristynyt. Mitä kovemmaksi traumatodellisuuden indoktrinaatio käy, sitä hillittömämpiä ja yhteiskunnallisesti laajempia muotoja porno ottaa ja sitä vähemmän se vapauttaa. Onko tämä Jumalan tahto:



 


















21.10.2014

TOSIELÄMÄ

Tällä hetkellä on tunne, että safcistinen ajatus siitä, että nyt olisi jotenkin sopiva aika purkaa ja avata Suomen historiaa, on hyvin naiivi ja psykologisesti typerä. Sotaveteraaneja on vielä elossa. Voi ajatella, että Suomen nykyinen kriisi Venäjän kanssa ja vellova hysteerinen russofobia on osaltaan Safkan paikoin ylilyöneiden tempausten syytä. Kenties osaltaan myös tämän blogin joidenkin ylilyövien kirjoitusten tulosta. Tarotkorteista Safkan alkuperäistä henkeä kuvaa Sauvojen ritari, mutta lopputulos kääntyi kauaksi tavoitellusta.
  



Suomalaisten traumat II maailmansodasta ja sen jälkeisestä kylmän sodan ajasta ovat pahemmat kuin aiemmin kuvittelin. Siksi nyt ei ole minkään suuren tilinteon hetki. On katsottava ehkä kaksi kolme sukupolvea eteenpäin. Näyttää siltä, että mitä enemmän nyt yrittää, sen kärjistyneemmäksi tilanne muuttuu.
  
Järjellä, rationaalisuudella, analyysillä ei ole yksinkertaisesti toimintaedellytyksiä. Tekisin varmasti palveluksen jos vaikenisin aiheesta Venäjä. Olen liian kärsinyt, turhautunut, loppuunkulunut ihminen pysyäkseni vain asiassa. Enkä minä edes tiedä paljon mitään. Kunhan arvailen. Minun kirjoituksellani ei ole nähtävissä positiivista vaikutusta.




Asioihin ei voida tietoisesti ja rationaalisesti vaikuttaa kirjoittamalla. Kaikki on traumatodellisuuden sanelemaa spektaakkelia. Trauman totaliteetit ovat kivikovia, eikä niitä haluta parantaa. II maailmansota, totaalinen sota on jotakin, mitä ei sitä ennen ole ollut, ja siksi me emme nyt käsitä miten uskomattoman pitkä ja vaikea on siitä selviytymisen psyykkinen prosessi.
   
Traumatodellisuudesta selviytymisen alku odottaa meitä ehkä jossakin kahden kolmen sukupolven päässä, jos ihmiskunta selviää sinne asti. Kaikki uudet sodat pahentavat asiaa ja lykkäävät todellisuuksien lobotomian yhteenkuroutumista tuonnemmaksi. Mitään ei ole käsitelty. Minkään käsittely ei ole alkanut. Kaikki ovat niin kuin unessa.

20.10.2014

Puhutaan varmasti taidepsykologiasta kun mietitään sitä, millaisesta traumatodellisuudesta jokin tietty estetiikka, jolle ei sinänsä ole mitään erityistä yhteiskuntateoreettista perustaa, nousee. Syvästi tarkkanäköiseen analyysiin pyrkivä taide on oikeastaan ainoa taide, jota voi tarkastella muutenkin kuin vain taidepsykologian objektina. Tarkkanäköinen silmä on kauneutta.  

ENSIMMÄINEN ASKEL KOHTI HORISONTISSA SIINTÄVÄÄ VIISAUDEN ALKUA

Ei ole vaikea ymmärtää, miksei Venäjä ole suuressa huudossa nyt(kään) Tshekissä. Ukrainan tapahtumat ovat avanneet vanhat haavat. Samalla ei ole vaikea ymmärtää miksi natsit eivät ole suuressa huudossa nyt(kään) Venäjällä. II maailmansota on iso trauma ja haava myös Venäjälle.

Niin sanottu "Voitto" tuli taistelussa jota piti käydä täydellisen tappion uhan alla ilman minkäänlaista diplomaattista pakotietä. Sellainen voitto on puhdas työvoitto uhreja säästelemättä, lähinnä traumaattinen katastrofi. Kylmän sodan tappio on sitten pelkkä tappio, vaikkei sota ollut täysin totaalinen. Siksi itä-Ukrainan joukkomurhat ovat avanneet vanhat haavat Venäjällä.

Suomalaiseen "sivistykseen" ei tietenkään kuulu ymmärtää MITÄÄN omahyväisen hymistelyn ulkopuolisia näkökulmia. Mutta diplomatiaan ja alkeellisimpaankin viisauteen kuuluu.

Suomessa ajatellaan niin kuin Suomi ja Japani olisivat II maailmansodan tapahtumien ainoat uhrit. Missään muualla ei ajatella näin. On vaikea käsittää mitä tarkoitusperää näin omaperäinen ajattelutapa palvelee.

Tietysti "karjalan evakkojen" ja heidän perillistensä uhriuttaminen (kun tähän ryhmään lisätään poliittiseksi voimaksi vielä sopivasti aivopestyt maahanmuuttaja"evakot") palvelee suomenruotsalaisten ja Ruotsin häikäilemättömän poliittisia päämääriä. Poliittinen kabinettiliitto on tietysti valtaväestön poliittisen edun vastainen: maan todellinen poliittinen etu uhrataan toisaalta Ruotsin hyväksi, toisaalta eräiden ryhmittymien vaikeiden traumojen terapoimiseen mielettömällä vihanlietsomisella.

Silti pitäisi käsittää, että totaalisen sodan ilmapiirissä (yksipuolisesti julistettu tai julistamaton sota ilman mitään diplomatian tai välirauhan mahdollisuutta) kaikki ovat uhreja. Se voisi olla ensimmäinen askel kohti kaukana siintävää viisauden alkua, tosiasioiden alustavaa hämärää tunnustamista. Tällä hetkellä tosiasioiden tunnustamisesta ollaan äärettömän kaukana. Me elämme edelleen käytännöllisesti totaalisessa sodassa hyvin kaukana rauhanajan toimintamalleista, joista ensimmäinen on rationaaliselle pohjalle perustuvan kaupankäynnin ja diplomatian mahdollistaminen.

Suomen traumatodellisuutta katsomalla on periaatteessa mahdollista myös ymmärtää sitä irrationaalisuuden astetta jota Israelin vielä ehkä vaikeampi traumatodellisuus edustaa. Yhdysvallat käyttää Israelin traumatodellisuutta täsmälleen samalla tavalla kuin suomenruotsalaiset käyttävät entisten karjalaisten traumatodellisuutta hyväkseen omiin täysin itsekkäisiin päämääriinsä.

Tällaiset traumatisoituneiden ihmisten hyväksikäyttörikokset ovat suurimpia ihmisoikeusrikoksia sitten II maailmansodan. Tällaisia ihmisoikeusrikoksi suorittavat jatkuvasti lähinnä juuri USA ja sen liittolaiset. Kaapatun homoseksuaalisuuden ja kaapatun feminismin ininä on juuri peittämässä tällaisia todellisia ihmisoikeusrikoksia, joihin myös monet seksuaalirikokset ja ihmiskauppaan liittyvät rikokset kuuluvat.
Kun puhutaan asioista, joita kukaan ei voi tietää, on pieni moraalinen ero siinä valehteleeko niistä tahallisesti vain erehdyksessä. Oikea vastaus on tietysti: en tiedä.

19.10.2014

ANDREIJ KONZALOVSKI: POSTIMIEHEN VALKOISET YÖT (2014)

tuli juuri Venäjän 1 kanavalta. Euroopassakin hyvän vastaanoton saanut kokonaan amatöörinäyttelijöillä toteutettu draama antoi Venäjästä pohjoisista periferioista hyvin realistisen kuvan. Venäjä on utooppisten kontrastien maa. Konzalovskin tarkoitus ei ole kätkeä maan todellisia ongelmia mystiikkaan. Vaikka nykyvenäjän periferioiden syvä infrastruktuurinen ja sosiaalinen degeneraatio on todellisena esillä, elokuva ei tarjoa asioille mustavalkoista tulkintaa.

MIKÄ ON TROLLI

Olin pitkään US:n Jarmo Koposen kaveri FB:ssä. Minua nimitettiin usein Koposen seinällä käydyissä keskusteluissa trolliksi. Trollileiman sai heittämällä jotakin hieman provosoivaa tai joskus jopa ihan asiallisesti perusteltua, mutta äärimmäisen homogeenisen ja yksimielisen keskustelun hengen rikkovaa kommenttia. Trolli on absoluuttisen yksimielisen hymistelyn häiritsijä. Leiman saa nimen omaan psykologisesta häirinnästä sinänsä. Sillä mitkä ovat ns. häiritsijän argumenttien perusteet ei ole mitään merkitystä. Siksi trolleiksi kutsutaan yhtä lailla ihmisiä, jotka ovat hyvin kriittisiä argumenteissaan, mutta väärässä paikassa kuin ihmisiä, jotka trollaavat perusteettomalla valehtelulla jopa rahaa vastaan vain keskustelua häiritäkseen. Trolli-ilmiön seuraus sosiaalisessa mediassa on ollut se, että samanmieliset (samanlaisilla psykologisilla torjuntarakenteilla varustetut) ovat yleensä lukkiutuneet omiin suljettuihin ryhmiinsä hymistelemään keskenää ja toistelemaan loputtomasti omia käsityksiään. On selvä, että tällainen ihmiö ei edistä keskustelun laatua. Toisaalta minkäänlaista objektiivista tai kriittistä keskustelua ei maailmanpolitiikan tilanteesta ole missään. Kaikki kriittisyys on näennäistä ja puolueellista, etumerkittyä ja poliittista. Tämä johtuu puolestaan siitä, että suuri osa keskustelun kohteina olevista asioista on kertakaikkiaan objektiivisen tiedon tuolla puolen useimmille keskustelijoille. Keskustellaan asioista, joilla on suuri emotionaalinen merkitys monille, mutta juuri kenelläkään ei ole asioista suoraa omakohtaista kokemusta.
Maailma on paikka jossa eritavoin vakavasti traumatisoituneet ihmiset indoktrinoivat traumansa lapsiin ja mahdollisimman moniin sivullisiin sekä vihaavat toisiaan lakkaamatta kätketysti avoimesti mitään todellisia ongelmiaan käsittelemättä. Jos puhutaan arvoista, tässä on nähdäkseni ainoat todelliset arvomme. Sota synnyttää seitsemän sukupolven kestoisia traumoja, mutta ne ihmiset jotka noista traumoista eniten kärsivät eivät kaihda sotaa. Tämä psykologinen paradoksi on kai tyypillinen psykoanalyysin tutkimuskohteille.
Johtamani teloituskompanja kohtasi viisitoista haukea ja selvisi tehtävästään hyvin. Mikään ei ole vastenmielisempää kuin ihmisyyden vastainen statusjuonittelu silloin kun todellisia voimakeinoja ei ole käytettävissä. 
Jos olen rehellinen: en halua astua musiikin alueelta ihmispsykologian alueelle.
Amerikasta tulee iPad ja miehet, Venäjältä nainen. Kumpikin on rajattoman nautittava asia. Iloitkaamme siitä. Ihmiselle pitää antaa mitä ihminen haluaa, ettei ihmisen tarvitse riehua. Ihminen haluaa joko palan leipää, lasin viiniä, miehen, naisen tai iPadin. Siinä kaikki ihmisen todelliset halut.

18.10.2014

tienviitta oli hiljainen
se ei opastanut
kun siltä kysyi
se ei vastannut
vaikeinta tällaisessa
maailmassa oli
rajoittuneiden rajojen
ymmärtäminen
huilun diplomatia
tulla vastaan ääretöntä
mielen tyyneyden
trombissa, joka tavoitti minut
tänään S-marketin pihalla
se luuli minua
ehkä lajitoverikseen
prostituoiduksi
tai myymälävarkaaksi
vain vaivoin olimme
toistemme vastakohdat
ja kaksoisolennot
lehtikuusen alla

16.10.2014

Onko 12 ytiminen supermac todellakin ainoa tietokone, jolla tavallinen ihminen selviää arjen haasteista? Voimaton olo sen edessä, että taas pitäisi syytä Applelle yksi 6000 euroa. Minkäs teet kun ei edes kolmevuotiaat lapset nykyisin pärjää vaatimattomimmilla laitteilla. Vuoden vanha poika tyytyy toistaiseksi omaa päivitystasoani vastaavaan teknologiaan.
Hän on tervein mieli sairaimmassa mahdollisessa ruumiissa aikakaudella joka paukutteli henkseleitään valkoisissa hampaissa ja paahtuneissa kehoissa vähäjärkisempänä kuin milloinkaan aikaisemmin historiassa. Hän oli niin sanotusti kehittänyt itseään niin pitkälle kuin näissä olosuhtaissa suinkin oli mahdollista. Enempi "kehitys" ei enää saattanut alkaa itsestä. Se saattoi alkaa vain kollektiivisten torjuntojen purkamisesta. Ongelma olivat kollektiiviset romuvarastot, kollektiiviset alitajunnat, ei suinkaan yksityiset täyteenahdetut varastokaapit. Kaikki hyvät aikeet muuttuivat tuota pikaa omaksi parodiakseen.
Täysin uudenlainen kokeilu. Ei ihan pelkkä improvisaatio. Mutta hyvin improvisatorinen jossain mielessä. Ensimmäinen laajempi muotoni, nimenomaan, muotoni. Kuuntelin nyt uudelleen. Konsepti, hengitys toimii. Enää tähän täytyy saada aikaan sisältöä, ei ehkä tähän biisiin, mutta lähestymistapaan. Tässä kappaleessa on vapaampi hengitys. Vaikkei ehkä paljon muuta, mutta se näyttääkin olevan aika olennaista. Aikaisemmat ovat enemmän tai vähemmän tukossa, kaappi täynnä tavaraa, luottamatta siihen että ääni kantaa. Uniapneamainen hengitys. Näin sattuma toimii opettajaprofessorina. Tässä kotiläksyssä on paljon mietittävää.

15.10.2014

DEKONSTRUKTIO - IMPROVISAATIOITA

HASNAMUSSIALAISKANDIDAATTI

Dugin on siis viimekuussa saanut potkut Moskovan valtionyliopiston professorin virasta poliittisten mielipiteidensä takia liittyen Ukrainan kriisiin. Jos kohta kriisin erityisen sairauden takia vahvojakin poliittisia mielipiteitä on mahdollista ymmärtää, voi myös hyvin ymmärtää sen, että minkään yliopiston ei kuulu asettua niitä tukemaan. Onko Dugin fasisti? Kuten jo aiemmin totesin, hänen esittämät kritiikittömät mielipiteet Nietzschestä ja Heideggeristä ihmetyttivät minua. Ei ole poissuljettua että hän on hasnamussialaiuskandidaatti.
Mutta pääsääntöisesti voi sanoa, että 1970-luvun musiikista avantgarde, nykymusiikki, punk ja jazz ovat pahimmin vanhentuneet, kun taas kestävintä tuolta ajalta on heavymetalklassikot. Ylipäätään suurin osa pelkästään älyllisestä avantgardemusiikista, joka pelaa prioriteettikysymyksillä ja käsitteellistyksillä on syntyhentkensä jäätyä historiaan yleensä taiteellisesti samassa asemassa kuin vanhentunut patentti. Kestävä avantgardetaide, jossa kaikki keskukset, fyysinen, tunne ja äly, ovat tasa-arvoisesti yhteistyössä, on aina poikkeus. Oikeastaan avantgardetaiteessa ei pitäisi kiinnostua mistään muusta kuin, poikkeuksellisestä, keskusten oikeasta toiminnasta. Yleensä avantgardetaide on samanmielisellä torjunnalla varustettujen neurootikkojen vertaistukiheimo, vailla mitään henkistä integriteettiä tai varsinaisesti aitoa taiteellista pyrkimystä. Kuuntelin nyt uudelleen Dave Hollandin loistavia 2000-luvun big band levyjä. Näiden teosten erinomaisuus on paljolti juuri melodisen aineksen jäntevyydessä ja plastisuudessa. Tämä on täysin klassista jazzia, mutta jokin kvalitetti saa useimmat avantgardekokeilut kalpenemaan sen rinnalla. Täytyy muistaa, että 1970-luvun alussa Holland teki duettoja jonkun Derek Baileyn ja muiden myöhemmin traagisesti freeideologian panttivangeiksi jääneiden muusikoiden kanssa.

KASTILAITOS

Me emme voi luokitella alempiarvoiseksi sellaista hivenainetta, joka kokonaan puuttuessaan johtaa tuhoon. Tämän planeetan ihmisen tekemät arvoluokitukset ovat useimmiten tuhoisia, harvoin harmittomia, eivät koskaan hyödyllisiä.

GURDJIEFF SIVISTYKSESTÄ

"And precisely this second of the two mentioned abnormally established forms of ordinary being-existence was formed by 'egoism.' Some time later I shall explain to you how those conditions were established there, assigning each other to various castes, and how the same maleficent form of mutual relationship has continued even until now. Namely, egoism. Owing to the same abnormal conditions established from the very beginning after the said second Transapalnian-perturbation there, the general psyche had become dual.

I began in the course of my further detailed researches to investigate the causes in which way and why from the particles of the emanation of the Sorrow of Our Common Father Creator for the actualizing of the Divine being of objective conscience, proceeded in their presences just in their subconsciousness, and thus avoided that final degeneration for engendering Faith, Love, and Hope.

The mentioned duality of their general psyche proceeded because on the one hand 'individual-initiatives' began to issue from that localization in their presences, which is always predominant during their waking existence, and which localization is nothing but the result of the accidental perceptions and are called by them, their 'consciousness'; on the other hand, similar individual-initiatives also began to issue in them existing in which they call their subconsciousness.

And because the individual-initiatives issue from such different localizations during their waking existence, each of them, as it were, divided into two independent personalities. Here it must be remarked that this said duality was also the cause that there was gradually lost from their presences that impulse called 'Sincerity.' Later, the practice of deliberately destroying the impulse Sincerity took root and now, from the day of their birth the beings are accustomed by their 'parents'--to an entirely contrary impulse, namely, 'deceit.'

To teach and suggest to their children how to be insincere with others and deceitful in everything, has become so ingrained in the beings of the planet Earth of the present time, that it has even become their conception of duty towards their children they call by the famous word 'education.' They 'educate' their children never to be able and dare to do as the 'conscience' present in them instinctively directs. And of course when these children grow up they already automatically produce their manifestations and their acts; just as they were taught, as they were 'suggested to,' they 'wound up'; just as they were 'educated.'" BT CH 27.

13.10.2014

SILLOIN KUN FREE OLI UUSI JA ENERGINEN JUTTU



 Voi tietysti kysyä: voiko näin poliittista musiikkia edes käsittää nykyperspektiivistä katsottuna? Tämähän on tavallaan punkkia, hieman eri filosofialla.

 

Tässä videolla on itseasiassa kuvaavaa paskanjauhantaa. Enemmän psykologiaa kuin musiikkia. Free samoin kuin punk on jonkinlainen vankila.

Archie Sheppin Damn If I Know kannattaa kuunnella Spotifystä. Aika huikea tilaäänen taju yksinkertaisessa jazzanuhoituksessa.
Olin kartanokesänäyttelyn avajaisissa. Keräsin nurmipihalta muovikassillisen kadonneita matkapuhelimia. Mietin pitäisikö ne viedä näyttelyn toimistoon. Päätin pitää puhelimet palkintona jostakin. Ajoin pakettiautolla keskustaan. Tapasin ystäväni. Hän halusi ostaa maalaukseni. Oli työpäivä, oli ihmeellinen valo, josta muodostui kankaalle lyijykynäpiirrosmaisia varjoja. Jos vain pysyin kankaan edessä täysin paikallani, saatoin jäljentää varjot lyijykynällä kankaaseen. Menin taidenäyttelyyn. Tapasin tytön. Hän vei minut kotiinsa. Sammuin eteiseen. Tytön vanhemmat tulivat kotiin, yrittivät nostaa minut eteisestä tolpilleen. Vitsailin siinä noustessani, isäpappa nauroi hyväntuulisesti. Perhe osti maalaukseni 15000 eurolla. Olin kiitollinen.

ALEJANDRO JORODOWSKY: SANTA SANGRE (1989)

Tämä elokuva on Jodorowskyn parhaita. Huikea psykoanalyyttinen farssi ja koominen trippi myyttiseen äitiin. Elokuvahistorian kaikkein ylevimmin irvailevia tähtihetkiä.

 "Tämä elokuva pitää nähdä sata kertaa." Arhi Kuittinen

11.10.2014

GLOBE UNITY ORCHESTRA

En ole elämäni aikana montaa vuosikymmenestä toiseen kuuntelua kestävää levyä onnistunut ostamaan, mutta Globe Unity Orchestran Rumbling (1975) on yksi näistä. Uskomattoman kestävää freemusiikkityöskentelyä Alexander von Schlippenbachilta, Evan Parkerilta, Kenny Wheeleriltä, Anthony Braxtonilta, Willem Breukerilta, Peter Brötzmannilta ja monilta muilta berliinijazzin mestareilta.  





10.10.2014

KAKKA MIETTII

Venäläisessä lastenkirjassa seikkailee kakka.

Kakka miettii: miksi olen täällä. Ensin hänen katseensa vaeltaa huoneen seinillä ja toisissa kakkakikkareissa. Sitten hän pohtii, miksi hän on tällä planeetalla, ja lopusi sitä, miksi hän on tässä nimenomaisessa kakkamaassa. Tässä maassa kaikki on traumatisoitunutta kakkaa, pohtii kakka. Miten muuttaa kaikki kakka kullaksi? Lopulta kakka rakentaa pesän television sisälle.

9.10.2014

HYVÄT TAVAT

on sitä, että käyttäytyy kuin olisi paratiisissa, vaikka olisi helvetissä. Huonot tavat ovat sitä, että käyttäytyy kuin olisi helvetissä vaikka on paratiisissa.

STATUS JA TOTUUS

Muutamia käsitteenselvennyksiä: traumatodellisuus tarkoittaa yhteisöstä kollektiivisesti pois suljetun käsittelemättömän trauman vaikutusta yhteisön olemistilaan. Torjunta on psykoanalyysiä vanhempi käsite. Monet suggestioon liittyvät menetelmät ovat ikivanhoja. On ehkä väärin sanoa, että joku käyttää psykoanalyysiä väärin, koska psykoanalyysi tarkoittaa aina vapauttavaa toimintaa. Väärinkäyttö voisi kai olla jotakin sen tapaista, että vanginvartija vapauttaa kiusallaan vankilassa lomailevan asunnottoman. Kaapattu psykoanalyysi on vesitettyä, banalisoitua tai liian komplisoitua psykoanalyysiä. Esoteerisen muuttamista eksoteeriseksi tai päinvastoin.

Todellisuuden vääristely on statuseliitin motiivi. Totuuseliitin motiivi on päinvastainen. Julkisessa todellisuudessa totuuseliitti ja statuseliitti sekoavat. On toisaalta turhia julkkiksia ja tuntemattomia suuruuksia. Turhat julkkikset ovat statuseliitin päätuotantoala. Statuseliitti jäljittelee mimeettisesti substanssieliittiä, mutta luo kaiken aikaan ikään kuin substanssin parodiaa. Statuseliitin jäsenet ovat joko käveleviä traumoja tai satiireja.
 
Jokainen ihminen on persoonallisuudeltaan enemmän joko statustodellisuuden tai substanssitodellisuuden asukas. Nämä todellisuudet eivät läheskään aina kulje käsikädessä ja pahimmillaan ne voivat olla täysin epäsynkronissa. Status on lähinnä kauppatavara, eikä siitä pitäisi koskaan ajatella mitään muuta.

Eliittihierarkiassa sen korkeammalla henkilö on, mitä puhtaammin ja mitä pidemmälle viedysti hän toteuttaa elämässään joko statuslogiikan tai totuuslogiikan. Huiput ovat toisilleen äärimmäisen kaukaisia ja kaikessa vastakkaisia. Totuuseliitti on kaikessa vastakkainen statuseliitille.
 
Niin sanottu "sielun myyminen" tarkoittaa loikkaamista totuuseliitistä statuseliittiin.

TORJUNTA JA KUNDABUFFERIN KRISTALLISOITUMINEN

"[...] properties of the organ Kundabuffer crystallized in them from among those that form what is called "subjectivity" of the given being, as for instance: "self-love", "vanity", "pride", "swagger", "imagination", "bragging", "arrogance" and so on." Beelzebub's Tales Chapter 26.


Kokemus jota G kuvaa kappaleessa 26. (kolmenkuukauden paaston jälkeinen kontemplaatio) tapahtui minulle epäintentionaalisesti armeijassa. Heräsin tajuamaan että "uskon", "toivon" ja "rakkauden", käsittämistavat tässä yhteiskunnassa eivät ole degeneroituneita ainoastaan niin sanottujen tavallisten ihmisten keskuudessa vaan ennen muuta valtaeliitin keskuudessa. Nimen omaan valtaeliitin moraalin näkeminen oli traumatisoiva kokemus: taumatodellisuuden varjon näkeminen eliitissä, torjunnan tuottaman ilman kaikkea sairaudentuntoa olevan vakavan vamman, kehittyneemmän kundabufferin kristallisaation, näkeminen. Juuri tämä oli se henkinen nollakohta, jossa menetin uskoni eliittiin. Käsitin ettei mitään eliittiä ole pakotienä siinä mielessä kuin olin toiveissani elätellyt. Tunsin itseni nurkkaan ahdistetuksi ja kuolemaan asti pakotetuksi.

Tässä ei ollut aluksi kysymys mistään illuusioista vapautumisesta. Vaan ainoastaan hetkellisestä heräämisestä kauhuun, ja sisäiseen vaatimukseen siitä, että pitää vapautua, pitää herätä enemmän, pitää tiedostaa ja pystyä toimimaan siitä huolimatta, että tiedostettu asia on sangen negatiivinen: kuolemanselli on vailla pakotietä. Mutta pelkkä pakoreitittömyyden yhtyminen illuusiottomuuteen ei ymmärrettävästi riitä itsen vapauttamiseen. Näkeminen on vain alkusysäys prosessille, joka onnistuu tai ei onnistu. On realismia ajatella, että mahdollisuudet onnistua ovat hyvin pienet, koska onnistumisen takaa vain silkka ihme. Mikään suoritus ei takaa onnistumista: mihinkään pelastavaan eliittiin ei voi kohotoa pakoon, koska sellaista ei yksinkertaisesti ole olemassa. Täytyy olla jokin ennen kulkematon polku, joka on puhtaasti ihmeen kaltainen. Vain ihmepelastus voi olla positiivinen ratkaisu. Mutta siitä huolimatta on voitava toimia niin kuin positiivinen ratkaisu olisi reaalinen tosiasia. Illuusiottomuus on juuri sitä, että käsittää: vain ihme voi pelastaa, mutta on toimittava niin että suoritus on parempi kuin paras mahdollinen. Suoritus sinänsä ei vaikuta pelastumiseen millään tavalla, mutta jos suoritus ei ole jumalallinen on varmaa, että ihmekään ei silloin auta.

Arvontaan, jossa arvotaan ihme, pääsevät osalliseksi ne jumalat joiden suoritus on virheetön. Todennäköisesti yhtäkään heistä ei pelasteta. Pelastumisella tarkoitan Gurdjieffin 6 ja 7 tietoisuustasoja, joita ei voi menettää. Tässä selvässä tietoisuudessa on motivoiduttava tekemään työtä, lakkaamatta työtä, hiottava täydellisyyttä. On erittäin varmaa, että se ei johda mihinkään. On vain hoidettava hommansa, enkelin tavoin, ilman toivoa minkäänlaisesta hyvästä tai palkinnosta, siinä kaikki.

G:n käsite "kundabuffer" on yhtä kuin torjunnan käsite psykoanalyysissä. G:n metafysiikassa tälle käsitteelle annetaan biologinen alkuperä: kysymys on elimestä, joka joskus oli ihmisen muinaisilla esi-isillä ja joka sitten onnellisesti jo surkastui, mutta joka nykyihmisellä on kristallisoitunut uudelleen. Evoluutio on G:n mukaan ikään kuin kääntynyt nurinpäin 1800-1900-luvuilla. Mutta tämä saattaa olla vain hetkellistä. Siis saattaa olla. Me emme voi sitä tietää, emmekä koskaan saa tietää.

Niin kuin modernin ihmisen epätoivo on toisen asteen epätoivoa, on modernin ihmisen torjunta myös toisen asteen torjuntaa. Se on psykoanalyysin yhä syvemmälle kaappiin hautaama torjuttu tietoisuus. Missään tapauksessa psykonalyysi ei voi "auttaa" sellaista olentoa, joka jo käyttää kaapattua psykoanalyysiä ja kaapattua gurdjiefflaista työtä torjuntojensa vahvistamiseen ja jolle torjunnan vahvistaminen on "pyhä" itsessään.

Sinänsä tietysti illuusioista vapautuminen on ilon hetki, koska se periaatteessa voi mahdollistaa tietoisen toiminnan. Mutta jos ymmärtää mikä matrix tämä planeetta on ja kuinka paljon tälle on tehtävissä, on vaikea nähdä illuusioista vapautumista iloisena kokemuksena ainakaan aluksi. Se on pelottavaa, kammottavaa, sysiyksinäistä. Lopuksi tietysti voi sanoa, että kaikki olennainen perustuu tietoiseen toimintaa. Jos lopuksi jotain olennaista jää käteen. Tietoinenkaan ihminen ei välttämättä toisen asteen torjunnan suojaamassa traumatodellisuudessa kykene tekemään mitään. Vaikka täysin tietoisia ihmisiä olisi satoja, on kyseenalaista voivatko he mitään toisen asteen torjunnan suojaamalle traumakentälle, jossa kundabufferi on täysin kristallisoitunut miljooniin tai miljardeihin tietoisuuksiin.  

En siis pyri väittämään, että psykoanalyysin avulla tuotetaan modernin ajan väärennös ja torjunta. Todellista torjuntaa poistavaa psykoanalyysia vihataan. Mediaviihde ja poliitikkojen johtajakultti ja "tietoisuuden hautaaminen" ovat anti-psykoanalyysiä. Mutta tietyllä tavalla psykoanalyysin tietoa tai psykopuhetta käytetään tähän hautaamiseen.

Siksi puhun kaapatusta psykoanalyysista ja kaapatusta gurdjiefflaisesta työstä, joita käytetään torjuntojen vahvistamiseen. Täytyy muistaa että Sofi Oksasen, Erkki Tuomiojan ja Hilkka Ahteen kaltaisille psykopuheen mestareille KAIKKI keinot ovat sallittuja torjunnan vahvistamisessa.

Tällainen eliitti on ehdottomasti kaikkien auttamisprojektien ulkopuolella. Toivottomuus on syvää toisen asteen tietoista toivottomuutta. Gurdjieff puhuu Hasnamuss-tyypistä. Hasnamusstyypin toivottomuus on niin syvää, ettei mikään voi häntä auttaa, ei edes pakkohoitona määrätty psykoanalyysi.

Nyt tietysti feministit toiselta puolelta käyttävät paljon voimavaroja demonisoidakseen psykoanalyysiä, samalla kun he psykopuheen kautta ottavat sen keinoja nurinkäännettyinä haltuun. Samoin tekevät aivan kaikki uskonnolliset lahkot.

Mutta tähän hasnamussilmiöön sinäsnä ei pure psykoanalyysi. Psykoanalyysi "auttaa" vain ihmistä, joka koskee olevansa avun tarpeessa, ihmistä joka on hetkellisesti herännyt tai kavahtamassa hereille.

Suomalainen kirjailija tai runoilija esimerkiksi elää täysin sopeutuneena traumatodellisuuteen. Hän torjuu psykoanalyysiä eikä halua psykoanalyysiä vaan oman tekemisensä hallintaa. Hän etsii sairaalloisesti täydellistä kontrollia ja elää kontrollikuvitelmissa selvästi tiedostaen, että kontrollia ei taiteen keinoin voi saavuttaa, ellei fasismi tule toisesta suunnasta vastaan.

Erkki Tuomioja ja Hilkka Ahde puhuvat "fyysisistä psykosomaattisista oireista", mutta tuo puhe on pelkkää näytelmää. Jos heillä olisi todellisia vaivaavia oireita ne johtaisivat heidän kohdallaan analyysiin. Todellisuudessa analyysi on heille kaapattu huijauskeinoksi. Psykopuhe nimenomaan vastustaa psykoanalyysiä, kaappaa psykoanalyysiä, julkinen psykopuhe on eri asia kuin psykoanalyysi. Psykopuhe onn AINA huijarin puhetta.

8.10.2014

TRAUMATODELLISUUS GURDJIEFFLAISITTAIN

Eli usein psykoanalyysin keinoin yhä syvemmälle tiedostamattomaan haudattu torjuttu yhteisön traumatieto.
Hasnamuss is a being who acquires "something" which creates certain harmful factors for himself, as well as for those around him. According to Gurdjieff this applies to "average people" as well as to those who are on "higher levels". This "something" is formed in beings as a result of the following manifestations:
1) Every kind of depravity, conscious as well as unconscious  
2) The feeling of self-satisfaction from leading others astray  
3) The irresistible inclination to destroy the existence of other breathing creatures  
4) The urge to become free from the necessity of actualizing the being-efforts demanded by nature  
5) The attempt by every kind to artificially conceal from others what in their opinion are one's physical defects  
6) The calm self-contentment in the use of what is not personally deserved  
7) The striving to be not what one is >>

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com