31.1.2014

29.1.2014

ELÄMÄ PITKÄ, TAIDE LYHYT

Epäilen pystynkö muotoilemaan lopulta mitään täysin yksiselitteisesti. Jos ajatellaan romanttista taidekäsitystä, jossa taide on ideaalin esittämisen väline, mutta ideaali pakenee aina loputtomiin esittämistä niin, että ideaalia aina vain lähestytään, mutta se karkaa aina käsistä ja sen saavuttaminen lykkääntyy, jos ajatellaan tätä prosessia pienten materiaalisten muutosten ja siirtymien prosessina, niin se on sitä materialismia mitä tarkoitan. Samalla kun puhutaan ideasta ja ideaalista, voisi ajatella, että juuri tämä onkin idealismia. Mutta tarkoitin oikeastaan sitä, että idealismia on hyppy suunnitelmasta toteutukseen ilman evoluutiota. Sellainen asenne, että osataan ja hallitaan jotakin ja voidaan suoraan hypätä toteutukseen ja ratkaista kaikki ongelmat triviaalisti, kunhan on suunnitelma tai ohje. Siis pahimmillaan tällainen "negatiivinen idealismi" ilmenee vaikka jonkun suomalaisen apurahalautakunnan toiminnassa, jossa "painotetaan työsuunnitelmaa". Että on jokin suunnitelma jonka mukaan tehdään taidetta, ja tämä yksittäinen suunnitelma painaa enemmän kuin esimerkiksi aiemmat teokset jne. Ajatus, että jotakin arvokasta voitaisiin noin vain taidekoulutuksessa opittujen porvarillisten kiltataitojen avulla tavoittaa, jopa omistaa, mennä sen kanssa naimisiin ja silti säilyttää jokin kiinnostava taiteellinen visio. Siitä puuttuu prosessi ja kasvu. Sillanrakennus, todellinen työ. Tarkoitan tietynlaisia kulttuurisia sopimuksia, jotka eivät ole tiukasti ottaen kielimaterialistisia, vaan ns. sisältö on jollakin sellaisella tasolla, joka ei enää yksiselitteisesti palaudu teokseen itseensä. Tarvitaan tekijää ja ympäristöä ja kaikkea muuta oheistietoa, että teos ylipäätään voitaisiin tulkita jollain tavalla. Esimerkki: nyt on jossain vallalla jokin tyyli, ja tämä teos on vähän nyt sellaista tyyliä. Mutta se mitä teoksessa on, ei ole mitään muuta kuin se merkitys, että tekijä tietää tarkasti mikä on "vallalla" ja osaa pelata ammattimaisen hienovaraisesti sitä peliä, joka on sosiaalinen peli, ensisijaisesti, ja vasta toissijaisesti materiaalisten odottamattomien tai yllättävien mahdollisuuksien peli. Ennenmuuta ammatillisuus on silloin: olla tekemättä virhettä. Samalla teokset materiaaliset mahdollisuudet eivät yllätä, koska ne ovat tunnettuja. Virheettömyydessä on voimakas salailun ja peittelyn maku. Kun taas itse viljelen satunnaislukusarjoja ja virheitä, päinvastaisen vaikutelman luomiseksi: mitään ei salata. Jos kadotamme kyseisen aikakauden valtasuhteet näkyvistä, emme enää pelkän teoksen avulla käsitä, miksi se on tehty. Mihin sosiaaliseen peliin se on puheenvuoro. Tässä maailmassa elämä on pitkä, taide lyhyt, koska taide jäljentää vain heikon materialismin tasolla asioita, jotka on tehty paljon paremmin joskus muinoin jossain muualla -- silloin kun se kaikki oli osa jotakin prosessia ja tekijä prosessin ja kasvun kautta moraalinen toimija. Sillä vain kasvu on moraalista, paikallaan olo on moraalitonta. Jäljelle jää lattea merkitys: tämä varaa ajan ja tilan, joka oli tarkoitettu taiteen mahdollisuudelle, jota ei käytetty omaperäisellä ja uutta luovalla tavalla. Häpeällistä on kutsua tällaista klassisuudeksi. Romanttisessa kuviossa, jossa on prosessi ja kasvu, tavoittelu ja koskaan tavoittamaton jokin, jatkuva metamorfoosi ja keskeneräisyys, mutta kuitenkin evoluutio, joskin toivottomana aaltoliikkeenä... siinähän juuri mennään idealismin ja materialismin tuollepuolen, joka olikin juuri se juttu. Ideaalien esittämiseen on NYT-hetki otollisin. Hetki, jonka täydellisyyttä materiaaliset puutteet varjostavat evoluution ikuisesti samana toistuvassa aaltoliikkeessä.
Olin toissapäivänä mukavilla illalliskutsuilla Sauli Niinistön veljentyttären luona. Venäjä oli aiheena, paikalla muutamia mielenkiintoisia ihmisiä, kuten marokkolainen elokuvaohjaaja Mohammed. Venäläisiä ei ollut paikalla. Keskustelu oli koko illan vapautunutta, iloista, hyvätuulista. Venäjää ja venäläisiä enemmän kritisoitiin kuin ihannoitiin. Puhuttiin asioita ja kokemuksista, jotka olivat todellisia ja koettuja, ei kuultuja ja luultuja.
 
Kaikkia paikallaolijoita yhdisti kuitenkin yksi tärkeä asia: kaiken kriittisyyden jälkeenkin, jokaisella oli käsitys siitä, että Venäjään ja venäläisyyteen on myös hautautuneena jotakin suuremmoista ja hyvää. Jotakin, minkä määrittely ja osoittaminen ei ole yksiselitteistä ja helppoa. On olemassa jokin ainutlaatuisuus, joka on arvokas sinänsä, mutta sen ilmaisemiseen ei kenenkään sanat ja filosofia oikein riittäneet. Venäjässä ja venäläisessa kulttuurissa on jokin positiivinen mahdollisuus ja ominaisuus, jota ilman maailma olisi paljon köyhempi, käsittääkseni tästä asiasta vallitsi vakaa yksimielisyys.
 
Niinpä, tätä pohtiessani, voin vetää seuraavan johtopäätöksen: minua ärsyttää ihmiset, jotka eivät näe Venäjässä mitään hyvää, mutta näkevät itsessään paljon hyvää. Tällaisiahan ovat yleensä juuri nämä meidän "Venäjän tuntijamme" ja toimittajamme, jotka nimen omaan ovat paljon Venäjällä matkustelleet. Heitä ei askarruta kysymys Venäjästä: asia on täysin mustavalkoinen ja kuin CIA:n kellareissa päähän suggeroitu. Siksi käy helposti niin, että minä en näe heissä MITÄÄN hyvää.
 
He eivät lopultakaan edusta mitään todellista "suomalaisuutta". He vain pyrkivät manipuloimaan ja suggeroimaan "suomalaisuutta", omimaan "suomalaisuuden" itselleen ja omiin sairaisiin ja katkeriin tarkoitusperiinsä. Heidän "pettämisensä" on kunnia-asia.

IIVANA LEMPEÄ

Hän säilytti isästään lapsena maalattua kuvaa kaapissaan. Murhattuaan isänsä hän etsisi keisarikunnan kaikki poikalapset, jotka olivat hänen isänsä näköisiä, ja murhaisi varmuuden vuoksi heidätkin. Mutta Iivana sai tietää poikansa suunnitelmista. Hän ymmärsi, että hänellä oli vain yksi mahdollisuus suunnitelman estämiseen: murhata oma poikansa. Siihen hän ei pystynyt, ja poika toteutti suunnitelmansa.
TYTÄR (uimahallissa): Sillä pienen pojan isällä oli ainakin näin iso pippeli (näyttää kädet levällään kuin kalavaleen sepittäjä).

ISÄ: Ei se niin iso sentään ollut. Sinä liioittelet. 

TYTÄR: Se oli ainakin näin iso... (näyttää vielä suurempaa).

ISÄ: Minusta se oli suurin piirtein tämän kokoinen.

TYTÄR: Katso nyt tuota sinut pippeliä, sehän on ihan muurahainen.

ISÄ (hämillään): Taas sinä liioittelet. Ja minä olin juuri kylmässä altaassa, heh. Ne ovat sellaisia, vaihtelevat kokojaan. Valehtelevat.
  
TYTÄR: Olisi hienoa jos olisi pippelinaamari. Iskä. Onko olemassa pippelinaamareita?

ISÄ: Öö, ai siis millaisia?

TYTÄR: Sellaisia, jotka kiinnitetään vyöllä oman pippelin päälle, niin kuin pellehermannin tekonenä.

ISÄ: Onhan niitä, kai sellaisia, tosiaan, olemassa.

TYTÄR: Sellaisen voisi pukea tyttökin.

ISÄ: Totta muuten sekin. En ole tullut ajatelleeksi... öö... tavallaan.

TYTÄR: Mennäänkö lasten altaaseen?

ISÄ: Mennään.

28.1.2014

KUUNTELUA

Käytiin tänään hifiliikkeessä kuuntelemassa pianosarjaa toiseksi isoimmilla Genelecin studiomonitoreilla ja saman hintaisilla "musikaalisemmilla" passiiviverrokeilla. Kokemus oli positiivinen, varsingin Genelec-kokemus. Genelecien dynaaminen ryhti ja äären anaalinen erottelykyky tekivät suuren vaikutuksen. Luukutimme musaa kovalla. Esiin tuli paljon asioita, joita en ollut aikaisemmin kuullut. Käyttämäni kaikulaitteen heikkolaatuisuus selvisi kirkkaasti. Sille täytyy tehdä jotain. Myös taustakohinatason ongelma tuli esiin. Kohinalähde pitää analysoida tarkemmin. Jokin asetuksissani oleva ongelma tuotta turhaa kohinaa. Oli myös kaikkea pikkuoutoutta ja roskaa äänessä, josta en ollut aiemmin tietoinen ja jolle pitää tehdä jotakin. Mutta kaiken kaikkiaan kokemus oli positiivinen myös äänenlaadun puolesta. Ainakin yleissoundi pesi mennen tullen verrokiksi valitun erään Naxoksen Bach-piano levyn, jonka pianoäänityksen laatu edustaa keskikertaisuuden keskitasoa. Paikoin materiaali kuulosti todella hyvältä, mutta ammattimaisen masteroinnin tarve, sellaisen mikä on mahdollinen vain hyvässä studiossa, kuului monin paikoin. Nyt on mahdollisuutena yrittää jotenkin saada demoversiolla levytyssopimus esimerkiksi jollekin saksalaiselle levy-yhtiölle jolla olisi resursseja kunnolliseen masterointiin huippustudiossa. Todella osaavan ammattilaisen viimeistelyllä tästä tulisi hifikokemus. Oman osaamisen rahkeet ja kotilaitteet eivät hifistyneeseen tasoon riitä. Kaiuttimillani ei edes kuule kaikkea olennaista. Jo pelkkä täsmälleen oikeanlaisen kaikulaitteen säätäminen on liian iso ja kallis homma kokeilupohjalta. Äänen erottelukyvyltään huippuluokan kaikulaitteet ovat todella kalliita. Tarvitsen siis välttämättä levytyssopimuksen, jos haluan että tästä tulee huippulopputulos. Muuta estettä sille ei ole, sillä sisältö on kunnossa tai muokattavissa kuntoon.

27.1.2014

KUUMEISEN ELEFANTIN HOUREITA

Kuinka moninkertaistaa aivojen toiminta, jos asuu intialaisessa maalaiskylässä, kyseli elefantti delhiläiseltä hiireltä. Hyppää pois oravanpyörästä, moninkertaista ympäristösi kompleksisuus, sillä tavalla aivosi alkavat vähitellen toimia moninkertaisella teholla. Minulla on näin pienet aivot ja olen silti tuhat kertaa vikkelämpi kuin sinä. Niin minulla on planeettojen monimutkaisuus: ne ovat pyöreitä ja niitä on paljon. Pitäisi olla pieni, että voisi nähdä ruohikon yksitoistaulotteisena labyrinttina. Yksi delhiläinen hiiri vastaa viittä miljoonaa norsua aivokapasiteetiltaan, koska yksi hiiri pystyy ajattelemaan satakertaa hienovaraisempia asioita kuin elefantti. Mutta elefantin kärsä on täynnä räkää joka maistuu suussa kun se juo vettä. Elefantin aivot ovat yksi rotanpesä. Kun se ei tajua mitään itseään pienempää sen ajattelu demonisoituu. Se alkaa lähinnä kuvitella ympärilleen hiirien valtamerilegioonan. Jaa jaa, saksalainen rillipiru, sinut laitetaan suurennuslasin alle ja poltetaan auringossa. Mutta sieltä se katsookin takaisin, suurennuslasin takaa sinua, suurennuslasilla. Sillä on siellä peili ja se polttaa sinua elefantinsilmään niin että ripset palavat. Voi voi, että historia ei toistuisi on toistettava jotakin muuta kuin historiaa. On vaikea keksiä mitä sen silloin pitäisi olla. Luultavasti se on jotakin uutta tai unohdettua, hyvin vaarallista, jotakin yllätyshyökkäyksen ja penisiliinin keksimisen väliltä.

HOLLYWOODFOBIA MAAILMANKUVAN PERUSTANA

Venäjään liittyviä mielipiteitäni ei muuten sanele mikään russofilia vaan silkka jenkkien pelko, tai parremminkin Hollywoodfobia. Minä sairastan Hollywoodfobiaa. Jos Amerikka muuttuisi rauhanomaiseksi ja hyväksi, John Zornista tulisi Amerikan presidentti ja maailmankuvani romuttuisi, joutuisin hoitoon. Miten voisin selvitä ilman pelkoani kyselisin hoidossa. Lääkäri sanoisi: ihan hyvin. Sitten pääsisin kotiin.

Mutta nyt minulla, ilman mitään sairaudentuntoa, menee fobiani kanssa hyvin. Poltan joka päivä kaksi täyspitkää havanalaista sikaria, vaikka sairastan astmaa. Soitan myös kuubalaista rumbaa. Tätä ei sanele musikaalisuus, halut tai aistinautinnot vaan silkka hollywoodfobia.

Hyvää supernaturalistista kauhua Hollywoodissa silti tehdään. Monsterit sentään ovat oikein piirretty.
 
Siksi minä rakastan neroja, elefantteja ja jättiläisiä, joiden seurassa voi rauhoittua ja rentoutua, juoda teetä ilman esimaistajaa. Mutta rottia, keskinkertaisuuksia ja kääpiöitä minä pelkään. Hollywood edustaa kaikkea mitä pelkään. Suurinta kauhua on elefantin kauhu hiiren edessä.

Posliinikaupassa ilma tuoksui siltä kuin jokaisessa happimolekyylissä olisi elävältä haudattu koira. Mutta siinä se vain kökötti, pieni hiiri, joka ei voinut olla itse kaiken sen hajun tuottaja, kun oli vielä eläväkin. Sinä olet puoliksi elefantti, se sanoi. Oliko se loukkaus? Otin sen loukkauksena.



MAAPLANEETAN IHME

on järjen menettämisen ihme.

Sen uskomattomassa kirkkaudessa
sotahullun silmät kostuvat.

Hulluus on aina parempi vaihtoehto
kuin väärässäolon syvä ylpeys,
häpeä.

Moderni ihminen valitsee tuhon,
ei armon lällärihäpeää.
   
Susi ja lammas ovat yhtä
tietämättömiä hyvästä.
Mutta ihmisen pitäisi uskaltaa
lyödä vetoa edes itsensä puolesta.

Lyöt vetoa siitä, että et tee
niin kuin haluaisit.

Lyöt vetoa siitä, että toimit
aina oikein ja pysyt viisaana
loppuun asti
kun järki on kaivettu muuttokyyhkyn
silmästä, eikä tarinalla ole muuta opetusta.

Rauta pakotetaan, liha opetetaan
nahkaan painetaan raudalla merkki
ainoa muisto joka säilyy
planeetan ytimen läpi
sukelluksissa

Synnyt sinne
kun et enää muista
madeleineleivoksen makua.

Et madeleineleivoksen
makua muista kun sinne
synnyt.

OMAHYVÄINEN IHMISOIKEUSHÖSSÖTYS HYÖKKÄYSTERRORINA JA SOKEANA MURHANHIMONA

"Listiminenkin on idassa rauhantyota. Idassa rauhanohjukset, lannessa sodanohjukset. Vai etta oikein dialektiikkaa." Kommentaattori

Tässä tullaan lähelle tätä ihmisoikeushössötyksen ydinmuunnosta. Kovat faktat ovat nämä: 1) Venäjän ympärillä on Naton kiristyvä saartorengas, 2)USA:lla on sotilaallista hyökkäystoimintaa 134: ssä maassa, 3) Yhdysvallat ja N-liitto olivat historiallisesti ns. kylmässä sodassa jonka N-liitto hävisi, 4) Venäjä on N-liiton jatkajavaltiona ollut sodanjälkeisessä uudelleenrakennustyössä 20 vuotta, 5) tätä työtä on häritty kokoajan uuden kylmän sodan julistaneella hyökkäystoiminnalla.

Mitä on siis länsimainen ihmisoikeushössötysloka, joka ei välitä tippaakaan ihmisistä ja heidän oikeuksistaan, vaan joka on silkkaa murhanhimoa ja hyökkäyssotaa sadoissa suvereeneissa valtioissa?

Se on kylmän sodan jatkamista uusiin kohteisiin, sodan ulottamista kuumana pidemmälle. Mutta tätä faktuaalista tilannetta ei nähdä kylmän sodan jatkamisena kuumana hyökkääjän näkökulmasta, vaan uhrin näkökulmasta. Uhri ikään kuin kutsuu sotaa yhä syvemmälle itseensä. Mutta hyökkääjä ei hyökkää, vaan tulee apuun, kuulee avunhuudon.

Tässä on ihmisoikeuspropagandan ydin: palkataan avunhuutajia yhä syvemmälle uhrin sisuksiin, ja niin raiskaaja voi tunkeutua aina syvemmälle ihmisoikeuksien nimissä, raiskauksen uhrin huudoista ja sättimisestä huolimatta. Raiskaaja onkin pelastaja, joka raiskaa rakkauteen harhapolulle joutuneen ruumiin. Ruumiin omaa mielipidettä ei kysytä. Sillä eihän demokratiaa ole lännessäkään, jossa kapitalismi ja raha päättää ihmisten asiat. Paljon huonommin eivät ole asiat edes P-Korealaisen mielisairaalan sulejetulla osastolla, että sinne rauhan ja hyväntahdonlähettiläitä tästä todellisuudesta kaivattaisiin.

Nyt kylmää sotaa käydään tyystin eri vastustajia vastaan kuin 20 vuotta sitten. Aikaisemmin päävastustaja oli N-liitto, nyt on kantona kaskessa on enää Venäjä. Sillä on vielä oma tahto. Sitä ei vielä ole saatu tahdottomaksi lääkkeellä, jota Willian Burroughsin Hämyn päähenkilö etsiin Amazonin viidakosta. Takoitus on tuhota Venäjä samoin kuin N-liitto tuhottiin. Ja tässä tilanteessa hyökkäyksen kohde EI SAA puolustautua, koska se on ihmisoikeusrikos maksettuja avunhuutajia, politrukkeja, vakoilijoita ja kaaoksen lietsojia vastaan. Kyllä kyllä. Doktriini alkaa valjeta.

Moskovan tsaarillekin. Ja tässä muutamia esimerkkejä hänen menettelytavoistaan; "Opposition mielivaltaiset pidätykset ja pitäminen tyrmässä vuosia, jopa listimiset, merkillisten, eri mieltä olevien hiljentämiseen koskevien lakien mielipuolinen säätäminen, toimittajien ahdistaminen ja pidätykset sekä tapot. Naapurimaiden painostaminen ja sotilaallinen puuttuminen Tshetsenian tilanteeseen, sen vapauspyrkimysten tukahduttaminen jne... "

Ehkäpä joku yksiaivoinen kansalaisjärjestöidealisti voi olla jopa vilpitön uskossaan, että nämä toimenpiteet ovat olleet miljoonien ihmisten turvallisuuden kannalta täysin turhia tilanteessa, jossa N-liitto on romahtanut, valtio hajaantumisen tilassa ja Tsetseniankaltaisten kriisien partaalla joka kolkassa.

Totta se ei ole, siitä yksinkertaisesta syystä, jonka esitin yllä. Mietin, miksi ihmiset eivät ole riittävän älykkäitä käsittämään todellisuutta joka ei kuitenkaan ole tämän monimutkaisempi? Jos ihmiset yltäisivät tälle ajattelun tasolle, sodat maailmasta loppuisivat. Mutta valitettavasti vain erikoislaatuiset ihmiset kykenevät näkemään nämä asiat joista tässä puhun. Tämä on ihmeen surullinen tilamme tällä kovan onnen planeetalla, jossa resiprookkinen vastavuoroinen tuho on kuin luonnonlaki, joka piinaa ihmiskuntaa, sen tyhmyyden ja pahantahtoisuuden rangaistuksena.

Syy on ehkä se, että yksinkertaiset ihmiset uskovat maailmankuvaan, jossa on yksi totuus, yksi hallitsija, yksi raiskaaja eikä uhrilla omaa tahtoa. Tämä eri ole realismia minkään tunnetun historian valossa. Hegeliäkin lukemalla luulisi pian vakuuttuvan siitä, että maailma on aina ikään kuin kolikko, jossa on kaksi puolta. Milloinkaan ei ihmispsykologia tuota yksipuolista kolikkoa. Tämä "dialektiikka" tuntuu olevan joillekin ihmisille mahdoton idea käsittää, vaikka todellisuus toistaa sitä kaikilla tasoilla päivästä toiseen.

Yksiaivoiset idealistit uskovat yhden totuuteen ja siihen että tuo totuus on tiedossa. Näin ei kuitenkaan ole tieteellisesti, eikä missään muussakaan katsannossa.

Edellämainitusta seuraa, että vaikka nyt epävakauden aikana II maailmansodassa ja vanhemmilla ajoilla häpeää Venäjän takia kärsineet suvut ja osapuolet näkevät ikuisen kostonsa mahdollisuuden tulleen, voimatasapaino ei pysy kauaa kostolle ja häpäisylle suotuisana. Seuraa hyvin voimallinen vastaisku kostoineen ja häpäisyineen.

Kostonkierre on naurettava kakkien osapuolien kannalta. Kostonkierteen osapuolet nyt eivät ainakaan voi kutsua itseään sivistyneiksi. Siinä menee sivistyksen raja. Siksi viisautta on pidätäytyä kostosta vaikka siihen aihetta olisikin. Venäjän suhteen on toimittava hyväntahtoisesti, niin aikojen taas muuttuessa ei itse joudu hurjan jyrän alle.

Tietysti Endlösungin suloinen ajatus ja ruumiskasojen silmänkantamaton höyry saa "ihmisoikeushössöttävän" natsin aina pudistamaan inhoten päätään tällaisille sovitteluehdotuksille. Ja siksi sotaan joudutaan.

ILOINEN ÄÄRETÖN HENGENRIKKAUS

ihmisen on oltava vakavamielinen
ansaitakseen köyhyyden
ja köyhämielinen ansaitakseen
vakavuuden, on oltava vakavamielinen
tullakseen köyhäksi ja köyhä
tullakseen vakavaksi ja
vain vakavuudessa on köyhyys
mahdollinen ja köyhyydessä
vakavuus

Päivä päivältä rakastan enemmän E. T. A. Hoffmannia ja tämän "kärsivän miehen sairaalloisien" seikkailujen totaalista vilpittömyyttä ja riemua.

Mutta en rakasta nurinkurisia olosuhteita, jotka hänet loivat, kuten Goethe rakasti, vaikka ne synnyttivätkin samalla suurenmoista kirjallisuutta, jota Goethe vihasi, koska ne oli köyhyyteen pakotetun häväistyn rikkaan sielun ilmentymiä, sadoin verroin Goethen tyhjiä tuherruksia arvokkaampia. Pahansuopaisen arkkivaarin puuttuminen, siis vähemmän nurinkuriset olosuhteet toisaalta olisivat saattaneet sammuttaa hänet. Hyvät olosuhteet taas olisivat pakottaneet ekstaasissaan esiin jotain arvaamattoman suurta.
 
Suomalainen "älymystö" aina rakastaa häkkiä, joka saa hiiren juoksemaan oravanpyörässä päättömällä hullunkurisella tavalla. Löysään tyhjyyden kihinään tulee piristystä kun näkee eläimen kärsimystä. He eivät välitä hiiren vapaudenkaipuusta joka pakottuu hulluudeksi. Mitäpä "älymystö" vapaudella tekisikään, miksi sitä ymmärtäisi, hehän odottavat vain sotaa ja sitä, että heille annetaan seuraava tehtävä jossakin historiallisessa projektissa, josta he eivät ole koskaan ymmärtäneet mitään ja jonka mielekkyyttä he eivät ole koskaan epäilleet. Sitä on tyhjyys ja banaliteetti, kun ne menevät naimisiin ja pysyvät yhdessä: "älymystö".

SIELUT, ITSEVALTAISUUTEEN KALLISTUVAT

"Ukrainassa kuten muissa itsevaltaisuuteen kallistuneissa maissa: Internetissä ei sensuuria juuri ole – vielä." Jarmo Koponen
Itsevaltaisuus = USA:n miehityksen vastustaminen, balkanisoinnin vastustaminen, itsenäinen hallinto nukkehallinnon sijaan. Itsevaltaisuus: raiskauksen uhrin puolustautuminen raiskaajaa vastaan. Itsevaltasuus: pedofiilin uhrin hätähuuto.

Ne, jotka Putinia jatkuvasti arvostelevat unohtavat, että Venäjällä voisi olla huonokin presidentti. Putinia parempi taas on tuskin kuviteltavissa. Ainakaan Venäjän historia ei sellaista tunne. Putin on ehkä paras mitä koskaan on ollut (tilanteen vaikeuden huomioon ottaen) ja kenties koskaan tulee olemaan, Pietari Suurta lukuunottamatta. Eikä todellakaan tarvitse olla "putinisti" nähdäkseen näin selvän asian: Putinin Venäjä on rauhan valtakunta. Sodan valtakunta on USA, jolla on tällä hetkellä operaatioita 134 maassa - 240 sotaa 237 vuodessa. Tätä tosiasiaa peittämää on kaikki "älymystömme" valheet luotu.
 
Puhun sen pohjalta mitä tähän asti on nähty. Venäjän tilanne kylmän sodan häviöstä ja N-liiton tuhosta tähän päivään on ollut hankala, Putin on selviytynyt vaikeuksista MELKEIN ilman veren vuodatusta, mikä on ihailtavaa. Kuka muu hyvänsä olisi ajanut maan sisällissotaan ja miljoonien ihmisten tuhoon. Putin, suuri rauhanmies ja verenvuodattamisen vastustaja on pitänyt maan rauhallisesti kasassa, eikä ole antanut lännestä ohjatun kaaoksen ja balkanisointirprosessin tapahtua. Balkanisointiprosessi ei voi Venäjällä sujua samalla tavalla vain muutamien miljoonien uhrilla kuin Balkanilla, jossa oli sekoittuneena keskenään vain muutama kansakunta. Aivan sama tilanne olisi Yhdysvalloissa, jos sitä ryhdyttäisiin balkanisoimaan lähtökansakuntien perusteella. Ei sellainen onnistu, eikä tule kysymykseen.

Mutta en ole tulevaisuuden ennustaja. Jotkut iloitsevat jo nyt lännestä ohjatun kaaoksen tuottamista uhreista, ja ovat täysillä itse mukana maksettuina tai kansalaisjärjestöidiootteina provosoimassa kuolemaa tuottavaa kaaosta epävakauteen. Ymmärrän heidän ennustajantaitojaan: ne perustuvat heidän omien sotaponistusten sitkeyteen. He tietävät olevansa murhamiehiä ja pystyvänsä aiheuttamaan vakavaa tuhoa. He tietävät pystyvnsä luomaan epävakautta kesi- ja pohjoiseurooppaan ja maailmansota siintelee suloisine ruumiskasoineen heidän saastaisissa murhamiehensilmissään.

Kuitenkin sen perusteella mitä on nähty on Putinin Venäjä rauhan valtakunta. Sodan valtakunta on USA, jolla on tällä hetkellä sotilasoperaatioita 134 maassa - 240 sotaa 237 vuodessa. Tätä tosiasiaa peittämää on kaikki "älymystömme" valheet luotu. Ja jos joudun nielemään sanani, nielen sitten. Se on suuri tappio kaikille, sikäli kuin olen uskonut hyvään, ja suuri voitto kaikille, sikäli kuin olen uskonut pahaan. En pelkää olla väärässä. Ei sillä ole merkitystä. Tärkeintä on, että ME olemme oikeassa. Olen puhunut politiikkaa, politiikkaa vastaan, en voi kehua, etten olisi puhunut, että olisin vain odottanut hiljaa, liikekannallepanoa, kaiken romahtamista, sillä en voi kehua että olisin vain sulkenut silmäni ja antanut kaaoksenlietsojien vapaasti jatkaa, en voi kehua myöskään sillä että olisin värähtämättä kuunnellut jatkuvia valheita joita tornista huudetaan. Tulevaisuuden ennustajaksi en ole itseäni kehunut.

USKONNON VÄÄJÄÄMÄTÖN PERUSTA

On ihmisiä, nykyään hyvin paljon, jotka ovat kadonneet niin kauas luonnollisista positiivisista tunteista, joilla ei ole minkäänlaista kompassia ulos labyrintista, ei tietoa, ei ääntä, ei tuoksua, ihmisiä, jotka pienikin horjahdus voi eksyttää lopullisesti. Heidän puolestaan ei voi tehdä mitään muuta kuin rukoilla. Siksi rukoilu jää, vaikka muu katoaisi.

26.1.2014

SALAISUUDEN ILMAPIIRI

Tänään oli mukava päivä uimahallissa. Pääsin oikeastaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan uimisen makuun, niin että aivot kytkeytyivät kokonaan pois päältä ja meditatiivisesti antoi vain mennä altaan päästä päähän.

Samalla tuli pohdiskeltua ikuisia teemoja, Suomea, Venäjää.

Häpeä, nöyryytys, uhri. Se on sekä Suomen että Venäjän osa viime vuosisadan sodissa. On kaksi uhria vastakkain. Onneksi sentään suurempi ymmärtää pienempää. Mutta voisiko pienemmältä odottaa suuremman ymmärtämistä?

Miksi ihmisten, jotka vampyyrien tavoin elävät ja saavat kaiken energiansa viholliskuvista, annetaan hallita maailmaa?

Romahtaisiko maailma, jos viholliskuvavampyyrit korvattaisiin täysjärkisillä ihmisillä?

Miksi traumojen ja katkeruuden terapointiin ei keksitä muita välineitä kuin päivästä toiseen jatkuva elämänkauna?

Miksi ihmiset suhtautuvat tähän olotilaan kuin normaaliin olotilaan?

Jos syy on se, että lehtien palstat pitää päivästä toiseen täyttää vihalla siksi, että liityttäisiin nopeammin Natoon, liitytään sitten. Miksi ei. Jos sen vihaamisen ja pelkäämisen sillä saa loppumaan, sehän olisi hyvä asia.

Mutta loppuuko sairaiden ihmisten sairaus siihen? Vai saako se vain uutta vettä myllyyn?

(Niin, jos jälkiviisaasti ajatellaan ja katsotaan mitä hyvänsä vastaavaa tilannetta historiassa, aina tullaan siihen, että olisi pitänyt tietyt henkilöt kyetä tekemään toimintakyvyttömiksi riittävän varhaisessa vaiheessa. Kun asiat riistäytyvät kaltevaa tasoa, on jo liian myöhäistä. Aina on pystytty sota luomaan. Aina se on osattu.)

Entä muut mahdolliset ongelmat, voidaanko niitä edes ennustaa.

Jos olisi edes joissain määrin varmaa, että tämän hulluuden (tarkoitan nimen omaan päivälehtien luomaa maailmankuvaa) saisi loppumaan Natolla, olisin jo valmis kokeilemaan.

Tässä mukavaa keskustalaista toiveajattelua. 

Suomi on niin rähämällään (kuten aina, länteen), että mitään tasapainoa tai liennyttäjän roolia ei ole mahdollista tässä tilanteessa uskottavasti ottaa. Suomi lietsoo kaikilla resursseillaan ja voimillaan venäjävastaista propagandaa. Tämän huolellisen informaatiosotavalmistelun takia tilanne muuttuu täällä nopeasti vaaralliseksi, jos epävakaus pohjoiseuroopassa lisääntyy. Jos Suomi itse ajautuu aktiivisena mukaan katatstorfaaliseen toimintaan, ei mikään Nato ei voi Venäjän reaalipolitiikalta Suomea suojata. Venäjä vastaa välittömästi mihin hyvänsä Naton Suomen maaperän kautta tapahtuvaan agressioon sen vaatimalla tasolla. Vain raudanluja puolueettomuuspolitiikka ja venäjänvastaisten agressioiden mahdollisimman täydellinen kitkentä voi olla Suomelle tulevaisuuden tie.
Metallia ei opeteta
vaan pakotetaan.
Hän on lyhyellä matkalla ohuesti jäätyneen meren yli ja ymmärtää: eräille tovereille hänestä olisi enemmän hyötyä kuolleena kuin elävänä. Moderni arkielämä on häpeää ja nöyryytystä. Raha ei kasva siellä missä sielu kasvaa. Se on kuin moderni sota, joka on aina häpeää ja nöyryytystä kaikille osapuolille. Modernissa sodassa ei ole voittajaa, on vain häpeä ja nöyryytys. Kaikki ovat uhreja, mutta pitävät vain itseään uhrina ja toisia syyllisinä. He eivät ymmärrä kärsimystä, he vain kärsivät vailla intentiota. Siksi arkielämä on sodan jälkeen yhä syvempää häpeää ja nöyryytystä. Se on silkkaa pelkoa. Pelosta ei vapauta mikään. Ei edes uusi sota, joka on häpeää ja nöyryytystä. Häpeää seuraa murhanhimo, murhanhimoa nöyryytys. On olemassa eräs murhan luokka, joka ei perustu häpeään ja nöyryytykseen, vaan silkkaan kuolemasta saatavaan hyötyyn. Se on toverin murha, veljen murha, silloin kun katsotaan, että hänestä on enemmän hyötyä kuolleena kuin elävänä. Vaikka ei elävänäkään varsinaista haittaa.


Kyllä se Hoffmannin Neiti de Scuderin päähenkilö-korunhioja on Goethe.
Korkealentoinen ihminen kohtasi hiukkasfyysikon. Jokaiseen kvarkkiin oli koira haudattuna. Peilikuva hioi häntä, hän hioi peiliä. He halusivat keskenään naimisiin, kaksi uhria, universumin symmetria. Härkätaisteluareenalle tuotiin härkä, joka oli oppinut hyvin maltilliseksi hyökkäyksissään. Punainen vaate ärsytti sitä määrättömästi, mutta viisaus esti hyökkäämästä. Matadori, aseellisen väkivallattomuuden esitaistelija, vain ylvästeli ja pisti härkää niskaan. Hän oli härän raivon uhri, raivon, joka saataisiin kyllä lopulta esiin, äärettömien kidutusten avulla. Viisaus on kivun kestämistä, häpeän sietämistä, mutta kieltäytymistä häpäisemisestä, jos saa siihen tilaisuuden. Ylvästelevä matadori asteli areenalla selin härkään ja otti vastaan loputtomia suosionosoituksia. Matadori oli niin rohkea, ajattelivat ihmiset, koska eivät tienneet: härkä oli viisas. Heille oli kerrottu, että härkä on hullu. Siksi se ei hyökkää: se on liian raivoissaan, liian murhanhimoinen. Mutta peili, jota he hioivat, olivat he itse. Korkealentoinen ihminen kohtasi hiukkasfyysikon, joka hymyili ja satuloi hevosen. Jokaiseen pölyhiukkaseen oli koira haudattuna. Ja maailmassa oli paljon uusiutumatonta ydinenergiaa.

IHMISYYDEN VELVOLLISUUDENTUNNOSTA

Olisi mukava sanoa, kuin israelilainen ystäväni, että en ole koskaan esittänyt poliittisia näkemyksiä ja siitä syystä, jättäkää minut rauhaan.
 
Silti on olemassa tietty poliittinen vastuu reagoida poliittiseen valehteluun, jos näkee sen läpi. Valehtelun osoittaminen valehteluksi, sekin on politiikkaa, valitettavasti.


Minun pitäisi pystyä ajattelemaan homokysymystä ja
ihmisoikeuksilla perusteltua hyökkäyssotaa nykyistä paremmin.

Välillä tuntuu kuin olisin osa "älymystöä".

Ei riitä, että kylmän viileästi ja vailla minkäänlaista
pelkoa ajattelen, että kaikki eurooppalaiset homot ovat
vain spartalaisia sotilaita, jotka odottavat tehtävää
Venäjän (Ateenan) vastaisessa sotaponnistelussa.
He talvehtivat yli pitkäveteisten rauhanaikojen
julkiominaisuudessaan, mutta varsinaisen sotilaspuvun
ja julkihomouden välillä on jyrkkä ristiriita, kuten
Kristalliyön tapahtumista tunnemme.
 
Homokysymystä, nimenomaan sotilaallisena
toimintana, ei voi hyssytellä.
Mutta ei siitä voi tehdä idiotismiakaan.

Sotilastoiminnan velvollisuuksiin haluttomat tai
kykenemättömät homoseksuaalit joutuivat
Natsi-Saksassa leireille. Ja heidän kohtalonsa oli kova.
He olivat itseasiassa suuria ihmisyyden sankareita
ja marttyyreitä, koska he olisivat ehkä voineet muuttaa
kohtalonsa, mutta eivät halunneet.
   
Asiaa pitäisi analysoida syvemmin objektiivisesti,
mutta siihen tarvitaan eurooppalaista syvempi psykologia.

Mitä tulee aseelliseen väkivallattomuuteen ja ihmisoikeuspuppuun
pitäisi muistaa, että rakkauteen ei voi pakottaa asein:
sitä kutsutaan raiskaamiseksi.

Vaikka raiskaaja olisikin
besserwisser ja omasta mielestään
"oikeassa", niin kuin Suomi Afganistanissa
tai Yhdysvallat Irakissa.

Rauhaa ei voi "viedä", sillä rauha ei ole vientituote.

Eikä pään vaihtaminen toiseen
auta ihmistä ymmärtämään
paremmin itseään.

Patsaan kumoaminen kumoutuu
seuraavan rintakuvan pystytykseen.
Ei auta että se on kasvoton.
jos rakkauteen voisi pakottaa
asein, jos rauhaa voisi viedä
jos pään vaihtaminen toiseen
auttaisi ihmistä ymmärtämään
paremmin itseään

YLILUONNOLLISEN KAUHUN LÄHDE

Vieläkin painaa aika tavalla torstainen Kaupunginteatterin esitys. Mietin mitä suomalaisvoimin pitäisi viedä Venäjälle, että vaikutelma olisi suurinpiirtein yhtä häpäisevä ja pilkallinen? Haavikon Mannerheim-näytelmä, jossa sotilashenkilöt puettaisiin toisiaan jatkuvasti nussiviksi katukoiriksi? Olisiko sekään sentään yhtä törkeää pilkkaa? Mukaan pitäisi ympätä joku venäläinen ääliömäinen "hyvis" sen kaiken saastan keskelle. Taputtaisiko moskovalaisyleisö sellaiselle? Tuskinpa.

En kyllä mitenkään voi tajuta näitä meidän naapuruussuhteiden kehittelijöitä. On tosi voimaton ja neuvoton olo. Kun nyt satun niin hyvin omakohtasestikin tietämään nämä kaksi olevaa ja pysyvää faktaa:

1) Venäläisten kanssa on vaikea pärjätä ja toimia, vaikka yrittäisi tosissaan ja parhaan kykynsä mukaan. 
2) Venäjällä järjetön, perustaton ja ajatukseton vittuilu, mielenosoittaminen tai riehuminen ei koskaan vie asioita ainakaan toivottuun suuntaan. Kaikki on hyvin tärmällisesti määriteltyä, hyvin täsmällisesti sellaisen filosofian mukaista, jota on mahdotonta kielellä ilmaista. Mikään ei ole merkityksetöntä, hullua tai järjetöntä. Kaikella on merkitys, mikään ei jää huomaamatta. Jos et ymmärrä niitä merkityksiä, jotka ovat perimmäisiä, voit syyttää vain itseäsi. 

Ville Haapasalo sanoi, että Moskovan suomalaisten liikemiesten mukaan bisneksen tekemisessä Venäjällä on vain yksi iso ongelma: Arja Paananen. Tämä on toiveajattelua.

Meillä on helposti heittää kymmenen tai sata saman tasoista myrkynoksentajaa. HBL:n puolella pahansuopa synkkä evoluutio on muovannut niistä vieläkin sairaampia, mustempia ja kauhuaherättävämpiä kuin nämä suomalaiset hirviömme, joiden motiivittomaan kahjouteen emme keksi mitään purevaa lääkettä. Meillä ei ole todellisuudessa minkäänlaista pulaa siitä todella synkeästä yliluonnollista kauhua herättävästä aineksesta, joka kevyesti kilvoittelee maailman synkimmän ja elämänvastaisimman mielisairauden tittelistä.

25.1.2014

Katainen iloitsee uusnatsien vallankaappausjulistuksesta Ukrainassa
Katainen (kok) vakuuttaa tyytyväisyyttään Suomen ja Espanjan väliseen vakuusjärjestelyyn
Katainen iloitsee Nokian myynistä
Katainen iloitsee eurooppalaisesta pankkivalvojasta
Katainen juhlii googlen JÄTTI-INVESTOINTIA SUOMEEN
Katainen vakuuttaa Kypros-sovun löytyvän: Euro on peruuttamaton
Katainen iloitsee Soinin pääsystä tentteihin
Katainen ohjeistaa: Neuvotelkaa taukoamatta
Katainen juhlii perkele, saatana
Katainen vakuuttaa, että vaikeisiinkin päätöksiin pystytään
Katainen vakuuttaa: Tärkeät päätökset tehdään

-> Arhi Kuittinen

HOLLYWOOD JA EUGENIIKKA

Hollywood on luonut II maailmansodan jälkeen tavotelluimman ihmisen prototyypin. Hollywoodin painon ymmärtää kun käsittää mikä hinku esimerkiksi aasialaisilla on muokata kehoaan ja kasvojaan Hollywood muottiin. Uudessa maailmanjärjestyksessä arvossa kohotaan vain Hollywoodin kautta, legitimiteetti saavutetaan lähestymällä fyysisessa olemuksessa Hollywoodin luomia epäjumalia. Ja tällä ihanne-evoluution asteikolla ovat ihmisrodut ja kansat pantu järjestykseen.

Miksi Ukrainassa kuollaan EU:n takia? Syy on se, että olemalla osa Eurooppaa ukrainalaisesta tulee kaksi pykälää vähemmän ryssä ja siis kaksi pykälää enemmän ihanteellinen. Onhan ryssä Hollywoodin asteikolla eskimoiden ja meksikaanien kanssa alhaisimmalla sijalla. Niin yksinkertaista se on: ihmiset ovat valmiita taistelemaan kuolemaan noustakseen edes sankarivainajina pykälän tai kaksi globaalissa ääretönportaisessa asteikossa. Nousivathan libyalaisetkin ainakin kaksipykälää sillä, että saivat maahansa amerikkalaiset johtajat libyalaisen paimentolaisapinan sijaan. Mutta ääretön määrä portaita on heillä silti vielä edessään. Ääretön on päättymätön lukusarja.

Hollywoodin eugenistisen asteikon ainoa ongelma on se, että se ei ole totta. Se ei ole ainoa ja lopullinen totuus ihmisestä. Venäläiset tietävät tämän, venäläisillä on omat monikulttuurisuuden antieugenistinen ihanteensa, omat ihmisen mallinsa ja ihanteensa, jotka ovat ainakin osittain toiset kuin Hollywoodin mallissa. Venäläiset eivät ole rähmällään Hollywoodin edessä, kuin ehkä elokuvateknisessä mielessä. (Toistaiseksi Venäjän elokuvateollisuus on teknistaiteellisessa lamassa.) Silti, toisin kuin moni voisi ehkä luulla, venäläisillä ei ole huono rodullinen itsetunto. Venäläiset arvottavat omaan ääretönportaiseen asteikkoonsa koko maailman. Tässä on suuri ero ukrainalaisiin tai vaikka kiinalaisiin tai intialaisiin, jotka ovat melko vastustuskyvyttömiä Hollywoodista tuleville vaikutteille. Venäläiset sen sijaan ovat lopultakin jopa vastustuskykyisempiä ja itseriittoisempia kuin saksalaiset, ranskalaiset tai englantilaiset.

Joskus käy niin, että se mikä on korkealla Hollywoodissa on korkealla myös Venäjällä. Silloin ollaan ehkä objektiivisen totuuden äärellä.

24.1.2014

ESINAHKA

Mitä tarkinkääntäjälle pitää tehdä? Hänet pitää pakottaa kääntämään takkinsa, vielä kerran. Yhä täydellisemmin. Ja sitten vielä kerran. Ja vielä kerran, täydellisesti. Ja vielä kerran. Usko, uskon menetys, uskon palaaminen, yhä syvempi menetys, ja paluu. Mutta mihin?

OPERA OMNIA

On vaikea täysin kiihkottomasti ja lyhyesti yrittää jäsentää sitä, millaisena näen viimeisen 200 vuoden eurooppalaisen historian. Yritän yhdellä lauseella kuvata jokaista olennaista käännettä.
 
Teollisen vallankumouksen mukanaantuomat yhteiskunnalliset muutokset johtivat ylilyönteihin työväen yhteiskunnallisen aseman järjestelyssä. Karl Marxin filosofia on johodonmukainen analyysi tästä kehityksestä, mutta myös hyvin provokatiivinen ja arkailematon mitä tulee yleisestä inhimillisestä tilasta tehtyihin johtopäätöksiin. Vakava suhtautuminen Marxiin ja toisaalta luonnontieteen kehitysaskeleet fysiikassa ja biologiassa johtivat Nietzschen muotoilemaan antimarxilaisen pohjimmiltaan idealistisen filosofian. Nitezschen filosofiassa on kuitenkin halkeama tai sisäinen skitsofrenia idealismin ja materialismin välillä. Einsteinin suhteellisuusteoria ikään kuin vahvisti nietzscheläistä repeämää. Näiden kulminaatiopisteiden (tietenkin nyt äärimmäisen yksinkertaistetusti esitettynä) kautta päädyttiin 1940-luvulle tultaessa suorastaan kosmisesti toisista poikkeaviin maailmantulkintamalleihin. Puuttuvan tiedon ongelmaa ei tunnustettu, erilaisilta perustoilta päädyttiin äärimmäiseen vastakkainasetteluun, joka johti toiseen maailmansotaan. Maailmansodan jälkeen syntyi kybernetiikka materialismin ja idealismin kuilun välittäjäksi.
 
Tällä hetkellä maailma on jakautunut vähintään kolmeen eri kehitysasteeseen materialismin, idealismin ja kybernetiikan suhteen. 1) Kehittynein maailma on jättänyt taakseen materialismin ja idealismin vastakkainasettelun, ja on siksi tavallaan jo vapautunut vastakkainasettelujen perustoista. 3) Kehittymättömin maailma (islamilainen maailma) elää vielä aikaa ennen materialismin ja idealismin vastakkainasettelua: siis puhtaassa idealismissa. 2) Tähän väliin asettuva maailma elää vielä materialismin ja idealismin vastakkainasettelujen aikaa vailla kyberneettisen tietoisuuden välittävää filosofiaa (Venäjä ja Kiina osittain, Kristillinen länsimaailma osittain).    
 
Nykyiset sodat ovat joko 3. maailman täysin irrationaalisia sotia. 2. maailman vastakkainasettelujen sotia tai 1. maailman junailemia sotia, joissa 2. ja 3. maailman "kehittymisen" esteitä yritetään raivata. Jälkimmäisissä on kuitenkin yleensä jokin puhtaasti taloudellinen motiivi. Kun edellisissä motiivi on joko uskonnollinen tai ideologinen.
 
Kehityksen esteet voivat olla monenlaisia. Taantumuksellinen uskonto on ehkä tehokkain muutosvastus. Venäjän tapauksessa muutosvastus on valtion infrastruktuurin jälkeenjääneisyydessä: kehitys ei voi olla kovin nopeaa vaikka johdossa olisi kuka hyvänsä.
 
Jäljelle jää suuri kysymys siitä, mitä on "kehitys". Jos Platonilta kysyttäisiin, hän sanoisi: kyberneettinen filosofia on positiivista kehitystä suhteessa idealismin ja materialismin skisofreenisiin filosofioihin.

Niinpä oikeaoppinen syy vastustaa esimerkiksi uskontoja, Marxia tai Leniniä, yhtä hyvin kuin uusliberalismia, on se, että mikään niistä ei edusta kehittyneintä maailmaa. Mutta edustaako hän itse kehittyneintä maailmaa (joka ei todellakaan ole mikään valtio, rotu tai sotilasliitto), joka noita historian ja teorian reliikkejä kritisoi? Usein ei. Esimerkiksi eilisen kaltaisesta Kaupunginteatterin esityksestä ei syntynyt vaikutelma että opettaja nyt edustaa jotakin korkeampaa auktoriteettia. Korkeamman näkemyksen piiriin ei missään nimessä kuulu mikään heimosota-ajattelu, verikosto tai rasistinen viha kansanryhmää vastaan. Siksi Herra K:n esittämä kritiikki tuntuu vastenmieliseltä, vaikka kritisoimisen aihe on kiistatta olemassa. Ymmärrystä aiheeseen ei lisätä vaan sitä vähennetään.

Hyvä kysymys on: edustaako kehittyneintä maailmaa ylipäätään edes kukaan yksittäinen ihminen (kun varmasti ei valtio, rotu, sotilasliitto, kansa tms). Idealisti sanoo: kehittyneintä maailmaa edustaa absoluutti, Jumala, ideoiden maailma. Materialisti sanoo: kehittyneintä maailmaa edustaa pisimmälle kehkeytynyt evoluutio. Ja jälleen olemme vastakkainasettelujen oravanpyörän kierroksen alussa.

KIRJAILIJUUS

niin. Tässä kulttuuriilmapiirissä se on minulle mahdotonta ammattina ja melkein mahdotonta myös harrastuksena. Blogisti nyt voi olla tai siis väistämättä tulee oltua. On hyvin vaikea uskoa kirjallisuuteen taiteena eilisen kaltaisten esitysten ja niiden saaman suosion takia. Jos kirjoittaisi klassikon, se saisi seitsemän lukijaa. Hyvin kaukana ollaan tällä hetkellä suuren yleisön keskuudessa siitä henkisestä sensibiliteetistä, jossa todellinen ajassaan ja ajattomuudessaan suuri taide resonoisi ja tuottaisi vain sille ominaisia vaikutuksia. Jos jotakin ymmärretään, se ymmärretään väärin. Että kirjoittaa oikein mihinkään kirjallisuuden aiheeksi sopivaan liittymätöntä paskaa Venäjästä ja saa sillä miljoona lukijaa, se on ennen muuta todellista taidetta lyövää toimintaa, ja paljon kovemmin lyövää kuin kukaan Kimmo Sasi tai Jussi Halla-aho asemissaan koskaan voisi. Silti en ole erityisemmin masentunut tästä asiasta tällä hetkellä. Tuntuu, että jonkin ihmeen avulla pysyn tässä nyt kuitenkin hengissä ja järjissäni. Ja niin huolet ovat oikeastaan hyvin pieniä tai olemattomia. Voin kuin voinkin työskennellä itseni kanssa, saan kuin saankin olla rakastamieni lähimmäisten parissa.
Kirjoittamaan ovat oppineet ja sitä haluavat
tehdä useimmiten ihmiset, joista en halua
tietää mitään. Olen varma, että minuun
ja kirjoituksiini suhtaudutaan samoin.
Ihminen ei useimmiten ihmettele
elämän mysteeriä. Kätisyys on
unversumin ominaisuus. Peili ja katsoja
haluavat aina mennä keskenään
naimisiin.

HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERI: TOVERI K

1. ESITYKSEN ARVIO

Helsingin kaupunginteatterin Toveri K on mukavenäläisin voimin (kirjoittaja on luultavasti bulvaani) toteutettu "parodia on mahdotonta kun ne tekevät sen itse" - Venäjän mustamaalaushanke, jossa on vain yksi huutavan kersantin roolihahmo. Vailla väliaikaa toteutettu erittäin pitkäveteinen ja äänenkäs sekoilu oli niin piinaavaa katsottavaa, ettei lopuksi voinut muuta kuin täyteen ääneen buuata. Vailla pienintäkään historiallista tajua aikakauden yleismaailmalliseen ongelmallisuuteen Neuvostohallinnon päähenkilöistä tehdään latteita herjakuvia vailla psykologiaa ja motiivia. Näyttelijät on ohjattu metodisesti, ja metodi on: näytelkää kaikki roolit niin kuin koulupojat näyttelevät CP-vammaista. Tarkoitus on sanoa: kaikki Venäjän historiassa oli yhtä mieletöntä psykoosia vailla järjellistä motiivia ja selitystä. Kaikki etnisesti venäläiset ovat CP-vammaisia, jokainen heistä, jokainen taiteilija, jokainen kirjailija, jokaien kaunotar, jokainen syntyvä sylilapsi.

Siksi on oikein ja kohtuullista, että kosto on suloinen. On oikein, että Venäjä ajetaan vuosikymmenten kestoiseen sisällissotaan ja kaaokseen, jonka inhimilliset uhrit tulevat kohoamaan ehkä satoihin miljooniin. Tämän kaaoksen ja sodanlietsonnan koneistoon ovat kaupunginteatterin "taiteilijat" ja "älymystö" lähteneet kaikkien resurssiensa ja vapaaehtoistyöläisten selkänahastakin puristettujen hikipisaroiden voimmalla. Niin tärkeäksi "yleisinhimilliseksi" päämääräksi nähdään sota, kaaos ja viattomien ihmisten kärsimys, että teatterilaitos pitää kokonaan valjastaa siihen tarkoitukseen. Muuta ei saa olla!

Jos ajatellaan minkä hyvänsä todellisen valtajärjestelmän (vaikkapa suomalaisen taideinstituution) ydintä, ja sen kuvautuvuutta näyttämölle, on kaupunginteatterin esteettisiä valintoja ehkä mahdollista hieman ymmärtää. Rooman historia Titus Liviuksen mukaan on juuri sitä, Shakespearen kuningasnäytelmät ovat sitä: silkkaa hulluutta ja verenvuodatusta. Rooma ei kuitenkaan tästä syystä kutsuta rikollisvaltioksi. Vallan ydin on verta ja putoavia päitä silloin kun on kysymys todellisista henkilöistä, joilla on todellinen valta. Kun taas nykyisessä omahyväisessä länsimaisessa järjestelmässämme eduskunta on pelkkä rauhallisesti artikuloitu olkinukke banaalissa varjoteatterissa, jota Platonin luolan seinälle heijastetaan, mutta jota sitäkään eivät useimmat ole arvollisia katsomaan. Heille välitetään noista heijastuksistakin vain epämääräistä videokuvaa. Todellinen valta ei uusliberalistisessa järjestelmässämme ole henkilöillä vaan kapitalismilla, joka on kasvoton. Todellinen valta on silti julmaa, mutta toisella tasolla. Tasolla, joka pakenee objektiivista todistajaa. Aihetta omahyväisyydelle en silti tässä näe. Analyysi vain on vaikeampaa, mutta vallan ydin on sama vanha. Siksi kaupunginteatterin esitys on kaikinpuolin realistinen esitys suomalaisen taide-elämän vallankäytöstä ja siellä hääräävistä ihmisistä.

Kaupunginteatterin O.W. Kuusisesta tehdään kommunistien Adolf Eichman: mies joka omaa yksinkertaisuuttaan uskoi aatteen ja logiikan pyhittävän kaiken, eikä tavallaan siksi tiennyt mitä teki. Kuusisen vaimo "Aino" on käsittämätön ihmisen irvikuva, jolle tuskin on vastinetta todellisuudessa, tai edes amerikkalaisessa supernaturalistisessa kauhussa. Ilmaisukeino on lattea huuto, joka ei ilmaise mitään. Ei sisäistä tuskaa, ei sisäistä tyhjyyttä, ei edes fyysistä kipua, tuskin edes mielisairautta. Ääärimmäisen groteski naiskuva on lähellä Jari Halosen Kalevalan naiskuvaa: louhi, todellisen naiseuden irvikuva. Mitään positiivista "alkuperäistä", "slaavilaista naiskuvaa" ei esityksessä silti juhlita. Sellaista ei tekijöiden käsityskyvyn piirissä edes ole. Siksi ilmapiiri tihkuu homoseksuaalisuuden käärmesolmun natsilaista kersantinhuutoa. Esityksessä on sinänsä tässä kohtaa hyvin paljon todellisuuspitoisuutta, koska tästä asiasta tekijöillä selvästi on omakohtaista tietoa ja kokemusta. Mutta se on totuus Hitlerin bunkkerista, ei väitetystä Venäjästä. O. W. Kuusisen rintakuva oli tehty hyvin paljon Vladimir Putinin näköiseksi, millä linkitetään mennyt nykyhetkeen ja tulevaan. Halutaan ehkä rinnastaa Putin Staliniin. Stalinista taas on tehty Hitlerin kaltainen mielipuolinen huutaja, vaikka historiallinen Stalin tuskin koskaan korotti ääntään. Hitlerkin oli vain hieno mies ja Stalinin uhri, haluavat kuolasuiset ikäloput tekijät opettaa viattomalle ja sinisilmäiselle nuorisollemme.
 
Todellisuudessa O.W. Kuusinen tunsi ja tiedosti aikakautensa hulluuden ja syvän ristiriitaisuuden selvästi ja kipeästi. Johan Bäckman Instituutin julkaisema Kuusisen Suomi ilman naamiota on eräs selväjärkisimmistä lukemistani kirjoista. Saman kulttikustantamon kirja Kuusisen klubi on myös jokaisen itseään arvostavan ihmisen keräilykokoelmiin kuuluva repaleiseksi luettu selväjärkisyyden dokumentti informaatiosotatilan taistelukaasunusvaiselta aikakaudelta. Päivän sana (esimerkiksi Ukrainassa juuri nyt) ovat aseellinen väkivallattomuus ja uhrin sotilaallinen hyökkäystoiminta.

NATO edustaa nykyihmisen ainoalle mahdolliselle oikeustajulle uhria ja väkivallattomuutta. Vietanimin sodan ainoa uhri oli Yhdysvaltain presidentti. Miljardöörit ovat köyhien uhreja. Pedofiilit ovat sylivauvojen uhreja. Natsit olivat juutalaisten ja kommunistien, mutta ennen muuta Neuvostoliiton kosmisen pahuuden uhreja. Britit ja muut liittoutuneet olivat hinttari-Neusvostoliiton harhaanjohtamia viattomia sinisilmäisiä lapsia, jotka eivät panettelujen takia ymmärtäneet Hitlerin hyvyyttä ja kauneutta. Hitler oli aikansa ihmisoikeustaistelija, sananvapaustaisteilja, ympäristöihminen, kasvissyöjä ja filantrooppi. Atomipommi Hiroshimaan oli vuoden viherteko jne. tällä logiikalla loputtomasti, loputtomin mainostoimistoimistoittain kovapalkkaista luovuutta, resursseja ja hyvää mieltä. Kaupunginteatterin tätä logiikkaa loppuun asti noudattava Groteski hörhöily pillittävine Mannerheimeineen oli niin kylmäävää katsottavaa, että buuauksemme Johan Bäckmanin kanssa esityksen jälkeen lähtivät syvältä palleasta samalla kun "älymystömme" edustajat välinpitämättömyyttä ja yleistä riikinkukkomaista halveksuntaan tihkuvan Paavo Arhinmäen johdolla taputtivat hillittömän hysterian vallassa.

Näyttelijöille, jotka ovat tässä produktiossa kestäneet mukana, olkoon rangaistuksena näytöksen mahdollisimman lukuisat piinaavat esityskerrat. Vanhat konkarit Esko Roine ja Asko Sarkola alittavat näillä rooleillaan kaikki mahdolliset rimat ja tekivät koko pitkän uransa tyhjäksi.

Jo ennen esitystä sain etiäisen tulevasta, kun törmäsin psykoeugenisen pahansuopuuden arkkivaariin ja hopeahapsiseen profeettaan Jukka Malliseen, joka antoi teatteriaulan ylätasanteella "asiantuntijana" haastattelua lukemattomille kotimaisille ja kansainvälisille tiedotusvälineille. Siis käytännössä heitti ämpärillisen happoa nuorisomme tulevaisuuden kasvoille, Suomi-neidon kasvoille. Ei siinä kaikki. Loputtomalta tuntuneen löysän ja voimattoman kovaäänisen sekoilun jälkeen törmäsin Helsingin Sanomien entiseen toimittajaan Kirsikka Moringiin. Kysyin mitä tarkoitusta tässä uusliberalismin globaalissa diktatuurissa nyt sitten muka palevelee tällainen teatteriesitys, joka on kuin CIA:n aivopesukellari kohdevaloineen ja loputtomine kuulusteluineen, ja jonka jälkeen katsoja on murtumispisteessä jälleen kerran vähemmän altis kuunaan astumaan säädylliseen teatterisaliin. Moring sössötti kuin järkensä menettäneenä ehkä jostakin terapiasta, jota tyhmä kansa aina tarvitsee koskaan parantumattomien neuvostohaavojen suolaamiseen. Siis siksikö ettei oman yhteiskunnan kasvavat ongelmat juuri sillä alueella jota Neusvostoliitto oli luotu terapoimaan pistäisi jokapäiväisessä elämässä niin rajusti silmään?
 
Kumarruin harmaahapsi Moringin haaroväliin ja tiedustelin: pilluko ehkä suolaantuu siinä samalla.


2. LAAJEMPI KUVA

Suomen sotilasdoktriini on "Venäjän hulluus". Pienessä maassa kaikki kaupunginteattereja myöten on alistettava täydellisesti maanpuolustuksen pyhälle asialle. Doktriinin mukaan Venäjä on niin hullu, että saattaa tehdä mitä hyvänsä ilman syytä. Siksi pitää varautua erikoisilla tavoilla.

Toisaalta uskottavan puolustuksen doktriini perustuu siihen, että toimijat uskotaan rationaaliksi: kukaan ei tee mitään ilman syytä ja kaikki toimivat reaalipoliittisesti. Tämän mukaan uskottavaksi puolustukseksi riittää se, että jos joku haluaa tulla varastamaan maat ja mannut, se käy riittävän kalliiksi yrittäjälle. Sotahullujen mukaan taas Venäjä ei piittaa tällaisista, koska VENÄJÄ ON AINA HULLU. Toisaalta samat sotahullut olisivat antamassa Venäjää uhkaaville hyökkäysvoimille mielellään apua ja kauttakulkua Venäjän rajoille tätä kautta -- mikä todellisuudessa tietysti on se ainoa asia, joka Venäjää kiinnostaa.

Näistäkin syistä, joiden käsittämiseen ei minusta tarvita yli 100:n älykkyyosamäärää, minua ihmetyttää päivä päivältä enemmän ihmiset ja sellaisten ihmisten suosio, joilla ei todella ole mitään Venäjän vihaamisen ylittävää ihmisyyden horisonttia tai ihannetta. Ei mitään tarvetta positivisten tunteiden etsimiseen ja ilmaisuun. Ihmisiä, joilla on vain tämä vihansa, muttei ollenkaan perustavia ihmisyyteen liittyviä kysymyksiä, jotka voisivat yhdistää heitä muuhun ihmiskuntaan. Millainen tahansa Venäjä on heille paha, millainen tahansa Venäjän positiivinen kehitys olisi heille kauhistuttavaa Venäjän arvovallan kasvua, millainen hyvänsä muutos olisi yhtä tuomittava.

Onko geopoliittisen sijaintimme tuottama evoluutio vuosisatojen myötä suorastaan luonut kokonaisen rajamaan ihmislajin, jolle tällainen olemistapa on ainoa mahdollinen, lajin, joka on niin epäitsenäinen ja heikko, ettei pysy pystyssä enää muuten kuin vihaa vasten.

Otetaanpa esimerkki. Jos Putin rakentaa huonon olympiakylän, sitä moititaan nokkaa nyrpistellen. Jos hän rakentaa hyvän olympiakylän sitä kritisoidaan pröystäileväksi ja liian kalliiksi. Jos hän rakentaa kauniin olympiakylän, sitä moititaan mauttomaksi. Jos hän rakentaa funktionaalisen olympiakylän, sitä syytetään kolkoksi. Todennköisesti kuitenki Sotsin olympialaisien boikotointi ei vedä vertoja Moskovan olympialaisten boikotoinnin laajuudelle.

Venäjävihaajien kritiikki paljastuu siis tarkemmassa analyysissä aina hajottavaksi kritiikiksi. Se ei ole koskaan rakentavaa. Heidän asenteensa on aina yksiselitteisesti pahansuopa. Näiden kummallisten mitään elämänmyönteistä päämäärää palevelemattomien henkisten loisolentojen, joita venäjänvihaajiksi kutsutaan, mielissä Venäjälle ei ikinä voi antaa mitään positiivista mahdollisuutta tai tietä. Heitä liikuttaa vain hajoaminen, tuho, kosto, verenvuodatus ja viattomien ihmisten turha kärsimys. Tämä kaikki siitäkin huolimatta, että he eivät ole välttämättä käyneet Venäjällä, eivät tiedä Venäjästä todella mitään. Tai toisaalta eivät vain pysty näkemään ylipäätään mitään asioita omien ennakkoluulojensa ja normiensa ohi.

Aivan samoin kuin Venäjään, he suhtautuvat kaikkeen muuhunkin, mikä sisältää alkuvoimaisia hallitsemattomia luovia voimia. Jos taide onnistuu kerrankin olemaan alkuvoimaisesti luovaa, nämä samat ihmiset kohdistavat siihen elämänkaunaisen vihansa koko voiman. Robert Schumann tai Clemens Brentano tuskin olisi voinut käsittää mitä tarkoitan näiden ihmisten sisäisellä tarpeella leimata kaikki suuri yleisinhimillinen taide "hulluudeksi" ja kaikki todella suuret ja alkuvoimaiset taiteilijat "hulluiksi". Näiden olentojen vimma on niin hillitön, että kaupunginteatterin tai Kansallisteatterin kaltaisissa instituutioissa ei yksinkertaisesti saa olla mitään poikkeusta tai vaihtoehtoa heidän pahansuoville ja myrkyllisille visioilleen.

Heidän pöyhkeytensä menee niin pitkälle, että he suorastaan haluavat korvata omalla tyhjäkäynnillään kaiken maailman ja elämän alkuvoiman ilmentymät. He laittavat ja palkkaavat oman bulvaaninsa joka paikkaan. Bulvaani puhuu jokaisella suulla ja kaikilla kasvoilla elämää ja alkuvoimaa vastaan. Tässä kaunassa, jonka syvyyden edessä Nietzsche olisi menettänyt järkensä, on annettu horjumaton varmuus, jota he eivät halua tai pysty selittämään filosofisilla termeillä. He pystyvät vain lisäämään pelkokuvia ja punomaan uudenlaisia, hyvin erikoisella tavalla luovia juonia. Nietzschenkin he ottivat heti omaan käyttöönsä juuri siksi, etteä Nietzsche täysin voinut käsittää heidän elämänkaunansa ääretöntä syvyyttä. Mutta filosofisesti he eivät kykene tekemään itseään selväksi ja ristiriidattomaksi.

Tietynlainen henkinen lumisokeus, josta Hawthorne puhuu Lumitytössään, on mitä hyödyllisin väline Venäjän vastaisessa taistelussa, joka tuntuu kovin monelle olevan enää se ainoa asia, joka heitä pitää elämässä ja arjessa kiinni. Sellainen sokeus mahdollistaa todellisten havaintojen ja ilmiöiden kiistamisen ja niiden korvaamisen kaavamaisella ja abstraktilla demonisoinnilla.

23.1.2014

JONGLÖÖRIN MATEMATIIKKA

Toki joillain kaikkein pedofiilimäisimmillä poliitikoilla varmaan kirjoitusvirheetkin ovat laskelmoituja ja osa "inhimillistä" julkisivua.

KARMAN LAIN HORJUVUUS

Luin natsimetsästäjä Efraim Zuroffin kirjan viimeisten suurten elossa olevien natsirikollisten metsästyksestä. En tiedä toista kirjaa, joka horjuttaisi yhtä paljon käsityksiä Karman lain toteutumisesta. Kovasti ovat pääsemässä suuren luokan rikolliset ja hyvinvoivat vanhukset kuin koira veräjästä. Syy on osin siinä, että monin paikoin maailmassa natsirikolliset ovat salaa juhlittuja sankareita. Suurta natsirikollista hyvinvoivampaa, tekopyhempää, makempaa, moralisoivampaa, ulkoisessa katsannossa viattomampaa ja kunnioitettavampaa vanhusta ei ole olemassakaan. Luultavasti jopa juutalaisen kansan enemmistön oikeudentajua loukkaisi, jos natsirikollinen saisi oikeudenmukaisen käsittelyn. Niin tottuneita ovat maan ihmiset siihen, että suuri rikos armahdetaan, mutta pieni rike tai pikemmin tahaton virhe rangaistaan moninkertaisesti ja armottomasti. Kohtuuttomuuden usva on ilma jota maan päällä hengitetään.
Arvostan rauhaa ja riitelemättömyyttä enemmän kuin rahaa. Olen siis naiivi ja typerä. Mutta joskus haluan osoittaa niille, jotka luottavat ihmisen typeryyteen ja kovan vastuksen puuttumiseen kuinka ikävää heidän elämänsä olisi, jos heillä olisi omantasoisensa, tai pari astetta pahempi, kusipää koko ajan vastassa. Mutta pian jätän heidät itse omaksi huolekseen ja seurakseen. Poistan vastuksen, lakkaan tuulemasta. Tyynessä ei tuulimyllyn lavat pyöri.
NAINEN JUNASSA: Voinko jättää tämän laukun tähän. Sinähän et varmaan varasta mitään.

MIES: Mahdollisesti en. Nythän on kyllä varasteleminen muotia.

NAINEN: No älä seuraa trendiä, ethän.

MIES: Melko varmasti en. Mutta ihmisprykologian tuntemuksessasi on kyllä puutteita. Tilaisuus tekee varkaan.

NAINEN: No, luotan kuitenkin siiten, että tällä kertaa ei tee.

MIES: En luottaisi siihen. Juuri tuollainen luottamus on provosoivaa ja saa kiusauksen kasvamaan miltei mahdottoman suureksi.

NAINEN: No, jos sisällytän luottamukseeni sitten hieman tervettä epäluuloa. Ei minulla paljon rahaa ole lompakossa, joka on kassissa.

MIES: Voin jo melkein varmuudella sanoa, että tulen varastamaan rahat.

NAINEN: No sovitaan sitten niin, että huomaan sen vasta kotona. En viitsisi nyt millään olla epäkohteliaan epäluuloinen ja ottaa laukkua mukaani. Jokainen varmasti minun asemassani tekisi nyt niin.

MIES: Se olisi kyllä masentavaa. Anteeksi, en tullut ajatelleeksi sitä, että mikään pakko ei laukkua ole jättää. Kyllä, nyt jo lupaan, etten varasta.

NAINEN: Rahaa se on tietysti pienikin raha. Enpä taida nyt kuitenkaan jättää laukkua, kun kerran sait minut toisiin ajatuksiin.

MIES: Jätähän toki, leikkiähän minä vain laskin.

NAINEN: Nyt kyllä, ihan oikeasti, minulla ei ole aikaa jauhaa tätä paskaa.

MIES: Itsehän sinä olet siinä viivytellyt ja jaaritellut. Ei minua kiinnosta.

NAINEN: Pissahätäkin meni jo ohi.

MIES: Istu alas ja rauhoitu.

NAINEN: Minä jään seuraavalla.

MIES: Älä suotta. Tule minun luokseni aamukahville.

NAINEN: No, kaihan sitä voisi tulla.

MIES: Ai niin, ei ole maitoa.

NAINEN: Saahan sitä kaupasta.

MIES: Ei ole rahaa, junalippukin piti väärentää.

NAINEN: Minä lainaan.

MIES: Minä en maksa takaisin.

NAINEN: No en sitten lainaa.

MIES: Mitä jos unohdetaan koko juttu.

NAINEN: No kai me voidaan ilman kahviakin olla, vai?

MIES: Minä en voi.

NAINEN: Mutta olet kuitenkin.

MIES: Niin.

NAINEN: Mitäs siinä sitten.

MIES: Vai mennäänkö teille?

NAINEN: Minä olin menossa töihin.

MIES: Pidä sairaspäivä, soita.

NAINEN: Pitäisi mennä seuraavalla junalla takasinpäin. Junia kulkee kerran tunnissa. On pakkanen.

MIES: Otetaan taksi. Minä maksan, kyllä mulla sen verran aina on.

NAINEN: Mitä me minun luona tehtäisiin?

MIES: Juodaan kahvia, sinulla varmaankin on?

NAINEN: Ei ole.

MIES: No mitäs tässä sitten.

NAINEN: Sitähän minäkin. Nyt tuli kova hätä. Heippa.

MISTÄ SUOMI SAA ENERGIANSA

Suomalaisia päättäjiä ja "älymystöä" jo pidempään katselleena, ei voi kuin ihmetellä sitä, mikä mahtaa olla tämän maan olemassaolon tarkoitus.

Gurdjieff puhuu biologisten organismien olemisvastuusta. Tätä voi havainnollistaa seuraavasti. Gurjieff Movementseissa tanssijat ovat riveissä niin, että rivin ensimmäiset näkevät vain opettajan. Rivin ensimmäisten täytyy muistaa liikesarjat, koska opettaja ei tee niitä. Muut voivat katsoa mallia edessään olevilta. Mitä taaempana jonossa tanssija seisoo, sen paremmissa asemissa hän on silkan jäljittelyn kannalta ja sen vähemmän suoraa olemisvastuuta hänellä. Koko ryhmän organisaatio riippuu mahdollisimman vähän hänen valppaudestaan.

Suomi on organisaatio, jossa olemisvastuulliset ihmiset ovat jonon hännillä ja hullut muistittomat sätkivät edessä. Miten näin voi olla?

En keksi muuta vastausta kuin Venäjä. Suomi nojaa Venäjän olemista vasten. Postnokia Suomen ainoa tehtävä on Venäjälle vittuilu. Siinä ei paljon tarvitse itse osata. Siinä ei ole mitään vastuuta. Täydellinen olemisvastuuttomuus näkyy parhaiten Saska Saarikosken kaltaisten turhien suunsoittajien toiminnassa. Henkilö, joka ei osaa itse mitään, eikä anna arvoa niille, jotka osaavat.
TYTÄR (kävelee takaperin viemärirummun päälle): Kun ihminen kävelee sokeasti takaperin hän saattaa pudota tunneliin. Kuin Liisa ihmemaahan, ja mennä sekaisin, unohtaa lapsuutensa, pikkuveljensä, äitinsä ja isänsä, tämän hienon puutarhan, ja jopa oman nimensäkin. Kun ihminen sekoaa, hän ei muista enää mitään siitä, mikä on tärkeää.

ISÄ: Se ei ole ihan kokonaan satua, se juttu.

TYTÄR: Niin. Vain prinsessat ovat ihan kokonaan satua.

MOVEMENTS FOR WELL-PREPARED MACHINES

Gurdjieff-sarja mahtui yhdelle CD-levylle. Ensimmäinen masterointiversio valmis. Kuuntelin sängyssä pimeässä kuulokkeilla läpi. Aika valmis tämä jo on. Pientä suoraviivaista viilailuntarvetta siellä täällä, mutta ei mitään suuritöistä: olen jo karsinut pois kaiken ongelmallisen. Disklavierversiokin saattaa vielä toteutua. Laitan kappaleille Ouspenskyyn viittaavat historialliselta haiskahtavat nimet, jotka orientoivat kuuntelua.

MOVEMENTS

for Well-prepared Machines.

Symphony for a Nerd

Steve Jobs Symphony - Titan

Seuraavien musiikkiteosteni nimiä. Mahlerin 1. on Titan Jean Paulin mukaan.

NATHANIEL HAWTHORNE: LUMITYTTÖ

Tämä Hawthornen novelli viittaa minulle täysin uuteen kirjallisuuden lajiin. Kirjallisuuteen, jonka aiheena on ihmisten suhde luonnolliseen ja yliluonnolliseen, normaaliin ja epätodelliseen, uskottavaa ja uskomattomaan, toteen ja valheeseen, todennäköiseen ja epätodennäköiseen, leikkiin ja satuun. Kirjallisuuteen joka ei väitä todellisuudesta yhtä eikä toista, vain esittää todellisuudentajuja ja niiden suhteita toisiin todellisuudentajuihin.

Kertomus on satu, hyvin banaali satu, tai pikemmin se on vain huonosti valehdeltu juttu, olevinaan kaunis fantasia joka onkin vähän lattea juttu, mutta Hawthornen ajatus on sen avulla kertoa jostain aivan muusta, nimittäin suhteestamme paljon vähemmän sadunomaisiin mutta yhtäkaikki selittämättömiin asioihin. Lässähtävän sadun avulla H saa meidät eläytymään voimakkaasti tapahtumien keskellä skeptiseen päähenkilöön. Mutta jos satu ei olisi niin banaali, eläytymisemme vaikeutuisi. H yhtä kaikki tuomitsee päähenkilönsä skeptisen asenteen lopun moraliteetissa.

Opettavaisen moraliteetin liittäminen kertomuksen loppuun on ollut kauan poissa muodista ja sellaisten kertomuksien lukeminenkin on tuntunut niin kaukaiselta ajatukselta, että nyt kun se sattumalta osui kohdalle, se tuntuu suorastaan riemastuttavalta typeryydeltä.

Mutta kokonaisuutena tämä lukukokemus ei ole ollenkaan typerä vaan askarruttava ja jopa näköaloja avaava. Kirjailija valehtelee kertomuksen ja tutkii sitten luomiensa henkilöhahmojen reaktioita tähän valheeseen, jossa he ovat itse sisällä. Hmmm. mahdollista kirjallisuutta.

22.1.2014

maailma taitavan huijarin
pelilauta totuus haluistamme
riippumaton tila

JUONITTELU ELI ROMAANITAIDE

Aikakaudella, jonka ainoa sisältö tuntuu olevan sotiminen väärän asian puolesta, informaatiolla, kuumilla aseilla tai millä hyvänsä käteen osuvalla, ei ole ihme että erilainen turhanpäiväinen juonten punominen on arvostetuin taito joka tunnetaan.

21.1.2014

HARRASTA PÄÄN NYÖKYTTELYÄ

Joskus Hesarissa kirjoitetaan hyvinkin. Tästä Rosa Meriläisen jutusta en millään löydä lausetta tai lauseen osaa josta olisin kokonaan tai edes osittain eri mieltä. Harrasta pään nyökyttelyä.

Kuva: Mikko Waltari. Yana Ross: Musu Klase (näytelmä). Huvittuneita rikkaita kaasutustauolla pohdiskelemassa kokemuksiaan uusliberalistisen yhteiskunnan taistelukaasuhuuruisesta todellisuudesta, josta vain paljo ylimääräinen raha voi ihmisen vapauttaa hengityssuojainten taakse. Taukokeskusteluista kuultua: - "Onneksi venäläiset tekevät sen itse. Sitä ei voi parodioida." -"Heh heh." - "Onneksi kaikki maailman ongelmat ovat ja pysyvät Venäjällä." - "Heheheh."

"IT WAS GOOD WHILE IT LASTED" ELI HYVÄNTEKEVÄISYYS JA PEDOFILIA




BBC:n toimittajan Jimmy Savilen pedofiiliskandaali kuvaa koko 1900-luvun loppupuoliskon länsimaista kulttuuria, sen omahyväisyyden luonnetta. Miestä pidetään eläessään suurena hyväntekijänä, mutta kulissien romahdettua paljastuu tuhannen sylilapsen hyväksikäyttötapaus. Kaikki nämä meidän kiltit omat pikku salailijat ovat juuri tällaisia tyyppejä kuin Savile. Kaikki he ovat keskenään "hyviä ystäviä".

Esimerkiksi nyt vain taas se, että Volgogradin terroristiryhmän nettisivujen serverit toimivat vuosia Helsingissä Bulevardi 2 osoitteessa. Kiinteistö oli (HBL:n toimittajien taas pari viikkoakin sitten "ihmisoikeusaktivistiksi" tituleeraaman) Mikael Storsjön hallinnassa. Storsjö salakuljetti terroristien sukulaisia ja varsinaisia taisteilijoita Suomeen. Hänet tuomittiin oikeudessa laittomasta ihmisten maahankuljetuksesta. Storsjö on Heidi Hautalan oikea käsi ja hänellä on vaikutusvaltaiset suhteet suomalaiseen kirjallisuuselämään sekä kansalaisjärjestöjen johtoon. Salaliittoteorioilla on pohjaa: Storsjö kenties ajaa Suomen liittämistä Natoon ja johtaa Suomen demokraattisen itsenäisyyden vastaista yhteenliittymää Suomessa, ja ties mitä vielä.

Jos asiaa tarkemmin ajattelisi, niin tässä tilanteessahan ei ole järkeä, että suomen ns. "älymystö" vaikenee tällaisesta asiasta, jonka hyvin tietää ja tuntee. Kaikkihan he ovat lukutaitoisia ihmisiä, eikö totta? Hehän oikein kehuskelevat lukutaidollaan ja sillä mitä kaikkea on tullut luettua. Mutta miksi he eivät LUE suomalaisaktivistien yhteyksistä kansainväliseen terrorismiin? Sepä se.
 
Terrorismihan ei ole positiiviseksi mieltyvää kansalaisaktiivisuutta? Vai onko? Onko terrorismi edes sananvapaustoimintaa, ihmisoikeustoimintaa tai luonnonsuojelua? Ei se ole. Onko lasten tappaminen humanismia? Ei se ole. Se mitä terrorismi voi olla on vapaaehtoishölömölö, koska vain terroristijohtajat ovat usein CIA:n rahoittamia. Siksi tähän pitäisi reagoida. Jos nimittäin on älymystön eikä vain "älymystön" edustaja.

Niin, meitä lukutaitoisia on hyvin monenlaisia ihmistyyppejä. Yhdet osaavat lukea siksi, että voisivat kätkeä lukemansa. Toiset osaavat lukea siksi, että voisivat ymmärtää lukemansa. Yhdet lukutaitoiset pelkäävät painettua sanaa, toiset lukutaitoisen näkevät sananvapaudessa mahdollisuuden parempaan maailmaan.

Typerä sinisilmäisyys kuitenkin estää näkemästä Savilen kaltaisia absoluuttisen pahoja ihmisiä. Se on tämän kulttuurin ongelma. Liika idealismi. Idealismiin uskominen.

Nimittäin pahimman kätkemisen väline on juuri idealismi ja täydellisyydentavoittelu. Moititaan kanssaihmisiä alkoholinkäytöstä, lihansyönnistä, kaupunkiautoilusta, mutta itse esiinnytään hyväntekijänä ja lastensairaalalahjoittajana: niin lujasti uskotaan siihen, että oma pedofiliaharrastus ei tule julkisuuteen oman elämän aikana, että uskalletaan jopa soimata heteroseksuaalisia ihmisiä petollisuudesta avioliitossa. Aviopetturuudesta tai prostituutiosta kivitetään aikuinen lähimmäinen, mutta tuhatta lasta ei epäröidä hyväksikäyttää.

Juuri tällainen ajattelu on idealistien, Savilen kaltaisten lastensairaalalahjoittajien maailmankuvaa, jonka karun totuuden sinisilmäisyys ja lapsellinen idealismi estävät näkemästä.

Siispä, vaikka kuuluisikin vain suomalaiseen "älymystöön", ei pitäisi uurastaa tosiasioiden peittelemiseksi enää yhtään enempää. Kyllä ns. "älymystönkin" edustajista voidaan pitää kirjaa ja huomioida tarkasti kaikki mitä he jättävät sanomatta. Ei pitäisi edes passiivisesti asettaa itseään ja mainettaan sellaiseen vaaraan, että vahingossakaan vaikuttaisi siltä, että vapaaehtoistyöskentelee lasten ja viattomien siviilien murhaamisen puolesta.

 
KUVA: Maailman parhaat kaverukset: yli tuhatta lasta hyväksikäyttänyt Savile ja prinssi Charles. Netistä löytyy satoja yhteiskuvia Charlesista ja Savilesta. Seurasta ihminen tunnetaan. 

SATTUMA JA MATERIALISMI

Satunnaislukugeneraattori on materialistin paras ystävä. Idealisti ei ainakaan pseudosatunnaislukusarjoja hyväksyisi. Idealistille sattumakin on jumalasta. Mutta relevanttien materialististen vaihtoehtojen väliltä sopii valita jollakin todennäköisyysjakaumalla. Varsinkin, jos ei tarkasti tiedä tai osaa määritellä mitä haluaa. Musiikkiohjelmissa "humanize"-efekti tarkoittaa parametrin satunnaista vaihtelua tietyissä rajoissa. Vaihtelu mielletään inhimilliseksi: ihminen tuottaa vaihtelua, vaikka pyrkii olemaan vaihtelematta. Vaihtelu ei ole intentionaalista, mutta se tekee musiikista parempaa, koska pieni vaihtelu sinänsä on yleensä parempi kuin ei vaihtelua ollenkaan. Satunnaislukusarjan ominaisuus on nimenomaan seuraavan lukuarvon ennalta-arvaamattomuus: satunnaislukujen avulla materiaalisia vaihtoehtoja esitellään ennalta-arvaamattomassa järjestyksessä. Materiaalisen maailman geneologioissa täysin sattumanvarainen lopputulos on usein ilahduttavampi kuin ihmismielen kontrollinhalun, täydellisyydentavoittelun, pedanttiuden ja idealismin puutteellinen intentio. Satunnaisuus on jokin lähtökohta, josta materiaalinen prosessi kohti jotakin, ehkä tyydyttävyyttä ehkä täydellisyyttä voi alkaa: ensimmäinen dialektinen siirtymä: siirtymä tyhjyydestä johonkin tilaan: siirtyminen ei-olemisesta olemiseen.

SUURI OLLI MUSTONEN

Olli Mustosen Rachmaninov-soittokin on 1. sonaatissa parasta koskaan kuulemaani Rachmaninovia. Ehkä en ole vain kuullut hyviä tai itselleni kiinnostavia tulkintoja. No, tämä ainakin on hyvä. Teknisten haasteiden voittaminen vie Mustosen huomiokapasiteetista yhden prosentin, loppu 99% jää aika mietiskelevään kontemplatiiviseen tulkintaan.

20.1.2014

ÄÄNEN JA KOSMISEN TAUSTAN VUOROVAIKUTUS

Yksiulotteista dataa kutsutaan bitiksi, kaksiulotteista pikseliksi ja kolmiulotteista lokseliksi. Kaksiulotteisen datan sämpläystaajuuden käsite pätee myös kolmiulotteiseen. Michelson-Morley koe ja yleinen suhteellisuusteoria osoittivat, että ns. valon väliaineen sämpläystaajuus on huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi heliumkaasun. Paljon muuta emme voi sanoa valon väliaineesta, kosmisesta taustasta ja siitä miten se vuorovaikuttaa tuntemamme materian kanssa. Casimir-ilmiö on ainoita tunnettuja ilmiöitä, joissa tyhjön ja kosmisen taustan vuorovaikutus ilmenee meille objektiivisesti havaittavalla tasolla.

Avuksi tulee musiikki. Ensin täytyy hälventää turha mystiikka ihmisen esittämän musiikin ja konemusiikin suhteesta.

Piano tilassa muodostaa musiikkivärähtelyn olosuhteet. Olosuhteet voivat olla muunkinlaiset. Kysymys on meille tunnetusta fysiikasta ja siinä ilmenevistä kvaliteettieroista. Ääniaallon kenttä tilassa on yksi asia, äänen tuottaminen toinen asia.

Ihmiselle äänentuottamisen tekniset ja fyysiset haasteet ovat erilaisia kuin koneelle. Ihmiselle sopii soitettavaksi teknisesti äärimmäisen helppo musiikki, jotta ihmisen voisi voitta tekniset haasteet helposti ja siirtyä vaivattomasti musiikillisiin haasteisiin, jotka ovat laatuhaasteita ja joiden voittaminen on vaikeaa.

Säveltäjä Scelsi soitti puolet elämästään yhtä ääntä. Hän tiesi: lapsillekin sävelletyt pianokappaleet ovat yleensä liian vaikeita soitettaviksi. Yksikin nuotti on ihmiselle hyvin vaikea soitettava. Siksi ihmisen on hyvä aloittaa yhdestä nuotista ja siirtyä vanhuudessa ehkä kahteen nuottiin.

Kone suoriutuu lähes millaisista teknisistä haasteitsta hyvänsä vaivattomasti, mutta kone ei työskentele kvaliteettien kanssa lainkaan. Siksi musiikissa kone voi olla apuväline vain teknisten haasteiden voittamiseen. Monimutkainen musiikki voi olla nautittavaa vain jos sen tekniset haasteet voitetaan helposti.

Musiikillisiin haasteisiin koneesta ei ole apua. Jotta musiikki voisi vuorovaikuttaa tilassa, siis jotta sen kvaliteettiulottuvuus ylipäätään voisi tulla esiin, tilassa täytyy olla biologisia organismeja, esimerkiksi ihmisiä. Ei riitä että on vain kuulijoita, pitää olla aktiivisesti musiikin kanssa vuorovaikuttavia organismeja.

Musiikin tulkitsija voi olla pianisti tai se voi olla konehuoneen mestari. Kvaliteetti on kummassakin tapauksessa sen verran kuin on huomioenergiaa yli teknisten vaikeuksien.
  
Voiko musiikki olla tilassa ilman tanssijoita? Jonkin täytyy aina tanssia?

16.1.2014

LUCIFER

opiskeli sävellystä
Hermes- ja Eros-
jumalien johdolla.
Moskovan kaduilla
hän opiskeli muusain
taidetta Afrodites
jumaluuden johdolla.
Kerran hän kävi mestari-
kurssilla Italiassa, jossa
opiskeli Apollon jumalan
johdolla.

Lucifer sanoo muusain
taiteesta seuraavaa:

Ensiksi on viiva, eli
rytminen hahmo, josta
kehkeytyy melodia, kun
jokaiselle rytmin osatekijälle
annetaan sävelasteikon yksi ääni.

Kaanonin ja harmonian avulla
melodiasta syntyy kudos.

Toiston, vahvistamisen ja heikentämisen
avulla syntyy muoto ja ornamentiikka.

Konkreettisten äänten ja efektien,
hiljaisuuden ja kohinan
avulla luodaan tausta ja valööri.
Nyt lähden naapurista Olli Mustoselta kysymään miten pianomusiikkia tehdään. Ei tästä muuten tule valmista. Mustosen Scriabin on taivaallista soittoa. Maailman paras Scriabin-pianisti?

KIVISIKIÖ

(Lithopedion) on harvinainen ilmiö, jossa sikiö kuolee äidin kohtuun ilman että äiti tietää olevansa raskaana. Vuosien ja vuosikymmenien kuluessa kesken jäänyt projekti muuttuu kiveksi. Tärkeintä on tiedostaa: ei koskaan rahanarvoiseksi helmeksi tai timantiksi. Säveltäjä Scelsin tiedetään polttaneen Lithopedion nimisen oopperasarjaluonnoksen, jota hän oli säveltänyt yli viisikymmentä vuotta. Hiiltyneestä paperikasasta löydettiin eräs tuhoutumaton sivun osa, jota Morton Feldman piti timanttina.

SIMPELEEN NOSTRADAMUS

nai sitten venäläisen miljardöörinaisen ja perusti etelävenäjälle Brjanskiin ranchin. 10 000 lehmää, venakko emäntänä, isoja italialaisia härkiä 100 000 päätä. Latina kotikielenä, ranska kakkoskielenä. Englanti karjapaimenten kieli. Brasilialaisia härkiä ja myös kenialaista karjaa. Valtavia italialaisia ja sisilialaisia härkiä 20 000 päätä. Muhkeita argenttiinalaisia härkiä 200 000 päätä, ja skotlantilaisia pitkäkarvaisia härkiä 5000 pään pikkukarja. Ranchi varustettu etelävenäläiseen tyyliin: kuljetaan vain ratsain, stetson otsalla ja puhutaan latinaa. Lapset puhuvat keskenään muinaiskreikkaa, dioskuurit, kasvatettu spartalaiseen tyyliin. Venäläiset kasvattajat Moskovasta lentävät kaksi kertaa viikossa. Putinin lapsenlapset frendejä ja Ville Haapasalo käy lepäämässä pari kertaa vuodessa. Olympialaisten aikoihin mekin majailemme Simpeleen Nostran ranchilla. Sieltä tulee parhaat, kalleimmat pihvit. 

STEVE JOBS

Levitaation jämeryydessä vailla osoitettavaa perustaa hän leijui Abelin ja Kainin välipisteessä. Hyvää makua ja ruusuntuoksua hän helveksi. Lihansyöjä Abel ja kasvissyöjä Kain olivat siiamilaiset kaksoset. Kain halusi leikata itseltään lihansyöjäpään. Se ei onnistunut, sillä omenassa tarvittiin kaikkia. Kain teki työt, Abel saarnasi toimitusjohtajana Salomonin temppelissä. Tietysti Kain sai potkut kun Microsoft meni kilpailussa edelle. Mutta Abel sai potkut myös ja temppeli tuhottiin. Myöhemmin hän palasi kainistiksi valepukeutuneena ja söi vain omenoita, teeskennellen, ei halusta. Hommat sujuivat lasisillalla materialismin ja idealismin välissä, kybernetiikassa.

KOPUTUS RINNASSA EI OLE SYDÄN

Heräsin eilen tällä kellonlyömällä rauhallisen unen jälkeen äärimmäiset maupassantlaiset mittasuhteet saaneeseen paniikkikohtaukseen, joka talttui vain viidentoista minuutin juoksulenkillä alastomana pimeässä metsässä. Sekä EKG että verikoe (sydänentsyymi) olivat päivällä OK. Koputus rinnassa ei ole sydän. Ehkä se on, kuten Maupassant sanoo, tuntematon elämänmuoto, joka on meihin yhteydessä. Ja nyt heräsin samanlaisen hyvin intensiivisen ja todellisentuntuisen rauhallisen unen jälkeen, täysin rauhallisena.
Näin armeijan autoimmuunisairauden merkit jo vuonna 1993. Tämän päivän lehdestä voi lukea loput.

15.1.2014

KANSAT

Kaikki kansat luovat elämällään opettavaisen tarinan. Toiset luovat hyvän ja opettavaisen, toiset huonon ja opettavaisen. Kaikki kansat ovat suuria moralisteja, harvat kansat ovat hyviä kirjailijoita.
Pianosävellystyö on ajautunut kriisiin monesta eri syystä. Yksi on Sibelius Akatemian väen byrokraattisen nihkeä asenne, joka ei erityisesti houkuttele. Toinen asia on se, että en tarvitse Disklavieria mihinkään. Olen lopulta kiinnostuneempi suunnittelemaan ja toteuttamaan kokonaisuuden kokonaan tietokoneella. Eikä tärkein syy ole edes se, että en saa suoraan tosiaikaista midiulostuloa Logic Pron midiplugineista. Tilaäänen mahdollisuudet ovat vain niin paljon suuremmat, jos unohtaa kokonaan sellaisen asian kuin musiikin esittäminen liveyleisölle. Se on vain parasta unohtaa näillä resursseilla ja aikatauluilla, joilla joudun toimimaan. Teen suoraan ääniteoksen levylle ja sillä siisti.

Toinen asia on se, että Olli Mustosen Scriabin-levytykseen uppoutuminen on kirkastanut ajatuksen siitä, ettei tietokonesävellyksessä kannata smillään muotoa pyrkiä "ihmiselliseen tulkintaan". Tulkinta koneella on yksinkertaisesti oma kategoriansa. Koneella ei voi eikä kannata imitoida pianoa ihmisen jatkeena tiettyä rajaa pidemmälle, koska kone ihmisen jatkeena on täysin erilainen yhdistelmä erilaisine (ja osittain samoine) mahdollisuuksineen. Pitää vain seurata soinnin ja äänen sisäistä sensuaalisuutta ja katsoa minne se johtaa. Kaikki keinot käyttöön.      

Yksi vaikeus on nimeäminen. Gurdjieff-Ouspensky viite on itseasiassa olennainen materiaalin melodisen jänteen käsittämiseksi. Kuulijan on jotenkin ymmärrettävä, että tässä puhutaan melodisesta jänteestä joka on yli 100 vuotta. Helpoin tapa on nimetä kappaleet sopivalla viitepisteellä. Ouspenskyn Sirpaleita on tässä paras mahdollinen viitepiste. Mutta olisiko se sitten Ouspensky variaatioita...?

RICK STRASSMAN

Jos nämä (1, 2) Daily Mailin jutut pitävät paikkansa on kysyttävä: miksi heidän teknologiansa on pidemmällä kuin meidän? Miksi se on niin pitkällä? Mikä heidät on pakottanut siihen omalla planeetallaan? Mitä he haluavat täältä ja meistä? Mitä he sanovat haluavansa? Mitä he todellisuudessa haluavat? Kuka on harrastanut seksiä alienin kanssa? Rick Strassmann on muistaakseni kiinnostavalla menestyksellä tutkinut meskaliinin käytön ja UFOihin liittyvien pelkojen välistä yhteyttä: että tietyllä tavalla valitut henkilöt käyttäessään meskaliinia aina raportoivat saman ennustettavan pelkokuvaston.

14.1.2014

TUNNEKÖYHYYS JA RAKASTAMISEN VAIKEUS

Tykkääminen on helppoa, rakastaminen vaikeaa. Jos sosiaalisessa mediassa olisi tykkäämiselle ja rakastamiselle erilliset painikkeet, harva ilmaisisi tunteitaan mitenkään.

13.1.2014

KAIKKI KOSKETTAA KAIKKEA

TYTÄR: Isä minä voin kuolla ilman uusia barbeja.
Kortteinen selitti taannoin idealistisesti, että lapsille eläminen on ainoa tehtävämme. Tuhahtelin kyynisesti.

Sain tietää, että tyttären entisen hoitotädin tytär sai kätkytkuoleman. Mies sairastaa syöpää. Nyt viedään vauvaa hautaan ja kohta ehkä miestä. Tuo tilanne on niin kamala, että tässä joutuu ajattelemaan omankin elämäntilanteen uudelleen. Hoitotäti, joka siirtyi eläkkeelle pari vuotta sitten, oli erityisen mukava. Tytär pakosti haluaa vierailla hänen luonaan aina silloin tällöin.

Kätkytkuolema on erityistä raskautta ei ehkä voi tajuta ellei ole käynyt itse sitä läpi, lapsen odotusta kaikkine tunteineen. Äitini äidillä oli kaksi kätkytkuolemaa ennen äitini syntymää, joka on ainoa lapsi. Se on enemmänkin kuoleman symboli, valtava allegoria.

Kävin itsekin nuo tunteet läpi baarissa odottaessani 26 tuntia poikani syntymää. Kaltaistani hermoilijaa ja paniikkia levittävää antennia, lääkärien ja hoitohenkilökunnan ammattitaidon kärkkyvää epäilijää, ei voida ottaa sairaala-alueelle, synnytysosastosta puhumattakaan. Poika syntyi terveenä ja voi vahvasti. Hymyilee tai nauraa lähes koko ajan. Olen jo ehtinyt miettiä onko se vähämielinen kun aina nauraa. Eilenkin uimahallin höyrysaunassa vain kikatti, nelikuukautinen.

Poika varmaan nauraa apurahattomuudelleni. Apurahattomuus olisikin aika naurettava syy epäonneen. Totuushan tietysti on, ettei se ole angstini syy koskaan ollutkaan: angstini syy on syvemmin maailmassa ja yhteiskunnassa. Apurahasysteemi on vain eräs ihmisen ikiaikaisen pahuuden mittatikku, jonka avulla voi havainnoida: pahuus on entisensä ja voi hyvin, se on kosmisena läsnä täällä, odottamassa niitä hulluja, jotka sitä vastaan nousevat taisteluun, implisiittisellä väitteellä: olen itse pahuudesta puhdas, pahan voittanut ja vapaa!

Voi, kunpa osaisin enemmän iloita kiitollisesti siitä, että yllä kuvatun kaltaiset todelliset tragediat ovat toistaiseksi väistäneet perheemme. Vaikka tämä nyt koskettaa kaikkia ja kaikki koskettaa kaikkea.

11.1.2014

JARI HALONEN: JOULUBILEET

Alkuperäinen ja oikea käymälöitsijä eli pönttösaarnaaja löytyy Jari Halosen Joulubileistä (Oiva Lohtander). Pönttösaarnaaja kuiskaa sanaa vessanpöntön kautta koko kerrostaloon, jossa ihmiset kerääntyvät heinäkuisena iltana vessanpönttöjensä äärille joulun sanaa kuulemaan. Joulubileissä on maagiset värit ja maaginen tunnelma, läsnä vanha Kekkoslandia. Näyttelijätyö on suomalaiskansallisella mittapuulla huippuluokkaa: tyypit ovat todellisia ja ikuisia suomalaisia tyyppejä, ikimuistoisimpana ja täysin tunnistettavana Jorma Tommilan Bona. Myös Lohtanderin esittämä homoseksuaalinen pikkurikollinen on häkellyttävän hienoa näyttelijätyötä. Jari Halosen itse esittämä naapuri Dahlgren on ikuinen suomalainen pedanttityyppi. Tämä elokuva on kaikessa draamallisessa arvaamattomuudessaan huonedraaman huipputuote. Se ei ole komedia eikä tragedia, ei myöskään jännityselokuva. Se on niin syvällä suomalaisessa psyykessä, että ulkomaalaisen on sitä varmasti lähes mahdoton ymmärtää: Joulubileiden kerrostalo on suomalaisen sielun maastokartta. Ja vaikkei se ehkä ole kaunis, elokuva kuitenkin on kaunis.

Joulubileiden jälkeen Halonen likvidoitiin taiteilijana Suomessa. Jokaiselle oli viimeistään tämän elokuvan jälkeen selvää mikä Halonen on miehiään: ei tavallinen tunari vaan vaarallinen nero, jolla on Suomessa kielletty ja kuolemalla rangaistava kyky paljastaa todellisuutta.

10.1.2014

KAIKKI MIELIPITEET

Saska Saarikoski kirjoittaa mielipiteistä jotka ovat turhia tai haitallisia, ja joita esitetään yleensä vain blogeissa. HS ei esitä mielipiteitä vaan tietoa. Esimerkiksi Venäjästä HS:llä on onnekkaasti hallussa lopullinen totuus. Hyvä niin. JA onhan tämä SS:n jutun punchline sinänsä ihan kiistämätön:

 "Jos osa ihmisistä päättää panna aivot narikkaan, kansan kahtiajakoa ei voi estää mikään."

 Silti SS:n olisi hyvä muistaa, että on olemassa ikuisesti kiistanalaisia asioita, joihin ei ole ns. "lopullista totuutta" tai "oikeaa tietoa" kenelläkään ihmisellä hallussa. HS:n toimituksessa tämä asia unohtuu tämän tästä. Ajatellaan esimerkiksi että Venäjä on asia, joka ei kaipaa keskustelua, asia, jonka käsittely on silkkaa asiantuntemusta ja josta joku armoitettu asiantuntija voi keskustelematta lausua lopullisen totuuden. SS kompuroi jatkuvasti tällaisessa populismissa ihan itse ja omissa artikkeleissaan. Ketunhäntä hänellä on kainalossa siis.

Suomenruotsalaisen eliitin sivistysihanne on tässä maassa ollut ryssävihan syöttämistä kansalle eri muodoissaan. Koskaan ei ole propagandatilanne ollut niin hankala kuin nyt, koska propaganda ei ole koskaan ollut yhtä taidokasta kuin nyt. Henriktikkaset ja kristerkihlmanit poikkeuksina muistuttavat siitä, että joku on joskus yrittänyt liputtaa yleisinhimillisyyden puolesta matalaotsaisuutta vastaan.


Luen Lovecraftin Faaraoiden vankina novellia, joka on kirjoitettu yhteistyössä Harri Houdinin kanssa. Lievästi sanottuna toimiva kirjoitustiimi.

PIANISTI ON AIKA KONE

"Kannattanee panna merkille, että okkulttisiin ilmiöihin uskovat ovat todennäköisesti vähemmän tehokkaita kuvaamaan aavemaista ja fantastista kuin materialistit. Okkultisteille aaveiden maailma on nimittäin niin todellinen, että heillä on tapana viitata siihen vähemmällä hämmästelyllä, etäisyydellä ja vaikuttuneisuudella kuin sellaiset, jotka näkevät samassa aaveiden maailmassa täydellisen ja ällistyttävän luonnonlakien tuhon." Lovecraft, s. 90.

VELI-MATTI PUUMALA: SEED OF TIME (2004)

Tätä hajanaista teosta en jaksa kuunnella puoliväliä pidemmälle. Miksi? Koska tämä estetiikka on liian kulunutta ja kuultua. Onko säveltäjillä riittävän selkeä käsitys siitä kuinka paljon tällaista ihan samanlaista ja -tasoista akateemista musiikkia on sävelletty eripuolilla maailmaa viimeisen 40 vuoden aikana? Mitä tarkoitan "akateemisella"? Sitä mitä Pendereckin 5. sinfonia ei ole (joka on muuten Naxoksen levytyksenä sekunnilleen saman kestoinen kuin Puumalan teos). Tällä tavalla EI VOI enää sanoa mitään, koska ei voi erotella sanomaansa mistä hyvänsä viestistä.

Kuuntelin sittenkin: teos eheytyy puolivälin jälkeen. Parhaat palat ovat puolivälin jälkeen.

MUTTA Puumalan vanhempi teos Chainsprings (1997) kuulostaa alkajaisiksi paljon vahvemmalta ja tuoreemmalta. Alba-levyhtiön levytys tästä teoksesta vuodelta 2009 on erityisen laadukas. Kuulostaa mahtavalta, jos on mahdollisuus kuunnella huippuhifillä todella voimakkailla äänentasoilla. Vapise Penderecki!
En usko, että feminismi olisi alunperin kehitetty pelkästään Venäjän vastaisen sodan välineeksi, niin kuin en usko, että pornoteollisuus on pelkästään politiikkaa. Kaikessa missä on kysymys vain rahasta on kysymys vain politiikasta.

RUOHONSYÖJÄ III

Eikä mies tule oppimaan, sillä kauan sitten
tehtiin samoin, profeetta tuli vastaan

Varoitus arka, ja mies pöhkönä päätäpahkaa
ruttoa vastaan ​​jäkälällä ja poron virtsalla

Ah, rikotaan imperiumit, kyklooppien
suolavuoret, joiden kiteissä olet

Takertumiesi sokeuttama
pianistikuninkaan vihamielinen taituruus

On saanut sinut kääntymään päälaelleen
nuottimetsä, jossa erittäin kuultavat lehdet

Silmiä ja lohikäärmeen karjuntaa
synkkyyden hihitys stagnaatiossa

Rullapianon hampaat sinkoavat litaniaa
kiemurtelevat kämmenet turvoksissa

Iilimadot sammaleeseen imeytyneinä
silmissään tuo rapistunut piano

Kuollut hirviö, joka ryömii
täplikäs selkärangaton etana

Hydrakuikka viheltää ja laulaa,
tai haukotus, jossa suut turpoavat

Pygmien tapaan sormenpäärummut
kalvojen tasangoilla ilman horisonttia

Kaikki konvoluution jumalat vihreän yön
säteessä, pimeyden murskatappiossa

Miekkaan pujotettu lisko

maailmojen syklit kulkevat

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com