30.12.2014

PUTTE WILHELMSSONILTA KIRJALLISUUSKRITIIKIN OPAS 2010-LUVULLE

Tämä Putte Wilhelmssonin kritiikki on varmasti yksi oppinein, asiantuntevin ja paras kirjallisuuskritiikki, jonka olen kiiltomadosta lukenut. Jos Kiiltomadon uusi tekemisen taso on tätä, palaudun hiljaisesti lukijaruotuun.

"”Tasot” kertovat toisesta mieltymyksestä, monimutkaisuudesta." sanoo Putte Wilhelmsso. Ja minä innokkaasti lisään: monimutkaisuus hajoaa yksinkertaisuudeksi puhaltamalla kuin solmu.

Hienoja muotoiluja Wilhelmssonilta tulee roppakaupalla: "Toisin sanoen Kangaskoski tietää, miten kirjallisuutta tehdään, mutta tämä tieto välittyy länsimaisen kirjallisuuden melko rajallisen ja tarkoin kartoitetun viisauden toistona".

Tämä kritiikki kannattaa lukea aina pariin kertaa ennen kuin itse ryhtyy kirjoittamaan kirjallisuuskritiikkiä. Se on esimerkillinen, terävä, mutta oikealla, turhaa hämäryyttä poistavalla tavalla. Ehkä tämä kohde on toisaalta niitä tapauksia, kun sapluuna kerrankin sopii täydellisesti, "kun kerrankin on oppineisuudesta jotakin hyötyä".

Arvostelu toisaalta osuu paremmin kuin hyvin ennakkokäsityksiin, jonka olen muodostunut Kangaskosken romaanista. Aivan kuin Wilhelmsson maalaisikin juuri niitä. Kirjaa en ole tietysti edes avannut. Mutta luulen, luulen, luulen, että juuri tuolta sen lukeminen tuntuisi. Hassua tietysti olisi, jos niin ei olisikaan: jos kirja tämän kritiikin jälkeen yllättäisi.


*


SEKALAISTA POHDINTAA:

Tunkkaisuutta on juuri tämä länsimaisen ohuen kulttuurijuonteen pitäminen koko universumina ja sitten tämän tietoisesti kaavoitetun tietämättömyyden, rajoittuneisuuden ja mielikuvituksettomuuden varassa ironiloitsiminen.

Siis tällainen vuosisadantakaisen unkarilaisen aatelisnulikan asenne: pidetään työläiset tietämättöminä (vanhoja väkivaltarakenteita sokeasti pönittämällä) ja sitten kun tässä onnistutaan, ilkutaan heidän tietämättömyyttään.
 
Ikään kuin tehdään huonosti, mutta naureskellaan materiaalin laaduttomuudelle. Kirjoitetaan romaani tarkoituksellisen huonosti, mutta naureskellaan maailmalle, josta ei muka voisi kirjoittaa paremmin. 

Tai kalevalalaisittain: kerrotaan jo ruotsalaisella huumorilla höystetty valmis tarinapaketti Kristuksen kuolemasta, vaikka tarina on vielä kesken ja Kristus elää.

Ikään kuin tarinan voisi kertoa näkemällä alun ja ennustamalla lopun. Ikään kuin Venäjän kohtalon voisi sanella vain vahvasti luottamalla kohtalon aina samana pysyvään ja samaan kohteeseen suuntautuvaan ironiaan, joka sekään ei ole mitään sen jumalallisempaa kuin ruotsalaisen ilkeä elämänkaunainen monarkistissadistinen kampittava jalka.

"Ennakkoluulo se on ihmeellinen ilmiö; että kaunaa voi kantaa jo ennen kuin kokemus antaa siihen aihetta." Timo

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Ennakkoluulottomuus" se vasta on todella outo ilmiö. Se on ehkä maailman länsimaisin käsite, länsimaisempi käsite kuin edes "luovuus" tms. - siinä tuntuu parlamentaarisen demokratian "löysän kolmisoinnun kajahdus" vai miten aikanaan sanoitkaan kolmisoinnuista; no joka tapauksessa, siis tuo yksilön tahdonvoiman, yksilön itseään ylläpitävän ja luovan itseensä uskomisen sekä volyymiltään vastaavan vahvuisen kaikenkattavan keskinkertaisuuden pyhä tiara, jossa jokainen voi päättää olla mitä vaan: Oksanen kirjailija, Sarasvuo liikemies jne. - ja vaikka he eivät saisi mitään kestävää aikaan, kaikki menee periaatteessa hyvin niin kauan kuin myös yleisö "näkee samaa unta".

Psykoanalisoituneet länsimaat tuottavat liukuhihnalta rippileirimäisen ennakkoluulotonta irtisanoutujaälyä, joka kulminoituu tällaisiin banaliteetin ylistyssuuriin: "Ei hän ole mikään ylittämätön ja yltäkylläinen mestari, josta riittäisi loppuelämäksi. Kukaan tai mikään ei ole."

"Parasta" on, että ihminen, joka tietää jostain syystä a priori, ettei maailmassa ole ylittämättömyyttä, ja jolle ei tule koskaan minkään äärellä mieleen kytkeä oman kokemusmaailmansa väkivaltaista massaindividualismia sylkevät transponderit edes hetkeksi pois päältä, jolle kaikki ennakkoluulottomuus on lähinnä omien ennakkoluulojen salassapitoa siirtämällä ne uudelle, piilevämmälle tasolle, joka lukee jokaisen kirjan soveltaen siihen ”ennakkoluulottomasti” käsitteitä, joita nyt on tapana soveltaa kaikkeen, mistä on ”ennakkoluulottomasti” a priori, yleensä edes itseltä kysymättä päätetty, että se on kirja, ja täten kirjallisuustieteen ylevä objekti, kokee luultavasti jatkuvan institutionaalisen aivopesun seurauksena olevansa nimenomaan ”ennakkoluuloton”, vaikka hän lukee samalla tavalla kaikki ihmiset ja kansatkin alansa syventävien opintojen ja ”työkokemuksen” tuomalla varmuudella oman ”alansa” käsitteiden läpi – mutta, muistakaamme toki, ennakkoluulottomuuden periaatteita kunnioittaen.

Tämä tietty lukiooonjämähtävä YUP- ja CMX-ääliöys, tämä hengettömyyden ylipappien voihkinta piipittävässä langattomassa kaaoksessa, tämä paviaanien vikinä elämän citymarketeissa, tämä toistolle unohtunut varhainen Sven Laakson äänitys, pakkoluettava Hännikäisen essee, kälättäen kaikuva Sinivaaran resitatiivi tai mikä tahansa vastaava muutaman tusinan tykkäyksen uusi maailmanjärjestys.

Anonyymi kirjoitti...

"ilkutaan heidän tietämättömyyttään"

Länsimaista *tietämättömyyttä* (oli yhteiskuntaluokka mikä vain) kohtaan on vaikea olla solidaarinen siksi, että (näin käsitetyillä) typeryksillä - ja vieläpä ehkä nimenomaan heillä - menee tällä hetkellä niin vitun lujaa.

(Tavallaan ns. friikki siinä päätyisi kärsivällisesti opettamaan tahoja, jotka ovat jakaneet ässämixit keskenään, kampittaneet lumipenkkaan jne jne. eri tavoin koko elämän ajan. Onko sellainen opetus edes mahdollista, ihan jo rakenteellisesti? Haluaako ja voiko joku ymmärtämättömyydestä asemansa saava ymmärtää sellaista, joka on ymmärryksensä nojalla pihalla? Siinä menisi monta myös "tavallisen altavastaajien" suosimaa axioomaa, kuten että vallassa on "vahvat".)

Länsimaisessa kulttuurissa on hyvää jollain lailla muutenkin ehkä se, että siinä voi luovia pelaamatta jatkuvasti pelejä. Mikä mahdollistaa nurinpuolenaan idioottien esimiesasemat jne. Tai siis *oli* hyvää tämä. Nythän näin ei enää ihan ole. Kiinakin on omaksunut sovelletut tieteemme, me ollaan hiljalleen omaksuttu itäinen sovellettu sosiopatia.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com