27.11.2014

MUSIIKIN KOKEILUSTA

On sanottava, että kokeellisuus on ainoa tapa edetä siitä musiikillisestä umpikujasta, jossa länsimainen musiikki tällä hetkellä on. Musiikki ilmeisesti on määritelmän mukaisesti aina jonkinlaisessa umpikujassa. Aina saadaan ääni tukahdutettua.

Kuten Stockhausen sanoi 50 vuotta sitten "Säveltäjä, joka ei  lähde Webernistä, ei ole vakavan huomion arvoinen", me voimme helpottunein mielin sanoa: "Säveltäjä joka ei ole radikaalisti kokeellinen, ei ole vakavan huomion arvoinen". Kokeellisuus ei nyt tarkoita mitään samaa kuin 50 vuotta sitten. Se mikä on kokeiltu jo, ei ole kokeellisuutta. Väännettynä rautalangasta: kokeellisuutta on tehdä asioita eri tavalla kuin Magnus Lindberg, Kaija Saariaho, Zappa, Tristan Murail tai Pierre Boulez.

Välimuodon kanonisoiminen ja konservoiminen on vielä pahempi asia kuin Beethoven. Beethoven oli sentään jonkin asian totaalinen päätepiste ja lopullinen ratkaisu. Mutta totuus siitä, missä me olemme nyt on tämä: me emme ole yhtään missään. Emme ainakaan yhtenäisenä harhattomana joukkona. Siis jokainen on harhansa vanki.

Tämä on samalla kertaa mahdollisuus ja taakka. Se on mahdollisuus edetä, vain vaistonvaraisesti, kohti jotakin kirkkaampaa. Säveltäjä ei voi edetä muuten kuin vaistonsa varassa, sillä hän on aina rationaalisessa umpikujassa.

Toisaalta se on taakka: pelkkä oleminen olemattomuuden varassa on vähintään vaivaannuttavaa. Mutta jos asian luonteen ymmärtää, asiantilan sietäminen helpottuu hieman. Eikä muuten voi ollakaan.

Ihmisellä on tyypillisesti taipumus nähdä omat mahdollisuutensa liian pieninä tai liian suurina. Näitä positioita kutsutaan materialismin ja idealismin positioiksi. Kumpikaan ei johda toivottuun päämäärään, tämä on maailmanhistorian opetus laajasti ottaen. Oikea johtopäätös on kenties se, että itse dikotomia on viallinen. Tai sitten se, ettei pitäisi valita joko tai. Pitää ehkä valita paralleelinen idealismi ja materialismi.

Kun minä puhun "taiteesta", puhun vain ja ainoastaan asioista, jotka kamppailevat yllä luonnehditussa sfäärissä. Muu ei MINULLE ole varsinaisesti taidetta. Taide ei ole minulle sosiaalinen kielipeli. Minä en ole kolleega kenellekään muulle kuin sille, joka työskentelee tällä kielipelien ulkopuolisella objektiivisuuden saralla. Muu on minulle vähemmän olennaista (ei voi sanoa epäolennaista, koska joudun ottamaan muun huomioon). Ja odotetusti, minä olen vähemmän olennainen kaikille muille (vaikka he eivät joudukaan ottamaan minua huomioon, riippuen tietysti väkivallan asteesta).

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hämärää, sekavaa paskamanifestointia. Et ole mikään oikea ajattelija tai taiteilija, vaan fasisteja ihannoiva hullu.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com