23.10.2014

TRAUMA JÄYTÄÄ SIELUA, MUTTA PANKKIIRIT JATKAVAT




Asioita ei voi ymmärtää kahdella tavalla oikein. Se joka ei tunne itseään, ei ymmärrä itseään. Hänen kanssaan asioiden ymmärtäminen on mahdotonta. Trauma estää ihmistä tuntemasta itseään. Traumatodellisuus estää kokonaista kansakuntaa tuntemasta itseään. Itsetuntemus on ymmärtämisen edellytys. Kaikki jotka ymmärtävät itseään, ymmärtävät toisiaan ja ovat asioista samaa mieltä. Ymmärtävien kesken ei ole mielipide-eroja. Heillä on sama kieli, analyysin kieli. He ovat totuuseliitti. Jumalakin, jos sellainen on, on heidän puolellaan, koska ymmärtää heitä ja he ymmärtävät Jumalaa. He puhuvat Jumalan kanssa samaa kieltä, sikäli kuin Jumala on totuus.

Neuvostoliitto tuhoutui henkisesti II maailmansotaan. Kylmäsota oli vain viimeistely. Mikä tahansa yksinäinen imperiumi voidaan tuhota taloussotaan. Venäjää ei voida tuhota taloussotaan, koska se ei ole yksin. Sillä on Kiina ja Intia.

Eurooppa sen sijaan jää yksin ja tuhoutuu kumuloituviin käsittelemättömiin traumoihinsa ellei pysty estämään uutta suursotaa alueellaan. Pakolaiskysymys Euroopassa on kaksipuolinen asia. Toisaalta pakolaiset estävät traumatodellisuuden tuhoamia täydellisesti thanatoksen valtaan joutuneita eurooppalaisia tuhoamasta lisää itseään. Saksan 1920-luvulla kukoistanut omien lasten lapsikauppa ja muu hillitön seksuaaliväkivalta saattaisi toistua suljetuissa yhteiskunnissa ilman pakolaisia. Täytyy muistaa että historiallisesti Saksan kaltaisissa yhteiskunnissa pappi on aina synonyymi insestille. Psykohistori de Mause on puhunut "saksalaiseen kulttuuriin" aina liittyneestä syntymän jälkeisestä rituaaliabortista jne. Traumatodellisuuden väki haluaa vain toistaa ja indoktrinoida traumojaan, mieluiten sodan ja massamurhien avulla.

Eurooppalainen traumatodellisuus on paljon paljon väkevämpi kuin se mitä voisimme vain II maailmansodan kauhuja katsomalla arvioida. Salaisuus on juuri se, että natsit olivat kuin sievä nukkekotileikki siihen häpeätodellisuuteen nähden jonka natsien esiintulo kätki. Täytyy muistaa että eurooppalaisen kävelevään traumaan nähden pahinkin natsi on kuin viaton pikkupoika.

Yhdysvallat hallitsee maailmaa traumatodellisuuksien avulla: se liittoutuu aina traumavalheen puolelle ja käyttää syyllistä tai syytöntä uhriutujaa häikäilemättä hyväksi kuin suomenruotsalaishintit Karjalan evakkojen sotatraumaa. Traumatisoitunut ihminen suggestoidaan kaikkivoipaisuuden illuusioon kuten Hitler, Sofi Oksanen tai Erkki Tuomioja. Tästä ei ole mitään hyötyä kenellekään muulle paitsi Yhdysvalloille, joille nämä "hyvät ihmiset" lapioivat sotarahoja omien kansojensa kukkaroista.

Karjalan evakkokysymys liittyy laajemmin Neuvostoliiton gulagkysymykseen. Trauma on pohjimmiltaan gulagjärjestelmään liittyvä trauma, ei niinkään Venäjään liittyvä trauma. Karjalaiset olivat kyllä tottuneet elämään Venäjän vallan alla, mutta eivät ilman omaa maataan. Gulag taas oli inhottava juttu kaikille Neuvostoliiton alueella. Stalin oli inhottava tyyppi, mutta niin oli se maailmanpoliittinen imperiumtodellisuuskin, joka Stalinin synnytti.

Jos maa Karjalassa sinänsä olisi ihmisille arvokasta, kantasuomalaiset ja suomen puolen karjalan ihmiset asuisivat edelleen sankoin joukoin kotitiloillaan. Niin ei EU-Suomessa tapahdu. Talouslaman sattuessa metsät ja maat ovat jotain rahanarvoista, jotain mitä voidaan myydä. Siinä kaikki.

Aika ja oleminen. Me emme voi laskea liian paljon Neuvostoliiton syyksi Heideggerin totuuksien varpaille astumista. Myös muu moderni todellisuus on toteuttanut saman vieraantumisen, vain hienovaraisemmin, huomaamattomammin, salakavalammin.

Vai onko sittenkään aivan saman? Näyttäähän eurooppalainen maaseutu kuitenkin toiselta kuin venäläinen. Siis näyttää. Kaikki näkyvä on illuusiota. Mitä se on potentiaalisesti, henkisesti? Jokin ero kuitenkin on. Venäjällä suuri osa maaseutua on lähes luonnontilaista. Euroopassa ihmisen muokkaamaa.
 
Suomen tragedia on olla itse olemisvastuuton. Suomi syyttää tragediastaan aina toisia. Harvemmin kuitenkin Saksaa, jonka valheiden todesta ottaminen koitui Suomen Karjalan kohtaloksi. Saksan valheiden uskominen saattaa koitua vielä paljon enemmän kohtaloksi kuin vain Karjala. On katsottava lopputulosta, ei annettuja lupauksia. Kun odotetaan virhettä, josta vihollinen saadaan kiinni, ja kun virhe tapahtuu, sitä ei pidä heti unohtaa.

Ongelma tässä ei ole se, että rikoksesta seuraa ansaittu rangaistus. Vaan ongelma on se, että olemisvastuu puuttuu itseltä. Siksi valheet uskotaan.
 
Traumatodellisuus Venäjällä on samantapainen kuin karjalan evakkojen keskuudessa. Gulagtrauma nostaa päätään siellä ja täällä. Heidegger ja Nietzsche löytävät filosofeina ymmärtäjiä Venäjältä. Juurettomuus oireilee. Mutta pankkiirit jatkavat. Kommunistit nyökyttelevät päätään ja odottavat sopivaa hetkeä. Kapitalisti menee aina samaan ansaan koska ei tunne itseään.

Suomen nykyhetkessä traumatodellisuus puskee pintaan Laajasalon murhan tapauksina tekoina, josta Komsomolskaja Pravda otsikoi tänään: KOKOOMUSPOLIITIKKO HAKKASI NAAPURINSA KUOLIAAKSI VENÄLÄISEN AKSENTIN TÄHDEN.

Karjalan evakoiden traumat puskevat pintaan vasta kolmannessa ja neljännessä sukupolvessa täydellisen torjunnan alta. II maailmansodan traumoja ei ole vielä edes alustavasti käsitelty yhdessäkään maassa. Mutta nyt ei selvästikään nyt ei ole totuuden puhumisen aika.

Israelin kaltainen uhrin oireilu alkaa näköjään tällaisissa kansanmurhatapauksissa vasta aikaisintaan neljännessä keskitysleiriltä selvinneessä sukupolvessa. Siitä joudutaan menemään vielä monta sukupolvea kohti normaalia elämää, ellei oireilu johda uuteen maailmansotaan, joka moninkertaistaa jo olevat traumat.

Saksassa ollaan käsittääkseni nyt siinä vaiheessa, että kohta 30-vuotisen sodan traumoja voidaan hitaasti avata. II maailmansotaan päästään käsiksi ehkä 200 vuoden kuluttua. Vai olenko liian optimistinen ihmisen käsittelykapasiteetin suhteen?

Saksan etumatka muihin on joka tapauksessa huikea. Suomessa on yli tuhat vuotta kokonaan käsittelemätöntä historiaa. Traumatodellisuus junttaa kätköön jokaisen kvarkin liikahduksen. Kukaan ei tiedä totuutta yhdestäkään asiasta. Taiteilija on suomessa jonkinlainen Viiltäjä-Jack: ihminen, joka kokee velvollisuudekseen lisätä kaikin keinoin traumaa ja sairautta, kätkeä ja sekoittaa kanssaihmisten tajuntaa ja tietoa. Nähdäkseni yhdelläkään suomalaisella taiteilijalla ei ole selvää käsitystä siitä mitä on taiteilijan olemisvastuu (ks. Gurdjieff "Being-Duty").

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

"Suomessa on yli tuhat vuotta kokonaan käsittelemätöntä historiaa."

Selväjärkinen kohta muuten aika hurjien visioiden keskellä. Tai siis tuo tuntuu intuitiivisesti heti pätevältä jotenkin kaiken tuon muun seassa.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com