26.10.2014

PALKITSEMINEN

Pienet vihreät miehet katselivat tämän surkuhupaisan planeetan touhuja ylhää aluksestaan. Tämän kaikista eriskummallisimman planeetan väellä oli hillitön vimma palkita toisiaan. Tämä vimma juonsi juurensa siitä epätietoisuudesta, jota he kokivat omaa olemistaan kohtaan. He eivät olleet kyllin rohkeita myöntämään toisilleen: kyllä, yksikään meistä ei tiedä mitään totuudesta. Siispä käärikäämme hihat ja ryhtykäämme oikeaan työhön.

Sen sijaan, että olisivat ratkaiseet jotakin rationaalisesti, tosiasioihin pohjautuvasti ja päättäväisesti, he heittäytyivät palkitsemaan ja kehumaan toisiaan. Tässä kehumisessa oli se merkitys, että se joka kehui ja palkitsi aina asettui kehutun yläpuolelle ja auktoriteetiksi. Niinpä kaikkien jotka kaipasivat kehuja ja palkintoja täytyi madella maassa kuin puoliksi ammutut rotat.

Eikä tässä kylliksi. Jotta olisi käynyt mahdollisimman selväksi, että mitään palkintojen jakoa korkeampaa tehtävää ei tässä alhossa voinut kenelläkään tänne syntyneellä loputtoman surkealla kuolevaisella olla, he ryhtyivät palkitsemaan arvonimillään ja mitaleillaan niitä, jotka objektiivisesti ottaen vähiten ansaitsivat tuon arvonimen.

Esimerkiksi, jos joku oli todistettavasti ja objektiivisesti täydellinen sekopää ja sotahullu, tämän he palkitsivat rauhanpalkinnolla. Jos joku oli tyranni ja ihmistenmurhaaja tämän he palkitsivat ihmisoikeuspalkinnolla. Jos joku nautti ihmisten kaappaamisesta, sitomisesta ja suupallojen asettamisesta, tämän he palkitsivat sananvapauspalkinnolla. Jos joku oli taiteen ovela vihollinen, tätä he apurahoittivat ehdoitta. Ja jos joku oli laiska ja aikaansaamaton, tämän he nimittivät työnjohtajaksi ja palkitsivat ahkeruuden ja työn kunniamerkillä. 

Näin he toimivat ilman ainoatakaan poikkeusta sillä seurauksella, että tuolla planeetalla oli hyvin hyvin vaikea oikeastaan yhdenkään toimeliaan, itsenäisen ja aloitekykyisen henkilön pysyä hetkeäkään järjissään. Passiivisuus ja vaikeneminen tuntui olevan ainoa tietoinen ja viisas toimintamalli.

Mitä tuosta kaikesta kosmisen tason sekopäisyydestä seurasi, sitä on hyvin vaikea sanoin kuvailla. Siihen tarvitaan musiikin jyrkkiä, groteskeja, satyyrimäisiä keinoja. 

Marsin vihreät miehet tästä tuolla alhaalla näkemästään näytelmästä tuntuivat nauttivan. Pelkkää kosmista elämänkaunaa sekin asenne vain heijasteli: olivathan he surkastuneina, rumina ja ruumiinnautintakyvyttöminä katkeran kateellisia tuon planeetan kolmiaivoisissa vielä siellä täällä pilkahtavalle elinvoimalle ja viriliteetille.  

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com