25.9.2014

MOVEMENTS JA SUGGESTIO

Movementsin kuuntelu muutaman kuukauden unohdusta tuottavan tauon jälkeen on uudenlainen kokemus.

Ensinnäkään en ole koskaan aikaisemmin tehnyt mitään musiikillista ihan niin valmiiksi, että voisin uskaltautua ajattelemaan: tämä on valmis ja itsessään täydellinen. Toiseksi musiikillinen materiaali helposti tarttuu mieleen ja korvamadoksi. Sääli niitä, jotka joutuvat pitämään mielessään ammatin puolesta kaiken maailman biisejä. En ole huomannut, että musiikin sitkeästä mielessä pitämisestä seuraisi valaistumiskokemus, ellei joissain AC/DC:n kappaleissa sitten olisi kyse juuri siitä.

AC/DC:tä ei kuitenkaan voi syyttää kehittymisestä ja kaiken kehityksen avain on toki Haadeebn liljaiset unohduksen niityt ja Styxin vesi: etäisyyden otto, kill your darlings, sympatian lakkaaminen omaa lihaa ja verta kohtaan.

Movementsin kaltaisessa teoksessa tämä prosessi on tehty suhteellisen helpoksi. Kappaleet jäävät mieleen, mutta kuulokuvat yksityiskohdista haalistuvat nopeasti. Toiseksi tällaisessa elektronisessa musiikissa ei ole uusiutuvaa inhimillistä esityksellistä tulkintaa. On vain sävellyksellinen tulkinta (joka voi myös saada uusia muotoja). Tämä on heikkous ja vahvuus samalla kertaa. 

Sävellyksellisessä tulkinnassa muuttuva huomio ei kohdistu tulkintaan tai esitykseen, lisääntyvänä tai vähenevänä ihmissympatiana, vaan se kohdistuu yhä uudelleen, aikojenkin päästä, objektiivisesti vain mediaan ja mahdollisimman riisutusti musiikilliseen sisältöön.

Herää kysymys, mitä tällainen musiikillinen sisältö sitten on? Onko se objektiivista musiikkia? Objektiivista taidetta? Ei välttämättä. Onko sillä jokin pysyvä emotionaalinen arvo? Ei välttämättä. Jos siinä on jotakin pysyvää ja monet eri tulkintasuunnat kestävää, mikä se on? Mikä on pelkkä ääniprintattu sävellys? Mikä on sen subjekti, sen linnun rengastusrengas, sen suden elektronihammas?

Kysymyksessä on tietynlaisten valintojen kokonaisuus. Musiikillisten valintojen objektiivisuus suhteessa kaikkiin muihin valintoihin säilyy. Jos valintojen tekemistä on ohjannut primaarinen mielen taso, silloin tuo kokonaisuus, jossa valinnat ovat esillä, myös palauttaa kuulijan tälle tasolle. Toisin sanoen teos ohjaa kuulijan yhä uudelleen ja uudelleen kulloisenkin tulosuunnan mielentilasta primaariprosessin tuottamien valintojen tasolle. Riippuen siitä, mistä suunnasta tullaan, ja kuinka avoimella ja ennakkoluulottomalla mielellä tullaan, kokemus on hyvin erilainen.

Väitän, että tässä kokemuksessa ei voi olla kertakaikkiaan mitään "massapsykoottista". Ei mitään suggestiivista tai hypnoottista. Ei mitään siitä fasismista, jota kuulemme niissä väsyttävissä klassisen musiikin konserteissa joissa koko yleisö on jostain kumman syystä joko haltioissaan tai vastaavalla intensiteetillä unelias.

On toki huomautettava: noissa tilanteissa minäkin herkästi tunnen ilmapiirin värähtelyt. Vaan en ole kiinnostunut aina niitä seuraamaan virtavahvistimena. Musiikki on tällä tasolla yhteiskunnallista objektiivisesti.  

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com