27.6.2014

Harjoittelu ei tee mestaria. Kirjoitan nyt säästä. Toukokuussa jo kävin saaressa uimassa ja ihmeesti vesi oli lämmennyt kesähelteiden lukemiin, tai sitten sinä päivänä, tuuli ajoi lämmintä pintavettä siihen rantaan. Nyt kesäkuunlopulla vesi on kuulemma yhdeksän asteista eikä lasten uimakoulua voida järjestää. Entä jos heinäkuukin on tällainen? Silloin ihmisten pitää kyllä ryhtyä nussimaan talvisinkin, eikä vain kesällä "tulla hulluksi". Kesä alkaa olla niin lyhyt ettei hulluksi edes ehdi tulla. Silloin pitää olla järki nussiessakin, vaikka ei haluaisi. Mutta kukoistaman pyrkivät ihmiset ovat eräänlaisia kasveja, joilla on kasvukausi vain lyhyen kesän. Kasvukausi tietysti, sielulla, voisi olla koko vuoden. Mutta tuskin he ryhtyvät mitenkään järkeviksi ja ajattelemaan: kun luonnon olosuhteet ovat vittumaiset, ei viitsitä me enää olla vittumaisia toisillemme. Ei, vittumaisuus on pohjolan aurinko. Huono sää vain pahentaa sairautta. Venäläisiksihän ei tulla, jumalauta! Ja elämän reaaliteettien tajuaminen pohjoisessa, mitä se on muuta kuin venäläiseksi tulemista? Mutta voiko tietyn rajan yli kiusantekeminenkään enää mennä, ja joskushan se on tyhmänkin tajuttava, että kaikki me täällä kuolemme, ettei elämän suloisuus ole pelkkää heikkoutta siinä väsytystaistelussa jota perinnönodotukseksi kutsutaan.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com