21.1.2017

JUMALTEN SLAPSTICK

"sikäli kuin pyhä hulluus on ihmisen korkein ilmentymä" Hölderlin, Huomautuksia, suom. Kirkkopelto

Se ei ole todellista Jumalan teatteria, jos ei yleisöä kylvetetä paskassa ja kranaatinsirpaleissa. Älä mene yleisöksi Jumalan teatteriin. Jätä syntymättä sinne missä tapahtuu. Kun ulkonaliikkumiskielto päättyy kadut alkavat houkutella. Pommikoneiden rinnalla Esa Kirkkopelto, Jari Halonen, Jorma Tommila ja Jari Hietanen olivat sittenkin pienen mittakaavan tuholaisia.
  
Ihmistä kehittyneemmällä elämänmuodolla lienee myös kehittyneempi viihde. Nimittäin me. Ehkä he voivat tulla läsnäoleviksi ihmisten lähelle näkymättöminä, jopa iholle ja nahkoihin, nämä oudot henkiset tuhatjalkaiset. Ehkä heidän pornoaan on vierailla näkymättömänä luksusprostituutin budoaarissa. Perin huumaavia ovat jumalten feromonit ja rätisten paukkuvat hehkulamput silloin kun rohkeus palkitaan. Mutta jos emme tee mitään kiinnostavaa, jos emme harjoita ällistyttävää typeryyttä tai kauneutta, he menettävät mielenkiintonsa meitä kohtaan. Jatkuva tunne paranormaalista tapahtumisesta ympärillämme herpoaa. Kunnes typerän tai kauniin toimintamme ylittäessä raja-arvon otukset taas kiinnostuvat kohtalomme pyörteestä.
  
"Jumalten leikkikalu" -teorian valossa viisautta on elää ja toimia mahdollisimman värittömästi ja tylsästi niin, että jumalat kokevat sen pitkästyttäväksi ja lakkaisivat kiinnittämästä negatiivista kampittavaa huomiotaan kyseiseen slapstick-taiteilijaan. Varmaa on, että jumalat nauttivat korkeista pudotuksista. Siksi he varmasti toimivat suojelusenkelinä niin kauan kuin suinkin itsetyytyväisyydellämme on kasvupotentiaalia, ja lakipisteessä kampittavat sätkynukkensa päistikkaa portaikkoon, josta hän on vaivoin onneensa ylöskiipinyt.

Siksi venäläinen sairastaa kroonista korkean paikan kammoa. Hän välttelee vuoria ja näköalapaikkoja ja hakeutuu laakean aron keskipisteeseen. Itäinen ihminen väistelee onnellistumista, hyvää oloa ja ylösrakentamista kuin ruttoa, jottei tuomiopäivänä putoaisi korkealta.
  
Mitä suurempi on kuolevaisen kyky kivuntunteeseen tai nautintaan, sen suurempi on jumalten ironinen uteliaisuus seikkailuja kohtaan. Tomumajan maallinen onni tai epäonni ei täysin riipu hänen omista ponnistuksista, vaan karmasta ja tilanteita dramatisoivien jumalten hetkellisistä päähänpistoista. Asiat kääntyvän niin, että siitä tulee hyvä tarina, tragedia tai komedia, samantekevää yleisölle, kunhan se liikuttaa tunteita.
  
Kun tietokonesäveltäjä huomaa säveltävänsä mestariteosta, seuraavat jumalat nautinnolla itsetyytyväisyyttä, joka luulee omavoimaisesti aiheuttavansa bittien järjestymiseen tietokoneen muistissa. Ovathan transistorien kiikut yksi jumalten leikkikalu. Sävellykset syntyvät osittain riippumatta säveltäjän viisaista tai epäviisaista valinnoista. Hauska on seurata kuinka hän ottaa kaiken kunnian itselleen "saavutuksista", joiden aikaansaamiseen hän ei ole olennaisesti vaikuttanut. Kun henki kukkopillistä otetaan pois, on jäljellä muistittoman olennon harmaa autius, jonka hän todella itse tuottaa.
    
Kaiken sallitaan tapahtuvan, koska hänessä yhdistyy kaksi asiaa: toimeliaisuus ja hulluus. Hulluus estää näkemästä sekavien toimien ja lopputulosen välistä ristiriitaa. Jokin ei täsmää, bitit pomppivat itsekseen, transistorit vaihtelevat tilaa villisti, luonnonlakien vastaisesti. Ne liikkuvat kuin poronluu noitarummulla elokuvassa Valkoinen peura, nun nun nuu. Sattuma ei ole puhdas sattuma, noppa on painotettu. Hän pitää sitä oman tahtonsa oivallisuuden ja luonnon ylivertaisen harmoonisen järjestyksen sopusointuisena lopputuloksena. Tai pelkkänä onnellisena sattumana. Siksi hullu on niin tärkeä luontokappale: jumalan sormi ilman paljastumisen vaaraa. Hulua ei oteta vakavasti. Hän on mieluinen leikkikalu noille vuoren rinteen karhun kokoisille tuhatjalkaisille.
   
Ihmiselämässä on täten päämääränä: ei saa olla kiinnostava tai tärkeä. Missään nimessä ei pidä olla hullu. Vaan väritön, mauton, hajuton draaman kuohun vastakohta. Pitää olla Antti Hyry ja modernisti bonsai-tyyliin. Silloin ne jättävät rauhaan ja etsivät huvinsa muualta. Mutta auta armias jos otat uskoaksesi jumalten kepposet omavoimaisesti aiheuttamiksesi. Näkymätön teatteriyleisö ulvoo vuorottaisen kohottamisen ja vuorottaisen murskaamisen piirileikistä.

(1/2/14)


Kuva: Aikansa Juska Paarma, Juri Gagarin, neuvostokosmonauttien bailuissa 1965. Huomaa "kosminen" pillun kuva hartiatatuointina.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jätkällä potentiaalia kehittää mytologiaa; ihmekös että olet tarttunut ainakin jossain määrin Kalevalaan.

Sven Laakso kirjoitti...

Ehkä kehittyneemmällä elämänmuodolla on myös kehittyneempi viihde. Nimittäin me. Ehkä he voivat tulla läsnäoleviksi ihmisten lähelle näkymättöminä, jopa iholle ja nahkoihin, nämä oudot henkiset tuhatjalkaiset. Ehkä heidän pornoaan on vierailla näkymättömänä luksusprostituutin budoaarissa. Mutta jos me emme tee mitään kiinnostavaa, jos emme harjoita ällistyttävää typeryyttä, he ehkä menettävät mielenkiintonsa meitä kohtaan, jolloin jatkuva tunteemme paranormaalista tapahtumisesta ympärillämme hetkeksi helpottaa. Kunnes, typeryyksiemme lisääntyessä ja palatessa kaiken naurettavuutensa voimalla, nämä otukset taas kiinnostuvat kirotun kohtalomme ihmisellisistä tomppelimaisuudesta.

Tämän "jumalten leikkikalu" -teorian valossa viisautta olisi elää ja toimia mahdollisimman värittömästi, tylsästi ja viisaasti niin, että jumalat kokisivat sen pitkästyttäväksi ja lakkaisivat kiinnittämästä negatiivista kampittavaa huomiotaan kyseiseen slapstick -sankariin, joka sattuu olemaan henkilömme. Varmaa on, että jumalat nauttivat korkeista pudotuksista. Siksi he varmasti toimivat suojelusenkelinämme niin kauan kuin suinkin itsetyytyväisyydellämme on kasvupotentiaalia, ja lakipisteessä kampittavat sätkynukkensa päistikkaa portaikkoa alas takaisin siihen helvettiin, josta hän on vaivoin kiivennyt.

Luultavasti on niin, että mitä suurempi on kuolevaisen yksilön kyky kokea kipua ja tuskaa ja vastaavasti nautintoja, sen suurempi on jumalten ironinen uteliaisuus tomppelin seikkailuja kohtaan, joiden onnekkuus tai epäonnekuus ei vähäisimmässäkään määrin johdu hänen omista ponnistuksista, vaan pelkästään tilanteita dramatisoivien jumalten oikuista ja päähänpistoista.

Kun esimerkiksi tietokonesäveltäjä huomaa säveltävänsä mestariteosta, saavat jumalat suunnatonta mielihyvää hölmöläisen itsetyytyväisyydestä, joka on niin täysin sokeaa, että hän luulee itse vaikuttavansa bittien järjestymiseen tietokoneen muistissa. Todellisuudessa transistorien kiikut ovat pelkkä jumalten leikki ja sävellykset syntyvät käytännössä riippumatta säveltäjän viisaista tai epäviisaista valinnoista. Hauska on varmasti seurata kuinka hän vaivatta ottaa kaiken kunnian itselleen "saavutuksista", joiden aikaansaamiseen hän ei ole itse vaikuttanut. Ja mahtaa olla pöyristyttävä kokemus hänelle se hetki, kun häneltä otetaan kaikki "osaaminen" pois, ja jäljellä on vain se kokonaan muistittoman olennon sekasotku, jonka hän todella itse tuottaa.

Kaikki tapahtuu hänelle vain siitä yksinkertaisesta syystä että hänessä yhdistyy kaksi asiaa: jonkinlainen toimeliaisuus ja hulluus, joka estää häntä näkemästä sekavien toimien ja lopputulosen välisen ammottavan ristiriidan. Viisaampi tajuaisi sen heti: jokin ei täsmää, bitit hyppivät ja pomppivat itsekseen, transistorit vaihtelevat tilaa villisti ja luonnonlakien vastaisesti. Toisin sanoen sattuma ei ole puhdas sattuma, vaan noppa on painotettu vahvasti. Mutta hullu ei sitä huomaa. Hän pitää sitä oman itsensä oivallisuuden ja luonnon ylivertaisen harmoonisen järjestyksen sopusointuisena lopputuloksena. Siksi hullu on niin tavattoman tärkeä luontokappale jumalille: hullun kautta jumalat voivat pelleillä miltein rajattomasti, ilman vaaraa paljastaa itseään ihmisille. Hulua ei kukaan ota vakavasti. Siksi hän on niin mieluinen leikkikalu jumalille, noille vuoren rinteen karhun kokoisille tuhatjalkaisille.

Ihmiselämässä on täten kaksi päämäärää: ei saa olla kiinnostava, eikä saa olla tärkeä. Missään nimessä ei pidä olla hullu. On oltava väritön, mauton, hajuton tyyppi. Puhdas draaman ja kuohun vastakohta. Silloin jumaluudet jättävät kenties rauhaan ja lähtevät etsimään hyvituksiaan muualta. Mutta auta armias jos olet kiinnostava ja samalla kertaa riittävän hullu uskoaksesi jumalten kepposet itse aiheuttamiksesi. Mitä nautintoa jumalten täytyykään silloin saada jatkuvasta vuorottaisen kohottamisen ja vuorottaisen murskaamisen piirileikistä.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com