31.12.2013

Erityiskiitos Juri Nummelinille Lovecraftin mahtiesseen loppuun sijoitetusta erittäin hyödyllisestä hakemistosta, johon on listattu mainittujen kirjailijoiden suomennokset ja muut sovitukset. Työllä on arvoa, koska romantiikan ja kauhun klassikkosuomennokset ovat usein vanhoja, 1900-luvun alusta tai jopa 1800-luvulta. Olkoon 2014 uuden vuoden lupaukseni se, että luen kaiken tässä kirjassa mainitun tekstin. Jos voimat ja terveys pettävät ennen tämän vähäipätöisen harrastepäämäärän saavuttamista, annettakoon se minulle anteeksi.
Bronten sisarukset, kaksi neuvotonta, arkaa ja hentoa nuorta naista seisoi kustantamoin toimitusjohtajan edessä, joka kuumeisesti mietti, miten näitä maalaisia, eristyksessä itsensä henkisillä ponnistuksilla näännyttäneitä säälittäviä ihmisolentoja, koko elämän tarkoituksen väärin ymmärtäneitä olentoja, sielunsa ahkeruuden ja kunnianhimon saatanalle myyneitä, parhaiten voisi käyttää saarivaltakunnan bisarrin, makaaberin, oksettavan ulkopolitiikan käsikassaroina. Sitten hän keksi. Tarina voi jatkua nyt kahdella tavalla. Mihinkään sellaiseen eivät sisarukset suostuneet, vaan kuolivat mieluummin keuhkotautiin. Sisarukset suostuivat, ja kuolivat moraalisen rasituksen aiheuttamaan keuhkotautiin.

KAUKASUS



Kaikki
on hänelle
pelkkä sana
joka liittyy
menneisiin
päiviin

RAKKAUS

Kehittyneimpien ihmisten prioriteetti
on kai itse tekemisessä. Työssä, jota tehdään
itselle, oman sielun takia. Työssä, jonka luonne
on se, että se jatkuu eikä lopu.
Se ei ole mikään politiikka, joka tarvitsee
kannatusta, kannattajia.
Kantava rakenne on jo siinä,
kaikki merkitykset.
Lisämerkitykset on vain plussaa
tai miinusta. Rakkaudesta
ja seksuaalisuudesta ajattelen,
että se on osa työtä ja että sitä on tehtävä
juuri sillä hetkellä kun se on läsnä.
Huomenna voi olla liian myöhäistä.
Aikuinen ihminen ei ikinä lykkää
rakkautta. Eikä ikinä odota
sen jatkuvan. Jatkuvuuden odotusten
ylittäminen on rakkauden ennakkoehto.
Ei voi rakastaa ellei ole valmis
joka hetki menettämään. Ei voi rakastaa
ellei luota siihen, ettei voi menettää
mitään. Sitä on rakkaus. Muu ei ole.
Onhan se outo paradoksi. Kun ei voi omistaa
mitään, kuolevainen. Siksi rakkaus
vaatii tahtomista ja ei-tahtomista. Ja työtä.
Työtä itsen kanssa, rakkauden ominaisuus,
se, että se ei ole tahdon asia. Pitää tahtoa
ettei se olisi tahdon asia. Tahtominen ei auta
Ei vaikuta mihinkään. Tahtominen on julmuuden
muusa. Rakkaus on pakko. Kuolevainen
ei voi rakastaa, ellei ole pakko. Vain hullu
tai keskenkasvuinen maitoparta
tahtoisi vapaaehtoisesti rakastaa.
Koska rakkaus on julmuutta ja totalitarismia.
Täydellistä epävapautta ja liberalismin
vastakohta. On ehkä kaikista vaikein
asia ymmärtää, että ihmiset ovat rakkauden
suhteen tasa-arvoisia, kauniit ja rumat,
vanhat ja nuoret. Kenelläkään ei ole etuoikeutta
tahtomiseen. Rakkauden jumalat ovat oikukkaita
ja pilkkaavat ihmistahtoa. Tätä ei voi muistaa:
rakkauden jumalat pelleilevät ihmisen kustannuksella.
Ei kannata kulkea etsimässä avainta
kun ovet eivät ole koskaan lukossa
vaan aina rakosillaan. Koputtaa pitää.
Osata. Vai onko kysymys pikemmin siitä,
että rukoilee ehtivänsä bussiin ja sitten
vain juoksee. Tätä ei vain joskus keksi.
Vai ehkä siitä, että hissi kulkee oikean
kerroksen ohi, ovien avautumatta.
Hyvin vaikea tajuta. Vai oliko tällä kertaa
kysymys vain pitkästä ovettomasta käytävästä
kahden tilan välillä. Kenties liukuovet
olivat automaattiset ja avautuivat
ennen kuin edes olit astunut rakennukseen.
Tai kenties taaksesi ilmestyi seinä,
etkä siksi löytänyt takaisin aulaan.
Tai et edes halunnut ehtiä junaan,
mutta se olikin myöhässä ja ehdit kuitenkin.
Mutta ravintolavaunussa, kaljalasin äärellä,
jäit suustasi kiinni. Ajoit ohi pysäkkisi.
Halusitkin jatkaa matkaa ja unohtaa
asemalla odottavan vastaanottodelegaation.
Ihan sairas ihmistahto. Paitsi että
sen päättivät jumalat, et sinä itse.
Sinulla oli tahto valtaan ja valta tahtoon.
Teit sopimuksen Saatanan kanssa, vaihdoit
sielusi äärettömään tahdonvoimaan.
Mutta sinä et sitä päättänyt, että ajoit
asemasi ohi. Se oli musiikki, tai tuoksu,
ravintolavaunussa, tai ajatus kaupungista,
joka olisi seuraava. Tai sitä seuraava.
Tai vain laiskuus liikkua, unohdus.
Kuka tahtoi, että sattumusten jälkeen päädyit
iloon ja suruun, ja suruun, ja iloon.
Jumalat tosiaan, kenties. Eikä auttanut
että rukoilit. Eihän? Sinä rukoilit jotakin
aivan muuta, ja totta vieköön olisit pettynyt
jos se olisi toteutunut mitä rukoilit.
Sillä et voinut tietää, et aavistaa, et keksiä.
Et ratkaista, et päätellä. Et tiennyt mitä sinusta
voi syntyä. Vain sairasta sattumaa, jonka
lopputuloksena oli loistava terveys.
Tai ei sairasta vaan huolestuttavaa,
koska kaikki olisi voinut tapahtua toisin,
pahemmin, kenties paremmin. Mutta jumalat
eivät niin päättäneet, eikä kukaan muu.



TODELLISEN KOHTAAMISEN KYYNELEJAKULAATIO

Henkeni hädässä minä olen täällä kirjoittanut. Vaikka se tietysti sadisteille on vain hyvää viihdettä. Totta kai elämän joka päivä vastasyntyneeseen ytimeen kohdistuva radioaktiivinen väkivalta on vain viihdettä niille, jotka ovat täällä vain tekemässä kiusaa biologiselle elämälle, joukoturkkamaisille opettajille vahvistamassa ja lisäämässä ilmaston ja pimeiden vuodenaikojen raskasta vaikutusta, kadun ihmisen psykologisen unenhorteen tyhmyyden julmaa raaistavaa vaikutusta, ja joilla ei ole itsellään mitään menetettävää. Joukoturkkamaisille opettajille, jotka ovat puhdasta biologista talkooresistanssia nuoruudelle, ilolle, elämälle ja luovuudelle, jotka ovat itse gravitaation hiukkanen täynnä norsunvittumaisia painovoimavaikutuksia kuminaamassa. Ozzyosbournemaisille opettajille, joissa ei ole idulla mitään arvokasta ja jotka eivät kehity, ja ovat tätä kansalaisjärjestön omaisella varmuudella. Sokratesmaisille opettajille, joiden keho on puhdasta kauhua, sortunut kristalli, viiltelyä, ikävyyttä, kidutusta ja rakentamisen rikkomista. Opettajille, jotka haluavat murtaa ihmisen aluksi ja lopuksi, piiskata kvarkkipiiskalla vuorisuolan täyttämät kivekset vaihteeksi ja päätteeksi. Mutta ehkä tässä kuitenkin kestetään itse ihmisinä totaalisen sodan ikuisen pommikestityksen vallihautaytimessä. Hymyillään Ernst Jungerin kyyneliin liikuttunutta viatonta lapsenhymyä suolakiteeksi muuttuneet aivot sylissä mielettömän vastustajan väkevyydestä vaikuttuneena ja voimautuneena todellisen kohtaamisen kyynelejakulaatiossa! Nestemäisen typpisäiliön Pakkasukon kristallihengityksessä kohota sotatoimialueen ylle leijailemaan kuin pallosalamasilmä! On valkoinen Joulu, kinoksittain vuoren oksentamaa valkoista suolaa, kinoksittain Novalis-lapsen Euroopan tähtilippuun syöksynyttä timanttia. Siis eipä valiteta enempää, vastustaja ei ole täällä, vastustaja on yhtä olematon kuin minä itse olen, sanoi näkymätön ritari kolisevan peltilehmänsä sisällä. Sävelletään musiikkia kevein mielin. Sävellys on romuralli vanhalla Volkkarilla, pelkkää seksiä. Hyvää uutta vuotta.

YLEISMAINOS

Miksi minä niitä ostan. Olen nyt ostanut niitä lahjaksi, ja olen itsekin saanut yhden. Kumma kyllä, en kykene näkemään tätä kansalaisvelvollisuuden täyttämisenä. Ostan niitä, koska saan niiden parissa merkitsevyyden elämyksiä. Kun ojennan sellaisen jollekulle, toivon hänen tavoittavan saman elämyksen. Niiden myynti vähenee vuonna 2014. Minusta se ei ole hyvä syy käyttää rahojaan niihin. En osta niitä kannattaakseni niiden tuotantoa. Rakastan niitä niiden itsensä vuoksi, ja siksi haluan hankkia niitä itselleni. Jos ala on vaikeuksissa, se on alan ongelma. Ne, jotka tekevät sitä työkseen, voivat miettiä ratkaisuja. Mutta sinä, parahin ihminen, osta niitä intohimon vuoksi. Älä osta velvollisuudesta. Alaa ei tarvitse pelastaa. >>

KUIN VAIN IHMISOIKEUSAKTIVISTI VOI KIDUTTAMISISTA VOIMAANTUA

Eräs Suomen kustannusmaailman vaikutusvaltainen edustaja tuossa illalla soittelija ja kertoili, että Jukka Mallinen oli painostavaan sävyyn kysellyt häneltä tietojani. Myönteisyydeksi katsottiin puhevälit. Kirjaanihan kustannusalan toimija ei julkaissut. Selitin puhelimessa, että tämän blogin ylilyöntejä pitää suhteuttaa tähän puristavaan tilanteeseeni joka on jatkunut jo viisitoista vuotta. Hän piti harmillisena ja työläänä, että kaikki vastaani rikostutkintapyyntöä tekevät kirjallisuusihmiset ovat ottaneet tavaksi soittella hänelle, niin ettei aikaa jää enää kohta muuhun työskentelyyn.

Minulle on ollut pitkään niin vaikeata näine taiteellisine ambitioineni, jotka tässä maassa on yleisesti arvioitu joko kokonaan arvottomiksi tai haitallisiksi näkökulman rakentavuudesta riippuen. Tässä blogissa kommentoivan psykoanon käsityksiä voidaan pitää keskimääräisen suomalaisen ihmisen käsityksenä työstäni: sillä tavalla nyt vähintään jokainen kokee talkoissa tarpeelliseksi syytää kirousta niskaani. Juuri sillä tavalla miljoona kivellä heittelijää kokee, kun puoliksi maahan haudattu teloitettava "uhkailee" heitä järkevien ja todellisten sanojen avulla.

No, kyllähän minä näinkin, terveyden kustannuksella tosin, selviän. Jukka Mallinen on tiennyt ja iloinnut raskaasta tilanteestani ainakin kymmenen vuotta. Hänelle on varmasti ilonen uutinen tieto siitä, että terveyteni on heikkenemässä. Lukemattomia erilaisia lääkityksiä on jouduttu lisäämään. Pystyn vain kuvittelemaan miten ilahtunut "ihmisoikeusmies" on tästä tiedosta samalla kun saa nauttia Venäjän pommi-iskujen hedelmistä, kuolleista lapsista.

Tänään todellakin eräällä keskustelupalstalla toivoin Malliselta kannanottoa väkivaltaa vastaan, tietysti turhaan. Itse puhuin väkivallattomuuden puolesta. Tämä tulkittiin niin kovaksi herjaksi, että "sananvapausmies" on pitkin iltaa kiristänyt palstan operaattoria, että hän poistaisi kaikki kommenttini. Hybrinen ihminen on äärettömyyteen asti kohtuuton. Operaattori ei ole suostunut, koska hänelle sananvapaus on periaate. Siitä hatunnosto hänen esimerkilliselle rohkeudelleen. Hän on Suomessa ainoa ihminen, jolla on rohkeutta moiseen tekoon. Hän ei ehkä tiedä millainen rangaistus siitä seuraa.
 
Joku voisi ajatella, että nämäkin eriskummallisuudet huomioon ottaen maassamme on asiat silti vielä suhteellisen hyvin. Globalistit eivät vielä ole tuhonneet tätä maata kokonaan, ehkäpä juuri siksi, että muutama kaltaiseni on taistellut heitä vastaan. Venäjähän toki käy aina esimerkiksi absoluuttisesta pahasta: Venäjä on valumassa terroriin ja sisällissotaan globalistien rahoittaman propagandan ja terrorin myötä. Näin on kääntynyt Venäjän vielä muutama vuosi sitten valoisalta näyttänyt tulevaisuus kovin synkäksi ja uhkaavaksi. Globalistit taputtavat kauhun edellä käsiään, mutta Suomessa ei vielä kuolla nälkään. Sanon vielä. Edes kaltaisiani elämän ensimmäisen prinsiipistä ja tulevaisuudesta huolestuneita sieluja ei täällä hirtetä samalla kuin globalistien ja pankkiirien annetaan vapaasti ryöstää veronmaksajien miljardit. Järjetöntä fyysistä väkivaltaakaan en ole tänä vuonna kokenut kuin muutaman hassun kerran, pahimmillaan maannut tuntemattoman ajan Helsingin Kalevankadulla tajuttomana takaapäin hyökkääjän iskusta. En kuollut, meillä on asiat hyvin.

Meillä on asiat vielä todella hyvin! Ainakin siihen nähden mitä tuhoa globalistit ovat pystyneet muualla maailmassa, kaikilla sotatoimialueilla aiheuttamaan, koska siellä ei ole minun kaltaisia ihmisiä enää jäljellä. On verrattaen hyvin asiat meillä, että olemme onnistuneet ilmaiseksi ja vapaaehtoisvoimin edes vähän suitsimaan politrukkeja! Miksi minä hölmö en ymmärrä että elämän vielä hyvinvoimassa maassa, jonka hyvinvoinnin tosin olen omilla käsilläni taistellut. Eihän ole lisäkseni ketään, joka pistäisi hanttiin? Mutta kyllä se tuho myös meille tulee, kunhan meistä aika jättää. Jos ei rosvoille muuta pysäyttäjää keksitä kuin poliisi.

Henkistä väkivaltaa tosin joudun kärsimään päivittäin ja lukemattomin tavoin. Suomi on hienovaraisen henkisen väkivallan kehitysalusta, niin kuin Apple on älykkään tietojenkäsittelyn kehitysalusta. Siksi moraalinen ongelma on se kaikista vaikein. Siitäpä Hannu Helinkin tämänpäiväisessä kirjoituksessaan murjailee. 

On vaikea kestää suoraviivainen timattisen kristallisoitunut vääryys joka jatkuu vuosikymmeniä ilman oikeuden voiton mahdollisuutta. Minullakin, jonka taiteen arvottomuudesta ovat kaikki liikuttavan yksimielisiä nyt kovan uhkailun ja pelottelun valtapiirissa, on vaikeuksia joskus iloisesti yhteen hiileen puhaltaen hehkuttaa jonkin Poesian mukavuutta. Ovathan runoilijat kuitenkin taipuneet poliittiseen globalistien pelotteluun, ja hylänneet meidät, jotka emme sulkeneet suutamme "ihmisoikeusmiesten" ja "sananvapausmiesten" hillittömän pelottelun ja kiristyksen edessä.

Mutta silti, en sano tätä tekopyhästi ylpeillen: tälläkin viikolla postasin Hesarin myönteisen jutun Poesiasta FB seinälläni myönteisten onnentoivotusten säestämänä. Tein sen ihan vilpittömin tuntein, en osoittaakseni suurpiirteisyyttäni. Ajattelen jotenkin niin, että jotkut huono-onnisemmat minua ovat kuolleet liikenneonnettomuuksissa nuorena. Minä olen kuollut huono-onnisen siitoksen seurauksena, josta on syntynyt saatanaa pahempia politrukkeja ja joulutonttuja tekemään elämäni tyhjäksi. Ei se ole runoilijoiden syy, että maailmassa valta pitävät kummitukset.
 
Runoilijat tietysti ovat järki-ihmisiä, ja suhtautuvat myönteisesti kaikkiin niihin tahoihin, joihin kuuluukin suhtautua myönteisesti. Sellaisia tahoja ovat myös suoraa väkivaltaa harjoitavat tahot, kuten Kavkaz Center. Kenenkään runoilijan en ole kuullut tuomitsevan KC:tä julkisesti. Koska niin ei kuulu tehdä minkään apurahan myötämisperusteiden mukaan.
 
On siinä minulla haastetta, taloussaarretulla, olla rakentava ja isällinen kaikenlaisten vekaroiden kanssa, jotka ovat kuitenkin kiinnostuneita vain rahasta, tai ainakin siitä, ettei minulle mistään vain tulisi minkäänlaista taloussaarrosta vapauttavaa oljenkortta. On siinä vähän moraalista haastetta todella. Eikä kukaan tätä kuitenkaan ymmärrä.

Sille on selvä syy olemassa. Nimittäin eihän runoilijoiden ja varsinkaan realististen kirjailijoiden tehtävänkuvaan kuulu todellisen ihmisen ymmärtäminen. Todellinen ihminen ei ole aihe. Aihe on vain Venäjän pahuus ja loukkaukset, joista yritetään keksiä suuria, vaikka Venäjällä aina koeataan vain vieraanvaraisuutta ja lämpöä. Jotkut, kerrotaan, ovat kuitenkin kokeneet ikävyyksiä. Terrori on näiden sielujen tapa kiittää hyvästä kohtelusta. Se on heidän mielestään seksikästä ja kiihottavaa.

Ja ovathan iloiset järkevät nuoret toki päättäneet, että he eivät nuoruuttaan ja kukkeuttaan näin raskailla ajatuksilla pilaa. On helpompi nukkua yö kynttilämielenosoituksessa Venäjän suurlähetystön edessä, niin kuin muutkin, eikä vaivata päätään vaikeilla ajatuksilla. Tapauksenihan on vain poikkeustapaus, aivan samanlainen kuriositeetti kuin muutkin murhatut taiteilijat meillä. Heitä on paljon, paljon. Ja Kristus, tuo luuseri. Ihmisen radikaalin tietoisen ja tarkoitetun pahuuden ajatus valuu heidän mielestään kuin vesi hanhen selästä. Se käy mielessä, mutta onkin heti poissa mielestä. Ihminen on niin rakennettu tajuttomaksi.
 
Kaikki burnoutit kyllä kestäisi, nehän ovat minulla vain lomaa, josta minun pitäisi nauttia. Saikkua. Mutta ei minulla niitä varsinaisesti enää ole viimevuosina ollut. Sellaisia lomiakaan. Olen kärsinyt jo niin kauan. Tosiaan yli 20 vuotta on kaikki sotahullut saaneet kärsimyksestäni draivia päiväänsä. Mutta silti, ei kateus, vaan moraalinen ongelma on minulle se pahin. Se, että koen alisuoriutuvani jokaisessa tehtävässäni äärimmäisesti ylikuormitettuna. Koen asioiden olevan moraalisesti kestämättömällä pohjalla yleisesti ja sitten tavallaan myös omassa elämässäni. Mutta minun pitää iloita, sillä meillä on asiat suhteellisen hyvin. Jos oltaisiin nytkin jo globalistien fantasioissa, minä palaisin uunissa.

Mallinen, joka soittelee kustantajat läpi, tietysti tuntee hyvin tarkasti tämän psykologiani, joka on tarkasti suunniteltu ja rakennettu. Hän puhuu minusta omakustannerunoilijana ja luulee sillä satuttavansa. Hän paljastaa lausunnolla vain oman väkivaltaisen itsensä. Puhtaan väkivallan ja taiteenvihan syvimmän kristallisoituneen olemuksen.

30.12.2013

TAPPAJA

Joskus ihminen näyttää virukselta, pieneltä. Ei ollenkaan vaaralliselta.

TEKEILLÄ ELÄMÄKERTA PENPUHEENJOHTAJA MALLISESTA

Venäjäntuntija Jukka Mallinen oli Heidi Hautalan venäjänkielen opettaja (vuoden 2005 paikkeilla). On sellainenkin teoria olemassa, että juuri Mallinen olisi aivopessyt Hautalan. Minulla on sellainen teoria, että juuri Mallinen juoni 1990-luvun suomalaisen kirjallisuuskentän takinkäännöt. Ja on olemassa, jumala tietää, varmasti sellainenkin teosia, että Jukka Mallinen, eikä suinkaan K-kaupan Väiski, oli lopulta se suomalainen suurmies, joka johti Neuvostoliiton tuhoon Moskovan alakulttuuureista käsin. 

Tänä päivänä Jukka Mallinen juhlii Facebook-seinällään Volgogradin terrori-iskua:

 "Volgogradin Volgogradin paukun tarkoitus on pilata venäläisten uudenvuodenjuhlat... samalla valmistellaan olympialaisten horjuttamista."

Samalla päivän Iltasanomat kirjoittaa, että pommi-iskuun epäillään syylliseksi henkilöä, jonka virallinen tiedotuskanava pitkään toimi Helsingissä Bulevardi 2. osoitteessa. 

Toisaalla aivopestyt ja korruptoidut toimittajamme jatkavat huomion kiinnittämistä pois oman eliittimme toimista ja korruptiosta kohti Venäjän eliittiä ja korruptiota.  He taistelevat hartiavoimin, jotta totuus ei voittaisi. Länsimaisen toimittajan etiikkaa onkin omahyväisyys siitä, että Venäjällä vallan tuottama härski eliitin rikastuttaminen ei onnistu lakia rikkomatta, mutta meilläpä onnistuu, hihhih hii! Länsimaissa kansa on jo kiinalaiseen maalliiin jalostettu tahdottomaksi orjaksi, joka suorastaan palvoo mitä hyvänsä epäviisasta paskaa eliittinä, hihhih hii! Heidän työnsä ei ole inhimillistä, se on savuverho.

Mutta kuinka monta pommi-iskua Venäjällä tarvitaan, että Mallisen kaltainen paatunut "ihmisoikeus"- ja "sananvapaus"mies saadaan tuomitsemaan Kavkaz Center julkisesti? 10? 100? 1000? Kuinka monta lasta pitää tappaa? Kuten tiedetään tsetseenieliitin tiedotuskanava Kavkaz Center on ylistetty suomalaisten ja suomenruotsalaisten "intelektuaalien" ja varsinkin eliitin keskuudessa. Se on täysin hyväksytty. Olihan siitä niin ihastuttava ohjelma telkkarissa, ja Storsjö, tämän kaiken inhimillusyyden tukija, on niin söpö ja karismattisen seksikäs. Mikael Storsjö ja Jukka Mallinen ovat ns. Finrosforumkavereita. Kun finrosforum perustettiin eräs toimittaja huusi: "Jess, tehdään vallankumous!"

Jukka Mallinen on karismaattinen henkilö, joka on toiminut lukuisissa korkeissa luottamustehtävissä, kuten Suomen Pietarin instituutin johtajana ja Suomen Pen-klubin puheenjohtajana. Mallinen on suomentanut kirjallisuutta ja kirjoittanut omia teoksia. Hän on julkisuuden henkilö ja aktiivisesti vaikuttava henkilö. Hänen elämästään emme silti tiedä juuri mitään. Hän ei paljasta itseään, eikä koe siihen tarvetta. Tiedämme kuulopuheiden ja aikalaisten kertoman perusteella, että 1970-luvulla opiskelijana Moskovassa hän oli hyvin aktiivinen ja sosiaalisesti älykäs toimija. Päättelemme illan tai pari näitä aikalaismuistoja kuunneltuamme, että hänen älykkyyosamääränsä on lähempänä 180 kuin 80.

(Mietitäänpä tässä välissä hetki Saarikosken tapaista kirjailijaa, vaikka ette arvostakaan. Saarikoski tekee aiheen siitä, että kirjoittaminen työhuoneessa vie hänen aikansa pois olohuoneen keskusteluilta naapurin kanssa. Aihe kehittyy draamallisesti mitä suuremmaksi paine ihmisten keskuuteen menemiselle ja toisaalta poistumiselle kirjoituskoneen ääreltä kasvaa. Pelkästään tätä kamppailua on Saarikosken kirjallisuudessa loputtomasti. Samalla tavalla kirjoituksen äärellä jatkuvasti läsnäolevana hän kirjaa myös naimisensa ja juomisensa. Voiko silloin kijoittaa jos nai tai juo kuppilassa seurassa? Ei voi. Preesens on siis valehtelua, fiktiota. Vai onko? Mitä se todistaa? Mitä me voimme päätellä ihmisestä? Onko hän kenties paljastanut itsensä meille?)

Olemme myös kuulleet huhuja, että myöhemmin venäjänkaupassa Mallinen olisi tehnyt suuren omaisuuden, jonka turvin olisi heittäytynyt aktivistielämäänsä. Tätä ei ole vahvistettu. Toisaalta olemme panneet merkille, että herra Mallisella ei ole minkäänlaista tarvetta vaikuttaa keskusteluissa kovin älykkäältä. Hän antaa mieluummin itsestään vähän yksioikoisen ja hölmön töksähtävän kuvan. Hän ei myöskään leveile rahoillaan, päinvastoin, pitää ne täysin piilossa. Tällainen strategia vaatii jo Suomessa sen verran älyä, että siihen pystyvä voi jo toimia tietyllä tapaa vapautuneena pelosta, että toiminta joutuisi jotenkin suurennuslasin alle.

Ajatus siitä, että Jukka Mallinen olisi vähän yksinkertainen sinisilmäinen idealistinen tyyppi, jolle mukavasti riittää runokenttämme runsaat aistinautinnot ja rikkaat älylliset ilot, on erittäin vaikeasti nieltävä näitä vähäisiä taustatietoja vasten. Vaikutelmaa vahvistaa se, että Mallinen ei millään tavalla osoita ymmärtävänsä noita iloja.

Entä sitten Kavkaz Center. Se ei nimenomaan ole mikään tsetseenikansan keskustelupalsta, vaan sotilaseliitin yksisuuntainen tiedotusväline. Tsetseenien sotilaseliitin taas on kauan sitten huomioitu vähät välittävät varsinaisen kansan hyvinvoinnista. Se, että KC on toiminut pitkään Suomesta käsin, on jo sinänsä hälyyttävää, kun ottaa huomioon, että täällä on omastakin takaa näitä epädemokraattisten eliittien venäjävihajärjestöjä, joita ei ole tapana suitsia. KC:n tietotaito terrorismista onkin tullut vakavaan koulutustarpeeseen meidän omien vihaajien ja ääri-ihmisten keskuudessa. On hyvin todennäköistä, että KC:n toiminnan sallimisesta ja jopa tukemisesta tulee Suomessa yhä vakavampi ongelma, kun Venäjällä lapsiin ja siviiliväestöön kohdistuvat veriteot lisääntyvät. Ongelman luonne Suomelle tulee esiin taannehtivasti: Venäjä tulee rankaisemaan Suomea taannehtivasti, luultavasti taloudellisin keinoin.

Toistan väitteeni: Jukka Mallinen ei asemastaan ja lukuisista vaatimuksista huolimatta ole (ainakaan tietääkseni) ottanut selkein sanoin negatiivisesti kantaa Kavkaz Centerin puhtaasti sotilaallisia ja uskonnollisia päämääriä vastaan. Tämä ei ole rikos. Mutta käyttäytysmismalli kompromettoi tehokkaasti Mallisen ns. venäjänystävyyden. Ottihan jopa vankilasta vapautettu Khodorkovski negatiivisen kannan tähän kysymykseen.

Pommienheittely ole ystävyyttä tai diplomatiaa. Sellainen pitää tuomita ihan samoin kuin kaikki sotatoimet yleensäkin pitää tuomita. Myös Venäjän yksipuoliset sotatoimet. Miksi? Koska sotimiselle on hyvin vaikea rakentaa tulevaisuutta, joka kiinnostaa meitä. Tämä on ehkä sinisilmäiseltä vaikuttava ajatus, mutta kolikossa on symmetrisesti kaksi puolta.

Se että suomessa monet tahot ovat tukeneet jihadistista äärisanomaansa levittävää Kavkaz Centeriä, joka kiihottaa ihmisiä rikoksiin kansanryhmää vastaan, on muka lieventävinään se seikka, että tätä on tehty sananvapauden nimissä. En tiedä onko tällainen väitteensä ironinen. Kovin yksipuolinen sananvapaus ja keskustelukanava on KC, Venäjän terrori-iskujen tekijöiden tiedotuskanava. He eivät ole mitään demokraattista väkeä, vaan ääri-islamisteja, jotka toimivat Suomesta käsin. Ääri-islamisteilta on turha odottaa moniarvoista keskustelua tai sananvapautta. Itse he eivät ymmärrä edes koko sananvapauden käsitettä.

Tästä syystä on syytä kysyä, miksi Mallinen toimii sananvapausjärjestössä ja miksi hän on kiinnostunut kirjallisuudesta? Onko hän kenties valepukeutunut sotilashenkilö joka junailee kulttuurin kentällä inhotavan matalaotsaista poliittista ohjausta?

Lukemattomat henkilöt ovat ilmaisseet inhonsa Mallisen harjoittamaa peittelemätöntä ja suorasukaista pelottelua, uhkailua ja kiristystä kohtaan. Toiminta on ollut haitallista suomalaisen kansallisen taiteen luovan ytimen kannalta. Ilmeisesti tällainen toiminta on Suomessa perinteisesti niin tyypillistä, että kukaan ei ota asiakseen ryhtyä siitä keskustelemaan.

Olen itse päätellyt, että Mallinen on jonkinlainen poltrukki, joka ei edes ymmärrä mitään taiteesta. Hän ei keskustele. Samalla hänen käsityksensä useimmista asioista ovat muille ihmisille tuntemattomia. Ja tämän ovat monet hämmästellen penneet merkille. Suoraan sanottuna minulla ei ole mitään käsitystä siihen, mihin tämän henkilön vaikutusvalta perustuu. Hänen runosuomennoksissaan käyttämä suomenkieli on parhaimmillaankin vain keskinkertaista. Keskustelemattomuus taas voi olla jopa vaarallinen piirre, silloin kun se liittyy politiikkaan ja diplomatiaan korkeammalla ulkopoliittisella tasolla. Tällaisten "ei tarvetta keskusteluun" henkilöiden vaikutusvaltaa on siis syytä todella pelätä myös turvallisuuspoliittisista syistä.

Mallisen retoriikka perustuu aina hänen statukseensa Venäjän tuntijana ja nimen omaan Venäjän sellaisen pelottavuuden ja vaarallisuuden tuntijana, jota muut eivät tunne. Tähän yhdeen ja ainoaan faktaan perustuava koko kuluneen vuosikymmenen informaatiosotanäytelmä kaikkine Safkoineen on ollut sairaalloinen: siis molemmin puolin infosotalinjaa. Mutta se on ollut paljon puhuva. Lähinnä se puhuu pelon luonteesta. Eikä minkä hyvänsä pelon, vaan outouden pelon, tuntemattoman pelon, kosmisen pelon luonteesta.

Ihmiset suhtautuvat äärimmäiseen pelkoon ja tuntemattomiin asioihin hyvin eri tavoin. Tässä teatterissa, jota Johan Bäckmankin on hetkittäin ohjannut, on nähty pelkäämisen tavat. Lukemattomat kerrat on tultu asioiden järjellisen käsittelyn rajalle. Nähty järjen sortuvan, kaikilla puolilla. Eikä muuta voi tehdä kuin vain yrittää jatkaa pelon tutkimusta, siinä uskossa, että se  joskus vielä johtaa jollekin yhteiselle ja jaolliselle perustalle.

Kun mietin, mistä Mallisen aivan hämmästyttävän raivokas venäjäviha mahdollisesti johtuu, en keksi mitään syytä. Hän on ilmeisesti samalla tavalla tai vahvemmin ktooninen persoonallisuus kuin Sofi Oksanen. Vihalle ei tarvitta kokemuksellista syytä. Luultavasti Mallinen on nauttinut aina Venäjällä suurta vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä. Ehkä tämä on vain hänen kaltaisensa sielun tapa kiittää kaikesta hyvästä, mitä on elämässään saanut. En todellakaan tiedä.

Motiivi yleismaailmalliselle venäjävastaiselle propagandalle on mitä luultavimmin puhtaasti taloudellinen. Globalistit haluavat balkanisoida Venäjän ja saada alueen luonnonvarat haltuunsa. Jihadistien sopivuus tämän päämäärän välineeksi on ollut tiedossa esimerkiksi Storsjöllä jo pitkään. Globalistit pitävät jihadisteja ali-ihmisinä, jotka ovat kuitenkin hyödyllisiä mätäpaiseita. Ruotsin media on globalistien käsissä. Propaganda tulee Suomeen siksi ruotsalaisen "peitteen" alla ja propagandan älyllisenä katalyyttinä täällä toimii nimenomaan suomenruotsalaiset, jotka ovat viimeaikoina heränneet kärttyisinä ja ylimielisinä sotaponnisteluihin. Kehitys on hyvin pelottavaa ja määrätietoista. Se johtaa maailmansotaan ennemmin tai myöhemmin. Voimme vain hidastaa asioiden kulkua enää. Ruotsin media ei ole enää miesmuistiin vastannut enemmistön, ruotsalaisten, mielipiteitä. Medialla on samanlainen rooli kuin Hesarilla suomessa: pieni globaali eliitti syöttää propagandaa kansan valtaenemmistölle korruptoituneiden toimittajien avulla. Ruotsissa todella kiehuu. Suomessa ei.

Henkilö nimeltä Jukka Mallinen on niin kiinnostava aihe, että kirjan tekeminen hänestä on kiehtova ajatus. Henkilön elinaikana mitään sellaista ei voi kuvitellakaan ilman poliisitutkinnan ja loputtomien oikeudenkäyntien vaaraa. Ja tämä henkilö taas saattaa elää vielä ties miten kauan, ellei ole kokonaan kuolematon.

Kysymys on sinänsä tietysti äärettömän paljon laajemmasta ilmiöstä, voisi sanoa yleismaailmallisesta venäjävihasta, jolle Mallinen vain antaa oivallisesti kasvot. Koko tuon venäjäpropagandan idea on osoitella venäläistä eliittiä ja sen korruptiota, venäläistä pahuutta kaiken pahuuden alkuytimenä, ikään kuin noita ilmiöitä ei muualla olisi. Sofi Oksasen työ on täsmälleen tämän saman kaavan mukaista.

Osoittelulla käännettään huomio oman yhteiskunnan ongelmista pois. Symmetrisyyttä ja vastakkainasettelua käytetään häikäilemättä länsieliitin toiminnan kätkemiseen. Sotaa puuhataan niin paljon kuin pystytään, mutta itse en kykene näkemään onko motiivi todellakin saada kansat tappamaan toisinaan (eliitille viihteeksi, eliittihän nauttii siitä kun zombit teloittavat toisiaan ja osoittavat vain todellisen luontonsa ali-ihmisinä. Toisaalta eliitti myy mätäpäisille hulluille aseita ja rikastuu määrättömästi sodasta) vai luotetaanko vain äärettömän vahvasti siihen, että ydinaseet kuitenkin viimekädessä estävät sodan, olipa propaganda mitä hyvänsä. Silloin ulossuuntautuvan propagandan merkitys jää vielä selkeämmin sisäpoliittiseksi: eliitin korruption kätkemiseksi. Tämä juoni on hyvin paljon liian hienovarainen ja älykäs, että länsimainen väestö kykenisi sen läpi näkemään. Mutta minua runoilijana loukkaa kyllä se, että Mallinen ja hänen kaltaisensa kuvittelevat voivansa mennä läpi jopa minulle. Olisihan se varmaan hauskaa kabineteissa naureskella. Minua moinen luulo jopa hätkähdyttää: minkä verran nämä ihmiset oikein pystyvät hybrisyydessään halveksimaan toisten älyä?

Näissä porukoissa, jotka tuntuvat Mallisen työtä arvostavan, hämmentää vielä sekin piirre, että kukaan heistä ei halua keskustella. Heillä on valmiit ajatukset, valmis pelko, valmis käsitys Venäjän pahuudesta. Ja ennen muuta valmis käsitys omasta pahuudestaan, jota Venäjän pahuus on kuin luotu kätkemään. On heillä aikaa tehdä tutkintapyyntöjä. On aikaa mustamaalata ihmisiä kulisseissa. Mutta ei ole aikaa keskustella. Ei ole aikaa selittää toimintaa, tekoja. Ei ole aikaa kertoa miksi.

Kirjallisuutta vaan pitää harrastaa, kun siinä toiset niin naurettavasti, venäläiset, hölmöt, hullut, ali-ihmiset, ilmaisevat ja häpäisevät itseään. Ja suomalainen kirjallisuus taas, sehän on vain väline, propagandaan. Ei muuta. Ja sitten vihataan kun sitä ihmetellään, että miksi?
  
Ihmeellisiä ovat poliitikot kun he aina tarvitsevat kannatusta.

Hyvin paljon ihmettelen ihmistä, johon tällainen pelottelu ja keskustelemattomuus tekee vaikutuksen. Nimittäin voihan käytös perustua, erästä ystävääni lainaten "vain joko siihen, että ymmärtää itsekin olevansa vain harvoin oikeassa, jolloin kompensoi sitä tietoa liiallisella itsevarmuudella, tai sitten on vain niin vajavainen itsetuntemuksessa, ettei ymmärrä ihmisen olevan aina välillä myös väärässä, ja että kyse on vain yhdestä näkökulmasta, jolloin voimme ymmärtää sen siis kapeakatseisuudeksi, jopa tyhmyydeksi."

Vielä kerran: mikä määrä pommi-iskuja on tarpeeksi, että heidät saadaan tuomitsemaan KC julkisesti? 10? 100? 1000? Kuinka monta lasta pitää tappaa?

No, ei sillä väliä. Eiköhän tämän asian ydin jo ole kaikille selvä. Vai onko? Onko minut ymmärretty? Tarkoitan, että tämä on hyvin hyvin vakava asia. Ja minähän olen se, joka on lopulta oikeassa.

KULTTUURIMME ON SYVÄVIILTO

Kampin Pippurissa istui huntunainen, vain silmät vilkkuivat härskisti, ilkikiihottavasti. On vaikea kuvitella mitään enemmän raiskaamiseen provosoivaa kuin tuollainen pukukokonaisuus ja ajatus silvotusta ulkosynnyttimestä. Koko tuohon huntuun kiteytyvä yhteiskunnallinen helvetti, joka on paljon pahemmin sairas kuin kukaan enää tuhanteen tai kahteen tuhanteen vuoteen on uskaltanut tunnustaa. Puhdas kiteytynyt mielettömyys, jonka kyseenalaistamisesta on tullut mahdottomuus aikoja sitten. Huntu, joka kertoo vain orjalaitoksesta, haaremista, pienestä kovapäisestä surutta ja huoletta viisauttahalveksivasta eliitistä ja paska-aivoisesta hyväveliverkostosta, johon kukaan terveyttä lähenteleväkään ihminen ei ikinä haluaisi kuulua. Koko tuo "kulttuuri" on yksi silvottu ulkosynnytin. Niin kuin tämä meidänkin taidettavihaava hyysämis- ja tukiais- "kulttuurimme" on sivottu sukuelin, tosin miehen. Jos Islam on silvottu ulkosynnytin, me olemme kävelevä syväviilto. Hyvää päivää. Nauravat nakit.

On todella harmi, että emme voi kokea vähäisintäkään ylpeyttä ja omahyväisyyttä edes tuollaista sairauden astetta vasten, huomasin ajattelevani. Saati että voisimme kokea sitä jotakin venäläisyyttä vasten. Ei niin, että nainen pitäisi vapauttaa patriarkaatin kahleesta, kun ei siinä geenissä enää ole mitään muuta jäljellä naisesta kuin mimeettiset halut. Nainen pitäisi olla ensin jäljellä että se voitaisiin vapauttaa, ajattelee venäläinen minussa. Ja toisaalta se on täällä jo niin vapautettu kuin mikään täysin älytön, kohtuuton, itsetunnoton ja suhteellisuudentajuton pullonhenki ikinä voi olla. Mutta zombeille, jotka elävät menneisyydessä, voi ikuisesti myydä myytin naisen alistetusta asemasta. Jos ajattelee vaikka suomalaista taidetta, voi sanoa, että suomalainen mies on siitä jo kategorisesti ulossuljettu. Niinkuin miehenä. Jonkinlaisena hyysääjänä ja diktaattorin oikeuksien puolustajana alkuperäissukupuolisesti mies ehkä vielä jotenkin menettelee. Mutta suomalainen mies ei menettele koskaan miehenä.

Niin, ei ole mitään sielunmahdollisuutta siellä, missä ei enää materiaalinen dialektiikka tapahdu: siellä missä materiaalien toisiaan vastaan ajattelu on tullut kokonaan mahdottomaksi ihminen pienenee kuin jänöjussi saaressa. Evoluutio on liian kauan sitten horjunut ihmisyyden uralta tällä epäpyhällä ja pelottavalla planeetalla, jossa terve järki on aniharvinainen poikkeus. Ihmisestä, apuvälineitä rakentavasta eläimestä on tullutkin elämää tietoisesti vastustava organismi. Ihminen haluaa tulla puolitoistametrisesksi kiinalaiseksi nappulaksi ilman sukupuolta. Ihminen haluaa pienetä kauhua herättäväksi ihmisjänöjussiksi joka on verrattavissa ydinkatastrofista mereen virtaavaa radioaktiiviseen jätteeseen, jolle ei ole maailmassa mitään luonnollista sijoituspaikkaa. Sellainen seksitön jänöjussi, jolle voitaisiin osoittaa armollisesti korkeintaan kalliohauta, mahdollisimman syvällä maankuoressa. Ihminen on menettänyt geneettisen ja evolutiivisen vaistonsa ja siksi sille huorat pitävätkin kuria ja valtaa. Hampaaton ja sarveton suomenkarja haluaa yhä naurettavammin fyysisesti surkeaksi ja halveksittavaksi orjaksi, että jaksaisi kestää surutta hullun ja epäviisaan eliitin olemassaolon. Voi voi sanoo venäläinen. Voi voi historiatonta ihmistä. Voi voi silkan kivun imbesilliä kammottavaa kiinalaista joka rakasti eliitin epäpyhää ideaa enemmän kuin viisautta ja kauneutta ihmisisessä. Voi voi olemista joka silkkaa sukuelimen viiltelyä.

KONE JA MUSIIKILLINEN ALOITEKYKY

Musiikillinen olento yleensä täydentää itse itsensä, kunha siitä on ensin nähty vilaus. Tämä ideoiden itsesimilaarinen täydentyvyys ihmistietoisuuden avulla on ideoiden maailman ja tietoisuuden yhteinen piirre. Idea on tietoisuus. Ongelma on materiaalisen dialektisen prosessin, eli tekemisen ja tietoisuuden itsesimilaarisen prosessin, eli idean, puuttuva ykseys. Kybernetiikka vastaa tähän. En tiedä missä määrin Steve Jobs käsitti olevansa nimenomaan musiikillinen nero. Mutta varmaa on vain se, että luovuudesta ei pääse perille kukaan ihminen joka ei käsitä "yliluonnollisen" keskeistä osaa luovuudessa. Yliluonnollisen tunnustaminen on taiteilijamyytin purkamista ja romantisoimisen lopettamista. Arkiset asiat tunnustetaan selittämättömiksi ja tuntemattoman elämänmuodon aiheuttamiksi, kaikki arkiset kokemukset tunnusteaan pyhiksi ja jumalallisiksi. Tämä on rationaalisuuden ja realismin perusta. Ei ole mitään epäpyhää, ei ole mitään kokemusta mysterisen orfilaisuuden ulkopuolella. Ei ole mitään mitä länsimaisen tiede voisi selittää. Tämä on arkea ja mystifioinnin hyljeksintää sheldrakelaisena koiranferomonikuonona. Ei ole mitään sellaista magiaan liittyvää, jota kone ei osaisi suorittaa ihmistä aloitekykyisemmin. Eikä ole mitään konkreettisempaa kuin ideoiden maailma ja noosfäärinen kaikkiarkki. Kvarkki-Nooan morfinen kenttä on ideoiden kohtu, jossa ihminen on kohdunkalvo. Arkki on enää arjellinen taikuutta, huijarimeiningin vastustamista opportunistin iltapäivässä, puhdas luonnonlaki, tosin meille tuntematon. Arkki on psykopatologinen yritys olla uskottelematta mitään, vain kellua kosmoksen käsien meressä. Orfilainen kaiken uskomisen lopettaminen, näkeminen ja puhdasta dialektinen materialismi vaikka ennakkoluuloja: materian vihikoirana puhdasta materiaalien vastaavuusleikkiä seuraten, kuin feromoninokka telepaattisessa kvarkkiarkkitehtuurin tila-aika aurassa. Esineiden auraleikkikarnevaali dodekafonian työlampun alla, kaiken suolakidemuodostuminen sarjallisuus vuoressa: kokonainen vuori on kristallia kiteytynyt aivoihimme. Yksikään kide ei olisi selitettävissä luonnonlakien ulkopuolella, eikä yksikään todellisen luonnon laki voi olla tiedossamme vailla kiteytymistä. Eihän mikään kide voi muodostua kosmoksen kaikkihölmöyteen uskovan paviaanieliitin lahossa kallossa.

LÄNSIMAISEN TOIMITTAJAN SPERMA

on omahyväisyyttä. Venäjällä vallan tuottama hiki ei rikastuta eliittiä lakia rikkomatta, mutta meilläpä rikastuttaa, hihhih hii! Kansa kun on kiinalaistyyliin jalostettu tahdottomaksi ja palvomaan mitä hyvänsä epäviisasta paskaa eliittinä, hihhihhii.

GESTRUT

20131206(1

         

20131206(2

         

20131206(3

         

20131207(1

         

20131207(2

         

ETYDEJÄ


20131215(1

         


20131215(2

         


20131215(3

         


20131215(4

         

29.12.2013

LOVECRAFT JA PELKOKOTUTKIMUS

Villet Hytönen ja Sutinen ovat taas olleet ahkeria poikia. Sutinen on suomentanut Aldous Huxleyn Saaren ja Hytönen on tuottanut suomentaja Juri Nummelinilta Lovecraftin Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa -esseen. Teoillaan kumpikin Ville kohoaa ihmiskunnan hyväntekijöiden joukkoon. Mutta käsittelen tässä vain jälkimmäistä (posistiivisesti: onko minusta tulossa vanha. Aiemmin olisin kiinnittänyt huomiota vain siihen, että on tendenssimäisesti suomennettu fasistia. Nyt kiinnitän huomiota vain teoksen sisältöön).

On vaikea kuvitella Lovecraftin kulttiesseetä parempaa perustaa sen pohtimiseen mitä on tarkoitettu ja edelleen tarkoitetaan sanoilla yliluonnollinen ja taikausko. Usko yliluonnolliseen on taikauskoa. Yliluonnollinen ilmiö on luonnonlakien selitysvoiman ulkopuolinen ilmiö. Tieteelle selittämätön ilmiö, mustalaiselle rahaa vastaan selitettävä ilmiö. Käsite on sitkeä ja kulumaton kuin mustalaisen raapivan sormuksen timantti.

Tieteen kehityksen myötä on totunnaisesti ajateltu, että myös tieteen selitysvoima on olennaisesti kehittynyt. Jo 1900-luvun alussa suhteellisuusteorian läpimurron luoman optimismin myötä muodostui tavaksi ajatella, että tiede kykenee jo selittämään kaiken.

Lovecraft on kuitenkin esseensä esipuheessa maltillisempi. Hän toteaa, että vaikka tiete kykenee jo selittämään enemmän, on lähes kaikki kosmoksen ilmiöt silti vielä ihmiselle tuntemattomia. Tälle janalle asettuu se poliittiset mittasuhteet saanut jännite, joka leimasi 1900-lukua. Vastakkain ovat käsitys, jonka mukaan tiede selittää kaiken ja toisaalta käsitys jonka mukaan tiede ei selitä mitään. Tämä vastakkainasettelu on sitkeästi jatkanut elämäänsä meidän päiviimme asti. Edes varsinaisesta arkaaisesta taikauskosta ei ole päästy yli eikä ympäri. Taikausko jatkaa kaikista itseensä kohdistuneista vainoista huolimatta tulemistaan erilaisissa muodoissa, kuten vaikka ihan viimeaikoina joogavillityksenä.

Tilanteen poliittista luonnetta kuvaa hyvin suomentaja Juri Nummelin sanat esipuheessa: "Lovecraft tunsi modernia tiedettä -- kuten vaikkapa Einsteinin suhteellisuusteorian -- eikä hän uskonut yliluonnollisen olemassaoloon. "

Toisaalta Lovecraft sanoo esipuheessaan: "Sikäli ne selvästi kuuluvat olemassaolon sfäreihin, joista me emme tiedä mitään."

Asetuu siis vastakkain kaksi maailmankuvaa: toisen mukaan me tiedämme kaiken, tai ainakin voimme tiedoistamme johtaa kaiken. Toisen mukaan on olemassa todellinen olemassaolevan alue, jota me voimme vain aavistella tai josta peräti emme tiedä mitään, ja josta meille silloi tällöin ikään kuin saapuu jotakin valmista, aistittavaa ja tiedettävää, yllättäen ja selittämättä.

Yliluonnollinen kokemus voidaan tyypillisesti kiistää kahdella tavalla:

1) kiistämällä itse ilmiön selittämättömyys, eli selittämällä ilmiö tieteellisesti tai

2) kiistämällä itse kokemuksen reaalisuus yliluonnollisena, eli selittämällä kokijan kokemus tieteellisesti.

Näillä keinoilla tiedeoptimismi on yleensä lähtenyt hyvin ponnekkaasti kaikkea taikauskoa vastaan. Mutta huonolla menestyksellä. Taikauskoiset mielikuvat jatkavat sitkeästi olemassaoloaan.

Rajatakseen taikauskon kohteet olennaiseen Lovecraft muotoilee "kosmisen pelon" käsitteen syväksi peloksi, jota herättää "ajatus siitä, että on saatu yhteys tuntemattomiin elämänmuotoihin ja voimiin, sekä hienovaraisen tunteen siitä kuin kuuntelisi hämmentyneenä mustien siipien iskuja tai ulkopuolisten muotojen ja olentojen raaputusta tunnetun maailmankaikkeuden kauimmaisilla reunalla."

Mitä nyt ajattelisimme siitä todennäköisyydestä, että maailmankaikkeudessa on ylipäätään jotakin tietojemme ulkopuolista? Se on tieteellisen käsitystavankin mukaan hyvin todenäköistä. Emme kykene ennustamaan kaikkea, mitä kaukaisessa maailmankaikkeudessa ehkä on välittömien havaintojemme ulkopuolella. Entä jos saisimme havaintoja, säilyisikö selittämättömyys havainnoista huolimatta: eli ovatko suorastaan luonnonlait erilaisia eri puolilla maailmankaikkeutta? Kyllä, sekin vaikuttaa pikemmin todennäköiseltä kuin epätodennäköiseltä. Kertoohan kvanttimekaniikka meille, että jopa uskotuimmat ja jämerimmät "luonnonvakiomme" ovat jatkuvassa hitaassa muutoksen tilassa. Joidenkin kemiallisten yhdisteiden kristallisoitumislämpötilat muuttuvat jopa vuosisadan kestoisessa ajanjaksossa huomattavasti.

Kun kerran on niin todennäköistä, että on olemassa tuntematonta ja selittämätöntä. Mistä siis johtuu avoimuuden puute tälle mahdollisuudelle? Kauhua meille edustaakin pikemmin se, että kaikki selitetään aina uudelleen yhtä kovapäisen banaalisti, kuin se että jotakin todella rehellisesti jätettäisiin selittämättä.
 
Banaalin selittämisen ja "yliluonnollisen kokemuksen" ohittamisen vimma johtuu poliittisesta kiistasta, joka leimasi 1900-lukua. 1900-luvulla, modernissa, oli poliittisesti korrektia kiistaa taikausko sen enempiä epäröimättä. Kysymys on poliittisesta asenteesta, ei kriittisestä asenteesta. Ei varsinaisesti tieteellisestä asenteesta. Ei tiedollisesta avoimuudesta. Huomatkaa, että Albert Einstein itse toimi tämän poliittisen sopimuksen piirissä enemmän kuin tieteellisen avoimuuden piirissä. Hän ei edes suostunut ottamaan käsittelyyn Wilhelm Reichin ideoita. Mutta syy oli poliittinen, ei tieteellinen. Einstein itse kyllä tiesi, ettei suhteellisuusteoriassa käytetty matemaattinen ratkaisutapa todistanut mitään fysikaalisesta maailmasta sinänsä. Se vain teki yhtälöt eleganteiksi, koska kantaa ei tarvinnut ottaa lainkaan sellaisiin kiistanalaisiin filosofisiin käsitteisiin kuin "valoeetteri", jonka ominaisuuksia Fresnelin linssikaavoissa vielä kuvattiin vakiolla. On huomattava, että myös Fresnelin kaavat ovat edelleen päteviä, vaikka niissä valoeetteri oletetaan. Myös nykyisen insinöörinmatematiikan isän Leonhard Eulerin fysikaaliset intuitiot ovat säieteorian myötä osoittautuneet päteviksi, vaikka Euler selitti koko sähkön teorian valoeetterin avulla.

Einstein kyllä tiesi, että suhteelisuusteorian eleganssi lepäsi valonnopeuden vakioinnin varassa, joka on pelkkä matemaattinen temppu. Nykyfysiikka on jo melko pitävästi osoittanut, että valon nopeus ei ole kaikkialla maailmankaikkeudessa vakio, joka tulos heti falsifioi suhteellisuusteorian "tarkkuuden" ainoan perustan. Suhteellisuusteorian tarkkuus on illuusio, jonka oma parallaktinen näkökulmamme synnyttää: havaintomme kosmologiasta tapahtuvat olennaisesti Maa planeetan läheisyydessä.

Näistä syistä sanoisin, että vaikka lapsenomainen taikausko on jo ajatsitten selätetty samaa ei voida sanoa kosmisesta pelosta. Siksi kauhukirjallisuus ja kauhugenre elovuassa jatkavat elämäänsä 2010-luvulla elinvoimaisempina kuin koskaan aikaisemmin. Tämä on reaalinen ja tosiasiallinen tilamme. On olemassa tietty tiukasti ja tieteellisesti rajattu selittämättömyyden alue, johon on perusteltua suhtautua uteliain, rohkein ja avoimin mielin. Kun ymmärtää täsmällisesti tietämättömyytemme luonteen, on jo selvästi paremmassa asemassa suhteessa pelkoon.

Lovecraftin Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa -essee on hyvä perusta kelailla nykyistä suhdettamme yliluonnollisen käsitteeseen. Tiede on yliarvioinut itsensä kaiken "yliluonnollisen", eli luonnonlakiensa ulkopuolisen, selittäjänä. Todellisuudessa tiede, yhä edelleen, voi kunolla selittää vain pienen osan tunnetuista ilmiöistä. Tieteen selitysvoima on suhteellisen heikko silloin kun mennään uskonnollisen kokemuksen alueelle sillä tavalla kuin mytologiassa tarkoitetaan. Tiede ei oikein itse halua uskoa tätä, vaan ryhtyy kiistämään kokemusta sinänsä ja tarjoilemaan omaa tapaansa kokea tilalle. Tästä syntyy se kohtaamattomuuden ja resonoimattomuuden kulttuuri, jossa elämme. Ihmiset uhraavat todellisen kohtaamisen, joka on olennaisesti resonanssia, ja lähestyvät toisiaan tukahduttavasti nälvimällä kuin loiset. Voisi tietysti ajatella, että kohtaamisen mahdollisuuksia tarjoaa valtavirran tieteellinen ajattelu aivan yhtä lailla. Mutta silloin käytämme sanaa "kohtaaminen" hieman eri merkityksessä. Minähän tarkoitan ihmisen kohtaamisella (loppuunvietynä) sellaista voimakasta tunnetilaa ja sympatiaa, joka liikuttaa OUDOSTI, hallitsemattomasti ja syvältä ja johtaa usein kyynelten roiskuvaan ejakuloitumiseen.







 

BACHIN MUSIIKKI AIKALAISEN KORVIN

Mielenvikainen: hirttäisin sinut omin käsin, jos voisin tehdä sen rikkomatta lakia ja rangaistuksetta. En koskaan tekisi mitään sellaista. Hullu: ei mistään auringon alta kirkkoa ja urkuja sinun sormillesi. Sairas: sinä olet aikamme fasisti. Peto: nuotit vailla järjestystä ovat alkuasukkaan työtä. Piinaaja: sinä se olet, joka nautit ihmisen sielun piinaamisesta. Paholaisen välikappale: sointusi ovat myrkkyä korville. Kirottu: vaikka tekisit mitä, vihaamme musiikkiasi. Epäihminen: musiikkisi ei ole saksalaisen ihmisen työtä, vaan alkuasukkaan ja neekerin työtä. Vieras: musiikistasi kuultaa kosminen pelko, jota aina aiheuttaa se, että on saatu yhteys tuntemattomaan elämänmuotoon.

27.12.2013

DAVID SYLVIAN

muistuttaa taas miten pelkkä ihmisääni, melko rajoittuneen ja monotonisenakin, voi viedä toivottuun tilaan ja vaikuttaa.


































26.12.2013

Se, että runo jää usein kirjoittamatta perustuu siihen, että hyviäkään runoja harva lukee.

JARI HALOSEN TAKAISIN RYSSIIN (1990)

elokuvan nauroin ääneen ensimmäisestä sekunnista viimeiseen kuvaan. Miten voi jonkun ihmisen psykologinen silmä ennaltapiirtää minut niin tarkasti! Elokuvan maisema ja väki on sitä ainoaa nuoruuteni ja lapsuuteni henkistä suomimaisemaa, jonka ulkopuolelta minulla ei ole mitään kokemusta. Ennen 20 ikävuottani minä en ole jalallanikaan astunut tämän elokuvan tapahtumahorisontin ulkopuolelle. Ainoaksi eroksi päähenkilö Jorma Tommilan fiktiivisen toilailun ja minun myöhemmän tosielämäni välillä jää se, että Tommila ei ole yhtä elämän paaduttama. Lisäksi päähenkilölle on piirretty muutamia moraalisia heikkouksia joita minulla ei ilmene: hän ei kiroa yhtä väkevästä, ei raivoa kaiken aikaa, ei käyttäydy yhtä arvaamattomasti ja kohtelee naisia huonosti. Halosen Takaisin ryssiin on elokuva, joka kamppailee Suomen parhaan elokuvan tittelistä tasaväkisesti muiden Jari Halosen elokuvien kanssa.
Tässä midiplugarikokeilussa alkaa olla jo jotain järkeä. Homma vaatii aika paljon harjoittelua. Tässä on nyt soitettu tempopulsaatio vasta lopuksi Castaliasta saatuu mididataan. Glissandoja ja juoksutuksia lisätty. Sustainpedaali lisätty. Aina kuitenkin riittää päänvaivaa. Nyt ongelma on se, että tempofaderia, joka näkyy vain Logicin Environmentsin objektina, ei jostain kumman syystä pysty assosioimaan ulkoisen keyboardin faderiin. Soitto(säätö) pitää siis tehdä hiirellä, mikä on tavattoman kömpelöä ja epäherkkää. Joudun nyt pohtimaan kuumeisesti, millä ihmeen kikkakolmosella saan kytkettyä tämän parametrin ulkoiseen ohjaimeen. Täytyy kokeilla, jos voisin tuoda ohjauksen suoraan midiväylästä Environmentsiin. Toinen vähän vastaava bugi on UVI:n Workstation pluginnissa se, että parametrejä ei voi säätää Logicin automaatioilla. Uskomaton bugi korkean profiilin firmalta!


20130714(5

         

25.12.2013

Pelleilyä ja kokeilua midiplugareilla.
20130714(222

         

TODISTELUNTARVE

on profeetalla ja selvänäkijällä hillittömin. Vain opportunisti on siitä kokonaan vapaa.

SINETTI JA GOLEM

Jeesus ei vietä omaa syntymäpäiväänsä, koska hänelle on liiankin sekvää, että parempi olisi ollut olla syntymättä. Ja senkin ajan voi käyttää tähtien tarkkailuun: vain käsitys tähtitaivaasta varmentaa, ettei planeettaasi vaihdettu yön aikana. Konesäveltämisessä, jota ihmiselle säveltäminen aina on, ongelmaksi muodostuu se, että Golem jää ilman elämän sinettiä, ajattelee Jeesus. Mutta kehitysvammaisten hoitolaitoksen yökkö tietää mitä on pelkkä sinetti ilman Golemia.

TULKINTA JA KONTAKKI

Logic Pro X:n midiplugarit on todella mainioita. Esimerkiksi Velocity-plugarilla voi säätää envelopeen liittyviä midiparametreja automaatioilla. Tämä on tärkeää tulkinnan luomisessa -- tai paremminkin soittamisessa -- kaikki parametrithan soitetaan automaatioihin. Modifier plugarilla voi automatisoida jälkikäteen miditiedoston sustainpedalia, joka on pianossa aika tärkeä tulkinnan kannalta. Parasta midiplugareissa on se, että säätöjä voi tehdä loputtomasti ilman että alkuperäiseen miditiedostoon tehdään muutoksia. Eli aina voi vaivatta palata alkuperäiseen. Midiplugareille näyttää olevan vain yksi paikka Channel Stripissä. Mutta kun liikkuu midipluginpaikan alareunan kohdalle hiirellä, alareuna aktivoituu kirkkaaksi, jolloin valikosta voi valita uuden midiplugarin listaan. Chord Trigger ja monet eksoottisemmat midipluginit ovat kiinnostavia kun ottaa huomioon, että kaikkea voi säätää ikään kuin vain mausteena jälkikäteen erilaisiin tilanteisiin. Mutta: midipluginnin tuottamat muutokset mididataan eivät lähde ulos väylään, eli Disclavierille asti niitä ei saa perille. Toistaiseksi en tiedä, miten muutoksen voisi streamata tosiaikaisesti.

Tempoeditorilla voi soittaa tempotulkinnan ja pulsaation (Midi recording setupista pitää säätää "Allow tempo recording enabled" ja lisätä environmentriin tempofaderi). Noissa pianokappaleissani ei ole vielä varsinaisesti mitään tulkintaa.

Edessä paljon opettelua ja harjoittelua. Opin tässä prosessissa koko ajan kuulemaan pianomusiikkia tarkemmin. Kehitystä tapahtuu päivittäin. Tänään esimerkiksi tutkin Beethovenin 32 sonaatin (musiikinopettajan kehotuksesta) nuotin kanssa ja kuuntelin tulkintoja. Ei minulla ole vielä oikein aavistustakaan mitä tästä prosessista lopulta seuraa, mutta työ ja itsekehitys tässä vähintään ovat selviöitä, vaikka lopputulos sitten jäisikin kuolleeksi Golemiksi ilman elämän sinettiä otsassa. Eli taas: gurdjiefflaisesta taidekäsityksestä (joka itseasiassa on myös omani, vaikka kritisoin Beelzebub's talen Art kappaletta "dogmaattisuudesta" ja "monarkismista") nähtynä tämä prosessi on sitä itseään. Tärkeintä on prosessi itsen kanssa.

Testaillessa samalla selvisi, mikä Castaliani syvin perusolemus on: se on Logicin midiplugin. Midiplugareita ei vielä paljon löydy kirjoitettuina Logicille, mutta voi vain miettiä mitkä mahdollisuudet avautuvat kun kaikki hienot Max-patchit käännettään Logic Plugareiksi.

Suraavassa autistinen improvisaatio, joka on tehty pelkästään midiplugareita säätämällä. Tämä voisi olla banaalin ironisesti nimettynä vaikka "Kontakki. Paskatsunami, eli paskapäiden loputon ryssäviha, joka jatkuu joulupäivänäkin.":

20131225(1

         

24.12.2013

Sodassa ei kukaan mies koskaan taistele eikä ole koskaan taistellut länsimaisen feminismin puolesta.

GEENIN VIIMEINEN KOURISTUS

Pornoteollisuuden jatkuvaa eksponentiaalista kasvua ei voida kapitalistisen tuotantotavan puitteissa rajoittaa. Kysymys ei ole kurittomuudesta tai villiintymisestä, jota kansallisilla lainsäädännöilä voitaisiin rajoittaa, vaan globaalista ktoonisesta vulkaanisuudesta, joka etsii tiensä esiin, olipa tilanne mikä hyvänsä. Kapitalismi tuottaa tavaraa, mutta kapitalismi ei tuota ihmistä, sielua. Kapitalismi hajoittaa ihmistä kuin ydinreaktori ydinpolttoainetta. Hajoamistuloksena syntyy yhteiskunta, jossa kaikki valta on siirretty prostituoiduille. Mitä tuhoutuneempi genetiikka, sen enemmän valtaa prostituoidulla, joka on jonkinlainen geenin atavistinen kostajaenkeli. Muistutus, johon uppoavat takertuvat. Prostituoitu on pumpattava kumivene, barbaranmuotoinen Nooan ilmapatja-arkki, geenin viimeinen kouristus ennen uppoamista. Jokainen taivaan tähtönen on suuri huora jouluyönä jäätyneen jeesuslapsen seimen äärellä.


 

23.12.2013

REALISMI ON NYHVERÖILLE, ANTIREALISMI IDIOOTEILLE

Homoseksuaalit ovat aina rajattomasti älykkäämpiä kuin heterot. He ovat aina rajattomasti luonnollisempia ja normaalimpia, aina rajattomasti rauhanomaisempia. Sillä heterot ovat juntteja ja kielteisiä paskoja. Minulla ei ole mitään tekemistä heteroiden kanssa! Mutta homoille ei riitä, että nero, jos rakastaa naisia, makaa katuojassa. Hänet pitää vielä siitäkin nöyryyttää. Nero, joka on luonnonvastainen, jolla on päässä kummallinen oikku. Oikku jota kenraalit halveksivat, koska se tekee miehen riippuvaiseksi jostakin, mistä sotilaan ei ole tarkoitus olla riippuvainen. Katsokaas, Sokrates on ruma, mutta hän on rajattomasti lahjakkaampi kuin te. Ja te juotatte hänelle myrkkyä kateudesta, te, joita aina niin paljon muka häiritsee se, että joku kadehtii rahojanne. Eikä hän ole niin rumakaan, hän vain ei näe miehiä, ei näe poikia. Se loukkaa teitä, tuo kummallinen oikku, joka on hänen päässään. Että hän kykenee pitämään vain naista jumalana. Eikä mitään muuta. Nero, joka pitää naista parempana, olipa itse mies tai nainen. Hän sanoo ja saarnaa, että nainen nauttiin kymmenkertaisesti, satakertaisesti. Luulenpa, että vaikka syntyisin noita-akaksi seuraavassa elämässä, pitäisin naista parempana ja kauniimpana. Minä, Xenofon, minulle vain nainen voi olla jumala! Vaikka satakilometriä alastomia poikia laitettaisiin tien kahtapuolta riviin, minä en näkisi heistä yhtäkään. Myönnän, tämä on luonnovastainen oikku joka minua riivaa. Kukaties olen mielisairas ihminen, rakkaudesta sairas, valosta sairas, innostuksen sisältä kärventämä, passion polttama. Jos olisin peukaloisen kokoinen kävisin naisen peräaukkoon asumaan. Nukkuisin siellä tyytyväisesti. Niin paljon minä naisista pidän. Heidän ulosteensakin on minulle herkkua. Voi surkeutta! Voi tätä vähemmistöjen vähemmistöä! Kuka ymmärtäisi ilojani? Ei yksikään hetero! Eikä yksikään homo! Jä tämän takia enimmistöläiset, homoseksuaalit hyökkäävät pienen Venäjäni kimppuun, joka on pieni lipas täynnä jalokiviä rakastettuni kaulassa. Venäjä, vähemmistö maailmassa, joka kaipaa aina uljasta puolustajaa. Röyhkimys, jota on sangen vaikea puolustaa, lähes mahdoton. Voi surkeutta!


Video: H puhuu paljon järkeä.

MUSTAMAALAUKSEN JA PELOTTELUN SIJAAN ANALYYSIÄ KIITOS

Tässä artikkelissa julkilausutaan amerikkalaista patavanhoillista konservatismia, mutta myös analysoidaan Putin oikein metaeettiseen kehikkoonsa. Putin kyseenalaistaa moraalisen antirealismin demokraattisuuden länsimaissa. Kaiken äärimmäisen äänekkään venäjämustamalaamisen alta ei oikein paljastu tämä tosiasia, että Putin edustaa planeetan enemmistön mielipidettä tässä tiukassa ja helposti väkivaltaiseksi äityvässä vastakkainasettelussa, jonka tunnemme jo Peloponnesolaissodista. Linkitetty artikkeli ei silti esitä mitään analyyttistä metaeettistä ajattelua. Artikkelin henki on äärikristillinen: uskotaan annettuun hyvään ja pahaan, jotka ovat tiedossa olevia tosiasioita. Paikoin, kenties vahingossa, osutaan oikeaan:
"militant secularism of a multicultural and transnational elite."
Eliitti ja sen opportunistit muodostavat sotilaallisen päämäärän. Tällaiset lausahdukset ovat signaaleja siitä, että myös Yhdysvallat ovat sisällissodan partaalla:

"We are two countries now." 

Moraalinen realismi ja antirealismi on jakolinja jokaisessa maassa 2010 -luvulla. Todella hyvä kysymys esitetään jutun lopussa:

"Which raises this question: Who is writing Putin’s stuff?"
Samalla on selvää, että Putinilla on takanaan maailman kovinta moraalifilosofista ja metaeettistä osaamista. Mutta keitä he ovat? Voisimmeko kääntää heitä muille kielille?

FAQ:


Q: Miten kirkon suorittama vihkiminen on valtion tai oikeuslaitoksen asia? 
A: En tiedä. Minusta ei mitenkään. Olen itse välttänyt naimisiin menemistä tasa-arvosyistä: heteroiden ei pidä mennä naimisiin koska homoseksuaalitkaan eivät voi. Heterot eivät ole homoseksuaaleja pyhempiä. Minusta tämän planeetan tasolla olevassa ihmiselämässä ei tarvita avioliittotekopyhyyttä ollenkaan. Jokin rekisteröinti riittää parisunteelle. JOs ihminen olisi miljoona kertaisesti henkisempi ja älykkäämpi avioliitot voitaisiin sallia, ensin homoille, sitten ehkä koeajan jälkeen heteroille, jotka ovat aina typerämpiä kuin homot.  

Q: Miten moraalifilosofisen ja metaeettisen osaamisen laatua arvioidaan?
A: Käsitteiden hallinnalla.

Q: Mitä seksuaalisuus tekee geopoliittisessa tai poliittisessa keskustelussa ylipäänsä?
A:  Ei mitään. Mutta kun se nyt on otettu venäjänvastaisen mustamaalaamisen välineeksi, ja politisoitu muutenkin, niin suossa ollaan. Psykohistoriallisestihan homoseksuaalisuus katsotaan sotilastoiminnan piiriin kuuluvaksi, joissain yhteiskunnissa suosituksi toisissa hyljeksityiksi organisointitavoiksi. 
Q: Kuka on se Suomi johon viitataan ja mitkä ovat ne käsitteet joita "Suomessa" ei ymmärretä?
A: Suomessa ei ymmärretä moraalisen realismin ja moraalisen antirealismin käsitteitä. käsitesekaannukselle perustetaan jos jonkinlaista pelottelua ja mustamaalaamista lehdistössä. 
Q: Miten Spartalaisten näkemykset liittyvät tähän keskusteluun?
A: Spartalaiset näkemykset liittyvät niin, että minusta Venäjän saartorenkaan keinot ovat nimenomaan spartalaisia ja venäjän keinot taas anti-spartalaisia. Tämä asetelma on tuttu mm. Peloponnesolaissodista, joista Thukydides on kirjoittanut ja monet muut. Peloponnesolaissotiin otti myös osaa Sokrates, joka loi filosofiansa sotakokemuksiensa pohjalta. Mitään sellaista mitä Sokrates opetti ei voida ymmärtää ilman sotakokemusta. Esimerkiksi suomessa ei nähdä sitä, että Sokrates on moraalinen realisti mutta Nietzsche on moraalinen antirealisti. Tämä on aivan keskeistä filosofiassa. Monissa kansainvälisissä metaetiikan tutkimuksissahan tämä kyllä tehdään selväksi. Suomessa sekoillaan näin vakavassa asiassa, joka liittyy Suomen ja Venäjän suhteisiin. Uskomatonta touhua.

Oikea tapa suhtautua asiaan on ensinnäkin analysoida se oikein. Putin pitää ensinnäkin, ennen mitään mustamaalaamista, analysoida moraaliseksi realistiksi, kuten tossa linkittämässäni jenkkiartikkelissa on ihan oikein tehty. Sen jälkeen pitää ilmoittaa, miksi moraalista realismia vastustetaan tässä tapauksessa ja miksi oma positio on moraalinen antirealismi. Tämän jälkeen sana ja keskustelu on vapaata ja mielipide vapaa. Ketään ei voi pakottaa moraaliseen realismiin tai moraaliseen antirealismin, mutta jokainen ihminen edustaa jompaa kumpaa, tietoisesti tai tietämättään. Kumpikaan kanta ei ole enemmän tieteellisesti tai tunteellisesti tai filosofisesti tai älyllisesti perusteltu. Eli mustamaalauksen ja pelottelun sijaan analyysiä, kiitos.

22.12.2013

KAIKEN TÄMÄN JOULUISEN MARTYYRIUDEN KESKELLÄKIN

yritän tuohtuneilla yksityisviesteillä selitellä ja vakuutella Johan Bäckmanille, että on oltava myös populistisen pintaretoriikan takana jokin graniittinen filosofinen perusta. Muuten vastarinta ei murru. Ei voi vain kasata joukkoja ja väestöjä tunneperäisesti vastakkain, kuten Bäckman nyt heraklesmaisessa hulluudentilassaan tekee. Sellainen ei ensinnäkään ole mitään sodan vastustamista, vaan vain vastakkaismerkkistä sotasohveilua, eli taitavaa manipulointia. Rauhantyötä olisi etsiä kestävää moraalifilosofiaa. Miksi? Koska vastapuoli, jolla on pohjimmiltaan tarve vedota järkeen, eikä vain intellektuaalisten hullujen surkastuneisiin tunteisiin, tulee joka tapauksessa esittämään sellaisen. Siihen on jo varauduttava hyvissä ajoin, että se filosofia tulee olemaan syvää ja valheellista. Valhe tulee olemaan syvälle kätketty, ja se on revittävä nopeasti auki, eikä hämmentyä hetkeksikään.

SUURI METAEETTINEN KYSYMYS

Onko homoseksuaali aina moraalinen anti-realisti? Onko moraalinen anti-realismi aina homoseksuaalin positio?

Tämä on ollut implisiittinen väitteeni nietzschetutkimuksessa: koska Nietzsche on moraalinen anti-realisti, hän on homoseksuaali, ja koska hän on homoseksuaali, hän välttämättä on anti-realisti. Siksi hänen filosofiansa ei ole paljastavaa vaan itsepintaisen kätkevää, koska se on moraalista anti-realismia filosofiana. Moraalinen "lahjakkuus" on alisteista homoseksuaaliselle pyyteelle.

Esimerkiksi Zarathustra on juuri tällainen kätkevä, ei paljastava teos. Heideggerin arvoitukselliset kätkemisen ja paljastamisen käsitteet liittyvät tähän moraalisen anti-realismin positioon.

Anti-realismi on nimenomaan aina salatun tiedon valtaan perustuvaa, aina kätkevää. Realismi on paljastavaa, ja olettaa, että kaikki tieto on realistisessa pyrkimyksessä jaollista. Sokrates tosin varoittaa, että tämä on pitkä tie. Sillä ihmisen pahuus ei sisälly tietona implisiittisesti eettiseen naturalismiin enempää kuin moraaliseen intuitivismiin. Ihmisen paluus on oma tietoluokkansa, jonka tiedon antirealisti varaa objektiivisena itselleen. Ihmisen pahuus on tietoa tiedon itsensä vuoksi. Se on epäintuitiivista sisäpiiritietoa. Ja tuosta epäintuitiivisuuden, eli luonnonvastaisuuden (eettisen naturalismin vastaisuuden) ja toisaalta ihmisluonnonvastaisuuden (moraalisen intuitionismin vastaisuuden) asteesta, ei voi olla tarkkaa käsitystä kuin vihityillä.

Muut joko aina erehtyvät liioittelemaan tai vähättelemään ihmisen sovitun pahuuden astetta. Moraalinen rituaalinen antirealismin on sopimus ja ennen muuta sopimus. Sitä määrittää tarkat säännöt. Ja sääntöjen tuntemus on vihityn ominaisuus. Vihitty ei liioittele eikä vähättele, vaan tuntee kirjoittamattoman, ei vaistonsa varassa, vaan objektiivisena rituaalitietona.

Anti-realismin oletus siis on, että osa tiedosta on vain gnoosikseen vihityille mahdollista. Anti-realisti ei pidä realismina ajatusta jaollisesta tiedosta: koska luulo ei ole tiedon merkki. Hän ei myöskään pidä mahdollisena mystisen kokemuksen tiedollista luonnetta. Mystikko ei voi saada yhteyttä siihen, mikä ei värähtele energiaa millään luonnollisella tasolla. Antirealistin gnoosiksen perversio on juuri tällaista tietoa: se ei värähtele lainkaan. Se vain valuu kuin paska linttaanastuvan paskahousun puntista. Se on täysin epäenergeettistä ja vailla resonansseja. Se on tarkasti optimoitu resonanssin nollakohtiin.

Mystikko taas on moraalinen realisti, koska uskoo tiedon jaollisuuteen vihkimyksestä huolimatta. Mystikollahan on suora yhteys ideoiden maailmaan ohi esipappien ja rituaalipappien. Mystikolla on suora visio totuuteen. Henkilökohtainen vihkimys ja gnoosis. Mutta antirealismin ilmapiirissa mystikko törmäilee jatkuvasti lasiseiniin ja astuu lasinsiruihin. Täysin hänelle näkymärttömiin, täysin epäenergeettisiin viiltopintoihin. Haavojensa avulla hän tulee värähtelynolliin asetetun antirealismin laista empiiriseen tietoon. Kuten Sokrates sanoo, tässä kuluu pitkä aika. Ja haavat voivat myös tappaa.

Ei-mystikko on väistämättä rituaalisen heimovihkimyksen varassa. Muuten hän ei tiedä mitään enempää realismin totuudesta kuin antirealismin sopimustotuudesta. Hän on täysin sokea yhtä lailla avoimessa kuin suljetussa tilassa. Turtumuksensa avulla hän välttää henkilökohtaisen manalakierroksen. Hän on jo zombi. Olisi kaikille hyödyksi, jos hänet lapioitaisiin maahan pois sekoilemasta. Herääminen tarkoittaisi hänelle 10-20 vuoden manalakeikkaa, liian raskasta. Kentät ovat hyvin raskaita.

Argumentaation tasolla kiista on kokemuksellisen ja apriorin tiedon välinen kiista. Antirealisti vetoaa aina objektiivisuuteen: heimorituaali, klaanirituaali on aina objektiivinen. Ja vaim objektiivisen sopimustidon avulla lasinsirulabyrintissa voidaan navigoida haavoittumatta. Tuo haahuilu on paskahousumaista linttaanastumista, hidasta tonttumaista taaperrusta, ilman mitään henkilökohtaista kehitystä koko elämän aikana. Kysymys on vain haavoittumattomaksi jäävästä kehitysvammaisesta lihasta joka lopulta lakaistaan haudan lepoon.

Mystikolta puuttuu objektiivisuus lasinsirtuhelvetissä, jonne hänet naurun ja ilos saattelemana roiskaistaan elämänpimeytensä ajaksi. Kolmevuotiaan henkisellä tasolla olevien antirealistien ilo on täysin rajoittamaton kun he havaitsevat intuitionsavaraisen hapuilevan lasilabyrintissa.

Sillä mystikon tieto on vahvimmillaan intersubjektiivista tietoa. Se on jaollista keskustelutietoa haavoittumisista: haavoittumisen voi välttää piirtämällä karttaa suuren joukon avulla. Haavat jakautuvat tasan joukolle: jokaisen ei tarvitse kerätä jokaista haavaa, jos intersubjektiivinen kartturiohjelma toimii täydellisellä evankeliumien tasolla.

Antirealistit, jonka ovat jonkinlaisia kosmisia romunsyöjiä tai hehkulamppujen syöjiä, kuitenkin muuttavat koko ajan suunnitelmaansa ja rikkovat lisää lasia, jotta piirretty kartta olisi mahdollisimman nopeasti arvoton. Siksi intersubjektiivisen prosessin merkitys on TÄSSÄ-JA-NYT, sillä kaikki vanhat karttareitit ovat jo peittyneet lasinsiruhelvettiin.

Antirealistien ilo tässä verenvuototaudissa on lähes rajaton. Se ilo, jota he kokevat nähdessään jokaisen ihmislapsen viilleltynä on kosmista. Kun ihmislapsi läpikotaisin itsensä viillelleenä tulee heidän eteensä. He sanovat: ei sinulla ole haavoja. Et sinä tunne kipua. Kun lapsi lopulta onnistuu huutamalla todistamaan tuntevansa kipua. He sanovat: itse viiltelit itsesi. Itse aiheutit omat tuskasi. Ja kun lapsi lopulta onnistuu osoittamaan lasinsiruhelvetin tarkoitetuksi ja tahalliseksi. He sanovat: meillä olisi ollut kartta, miksi et kuunnellut meitä, alistanut tahtoasi meille, antanut lihaasi meidän ihmissyöntirituaaliin ravinnoksi, miksi halusit haavoittaa itseäsi. Sinä olet julma itsellesi ihmislapsi! Ja julma olet myös toisille, lähimmäisillesi! Julma häikäilemätön otus! Mutta me olemme yksin armo ja sulous, armoja ja ihmisyys, armo ja sananvapaus, armo ja ihmisoikeudet, armo ja eläinsuojelu, armo ja kaiken elävän pyhitys. Miksi et antanut itseäsi meille lapsena ehdoitta! Miksi halusit pahaa kaikille! Miksi sinä aloitit sodan, sinä vainoharhainen ja agressiivinen sotahullu! Mutta lapsi sanoo: en minä aloittanut sotaa, minä vain ryntäsin sokeana teidän ansoihinne lasinsiruhelvetissä, kun te nauroitte ja iloitsitte sokeudestani. Ja kun ihmislapsi lopulta koko elämän pituisessa pimeydessä onnistuu osoittamaan olevansa viaton. He sanovat: hullu sinä olet!
 
Intersubjektiivinen tieto on vahvimmillaan kansakunnan olemistietoa sodassa: koko kansakuntaa piirtaa silloin intersubjektiivista karttaa. Antirealistit on internoitu vankileireille ja taide ja kirjalisuus on kokonaan kartanpiirtämiseen (eli elämän kannalta olennaiseen varattu). On muistettava, että ainoatakaan antirealistia ei saa päästää sotkemaan tätä prosessia, jonka tehtävä on reaaliaikainen kartoittaminen.

Mutta rituaalitieto ylittää silti intersubjektiivisen argumentin, eli metafyysisen argumentin, olemalla objektiivista eli empiiristä. Sen ainoa ongelma on pieni viive. Spartalaisessa mallissa katsotaan, että tämä objektiivisuus on vahvempi intersubjektiivisuutta. Mutta anti-spartalaisessa mallissa katsotaan, että intersubjektiivinen morfisen kentän tieto on lopultakin dominoiva tieto, koska se on lopulta syöpäsairauksien syntyyn ja geneettiseen pooliin suoraan vaikuttava mekanismi. Tämä siis ikään kuin Thukydideen Peloponnesolaissotien muutaman lauseen psykohistoriallisena yhteenvetona.

Itsenäisen Suomen historian ajan kaikessa suomennoskirjallisuudessa on onnistuttu vääristämään nämä teemat ja käsitteet. Alkaen Nietzschen Moraalin alkuperästä, joka on ilmeinen väärennös. Tämä johtuu siitä, että itsenäisen Suomen projektissa anti-realismin positio on nähty elämän ja kuoleman välttämättömyytenä. Moraalisen realismin positio johtaisi liialliseen venäläismielisyyteen ja kansan riistämisen vähenemiseen.

Ainoa tapa vastustaa tätä teollista viiltelyä on TÄSSÄ-JA-NYT kartanpiirtäminen intersubjektiivisen tiedon avulla.


MYTOLOGIA ON POETIIKKA

Psykoano viittasi kommenteissaan arkaaiseen poeettiseen mytologisointitaipumukseeni ja toisaalta mustiikkataipumukseeni ja veti näiden välille suoran yhtäläisyysmerkin natsisaksaan.

Vastine:

1) Meillä on näistä aiheista rajattoman paljon enemmän tietoa helposti saatavilla kuin tavallisilla kristilliseen keskiaikaiseen mystiikkaan taipuvaisilla ihmisillä natsi-Saksassa. Tietojemme valossa ei mitenkään voi muodostua asiasta yhtä yksioikoisen propagandistinen kuva.

2) Wilhelm Reich joka oli natsi-Saksan mystiikkapropaganda kovin aikalaiskriitikko kääntyi 1950-luvulla itse metamystiikkaan, eli moraaliseen intuitivismiin ja eettiseen naturalismiin.

3) Moraalisen intuitivismin ja eettisen naturalismin positio on mahdollinen nykyaikaisen tieteellisen keskustelun valossa. Ja vaikka se ei olisi, sen ei tarvitse tarkoittaa kristillistä mystiikkaa, vaan kuten Sheldrake opettaa, se voi kiinnittyä pikemmin dialektiseen materialismiin. Kybernetiikka on tässä tärkeä välittäjä.

4) Olkinuken rakentelu tässä aiheessa ei johda mihinkään. Argumenttini on ensin tulkittava oikein, ja vasta sitten kritisoitava sitä oikeaa ja hyväksyttyä tulkintaa. Nyt argumenttini tulkintaan tahallaan väärin ja sitten heppoisesti kristisoidaan tuota rakenneltua olkinukkea.

5) Mytologia on minulle alusta asti ollut kirjallisuutta ja poetiikkaa. Mytologia on poetiikka. Raamattu on kirjallisuutta. Raamatun opetukset ovat poeettisia opetuksia.

LEIJONADOSENTTI OPETTAA

"Niinistö unohtaa, että Suomenkin rikoslaissa oli homoseksuaalisuuden de-kriminalisoinnin jälkeen 1970-luvun alusta 1990-luvn loppuun voimassa ns. kehotuskielto, joka käytännössä tarkoitti samaa kuin Venäjän homopropagandalaki: julkisen kehottamisen homoseksuaalisuuteen kieltämistä. Venäjälläkin on siis hyväksytty vähän vastaavanlainen laki sen jälkeen, kun homoseksuaalisuus de-kriminalisoitiin 1990-luvun alussa. Mutta Suomessa vastaavanlainen laki oli voimassa melkien 30 vuotta!" Leijonadosentti

Konservatiivisuus on tässä Bäckmanin uudessa opetuksessa nähtävä situationistisena projektina: eli parhaana mahdollisena lääkkeenä nykyeuroopassa riehuvaan pyörremyrskymäisen vakavaan sairaustilaan. Kaikki hyvä ja lääkinnällinen tulee Euroopan viruspesäkkeisiin aina Venäjältä. Kysymys on vähän samantapaisesta lääkkeestä kuin Chomskyn (sinänsä täysin patataantumuksellinen) näkemys valtion virastoista ja valtio-omisteisista yhtiöistä Yhdysvalloissa vastalääkkeenä markkinakorporativismin korruptoivalle riehunnalle. Siis lääkkeenä tilanteeseen, ei lopullisena päämääränä. Kyllä, Venäjä on yksin vastuussa ihmiskunnan kohtalosta. Sillä näyttää siltä, että venäjä on ainoa maa, jossa on teräviä toimivia
aivoja jäljellä.

Kirjoitin Alfred Rosenbergin Mythus -teoksesta nykyeuroopan oppikirjana pari vuotta sitten. 



Oikea tulkinta tilanteesta saadaan korjaamalla Juhani Siljon runo muotoon: 


Käy spitaalitautiset vapaina meillä! 
Ne mataa lieroina mailla ja teillä, 
pian taivaankannen ne tartuttaa, 
niit’ ellei kohta jo niele maa! 
Tuli tauti Lännestä – alhaiso-vapaus, 
Moni uskoi: vaaraton tartunta-tapaus;  
feminismi väärä, sodanlietsonta liero,
harhaanjohdettu sokea vapaaehtoiskiero 
Ei Suomen miehen se veriin jää, 
ehk’ ihoa hiukan näivettää! 
Ja kuitenkin tauti se tarttui, se varttui, 
ja valkosuomuja ihoon karttui! 
Veri kaikille myrkyille altis jo on, 
koko sielu turta ja tunnoton! 
Tuli Lännestä tauti ja Länteen kääntyy 
mies Suomen, ja veljeilemään jo vääntyy 
kera tartunnan tuojan saastaisen, 
oman maansa, kuohilas, kavaltaen. 
– Ulos maasta, Horna! Pois hospitaaliis 
Atlanttin, Reinin rannoille, keralla elävän saaliis. 
Ulos, tartunnan saaneet, taivaltakaa! 
Päin Länttä! Tai nielköön teidät maa! 
12. XI. 17.

20.12.2013

Koska homoseksuaalit eivät kirjoita uskottavan kriittista filosofiaa, mikä on jo ensimmäinen peruste heitä vastaan, me emme voi helposti objektiivisesti tutkia ilmiötä, joka piilee sotilastoiminnan ja homoseksuaalisuuden yhteenkietouman taustalla.

Ilmeisesti homofobiasyytöksen moraalinen peruste on jotakin tämän kaltaista: "Koska keskeinen sotilastoiminta ja maanpuolustus lepää vankasti homoseksuaalisuuden perustalla, on toiminnan kyseenalaistaminen vastuutonta."

Tällaiset väitteet voidaan tietysti monin tavoin kiistää. Sotilastoimintaan liittyvä homoseksuaalisuushan ei ole objektiivisesti esillä olevaa homoseksuaalisuutta, vaan aina kätkettyä.

Onko mahdollista muotoilla sääntö: yhteiskunta jonka puolustusorganisaatio lepää homoseksuaalisella perustalla, eli spartalaisella mallilla, rankaisee homofobiasta. Mutta yhteiskunta, jonka puolustusorganisaatio lepää tämän mallin vastamallilla, rankaisee homopropagandasta?

Tämä homoseksuaalisen puolustusorganisoinnin malli ja sen vastamalli, joka perustui tuon mallin epäilemiselle (lähinnä epäilykselle siitä, että homoseksuaalisuuden asettaminen systemaattisesti lahjakkuuden edelle rappeuttaa lopulta yhteiskunnan) olivat keskeinen kiistakysymys antiikiin Kreikan sotilastaidossa.

Tämä kysymys on selkeästi olennainen myös nyt. Siksi keskustelu tästä on revittävä täysin auki. On selkeästi nähtävä, että homofobiasyyttelijät pyrkivät lamauttamaan kriittisen ajattelun ja keskustelun. Sille on löydettävä vastalääke.

Minulla on oikeat lait. Maailma ei noudata niitä.

PAULI TAPIO

on Tuli & Savun uusi, onko peräti, päätoimittaja? En tunne miestä. Olen kuullut huhuja, epämääräisiä. Kääntää kuulemma venäjästä. On siis suurennuslasin alainen: onko "Pussy Riot":lainen, jatkamassa samaa touhua jota kirjallisuuslehtien Venäjä-erikoisnumerot levittävät venäläisenä nykykulttuurina: tavaraa, joka vahvistaa etnistä teoriaa siitä, että paska on parasta mihin venäläinen kykenee. Tarkkailkaa venäjänystäviänne hyvät ystävät! He eivät avaa mitään olennaista kulttuurista, vaan ainoastaan sulkevat ja tukahduttavat.

Pauli Tapio kirjoittaa kuitenkin Nihil Interitin juhlakirjassa vaikuttavan runon. Teksti on hieno, tehokas, yksiselitteinen. Se lomittaa Helsingin Sanomien pommitusuutisia (joissa yleensä Nato tappanut lapsia) ja jonkun järjestöjyrän päivän kuulumisia. Olento, joka on runossa saa äänen, vaikuttaa joltain PEN:in puheenjohtalajta tai vastaavalta.

Runo ilmaisee kansalaisjärjestöjen mielensäpahoittajateatterilaisten pohjimmaisen lahkolaisuuden ja moraalisen välinpitämättömyyden. Päivästä toiseen he hösläävät mustavalkoisia vastakkainasettelujaan ja likaista politiikkaansa kansalaisjärjestöjen itsetiedottoman orjatyövoiman taustalla. Sotaa he eivät alleviivatusti vastusta. Sodan vastustaminen olisi näet vulgaaria. Valtaväestön apaattisuus on moottori, joka pitää nämä kaksinaismoralismin verenimijäjyrät pyörimässä. Zombien zombius, sinetti ja vihkivala.
 
Kaikensummana: Tapio yhdellä runolla maailmanhistoriaan vuonna 2013?"

LAULUJEN LAULU


Venäjän sotilasdoktriini joka tapauksessa on toinen:

"According to Xenophon, the Spartans abhorred the thought of using the relationships as the basis of unit formation for placing too much significance on sexuality rather than talent. "

Tämä on niin kuumottava aihe, että voi silti olla, että Wikipediassa antiikin lähteet ovat vääristeltyjä. On pakko mennä alkulähteille ja niin alkuperäisiin versioihin kuin mahdollista ja otettava huomioon, että nekin saattavat olla vääristeltyjä. Tätä homopropagandavääristelyä on tehty koko kirjoitetun historian ajan. Kenties emme tässä aiheessa ollenkaan voi luottaa kirjoitettuun historiaan. Asiaa vaikeuttaa se, että venäläistä sotilasfilosofiaan, sen enempää kuin kiinalaista, ei ole lainkaan saatavilla tästä ehkä koko ihmiskunnan tuloevaisuuden kannalta ylivoimaisesti tärkeimmästä aiheesta. Homoseksuaalisuus on aiheiden aihe, laulujen laulu. Oikea tieto on niin syvälle haudattu, että erilainen pelottelu, konsesus ja propaganda ovat vaarassa ohjata ajattelua kokonaan.

Arvoikkainta ja tärkeintä kaiken loputtoman leimaamisen, mustavalkoisuuden, mielensäpahoittamisnäytelmän ja uhkailun suossa on pitää pää kylmänä ja kirkkaasti mielessä se, että tosiasiat eivät ole objektiivisesti tiedossa. Homoseksuaalisuus jos mikä on intersubjektiivisesti jaollista tietoisuutta. Syvempi tieto on vain käytäntöön vihityille. Ja ulkopuolisista vain mystikoille.

Tämän aiheen käsittely perustuu hyvin pitkälle pelotteluun ja harhaisiin mielikuviin. Koska oikeaa tai luotettavaa tietoa ei aiheesta ole. Siksi aihe kuuluu moraalifilosofian ja metaetiikan piiriin, moraalisen ja intuitionismin ja anti-intuitionismin alueelle.

Jos venäläistä filosofiaa yrittäisi mallintaa kotikutoisesti voisi ehkä luonnehtia seuraavasti (huomatkaa että tämä on vain fantasiaani, eikä perustu oikein mihinkään lähteisiin: lähde on mielikuvitus, joka tosin puolivahingossa saattaa osua melko oikeaan):

1) rakkaus on aina sotilaallisissa asioissa elähdyttävä ja rohkeutta lisäävä tunne 
2) rakkaus miehen ja naisen välillä ei onnistu degeneroituneessa populaatiossa, joka kärsiin geneettisen poolin ohuudesta. 
3) geneettisesti ohuen poolin yhteisöt suosivat homoseksuaalisia suhteita henkisissä kriisitilanteissa ja sotatilanteessa 
4) Venäjän idea on Isä Aurinkoisen kettutehda. Tämä tarkoittaa: totaallinen pakko onnistua naisen geneettisessä luomisessa ja perustaa rohkeus normatiiviselle rakkaudelle. Toisin sanoen mahdollistaa normatiivinen rakkaus ylipäätään. Tällainen edellyttää ehdotonta totalitaarisuutta. Rakkauden, rentouden, pilvepolttelun ja ilon totaliteettia. Fantasian ja korkealuokkaisen älyn totaliteettia. Tällaisessa rentouden, ilon ja nautinnon aurinkoisessa pallosalamamaisessa totalitarismissa ei ole sijaa roskaviihteelle ja muulle degeneroivalle ainekselle.  

Mutta missä ovat venäläiset tätä aihetta sivuavat tekstit? Toistaiseksi en ole nähnyt mitään vakuuttavaa 1900-luvun jälkipuoliskon jälkeen kirjoitettua tästä aiheesta Venäjällä. Venäjällä on maailman kehittynein sotilasteknologia.  Kai siellä nyt joku osaa moraalifilosofiaakin ajatella?
Ennen sanottiin: kaikki maailman työtätekevät yhdistykää!

Nyt sanotaan enää: kaikki maailman tolkun väki yhdistykää!

SUOMENRUOTSALAISTEN SIVISTYMÄTTÖMYYDESTÄ

Tärkeä on tiedostaa mitä suomenruotsalaisista ja heidän pikku vioistaan ajatellaan Ruotsissa. Kannattaa lukea vaikka Ralf Forsströmin glamoröösinpöyhkeästä elämäkerrasta ne ruotsalaisohjaajien piilovittumaiset kirjoitukset, joita Ralfin narsistinen sokeus ei ole estänyt julkaisemasta omassa kirjassaan.

Mutta. En halua nyt viedä tätä suomenruotsalaisuusfobiaa tässä pidemmälle (kuten en taannoista turkufobiaanikaan). Loppujen lopuksi minulla on pelkästään hyviä henkilökohtaisia kokemuksia suomenruotsalaisuudesta. Pitkäaikainen esimieheni oli suomenruotsalainen, ja hän on varmasti ainoa esimieheni, jonka kanssa ei ole ollut koskaan yhteisymmärrysongelmia. On paljon muitakin hyviä tuttuja. Pitää ymmärtää, että tässä on kysymys provokaatiosta, jonka Håblän loputon sivistymätön russofobia aiheuttaa (eikä TODELLAKAAN mistään muusta). Ymmärrettäköön, että kolikolla on kaksi puolta, joista toinen on se ikävämpi.

Tulen tästä lähtien tulkitsemaan kaiken Håblän negatiivisen Venäjä-uutisoinnin tällä kaavalla:

KAIKKI ETNISESTI SUOMENRUOTSALAISET OVAT TÄTÄ MIELTÄ. KAIKKI ETNISESTI SUOMENRUOTSALAISET PYRKIVÄT TUHOAMAAN ETNISESTI SUOMALAISTEN MAHDOLLISUUDEN SUJUVAAN YHTEISTYÖHÖN VENÄLÄISTEN KANSSA. TARKOITUS ON TALOUDELLINEN SAARTO, MAANPETOS JA SUOMEN ALUEEN LUOVUTTAMINEN SAKSALAISILLE ALKUPERÄISEN 1917 SUUNNITELMAN MUKAISESTI.

Siis jokainen Donnerin löysä tietämätön heitto tulkitaan tällä kaavalla tästä lähtien. Ymmärtäkää, että Donneria ei arvosteta auktoriteettina. Varokaa kirjoittamasta yhtäkään ylimääräistä (omaan kokemukseenne perustumatonta ja kategorista) vihan sanaa, ellette halua etnisperäistä (asenteellista, kategorista ja kokemukseen perustumatonta) vihaa omaan niskaanne!

On joitakin asioita, joiden politisoiminen ei ole kovin viisasta ja sivistynyttä, joiden äärimmäistä politisoitumista kannattaa välttää viimeiseen asti. Ehkä sen halusin tässä ilmaista. Älkää sortuko samaan virheeseen kuin Sofi Oksanen. Suomenruotsalaisilla on paljon enemmän menetettävää kuin etnisesti suomenvirolaisilla, jotka automaattisesti saavat tästä Sofin etnisestä suomalaisuuden vastaisesta kampanjasta lähtemättömän leiman otsaansa ja jotka on pakko etnisin perustein diskriminoida maanpetoksellisen toiminnan takia.

Ei vähiten tästä syystä Jon Hellevigin ja Matti Klingen kaltaisten tyyppien toiminta ole kaukonäköisintä, kaikille osapuolille edullisinta ja siksi myös objektiivisesti katsottuna sivistyneintä ja älyllisesti korkeatasoisinta.

Ryhdistäytykää suomenruotsalaiset! Te olette rappiolla henkisesti ja älyllisesti!


Ilkeät ja sairaat, läpikotaisin mädät lapset kiusaavat koulussa toisia (hengiltä jos mahdollista), jotta olisivat parempia (vielä ilkeämpiä, sairaampia ja mädempiä) aikuisia. Porvarillinen aikuisuus on pelkkää kiusaamista. Lapsuudessa voi olla muutakin, jos lapsia onnistutaan suojelemaan.

SAMI LIUHDON

Neromaani on vetävä romaani. Kerronta pysyy olotilassaan eikä poukkoile. Tyyli on hidasta, hämäläistä, jotakin Alfred Emil Ingmanin poikakirjojen, Juhani Peltosen, Egon Friedellin ja Kalevi Seilosen Metsäroiston välimailta. Liuhdon tusinaromaanit tulevat siis olemaan potentiaalista lempikirjallisuuttani Suomen kirjallisuudessa. Muistuttavat liikuttavasti siitä hämäläisestä metsäsuomesta, jossa ei ole muuta vikaa kuin ryssänviha: kaikki muu on mahdollisuutta. Tykätkää siis Liuhdon Tusinaromaanit FB:ssä.
Merry Christmiss !

 

19.12.2013

KORVATULEHDUS

Luin tänään lääkärikeskuksen odotusaulassa Sami Liuhdon Neromaania. Nauratti kun jostain lehtimajoista alkoi kuulua "en etsi valtaa loistoa"... Et etsi juu, ajattelin. Silmälasit varmaan hukassa just nyt tai jotain. Mietin miten jotkut suomenruotsalaiset olisivat siinä revenneet. Että saatiin noi vitun ääliöt tollasta laulamaan. Ihan itse laulavat ja ihan itse omin jaloin kävelevät lehtimajoista hautaan, ettei tarvitse kantajaa palkata. Saadaan nekin rahat Ahvenanmalle. Kannatti opettaa. Uskontoa niille. Sitten muistaakseni kelasin vähän sitä itsemurhapuolta siinä jutussa, ja palasin Samin romaaniin, käänsin katseen takaisin kirjaan olikin lause sivulla 25 se, jossa itsemurha-ajatus esiteltiin. Mutta pyssy on ehdottomasti Hannulle varattu, en jumalauta käytä sitä nyt itse joulunpyhinä. En käytä kun olen Hannulle luvannut sen. Kun pääsin kotiin huomasin Facebookissa, että Venäjän Helsingin suurlähettiläs peukutti Suomen aparheidvaltiosuunnitelmaani. Masentuneen hymähdyksen energialla sai kahvit keitettyä.
Olisi edes harmaata, siinä ainoa toiveemme.
että mustavalkoisessa maailmassa
on mustavalkoista sanoa
mustavalkoista mustavalkoiseksi

SOTA JA RAKKAUS

Mietin Klaus Kinskin romaania Tarvitsen rakkautta ja Timo Hännikäisen teosta Ilman. En ole lukenut Hännikäisen teosta, mutta paikkaan puutteen pian. Heräsin tajuamaan, että teos saattaa sittenkin olla tärkeä. Ilman on (käsittääkseni) kirjallinen todiste tavallisen suomalaisen heteromiehen tilasta Suomessa 2000-luvulla. Sehän on varsin mainio todiste, kun kaikenlaiset rikkaat elitistivähemmistöt tulevat aina meille kertomaan omista vaikeuksistaan koskaan ymmärtämättä mitään sellaisista vaikeuksista, joiden kanssa esimerkiksi Hännikäinen on joutunut painimaan. Voisiko sivistyneeltä ihmiseltä vaatia myös ymmärtämystä Hännikäiselle? Minä ainakin paikkaan oman sivistyspuutteeni nyt ja luen Hännikäisen teoksen.

Toinen asia on Kinskin teos Tarvitsen rakkautta. Voisiko kaiken tämän homopropagandan taivaitahipovan tsunamin keskelläkin hetkeksi pysähtyä miettimään Kinskiä? Miksi Kinskin seksuaalisuus on kielletty, mutta kaikki mahdollinen vähemmistöläisyys sallittu?

Vastaus: Kinskin tarpeista ei ole välitöntä sotilaallispoliittista hyötyä. Kinskin tarpeet johtavat casanovalaisuuteen, depardieulaisuuteen, ja lopulta varmaan kaikenrakastajaksi, maailmanrauhan Rasputiiniksi ja metapoliitikoksi Pietariin. Mutta Kinskin tarpeiden tiukka tukahduttaminen johtaa... tadaa, homoerotiikkaan.


Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com