30.9.2013

JOSTAKIN TÄSSÄ AIVAN VARMASTI ON KYSYMYS

Jotenkin tässä Silja Järventaustan proosarunossa tuntuu nautittavalta tapa, jolla hän tuo mukaan tavallisia mutta runokielelle tähänasti vieraita sanoja ja arkisia ilmauksia yllättävän syvenevällä tavalla. Teksti on kertovaa jotenkin unenomaisella tasolla, mutta ei niin kuin Sirkka Seljan proosarunot, jotka kuvittavat ja kertovat nähdyn unen tai jotakin mikä ehkä voisi olla uni, vaan niin että kieli materiaalisuudessan noudattaa unen logiikkaa. Tämä voisi tuntua todella temppuilevalta ja oikunvaraisen tyhjenevältä ellei jokin erikoinen koherenssi pitäisi sanastoja ja anomalisia muotoja kasassa. Ilmaisuissa ei ole haennaisuudentuntua kokonaisuutena katsottuna, vaan tuntuvat jonkun erikoisen orgaanisen maailman palasilta. Anomaliat ovat ikään kuin systemaattisia ja niitä ohjaa jokin säännönmukaisuus, joka ei kuitenkaan selvästi hahmotu, paljastu. On jotain kertomusta, joka tuntuu vammaiselta, samalla kertaa huonosti ja epäselvästi "omin sanoin" kerrotulta, mutta kielen materiaalisuudessa aavemaisen täsmälliseltä. Aivan kuin ei löytäisi mitään oikeita sanoja tai muotoiluja, mutta tulisi jonkin ilmaisun pilven läpi esittäneeksi jotakin jäsentyneempää ja alkuperäisempää ohi varsinaisen aiheen. Mutta se ei ole symbolista tai allegorista salakieltä kuin enintään lauseen kerrallaan. Tarkasti on pidetty huoli siitä, että lukija ei tuhlaa aikaansa avaimien etsimiseen, tai että mitään ei ainakaan huolettomasti kätkettäisi löydettäväksi. Dramaattisessa rakentumisessa on lyhytjänteisyydessään jotakin infantiililtä vivahtavaa, mutta ei naiivia. Entä jos tätä olisi tuhat sivua, millainen maailma se olisi? Olisiko se tautologinen, puuduttava, vai täysin itseriittoinen, loputon, vai väsähtävä? Voisiko tämä maailma olla niin suuri? Vai pitäisikö mukaan tuoda jotain uusia tasoja?

Lähin tietämäni vertailukohta Järventaustan estetiikkaan löytyy Jyrki Pellisen romaanista Huomenta, Marko (ntamo 2009). Pellisen kieli on samantapaisesti sellittämätöntä, virheellistä tai vaillinaisesti unenläpi kirjoitetun tuntuista. Kyllä Pellinen tuntee oikeinkirjoituksen, mutta hän pitää sitä ehkä kaavamaisuutena. Kaavamaista Pellisen teksti ei ole. Jos yritän analysoida sitä kaavaa, jolla virheet muodostuvat, jään hämilleni. Sama pätee Järventaustan tekstiin. Järventausta ja Pellinen muodostavat ikään kuin jonkinlaisen vaihtoehtoisen kieliopin koulukunnan. Onko se huono kielioppi vai hyvä kielioppi, siihen on vaikea ottaa kantaa. Mutta voisiko jotenkin selvästi virheellisen lauseen korjata oikean kieliopin mukaiseksi? Ei voi. Pellinen ja Järventausta ovat kirjailijoita, joiden tarkasti hiomissa virheissä on tärkeää informaatiota, joka katoaa, jos lauseet korjataan hyviksi.

Kun tiedetään todella paljon siitä
miten suuri herkkyys voidaan kääntää
tuhoksi, ollaan ehkä keksitty jokin
joukkotuhoase

Kuka se on joka sanoo että runoilijan tehtävä
on sanoa totuus. Eikö sanoja itse ole aina
tämän vaatimuksen irvikuva. Ihmisyys on
monimutkainen näytelmä joka näytellään.

Eikö ole hämmästyttävää ettei ihmisellä
ole luonnetta ja arvokkuutta ohi näytelmän

Jos hän on hyvä avopokerissa
pelataan yksinomaan suljettua

Jos pelataan yksinomaan avointa
hän on luultavasti hyvä suljetussa

Oivallisuus ja sopivuus
ovat jotakin tehtävää varten

Jos tehtävä otetaan pois,
jos sitä ei anneta, ovat oivallisuus
ja sopivuus turhanpäiväisiä

Entä voidaanko asiat ennaltamäärätä,
vai tapahtuvatko ne omia aikojaan

MUTTA PORNO EI OIKEASTAAN KUULU RUNOUTEEN


(Matti Tiisala: Runot 1.3.1999-1.1.2000)

"Menen niitylle toisesta reunasta ja toisesta reunasta
kävelen ulos.
Olen suunnitellut prostituutiota, harrastukseksi, tai ammatiksi
Jos makaisin maksusta naisen kanssa
kirjoittaisinko parempia runoja silloin.
Tulisiko runoihin jokin henki jos makaisin naisten kanssa,
jotka tahtovat maksaa siitä.
Ja olisivatko ne naiset hyvin kauniita vai rumia
Minulla on psykoanalyytikkokoulutus kesken.
Voisin ilmoittaa psykoanalyyttiseen yhdistykseen toiseksi
työpaikaksi bordellin
Psykoanalyytikko ei tee työtä.
Hänellä täytyy olla toinen korva kuuro ja toinen suuri kuin seinä.
Lapsena kastelin sänkyyn.
Mutta porno ei oikeastaan kuulu runouteen
Olen opiskellut tilastomatematiikkaa, mutta vähän.
Tahtoisin asua aivan kaupungin keskustassa.
Kun sinä olet lakanoiden välissä, rintakehä aukaistuna,
ja ommeltuna kiinni taas.
joku on seisonut valkoiset tulppaanit käsissään
roikottaen niitä maata vasten.
Osaisitko rupatella. Minä en osaa.
Minä joudun selvittämään kantaani joihinkin kysymyksiin,
mitä ennen en ole pitänyt tärkeänä
Kuten että veden liike on erilainen kuin oksiston liike
Oikeudenmukaisuuteen kantani on vaihteleva.
Yksin kävellessä on erilaista kuin kävellessä
toisten kanssa.
Nostokurjet kiinnostavat minua niin kuin tahtoisin maalata ne
Harvat potilaistani tulivat takaisin, uudestaan, toista kertaa.
He maksoivat käynneistään.
Luulen, että ajanvaraus sanoi heille, että olen varattu
Ja kuitenkin olin silloin vapaa.
Tavallaan minä ajattelin, että minulla kävi sama potilas
Hammaslääkäri poraa saman paikan kahteen kertaan
vaikka luulen että se ei ole tarpeen.
Hänellä on joka kerta eri hammashoitaja apuna.
Hammaslääkäri jättää paikkaamatta hampaat, joissa on reikä.
Ja pelkään, että ne hampaat täytyy vetää pois.
Hän laittaa letkuja rintakehälleni, koskettaa minun nännejäni hiljaa.
Hänen apulaisensa koskettaa kyynärvarrellaan rintaani, nojaa siihen, hiertää vähän, niin että nännini kiihoittuvat.
Joka kerta kun menen sinne hammaslääkärini on eri nainen.
Minä näen sen siitä, että välillä hänen ihonsa on nuorempi, leuan alta,
ja välillä vanha.
Näen ihmisiä kadulla, jotka näyttävät tutuilta,
mutta yksi on tuntemaani pidempi,
ja yksi tuntemaani vanhempi.
Pidän silmälääkäristä, jonka näin, mutta hän ei pitänyt minusta
Kangasta oli vaikea leikata sopivasti.
Leveyttä kankaassa tuntui olevan tähän kohtaan liikaa.
Ja lähi-idässä kadun ihmiset kerääntyvät skorpionin viereen,
ja bensiinirengas sen ympärillä sytytetään tuleen.
Ja eteläisellä tyynellä merellä hyvin suuri valas kohoaa pintaan.
Lapissa ruosteinen auto rämisee kylätiellä.
Hän kulkee huoneessa sinun luoksesi.
Hänen lapsuutensa. Ja hän
lumilapioon tarttuneena.
Ja niin kuin tiilen ääni sekoittuisi ääneen jonka hiekka päästää
Tai hieman kuin kattotiili putoaisi ja sen osuessa maahan siitä pääsisi rahahdus
Hänellä on vaaleat kireät housut. Reidet näyttävät niissä
vielä laihemmilta. Hän ei ollut laiha. Hän oli jäntevä.
Kun lääkkeitä on monta, niitä pitää vähentää.
Kuolema on lahja, jonka arvo on mahdoton ymmärtää.
Arkku, joka kannetaan, on kynä joka laitetaan taskuun.
Emättimen aukeaminen on lause, kun se on yksin
kirjoitettu paperin laitaan.
Lapsen päälaki kun se näkyy emättimen läpi
on kaupunginosa, jonka hiljaisuus järkyttää sunnuntaiaamuna,
kun talojen katot myös ovat hiljaa.
Vanhuus on pieni lasi, johon on jäänyt vettä.
Kuolema on kirja, jonka kirjoittaminen on vaikeaa.
Lapsen pää emättimestä esiin on
hyvin hiljaa lausuttu sana, eteisessä.
Elämäsi keskitiessä olet nähnyt tämän kaiken,
sitä ymmärtämättä.

RÄJÄHDYKSEN ROMANTIIKKA


Tero Hannula: "teokseni tahtomattaankin asettuvat tiettyjä taidekäsityksiä vastaan, sellaisiakin, jotka ovat joskus olleet omiani, ja silloin tulee väistämättä torjuntaa."

Mitä tulee 2000-luvun runouteen yleensä, ja kenties Jyväskylän runokouluun, minusta kysymys ei ole koulukunnasta, vaan ennen muuta avoimuudesta ja jossain mielessä brutaalista rehellisyydestä toisia kohtaan (minkä minusta Vastakaanonkin osoitti, vaikkei minusta edustanut jotenkin ilmiötä täydellisesti). Ilmiössä ei ole ollut koulukunnan väkivaltaa, mutta siihen on kohdistettu koulukunnan väkivaltaa. On siis selvä, mitä ilmiötä vastaan se on käynyt avoimuuden ja rehellisyysmetodin avulla: ainouden koulukuntaa, ainoan totuuden sopimusliittoa.

Koulukunta voi perustua vain tietynlaiseen mielekkäästi dogmatismiksi kääntyvään estetiikkaan. 2000-luvun suomalaisen kokeellisen runouden estetiikka on aivan liian hajanaista ja moniaalle leikillistä kääntyäkseen mielekkäästi dogmatismiksi. Se on myös kaukana oulipolaisesta tiukan deskription dogmiensyklopedismista. Se on vain alkuräjähtämisen romantiikkaa. Sen sijaan 90-lukulaisuus on tiukka dogmaattinen koulukunta, joka tyhjenee muutamaan älylliseen analyysiin. Voidaan aina sanoa, onko jokin runous 90-lukulaista vai ei (paljon helpommin kuin varsinainen anhavalaisen modernismin suhteen). Voidaan tehdä ero. Siksi tämä koulukunta pitää vaivatta pintansa, vaikka on vaikea havaita tapahtuuko sen piirissä varsinaisesti taiteenomaista elollista liikehdintää. Se on enemmänkin joku virasto tai vähämerkityksinen hallintorakennus jossakin, eikä kukaan oikein tiedä mitä siellä tehdään. Se on täysin läpinäkymätön. Mutta kaikki raha menee sinne ennen, nyt ja tulevaisuudessa. 90-lukulaiset ovat kaikkea muuta paitsi itseään vastaan niillä keinoilla, jota nollasummatilanteessa kaiken muun täydellinen tukahduttaminen kulloinkin edellyttää.
   
Kaikessa lapsellisuudessani, idelismissani ja satufoliohattuisuudessani en itse koe että taidekäsitykseni olisivat ketään vastaan, kun ajattelen niin että taidekäsitykset ovat henkilökohtaisia, intiimejä. Mutta ne, joilla on jotain minua vastaan, eivät kommunikoi sitä kriittisesti. Siinä mielessä Tero Hannula on onnekas, että on saanut perusteltua negatiivista kritiikkiä. Minä saan julkisuudessa vain positiivista kritiikkiä, mutta negatiivinen tulee poliittisena painostuksena ja puukkona selkään. Ottaisin sen mieluummin asiallisena kovanakin keskusteluna. Minähän ymmärrän kritiikkiä ja toivonkin sitä rakentavassa mielessä. Mutta 90-lukulaisten kritiikki on aina vain muotoa: et ole meitä, siis kuole. Enkä tiedä onko realismia muuta toivoa, jos maailmanhistoriaa ja sen monenmoisia kirjallisuusvääntöjä yhtään tuntee.

Mutta Ensyklopediaprojektissa kritiikki annettiin toisille kirjoittajille stevejobstyyliin brutaalina rehellisyytenä, ja se toimii, kun saattoi luottaa toisiin ja myös siksi ettei se ollut julkista. Ensyklopedia oli romanttinen projekti joka keräsi yhteen myös tekijöiden henkilökemioiden tasolla vastakohtaisuuksia, jotka asettuivat toisiaan vasten romanttisesti, jyrkästi, ehdottomasti, mutta ensyklopedisena kolmisointuna. Tällaisen harmonian aitous on viritystilojen aitoudessa ja siinä että kielten viritystilat pysyvät eivätkä muutu toisten kielten värähtelyjen vaikutuksesta.

RA-H: "että erinomaista kokeellista kirjallisuutta voidaan tehdä myös Suomessa."

Tämä on yksi ainakin minua motivoiva asia, että sellainen kulttuurinen keskushallinnointi ei oikein sovellu asioihin kuten äidinkieli. Tarkoitan tätä, että vain isonkirkon (Moskova, Berliini, New York) kautta voisi saada äänensä kuuluviin. Suomessa on hyvin voimakas tendenssi, joka pyrkii nöyryyttämään kotikutoista luovuutta asettamalla isonkirkon sanoman standardiksi. Tässä blogissa kommentoiva psykopaattikommentaattori ja hänen hengenheimolaisensa ajavat vain tätä yhtä asiaa: isonkirkon imperialismia ja omaperäisen luovan energian alasajoa.

Tämä pätee varsinkin "kokeelliseksi" miellettäviin asioihin, joihin suhtaudutaan halveksuen juuri siksi, että "kokeellisuus" on astuvinaan niin suuriin "ihan oikean asian" saappaisiin. Ei mitenkään voida ymmärtää tai hyväksyä että tällaisessa rahavapaassa periferiassa voisi syntyä jotakin alkuperäistä, muuta kuin isonkirkon puolivillaista aneemisälyperäistä jäljittelyä.

Ajatus on täsmälleen sama kuin Neuvostoliitossa, jossa konseptit levitetään maakuntiin Moskovan kautta, mutta Moskovaan ei voi tulla mitään, mikä ensin on ollut muualla. Kuitenkin jos tässä nyt mennään vielä kansallisvaltioperiaatteella ja samaten meidän geopoliittisessakin asemassa, olen itse taipuvainen ajattelemaan, että elävää ja kriittistä, ihan oikeasti maailman valtakeskusten luovuuden tasolla olevaa juttua tarvitaan myös meillä. Tällaiseen ajatukseen uskaltautuminen taas edellyttää kulttuurisen sisällön erottamista taloudellisesta pääomasisällöstä: sillä eihän isojen kirkkojen rahakoneiden kanssa voi kilpailla.

Siksi pelkkään arvovaltaan (ilman taloudellista valtaa) perustuva kulttuuri on viisainta jättää tunnistamatta ja tunnustamatta, koska ei voida tietostamattomalla tasolla hyväksyä sellaisen voimapotentiaalin sijaintia itsessä, kun se saa olla vain kulttuurisessa imperialismissa, jota kadehditaan nimenomaan sen rahojen ja voimankäyttökyvyn takia. Se saa olla isolla kirkolla vain siksi, että isolla kirkolla on niin paljon enemmän rahaa. Jos todettaisiin, että se voi olla myös siellä missä ei ole niin paljon rahaa, tämä jo horjuttaisi uskonnollista suhtautumista rahaan kaiken ihmisyyden jäännöksettä ylittävänä jumaluutena. Sellaista pyhänhäpäisyä ei voitaisi sallia järjestelmässä joka vaatii rahan kunnioittamista ei vain Jumalana ja Ainoana Jumalana. Kuvioihin tulisi mukaan muita jumalia, kaiken maailman tyhjätaskuisia Jeesuksia. Jopa barbaarista monijumalisuutta, jossa Raha ei ole ehdoton tyranni, jolle pikkulapset syötetään. Arvovalta saa olla vain siellä missä on eniten rahaa. Ei siellä missä on vain suhteellisen paljon rahaa. Siellä missä on vain paljon paljon rahaa ei ole arvoa ollenkaan. Arvoa on vain siellä minne kaikki raha lopulta menee. Ja kaikki raha menee aina imperiumytimeen, ellei maapallon toisella puolella sitten ole toinen ydin, joka magneetin tavoin vetää jo matkalla olevan rahan takaisin omiin taskuihimme, kun satumme seisomaan suuri sopivasti siinä välissä.
   
Siksi näennäistekemistä on kulttuurissa vastaavasti todella paljon täyttämässä alkuvoimaisen luovuuden tyhjiötä. Väkivalta joka liittyy näennäisen tekemisen itsesuojeluvaistoon on raamatullista kirjanoppineisuutta ja kaupustelua synagogassa.

Brutaalilla rehellisyydellä tarkoitan en vain Steve Jobsin rehellisyytää vaan myös periferiamyyttien Jeesuksen rehellisyyttä. Sitä, että periferian valtahallusinaatiot ja lukinvilloihinunnuttelut pitää tyynesti repiä... maantasalle, mutta ei siihen tarvitse kuoppaa kaivaa, se on anarkisti-Jeesuksen oppi. Eri suunnilta tunkeutuva imperialismi virittää koko ajan kansalliskuplia ja moraalipakoisia tyhjiöitä, jotka on helppo täyttää kovalla ytimellä, joka sekin on ja tulee valtakeskuksista. Tarkoitan kokeellisuudella lukinvillojen repimistä ja kuplien puhkomista.

Kun unesta ollaan herätty, ja ryhdytty palauttamaan omaa arvovaltaa "työssä itsen kanssa", ei vaistonvaraista etenemistä tarvita samassa mitassa, vaan voidaan asettua klassisemmin rakentavuuden positioon: työ itsen kanssa. Totta kai tällainen Jeesuksen omavaraisuusajatus kohtaa todellista vastarintaa, koska siitä puuttuu kaikki alamaisuuden ja suorasukaisen sokean tottelemisen eleet.

Onko koulukunta siis välttämätön paha, jos aikoo toimia pitkäjännitteisesti? Tuotantovälineet ovat käyneet kuluneina vuosikymmeninä läpi hillittömän muutoksen. Kirjallisuuden tekemiseen ja julkaisemiseen (jollakin minimilaadun tasolla) tarvitaan yhä vähemmän resursseja, tai se on ainakin mahdollista. Taidemedioissa laajemmin esimerkiksi Apple on kantanut kortensa kekoon luomalla tehokkaita ja melkein demokraattisesti hinnoiteltuja työkaluja. Applen työkaluissa tänäpäivänä korostaisin nimenomaan tehokkuutta, enkä helppoutta.

Internet on toiminut varaventtiilinä. On huomattu, että uusia yleisöjä on ehkä mahdollista tavoittaa uusilla muodoilla. Toisaalta vanhakin yleisö tuntuu vakavalta kirjallisuudelta kadonneen. Kaikki on uusien kansainvaellusten ja globaalimyllerryksen liikkeessä ja tiukka nollasumma-ajattelu hieman kyseenalaistetussa tilassa. Totta kai konservatiivisesti ajateltuna nollasummapeli on siellä taustalla eikä mihinkään katoa, mutta dynaamisten taloudelliselta riskiltään vähäisten tuotantovälineiden ja yhteiskuntarakenteiden toisen tason muutosten kautta voitaisiin ehkä päästä tilaan, jossa kulttuuri voisi hyödyntää tehokkaasti kaiken saatavilla olevan rakentavan energian ja työn, ja nostaa esiin ennen muuta ensiluokkaiset suoritukset, sopimussuoritusten sijaan. Ensiluokkaisella suorituksella tarkoitan nyt nimen omaan jollakin primaarilla energiatasolla rakentavaa ja luovaa kulttuuritekoa, energiaa aidosti vapauttavaa ja tehokkaasti organisoivaa tekoa. Sen ei tarvitse olla ilmeisellä tasolla materiaalinen tai taiteeksi arvottuva teko, pikemmin arkinen akti. Mutta sellainen akti, jossa energioiden ja vuorovaikutuksen tasolla puhuu kova laatu.
   
Vaikka ankkalampipoolissa vain sopimussuorituksilla ja niitä vastaavilla nöyristely ja perseennuolemisrituaaleilla on merkitystä, ulkoapäin katsottuna vain ensiluokkainen absoluuttisen havaittava suoritus on näkyvä (nyt pitää muistaa, että tällainen voi yhä suuremmassa määrin olla aineeton energisoiva suoritus). Tässä pitää varoa vielä imperialismiloukut: isotkirkot tietysti edellyttävät omia valtarituaalejaan, jos niiden vaikutusvaltaa hyväksikäytetään periferiapeleissä. Mutta se mitä tarkoitan, on oman vaikutusvallan kasvattaminen itsen muuntumisen myöntä.
 
Kilpailukyvyn kannalta vain kovalla ytimellä on merkitystä, perseennuoleminen on pelkästään paikallissadismin asia. Väkivallan kiertäminen näkyisi lopputuloksessa ja yhteiskuntailmapiirissä heti varsin selvästi. Sitä kannattaisi yrittää. Totta kai tällainen kulttuuri ei ole markkinajohtajien hallittavissa, ja siirtää painopistettä luovaan johtamiseen myös yhteiskunnassa.
 
Tällainen kehitys, jos on tullakseen, on yleismaailmallista, ei tällaiset asiat Suomesta ala, ellei sitten haluta teknologiamenestystä jatkossakin, jolloin rakennemuutos on välttämättömyys. Markkinamiesten valtaa huipulla pitää kaventaa. Luovan työn integraatiota pitää lisätä. Se on sitä, että lopetetaan hyssyttely pintatasolla ja mennään brutaalisti ytimeen ja manipuloidaan ydintä tietoisesti.
   
Tämä on se humus, josta myös taloudellisesti merkittävä innovointi nousee. Mutta uudessa vaiheessa taloudellinen menestys ei ole mahdollista sillä integraation tasolla, joka aikaisemmin on Suomessa vallinnut. Pohjalla on syvä kahtiajakautuneisuus, joka uudessa vaiheessa nousee kilpailukyvyn esteeksi. Kahtiajaon vallitessa kilpailuasemia ei ole mahdollista säilyttää. Sisäinen resistanssi pitäisi poistaa henkisestä elämästä. Tämä on välttämätöntä ja siinä pitää uhrata jotakin, jotakin muuta kuin kulttuurinen integraatio syvätasolla. Se pitää tehdä sisäistä väkivaltaa poistamalla.

29.9.2013

(Aforismeja 1982-1999.)

"Hänellä ei ole mitään syytä kirjoittaa. Siksi hän kirjoittaa. Hän on kummallinen. Siitä kaikki voivat olla yhtä mieltä.

Milloinkaan hänen ei ole toivottu löytävän itseään. Millaisia lauseita siitä sitten tulisi. Tämäkin on jo liikaa.

He luokittelevat. Se on eräänlaista hygieniaa. Siitä tulee hyvin nopeasti hyvin likaista työtä.

Arvioi työs ajoissa. Älä käytä voimaasi. Pelkoa pelkää.

Hän teki hyveen hyödyttömästä tarkkuudesta.

Niin suuri tuhoavuus verhottuna taituruudeksi ei voi jäädä vaille kannatusta. On myös toisenlaista tarkkuutta, mutta siitä en puhu.

Luovu halusta muuttaa häntä joka haluaa muuttaa kaikkea.

että oli malja jossa vesi läikähti.

Eikä se ollut malja vaan vanha lohkeillut emalivati.

nahkainen pussi olet, verellä täytetty

On asioita, joita voi sanoa, mutta ei käsittää.

Koulutus toteutetaan siten, että siihen alkaa uskoa.

Sotakoulutus annetaan uhkaamalla tarpeita identiteettiä.

Vankila on tuotantolaitos. Toimialana kärsimys.

Koulukunta tarkoittaa sopimusta niistä asioista joita ei tule kuunnella.

Koulukunnan tehtävä on tuhota, hävittää, särkeä. Muuta tehtävää sillä ei ole. Sinä luulet että minä liioittelen nyt.

Käyttää väkivaltaa sumeilematta. Kätkee sen. Sanoo, ettei sitä ole.

Pitkä luettelo julmuuden puolustuksia

Jos tarvitaan paljon julmuutta, ei lyhyestä koulutusohjelmasta ole vielä apua.

Tarvitaan aivan perusteellista oppia, että voisi olla käsittämättä.

Ja näin rakennetaan uskonto: Ensin kiellä että se on uskontoa. Se on totta, sano. He pitävät sitä totena. Siihen ei saa uskoa. Ja näin rakennetaan uskonto.

Kolme sukupolvea tarvitaan että sielu alkaisi kumista, kirkua. Se kirkuu. Se syntyy.

Kun keskivertoromaani saa kokonaisen sukupolven, ja aikakauden, säikähdä.

Ellei osaa luottaa, oppii pettämään.

Sen mikä sinulle tehtiin, sinä teet. Ja kiistät niin kuin sinun kohdallasi kiistettiin. Niin sinulta viedään keinot nähdä.

Kuolemanpelko on yhteyksien puuttumista.

Mystiseksi kutsumme sitä, jota emme käsitä.

Mystiikka on tapa kohdella totuutta, sinua itseäsi. Mystiikalla on ideologian ilme.

Kun hän sanoo että runoilijat luulevat olevansa muita parempia, hän tarkoittaa, että hän luulee olevansa parempi runoa.

Sinä, nahkainen pussi.

Sinulle tulsee varma käsitys millainen
romaanimuotoinen esitys on.

Erityisellä huolella käsiteltäköön heitä, jotka eivät näe, minkä me näemme.

Kasvatuksesi on onnistunut. Sinut on kasvatettu hyvin.

Jos hän näkee ja ajattelee, on tärkeintä tuhota hänen ajattelunsa.

Jotta tuhoaminen tapahtuisi huolella, on myös sen toteuttajien syytä pitää niitä tekoja ainoina mahdollisuuksina. He eivät saa tajuta tekojensa luonnetta.

Heidän tulee olla samoin nujerrettuja.

Näin ollen tarvitaan oppia jota voidaan pitää totena.

Pelkää ihmistä, joka tarkoittaa hyvää.

Siellä jokainen joka profetioi, kuristetaan.

Kyllä heistä, jotka ajattelevat toisin, saadaan kelvollisia. Näkevät toisin, koska ovat vielä niin lapsellisia.

He ovat niin kuin vielä lapsia. Jos he ovat siis väärää rotua. Se tarkoittaa toisille velvollisuutta rikkoa heidän maailmansa.

Kasvattaa, nujertaa, tuhota, eli hävittää, erityisen teollisella tavalla.

Sinä et koskaan voi sanoa mitään ihmeellistä, tai uutta.

Mitään uutta ei sanota milloinkaan.

Älä puhu sielusta. Sitä ei ole. Se ei voi olla tämänkaltaisen selvityksen aiheena.

Valtiot, joissa on paljon psykiatreja käyvät harvoin sotaan naapurivaltiota vastaan. Vaan alistavat ne.

Sieluun suhtaudutaan kuin se olisi luonnonvara, jota pitäisi hyötykäyttää.

Sitä pitää vahvistaa. Sille pitää saada toimintoja.

Aina sinun tilallesi syntyy joku uusi. Sinä kuolet. Sinun sijallesi syntyy joku muu. Hän kuolee. Hänen sijalleen syntyy joku muu. Sen näkeminen rauhoittaa. Sen luulisi saavan kauhua aikaan.














Tekstiviestikampanja Amurin alueen ihmisten hätäavuksi on kerännyt Venäjällä yhden päivän aikana 600 miljoonaa ruplaa. Kertooko tämä jostakin jotain?

PUSKUTRAKTORI

Jos Aleksis Kivi oli aikansa Teemu Manninen, onko opponentti August Ahlquist nähtävä Harald Birger Olausenin sanoman varhaisena levittäjä?

 

TULE PUHUTAAN TÄSTÄ

(Tiisalapastissi edellisen sivutuotteena. Toki Tiisalan säkeistä tällä metodilla saa avautumaan aivan huikeita ja pelottaviakin näköaloja ja voi miettiä onko aika vielä kypsä näin tiukasti totuuspitoiselle ilmaisulle. Tiisalahan itse säännöstelee totuutta aikaharvakseltaan ja pitää yllä sellaista luontokuvatyhjäkäyntiä, jonka itse karsin nyt pois. Jäljelle jää mielipuolen päiväkirjan omaisesta salakirjoituksesta vain kuumaydin. Toisaalta jos kirjan julkaisee pienkustantamon, kenties jopa nowRITE:n kautta (ilman ISBN:ää), se ei häritsevästi ainakaan breikkaa yleiseen tietoisuuteen. Tulisiko ihmisiä pikemmin suojella Tiisalalta, en osaa sanoa.)


Tule, puhutaan tästä.

Entä valitsetteko te ammatiksenne
sanomisen, rehellisyyden ja näkemisen
velvollisuudet ihmissukua kohtaan
juuri siksi että tiedätte:
ette tule koskaan luopumaan
vaitiolon velvollisuudesta

Niin kovapintaisia, paksunahkaisia
jo aivan nuorena; vaikka kertoisi
kaiken tämän, ohitatte sen tyynesti 
ilman vaivattua ajatusta
  
Olitteko te valittuja tähän hiljaisuuteen
joka käy sitä hiljaisemmaksi mitä enemmän
on sanomisen tarvetta ja valvollisuutta 
ihmissukua kohtaan

Oletteko te tätä varten synnytettyjä?

Oliko tämä jo aivan pikkulapsillakin esiintyvä 
kaikkiin oivalluksiin tyynesti valmistautunut
kovapintaisuus hankittu vai peritty ominaisuus?

Tule, puhutaan tästä. 

ET SANOISI MITÄÄN JOS TAJUAISIT


(Runot 18.1.2003-8.6.2004.)


"Et sanoisi mitään jos tajuaisit.

Seisoimme vaitonaisina, hiljaa
syvyydessä, helistimen virkanimityksen
syvyydessä
järjettömät vaativat heinää antamaan tiliselvityksen.
Ei auta kirota.

Juuri kun ampiaiset kuhisevat pesäkennoissaan
ja pienessä huoneessa on käännetty sivuja
myös paahtoleivät kannetaan pöytään.
Tästä ei voisi tulla neuroottisen kaasunaamarin ylistystä.

Parvekkeet kalpenevat. On ensin vuodenaikojen kaikkien
löydettävä kohdalleen. On tarkasti ottaen selkäkivun hetki

Kaiken muun saat nähdä mutta et mistä olet peräisin.
Suomut ja käärmeennahka kiedotaan yhteen.

Tästä on tässä kyse kun vuosisata vaihtuu, ja oikeisto marssii kaikissa puolueissa.

Se mitä sanottiin tehtävän ulkopoliittisen pääedun vuoksi,
ei ollut totuutta vastaavaa.
Kertaamme: Se mitä sanottiin tehtävän ulkopoliittisen pääedun vuoksi, myöhemmin,
ei ollut totuutta vastaavaa.

Tässä on myös petoksesta kyse, joka rakentuu valtion terrorin varaan
Rikoksista ja terrorista ei ole kyse,
mutta kun siinä on rikoksista ja terrorista kyse
ja keskusta joka ei erota kirjallisuutta maanviljelyksestä

Kuivien aikakausien jälkeen katukäytävät kuivuvat kuin puiset hedelmät.
Sodasta ei voi puhua
valehtelematta

Kun hän ei edes leikkaa todenpuhujan kieltä
on hän tehnyt liiton sen veljen kanssa, petoksen

Sodasta ei voi kieltäytyä.
Se on valmistettu tuote.
Se on kertakäyttöinen ja alati uudistuva
Sodan aikana vallitsee sota. Sitten vallitsee lisäksi jotakin
jonka nimeä ei ole

Sotilaat mainostavat, että sota on tarpeen.
Veden yllä on nähty sumeita aurinkoja.
Otettava tämä, lyötävä tätä ja etsittävä tästä ääntä.
ja ampiaiset kuhisevat
ja tämä ei ole hedelmä ja se on kestettävä
juuri kun on virtsa karannut housuun ja painomustetta on läikytettävä
Juuri kun hän kääntyi kääntäen päätään vasemman olkansa ylle
Juuri kun hän laski toisen kerran käsineen
lehvästössä
Juuri kun tie keittiön nurkkaukseen suljetaan tuolilla

Ei tiedä hyvin nuori morsian tästä ja myös hänen on sylkäistävä
Sylkäisten aloitettava tämä vaikeneminen
Et sanoisi mitään jos tajuaisit.
Seisomme vaitonaisina hiljaa
syvyydessä

SODAN AJAN RUNOT

(Tiisalapastissi edellisen ja muun sivutuotteena. Mietin tässä, miten rakentaisin kokoelman ja onko näille omille pastisseilleni siinä jonkinlainen tilaus? Voisiko ajatella runodialogia Tiisalan kanssa Helin/Sutinen tyyliin. Runodialogi vainajan kanssa. Keskusteluja vainajan kanssa. En koskaan tavannut Tiisalaa, mutta sain kutsun hautajaisiin, joihin en päässyt osallistumaan. On todistajia, jotka sanovat: hän oli viimeisinä vuosinaan mieleltään sairas vailla sairaudentuntoa. Mutta on todistajia jotka sanovat: hän oli henkisen terveyden perikuva. Hän oli lääkäri ja hänen ystävänsä olivat lääkäreitä. Yhdessä he tiesivät ihmisen terveydestä kaiken. Mutta he tiesivät myös liikaa ihmisen sairaudesta ja se sairastutti heidät kaikki. Ja he yrittivät leikellä toisiaan, siinä onnistumatta tai perin vaillinaisesti onnistuen. Tätä en ole mistään kuullut vaan tämä tieto on minulle annettu.)




Sodan aikana vallitsee sota. Ja muutoin
vallitsee lisäksi jotakin; sillä ei ole nimeä.
Se vallitsee. Se ei puhu.
Pitää oikein kuunnella sitä
mitä se sanoo. Mutta sitä ei kuule
ja siksi hermostuu.

Ylpeät aseistakieltäytyjät eivät vielä tiedä
että siitä ei voi kieltäytyä, sodasta, tappamisesta
ja siitä toisesta sodasta ja tappamisesta
johon he kaiken aikansa käyttävät

Syksyn tullen levästö rapisee, kaislat kukoistavat
blaa blaa blaa.
Eikö olisi ollut parempi kirjoittaa siitä
kuin leikkiä totuudenpuhujaa?

Ainoaksi mahdollisuudeksi jää odotus
että
he kuolisivat omia aikojaan,
väärät ajatukset.
Sidotut kädet,
yksipuolinen koulutus on sotilaalla.
Sidotut kädet ja yksipuolinen koulutus
sillä joka ei sotaa mainosta.

Kun sanotaan asioita on pelättävissä
että se johtaa
siihen että jätetään sanomatta
ja on pelättävissä että se johtaa
ammusvarastoissa, asevarikoilla, varuskunnissa
siihen että hankitaan muutakin kuin vain
koulutukseen tarvittavat aseet.
Ruuti ammusvarastoissa säilyy kuivana.
Ammusvarastoissa itsestään laukeavat sprinkler-laitteet
voidaan käsin täyttää vedellä.
Että 152mm kranaatit alkavat jutella
hermostuneesti

Kasarmialueet ovat puolivalmiita taideteoksia
Ne ovat valmiita taideteoksia,

Olin juutalaisessa kirkossa, miksi sellaista sanotaan

Miksi kutsutaan juutalaista kirkkoa?
olin sellaisessa ja torkuin penkillä, toivoin näkeväni
näyn. Mitään erikoista ei tapahtunut, aloin riehua
unen rajalla ja heräsin, istuin jälleen penkissä,
olin unen rajalla unissani huutanut.

Olimme lähteellä
yllättäin
nääntyneenä

Taas päättyi yksi purjehduskausi.
Koko kesä oli purjehdittu ristiin rastiin
taisteltu merien herruudesta

Kemistit sanoivat, että kokeen yllättävät tulokset
voitaisiin selittää, kemistit sanoivat että
ajan mukana jälkiä on voinut karista pois. Verijälkiä,
epävarmaa on oliko paikalla muita
Ei kemisteillä ole helppo tehtävä sanoa sitä
Ei heillä ole edes omaa vitsipalstaa

Urheasti hän kesti sen kuin kuolioitunut jalka
poissahaamisen. Urheasti kuin täysin terve
kudos, joka hän oli poissahaamisessa
Sitä pidettiin miehekkäänä tai naisellisena
hiiskahduksettomuudessa
(Kuvioitu yö, Otava 1992)


"Valon epäsovinnaisuus, ylitsevuotavuus
Heräämme kerran.
Ja hälyisä päivä, paljon väkeä rannalla,
valo välkehtii etelän suunnalla
vanha mies
pää ympäriinsä sänkeä,

Lähdetkö kulkemaan minun mukanani
nyt on kevät
tai ei sinun tarvitse luvata

katsoisit aaltoja
muistat, miten kumarruit, kosketit lahnoja

Heliseviä kahvikuppeja pitkin pöytää,
piparkakkuja, ja pikkuleipiä, torttuja
ja sitä kahvin tuoksua.
Välillä sateita,
kolme sateista viikkoa.
Täytyykö, täytyykö, täytyykö.
Täytyykö laulaa sinulle lintu.
Maljakko putoaa, kuppi putoaa,
portti aukeaa,
kauppa aukaistaan, suljetaan,
verot maksetaan.

Ja sadeko tulossa lahdelta vai sumua.
Tällä kohden tuulee lautojen raoista.
Ja minä olen tiennyt,
että vasten kirkasta valoa minut voi nähdä tummana

niin kuin
yössä rahan arvo saattaa vaihtua
verho haalistuu valossa
kertyy tahroja,
pelkoa.

olisi edes määrä näillä päivillä.

toivokaamme että hänellä on ollut riittävästi aitoutta,
ettei hän tarvitse ehdotonta varmuutta,
joka sokaisee toisin kuin valo,
mutta varmemmin,

ja nainen on minun sielussani silloin,
kun siellä on myös mies

Mitä on sitten tämä korskea ylpeys ja ajatelmat
ja viisaus.

tämä viimeisin tieto
joka vanhenee, mutta tulee heti taas,
sen tuntemusta vaaditaan.

Heinässä, kivissä meri on.
Alus ei vajoa.

Entä jos hän toden sijasta näkee toden
joka vain näyttää todelta
entä jos hän luottavana
kääntyy kestävän ja luotettavan puoleen,
joka näyttää kestävältä,

tai maailma vaihtuu epätodeksi, näytellyksi

väkivaltakin kelpaa lempeydestä

eikä kukaan tahtoisi herätä vielä

mies kirjoitti
näkyviin aamulla.

huomaat joutuneesi mukaan näytelmään,
joka varsinaisesti ei koske sinua

Ja merkinnät oli eri paperilapuilla.

Hän saisi sinutkin ajattelemaan niin.

Ja mies laittoi kynän pois.
Käveli huoneessa.

Tavallinen huone.
Tavallisia huonekaluja.

Hän
satuttaa
sinua
niin paljon kuin
et tunne kipua.

Sokeuteen

tarvitaan
myös näkevä.

Maailma on sielu.
Sitä sielu ei milloinkaan käsitä.
Ja niin se ei pidä maailmaa ihmeenä.

Ei enää ole lintuja,
muistat niitä,
kun on
aivan
pimeä
eikä ääniä.

minä haluan välttää turhia lukuja

vaatikaa nyt sitten järjestettyä runoa

ajattelen että vene kulkee hyvin nopeasti
hyvin virtaavaan veteen,
joka olen.

älkääkä vaatiko minulta muuta kuin alamaista mieltä.

mutta surullinenkin päivä tulee sinun kestää.

Niin paljon enemmän me toisiimme halusimme
kuin oli
mahdollista.

VALTAMEREN KIRKKAUDESSA

Puuska kulkee merialueiden rajat
sillan viertä alas joen varteen ja
syö muutamat vadelmat pensaista
Pajunvitsa humahtaa
kerralla puoli metriä, ja takaisin
Uimme lahden poikki
harmaa yö, niin rauhallinen,
oksat syntyvät siten että silmut
kehittyvät versoiksi
Oksaksi sanotaan puunosaa
runkoa ja sivuhaaraa pienempää:
ne nousevat korkealle, välistä
kuultaa harmaa taivas. Rungon sivuilla
roikkuu kaksi käppärää.
On siis parillinen määrä käppäröitä
ja kohina, joka kuuluu kauas, kovaa, katkoo
puiden oksat. Pajunvitsa humahtaa
Uiminen on nyt vaikeampaa
Minulla on viileä ja punapohjainen ihonsävy
Sinulla on lämmin keltapohjainen ihonsävy,
keskikesän lämpöä, laiskaa, venyttelevää
itsetietoista kissamaista lämpöä.
Meri on päälle viileä, lähes kylmä ja paikoin jäässä,
mutta sisältä lämmin. Uimme jäälauttojen välistä ja
aika kohisee männyissä, lehdettömissä koivuissa,
työntää edellään aaltoja tummalla merellä.
Kaikissa pisteissä ei tuule yhtälailla
Lepissä kiihtyvät elektronit, positronit,
vastakkaisiin suuntiin
Puuskaa seuraa yksiulotteinen tylsä
hedelmäisyys: aallot siittävät toisiaan
Heti varjo ja hiekkakukka,
heti varjo, velkainen laastin detalji
meren pohjabetonissa
Niitty oli aikanaan valtameren lahti, aika oli
sukeltelua tulvivalla niityllä yli latojen
kun siankärsämöt olivat mehevimmillään
Vähitellen ilmaantuivat valkoiset koiranputket
voikukka-kuosissa keskikesän yli kukkineet
ja peittävät niityn. Heinässä, kivissä
meri on alus joka ei vajoa. Valtameren kirkkaudessa
ei monia päiviä pärjää ilman valoa, verenkiertoa,
yksikään ihminen.


PABLO NERUDAN TUNNUSTAN ELÄNEENI

Tämä Matti Rossin suomentama hieno teos oli yksi ensimmäisiä koskaan lukemiani elämäkertoja. Muistikuva kirjasta on erikoinen: Neruda puhuu taistelusta fasismia vastaan ihmeen toiveikkaana: että taistelu kannattaa ja se voi tuottaa tulosta. Suomalaisesta tällainen puhe tuntuu kummalliselta: meillä ei ole älyllistä ja fyysistä ihmisainesta jota tositilanteessa voitaisiin laittaa taisteluun fasismia vastaan. Sadismi perustuu turhautuneeseen älyyn. Älyyn joka on taottu kuin niitti kuumaa kapitalismia vasten. Valitettavasti tämä älykkyyden muoto on meillä tukkinut tien korkeampien älykkyyden muotojen kehitykseltä.

Jos fasismi voittaa meillä, joudumme taas luottamaan maapallon vastuunkantajamaihin, Venäjään ja Kiinaan ja eteläiseen Amerikkaan ihmisyyden pelastamisen puolesta meiltä itseltämme. Saksa on varmasti tänäkin päivänä kaikista immunologisesti sairain maa fasismia vastaan, mutta kyllä Suomi hyvä kakkonen on.

KANERVALAKONE

Pentametron.com sivuston moottori pitäisi koodata Googlen hakukoneeseen ja luoda runojalkanotaatiopohjainen hakukenttä. Samassa haussa voisi olla tavallinen sanahakukenttä, johon voisi kirjata avainsanoja, joilla suodattaa löydettyjen sivujen aihepiiriä.

Esimerkki: Aleksis Kiven Kanervala-runoelman ensimmäinen teksti Kanervankankaalla noudattaa mielenkiintoista daktyylistä poljentoa. Säkeistön perushahmo on:

(1)
Tantata tantata tantata tantan
tantata tantatan

Tantata tantata tantata tantan
tantata tantatan

(2)
Tatantan tantanta tantatan
tan tantanta tantanta tan tan

Jossa (2) varioi säkeistökohtaisesti melko vapaasti.

Nyt jos meillä olisi kuvailemani hakukone, olisi mahdollista luoda Kiven Kanervankankaan rytmisiä säkeistöjä hakukonepohjaisesti. Haku pitäisi voida rajata myös tiettyyn digitaaliseen aineistoon, vaikka Volter Kilven tai Matti Tiisalan digitoituun tuotantoon. Tällä olisi paitsi empiirismaterialistinen kirjallisuudentutkimuksellinen merkitys, myös huikeat uuden polymetrisen runouden luomisen mahdollisuudet.

Luulisi että tällainen ohjelmointi olisi mahdollinen melko pienillä resursseilla. Kannattavuudesta ja kiinnostavuudesta ei ole epävarmuutta.

28.9.2013

HÄMMENTÄJÄ

He eivät huoranneet yhtään. Tehtävänä oli sopeutua normaalilta näyttävällä huomiotaherättämättömällä tavalla yhteiskuntaan. Heissä oli kolme osaa selkärankaa ja kaksi osaa selkärangattomuutta, tässä aineksessa jota oli päätetty käyttää. Kaikki he olivat taustaltaan etnisesti virolaisia. He olivat hämmentäjiä pienissä kaupungeissa, pyrkivät vaikutusvaltaisten henkilöiden läheisyyteen. Avioliitot hajosivat heidän takiaan, joskus siihen kului kolmekin vuotta mutta usein vain kolme kuukautta.

UNHOLAN KARTTA


Perustellun mielipiteen muodostamisen pakko ajaa kirjallisuusihmiset lukemaan paljon sellaista mitä he eivät haluaisi. Itse pyrin välttämään tätä. Jos ei ole lukenut, ei oikein voi olla mielipidettäkään. Eikä aina ole vaikka olisi lukenut. Se on tunnustettava nöyrästi, ilman ylpeyttä lukeneisuuden puutteistaan, vaikka yhteisön puolelta tulee paine.

Reino Nordin, joka pyörii Tehtaankadun gallerialla, lauloi eilen illalla klubilla. 6-linja klubin viereen on avattu viihtyisä klubi jossa äänentoisto ja sisustus henkivät jotakin uutta aikaa. Vihdoin. Ei mitään negatiivista sanottavaa siitä paikasta ja meiningistä. Koko ilta livemusaa, laatuviihdettä. Ihmettelin eräälle tytölle joka myös pyörii siellä gallerialla, että hetkinen osaako toi jätkä laulaa, että eikö toi ole se sama joka pyörii siellä gallerialla, ja jonka kanssa jää suustaan kiinni. Joo on se, se on Reino Nordin. Ai kuka? Etkö sä tunne Reino Nordinia, sä olet todella pihalla mies!

GUGGENHEIMKULTTI

Hän oli puuhaamassa Guggenheim-museota Suomeen. Hän oli ostanut asunnon taideväärentäjältä, joka salakuljetti toi Gallen-Kalleloita Singaporesta. Hänen kotisivuillaan roikkui hippi hirressä - taideperformanssi. Hänen sinällään oli kodittoman viltti ja ketjuttoman jopon hörskän katto. Hän perusti makkarakaupan suurella näyteikkunalla asunnottomien asuntolan ovirapun viereen.

KOHTALON IRONIA

Periaatteessahan Timo Heinon materiaalisymbolismi on samaa kuin nykyrunoudessa esiintynyt (lähinnä Teemu Mannisen kehittelemä) symbolisen lauseen teoria. Esimerkki: Erään suomalaisen suurteollisuuden yrityksen pääkonttorin seinällä roikkuu Timo Heinon teos, jossa puulevyllä on pyöreitä kuivatettuja koiranpaskakiekkoja ja koko teos on kauttaaltaan kullattu. Koiranpaskan käsittely ja prosessointi täysin hajuttomaksi on vaatinut Heinolta kunnioitettavaa perehtymistä kemianalaan. Heino itse valitteli, että koko koiranpaskakasan kultaaminen paksulla kultakerroksella oli kallista ja söi hänen likviditeettinsä. Mutta taiteilijanvaistonsa sanoi varmasti: helvettiä edustava uloste on ehdottomasti päällystettävä taivasta edustavalla kullalla. Siinä vaiheessa hän päätti laittaa kaiken yhden kortin varaan, koska piti ideaa houkuttelevana. Pahin tapahtui: kun galleria Anhava otti teoksen myyntihinnasta tavallisen 50% proviision ja manageri 10% proviision, koko koiranpaskan myymisestä jäi käteen naurettavat 40%. Karu on joskus taiteilijan kohtalo: osuus (tosin hyvin korkeasta myyntihinnasta) riitti juuri ja juuri suuren kultamäärän kustannusten peittämiseen. Kohtalon ironiaa.

27.9.2013

Oikeistolainen ajatus on kai se, että koko sielunkysymys on triviaali ja mielenkiintoa pitää yllä enää rahanhaaliminen. Että on samantekevää onko tieteellinen tieto oikeaa vai väärää: sielutieto on intuitiivista ja annettua. Että on samantekevää mitä aikaisemmat sukupolvet ovat rakentaneet tai tuhonneet: pelitilanne on aina nollasummatilanne ja uusi jako. Onko tämä epäiltävissä?
Jumalat ovat niin paljon ihmistä suurempia ettei ihminen jaksa muistaa niiden psykologiaa vaikka tietäisi.
Humanismi on teknologian kehittämistä ja teknologian käyttämistä ihmisen hyväksi rahanvaltaa vastaan. Jäljellä on enää rakentavuus ja tuhoavuus. Äläkä luule ettei myös tuho olisi jumala.

LYYRINEN TRAGEDIA

Tiisalan tapaus on tärkeä, koska se antaa niin tarkat kasvot lukemattomille käsittelemättömille tässä maassa tapahtuneille taiteilijamurhille. Kaikkia murhattujen taiteilijoiden aikalaisia taiteilijoita on arvioitava uudelleen murhattujen kautta. Yhtäkään ei saa päästää kunnialla jos ei kunniaa ole. Kaikki on kyseenalaistettava, jokainen joka on silmänsä sulkenut ja suunsa tukkinut. Kunnes oikeudenkäynti ehkä vapauttaa. Toki on niin, että näissä tapauksissa on monta puolta ja murhatuissa syytä itsessäänkin, kun olivat tänne syntyneet. Ei pidä syntyä. Yhden oikeudenkäynnin vieminen loppuun toivottavasti ehkäisee edes jotenkin samanlaisia rikoksia uusiutumasta.

TAAS APURAHOISTA, MUTTA EI VALITTAVAAN VAAN RAKENTAVAAN SÄVYYN

Suomessa ei ole kovin rento suhde rahaan oikein millään elämän osa-alueella. Steve Jobsin kaltaista yritysjohtajaa on mahdotonta kuvitella suomeen: johtajaa joka sanoo, ettei raha ole tärkeää ja joka on uransa aikana kohdannut satumaiset onnet ja häämöttävät puille paljaille joutumiset (NeXT:in alamäki). Jobs ei ollut luonteeltaan mikään provokaattori, vaan hyvin vakava tyyppi, ja hänen asenteensa rahaan toissijaisena asiana säilyi läpi koko hänen elämänsä. Tällainen ei ole mahdollista Suomessa, jossa raha on uskonto, ja toisen jumalan pitäminen on suurimman pyhän häpäisemistä.

Joskus tulee mieleen että taidekentällä halutaan erikoisesti opettaa sitä rahan uskonnollishistoriallista viitekehystä tässä maassa. Helvetti se on, raha tekee helvetin, koska ne joille se ei ole hillittömän vaistonvaraisen himon kohde se on periaatekysymys. Himokkaille taidekenttä ei tarjoa mitään: rahat ovat absoluuttisesti ajateltuna kovin pieniä. Mutta kiusantekijälle taidekenttä voi olla luovempi ympäristö: viedä pois pienetkin rahat tarvitsijalta ja aiheuttaa turhaa kiusaa ja kärsimystä, se on varmasti monelle suurin haave elämässä.

Uskon kuitenkin, että todellisille luoville ihmisille taidekentällä raha on välttämättä vain periaatekysymys. Työtä vastaan pitää saada jotakin, vaikka työmääriä ei välttämättä useinkaan kovin tarkasti lasketa. Takoitan, että useimmat tekevät paljon enemmän ja paljon intohimoisemmin työtä, kuin voisivat ikinä apurahoilla ansaita päästäkseen kohtuullisille tuntipalkoille.

Asian pirullinen puoli on se, että intohimoisesti ja työteliäästikin asiaansa suhtautuva voidaan jättää kokonaan apurahojen ulkopuolelle. Siitä alkaa sen perkeleellinen valitus ja kitinä. Vastapuheenvuoroina kuulemme, että intohimoisia ja työteliäitä on jonossa paljon. Kuulemme myös, ettei intohimo ja työteliäisyyskään aina taiteessa merkitse kaikkea. Arvottaa voidaan muillakin asteikoilla, kuten esteettisellä asteikolla, joka ei aina kysy tuhratun ajan ja vaivan määrää.

Raha on periaatekysymys ja se voitaisiin periaatekysymyksenä ratkaista. Ja se kannattaisi näin ratkaista, koska kaikenlaiseen sättimiseen, kyräilyyn, pelailuun ja nuolemiseen käytetty energia on pois tekemisen laadusta ja tasosta. Pitäisi välttää kilpailua ja kilpailutusta, joka ei palvele tekemisen päämääriä millään tavalla. Pitäisi kilpailla tekemisen laadussa. Yksinkertaista mutta niin vaikeaa.

Mutta suomalaisessa yhteiskunnassa (kuten varmaan useimmissa nykymaailman yhteiskunnissa, alueella jossa ilmasto-olosuhteet ovat hankalat) kaikki pelko palautuu rahaan. Eikä taidekenttä SAA olla siitä pelosta vapaa autonominen vyöhyke. Median manipuloimien markkinoiden lainalaisuuksien yleisen piinaavuuden on tunnuttava taidekentällä. Periaatteen ihmisten kanssa sitä ei saataisi tuntuvaksi. Heidän kanssaan asiat voitaisiin aina tehdä sujuviksi ja järkeviksi. Tarvitaan siis erityisiä sekoittajia, jotka salakuljettavat muun yhteiskunnan hulluutta, sairautta ja ahneutta taiteen kentälle. Tarvitaan sekopäitä, joita ei kiinnosta todelliset päämäärät tai kulttuuri. Tällaisia ei ikinä otettaisi töihin valtion virastoon. Mutta taidekentälle he pääsevät. Tietenkään sex, drugs & rock'n roll ei ole mikään virasto. Mutta apurahahommat kyllä ovat.

Paljon on seuraksena sitten väärinkäsitystä tästä sekoilusta. Ihmisten kanssa menee helposti välit poikki, kun ajatellaan että kuulutaan eri luokkiin, joiden välillä vallitsee totaalinen luokkasota. Luokkaviha on taiteenkentällä vielä suurempi kuin muussa yhteiskunnassa. Taide on täydellisesti kahtiajakautunut upporikkaisiin ja rutiköyhiin. Heillä ei ole mitään yhteistä. Koko muu yhteiskunta tulee heidän väliin. He sotivat ja tahrivat koko taiteen ja taiteenvihaajat taputtavat käsiään. Ja usein toisen rutiköyhyys tai upporikkaus ovat vain pelkkiä houreita vailla todellisuuspohjaa. Mehän elämme historian vauraimmassa yhteiskunnassa, kahtiajakautuneimmassa. Mahdollisimman suuri läpinäkyvyys toiminnassa, suoruus, vilpittömyys olisivat välttämättömiä näiden monimutkaisten väärinkäsitysten välttämiseksi.

Periaattellinen asioiden ratkaiseminen, avoimuus ja vilpittömyys johtaisi paljon parempaan tilanteeseen lopputuloksen kannalta kuin typerä, muutamaa sekopäätä egoistia palveleva peluuttaminen. Mitään suuria rahoja ei ole jaossa kuitenkaan, mutta kyllä ne riittävät. Raha on periaatekysymys. Ahneus on taiteen kentällä aina luonteeltaan kiusantekoa, koska kysymys on nollasummapelistä vieläkin ehdottomammin kuin missään muualla yhteiskunnassa.
Riittäisikö ylösnousemus kirjallisuuden aiheeksi. Tuskinpa vain.

ITSEN MUISTAMINEN


Onnittelin eilen ystävää suuresta apurahasta. Toista meinasin onnitella, mutten pystynyt. Nöyryyttäminen ja nöyryys ovat se vaikea yhdistelmä, kapea portti kai. Mikään ei voisi koskaan korvata menetettyä aikaa ja terveyttä. Pitäisi sanoa vain kuin Steve Jobs Googlelle joka tarjosi 5 miljardia 20 patentin lisensoinnista: että pitäkäähän pojat rahanne. Ja vielä 20 vuotiaana minä olin kuollut. Ei haudastakaan nopeasti nousta. Niin turhan näköiseen yritykseen varsinkaan ei myönnetä apuja ja rahoja. En minäkään myöntäisi, jos ylös pääsisin. Sellainen sääli, jossa kuolleesta yritetään tehdä uudelleen elävä pitkän ajan jälkeen on sairautta. Sitä kutsutaan itsesääliksi.
 
Kuoleman teemasta johon ikuisesti palaan, pari sanaa. Tunnen puolet tämän valtakunnan friikeistä, enkä ole koskaan nähnyt ihmistä, joka olisi armeijassa kokenut jotakin samaa kuin minä. Minä en ole friikki. Kokemukseni on joko tavattoman harvinainen, tai todistajat eivät sellaisen kokemuksen jälkeen jatka elämäänsä kertoakseen. Jälkimmäinen voi olla oikeampi. Minähän tein sen itselleni, koska Suomessa ei ole asevelvollisuus pakollinen. Minä tein sen ja en tehnyt.
 
Sillä kuolema on kova paikka. Se on Lethen virran veden nauttimista. Kaikki siihenastinen unohtuu, kaikki poispyyhitään. Se turhauttaa ja avaa uusia näkymiä. Minullapa oli sävellyksiä, kirjoituksia ja äänityksiä, joiden avulla saatoin kuoltuani muistaa itseni. Kului kymmenen vuotta että muistin. Täytyi rakentaa aivot, Horuksen mallin mukaan. Se oli kova työ. Nyt olen jossain frankensteinläisessä mielessä elävä, ylösnoussut. Äitiä tarvittiin. Äiti on jokaisen lemminkäisen Victor Fankenstein. Se oli planeetan läpi sukeltamista, sukupuolenvaihdos, myöteinen ja käänteinen evoluutio ihmisestä kalaksi ja kalasta ihmiseksi. Pitäisikö minun kiittää onnea ja myönteisiä olosuhteita ettei minua tapettu kuin kalanpoikasta. Pitäisi.

En kuitenkaan liioittelisi ylösnousemuksen vaikeutta. Fyysinen kehoni säilyi kuoleman läpi turmeltumattomana. Jos olisin oikeasti muuttunut kalaksi, kaikki olisi ollut työläämpää. Vain sielu hajosi, haihtui. Sen rakenne murtui, sen informaatio katosi jonnekin mustista-aukoista. Tämä ei herätä myötätuntoa, sillä kuolemaa pidetään luonnollisena asiana. Uskotaan, että kuoleman kokija selittää kokemustaan itselleen järkevästi monin mielikuvituksellisin tavoin. Tällä hetkellä olen etulyöntiasemassa yhden asian suhteen: muistan itseni, mitä hyvänsä tapahtuu.  
Kaikki mitä olen aikaisemmin tässä blogissa sanonut Putinin Venäjästä näyttää nyt ja tässä tilanteessa enää uskonvaraiselta. Sanoudun siis irti niistä käsityksistä ja totean, että ne eivät päde enää välttämättä tässä ja nyt. Neon tullut kirjoitettua aikakautensa tuntona, mutta aikakausi on nyt jo toinen. Tämän hetken tulkinta ja tulevaisuus jää nähtäväksi. Venäjän osalta minulla ei ole niistä mitään tietoa, koska minulla ei ole mahdollisuutta tällä hetkellä seurata Venäjää. Toivon että joku seuraa tällä hetkellä vilpittömästi. Toivon että minulle vielä joskus avautuisi mahdollisuus päivittää tietojani Venäjästä.

TIISALAPASTISSI EDELLISEN SIVUTUOTTEENA


Koko yksilö oli sodassa.
Yhteen sidotut kädet 
haittasivat tasapainon löytämistä
Valmiissa maailmassa
kukaan ei kutsu
ja mihin minua vielä tarvitaan?
Puinen suupallo 
on kiinnitetty aidosta nahkasta 
valmistettuun remmiin
En sano että nautin.
Yksilö on sotilaallinen organismi
jonka tulee viestiä ulospäin 
fyysistä voimaa. Sidotut kädet
tunnekahleet ja hiertymät nilkoissa
Juon yöllisiä pokerivoittojani
valmiissa maailmassa 
edistyksen sylissä
perhosen muotoinen suupallo
sopii suuhuni täydellisesti. 
Jos kuuluu puhetta 
pumppaamalla se hiljenee.
En sano että vastauksesi 
on aina väärä.

Pensaat nöyryytetään 
epäsäännöllisen muotoisiksi ja harvoin
puut nöyryytetään sitomalla 
ilmasta hiiltä niiden biomassaan
Ruoho nöyryytetään 
maan ja taivaan välissä
litistämällä ja heinät nöyryytetään 
ennen kuin viattomuus vie niiltä veden

Sillä viattomuus on kuivuutta
neutronisäteilyssä.

Etkö osaa irvistää sinä pieneksi jäänyt 
kuin naapurinpojan rippipuku 
pieneksi niin kuin 
et olisi kokenut, elänyt lainkaan
Etkö jossain vaiheessa haluaisi 
sukeltaa sieluasi syvempään virtaan
joka ei vammauta, litistä 
Vai syöksytkö sodan kurjuuteen
unen houreiseen köyhyyteen
epätarkkoihin maisemiin
järkeä vailla?

Niin kuin et olisi kokenut 
itseäsi kokonaiseksi vaikka sinulla oli 
kokonaiset esivanhemmat 
ja puolikkaat isovanhemmat vielä
Pieneksi jäänyt minuus
kuin eläkeläisen reviiri
sähkötuolilla ja peukaloruuvilla 
merkitty
  
Sinä olet kuin siemen joka ei ole
päässyt multaan saakka vaan 
kuivalla kuorella haroo ilmaa
Sellaista on yksinäisyys kun pitäisi
tulla toimeen toisten multien kanssa
Sellaista on hedelmätön sosiaalisuus
 
Hän voi ottaa vilpittömän mielen
tai vilpillisen mielen, kun 
hän lähtee, voit täysin luottaa
että hän ajattelee puheistasi hyvää
Hän ajattelee, että hän on ehkä 
vähän poissaoleva ja väsynyt. 
Ajattele sitä, miltä hänestä tuntuu, 
koska hän voi tällä tavoin. 
Kenties hän ajattelee että olet 
pelottava ja töykeä. Niin hän ei ajattele. 
Et halua, että hän ajattelisi, että olisit 
häneen vieläkin rakastunut, että 
voisit antaa kaiken anteeksi. 
Että se olisi mahdollista. Niin suuri et ole. 
  
Hän luultavasti ajattelee syvällä 
mielessään. Minä tiedän, että hän 
osaa puhua. Ja katso, hän tuleekin 
kohta sinua vastaan käytävässä. Et sano
että jousi kohdistaa kappaleeseen voiman X. 
Sinä tiedät sen. Sinä tiedät sen. 
Mutta et sano sitä. Sen suora lainaaminenkin 
olisi väärin. Olisi mahdotonta 
kertoa sellaisesta kokemuksesta vertauskuvin. 
Se mitä sinulle tapahtuu, tapahtuu myös
välittömästi perässäsi kulkevalle. 
Jos voisit siirtää kivun, siirtäisitkö sen
häneen? Jos voisit siirtää alkukesän taimet 
kun ensi kevään versot ovat jo näkyvissä
Siirtäisitkö mielesi pilvipalveluun
josta kaukana takanasi tulevat voisivat
sen ilmaiseksi ladata

Pelkkä yrityksesikin on rangaistava
kuolemalla rangaistava, kohtalokas, kuulitko
kohtalokas, kuulitko, väärä
Koska liian alhaisen lahjuksen maksamisesta 
on säädetty laki

Aina tulee olla kannattavampaa tehdä päätös
joka on sitä että on palkittava
kun hevonen käyttäytyy toivotulla tavalla
ja on rangaistava kiellettyjen askellusten käytöstä
Jos on sanottu, on tehty.

On palkittava vähintään kolme parasta 
tai ainakaan ei pidä unohtaa sitä 
joka suuren surun aiheutti viholliselle
On rangaistava seitsenkertaisesti
kuin hän olisi murhamiehen kukistaja
ja kiinniottaja. Epäonnistumisesta
tulee rangaista aivan samoin kuin 
onnistuneesta teosta. Kun vihollinen on 
radioaktiivista säteilyä keskuudessamme
sen tekemättä jättämisestä tulee rangaista 
ja tulee palkita siitä että hän esti muita tekemästä.

Tämä palvelee kansakuntaa. Sinä et usko sitä. 
Mistä sinä sen voisit tietää.   
  
Ja jos sinä nouset seisomaan koko pituuteesi
sinulta lyödään pää poikki. Koska kääpiöiden 
kanssa sinun täytyy vaikeasti kyykätä heistä erottumatta. 
Ja maalaamasi kankaat puhkeavat vuotamaan verta. 
Jos sinä erotut sinulle annetaan mahdollisuus 
tyhjentää myrkkypikari. Sinä et ehkä halua erottua
vaan näet kääpiöiden kasvavan suuriksi. 
Mutta se on houretta kaikki. 
  
Maailma on kuuma rauta joka polttaa hieroglyfin,
tuhrii ihmisen
Sen kanssa ei auta olla varovainen eikä rohkea

Et sinä voi sitä kiertää etkä sen läpi sukeltaa

Se tahtoo antaa sinulle opetuksen joka on kirkas
kuin neutronitähti ja monin tavoin käsittämätön
  
Vaikka tunnustaisit mitä, kirkas valo ei lakkaa
  
Ihmiskasvoista on rakennettu sinulle painajainen jota ohjaa
maaginen valta. Kun mitään sanalla osoitettavaa
ei ole enää jäljellä. Kun sinä et osu enää maaliin
eikä sinulle makseta ohi ampumisesta. Koska olet
niitä joille näyttelemisestä ei makseta. 
  
Oudot vetovoimat pysättävät jokaisen nuolesi ilmaan
horisontin päälle 

Horisontin alla pimeän aikaan on havaittu kevyt kohde
Se on sinun nuolesi eikä lennä
Aurinko laskee kauniimpana kuin koskaan
planeettojen askelmerkit lepäävät 
valkoisuudessa horisontin yllä 
siellä missä kaksi rannatonta kohtaavat.

Mutta parhaiten muistan kaikuna toistuvaa
leijuvaa tahraa. Kerosiini palaa, aurinko laskee 
kauniimpana kuin koskaan. Pakkolaskun tulimeren
paineen läpi kuuluu koputus. Ei eloonjääneitä.
  
Valo tulee puihin ja pensaisiin muttei tulisi mieleeni 
ylistää sitä mitä paljain silmin näen. 
Kiikareilla näen Jupiterin isoimmat kuut
myös yksittäisiä suuria laivoja merellä.
Mutten ylistäisi niitä. 
Tahdon ylistää ansaa johon ylpeys lankeaa
silloin kun rakkauden nuoli haavoittaa horisonttia
Mutta niin ei tapahdu, ei sinuun asti
   
Kadun jo näitä sanojani. Kadun, että sanoin. 
Kadun etten jättänyt sanomatta. En kadu, että
rakastin. En kadu, etten saanut unta vaikka
tulevat päivät olivat pelkkää metsästystä  
  
Kutsutaanko tänne, vai tuppaudutaanko
ja onko mitkä ovat pääsyvaatimukset. Onko 
tämä pelkääjävankien osasto? Eikö 
olisi jonkinlainen mahdollisuus paeta täältä?
  
Miksi vapaus oli niin suuri asia niille
jotka näkivät sen jotenkin mahdolliseksi?
  
He eivät kertoneet että ihminen on loukkupyydys
joka ansastaa toisia loukkupyydyksiä. 
  
Minä käyn mieluummin sellaisessa vessassa
josta pääsee elävänä pois. 
  
Paljon he jättivät sanomatta kun eivät kertoneet
että näin on hyvä. Eivät he rahaa rakastaneet
vaan pakoretkeä. Se oli kerrottu. 
  
Pakoretki oli panoretki. Niin, 
ulkoavaruuden olennot ovat antaneet kaiken
tiedoksi kirjoissa joiden maine on epäilyttävä.
Suotta. 
  
He eivät patentoi meillä. Voisi luulla heidän
huiputtavan. Laskusuhdanteen aikana ilmestyy
pelureita jotka viipyvät väitteissään pitkään. 
Niin pitkään, että heitä alkaa 
huomaamattaan kuunnella. Jonglöörin asussa
hän esittää tempun jota pidettäisiin mahdottomana
ellei häntä tiedettäisiu huijariksi. 
  
Eikä kenestäkään ole auttamaan ainoatakaan meistä
meillä on käsikirjoituksia vain monologinäytelmiin. 
Taikuri hallitsee ne kaikki. Yhtäkään dialoginäytelmää
taikuri ei yksin hallitse. Dialogit eivät ole meitä varten.
Me olemme yksin, koska haluamme kaikki taikureiksi. 
Se on yksinpurjehdusta. 

Kolmen huijarin seurue leijuu horisontin yllä 
hologrammin tavoin eikä erillisiä laseja tarvita. 
  
Millä varmistaisimme silmiemme todistuksen 
jos olemme jo nipistäneet itseämme kaikialta. 
Kaksi agenttia pelaa meillä pingisottelun 
ja menee suihkuun. He ovat pommisuojassa 
koulutettua väkeä. Eivät he siellä muista käyneensä.
Heitä en kutsuisi kertomaan mikä tarkoitus
tällä kaikella on. He pian todistavat sen.
  
Maailma on mieluummin hyvin yksinkertainen ja julma
laite. Yksinkertaisuudessaan kaunis. Kaikki
osaavat sitä käyttää. Se ei vaadi mitään. 
  
Mutta minä kävisin pissalla mieluummin 
sellaisessa toiletissa 
josta pääsee hengissä pois. 
  
Minkälaisia solmuteorioita meillä on selkärangan
varalle. En minä vaan tiedä. Onko tämä
epäkunnioittavaa puhetta. 

Jos selkäranka on rusetti, olisiko niin
ettei se isällä ja isoisällä ollut rusetti?
  
Tämä on sellainen sota jossa sinun nuolesi
leijuu horisontin yllä, eikä haavoita ketään

Se ei tule horisontin yli. 

Sinä häviät joka ainoan rakkausjutun. Mistä se johtuu. 
Ei mistään. Vasta kun sinä olet kehittynyt suurin uhrauksin
todella pitkälle sinä ymmärrät jotakin kääpiöiden joukkoon
soluttautumisesta. Mutta sinä et silloin vielä ole kovin
pitkällä. Olet kääpiön mittainen mies. Vaikka kyykyssä
ja housut kintuissa. 

Odotat, että joku heittäisi pallon. Niin ei käy. 
Odotat että joku louhisi tiedon murusen puolestasi. 
Niin ei käy. 

Maailma tulee vastaan ja loittonee samalla nopeudella. 
Välineet ovat paremmat mutta maali etääntynyt nopeammin. 
Käsi on suurempi, mutta lihas joka kättä liikuttaa on pienempi. 
  
Kyllä he huolehtivat siitä kaikesta, mutta tekevät kaikkensa
ettei vaikuttaisi siltä. Kyllä he tietävät mikä on välttämätöntä.
Ja vaikka kaikki vaikuttaa julmuuden huipentumalta
heistä jokainen on varma ja epäröimätön. He eivät kommunikoi
keskenään millään luonnollisella kielellä. 
 
En puhu erikoisista olennoista, vaan kenestä hyvänsä. 
   
Miksi sinä olet herännyt tässä maailmassa, jossa piti vain nukkua. 
Älä vain koske siihen koneistoon joka on kelloasi hienompi. 
Sinä näet miten se on täytynyt rakentaa.
(1.6.2001-29.8.2001)

"Sanoin väärin. Anna anteeksi.

On maailma tahtonut saada sinut haluamaan

jotain mikä ei merkitse sinulle mitään

Vaatii sinulta paljon, että näkisit

Ja toisinaan kasvot ovat myös
kertomus

Suuren diktaattorin,
kuvittele miten ilman sitä tulisi toimeen

Kaikki ovat joutuneet vaikeuksiin
jotka ovat sanoneet ettei tämä ole totta.
 
Ei ole viisasta sanoa tätä. Mutta välttämätöntä se on. 

Olen sanaton. Nyt on päivien kukoistuskin huimaa, ei se ennen
ollut

Askeleet kulkevat portaissa ylös ja alas ja ylös takaisin. Luvalla
sanoen sinua on rangaistava tästä. 
  
Tämän käsittäminen on lähes mahdotonta kaikille meistä. 
  
Älä vaikene, mutta sateen hallitessa vaikene
  
Tämä ei ole vielä mitään. Kaikki me tiedämme sen. Ja se ei ole mitään. Me kaikki tiedämme sen. Ja se ei ole mitään. Valtiomiehiäkään ei maailma kohtele niin julmasti kuin sitä jonka nimi on kaikissa meissä. 
  
Yötä en kutsuisi kertomaan mikä tarkoitus 
tällä kaikella on. 
Se vielä myös todistaisi sen. 
  
koko ajan tämä sota on lopullaan

Se on alkamassa vasta
  
Sinä näet miten tämä on täytynyt rakentaa. 

Vain kuolleet todistavat, elävät kulkevat edestakaisin.

Tämä on kaikki. Tästä ei tulla takaisin. 

Ja tästä ei voi palata, tulla takaisin. 

En tiedä miten on löydettävissä sateeseen

Anna sitten vastaus ja on tavallaan niin, että ajattelen, että olet
moni ja ikkunat ovat naulatut kiinni tähän taloon. 

Ja ikkunat ovat naulatut kiinni tähän taloon.  

Ja ikkunat ovat naulatut kiinni tähän taloon.  

Laske kuinka monta niitä on. 

Minulla ei ole ainuttakaan neuvoa tai ohjetta. 

Tietenkin. Tottakai. Anteeksi.
Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Kiitos. Anteeksi. 

Tästä sinun pitäisi ymmärtää miten pimeä on yö.

26.9.2013

Mistä löytäisin uuden tien matkalleni? Mistä löytäisin uuden jalansijan suunnalleni vuorenseinämällä jolla yövyn? Parhaimmillaankaan runous ei ole mitään runoutta suurempaa, joka tässä ja nyt voisi auttaa. Lautaset ovat toisistaan täysin erillään, pöytäni leijuu. Lautaset ovat tärkeä mutta näkymätön tekijä, eihän minulla ole mitään tarjottavaa. Lautaset ovat täynnä upeita, harkittuja, itseni näköisiä, tarkkoja lauseita ja ajatuksia, jotka tarjoilen. Lautaset ovat osa todellisuutta. Me tavoittelemme täydellisyyttä, me emme tiedä olemmeko huomenna vielä elossa. Siihen välille asettuvat monet epätäydellisyydet. Ensimmäinen miljardimme tuntuu siksi niin itsekunnioitusta palauttavalta. Jos olisimme syntyneet hyönteiseksi, jos nenänvartemme olisi millin sadasosan lyhempi, se kaikki olisi vain unta. Sellaista jota itseään täydellisenä pitävä ihminen näkee kadulla, kun odottaa jotakin myönteistä tapahtuvaksi itselleen. Hän odottaa joka hetki löydetyksi tulemistaan Alaskan erämaassa ja huiskuttaa, laukaisee ilotulitteita. Hän on erikoisessa valmiuden ja kehittymättömyyden tilassa, jossa valikoiva onni saattaisi potkasta minä hetkenä hyvänsä juuri häntä. Mutta koskaan hän ei ole taitellut potkaisevaa onnea reppuunsa kuin eväsvoileipiä, ja lähtenyt vain itse kävelemään. Aina hän on jotakin sukua, jonkun ystävä. Aina hän on kaikuluotainten ulottuvilla ja pelastuu.

TIISALAPASTISSEJA SYNTYY KAIKEN OHESSA

Jos alat itse haukkua kuin koira,
kukaan ei ryhdy isännäksesi

Joudut metsän eläimen asemaan
metsästäjät tulevat perääsi

Jokainen sormen liike on koiran kynttä
joka sitten irtoaa

Jos hyökkäät koiria vastaan ja kysyt,
miksi he antavat raivohullujen koirien
vainunsa avulla johtaa heitä harhaan
he laskevat koirat murisemaan kasvojesi eteen

Jäte on väärässä paikassa olevaa
raaka-ainetta, he sanovat.

Mutta ihmistöhryt ovat seksikkäitä,
vampyyrit hameissaan, ja arvet
molemmin puolin polvea pitkälle
reiteen saakka

Metsässä emme nuku. Saata.

Etsin jotakin mikä olisi tulkittavissa
askeleeksi eteenpäin. Olinhan väärässä
vuonna 1976 samasta
syystä kuin metron vastustajat ovat nyt

Se ei ollut askel.

Ihmisten hautoja hän oli
kastellut yksin ja oli
kierrellyt alueella
etsimässä hautaa
munalle joka ensituntumalta
vaikutti melko suurelta

Hän hymyili munalle
ja se huokui tyytyväisyyttä

Se oli hirmuvallan muna jonka hautoo
ei unen ja unen vaan toden ja toden liitto

Et löydä sopua sen kanssa

joka sinua asuttaa. Poistat itsesi.

Jäljellä on maaginen valta.
 
Valta, joka jäljellä on
perustuu siihen, että
uskomme siihen maagisesti
 
Äkillisessä kirkkaudessa silmä
aristelee poliittisimpana kaikista elimistä,
se ei asetu mihinkään ohjelmaan
 
Että todellisuus voisi selvitä lauseistamme
sen pitäisi joka hetki herätä eloon

Minulla ei ole taka-ajatuksia. Minä annan nopeasti
anteeksi. Unohdan. Minä en kanna kaunaa.

Vähäisimmästä sanastanikin ihmiset myrkyttyvät
niin että eivät koskaan anna anteeksi

Minä en uskalla tehdä mitään kenenkään kanssa.
Minä en kanna kaunaa.
Mitä otat mukaasi sänkyyn ellet lelujasi?

Näkee että sinut murrettiin. Murtunut.

Eheän näkemisen silmää tarvitaan
olosuhteille, jotka voidaan järjestää

Miksi olisi muuta kuin vihaa jos ei ole rakkautta?
 
Ilman kaikea tätä tehtävät
tulisivat paremmin hoidettuksi
 
Minun täytyy liikkua nopeasti ja
kevyesti toffeeta ja paahtuneisuutta
huulillani, liikkua, ja senkö takia
asettaa päämääriä että pysyisin
levossa ja saisin keholleni tasapainon
 
huusin runokirjan kolmella eurolla
tehtävänä olisi nyt suorittaa maksu
 
tällaisia ovat askareeni:
 
tällä viikolla olen paketoinut ja vienyt
postiin kaksi kirjaa ja kaksi levyä
 
jos lähtisin maailmaa näkemään huimaisi
omien hankkeiden pienimuotoisuus
 
yhä vähempään tyytyväinen olen
kunnes lakkaan olemasta
 
Oliko silloin hyvä keisari
kun kerran keisarivalta kukistettiin?
 
Vangit armahdettiin, murhamiehet armahdettiin
 
Mutta he olivat tehneet todellisia rikoksia ihmisyyttä vastaan
 
tyytyneet osaansa: he eivät kapinoineet
 
hyvän käytöksen perusteella heidät vapautettiin nopeasti
 
Vai oliko se vallankumous joka heidät vapautti? En muista.
 
Ymmärrän että tämä on vankila jossa ei hyvä kaytös auta
eikä armoa voi ansaita
   
Minua sanotaan Kiovan suuriruhtinaaksi.
 
Hirmuhallinto siis kukistettiin toisella hirmuhallinnolla
ja kolmannella. Ja neljännellä.
 
Mitä tämä on? Se on mannaa, enkelten leipää.

RAMMAT, EPÄMUODOSTUMAT, TORSOT

Steve Jobsin elämäkertaa lukiessa eniten miettiin tätä: mistä se johtuu, että tällaisia ihmisiä on Amerikassa, mutta ei meillä tai Venäjällä? Mistä se johtuu, että meillä hirvet käyvät syömässä nuorten havupuinen latvakerkät, mutta Amerikassa puut saavat kasvaa. Miksi tätä vahingontekoa ei ymmärretä pysäyttää? Nerous ei ikinä voi perustua luokkiin, eliitteihin ja alistumiseen: suvullisiin etuoikeuksiin. Tämä kaikki on nerouden vastaista. Nerokkuuden syntymä on yhteiskunnallinen satiiri, joka pilkkaa keskinkertaisen mielen luomia elitistisiä ja luokittuneita rakenteita. Mutta se pilkkaa myös tylsistyneitä käsityksiä demokratiasta. Miksi puut meillä eivät kasva, että me näkisimme tämän toisiaan vastaan asettuvien tuhoavien tylsyyksien mittakaavan. Jos meillä ei ole yhtäkään nerokasta ihmistä, voi kapitalisti sanoa ettei sellainen ole mahdollistakaan. Mutta Jobsin kaltaisten ihmisten edessä sadistisen kapitalistin täytyy hävetä ehdoitta ja hänen ilkiömäinen väärässäolemisensa paljastuu alastomaksi. On siis kapitalistin intressi ettei suuria ihmisiä pääse kehittymään: ettei olisi ihmisarvoa ja arvovaltaa ylitse pienten taskurahojen.
Kyllä runoilijaa ensisijaisesti kiinnostaa oman kielen vapauttavat muodot ja vasta sitten kaiken maailman kirjat ja virikkeet. Ei siitä vapautumisesta mitään kapinaa synny, ei mitään lasien helinää ja rikkomista, vaan pelkkä yksinkertainen ihmisarvo.

POEETTINEN KIRURGIA

(Aforismeja 1982-1999. Editointi kuten edellä. Käyn nyt sittenkin läpi kaiken aineiston, myös Otavan
kokoelmat ja valitsen kootut säkeet editoiden. Päämääränä hyvä ja nykylukijaa kiinnostava teos. Alaotsikolla "lyyrinen tragedia". Painotan huumoria, kestäviä ajatuksia ja elävää kieltä. Maneerit ja hulluuden luoman keskipisteettömän kielen jätän kylmästi kokonaan pois. Tällä tavalla editoiden Tiisalasta tulee ainakin minun mielestäni timanttisen kirkas. Tämä kirkkaus on sitä oudompaa, jos katsoo sitä yletöntä hulluudentilaa ja grafomanian vimmaa, jonka keskeltä nuo säkeet ovat useinkin pelastettuja. Tässä projektissa on siksi erikoisesti lääketieteellinen kirurginen mielenkiintonsa.)




Ortophantomagrafia, ydinmagneettiresonanssikuvaus
tietokonetomografia, erinomaisia nimiä.
Niistä jokaisella on elinaika.

Täällä missä kaislikko lakoaa ja makaa rannalla, kuivana,
hämähäkkejä juoksee kaislojen väleissä, ja niityn
laidassa seisoo palanut talo


Miten talosta karkoittaisit vääryyden
jos karkoittamaan ryhtyessäsi ryhdyt vääryyteen.

Rakensit muistomerkin
ettet muistaisi häntä


Heitä on jokaisessa suvussa, tuota sukua
jokaisessa meistä.


Hän kieltää maailman. Hän sanoo tietävänsä millainen se on.

Minä koetan tajuta, ettei sille joka etukäteen on päättänyt,
kuka olet ja mitä aiot sanoa, hyödytä kertoa.

Pimeys on minun ikäistäni.

Nähdessään hän hiljeni. Kun hän näkee, hän on aivan hiljaa.

Koska ei ole niin suurta eroa niiden välillä jotka
näyttävät erilaisilta kuin niiden jotka näyttävät
samoilta.

Ja vain niin kauan kuin alistat itsesi ei sinua alisteta.

Se ei tarkoita mitään kovinkaan järkevää maailmaa.

Kaikkien talojen sivuilla on kukkinut ruusu ja pihlaja.
Se ei meille riitä.

Paitsi että olen sanonut tuon jollakin tavalla aikaisemminkin

Ja tämä on niin poliittinen kannanotto
että se jää täysin vaille huomiota.

Sinut ehkä murrettiin, mursit itsesi ehkä. Eheä.
Sen näkemiseen tarvitaan jotakin muuta.

Tämä on hieman epätarkan tuntuinen lause.


Kemia on hyödyllinen oppiaine.

Minä ajattelen niin kahdesta syystä.


Minä olen nähnyt miten erästä miestä kutsuttiin
väärintekijäksi koska hänelle oli tehty väärin.

Mies niin miehen näköinen ettei siitä enempää.
Pöydälleni on yhtäkkiä kertynyt kiihottava pino kirjoja.

NOWRITEN RUNOKUSTANNUSTOIMINTA

menee siis näin: lähetät runosi, kaikki, minulle. Odotat. Saat paluupostissa valittelut siitä, että kirjaa ei voida julkaista koska en osaa tehdä sitä tai saat valmiin kirjan. Hyväksyt käsikirjoituksen sellaisenaan ja kirja julkaistaan kolmen päivän kuluessa (poisluettuna mahdolliseen taittoon kuluva aika). Et hyväksy ehdotustani, kirjaa ei julkaista. Tämä on siis suoraan ECM:n Manfred Eicherin julkaisupolitiikka runouteen sovellettuna. Ratkaisevaa on vahava visio ja poeettinen lopputulos. Sivumäärillä ja sen sellaisilla ei ole väliä. Hyvä kirja kannattaa julkaista vaikkei siinä olisi kuin 20 sivua. Mutta yhtään huonoa sivua siihen ei kannata liittää.

KUOLEVAISUUS

Oikeussalissa me olemme syntyneet, oikeussalissa me elämme elämämme ja oikeussaliin meidät lopulta haudataan. Meillä ei ole mitään muuta tekemistä täällä kuin oikeussali: omaa murhaamme koskeva loputon oikeusjuttu. Olimmeko hyviä, siitä käydään oikeutta. Jos murha ei vielä tapahtunut, siitä käydään oikeutta. Olimmeko pahoja, siitä käydään oikeutta. Ja jos murha jo tapahtui, siitä käydään oikeutta.
(Kenen luo me enää menisimme, Otava 1995. Lähteenä koko teos. Päätin sittenkin ottaa mukaan valittuihin säkeisiin myös varhaistuotannon, esittääkseni selkeästi sen, ettei olennaista laadullista eroa varhaistuotannon ja myöhemmän tuotannon välillä ole, kustannustoimitetun tekstin tasolla. Mukana kokonaisia runoja. Säkeiden järjestys ei noudata kirjan järjestystä. )



Alistamista pidetään hyveenä, eikä taitoa kuulla

Mieli tekee halventaa kuravettä

se on hyvin vaikeaa

Ei niinkään että raivo,

ja ylenpalttinen lempeys

olisivat vastakohtia. 
Vaan pikemmin
samaa 
lajiketta.

Niiden vastakohta
olisi 
nähdä
se mikä on. 

Mitä me tietäisimme
sielusta,
kun me olemme 
vasta tulleet

Homeros piirsi sormellaan 
hiekkaan
Kenen luokse me enää menisimme

Paitsi että nuoruus
etsii ehdotonta
varmuutta,
myös vanhuus
etsii sitä

Tuntien tekevänsä oikein. 
Vilpittömällä mielellä. 
Odottaen kiitosta.

Älä polta kaupunkia, ellet halua siitä ikuista. 
Äläkä luule että sinä olet enemmän kuin heinä. 

Toisen maailmansodan aikana ei pystytetty
keskitysleirejä.
Murhia ja raiskauksia
ei tapahdu siellä
mistä uutislähetykset meille kertovat.

Kukin etsii.
Kukin etsii,
aisteja
Kukin etsii 
kiinteää ydintä

Kun minä tulen tähän autonromun viereen, ajattelen,
että jakavat kahteen ja kahteen, meihin ja heihin,
pelastettuihin ja oikeamielisiin

On hyvin lauhkea tuuli sen ajan
jonka elät. Kiihko
oli liikaa. On hyvin lauhkea tuuli.
Se ei ole totta.
Myrsky raivoaa.
Eikä pelolle, ahneudelle altis mieli
pysy kirkkaana. 

Hän, joka haluaa
alistaa tyrmätä, tärvellä,
tehdä sinusta tuotteen, huoran,
selvitetyn, käsitetyn,

onkin vain jokin pienen pieni, hädissään,

etsiin suojaa,

haluaa tulla luo.

Nyt hän etsii vilpitöntä mieltä,
joka kerran itsekin oli. 

Sielu on sinun muistosi
"Näyttää tuhoavuudelta,
ei halua tuhota,
vaan uudelleen yhdistää ja korjata. 
palauttaa
sen, joka on viety pois. Älä puhu tuhoavuudesta.
Vaan löytämisen mahdollisuudesta." 
- Matti Tiisala: Kenen luokse me enää menisimme

KIRJOITTAMISEN MERKITYS

tulee keskeiseksi kun pohditaan Steve Jobsin kaltaista henkilöä. Miten ihanaa se olisi, jos häneltä nyt löytyisi esimerkiksi tämän blogin kaltainen päiväkirja, jossa hän avautuisi kaikesta täydellisesti koko elämänsä ajan. Kuinka paljon siitä voisi oppia? Kenties äärettömän paljon. Mutta vahingoksemme, tuollaiset ihmiset jotka maailmassa saavat ylenmäärin hyvää aikaan, ja joiden ajatuksia juuri siksi pitäisi kuunnella, eivät koskaan ehdi paneutua kirjoittamiseen asian vaatimalla tasolla. Onneksi meillä on Jobsin elämäkerta edes.

VALLAN OSOITTAMINEN

Kenelläkään ei ole valtaa, ellei hän ole sitä itse anastanut. Ja ellei ole valtaa, jokainen konduktööri rahastaa sinua kuin paskaa. Uikutat omalla hiekkalaatikollasi ilkeille lapsille sen sijaan että käyttäisit energiasi johonkin rakentavaan. Tämä on vallan ongelma: jos se joutuu vastuuttomiin, sadistisiin käsiin, kaikki sen rakentava potentiaali käytetään tuhoavaan: turhaan ihmisten ja asioiden liikutteluun, jolla on vain yksi yleisen nöyryyttävyyden ja pelonlietsomisen päämäärä. Toisenlaista vallankäyttöä on stevejobslainen vallankäyttö, jossa valo salakuljetetaan (taloudellisen) vallankäytön avulla pimeyden ytimeen. Tämäkin voi aluksi näyttää brutaalilta, mutta se on sisällöltään päämäärätietoisen rakentavaa. Tämä huomataan myöhemmin ilahtuneena, ja tunnereaktion voimalla vapaudutaan peloista. Vain tällaisesta vallankäytöstä tulee kyyneleet silmiin. Olipa se sitten hetkellistä tai jatkuvaa. Vain tällainen vallankäyttö on inhimillisesti ajateltuna todella suurta ja merkittävää. Se saa myös kuolemanjälkeisen maineen. Kaikkea muuta (taloudellista) vallankäyttöä ihmiset todellisuudessa inhoavat sydänjuuriaan myöten. He nöyristelvät, nuolevat ja inhoavat. Ihmiset rakastavat vain todellista suuruutta ja inhoavat äärettömästi kaikkea muuta.

25.9.2013

KESKUSTELUJA VAINAJIEN KANSSA

Runot 4.12.1996-1.3.1999

(Tämä nide on todella rutikuivaa erämaata. Hyvin pitkiä tekstijaksoja etten löydä säettä. Alla oleva olisi sato ehkä pokkarimaisessa koottujen runojen normaalitaitossa noin parin sadan sivun laajuisesta materiaalista. Tässä metodissa on silti ihmeellistä se, että Tiisalan jotkut lauseet kuitenkin kaikesta tekstipaljoudesta heiluttavat ja vaativat pääsyä toisten heiluttavien lauseiden yhteyteen. Näiustä sitten näköjään tulee melko helposti erikoisen toimivia kokonaisuuksia. Outo metodi, mutta toimii kellonvarmasti. Tietysti on sekin (hyvin epätodennäköinen) mahdollisuus että Tiisala on tässä huoneessa läsnä ja kertoo minulle tarkasti mitä minun pitää kirjoittaa. Aivan samoin kuin Steve Jobs on tässä huoneessa läsnä.)


Oletko ollut huolissasi.
Olet ollut. Siihen on ollut syytä.

On nähtävä että jossain on maa
jossa sota on jatkunut pitkään
ja se maa on meissä

eikä ole ihme ettet sinä jäänyt haavoittumatta
kun sinulle jätettiin kertomatta niin paljon

Tämä ilta. Mantelin värinen,
tai paahdetun leivän
värinen. Ei kukaan sinua pelasta.

Ei minuakaan.

Mutta se ei ole mahdollista että sinä olet jokainen
jonka näen. Kun minä olen tässä
aivan pieni hauta
johon tahtoisin sinut pelastaa

Minä olen toivonut
aivan yksinkertaista tavallista
ja rauhallista päivää
olen toivonut rauhallista ja tyyneentynyttä
keskustelua

- Ja Ithaka on Odysseus myös.

- Ja Penelope on Odysseus myös.

niin, tarpeetonta mennä sanomaan
että konainen sukupolvi murtuu

Ja minä näen että jotain kauheaa
tapahtuu meissä

hyvin pohjoisessa läänissä
peuran sukuinen sarvipää
otetaan kiinni ja polttoraudalla
merkitään

Äkkiä sanat eivät tottele
meille annetaan kuolettava isku. Emme näe sitä.

Jos kukaan ei toivo tiilen vahvistuvan
kun se poltetaan uunissa
jää vain tuhka

valkeudet saavat ymmärtämään
pahaa tahtoa, joka on kestettävä

Vesisaavi puolillaan. Suuri pino halkoja,
ensin mäntyä vasten, sitten leppää vasten.

Vasisaavi. Ja kaipaus

15.3.1999

(editointi kuten edellä)


"Minua estetään kirjoittamasta kirjaa
jonka voisin kirjoittaa.

Syytän tätä kansakuntaa siitä.

Tämä on aiheuttanut vahinkoa tavalla
jonka korvaaminen on mahdotonta.

Sataan vuoteen en ole nukkunut
ja kahteenkymmeneen vuoteen
en ole katsonut naista.

Tämä tapahtui minun huoneessani.
Olin nuori. Muu perhe oli syömässä ruokaa.

joudun ehkä hakemaan poliittista turvapaikkaa
toisesta maasta.

Katson videonauhalta elokuvaa, jonka näyttelijä
on läheisin ihminen, joka minulla on.
En ole koskaan nähnyt häntä.

Hän on ainut lääkärini, ja ainut lääkäri
joka minulla on ollut

Minusta on otettu pois se osa,
jonka varaan avioliitto rakentuu.

Olisiko suloinen tarina jos minut
saataisiin mielisairaalaan.

Mikään ei ole kovin hullua sen rinnalla
mitä on yksinkertainen runo.

Tulisiko jotain puoluetta kiittää tästä.

Saataisiinko tämä palvelemaan jotain
poliittista tarkoitusta

jos minut saataisiin mielisairaalaan.

Kannan vastuun kaikesta tästä.
Tämä on minun vastuullani.
Syyttäkää minua.

En tahdo ystäväkseni ketään
paitsi lääkärin

Kun menen maitokauppaan kävelen tämän
kadun loppuun ja sitten käännyn.
Petän runouden johon uskon.

Tämä on vahingoittanut minua tavalla
jonka korvaaminen on mahdotonta.

Syytän tätä kansakuntaa siitä.

Minua estetään kirjoittamasta kirjaa
jonka voisin kirjoittaa.





Aforismeja 1982-1999

(Tässä on poistettu jaksoja säkeiden väliltä ja joistain säkeistä sanoja ja tehty muutenkin pientä editointia. Muutamien säkeiden esiintymisjärjestystä on vaihdettu.)


"Sanat ovat astiasta. Meidät tarjoillaan.

Aina ilmestyy jokin seikka osoittamaan
että sanoimme väärin

Muuta sanottavaa ei ole.

Joku on kävellyt kulman taakse. Et näe kuka hän on.

Heillä on jumala. He kohtelevat sitä kuin jumalaa.

Älä sano että se on sadismia. Se on sitä.

Voit hallita lasta, et sielua

Hän vahingoittaa itseään niin kuin häntä on vahingoitettu.

Ja olet haavoittunut sointu.

Mutta tekisitkö sinä kelvollisen lauseen näistä jokaisesta
vuoronperään.

Opettaisitko sinä näitä lauseita ehkä.

Valista. Heti maailmaan tulisi järkeä.

Ovessa on naarmuja.

Sinä laitat sen ylös, ettet unohda, paperiin

Hulluus tarkoittaa ajattelemista kaikilla tavoilla.
Häpäise. Ylistä.

Kuljet portaita. Askelma on lohjennut. Heinikko on
vinoa. Ranta kallellaan.

myös sivukadulla aivan pieni oksa
rapautunutta seinää vasten. Alla on ruostuneita
säilyketölkkejä, oluttölkkejä.

Kaikki me olemme kaikelle jotakin sukua

pystyyn virrannut joki

se on kokonaisen suvun kronikka

Aistit kaikki tavallaan kertovat samaa.

lunta sataa nyt, valoa. Byrokratiaa.

Suru ei vaan tule muotiin



Omenat ovat alkaneet tuoksua. Niitä kerätään laatikoihin.
Laatikot kannetaan sisään.

Meri on pöytä, jonka liina

Nainen on kupera, nainen on

Maailma on rasia, pystysuorat rungot

ja milloin valo näyttäytyy

mutta unohtaminen auttaa kestämään

tuhoat meidät

Mikä on tämä maa, ja tämä

Jos katsot tuota mäntyä ja miksi et sitä katsoisi

Meri on pöytä, jonka liina
on kätkemässä kuvaa

jota ei tahdota nähdä.

Sinä lyöt heti kun alat tuntea itsesi heikommaksi.
Aforismeja 1982-1999.

Paikoin editoitu, poistettu sanoja.


"Näissä kirjoissa 
on havaittu muutoksia
joiden perusteella on tehty
rikosilmoitus

pienet korjaukset ovat yksilöidyt
kolme muutosta on mainittu

havaitaanpa mikä tahansa tekstimuutos
toivotaan ilmoitusta poliisille

riveiltä näyttäisi kadonneen maininta

minne lause katosi

ehkä se äkkiä taas ilmestyy takaisin

eikä herätä
raivoa

kuin vilpitön
mieli

eikä ruumista tarvitse tappaa
jos sielun voi

Pimeys on alkuaine. 

Tämä ei ole voimassa aina. 

Se vie aikansa. 

Tee näkyväksi. Kätke. 

Eikö joku muu voisi kärsiä

Tapettiin on jäänyt vaaleita alueita

Mitä me teemme opilla joka ei lahoa

On seitsemää lajia pimeyttä. En luettele niitä.

Äiti haudataan poikaan. Isä tyttäreen.

Fasistit marssivat varmuuteen
lastenhuoneen kautta

Tämä kätketään niin 
että sen sanomista pidetään hulluutena

Sielun teknokraatit

Ellet kosta viattomalle, kostosi ei ole mielivaltaa. 

Ryynit haisevat ylähyllyllä. Madot ovat siellä
jo pian vallassa. Niiden valta on mahtava. 

Kaikkensa hän halusi antaa. Eikä uskonut voivansa

emme käsitä yrityksen rahoituksen vajausta
jos se saa tilaa ilman kirjanpitoa

Nöyryys meillä on asettaa tuhoa vastaan

Aluksi siitä on hyötyä. Sitten siitä on 
haittaa. 

Jolle on annattu liiaksi taakkaa, saa lisää

Maailma on se koulukunta, joka on ainoa. 

Tämän sinä ymmärrät vasta myöhemmin. Nyt ajattelet, 
ettei tässä sanota mitään. Olet oikeassa. 




 



SATUNNAISET ASIAT SÄILYVÄT

Matti Tiisalalle


 Loputtomiin oikeudenkäynteihin on ehkä vaikea suhtautua tyynen välinpitämättömästi silloin, kun kyseessä on omaan itseen kohdistunut murhajuttu. Murhaaja olikin hän itse, toisensyyksi lavastaja. Niinhän hän luuli. Ja oman lihasi rustot ja jänteet ovat ainoat, joita kukaan ei voi sinulta viedä. Kaikki elimet voidaan viedä ja lihakset ja hampaat, ne viedään. Eikö joku muu voisi kärsiä, niin ei Jeesus ajatellut, mutta minä ajattelen, sinun puolestasi. Sinulla on puuta, kiveä, lasia, nauloja, saranoita, eläimen maksaa ja lasivillaa, eikä sinulla ole muuta. Niistä sinun pitää rakentaa. Minä ylistän epäröimättä myös järkeä. Ei sillä mitään varmaa sijaa ollut kaiken järjettömyyden keskellä. Eikä mikään puolue pidä minkään sanomisen arvoisen asian sanomisesta. Ilmisen varassa on asiasi, eikä puolueen. Toivo että ihminen olisi hyvä. Vahvasti rakennettu, ja antenninherkkä vastaanottamaan tulevaisuuden. Olen nähnyt lauseen, joka on viisituhatta vuotta vanha, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Satunnaiset asiat säilyvät. Kaikki arvoitukset paljastuvat heti metsänrajan takana. Mutta me emme ikinä tule kulkeneeksi sinne asti. Elämä on lyhyt, meitä kammottaa saada paljon tietää. Halusimme kai sanoa: elämä on turha. Tästä tilasta en näe lintua josta joku ei olisi jo kirjoittanut. Muistosi, elimesi, on kaikki mitä minulla on. Luettele ne. Vain rustoja ja jänteitä ei kukaan voi sinulta viedä. Paitsi koirat ja sudet ja kaikki metsän eläimet. Päivä on rakennettu antamaan tosiasioiksi luonnehdittavia vastauksia.

Jos totuus olisi kuin leipä, sitä katselemalla voisi tyydyttää nälkänsä niin kuin leipää katselemalla kalliin panssarilasin takaa voi tyydyttää nälkänsä. Sodassa on suunnitelmana rauha sen jälkeen kun kaikki on tuhottu. Onko se hyvä. En ole kuullut lausetta, joka ei tahtoisi palvella kieltä sen totuutta kysymättä. Viisaat menevät automiehiksi, hiipivät huomaamatta ohi väittelyn ja pääsevät vapauteen. Hiljaisuudessa purjehtivat lyyrikot ohi kuohuvien sotaisien merialueiden. Hän oli niin palavasieluinen, ettei erottunut aamuruskoa vasten. Harvoin ei metalliteollisuus erotu lyriikasta. Taskuihin kertyy epämääräisiä muistoja. Niin paljon tarvitaan julmuutta turhaan olemiseen ja tekemiseen. Niin paljon tarvitaan julmuutta erehtymiseen, yhä uudelleen ja uudelleen. Selitys on kaikessa leveydessään eteemme avautuvan valtameren kätkemistä. Uutiset ovat avaimenreikiä, joihin joku on tunkenut purukumia.
Sota on rauhan anaalinen vastinen.
Rauha on sodan oraalinen vastine.
Rakkaus on nesteeksi muuttunut
sodanjumala.

MIKAEL KOOLHAAS

Jokin valtio on hyvä, jos voimme luottaa lakiin ja fyysiseen koskemattomuuteen. Jos laki on hyvä. Jos emme kuole nälkään. Tämä on hyvin paljon. Valtiolta ei voi eikä pidä mitään enempää odottaa. Ei erotuomarinkaan odoteta tekevän maaleja.

"totuus on valheen pussilakana"
tai toisinpäin
aina ja ehdottomasti
juuri näin

MIELIKUVITUS, VARIKSENPELÄTTI

Koska maaorjuudesta ei lopulta vapauduttu pelkästään mielikuvituksen voimalla. Ja sama pätee jokaiseen pidäkkeeseemme. Mielikuvituksen voimaa tarvitaan vain harhaisen mielikuvituksen ja mielikuvituksettomuuden variksenpelätiksi.
Hän oli kokenut nainen, hän oli seurustellut miljoonan paskan kanssa. Kuka niistä oli ahdistavin? Me luulemme vartioivamme sitä ketkä täältä jatkavat, mutta me emme vartioi sitä ketkä tänne tulevat.
Ihmisen suurin puute on kyky nähdä mielekkyyttä mielettömässä. Kyky sokeutua tuleville asioille.

RESURSSISODAT JA RUNOUDENPALVELUS

Steve Josbs totesi että nykymaailmassa ei ole enää konservatismia ja liberalismia, on vain tuhoavuutta ja rakentavuutta. Runokentän kiistoissa ja resurssisodissa havaitaan miten tuhoisa asia on se, että runoudessa keskitytään henkilöön eikä itse tekstiin. Toiminnassa on pohjimmiltaan kysymys runouden palvelemisesta. On samantekevää mikä liha sitä palvelee, kunhan se tehdään parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi ainakaan mitään hyvää ei pidä mennä rikkomaan. Se on suurin rikos. Siihen syyllistyy Helsingin Sanomat ja Kiiltomato. Sen pahempaa rikosta ei voi runoudelle tehdä kuin nämä tietämättömät ja tyhmät toimijat tekevät. Heillä ei ole aavistustakaan siitä, että runous on kaiken luovuuden ja myös teknologialuovuuden merkuriaaninen keskusyksikkö. Se on uuden asian laboratorio eikä mikään olemisvastuuttomien pellejen täyttämä markkinatori, josta he voisivat käsittää ja hallinnoida omilla alkukantaisilla käsitteillään ja konsepteillaan. Heillä ei ole kertakaikkiaan mitään tarkempaa tietoa todellisuuden rakentumisesta.

Kenenkään ei pidä kumarrella ketään ihmislihaa runoudessa. Henkilönpalvonta, sellainen Antti Nylenin baudelairenpalvonta, on kuvottavaa. Ei Nylenin Baudelaire-käännös lisää mitään runouteen. Se ei ole nöyrä palvelus. Koko niteen arvo on ranskankielisessä alkutekstissä. Google-kääntäjä hoitaa käännöksen Nyleniä mallikkaammin. Kun puuttuu nöyryys kokonaan, on pysyttävä runoudesta etäällä tai saa pian kuulla totuuden. Nylen on loistava proosasuomentaja. Hänen Huysmans ja Flaubert suomennokset ovat kestävää ja kaikkein parasta käännöskirjallisuuttamme. Minä sanon tämän asian kovasti, koska rakastan Nylenin proosasuomennoksia. En siksi, että haluan vaurioittaa Nylenin henkilöä (johon en usko pystyväni), vaan siksi, että rikkoisin hänen sokean tyhmän ylpeytensä, joka ei perustu niihin asioihin, joissa hän on todella hyvä tai korvaamaton.
 
On siis se näkökulma, että yleensä toimijoiden ja varsinkin minun pitäisi ehkä tehdä jotain palveluksia pyytettömästi vain runoudelle, eikä keskittyä pelkkiin omiin juttuihin. Ja sellainen palvelus on tehtävä nöyrästi, eikä omaa nimeä palvoen, jokin suomennos esimerkiksi. Nöyryys ei tarkoita taas jotain henkilönpalvonnan sairasta muotoa, jossa alkutekstiä kunnioitetaan anaalisesti käännetyn lopputuloksen kustannuksella. Oikeanlainen nöyryys ei ole sitä että jonkun hyvässä asemassa olevan tylpällä raudalla makuloidun hintin latteuteen ratkeavinkin oikku pitää koiramaisesti läkkipellistä veistetty sirkuslaatta otsalla jänöpomppien toteuttaa. Alkuteksti on sen sijaan valittava nöyrästi: niin ettei tule kiusausta sen vääristelyyn. Ja samalla ainoana päämääränä on tuottaa omalla kielellä kestävä lopputulos.

Helena Sinervon suomentama Yves Bonnefoy herättää minussa tällasta positiivista pyyteetöntä mielialaa. Kun ei voi olla ajattelematta sitä pitkälle jatkettua kyberneettistaä resurssisotaa, jota 90-lukulaiset käyvät hyviksijunailluista asemistaan varsinaisia biologisen elämän ydinprosesseja vastaan, olen siksi Sinervoonkin suhtautunut kovin nihkeästi. Olen ajatellut, että koska hän kestää ja sietää tuota kaikesta ihmismäisyydestä karsittua ja kaikista oikeuskäsityksistä vapautettua seurapiiriä, hän ei voi olla muuta kuin runouden vihollinen ja murhaaja pohjimmiltaan. Mutta Bonnefoy käännös on kuitenkin nöyrä runoutta palveleva ele häneltä, toisin kuin joku Mallarmen Nopanheitto, jolla ei ole suomenkielellä kirjallista arvoa.

PROOSAKOKEILUISTA JA SILJA JÄRVENTAUSTAN PROOSASTA


Kirurginammatin harjoitteluvaihe lienee aivan välttämätön uhri ennen siirtymistä varsinaiseen proosatyyliin. Tähänastiset proosakokeiluni ovat epäilemättä olleet pelkkiä sormiharjoituksia. Ne eivät todellakaan vihjaa mistään tekeillä olevasta suurteoksesta. Mitään proosateosta ei varsinaisesti ole tai ole ollutkaan tekeillä. Tämä johtuu jostain erittäin vaikeasti analysoitavasta anemiasta. Jotain on tehtävä täysin toisin. On siitettävä jotakin jollakin. Ja tämä on toistaiseksi tiedostamatonta. Silja Järventaustan uusinta Hyvän yön puistoa lukieassa tulee tätä kaikkea miettineeksi. Järventaustahan on proosarunossa paikoitellen nerokas. Mutta osa tekstistä tuntuu minusta asteen verran liian eksentriseltä ja maaperästään irronneelta, sitä ikään kuin tuntuisi vaivaavan samantyyppinen puutostila kuin omaa proosaani. Näen ilmiön selvästi tässä. Samalla Järventaustan proosassa on paikoin jotakin sellaista joka vihjaa kiinnostavaan uuteen suuntaan. Miellyttävää on kielellinen epätriviaalisuus ja tarkassa lukemisessa kiinnostaviksi merkityksiksi ratkevat lauseet. Jos ne jäisivät ratkeamattomiksi tai ratkettuaan tautologisiksi, vaikutus olisi toinen. Silti tämä on yksiselitteisesti proosarunoa, siitä puuttuu monenmoisia proosassa mahdollisia rekistereitä ja rakemtumistapoja. Proosaruno on yksinkertainen lineaarinen yhtälöryhmä.    
 
Kalevi Seilosen Metsäroisto esimerkiksi on tähän verrattuna paljon enemmän jo proosaa. Metsäroisto onkin jonkinlainen kaiken proosan korkein esikuva, tai ainakaan mitään sen ihmeellisempää ei toistaiseksi tule mieleen. Se on nimittäin esimerkki siitä kuinka runoilija voi onnistua proosassa yli odotusten, menettämättä mitään runoudestaan. Metsäroiston koherenssi ja juonelliset kiemurat ovat läpikotaisin yöisen inspiraation varaisia orgaanisia tuotteita. Mikään siinä ei ole älyllisen konstruktion sanelemaa. Koko kirja on kenties lyijykynällä vihkoon kirjoitettu. Melender puhui uudessa Parnassossa tästä lyijykynä metodista. Onko se todellakin proosan ehto. Mutta samalle emme halua menettää Leo Tolstoin opettamia vertautuvuuksia suuren muodon tasolla. Tämä on runoilijalle vaikeinta: olla niin monumentaalisessa konstruktiouskossa kuin Tolstoi, jolle maailman realistinen dynamiikka jännittyy rinnastuksien verkostona, joiden rajapinnoilla tietoisuuden enkelit ja tiedostamattomuuden demonit liikuskelevat yhtä vilkkaasti kuin todellisten ihmisten ja maailmojen välisissä kohtaamispisteissä.    

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com