15.11.2013

KORRUPTIO KULTTUURI-INSTITUUTIOISSA

Tulen jatkamaan apurahajärjestelmän setvimistä. Lähtökohta: peli on vihellettävä poikki, lautakunnat on hajoitettava, säätiöt on otettava poliisitutkintaan, koko kulttuurin kenttä on pistettävä kokonaan tauolle. Apurahat kaikilta pois vuodeksi. Ja sen jälkeen uudella systeemillä.

Tarkoitan tätä: jokaisella apurahojen saajien listalla 90% kaikista saajista on vähemmän merkittäviä kaikilla olemassa olevilla taiteen mittareilla tarkasteltuna kuin minä ja tuotantoni.

Minulla on esittää 20 tuoretta hyvin kirjoitettua ja perusteltua ylistävää tai kehuvaa kritiikkiä teoksistani.

Noilla 90% ei ole esittä samanlaisia, saman tasoisia asiantuntijakritiikkejä joissa kaverikritiikin mahdollisuus voidaan samalla poissulkea, samantasoisissa lehdissä esitettyjä yhtä hyviä kritiikkejä. Vain kaikkein menestyneimmillä kirjailijoilla, jos heilläkään, on esittää saman tasoista vertaisarviointia. Lehtikritiikin taso on yleisesti ottaen huono, mutta se ei ole koskettanut minua.

On selvästi ja objektiivisesti osoittautunut, että apurahajaossa vertaisarvioinnista ei ole kysymys. Minkäänlaatuisilla ktitiikeillä ei ole merkitystä apurahojen saamisen kannalta. Kordelinin säätiö ei tänä vuonna enää ottanut edes kritiikkejä vastaan.

Minulla, tai sanokaamme meillä, on tässä puuttuvan tiedon ongelma. Jos apurahojen jakaminen ei perustu vertaisarviointiin, niin mihin se silloin perustuu?

Minä en tiedä. Tietysti käytössä on vielä mystinen, epämääräinen käsite "lahjakkuus", jolla monenlaista korruptiota voidaan perustella epämääräisesti. Ikään kuin julkishallinnossa pätevyyttä tarkasteltaisiin vain epämääräisen "sopivuuden" perusteella, ilman koulutuksen ja kokemuksen huomioonottamista. Kulttuurisessa korruptiossa lahjakkuudeksi sanotaan tietysti suurinta mahdollista korruptoituneisuutta. Lahjattomuudeksi sanotaan suurta taiteellista lahjakkuutta.


***

Vahva oletukseni on tämä: säätiöt toimivat alkuperäisen tarkoituksensa vastaisesti. Järjestelmä on  korruptoitunut ja läpikotaisin rikollinen. Tilanne on paljon pahempi kuin pahimmissakaan aavisteluissa keksitään.

Epäilykseni on tämä: Helsingin Sanomien kirjallisuuskentän poliittista ohjausta antavat muutama luottokriitikko kanavoi apurahapäätökset. Kuten on havaittu ja ihmetelty, nämä arvovaltaisina pidetyt henkilöt eivät todellakaan loista kritiikkiensä sisällyksekkyydellä. He eivät yksinkertaisetsi kirjoita kovin mielenkiintoisia kritiikkejä, itseasiassa he eivät sano mitään sellaista, mitä ei voisi sanoa melkein kenestä hyvänsä. Tämä on huomionarvoista. Kieli on hyvin hallittua, mutta sen päämäärä ei ole esittää mielekkäitä asioita, vaan olla esittämättä mitään mistä voisi jäädä kiinni. Puolivuotisten, vuotisten ja sitä suurempien apurahojen kohteet kritisoi aina kolme vakiokriitikkoa. Muu voi olla mitä hyvänsä.

Epäilykseni on, että nämä henkilöt, joiden kautta poliittinen ohjaus kanavoidaan, käskevät korruptoituneita säätiöitä, joilla on yhteiset listat ja tiedot saajista. Kukaan ei toimi itsenäisesti oman toiminta-ajatuksensa mukaan. Potti jaetaan hallintoihmisten ja muutamien roistojen kesken aina samalla tavalla. Jokin minimisumma rahaa käytetään hajaripotteluun ja toiminnan peittelyyn.
 
Ongelma ei ole yhden lehden liian hallitseva asema. Vaan se, että on olemassa poliittisen ohjauksen järjestelmä aivan samoin kuin Neuvostoliitossa, jopa paljon tiukemmin kontrolloitu. On yhdentekevää kuinka monta vaikutusvaltaista sanomalehteä maassa silloin toimii.
 
Korruption räikeimmistä ulkoisista merkeistä voi todeta: isot apurahat ovat liian isoja. Niiden saaminen ei perustu ollenkaan vertaisarviointiin.
 
Toinen räikeä tietämäni asia on tämä: kaikenlaisiin ja tasoisiin arvosteluihin tai mihinkään olemassa olevaan dataan nähden itse saamani apurahat eivä ole vain riittämättömiä, ne ovat olemattomia, räikeästi huomiota herättävän vähäisiä. Lukemattomat vertaisarvostelussa hyvin selvästi taakseni jäävät tekijät saavat puolivuotista tai vuosiapurahaa.
 
Minä en ole koskaan paljon pyytänyt. En ole koskaan väittänyt, että edes tarvitsen vuosiapurahaa. Olen pyytänyt sen minkä tarvitsen, en yhtään yli. Pyytämääni en ole koskaan saanut.
 
Samaan aikaan kirjailijoille, joiden kulttuuristen tuotteiden kulttuurinen merkitys ei ole missään objektiivisesti osoitettavassa suhteessa omaani, tarjotaan vuosiapurahan päälle lukuisia pienempiä apurahoja, jolloin rahaa jää lähes kokopäivätoimiseen maailmanympäri matkailuun. Tämä on pysyvä käytäntö ja jatkunut niin kauan kuin muistan. On tietysti sitten erikseen vielä kulttuuriselta merkitykseltään vähäiset mutta taloudelliselta merkitykseltään suuret tekijät. He eivät tietenkään tarvitsisi apurahoja. Mutta hekin menevät kaltaiseni todellisen tarvitsijan ohi aina, jokaisessa jaossa.
 
Toisaalta sitten hyvin monet taloudellisesti sekä kulttuurisesti merkityksettömät, tuntemattomat, näkymättömät, mihinkään vaikuttamattomat tekijät saavat apurahoina huomattavasti yli sen tarpeen mitä he oikeasti käyttävät vähemmän merkittävien tuotostensa tekemiseen. Tämäkin asia on  räikeän selvä ja epäilyttävä.

On täysin selvää, että epäily järjestäytyneestä rikollisuudesta ja korruptiosta kulttuurin kentällä on hyvin perusteltu.
   
Itseään kunnioittavan ja mainettaan vaalivan toimijan ei nyt pidä hiljaa jatkaa pakertamistaan, ennen kuin oma viattomuus on poliisitutkinnalla varmistettu. Kaikki mukana olevat ovat epäiltyjä osallisuudesta järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Pieni osa on siinä mukana tietämättään.
 
Poliisitutkintapyynnön laatiminen on oma asiansa. Se on tehtävä perusteellisen asiakirjatutkimuksen pohjalta. Mutta riittääkö pelkästään se jonkin lainkohdan rikkomisen pitävän epäilyn muotoilemiseen? Tarvitaanko välttämättä sisäpiiriläinen vasikka?


***


Korruptio yleensä tarkoittaa oikeudettomien etujen saamista vastikkeen avulla.
Ote oikeusministeriön kotisivuilta: "Yleisessä kielenkäytössä korruptio useimmiten samastetaan lahjontaan. Korruptio on kuitenkin huomattavasti laajempi ilmiö kuin pelkkä lahjusten tarjoaminen ja vaatiminen. Yleensä viranomaistoiminnan puolueettomuutta vaarantavaa ja toiminnan tulosten ennustettavuutta heikentävää menettelyä voidaan pitää korruptiona - varsinkin, jos sen tarkoituksena on tuottaa jollekulle sellaista hyötyä, johon tämä ei olisi oikeutettu. Tyypillisiä esimerkkejä korruptiosta ovat vaikkapa julkisten varojen käyttäminen henkilökohtaisen hyvinvoinnin kohentamiseksi ja oikeusviranomaisten painostaminen tuottamaan tiettyä osapuolta suosivia ratkaisuja."

Rakenteellinen korruptio tarkoittaa kirjallisuudessa kriitikon, kustantajan tai apurahalautakunnan omaksumaa näkemystä, jonka mukaan eturistiriidoissa velvollisuus on tukea ennalta määrättyä osapuolta tekstiin katsomatta. Lisäksi erilaisten taiteellisten kollektiivien "täydentäminen" poliitikoilla, koska nämä julkaisutoiminnassaan tarvitsevat korruptoituneen sektorin hyväksymispäätöksiä. Korruption tuomitseva tavallinen lukija ei miellä kulttuurikentän tapahtumia korruptioksi vaan eliitin oikeudeksi, jopa makuasiaksi.

Suhteessa kulttuuriseen korruptioon valtaosa suomalaisista lukijoista on erittäin epärehellisiä, mikä ilmenee ohjatun massaviihteen kritiikittömänä ja loputtomana suurkulutuksena. On kuitenkin niin, että korruptio on lain vastaista ja myös syrjintä on lain vastaista. Esimerkiksi syrjintä uskonnon, sukupuolen, seksuaalisen suuntauksen tai puoluekannan vuoksi on lain vastaista. Samoin on lain vastaista puolueisiin kuulumattomien syrjintä.

Korruptio Suomessa on hienovaraisempaa ja ovelampaa kuin missään muualla maailmassa. Kaukomailla epämiellyttävistä tilanteista voi selvitä sujauttamalla setelinipun viranomaisen taskuun. Suomessa korruptio on hyväsisko ja hyväveli -verkostojen varassa toimivaa. Kulttuurin kentällä nämä rikollisverkostot ovat kaikista hienostuneimpia ja hienovaraisimpia.

Olennaisianta on se, että kulttuurikentän hyväveli -verkostot eivät ole näkyviä organisaatioita edes kentällä toimijoille. Hyväveli -verkosto jakaa varoja ja valta-asemia. Säätiöt ovat tunnettuja tämän toiminnan jalostamisesta äärimmäisen hienostuneisiin kriminaalisuuden muotoihin. Verkostoissa syntyy epätervettä vastavuoroisuutta ja kiitollisuudenvelkaa. Olemalla lojaaleja verkostossa toimiville saadaan etuja, joita muut eivät saa. Samalla tiedetään, kuka edun on järjestänyt ja syntyy odotuksia: "kun minä hoidan tämän asian, niin sinä hoidat tuon". Hyväveli -verkosto sulkee muut ulkopuolelle, se suojelee aina jäseniään. Kulttuurin kentällä ei ole mitään merkitystä sillä mitä nämä jäsenet oikein tekevät. Tavallaan kaikki tekeminen on vain "kulissia", "huijausta", "vesileima", näennäinen peruste yksimielisyydelle hyväveliverkostossa, joka kuitenkin perustuu vain etujen ja rahojen haalimiselle. Aiemmin oli tietysti leima nimeltä 90-lukulainen estetiikka. 2000-luvulla tuon koulukunnan totaalisen hegemonian murruttua ja runouskentän elävöidyttyä, 90-lukulaiset rosvot ymmärsivät että enää vain hienovaraisesti järjestelty rikollinen korruptio saattaa auttaa pitämään jokaisesta pennistä kiinni. Tässä korruptiokuviossa pyrkimyksenä tietysti on, ettei kukaan muu saa paitsi penniäkään ei myöskään tietää. Kun asiat nyt tulevat julki, tilanne on ikävä kun koko taiteilijanmaine on kerralla menetetty. Intiaanipäällikön sulkapäähineen sulista on jäljellä vain palaneet tikut. Ikävä kyllä sellainen tuntuu ilmapiirissä arvovallan menetyksenä.

***
 
Edessämme oleva työ on valtavan suuri. Siihen on keskittävä koko työkapasiteetilla ja tarmolla. Siihen on keskittävä kaikki resurssit ja intohimot. Mikään työ ei ole nyt tärkeämpi kuin tämän yhteiskunnallia-alkumyyttisen rikoksen selvittäminen.

Aluksi on tutkittava minkälainen syrjintä kulttuurin kentällä on lainvastaista. Perusteenahan pidetään kulttuurista tuotetta. Nyt on kuitenkin epäily, että kulttuurinen tuote ei vaikutakaan asiaan, vaan pelkästään uskonto, sukupuoli, seksuaalinen suuntaus tai puoluekanta. Millä tasolla kulttuurisesti voidaan erottaa toisistaan tuote ja jälkimmäiset ei suoraan tuotteeseen liittyvän vaan enemmän tekijään liittyvät asiat? On selvitettävä millainen kulttuurin kentän korruptio ja syrjintä on lain mukaista. Vai onko kaikki? Onko kulttuuri yhtä kuin korruptio? Onko mitään korruptoidun kulttuurihúijaritykkäyspelin ylittävää esteettistä periaatetta?

Olisiko esimerkiksi kirjailijaliiton puheenjohtaja syytettävissä luottamusaseman väärinkäytöstä, jos kentällä vallitsee järjestäytynyt laaja luonteeltaan taloudellinen korruptio, josta hän on täysin tietoinen ja jonka järjestelystä hän on osaksi itse vastuussa?

"5 § (24.8.1990/769) Luottamusaseman väärinkäyttö. Jos se, jonka tehtävänä on hoitaa toisen taloudellisia tai oikeudellisia asioita, väärinkäyttää luottamusasemaansa
  • ryhtymällä sellaiseen toimeen, johon hänellä ei ole oikeutta, tai
  • jättämällä tehtävänsä kokonaan tai osaksi suorittamatta
  • ja siten aiheuttaa vahinkoa sille, jonka asioita hänen tulee hoitaa, hänet on tuomittava luottamusaseman väärinkäytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi." 
    Rakenteellinen korruptio on luottamusaseman väärinkäyttöä ja sitä voidaan tarkastella myös
    • kavalluksen näkökulmasta; kavallus on laissa rajattu koskemaan omaisuutta ja oikeus käyttää valtaa on kansan "omaisuutta", sekä
    • valtiopetoksen näkökulmasta; korruptiorikoksissa ei käytetä fyysistä väkivaltaa, mutta niissä kansalta "anastetaan" sille kuuluvaa valtaa
     
Korruptio on Suomessa nykyisin tavattoman yleistä. Huomattavasti yleisempää kuin yleisesti luullaan. On epäily että koko suomalainen kulttuurielämä on läpikotaisin korruptoitunut, eikä varsinaisilla kulttuurisilla tuotteilla ja sisällöillä ole sen kannalta keskeistä merkitystä. Uutisotsikot tästä aiheesta ovat viimeaikoina lisääntyneet räjähdysmäisesti muilla yhteiskunnan alueilla. On aika tutkia kulttuurielämän syvää korruptiota, pohjatonta moraalista rappiotilaa puhtaasti juridisin termein.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On kyllä mielenkiintoista miten ne samat nimet siellä koko ajan toistuvat. Jotenkin vaan pistää silmään. Kuinkahan monta apurahaa esim. Ville-Juhani Sutinen on saanut viimeisen parin vuoden aikana?

Ja se, että esim. Mervi Kantokorven, joka on mukana näissä runomeiningeissä, pitäisi jaella sitten apurahoja joko sellaisille, joita tuntee tai sitten ei. No, mihin se vaaka kallistuu.

Sosiaaliset suhteet ylipäätään Suomen kokoisessa maassa määrittävät aivan liikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Makuasioista ei voi kiistellä.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com