31.10.2013

KRISTIAN BLOMBERGIN LOISTELIAS

analyysi-arvio hienosti suomennetusta Aloysius Bertrand -klassikosta.

"olen vuosien saatossa vieraillut säännöllisesti Bertrandin teoksessa. Rakastan samalla antaumuksella myös nyt käsillä olevan käännöksen maailmaa, ehkä jopa enemmän kuin alkukielistä. Nimittäin se unelmointi, johon Yön Kaspar houkuttelee, tuntuu jotenkin tarvitsevan äidinkielisen, vaistonvaraisen ympäristön. Sen arkkitehteina Tommi Nuopponen ja Aki Salmela ovat tehneet esimerkillisen työn aina lukemista helpottavia huomatuksiaan myöten."

Tässä on käsillä ehkä 2010-luvun kirjallisuuskäännöstyön uusi suomalainen standardi. Esikuva. Uskallan sanoa, vaikka sain kirjan käsiini vasta tänään. Tälla tavalla suomennettuna kun saisi Huysmannsin La-bas:in Jean Paulin Titanin, Arnimin Kruununvartijat, Novaliksen Hymnit yölle jne. Ja tämähän on nyt parjaamani Savukeitaan hieno julkaisu. On ilo vetää haukkujani takaisin näin hienon kirjan äärellä. Lukuiloksi ja opiksi!
Ihminen. Mitä enemmän pelkoja, sen vähemmän olemista. Kamppailu runoudesta symboloi kamppailua olemisesta. Kun pelon syy on tuntematon. Ihminen.

TUULA-LIINA VARIS

höpisee Parnassossa kummia ja kirjoittaa Maaria Pääjärven nimenkin vastineessaan tahallaan väärin (jonka toimitus on hienosti säästellyt ilman "sic!"-merkintää. Varas kirjoittaa:

"vaikka verkossa mellastavat kuinka vaatisivat "ammattimaisia tekijäneroja" pois "kulttuurin keskiöstä"."

Kuule eläkeläismuori. Ei tässä mitään "tekijäneroja" haluta pois, vaan gangsterinerot. Me haluamme pois taiteen aktuaaliset viholliset. Tämä asia on huolella katsottu ja analysoitu. Ai eikö muori usko. No muori ottaa silmälasit päähän sitten. Jos haluat keskustella asiasta tee se mieluiten kasvotusten ja julkisesti. Tulisin kovin mielelläni keskustelemaan kanssasi. Mutta sinä olet niin ylimielinen ja röyhkeä poliisinrouva, että sinä et tällaista "nettisaarikoskea" hyväksy samaan keskusteluun melkein aatelisen korkeutesi kanssa. Suonette anteeksi jos muistutin siitä, kuka teidän jalosukuisen korkeutenne sieltä lohjanne pimeydestä nosti kuvailemaan sitä kaikkea niin kuvaamisen ja tavoittelemisen arvoiseksi katsomaanne pimeyttä. Vai oliko sekin statushissi poliisi?

Miksi sinä muori vielä puutut tämän maailman asioihin. Miksei kävelysauvat jo riitä.

30.10.2013

suomi on sellainen
 
olosuhteet
 
ruotsin kielessä on rauhallisempaa
 
kuten venäjän kielessä
 
perinnettä, jälkikasvua, rauhaa
 
mutta suomi on rajamaa
 
täällä on pilvistä aina
täällä tuulee aina
täällä sataa aina
 
perinteet katkeavat
 
kun riuhdotaan itään, länteen
 
etelään
 
välillä on taju kokonaan kankaalla
 
eikä sivistys juuri koskaan riitä
 
sen hahmottamiseen mitä
 
oikeasti tapahtuu
 
koska
 
sivistys on heikkoa
 
ja oikeasti tapahtuu isoja asioita
 
idän ja lännen välillä
 
suomi on yhtä myyttiä
 
ei tähän saa järjellistä otetta
 
tähän suruun ja murheeseen
tähän alakuloon
tähän kohteettiomaan vihaan
 
jatkuvaan sotatilaan sielussa
 
irrationaalisiin tekoihin humalssa
 
yllykkeisiin jotka tulevat ja menevät
 
eikä kukaan tiedä mistä ja minne
 
sitä on suomi: historiaton
 
ja esihistoriallinen
 
seniili vanhus tai vastasyntynyt lapsi
 
ei koskaan vireä
henkisesti rauhallinen
luottamusta herättävä
omanarvontuntoinen
aikuinen
ei koskaan vapaa
aina liian pieni
toispuoleinen
 
vanhvojen yksilöinen kanssa
 
voi liittoutua
 
tehdä politiikkaa, olla
 
samaa ja eri mieltä
 
mutta sellaisen kansan kanssa
 
joka on aina itsensä kanssa
 
täysin yksimielinen
 
ei voi olla mitään mieltä

NTAMOGATE-SÄVELLYS

TIMO: "Kolme salamurhayritystä", orkesteriteos, jossa soittajat uhmaavat johtajansa auktoriteettia, niskoittelevat, juonivat, vaanivat ja hyökkäävät.
 
SL: Kolmiosainen. Toisessa osassa ilmestyy kuvaa toinen kapellimestari, harmaat pitkät hiukset, hän alkaa johtaa kapinallisia orkesterin takaa. Kapinalliset kääntyvät tuoleillaan. He saavat tehdä ihan mitä tahansa, mutta kapinallisjohtajan tahtiin. Toisen osan lopussa, kun kapinalliset saadaan kuriin ja johtaja lytättyä, tilanne rauhoittuu. Alkuperäinen johtaja antaa puolelle orkesterille niskalaukauksen. Kapinallissoittajat jäävät makaamaan valkoiseen näyttämömaisemaan. Kolmannen osan alkaessa sointi on tasapainoton, kaikki olennaiset instrumentit puuttuvat, jäljelläolevat lähinnä istuvat apaattisina. Loppua kohden soittajat ottavat itselleen teloitettujen instrumentit, joita eivät osaa soittaa, mutta yrittävät kuitenkin. Lopussa kuuluu kitinää, joku käy kaivamassa teloitetulta kultahampaan. Tervetuloa KGB:n kellareihin tai suomalaiseen runouteen 2013!

LÄÄKKEET JA VIINA

Olen kirjoittanut viimeaikoina aivan liian vähän satuja juopottelureissuista, huorissakäymisistä, huumeiden ja psyykelääkkeiden käytöstä, masentuneista päivistä. Niistä pitäisi kirjoittaa useammin, koska tällaiset mässäilyt toimivat kuin katiska näille puritaanikummituksille. Toisaalta, eiköhän tässä nyt ole jo kaikki selvää, ettei tarvitse mennä näin kieroihin keinoihin, alkaa sentään Saarikoskena juopotella teksteissään tai kirjoittaa itseään Kulosaaren asunnossa verhot ikkunoissa Prahaan ämpäri päässä oksentamaan. Tai voisihan sitä itsensä Prahaankin kirjoitaa tai Moskovaan. Kuvata oikein räikeitä neljän päivän oligarkin syntymäpäiväjuhlia bordellissa. Hyi yök kamalaa, heteroutta! Tunnustan: jos taas säveltäisi yhden pianoetydin.

PURITANISMI

Puritaani on ihminen, joka on kiinnostunut eksyneestä nautinnosta. He kiusaavat ihmisiä itse määrittelemiensä "pikkusyntien" takia mutta tekevät itse isoja källejä salassa. Puritaani on immoralisti, joka etsii salaisia bisarreja nautintoja itselleen, jotta voisi kieltää ihmisiltä pienimmätkin yksinkertaiset nautinnot. Puritaani on eräänlainen eetterinsyöjä vampyyri, joka kääntää kategorisen imperatiivin kategorisesti päälaelleen kaikissa tilanteissa. Päivällä puritaani saarnaa vihreiden arvojen puolesta, mutta yöllä hän piilottaa ydinvoimalan sänkynsä alle. Tämän Lasten ensyklopedian artikkelin mukaan puritaanit ajettiin pois tolkun Englannista, koska he olivat niin mahdottomia sortajia ja kaksinaismoralistisia hinttareita. Mutta Amerikassa nämä pimeyden ytimen asujaimet kuulemma sitten söivät leipää intiaanin kädestä. Hauskoja ovat lapsille kirjoitetut ensyklopedia-artikkelit. -> Lasten ensyklopedia ->

OMAPERÄISYYS

on ominaisuus, josta ihmiset tekevät kynnyskysymyksen vain jos havaitsevat sen puutteen. Jos he havaitsevat omaperäisyyden, he heti kaipaavat tradition orjallista noudattamista tai dogmia. Heidän kaikki mielipiteensä ovat tämän kaltaisia: ei ole mitään johdonmukaisuutta. Ei kannata yrittää selvittää, mihin he pyrkivät. Eivät he pyri mihinkään. Heidän hajaantunut subjektinsa vie heitä edes takaisin kuin aalto merenpintaa.

TAAS YKSI PLANEETASTA EREHTYNYT IMBESILLI

Tarkovski-hintti nillitti jos uuden elokuvan rahoitus oli kaksi päivää myöhässä eikä päässyt timanttiostoksille. Se oli hänen suurin huolensa. Hän itki kuin Steve Jobs, joka ei sairauden takia päässyt viimeisinä elinpäivinään töihin aamulla kello seitsemän, sillä erotuksella että Tarkovskin annettiin koko elämä tehdä täysipainoisesti ja vapaasti työtä, vaikkei firma ollut edes hänen oma. Sen hellemmin ei ole yhtäkään kukkaa tällä planeetalla hoidettu ja hän kutsui sitä martyrologiaksi. Hän ei tiennyt kerrassaan mitään psykopaateista. Tiesikö hän oikeastaan mitään siitä planeetasta, jolle hän oli syntynyt? Tai oliko se edes sama planeetta kuin tämä?

29.10.2013

Vai että Remun kanssa huomenna Kanarialle. Ei taida jaksaa. Jos menisi vain bordelliin.

EHDOTTOMUUS

Miksi ne ovat aina murhamiehet, jotka sanovat, että prostituutio on kuolemansynti.

KYLMÄ SOTA

Kysymys on sellaisesta asiasta kuin hyvät käytöstavat ja kohteliaisuus. Jos nuori ihminen kohtaa joltakin taholta täysin epäröimätöntä epäkohteliaisuutta, hän lähinnä kiinnostuu asioista: mistä noiden ihmisten ylimielisyys ja henkilökohtainen ongelma oikein kumpuaa. Siitä sitten selviää kaikenlaista, pikku hiljaa. Varmaa on vain se, että mikään ei jää huomaamatta. Ei siihen mitään värikkäitä motiiveja ja rahoituksia tarvita. Jotkut ihmiset elävät vihasta ja uhkakuvista. He syytävät tuota pahaa oloaan joka suuntaan. Ne joihin se osuu, ottavat oppositioasenteen. Ei siinä ole mitään sen syvempää. Vastustuksenhalu on luonnollinen reaktio nöyryytyksenhaluun. Siten syntyvät nämä sosiaaliset dikotomiat. Jotka voivat syventyä ja traumatisoitua kosmisiksi vastakkainasetteluiksi pitkän ajan kuluessa. Mitään muuta asiasisältöä ei niissä ole kuin se, että joku ihminen joskus ei sietänyt toisen totaalista määräysvaltaa. Vihat vain nojaavat toisiinsa. Ne ovat täysin turhia.

YHTEISKUNTAJÄRJESTELMÄ JONKA PERUSTA ON KÄLLI BIOLOGISELLE ELÄMÄLLE

Tämä maa on epäröimättömien nöyryytyksien ihmemaa. Mutta aniharva ihminen kirjoittaa sitä päivittäistä psykopatologiaa tarkasti havainnoiden auki. Helpompi on yrittää siirtää nöyryytys eteenpäin. Yhtä mekaanista ja teollista kuin on nöyryytys on myös nöyryys, ja sen alla ylimielisyys. Tuossa ylimielisyydessä, joka on hyvin yleistä tässä maassa kaiken tasoisten ihmisten keskuudessa, ihmetyttää juuri epäröimättömyys. Aktin teollinen mekaanisuus. Jos olennot arvelevat jonkun olevan heikossa asemassa, mikä on tilanne aina silloin kun merkit erikoisasemasta eivät ole näkyvästi esillä, ne muuttuvat vaistomaisesti petomaisiksi. Se on herkkä vaisto, väkivallan juhlariemu, ainoa muistettu ilo elämässä. Silloin kun normaali seksuaalisuus on ovelasti padottu ja tukahdutettu on itsemuistannan tilalla väkivallan energisoivuuden muisto. Ja kun tämä on yhteiskunnan aktuaalinen kaiken kattava sosiaalinen tila, ei nuori ihminen ilman vihaa ole edes olemassa. Tacherläisessä uusliberalismissa on vain joko musertavaa vihaa tai patologisesksi mielisairaudeksi jalostuvaa vihaa. Yhteiskunta on vihan absoluutti. Viha on kohteetonta ja kanavoitumatonta: luokkaviha on tabu. Nöyryytyksen kohdatessaan ihmisten pitää kanavoida vihansa aina heikommassa asemassa olevaan, ei milloinkaan syylliseen. Syyllisen rankaiseminen on tabu. Tällaisessa yhteiskunnassa kyldyyriväki päivälehtien palstoilla ylistää väkivallan juhlariemua. Runoilijat suorastaan laulavat källin suuruuden kunniaksi. Ihmisten jokainen elämän ilmentymä perustuu valtameriä syvemmälle vihalle. Ja se joka vihankierteen pysäyttää tai siihen puuttuu nostetaan hitaaseen hirteen. Eikä muuten tietysti voisi ollakaan. Onko tässä tilanteessa sitten syytä ihmetellä kyldyyriporukan "herkkähipiäisyyttä" eli källimäistä karkeutta ja metodista pitkävihaisuutta. Vihan absoluutissa kyldyyri nimen omaan on vihaamisen metodiikkaa: se on ainoalta sisällötään kostamista. Kostetaan ihmisille heidän hyeenamaisuutensa. Kostetaan jokaiselle ihmiselle jokainen akti. Pidetään kirjaa kostamattajättämisistä, kostamisista ja inhoista. Ja sitä kutsutaan kirjallisuudeksi. Ja se tekee immoraalisesta kirjallisuudesta pelottavaa, niin verenmakuista ja kiihottavaa.

 
On ihmisiä, jotka urheilu on pelastanut musiikilta. Minua ei. Riki oli viidennellä luokalla kun tapasimme 1984. Mulla oli vain itse tekemäni kitara. Ekoissa treeneissä Riki soitti Black Sabbathin biisit, pickasi kaiken alaspäin ja oli enemmän Tony Iommi kuin James Hetfield ikinä. Sain kotiläksyksi opetella Metallican biisit komppikitaralla. Ekaks piti saada oikea kitara. Mulla oli kova homma ottaa haltuun Hetfieldin soittotekniikka viikossa. Toisaalta mä en tiennyt mikä olisi ollut coolimpaa kuin soittaa Rikin kanssa samassa bändissä. Riki tihkui piemeyttä ja väkivaltaa. Tietty myöhemmin tajusin, ettei se ollut mitään Kapan väkivaltaisuuteen verrattuna. Oli erikseen ne tyypit, joilta saattoi saada täysin yllättäen ilman pienintäkään syytä todella kovaa turpaansa. Ja ne tyypit joiden läheisyydessä ei uskaltanut oleilla. Mä hengailin vain noitten hyvien tyyppien kanssa. Jonkinlaista voimailupainotteista urheilua piti alkaa harrastaa. Hakkasin hiekkasäkkiä talvella aitan pimeydessä. Riki vihasi mun käsittääkseni lähes kaikkea, paitsi Sabbathin ja Metallican riffejä. Hän oli iso poika vihaamaan ja kanavoi sen taitavasti musiikkiin, toisin kuin useimmat muut, jotka yrittivät vain suorasukaisesti juoda itsensä hengiltä - tai eivät olleet edes olemassa. Halusin oppia tuosta enkelimäisyydestä lisää ja tajusin selkeästi että tämä tulisi olemaan elämäni ainoa tilaisuus.

28.10.2013

PELKO TYÖLLISTÄÄ PARHAITEN

Kyldyyriväen herkkähipiäisyydessä ei koskaan ole kysymys vilpittömästä tunneherkkyydestä. Stereotypiaa tunneherkästä taiteilijasta osataan käyttää astetta ylevämpänä naamiona luonnevikaiselle pitkävihaisuudelle ja pikkumaisuudelle. Se herkkä taiteilijatyyppi, Leif Färding, jekutettiin paleltumaan kuoliaaksi jo aikoja sitten. Vihan kautta eläviä ihmisiä on kulttuuripiireissä paljon. Mutta negatiiviset tunteet eivät ole tunteita vaan vaistokeskuksen työtä, jota tunnekeskus tekee oikean työn puutteessaan. Pelko työllistää, juoksuhaudan kaivajaa. Juoksuhaudat syvenevät, pelot syvenevät. Pelätäänkö syvällä vähemmän? Syvälle päädytään pelkäämällä. Jos päästään niin syvälle, ettei tarvitse pelätä sitä mitä paettiin, aletaan pelätä syvyyttä itseään. Lempipelon monivuotinen tutkimus, ryömimistä pois juoksuhaudasta. Runoudet ja estetiikat symboloivat pyhiä arvoja joita pidetään elämän ja kuoleman kynnyskysymyksinä. Mitä ollaan valmiita uhraamaan ja mitä ei. Uskontokunnat jakaantuvat uhrijärjestyksensä mukaan. Muiden järjestelmien pelkkä olemassaolo on uhka. Ihmiskunnan ulkopiirissä jokainen ymmärtää kaiken omalla tavallaan, mutta sisäpiirissä kaikki ymmärtävät kaiken samalla tavalla. Ikään kuin ihmiskunta olisi systeemi. Mutta ei se ole. Ja vain systeemiä vasten voi olla objektiivista ymmärtämistä. Subjektiivinen ymmärtäminen taas on tiedon puutetta itse systeemistä. Mutta jotkut taidekäsitykset näyttävät vihaavan muita taidekäsityksiä ja sellaista on vaikea arvostaa. Vihalla, viholliskuvalla lepäävää elämäntuntoa ja olemista. Jos itse suuttuu siitä että natsi ampuu pikkulapsia, ei pidä ihmetellä, että natsi suuttuu siitä ettet kiistä holokaustia. Taidekäsityksethän ovat juuri tällaisia. Ne symboloivat kaikkeutta, niin kuin se olisi systeemi. Natsitkin kokevat olevansa vähemmistö, pelkäävät, ja etsivät elintilaa. Jos haluaisi ymmärtää heidän motiivejaan: kysymys on eloonjäämiskamppailusta tai siis siitä, että jokainen on natsi siinä tilassa. Mutta ymmärtääkö sitä siltikään. Ei ymmärrä. Koska oma oleminen on toisenlaista. Ei voi ymmärtää mitään sellaista, minkä kanssa ei ole yhtä mieltä. Silti minä en osaa vihata sellaista asiaa kuin taidekäsitys, olipa se melkein millainen hyvänsä. Universumi ei ole minulle sellainen systeemi, että kaikki muuttuisi minulle symboliseksi. Jotkut asiat resonoivat, tietyissä tilanteissa, voimakkaammin kuin toiset. Yritän keskittyä niihin. Vihantunteeni kohdistuvat lähinnä epäreiluuteen ja valheellisuuteen, suhteellisuudentajuttomuuteen. Hulluuteen joka uhoaa terveyttä. Tämä kaikki negatiivisten tunteiden naamioiminen muka neutraalin lyriikan naamion taakse. Hyeenan silmät lyriikan naamion takana. Todellisuudessa se tuhoaa itse kulttuurin. Tällainen räikeä ulkokultaisuus, jonka ideakin on kai vain tämä tolkuton räikeys. Minä en ole mitään runoutta vastaan, koska en ajatte universumia systeeminä, jota vasten kaikki voisi olla objektiivisesti ymmärrettävää. Mutta olen häikäilemättömän väkivaltaisten, vihansa varassa elävien tyyppien valepukuja vastaan. Jos he pukeutuvat sotilaiksi, en arvostele heitä samalla tavalla, saatan jopa arvostaa heidän fatalisminsa rehellisyyttä. Mutta jos he pukeutuvat runoilijoiksi, asia on vakava.

SAMAISTUMINEN JA OLEMINEN: MAGNEETTINEN KESKUS VS. PSYKOPATIAKRISTALLI.

Tilanteemme on aktuaalisesti se, että jos yli kaksi luovaa ihmistä kokoontuu yhteen ja ryhtyy tekemään jotakin päämäärätietoista, ilmestyy paikalle hissuksiin viheltelvä naulapyssymies, joka alkaa tähtäillä ihmisiä. Vastaavasti, esimerkiksi jossakin kansalaisjärjestötoiminnassa, jos hajoittamispyrkimys ei kohdistu siihen, siinä ei ole silloin kysymys todella "magneettisilla keskuksilla" varustettujen luovien ihmisten yhteistyöstä. Se ei ole "tärkeää", se on hämäystä. Tarkoitus on hämätä niitä, jotka eivät suoraan aisti "magneettisia keskuksia", jotka ovat näkyväisen maailman, merkkien maailman samaistuneita vankeja. Nämä eivät aisti "magneettisella keskuksellaan" niitä myrskyjä ja säteilyjä, joissa me kokonaan uppoutuneina taistelemme vanhatestamentillisessa kärsimyksessä ja hädässä. Nämä eivät aisti suoraan sitä eetteriäänilevyä, jota me päivät ja yöt uudelleen luemme ja kirjoitamme. He ovat kirjoituksen, tieteen, objektiivisuuden vankeja, illuusion, harhan, kuvitelman, samaistumisen vankeja. Mutta politrukit kyllä heräävät jos "magneettiset keskukset" liitetään yhteen heidän nenänsä edessä. He kyllä aistivat tosiolevaa, joskin vain jonkin verran ja eräällä tapaa sävyttömästi, kuin läpikuultavan verhon takaa. Ja heidän hajoittamisvimmansa on silloin, kun he sen verenmaun aistivat, hyvin ylimitoitettua. Ja näin tapahtuu, jos yhteyden muodostaa kolme "tärkeää" henkilöä. "Tärkeää" on maailmassa vain "magneettinen keskus". Mikää muu ei ole eetterimuistin kannalta edes olemassa olevaa. Minkään muun ympärille ei voi muodostua koulua, mikään muu ei muokkaa kollektiivista muistia, joka on eetterimuisti. Kaikki muu on vain keskipisteetöntä edestakaisin samaistumista. Samaistuneen mielen muistiin ei jää käytännössä mitään, se on ulkoa ohjattu, se ei osaa lukea eikä kirjoittaa eetteripilveen: siitä ei jää persoonallista jälkeä tosiolevaan. Entäpä sitten jos koolla olisi 20 tai 200 "magneettista keskusta"? Tämä on keskeisin syy sille, miksi nykyisyydessä elämme niin alkeishiukkasina ilman vahvoja henkisiä yhteyksiä toisiin ihmisiin. Jokainen ihminen on potentiaalinen "magneettinen keskus". Potentiaali voi toteutua, jos toitoisesti kykenee erottamaan sen, mikä voi olla ihmiselle mahdollista. Mutta ihmiset yleensä eivät aavista, eivätkä voikaan aavistaa, koska huomio ei kiinnity ikään kuin B-vaikutteisiin. Kokonaan A-vaikutteiden työllistämä tietoisuus on sokea B-vaikutteille. A-vaikutteet ovat niitä, joita maailmallinen elämä saa aikaan: terveys, turvallisuus, varallisuus, elämän nautinnot, huvitukset, varmuus, turhamaisuus, ylpeys jne. B-vaiutteita ei ole elämä aikaansaanut. Ne ovat lähtöisin koulusta, hajallaan tavallisessa havaintopiirissämme. B-vaikutteiden kokoaja ja järjestäjä, linkittäjä ja systematisoija, kokoaa itseensä "magneettista keskusta". Työ päätepisteessä hän omaa "magneettisen keskuksen" ja kykenee erottamaan täysin A-vaikutteet B-vaikutteista. Mutta tämä hetki on vain se hetki, kun hänen pitäisi vasta alkaa etsiä koulua itselleen. Jos kävisi niin erikoisesti, että hän löytäsi koulun, hän pääsisi silloin "kehittymän". Sellainen on hyvin epätodennäköistä meidän olosuhteissa. Se tarkoitaisi: hän pääsisi havaitsemaan C-vaikutteita, jotka "näkyvät" vain koulujen sisään. Se miksi puhtaasti A-vaikutteisiin rajatut ihmisyksilöt ovat niin atomaarisia johtuu suoraan tästä. Individualismia korostetaan positiivisena arvona, mutta kätketään sen varjopuolta: täydellinen voimattomuus. A-vaikutteiden ihminen on atomaarinen, hän ei voi tietää mitään "tärkeästä". Hän vain samaistuu siihen, mitä pitää "tärkeänä", koska hänelläkin toki on jokin hämärä käsitys "tärkeästä". Pohjimmiltaan hän on absoluuttisen voimaton, eikä voi muodostaa "magneettisen keskuksen" sidoksia. Niinpä, tässä maailmallisessa tilassa, jos kolmekin "tärkeää" luovaa ihmistä ("magneettista keskusta") liittyvät yhteen tehdäkseen jotakin todella päämäärätietoista (joka on siis koulu, ja pyrkimys C-vaikutteiden havainnointiin), politrukit heräävät. Politrukeilla totisesti on pelkkää aikaa, hyvin rahoitetut yöt ja päivät. He ovat oikeita vanhaan päivettyneeseen kosteaan runouteen käärittyjä naulapyssyjä. Politrukkitietoisuuden herätyskello on nimenomaan tällä rajalla "jotakin tärkeää", kun siis jokin yhteistoiminta ylittää "jonkin tärkeän" rajan, siitä kiinnostutaan ja sitä ryhdytään torpedoimaan voimalla. Jos jokin saa jäädä rauhaan voimakkaalta mustamaalaamiselta, se ei ole "tärkeää", se ei manipuloi "kollektiivista eetterimuistia". Kaikki "tärkeä" saa vastaansa hillittömän hajoittamisvimman. Hämmästyttävintä tässä on ehkä se, että "tärkeän" yhteistoiminnan sisällöllä ei ole merkitystä. Se voi olla vaikka postimerkkeilyä, mutta työhön kohdistetaan ehdottoman sinnikäs suora rikkominen. Rikkomisen logiikka on muotoa: A-vaikutteiden totalisoima ihminen pyrkii estämään B-vaikutteet, mutta varsinkin C-vaikutteet. Ainoa sisältö on näyttää olevan vaikutteiden estäminen, kasvun estäminen, ikään kuin henkinen kasvu ja mahdollisuuksien näkeminen olisi pahinta mitä meille voisi tapahtua. A-vaikutetotalitarismin poliisit ovat joka hetkisessä silmittömässä psykopatiassa ja väkivallassa hieroontuneita läpikotaisin mieleltään sairaita yksilöitä. Niin sanottuja maailmallisia yksilöitä, jonkinlaisia kammottavia mutaatioita ja ihmishirviöitä. Heidän jokainen elollinen jääpuikolla ja naupapyssyllä hiltattu solunsa on kristalliksi hinttaantunutta ja tinttaantunutta kidutusta, mielisairauden nahkamattaa yötä, syvintä kosmista psykopatiaa. Samaan aikaan kun nämä psykopaattiset politrukkitoimijat oikealla kädellään rikkovat mitä hyvänsä yleisinhimillisesti "tärkeää", sanotaan nyt vaikka epäpoliittista runoutta, he vasemmalla kädellä ohjailevat näitä kavkazcentereitään, jotka kokoavat yhteen kokonaisen maailmanlaajuisia tuhansien lasten murhista vastuussa olevia terroristiverkostoja, ja he saavat toimia jääpuikolla silmiinpistävän suojatussa asemassa. Tämä kaikki on eteemme levitettyä, objektiivista ja ilmiselvää. Tämän näkemiseen ei tarvita erityistä havainnointikykyä (korkeintaan umpiluupään sitominen ruuvipenkkiin ja silmien viiltäminen auki hehkuvalla kristalliveitsellä). Tätä kannattaa myös pohtia. Tai kannattaisi, jos olisi todella olemassa, ei pelkkä illuusioihin samaistunut negatiivisten tunteiden valtainen puuska haihtuvaa olemattomuutta.

SALALIITOTON YKSITYISYRITTÄJÄ

Jos Kristuksella ei ole ainoatakaan asiakasta, kuulijaa, seuraajaa tai tukijaa, hän on turvassa. Samoin opetuslapset ovat turvassa. Hekö menisivät toreilla opettaville huutelemaan: senkin huijarit! Eivät mene.

KOULUN EDELLYTYKSISTÄ: PSYKOPAATIN MASENTAVUUS JA LAMAUTTAVUUS

Viimeaikaisista "kirjallisuuskeskusteluista", eli verbaalisten niskalaukauksien vastaanottamisista, on taas noussut esiin kysymys: miten pailjon väestössämme todella on psykopaatteja? Ilmeisesti niitä on hyvin paljon ajateltua enemmän. Ehkäpä kaikki modernistirunoilijat olivat psykopaatteja, vakavasti sairaita rappeutuneita ihmisiä. Idée fixe, sanoo Ouspensky, on vakava mielisairaus. Koko taiteemme, koko moderni taideperinne on kenties vakava mielisairaus. Ehkäpä kaikki mikä on perinnettä on Idée fixe, hulluuden geeniä. Katsokaa lopputulosta olkaa hyvä: eihän se mahdollista vähäisintäkään henkistä kehittymistä. Henkiselle kehitykselle, sanoo Ouspensky, on välttämätöntä koulu. Ja onko koulut sitten mahdollisia ajassamme? Ehdottomasti eivät ole, sanoo Ouspensky 1950 luvulla. Jolloin asiat tietysti olivat huonommin, hampaat suussa mustuivat nopeammin. Vai olivatko? Maailma yksinkertaisempi, selkeämpi, Kristus ristillä nopeammin ja hyeenat tietäväisempiä. Mutta kun ensyklopediatyössä yritimme noudattaa koulun henkistä ideaa mahdollisimman pitkälle saimme kohdata ällistyttävän henkisen ja poliittisen vastuksen. Kolme vapaaehtoisesti työskentelevää henkilöä, ja ainakin kolmekymmentä työskenteli meitä ja tavoitteitamme vastaan, tai siltä tuntui. Sellainen hyvin merkillinen psykopatia teki työtä ja terveyttä nopeasti tyhjäksi ja turhaksi. Tarkovskin Martyrologiaa luin noihin aikoihin kateudesta sinisenä, kun nyt luen sitä ainoastaan kateudesta tumman vihreänä: niin kivaa oli hänen jalokivi- ja puoliturkkiostoksilla vietetty taiteilijaelämänsä. Minkäänlaista tragedianvivahdetta ei kuulunut Tarkovskin hittiloistoon. Aivan kuin hän ei edes olisi tiennyt mikä on pyskopaatti, työn tyhjäksitekijä. Tarkovskin suurin mieliharmi olivat toisen Neuvostoliittolaiset elokuvaohjaajat joita vastaan hän taisteli keinolla millä hyvänsä, toiset taiteenrakastajat, sellaiset joita me katsomme kohti suoraan ylöspäin, nuo sata tai tuhat kertaisesti Tarkovskia itseään lahjakkaammat tekijät. Entä sitten oikea koulu, 20… 200 henkilöä? Gurdjieff sen tiesi: se voi toimia enintään, jos silloinkaan, täysin salaisena suullisena traditiona, jossa ei ole mitään materiaalisia päämääriä ohi suullisen salatun tradition. Totalitarismin eli totaalisen (informaatio)sodan olosuhteissa, koulu ei voi olla olemassa millään muulla tasolla: psykobulvaaniarmeijat kouluja vastaan ovat liian tehokkaasti koulutettuja ja palkattuja. Ihminen ei saa kehittyä henkisesti: tämä on yksiselitteinen psykopatian ja elämänrappion viesti. Sen viestin juhlassa tämä planeetta on silmänkantamattoman fasismin jääpuikkopäinen zombierämaa.

Nyt syvällä kelluva kysymys on se, että kumpi todella on oikeaa toimintaa: vetäytyminen maailmaan näkyvästä toiminnasta kokonaan, kuten mystikko ehdottaa, vai jokin radikaali poliittinen (ja ilmiselvästi sinänsä hetkellisesti ihmisyyden parhaiden mahdollisuuksien vastainen) toiminta psykopaattien kaiken kattavan järjestystä murtamiseksi tai ainakin rappeutumisen nopeuttamiseksi? Alkukommunistin kysymys on aina tämä: Mitä sillä on väliä jos poliittinen toiminta sitten on vuosisadan tai kaksi henkisyyden vastaista, jos se lopulta vapauttaa psykopaattien ikuisuudesta, joka selvästi on jatkunut lähes yhtenä ja samana vuosituhansien ajan? Skeptikon vastaväite on: miksi antaa ihmisille toivoa sellaisesta muutoksesta, johon ei kuitenkaan ole välineitä.


 

KELLOTAAJUUDET

Jos älyllisellä aivotoiminnallamme olisi jokin kellotaajuus, ja esimerkiksi yksinkertaiseen laskutoimitukseen käyttämämme aika riippuu tuosta kellotaajuudesta, on vastaava kellotaajuus myös vaistotoiminnallamme ja emotionaalisella toiminnallamme. Ouspenskyn mukaan fysiologisten liike- ja vaistotoimintojen kellotaajuus on 30000 kertaa suurempi kuin älyllisen toimintamme kellotaajuus. Minulle ei ole ihan selvää, mistä hän tämän numeron vetää, mutta hän väittää sitä jonkinlaiseksi kosmiseksi vakioksi. Jos esimerkiksi maistamme konjakkipullosta konjakin sijaan lasinpesunestettä, se lentää suustamme ulos 30000 kertaisella reaktionopeudella kuin jos päätös siitä, onko juoma esimerkiksi konjakkia vai viiniä, olisi pelkästään älyllisen toimintamme varassa. Vastaavasti oikein toimivan tunnekeskuksen kellotaajuus on 30000 kertainen liikekeskuksen taajuuteen verrattuna, eli tunnereaktiomme ovat itseasiassa fysiologisia reaktioita vielä tämän verran nopeampia. On ymmärrettävä, ettei tällä nopeuserolla ole mitään tekemistä esimerkiksi hermosäikeessä kulkevan sähköimpulssin nopeuden kanssa, joka määrittää liikekeskuksen ja vaistotoimintojen nopeutta. Ajattelun nopeutta määrittää enemmän muut psyykkiseen kehitystasoon liittyvät asiat. Kun taas tunnereaktioiden nopeuden määrää (ilmeisesti, ks. Benneviste et al.) kehossamme olevan veden hiukkasfyysiset ominaisuudet.

27.10.2013

KOULU

Sain kutsun osallistua erään kirjallisen seuran toimintaan. Muutaman kokouskerran perusteella on muodostunut käsitys siitä, että kyseessä on vapaamuotoinen kerho, muttei varsinaisesti koulu, jonka työ olisi riittävän suuntautunutta ja jonka jäsenistö olisi henkisiltä motiiveiltaan riittävän yhtenäisesti suuntautunutta. Olennainen kysymys on se, voisiko kyseinen seura olla koulu?
   
Koulun tärkein turva on se, että sen jäseniä ohjaa ns. "magneettinen keskus" (gurdjiefflainen ilmaus, voi tarkoittaa esimerkiksi hyvin sisäistynyttä jotakin poetiikka tai estetiikka, esim. oulipolaisuus). Koulun etujen mukaista on, että se ei kutsu tai halua jäsenikseen henkilöitä, joilta "magneettinen keskus" puuttuu, ja toisaalta koulun työ on sellaista, että se ei voi kiinnostaa henkilöitä, joilta "magneettinen keskus" puuttuu.
 
Kerhossa voi olla kysymys ensimmäisen linjan työskentelystä: työstä yksilöllisten päämäärien suhteen, systeemin ja kielen tutkimisesta jollain yleisen mielenkiinnon ja moninaisen tematiikan tasolla. Mutta koulussa on kolme linjaa, joilla edetään yhtäaikaisesti.
 
Toinen linja on päämäärätietoinen yhteistyö alueella joka on olennaisesti henkinen.
 
Kolmas linja on työskentely koulun päämäärien hyväksi. Tämä väistämättä tavalla tai toisella politisoi koulun.
 
Kyseisessä seurassa ei toistaiseksi näy minusta merkkejä II linjan työstä, enkä ole varma mitkä ovat tosiasialliset mahdollisuudet siihen. III linja taas on mahdoton, koska tietyt poliittisesti määrittyvät toimijat ovat nähdäkseni juuri estämässä tällaisen koulun sisäisen tehtävän määrittymisen ja tuputtamassa sille jotain yleistä ulkonaisesti motivoitua "käytännöllistä" tehtävää.
   
Tulee myös pohtineeksi, onko koulu olosuhteissamme ylipäätään mahdollinen? Vaikuttaa siltä, että valtiossamme ja aikakaudessamme henkinen koherenssi on aivan liian heikkoa ja poliittinen ulkoaohjattu päämäärien määrittely aivan liian murskaavaa.

THE GREAT GATSBY - KULTAHATTU (2013)

Tämä F. Scott Fizzgeraldin romaaniin (jota en ole lukenut) pohjautuva Baz Luhrmannin ohjaama elokuva on mielenkiintoinen. Kerron elokuvan juonen Fizzgeraldin romaanin juonipaljastusta (Wikipedia) muunnellen.

Kultahatun tapahtumapaikkoina ovat 1920-luvun Long Island ja New York. Erityisesti oleskellaan erään lahdelman molemmilla puolilla, vähemmän muodikkaalla West Eggilla ja tyylikkäällä East Eggilla. Elokuvan päähenkilö, jonka mukaan elokuva on nimetty, on ensimmäisen maailmansodan saksalainen sankari Jay Gatsby. Hän asuu rakennuttamassaan kartanossa West Eggilla kertoja Nick Carrawayn naapurissa. Gatsby on yksi monista uusrikkaista miljonääreistä, jotka ovat ansainneet rahansa salakuljettamalla ja myymällä alkoholia kieltolain aikana.

Nick Carraway on 29-vuotias Keskilännestä muuttanut pörssimeklari. Hän on selvästi epäluotettava kertoja, illuusioidensa vanki. Hän on tarkkailija, seuraa tapahtumia niiden keskeltä, mutta näkee ja tietää vain osan. Nick kuvastaa lievemmin korruptoitunutta ja vähemmän sekopäistä väestönosaa, jota kiehtoo varakkaiden loistelias elämä, mutta joka on vain osittain lahjottavissa rahalla. Hän on elokuvan ainoa henkilö, jonka elämää ei raha täydellisesti ohjaa.

Tapahtumat saavat alkunsa siitä, että Gatsby kutsuu naapurinsa Nickin Carrawayn yhteen päivittäin kartanossaan pitämistään juhlista. Gatsby esittelee itsensä Nickille. Gatsby on rakastunut Nick Carrawayn serkkuun ja toisen miljonäärin vaimoon, ällistyttävän vaatimattoman näköiseen Daisy Buchananiin, joka asuu lahden toisella puolella. Daisy on Gatsbyn entinen hoito, mutta he erosivat kun Gatsbylla ei Daisyn mielestä ollut tarpeeksi rahaa. Vaatimaton Daisy on Gatsbylle erikoinen päähänpinttymä, idealistisen, naiiviin hulluuden kohde, tuhkimorakkaus, jota vain kertoja Carraway kykenee pitämään vilpittömänä. Daisy on Nickin serkku ja Nick on tässä kohtaa hieman narsismiin taipuvainen. Kyllä Nick itsekin tietää, ettei Daisyssä ole ulkonaisesti mitään erikoista, ei mitään mikä ylittäisi ne sadat naiset jotka päivittäin Gatsbyn juhlissa virtaavat. Daisy on miljonäärin vaimo, ja siksi houkuttelevaa ajanvietettä patologiselle viettelijälle. Kukaties harmaalla Daisyllä on jännittävä fasistihirviön sielu. Siksi Gatsbyn kaltainen Oxfordissa koulutettu roisto tietenkin pyytää Nickiä tekemään palveluksen, ottamaan yhteyttä Daisyyn ja pyytämään tätä tapaamaan Gatsbya. Nick pyytää Daisya teelle, kertomatta Gatsbysta. Kun Daisy saapuu paikalle, Nickin riittäisi hänelle deittiseuraksi aivan hyvin. Mutta yllätyksekseen hän tapaakin Gatsbyn. Tietysti hän ihastuu komeaan Gatsbyyn, avioliitossaan petetty nainen. He aloittavat Gatsbyn kanssa suhteen salassa Daisyn aviomieheltä avoimesti rasistiselta ja fasistiselta Tom Buchanilta.

Tomilla on Daisyn hyvin tuntema ja häntä vähemmän imarteleva suhde Valley of Ashes -nimisessä kylässä asuvan autokauppiaan vaimon, julkihuoran Myrtle Wilsonin kanssa. Elokuvan lopussa Gatsbyn lopulta riistettyä Daisyn aviomieheltään he palaavat yöllä New Yorkista Long Islandille. Daisy ajaa tielle sekopäisenä juoksevan Myrtlen yli Gatsbyn urheiluautolla. He pakenevat paikalta, Gatsby haluaa suojella Daisyä. Myrtle kuolee ja Tom Buchan väittää hänen aviomiehelleen George Wilsonille, että Gatsby ajoi Myrtlen ylitse, ja rohkaisee tätä kostoon. Hulluksi tullut Myrtlen aviomies ryntää Gatsbyn kartanolle ja ampuu tämän, minkä jälkeen itsensä.

Gatsbyn hautajaisiin osallistuu vain Nick. Daisy, jota Gatsby oli niin vannonut rakastavansa ja suojellutkin kuolonkolarin syyllisyydeltä, on karistanut Gatsbyn jo mielestään.

Elokuvan kehyskertomuksessa Nick kirjoittaa tätä tarinaansa alkoholistien parantolassa terapialääkärinsä määräyksestä. Gatsbyn kuoleman jälkeen ja 1930-luvun laman myötä meklari Nickin elämässä kaikki osoittautui illuusioksi. Vain Gatsbyn vilpitön rakkaus Daisyyn on hänelle idealisoitu oljenkorsi, jonka varassa hän jaksaa elää. Nick on liian heikko näkemään, että Gatsby oli vain omalla erikoisella tavallaan järkensä menettänyt gangsteri, samanlainen suhteellisuudentajuton hullu kuin muutkin rikkaat, joiden elämään ei rakkaus kuulu häiritsemään pelikuvioita eikä voikaan kuulua. Nickille hän on ehkä henkisen elämän mittapuu, mutta todellisuudessa henkisesti matalan tason ihminen, joka kertoo vain siitä totaalisesta autiudesta ja tietämättömästä tylsyydestä, jossa vain suurkaupungin ihminen voi koko elämänsä jäännöksettömästi viettää.

Tämän totaalisen illuusiottomuuden sanoman Luhrmannin kaunisvärinen barokkisen illusorinen elokuva välittää hyvin.

26.10.2013

THE SIX WEEKS AT ESSENTUKI

Nyt ikään kuin hieman sävelletympänä, paikoja teemoja hieman selkiytetty. Tämä kappale on joka tapauksessa fragmenttisarja. Voi olla, että fragmenttien järjestys vain ei ole vielä oikea. Ehkä tämä on vain läjä materiaaleja, jotka etsivät vielä muotojaan ja paikkojaan.

20130703(23


         


25.10.2013

ASR100

Pennsylvanialaisen säveltäjän Jared C. Baloghin koostama multigenremusiikin kokoelma, jossa mukana disclavierkappaleeni (work in progress... vaatii vielä kehittelyä, jonkun lyhyen myrskyisän osan tms).
Marxin tyttäret olivat kovia kitisemään puolisoitaan kaksoisitsemurhaan. Alkukommunistit eivät tiemmä olleet paskahousuja, mutta minä en ole nähnyt yhtäkään kommunistia, joka ei joutessaan olisi muiden mukana vetämässä Kristusta ristille. Ja kun kommunismin idea piti olla se, että niin ei tarvitsisi tehdä. Että maailma olisi sellainen, että vapahtajaa ei tarvitsisi vetää hirteen tai muuten tappaa. Että uskonto olisi turha. Kun ei niin ei.

24.10.2013

KIRJAILIJAN HEIKKOUS

on kyvyttömyys pitää tunteita omana tietonaan.

23.10.2013

22.10.2013

KLOVNINNENÄINEN ROBIN HOOD

Kun tasapainotaiteilijat ja muut virheidentekijät olivat menneet astui esiin paussiklovni. Hän ei tehnyt virheitä. Oli vaikea lyödä voittolyöntejä häntä vastaan. Jos hän kaatui, hän teki sen täysin tietoisesti. Jonglöörit Bulgariasta tulivat sisään ja jokainen heistä halusi tulla hulluksi omalla tavallaan. Yksi osasi soittaa kauhistuttavan sävelmän fiidelillä, toinen laulaa iänikuisen chansonin. Miss Stilyana, eli Stilyana Gumma, haisteli kuin eläin saalistaan. Sitten hän haisteli ilmaa, hymyili, haisteli uudelleen ja lausui viimein: Täällähän on oikea riemun paikka! Hän alkoi huutaa ja hoilata tuttuja kapakkalauluja ja hyppäsi pöydälle johtaakseen kuoroa. Kuorosotahan siitä tuli, kun asiallinen kuoro sillä tavalla lakkautettiin, mutta juopot saivat jatkaa. Taikuri Myöhänen yritti selittää heille: te saatte olla mukana, muttei niin kovalla äänellä. Häntä ei kuultu, koska hän nyt oli sellainen pyörät maassa oleva lentokone, joka janoaa pyöriä tiukasti maassa ja lentää. Soolotrapetsilla nähtiin pakolaisia, jotka ovat lähteneet kotimaastaan toiseen maahan. He eivät voineen pysyvästi asettua maahan asumaan. Siksi heidän piti selvitä korkeuksissa, trapetsilla. He myöntävät nyt tehneensä virheitä useiden vuosien ajan ja hylänneensä kaikki poikkeavat ja tässä tapauksessa siis oikeat mielipiteet. Heille kaiken anteeksi antaminen on suuri työ. Kun heidät päästetään alas, laittaa Miss Stilyana heidät käsilläseisontaan koko yöksi. Aamulla harjoittellaan notkeusakrobatiaa kynttelikköjen kanssa ja ilman niitä, sekä pakkoakrobatiaa, jossa yhdistellään Miss Stilyanan oikkuja akrobaattien solmuunmenotaitoihin. Koulutetut koirat juoksevat aniksen hajuisen nestevanan perässä, jonka kaksi ratsastajaa vetävät sirkusväen edellä areenalle. Koulutetuilla koirilla on helpompi ja stressittömämpi elämä kuin kouluttamattomilla koirilla. Karkaaminen on vähäisempää. Koirat purevat aina paussiklovnia takamuksesta. Nämä koirien purentatapaukset ovat ihan itse aiheutettuja. Pystytangon akrobatiaa on kaikki se kaunis mitä sisälläsi vaalit. Sitä voit vaalia ja kasvattaa koko elämäsi ajan. Ja pystytangon akrobatiaa on kaikki se mitä ihmiset maailmalta haluavat. Pystytangon akrobatiaa on kaikki se, mitä jokainen sirkustaiteilija tekee, kaikki mikä ei nimenomaisesti ole kiellettyä ja mikä on samalla suurta taidetta. Pellehypyssä paussiklovni suorittaa yhden tai kaksi erilaista hyppyä, jossa kolmen metrin juoksuvauhtia seuraa ponnistus hyppylaudalta, tukivaihe hyppypöydältä ja loppulento lämpimään maitomereen. Illan laulut pöllö laulaa, kun nukkumaanmeno koittaa. Ei vielä, ei vielä, huutavat kaikki lapset. Venäläisellä aisalla paussiklovni roikkuu pää ylösalaisin ja yrittää päästä ylös.Volttissa hän onnistuu kompastumaan trampoliiniin. Lopuksi ihmispyramideja kootaan pelkästään kiinnostavista ihmisistä, joita maapallomme on onneksi tulvillaan. On erityisen hauska katsella, kun ihmiset ovat vaikka miten päin. Paussiklovnin päälaji on ihmispyramidit, joissa hän on kehittynyt loistavaksi, korkeuksia pelkäämättömäksi ylämieheksi. Hän putoaa aina nurinniskoin kuin susi kuoppaan tai kuin Paavali aikanaan, täysin hallitusti. Ja kun hän siitä taas nousee on hän täynnä Jumalan henkeä ja voitelua niin kuin klovninnenäinen Robin Hood. Kumpi häntä oikeastaan pelottaisi enemmän, kuolema vai arvottoman asian takia uhratuksi tuleminen, niin että kaikki vääryyttä kärsineet voisivat häneen eläytyä. Poninumerossa keskimmäisenä kirmaava blondi on kyllä veikeä ilmestys. Jonglöörit, ekvilibristit ja blondit suorastaan lentävät ponien selässä.
Niilillä purjehtii yli
kolmesataa hotellilaivaa
talvehtii yli 300 000 lepakkoa
yli 30 000 tundrametsähanhea
yli kolmekymmentä sinisorsaa
ja yli kolme kahlaajaa
Otsa rypyssä hedelmäpeliä
pelaamassa. Paljonko olisit
valmis maksamaan itsestäsi
löytöpalkkiota?

Ihminen pyrkii
kaikesta huolimatta
kukoistamaan

on helvetissä
ja myöntää
on onnellinen

Talvehtii yli
pimeän kentän, yli
helvetillisen jylinän

Lokki lentää yli meren

STEVE JOBSIN BLUFFI

Korttipöydässä bluffi toimii paremmin kuin vapailla markkinoilla: eihän kädessä olevia huonoja kortteja tarvitse saada kenellekään kaupaksi. Panoksia voi laittaa pöytään kuin kustannusyhtiö mainosrahaa menestyskirjailijansa taakse, jonka teosta ei voi ladata ilmaiseksi mistään. Nokiaakaan ei ole syytä pelkästään haukkua: Nokialla oli hyvä käsi ja panokset sen mukaiset. Kuka olisi arvannut, että ystävällisyydestä, humanismista ja luovuudesta horiseva melkein foliohattuinen Steve Jobs olisikin valepukunsa alla Thomas Alva Edisonia ja Henry Fordia suurempi yritysjohtaja neljä ässää ja jokeri kädessään.

ITSETUTKISKELUA

Jos matkustaa allergiahytissä, ei pidä kuoria sitrushedelmiä siellä, sillä allergikot ovat herkkiä hajuillekin. Kanssamatkustajien ilmeistä ei voi päätellä mitään, eikä myöskään kehonkielestä. Heidät on koulutettu istumaan sanattomina. Työmatkojen aikana ei kukaan jaksa enää puhua vieraiden kanssa. Allergiahytissä ei ole aavistustakaan luonnon kierrosta, puiden huminasta, veden solinasta ja kukkien tuoksusta. Suussa maistuu jostain kumman syystä kataja. Krapula on armoton. Istun siinä kuin painajaisessa, jossa ei koskaan pääse perille sinne, mihin pyrkii. Siis pois kaupungista, missä olen taas kulkenut koko yön. Joka päivä haluan pystyä sanomaan olevani parempi ihminen kuin olin eilen. Haluan tietää rokanneeni, naineeni ja rällästäneeni koko yön. Haluan tietää juhlineeni taas koko päivän. Omatunto kolkuttelee tällaisia tutkimustuloksia pohtiessa: sellaista naista, josta vilauskaan ei tee häntä onnelliseksi, hän saa. Mutta sellaista naista, josta vilauskin tekisi hänet onnelliseksi, hän ei jaksa haluta. Hän on jo liian laiska tavoitellakseen sekopäitä. Sekopäät eivät koskaan tule onnellisiksi. Heidän kaltaisiaan on maailmassa liian harvoja, heitä ei synny tai syntyvyys on vähäinen. He eivät ymmärrä tätä ja tuhoutuvat. Hän ei itse olisi sekopää, vaan tasapainotaiteilija.

21.10.2013

PUUTERISUDIN PENISPÄÄ

Sängyn päädystä kuuluu tasainen rytmikäs naputus, niin kuin joku kynnellä naputtaisi puuta. Onkohan se alakerran soitinrakentaja, tuo hiljainen kokonaan työlleen omistautunut ihminen. Paljonko kello on? Se joka eniten ylistää vapautta kellosta on koko ajan kysymässä aikaa toisilta. Täytyy nousta itse katsomaan. Ikkunasta näkyy öinen Merimiehenkatu. Huomio kiinnittyy kadun varjoisalle puolella: soitinrakentaja potkii voimakkain potkuin maassa makaavaa miestä. Otan pöydältä kadulta löytämäni penispäisen puuterisudin ja huiskuttelen sillä partaani ihmetyksen vallassa. Istun pianojakkaralle ja tapailen mietteissäni puisella penispäällä Mozartin pianokonserton säveliä.
"Musiikki ei ole se mikä soi vaan miksi se soi mikä soi silloin kun se soi." Leif Segerstam

En totisesti haluaisi joutua kinaan tämän kaverin kanssa.




20.10.2013


NORDIC MUSIC DAYS, HELSINKI 2013


Pohjoismaiset musiikkipäivät osoittivat tänä vuonna musiikin voiman erityisenä kosmopoliittisena taiteena aikakaudella, jolloin kansainvälinen rajoittamaton informaatiosota riehuu rapauttaen sanan voimaa, kaikissa pulloissa on väärät etiketit, joissa kuva on kärsinyt inflaation aistien avaajana ja vapauttajana. Musiikin kieli on ihmiskunnalle yhtenäinen, musiikin avulla voidaan tarkasti suhteuttaa toisiinsa kansallisia työilmpiirejä. Musiikissa toisin kuin kirjallisuudessa kansallisen taiteen kentän ja yhteisön ongelmat kuuluvat lopputuloksessa välittömästi suoristustason (moraalisena) laskuna. Ja koska asiat ovat niin ilmeisesti esillä, niihin voidaan ajoissa ja vielä hyvän sään aikana puuttua.  

Musiikkitalon konserttisalissa kuultiin ikäpolvemme pohjoismaista säveltäjäkaartia, suurelle yleisölle uusia nimiä. Konsertti-illan aikana saadaan näytteitä viideltäkin eri säveltäjältä suuren orkesteriteoksen merkeissä. Teokset suhtautuvat toisiinsa ankaralla, kuulijalle kutkuttavalla mutta säveltäjän kannalta jopa julmalla tavalla. Taidemusiikissa esillä ei niinkään ole säveltäjän persoona kuin se teoksen henkis-tekninen taituruustaso, jolla loistavista kansainvälisen tason muusikoista koottu suuri orkesteri lumotaan ja motivoidaan erinomaiseen taiteelliseen työsuoritukseen.

Täyteenladattu musiikkitalon suuri konserttisali osoittautui armottomaksi esiintymislavaksi, jossa taiteellisen tason ansiot ja puutteet sävellystyössä kyllä erottuvat. Konserttien ohjelmat olivat hyvin opettavaisia ja erityisellä taidolla rakennettuja. Korjaamoravintolan yläkerran klubi oli iltaklubin paikaksi ehkä onnistuinen mahdollinen paikka Helsingissä.

Minulla ei valitettavasti ollut mahdollisuutta tutustua kiinnostavan festivaalin koko ohjelmaan, mutta kuulemastani kohokohdiksi nousivat:

Tanskalaisen Simon Steen-Andersenin "Double up" sinfoniaorkesterille: kappale toi mieleen sinfoniaorkesterille sovitetun Noah Creshevskyn. Ruotsalaisen Jesper Nordinin "Residues" sinfoniaorkesterille: esikuvat kuten Scelsi olivat häpeämättä esillä, mutta teoksen intensiteetti ja sointiväritaituruus erottuivat tämän musiikinlajin valtavasta massasta mestarillisuudellaan. Nordin sanoi minulle tänään, että jos hänen pitäisi valita yksi säveltäjä se olisi jotakin Scelsin ja David Bowien väliltä:-). Ruotsalaisen Lars Bröndumin erittäin syvästi traditiotietoinen electroakustinen livesävellys: vertautuu melko julmasti sellaisia kotimaisia projekteja vasten kuten KOELSE. Juttelin pitkään Bröndumin kanssa ja hän mainitsi suurimmiksi vaikuttajikseen odotusteni mukaisesti Lindbladin ja Nordheimin (joka on varhaisen elektronimusiikin sointivärimestari). Perttu Haapasen "Doll Garden" kamariyhtyeelle: ei kovin rohkeasti uudistava, mutta erittäin taidokkaasti sävelletty ja toteutettu teos.

Erillisenä asiana: Musiikkitalon suuresta konserttisalista ja Musiikkitalosta muutenkaan minulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Sali toimii erinomaisen demokraattisesti, jos ottaa huomioon istumapaikkojen suuren määrän. Vaikka salin taajuusvaste ja dynamiikka on kaikissa pisteissä ilmeisen ihanteellinen ja tasaisen, täytyy kuitenkin huomauttaa: piippuhyllyltä soitinryhmäkohtainen erittely puuroutuu, eikä sointivärillisesti toisiaan lähellä olevia linjoja kykene erittelemään (jos kohta sellainen on mahdollista huippusaleissakin vain lähellä soittajia olevilla paikoilla). Sali on hyvä, muttei mitenkään ihmeellinen.

Huomio: en havainnut konserteissa ainoatakaan kirjallisuusihmistä, mikä osoittaa hämmentävää uteliaisuuden puutetta. Hyvin vaivaalloisesti minä kykenen skeneytyneiden skenejen näkemyksettömiä ilmiöitä käsittämään.

EEVA KILPI: TERVEISIN (1976)

Olen tutustunut Eeva Kilven tuotantoon satunnaisotannalla. Nyt käsiini osunut Terveisin (1976) yllättää positiivisesti. Runot muodostavat draamallisesti jäntevää moniselitteistä kudoskertomusta ensimmäisestä tekstistä alkaen. Samalla teksti on perinteisen modernismin tyyliin lyyristä maneerisuuden rajalle. Huomiota on kielessä tasan yhtä paljon kuin draamallisessa kehittelyssä, mikä luo miellyttävän rennon ja samalla hallitun vaikutelman. Mutta on myös hyvin hallittua typografista leikillisyyttä ja jopa minimalistista kokeellisuutta. Eeva Kilven poika on tuttujani erilaisista (lähinnä öisistä) yhtyksistä jo vuosien takaa ja Ensyklopedian ystävä. Hänessä on sama iloinen myöntävä seksuaalisuus kuin äitinsä näissä teksteissä, eikä vain se, ja siksi me olemmekin ystäviä. Mukava, että minulla on nyt jotain sanottavaa hänen äitinsä runoudesta. Tämä kirja on todella hyvä, melko laajakin luonteva kokonaisuus. Kevyesti 1970-luvun suomalaisen runouden huippua.

"Parempi on naida kuin palaa.
Parasta on naida salaa."

18.10.2013

TAITEEN ARVOTTAJAT: POLITRUKKI, MARKKINAT, AISTIT

On oikea idea se että nettilatauksista tulisi taiteilijoille suoraan korvauksia Teostolta ja Gamexilta. Ikään kuin kirjastokorvaus tyyppinen järjestelmä, tai kirjastoapuraha. Asian käytännön järjestely on tietysti toinen juttu. Pitäisi erottaa upporikkaan ja keskituloiset ja köyhät taiteilijat toisistaan ja suunnata korvaukset ja avustukset vain köyhille. Mistä syntyy seuraava vaikea kysymys: mikä tai kuka taiteen arvottaa ellei markkinat? Politrukki, aistit, maailmansielu?

17.10.2013

P.D. OUSPENSKY: IHMISEN SIELULLISET KEHITYSMAHDOLLISUUDET

Skannasin irtolehtipanoksena olleen vihkosen tänne. Kannattaa lukea tämä tehokas pikakurssi Gurdjieffin ajatteluun.
G-työssä tarkkaillaan itseä, esimerkiksi omaa fysiologiaa, joskus hyvin keinotekoiselta tuntuvalla tavalla. Toiminnassa ei ole sinänsä mitään järkeä. Mutta kun kohtaamme myöhemmin elämässämme tilanteen, jossa fysiologisessa tasapainossamme tapahtuu jokin todellinen muutos, silloin tuo abstrakti harjoitus palaa mieleen ja kykenemme helpommin tarkkailemaan ja analysoimaan oirehtimistamme. Ymmärrämme jo valmiiksi jotakin siitä, miten tarkkailu tulee suorittaa, sillä varhaisessa epätasapainon vaiheessa fysiologisen ja psyykkisen erottaminen toisistaan on tavattoman vaikeaa. Tosiasiassa sisäiset oireet jotka tulevat lääkärin havaittaviksi, ovat jo hyvin pitkälle patologisesti kehittyneitä.

KUITUNEN NYT KLO 16.00 MUSIIKKITALO

KUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNENKUITUNEN

KENEN SYY SE ON, JOS STEVE JOBSEJA EI RIITÄ KAIKILLE?

Tällaisia syytöksiä on varmasti turha esittää, joita Ollila tässä esittää. Kysymys on syvästä visiosta ja organisaatiosta, jonka täytyy toimia niin, että toiminnan mielekkyys leviää kaikille tasoilla. Teknologiakehitys perustuu ihmisluovuuteen ja luovuus perustuu siihen, että asiat, joille rakennetaan, pitää tehdä alusta loppuun oikein. Sielussa ei voi rakentaa, jos syvällä on ongelma. Sama pätee ohjelmistojen ja tietoteknisten laitteiden integroimiseen "suurenmoisiksi" tuotteiksi. Jos syvällä on ristiriita, rakentaminen hiipuu ja loppuu, tylsistyy, kilpailijat ottavat etulyöntiaseman. Luovuus ei ole hidasta etenemistä, se on nopeaa ja vaivatonta etenemistä. Matelua ei pidä luulla luovuudeksi.
 
Näin ei ole ehkä kaikilla teollisuudenaloilla, joissa on totutti hitaisiin pieniin parannuksiin, mutta Nokian nopeasti liikkuvalla toimialalla on. Ollilan puheista kuulee, ettei hän tosiasiassa ymmärrä luovuutta syvästi. Hän ei ymmärrä luovaa ihmistä, joka vain ihmettelee hänen golf-kommenttejaan.
 
Jos kansainvälinen kilpailu on virheiden väistelyä ja vähiten virheitä tekevä voittaa, se ei vielä tarkoita että voittaja tekee oikeita asioita. On mahdollista, että voittaja voittaa tekemällä vääriä asioita, vain tekemällä vähemmän virheitä kuin kilpailijat. Nokian toimialalla ei ole välttämättä näin, sillä me emme näe kehityksen päämäärää. Vain hän ehkä näkee jolla on kirkkain visio. Lopputulosta katsomalla on mahdollista päätellä, olivatko teot oikeita vai vääriä. Onko lopputulos jotakin väliaikaista vai kestävää.
 
Siis kenen syy se on, ettei Steve Jobseja riitä kaikille? Genetiikan, ympäristön tukahduttavuuden, koulutuksen puutteen, vai yleisen kyvyttömyyden ymmärtää sielun toimintaa?
  
Toisaalta Ollilaa ei tee mieli syyttää kovin ponnekkaasti, koska Nokian matkapuhelintoiminnan epäonnistumisen syy on pikemmin Nokian toimialan suunnaton haastavuus kuin hyvän yrityksen puute.
Lihatolkun mies, hänellä oli oikeus ja kunnia epäonnistua aina, vaikkei hän koskaan tehnyt samaa virhettä kahdesti. Lihasta oli helppo kieltäytyä kun se omien luiden ympäriltä tuli syötyä.

YRITÄN ONNITELLA UUTTA MINISTERIÄ

Kaivoin esiin sulkapäähineeni josta oli aika repiä yksi siisti hanhensulka. Syön vanhan sulkapäähineeni jos Haaviston onnistuu hymyillä itsensä pehmokonservatiivina Hitleriksi. Jos Hitler olisi ollut hetero, olisi natsi-Saksa jäänyt syntymättä. Olen nyt 25v, ja olen foobikko ollut varmaan lapsesta asti. Pelkään sotaa koska uutisissa ei nykyään muusta puhutakkaan kun Pohjois-Korean uhitteluista: he ovat niin sotaisia siellä ja heidän asevoimansa ovat uhka koko maailmanrauhalle. Syön vanhan sulkapäähineeni jos Haavisto onnistuu vakuuttamaan tv-katselijat asiantuntevuudellaan ja aitoudellaan ihmisenä. Foobikkona tiedän, kuinka invalidisoivaa absurdi pelko voi olla, mutta silti syön vanhan sulkapäähineeni jos Haavisto on pohjimmiltaan diplomaattinen ja sovitteleva. Foobikot eivät halua puhua sanojen oksentamisesta ollenkaan, koska pelkäävät taikauskoisesti että siitä puhuminen saa sen tapahtumaan. Syön vanhan sulkapäähineeni jos Haavisto on makeiden sanojensa takana on fiksu, avoin ja ennakkoluuloton. Hyvää tässä on se, että jos Haavisto olisi hetero, olisi Väyrynen Suomen presidentti. Mutta naispappeutta olen aina kannattanut.

KERJÄLÄISET JA HYVÄNTEKEVÄISYYS

Päivät pitkät painostan kadulla ja yritän katsoa ihmisiä silmiin. Kysyn kaikilta kaupungin kerjäläisiltä rävähtämättä heidän sameisiin silmiinsä tuijottaen, ovatko he koskaan kuulleen Greenpeacesta. Ja kun he eivät ole, vaikka juuri eilen esitin heille saman kysymyksen, hymähdän alentuvasti ja ironisesti. Kasvisravintolassa lounaalla mietin: nuo kadun ihmiset, he ovat niin tietämättömiä maailman suurista ongelmista. "L'ignorance", huudahdan hiljaa itsekseni. Koko päivän yritän vedota kadulla heidän jäljelläolevaan omatuntoon ja saada heidät tyhjentämään kerjäläisen kuppinsa omaan Greenpeacen kuppiini. He eivät koskaan tee niin. He ovat ali-ihmisiä vailla omatuntoa ja huolta tulevaisen maailman puolesta. Maailma pelastuisi jos he antaisivat joka päivä kaiken omaisuutensa. Ja minä teen tätä työtä täysin vapaaehtoisesti ilman palkkaa. Iltaisin ovat kokoukset raskaita.

HAAVISTO VOISI ONNISTUA

Tietysti Haavisto on jossain mielessä parempi ministerivalinta kuin Hautala. Haavisto on asteen verran viileämpi Venäjä-kysymyksen suhteen, mutta vain yhden asteen. Valitettavasti tämä ei tee hänestä Suomen turvallisuudelle vähemmän vaarallista. Hän voi onnistua tehtävissään ministerinä, jos jäävää itsensä kaikesta Venäjään tavalla tai toisella liittyvästä päätöksenteosta ja kannanotosta. Suurimpana vaarana taas on se, että ego alkaa paisua hänelle ominaisella tavalla ja venäjäkysymys palautuu egoistisen nokittelun keskiöön, kuten Hautalallakin. On nähtävä, että muut kysymykset, kuten ympäristökysymys, ihmisoikeuskysymys ja sananvapaus kysymys ovat näille henkilöille pelkkiä abstraktioita kaukana siitä todellisuudesta, jossa ihmiset elävät. Jos nämä kysymykset olisivat heille konkreettisia, heidän olisi huomattava ongelmia myös omassa maassa. Nyt kuitenkin nämä kysymykset ovat heille vipuvarsia ja sulkapäähineen kokoamismahdollisuus patrioottisessa ilmapiirissä: minkään toisen puolueen edustajat eivät kykene olemaan Venäjän suuntaan yhtä Venäjälle sisäisesti vaarallisia ja horjuttavia. Taustalla on aina II maailmansodan revanshismi. Eikä Vihreiden aate, koska siinä ei ole mukana pasifismia, ole mitenkään eroava natsien vihreistä linjauksista, joissa kärpäsenkin edut biologisena olentona laitettiin juutalaisten edelle. Nyt juutalaiset ovat venäläisiä, mutta ajatus ja henki on sama. Haaviston ja Hautalan kaltaisien henkilöiden syvin ongelma, jos heitä analysoidaan kansainvälisen politiikan kovimmilla kriteereillä, on se että he eivät ole erityisen herkkiä kuulemaan tällaista kritiikkiä ja reagoimaan siihen myönteisesti. Suuri egoismi, kikkanokkaisuus, elitismi, ylimielisyys ja tekopyhyys estää heitä kehittymästä henkisellä tasolla. He eivät voi kuulla sanojani. Heillä ei ole herkkyyttä eikä korvia tällaisille sanoille siinä missä myötäsukaiselle silitykselle ja massojen manipulaation keinoille he ovat mittaamattoman herkkiä. Hitler oli itse juuri tällainen "hyödyllinen idiootti" Saksan teollisuuspiireille. Ilman muuta Vihreiden joukosta nousee myös seuraavan imperialistisen sodan aloittaja, jota sotateollisuuden kabinetti käsikirjoittaa. Se, että Hitler rääkyi hajonneella äänellä, mutta sotateollisuuden agentit puhuvat makealla äänellä, ei välttämättä muuta olennaista.

16.10.2013

ARKTINEN KYSYMYS

HEIKKI MÄNNIKKÖ:
"Heidi erotettiin ministerin hommista. Syyksi on julkisuudessa esitetty ainakin kolmea eri syytä. (1) Heidi halusi vetää pois Greenpeacea vastaan tehdyn rikosilmoituksen, (2) "Merimiesunionin asiantuntijaeläkeläiset" narauttivat hänet ja (3) Johan Bäckman antoi hänet ilmi Finrosforum- ja tshetsheeni-yhteyksiensä vuoksi. Minä väitän, että oikeasti mikään näistä kolmesta ei pidä paikkaansa, vaan taustalla on puhdas kapitalistien etu. Kapitalistisessa yhteiskunnassa ja varsinkin nykyisessä täysin säätelemättömässä uusliberalismissa annetaan täydet vapaudet esteettömälle kilpailulle. Jos toinen poraa öljyä Meksikon lahdella ja toinen puolestaan Pohjanmerellä, niin kolmannen tulee voida porata sitä arktisilla alueilla. Tämä on nykyisen kapitalismin laki. Kun vielä on niin, että Suomalaiset yritykset haluavat kehittää yhteistyötä Venäjän yritysten kanssa, on Greenpeacen toiminta vapaan kapitalistisen kilpailun este. Vaikka Heidi mielipiteiltään onkin täysin oikeistolainen eivät kapitalistit kuitenkaan anna loppukädessä Greenpeacen tällaisen toiminnan tukemista hänelle anteeksi. Heidin kohtalo on jo tällä sinetöity. Aihe tähän saadaan esimerkiksi siitä, että Heidiä voidaan syyttää puuttumisesta tuomiovallan toimintaan. Mutta myös Bäckman on välillisesti "syyllinen". Bäckman ja Safka ovat aivan oikeutetusti ja oikein jo ajat sitten paljastaneet Heidin Finrosforum- ja tshetsheeni-yhteydet ja välilliset yhteydet terroristien tukemiseen Venäjällä. Kapitalistit ovat sietäneet tähän saakka Heidin toimintaa, koska se jollain tavalla tukee myös joidenkin kapitalistipiirien tavoitteita. Nyt on todennäköisesti tullut raja vastaan. Venäjältä on annettu ymmärtää, että pidemmälle menevän taloudellisen yhteistyön yksi este on tällainen toimiminen Venäjää vastaan On täysin selvää kenen puolelle meidän kapitalisteja tukevat päättäjämme asettuvat. Tämän "järkevät" kapitalistit tajuavat muutoinkin. Heidi saa lähteä. Sitten astuvat kuvaan Merimies-Unionin "asiantuntija-eläkeläiset" Mustonen ja Höglund, jotka väittävät omilla "asiantuntijalausunnoillaan" ruokkineensa tiedotusvälineitä ja päättäjiä. On muistettava, että tällaisia "asiantuntijoita" yhteiskunta on aina täynnä. Heillä ei ole mitään ansiota asiassa, jonka kapitalistit tietävät muutoinkin. Tiedotusvälineet ja kapitalistien lehdistö nostavat heidät esiin vain siksi, että heidän kauttaan asialle annetaan leima, että idealla olisi kaikkien työläisten tuki."
KARL MARX:
"On huomattava, että ympäristökysymys kuten ihmisoikeus- ja sananvapauskysymys on Heidille ja hänen aatetovereilleen vain paikka kerätä sulkaa hattuun. Siihen heidän todellinen intressinsä loppuu ja muu on vain kapitalistien myötäilyä ja heidän todellisten vastustajien raivaamista tai hidasta tukahduttamista. On huomattava tärkein, Heidin ja Pekka Haaviston kaltaiset biohajoavat biseksuaaliset biontit eivät vastusta sotaa. Heidän populistinen toimintansa auttaa imperialistiselle sodalle myönteisen ilmapiirin kehitystä. On parempi, että suomalaiset ja venäläiset kapitalistit tekevät taloudellista yhteistyötä: se vähentää imperialistisen sodan (joka siis on vain yksi tapa riistää ja kerätä voittoja) vaaraa. Mutta se myös yhdistää sitä ainoaa voimaa jolla on yksi ja yhteinen etu: maailman kaikkia työtätekeviä ihmisiä. Siinä vaiheessa on sitten toiveita seuraavasta vaiheesta. Nyt Vihreät vain jarruttavat kehitystä ja pyrkivät antimarxilaiseen työhön. Pekka Haaviston valinta ministeriksi on kenties vielä pahempi kuin Hautala näiden Venäjä- ja sotakysymysten takia."
Ne ovat vallassa, ne kritisoivat valtaa, laajoilla romaanisarjoilla ja kalliilla elokuvatuotannoilla, he keräävät sulkia hattuun kuin intiaanipäähineeseen. He eivät koskaan muuta mitään. He eivät koskaan anna minkään muuttua.

KONE

on kone niin kauan kuin se keksii itse keinon lakata olemasta kone. Kaikki aineellisen todellisuuden yksiköt ovat yksinkertaisempia tai monimutkaisempia koneita tai ei-koneita. Biologinen elämä syntyy pisteessä, jossa konee itse keksii keinon lakata olemasta biologinen kone.

ei miestä voi saada
sen omemmaksi
kuin omaksi
ikiomaa merta tai metsää
ikiomaa sielua tai avaruutta
omemmaksi
niin kuin meri
on omansa oma
ja metsä
on omansa oma
ja sielu

SEAPUNK

Viimekuun näyttelymme Tehtaankatu 19:ssa on jatkoajalla tämän viikon perjantaihin klo 16.00. Ripustus on uusi, Seapunk. Työt ovat erikoisalennusmyynnissä (200-250 euroa kappale, ilman kehystystä), jotta saisin edes näyttelytilan vuokrarahat jostain kasaan kehystyksistä puhumattakaan. Käykää ihmeessä ostamassa jotakin, sillä noiden raikkaiden ja tilaan kuin tilaan helppojen duunien hinnat tosta kyllä nousee heti jos tää dissaaminen joskus loppuu ja saan jotain ulkomaille auki. Mulla ei ole mitään apurahoja tiedossa miltään suunnalta ja olen korviani myöten veloissa joka suuntaan (ihmisille joilla ei ole itsellään yhtään ylimääräistä rahaa).




SEAPUNK I - VI





SEAPUNK I & II
(huonolaatuinen näyttelyvieraan ottama kännykkäkuva)

ERKKI KURENNIEMI

Erkki Kurenniemellä oli kyky ajatella neljää tai useampaa asiaa samalla kertaa. Vaikka hän kävi Rosenlewilla palkkatyössä, hän ehti luoda massiivisen sävellys-, kuvataide- ja kirjallisen tuotannon. Eilen kuulimme NMD-festivaaleilla musiikki-improvisaation, joka toteutettiin Kurenniemen vanhoilla kojeilla. Se oli hieno, hienompi kuin kuulemani Kokeellisen Elektroniikan Seuran vastaavat. Kiasmassa alkaa ensikuussa laaja Kurenniemen elämäntyönäyttely.
Musiikissa tietorikkaus ei ole tiedon paljoutta vaan tiedon syvyyttä. Tietoa puretaan auki lähinnä sävellyksiin. Tärkeä ja riittävä sävellystuotanto voi olla hyvin pieni, käsittää vain yhden aivan pikkuruisen kappaleen.
Saan omista pianokappaleistani aika sitkeitä korvamatoja. Kysymys ei ole nyt siitä kykenenkö muistamaan sävelryteikköni vaan siitä kykenenkö unohtamaan ne edes hetkeksi.
Kyllä Vkontaktesta klassinen ja uusi taidemusiikki edelleen löytyy hyvin. Esimerkiksi lähes kaikki Nordic Music Days 2013 tapahtuman säveltäjät (tai no... melkein kaikki... mutta miksi ei... yksi kappale tai näyte, olisiko se liikaa pyydetty).
Hän puhui mielellään hyvin paljon musiikista.
Toisaalta puhumattomuuteensa sairastuneen yhteisön asioiden korjaamiseen riittäisi anteeksipyyntö ja jonkinlainen vilpitön yritys epäkohtien poistamiseksi. Keskustelun demonstratiivinenkin avaaminen. Tietysti on säälittävää ja häpeällistä, että on toimittu väärin. Se pitää vain unohtaa.
Kun taiteilija rehabilitoidaan vasta kuoleman jälkeen, se on ennen muuta taloudellinen kysymys. Ja talous on se asia, jota he todellakin ymmärtävät. Taiteilijan rehabilitointi ennen kuolemaa käy suhteellisen kalliiksi, vaikkei rahasta sinänsä ole pulaa. Kaikki lepää vääryydellä, valheita on jokaisessa kappaleessa, eivätkä ne, jotka vuosikymmeniä ovat olleet yksinvaltiaita, jotka kirjoittavat sydäntäraastavia rahasampomaisia romaaneja vallan kritiikiksi, teollakaan puutu huutavimpaan vääryyteen.
He käsittelevät pahoja asioita teoksissaan, mutta heidän tarkoituksena ei ole poistaa pahoja asioita. He ymmärtävät, että (sairastuneen) yhteisön koheesio lepää ihmisuhrin varassa.

LÄHTÖKOHTAISESTI TURHALLA TAISTELULLA SULKAA HATTUUN

Sen sijaan, että pyydystettäisiin sulkaa hattuun öljytuhojen korjaamistalkoissa, että pyydystettaisiin sulkaa hattuun arktisten alueiden porausta vastustamalla, pitäisi puuttua ongelmien todelliseen syyhyn. Pitäisi vastustaa öljyteollisuutta kehittämällä vaihtoehtoista energiamuotoa. Ei aurinko-, tuuli, vesi, ydinvoimaa, vaan jotakin ydinfuusion kaltaista, uuteen hiukkasfysiikkantutkimukseen perustuvaa. Tai ikivanhaan tietoon perustuvaa. Sillä universumi on joka tapauksessa täynnä energiaa. Me emme vain vielä osaa valjastaa sitä. Ja kun opimme, muuttuvat nykyiset murheemme nopeasti täysin käsittämättömiksi.

15.10.2013

ERC HIETANIEMEN

aika hienoja lyyrisiä abstrakteja sekatekniikkatöitä S-galleriassa Manskun ja Simonkadun risteyksessä. Hinnat eivät todellakaan ole pahat. Harvoin näkee lyyristä abstraktia Suomessa (omien näyttelyitteni lisäksi) Suomessa sitä ei tehdä. Syy on taidepoliittinen. Hietaniemellä lyyrisen abtsraktin asenne yhdistyy kokeellisen taiteen asenteeseen. Haastattelusta käy hyvin ilmi mikä on olennaisin ero äärimmäisen fiksaation taiteilijaan, kuten vaikka Kujasalo. Siinä missä Kujasalo muuttaa yhden koko elämän ajan samana piirtyneen mustan viivan suuntaa yhdellä asteella, räjähdyksen romantiikan taiteilija vaihtaa kokonaista taiteen lajia, jonka seuraavaksi uudistaa. Taidepoliittisesti olennaista on kai se, että fiksaation taiteilija ei koskaan hyväksy tai ymmärrä kokeellista taiteilijaa, mutta kokeellinen taiteilija aina hyväksyy ja ymmärtää fiksaation taiteilijaa.

IDEALISMI

ei käy kauppaa. Mikä on valitettavaa, jos ostaja olisi valmis maksamaan jostakin meille merkityksettömästä suuren hinnan arvoon nähden. Tai jos myyjä antaisi melkein ilmaiseksi kaiken tarvitsemamme.
THRASHYMACHUS: Ihminen voi kehittyä ja tietoisuus voi henkisesti syventyä vain jos henkilö kuuluu eliitin määrittämään tietynlaiseen seksuaaliseen vähemmistöön (sotilaskastiin), jonka kautta salaisuuksiin vihkiydytään. Tietoisuuden avautuminen on yhtä mahdollista kuin seksuaalisuuden vapautuminen. Jos ei ole toista, ei ole toistakaan.
 
P. D. OUSPENSKY: Kokemus ja havainnot osoittavat, että kehitys on mahdollinen vain tarkoin määrätyissä olosuhteissa, tietynlaisella ihmisen omalla ponnistuksella ja edellyttäen että ne jotka ovat alkaneet samanlaisen työn jo aikaisemmin ja jotka ovat jo saavuttaneet tietyn kehitysasteen tai ainakin tietävät riittävästi itse menetelmistä, antavat tarpeen vaatimaa apua. Meidän on lähdettävä ajatuksesta, että ilman ponnistusta kehitys on mahdoton ja että se on myös mahdoton ilman apua. Tämän jälkeen meidän on ymmärrettävä, että kehityksen kuluessa ihmisestä täytyy tulla erilainen olento, ja meidän on opittava ja käsitettävä, missä mielessä ja mihin suuntaan ihmisen on tultava, erilaiseksi olennoksi; siis mitä erilainen olento tarkoittaa. Sitten meidän tulee ymmärtää, etteivät kaikki ihmiset voi kehittyä ja tulla erilaisiksi olennoiksi. Kehityksessä on kysymys henkilökohtaisista ponnistuksista, ja ihmiskunnan suureen massaan verrattuna on kehitys harvinainen poikkeus. Voi tuntua oudolta, mutta meidän on todettava, että se ei ole vain harvinainen, vaan se tulee jatkuvasti yhä harvinaisemmaksi.
Tyranni kirjoitti aikalaisromaanin, jossa hän kritisoi esimerkiksi vallanpitäjiä.

STASI ISKI

Hautalan Gestapo näköjään iski tekstiini "Juhlat ohi", johon oli tullut hyviä kommenttejakin. Teksti on poistettu. Mitä siinä oli sellaista Kavkaz Centerin kirjoittelua vaarallisempaa, että Hautalan sananvapautta rajoittava salainen poliisi päätti puuttua asiaan? Kehuttiin Venäjää? Hyvä teksti se ei muistaakseni ollut, joten poisto ei menetetyn sisällön puolesta harmita. Mietin itsekin poistoa, koska sävy oli turhan vihainen.
 
Hillitön on sotahullun valtaeliitin pöyhkeys kaukana lisääntyjäkastin demonisesta lammasmaisuudesta. Ja miksi spartalaisen sotilasihanteen susidemoni ei pelaisi yhteen lisääntyjäkastin lammasdemonin kanssa: näin saadaan aikaan ovelin ja kavalin sotanyrkki. Kavkaz Center, jonka kirjoittelu on johtanut useisiin pommi-iskuihin, sallitaan. Mutta minua sensuroidaan.
  
Ison Raadin kommentaattorin kommentit olen tästä lähtien päättänyt julkaista. Tajusin, että on pikkumaista puuttua psykopaatin touhuihin (tällä palstalla). Tulkoon julki, todistakoon osaltaan kiusatun taiteilijan kohtaloa.

HAUTALARUODINTOJA

Luin eilisistä lehdistä ihmeissäni vastustajien luonnehdintoja Hautalasta. Ensinnäkin ihmettelin vastustajien määrää: pitkään tuntui siltä, että Johan Bäckman ja hänen ympärillään olevat olivat ainoat Hautalan toimia kriittisesti tarkastelleet koko maassa. Nyt tuntuu oudolta lukea, että Hautalalla on mennyt huonosti muidenkin kanssa. Tämä kuvaa vain Hautalan pelottavuutta: vastustajat ovat hikoilleet ja tärisseet kauhusta uskaltamatta äännähtää. Niin rautaisessa otteessa on Hautala tätä maata pitänyt hurjan, Mihail Bulgakovin Wolandin koko Moskovaa jännityksessä pitävään seurueeseen vertautuvan seurueensa avulla. Millaisia tyyppejä onkaan tuossa huikeassa älyllisiltä ja henkisiltä kyvyiltään maagisessa seurueessa: kylmät väreet vilistävät selkärankaani edestakaisin kun edes ajattelen sitä! Syvä, jäytävä pelko on ainoa tunne, jolla me tuota noituutta ja massapsykologian manipulointikykyä tervehdimme.
   
Vasta nyt kun Aleksanteri II patsaan pääkin on pesty, erotan että Supo ja Hautalan Gestapo ovat kaksi eri asiaa. Ja Supo on näistä se hyvä poliisi. Hautalan Gestapon toimintatavat taas lyövät laudalta mennen tullen Stasin, KGB:n ja Gestapon. Jos heillä olisi täysi toimivalta maassa, se olisi menoa kissanvillaiseen diktatuuriin, jossa ihmisoikeushöpötystä käytetään ihmisoikeuksien polkemiseen, sananvapaushöpötystä suupallojen asettamiseen, virherpuhetta luonnon tuhoamisen kätkemiseen.

Nyt kun maa on vapaa, ja ilmapiiri ainakin Helsingissä vapautunut, kuin pitkän kuumeen jälkeen, voidaan ehkä selvemmin nähdä myös toisten poliittisten toimijoiden motiiveja, ja ymmärtää paremmin heidän puheitaan. Järjen sekoittaja on poissa, ylimielinen, kouluterrorismiin asti sotaisa, kuuntelematon, kammottava Saatana on jättänyt Helsingin. Samalla Persujen keinulaudan päästä on pudonnut se paino, jonka vastapainona he ovat pomppineet ja haravoineet "emmää vaan tiiä" -miehiltä ääniään. Kun hiilihangon kanssa heilija on poissa, miehet voivat vetää henkeään ja hieman luopua jyrkimmistä defensseistään, ja ryhtyä vaikka ajattelemaan ilman välitöntä pelkoa ja vaaraa.
 
On vielä palattava Hautalan nyt ensikertaa esiin nousseilta "vastustajiltaan" saamaan kritiikkiin. Tuota kritiikistä en tunnista sitä henkistä Hautalaa, joka olen oppinut tuntemaan nahoissani. Hautalaa kritisoidaan monesta merkityksettömästä pikkuasiasta, "virheistä", joiden olemassa olosta en ole tiennyt. Ikään kuin kysymyksessä olisi joku pikku viher-Heidi, eikä maailmanluokan sotaatihkuva juonittelija ja omiensa pelkäämä maailmanlopunmeinigin harmageddonin junailija-arkkitehti.
 
Minä olen tuntenut vain sen Hautalan, joka on vakava este Suomen ja Venäjän välisille normaaleille poliittiselle suhteille. Että Hautala on keskeinen voima yleismaailmallisten venäjänvastaisten voimien kokoamisessa, ja pääsyyllinen siihen, että Venäjän sisäinen ilmpiiri on kireä ja epästabiili ulkoisen uhkan takia. Tätä Hautalan suurta merkitystä vähätellään, vaikka tosiasiassa hän juuri on keskeinen toimija yleismaailmallisen venäjävastaisen mielipidevaikuttamisen takana. Juuri tällainen patavanhoillinen myyttinen viha ja mielipidevaikuttaminen on historian saatossa johtanut usein vakaviin sotiin. Juuri tällainen mielipiden vaikuttaminen estää nuorisoamme opiskelemasta ja tutustumasta Venäjän valoisampiin puoliin innostuneesti.
 
Eilinen Metsätalon suuren salin täyteen ahdettu professori Pekka Pesosen luento Mihail Bulgakovin kirjasta Saatana saapuu Moskovaan olkoon siksi tämän valoisamman suojasää-aikakauden alku Suomessa. Pekka Pesosen asenne Venäjään on se, jota me nyt tarvitsemme. Hän on innostunut, ilman mitään fiksaatioita, liikuttunut ja innostunut siitä mikä Venäjässä on valoisaa ja hyvää. Hän haluaa tukea sitä ja levittää tätä ilosanomaa. Nimittäin sitä tosiasiaa, että jos me jätämme venäläisen kulttuurin ja kirjallisuuden tuntemuksen retuperälle, me emme voi korvata sitä millään toisella. Venäläistä klassista kirjallisuutta ei voi verrata mihinkään toiseen kirjallisuuteen. Suuri Venäläinen kulttuuri on ainutkertainen ja se on yleisinhimillisesti korvaamattoman merkittävä. Meillä on ilo ja etulyöntiasema suhteessa tuohon kulttuuriin olla näkemässä sitä läheltä mutta ulkopuolelta, juuri niin kuin suuret venäläiset kirjallisuuden klassikotkin tekivät. Ja he näkivät kauhujen ja piinan (tai luonnonsuojelukysymyksen, kuten Tsehov) lisäksi paljon paljon hyvää. Heidän työnsä oli ymmärtää, ymmärtää, ymmärtää, johtajaa, kunnes ymmärrys muuttui satiiriksi tai absurdismiksi. Nykyisiltä kriitikoilta, Pussy Riotin kaltaisilta, puuttuu tämä kulttuurin kannalta tärkein: asioiden ymmärrys.

14.10.2013

Helvetti, toiselta nimeltään Tuliparantola.

TIETÄMÄTTÖMYYS

- Miten sinä voit pitää itseäsi taiteilijana, jos et sinä tätä tiedä?

- En tiedä niin en tiedä.

- Tiedätpäs!

- En ole käynyt Venäjällä kahteen vuoteen. En todellakaan osaa sanoa.

- Eihän siellä tarvitse käydä, riittää että lukee lehtiä.

- Mutta kun minä ole taiteilija.

- Mikä taiteilija sinä muka olet!

- Kuule, taiteilija on se, jonka on itse nähtävä ja tunnettava asiat, joista hän todistaa. Poliitikko taas sanoo niin kuin puoluejohto päättää.

- Kyllähän sinun täytyy se käsittää, että Venäjällä vallitsee heteronormatiivinen fasismi, joka tekee homoseksuaaleista ihmisuhreja.

- Näin voi päätellä lukemalla lehtiä ja tulkitsemalla lainsäädännön muutoksia tietyllä tavalla. Mutta minun pitää vielä itse kokea ja tutkia se, miten asiat ovat, että voin todella nähdä mitä ajattelen siitä kaikesta. On aistittava, miten asiat ovat.

- Mitä sinä muka aistit vähemmistöstä, joka on häviävän pieni valtaväestöön sulautuneena? Valtavirtoja aistimallako, kadulla taivastelemallako luulet selvittäväsi tämän kysymyksen? Enemmistö ei ole aina oikeassa.

- Vähemmistökö on?

- Höpö höpö. Tarkoitan, että sinä en mitenkään voi yhteiskuntailmapiiriä yleisesti aistimalla päätellä mitä tapahtuu jossakin näköpiirisi ulottumattomissa, joillekin ihmisille näiden uusien järjestelyiden varjolla.

- Tarkoitatko, että lakimuutosten tarkoitus olisi juuri tämä, mahdollistaa automaatin kaltainen sadismi?

- Sinä kehtaat vitsailla vakavalla asialla! Miltä sinusta tuntuisi, jos sinulta otettaisiin omat lapsesi huostaan? Venäjällä homoseksuaaleilta ja lesboilta otetaan lapset huostaan. Tämä ei ole mitään leikkihöpötystä. Minkälainen isä sinäkin olet? Miksi et nytkin ole lastesi kanssa, vaan täällä ryyppäät? Sinulle nämä asiat ovat vain leikkiä, sinusta on kiva tehdä lapsia maailmaan. Mutta joillekin ihmisille nämä asiat ovat vakavia. Kysymys on aivan tavallisesta elämästä, joka on homoseksuaaleille muodostunut Venäjällä mahdottomaksi. Kysymys ei ole mistään sen ihmeellisemmästä asiasta, kuin että tavallinen elämä on tehty mahdottomaksi.

- Kenties minä en vain kykene oikein ymmärtämään tätä asiaa niiden tietojen valossa joita minulla on. Sinä olet vanhempi.

- Kyllä sinä olet ihan riittävän kokenut ymmärtääksesi tämän, tietääksesi. Nyt tämä keskustelu sinun kanssasi saa kyllä riittää! Ei kannata tuhlata enempää aikaa sinuun! …. Että kehtaatkin vielä kehua Venäjää! Venäjää joka on aina tsaarinajoista alkaen ollut sama paska.

- No mitä minun sitten pitäisi sanoa? Tuomita koko valtio? Tuomita ihmiset, koko historia, rotu? Tuomita johtajat, jotka ovat vain kansakuntansa kuva? Tuomita huono herraonni? Tuomita ihmisyys, joka on rakkautta, tsarismia ja sadismia? Toivoa Venäjän tuhoa ja hajoamista? Toivoa ikuista sisällissotaa? Mitä? Entä jos tässä vain enemmistön ja vahemmistön poliittiset edut ovat ristiriidassa, eikä kaikkia osapuolia tyydyttävää ratkaisua ole olemassakaan, kun otetaan huomioon asian äärimmäinen inhimillinen ja poliittinen kompleksisuus.
 
- Parhaat, rohkeimmat ihmiset tuhoutuvat, kuten Venäjällä aina.
 
- Tuo teidän demoninen elitisminne... se lietsoo käsittämättömällä voimalla perussuomalaista "mä en tiiä mitään" -defenssiä. Arrogantti elitismi on todella hankala yhdistelmä demokratian kanssa, koska se on pohjimmiltaan epädemokraattisuutta demokratian kaavussa.

- Massayhteiskunnassa pitää kyetä toisinajatteluun. Se on kansalaisvelvollisuus! Varsinkin taiteilijalle. Jos et tätä käsitä, suosittelen sinulle alan vaihtamista! Heteronormatiivisuus tukahduttaa kaiken, kaiken ajattelun ja persoonallisuuden.

- Ja viisaaksi tullaan vain seksuaalisessa vähemmistössä, ei esimerkiksi määrätietoisella työllä. Eikö oikeita tekoja ole mahdollista tehdä muuten kuin seksuaalisen vähemmistön näkökulmasta? Ja eikö heteroseksuaalisuuskin ole seksuaalinen vähemmistö silloin kun se perustuu oikeisiin tekoihin? Sallittua toisinajattelua on seksuaalinen erikoisuus, ei esimerkiksi ajattelun syvyys, vai ovatko nämä aina ja ikuisesti yhtä? Ajatus, että enemmistö ei ole aina oikeassa johtaa pian ajatukseen että mikä hyvänsä vähemmistö on aina oikeassa. Selkeärajaisten seksuaalivähemmistöjen, vihreiden arvojen, sananvapauden, ihmisoikeuksien esitaistelu ilman selkeää ja periaatteellista sodanvastaista toimintaa on mahdoton yhtälö. Ensimmäiseksi on irtisanouduttava sodasta. Tuo teidän elitisminne ja idealisminne on pikemmin kenraalimaista: ensin se halveksii kaupankäyntiä rakkauden jumalana, mutta heti perään se halveksii sitä sodan jumalana. Miksi te halveksitte Hermestä? Ei ole enää liberalismia ja konservatismia, sanoi Shiva, on vain rakentavuutta ja tuhoavuutta. Mutta minä en todellakaan tiedä. On tietysti liian helppo sanoa, ettei venäjää voi ymmärtää. Paeta tietämisen vastuuta tällaisiin heittoihin. Itse pelkään Venäjällä sisällissotaa, yhteiskunnan hajoamista. Nämä lakimuutokset indikoivat sitä, että pelko ei ole yksin minulla. Sotaisat virittelyt eripuolilla maailmaa saavat Venäjän sisäisen paineen nousemaan. Itse jonkin vielä haluan uskoa, että homopropagandalaki on suunnattu vain olympialaisia varten ja niiden ajaksi. Ja että sitten homma palautuu normaaliksi. Toisenlainen suunta taas indikoisi suoraan sodan lähestymistä. Sotaa, sodan jumalaa ei pitäisi pyrkiä provosoimaan esiin. Ei ainakaan nyt. Nyt on väärä aika. Sodanvastaisen liikkeen heikkous länsimaissa huolestuttaa minua. Pitää myös muistaa että ylimielisyys ja idealismi taloutta kohtaan voi kääntyä myyttiseksi sotaisuudeksi. Rakkauden jumala kivettyy äkkiä sodanjumalaksi.



JATKUU

Antti Rautiaisen uusi juttu Venäjän vankileireistä.

Johan Bäckman Greenpeacesta ja muusta viimeaikaisesta.
Kyyninen vallankäyttäjä kirjoittaa vallankumouksellisen paljastavan kuvauksen oman vallankäyttönsä syvimmästä olemuksesta. Ja mikään ei muutu.

13.10.2013

HÄNTÄ KIRJOITTI KABINETTI

Poliittisen toiminnan ja kirjallisuuden välillä on ero. Poliittisessa toiminnassa tehdään niin kuin johtaja tuntee, mutta kirjallisuudessa tehdään niin kuin kirjoittaja tuntee.
Saan pianokappaleiden säveltämisestä nautintoa eniten juuri siksi, että tiedän niin hyvin etten voi tulla täysin ymmärretyksi luonnollisen kielen avulla. Pianokappaleita on mukava hioa. Homma sujuu ja valmistuu luulemaani rivakammin. Olen vähän yllättynyt siitä miten selvältä kaikki jo vaikuttaa nuottikuvan tasolla.

Luonnos tältä päivältä:

20131012(12

         

12.10.2013

TERVEISIÄ MAX'S CAFESTA

Karri Kokko lähettää terveisiä Munkkiniemen Max's Cafesta: "Täällä kukaan ei hauku toisten runouksia".

Voisiko toivomus olla enää hienompi kuin tämä? Että kukaan ei haukkuisi toisten yritystä olla ihmisiksi. Eihän runoudella kukaan enää ole Suomessa saanut pillua sitten Saarikosken aikojen. Patenttihakemuksellakin saa enemmän pillua kuin hyvällä runokokoelmalla. Eli ei sitä tarvitse ottaa sellaisena uhkana, enää, sitä runoutta, olemisyritystä. Yritystä jakaa, että se veisi tilaa naurettavalla tavalla.

Samalla mietin olenko itse häpäissyt runoutta tai runouksia? Vaikea sanoa. Muutamia kokoelmia olen otteen puutteessa päällemaalannut, mutta runot ovat siitä yleensä muuttuneet vain paremmiksi ja löytäneet lukijansa, minusta. Niitä jotka kerran polttivat (ei kirjallisuuskentällä olevia henkilöitä) Olli Sinivaaran ja Jyrki Kiiskisen kokoelmia en kiittänyt. Pyrin pelastamaan nuo kirjat, joihin en toisaalta tuntenut mitään sympaattista vetoa, mutta en onnistunut saunan uunista (ei meidän, meillä on sähkösauna). Anna Halmkronan Kolmatta sotaleikkiä muistan kyllä avoimesti naureskelleeni, että mitä helvetin paskaa tämä on olevinaan. Vihon viimeinen sotaleikki.        

On hirveää kun lapset kasvavat, eikä heistä sitten enää saa itselleen ymmärtäjää samalla tavalla kuin ennen.

HAUTALAGATE II JA VENÄJÄ

Venäjän infrastruktuuri on rähähtämispisteessä, ainakin muualla kuin Moskovassa. On tavallaan ymmärrettävää, että maan kuntoon laittamiseen tarvitaan vähintään jonkinlainen sotatalous. Venäjä ei ole päiväntasaajan banaanivaltio ilmaston puolesta: ihmisillä pitää olla paikka asua. Tässä mielessä eri yhteiskuntakehityksen vaiheessa olevista yhteiskunnista leviävä ekologinen ajattelu ei sovi Venäjälle kovin hyvin. Ja ympäristöajattelu on lähtövaltioissaankin kaksinaismoralistista. Heidi Hautalan tunnemme kaksinaismoralismin suuriruhtinattarena. Se, että Heidi joutui nyt eroamaan on paljon syvempi vyyhti voi voidaan yleisesti ymmärtää. Infosotatilassa esitetään tällaistakin.
  
Suomen ja Venäjän raja on maailman jyrkin kulttuuriraja, jonka rinnalla Yhdysvaltain ja Meksikon raja kalpenee. Kulttuuriraja ei liity ympäristönsuojeluun. Vain kysymys infrastruktuurista liittyy ympäristönsuojeluasenteisiin Venäjällä. Suomessa hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettiin samalla perusteella kuin ydinaseiden kilpavarustelua Yhdysvalloissa. Kun Neuvostoliitto sortui, voitiin hyvinvointiyhteiskuntakin lopettaa. Mutta Venäjä ei toimi tällä logiikalla symmetrisen peilikuvamaisesti, sillä Venäjä ei toimi reflektion varaisesti vaan aloitekykyisesti ja omavaistoisesti.
   
Silti mikään ei takaa, että infrastruktuurikehitys ympäristönsuojelutta edistyisi Venäjällä paremmin. Uusi kylmä sota, millä hyvänsä tasolla uusi kilpavarustelu, saattaa hidastaa asioita ja tämä on Venäjän kannalta strateginen uhka. 
  
Jotta tämä uhka saataisiin suureksi, on ympäristönsuojelu otettu venäjänvastaisen demokraattisen vainoharhan ja jatketun II maailmansotarevanshismin käsikassaraksi. Kuten jo aikaisemmin ihmisoikeuskysymykset ja sananvapauskysymykset otettiin tämän uuden kylmän sodan käsikassaraksi. On harmillista että "kansalaisjärjestöhössötyksiä" käytetään hyväuskoisten trollaamiseen, vaikka kysymys on nähtävästi muusta. Hyvä asia liataan karkeasti.
Tarkennan väitettäni: 1) kiistattomasti on nähtävissä yleismaailmallinen pohjimmiltaan sotilaallinen Venäjän vastainen toimintailmapiiri, johon liittyy informaatiosodankäynti, 2) ihmisoikeus, sananvapaus ja ympäristö- kysymykset ovat jatkuvasti olleet läheisesti kytköksissä sotilaalliseen toimintaan.
    
Käytännön esimerkki kytköksestä: Hautalan ja Storsjön kytkös (Hautala = ympäristö. Storsjö = Kavkaz Center = kansainvälinen terrorismi, radikaali Venäjän vastainen informaatiosota).

Ollakseen uskottava, ympäristöjärjestön, ihmisoikeusjärjestön, sananvapausjärjestön, pitäisi huolellisesti sulkea pois sellaiset mahdollisuudet, että voitaisiin epäillä kytköksistä aktiiviseen hyökkäyssodankäyntiin. Tätä huolellisuutta ei ole noudatettu. Siksi ehkä tärkein nyt hautalagate II:ssa opittu fakta on tämä: Venäjää vastaan ei ole yhtä helppo käydä julistamatonta sotaa kuin köyhiä ihmisiä vastaan omassa maassa.
    
Hautala on nimen omaan tietyn länsimaisen pääomaeliitin edun valvoja ja Suomen kansan edun vihollinen. Infosodassa vastakkain ovat Venäjän pääomaeliitti ja länsimainen Hautalan paapoma pääomaeliitti. Se, että nämä ovat vastakkain on tässä se ainoa hyvä asia (myös ihmeellinen asia... mysteeri melkein... Marxhan ei selitä meille, miksi ne ovat vastakkain näin pitkään?).

Ainoa jolla on yhteinen etu on Suomen ei-pääomaeliitti ja Venäjä ei-pääomaeliitti. Hautala taas ei missään nimessä ole tällaisen ryhmän edun valvoja.
   
**

Julkisesta keskustelusta sen verran, että vihreiden piirissä arvostetaan liikaa juonittelutaitoja, muttei ymmärrä totuusmetodologiaa. Joskus tuntuu, että kokoomuslaistenkin pöydässä on kivempi istua kuin biohajoavien biseksuaalien bionttien. Kun kokoomuslaiselle sanoo totuuden päin naamaa, hän ei hypää pöydällä ja ryhdy syyttämään sinua trolliksi. Miksi? Koska hän kunnioittaa muita pöydässä olevia kokoomuslaisia ja heidän omaa harkintakykyä. Kokoomuslainen antaa kumppaniensa tehdä tilanteesta omat tulkintansa ja kyselee niitä sitten myöhemmin, josko ne yhtyisivät hänen omiin tulkintoihin. Joskus tuntuu, että tällainen kokoomuslaisten porukka on rauhoittavampi kuin ryhmä auktoriteettiuskoisia uskonnollisen sokeasti faanaattisia vihreitä: kokoomuslaisilla on kaikilla tavallaan oma itsetunto ja oma järki, mikä tekee heistä sangen yhteistyökykyisiä. Kokoomus on Saatana. Vihreät ovat Helvetti. 
demokraattinen päästö
demokraattinen päätös

TEKIJÄNOIKEUSKYSYMYS

Edellinen purkaus Vkontakteen liittyen kuvaa ehkä primitiivisimmillään niitä tunnelmia, joita tekijänoikeussota herättää tietyssä maailman käyttöliittymiin tutustuvassa ryhmässä.

Ilmeisesti Vkontakten reagoiminen tekijänoikeusasioihin tarkoittaa vain samantyylistä menettelyä kuin Youtubessa: oikeudenhaltijan pyynnöstä poistetaan elokuvat ja musiikkikappaleet. Tämä ei välttämättä tarkoita katastrofia, kuten Youtubesta tiedämme, ainakaan meille jotka olemme kiinnostuneita kuuntelemaan ja katselemaan yhtä ja toista, emme niinkään nautinnoksemme, vaan uteliaisuudesta nähdäksemme ja kuullaksemme, mitä ihmiset ovat saaneet aikaan.
   
Ehkä analysoin hieman tätä asiaa.

Kyseisille medioille on olemassa monenlaisia käyttäjäryhmiä. Yksi käyttäjäryhmä selvittää mitä maailmassa on aikaisemmin tehty, toinen käyttäjäryhmä haluaa kuunnella nuoruutensa lempikappaleet.

Jos verrataan musiikin kuuntelumääriä, se joka haluaa selvittää mitä  KAIKKEA maailmassa on tehty ja se joka haluaa kuullaa MUUTAMAN lempikappaleensa, ovat erilaisessa asemassa keskenään.

On täysin oikein rahastaa musiikin kuuntelemisesta siltä, joka haluaa helposti käsiinsä muutaman itselleen merkittävän kappaleen. Tämän tyylisen helpon palvelun pitääkin olla maksullinen. Ja olen varma, että palvelun käyttäjä maksaa mielihyvin. Hänelle ei tulisi edes mieleen lähteä etsimään muutamia "jalokiviaan" ympäri nettiä huonolaatuisina kopioina. Tämä idea toteutuu iTunesin kaltaisissa palveluissa jo täydellisesti.

Mutta samalla kertaa: on täysin väärin rahastaa siltä, joka kuuntelee musiikkia vain tietääkseen mitä KAIKKEA toiset ihmiset ovat jo tehneet.

Jos verrataan sitä, ketkä edustavat näitä kahta merkittävää ryhmää, huomataan, että toista edustaa lähes jokainen planeetalle syntyvä nuori ihminen ja toista edustaa terminaalivaiheen liha.

Lainsäädäntö on nyt sellainen, että jälkimmäisellä on planeetalla sananvaltaa mutta edellisellä ei.
 
Kehotan vielä kaikkia vastuullisia ihmisiä pohtimaan tätä asiaa. Juristeille ei voi antaa maailmassa valtaa. Juristit eivät osaa ajatella tai kirjoittaa. On kuunneltava vastuullista filosofista järkeä ja vaeltavaa sielua.

Edellinen kappale oli tietenkin vitsi. Kai te huumoria ymmärrätte. Ihan totta puhuakseni, kirjoitan täällä siksi, että olen enemmän huolestunut lapsista ja nuorista kuin terminaalivaiheen hyvinsyötetyistä putkiaivoisista sioista.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com