31.3.2013

ideologinen sähköpaimen-kaulapanta yhdistelmälaite

VAPAUS

on vapautta omaehtoisuuteen. Omaehtoisuus on sitä, että asettaa itse omat ehtonsa. Vain osa kuolevaisen tekemisestä voi olla omaehtoista. Jos kaikki ehdot tulevat ulkoa, henkilössä ei ole mitään omaehtoista.
Jos on Bachiksi syntynyt, enintään voi toivoa että Mozart ymmärtää, jos hän puolestaan sattuu olemaan syntynyt ja olemassa.

SAARIKOSEN INTELLEKTUELLIVIHA

Ihminen on tavattoman monimutkainen järjestelmä, jossa on äärettömän yksinkertainen ja mielekkään helppo käyttöliittymä, jonka jokainen toiminto tuottaa neroutta.
 
Intellektuelli on tavattoman yksinkertainen järjestelmä, jossa on äärettömän monimutkainen ja turhauttavan vaikea käyttöliittymän, jonka jokainen toiminto tuottaa idioottimaisuutta.

Ihmisen tehtävä on luoda elämää. Intellektuellin tehtävä on luoda turhautumista ja harmaita hiuksia.
Tämän maailman luonne on aloittaa alusta: valmiin purkaminen ja kokoaminen. Loputtomat uudet alut rikotun tilalle, ja koskaan emme todella pääse eteenpäin. Ihmiskunnan valtaosa koostuu, ainakin tällä hetkellä, fasistisista eläimistä. Sielut asettuvat jollakin kosmisella periaatteella kehoihin sen mukaan miten kehojen geneettiset ominaisuudet muuttuvat paremmiksi tai huonommiksi. Voi olla, että toisinaan tänne ilmestyy sieluja, joita ei ole ennen nähty: ennennäkemättömän kammottavia lähinnä kai. Mutta ehkä myös ennennäkemättömän oivalliset ovat mahdollisia. Mistä sielut tänne matkaavat, sitä en tiedä. Ainoastaan se, että niillä on hämärää tietoa syntymäänsä edeltävästä tilasta, on täysin varmaa ja selvää. Kuin huippumallit suuri osa näistä tänne syntyvistä sitten tuhlaa tämän paikan resursseja saamatta mistään todellista ja kestävää ilmaisua itsestään aikaan. Suurimmalla osalla ei ole aikaa, ajattelua ja tulevaisuutta, on vain historia ja lahjaksi saatu genetiikka, lahjaksi saadut resurssit, kaiken sisään on pompatti mielettömänä ja muistittomana, Lethen virran vedestä humaltuneena unohduksessa, mielettömään tuhlaukseen ja tuhoamiseen, kuolevaisuuden potenssoinnin potensointiin, vailla mitään selkeää tietoisuutta tai tulevaisuuden horisonttia. Kaukaisten galaksien valo valuu tähän tilaan kuin maalauskankaalla. Aallonpituus muuttuu tilassa asteittain puna- ja sinisiirtymän takia. Näyttää siltä kuin maailmankaikkeuden taustarakenne meidän ja kaukaisten galaksien välillä ei olisi koherentti. Valon nopeus ei olisi vakio. Taustarakenne on kenties liikkuva ja elävä, kaukaisten kohteiden valo ei saavu meillä vain yhtä reittiä, vaan jokaisesta kohteesta valo saapuu montaa tietä tilallisesti. Vain silmin näkyvien kohteiden valo pitää paikkansa. Muun olemassa olosta emme voi olla näkyvän valon perusteella täysin varmoja, koska emme tiedä miten näkyvä valo maailmankaikkeuden taustarakenteessa käyttäytyy. Ehkä maailmankaikkeuden reuna on optinen heijastin.



29.3.2013

matalaotsaisuuden tutkimuskeskus

28.3.2013

HAUTALAN OSOITTEEN JULKAISU VENÄJÄLLÄ

on nyt suuri haloo ja turvallisuusuhka, koska Venäjän mafia saattaa kostaa. Ja katin kontit, Venäjän mafianhan on jo Venäjän poliisi pistänyt rautoihin ja Hautalan osoitekin julkaistiin Suomessa jo pari viikkoa sitten. Ilta-Sanomat kirjoittaa 15.03.2013 kuvatekstinä seuraavaa: "Hautalan asunto sijaitsee Helsingin arvoalueella Kaartinkaupungissa Korkeavuorenkadun ja Tarkkampujankadun risteyksessä." Ei tarvita suurta salapoliisityötä rapun ja asunnon numeron selvittämiseen. Turha haloo siis se, että osoite on Venäjällä julkaistu. Taas hyvä esimerkki tästä demonisoinnista ja mielikuvatouhusta, joka on suunnattu nimen omaan suomalaisiin tietämättömiin ihmisiin.

VENÄJÄSTÄ ON PUHUTTAVA OHI BULVAANIEN

"Venäjästä, suuresta naapuristamme, täytyy saada puhua ja kirjoittaa. Optimistisesti, tulevaisuutta ajatellen. Pyrkiä rajusti vuorovaikutukseen."

Näin kirjoittaa eräs suomenruotsalainen runoilijaystäväni (en paljasta nimeä, koska haluan suojella häntä. Suomessa joutuu "vankileirien saaristoon" tällaisten mielipiteiden esittämisestä). Jos asiaa olisi kysytty Henrik Tikkaselta tai keneltä hyvänsä vastuulliselta suomalaisen kulttuurin toimijalta historiassamme, varmasti olisi vastaus kaikilta sama.
 
Mutta nykyisin matalaotsaisin poteromyyrien läpimätä poliittinen bulvaanius määrittelee aivan kaikkea sanankäyttöä ja toimintaamme runouden perukoille asti. Varsinaiselle taiteelle ja varsinaiselle hengiselle kehitykselle ja varsinaiselle vapaalle ja riippumattomalle ajattelulle ei jää minkäänlaista liikkumatilaa.

Kaikkea taiteen ja ajattelun nimissä kulkevaa peitetoimintaa tuetaan määrttömin summin, mutta varisinainen suojelua ja tukea kaipaa kultturin ydintoiminta tukahdutetaan ja tuhotaan aivan ajattelematta ja epäröimättä. Kukaan nykyisistä eturivin kulttuurivaikuttajistamme ei edes osaa kysyä syviä ihmisyyteen ja ihmisyyden tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä. He ovat nielleet maailmanlopun propagandan ja odottavan kaiken loppua enemmän kyynisiä kuin katkerina. Verhojen takana on heille todellinen kultturin merkitys, niin kuin nyt tietysti sellaiselle ihmiselle on, joka luulee olevansa oikeassa ja tietävänsä totuuden kaikesta, mutta perustaa näkemyksensä johonkin toisen käden tietoon.
   

Samalla kun maailmanloppu, ajattelun ja mielipiteen vapauden rajoitukset hyväksytään kyseenalaistamatta, eskaloituu tässä Danten aktuaalisessa Helvetissä kulttuuripalkintohulabaloo: palkittujen ja palkitsemattomien tekijöiden määrä. Voi kysyä, miksi Helvetissä ylipäätään täytyy toisia palkita ja toisia ei. Porvarillinen hulabaloo ei näillä keinoilla tule koskaan saamaan mitään todellista vastaansa. Rahaton palkinto vittuttaa enemmän kuin rohkaisee. Sekin osallistuu yhteiseen sovittuun lyömisrituaaliin, kun palkitaan rahalla selvästi jotakin "mitä hyvänsä" ohi selkeästi palkinnon ansainneen teoksen. Ja palkitaan rahatta "pyöreällä nollalla" mutta kunniamaininnoin sitä mikä rahan olisi tarvinnut. En suosittele lähtemään mukaan nollalla palkitsemiseen. Kohtuutonta on palkita kulttuurisesti vähämerkityksistä ja jättää merkityksellinen palkitsematta. Mutta näinkin voi käydä, jos koko kulttuurikenttä on jo unohtanut oman tehtävänsä.
Isoja kulttuuripalkintoja pitäisi jakaa vain jos siihen todella on kulttuurista vitaliteettia synnyttävää aihetta. Muuten jatkuvat palkitsemiset kääntyvät oikeiden tekijöiden lyömiseksi.
  
Kaikesta kulttuurikentän hövelistä palkitsemisvimmasta ja pahantahtoisessa rahanjaosta ei tietenkään ainakaan hyvä seuraa. Riittä Kylänpää kirjoittaa Suomen Kuvalehdessä: "Auster ei halua ymmärtää Franzenin ”vitsiä” ja perustelee sitä sillä, että ”Amerikassa halveksunta kaikkia taiteellisia ja älyllisiä pyrkimyksiä kohtaan on levinnyt laajalle ja juurtunut syvälle oikeistolaiseen ja populistiseen ajatteluun”."
Nyt täytyy ymmärtää, että porvarilliset fiksaatiot kulttuurielämässä ovat jos sinänsä taiteenvihan asialla. Siksikö fiksaatioita halutaan vahvistaa. Ymmärretäänkö tämän asian toivottomuus jo tässä neuvottomuuden suossa liiankin hyvin?
Mutta sanotaan, että palkintosuman eskalointi on todellakin tapa reagoida. Tämän Speden logiikan mukaan kun lisätään palkintoja määrättömiin, palkinnot vähitellen menettävät merkityksensä... paitsi raha, se ainoa, jolla Danten Helvetissä on merkitystä. 
 
Tilanne voidaa parantaa aluksi vain yhdellä tavalla: tekemällä peli avoimeksi ja läpinäkyväksi. Palkintoraatien pitää esimerkiksi ihan suoraan sanoa: Tämä on nyt sinulle kirjailija palkinto siitä että olet julkisesti arvostellut Venäjää.
Tai: Tämä "nolla" on sinulle rangaistus siitä, että olet suhtautunut Venäjään positiivisesti.

Siis näin heti ja suoraltakädeltä, eikä puhua nuorille kehitysvaiheessa oleville tekijöille jotain ihmeellistä porvarillista soopaa toisten suuremmasta tai pienemmästä lahjakkuudesta. Danten Helvetissä ei ole ylipäänsä mitään lahjakkuutta. Siitä puhuminen voidaan lopettaa.
Poliittista hämärtouhua ei ikinä pitäisi kätkeä yleisinhimillisen kulttuurin ja kirjallisuuden kaapuun. Sellaisia asioista kuin sananvapaus, ihmisoikeudet, sodanvastustaminen, luonnonsuojelu, ei ikinä pidä sekoittaa sairaaseen päivänpoliittiseen peliin, jossa ne muuttuvat mitä alhaisimman eduntavoittelun tavallisiksi välineiksi. 
Kaikki kulttuurikentän säännöt on kirjoitettava täysin avoimiksi. Jos tästä seuraa häpeää joillekin, heidän pitää se kantaa kokonaan. Jokainen yksityinen mikä hyvänsä saa antaa rahaa kenelle hyvänsä miten paljon huvittaa, palkita ketä huvittaa. Valtio ei sitä saa tehdä, ellei säännöt ole avoimet ja kokonaisuudessaan aukikirjoitettu. Sananvapauden negatiiviset rajoituksen on myönnettävä täysin rajoittajien itsensä suulla. Minkäänlaista omahyväistä tai moralisoivaa asennetta ei saa sietää. Ei mitään puheita sananvapauden ihmemaasta, kun kerran aktuaalinen sensuurijärjestelmä on käytössä.
Mihin tämä sananvapauden rajoittaminen sitten johtaa? Tyypillinen esimerkki on tässä päivänpoliittisissa venäjäaiheissa vallitsevasta matalaotsaisuudesta. Matalaotsaisuus on suojautusmistrategia. Varsinkin jutun jälkeen oleva keskustelupalsta ilmaisee millä tavalla venäjädemonisoinnilla manipuloidaan yleistä mielipidettä. Jotkut kommentoijat näyttävät hyväksyvän jopa terrorismin, jos se vaan on suunnattu venäläisiä vastaan. Tällainen on hiljaa hyväksyttyä valtavirran ajattelua Suomessa. Tätä matalaotsaisuutta on niin sanottu korkeakirjallisuus ja -runous osaltaan täysillä rakentamassa? Siis korkeakulttuurimme onkin pelkkää kaksinaismoraalia.
Hautalan terroristikytkökset pitää tutkia perin pohjin, jotta voidaan ymmärtää millä tavalla suuri osa kansasta itseasiassa suhtautuu näihin kytköksiin. Ne nimittäin eivät tule välttämättä vähentämään Hautalan kansansuosiota. Tällainen yleinen mieliala taas on indikaatio erittäin vakavasta yhteiskunnallisesta sairaustilasta (Hitlerin suosiotahan eivät hetkauttaneet hänen likaiset puuhansa ja skandaalinsa... eikä kysymys ollut silloin niinkään Hitlerin sairaudesta, kun hän vain käytti kansan vakavaa sairaustilaa hyväkseen), joka saattaa muiden kriisien kasautuessa johtaa sotaan.
 
Enkelimäisen maailmanparantaja Hautalan kovat venäjätempaukset ovat psykologiselta ytimeltään silkkaa kokoomusegoilijoiden venäjänokittelurituaalia. Myös järjestäytyneen rikollisuuden käyttäminen vasempana kätenä tulee venäjäsymmetriasta, "kun venäjän mafialle ei muuten pärjää" -tyylisestä ajattelusta. Kaikkihan me tiedämme oikeistopolitiikan perinteiset kytkökset alamaailmaan "kun lakia noudattamalla ei kilpailussa pärjää".
    
Russofobeja on Suomessa edelleen ihmeen paljon. Varsinkin yhteiskunnan huipulla ja päättävissä asemissa, hyvin vakavasti sairaita ihmisiä. Sukupolvesta toiseen tämä sairaus saa vapaan pelikentän ja kaikki ovat pelosta tutisten hiljaa. Ensin pitäisi myöntää, että tämä on tilanne ja että se ei välttämättä ole menossa parempaan suuntaan.
 
Helsingistähän on kaikkien suurlähetystöremonttien jälkeen tulossa taas Euroopan vakoilukeskus. Nämä tiukentuneet olosuhteet sananvapauden osalta liittyvät nähdäkseni tähän kehitykseen. Tämän jälkeen pitää vielä vääntää rautalangasta, minkä päämäärän takia tällaisia toimintarajoituksia ylipäätään on olemassa. Miksi Venäjän demonisointi on niin pyhä ja tärkeä asia? Onko siinä kysymys missään järkevässä suhteessa kansallisesta edusta?
Jos minulle näytetään jotain vakoilumateriaalia, joka osoittaa kansallisen edun olevan Venäjän suunnalta kiistattomasti uhattuna, se tietysti muuttaisi omia käsitksiäni. Mitään sellaista materiaalia en ole nähnyt. Venäjän kansan valtaosan ja Suomen kanssan valtaosan edut ovat täysin yhtenevät eivätkä missään ristiriidassa -- kuten aina ennenkin. Siksi venäjämielipiteiden takia ei pitäisi voida joutua suljetuksi ulos kulttuurista. Avoimessa pelissä, jossa sensuuri myönnetään sensorin taholta, tilanne olisi hieman toinen. Silloin ei tarvittaisi provokaatiota, joilla joutuu uskottelemaan asioiden tilaa toisille, kun pelisäännöt olisivat objektiivisesti ja julkisesti selvät.
 
Moraalinen ongelma kulttuurimme kannalta on tämä: jos julkaiseva kirjailija haluaa puhua Venäjästä, hänen on sitouduttava tiettyihin sovittuihin demonisointivalheisiin, tai julkaiseminen loppuu. Vapaasti ei saa puhua totta Venäjästä. Ei saa sanoa mitä kokee, jos se on positiivista. Positiivisia argumentteja ei saa perustella ja positiivisia argumentteja esittävät henkilöt pyritään mustamaalaamaan ja leimaamaan.
On sukupolveni kirjailijoita, jotka säilyttävät moraaliset integriteettinsä niin, että välttävät kaikessa Venäjä-sanan käyttämistä. He eivät siis käsittele tai kosketa aihetta lainkaan ja näin hiljaa hyväksyvät oikeistolaisen egoistisen hegemonian. On kirjailijoita jotka leikkaaliimaavat teokseensa pakollisen demonisointijakson, jolla rahoitusongelmat saadaan kuntoon.
  
Jos haluaa puhua Venäjästä, sitä ei voi tehdä taiteellisen integriteetin ja moraalin piirissä, ilman että se olisi väitetysti venäläisen porvariston puolelle asettumista. Sillä vastakkainhan nyt ovat nokkittelevat egoistiporvarit.
    
Jos kaikki ymmärryksemme Venäjästä on tällä tavalla suodattunutta, se tarkoittaa, että meillä itseasiassa ei ole mitään ymmärrystä Venäjästä. Kaikki ilmaisunvapautemme on toisinsanoen porvarillisten markkinoiden jyrkästi säätelemää toisessa potenssissa. Ensinnäkin suosio ja kysyntä säätelee tekemistä luonnostaan, toiseksi rahoituskanavat kertaavat ja potensoivat markknoiden ahtaan viestin yhä ahtauttaen tilannetta.
     
On toinen asia, miten tällainen ilmapiiri, jossa toisaalta omahyväisesti ihmetellään omaa hienoutta ja suurta sananvapautta, mutta toisaalta sensuroidaan asioita kuin missäkin tyranniassa, vaikuttaa tekemisen tasoon ja henkiseen olemiseen yleensä. En tiedä miten se voisi olla vaikuttamatta. Se vaikuttaa, ja oma käsitykseni on se, että se vaikuttaa paljon enemmän kuin uskotaan. Ja tämä on asian ydin, sen yleisinhimillinen ydin: se vaikuttaa vain negatiivisesti.
  
Sinänsä matalaotsaisen venäjärahinöinti ja kiivailu on kuvaavaa ja sitä on hyvä seurata läheltä (jo ihan materiaalin keräämistarkoituksessakin), mutta en minä siinä sinänsä mitään positiivista arvoa näe. Venäjä on niin suuri entiteetti niin lähellä meitä, että jos sen voiman annetaan vääristää tietoisuutemme, se tekee sen monin tavoin. Mielestäni avoin suhtautuminen on vähiten vääristävää, vaikka aiheuttaa tietynlaista "avaruuden kaareutumista ison gravitaation ympärillä".
  
En tiedä onko tämäkin nyt oire tästä venäjäpakoisuudesta, mutta suomessa alkaa olla joka toisen runokirjan nimi Valkoinen kirja, Viti tai Valkoinen. Jos tämä nyt on se mitä näillä spekseillä voidaan ja tarvitsee ilmaista, sanon: Venäjästä on saatava puhua ohi matalaotsaisten poteromyyrien ja läpimätien poliittisten bulvaanien.

LASIKATTO JA VÄLIPOHJA

Neljäkymmentä päivää
olikin neljäkymmentä vuotta
Rikottu on
siivet ja sarvet
taivaasta lasikatto
merestä välipohja
lupaus väkivallasta

27.3.2013

Kyllä tossa Bahtinin Dante-höpötyksessä jotain järkeä on: että Dostojevskin poetiikka on Danten Helvetin, Kiirastulen ja Taivaan polyfonista rinnakkaiseloa. Kuulostaa toimivalta. Ei ole koskaan aikaisemmin tullut edes mieleen, että Dantessa voisi olla jotain järkeä. Olen pitänyt koko hahmoa vain tällaisena muistutuksena muinaisesta kulttuurimafiasta, vähän niin kuin jotain Michelangeloa tai Mozartia... keskinkertaisuutena, jollaista tarvitaan luomaan vastaanottavuutta Bachille.

26.3.2013

OTTO ROMANOWSKIN LINKKILISTA

Otto Romanowskin lista ipad sovelluksista, joita voi suositella kokeelliselle muusikolle.
siiloutuva katulamppujen valo loi aavemaisen tunnelman
yhä radikaalimmin siiloutuva julkinen hallinto
ja kukin urheilumuoto siiloutui omiin porukoihinsa
maa-aines siiloutui rummun kautta ränniin
hippu komeili veden seassa rännissä

LOOGISESSA KAPITALISMISSA

järjestäytyneen rikollisuuden levittäytyminen kaikkialle politiikkaan, liike-elämään ja kulttuurielämään ei ole ongelmallinen niinkään siksi, että se vääristää kilpailun äärimmilleen (jakamalla toimijat typeriin lainsäädännön noudattajiin ja fiksuihin lainsäädännön kiertäjiin) vaan siksi, että asioiden hyvin, oikein ja rehellisesti tekeminen muuttuu vähitellen kokonaan mahdottomaksi. En tiedä kuinka moni todella jaksaa uskoa, että tiukat EU direktiivit ovat muita kuin typeryksiä varten. Jos lakia noudattamalla ei edes teoriassa voi pärjätä kilpailussa, tilanne on moraalisesti kestämätön. Hyvin lähellä on nietzscheläinen nollapiste, eli salaliiton ja järjestäytyneen rikollisuuden paljastuminen ja koko systeemin romahdus.
Epäkohta oli se, ettei hankintayksikkö ilmoittanut tarjouspyynnössä mitään perustetta sille, miksi tilaukset jaettiin toimittajien kesken. Ensimmäinen läpimurto eläinsuojelussa tehtiin unionissa kuitenkin toisessa epäkohdassa. Miksi tähän epäkohtaa ei kukaan halua puuttua? Koska täällä on jonkun räikeän epäkohdan takia osoitettu mieltä? Meitä pompotetaan jatkuvilla keksityillä verroilla ja maksuilla. Epäkohtia on korjattu palautteen perusteella. Epäkohdille ei kuitenkaan kuulu tehdä mitään, sillä tilannehan voisi parantua. Muut epäkohdathan eivät ole varsinaisia epäkohtia vaan sopimusseikkoja. Minkä asian sinä koet suurimmaksi epäkohdaksi? Oletko yrittänyt parantaa tätä epäkohtaa?
Taide, joka etsii tietoisesti suoraa vaikutusta ohi rahanhuijauskaavojen ja sopimusirrationaalisuuksien, on Suomessa ilmeisesti melko syntymätön tapaus. Siis maailmantaide, katutaide, ja muu sellainen. Tällaisessa tilanteessa mikään ei estä järjestäytynyttä rikollisuutta valtaamasta koko taiteen aluetta.

25.3.2013

UNIV. BINGO

UNIVERSUMI BINGO
Katselin eilen 45 minuuttia Harry Salmenniemen Runojä kantta. Estetiikasta sinänsä voi olla syvätasolla montaa mieltä, mutta ihan aineelliselta toteutukseltaan se on hienoin koskaan Suomessa julkaistu runokirjan kansi. Lievästi sanottuna onnistunut. Markus Pyörälän käsialaa.
"Feministinen naisten itsesääli on asetettu yhteiskuntakritiikin sijalle perverssisti." Kuittinen


Sääliä itseään siitä ettei ole tyranni? Sääliä itseään siitä ettei ole johtaja? Kai tämäkin on jonkinlainen johtamisyhteiskuntaan liittyvä lieveilmiö.
Porvarillisuus on objektiivisten havaintojen kieltämistä.

23.3.2013

OLIGARKIN SIELUNKELLOT

KOVA POLONNIUMNYRKKI BIOLOGISEN ELÄMÄN YDINTÄ VASTAAN


Miksi Heidi Hautala on Suomen edulle pahempi uhka kuin Alex (Stubb)?

Pojat ovat poikia: ensinnäikin tietty nokittelu on sallittua ja toiseksi Alex ei ole väittänytkään olevansa enkeli. Hautalalla ja hautalalaisilla taas on psykoottinen moraalinen paatos jokaisessa sanassaan. Sellaista moraalista paatosta vasten on todella hankala sanoa tai tehdä mitään. Tietysti on selvää, että heillä on pussissaan (kaikessa mielettömässä rahanahneudessaan) vielä vähemmän puhtaita jauhoja kuin Alexilla.

Alexille voi sanoa ihan hyvin vastaan. Ilman mitään moraalista paatostakin. Sen sijaan hautalalaisille jos sanoo vastaan sanankin, joutuu lauletuksi todella kovan noituuden suohon, josta on vaikea selvitä mitenkään järjelliseltä vaikuttavin keinoin ylös.

Luulisi, että jokainen joka on tottunut kamppailemaan (im)moraalista paatosta ja uskonnollista paatosta vastaan omilla keinoillaan, ymmärtäisi tämän totuuden.

Ikinä pidä luulla, että Vihreät olisi mikään vastavoima millekään, vähiten luonnon turmelemiselle, ydinvoimalle ja Kokoomukselle. Vihreät koostuvat joko nuorista idealisteista tai vanhemmista egoistisista narsistisesti häiriintyneitä inhorealisteista, joiden skitsoa pöhköyttä Kokoomus vain käyttää hyväksi miten haluaa.

Vihreät ovat aikakauden skitsomontaasi, josta puuttuu reaalinen järki: he eivät ymmärrä sitä, että systeemi ei muutu moralisoimalla, vaan muuttamalla. Heidän moralisointinsa, silloin kun se tulee hetkellisestikään järkiinsä, muuttuu heti kaksinaismoraaliksi. Tämä ei sulke pois sitä, että jotkut heidän ajamansa asiat ovat sinäsnä puolustettavia. Mutta sanoisin kyllä, että esimerkiksi Ville Rantasen Vihreä puolue hoitaa nuo asiat rakentavammalta pohjalta. Toisaalta uskon, että koko ihmiskunta jakaa vihreät perusarvot ilman politisoimistakin. Ärsyttävää on turha moralismi joka kätkee vain kaksinaismoraalisuuden eikä muuta.
 
Tällä perusteella sanon, että Heidi Hautalan poliittinen toiminta on pahin ongelma, mitä itsenäisen Suomen historia on kohdannut. Muun ajatteleminen olisi tietämättömyyttä tai hänen kykyjensä halveksuntaa. Minusta on perusteetonta väittää, että Hautala ei olisi pätevä melkein mihin tahansa (Suomen edulle pahaan ja vahingolliseen). Hän on kuin kirppu, joka tekee kaiken pahan minkä voi. Mutta on varustettu neron spitaalisislla aivoilla ja jättiläisen toimintakyvyllä.
 
On pelottavaa, että jotkut muuten ihan järkevinä pitämäni tyypit eivät näe hautalamaisen kaksinaismoraalisuuden olevan hienovaraisimmillaan juuri sitä mitä myrkyllisin eliitti aina vain kadehtii ja jäljittelee. Sanon, että rahaeliitissämme ei ole yhtäkään Hautalan tasoista kaksinaismoralistia ja valehtelijaa. Hän on ihan esikuvallinen auktoriteetti tässä touhussa ja siksi häntä pidetään tervejärkisissä piireissä profasistina, koska natsit olivat psykoprofiililtan juuri tällaisia tyyppejä. Minusta ei voi mitenkään väittää, että tällainen proelitistinen kaksinaismoralismi olisi jotain kansan asialla olemista. Se ei ole sitä, ei ikinä. Ja siksi se ei ole myöskään mitään luonnon tai ekologian asialla olemista.

Kokoomuslaiset eivät ikinä ole riittävän psykopaattisia edes hautalalaisten täysivertaisiksi kavereiksi. Kokoomuslaisillakin on kuitenkin omanlaisensa oikeudentaju. Siksi persuihin ei ikinä päästä käsiksi niin kauan kuin vihreiden kaksinaismoraalin annetaan kukoistaa. Persut saavat voimansa tästä. Ja tämä koko kuvio on eliitin pussiin pelaamista.

Vihreät siis liiallisella todellisuudentajuttomala idealismillaan ja siitä kumpuavalla hillittämällä moraalisella paatoksella ja noitamaisella kiristyksenhalullaan pilaavat kaikki pyhät arvot: sananvapauden, ihmisoikeudet, luonnonsuojelun, lastenoikeudet, sodanvastaisuuden, harmaantaloudenvastaisuuden jne. He ovat oikea syöpä, joiden politiikkaa tuhoaa ja pilaa, koska he käyttävät likaisia, oikeasti stalinistisia keinoja pyhinä pitämiensä asioiden ajamiseen. Tällä moralismillaan he ovat sitten oikeuttamassa mitä pahantahtoisinta rahanahneutta, ylimielisyyttä, fasistista elitismiä ja valtapeliä. He toimivat pinnalliselta tiedolliselta perustalta asioiden parissa, jotka voivat olla vain jatkuvasti uudelleen elämänvaraisella perustalla. Runouteen he vaativat tiedonvaraisuutta elämänvaraisuuden sijaan. Taiteessa he kieltävät inhimillisen kokemuksen todistusvoiman. Psykopatia, joka tästä syntyy, on verrattoman pahanlaatuinen.

Lyhyesti vihreiden ainoa todellinen tehtävä on provosoida ja vahvistaa persuja äärimmäisen räikeällä kaksinaismoraalillaan. Persujen tehtävä on olla Vihreiden suhteen oikeassa, ja suojella eliittiä kaikelta todelliselta vastarinnalta. Vihreät ovat ottaneet oman roolinsa kokoomuksen porvarillisessa vallankaappauksessa - mutta he ovat VAIN isäntänsä renkejä. Mutta kovin vaarallisia renkejä he ovat. Hautalan myrkyllisyys on suurta verrattuna Alexin poikamaisuuden (epäaikuisuuden) vahingollisuuteen. Renkinäkin Hautala aiheuttaa kyllä paniikinomaista pelkoa: hänen pätevyytensä tässä myrkynkylvämisessä ja maailman saastuttamisessa.

Hautala on pätevin henkilö, joka Suomesta voidaan löytää tähän tehtävään (puhtaiden emootioiden ja biologisen elämän ytimen radioaktiivinen turmelu ja saastuttaminen). Kova nyrkki suoraan biologisen elämän ydintä vastaan.

Mutta isossa kuvassa tietenkin Vihreät ovat vain pahasti radioaktiivinen myrkyllinen kanto laajemman ydinlaskeuman kaskessa. Kokoomuksen porvari-germanismin perinne on tunnettava jotta myrkyllisen toiminnan ideologinen vakavuus ja radioaktiivisuus olisi ymmärrettävissä. Hautalan suonissa virtaavan kosmisen myrkyn vahvuus tappaisi saatanan tai jumalan alle millisekunnissa. Niin suuri on hänen pätevyytensä.
Ihmettelen vaan miten sitä onkin heti aamusta näin innostunut.

Tämä on tunteiden rekisterihallitus.

Jos en käytä tuota konetta, tulee yöllä sellaisia hengityskatkoksia, että sätkin ja pompin itseni hereille. Jos olisin humalassa sammuneessa tilassa, luultavasti tukehtuisin. Parikymmentä kiloa pitäisi pudottaa painoa. Silloin oltaisiinkin jo alle ihannepainon.
Tämä.

Tämä päivä.

Tämä päivä kaipaa.

Tämä päivä kaipaa selvästi.

Tämä päivä kaipaa selvästi enemmän.

Tämä päivä kaipaa selvästi enemmän kuin kitarajazzia.

Tämä päivä kaipaa selvästi enemmän kuin pelkkää työn tekemistä.

Tämä päivä kaipaa selvästi enemmän kuin pelkkää täydellistä seksiä.

Tämä päivä kaipaa selvästi enemmän kuin pelkkää rukoilemista ja meditaatiota.




22.3.2013

INTERNET-EROOSIO

Reijo Valta kirjoittaa uusimmassa Kaltiossa blogikirjojen julkaisemisesta. Jutussa huomataan kirjoja olevan maailmassamme nykyisin melkein riesaksi asti. Divareissa vanhojen kirjojen hinnat eivät tätä nykyä päätä huimaa. Kirjojen määrän lisääntyminen ei välttämättä lisää laatua. Mutta jos määrää ryhdytään jollakin suodattimella keinotekoisesti vähentämään, tekemään julkaisemisesta ekologisen lisenssin tai luvan varaista, romahtaa taso välttämättä, koska rajoitusta tultaisiin käyttämään kirjallisuussensuurin peitesyynä.
   
Kenties palstatilan puutteen vuoksi jää Vallan jutussa mainitsematta muutama asia.
 
Internetissä mikään ei ole ikuista. Asianomistajien kadotessa myös blogit nopeasti katoavat digitaalisesta avaruudesta. Pelkästään digitaaliset teokset menetetään ellei niitä ole erityisesti arkistoitu, kuten e-kirjat ovat. Fyysinen kirja, sen jälkeen kun se on painettu, on olemassa itsestään, esineenä, ilman lukulaitetta, sähköä, serveriä ja erityistä ylläpitoa.
 
Jos kaikki kirjat julkaistaisiin myös digitaalisessa ilmaisessa muodossa niin, että sisältöihin voisi etukäteen ennen ostopäätöstä tutustua, kirjoja ei myytäisi ainoatakaan pelkän uteliaisuuden tyydyttämisen tai päivän puheenaiheen tiedostamisen takia. Myynti rationalisoituisi: kirjoja ostettaisiin tarpeen mukaan. Ei kokeellisesti: olisikohan tämä hyvä? Millainenkohan tämä on? haluan muodostaa mielipiteen jne.
   
Jos kaikki kirjat julkaistaisiin niin kuin tämän blogikirja Lulussa, turhia kirjoja olisi maailmassa paljon vähemmän kuin nykyisin. Itseasiassa yksikään painettu kirjaesine ei olisi turha, koska kirjayksilön painaminen suoritetaan vasta kun ostopäätös on tehty ja kirja myyty.
 
Se, että blogikirjat ovat saatavilla ei vielä tarkoita, että kirjojen määrä maailmassa lisääntyisi yhdelläkään. Eihän niitä blogikirjoja välttämättä moni tai kukaan tekijää itseään lukuunottamatta osta. Silloin turhia kirjoja ei myöskään paineta.
 
Hyvin pian Book On Demand tekniikat lähestyvät laadultaan mitä hyvänsä nykyisiä painotekniikoita, ja menevät luultavasti ohikin. Voidaan kysyä: miksi asiat pitäisi tehdä jollakin muulla tavalla? Monissa tapauksissa painos ja siihen liittyvä taloudellinen riski on turha.  
     
Valta oikein huomauttaa, että Lulussa 700-sivuisen kirjan painaminen tulee halvemmaksi kuin sen printtaaminen kotona.

TIEDONVARAISUUS JA ELÄMÄNVARAISUUS


Jos ajatellaan Descartesin sielun elimeksi jokainen elävä olento kokonaisuutena, on kehoista muodostunut biologisen elämän verkostoitunut kokonaisuus järjen tarkin aisti. Maailmankaikkeuden jatkuvassa evoluutiotilassa ei mikään ole pysyvää, eivät edes luonnonvakiot. Minkäänlaista tiedollista otetta ei ole mahdollista saavuttaa universumista sinänsä. Mutta elämänvaraisessa aistimuksessa on jatkuvasti kaikki hetkellinen ja muuttuva tieto läsnä. Siksi elämänvarainen jatkuvasti ja kaikella tasolla asettuu tiedonvaraista vastaan.
 
Kirjoittaja joka toimii loogisesti tiedonvaraiselta perustalta, ei voi hetkeäkään olla läsnä siinä, mitä todellisuudessa kokee. Siksi hänen sanansa tai tekonsa eivät VOI OLLA missään kovin syvällisessä merkityksessä totta. Ne voivat olla ehkä jotakin toden suuntaista jossakin hetkellisessä kontekstissaan, joka muuttuu hyvin pian. Siksi runoilija ei voi milloinkaan toimia tiedonvaraiselta perustalta vaan aina elämänvaraiselta perustalta: muutenhan hänestä tulisi vain ulkoa omaksutun tiedon eloton äänitorvi ja suodatin. Runoilija sen sijaan tuottaa tietoa kokemuksestaan.
 
On aivan uskomatonta -- uskomatonta tiedollisen hahmotustavan hybristä ja ylimielisyyttä -- että tällaisia perusasioita täytyy meillä -- kaikkien mahdollisten elinten syöpien kulta-aikana -- vääntää rautalangasta. Ja että tästä runoilijanaolemisen elämänvaraisesta perustasta syntyy jopa vielä kinaa.

ÖINEN ODYSSEIJA

Kiinteistösijoitusmaailmassa ylipäätään on vähän naisia, mutta erittäin vähän on todella rikkaita naisia.

- Mä en sitten koskaan mene sänkyyn ennen kuin paperit on kirjoitettu. Se on tässä ammatissa ehdoton sääntö: sääri ei vilahda ennen kuin työt on tehty.

Milliklubin baaritiskillä tuntematon mies kysyy, mitä haluan tilata. Teen tilaukseni, mies maksaa, kilistämme lasia, mies häipyy. Tuntematon blondi kysyy, voisinko maksaa hänen tilaukseni. Hän tilaa, minä maksan, kilistämme lasia, hän häipyy.

Poistuessani ravintolasta törmään samaan blondiin kavereineen. Ehdotan jatkoja hänen luonaan, selitän, että minulla ei ole yöpaikkaa kaupungissa, kun en kehtaa aamuyöstä herättää ystävääni. Nainen suostuu sillä ehdolla, että tarjoan hänelle ja kaverille McDonaldissa ateriat. Menemme Mäkkiin, jono kiemurtelee ulko-ovelle. Kävelen jonon ohi ja kysyn ensimmäisenä olevalta naiselta mitä hän haluaa. Nainen sanoo tilauksensa, minä sanon omani, maksan kaikki. Takana olevat protestoijat hiljenevät ja jopa kiittelevät elettäni reiluna.

Istumme blondien kanssa pöytään, jossa noin parikymppinen afrikkalaistaustainen poika räplää kannettavaa tietokonetta lippis päässään. Syödessä keskustelemme toisen blondin viikkositten kuolleen isän aivokasvaimesta ja perhetragediasta. Myös hänen pitkäaikainen suhteensa on juuri päättynyt. Hän vaikuttaa vahvalta naiselta. Hän kummeksuu sitä, ettei ole ollenkaan pystynyt itkemään isän kuoleman jälkeen, toisin kuin sitä ennen. Aika voimakas sääli herää kun hän kuvaa samankaltaisuuttaan isänsä kanssa ja kuinka hänellä ei ole nyt perheessään enää ketään. Hänellä on lävistys kielessä ja silmäkulmassa. Jotenkin hän vaikuttaa minusta huolestuttavalla tavalla itsetuhoiselta. Humalassa hän ei ole.
 
Vien roskat ja jään ovella hetkiseksi juttelemaan venäläistaustaisen nuoren tytön kanssa, jolla on kavojen vasemassa puoliskossa suuri paksulla mustalla tussilla piirretty kuvio. En ehdi kysyä kuviosta mitään, kun blondi ja hänen ystävättärensä kaappaavat minut mukaansa taksitolpalle. Maksumieheksi. Myös 150 senttiä pitkä afrikkalaistaustainen poika tulee taksiimme. Hän on pöydässä iskenyt silmänsä blondin pitkään kauniiseen kaveriin.
 
Ajamme Pasilaan. Kun paljastuu, että kaverille ja afrikkalaispojalle ei olisi omaa huonetta, he päättävät mennä kaverin lestadiolaisen äidin luo. Äiti on jo varmasti herännyt ja luultavasti taas vain marmattaa hänelle, joka ei tee mitään muuta kuin yrittää olla kunnon tyttö. Hänellä on lävistys kielessä.
 
Vihdoin pääsemme blondin asuntoon. Pimeässä makuuhuoneessa pelästyn sängystä pystyyn hätkähtävää tuskin täysi-ikäistä, elopainoltaan alle 50-kiloista afrikkalaispoikaa. Blondi valittelee, ettei muistanut mainita tämän uuden "miesystävän" odottavan häntä kotona. Poika pyytelee häiriötä anteeksi munasillaan ja sanoo menevänsä keittiöön nukkumaan. Puolen litran pepsitölkin kokoinen maila heilahtelee polvien välissä. Pyytelen itse anteeksi, otan sohvalta tyynyjä ja menen keittiön lattialle nukkumaan.
 
Aamulla herään hillittömään naimisen vikinään ja litinään. Äänieristämättömässä huoneistossa en voi muuta kuin paeta suihkuun mielenterveyteni takia. Suihkun jälkeen on tilanne rauhoittunut ja käyn uudelleen pitkäkseni. Pian poika tulee keittiöön laittamaan aamiaista. Emännälleen hän vie aamiaisen tarjottimella sänkyyn. Teeskentelen nukkuvani.

Poika menee olohuoneeseen, levittää lattialle pienen itämaisen maton ja rukoilee. Livahdan blondin huoneeseen pojan selän takaa. Rukoilussa voi mennä hyvinkin varttitunti, peliaikaa ei kannata jättää käyttämättä. Blondi syö vielä aamiaista vuoteessa eikä oikein ymmärrä asiaani. Otan yhden kananmunan ja vähän mehua, valitan krapulaa ja palaan keittiöön.
 
Kohta nuoripari ryhtyy kovaäänisesti väittelemään jostakin feministisestä erikoiskysymyksestä. Nainen haluaa manipuloida ja koulia poikaa. Poika toistaa usein fraasia "Hey Baby... My Baby...". Heitän vaatteet niskaan ja koputan oveen. Kiittelen isäntiä ja selitän millaista luksusta minulle on keittiömajoitus verrattuna siihen, että joutuisi läpi yön kuljeskelemaan kovassa pakkasessa aamujunaa odotellen. Että tällä tavalla autatte ventovieraita ihmisiä. Paljon kiitoksia. Poistun asunnosta kyyneleet silmissä aamupäivän aurinkoiseen pakkassäähän.        
Pidätän itselläni oikeuden olla tietämätön siitä mitä en ole omin silmin nähnyt enkä omalla järjelläni ymmärtänyt.
En aio sillä perusteella vielä, että ihmiskunnan historiassa joskus on joku ihminen ollut tyhmä ja sokea, lakata luottamasta omaan järkeeni ja omiin silmiini. Muutenhan minulla ei olisi mitään syytä jatkaa runoilijana. Erehtymisen mahdollisuus on olemassa, joka tapauksessa.

LOOGISEN KAPITALISMIN HYVÄT JA HUONOT PUOLET LYHYESTI

Huonot puolet:

- Ei yksilöiden markkinoista riippumatonta mielipiteenvapautta.
- Aiheuttaa runsaasti pahoja egon sairauksia ja niiden myötä yhteiskunnallista tehottomuutta kaikilla tasoilla.
- Kokonaisuus ei ole ohjattavissa tai säädeltävissä ekologisista syistä. Ei ole markkinoista riippumattomia tehokkaita säätelymekanismeja.



Hyvät puolet:

- Vähittäistuotteiden ja palveluiden evoluutio, kollektiivinen testaus ja markkinoilletulonopeus on ihanteellisen tehokasta?
- Tuotteiden ja palveluiden hinnanmuodostus täysin vapailla markkinoilla on ihanteellisen tehokas?

21.3.2013

KAPITALISTINEN REALISMI

Bahtinin mukaan Dostojevski on aito kapitalismin runoilija. Dostojevskin polyfoniassa sielut ovat pysyvässä erossa ja ristiriidassa keskenään: sielut tai maailma ei kehity, dialektisesti, tai mietenkään. Olemuksellisen ristiriidan kiduttavuus säilyy ja pahenee ajan myötä, kunnes saadaan konflikti, sota, verityö. Sodan jälkeen maailma on taantunut ja jälleen vähän huonompi paikka. Tässä kehityspessimismissään Dostojevski on Bahtinin mukaan Danten kaltainen: antihegelläinen. Dostojevskin ja Danten maailma ei ole kehitystarina vaan hidasta piinaavaa nirhausta ja hankausta, jossa sielut hitaasti mutta vääjäämättä kuristavat toisensa hengiltä vailla pienintäkään sovinnon tai äärimmäisen disharmonian taukoamisen mahdollisuutta.

HAUTALAGATE 2

Kuten päivän lehdessä jo selkeästi ilmoitettiin, Hautalan virhettä on turha vähätellä vetoamalla sen pienuuteen, koska kysymys on periaatteellinen. Se on moraalinen ja periaatteellinen juuri siinä mielessä kuin Vihreillä itsellään on tapana viritellä moralisoivia ja halveksiä kynnyskysymysasetelmiaan. Missään tapauksessa ei nyt pienillä moralistisilla kynnyskysymyksillä kiusaamisen pääarkkitehtia pidä päästää miten hyvänsä hyppimään omasta veräjästään.
   
Mitä Hautalan "arkkiviholliset" sitten oikeastaan ajattelevat Hautalsta? Juha Molarilla oli linkittämäni kattava muistio siitä, mitä "arkkiviholliset" ajattelevat. Koska Hautala ei mitenkään ole vuosien varrella kommentoinut Molarin väitteitä, olen itse ollut taipuvainen ajatelemaan, että väitteet ovat totta ja suomen media suojelee Hautalaa.
 
Tätä näkemystä on vahvistanut se, että Molari on väitteidensä takia menettänyt virkansa, eikä ole saanut mitään uutta työtä vaikka on koulutukseltaan tohtori, kauppatieteilijä ja ties mitä.
 
Jos Molarin väitteet ovat valhetta, on tietysti tapahtunut megaluokan onnettomuus, ihan siitä syystä, että Hautala ei äärimmäisessä moralismissaan ja ylimielisyydessään ole vaivautunut kommentoimaan arkkivihollistensa väitteitä mitenkään.
 
Tässä vaiheessa ei tietenkään enää riitä, että leimaa Molarin ja Bäckmanin hulluiksi. Vaikka ainahan sitä voi yrittää, jos se loputtomasti toimisi.
 
Arkkivihollisten silmissä Hautalaa siis pidetään äärimmäisen hienovaraisena, kykenevänä ja taitavana euroopanluokan profasistina, jolla on kytköksiä Venäjän terrorismiin ja pahimpaan eurooppalaiseen kapitalistisen eliitin uusprofasismiin.
 
Väite, jonka mukaan Putinin vastustaminen ei välttämättä vielä tarkoita profasismia on tässä yhteydessä asiaton. Nimittäin voidaan kysyä: murhattiinko Beslanissa putinisteja vai viattomia lapsia?

Ellei siis olla siinä käsityksessä, että Hautalan yhteys Kavkaz Centerin keskeisiin toimijoihin on keksitty tai tekaistu syyte. Ellei käsitys ole se, että Kavkaz Center ei ole suoraan kytkeytynyt Beslanin iskuun, eikä ole iskun tekijöiden ensisijainen tiedotuskanava. Siinä valossa mitä tiedän, näyttävät nämä käsitykset kovin kiistanalaisilta. Arkkiviholliset eivät ainakaan ajattele näin. He ovat perehtyneet kysymyksiin minua syvemmin.
 
Hautalalta on odotettu irtisanoutumista Kavkaz Centeristä, tai edes jotakin lausuntoa syytteisiin. Mutta sitä ei tullut. Nyt voi olla myöhäistä. Jos Hautala pelkästä vastustajiaan kohtaan kokemasta moraalisesta ylimielisyydestään on jättänyt Kavkaz Centerin tuomitsematta, se on kyllä häneltä suuri virhearvio. Lehtitiedoissakin Hautala sanoo kokoustaneensa Bulevardi 2 sijaitsevassa toimistossa, siis tsetseeniterroristien levityskanavan sijoituspaikassa (serverit ovat fyysisesti sijainneet siellä). Aika vaikeaa tulee olemaan nyt erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan: kokoustamisen harmittomuus ja kokoustilan aktuaalinen arkikäyttö terrorismin tukemiseen. Siitä huolimatta, että Hautala ja Nekrasov ovat velhoja selittelemään ja pitämään itsestään selvästi yhteenkuuluvia asioita erossa toisistaan.
 
Jos kysymys on vain sananvapauden suojelemisesta, se voidaan tehdä niin kuin Johan Bäckman teki Jussi Halla-ahon sananvapautta suojellakseen: puolusti oikeudessa Halla-ahon sananvapautta, mutta sanoutui irti julkisesti sisällöistä. Näin ei Hautala ole toiminut, vaikka juuri sitä on häneltä vaadittu.
 
Hautalan ja miesytsävänsä remonttihommat ovat lehtitietojen mukaan sekava hässäkkä, joista ei osaa sanoa muuta kuin että heidän remonttimiehensä on todella erikoinen valinta.
 
Viime vuosien venäjäkeskustelussa on ollut vallalla ylimielisyys ja ääriajattelu. Ellei ole asettunut Hautalan venäjävastaisen ehdottoman moralismin linjoille on tullut leimatuksi putinistiksi. Itse en ole putinisti. Mutta minut on leimattu putinistiksi tai ainakin putinistien kätyriksi. En ole hyväksynyt enkä hyväksy näitä hautalalaisten kaksinaismoralistisia kynnyskysmyksiä, linjauksia ja toimintatapoja.
 
Venäjän ongelmia on voitava kritisoida, mutta samalla on voitava olla tekemättä niistä ehdotonta moralistista kynnyskysymystä kaiken mahdollisen Venäjään liittyvän suhteen. Jos analysoin omia tunteitani, on ongelma ollut juuri tässä äärimmäisessä ylimielisyydessä ja arrogantissa moralismissa, jolla Venäjän ongelmiin on suhtauduttu. Ja sitten ihan keinoissa: että ne ovat niin symmetrisen häikäilemättömiä. Epäröimättä on hyökätty jyrkällä moraalismilla ja halveksivalla ylimielisyydellä Venäjään positiivisesti suhtautuvia epäpoliittisiakin ihmisiä kohtaan.
 
Juuri tämä äärimmäinen halveksiva hyökkäävyys ja nöyryyttämisen halu on ärsyttänyt ja pelottanut ainakin minua ja juuri sen takia viimevuosien venäjäkentällä, ei toisinajattelijalle tai vapaa-ajattelijalle ole jäänyt oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin lähteä Bäckmanin juttusille hakemaan oikeussuojaa: suojaa sanavapaudelle ja mielipiteenvapaudelle. Hautalalaisten hegemonia on ollut äärimmäisen voimakas ja sitä vastaan on jouduttu taistelemaan todella vähäpätöisistä poteroista ja huonoista asemista. Hautalan remonttimies tietänee mistä puhun.
 
Hautalan luottomies Mikael Storsjö on julkisuudessa avoimesti antanut ihailevan tukensa tsetseeniterrorismille. Storsjön poliittinen motivaatiorakenne on moninainen. Osaltaan hillitön ääriasenne on pelkkää seikkailunhalua ja poikamaisuutta. Osaltaan taas hillitön moralismi on kätkemässä sitä, että meillä ihan kotimaassa on vähemmistöjä ja kaikentasoisia ongelmia kasvavasta sosiaalisesta eriarvoisuudesta alkaen (jos kohta ei mitään Tsestsenian sotaan verrattavaa). Storsjö onkin ollut näiden asioiden suhteen arrogantti moralisti. Hänen motivaatiorakenteessaan nämä pienet "moraalisesti periaatteelliset kuviot" liittyvät laajemmin historiaan, Georgian sotaan, Viron apartheidtilanteeseen, Neuvostoliiton hajoamiseen, II maailmansotaan jne.
 
Itselläni esimerkiksi ei ole mitään erikoisen vahvaa mielipidettä Georgian sodasta. Käsitykseni on, niillä tiedoilla joita minulla on käytettävissä, että olen lähempänä Venäjän käsitystä kuin läntistä. Kreml on aina Kreml, olipa siellä puikoissa Putin tai kuka hyvänsä. En usko, että Kremlin näkökulma antaa lopulta paljon liikkumatilaa kenellekään. Ellei kysymyksessä ole Yhdysvalloissa koulutettu CIA:n palkaama henkilö, kuten Georgian ja Virion johtajat.
 
Sinänsä minulla ei ole mitään henkilökohtaisella tasolla Mikael Storsjötä vastaan. Olen tuntenut hänet henkilökohtaisesti kauemmin kuin nämä tässä esillä olevat kysymykset tai Johan Bäckmanin. Storsjössä asuva Kaarle XII, eli militantti itämaihin suuntautunut kiihkopuoli on saanut minut ottamaan etäisyyttä, vaikka selvästi näen taustalla sinänsä sympaattisen omaleimaisen ja intomielisen poikamaisuuden. Hautalalaisten poikamainen kukkoilunhalu arkkivihollisilleen, ja päinvastoin, on ollut uskomattoman typerää energianhaaskausta, jos taustalla ei ole mitään muuta kuin henkilökohtainen egoismi. Kuitenkin jos maailmaa katsoo, voi huomata, että nämä henkilöt asenteineen liittyvät paljon paljon laajempaan kuvioon, joka ei ole vain tämän nurkkakunnan vitsaus.
 
Oma venäjäsympatiani, joka tässä diskurssissa joutuu ongelmiin, on niinkin yksinkertianen, että olen vain saanut Venäjällä mielestäni hyvää ja sympaattista kohtelua ja kunnioitan sitä. Sen takia en halua alkaa kokemuksiani vastaan puhumaan kategorisesti Venäjästä pahaa. Pahaa sanottavaa ei minulla henkilökohtaisesti ole, tai en ainakaan muista, jos jotain on joskus ollut, siksi en voi ottaa jotain poliittista ideaa tai fiksaatiota koko maailmankuvani perustaksi. Minusta tämä on ihan relevantti perusta, oma kokemus: mihin muuhun muka runoilija voisi loppupelissä luottaa? Joku toinen, jonka kokemus on toisenlainen, saattaa ajatella perustavasti toisin. Näkemykseni on runoilijan ja vodkaturistin, ei liikemiehen tai asukkaan. Tällä ei ole mitään tekemistä putinismin kanssa, muttei myöskään mielettömän moralisoinnin ja kynnyskysymysten asettelun. Tämä on positio, joka toki etsii havaintojensa ja kokemustensa tueksi laajempia selityksiä sille, miksi näin koen ja miksi joku toinen ei näin koe. En missään tapauksessa vaadi, että jonkun pitäisi kokea samoin.

KAPITALISMIN HYLKÄÄMISARGUMENTTI

on siis se, että kenelläkään kapitalistisessa yrityksessä palvelevalla ei voi lähtökohtaisesti olla mitään omia mielipiteitä tai mielipiteenvapautta. Kaikki mielipiteet määräytyvät markkinoiden perusteella.
   
Argumentti valtio-omistajuuden tai yleisemmin yhteisomistuksen puolesta on se, että kaikilla yhteisomisteisessä toiminnassa mukanaolevilla on täydellinen mielipiteen vapaus.
   
Aito demokratia on siis mahdolista vain jälkimmäisessä.

Syöpä on loppuun asti vietyä loogista ajattelua kapitalismissa. Ilman todellista elollista vastavoimaa.

KAPITALISMIN HENKI

eli aminohappotasolle kiteytynyt ahneus ja keskinäinen kilpailu. Keskinäinen kilpaillu vailla yksilöegoismista riippuvia päämääriä. Keksinäisen kidutuksen järjestelmä. Jokaisen lapsemme tulevaisuus.


MENESTYKSEN EMOTIONAALISET PORTAAT


Hyvä mieli aamusta, kun sai bändilleen keikan vielä tälle vuodelle!
Hyvä mieli aamusta, kun sai bändilleen keikan vielä tälle keväälle!
Hyvä mieli aamusta, kun sai bändilleen keikan vielä tälle viikolle!
Hyvä mieli aamusta, kun sai bändilleen keikan vielä tälle päivälle!
Hyvä mieli aamusta, kun sai bändilleen keikan vielä tälle aamupäivälle!    

SAMMAKKO, TURKU

Aina joskus pääsee unohtumaan sekin tosiasia, että Suomen Turusta on sentään kaikkina aikoina tullut aina jotain hyvääkin ihmisten ilmoille. Kuten nämä Charles Bukowskin säkeet Seppo Lahtisen suomentamana... ja aamukahvit purskahtivat pöydälle makean naurun saattelemina:

"pitäkää te pojat neitsyenne
antakaa minulle kuumia korkeakorkoisia vanhoja naisia
joiden perseet unohtivat vanheta"


20.3.2013

Myönnän, olen runouden mahdollisuuksien suhteen, ainakin näin aamutuimaan, todella optimistinen. Mitä syytä minulla olisi olla tässä asiassa pessimisti?

19.3.2013

FANTASTISUUDEN MASSAPSYKOLOGIASTA

Fantastisuuden massapsykologiaan on tutustuttava huolellisesti, jotta kykenee ymmärtämään millä tavalla seksuaalisen kuvaston lisääntyvä läsnäolo arkitodellisuudessa uudelleenkanavoi ja vapauttaa todellisia syväseksuaalisia energioja yhteiskunnassa, ja siksi lisää yhteiskunnan tuotannon tehokkuutta, ja myös tarkoittaa seksuaalista vapautumista yksilötasolla, aktivoimatta mitään outoja ja sadistisia torjuntamekanismeja osaksi arkipäiväämme.

Seksuaalisen kuvaston lisääntyminen ja estetisoituminen on pelkkä fantastinen oire, joka juuri tuottaa yhteiskunnassa niitä haluttavia päämääriä joita kuvaa. Kysymyksessä on fantastisen paijaantumisen selkeä indikaatio ihannevaltiossa, jonka pelastajaksi aina uudenlainen fantastisuus kypsyy.
 
Fantastisuus on merkittävän kulttuurin järjestely kaikenkattavaksi elämänmetaforaksi. Tällainen elämän näköpiirin laajentaminen edellyttää laajojen ihmisainesten voimautumista. Fantastisuus on jumppakärpäsen purema, joka on iskenyt pitaalisen aivoihin niin, että tämä koskettamalla tekee minkä tahansa ru8man kauniiksi ja sairaan terveeksi. Fantastisuus on sivilisaatiomme iki oma paijausmekanismi, joka hyökkää sivilisaation ongelmia vastaan ja päätyy lopulta sivilisaation yksiselitteiseen kukoistukseen. Voimauttavien elämän edellytyksien palautuessa isäntäkasviin myös hyödyllinen loinen kukoistaa.
 
Uusi fantastisuus muuttaa muotoaan radikaalisti niin että sitä ei ulkonaisesti voida tunnistaa aikaisempien ilmentymiensä toisinnoksi. Tämä yberfantastisuuden muodonmuutos on kaikkien muodonmuutosten äiti. Mutta fantasia säilyttää aina loogisen perustansa: se on loogista antiporvarillisuutta.
  
Fantastisuus perustuu matematiikkakärpäsen puraisemiin nuoriin kiihkeisiin miehiin, jotka laskevat tarkasti, aina oikein ja oikealta loogiselta perustalta. Tätä perustalta lähtevää kalkyyliä tukee antiporvarillinen tiede ja taide. Ne jättävät valtaosan todellisuuden ilmiömaailmasta huomiotta: nimittäin kaiken turhan. Täysin tasaiselle tontille rakennettu suorakulmainen ja yksinään seisova pilvenpiirtäjä on matemaattisen taidon ihmenäyte: elämänkäytännössä se pysyy vääjäämättä ikuisesti pystyssä.

FANTASTINEN DOUBLETALK

on kaiken kaksoispuhumisen äiti: hienovaraisinta mahdollista doubletalkkia. Fantastisen doubletalkin idea on saada sana muuttumaan ilmitasolla lihaksi: että teko ja sana ovat objektiivisesti yhtä, mutta henkisellä tasolla toisensa absoluuttiset vastakohdat. Fantastisuuden idea on täydellisin mahdollinen henkinen paijaaminen. Lukemalla Nietzscheä kuin piru raamattua päästään hyvin lähellä tätä todellisuuden mahdollisimman täydellisen oikaisun ideaalia, totaalisen paijaamisen ydintä. Pitaalinen kykenee parantamaan itsensä, ottamaan vuoteensa ja menemään pois. Jollain tavalla voi ajatella, että ihannemaailman henkinen tila on sama kuin Nietzschen subjektiivinen henkinen tila juuri kuoleman jälkeen, ennen parannusta ja taivaaseen astumista, mikä onkin nietzscheläisen filosofian, kunhan sitä lukee kuin piru raamattua, ainoa looginen lopputulos. >>

HAUTALAGATE

Hautalakohussa on kysymys siitä että median tuuli on syystä, jota emme tiedä, kääntynyt Hautalaa vastaan. Tähän asti media on suojellut Hautalaa arkkivihollisten jo tietämien asioiden pääsemiseltä julkisuuteen. En usko että on kysymys olisi vain siitä pienestä mutta sinänsä hyvin kuvaavasta asiasta joka nyt on tuotu esiin. Tiedetään, että medialla ja arkkivihollisilla on taskussa paljon pahempia asioita, joita voidaan tuoda seuraavaksi otsikoihin. Vihreät haluavat nyt säästää puoluetta ja siksi toivovat itse Hautalan eroa. Sillä arkkivihollisillakaan ei ole lähimain kaikkea negatiivista tietoa Hautalan hämäräpuuhista. On vain jäävuoren huippu, eli nämä suorat ja erityisen läheiset Venäjän terrorismikytkökset Beslanin lapsijoukkosurman syyllisiin. Medialla voi olla paremmat tietokanavat, joita media voi käyttää, jos oikein vihaiseksi ärtyvät. Koko totuuden ilmi tuleminen olisi mahdollisesti jopa Vihreiden loppu. Näin arvioisin puolueettomana. Sillä Hautalan toiminta ei missään tapauksessa kestä päivänvaloa.
 
Hautala on todella älykäs ja tehokas toimija, ja on kenties saanut jotain hyvääkin aikaan. Minua harmittaa, että hänen venäjätunteensa on niin pahasti sairas ja että hän esimerkillään on sairastuttanut muitakin. On kuitenkin selvää, että Suomessa poliittisen elämän huipulla ei VOI OLLA tällä tavalla sairas ihminen.
  
Se, että Hautalan arkkiviholliset tiesivät jo kauan sitten -- itseasiassa itsekin olen tiennyt Hautalan hämäräpuuhista ainakin vuodesta 2006 -- kuvaa vain sananvapauden tilaa Suomessa. Arkkivihollisethan ovat Hautalan arkkivihollisia juuri tästä vakavasta syystä, että heidän mielestään vakavasti sairas ihminen EI VOI toimia Suomen politiikan huipulla. Mitään muuta syytä ei ole. Tietääkseni ei ole mitään tämän henkilökohtaisempaa syytä. Nythän on niin, että tästä samasta sairaudesta, joka leviää kuin kulovalkea, on merkkejä jo presidenttitasolla asti: Niinistönhän on jo havaittu johtavan maata DISINFORMAATION varassa. Tällaiset havainnot tietysti herättävät huolestuneisuutta ja hermostuneisuutta varsinaisissa isänmaallisissa piireissä.
  
Mikä se Suomen valtamedian tila sitten on tai on ainakin ollut?
 
Kaikilla eliitin jäsenillä on kupru. Jos ei kuprua ole et voi olla eliitin jäsen. Tämä on ehto, initiaatio. Kun tuuli sitten jostain erityisestä syystä kääntyy eliitin jäsentä vastaan, ottaa media kuprun esiin ja käsittelyyn, tarvittavissa määrin. Aina jää jotain vielä takataskuun, varmuuden vuoksi. Sitä ennen media tietysti suojelee eliitin jäsentä kaikin keinoin. Tämä on suomalaisen median tila. Se ei varmaankaan moraalisesti poikkea esimerkiksi venäläisen median tai italialaisen median tilasta parempaan suuntaan. Mutta yksiäänisempi se on. Nyt Erkon kuoleman jälkeen olen pannut merkille median moraalisen tilan pienoisen kohenemista. Esimerkkejä tästä on himasgate ja nyt hautalagate. Nämä ovat medialle uskottavuutta tuottavia asioita. Mitään kiitettävää tämä ei ole, vaan ainoastaan paluuta siihen arkeen, jossa median pitäisikin toimia. Mutta myönnän että näiden tapausten jälkeen muistan taas itsekin suhtautua toimittajiin vähän suuremmalla kunnioituksella.

KÄÄPIÖIDEN TAITEILIJA-ATELJEESSA

Suomessa on yksi todella tabu puheenaihe, jonka esillä pitämisestä oikeasti joutuu vaikeuksiin yhteiskunnan ja valtapiirien kanssa. Se on Venäjä. Muut vaikeat aiheet ovat vain näennäisiä vaikeuksia vaikeuden ja rohkeuden illuusion ylläpitämiseksi. Suomi on niin tavattoman yksiulotteinen maa, koska tavallaan vain Venäjällä on merkitystä kaiken kannalta. Venäjän kautta me hengitämme, Venäjän kautta me tunnemme olevamme kokonaisia ja eurooppalaisia ihmisiä, Venäjän kautta me vapaudumme nauramaan amerikkalaisuudelle -- mutta myös todella arvostamaan Amerikkaa, sen toisinajattelijoita, esimerkiksi Amerikkalaisen maalaustaiteen lähes ylivertaisessa nerokkuudessa. Venäjä pitää meidät elossa ja mukana, koska Venäjä on ainoa maa maailmassa, jossa hyväksytään ihmisyys, sielu ja koko se kosminen energia, joka meihin on varastoituna ja joka vasta Venäjällä uskaltaa tulla ulos. Sen koettuamme me katsomme itseämmekin täysin uudessa valossa, luemme Kalevalan vielä kertaalleen, ja toteamme olevamme itsetämmekin ylpeitä. Venäläisetkin arvostavat ja kunnioittavat meitä, mehän olemme sittenkin jotain. Eikä amerikkalaisiakaan tavitse pelätä ja nöyristellä. Missään meitä ei kohdella niin hyvin kuin Venäjällä: kaikkialla muualla meitä katsotaan alaspäin tai pelätään, halveksitaan, syrjitään, kadehditaan, ennen muuta lyödään, lyödään ja lyödään, nimeä kyselemättä. Kaikkialla muualla me emme koskaan tunne olevamme kotonamme, sillä olemme kuin jättiläisiä, joiden pää kopisee kattoon kääpiöiden taiteilija-ateljeessa. Sillä meistä on itsestämmekin tullut jättiläisiä, kun olemme joutuneet asumaan ja pitämään puolemme jättiläisen naapurissa.

18.3.2013

Tänään olisi Steve Harris British Lion Helsingissä keikalla. Kuuntelin bändin uudelta debyyttialbumilta yhden kappaleen ja se kyllä vakuutti. Nautittavaa bassojämäkkyyttä. Iron Maideniin verrattuna raikas soundi, mutta aika perus melodinen hevisävellys muuten paitsi basson osalta.
Nyt muutan kaikki tässä blogissa esiintyvät fasismi-pohjaiset sanat fantasia-pohjaisiksi. Fasistinen -> fantastinen jne.

UUSIN RUNOKOKOELMANI

Uusin runokokoelmani tulee siis alaotsikolla Romanttinen runoelma, joka viittaa polyfoniseen romantiikkaan erotuksena saksalaisesta romantiikasta. Saksalaisessa romantiikassa on aina monologinen näkökulma, päähenkilön näköpiiri, lyyrisessäkin, esimerkiksi Heinellä, ironisessakin. Tässä taas on useita polyfonisia näköpiirejä jotka kohtaavat toisensa. Ne eivät ole pelkästään enää lyyrisessä suhteessa toisiinsa, vaan jatkumossa dialektisesti ja fragmentaarisina jatkumoina myös polyfonisessa suhteessa toisiinsa. Kaikella on siis jossain määrin tarkka lyyrinen paikkansa polyfonisessa kudoksessa. Materiaalin koossapitävä periaate kohoaa jokaisen yksittäisen tekstin ylittäväksi. Kysymyksessä on lyyrinen ehdotukseni kapitalistiseksi realismiksi dostojevskin poetiikan hengessä, kun Ensyklopedia oli proosarunollinen ehodotus samaksi.

Kirjaesineen mielenkiintoisuutta lisäämään on ajateltu kuvitusta, ikään kuin osastojen jakajina. Varsinaisia osastoja ei teoksessa ole. Kuvitukseksi olen alustavasti ajatellut ystäväni Tom McNeasen maalauksia, mutta on myös ehdostettu, että omia maalauksiani voisi käyttää. Koko kuvitusasia on auki. Sen taitollista toimivuutta ei ole vielä selvitetty. Kolmas ulottuvuus on ääni. Ääniulottuvuus voidaan lisätä kirjaan joko QR-koodeilla tai takakannen taskuun CD- tai DVD-levynä.

Teoksen materiaalit ovat syntyneet suhteellisen pitkän ajan kuluessa mitä moninaisimmin tavoin. Dominanssissa on erilaiset päällekirjoituksen tekniikat. Päällekirjoituksen alkuperäistekstit ovat saksalaisia varhaisromantikkoja, sekä kiinalaista, japanilaista että persialaista muinaista kirjallisuutta. Kaikki on käännetty internetin käännöskoneilla suomeksi päällekirjoituksen lähtökohdiksi. Käännöskone usein tekee alkutestille täysin vieraita sanavalintoja, jotka on käytetty hyödyksi. Kirjoittasessani en ole vilkuillut alkutekstejä tai ollut niiden tarkasta sisällöstä tietoinen. Olen tutustunut niihin vasta jälkikäteen lähinnä englanninkielisten käännösten avulla, koska en osaa Saksaa, Kiinaa, persiaa jne. Myös suomalaisien alkutekstejen cutuppeja on käytetty lähtökohtina, esimerkiksi Seitsemän veljestä. Kysymys on pääosin vapaamittaisesta säkeittäisestä runoudesta, muutamia daktyylistä heksametriä tapailevia jaksoja lukuunottamatta. Myös alatyylistä flarf-ainesta ja perinteistä hakukoneprofetiaa on pieni määrä mukana. Toisaalta kysymys on myös kielirunoudesta. Ei voi ajatella että olisi jokin tietty ydinsanoma ja jokin sen toistohahmo olisi tautologista toistoa. Identtistä toistoa ei ole kuin ironiana. Silloin tietty fokusoitu ja koko kokonaisuuden kantava ajatus häviää, toisten asioiden erottumisen takia pelkästään ei toisista asioista voi luopua, vaan ne ovat ja asettuvat vastaan, polyfonisella periaatteella. Kysymys on siis romantiikasta, rönsyilyä ja oikuttelusta brentanolaiseen tyyliin, lapsellisuudestakin. Mutta lopulta myös rajauksesta, tosin temaattisesti satunnaisesta, muttei kielellisesti.

Mitään narratiivisia yhteyksiä alkuteksteihin ei juuri ole. Tekstejä voisi luonnehtia alkutekstejensä maisemissa tapahtuviksi rinnakkaistodellisuuksiksi, joissa jonkin verran esiintyy samankaltaista kuvastoa. Kaikki alkuperäislähteet ovat vapaita kopiosuojauksesta. Suoria kuvalainoja alkuperäisistä teksteistä esiintyy vähäisessä määrin. Kysymys ei ole epäuskollisista suomennoksista, vaan lopputulokset ovat omia runojaan. Kaikkialla on hieman käytetty hakukonetyylisiä tekniikoita. Ennen muuta kokoelma sisältää suuren määrän poeettisia kuvia ja aforismeja ja kaikkea mahdollista säeainesta, joka ei tätä ennen esiinny missään kirjallisuudessa.
 
Toki on muutamia alkutekstien kanssa aivan identtisiä kuvia ja rivejä tyyliin: "sillä hääyö kestää ikuisesti". Tämä kuva esiintyy Novaliksen ensimmäisen hymnin lopussa. Kyseinen Novaliksen hymni löytyy englanniksi täältä. Kysymys kuvalainoista palautuu kollaasimuodon estetiikkaan; identtisiä kuvia tai sukulaiskuvia voidaan käyttää uusien taideteosten luomiseen vakiintuneiden tapojen mukaan. Lainausten kriittinen tutkimus jää kirjallisuudentutkimuksen tehtäväksi, sillä selitysosaa ei sisällytetä.



"Romanttinen runous on progressiivista universaalirunoutta. Sen tarkoitusperänä ei ole vain kaikkien runouden erillisten lajien jälleenyhdistäminen ja runouden saattaminen jälleen kosketuksiin filosofian ja retoriikan kanssa. Se haluaa, ja sen myös pitää milloin sekoittaa, milloin sulauttaa toisinsa runous ja proosa, nerous ja kritiikki, taiderunous ja luonnonrunous; sen on tehtävä runoudesta elävää ja seurallista, ja elämästä ja yhteiskunnasta runollista, runollistettava sukkeluus ja täytettävä ja kyllästettävä taiteen muodot kaikenlaisella sopivalla sivistävällä aineksella ja sielutettava ne huumorin käänteillä. Se kattaa kaiken, mikä vain on runollista; se ulottuu suurimmasta itseensä taas lukuisia järjestelmiä sisältävistä taiteen järjestelmistä aina siihen huokaukseen, siihen suudelmaan asti, jonka runoileva lapsi ilman mitään taiteellisia pyrkimyksiä laulaessaan antaa. ( - - )

Vain romanttinen runous voi eepoksen lailla tulla koko ympäröivän maailman peiliksi, aikakauden kuvaksi. Ja samalla se voi parhaiten leijua esitettävän ja esittäjän välillä, vapaana kaikesta reaalisesta ja ideaalista intressistä, runollisen refleksion siivillä; se voi yhä uudelleen potensoida tätä refleksiota ja monistaa sen ikään kuin loputtomassa peilien sarjassa. Se kykenee muotoutumaan mitä korkeimmalla ja monipuolisemmalla tavalla; ei vain sisältä käsin, vaan myös ulkoa sisäänpäin; se näet organisoi yhtäläisesti jokaisessa osassaan kaiken, minkä pitää muodostaa kokonaisuus sen tuotteissa. ( - - )

Muut runouslajit ovat valmiita, ja ne voidaan nyt täydellisesti analysoida. Romanttinen runouslaji on vielä syntymässä; sen varsinainen olemus onkin, että se on aina syntymässä voimatta koskaan tulla valmiiksi. Mikään teoria ei pysty ammentamaan sitä tyhjiin, ja vain korkeampia voimia aavisteleva kritiikki voisi uskaltautua luonnehtimaan sen ihanteita. Vain se on ääretöntä, koska vain se on vapaata, ja se tunnustaa ensimmäiseksi laikseen, ettei runoilijan vapaus siedä mitään yläpuolellaan olevaa lakia.

Fragmentteja, Friedrich Schlegel suom. Vesa Oittinen Oi Runous, romantiikan ja modernismin runouskäsityksiä (2000), toim. Tuula Hökkä
Meillä on fantastinen mediakoneisto, fantastisen suurpääoman lakeijoina toimivien valtapuolueiden tuella. Meillä on fantastinen hallinto, fantastinen kansa ja fantastinen valtio. Meillä on fantastinen kontrolliyhteiskunta. Aika fantastista on sekin, että omaa käyttöäsi helpottamaan olet valmis taistelemaan uutta kannabiksen vapauttavaa lakia maahamme.
Jos Suomen presidentti todellakin, kuten on väitetty, toimii disinformaation varassa, kysymys venäjäntuntemuksesta alkaa olla keskeinen ja polttava. Täytyy kysyä, ketä sukupolvemme venäjäntuntemuksen kehittämisen vastainen erittäin kiivas toiminta palevelee?

SUOMALAISEN "KAPITALISMIN" KRITIIKKI

Se, että joku sanoo olevansa epäpoliittinen, ei tarkoita sitä, etteikö hän voisi olla monologinen. Ja monologisuus on yhtä kuin ideologinen. Jos kokee ideologisen perustansa äärimmäisen turvalliseksi, saattaa siinä ideologisen näköpiirin rajaamassa ahtaassa tilassa kokea itsensä myös epäpoliittiseksi. Mutta se ei ole kokonaisihmisyyden tila, eikä kokonaisihmisyys voi sellaiseen ahtaaseen näköpiiriin ja olotilaan itseään rajata.

Kokonaisihmisyyden tilan saavuttaminen taas on välttämätöntä, jos halutaan tietää, mitä ihminen todella haluaa. Sillä aluksi hän haluaa vain kokonaisihmisyyttä, vaikkei ole siitä tietoinen. Hän on dialektisessa mailmassa vastakkainasetteluineen. Vasta vapauduttuaan tuosta maailmasta ja sen jälkeen ihminen voi tulla tietoiseksi siitä, mitä todella haluaa.
 
Siksi ideologisen tilan vastakohta ja seuraava kehitysaste ei ole toinen ideologinen tila, vaan polyfoninen tila.
 
Polyfonisessa tilassa on hyväksyttävä eheiden ja selvien näköpiirien ehdoton tasa-arvo. Näköpiiriä arvioidaan sen eheyden, ei sen laajuuden perusteella. Polyfonisessa katsannossa on ehdottomasti hyväksyttävä toiseus ja dialektiikka osaksi kokonaisuutta. On myös hyväksyttävä, että kaikkea ei voi ihminen ottaa haltuun. Tästä seuraa kapitalistisen realismin poetiikka, nimittäin silloin, kun kapitalismi on sitä mitä julkilausuu olevansa.

Useimmiten se, mitä sanotaan kapitalismiksi, ei ole kapitalismia, se ei ole vapaiden markkinoiden toimintaa, se ei ole demokratiaa, eikä se ole polyfoninen tila, vaan ahdas monologinen tila. Tällöin luokkakantaisuus yhteiskunnassa säilyy ja erittäin ahtaat ideologiset näköpiirit pääsevät muodostumaan ja joutumaan keskenään massiiviselle törmäyskurssille. Täytyy ymmärtää, että luokkakantaisuuden poistuminen perustuu siihen, että luokkien olemassaolo poistuu. Luokat eivät poistu sillä, että sanotaan vastakkainasettelun ajan olevan ohi, mutta samalla pidetään täysin voimin mitä luokkakantaisinta ahtausilluusiota maailmasta yllä. Tällainen toiminta loukkaa kaikilla tasoilla pahasti tervettä järkeä.

Voi olla niinkin, että täydellisen ja vapaan kapitalismin tila on ehdoton edellytys sille, että voisimme nähdä mikä siitä nousee esiin ja kohottautuu erillisten suljettujen näköpiirien yläpuolisuuteen. Nimittäin se, mitä kaikki ihmiset todella haluvat ja tavoittelevat.




TOISEN POTENSSIN NARSISMI

Miksi pitäisi kutsua sellaista persoonallisuushäiriötä, joka näkee kaikkialla narsistista persoonallisuushäiriötä ja näytön puutetta, vaikka kysymys on normaalista itsetunnosta ja ylenmäärin riittävästä näytöstä. Sairastanko minä sitä?

17.3.2013

Olo kuin epilepsiakohtauksen jäljiltä. Ilo ja etuoikeus olla elossa. Siitä on hyvä lähteä.
Niin se vain on, että asiat eivät valittamalla parane. Suomeen ei yksi kokonainen ihminen mahdu millään.

SKENEMARINA

No niin, jokohan olisi päästy siihen, että skenemarina olisi tältä erää ohi. Ei ole aikaa eikä innostusta jatkaa näistä teemoista enempää tällä erää. Asioita pyörremyrskymäisesti eteenpäin ja kesäkaudeksi pankkilaina siinä uskossa, että takaisinmaksusta selvitään katkeruus siististi väistellen.

ITKUPILLIT

Kyky itkeä, liikuttua kyyneliin, resonoida niin voimakkaasti, että toisetkin sielut liikuttuvat ja kyynelehtivät tiedostamattomasta syystä, kohtauksen omaisesti. Tämä on eräs tärkeä selvästihavaittava perusilmiö henkisen epästabiilisuuden taustalla. Tämä on myös ominaisuus, jolla fasistisista valehtelijoidenklubeista suljetaan ulos. Tällä tavalla epästabiili tyyppi puhuu aina totta, tai ainakin yrittää tai jos ei yritä, tulee kuitenkin puhuneeksi. Sellaisella ominaisuudella varustetulla ihmisellä ei ole tietä vallan liepeille: vastakkainasettelu on selvä ja biologiaan kirjoitettu. Se on olemuksessa, olemuksellista herkkyyttä, tai yliherkkyyttä, kuten fasistit tulkitsevat sen, jotakin olennaisesti juutalaisuuteen kuuluvaa, epäihmisellistä, terveeseen ihmisyyteen kuulumatonta ja siksi fasistisen rotuopin perusta. Ja se on todellinen perusta, olemusperusta, ei mikään harha tai illuusio. Mutta ei se vain juutalaisuuteen kuulu, vaan koko ihmisyyteen, myös saksalaisuuteen ja kaikkiin kansakuntiin. Olen esimerkiksi itse kokenut tämän liikutusilmiön resonanssin saksalaisen Der Spiegelin toimittajan kanssa, joka oli "rodullisesti" niin sakemanni kuin ikinä ihminen voi olla. Samoin olen kokenut sen Yhdysvaltalaisen ihmisen kanssa, hyvin selvästi. Ja venäläisten kanssa erittäin monesti. Siksi on suuri projekti tutkia ja ilmaista täta dostojevskilaista peruskokemusta. Ja ilmaista se niin että sen kätkeminen ihmisyyden peruskokemusten joukosta, tai jopa keskeisimmältä paikalta, käy vaikeammaksi. Se on iso työ. Mitään formulakuskeja itkupillit eivät tietenkään ole. Maailma on dostojevskilainen, kapitalistinen realismi.

INFORMAATIOSOTAAN SYYLLISET


Onko nyt sitten varmaa, että pienkustantajien kontrolliin ottamisen jälkeen ei ala rankka pudotuspeli.

Se, miten kirjallisuudelta kadotetaan yleisö, on entuudestaan tuttu informaatiosodan keino.



16.3.2013

VENÄJÄ TAPPELUNAIHEENA

on uskomattoman typerä ja hedelmätön. Venäjästä tappeleminen ei mitenkään edistä kansallista hyvinvointiamme. Aivan varmasti kaikkien voimat kuluvat siitä aiheesta tapellessa loppuun. Me emme tule pääsemään yhteisymmärrykseen tästä aiheesta, itse asiassa me olemme siitä kaikki hieman eri mieltä. Kaikki äänet ovat tarpeellisia ja puollustettavia, jos ne ovat vilpittömiä, mutta siitä huolimatta ne eivät ole ainoita mahdollisia. Se, että Suomessa on kiivaasti toistensa kimpussa olevia Venäjästä fanaattisen kiinnostuneita ryhmittymiä on hitusen parempi asia kuin se, että olisi vain yksi keskusohjattu virallinen mielipide. Valitettava tilanne kuitenkin. Me tarvitsemme enemmän -- tai kenties vain ja ainoastaan -- sellaisia Venäjän asiantuntijoita, jotka eivät pyri sovittamaan kokemuksiaan ja näkemyksiään mihinkään valmiiseen kaavaan tai poliittiseen ideologiaan. Me tarvitsemme erilaisia maailmankuvia, erilaisia kokemuksellisia todellisuuksia, pelkkiä fragmenttejakin, kunhan ovat tarkkoja. Politiikalla ja kokemuksilla on aina olemassa jonkinlainen suhde, sitä ei voi kokonaan kieltää. Mutta tuskin mikään politiikka voi määrittää kokemuksiamme täydellisesti etukäteen. On annettava mahdollisuus todellisuuden käpertyneille ulottuvuuksille tulla esiin. Sinne, niihin, on tutkimusmatka kohdistettava. Venäjän suhteen on pakko nousta jyrkkien vastankkainasettelujen yläpuolelle, muuten sahautuu hetkessä miljoonaan osaan. Vain pakotie fiksaatiosta tai jumittavasta dikotomiasta on kiinnostava. Jos jäämme virallisen propagandan, annetun ja valmiin Venäjäkuvan vangeiksi, -- uskomaan että annettu ja valmis kuva olisi edes mahdollinen -- me menetämme arvokkaan tulevaisuuden ja mahdollisuuden. Me menetämme todellisuuden kokonaisuuden ja saamme tilalle jotakin puolinaista: emme ainoastaan täydellisesti latistuneen Venäjän vaan myös täydellisesti latistuneen oman elämämme. Virallinen propaganda, sen koko olemassaolo, on pystyttävä murtamaan yhtä hyvin oman elämämme käpertyneiden ulottuvuuksien löytämiseksi kuin todellisten Venäjien löytämiseksi -- niitä on aina lukematon määrä ja ne ovat kaikki yhtä todellisia. Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin äärettömyys. Muuta vaihtoehtoa ei kannata edes ajatella. On annettava itselle ja toisille anteeksi se, että ääretöntä ei voi kontrolloida: sitä ei saa kokonaan haltuun vaikka kuinka yrittäisi. On yritettävä anteeksiantoa ja uskottava pieneen arkipäiväiseen ihmeeseen.
Kylläpä alkoi kovasti itkettää.

USKONNOLLISEN NÄKYTILAN ARJENHARMAUS

Haluan korostaa ekstaasin arkipäiväisyyttä ja laimeutta, jatkuvan uskonnollisen näkytilan arjenharmautta. Lapsi on aina ekstaasissa. Mutta ei etsi sitä. Se joka etsii jo kiihkoilee. Mikään ei ole laimeampi kysymys kuin se jaksaisiko profietioida vai ei. Profeetallisuus on erittäin huonostipalkattua ja epäseksikästä toimintaa. Apostolit naulataan pääalassuin: älä odota poikkeusta omalle kohdalle. Että profeetan näkökulmaa voisi jotenkin viileästi vain ymmärtää lähtemättä siihen kovin täysillä mukaan. En toivo sitä että kukaan innostuu hirveästi tästä näkökulmasta. Mutta toivon, että sitä pidetään silmällä ja sen mahdollisuudet otetaan huomioon. Siis en missään nimessä toivo että se politisoituu. Se olisi vihonviimeinen asia. En myöskään toivo että yksikään luottaisi sanoihini dogmaattisesti. Nämä eivät ole dogmiasioita. Jokaisen on tutkittava itse. Inspiraationlähteenä oleminen on toisinajattelujen tehtävä. Avata alueita, päästää oikeinajattelu vapaaksi umpikujistaan, fiksaatioistaan. Siis mahdollisesti onnistua päästämään se epätodellisista rajoituksistaan. Toisaalta en ole löytänyt tästä toisinajattelusta sellaista ongelmaa joka selvästi tekisi kaiken mahdottomaksi. Mitä ilmeisimmin siis on mahdollista ajatella näin. Mikä tosin ei ole varmaa eikä todistettua. Se on siis epävarmaa mutta mahdollista. Tidettä se ei voi vakuuttaa, tämä rajaus, mutta tiedekulttuureja on monia. Rajata, mutta olla täsmällinen ja perusteellinen, argumentoida rajalla, sen rajalla mistä voi puhua ja mennä vähän metafysiikan puolelle. Uskomatta mitään ilman tietoa. Tutkia jotakin tarkasti nähtyä, pitää se sinnikkäästi silmien edessä ja käyttää metafysiikkaa vain sen selitysmallina. Ihan vähän. Subjektiivinen taso on keskiössä. Välttää vaihtoehtoisten teoriojen vertailua. Valita yksi ja redusoida kaikki siihen. Se on vain vähän moniulotteisempi todellisuus kuin pelkkä logos. Siis rationaalisella järjellä selitettävyys yksin. Mutta rationaaliseen järkeen ei lisätä mitään ihmeitä. Pelkkä mystisen kokemuksen tiedollinen ulottuvuus, William Jamesin hiljaisin prinsiippi. Katsotaanpa millaiseksi maailma sen avulla muodostuu. Ei se ole mitään pelottavaa.
Kirjoittava ihminen on viihdyttävä lemmikkieläin. Sen surut ja ilot koskettavat, mutta häkin voi laittaa komeroon.

KATEUS

Kateuden avulla näkymättömät iskut saadaan perille. Kohtuuttomuutta ja epäoikeudenmukaisuutta lisäämällä aina paremmin ja tarkemmin. Kateus on sitä, että on vielä olevinaan jotakin, mitä verrata. 
Mainilan laukaukset ovat Mainilan laukauksest, niitä ei koskaan ammuttu. Todellisuudessa sotaan syyksi riittää ihan pieni epäkunnioittava ele, aivan mitätön poikkeamin täydellisen korrekteista toimintatavoista ja käytössäännöistä.
Kaikenlaisessa vallankäytössä unohtuu kaikilta osapuolilta se, että maailmassa on todellisiakin ongelmia, eikä vain oman egon ongelmia.

KOMMUNISMIN VIHA

viha äärimmäisen sosiaalisen epätasa-arvon pienintäkin tasoittamisyritystä kohtaan. Viha kaikkea reiluutta kohtaan.
Ihmiset, jotka ajetaan maastapakoon, ovat onnellisia. Heidän ei tarvitse loputtomasti miettiä, lähtisikö vai eikö.

CHAOS REIGNS, ELI HEIDI HAUTALAN LOGIIKKA

Se menee näin: Suomessa saa puhua mitä haluaa, mutta kaikki Venäjää koskeva puhe on säädeltyä.

Olipa Tsetsenian ja Venäjän välinen tilanne mikä hyvänsä, Suomi kostaa erikseen jokaisen Tsetsenian kansan kärsimän iskun ja on siis aktiivisessa ikuisessa pyhässä sodassa ääri-islamistiveljien rinnalla Venäjää vastaan.

Tämän takia kaikki positiivinen lausuminen Venäjästä ja kaikki muu kuin Venäjän vastainen sotapropaganda on meillä kiellettyä.

Mitään tavallisia kokemuksia tai tuntoja ei saa ilmaista niin kuin ne koetaan. Jos joku yrittää ilmaista kokemuksiaan tai tuntojaan Venäjästä häntä kohdellaan täällä Sharialain mukaisesti Jumalan vihollisena. On oikein, että jokainen, joka joskus on kokenut jotakin postiivista Venäjällä saa nyt kokea Grosnyin kohtalon. Sillä syyllinen hän on.

Mutta kukaan suomalainen tai suomen kansalainen, joka välttää puhumasta Venäjästä hyvää vastoin parempaa tietoaan, ei ole syyllinen mihinkään asiaan Auringon ja Jumalan kaikkivaltiaan virnistyksen alla. Lähimmäisestä on aina annettava väärä todistus.

Meillä oikeistolaisessa maailmankuvassa sota on aina hyvä asia. Sota tuottaa paljon turvattomia ja hädänalaisia ihmisiä, köyhiä kateellisia paskiaisia, joista saadaan toisaalta kunniaa auttamalla heitä. Mutta hädänalaisia voidaan myös salaa hyväksikäyttää ja myydä. Se on sievoinen bisnes. Eikä mikään raha ole liian pieni huijattavaksi jos se on köyhältä pois.

Sota on viimekädessä teollisuutta, joka tuottaa hädänalaisia ja kärsiviä: halpaa työvoimaa.

Sodasta pelastuneiden kiitollisuudenvelka meille siitä että ovat elossa on äärettömän suuri. Sitä ei voi koskaan millään orjatyöllä täysin takaisinmaksaa. Ei minkäänlaisilla aikuisten tai edes lasten tekemillä palveluksilla.

On kehitettävä tappamisen menetelmia, on saatava aikaan ikuinen sorto ja koston kierre. Jumalan ikuinen viha. Chaos REIGNS!

KESKITYSLEIRIN KOMENTAJA IHMISOIKEUSHYYSÄÄJÄNÄ

Heidi Hautalasta kiinnostavia yhteenvetoja, jotka kertovat paljon siitä miten toivotonta on asettaa kansalaisyhteiskunnan vapaaehtoiset nyyttikestit hyvässä ja turvatussa yhteiskunta-asemassa olevaa kriminaaliklikkiä vastaan. Kannattaa lukea nämä filet loppuun.

1. 

2. 




Äskeisessä puhelussamme Ville Hytönen sanoi eroavansa Vihreät -puolueesta. Onnittelin häntä. Se on todella viisas teko.

JUTTELIN VILLE HYTÖSEN KANSSA

puhelimessa. Hän ilmaisi loukkaantuneensa taannoisesta häväistyskirjoituksestani. Pahoittelin aiheuttamaani vahinkoa. Pidän Ville Hytöstä yhtenä sukupolvemme vaikutusvaltaisimpana kirjallisuuskentän toimijana, joka on myös saanut laajempaa tunnustusta. Hytönen on työteliäs, tuottelias ja aivan varmasti porvarillisessa mielessä apurahansa ansainnut. Savukeidas julkaisee kirjallisuutta ja poliittisiakin mielipiteitä ehkä "moniarvoisemmin" kuin yksikään suuri kustantamo, sitä en kiellä, vaikka näen tuossa "moniarvoisuudessa" suuria puutteita ja ongelmia. Kun minulla tuossa taannoisessa kohtuuttomassa herjakirjoituksessa oli ajatus laajemmasta salaliitosta ja tarkoituksellisesta systemaattisesta vuosia jatkuneesta lyömisestä, on kuitenkin luonteva kohdistaa huomio keskeiseen toimijaan, joka tuntee muut toimijat.
 
Koen, että taiteellinen työni on tarkoituksellisesti pyritty tuhoamaan alusta asti. Kaikkiin kirjajulkaisuihini liittyy kovaa painetta ja kustannusmaailmasta valunutta ilkeyden saastaa. Ensyklopedian tuhriminen Tammen kaunokirjallisen osaston kustannusjohtaja Hannu Harjun käsissä oli kaikista rumin temppu. Harju teki kolme vuotta harhautus- ja väsytystyötä sen eteen, että olisimme pilanneet kirjan itse. Kun emme sitä sitten hänen "ystävällisten neuvojensa" mukaan tehneet, asia jäi ehdotteluineen roikkumaan ja jouduimme itse päättelemään, että kirjaa ei koskaan julkaistaisi Tammelta. Toiminta oli sen verran suunnitelmallista ja häijyä "aivonussintaa", että kaikki Tammen kirjailijat kokivat silloin mielessäni jonkinlaisen moraalisen vararikon. Ajatukseni on tässä se, että Hannu Harju ei ole ollut yksin Ensyklopedian "hajoitussuunnitelman" takana, vaan siellä kulisseissa Jyrki Kiiskisen on täytynyt antaa siunauksensa tuhoamiselle. Kenties huumoria ovat repineet vuosia jatkuneesta Cyclon-B kaasutuskokeilusta myös muut kaikkea muuta kuin kaksinaamaiset kulissiveitikat. Nämä miehet lyövät ylhää ja valmiista asemista, matossa olevaa, kyselemättä ja niin kovaa kuin ikinä pystyvät.

Ensyklopedian vaikeudet eivät siihen loppuneet vaan kestivät aina julkaisutilaisuuteen asti, jonne sinnekin dopinglääkäri pistettiin, maksettiin syömään, kuuntelemaan ja kiertelemään pöydästä pöytään, puhumaan juhlavieraille juhlittavasta kirjasta ja juhlittavista henkilöistä avoimesti ja veretseisauttavan häijysti pahaa. Myrkkyä hän kaatoi jokaiseen lasiin. Sitä ennen oli tehty kaikki paha mitä voitiin. Aivan kaikki. Paitsi murha. Mikä ei olisikaan näyttänyt siistiltä.

Siloin kun arvokkaita kirjallisia teoksia pyritään kokopäivätoimisesta asemasta täysimittaisin resurssein pelkästään vahingoittamaan, on mietittävä uudelleen mitkä ovat kyseisten henkilöiden uskottavat mahdollisuudet jatkaa toimessaan.

Vertailun vuoksi: Otavan Antti Arnkil vastasi taannoin kiitettävän nopeasti lähettämääni käsikirjoitukseen: muutama tunti käsikirjoitukseni lähettämisen jälkeen hän ilmoitti jo lukeneensa sen. Hän ei kuitenkaan uskonut sen taistelun menestykseen, joka olisi edessä, jos haluaisi käsikirjoituksen Otavalta ulos. Hän sanoi asiansa heti ja suoraan.
 
En tiedä kuka apurahoista päättää, mutta nimeni lienee listoilta systemaattisesti yliviivattu. Heille olen epätoivottu henkilö, keitä He ikinä ovatkaan. Ansioiden puutteisiin ei voida vilpittömästi vedota: kellä muulla tässä maassa muka on esittää viisitoista syventynyttä ja ylistävää päivälehtikritiikkiä edellistestä kirjastaan? Apurahasysteemi kiteyttää yhteiskuntamme keinotekoista eriarvoisuutta luovan lyömisilmapiirin. Mitään kokovuoden apurahoja en tarvitse enkä ole edes hakenut (vaikka katson ansainneeni sen puhtaasti taiteellisella perusteella paremmin kuin YKSIKÄÄN kulttuurirahaston listalla oleva nimi. Jos tätä ei ymmärretä, silloin ei minua vielä tunneta. Onneksi itse tunnen. Mutta kulttuurin rahojen pitäisi aina ohjautua pieninä puroina sinne missä on käynnissä kiihkein aktiivisuus, kenellä kulloinkin on vetovuoro, hyvin dynaamisesti... dynaamisuus mahdollistaisi voimakkaita esiintuloja eri puolilta, jolloin kokonaisuus voittaisi... me emme voi ennaltamäärittää sitä suuntaa johon kulttuurin uoma purkautuu). Useimmiten olen hakenut kolmea tonnia ja muutaman kerran saanut ja ollut iloinen. Kirjastoapurahalautakunnalta on kerran tullut enemmän, mikä oli hieno asia. Koskaan en ole apurahakaudella ollut päivätyössä, vaan pyrkinyt pitämään kirjoitusvapaata niin pitkään kuin pientä rahaa on ollut mahdollista venyttää. Pienikin apuraha on auttanut todella paljon.

Varsinaisissa julkaistuissa teoksissani ei tietenkään ole poliittinen pohjavire, sen pitää olla sokeallekin selvä. Venäjästä en ole maininnut julkaistuissa kirjoissa sanaakaan. Tämän blogin ajoittainen poliittinen herjavire on syntynyt pelkästään systemaattista apurahalyömistä vastaan -- ja laajemmin koko yhteiskunnan sosiaalista eriarvoistusta ja henkistä köyhdytystä vastaan. Väkivallan hiljaista hyväksymistä vastaan, pikkumaisuutta ja turhiin arsioihin olennaisten kysymysten sijaan takertumista vastaan. Ja varsinkin omahyväisyyttä vastaan.

Venäjästä varsinainen sanomani on yksinkertaisesti se, että negatiivisten asioiden lisäksi Venäjässä on myös positiivisia asioita, jotka nekin ansaitsevat huomion. Mitään Stalinin rikoksia ja muuta historian ollutta ja mennyttä paskaa en ole puolustelemassa, kaikki sen suuntainen on vain provokaatiota, nimittäin suurin toiveeni on se, että tuo kamala historia ei palaisi ja toistuisi. Venäjästä minulla on vain omat kokemukseni ja havaintoni, oma sisäistynyt tunteeni: politiikasta en todellakaan TIEDÄ juuri mitään. Päättelen asioita vain omasta kokemuksestani ja tunteestani lähtien, tätä enempää en esiinny Venäjän tuntijana, en ole koskaan väittänyt esiintyväni, enkä varmaankaan tule koskaan esiintymään. Sillä loppujen lopuksi en ole kiinnostunut politiikasta ja ideologioista kuin pakon edessä: olen kiinnostunut siitä, miltä tuntuu.

Pitäisin rehellisenä, että Suomessa tunnustettaisiin se, että Venäjästä ei SAA puhua vapaasti positiiviseen sävyyn. Tämä on salailun kulttuuri ja perinne, jonka halutaan jatkuvan. Siksi tämän sananvapausrajoituksen noudattamatta jättäminen johtaa näköjään elinikäiseen toimintakieltoon maassamme. Olen siitä elävä esimerkki. Siksi minua ärsyttää kaikenlainen sananvapaushössötys ja ihmisoikeustekopyhyys, silloin kun se kohdistuu yksipuolisesti Venäjään eikä lainkaan meihin itseemme. Sanon: apurahajärjestelmän perusteet on pystyttävä ymmärtämään ja ne on lausuttava yksiselitteisesti. Joko sananvapaushössötys on lopetettava kokonaan tai sitten sensuroidut teemat ja aiheet on ilmaistava julkisesti. Muu ei käy.

Tällä hetkellä taiteellinen tilanteeni on niin umpikujassa, että minulla ei yksinkertaisesti ole muita vaihtoehtoja kuin Mikael Koolhaasina polttaa enemmän tai vähemmän syyttömiä kaupunkeja. Siis hyvin rahoitettuja kirjailijoita. Muita vaihtoehtoja ei ole taiteellisen toimintani jatkuvan torpedoinnin edessä. Me emme tiedä, ketkä todella ovat vastuussa, siksi minun täytyy käydä käsiksi näennäisesti syyttömiin, niihin jotka antavat syyllisille suojaa. Se on rikos, mutta tässä on kysymys suuremmasta asiasta ja periaatteesta, ei lopultakaan mistään rahasummista. Tässä on kysymys siitä, että egoistista nokittelukierrettä ei saada loppumaan millään, vaan nöyryytyksissä mennään kohtuuttomuuksiin. Olen pyrkinyt tässä blogissa raivokohtausteni hetkellä välttämään oikeiden nimien käyttöä. Mutta kun tähän asiaan (joka todellisuudessa kumpuaa ehkä enemmän kuin luulisikaan tämän maan käsittelemättömästä historiasta) ei löydy puolueetonta ja oikeudenmukaista tuomaria mistään.

Joudun tälläkin hetkellä editoimaan painokuntoon 120 sivuista runoelmaa ja 300 sivuista erittäin vaikeastihallittavaa esseekokoelmaa ilman mitään apurahoitusta tiukasti aikataulutetun ja raskaan palkkatyön ohessa. Lisäksi lähiaikoina julkaistaan kokeellinen tuplalevyni Enough Recordsilta, kunhan vain ehtisin saattaa materiaalin julkaisukuntoon. Näin niin kuin aina ennenkin. Olen tehnyt kaikkien töideni viimeistelyn äärimmäisen paineen alla kiireessä. Varmasti monella tilanne on sama, mutta heillä on toivoa paremmasta. En pitäisi asiasta niin suurta meteliä, ellen uskoisi tekeväni jotakin puhtaasti taiteellisessa mielessä ainutlaatuista, uudenlaista ja arvokasta (tämähän on tunnustettu myös kritiikeissä jossain määrin. Mutta ilmeisesti kuitenkin jossakin on joku suutaan avaamaton täydellisesti erimielisten porukka, jotka eivät kirjoita negatiivisia kritiikkejä). Niinpä sama kirjankustantajaongelma on taas edessä: kaikki ovat hyvin epävarmoja, uskaltavatko kustantaa kirjani. Dopinglääkäri kiertelee kustantamoja peloitellen ja uhkaillen.

Syksyllä minulla on kaksi kuukauden kuvataidenäyttelyä, toinen Helsingissä toinen Pietarissa. Pietarin näyttely on iso. Pystyn tekemään teokset vain ottamalla melkoisen pankkilainan (olen ystävilleni jo liikaa velkaa... ja ystäväni saavat kärsiä ystävyydestäni myös poliittisesti, mikä on monta kertaa havaittu). Voihan olla, että saan sitten hyvinkin jotain myydyksi. Mutta jälleen kerran, tilanne tuntuu vaikealta. Suurien riskien ottaminen tuntuisi erilaiselta, jos muillakin olisi siihen pakko. Kilpailu on suurien tukien ja tuettajäämisten röyhkeässä ilmapiirissä hyvin vääristynyttä. Vaikka minulla onneksi on syntyjään iloinen luonne, on silti tavattoman vaikea tulla toimeen sen ajatuksen kanssa, että edellä kuvattuun tilaan ei saa oikeutta eikä muutosta milloinkaan eikä millään keinolla. Tuulimyllyt puhaltavat tuulen ja näyttävät saavan voimansa planeettojen liikkeestä. Tällä tavalla taiteilijat lopulta pakotetaan itsemurhaan.

En tiedä minkä suuren rikoksen olen tehnyt, en tiedä mistä minua syytetään. Haluan vain että sensuuri ja pannaanjulistus tehdään julkisesti.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com