24.6.2017

SYMPHOSIUS



                                                                                  Aenigmata





Ilman minua ei isäni olisi tiedetty syntyneen. Ylimmällä tasolla olen se mikä olen ja alimmalla tasolla sama. Linjat kulkevat läpikuultavan kämmenen poikki. Toinen puoli muistuttaa siitä mitä toinen teki. On makea rakkauteni ja ymmärryksenmusta täynnä tahattomia värejä. Palvelijana olen taloni isäntä. Ovet ovat avoimet taas. Pieni kotini palvelee kenen hyvänsä saapua. Täällä on luovuttu yhtä lailla leikistä kuin vakavuudesta. Valtaa pitää kuiva asiallisuus ja asioiden loputon erittely.
    
Jos on olemassa kivuttomia kyyneleitä matkalla taivaaseen, olen este niiden tiellä. Mitä en osaa käsilläni, teen jaloilla. Juoksen monin tavoin jälkiä jättämättä. Kirjoista en välitä, olen asunut niiden kovilla lattioilla ja pölyisissä vesissä. Nyt olen keskellä lauluni kiinnostavankäheää aaltoilua. En harkitse sanojani. Annan kyberneettisten henkiautomaattien laulaa.
   
Harkitsemattomuus lienee viisautta. Olen villi ja viisas. Viisas, jos sitä kutsutaan villiksi. Olen antelias Jupiterin sairaanhoitaja kietoutuneena pitkiin hiuksiini. Vaellan rauhallisesti sarvipäiden katraassa. Veräjällä lähetti odottaa paluupostia.
  
Haluaisin muistuttaa teitä elämämme alkuperästä. Eihän voi mikään syntyä tappamatta ensin emoaan. Länsituuli lahjoittaa sinulle poikia. Enää et etsi puolisoasi, sinua etsitään. Joen sanotaan olevan sinussa. Neljä kättä ja kaksi sormea kantavat kahta ruumistasi. Jalkoja on vain yksi. Rakasta minut nukkumaan, nukahdat itsekin pian. Juuri sinä, jota kannan sisälläni. Väität minun rikkovan sopimuksia. Olen pukeutunut oliiviöljyyn, syntynyt pienen tomaatin sisällä. Kerrotaan ettei minulla ollut veljeä. Kärsimys voi saada ajatukset näyttämään vierailta. Se voi lisätä määrättömästi koti-ikävää. Mutta tomaatit roikkuvat uudestisyntyneinä tänä vuonna kiihtyvissä tuulissa.
  
Olen vieno violetti väri pallolla enkä saastuta. Olen iloinen, jos voin tehdä jotain hyväksesi. Teen sen punaisena vailla syyllisyyttä muuhun kuin synnyttäjäni murhaan. Myöntänet, ettei se ole suuri rikos. Ei mikään häpeä.
      
Nyt eläimet takaisin häkkiin! Pelottaa kaikki sarvipäät. En halua vahingoittaa niistä yhtäkään. En halua myöskään olla halveksittu. En halua tavallista morsianta. Minulle lapset ovat jälkeläisiä. Pieni mutta pitkä kultakoristeinen metallituote on valo, jonka joku takoi hiuksiisi.
    
Työni on nostaa raskasta massaa höyhenenkevyellä vinssillä. En ole enää pelkkä tiedekunta. Ei ole enää Maa nimeni. Minulla on suuri sielu. Matkustan ilman taipaletta. Minussa on ollut enemmän kuin yksi elämä. Me olemme niitä, jotka eivät kipua taivaisiin vähäpätöisen tiedon takia. Niin kauan kuin sana virtaa, saa kieli levätä.
  
Aamutaivaalla lentelee tarkin katse. Sen polku on lyhyt, merenselkä leveä. Makea elämä kuin uni kaikkoaa, mutta mitätön nimi säilyy. Yö, anna minulle nimi, omaisuus ja sulka. Ennen muuta tee loppu päiväni pimeydestä. Jos emme saa iloita rajatta, miksi jatkaisimme päivää keinovaloin. Täynnä piikkejä on yö, joka päivän selkää puukottaa. Suuri hulluus voi viedä äänen. Mutta sydämen ääni on enemmän kuin pelkkä keho.
     
Talosta tulee vaaraton kun se palaa. On makea palavan lihan haju avotulella. Kuoleman viriili jumala olit maailman vihreillä kentillä. Kuin kaksi kiveä levitoimme yhdessä toisiamme tuntematta. Yhtä liikkumaton olit kuin muotoni, toki pienempi mutta runsas. Minulla oli keho täynnä hampaita.
 
 
(3.12.2012)

5 kommenttia:

Timo kirjoitti...

Hienoa! Mä en säkeistäisi tätä.

Sven Laakso kirjoitti...

näin on, käpeahkona proosapalstana toimii paremmin.

Sven Laakso kirjoitti...

Ilman minua ei isäni koskaan olisi tiedetty syntyneen.
Ylimmällä tasolla olen se mikä olen
ja alimmalla tasolla sama.
Linjat kulkevat läpinäkyvän kämmeneni poikki.
Toinen puoli muistuttaa siitä mitä toinen teki.
On makea rakkauteni musta täynnä värejä.
Palvelijana olen talon isäntä ja jälleen kerran
ovat ovet avoimet.
Pieni on kotini mutta ovi on auki aina
kenelle tahansa tulla varastamaan aikani.
Täällä on luovuttu kaikesta huumorista.
Valtaa pitävät ahdistus, epätoivo ja absurdius.
On olemassa kivuttomia kyyneleitä matkalla taivaaseen,
mutta minä olen nyt vakava este niiden tiellä.
Sen, mitä en osaa käsilläni tehdä, teen jaloillani.
Juoksen monin tavoin ja jälkiä jättämättä.
Kirjoista en välitä. Olen asunut niissä,
niiden kovilla lattioilla ja pölyisessä vedessä.
Olen nyt keskellä lauluni
kiinnostavankäheää aaltoilua, tässä puvussa
ja hikoilen ja joskus iltaisin rukoilen.
Kuka tässä ottaa vallan, jos ensimmäinen kirjain häviää?
Pakko on tehdä auringosta valoisa muusa.
Nyt portilla lähetti odottaa paluupostia lähettäjälle,
sillä kirjeilläni ei ole siipiä.
Ei ole enää taistelua kun ei ole vihollista.
Elää yhdeksän elämäänsä kymmenstä maalla
ja karjua ajatuksensa tyhjyyteen vailla asiakritiikkiä.
Yö, anna minulle nimi, omaisuus ja yksi sulka
mutta ennen kaikkea: tee loppu päiväni pimeydestä.
Jos emme saa iloita rajatta edes yön rajattomuudessa,
miksi jatkaisimme päivää kun aurinko on kuolut?
Yö on täynnä piikkejä jotka puukottavat päivän selkää:
näin aseeton asukas korjaa kilpavarustellun sadon.
Taas kerran ne ovat sopineet auringon kuuksi.
Suuri hulluus voi viedä äänen.
Mutta sydän on minulle enemmän kuin keho.
Siksi on rakasta olla samoista aineksista
rakennettu, erona vain mittaamaton kärsimys.
Olen siis villi ja viisas; viisas, jos sitä kutsutaan villiksi.
Ja näiden sanojen harkitsemattomuus on siis viisautta.
Olen antelias Jupiterin sairaanhoitaja
pukeutuneena pitkiin hiuksiin ja vaellan
rauhalliseen tahtiin yli raivatun kasken
nautakarjan seassa. Maassa törröttää äitini
hedelmällistä polttoainetta vatsassaan.
Haluaisin nyt muistuttaa teitä elämämme alkuperästä:
ennen syntymäänne ette suinkaan olleet äitinne kohdussa.
Sillä eihän voi mikään syntyä ensin tappamatta äitiään.
Tuuli antaa sinulle mielin määrin poikia
etkä sinä siksi etsi puolisoasi.
Sinua etsitään
joesta tai joen sanotaan olevan sinussa.
Toisin kuin minä, sinä olet ainoa etkä yksi.
Neljä kättä ja kaksi jalkaa kantavat kahta ruumistasi.
Minun on hyvin vaikea valita niistä.
Sillä kauneutta ja rakkautta on kummassakin.
Jalkoja on nyt vain yksi, mutta se on pisin jalka.
Sinä rakastat minut nukkumaan tai nukut itse kunnolla.
Me vihaamme puolinaisuutta, me kolme, sinä ja minä.
Ja silti, juuri ne ihmiset, joita minä kannan sisässäni
väittävät, että minä rikon yhteiskuntasopimusta.
Kreikassa minä olen kokonainen, mutta täällä
vain puolikas, sinun kanssasi neljäsosa, ja niin edelleen.

Sven Laakso kirjoitti...

Olen pukeutunut oliiviöljyyn ja syntynyt
pienen tomaatin sisällä. Kerrotaan, että minulla
ei ollut veljeä. On käsittämätöntä
että kärsimys voi saada kaikki ajatukset näyttämään
vierailta ja lisätä siksi koti-ikävää määrättömiin.
Tomaatit roikkuvat kuin hirtetyt, mutta uudestisyntyneinä
juuri tänä vuonna kiihtyneissä tuulissa.
Jos et anna minun olla, en voi olla loistava tulevaisuutesi.
Hampaat purevat tyhjää eikä kukaan pelkää kohta kuolemaa.
Olen vieno violetti väri maapallolla
asioiden väliintulo enkä saastuta. Olen iloinen,
jos voin elää jonkin aikaa ja tehdä vielä jotain hyväksesi.
En ole suuren suuri toden totta,
mutta minulla on vallassani suurimman pieni elin.
Vaikka olenkin kauttaaltani punainen
minulla ei ole syyllisyyttä muuhun kuin synnyttäjäni
murhaan ja kaikkeen vastaavaan. Suuria rikoksia ne eivät ole
suurten ja havaitsemattomien rikosten rinnalla.
Makea savu aivotulella, ja tämä miellyttää jumalia.
Se on hankauksesta syttyvä tuli tai
suurennuslasin linssin fokus auringossa.
Talosta tulee vaaraton kun se palaa
ja suuri mies joka siellä asuu ei enää pelota.
Olisi mukava kerrankin onnistua pelastamaan sielunsa.
Ei kenellekään, itsekseen, avotulella.
Alkuperää koskevat monet kyynelet
ovat äkkiä lehtien kimaltelevina koristeina.
Surullinen on se kuva joka kuvaa surua.
Ai ai Jumala, sinä olit kerran täällä
maailman vihreillä ruohokentillä
ja levitoit mukavaa tunnelmaa
jota kaikki nauttivat mutta sitten unohtivat
mitä olivat nauttineet.
Niin veistelit teräspuukolla raudankappaletta.
Kaksi kiveä olemme me jotka makaamme nyt yhdessä
toisiamme tuntematta.
Sinä olet yhtä liikuttamaton kuin minä liikkumaton.
Muotoni on toki pienempi mutta runsaampi:
sillä sinä olet yksi, pölyn määrä taas on suuri.
Yksi on äänestyslipukkeesi hyvä jumala
tässä arvonnassa, joissa hiekka päättää päivän totuudesta.
Aion makoilla sohvalla, vaikka haluaisin olla aviomiehesi,
jumala. En halua tavallista morsianta,
sillä minulle lapset ovat totisesti jälkeläisiä.

Sven Laakso kirjoitti...

Tiedän kyllä kuinka hukuttautua maahan, mutten
halua kärsiä haudoissa.
Olen ehkä luovutettu maa. Hauta en ole.
En ole pähkinä, varustettuna lukolla.
Olen houkutellut sattumaa, petollinen syötti,
sillä jumalan kaltaisuudessa on paljon sattumaa
aina loppuun saakka jossa ero paljastuu.
Pieni mutta pitkä kultakoristeinen metallituote
on valo, jonka joku takoi hiuksiisi.
Minulla on keho täynnä lukemattomia hampaita.
Minulla on kolme hammasta joista yksi sisältää sarjan.
Nyt eläimet takaisin häkkiin!
Minua pelottaa kaikki naudat.
En halua vahingoittaa yhtäkään, en myöskään olla halveksittu.
Salama vilkkuu sisällä meren katetussa huoneessa
jossa kaikuu ihmisten elämä.
Se, joka rajoiltaan typistyy jumaluuteen.
Niin kauan kuin sanat virtaavat saa kieli levätä
ja työni on nostaa raskasta massaa höyhenen kevyellä vinssillä.
En minä kuole heti kun henkeni astuu askeleen
kohti tuttua vaikka poikkeaa usein vieraisiin.
Nyt minulla on tämä suuri sielu,
en ole enää pelkkä tiedekunta.
Ihmisten teot ja ajatukset ovat kuin ohut sahalanka
joka viiltää syntymättämän vasikan kehoni moniin kappaleisiin.
Kohdussa ei lentotaidon hyödyllisyys
voi palvella minua mitenkään. Me olemme näet niitä
jotka eivät kiipeä taivaisiin jonkin vähäpätöisen tiedon takia.
Ei ole enää Maa nimeni vaikka se valmistelee minua.
Ensin täytyy syntyä ja minussa on jo ollut
enemmän kuin yksi elämä.
Minulla oli kolme elämää, joista kaikki sisälsivät
joitakin ravitsevia aineksia.
Kaksi on nyt mennyt.
Ja kolmas on melkein mennyt.
Sieluni on pelkkä aasinsilta
ja naapurini on olkinukke
jonka varjolla vihaan itseäni.
Sillä nyt en harkitse sanojani
vaan annan kyberneettisten henkiautomaattien puhua.
Niistä aamutaivaalla lentelee se,
josta kaikkein tarkin katse tekee näkymättömän.
Se laskeutuu ja valehtelee.
Sen polku on lyhyt ja tavattoman leveä.
Pelkään, että siihen ei ole piilotettu ansoja lainkaan.
Emme siis löydä siitä aamulla saalista.
Mitätönkin nimi säilyy historiassa,
mutta makea elämä katoaa.
Nyt elämä on vielä elämisen arvoista.
Se liikuttaa minua, miestä, joka ei liiku
ennen kuin hänet siirretään.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com