KUUMOTTAVAT TEEMAT

Tämä päivä on ollut sikäli hukkaan heitetty, että se kului FB:n maastossa hääräillessä. Lenkillä kävin ja saunassa, nuhainen olen vielä. Melkoista vapaaehtoista vaaliurakointia. Toivottavasti tuleva viikko menee ihan muissa ajatuksissa.

Loputtoman poliitti(sluontoi)sen vaahtoamisenkin tuloksena olen ehkä oppinutkin jotain. Eksyin keskustelemaan erään FB-kaverini profiiliin, jota en tunne ja jonka kanssa en ollut aiemmin käynyt keskustelua. Arhinmäki-Haavisto vaaliteemasta keskustelu siirtyi seksuaalisen identiteetin teemaan, johon lähdin aluksi hyvin voimakkaassa retorisessa sivuluisussa. Ilmeisesti nämä ensikommentit herättivät suurta närkästystä, vaikka kuvittelin jonkinlaisen aaltopituuden olemassa olon. Huomattuani tilanteen, ryhdyin jonkinlaista vaivaa nähden täsmentämään käsityksiä ja riisumaan retoriikkaa. Lopulta kun uskoin jo päässeeni monien viestien, keskustelun ja tarkentamisen jälkeen melko ympäripyöreän mielenkiinnottoman asialliselle tasolle, huomasin, että henkilö, jonka profiilissa keskustelua käytiin oli varoittamatta poistanut minut kavereistaan.

Tämä oli kannaltani siinä mielessä yllättävää, että käsitykseni mukaan olimme ehdokkaista ja vaaliasetelmasta melko täsmälleen samaa mieltä. Ja vaikka olisi erimielinen, harvempi deletoi FB-ystävää. Kysymys oli siis ilmeisesti jostakin seksuaalisuusteemaan liittyvästä vivahteesta, joka sattui niin kipeästi, että henkilö päätyi näinkin radikaaliin näpäytykseen, joka ei hevin unohdu, ja jolla siksi voi olla jokin merkitys tulevaisuudessa.

Kiinnostuneena kaivoin netistä henkilön runokokoelman .pdf -muotoisen näytetiedoston ja luin sen. Jos tekstistä voi mitään päätellä, henkilö on heteroseksuaali ja peruskokemukseltaan melko lähellä itseäni. Olenhan koko elämäni kärsinyt heteroseksuaalisuuteni takia.

Asia muuttui jossain määrin mielenkiintoiseksi. Mikä oli frendauksen poistamisen laukaiseva tekijä, vai liittyikö se edes käytyyn keskusteluun. Voisin tietysti pyytää lähettämään kirjoittamani viestiketjun. Voisin liittää sen tähän ja pyytää analysointiapua. Homoseksuaalisuudesta en lopultakaan ollut oikein mitään mieltä, vaan totesin ainoastaan, että seksuaalisuudesta ei pitäisi tehdä politiikkaa, koska kaikki ihmiset ovat tavallaan seksuaalisen vähemmistön edustajia ja homoseksuaalisuutta on niin monenlaista, ja monensyistä, ettei sitä voi minusta helposti kategorisoida yhdeksi ilmiöksi.

Voiko tällainen käsitys olla jollekin vasemmistolaiselle liikaa? Mennä yli hilseen? Olen ajatellut, ettei pikkumaisuus kuuluisi todelliseen vasemmistolaisuuteen, vaan olisi vain tämän ajan lieveilmiö. Mutta ehkäpä minä vain en olekaan todellinen vasemmistolainen, sillä tuo luonteenpiirre on minulle kokonaan sietämätön. Vaikea sanoa, ystäväpiirini on niin epäpoliittista tai toisaalta friikkimäisen ääriänkyrää, että siitä ei mitään pitkällemeneviä johtopäätöksiä voi tehdä. Juuri tämä vasemmistoliitto-osasto ehkä jää minulta sittenkin kokonaan pimentoon.

Vai voiko syy olla esimerkiksi se, että pidin "ihmisoikeudet" -käsitettä tautologisena, koska politiikassa ihmisoikeudet tunnustetaan monin erilaisin standardein riippuen siitä millaista politiikkaa ajetaan. Poliittisesti ei ole mitään neutraalia "ihmisoikeuksia", vaan kysymys on aina monista standardeista, joilla pelataan tilanteesta riippuen.

Voiko tämä ajatus olla niin väärä? Vaikka se on oikea.

Oli miten oli asiaa lienee turha pohdiskella enempää. Liian suuri herkkänahkaisuus ja henkilökohtaisuus ei sovinne poliittiseen keskusteluun. Kaikki asiat eivät ole poliittiselta merkitykseltään yhtä suuria kuin ne ovat yksilösubjektiiviselta merkitykseltään. Kielenkäyttö on moninaista, eikä aina kuvaa todelisia ajatuksia. Syyllistyn itse yksilösubjektiivisten merkitysten politisoimiseen ja liialliseen korostamiseen, mutta tulisin hulluksi, ellen hyväksyisi näiden asioiden vähämerkityksisyyttä useimmille ihmisille. Huumori onneksi tulee avuksi ja saan asiat mittakaavaan nöyrtyneenä siihen tosiasiaan, ettei henkilökohtaisten halujeni määrä ole mikään maailman universaalilaki.

Ehkäpä minun ei pitäisi äänekkäästi jatkaa koko poliittista pelleilyä, koska kysymys on kuitenkin vain siintä, että yritän ymmärtää ja suhteuttaa, mutten onnistu. Poliittinen puheeni jää varmaankin useimmiten täysin nonsensikaaliseksi. Politiikka on pohjimmiltaan minulle mahdotonta, ja siksi se on myös niin karnevalistisen epävakavaa: käsitykseni muuttuvat joka hetki samoin kuin itse muutun joka hetki. Ei minulla ole mitään pysyvää poliittista paikkaa. Kuten olen aiemminkin sanonut, olen antipoliitikko.