30.7.2011

YLE Kultakuume 31.5.2011

     

ÄÄNITYSKOKEILUJA

2011-07-26(2

     

2011-07-26(3

     

2011-07-26(4

     

2011-07-26(62

     

2011-07-30(1

     

28.7.2011

ABSOLUUTTISEN PAHA IHMINEN

Jos lähdetään siitä, ettei täydellisen pahaa (tietoisesti ja tahdonalaisesti itsestään täydellisen pahan muuntanutta) ihmistä ole olemassa, tulee suuria vaikeuksia selittää tai käsittää sitä mitä tosiasiallisesti maailmassa juuri nyt tapahtuu.

Itse en ymmärrä mitä illuusioita tällaisilla harhakuvilla yleensä pönkitetään? Mihin tällaisia todellisuudenvastaisia konsepteja oikein tarvitaan?

Viisainta olisi tunnustaa totuus: On olemassa itsestään absoluuttisen pahan muuntaneita ihmisiä, jotka toimivat täydellisen tietoisesti samalla tavalla kun on kenties olemassa itsestään absoluuttisen hyvän muuntaneita ihmisiä. Kummatkaan eivät voi olla kovin nuoria. On olemassa ihmisiä, joiden tietoisena päämääränä on elämän rikastuttaminen samalla tavoin kun on olemassa ihmisiä, joiden päämääränä on itsemurha tai laajennettu itsemurha, jopa koko planeetan itsemurha.

Mikä ihmeen hankaluus tämän ymmärtämisessä ja hyväksymisessä on? Luulisi, että jokainen Ovidiuksensa lukenut tämän käsittäisi. Ihmisessä on äärettömän suuri potentiaali mihin tahansa, hyvään tai pahaan. Kiteytyneet tietoisuudet ovat joko täydellisen hyviä tai täydellisen pahoja. Me muut olemme virtaavassa tai jähmettyneessä amorfisessa tilassa jotakin siltä väliltä.

Pahuus on jossain määrin objektiivinen ilmiö, joka määrittyy sen elämälle ja elinvoimille tuottaman kokonaishävityksen perusteella. Samalla tavalla hyvä on objektiivista. Mutta tässä määrittelyssä on otettava kaikki Gurdjieffin luonnehtimat 12 energian muotoa huomioon. Energian jalostaminen korkeammalle tasolle on hyvyyttä. Ja energian karkeistaminen on pahuutta. Nämä ovat evoluution suunnat.

Maailmaa ei tee pahaksi se, että on olemassa absoluuttisen pahoja ihmisiä. Eikä sitä tee hyväksi se, että on kenties olemassa absoluuttisen hyviä ihmisiä. Maailman tekee pahaksi se, että ei tunnusteta maailmassa olevan absoluuttisen pahoja ihmisiä. Maailman tekee hyväksi se, että on mahdollista tunnustaa maailmassa olevan absoluuttisen hyviä ihmisiä.
Ihmiset näkevät sairauden kammottavat seuraukset, mutta he eivät tunne taudin syytä.

Ääriliike on äärimmäisten keinojen käyttöä.

Ääriliikkeen perimmäiset toimintatavat eivät ole yleisesti tunnettuja.

Siksi lääkäriä, joka sairautta todella osaa hoitaa, pidetään ääri-ilmiönä.

BREIVIK-MUISTIO II

Ilmeisesti maailmansodat ovat tarpeen.

Sekulaarilta pohjalta ei voida ymmärtää todellisuuden perusilmiöitä. Kovapäisimmät, epäherkimmät meistä eivät tätä käsitä ja siksi vain suursodan totuudenkenttä, jos sekään, lopulta murtaa sekulaarisuuden harhan: passiivisen satanismin ja fasismin. Todistaa asiaa ei voi, sen voi vain huomata.

Breivikin teko on mittakaavaltaan pikemmin sotilaallinen operaatio kuin yksittäisen hullun sekoilu. Asian julkisessa käsittelyssä voidaan nähdä myös tämä ero: Breivikiä kohdellaan sotilaana tai sotarikollisena, ei hulluna psykopaattina. Vankilassa hän yhä vain kuuluu jatkavan "työskentelyään". Hän on on tilastaan tietoinen kuin kenraali ja toimii kenraalin häikäilemättömyydellä ja itsevarmuudella. Ehkä hän sairastaa tämän kaltaista hulluutta, tai ehkä jokainen kenraali sairastaa. Tai ehkä ne, jotka kuvittelevat, että nyt vielä eletään rauhan aikaa, ovat hulluja, mutta hän päättäväisyydessään kirkas.

Tämä esimerkki ja sen saama valtava mediahuomio on vaarallinen ennakkoilmiö. Äärioikeistolaisen Breivikin viha kohdistuu lapsin ja vasemmistoon. Lapsiin, koska heissä on vilpittömyys ja avoimuus, vasemmistoon, koska se pyrkii suojelemaan vilpittömyyttä. Mutta 1900-luvun vasemmisto epäonnistui samalla tavalla kuin uuden ajan Euroopan Kabbalasta vieraantunut juutalaisuus. Siksi ihmisistä miljoonien juutalaisten hävitys tuntui yhtä luonnolliselta kuin nyt 90 vasemmistonuoren. Täysin suhteellisuudentajuttomassa arkeen kiinnipalaneessa maallikkomielessa asia selitetään, järkeillään näin: "Tämä kaikki on lopulta ymmärrettävää, koska he ovat jollakin tavalla syntisiä, Jumala tietää." Tai sitten: "Niinpä, kitisijät ja luonnonsuojelijat hidastavat talouskasvua, miksi ei tehtäisi heistä saippuaa."

Bennett sanoo asian selvemmin:
"En tarkoita 'salattuja merkityksiä' -- allegorioita tai kryptogrammeja -- nämä kaikki toimivat mielen avulla -- vaan ei-mentaalista, ei-sanallista siirtämistä, jossa on kyse tahtojen yhteydestä. Tämä on eräs muuntumisen suurista salaisuuksista: on mahdollista saavuttaa hämmästyttävän korkea yhteistoiminnan aste ilman näkyvää viestintää niiden välillä, joilla on suora tahtojen yhteys."

1900-luvun eurooppalainen fasismi ja osaltaan myös Neuvostoliitto demonstroivat Bennettin tarkoittamaa ilmiötä. Jos perusilmiön yrittää selittää jotenkin puolivillaisen psykologian pohjalta, on varsinainen taistelu menetetty -- toimitaan juuri niin kuin fasistit toivovat, eli aliarvioidaan rajusti heidän työvälineensä teho. 1900-luvun tiede on passiivista fasismia, koska se ei löydä ja tunnusta fasismin liikkeelle panevia perusilmiöitä ja energioja.

Fasismia ei voi olla "mystifioimatta" ilman, että menetetään olennainen piirre sen vaarallisuudesta. Samalla sitä ei pidä mystifioida banaalisti vaan kriittisesti pyrkien olemaan vähättelemättä tai liioittelematta natsien mystisen tietoisuuden tasoa. Samalla heidän henkistä tilaansa on vaikea tai kokonaan mahdoton arvioida. Miksi? 1) Me emme pysty arvioimaan kunnolla edes omaa tilaamme, miten siis toisten. 2) Heidän kokemustensa toiseus selviää katsomalla vaikka vain Leni Riefenstahlin propagandaklassikkoja. Nykyajan megatähteys on lievää toiseutta natsijohtajiin verrattuna.

Sekulaariin ylimielisyyteen on mahdollisuus rauhan aikana, mutta totaalisessa sodassa, leiri- ja kenttäolosuhteissa se karisee pois. Keskitysleiri tekee ihmisestä viisaan, miltei mystikon. Sitä viisautta ei ehdi käyttää pitkään. Vauhti jolla ihmisiä lapioidaan on kova, samoin tietoisuuden kaaos. Jotkut epäherkimmät varmasti sitäkin kenttämuutosta vielä yrittävät selittää puolivillaisen 1900-luvun psykologian pohjalta.

Eli, jos haluaa olla rehellinen, natsijohtajia ei tavallaan voi olla "mystifioimatta". Heissä on kysymys todellakin vain aidosta ja todellisesta mystiikasta, todellisten energioiden ja voimien hallinnasta. Mystiikan kannalta heissä ei ole mitään banaalia, ainoastaan kammottavaa. He tekevät ilmeiseksi sen, että ilmiö voi kääntyä elämää ja elinvoimaa itseään vastaan, ja tämä on heidän ainoa "moukkamaisuutensa". Todellisuuden he käsittävät paljon syvemmin kuin 99% ihmisistä. Mutta he ovat pahoja.

Siksi sekulaarit tulellaleikkijät johtavat tämän maailman natsivallan alaisuuteen. Sekulaari tiede on passiivista natsismia, koska se kieltää todellisuuden ja luonnon perusilmiöt samoin kuin sen, että ihminen voi niin haluteessaan tietoisesti muuntaa itsestään täydellisen pahuuden työkalun.

27.7.2011

BUDDHALAISUUS JA KAPITALISMIN VIIMEINEN VAIHE?

Olen ollut jo hyvin pitkään erittäin epäluuloisella kannalla ihmisiin, jotka noin vain iloisen kritiikittömästi sanovat olevansa buddhalaisia. Epäluuloni perustuu siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, että buddhalaiset horinat alistuvat pinnallisesti erittäin helposti ja elegantisti kapitalistisen välinpitämättömyyden ideologialle. Toisinsanoen pelkään, että taustalla on poliittisideologinen intentio, joka peitetään päättömällä epäkriittisellä höpötyksellä ja puolivillaisella meditaatiolla.

Tämä Voima-lehden tuottama erittäin vakuuttava juttu Suomessa toimivasta buddhalaisesta lahkosta näyttää olevan itseasiassa juuri sitä mitä olen eniten pelännyt. Sanon "näyttää olevan", koska tuntuu, että asia kaipaa uusilta suunnilta lisävalaistusta.

Buddhalaisessa perinteessä on paljon hyödyllisiä henkisiä välineitä. Mutta on varmistuttava, ettei niitä käytetä eksytyksen välineinä sellaisiin ihmisiin, joilla ei ole riittävää älyllistä kriittisyyttä.

Millainen sitten on se poliittisideologinen intentio, jonka välineeksi buddhalaisuus sopisi? Juuri sellainen, jonka välineeksi aimmin ovat sopineet kaikki muut uskonnot. Konservatiivisuus: tyydy olosuhteisiin, siihen mitä on, kaikki on hyvin, mitään ei tarvitse eikä voi muuttaa. Konservatiivisuuden mantra on kaksijakoinen: 1) planeetan olosuhteet ovat mitkä ovat, niiden kanssa on tultava toimeen, 2) mutta toisaalta merirosvolaivan kapteenin suussa tai keskitysleirin johtajan suussa konservatiivisuus muuttuu ilkeäksi pahantahtoiseksi käytännön ironiaksi. Kun asiat ovat pahasti ja tämä tiedostetaan, eikä mitään mahdottomaksi tekevää estettä muuttamiselle ole, asioita on voitava muuttaa. Buddhalaisuudella voidaan taistella erittäin tehokkaasti olosuhteiden muutoshalua vastaan.

Mutta miten monikulttuurisuusvastaisuus ja buddhalaisuus voivat liittyä yhteen? Monikulttuurisuus muuttaa maailmaa. Siksi konservatiivisuus asettuu sitä vastaan. Mielestäni voimme olla varmoja siitä, että monikulttuurisuus muuttaa maailmaa pitkällä tähtäimellä ja yleisestiottaen parempaan suuntaan. Mutta hallitsemattomana ja typerästi toteutettuna siihen liittyy ongelmia ja kenties jopa suuria uhkia (jihad--vastajihad ilmiöt). Monikulttuurisuus edellyttää henkisyyttä ja se pakottaa henkisyyden etsintään. Sekulaari monikulttuurisuus ajautuu väistämättä sotaan ja tuhoon. Mutta sekulaarilla yhteiskunnalla ei ole ilman monikulttuurisuuttakaan minkäänlaisia selviytymismahdollisuuksia, koska se tulkitsee maailman ja sen ilmiöt väärin ja johtaa tietoisuuden jatkuvasti yhä syvemmälle harhaan. Siksi on etsittävä sekulaarisuuden ja uskonnot ylittävää yhteistä aluetta. Monikulttuurisuuden paine pakottaa voimallisesti tuohon yhteiseen etsintään. Me olemme kaikki kotoisin täältä, Maasta.

Luulisi siis, että hallittu monikulttuurisuus olisi buddhalaisen katsomuksen mukainen. Ja se onkin. Näin ei ole vain silloin kun buddhalaisuus on jonkun sekulaarin ideologian "henkinen" naamio.

*

Olenhan muistanut kehua Voima-lehden päätoimittaja Kimmo Jylhämöä riittävästi, olenhan.


















- Tuolla on toi eduskuntatalo, jossa mä kävin, viimeksi kun oltiin, vessassa, sanoo somalityttö.
- Näyttää homolta, sanoo somalipoika.

TÄMÄN SOTILASOPERAATION JOHTO EROAA NORJALAISESTA JOUKKOMURHAAJASTA

enintään ennätyksellisen törkeän halpamaisuutensa ja koiramaisuutensa puolesta: "NATOn lentokoneet ovat tuhonneet sairaalan lähes täysin Länsi-Libyassa, kertovat paikalliset viranomaiset. Viimeisimpien raporttien mukaan iskussa kuoli kahdeksan ihmistä, joiden joukossa kolme lääkäriä."

"Mielipuolten johdolla, mielipuolten hyväksi." Teemu Mäki

"America has Bad Karma, very Bad Karma." Kalifornialainen muusikko

"You like white magic. But I like black magic. See colors, man." Sama

TIETOINEN MIELI JA HARHA

Kun sanon "satanismi" tarkoitan äärimmäistä harhaa, harhauttamista tai harhassa oloa. Tietoisen mielen harhaa todellisuudesta, totuudesta -- siitä mitä todella ja kaikilla tasoilla välttämättä tapahtuu. Tietoinen mieli on aina harhan mieli, mutta harha voi olla lievä tai äärimmäinen. Harhaan auttaa vain avoimuus, auki olo, herääminen tahattomasta tai tahallisesta itsepetoksesta rehellisyyteen, näköalan mahdollistuminen. Avoin tila on se painava ja arvokas joka laitetaan vaakakuppiin seksistenssin vastapainoksi. Avoimuus edellyttää vilpitöntä rehellisyyden pyrkimystä -- yhä enemmän huomioon ottamista. Ei pelkästään älyllisen, monimutkaisen laskukaavan ja rinnastuksen tavoin, vaan kaikkien keskusten yhteistoiminnan, kuten Bennett sanoisi, mielienergian tasolla. Rehellisyyden pyrkimys taas tuottaa jakautuneen itsen äärimmäisen kamppailun, draaman, jatkuvan oikeudenkäynnin. Rehellisyys on ikuisen kamppailun tila. Sielu on kaikkien tunteiden muistamista minkä tahansa tunteen sisältä. Nimet virtaavat asioiden yli, minkään tilan lopullisuus ei ole leimalla päätetty. Kritiikki on huolestunutta puutteen tai heikkouden havaitsemista, kriisiin saattamista, mutta ei myrkyllisen leimavärin tunkemista haavaan.

26.7.2011

En ole kärpästen ystävä, ja joskus läpsin niitä. Mutta sotatilanteessa varoisin vahingoittamasta edes kärpästä. Sodassa vallitsee korkeampi moraalikoodi. Sodassa tappaminen ja väkivalta on anteeksiantamattomampaa kuin rauhanolosuhteissa.

Sääntö nro. 1: poikkeustila on Saatanan timatti, se ei tuo mitään vapauksia, mutta lisää velvollisuudet elämää kohtaan äärimmilleen.

Sielu voi olla kuolevainen tai kuolematon. Se pitää hankkia ja sen voi menettää.

BREIVIK-MUISTIO

Norjan verilöyly antaa realistiset kasvot Euroopan äärioikeiston nousulle. On muistettava, että siinä missä muu yhteiskunta on Breivikin mittakaavaltaan käsittämättömän kauhuteon edessä sanaton, äärioikeisto juhlii ylpenä poikaansa. Jos on vuosien varrella vähääkään seurannut esimerkiksi suomalaisen äärioikeiston kirjoittelua (vaikka edes vain Jussi Halla-ahon ampumisfantasioita, joka on kaikkein lievin esimerkki siitä mitä noiden ihmisten mielissä liikkuu... Halla-aho on vain heidän käskijänsä ja herransa, joka yhteiskunnan maksamista suojista katselee jalkautuvan tositoiminnan nautintoja), täytyy ymmärtää, että sanan ja teon välillä on heillä jokin suhde. Breivik osoittaa sen suhteen. Se, jolle hänen tekonsa tulee yllätyksenä on ala-arvoinen tyhmyri. Jos Breivik murhasi 90 lasta, tälläkin hetkellä oikeuden eteen tuotujen toisen maailmansodan natsirikollisten henkilökohtaiset murhaluvut liikkuvat siellä 20 000 murhatun paremmalla puolella. He ovat ennen muuta ylpeitä saavutuksistaan -- yhä edelleen. Ja naiset itkevät näitä sankareitaan -- voi kunpa nämä nukkuvat sodomisoituneet kristityt edes joskus muistaisivat Kristusta. Niin, sellaisia ovat tarinat ja otteet Saatanan kirjasta.

On mielenkiintoista seurata, missä vaiheessa tavallisten ihmisten on pakko huomata, että natsit eivät olekaan heidän kaltaisiaan olentoja. Natsien tietoisuus on kirkas, saatanaironinen ja valveillaoleva, mutta meille vieras. Heidän nimittäminen hulluiksi on törkeää vastuuttomuutta ja vääristelyä -- tämä Janne Saarikiven mainio artikkeli osoittaa minusta selvästi miten kaukana nämä massamurhaajat ovat hulluista, päinvastoin kaoottisissa läpipervertoituneissa holokaustiolosuhteissa he vaikuttavat kaikkia muita terveemmiltä. Se tihkuu Saatanassa, Saatanan kepposvisvaironiaa. Kuten Kortteinen sanoisi: se uhontaa kaiken inhimillis-enkelillis-jumalallisen. Ja jää vain materiaali-seksistenssin, tai siis animaalis-orgaanis-seksuaalisen tasolle. Missä vaiheessa nukkujien (noiden passiivisten satanistien ja Saatana palvojien) on pakko avata silmänsä sille todellisuuden kauhulle, jossa me olemme eläneet koko elämämme? Missä vaiheessa tämä yhteiskunta lakkaa juhlimasta näitä poikiaan. Missä vaiheessa kaikkien instituutioiden ja demokratian voimin tuettu Saatanan palvonnan voittokulun nousu taittuu? Voimmeko toivoa, että se tapahtuisi ilman sotaa? Että nukkujia olisi mahdollista kopauttaa riittävän kovaa ilman sotaa? Fasismin kieltäjät sanovat: kaikki ovat fasisteja, Breivikin kaltaiset vain rehellisempiä, rohkeampia ja parempia kuin toiset.

20.7.2011

Pietarintuttu vierailulla. Sovimme tapaamisen keskusta-alueella olevaan puistoon, jonka sijainnin pietarintuttu sai minulle melkein selittää. Täällä enemmän majailevana hartiat lysässä yritin pähkäillä lounaspaikkaa. Onneksi pietarintutullle tuli sillä hetkellä viesti puhelimeen: "Uudessä mukavassa ravintolassa tarjolla ilmaisia lounaita koko seurueelle." Paikka oli minulle, tietenkin, täällä enemmän majailevana tuntematon. Ihmettelin miten joka toinen keskustakadun vastaantulija voi olla pietarintutun tuttu.

**

Jaaha, ja sitten ei kun soittotreeneihin Jimi Hendrixin entisen rumpalin kanssa (ei haamun).
Moniavioisuuden on perustuttava vapaaehtoisuudelle.

Mutta kapitalismissa mikään ei perustu vapaaehtoisuudelle vaan rahantekemiselle.

Missä tahansa olosuhteissa, ihmisen vapaa tahto rajoittuu vapauteen uhrata, sanoo Bennett.

19.7.2011

OMATUNTO

Saat olla oikees, ihan miten vaan
mut sori, siit ei makseta nyt.
ei sylkee saisi enää
kaduille ei saisi
Hendrix radiosoittoo
lapset ei syödä saisi
jäätelöjään enää
leikkipuiston nurtsilla
Perinnönjakajat, he odottavat sitä, jolle kaikki rahat voisi antaa.

Hän saa kaiken, hän saa valtavasti. Eikä kukaan muu saa mitään.

Mutta maailmassa on paljon häntä rikkaampiakin.
Katsomme tangomarkkinoiden finaalia sukukokouksessa. Kuullessaan kevyttämusiikkia setä sanoo pettyneellä, surullisella äänellä: mutta eihän tämä ole mikään tango. Mietin hänen sanojaan pitkään. Niin, se ei tosiaan ollut mikään tango.

RYTMIHARJOITUS

Tiellämme käymme, yhtenä käymme tunnollisempina sylilasta
Kompassi lakkasi jumalasta
Simpanssi nakkasi humalassa ramman silakkasi ikkunasta pihalle





**

Konstellaatio 1:
tunnolli (antibacchius)
sempi (trokee)
nasyli (tribako, erityishuomiona tässä: paino voi näköjään suomenkielessä tulla sanan viimeiselle lyhyelle tavulle... no jaa, ehkä vain tässä teoreettisessa esimerkissä. Käytännössä ilmeisesti ei.)
lasta (trokee)


Konstellaatio 2:
tunnolli (antibakkius)
sempina (daktyyli)
sylilas (anapesti)
ta -- (jambi)


Konstellaatio 3:
tunnolli (antibakkius)
sempina (daktyyli)
sylilasta (spondee, erityishuomiona tässä: neljästä lyhyestä tavusta koostuva sana voidaan näköjään lukea spondeena)


Konstellaatio 4:
tunnol (spondee)
lisempina (spondee)
sylilasta (spondee)


Teksti:
Rivi 1. Konstellaatio 1 & Konstellaatio 2
Rivi 2. Konstellaatio 2
Rivi 3. Konstellaatio 3 & Konstellaatio 4 & jambi + jambi


Variaatio 2:
Tiellämme käymme, yhtenä käymme tunnollisempina sylilasta
Kompassi lakkasi toimimasta
Simpanssi nakkasi humalassa ramman silakkasi ikkunasta pihalle


Rivi 2: luetaan edelleen: antibakkius, daktyyli, anapesti, jambi. Lukemalla: antibakkius, daktyyli, trokee, trokee, rytmi muuttuu kökköiseksi.


Variaatio 3:
Tiellämme käymme, yhtenä käymme tunnollisempina sylilasta
Kompassi lakkasi vainoamasta
Simpanssi nakkasi humalassa ramman silakkasi ikkunasta pihalle


Rivi 2: luetaan: antibakkius, daktyyli, daktyyli, trokee.


Variaatio 4:
Tiellämme käymme, yhtenä käymme tunnollisempina sylilasta
Kompassi lakkasi jumalasta
kuulumasta ja vainoamasta
Simpanssi nakkasi humalassa ramman silakkasi ikkunasta ulos

18.7.2011

Ehkä politiikassa ovat mukana vain ne
jotka ovat julistaneet salaa sodan
niitä vastaan, jota eivät ole mukana
politiikassa.

SUODINSUUNNITTELU

Homeroksen ajoista ei tietoa itseensä keräävillä ihmisillä ole nähtävästi ollut juuri muuta tekemista kuin hyökätä pyhään kaupunkiin ja tappaa auringon karjaa.

"Valtiollinen valta varsinaisessa merkityksessään on toisen luokan järjestettyä väkivaltaa toisen luokan sortamiseksi." Marx: Kommunistisen puolueen manifesti

Tähän ilmiöön on nykymuodossaan sisäänrakennettu eräänlainen henkisen kehityksen estäjä, antigurdjieffsuodin. Työ ei voi olla täysin samanlaista kuin ennen, sillä työn vastustuksen muoto on jo suunnitellut kääntesisuotimen varsinaisen opettajan opetuksesta. Ja tämä organisaatio muuttuu kaiken aikaa yhä vedenpitävämmäksi. Antigurdjieff-käänteissuodin on jo yhteiskuntaamme sisäänrakennettu henkisen kehityksen estäjä. Suotimen suunnittelijan perusedellytys näyttää olevan vakava oidipaalinen patologia, hirviömäinen egoismi ja koko elämäntarmon suuntautuminen jonkinlaiseen abstraktiin kostoon. Tämän Minoksen labyrinttimaailman olemus näyttäisi olevan eräänlainen kaiken mielekkään mahdollisimman täydellinen tyhjäksitekeminen, joka vaatii herkeämätön sankaruutta vastaansa, että yhdenkin valonsäteen hetkellinen matka pimeydessä voisi olla mahdollinen.

Opetuksen salaamisen idea on estää tyranni-markkina- valtio-kapitalistista koneistoa suunnittelemasta siitä käänteissuodinta itselleen. Kun käänteissuodin on suunniteltu, opetuksen salaamisen idea on toinen. Vääjäämätöntä on, että kaikki julkiset ja populaarit henkiset ilmiöt kääntyvät lopulta käänteissuotimikseen. Käänteisseulan idea on aina sama: ne joilla on edellytyksen päästä opin perille eivät voi saada minkäänlaista jalansijaa yhteiskunnassa ja päinvastoin.

Tämä ei tietenkään tee työtä merkityksettömäksi, vain vaikeammaksi kuin kukaan oikeastaan voi etukäteen aavistaa.

17.7.2011

MIKÄ MÄRKÄ MAANANTAI...

Mikä m ä r k ä ma a n a n t a i, p i h d i t k u i n pa lsa m ia
H a i h t u v i e n sijoitusten s u k k e l a k u o l e ma
paskaa vitsiä vääntää laskimot täynnä kusta
A n t a k o o n Allah s u i h k un lentää kasvoillesi

O l e n sheikki ilmeikäs, u u s i j a t u n t e m a t o n
Mä r k ä on t a p o j e ni rutto, m ä r k ä on p e r s eeni
l ä m p ö t i l a tämä sheikkien toukokuun

S i n u a koskettaa katse t u n t e m a t o n
an n o s h a t a r aa hymyä huntujen alta
Suihkussa m a a i l m an, ystäväni, hohtaa keltainen kuu

K a a o s h a l l i t s e e kosmoksen k o d i k a sta mieltä
Naisten l o u k k a u k s e t raikuvat pitkit palmujen kujaa
K u u s i m ä r k ää tomattia lentää autosi ikkunaan

S i n u n hylätyn sielusi kostajahakkeri
syöpäisten a l u s t e n rungosta k o t o i s i n minä olen
H y l k ä s i t m i n u t kuin kuolemana a r teen

BALLADI RAPPIOSTA

T ä m ä p ä i v ä n i o n a p r i k o o s i,
ajatukset saksivat v ä h i t e l l e n h a j a l l een v a l k o i s e t p i l v e t
P a l j a s t uu a u r i n gon paikka
p u n a i n e n j ä r v i pilvien takaa v e s i p i s a r o i d e n l a p s i
p i s a r a v e t t ä on l o o t u k s e n l e h dellä
t ä y n n ä värien elämää
L o o t u k s e n l e h teen k ä ä r i t t yä pekonia
hän kehotti minut syömään

Hän o n m i e l e n k i i n t o i n e n h e n k i l ö y l l ä ä n s i n i n e n k a n g a s m e k k o
E i a j a t t e l e mitään m a a n ja k a u p u n g i n s o t k uja tänään
K u n n i o i t a n h ä n t ä suuresti, r a k a s t a n h ä n t ä
H ä n k u t s u u sydämeni p u h u m a a n
o l k i k a t t o i st e n m ö k k ien sadepäivien hämärään iltaan
an t aa p o j a n syödä k a n o j a ja k e i t e t y ä s i a n l i h a a
E n s i m m ä i n e n s a n a kin o n jo p i t k ä k e s k u s t e l u n puolikas
K l a s s i n e n h o p e i n e n h a r j a hivelee hänen päätään
Joku oli lähettänyt kaupungista m u s t etta, jolla
kuulumisia voisi kirjoittaa
T ä n ä ä n on meidän määrä kierähtää ulos
k a h d e n v i i k o n a i k a n a kasvaneeseen ruohikkoon
K i i t ämme h ä i r i ö t ä jota hänen ä i t i n s ä pullineen soi meille



M u i n a i s e t henget v a l i t e t t a v a s t i eivät minulle kunniaa suoneet
t a i d e m a a l a r i na tässä perinteessä olla
Huonosti m a a l a t u n m a a l a u k s e n k o l m e k u u k a u t t a
istuin ja yritin tavoittaa l oo t u ksen lehden, hengen ja värit
K a i k k i kolme olivat hukassa, k u t e n m a a s e u d u lla yleensäkin tollot
N ä k e v ä t harvoin r a h a a, joka kaikkialla virtaa
T ä m ä m a a l a u s edessäni kuitenkin tuntui varsin h a u s k a lta
M i k s i e n o m a k u v aani piirtäisi tuohon lootuksen viereen
Ka i k k i me t i e d ä m m e , k u k k a m a a l a u s ei nyt myy

I s t u i n alak o u l u s s a j a s y d ä m e n i t y l s i s t y i
k u t e n k a r j a n jota kasvatetaan lihaksi eikä kruunuksi hengen
K a a d a v ä h ä n viinaa tähän kuppiin, sinä o n n e l l i n e n
K o l m e l a s i l l i s t a v i i n a a o n jo p ä i h t y n y t ankka

J o s h a l u a t o p i s k e l l a , v o it t u o d a m u u t a m an l u k e n een
huoran mukanasi kaupungista
V a a r a l l i n e n o p e t u s l a p s i on ihmisen liha
N e u v o t t e l ut yön kanssa jatkuivat tähän murheiseen tapaan
K a h d e n s öimme a a m i a i s en, yksinäisyys ja minä
V a n h a m i e s, saman a t e r i an p ä i v ä s tä toiseen
p i e ntä riisinjyvää lautasella
V e s i p u h v e l i v e t ä ä m e n n e i s y y d e n s e i t s e m ä n hirttä
poikittain oveni eteen
K a k s i k y y n e l tä näkyy n a u dan pehmeillä poskilla
J o k a a a m u m y ö s sinä voit o s t a a p o i s pari kyyneltä

I h m i s e t, o l e n l e s k i. Ulkoisesti mauton e l ä m ä n i
minut näihin vesiin upotti
Eikä tarkoitukseni todellakaan ole huijata
runoillani ketään
M e n k ä ä l u k e m a a n sanomalehtiänne,
e n t o d e l l a k a a n h a l u a p i d äte l l ä teitä
S u u n n i t te l m a ton, k u n n o n miehen m a i n e

T a i s t e l en itseni n u k k u m a a n k y m m e n en p y s t y s u o r a n p o p p e l in
y m p ä r ö i mälle penkille
Eihän kukaan sytytä tätä lihamyttyä bensiinillä tuleen
Sanon itselleni: s i n u n t ä y t y y o l l a v a r o v a i n e n poikaseni
e t t et kiertele tässä kaupungissa vielä i l l a n tullen

16.7.2011

Kosminen epyllion on eroottinen ja mytologinen toisinaan jopa barokkisen leikittelevä ja eklektinen eeppinen elegiamuoto. L=A=N=G=U=A=G=E- ja Oulipovaikutteilla siitetty perusmuodossaan eleginen distikon, eli homeerisen daktyylisen heksametrin ja pentametrin vuorottelu. Voi olla myös pelkkä heksametri tai jokin muu parisäe- tai säerakennemuunnelma. Erityisen hyvin kosmisen Kalevalan fagmentaarisekstaattiseen ilmaisuun sopiva.

Saarikosken Homeros-suomennos on hauskasti paikoin daktyylistä poljentoa tavoittelevaa puhekielistä proosaa.

BUKOLINEN SATYYRIHASSUTELMA

Tyttö siirtyi l ä h e l l e oksaa j o s s a k u m p p a n i
oli hirttäytyneenä.
Puun juurella kasvoi l u m i v a l k o i n e n kukka.
K o d i t t o m a n oloisena tyttö s a n o i sille:
vain r o s k a a n i i d e n puheiden h e d e l m ä t p i i r e i s s ä .
S y y t t ä m ä l l ä näin l u m o a v aa henkeä yritti t o i n e n
paikata menetystään. S i t ä, että elämä o t t i ja m y ö s
paljon antoi.
Tyttö kuin j a k k a r a s i n e t ö i t y istumatta y k s in
nyt k y t k e t t ynä näin v e l j ee n s ä . H a l u a m a nsa n a i n e n tässä
tosin siskonsa, hetkeä liian myöhään ilmestynyt.
Ä i ti en o s i in pukeutuivat vieraat naiset.
H e r k k ää s ä ä l i ä synnyttivät, v a a l e n n e t t u a j ä r k e ä .
J o s i s t u u kuin l i e k e h t i v ä ä i t i , tyhjillä
simpukankuorilla täytetty, v i k o j a l i m a k a l v o ilta etsien,
ei voi päästä eteenpäin.
M i t ä olet päästänyt s ä n k y y si t y t t ö? He kysyivät,
k u n n e s olematon t e k o valkeni h eille.
T y t ö n k ä ä r m e , t e r ä s m u i s t i t u l v inut oli tajunnan virtaan.

L o h i k ä ä r m e e n k e v y e s t i v i e r e s s ä neidon
sipsuttavan nyt a i s a p a r ina näki ä i t i n s ä hahmon.
E d e l l ä k a s v a n u t ei metsässä p e r i n t e i nen tammi,
vaan y k s in j u o k s i siellä kauniit s o r k a t välkehtien
jumalien suojissa ja v a r i k oi l l a iloinen Pan.
Hetkessä he i d ä t k ä v e l i kiinni tuo sorkkajumaluus.
K i i si s o k k i aivoissa neidon, k a r k o t e t t u
outo mielle. L u o p u k a a eläimet , luopukaa
k o s k e t uksen huumasta turvillanne. K a tk o t ut hiukset
ja h u p p u tulee muuten palkaksi tästä.
Siitäpä äidin mäkäjävä monttu oli kursittava umpeen.
Nyt o r a a k k e l i m a i n e n k u o l l u t ä i t i n s ä avasi
salaisuuksien p ö l y isen arkun. V a i n n e u v o j a jätti.
Miten tehdä i t s est ä ä n t a v a l l i n e n . S u l o i n e n h ä n e n
k u u l i a i n e n mielensä, s o r k a n h e d e l m ä , p u n a p o s k i n e n t e m p p e l i,
y l i k o s t e a n niityn s e u r a s i jumalaa l a i m i n l y ö t y ,
k e h o n näki h ä n k e r r a n temppelissä k i e m u r t e l e v a n

Samaa tietä s ä ä l i m i e l e s s ä ä n teki k e v ä ä n k a k s i A p o l l oa
matkaa s u k u l a i s t e n s a Traakiaan . Ah s u k u l a i sjumala ,
a i v o j e n k i r k k a u s, h ä n e n s o r m e n sa p ä ä h i u k s issa tuulen.
Jo unhoittu mainen ka i k k i s y n t y m ä murheen.
Eikö jokainen neitsyt etsi uniensa kunniaa.
Se puuhun ripustettu l a h j a h y v ä k s y ä vain täytyi.
N u o r i t a i d e - h a l u ! A p o l l o ! Silmän s a i r a u s . Äkkiä
oli h i r v e ä n h a l u k a s purppuraneitsyt tässä v a l o i s a s s a t a r i n a ssa.
A t h e n e i l m a n katsetta kainosti tyrkylle n o s t i r i n n a t.
S a l a n n u t ei menestystään lankuilla r a i k u v at s o r k a t .
Bukolinen kerrassaan oli tämä iltapäiväinen t e m p a u s.
H ä n e n sydämelleen v o i s i n puhua sata vuotta
jos j o s s ain lähellä t o s i s s a a n laitumella
s a a tt a isi h u u l e n s a kastella lämpimään maitoon.
Näin ehdottivat silmät. Jostakin p i i l o s t a kutsui h ä r k ä.

E n n u s t a a v a e l l u k s e t voi kuka tahansa pitkät
sen j ä l k e e n m i t ä m a t e l i j oiden pesässä tehtiin.
M i t e n s a n o isit t e nyt tyttöä johdetun harhaan
hymyilevät jumalat, j ä t t i l ä i s e n s u u h u n .
T u l e v a n p o s k e t o n , k e s t ä r a k k a a n i onni
joka päättynyt ei pelkoon.
V i r s i kaunis tämä t u r h a a n tytön v a p i naan saattoi.

Terve! R o h k e a puuj a l ka P e i s i n o - kääpiö olen,
t u l i n e n ruumiin t u u l a h d u s , m i k s e i l i h a n t e i t ä
kiemurtava kosiokäärme. P o l v e t k u p l i n a s ä n gyllä kellun.
V a l k o i s u u d e n l u m i v a l k o i n e n m y r kyn t ä h t i
& F a n n i n g - u r o s & i l o i n e n .
T u o n m a a h a n lehmän joka lypsää kuin j o k i.
K ä ä m i t y s aivoissa sellainen että nyt i s t u taan häät.
Oi syvä tytär, verinen neito, ota j o u s t a v a k ä y r ä tästä.
Viikunapuun h e d e l m ä s a n o t , täytyy sinun aikasi olla.
R a u h a l l i n e n n o i n kuin k u n i n g a t t a r on luonteesi jalo.
I t ä v ä m y k i s t y n y t s u u a h d i s t u s t a k a u l a a n asti.
On ruma kulkea niin kuin minä, pussit täynnä ja s i l m ä t
t a i s t e l unodotuksesta sameina.
R a a k a u s on t i l i n p ä ä t ö s p ä i v ä, i h osi ravista nyt
kuumien opintojen pölystä.

V ä r i m u u t o s tapahtuu isä- Z e u ksen kasvoilla
tuon alhaalta kuuluvan m e l u r o s k a n innoittama.
O m a v e i t s e ni leikatkoon tyttären h i u k s e t.
Onneksi ä i t i n i toiseen karsinaan s i i r s i porsaan.
Pieni porsas alkoi t u r v o t a kuin viha,
j ä t t i l ä i s t e n mittoihin, sinertävä r u u m i s l a i m i n l y ö t y .

TITAANIT VARIKOLLA

U u s i m a r r a s k u u k y l ä s s ä, vanhan kaltainen.
S u m u n u n e k s i n . V a a n k a n s a
t ä y n n ä henkeä ja kirkas.
P o i s pyyhitty p i i r r e maailmasta
oli v e d e n p a i s u m u s.
M o n i j o k a t u l i s y n t y m ä s t ä tähän
hetkeen e i n ä h nyt v o i d e l t ua k a l l i o ta ,
i h m i s o p i n kovuudelta.

Nä i n k a u p u n g i t . P i a n j o h d a t t i sumu
minut aliseen kirkkauteen, joka a k t i v o i s y n n i t .

O l e n m a a i l m a s s a. J a h k a i l t u on
r u o a n tähteiden väristä.
K ä d e ssä a s e t t u v a t viivat
rauhalliseen muodostelmaan.
T a p a h d u e n e m m ä n , pyydän,
e l ä m ä n i v u o d e t .

T o k i n ä i n . S i s ä ä n vaan.
S i n u a k y s y i ja n a u r e s k e l i k e s ä .
Ih m i s i ä ja m a i t a , kenttäv i h r e ää .
K e r t o oko k o k o t ämä p a i m e n laulu
m i k ä nyt neuvoksi?

Ei k a n s o j e n p u u s t o v i a t t o m i lle
varjoa anna.
Y l ö s p ä i n käskevät oksat,
alaspäin, kohti K i i n aa
k ä y tte, juuret, k u n n i a an.

E t t ä k a t s e l i n näitä k u o h ittuja aikoja
h i l j e n tyneenä. R y h m ä n t a v o i n
kiertelin ja lähdin valumaan.

S i n ä t a l v i s o d a n lumienkeli
r a h a j ä r j e s t e l m ien p r o f e e t ta
a v a s it o m i e si suut
ja poimit sieltä dollarinkuvia.
O n m i t ä S u o m e lla myydä.

D o l l a r i n y l i v a l t a S u o m e n k a s v o issa.
M a a n t ä h d e n o m i s t a v a i n t o i m i n t a a .
Juokse k a r k u u n j e e s u k s e ssa,
risti tulee. T u l e e j a t o i s t a ei tule.
I s r a e l i a eivät r u k o u k s e t pelastaneet.

E s p o o l a i n e n m i n ä v a i v a a
k a i k k i en e n k e l eiden mieltä.
M i n ä ja m i n ä koemme homoavioliiton
u s k o n n o l l i s en a s e i k k a i l una.
E t s i ydymme k a t s o m a a n televisiosta
uusien a h d i s t usten s e i t s e m ä n n e n jakson.
Presidentti kasvaa perheissä
kuin geenimuunneltu porkkana.
Sata v u o t t a ennen v a a l e j a
ei kukaan tiedä demokratiasta.

S u u r i n o m a idea t ä s s ä on v o i m a .
K u n on k i r j o i t e t t u t ä htiroolit,
synnytetty ja valittu tähdet
t e e o s a o s a t t o m a l l e.
Käsikirjoittaja.

T u l e v i n a päivinä e r ä s johtaja p a n e e itsensä
y h t e i s k u n t a l u o k kien k e l l a r i k e r r o k s essa kiikkuun.
S e npä t ä h d e n e i p i l v i e n t u k i r a k e n t e i sta
erotu v a l k o i set v a r t i o m i e h e t .
L e n t ä ä vain laulava itsepäisyys,
maailmasta luopuva s ä h k ö p o s t i v i e s t i.

Nämä el ä v ältä n a p a t u t p a k k a s p ä i v ä t
i s ä va i k k a kuinka k u r i t t i h e v o sta
e i h a n k i m i t ä ä n puolustukseksi sanonut.
Jehova sanoi, kuulkaa m e t s ä n i h m i s e t ,
minä l ä h e t ä n teidät o r j u u t e e n.

T u l e v a p a k o , i h o n a l a i n e n matkam u i s t i.
P a k o o n , m e t s i i n , y l l ä taivas , s y d ä n alla,
i l m a p i i r i .

R a v i s t e l e n k u l t t u u r i a, s o r t oa,
miehitettyä maata.
T u r m a h i v e lee vahingoniloa. Op e r a a t i o k u u s i
tapahtui pakkasessa. M i k ä siunaus
s a a p p a a t y k s i n o v a t mahtava he r r a .

I l t a n a p u e t t u n a eläimet l i i k u s k e l ev a t t a i v a a nkannen
h e l l u n t a i l a i s e t su o r i n h e r ä t y k s e s t ä k e r t o vin vartaloin
a v u k s e n i j a p u u t t u vat t ä m ä n k a a o k s e n selvitysmyyttiin.

1900: JÄLLEEN KERRAN ÖISEN KESKITYSLEIRIUNEN JÄLKITUNNELMIA

Unieni keskitysleirillä olen lapsi, noin kymmenenvuotias. Kukaan ei varsinaisesti uhkaa minua, mutta kaikki täällä ovat jotenkin selittämättömän samanlla tavalla vieraita. Olen kuolemaan asti kyllästynyt näkemään ketään. Ihmisäänen kuuleminen, esimerkiksi laulu radiosta, aiheuttaa puistatusta. Tuossa maailmassa ei ole olemassa mitään ihmisestä lähtöisin olevaa, mikä ei inhottaisi. Tiedän, että jäljellä hiippailee jonkinlainen kosminen pohjasakka; kaikki olennot joissa oli pisarakin kauneutta, joita saattoi sietää, on aurattu viheltäen monttuun. Nämä ilkeyttä tihkuvat planeettatoukat ovat pyhänkaupunginhävittäjiä, ajattelen. En halua tehdä sitä mitä tilanne välttämättä edellyttää, en tiedä miten voisin toimia inhoamatta itseäni, en halua olla kenenkään olemassa olevan kaltainen. Koko siedettävän olemisen kenttä on muserrettu, minut on ajettu maailman reunalta ulos. Olen menettänyt muistini. Keskitysleirin niskalaukauksenhöyryinen spleen täyttää nyt koko olevan maailman -- kenties koko universumin. Ja tämä kosmoksesta ihmisnahkaan laskeutunut hirviö on näihin olosuhteisiin luotu -- vasta näiden piikkilanka-aitojen sisäpuolella, tässä Jumalan persereijässä, sen koko sanomaton julmuuden nerokkuus pääsee täysin vapaasti oikeuksiinsa. Vaikka olennolle tarjoaisi myrkkyä ja ampuisi millaisella tahansa tykillä, se tarjoaa vain kalliita terapioitaan ja iloitsee kädettömästä ja jalattomasta agent-orange-selviytymisestään. Joka hetki kasvavassa ansaitussa ja tahallisessa väkivallassa uudistettu voima, aina ja kaikissa tilanteissa maailmansodan plutoniumin hurttiuden itsevarmuus omasta helvetinenemmistöläisyydestään. Tunnen olevani tuhat vuotias -- ei mikään raikas tunne täynnä onnistuneen siitoksen ja syntymän kultavaloa. Kuvotusta ja kyllästyneisyyttä tuntien varastan jo lapsen mieleni jo sumenevassa illassa kiväärin ja juoksen parakin vessaan. Yritän kavuta välikatolle kattoluukusta, mutta he nappaavat minut. Pako on epätoivoinen, se ei voi johtaa mihinkään. Kenties epämääräinen aikomukseni on voittaa pelko -- tehdä itsemurha.

15.7.2011

HAHMOTTUVIA EPIIKAN SIRPALEITA, KOSMOSKALEVALAN TYYLIIN

M e r e n l u e t t a v i s s a olevat uutiset ilmestyvät rannan tuntumaan nuorten miesten vartaloina. Se m i n ä jossa siitä heräsin ei tiennyt mitään tästä. Merihevosten j o u k o t t u l i v a t v i e l ä tervehtimään hiekalle syljettyä ruumista. K i r j o i h i n ja kansiin, joita tuuli riepotti autiolla hietikolla, o l i v a t ehtineet jo t e e ja kahvi. K u t e n i h m e e n edessä yleensä, en huomannut sitä. Kaukaa näin hahmon ja hänessä k u i n k a t u l l a a n v a s t a a n .

H ä n v a l m i s t i t i e t o a kuin t u l i p a l lo hiiltä ja tuhkaa
Kuivata v i h a n i , rukoili hän merta. La i t ani on kuin
y d i n o h j e l m an jota r a u h a l l i s e s t i uudistaa pelko.
Se s i j a i t s e e autiomaassa, l i n t u k o don uinussa jonka
etäisesti sanotaan t o d e l l i s u u t t a muistuttavan.
S e u r a si m a a i l m a a s a r j a n a k o h a h d u s v o i m a n .
N ä i n savu p i l v e s s ä: o l e m m e m u u t o k s e n sokaistut uhrit

K o h t a l o n a r m o t t o m u u s on p u h u v a o l o . I t k e n ja l i i k u n . K a r i t s a s t a v a p a u t a n v a n h an paimenen , m i n ä , m i e h e n , j a hän p e l a s t u u , j ä t t i l ä i n e n , s i l l ä v e r i k i e h u u siellä minne kiehuvia sammakoita putoaa. A a m u l l a a v i o m i e h e n k a u p u n k i on nurinkäännetty vuode. V a i k k a s a n a t t u l e vat t ä s m ä l l i s in ä vastauksina ihailijoidensa s o k e uteen. N i i n m i n ä t i l a v a s t a asunnosta kovalla työllä rakensin ahtaan ansan.

L i h a s i k a t u j a k u l j i n ja nyljin nahkaasi heimo
Il m e s t y k s e n pilarit kaatuivat ja i h m i s raukat y l l e e n
vetivät valheen koinsyömän viltin
S u u r e n k a l t a i n e n t e r v e h t i s a i r a u t t a t u l e v a a hengen
S y l k i v ä t alttarit muinaista valojensa tuskaa
Ki l o k a u p a l l a p i h o i l l e S o d o m an paiskautui lasimoskaa
K u u lui ka i k k i a l t a tyttärien sielujen kruunuista huuto
It k e m i s p u u h i s t a tavoitin myös äitini kerran
N ä h n y t e n t i l a n t e e s s a paljon järkeä s i l l o i n
Tätä vankia ei k u r i s t a m atta hengiltä saanut millään
O l e m m e t u h k a a syntiemme elävät kouristusliekit
K ä d e s s ä s u u r t e n miesten s a n ojen haihtuvarippeet

A m e r i k k a l a i s e n e x - a p p e n i h u o k a u k s i l l a täytetty hippirasta on hassu tunteiden j ä ä s a h a. Se katkaisee k a s v o i l ta rasittuneen surun. Huulille leviävät pidättyneiden hymyjen p a n s s a r i v a u n ut . M u t t a aasialaisen p u t k i m i e hen e l ä m ä n i r a j attu viisaus t a r j o a a vain l ä p i t u n k e m a t t o m a n j o u k on h a l v a a n tuneita s o p e u t u m i s k y v y t t ö m i ä e s i - i s i ä . M i t e n e i -k r i s t i t y t pärjäsivät k o k o s u u r e l l a v a n h u r s k a alla luur a n n i k k o a kirjailevalla sielullaan. U n i, jota k ä s i t t ä m ä t t ö m ä n k ä r s i m y k s e n p u o l e e n kääntyneet vapisevat magneetit piirsivät hiekkaan. H u o r u u k s i s tamme v a l oa v i i l e ttää u u d e s t i j u o m a a n lapsiorjien a i k aa . J e r u s a l e m ii n vain v oivottele m a a n r u u m i i n i v u o s i e n määrää minä viikonlopuksi lensin. V a n k i k a r a v a a n i s t a h e r ä t ty k a h d e k s i ihmiseksi muuntunut minä m u i s t i samat lennot. P y h ä m i e l e n i h u v i t t u i suuresti t e m p a u ksesta.

T o i s issa k a r t o i s s a l i e n e e se tunnettu kuningask u n t a
J a m i n ä j o n k u n R a a m a t u n kanssa perille yritin
selviytyä sinne
J ä r j e s t e l m ä n u n e t k a i k k i jo täydessä s o d a s s a olivat
maiseman kanssa ja m e r k ityt kuin pelikortit
E h k äpä s a a t t e käsityksen nyt siitä k e h o sta jossa
elämän p a u h u selvempänä painui mieleen
kuin lihalabyrinttien houreinen harha

K o k o ä ä n e l l ään sen nyt laulavat muutamat v e n ä l ä i s n ä y t t ä m ö t julki. M u u t a m a n sekunnin ajan kuului n o r m a a l i m i n u a lohduttava melodia. S i t t e n täytyi m i n u n vierustoverilleni aivan sormella osoittaa p o m m i t u s t e n ihana kutitus maapallon toisella puolen. K y s e e s s ä on u s k onno l l i n e n t ä h t i , viestintuoja, h a r h a n ja puutteen kuningatar. Hänet m u r s i ka t s ee l laan suuri m ä ä r ä k e s k u s p a n k k i e n johtohenkilökuntaa. M y ö s L a p i n shamaanien l o p u n a i kojen u n e s s a k ä y d ä ä n K i i n a s s a ja e t e l ä n a v a l l a. M i n ä s i t e n k or v i a myöten sanassa ja sävelessä opin puhumaan delfiinien kieltä. Tämä parannukseni t e l e v i s i o i t i i n ja myytiin yli sataan maahan.

Lehvistöjä s e l a t en l ä h t i m a a n ylle kiertämään tuuli
K a d ui l l a t ä n ä ä n sai v a h v i s t u sta jumalten taistelujoukot
A v a r u u den juhliin p u o l e s t aan p u k e u t u i r a k e n n u skanta

M ä ä r ä y ksestä p a i k a l l e saapui s y n nyttämään eräs neitsyt. V a l k o i s e l l a s u u r e lla t u o m i o l la sanoivat ihmiset hänen olleen. Valok u v a y k s inkin riittää todistamaan ruumiistapoistumiskokemuksen. Paineen t u n t u a si i r s i n korvasta toiseen. Niin monta v u o t t a kesti että a i t t a a n i löysin. N ä k y i jo kerrassaan r a u h allisuudenkin tila . K y s y i n itseltäni: k o s k a mahtaa t u o r e i t s e ryhtyä s y d ä ntäni k ä y t t ä m ä ä n ? Lännestä löntystää k a i k e n e t e e m m e levittävä tuuli . T i l a nne vaikuttaa jokseenkin t u r v a l l i s e l t a . Itseltäni kyselin onko järkevää pelätä sotaa? Va n h o i l l a h e r r oilla on tarpeeksi aikaa, a j a n v a s e m m a s s a korvassa.

Anteeksi aurinko, y r i t ä n vain ottaa unesta v a a r i n
A r m o l a h j o j e nsa t a i v a issa v a e l t a a k a n s ojen etu j o u k ko
J u m a l a n t s u n a m i n i l t a p ä i v ä ssä t a l o u s kasvaa ja kohkaa
P o h j o i s i m p a a n kolkkaan t a i v a a s t a pakanak ä t eni ristin
Ta p a h t u m a t kulkevat vyöryen
P o i s nakkasin s u h t e e t ja l o i s t e e t tähtien myrkyn
R a k a s t a n j u o m i a vahvoja, lauluja keveitä v i h a an
It s e k s e n i o l e n k ä ä n t y m y k s e ni tehnyt jo ammoin
s e l i t y k s e n taivasta tähtäilevin aukoin avoimin
tu l i p e r ä i s e n luonteeni voimalla
Ä k k i ä n u r kk aa n näköiseni lauseet h u l l una viskoin
Mellakkakilpiä päin sinkosin sanani oireet
Juopunut valo sivullani pimeää kilpeä kantoi


Presidentti valehteli nähneensä televisiosta ensimmäisen koneen iskun ennen kuin sitä oli televisioitukaan. Ja v u o s i k y m m e n i ä t ä s s ä p a i k assa k a n s o j a on asunut tyytyväisenä , lakkaamatta sotien. S e sitten , m i t ä tässä t i l a s s a t e kevät nämä v e r e n h i m o i s e t v e s i e n alla ajelehtivat n ä y t , ei tilannetta muuta. Samoin J e e s u s n ä y t t i r a k a s t a van tätä kulmakuntaa t o t t u mukseen asti. Maaseuduilta, n äkyip ä siellä k y l i ä tai ei , k erääntyy t ä m ä r i i tely kaupunkien n u r k kiin k a i v i n k o n e iden jutteluksi. E n v a l t a a huomiotanne enempää tällä t u h k apilvimäisellä mielikuvalla . E läimet s y d ä m e ss ä n i eivät ainoastaan janoa verta. B a b y l o n i n s u k u k u n n a t -- m i k ä m u s i i k k i k a p p a l e! Ä ä n e e n h a l u a a se j ä ädä k o s k i e n tietoisuuttani hellästi. Jy l h ä y h t ä k k i ä juteltu asia u u t i s i a n ä k e m ä ttä. S y v ä k u t e n kanjonissa kulkeva t i e. Sen vaikutus p e r u s t u u syksyisten pyhäp ä i v i en p u i m u r i n ä ä n t ä muistuttavaan rukoukseen . V a i k e u d e t näkyvät k ä v e l y r y t m i s t ä heti: k u u s i k y m m e n t ä kertaa m i n u u t t i n s a lihaan uppoava neula. N ä i n m a t e r i a a l ei l l e s i e m e n i s t ä kasvaa t u l e m u k s e n sa pysyväiset siivet. Ei niitä kukaan voi h y l ä tä tai sytyttää tuleen . N e v a s t a , p a r i s a dan v a l t a m e r e n m u s t ien pohja -a u k kojen tavoin, nostavat pimeän m a l j a n l i s ä ä n t y neelle v a r u s t elukierteelle, joka on elämä.

S i e m e n ja l i h a, J u m a l a n v i h a a m a
o l e n l u o v a , t ä y d e l l i n e n : l u u l i n s ä h k ö ä m i e heksi.
U s k o v u o r o s t a si t u r h i a .
T o s i a a n k i n
k o h t i e l ä v i ä p ä i vi ä .
T e i t ä hä n e n tulee ikävä.
K u u l k a apas nyt, k u n n i a nne y l ö s t e m matut töyhtöt .
K ä r j i s t ä e n sanottuna t a h t o iv a t nitistää
hänet, hengen t r a k t o r it.
K a i p a u k s e n j ä l k e e n emme osanneet kaivata ulos
k a i k i s t a l a s k e u t u v ista p i l v i s t ä .
L u u l en suorittaneeni len t o tutkinnon kiitettävin arvosanoin ja
u s k oo n a s t i .
E r ä ä n m a a n v ä ä r i ä k a u p u n k eja
kiellettiin liittymästä r u k o i l i joitten j o u k k o o n.
Armoa tai helpotusta ei luvattu.
J u o k s e v a i n k ä tesi selkäni ympäri .
Odota hetki. T ä m ä n he n y t t o d e l l a
o l i s ivat v a r m a s t i v ä l t t ä m ä t t ä ,
jopa teidän o d o t t a e s s a n n e , voineet p y h ä l l ä
s u l a v a m u o t o i s ella s u u r e n r i s t i r i i dan
ratkeamisen i h m e e s t ä purkautuvalla s a t e l l i i t i lla
a i k a a nsaada. T e i d ä n, j o s s a
h e t k e n a l oi n tuntea L o v i i s a n k ä s i l l äni .
Ka s v o i lla v i h r e ä p s y k o l o g i n en m e r k ki
a j a t e l t u , tällä tavalla.
L u k i ja p u h u i : e i v ä t h e v o s e t suinkaan t u l e
ja m a r s s i v ä h e n e v i s t ä voimistaan, tällä tavalla,
a j a t t e l i n .
J a m i n ä n e n ä nvarren suunnassa siirryin k o l m e p u uta
tuonnemmaksi .
H ä n e n m o n e t kasvonsa olivat p y h ä n m a a n väriset.
S e k u n n i a n a h n e u s .
K e s k e l l ä järveä j ä l k e e n jääneiltä pilviltä
minulle i l m o i t e t t i i n tarkka kellonaika.
P y s t yi n p u h u maan asiasta s e n s e l l a i s i a s a n o i s i n .
P i l v e ä v a s t a a n ei ollut mitään järkeä hyökätä.
V a l h e t t a ka t s o k a a t ä m ä p ä ä l l e k k ä i s y y k s ien p e l k o
T uskin tu l e v a i l m a s a i k e t ä ä n i t ä n a a p u r i s s a hengittämään
rauhallisemmin. P o i m i j o i t a oli paljon
ja he halusivat liikkua vapaasti. Lopulta he p a l j a s t u i v a t
hyväntekijöiksi tai s o r t a j iksi.
Kaivon l u o n a oli osa koolla.
Ruohoisella rinteellä kukkivat hopeanvalkoiset kielot ja pieni metsikkö sinersi.
Eräs s a n o i kaikkien iloksi nimensä ja tarjosi j u o m a n .
V i h a i s i i n kekoihin t a s o i t t u n u t liikehdintä hiljeni. Seurasi
myrskyvaroitus. I h m i s e t ja s o t i l a a t k y s y i vät nyt huomiota. Kuului t ä s m ä l l i s i ä p a s u u n a n j a rummun iskuja . A l l e e n kätkeytyneen s o t i l a a n maa pitää h e n g issä hiiskumatta. O l i s i k o hä n e e n a i n a saatu yhteys, ellei hän olisi oppinut puhumaan. V a n h i m m i k s i eläneet eivät p u k i s i n o i ksi sanoiksi tätä kokemusta . Asia muotoiltaisiin o l e v a n a s u m a t t o m i s t a s a n o ista.
H e tk i oli o l t u, p ä ä t t e ll e n a i k a i s e m m a s ta hyörinästä, varsin p o m m injäykkänä . O s a m u i t a koskeneestä tiedosta vuosi.
N i i n, s e i s o i s i k o t i e l l ä vai pientareella.
S a n a n erikoinen voima televisoitiin noin 140 maahan, ja sitä katsottiin noin 500 miljoonassa kodissa. Arjen eväsreppuun pakattiin rajoja, rakkautta ja rauhaa. M a a i l m a n t a l o u d e s s a pamahti osakkeet n a i m i s i in keskenään .
Siksi, t e i t ä , l a p s e n i , t o i s i n a a n rukoilen t a n s s i maan ja k a r k e l o imaan nyt.
Totuudenetsijä, ei leimakirveen heiluttaja.
Miten Kristus katsoisi kuoletettua, ristiinnaulittua lihaa. Ei varmasti iloiten. Että tässä uhri on vielä kokenut mielihyvää ja ylpeyttä kyvystään seurata omin voimin loppuun saakka opettajansa kammottava kohtalo -- itse itsensä kavaltanut, tuominnut ja ristiinnaulinnut.
Tämä on haparoivan etsijän -- eksyttäjän tunnistamisen -- harjoitus. Kun olemme kadottaneet kaiken, vain synkronisiteetti pitää huolen siitä, että löydämme jälleen tuoksun tiestä. Sanotaan: eksyttäjät kykenevät jopa ihmetekoihin. Tietä ei hiota vaan kuljetaan.

HARHOJEN UHRAAMINEN

Jos haluaa lähestyä totuutta, on uhrattava uhmakkuus. Ja vain se.
"Uhraus on mahdollista, koska ihmisellä on vapaa tahto. On todennäköistä - minä ainakin uskon niin - että ainoa keino, millä vapaata tahtoa käytetään, on uhrauksen teossa." J. G. Bennett: Muuntumisen tie

Mutta uhmakkuuskin on analyysin väline. Se saa energiansa irrationaalisesta impulssista olla jotakin vastaan. Siinä on synkronisiteetin siemen, joka on sukua vedonlyönnille. Me uhmaamme totuutta, vangitsemme itsemme harhakuvaan. Ja lopulta, panoksien kasvaessa kohtuuttomasti tai lopputuloksen välähtäessä tietoisuuteen tai vakaasta tahdosta, päätämme uhrata harhakuvan.


harhakuva nuolemisen suuresta ihanuudesta
harhakuva huumeiden autuudesta
harhakuva yhdestä suuresta perheestä, joka olemme
harhakuva led-valaisimessa syntyvän lämmön olemattomuudesta
harhakuva yleisestä hyvin- tai pahoinvoinnista
harhakuva perään jäämisen merkityksestä
harhakuva yrittäjyys-käsitteen merkityksestä
harhakuva pienien hankintojen kilpailuttamisen tarpeettomuudesta
harhakuva kenen tahansa siivoustaidoista
harhakuva köyhyyden vähentymisestä tai lisääntymisestä maailmassa
harhakuva kaikenmaailman tyhjänpäiväisyyksien pätevyydestä elokuvina

Трое из Простоквашино (1978)

(Kolme viililästä) on lastenkirjailija Eduard Uspenskin tarinaan perustuva neuvostiittolainen animaatiosarja. Elokuva on enemmän kuin täydellisen hyvin tehty, siitä paljastuu jokin syvempi, ajanhenki tai ajankuva -- nuo arkkityyppiset kuvat, jotka lapsuudessamme tulivat niin tutuiksi ruumiistapoistumiskokemustemme aikana. Vaikka meidän ajastamme ei löydy yhtäkään lastenohjelmaa, joka henkisten energioiden tasolla voisi rinnastua tähän neuvostotuotantoon (verratkaa nyt vaikka animaatiohahmojen äänenkäytön hienovaraisuutta nykyaikaiseen venäläiseen näyttelijäpuheeseen, dubbauspuheesta puhumattakaan), on aikakaudessamme myös ominainen ajanhenki. Meidän pitäisi kyetä näkemään aikakautemme samalla tavalla ulkoapäin kuin tämä 1970-luvun lopun Neuvostoliitto ja analysoimaan (gurdjiefflaisesti) syyt, jotka tekevät aikakaudestamme niin erilaisen. Asia voi saada valaistusta tietenkin vain kenttäanalyysin tasolla*: millainen dramaattinen muutos morfisissa kentissä voisi tuottaa näin kosmisen tason muutoksen yleisessä tietoisuuden tilassa.







* Tässä blogissa Rupert Sheldraken morfisten kenttien hypoteesi oletetaan päteväksi. Tarkoitus on tutkia millaisia (järkevältä tai järjettömältä tuntuvia) vaikutuksia hypoteesin pätevyydellä olisi kaikkeen ajatteluun. Hypoteesia ei ole tieteellisesti todistettu, eikä sillä ole tiedeyhteisön tukea, jos kohta Sheldrake itse on kymmenien vuosien aikana tehnyt valtavasti sitä tukevaa tutkimusta.Vaikka puhun hypoteesista kuin todistetusta faktasta, en tarkoita että varsinaista tieteellistä kriittisyyttä hypoteesin suhteen tulisi mitenkään lieventää, päin vastoin, näin tärkeässä ja paljon väärinkäsityksiä mahdollistavassa asiassa on välttämättä oltava loputtoman perusteellinen. Olen pitänyt ilman muuta selvänä, ja korostan vielä tässä, että tämän blogin kaikkiin kirjoituksiin pitää suhtautu hypoteeseina, automaattisesti hyvin kriittisesti ja ikään kuin haparoivan etsijän (ja eksyttäjän tunnistamisen) harjoituksena. Tosin tarkoitukseni ei ole eksyttää ketään, kaikkein vähiten itseäni, mutta niin voi silti huomaamatta käydä.

14.7.2011

EPÄILYKSIÄ

Heidegger sanoo liittyneensä natsipuolueeseen siinä toivossa, että natsit kykenevät kukistamaan kommunismin. Koska näin ei käynyt, hän pyytelee natsimenneisyyttään mitä nöyrimmin anteeksi: natsit eivät tehneet hänen mielestään riittävästi ihmiskunnan parhaaksi. Hän ei esitä suoranaista kommunismin, enempää kuin Marxin kritiikkiä. Olisi hauska tietää hänen täsmälliset vasta-argumenttinsa.

Henkiset opettajat laskevat kaiken, aivan kaiken, ihmisen itsekehityksen varaan. Jos heiltä kyselee Marxista, he tuhahtavat ylimielisesti. Jäytämään jää epäilys: eikö kuitenkin olosuhteiden -- olemisen edellytysten -- ja henkisen kehityksen edellytysten välillä ole jonkinlainen yhteys? Olemisen edellytyksiin on laskettava toki myös kentät -- niiden vahvuudet. Eikö henkinen kehitysmahdollisuus kunkin olemistavan kohdalla riipu juuri kentistä? Ja mitä se tarkoittaa -- mitä siitä seuraa -- että näin ilmeinen asia suoranaisesti kielletään? Voiko lääke jota he tarjoavat tietyissä tiloissa tuottaa lainkaan heidän lupaamansa kaltaista vaikutusta? Eikö heillä useimmilla näyttäisi olevan heikko tai olematon käsitys morfogeneettisten kenttien aktuaalisesta toiminnasta -- ja tässä helppoheikkimäisessä epärationaalisuudessaan he epäilemättä ovat antiplatonistisia.

Sokrates epäilemättä olisi suhtautunut asiaan vähemmän ylimielisesti ja rakentanut jotakin järjellä seurattavissa olevaa selitystä. Leimaaminen, tuhahtaminen, ärtynyt kädenheilautus on rationaalisen, järjellä seurattavan esityksen vastakohta.

Johtopäätös: taso jolla henkiset opettajat toimivat on yksilöllinen, yltiöindividualistinen taso, jossa pyritään siihen, että yksilö kykenisi tekemään parhaansa missä tahansa olosuhteissa ja olosuhteista ja muista yksilöistä huolimatta. Henkisten opettajien ongelmiin ei kuulu platoninen kysymys siitä, missä tilassa ihmiskunta kokonaisuutena pystyy tekemään parhaansa. Ilmeisesti on olemassa sellainenkin vaara, että tietyn yleisen vieraantumiskehityspisteen yli kuljettaessa, henkisten opettajien opetus ei enää toimi ihmiskunnan parhaaksi yksilöstä käsin. Toisin sanoen suuret taloudelliset ja yhteiskunnalliset makrorakenteet, joita ohjaa täysin ihmisorganismille tai kaikelle biologiselle elämälle vieras logiikka (pystymme kuvittelemaan tällaisen tilanteen), eivät alistu yksilöiden logiikkaan, olipa yksilöiden kehitystaso mikä hyvänsä ja heidän määränsä mikä hyvänsä. Todellinen muutos lähtee -- platonisesti -- makrorakenteen logiikan purkamisesta ja muuttamisesta -- minkä jälkeen se vasta kulkee henkisten opettajien teillä -- ajatus, jonka Heideggerin ja henkisten opettajien kaltaiset luonteet tavallisesti kiertävät kaukaa.

Edellä mainittu ajatelma on sinänsä yksinkertaisen looginen ja vastaanpanematon, mutta siihen ei saa päätyä, jos haluaa säilyttää toimintaedellytyksensä. Tätä argumenttia vastaan ei esitetä milloinkaan vasta-argumentteja, vaan vasta-argumentti kohdistetaan (poliittisten perinteiden mukaisesti) latteana ja läpinäkyvänä kostotoimenpiteenä henkilöön, joka tämän argumentin esittää. Miksi henkiset opettajat eivät milloinkaan puhu tästä? Miksi tällainen ilmiö (juutalaisten viroistaerottamiset) ei kuulu Heideggerin fenomenologian piiriin?

Voihan olla, että ajatelma on sittenkin lopulta erehdys, väärä, harhainen. Pystyäkseen sosialismiin -- todella halutakseen sitä -- ihmisten täytyy olla huikealla fyysisellä ja henkisellä kehitystasolla nykyiseen verrattuna -- suurin osa maailman ihmisistä ei vastaa siitä mitä sosialismi ihmiseltä edellyttää. Tärkein ja mahdottomin edellytys nykytilanteesta katsottuna on varmaankin se, että täytyy rakastaa toisia ihmisiä tai vähintään pitää heistä. Silti sen osoittamiseen, että mitään ei makrorakenteiden tasolla voida tehdä tai pidä tehdä ei riitä pelkkä tuhahdus. Jos vasta-argumentaatio on olemassa tai edes mahdollinen, luulisi että sen esittäminen olisi elegantimpaa ja rakentavampaakin kuin kankea poliittisluonteinen leimaaminen ja kosto.

13.7.2011

DIANE HENNACY POWELL: KUUDES AISTI, 2009

Neuropsykiatrin ja Harvardin yliopiston professorin Diane Hennacy Powellin kirja Kuudes aisti (Atena 2010) vetää tehokkaasti yhteen kaiken sen sekalaisen mitä olen itsekin tässä blogissa vuosien varrella pohdiskellut mystisen kokemuksen fysikaalisesta ja tieteellisestä perustasta. Tavallaan hieman (suuritöisestä etsinnästä) turhautuneena mutta kuitenkin (sukulaissielun löytämisestä) tyytyväisenä totean, että useimmat itse päättelemäni keskeiset argumentit saavat myös Powellilta huomiota.

Esimerkiksi: on välttämättä oltava toistaiseksi tuntemattomia luonnonvoimia tuntemamme neljän perusvoiman lisäksi:

"Tämä [plasmaelektronien liike magneettikentässä] sai [David] Bohmin otaksumaan, että tuntematon viides voima antoi tietoa koko ympäristöstä." Luku 10

Esimerkiksi telepatian (mystisen kokemuksen tiedollisen luonteen) mahdollistavan voimavaikutuksen perustan täytyy olla sama kuin näkyvän valon perusta:
"Mikä väylä siis mahdollistaisi sen, että ihmiset voivat resonoida keskenään pitkän matkan päästä? Todennäköisin vastaus on sama väylä, jota pitkin valo kulkee." Luku 10

Powellin kirja pakkaa tiiviiseen muotoon (300 s) valtavan määrän spekulaatioita siitä, miten erialojen tieteellisiä tuloksia tulisi tulkita (mystisen kokemuksen näkökulmasta). Tulkintojen oikeutuksia jokainen voi itse jäljittää esimerkiksi netistä tai jokaiseen lukuun liitetystä suppeasta muutaman sivun selitys- ja kirjallisuusviiteosiosta. Kaiken keskellä erottuu melko selkeä punainen lanka, joka on, voisi sanoa, täysin sama kuin se jota olen itse jo vuosia seurannut. Tuo lanka on tietysti ikivansa, tuhansia miljoonia kertoja yhä uudelleen hahmotettu, kaikkien maailmanuskontojen mystiikan ykseys. Mutta ensimmäistä kertaa vasta nyt suuren 1800-luvulla tapahtuneen antimystisen vallankumouksen jälkeen, voidaan katsoa, että länsimainen tiede jälleen palaa perinteiselle tulkintalinjalleen. Onneksi Powell tuo esiin myös itselleni tuntemattomia johtolankoja (joiden relevanssista en aina ole varma). Kirja, jos nyt ei aivan todista, mutta ainakin osoittaa, että tämän suuntaisesti on mahdollista ja jossain määrin myös perusteltua ajatella.

12.7.2011

POE: RIKOS JA RANGAISTUS, 1846

Onko kukaan huomannut, että Edgar Allan Poen kertomus The Imp of the Perverse (1846) sisältää kaikki Dostojevsikin Rikoksen ja rangaistuksen (1866) ideat. On tietenkin, jokainen joka on lukenut kummankin ajatuksella. Poen tarinan pituus on alle kymmenen sivua, joka tekee siitä noin viisikymmentä kertaa Dostojevskin tarinaa miellyttävämmän lukukokemuksen. Poe antaa myös yksinkertaisen ja älykkään psykologisen tulkinnan Raskolnikovin käytökselle. Näyttää siltä, että olin itse tulkinnut asian psykologisesti epätarkasti, tai ainakin jättänyt huomiotta sen keskeisen vaikuttimen (uhmakkuuden), joka on Poella keskiössä. Varmasti myös omatunto liittyy Dostojevskin analyysiin, jota Poen Raskolnikovilla ei ole.

PLANEETTA VOI HAIHTUA

Marxille historian loppu on kapitalismin imperialistisen vaiheen loppu siirtymänä tulevaisuuden sosialismiin. Platonille historian loppu on hyvän idean paljastuminen. Hegelille historian loppu, on päätepiste johon dialektinen kehitys johtaa. Fukuyama ehdottaa, että kapitalismi voisi olla historian loppu. Neuvostoliitto ei ainakaan ollut historian loppu. Historia ei voi loppua niin kauan kuin meistä tuntuu, että yksikin ratkaiseva teknologinen tai tieteellinen keksintö on vielä toteutumatta. Historia ei voi loppua niin kauan kuin tarvitsemme pyhiä kirjoja ja uskontoja -- niin kauan kuin kaikki ei ole itsestään pyhää ilman näitä vaisuja reliikkejä. Historia ei voi loppua näennäisesti, siihen että se päätetään lopettaa. Historiaa ei voi lässäyttää sekulaariin: totaalisen itsekritiikittömyyden ja havaintokyvyttömyyden tilaan, joka lässäyttää historian minkä tahansa tarjolla olevan narsismin ajallisuuden mutakylpyyn vailla huolta seniliteetin absoluuttiin kilahtaneiden mutaatioiden ylivallasta suhteessa ajattomiin ideoihin. Planeetta voi haihtua, muuttua kosmiseksi pölyksi.

"Havaitsen nykyajan tuhot. Kyse on hirvittävästä elävän luonnon tuhosta ja myös sen laajuudesta – ihmislaji elää eräänlaisen sisäisen myrkytystilan vallassa. Jos sallitaan sanoa, kun ajattelen nykyhetkeä ja maailmaa, jossa olen päättämässä omaa taivaltani, niin se ei totisesti ole maailma, josta minä pidän." Claude Lévi-Strauss, 2005

11.7.2011

OHJEITA SOTAAN MENEVÄLLE

1.

Moderni suursota on joukkotuhoaseiden suhteettoman tehon takia osallisen yksilön näkökulmasta hulluuden tila. Itse suursodassa on vain kaksi asemaa, yhtä hullua: tapattaa toisia satunnaisesti, tai olla yksi satunnaisesti tapatettavista. Asemat eroavat toisistaan, eivät suhteessa järkeen, vaan suhteessa kuoleman yksilöllisyyteen. Hullu on se, joka näkee suursodassa (yksilön tai yhteisön näkökulmasta) järjellistä, mielekästä toimintaa. Paikallisilla sotaoperaatioilla on suunnitellut päämääränsä, mutta suursodassa kokonaistilanne ja keinot muuttuvat arvaamattomiksi. Toisaalta sotaan heitetyn ja järkensäsäilyttävän on toimittava jotenkin järjellisen orgainisoidusti.

Tässä modernin suursodan lähtöoletuksesta johtuu se, että sota äärimmäisen järjettömyyden ja ristiriidan näyttämönä kohottaa esiin puhtaimman ja selvimmän mahdollisen mystisen kokemuksen. Sota -- ja jossain mielessä myös kasarmi -- on mystisen kokemuksen tietoiseksi tulemisen näyttämö.

Jälkimoderni kasarmi on henkisyyden suhteen ristiriitainen paikka. Se ei ehkä muistuta budddhalaista luostaria. Varusmiesten henkinen kehitys ei tunnu olevan ydinopetussisältö. Vaikutelma on jopa päinvastainen. Mistä tämä johtuu? Ovatko moderni sota ja henkinen tietoisuus keskenään ristiriitaisia? Eivät suinkaan.

Mutta: ensinnäkin kysymys on yhteiskunnan sisäisestä luokkasodasta (mutta ei perinteisesti määritellyssä mielessä, vaan mystiikan jakolinjalla), jonka näyttämönä kasarmi ja sota on. Hallitseva luokka kontrolloi henkisyyden edellytyksiä ja tuhoaa ne hallittavilta. Toiseksi kyetäkseen optimaalisella tavalla modernin sodan edellyttämiin millaisiin tahansa järjettömiin uhrauksiin, ihmisen henkisen rakenteen on oltava mahdollisimman paljon yhdenlainen ja mahdollisimman vähän toisenlainen.

Lukutaidon yleistyessä henkisten edellytysten kontrollointiin on tarvittu tehokkaampia keinoja. Nietzschen samoin kuin Heideggerin filosofiaan liittyy tämä äärimmäinen luokkatietoisuus: syvällä oleva ironinen käsitys siitä, miten eri yhteiskuntaluokista (ja myös eri valtioista, mikäli luokkarakenne poikkeaa) katsottuna eri käsitteet muuttavat merkitystään (jopa keskenään päinvastaisiksi).

Tästä johtuen jotkut voivat lukea Nietzscheä harmittomana elämänfilosofiana samalla kun se toisille edustaa tehokkaita vallanpidon ja kontrollin retorisia työvälineitä. Sama pätee Heideggeriin. Tälla tavalla kirjoitettua filosofiaa voidaan levittää vapaasti ja yli valtiorajojen, mutta kuitenkin niin, että kontrolli lukutapoihin säilyy luokkapohjaisena.

Esimerkki pohjimmiltaan mystisuskonnollisesta käsitteestä, joka vaihtaa merkitystään luokkanäkökulman mukaan on omatunto-käsite. Henkilökohtaiset suhteet taka-alalle jättävä, kansan tai yhteisön etuun kiinnittynyt omatuntokäsite liittyy klassiseen sankarimyyttiin. Mutta alkuperäisissä muodoissa velvollisuudentuntoon liittyvä omatunto harvoin joutuu rakkauteen ja ystävyyteen liittyvän omantunnon kanssa sellaiseen ristiriitaan kuin se joutuu 1900-luvun maailmansodissa ja jättimäisiksi kasvaneiden heimorajat ylittävien kansallisvaltioiden totalitaarisissa sotatalouksissa ja -ideologioissa. Kansallisvaltio kohtelee byrokraattisesti ja väkivaltaisesti heimojen ylläpitämiä kenttiä.

Suoremmin (Nietzsche) tai epäsuoremmin (Heidegger) ilmaistu omatuntokäsitteen tyhjäksitekeminen tai uudelleenmuokkaaminen liittyy totalitaariseen ihmiskuvaan. Imperiumien velvollisuudentuntokategorioissa ehdoton palvelu-uskollisuus ja taloudellinen hyödyllisyys ovat alaluokkaiselle ihmiselle huomattavasti toivottavampia piirteitä kuin henkilökohtainen ystävyys tai rakkaus. Omatunto, joka liittyy jälkimmäisiin on luonteeltaan aivan toisenlainen kuin se "omatunto", joka liittyy edellisiin. Alaluokkaisella ihmisellä toivotaan olevan enemmän edellisen kaltaista omaatuntoa, kun taas varsinainen mystinen omatunto voi kuulua vain yläluokalle.

Mutta on kyseenalaista kuuluuko mystinen omatunto eurooppalaisessa tai venäläisessä perinteessä yläluokalle, kuten Leo Tolstoi väittää -- vai onko asia pikemmin päinvastoin. Ja minkälaisen vamman nietzscheläinen omantunnon vaihtaminen velvollisuudentuntoon tuottaa laajemmin modernien velvollisuuksien maailmassa, joka on tehnyt omantunnon ja velvollisuudentunnon yhdistämisen yksilölle mahdottomaksi -- järjettömäksi projektiksi. Sekularismi on kuitenkin selvästi keskiluokan ja yläluokan alibi: tapa teeskennellä viatonta metafyysisen angstin edessä: kieltää koko ilmiö, kieltää mystiikka.

Tämän projektin järjettömyyttä jälkimoderni kasarmi ei kuitenkaan tunnusta. Eikä sotalaitos ole pystynyt ratkaisemaan välttämätöntä suhdettaan toisaalta kuolemaan ja toisaalta mystiikkaan millään nykytietojemme valossa hyväksyttävällä julkilausutulla tavalla. Sekulaari maailmankatsomus ei poista itse kokemusta -- se jättää sen vain vaille minkäänlaista selitystä, toisistaan koteloitujen täysin kontrolloitujen yksilöiuden sisäiseksi painajaiseksi ja skitsofreniaksi. Vieraantuminen -- joka on vain luokkasodan työkalu -- estää tekemästä subjektiivisesta kokemuksesta intersubjektiivista, tietoista. Skitsofrenia on kaksinkertaisesti peritty.

Koska mahdollinen sota ja olemassaoleva kasarmi koskettavat jollakin tavalla useimpien elämää (tai vaihtoehtoisesti armeijasta luopuminen ja NATO:n ja vieraanvallan miehitysjoukkojen riemusaatossa tervehtiminen), pelkkä luisuminen sumeuteen ja toimintaperiaatteiden hämärtymiseen ei kelpaa. Asia pitäisi saattaa kirkkaan älyllisen ajattelun ja filosofian kohteeksi. Jos asiaa ei ajatella selvästi ja toimintatapoja lausuta julkisesti on vaarana, että koko suljettu instituutio (ja vähitellen koko yhteiskunta?) luisuu hämärien motiivien esirationaaliseen varjopeliin.

Hämärillä motiiveilla tarkoitan mystisen kokemuksen esirationaalisia varjoja, uhraamisiin liittyviä rituaalisia muotoja, jotka voidaan tunnistaa pakanallisuskonnollisiksi menoiksi, joiden näyttämöiksi suljetut tiukat instituutiot muodostuvat, jos niiden järjellisesti ajateltu perusta katoaa tai muuttuu käyttökelvottomaksi. Järjen (sen edustajien) kadotessa, siirtymä esimoderniin tilaan tapahtuu ihmisyhteisössä reaktionomaisesti. Kun sekulaari lumous murtuu ja totuudenkenttä paljastuu, täysin yllättävän kokemuksen edessä hätääntyneet ihmiset eivät ala järkeillä itse mahdottoman vaikeaa filosofista ongelmaa vaan uskovat sen minkä kokevat -- erimoderneihin käytäntöihin turvautuen. Järjen ääni sekulaarissa ja suljetussa muodossaan ei silloin voi enää kantautua kuin kaikkein kuuroimpiin korviin. Harvat siirtyvät rationaalisesti jälkirationaaliseen tulkintaan -- mutta tällä ei ole demokraattista merkitystä.

Tilanne, jossa sankarimyytti ei ole mahdollinen, mutta sitä kuitenkin edellytetään, samalla kertaa ironisen tietoisena sen mahdottomuudesta, pervertoi vapaaehtoisen uhrautumisen logiikan. Rauhanoloissa ajatukset voivat lipua loputtoman hämärinä, mutta sotaan menevän on välttämätöntä täsmentää ajatuksensa tällaisista asioista vakaumuksiksi.


2.

Uhrilogiikan pervertoitumisen prosessista voisi ottaa esimerkiksi runoilija Leif Frädingin elämäntarinan sellaisena kuin se näen tällaisten kirjoitusten pohjalta. Vaikka tässä jälkikäteen kuvatun runoilija Färdingin näyttämö ei olekaan kasarmi vaan koko yhteiskunta, tulee mieleen, että annettu kuva on juuri sen petollisen selkeyden ja syvällisen sotkun omalaatuinen yhdistelmä, joka on tyypillistä heideggerläiselle kuka tahansa -itselle:
"Joka kokemuksestaan tietää sen mielettömän erillisyyden tunteen, kun korkeampi henkissielullinen olemus jättää sielun, voi samaistua Färdingin megatasoiseen hengentuskaan."

"Viisaiden toteamus "runoilijan kehto ei ole ruusuista tehty" kävi tässa tapauksessa toteen."

"myös meiltä maailmaa tarkkailemaan (ja kirjoittamaan) jääneiltä."

Kirjoittajalla on tässä tietoisuus uhrirituaalin toteutumisesta runoilijan elämäntragediassa. Mielenkiintoisella tavalla kirjoittaja syyttää siitä vain runoilijaa, hänen väitettyä egoismiaan. Ikään kuin runoilija olisi epäonnistunut sankarina -- uhrautumaan yhteisön puolesta. Hänen uhrinsa on epäpyhä: siitä ei voi oppia mitään, se ei auta mitään. Färdingin elämää me ei-aikalaiset emme voi lopullisesti arvioida riittämättömien tietojemme pohjalta, mutta maailmallinen egoismi ei kuitenkaan noista ajoista ole vähentynyt vaikka henkinen etsintä onkin tehokkaasti tehty vaikeaksi. Voisiko olla, että egoismin kokonaismäärä ei vähenekään siitä, että mahdottomassa tilanteessa sisäiseen rehellisyyteen pyrkivät nöyryytetään? (Vaikkei Färding olisi ollutkaan vilpitön, yhtä kaikki, hän olisi voinut olla.) Voisiko olla, että uhrin kokema suunnaton julmuus, joka näyttää vääjäämättömältä ja lainkaltaiselta heijastelisi sittenkin vain kulutusyhteiskunnan raadollista moottoria: hyvin latteaa kateudentunnetta.

Jos ja kun jonkun ylevän ja yhteisen päämäärän takia päätetään uhrata ihminen, olisi suotavaa, jos uhrille voitaisiin kriittisesti ilmoittaa miksi hänet on päätetty uhrata. (Esimerkiksi: tuomitaan murhasta kuolemaan.) Jos runoilijan merkitys on erehdytty jo tunnustamaan, kuten Färdingin tapauksessa, on vaikeampi selvittää hyvin päin sitä, millä tavoin johtuu hänestä itsestään se, että hänet onkin valikoitu mestattavaksi (sama kaava toistuu eurooppalaisessa antisemitismissa ja juutalaisten kansanmurhan perustelussa: juutalaisten erityislahjakkuus toisaalta tunnustetaan, toisaalta heidän ihmisarvoaan vähätellään).

Mutta runoilijaa ei murhattu. Hän teki itsemurhan -- tai niin ainakin väitetään, eikä poliisikaan ole epäillyt muuta. Yhteisö ei tiettävästi uhrannut häntä, hän teki sen itse.
"Totuus on vain kun ja niin kauan kun täälläolo on. Oleva on paljastunut vain silloin ja avattu vain niin kauan kun täällä olo ylipäätään on." Heidegger

Itsemurhaaja tunnustaa subjektiivisen olemisensa lakkaamisen. Kun oleminen lakkaa, myös totuus lakkaa. Oleminen on lakannut kukaties kauan sitten, myös totuus on lakannut kukaties kauan sitten. Kukaties olemista ei koskaan ollutkaan, eikä myöskään totuutta. Itsemurhaaja tunnustaa ettei koskaan ollut totta -- vain toiset olivat totta. Toiset olivat sankareita, valmiita uhrautumaan yhteisön puolesta -- hän oli antisankari, hänen tulikin uhrata itsensä.

Färdingin lähelleen päästämä kronikoitsija (ja koko 1900-luvun Eurooppa) siis päättelee koko "ilmiö-Färdingin" pohjimmiltaan itsetunnustetuksi huijaukseksi. Ja tästä edelleen koko "mystiikan" huijaukseksi. Mutta entä jos kysymyksessä oli sittenkin murha?

Sillä samaa logiikkaa noudattivat natsit lopullisen ratkaisun suunnitelmassaan: kun juutalaisten oleminen päättyy, juutalaiskansan totuus päättyy. Kun kansan totuus päättyy, voidaan ajatella, ettei kansaa ole koskaan ollutkaan: kenttä heikkenee ja katoaa. Kun kenttä katoaa, ja varmuudella kukaan syntyvä ei enää pysty sitä elvyttämään, voidaan myös historia huolellisesti uudelleenkirjoittaa, väärentää. Silloin jäljellä olevat juutalaiset vihdoin tunnustavat itsensä huijaukseksi -- kansaksi paitsi vailla kotimaata, myös vailla olemista.

Tällä ideologisella tehotyökalulla kuka tahansa taiteilija tai valtakunta, joka on kiistatta esittänyt olemassaolonsa kuolemattomassa taiteessa, voidaan jälkikäteen kuolemansa jälkeen kiistää, tuomita pohjimmiltaan roistoksi ja huijariksi. Olemattomaksi. Ja tähän voidaan saada jopa tunnustus häneltä itseltään.

Heidegger: "Epävarsinaisuus on yksinomaan väärinymmärrettyä varsinaisuutta, ja varsinaisuus on epävarsinaisuuden ymmärtämistä."

Varsinaisuuden ja epävarsinaisuuden polariteettia voidaan vaihtaa. Nietzsche käänsi polariteetin suhteessa Platoniin ja teki Sokrateesta epävarsinaisen: poisti Sokrateen olemiselta perustan -- luonnotieteellisesti--, jolloin jäljelle jäi vain käsittämätön olemattomuus, tarkemmin määrittelemätön epätotuus, jota modernit ihmiset yrittävät juronkankeasti itselleen selittää.

"hänen eksistenssinsä yhteenlaskettu summa voidaan määritellä siksi eheydeksi, joka vähenee maailmasta hänen kuollessaan." (Jonathan Ree: Heidegger, historia ja totuus Olemisessa ja ajassa)

Samoin kuin Färding-elämäkerturit, myös natsit ajattelivat juutalaisista: maailman eheys ei vähene vaan pikemmin lisääntyy heidän kuollessaan. Ja niin tietysti onkin, mikäli pyritään natsiutopiaan. Kun heidän kirjansa poltetaan, heistä ei tiedetä. Kun heidän ei anneta kehittyä ja kirjoittaa, heistä ei tiedetä. Kun heidän ei anneta syntyä, heistä ei tiedetä.

OIKULLISET KIRJALLISUUSARVOSTELUT

ovat nykyisin melkein jonkinlainen muoti-ilmiö. Tyypillinen oikullinen arvostelu on tietoisesti hienovaraisen tylsistyttäväksi kirjoitettu positiivinen päivälehtiarvostelu. Arvostelijan päämääränä on olla samalla kertaa vakuuttava, alkuunsa kyllästyttävä mutta kohdettaan loukkaamaton. Tällaiset arvostelut kirjoitetaan tyypillisesti kevytmodernistisesta lähtökohdasta. Tarkoitus on ilmeisesti osoittaa uuden runouden, taiteen, kaiken maailman uudistumisen ja vanhentumisen tappava tylsyys -- verrattuna mihin? Niin, mihin? No tietenkin taloussivuihin, urheilusivuihin, viihdesivuihin, pornosivuihin ... mihin tahansa poliittiseen rahakieroiluun. Uudet jutut ovat teennäisiä, tylsiä, mutta raadollisuus on aitoa ja piristävää -- klassista. Ylipäätään mikä tahansa hienovaraisesti tuotettu tuska, heideggerläinen angsti, joka tuotetaan toiselle niin aavistamattomasti, ettei tämä pysty jäljittämään angstinsa täsmällistä lähdettä ja syytä -- se on kivaa ja säväyttävää. Kuin jonkinlainen lumoava lelu, jonka toimintaperiaate ei lopulta selviä edes superleikkijöille (psykiatrisukupolville).

Heidegger-Nietzsche on metafyysisen tuskan toisille tuottamisen kevytmoderni raamattu.

Roo Ketvel on tässä juonteessa virkistävä poikkeus. Ketvelin ikään kuin potensoitu oikullisuus muuttuu herkulliseksi esimerkiksi Jukka Vienon Stockan kulman arviossa (Nuori Voima 2/2011). Ketvelin omintakeinen uusvanhahtava kirjoitustyyli vaikuttaa runokritiikkien peruskauraan verrattuna permantovoimistelijan esitykseltä pehmeällä tatamilla, joka on arvosteltava teos. Jää syntymättä vaikutelma, että arvostelija insipiroituisi käsiteltävästä teoksesta: päin vastoin esitys tuntuu säilyttävän omintakeisen oikullisuutensa riippumatta permantorakenteesta. Stockan kulman arvostelussa Ketvel oikuttuu kehumaan teosta. Lopuksi hän oikuttuu antamaan kaksi moitetta, joista toinen kohdistuu Vienon runoilmaisussa havaittuun paikoittaiseen laimeuteen. Moitteen perusteluksi Ketvel antaa minusta virkistävämmän tekstilainauksen kuin jotkut esimerkit joilla hän perustelee vahvuuksia. Tietoisesti hienovaraisen mielenkiintoiseksi kirjoitettu negatiivinen arvostelu?
Symbolisilla lauseilla kirjoittaminen on tekstikontekstien välistä dialogia. Se on Johannes Linnankosken Pakolaiset, jossa puhujina on nimeämättömät ja edustajattomat tekstuaalisen avaruuden murrealueet, jotka vain tekoäly tarkasti voisi kontekstijäljittää. Symbolinen säe on johonkin metriseen mittaan uudelleen kirjoitettu symbolinen lause.

PYÖRÄN UUDELLEEN KEKSIMINEN

on taiteessa keskeistä. Uudessa historiallisessa tilanteessa on asetuttava olemaan niin, että tulee itse keksineeksi pyörän. Itsekeksitty pyörä osoittaa: tekijä tietää, mitä pyörän keksiminen edellyttää: millaista polkua on kuljettava, ei vain tullakseen nähneeksi pyörän, vaan itse keksineeksi sen. Keksijän itseluottamus vasta täysin riittää varioimaan keksintöä mihin tahansa omiin tarpeisiin. Kun oma tarve on eriytynyt ja muuttuu, keksijä ei jää olemassaolevien pyörien muotojen vangiksi. Kaikki uudistukset, jotka hän itse tekee, ovat esteettisesti oikein. Jäljittelijä voi parhaimmillaan onnistua jäljittelemään sen, mikä on oikein.

9.7.2011

DEMIURGI

Ihmiset sopeutuvat yllättävän helposti tähän: kaikki on läpikotaisin huijausta eikä asialle mahda mitään. Huijaus on kuin yhteiskuntasopimus. Jos se paljastetaan vastaansanomattomalla tavalla, ihmiset muuttuvat epävakaiksi, juroiksi, julmiksi, mahdollisesti väkivaltaisiksi. Luonnostaan ja lapsuudestaan ylemmyydentuntoisilla ei ole minkäänlaista totuuden edessä nöyrtymisen mekanismia.

Maailma on kajahtanut, muttei tosi. Älä välitä siitä, älä jäljittele sitä, älä kuvittele olevasi sen yläpuolella, älä pelkää, vaan ainoastaan väistä äänettömät, salamannopeat, maagisesti ohjatut puukonviuhahdukset.

Älä aja maailmaa nurkkaan, pakota sitä nöyrtymään totuuden edessä, tai se järjestää millaisen tahansa sodan jossa tuhoudut. Maailma mieluummin tuhoaa itsensä kuin paljastaa temppunsa.

Maailmanparantajiin suhtaudutaan asianmukaisella ripeydellä ja päättäväisyydellä -- ei lainkaan välinpitämättömästi -- siksi, että kuka tahansa voi olla se, joka muuttaa maailman.

8.7.2011

MORAALIN ALKUPERÄSTÄ

Jotkut ihmiset ovat luonteeltaan sellaisia, että heitä ei sävähdytä mikään muu kuin mukanaoleminen jossakin yhteistuumin luvattomassa tai moraalisesti epäilyttävässä -- jossakin uhrirituaalia muistuttavassa.

Uuden Nuoren Voiman Aleksis Salusjärven sankarillisessa, tasapainoisessa ja kirkkaassa tekstissä lainataan runoilija Harri Nordellia:
"Muistaako joku vielä Leif Färdingin? - Tuli mieleeni ajateellessani näitä itseään täynnä olevia lavapaskoja, joiden hoitamaton narsistinen persoonallisuushäiriö on johtanut kuvittelemaan, että heillä on jotakin tekemistä runouden kanssa."

Tämä lainaus kiinnitti huomioni, koska runoilija Ilpo Tiihonen on minulle lausunut nämä sanat hieman pehmeämmässä muodossa monta vuotta sitten. Tiihonen vertasi pukeutumistani juuri Färdingiin ja harmitteli sitä, että olin kuulemma pyllistänyt lavalla ollessani yleisölle. Lavalla olin tuntenutkin olevani todellinen lavapaska -- Tiihonen tarkasti rekisteröi sen tunnelman. Kalseaksi tilanne muuttui kun Tiihonen ja Arja Tiainen alkoivat kerrata muistoistaan Leif Färdingin viimeisiä kiusauksia, kuinka hän katukoirien alapuolelle vajonneena, valkoinen puku mutaliejusta mustana kerjäsi ohikulkijoilta kolikkoa Helsingin kylmenevässä syysillassa. Tiihosen ja Tiaisen tarinoinnin yksiääninen moraalinen opetus kohosi tässä kerronnan vaiheessa innoituksen tasolle, jota on turha etsiä heidän kirjoistaan. Nordell kysymyksellään vahvistaa asiassa olevan jostakin syvempää, vaiettua, monien tietämää -- niiden jotka muistavat.

DIONYSIACA

Ei ole morsianta jota et voisi varastaa, jos olet tullut kaukaa ja varma siitä ettet aio elää kohtalosi sanelun mukaan. Ei kukaan ole profeetta omassa kentässään: veljiä ja siskoja on paljon, heillä on kaikki samat ominaisuudet. Vasta etäisyyksissä, kaikkien kotikenttien tuolapuolen, jokaisen positiivisen piirteesi arvo täysin tunnustetaan ja jokainen heikkoutesi arvioidaan oikeudenmukaisen ankarasti. Dionysinen hulluus on biodiversiteetin alkuvoima: ilman hulluutta kaikki suppenisi omiin järkeilyihinsä. Dionysos lyö rumpua eläimenluilla: ääni yhdistää mantereet. Etäisyydet, kenttien ylikäytävät, ovat vieraiden vastakohtaisuuksien intervallijärjestelmä. Etsittävä harmoniaa, ei mistään äänestä sinänsä. Dionysos on harmonian alkusynty, musiikin henki, vieraudesta esiinastuva intervalli, jonka elämän dialektiikka on salassa virittänyt. Järjet surkastuvat alueilleen, Dionysos kantaa ne yhteen. Sota on Dionysoksen tuho, rauhan tuho repivässä dissonanssissa -- tragedian synty.

"Jätä kotisi ja lähde toisia rantoja päin,
nuorukainen,
sinun on maailman piirin avartuminen."

"sen miehen mittä kasvaa
joka oudon rannikon hiekoilla astuu maihin."

Petronius Arbiter, suom. Tuomas Anhava

NUORI VOIMA 2/2011, RUNOUS 2010

Eilen istuimme kahvilassa ja ystävä luki uusinta Nuori Voima lehteä. Hän, tilaaja itse, ei antanut minun lukea lehteä. Silmäkolusin kaikki helteisen kaupungin lehtipisteet, enkä havainnut uusinta numeroa, joka oli tilaajien käsissä. Palasin kahvilaan ja ehdotin, että kävisin kopioimassa lehden sivu kerrallaan. Sain luvan. Lopulta saatoimme istua kahvilassa ja lukea kumpikin omaa Nuori Voima -lehteämme.

Uusi numero pyyhkii pois sen tietyn etäisyyden, jota olen pitänyt Nuori Voima -lehteen. Julkaisu on selvästi onnellisten tähtien alla syntynyt. Teemu Manninen ja monet muut sanovat jotain nerokasta ja jännittävää. Jopa runodebytantit ovat ilahduttavan valveilla.

Mutta miksei kukaan ole koskaan kertonut minulle esimerkiksi V.S. Luoma-ahosta! Voi vain kauhulla laskeskella sitä kokonaistappiota, jonka hengenelämämme on kärsinyt siitä, ettei V.S. Luoma-aho ole suuremmin toiminut suomentajana. Luen kuusi riviä ennenkuulumattoman Sam Pinkin suomennosta ja totean: minulla on kenties uusi aikalaislempirunoilija. Näin kulttuuria tuodaan! Voimme vain toivoa, että Luoma-aho selventäisi laajemminkin poettisia näkemyksiään juuri suomentamalla sitä mistä hän itse pitää.

MAKU

Noin kolme kuukautta sitten tilasin Helsingin Ilves baarissa talonburgerin, jonka pihviä en kyennyt syömään. Ilmoitin pihvin pilaantuneeksi. Kokki toi eri paketista toisen pihvin maistettavaksi, maku oli identtinen. Tältä meidän ruoka maistuu totesi kokki. Muistelin, että aiemmin se oli ollut aivan toisen makuista. Kokki ei antanut selitystä.

Eilen eksyin samaan baariin junaa odotellessani. Muistin että listalla on myös kokolihavaihtoehto. Kesälistalla ei ollut.

Ilmeisesti on ihmisen evoluutioon liittyvä tosiasia, että tarkimpana muistiin uurtuu vaikutelma tilanteesta, jossa on tullut nauttineeksi pilaantunutta ruokaa. Listaa selatessani tämä vaikutelma tuli selkeänä mieleeni ja tunsin hienoista kuvotusta. Koska ystäväni kuitenkin löysi listalta mieleisensä vaihtoehdon, päätin kokeilla hyvin tietoisena riskistä, olisiko talonburger palautunut entiselleen.

Juuri näin nykyisin olen huomannut tapahtuvan monien, varsinkin markkinoilla uusien elintarviketuotteiden kohdalla: tuotteen laatu muuttuu alkuperäisestä, ja vaikka huonoja kokemuksia jo on, kuluttaja vielä toiveikkaasti kokeilee, josko tuote olisi palautunut entiselleen. Vasta muutama erittäin epämiellyttävä kokemus saa uskomaan, että tuottaja on itse pilannut tuotteensa ja brändinsä. Vaaditaan jonkinlainen suuttumus ja mielipaha, että aikaisempi hyvä kokemus täysin korvautuu tuotteen ostamisen jatkossa estävällä huonolla kokemuksella.

Sain burgerannoksen eteeni, tuoksu jo ennakoi pahinta. Maistoin palan pihviä: pilaantunutta! Selitin asian kohteliaasti tarjoilijalle ja pyysin häntä vaihtamaan pihvin kanapihviin. Tarjoilija palasi ja kertoi, että kokin mukaan vaihto onnistuu, mutta maksaa viisi euroa lisää.

Raivostuin ja huusin kokin paikalle. Ilmoitin kovalla äänellä, että hän valmistaa täällä sianruokaa. Hän kuitenkin totesi, että talonburger on heidän myydyin annoksensa ja se maistuu aina samalle -- juuri tälle. Se, että heidän lihansa ei minulle maistu, ei ole heidän vikansa. Olin kuulemma ainoa asikas, joka asiasta on milloinkaan huomauttanut. Samassa viereisen pöydän ihmiset tulivat lähtiessään kiittämään kokkia mainiosta -- kenties heidän elämänsä parhaasta -- burgerateriasta.

Hämmästyin todella. Kerroin kokille tarinani pihvin maun dramaattisesta muuttumisesta suussani noin kolme kuukautta sitten. Tässä vaiheessa kokki päätti myöntää, että pihvin tuottaja todellakin oli vaihtunut. Edellinen tuottaja oli lopettanut tuontantonsa ja uudeksi valmistajaksi oli joulun jälkeen valittu Argenttiinalainen Black Angus (kokki näytti minulle pakkausta, mutta en nyt löydä valmistajan nettisivua). "Pihvin pitäisi olla ensiluokkaista lihaa", sanoi kokki, "mutta suoraan sanottuna kerran maistettuani, en ole sitä itsekään sen jälkeen suuhuni laittanut."

"Kas, olen siis oikeassa! Te vetoatte siihen, että muut asiakkaat, ne jotka vaihdosta eivät ole huomanneet ovat oikeassa, ja minä väärässä, jolloin minun pitäisi maksaa lisää, vaikka kysymys on siitä, että juuri minä en ole saanut mielikuviani vastaavaa annosta." Kokki vetosi siihen, että hän ei ole vastuussa ravintolan lihatilauksesta, eikä voi vaikuttaa tuottajaan, koska muut asiakkaat eivät ole valittaneet. Hän on baarissa vain töissä -- ei vastuussa ruoan laadusta tai mausta.

Asia kuulosti korvaani niin erikoiselta, että pääti olla pääsemättä sopimukseen ja pyysin tarjoilijaa viemään annokseni pois. Riihimäellä koetin huvikseni etsiä syötävää silläkin uhalla, että muistin selvästi erään illan, jolloin ystäväni joutui heittämään kaikiaan kolme annosta hänelle syötäväksikelpaamatonta riihimäkeläistä kioskiruokaa roskikseen ja lähtemään nälissään Helsinkiin, kotiinsa, syömään.

Pysähdyin ulos asti rasvaantuneen kebabpuljun kohdalle, sillä näin ikkunasta myyjien sisällä syövän omaa ruokaansa. Huudahdin tavattomasti ilahtuneena: "Tehän -- jumala teitä armahtakoon -- syötte omaa lihaanne! Enkö minäkin siis uskaltaisi sitä syödä!" Kerroin tarinani argenttiinalaisesta pilaantuneesta häränlihasta ja turkkilaiset nauroivat kyynelet silmissä. "Jos me käyttäisimme argenttiinalaista lihaa kebabissa, riihimäkeläinen ei astuisi ravintolaamme. Me käytämme vain suomalaista kebeblihaa." Hän esitteli minulle lihapakkausta. "Argenttiinalainen liha on vuoden pakasteessa ja sulamisessa lihaan imeytyy vettä. Jos liha vielä tämän jälkeen odottaa käyttöä, sen maku pilaantuu täydellisesti."

Söin odotuksenmukaisen pitaleivän suurella kiitollisuudella. Lähtiessäni tein kaksi ristinmerkkiä rintaani ja kumarsin syvään. Ymmärrän vegetarismia taas hieman paremmin: se on eräänlaista käänteistä kulinarismia -- suurten pettymysten taidokasta välttelyä.

6.7.2011

kaksikymmentä piisirua nimissään,
kirjoittanut yli miljoona riviä
koodia

MEDIATILAN TOTALITARISOITUMINEN

Kirjassaan Muuntumisen tie J. G. Bennett esittää mielenkiintoisen oman synteettisen näkemyksensä ihmisen "itsen" luonteesta. Näkemys on kehkeytynyt yli viidenkymmenen vuoden maailman uskonnollismystisiä traditioita koskevan vertailevan analyyttisen tutkimuksen, länsimaisen tieteen tulosten huomioimisen sekä omakohtaisen itsen havainnoinnin tuloksena. Tapa jolla Bennett asian kuvaa ei vaadi monia sivuja selostusta, mutta siinä on häikäisevää vieraalta tuntuvaa syvyyttä sikäli, että näkemys tuntuu ratkaisevan monia erillisissä traditionaalisissa näkemyksissä ja toisaalta tieteellisissä näkemyksissä olevia ongelmakohtia. Bennettin itsen kuvaus lähtee siitä, että kristillinen traditiomme on erehtynyt pitäessään "itseä" tai "minuutta" ykseytenä. Bennettin kuvaus on neliosainen: aineellinen itse, reaktiivinen itse, jaettu itse, todellinen itse. Kuvaustapa sopii mainiosti paitsi ihmisyksilön, myös esimerkiksi valtion toiminnan analysoimiseen.*

Bennet sanoo "jaetusta itsestä" näin:

"Eräs vaikeimmista vaatimuksista missään yrityksessä syventää ymmärrystämme on säilyttää avoin mieli. Tällä tarkoitan paljon enemmän kuin ennakkoluulojen ja valmiiden mielipiteiden sivuun asettamista. Mielen täytyy ottaa kysymys sisäänsä ja meidän täytyy tuoda tutkimukseen mukaan kaikki se, mitä tiedämme, sallimatta itsellemme asiasta minkäänlaista mielipidettä. Meidän täytyy löytää se, mitä tutkimuksemme meille paljastaa eikä sitä, mitä oletamme tai uskomme. Jos teette näin jakautuneen itsen suhteen, olen varma että teette sen löydön, että teillä on syvällä mielessänne kaksinainen luonne, ettekä voi poistaa sen olemassaoloa vastaan väittämällä."

Nyt täytyy ymmärtää, että valtioita ajateltaessa, jaetun itsen tehtävää hoitaa media. Median (valtion ehdottomaan etuun liittyvä) moraalinen vastuu on silloin yllä Bennettin esittämän kaltainen. Jos media ei selviydy moraalisesta vastuustaan, se tarkoittaa sitä, että alempien itsen tasojen (aineellinen itse, reaktiivinen itse) yhteys katkeaa todelliseen itseen. Tilanne on yksilötasolla pitkäkestoisena sairastuttava, mutta valtioiden tasolla se on sitä vaarallisempi.

Tällä hetkellä Suomessa ja länsimaissa yleensä, massamediatila (kenttiin vaikuttava mediatila) on totalisoitunut ja kaikki kriittiset vastaäänet ovat painuneet marginaaleihin. Marginaaleilta puuttuu kenttävaikutus. Tietoisuus ei suinkaan leviä ensisijaisesti älyllisesti ja luetun sanan kautta, vaan kenttien kautta. Kenttien tuottamiin ajatuksiin ja kokemuksiin etsitään jälkikäteistä vahvistusta tai selitystä luetusta sanasta. Kun luettu sana on kentän olemuksen mukainen, kenttä vahvistuu entisestään. Kenttä taas voi olla millainen tahansa - jopa hyvinkin sairastuttava. Tällä tavalla itsen alimmat tasot: "aineellinen itse" ja "reaktiivinen itse" jäävät kollektiivisesti ainoiksi hallitseviksi tahtotietoisuuden tiloiksi. Yhteys "todelliseen itseen" on muuttunut mahdollisimman hankalaksi, jokaiselle yhteiskunnan yksilölle, eikä todellinen itse yllä millään merkittävällä tavalla tahtotietoisuuteen. Todellisen itsen poissulkeminen alkaa vähitellen sairastuttamaan yhteiskunnan toimintoja: toimintojen oikeanlainen työ korvautuu vääränlaisella sairastuttavalla työllä. Massamedia on tällä hetkellä kokonaan korvautunut, eikä se vastaa ollenkaan tehtävistään.

Tätä kentän tuottamaa uskomatonta painolastia vasten voidaan nähdä miksi paikan muutos on kenttien vaikutuksen kannalta äärimmäisen oleellinen. Kenttä ei ole universaali, vaan paikallinen, paikalliseen biologisen organismin vahvistusvaikutukseen sidottu. Eräs selitys sille, miksi esimerkiksi Pietarissa on henkisesti suhteellisen helppo olla, miksi kenttä mahdollistaa "avoimen mielen", ajatusten ja olemiskysymyksen pysyvän aukipitämisen - jaetun itsen aukipitämisen - ilman pakoitettua ja väkivaltaista puolenvalintaa tai mielipiteen valintaa (aineellisen itse tai reaktiivisen itsen konfliktien alueella), on tämä: pietarilaiselle on tarjolla sekä länsimaisen median uutiskanavat, että venäläisen median länsimaisesta poikkeava kriittinen vastaäänisisältö. Olemalla mukana monissa maailman tapahtumissa ja konflikteissa venäläisillä on tarkkaa omaa tietoa asioiden todellisesta luonteesta ja heillä on mahdollisuus esittää ja tulkita asiat omalla, länsimaisesta tulkintatavasta poikkeavalla tavalla. Kenenkään ei tarvitse niellä valheita (ja valheita voi esittää kuka tahansa, myös venäläinen media) vastoin todellisen itsen korkeampaa ääntä (mikä taas on välttämätöntä esimerkiksi Suomalaisen median ilmapiirissä). Aito moniäänisyys on itseisarvoisen tärkeä pelkästään todellisen itsen toiminnan edellytyksenä. Pelkästään monien valtavirtaisten äänten olemassaolo tuottaa Pietarin kaltaisessa suurkaupungissa oikeanlaisen ympäristön "jaetun itsen" oikeansuuntaiselle toiminnalle, joka vuorostaan mahdollistaa "todellisen itsen" toiminnan.

Mitä sitten olisi tehtävä länsimaiden äärimmäisessä totalitarismin tilassa? En sano, että tilanteen hetkellinen katastrofaalisuus vielä estäisi kaikkien yksilöiden "mielen avoimuuden". Joillekin yksilöille "mielen avoimuus" tässäkin äärimmäisessä tilanteessa on mahdollista - lakkaamattoman työn tuloksena. Mutta tilanteen vaarallisuus on yksiselitteinen ja selvä tosiasia. Muutos ei lähde mediasta itsestään, eikä kapitalismin lakeihin sopeutuvasta vaihtoehtoisesta tiedonvälityksestä. Eräs mahdollisuus järjestää tehokas vastaääni on tehdä se valtiollisin resurssein, kuten juuri Venäjällä tehdään. Tahojen, jotka ovat Suomen valtion tulevaisuudesta vastuussa, pitäisi välittömästi havaita tämä ongelma ja ryhtyä toimenpiteisiin riippumattoman median ja sanomalehden luomiseksi maahan.

"Kabbalah says as well: You better take advantage of the knowledge offered to you and change towards similarity with Nature or the Creator yourselves, rather than being forced in great suffering. Is the entire humanity like a silly stubborn child?!"





* Mielenkiintoisia ovat itsen eri "kaavojen" keskinäiset syy-seuraussuhteet. Bennett ilmaisee, että aineellisen itsen oikea toiminta on edellytys reaktiivisen itsen heräämiselle, jonka oikea toiminta on edellytys jaetun itsen heräämiselle, jne. Tulee mieleen ajatella, että syyssuhteen voivat olla erilaiset ja paljon monimutkaisemmat. Kaikki itsen muodot ovat olemassa rinnakkain. Novais epäilemättä sanoisi, että todellinen itse on ensimmäiseksi olemassa ja aineellinen itse vasta kaiken huippuna. Kenties todellisen itsen oikea toiminta onkin edellytys jaetun itsen toiminnalle, ja jaetun itse oikea toiminta edellytys reaktiiviselle itselle jne. Bennett korostaa, että aineellisen itsen tulkitseminen kristilliseksi Saatanaksi ei ole hänen näkemyksensä mukaista. Antikristus - Saatana syntyy aineellisesta itsestä vasta silloin, kun aineellinen itse julistaa itsensä todelliseksi itseksi -- kaiken evolutiivisen kehityksen päätepisteeksi, nietzscheläiseksi yli-ihmiseksi, jossa ei enää ole mitään epävakaata ja luomistilassaolevaa muuta todellista itseä kuin aineellinen itse. Aineellisen itsen totalitarismissa näyttää olevan myös sodan siemen, reillisyyden ja keskinäisen yhteydettömyyden ja omistamishalun siemen. Aineellisen itsen ylivalta ei voi johtaa muuhun kuin sotaan -- milloinkaan anteeksiantamattomaan ja totaaliseen sotaan. Bennettin tarkoitus onkin ehkä kuvata, miten tästä vakavasta sairaustilasta päästään kulkemaan takaperoisesti kohti alkutilaa.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com