30.4.2011

Куколка (1988)

Jälleen kerran yksi Neuvostoliitossa syntynyt taideteos, joka kuvaa Neuvostoliittoa, perestroikan aikaa, hyvin kammottavalla tavalla, mutta joka paradoksaalisesti on taideteoksena äärimmäisen verraton jopa neuvostoliittolaisen elokuvan mittapuulla arvioituna. Varmasti voi sanoa, että taiteelliselta tasoltaan mitään vastaavaa ei ole yhdenkään toisen maan elokuvateollisuus pystynyt tuottamaan. Neuvostoelokuvan taso oli loppuun asti niin huikea, että ehkä vasta satojen vuosien päästä elokuvan ja taiteentutkimus pystyy tunnustamaan sen tosiasian, ettei ihmiskunta ole koskaan luonut mitään vastaavaa tai korkeatasoisempaa taidetta.

Tämä on yksi niistä syistä, kun hyvin suurella mielenkiinnolla höristän korviani jonkun jälleen kerran selittäessä, ettei Neuvostoliitto synnyttänyt muuta kuin kauhua, terroria ja sekasikiöitä.

Neuvostoliiton historiankirjoitus ei ole vielä alkanutkaan. Sen todellista merkitystä pystytään arvioimaan objektiivisesti vasta kenties satojen vuosien kuluttua.

29.4.2011

AMBISONICS KUVALLA

Luin Hesarista Kasimir Lehdon jutun 3D elokuvien uudesta tulemisesta. Kysymys on kuitenkin edelleen vain siitä, että katselija istuu kaksiulotteisen elokuvakankaan edessä ja vaikutelma kolmiulotteisuudesta on pelkkä illuusio. Sen sijaan itse olen pitkäänkin miettinyt millainen voisi olla pieneen huoneeseen järjestettävä aito 3D kotiteatteri. Tarvitaan kuvaformaatti, kamera, projektori. Kysymys olisi koko 360 asteisen puolipallomaisen puoliavaruuden tallentamisesta kuvaformaattiin. Tämä formaatti projisoitaisiin sitten huoneen neljään seinään ja kattoon. Projektorille syötettäisiin huoneen mitat ja projektorin paikka, kuva skaalattaisiin sen mukaisesti. Tähän tietysti lisäksi vielä aito 3d ääni.

Yksinkertainen formaatti, jolla minkä tahansa tilan voisi tallentaa sellaisenaan.

Seuraava ajatus onkin sitten tämä: elävä arkitila. Tilaradiolähetykset. Interaktiivinen virtuaalinen tila.
viedään paljon rahaa
tuodaan vähän rahaa, hän sanoo
rahat ovat tärkeitä, hän myöntää
rahat eivät ole turhia

28.4.2011

ENSYKLOPEDIA (POESIA 2011)

"Fragmentaarisuuden idean taustalla oli ajatus, että totuus on ääretön. Siksi filosofinen tietous ei voi esiintyä kaikenkattavan systeemin muodossa: on filosofoitava katkelmallisesti.
[...] Novaliksessa syntyi nyt romanttisen ensyklopedian ajatus. "Jos todella kaiken olevan pohjalla piili korkeampi ykseys ja lopullinen totuus, johon meidän Minämme on välittömässä suhteessa samaan tapaan kuin Saisin salaperäiseen jumalattaren kuvaan, niin miksi ei silloin olisi mahdollista jäljitellä tätä ykseyttä kaikkien tiedonalojen vertailevalla ja ensyklopedisella tutkimuksella?", kysyy Gerhard Schulz Novalis-elämäkerrassaan.
Varsinaisesta tieteellisestä ensyklopediasta ei ollut kyse, ei loogisesta, vaan "romanttisesta", analogiapäätelmin etenevästä esityksestä.
[...] Entä synteesi? Pääsekö Novalis siihen? Itse romanttisen ajattelun luonteeseen tuntuu kuuluvan ikuinen keskeneräisyys, tavoittamattoman tavoittelu. Ensyklopedia ei valmistunut, ja kaikki muutkin Novaliksen suunnitelmat jäivät enemmän tai vähemmän kesken." Vesa Oittinen, Novalis, Fragmentteja, esipuhe, 1984

Näyttää siltä, että nyt 200 vuotta myöhemmin, on käsillä ensimmäinen poeettinen ensyklopedia, joka määrätietoisesti pyrkii Novaliksen ihanteisiin ja joka ikuisessa keskeneräisyydessäänkin on saavuttanut kirjamuodon ja valmiusasteen.

Ensyklopedia, kustantajan sivut.

Frendaa Ensyklopedia Facebookissa.

26.4.2011

KONKURSSIN TAIDE

Mitä se tarkoittaa, että kuningas elää lumeavioliitossa 30 vuotta? Kyllä saaminen opettaa vähintään saman kuin luopuminen. Hyvin hienon naisen ruuansulatuselimistön läpi kulkeutunut katkaraputahna. Nainen jolla on kaikki muu paitsi sääret. Provokaatio, jonka ei pitäisi antaa vaikuttaa mihinkään. Omantunnon kysymys: onko hänellä jokin asema? Naamio-orgiat: jokaisen yhdynnän potentiaalinen samanarvoisuus. Se on kommunistinen ideologia, sanoo Novalis. Henkinen väkivalta on sitä, ettei korjata virhepäätelmiä vaan annataan niiden kehittyä. Kirurgin terävä veitsi on väkivallan vastakohta. Yritä vain lahjoa epäluulon valloilleen päästetty logikäärme takaisin pulloon. Eivätkö ystäväsi palaa. Lopetin kaiken rakkauden. Teit sen vuosi sitten. Rakkaus on vaihtokauppa, sanoo hän jonka välineitä ovat luusto, liha, veri ja henki. Hän tuo ne strippaamaan Hyperborean reunalle. Tappiollista on tehdä epäedullinen vaihtokauppa, sanoo konkurssin taiteilija. Miksi olette tarkasti varjelleet ilmaisemasta syytöksiänne yksityisesti? Miksi teette sen vasta pikku häväistyskirjasessanne? Kenen tulee kärsiä menneisyydessä tehdyistä virhearvioista? Siitä ettei kykene ennustamaan täysin odottamatonta? Ihmislaji on syntynyt ratkaisemaan ratkaistavissa olevia pulmia, olemaan kyvytön ratkaisemattomien edessä. Mutta jos on vaarassa kääntyä itsensä pahimmaksi viholliseksi, kannattaa harkita jopa äärimmäisiä ratkaisuja. Runoilijat varmuuden vuoksi kuolevat nuorina. Runoilijan ja sotilaan ero on se, että runoilijalle jokainen päivä on sotaa. Arkkitehtoonisesti arvokaskin rakennus on perustaltaan vulgaarimaterialistinen.

MUNKKIRINKILÄN MUOTOINEN SADEPILVI

seurasi minua koko 15 kilometrin pyöräretken. Poljin minkä jaksoin, sateen ja sateenkaarien väriloiston ympäröimänä kirkkaassa myöhäisen iltapäivän auringossa.

22.4.2011

ARVI KIVIMAAN NOVALISSUOMENNOKSET

vaikuttavat epäilyttäviltä ja tendenssimäisiltä. Niissä on samaa pakanauhraamisen ja itsetuhoisen sankaruuden ylistystä kuin muussakin 1930-40 luvun natsikirjallisuudessa. Natsit tietenkin käyttivät kaikkea tällaista ainesta surutta propagandatarkoituksiinsa.

Sen sijaan Arvi Kivimaasta henkilönä on vaikea saada nopeasti selvää. Ainakaan hänen nimensä ei löydy Leo M. Niemisen Suursuomen runot -antologiasta, josta on aina tarkistettava historiallisten suomalaisten kirjailijoiden "rikosrekisteri". Kivimaan "lyyriset" novalissuomennokset ovat alusta loppuun kömpelöhköä oppimestarimaista aikaudelleen tyypillistä helkyttelyä vailla varsinaista taiteellista tehoa.

Kenties Novaliksen lyyrisessä runotuotannossa (johon en alkukielellä voi tutustua) on todellakin jo puhtaana läsnä tämä ikävä tendenssi. Fragmenteissa ja Ensyklopediassa, jotka luetaan maailmankirjallisuuden hienoimpiin saavutuksiin, tällaisesta tendenssistä ei ole havaittavissa jälkeäkään. Novaliksen proosa ja varsinkin sadut ovat hassuja, keskenkasvuisia kirjallisia luonnoksia. Ainakin suomennoksina ne ovat hämmästyttävän epävalmista ja kömpelöä kieltä, jossa tyhjiä käsitteitä ja sanoja toistetaan ja jankataan täysin kontrolloimattomasti. Koululaisen kirjoittamilta aineilta vaikuttavia tekstejä. Kysymys voi olla myös suomennosten kelvottomasta laadusta. Novalis olisi aiheellista saada laajemmin suomeksi Vesa Oittisen huippusuomennosta vastaavalla tasolla (Oittisen suomennos tosin on niin nerouttatihkuva, että on melkein vaikea uskoa saksankielisen alkutekstin olevan samalla tasolla... epäilen Oittisen parannelleen tekstiä paikoin).

On täysin mysteeri miten muka näiden Arvi Kivimaan suomentamien tekstien kirjoittaja voisi olla fragmenttien nerouden auktori? Onko Novaliksen taustalla ollut jokin työryhmä, joka todellisuudessa on kestävien tekstien kirjoittaja... Novaliksen tuotanto ja maine on siksi hurja alle 30-vuotiaana kuolleen runoilijan maineeksi. Novaliksen rinnalla Baudelaire, Rimbaud, Nietzsche ja monet muut vaikuttavat kuitenkin ohimeneviltä pikkutekijöiltä.

21.4.2011

LINTUJEN MORAALINEN EPÄILYTTÄVYYS

piilee ennen muuta lentokyvyn kadehdittavuudessa: ne kykenevät johonkin mihin me emme kykene, ja näyttävät sen.

20.4.2011

KUOLEVAISUUS

Mitä ihanampi, liikuttavampi, täydellisempi, rakastettavampi on jokin olento, sen riipaisevampi sen kohtalo, joka sellaisen havaitsee. Ellei kysymyksessä ole kuolematon jumala, jolloin poismenoa ei tarvitse heti alkaa suremaan. Vain jumala voi olla rakastettava ilman että ihmiset sellaista kammoavat ja kivittävät.

SUURET SUOMALAISET KIRJALIJAT

Matti Pulkkinen, Christer Kihlman, Pentti Saarikoski, Markku Lahtela...

KAIKEN LÄPINÄKYVYYS

on ensimmäinen merkki siitä, että on jokin erittäin tarkasti varjeltu salaisuus.

19.4.2011

Perisynti on sitä, että historia toistetaan, samat virheet tehdään uudestaan, erehdykseen ei voi vedota koska siitä ei ole kysymys; armoa ja anteeksiantoa ei ole.

Lapsi oppi irvistämään. Näki itsensä peilistä, ensin ihmetteli, sitten kauhistui, lopulta juoksi itkien äidin syliin.

Joskus pokerissa vain käden värillä on väliä, ei sillä mitä korteissa muuten sanotaan. Se on väri tai värisuora, vaikka vähemmistö olisi korkea-arvoisia, kuvakortteja.

16.4.2011

IHMEEN YRITTÄJÄ

Fysikaalinen ainetodellisuutemme on kirotun puolueellinen kuoleman, pimeyden, pahuuden suhteen. Nämä ovat normatiivisia asiantiloja. Elämä, valo ja hyvyys ovat paitsi poikkeuksellisia ja mysteeriluonteisia, myös jollakin tapaa aina kaksinaamaisia positioita: sillä ne eivät voi olla puhtaasti sitä mitä haluavat edustaa,... vaan kätkevät sisäänsä aina myös potentiaaliset vastakohtansa. Juuri tätä kaksinaamaisuutta yrittävät selvittää Leo Tolstoin romaanin Lapsuus, poikaikä, nuoruus lapset, jotka piiloutuvat illalla komeroon tarkkailemaan jurodivyin, kahleita raahaavan Jumalan hullun kesät talvet paljasjalkaisen Grishan, iltatoimia, selvittääkseeni ovatko ne ristiriidassa henkilön päivällisen käytöksen ja puheiden kanssa. Meidän on pakko myöntää, että Tolstoin kuvaus jurodivyi Grishasta on uskomaton.

Kuolema, pimeys ja pahuus ovat varsin ongelmattomia positioita, joiden edustaminen ei edellytä minkäänlaista kompromissia tai kaksinaamaisuutta. Niissä ei potentiaalisena tarvitse olla elämän, valon ja hyvyyden siementä ja ne voivat ylpeästi asian tunnustaa. Ihminen joka tunnustaa olevansa puhtaasti ja absoluuttisesti paha ja kuolevainen, voi olla täysin rehellinen. Mutta ihminen joka tunnustaa olevansa absoluuttisesti enkeli ja kuolematon, ei voi olla täysin rehellinen. Mystikon ja Jumalan hullun paradoksi on se, että hän yrittää jotakin, mikä on mahdollista vain luonnonlait ylittämällä: hän yrittää ihmettä.

Kosmisesti ja karmaatisesti ajateltuna synnin suuruus on se, kuinka paljon jokin epäpuhdas (epätoivoinen) teko vahingoittaa elämän energioita, eli kuinka suuri epäpuhtaan (epätoivoisen) teon biologiselle elonkehälle aiheuttama kokonaiskärsimys on. Kuten tiedämme, pienenpienistä, mitättömistä synneistä, voi kasautua tyynen valtameren kokoinen jätelautta. Tai yhdestä suuresta synnistä voi seurata Meksikonlahden öljytuho. Syntien anteeksianto voi olla vain sitä, että biologisen elonkehän energiatasapaino korjaantuu. Ja ellei tasapaino korjaannu synti on anteeksiantamaton. Ihminen ei voi vaistota ja määritellä, millä hetkellä hänen pienet tai suuret syntinsä ylittävät anteeksiantamattomuuden rajan.

Ihmiskunnan syntejä ei kukaan ole koskaan lunastanut, eikä kukaan voi lunastaa. Tällainen on järjettömien ihmisten mielikuvituksen tuotetta. Kristus-myytin ainoa merkitys on osoittaa se tosiasia, että paras ihminen voi joutua syntipukin rooliin: maallisessa maailmassa kiusaamisen syy voi olla heikkous tai täydellisyys, miten sattuu. Tarinan ainoa opetus on se, että vapahtajaa ei pidä ristiinnaulita... ei pidä toistaa historiaa ja tuota tylisistyttävää tarinaa. Muuta opetusta ei kristusmyytissä ole.
Rehellyys on oveluuden tehokkain muoto.
Se perustuu oletettujen taka-ajatusten
puuttumiseen.

Virhepäätelmien sarjat ovat päättymättömät.
Siksi ei pidä tehdä ensimmäistäkään.

Tässä logoksen ja nousin ero.

VENÄLÄISET RAKENNUSPALIKAT

ovat kyllä mielenkiintoisia. En malta olla toistamatta tätä. Useimmiten palikat eivät sovi yhteen ja ovat monitahoisia tilatutkielmia siitä kuinka monella eri tavalla jokin geometria voi olla sopimatta yhteen toisen kanssa. Mutta sitten yllättävä yhteys löytyykin ja palikoista on mahdolista koostaa kestävä sävellys. Ja jo vain hieman toisin kaikki on heti taas monin tavoin toisistaan irtiliukuvaa, hajoavaa ja yhteensopimatonta. Näitä kun aikansa kasailee, tuntee voimakasta halua ryhtyä lelutehtailijaksi. Lelumerkki voisi olla Šostakovitšin palikkatehdas. Mikä on musiikillisempaa kuin rakennuspalikoiden sarjallisuus ja mitoituksen hienonhieno polyrytmiikka.

13.4.2011

PEUKALOPAIKKOJA

Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys on aina ollut kirjahyllyssäni ja se on aina pitkästyttänyt pelkällä ulkomuodollaan. Nyt luin Matti Rossi hauskan esipuheen ja innostuin jo hieman, mutta ei: teksti ei saa minua otteeseen. Siinä on jokin ominaismaku, joka ei sovi minulle. Sieltä täältä selaillenkaan en näe syytä jatkaa.

Pablo Nerudan Tunnustan eläneeni omaelämäkerrallisen kirjan muistan mainioksi. Lukemisesta on aikaa viisitoista vuotta, mutta heti ensimmäinen lause on virkistävä ja vakuuttaa, herää uteliaisuus sitä hämärää hyvää tunnelmaa kohtaan, jonka tuo kirja tuo mieleen.

Herman Melvillen Taipii alkaa suhteellisen mainiosti, mutta kirjan laittaa yllättävän välinpitämättömästi takaisin hyllyyn.

Roberto Bolanon Chileläisen yösoiton alku ei varsinaisesti innosta, mutta herättää pienen uteliaisuuden, jonka toivoisi nopeasti tukahtuvan. Herää ikään kuin jo turhalta tuntuva toive, että tässä olisi jotain samaa kuin Cortazarissa, joka tuntuu lukiessä hämärältä ja mielenkiinnottomalta, mutta jonka jälkimaku on tavattoman selkeä ja vaikeasti selitettävä. Cortazarilla ei loppujen lopuksi ole montaakaan onnistunutta sivua, mutta se riittää.

Edgar Allan Poen Kootut kertomukset (suom. Jaana Kapari) avaan sivulta 851, ikään kuin vain tarkistaaksi oman tajunnan tilani. Kyllä, lause vaikuttaa heti virkistävänä ja innostavana. Mielenkiinto herää ja luen nauttien jutun loppuun. Poe ei ole vielä koskaan pettänyt. Hänen taiteellinen ylivoimansa on suuri. Borges kykenee herättämään saman fantasialiikkeen vain parhaimpina hetkinään.

Leo Tolstoi on tärkein - jossain määrin lukemisen arvoinen - Platonin jälkeen tulevista. Nimittäin sellainen on tilamme, että taiteilija, Leo Tolstoi, joka vain näkee elämän, äärettömät mielenmurtavat vastakohdat ja erittelee ne selvänäköisesti, pitää silmänsä ja korvansa auki, tällainen työ yhä uudelleen ja uudelleen tuntuu meistä jumaluudelta tai joltakin käsittämättömän suuren jättiläisen työltä, joka kykenee näkemään ja sisällyttämään itseensä kaikkien maailman asioiden keskinäiset suhteet. Leo Tolstoin lapsuusmuistojen venäjänkieli on niin kaunista, että se välittää tunteita suoraan ja vaistonvaraisesti jopa sellaiselle joka huonosti osaa tai ei ollenkaan osaa venäjää. 

Mereshkovskin Ylösnousseet jumalat on joskus jäänyt kesken alkusivuille. Teksti ei ole jättänyt minkäänlaista muistijälkeä tai tunnelmaa, mutta nyt se herättää mielenkiinnon. Lauseet ovat tarkkoja ja symbolistisen tunnelman läpäisemiä. Tämän lukemista haluan jatkaa ja kenties lukea venäjäksi.

"Mutta hiljaisuus tuli vielä syvemmäksi ja kauheammaksi.
Ja yhtäkkiä tuossa haudan hiljaisuudessa kajahti Savonarolan korvia särkevä, epäinhimillinen huuto:
"Ecce ego adduco aquas super terram! Katso, Minä annan vedenpaisumuksen tulla maan päälle!"
Kauhistuksen tunne, joka sai hiukset päässä pystyyn nousemaan, valtasi ihmisjoukon."
Mereshkovski
Mereshkovskin Leonardo kuvaa Savonarolan rumaksi, ylpeäksi ja himojaan taltuttamaan kykenemättömäksi vanhaksi mieheksi, joka on kuitenkin koko elämänsä säntillisesti ja armotta ruoskinut ja kiduttanut itseään. Ihmisen oppimiskyky heikkenee myöhemmällä iällä luultavasti vain ylpeyden takia. Vastaavasti riittämättömän ylpeyden aiheuttamat ongelmat ovat myös merkittäviä. Omanarvontunto voi perustua vain jatkuvasti suoritetuille oikeansuuntaisille teoille. Tai keinotekoiseen ylpeyteen ajoittain suoritetuista oikeansuuntaisista teoista. Harhaan, että joskus tai silloin tällöin tehty hyvä työ auttaisi asiaa jatkossakin.


Juha Mannerkorven jonkun romaanin otan toiveikkaana käteeni, mutta laitan saman tien takaisin hyllyyn. Vaikka Mannerkorpi aina välittömästi tuottaa pettymyksen, siitä huolimatta häneen ei lakkaa uskomasta.

Lewis Carrollin Liisa ihmemaassa on jossain määrin samanlainen kuin Mannerkorpi, paitsi että en ole koskaan uskonut häneen. Olen vain ihmetellyt hänen tympeän juttunsa sitkeää kirjallisuushistoriallista hengissä pysymistä. Asia ei lakkaa hämmästyttämästä. Itse kirjasta ei löydy mitään, mikä kiinnittäisi mieltäni.
F. Scott Fitzgeraldin Yö on hellä ensimmäinen sivu on ainakin hyvin kirjoitettu. Mutta lukemisen jatkaminen näyttää epätodennäköiseltä.

Innostus Eeva-Liisa Mannerin Tämä matka (1956) kokoelmaa hiipuu kymmenen sivun jälkeen. Tie ohjautuu johonkin menneen maailman vieraalta tuntuvaan narsistiseen poseeraavaan pessimismiin. Tämä on tämä vieras traditio, josta ei pysty sanomaan, nauttiiko kirjailija kuvaamastaan ahdistuksesta ja onko se todella hänen omaansa. Ei mitään tietä ulos, ja siitä tunnutaan olevan jotenkin hyvillään.

Kierkegåårdin Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus: ainakaan sisällysluettelon pohjalta mielenkiinto ei herää.

 

11.4.2011

Luen runoja jotka ilmaisevat suhteellisen hyvin ahdistusta. Mutta sitä ne eivät ilmaise, eivätkä edes yritä ilmaista, miten pitäisi olla, ettei ahdistaisi. Niin hukassa on tämän laitteen käyttöohje.

10.4.2011

Toisaalta kaiken pahuuteen
ei tarvitse kuin kyllästyä,
ja kaikki muuttuu hyväksi.

9.4.2011

VENÄLÄISEN LEGOSARJAN MITOITUS

Kaunista on se, mikä tuottaa mahdollimamman paljon hyviä ideoita mahdollisimman lyhyessä ajassa, sanoi joku hollantilainen esteetikko. Venäläisen legosarjan filosofiassa pienet, millimetrien erot, paljastuvat keskenään yhteensovittamattomiksi palikoiksi ja rakenteiksi. Jotta lapsi oppisi käsittelemään tosimaailman raivostuttavuutta. Edes täydellisen tarkasta laskelmoinnista ei ole hyötyä ellei kykene ottamaan huomioon jokaista vaikuttavaa muuttujaa... kuten sitä, että kysymys ei ole pelkästä satunnaisesta valmistusvirheestä vaan todellakin erilaisesta muotista, jolla tietty osa palikoista on valmistettu. Sydämettömyys ja järjettömyys, kenties ihmiskunnan kaksi luonteenomaisinta ja tarkimmin kätkettyä piirrettä. Ja vain siksi, että ne ovat poliittisesti tavattoman hyödyllisiä. Hiotaan vuosikymmeniäkin täydellistä sydämellisen ja järjellisen teeskentelyn tyyliä. Ikään kuin puhdas järki voisi jotenkin korvata käytännöllisen järjen, logos nousin. Niin, eihän tätä kenenkään sydän kestä, parempi vain ettei koko elintä ole, jos niin lohdullisesti pääsee käymään, ei mitään tunne, mutta paljon voi silti päätellä siitä, miltä kaikki tuntuu. Ilmeisesti vain venäläiselle voi olla aksiomaattisen selvää, että se mikä miellyttää silmää, kohtuuton kauneus, ei todennäköisesti ole mitään hyvää. Sillä samalla tavalla kuin kohtuuton rumuus, palvelee myös kauneus ilkeän ansoittamisen evolutiivisiä konnankoukkuja.
Koska me emme
radikaalisti
tiedä mikä on
ihminen, yllättävät
ja uudet tulkinnat
saattavat olla
milloin tahansa
mahdolisia, emmekä
me voi niille
oikeastaan yhtään
mitään. Juuri
tämän takia
roomalaisilla oli
niin paljon jumalia.
Ihminen kyllä selviytyy ja jopa viihtyy ydintuhoalueellakin. Tämä on viihteen tarkoitus, ei vain selviytyminen vaan viihtyminen, kaikissa tilanteissa, katastrofin syvyydestä riippumatta. Tämä on evoluution päämäärä: olla välttämättä katsatrofeja, mutta tuottaa niitä. Kestääkseen enemmän myrkkyä ja säteilyä on tietenkin luovuttava jostakin hienosta ja arvokkaasta. Tätä uhria pidetään melkein ylevänä. Ihminen itse on keksinyt luonnonvalinnan ja äärettömässä sokeudessaan ja perversiossaan haluaa olla luonto joka valinnan suorittaa.

8.4.2011

VÄLTTÄMÄTÖN

välttämättä tarpeellinen, jokin mitä ilman ei tule toimeen tai ei ihminen suostu elämään tai ei suostu edes ajattelemaan elävänsä. Välttämättä tarpeelliselta tuntuvan menettäminen ei aina tarkoita elämän päätepistettä.

SUURISILMÄISYYS

mielletään kauniiksi, kenties siksi kärpäsen kasvoista on näköaisti vallannut kohtuuttomasti tilaa. Päivästä päivään kun noita kasvoja tuijottaa, ne muuttuvat normaaleiksi. Kaikki kauneusihanteet ovat tämän kaltaisia ja juuri tätä Leonardo yritti suhdejärjestelmillään tolkuttaa: kärpänen ei meikkaa mittasuhteitaan partaa säätämällä.

Kissan ulkomuoto eroaa koiran ulkomuodosta puhtaasti poliittisista syistä: silmät ovat suhteellisen samankokoiset. Ahaa olet kissa, sanovat koirat. Joitakin taitavasti naamioituja kissoja nyökyttelee heidän joukoissaan. Me haluamme suojella kaikkia eläimiä, ne sanovat: ristisiitoksen horisontit kiinnostavat meitä. Mutta miksi rulettipöydässä näkee vain kokonaislukuja? Ei koskaan irrationaalilukuja?

VAALILAUSE

Taivas, vaihtoehto Helvetille.


1900-2000 luvun eurooppalainen kirjallisuus ja elokuva eivät ole lainkaan pystyneet käsittelemään Toisen maailmansodan ydinsisältöjä ja keskitysleirilaitoksen henkistä olemusta. Vasta uusin avantgardistisin, sairaala- ja kasarmiympäristöihin lavastettu sadomasokistinen fetissiporno (mainstream: Mandy Bright, Zora Banks, Summer Cummings) käsittelee tämän ilmiön henkistä olemusta. Mutta onko porno tietoista ja katarttista huoruuden, ihmiskaupan, elinkaupan ja kaikkinaisen avuttomaan tilaan saatetun ihmisen hyväksikäytön tekniikoiden hionnassaan vai ainostaan oikeistolaisen hengen puhtain ja suorin ilmaus ja rikollista sotamafiatoimintaa glorifioivaa? Metrienkin pähän roiskuvista naisten orgasmeista päätellen juuri jälkimmäistä. Myös rasismin puhtain ydin tulee tässä kuvittelussa tarkasti ilmi. Alistussuhteet ovat meta- tai mikrorasistisia suhteita: dominaatiojärjestys seuraa eugenistisesta mittauksesta. 2010-luvun porno kuvittaa Hitlerin kirjoituksia syvemmin ja tarkemmin kuin mikään muu ihmisen tekemä tähän mennessä. Mutta onko tämä kaikki vain morfogeneettisen kentän tiedotonta toimintaa: sen muistin paljastamista, joko on ihmiskunnan todellinen ja tapahtunut muisti? Vai ainoastaan inhimillisen vieraantumisen (ja sen kuvittelun) korkein aste?

Nämä sivuston ovat kaikille avoimia ja tietoisuus leviää kuin superbakteeri. Se, että näitä sivustoja ei avaa ja klikkaa, ei auta mitää eikä poista älyllistä ongelmaa, johon ei kyetä vastaamaan: nuoriso ja lapset kuitenkin tutkivat tämän kaiken. Mutta miten erilaiset ja eri-ikäiset ihmiset todellisuudessa tulkitsevat tällaisia sisältöjä? Miten he vastaisivat tulkitsevansa, jos heiltä kysyttäisiin? Nämä ovat kaksi eri asiaa. Aidosti kiihottavina toimintaohjeina, vai kauhistuksen kuvina? Seksuaalisen kiihotuksen mekanismia lienee syytä analysoida vieläkin syvemmin kuin markiisi de Sade aikoinaan.

Kohta 300 vuotta jatkuneen valistuksen ja jatkuvasti laajenevan Wikipedian jättämä paradoksi ja parodiakin on se, että kysymys siitä, mikä oikeastaan on ihminen, on radikaalimmin auki, kuin koskaan aikaisemmin.

Mielenkiintoinen ja oma tutkimusalueensa on se, miksi kysymys pornosta ei herää ylipäätään kenellekään toiselle ihmiskunnan edustajalle kuin minulle. En ole nähnyt milään kielellä ainoatakaan vakuuttavaa kirjoitusta tai edes ajatus siitä, mitä on porno. Tämä havainto on sinänsä varsin mielenkiintoinen. Käsittääkseni asian tila ei voi perustua muuhun, kuin johonkin syvälliseen yhteisymmärrykseen asian luonteesta ja tarkoituksesta: yhteisymmärrykseen, jota minä kenties ainoana maailmassa (?) en jaa. Pornoteollisuuden jatkuva muutos tuntuu olevan ihmisille yleensä yhtä luonnollinen asia kuin painovoima, joka tosin sekin on selittämätön -- mutta yhtä kaikki luonnollinen.

7.4.2011

ENSYKLOPEDIAKUMMITTELU

Käsikirjoituksessamme kummittelee, sieltä katoaa kokonaisia entryjä. Samalla ilmestyy tekstiä, jota kukaan ensyklopedisteista ei tunnista omakseen ja jota ei pysty sähköpostista jäljittämään, mutta joka on laadultaan huomattavan korkeatasoista. Siksikin sellaisen kirjoittamista olisi vaikea unohtaa. Emme keksi ilmiölle muuta selitystä, kuin että Matti Tiisalan tai jonkun muun haamu on kirjoittanut teosta tietämättämme. Tämä on ainoa selitys, jonka voimme keksiä pengottuamme nyt kaikki tiedostomme ja kaikki sähköpostimme. On huhtikuu vuonna 2011, aloitamme nyt systemaattisen yhteydenpidon kuolleiden ensyklopedistien kanssa.

ERIKOISTUMINEN

on aina pois olemisesta. Jotakin voi tehdä hyvin vain se joka on hyvin. Erikoistumista ei pidä olettaa: ihmisillä on huolensa.

ELINSYMBOLIT

tunnolliset symbolit, aistilliset symbolit.

4.4.2011

TYHMYYTTÄ EI OLE OLEMASSA. KAIKKI ON TIETOISTA

Ei ole olemassa poliittista propagandaa ja huijausta. On vaan sokeaa sitoutumista mihin tahansa puheeseen ja kulutukseen, sisällöistä ja merkityksistä lainkaan välittämättä. Ei ole olemassa tyhmää ihmistä, on vain itsetuhoisuuden tehokkuuden astevaihtelua.
Kun Hiroshimassa joogi
näki putoavan atomipommin yläpuolellaan
ja kuvitteli mielessään sen vaikutuksen,
horjuiko hänen mielensä?
Rakastiko hän varmasti jokaista lasta ympärillään?
Jokaista puuta ja mehiläistä?
Tajuttuaan ja tunnettuaan täydellisesti elämälle
koituvan kokonaiskärsimyksen määrän,
antoiko hän negatiiviselle
tunteelle pisaraakaan valtaa?

Tästä on negatiivisessa tunteessa kysymys.
Jokainen negatiivinen tunteemme on tämänkaltainen,
eikä meillä muunlaisia negatiivisia tunteita ole.

Tämä meidän herkkätunteisuutemme on seurausta negatiivisen
käänteen havaitsemisesta evoluution suunnassa.

Mikään epäpyhä kärsimys ei kykenisi koskettamaan
tunteitamme.

3.4.2011

POLIITTINEN KORREKTIUS

Leo Tolstoi sanoo: "...musta pilvi pysähtyy itäiselle taivaalle." V.K. Trast suomentaa "...valkea pilvi pysähtyy itäiselle taivaalle." Suomennos on muuten täysin moitteeton. Näin WSOY vuonna 1930.

2.4.2011

1.

Ei profeetan arki siitä muuksi muutu
oli vallassa oikeisto tai vasemmisto

Sanat ovat harvoin edes melkein oikein

Maailmassa lähdetään siitä että kaikki
on tietoisen ajattelun tulosta

Luotettavalta odotetaan tyyliä,
huijarilta virhettä. Se on vain ajan kysymys

Ajan jota ei ole. Silloin kun kaikki
on heti selvää.

Ihmisestä, jota ei syystä tai toisesta
kykene vaistonvaraisesti tuntemaan,
ei pidä olettaa mitään.

Merellä soi ja se soi ja se soi
ei laaksoa ei kukkulaa. valo -a

Ei kukaan pelkkää itsekriittisyyttään
tee itsemurhaa. Älä oleta.

Vilahtaa ohi maailmansotia eivätkä
ihmiset laajemmin herää, sillä unta
suojaa ylittämätön logiikka.

Sen mukaisesti on syytä olla mieluummin
suljettu ja itsekäs kuin auki ja onnellinen.

Minä en tiedä onko ääni, joka kulloinkin
puhuu, oma vai jonkun vierailijan.

Kun esitystilaan ohjataan paskanhajua,
siitä ei ainakaan välity hyvä värähtely.


2.

Sanoin, ettei profeetan arki siitä muuksi muuttuisi, olipa vallassa oikeisto tai vasemmisto. Sanat olivat harvoin edes melkein oikein. Maailmassa lähdettiin siitä, että kaikki oli tietoisen ajattelun tulosta. Luotettavalta odotettiin tyyliä, huijarilta virhettä. Se olisi vain ajan kysymys, sanoin. Ajan jota ei ollut olemassa enää silloin kun kaikki oli heti selvää. Sanoin, että ihmisestä, jota ei syystä tai toisesta kykene vaistonvaraisesti tuntemaan, ei pidä olettaa mitään. Sanatarkasti sanoin jotenkin näin: "Merellä soi ja se soi ja se soi: ei laaksoa ei kukkulaa. Valo -a." Ei kukaan pelkkää itsekriittisyyttään enää tehnyt itsemurhaa. "Älä oleta!" Huomasin, että vilahti ohi maailmansotia, eivätkä ihmiset laajemmin siihen heränneet. Sillä unta suojasi ylittämätön logiikka. "Sen mukaisesti on syytä olla mieluummin suljettu ja itsekäs kuin auki ja onnellinen." Minä en sanonut näin. Minä en sanonut tietäväni onko ääni, joka kulloinkin puhuu, minun omani vai jonkun vierailijan. En tarkoittanut omaa ääntäni. Kun esitystilaan ohjattiin paskanhajua, sanoin ettei siitä ainakaan välittynyt hyvä värähtely. Tarkoitin juuri sitä.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com