18.12.2016

BONSAI-TUOMAS ANHAVA: MINÄ KIRJOITAN SINULLE KAUKAISESTA MAASTA (2003)

Ei-modernistisen runosuomentajan*, Tuomas Anhavan, 50-70-luvuilla lehdissä ilmestyneiden runosuomennosten postuumisti ilmestynyt valikoima on mainio runosuomennosvalikoima. Bonsaimodernismissa on ideaa, koska se avaa omaperäisiä näköaloja.

Anhava kääntää sekä ainutlaatuisia että arvottomia alkutekstejä tasaiseksi suomenkieliseksi laaduksi. Koska kielellisessä laadussa ei ole eroa, alkutekstin laatuerot muiden parametrien osalta tulevat analyysiin. Käännös on signaalivahvistin, joka vahvistaa sen mitä tekstissä on. Se mitä tekstissä on, kääntyy, loppu jää kääntymättä.
  
Esimerkiksi nobelrunoilija Saint-John Perseltä on valikoimassa pitkä, yli 50 sivuinen osuus. Anhavan käännöksestä selviää, että Persen varhaistuotanto, esimerkiksi runoelma Anabasis edustaa maailmankirjallisuuden ajattominta huippua, siinä missä myöhäistuotannolla ei ole paperin arvoa. Oscar Wilden kahdeksan pitkää proosarunoa ovat se, mitä Wildestä tarvitsee tietää. Ilman näitä tekstejä ei sielu selviä läpi modernin labyrinteistä.

Kokoelmaan on vertailukohdiksi ripoteltu Alun Lewisejä, Margiad Evanseja ja Dylan Thomaseja. Nämä luovat turhuuden tyhjyyttä kestävän tekstin taustaksi. Vaikka Dylan Thomas Anhavan suomennoksena ei minua puhuttele ja alkuktekstit ovat Thomasin itsensä lukeminakin vieraannuttavan pömpöösejä ja sietämättömän pateettisia, on Marja-Leena Mikkolan suomennokset valikoimassa Rakkaus on viimeinen valo jota puhun erittäin suositeltavia. Mikkolan suomennosta voi pitää jonkinlaisena yli-innoittuneena Thomasin runouden suomenkielisenä psykedeelisenä päällekirjoituksena, joka yltää huikeasti aistillisempiin, herkempiin, kiehtovampiin ja jännitteisempiin kielellisiin asentoihin kuin pääasiassa mekaanista loppusointua noudattava kolkon englantilaisraunion henkinen alkuteksti. Mikkolan teksti onkin bonsaimodernismia parhaimmillaan, koska sillä tuskin on mitään tekemistä kansainvälisen modernismin tässä tapauksessa epäkiinnostavan hengen kanssa, mutta itsessään se on mitä innoittavinta ja raikkainta. Mikkolan suomennoksissa on vielä naisellista ylivertaisuutta ylä-äänirekistereissä, joihin ei oppi-isä Anhava yllä. Samanlaisista alkutekstin epäonnistuneista mutta huomattavasti käännöksessä parantuneista versioista voi usein kiittää humalaista Pentti Saarikoskea. Kunnon känni on runoudelle enemmän kuin tuhat teoriaa -- fakta, jonka myös Dylan Thomas tunsi -- olkoonkin että pääsee nyt absolutistin suusta. Se on bonsaimodernismin ylivertaisuuden ilotulistusta ja juhlaa, aistillisella tavalla kestävämpää ja parempaa kuin ohuet englanninkielen kaltaisilla ilmaisuvoimaltaan jäykkärakenteisilla hallinnollisilla kielillä toteutetut kansaiväliset virtaukset. 
  
Poliittisesta runoudesta sielun tarvitsee tuntea toinen (ja vain se) Anhavan Bertolt Brecht-suomennoksista: Käynti karkoitettujen runoilijoiden luona. Teksti joka muutti maailmankuvani 15 minuuttia sitten. En osaa runoja ulkomuistista, mutta tämän runon opettelen.

  
* Modernistinen runous perustuu siirtymään, joka pyrkii laajentaen vapauttamaan aiemman kauden konventioista. Mitallinen ja loppusointuinen runous ovat Anhavan edustaman poetiikan alalajeja. Parhaissa suomennoksissa runo vapautetaan kotitekoiseen bonsaimodernismiin, kun taas oikeaoppinen modernismi korvaisi vain yhden perversion toisella. Lopputulos on rikastuttavalla tavalla uusi ei-modernistinen teksti.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com