30.4.2010

Minimalismi on fasismia, sanoo Berio. Ja maksimalismi on fasismia. Vähemmän ei ole enemmän, eikä enemmän ole vähemmän. Taiteilijan ei pidä yrittää keskittyä. Jos ei voi keskittyä tai jos voi keskittyä, siihen on olemassa hyvä syy. Voi tehdä mitä haluaa, mitä vain, milloin sattuu. Paluu olennaiseen tapahtuu itsestään, jos tapahtuu. Ja se on taidetta. Olettaen että kysymyksessä on taiteilija joka ei epäile omaa mieltään.

AJATELKAA URHEILIJOITA

Ajatelkaa kehitysmaiden pitkänmatkan juoksioita, ajatelkaa maratoonareita, slummien nyrkkeilysankareita, miten tärkeää se on, ajatelkaa sitä väkivallan määrää johon he ovat jo tähän mennessä sumeilematta syyllistyneet, ajatelkaa tätä dopinghäpeää, jota on vuosikymmenet pönkitetty koko planeetan resursseilla. Voiko näin suurta rikosta tunnustaa? Ajatelkaa ruusun kukkaa, taklaamisia, herkkien kiekkosankareiden terveyttä, että he eivät pelaisi liikaa, saisi rasitusvammoja, myös vakuutusmaksut on otettava huomioon, nehän nousevat. AJATELKAA ETTÄ RAKASTATTE katoavaista ette pelkästään kuolevaista. Rinkelinmäki tuli vuonna 1965. Se kolossi veti 30 leukaa Moskovan ZSKA:n harjoitusleirillä. Ajatelkaa tätä. Ajatelkaa ihmisen arvoa kapitalismissa - vaikka ette ehkä vielä tunnekaan kapitalismin rumaa peliä. Tehkääpä huviksenne ajatuskoe: ajatelkaa että kaikki ihmiset, joita ette tunne, tai joista ette tiedä, ovat slummien jääkiekkoilijoita. Ajatelkaa laitakaupungin surua... porvareiden keskitysleirin surua... kukapa ei tekisi mitä tahansa päästäkseen siitä ja säilyttääkseen arvokkuuden ihmisenä, jossakin erämaassa, jokaista vastaantulijaa nenänvarren katkaistun haulikon tähtäyslinjaa tarkastellen, jos vain jokin pakotie tuohon olotilaan vailla toivoa ja toivottomuutta olisi olemassa, jokin nyrkkeilykehä tai roomalainen legioona. Entä uimahypyt. Ajatelkaa Fellinin Cabiria nykyaikaisena naisena (tai miehenä), joka - kun hänet tönäistään joentörmältä tai merenrantakalliolta - tekee ilmassa kokonaisen kuvioiden sarjan ja täydellisen veteensolahtamisen jälkeen nousee pyörteiseen vedenpintaan iloisesti heiluttamaan käsilaukkunsa varastajalle. Ajatelkaa brittejä, noita möykkääviä kaljaa purskuttavia jalkapallohuligaaneja. Tai heidän vastakohtaansa tanskalaista Hamletia. Eikö siinä ollut ensimmäinen antioidipus? Ajatelkaapa tätä laillista kruununperijää joka kohoaa valtaistuimelle yksivuotiaana, ulajas näky! Ja joka joutuu nelivuotiaana salaliiton uhriksi! Siinä on kilpailun maku, vai mitä? Minusta on aivan turha romantisoida historiaa, nykyhetkeä tai tulevaisuutta. Jos jotakuta hämmentää minun jo pelkät kirjoitukseni, mikä hämmennys syntyisikään vettenpäälläkävelijän sanoista. Ajatelkaa sitä riemun rajattomuutta, mitä häviäjän pahoinvointi herättää niissä jotka eivät voi pahoin, kultamitalin napanneissa, jotka möykkäävät latvustoissa. Ja tällaiset vaikuttavat puheillaan ja lauluillaan nuorisoon. Ajatelkaapa nyt, onko vilpittömälle ja rehelliselle häviäjälle todella haittaa vai hyötyä siitä, että hänen häpeänsä leviää lukemattomina kopioina ympäri maailmaa? Ei kai nyt kukaan sellaisesta kärsi? Kaikki julkisuus lisää myyntiä! Ajatelkaa miten kävisi, jos niillä tokkemuksilla olisi tietoisuus, sivistys ja mahdollisuus käyttää teknillisiä laitteita. Tai ajatelkaa kalastajaa jonka vatsa kurnii, hän on juuri saanut selville, että järvi jolla hän soutelee on saastunut, eikä siinä elä yksikään kala. Ajatelkaapa miten vaikea sellaisen ihmisen, Emersoninsa lukeneen, olisi uskoa, että tässä korkeaholvisten taivaiden paratiisissa, sen lakipisteessä, kaiken modernin monimutkaisuuden Gennesaretinjärvellä ihmiskohtalo noudattelisi Henry Millerin fabuloiman nyrkkeilysalin kehityslinjoja? Eihän silmien ja tunteen todistus voi olla niin järjettömässä ristiriidassa! Sehän olisi kammottavaa!
Pamela Cannot, Pam No, Just Pamela, Pam Ok, Pamela Most, Pamela Her, Pamela Still, Pamela Will, Pamela Many, Pamela Up, Do Pam, Pamela Way, Pamela Said, Pamela Much, Pamela Re, Pamela Necessary, Pamela Oh, Pam-pam Pam, Pamela Pamela

YLPEYS

Oikeistolibertiini äärimmilleen paisunut thymoottinen ylpeys sanoo: kaikki kuuluu minulle, yksin minulle, ja muille ei mitään, ei murustakaan, kuolkoot nälkään ja pakkaseen. Se on äärimmäisen epäoikeudenmukaista ja sadistista, mutta taistelkoot luokkasodassa roskasakki minua vastaan, jos pystyvät, ja lunastakoot voitolla olemassaolonsa, aina uudelleen ja uudelleen, jokainen sukupolvi.

Kommunistianarkisti sanoo: jotta ei tarvitsisi taistella luokkasodassa, aina uudelleen ja uudelleen, jokainen sukupolvi, jaettakoon kaikki mahdollisimman tasan ja uhrattakoon ylpeys, vaikka sekin on tavallaan epäoikeudenmukaista, mutta ei kuitenkaan äärimmäisen epäoikeudenmukaista tai sadistista.

Ja samalla tavalla kuin tyhmällä ylpeydellä ei ole mitään rajaa, ei myöskään viisaan ylpeyden puutteella ole mitään rajaa. Missä tasapaino?

34 SHORT FILMS FROM FINLAND

DVD sisältää suomalaisen www.pixoff.net harrastajasivuston animaatio ja lyhytelokuvaparhaimmistoa 2000-luvun alusta. Itseasiassa levyllä on muutamia hämmästyttävän hyviä elokuvia. Tietoisuus tästä taiteen osa-alueesta ja sen nykyisistä hillittömistä mahdollisuuksista kuuluu yleissivistykseen.

RÄIKEÄN LIIOITTELUN ONGELMA

on sen vaikutus. Liioitteleminen on kieltämättä hauskaa ja joskus sen kuunteleminen on hauskaa. Harvoin se tuottaa vakavaa päännyökyttelyä, mutta melko usein vakavaa vastaliioittelua.

IHMISOIKEUSKEINOTTELIJA

Ihmisoikeudet ovat monimutkainen asia. On olemassa todellisia, kapitalismin aiheuttamia Yhdysvaltain tuottamia ihmisoikeusloukkauksia ja on olemassa tekaistuja Yhdysvaltain lavastamia ihmisoikeusloukkauksia. Kun etsitään ihmiskunnan alhaisimpia sadismin henkiä, tässä on puhe varmasti yhdestä ylivoimaisesta ehdokkaasta. Suuri pahahenki, taitava ansioitunut arvovaltainen profasisti ja holokaustin millimetrintarkka anaalipedantti arkkitehti:

"Heidi Hautala - ihmisoikeuspelle

 Heidi Hautala on Euroopan parlamentin ihmisoikeusvaliokunnan puheenjohtajana valinnut tähtäimeensä kaikista maailman maista, uskomatonta kyllä, Venezuelan. Voima-lehden (huhtikuu 2010) maksetussa ilmoituksessaan Hautala kuvailee työtään ihmisoikeuksien puolustajana, ja ennenpitkää pääsee asian ytimeen:
Hautala kertoo: ”Äskettäin lähetin kirjeen Venezuelan EU-suurlähettiläälle, kun sain tietää, ettei häntä kiinnosta reagoida kansalaisjärjestöjen ahdisteluun. Olen kannustanut Venäjän edustustoamme tekemään kenttäretkiä vankiloihin, joissa pidetään poliittisín perustein vangittuja ihmisiä”.

Muita maita Hautala ei sitten mainitsekaan. Hautala on entuudestaan tunnettu Venäjä-vihaaja, joten en puutu tällä kertaa siihen asiaan sen enempää. Mutta Hautala Venezuelan kimpussa - se on jotain uutta.

Ensinnäkin, mistä syystä Hautala on valinnut ihmisoikeustyön kohteekseen Latinalaisen Amerikan maista juuri Venezuelan? Maan, joka on monilla inhimillisen kehityksen mittareilla mitattuna edennyt suurin harppauksin sen jälkeen, kun maassa käynnistyi presidentti Hugo Chavezin johtama bolivaarinen vallankumousprosessi. Väestöstä on tullut lukutaitoista, terveyspalveluita on nyt myös köyhien ulottuvilla, hintasäännösteltyjä peruselintarvikkeita on vähävaraisten saatavilla jne.

Heidi Hautala tuskin pystyy yksilöimään yhtäkään Venezuelassa tapahtunutta ”ihmisoikeusrikosta” (ellei sellaiseksi lasketa esim. öljyn kansallistamista; aiheuttihan se varmasti sielullisia vammoja maan vanhalle oligarkialle). Miksi Heidi Hautala ei puutu Kolumbian tai Meksikon räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin? Meksikossa surmansa saaneen suomalaisaktivistin mukana samassa tulituksen kohteeksi joutuneessa seurueessa oli muuten myös Hands off Venezuela-Finland-järjestön hallituksen jäsen ja aktiivi, joka selvisi kuitenkin uhkaavasta tilanteesta säikähdyksellä.

Toisaalta Hautala on vain johdonmukainen toiminnassaan. Onhan hänen työnantajallaan, Euroopan unionilla, täysin yhteneväinen linja Hautalan kanssa ihmisoikeuskysymyksissä. Tähän linjaan kuuluu esimerkiksi Yhdysvaltojen myötäily suhteessa Kuubaan sekä vaikeneminen Yhdysvaltojen Latinalaisen Amerikan liittolaisten Kolumbian ja Meksikon vakavista ihmisoikeusrikoksista.

Olisi rehellisempää, jos Hautalan johtama ihmisoikeusvaliokunta muuttaisi nimensä antikommunistiseksi tai ihmisyydenvastaiseksi valiokunnaksi. Nykyisellä ihmisoikeusvaliokunnalla kun ei ole mitään tekemistä ihmisoikeuksien puolustamisen kanssa. Päinvastoin se näyttää hyökkäävän raivokkaasti sellaisia maita vastaan, jotka pyrkivät rakentamaan kansalaisilleen oikeudenmukaisempaa ja parempaa yhteiskuntaa.

Hautalan uskottavuuden ihmisoikeusaktivistina vie itse asiassa jo hänen maksetun ilmoituksensa ensimmäinen lause: ”Lissabonin sopimus vahvistaa Euroopan unionissa ihmisoikeuksia monin tavoin”. EU-kansalaisten kansanäänestyksissä ilmaisemasta vastustuksesta huolimatta voimaansaatettu Lissabonin sopimus on demokratian irvikuva. Sopimuksen ylistäminen tekee Hautalasta pellen, jolla ei ole minkäänlaista uskottavuutta esiintyä ihmisoikeusaktivistina.

Tommi Lievemaa 

LUE LISÄÄ:  

http://lievemaa.blogit.uusisuomi.fi/"

29.4.2010

Talouden, sodan ja rakkauden näkökulmasta kaikki persoonallinen ja erilaisuus, joka ei johda lopulliseen voittoon, on viallisuutta.

APURAHAJÄRJESTELMÄ

on vaikea aihe, jota ei haluaisi joutua kommentoimaan mitenkään. Ei ole mikään ihme, että eurooppalaisen hengen perversioisrta rikkaan ydinmehun täytyy tiivistyä juuri tälle alueelle. Aina voidaan upporikastuttaa lisää sitä, joka ei apua tarvitse ja evätä apu siltä, jolle pienikin olisi elintärkeää. Tunnen tai tiedän ikäisiäni taiteilijoita, jotka ovat nauttineet säännöllistä vuosittaista apurahaa 10-15 vuotta. Tunnen myös erään kenties heitä merkittävämmän suomalaisen nykytaiteilijan, joka ei tietääkseni ole saanut ainoatakaan apurahaa (tosin hakemattahan niitä ei saa, mikä on järjestelmän ongelma). Apurahojen kannalta Hesarin niputuskritiikkikin on luultavasti parempi kuin ei kritiikkiä ollenkaan. Silti kun niputetaan saman otsikon ja saman väljehtyneen kritiikkikielen alle hyvin eritasoisia tekijöitä, täytyy kysyä onko hyvien alaspainaminen tarkoituksellista. Suomalaisen keskittyneen valtamedian ja taiteen rahoitusjärjestelmän liitos on jo sinänsä välttämättä korruptoiva.

Hajoita ja hallitse ovat ne taikasanat, joilla taiteen kenttä saadaan ahdistuneeseen epäluovaan ruotuunsa. Luomalla suuria eroja olemattomilla perusteilla nihkeytetään kentän sisäistä dynamiikkaa. Kun tätä jatkuu suunnitelmallisesti ja vuosikymmenestä toiseen, on kenties vaikea olla katkeroitumatta, varsinkin jos huomaa, että teot eivät juuri vaikuta päätöksiin. Tarkoitan olemattomalla perusteella puolivillaisia esteettisiä perusteita. Poliittinen selvästi julkilausuttu peruste olisikin pakosti ymmärrettävä... porvarithan rahaa jakavat, eivätkä porvarit nykyisin ole sivistyneitä. Vain-harvoille-paljon-mutta-ei-kenellekään-vähän -filosofian perverssiys korostuu silloin jos nuo harvatkin valitaan poliittisilla ulkotaiteellisislla perusteilla nauttimaan rahoitustaan - en väitä, että näin on, mutta niin voisi olla. Tämän äärioikeistolaislibertiinisen filosofian mukaan vain kaiken voi saada yksin, ja ellei saa kaikkea yksin, ei saa muruakaan: jos tämä ei tyydytä voi aina laittaa henkensä alttiiksi totaalisessa sodassa epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Valta ei vaihdu demokratian puitteissa koskaan: aina on sama porvarillinen fasistinen totalitarismi. Sitä rauhanomaisin keinoin murreta. Jos valta vaihtuisi, sen huomaisi siitä, että kaikki nämä lautakunnat vaihdettaisiin. Kaikki keskeiset henkilöt yhteiskunnassa vaihtuisivat toisiksi ja alkaisi tapahtua toisenlaisia asioita, muutosta toiseen suuntaan. Jotain sellaista mitä on nähty nyt Ukrainassa presidentin vaalien jälkeen. Sitä on vallan vaihtuminen. Sellaista ei suomalaisessa kapitalismissa tapahdu, samantekevää onko vallassa demarit vai kokoomus, sama asia, vain erilainen ilkiömäisen sadistisen kusetuksen retoriikka.

Rahanjakoa ei voi estää: kuka tahansa saa lahjoitaa kenelle tahansa mitä tahansa, kunhan maksaa lahjaveron. Sitäkään ei voi estää, että jotkut menestyvät ja rikastuvat ihan markkinatalouden perverssien läpimätien lakien puitteissa. Eikä sitä voi estää, että jotkut eivät (ehkä täysin ansaitusti) näissä raha-arpajaisissa menesty.

Parasta lääkettä taiteelle olisi laaja, kriittinen, aktiivinen ja elävä yleisö, joka luottaisi omiin aisteihinsa ja omaan järkeensä, ja jotka ymmärtäisivät suhtautua kriittisesti myös valtamedian tarjoamaan kuvaan siitä, mitä on taide. Sellaisesta voi Suomen kokoisessa ja kaltaisessa yhteiskunssa vain haaveilla. Suomalaiset  eivät ole mitenkään intuitiivisesti ja aistillisesti taiteelle syttyvää kansaa: jos taide, sen oletettu kauneus tai rumuus, ei suorastaan herätä vihamielistä inhoa, ensin ainakin katsotaan tekijän ansioluettelo ja sitten ehkä katsotaan teokset. Vaikuttavia ansioluetteloita on kuitenkin helpompi luoda kuin vaikuttavaa taidetta. Todellinen taide puhuu vallankumouksellisesti ja suoraan aisteille ja järjelle, mutta vaatii myös todellisen ihmisen vastaanottajakseen. Vieraantunut aistii vain rakenteellisiin ilkeyksiin tiedostuvien perversioidensa kautta ja haluaa vahvistaa niitä. Tällaisessa kuilussa apurahan jakaminen tasaisesti kaikkialle muualle paitsi sinne, missä apua todella tarvittaisiin, täytyy antaa hyvät kiksit sellaisesta nauttiville. No, aina on olemassa se kansainvälisyys, se totuuden näyttämö, johon täältä välinpitämättömyyden ja turhuuden alhosta voi pelastua... vai onko? Onko mitään suurta maailmaa enää olemassa? Kaikkialla tuntuu olevan vain identtisiä luutappimaisia porvareita rakentamassa ehdotonta pakenematonta planeettahelvettiään. Tai ehkä kenties Venäjällä on, muusta en tiedä.


*
Aiheeseen sopii hienosti Heikki Typpön sanoittama kaunis Globalistin riemumarssi alkaen säkeistöstä kolme:



Meillä laki on keppihevonen,

sillä rahahan se ratkaisee.

Ja kansan enem-mistöä

höpö-media hallitsee.

Ai-ai huijaamme näin

Ja siitä me elämme.

Ja duunarikansan niskoilla

me ratsastelemme.



Ja kansojen työstä riistämme

lisäarvot mahtavat.

Ja köyhälistöä lohduttelemme

"kyllä euro siitä rauhottuu"

Ai-ai narraamme

elintasonne paranee.

Mutta jollette ole nöyriä

joudutte neukkulaan.



Meillä virkapaikat on mahtavat

ja bonukset lihavat.

Karhukopla ja Nato meitä suojelee

noilta hulikaaneilta

Ai-ai suojelee

duunareilta ja Rädyltä.

Uusi Pihkalan kaarti on valmiina

tuolla fasebookissa.



Vaikka satoja miljoonia euroja

Kreikan huijareille maksetaan,

lamakaudella laskemme palkkoja,

sillä menetykset korvataan.

Ai-ai eläkkeelle ei

pidä rahvasta päästää, hei!

Sillä muuten huoltosuhteemme

on negatiivinen.



Nyt on maailmassa uusi järjestys:

Tuo Globalisaatio.

Mistä voitot vain helpommin irtaantuu,

siine pääomat ilmaantuu.

Ai-ai kulttuurista viis

ja demokratiasta.

Diktatuurit ja sotajoukkomme

editystä aikaan saa.



Kansajoukot me ajamme liikkeelle

liikaväestöt hankalat.

Pakolaisiksi maailman turuille

reserviksi, alipalkalle.

Ai-ai vapautta vaan

sitä lisää tarvitaan.

Jotta pääoma voisi esteettä

supervoittoja surffata.



Vielä laitamme suuhun kapulat

noille kommunisteille

kun sosialismista puhuvat

yhteiskunnasta uudesta.

Ai-ai duunista pois

kilometritehtaalle.

Kun tasa-arvoa vaativat

koko ihmiskunnalle.



Meillä koulut on liian tilavat

kaiken maailman kakroille.

Ministeri Anttilan sikalat:

Siinä malli noille riiviöille.

Ai-ai kilpailua vaan

kersoille tarvitaan,

niin kapitalismista paratiisi

Suomehen rakennetaan.



Työn sulkuja SEL:ille laitamme

että nääntyisivät nälkäänsa.

Että väki kävis heidän kimppuunsa

tuonti-kananmunilla.

Ai-ai esteet pois

työreformeilta niin kuin jo ois.

Nykyehdot rasittavat voittoa

super-rikkauden koittoa.



Meillä puolueet on onneksi mainiot,

niin kuin liikennemerkeistä:

Pääset oikealle ja vasemmalle,

tai suoraan keskustaan.

Ai-ai politiikka pois

on puolueistamme.

Maan tapa on ystävät palkita,

musta valekaksi kalkita.

SATYYRIMÄREHTIJÄN

eteen talikoidaan määrättömästi sielun naattia. Kaikista ihmisistä, joiden kanssa haluaisimme harrastaa ties mitä, vain pieni joukko herättää romanttisen ajatuksen tunnevivahteiden rajattomuudesta. Juuri tällaiseen kokemiseen tarvitaan jotenkin vaistomaisen lähtökohtaisesti toista ihmistä, ei niinkään omistukseen, kuin liittolaiseksi - satyyria vastaan kokevat nainen ja mies liittoutua, mikä on satyyrin näkökulmasta varsin kiusallista, epäuskottavaa ja tuomittavaakin. Tunnevivahteiden rikkaus, ensitapaamisen arvokkain potentiaali, oman sielumme merenpohjan liejuun painunut aarrearkku, jonka lahonnutta ruhoa alamme keväisessä tohinassa hitaasti vinssata seuralaisemme avulla päivänvaloon. Toisen ihmisen aarrearkku kiinnostaa vain etäisenä mahdollisuutena, että se nousisi ylös samalla. Pienikin vihje siitä, että tuttavuus olisi vain kiihottava märehtijä muiden joukossa, pienikin viittaus futonpatjaan, kyyteihin ja tuntemattomaan Sinuheen, räväyttää pelastusvaijerin poikki. Ja mitä sitten taas olemme muita kuin märehtijöitä... tosin jotenkin muka epäsymmetrisen tietämättömiä siitä, että se mitä eteemme talikoidaan on eläinperäistä ravintoa. Terve narsismi sallitaan, kunnes mahtavat daimonit toisin todistavat. Haurastunut arkku, josta saimme jonkinlaisen unenomaisen kipparikalleotteen, putoaa murusina takaisin syvänteen tutkimattomaan liejuun. Homoseksuelli sen tietäisi onko syytä olettaa ilmiön olevan sukupuolisesti epäsymmetrinen... vaikken ole koskaan tavannut naista, jolle juuri tämä kysymys tuntuisi aidosti elämän tärkeimmältä. Vieraita ovat meille vastakkaisen sukupuolen himon arkkityypit ja halu palvoa samaa siinä, missä itse ylistämme vain eroa ja ainutlaatuisuutta.


*
Aiheeseen sopivia vanhojen Dynastian jaksojen Alexisin ja Krystlen kissatappelut.

SOUNDFLARF ?

20100428(1

     

28.4.2010

Sivistyksen alku on halu, kyky ja mahdollisuus olla seuraamatta lainkaan suomalaisia valtamedian tiedotusvälineitä.
Vakavan takana leikki, leikin takana vakava, jonka takana leikki ja taas vakava. Sitä kai buddhalainen nonsense tahtoo opettaa.
Kuuntelen Iannis Xenakisin Voyage absolu des Unari vers Andromede (1989). Käytäntö aina pakosti on matematiikan teatraalista parodiaa... parhaan modernismin kreikkalaisleikillinen henki.

GOOGLE SCULPTING VS. FREESOUND SCULPTING

Miten olisi esimerkiksi flarf-experimental-music?

Työkaluseppiä harvoin muistetaan kiittää. Kiitos, ja seppäjumalille donateuhrinsa. 
Jenna Jamesonin muistelmat lähestyvät eräänlaista flarfproosaa.

"Lopetin huumeiden käytön kahdeksi viikoksi, lihoin hieman ja lähdin Jenniferin kanssa tapaamaan tohtori Canadaa, joka oli taikonut hänelle kauniit C-kupit."

"Rakastelimme WC-kopissa tuttuun tapaan."

"Kapakasta on aina helppo löytää tyttö, jolle on juuri tehty rintaleikkaus, koska hän esittelee niitä kaikille."

"Meillä oli tapana kirjoittaa harhojamme paperille ja lukea ne sitten seuraavana päivänä. Suuri totuus saattoi olla esimerkiksi "Perseeni on rinkeli kuutamossa." Se oli osa kasvuprosessia ja itsensä löytämistä."

"Olin kaksikymmentä ja urani oli ohi."
Jenna Jameson
20100427(1

     

20100427(2

     

SAI KYYNELIIN GROSNERIN

20100426(1

     

KINEESI (1996) REMIX (2010)

1. (remix 3)

     

2. (remix2)

     

3. (remix22)

     
sai kyyneliin Grosnerin, sai kyyneliin Susan Boylen
eli rojahtaen ja lähti myöhään
hänelle kostettiin hänen rehellisyytensä
keuhkottomat sammakot kävivät käsiksi
veivät eteen Suuren Vedenalaisen Neuvoston
kiduttajille palkaksi Jäätelöt, Hattarat ja Limut

27.4.2010

1997-09-xx_remix1_1



         

HUMANISMI

Olen viimeaikoina hämmentynyt humanismin merkityksen takia, koska sillä tunnutaan usein perustelevan kaikkea itselleni vierasta. Jos Nietzsche oli humanismi, humanismi tarkoittaa silloin ihmiskeskeisyyttä libertiinissä merkityksessä, eli ihmisen vahvimmanoikeutta luonnon hyväksikayttämiseen. Humanismi tarkoittaa nietzscheläisessä merkityksessä myös immoraalisuutta, eli ihmisen pohjimmaisen armottomuuden ja moraalittomuuden hyväksymistä, samoin kuin uskonnottomuutta ja jumalattomuutta, eli ulkoisen armon kieltämistä. Tämän perusteella, juuri keskitysleirien kaasukammiot ovat humanismin kehtoja. Samoin humanismi tarkoittaa antiplatonisuutta, eli absoluuttisen totuuden kieltämistä ja arvorelativismia tai arvonihilismiä. Ihmisellä on vahvimmanoikeus erehtymiseen: erehtyminen ja oikuttelu, eli niin sanottu aikakauden ihmiskäsitys, ovat aina sallittua ja suotavaa vahvimmalle.

Transhumanismi on kiusaamisorientoitunutta klassista humanismia kehittyneempi ja henkistyneempi virtaus. Transhumanismi uskoo, että ilkeä ja kiero yhdeksän haavainen labyrintti voidaan laittaa kuriin kovalla teknologialla. Läpikotaisin perverssiä ihmistä voidaan löylyttää teknologian ojennusnuoralla. Tämä on kaunis ajatus, mutta valitettavasti väärä. Teknologia ei ole ainakaan nykyisessä muodossaan ihmistä tai eläinkuntaa ja kasvikuntaa pätevämpi todellisuuden tai totuuden mittapuu. Jos luonnontieteellinen tieto olisi täydellistä, transhumanismi yhtyisi saumattomasti platonismiin. Transhumanis edellyttää siis tiedepositivismia, eli tieteen lunastususkoa. Täydellisen tiedon oletusta ei kenties koskaan voida tehdä, joten metafysiikalle jää aina paikkansa.

HELVETIN KOIRAT IRTI

"From: Matti Laitinen

kuubavetoomus@gmail.com.

VETOOMUS KUUBAN PUOLESTA

Euroopan parlamentti on kahden suuren mediayhtiön omistamien
tiedotusvälineiden säestämänä liittynyt Kuubaa vastaan suunnattuun
painostuskampanjaan, jonka tarkoituksena on torjua EU:n
puheenjohtajamaan Espanjan valmistelemat ehdotukset EU:n ja Kuuban
suhteiden normalisoimiseksi.

Kuuban eristäminen, kulttuurivaihdon katkaiseminen ja diplomaattisten
sanktioiden uudelleen käyttöönottaminen vaikeuttaisivat entisestään
kuubalaisten elämää ja tukisivat Yhdysvaltojen ylläpitämää
saartopolitiikkaa, joka ei edistä mitenkään demokratiaa, vaan on
kaikkiin kuubalaisiin kohdistuva ihmisoikeusloukkaus.

Kehotamme Euroopan unionia jatkamaan vuoropuhelua Kuuban kanssa ja
luopumaan Kuubaa koskevasta yhteisestä kannasta, joka loukkaa Kuuban
ja muiden maiden itsemääräämisoikeutta.

Kuuba on itsenäinen ja suvereeni valtio, jonka tulevaisuutta Euroopan
unioni ei voi määrätä. Kuuban asioista voi päättää vain Kuuban kansa
ilman ulkovaltojen sekaantumista asiaan.

Allekirjoita vetoomus lähettämällä nimesi osoitteeseen: kuubavetoomus@gmail.com


Suomi-Kuuba-seura
Kolmas linja 28
00530 Helsinki
050-461 0909 (ma ja ke 15-17)
info@kuubaseura.fi
www.kuubaseura.fi"

26.4.2010

alumiininvärinen tammi
kuun taivas kiinanmuuri
New Yorkin halki virtaa
spooky river lobotomia
toipilas unet & tajunta
diippii shittii graffitit
fotorealismi lyöty takaisin
berliiniinsä sen vapauden
ilosanoma

25.4.2010

RITA DAHLIN KIRJASSA

Kuvanluojat (2009) on erikoinen juttu runoilija Santtu Puukasta. En ole edes lukenut Puukkaa, jota Dahl on haastatellut. Lyhyestä jutusta huokuu outo aseksuaalinen mustavalkoinen maailmankuva. On toisaalta viihdeteollisuuden ja pornon mainstream todellisuus ja sitten Puukan edustama punkin anarkistinen vaihtoehtotodellisuus. Vaihtoehtotodellisuuden sisältö tuntuu olevan etupäässä tietoisuus mainstreamtodellisuuden vallitsevuudesta. Vaihtoehto on vaihtoehto, itseisarvo, jossa ei syödä lihaa, metsästetä lihaa. Mitä vaihtoehtotodellisuuteen sitten kuuluu ja mitä siellä tehdään, se ei käy selväksi. Punkkia siellä kai soitetaan, jotain missä ei ole tasainen biitti, vaan sen vastakohta, epätasainen.

Minusta ei oikein saa tuon vaihtoehdon ymmärtäjää, vaikka miten hyväntahtoisesti yritän. Tulella mennään tulta vastaan, ei tyhjyydellä. Lihaa metsästävät ne, joilta lihaa puuttuu... joille puute on pakkomielle. Pakkomielteen kieltäminen ei vielä ole siitä vapautumista. Ei, ei lihasta niin vain kieltämällä, julistamisella, itsekastraatiolla vapauduta. Sellaista moralismia minä sanon silkaksi epärehellisyydeksi.

Tosiasiassa lihanmetsästyksesta voi vapautua vain sillä, että siitä tulee elämän jatkumisen eli sielunpelastuksen näkökulmasta epäjuttu. Vain lihan yltäkylläisyydessä, vain glissandoin runoilevien kiinattarien miljardipäisyydessä buddhalainen munkki, vain kanien invaasiossa australialainen omaan pussiinsa syöksyvä hukka voi olla tyytyväisesti ja kaipaamatta vegaani. Vain aistillisuuden yltäkylläisyydessä voi unohtaa aistit ja olla todella älyllinen.

Ympärillämme on aina paljon asioita. Sielun vapautta on se, että nuo asiat tuottavat tyydytystä. Tämän ongelman ratkaisu on esineiden suhteen vielä triviaali. Ihmisen, luonnon ja biologisen elämän suhteen se sen sijaan edellyttää syvää ja toimivaa uskonnollista ajattelua.

Biologisen elämän esineellistymisen ja henkisten ilmiöiden tuotteistumisen vastakohta on elämän filosofia. Sitä, mitä ei voi tuotteistaa eikä pukea edes sanoiksi, voi yrittää tavoittaa filosofiana. Filosofia on elävän viesti elävälle. Tarkoitus on viedä elämänmuoto sitä tuotteistamatta. Siksi triviaalin mainstreamkulttuurin todellinen vastakohta ei ole noiden vakiintuneiden materiaalisten esineellistämisen ja tuotteistumisen muotojen pelkkä rikkominen. Mainstreamin tuotteistuneen ihmisen ja esineellistyneen seksuaalisuuden vastakohta ei ole aseksuaalisuus tai pakeneminen henkisyyden tyhjiin muotoihin, rakkausavioliittoon, mantroihin, rukouksiin, mediaatioihin. Todellinen pako edellyttää lisäulottuvuuden käyttöönottoa. Puukka mainitsee oman kestävän parisuhteensa moralisoivaan sävyyn. Parisuhdetta täytyy kuitenkin käsitellä vähintään Leo Tolstoin tavoin, jotta voimme todella tietää, missä suhteessa tuo muoto on kuolleisiin konventioihin ja missä suhteessa eroaa niistä, ja onko erottava tekijä elävä henki vain pelkkää rikkomista.

MIELENKIINTOINEN AJATUS TEOLLISUUSOMISTAJUUDESTA

En tunne talouden rakenteita juurikaan, mutta kuulin mielenkiintoisen ajatuksen teollisuusomistajuudesta. Ajatuksen mukaan pörssiyhtiön osakkeenomistajille hajautettu omistus ja valtionyhtiön valtionomistus tarkoittavat tuotannosta vastaavat johtajan kannalta täsmälleen samaa moraalisesti rappeuttavaa tilannetta. Johtajalla on paineita suunnitella tuotantoa vain lyhyellä, enintään muutaman vuoden tähtäimellä ja kaiken huomion keskipisteessä on seuraavan vuosineljänneksen tulos. Niin sanotuissa patruunavetoisissa sukujen omistamissa yrityksissä sen sijaan tuotannon rakenteen suunnittelu lähtee aivan toisenlaisesta kysymyksenasettelusta. Ajatuksen mukaan kestävään kehitykseen teollisuudessa voidaan päästä ainoastaan tietynlaisella suunnitteluvastuun ja omistusvastuun ykseydellä. Tämä dynamiikka on tietysti toimiala kohtaista. Nopeasti muuttuvissa epävakaissaolosuhteissa hajautettuomistajuus ja lyhyentähtäimen tuotta ovat tietysti väistämättä etusijalla.  

Ajatuksen ydin oli kuitenkin se, että valtio-omistajuus ei takaa pitkäjännitteistä tuotantosuunnittelua eikä eroa mitenkään "moraalisesti" edukseen hajautetusta osakeomistajuudesta. 

23.4.2010

Junan lastenosastolla kuultua:
- Kaikki lapset syntyvät kommunisteina.
- Mutta ihminen kuolee kapitalistina.
- Jos ihminen pystyisi elämään kommunistina, hän olisi kuolematon.

Päänsilityksiä.

TOTAALINENSOTA HYVÄÄ ESIMERKKIÄ VASTAAN

""sotaa terrorismia vastaan" käyvät maat jotka itse harjoittavat terrorismia eri muodoissa; Yhdysvallat, Israel, Venäjä ja Kiina." Chomsky


"Yhdysvaltojen ulkopolitiikan taustalla on pyrkimys "hyvän esimerkin uhan" kumoamiseksi, pyrkimys estää itsenäinen, myönteinen kehitys alueilla, joissa Yhdysvalloilla ei ole varsinaisia taloudellisia intressejä." Chomsky
Yksikään hyvä esimerkki ei saa maailmassa olla mahdollinen, jotta absoluuttinen pahuus voisi olla vaihtoehdotonta. Terroristivaltio USA on julistanut sodan luomakuntaa vastaan.
Se, että suomalainen yhteiskunta toimii on vähintää yhtä suuri ihme kuin se, että venäläinen yhteiskunta toimii. Venäläisen ihmisen käyttöenergia on ymmärrettävämpi: korkea kulttuuri, terävä sympaattinen huumori, hienotunteisuus, luova kaaos ja oveluus. Mutta on vaikea käsittää miten emotionaalisesta kylmyydestä, sen vastinparista ahdistuneisuudesta ja palikkamaisesta rehellisyydestä voisi saada energiaa. Ainoa mieleentuleva keino on jonkinlainen sadistinen pyramidihuijaus. Mutta ei kai sellainenkaan voi toimia vuosikymmenestä toiseen?  

22.4.2010

Hän tunnustaa vastatuulen, mutta vastatuuli ei tunnusta häntä, harvinaislaatuista ihmistä, jolla ei ole mitään myytävää. Asioiden hienovaraisen pieleenmenemisen kuvaaja hän on, hienostunut hengen poissaolon kuvaaja, tennispallon kaltainen, luomukuollut. Sellaisia ei enää tarvita. Miehisen kypsyyden tunteettomasti hehkuva intohimo on hänen ihmiseen kohdistuva suuntavaistonsa. Vieraantumisen naamioita, sieluttomuuden kuvia, myrkkypiikkiä tarjoava lähihoitaja. Kaiken vaietun esiintuominen ei ole tarpeen. Voi vaieta siitä mikä ei ole totta. Mitä se maksaa olla minä, hän ajatteli, väsyneenä miehen rooliin jota ei jaksanut vetää. Kuningas oli pelannut kuningattarella sangen taitavasti, noudattaen suurimman inhottavuuden kultaista kellokäyrää. Hän ei viihtynyt enempää karjan kuin karjapaimenten karsinassa. Ajatus kehittyy kuin sairaus, johon oli keksitty rokote: sen on ollut pakko. Kaikkea mahdotonta: hyödyllinen nero, hyödytön idiootti. Koreoiden virallisten nimien tunnistaminen. Saksojen välisellä rajalla surmattujen ihmisten määrästä. Irvokkuudella tulee aina olemaan lempeät kasvot. Mielettömät investoinnit uhkaisivat valua hiekkaan. Jumalankieltäminen ei voisi koskaan olla kategorinen imperatiivi. Hän tuli nuorena paholaisena yrityksen ruoriin, kasvanut herra, tehtaan johtaja jo viidennessä polvessa. Näin oli ollut jo vuoden ajan; siitä asti, kun silta oli valmistunut. Silloin nuori mies oli maailmaa nähnytkin. Hiljaisuuden vallitessa kulki heidän reittinsä loogiseen ansaan. Sielun sähköpaimen, lihansyöjäkasvi joka menestyy. Mutta he pakenivat luopumalla logiikasta.
"Vain saman arvoiset voivat toimia ja tehdä päätöksiä yhdessä." Paavo Haavikko

Miten siis käy uuden Aalto-yliopiston? Onko taide Suomelle ja rahalle todellakin saman arvoinen kuin teollisuus ja kova teknologia?

Entä Koreoiden yhdistyminen? Onko Pohjois-Korea Yhdysvalloille ja rahalle todellakin saman arvoinen kuin Etelä-Korea?

21.4.2010

"He uses his high degree of intelligence to destroy creation. He does not know love." Stockhausen

TÄYDELLINEN ARVOITUS

Istuin Kampin keskuksen kahvilassa tollon näköisenä ohikulkijoita tuijottaen. En pidä itseäni erityisen älykkäänä, mutta silti syntyi voimakas tunne siitä, että älykkyyttäni jotenkin rakenteellisesti ja yhteistuumin loukataan. Että tämä on organisoitua koko yhteiskunnan tasolla tapahtuvaa pilaa, jonka kohde on jotenkin matemaattisen täsmällisesti juuri minä. Olen tiukasti lihana heidän piikissään... tai pilkissään... vaikka kuinka kiemurtelisin. On jotenkin tämän maailmanrakenteen tasolla varmistettu, että jokainen kalikka varmasti kalahtaa. Tämän kansakunnan perverssin huumorintajun ytimessä on jotakin sellaista mitä en kenties milloinkaan tule oivaltamaan. Suomalaiset ovat yllättävän kova luu ja heitä olisi helppo kunnioittaa ja arvostaa tai ainakin pelätä, ellei itse sattuisi olemaan yksi - kenties kaikista pahnanpohjimmaisin - heistä.
Kun viimeinen atlasleijona kuoli salametsästyksen uhrina, kapitalistisen selitystavan mukaan se kuoli omaan heikkouteensa.

19.4.2010

ET VOI OLLA KIINNOSTAVA ELLET OLE HOMO

kiteytti eilen elokuvaohjaajaystäväni länsimaisen eliitin valikoitusmiskriteerin. Keskustelimme homoseksuaalisuudesta Neuvostoliitossa. Hänen moskovalaiselle tyttöystävälleen tuntui olevan vaikea käsittää, että ellei homoseksuaalisuus ole yhteiskunnassa kriminalisoitua se on nopeasti ainoa sallittu orientaatio. Tätä on kyllä monen, myös itseni, vaikea käsittää. Eliitin homoseksuaalisuutta sinänsä ei poista kriminalisointi, se vain tekee salassapidon välttämättömäksi. Salassapito vääristää yleistä käsitystä homoseksuaalisuuden yleisyydestä, se myös katkaisee yhteiskunnallisen menestyksen ja homoseksuaalisuuden välisen suoran "et voi menestyä ellet ole homo" = "et voi olla homo ellet menesty" -yhtäläisyysmerkin. Tietysti esimerkiksi Stalinin julmat puhdistukset antavat syyn olettaa, että Stalin itse oli homoseksuaali. Spekulaatio Neuvostoliiton ja Venäjän vallanpitäjien homoseksuaalisuudesta on loputonta - ainakin kaikenlaisten homoseksuaalisten rienaajien keskuudessa. Mutta voisiko olla niin, että Venäjä on Venäjä juuri siksi, että siellä ainoana länsimaana näin ei ole? En tiedä. "Pojasta tulee homoseksuaali, jos hän saa tietää mitä äiti ulkomailla puuhaa", pohdiskelee venäläinen prostituoitu. Tämän psykoanalyysin mukaan on siis tärkeää säilyttää tämänkaltainen salaisuus äidin ja pojan välillä. Paljastuessaan salaisuudesta tulee pojan ja yhteiskunnan välinen.

Miksei heteroseksuaalisuus sielullisena ilmiönä kiinnosta länsimaista yleisöä? Vastauksena voi tutkia vaikkapa internetin miljoonia "humanponies" -sivustoja.

HOLOKAUSTIKAPITALISMI PAKOTTAA MILITANTTIIN LUOKKATAISTELUUN

Pari hyvää kirjoitusta holokaustikapitalismin tämän hetkisestä tilasta. Saatanan viesti on selvä: "Joko me romahdamme kaikki, tai te köyhdytte, jotta me rikastumme"


"EU ja OECD: Matokuuria Suomellekin.
Brysselissä pitämässään puheessa EU:n talouskomisaari Olli Rehn suositteli vyönkiristystä kaikille budjettialijäämämaille. Pelkkä solidaarisuus ja lainatukipaketit eivät riitä velan ja alijäämien supistamisille. Tarvitaan palkanleikkauksia, eläkeiän nostamista ja lisää joustavuutta työmarkkinoilla. Jos epäonnistumme näissä asioissa, se voi johtaa deflaatioon koko euroalueella . Näin Rehn tervehti Kreikan julkisen sektorin työntekijöiden palkanleikkauksia ja sanoi, että toimenpide pitää laajentaa yksityiselle sektorille paitsi Kreikassa, mutta muissakin maissa EU:ssa.



Aikaisemman OECD:n raportin mukaan Suomessa työttömyysturva on liian antelias. Järjestön mukaan työttömiä pitäisi aktivoida kaventamalla etuuksia kauttaaltaan. Se taas suomeksi tarkoittaa, että pitää huolehtia siitä, että mm. työttömistä tehtäisiin köyhempiä. Rehnin tapaan OECD:n Suomea koskevassa maankohtaisessa raportissa suositellaan , että pakkoaktivointi tulisi käynnistyä automaattisesti 50 työttömyysviikon jälkeen. Kieltäytymisestä tekemästä töitä pienellä päivärahalla työläistä pitää rangaista. Todellisuudessa Suomessa on pohjoismaisittain alhaisin työttömyysturvan taso.



OECD:n yksi ehdoton suositus on eläkkeelle pääsyn alarajan nostaminen 65 vuoteen. Tehdystä arvolisäveron alennuksestakin pitäisi luopua. OECD:n terveiset suomalaisille on kuitenkin samankaltaiset kuin oman valtiovarainministeri Jyrki Kataisen ohjeistukset. Suomessakin julkisen talouden vaje on ylittänyt vakaussopimuksen määräämän kolmen prosentin rajan, ja noussee neljään prosenttiin tänä vuonna. OECD arvioi, että kestävyysvaje Suomelle on kahdeksan prosentin tienoilla. Tärkein esitys OECD:n esityksessä koskee palkkajoustoja. Milloin leikkauslista sitten tulee esiin? Hallitus on tiedottanut, että leikkaussuunnitelma nähdään viimeistään budjettiriiheen, eli loppukesään mennessä.



Samaan säveleen yhtyy Suomen Pankki ja sen johtaja. Erkki Liikasen mukaan, ilman uudistuksia Suomi köyhtyy. Uudistuksilla Liikanen tarkoittaa muutoksia talouden rakenteissa, jotta saataisiin kasvun lamaa edeltäneeseen tasoon. Toimenpiteet ovat samanlaiset kuin Rehnin, Kataisen ja OECD:n komennot, julkiset menot alas ja työurat pidemmäksi. Pitäisi siis tehdä enemmän töitä pienemmällä palkalla, jotta emme köyhtyisi. Me muodossa Liikanen puhuu pääomapiirien puolesta. Liikasen sanoma - kiristys - on selkeä: Joko me romahdamme kaikki, tai te köyhdytte, jotta me rikastumme . Luokkataistelun on annettava oman militanttivastauksensa demaripankkiirille.



Julkisten menojen leikkausten lisäksi, hallitseva luokka haluaa kasvattaa tulojaan. Yliopistouudistus supisti yliopistojen saatavat ja pakotti niitä kerjuulle useimmiten suuryrityksiltä. Sen jälkeen hävyttömästi väläyteltiin opiskelijoille jopa tuhannen euron opintomaksuja. Tänä päivänä nuoren pitää opiskella käyttäen omaa tai isänsä kukkaroa, valmistua ennätysajassa, työskennellä ennätyspitkään, maksaa edellisen sukupolven eläkkeet ja samalla säästää omaa eläkettä varten. Mikäli siinä välillä ehtii tienata palkasta vähän rahaakin, niin peliin puuttuvat pankit. Yksi karhuaa opintolainansa takaisin, toinen kauppaa vapaaehtoista pitkäaikaissäästämistä, ja kolmas asuntolainaa. Tämä kaikki jos nuori on onnekas löytämään töitä, kun työttömyys nuorison keskuudessa on melkein 30 prosenttia.



Onko Sofia -pankin kaatuminen poikkeustapaus?



Kapitalistinen järjestelmä on julistamattomassa konkurssitilassa globaalitasolla ja sen vuoksi myös Suomessa. Kuolemantuskassa oleva suurpääoma, ja erityisesti pankit yrittävät kiskoa työväenluokan nahasta kaiken sen, mitä irti saa. Tavallinen ihminen saattaa säästää sukanvarteen pahan päivän varalle, ei sijoitusmielessä. Varsinkin inflaation aikana tallettaja haluaa saada jonkin verran korkoa, joka takaisi hänelle sen osan, minkä inflaatio syö. Pankkilaitokset elävät nykyään valtiotuen turvin. Ne tarvitsevat likviditeettiä. Tarjoamalla korkeaa korkotasoa yrittävät houkutella pieniä summia tuhansilta pitkäaikaissäästäjiltä.



Sitten näissä olosuhteissa käy niin kuin Sofia pankille kävi. Erääseen sunnuntaihin mennessä pankki mainosti tuotettaan tuottavimpana ja joustavimpana, juuri menestyneen asiakkaan palveluiksi. Seuraavana maanantaipäivänä pankin kotisivuilla oli Finanssivalvonnan tiedote, että Sofiaa ei ole enää olemassakaan. Luovan kirjapidon käytöstä huolimatta näiden pankkien toiminta on yleensä tappiollista. Ennen Sofiaa samoja kikkoja yritti islantilainen viittä vailla konkurssia ollut Icesave pankki, ja Sofian jälkeen joku muu tulee perästä. Uusin tulija Suomeen on Viron markkinoiden kääpiöpankki, jolla on mahtava nimi. Kolmen prosentin talletuskorolla BigBank on saanut asiakkaaksi 250 suomalaistallettajaa. BigBank aloitti uransa panttilainaamona ja pikavippiyhtiönä. Pankkioikeudet BB sai vuonna 2005. Siitä, milloin Fivan viranomaiset puuttuvat BigBankin peliin ei ole vielä tietoa.



Dimitris Mizaras "

"Kapitalismin kriisi - vaalien ykkösaiheeksi!


Eduskuntavaalit lähestyvät kovalla tohinalla - puolueet ovat lähtökuopissa ja miettivät kiivaasti strategioitansa. Minusta nyt pitäisi koota ihka oikeista vasemmistolaisista vaaliorganisaatio joka nostaa vaaleissa esille voimakkaasti tämän järjestelmän kriisin ja paljastaa sen seuraukset.



Jotta tämä ovista ja ikkunoista pursuava porvarillinen hegemonia saadaan murrettua tai edes vavisutetaan sitä – vasemmiston on mentävä kapitalismin juurille ja paljastettava koko karmeudessaan se ja siitä johtuvat vääryydet ja epäoikeudenmukaisuudet.



Nyt ollaan tilanteessa jossa vasemmisto on saatu mukaan puhumaan lillukanvarsista ja yksittäisistä asiakysymyksistä ja itse asia – eli kapitalistisen järjestelmän mädännäisyys, sen yhä useammin toistuvat kriisit pääsevät kuin koira veräjästä taitavan porvarillisen propagandan ja ylivertaisen hegemonian ansiosta.



Ei pidä esimerkiksi langeta siihen lankaan, että maahanmuuttokeskustelua käydään vain maamme sisäisenä asiana ja syytetään hallitusta tai yksittäistä ministeriä. Pitää paljastaa tilanne kaikessa karmeudessaan ja tuoda esille se, että ilman kapitalististen maiden käymiä sotia tai sen tukemia sodankäyntejä – maailmassa ei olisi näin rajua pakolaisongelmaa. Kapitalistinen riistotalous ryövää, riistää ja näin pakottaa ihmiset pois kotikonnuiltaan ja samalla raiskaa luontoa tehden siitä elinkelvotonta jolloin taas on ihmisten lähdettävä evakkoon. Nyt nämä onnettomat ihmiset joutuvat kaksinkertaisesti kapitalismin uhreiksi kun vastaanottajamaissa heidän otsaansa lyödään vielä leima.



Sama tilanne on oman maamme työväestön, köyhälistön ja kurjaliston osalta. Ihmisiä nakellaan sinne tänne ja käytetään kylmästi hyväksi. Kapitalistisen järjestelmän oravanpyörässä ihmisillä on vain rikkaiden rahan teon kurja osa. Samalla lailla kuin maahanmuuttajia syyllistetään – syyllistetään myös työttömiä, syrjäytettyjä ja muita ahdingossa eläviä. He ovat luusereita, työtävieroksuvia, toisten hyväksikäyttäjiä ja ties mitä ja taas itse järjestelmä ja siihen olennaisena osana kuuluvat vääryydet jäävät paljastamatta.



Vasemmiston on vihdoin viimein otettava aloite omiin käsiin ja lähdettävä rajuun hyökkäykseen kapitalismia vastaan ja paljastaa sen lainmukaisuudet ja siitä johtuva maamme talouden huono tila. Jos vasemmisto aikoo edetä, on sen oltava kapitalismin todellinen oppositio. On paljastettava oikeistolaisen propagandan harha, että me kaikki – koko maa olemme muka kriisissä – kriisissä on kapitalistinen järjestelmä ja sen lakeijat – laskut kyllä maksatetaan kansalla. Vasemmisto on jo kyllin kauan ollut kapitalismin takuumiehenä ja ottanut kontolleen sen kriisien tuomat vääryydet ja epäoikeudenmukaisuudet ja osa vasemmistoa jopa edistänyt niitä. Nyt siitä on päästävä eroon, vain näin voidaan saada vasemmisto uuteen nousuun ja sitä kautta tehdä sitä työtä mikä sille kuuluu eli taistella paremman huomisen puolesta kaikille tasavertaisesti ja oikeudenmukaisesti.



Hannu Tiainen



LUE LISÄÄ: http://hannu.blogit.uusisuomi.fi/"

18.4.2010

YLIKANSOITUKSEN ONGELMIA

Ketut alkoivat rajoittaa omaa lisääntymistään, jotta maailma säästyisi ylikansoitukselta. Ne vetosivat myös kanien omatuntoihin, jotta myös kanit nihiloisivat itseään. Kaneilla ei kuitenkaan ollut omaatuntoa niin kuin ei ketuillakaan. Kanit lisääntyivät sitä holtittomammin, mitä enemmän ketut söivät siemeniä ja harjoittivat itsekästä väkivaltaa omaa sieluaan kohtaan. 

17.4.2010

Saatanan palvelijat (kapitalistit) aina nauttivat osoittaa, että jokaisessa ihmisessä vaikuttaa Saatana, eikä kukaan ole turvassa siltä. Silti on ero Saatanan kiihkeän palvelijan ja Saatanan piinan ja kidutuksen uhrin välillä. Saatanan palvelijat haluavat osoittaa, että taisteleva uhri on vain laiska palvelija.

16.4.2010

PROF. TIMO VIHAVAINEN HYÖKKÄÄ

tuoreessa Kanava-lehdessä rajusti Safkaa vastaan. Professorin provosoiva keskustelunavaus on tietysti hyvä tilaisuus toiselta puolelta asialliseen keskusteluun siltä osin kuin hänen väitteensä eivät pidä paikkaansa. Toisaalta Vihavaisen tapa nähdä Safkan toiminta melkein suomalaisen yhteiskunnan rakenteita uhkaavana, vaikuttaa populistiselta äärioikeistoon vetoavalta ovelalta manipulaatiolta, jossa Safkasta aiotaan näköjään tehdä pankkiirien aiheuttaman talouslaman - rakenteiden todellisen horjuttajan - syntipukki ja sijaiskärsijäkohde.

Mitä itseeni tulee Safkan toimintaan osallistuneena, ne eivät ainakaan pidä paikkaansa. En erityisesti ihaile Putinia, mutta ymmärrän, että Venäjällä täytyy ulkopoliittisista syistä olla raudanluja johto. En ole saanut mistään ilmansuunnasta mitään toimintaohjeita tai kannusteita kirjoittelulleni. En ihmettelisi vaikka tekstini ärsyttäisivät juuri venäläisiä, jos he niitä lukisivat. Kohteeni on Suomi. Minusta Suomessa on aidosti sisäisiä poliittisia ongelmia. Minusta Euroopassa on selvästi havaittavissa oikeistolaisen ja äärioikeistolaisen ilmapiirin kiteytymistä (vrt. vaikka Unkarin äskettäiset vaalit), mitä pidän ongelmana, koska tilanne ei ole dynaaminen ja tasapainoinen. Omassa psykologiassani Venäjä esiintyy todellakin henkireikänä olipa siellä johdossa Putin tai kuka hyvänsä -- ja kiistatta suuri on psykologinen pelko siitä, että tämäkin henkireikä jotenkin tukkeutuu. En yleensä uhkaile Venäjällä, ellei hyvien asioiden tai mielikuvien kertomista Venäjästä pidetä sitäkin Suomessa uhkailuna. Minkä sille mahtaa, että Venäjä on mukava paikka vaikka siellä olisikin ikävä johto. Toisaalta en ymmärrä miten joku paikka voi olla samalla kertaa mukava ja väitetysti huonosti johdettu. Vihavaisella voi olla erilainen käsitys mukavuudesta, joka on muodostunut minulle tuntemattomalla menneellä aikakaudella. Minä tiedän tämän hetken standardit, ja siinä mittapuussa Venäjä on suhteellisen mukava paikka. Viro-aktiivisuutta pidän aiheellisena, koska kansalaiskysymys on Virossa todellinen nimen omaan Viroa sisäisesti hajoittava ongelma. Viro ei ole tästä syystä kovin mukava paikka. Älkää edes kuvitelko, että minulla olisi tällaisen sanomiseen mitään tavallisen bailauksen ja seuraelämän ylittäviä motiiveita. Ei kukaan minulle tyrkytä rahaa. Minun suhteeni Viroon on vodkaturistin suhde. Koska matkustaessani rahaa on yleensä minimaalisesti käytössä, en voi sillä pehmentää aistimuksiani ja tosiasioiden kohtaamista. Keskituloinen suomalainen voi aina lentää suihkarilla maapallon toiselle puolelle, ostaa itselleen yksityisyyden, kantotuolin, palvelijan ja seksiorjan, siinä ei tarvitse paljon aistia paikallista ilmapiiriä. Kaikki poliittiset lausuntoni täytyy tulkita tästä näkökulmasta. Omalta osaltani kysymys on ilmapiiristä, Viron ja virolaisten hyvinvoinnista, johon Venäjän intressi liittyy enintään niiden sopimusten kautta, joita on tehty Viron itsenäistyessä. Tallinna on mukava paikka bailata, siksi toivon, että Virolla menisi mahdollisimman hyvin. Muilla Safkalaisilla saattaa olla ihan eri motiivit näissä asioissa. Vastatkoot he puolestaan. Minulla ei ole tässä elämässä mitään kauniin taiteeksi kohotetun kestävän elämäntavan ja ikuisen ekstaattisen hauskanpidon ylittäviä motiiveita. Eräs suuri toiveeni on, että Suomen antifasistinen komitea voidaan lakkauttaa turhana fasismin kuoltua maailmasta.    

ARVO TUOMISEN SYVÄRI

-dokumentti TV1 ensi sunnuntaina. Objektiivista journalismia ei olekaan ja totuus on vain väline, mutta jos noita lähtökohtia pitää arvossa kannattaa tämä kaunis elokuva katsoa. Arkistomateriaali, joka tästä dokumentista tekee joko käänteentekevän skandaalimaisen klassikon tai väkivaltaisesti täysin vaietun, ei ole antifasistin näkökulmasta mikään suuri uutinen. Lähihistorian tosiasiat Suomen sotilaallisesta toiminnasta Karjalan kannaksella jatkosodan aikana ovat olleet tiedossa, Tuominen vain kaivaa kiistattomat filmitodisteet arkistojen kätköistä (on myös jonkin verran paremmin tunnettua arkistomateriaalia). Vastapainoksi tuominen ei ole unohtanut Neuvostoliiton toimia samalla alueella jo 30-luvun alussa. Näytetään kommunismin mustasta kirjasta tuttua melko vastaanpanematonta filmimateriaalia 30-luvun kannaksen Stalinin vankileireiltä. Dokumentin mukaan suomalaiset tiesivät yksityiskohtaisen tarkasti Karajalan Stalinin poliittisten vankien leirien olot ja toimintatavat, sillä muutamia vankeja pakeni Suomen kautta Eurooppaan 1930-luvun puolivälissä. Kuulustelupöytäkirjojen materiaalia esitetään, missä yhteydessä on hyvä muistaa, että moninaisin poliittisin motiivein ja suunnitelmin toimivat toisinajattelijat ovat tietysti myös kykeneviä valehteluun ja vääriin todistuksiin. Kameran edessä käväisee venäläinen nykytodistaja, jonka mukaan kyseisellä Syvärin leirillä toimi esimerkiksi ammattimainen teatteri. Erittäin mielenkiintoisia ovat Tuomisen jostakin löytämät jatkosodan tapahtumia kommentoivat venäläiset ja karjalaiset vanhukset. Hirmutekoja luodataan suomalaissympatian ja venäläissympatian näkökulmista. Koko elämänsä asioista vaienneiden vanhojen ihmisten lausunnot ovat kaikessa inhimillisessä syvyydessään koskettavaa ja elokuvallisesti arvokasta materiaalia. Vanhoista tapahtumista liu'utaan jouhevasti nykyaikaan, talouteen ja liike-elämään. Historiallinen kokonaiskuva on syvästi traaginen, inhimillinen ja koskettava. Siinä on kolikko, jossa on kaksi puolta. Ei ole oikeata ja väärää puolta, on vain sen kuilun syvyys, joka on tutkimaton ihmissielu.

PSYKOLOGINEN TESTI 2

Oikea vastaus psykologiseen testiin 1 on 2) Mahdollisesti kyllä. Miksi suurinosa ihmisistä, varsinkin 1900-luvun psykologiatieteenharjoittajissa kuitenkin vastaa: 4) Ehdottomasti ei?

PSYKOLOGINEN TESTI 1

Esiintyykö todellisuudessa tieteelle täysin tuntemattomia fysikaalisia ilmiöitä?

1) Ehdottomasti kyllä

2) Mahdollisesti kyllä

3) Luultavasti ei

4) Ehdottomasti ei
Kaikkien pitäisi olla vastuussa taloudesta, mutta kaikkien pitäisi olla myös vastuussa sielusta. Taloususkonto pakottaa aina uhraamaan jomman kumman: olet joko tosiuskovainen, tai ulossuljettu kerettiläinen ja kannat tilastasi ojanpohjalla yksin vastuun. Tästä mielettömästä uhraamisesta meidän pitäisi vapauttaa itsemme. Se voi olla vaikeaa, niin kauan kun fasistit eivät tunnusta edes sielun olemassaoloa.

PARI TAITAVAA

suomalaista uudenpolven kuvataiteilijaa:

Jo ammoin edesmennyt Ilkka Lammi (s.1976-2000):





































Otto Turtonen (s.1987):



Maalaustaiteessa täydellistä teknistä virtuositeettiä ja profeetallista näkökykyä huomattavasti tärkeämpää on tekninen nopeus. Maalarit kuolevat nuorena, usein päivät kuluvat hiilikaivoksilla raataen ja koko laajan tuotannon tuottamiseen on aikaa muutama sydänyön minuutti. Siinä ajassa on tuotettava kymmeniätuhansia mestariteoksia, joista heti kuoleman jälkeen maksetaan kymmeniä miljoonia (paitsi ei aina). Mutta ennen kuolemaa - ei mitään. Sellaista on kapitalismi, poikani - katso, se on suuri mahtava Saatana. Koko elämä on taidetta (erään venäläisen liikemiehen mielilause) tai koko elämä on sadismia.

15.4.2010

RITA DAHL: SUOMETTUNUT SANANVAPAUS (2009)

Rita Dahlin sananvapauskirja on ristiriitaisia tunteita herättävä, mikä viittaa siihen, että kirjan tutkiskelun lisäksi on aihetta myös itsetutkiskeluun. Dahlin positio on selkeä: sananvapaus on itseisarvo. Jollain tasolla kirjassa käydään läpi kaikki sananvapauden ongelmat, jotka ainakin itselleni tulisivat mieleen. Mitään olennaista ei näytä puuttuvan.

Jo johdannon tasolla periaatteessa tulee selväksi länsimaiden huutava sananvapausongelma: kapitalistisen talouden tuottama sensuuri. Sanoa saa kaikkea mikä myy, muilla sanoilla ei ole merkitystä. Toisaalta kapitalistisia toiminnan ja sen negatiivisten vaikutusten periaatteellinen arvosteleminen valtamediassa on sanattomalla sopimuksella kielletty. Länsimaiset sananvapausongelmat ovat siis yhteiskunnan institutioita ja taloudellisia rakenteita ylläpitäviä ja vahvistavia tabuja. Sana on teoriassa vapaa, mutta jos sille haluaa kuulijoita ja kunnollisen median, sanojen on oltava täsmällisesti tietynlaisia. Muussa tapauksessa ihmistenkorvienväliin integroitu orwellainen itsesensuuri sulkee kanavan korvista aivoihin. Ihmisten orwellainen tyhmentämiskoneisto, eli viihdeteollisuus aikuisviihteineen, on sitä kehittyneempi ja resursseiltaan rajattomampi, mitä suurempi on muodollinen sananvapaus. Länsimaissa voikin ehkä sanoa, että pornoteollisuus määrittelee tabut: sen mistä saa puhua ja mistä on vaiettava. Onko esimerkiksi Yhdysvaltain vakava sananvapausongelma (jota Dahl ei suoraan edes mainitse) tällä maininnalla käsitelty? Ei pelkästään. Yhdysvalloissa sananvapautta rajoittaa myös nationalismin ja kiihkoisien uskonlahkojen tabut, joihin yhdistyneenä maailman väkivaltaisin imperialismi esiintyy nykymaailmassa todellisena ilmestyskirjan petona.

Dahl tarkastelee vain sananvapauden ongelmia absoluuttisina ja paikallisina. Sen mitä hän jättää sanomatta, on, että useimpien hänen käsittelemiensä maiden sisäiset sananvapausongelmat johtuvat suoraan tai välillisesti Yhdysvaltojen ja länsimaiden sananvapausongelmista, siis ulkopolitiikasta. Tietysti myös sisäpoliittisia syitä on, mutta niiden erottelu ulkopoliittisista syistä voi olla, varsinkin yhteiskunnan ulkopuolisesta positiosta, hyvin vaikeaa: kansallisvaltio toimii tässä suhteessa kuitenkin aina tietyllä peruslogiikalla. Amerikkalainen agressiivinen aktuaalinen ja joka hetki etenevä sotilaallinen imperialismi on monille valtioille tällä hetkellä todellinen uhka. Esimerkiksi Yhdysvaltain Eurooppaan kaavailemat ohjuskilvet horjuttavat toteutuessaan aktuaalisesti maailmanpoliittisia strategisia asetelmia ja pakottavat tietyt suuret valtiot strategisten aseiden varustelukierteeseen. Yhdysvaltojen harjoittama täysin vastuuton ulkopolitiikka ja jatkuva suruton tappaminen ja kaikilla mantereille milloin milläkin tekaistulla verukkeella tuotettu sotatila tuottaa lopputuloksenaan paljon ruumiita. Ei ole mikään yllätys, että tuota hyvin propagandansa rahoittavaa totalitaarista imperialismia vastustavissa valtioissa sananvapausongelma on kärjistynyt ja tuottaa paljon ruumiita.

Mutta nämä ajatukset ovat omia poliittisia tulkintojani. Niitä ei muuta vääräksi se, jos Jani Saxell kirjoittaa satatuhatta kirjasta vaihtoehtoisesta Amerikasta. Vaihtoehtoinen Amerikka on olemassa, meillä kaikilla on hyviä henkilökohtaisia ystäviä vaihtoehtoisesta Amerikasta, mutta me tiedämme, että se ei ole se Amerikka, jota vastaan Kiina varustautuu ja jonka arvaamattomista epäluotettavista ulkopoliittisista siirroista Venäjä on äärimmäisen huolestunut. Huolestumista aiheuttaa todellinen Amerikka, ei fiktiivinen "vaihtoehtoinen Amerikka".

Mitä siis pitäisi ajatella kun Dahl kirjoittaa:
"Asuminen länsimaassa on tuonut Weille [kiinalainen ihmisoikeusaktivisti] näkökulmaa vapauden ja vankeuden väliseen ongelmalliseen suhteeseen.
"Seitsemän ja puolen Yhdysvaltain-vuoden jälkeen olen oppinut ymmärtämään, mitä on vapaus. Kiinassa tunsin joka hetki vapauden puuttumisen.""

Totta varmasti, tuon yksilön näkökulmasta. Mutta mieletöntä maailman tapahtumien näkökulmasta. Ei Yhdysvalloissa ole yhtään sen enempää todellista vapautta kuin Kiinassakaan. Tämä kiinalainen henkilö on vain täysin sokea ja kyvytön kriittisesti arvioimaan länsimaisten yhteiskunnallisten ongelmien luonnetta ja syvyyttä. Vapaus Yhdysvalloissa on yhdenlaista ja Kiinassa toisenlaista tyydyttäen toisenlaisia ihmisiä. Toisaalta näitä kaiken laisia kidutettujen todistajalausuntoja pitäisi aina arvioida kriittisessä valossa, sillä mihinkään asiaan tässä maailmassa ei ole yhtä paljon löysää rahoitusta kuin Kiinan, Venäjän tai Pohjois-Korean "ihmisoikeustilanteen" arvosteluun. Silti, todellisia kidutettuja on, siitä ei ole epäilystä. Minulla ei ole erityisen positiivisia mielikuvia Kiinasta paikkana, joten en epäile todellisten ongelmien olemassa oloa siellä, enkä sentään ala hehkuttaa Kiinaa minään ihanteideni maana. Mutta kidutettuja on myös Yhdysvalloissa: kidutuksen menetelmät vain ovat toiset. Jos olisi pakko valita, muuttaisin mieluummin Kiinaan kuin Yhdysvaltoihin, mutta tosiaan vain pakon edessä. Tämä voi tietysti olla ennakkoluulo, ja Kiina voisi lopulta paljastua todelliseksi kodikseni tai helvetikseni.

Venäjän osalta Dahlin kirja on minulle kaikista vaikeimmin lähestyttävä ja toisaalta Suomen äärimmäisiä sananvapausongelmia käsittelevä loppujakso on emmotionaalisesti kaikista tutuin. Venäjä edustaa minulle maata, jossa ymmärrän mitä sananvapaus tarkoittaa, ja jossa ymmärrän miten vakava länteen rähmällään olevan Suomen sananvapausongelma tällä hetkellä on. 1960-70-luvuilla, kun Suomi käsitykseni mukaan (en ollut silloin todistamassa ajan henkeä) seisoi suoraselkäisesti omilla jaloillaan, tilanne oli ehkä toinen. Suomettuminen (ja henkilökohtainen kärsimysnäytelmäni) alkoi Suomessa vuonna 1991 ja liejuinen rähmällään makaaminen on jatkunut siitä asti syvenevästi. Me olemme nyt liittoutunut, puolueellinen ja epäitsenäinen maa, 1060-70-luvulla Suomen puolueettomuuden tunnustivat kaikki maailman maat täysin kiistattomasti.

Jos Novaja Gazetan tapaisten laajalevikkisten lehtien olemassaolo ja internetsensuurin täydellinen puuttuminen pitäisi ilmaista kriittisesti ajattalevalle ihmiselle sen, ettei Venäjällä ole olennaisesti suurempaa  sananvapausongelmaa kuin länsimaissa. Riippuu näkökulmasta onko valtion omistama media yleensä riippumaton vai riippuvainen. Se on riippumaton jatkuvasta taloudellisesta voitosta ja suhdannevaihteluista, mutta riippuvaista valtion johdosta, byrokratiasta jne. Tässä kohtaa kannattaa huomioida se tosiasia, että Venäjän valtiolla ja hallituksella on kansan enemmistön tuki. Lehdet kirjoittavat sitä, mikä enemmistöä kiinnostaa. Näillä markkinatalouden normaaleilla pelisäännöillä toimitaan myös länsimaissa.

Todellisuudessa venäjäkriitikkojen ongelma on se, että Venäjä on erilainen. Tästä halutaan tehdä ihmisoikeuskysymys, koska piilo-oletus on, että kaikki maailman ihmiset haluavat kuitenkin aina olla amerikkalaisia. Mutta jos tehdään kyselytutkimus Venäjällä, huomataan, että ehkä harvemmin ihmiset haluaisivat olla amerikkalaisia. Venäläiset haluavat olla venäläisiä, mutta menestyä siinä hieman nykyistä paremmin. Vain ne joista käytetään nimistystä "kriittinen älymystö" haluavat kritiikittömästi olla amerikkalaisia, mutta he edustavat kovaäänisiä yksittäistapauksia, eivät edes vähemmistöä. Osaksi tästä syystä esimerkiksi Yhdysvaltain kansalaisen toimittaja Anna Politkovskajan vilpittömyys on edelleen kiistanalainen asia. Itselläni on sivumennen sanoen Politkovskajan suomennetut teokset hyllyssä, mutten jaksa kuin enintään silmäillä niitä, teksti ei yksinkertaisesti kiinnosta minua riittävästi. Se on kuin blogi, jota en lisäisi blogilistaani, koska en vain jotenkin tarkemmin määrittelemättömästä syystä innostu.

Kiistaton tosiasia, jonka Dahl tuo esiin, on kuitenkin se, että ruumiita Venäjällä ja Kiinassa, arabimaissa ja Afrikassa sananvapauskysymyksien takia tulee. Puhtaasti sananvapauden näkökulmasta katsottuna noiden alueiden tilanne on huonompi kuin länsimainen tilanne, koska sana ei edes teoriassa ole vapaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ajattelu ei olisi vapaata, tai sitä, että noilla alueilla kaupallinen tyhmentämisteollisuus olisi tehnyt ihmisistä epäsosiaalisia ja ajattelukyvyttömiä. Länsimaisia toimittajia murhataan harvemmin muualla kuin sotatoimialueella: tämä on länsimaiden kummallinen erikoispiirre. Toimittajat saavat täällä valehdella mitä tahansa vailla vähäisintäkään tervettä pelkoa. Voidaan kysyä, kuinka montaa tavallista ihmistä tai sotilasta yksi toimittaja sitten vastaa? Kuinka monta ihmistä Yhdysvaltojen sotajoukon tarvitsee tuhota, jotta yksi tuota imperialismia kritiikittä puolustava toimittaja saadaan listiä? Tämä on varsinkin sotatilanteessa (joka on maailmassa kaiken aikaa käynnissä) arvioituna hyvin vaikea kysymys. Ja tämä on poliittinen kysymys. Mutta Dahl ei puhu politiikkaa. Hän esittää vain objektiivisen tilanteen sananvapauden itseisarvon näkökulmasta ja lukuja raporteista. Se on sinänsä ihan kiinnostavaa. Mutta kuka nämä raportit laatii, mitä teologista, tieteellistä ja filosofista maailmankuvaa ne edustavat? Mistä näiden raporttien ilmaisema tilanne syntyy, siihen Dahl ei ota kantaa.

Suomen sananvapaustilannetta Suomen PEN:in sisäisten vääntöjen avulla valottava jakso on kirjan mielenkiintoisinta aineistoa. Jos Suomessa sananvapausjärjestö on noin hämärien ja julkilausumattomien poliittisten motiivien ja intohimojen täyttämä, mitä enää voidaan nähdä ja sanoa Kiinasta? Asian suhteen tulisi kokea ankaria pelonväristyksiä.

Sanalla, jolla ei ole suoraan mitattavaa taloudellista merkitystä, näyttää olevan nykymaailmassa yhä vähemmän mitään merkitystä. Tämä näkyy lähinnä siinä, että kirjailijoiksi ja runoilijoiksi suoraan tituleerataan kaikenlaisia suurten valtioiden vähemmistöseparatistilyyrittelijöitä, vailla minkäänlaista kriittisesti osoitettua humaania, kielellistä tai taiteellista kvaliteettia. On otettava huomioon se selviö, että jos valtio on ulkoapäin uhattuna, kaikki valtion sisäisen yhtenäisyyden murentamiseen tähtäävä toiminta luetaan sotilasfilosofiassa aina tuon ulkoisen valtion hajoita-ja-hallitse -politiikan osaksi. Tämä on itsestään selvää... tätä ei tarvitse edes sanoa. Dahlin kirjassa puhutaan paljon kirjailijoista, mutta ei lainkaan taiteesta. Tuntuu, että on äärimmäisen helppoa olla kirjailija, jos on syntynyt toisinajattelijaksi sopivalla tavalla Yhdysvaltoja kiinnostavaan maahan, mutta esimerkiksi suomessa kaltaistani totaalisen vaiettua toisinajattelijaa kukaan ei ole vielä tituleerannut kirjailijaksi. Suomen PEN:in edellinen puheenjohtaja Jukka Mallinen on tituleerannut kymmenisen kirjaa kirjoittanutta Dahlia itseään grafomaaniksi, eikä kirjailijaksi. Mutta jos kysymys olisi vaikka tataarinkielen aktiivista, varmasti vähän vähemmänkin vaikuttava tuotanto riittäisi tekemään hänestä Malliselle oikean kirjailijan. Suomessa saa olla ihan rauhassa vaiettu ja kustantamojen hylkäämä, epäkirjailija, samantekevää miten paljon kirjoittaa ja millä laadulla. Tämän osoittaa esimerkiksi edesmenneen runoilijaprofeetta Matti Tiisalan valtava jälkeenjäänyt tuotanto. Tiisalaa voitaneen pitää varsin huoletta taiteellisesti kilpailukykyisenä tekijänä useimmille Dahlin mainitsemille kirjailijoille. Tiisalan 2000-luvun mestarituotannossa seikkailee sankari nimeltä Salainen poliisi. Tuolla käsitteellä viitataan satiirisesti suomalaisen kirjallisuuden ja kustannusmaailman esteettiseen ja henkiseen sensuuriin. Tiisalan runoista saa sellaisen käsityksen, että suomalaisen sensuurin hampaisiin joutuu juuri estettisesti ja yleisinhimillisesti merkittävä taide. Epäkaupallinen on sensuurin käyttämä peitenimi sille mikä on arvokasta ja siksi vaarallista, koska arvokas estää meitä tulemasta toisten orjiksi, heittäytymästä rähmälleen, alistumasta ja muuttumasta epäitsenäisiksi. Samalla kertaa formulakuskit, hiihtäjät ja mallit (väheksymättä heidän yleisinhimillisiä kokemuksiaan... mutta kuitenkin) ovat täällä kirjailijoita. Eikö tässä koko kirjailija-käsitteessä ole nykyisin jotakin oudosti poliittista ja antitaiteelista?

14.4.2010

Onko tämä nyt sitten niin kummallista, että New Scientist lehteen alkaa vuotaa sieltä sun täältä sheldrakelaista tajuntaa niin, että lehti ei enää yhtäkkiä tunnukaan lainkaan vastenmieliseltä. Aika alkaa ilmeisesti olla kypsä.

TYYPILLISEN VENÄLÄISEN NYKYMAALARIN TYYLI


Kuva löytyi täältä. Täältä löytyy lisää maalauksia samasta aiheesta "postapokalyptinen Kreml". Tässä luontokuvaa.

HAUSKANPITO UHKAA EPÄKOHTIEN HAVAITSEMISTA

Älyllisen kriittisen tarkkaavaisuuden kannalta hauskanpito on yksi Venäjän suurimmista ongelmista. Itse yritän vilpittömästi aina Venäjällä käydessäni kiinnittää huomiota epäkohtiin, mutta juuri kun olen huomaamassa epäkohdan alkaa loputon hauskanpito. Sama ongelma on venäläisillä itsellään. Jatkuvassa hykerryttävässä ilonpidossa on miltei mahdoton keskittyä jollakin sen tilan kannalta hyvin hyvin epäolennaisella tasolla vallitseviin epäkohtiin. Tämä on epäkohta. Samaan epäkohtaan kiinnittää huomiota elokuvaohjaaja Aleksei German elokuvassaan Krjustalov, mashinu!: tauttoman stalinistinen ilkamoinnin ja karnevaalin välissä vilahtaa aika ajoin musta kehys, jonka aikana KGB nappaa jonkun henkilöistä. Yksi on joukosta vähemmän, mutta sitä on vaikea huomata hauskan keskellä, paitsi jos sattuu olemaan tuo henkilö itse. Ihminen, jolla laahaa vain yksi täydellisesti vittuuntunut emootio, huomaa tällaiset ja pienemmätkin ympäristössä tapahtuvat epäkohdat herkemmin. On vaikea sanoa, missä määrin teknisesti ja logistisesti huippuunsa hiotto venäläinen bailukone on juuri tarkoituksellinen väline tietylle huomiottajättämiselle respetillä leipää ja sirkushuvia. Missä määrin juuri huumori (venäläinen tee-se-itse-sirkushuvi) mahdollistaa elämän liian käsittämättömien kontrastien, liian intensiivisten valon ja varjon vaihteluiden keskellä. Onko se laiton väline? En sanoisi niin. Venäläiset kuitenkin paremmin kuin muut tietävät, että täsmälleen siitä pisteestä johon huumori ja bailaaminen loppuu, verinen vallankumous alkaa. Mitään naama-norsunvitulla-välitilaa ei tunneta.

Vastaavasti suomalaisen yhteiskunnan vakavin epäkohta on se, että vaikka leipää on sirkushuvia ei... siis oikeanlaista sirkushuvia, sellaista venäläistä tee-se-itse-sirkushuvia, joka on sielulle terveellistä ellei aivan välttämätöntäkin. Ongelma on osaksi sirkustaiteilijoissa itsessään: Suomi ei ole suuri sirkusseurue niin kuin 150 miljoonan jonglöörin, leijonankesyttäjän, sirkuspellen ja trapetsitaiteilijan Venäjä. Tullaan sirkushuvin laadun ongelmaan: on olemassa sirkushuvia, jota nauttiessaan kansa unohtaa kaikki poliittiset ongelmat yhtälailla kun on olemassa leipää josta ei lähde nälkä. Itse olisin melkein valmis sitoutumaan tähän: antakaa minulle venäläiset sikushuvit ja lopetan kaiken yhteiskuntakritiikin.

SUOMESSA SAA OLLA IHAN RAUHASSA

Dokumentti Eero Aarniosta. Suomi on erityinen haaste kaikille taiteilijoille, koska taiteilija harvoin tunnistetaan suoraan aistillisesti niin kuin muualla maailmassa, vaan usein poliittisesti kuppikunnan ja suojapiirin mukaan. Tästä itsevarmuuden puutteesta syntyy esteettistä väkivaltaa ja epäoikeudenmukaisuutta. Suomessa taiteilija tunnistetaan, jos hänet tunnistetaan ensin ulkomailla (muualla kuin Venäjällä). Tietysti siinä on se totuus, että 5 miljoonaa ihmistä erehtyy, sortuu ylpeyteensä, narsismiinsa tai vaatimattomuuteensa, todennäköisemmin kuin 5 miuljardia. Jos taiteilija tunnistetaan vain Venäjällä, se tarkoittaa ikuista vaikenemista Suomessa.

13.4.2010

KOLIKON KÄÄNTÖPUOLI

tarkoittaa siis lyhyesti sitä, että jos jossakin tilanteessa moraalinen tai eettinen tuomitseminen tuntuu helpolta tai edes mahdolliselta, on varmaa, ettei ole ymmärtänyt kaikkia aasiaan liittyviä syitä. Sellaisia jumalten kiistat ihmisten näkökulmasta, mutta myös kansojen väliset kiistat yksilön näkökulmasta.

TASAJAKO

On ihmisiä, jotka vihaavat tasajakoa yhtä paljon kuin jotkut vihaavat äärimmäistä epäoikeudenmukaisuutta. Jälkimmäisiä on helpompi ymmärtää, sillä tasajako estää sen, että kelvoton ei koskaan nouse parhaan yläpuolelle, minkä kaikki muut tavat hyvin usein mahdollistavat.

UHRATUN SIJAINEN

Huonoina aikoina uhrataan Kristus, ja raivataan peltoa. Kun ajat paranevat aletaan kaipaamaan Kristusta, mutta koska häntä ei löydy, otetaa sijaiseksi Saatana. Sama logiikka pätee kaikkeen kulutusviihteeseen. Huonoina aikoina uhrattiin oma taide ja kulttuuri kun ei ollut työltä muka aikaa kanteleen soittoon. Kun ajat paranivat tilattiin Amerikasta Saatana iltojen ratoksi.

KRISTUKSEN YLÖSNOUSEMUKSEN KIELTÄMINEN

Venäjän, Kiinan, Suomen tai minkä tahansa kansan erityisluonteen kieltäminen on kristityn näkökulmasta Kristuksen ylösnousemuksen kieltämistä tuon kansa keskuudessa. Jos siis sheldrakelaisesti ajatellaan, että Kristus on jotakin reaalista ja olemassaolevaa, eli käytännössä aina kunkin kansan oma morfogenteettisten kenttien järjestelmä. Voidaan siis sanoa, Kristus on kuollut, vallitsee kaaos, älkää sitä jääkö murehtimaan, vaan tulkaa samanlaisiksi rahan pakanoiksi kuin kaikki muutkin. Jos siis loogisesti ajatellaan, että taloususkontolla ja ahneususkolla ei ole tässä maailmassa mitään muuta reaalista ja olemassaolevaa vastavoimaa kuin Jumala. Kansat eivät voi muuttua toisikseen. Kansoilla on oma erityinen luonteensa. Kansoja ei pidä yrittää pakottaa luopumaan erityisluonteestaan tekemällä sitä olemattomaksi tai naurunalaiseksi.

Tämähän vaikuttaa kansallisten myyttien puolustuspuheelta. Kyllä, tavallaan. Mutta siis niin, että jonkun kansan erityislaadun tunnustaminen ei missään nimessä tarkoita toisen kansan erityislaadun kieltämistä tai vähättelyä, vaan pikemminkin sen näkemistä rikkautena ja vapauttavana vaihtoehtona. Kansat ovat kuin alkoholijuomat, raakana tyrmäävän teräviä, sekoitettuna hekumallisen nautittavia.

SYDÄMEN SIVISTYS

Sydämen ja sydämettömyyden akselillä sellaiset käsitteet kuin oikeisto ja vasemmisto ovat melko yhdentekeviä. Itse vihaan sydämetöntä natsia ja sydämetöntä kommunistia (mutta en tiedä onko sellaisia olemassa?) ihan tasapuolisesti. Mutta tietyssä tilanteessa, kuten tällä hetkellä, aitoa vasemmistoa (tai mitä tahansa poliittista vastavoimaa) on kannatettava vain siitä periaatteellisesta syystä, että oikeiston totaalisessa hegemoniassa suuri osa inhimillisyydestä uhkaa kadota horisontin taakse pois näköpiiristä. Utopiat olisivat toteuttamiskelpoisia, jos ihmisillä olisi sydämen sivistystä, mutta parhainkaan utopia ei pysty juurruttamaan sitä sydämettömään.

PANOPRESIDENTTI

Kansakunnan totuudenrakkauden perusta on konstailematon naiminen. Sitä ei tapahdu, ellei sitä vanhatestamentillisella jämeräpartaisuudella ja terhakkatissisyydellä haluta. Kontrastinen jyrkkä vanhatestamentillinen terhakkuus. Rehellisen ihmisen tunnistaa siitä, että hän joko kävelee ohi tai pyytää hienotunteisesti luvan saada naida hyvän herran tai rouvan tajun kankaalle. Taivaanportilla Pietari jakaa naimareissut runkkaustuntien määrällä ja antaa kertoimen, jonka mukaan kukin taivaaseen kirmaa. Taivas ei ole tyhjä, vaan täynnä miellyttäviä asioita. Ihmisestä on joskus vaikea sanoa onko se iso vai pieni. Kekkosesta oli helppo sanoa. Kansakunnan kohtalonhetket ovat käsillä baarissa valomerkin jälkeen, vessassa, pusikossa tai piirongin päällä. Mitä presidentti edellä sitä kansa perässä.

KUN MAANPUOLUSTUS LÄHTEE MAAILMANHERRUUDESTA

Uusnatseja ankarasti tuominnut tuomari murhattiin Moskovassa. Syytetäänkö tästäkin Putinia, joka ymmärtääkseni (korjatkaa viitatulla puheella tai lausunnolla jos olen väärässä) suhtautuu kielteisesti äärikansallismielisiin? Voidaanko kaikista verisen Venäjän murhista syyttää Putinia... siitä että monenlaisia taloudellisia intressejä on olemassa ja että kansalaiset ovat kiihkeitä ja ahdistettuina vaarallisia, eivätkä masennuslääkkeillä likvidoituja? Kyllä Yhdysvalloissakin mafian kaudella murhattiin ihmisiä... ja murhataan edelleenkin, mutta murhista, jotka ovat usein järjettömiä, ei syytetä Obamaa. Eikö pikemmin tulisi ihmetellä sitä, miten esimerkiksi Helsingin Sanomien kirjoittelu voi jatkua vuodesta toiseen vailla toimittajien murhia? Ei, en yllytä toimittajien murhiin, mutta eikö tätä yksisilmäisyyden "sallivuuden" ilmapiiriä sopisi hieman ihmetellä? Suomalaiset murhaavat mieluummin oman perheensä, vaimonsa ja lapsensa. Meillähän kriittinen älyllisyys tarkoitta Venäjän kritisointia ja kaikesta todellisesta, vakavastiotettavasta itsekritiikistä kieltäytymistä. Maailma on nykyisin vaikeasti hahmottuva paikka sellaiselle, jolla on luutunut fiksattu maailmankuva. Etiketit ovat aina väärissä pulloissa ja menevät koko ajan uudelleen sekaisin.

Ylipäätään, jos jonkin itsenäisen valtion turvallisuutta uhataan vakavasti, niin kuin Yhdysvaltain jatkuva imperialistinen häikäilemätön toiminta kaikkine ohjuskilpihankkeineen ja Naton aktiivisine laajentumisineen selvästi uhkaa monia valtioita mukaanluettuna Venäjä, pitää erikoisena sitä, että noissa valtioissa syntyy levoton mieliala ja erilaiset ääriliikkeet nousevat. Eikö se ole ymmärrettävää psykologiaa. Taas, jos ulkopuolelta viestitetään rauhanomaisin signaalein, eikö se aiheuta itsenäisissä valtioissa sisäpoliittista kukoistusta ja vapautumista? Vai tulisiko ymmärtää niin, että ulkoisesta uhkasta syntyvä varustelu ja sensuuri onkin ikään kuin koko ongelman jälkikäteinen syy, niin kuin Natsi-Saksassa tapahtui. Että Natsi-Saksan ääriegoistinen Euroopan valloitus ja Venäjän valloitushankkeetkin olivat vain itsepuolustusta? Ja siis kääntäen, mitä tahansa kiusattua ja uhattua valtiota tai henkilöä voidaan syyttää ikään kuin potentiaalisesta intentionaalisesta tulevasta kansanmurhasta? Kuka tahansa kiusattu tai väärinkohdeltu on siis potentiaalinen terroristi, eikö niin? Saa siis kiusata, mutta vain hengiltä, tämähän on maailmanhegemonisen sotilaallisesti kiistattoman ylivoimaisen Yhdysvaltojen diplomatiaa, eikö totta, eikä minkään altavastaajan ininää? Vai eikö juuri tämä egoismi muistutakin Natsi-Saksan egoismia... eikö juuri tämä aktiivinen sotilaallinen maailmanvalloitustoiminta ole eniten sukua juuri maailmanvalloitukselle, koska se on aktuaalisesti sitä, ja vähiten sukua omien rajojen sisäpuoliselle puolustus ja itsenäisyyspolitiikalle?

Kun diplomatian logiikka on näin natsilaisen perverssiä, pelkään että vain voima voi ratkaista globaalin maailman ongelmat.

11.4.2010

Egoismin olemassaolo ei niinkään ole ongelma (varsinkin kun sitä ei voi välttää), vaan se ettei pystytä tai osata uhrata egoismia korkeampien päämäärien edestä - jos edes nähdään mitään korkeampia päämääriä.

9.4.2010

MIELTÄHORJUTTAVA LUOMUS

Mitä enemmän viettää aikaa venäläisten madonnankuvien uneksunnassa, sitä enemmän alkaa kiehtoa myös suomalaisen naisen ominaislaatu. Jos suomalainen nainen on rietas olento, on virolainen pervo ja saksalainen täysperverssi. Nämä ominaisuudet saattavat vaikuttaa aluksi negatiivisilta, jos niiden helvetillisestä lumouskehästä ei pääse murtautumaan ulos. Vapaa kypsä henki sen sijaan osaa antaa oman armaan arvonsa pirullisen kauniin virolaisnartun tuhmille jutuille ja piinkovan suomalaisnaisen perverssille logiikalle. Kaikki naiset ovat harrastuksen arvoisia, kaikki naiset ovat kiihottavia, elleivät suoraan silkinpehmeytensä, kauneutensa ja luonteensa ihastuttavuudessa, niin jonkun koukun kautta narttumaisessa lasinviiltävässä pirullisuudessaan. Mutta auttakoon Jumala meitä joutumasta naisten armoille.
Siskon miehen siskon mies, jota tapaa perhejuhlissa, on entinen jääkiekkoilija. Ja nyt kun tarkistin, ei aivan turha tekijä: olympia- ja MM-hopeat, seitsemän Suomen mestaruutta joilla Suomen kaikkien aikojen tilaston jaettu kärkipaikka. En tiedä onko jääkiekkoilijoilla yleensä, mutta ainakin hänellä on, mainio poliittinen maailmankatsomus: jokaiseen maahan ja paikkaan, mistä tulee hyvää lätkää ja hyviä pelaajia suhtaudutaan samanlaisella suurella vakavuudella ja kunnioituksella, eikä muitakaan aliarvioida. Hänellä tuntuu olevan erikoinen mystissävytteinen käsitys siitä, mistä hyvät pelaajat ja hyvä peli pitkällä tähtäimellä syntyy.

UHRI

on jotakin mitä kukaan ei mielellään anna, mutta joka tietyssä tilanteessa on välttämätöntä antaa. Uhraamatta jättämisen jälkikäteinen harmittelu on ihmisen huolenaiheista tavallisin. Mielettömän uhrin harmittelu on toiseksi tavallisin. Uhri on viisauden työkalu. On sopimatonta puhua epäkunnioittavasti syvästi välttämättömistä uhreista. Kaikkea muuta maailmassa saa ivata, mutta ei sitä mikä on pyhää ja meidän kaikkien elämälle välttämätöntä.
Venäjää arvosteltaessa on myös järkevästi otettava huomioon, että Venäjä on pyhä maa ja Pietari on pyhä kaupunki. Pyhää ei sovi arvostella aivan kevein perustein kenen tahansa hölöttäjän ja ihmiselämän ensyklopedian eri puolia heikosti tuntevan kykloopin suulla. On otettava tarkasti huomioon historia ja uhrit, jotka kansakunta on päätäväisesti ja ääretöntä viisautta osoittaen antanut tiettyjen hyvien asioiden puolesta, joista koko ihmiskunta on hyötynyt. Tällaisia asioita ovat venäläinen ja neuvostoliittolainen tiede, taide ja sosiaalinen edistys, jonka Neuvostoliitto mahdollisti Euroopalle ja koko maailmalle 1900-luvulla. On sopimatonta puhua epäkunnioittavasti noista uhreista. Olisi ymmärrettävä, että kaikkea muuta maailmassa saa pilkata, mutta ei sitä mikä on pyhää ja meidän kaikkien elämälle välttämätöntä.
"Tämä kirja [Elävät ja kuolleet] kertoo kenties raskaimmasta ja traagisimmasta vuodesta maani historiassa, vuodesta 1941. Silloin ratkaistiin paitsi oman maani myös koko ihmiskunnan kohtalo. Sinä vuonna ratkaistiin kysymys siitä, ottaako jo miltei koko Euroopan vallannut fasismi vielä yhden askelen kohti maailmanherruutta vai tartummeko me sitä kurkusta pysäyttääksemme ja tuhotaksemme sen. Juuri tätä kysymystä ratkaistiin kesällä, syksyllä ja talvella 1941 synnyinmaani paljon kärsineellä kamaralla." Konstantin Simonov

Jean-Luc Godard, 80v:

8.4.2010

- Sä olet sen näköinen jätkä että sulle maistuu pipari.
- Joo... Nelson Mandela on niitä miehiä, jotka jaksavat nähdä mahdollisuuksia
vaikeimpinakin hetkinä.
- Mutta huom... huom! Mandela oli... on hieno mies, eikä mikään lamanruntelema sijoittaja.
- Rakenteiden heikkous vai tavallista suurempi maan vetovoima, sitä on vaikea arvioida
jälkeenpäin yksittäisen
sortuneen
rakennuksen kohdalla.

JUHANA VÄHÄNEN: NILKKA

(Ntamo 2010). Luin eilen vähän alkua Juhana Vähäsen uudesta proosateoksesta Nilkka. Avausjakso on kahden henkilön naisen ja miehen dialogi. Mies, Mihail, on niin vähäpuheinen, että aloin toivoa hänen olevan vielä vähäpuheisempi... teoksen läpi käyvä kuuntelija, joka on läsnä tai poissa, jolle puhutaan, josta puhutaan, mutta jolta ei edes odoteta vastausta. Nyt Mihail vastailee välillä, lyhyesti, mikä on hieman häiritsevää.

Yleisesti kieli on taattua Vähästä, eli jatkuvaa kielellisten (ja myöhemmin toivottavasti myös dramaattiosten) asentojen ja mahdollisuuksien tutkimusta. Välikesanojen ja ylipäätään turhen lutviutumissanojen määrä häiritsee minua hieman ensivaikutelman tasolla. Aavistuksen sähkösanomanomaisempi asenne voisi toimia editoinnissa.
Totuuden vastustamiseen löytyy aina rahoitus.

Totuus ei ole kenenkään intressi.

Jos ajat poliittisesti omaa etuasi olet väärällä puolella.

7.4.2010

TIMO HARJUN KASTELIMME HEITÄ RUNSAASTI KAHVILLA

(ntamo 2009) näyttää tosiaan olevan hyvä vakava dokumentaarisen tarkka kenttätutkimus selkeässä todellisessa roolissa, jollaisiin runoilijoiden toivoisi useammin ja rohkeammin asettuvan. Tämä on ensivaikutelma.

EKOLOUNAS

Huomasin että kulmalle oli ilmestynyt ekokauppa Ruohonjuuri. Lounaan hinta 21.10€:

- Antonio Martins kookosvesi-banaani mehu 0.5l  4.15€
- Ekoeines kikhernepihvi, linssi-tomaattisalsa ja kurkku-minutturaita 7.95€
- Leipäjuusto 0.24kg 3.70€
- Mansikka kotijogurtti  0.5kg 2.40€
- Ekosuklaa 100g 3.21

Hinta ei edullinen, vaikka jälkiruokatuotetta listan lopusta poistaisi. Kaikki suhteellisen maistuvaista, mutta ei kilpaile laadulla eikä hinnalla pietarilaisten kasvisravintoloiden, kuten Rubinsteinin uusitun Chaini Domin kanssa (koskakohan ensimmäinen edes vähän siihen suuntaan oleva paikka - täydellinen palvelu, täydellinen sisustus ja miellyttävyys, täydellinen kasvisruokalista ja keittiö, opiskelijahinnat - saadaan Helsinkiin?... ei ehkä koskaan, ei Pietaria voi tuoda tai viedä minnekään...). Pakkaukset eivät ole juuri sen ekompia kuin tavallisissa tuotteissa. Muutenkin ekohype kenties lisää lähinnä tuotteiden hintaa... mistä nyt tässä maailmassa voisi olla niin täysin varma... kaikki se on pelkkää markkinointia mikä ei suoraan näy elämänlaadun lisääntymisenä.

KUN ETSITÄÄN VAIHTOEHTOA KOMMUNISMILLE

Kysymys vaihtoehdosta kommunismille on aina puhetta siitä, voidaanko tappava syöpä parantaa ilman leikkausta vai ei. Lääketiede on usein julmaa ja lopputulokset epäideaalisia, varsinkin kaikkein vaikeimmissa ja pisimmälle edenneissä kaikkein pahimman laatuisissa hoitamattomissa sairaustapauksissa, jollaisena ihmiskuntaa voidaan pitää.

NIETZSCHEN NARTTUMAISUUS

Ilkeys ja moraalittomuus saa aina voimansa jostakin suljetuksi uskotusta rakenteesta. Kysymys ei ole yksilön voimasta, vaan rakenteen voimasta, ja yksilön kyvystä samaistua rakenteeseen. Viisi aistia ja neljä elementtia on vankilan fysiologia. Kuusia aistia ja viisi elementtiä on avoimen fysiologia. Siksi tarkkailemalla eläimiä vankeudessa ei voi päätellä mitään eläimistä avoimessa. Vankeudessa valinta suosii kesyä yksilöä, joka tarkimmin sisäistää rakenteen, ja vastaavasti avoimessa valinta suosii yksilöä, jossa ei ole mitään vankilasta.

NEUVOSTOLIITON IDEA: PORTTIKIELTO E.T.:LLE

Vain tämän olennon



















fysiologiaa vasten pornochikseillä
on ikuiset ja kasvavat markkinat.
Ilman fysiologisesti vieraantunutta ei ole
henkisesti vieraantuneiden strippareiden taivasta,
tämän Lenin ymmärsi paremmin kuin kukaan.


Länsimaisen ihmisen tragedia voisi olla se, että länsimaisella ihmisellä ei ole filosofisia keinoja ymmärtää sitä, että ihmisen rodulliset, fysiologiset ja seksuaaliset järjestelmät ovat samalla tavalla suhteellisia kuin värijärjestelmät. Kontrastien yksipuolinen lisääminen ei välttämättä lisää kokonaiskuvan tehoa, vaan alkaa tietyllä tavalla syömään sitä. Värit näyttävät erilaisilta erilaisten värien yhteydessä. Käytännössä niin, että keskivaalea näyttää aina todellista vaaleammalta tumman yhteydessä ja todellista tummemmalta vaalean yhteydessä. Olennainen ristiriita on se, että rakkaus ja tunne etsii värien välille harmoniaa mutta perversiolle riittää pelkkä yksinkertainen kontrastin jyrkkyyden aste. Raha ja perversio pelaavat hyvin yhteen, koska kumpikaan ei toimi estetiikan ja kokonaisvaikutuksen ehdoilla.
Porno ja fasismi ovat äärimmäisen vieraantumisen kaksi duaalista muotoa. Porno on väline, jolla kapitalismi muuntaa itsensä fasistiseksi totalitarismiksi. Porno ja kapitalismi on yhtä kuin fasismi.   

VIERAANTUMINEN

On ihmeteltävää katsoa, miten suomalaiset saattavat istua päivittäin pari tuntia junassa sanomatta kenellekään sanaakaan. Tämä on sääntö eikä poikkeus. On poikkeuksellista, jos Suomessa yleisessä kulkuneuvosso joku aloittaa keskustelun vieraan kanssa. Usein se tulkitaan mekaanisesti häirinnäksi, koska vain humalaiset ja hullut tekevät sellaista... ovat kiinnostuneita, kiusaavat kanssamatkustajiaan, rasittuneita työmatkalaisia. Ja totta on, ettei kiinnostus kanssamatkustajia kohtaan ole itsellänikään suuren suuri. On jonkinlainen jatkuva tunne (ja epäilemättä se on korostetusti vain tunne) siitä, että jokainen kanssamatkustaja on aivan liian vieras ja kaukainen, että minkäänlaista yhteistä kieltä tai näkökulmaa maailmaan olisi mahdollista löytää. Jokainen vailla emootioita on mittaamattoman kaukana toisesta vailla emootioita, ja jokainen emotionaalinen on mittaamattoman lähellä toista emotionaalista. ... mutta miten harvinaisia tunteet yleensä tässä maassa ovatkaan... miten pelottavan, kauhistuttavan harvinaisia ne ovat itselläni tässä lukitussa mielen kammiossa... täällähän tunteina pidetään tunteiden luhistumisesta johtuvia pahanolon ilmauksia, itse en sentään... Sitä pelkää kohtaavansa juuri tämän tietoisuuden tason, joka ei omasta tietoisuuden tasosta useinkaan ole kaukana ja joka pahaenteisesti vahvistaa kaikkia dystooppisia ennakkoluuloja noista toisista, jotka ovat tässä samassa kauhistuttavassa tilassa, mutta valittamatta ja purnaamatta. Tuskin pitää edes mahdollisena, että voisi kohdata jotakin muuta, puhumattakaan mistään mikä voisi vaikuttaa elämän suuntaan. Tämä on determinisoitua, juuri tältä pitää ahtaassa toisen luokan julkisessa kulkuneuvossa tuntua vuonna 2010... että yksityisessä tuntuisi joltakin muulta. Yksityinen ei olisi lainkaan houkuttelevaa, jos yhteisö olisi toimiva, siksi yhteisö pitää rampauttaa, jotta yksityisomistus voisi olla hohdokas ideologia. Kärsimyksen puuttuminen voi olla päämäärä ja kulutustottumus vain kärsiville. Narsistisessa mielessä tästä kokemuksesta tekee raskaan se, että kukaan ei vastavuoroisesti koe vähimmäsäkään määrin kiinnostusta itseäni kohtaan. Keskivertosuomalaiselle täydellinen hiljaisuus ja piittaamattomuus (ainakin itseäni kohtaan) näyttää olevan vaivatonta ja kivutonta, kun se itselleni toisia kohtaan kuitenkin tuottaa aina jonkin verran puhdasta tuskaa ja surua. On vaikea olla ottamatta maailmaa henkilökohtaisesti, vaikka on harjoitellut sitä kohta 30 vuotta. Näyttää siltä, että he eivät tavallaan edes näe minua...  olen heille kaduilla ja julkisilla paikoilla näkymätön. Silti he eivät törmää minuun, osaavat väistää, luomatta yhtä katsetta. Ovatko he sellaisia kaikkia kohtaan... onko tämä jokaisen kokemus täällä? Tässä vieraassa, päivä päivältä vieraammaksi käyvässä paikassa... tässä hiljaisuudessa... on jo Saatanalla paljon vapaata ja esteetöntä tilaa riehua. Kukaan ei tule puolustamaan näitä sieluja, jotka ovat ajaneet puolustavat ennaltatietävät emootiot tiehensä. Ei voi olla samalla kertaa ajattelematta junamatkoja Venäjällä, tuossa kaikista tutuimmassa ympäristössä täynnä tuttuja ja läheisiä ihmisiä, kuinka matkat aina ovat täynnä iloista puheensorinaa, tai ainakin muistuvat hämärästi mieliin sellaisina, tosin usein humalaisina mielentiloina, uusia tuttavuuksia, vapautuneita ja hauskoja tilanteita.... vaikkei osaisi kunnolla kieltäkään. Toisaalta Venäjällä mikään muu ei ole mahdollistakaan... ihmiset ovat kokemuksellisesti niin lähellä toisiaan, ettei yhteistä kieltä tarvita... kaikilla on kuusi aistia ja viisi elementtiä... paitsi lyhyillä työmatkoilla, joilla ihmisten annetaan yleensä olla rauhassa. Vaikka on venäjälläkin kaikenlaisia länsimaisia vaikutteita, varovaisen kaukaaviisaan pseudomorfoottisesti omaksuttuja. Vieraantumisen välttäminen liittynee Venäjällä näppäriin kulttuurisesti omaksuttuihin kotikonsteihin ja terveeseen itsesuojeluvaistoon, sillä vieraantuneen kansakunnan perii hukka.

Seuraavana päivänä Pietarista palaamiseni jälkeen lounastin tutussa helsinkiläisessä lounasravintolassa. Yleensä käyn tuossa ravintolassa yksin tai tapaamassa ystävääni. Sillä kertaa olin yksin. Valitsin pöydän, pian huomasin että sen oli hetkeä aikaisemmin varannut nuori mies. Pietarissa vietetyn hauskan viisipäiväisen jälkeen en muistanut kunnolla missä olen ja kysyin henkilöltä, ei kai häntä häiritse jos liityn seuraan. Hieman hämmentyneenä hän vastasi, ei ollenkaan. Kaduin kysymystäni nopeasti: emme sanoneet toisillemme sanaakaan koko lounaan aikana. Hän hotki ruokansa niin nopeasti kuin mahdollista ja teki kaikilla eleillään selväksi, että on turha puhua edes säästä. Itse hidastelin tahallani ollakseni tekemättä samaa vaikutusta. Kaikki ajatukseni olivat hänessä ja tunsin huonovointisuutta. Parikymppistä hieman boheemilta ja itsetietoiselta vaikuttavaa opiskelijamiestä ympäröi niin voimakas vieraantumisen aura, etten edes tuossa poikkeuksellisen hyväntuulisessa ja avoimessa melkein humalaisessa tilassa, jonka Pietari aina tuottaa, pystynyt sanomaan hänelle sanaakaan. Toisaalta kiinnostukseni häntä kohtaan olisi kieltämättä ollut teeskenneltyä ja yritettyä. Kenties hän koki täsmälleen samoin minun suhteen... tai mikä luultavaa, ei ajatellut koko asiaa. Spontaania kiinnostusta häntä kohtaan en kyennyt tuntemaan. Hän vaikutti jotenkin niin pienen maailman itsetietoiselta taimelta... sellaiselta, joka tietää aivan kaiken tästä, mikä ei ole maailma, mutta ei kuitenkaan yhtään mitään maailmasta. Se oli ennakkoluulo, jota en koskaan päässyt tarkistamaan. Tiukasti viiteen aistiin ja neljään elementtiin kasvatettu... mutta boheemi. Sellainen herättää kummallisen, ironisen ja ristiriitaisen, mielipuolisen vaikutelman. Siinä ei ole mitään järkeä. Sellainen kapitalismi juuri on: outoa joukkuepeliä. Häviäjät tyytyvät vähempään ja ovat voittajien henkivartijoita. Päävihollisenaan toivo, usko, rakkaus, utopia ja maailmanparannus. Juuri nuo positiot blokkaa ja miehittää tällaiset boheemityypit. On vaikea selittää miten vastenmieliseltä tuollainen elämänmuoto minusta tuntuu, tämä elämänmuoto, joka ympäröi länsimaissa meitä kaikkialta. Se ei herätä vähäisintäkään sympaattista tunnetta, eikä sen herättämää metafyysistä välitöntä kauhuakaan aina oikein jaksaisi nähdä raportoimisen arvoiseksi. En tiedä miten ihmiset kestävät sitä. Heidän täytyy todella paljon poiketa fyysisesti ja henkisesti itsestäni. En näe kestämisessä mitään mieltä. Vieraantuminen... se on raskasta vanhenemista, kuin eläisi kuolleiden kanssa, pää veden alle painettuna, itsekin valekuolleena tai vesikasvina. Onneksi Venäjällä tämä kokemus on vielä kenties poikkeuksellinen... meillä on vielä mahdollisuus tehdä tämä tutkimuksemme moraalin alkuperästä.

Pitkälle vieraantuneita olentoja:









SAATANAN TYÖRUKKASELLE RUKKASET

Marja Tiuran kyyneleet illtalehden kannessa on groteskiudessaan verrattavissa Ilse Kochin kyyneliin Nurbergin oikeudenkäynnissä. Buchenwaldin keskitysleirin noita, päivänsä ja yönsä juutalaisten lasten kiduttamisorgioissa viettänyt, huonekalunsa juutalaislasten nahkalla verhoillut ja vaatteensa juutalaissikiöiden nahkasta ommelluttanut itki ääneen oikeudenkäynnissä, jossa selvisiä, ettei hän voisi tässä maailmassa enää kiduttaa viattomia lapsia, vaan voisi jatkaa työtään ainoastaan Helvetissä (mikä ei Saatanan työrukkaselle ole ikävä lohdutuspalkinto... sillä Helvettiä he pitävät parhaana kaikista olotiloista).

Ihmisen nahkaan naamioitunut androidinatsi osaa kaikki Saatanan temput, tunnottoman itkemisenkin (juuri tähän muuten saattaa psykologisesti liittyä suomalainen tabu tunteiden näyttämisestä: jos arki kuluu lähinnä pahuutta ja juonia punoessa, ei ole ok näyttää tunteita myöskään heikkona hetkenä)

Rosvojoukon johtaja Tiura sai maistaa kauniilla tavalla omaa lääkettään, röyhkeän, härskin julkisen valheen katkeraa lääkettä. Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen sai toimia jonkinlaisena koko kansan omantunnon äänenä, ja liioittelematta voi sanoa, jonkinlaisena Jumalan kätenä maan päällä - der Zorn Gottes. On selvä, että Korhonen valehtelee, mutta on jotenkin katarttista, että sen kohteena on sellainen valheen esipapitar ja Saatanan työrukkanen, kuin kokoomuspoliitikko aina on. Korhonen näyttää komeasti mallia miten Helvetin demonien kanssa toimitaan rivakalla tarkalla otteella. Valhe ei ole likainen, silloin kun siihen sisältyy silmänisku kansalle, silloin kun se on tarkasti kohdistettu helvetin maanpäällerakentajaan, hakaristinnuolijaan.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com