31.1.2010

Millaisia ovat ne
jotka eivät muuta tee kuin vartioivat asioita
ja jotka voivat silti helposti uskoa
että nyt jo se
minkä Sokrates sanoi paljastuvan vain vaivoin
(ja hän tarkoitti koko ihmiskuntaa,
sillä hyvän perikuva ei voi paljastua vain yhdelle)
olisi jo paljastunut?

SEKIN

pimeys tavallisille silmille näkymätöntä
valoa hiljaisuus tavallisille korville kuulumatonta
puhetta raikkaus tavalliselle nenälle hajutonta
tuoksua vesi tavalliselle kielelle mautonta
suolaa tyhjyys tavalliselle iholle tuntematonta
hyväilyä
"The fundamental weakness is a failure to admit even the possibility that genuine physical facts may exist which lie outside the scope of current scientific description." Brian Josephson

Perustava heikkous on kyvyttömyys myöntää edes mahdolliseksi sitä, että aitoja fysikaalisia tosiasioita voi olla olemassa nykyisen tieteellisen selitysalueen näköpiirin ulkopuolella.

30.1.2010

LEPO IHANTEETTOMUUDESSA

Ja ellei ole ihannetta on vain huonoin mahdollinen, sillä välimuoto, kompromissi voi perustua vain kahden ääripään väliseen kauhun tasapainoon. Jos ihanne poistetaan, mitään pysyvää tilaa, mitään tasapainoa ei voi olla, vaan on vain suoraviivainen kehitys kohti huonointa mahdollista.

Ihanteettomuuden mahdollisti Kylmä sota. Se oli hyvin poikkeuksellinen olotila.
Historian väärentäminen on taidetta, taiteen väärentäminen ei.

ELÄMÄN- JA KUOLEMANILMIÖT

Väkivalta on organismin kompleksisuuden vähenemistä. Siksi väkivaltaisessa yhteisössä, kuten kaikenlaisissa rikollisjoukoissa, monimuotoisuus vähenee. Samalla totuuden ilmituleminen ilmiöissä vähenee, koska ilmiöt ovat enää yhä hämärämmin elämänilmiöitä ja yhä selkeämmin kuolemanilmiöitä.

OPPITUNTI SIITÄ MIKSI VÄKIVALTA TEKEE TODENNÄKÖISYYDEN TUNNUSTAMISEN MAHDOTTOMAKSI

"Nopea edistyminen jollakin polulla ei valitettavasti tarkoita, että oltaisiin välttämättä yhtään lähempähän yhteistä päämäärää tai että sen saavuttaminen olisi edes mahdollista sitä polkua kulkemalla." kvanttifyysikko Brian Josephson

Ajatellaanpa siis jotakuta joka on jo pitkään, kenties vuosikymmenet harjoittanut epäröimätöntä ja siivotonta väkivaltaa muita kuin oman polkunsa kulkijoita kohtaan. Jos osoittautuu, että tuo polku ei johda mihinkään, onko hän valmis totuuden, todennäköisyyden tai edes tosiasioiden nimissä tunnustamaan virheensä ja syyllisyytensä jo liian suureksi kasvaneen epätodennäköisyyden väkivaltaiseen rakenteellisuuteen, vai pyrkiikö hän kenties pitämään kiinni arvovallastaan enää lainkaan välittämättä siitä väkivallan määrästä, jota epätodennäköisyyden ylläpitäminen ehkä edellyttää.

Niin, jälkimmäinen on luultavaa (ja professori Nietzschen oppien mukaista, koska voimakkain määrittää sen mikä on todennäköistä ja tosiasia Joseph Goebbelsin hienoimman käytännön esimerkin mukaisesti) ja juuri siltä kannalta tulee nyt tarkastella jokaista fasistin (sillä fasisti on se, joka tällaiseen syyllistyy) sanaa ja tekoa. Tämä on oppitunti siitä, millä tavalla väkivalta aina tekee, ei vain totuuden etsimisen vaan ennen muuta todennäköisyyden ja tosiasioiden tunnustamisen, mahdottomaksi ja miksi se vahingoittaa aina lopulta myös sitä, joka siihen syyllistyy (Saksan ja Neuvostoliiton kohtalot - ja nyt voimakkaan moralistisen paatoksellisesti sanottuna - ja saahan sitä moralismia toki epäillä niin kuin jenkit tekevätkin). Heiltä ei kannata odottaa tunnustusta, he eivät tule milloinkaan tunnustamaan. Heitä vastaan on pakko taistella, ellei halua tulla naulatuksi yhteisen maailmanvalheen ristinpuuhun, vaikkei olisikaan jumalan poika ja olisi muutenkin innoton löytämään turhasta seniilistä marttyyriydesta mitään hienoa.
Nietzsche näköjään luuli, että filosofin täytyy valehdella tietoisesti ollakseen epäselvä. Todellisuudessa filosofin ei tarvitse valehdella tietoisesti ollakseen epäselvä, siis valehdellakseen. Jos hän kuitenkin valehtelee, eli lausuu tiedon muodossa sellaista mikä ei ole tietoa, olisiko se kuitenkin parempi tehdä tietoisesti kuin tiedostamatta?

Ero on tämä: toisessa tapauksessa maailmasta tulee selkeä, mutta yksityiskohtien selityksessä on mahdoton hyppy. Toisessa tapauksessa maailmasta tulee mahdottoman epäselvä, mutta yksityiskohtien selitys on selkeä. Kumpi on todennäköisempää, riippuu täysin katsojan luonteesta. Hyppy on aina olemassa, mutta sijoittamalla se erilaisten katsojien sokeaan pisteeseen, heidän johdonmukaisuusalueensa ulkopuolelle, voidaan vakuuttaa erilaisia luonteita. Tämä on aristoteelisen poliittisen retoriikan perusperiaate.
Mikä tahanda dogmatismi, vaikka pelkkä vaatimus sekulaariudesta, on uskonto: ei uskonnollinen dogmatismikaan välittänyt mystiikasta, todellisuudesta, kuin vain ehkä retoriikkansa välineenä. Dogmatismissa, eli uskonnossa, on aina kysymys rahasta, eikä sillä ole koskaan mitään tekemistä Jumalan tai mystisen kokemuksen tai tosiolevaisen kanssa. Taloususkonto on toistaiseksi maailmanhistorian rehellisin uskonto, jos lähdetään siitä, että kaikki uskonnot syntyvät rajattomasta ahneudesta ja sadistisesta väkivallasta, toisin sanoen ihmisen loputtomasta naiiviista kyvyttömyydestä nähdä omia himojaan toisten silmin.

NIETZSCHELÄINEN ELÄMÄNTUNNE

Länsimaisen ihmisen koko elämäntunne
koostuu tasan yhdestä kokemuksesta:
siitä jonka Bulgakovin sankarit aina
kokevat juuri ennen mielisairaalaan joutumista.

KAHDEKSAN MILJARDIN NIETZSCHELÄISEN PARATIISI

Elämämme on tehty niin helpoksi
että jäljellä on enää yksi vaikea asia:
järjissäänpysyminen.

NIETZSCHELÄISYYS

Länsimainen vapaus on täydellistä vapautta
tehdä ja sanoa mitä tahansa
paistsi sitä mikä on oikein ja todennäköistä.

NIETZSCHELÄINEN OBAMA

"USA:n hyökkäyksen Venäjälle voi estää vain Venäjän ja sen liittolaisten sotilaallinen voima?



Presidentti Barack Obaman yhdysvaltalaisille pitämän puheen tosiasiallinen sotilaspoliittinen ydin: Yhdysvaltain ohjukset Euroopassa on suunnattu Venäjää, ei Irania vastaan.

Länsi-Englannin Leedsin yliopiston poliittisen historian luennoitsija Alastair Kocho-Williams on julkaissut The Comment Factory -web-sivustolla artikkelin, jossa hän sanoo kylmän sodan kauden jatkuvan edelleen, vaikka sen ulkoiset muodot ovatkin muuttuneet.

Hän korostaa, että ei ole mitään epäilystä siitä, etteivätkö Yhdysvaltain Eurooppaan suunnittelemat, aiempiin suunnitelmiin nähden hiukan modifioidut asejärjestelmät ole suunnattu Venäjää vastaan ja että Iranin tai Pohjois-Korean esittäminen uhkana tässä yhteydessä on pelkästään huono savuverho Yhdysvaltain ohjelmallisesti agressiiviselle ulkopolitiikalle. Presidentti Barack Obama on juuri pitämässään puheessa vahvistanut tällaisen ulkopolitiikan jatkumisen.

The Comment Factory / KOMINFORM



Lisäys:

Yhdysvaltain pyrkimys maailmanherruuteen ei ole vuosikymmenien mittaan muuttunut miksikään. Yhdysvallat käyttää maailman medioiden laajalti julkistamien uutisten ja tietojen perusteella kaikkia mahdollisia keinoja tässä häikäilemättömässä politiikassa.

Yhdysvaltain asevoimat on käytännössä läsnä kaikissa maanosissa erilaisin verukkein ja tekosyin, usein myös laittomasti. Esimerkkejä tästä asiasta on niin paljon, ettei niitä kannata edes yrittää luetella.

Sotilaallisena voimatekijänä näiden maailmaherruuteen tähtäävien tavoitteiden tiellä on itse asiassa vain Venäjä. Yhdysvalloilla on epäilemättä ollut valmis hyökkäyssunnitelma Venäjää vastaan olemassa jo Neuvostoliiton ajoista lähtien, joskin tätä suunnitelmaa ja sen rinnalle mahdollisesti rakennettuja vaihtoehtoisia operatiivisia malleja on varmaankin ajantasaistettu. Kolmannen maailmansodan syttymisen esti taannoin ilmeisesti niin sanottu "kauhun tasapaino", jonka toisena osapuolena oli Neuvostoliiton sotilaallinen mahti. Nyt puhutaan Venäjän ja sen liittolaisten sotilaallisesta voimasta. Muutoin asetelma ei ole muuttunut.

Yhdysvallat yritti työntyä Venäjän sisäisiin rakenteisiin ja suuryhtiöihin rahan voimalla Venäjän presidentti Boris Jeltsinin heikon hallinnon kautena, mutta yritys epäonnistui eikä tätä keinoa ole enää käytettävissä. Viimeistään Yhdysvaltain johdolla vuonna 1999 aloitettu sota silloista Venäjän lähipiiriin kuulunutta Jugoslaviaa vastaan herätti venäläiset kaikissa kansalaispiiressä huomaaman lähestyvän ulkoisen vaaran. Tänä päivänä Venäjän parlamentin kummatkin kamarit tukevat puoluekannasta ja muista erilaisista näkemyksistään huolimatta sataprosenttisesti maan puolustusvalmiuden nopeaa tehostamista.

Itäinen CSTO-turvallisuusjärjestö (Collective Security Treaty Organization) kaikkine jäsenmaineen on osa tätä Moskovasta aloitteesta kehitettyä alueellisen turvallisuuden takaamiseen tähtäävää politiikkaa. CSTOn jäsenmaita ovat Venäjä, Valko-Venäjä, Kazakstan, Kirgisia, Tadzikistan, Uzbekistan ja Armenia.

Venäjä on omasta puolestaan johdomukaisesti julkistanut tahtonsa rauhaan, vakauteen ja laillisuuteen koko maailman mitassa. Yhdysvallat saattaa käyttää samoja sanoja, mutta ei tarkoita mitä sanoo. Molemmat valtiot sanovat vastustavansa terrorismia, mutta tarkoittavat usein eri asioita. Yhdysvallat ei myönnä, että se itse on käyttänyt ja käyttää edelleen valtioterroristisia menetelmiä.

Huippupoliitikot puhuvat usein pitsikoristeisin sanakääntein Yhdysvaltain ja Venäjän suhteiden "uudelleenlataamisesta". Totuus on kuitenkin karu. Yhdysvallat haluaa hallintaansa Venäjän öljyvarat ja pyrkii Itä-Eurooppaan ja Keski-Aasiaan myös geopoliittisten tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. Ja kun poliittisia keinoja ei ole, varaudutaan käyttämään omia ja NATO-liittolaisten aseita. Niinkuin on jo käytetty Jugoslaviassa, Afganistanissa, Irakissa ja Etelä-Ossetiassa, jossa asialle laitettiin USAn de facto -liittolainen Georgia.

Yhdysvaltain ja Venäjän välisen uuden START-sopimuksen allekirjoittaminen strategisten ydinaseiden rajoittamiseksi on tietenkin sinällään hyvä asia. Eri asia sitten on, miten avaruuden aseistaminen ja muut asejärjestelmien uudelleensijoittamiset vaikuttavat START-sopimuksen merkitykseen.

Kokonaisasetelmaa ei muuta se, että Venäjällä ja Yhdysvalloilla on myös yhteneviä tavoitteita. Erityisesti Afganistanin unikkoviljelmät ja mittava huumekauppa muodostavat todellisen uhan niin Venäjän kansoille kuin muillekin.

KOMINFORM

"

29.1.2010

Totuutta etsitään yksilönä. Mutta edistysaskel siinä mistä etsitään täytyy tapahtua yhteisönä, sillä vasta organismin kompleksisuuden kasvaessa, totuuden tajuamisen kannalta olennaiset ilmiöt tulevat esiin. Ennen lennättimen keksimistä, sähkösanoman todennäköisyys oli tasan nolla. Heti keksimisen jälkeen tilanne muuttui radikaalisti: sähkösanoman todennäköisyys ilmiönä kasvoi tavattoman suureksi. Sama pätee Rupert Sheldraken mukaan biologisiin organismeihin. Kun organismin kompleksisuus kasvaa, tulee esiin ilmiöitä, joiden todennäköisyys oli aiemmin olematon. Ja kun ilmiö on kerran tullut esiin, sen todennäköisyys kasvaa välittömästi suureksi. Samalla tavalla kompleksisuuden vähentyessä, jokin ilmiö voi kadota, unohtua ja muuttua täysin epätodennäköiseksi.
Se, että Englannissa yhä edelleen on Rupert Sheldraken kaltainen ilmiö mahdollinen pakottaa meidät uudelleen arvioimaan käsitystä saarivaltakunnan nykykulttuurin ja -tieteen tasosta. Jollakin tasolla englantilainen kulttuuri on siis ehkä tämän hetken maailman korkeatasoisinta kulttuuria. Rupert (sanon Rupert, koska minusta tuntuu, että me olemme jo läheisiä ystäviä) on englantilaisen gentleman -ihanteen korkein esiintymä. Hyvin lempeällä mutta veitsenterävällä, kiihkottomalla mutta yleiskatsauksellisella tyylillä hän esittää, käyttäen nautittavan yksinkertaisen eleganttia eneglannin kieleltä, lauseita joiden sisältö saa nykyaikaisen oppineen yleisönsä kerettiläisvainon valtaan. Hänen kiistäton ja suvereeni tieteellinen pätevyytensä tekee hänestä tämän hetken tiedemaailman virallisen toisinajattelijan, yli kaikien puolue- ja ideologiarajojen vainotun ja vihatun. Vuonna 2009 täydellisesti uudelleen kirjoitetussa ja laajoilla lisämateriaaliosuuksilla täydennetyssä klassikossa A new science of life (1981) tieteellisen keskustelun taso on parasta mahdollista. Valo tulee englannista. Hämärästi alan tajuta miksi Leo Tolstoi oli kiihkomielinen Englannin ystävä.

Artikkeli Sheldrakea vastaan kohta 30 vuotta jatkuneesta väkivallasta.
Me elämme holokaustissa, jossa kaikki muu on sallittua paitsi totuus.

POIKKITAIDEPALKINTO

Pitäisi perustaa taidepalkinto, joka toimisi esimerkiksi seuraavalla periaatteella:

Sävellyspalkinnon saajan valitsisivat arkkitehdit.
Arkkitehtuuripalkinnon runoilijat.
Runouspalkinnon valokuvaajat.
Valokuvapalkinnon näyttelijät.
Näyttelijäpalkinnon filosofit.
Filosofipalkinnon maalarit.
Maalauspalkinnon tanssijat.
Tanssipalkinnon kuvanveistäjät.
Jne. aina vuosittain vaihtuen.

HARRY SALMENNIEMEN

toisessa runokokoelmassa Texas, sakset (2010) on yksi ulottuvuus enemmän kuin keskivertorunoläpyskässä: kirja on esine - jotakin muuta kuin laskelmoitu lahjatuote - se on taide-esine. Akateemisen runohyllystä se pomppaa itse silmäilijänsä käteen ja tuntuu sen verran hyvältä, että ostopäätös syntyy sisältöön tutustumatta. Vielä en ole tarkemmin tutustunut, mutta vaikutelmia voi lukea esimerkiksi Timolta.

Mukaan yläkerran kahvioon lähti myös Olli Sinivaaran uusin ja oulipolaisen Harry Mathewsin Yksityisiä iloja. Mathewsin kokoelman läpäisevä itsetyydytysteeman käsittelytapa vaikutti äkkiseltään kovin tylsältä ja kömpelöltä, jos vaikka vertaa johonkin Jukka Viikilän tyyliin. Sinivaaraan soisin mielelläni itselleni vielä mahdollisuuden palata. Valonhetkessä ei kai ainakaan ole kysymys siitä, että valo olisi jotakin enemmän kuin vain valoa.
Eilen kuulin satunnaisessa baariksekustelussa mainion palopuheen Nietzschen puolesta. Sen voi kiteyttää näin: Nietzschessä olennaisinta on se mitä teksti herättää lukijassa. Että lukija tavallaan muodostaa itse oman Nietzschensä, johon se, mitä Nietzsche todellisuudessa on, vaikuttaa vain viitteellisesti ja assosiatiivisesti. Muistin, ettei ole itseasiassa kovin kauaa edes siitä, kun itselläni oli täsmälleen samanlainen lukutapa: "Samantekevää mitä tekstissä sanotaan ja onko se totta, kunhan se haastaa joka hetki ja on täynnä hahmoja." Juuri tässä mielessä myös markiisi de Sade on nerokasta ja nautittavaa proosaa.

Mutta näkökulma, josta olen Nietzschen ja de Saden kimppuun hyökännyt viimeaikoina on toinen. Olen tahtonut tahallisen puusilmäisesti katsoa millaista maailmankuvaa tuon viihdyttävän mannermaisen pintatason alla kaupataan. Yhtä lumoavassa paketissa voitaisiin kaupata jotakin sellaista jonka ostaisin.

28.1.2010

ISÄ AURINKOISEN KETTUTEHDAS JA KUUMEINEN IHMISSUUNNITTELIJA

"By contrast, in the soviet Union under Stalin, the inheritance of acquired charasteristics became official doctrine under Trofym Lysenko." Sheldrake

Tässäkö se mies, Trofin Lysenko, jota saamme kiittää Pietarin säärivaltamerestä? Tässä siis Isä Aurinkoisen kettutehtaan pääinsinööri. Tätä aktuaalista ja olevaa ihmeentilaa vasten on hieman ikävä lukea sumenkielisen wikiartikkelin nuivahkoa suhtautumista Lysenkon nerouteen. Venäjänkielinen artikkeli on ainakin seikkaperäisempi.

Yksi tärkeimmistä ja viehättävimmistä venäläisen kulttuurin ominaispiirteistä on juuri se, että geenien vaikutus nähdään vaistomaisesti lähes mitättömäksi ihmisen käyttäytymisen ja suoriutumisen kannalta. Juuri tämä tuntuu venäläisen kulttuurin kaikkein mystisimmältä totuudelta... juuri koska käsityksellä ei ole tieteen tukea, tai koska se pikemminkin on täydellisesti nykytieteen vastainen (tosin Sheldrake päätyy toteamaan, että nykytiede on erehtynyt vakavasti, ja että nyt vuonna 2009 alkaa kaikille biologeille olla selvää, ettei geeni sinänsä ole elävien organismien erojen selittäjä). Itseasiassa genetiikkaan liittyvän järkyttävän, lähes kosmologisen näkötapaeron tajuaminen on välttämätöntä venäläisen kulttuurin tajuamiseksi. Kulttuurihan on juuri tätä: geneettisen perimän vaikutuksen minimointia, ja hienotunteisten miellyttävien käytäntöjen maksimointia.

[Illan baarikeskustelussa Isä Aurinkoisen kettutehdas ja Trofin Lysenkon kuumeinen ihmissuunnittelu eivät saaneet ylistystä osakseen Neuvostoliitossa syntyneeltä naisihmiseltä.]
Omatunto on ihmisen ainoa tapa saada tietoa toisesta.
Kun ihminen näyttää sairastavan
se ei tarkoita
että hän sairastaa
tai että hän ei sairasta
ja kun ihminen näyttää olevan terve
se ei tarkoita
että hän on terve
tai että hän ei ole terve


Ongelma on aina sama: ihminen.
Voimakkaammalla on mahdollisuus esittää pidempään viatonta, ja äärettömän voimakas on viaton.
Onko tosi nietzscheläinen siis antinietzscheläinen, jos kerran Nietzsche itse olisi vihannut jokaista, joka nielee sanankin hänen kirjoituksistaan. Nietzschen kirjoituksissa ei ole sijaa uskolle: jos uskot jotakin vailla tietoa, olet menetetty mies.

Mutta tällaisiin epäilyksiin ajatuminen tekee hyväntahtoisuuden mahdottomaksi. Tällaiset epäilykset ovat vanhan ja sairaan kulttuurin piirre: paimenlaulun viattomuuden, hienon tunteen, täydellisin vastakohta.
Toivo on suurimalle osalle länsimaisia ihmisiä 1991 vuoden jälkeen niin suuri mahdottomuus, että he suuttuvat moraalisesti, jos joku esittää jotakin ikään kuin tovona. Ja juuri nämä samat ihmiset juhlivat Neuvostoliiton tuhoa, kuluttamista ja kulutettavana olemista. Luoja ties millaista on ollut heidän tuskansa siinä menneessä maailmassa, jossa kyyninen epätoivo ei ollut vielä totaliteetti. Syntymästään he ovat olleet vanhoja ja elämäänväsyneitä: kiellä heiltä hidas kiduttava itsemurha, kiellä heiltä heidän turha hypetyksensä ja viihteensä ja he ovat valmiit lynkkaamaan sinut.
Nietzsche ei uskonut moraaliin, mutta nietzscheläiset uskovat, luottaessaan profeettaansa. Mutta ehkä he ovat vain kuin pedofiiliperheen lapset: "Ei meidän isi voi olla pedofiili". Miksi nietzscheläiset eivät voi nähdä asiaa edes joskus luovasti: Nietzsche on elämän vihamies ja planeettaitsemurhan profeetta, joka inhoaa syvästi jokaista, joka häntä uskoo ja seuraa. Mistä ylipäätään johtuu sitkeä olettamus, että täysin moraaliton, rikollinen, elämänvastainen ja tuhoisa ihminen ei voisi olla ylivoimaisen lahjakas? Itse aina kun kuulen sanan eurooppalainen filosofi, taiteilija, älykkö... jokin narsistinen erikoisuus tai egoistinen kuuluisuus, mikä tahansa... poistan aseestani varmistimen ... kun kuulen sanan massat, poistan aseestani varmistimen... kun kuulen sanan ei-kukaan, poistan aseestani varmistimen...
Nykyisin kaikki taide on paljon enemmän ja paljon tietoisemmin poliittista kuin edes herkkänahkaisimmat meistä uskaltavat tunnistaa. Entäpä, jos niin on ollut aina. Että taide olisikin vain epärehellisintä mahdollista politiikkaa, jonkinlaista metapolitiikkaa, kuten Platon väittää.

Tästä ei päästä kuin yhdellä prinsiipillä, sillä, jonka Leo Tolstoi asettaa taiteen vaatimukseksi: sen on herätettävä hienot tunteet.

Tästä taas tullaan siihen, että mitä ilmeisemmin, meistä vain hyvin pieni osa on milloinkaan elämässään kokenut mitään sellaista, mitä Tolstoi kutsuisi "hienoksi tunteeksi". Ei siksi, että Tolstoi olisi narsistinen hienostelija, vaan siksi, että hän on niin yksinkertainen. Valtaosa ihmisistä ovat älyllisesti aivan liian kehittyneitä ja kompleksisia ymmärtääkseen mitään niin yksinkertaista kuin se, mitä Tolstoi tarkoittaa taiteella.

HJALLIS HARKIMON SYDÄNVAIVOJEN

uutisoinnin yhteydessä ajattelin: hyvä, nyt nähdään miten se vielä kuolinvuoteella puhuu kovia sanoja... ei tietenkään sydämestään, vaan herransa, rahan puolesta. No, Hjallis ei sitten kuollutkaan. Nyt kun hän muutaman päivän sydänoperaatiosta toipumisen jälkeen taas keekoilee jossain TV:n nöyryytysohjelmassa, pyytäisin katsojina häntä ainakin näyttämään arpensa ja epikriisinsä. Itse en usko Hjalliksen sydänvaivoihin. Niitä ei ollut! Koko asia on lavastettu, jotta todellisia sairaita voitaisiin paremmin syyllistää pitkistä sairaslomista jne. Kaikkea koiramoraalia se keksii, raha, kun pääsee todella ihmissydämen herraksi.

27.1.2010

TUHON PROFEETTA

Kaikki kuulopuheet ja huhut, jotka meitä ovat elämässämme eniten kauhistuttaneet, pelottaneet ja kiduttaneet, kaikki ne ajatuksen vivahteet, me löydämme Nietzscheltä alkuperäisessä ja puhtaan väkivaltaisessa totaalisen brutaalissa muodossaan. Nykyihminen on sievistelevä nietzscheläinen. Nietzsche mahdollistaa kaikki ne kauhut, joita me pystymme kuvittelemaan ja paljon paljon paljon pahemmat. Mutta mitäpä me kumoamisista, pyrkikäämme tuomaan tilalle jotakin todennäköisempää. Todellisuudessa mikä tahansa on todennäköisempää kuin Nietzschen teoriat, mutta minkä sille mahtaa, että tuho näyttää nykyihmisestä todennäköisimmältä.

Sheldrake huomauttaa, että todennäköisyys vaihtelee sen mukaan, miten usein jokin ilmiö tulee havaituksi. Todennäköistä on se, mikä havaitaan usein, ja epätodennäköistä se, mikä havaitaan harvemmin. Kun havaintojen suhde muuttuu, todennäköisen luonne muuttuu, tosi muuttuu toisen näköiseksi. Tämä taas riippuu siitä mihin kiinnitetään huomiota. Ihmiselle todennäköistä on se, mihin hän sattumalta kiinnittää huomiota.

Esimerkiksi Venäjä on epätodennäköisin mahdollinen todellisuus, mutta maailman suurin ja ainoa täysin itsenäinen valtio.

Sheldraken mukaan Platonin ideamaailma ja ikuisina paikoillaan pyörivät planeetat ei ole yhtään vähemmän todennäköinen, kuin nykyinen kosmologinen käsitys alkuräjähdyksestä. Kysymys on aina tästä: "Anna minulle yksi ihme, ja selitän loput sen pohjalta johdonmukaisesti." Tasan yhtä suuri ihme kuin ikuiset planeettaliikkeet on maailmankaikeuden massa syntyminen ei mistään. Ihmisen selityksissä on aina kysymys ihmeen kätkemisestä: se joka kätkee ihmeensä parhaiten, on ikään kuin todennäköisin. Tämä on tietysti pelkkä harha.
Nyt pari päivää asiaa pohdittuani, tulin siihen lopputulokseen, että Rudolf Steinerin mielenkiinto Nietzscheä kohtaan oli ennen muuta pelon sanelemaa. Steiner halusi painottaa myönteistä suhtautumistaan Nietzscheen juuri siksi, ettei vain kävisi yleisesti ilmi, että Nietzsche itse asiassa jyrää hänet täydellisesti kaikkein syvimmällä tasolla. Steiner ei uskaltanut julistaa sotaa, jonka tiesi varmasti häviävänsä. Nietzsche ei ylipäätään ole jotakin, minkä kanssa kevyesti seurustellaan ja ollaan oppineesti hieman eri mieltä.

26.1.2010

KAHDEN MAAILMANSODAN POLIITTINEN MERKITYS

Mikä on ulkopoliittinen ajatus Venäjän myötäilyssä: energiaa ja kaikkea mitä tarvitaan, saadaan silloin paljon edullisemmin.

Mikä on ulkopoliittinen ajatus siinä, että Venäjää ei myötäillä: jollakin on suunnitelma, että ei oteta edullisesti, vaan otetaan ilmaiseksi.

Mikähän olisi ollut professori Nietzschen vastaus tähän kysymykseen: pitääkö voimakkaamman, elinvoimaisemman eläimen, madonvalkoisen petoeläimen uikuttaa kuin piesty koira "aasialaisen aron" ja "pietarilaisen metapolitiikan" edessä?

Mutta kuka on voimakkaampi ja elinvoimaisempi, ydinaseistetumpi?

"WAR AGAINST STEINER"

On ilmiselvää että hillitön Rudolf Steinerin viha I maailmansodan jälkeisessä Saksassa oli perustaltaan poliittista. Tuolloin myös Nietzschen sopivuus oikeistolaisen poliittisen propagandan välineeksi tajuttiin täysin. Nietzschen nokan nyrpistys käytännön epäsiistille antisemitismille ei häirinnyt paljoakaan sen rinnalla, että hän kuitenkin käänsi juutalaisuuden syvimmän olemuksen erittäin negatiiviseen valoon, ja oli tietenkin hyvin raivokas juutalaisen kulttuurin vihamies (mutta epäsiistit likvidointimenetelmät eivät vain olleet lainkaaan tämän rakenteellisen väkivallan mestarin maun mukaisia). Samoin Nietzsche vihasi kaikenlaatuista sosialismia ja erittäin avoimesti myös kaikkea venäläistä, mikä voidaan lukea hänen raivokkaan halveksivista kommenteista esimerkiksi Tolstoita ja Dostojevskia kohtaan. Kansallissosialismin emävalhe - tuo maailmanhistorian valheiden valhe - olisi luultavasti saanut hänet heltymään pelkällä komeudellaan ja on tietysti selvä, että Nietzsche oli koko tuon saksalaisen kansallisliikkeen alulle paneva voima siirtäessään kristillisen krumeluurin syrjään vanhojen ja kauan kyteneiden pakanajumalien tieltä. Toisen maailmansodan jälkeen Nietzsche sitten löydettiin Yhdysvaltain politiikan perustajaksi, ja Saksa voitiin liittää Yhdysvaltojen osavaltioksi.

STEINER OPETTI NIETZSCHEN FILOSOFIAA!

Juuri kun olin kysymässä itseltäni, mikä on Rudolf Steinerin ja Nietzschen suhde, tulin tähän kohtaan: "people, including Rudolf Steiner (who in 1895 had written one of the first books praising Nietzsche)[25] to visit her uncommunicative brother. Elisabeth at one point went so far as to employ Steiner–at a time when he was still an ardent fighter against any mysticism–as a tutor to help her to understand her brother's philosophy. Steiner abandoned the attempt after only a few months, declaring that it was impossible to teach her anything about philosophy.[26]" >>

Miten ihmeessä tämä voi olla mahdollista? Nietzschestä ei kyllä syvällisellä tavalla innostu muut kuin ne, jotka todella sydämestään vihaavat mystiikkaa. Vastaus on tässä. Steiner siis ymmärsi Nietzschen täydellisesti ensimmäisten joukossa, kallisarvoisena harjoitusvastustajana, teroitushiomakivenä, mutta ei missään tapauksessa minään sellaisena, jonka johtopäätelmiä voisi ottaa vakavasti. Jälleen kerran informaatiosota-ajatukseeni: jos kerran Nietzsche melkein heti tuli tällä tavalla Saksassa oikein ymmärretyksi, miten kauan siihen on kulunutkaan muilta?

25.1.2010

STALIN OLI SAKSALAISTEN JUONI

Mihail Bulgakov esittää tieteisromaanissaan Kohtalokkaan munat (1924) ennustuksen: Stalinin kaudesta (1922-1953) tulee hirmuhallinto, mutta se on saksalaisten juoni. Tarkemmin kysymys on neuvostoateismin siittämisestä Nietzschellä järjettömän sisäisen hävityksen aikaan saamiseksi. Sergei Lomkinin filmiversiosta (1996) voi jopa päätellä, että koko "ilmiö Nietzsche" olisi ollut juuri Venäjää vastaan suunnattua informaatiosotaa, jolle saksalaiset itse toki iskivät vain silmää (sillä Jumalan ja ideaalien kanssa natsit taas tulivat ja puhuivat paljon vihollisen moraalittomuudesta. Juuri näin on kysyttävä Nietzschen filosofian kohdalla: missä moraalittomuutta tarvitaan? Ei muualla kuin sodassa, vihollisen ominaisuutena). Teoria, jonka edessä häpeän, etten itse keksinyt sitä.

"Tässä on lunta, tässä on elämä mykistynyt; viimeiset varikset joiden ääni tässä kuuluu ovat nimeltään "Miksi?", "Turhaan!", "Nada!" - tässä ei enää kasva eikä menesty mikään, korkeintaan vain pietarilainen metapolitiikka ja Tolstoin "sääli"." Nietzsche
Nietzscheen kohdistuva kritiikki ei missään tapauksessa voi kohdistua hänen filosofisiin kykyihin sinänsä, hänen tietoihinsa, useimmiten hänen luentoihinsa, hänen psykologiseen tarkkuuteensa - ei mihinkään tällaiseen. Nietzsche on kykyjensä puolesta enemmän kuin kukaan uskaltaisi filosofista pelätä. Me sen sijaan kritisoimme häntä suoranaisesta valheesta (valheet ovat tällaisia: ulkona paistaa aurinko, mutta valehtelen, että siellä sataa. Asia voidaan tarkistaa katsomalla ikkunasta). Todellisesta emävalheesta, joka vain sattui olemaan hänelle, hänen kaltaiselleen ylivoimakkaalle, liian riemastuttavan houkkutteleva (samoin kuin hänen lukijoilleen kauhistuttava - hän myöntääkin, ettei tiedä yhtäkään ihmistä, joka pitäisi hänen kirjoistaan), ettei hän sitä jaksanut mitenkään välttää.

Tuo valhe on siis tässä: vaikka hänellä ei itsellään kenties ollut omatuntoa, eikä mitään sisäisiä kokemuksia, on epärehellistä väittää, että tämä pätisi kaikkiin ihmisiin. Tekopyhyyden tai muiden vastaavien inhimillisten heikkouksien sijaan hänen vihan kohteenaan olivat toisenlaiset. Sillä muuten hän ei olisi niin ehdottomasti pyrkinyt (vailla parempaa tieteellistäkään todistusaineistoa) kieltämään mystisen kokemuksen mahdollisuuttakin, kieltäessään sen teeskentelemisen.

Hänen vihansa kohdistuu tiettyyn täysin todelliseen ja mahdolliseen ihmistyyppiin, ei universaaliin heikkouteen, joksi hän tuon vihan naamioi. Se vaatii tieteellisiä todisteita tästä toiseudesta. Se ei suostu uskomaan tätä toiseutta, ja vaikka uskoisikin, se ei hyväksyisi sitä. Tämä antisemitismi on astetta henkisempää kuin se, joka katsoo vain syntyperää. Ja juuri tämä hengen antisemitismi leimaa koko 1900-2000-lukua juuri Nietzschen ansiosta.

Mutta Nietzschestä me emme niin vain pääse. Hän on osoittanut olevansa mahdollinen: mikä on hänen filosofiansa kumoamaton saavutus. Meillä on vaikeuksia saada mitään yhtä vakuuttavaa häntä vastaan, sillä hänen valheensa todella on vakuuttava. Kokemus yksin sanoo, että se on valhe. Ja meidän kokemus ilmeisesti on hyvin harvinaislaatuinen, ja siksi siihen uskominen ei voi olla kenenkään toisen asia. Voi olla, että Nietzsche kumoutuu vain Neuvostoliiton kaltaisten hurjapäisten uhkayritysten ja II maailmansodan kaltaisten katastrofien pitkässä ja totisesti kokemuksellisessa sarjassa, olettaen, että niiden jälkeen on läsnä tietoisuus, joka tuon kokonaiskuvan näkee, yhtä kirkkaasti kuin Nietzsche, mutta kyeten vastustamaan kosmisen valheen riemastuttavankammottavia houkutuksia. Hänen täytyy olla toisenlainen.

"Tämä tieto tahdotaan viedä minulta,
saada minut uskomaan valheeksi
minkä totena joka päivä itse elän."
Jarkko Laine
Nietzsche lopettaa vallankumouksellisen kappaleensa tieteellisestä totuusrelativismista: "totuuden arvo on kerran koetteeksi pantava kyseenalaiseksi". Mitä tämä tarkoittaa meidän näkökulmasta? Totuuden arvohan jo laitettiin kerran koetteeksi kyseenalaiseksi, nimittäin toisessa maailmansodassa ja holokaustissa. Ei ole epäilystäkään siitä, että nietzscheläinen filosofia sai holokaustissa aktuaalisen vastauksensa. Mutta miksi ihmeessä me vielä, meidät vielä pakotetaan lukemaan Nietzscheä? Vastaus: koska hän on niin äärettömän ajankohtainen. Miksi hän on ajankohtainen? Koska tuo "kerran", joka olisi ehkä riittänyt Nietzschelle itselleen, ei riittänyt näille. Ei... näille olennoille ei riitä kerran, vaan tarvitaan toisen, kolmannen, neljännen... Nietzsche kirjoitti filosofiansa, mutta kuka oikeastaan sanoo, että sitä pitäisi testata vain kerran?

Kukaan rationaalisesti ajatteleva ihminen ei kuitenkaan holokaustin jälkeen enää ole totuusrelativisti.
Tuskin kukaan ihminen voi ymmärtää (tuskin edes Leo Tolstois ymmärsi) mieten syvässä tuo mahtava valhe on saksalaisuudessa. Saksalainen ei milloinkaan valehtele pikkuasioissa, mutta suurimmissa, merkityksellisimmissä, niin suurissa, joista hyvä maku kieltäytyy puhumasta, valhdellaan arkailematta. Saksalainen valhe on väkevä valhe. Nietzschen filosofia on tuon valheen vanhimman kudoksen johdonmukainen huipentuma. Siinä kumotaan kaikki aiemmat valheet - kaikki tuo eurooppalainen papinnerous - ja perustetaan uusi, kaiken ylittävä valhe, silmiä sokaiseva, huikaisevan korkea, kyyneliinliikuttavan paha valhe. Nietzsche on filosofialle samaa kuin Josef Mengele lääketieteelle: lempeäkatseinen teräksensinisilmäinen jumalanmuotoinen lääkäri, joka ottaa vastaanotolle pienen tytön, hoitaan tarkasti ja hellävaraisesti ompelein tämän käteen tulleen suuren haavan samalla kaiken aikaa järkevästi ja viisaasti, jopa leikkisästi selittäen tytölle toimiaan, niin että tämä rauhoittuu ja jopa rakastuu lääkäriinsä. Sitten tyttö halaa lääkäriä, eikä meinaa päästää irtikään, jolloin lääkäri saa äkkiä mielenkiintoisen päähänpiston: hän irroottaa tytöltä kynnen ilman puudutusta ja leikkaa sitten tytön silmän halki, upottaa kynnen silmään, ompelee silmän kiinni ja toivoo pikaista paranemista.



Kuvassa tohtori Mengelen irrottamia lasten jäseniä. Mengele teki kaksoslapsista siiamilaisia kaksosia ompelemalla heidät yhteen. Sitä ennen heiltä piti iroottaa jäseniä ja mm. toinen sydän. Operaatiot epäonnistuivat yleensä dramaattisesti. Onnistumisprosentti oli tasan 0%. Saksalaista, liian saksalaista! (Lähde)

Niin, Mengele oli vain Nietzschen mallioppilas: älkäämme syyttäkö häntä, vaan opettajaa! Kukapa täydellisemmin olisi omaksunut Nietzschen vapaan ihmisen konseptin kuin hän. "Mikää ei ole totta, kaikki on sallittua... Niin, se on hengen vapautta, siten oli irtisanottu usko itse totuuteen... Onkohan kukaan eurooppalainen kristitty vapaa henki vielä eksynyt tuohon lauseeseen ja sen labyrinttimaisiin seurauksiin?"
Nietzsche ja Leo Tolstoi sinetöivät sen, että taistelu maailmassa on aina Saksan ja Venäjän välistä, samantekevää kuka taistelee, missä ja koska. On sitten näiden tahojen ja valtioiden oma asia milloin he kypsyvät niin suureen tietoisuuteen, että tajuavat olevansa joko saksalaisia tai venäläisiä. Sitä ennen he eivät ole mitään.

"Jotta käsittäisi miksi amerikan kansalainen ja Abraham Lincoln-asuntojen asukki Vince Strikerock kuunteli televisiostaan der Altea ajaessaan partaansa seuraavana aamuna, on palattava vuoteen 1994, jolloin Länsi-Saksa liittyi Yhdysvaltojen viidenneksikymmenenneksikolmanneksi valtioksi." Philip K. Dick: Simulantit


"Justshenko myönsi julkinatsille Ukrainan sankarin arvonimen.


Ukrainan presidentti Viktor Jushtshenko on myöntänyt ukrainalaiselle natsille Stepan Banderalle Ukrainan sankarin arvonimen. Hän oli Ukrainan nationalistijärjestön paikallisjohtaja II maailmansodan aikana. Aiemmin Jushtshenko myönsi Ukrainan sankarin arvonimen toiselle nationalistille, Roman Shuhevitshille.

Jushtshenko pitää heitä itsenäisyystaistelijoina. Bandera oli sodan aikana yhteistyössä fasistien kanssa ja auttoi SS-pataljoonien muodostamisessa. Banderan joukkoja syytetään terroristisesta toiminnasta Ukrainan länsiosassa sekä paikallisten ihmisten murhista.
"
Venäjän Ääni

24.1.2010

SERGEI GERASIMOVIN LEV TOLSTOI (1984)

oli erittäin hieno, tarkka ja liikuttava elokuva. Katsomiseen kului koko päivä, koska piti niin moneen kertaan kelata ja katsoa uudestaan, tosin elokuvalla on pituuttakin 168 minuuttia. Lopun hautajaiskohtauksessa oli hämmästyttävää, miten venäläisillä on kyky näyttää suoraan tuollainen tilaisuus vailla pienintäkään pateettisuutta. En ole mikään hautojen ystävä, mutta Leo Tolstoin hauta Jasnaja Poljanassa on isovanhempieni hautojen lisäksi ainoa, jonka luona olen käynyt kaksi kertaa.
Jumalan kuolema ja koko moderniteetti ilmiöna ovat vain saksalaisen tapa osoittaa mahtiaan venäläisen yli. Se on kiistatonta ja valtavaa mahtia juuri siinä, että kun toiset (näennäisen nöyrästi) etsivät totuutta, saksalainen päättää sen. Strategian näkökulmasta se ei ole muuta kuin salaliitto: sovittu mikä sovittu, tuli mikä tuli. Ja nyt se sitten tuli... olkaa hyvä.

"Aika näyttää kuka on oikeassa", vastaa Leo Tolstoi Gerasimovin elokuvassa sokealle miehelle, joka lausuu hänelle Nietzschen ajatuksia. "Mitä sinä sille vastaat", sanoo Sofja Andrejevna, "tietäväthän sen kaikki, että se on hullu!"
Ihminen jonka "sivistys" lepää Nietzschen varassa on kuin ihminen, joka päivälehden pilapiirroksien perusteella yrittää selvittää mitä maailmassa tapahtuu.
Katselen Sergei Gerasimovin Leo Tolstoi -elokuvaa. Tässäkin on vihjeitä Tolstoin poikarakkaudesta niin kuin Tatjana Tolstoin muistelmissa.

Voiko joku vihdoin paljastaa minulle mitä hienoa on nuoren pojan nussimisessa? Miten sitä ensinnäkään viitsii? Miten voi kiihottua pojan vartalosta, joka luontaisesti herättää mahdollisimman tylsistyttäviä ajatuksia? Eikö sitä mieluummin söisi vaikka pizzan? En ole vielä elämässäni nähnyt miestä, joka saisi ajatukseni edes jollain tavalla harhailemaan sellaisilla urilla, että ymmärtäisin mistä tässä kaikessa viitsimisessä oikein on kysymys. Tietysti sellainen mies, joka todella vetää kaunottaria puoleensa, kuten esimerkiksi pietarilainen ystäväni Glebb, joka järjestää Venäjän Voguen bailuja, joissa olen saanut ilon vierailla, tietysti sellainen mies herättää myös miehessä eroottisia ja mukavia tunnelmia. Mutta mieluummin pelaisin vaikka kännykällä matopeliä kuin alkaisin sellaiseenkaan munaa tunkemaan, nimittäin on siellä Voguen bileissä sen näköisiä naisia, ettei ainkaan ensimmäiseen miljoonaan varviin turvitse miesten karvaisia perseitä alkaa ajattelemaan. No sen jälkeen ehkä, mutta siihen on vielä matkaa, jopa mielikuvituksellakin...

Vai mistä on kysymys tässä kaikessa viitsimisessä? Voisiko joku selostaa? Kiitos.
Pohdittaessa sitä, kumpi valehtelee, ilkeä Nietzsche vai "ilkeä Sokrates", sillä toisenhan heistä täytyy välttämättä valehdella, asiaa voidaan arvioida periaatteessa siltä pohjalta, että Nietzscheltä ensinnäkin puuttuu kaikki varsinainen ylevä tunne, siinä merkityksessä, jonka Leo Tolstoin romaanitaide tuolle tunteelle käytännössä antaa. Nietzschen ylevä on pohjimmiltaan pelkkää banaalia aineellista mahtailua, resurssien loistoa, itserakkautta, ylpeyttä ja sairaalloista kunnianhimoa - kaikki tuollaisia laitoskanalan hyveitä.

Leo Tolstoin suuri henkinen suunnanmuutos tapahtui silloin kun hän ymmärsi minkälainen jauhonvalkea hakaristitoukka Saksassa pesi ja kukoisti. Hän ymmärsi jo 1870-luvulla täysin mihin vaaraan Eurooppa oli ajatumassa. Järkyttyneenä hän opiskeli talvella vuonna 1871 muinaiskreikan ja luki koko Platonin tuonannon, jotta olisi voinut keksiä lääkkeen Nietzscheä vastaan. Mutta hän ei keksinyt. Lopullinen käänne tapahtui vuonna 1881 kun Tolstoi ymmärsi Nietzschen Moraalin alkuperästä teoksen merkityksen - teoksen, jonka voi perustellusti nähdä Nietzschen henkilökohtaisena herjakirjoituksena Tolstoita ja samalla koko Venäjän syvintä olemusta vastaan. Eipä ole siitä paljon ajat muuttuneet.

Siksi ihmiskunnan korkein tavoite on taistelu Nietzscheä vastaan. Niin, minkälaiseen vastuuseen joutuukaan sanoistaan tuossa taistelussa? Hyvin yksinkertaista: joutuu todistamaan Jumalan olemassaolon. Ei sen kummempaa. Mutta sen verran helpotetaan, että riittää kun todistaa, että on jotakin... jotakin muuta kuin vain buddhalainen ei-mitään.

"Pieni vähemmistö tarvitsee Jumalaa, koska heillä on jo kaikea muuta. Mutta suuri enemmistö... ei tarvitse Jumalaa." Leo Tolstoi, 190?
Niin se vain on, että kun viulu rakennetaan, musiikki tulee siihen viimeisenä ja vastaavasti poistuu ensimmäisenä. Ja kun viulu on jo maatunut, kummallisia ovat ne muusikot, jotka eivät ryhdy soitosta haaveilun sijaan harjoittelemaan viulunrakennustaitoa - kun nyt ei kerran kukaan näytä sitä viulua heille rakentavan. Jokainen niistä taitavista ja asiansaosaavista auttajista ei tee muuta kuin polkee viulua lisää rikki.
Ja niin hyvin meni oppi perille, että jopa papeista tuli nietzscheläisiä: he siis omaksuivat lopulta juuri sen roolin, johon Nietzsche tuo sielunpaimenien paimen heidät aitasi, ilman suurempia mukinoita... ilmeisesti rikostorveruus, tuo viha kaikkea mystiikkaa kohtaan (Jumala on vain tuskattomuutta... ei mitään) oli paljon vanhempaa perua... ehkä saksalaiset papit olivat nietzscheläisiä (siis pohjimmiltaan buddhalaisia) jo kauan ennen Nietzscheä. Kuka tämän mielisairaalan hourun historiasta selvää ottaisi!

VASTUUTTOMUUTTA VAI SUURINTA TAIDETTA?

Pidän tätä kohtaa Nietzschen tunnustuksena, josta filosofiaa tunteva lukija voi lukea Moraalin alkuperästä -teoksen metodin: "Varsinainen valhe, aito päättäväinen "rehellinen" valhe (kuultakoon mitä Platon sanoo sen arvosta) olisi heille aivan liian ankara, liian väkevä asia; se vaatisi sellaista mitä heiltä ei saa vaatia: että he avaisivat silmänsä näkemään itseään, että he osaisivat omassa itsessään erottaa toisistaan "toden" ja "erheen"."

Teoksessa tämä "päättäväinen valhe" on siis nous:in huomiotta jättäminen. Nous korvataan biologisella "eläimenvaistolla", joka toistuu Nietzschen käsittelyssä loputtomiin vailla tarkempaa määrittelyä. Valhe (nousin muunnos vaistoksi) on "rehellinen", koska se ei anna mitään vihjettä tahallisuudestaan. Se on "ankara, liian väkevä asia", koska se tekee lukijastaan miltei hullun, ellei hän sitten satu olemaan jo valmiiksi hullu (eli nykyaikainen koulutettu eurooppalainen). Tämäkö on Nietzschen tarkoitus? Tälläkö tavalla tämä kalkinvalkoinen hyeena on kiduttanut meitä ja ottanut jo kaikki vastaväitteemme - ja jopa tekstinsä historialliset vaikutuksetkin - etukäteen huomioon? Ja lopuksi paljastaa valehdelleensa (lukijalle kihoaa tässä kohtaa kyyneleet silmiin: Oi, hän on sittenkin rehellinen, sittenkin kunniallinen, sittenkin hänellä on sydän!), mutta tekee senkin vain vihjeenä, niin että emme saa täydellistä varmuutta... ja joudumme luottamaan vain itseemme.

Tämä täydellisen valheen demonstaatio... onko tämä suurinta vastuuttomuutta vai suurinta taidetta?

"Mutta minut on varmasti jo ymmärretty"

Ei varmasti ole!

Ja luulatavasti Nietzsche seuraavaksi antaakin ymmärtää, että tuo valhe viittaakin juuri "ilkeään Sokrateehen", joka Platonin Valtiossa luo tällaisen emävalheen (...ja myrkky valuu takaisin lukijan sydämeen). Mutta kumpi todellisuudessa velehtelee ilkeä Nietzsche vai "ilkeä Sokrates"? Jos jälkimmäinen, on päädyttävä siihen, että Nietzschen moraalifilosofia, joka on totinen helvetinetiikka, on itseasiassa täysin pätevä etiikka tähän periferiaan nimeltä Maa. Silloin olisi tultava niinkin ikävään johtopäätökseen, että Maa on Helvetti. Hyvin sisustettu tosin, mutta vailla yleviä olentoja. Silloin on kysyttävä: mitä me täällä teemme hourailemassa, mistä syystä?

Toisaalta kun muistelemme kauneimpia näkemiämme olentoja, puhtaan idean jos kohta äärettömän monivivahteisen kaltaisia naisia, liikutuksessa kaukana kaiken "seksuaalisen" yläpuolella, on vaikea uskoa että aivan Helvetti sellaisia kukkasia kasvattaisi - tai ehkäpä juuri se.

Sillä kenties elolliset planeetat ovatkin teoksia, joiden täytyy kasvaa tiettyyn mittaan ennen kuin tekijä löytää ne? Ehkä kaikki on aluksi helvettiä, kunnes saavutetaan biologisen elämän taso, jolla luomisen säde voi täydellistää sen, mikä sille kelpaa... jotta Jumala vihdoin voisi signeerata pisuaarinsa. Harmonia on se, mikä tulee soittimeen viimeiseksi - toki soitin sitä ennen täytyy rakentaa. Olipa Maaplaneetan biologisen elämän kehityshistoria sitten spontaani ja sinänsä tunnettu kemiallinen reaktio tai tuntematon ja mittaamaton luonnonvoima, jolle ei ole muuta nimitystä kuin Jumala, sen ei pitäisi olla esteenä elämän edelleen kehittymiselle ja onnellisuuden lisääntymiselle. Jos ollaan kehitytty tähän asti - saman tekevää miten - ei pitäisi olla näköpiirissä syytä pihistellä nautinnonhalusta (älkää kuvitelko, että jumalakaan kestäisi ikuisuutta minkään muun kuin ambrosiaisen nautinnon toistossa! Ikuisuus on pitkä aika) ja alkaa uskomaan johonkin Nietzschen kaiken pilaavaan ahneeseen kalkinvalkoiseen petoon, joka tahtoo vain hyväksikäyttää, muttei ottaa todellista laadullista askelta onnellistumisen suuntaan. Maailmassa, jos tänne synnytään, on ainoa vaihtoehto olla rokea: siksi on heitettävä epäröimättä ja taakse katsomatta pois kaikki mikä ahdistaa, mutta on myös nähtävä lähtökohta siinä, mikä on ainoa lähtökohta. Ei ole mitään sellaista kuin terveet olennot ja sairaat olennot, on vain sokeita ja näkeviä. Ellei ihminen voi pelastaa sieluaan, ihminen ei voi pelastaa planeettaa. Ja sielu on kaikille elollisille yhteinen. Kärsimys on yhteinen niille, joilla on "totuuden näkevä elin" (niin, se, että heillä on tuo elin joka elolliselle kuuluu, tosiaan tekee heistä tietyissä tilanteissa fyysisesti estyneitä), ja niille joilla ei ole, noille nietzscheläisille kalkinvalkoisille hyeenoille... niillä on jokaisella täysin yksityinen hulluus ja itsemurha vailla estoja tragedialle. Sillä tragedia on jumalan poissaolo.

23.1.2010

Nietzschen moraalisessa terminologiassa käsite "terve" on yhtä kuin meillä "psykopaatti". Tämän psykopaatin ainoa tehtävä on tehdä kanssaihmisiä sairaiksi, se on "luultavasti ainoa asia mistä hän saa iloa." Nuo sairaat - heikosti suoriutuvat - ovat sitten yhä kasvava joukko, tuo eurooppalainen hullujenhuone, jonka parannuskeinoksi Nietzsche hahmottelee kaasukammiota. Konkrettisena esimerkkinä siitä mitä Nietzsche ajattelee voidaan mainita esimerkiksi nykyinen Viron venäläis-vähemmistö. He ovat heikostisuoriutuvia, osa jo täysin sairaita, koska heidän poliittinen asemansa on vaikea. Samoin irakilaiset ja afganistanilaiset suorituvat nykyisin heikosti ja ovat sairaita. Monet väkivallan uhrit, esimerkiksi hyväksikäytetyt lapset ovat sairaita. Juuri tällaisia Nietzsche tarkoittaa puhuessaan sairaista. Kaasukammiota sitten käytettiinkin. Muutenkin on tehty paljon Nietzschen toiveiden mukaan. Mutta maailma se vain näyttää tulevan sairaammaksi. Eurooppa ei ole Nietzschen johdolla kehittynyt ainakaan parempaan suuntaan. Jokohan olisi aika epäillä tätä rakenteellisen väkivallan ja pedofilian profeettaa.

NIETZSCHEN EPÄILEMINEN

Kenen suuhun sana "järjetön" sopisikaan paremmin kuin itse järjettömän. Nietzsche keksi napata tämän "nimityksensä" ja alkoi nimittää sillä minua. Järjetöntä on hänelle nyt yritys sovittaa logos ja nous yhteen. Ja järkeä on vain se mikä unohtaa nousin. Ilmeisesti Nietzsche olettaa tämän seuraavan evoluutioteoriasta (mikä ei ole niinkään selvää - kun ymmärsin tämän, aloin suhtautua koko Darwiniin välinpitämättömämmin). Olennaista on se, että hän jättää sen sanomatta.

Ja tietenkin Nietzsche näkee tuon räkäväsyneen "ihmisen kulttuurittomuusalueen" Euroopan samoin kuin me: "Joka ei käytä haistamiseen vain nenäänsä vaan myös silmiään ja korviaan, tuntee melkein kaikkialla minne hän nykyisin astuneekin eräänlaisen hullujenhuoneen, eräänlaisen sairaalan ilman - minä puhun kuten kohtuullista on ihmisen kulttuurialueesta "Euroopasta" joka vielä maan päältä löytyy."

Nietzsche näkee hyvin paljon samoin kuin me. Mutta sen hän nimeää toisin. Päinvastoin. Älkää siis kuvitelko tarkkojen hahmotusten olevan yhtä kuin oikeaan osuminen - lukekaa toki pidemmälle, sen verran, että tiedätte mihin Nietzsche sattuvan kuvauksen aina liittää - se ei ole ollenkaan sitä mitä ensimmäiseksi ajattelitte (tai sitten se on juuri sitä - mutta minulla ei koskaan). Ja tämä juuri tuntuu niin omaperäiseltä! Kuin se olisi se nerouden viimeinen silaus, jota itse emme olisi keksineet. Niin. Emme kai. Mutta meillä onkin aivan toisenlainen lähtökohta ja päämäärä ja rahoitus.

Lääke jota Nietzsche Eurooppa-sairauteen tarjoaa on tietenkin niin umpikiero kuin odottaa voi: juuri täsmälleen se, jonka Hitler pani toimeen. Tämä yhä uusiutuva päätyminen holokaustiin, kansanmurhaan sairaudenparannuskeinona, on nykyisen ja tulevan läpinietzscheläisen - Nietzscheä missään suhteessa epäilemättömän - Euroopan kohtalo. Kumpi muuten oli hyväksikäytön uhri, opettaja vai oppilas, Nietzsche vai Hitler? Oppilas oli se, joka ampui kuulan kalloonsa, ja opettaja sillä hetkellä tuskin peitteli halveksuntaansa.

Nietzschen epäileminen ei olekaan niin vain helppoa. Mieluummin kuin täydellisiä kulttuurihistorian, filosofian ja teologian tietoja se vaatisi täydellistä logiikkaa, mieluummin kuin runoilijan hahmoalttiutta ja haltiotumiskykyä (joka on tässä tapauksessa rasite) se vaatisi ehdottoman analyyttisiä käsitteenmäärittelyjä ja käsitteiden keskinäisten suhteiden määrittelyjä. Ja tämä on tärkeintä: ateismi-oletuksen pohjalta Nietzscheä ei milloinkaan voi paljastaa - fasismin ydintä ei voi osoittaa virheeksi minkään ateismin pohjalta, vaan päinvastoin aito mystiikkaan kohdistuva kiivas ateismi aina vapauttaa fasismin (vai voitaisiinko Nietzschen teokset vielä yrittää polttamalla hävittää maan päältä). Nietzsche on ristiriitainen, mutta tahallaan ja tietoisemmin kuin kukaan toinen, siksi häntä ei saa kiinni vahingosta tai lipsahduksesta.

Vai pitäisikö tapahtunutta lopullista henkistä luhistumista sittenkin pitää Nietzschen kohdalla synninpäästönä: että hänen kieroutensa olisi tahatonta, hulluuden ja pahojen henkien sanelemaa. Voi olla, mutta minä en lähde siitä. Syyttäjän asemassa joudun lähtemään siitä, että henkinen luhistuminen tapahtui muista syistä, kenties kalvavan syfiliksen takia. Rikollisuus sen sijaan oli täysin syyntakeellista ja ansaitsee vaadittavaksi kovinta mahdollista historiallista tuomiota: unohdusta.
"Älkäämme juuri tietävinä olentoina olko kiittämättömiä tällaista tavanomaisten perspektiivien ja arvostusten päättäväistä toisinpäin kääntämistä kohtaan joissa henki on kerran näennäisen rikollisesti ja hyödyttömästi raivonnut itseään vastaan: sellainen asioiden toisin näkeminen, tahto nähdä ne toisin kasvattaa ja valmistaa älyä varsin huomattavasti sen myöhempään "objektiivisuuteen""Nietzsche

Mitä kuulinkaan "näennäisen rikollisesti"? Onko holokausti näennäinen rikos? Ei minusta. Elkäämme siis antako Nietzschen tässä vetää itseämme nenästä: hän toimii rikollisesti - kaukana näennäisestä rikollisuudesta. Mutta siinä hän on kyllä oikeassa, että älymme teroittajana - sen lakkaamattomana horjuttajana - hän on vertaansa vailla - todellinen häikäisevän kirkas ja lamauttavan voimakas, kauniskin, kaaoksen ja tuhon henki. Hän on ilmiselvästi tyyppi, joka pystyy hengittämään normaalisti vain keskitysleirin muurien sisällä kiikaritähtäimen ristin läpi pakkotyövankien täyttämää maailmaa katsellen. Lasten vapaa nauru ja juoksentelu jossakin puistoissa on luultavasti innoittanut hänen patologisimmat raivokohtauksensa.
Nietzsche luulee, että filosofin taipumus nähdä todellisuus irrallaan aistittavasta ja ainainen epäluulo aistittavaa kohtaan johtaa askeettiseen epäaistillisuuteen tai aistillisuuden vastaisuuteen. Todellisuudessa se, joka ymmärtää aistittavan ja todellisuuden suhteen, ei ole minkäänlaisessa vaarassa joutua aistittavan pauloihin. Siksi vasta hän todella on aistillinen ihminen, koska uskaltaa heittäytyä hedonismiinsa täydellisesti vailla ennakkoluuloja. Ei siis voi olla todella aistillinen olematta filosofi, mutta tämä on tietysti venäläinen ajatus. Nietzschen askeesi ja aistillisuudenvieraus takoittaa sitä vain suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen - vanhassa eurooppalaisessa kulttuurissa, uskonnossa ja filosofiassa nainen on paholaisen työväline, ja moraalia saarnataan nimenomaan miehen suhteessa naiseen, vain siksi, että nainen tarjoaa irstaimmillaankin suhteelliseen viattoman vaihtoehdon homoseksuaalisille perversseille ja sadistisille iloille (todella pyhän häpäisemisen iloille, puhumattakaan todellisista vallan houkutuksista, pikkulasten murhaamisesta ja muusta sellaisesta, mikä vallantahtoa kiihottaa) mikä arvatenkin sapetti myös Nietzscheä.

"Maa on oikea askeettinen tähti, kulmakunta jossa asuvat tyytymättömät, kopeat ja inhottavat olennot eivät pääse ensinkään vapautumaan itseensä, Maahan, kaikkeen elämään kohdistuvasta syvästä tyytymättömyydestä ja tuottavat itselleen tuskaa niin paljon kuin mahdollista, koska tuskan tuottaminen on heille huvia: luultavasti heidän ainoa huvinsa." Nietzsche
Ihmisen ensisijainen tahto on alamaisuudentahto: olla absoluuttisen voiman ja hyvyyden kuninkaan nöyrin alamainen. Vasta kun tuota kuningasta ei enää löydetä, syntyy ihmiskunnan sairaimpiin ja alhaisimpiin käärmeensikiöihin niin sanottu vallantahto.

STALINISTINEN LASTENOHJELMAIHANNE

Мойдодыр 1954 г ...eikä tähän toisaalta ole mitään lisättävää:



22.1.2010

Nietzschelle käsite "kauemmin" on totuuden mittapuu. Kunhan vain jokin on kestänyt kauemmin, se on ikään kuin todempaa. Kun esimerkiksi jokin härski sorto on kestänyt kauemmin ja joku sitten vihdoin varovasti kehtaa epäillä tuon sorron järjellistä perustaa, se on Nietzschelle totinen jumalanpilkka. Tuhansin sivuin mustanvihreitä sapekkaita sanoja jokaista sellaista vastaan joka kehtaa epäillä minkään hyväksikäytön perustaa. Perin kummallinen on tämän henkilön turhamaisuudesta, ylpeydestä, sadismista, narsismista ja egoismista kokoonkeitetty psyyke.

YHTEISVAHINGONILO

Me olemme epäonnistuneet yhdessä asiassa: siinä että olemme syntyneet tähän maailmaan. Mitään muuta epäonnistumista ei elämänhistoriastamme voi löytää. Eikä mitenkään niin, että olisimme tähän maailmaan liian hyviä, päin vastoin, olemme selvästi kelvottomia tätä maailmaa parantamaan. Eikä se johdu riittämättömistä lääkärintaidoistamme (me: tässä vaatimattomasti koko ihmiskunta), vaan sairauden yksinkertaisesta parantumattomuudesta... sen kaiken koskaan ihmisen kuvitteleman kauhun ylittävästä aitonietzscheläisestä matoluonteesta. Ja se on epäonnemme. Onni olisi syntyä orjaksi sinne, missä voimakkaat ja absoluuttisen hyvät olennot pitävät valtaa, kuin syntyä hallitusvastuuseen tänne, missä hyvä ei ole mahdollista... missä yleinen elämänhalveksunta on jo tullut yleiseksi laiksi, jonka rikkomisesta rangaistaan, hirvittävästi, sadistista mielihyvää tuntien.

Suurella hämmästyksellä meidän siis täytyy lukea näitä rivejä, joissa Nietzsche todistaa, että ihmisellä todellisuudessa (kenties saksalaisella tai länsieurooppalaisella yleensä) "totuuden näkevän silmän" ja nousin sijaan onkin jonkinlainen yhteisvahingonilon orgaaninen elin. Tuo elin näkee pienimmänkin elolliselle tapahtuvan vahingon ja iloitsee siitä. Näin muuttuu ymmärrettäväksi koko nykyaika, de Saden filosofia yhtälailla kuin keskitysleirien kauhut: mitä mielisairaampi ja turhempi kärsimys, sen sen suurempi yhteisvahingonilo. Tämä vahingonilo ulottuu jopa itseen, niin, että kun Nietzsche vihdoin onnellisesti makaa kasviksi muuttuneena ja mielisairautensa sammuttamana, hän olisi saanut vielä sumeaa iloa itsensä vahingoittamisesta - nyt tuon surkean voimattoman ali-ihmisen! (joka todellisuudessa oli vasta ottanut ensimmäisen askeleen kohti totuutta ja siksi murtunut) - jos vain olisi jotenkin pystynyt siihen. Tällainen olento siis tekee niin pitkään kuin säilyy täysissä - ja tässä tapauksessa tietysti täysin ylivertaisissa - voimissaan, vahinkoa toisille luontokappaleille, ja kun se ei enää pysty vahingoittamaan hauraintakaan kauneutta, ei repimään värehtivintäkään ainutlaatuisuutta, se pyrkii teloittamaan itsensä.

"Tuhoutukoon maailma, olkoon filosofia olemassa, olkoon filosofi, minä..." Nietzsche 1887

21.1.2010

LUUSERISIAT

Näyttää siltä, että Nietzsche kuuntelee kritiikkiäni herkästi, ja muuttaa tyyliään hieman vaikeammin tartuttavaksi. Hän jopa käyttää sanojani ironiana tai vain liehakoikoidadaksekseen etäisyyden ottoon pyrkivän lukijan takaisin mielisairaaseen nautittavaan syleilyynsä. Nietzsche on hullu, järjetön, mutta hän on tehnyt itsensä vihaamisen meille niin vaikeaksi kuin vain mahdollista. Kyllä me siinä vielä onnistumme!

Olisi ollut ehkä kiinnostavaa keskustella Stalinin kanssa Nietzschestä. Ehkä hänellä olisi ollut joitakin teräviä huomioita. Nietzschen psykologiassa saksalaisuus jakaantuu kahteen ihmisluokkaan: sikoihin ja luuserisikoihin. Luuserisikoja ovat ne, jotka heikkoutensa takia epäonnistuvat irvokkuuden ja väkivallan täydellistämisessä elämässään. Juuri luuserisiat röhkivät kaiken uskonnon ja sosialismin perään. Nietzsche katsoo vanhan täydellisesti senilisoituneen Wagnerin liehakoivan juuri luuserisikojen laumaa Parsifal-oopperassaan: mädäntyneiden jätteiden tahteitä ja muita armopaloja liejussa märehtivät luuserisiat nimittäin tahtovat juuri ylevöittää oman tilansa Parsifalin kaltaisilla houreilla.

Niinpä niin, saksalaista, liian saksalaista.

Nietzsche parjaa vuonna 1887, neljä vuotta säveltäjän kuoleman jälkeen, Wagneria niin pahasti, että tuon läpikotaisin perverssin tekstin vivahteiden lähilukuun varmaan kaivataan meidän aikakautemme gonzopornon kosmisen valtameren kultasuihkuloistossa keitettyä mieltä. Olisi ollut mielenkiintoista tarkkailla piilokameralla Pietarin metrossa Stalinin kaudella yksin heitettyä Nietzscheä: siinä olisi hinttarin polvissa ollut outoa tutinaa.

Se mikä nuorta Wagneria ja Nietzscheä yhdistää on rajaton pöyhkeys ja egoismi, mutta Wagnerilla se on aina taiteellisen kunnianhimon sanelemaa ja kiitos Nietzschen hän pelästyneenä korjaa asenteitaan vanhoilla päivillään. Ja juuri tästä Nietzsche Wagneria syyttää - hän näkee heidän välillä aivan lopussakin jonkinlaisen kohtalonyhteyden - Nietzsche sekoittaa Wagnerin todellisen taiteellisen suuruuden omaan mielisairaaseen egoismiinsa ja rienaamisenhaluunsa (sillä Nietzsche ei ole mitään muuta kuin tätä... loputonta reflektiota vailla mitään sisältöä... ääretön määrä kylmää tyhjää ylpeyttä ja perverssiä egoismia). Hän luulee, että heidän motivaatioidensa perusta on sama, nimittäin sikamainen pöyhkeilynhalu ja vallanhalu, mutta pohjimmiltaan asia ei ole niin, ja juuri siitä syystä Nietzsche lopulta menettää järkensä: hän yrittää purra Wagnerin pään rikki, mutta tuhoaa siinä vain omat hampaansa.

Neitzsche valittelee Wgnerin juuri Parsifalin taiteellisen rimanalituksen takia vanhoilla päivillä menettäneen "arvokkaimman osan ystävistään", minulle Parsifal on ainoa, mitä kelpuutan Wagnerin tuotannosta. On selvää, että hankkiutuessaan järjen yystävyyteen on välttämätöntä luopua järjettömyydestä (Nietzschestä). Toisaalta täytyy ihmetellä, että Wagnerin tasoinen henki missään vaiheessa kesti Nietzschen kaltaisen masentavan alhaisen sekoilijan seuraa.

On tietysti suuri filosofinen kysymys, miten on ylipäätään ollut mahdollista siittää täydellisin mahdollinen kierous tuolla näennäisen tyynellä retorisella loistolla, joka Nietzschen tyylissä on vallitsevana. Tässä lajissa Nietzsche jää kenties ylittämättömäksi ja siksi koko niin sanottua "mannermaista filosofiaa" ei pidä tulkita minään muuna kuin Nietzschen vapautusyrityksenä brittiläisen, amerikkalaisen ja venäläisen painostuksen ikeestä. Nietzsche on retorisesti niin vakuuttava, että hän tulee hamaan tulevaisuuteen hypnotisoimaan pölkkypäät. Samoin hänen ilkeytensä, pahuutensa, elämänvihansa ja kieroutensa on niin merkittävän jalostunutta, että hän tulee vielä pitkään saamaan kaikki tämän maailman todella terävä-älyiset murhamiehet, roistot ja pahantekijät syviin ihailun huokauksiin.
Amerikkalainen, joka ei suostu hyväksikäytettäväksi, joutuu elämään täsmälleen yhtä rajoitettua ja aineellisesti karua elämää kuin keskiverto pohjois-korealainen. Henkisesti tietysti paljon karumpaa, koska hän on yksin.
Espoon tuomiokapitulin harjoittama valehtelu ja väärän tiedon tarkoituksellinen levittäminen Juha Molarin tapauksessa vaikuttaa paitsi järjettömältä myös vaaralliselta. Molaria koskevia valheita levitetään Venäjällä nyt Suomen ulkoministeriön toimesta. Ongelma on se, että valheiden levittäjät eivät ota huomioon sitä tosiasiaa, että asianomainen tietää totuuden. Totuus on tiedossa. On ongelmallista, jos kirkon ja ulkoministeriön kaltaiset valtioninstituutiot sitoutuvat valheeseen ja kuvittelevat pystyvänsä muokkaamaan totuutta oman arvovaltansa painolla oman mielensä mukaan. Totuudessa on sellainen hassu piirre, että pienikin totuus on aina painavampi kuin kirkko tai ulkoministeriö tai mikään muukaan tämän maailman instituutio. Arvovallan asettaminen totuutta vastaan vaarantaa vakavasti sen, joka sitä yrittää, koska asian paljastuessa arvovalta myös muiden asioiden suhteen menetetään.
Niin kuin nääntynyt kiroaa koko elämänsä sitä, ettei juonut lainkaan silloin, kun vietti kesää järven rannalla. Nyt mielessä ei ole edes juomisen raikasta kuvaa.
Fasismin ongelma on sama kuin psykopaatin ongelma yleensä: sama tyyppi ei voi huijata kahta kertaa. On ihme, että jotkut eivät tätä tajua, vaan yrittävät aina kasvojenvaihtoleikkausta.

REVERSE-ENGINEERING NAZISM

Takaisinmallintamalla natseja, voitaisiin selvittää miten koneista on poistettu nous. Juuri tästä syystä tulisi tutkia SS-koulustuksen eutanasiaharjoituksia ja muita raaistavia menetelmiä. Ilmeisesti kuitenkin on sattunut käymään niin, että SS-koulutuksesta ei ole säilynyt yhtäkään dokumenttia tai muistitietoa. Tällainen on pääkallosormuksen (nykyisin kai lähinnä itäeurooppallaisten pornonäyttelijämiesten sormista tutun) merkitys: vaikeneminen.

Suodinsuunnittelussa, samaa tekniikkaa, jota natsit käyttivät nous:in tuhoamiseen, voidaan käyttää myös sen tunnistamiseen. Samalla tekniikalla voidaan siis periaatteessa suunnitella antinatsisuodin, mikäli halutaan estää järjettömyyden soluttautuminen, mikä tietysti on jokaisen tulevaisuuteen suuntautuneen yhteiskunnan velvollisuus.
Jos filosofi hahmottaa molekyylintarkasti sitä, mitä hänen ympärillään on tekeillä, tarkoittaako molekyylintarkkuus sitä, että filosofi asettuu näkyvän todellisuuden puolelle? Joku sanoi, että molekyylintarkasti voi kuvata vain sitä mitä rakastaa. Tämä kannattaa pitää mielessä länsimaisia yhteiskunnallisen rakenteellisen kauhun ja julmuuden kuvaajia tarkasteltaessa: he yleensä ensimmäisenä älähtävät, jos tulee puheeksi kajota tuohon yheteiskuntaan, sen epäkohtiin, jotka heille tuntuvat olevan kalleimman taiteellisen inspiraation lähteinä. Länsimainen yheteiskunnallisen sadismin kuvaaminen ei ylipäätään ole mitään yhteiskuntakritiikkiä, vaan se on hekumoimista tuolla sadismilla, mutta koska tekijä on lempeällä ihmisnaamarilla varustettu nietzscheläinen, kukaan ei osaa pelätä pahinta.

Trier kuvaa molekyylintarkasti Antikristusta, mutta jos häneltä aiottaisiin ottaa Antikristus pois, hän olisi kai taistelemassa sen puolesta. Tällä tavalla on ajateltava... on ajateltava... välttämättä, näistä. He ovat aina samoja: valittavalle karitsalle niskalaukauksen antava sielunpaimen, pelastusyksityishelikopterilla uppoavasta laivasta pois kaasuttava kapteeni, myrkkypiikkiä tarjoava lähihoitaja. Egoistit. Narsistit.

Humen giljotinin mukaan näkyväisestä, läsnäolevasta tai historiallisesta, ei voi tehdä moraalisia päätelmiä siitä, miten asioiden tulisi olla. Evoluutiobiologinen moraali ei ole pätevämpi kristillistä tai mitään muuta. Eläinkunnassakin esiintyy monenlaista moraalikoodia, leijonan ja hyeenan. Miten joku voi sekoittaa ylevyyden ja jalouden egoistisiin fantasioihin vallasta? Voimakas ihminen ylipäätään ei ole mikään peto, vain heikko ja oman seksuaalisuutensa väärin ymmärtänyt ihminen on. Mutta koska ihmisluonteen patologioissa kysymys on aina pohjimmiltaan seksuaalisuudesta, ja seksuaalisuus on ihmistenvälistä toimintaa, kukaan ei ole voimakas yksin. Eläinkunnassa järjettömyys on aina karsiutuva ominaisuus, mutta Nietzschen mukaan se juuri tekee yksilöstä voittamattoman, kunhan se vain onnistutaan kätkemään inhimillisen naamion taakse. Mutta me kapitalismin kasvatit tiedämme jo psykopatiasta riittävästi, jotta osaamme pelätä aina ja joka hetki kaikkein pahinta: että ihmisnaamarin takana on nietzscheläinen.

JALAT MAASSA

Varsinkin ikämiehelle tekee hyvää hankkia Facebook- tai Vkontakte-keveriksi ainakin muutama sellainen nuori nainen, jonka näkeminen saa liikutuksen kyynelet silmiin, sellainen kaikkia naisesta koskaan hahmoteltuja kuvauksia tarunomaisempi. Kun naisen jokainen liike, sana, ilme, vivahde on tyrmäävän yllättävä, positiivisella tavalla hämmentävä ja ihmeenkaltainen, sitä minä sanon jalat-maassa -seisomiseksi. Siinä sitten vaikka porno kuinka lainehtii kosmisena Linnunradan ylittävänä valtamerenä, sen kaiken voi tyynesti ohittaa kevyellä olankohautuksella.
Mistä syntyy vallantahto? Loukatusta näsäviisaudesta.

Mistä syntyy kauneudentahto? Totaalisesta tylsistymisestä.

Elämä on prosessi, joka kulkee lapsellisesta vallantahdosta ja täydellisestä pitkästymisestä kohti kypsää kauneudentahtoa.

Kuolema on prosessi, joka kulkee lapsellisesta vallantahdosta ja täydellisestä pitkästymisestä kohti perversioiden sadistisia kuiluja.

20.1.2010

Nietzschen filosofia ja varsinkin psykologia epäilemättä on tuntuvaa ja voimassaolevaa todellisuutta kun katsomme ympärillemme. Mutta se on sitä vain siksi, että meidät on ympäröinyt jonkinlainen saksalaisuuden sumu, järjettömyyden, mielettömyyden sumu, ja sivistyksemme on pelkkä surkea spektaakkeli, joka (enää kovin heikosti) kätkee pohjimmaisen modernilla teknologialla aseistetun barbarian. Banaali totuus pilkottaa jo joka kulmasta. Jokaisen sortokoneiston ja yksittäisen epäoikeudenmukaisuuden takaa katselee Nietzsche, tuo henki, joka asettuu kaikissa tilanteissa lyhytnäköisen väkivallan puolelle kestävää kauneutta vastaan.

On tietysti selvää, että kun puhutaan Nietzschen pääominaisuuksista, petomaisuudesta, heittiömäisyydestä, narttumaisuudesta ja alhaisuudesta, kukaan ei pysty kiteyttämään asiaa yhtä säkenöivän lahjakkaasti kuin hän itse: "Voi tätä mieletöntä murheellistä ihmispetoa! Mitä kaikkea johtuukaan sen mieleen, millainen luonnottomuus, millaiset järjettömyyden puuskat, millainen aatteen petomaisuus puhkeaakaan hänestä ilmi kun häntä hiukankin estetään olemasta tekevä peto!...[...] Ihmisessä on ylen paljon kauheata!... Maa on ollut jo liian kauan hullujenhuone!..."

NIETZSCHE - PROPHET OF PEDOPHILIA

Elämänhalu ei ole vallantahtoa vaan yksinkertaisesti vain elämänhalua. Elämänhaluinen eroaa vallantahtoisesta ainakin siinä, että jälkimmäinen mennessään bordelliin on jo etukäteen päättänyt mitä haluaa, mutta edellinen sen sijaan menee sinne tietämättä mitä haluaa ja voi yhtä hyvin lähteä poiskin kädet housuntaskuissa vihellellen, ellei halua mitään.

"Nietzsche notes that some thinkers, like Marx and Engels, believe that as mankind develops, the natural exploitation of the weak by the strong will cease. But, says Nietzsche, this is silly.

“"Exploitation" does not belong to a corrupt or imperfect and primitive society: it belongs to the essence of what lives, as a basic organic function; it is a consequence of the will to power, which is after all the will of life.”(Struhl, 144; SS, 68)"
>> 

(Kuva: Ray Caesar)

NIETZSCHE ALOITTI

uransa 1870-luvulla. Marxin ja Engelsin Manifesti oli julkaistu 20-vuotta aiemmin ja Pääomakin oli jo ilmestynyt edellisellä vuosikymmenellä. Jos aivan rehellisiä ollaan, koko Nietzschen filosofia on syytä nähdä jonkinlaisena Marxin historiallisdialektisen materialismin filosofisena parodiana. Nietzschen tuotanto oli tilaustyö, keisarillisen Saksan ilkeä hinttarinpieru päin maanpakoon ajetun jutku-Marxin karvaista turpaa. Koko Nietzschen elämäkerta on tekaistu. Zarathustra on "runoiltu" italialaisessa poikaporttolassa keisarin kustantaman melko sekavan ja pitkällisen ilonpidon päätteeksi. Ei silti kai poikaporttolasskin voi hyvin kirjoittaa, sellainen jota se puoli innostaa.

Esimerkiksi tällaisista Wikipedia artikkeleista näkee, että Nietzsche on liian älykäs ja viekas selittäjilleen: alentumisella anti-semitismiin Nietzsche ei tietysti tarkoita, että hän olisi juutalaisten ystävä, vaan ikään kuin pyöveli, "jonka ei tarvitse alentua minkäänlaisiin tunteisiin, vihantunteesta nyt puhumattakaan, sellaista väkeä kohtaan kuin juutalaiset." Ei Adolf Eichmankaan ollut anti-semitisti, ei hänellä ollut aikaa sellaiseen haihatteluun. Hän oli velvollisuudentuntoinen ja tehokas, siinä kaikki. Sen mitä Nietzsche ajatteli juutalaisista voi Moraalin alkuperästä -teoksen lukuisien mainintojen lisäksi lukea siitä, ettei hän mainitse kertaakaan Marxin nimeä.

NIETZSCHEN NARTTUMAISUUS

Ehkä on juuri Nietzschen narttumaisuuden ansiota se, että sanoista "moderni tiede" tulee mieleen pelkästään mielikuvia alhaisista rumista avaruusolentojen tasolle degeneroituneista ilkiöistä "yli-ihmisistä" suunnittelemassa ydinaseita ja kemiallisia aseita kauniiden ja ylevien eläimien tuhoamiseksi. Mutta tämä on vain tottumus, me olemme tottuneet kaikkeen mikä on hävitystä ja elämän kunnioittamisen mahdollisuuskin pelottaa meitä. Tiedettä voitaisiin toki käyttää myös muuhun kuin elämän tuhoamiseen, mutta se edellyttäisi ankaraa anti-nietzscheläistä filosofiaa, todellista 2000-luvun filosofiaa.
Yli-ihminen ei ole kukaan yksin, vaan kaikki yhdessä. Säälittävin luontokappale on sellainen, joka vakavissaan uskoo, että sääli on sairaus. Että näkökyky on sairaus. Siinä vasta omahyväinen sokeiden yhteiskuntasopimus.

KEMIA JA BIOLOGIA

ovat luonnotieteen vaikeimmin lähestyttäviä alueita, joiden liepeillä olo tuntuu heti epävarmalta. Vähän samalla tavalla kuin talousasioiden liepeillä. Tähän vaikutelmaan syy on varmaankin se, että kemia ja biologia ovat enemmänkin luonnollisia kieliä, joiden hahmottaminen jonkinlaisena kokonaisuutena asettaa muistille samanlaisia kiusallisia vaatimuksia kuin uuden kielen oppiminen. Talousasioiden kavahduttavuus taas liittyy paitsi siihen, että se on kieli, myös siihen että se on kokonaan ihmisen luoma peli, jossa saa pelätä kaiken aikaa tulevansa törkeällä tavalla huijatuksi. Muistan jo lapsena Monopoli-pelissä ahdistuneeni tästä talouden piirteestä... lapsuuden ehkä raskaimmat huonon itsetunnon kokemukset liittyivät juuri Monopoli-peliin naapurin pojan kanssa, joka vaikka olimme syntyneet samana päivänä, löylytti minua miten tahtoi.

Hesarin mainiosta alkuaine-ensyklopediasta saa selkeän kuvan siitä, millä tavalla ja missä järjestyksessä modernin luonnontieteen vallankumous on tapahtunut.

19.1.2010

ALFRED HITCHCOCK: KÖYSI (1948)

Patrick Hamiltonin näytelmä Köysi olisi kiinnostava ja ajankohtainen nähdä myös suomalaisella näyttämöllä. Hitchcockin näytelmään perustuva samanniminen elokuva on ytimekkäin näkemäni Nietzschen moraalifilosofian esitys valkokankaalla. Aluksi näyttää siltä, että nietzscheläinen filosofian opettaja (James Stewart), joka lopussa paljastaa oppilaidensa oikeaoppisesti nietzscheläisen röyhkeän rituaalimurhan, olisi elokuvan sankari. Kannattaa kuitenkin DVD-versiossa pikakelata opettajat aiemmat vuorosanat kutsuilla samoin kuin lopun monologi ruumiin löytymisen jälkeen. Opettajan jutuissa on järkeä yhtä paljon kuin niiden jutuissa, jotka yrittävät pestä Nietzscheä puhtaaksi holokaustin syyllisyydestä. Hitchcock tarjoaa kylmää epäsympaattista kyytiä kaikille nietzscheläisille: Älkää selittäkö.

Kuunnelkaa tätä nietzscheläisen puolustuspuhetta, että hänessä on jossakin syvällä jokin, mikä ei olisi hänen antanut tehdä sitä, minkä hänen kiihkeät opetuslapsensa tekivät. Samalla kannattaa pitää auki Nietzschen Moraalin alkuperästä teosta, jossa Nietzsche satasivutolkulla kutsuu tuota jotakin "sairaudeksi" ja "ihmisessä kaivertavaksi madoksi" ja miksi tahansa, joka on opittua, eikä missään tapauksessa sisäsyntyistä. Niin, juuri tällaista on Nietzschen hulluus ja jakomielisyys: aina tarkkuustyöväline.

18.1.2010

Mitä siis nousiin tulee, on tutkittava mitä seuraa siitä, jos se on olemassa, yhtä hyvin kuin on tutkittava mitä seuraa siitä, jos se ei ole olemassa. Nietzschen voi jo katsoa suorittaneen jälkimmäisen analyysin riittävästi, meille jää siis lähinnä edellinen. Jos nous on olemassa, on tutkittava kuuluuko se kaikille elollisille tai kaikille ihmisille. Se voidaan kenties saavuttaa ja siitä voidaan kenties päästä eroon, esimerkiksi itseä vahingoittamalla. Pitää tutkia millä tavoin se on saavutettavissa, ja onko se kaikkien ihmisten saavutettavissa. On tutkittava millainen ilmiön fysikaalisen perustan täytyy välttämättä olla. Lopulta pitää tutkia olemmeko itse jollakin tavalla osallisia siitä vai emmekö ole.
Myrkytin muutaman kymmenen minuuttia tunteitani Nietzschellä. Sitten aloitimme Scorsesen The last temptation of the Christin (1988). Mutta heti alkupuolella kohtaus, jossa miehet jonottivat prostituoidun luo lopetti uskoni elokuvaan, enkä pystynyt jatkamaan katsomista (ei ensimmäinen kerta kun olen joutunut jättämään Scorsesen kesken... vain harvoja häne elokuvistaan pystyy katsomaan). Vaihdoimme Sergei Solovyovin elokuvaan Сто дней после детства (1975). Elokuva osui pietarilaislähiön ruokakaupan DVD-osastolla sattumalta käteen, mutta osoittautui mestariteokseksi. Henkisesti tämä taide on 200 vuotta Scorsesea edellä. Elokuva on riittävän satunnaisena täydellinen esimerkki siitä, mitä tarkoitan kun sanon, että Neuvostoliitossa 1960-1970 -luvuilla ainakin elokuvataiteessa vallitsi parhaiden valta. On mielenkiintoinen kysymys, milloin tämä tosiasia ymmärretään länsimaissa, vai aiotaanko sitä ymmärtää ollenkaan.
Kaikista kirjastoni kirjoista en taaskaan osaa valita mitään sen omaperäisempää ja raikkaampaa kuin Nietzschen... ja ryhtyä taas mielipuuhaan, epäilemään itseäni.
Meillä on ikuinen etsintä, ikuinen tutkimus, ikuinen itsekehitys ja ikuiset kysymykset joihin vilpittöminkään työ ei ehkä tuo vastausta. Tämä rangaistus on ikuinen ehkä juuri siksi, että se joka on päässyt vähänkin eteenpäin aina julistaa sodan niitä vastaan jotka tulevat perässä. Pikkumaiset ihmiset ovat toinen toistensa eksyttäjiä.

RUNOUDEN MAHDOTTOMUUDESTA

Jarkko Laineen merkityksen suomalaisena runoilijana voisi muotoilla ehkä näin: koettakaapa olla runoilijoita, nähdä todellisuus, sanoa jotain ainutlaatuisen omaperäistä ja rehellistä, mutta olla samalla elämättä sitä samaa kohtaloa hieman laimeammin.

Entä sitten jos runoilijaN kohtalo on sitä samaa. Onhan sen runoilija, ei sitä kukaan kiistä, mutta se ei ole kiinnostavaa, sillä se on täysin nähty.

17.1.2010

Erilaisuuttakin on kahta lajia, enemmän hyväksyttyä ja vähemmän hyväksyttyä. Sellaista kuin Kristuksen ja sellaista kuin Charles Mansonin. Vilpittöminkään yritys ymmärtää ei läheskään aina johda ymmärtämiseen, mutta onko meillä parempia vaihtoehtoja.

ABIOGENEESI

tarkoittaa elollisen syntyä spontaanisti kemiallisten reaktioiden ja luonnonlakien seurauksena ilman ulkopuolista ohjausta. Vastakkaistermi biogeneesi tarkoittaa (Platonilta ja Aristoteleeltä tuttua) elollisten syntyä toisistaan, kehittymällä, muodonmuutoksella, ja myös mätänemisen ja hajoamisen tuloksena.

Abiogeneesin kannalta avoimia kysymyksia on runsaasti. Homokiraalisuudelle ja muille vastaaville ilmiöille, joita ei pystytä selittämään evoluutioteorian viitekehyksessä, ominaista on jonkin ohjaavan voiman puuttuminen. Näissä kohdissa keskeneräinen kemia kohtaa keskeneräisen hiukkasfysiikan ja lopputuloksena on iso kysymysmerkki. Monet selitysyritykset lähestyvät erikoisella tavalla keskiaikaisen okkulttisen filosofian orientaatioita. Lopulta avoimet kysymykset vieritetään ulkoavaruuden vastuulle: selitetään, että komeetat tuovat maahan näitä muotoja, joille ei täällä voida selittää syntymekanismia. Oletus on siis se, että jossakin ulkoavaruudessa luonnonlait (ei olosuhteet, joita kyllä pystytään laboratorioissa jäljittelemään) ovat suotuisammat elämän edellytysten spontaanille synnylle. Tämä voi olla mahdollistakin. Täkäläisiäkään luonnonlakeja ei riittävästi tunneta, koska fysiikan yhtenäisteoriaa ei saada aikaan.

RUNOILIJAN SYNTY, BIOPOESIS

>>
Se mihin ihminen suostuu, riippuu siitä miten hän itsensä näkee. Kaikki järjestelmät, myös sortojärjestelmät, oikeuttavat itsensä tietynlaisella ihmiskuvalla. Kaikki uskonnot perustuvat ihmiset tietynlaiseen käsitykseen itsestään. Tätä vasten on ymmärrettävissä, miksi pienikin tieteellinen edistysaskel kriittisillä alueilla, eli esimerkiksi abiogeneesin tutkimuksessa ja toisaalta säiekosmologiassa, on filosofisten seuraamustensa takia ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta ratkaiseva.

Tiede on ihmiselle hyvä peili epäolennaisien kysymysten, kuten kaikenlaisten hyötynäkökohtiensa puolesta. Mutta radikaalisti keskeneräisenä äärimmäisen vaarallisella tavalla vääristävä olennaisten kysymysten suhteen.
Puolitoista vuosisataa ovat laulaneet kuihtumisen lauluja

puolitoista vuosisataa odottaneet että ne miehet kävisivät vähiin
jotka mihinkään pystyvät

Surumielisesti valittaen on tunnustettu
ettei ihminen ole yhteistyökykyinen utopian
vaan ruoskan kanssa
muistaa vain sen mikä on poltettu nahkaan

nuo vanhat koneet
jotka olisi pitänyt vaihtaa uusiin
Että biologinen elämä on vain hyvin monimutkainen ja eriytynyt kemiallisten reaktioiden sekvenssi. Että elämän kiertokulkua pitäisi yllä vääjäämätön kemiallinen tahto. Niin se varmasti eräältä kannalta onkin. Silti on aiheellista esittää kysymys: miksi me emme tapaa elämän alkusyntyä, tuota kemiallisen reaktion elämäksimuuttumisen pistettä, enempää luonnossa kuin koelaboratoriossa? Onko niin, että yksinkertaisinta elämää voi syntyä vain siellä, missä ei ole mitään monimutkaisempaa elämää, kuten mikrobeja. Elämän synty joka tapauksessa on salaisuus, vaikka siitä onkin olemassa teorioja. Nuo teoriat ovat samassa asemassa kuin tekninen keksintö, joka ei ole teollisesti käyttökelpoinen: teoriojen pohjalta elämää ei saada syntymään koelaboratoriossa. Tekniikassa ei voida sanoa, että jokin asia ymmärretään, ellei sitä osata rakentaa. Rakentaminen on ymmärryksen edellytys, ja sama pätee myös elämään.
>>
>>
>>

14.1.2010

JÄRJETTÖMYYDEN FAUNA JA FLOORA

Ehkä ihmisen evoluution virhe on kasautunut esinahkaan. Jumalallisesta järjestä täydellisesti eroon kuoriutunut ihmisjärki, jonka suurin päänvaiva on se, miten naamioida jatkuva planeettaväkivalta syyntakeettomaksi, miten naamioida tietoinen tiedostamattomaksi, ja miten lopulta uskoa itsekin siihen spektaakkeliin. Tiedostamaton on ihmisen suurin luomus, ihmisjärjen koko työn tuolos. Tiedostamattomuuden luomakunta, koko planeetan peittävä silsahuppu.

KAPITALISTINEN INDIVIDUALISMI

ja kaupallisuus ovat totaalisen sensuurin muotoja. Nykyisin niin tyylikäs sana individualismi tarkoittaa käytännössä kutakuinkin samaa kuin erilaisuuden vihaaminen.

Narsismi on myös erilaisen pelkoa. Porvariston uskonto on individualismi juuri siksi, että se ei aio sietää individualismia. Individualismi on vain sana. Näennäinen erilaisuus naamioi ilmeisen samuuden, kuin joukko pornotähtinaisia mataline lenkkareineen ja rullatuoleineen, jotta kukaan ulkopuolinen ei kiinnittäisi heihin huomiota.

Todellinen individualismi on nykyisin äärimmäisen vihattua - ehkä vihatumpaa kuin koskaan aikaisemmin.

Joh. 3:19-21: "ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi."

Joh. 7:7: "Teitä ei maailma voi vihata, mutta minua se vihaa, sillä minä todistan siitä, että sen teot ovat pahat."

Joh. 15:18: "Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä."

13.1.2010

ONNETTOMUUKSIEN ALKEMIA: PLANEETAN KOKONAISONNETTOMUUS

Täytyykö kaikesta maailman onnettomuudesta olla joka hetki tietoinen? Täytyykö uutis- ja mediavirran täyttyä vain ikävistä uutisista, koska onnettomuutta on paljon? Millainen silmien sulkeminen, suojautuminen, eristyminen on sallittua?

On olemassa kahdenlaista onnettomuutta:

1) Ihmisen tarkoituksella tai ajattelemattoomuuttaan tuottamaa

2) Ihmisen parhaasta vastakkaisesta yrityksestä huolimatta tapahtuvaa


Näitä ei ole aina helppo erottaa, koska tapaus 1) voidaan väärentää näyttämään tapaukselta 2), ja päin vastoin. Esimerkiksi ideologisen propagandan keinoihin kuuluu väärentää itse aiheutetut tapauksen 1) onnettomuudet näyttämään tapaukselta 2), ja toisaalta vastapuolen tapauksen 2) onnettomuudet näyttämään tapaukselta 1). Pahimmassa tapauksessa oma hyökkäys naamioidaan toisen itse itselleen aiheuttamaksi onnettomuudeksi (ideologiset kauppasaarrot) ja vastaavasti itse itselle aiheutettu onnettomuus naamioidaan toisen hyökkäykseksi (terrorismilavastukset).

Yleisesti ottaen parhaassakin mahdollisessa maailmassa esiintyy lajin 2) onnettomuutta. Koska sitä ei voi välttää on siltä oikeus suojautua, mikä silloin vähentää entisestään yleisen onnettomuuden kokonaismäärää. Tapauksen 1) onnettomuudelta suojautuminen sen sijaan lisää yleisen onnettomuuden kokonaismäärää, joten siltä ei saa suojautua.

Moraali yleensä määritellään siis näin: moraalista on se, mikä vähentää planeetan kokonaisonnettomuutta ja moraalitonta on se mikä lisää kokonaisonnettomuutta.

DAVE ARCHER MAALAA



Dave Archer kritisoi Gurdjieffia ja amerikkalaisia ryhmiä.

Itselläni ei ole toistaiseksi mitään syytä ottaa Archerin kritiikkiä kovin vakavasti. Mutta pidän kaiken aikaa mielessä mahdollisuuden, että G voi antautua käytettäväksi imperialistisen sotapolitiikan suojanaamiona. On tietenkin erittäin kyseenalaista puhua työstä itsen kanssa ("kaikki riippuu itsestä") esimerkiksi afgaanitaistelijoille tai Viron kansalaisuudettomille venäläisille, joiden elämän perusedellytykset riippuvat kaikesta muusta kuin "luonnosta" tai työstä itsen kanssa. Heidän elämänsä perusedellytykset riippuvat täysin imperialistisesta sotapolitiikasta, jota Yhdysvallat harjoittaa, ja todellisesta vastarinnasta, joka mahdollisesti voidaan organisoida. Haluan nähdä onko G-työn päämäärä johtaa aitoon heräämiseen, eli tämän todellisuuden näkemiseen, vai ainoastaan ovelampaan uneen, jossa todellisuus häviää näköpiiristä kaiken "itsekehityksen" nimissä. Tietysti on hullunkurista, jos sellainen, joka on herännyt jo aikoja sitten, istuu jossain G-ryhmässä yrittäen herätä vielä lisää, samalla kuin muilla on päinvastainen pyrkimys.

Tätä on syytä pitää silmällä.

Samoin kuin väitettä, että G:n systeemi (ouspenskyläisittäin) muka olisi ristiriidaton suhteessa vallitsevaan luonnontieteelliseen käsitykseen. Niin ei tietenkään ole. Luonnotieteellinen metodi ei teoriassa estä paljastumasta jotakin sellaista, joka tekisi ristiriidan vähemmän ilmeiseksi, mutta toistaiseksi kovin selkeää näyttöä ei ole näköpiirissä. Käytännössä voi olla niin, että empiirinen luonnontieteellinen metodi tuottaa aina mystisen kokemuksen kanssa ristiriitaisia tuloksia. Tämä mahdollisuus on ainakin syytä pitää mielessä.

VANHUUS JA VIISAUS

Kuuntelin sivukorvalla baarikeskustelua:
"- ... sillä minä nyt olen vain vanha mies.
- Älä piiloudu vanhuutesi suojaan, vaan seiso itse sanojesi takana."

11.1.2010

- Hyvää illanjatkoa!
- Kiitos samoin. Olet muuten ensimmäinen seitsemään vuoteen, joka toivottaa.

Kävelevällä baariradiolla on kuuluvuussäteen sisällä kuulijoita. Suurinkin jännite on vain ihmisten varassa. Ilman sitä tempoilemme nollassa omien varjojemme kanssa. Nainen katsoi minua sillä silmällä, että olisinko mahdollisesti sarjamurhaaja. Se, jolla ei ole elämää, ei ymmärrä perinnöstätappelua. Vankilasta ei paeta pelkästään sisäisellä työllä, tulemalla paremmiksi ihmisiksi. On päästävä myös muurin toiselle puolelle. Muurin, joka on välissämme aina.

YHTEISTOIMINTA JA VILPITTÖMYYS

Rehellisyyteen ja jatkuvan kieroilun ja pelailujen välttämiseen on vain yksi syy: pelaajan sanaan ei voi milloinkaan luottaa ja kun ihmisten pelitaidot keskimäärin paranevat, tullaan tilanteeseen, jossa kukaan ei voi luottaa kehenkään. Yhteistoiminnan mahdollistamiseksi tarvitaan uusia luottamuksen varmistamisen muotoja. Tarvitaan yhä enemmän maineen ja totuuden etsimiseen liittyvien tunnustekojen kaltaisia asioita, jotta voidaan varmistaa, ettei henkilö ole vain taitava peluri, vaan myös vilpitön, mutta ei pelkkää heikkouttaan ja typeryyttään, vaan korkeamman yhteistoiminnan ihanteen takia.

HESARIN KUUKAUSILIITTEESSÄ

on pari lukemisen arvoista juttua, Paavo Väyrysestä ja venäläisistä nuorisoliikkeistä. Jälkimmäisestä jutusta selviää se, kuinka kirjava Venäjän poliittinen kenttä on myös nuorisoliikkeiden osalta. Jutun suppeuden takia edes kaltaisellani Venäjää hieman tuntevalla suomalaisella lukijalla ei ole mitään mahdollisuuksia hahmottaa mitä eri liikkeet itse asiassa edustavat. Lisäksi täytyy ottaa huomioon se, että se mikä on venäläistä oikeistoa on lähempänä suomalaista kommunismia kun taas joku venäläinen liberaali sosiaalidemokratia on lähempänä suomalaista Kokoomusta. On huomattava, että Kremlin vastaisia oppositiovoimia löytyy äärioikealta ja äärivasemmalta, eli siis suomalaisittain äärivasemmalta ja äärioikealta. Pakka vaikuttaa olevan todella sekaisi, mutta sen hedelmällisyydestä en tiedä. Näyttää siltä että ääriliikkeiden pinnallinen vastakkainasettelu Venäjällä hyödyttää vain venäjänvastaista propagandaa.

LEGENDA TONY HALME

on kuollut. Luin suru-uutisen erikoisen liikutuksen vallassa ja jouduin kertaamaan mielessäni Halmeen kaikkein typerimpiä kirjoituksia, estääkseni liikutuksen kyyneleet. Halmeesta teki tavallista traagisemman legendan juuri se, että ketään toista teräväkynäistä kunnon miestä ei oikeisto ole kusettanut yhtä rajusti kuin häntä. Muuten hän on tavanomainen oikeiston uhri: ensin raataa hyväuskoisesti vuosikymmenet pyyteetöntä työtä isänmaapetturi-isäntiensä hyväksi ja lopuksi vetää palkaksi kuulan omaan kalloon ja aivot seinälle. Se tavallinen oikeiston rengin tarina.

Halmeessa oli kuitenkin ainesta. Hänen tekstinsä ovat retorisesti mainioita. Yleensä pienellä runoteknisellä jipolla niistä saa suorastaan nerokkaita. Esimerkiksi näin:

Halme: "Mä lupaan tässä ja nyt maksaa bensat jokaiseen Ladaan, jolla suomalaiset kommunistimaanpetturit tsörää punanen pipo päässä ikuisesti helvettiin täältä... ei muuta kuin balalaikka perseeseen ja rajalle."

Pseudohalme: "Mä lupaan tässä ja nyt maksaa bensat jokaiseen suihkariin, jolla suomalaiset nato-oikeistomaanpetturit tsörää sinivalkoinen pipo päässä ikuisesti helvettiin täältä... ei muuta kuin hakaristi perseeseen ja rajalle."

10.1.2010

RÄK

Oikeistolainen strategia, koska on aina härskein mahdollinen, paljastaa myös aina itsensä, kunhan sitä vain osataan lukea riittävän härskin suodattimen avulla. Muutamia vinkkejä: oikeistolainen on syyllinen aina itse siihen, mistä toisia syyttää. Jos oikeistolainen "tutkii" tieteellisesti jotakin, kysymys on aina yrityksestä väärentää tutkimustuloksia. Jos oikeistolainen on kirkossa toivottamassa pieniä hädänalaisia karistoja tervetulleeksi huomaansa, kysymys on aina hädänalaisten hyväksikäytöstä jne.

Juuri sen takia länsimainen vasemmisto on niin voimaton ja huvittava, koska se kuvittelee pystyvänsä taisteluun tuntematta tai tunnustamatta vihollisen todellista luonnetta. Tuo taistelu vain hyödyttää oikeistoa. Jotta maailmaa voitaisiin sietää, halutaan unohtaa, että aito oikeisto lähtee aina Nietzschen moraalifilosofian laista ja kirjaimesta. Kaikki rikokset ovat sallittuja, kaikki väkivalta on sallittua, jos se hyödyttää itseä ja pystyy välttämään vastuuseen joutumisen, eli ilmitulon, oikeuden tai koston. Vahvinmman oikeus on salaisuutensa säilyttävän oikeutta, väärämielisen oikeutta ja härskiyden oikeutta ja lopulta vahvimman armeijan oikeutta.

VIROLAINEN NÄKÖKULMA MOLARIN ASIAAN

"Juristin terveiset tuomiokapitulille

Arvoisa piispa Mikko Heikka ja Espoon tuomiokapituli

Olen virolaissuomalainen runoilija ja Tarton yliopistosta valmistunut juristi ja kirjoitan Teille kirkkoherra Juha Molarin puolesta jonka erottamista Te tulette harkitsemaan 12. 01. 2010.

Suomi on äitini suvun kotimaa ja minä olen ylpeä siitä että olen puoliksi suomalainen. Olen aina ollut ylpeä siitä että Suomessa ihmisiä ei kiusata mielipiteitensä takia kuten se on monta kertaa tapahtunut Virossa. Mutta Viro kantaa vielä harteillaan neuvostoaikojen kahleita ja sen voi antaa anteeksi. Kyllä Viro kasvaa ja muuttuu vielä vapaaksi yhteiskunnaksi.

Mutta Suomi on ollut vapaa yhteiskunta jo pitkästä aikaa. Suomen pitäisi siis tuntea hyvin vapaan yhteiskunnan perusoikeudet joista yksi tärkein on ihmisen oikeus ilmaista rauhallisesti mielipiteensä.

Kirkkoherra Juha Molari ei ole tehnyt mitään, jotta hänen erottamista työstään voisi edes harkita. Hän on vain kertonut rauhallisesti ja asiallisesti mielipiteensä yhteiskunnallisista asioista, joista hän on kiinnostunut ja jotka ovat hänelle tärkietä. Siinä ei ole mitään kiellettyä - myös kirkkoherroilla on oikeus ilmaista vapaasti mielipiteensä.

Juha Molari on myös puolustanut ihmisten oikeuksia kuten Anton Salosen tapauksessa. Hän uskaltautui asettua tavallisen ihmisen puolelle - siitä häntä tulisi kiittää, eikä moittia. Uskon että kirkko ei ole unohtanut perusarvojaan ja Jeesuksen opetusta, joka oli aina tavallisten ihmisten puolella, vaikka se ei aina miellyttänytkin valtiota ja hallitsijoita.

Haluaisin huomauttaa Teille myös sen, että Molarin tapausta tutkinut asiamies Jorma Back ei voi olla Molarin asiassa objektiivinen (ja sitä myös oikeudentieteellisestä kannasta), koska hän on toiminut aktiivisesti Valamo-seurassa ja on henkilökohtaisesti kiinnostunut Karjalan palauttamisesta.

Pyydän Teitä ja Espoon tuomiokapitulia jättämään Juha Molari ammattiin, sillä Suomen kirkko voi olla hänenkaltaisista ihmisistä ylpeä. Pienten maiden kuten Suomi ja Viro pitää arvostaa jokaista ihmistä joka uskaltaa taistella ihmisoikeuksien ja tavallisten ihmisten puolesta, sillä sellaisia ihmisiä ei ole paljon.

Suomeen ja vapaan yhteiskuntaan uskoen,



Irja Tähismaa
virolaissuomalainen runoilija ja juristi Virosta"

8.1.2010

Ei kateuskaan kaikkea selitä, mutta sen se selittää joka sillä aina selittää.

MYSTIKON NÄKÖKULMA MOLARIN KYSYMYKSEEN

Pohdimme eilen Timon ja Slavoj Zizekin kanssa tätä kysymystä. Seuraavia asioita tuli esiin.

Raamatun uuden testamentin ja varsinkin evankeliumien perusta on jossain olennaisessa mielessä nationalistinen. Kristus on imperialistisen maailmanvallan toteuttaman miehityksen alaisen provinssin kärsimyksen symboli. Kristuksen kärsimyshistoria muodostuu suuren maailmanrakenteen ja pienen paikallisen yhteisön välisestä eturistiriidasta. Kristuksen hahmoa ei voi erottaa mystisestä peruskokemuksesta, jolla on paikallisuuden luonne. Kristus ei ole selitettävissä minkäänlaisella modernilla psykologialla, vaan kysymys on aina paikallisen myytin elvyttämisestä ja aidosta uskoontulemisesta aidon mystisen kokemuksen kautta, jolla täytyy välttämättä olla tiedollinen merkitys. Tämä on oman tulkintani mukaan kristinuskon ydin.

Tästä seuraa asioita liittyen nyt esillä olevaan tapaukseen. Koska Kristus on aina paikallisen myytin elpyminen symbolisessa kärsimyshistoriassa, oletettu suomalainen Kristus ei välttämättä ole sama kuin venäläinen Kristus. Kärsimyksen myytti on toinen, nimittäin nykymaailmassa vielä aina rodun, veren, kielen ja kansan morfogeneesin kohtaloon sidottu (tämän verran fasismissa oli totta... fasismin virhe oli peukaloida ihmisen evoluutiota logoksella. Myytissä ihmisen morfogeneesi on aina nous:in asia). Kysymys on aina vain symbolisesta uudelleennimeämisestä, jos siis pidämme nyt kiinni aidon mystisen kokemuksen ehdottomasta samuudesta uskon edellytyksenä. Mystinen kokemus on siis kokemuksena sama, mutta sen tiedollinen merkitys riippuu morfogeneettisestä kentästä.

Tämän näkemyksen mukaan ei siis ole selvää, että suomalainen kristitty on kaikissa tilanteissa venäläisen kristityn ystävä, koska myytti joka elvytetään (jotta mystinen kokemus todella muodostuisi aidoksi) ja tuon myytin mukainen morfogeneesi ja aktuaalinen morfogeneettinen kenttä ovat Venäjällä täysin toisenlaisia kuin Suomessa. Vanhojen myyttien uudelleennimeämiset kristinuskoksi eripuolilla tuottavat vakavan ongelman: yhteistiedon (common sense) sanotaan olevan yhteistä (globaali kristinusko), mutta todellisuudessa se onkin äärimmäisen paikallista (paikallinen myytti). Yhteistieto ei siis ole tällaisena mitään kosmista tietoa, vaan kulttuurien rajoihin sidottu paikallinen "morfogeneettinen kenttä", jota paikallinen media tukee.

Joskus oli kenties niin, että kansanluonne ja kansan mytologia olivat yhtä. Kansanluonne, mikäli sellainen tukahtumatta ilmenee, on kuin ihmisen luonne: sen muuttaminen on vaikeaa. Vaikka ihminen olemuksessaan mahdollistaa lukemattomia ekstaaseja ja kauhuja, yksilöllinen luonne ja fysiologia rajoittaa näitä mahdollisuuksia. Samalla tavalla vaikka talousjärjestelmä mahdollistaa jonkin kauheuden tai kauneuden, jonkin kansanluonne saattaa estää sen minkä toisen kansan luonne sallisi. Siksi me emme voi päätellä millainen jokin järjestelmä on siitä, mitä jokin järjestelmä mahdollistaa.

Samoin kuin ihmisillä, on kansoilla tapumus pitäytyä omassa luonteessaan, pikemmin kuin ryhtyä muuttamaan sitä. On tilanteita, joissa luonne taipuu patologiseen suuntaan ja se voi saavuttaa harmonian vain etsimällä itseään täydentävää vastakohtaa. Erilaiset kansanluonteet voivat muodostaa harmonian ja tasapainon siiitä huolimatta, että ovat toisilleen vieraita ja vastakkaisia. Itseasiassa tällainen vastakohtien onnistunut sommittelu on kestävän kulttuurin perusperiaate. Se ei kuitenkaan voi olla logoksen asia, vaan se on aina nous:in asia.

Venäläinen kansanluonne ja suomalainen kansanluonne, ovat jossakin mielessä toistensa vastakohtia. Olisi kuitenkin terveellistä ymmärtää, että ne voivat yhdessä muodostaa harmonian.

Palataksemme kristinuskoon: kansojen ja valtioiden rauhanomaisessa ja tasa-arvoisessa rinnakkainelossa Kristus (tai jokin muu profeetta) tehdään yhteiseksi. Valtioiden uhatessa toisiaan ja luodessaan toisistaan viholliskuvia, Kristus polarisoituu: kärsimyksen myytit eriytyvät, pahimmassa tapauksessa niin, että se mikä toiselle on ristinkuolema, on toiselle sankariteko. Tällainen tilanne nähtiin äskettäin Balkanilla.

Venäjä ei tällä hetkellä mitenkään oma-aloitteisesti uhkaa Suomea, siksi Venäjä ei tosiasiallisesti voi olla suomalaisen Kristuksen kärsimyksen lähde. Jos joku näin väittää, kysymys on siitä, että hän kärsii omasta traumastaan tai mielikuvituksellisesta illuusiostaan. Juuri tuo turha kärsimys pitäisi uhrata, sillä se ei ole todellinen nykymaailmassa. Nämä oman mielensä varjoista kärsivät Odinin yksisilmäiset lapset kuitenkin sanovat, että Kristus pitäisi uhrata. Samalla he kuvittelevat että tällainen pakanajumalan kirkko on Kristuksen kirkko.

Suomalaisen Kristuksen todellinen kärsimys on toisenlainen. Se aiheutuu samasta asiasta kuin 2000 vuotta sitten: sotaisan imperialistisen maailmanvallan henkisestä ja fyysisestä miehityksestä ja suomalaisen kulttuurin ja aidon alkuperän väkivaltaisesta
korvaamisesta tuolla imperialistisen vallan keinotekoisella myytillä. Tämä on suomalaisen Kristuksen todellinen kärsimys eikä sillä ole mitään tekemistä Venäjän kanssa.

Venäläinen Kristus ei nyt kärsi samalla tavoin ja samasta syystä. Siksi suomalainen kärsimyksen myytti on nyt toinen kuin venäläinen kärsimyksen myytti. Suomi ei ole tällä hetkellä kohtaloyhteydessä Venäjään.

Hyvä piispa Mikko Heikka, kukaan ei tietenkään odota kirkolta instituutiona muuta kuin hyvää näytelmää. Kirkkoherra Molarin kohteluun liittyen täytyy kuitenkin kysyä onko suomen evankelisluterilainen kirkko ytimeltään naamio pakanallisille Kristusta pilkkaaville uhrimenoille?

http://www.kesdjan.com/exercises/ss.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Morphogenesis

http://en.wikipedia.org/wiki/Rupert_Sheldrake


http://en.wikipedia.org/wiki/Nous

7.1.2010

Fasismista puhuessani en yleensä viittaa uusnatseihin tai avoimesti fasistisiin ryhmiin vaan länsimaiseen yleiseen kehitykseen. Ääriryhmien tarkoitus on kai viedä huomiota siltä, että koko länsimainen todellisuus on yksi suuri ääriryhmä. Päätepisteeseensä vietynä kapitalismin logiikka on fasismin logiikka. Kapitalismi tuottaa fasistisen elämänmuodon, on yhdentekevää millä muotinimellä se itseään kutsuu tai miten pukeutuu.

Talousateistinen markkinatalous kai olisi eräs antifasismin huipentuma.

6.1.2010

VILLE

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com