18.1.2017

TIEDON MERI

Kirjoitin joskus näyn käsien merestä. Kolmimiehinen soutuvene kulki ylöskurkottuvien käsien meressä: keulassa Kristus, perässä Buddha ja soutajana Nietzsche.

Vanha tietokonemanipulaatio tulppaanipellosta.

Ihmistiedon vellova meri, Internettinä, Wikipediana ja kirjallisen ennennäkemättömänä tulvana. Ulapassa huutaa jokin luonnoton ristiriita, puuttuva kokoava periaate. En osaa määritellä tai nimetä sitä, voin vain yrittää rajata, viitata myytteihin ja uskontoihin. En selvästi voi nähdä missä on "puuttuva jokin", missä sen keskus, mikä siinä, sen havaitsemattomuudessa ja läpitunkemattomuudessa, on olennaisinta.
  
Tiedon suhteen emme ole omavaraisia. Planeettaamme on tuskin yleispätevä universumin olosuhteiden mittapuu. Olemmeko toisilta galakseilta saatujen mittaustuloksien varassa. Ne täytyy meille jonkun antaa ja uskotella. Onko toisia galakseja vai pelkkä taivaankaton peilisalin kaleidoskooppi.
Elämänilo, huumori on puuttuvan tiedon tarkin mittalaite. Olla ottamatta vakavasti sitä, mihin ei vakavuus sovi. Poliittisesti määräytynyt tieto kuuluu vähiten vakavastiotettavien asioiden piiriin.

(12/21/10)


Käsien meren niittomies. Mosaiikki, Chateau de Avenieres tarot.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä aspekti. Tuosta voi keriä hyvää kermaa. Tai karmaa.

Sven Laakso kirjoitti...

Kirjoitin, joskus lapsena näyn, jossa kolmimiehinen soutuvene kulki ylöskurkottuvien käsien meressä: keulassa Kristus, perässä Buddha ja soutajana Nietzsche.

Kun nyt katselen tuota ihmistiedon vellovaa merta, joka hieman erilaisena kuin silloin - Internettinä, Wikipediana ja kaikenlaisen kirjallisuuden ennennäkemättömänä tulvana - ympärillämme velloo, on pakko todeta, että ulappaa leimaa jokin syvä ja luonnoton ristiriita. Siitä puuttuu jokin kokoava periaate. Täytyy olla jokin tuntematon, jokin mitä emme tiedä.

Minä en osaa määritellä tai nimetä, mikä tuo puuttuva tiedollinen osa on. Voin enintään jotenkin yrittää rajata sitä ...voisin tietysti viitata lukemattomiin myytteihin ja uskontoihin joilla ihmiskunta on aina suurin piirtein samana säilyvää tiedon puutteesta aiheutuvaa loogista traumaansa yrittänyt aikojen saatossa terapoida... mutta en täysin voi ymmärtää missä on "puuttuvan jonkin" keskus, mikä siinä... sen puuttuvuudessa, havaitsemattomuudessa ja läpitunkemattomuudessa... on olennaisinta.

Minua huolestuttaa ajatus, että nykyinen kenties puutteellinen tai väärä tieteellinen tietoisuus johtaa ihmiset entistäkin pahemmin harhaan -- ettei ole sittenkään alkamassa mikään uusi tietoisuuden renesanssi, elleivät tiedolliset edellytykset siihen olennaisesti muutu.

Näyttää siltä, että tieteellisen tiedon suhteen emme ole omavaraisia. Planeettamme olosuhteet eivät kenties lainkaan mahdollista olennaisia mittauksia. Olemme kenties toisilta galakseilta saatujen mittaustuloksien varassa. Ne täytyy meille jotenkin kuljettaa ja antaa, muuten ehkä jäämme pitkiksi ajoiksi tai kokonaan ilman lopullista synteettistä tietoa.

Meidän täytyy kuitenkin keksiä varma keino, jolla havaitsemme tietojemme puutteen, ja henki, jolla selviämme tuhoutumatta puutteellisessa tiedossa. Tuon hengen täytyy perustua elämäniloon, huumoriin ja komiikkaan. Meillä ei ole lupa ottaa vakavasti jotakin, mikä ei sovellu vakavastiotettavaksi. Poliittisesti määräytyneet luonnontieteelliset tulokset tai niiden tulkinnat (mistään historiaväärennyksistä edes puhumatta) kuuluvat kaikista vähiten vakavastiotettavien asioiden piiriin.

Vastakkainasettelu syntyy siis kahden ryhmän välille: 1) niiden jotka väittävät ettei olennaisen tiedon puuttumista voi tietää ja 2) niiden jotka väittävät että olennaisen tiedon puuttuminen on melko selvä asia.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com