12.3.2017

AVARUUSSEILAILU

"Mendelejev teki läpimurtonsa maanantaina 17. helmikuuta 1869 pohdittuaan arvoitusta koko viikonlopun."

On joukkuelajeja ja on yksilölajeja.

On mieletöntä sanoa mitään ehdottoman kategorista kaupallisista tuotannoista. Jos katsoo vaikka uuden Hollywood-elokuvan, ikäiseni norjalaisen Morten Tyldumin ohjaaman Passengers (2016) lopputekstit, niin voi havaita pelkkien digitaalisen kuvankäsittelyn avustajien nimistä koostuvan listan kulkevan ruudulla useita minuutteja. Erilaisia tietokoneavusteisiin tehosteisiin liittyviä titteleitä ja direktoreita on valtava upseerikunta. Tuotantoarmeijan koko on mielettömän suuri. Kun missio on valtava, kaikenkattava, löytyy jokaisella kykyjä vastaava rooli. Voi miettiä miten jonkun yksilön omaehtoinen omakustannetyöskentely tai jokun independent lafkan toiminta suhteutuu tällaisiin tuotantoihin. Björkin, vaikka on albumeillaan independentartisiti, on videoiden tuotantokustannuksiensa puolesta varmasti per minuutti tämän elokuvan tasoa.

Silti kyseessä on paras Hollywood ja erinomainen gurdjiefflainen elokuva. Ainakin jos sulkeen silmänsä pakollisilta hollywoodklisheiltä, jotka eivät tässä minua pahemmin häirinneet. Happy end:kin on tyylikäs, koska niin tolkuton ja hieman itseironinen.

Elokuvassa on hienosti rakennettu asetelma, jonka kautta onnistutaan kuvaamaan tarkasti joitain aikakauden kipupisteitä. Intergalaktinen alus lentää planeettojen välillä, miehistö ja matkustajat on syvänukutettu satavuotta kestävän lennon ajaksi. Asteroidipilvi onnistuu aiheuttamaan vikoja, yksi matkustaja herää unikaapistaan vian takia. Kuka hyvänsä voi herätä vian takia, mutta matkaa on jäljellä vielä ihmiselämän kesto. Siksi herännyt ei voi herättää toisia ilman eettistä ongelmaa.
   
Ytimessä on gurdjiefflaisia käsitteitä kuten unessaoleminen, herääminen, olemisvastuu (toisista matkustajista), tietoinen kärsimys ja työ. Nykymuotoisen feminismin moraalinen ongelma kuvataan filosofisesti niin oikein, että hätkähdyttää. Paljastuu että valefeminismi lepää eettisesti huteralla pohjalla: asioiden tulkinnat ovat tiukasti aksiomariippuvaisia. Pelkkä paradigmamuutos riittää osoittamaan valefeminismin ja yleisinhimillisyyden välisen sovittamattoman ristiriidan. Elokuvan taustalla on raskaan sarjan aivotyöstekentelyä. Analyysi on sen verran kirkas, että valefeminismiä voi alkaa pitää menneen talven lumina. Vastaväitteille ei jää sijaa. Ajatuksen mukaan yleisinhimillisyys on sitä, että jokainen tekee päämäärän hyväksi velvollisuutensa. Velvollisuus on se, mikä on henkilön todellinen ja ratkaiseva kyky kokonaisuuden kannalta, jossa hänellä on rooli. On ymmärrettävä, että näytelmän roolit eivät voi ryhtyä kiistelemään keskenään tasa-arvokysymyksistä. Tietoisuus ja valveillaolo taas määrää sen, että rooli ja henkilö ovat ominaisuuksiltaan ja kyvyiltään kohtalonyhteydessä. 

Avaruusseilailun tilassa kapteeni nukkuu ja velvollisuus kaikesta matkan turvallisen jatkumisen ylläpidosta lankeaa niille, jotka ovat hereillä. Nyt hereillä olijaa määrittää toinen moraalinen koodi kuin unessaolijaa, koska hänellä on käytettävissä täysin toisenlainen tieto. Ei voi väittää olevansa hereillä (feministi) jos nukkuu (on valefeministi). Jos taas on hereillä, ei voi enää väittää nukkuvansa. Hereillä olon epäreilu ja kärsimystätuottava puoli on se, että egoismi lakkaa. Pientä kärsimystä siis tuottaa (elokuvan naispäähenkilölle) se, kun toiset saavat egoilla unikaapeissaan mutta hän itse kesken unen herätettynä ei saa. Naispäähenkilöllä on kuitenkin paljon hänen yksilöllistä egoistista tarvettaa suurempi rooli kokonaisuuden kannalta. Hänen on luovuttava tasa-arvovaatimuksista nukkujien suuntaan, koska hänellä on enemmän tietoa aluksen todellisesta vikaantuneesta tilasta kuin nukkujilla. Egoismi on mahdollista vain unessa: siis jos se on mahdollista, se ei ole valveillaoloa, eli itsen muistamista. Mutta päähenkilöillä ei ole vaihtoehtoa. Heidän täytyy muistaa itsensä, heidän täytyy osata rakastaa, vaikka tilanne jossa he toimivat on psyykkisesti äärimmäisen häiritsevä. Sivumennen sanoen, tästä yksinkertaisesta syystä itsepetokselle, kolonialismille, isoveliohjaukselle ja kaappaukselle perustuvat järjestelmät eivät voi toimia kovin pitkään: niistä putoaa joko 1) hereilläolijat tai 2) valheen lukinseitti.  
       



Elokuvassa on koko joukko taitavia intertekstuaalisia viittauksia toisiin elokuviin. Aulabaari ja tarjoilijarobotti ovat Kubrickin Hohdosta. Avaruusseikkailusta on sekoilevien tietokoneiden mainio painajaisefekti. Hereillä olevien henkilöiden psyykkinen paine lisäsi koneiden reistailua demoefektityyliin. Koko avarauuslaivan tietoisuus on synkronisoitu valvovien tietoisuuteen. Elokuvan hienoin kohtaus on häiriö aluksen gravitaatiota säätelevässä keskuksessa, joka tuottaa painottomuuden aluksen sisällä. Toinen päähenkilöistä on juuri sillä hetkellä uima-altaassa, jonka vesi lähtee lentoon. Henkilö sukeltaa leijuvan veden sisällä täydellisessä eristyneisyydessä. Kukaan ei ole häntä näkemässä tai pelastamassa. Painottomuudessa leijuva vesimassa on hurja poeettinen kuva. Gravitaatiokeskus muodostuu vesimassan sisään. Ehkä tämä on todellinen pintajännityksen aiheuttama ilmiö, ehkä kuvitteellinen, en osaa nyt sanoa käyttäytyisikö vesi juuri noin painottomuudessa.

Toisella "transapalnian perturbation"-tripillä päähenkilö muuntuu ovenpidikkeeksi pornovaltameren pohjassa leviävälle plasmareaktiolle, joka onneksi jäähtyy ulos avaruuteen ennen kuin alus tekee pompeijit. Kohtaus muistuttaa kyseenalaisen virusleikin vaaroista aluksen pääajurin tasolla. Trippi on sen verran paha, että happy end on rakkauden varassa: jo kliinisesti kuollut mies nykäistään happiletkusta avaruuksiensa myriadisuudesta. Hänet herätetään kuolleesta.  
  
Avaruuden Dionysos (tai Robinson Crusoe) teemaan en tiedä muita lähteitä kuin omat runoni Medusareaktorit-kokoelmasta (2009). Avaruusdionysos runot on julkaissut englanniksi ARC Publications. Toisaalta kuka hyvänsä asioita kelaileva tuskin välttyy keksimästä samaa ideaa ennemmin tai myöhemmin.
 
Elokuvan musiikki ja ääniraita on kuvan kanssa saumattomasti sointuvaa mittatilaustyötä, joka pitää huolen siitä että liian suuria vieraannuttamisefektejä ei pääse popkorniastiansa kanssa tasapainoilevalle katsojalle syntymään. Ei sekään häirinnyt siinä mitassa, että sitä olisi alkanut kuuntelemaan.
  
Pystyisikö Suomen kokoinen maa tuottamaan yhtäkään tällaista, näin tärkeää ja ajankohtaista, elokuvaa enempää taloudellisten kuin luovien resurssien puolesta? Mikä on itsenäisyyden määritelmä? Ajattelen autopilotin puolesta, siis olen olemassa? 
 

































Kuvat 1 ja 2: Venäläinen henkilö.
















Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com