29.11.2009

On hyvin mielenkiintoista, että ihmiset eivät laajemmin huomaa elävänsä pimeydessä, Platonin luolassa. Aikaisempina vuosisatoina kansa, siis me, emme saaneet tietää mitään. Meidät pidettiin luolassa, erossa tiedosta, kirjoista, lukutaitoisia ei ollut kuin yhteiskunnan huipulla. Ja silti oli valo maailmassa. Mutta nyt, kun kaikki sama tieto on jokaisen käsillä, on kaikilla pimeys. Maailmasta on tullut luola.

Mutta kappas. Se ei johdu kansan tyhmyydestä, vaan sen oppineisuudesta. Auringon edessä on nyt jotakin, mitä siinä ei aikaisempina vuosisatoina ollut. Aikaisemmin siinä oli vallan ja pakon koura, mutta nyt siinä on jotakin muuta, nimittäin suuri rupisammakko, joka ei siitä lähde kulumallakaan. Se pysyy siellä itsestään, eikä kenenkään tarvitse tehdä mitään. Ja kansa, niin lukutaitoinen ja oppivainen, on siitä oppinut, ettei koko Aurinkoa ole olemassakaan. Niin hämärä on valo, joka rupisammakon takaa tihkuu, että kun järki sanoo, ettei mitään Aurinkoa ole, ei silmään ole silloin uskomista. Voi kuinka paisunut on tuo järjen osa, joka selittää olemattomaksi sinetillä kätkettyä, ja voi kuinka surkastunut on tuo järjen silmä, joka ei usko näkevänsä.

Niin se vain siis vaivoin käy esiin, hyvän perikuva. Ensin täytyy kestää vuosisata pimeyttä, jotta voisi täysin tajuta mitä valo on. Armottomista tuskista, joissa sielumme kylpee, nousee lämpötila joka kovasta metallista tehdyn sinetin sulattaa.
Niinhän se on, että taide ja filosofia ovat vapaina vaarallisia, koska ne tuovat esiin terveen järjen mahdollisuuden hiukkastasolle ulottuvan järjettömyyden ja kusetuksen sijaan, ja siksi kaikenlainen maailman alin roskaväki (ihmisvalepukuiset zombit) nostetaan vallan huipulle niitä hyysäämään. Annetaan kaksi vaihtoehtoa: katkeroidu tai tule järkiisi. >>

DEMOKRATIAA AMERIKAN MAALLIIN

"Sotilaat pullistelivat muskeleitaan Hondurasissa ennen vaaleja.


Tegucigalpa, 28.11. (Prensa Latina) -- Hondurasissa 30 000 vakinaisen armeijan sotilasta ja 5000 reserviläistä oli lauantaina varautunut levottomuuksiin sunnuntaina pidettävien laittomien vaalien yhteydessä.

Sotilaat ja ulkomailta tulleet palkkasotilaat ovat levittäytyneet valvomaan Hondurasin koko aluetta. Heillä on käytössään mm. helikoptereita.

Sotilaat toimivat yhteistyössä poliisiviranomaisten kanssa.

Hondurasin kansallinen sotilasjuntan vastainen rintama on ilmoittanut boikotoivansa näitä vaaleja, koska niillä ei ole laillista perustaa eikä oikeutusta.

Rintamaan liittynyt Hondurasin pohjoinen San Pedro Sulan kaupunki on ilmoittanut järjestävänsä vastalausemarssin sunnuntaina.



Prensa Latina / KOMINFORM



KOMINFORM / VAIHTOEHTOUUTISET"

28.11.2009

50:N TONNIN AIVOPÄHKINÄ

Kheopsin pyramidissa käytettiin kalkkikivilohkareita 2,3 miljoonaa kappaletta. Yksittäisten lohkareiden paino oli keskimäärin 2,5-5 tonnia. Suurimmat kivet painoivat jopa 50 tonnia. Se on 30 henkilöauton massa. Perinteisesti on ajateltu, että pyramidit on rakennettu orjatyövoimalla. Uusimpien tutkimusten mukaan tämä ei välttämättä pidä paikkaansa. Tämän hetken maailman suurin rakennusnosturi King Kong, pystyisi nostamaan Kheopsin pyramidin korkeuteen melkein sata kertaa raskaampia taakkoja.

26.11.2009

SISÄKKÄISET SYMBOLIT: SIITTIMEN DUALISMI

Koulumatematiikassa on siis ehkä kysymys tästä: parhaat oppilaat eivät koskaan tee virheitä lopputuloksissa, mutta heidän ratkaisunsa vaikuttavat usein improvisoiduilta, ja siksi he menettävät pisteitä.

Kysymys on siis siitä, että toiset ottavat opettajalta huomaamatta yhteyden internettiin, josta tarkistavat oikeat vastaukset. Työksi jää muotoilla lasku, aina jotenkin hieman huolimattoman tuntuisesti ja täynnä outoja hyppyjä, vastaamaan lopputulosta. Jos heiltä kysytään mitä he oikeastaan ovat tekemässä, he eivät osaa selittää. Toiminta on niin vähän tietoista kuin mahdollista ja siksi tällaiset oppilaat jäävät aina välitunniksi, muiden jo poistuttua pahantekoon, etsimään laskuihinsa inspiraatiota.

Toiset taas yrittävät ratkaista laskut esimerkkitapausten johdattamilla oikeaoppisilla tavoilla käytännöllisen järjen avulla. Koska tämä tapa edellyttä täyttä tietoisuutta ja siis periaatteessa myös kykyä todistaa asioita, koulumatematiikassa tällaiset oppilaat harvemmmin saavat kokeista ja ylioppilaskirjoituksista täysiä pisteitä. Mutta he tekevät sen mitä osaavat, nopeasti ja poistuvat välitunnille pahantekoon.

Matemaattista nerouden edellytys ei ole kumpikaan näistä tavoista yksin, vaan ainoastaan niiden täydellinen yhteistoiminta, siis järjen reaalisen ja imaginaarisen osan saumaton yhteistyö.

Ajatelkaamme miehen siittimen duaalisuutta. Siinä on alkuperäisessä ajatellussa muodossaan päällekäin periaatteessa kaksi nahkaa. Ulompi nahka on silmin nähtävä, sisempi nahka tai hankauspinta on silmin näkymätön. Vaikka ulommassa nahkassa olisi ihon kipua tuottava syfilinen sukupuolisairaus, sisemmän nahkan liike tuottaa silti mielihyvää. Tässä muodossaan seksuaaliseen aktiin saattaa liittyä kiputuntemus, sisemmän ja ulomman nahkan tuntemusten epäsynkronisuus ja jopa vastakkaisuus. Jostakin kummallisesta syystä sisäkkäisten symbolien eriytyneestä elämästä ei voi tulla yksi kuin erityisellä toimenpiteellä, ympärileikkauksella.

JÄRJEN DUALISMI

Platonin mukaan siis kaikki se, mikä voidaan sanoa näkyvästä valosta, voidaan sanoa myös järjestä, joka on yksi ihmissielun kolmesta pääosasta. Sanokaamme siis, että myös järjen luonne on duaalinen, kahtiajakautunut. Sillä on siis oletettavasti jonkinlainen reaalinen, havaittava osansa (fotoni), ja imaginaarinen, havaitsematon osansa (aaltoluonne). Järjen mitattava osa on tietenkin kaikenlainen oppimiskyky, kaikki opetettavissa oleva. Imaginaarinen osa taas on suora yhteys ideoiden maailmaan, siis jonkinlainen mystinen minimikokemus, joka on niin tavallinen ja arkipäiväinen, että me emme sitä edes huomaa.

Mutta me huomaamme järjen imaginaarisen osan ikään kuin epäsuorasti, taipumisilmiönä. Tuo taipumisilmiö on se, että me saamme kaiken aikaa tietoa ilman viiden aistin välitystä. Tämä tieto on samanaikaista. Me saamme ideamme samalla hetkellä, kuin ystävämme saavat ne New Yorkin ja Pietarin kaduilla. Tämä on kiistatonta ja totta. Samoin symbolistien vanhat ja harvoinnäytteillä olleet teokset me tunnemme, vaikkemme ole niitä nähneet. Olemme nähneet ne näkemättä. Tällainen ajatus tuntuu ehkä suomalaiselle oudolta, mutta pietarilaiselle arkipäiväiseltä, jopa rahvaanomaiselta: sillä onhan pietarilainen sekä nähnyt näkemättä että myös nähnyt. Kaksoislukittuna kauneuden verkkoon.

Nyt siis suurin mahdollinen järjettömyys on sellaista, mikä on mahdollisimman vaikeaa tunnistaa järjettömyydeksi. Se on järjen reaalisen osan moitteetonta tai jopa huipputehokasta toimintaa, mutta järjen imaginaarisen osan täydellistä huomiottajättämistä. Järkeä, josta puuttuu yhteistieto. Järkeä, joka on täydellisesti kahtiajakautunutta, ja jolle järjen imaginaarinen osa, tuo elämän ensimmäinen prinsiippi, näyttäytyy pelottavana ja hallitsemattomanan henkisenä pyörremyrskynä ja kaaoksena.
Demokratian määritelmä on siis Platonin mukaan tämä: kansa pyritään tekemään järjettömäksi, jotta sen mielipidettä voitaisiin täydellisesti hallita ja se saataisiin tekemään päätöksiä omaa etuaan vastaan.

Maanviljelyksen vergiliaaninen merkitys näkyy parhaiten tällaisella tasavaltalaisuuden aikakaudella, jolloin täydellinen järjettömyys läpäisee kansan syvimmät ja maanläheisimmätkin kerrokset. Spektaakkeli siis teki yhteiskunnasta ensin kiintopisteettömän ja epäaidon. Sen jälkeen kun kaikki ihmiset ovat tulleet hulluiksi, se tarjoaa mielisairasta terapiaa ja mielettömiä parannuskeinoja.

Spektaakkelin täydellisin vastakohta ja myös sen vastalääke on maanviljelys. Maanviljelys demeterisessä alkumuodoissaan ja kaikista barbaarisista teollisista metaforistaan irroitettuna on kaiken kulttuurin perusta. Sillä se on kulttuurin henkiselle kasvulle analoginen ja samalla kertaa objektiivinen: maanviljelyksessä kulttuurin päämerkitystä voidaan tarkastella ikään kuin objektiivisesti ja vailla esteettistä metafysiikkaa. Jos maanviljelys tuhotaan valtiosta - niin kuin tällä hetkellä Suomessa tapahtuu, jonkinlainen gulag - kansa menettäessään kerran järkensä ei saa sitä milloinkaan takaisin.

Hyvä, hyvä, saatanan popkornit!

TERVE OBAMA! TUORE NOBELIN RAUHANPALKITTU SUUNNITTELEE KANSANMURHAA

"Hondurasilaisen kansanjohtajan murha pahentaa kriisiä maassa.



Tegucigalpa, 25.11. (Prensa Latina) -- Luis Gradis Espinal, yksi Hondurasin kansallisen sotilasjuntan vastaisen rintaman johtajista, löydettiin keskiviikkona kuolleena Las Casitasin alueelta Länsi-Hondurasissa.

56-vuotias eläkkeellä oleva opettaja Espinal lähti sunnuntaina eteläisestä Vallen maakunnasta kohti pääkaupunkia. Erään silminnäkijän mukaan poliisi oli pidättänyt hänet Tegucigalpan Beltwaylla ja lyönyt häntä pistoolilla päähän.

Sittemmin Hondurasin pidätteyjen ja kadonneiden henkilöiden omaisten komitea (The Detainees and Missing People's Relatives' Committee, CAFADEH) vahvisti ruumiin löytymisen Las Casitasin alueelta.

Hondurasin kansallisen sotilasjuntan vastainen rintama antoi tapahtuman johdosta tiedotteen, jossa varoitettiin mahdollisesti odotettavissa olevasta joukkomittaisesta aseettomien siviilien surmaamisesta. Rintama sanoi yhden murhan ennakoivan muutoinkin pahan kriisin pahenemista entisestäänkin.

Maahan saatetaan julistaa hätätila, mikä merkitsee käytännössä vapaita käsiä poliisin ja asevoimien toiminnalle 29.11.2009 pidettävien täysin laittomien vaalien lähestyessä.



Prensa Latina / KOMINFORM



KOMINFORM / VAIHTOEHTOUUTISET"

25.11.2009

AMERIKAN TIISALA

23.11.2009

Suurin armeija on vainajien armeija, esi-isien armeija. Se on myös voimakkain. Se voidaan kutsua esiin ja käskeä pahojen elävien kimppuun. Kiinalaisilla on tietoa tästä. Maailman suurinkin sotilasmahti raksahtaa silloin kuin juustoraksu ja vaikka tuhat Hollywoodia silloin suljetaan. Kun se jännittyy, kun maan ytimestä kohoava syvä kirous tuntuu jo kaikkien rakenteiden matalataajuisena värähtelynä, satatuhatta helvetin rypösakin sanomataloa särähtää lasisumuksi yhdestä lapsen kirkaisusta. Tämä ei ole vertauskuva, analogia tai metafora.

ELÄVÄLTÄ KUIVATTUA IHMISTÄ RANSKALAISEEN TAPAAN

Näin unen, jossa suuren ruokapöydän ympärille oli kokoontunut mammermainen pöytäseurue. Olin jotenkin osallinen tilaisuudessa, mutten syönyt mitään. Ihmettelin jonkinlaista valtavaa uunivuokaa joka oli pöydän keskellä. Sen äärellä oleva harmaatukkainen mies leikkasi vuokasta suurellla veitsellä harmaanruskeaa lihaa. Tunnistin miehen jotenkin vanhenneeksi valkohampaiseksi Christoph Clarkiksi. Ihmiset pöydän ympärillä maistelivat lihaa hyvin vaitonaisina, eivätkä mitenkään innoissaan. Sitten isäntä leikkasi itselleen valtavan kimpaleen ja alkoi ahmia sitä. Katsoin vuokaa tarkemmin ja huomasin, että siinä oli jonkinlainen elävältä kuivattu kauhun huutoon jähmettynyt ihminen.

Christoph Clark oli heti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ensimmäinen länsimainen porno-ohjaaja, joka muutti Unkariin ja alkoi "neuvostomiehityksen" lakattua heti teollisesti prostituoida unkarin kansaa Euroopan ihmiskaupan tarpeisiin. Christoph Clark on ollut perustamassa unkarilaisen pornoteollisuuden suurimpia tuotantoyhtiöitä, jotka ovat myös tämän hetken Euroopan suurimpia. "Neuvostomiehityksen" lakkaamisesta tulee kohta kuluneeksi 20 vuotta. Maailmanpornolla on silloin todella syytä juhlaan, sillä valtava määrä ihmisiä on saatu tuhottua ja paljon tuhottavaa on vielä jäljellä. Noissa juhlissa näemme varmasti myös paljon onnellisia suomalaisia kunnia-arvoisia vieraita, kaiken laisia puhdistuksen suunnittelijoita ja sananvapausjärjestöjen edustajia. Onha porno sananvapautta. Pääasia, että kukaan ei suojele ihmisiä. Siinä suurin juhlan aihe. Pornoteollisuus on tällä hetkellä maailman suurin teollisuuden ala, heti aseteollisuuden ja huumeteollisuuden jälkeen. Miettikää jos tällainen ydinreaktori sauhuaisi Helsingin keskustassa! Helsinki ei ole paljon sukulaiskansan pääkaupunkia Budapestia pienempi kaupunki. Ajatelkaa, esimerkiksi asia niin, että Helsingin ydinkeskustan alueella asuisi 10 000 suomalaista 14-22 vuotiasta huoraa, jotka tekisivät joka päivä ties millaisia sarkozyläisten keksimiä temppuja. Saatte oikeian käsityksen medusareaktorista. Ei kannata ihmetellä, miksi 80 % unkarilaisista pitää kommunismia parempana järjestelmänä kuin nykyistä komentoa, rasvasaappaan marssin ja laulun remakkaa. Eikä kannta luulla olevansa siveämpi tai moraalisempi, ellei oma perse satu olemaan oikein ranskalaiseen, vai pitäisikö sanoa unkarilaiseen (Sarkozyhän on unkarilainen) makuun. Ei katuojan pummikaan ole parempi kuin talousrikollinen, vaikka häneltä puuttuu äly rikoksiin muitakin kuin vain itseään kohtaan. Sääli on sairautta, uskokoon ken haluaa, mutta viisainta olisi sanoa itselleen: turpa kiinni nietzscherakki, ihmisen irvikuva, senkin röpeltävä peräsuoli.

Eläkään Neuvostoliiton tuho! Kukaan ei suojele ihmistä: protituoikaamme lapsemme hyvästä liksasta. Pikkulapsista saa kenties erityisen maittavan ranskalaisen lihapateen ala Sarkozy! Pois paha Neuvostoliitto. Pois kommunistit: jokainen poika haluaa olla raikas hintti eikä mikään haiseva kommunisti! Vanhana se tietysti kääntyy toisin päin, mutta mitäpä väliä sillä on kun parhaiden vuosien mentyä kuitenkin ammun kuulan kallooni! Eläköön, eläköön, eläköön täydellinen holokausti! Eläköön, eläköön, eläköön homojen komento ja peräsuolen römeä kaikkialla täysin palkein kajahtava laulu, Nietzschen variksenlaulu. Sukulaiskansan miehelle on sanotta, niin kuin jokaiselle Naton jäsenelle: sinä olet peräsuolen komennossa jätkä! Katso kuinka se komentaa sinua jätkä, Medusan suulla, joka on sen kylmänä roikkuva takki narikassa: se ei komenna juhlariemulliseen piirileikkiin! Pyydä fasistilta kielelläsi anteeksi heteroseksuaalisuuttasi!

Mutta mitä tarkoittaa kuivatun ihmisen symboli? Aristoteleen mukaan ihmisen muistikyky riippuu kehon oikeasta kosteudesta. Liian kosteat ovat huonoja, koska ovat liian hitaita, liian kuivat ovat huonoja koska ovat liian nopeita. Mikä siis on veden rooli tässä? Kuten muistamme ranskalaisen immunologin Jacques Benvenisten tutkimuksesta, vedellä on eräs ominaisuus, jota voidaan pitää hyvin lyhytaikaisen muistiominaisuuden, tai pelkästään eräänlaisen rakenteen säilyttävän viiveen kaltaisena. Mihin viivettä tarvitaan teknisissä laitteissa? Keston luomiseen? Miksi tarvitaan kestoa? Jotta impulssi ei katoaisi ennen kuin sitä ehditään edes havaita. Teknisten muistien kehityshistorian voi kerrata täältä. Teknisesti muistissa on aika kysymys viiveestä, olipa se sitten saatu aikaan releillä, tyhjiöputkilla, paperisilla reikänauhoilla, akustisesti putken päästä toiseen etenevillä ääniaalloilla, magneettisilla rummuilla, renkailla, nauhoilla tai levyillä, tai puolijohteilla. Aivojen ja hermoratojen sähköimpulssit kuten tietokoneen binaariset sähkösignaalit liikkuvat ihmiskehossa valonnopeuteen verrannollisella nopeudella. Mutta jotta me voisimme tuntea ja havaita jotakin, me tarvitsemme viivettä noiden impulssien nopeuteen. Itseasiassa kaikki tunteet juuri ovat tällaista viivettä. Koska biologisella elämällä ei ole käytössään transistoria, tekninen ongelma on ratkaistu toisella tavalla. Biologisessa elämässä tietoisuus, ajatukset, järki ja tunteet perustuvat veden muistiin. Ihmiskehossa on vettä 70-80 % sukupuolesta riippuen ja aivoissa vielä enemmän. Ilman vettä ei ole tunteita, ajatuksia, järkeä, tietoisuutta. Tämä on siis kuivatetun ihmisen kuva. Ja sellainen ihminen näköjään, unestani päätellen tulee syödyksi, koska hänellä ei ole vaarasta varoittavaa vaistoa ja hän on täydellisesti perverssin sakozyläisen harhaanjohtamisen armoilla.

22.11.2009

HOMOJUTUT

Minua syytetään siitä, että homojuttuni vaikuttavat samalla kertaa junttimaisilta ja hieman sekopäisiltä, mikä ei ehkä ole toivottava vaikutelma, jos
haluaa tulla kuulluksi. On väitetty, että käyn hieman ylikierroksilla.

Vastahyökkäykseen lähden myöntämällä auliisti. Patologiset homojutut ovat aika selvä ääni sisäisessä dialogissani, eikä hänen ääntään olisi rehellistä jättää pois. Miten Suomen armeijan käynyt henkilö voisi olla muuta kuin äärimmäinen homofoobikko tai homoseksuaali? Minussa on kuitenkin sekin puoli, joka siellä kävi, vaikka se ei mitään muistakaan. Etäisyyttä hänellä ei ole, vielä. Ehkä sata vuotta olisi sopiva etäisyys hänelle. Toisaalta hänellä ei ole mitään järjettömiä mutta rehellisiä homoja vastaan, eli niitä, jotka ovat homoja avoimesti, hehän eivät voi lisääntyä ja ovat siksi järjettömiä. Kaappihomoja, noita järjellisiä homoja, hän sen sijaan inhoaa. Toisaalta miksi hänen pitäisi vallanpitäjiltä kaiken aikaa anteeksi pyydellä omaa olemassaoloaan ja heteroseksuaalisuuttaan. Tyranneilla on loistonsa ja rikkautensa, kai he sitä vastaan kestävät totuudenkin kuulla, ikään kuin sen hintana, vaika sitten joutuisivat antamaankin sen mestauskäskyn.

Niinpä niin, jokainen mies on kaappihomo kunnes toisin objektiivisesti todistetaan. Tässä kai tämän, myönnän kyllä järjettömän ja surullisen, hahmon ajattelu pähkinän kuoressa.

21.11.2009

TIETOISUUS MYSTISESTÄ KOKEMUKSESTA ON MAHDOLLISTA VAIN SEN MENETTÄMISEN JA UUDELLEEN SAAVUTTAMISEN KAUTTA

Horus-silmän luomiosa, joka kuvaa aivokurkiaista, näyttäisi siis parhaiten edustavan sitä, mitä Platon tarkoittaa ”totuuden näkevällä elimellä”, ellei sellaiseksi tulkita Horus-silmää kokonaisuudessaan, eli kaikkien siihen kuuluvien elimien yhteistoimintaa. Mutta onko meillä siltikään mitään tapaa varmistua siitä, että tietoa aivoihin todella siirtyy muuten kuin aistien, arvaamisen, päättelyn, todennäköisyyskalkyylien, muistelun tai puhtaasti kalkyloivan ennakoinnin välityksellä? Rupert Sheldrake puhuu morfogeneettisistä kentistä ja morfisista resonansseista, jotka välittävät tietoa eläinlajien jäsenien kesken. Hän luettelee esimerkkejä ilmiöistä, joita ei voida selittää muuten kuin olettamalla tällainen tiedonsiirto. Voi olla, että aisti, joka nuo resonanssit havaitsee, siis järki, tulee meille tietoisiksi vain jos todella menettämme sen. Sillä niin läpikotaisin tavallinen asia mystinen kokemus, siis järki, elollisille on, ettei sitä edes huomata muuna kuin sen poissaolona. Muinaisegyptiläiseen myytin mukaan Seth repi Horuksen silmän palasiksi heidän välisessä valtataistelussa. Sokeutuneelta Horukselta kului koko elämä silmänsä uudelleen kasaamiseen. Viisauden jumala Thot-Hermeen avulla Horuksen onnistui korjata vammansa ja saada revityn silmänsä palaset jälleen paikoilleen. Tuloksena oli tietoisuus silmän toiminnasta ja tietoisuus mystisen kokemuksen tiedollisesta luonteesta, joka kuuluu jokaisen elollisen olennon jokahetkiseen tavalliseen olemiseen, mutta jonka Horus ainoana ja surullisimpana kaikista elävistä luontokappaleista oli menettänyt. Näin Horus ensimmäisenä ihmisenä vammansa kautta tuli osalliseksi esoteerisesta tiedosta, jonka suora perillenen on kreikkalaisessa traditiossa Sokrates. Siksi meillä on syytä olettaa, että Platon viittaa Horuksen silmään mieluummin kuin käpyrauhaseen, puhuessaan totuuden näkevästä elimestä.
Olen tullut siihen tulokseen, että bloggaaminen on maailman nykytilassa inhimillisen hengentoiminnan korkein ja merkityksellisin muoto: yksinkertainen tapa olla no body. Kaiken ponnistelun ja todellisen työn päämäärä on tulla no bodyksi. Tämä on myös Venäjän viehätys: missään muualla ei henkinen ihminen voi olla samalla tavalla absoluuttinen no body kuin Venäjällä. Tarkoitan, että Venäjällä henkeä ei heti tunnisteta vihattavaksi uhkaksi, johon miettimättä kohdistetaan väkivaltainen hyökkäys, niin kuin kaikkialla muualla maailman nykyisessä lopunaikatilassa poikkeuksetta tapahtuu.

uivat valtameressä
kunnes nukahtavat
hukkuvat, eivätkä
tiedä sukeltavansa
jos puhutaan merestä
he hukuttavat
lauluunsa kaiken
josta ei meri 
huolehdi, ilman 
herätyskelloa 
sisäkkäisiin uniin
hukuttavat

MEDUSA




















Medusa eli Gorgo oli antiikin mytologiassa naishirviö, joka syntyi (tai synnytettiin) miehensä (ja isänsä) homoseksuaalisuudesta. Gorgo oli tavallaan jo itse kuollut, tehnyt itsemurhan, naisena, ja seikkaili ainoastaan sen aikaisessa internet 1.0:ssa kauhukuvien gallerioissa, eli siis yhteistiedon valtameressä. Medusan katse tai siitä jäljennetty kuva pystyi kivettämään miehen, niin kuin me internet 2.0 -ajan miehet niin tieteellisen tarkasti tiedämme. Mehän olemme tuon kivettymisen argeologeja. Medusan pää edusti siis jo antiikissa informaatiosodan ydintä. Barbaareilla oli aina medusateollisuutensa, ja pyörillä kulkeva Medusa oli heidän hyökkäysvaununsa. Kuuluisalla Akilleuksella sekä Aleksanteri Suurella oli käytössään sen ajan informaatiosodan korkein huipentuma, gorgonkuvainen aigiskilpi, jonka symboliin Medusan irtileikattu pää oli vangittu. Sen pidemmälle ei ole tekniikka myöskään internet 2.0:n aikakaudella yltänyt. Nato tulee Medusa harteillaan meitä kohti. Ja meiltä puuttuu gorgonkuvainen aigiskilpi, se mikä itäisillä, kuten Kiinassa, Intiassa ja Venäjällä on se lääke, joka Medusan taian murtaa. Mutta se kilpi - tietoisuus - ei ole hyökkäyssotaan vaan puolustussotaan. Tuhan työn välttämiseksi paljastan asian: se, joka medusareaktorin rakentaa, menettää internet 1.0:n. Maailman herra on se, jolla on käytössään sekä internet 1.0, että internet 2.0. Se on tietoisuus. Täydellinen sielu. Se mitä Platon tarkoitti kokonaistiedolla tosiolevasta. Ellei täydellinen sielu ole maailman herra, maailma tuhoutuu, ja kaikki ovat luusereita. Valitkaa puoli, olkaa hyvä. Lukitkaa, olkaa hyvä. Kohtalottaren käsi pyöräyttää kehää.
























Kuva 1: Naton gorgonkuvainen aigiskilpi, poimittu internet 2.0:n kilpigallerioista vuonna 2009 jkr.

Kuva 2: Akilleuksen gorgonkuvainen aigiskilpi, poimittu internet 1.0:n kilpigallerioista vuonna 600 ekr.

TE ETTE HALUA PUHUA MORAALISTA, MUTTA JOSPA KUITENKIN...

Kumpi on moraalittomampi:
natsi, joka koko elämänsä
harrastaa homoseksuaalisuutta
yhteiskunnallisen valta-asemansa
takana, mutta suojautuu syytöksiltä
perheidyllin, suloisen vaimon
ja lapsikatraan taakse,
vai Karlheinz Stockhausenin
kaltainen mies, jolla on avoimesti
kaksi vaimoa?

Kumpi on hillittömyyttä, tässä maailmassa?

Kumpi on puolikauhu ja kumpi todellinen kauhu?

Nimittäin noista kahdesta vaimosta kumpikaan
ei tee itsemurhaa. Mutta tuo homoseksuaalin
ainoa vaimo tekee sen.

Tietenkin se lavastetaan onnettomuudeksi,
hukkumiskuolemaksi.

NIIN TYHMÄ ON KANSA KUIN SEN JÄRJETTÖMIMMÄT NEROT

Tämän maailman rehelliset tunnustajat
totuudenpuhujat
tunnustavat aina puolikauheuksia,
mutta jättävät todelliset kauheudet
sellaiset joita kukaan ei kuitenkaan
järjissään uskoisi, ja joiden tajuaminen tekisi
maailmasta ymmärrettävän, tunnustamatta.
Niin rehellisiä he ovat
että jättävät maailman ristiriitaiseksi
syvästi paradoksaaliseksi, niin kuin
se olisi maailman ominaisuus,
eikä vain heidän puheensa ominaisuus
heidän, jotka kaiken sen mikä
on mahdollista vielä järjissään uskoa,
tunnustavat.
Mielisairaaloihin he eivät tee
kiertueita.

JARKKO LAINEEN MUOVINEN BUDDHA (1967)

on ärsyttävä, meille jokaiselle tasapuolisesti päin naamaa vittuileva, mutta oudosti ajaton ja äkkisyvä, tärkeä teos. Kiitos K:lle oikealla tavalla muotoillusta, jäljille johtaneesta kirjavihjeestä. Katson tarpeelliseksi muotoilla kiitoksen näin, koska suurin osa kirjavihjeistä ja positiivisistä löperöistä arvosteluistahan on ilmiselvästi perverssejä, ja aiheuttavat ainoastaan lujan päätöksen olla milloinkaan koskematta noihin teoksiin.

Laine näkyy väittävän runossa "Pientä peliä urbaanissa limoussinessa" että Tuomas Anhava (paavi), ja kenties myös Paavo Haavikko (bysantinhaaveilija), olisivat olleet homoseksuaaleja (tietysti top-homoja ja kaappihomoja, aitonietzscheläisiä megalothymoottisia tyyppejä, jotka käyttävät mitä tahansa yhteiskunnallista erikoisasemaa häikäilemättä eroottisen tarpeen tyydyttämiseen: Gurdjieffin kielellä siis henkilöitä, joiden keskukset tekevät niin väärää työtä kuin vain mahdollista). Mielenkiintoinen väite, joka resonoi voimakkaasti Anhavan ensimmäisten kokoelmien kuuluisan tavaramerkin, sodomistisen kuolemanhenkäyksen kanssa. Haavikon kohdalla olen kyllä asian suhteen hieman varautunut: Haavikko ei ollut mikään vaikenijatyyppi kuitenkaan, mutta mutta... hänhän taisi olla tämän kokoelman kustantajakin, joten huumorintajua ainakaan ei puuttunut.

"puristussuhde saa paavinkin nielaisemaan kahdesti"

"miten meidän käy ilman sinun mahtavaa ruskeaa persettäsi"

"sinun hienoa lukaaliasi, suloista vaimoasi,
eikä lapsiasi, rahojasi"

"niin täynnä suurta puhetta puista ja pilvistä,
naimisen bysanttilaisista kuvista"
Lopunajassakin on mahdollisuus,
että olisi vain järjettömyyden
lopun aika.

20.11.2009

IM NOBODY

on paras puollustus ja ihmisen kadehdittavin tila, jos se on totta. Kristuksen olisi ollut vaikeampi uskotella olevansa nobody, koska hän ei niin vain pystynytkään vaihtamaan takkia. Mutta Saatana, joka rannattomana valtamerenä hänen ympärillään velloi, oli todella liioittelematta no body. Saatana vaihtoi takkia miten halusi, takkeja riitti joka lähtöön. Mutta Krituksella yksikin pistettiin reikiä täyteen. Platonin ihannevaltiossa Kristus on no body.
Olin ymmärtävinäni mitä tarkoitetaan murhaamisen järjettömyydellä, sodan järjettömyydellä. Nimittäin murha, joka on hyvin ja harkiten suunniteltu, ja jonka motiivi on ryöstö, kaikista maailman asioista vähiten näyttää järjettömältä. Se on epäaistillista, eikä taatusti kunniallista tai sankarillista. Mutta onko murhalla idea? Näkeekö se, jolla on yhteys ideoiden maailmaan, eli järki, murhan idean?

Jotenkin aika varmalta tuntuu, että ei. Murhan aavistaminen ei ole järjen vaan inhimillisten motiivien loogisen ymmärtämisen asia.

HYVIÄ UUTISIA, PITKÄSTÄ PITKÄSTÄ AIKAA!

Keksin juuri asian, joka osoittautui ilosanomaksi!

Lopun aika tarkoittaa järjettömyyden lopun aikaa!

Siinähän ei taida ola mitään murehtimista, vai?

Joskushan jo pitkään ikuiselta vaikuttaneen
paskanjauhamisen ja kustettamisenkin täytyy loppua!

Järki ei ole päässä, eikä sitä voi ottaa käteen!

Kippis! Röyh!
Kansan valta päättyy sillä hetkellä kun kansasta on onnistuttu tekemään järjetön. Sillä hetkellä demokratia muuttuu näennäiseksi vailla suhdetta todelliseen valtaan. Tämä tulee ilme ja käy selväksi kansalle. Mutta koska kansa vihaa todellista viisauden harrastusta, ja antaa pillua sellaiselle viisauden harrastukselle jolla nyt yleensäkin saa parhaiten järjettömiltä pillua, eikä siten opi tietämään mikä heissä tai heitä pitää vallassa (sillä järjetöntä voi pitää vallassaan mikä tahansa ja varsinkin pillunsaaminen), kansa valmistaa ja nostaa valtaan tyrannin puolustamaan itseään. Ja tyranni antaa kansalle sen minkä jokainen järjetön olento ansaitsee: täydellisen tuhon ja hävityksen.
Se istuu koko elämänsä fyysisessä ja konkreettisessa vankilassa toisten tekemistä rikoksista. Se hioo ajatuksiaan miljoonissa huonosti toimivissa aivoissa. Se katsoo maailmaa verkkosilmällä, jossa on miljardi puolisokeaa solua. Se yksin on vapaa vankilassa, eikä halua paeta tuohon muurien ulkopuoliseen, suurempaan vankilaan, jossa kukaan ei ole täysin vapaa samassa mielessä: nimittäin uhreja ei ole siellä niinkään helppo saada pimeään suljettuun tilaan selkä seinää vasten. Uhrien sisään ei pääse niin kuin vankilassa pääsee: heidän Horus-silmäänsä ei saa revittyä, vaan se jää näkeväksi. Siksi kaikenlaiset vankilat, kasarmit ja rotanpesät ovat tälle olentojen luokalle niin rakkaitta virkistäytymiskeitaita. Paitsi silloin kun aika on kypsä, kansanvalta kivettyy jättiläismäisen Medusan katseesta ja koittaa tyrannin vapaus! Mikä se on?

























Se on vankilan jumala, sielu ja pyhä henki.

KAIKKI ASIAT EIVÄT OLE SUHTEELLISIA

On suhteellista kulkeeko amatsooni tiellä nopeasti vai hitaasti, muttei ole suhteellista kulkeeko se eteenpäin vai pakittaako. Ei ole suhteellista kumpi on nokka ja kumpi perä, koska se on rakenne, jota tukee käyttö ja kokemus. Taitava plastikkakirurgi on tietysti eri mieltä: persettä voidaan lätkiä naamalle ja päinvastoin.

Vastaavasti moderni projekti on kulkenut absoluuttisesti kohti tuhoa, vaikka suhteellisesti kohti edistystä. Paraskaan kirurgi ei tunne maailman rakennetta enempää kuin omaa rakennettaa tai bilogisen elämän rakennetta yleensä. Kirurgi ei osaa muuttaa elotonta materiaa elolliseksi, eikä pysty selittämään ja jäljittelemään elottoman ja elollisen materian välistä suurta (kuinka suurta?) hyppyä. Sen takia elämän ja sielun absoluuttisuus ei muutu suhteelliseksi, vaikka monien muiden asioiden kohdalla niin käy, kun tekniikka ja kirurgia edistyy.

PORNOKOOMA

KAIKKIEN USKONTOJEN ALUE RAJOITTUU JÄRKEEN

On jotenkin sääli, että usein päivää vanhemmat merkintäni näyttävät olevan täydellisesti harhapoluilla. Kuten esimerkiksi tuo taannoinen merkintäni siitä, että Platonille mitään sellaista kuin "järjen tyrannia" ei näyttäydy. Ei sinänsä mikään ihme, sillä Platonille järki on yhteys ideoiden maailmaan. Se on sielun osa, johon nimen omaan mystinen kokemus kohdistuu. Jos järki ymmärretään näin (tajusin tämän vasta Valtion viimeisillä sivuilla) ei siis voi olla olemassakaan mitään järjen tyranniaa: on vain järjen toimintaa tai toimimattomuutta. "Järjen tyrannia" on siis yhtä kuin järjen toimimattomuus, järjettömyys.

Vielä nykymaailmassakin elää sitkeästi käsitys persoonallisesta hyvästä Jumalasta, joka toimii takuumiehenä sille, että kaiken maailman holokaustien ja holodomorien tarkoitus on lopulta hyvä: koska kaikilla vaikeuksilla ja kärsimyksilläkin täytyy olla aina hyvä merkitys, koska asioihin puuttuva täydellisen hyvä Jumala ne sallii. Siksi myös järjettömyys ja kaikki väkivalta ovat hyviä ja iloisia asioita.

Minusta järjettömyys tässä platonisessa merkityksessä on aina pahasta. En usko, että se mihin harhauttavasti viitataan sanalla Jumala on hyvä tai paha. On ytahallista harhauttamista puhua Jumalasta. Platonille suurin hyvä, hyvän perikuva, ei ole yhtä kuin Jumala. Se ei ole Aurinko, vaan se mikä on valon edellytys, välissäoleva. Sillä aurinkoja ja kaikenlaisia lamppuja on paljon, mutta on vain yksi välissäoleva. Siksi jumalat ovat hänelle jotain aivan toisenlaisia olentoja. Tämä johtuu siitä, että Platon on näissä asioissa huolellinen ja johdonmukainen, eikä hänen tarkoituksensa ole työläisen höyläpenkin ääreen saaminen.

Näennäistieteellinen "morfogeneettinen kenttä" tai runollinen "valtameri" olisivat tarkempia ilmaisuja sille mitä tarkoitetaan Jumalalla. Hyvän perikuva näyttää olevan neutraali hyvän ja pahan suhteen. Hyvän siitä tekee lähinnä se, että se mahdollistaa hyvän, siinä missä mikään muu ei siihen pysty, sillä pahan valta on maailmassa totaalinen ja kaikenkattava.

Se, että hyvä on mahdollista ja sillä on jokin neutraali, median omainen perikuva, ei takaa, että muilla kuin oikeamielisillä asioilla ja teoilla on hyvä merkitys. Muilla kuin hyvillä asioilla ja teoilla on mitä ilmeisemmin puhtaasti negatiivinen merkitys. Hyvän perikuva ei missään nimessä ole mikään ihmisten asioihin puuttuva hahmo, vaan ikään kuin kenttä, joka välineenä mahdollistaa hyvänkin toimintaa. Jos tekee mieli kysyä, mikä on hyvä tai mikä on oikeamielisyys, kannattaa lukea aluksi Valtio. Hyvä ja oikeamielisyys liittyvät (globalisaation maailmassa) muutamaan asiaan:
1) yhteistiedon tai yhteisymmärryksen saavuttamiseen, ei vain kaikkien ihmisten kesken vaan myös koko eläinkunnan kesken ja kaikkien elollisten kesken.
2) ihmisen ja muiden elollisten evoluution suuntaan
3) kaikkiin energiamuotoihin ja energiavarojen uusiutumiseen
4) koko planeetan tilaan ja sielun tilaan, joka on globalisaation aikakaudella yhtä kuin planeetan tila
Jos jokin näistä tasoista osoittaa huolestuttavaa kehitystä, se johtuu Platonin mukaan suoraan ja itsestäänselvästi järjettömyydestä. Ei voida samalla kertaa ajautua tuhoon ja olla järkeviä. Eli yksiselitteisesti: se mitä modernissa projektissa tarkoitetaan järjellä on synonyymi sille mitä Platon tarkoittaa järjettömyydellä. Ja se on järjettömyyttä, koska objektiivisesti voimme havaita sen järjettömyydeksi. Toivon, että tämä asia on tässä pitävästi ilmaistu ja loogiset positivistit voivat ihmetellä logiikkansa murtunutta perustaa (suhteellisuusteoriahan se on).

Ilman tällaista hyvän perikuvan ajatusta Platon ei pystyisi osoittamaan että mikään sellainen kuin oikeamielisyys on edes teoriassa maailmassa mahdollista. Jos järjeltä puuttuisi tämä mystinen ulottuvuus (kyky ideamaailman yhteyteen, mikä on ainoa mahdollinen mystinen kokemus), on varmaa, että Thrasymakhos-Nietzsche vetäisi todistelussa lopulta pidemmän peräsuolikorren - koska olisikin hinttijuttuineen täysin oikeassa.

Olen sitä mieltä, että meillä ei ole enää varaa uskoa höpöhöpöjuttuijin jostakin hyvästä Jumalasta. Ei vastasyntyneet lapsetkaan sellaiseen enää usko. Natsi-Saksan holokaustin samoin kuin Stalinin nihilistisen vallanpidon jälkeen jokaiselle pitäisi olla selvää ja varmaa, että sellaista ei varmasti ole. Hyvän perikuva on kaukana asioihin puuttuvasta Jumalasta. Se jättää kaiken vastuun elollisissa olevalle järjelle, joka elollisissa lähes yhtä helposti vähenee kuin kasvaa, ellei perimmäinen itsesuojelu pakottaisi sitä kasvamaan. Ainoa mitä järki lupaa on se, että oikeamielisyys on mahdollista. Oikeamielisenä oleminen taas on ihmisen asia, koska ihmisellä suurien tuhokykyjen takia suuri vastuu. Jos jokin olento ei tiedä mitä on järki, se ei taatusti voi uskoa oikeamielisyyteen - se on tämän maailman laki ja siihen kaikkien uskontojen alue rajoittuu.

NOBELPALKITTU OBAMA PUOLUSTAA AVOIMESTI FASISMIN JA NATSISMIN RIKOKSIA

"YK:n yleiskokouksen sosiaalisten ja humanitaaristen kysymysten komitea on hyväksynyt Venäjän aloitteesta päätösesityksen.

Sen mukaan tuomitaan natsismin ja muun muassa Waffen-SS-veteraanien ihannoiminen ja natsivaltaa vastaan taisteluissa kaatuneiden patsaiden häpäiseminen.

Komiteassa tapahtunutta äänestystä pidetään tärkeimpänä vaiheena päätöslauselman vahvistamisessa.

Tosiasiallisesti se myös varmistaa päätöslauselman tulevan muodollisesti vahvistetuksi joulukuun puolessa välissä Yleiskokouksessa.

Luonnoksen puolesta äänesti 124 valtuuskuntaa ja pidättäytyi 55. Vastaan oli vain Yhdysvallat." >>

Näyttää siis selvältä, että Nato on väline, jolla natsilaisuus salakuljetetaan jäsenvaltioihin. Suomen on sanottava painokas ei obamailaiselle natsismille, ei Natoille, ei homojen itsemurhaorgialle.
Näyttää siltä, että ne, joiden Platon ajatteli olevan valtion vartijoita, ovat tämän maailman kontrollivaltioissa lähinnä vartioituja. Pitäisi kai hiljaa rukoillen kuiskata: kaikki maailman oikeamieliset yhtykää.

19.11.2009

ankeriaita vessanpytyssä, älä valehtele
lukinlanka kierää koko sängyn
puutarhaletku koko talon
paloletku koko korttelin
voihan sitä etsiä tasapainoa
keinulaudalla poikittain
maailma ei ole pieni eikä suuri

MORFISET RESONANSSIT

Mietin eilen illalla miksi tekniikan alan lahjakkaimmat opiskelijat ovat niin paljon henkisempiä 3-4 ensimmäisen opiskeluvuoden aikana kuin muut samanikäisen opiskelijat, miten he lukkiutuvat toistensa seuraan ja välttelevät muuta seuraa. Miten parhaat heistä halveksivat turhaa puhetta ja lukemista, miten he kevyellä työllä selviytyvät opinnoistaan loistavasti ja millainen ero on kun vertaa heitä heikompiin, jotka eivät meinaa selvitä raskaista peruskursseista kovallakaan työllä.

Tulin siihen tulokseen, että he antavat toisten lukea puolestaan: heille riittävät viimeiset tunnit ja minuutit ennen tenttiä. He vain kytkeytyvät resonansseihin samalla kun katselevat laskuharjoituksia ja teoriakirjoja. Jollakin tämän tapaisella ilmiöllä on välttämättä ainakin jonkinlainen vaikutus näissa asioissa, jotka liittyvät matemaattisiin aineisiin. Matematiikka on enemmänkin jonkinlaista resonanssikykyä kuin uuden oppimista: se muistuttaa vanhan muistamista, kytkeytymistä kollektiiviseen muistiin ja imuroimista sielun koko syvyydessä. Matematiikan visioihin liittyy tämän jonkinlaisen äärettömän ja itsen ulkopuolisen syvyyden hetkelliset tajuamiset. Ne eivät liity matematiikan kauneuteen tai hienouteen, vaan uusien ideoiden oppimishetkeen. Tehtävää katsotaan ja ideat poimitaan jostakin. Huomion täytyy olla keskittyneenä aivan muuhun kuin valmiiden esimerkkien kopioimiseen. Järjen kanssa tällä on tekemistä, jos se ymmärretään platonisessa merkityksessä. Mutta tietoisuuden tai ymmärtämisen kanssa ei mitään tekemistä.

Kun kerroin tästä tänään Timolle, ja kuvailin, että täytyy olla jokin resonoiva paikallinen kenttä... hän ihmetteli, että olin keksinyt Rupert Sheldraken morfiset resonanssit ja morfogeneettisen kentän Sheldrakesta koskaan kuulematta. Uskoin kuitenkin vain tulkitsevani Platonia.

Tosiasia on, että niitä ihmisiä on paljon, jotka tämän asiat tietävät. Nyt tulee se sfinksin kysymys: miksi vain joku Sheldrake kertoo sen avoimesti ja perustellusti julkisuudessa, vain saadakseen palkaksi niskaansa kaikkien vihan? Sheldrake morfogeneettisistä kentistä:

RUPERT SHELDRAKE

Jos ne toiset olisivat olleet oikeassa, emme kai olisi siinä tilassa, jossa olemme nyt. Hitaasti lähteen toisinajattelijan kone käyntiin, mutta jos malttaa antaa aikaa, kyllä se sieltä ulos tulee.



18.11.2009

RUNOUDEN PUOLUSTUS: JOS SIIS VALON JA JÄRJEN IDEA ON YKSI JA SAMA

Platonin ihannevaltiossa ei tarvita runoutta, koska valtio itsessään perustuu järkeen ja hyvän perikuvan ymmärtämiseen. Koska koko valtio on media ja kenttä oikeamielisyyden toteutumiselle, sille ei tarvita mitään erillistä marginaalista kenttää. Meillä tilanne on kuitenkin toinen. Meille runous ei ole vain tärkeä vaan elintärkeä alue. Se lopun aikojen (nimittäin järjettömyyden lopun aikojen) yhteiskunnassa ainoa toiminnan alue, jonka piirissä järjen etsiminen ja ilmaiseminenkin (jos se vaikka sattuisi löytymään), on mahdollista. Sanokaamme tätä fantasian alueeksi, ikään kuin se olisi vain pelkkää pölinää, jota se tietysti usein onkin. Mutta sillä on kuitenkin mahdollisuus siihen, että se ei ole yhtä kaukana järjestä kuin kaikki muut välineet, popmusiikki, sanomalehdistö tai sähköinen valtamedia. Tai tiede, matematiikka, filosofia, tekniikka, sillä nämä tieteethän tekevät itsestään asiaa, ja pitävät huolta vain omasta sisäisestä näennäisestä ristiriidattomuudestaan, laajentavat itse itseään, eivätkä elegantisti pitäydy vain siinä ydinkysymyksessä, joka on järjen alue. Kuinka monella tavalla tieteet voisivatkaan auttaa meitä runoilijoita järjen saavuttamiseen, jos niitä käytettäisiin tiedon eikä kaupustelun välineinä (Platon: Valtio 525D). Nyt siis kaikissa näissä viimeksi mainituissa kaikki muu on sallittua paitsi järki: toisin sanoen räikeät ja runoilijan mielestä sietämättömät ristiriidat ovat noilla alueilla erityisen hyvin sallittuja ja siedettyä. Mutta runoilija ei niitä siedä. Jos runoudessa on kaikki sallittua, se tarkoittaa, että myös järki on sallittua, ja järkihän ei ole sallittua, kuten olemme niin monet vuodet tutkineet, missään muussa toimintaympäristössä. Tämän pienen, mitättömältä ja turhalta näyttävän asian, järjen mahdollisuuden, takia näen kuitenkin tärkeäksi puolustaa runoutta, vaikka se näyttää raivokkaasti pyrkivän kaiken aikaa itse saamaan itseään (toki ulkopuolelta tulevan raivokkaan kaikkia kylmänsodan ja taloudellisen saarron keinoja käyttävän väkivallan myötävaikutuksella) samaan onnettomaan ruotuun muiden kanssa: nimittäin tekemään itsestään eräänlaisen ammattispesialismin kohteen ja kieltämään itseltään järjen mahdollisuuden. Runoilijoiden pitää valita, haluavatko he kulkea silmät auki ja valveilla, vai sokeainsauvan kanssa niin kuin kaikki muut. Jos suostutaan spesialismiin ja alakulttuurisuuteen, se tarkoittaa, että sokeainsauva on otettava käteen. Mutta kaikki sauvan kanssa kulkijat eivät kuitenkaan ole oikeasti sokeita. He kestävät alakulttuurisuuden ja skeneyden ja spesialismin hillitöntä ristiriitaa vain siksi, että voivat hyötyä siitä, että heitä pidetään sokeina, vaikka he todellisuudessa vain esittävät kulkevansa sokeainsauvan kanssa. Asia on kuitenkin niin, että sokeainsauvoilla tunnustelemalla ei tässä maailmassa ole kukaan koskaan voimautunut eikä tule koskaan voimautumaan. Todellinen voima (ja sen oikeuttamana myös todellinen valta) on ja pysyy siellä missä on näkökyky. Siksi en kehota runoilijoita palaamaan sauvanvarteen ja esittämään taas suurin tuskin sokeaa. Ehdotan, että katsottaisiin niitä asioita, katsottaisiin ne kortit, ja viskattaisiin ne muovisauvat nyt hetkeksi pois. Nimittäin ainoa vallankumous mikä tässä maailmassa on mahdollinen ja mikä ei syö lapsiaan on sokeainsauvan kädestäpudottaminen ja silmän avaaminen.

HYPOTALAMUKSEN KAUPUNKI









"The similarities are not just uncanny - they are exact. Yet this is viewed as nothing more than a coincidence, because in modern thinking it is assumed that the Egyptians could not have had this knowledge. Thus we are blinded to the obvious. The Eye of Horus was also broken into six basic components, each representing a different sense; smell, touch, taste, hearing, sight and thought. The thalamus is the part of the human brain which translates all incoming signals from our senses. Could the symbolism of this be any clearer?" >>

Willam Jamesin mukaan lyhytaikaisuus siis oli eräs mystisen kokemuksen luonteenomainen piirre. Yksinkertaisin mystinen kokemus, mystinen minimikokemus, varmaankin olisi lyhyin mahdollinen, kenties silmänräpäyksen kestoinen, mutta havaittava kokemus. Tällaisen kokemuksen tiedollinen laatu voi olla hyvin primitiivinen, esimerkiksi jonkinlainen havahduttava impulssi, ikään kuin vaaran vaistoaminen. Yleensä kun puhutaan kuudennesta aistista, tarkoitetaan ennakoivaa vaarasta varoittavaa aistia. Tässä mielessä se liittyy läheisesti myös vaiston ja intuition käsitteisiin.
Muinaisegyptiläinen horus-silmä on kuninkaallisen pyhän suojelluksen symboli. Symboli jakaantuu kuuteen perusosaan, jotka symboloivat aisteja. Kokemus tilasta rakentuu aistijärjestyksessä, joka on aistien ennakoivuusjärjestys, mikä puolestaan riippuu tilanteesta. Erityisen mielenkiintoista Horus-silmä symbolissa on se, että sen on havaittu sen muistuttavan tarkasti ihmisaivoista tehtyjä nykyaikaisia anatomisia poikkeileikkauskuvia. Egyptin lääketieteen tiedetään tosin olleen korkella tasolla. Horus-silmän perusosat edustavat kukin aivojen tiettyä elintä ja tiettyä aistia. Kolme osaa näistä, jotka muodostavat itse silmän, kuvaavat yhdessä aivojen osan, jota kutsutaan talamukseksi. Nämä symboloivat haju-, näkö- ja kuuloaisteja. Nykytiedon mukaan talamus on aistiratojen väliasemana toimiva suuri tumake, joka sijaitsee väliaivojen sivuseinämissä. Kaikki sensoriset hermoradat, lukuun ottamatta hajuaistimuksia välittäviä hermoratoja, kulkevat isoaivokuorelle talamuksen tumakkeiden kautta. Horus-silmän luomiosa kuvaa aivokurkiaista ja symboloi järkeä (joka siis on kuudennen aistin ilmentymä). Nykytiedon mukaan aivokurkiainen on hermoratojen muodostama poikittainen aivojen osa, joka yhdistää vasemman ja oikean aivopuoliskon eli hemisfäärin toisiinsa. Silmän alla oleva kiehkura kuvaa ydinjatketta ja symboloi makuaistia. Nykytiedon mukaan ydinjatke on aivosillan ja selkäytimen välissä sijaitseva aivojen alin osa, joka lasketaan kuuluvaksi aivorunkoon. Silmän alla ole ikään kuin valuva kyynel kuvaa hypotalamusta ja symboloi tuntoaistia. Nykytiedon mukaan hypotalamus muodostaa aivolisäkkeen kanssa hormonaalisen säätelyjärjestelmän, jossa hypotalamus säätelee aivolisäkkeen toimintaa.
Horus-silmän luomiosa, joka kuvaa aivokurkiaista, edustaisi tässä parhaiten sitä, mitä Platon tarkoittaa elimellä, joka näkee totuuden, ellei sellaiseksi tulkitse koko Horus-silmä symbolia, eli kaikkia näitä elimiä yhdessä. Mutta onko meillä siinä tapauksessa jokin tapa varmistua siitä, että mystiseen kokemukseen todella kuuluu tiedollinen aspekti, että tietoa todella siirtyy muuten kuin aistien, arvaamisen, päättelyn, todennäköisyyskalkyylien, muistelun tai puhtaasti kalkyloivan ennakoinnin kautta? Voi olla, että kysymyksessä on aisti, josta tulemme tietoisiksi vain menettämällä sen. Muinaisegyptiläiseen mytologiaan kuuluukin palasiksi revitty Horuksen silmä, jonka Seth oli repinyt heidän välisessä valtataistelussaan., mutta viisauden jumala Thot (Hermes) onnistui korjaamaan vamman ja sai palaset jälleen paikoilleen.

NIKOLAI MEDNER



ESIMERKILLINEN KULTTUURIKESKUSTELU

on tässä, keskustelijoina Leevi Lehto, Miia Toivio, Antti Majander, Tuukka Terho ja Timo Harju. Puheenjohtajana Teemu Manninen. Turhista varjoista päästään eroon saman pöydän ääressä ja itse asioihin keskittyminen on sen jälkeen helpompaa.

Ryhmääntymisestä sanoisin, että se on taiteessa haitallista silloin kun ryhmän päämäärä on poliittinen, mutta hyödyllistä silloin jos päämäärä on puhtaasti esteettinen. "Synti" riippuu päämäärästä. Poliittiselle taideryhmälle on "synti" antaa tunnustus ryhmän ulkopuolisille, riippumatta taiteellisista arvoista. Esteettiselle taideryhmälle on "synti" antaa tunnustus jollekin ryhmän sisäiselle mikä ei ole esteettisesti perusteltua. Platon sanoo Valtion IX kirjassa, että jokaisella sielulla on oma ominainen sairautensa, ja ainoa mikä sielun voi tuhota on tuo sille ominainen siinä itsessä piilevä sairaus. Mikään tuhoava ei tule sieluun ulkoa, vaan kaikki tuhoava lähtee sielusta itsestään. Esteettisen ryhmän tarkoitus on suodattaa ja hillitä tämä sielusta lähtevä tuhoava virtaus. Tässä mielessä ryhmä on välttämätön, mikäli halutaan muodostaa "yksi täysin tietoinen sielu". Toisin sanoen, mikään todella suuri ei ole mahdollista ilman esteettistä ryhmää. Tämän asiat tuntevat parhaiten varmasti monet menestyneet ja pitkään yhdessä pysyneet musiikkiyhtyeet.

Esteettisen ryhmän ongelma on kuitenkin se, että se usein tulkitaan ulkoapäin poliittiseksi ryhmäksi, eli kavereiden kritiikittömäksi taloudellisperustaiseksi suosimiseksi. Poliittinen taideryhmä on tietysti jotakin absoluuttisen negatiivista, mikä täysin ymmärrettävästi yritetään kaikin keinoin aina tuhota. Gurdjieff ratkaisee tämän ongelman julistamalla ryhmän salaiseksi: ryhmä ei julkaise mitään eikä julista omaa olemassaoloaan. Ryhmä ei manifastoidu vaan pikemmin antimanifestoituu. Ryhmä ei myöskään ota vastuuta mistään teoksista, vaan yksittäiset henkilöt, jos katsovat julkaisemisen aiheelliseksi, tekevät sen. Koska ryhmä ei manifestoidu, siihen ei myöskään voida kohdistaa hyökkäystä, siis hajoittamista ja hallitsemista.

Salaseurautumisessa on vaarana se, että mikään ei periaatteessa estä salaseuraa olemasta poliittistaloudellinen estetiikan ja taiteen viharyhmä, joka sumplii kulisseissa omia ja kaveereidensa taloudellisia etuja ja hankaloittaa ryhmään kuulumattomien kenties itseään parempien tekijöiden työtä. Tällaiset poliittiset salaseurat tulevat aina ennemmin tai myöhemmin ilmi.

Palatakseni alussa linkittämääni keskusteluun, Antti Majander on oikeassa siinä, että ei-esteettinen ryhmääntyminen näkyi huonolla tavalla Jukka Petajän arvostelussa käydyssä keskustelussa. Itse en jaksanut lukea tuota HS keskustelupalstan keskustelua paljonkaan, koska syntyi vaikutelma, että moni keskustelija ei ole edes lukenut niitä runokirjoja, joista oli puhe. On hyvin vastenmielistä, jos joku runoilijana esiintyvä puolustaa toisen runoilijan teosta , jota ei ole edes lukenut. Itse en ollut lukenut kaikkia arvosteltuja teoksia, enkä siksi uskonut voivani ottaa osaa. Esteettisistä perusteluista ei silloin voi olla kysymys. Kuka tahansa, tuttukin, voi kirjoittaa milloin tahansa mielestäni huonon kirjan. Täydelliseen takuuseen en uskaltaisi mennä mistään. Siksi itseäni ei runous kiinnosta lainkaan esteettisten perustelujen ulkopuolella. Näen epäesteettisen asenteen runoudelle vahingollisena. Minulle runous on nimen omaan häikäilemättömästi puhtaan estetiikan alue. Myös se, että runouskentällä rahaa liikkuu vähän kääntyy voimavaraksi, jos ajattelee, että juuri taloudellisen motiivin teoreettinenkin mahdottomuus pitää ei ehkä parhaiten mutta välttämättä ehkä jollakin tavalla huolen toimijoiden motiivien eräänlaisesta puhtaudesta (koska ilman intohimoa ja rahaa tie olisi varmasti pystyssä, vaikkei intohimot vielä mitään itsessään takaa) ja saattaa juuri siksi mahdollistaa helpommin esteettisen periaatteen ryhmän. En siis tarkoita esteettisellä periaatteella mitään esteettistä ahdasmielisyyttä, joka on vain taloudellisen motiivin varjo. Puhdas estetiikka on puhdas ideoiden maailma, joka rakentuu jatkuvassa dialektisessa kehkeytymisessä. Puhdas estetiikka juuri sisällyttää itseensä kaikki ääripäät dialektiikassaan, eikä se sido aihepiirejä sinänsä.

BERTOLUCCIN KUU 1990

on yksi aikakautensa hienoimmista elokuvista.



Mutta kymmenen vuotta myöhemmin tehty The Sheltering sky (1990) on jo elokuva, jota ei jaksa läpi katsoa.



Ohjaaja on eri henkilö. Ilmeisesti Neuvostoliiton hajoaminen oli niin kova isku vasemmistomystikolle.

17.11.2009

KUOLEMANHENKÄYS, SILLÄ ON NIHILISTIN JA ATEISTIN NAAMARI

Onko sekin riistäjä, joka lukee toisilta ajatukset muttei hukkaa aikaansa opintoihin? Sitten se nähdään kun viimeiseltäkin loppuvat ajatukset.

Tällaista kirjoitettuani luin nämä rivit:

"Liiaksi kuolema ei uppoudu kirjoihin.
Se ei kytke kanaviaan suurjännitejohtoon.

Kuolema tietää miten kirjoitetaan runo,
pitäisikö sen vielä tietää mitä on taide."
Jarkko Laine: Muovinen Buddha

UUSIN PLATONISMI

Jos fysiikka on sekä kokeellisesti että järjellä käsitettävän alue, metafysiikka on pelkästään järjellä käsitettävän alue. Voisiko olla, että järki olisi energiamuoto, kuin näkyvä valo, muttei valoa, vaan ikään kuin valon kaltaista, paljaalle silmälle näkymätöntä, mutta havaitsemaan erikoistuneelle elimelle "näkyvää". Järki ei kuulu optiikan piiriin. Järkeä ei voida havaita koneella vaan biologisen elämän avulla. Tietoisuus on koneen ominaisuus. Elävä tulee tietoiseksi työn kautta: jos se onnistuu havaitsemaan, osoittamaan ja todistamaan järjen. Tietoisuus suhtautuu elävään samoin kuin gravitaatio mihin tahansa massaan. Näin ehdottaa metamystikko, avaruusajan Sokrates, kävelevä kysymysmerkki, joka ei tiedä mitään, ei usko mitään.

Tämä on tämän blogin 5000. merkintä.

SYMBOLINEN LAUSE

Platonin Valtio -teoksessa seitsemännessä kirjassa heti kuuluisan luolavertauksen jälkeen, on kaksi muita tärkeämpää kohtaa:

"Mutta onko se yhtäpitävä totuuden kanssa, sen kai jumala tietää. Minusta siis tämä näkyy pitävän paikkansa: tiedettävässä maailmassa käy viimeisenä, ja vain vaivoin, näkyviin hyvän perikuva [eli idea], ja kun se on havaittu, täytyy päättää, että se on kaikille kaiken oikean ja kauniin alkusyy, se, mikä näkyvässä maailmassa on synnyttänyt valon ja sen valtiaan ja järjellä käsitettävässä maailmassa itse valtiaana on tuottanut totuuden ja järjen." 516B

Ja:

"Mutta toden tottahan ei ole niinkään helppoa, vaan päinvastoin on vaikeata uskoa, että eräs jokaisessa ihmisessä oleva elin, jota muuta harrastukset turmelevat ja sokaisevat, näitä tieteitä [matematiikkaa] harjoitettaessa puhdistuu ja uudestaan syttyy valoon, - elin, jonka säilyminen on tärkeämpi kuin tuhansien silmien säilyminen. Sillä ainoastaan tällä elimellä nähdään totuus." 527D-E

Tässä kohtaa pitäisi tietenkin mennä muinaiskreikkalaiseen alkutekstiin, jotta voisi selvittää mitä Platon todella sanoo. Juuri nämä kohdat poikkeavat erilaisissa käännöksissä suuresti toisistaan. Joissain englanninnoksissa puhutaan mielen silmästä [mind's eye]: "Any one who has common sense will remember that the bewilderments of the eyes are of two kinds, and arise from two causes, either from coming out of the light or from going into the light, which is true of the mind's eye, quite as much as of the bodily eye;" Toisessa kohtaa taas puhutaan sielun silmästä: "and I quite admit the difficulty of believing that in every man there is an eye of the soul which, when by other pursuits lost and dimmed, is by these purified and re-illumined; and is more precious far than ten thousand bodily eyes, for by it alone is truth seen."

Kumpikin näistä englanninkielisen käännöksen metaforisista ilmauksista saattaa olla harhaanjohtava. Mitäpä, jos Platon todellakin tarkoittaa orgaanista elintä, niinpä tietysti, juuri sitä josta Descartes on niin sairaalloisen kiinnostunut. Ja edelleen, jos kerran hyvän perikuva on näkyvän valon alkusyy, sen täytyy olla pikemminkin se, mikä valoenergian liikkumisen mahdollistaa kuin se, mikä on energian kulloinenkin lähde. Hyvän perikuva ei ole aurinko, valonlähde sinänsä, vaan käyttääksemme säieteoreetikon runollista ilmausta "kosmoksen täyttävä koherentti kultasäikeiden verkko". Ja koska tämä hyvän perikuva on yhteinen näkyvälle valolle ja järjelle (parempi suomennos olisi yhteistieto, engalnninnos common sense), täytyy järjen, eli yhteistiedon olla myös energiaa, ainetta, mutta pimeää ainetta. Ainetta, jonka vain tuo elin, "Descartesin sielun valtaistuin" havaitsee. Tämän takia matemaattisen yhtä hyvin kuin ideat siis tulevat meille ensin näkynä, ja vasta jälkikäteen järkemme ryhtyy niitä todistamaan ja osoittamaan. Tämä siis selittää kaikki ensimmäisen 20 vuoden kokemuksemme - kaiken sen muistin, jonka tuo homo holokaustus armeijassa tuhosi.

Mikä siis on symbolinen lause? Symbolinen lause on esimerkiksi näkyvästä valosta sanottu lause, joka siirretään sellaisenaan toiseen kontekstiin, jossa puhutaan totuudesta ja järjestä. Tällainen leikkaus ja liimaus kahden täysin erilliseltä tuntuvan kontekstin välillä voidaan tehdä, koska kontekstit perustuvat samaan ideaan. Symbolinen lause toimii siis sinänsä, kokonaisuudessaan, uudessa kontekstissaan metaforana. Se myös viittaa kontekstiin josta se on noin vain irtileikattu. Siinä puhutaan ehkä valosta. Toisessa kontekstissa puhutaan ehkä totuudesta. Onko valon konteksti yhtäpitävä totuuden kontekstin kanssa, sen kai jumala tietää.
Jokaisen suomalaisen runoilijan ja kirjailijan pitäisi yrittää kirjoittaa kirja Pietarista. Niinhän oli tapana vielä sata vuotta sitten. Eino Leinon, Ilmari Kiannon, Maju Lassilan ja Paavo Rintalan hyviä yrityksiä ei pidä väheksyä. Pietarista kirjoittaminen paljastaa armotta kirjailijan tai runoilijan todelliset kyvyt. Kukaan kirjailija, edes André Belyi, Dostojevski, Lev Tolstoi tai Pushkin, eivät ole kuin pelkkiä Pietarin varjoja. Kaikki he ovat omalla tavallaan epäonnistujia, nimittäin jos vertaa todellisuuteen - jos kykenee näkemään jotakin todellisuudesta - kukaan heistä ei pysty paljastamaan Pietarin salaisuutta - kukkaan ei kuvaa Pietaria, kukaan ei pysty pääsemään perille dialektiikan taiteessa. Täydellisen onnistumisen mahdollisuuksia ei ole kenelläkään, se on täysin varma asia. Yrittää pitää paljon, pitkääm ja hartaasti, että edes ymmärtäisi jotain asian todellisesta luonteesta. Jokainen epäonnistuu omalla tavallaan.
Nyt kun olen ryhtynyt harrastamaan kuvataiteita olen huomannut erään ilmiön ikään kuin en olisi muistanut sen olemassaoloa: joillakin ihmisillä ei ole lainkaan sumeanäkökykyä. Heidän silmänsä ja aivonsa herkistyvät vain hahmoille, jotka ovat fotorealistisen tarkasti jonkin tunnistettavan mallinsa jäljitelmiä. Virheväli jolla he operoivat on uskomattoman pieni, jo pienikin virhe muuten fotorealistisessa muotokuvassa tuottaa sen, että he eivät osaa ollenkaan sanoa, mitä kuva esittää. Tämä kyvyttömyys on aitoa ja sisäsyntyistä. Siksi on turha odottaa, että tasistiset abstrahoidut tai improvisoidut hahmotihentymät tuottaisivat heidän mielikuvituksessaan jonkinlaista säkenöintiä. Abstraktia taidetta he eivät kykene tajuamaan millään tavalla. Värit, rytmit, sommitelmat, harmoniat, abstraktit tai abstraktin rajaa lähestyvät hahmot ovat kaikki heille samaa kuin joku olisi kuulakärkikynällä sutannut puhelinluettelon kanteen puhuessaan puhelimessa. Modernin taiteen valossa heidän silmänsä ovat täysin sokeat. Ovatko meidän silmämme sokeat siinä täydellisten fiksattujen ja sekoittumattomien vastaavuuksien maailmassa, jossa he elävät, siinä hahmojen köyhässä mutta välittömästi tuotteistuvassa konemaisessa funktionaalisuudessa.
Lainaan itseäni: "Moderni tapahan on uhrata terveet ja positiiviset tunteet riittämättömän ja harhaanjoutuneen "järjen" hyväksi, mikä johtaa mielisairauksiin, syöpäsairauksiin ja koko planeetan syöpään. Millään ei ole vähemmän tekemistä järjen kanssa kuin moderneilla "ideoilla", jotka ovat vain holokaustin kehittelyä eri muodoissaan."

16.11.2009

RUNOUDEN UUDET UHKAKUVAT

1. Marginalisoituminen. Se, että näperrellään turhia, mutta menetetään isot ja yleispätevät aiheet. Menetetään yleisö. Hyökkäys tulee sisältä. Runouden marginalaisoiminen oli ns. 90-lukulaisten työ: heidän työntä oli tuhota runoudelta yleisö. 2000-luvun runous on hankkinut yleisöä takaisin, lähinnä laajojen harrastajajoukkojen muodossa. Juuri tätä antimarginalisoitumista vastaan Helsingin Sanomat kohdistaa ennaltaehkäisevän hyökkäyksensä.

2. Kaikenlaisten kirjojen ja teosten kritiikitön tulva, johon kaikki laatu hukkuu ja katoaa. Tämä koskee vähiten runoutta. Kirjallisuutta saastuttaa lähinnä kaupallinen proosa ja sen yrittäjät, "nobodyt" jotka haluavat tulla "somebodyiksi". Laaturunoudella ei juuri tulla "somebodyksi" nykytodellisuudessa, joten runouden harrastajien, yrittäjien ja kirjoittajien joukossa "nobodyiksi" omassa kehityksessään pysähtyviä ja taantuvia on vähemmän ja määrä tuskin on suuri ongelma tarvepainojen aikakaudella.

3. Homojen loiston puute. Mutta leipää ei tule pöytään: elinkeinoksi runoudesta ei ole kuin niille, jotka ovat aikojen alussa ristitty apurahansaajiksi, tekevätpä sitten urallaan mitä tahansa. Suomessahan tämä menee näin: kun kultalusikka suussa synnytään, se pysyy siellä, ja ellei synnytä, mikään oma ponnistus ei auta muuttamaan asiaa. Ei mikään amerikkalaisen unelman maa. Mutta homojen mahtaileva loisto, ylellisten materiaalien tuntu, vaikutuksen tekeminen haaskaamalla ja tuhlailevin hajustein (joiden alla aina hämähäkin kudonnainen) jää runotalouden huipultakin katsottuna epätodelliseksi ja kaukaiseksi asiaksi.

4. Jalansijan menettäminen. Moravian mukaan menetettyä jalansijaa ei saa milloinkaan takaisin. Runous menettää jalansijansa jos se ryhtyy kenttänä jäljittelemään muiden kenttien patologioita. Jos se haluaa samat elintasosairaudet kuin muillakin, samat statukset ja kampurajalat. Viisainta olisi kuitenkin säilyä kepeänä purtena, kynä ja paperi taskussa. Jättää rahtilentokoneet, keikkabussilaivueet ja suuret kuvauskoneistot, miljoonapaikkaiset oopperatalot ja -palkkaiset diivat, toisin sanoen mahtaileva vaikutuksentekevyys muitten huoleksi, ja huolehtia siitä, että hallitsee suvereenisti sen ytimen, mitä ilman tuo kaikki muu ei pysyisi elossa.

5. Loikkarit. Pitkään puutetta, nihkeyttä ja vapauden rajoitteita kärsinyt, muusia edes vilaukselta tapaamaton runoilija saattaa todeta sen hinnan, jolla runouden kenttä lunastaa (absoluuttisen) vapautensa ja itsenäisyytensä, liian suureksi. Se hintahan on merkityksettömältä näyttävyys. Niitä joita himottaa voitto ei kiinnosta vapaus. He tekevät bisnestä ja sotapornoa, tämän maailman ihmisen oikeaa työtä. Runouden uusi vapaus, jolla näyttää voivan saavuttaa vain eristystä (koska se eristetään potentiaalisesti vaarallisena), ei enää houkuttele. He kääntävät selkänsä runoudelle ja toteavat, että on parempi olla naimatta ellei prostituutiosta makseta. Sielu siinä kärsii. Ja runous ehkä voittaa, jos vääristyneillä vaikuttimilla toimivien kiinnostus sitä kohtaan vähenee. Eipä silti, kyllähän he oikeassa ovat sen suhteen, että runous ei ole tahdon vaan muusien asia. Toisaalta, jos joku muu laji vaan lähtee syntymään paremmin, siinäkin kokonaisuus voittaa.

6. Konsensus. Toisaalta vaarana on liika samanmielisyys ja terveellisten, aitoa maailman polyfoniaa simuloivien, voimakkaiden säröäänien puute. Toisinajattelijat ovat rikkaus, vaikka he ilmiselvästi olisivat väärämielisiä, kunhan tekevät sen hyvin. Väkivaltaanhan he tietysti syyllistyvät ja räikeään epäoikeudenmukaisuuteen, sadismiin, jos vain tarjotaan pimeitä valonläpäisemättömiä toimintapoukamia. Mutta jos halutaan, että runoudella on kosketuspintaa todellisuuteen, asiat eivät saa vaikuttaa liian helpoilta. Voidaan vain rukoilla ja toivoa riittävän suuria vastuksia, jotta runoutemme olisi maailman dialektisuuden tasolla. Olisihan ikävää, jos oltaisiin suojassa, ikään kuin jossain spektaakkelissa tai lasten leikkikehässä ja sitten jäätäisiin sanattomaksi ja neuvottomaksi silmittömän pahuuden ja äärettömyyksiin viedyn röyhkeyden edessä kun todellinen tyranni suvaitsee astua esiin varjoistaan. Ja jos ei runous sitä kestä, pahuutta tunne ja sen ääretöntä väkivaltaa osaa väistää, arvotontahan se on.

7. Laatu. Mutta mistä, millä kasvuedellytyksillä ja resursseilla syntyy laatu, ellei se vapaus, jonka runous (sen tavallaan kentättömyys) nykymaailmassa ilmeisesti ainoana on kykenevä säilyttämään, todellakaan ole oikein kenenkään (runouden ulkopuolisen) etu, vaan tuntuu olevan pikemmin monille uhka? Miten huolehtia siitä, että kriitikot ovat puolueettomia, ymmärtäväisiä, rakentavia ja todellisuuttasimuloivan ankaria. Toisaalta, kyllähän se on kansakunnan ja valtion etu ilmeisesti. Mutta näyttää siltä, että kansakunnan ja valtion vartijat eivät aja kansakunnan ja valtion etua vaan omaa etuaan. Tässä suhteessa kritiikittömyys, välinpitämättömyys ja hajoittava kritiikki ja toisaalta myös tuki ovat yksi ja sama asia. Platonin ihannevaltiossa muusain taide oli nuorison parhaimmiston koulutuksen pääväline. Muusain taiteen edellytys on se, että jollakin on yhteys muusaan. Häntä kutsutaan tämän, eikä niinkään jäljittelytaitonsa, perusteella runoilijaksi. Ellei ole runoiljaa tai muusaa, ei ole muusain taidetta, eikä ole nuorison toivoa. Röyhkenenpä väittää, että tämä ei ole tarpeetonta mystifiointia, meillä on vain vääristynyt käsitys mystiikasta.

8 Epäviisaus. Platon asettaa jäljittelevän runouden kolmen askeleen päähän asioiden tosiolemuksesta, kun toiminnan mies on kahden askeleen päässä ja filosofi tutkii asioita suoraan sellaisenaan. Jäljittelevä runous olisi toiminnanmiehen tekojen ja tapojen heijastelua erilaisin keinoin, tai niiden tapojen jäljittelemistä, joilla on yleisön suosio, ikään kuin miellyttämistaito, eli toisten runoilijoiden keinojen jäljittelyä. Mutta varmaankin varovaisesti kolmen askeleen päässä oleminen ei aina ole huonompi kuin itse asioiden pyörteessä oleminen. Vaikka olisi filosofi-toiminnanmies, toisinaan on parempi olla pelkkä peili kuin ne kasvot jotka peilistä heijastuvat. Ja on pakko myöntää, että peili saattaa olla toisinaan äärimmäisen tarpeellinen. Ja voihan olla filosofi-runoilijakin, vaikka: "viisaudenharrastuksen ja runouden välillä on olemassa vanha riitä. Lausunnot sellaiset kuin "tuo rähisevä isäntäänsä hakkuva narttu" ja "suuri mielettömien joutavassa lörpöttelyssä" ja "kun liian viisasten sekava joukko hallitsee" ja "nuo, jotka saivarrellen mietiskelevät sitä, että elävät köyhyydessä" ja lukemattomat muut ovat noiden kahden välisen vanhan riidan merkkejä." Valtio 607B
Mutta voiko filosofi, toiminnanmies ja runoilija yhtyä samassa henkilössä?
"Sillä tuleehan meille pelkästään voitto, jos se [runous] havaitaan, ei ainoastaan miellyttäväksi, vaan myöskin hyödylliseksi. [...] mutta niin kauan kuin se ei kykene todistamaan viattomuuttaan, tulemme vastataikana laulamaan itselleemme tämän lausumamme perustelun ja loitsun, varoen ettemme jälleen lankea tuohon lapselliseen ja suuren joukon omaiseen rakkauteen. Tulemme siis laulamaan loitsuamme siinä mielessä, ettei ole otettava sellaista runoutta vakavalta kannalta, ikään kuin sillä olisi mitään tekemistä totuuden kanssa ja se olisi vakava asia, vaan että kuulijan on oltava peloissaan oman sielunsa valtiojärjestyksen puolesta" Valtio 607D-608A

[...merkintä on työn alla...]


Kuva: Pierre & Gilles ja homojen komento, joka on runopiireille vielä paljolti tuntematon.

FASISTI HIPPILOOKISSA JA PROFEETANPARRASSA

Eipä ole kissaa karvoihin katsominen.










Vanha natsi suuttui kun amerikan kaunein nainen Sharon Tate nai keskitysleiriltä säilyneen Puolan juutalaisen. Yhdeksännellä kuulla raskaana ollut Tate murhattiin Charles Mansonin käskystä. Nuori Susan Atkins löi armoa anelutta Tatea 16 kertaa puukolla ja kirjoitti hänen verellään Polanskien talon oveen sanan "PIG".

Susan Atkins:



Hippiajat pahasti ohi:





Taiteilijanimi Marilyn Manson tulee siis Marilyn Monroesta ja Charles Mansonista. Talossa, jossa Polanskin vaimo murhttiin on äänitetty Marilyn Mansonin levy Portrait of an American Family (1994).

We are the nobodies, wanna be somebodies...

Neuvostoliitto pahasti ohi:

15.11.2009

Kaiken maailman huijarit, kaupustelijat ja alin maan päältä löytyvä roskasakki tunnetaan siitä, että he ovat innokkaita valtiomiehiä. Kunnollista ihmistä ei saada eduskuntaan ellei häntä pakoteta.

ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE

ja Tommi Liimatta ovat nyt lupaavampia kuin ehkä koskaan aikaisemmin erittäin lupaavan pitkän historiansa aikana. Nörttirokista kuoriutuukin keskittynyt ja merkityksellinen karisma.

PLATONILLE JÄRJEN TYRANNIA TUNTEMATON?

Näyttää siltä, että Platonille on - meille modernin myrkkyä maistaneille niin tuttu järjen tyrannia - tuntematon. Sillä turhahan on ylistää järkeä joka on irrotettu sielun kahdesta muusta perusosasta, thymoottisesta ja eroottisesta osasta - tai jos vain jompi kumpi noista on kokonaan tukahdutettu - ihminen siis kokonaan himojensa tai kunnianhimojensa vanki. Järki on joka tyrannisoi vammaista sielua on sairas: sen logiikka ja perustelut johtavat yhä pahempaa epätasapainoon, "keskukset" tekevät yhä enemmän väärää toistensa työtä ja kaikilta "järki"perusteluilta puuttuu todellisuudentaju. Sillä vain toisaalta halujen moninaisuus toisaalta ylpeyden, häpeän, terveen itsetunnon ja sairaan narsismin jatkuva nuorallatanssi tekee sielusta todellisuudentajuisen. Modernin ihmisen järki on järkeä vailla todellisuudentajua, mielisairautta puhtaimmillaan, järkeä, jonka on nähty johtavan ihmisyyden ja planeetan pikaiseen tuhoutumiseen, ja jota vastaan nouseva elämä ja elinvoima näyttää anarkistiselta hulluudelta. Platonille tällainen keskeltähalkaistun holokaustiolennon (ks. Picasson anatomia) utooppinen epätasapaino on kaiken kuvittelukyvyn ja inhimillisten mahdollisuuksien tuolla puolen. Se on kokonainen yhteiskunnan huipulla toimivien Trashymakhos-Nietzschejen suku, joka on saanut vuosisadat huikaisevassa vapaudessa hioa perversioidensa matemaattisia todistuksia koko inhimillisen tietoisuuden läpäiseväksi lukinvillaksi. Meidän erilaisille kidutusleireille suljettujen "totuudesta sairaalloisesti kiinnostuneiden" vaatimattomaksi tehtäväksi on sitten jäänyt prometeeinen tulen keksiminen: riutuneilla lihaksillamme raadamme yöt ja päivät keksiäksemme tulen, jolla nietzscheläinen pyramidihuijaus poltetaan.
"Itä-Euroopassa suoritetut mielipidekyselyt ja mm. DDR:ssä eläneiden ihmisten haastattelut ovat melko jyrkässä ristiriidassa meille syötetyn propagandan kanssa. Mielipidekyselyissä huomattava osa ihmisistä pitää entistä sosialistista järjestelmää nykyistä parempana, ja yhtä monet pitävät kapitalismia ylipäätään epäonnistuneena yhteiskuntajärjestelmänä.">>

14.11.2009

TAAS JOTAIN RUNOUSSÖLKÖTYSTÄ UJUTETTU VALTION KANSIEN VÄLIIN

Taas on kysyttävä mitä ihmeen selitystä on Valtion X kirjan alun runouskeskustelu. Johan kolmannen kirjan laajassa selostuksessa kävi ilmi, että kaikki runous ei ole jäljittelyyn perustuvaa. X kirjassa yhtäkkiä koko runous on yhtä kuin jäljittely, aivan kuin tämä olisi kokonaan jonkun eri kirjailijat tekstiä. Ilmeisesti joku muinainen kristitty teekkarifuksi on tässä kohtaa peukaloinut meille säilynyttä käsikirjoitusta. Koko tällainen mitätön ajatuskehitelmä on helppo kyseenalaistaa muutamalla vastaesimerkillä, joita olisi kyllä luullut antiikistakin riittävän omasta takaa.

Jos ajatellaan esimerkiksi arkkitehti Alvar Aaltoa, runous hänen työssään on juuri sitä, että hän tuntee tuolin idean niin hyvin, että pystyy olemaan mahdollisimman vapaa ja siksi hyvin hienotunteinen omia esteettisiä mieltymyksiään kohtaan luodessaan yksittäisten tuolien malleja. Tämä arkkitehdin runous ei suinkaan ole kolmen askeleen päässä tuolin ideasta: nimittäin puusepän töiden orjallista jäljittelyä, siitä huolimatta että luovan suunnitelman piirrosjälki voi olla hyvinkin vapaa ja ikään kuin laaduttomampi kuin puusepän hiontajälki.

Samoin maalari Aivazovsky meidän mielestämme mieluummin tuntee valtameren idean ja toisaalta värien käyttäytymisen idean niin hyvin, että hän saa tuo kaksi asiaa yhdistymään mahdollisimman monin eri tavoin: ilmiön tarkasti kuvaava lopputulos seuraa prosessista, joka on yhtä vähän sukua kuvittamiselle kuin Francis Baconin tarkasti mallinsa näköiset henkilökuvat, joiden syntytavasta meillä ei ole aavistustakaan. Myöskään Joan Miron abstraktin rajalla häälyviä hahmoja ja hänen orgaanisesti vuodesta toiseen kehittyviä kompositioitaan me tuskin pidämme jäljitelminä yhtään mistään. Se mikä kehittyy on itse taiteilijan kulloinenkin väittämä siitä mikä on kaunista. Ja tämä taas ei voi olla mitään yleisen mielipiteen miellyttämisen jäljittelyä, koska mitään yleistä mielipidettä näistä asioista ei ennen noiden teosten syntymistä ollut olemassakaan. Kysymys on materiaalisesta orgaanisesti kehittyävästä maailmasta, jonka elementtien moneus on pikemmin syntynyt toinen toisistaan kuin jäljitelmänä jostakin. Kaikista taiteista löytyy esimerkkejä vastaavasta. Siksi se mitä Platon (tai kuka Teemu teekkari tässä X kirjassa runoudesta puhuukaan) tarkoittaa maalaustaiteella on vain maalaustailijoiden huonoimmisto. Sen, että maalareissa on myös parhaimmisto hän unohtaa.

GURDJIEFFIN VALTIO

G:n poliittinen passiivisuus näyttää saavan tukea Platonilta Valtion yhdeksännen kirjan lopusta:

"- Siinä valtiossa jota tarkoitat, jonka juuri olemme perustaneet ja selittäneet, siinä mikä sijaitsee ajatuksissa; sillä ainakaan maan päällä en sitä luule olevan ollenkaan olemassa.
- Ei, vastasin [Sokrates], - mutta taivaassa se kenties on olemassa, mallikuvana sille, joka tahtoo sitä nähdä ja tämän näön mukaan rakentaa omaa itseänsä. Eikä ole väliä, onko sitä missään vai tuleeko sitä olemaan, sillä ainoastaan sen valtion asioita hän harrastaa, eikä minkään muun.
- Niin kai hän sanoi." 592B

Toisaalta tyylilaji on tässä taas aika anteeksipyytelevä ja miltei ristiriidassa siihen kiivauteen nähden, jolla ihannevaltiota läpi kirjan kaavailtiin mahdolliseksi.

LÄNNEN KAKSIMIELISYYS

>>
Se että Neuvostoliitto ei romahtanut tyranniaan vaan oligarkiaan tarkoittaa Platonin mukaan siis yksiselitteisesti sitä, että Neuvostoliitossa oli enemmän kysymys aidosta parhaidenvallasta, siis Platonin ihannevaltiosta, kuin kansanvaltaisuudesta.

Neuvostoliitto poikkesi Platonin ihannevaltiosta monessa suhtessa. Tärkein piirre oli ehkä sosialistinen yhteisomistus, jonka Platon rajasi vain hallitsevan "byrokraattiluokan", eli niiden parhaimpien, elämänmuodoksi. Hallitsijoilla ei saa olla mitään yksityisomaisuutta, ei edes perhettä. Kaikki on koko luokan yhteisomaisuutta. Platonin ihannevaltio on sosialistinen demokratia hallitseville, mutta markkinataloudellinen kuningaskunta hallituille.

Platonin ihannevaltiossa hallitsevat näkyvät hallituille heitä taloudellisesti vaatimattomammassa asemassa elävinä palvelijoina. Valtiossa on tarjolla runsaasti paljon hallitusvastuita houkuttelevampia asemia. Hallitusbyrokraattien ikävin velvollisuus on se, että he yksin ammatisotilaina hoitavat sotimisen. Ihannevaltiossa ei ole yleistä asevelvollisuutta, kansa on täydellisesti vapautettu maanpuolustuksesta. Jos byrokraaatit aiheuttavat sodan, he hoitavat sen yksin.

13.11.2009

OHHOH TÄTÄ HÄPEÄÄ

kun en tiennyt mitään tästä Karri Kokon uusimmasta villityksestä. Kerta kaikkiaan inspiroivaa aseemista runoutta.

SUOMALAINEN RADIOSENILITEETTI

Perhesyistä olen joutunut useampana päivänä kuulemaan suomalaista radiota. En voi kyllin surkeasti valittaa musiikkilistojen senilisoivaa vaikutusta. Kun tietää miten paljon maailmassa on mielenkiintoista musiikkia, josta edes alan monipuolisimmilla harrastajilla ei ole tietoa, tuntuu hieman tuhlaukselta käyttää kaikki radioaika muutaman keskinkertaisen kappaleen loputtomaan mainostoistoon. Näin on useimmilla valtakunnallisilla radiokanavilla YleX:ssä ja muissa. Pohjimmainen roskasakki on vallannut radion niin kuin se jo kauan sitten, heti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, valtasi television. Yksittäisiä laadukkaita ohjelmia tietysti kuulee öiseen aikaan, kuten pari viikkoa sitten perjantaina neuvostoliittolaista musiikkikulttuuria esitellyt pitkä yö-ohjelma, jonka juontajilla todella oli ammattitaitoa. Muistan vielä nekin ekstaattiset ajat teinivuosilta, kun sieluni taivuttaminen korkeimman hyvän puoleen oli kokonaan Hannu Taanilan vastuulla.

12.11.2009

EROKSEN OTA

Oligarkia on Platonin mukaan arvoasteikossa ylempi, kehittyneempi yhteiskuntajärjestelmä kuin mitkään demokraattiset kansanvallan tai tasavaltalaisuuden muodot. Tyrannia taas on ainoa kuviteltavissaoleva yhteiskuntajärjestelmä, joka on ehdottomasti huonompi kuin demokratia.

Oligarkiaa parempi järjestelmä on sekoitettu oligarkia-aristokratia, eli aristokraattinen harvainvalta. Paras järjestelmä on siis parhaidenvalta, joka ei ole harvainvalta, mutta ei myöskään täydellinen demokratia.

Parhaidenvalta sellaisena kuin Platon sen kuvaa on jossain suhteessa sukua Neuvostoliiton järjestelmälle 1920 luvulla. Toisaalta neuvostoliitto, oli tuolloin jossain mielessä myös kansanvalta, ja taas Stalinin aikakaudella se siirtyi kansanvallasta Platonin kuvaamalla tavalla selkeästi tyranniaan.

Parhaidenvallan ongelma, ja koko Platonin Valtio-teoksen läpäisevä ongelma on se, miten parhaat erotetaan, miten oikeamielisyys erotetaan, miten torjutaan huonoimpien ikuinen jyrkkä väite omasta paremmuudestaan.

Platonin kuvaus tyranniasta pitää niin tarkasti yhtä monien 1930-40 lukujen neuvostokuvausten kanssa (myös Bulgakovin), että helposti tulee ajatelleeksi neuvostokuvaajien enemmän kopioineen Platonia kuin katsoneen tarkasti todellisuutta. Neuvostokuvausten epäilyttävyys syntyy liiallisesta samankaltaisuudesta Platonin kuvauksen kanssa.

Esimerkiksi naisten ja miesten suhteet ja avioliitot olivat Neuvostoliitossa käytännössä täsmälleen sitä mitä Platon kuvaa ihannevaltiossaan. Tavallinen kansanvalta ja vielä enemmän tyrannia ei mitenkään voisi mahdollistaa sellaista. Platonin kuvaama tyrannia ei mitenkään voisi mahdollistaa sitä, että kukaan Mihail Bulgakovin kaltainen henkilö milloinkaan kirjoittaisi riviäkään. On vaikea uskoa Neuvostoliiton olleen Platonin tyrannian kaltainen helvetti, jos Sostakovits ja Bulgakov ja monet muut kuitenkin saattoivat jotenkin toimia siellä. Se mitä Platon tarkoittaa tyrannialla on jotain aivan toisenlaista - monia kymmenen potenssin kertaluokkia hirvittävämpää. Jotakin enemmänkin sellaista kuin Hieronymosh Bosch kuvaa helvetinilmestyksissään - ja siinä tilassa ovat juuri parhaat, eli Sostakovits ja Bulgakov. Siinä orjuuden ja häväistyksen tilassa ei yksinkertaisesti ole edellytyksiä minkäänlaiselle luovalle toiminnalle... Mutta Neuvostoliitossa nämä henkilöt pystyivät luomaan ikuista taidetta - taidetta joka kohoaa ihmiskunnan parhaiden töiden tasolle. Platon olisi varmaan kuollut nauruun, jos olisi kuullut, että nämä samat henkilöt, jotka tällaisia teoksia luovat, kuvaavat ympäristöään samoilla sanoilla, joilla hän itse viittaa tyranniaan. Platonin tyranniassa tapetaan kaikki hyvät, kunnolliset, kyvykkäät, eikä sieltä ikinä tule ihmisten ilmoille mitään taidetta. Natsi-Saksa on siksi erittäin lähellä sitä, mitä Platon tarkoittaa tyrannialla.

Myös nykyisen Pohjois-Korean suhteen on kysyttävä, onko kysymyksessä tyrannia vain jokin erikoinen suljettu kansainvaltainen järjestys? Olisi helppo sanoa, että tyrannia, mutta asia ei näytä aivan siltä. Pohjois-Korea ei kaikilla tavoilla muistuta Platonin antamaa kuvaa tyranniasta. Tyrannian tärkein ominaisuus on seksuaalisuuden äärimmäinen ja patologinen korostuminen yhteiskunnassa. Tullaan näkemään äärimmäisiä seksuaalisia irvokkuuksia ja sadismissaan täysin avoimesti äärimmäisyyksiin meneviä epäsikiöitä (toimenpiteitä joita natsit toteuttivat leireillä juutalaislapsiin). Pohjois-Korean yhteiskuntajärjestys ei vaikuta tältä. Pohjois-Koreassa kärsitään köyhyydestä ja puutteesta, mutta ei ole tiedossa kärsitäänkö siellä tahallisesta seksuaalisesta sadismista niin kuin natsien leireillä. Jos Pohjois-Korean kansa on samassa asemassa kuin juutalaisvangit natsien keksitysleirillä, sen takia, että heidän johtajansa pakolla pitävät heidät siinä asemassa, kysymys on silloin tyranniasta. Mutta jos kansa on yhtenäinen ja kestää puutetta säilyttääkseen itsenäisyytensä ja omanarvontuntonsa, kysymys on eloonjäämiskamppailusta.

"Mutta kun vihdoin kaikki varat uupuvat, eikö silloin sieluun pesiytyneiden taajojen ja kiivaiden himojen ole pakko parkua, ja eivätkö ihmiset silloin sekä muiden himojen että varsinkin Eroksen odan kiihdyttäminä (Eroshan johtaa kaikkia muita ikäänkuin aseenkantajinaan) - eivätkö he silloin pakostakin riehu ja koeta keksiä kellä jotakin on, jota voisivat petoksella tai väkivallalla häneltä riistää?" 573E

"Eros-jumalaa jo vanhastaa sanotaan tyranniksi..." 573B

Eikö tällainen puhe sovi paremminkin USA:han?



Valtion yhdeksännessä kirjassa Sokrates pahasti maalaa Eroksesta dystooppisen kuvan. Sama Sokrates Faidros dialogissa puolustaa Erosta jyrkästi ja hyvin korkealentoisesti metafyysisin argumentein. Miten Valtion Sokrates ja Faidroksen Sokrates ovat sovitettavissa yhteen, samaksi henkilöksi. Olisiko tässä taas kristinuskon kokonaisuutta käsittämättömillä imbesillikiihkoilijoilla sormensa pelissä, mene ja tiedä.

TEEMU MÄEN UUSIA TÖITÄ

In Africa Women Are the Real Men, 2009.

Life in full, 2009.

Muuta huippua.

Mäki kaikista maailmanhistorian kuvataiteilijoista tarkimmin jäljentää auran täydellisen poissaolon. Steineriläisiä ja animistisia kuvia: tällä jumalankuoleman paikallisella tyhjöalueella millään elollisella ei ole sielua. Mäki on siis mystikko siinä missä Rudolf Steiner tai helsingin metropoliitta Ambrosius, joka tavatessamme paljain silmin näki aurani ja analysoi sen muotoa ja väriä. Yhtä tarkasti Mäki näkee auran puuttumisen. Olisi mielenkiintoista nähdä millainen esimerkiksi olisi Mäen maalaama ikoni, joka esittäisi Kristin uskon pyhiä henkilöitä, tai vaikkapa Sokratesta. Väittäisikö Mäki Kristuksesta samaa, mitä hän väittää tämän post-nietzscheläisen ultranihilismin aikakauden ihmisistä.

11.11.2009

Platonin mukaan siis, kun liberaalista demokratiasta yritetään vaivihkaa kulissien takana palata oligarkiaan, joudutaankin tyranniaan.

10.11.2009

VALTION KAHDEKSAS KIRJA

kuvaa pähkinän kuoressa ja kirkkaasti Hegelin filosofian ytimen, eli historiallisen dialektiikan ja valtiojärjestelmien keskinäiset suhteet ja niissä vallitsevat ihmistyypit. Tuoreudessaan esitystä on pakko pitää ajallisesti Hegelin ja Francis Fukuyaman jälkeisenä. Fukuyama ei ole vielä lukenut sitä. Platonhan kuvaa Amerikkalaisen liberaalin demokratian, eikä pidä sitä historian loppuna. Stalin kuvataan niin elävänä, että todellinen Stalin tuntuu siihen verrattuna halvalta kopiolta. Natsi-Saksan tapahtumat kuvataan, juutalaisvainot, fasistisen sadismin alkuperä selitetään. Kuvaus on ilmestyksenkaltainen, todellisuuden käsikirjoituksen kaltainen tunnistettava dystooppia, jonka fotorealismia vasten ihannevaltion etäisyys ja utooppisuus vain korostuu. Kuva muuttuu ylimaallisen arvoitukselliseksi sen 2300 vuoden iän tietoisuutta vasten.

VIISI PARASTA LUKEMAANI KIRJAA (EI JÄRJESTYKSESSÄ)

Leo Tolstoi: Anna Karenina
Leo Tolstoi: Ylösnousemus
Platon: Valtio
P. D. Ouspensky: Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta
Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä

9.11.2009

PLATON BLOGIKESKUSTELUISTA

ja internetin keskustelupalstoista yleensä: "Eikö siis dialektiikkaan ole ryhdyttävä mitä suurimmalla varovaisuudella, jottei sinun tarvitsisi kohdistaa tätä sääliäsi kolmikymmenvuotiaisiin. [...] Mutta vanhempi henkilö, minä sanoin, - tuskin tahtoo olla sellaisessa hulluudessa mukana, vaan tulee mieluummin noudattamaan sen esimerkkiä, joka tahtoo keskustella ja hakea totuutta, kuin sen, joka huvin vuoksi leikittelee ja inttäilee..." Valtio 539A-C

JOS PYTHIAKIN ANTAA ORAAKKELINPUOLTONSA

Valtiossa on ilmeisesti kauttaaltaan paljonkin jälkeenpäin lisättyjä lauseita. Ensimmäinen dialektinen "puhtaan järjen" harjoitus on erottaa ne alkuperäisistä.

Tästä tulikin mieleen, että Kantin Puhtaan järjen kritiikki näyttää menettävän painonsa, jos järki ja totuus sinänsä ajatellaan valon kaltaiseksi energiasignaaliksi, jonka vastaanottamista ja lähettämistä varten on todellakin olemassa erityinen elin. Näinhän Platon sanatarkasti sanoo, että on "elin, joka aistii totuuden". Hän ei näytä väittävän, että metafysiikka pitäisi irrottaa aistimuksesta ja kokemuksesta. Se on elimellinen aistimus, mutta ei tavanomainen selkeä aistimus vaan hetkellinen ja luonteeltaan hämärä.

IKÄÄNKUIN OLISIMME PELKKIÄ VIIVOJA

"Ja niin kuin oleminen suhtautuu syntymiseen, niin järkiajattelu suhtautuu mielipiteeseen, ja niin kuin järkiajattelu suhtautuu mielipiteeseen, niin tietämys suhtautuu uskoon, ja ymmärtämys kuvaimista käsittämiseen." Platon: Valtio 534A

Olemmeko me vielä syntyneetkään? Kyllä, ehkä juuri ja juuri, sillä mielipiteitä meillä on. Järkiajatteluakin ehkä on ymmärtämyksen osalta, mikä Sokrateen kielessä tarkoittaa: on mitattua ja havaittua tietoa maailmasta ja avaruudesta. Mutta kuten tiedämme kartesiolainen demoni saattaa piillää siinä tiedossa: objektiiviseen ei voi luottaa ilman subjektiivisen tunteen ja järjen kaksoisvahvistusta, eli ilman sielun vakuuttumista. Ja sieluammehan juuri tiede ja siitä muodostuva sillisalaatti, jota tieteelliseksi maailmankuvaksu kutsutaan, ei tällä hetkellä vakuuta, vai kuinka? Meidän uskomme ja ymmärtämyksemme ovat siis edelleen kaikkea muuta kuin sopusoinnussa. Asia ei parane uskosta, eli mielipiteen vakaammasta osasta, luopumalla, koska jäämme kuitenkin vain käsityksiemme ja ymmärtämyksemme varaan, eikä todellinen tietämys siitä mitenkään lisäänny. Mutta me olemme pakon edessä. Sillä mikään ihmiskunnan vanhoista uskonnoista ei jaksa kantaa tämän pidemmälle (saahan tietysti aina toisin väittää, jos ei pysty näkemään ja ymmärtämään sitä mitä ympärillä tapahtuu, mutta ei se mitään auta). Uskonnot yksinkertaisesti jotenkin haihtuvat, ne muuttuvat kokoelmaksi tyhjyyttään kumisevia eettisiä käyttäytymissääntöjä vailla (esoteeristä) perustaa. Se, jota tämä perustattomuus ei haittaa, on pahasti unessa. Tietämyksen täytyy siis lisääntyä. Tietämys ei lisäänny valaistumalla, vaan ainoastaan uskoon tuleminen tapahtuu niin. Mutta uskoa, johon voisi tulla ei ole, joten se siitä. Venkoilemalla ei siis tunnuta pääsevän mihinkään siitä mitä Platon sanoo. Jonkun on pakko opetella dialektiikka, eli se taito, jota yksikään filosofi ei ole osannut, mitä mystiikkaan tulee, yli kahteen tuhanteen vuoteen. Kokonaisuuden ajattelussa olisi siirryttävä heikosta järkiajattelusta (ymmärtämys) vahvaan järkiajatteluun (tietämys) ja se onnistuu vain erityisen dialektiikan avulla. Tämä dialektiikka, jota Platon tarkoittaa, ei ole mitä tahansa rupattelua, vaan perustelutaitoa, joka yltää sellaisille alueille, joista ei muuten voida saada tietoa, ja jotka eivät näytä olevan edes keskustelulle mahdollisia. Tällaiseen jutteluun Platon sanoo miesten tai yhtä hyvin naisten valmistuvan nopeimmillaan viisikymmenvuotiaina, jos ovat sitä ennen suoriutuneet täydellisesti "koulutuksesta", joka alkaa kymmenvuotiaana. Jokaisen päivän täytyy silloin tietysti olla täynnä uskomatonta valveuden kiihkoa ja lukemattomia pitkiä kehityskaaria, muuten Haades kutsuu, ennen kuin ihminen ehtii alkua pidemmälle tosi-olevaisen suhteen.

MOKOMA YHTÄPITÄVYYS

Paljon on tutkittu ja opiskeltukin sellaista mitä Platon ehdottaa, mutta jostain kumman syystä askeltakaan lähempänä ei ole hänen ihannevaltionsa meitä kuin se oli häntä. Valtion I ja II kirjassa ei aliarvioida vastaväitteiden jyrkkää syvyyttä ja ikuiselta vaikuttavaa erikoista voimaa. On käynyt niin, että kaikesta siitä, missä on tapahtunut tiedollista edistystä on tullut ase Nietzsche-Trashymakhoksen, eikä suinkaan oikeamielisen viisauden harrastajan kouraan.

Kysymys on kosmologisesta näkemyksestä, jonka mukaan ihmisten ja koneiden aistihavainnot eli mittaustulokset (kokemukset) sovitetaan. Kaikki mitä on saatu selville on sovitettu harmoonikseksi Nietzsche-Trashymakhoksen kosmologian kanssa. Se mitä samat asiat tarkoittaisivat Sokrateen kosmologian näkökulmasta (jos se on ylipäätään mahdollinen... nimittäin nykytiedon valossa se näyttää mahdottomalta... mikä saattaa olla pelkkä harha) on meille tuntematonta, ja se juuri on työsarka, johon pitäisi käydä käsiksi.

Mitä siis tarvitaan? Tarvitaan uusi Sokrates, jonkinlainen abstrakti metamystikko, joka kyselee avaruusajan filosofisia kysymyksiä, mutta ei tiedä mitään. Tarvitaan kävelevä täydelliseksi laajennettu Wikipedia, alan ammattimies, joka tietää kaikki ihmiskunnan tutkimien tieteiden faktat kaikilla kielillä. Tarvitaan dialektikko, eli dialektisen perustelutaiteen mestari, joka osaa perustella metamystikon kysymykset ja väitteet alan ammattimiehen "tietojen" avulla tai vastaavasti osaa nähdä "tiedossa" olevat virheet. Kaikkien kolmen täytyy esiintyä samassa henkilössä. Emme siis tarvitse Kristus-ihmeidentekijää vaan tarvitsemme metamystikon, joka pystyy toisaalta ymmärtämään perustelut toisaalta perustelemaan.

Platon jo itse asetti tämän tehtävän ihmiskunnalle: ihannevaltio ei voi olla mahdollinen, ennen kuin ihmisillä on tieto. Koska tietoa ei vielä ole näköpiirissä, ei siksi ole ihmekään ettei myöskään ihannevaltiota ole näköpiirissä. Uskon varaan Platon ei olisi laskenut mitään.
He kritisoivat aisoita "oikein" ja nauttivat siitä hyvää palkkaa. Mutta jos joku lääkäri tulisi ja muuttaisi kritisoidut asiat paremmiksi, he julistaisivat sodan tuota lääkäriä vastaan.
Sanottava on, että mystiikka kuuluu niihin tiedon aloihin, joiden suhteen ihmisen kuten koneenkin aistimus on kerrassaan epäluotettava. On jonkinlainen ongelma, että selkeinkin aistimus Jumalasta vaihtuu jo seuraavassa hetkessä selkeimmäksi aistimukseksi jumalattomuudesta.

EMME OLE DODO

Luen Juha Kulmalan uusinta. Tässäkin kuten edellisessä on vastustamaton poljento, paljon kirkkaita ajatuksia ja varjonyrkkeilyä. Yhteiskuntakriittisyyttä, mutta tulee mieleen: mitä maailmankuvaa vasten? Vastaan voi olla vain muutamalla kenties vain yhdellä perustellulla tavalla. Sokrates sitä (Platonin Valtiossa) yrittää: nykyisyys johon hän viittaa näyttää fotorealistisesti samalta kuin nykyisyys johon Kulmala viittaa. Jos ollaan tarkkoja ja pidetään joka ikisestä tosiasiasta huolta niin, ettei yhtäällä kiistetä sitä mikä toisaalla myönnetään, täysin perusteltuja tapoja ajatella vastaan on olemassa kenties vain yksi. Jos sitäkään. Eikä sekään, jos se ylipäätään olisi enää mitenkään käytännössä ajateltavissa, ole kivutonta, uhrauksetonta, paratiisillista... kaukana mistään sellaisesta, mitä turhamaisemman puoleinen (jota Kulmala ei ole, mutta esimerkiksi Brodsky on) runoilija voisi ylistää. Rehellistä ja totta, ikään kuin valveillaolevaa se voisi olla, ja sikäli perusta jollekin ajateltavissaolevalle ja positiiviselle tulevaisuudelle. Sillä onhan niin, että kaavailematta hyvin vähän fantastista ja kivulloista perustaa on turha kaavailla autuaita tulevaisuusfantasioita. Ottaisiko kukaan riskiä, ikään kuin pitkää monien sukupolvien lainaa, vailla täydellistä vakuuttumista inhimillisen takaisinmaksun kyvystä.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com