31.10.2009

VANHA KUNNON

On näitäkin biisejä tullut muutama satakertaa soittettua läpi siinä 16-19 vuoden ikävaiheessa.











Pitkän 15 vuoden unenhorteisen hajanaisuusjakson jälkeen äijät pistävät takavuosien malliin. Alkaa tukka heilalhtaa täälläkin! Mitä kuulenkaan, onko Metallica täällä?

LOPPUUN KATSELTU KUKKANEN

niminen biisi kuului juuri radiosta Absoluuttisen nollapisteen uusimmalta albumilta Musta hiekka. King Crimson vaikute on kiitettävä. Vaikutelma on sama kuin taannoisella Santana-McLaughlin Love, Devotion remixissä: saundimaailma on tätä päivää mutta henki on aidosti 70-luvulta. Sanoituspuoli oli vakuuttava. Kuulosti helvetin hyvältä! Ja tämä on minulta paljon sanottu, en nimittäin ole aikaisemmasta Nollapisteen tuotannosta yhtään vakuuttunut. Nyt ollaan oikealla tiellä!



Samalla on mainittava YleX "halutuimmat-listalle" mainittu Apulanta -nimisen yhtyeen kappale Kaikki sun pelkosi, jonka lahjattomanpuoleinen musiikkivänkäys ja vastenmielisen näsäviisastelevat sanotukset herättävät melkoista puistatusta. En voi mitään, mutta minulle tulee tällaisista sanoista mieleen keskitysleirin hurtti rallatteleva vartija, joka omistaa panoptikonin silmästä laulunsa vangeille. Vangit kai osoittavat suosiotaan tällaiselle, koska heistä on mukavampi samaistua vartijaan kuin vankiin, eli itseensä. Ikävää, jos kaikki se mitä vapaudenhaavesta on jäljellä on pakkomielle päästä näkötorniin, kiikaritähtaimen taakse. Nimittäin kyllä se on vähän niinkin, että ilmastomuutoksen, ekokatastrofin, väestöräjähdyksen ja energiapiikin mm. uhkaamassa maailmassa sentään on jotain jos nyt ei aivan pelon niin ainakin miettimisen aiheita vielä, vaikka nyt olisikin paljon ajateltu ja puhuttu jo.

30.10.2009

VIISAUDEN HARRASTUS

"jolleivät valtiollinen mahti ja viisaudenharrastus täten yhdy yhdeksi ja samaksi, ja niitä lukuisia luonteita, jotka tätä nykyä pyrkivät jompaan kumpaan erikseen, pakolla suljeta pois, niin ei tule pahasta mitään loppua, rakas Glaukon, ei valtiolle eikä luullakseni myöskään ihmissuvulle." Valtio 473D

Valtiota ei pitäisi lainata näin. Helposti jää pois konteksti, puhuja, sanojen dialoginen tarkoitus jne. Kokonaisuus on pienin osa, jonka valossa tämän teoksen yksittäisiä lauseita voi pyrkiä ymmärtämään. Esimerkiksi tässä lainauksessa jää pois se, että Sokrates sitä ennen arvelee ajatuksen esittämisen johtavan siihen, että "naurun aalto tulee kerrassaan peittämään minut pilkan ja häväistyksen kuohuihin".

Miksi niin? Se pitäisi käydä ilmi jo itse teoksen rakenteesta... jos nimittäin voidaan olettaa, että Sokrates jo on jonkinlainen "viisauden harrastaja", eikä pelkkä harrastaja vaan sellainen, joka pääsee ajatuksissaan jo - vaikkakin hitaasti ja kankeasti maassa ryömien - hieman eteenpäinkin. On eri asia eritellä asioita ja poimia siltä täältä käsityksiä omien mielipiteidensä tueksi, kuin todella tutkia mielipiteiden ja käsitysten perusta, ottaa huomioon kaikki erilaiset mahdollisuudet, ja todella tutkia mikä on mahdollista, mikä on todennäköistä ja mikä on parasta ja mikä on huonointa. Näiden kysymysten äärellä - mikäli tarkoitus on vakuuttua tutkimuksensa tuloksesta epäilyksiä ja kysymyksiä pursuavan jatkuvasti levottomana liikkuvan sielunsa syvimpiä uurteita myöden - koko ihmiskunta kaikkine edustajineen vaikuttaa tällä hetkellä olevan suuri joukko liikuntakyvyttömiä maassa makaavia olentoja... jonkinlaisia kasveja, jotka eivät voi mitenkään vaikuttaa omiin tottumuksiinsa.

Mutta riittääkö yhden käden sormet laskemaan kaikki tällä planeetalla koskaan eläneet viisauden harrastajat, jos viisaudelle annetaan sellainen merkitys, jonka Sokrates sille antaa - eli että on päästävä eteenpäin umpikujasta ja mahdottomalta tuntuvien kysymysten hyökyaallokosta (siis tarkoitan nyt näitä vaikeimpia ja ikuisimpia kysymyksiä siitä miten valtio ja yhteiskuntaelämä olisi järjestettävä)? Että on vakuututtava sielun syvimpiä kerroksia myöden, sielun jokaisessa osassa jne, sillä ei kai sellainen viisaus joka jättää epäilykselle sijaa (näissä vaikeimmissa asioissa) ole minkään arvoista, vaan on taas kerran pelkkä vahvimmanoikeuden ja väkivallan valeharso. Riittää hyvin. Joten mistä saadaan jokaiseen valtioon satoja hallintomiehiä ja viisaudenharrastajia, jos ei heitä ole yhteensäkään ollut niin montaa koko maailmanhistoriassa?

Todellinen viisaus, Sokrateen vaatimassa mielessä olisi sitä, että miehet, jotka ovat käyttäneet koko elämänsä vilpittömästi ja ahkerasti näiden asioiden pohtimiseen, jotka ovat kenties nähneet ja kokeneet sodan ja jotka ovat olleet hallitusvastuussa ja jotka ymmärtävät ihmiselämän perinpohjaisen mahdottomuuden ja jotka ovat jo kaiken opiskelleet ja joka ikisen pakotien itse tutkineet, useita kymmeniä vuosia ahkerassa jokapäiväisessä työssä - että sellaiset miehet voisi todellinen viisaus päästää umpikujasta eteen päin ja saada täysin yksimielisiksi valtion rakentumisen perustasta ja sellaisista asioista. Ihmisiä, jotka eivät jostain syystä ole tutkineet kaikkia pakoteitä, vaan ovat uskaltautuneet jäämään mielipiteiden varaan, ei tietenkään myöskään voi mistään asiasta saada vakuuttumaan. Niin kauan kuin on luuloja on epäluuloja. Mutta me emme puhu nyt heistä.

Juuri tätä pitkällisen, rehellisen ja vakavan työn aiheuttamaa umpikujan tilaa Ouspensky kuvaa teoksessa Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta Gurdjieffin neljännen tien alkupisteenä. Todellinen viisauden harrastus alkaa nimittäin vasta siitä umpikujapisteestä, mihin koko uuden ajan ja modernin ajan tietämys päätyy. Tuohon umpikujaan päätyminen ei ole vielä viisautta, vaan vasta siitä eteenpäin siirtyminen.

Gurdjieffin yksi keskeisimmitä käsitteistä, nimittäin uni ja herääminen, ovat nekin suoraan Platonin valtiosta poimittuja (toki taas on Gurdjieffia kiitettävä elävästä platontulkinnasta, mutta toisaalta hieman moitittava näin ilmeisen lähteensä peittelystä... luulen nimittäin, ettei moni gurdjieffharrastaja nykyään tiedä, miten suoraan kaikki tuo "itämainen tuntematon viisaus" on poimittu suoraan Platonin Valtiosta):

"And he who, having a sense of beautiful things has no sense of absolute beauty, or who, if another lead him to a knowledge of that beauty is unable to follow — of such an one I ask, Is he awake or in a dream only? Reflect: is not the dreamer, sleeping or waking, one who likens dissimilar things, who puts the copy in the place of the real object?

I should certainly say that such an one was dreaming.

But take the case of the other, who recognises the existence of absolute beauty and is able to distinguish the idea from the objects which participate in the idea, neither putting the objects in the place of the idea nor the idea in the place of the objects — is he a dreamer, or is he awake?

He is wide awake.

And may we not say that the mind of the one who knows has knowledge, and that the mind of the other, who opines only, has opinion.

Certainly.

But suppose that the latter should quarrel with us and dispute our statement, can we administer any soothing cordial or advice to him, without revealing to him that there is sad disorder in his wits?

We must certainly offer him some good advice, he replied.

Come, then, and let us think of something to say to him. Shall we begin by assuring him that he is welcome to any knowledge which he may have, and that we are rejoiced at his having it? But we should like to ask him a question: Does he who has knowledge know something or nothing? (You must answer for him.)

I answer that he knows something.

Something that is or is not?

Something that is; for how can that which is not ever be known?

And are we assured, after looking at the matter from many points of view, that absolute being is or may be absolutely known, but that the utterly non-existent is utterly unknown?

Nothing can be more certain."


Koko Gurdjieffin ympärillä pyörivän touhun epäilyttävin piirre on tuon kaiken paljolti itsehoidollisen ja terapialuonteisen mystiikan irrottaminen filosofisesta perustastaan ja varsinkin poliittisesta sekä yhteiskunnallisesta perustasta. Platonin Valtio -teoksesta käy jokseenkin selväksi, että sielun asioita, sielun rakennetta ja tasapainoa koskevia kysymyksiä, ei mitenkään voi erottaa niiden yhteiskunnallisesta kontekstista. Gurdjieff taas ei viittaa yhteiskunnalliseen tasoon juuri muuten kuin sanomalla, että mitään ei voida tehdä. Hänen opetuksensa on ikään kuin yleispätevää kulloisestakin yhteiskunnallisesta tilasta riippumatta. Platonille täsmälleen samat asiat taas pätevät ainoastaan suhteessa ihannevaltioon, joka on siis pelkkä apukäsite ja konstruoitu juuri tätä yksittäistä filosofista tarkastelua varten: mitä on oikeamielisyys, miten se on mahdollista ja miten se voidaan erottaa väärämielisyydestä.
Täydellisessä kapitalismissa ihmisillä ei ole muita aitoja ilon aiheita kuin lähimmäisten surut.
Nyttemmin on Leningradissa niin vähän kreikkalaisia, sanoi Brodsky. Ja Ateenassa vähän venäläisiä, sellaisia kuin Sokrates.

29.10.2009

INTOMIELI JA HIMOT JÄRKEÄ VASTAAN

"Kun vanhainkodissa on ihminen, joka huutaa koko ajan, että hänellä on paha olla. Silloin tuli mieleen, että miksi tuo on tässä? Eikö sen olisi parempi olla kuollut kuin kärsiä täällä?" Timo Harju

Onko tämä todella ainoa ajatus, joka tästä tulee mieleen? Eikö tule mieleen: miksi ihmisellä on niin paha olla? Miksi meitä on täällä niin monta kummitusta?

Nooa eli 800 vuotta onnellisesti. Ihminen olisi kuolematon, ellei olisi väärämielisyyttä. Hautausmailla näin syksyisin hiekka on kylmänkalseaa. Vaikea on ajatella, että siellä sitä vihdoin lepäisi.

"Meidän on siis muistettava, että meistäkin jokainen, jonka sielun eri puolet suorittavat kukin omia tehtäviänsä, tulee samalla olemaan oikeamielinen ja suorittamaan omia tehtäviänsä."

Platonille se, että intomielisyys liittyy järjen puolelle sodassa himoja vastaan on kyseenalaismatta sielun tasapainontavoittelua. Mutta kun himot kauan sitten ovat sammuneet, tai niitä ei koskaan ollutkaan, repii intomieli tyjää rekeä kohti pimeyttä. Niin totaalinen on järjen kolkko ylivalta. Siksi se, mikä Platonille on tavatonta: että intomieli liittyy himoihin järkeä vastaan, on meidän aikakautemme sairauden olemus.

VENÄLÄINEN POLITIIKKA




- Villin näköistä ryhmää.

TUTKIMUS MYSTIIKASTA: MODERNIN MUSTA AUKKO

Gurdjieff ja Ouspensky aina tahtovat hämmentää ja puhua joistain itämaisista kouluista, niinkuin sellaisia olisi paljonkin olemassa. Ei itämailla mitään tiedetä eikä tiedetty, muutenkan siellä olisi keksitty keksintöjäkin. On turha kuvitella, että sellaista tietoa, jota Platon ja Aristoteles etsivät ja löytävät olisi ollut paljon maailmassa ennen sitä. On ollut paljon käsityksiä, paljon luuloja. Mutta ei tietoa.

Gurdjieff puhuu itämaista, mutta kaiken olennaisen hän ottaa suoraan Platonilta. Ei silti paljon hän Platonin ajatuksia selittää, kehittää ja vie eteenpäin ja siksi on tunnustettava ilman muuta, että hänen luentansa on meille melkein elintärkeä, vaikka hän ei lähdettään mainitsekaan.

Toista on sitten evankeliumien sepittäjien Platon-luennat. Kysymyshän on vain mestarillisista draamallisista tarinoista, joiden ideat ovat suoraan Platonilta varastettuja. Evankeliukmien ongelmat tulevat esiin siinä, että toisin kuin Platon, ne eivät osoita, millaisen filosofisen päättelyn pohjalta noihin ajatuksiin on päädytty. Evankeliumit eivät myöskään erota vertauskuvaa todellisuudesta, niin kuin Platon tekee. On kuitenkin viisaampaa ja turvallisempaa tutkia metafyysisiä asioita sillä tavalla kuin Platon tekee Valtiossa kuin tyylillä jota evankeliumien sepittäjät käyttävät. Nimittäin tietojen lähteet ja ajattelutapojen perustat on hyvä kirjoittaa auki, ettei synny vaikutelma, että sinänsä yksinkertaiset analogiaan, induktioon tai deduktioon perustuvat väitteet saisivat aseman, jossa ne pitäisi uskoa ilman tietoa. Filosofia on kaiken viisauden alku samalla tavalla kuin uskonto on kaiken viisauden loppu.

Siksi esimerkiksi meidän taikauskoisella ja mielisairaan uskonnollisella aikakaudellamme olisi viisaampaa suhtautua rahaa filosofisesti kuin sillä uskonnollisella fanatismilla, jolla nämä viisi miljardia rahanpalvojaa siihen suhtautuvat. Mutta se on tietysti pidempi tutkimus, niin kuin Sokrates varmasti sanoisi.

Platonin Valtiota lukiessa hahmottuu myös selkeästi se, miten pitkä tutkimus olisi selvittää modernin virheen, eli metafysiikan kieltämisen merkitys. Olen varma, että Platon pystyisi jossakin viidessäsadassa tiukan aforistiseksi kiveenhakatussa sivussa jo nykyisen empiirisen tiedon pohjalta tutkimaan mystiikan todellisen olemuksen: onko kysymys psykologisesta harhasta, vai tosiasiallisesta elävään materiaan kohdistuvasta vaikutuksesta. Se on, vailla ainoatakaan harhapolkua tai edes harhasanaa, pidempi tutkimus, aivan varmasti.

28.10.2009

FASISMIN ARVOITUS RATKEAA

Kohdassa 430C siis palataan alkuperäisen tutkimuksen äärelle, johon jäätiin toisen kirjan lopussa kohdassa 383C. 74 sivua oltiin erikoisella harhapolulla selvittämässä runouden olemusta valtion vartijoiden pääravintona. No, ei sitä voi moittiakaan: parempi kai runous kuin tietokonepelit.

Platonin Valtion käsite väärämielisyys tarkoittaa siis täsmälleen samaa kuin se mitä itse tarkoitan tässä blogissa sanalla fasismi. Oikeamielisyys on sen vastakohta. Oikeamielinen ihminen on siis Platonin mukaan sellainen, jonka keskukset tekevät omaa työtään eivätkä toistensa työtä.

"Oikeamielinen mies ei siis ollenkaan eroa oikeamielisestä valtiosta oikeamielisyyden peruslaatuun nähden, vaan on samankaltainen kuin valtiokin." 435B

Ihannevaltio on apukäsite, jota luonnostellaan vain siinämäärin, kun on välttämätönsä, jotta päästäisiin sielun tutkimuksessa eteen päin. Teoksen nimi Valtio on siis harhaanjohtava. Parempi nimi olisi Sielu.

Oikeamielisessä valtiossa ihmiset siis ovat siinä tehtävässä, joka heille kuuluu heidän luontaisten ominaisuuksiensa mukaan. Muita määritelmiä oikeamielisyydelle ei Platon anna. Vastaavasti fasistinen valtio on sellainen, jossa ihmisten on pakko olla oman luontonsa vastaisissa ammateissa ja tehtävissä, ja joissa massavirtausten kaltaisesti hakeudutaan väärälle uralle. Vastaavasti fasisti on henkilö, jonka keskukset tekevät toistensa työtä. Tällaisesta keskusten väärästä työstä on ilmentymänä vallantahto, jonka Platon näkee tervemielisyyden vastakohtana.

Gurdjieff on muokannut keskuksen käsitteensä suoraan Platonin valtiosta. Platon ei käytä käsitettä keskus, vaan hän puhuu sielun kolmesta perusosasta: "näitä osiahan on kolme: on siis niin, että yhdellä opimme [älyllinen keskus, logos], toisella kiivastumme [tunnekeskus, thymos], kolmannella himoitsemme ravinnon ja sukupuolielämän ja muita näitä lähellä olevia nautintoja [fyysinen keskus, eros], taikka toiselta puolen niin, että suoritamme jokaista näistä toimista koko sielullamme, kun kerran johonkin suuntaudumme; nämä ovat ne seikat, joita on vaikea tyydyttävästi määrätä." 436A

Nyt on kuitenkin niin, että on pakko kritisoida Gurdjieffin uusia käsitteennimeämisia tahallisesta harhaanjohtavuudesta. Ensinnäkään eros ei ole vain "fyysinen keskus". Thymos on "tunnekeskus" vain negatiivisten tunteiden osalta. Kuten Platon esittää Faidroksessa, korkeammat tunteet johtuvuvat eroksesta ja myöskin kauneudentahto, eli harmoniantahto, jota Platon pitää tervemielisyyden perustana. Gurdjieffin näkemys, jonka mukaan "fyysinen keskus" olisi jotenkin alemmalla tasolla kuin "tunnekeskus" tai "älyllinen keskus" on hyvin harhaanjohtava, ellei suorastaan väärä. Ouspensky muuten kiinnittää tähän ristiriitaan huomiota Neljäs tie - teoksessaan, jossa hän puhuu negatiivisista ja positiivisista tunteista.
Mielenkiintoista, että Platonin Valtiosta on jäänyt elämään juuri sellainen mielikuva, että Platonin kaavailemassa ihannevaltiossa ei olisi runoilijoita. Todellisuudessa se mitä Platon sanoo ja se miksi hän niin paljon puhuu runoudesta johtuu siitä, että runous on valtion vartijoiden tärkein kasvatusmuoto. Platonin valtiossa runous on tärkeimmässä osassa. Kritiikki ja sensuuriajatukset, joita esitetään liittyvät tähän. Voi myös olla, että sensurointiin liittyvät asiat ja runoilijoiden ensisijaisen aseman kanssa ristiriidassa olevat seikat on lisätty tekstiin jälkeenpäin kristillisten hapattajien toimesta. Valtio on selvästikin hyvin muotopuoli teos. Mutta on epäselvää onko se sitä Platonin taitamattomuuden, keskeneräisyyden, kadonneiden osien vai taitamattomien korjailijoiden ansiosta.

27.10.2009

RUNOUS - VALLANKUMOUS

"Then to sum up: This is the point to which, above all, the attention of our rulers should be directed, — that music and gymnastic be preserved in their original form, and no innovation made. They must do their utmost to maintain them intact. And when any one says that mankind most regard

The newest song which the singers have,1

they will be afraid that he may be praising, not new songs, but a new kind of song; and this ought not to be praised, or conceived to be the meaning of the poet; for any musical innovation is full of danger to the whole State, and ought to be prohibited. So Damon tells me, and I can quite believe him; — he says that when modes of music change, of the State always change with them." Platon: Valtio (424B-C)

Tähän ajatukseen siis perustuu ns. kokeellisen runouden periaatteellinen vastustus ihannevaltiossa.

pois kehnouden tahtimuodot
tulkoon urhoollisen elämän rytmit


Mutta me emme elä Platonin tai yhtään kenenkään hahmottelemassa ihannevaltiossa, vaan pyrimme johonkin muuhun mikä voisi olla parempaa mutta ei pahempaa kuin nykyinen, ja se voi tehdä kokeellisesta runoudesta tarpeelliisen pakotien.

Mutta me olemme auttamatta monipuuhastelijoita, koska nykyisessä valtiossamme, enempää kuin missään valtiossa ei perusteta virkoja vallankumouksellisille. Platonin ihannevaltiossa ei ole monipuuhastelijoita vaan jokaisella on yksi tehtävä: se mihin hän, ei ainoastaan parhaiten kykenee, vaan parhaiten kaikista. Niin kuin kynsisakset kaikista saksista parhaiten leikkaavat juuri kynsiä. Se on tosi tehtävä. Toisaalta Platonilla näyttelijäkään ei voi keskittyä kuin yhteen rooliin elämässään, mikä voi olla jo spesialismin ja tehokkuusajattelun liioittelua.

26.10.2009

OLEN NYT PAIKALLISTANUT

Neuvostoliiton ja natsi-Saksan samaistamisen ongelman Platonin Valtion dilemmaan. Käsitykseni mukaan Platonin valtio on siis jonkinlainen natsi-Saksan antiteesi. Platonin ideaali valtiossa on vallalla saman tyyppinen järjestys kuin natsi-Saksassa, myös yhtä julmat rodun puhtauden kriteerit ja jopa eutanasiaohjelma (410A). Mutta kaiken ydin on idealisoitu ja absoluuttinen oikeamielisen sielun erottaminen väärämielisestä sielusta. Nietzschen antiplatoninen filosofia piti huolen siitä, että natsi-Saksassa tuo erottelu tehtiin yhtä tarkasti kuin Platonin ideaalivaltiossa, mutta sillä erotuksella, että oikeamieliset tuhottiin. Natsi-Saksa oli pahin dystopia jonka Platon voisi kuvitella - ja Thrashymakhoksen utopia.

Mutta oliko Neuvostoliitto tässä suhteessa olennaisesti erilainen kuin natsi-Saksa? Me emme voi vastata, ennen kuin tiedämme lopullisen totuuden siitä, mitä oikeamielisyys on ja miten se erotetaan väärämielisyydestä.

Rationaalisesti ajatellen Neuvostoliiton ja natsi-Saksan samaistamisen vastustamisessa on mieltä vain siinä tapauksessa, että on jokin peruste olettaa: Neuvostoliitto oli juuri Platonin määrittämän oikeamielisen ja väärämielisen valtion (tai yksilön) merkityksessa natsi-Saksan antiteesi. Helpompi on ehkä osoittaa, että Neuvostoliitto oli natsi-Saksan antiteesi jollain muulla tasolla, mutta että väärämielisyys oli
Neuvostoliitossa täysin samassa yhteiskunnallisessa asemassa ja samalla tavalla kätkeytyneenä vallassa kuin natsi-Saksassa. Jos osoittautuu, että asia on näin, katoaa peruste näiden kahden diktatuurin samaistamisen vastustamiselta.

Meistä ei tunnu, että samaistaminen olisi mahdollista. Joista kuista toisista siltä tuntuu. Mutta kumpi meistä on "tuo ylen taitava ja pahaa vaaniskeleva, joka itse on tehnyt paljon vääryyttä ja omasta mielestään on ovela ja älykäs, näkyy milloin hän on tekemisissä kaltaistensa kanssa, pitävän kovin taitavasti varansa, koska hänellä on silmiensä edessä oma esikuvansa; mutta milloin hän ryhtyy tekemisiin kunnollisten iäkkäiden ihmisten kanssa, hän osoittautuu typeräksi; hän näet on ajattomasti epäluuloinen eikä tunne tervettä luonnetta, hänellä kun ei ole itsessään mitään sellaista luonteen kuvaa. Mutta koska hän useammin sattuu yhteen kehnojen kuin kunnollisten ihmisten kanssa, niin hän sekä omasta että muittenkin mielestä on muka pikemmin viisas kuin typerä." 409D

Niin, siitähän me olemme varmoja, että Neuvostoliiton ja Venäjän pahimmat parjaajat ovat juuri pahimmat ja väärämielisimmät ihmiset. Mutta olemmeko itsekkään oikeamieliset, jonkinlainen lumous näyttää saaneen sieluissamme turhan suuren vallan. Toisaalta lumouksella on aineellinen ja hyvin konkreettinen perusta: tuntuisi sokeudelta olla lumoutumatta. Mutta millainen olisi todella oikeamielinen ihminen ja pystyisikö hän sanomaan tähän asiaan yhtään mitään. Eikö meille sitten mene oikeamielisestä Mihail Bulgakov tai Marja Yudina? Eivätkö he kelpaisi Platonille oikeamielisestä? Olivatko he väärässä, lapsellisia, lumottuja, masentuneita, suhteellisuudentajuttomia, liian ihanteellisia, hyväluontoisia typeryksiä pikemmin kuin oikeamielisiä? Vai olivatko he pyhimyksiä, jotka olosuhteet olisivat murskanneet vääjäämättä mitä ikinä he olisivatkaan tehneet.

Platonille oikeamielinen ihminen on kasvatettu ymmärtämään oikeamielisen valtion totaalisen luonteen, eikä hän aseta omaa egoaan tahallaan ristiriitaan valtion edun kanssa. Platonin oikeamielisen valtion kansalaista koskevat hyvin samantapaiset velvollisuudet ja rajoitukset kuin natsi-Saksan tai Neuvostoliiton kansalaista. Opintojen tässä vaiheessa minulle kuitenkin jää hämäräksi miten oikeamielinen ja väärämielinen erotetaan käytännössä, kuka sen tekee, mihin väärämieliset laitetaan, ja onko aidosti ja pohjimmiltaan oikeamielisiä edes olemassa?

PLATON GOOGLERUNOUDESTA

Runoutta on kolmea lajia:

"You have conceived my meaning perfectly; and if I mistake not, what you failed to apprehend before is now made clear to you, that poetry and mythology are, in some cases, wholly imitative — instances of this are supplied by tragedy and comedy; there is likewise the opposite style, in which the my poet is the only speaker — of this the dithyramb affords the best example; and the combination of both is found in epic, and in several other styles of poetry." Valtio 394C

Googlerunous on näistä siis joko täysin imitoitua tai puolinaisesti imitoitua, myös siinä tapauksessa, että googlerunoilija pyrkisi imitoimaan itseään tai rakentamaan runoja joillakin aivan muilla säännöillä. Imitaatiotekniikka voi jäädä tässä huomiotta, sillä eihän hakukone ole muuta kuin eräs rakentamisen (imitaation) apuväline.

"Then, Adeimantus, let me ask you whether our guardians ought to be imitators; or rather, has not this question been decided by the rule already laid down that one man can only do one thing well, and not many; and that if he attempt many, he will altogether fall of gaining much reputation in any?"

Jos näin on miten ihmeessä, joku Tolstoi (tai Dostojevskin polyfonian ajatus) voi olla mahdollinen? Minusta Tolstoi imitoi kirjallisella loistolla monia täysin erilaisia henkilöitä eikä vain muutamaa.

Erikoista, mutta jotenkin esimerkiksi viimeaikaisesta Hesarin "kokeileva runous" -keskustelusta etäisesti tuttua hahmotusta:

"And you would agree with me in saying that one of them is simple and has but slight changes; and if the harmony and rhythm are also chosen for their simplicity, the result is that the speaker, if he speaks correctly, is always pretty much the same in style, and he will keep within the limits of a single harmony (for the changes are not great), and in like manner he will make use of nearly the same rhythm?

That is quite true, he said.

Whereas the other requires all sorts of harmonies and all sorts of rhythms, if the music and the style are to correspond, because the style has all sorts of changes.

That is also perfectly true, he replied.

And do not the two styles, or the mixture of the two, comprehend all poetry, and every form of expression in words? No one can say anything except in one or other of them or in both together.

They include all, he said.

And shall we receive into our State all the three styles, or one only of the two unmixed styles? or would you include the mixed?

I should prefer only to admit the pure imitator of virtue.

Yes, I said, Adeimantus, but the mixed style is also very charming: and indeed the pantomimic, which is the opposite of the one chosen by you, is the most popular style with children and their attendants, and with the world in general.

I do not deny it.

But I suppose you would argue that such a style is unsuitable to our State, in which human nature is not twofold or manifold, for one man plays one part only?

Yes; quite unsuitable.

And this is the reason why in our State, and in our State only, we shall find a shoemaker to be a shoemaker and not a pilot also, and a husbandman to be a husbandman and not a dicast also, and a soldier a soldier and not a trader also, and the same throughout?

True, he said.

And therefore when any one of these pantomimic gentlemen, who are so clever that they can imitate anything, comes to us, and makes a proposal to exhibit himself and his poetry, we will fall down and worship him as a sweet and holy and wonderful being; but we must also inform him that in our State such as he are not permitted to exist; the law will not allow them. And so when we have anointed him with myrrh, and set a garland of wool upon his head, we shall send him away to another city. For we mean to employ for our souls" health the rougher and severer poet or story-teller, who will imitate the style of the virtuous only, and will follow those models which we prescribed at first when we began the education of our soldiers.

We certainly will, he said, if we have the power.

Then now, my friend, I said, that part of music or literary education which relates to the story or myth may be considered to be finished; for the matter and manner have both been discussed.

I think so too, he said." 397A-398B

PLATONIN VALTION KOLMAS KIRJA

Tuntuu mahdottomalta, että ensimmäisessä ja toisessa kirjassa olevan dialogin johdonmukaisuuden ja tarkkanäköisyyden jälkeen jouduttaan kaukaisille höttöisille sivupoluille itse asiasta (eli oikeamielisyyden osoittamisesta itsessään sielulle hyväksi, ja väärämielisyyden osoittamisesta itsessään siellulle pahaksi). Platon tarjoaa pääosin löysää puhetta kirjallisuuden ja runouden sensuroimisesta. Tuntuu vaikealta uskoa, että ensimmäisten kirjojen kriittinen äly olisi alentunut kolmannen kirjan helppoheikkimäisiin banaliteetteihin (sillä kyllä Sokrates tai joku läsnäolevista tässä vaiheessa huomaisi, että jos kauan sitten kirjoitetun runouden sensurointiin, eli historian uudelleenkirjoittamiseen, todella ryhdyttäisiin, se voitaisiin toteuttaa yhtä hyvin väärämielisesti kuin oikeamielisesti, eikä mikään takaisi lopputulosta. Eli itse sensurointi on väärämielistä, riippumatta siitä mihin sillä pyritään). Esimerkiksi kohta 392B, jossa näsäviisaasti opastetaan "miten runoilijoiden pitäisi puhua ihmisistä" on hankalassa ristiriitaisessa suhteessa koko teoksen ajatukseen, joka on juuri selvittää sitä millainen ihminen on, ja onko se joka näyttää oikeamieliseltä milloinkaan oikeamielinen ja onko oikeamielisyys mitään muuta kuin heikkojen keskinäinen sopimus ja orjamoraalia. Kun tätä ei kerran edes vielä tiedetä, on ongelmallista ryhtyä jakelemaan moralisoivia neuvoja muinaisille runoilijoille. Tämä huomautus kyllä tehdään itse dialogissakin, mutta se unohtuu nopeasti.

Tekisi mieli ajatella, että kolmas kirja olisi kristittyjen aktorien jälkeenpäin lisäämä. Kirjan loppua kohden mentäessä tekstiin kyllä ilmestyy tiettyä mielkkyyttä, joten on vaikea mennä sanomaan mistä lukukokemuksen myrkyttävä kömmähdys johtuu.

25.10.2009

KARTTATAIDE

Augustus Vincent Tack (1870-1949):







24.10.2009

Taiteilijan ja filosofin ero on siinä, että taiteilijat pitää vain vakuuttaa itsensä. Toisten vakuuttaminen on sivutuote, joka seuraa jos on seuratakseen. Filosofin täytyy vakuuttaa toiset, minkä sivutuotteena hän parhaimmassa tapauksessa ehkä itsekin vakuuttuu.

ARGH, PLATON EREHTYY!

"eikö siis myöskin, kun sitä [väärämielisyyttä] on - olipa vapaiden tai orjien keskuudessa - saa heitä vihaamaan toisiaan ja taistelemaan keskenään ja tee heitä yhteiseen toimintaan kykenemättömiksi?"

Thrashymakhos, joka on itse väärämielinen ja tuntee pimeän puolen, vastaa pirullisesti kyllä, jonka pohjalta dialogi huolettomasti jatkuu.

Mutta oikea vastaus on tietenkin jyrkkä Ei! Nimittäin väärämieliset jos ketkä kykenevät tehokkaaseen yhteistoimintaan: kollektiiviseen itsemurhaan! Mutta sitä ennen on rivit tiivistävä uhri välttämätön. Planeettaitsemurhan orgia on väärämielisten yhteistoiminnan ikuinen siintävä kaihoisa suloinen päämäärä. Natsi-Saksassa jo nähtiin, miten pitkälle toisiaan patologisesti vihaavien homoseksuellien yhteistoiminta voi kantaa, silloin kun ollaa lujasti päätetty: maailma tuhoutuu ja sekin on vain demokraattinen päätös. Toiminnan vääryydeltä saattoivat sulkea silmänsä vain ne, joiden kontrastinäkö ei riittänyt sen räikeyden hahmottamiseen. Mutta uhri, se oli välttämätön loppujen kurissapitämiseksi. Ja uhriksi natsi-Saksassa tarjoutuivat ja sitten määrättiinkin juutalaiset. Ei ole olemassa mitään juutalaisvihaa, siinä mielessä, että selaista tunnetta ei todellisuudessa kukaan koe. On vain rationaalinen tarve uhrille, joka tiivistää ja polarisoi pelonsekaiset kaoottiset massat voimakeskittymän ympärille.

Tämän pahuuden pimys, hurjuus ja räikeys natsi-Saksan ytimenä on asia, jota Saksa ei sen jälkeen ole pystynyt millään tasolla käsittelemään. On olemassa vain puolivillaisia käsittely-yrityksiä. En usko, että Saksa Saksana milloinkaan tulee asiaa käsittelemäänkään, sillä eder varovainen totuuden lähestyminen jo johtaisi loogisesti tulokseen, että tappio totaalisessa väärämielisyydellä oikeutetussa sodassa tarkoitta totaalista ja lopullista tuhoa vailla mitään ulospääsyä tai kansakunnan jatkon aitoa mahdollisuutta. Häviön rehellinen käsittely tarkoittaisi kansakunnan lopullista hajoamista ja tuhoa. Siksi Venäjä ja jo Neuvostoliitto ovat äärimmäisen paljon paremmin ja todemmin onnistuneet käsittelemään Stalinin aikaisia poliittisia välttömättömyyksiään. Asian käsittely on Neuvostoliitossa mennyt vähän "överiksikin" kuten pelkkä Solzhenitsynin olemassaolokin jo osoittaa.

MAHTAVUUDEN SÄILYTTÄMINEN

Ilmenee siis, että fasismissa on pohjimmiltaan kysymys siitä, mitä Sokrates tarkoittaa väärämielisyydellä: väärämielisyyden tulemisesta maailmanrakenteeksi. Fasismi ja Nietzschen koko filosofia jäännöksettömästi oli jo täysin tuttu ilmiö Platonille. Täydellisen väärämielinen valtio, joka vääryydellä orjuutti muita valtioita, perustui aina Jumalan paikalliseen kuolemaan. Jumalan kuolema on yhtä vanha asia kuin ihmiskunta - nimittäin aina niille, jotka pitkällisestä näennäissivistyksen ja unen horteestaan äkkiä havahtuvat siihen, etteivät olekaan tuon jumalan valittu kansa. Ja niin voi äkkiä, muutamassa mitättömässä täysin huomaamatta ohikiitävässä vuosisadassa käydä joka ikiselle mahtavalle kansalle joka vaipuu uneen: juutalaisille, saksalaisille, persialaisille, ruotsalaisille, amerikkalaisille ja vihoviimeiseksi myös venäläisille. Elleivät he sitä ennen herää ja uusinna mahtavuuttaan, keksi keinoa jolla nuoruus ja mahtavuus todella säilytetään yli vuosisatojen, jolla oikeamielinen saa vuosisadan tai pari hengähdystaukoa ja työaikaa yhtenäisteorian kehittämiseen.

Koska väärämielinen on aina tietämätön, hän ei osaa ajatella, milaisten syysuhteiden mukaisesti väärämielisyyden maailmanrakenteesta seuraa ihmisen yhteiskunnallinen ja geneettinen rappio, kehollinen rumeneminen, sielullinen ja fyysinen epäeroottisuus, ja minkälaisten suorien syysuhteiden mukaisesti tästä seuraa planeetan ekokatrastrofi, ilmastonlämpeneminen, ylikansoitus ja energiaongelma.

On tietenkin valmistauduttava osoittamaan laajassa muodossa tällaisen väitteen totuus. Todistuksesta seuraa se, että ongelmia ei voida poistaa, poistamatta ensin niiden syytä, eli väärämielisyyden maailmanrakennetta.

On yllättävää ja ilahduttavaa, että kaikki työ on jo tehty ja selvästi ilmaistu Platonin Valtiossa. Ilmeisesti kukaan ihmiskunnan edustaja ei vain muutamaan sataan vuoteen ole viitsinyt avata tuota teosta - ilmeisesti peläten joutuvansa todelliseen sotaan Nietzschen ja koko meitä metallisen tiukasti atomitasolta asti ympäröivän väärämielisyyden maailmanrakenteen kanssa. Mutta Nietzsche on vain koira, joka pitää puristaa lempeästi niskasta häpeämään. No niin, vanha Rekku, menehän nyt koppiin järsimään luutasi ja häpeämään.

ON SE VAAN

Kaurismäen veljesten toisen lyhytelokuva, Jackpot 2:sen loppu on suomalaisen elokuvahistorian komeimpia: hiekkarannalla nainen, freejazzsaksofonisti, flipperinpelaaja ja sähkövoimalinjojen alla helikopteri:



23.10.2009

KOKO NIETZSCHEN FILOSOFIA

ei ole muuta kuin Platonin Valtion Thrasymakhosen inkarnaatio ja laajennus tämän pelottavan hahmon filosofiasta, jonka opin voi kiteyttää näihin sanoihin:

"- Ovatko siis mielestäsi, Thrasymakhos, väärämieliset ihmiset viisaat ja kunnolliset?
- Kyllä, ne jotka kykenevät äärimmäiseen vääryyteen ja osaavat laskea ihmisten valtioita ja kansakuntia valtansa alaisiksi."

Tähän saksalaiset eivät siis pystyneet, mutta tuskin he siihen tyytyvät.

Sokrates tietenkin lopulta murskaa Thrakhymakhoksen täydellisesti, mutta todistus, jonka mukaan
"- On siis käynyt meille ilmi, että oikeamielinen on kunnollinen ja viisas, mutta väärämielinen tietämätön ja kehno."
ei ole triviaali. Sen mukaan nimittäin on aina jotakin mitä väärämielinen ei tiedä, vaikka hän tietäisi kaiken sen mitä objektiivisesti ottaen voidaan tietää. Tämä on ja pysyy itsestään selvävänä tosiasiana jo senkin perusteella, että materian perimmäisten yksikköjen objektiiviseen erotteluun tarvittaisiin säieteoreetikko Brian Greenen mukaan koko Linnunradan galaksin kiertävä syklotroni. Platon siis tavallaan todistaa, että koko ihmiskunta voi olla väärämielinen, ellei se suostu uskomaan planeetan subjektiiviseen, eli biologiseen todistukseen. Metafysiikka on siis aina oikeamielisen yritys osoittaa väärämielinen tietämättömäksi. Ja väärämielisellä on motiivi väittää, että sitä ei saa edes yrittää, että Jumala on kuollut. Tämän mukaan esimerkiksi puhtaan abstraktin matematiikan avulla ei saisi ennustaa fysikaalisia ilmiöitä, jotka vasta myöhemmin pystytään todistamaan kokeellisesti. Niin vain kuitenkin on tehty, tehdään ja tullaan edelleen tekemään.

Mikä siis oli Nietzschen tietämättömyys? Hän ei tiennyt, että Jumala on valekuollut.

OBAMAN NOBEL

oli fiksu juttu. "Saman logiikan mukaan kirjallisuuden Nobel-palkinto voitaisiin myöntää tuntemattomalle aloittelijalle siinä toivossa, että tämä kirjoittaa myöhemmin muutaman hyvän kirjan.">>

22.10.2009

Olisiko sitten niin, että Johan Bäckmanin poliittinen toiminta todistaa, että Suomessa vallitsee aito sananvapaus ja demokratia. Vai olisiko Bäckmanin vainoharhaisesta ajojahdista ja hänen kaikkien nähtäväksi repimästään mielisairaasta russofobiasta edelleen pääteltävä, että näin ei ole. Onko rajat nyt riittävästi kokeiltu?
Venäläisviha on erityisen noloa siksi, että maailmassa on harvoja yksittäisiä kansallisuuksia, jotka olisivat venäläisiä paremmin kunnostautuneet taiteessa, tieteessä, urheilussa, missikisoissa, sodassa... kaikessa inhimillisessä toiminnassa. Jos suomalaisena kokee (vaikka mitään syytä en näe) pakottavaa tarvetta vihata jotain kansallisuutta, olisi reilumpaa valita joku parempi kohde, joita maailmassa kyllä riittää. Naapurisopu ja omista eduista huolehtiminen eivät edellytä mitään vihantunteita, päin vastoin.

"No kuinkahan onkaan? Minkä esineen käyttöön tai tuottamiseen sanoisit oikeamielisyyden olevan hyödyksi rauhan aikana?
- Se on hyödyksi liikeasioita varten, Sokrates.
- Liikeasioilla kai tarkoitat kumppanuussuhteita [eli keskinäisyysuhteita]? Vai jotakin muutako tarkoitat?
- Kumppanuussuhteita tietenkin.
- No onkohan oikeamielinen ihminen hyvä ja hyödyllinen yhdyskumppani, kun lautapelinappuloita on siirreltävä? Vai siinäkö lautapelin taituri on hyödyllinen?
-Lautapelin taituri.
[...]
- Milloin siis raha on hyödyttömänä, silloin oikeamielisyys on sen hoitoa varten hyödyllinen.
- Niin näyttää olevan.
[...]
- Jos siis joku osaa hyvin vartioida jotakin, niin hän myös osaa hyvin sen varastaa?
- Siltä näyttää.
[...]
- On siis saatu selville, että oikeamielinen on jonkinmoinen varas..."
Platon: Valtio 333A-334A

21.10.2009

EROTOMAANIT, SIELUNSA TASAPAINOA ETSIVÄT

Homoseksuaalisuudessa on käsittääkseni kysymys hyvin voimakkaasta polarisaatiosta saman sukupuolen välillä. Bottom-homot ovat erotomaaneja, top-homot megalothymoottisia. Näin ei ole usein heterosuhteissa, joissa erotomaanit suosivat erotomaaneja ja megalothymoottiset megalothymoottisia. Ne erotomaaniset heterot, jotka etsivät sielunsa sokraattista tasapainoa joutuvat elämään ilman kumppania, koska sellaista pyrkimystä ei ymmärtäisi kukaan muu kuin Sokrates. Heitä myös vietellään kaiken aikaa fasististen top-kaappihomojen sadistisille areenoille häpäisemään itsensä.

Homoseksuaalisuudessa samoin kuin megalothymoottisessa heteroseksuaalisuudessa ei siis varsinaisesti ole kysymys eroottisuudesta, vaan jostakin ääri-ilmiöstä... mutta mistä? Elämän järjestämisestä taloudellisesti äärimmäisen tehokkaaksi? Ja heteroilla jälkeläisten tehtailusta?

Erotomaanin ja megalothymoottisen tyypin suhde saattaa kertautua pornonäyttelijän ja pornotuottajan suhteessa. Pornotuottaja voi olla megalothymoottinen tyyppi, joille ajatuskin kameran edessä ilkosillaan seisomisesta olisi kauhistus ja joka kiihottuu vain omaa häpeän- tai ylpeydentunnettaan stimuloivasta toiminnasta. Pornonäyttelijät ovat erotomaaneja, joilla ei ole lainkaan häpeän tunnetta. Voisi ajatella, että heillä ei ole lainkaan omanarvontuntoa, mutta erikoinen psykologinen panssarirakenne tekee asiasta ehkä hieman mutkikkaamman. On myös pornonäyttelijöitä, jotka myöhemmin ryhtyvät itse tuottajiksi. Kysymyksessä näyttäisi olevan mielenkiintoinen siirtymä yhdestä sielullisesta epätasapainotilasta toiseen epätasapainotilaan, tai kuka ties, sielullisesta tasapainotilasta?

Platon siis esittää eroottisuuden mahdollisuuden myös homoseksuaalisuudessa. Tällöin on kysymys erotomaanisen sielunsa tasapainoa etsivän vanhemman miehen ja erotomaanisen sielunsa tasapainoa etsivän nuoren pojan välisestä ns. sokraattisesta suhteesta. Tämä on homoseksuaalisuudessa käsittääkseni melkoisen poikkeuksellista, ellei huomioon oteta poikaprostituutiota, joka on käsittääkseni tietyissä maissa lähes normiksi levinnyttä. Prostituutiolla ja Sokrateella ei kuitenkaan ole vähäisintäkään tekemistä keskenään, koska prostituutiossa on kysymys sielun harhaanjohtamisesta eli perversiosta kun taas sokraattisessa filosofiassa on kysymys sielun johdattamisesta oikealle tielle dialektisen epäilyn kautta. On toki säädyllistä jättää mahdollinen ei-harhaanjohtavan (yhtä lailla hetero- kuin homo-) eroottisuuden alue häviävän teoreettiseksi, vain Sokrateen todellisille opetuslapsille kuuluvaksi. Niinpä todellisen Sokrateen voi opetuslapsi erottaa vain oman kuolemansa hetkellä, tutkimalla itseään, onko tullut johdetuksi harhaan.
Onko Venäjän kansa nykyään jo ainoa, joka kestää makeasti nauraen sen, että siitä tehdään todella terävää pilaa?

Jerofejev vastaa ihmettelyyni siitä, miksi hetki Pietarin kadulla vastaa kirjallisena elämyksenä muutamaa tuntia valitun laatukirjallisuuden parissa, miksi Venäjällä pelkkä vetelehtiminen on useinmiten kirjallisesti kiinnostavampaa kuin kirjat tai niiden kirjoittaminen: "Mitä anekdootissa eläminen merkitsee? Anekdootti on venäläinen lajityyppi, julkaisemattomat teokset."

VENÄJÄ JA RELATIVISMI

eivät sovi yhteen. Venäjällä ongelmat ovat niin suuria, että maailma ajautuisi heti ydinsotaan, jos väki pelkkää tyhmyyttään ja laiskuuttaan ei tietäsi mikä on oikein ja mikä väärin, mikä hyvä mikä paha. Venäjällä hyvän ja pahan eron oppii tunnistamaan nopeasti. Ellei opi, kuolee pois tuota pikaa. Venäjällä ei ole mitään mahdollisuutta flirttailla sarvipään kanssa oppimatta tuntemaan mikä sarvipää on miehiään.

"Vuonna 2003 julkaistun tutkimuksen mukaan Jumalan olemassaoloon luottaa 73% ja enkeleihin 53% venäläisistä (VT sIOM tutkimusinstituutti, RosBalt 20.1.2004), kun samanaikaisesti vain 47% suomalaisista uskoo kristinuskon opettamaan Jumalaan. Suuri osa venäläistä uskoo toki myös astrologiaan (43 %) ja magiaan (43 %). 62 % venäläisistä uskoo, että jokaisen ihmisen kohtalo on ennalta määrätty: tähtien asento ihmisen syntyessä vaikuttaa ihmisen koko elämään. Moraalinen relativismi lisääntyi venäläisten keskuudessa toki 90- luvun lopulla, jolloin valtaosa oli sitä mieltä, että ei ole olemassa mitään selviä suuntaviivoja oikealle ja väärälle. Mikä on oikein ja mikä väärin, riippuu täysin tilanteesta (KT 4.6.1999)." >>

20.10.2009

Riikinkukon höyhenpeite
halujen kohteen projektio
sulkien määrässä
halujen määrässä
lentotaidon laadussa
Lumous on aina yhteiskuntajärjestelmää ja valtiota koskeva kysymys. Yhteiskuntajärjestelmä ei muutu mahtikäskyllä, mutta se muuttuu, jos perustana oleva tieto ja ihmiskuva muuttuvat. Siksi luonnontiede on meille tärkeämpi nyt kuin koskaan aikaisemmin. Luonnontiede on johtanut meidät niin pahasti harhaan, että me kohtaamme katastrofeja, joita ei luonnontiede ole osannut ennustaa, mutta jotka Platon olisi osannut ennustaa. Tilanne ei korjaannu pelkästään lopputuloksia katselemalla ja niistä moraalisia johtopäätelmiä tekemällä. Meidän on tunnettava myös totuus. Me olemme ajaneet itsemme pakon eteen. Korostan, että säälillä, moralismilla, valittamisella tai seurausten osoittelulla tästä ei selvitä. Luonnontieteen on päästävä nykyistä pidemmälle, edes sen verran, että relativismin pohja saadaan murtumaan ja Nietzschestä ja nihilismistä päästään tällä planeetalla ikuisiksi ajoiksi eroon.

UUTINEN: NIETZSCHE EI OLE TYHMÄ

Mielenkiintoinen ja äärimmäisen hurja ajatus on se, että Nietzsche olisi tahallaan pahantahtoinen. Hän tunsi Platonin niin syvällisesti, että on vaikea ymmärtää miten hän ei nähnyt kristinuskon virheitä suhteessa Platoniin ja toisaalta asettanut Platonia vastuuseen niistä piirteistä, joita hän vihasi kristinuskossa ja jotka periytyvät suoraan Platonilta. Miksi Nietzsche toisaalta väänteli Platonin filosofiasta tarkoitushakuisen epäsikiön omaan käyttöönsä. Miksi hän ei hylännyt tuota filosofiaa, vaan se tuntuu kelpaavan hänelle varsin hyvin tietyin osin. Miksi Nietzsche aina puhuu kreikkalaisista jotenkin ylevään sävyyn, aivan kuin tarkoittaisi joitain tuntemattomampia kirjailijoita, joita on luettava alkukielellä. Mutta samalla hän vääntelee oman filosofiansa Platonilta, jota kuka tahansa voi lukea käännöksinä. Hän lukee Platonia, muuntaa Platonia, ylistää kreikkalaisia, vihaa kristinuskoa niiltä osin kuin se pitää yhtä Platonin kanssa, eikä lue Platonia kuuluvaksi noiden ylistettyjen "kerikkalaisten" joukkoon. Haiskahtaa mädältä. Nietzsche oli liian rikkiviisas tehdäkseen tällaista sillisalaattia aivan vahingossa. Hänellä on syy, hyvä syy: hänen tekstilleen on tilaus yhteiskunnan tietyssä yläkerroksessa.

Tsaarin Venäjällä jo Dostojevski tajusi selvästi tämän kaiken. Ja minä vasta nyt. Me suomalaiset tulemme totisesti jälkijunassa.

PELIEN PELAILU

Vain pelaamalla pelejä ei voi päätyä tuomariksi, puhumattakaan jostain olympiakomiteasta, jossa sääntöjä laaditaan.

KOONATUT SUDET

pääsevät ensi kertaa seksipuuhiin eteläkorealaisen yliopiston kokeessa. Kloonit eivät voi yleensä muuttaa mitään maan taloustilanteessa. Yritin tekeytyä yhdeksi niistä kunnes pääsisin katkaisemaan junan niin, että jäisin yksinäni sinne pysähtyvään peräpäähän, ja kloonit jatkaisivat veturipään mukana pois. Siinäpä elämäni yhdessä kappaleessa.

EPÄTIEDONVÄLITYS

"Minun mielipiteeni oli, että meidän ehdottomasti pitäisi tavalla tai toisella osoittaa venäläisille myöntyväisyyttä, jos siten saataisiin suhteitamme mahtavaan naapuriimme parannetuiksi. Keskustelin Steinin ehdotuksesta ulkoministeri Erkon kanssa, mutta en onnistunut taivuttamaan häntä. (G. Mannerheim: Muistelmat. 1952.)" >>

Miksi Erkko ja suomen eduskunta arvioi talvisodan kynnyksellä Neuvostoliiton voiman väärin?

1) Koska Erkko oli elämänkaunaisen russofobian mielisairauden kourissa vailla todellisia tietoja ja suhteellisuudentajua.

2) Koska Nato (natsi-Saksa) oli olevinaan niin varma ja vahva tuki.

Lopputolos: mediapropagandan ongelma on se, että siinä kylpövä vähitellen uskoo omat valheensa ja jää kokonaan vaille tietoa. Kysymys on epätiedonvälityksestä.

RESURSSIPULA HESARIN NÄLVÄILYN KOHTEENA

Kriitikko Jukka Petäjä irvailee Helsingin Sanomien niputuskritiikissään runouden viimeisten henkireikien naurettavaa resurssipulaa ja nälvii siitä johtuvia heikkouksia. Vaikutelma on vähän sama, jos vaikka yhdysvaltalainen kenraali naureskelisi Kabulin tai Bagdadin epäsiisteyttä pommitusten jälkeen tai sitä ettei Saharan keskipisteessä asuvilla ole juomavettä. Hurttia aikakauden henkeä tarkasti tunnustelevaa huumoria.

19.10.2009

PIENET MAAT SAAVAT TUNNUSTUKSENSA

ja toimintansa oikeutuksen kansainväliseltä yhteisöltä. Koska pienet maat eivät voi oikeuttaa toimintaansa puhtaalla sotilaallisella voimalla niiden on pakko sitoutua yhteisiin sääntöihin ja oikeudenmukaisuuteen. Pienet maat voivat taata turvallisuutensa itse tiettyyn pisteeseen asti, josta eteenpäin pienet maat ovat sidottuja vain noudattamaan sääntöjä ja olemaan syyllistymättä agressioihin. Syyllisyys poistaa pieneltä maalta oikeutuksen kansainvälisen yhteisön silmissä. Tämä johtaa siihen, että pienten maiden on tarkemmin kuin muiden huolehdittava diplomaattisten toimintatapojen korrektiudesta. Tämän voisi yrittää nähdä mieluummin voimavarana kuin kilpailukykyä heikentävänä piirteenä.

Ongelma syntyy silloin kun pienen maan iso naapurimaa ei sitoudu yhteisiin kansainvälisiin sääntöihin vaan rikkoo niitä omaksi edukseen. Ison maan voidaan aina väittää syyllistyvän tällaiseen. Tilannetta voidaan auttaa, joko kahdenvälisellä liitolla ison maan kanssa, jolloin iso maa helposti pääsee sanelemaan yhteisiä sääntöjä, mutta jolla tavalla kuitenkin päästään parempaan asemaan kuin ne pienet maat, jotka eivät liittoudu. Tai sitten liittoutumalla muiden maiden kanssa, ja hankkimalla taakse voimaa, joka mahdollistaa toimintatapojen korrektiudesta luopumisen avulla parannellun neuvotteluaseman ison maan kanssa.

Mikä sitten on Suomen tilanne? Se on äärettömän vaikea. Itse näen asian niin, että Nato on Venäjälle toistaiseksi enemmän uhka kuin neuvottelukumppani. Suurten Nato-maiden johdossa on avoimesti Venäjälle vihamielisiä henkilöitä. Näiden nykyeurooppalaisten vaikuttajien kauna periytyy jo vallankumouksen ajoista tai aikaisemmista ajoista. He eivät vihaa niinkään Venäjän nykyistä johtoa kuin Venäjää ja sen luonnetta itsessään. Johdon vaihtumisella ei ole heille merkitystä, vain Venäjän hajoamisella on. He ovat näköjään valmiita työskentelemään sukupolvesta toiseen vaarallisen intohimonsa kimpussa.

Nato-piiri on sotilaallisessa voimassa mitattuna ilmeisesti vahva, mutta energiapoliittisesti heikko. Tästä johtuu se, Nato-piiri yrittää kätkeä melko ilmeisen sisäisen heikkoutensa laajentumispolitiikkaan, joka koetaan Venäjällä aiheellisesti vakavana uhkana. Tästä johtuen liittoutuminen Natoon ei takaisi Suomelle itsestäänselvästi vahvempaa neuvotteluasemaa suhteessa Venäjään. Mutta se, että Natoa erehdyttäisiin pitämään voimakkaampana kuin se on, jonka varassa Suomi voisi uskaltautua puolueellisuuteen ja yltiöpäiseen riskinottoon, saattaa heikentää neuvotteluasemia Venäjään olennaisesti.

Natoa ja Venäjää lähentää Kiinan mahdollinen paine Venäjälle ja eristää Kiinan ja Nato-piirin mahdollinen yhteistyö.

Olennaiset Suomen lähitulevaisuuteen vaikuttavat muuttujat ovat ilmeisesti tässä ja tilanne kehittyy joka tapauksessa kaiken aikaa hitaasti huoletuttavampaan suuntaan. Kaikki yleiseurooppalainen yhteistyö ja kaupankäynti Venäjän kanssa on nyt yksiselitteisesti rauhantyötä ainakin lyhyellä tähtäimellä. Mitä enemmän Naton energiapoliittiseen vaikuttimeen saadaan helpotusta kaupankäynnin avulla sen parempi. Kaupankäynti ei kuitenkaan vähennä Euroopassa majailevan russofobian irrationaalista kaunamotiivia, joka tulee säilymään. Sen merkitystä voitaisiin Euroopan sisällä, maiden sisäpolitiikassa pyrkiä aktiivisesti hillitsemään. Russofobisella elementillä ei ole minkäänlaisia positiivisia neuvottelu- tai pelivaikutuksia, vaan se on sotatilaallisessa toiminnassa tarvittava käyttövoima. Yleiseurooppalainen suursota on lähtökohtaisesti irrationaalinen: sodalla hankitun pääoman kustannukset ovat paljon suuremmat kuin globaalilla kaupalla hankitun pääoman kustannukset. Tästä johtuen Venäjällä ei voi olla minkäänlaisia salattuja laajenemispyrkimyksiä, koska se on energiataloudellisesti ja pitkällä tähtäyksellä joka tapauksessa omavarainen.

Jos Venäjällä ei voi olla rationaalisia laajentumispyrkimyksiä, on ulkopoliittisen rationalismin näkökulmasta väärin puhua sellaisesta asiasta kuin "Venäjän uhka". Venäjän uhka ei voi perustua mihinkään muuhun kuin puolustukselliseen motiiviin: mitä suurempi ulkopoliittinen ja sotilaallinen paine Venäjään kohdistuu, sen suurempi on sen lähialueilleen aiheuttama "sotilaallinen uhka".

Asia on ratkaistava niin, että ensin on oltava synnyttämättä puristavaa saartorengasta Venäjän ympärille. Sen jälkeen on pyrittävä tehostamaan kauppasuhteita ja kaikenlaisia kahdenvälisiä suhteita Venäjälle. On lakattava esittämästä vaatimuksia Venäjän sisäisestä muutoksesta tai kritisoimasta poliittista johtoa. Venäjä on hyväksyttävä sellaisena kuin se on, sitä on rauhallisesti patistettava yhteisten sääntöjen noudattamiseen sellaisena kuin se on, sen kanssa on toimittava sellaisena kuin se on. Vähitellen se siitä sitten muuttuu paremmaksi. Euroopan pitäisi hyväksyä se, että Venäjä muuttuu vääjäämättä paremmaksi, vahvemmaksi ja paljon merkittävämmäksi kansainvälisesti vakauttavaksi voimaksi, eikä kaikin (ennemmin tai myöhemmin sotaan johtavin) keinoin vastustaa tuota muutosta.

ONKO ANTON-POIKA NATOTYÖVÄLINE?

Tästä voi jo ehkä päätellä miten pahasti Anton-pojan tapaus vaurioittaa nimen omaan suomalaismiesten mainetta Venäjällä. Moni syyttää Johan Bäckmania "tiedotuksesta" Venäjän suuntaan. Mutta miksi jotkut omin teoin ja sanoin tuottavat niin paljon skandaalimaista tiedotettavaa? Kynnys esiintyä suomalaisena Venäjällä nousee kaiken aikaa, ja se kai tässä on Paavo Salosen puolen tarkoituskin. Millaiset olivat Paavo Salosen kytkökset suomalaiseen mediaan ja politiikkaan ennen skandaalia? Onko tapaus Anton rakennettu tietoisesti, jotta tällainen Suomen ja Venäjän (ennen muuta yksityishenkilöiden välisiä) suhteita syvästi vaurioittava skandaali voitaisiin saada aikaan? Valmistellaanko tällä kansaa Nato-äänestykseen? Siinä suhteessa tämä aivan varmasti toimii. Mieleen palaa myös Johan Bäckmanin avoin Nato-myönteisyys vielä Saatana saapuu Helsinkiin kirjassa.

Tässä Venäjän konsulaatin lyhyt virallinen yhteenveto asiasta. Yhteenvedossa esitetään kiistan taustatiedot, siihen vaikuttavat juridiset seikat sekä asian suomalainen tulkinta ja sen venäläinen kommentaari kohta kohdalta ja rinnakkain.

Olennainen kysymys on siis se millä päivämäärällä Anton-pojalle myönnettiin Venäjän kansalaisuus, joka sitten 6.5.2009 peruttiin ja 7.5.2009 uusittiin. Tämän perusteella kansalaisuuden myöntäminen näyttää olleen ennen kuin Paavo määrättiin Suomessa lapsen ainoaksi huoltajaksi 25.4.2008. Mutta miksi Antonin kansalaisuus peruttiin 6.5.2009?

Kun huoltajuus on kummallakin vanhemmalla, saako lapsen viedä maasta vastoin toisen huoltajan tahtoa? Tuskin. Mutta miten Paavo oli tuossa vaiheessa ilmaissut tahtonsa? Riittääkö pelkkä tahto, vai pitääkö se ilmaistakin.

Entä miten asiaan vaikuttaa se, että lapsi oli määrätty asumaan Rimman kanssa. Eikö silloin äidin matkustus johda luonnollisesti siihen, että lapsi seuraa... ellei siis toinen vanhempi erityisesti vastusta. Tapahtuiko rikos?

Entä oliko Antonin monien kuukausien oleskelu Venäjällä rikos suomessa sen jälkeen kun Paavo määrättiin yksinhuoltajaksi? Ilmeisesti kyllä, mutta oliko Paavon määrittäminen yksinhuoltajaksi lainvoimainen ja pätevä päätös? Millä perusteella?

Ilmeisesti kuitenkin Rimman olisi Suomen lain mukaan pitänyt jotenkin reagoida Paavon tahtoon ja oikeuteen saada tavata lapsensa vaikkei tämä edes olisi ollut yksinhuoltaja. Tämä ilmeisesti oli selvä rikos.

13.10.2009

Vielä on selvittämättä johtuuko modernissa mannermaisessa psykologiassa ja filosofiassa ilmenevä eroksen rappio (tai sen täydellinen poissaolo) kohteiden rappiosta, vai siitä, että sielua riivaa todellakin jokin (kenties perinnöllinen) sairaus, jossa thymoottinen osa ylikorostuu hulluuteen asti. Kumpi on syy ja kumpi seuraus. Onko patologinen thymoksen korostaminen homoseksuaalisuuden syy vai seuraus? Thomas Mann oli homoseksuaali ja hänellä oli neljä homoseksuaalista lasta, joista kaksi teki itsemurhan. Thomas Mann tunsi fasismin paremmin kuin kukaan ja vihasi sitä enemmän kuin kukaan. Sairaus on hyvin laajalle levinnyt, paljon laajemmalle, kuin kukaan oikeastaan osasi aavistaa tai tunnustaa, eikä kukaan enää osaisi tulkita sitä sairaudeksi, sanoisi Lars von Trier. Kuuluisa Venäläinen sielu on vain Platonin sielu, jossa eros, thymos ja logos ilmenevät jossakin keskinäisessä suhteessa. Saksalainen sielu on thymoksen hulluuden täyttämä sielu. Thomas Mann ymmärsi tämän selvästi, ja siksi hän oli niin raivosta suunniltaan kun "Saatana" hyökkäsi Venäjälle. Joku Jerofejev on tietenkin vain toisenlainen homoseksuaali ja siitä näkökulmasta hänen käsityksensä ovatkin ymmärrettäviä.

VANHENEVA NIETZSCHE VAJOSI GAY-SUOHON

"Platon piti thymosta yhtenä ihmissielun kolmesta osasta, mutta Nietzschen näkemyksen mukaan se yksin on kaikki ihmisessä." Fukuyama

... ja Freudin, Lacanin, Foucaultin ja monen monen muun Nietzschen seuraajan. Koko eurooppalainen moderni psykologia perustuu tähän ajatukseen, sillä ”Freudille ja Lacanille kaikki halu on viime kädessä perverssiä; halussa ei ole mitään luonnollista” (Hekanaho).

Miksi? Platonilla eros on sielun haluava osa, joka on itsessään luonnollinen, joten kaikki siinä on jollakin tavalla luonnollista. On helppo ymmärtää, että tuo halujen alue on monimuotoinen, ja osa haluista näyttää vähemmän luonnollisilta kuin jotkut elämän säilyttämiseen liittyvät perushalut, jotka ovat ihan itsestään selvästi luonnollisia ja kaikille elollisille kuuluvia.

Moderni eurooppalainen psykologia (ehkä pikemmin tahallisesti kuin tahattomasti) sekoittaa sielun eroottisen, thymoottisen ja loogisen osan. Sekä Lacan ja Freud puhuvat thymoksen piirteistä... josta kumpuavat motivaatiot eivät ole haluja eroottisessa mielessä. He eivät puhu ihmisestä tai ihmissielusta yleensä, vaan jostakin aivan tietynlaisesta ihmisestä ja sielusta, kenties itsestään tai jostakin potilaastaan tai potilastyypistä. Millaisesta?

Thymos liittyy "ihmisen tunnustuksen saamisen tarpeeseen", joka on erityisen keskeistä gaypiireissä, joihin vanheneva Nietzsche oli täydellisesti vajonnut. Homoseksuaalisuus on vanhan Euroopan luonteenomaisin piirre, jossa on paljon enemmän kysymys thymoottisista kuin eroottisista motivaatioista. Narsismi, turhamaisuus, ylpeys ja julmuus - homoseksuaalisuuden käyttövoimat - ovat thymoksen ulottuvuuksia siinä missä terve ja tasapainoinen itsetuntokin.
Ellei Nietzschen ajatus siitä, että kristinuskon tasa-arvoisuuden periaatteen on väistyttävä sen moraalin tieltä, jonka perusteella vahvat hallitsevat heikkoja tarkoittaisi: kuolleet hallitsevat eläviä: olisin hänen kanssaan samaa mieltä.

Koska vahvimpia tässä maailmassa ovat aina ne, jotka liittoutuvat kuoleman kanssa, on tasa-arvon aate paras kaikista huonosti elämää suojelevista aatteista.

12.10.2009

Jotenkin minulle ei edes tullut mieleen, että historian lopun taidemuoto voisi olla puhdas ja moninainen formalismi, jotakin japanin klassista taidetta muistuttavaa, mutta kaikkia aikakausia ja taidesuuntia viljelevää. Täysin vapaata moninaisuutta. Hei, mutta tämä Fukuyaman ehdotushan ei vaikuta yhtään huonolta!

Tavoiteltaessa universaalia arvoa, kysymys ei ole halusta olla muita suurempi tai muita vapaampi. Kysmys ei ole vähimmässääkään määrin vallasta. Voima ei ole mitään sellaista. Se, jolla on voima, ei välitä vallasta tässä kadehtivassa mielessä. Vain se, jolta korostetusti puuttuu voima, kadehtii, kokee tuskaa, tahtoo valtaa ja haaveilee ylivertaisuudesta. Voima on sillä joka vapautuu tuskasta puhtaaseen muotojen leikkiin. Voima on vallanhimon, huomiontarpeen, itserakkauden ja kunnianhimon täydellistä raukeamista: ensimmäinen muotojen moninaisuuden nautinto. Että pystyy hahmottamaan äärettömyyden jännitteisen pisteet niin kylmän rauhallisesti ja tarkasti: rukoilemaan toisten ihmisten puolesta, myrkyttymättä heidän tekemisistään ja tekemättä jättämisistään.

Tai sitten kaiken syö moraalinen rappio, voiman pimeä puoli, eivätkä ihmiset tee muuta kuin vapisevin käsin rukoilevat sotaa.

VOIMA JA RELATIVISMI

"Moderni ajattelu ei näe syitä, jotka estäisivät joskus tulevaisuudessa käytävän nihilistisen sodan, jossa liberaalista demokratiaa vastaan nousevat sen omat kasvatit. Relativismi - oppi, jonka mukaan kaikki arvot ovat suhteellisia ja joka ei hyväksy mitään "ensiarvoisia näkökohtia" - jäytää ilmeisesti pakostakin myös demokratian ja suvaitsevaisuuden arvot lopulta ontoiksi. Relativismi ei ole ase, joka voidaan suunnata valikoiden vain tiettyihin vihollisiin. Se syytää luotejaan kaikkiin maaleihin, ampuu jalat alta paitsi "ehdottomuutta" julistavilta opeilta, dogmeilta ja länsimaisessa perinteessä varmoina pidetyiltä käsityksiltä myös tuohon perinteeseen kuuluvalta suvaitsevaisuuden, erilaisuuden ja ajatuksenvapauden arvostamiselta. Ellei mikään voi olla ehdottomasti totta, jos kaikki arvot ovat kulttuurisidonnaisia, silloin myös hellityt periaatteet mm. ihmisten tasa-arvoisuudesta joutuvat pakostakin romukoppaan." Fukuyama, Historian loppu s. 405.

On siis toiveajattelua, että pahin mihin relativismi voi johtaa olisi se, että se tukahduttaa kaiken mikä ihmishengessä on suurta, kaunista ja voimakasta ja vapauttaa keskinkertaisen tietämättömän hävyttömyyden. Ihmiset, jotka ovat vahingossa, pelkkää surkeuttaan ja tyhmyyttään pahoja, ja kenties jopa korjaavat toimintaansa ja käsityksiään valistuksen ja kokemusten karttuessa, ovat paljon harmittomampi vaara kuin ne muutamat todella kyvykkäät ihmiset, jotka tuota (useimpien ihmisten lähtökohtaisen luonnollisen tilan) tietämättömyyttä hyväksikäyttävät ja ohjailevat ja jotka ovat pahoja pimeyden ytimeen asti tietoisesti ja rävähtämättä aukinaisin silmin.

Ei tarvitse olla Star Wars elokuvasarjan fanaattinen ystävä, kuten itse olen, tietääkseen, että yhdessä ja samassa voimassa on kuin onkin kaksi puolta, kuten sanotaan "valoisa ja pimeä", jotka riippuvat pelkästään voiman käytöstä. Ne, jotka tuntevat myös pimeän puolen toimintatavat, eivät ole vahvempia. Heidän suhteellinen voimakkuutensa perustuu kokonaan voiman yllättävyyteen, eli tarkasti suojeltuun salaisuuteen. Ensin he salaavat voiman olemassa olon. Sitten salaavat tuntevansa voiman. Ja lopulta vielä sen, että käyttävät voimaa väärin, elämän tuhoamiseen.

On totta, että uskollisuuden siteet, jotka kannustivat muinaisina aikoina ihmiset epätoivoisen urhollisiin tekoihin ja uhrautumaan, näyttävät myöhemmän historian valossa pelkiltä typeriltä ennakkoluuloilta. Vaikka modernin kouluttamat ihmiset tyytyvätkin istumaan kotona ja onnittelemaan itseään omasta avaramielisyydestään ja kiihkottomuudestaan, kyvystään olla projisoimatta voimaa uskontoon, valtioon, kansallisuuteen tai ideologiaan, eli kaikkeen sellaiseen, mikä ei voi olla voiman välitön ja aito edustaja, se ei poista sitä syvästi kumahtavaa totuutta, että voima on, ja voimalla on valoisa ja pimeä puolensa, miten ikinä ne sitten maailmaan projistuvatkaan.

Ainakin vielä toistaiseksi tuntuu hyvältä, että uskonnot on nykyisessä elämänmuodossamme sijoitettu harasteiden asemaan. Harrasteita on paljon ja niistä voi kukin valita omansa, jos vapaa-aikaa jää. Uskonto on parhaimmillaan kuin salibändy: se pitää kehon kunnossa, mutta ei vaikuta millään pakottavalla tavalla poliittiseen, taloudelliseen tai rakkauselämäämme. Uskonnon yhdistävä merkitys ei ole suuri, eikä siltä voi odottaa mitään yllättäviä vaikutuksia, mutta tämä on vähemmän levottomuutta herättävä ajatus kuin se, että kaikkien pitäisi pelata salibändyä tai treenata Jari Sarasvuon johdolla.

Itse en harrasta uskontoja enkä salibändyä. Olen antisatanisti, mutta se ei liity uskomiseen, vaan pragmaattiseen tragedian välttelyyn. Jumala on tragedian vastakohta ikuisuuden mittakaavassa. Se on selvä asia. Ei siinä mitään uskoa tarvita.
On parempi antaa tasaveroinen tunnustus eriarvoisille sieluille, niin kuin vasemmisto esittää, kuin aina ja kaikkialla nostaa alempiarvoinen irvokkaasti korkeampiarvoisen yläpuolelle, niin kuin porvaristo esittää.

JUURI KUN EHDIN MYÖNTÄÄ SIELUN KAIKILLE

"Tämä loputonta erimielisyyttä aiheuttava kiista ihmisen sielusta on Gurdjieffin opetuksessa ratkaistu yksinkertaisesti: on tehtävä ero sen välillä, mitä ihminen on, ja mitä hän voisi olla. Ihmisen perintöosaan ei kuulu sielua, vaan ainoastaan
mahdollisuus sen hankkimiseen; sielun muodostuminen elämän aikana riippuu
hänen elämäntavastaan. Sielu ei ole syy, vaan seuraus. Maailmassa vallitseva
kausaalisuuden laki sitoo ihmistä, mutta valinnanvapaudellaan hän voi vaikuttaa
tähän lakiin kahdella tavalla. Toimiessaan energian muuntajana hän tuottaa
aurinkokunnan tasapainoa varten tarvittavaa korkealaatuista sensitiivienergiaa.
Tämä on väistämätön tehtävä, jossa jokaisen ihmisen on oltava mukana, tahtoipa
hän sitä tai ei. Mutta tehtävää suorittaessaan hän voi samalla palvella myös toista
tarkoitusta, millä hän muuttaa myös omaa kohtaloaan: hänelle on mahdollista
nostaa tehoaan eli tuotetun energian laatua ja määrää. Kun näin tapahtuu, hän
rakentaa itseensä häviämättömän osan, kuolemattoman sielun. Tämä on se ”jokin”
millä hän vastustaa termodynamiikan toista lakia, entropiaa." Väinö Kopponen

Ristiriidassa on kysymys luonnollisen kielen ongelmasta, käsitteen määrittelyistä ja sen sellaisista. Sielu -käsitteen hämäryydeksi on hyväksyttävä sen monenlaiset tulkinnat.

PROKARELIAN KALTAISET VIHAN JA KUOLEMAN LAHKOT

ilmeisesti uskovat edustavansa jonkinlaista ulkopoliittista realismia suhteessa Venäjään. Samalla Prokarelian suurin pelko on ulkopoliittinen idealismi suhteessa Venäjään. Äärimmäisten uhkakuvien maalaamisen tarkoitus on peloitella niitä (itseni kaltaisia), jotka ovat asiaaa perinpohjaisesti pohtimatta taipuvaisia ulkopoliittiseen idealismiin suhteessa Venäjään.

Nationalismi on ollut koko lyhyen historiansa ajan vihalahkoille työvaline, jolla yhden kansallisuuden jyrkästi varallisuuden mukaan jakaantuneet luokat niputetaan yhteen ja estetään kosmopoliittinen kansallisuusrajat ylittävä luokkasolidaarisuus. Nationalismi on tuore idea ja sen juuret "eivät ole kovin syvällä ihmisyyden ytimessä". Lähinnä se kai on porvariston keksimä ulkopoliittinen ase, jolla mobilisoidaan sotajoukkoja omaisuuden suojaksi. Nationalismi vetoaa yhdistävänä tekijänä alkeishiukkasmaiseen kulttuurittomaan moderniin sosiaaliseen kenttään,
joissa hiukkasten valillä ei ilman nationalismia olisi mitään yhdistävää tekijää.

Neuvostoliiton hajoamisen voi nähdä pisteenä, jossa Neuvostoliiton johto harhautui hetkellisesti ulkopoliittisesta realismista ulkopoliittiseen idealismiin suhteessa liberaaliin demokratiaan. Toisaalta ulkopoliittisen realismin säilyttäminen olisi edellyttänyt totalitaarisuuden jyrkentämistä ja täydellistä syrjäytymistä globaalista teknisestä kehityksestä. Siinä tilanteessa ehkä oli jotenkin lempeämpää vain sulkea hetkeksi silmät.

Silmien sulkemisen hetkellä liberaalin demokratian ilosanoma osoittautui pelkäksi näennäisyydeksi, naamioksi, jonka suojissa globaali imperialismi on kehittyi Marxin ennustamalla tavalla. Vihalahkojen ulkopoliittinen suuntaus on siksi nähtävä puolueellisena imperialistisen politiikan suostutteluväylänä: he ovat realisteja yhteen suuntaan, mutta ikään kuin idealisteja imperialismin suuntaan. Ehkä olisi parempi tässä vaiheessa jo sanoa: imperialismin salaliittolaisia. Sillä idealisteja toteutuneen "liberaalin demokratian" suhteen voivat olla vain tietämättömät.

Periksiantamaton itsenäisyyspidättymys ja kyyninen tasapuolinen ulkopoliittinen realismi, voisi olla tässä tilanteessa jopa suositeltava ulkopoliittinen linjaus Suomen näkökulmasta. Se tarkoittaisi idealismin sijaan realismia myös sellaisten asioiden kuin "Amerikkalainen liberaali demokratia" ja "Nato" suhteen.

Ulkopoliittisen realismin päämäärä on voimien tasapainoon saattaminen, ei voimatasapainon horjuttaminen. Realismin päämäärä (Suomen näkökulmasta) ei voi olla Venäjän saartaminen ja ahdistelu. Realismin päämäärä voi olla voimatasapainosta erossa pysyminen, ellei sitten (voimatasapainon kannalta käytännössä merkityksetön) Venäjän puolelle asettuminen, mikä olisi hegemonian vastainen ja voimasuhteiden vakauttamissuuntainen pyrkimys.
"Niin vasemmalta kuin oikealtakin liberalismin arvostelijat ovat esittäneet ajatuksen, ettei liberaalinen yhteiskunta tyydytä haluja ja thymosta samaan aikaan, vaan katkaisee pahoin niiden välisen yhteyden." Fukuyama: Historian loppu, s. 355.
Kannibaali vapauden valtakunnassa
suo toiselle tunnustuksen varauksetta
ei enää taistele ja tekee työtä
niin vähän kuin mahdollista
ja syö sitten toisen.

11.10.2009

TRIERIN ANTIKRISTUKSEN

ydinsisältö on se, että mies ennen muuta on hullu. Hänen perversionsa naida hullua naista ylittää hänen kykynsä nähdä naisen sairaus ja auttaa tätä, vaikka on ammattiauttaja. Modernin psykologian käärmesolmun voikin kiteyttää tähän: ammattiauttaja käyttää asemaansa ensisijaisesti seksuaaliseen seikkailuun ja toiseksi rahantahkoamiseen, mutta ei auta niitä jotka eniten ovat avun tarpeessa vaan hyväksikäyttää ja tuhoaa heitä järjestelmällisesti. Tässä tyhjentävästi ilmaistuna koko modernin psykologian sisältö: hullut laittavat terveet mielisairaalaan.

Hulluus, eli sielun patologinen epätasapaino, ilmeisesti jakaantuu kolmeen lajiin liittyen sielun pääelementteihin: eroottiseen (rakkaus), thymoottiseen (skitsofrenia) ja järjen hulluuteen (jumalainen hulluus?). Paradoksaalisesti järjen hulluus on ainoa, jossa sairas ei täysin menetä järkeään.
Ihminen on olento
jonka voima perustuu yksinkertaistukseen.

Jumala on olento
jonka voima perustuu totuuteen.

Targedian synty: toivoitella universaalisuutta
yksinkertaistetuilla yhtälöillä.

Jumala ei ole uskonvarainen,
vaan tragedian vastakohta.
Individualistiorja
tuo pystyssä seisova käärme
jonka on vaikea säilyttää tasapaino
koska seisoo yhdellä jalalla.

SIELUN KOKO: ARVAILUA

Kun nyt olen taas viimeiaikoina tutkinut mitä Platon todella sanoo sielusta, en ole enää varma, kasvaako sielu. Onko olemassa suurempia tai pienempiä sieluja.

Kysymystä sielusta voi lähestyä rationaalisesti metafyysisellä päättelyllä, kuten Aristoteles tekee, mutta tuo jumalten tiedon saavuttaminen on älyllisesti sen verran vaativaa, että harva älykkönäkään itseään pitävä ihminen siihen pystyy. Juuri siksi se on jumalten eikä ihmisten tietoa. Platon kuitenkin osoittaa, että tietty hyvin valittu hulluus, jota hän kutsuu jumalaiseksi hulluudeksi, voi saattaa jopa ihmisen jumalten tiedon äärelle. Se onkin ainoa tie tiemmä.

Viini ja hyvin valittu paikka (nymfejä kuhiseva joenranta) on siis minulle kertonut, että kaikilla elävillä on sielu. Sielulle voi ilmeisesti tuottaa pysyvää tai väliaikaista vahinkoa. Mutta on ehkä niin, että jokin muu kasvaa, vain jotta sielu voisi toimia paremmin, käytännössä: olla vapaampi. Sieluttomuudelta näyttävä on vain sielun kyvyttömyys toimia, kätkeytyminen, käytännössä kuolema.

Vapaus on ennen muuta sielun toimintaa koskeva käsite. Pikemmin kuin suurempi tai pienempi koko, yksitoista ulottuvuuuksisessa meressä kelluvalla optimaalista tasapainoa etsivällä sielulla on suurempi tai pienempi vapaus. Me emme tarvitse ulkonaista vapautta muuhun kuin sielun vapauttamiseen. Se ei onnistu täysin ulkoisesta riippumatta, koska sielumme ei ole täysin vapaa. Me riipumme hirtetyt, koska sielumme ei ole vapaa, koska me riipumme, toisiimme hirtetyt, sielumme ei ole vapaa, sillä sielu ei ole vapaa yksin.

Tässä kohtaa on ymmärrettävä: joissakin tilanteissa hyvät ja ylevät pyrkimykset saattavat johtaa sielun hetkelliseen vapausasteiden rajoitukseen, samalla kun pahat ja alhaiset pyrkimykset voivat palauttaa hetkellisen toimintakyvyn. Sielu ei ole vapaa yksin.

Saattaa olla niin, että se vaikutus mikä "meihin voi" ei tule meistä vaan toisesta ihmisestä. Ja se mikä toiseen ihmiseen "voi" tulee meistä. En välttämättä tarkoita tietoista vaikuttamista. Tietoinen vaikutuksen tekeminen ei yleensä tee tarkoituksenmukaista vaikutusta. Siksi raamatussakin (jossain) todetaan: se ei saatuta mikä menee sisään, vaan se mikä tulee ulos (vai miten se nyt oli). Tämähän on ryhmätyössäkin ideana. On vaikutettava toisiin (siis ihan lähtökohtaisesti), jotta suosiollinen vaikutus palaisi meihin ravintona. Erityinen tietoinen vaikutus, eli manipulointi ja kaikki saastuttava on tässä kehässä tietysti vastaavasti tuhoisaa. Tietyissä tilanteissa ihminen voi nähdä itsensä ja sitten ehkä vaikuttaa tekoihinsa tietoisemmin kuin toisissa tilanteissa, ja siten vaikuttaa myös toisiin ihmisiin hieman tietoisemmin. Ja tämä on yksinkertaisin, mutta ei välttämättä mitenkään ainoa takaisinkytkentä. Takaisinkytkentä voi olla monella tasolla: fyysisellä, psykologisella, ja sitten näiden G:n hienompien ja hienompien ravintojen tasolla, jotka menevät siis mystiikan puolelle, koska kemia tai psykologia ei selitä niitä.

Elävät ovat sielun kasvatteja. Kasvu on hyvin monimutkaista,
varsinkin ihmisessä, jossa avautuu niin paljon mahdollisuuksia elämälle ja kuolemalle.
Siis mitä kloonit tekevät?
Tuhoavat liberaalin demokratian
ehdottomana vaatimuksena olevan tasa-arvon.
Kloonaajat pikemmin kuin kloonit
siis ovat todelliset vihollisemme.

*

Muutamia blogikirjoituksia aiheesta:

http://kullervokalervonpoika.wordpress.com/2009/10/04/lainauksia-hs-timo-vihavaisesta-04-10-2009/

http://jarkkopesonen.blogspot.com/2009/09/kaupallinen-tiedote-lansimaiden-tuho.html

http://lavastekaupunki.wordpress.com/2009/07/15/vasemmisto-etsii-yota/

http://ylimaa.blogspot.com/2009/06/historian-kehitys-ja-sen-haastava.html

HUONOIN IHMINEN

Miksi me oikeastaan käytämme kaiken aikamme siihen,
että oppisimme vihdoin imitoimaan huonointa ihmistä?
Kuinka monta sukupolvea siihen tarvitaan?
Ehkä pitäisi vain haudata utooppiset ja mahdottomat
haaveet realismista ja palata kotiin, sieluun ja Wagneriin.
Mutta mitä silloin pitäsi tehdä huonoimmalle ihmiselle?
Huonouden tuhovoimaa ei kauneuden kasvuvoima neutraloi,
kun on kysymys ihmisestä eikä mistään luonnonniittylajista.
Vaihtoehtoja ei ole montaa: fasismi tai kommunismi,
eurooppalainen käärmesolmu.
Pidän ajatusta siitä, että oma keho on omien havaintojen ja oman elämän ja omien kokemusten kannalta ensisijainen, hyvin nihilistisenä ja jopa Gurdjieffin käsitysten vastaisena.

Mystikko, joka puhuu luomisen säteestä, intervalleista ja sen sellaisesta, ei erehdy luulemaan, että me itse kehoinemme olemme niin "irti" että voimme tarkastella itseämme
ikään kuin suljettuna systeeminä.

En usko, että me olemme irti - vaikka koko länsimainen nykykulttuuri mielettömässä individualismin riivauksessaan niin väittää.

Tätä käsitystäni puolustaa Lars von Trier Antikristuksessaan. Antikristuksen henkilöitä (tai eläimiä) ei itsestutkiskelu tai työ itsen kanssa voi enää auttaa. Kaikki ajatukset ja tunteet tulevat ulkopuolisesta lähteestä.

Olisi mukava ja rauhoittava ajatella, että itseen voisi vaikuttaa omalla työllä. Totuus on kuitenkin se, että merkittävä vaikutus tulee meihin aina toisen ihmisen kautta. Emme voi itse päättää mikä vaikutus on merkittävä: siksi me emme voi tehdä mitään. Me emme ole oman itsemme luojia, kuin enintään joissakin tietyissä asioissa. Emme kokonaisvaltaisesti. Siksi kun ulkoinen kaaosvaikutus on niin suuri kuin se nyt on, kuvitelma itsen hallitsemisesta voi olla väkivaltainen ja itsetuhoinen. Ehkä ainoa asia tällä hetkellä, jonka suhteen voi tehdä työtä on koko ihmiskunta globaalissa mittakaavassa.

Itsen suhteen me emme voi tehdä niin paljon kuin haluaisimme uskoa - mutta siihen vähään mihin voidaan vaikuttaa on tietysti yritettävä vaikuttaa.

Ehkä tämä on kärjistäen sanottu. Mutta tämäkin näkökulma on pidettävä jollakin tasolla mielessä. Olisi hauska kuulla G:n mielipide.

ELÄVÄN PUHEEN

ja tekstin ero on siinä, että puhujalta voi kysyä kysymyksiä, joita sattuu mieleen juolahtamaan. Tekstiltä taas voi kysyä ainoastaan siten asetettuja kysymyksiä, joihin teksti pystyy vastaamaan (Platon: Faidros, 274c - ).

Tässä mielessä blogi on tavallaan elävän puheenpitämisen ja tekstin välimuoto.

Lukemastaan ei ymmärrä paljoa enempää kuin mitä on siihen asti onnistunut kysymään edes puolitajuisesti. Ehkä se harmi, jolta emme säästyneet, oli valmistautumista niihin oivalluksiin, joita meille nyt on lahjoitettu.

10.10.2009

Intoxication by serum, seerumimyrkytys. Jos on vahingossa aiheettomasti nauttinut seerumia, on nopeasti löydettävä myrkkykäärme.

9.10.2009

KIINA, HIRVIÖ VAILLA IDEOLOGIAA

Aurinko
tuo hehkuva hiomakivi
idästä se nousee
Totuudenkentät
ovat kaikkialla

EI PÄINVASTOIN VAAN OIKEIN

Myrkky ei koskaan muista, että se ei selviä elämän taistelusta ilman vastamyrkkyä. Nimittäin elämä kuolee siihen. Eikä sitä sitten kukaan tarvitse.

Meitä saastuttaa väärintekijöiden sankan joukon normi, mutta koska me alamme käyttäytymään, ei päinvastoin, vaan oikein?
Pelastin banaanikärpäsen viinilasista. Siihen kului kohtuuttomasti aikaa. Pari sekuntia. Ellei meidän tarvitsisi niin tarkasti oppia jäljittelemään sitä, olisi yhdentekevää mikä on ajankohtaista. Totuus on aina yhtä epäajankohtaista.

PLANEETTAKÄÄRMESOLMU: SIELUN TASAPAINO ON AINA KAUHUN TASAPAINO

"Tämä maltillinen voimien tasapainon tavoittelu, jossa ideologioilla ja kostonhalulla ei ollut minkäänlaista sijaa..." Fukuyama



Sodat eivät johdu arvojen yhteentörmäämisestä, vaan aina kansainvälisen politiikan absoluuttisissa voimasuhteissa tapahtuvista muutoksista. Modernin jlkeinen kansainvälisen politiikan järjestelmä on aina kaksinapainen: useammat navat ovat näennäisiä. Syy millaiseen tahansa vastakkainasetteluun ei ole minkään ideologian tai järjestelmän paremmuus vaan ihmisyyteen kuuluva ehdottoman pakottava tarve vastustaa yksipuolista hegemoniaa sen vastakohdalla - lääkitä myrkkyä vastamyrkyllä. Toiminnan päämäärä ei ole myrkyn tai vastamyrkyn kaikenkattavuus vaan elimistön terveyden ja tasapainon palauttaminen. Siksi alakynteen joutuvan navan hallinnon kritisoiminen ideologisen syyn perusteella on aina sodanlietsomista eikä milloinkaan rauhantyötä. Rauhantyötä ei ole mikään muu kuin silmittömän kauhun tasapainon mahdollisiman nopea ja tehokas palauttaminen: vastamyrkyn ja myrkyn tasapaino. Kaikki muu on totaalisen sodan alkamisen nopeuttamista. Tämä on realistinen näkökulma, planeettakäärmesolmu, joka hitaasti nylkee ja hirttää samalla tavalla jokaisen tänne syntyvän sikiön, riippumatta aikakaudesta tai paikasta. Uskon, että jopa ihmiskehon vanheneminen johtuu tästä myrkyn ja vastamyrkyn planetaarisesta periaatteesta. Sillä keho, jota ei jatkuvasti saastuteta myrkyllä tai vastamyrkyllä uusiutuu ikuisesti.

Idealistinen näkökulma olisi se, että pyrittäisiin myrkyttämisen välttämiseen. Mutta kuten Nietzsche sanoo: kukin kansa puhuu omaa hyvän ja pahan kieltänsä, jota ei naapuri ymmärrä.


"Yritykset turvallisuusongelman ratkaisemiseksi vallankumouksellisin keinoin - vaikkapa hyökkäämällä kilpailevien hallitusten legitiimisyyden perustaa vastaan arvostelemalla niiden ihmisoikeusrikkomuksia - ovat sekä perusteiltaan virheellisiä että vaarallisia." Fukuyama

KOHTELIAS SILMÄNISKU KROKOTIILINAAMION TAKAA




Luonnontilassa parhaiden ihmisten on jäljiteltävä huonoimpien ihmisten menettelytapoja selvitäkseen, aivan samoin kuin reaalipolitiikassa parhaiden valtioiden on machiavellilaisesti jäljiteltävä huonoimpien menettelytapoja. Näissä tapauksissa jäljitelmän ja aidon ero on yhtä vaikeasti määritettävissä kuin taideteoksissa. Samalla tavalla kuin taideteoksista me pidämme arvokkaimpana aitoa (kauneutta), luonnontilasta selviytyjistä me pidämme arvokkaimpana jäljitelmää (rumuudesta).


aitoa arvokkaampana jäljitelmää
arvokkaampana aitoa arvokkaampana
jäljitelmää arvokkaampana aitoa
arvokkaampana jäljitelmää arvokkaampana
Kelohongaksi aikova varaa itselleen oikeuden sahata pois vihreitä oksia.

SE MISSÄ OLENNAINEN MUUNNOS TAPAHTUU

on tämä Fukuyaman väite:

"Uskonto on pohjimmiltaan irrationaalista ja sen pitäisi näin ollen vähitellen väistyä moderniin kapitalismiin kuuluvan rationaalisen voitonhimon tieltä."

Fukuyama on jo aiemmin osoittanut, miksi Nietschen edustama "aristokratian nihilistinen ja ateistinen anarkismi" loogisesti ja väistämättä häviää länsimaisen historian dialektiikassa porvariston nihilistiselle ja ateistiselle konservatismille. Syy on se, että porvaristo vie nihilismin pidemmälle. Ja nihilismin kilpajuoksussa voittaa aina se, joka on eniten nihilisti. Alhaisempien olentojen joukkoväkivalta voittaa aina ateistisen thymoottisen luonteen täysin turhan ja tyhjän itserämistelyn: nietscheläisen irrationaalisen kaksitaisteluhaasteiden jakelemisen mitä turhamaisimmista syistä ilman toivoa minkäänlaisesta eteenpäin vievästä hyvityksestä. Nietzschen jonkinlainen joukko-opillinen virhe on siinä, että hän katsoo nihilismityövälineellä mahdollistuvan "tekopyhien" nujertamisen hyvinkin merkittäväksi voitoksi eurooppalaisen sivistyksen huikentelevalla polulla. Hän ei korkeuksistaan jotenkin huomaa sitä, että samalla työvälineellä nujertuu myös "pyhät" ja heidän varassaan lepäävä koko eurooppalainen sivistys, kunhan nihilismi viedään vain astetta pidemmälle, sen rajan yli, jolta Nietzsche itse jo kääntyisi skitsofreenisessä kaksitilaisuudessan pois ja hyökkäisi kuin peto-"ecce homo" repivästi itseään vastaan ja talloisi omat rillinsä.

Mutta entäpä, jos sekä Fukuyama että Nietzsche ovat kumpikin väärässä ja miljardi intialaista oikeassa? Entäpä, jos uskonto ei olekaan irrationaalista, vaan hyvinkin rationaalista, mutta paljon pidemmässä syklissä kuin nopeatempoisen modernin kapitalismin näkökulmasta on mahdollista havaita. Entäpä jos uskontojen rationaalisuus ei ole pelkästään filosofista, vaan myös fysikaalista. Entäpä, jos mystiikka ja säieteoria ovat totta? Entäpä, jos todella on olemassa biologiseen elämään kohdistuvia hyvin hitaita mutta merkittäviä kokeelliselle tieteelle toistaiseksi tuntemattomia vaikutuksia?
Fukuyaman mukaan nationalistinen itsetehostus ja aito liberaali demokratia eivät voi missään tilassa esiintyä samanaikaisesti ja rinnakkain. Aidon liberaalin demokratian tila on internationaalinen. Sen, joka väittää edustavansa liberaalia demokratiaa on ollakseen rehellinen välttämättä otettava tämä huomioon. Sen, joka ei edes väitä edustavansa demokratiaa, ei ollakseen rehellinen tarvitse ottaa tätä huomioon.

Täsmälleen sama näennäisyyden ja oikeutuksen ongelma, jonka sanotaan vaivanneen (ja joka ilmeisesti myös jossain määrin vaivasi? ...toisaalta olen kuullut todellisilta neuvostoihmisiltä lähinnä jyrkästi päinvastaisia todistuksia... jos ei nyt oteta jotain Viron nykyjohdon todistusta huomioon... niin miksi nykyhetken poliittisen opportunistin todistus lopulta olisi vakuuttavampi kuin miljoonien epäpoliittisten tavallisten ihmisten) neuvostoliittolaista internationalismia, vaivaa nykyhetken länsimaista liberaalia demokratiaa.
Jos päämääränä on kovan estetiikka, on syntiä kirjoittaa hölliä lauseita.
Jos päämääränä on höllän estetiikka, on syntiä kirjoittaa kovia lauseita.

8.10.2009

LIBERAALIN DEMOKRATIAN MALLIKANSALAINEN DOSENTTI BÄCKMAN ARVIOI

Teemu Kaskisen näytelmän "Syktyvkarin piru" (KoKo-teatteri).

"Yritän ymmärtää, että tässä kerrotaan meidän päässämme kiehuvasta sekavasta Venäjä-kuvasta. Se on toisaalta jonkinlaista tartuntaa venäläisten päässä heiluvasta kiehunnasta."

Siis lohduttava sanoma: päässämme kiehuva Venäjä-kuva ei ole sen sekavampi kuin venäläisten oma. Vain hieman erilainen. Aihe, jonka äärellä sellaiset käsitteet kuin asiantuntemus ja tieto, menettävät kaikki tavanomaiset merkityksensä.

Tässä on jälleen sopiva kohta ylistää dosentti Bäckmania, tuota länsimaisen liberaalin demokratian ihannekansalaisen prototyyppiä. Jos kaikki testaisivat väitettyjen demokraattisten institutioiden aitoutta yhtä rohkeasta ja intensiivisesti kuin Bäckman, maailmamme olisi paljon aidommin demokraattinen.

"Olin yllättynyt, että noinkin sivistynyt henkilö, joka on sentään asunut Ruotsissa, ei osaa asiallisesti keskustella historian väärentämisen ongelmasta." Bäckmanin jo kulttimaineessa oleva arvio tämän yhden hahmon uusimmasta tekeleestä.

UNI

Star Wars elokuvissa unen ja valveen ero osoitetaan symbolisesti. Eläin ja hirviöhahmoiset, kaikenlaiset neimoidialaiset, ovat unessa. Ihmishahmoiset hereillä. Eläin- ja hirviökunta on unen valtakunta. Eläimen tai hirviön kehitysaste määräytyy sen mukaan kuinka kauan mahdollinen herääminen kestäisi. Etiäisiä saavat vain ihmishahmoiset, joilla on yhteys valtamereen.

7.10.2009

SIELUTON?

Kaikella elollisella on sielu, rakenteeltaan enemmän tai vähemmän monimutkainen, sopusuhtainen ja vivahteikas. Ei ole olemassa mitään elollista sielutonta, koska sielu on kuolleen ja elollisen materian välinen hyppy, elävän ensimmäinen aktuaalisuus. Yksinkertaisimmassakin sielussa on vähintään yksinkertainen haluva osa, Eros. Esimerkiksi varjoisan altaan reunalla kasvavalla peikonlehdellä on tässä mielessä sielu ja siinä yksinkertainen perusohjelmoitu halujen rakenne: samalla kun kasvin ilmajuuret kurottuvat äärimmilleen kohti allasta, lehdet kurottuvat kohti aurinkoa. Tämä selittää varen erikoisen muodon: se tekee ensin mutkan kohti allasta ja kääntyy sitten vastakkaiseen suuntaan kohti aurikoa. Monimutkaisemmissa sieluissa esiintyy myös järki ja thymos. Kenties joissakin ihmisten sieluissa on komponenttina magneettinen keskus, joka mahdollistaa yhteyden järjellisen tajuamisen Valtamereen. Ihmisen motorinen järjestelmä on kehittynyt, koska ihmissielussa on halu soittaa flyygeliä.

Mistä siis johtuu kaikki puhe sieluttomuudesta, jos kaikki puhujat ja kohteet ovat sielullisia? Se todellinen ilmiö, johon käsitteellä sieluttomuus viitataan tarkoittaa pikemmin sielun rakenteen väärinymmärtämistä, tai täydellistä tietämättömyyttä, ymmärtämättömyyttä ja koko sielun vaikutuksen ja toiminnan huomiotta jättämistä. Sanan sielu välttäminen on sieluttomuutta, koska sielusta puhumista ja koko sanan mainitsemista on vältettävä silloin kun ei ymmärretä sitä mistä on puhe.

Francis Fukuyama, nykyaikainen amerikkalainen taloustieteilijä, osoittaa mitä on ei-sieluttomuus. Hän käyttää sanaa sielu mutkattomasti ja määritelmän mukaisesti oikein, niin että lukijalle syntyy vaikutelma sielun toiminnan mielekkäästä, syvällisestä ja täsmällisestä ymmärtämisestä. Fukuyama palauttaa mieliimme sen totuuden, että ilman sielun käsitettä ei milloinkaan voida sanoa mitään tarkkaa tai mielenkiintoista historiasta, filosofiasta, yhteiskuntatieteestä tai taloustieteestä. Sillä tilastolliset mallit ja ihmiseen liitetyt ulkonaiset kiinteät ominaisuudet vailla käsitystä sielusta eivät pysty lainkaan kuvaamaan sitä esiintulevien ominaisuuksien ja halujen hyvin dynaamista tasapainopyrkimystä, jota sielu edustaa, ja jonka ilmeneminen tapahtuu vain yleistävien teoriojen tavoittamattomassa yksilössä. On kuitenkin olemassa kaikkia sieluja koskevat selkeät lainalaisuudet, jotka antavat massadynamiikalle tietyt ulottuvuudet. Juuri se käsitteen sielu platonisen määritelmän dynaamisuus, joka takaa tuon määritelmän tehokkuuden yhtälailla yksilö- kuin ryhmätasolla, tekee sielu -käsitteestä, puhuttaessa hypermonimutkaisista asioista kuten poliittisen ja talousjärjestelmän välinen yhteys, niin paljon oikeutetumman kuin mikään niistä sumeista heikoista käsitesekasikiöistä, joita moderni psykologia ja mielenfilosofia on voinut kehittää.

HALUJEN KATEGORIAT

Jos jätetään sielun thymoottinen osa, järki ja kenties myös mystinen komponentti huomiotta, pelkässä Eroksessa riittää ylimäärin eriteltävää.

Halut jakaantuvat eräältä puolelta tietoisiin ja tiedostamattomiin, eräältä puolelta tunnistettuihin ja tunnistamattomiin, eräältä puolelta spontaaneihin ja jäljiteltyihin, omaan hahmoalttiuteen perustuviin ja opittuihin, eräältä puolelta yleviin ja alhaisiin, eräältä puolelta mahdollisesti toteutuviin ja mahdottomiin, eräältä puolelta kasvaviin ja tyrehtyviin, eräältä puolelta suoraviivaisiin ja sublimoituviin, eräältä puolelta narsistisiin ja ennakkoluuloisiin, eräältä puolelta elimellisiin ja välineellisiin, eräältä puolelta rakentaviin ja rikkoviin, voimakkaisiin ja hentoihin, sielun kannalta merkityksellisiin, merkityksettömiin ja tuhoaviin, jne.

LAJIEN SYNTY VAI TUHO?

Eräs nykymuotoisen liberaalin demokratian suurimmista ongelmista on sen osittainen kyvyttömyys suojella niitä, joilla on keskimääräistä paljon heikommat omaisuudenhankintakyvyt, mutta jossain muussa (kenties toistaiseksi epämäärisesti hahmottuvassa) suhteessa arvokkaita potentiaaleja. Lähtökohta on se, että ajatellaan: ellei omaisuudenhankintakykyä ole, ei ole mitään muutakaan kykyä, eikä siis täyttä ihmisarvoa, kunnes toisin todistetaan. Tähän todistamiseen voi mennä aikaa, koko elämä ja enemmänkin. Ellei keksitä hyväksyttävää keinoa, millä jokin muu merkittävä kyky kuin omaisuuden hankintakyky erotetaan täydellisestä kaikenkattavasta kyvyttömyydestä, pitäisi huolehtia siitä, että kaikille joilta omaisuudenhankintakyky puuttuu taataan perustoimeentulo vailla minkäänlaisia institutionaalisia ihmisarvonpoistamis ja nöyryytysrituaaleja. Jos tämä tuntuu liian kalliilta, on panostettava kykyjen nykyistä tarkempaan tunnistamiseen ja tunnustamiseen. Joka tapauksessa arkaaisen herra-orja, tunnustettu ihmisarvo - tunnustamaton ihmisarvo -asetelman esiintuleminen taloudellisen eriarvoisuuden muodossa tuhoaa liberaalin demokratian oikeutuksen järjestelmänä. Ellei nykymuotoinen liberaali demokratia kykene estämään tällaista arkaisoitumista, se ei ole todellinen liberaali demokratia vaan näennäinen. Liberaali demokratia ei saa olla tiettyjen henkilöiden äärimmäisen yksilönvapauden ja tiettyjen henkilöiden orjuuttamisen perusta, vaan sen täytyy olla orjuudesta vapautumisen perusta, joka edellyttää ehdottomasti tiettyjen henkilöiden äärimmäisen yksilönvapauden rajoittamista.

Tällä hetkellä me olemme rajalla, jossa ihmisten enemmistöltä vaaditaan joko hengen peliin asettamista ja taistelua arvokkuuden puolesta tai ehdotonta alistumista orjuuteen. On ymmärrettävä, että tällä rajalla liberaali demokratia päättyy reaalisena, vaikka siitä sitten imaginaarisena puhuttaisiinkin ikuisesti. Siksi todellisen liberaalin demokratian kannattajasta on löydyttävä sen verran herraa, että hän pystyy asettumaan ehdottomalla väkivallan uhalla orjuuden ehdottajaa vastaan. On siis hyväksyttävä se, että "liberaali demokratian" nimissä orjuuden lakkauttaminen saattaa vaatia ei ainoastaan jyrkkää äänestyskäyttäytymistä vaan hengen peliin laittamista taistelussa niitä vastaan, jotka ovat "liberaalin demokratian" nimissä pytyttämässä orjalaitosta. Imperialismin orjalaitosdesignerit haastavat kokonaisia kansakuntia kaksintaisteluun arvokkuuskriisissä - herran ja orjan arvokkuuden ja arvottomuuden selvittämisen kriisissä, joka tapahtuu tällä kertaa liberaalin demokratian naamion alla. Mutta miten yksinomaan vain omaa etuaan valvova poroporvari voitaisiin saada taistelemaan liberaalin demokratian aitouden enempää kuin minkään muunkaan aatteen nimissä? Eikö juuri liberaalista demokratiasta itsestään, joka on luonut massaherran eli porvarin, ole tullut massaherralle ongelma, silloin kun tämä etsii lopullista alistamisen tyydytystä massaorjan matelijamaisuudesta. Liberaalista demokratiasta on tullut massaherralle ongelma lisäksi siinä paljon objektiivisemmin järjellisessä mielessä, että demokratialle ei ole olemassa taloudellista perustetta; demokraattinen poliittinen päätöksenteko lähinnä hidastaa talouden tehokasta toimintaa. Aito demokratia on se arvo, joka synnyttää uuden taistelun porvarin näennäistä demokratiaa vastaan. Jotta voisi asettua aidon puolelle näennäistä vastaan on pystyttävä sulkemaan korvat tietyn rajan ylittäviltä taloudellisilta perusteluilta. On pystyttävä erottamaan järkevä taloudenhoito, joka takaa liberalismin, taloususkonnosta, joka puolestaan on uuden herra-orja-suhteen perusta. Vaikea asia, jota on opeteltava talousateismin työvälineellä, sillä muuten liberaalista demokratiasta on vaarassa tulla pelkkä orjanomistajayhteiskunnan nykyaikainen muunnos, jossa suuren enemmistön sisäistä arvokkuutta ei tunnusteta.

Taloudellisesti määritellystä herra-orja -dynamiikasta aiheutuvan yhteiskunnallisen yleisen kaotisoitumisen, militarisoitumisen ja väkivaltaistumisen (mikä on täysin ymmärrettävää, koska uudessa herra-orja -dynamiikassa, eli käytännössä jonkinlaisessa mafiasotatilassa, vain väkivaltainen hengen peliin laittaminen - eikä vain se, vaan myös toisen omaisuuden onnistunutja menestyksekäs ryövääminen - voi suoda yksilölle tunnustuksen. Tunnustus syntyy omaisuuden määrän, miten tahansa ryövätyn, perusteella) lisäksi pelkästään omaisuudenhankintakykyyn perustuva evoluutio tarkoittaa ihmiselle tulevaisuudessa välttämättömien ominaisuuslajien varmaa tuhoa. Järkevämpää olisi panostaa lajen syntyyn kuin niiden tuhoamiseen.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com