30.4.2009

Termodynamiikan toisen pääsäännön mukaan asiat eivät järjesty itsestään. Omalla painollaan kaikki tilat ajautuvat koko ajan kohti suurempaa kaaosta. Jos ajatellaan maailmankaikkeutta suurena korttipakkana, jota on alusta asti sekoitettu hellittämättä miljardeja vuosia, miten on mahdollista, että pakasta löytyy jotakin niin järjestynyttä kuin ihmisen DNA? Siinä vasta korttitemppu.
Jälleen yksi nykymaailman pohjanoteeraus: valtioyhtiöhuijarit eivät olisi missään muussa tapahtuneessa maailmanajassa tai -paikassa voineet välttää hirttämistä, silpomista, kivittämistä. Äärimmäisen härskistä valtioyhtiökeinottelusta rankaisematta jättäminen nujertaa kansan loputkin moraalin rippeet. Primitiivinen viisaus: ruumiit vedettynä julkisella paikalla hirteen puhdistaa ilmaa.

29.4.2009



Videosta välittyy ehkä heikosti Stephen Hawkingin loistava herkkä huumorintaju.

PROFASISMI JA OBJEKTIIVISUUSVAATIMUS

Tieteen täydellistä objektiivisuutta vaativat ovat ymmärtäneet väärin empiirisen tieteen vaatimukset. Empiirinen tiede pyrkii vakuuttumaan siitä, ettei apriori-väitteitä, eli kokemukseen perustumattomia väitteitä, sallita. Kaiken on oltava havaittavaa ja/tai koettavaa. Tämä pitää sisällään myös sisäisen havainnon ja kokemuksen. Empiirisen tiedon vaatimus ei suinkaan ole yhtä kuin täydellisen objektiivisuuden vaatimus. Empiirinen tiede haluaa sulkea pois sen mitä ei havaita enempää objektiivisesti kuin subjektiivisesti - sen mikä on pelkästään metafyysisen päättelyn tai mielikuvituksen tuotetta. Profasisti sen sijaan haluaa sulkea pois myös subjektiivisen kokemuksen mahdollisuuden, jotta kaikki objektiiviseksi todistuva tieto olisi yhtä arvokasta - ja toisaalta, jotta kaikki hävitetty tieto olisi yhtä arvotonta. Juuri tämä on profasistisen historianväärentämisen - joka perustuu yhtä lailla sekä uuden tiedon väärentämiseen että vanhan tiedon unohtamiseen - ensimmäinen edellytys.

FORTUMIN "VOITOT"

On ehkä hieman groteskia puhua valtionyhtiö Fortumin "voitoista" tai "hyväkuntoisuudesta", jos ne perustuvat vain siihen, että sähkön siirrosta veloitetaan liikaa. Sähkön siirto on Suomessa Fortumin monopoli. Ymmärrettävästi erillisiä siirtoverkkoja ei voida rakentaa rinnakkaisia. Sähkön myyjiä on useita. Sähkön voi ostaa keneltä tahansa, mutta siirrosta jokaisen pitää maksaa Fortumille se mitä he kehtaavat pyytää. Että keksii yksityistää tällaisen monopoliyhtiön ja keksii, että siirrosta voidaan velottaa mitä tahansa ilman kilpailua ja että kaikki tietyn rajan yli menevä veloitus on voittoa, ei edusta suurta talousneroutta vaan rikollista luonteenlaatua.

28.4.2009

Kohudosentti:



Leo M. Nieminen:



Fasistit meuhkaavat Hervannassa:

27.4.2009

JUMALAN LÄSNÄOLON TAI POISSAOLON HAVAITSEMINEN

”Fenomenologia ja useimmat mystisyyden muodot eroavat siinä, että ne ymmärtävät kokemuksen eri tavoin. Fenomenologia juontaa angstista tai (eksistentiaalisesta kauhusta), joka nousee todellisuuden 'tyhjyyden' käsittämisestä, mystikot sen sijaan, puhuvat yleensä rauhasta tai siunauksesta, joka johtuu heidän aktiivisesta yhteydestään 'todellisuuteen'.” >>

Mikä ero on siis Jumalan läsnäolon tai poissaolon subjektiivisella havaitsemisella , jos etsitään vastausta vain kysymykseen: onko havaittava ja sitä vastaava aisti olemassa?

TOTAALISEN SODAN LOGIIKKA

Se joka on jäänyt totaalisesta sodasta eloon ja jäljelle on välttämättä syyllistynyt totaaliseen sotaan, eli joukkomurhiin, naisten ja lasten tuhoamisiin jne. Totaalinen sota ei erottele millään tavalla hyökkääjää uhristä: kaikki keinot on oltava käytössä kummallakin puolella, jos aikoo jäädä eloon. Syyttömyyden hirmutekoihin voisi todistaa vain sillä, että oli hävinnyt ja kadonnut, eikä olisi koskaan ollut olemassa, nimittäin lopullisten voittajien historiankirjoituksen mukaan.

Totaalisessa sodassa toisen posken kääntäminen tarkoittaa vain ripeämpää joutumista kaasukammioon ja polttouuniin. Ja ellei toista poskea käännä on oltava itsellä kaasukammiot ja polttouunit. Siksi totaalinen sota on kuin ydinsota: koko vastuu on aloittajalla. Se, joka hyökkää on vastuussa kaikista hyökkäystä seuraavista tapahtumista, joita ei erikseen tarvitse edes eritellä, koska kaiki mitä tapahtuu on aina ja joka hetki hirvittävintä mahdollista. Kaikki mitä tapahtuu on yksin hyökkääjän, aloitteentekijän, pelinsääntöjen, eli totaalisen sodan sääntöjen määrittäjän syytä. Tämä pätee toiseen maailmansotaan.

Lopullinen voitto ja maailmanhegemonia on haave koko maailmanhistorian uudelleenkirjoittamisesta: Me emme ole syyllistyneet mihinkään rikokseen. Mitään sotaa ei ollut. Kaikki on Jumalan luomaa, vääjäämätöntä ja ainoaa mahdolista. Katso kedon kukkaa, kuinka sen evoluutio on rauhallista, järjenmukaista ja leikkittelevää, köyhyyden ja karuuden synnyttämää: juuri sellainen ihminenkin on. Voi taivas!

MAAILMASSA EI OLE SUSIA

Meidän aikakautemme totalitarismi on aina muotoa: jokin sääntö on yleispätevä, poikkeuksia ei ole olemassa, osoitetut poikkeukset ovat vain yrityksiä väistää sääntö ja siitä loogisesti seuraavat asiat.


1) Kapitalismi väittää itseään yleispäteväksi: ei ole mitään mikä ei tuotteistuisi ja alistuisi kapitalismille. Se, mikä ei tuota rahallista arvoa, on arvotonta.

2) Luonnontieteistä vaikutteita saaneet filosofien koulukunnat pitävät yksilöllistä kokemusta merkityksettömänä. Sitä, mikä ei alistu objektiivisesti mitattavaksi, ei ole olemassa. Se mikä ei ole olemassa on kuvitelmaa ja siis tieteellisessä mielessä arvotonta.

On käsitettävä selvästi, että tällaiset totalitaariset itsensä yleistävät menetelmät ovat yhden ja saman fasistisen sadistisia toteutumismahdollisuuksia etsivän hengen ilmenemismuotoja. Ne ovat luonteeltaan uskontoja, jotka lupaavat harjoittajilleen pitkän ajan kuluessa toisenlaista maailmaa: maailmaa vailla poikkeusta. Samalla tavalla mikä tahansa sääntö voitaisiin julistaa yleispäteväksi ja luvata, että kunhan poikkeuksia vain riittävän kauan kitketään, poikkeukset lopulta katoavat.

Esimerkki tällaisesta säännöstä voisi olla: "Maailmassa ei ole susia." Useimmat kuitenkin tietävät, että maailmassa on susia. Monet eivät kuitenkaan ole henkilökohtaisesti sutta nähneet. Ne, jotka ovat pelissä mukana, "uskovat", että maailmassa ei ole susia, ja käyttävät siksi aikansa susien metsästämiseen. Susia on yhä vähemmän ja siksi niitä, jotka suden ovat nähneet on vähemmän, ja siksi on helpompi väittää, että he valehtelevat. Sillä maailmassa ei ole susia. Kun rajoittamatonta salametsästystä harjoitetaan riittävän pitkään saavutetaan lopulta sudettomuususkon Uusi Jerusalemi: maailma, josta sudet on tapettu sukupuuttoon. Kukaan ei voi enää havaita sutta. Väite: maailmassa ei ole susia on tullut todeksi. Siltikin, jotkut vielä kuvittelevat näkevänsä susia. Heidät suljetaan mielisairaaloihin ja heidät pumpataan täyteen New Brawe World Human Gas:ia.

Kaikki fasismi toimii tällä köyhdyttäminen ja välittäisen kuristamisen itsemurhalogiikalla. Fasismi on kuin käsi, joka repii suuresta maailmaensyklopediasta lehtiä. Fasismi on tehnyt työnsä silloin kun ensyklopedian kaikki lehdet on revitty.
Mystikon peruskysymys on: Onko Jumala pelkkä tiedonsiirtoyhteys?
Metamystikon peruskysymys on: onko olemassa objektiivista vastausta mystiikan peruskysymykseen?
Supersäieteoreetikkohippi sanoo kyllä, augustinolainen sanoo ei.
Mystikko saattaa kysyä: onko Jumalan välitön yhteys maailman valo?
Pyhä Vasili Suuri sanoo kyllä, Albert Einstein sanoo ei.
Metamystikko saattaa kysyä: onko Jumalan välitön yhteys harpunkielen tavoin värähtelevien pienten toisiinsa kytkeytyvien säikeiden muodostaman kolmiulotteisen verkkokudoksen täyttämä kosmos? Populaaritieteellistä kirjallisuutta tutkinut Rudolf Steiner sanoo kyllä. Kvanttimekaanikko sanoo ei.
Mystikko saattaa väittää: jumalattomuus on mahdollista kokea suoraan.
Metamystikko saattaa väittää: mustan aukon painovoima saattaa olla niin suuri, että se imee kaikki säikeet itseensä, jolloin henkilön aura katoaa.
Kymmenen romantiikan maalaria saattaisivat maalata tämän ilmiön toisistaan tietämättä, ja tehdä siten subjektiivisesta objektiivista.
Romantiikasta pitävä yleisö sanoo kyllä. Romantiikkaa vastustava yleisö sanoo ei.
>>
Sain pienen naissivuosan kansallisteatterin suurella näyttämöllä.

KAPITALISMI ON YKSISELITTEISESTI FASISMIA

Jos antifasismi on yhtä kuin situationismi, sillä ei ole niinkään tekemistä omien historiallisten muotojensa kuin vallitsevan tilanteen kanssa. Situationismin metodi on seuraava:

1) analysoida yhteiskunnan tila.

2) löytää keino, joka vastustaa kulloinkin vallitsevaa fasismia. Fasismi horjuttaa yhtälailla horisontteja, maankamaraa, tasapainoa ja tasapainoaistia. Situationismin päämäärä on tasapainon palauttaminen. Tasapaino ei voi olla vain yksilöllisyyden asia, koska tasapaino riippuu myös maankamaran ja horisonttien liikkeestä.

Kapitalismi on yksiselitteisesti totalitaarinen järjestelmä ja fasistinen järjestelmä. Kapitalismi pyrkii kaiken aikaa tyrannisoimaan alueita, jotka eivät sille kuulu. Kapitalismi sanoo: kuulut minulle tai olet arvoton. Kapitalismi ei tunnusta arvoja, jotka ovat sen oman yhteismitallisuuden ulkopuolella, ja juuri se on tyrannian tunnuspiirre Pascalin mukaan. Jos kapitalismi tunnustaisi arvoja, joita se ei pysty järjestelmänä yhteismitallistamaan, se tunnustaisi oman rajallisuutensa, oman alueensa ja oman alueensa ulkopuolisuuden. Silloin se ei olisi enää kapitalismia vaan normaalia taloudenhoitoa, jolla on rationaalisesti määräytynyt funktio. Kapitalismilla sen sijaan ei ole mitään tekemistä terveen järjen kanssa. Kapitalismi on taloususkonto, joka lupaa: kun uskotte vain talouteen riittävän pitkään, koittaa vielä aika, ettei maan päällä ole mitään muuta kuin talous. Tuo talouden Uusi Jerusalemi on tila, jossa viimeinenkin elävä olento, viimeinenkin hengen pihahdus on onnistuttu tuotteistamaan, eli saamaan hengiltä. Kapitalismi on yksiselitteisesti kuoleman kultti, se on yksiselitteisesti kollektiivisen itsemurhan etsimistä, ja se on yksiselitteisesti natsisaksan kuolemankultin ja kollektiivisen tuhon jatkamista toisin keinoin. Kapitalismi on yksiselitteisesti ja identtisesti fasismia, eikä siinä ole mitään piirrettä, joka erottaisi sen fasismista. Ihmiskunnan yksiselitteinen ja ainoa päämäärä on korvata kapitalismi rationaalisella taloudenhoidolla.
"Kulttuuriteollisuus on nykyaikaisen globaalin kapitalismin tyypillistä tuotantoa myös siksi, että sen avulla markkinatalous pystytään jatkuvasti viemään alueille, jotka ovat pitäytyneet sen ulottumattomissa. Kaikki, mikä keksitään muuttaa tavaraksi eli arvoksi, myös muutetaan siksi. Ihmismieli ja sen luovuus on valjastettu tämän tavarafetisismin palvelijaksi, ja kapitalismi on ottanut haltuunsa kaikki sen mahdollisuudet jo ennalta. Merkitysten luomisesta ja itse kommunikaatiosta on tullut teollisuutta, jonka päämääränä on luoda arvoa. Ihmisten yhteisöllisyys ja inhimillisyys ovat muuttuneet kauppatavaraksi. Kaikki, mikä ei tuota arvoa, on arvotonta.">>

26.4.2009

Pyöveli mestasi kuolemaantuomitun, joka on nyt haudassa. On ehkä yllättävää, että sama tarina voidaan kertoa myös näin: kuolemaantuomittu mestasi pyövelin, joka on nyt haudassa.
Antifasismia kohtaan tuntemani mielenkiinto ei johdu niinkään halusta parantaa maailmaa. Safka objektivoi vastakkainasettelua, jota nykyinen puoluepolitiikka ei enää pysty nostamaan esiin. Minusta on mielenkiintoista, että esimerkiksi Suomen historiasta voidaan esittää täysin perustellusti kaksi totaalisen vastakkaista tulkintaa. Historia on minulle mielenkiinnonkohteena niin uusi asia, että minusta tuntuu hyvin selittämättömältä, miten on mahdollista kirjoittaa samojen faktojen pohjalta kaksi joka suhteessa päinvastaista kertomusta. Aivan kuin Suomen historia olisi ennaltasuunniteltu selittämättömäksi. Tuntuu kuin yhdestä ja samasta historian kohinasta voitaisiin yhdellä suodattimella suodattaa Venom-yhtyeen diskografia ja toisella suodattimella gregoriaanista kirkkolaulua. Kumpikaan puoli ei ole väärässä - ellei mukaan oteta jotakin Jumalaa tai pahaa demiurgia, joka määrää oikeassa ja väärässä olijan. Samoin selittämätöntä ovat äärimmäinen tunneperäinen polarisaatio, jonka Safka ihmisissä aiheuttaa. Minulle Safka on ollut alusta asti jonkinlainen paratiisikeidas erämaassa - täysin käsittämätön anarkistinen hulluttelun ja visioinnin paikka kaiken sen suomalaisen poliittisen keskustelun jälkeen, joka ei ole minun mielenkiintoani pystynyt herättämään. Ilman Johan Bäckmanin Pronssisoturia en edes tietäisi oliko talvisota ennen vain jälkeen jatkosodan, joten minulle se on ollut hyvin tärkeä teos. Ällistyttävän monet ihmiset kokevat saman kirjan täysin päin vastoin - täsmälleen samasta syystä. Minusta on hyvinkin mielenkiintoista tutkia ilmiötä, joka näin äärimmäisen jyrkästi jakaa ihmiset. Vaikka Bäckmanin teos olisi läpikotaisin historian väärentämistä (uskon että asia on kyllä päinvastoin) se olisi todella tärkeä teos. Se osoittaa, että tällainen johodonmukainen ja koherentti näkökulma voidaan asioista esittää.
On voittajien historia ja häviäjien historia, mutta myös syyllisen historia ja syyttömän historia, syyttäjän historia ja syytetyn historia, uhrin historia ja tuomarin historia. Kaikki kertomukset ovat ristiriidattomia suhteessa faktoihin, joita vain painotetaan hieman eri tavoin.

TOTUUDEN POLITIIKKA -PELI

Olisi pelto, jossa 100 000 kumollaan olevaa vesisankoa. Kaksi kymmenhenkistä joukkuetta. Toinen joukkue kääntää sankoja pystyy, toinen kääntää nurin (pohja ylöspäin). Kuusi tuntia aikaa. Lopuksi pystyssä tai nurin olevien sankojen lukumäärä ratkaisee voittajan. Häviäjäjoukkue maksaa voittajajoukkueelle kukin pelaaja 10 000 euroa. Puolta saa vaihtaa vapaasti, mutta voittajajoukkue päättää pelin jälkeen hyväksyykö se puolenvaihtajat jakamaan samalla pienentyvää voittopottia.
Me uskovaiset lyömme vetoa sen puolesta, ettei Jumala ole olemassa. Veto on meille eräänlainen vakuutus. Olemme kärsineet paljon uskomme takia ja se kaikki osoittautuu turhaksi, jos Jumalaa ei olekaan. Siinä tapauksessa kuitenkin voitamme lohdutukseksi vedon. Mutta nykyään on enää kovin vähän höynäytettäviä, jotka haluaisivat sijoittaa suuria summia Jumalan puolesta. Vakuutussumma lähestyy hitaasti nollaa.
Kaikella mitä ihminen voi tuhota ei ole välttämättä ääntä demokratiassa. Mitä enemmän katoaa, sen vähemmän on ymmärrystä siitä seuraavan rangaistuksen luonteesta. Mustat aukot ovat lähes toistensa kaltaisia. Hyvin suuri määrä informaatiota katoaa.

TOTUUS ON TÄYDELLISEN MONISELITTEINEN

Empiirisen tieteen ongelma on se, että kaikki tulokset voidaan aina ja ikuisesti tulkita ainakin kahdesta vastakkaisesta näkökulmasta. Perinteisesti: 1) miten tulkita kaikki empiria niin, että se vahvistaa jumala-oletusta, 2) miten tulkita kaikki empiria niin, että se vahvistaa jumalattomuus-oletusta.

Myös kaikki luonnontiede, kosmologia ja jopa tekniikka ovat tulkittavissa kahdella tavalla. Mutta varsinkin psykologia, historia jne.

Nykyisin länsimaissa on vallalla ateistinen ja anti-platoninen tulkintalinja. Mutta tämä on vain tulkinnan yksipuolisuudesta syntyvä harha - vastapuolella ei ole ollut yhtä teräviä aivoja. Jokainen oikea tulos voidaan tulkita myös vastakkaista näkökulmaa vahvistavaksi. Kysymys on pohjimmiltaan retorinen.

Ellei jokin empiirinen havainto vahvista myös vastakkaista hypoteesia, se on luultavasti virheellinen. Tieteellisen totuuden mitta onkin ehkä juuri se, että kaikki mikä on totta on täysin moniselitteistä.

TAIVAAN JA HELVETIN AVIOLIITTO



Tähteä kiertävän mustan aukon hillitön vetovoima imee tähdestä ainetta, joka syöksyy spiraalimaista rataa mustaan aukkoon. Parisuhteen lämpötila kasvaa niin korkeaksi, että se alkaa lähettää voimakasta röntgensäteilyä. Röntgensäteily voi aiheuttaa virheitä solujen DNA:n kopioimisessa. Tästä voi pahimmillaan seurata esimerkiksi syövän puhkeaminen yleisössä.

MUSTIEN AUKKOJEN AKATEMIA

Jos Aristoteles eläisi meidän ajassamme, hänen osakseen jäisi maata kaikkein kovimmassa mahdollisessa psyykelääkityksessä hullujenhuoneen suljetulla osastolla. Jokaisen rationaalisen ihmisen kohtalo anti-platonismin nelinkertaisessa singulariteetissä: historian, luonnontieteen, politiikan ja uskonnon singulariteetissä. 

25.4.2009

PRO-FASISTI

on henkilö, joka on ottanut opiksi 1930-40-luvun fasismin virheistä ja joka on valmis tieteellisellä pitkäjännitteisellä työllä pienin askelin kehittelemään holokaustin ja elämän tuhoamisen päämäärää. Pro-fasisti voi esimerkiksi käyttää elämänsä pelkästään natsikeskitysleirien ovien tiivisteiden tutkimiseen, osoittaakseen sillä, ettei holokaustin uhrien lukumäärä voinut olla niin suuri kuin väitetään. Totuuden ilmi tulo ei voi olla pahuutta, hän sanoo. Hänen työnsä päämäärä on saada historia toistumaan niin nopeasti kuin mahdollista, eikä hän välitä siitä ehtiikö hän itse kyyneleet silmissä ja huuli väristen näkemään tuon huippuhetken: silmittömän sadismin ja lahtaamisen sinfonian. Hän uskoo siis myös fasistien jälleensyntymään.
Suututtavinta kapitalismissa on sen avoin tyrannialuonne: se ei tyydy hallitsemaan vain kaupankäyntiä, omaa aluettaan, vaan häikäilemättä tyrannisoi myös alueita, joita se ei voi yhteismitallistaa ja jotka eivät sille kuulu. Talous on opetettava tuntemaan omat rajansa, ja jos ei se kunnioita niitä se on lyötävä omalle alueelleen. Vaatimus tietenkin kumisee tyhjyyttään vain siksi, ettei meillä ole mitään keinoa "lyödä" taloutta ja taloususkontoa. Voi jos olisikin.

24.4.2009

"Antifasisti, joka ei halua poista fasismin yhteiskunnallisia syitä, muuttuu pro-fasistiksi."

Heikki Typpö Kansanuutisissa 

23.4.2009

Luen Olli Sinivaaran loistavasti suomentamaa Rene Girardin Väkivalta ja pyhä teosta satunnaisesta peukalopaikasta: kas tässähän puhutaan juuri tästä mitä ajattelin.

"Kun tehdään anti-metafysiikkaa, tehdään aina vain metafysiikkaa."

"Aiemmat epäonnistumiset eivät todista mitään itsensä lisäksi. Ei pidä rakentaa maailmankatsomusta tutkimuksen kenties ohimenevälle paikoillaan polkemiselle."

Yleisemmin: samaan aikaan kun Girardin tendenssi on selittää ihmisyhteisöjen uhrimekanismit rationaalisella tarpeella, joka on on yhteisön tahdon polarisaatio vaaran uhatessa, tekee mieli asettaa häntä vastaan vanha kunnon Saden markiisi, jolle täsmälleen sama väkivalta on ilmaisua vain ja ainoastaan yhteisön seksuaalisen turhautuman tuottamasta järjettömästä sadismista.
Hitleriä saa vastustaa, mutta ei venäläisten seurassa.

Miksi Hitler ei kuole vaikka hänen ruumiiseensa hakattaisiin kuinka monta seivästä? Koska sosiaalidarwinismi saa jatkuvasti kaiken länsimaisen tieteen varauksettoman tuen. Sosiaalidarwinismi on ikään kuin rehellistä... mikäli oletetaan, että tiede tuottaa oikeita johtopäätöksiä. Vesi ei kuitenkaan herahda psykopaatin kielelle sosiaalidarwinismin rehellisyyden vaan tämän tieteellisen totalitarismin mahdollistaman sadismin takia. Vallankumouksen täytyisi tappaa länsimainen tiede: osoittaa vääräksi edes muutama kivijalka... ihmisen kehittyminen apinasta... avaruuden eetterittömyys... Mutta kenellä sellaiseen on motiivi? Ei ainakaan Hitlerillä. Siksi riittää, että pidetään tieteen ulkopuolella ne, jotka voisivat jotakin onnistua kyseenalaistamaan.

Meidän tunteemme ja tietomme välillä vallitsee niin täydellinen ristiriita, että voisi melkein uskoa tähtien olevan pelkkiä auringon heijastuskuvia taivaankannessa.

Saattaa nimittäin olla, että syvällä kaikki tieto on aina moniselitteistä, ja yhden tulkinnan voitto toisesta ei tarkoita lopullisen totuuden löytymistä vaan yksinkertaisesti pelkkää tyranniaa. Voi olla, että luonto ei ole ihmisen mitta enempää kuin ihminen luonnon mitta.
Fasismi on aina aatteeton ja ideaton. Siksi se voidaan kuorruttaa millä tahansa hiphop-krääsällä.
Fasismista on tullut aate, jonka vastustajat vastustavat joukkoliikennettä ja sosiaaliturvaa - noita kommunismin rikoksia. Kommunismi, fasismi, antifasismi, kaikki ne ovat samaa, he sanovat. Vain mikaelliliuslainen ryöstökapitalismi on täysin fasismista vapaata - vain puhdas kirkastunut petomainen aatteeton ja ideaton ahneus on täysin fasismista vapaata. Kolmannessa maailmassa ja köyhien keskuudessa esiintyy taas kuulemma vaarallista fasismia, johon on syytä puuttua varhaisessa vaiheessa.
Tyrannia on yhden jumaluuden alueen ulottamista niin, että se tukahduttaa toista.

Oikeudenmukaisuus on sitä, että ymmärtää jumalten alueet ja kunnioittaa niitä.

Ihmisten eloonjäämiskamppailu on kilpailua siitä, kuka on oikeudenmukaisin.

22.4.2009

Murphyn laki on Yhdysvaltain armeijan kapteeni Edward A. Murphyn mukaan nimetty periaate, jonka mukaan "jos jonkin asian voi tehdä monella tavalla ja näistä tavoista yksi johtaa onnettomuuteen, ennen pitkää joku tekee asian sillä tavalla".

Seuraako tästä: "jos jonkin asian voi tehdä monella tavalla ja näistä tavoista yksi johtaa taivaalliseen paratiisiin, ennen pitkää joku tekee asian sillä tavalla"?

Matt 7:13-14: Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät.

Matteuksen mukaan on siis todennäköisempää, että apina on kehittynyt ihmisestä kuin päinvastoin, ellei sitten ihminen ole se kadotus, johon on helppo päätyä.

THE SOVIET STORY

Latvialaisen Edvins Snoren dokumenttielokuva The Soviet Story on järkyttävän tehokas esitys asioista, jotka kai tavallaan olivat jo kaikkien tiedossa. Elokuvaa on laajasti kritisoitu Venäjä-vastaiseksi. Täytyy myöntää: Venäjä-myönteisyyttä siitä ei löydy. Ja totuushan on että Venäjä ei yksinomaan palaudu massamurhiin ja joukkohautoihin. Kokonaisesitys Venäjästä ja Neuvostoliitosta ei olekaan Snoren tarkoitus. Hän lähtee siitä, että puhtaasti ruumiskasojen tasolta asiaa tarkastellen lienee kiistämätöntä, että Neuvostoliitto pystyi samaan kuin natsi-Saksa. Vaikka The Soviet Storyn kuvamateriaalista suuri osa olisi väärennöstä, tämä perusfakta on ja pysyy.

Vaikka kiistäisi sen, että Neuvostoliitto jotenkin toteutti Karl Marxin ideoita käytännössä, lienee kuitenkin mahdotonta kiistää sitä, että yrityskin, vaikka heikkokin, toteuttaa edes jotain siitä mitä Marx ajatteli, osoittautui joiltain osin melkoiseksi katastrofiksi. Vaikkei myöntäisi muuta, olisi kuitenkin pakko myöntää: hyvien julkilausuttujen päämääriensä ohella Neuvostoliitto kuitenkin totalitarismina mahdollisti sen mitä totalitarismi aina mahdollistaa: laajamittaisen sadismin ja ihmisarvojen polkemisen.

Tämä totuuden tunnustaminen on huolestuttavaa vasemmistolaisen ajattelun kannalta. Huolestuttavuus kiteytyy siihen, että vasemmisto kaipaa uutta perusteosta Marxin päivittäjäksi ja korvaajaksi. Marxilla on syystäkin huono maine, mutta se ei välttämättä vieläkään tarkoita, että hän olisi pohjimmiltaan ollut väärässä kapitalismin suhteen. Oikeassaolo voi maailmassa sekin johtaa verisiin erehdyksiin käytännön tasolla - sillä "sivistys ei ainakaan ole sitä mihin sitä käytetään". Marxin veroisia ajattelijoita, sellaisia jotka osaisivat päivittää Marxin menettämättä olennaista, syntyy tälle planeetalle harvemmin. Vasemmisto on pitkään ollut kriisissä, eikä Snoren elokuva paljon sitä helpota. Snoren elokuva on kuitenkin hyödyllinen niille, jotka tuntevat tosiasiat Venäjästä, sillä he voivat ottaa hyökkäyksen hiovana kritiikkinä.

Niille, jotka eivät perinpohjaisesti tunne Venäjää Snoren elokuva on vaarallinen. Kuva joka Neuvostoliitosta ja Venäjästä piirretään on äärimmäisen negatiivinen. Vertailukohdaksi voisi ottaa vaikka venäläisen ohjaajan Aleksei Germanin elokuva Khrustalyov, mashinu! (1999), joka käsittelee Stalinin kauden loppua, juutalaisiin kohdistunutta vainoa ja yleisesti harjoitettua mielivaltaisenvainoharhaista epäpoliittista sadismia. Germanin elokuva pyrkii realistiseen kuvaan Neuvostoliiton "synkimmästä ajanjaksosta". Elokuvan perustunnelma on hillitön elämänilo ja riemukas felliniläinen karnevaali. Ainoastaan lyhyinä ohikiitävinä hetkinä, joiden aikana katsojan on helppo sulkea silmänsä, kaiken ylle lankeaa musta varjo - ja joku ihminen viedään pois. Neuvostoliitto ei ollut ankeuden valtakunta vaan orientaalisen intensiteetin ja värien valtakunta, mutta myös äärimmäisen kontrastin ja jyrkän pimeän varjon valtakunta. Sama hitsausliekinkirkkaan valon ja totaalisen pimeyden jyrkkä kontrastisuus pätee myös nyky-Venäjään. Tämä johtuu siitä, että Venäjä on äärimmäisten voimasuhteiden ja äärimmäisten ihmisten maa, josta puuttuu kaikki keskinkertaisuus ja mitättömyys: ihan kaikki, niin hyvä kuin paha, niin taivas kuin helvetti, on radikaalisti joka hetki mahdollista. Siksi Snoren nyky-Venäjään liittyvää materiaalia voi pitää jossain mielessä Venäjän vastaisena propagandana - niin hyvin se on valikoitu mielisairaaksi.

Jos ajatellaan, että kaikki ihmiset tuntisivat Venäjän erittäin hyvin eikä maailmassa olisi yhtäkään ihmistä, joka ei tuntisi puistatusta natsi-Saksaa, fasismia ja Hitleriä ajatellessa, Snoren elokuvaa voisi pitää jossain määrin hyödyllisenä dokumenttina, joka muistuttaa Ukrainan 1932/33 Holodomorin kaltaisista teoista, joihin Stalin ainakin myötävaikutti ellei suorastaan syyllistynyt. Dokumentti muistuttaa, että sadismia esiintyy kaikissa kansoissa, eikä yksikään kansa ole tässä suhteessa toistaan parempi - jos mahdollisuuksia tarjotaan.

Me emme kuitenkaan elä niin sivistyneessä maailmassa. Snoren elokuva palvelee epämääräisiä tarkoitusperiä tilanteessa, jossa Euroopan natsisadisteja ollaan rehabilitoimassa ja globaali korporaatiokapitalismi uudelleenkirjoittaa kaikkia yhteiskuntia sadististen eränkävijöiden anarkokapitalistisiksi huvipuistoiksi. En tiedä missä määrin Snoren oma motiivi ollut palvella näitä nykyisiä oikeistolaisia tarkoitusperiä. Toisessa yhteydessä Snore on hyökännyt antifasismia vastaan ja tuonut esiin kaksi perusväitettä:

1) Kaikki antifasismi on venäläisen nationalismin "ylevä" naamio.

2) Venäläisellä nationalismilla ei ole oikeutusta, koska venäläiset eivät ole rangaisseet nationalisminsa nimissä toimineita sadistejaan.

Jälkimmäinen väite on jossain määrin oikeutettu ja voimakas. Vaikka venäläinen kulttuuri on hyvinkin paljon käsitellyt neuvostoaikaa ja jo Neuvostoliiton olemassaolon aikana tuominnut Neuvostoliiton rikokset, ei Venäjän nykyinen johto ei ole tietääkseni käytännössä tuominnut ja rangaissut edes ilmiselviä rikollisia ja järjestelmän sadistisimpia "palvelijoita", joista osa on vielä elossa. Tällaisia henkilöitä eivät tietenkään ole mitkään Neuvostoliiton sankarit, vaan kellareiden ja leirien pimennoissa toimineet pyövelit ja mielivaltaisia murhia toimeenpanneet byrokraatit: he jotka käyttivät suljettua järjestelmää omien sadististen himojensa tyydyttämiseen.

Ensimmäinen väite sen sijaan on tarkoitushakuisen vääristelevä. Antifasismi on sodan ja sodanprovokaation vastaista työtä. Antifasismi ei tietenkään ole voinut sitoutua venäläiseen nationalismiin, vaan asia voi olla ainoastaan päin vastoin. Antifasismi on aktivoitunut nykyisin hyvin monissa maissa eri puolilla maapalloa, esimerkiksi Intiassa. On erikoinen väite, että amerikkalainen tai intialainen antifasismi olisivat jotenkin venäläisen nationalismin asialla. Siitä voidaan tietenkin keskustella, onko kaikki se mikä itseään kutsuu antifasismiksi todellakin oikein analysoidun fasismin vastustamista vai jotakin aivan muuta.

Vaikka Neuvostoliitto kenties tahrasi sadistien vuodattamaan epäpoliittiseen ja viattomaan vereen Marxin (Marx kyllä itsekin korosti poliittisen taistelun välttämättömyyttä) maineen on meidän muistettava, että Marx siitä huolimatta on meidän paras konkreettinen suojamme nyt uhkaavaa korporaatiofasismia vastaan. Paras suoja, muttei häävi suoja, mistä Snore osaltaan pitää huolen. Riittääkö ihmiskunnassa henkistä voimaa edes yhden Marxin tasoisen aivon synnyttämiseen, jonkun joka voisi meidät vielä pelastaa? Vai onko teollinen ja tieteellinen kehitys tullut totaaliseen päätepisteeseensä. Onko koko uudenajan länsimainen teollistumisen projekti, joka Marxin, Lenin, Stalinin ja Hitlerin patologisina reaktioinaan ja vastavoiminaan synnytti, hylättävä epäonnistuneena ja mielisairaana. Pitäisikö ihmisen luopua synnyttämästä sairautta, joka vaatii totalitarismien kaltaisia patologisia vastavoimia. Pitäisikö ihmisen luopua elintasonsa lisäksi myös ainaisesta tiedonhalustaan. Vai pitäisikö vielä jatkaa, entistä ponnekkaammin, jos se totuus sieltä paljastuisi, tiedon puun viimeiseltä oksalta. Sitä ei Raamatussa luvata. Kristus armahtakoon meitä!

21.4.2009

Veriuhri on helpompi antaa, jos yksilö on arvoton, veri arvotonta, vallan työkalu. 

Arvoton päämäärä määrittelee myös yksittäisen työvälineensä arvottomaksi.

Ajatelkaa tätä. Ajatelkaa ihmisen arvoa kapitalismissa - vaikka ette ehkä vielä tunnekaan kapitalismin päämäärää
NATO - Natsien rauhoitusalue.

USKOTTAVA PUOLUSTUS

Laki ei voi velvoittaa henkilöä fasismiin. Siksi Suomen armeijassa tulisi tehdä uskottava yleiseurooppalaiset standardit täyttävä denatsifikaatio. 

Kenraalikunta tulisi puhdistaa julkifasistisesta "prokarelia"-aineksesta ja korvata ns. "vihreiden papereiden" miehillä - niillä, jotka psykologi varmasti on todennut "fasismiasietämättömiksi".

Se voisi olla ensiaskel kohti uskottavaa puolustusta. Nato-hyökkäyksen valmistelu Venäjälle ei ole "uskottavaa puolustusta". 

(Muistutan että itselläni ei ole "vihreitä papereita": psykologit ovat toistuvasti, loputtomasti, todenneet minut fasismia sietäväksi ja terveeksi.)
SYÖPÄ: Sinä olet syöpä. 

TERVEYS: Sinä olet syöpä. 

TOTUUS: Sinä olet syöpä. 

VALHE: Sinä olet syöpä. 

LÄÄKE: Sinä olet syöpä. 

RADIOAKTIIVISUUS: Sinä olet syöpä. 

MILLAISTA MAAILMAA KOKOOMUS RAKENTAISI NATOMANDAATILLA

"Vallankumouksen jälkeen suomalaisten elinvoima palautetaaan poistamalla syöpäkasvaimet. Ensimmäisen kahden vallassaolokuukauden aikana 50 000 kansanvihollista päätyy nimettömiin hautoihin ja yli 200 000 henkeä pakkotöihin. Ja tämä joukko koostuu etnisistä suomalaisista! Vasta tämän prosessin jälkeen Kansantuomioistuimet aloittavat työnsä täydellä suvereniteetilla.

Ulkomaalaisväestö jaotellaan muukalaisiksi, vierasheimoisiksi ja parasiiteiksi. Muukalaiset ovat etnisesti valkoihoisia tai heihin rinnastettavia ja heillä on lähes yhtä laajat oikeudet kuin suomalaisillakin, vierasheimoiset eivät ole etnisiä valkoihoisia ja he eivät saa kaikkia kansalaisoikeuksia, mutta ovat lain suojan piirissä ja heillä on rajoitetut poliittiset oikeudet korporaatioidensa* piirissä. Parasiitit vangitaan välittömästi, kärsivät hallinnollisen 15 vuoden ojennustuomion kovennetun kurin leirillä** ja karkoitetaan sitten mihin tahansa maahan, joka suostuu ottamsaan ko. aineksen vastaan.

Suuren Unelman Suomi on oleva korporatiivinen valtio. Niin poliittinen osallistuminen, sosiaaliturva, merkittävä osa lainkäytöstä (Korporaatiot valitsevät jäsenistöstään ko. oikeusistuimen lautamiehistöt ja ei rikosoikeudellinen prosessi tapahtuu korporaatioiden välisenä sovitteluna.) ja suuri osa kaikesta muustakin tapahtuu korporaatioiden piirissä.

Olot ko. Leirihalllinnon erityisalueella vastannevat olennaisesti 40-luvun NL:n Kolyman vastaavia! Tarvitseeko selittää, että Suuren Unelman Suomessa vankeinhoidosta vastaa ns. Leirihallinto?"
Esa Taberman, Suomen Sisu ry:n keskustelupalstalla.
Viron esimerkki on osoittanut, että Natoa käytetään USA-johtoisissa Venäjän piiritysvaltioissa vain Venäjän painostamiseen. Venäjän piiritysvaltioiden tehtävä on aiheuttaa konflikteja ja kriisejä alueillaan. Näiden valtioiden tulee olla kaaoksessa. Venäjää tulee ärsyttää niin alhaisilla ja epäinhimillisillä keinoilla kuin mahdollista, jotta se aloittaisi sodan, jonka varjolla sen luonnonvarat voidaan ryöstää siltä. Fasisti valehtelee, valehtelee ja valehtelee, eikä lopeta ennen kuin valhe uskotaan. Venäjällä on ydinase, fasismin valheen varjopuoli. Ryöstäjäfasistilla ei ole sotilaskunniaa, siksi hän haluaa tehdä itsemurhan, mutta joukolla.
Miksi kukaan ei usko, että Venäjä on rauhaa rakastava valtio?
Koska Venäjällä on maailman suurimmat luonnonvarat, ja koska yksikään 
valtio, jolta sen luonnonvarat yritetään keinolla millä hyvänsä varastaa, 
ei ole ollut "rauhaa rakastava".
Jos rauhaa voi rakastaa vain antamalla ryöstäjälle sen mitä ryöstäjä haluaa, 
Venäjä ei ole rauhaa rakastava valtio. 

19.4.2009

VÄÄRINKUULTUA TIISALAA 3.

ja paksuun hankeen juostut askeleet ovat saaneet jäljettömän murhaajan ilmeen

VALLANTAHTO, KAUNEUDENTAHTO

Jos natsi-Saksan rotuajattelu olisi ollut syvällisempää kuin peitemotiivi suurpääoman turvaamismuodolle, Saksa olisi liittoutunut Neuvostoliiton kanssa aivan muussa kuin härskissä hyökkässtrategisessa mielessä (yllätysmomentti, jonka Molotov-Ribbetrop sopimus tuotti).

Tuskin saksalaisella sentään on aihetta rehellisesti kokea rodullista ylemmyydentuntoa suhteessa iso-venäläisyyteen, jos todella tietää mitkä ovat iso-venäläisen rodullisen eliitin standardit. Pelkoa, kateutta ja alemmuudentuntoa ne ymmärrettävämmin herättävät. Pelosta ja kateudesta natsit eivät kuitenkaan puhuneet.

Natsisaksan kansallisosialismissa ei todellisena päämääränä ollut rotu ja sen puhtaus, koska heidän ns. jolostusmetodinsa olivat naiiveja, ja ilmiselvästi vain lyhytnäköisen sadismin motivoimia. Kärjistetysti sanottuna natsin lisääntyivät sokeasti ja jälkiabortoivat epätoivotut tulokset.

Venäjällä taas jokainen tuntee sananlaskun: mitä suurempi rakkaus, sen kauniimmat lapset. Tätä ei kannata ainakaan asiaa tutkimatta kiistää.

Natsit kyllä tiesivät olevansa väärässä: tuo venäläinen sananlasku on myös saksalaisen romantiikan pääteema. Natseja ei kiinnostanut rotukysymys: rodun paraneminen oli pelkkä poliittinen lupaus, muiden tyhjien poliittisten lupausten joukossa. Natsin itse olivat kiinnostuneita perversioista ja sadismista, jonka kapitalismi vapauttaa. Syntipukinetsintä oli natsien kuten minkä tahansa oikeiston politiikan vaikutin. Kapitalismin vartiokoirina natsit olivat itseasiassa rodun, kehonkauneuden ja vitaaliarvojen päävihollisia. Kapitalismihan ei välitä kehon ja vitaaliarvojen säilyttämisestä, vaan pelkästään taloudellisen vallan turvaamisesta pienelle ryhmälle.

Rodun vitaaliarvojen puolustaja sen sijaan tunnustaa ne heti siellä missä ne kohtaa. Rasismi tai kansallissosialismi on viimeinen mieleen tuleva asia eroottisuuden ja vitaaliarvojen puolustajalle.

Katsokaamme tarkemmin natsijohtajia, Göringiä, Göbbelsiä jne: eivät he ole kauniita ihmisiä, vaan elämänkaunan rapauttamia vanhoja homoja, Munchenin olutkapakoiden elostelijoita ja Wienin bordellien poikaprostituoituja täynnä kapitalistista rikkauden ja loiston sadismia. Ainoa mikä heissä on jäljellä, on tahto valtaan, hillitön kostonhimo koko ihmiskunnalle: he haluavat kostaa nimen omaan nuoremmilleen, nuorille ja kauniille miehille: heidän vivisektiopöydilleen tuodaan kauniita nuoria kehoja, heidän "pakanallisille" uhrialttareilleen. Todellisuudessa kysymys ei kuitenkaan ole pakanismista vaan modernista kuolemankultista ja lumouksen katoamisesta. Natseja ei kiinnosta lisääntyvätkö kauniit kehot, he haluavat vain kuluttaa ne loppuun.

"Hitler oli esteettisen "vision" (ts. uskonnollisen harhanäyn) omaava taiteilija, joka halusi muokata maailmasta esteettisen ideaalinsa kaltaisen." Tuo Hitlerin esteettinen visio oli jossain mielessä sama kuin Preussin kuninkaalla Fredrik Suurella: loputon poikien jono hänen palatsinsa portailla. Hitlerin taiteellinen maku ja filosofisen ajattelun hienostus ei kuitenkaan ollut Voltairen kirjeenvaihdon hiomaa. Hitlerin taiteellinen maku oli maailmansodan vallihaudassa päähän ammutun sekarotuisen koiran taiteellinen maku. Siksi maailma täynnä Hitlerin wieniläisen bordellin ullakolla maalaamia postikortteja ei välttämättä ole renesanssin kauneuden korkein täydellistymä.

Kauneudentahto ei siis ole sitä, että "minä itse" määrittelen kauneuden. Sillä kauneus on joka hetki uutta, hätkähdyttävää ja määrittelemätöntä myös tekijälle. Kauneudentahto ei voi olla vallantahdon osa. Kauneudentahto edellyttää kykyä haltioitua ja vaikuttua. Silloin ei voi tehdä eroa "oman" ja "toisen" välillä. Joka kykenee haltioitumaan vain omasta paskastaan on itse paskaa. Kauneudentahdolla ei voi olla mitään tekemistä irrationaalisen tai alistamisen kanssa, se on vallantahdon uhraamista.

Neitsytkuningas: Kaikki muu on irrationaalista paitsi kauneudentahto.

Voi ehkä määritellä, että kauneuden tahto on sitä, ettei tiedä mitä kauneus on. Tämä kuulostaa ehkä irrationaaliselta sellaisen henkilön mielestä, joka ei ymmärrä mihin Aristoteles pyrkii teoksessaan Sielusta (De anima). Nimittäin heti jos tekijänä tai kokijana alkaa tietää mitä kauneus on, kauneus tuotteistuu. Tuote kohdataan tunnistamisen, ei haltioitumisen prosessissa. "Kaunis", joka on tuote, ei tule enää katsotuksi perusosiensa avoimena systeeminä vaan päämääränään: sille määritellään hinta. Tällaisia olivat Hitlerin postikortit.

Todellinen kauneuden tahto on tahto ei-tuotteisiin. Sen edellytys on se, ettei kauneutta tunnisteta tuotteeksi, eli taitavaksi jäljitelmäksi. Tämä voi toki johtua kriitikon kyvyttömyydestä. Siksi Didero, Proust tai Aristoteles sanoisi: kauneudessa on alkuperäisyyden leima tai mysteeri, ja että alkuperäinen kauneus ilmaisee sielun, elämän ensimmäisen aktuaalisuuden.

Koska sielu (Aristotelee mukaan) on elämän ensimmäinen aktuaalisuus, kauneuden mysteeri on yhtä kuin elämän synnyttämisen mysteeri.

Jos joku väittää, että tässä ei ole mitään mysteeriä vaan kaikki perustuu ajatusvirheeseen, pyydän, antakaa kivelle tai koneelle elämä. Jos ette pysty synnyttämään kuolleesta epäorgaanisesta aineesta uusiutuvaa elämää, ette tunne kauneuden mysteeriä. Tämän tosiasian tunnustaminen on kauneudentahtoa.

Joku tiedeuskovainen ehkä nyt sanoo: ihminen ei vielä osaa synnyttää elämää, mutta aivan kohta tiede lunastaa nämä lupaukset. Se, joka uskoo tieteeseen, tietää jo nyt, että tuo lunastuksen teknojerusalemi tulee eräänä päivänä maan päälle. Siksi voidaan jo nyt pitää totuutena: ihminen tuntee elämän mysteerin.

Aristoteles, joka on tiedeateisti, vastaisi: Koska me emme pysty synnyttämään elämää, me emme periaatteessa voi luoda kauneutta. Me voimme vain tulkita, siirtää ja säilyttää sitä. Me voimme siirtää energia muodosta toiseen, mutta emme häviöttömästi.

Neitsytkuningas sanoo: se, joka ajattelee että ilman valtaa ei voi säilyttää kauneutta, estää kauneutta tuhoutumasta, ja asettaa siksi vallantahdon kauneudentahdon edelle, on väärässä. Luciduniinsa vajonneena Neitsytkuningas piiskaa rekivaljakkoaan levottomana ympäri metsäseutuja, valtakunnan taloudenhoito on täydellisessä kaaoksessa, ja salaliittolaiset suunnittelevat kuninkaan murhaamista.

Valta ei voi suojella kauneutta, mutta se hävittää sitä. Vain ihmisen mielivallan poissaolo (ja jumalten vallan läsnäolo) voi säilyttää kauneuden. Kun ihmiset korvaavat jumalien vallan omalla mielivallallaan se tarkoittaa aina vitaalisuuden tuhoutumista elävissä organismeissa. Aasat ovat vitaalisuuksien ideoita. Niitä on useita.

Neitsytkuningas sanoo: kosmologiamme on jälkieinsteinläisessä hämmennyslimbuksessa, eikä ole vielä palautunut aristoteelisen selkeyden linjalle.

17.4.2009

ANTIFASISMIN FILOSOFIA LYHYESTI

"Kun laittaa seinälle kuvan Hitleristä pistooli suussa, laittaa seinälle kuvan Hitleristä. Ja kun vetää punaisen viivan hakaristin yli, se hakaristi paistaa sieltä kuitenkin läpi. Näin toteutuu pahan lumo: Hitlerin versio fasismista perustui juuri fetissien voimaan."

Nurinkäännettyjen symbolien esittäminen ei johda vain ja ainoastaan pahan lumoon. Markiisi de Sade kääntää kaikki kuvat ylösalaisin ja lopputulos on sadismin esittämisen lisäksi myös avartavaa filosofiaa: tietyt maailman mahdollisuuksien dynaamiset ääripäät, se, että ne ovat olemassa tai ainakin kuviteltavissa, tulevat tietoisuuteen. Antimarkiisidesade ei ehkä ole parempi kuin inkvisitio.

Mutta antifasistien päämäärä ei kai voi ollakaan muuta kuin tulla tarpeettomiksi. Motivaatio ei voi olla vallantahto, koska antifasismi ei voi olla poliittinen perusta, sillä sen olemassa olo edellyttää vastakohtansa, eli fasismin olemassaoloa. Fasismi taas ei voi olla olemassa muuten kuin olemassa vallassa. Juuri tämä täydellinen riippuvuus vastakohdan olemassaolosta on antifasismin voimakkain argumentti. Jos fasismi ei ole vallassa, jokin muu on, ja silloin antifasismin olemassa olo lakkaa. 

Jokainen vallantahtoinen ihminen on psykopaatti. Riippuu hänen taidoistaan tuleeko uhreista fyysisesti vain henkisesti kuolleita. Kauneudentahto on asioiden optimaalisen järjestyksen esittämistä. Vallantahto on halua järjestää omat asiat optimaalisesti toisten kustannuksella.

Jos antifasismia ei motivoi vallantahto, motivoiko sitä kauneudentahto? Sanoisin, että välillisesti: kauneus voi olla mahdollista vain silloin kun fasismi on poissa. Fasismin poissaolo on kauneuden ehto. Antifasismi on kauneudentahtoa edeltävä tila: tila, jossa kauneudentahto potentiaalisena muttei aktuaalisena. Antifasistit haluavat kadota fasismin mukana. Silloin kauneudentahto aktualisoituu fasismin poissaolossa, ja vapautuvista aiemmin tukahdutetuista positiivisista energioista kehittyy välittömästi renesanssimainen tila. 

Ylipäätään se, että asiat voidaan helposti kääntää nurin on hyvä  havaita käytännössä:  siis, että ei ole olemassa jotain yhtä vallitsevaa totuutta ja historiankirjoitusta. Monet nykytodellisuuden ilmiöt ovat ainakin ymmärrettävämpiä ylösalaisinkäännettyinä.  Tärkeää on periaatteessa tehdä selväksi yksinkertainen sanoma: antifasismi on olemassa koska sen vastakohta on olemassa. Karkeat provosoivat ilmaisut: liput ja nurinkäännetyt symbolit saattavat olla tähän tarkoitukseen juuri oikeita.
Rauhaa rakastava kansa on sellainen joka käyttää rauhan ajan rakastamiseen. Ne, jotka eivät osaa muuta kuin kiusata toisiaan ajautuvat sotaan ennemmin tai myöhemmin. 

REHELLINEN EVAKKOTARINA?

tässä. Aika karua tarinaa vai mitä? Keskustelupalstalla kirjoituksen ja tekijän aitous kiistetään. Olen kuitenkin saanut tietää, että kirjoittaja Leo M. Nieminen on osallistumassa maanantain Tampereen tilaisuuteen, jossa hän on mahdollisesti tavattavissa. Kaikkia, jotka ovat kirjoituksen yksityiskohdista eri mieltä kehotan laatimaan lyhyet argumentaatiot kommenttipalstalle. Mieluiten yhteen lauseeseen kiteytetty argumentti ja viite arkistomateriaaliin. 

Maanantain ohjelma elää ja muuttuu kaiken aikaa, koska Pro Karelian ry:n tilavarauksen peruuntuvat sitä mukaa kuin tilanvaraajille ilmenee, että kysymys on Adolf Hitlerin syntymäpäiväjuhlasta:

"MIELENOSOITUSTOIMINTAA TAMPEREELLA, SOVIET STORY ESITETÄÄN TAMPEREEN KESKUSTASSA JO KLO 15

Suomalaiset ja venäläiset antifasistit järjestävät Tampereella mielenosoituksia ProKarelia-järjestön tilaisuuksia vastaan maanantaina 20.4. Mielenosoittajat pitävät ProKareliaa fasistisena. Myös suomalaisia karjalaisevakoita osallistuu mielenilmauksiin ProKareliaa vastaan. Lue karjalaisevakko Leo M. Niemisen kannanotto ProKareliaa vastaan Suomen antifasistien sivuilta:http://antifasistit.blogspot.c…vuoro.html

Ennen mielenosoituksia antifasistit järjestävät Tampereen keskustassa lähellä yliopistoa historiaseminaarin maanantaina 20.4. alkaen kello 15. Seminaarissa esitetään latvialaisten uusnatsien valmistama elokuva ”The Soviet Story” kommenttien kera. Tilaisuudessa esiintyy suomalaisia ja venäläisiä asiantuntijoita, aktivisteja ja opiskelijoita, jotka ottavat kantaa ProKarelian Venäjä-vastaiseen sotakiihotukseen. Antifasistit siirtyvät keskustasta Hervantaan osoittamaan mieltä ProKarelian ja ”tykistökillan” fasismia vastaan. Mielenosoitus alkaa Hervannan Technopoliksen edessä osoitteessa Hermiankatu 6A kello 17.30. Mielenosoitukseen osallistuu enintään 40 henkeä.

Venäläisen Yövartijat-vapautusliikkeen aktivistit osallistuvat tapahtumiin. Katso Youtubesta Yövartijat-johtajan Dmitri Linterin ilmoitus saapumisestaan Tampereelle: http://www.youtube.com/watch?v…annel_page

Venäjällä on lisäksi tarkoitus järjestää tukimielenosoituksia Suomen diplomaattiedustustoja vastaan Petroskoissa, Murmanskissa, Pietarissa ja Moskovassa. Mielenilmauksissa vastustetaan suomalaista revansismia ja sitä, että ProKarelia ja sen tukemat mm. suomalaiseen kenraalikuntaan kuuluvat henkilöt ovat esittäneet Murmanskin oblastiin, Pietarin kaupunkiin, Karjalan tasavaltaan ja Leningradin oblastiin kohdistuneita aluevaatimuksia.

Mielenosoitukset ovat saaneet erittäin laajaa huomiota maailmalla. Antifasistien mielenosoituksista Tampereella ovat kertoneet mm. Venäjän suurimpiin lukeutuva Izvestija-sanomalehti ja brittiläinen yleisradioyhtiö BBC. Izvestijan mukaan tilaisuuden järjestäjä ProKarelia on Tallinnasta käsin ohjattu revansistinen järjestö, joka on yhdessä virolaisten ja latvialaisten fasistien kanssa kehittänyt idean esittää Venäjä-vastaiseen sotaan kiihottava propagandaelokuva ”The Soviet Story” kaikissa Suomen kaupungeissa. Moskovalainen historioitsija Aleksandr Djukov toteaa BBC:lle, että ProKarelian kampanjan tarkoitus on lisätä venäläisvastaisia tuntemuksia suomalaisissa ja luoda pohjaa aluevaatimuksille.

Mielenosoituksista tiedotetaan tarkemmin lähiaikoina."

Antifasismin päämäärä on tasapaino: se, että mitään sellaista kuin antifasismi ei tarvittaisi. Fasistit tietysti ovat aina sitä mieltä. 

16.4.2009

ADOLF HITLERIN SYNTYMÄPÄIVÄÄ JUHLISTETAAN 20.4 TAMPEREELLA!

Suomen Pro-Karelia ry ja Tykistökilta ry juhlistavat massamurhaaja Adolf Hitlerin syntymäpäivää 20.4 Tampereella. Aiemmista tiedoista poiketen Tampereen yliopisto on kieltäytynyt antamasta tiloja heidän käyttöönsä. Tampereen yliopisto kielsi myös Suomen Antifasistiselta komitealta tilojensa käytön. Antifasistisen liikkeen tarkoitus on muistuttaa Hitlerin totaalisen hyökkäyssodan aiheuttamista kärsimyksistä siviiliväestöä kohtaan. Suomen Antifasistinen komitea pahoittelee, että aikoi ajattelemattomuuttaan syyllistyä sellaiseen yhteiskuntarauhan rikkeeseen ja pyytää anteeksi kaikilta niiltä, joiden herkkiä tunteita Hitlerin teosta muistuttaminen hartaana muistopäivänä hakaristitäytekakun äärellä olisi saattanut loukata. 


ONNEA ADOLF MERKKIPÄIVÄSI 20.4 JOHDOSTA  
 























                                                                        

Kuva 2: Viron Marjamaan ristin ritari, suomalainen Risto Teinonen juhlistamassa joka vuotisen virolaistavan mukaan holokaustin isän syntymäpäivää.





















15.4.2009

Freud kuten monet muutkin länsimaiset surullisen kuuluisan 1900-luvun alkupuolen analyytikot ajattelevat kulttuurin perustuvan viettien kieltämiselle. Venäläinen kulttuuri kuitenkin perustuu päinvastaiselle: viettien sallimiselle. Miten tämä on mahdollista? Aristoteles käsittelee teoksessaan Sielusta (De anima) sielun ja halujen suhdetta. Sielun aiheuttama viettienergia on positiivista ja luovaa. Egon aiheuttama viettienergia on jäljiteltyä, kuluttavaa ja tuhoavaa. Korkeakulttuurin piirre on erilaisten energiamuotojen erottelu, vallantahdon erottaminen kauneudentahdosta. Saksalainen kulttuuri epäonnistui tässä erottelussa tunnetuin seurauksin. Freud oli vain oman kulttuurinsa tavanomainen tuote. 

NATO-SOHVI

En ole vieläkään lukenut NATO-Sohvin romaania, mutta tällaisen kolumnin jälkeen sitä ei tarvitse enää onneksi lukea. 

Oksanen ja Sanoma-WSOY ovat liittoutuneet oikeaoppisen 30-luvun propagandakoneiston tyyliin. WSOY:n puolella ideologien työryhmä laati oksastehtaan propagandatuotteet. HS markkinoi ja myy. Lopputulos on melko härskiä "köyhien kyykyttämistä". 

Yllä viitatussa kolumnissa Oksanen väittää, että Suomi on jotenkin jatkuvassa akuutissa vaarassa olla rähmällään Venäjän suuntaan. Tosiasiassa Suomesta löytyy ehkä kourallinen Venäjään neutraalisti tai edes välinpitämättömästi suhtautuvia ihmisiä: ryssäviha ja -pelko ovat lähempänä valtaväestön mielialaa. Tällainen asenneilmasto haittaa normaaleja naapuruussuhteita. 

Oksasen kaltaiset kansallissosialistit väittävät, että Venäjään kohdistuvat epäluulot johtuvat jostakin venäläisen meillä ei edes nimeltä tunnetun "pääideologin" mielipiteistä. Todellisuudessa nykyiset epäluulot kuitenkin johtuvat vain ja ainoastaan Sanoma-WSOY:n harjoittamasta propagandasta. 

Oksanen pitää Venäjän taloudellista heikkoutta hyvänä ja positiivisena asiana. Hänelle on tärkeää, ettei mitään sellaista kuin voimasuhteiden tasapaino pääsisi syntymään nykyisessä fasistisen hegemonian täyttämässä maailmassa. Oksasesta on viisasta ja valistunutta, että NATO ja Yhdysvallat pitävät kilpavarustelun tasoaan niin korkeana, ettei Venäjällä riitä resursseja pitää yllä siihen nähden uskottavaa puolustusta.

Onkohan kansallissosialisti Oksaselle milloinkaan tullut mieleen se, että nuo globaalin varustelukierteen resurssit voitaisiin ehkä käyttää johonkin muuhun?

Heikko Venäjä on Oksasen toiveuni ja tuon köyhän niin kuin kenen tahansa köyhän nouseminen omille jaloilleen likaojasta on se mitä Oksanen, niin kuin kaikki kiusaajat ja köyhien kyykyttäjät, vihaa. Köyhät, sairaat, vähäosaiset ja menestymättömät ovat kaasukammionsa ansainneet! Tämä kolumni vahvistaa käsitystäni myös siitä, että Oksanen toimii kansainvälisen aseteollisuuden ja lääketeollisuuden agenttina. Oksasen kaltaisten henkilöiden tehtävä on synnyttää ja pitää yllä inhimillistä hätää ja sotilaallisia kriisejä. Myös Sanoma-WSOY on puhtaasti sotilaallinen, nimen omaan sotilaalliseen epävakauteen tähtäävä elin. Tällainen äärioikeistolaisen poliittisen kostonhimon motivoima revanssihenki, toisen maailmansodan poteroihin kaivautuminen ja natsisaksan totaalisen sodan oppien uudelleenlämmittäminen voi olla joidenkin mielestä todella rohkeaa, tyylikästä ja kannatettavaa sananvapauden käyttämistä. Rohkeasti Oksanen tosiaan valehtelee ja vääristää, ja hän jos kuka tietää valehtelevansa ja vääristävänsä. Mutta mitäpä siitä kunhan rahaa ja rautaristejä sataa taivaasta kaatamalla. Rahalla voi tehdä kaikkea kivaa, ne voi sijoittaa vaikka aseteollisuuteen. On jo osoittautunut, että näiden kaikilla resursseilla ja omilla propaganda ja ideologitehtailla tuettujen äärioikeiston härskeimpien ja valheellisimpien toimijoiden röyhkeys näinä vaikeina aikoina pystyy sokaisemaan kansan informaatiosodan pimeydessä elävät syvät rivit. Asialle ei enää voi mitään. Muistutan kuitenkin, että seikkailun lopputulos voi olla vain täydellinen inhimillinen katastrofi.  

Herätkää suomalaiset, ne teistä, jotka ovat vielä tämän informaatioholokaustin jälkeen elossa! Ne teistä, jotka edes vielä jotenkin kehtaavat kutsua itseään ihmisiksi. 
Rukous ja kirous, kumpikin sangen välttämättömiä, ekstaattisia hartaustiloja. Tärkeintä on, että niiden välillä on kunnolliset eristeet, ettei niitä päästetä sekoittumaan. 

SUOMEN TYÖVÄEN PUOLUE

Kirjoitin sivun mittaisen hartaan kirouksen oikeistoa ja oikeistolaisia, erityisesti Aleksandr Stubbia vastaan. En usko, että olen milloinkaan tuottanut niin keskittyneen vihan täyttämää tekstiä. Positiivista kehitystä on se, etten julkaise sitä. 

Päivärytmini on nykyisin seuraava: kiitän kerran tunnissa Jumalaa hartaalla rukouksella siitä, että olen saanut syntyä terveenä ja ymmärtää edes jotakin ihmisyyden mahdollisuuksista. Kerran kolmessa tunnissa rukoilen ekstaattisen kirouksen Saatanaa, oikeistoa, fasismia, ihmiskunnan, maaplaneetan ja kaikkien kauniiden eläimien vihollista vastaan. 

Kaikki mukaan maanantaina Tampereen mielenosoitukseen! Olen saanut sisäpiiritietoja, että paikalle on tulossa uusnatsien saatanaiskuryhmä ja kenties aseistettuja SS-sadisteja, joiden tarkoitus on pahoinpidellä ja kenties jopa murhata antifasisteja ja kristittyjä. Luvassa siis aito mahdollisuus marttyyriuteen, ja kuumaverisimmille, suurisydämisimmille, parhaille meistä ehkä mahdollisuus puolustustaisteluun aitoja fasisteja, saatanoita, sekasikiötä, ihmiskunnan vihollisia vastaan! Verikoiraa, keskitysleirin sadistivartijaa vastaan! Kaikki sydämellä ja omallatunnolla varustetut ihmiset mukaan! Kaikki ne, jotka vielä edes jotenkin kehtaavat kutsua itseään ihmisen nimellä mukaan! Viimeinen tilaisuus pelastaa Suomi kapitalistien holokaustista!

Nyt kaikki ne, jotka ansaitsevat elantonsa muuten kuin pankkeja ryöstämällä ja viattomia kiduttamalla, kaikki ne jotka vielä ovat elossa, liittykää nopeasti Suomen työväenpuolueeseen.

12.4.2009

Oletuksena ateismi, se, että yrittää palauttaa kaiken psykologian ja elämän materiaalisten mitattavien prosessien tasolle, ei välttämättä ole paljon heikompi kuin oletus Jumalasta. Kumpikin voi tuottaa melko ehyen maailmankuvan: paljon selityksiä, tietoa ja avoimia kysymyksiä. Sieluksi me kutsumme sitä muotojen rakennetta, joka kehittyy ihmisessä jumaloletuksesta seuraavassa vaivalloisessa työssä. Voidaanko sieluksi kutsua myös sitä muotojen rakennetta, joka kehittyy ihmisessä jumalattomuusoletuksesta seuraavassa vaivalloisessa työssä?

11.4.2009

KAPITALISMI ON YHTÄ KUIN FASISMI


"Georgi Dimitrov määritteli jo vuonna 1935 Kommunistisen internationaalin 7.kongressissa fasismin "finanssipääoman taantumukselliseimpien ainesten avoimeksi terroristiseksi diktatuuriksi".

Tuo määritelmä kattaa hyvin esimerkiksi nykyisen tuhoisan globaalin kapitalismin, jonka aiheuttama eriarvoisuus maailmassa on paisunut käsittämättömiin mittasuhteisiin."

Suomeen on pesiytynyt erikoinen kansainvälinen poliittisten propagandistien ja historian väärentäjien rikolliskopla, joka yrittää samaistaa kommunismin mahdollistaman yhteiskunnallisen edistyksen fasismin sadistiseen lastenmurhaamiseen. Siinä työssä väärennystaitoa todellakin kaivataan.

Jos Venäjällä ei olisi tapahtunut vallankumousta, ruotsalaiset eivät olisi milloinkaan kuulleet sosialismista tai mistään kansankodista. Neuvostoliitto yksin mahdollisti sosiaalisen edistyksen tai ainakin taantumisen hidastumisen sellaisissa maissa kuin Ruotsi tai Ranska tai Suomi. Jos joku ei tiedä millaiset olot Euroopassa vallitsivat ennen Neuvostoliittoa, ehdotan lukemistoksi Leo Tolstoin Ylösnousemusta tai jonkun Engelsin kuvauksen englantilaisen 9 vuotiaan tehdastyöläisen arjesta.

Venäjän vallankumous, ja siitä seuraava välitön väkivallan ja vallankumouksen uhka myös muissa Euroopan maissa aiheutti sen, että ilkein ja räikein fasismi joutui ottamaan pari askelta taakse. Ilman Neuvostoliittoa marssilaiset olisivat vetäneet koko porukan kölin ali. Ei varmaankaan aina ollut kivaa olla Neuvostoliittolainen. He tekivät likaisen työn, jotta ruotsalaiset saisivat nauttia kansankodin pullantuoksusta ja muumilaakson veikeästä tohinasta. Neuvostoliiton romahduksella ja Ruotsalaisen kansankodin välittömällä alasajolla on selvä ajallinen yhteys.

Sosiaalista kehitystä vastustavien ihmishahmoisten marssilaismutanttien tuottamaa saastutustyötä tehdään tällä hetkellä kaikkialla maailmassa ilmeisesti kansainvälisen psyykelääke- ja aseteollisuuden rajattomilla sponsoriresursseilla. On helppo nähdä, että kysymyksessä on massiivinen hämäysoperaatio, jotta fasismin ja nykyisen kapitalismin ehdoton ykseys ei kävisi jokaiselle ihmiselle päivänselväksi. Nämä ihmislikasikiöt, planeettavisva...

VENÄJÄNPUOLUSTAJAT - PIENIMMÄN JA HEIKOIMMAN PUOLELLE ASETTUVAT URHEAT SANKARIT

Venäjän puolustaminen on tietenkin aina pienimmän ja heikoimman puolelle asettuvan urhean sankarin tehtävä. Venäjä on pienempi tai heikompi kuin sitä uhkaava globaalin imperialismin totaalinen hegemonia. Tietysti Suomi olisi pienempi ja heikompi - jos olisi pysynyt itsenäisenä ja liittoutumattomana. Ja Suomessa venäjänpuolustaja on kaikista olennoista uhanalaisin - suorastaan erityistä suojelusta kaipaava.

Olen muistaakseni maininnut Nashi-järjestön tasan yhden kerran - ehkä jossain keskustelupalstalla - silloin sanoin, etten tiedä Nasheista yhtään mitään, en ole seurannut heidän toimintaansa, enkä tunne ainoatakaan heistä henkilökohtaisesti.
Suomen islamisteista ja Abdullah Tammesta tiedän enemmän. Hekin olivat siellä Sanomatalon mielenosoituksessa. Se, että olen monesta asiasta Johan Bäckmanin kanssa samaa mieltä ei tarkoita, että olisin kaikista asioista samaa mieltä, koska tiedän monista asioista niin paljon vähemmän kuin hän. Esimerkiksi Venäjän nykyistä johtoa, en ole puolustanut muuten kuin sanomalla, että sitä on tietysti kunnioitettava, jos se on demokraattisesti valittu johto. Demokratian edellytyksiä Venäjällä ei ole syytä epäillä enempää kuin Suomessa. Meillä media ja politiikka on täydellisesti suurpääoman talutusnuorassa, toisaalta blogit ja kansalaisjournalismi on venäjällä aivan yhtä sallittua kuin meillä. Silti oman käsitykseni mukaan Putin-Medvedev linjalla on Venäjällä aito kansan tuki. Epäluuloja herättää se, ettei kansa taida tietää ihan kaikkea johtajistaan, heidän yksityiselämästään jne... Vastustajiakin pitää ymmärtää - joskin itse en ole vielä kovin hyvin ymmärtänyt, koska sellaista on ensinnäkin vaikea Venäjältä löytää, ja toiseksi, argumentit eivät ole oikein selkeitä. Emigranttien piiristä vastustajia on helppo löytää. Esimerkiksi eräs Suomessa asuva hyvä ystäväni Gleb, on ehdoton Putinin vastustaja. Pidän häntä vähän lapsellisena.
On itsestään selvää, että Venäjä ajaa oikeutettuja kansallisia etujaan siinä, missä muutkin kansallisvaltiot. Venäjä ei ole Neuvostoliitto, enempää hyvässä kuin pahassa.

Oman huoleni kohde on patologinen venäjäviha, ei se, että Venäjä olisi sorrettu. Venäjä ei varmaankaan ole maailman
sorretuin valtio, eivätkä venäläiset maailman sorretuin kansa, vaikka pidänkin Neuvostoliiton tuhoamista ja kylmää sotaa suurena rikoksena. Valtava inhimillinen katastrofi. Mitä olisikaan voitu saada aikaan, jos kylmän sodan osapuolet olivat käyttäneet resurssinsa yhteisen hyvän etsimiseen, toistensa tukemiseen ja positiiviseen kilpailuun.

Patologinen venäjäviha on ongelmallinen ja vaarallinen ilmiö. Se pyrkii Venäjän ja venäläisten sortamiseen, ja syyllistyisi siihen, jos vain pystyisi. Haluan korostaa sitä, että asenne on paitsi vaarallinen turvallisuusriski, myös kaikin puolin väärä. Luonnollisessa kilpailussa on viisaampaa yrittää pärjätä omilla hyveillä ja yhteistyöllä kuin kilpailijan vahingoittamisella.
Kostonhimolla- ja kierteellä ei saisi pilata sellaisten ihmisten tulevaisuutta, jotka eivät millään tavalla ole olleet osallisina inhottavan historian tekemisessä. Tässä mielessä Baltian tilanne on vaikea, eikä yksinkertaista ratkaisua
edes ole olemassa. Minulla ei tietenkään voi olla mitään henkilökohtaista Viroa vastaan, mutta valtiollisen koston ajatus on
kuvottava. Varsinkin kun kostaja samalla yksipuolisesti ajaa kaikkein huonoimpien ja taantumuksellisimpien kansainvälisten
poliittisten virtausten etua.

Suomalaisessa poliittisessa ilmastossa näen, että Venäjää vihaavat samat henkilöt, jotka vihaavat "omilla hyveillä ja yhteistyöllä"
pärjäämistä. Puhun usein sielun vihaajista tai sielun vihollisista. Kysymyksessä on myös suomalaisen yhteiskunnan sisällä vaikuttava asenneilmapiiri, jota olen asettunut vastustamaan. Nykyisessä kilpailuyhteiskunnassa ja oikeistolaisen elämänasenteen normalisoitumisessa tuo vastustaminen on ollut yksinäinen huutava ääni korvessa... kaikki ne hajoitetut ja hallitut yksinäiset huutavat äänet. Se, että hetkeäkään pohtimatta liittoudun erinäisten toimijoiden kanssa, kertoo vain tilanteen vakavuudesta. Yhdistävä tekijä on vihollinen, ei niinkään ajattelutapojen ja käsitysten ykseys. Toki toimijoiden taustavaikuttajista ja kytköksistä voidaan spekuloida. Ovatko nyt eripuolilla maailmaa aktivoituneet historianväärentäjät ja Hitlerin kunnianpalauttajat kansainvälisen sotateollisuuden palveluksessa?

10.4.2009

Onhan tietysti vaikeampi asettua maahan potkitun viattoman houkan (jonka sydämen kullasta ei ole varmuutta) puolelle kuin superdynaamisen sivistyneen menestyvän hyväntuoksuisen valkohampaisen vailla omaatuntoa ja sydäntä olevan suurrikollisen. Kaikki me tietysti olemme syyllisiä lopulta. Ja siksi ihmisten syyttäminen on jotenkin typerää. Itse en kuitenkaan mitenkään pysty hillitsemään raivoani sadististen voimakkaasta valta-asemasta toimivien ihmisten epäoikeudenmukaista toimintaa kohtaan. Epäoikeudenmukaisuuden jotenkin voi sulattaa, jos siihen syyllistyy heikko ihminen, heikossa asemassa oleva. Ainakin sen voi ymmärtää, että suhteellisuudentaju pettää liian suurissa kärsimyksissä. Mutta kokoomuslaisia ilkiöitä, vahvoja ja vauraita hyeenamaisia ihmisiä, jotka etsivät tekosyytä saadakseen toteuttaa sadistisia halujaan heikkoihin, sellaista väkeä alkää vaatiko minua sietämään. Yritän kaiken aikaa hillitä negatiivisia tunteitani, työskentelen todella rajusti kohdistaakseni huomioni positiivisiin asioihin, joita ympärilläni on vaikka miten paljon. Minulla on tällä hetkellä onni asua maalla, kauniissa paikassa, täydellisessä rauhassa maailman kiusalta. Silti hillitön raivo, jota tunnen fasismia vastaan pelkästään mielikuvituksessani, on minussa jotenkin lähes kontrolloimatonta. Päivittäin hakkaan nykkeilysäkkiä, joka roikkuu takkahuoneeni keskellä katosta. En tiedä mitä tapahtuisi, jos näkisin jonkun fasistin (natsiunivormussa) kiusaamassa kadulla kerjäävää ulkomaalaista tms.
Luultavasti en pystyisi hillitsemään itseäni.

HOLOKAUSTIOLENNOT

Nietzsche puhuu Moraalin alkuperästä teoksen toisen tutkimuksen kuudennessa luvussa ihan suoraan turhan kärsimyksen aiheuttamisen "hyvää tekevyydestä". Nietzscheläisen synkän pessimistisen barbaarisen moraalievoluutio-opin mukaan ihmisen eräs voimakkaimmista vieteistä on nauttia aiheuttamalla turhaa kärsimystä viattomille. Pier-Paolo Pasolini ja markiisi de Sade ovat kuvanneet tarkasti tätä "vailla omaatuntoa" olevan fasistisen ihmistyypin luonnetta. Nietzsche katsoo, että kysymyksessä on ihmiskunnan alkeellinen kehitystaso, josta kohotaan ylemmäs tiedostamisen kautta. Tämä käsitys on väärä. Nykyisin ja aina on ollut tiedostamista vaikka miten paljon. Tietoisuus ei kuitenkaan ole poistanut sadismin ilmiötä. Natsisaksan keskitysleirien ainoa motivaatio oli kapitalistien ja fasistien sadististen halujen tyydyttäminen, ne olivat eräänlaisia "saksalaisia huvipuistoja", joissa fasistit ja oikeistolaiset huvittelivat tekemällä asioita, joita eniten nauttivat. Juutalaisten kiduttaminen oli ennen muuta "päräyttävää". Nietzsche ajattelee, että kehitys kulkee pois näistä olennoista. Minä puolestani hieman historiasta viisastuneena ajattelen: rappio päätyy aina näiden olentojen syntymiseen.
2009-03-21(4









2009-03-21(7








(rummut, kitara, urkuharmooni SL, piano Timo Salo)


2009-04-05









(rummut, kantele, piano SL)

FASISTIT MEUHKAAVAT YLIOPISTOLLA

"20.04.2009, Adolf Hitlerin syntymän 120-vuotispäivänä, Pro Karelia ry. ja Tykistökilta ry. Järjestävät Tampereen yliopistolla tilaisuuden, jossa esitetään latvialaisten uusnatsien tuottama elokuva Soviet Story, keskustellaan suomalaisten sotasyyllisten rehabilitoimisesta sekä Lenin-museon toiminnan alasajamisesta. Tilaisuuteen on saapumassa suomalaisia väkeä, jotka tahtovat tehdä Suomen lähihistorian tulkinnoista yksinoikeutensa ja yhdistää toisen maailmansodan tapahtumat venäläisvastaisiin, rasistisiin mielialoihin.

Tämän tilaisuuden johdosta antifasistiset piirit ovat päättäneet järjestää vastatilaisuuden ja mielenilmauksen samana päivänä 20.04. Paikalla tilaisuudessa on mm.lukuisia opiskelijoita ja järjestöjä sekä suomalaisia, venäläisiä ja virolaisia antifasisteja.

Tilaisuudessa kuullaan mm. Pronssisoturi-kirjan kirjoittajan, dosentti Johan Bäckmanin, Pohjan Kirkkoherran Juha Molarin ja toimittaja Leena Hietasen sekä venäläisten ja virolaisten tutkijoiden puheenvuoroja.

Kutsumme mukaan vastatapahtumaan ja mielenilmaukseen kaikki avointa historiankirjoitusta puolustavat, Tampereelle tuottoisan ja tärkeän Lenin-museon säilyttämistä tukevat ja fasismia vastustavat ihmiset ja tahot kysymyksineen, kommenteineen ja näkemyksineen. Pistäkää viestiä eteenpäin!

Tapahtumien sisällöstä, ajasta, paikasta ja puhujista ilmoitetaan myöhempänä ajankohtana.

TERVETULOA!

Lisätietoja mm. seuraavilta järjestäjiltä:

Johan Bäckman, oikeussosiologian ja kriminologian dosentti, p. 040 503 5474

Antti Siika-aho, opiskelija, p. 040 833 5360

SUOMEN TYÖVÄEN PUOLUE

Tämä jos mikä on minun puolueeni, rakastavan, veripäisenä raatavan, loppuunruoskitun ihmisen puolue. Mutta poliittinen ohjelmani ei ole ihan vielä valmis: työstän esseekokoelmani, etsin vielä iskevämpiä ilmauksia.

Ilahduttaa, että viljelijät ovat työväenpuolueen kannattajiksi mainittuja. Olen ollut jo pitkään viljelijöiden hyvinvoinnista ja suomalaisesta maanviljelyksestä yleensä huolestunut. Teolliset metaforat agrikulttuurissa ovat iljettäviä ja rumentavat maaseudun, joka Suomessa perinteisesti on ollut hyvin hoidettua kulttuurimaisemaa: sen suomalaisen kulttuurin alkukoti. Urbaaneitahan me suomalaiset (toisin kuin venäläiset) emme ole. Ehkä juuri siksi Neuvostoliitto epäonnistui niin agrikulttuurissa: urbaanit ihmiset kolhoosilla on väkisinkin tragikoominen ajatus.

Maanviljelijöiden ongelma on ollut suomessa se, että vihtorikosolalaisesti he ikään kuin omistajina ovat halunneet samaistua suurpääoman omistajiin, eli varsinaisiin globaaleihin maantie- ja merirosvoihin. Rosvojen, ilkimysten ja ihmiskunnan vihollisten puolelle asettuminen ei ole mitenkään ollut laajojen kansan rintamien sympatiaa keräävä piirre.
Siksi maanviljelijöitä tavallaan on potkittu sekä vasemmalta, että oikealta. Oma vika, joku voisi sanoa.

Tärkeintä olisi, että kaikki ne ihmiset, jotka elävät omasta työstä, ja joiden työ on jotakin muuta kuin keskitysleirin vartiointia tai pyövelin hommaa, lääkärit, opettajat, viilarit, maanviljelijät, muusikot, insinöörit, tutkijat, lastentarhanhoitajat, myyjät, pienyrittäjät, mattotaitelijat/tehtaanjohtajat, siivoojat, toimittajat jne (näistä on tarkasti erotettava historian vääristelyyn ja holokaustin propagandaan syyllistyvät palkkatoimittajat, -taiteilijat, -kirjailijat ja -muusikot, jotka ovat verrattavissa palkkamurhaajiin). ymmärtäisivät olevansa nimenomaan työtä tekeviä ihmisiä, erotuksena toisten kustannuksella elävistä ihmisistä, eli globaaleista maantie- ja merirosvoista, jotka ryöstävät laillisesti "kansallisia pankkeja" ja ryöstörahoillaan huonontavat maailmaa ja sotivat ihmiskuntaa vastaan koko tarmollaan... näistä sekasikiösolukkomutaatioista, marssilaisista, näistä holokaustin kvanttimekaanikoista ja keskitysleirin atomikellonrakentajista, jotka olemassaolollaan tekevät minut ei ainoastaan suopeaksi kuolemanrangaistuksen ajatukselle.

9.4.2009

"Käytät joukkoliikennettä - Tuet kommunismin rikoksia!"

Kenenkään ei tarvitse väärentää historiaa kapitalismin ja fasismin samaistamiseksi,
koska kapitalismin ihanne on fasismi.

Kapitalismin rikokset? Kuinka monta "mieletöntä" sotatilaa, kuinka monta mielisairaalaa
niiden osoittamiseen tarvitaan?

Vähenevätkö hullut tukahduttamalla, vai tuleeko yhä vähemmän hulluista hulluja?

KIMMO HAKOLAN PIANO KONSERTTO

vuodelta 1996 on konstruktivistisessa selkeäideaisuudessaan uudelleen kuuntelemisen arvoinen. Sanon siitä myöhemmin lisää, jos osaan. Sinfonietta 1999 puolestaan ei herätä erityisempää mielenkiintoa. Hakolan massiivista olemusta näkee usein erilaisissa tilaisuuksissa, mutta hänen musiikkiaan en ole aiemmin kuullut. Vakuuttava säveltäjä hän kyllä on.

8.4.2009

HISTORIAN VÄÄRENTÄMINEN VENÄJÄ-VASTAISEN INFORMAATIOSODAN ASEENA

Antifasistiset järjestöt osoittavat mieltä Tampereella 20.4. Mielenosoitus liittyy ProKarelian ja Tykistökillan järjestämiin tilaisuuksiin, joissa lietsotaan kansallisuusvihaa Venäjää ja venäläisiä vastaan. Mielenosoituksiin osallistuu useita järjestöjä Suomesta, Virosta ja Venäjältä. Tapahtumien sisällöstä tiedotetaan myöhemmin tarkemmin.

Suomalaiset, venäläiset ja virolaiset kansalaisjärjestöt kutsuvat kaikki kiinnostuneet Tampereelle 20.4.2009 kuuntelemaan kiinnostavia esitelmiä ja asiantuntijoita konferensiin, jonka otsikkona on "Historian väärentäminen Venäjä-vastaisen informaatiosodan aseena". Konferenssissa esiintyy joukko suomalaisia, venäläisiä ja virolaisia asiantuntijoita sekä opiskelijoita. Tilaisuus järjestetään Tampereen yliopiston historian opiskelijoiden kutsusta. Tilaisuudessa esitetään latvialaisten uusnatsien valmistama propagandaelokuva "Soviet Story", johon sisältyviä väärennöksiä esitellään seminaarissa yksityiskohtaisesti. Tilaisuudessa esiintyy arvostettuja venäläisiä historioitsijoita. Tilaisuus liittyy Tampereella samana päivänä järjestettäviin mielenosoituksiin, joissa protestoidaan suomalaista revansismia ja fasismia sekä "ProKarelian" samana päivänä järjestämiä tilaisuuksia.

Tervetuloa!



HISTORIAN VÄÄRENTÄMINEN VENÄJÄ-VASTAISEN INFORMAATIOSODAN ASEENA

Kansainvälinen asiantuntijakonferenssi

Tampere 20.4.2009 klo 16-18

Ohjelma

Antti Siika-aho, Matti Linna, Kalle Honkanen
LÄHIHISTORIAN FASISTISEN UUDELLEENKIRJOITTAMISEN VAARAT

Leo M. Nieminen
KARJALAN EVAKON PUHEENVUORO

Nadezda Jermolajeva
MITÄ SUURI ISÄNMAALLINEN SOTA MERKITSEE VENÄLÄISILLE

Aimo Minkkinen
ÄÄ, LENIN ELÄÄ

Timo Kangasmaa
SOTASYYLLISYYS

Johan Bäckman
PARIISIN RAUHANSOPIMUKSEN VASTAINEN TOIMINTA SUOMESSA

Juha Molari
PROKARELIA VIHALAHKONA

Leena Hietanen
VIRON APARTHEID

Aleksandr Djukov
HISTORIAN VÄÄRENTÄMINEN AMMATTINA – THE SOVET STORY



Lisätietoja järjestäjiltä:
Johan Bäckman, oikeussosiologian ja kriminologian dosentti, p. 040 503 5474
Antti Siika-aho, Tampereen yliopiston historian opiskelija, p. 040 833 5360

6.4.2009

Se, että sekoitetaan asioita ja käsitteitä ja lisätään perusteettomasti niiden määrää ilman että vastataan alkuperäisiin kysymyksiin, "miksi planeetat liikkuvat" ja "mikä ylläpitää elämää", on pelkkää hämäystä eikä mitään edistystä. Aristoteleen alkuperäinen abstraktiotaso on edelleen ainoa pätevä perusnäkökulma, johon koko länsimaisen tieteenhistorian voi ajatella olevan empiiristä tarkennus - ei suinkaan laajennusta. On ehkä luokiteltava jonkin aikaa maailmaa ja sen ilmiöitä sekä sitä mitä filosofit sanovat, jotta voisi ymmärtää miksi Aristoteleellä käsitteitä ei milloinkaan ole liikaa tai liian vähän. Aristoteles muodostaa apukäsitteitä vain siinä tapauksessa, että asia jota lähestytään ei ole yksinkertainen. Muussa tapauksessa kaikki palautuu alkuannettuihin, eli kategoroihin.
Euroopan ja Venäjän vastakkainasettelu on pohjimmiltaan uskonnollismetafyysinen. Se on oikean ja alkuperäisesti eurooppalaisen ajattelutavan törmäämistä väärän ja epäeurooppalaisen ajattelutavan kanssa. Euroopassa eurooppalaista ajattelutapaa edustavat vain muslimit, jotka ovat Aristoteleensä lukeneet. On kysyttävä, mikä on se valta, joka eurooppaa tukahduttaa? Jokainen järkevä, sivistynyt, tasapainoinen ja henkisesti täydellisesti terve ihminen vastaa: marssilaiset.
Tiedemiehet eivät suinkaan ole taipuvaisia kunnioittamaan mielikuvitusta ja selittämätöntä mystiikkaa, mikä onkin välttämätön asenne sen selvittamiseksi mitä mystiikka on. Mielikuvitus alkaa siltä rajalta mihin Aristoteleen järki päättyy. Platonin Epinomis -dialogissa on jo hitunen mielikuvituksen tuotetta ja sen perusteella voi kyllä sanoa, että kristinuskossa on paljon mielikuvituksen tuotetta. Kristinusko on jonkinlaista järjen sortumista, sen tosiasian edessä, että mystiset ilmiöt ovat olemassa olevia ja meille erityisen selvästi havaittavia. Epäilemmehän silmiämme, joka päivä kadulla kulkiessamme, mutta epäilyksetöntä on rakkaus, joka tekee meidät sairaaksi vaikka haluaisimme sen kitkeä pois mielestämme. Meidän ei pidä hylätä uskoa, vaan palata tyynesti sille rajalle, jossa Aristoteleen järki ja Platonin mielikuvitus erkanevat toisistaan.
Ensimmäinen ongelma on ihminen joka valitsee väärän uskon oikean uskon sijaan. Väärää uskoa vahvistavien käsitysten lopettaminen on ensimmäinen tehtävä. Väärä usko - vaikka sen kannattajien määrä olisi miten suuri - ei voi voittaa totuutta. On seurattava totuutta, ei banaaliin ja täysin turhaan tuhoonsa kulkevia karjalaumoja.
Niin sanotun mystiikan - joka itseasiassa on pelkkää elävien organismien elimellistä vuorovaikutusta korkeamman ulottuvuuden materian, eli yksinkertaisesti sanottuna hienomman materian kanssa - kieltäminen ei ole muuta kuin joko tieteellisen integriteetin puutetta, älyn ja tarkkaavaisuuden puutetta suhteessa omaan kokemukseen ja objektiiviseen ilmiömaailmaan, tai tarkoituksellinen yritys manipuloida ihmisen evoluutiota suuntaan, jossa elämän jatkumisen kannalta keskeinen aisti ihmisessä saadaan rappeutumaan. Olen varma, että syy on jälkimmäinen ja seuraus edellinen.

Kysymys joka on syytä esittää: ketä palvelee se, että elämän ensimmäinen aisti, joka on kaikella orgaanisella elämällä, ihmisessä tuhoutuu? Järkevä filosofisesti suuntautunut ihminen vastaa aina samoin: marssilaisia.

PLANEETTOJEN LIIKE-ENERGIA

Muinaisista ajoista meidän päiviimme asti vaille minkäänlaista vastausta jäänyt kysymys on planeettojen liike-energia.

”Kuvitelkaamme nyt, mikä voisi olla se luonnonvoima, joka pitää liikkeessä niin suunnatonta massaa aina saman ajan, niin kuin ne nyt kiertävät radallaan. Jumala, väitän minä, on alkusyy.”

”Jos joku väittää, että kappaleiden liikeen syynä on sysäykset, luonnossa piilevät voimat ja muut sellaiset, hän ei puhu selvästi.”
Platon: Epinomis

Koska mitään parempaa selitystä ei ole Platonin jälkeen pystytty antamaan, voidaan ajatella, että luonnontiede on tällä hetkellä samalla tasolla kuin Platonin aikana. Siitä seuraa, että myös Platonin planeettojen liike-energiaa koskevan päättelyn seuraus on edelleen voimassa:

”Näistä kahdesta elävien olentojen ryhmästä, niistä, jotka ovat syntyneet eetteristä, ja niistä jotka ovat syntyneet ilmasta, eetteriä lähinnä olevasta alkuaineesta, on sanottava, että ne eivät ole selvästi silminnähtävissä; ne ovat meitä lähellä, mutta eivät näkyvissä. Koska henkiolennoille on annettu ihmeellinen järki, koska ne kuuluvat olentoihin, jotka helposti oppivat ja muistavat hyvin, voimme väittää, että ne tuntevat hyvin meidän kaikkien ajatukset ja osoittavat erinomaista ystävällisyyttä niille meistä, jotka ovat jaloja ja hyviä ihmisiä, mutta vihaavat todella huonoa ihmistä, koska voivat tuntea myös mielipahaa. Jumala, joka on jumalallisessa kohtalossaan täydellinen, on kaukana kaikesta tällaisesta, niin kärsimyksestä kuin nautinnostakin, mutta omistaa täydellisen viisauden ja tiedon. Ja kun taivas on täynnä eläviä olentoja, henkiolennot ilmoittavat toisilleen ja korkeammille jumalille kaiken, koska ne liikkuvat molemminpuolisina välittäjinä elävien olentojen välillä yhtä kevyesti sekä maassa että koko taivaan avaruudessa.”

Platon: Epinomis

Kala- ja lintuparvien täsmällisesti synkronoidulle liikkeelle ei ole mitään selitys. Kannattaa huomata alla olevista videoista, että parven eri laidoilla olevat yksilöt kääntyvät täsmälleen samanaikaisesti, joten se, että yksilöt vain reagoisivat vierustoverin liikkeisiin ei tietenkään kelpaa.Tarjoan selitykseksi internet 1.0:aa. 

 








5.4.2009

VALMIS JA KESKENERÄINEN

Jaottelu, onko jokin asia luonteeltaan valmis ja lopullinen vai kehitysvaiheessa oleva ja keskeneräinen, on keskeinen. Valmis ja lopullinen on aina saavutettu ja korkeampi asema suhteessa mihin tahansa kehitysvaiheessa olevaan. Tämä johtuu siitä, että lopullista valmiutta ei enää voi menettää, mutta keskeneräinen voi aina jäädä lopullisesti kesken. Toisaalta keskeneräisessä ja kasvavassa on potentiaalisena suuremman täydellisyyden mahdollisuus, mikä valmiiksi saatetussa on menetetty. Täydelliseksi saattamisen esteiden rajattomuus pakottaa meitä pitämään mitä tahansa valmista parempana kuin mitä tahansa keskeneräistä.
Todellisuudentajua ei voi päätellä merkeistä, joita kirjoitetaan tai sanoista, joita lausutaan, vaan kasvonilmeistä, silloin kun tämä tapahtuu. Että voi ymmärtää mitä joku sanoo, on nähtävä tämän kasvot.

DESCARTESIN KUMOAMINEN

Descartesin kuuluisa väite siitä, että eläimet ovat sieluttomia koneita kumoutuu seuraavalla videolla:



Tietysti on pieni mahdollisuus, että video on väärennös. Se pitäisi tarkistaa. Jos kuitenkin oletamme aitouden, pätee siis edelleen se, mitä kreikkalaiset sanoivat: sielu kuuluu kaikille eläimille, suurille ja pienille, arvokkaille ja arvottomille.

MAAN KUUDES CHAKRA

Onko Afganistan Maan käpyrauhassilmä, magneettinen keskus, joka vetää puoleensa paitsi hahmot myös lian?

"Sielu on muotojen paikka."
Aristoteles

NATO ILMAN NAAMIOTA

Kaikki optimismi noiden henkilöiden "parantumisesta" hulluudestaan on turhaa. He ovat holokaustiolentoja, hävitysolentoja, epäihmisiä, antikristuksia, miten ikinä haluatte heidät nimetä. He eivät tule luopumaan ehdottomasta vakaumuksestaan, joka on maaplaneetan hävittäminen ja kaiken elämän hävittäminen. He tulevat ehdottomasti hyökkäämään suurinta vihollistaan vastaan, Venäjää vastaan.

On järkevää pelata aikaa ja tehdä mahdollisimman hyvää diplomatiaa, jotta kaikki maailman sielulliset ihmiset ehtisivät ymmärtää mistä tässä asiassa on kysymys. Siksi on tehtävä toisaalta maltillista ja pitkäjänteistä rauhantyötä, samalla kun toisaalta kaiken aikaa yritetään "pelastaa sieluja" hävitykseltä, joka on nyt täydessä käynnissä läntisessä maailmassa.

Kymmenen vuoden sisällä tulee sielullisten ymmärtää täysin se mikä on totta. Sen verran on tieteellä ja koko ihmiskunnan tietoisuudella aikaa ymmärtää omat tuloksensa, luopua harhoista ja tulla toisiin ajatuksiin.

Niiden kanssa, jotka eivät totuutta ymmärrä, ei yhteentörmäystä voi loputtomasti välttää. Holokaustiolennot tulevat hyökkäämään. "Marssilaiset" tulevat haavoittamaan tämän planeetan älyllistä ja muuta elämää hirvittävällä tavalla. Mutta uskon, että elämä voittaa ja hävitysolennot pystytään torjumaan. Se tulee olemaan ihmiskunnan suurin ponnistus. Se tulee vaatimaan mielettömiä uhrauksia, mutta se on sen arvoista.

Tämä intuitio perustuu siihen, että itse sielullisena olentona tiedän ja tunnen noiden olentojen motiivin: heidän olemisensa tarkoitus on keksiä keino, jolla voisivat erotella sielulliset ja tuhota heidät.

Minulla ei ole illuusioita tämän asian suhteen.

Jos jokin kansa rakastaa sielua, se kansa on heidän vihollisensa.

He eivät voi parantua. He eivät voi saada takaisin aistia, jonka ovat peruuttamattomasti menettäneet. Kristallisoitunutta pimeyttä ei voi purkaa, ilman että se tuhoutuu täysin.

Lopullinen ratkaisu heidän suhteensa, ei tarkoita sitä, että heitä vainottaisiin, tai muuten syyllistyttäisiin hyökkääviin toimiin.

He tulevat tarjoutumaan itse: he ovat itsemurhahyökkääjiä, hävitysolentoja, joille oma elämä ei merkitse sen nautinnon rinnalla mitään, jota he saavat sielujen tuhoamisesta. Ei voi sanoa, että he olisivat ihmissuvun häpeätahra, koska he eivät kuulu ihmissukuun.

Tämä on lopulliseksi jäävä näkemykseni Natosta ja sen roolista maailmassa.

4.4.2009

KÄPYRAUHASSILMÄ - INTERNET VERSIO 1.0

Kyklopia on todellinen, joskin harvinainen mutaatioilmiö. Silloin tällöin syntyy ihmislapsia, lehmiä, kissoja, koiria ja muita eläimiä, joilla on kahden normaalin silmän sijasta yksi suhteellisen suuri oudon muotoinen silmä keskellä otsaa.

Uusiseelantilaisella tuatara-liskolla on päälaella kolmas silmä, selvästi erottuva sarveissuomu ja pääkallossa on ikkuna. Tuatara-lisko on elävä fossiili ja se voi olla hirmuliskojen esi-isä tai ainakin niiden sukulainen. 170 miljoonaa vuotta Tuotara on pysynyt samana, eikä evoluutio ole missään olosuhteissa kajonnut siihen. Kysymys siitä, miten suhteellisen pieni ja pienellä alueella elävä kanta ei ole kuollut sukupuuttoon. Tuataran lisääntymisen täytyy olla varmaa ja tehokasta. Mutta faktat eivät viittaa erityisen runsaaseen viriliteettiin:

"Tuatarat tulevat sukukypsiksi 20 vuoden ikäisinä ja voivat elää mahdollisesti 120 vuoden ikäisiksi. Tuataroilla ei ole ulkoisia korva-aukkoja, eikä koiraalla ole sukupuolielintä. Parittelun jälkeen naaras säilyttää spermaa sisällään 10-12 kuukautta. Tuatarojen lisääntymisaika ajoittuu keväälle syys-lokakuuhun, jolloin naaras munii useita munia matalaan kuoppaan kolonsa lähelle. Munat kuoriutuvat vasta 15 kuukauden kuluttua, mikä on matelijoiden pisin hautomisaika. Poikaset ovat itsenäisiä heti kuoriuduttuaan."

Tuataran lisääntyminen täytyykin olla jonkin muun kuin sattuman lain armoilla. Tuataran kaikista maan päällä elävista olennoista kehittyneimmälle käpyrauhassilmälle ei ole pystytty antamaan mitään evolutiivista selitystä (joillakin väriään muuttavilla liskoilla taustaväri aistitaan kolmannella silmällä). Minun selitykseni on se, että tuatarat ovat Descartesin "sielun valtaistuimen" avulla yhteydessä toisiinsa. Ne pystyvät kutsumaan toisiaan, valitsemaan puolisonsa ja ilmaisemaan paikkansa kolmannen silmän avulla. Toisinsanoen tuatarat pitävät yhteyttä toisiinsa internetin avulla. Tuon maailman vanhimman internetin versionumero on 1.0.
Kysymys kuuluu mitä marssilaiset zombit oikeastaan tekevät Afganistanissa?

Eikö heidän pitäisi olla kotona?

3.4.2009

MERIHIRVIÖITÄ PLINIUKSEN MUISTIKIRJASTA





Niillä jotka eivät halua käyttää sanaa sielu on siihen pitävät perusteet. Kuten Darwin toteaa Delfiinit ovat kehittyneet ihmisistä: käpyrauhasen rappiokertomus on ihmisen rappiokertomus. Tonnikalalla on kolmas silmä. 








OLEN PERIAATTEESSA KUOLEMANRANGAISTUSTA VASTAAN

mutta Mikael Liliuksen kaltaisia erityisen häikäilemättömiä pankkiryöstäjiä rangaistaessa ymmärrän kuolemanrangaistuksen vaatimuksen. Kapitalismi on jälleen kerran osoittanut millaisia "tilaisuuksia" se pystyy tarjoamaan tietyille olennoille.

2.4.2009

AMERIKKALAINEN TIEDEMIES

1.4.2009

Живёт такой парень (1964)

Vasili Shukshinin (Василий Шукшин) ohjaama Живёт такой парень (1964) on yksi osoitus siitä millä tasolla neuvostoelokuva korkeimman huippunsa kohdalla kävi. Elokuva kertoo maalaismoukan kolhoosin autokuskin tarinan. Elokuvassa kaikki näyttää tavalliselta itsestäänselvältä vastuulliselta realismilta, juuri sellaiselta kuin voisi asioita yhtää romantisoimatta ja kaunistelematta kuvitella, jos pystyisi, paitsi että mikään ei loppujen lopuksi ole aivan sitä mitä kuvittelisi. Elokuvan näyttelijäsuoritukset ovat hämmentäviä. Leonid Kuravljovin tulkitsema päähenkilö on ällistyttävine maneereineen parodian rajalle koominen ja ärsyttävä homo sovjetikus. Vaikka hän on aikuinen, tietämätön ja kevytmielinen hän ei ole karkea eikä typerys. Historian ja aikojen takaa katsojalle jää vaikea tehtävä päättää, onko kysymyksessä realistinen henkilöhahmo vai ainostaan tarkasti piirretty utopia vilpittömästä ihmisestä.

Elokuva löytyy kokonaisuudessaan Youtubesta:
Nautittavin kirjallinen tyyli kai syntyy siitä, että harriveijoslainen profetiapaatos siitetään venäläisellä huumorintajulla.

STEINER JA NATSIT

Steinerin Henkisen tiedon tie -kirjassa, jonka ensimmäinen versio lienee kirjoitettu joskus 1900-luvun vaihteessa, on yksi vakava puute. Steiner kuvaa vaikeuksia, joita henkisen tiedon tiellä etenevä kohtaa, lähinnä kilvoittelijasta itsestään johtuviksi. Nämä vaikeudet kuvataan aivan oikein lähes ylivoimaisiksi. Steiner kuitenkin vähättelee kilvoittelijan vaikeuksia. Sillä vain osa niistä johtuu hänestä itsestään. Steiner unohtaa vanhan kunnon sielunvihollisen olemassaolon myös muualla kuin kilvoittelijassa itsesssään. Modernissa todellisuudessa sielunvihollinen on aineellistunut, ruumiillistunut ja erillinen toimija, joka rakentaa yhteiskunnallisia kontrollijärjestelmiä juuri hengentien kulkijoiden estämiseksi. On ymmärrettävä, ettei nykyaikaisella kontrolliyhteiskunnalla ole mitään muuta merkitystä kuin tämä. Koko näkyvän maailmamme luonne johtuu siitä, että hengentien kulkijoiden kehitys halutaan estää. Näiden rakenteiden takana ovat aineellistuneet ja personoituneet toimijat. Ei liene liioiteltua todeta, että antikristus on syntynyt maan päälle eräänlaisena ihmistuholaisten sukupolvena. Nämä tuholaiset ovat aktiivisia vallanhaluisia toimijoita, joita nähdää kaikkialla siellä missää on rahaa ja valtaa tarjolla. Rahaa ja valtaa he käyttävät hengentien kulkijoiden estämiseen, sielun ja elämän tuhoamiseen, eivät mihinkään muuhun. Heillä ei ole mitään muuta päämäärää. Kirjoittaessaan Henkisen tiedon tietä Steiner ei vielä tuntenut todellisia natseja. Terveen normaalin ihmisen mielikuvitus, miten tahansa intohimoisesti hän Saatanan kuvitteluun paneutuukin, milloinkaan yllä kuvittelemaan aineellistuneessa natsissa kiteytyvää kosmista kauhua. Myöhemmin Steiner sai tutustua natseihin. Voidaan ajatella, ettei natsisaksaa milloinkaan olisi ollut ilman Steineriä. Koko natsisaksa oli Rudolf Steineriä, Aristotelestä ja eurooppalaista henkeä vastaan suunnattu hyökkäys. Täsmälleen saman lajin olentoja ovat ne, jotka nyt röyhkeästi ilmoittautuvat antifasistisen toiminnan arkkivihollisiksi.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com