29.11.2008

KIRJAILIJOIDEN HÄPEÄ

Miehinen häpeä on ollut aina suosittu teema kirjallisuudessa. Häpeän määrää on jopa tutkittu. On arveltu, että Ovidius olisi kaikenkattavimmin ja itsetuhoisimmin häpeävä kirjailija. Häpeän määrässä seuraavina tulevat Klaudius ja Nonnos. Neljäntenä ehkä Jouko Turkka.

BARBARIA

on kategorista vainoharhaista vihaa periviholliseksi leimattua kansaa tai kansan osaa kohtaan. Barbaria ei perustu tiedollisiin vaan tunteenomaisiin vaikuttimiin, ja kritiikki merkitsee aina kategorista vihamielisyyttä. Itsekritiikkiä ei barbariassa esiinnny, ja siksi kysymys on puhtaasta voimapolitiikasta.

Natsisaksa oli barbaria kulttuurikansan naamion takana. Novaja Gazetan suomenkielisessä taskupokkarissa on Galina Mursalijevan artikkeli "55% haluaa Venäjän venäläisille", jossa käsitellään barbariaa Venäjän kulttuurikansan naamion takana. Artikkeli on erittäin vakuuttava ja pitää yhtä omien havaintojeni kanssa. Olen nimittäin ollut hyvin hämmentynyt Venäjällä esiintyvästä rasismista, joka kohdistuu ensisijaisesti entisen neuvostoliiton kansalaisiin, etnisiin vähemistöihin. Monikansallisuus, joka ennen oli Neuvostoliiton voimanlähde ja rikkaus näyttääkin kääntyvän uuden Venäjän heikkoudeksi.

Koska barbaarinen taistelu on pohjimmiltaan kategorista ja kansallisrasistista, se kohdistuu aina koko väestöön, naisiin, lapsiin ja vanhuksiin. Barbaarisessa taistelussa ei eroteta kansan johtajiin ja koko kansaan kohdistuvaa kritiikkiä. Kaikki kritiikki on kielletty, sillä kaikki sellainen tulkitaan vastustajan puolelle asettumiseksi. Itsekritiikkiä ei eroteta muusta kritiikistä. On sama mikä on kritiikin näkökulma, se tulkitaan aina vihamieliseksi hyökkäykseksi.

Myös virallinen Suomi on tässä mielessä barbaria. Suomessa ei voi esittää Venäläisiä näkemyksiä historiankirjoituksesta tai hyvin perusteltua itsekritiikkiä ilman, että leimautuu Suomen kansan edun ja Suomen kansan johtajien kategoriseksi veriviholliseksi.

Barbarian suurin ongelma on se, että se johtaa väistämättä sotaan, eikä minkäänlaisia neuvotteluja tai rauhaa voida saavuttaa ennen kuin jompi kumpi vastakkain olevista osapuolista on kokonaan hävitetty maan päältä. Barbaria tuottaa kulttuurina äärimmäisen katkeruuden, vihan ja ikuisesti jatkuvan kostonkierteen. Barbariassa ei ole sanoille sijaa, sillä "sanat ovat kuolleita, jos kädet ovat veressä." Ja Barbaarien kädet ovat joka hetki veressä.

Koska historia osoittaa ilman poikkeusta sen, että barbaria on täydellisen ja lopullisen tuhon tie, on siinä yksi hyvä syy kannattaa kulttuuria. Barbaria yhdistettynä nykyaikaisiin teknologioihin ja tieteelliseen tietoon on toki moninkertaisesti hirvittävämpää kuin mikään historiallinen barbaria.

Darwin oli väärässä: ihminen ei ole eläin, koska ihmisillä ei yksinkertaisesti ole siihen varaa. Ihmisen olemus on asioiden neuvotteleminen ja ratkaiseminen henkiolentona. Ihminen on poliittinen haamu.

NIIN SANOTUT MYSTISET KOKEMUKSENI

voisi aika pitkälle selittää myös niin, että on asioita, joita kohtaa koen jonkinlaista pakkomielteistä mielenkiintoa, ja tuo mielenkiinto tai tunne, saa minut eläytymään voimakkaasti noihin asioihin, ja tutkimaan kaikkia noiden asioiden merkkejä tavallista suuremmalla intensiteetillä.

Pelkkä suuri intensiteetti ero saattaa tuntua lähes mystiseltä. Koska tieto, jota saamme intohimoisen intensiivisen tunteen palon kohdistuessa johonkin kohteeseen on aivan erilaista kuin tieto, jota saisimme vain kylmän viileästi vailla emootioita tarkkaillen.

Suurin ero tiedon laadussa on ehkä se, että palava tunteenomainen suhtautumistapa tarjoaa suuren määrän tietoa ja siksi myös suuren määrän mahdollisia virhetulkintoja. Kylmän viileä tarkkailu taas johtaa usein oikeaan käsitykseen asiasta. Paitsi poikkeustapauksessa, kun kysymyksessä onkin jokin epätriviaali asia, jota emme lainkaan osaa odottaa. Silloin tunne varmemmin kertoo totuuden.

Mutta minusta tähän selitykseen ei tyhjene ihan kaikki edes omat kokemukseni.

Minusta intensiivisessä tunneperäisessä suhtautumistavassa on muitakin kuin vain merkkien intensiiviseen tarkkailuun liittyviä tiedonsaamisen kanavia.

Unet on yksi. Mielikuvitus on toinen. Ja kolmas on puuttuvat merkit. Puuttuvat merkit on maailma sinänsä, sellaisena kuin se ilmenee. Mutta tieto siitä, että maailmasta puuttuu jotakin voi olla luonteeltaan mystistä. Nimittäin maailmassa tapahtuu joka hetki muodonmuutos, ja me voimme olettaa, että jos jotain näyttää puuttuvan, se johtuu siitä, ettu tuo jokin on muuttanut muotoaan, ja tulee esiin toisessa muodossa. Voi kuitenkin olla, että tiikerit on tapettu sukupuuttoon, ja juuri siksi me emme havaitse tiikeriä. Voi olla, että sama koskee yksisarvista, vaikka luulemme, että yksisarvinen on vain satuolento. Jonkin tapahtuman havainnon toistumisessa tapahtuva tilastollinen muutos on jo sitten huomattavasti vaikeampi kuin objektiivinen kappale, jonka läsnäolon tai puuttumisen voimme vain todeta.

Unia ja mielikuvituksen toimintaa voi selittää monin tavoin.

Mutta sitten on vielä äärimmäisen epätodennäköiset yhteensattumat, ja unet, joissa annetaan sellaista tietoa mitä ei voisi mielikuvituksessaan keksiä, niin sanotut ilmestysunet. Näitä en osaa selittää muuten kuin mystiikalla.
Paras älykkyystesti on yrittää luoda älykkyystesti, jossa olet itse aina maailman älykkäin, eivätkä testattavat huomaa sitä.

IMITAATIO, IDEALISMI JA MATERIALISMI

Karlheinz Stockhausen sanoo kijassaan On music, että hänelle säveltäminen lähtee imitaatiosta. Musiikillinen lahjakkuus tarkoittaa henkilön lyyralintumaista kykyä matkia heti kaikki kuulemansa äänet. Matkiminen voi tapahtua millä tahansa välineillä, olennaista on vaistomainen kyky tähän analyysi-synteesi prosessiin. Stockhausenin mukaan vasta sitten kun pystyy mallintamaan mitä tahansa kuulemaansa, pystyy mallintamaan omat visionsa. Tämä on siis ehto.

Marcel Duchamp tai Pierre Schaeffer olisivat saattaneet pyrkiä kiistämään tuollaisen ehdon olemassaolon. Duchampin kuuluisa Pisuaari ei varmaankaan ole imitaation tuote. Schaeffer ei imitoi käyttäessään konkreettisia ääniä, eli sampleja. Mutta he saattavat silti onnistua esittämään visionsa. Kuka nimittäin voi väittää, ettei Pisuaari ole yhtä kuin Duchampin visio? Duchamp varmaankin nähdessään pisuaarin samalla hetkellä keksi jotakin enemmän. Vai olisiko ollut niin, että Duchamp vain ajatteli pisuaaria mielessään, ja toteutti teoksensa lopulta vain asioidessaan kylpyhuonekalustekaupassa? Entä, jos Duchamp vain piti pisuaaria kauniina, ja vasta yleisö on liittänyt siihen mielikuvan jostakin "visiosta"? Miten pisuaarin kauneus voi olla juuri sitä samaa persoonallista kauneutta, joka Duchampin mielessä niin intohimoisesti kaipasi ilmaisuaan? Eikö tuo kauneus ole täsmälleen samaa kuin pisuaarin alkuperäisen teollisen muotoilijan visio? Vai liittyykö pisuaariin jokin käsitetaiteellinen ulottuvuus, joka ei ollut alkuperäisen muotoilijan mielessä. Onko varmaa, että se ei ollut hänen mielessään? Ehkä pisuaarimuotoilijan taide vain kärsi inflaation, samalla tavalalla kuin italian renesanssin mestarien teokset, joita Balzacin Pons serkku löytää lojumasta Pariisilaisissa vanhaintavarainliikkeissä. Onko pisuaarin löytämisessä lopultakaan kysymys mistään muusta kuin siitä mitä Balzacin Pons puuhaa? Eikö Ponskin löydä visionsa elegantisti vain näkemällä ympärilleen, valmiina, jo maailmassa olevana, ilman imitaatiota?

Entä jos Pons tai Duchamp käyttäisi sellaista hakukonetta, johon on listautunut kaikki maailman vanhaintavarainliikkeet ja pisuaarimyymälät. Ehkä he voisivat tarkentaa visionsa aivan uudellen tasolle, hakemalla ja suodattamalla olemassaolevan runsaudesta. Yhdistelemällä olemassaolevan runsautta. Mutta eikö metodinen löytäminen, ja löydetyn yhdistely jo ole imitaatiota Stockhausenin määrittelemässä mielessä. Mitä lyyralintu tekee muuta kuin löytää metodisesti tavat tuottaa kuulemansa äänet? Toisaalta lyyralinnun hakumetodi on niin tarkka, että oikea materiaali löytyy välittömästi, eikä minkään pitkällisen kokeilun, perkauksen ja valikoinnin tuloksena. Eikö se, että on visio ja sen jälkeen kyky asioita yhdistelemällä imitoida tuo visio, ole juuri analyysi-synteeri prosessi?

Jäljelle jää ehkä kysymys vision luonteesta. Jos visio on pelkkä idea, on sen toteuttaminen ehkä eri asia, kuin jos visio on esimerkiksi Gerhard Richterin fotorealistinen katukuva. Idealisti näppää valokuvan, materialisti maalaa.

KRITIIKKI

Arnold Schönbergin kaksitoistasäveljärjestelmällä oli kolmenlaisia kriitikkoja.
1) Igor Stravinskin kaltaisia kriitikkoja, jotka ilmaisivat asiansa musiikin keinoin.
2) Ymmärtämättömän yleisön kaltaisia kriitikkoja, jotka ilmaisivat asiansa jaloin.
3) Adolf Hitlerin kaltaisia kriitikkoja, jotka rakensivat keskitysleirejä säveltäjille.

Samalla tavalla vaikka suomalaisuudella, venäläisyydellä, globalisaatiolla ja teknologialla on kolmenlaisia kriitikkoja. Ankarinkaan kritiikki ei aina tarkoita kaunaista vihamielisyyttä tai kategorista vastaisuutta.

28.11.2008

A Context Driven Topology
is like a person:
each one is unique
born
and was not here before
Korkein asema, jonka ihminen voi saavuttaa, on sellainen, jossa mikään laki tai sopimus ei sido häntä olemaan epäoikeudenmukainen itseään tai ketään toista kohtaan.


Ihminen voi olla hyvä, ellei hän ole sen mahdottomaksi tekevän lain tai sopimuksen sitoma.
Stalinin (Hitlerin) vihaajia on kahden laisia.
Sellaisia, jotka vihaavat myös Hitleriä (Stalinia).
Ja sellaisia, jotka rakastavat Hitleriä (Stalinia).
Oliko Stalin ja Hitler yksi ja sama?

LESBIAN SEX XXX NUDE TITS BREAST PORN

Pornosansato on keino mainostaa taidetta youtubessa.



Ryhmä tarvitsee ihmisiä
jotka tarvitsevat ryhmää.

MONIMUOTOISUUS JA MAAILMANHERRUUS

ovat ilmeisesti toistensa periviholliset. Kuin runoilija ja sotilas. Mutta jos maailmanherruutta puolustaa sotilas, kuka muu kuin sotilas voi puolustaa monimuotoisuutta? Vain sotilas näkee runoilijan varjon täydellisesti ja vain runoilija näkee sotilaan varjon täydellisesti. Periviholliset ovat toisilleen korvaamattomia, sillä kukaan muu kuin perivihollinen ei löydä sokeaa pistettä yhtä tarkasti.

METSÄ

Jokin aika sitten naapurini pyysi lupaa saada siistiä puistoalueeksi kaavoitettua omaa metsikköään, joka on tonttiemme välissä. Suunnitelma herätti minussa aluksi epäluuloja, mutta taivuin pienen suostuttelun jälkeen.

Äskettäin paikalle kuljetettiin monitoimikone joka teki selvää jälkeä koko metsästä. Männyt jätettiin niin kuin kunnon talousmetsässä konsanaan, kaikki muu möyrittiin pois. Kun näin lopputuloksen koin jonkinlaista välitöntä kauhua. Ymmärsin, että naapurin halu "siistiä" tarkoitti akuuttia rahapulaa. Tukkipuiksi oli pistetty kaikki mistä vain voi saada rahaa.

Tunnottomasti raiskattu metsäpohja on tietenkin jo sinänsä kammottava näky. Myös suuret tukkipinot tuottavat ikävän vaikutelman: naapurille sievoiset lisätulot. Mutta jos pohdin asiaa rauhassa, on täysin mahdollista, että maisemallinen muutos tulee loppujen lopuksi olemaan jopa parannus entiseen. Ennen tiheän metsän takaa paistaa nyt mukavan näköisiä rakennuksia ja lampea. En ole varma toimiiko efekti toisesta suunnasta katsottuna. Eikä harvennettu metsäkään ole välttämättä mitenkään vähemmän puistomainen kuin entinen luonnontilassa oleva ryteikkö. Metsän visuaalis-maisemallinen ja virkistyksellinen arvo saattoivat jopa parantua.

Mutta mitä muita arvoja metsällä on näiden kahden arvon lisäksi? Tietenkin taloudellinen arvo. Minua harmittaa naapurin hirviömäinen ahneus. Metsä kaadettiin pelkästään sen takia, että taiteilija voi vaihtaa kaksi vuotta vanhan luksus Volvonsa tuliterään. Toisaalta muistan taannoisen oman ahneuteni vastaavassa tilanteessa, kun oli kysymys metsän myymisestä ja asuntolainan lyhentämisestä. En voi sanoa, että mitkään muut kuin taloudelliset arvot olisivat tuolloin pyörineet mielessäni. Ero itseni ja naapurin välillä oli ainoastaan se, että minun metsämaani on korvessa, toisten silmissä tai ei kenenkään silmissä, naapurin metsämaa sattuu olemaan minun silmissäni. Jos en omistaisi metsää, en voisi ymmärtää omistamisen vaikeutta ja kiroaisin vielä enemmän naapurini ahneutta, ja ymmärtäisin vielä vähemmän menestyvän nuoren ihmisen sosiaalista pakkoa, jolla lähes tuliterä huippuauto täytyy vaihtaa tuliterään. Suuremman ymmärtämättömyyden syy näyttää olevan se, ettei itse omista. Pitäisikö siis kirota negatiivinen toimenpide, johon itsekin syyllistyisimme, jos olisimme saman aseman totalisoivassa puristuksessa, vai itse tuo asema, osallisuus, omistaminen?

Mitä muita arvoja metsällä on? Ekologinen arvo. Arvo biotooppina. Se kaikki tuhoutui täydellisesti. Vaikka kysymys oli vain pienestä ja merkityksettömästä yksittäistapauksesta, se muistuttaa vertauskuvana laajemmasta metsien yksityisomistukseen liittyvästä ilmiöstä: kun ihmisellä on tarve vaihtaa puoli vuotta vanha luksusmaasturi uuteen, koko luomakunnalla ei silloin ole hänelle mitään merkitystä.

Kuitenkin sanoisin, että se mikä minua metsän tuhoutumisessa välittömästi sykähdytti oli kuitenkin jotain muuta kuin edellä mainitut seikat. Juttelin asiasta toisen naapurini, mattotaitelija Eija Rasinmäen kanssa. Eija sanoi purskahtaneensa itkuun nähdessään mitä oli tapahtunut. Hän puhui metsän energiasta, sen puhtaasti henkisestä luonteesta, joka nyt oli tuhottu. Hän ei painottanut ekologista tai esteettistä muutosta, vaan henkistä muutosta.

Metsien puhtaasti henkinen merkitys on se, jota nykysuomalaiset eivät tunnu kovin selkeästi ymmärtävän. Se on sikäli kummallista, että ei ole kauaakaan siitä, kun esi-isämme elivät pääasiallisesti juuri metsien henkisiä arvoja kunnioittaen. Nykyihmiset keskittyvät ilmaisemaan, ettei noiden "henkisten arvojen" olemassa oloa voi todistaa. Heidän kuitenkin pitäisi kantaa velvollisuutensa ihmisinä, eli henkisinä olentoina, ja ilmaista juuri se. Metsien henkisen merkitysen unohtaminen saattaa kostautua ihmisille tavalla, jota me emme tunne.
Yleväni on maailman korkein näkötorni








pohjattomassa kaivossa.
>>

27.11.2008

Kaijalla on poikkeuksellisen suuret rinnat. Kenelläkään koko maailmassa ei tiettävästi liene yhtä suuria rintoja. Kaija on ainakin epävirallisesti isorintaisin nainen. Kaijan rinnat eivät ole silikonia, vaan ne sisältävät polypropyleenia. Ainetta käytetään esimerkiksi matkalaukkujen valmistuksessa. Polypropyleeni on kestävää ja siksi rintojen kokoa voidaan kasvattaa enemmän kuin perinteisellä silikonilla. Kaijan kotisivuilla hänen kuppikoon kerrotaan olevan 44KK ja Kaijan itsensä mukaan niiden kappalekohtainen paino on noin 7 kg.

PAHA JA RADIKAALI PAHA

On olemassa kahdella tavalla pahoja ihmisiä.

1) Intohimoisen pahoja ihmisiä, jotka pyrkivät maksimoimaan pahuuden teoissaan ja jotka pyrkivät luomaan yhteiskuntajärjestelmän ja olosuhteet, joiden puitteissa pahuus on mahdollista.

2) Välttämättömyyden pakon edessä pahoja ihmisiä. Jotka joutuvat tekemään pahaa ja turruttamaan omantuntonsa selviytymiskamppailussa kohdan 1) kaltaisten ihmisten luomassa toimintaympäristössä.


Kohdan 1) kaltaiset ihmiset eivät ole vain tarpeettomia ihmisiä, vaan erittäin haitallisia ihmisiä. Tarpeettomat ihmiset ovat heihin verrattuna äärettömän tehokkaita ja hyödyllisiä. Ongelma on siinä, että kohdan 1. ihmiset ovat muita älykkäämpiä, eivätkä koskaan sorru rikkomaan lakia, koska he säätävät lait. Ihmiskunnan suurin ongelma on se, että kohdan 1) olennot eivät poistu itsestään maaplaneetalta.

KILPAILU ILMAN VÄKIVALTAA

on mahdollista vain, jos kilpailusta voi kieltäytyä.

Kapitalistinen kilpailu on aina fyysisellä tai henkisellä tasolla väkivaltaista kilpailua, koska siitä ei voi kieltäytyä.

Vain kapitalismi joka luo itselleen vaihtoehdon, voi kehittyä puhtaaksi ja positiiviseksi kilpailuksi.

AIKAMME PAINAJAINEN

- Kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan pahoja, hän sanoi.

- Et varmasti sitten itsekään tee poikkeusta, jos noin painokkaasti yleistät.

- En varmasti.

- Tiedätkö sinä mitä on pahuus? Tulit juuri tunnustaneeksi, että olet pohjimmiltasi ihminen, joka nauttii vastasyntyneiden lasten hukuttamisesta kiehuvaan veteen. Pohjimmiltaan paha ihminen nimittäin saa sellaisesta ja kaikesta vastaavasta suunnatonta nautintoa.

- Tarkoitin, että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaann pahoja, koska he syyllistyvät lopulta pahuuteen. Sinäkin.

- Minä en ole pohjimmiltani paha. Minä en nauti pahan tekemisestä, vaan kärsin siitä. Mutta syyllistyn pahaan pakon edessä, ennen muuta itseäni, omaa sieluani kohtaan pahaan. Te luotte kaiken aikaa olosuhteet, joissa pakko on vallitseva olotila. Siitä vankilasta on vaikea paeta, hyvyys ja kyvyt eivät riitä. Väitteesi on joka tapauksessa väärä. Kaikki ihmiset eivät ole pahoja.

- Yksi poikkeustapaus ei merkitse mitään. En sitä paitsi usko sinua.

- Minä olen pohjimmiltani hyvä. Alan voimaan todella pahoin, jos teen pahaa. En voi tehdä pahaa, vaikka haluaisin, ainakaan kovin pitkään. Paha olo pakottaa minut ajattelemaan tekojani. En voi sille mitään. Olen tällainen, eikä asia muuksi muutu, vaikka kaikki muut ihmiset olisivat erilaisia. Sinä olet joka tapauksessa väärässä. Paha ihminen ei kärsi pohjimmiltaan jos joutuu olemaan paha.

- Vaikka tekisit mitä, en uskoisi sinua. Minä en voi yhtään pahoin jos teen mitä tahansa pahaa. Mutta minä noudatan lakia ja järjestystä. Minä en tee milloinkaan pahaa.

- Uskotko Dostojevskia. Miljoonat ihmiset ovat uskoneet häntä. Dostojevskin Rikoksessa ja Rangaistuksessa Raskolnikov kärsii tekemästään pahuudesta juuri siksi että hän on pohjimmiltaan hyvä. Hänellä kuitenkin on hyvä järkisyy pahuuteensa.

- Minulle Dostojevski tai kuka tahansa on samantekevä. Hyvin masentavaa luettavaa. En jaksa lukea. Iltalehti, joka kertoo meidän todellisesta elämästämmä, on parempi. Jos Dostojevski eläisi nyt, kukaan ei ostaisi hänen kirjojaan, kukaan ei edes julkaisi niitä. Eikö se jo kerro aika paljon.

- Paha ihminen ei tarvitse edes järkisyytä pahuuteen, jos hänelle avautuu tilaisuus. Jos esimerkiksi lakia muutetaan. Michael Haneken elokuvat kertovat rikoksesta ilman rangaistusta. Rangaistus ei Haneken tyypeille tule enempää ulkoa kuin sisältä. He ovat täydellisen pahoja ihmisiä.
Jos väität että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan pahoja syyllistyst totuuden vääristelyyn. Syyllistyt rikokseen ihmisyyttä vastaan. Juuri samaan rikokseen johon fasistit syyllistyvät.

- Fasistit rakastivat lakia ja järjestystä. Kaikki ihmiset ovat pojimmiltaan pahoja. Mutta kunnon ihmiset noudattavat aina lakia ja järjestystä.

- Sinun kaltaiset ihmiset tekevät fasistien rikoksesta rakenteellisen, aina uudelleen, jokaiseen maailmaan ja maailmanaikaan. Mutta teitä vastaan ei voi taistella argumnetein. Sillä sinä et usko minun argumenttejani. Sinä epäilet niitä. Samoin sinä et usko Dostojevskin todistuksia. Sinä et ymmärrä Dostojevskia. Sinä et ymmärrä taiteen todistusvoimaa. Siksi me voimme vain taistella. Me emme tule milloinkaan ymmärtämään tai sietämään toisiamme. Mutta me emme voi taistella kapitalismissa vaan maailmankuvien tasolla. Kapitalismi on sinun järjestelmäsi. Se on pohjimmiltaan pahan ihmisen järjestelmä. Kapitalismin ydinajatus on kova kilpailu. Kapitalismin henki kehittyy kolmen pääperiaatteen mukaan: 1) vaihtoehtoista järjestelmää tai pakopaikka ei saa olla, 2) voittaja saa kaiken, 3) häviäjä putoaa kokonaan.
Kaltaiseni, pohjimmiltaan hyvä ihminen, ei voi sietää tätä järjestelmää enempä voittajan kuin häviäjän näkökulmasta. Minua inhottaa toisten ihmisten pudottaminen vielä enemmän kuin oma putoaminen. Minua inhottaa väkivalta, samantekevää olenko tekijä vai kohde. Sieluuni kohdistuva vaurio on tästä riippumaton.
Sinä taas rakastat pahuutta ja väkivaltaa, koska olet pohjimmiltasi paha. Sinulle on lopulta (tätä et tunnusta, etkä ehkä tiedä) oletko voittaja vai häviäjä. Saat kummastakin nautintoa, koska pahuus ei koskaan kohdistu itseesi, koska sinulla ei ole sielua. Sinun kuolemasi ei ole sielulta pois, ja siksi se on jopa sinulle itsellesi hyvin merkityksetöntä. Sinä olet historiaton ihminen. Ja sinä et pysty ajattelemaan myöskään tulevaisuutta.
Edgar Allan Poella on monta novellia, jossa teikäläset kuoleman hetkellä puhkeavat hillittömään pahantahtoiseen nauruun. Samoin T.H. Dreyerin vihan päivä päättyy tähän klassiseen kuvaan.
Kapitalismi on teidän järjestelmänne.
Ja teidän iloisin nauru on maailmanlopun nauru.

- Jaha, kello onkin jo viittä vaille. Mitäpä tässä enempää jaarittelemaan murhamiehen kanssa turhasta asiasta. Lähdetään Golgatalle ja hoidetaan tehtävä asiallisesti säädetyssä järjestyksessä. Ottakaa tuo risti tuosta selkäänne.

SAIN KÄSIINI NOVAJA GAZETAN

uuden suomenkielisen pokkariversion, joka alkaa ilmestyä neljä kertaa vuodeksi.

Ei voi muuta tehdä kuin taas päivitellä Venäjän journalismin tasoa. Venäjällä tuskin on sananvapautta lainkaan, journalismin taso on olematonta. Nimittäin jos ottaa vertailukohdaksi Taivasten valtakunnan sananvapauden ja journalismin tason. Tästä maailmasta lienee kuitenkin mahdoton löytää montaa tasokkaampaa lehteä kuin Novaja Gazeta. Se ei ole kovin paljon, mutta se on joka tapauksessa parasta mitä tämä maailma tarjoaa.

Novaja Gazetan pokkariversion esipuheen kirjoittaja päätoimittaja Nikolai Donskoi on tyypillinen venäläinen lapsi. Hänen käsityksensä ulkomaailmasta on Viktor Tsoin kuva-albumista. Hän tulee Suomeen valittamaan venäläisen journalismin huonoa tasoa, tarjoten esimerkiksi omaa lehteään. Se on sama kuin Sergei Bubka tulisi valittamaan venäläisen seiväshypyn huonoa tasoa, ja itkisi vilpittömästi myötätuntoa huutaen sitä, että Venäjällä aloittelevat seiväshyppääjät eivät ylitä edes kahdeksaa metriä.

Jo aiemmin ilmestynyttä Le Monde Diploa ei edes voi verrata Novaja Gazetaan. Diplo tulee tästä maailmasta NG tulee tuonpuoleisesta. Nyky-Venäjä on 10 000 kertaa henkisesti ja älyllisesti nykyranskaa voimakkaampi kulttuuri. Ja se myös näkyy siinä kepeydessä, jolla ideoita, jotka muualla tuntuvat niin raskailta nostella, nostellaan. Ei voi olla liikuttumatta, kun esimerkiksi venäläinen taloustieteilijä ja venäjän tulevaisuusvaliokunnan jäsen Aleksandr Auzan "joutuu palaamaan taas itselleen niin vaikeaan aiheeseen, eli kulttuuriin". Mieshän on runoilija ja omaperäinen kulttuurifilosofi!

Suomesta ei löydy minkäänlaista kaupallista mediaa tai julkaisua joka yltäisi Novaja Gazetan tasolle. Lehdistä lähimmäs pääsee muutaman kerran vuodessa ilmestymä pieni mutta suuri Timo Hännikäisen luotsaama Kerberos -lehti. Kerberos kuitenkin jää Novaja Gazetan edustamasta keskimääräisestä venäläisestä keskustelusta sekä sanottavan radikaaliudessa, että sen laadussa ja määrässä. Kerberosta lukee ehkä sata ihmistä 4-6 kertaa vuodessa. Novaja Gazetan paperiversiota lukee arviolta miljoona ihmistä kaksi kertaa viikossa!!! Suhteutettuna suomen väkilukuun Kerberoksen levikki pitäisi olla vähintään 40 000, jos ajatellaan, että Kerberos esimerkiksi ilmestyisi 1000 sivuisena vuosikirjana kuusi kertaa vuodessa, joka kattaisi ehkä Novaja Gazetan keskeisen laajuuden.

Novaja Gazeta kuitenkin edustaa venäläisen sananvapauden konservatiivisinta siipeä. Venäjällä jo tuhatvuotisjuhliaan viettävä internet, eli puskaradio, on paljon radikaalimpaa ja asiapitoisempaa tavaraa. Purkaradion levikki on 150 miljoonaa ja se ilmestyy 3600 kertaa vuorokaudessa.

Suomen Novaja Gazeta häslinki ilmaisee täydellisesti venäjän sanavapaustilanteen ja sen miten ulkona maansa rajojen suojissa arkeaan juhlivat venäläiset lapset ovat tämän maailman fasistien kylmästä kyydistä. He haaveilevat kymmenen jumalaisen muusansa kanssa palatseissa jumaläitien tossujen ja vinttikoirien suhinassa, samovarin porinassa ja ikonien hämärässä pyhäinhohteessa Pariisin, Lontoon ja New Yorkin iloisesta vapaudesta. Kyllä on mahdottoman tylsää sanoo Oblomov, vilkaisee välinpitämättömästi kaunotarten uljaita hihitteleviä rivistöjä, ja painuu vuoteeseen. Mutta jos Oblomov kerrankin matkustaisi maansa rajojen ulkopuolelle oikeasta tai joutuisi maanpakolaiseksi, hänet kyyditettäisiin heti tullista paikalliseen mielisairaalaan. Hän vanhenisi viikossa ja kuolisi pois. Luultaisiin että hänen on myrkytetty, mutta todellisuudessa Venäjän rajojen ulkopuolinen sanoinkuvaamaton tylsyys ja ilottomuus vain tappoi hänet, käytännössä muutamassa minuutissa - kuin saksalaisten kaasu.

Esimerkiksi toisen maailmansodan aikana venäläislapsien joukkoteloituksia tukeneessa Helsingin Sanomissa ei sen koko historian aikana ole julkaistu yhtään niin tasokasta tekstiriviä kuin Novaja Gazeta -pokkarin huonoin rivi.

HIPPOKRATEEN VALA

on yritysfasismin aikakaudella vanhentunut. Miksi ei uudistettaisi sitä Josef Mengele -valaksi?

26.11.2008

AKTION T-4

Kun olin 13 vuotias äitini murhattiin Aktion T-4 eutanasiaohjelmassa. Äitini oli ns. tarpeeton ihminen. Hänen ruokansa tarvittiin toisille.
Karlheinz Stockhausen






                   

vammaisia                    kiikarilla                     tarkkailen                     päivittäin




joka yö                         terveitä                         ikkunasta                         tähtäilen




tarkkailen                     päivittäin                     vammaisia                     kiikarilla




ikkunasta                       tähtäilen                       joka yö                       terveitä
philosophy, obviously
counterpoint
design
very seriously
about Quarks and Gluons
myself
anything long enough
to be considered very good at it

FASISMIN DEDEMONISAATIO

on niin hillitöntä, että vaikka meillä olisi sata miljoonaa Johan Bäckmania eripuolilla maailmaa tekemässä uutterasti tavanomaista antifasistista työtään, me emme voisi pitää yhtäkään lepopäivää.

Fasistit ovat olentoja, jotka pelkän pahuuden innoittamina eivät epäröi uhrata elämäänsä ja henkeään. Toisaalta he eivät kyllä ikinä puolustaisi mitään sellaista kuin "isänmaa", jos ei se toisi heille suoraa taloudellista voittoa.

IDEOIDEN TAISTELU

"Totuus ei toteuta itseään abstraktissa ideoiden taistelussa, vaan ihmisten välisessä kohtaamisessa." Witold Gombrowicz

Mutta ihmisten välinen kohtaaminen on aina ideoiden koettelua, taistelua tai yhteensovittamista, silloin kun se ei ole nukkuvien yhteisunta. Valveillaolo on ideoiden valikointia, testaamista ja epäilyä. Nukkuminen (gurdjiefflaisittain) on ideoiden vankina olemista, niiden kyseenalaistamattomuuteen uskomista, yleensä siis pelkkää mielikuvituksen puutetta ja äärimmäistä henkistä kurjuutta.

Ihmisen on osoitettava, että hän selviää eloonjäämistaistelusta voittajana, ei vain ilman fyysistä ja henkistä väkivaltaa, vaan kokonaan ilman negatiivisia tunteita. Kaikki muu on rimanalitusta.

Fyysinen väkivalta on siinä mielessä henkistä väkivaltaa kunniallisempaa, että siitä aiheutuvat vammat ovat objektiivisesti havaittavissa ja arvioitavissa, vaikkei tekijöitä aina voida sen enempää tunnistaa. Henkinen väkivalta voi aiheuttaa itsemurhan. Henkinen väkivalta on fyysisen väkivallan rekenteellinen jatke, jolla fasistit lisäävät väkivallan itselleen tuottamaa nautintoa. Kuten markiisi de Sade meille täsmällisesti ilmaisee, kaiken väkivallan merkitys on vain sen fasistille tuottamassa nautinnossa. Väkivaltaa ei ihmistenvälisessä toiminnassa muuten tarvittaisi, eikä sitä edes esiintyisi.

Anarkokapitalististen filosofien mukaan täydellinen kapitalistinen kilpailu voi olla mahdollista vain silloin kun kaikenlainen fyysinen väkivalta sallitaan ilman rikosoikeudellisia seuraamuksia. Kapitalistisessa kilpailussa ihmisillä pitää olla oikeus suojella omaisuuttaan. Heillä pitää myös olla oikeus kostaa väärinkäytöksistä itseään kohtaan. Heillä pitää olla rajoittamaton oikeus tarpeellisiin yksityisiin sotatoimiin ja ydinasepelotteen yksityiseen hallussapitoon. Kaikenlainen ryöstely ja järjestäytynyt sodankaltainen rikollisuus on täysin sallittua. Yksityiset palkka-armeijat ja toisten rikollisten joukkotuhoaminen on täysin sallittua. Tällainen maailma on fasistin kostea päiväuni.

Jos tällainen lainsäädäntö tuntuu houkuttelevalta, elätte vain niin kuin tähänkin asti. Jos tällainen lainsäädäntö ei tunnu houkuttelevalta, kannattaa heti alkaa miettiä kapitalismille vaihtoehtoa.

FASISMIN ELINVOIMA

osoittaa, että fasismin ideoita ei ole vielä osoitettu vääriksi tai edes huonoiksi. Vääriksi ja huonoiksi pitävästi osoitetut ideat, kuten virheelliset tieteelliset teoriat, jäävät yleensä vaille tulevaisuuden menestystä ja suosiota. Fasismin tapauksessa kuitenkin on olemassa piilevä usko ja ilmapiiri, jonka mukaan fasismin äskettäinen häviö natsi-Saksassa johtui vain poikkeuksellisista olosuhteista (Neuvostoliito). Uusimman historiantutkimuksen mukaan toinen maailmansota jatkuu monissa muodoissa edelleen. Me olemme oikeastaan kaiken aikaa sotatilassa, vaikka niin kovasti toivommekin muuta. Tämä tarkoittaa, että toisen maailmansodan poliittiset, aatteelliset, ideologiset, taloudelliset ja sotiaalliset intressit ovat edelleen ajankohtaisia. Uusin historiantutkimus myös osoittaa, että hyvin usein juuri toisen maailmansodan sotarikollisten jälkeläiset harjoittavat aktiivista sodankaltaista toimintaa tai vähintään esittäin kyseenalaista politiikka yhä edelleen, tosin hyvin paljon muuntunein strategisin keinoin. Kysymys fasismin perinnöllisyydestä on varmasti ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta yksi tärkeimmistä tieteellisistä tutkimusaiheista. Juutalaisuus periytyy vain äidin kautta, ja voi olla, että fasismiin pätee sama.

NUTIPÄÄT

Pseudoliparis amblystomopsis. Kaloja 8km syvyydessä.

Sammakonpoikasia.

Spermaa.

JOUKO TURKKA






25.11.2008

MITÄ FASISMILLE ON TEHTÄVÄ

Taiteen keinojen käyttäminen yksipuolisesti elämän nurjan puolen ilmaisuun on fasismia, periksiantamista. Kaikkea taloudellista ja poliittista toimintaa, joka ei suoraan, tuntuvasti ja avoimesti tue kulttuurin elävää osaa on syytä raskaasti epäillä fasismista. Kaikki taloudellinen ja poliittinen toimita, joka tukee pleneetan tuhoutumista edistavää kulutuskulttuuria ja viihdekulttuuria on fasismia. Ihminen joka hyväksyy elämän monimuotoisuuden tuhoutumisen planeetalla on fasisti. Fasismin voi kiistää vain ripeillä, avoimilla ja tuntuvilla antifasistisilla toimenpiteillä. Fasismin ensimmäinen tarkoitus on sielun tuhoaminen. Kun sielu on tuhottu, ihminen tuhoaa itsensä ja planeettansa. Elämän sammuessa planeetalta fasismi on saavuttanut päämääränsä. Ihmiskunnan elämän ainoa tarkoitus on fasismin estäminen. Teknologia ja kapitalistinen talous ovat mitättömiä uhrauksia, kunhan fasismi estetään. Eikä välttämättä mitään olennaista edes tarvitse uhrata, sillä fasisitit eivät tuota mitään. Tarkoitan oikeastaan vain sitä, että fasismin taustalla olevat ideat ovat huonoja ja toimimattomiksi havaittuja. Ihmisiä ei voi kukaan kieltää kilpailemasta ja tavoittelemasta parempaa, mutta veikkaukseni on, että menestystä ei voi saavuttaa fasismin ideoihin palaamalla.

Saksalaisessa sotaelokuvassa Stalingrad saksalaiset sotilaat teloittavat Stalingradin tappion jälkeen symbolisesti natsiupseerin. He tekevät kauniisti, mutta eivät pelasta omaa kunniaansa, sillä toimenpide olisi pitänyt toteuttaa ennen sotaa, ei sen jälkeen. Onneksi me olemme viisaampia. Ihmiskunnalla ei ole varaa eikä tarvetta samanlaiseen selkärangattomuuteen, jota 1900-luvun ihminen edustaa. Me voimme helposti oppia historiasta ja lakata toistamasta sitä. Toista Stalingradia ei tarvita, joten lopetetaan fasismi ennen kuin on liian myöhäistä, jooko. Fasismin lopettaminen on maailman helpointa ja kaikille mahdollista: aloitetaan välittömästi aktiivisen antifasistinen toiminta. Mitään julistuksia ei tarvita, ripeä fasisminvastainen toiminta riittää. Mikään muu ei kyllä sitten riitä. Fasismin lopettaminen on terveiden ihmisten vastuulla, fasistit eivät tietenkään tee elettäkään minkään positiivisen päämäärän suhteen. Nyt reippaasti kovat piippuun. Kaikki ihmiskunnan voimat käyttöön huonojen ideoiden nujertamiseksi. Älkää arakailko ilmaista käsityksiänne huonoista ideoista. Jokainen ponnistus mikä voi heikentää fasismia on tarpeen.

24.11.2008

NATSIEN DEDEMONISAATIO

on 1900-luvun jälkipuoliskolla yltänyt oikeastaan filosofiseksi koulukunnaksi. Natsien maineenpuhdistuksen ja kilvenkiillotuksen puolesta on erikoisella tavalla uurastanut mm. saksalainen filosofi Hannah Arendent.


Lainnaan keskustelupalstaltani: "Hannah Arendt ottaa esille kirjoittaessaan Adolf Eichmannista, joka ei millään muotoa näyttäytynyt "demonina" tai "hirviönä", vaan oli itseasiassa melko tylsä ja harmaa henkilönä. Natseissa ei ollut mitään demonimaista. Tätä tosiseikkaa ei pystytä käsittämään viimekädessä kristilliseen ajatteluun pohjautuvan "radikaalin pahan" vinkkelistä. Natsien toiminnot johtuivat suurelta osin harmaista, byrokraattisista, banaaleista akteista, joiden pahuus ei näyttäytynyt päälle päin. "Minä vain tein mitä käskettiin!", vastasi byrokraattinen, välineellinen järki. Kysymys pahasta on aina kysymys yhteiskuntajärjestyksestä. Natsien tekeminen jonkin demonisen, metafyysisen pahan ilmentymiksi on pelkkää filosofista sarjakuvaa; mustavalkoista ja latteaa.

Esim. Eichmannin ongelma oli hänen tietoisuutensa rakenne. Hän ei kyennyt ajattelemaan maailmaa eettisen perspektiivin lävitse, vaan näki etiikan palautuvan työsuorituksen. Arendtia lainatakseni: Eichmannin ongelma ei ollut siinä, että tämä ajatteli väärin, vaan siinä ettei tämä ylipäätään ajatellut. "

Historiaa tuntevan mieltä edellä siteeratut käsitykset varmasti järkyttävät. Tosiasiassa nuorisollemme pakkosyötetään tällaisia aatteita koulussa. Natsit demonisoivat itse itsensä mahdollisimman tehokkaasti. Katsokaa nyt vaikka tuota alla olevaa SS-sormusta. Uusimman tutkimuksen mukaan natsit heittelivät vastasyntyneitä ilmaan kuin savikiekkoja ammuttavaksi. He heittelivät vastasyntyneitä kiehuviin vesiastioihin elävinä suoraan kohdusta. On lukuisia todisteita siitä, että natsijohtajat nimen omaan hekumoivat viattomien ja avuttomien ihmisten, kuten lasten, sairaiden ja vammaisten murhaamisella. Ja tämä on vain jäävuoren huippu, jotakin melkein julkista, sellaista josta tapahtumille on jäänyt eläviä todistajia. Uskomattoman monille kauheuksille ei ole toditajaa, koska natsit tappoivat lähes aina kaikki todistajat. Kaikista eniten natsit vihasivat Saksaa, Saksan kansaa, saksalaista henkeä ja saksalaista sielua. He halusivat ennen muuta tuhota Saksan, saksalaisuuden ja kaiken sen mikä saksalaisessa kulttuurissa oli elinvoimaista. Ja tämä on suurin syy surra natsien rikoksia, sillä eurooppa olisi totisesti tarvinnut saksalaista henkeä, musiikin henkeä, jolla on niin rajattoman monta ylittämätöntä ilmentymään historiassa.


Arendtin psykologintestissä Eichmannista tehdään psykologisesti syyntakeeton. Sitten johdetaan yleistys, jonka mukaan natsit olivat kaikki eihmaniaanisen säälittäviä tonttuja, vailla tietoa ja todellisuudentajua, päämäärää ja tarkoitusta. Arendtin mielestä natsit olivat haihattelijoita, vailla toiminnan motiivia. Sitä on kuitenkin vaikea uskoa Goebbelsin kaltaisesta kirjallisuuden tohtorista. Vai olisiko ollut niin, että joku Josef Mengele oli sittenkin Hippokrateen valan asialla?


En tiedä onko mahdollista, että liian lyhyen aikaperspektiivin tai puutteellisten tietojensa takia Arendt todellakin vilpittömästi ajatteli niin kuin näyttää kirjoittaneen. Vai oliko Arendtin päämäärä sittenkin vain natsien dedemonisaatio denatsifikaation sijaan. Pieni harmiton katumusharjoitus, joka puhdistaa maineen ja vapauttaa mahdollisimman nopeaan rivien uudelleenkokoamiseen.

Natsien dedemonisaatioon voi olla olemassa vain yksi rationaalinen syy, nimittäin se, että mikään tunnettu mytologia tai uskonto ei esitä paholaista niin pahana kuin natsit oikesti olivat. Mutta tätä voi kai pitää mytologioiden ja uskontojen, ei natsien, puutteena.

Nykyisten tietojen valossa (valitettavasti toisen maailmansodan tapahtumat ja historia on vielä lähes täysin kirjoittamatta) on selvää, että Arendt oli väärässä. Arendtin piirtämä Eichmann edustaa idiootin perikuvaa, jollaista ei todellisuudessa valitettavasti ole olemassakaan. Eihmann on fiktiota, saksalaisen kirjallisuuden tuote. Kaikki luonnolliset ihmiset ymmärtävät ja tietävät paljon enemmän kuin Arendtin fiktiivinen Eichmann. Saattaa olla, että jotakin Eichmannin tapaista saattoi vielä 1940-luvulla esiintyä, mutta nykyisen tiedonvälityksen aikana näitä kasparhausereita ei enää esiinny. Arendt on yksinkertaisesti vanhentunut, niin kuin kaikki mitä 1900-luvulla saatiin aikaan. Mikään tuosta höttösestä ja epäselvästä modernista roskasta ei kelpaa meille nyt, meille, jotka taistelemme tositilanteessa.


Mutta oikeat natsijohtajat olivat sittenkin oma lukunsa. Heidän kaltaistensa ihmisten vaikuttumet eivät ole tavallisten ihmisten käsitettävissä. Siksi juuri he ovatkin kyynisiä populisteja, jotka eivät missään tilanteessa edes vihjaa minkäänlaisten vaikuttimien olemassaoloon. Suurin rikos mihin historiankirjoitus voi syyllistyä, ja mitä se tietenkin kaikin voimin yrittää, on aliarvioida natseja älyllisesti. Natsien maailmanherruus oli aivan hiuskarvan päässä. Ellei Neuvostoliitto olisi lyönyt natseja holocautin uhrien määrä olisi ainakin 50 kertainen, eikä sellaista maata kuin Suomi olisi olemassa. Voi sivaritonttuja, jotka kuvittelevat, että natsit ovat "samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin."



IRAN

kielsi internetpornon uskonnollisen identiteettinsä vastaisena provokaationa.

Länsimaat syyttävät Irania sananvapauden rajoittamisesta.

Pornosta näyttää tulleen ns. länsimaisen sananvapauden ydinprosessi ja lippulaiva.

Samaan aikaan Novaja Gazeta huutaa, että Venäjällä ei ole sananvapautta ja ihmettelee toisaalta omaa olemassaoloaan. Novaja Gazetan olemassaolon ja sananvapauden täytyy olla poliittinen salajuoni, päättelevät Novaja Gazetan viisaat edustajat. Heille ei tule mieleen, että heidän tavallaan ajattelevia ihmisiä saattaa vain olla Venäjällä vähän.

Oli miten oli, päätarkoitukseni Venäjälle matkustamiseen on sama kuin aina ennenkin: saa puhua vapaasti. Siellä missä internet on 1000 vuotta vanha keksintö, on sananvapauskin jotain muuta kuin yhden sanomalehden sitkeästi tukahduttamassa tietoyhteiskunta -Suomessa, jossa Internetillä ei ole kuin enintään marginaalinen vaikutus siihen mitä ihmisten valtaenemmistö todella ajattelee. Internetin olemassaolon ja sananvapauden täytyy olla poliittinen salajuoni, päättelen. Internetin käyttäjiä ainakin on paljon.

STEVEN SPIELBERGIN MINORITY REPORT (2002)

kertoo tulevaisuuden fasismista. Yhteiskuntajärjestelmää ei ole saatu vielä vuonna 2054: kään muuttumaan ja ihmiset eivät juuri muuta tee kuin murhaavat toisiaan. Koska väkivallan uhka on joka hetki äärimmäinen, ihmisiä kontrollidaan millimetritarkkuudella mm. silmien tunnistamiseen perustuvilla menetelmillä. Kontrollin voi välttää vain poistamalla silmät tai vaihtamalla ne.

Järjestelmän tehokkuus perustuu sen täydelliseen ennustettavuuteen. Mitään elämäksi luonnehdittavaa ei voi tapahtua. Elokuva osoittaa lähinnä sen, että edes salaisen poliisin päällikkö ei voi paeta systeeemiä, jos jokin menee pieleen ja ennustusten painostavuus kaatuu omaan niskaan.

Spielbergia voi syyttää aiheellisesti siitä, että hänen tarjoama ihmiskuva ei ole realistinen. Fasistit eivät ole sellaisia kuin Spielbergin näyttelijäkaartin ihmiset, jotka eivät pysty piilottamaan luonteensa vielä tiettyä laaja-alaisuutta. Fasistit ovat paperin ohuita, toisinsanoen rodultaan "hyvin puhtaita". Fasistien psykologiaa ei voi ymmärtää, eikä heissä ole inhimillisiä sellaisia inhimillisiä piirteitä, joista Spielbergin toiselta aikakaudelta peräisin olevat näyttelijät vielä pakosti kantavat olemuksessaan. Spielbergin työ on tässä suhteessa fasistista propagandaa, koska fasistit esitetään erilaisina kuin he todellisuudessa ovat. Kovapalkkaiset näyttelijät ovat aivan toisenlaisen totaalisen epäinhimillisen todellisuuden naamio. Spielbergin elokuva on vielä psykologinen toiveuni, vaikka yrittää säikäyttää. Jo natsi-Saksan fasistit olivat inhimillisten naamioittensa (Hitlerin isällisen hurtit viikset) takana moninkertaisesti kammottavampia kosmisia demoneja kuin Spielbergin dystooppiset kuvitelmat.


"Bad boys, bad boys, what you gonna do when they come for you":

ANDREI TARKOVSKIN HÖYRYJYRÄ JA VIULU (1961)

Kysymys "lahjakkuudesta" on neuvostotaiteen toistuvia ydinkysymyksiä. Miten erottaa luonnonlahjakkuus uutteruudesta, työnvieroksunta ja laiskuus palavasieluisuudesta? Kysymys on ymmärrettävästi keskeinen silloin kun eletään ns. proletariaatin diktatuurissa, jossa kaikkien on tehtävä tuottavaa työtä, vaikka harvempi viitsisi. Tarkovskin lyhytelokuvassa Hyöryjyrä ja viulu vuodelta 1961 on asetelman peruselementit koossa. Pikkupoika menestyy huonosti musiikkiopinnoissaan, sillä taideinstituution ilmapiiri on mädäntynyt. Häntä lannistavat yhtä lailla "taidettasuosivat" auktoriteetit kuin "taidettavihaavat" ikätoverit: kaikki tuntuvat liittoutuneen häntä vastaan. Julmia pikku rottia tuntuu maleksivan jokaisella kadunkulmalla. Vain yksinkertainen nuori höyryjyränkuljettaja tuntee poikaa kohtaan sympatiaa ja asettuu tämän puolelle. Poika epäilee taiteilijan kutsumustaan ja puolestaan tuntee sympatiaa reippaita ja iloisia työläismiehiä ja -naisia kohtaan. Höyryjyränkuljettajan ja pojan välille syntyy lämmin suhde, joka vapauttaa pojan hetkellisesti taiteellisesta ahdistuksestaan - taiteelle.

23.11.2008

UUDEN VENÄJÄN TÄHDET

Vkontaktesta tähtiin! Seksisymboli Nikolai Voronov:


Steklovata. Yksi tämän hetken kuumimpia venäläisbändejä. Tätä videota on katsottu Youtubessa useammin kuin monia Metallican videoita:

Robottisudenkorento:


Robottikala:
Demokratia tarkoittaa sitä että koko ihmiskunnan viisauden, jota yksi henkilö voisi ideaalitapauksessa ilmentää äänestyskäyttäytymisellään, voisi kuka tahansa toinen henkilö tehdä tyhjäksi äänestämällä miten tahansa toisin.

Demokratia estää aina parhaan viisauden, mutta ei välttämättä pahinta typeryyttä, kuten natsi-Saksan esimerkki osoittaa.
22. toukokuuta 1453 oli kuunpimennys. Se oli huono enne Bysantille. Konstantinopolin piiritys oli alkanut 2. huhtikuuta 1453. Vaikka barbaareilla on mahtava miesylivoima, he eivät saaneet Bysantin viimeistä jäljellä olevaa pistettä, sen ydintä, kaatumaan. Viimeisen kerran kreikkalaista tulta kaadettiin barbaarin niskaan 30. toukokuuta 1453. Sen jälkeen kaikki seoksen tunteneet kemistit ja teknikot kaatuivat. Nimittäin osmanit huomasivat, että yksi valloittamattoman kaupungin porteista oli jäänyt vahingossa raolleen. Ylivoimaiset joukot purkautuivat portista kaupungin kaduille. Bysantin viimeinen keisari Konstantinos XI, kuoli katutaistelussa. Tästä hetkestä lähtien valtakunta lakkasi olemasta. Barbaaripäällikkö teki Konstantinopolista uuden pääkaupunkinsa. Pyhän jumalallisen viisauden kirkosta tuli barbaarien irstailupaikka.

>>
>>
>>

JEVGENI ONEGIN

Kävimme eilen Oopperassa kuulemassa pietarilaisen säveltäjän Pjotr Tšaikovskin oopperateoksen Jevgeni Onegin. Teos perustuu pietarilaisen runoilijan Aleksandr Puškinin samannimiseen runomuotoiseen näytelmään. Taide-elämys oli väkevä ja elämänsuunnan uudelleen määrittävä. Se osoitti jälleen kerran oopperataiteen paikan kaikkien inhimillisten luomusten itsestäänselvänä huipentumana.

En ole aiemmin juuri välittänyt Aleksandr Puškinin runoudesta. Syykin on selvä: minulla ei ole ollut kokemuksellisia ja tiedollisia edellytyksiä ymmärtää niin korkeatasoista taidetta. Mutta vasta Puškinin ja Tšaikovskin yhteistyö todella horjuttaa käsityksiä siitä mikä on inhimillisesti mahdollista. Väittäisin että tämä ooppera ei ole kovin leimallisesti tämän planeetan tuote. Näkyjen kirkkaus perustuu käsittääkseni siihen, että havitsija tulee kaukaa. Sillä Puškin todella näkee samalla kertaa rakkausmysteerin korkeimman ideaalin ja sen miksi tämä ideaali ei planeetalla realisoidu. Kysymys on kosmisesta visiosta, ei realististen havaintojen entistä tarkemmasta psykologisesta erittelystä.

Kaikin puolin täydellisyyttä hipovan oopperaesityksen, jonka liikuttavuuden vielä kaksinkertaisti suomalaisen oopperataiteilijoinen paikoin täydellinen venäjänkielen ääntämys (Jaakko Ryhänen), tasolle miltei ylsivät myös viimeöiset uneni. Jo vuoteeseenpaneutuessani ajattelin: Puškin jatkuu.

Unessa olin Helsingin rautatieasemalla ostamassa IC-junan kuukausilippua. Jostain syystä ostin kuukausilipun Turku-Helsinki välille. Lippu oli kallis, mutta vasta asemalaiturilla huomasin virheeni. Palasin kassalle, lippua ei voitu enää vaihtaa. Minut ohjattiin jonnekin toiselle asemalle, toiseen toimistoon. Siellä neiti ilmoitti, että asian käsittely vie aikansa. Odotellessani jotenkin ajauduin Turun junaan, joka saman tien lähti liikkeelle. En olisi halunnun matkaan, yritin avata ovea, riuhtoa ikkunoita. Junan nopeus oli pian niin suuri, etten olisi enää uskaltanut hypätä, luulisin että ainakin 300 km/t. Juna halkoi hämmentäviä kumpuilevia maalaismaisemia, joilla oli vähän yhteistä tuntemani länsiradan kanssa. Maisemat olivat jotenkin eteläisempiä, lehtmetsäisiä, viljeltyjä ja asuttuja, mutta täysin vieraita. Värimaailma oli aivan ennennäkemätön. Rakennukset olivat ennennäkemättömiä. Juna pysähtyi jollekin pienelle seisakkeelle, jossa ei ollut edes asemarakennusta. Katselin maisemia erikoisen voimakkaan tunteen vallassa: kaikki oli hyvin tuttua. Jonkin ajan kuluttua hieman hämmennyksestä toivuttuani muistin, etten haluaisi matkustaa Turkuun. Jäin junasta seuraavalle maitolaiturille joka oli pienen kukkulan laella. Kukkulalta avautu ihmeellinen kesäkuun aamun näkymä laaksossa olevaan pieneen maalaiskylään. Siihen maiseman tunnistettavuus loppui. Aloin kävellä kohti kylää jyrkästi viettävää oraalla olevaa peltorinnettä pitkin. Kylä oli todella vauraan oloinen. Se herätti minussa jonkin itsestään selvän voimakkaan ja varman emootion, jota on nyt mahdotonta enää palauttaa, niin ennenkokematon mutta samallakertaa luonnollinen ja tuttu se oli. Mutta jälkeen päin ajateltuna esimerkiksi kylän rakennukset tuntuvat todella vierailta, varsinkin kaksi suurempaa kirkontapaista hyvin plastisen muotoista punertavaa rakennusta, joissa oli valtavan suuria värikkäin lasimosaiikein koristeltuja erikoisen muotoisia ikkunoita.

Pysäytin ensimmäisen hiljaisella kylänraitilla tapaamani ihmisen, suurikokoisen naisen, ja kysyin häneltä suomeksi tietä johonkin. Nainen vaikutti miellyttävältä ja aloin suoralta kädeltä selittää hänelle, miten jollain toisella planeetalla ihmiset ovat pienempikokoisia. En oikein tajunnut minkä kokoinen itse olin. Vasta kohdatessani muita ihmisiä tajusin olevani heitä pienempi. Saatoin olla lapsi.

En oikein selkeästi pysty palauttamaan mieleeni miten päädyin ns. Turkuun, mutta jossain vaiheessa huomasin olevani siellä. Turku oli vähintään yhtä erikoinen kokemus kuin maalaiskylä. Sain puhelun exnaisystävältäni. Hän kertoi hiljaisella tukahtuneella sävyttömällä mutta selkeällä äänellä jotakin mikä ikään kuin vääjäämättä sai jossakin syvällä sisälläni jonkin raskaan ja kipeän muiston liikahtamaan niin, että jouduin kohta miltein suunniltani viiltävästä tuskasta. Sillä hetkelle, ennen kuin ehdin kysymään mitään, hän katkaisi puhelun. Kun hädissäni soitin hänen peräänsä, numerossa vastasi aivan toinen nuori ja jotenkin välittömästi röyhkeältä vaikuttava naisen ääni. Se oli jonkinlainen suomalainen tietyn erikoisalan puhelinpalvelu, ei kuitenkaan automaatti. Kun intin sitkeästi, että haluan puhua exnaisystäväni kanssa, neiti harmistui ja lateli korvaani jotakin niin kylmäävän kalseaa ja henkilökohtaisen tarkkaa, etten pystynyt enää saamaan sanaa suustani.

Samalla huomasin lompakkoni kadonneen. Taskuun sen sijalle oli ilmestynyt pieni outo muistikirja. Selasin kirjaa uudenlaisen kauhun vallassa. Se tuntui jotenkin liittyvän minun ja exnaisystäväni suhteeseen. Sitten edessäni olevalle pöydälle istui kaunis tumma ulkomaalainen nainen. Hän asettui siihen jotenkin puolimakuulle. Hänellä oli lyhyt tumma hame, jonka hän nosti ylös niin, että hänen pakaransa tulivat esiin. Juuri kun ajattelin huomauttaa asiasta harmistuneena, hän levitti haaransa kohti minua ja alkoi masturboida mustasta käsilaukusta poimimallaan hieromasauvalla. Hetkeä myöhemmin esitys sai psykologisesti huomattavan outoja tai groteskeja piirteitä. Baarin, joka siis ei ollut strippibaari, muut asiakkaat kommentoivat naisen esitystä sanakäänteillä, joiden psykologinen sävy jäi minulta tajuamatta. Koko tilanteen psykologia oli outo ja painostava. Saatoin olla lapsi.

Muistin kuukausilippuasiani ja siihen tuhlatut jo menetetyiltä tuntuneen rahat alkoivat todella kaivaa mieltäni. Baarista heti kadulle astuttuani tapasin miehen, joka pyysi minua mukaansa johonkin uuteen menomestaan. Päätin lähteä, koska oli yö ja olin rahattomana täysin vailla suuntaa.

21.11.2008

UUSI TULI & SAVU

on mainio paketti. Sieltä löytyy fantasiarunosuomennoksia, joissa jälkimodernin gootin taikaviittaan pukeutunut Teemu Manninen keksii Eino Leinon Danten kielikoneen uudelleen. Kristian Blombergin essee runomuodoista on aivan loistava. Sen luettuaan jää kaipaamaan kirjaa, jonka nimi voisi olla "Sonettitaide" tai "Tutkielma runoilijoiden ominaisuuksista". Roomalaisen Albius Tibulluksen Elegioiden suomennokset herättävät mielenkiintoa roomalaista elegiarunoutta ja niiden mittaa, elegistä distikonia kohtaan. Suomennokset eivät ole mittaan kirjoitettuja, joten eleganssin ytimeen voi päästä vain alkutekstiä tutkimalla. Tibulluksen ja monien muiden alkutekstit löytyvät esimerkiksi täältä latinakirjastosta. Elegisen distikonin muinaisitalialaiseen arvokkaasti kumahtelevaan poljentoon pääsee helposti sisälle vaikkei latinaa osaakaan. Vertailun vuoksi kannattaa lukea Sextus Propertiusta, Vergiliusta ja vaikka Ovidiusta - kannattaa lukea jonkin aikaa, ihan siihen pisteeseen, jossa antiikin tekstin katakombaainen outous alkaa ravistella kehoa. Siihen voi lopetaa, siitä se ei enää muutu, ainakaan ilman latinan pitkällisiä opintoja. Risto Niemi-Pynttärin haastattelu verkkokirjoittamisesta on lukemisen arvoinen. Juhana Vähäsen jännittävä essee, Houellebecqin kyynisenkatkerat Lovecraft kommentaarit ja paljon muuta.
Romaanikirjailija ei saisi asettua kenenkään puolelle vaan hänen pitäisi esittää maailmassa taistelevat voimat sellaisina kuin ne meitä repivät, elämän mahdottomuus sellaisena kuin me sen koemme.
Tunnen itseni usein jätteissäviihtyväksi hyönteiseksi. Harvoin olen löytö tai lottovoitto. En huolehtisi tämän maanantain häpeästä. Kosmonauteista, jotka saattavat lentää vikaan. Joskus mieleeni tulee pelottavia ampiaisia. Omasta lentotaidostaan epävarmoja. Minulla on vähemmän sanoja kuin muilla lauseilla. Olen luonteeltani rautatie. Tulen vihaiseksi siitä miten lasten ensyklopediat kohtelevat minua. Minut vaietaan kuoliaaksi. Toisten mielestä en ole tietoon tähtäävä väline. Ei minusta saa ydinpommin kaltaista. Tunnen vastenmielisyyttä ihania myrkkyjä kohtaan. Erästä ihmeen määritelmää todella vihaan. Minua pidetään helposti pianistina, lunaarisena eläimenä, joka kävelee nummilla öisin. Joskus tunnen itseni arkaaiseksi tyylilajiksi. Olen jäsenissäni kokenut ankaraa sijoiltaanmenoa. Harvoin olen kuin sormeton matelija. Joskus elämä näyttää minusta syöksyvien rottien jytkeeltä. Tunnen itseni hitsausliekistä ärtyneeksi silmäksi. Koko elämä on maitokaupassa tinkaamista. Epäonnistumisentunne ilokaasueutanasiassa. Kun olen tekemisissä muiden kanssa, pelkään usein nyrjähtäväni. Minua ei häiritse, vaikka Ingeliuksen haaveelliset romaanit pitävät minua pilkkanaan. Joskus olen palvonut kutisevia jalkapohjia, halunnut vajota maantien alle. Tunnen oloni rennoksi avaruudessa, kiertävien elukoiden keskellä. On vaikea vastustaa merkitsevää hiljaisuutta. Kouluratsastuskentän rajoissa minun on vaikeaa vastustaa analogian demonia. Syön joskus itseni kostoksi. Luon nahkani, synnytän itseni ikäisen naisen. Hallitsen tuntemattomani. Teen hetken mielijohteesta avaruusmatkan. Mieleni tulee orkideojen kanssa toimeen. Pörssimeklariksi, lihansyöjäkasviksi oppiminen on minulle usein vaikeaa. Harvoin käy niin, etten tietäisi miten puhkaista omat purkkapalloni. Usein en enää iltaisin selviydy purennasta.

STALINISMIN VAHVA BRÄNDI

Ivan Pyryevin (Иван Пырьев) Dostojevskin Idiootin filmatisointi (1959) on hienoin koskaan näkemäni Dostojevski valkokankaalla. Tietysti jos ohjaajan lempinimi on "stalisnismin pappi" olisi pitänyt jo haistaa, että kysymyksessä ei voi olla muuta kuin kaikista korkeatasoisin taide. Stalinismihan tunnetusti on käsite, jolla yritetään mitätöidä kaikki se mikä tässä maailmassa on hyvää, kaunista ja oikeudenmukaista. Tietysti elokuvan alussa suorastaan naurattaa teatralisesti meikatut stalinistiset Dostojevskin läpikotaisin riivattuun tarinaan siirretyt karikatyyrihahmot, jotka eivät totisesti herätä mielikuvia tsaarinajan kenraaleista tai ruhtinaista. Pian Dostojevskin demonit kuitenkin tekevät orkesterissa vallankaappauksen ja sievistelyistä päästään mitä epileptisimpään aitovenäläiseen karnevaalipaahtoon. Stalinistithan ovat parempia kuin itse Dostojevski, huudahtaa katsoja kohta huomaamattaan. Jotain Kurosawaa ei tämän elokuvan nähtyään paljon jaksa vihata siitä, että hän näin monta vuotta onnistui saastuttamaan Dostojevskin fanaattisen taiteen mielessäni. Tutkimusten tässä vaiheessa täytyy siis siis valita mielipide, että kaikki mitä meille on "stalisnismina" myyty on sotapropagandaa ja panettelua. Tästä lähtien tiedän, että siinä mihin on lyöty leima "stalinisti" on vahva brändi. Stalina on kaunis tytön nimi, samoin Lenina.

20.11.2008

Ajaako keinohedelmöittäminen ajatukset leipäjonoon?

Ajatteleeko haukkojenväärentäjä varpusen aivoilla?

Aktivoiko kasvottomuus naamioiden valmistajat?

Alentuuko panssarivaunujen oppimiskyky
jos niillä on vain toisistaan seuraa?

Aliarvioivatko freskon kaksi rauhallista hevosta maanjäristyksen
vai yliarvioiko maanjäristys itsensä?

Allekirjoittaako signatuuri käsialaerot kieltävän sopimuksen?

Ammuuko himo samalla tavalla kuin läheisyys?

Unohtaako sunnuntai työasiat vapaapäivänä?
Elkääpäs nyt innostuko! Elkääs tosiaan ny riehuko siinä! Ottakaa chillisti ja juokaa olutta. Lopettakaa. Tuo ei ole hauskaa. Isä hakee piiskan kellarista. Älkäähän nyt itkekö, iso mies. Eihän hätä ole tämän näköinen. Teillä näyttää siinä olevan oikein hieno pistooli. Onko teistä hauskaa nolata ja häpäistä ihmisiä? Älkää vitussa jatkako. Häipykää siitä, jos ette kaipaa kunnon selkäsaunaa. Hei! Tulkaa takaisin! Esitys on kesken! Ette saa enää karkkeja! Hyvä. Elköön kukaan luulko itseään jumalaksi ennen kuin on katsottu mistä kana pissii. Voisitteko aloittaa kertomalla työstänne. Seis. En nyt haluaisi, että mistä tunnet sä ystävän -yhdistelmä alkaisi soida lauluna päässäni. Meillä on aina toivoa. Nyt pääni on tyhjä - räkää älkäätte laskeko. Sanoiksi puettavaa on paljon. Papit elkööt vaivautuko lukemaan tästä eteenpäin. Muut jatkavat tästä. Älkäämme pidätelkö heitä enää enempää tai muuten heidän vastuksensa sulavat. PÄÄSTÄKÄÄ DROIDIT IRTI! Seis, takaisin senkin kurjat rakit! Älkääpähän pojat hötkyilkö! Kuka antoi luvan julistaa mukavaa pehmo evankeliumia? Älkääkä kuvitelko minun ymmärtävän ilman lisäselvitystä satunnaisia viittauksianne. Älkää selittäkö kersantti! Kai teillä on Sodankylän kartta? Odottakaa, pidättäkää hissiä! Te kapuatte raput ylös kahdeksanteen. Elkää itkekö. Oikeasti köyhällä ei ole varaa itkuun. Piste. Pitikö mennä siihen politiikkojen ansaan ja uskoa kaikki mitä teille sanotaan? Elkäähän naurako Silja. Elkää ilkkuko! TURPA TUKKOON SAATANAN PELLE!!!! No älkäähän nyt, kuuletteko: ei saa itkeä. Onko jokin erityinen menneisyyden tapahtuma, josta tämä teidän selittämätön vahingonilonne kumpuaa? Hah! ihan oikein sinulle senkin perkele! Elkääkä helvetissä nauttiko siitä, että se siellä baarissa taas joi olutta ja saitte kerätä lynkkausjengin. Elkäätte itkekö hyvät puliukot ei myö mitää vitun perseen nuolijoita olla. Elkäämme olko millänemmekään – vielä.

18.11.2008

REHELLISYYTTÄ

siis totuuden etsimistä, pidetään ei ainoastaan lapsellisena, vaan typeräna, ajattelemattomana ja vihattavana kaikkien muiden älymystön edustajien, taiteilijoiden, poliitikkojen ja tutkijoiden keskuudessa paitsi niiden, joilla on erityinen selittämätön pakkomielle totuuteen.

Tuo pakkomielle on tosiaan nykytieteen valossa selittämätön ja irrationaalinen, ja siksi näihin henkilöihin suhtaudutaan yhtä epäluuloisesti kuin kehen tahansa henkilöön, jolla on poliittisia tai itsekäitä taka-ajatuksia. Kuvitellaan, että tällainen henkilö jotenkin erehtyy pitämään itseään totuuden edustajana maan päällä, niin että kaikki totuus olisi aina automaattisesti hänen takanaan. Potentiaalinen sekopää siis. Unohdetaan kuitenkin, että hän saattaa tosiaan olla keskitysleiriltä eloonjäänyt: henkilö, joka on omin silmin nähnyt ja tietää mitä eroa on ihmisen ja ihmisen välillä, fasistin ja totuudenetsijän välillä.

Valtaosalle ei ainostaan kaikista ihmisistä, vaan myös älymystöstä, mitään sellaista kuin "totuus" ei ole lainkaan olemassa. He luulevat, että esimerkiksi historiatieteessä se, miten asiat oikeasti tapahtuivat on saman arvoista sen kanssa mikä on keksittyä, sepitettyä, arvattua tai valehdeltua, kunhan valehtelija ei jää kiinni, tai kunhan hänellä on poliittinen enemmistö samanmielisiä takanaan. Siksi he arvelevat tarpeen tullen voivansa käyttää keksimistä, sepittämistä, arvailua ja valehtelua sen sijaan että toimisivat vilpittömästi.

He eivät ole ajatelleet asiaa aivan loppuun.

HANDS OF VENEZUELAN JULKILAUSUMA

"JulkilausumaPEN julistaa puolustavansa ajatusten esteetöntä kulkua kansalaisten sekä eri kansakuntien kesken. Sen jäsenet sitoutuvat vastustamaan kaikkea ilmaisun vapauden tukahduttamista omassa maassaan ja yhteiskunnassaan.

Käsittääksemme PENin tehtävänä on toimia sananvapauden vaalijana eikä sen tukahduttajana kuten järjestön puheenjohtaja Jukka Mallinen näyttää toimivan.Suomessa asuvan maahanmuuttajarunoilija Roxana Crisologon esiintymisen estäminen Itsenäisyyspäivänä 2008 Kiilan, Suomen PENin ja Sadankomitean tilaisuudessa osoittaa eriskummallisia piirteitä Jukka Mallisen ilmaisunvapauskäsityksestä.

PENin puheenjohtaja ja yhden miehen totuuskomissio Jukka Mallinen julistaa tällä syrjivällä toimenpiteellään Jukka Mallisen asiantuntemuksen Latinalaisesta Amerikasta paremmaksi ja syvemmäksi kuin perulaisen maahanmuuttajarunoilijan, joka on elänyt suurimman osan elämästään Etelä-Amerikan mantereella.

Jukka Mallisen käsitykset asettavat kansainvälisen Hands off Venezuela –liikkeen outoon valoon, joka sokaisee ällikällä jopa Hands off Venezuela – Finland ry:n hallituksen jäsenet. Mihin sananvapautta loukkaavaan tekoon Venezuelan bolivaarinen tasavalta on syyllistynyt kansallistaessaan maansa öljyvarat ja ohjatessaan niistä kertyvät varat venezuelalaisten sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä valtaväestön kouluttamiseen?

PENin johtokunnan jäsen Jukka Koskelainen vastaa PENin kotisivuilla Hands off Venezuelaa koskien seuraavasti:"Koska kyseessä on hallitus, joka on rajoittanut voimakkaasti sananvapautta ja antanut eritystukensa maille, joissa sitä erityisen brutaalisti on tukahdutettu (Valko-Venäjä, Iran, Libya, Kuuba, Venäjä), ei suhde tähän järjestöön voi olla vaikuttamatta siihen, miten itse arvioin tällaiseen toimintaan osallistuvaa henkilöä PENin jäsenenä ja edustajana.

"Jukka Koskelainen ei mahda tietää, että valtaosa Venezuelan tiedotusvälineistä on edelleen yksityisessä omistuksessa. Ne eivät suhtaudu suinkaan myönteisesti Chávezin jo vuodesta 1998 jatkuneeseen kansanvaltaiseen hallintoon. Ilmeisesti Koskelainen ei myöskään tiedä, että Venezuelassa kansalaiset ovat valinneet presidentti Chávezin tehtäväänsä jo useamman kerran vapaissa vaaleissa ylivoimaisella äänten enemmistöllä. Chávez on voittanut näin kerta toisensa jälkeen maan opposition asettamat ehdokkaat.

Roxana Crisologon mahdolliset jäsenyydet laillisissa ihmisoikeuksia kunnioittavissa järjestöissä kuuluvat hänen ihmisoikeuksiinsa. Onko Mallisen tavoitteena rajoittaa Roxana Crisologon ja muiden PENiläisten mielipiteenvapautta? Milloin Kansainvälisen kirjailijoiden sananvapausjärjestön PEN:in Suomen osasto irtisanoo suhteensa Suomen valtion kanssa veljeileviin kirjailijoihin? Suomihan osallistuu sotilasliitto NATO:n johtamiin, verisiin kriisinhallintatehtäviin Afganistanissa?

Hands off Venezuela – Finland ry. on Venezuelan bolivaarista vallankumousta ja Latinalaisen Amerikan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuuden edistymistä tukevien yksityisten henkilöiden ja järjestöjen muodostama solidaarisuusjärjestö. Sen tarkoituksena on edistää oikean tiedon levittämistä Hugo Chávezin johtamasta bolivaarisesta vallankumouksesta ja Venezuelan yhteiskunnallisesta kehityksestä sekä osoittaa solidaarisuutta Venezuelan kansalle ja puolustaa aatteellisesti sen suorittaman vallankumouksen saavutuksia. Kannatamme Venezuelan itsenäisyyttä, emmekä hyväksy ulkopuolisten valtioiden sekaantumista itsenäisen demokraattisen valtion asioihin. Sanavapaus koskee myös meitä ilman suodattavia totuuskomissioita. Meillä on oikeus esittää sekä yksityisesti että julkisesti mielipiteitämme.

Hand off Venezuela – Finland tuomitsee PEN:in puheenjohtajan Jukka Mallisen sananvapautta häpäisevät toimet runoilija Roxana Crisologoa kohtaan.

Hands off Venezuela – Finland ry.18.11.2008"

Jukka Mallisen ja Suomen PENin jäsenten edesottamuksia olen itse ihmetellyt lähinnä Johan Bäckmanin Pronssisoturiteosta koskien. Bäckmanin kirja on ansiokas historiateos ja huikea työ ajankohtaisen fasismisvastaisen taistelun loputtomalla työsaralla. On muistutettava, että fasistit olivat myös Saksan, Suomen ja Viron kansan vihollisia - he ovat kaikkien kansojen vihollisia. Suomen PEN:in jäsenet eivät kuitenkaan ole arkailleet hyökätä Bäckmanin teosta vastaan avoimessa syytekirjelmällä. Mielenkiitoisesti syytekirjelmää ei oltu kuitenkaan tarkoitettu kokonaisuudessaan julkisuuteen. Helsingin Sanomissa julkaistu avoinkirje on eri kuin esimerkiksi Helsingin yliopiston rehtorille välitetty avoinkirje. Näyttää siltä, että kysymys ei ole vain eräiden henkilöiden arvostelukyvyttömyydestä ja älyllisen integriteetin puutteesta. En uskalla arvailla mistä todellisuudessa on kysymys, mitkä todellisen henkilökohtaiset vaikuttimet ovat näin halpamaisiin ja räikeisiin totuuden ilmitulon vastaisiin hyökkäyksiin johtaneet. Asiaa onkin turha arvailla ja tärkeintä on vain ryhtyä ripeisiin tarpeenmukaisiin oikeudellisiin toimenpiteisiin. Ikävältä kuitenkin tuntuu Suomen PEN:läisten puolesta, että he tällä tavalla antavat häpäistä itsensä tavallaan porukalla. Pitäisihän valistuneiden ihmisten ymmärtää, ettei lähdeviitattua tutkimustekstiä voi kumota muuten kuin lähteet yksitellen kumoamalla.

Kuten sanottu Bäckmain kirja on omasta mielestäni tieteellisenä teoksena ihailtava ja puhtaasti tyylillisenä taideteoksena mykistävä. Se on paras Suomessa koskaan kirjoitettu kirja. Ainoa kysymys sen suhteen on, onko kirjailija Johan Bäckman vai Otto-Wille Kuusisen haamu, joka Bäckmanin somien kautta on oraakkelipuheen ilmaissut.

Arto Tuomisen arvostelu Pronssisoturista:

"SAATANALLISET SÄKEET NATSISMISTA
Johan Bäckman kirjoitti kirjan kansanmurhasta, sen tekijöistä ja salaajista.

Arvio teoksesta Pronssisoturi - Viron patsaskiistan tausta ja sisältö. Tarbeinfo.
Tallinna. 2008.


Valtiotieteiden tohtori, dosentti Johan Bäckman tietää mitä on olla betoniin kaiverrettujen historiakäsitysten oikoja. Hänen juuri ilmestynyt teoksensa Pronssisoturi on herättänyt pahaa verta niin, että hänelle on satanut uhkauksia ja törkypostia, ja hänen oikeutensa toimia yliopistossa opettajana on kyseenalaistettu sananvapautta valvovan PEN-järjestön useiden jäsenten toimesta. Häneen on lyöty milloin FSB-miehen, milloin provokaattorin tai kommunistin leimaa.

Mistä tässä "sensorien" kynsiin joutuneessa teoksessa lopulta on kysymys? Sen esittelyteksti toteaa kirjan olevan "jännittävä sukellus Suomen ja Viron historian torjuttuihin muistoihin sekä siihen kevääseen, jolloin Tallinnan Pronssisoturi-patsaasta tuli venäläisen Intifadan symboli."

Pronssisoturi on ennen kaikkea suomalais-virolaisen natsismin kronikka. Bäckman on tehnyt todellisen suurtyön kirjaamalla tähän "natsismin mustaan kirjaan" lähes kaiken mahdollisen. Siinä liikutaan juutalaisten ja mustalaisten kansanmurhan jäljillä niin vankileirien saaristossa Itä-Karjalassa kuin Virossakin. Bäckman on kuin reportteri, joka kurkkii keskitysleireille piikkilankojen raosta; hän seisoo vastakaivetun haudan äärellä pian ammuttavien housuissa, hän haistelee Virossa teurastettujen juutalaislasten ja -naisten käryäviä ruumiita. Jatkuvasti hän palaa myös kommunistien karmeisiin kohtaloihin natsien kynsissä. Kerttu Nuortevan raiskauksesta ja nöyryyttämisestä on raskasta lukea, vaikka itse tarina pääpiirteissään on tuttu. Pronssisoturi kasvaa joutsenlauluksi fasismia vastaan taistelleille tovereille.

Johan Bäckman ei päästä tappajia helpolla. Hän seuraa heidän jälkiään Islantiin, Australiaan ja Etelä-Amerikkaan. Hän jahtaa armotta heidän jälkeläisiäänkin yhteiskunnan johtopaikoille. Hän viskelee kalikoita, tai oikeastaan kasapanoksia niin että jytisee. Suomalainen lehdistökin saa oman paukkunsa. Kuka Suomessa lietsookaan ryssävihaa? kysyy Bäckman. Entä onko niin, että vanha virolaissuomalainen natsiyhteistyö Neuvostoliiton ja kommunismin kaatamiseksi jatkuu edelleen usin maustein nyky-Venäjän kampittamisena? Miksi vanhan natsiyhteistyön salaaminen on niin tärkeää? Entä ketkä tätä työtä tekevät ja keitä se hyödyttää?


* * *


Sitten vaihtuu karun dokumentaarinen asiatyyli hullunhauskaksi. Tarton tummassa yössä kiitää musta auto. Sen takapenkillä istuu suomalainen dosentti vierellään natsisymbolein koristeltu täytekakku. Dosentti ja kakku ovat matkalla suomalaissyntyisen juristin natsipippaloille. Siellä esitetään Fritz Hipplerin elokuva Ikuinen juutalainen ja hoilataan kiihkon vallassa Horst Wesseliä. Voi dosentti, joska tietäisit mitä tästä vielä seuraa!

Sitten ovat vuorossa tunnetun virolaisministerin syntymäpäivät, joissa niissäkin on natsiteema. Ja lisää todisteita vyörytetään lukijan eteen. Anna jo armoa, joutuu lukija pyytämään, kun kahun hetket naurunpyrskähdykset vaihtelevat. Juuri tästä järkyttävien kohtausten ja toisaalta iloisen rienauksen vaihtelusta syntyy Pronssisoturin teho. Päällimmäiseksi jää kumminkin ajatus; mihin veljesmaat Suomi ja Viro ovatkaan matkalla? Eräänlaisen dystopian ennustuksestahan tässä on kyse.

Vironvenäläisen vähemmistön oikeuksista Bäckman on erityisen huolestunut. Ovatko vironvenäläiset meidän aikamme juutalaisia ja kommunisteja, tuntuu Bäckman kysyvän. Hän kyseenalaistaa Virossa hellityn miehitysteorian historioitsija Martti Turtolan tapaan. Ja muistuttaa, että miehityspuheilla oikeutetaan venäläisvähemmistön sorto! Aina kymmenenteen polveen saakka, kunhan myytti vain pidetään pystyssä! Neldon Mandela saattaisi hyvinkin allekirjoittaa Bäckmanin ajatuksen apartheid-valtiosta nimeltä Viro.


Pronssisoturi-patsasta puolustanut, uusnatsien surmaama Dmitri Ganin kasvaa kirjan yhdeksi suurimmista sankareista. Hänen työpaikastaan erotettu äitinsä kaipaa edelleen kotiin Dmitriään. Ja jossain Tallinnan kaduilla vaeltelee toisessa maailmansodassa surmatun punakapteenin haamu. Kapteenin ruumis kun pääsi katoamaan patsaan tuhoamisen ja siirron yhteydessä.

Minkä mahtavan proosakirjailijan Suomen kirjataivas onkaan Bäckmanissa menettänyt! Pronssisoturi-kirjan parasta antia vahvan tietopohjan lisäksi on juuri Bäckmanin sujuva kynä ja ilmiömäinen kyky vaihtaa tunnelmasta toiseen. Kysymykset sinkoilevat ja lukija odottaa hiukset pystyssä mihin taitava kirjoittaja hänet seuraavalla sivulla johdattaa. Bäckmanin rohkeus on ihailtavaa, hän saapastelee haastateltaviensa luo kuin leijonan kitaan ja tekee kiusallisempia kysymyksiä kuin amerikkalainen Michael Moore. Ei ole kaukaa haettua ehdottaa Bäckmanille Pronssisoturi-kirjasta Valtion tiedonjulkistamispalkintoa.

ARTO TUOMINEN
Johan Bäckman: Pronssisoturi -
Viron patsaskiistan tausta ja sisältö. Tarbeinfo 2008, sivuja
381.
Tiedonantaja 31.10.2008 "

Kun ihminen rukoillee, ihmisen
tuottavuus suhteessa planeetan
sietokykyyn on optimaalinen.

Jeesus pyhitti itsensä
Jumala pyhitti lepopäivän
Mooses pyhitti kaikki
tarkoitus pyhitti keinot
poptaide pyhitti banaalin
Serafim pyhitti tuhat
hehtaaria metsää

KAUNEUS JA TOISTO

Mikä on kauneuden suhde harvinaislaatuisuuteen?
Onko ahma kaunis vaikka onkin äärimmäisen uhanalainen, eli harvinainen?
Entä miksi jollakin naisen nenällä tai puolenkilometrin päästä nähdyllä sääriparilla on meihin välitön vihlaiseva vaikutus, ilman että edes ehdimme tajuta näkemäämme?
Ensin me tunnemme kauneuden aiheuttaman kivun ja vasta sitten tarkennamme katseemme.
Kauneuden havaitseminen on siis sielun ominaisuus.
Mutta kipu, joka sen tekee meille tietoiseksi, ei ole sielun ominaisuus.
Kipu syntyy kauneuden harvinaislaatuisuudesta.
Me tajuamme välittömästi harvinaislaatuisuuden, ja koemme välittömäst kipua siitä, että tuon harvinaislaatuisuuden takia emme voi omistaa kauneutta.
Nimittäin kauneus on äärimmäisen havaittua, ja juuri siksi se on äärimmäisen kallisarvoista.
Jos kauneus ei olisi sen havaitumpaa kuin rumuus, se kätkeytyisi monilta kateilta, ja tulisi vain meidän silmämme ominaisuudeksi.
Mutta valitettavasti kauneus ei milloinkaan ole katsojan silmässä.
Kauneudella on samantapainen vaikutus kuin kovalla huumeella: se orjuuttaa meidät yhdestä kerrasta. Se rikkoo meidän illuusiomme kerrasta.
Mutta huumeen negatiivinen, riippuvuutta aiheuttava vaikutus puolittuu, jos kauneuden määrä kaksinkertaistuu.
Edelleen sielumme havaitsee kauneuden, mutta sen tuska on tasan puolet vähäisempi.
Ja kun kauneuden määrä moninkertaistuu, tuska katoaa.
Mutta samalla meidän tietoisuutemme katoaa ja me joudumme jonkinlaiseen lumouksen uneen.
Me aistimme kauneutta, mutta me emme ole joka hetki tietoisia siitä.
Meiltä puuttuu elämänkauna.
Me emme enää sano kauniiksi sitä, mitä ennen sanoimme kauniiksi.
Me alamme etsimään erikoislaatuisuutta ja harvinaisuutta kaiken sen runsauden keskellä, jonka mikä tahansa edustaja olisi aiemmin edustanut meille harvinaisuutta.
Harvinaisesta on tullut yleistä ja kauneudelle täytyy syntyä uusia kategorioita.
Prosessille voisi antaa nimen: Käänteinen reininkulta - Das Rheingold umgekehrt.
Olen aiemmin puhunut käänteisestä Siegfrid-muunnoksesta.
Hengen ravintoa vangille on rautasaha
ja tarinat vankilan ulkopuolisesta.
Vanginvartija ei niitä tarvitse.

Meille hengen ravintoa on kapitalistisen
realismin vaihtoehdot. Ei kuuraketit.
Kapitalisti ei niitä tarvitse,
kuin enintään propagandaksi.
Aivot, kädet ja suu kiistelivät siitä kuka elättää ja kenet.
- Eivät ne rahat mistään stetsonista lennä, sanoi laulunkirjoittajan aivot.
- Parempi vetää vain se stetson korville, sanoi laulajan suu.
- Onneksi pianistin kädet saavat levätä ateistin jouluna, sanoivat pianistin kädet.
JUUTALAINEN: Jumala auta.
SS-UPSEERI: Jumala on kuollut.
SOTAMIES: Nyt jukoliste juostaan karkuun!
SS-UPSEERI: Hyökkäykseen mars! Olemme Jumalan valittu kansa!
GLOBALISAATIOKRIITIKKO: Tämä on kansakunnan loppu.
SS-UPSEERI: Ei ole mitään kansakuntaa.
LUONNONSUOJELIJA: Ilmastonmuutos uhkaa.
SS-UPSEERI: Herran haltuun.

BON APPÉTIT

Tämä ruoka on hyönteisille myrkyllistä (muttei ihmisille).

(HS geenimuunnellusta ruoasta 17.11.2008.)

FUJIVILLAGE

niminen japanilainen ravintola Helsingin Kampin Olavinkadulla vaikuttaa hintalaatusuhteeltaan mainiolta. Lounas on kello 15.00 asti. Teevalikoima ei ole suuri, mutta ainakin vihreä tee toimii moitteettomasti. Parasta ravintolassa on äärimmäisen rauhaisa tunnelma, häiriöttömäksi viimeistelty sisustus ja hiljainen harkittu musiikki. Henkilökunta on pätevää ja miellyttävää. Pienenä miinuksena geishatossujen suhinan ja naurunglissandojen poissaolo.

>>



Huom. En suosittele samaan ravintolakompleksiin kuuluvaa kiinalaista Tand Dynastya Salomonkatu 3:ssa.

MYSTIKKO JA KIDUTUS

Mystikko väittää, että hengenravinto on tärkeää.
Kapitalisti väittää, että ravinto on tärkeää.
Mystikko myöntää, että ravinto on tärkeää.
Kapitalisti kiistää hengenravinnon tärkeyden,
jonka uskoo vain ovelaksi juoneksi, jolla mystikko
yrittää häntä rehellistä ihmistä riistää.
He eivät pääse yhteisymmärrykseen.
Kapitalisti katsoo parhaaksi olla antamatta
mystikolle arvoa. Hän sulkee luostarit ja
laittaa mystikon oikeisiin töihin, samoihin
joita hän itsekin tekee, mutta nälkäpalkalla.
Kapitalisti lupaa parempaa palkkaa, jos mystikko
nyt myöntää, ettei hengenravinto ole tärkeää ja
tekee siitä vapautuvalla ajalla enemmän työtä.
Mystikko ei myönnä. Mutta selviää työstään.
Kapitalistia alkaa ottaa päähän. Hän vähentää
mytsikon ruoka-annosta ja antaa
muille työsuhdebemarin.
Joko mystikko nyt ymmärtää mikä on pelin henki
ja heittää pois haihattelun?
Mystikko kieltäytyy ymmärtämästä.
"Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta." kiroaa kapitalisti
ja päättää kieltää vamuuden vuoksi holokaustin
ja ilmastomuutoksen, ettei mystikko niistä saisi asetta.
Mystikko kärsii ja tekee työnsä moitteettomasti, niin ennenkin.
Kapitalisti raivostuu ja toteaa,
että koko organisaatio on tehoton.
Hän päättää vääntää ruuvin äärimmilleen.
Ihmiset ryhtyvät peloissaan ahkeroimaan.
Mystikko ei pysty parantamaan, koska
hän on tehnyt työnsä aina täydellisesti.
Kapitalisti raivostuu: hän ei laiskureita elätä!
Mystikko huomauttaa, että koko tieteen ja tekniikan historia,
kaikki tärkeät keksinnöt, joihin kapitalistin talous perustuu
ovat mystikkojen työtä.
Viimeinen pisara.
Vai vielä lypsylehmä syyttää ruokkijaansa riistäjäksi!
Kapitalisti kieltää mystikolta leivän.
Vain työ vapauttaa, kapitalisti huomauttaa
ja jakaa muille optioferrarit.
Tunnusta, ettei ihminen tarvitse hengenravintoa, niin minä
pelastan sinut. Rukoile minua maassa polvillasi senkin nilkki.
Mystikko ei rukoile, vaan ryhtyy omatoimiseen nälkälakkoon.
Alkaa koulumassamurhien aikakausi:
lasten massamurha päivässä, jossakin päin maailmaa.
Edes lapset eivät ole enää lasten kaltaisia.

KAPITALISMIN ERÄS ONGELMA

joka esiintyy jo nyt monilla perinteisillä aloilla kuten maataloudessa ja perusteollisuudessa on rajoittamattoman kilpailun ongelma rajoituksiltaan jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Ympäristöongelmat tuottavat kaiken aikaa uudenlaisia ratkaisuja, joiden toimeenpaneminen aiheuttaa uudenlaisia riskejä yksityisille investoinneille.

Kapitalismin rajoittamaton kilpailu ja yksityisinvestoiminen toimii ympäristössä, jonka mahdollisuudet ja resurssit ovat vapaasti hyödynnettäviä. Tällainen oli tilanne 1900-luvulla. Mutta 2000-luvulla ympäristöongtelmien myötä toimintaympäristö muuttuu epävakaaksi, eli sellaiseksi, jossa toimintaympäristön mahdollisuuksia ja resursseja jatkuvasti padotaan uusin rajoituksin ja ajattelutavoin. Kapitalismin riskit yksittäisen toimijan kannalta kasvavat kohtuuttomiksi. Uudessa toimintaympäristössä politiikan ja kapitalismin liitto näyttää väistämättömältä.

Verottavan ja säädöksiä laativan valtion ja yksityisen pääoman intressiristiriitaa ei kapitalistisessa järjestelmässä voida poistaa. Poliittiset toimijat kuuluvat perinteisesti valtiopuolen toimijoihin. Uusi toimintaympäristö tekee heistä pääomavallan agentteja valtioinstituutiossa. Valtiossa toimivat päättäjät eivät ole valtion tarjoamien palkkojen armoilla, niin kuin valtiossa toimivat työntekijät. Tietyt pääoma lahjovat valtion toimimaan tiettyjen pääomien ehdoilla. On ymmärrettävä, ettei tällainen toimintaympäristö ole demokraattinen. tällainen yhteiskuntajärjestelmä muistuttaa feodaaliyhteiskuntaa, jossa kapitalistiset läänitykset ovat poliittisten feodaaliherrojen lypsylehmiä.

Demokraattisessa sekä ihmis- ja ympäristöystävällisessä mielessä tehokkaimmin tuollaisessa toimintaympäristössä toimisi järjestelmä, joka tottelisi mahdollisimman herkästi valtiollista keskusjohtoista ohjausta ja jonka taloudellinen riski olisi kollektivisoitu valtiossa.

AKTIVISMI

Miksi kaikenlainen aktivismi ärsyttää ja suututtaa? Vastaus kuultiin Meghnad Desain suusta: Aktivismi, jolta puuttuu älyllinen perusta ja perusteos on täysin satunnaista ja luultavasti vain vastustettavia asioita pönkittävää. Aktivistin nähdessäni näen aina vastustajani: kapitalismin keinoilla ja retoriikalla toimivan hyväntekijän asuun naamioituneen kapitalistin vailla alkeellisintakaan älyä, mielikuvista tai innostavaa visiota. "Pathetic" oli muuten sana, joka esiintyi toistuvasti Desain puheessa.

Ihmiset, jotka eivät ymmärrä emootioiden, estetiikan ja eroottisuuden luonnetta ja keskeistä merkitystä ihmisyydelle, tuntuvat minusta aina helppoheikkiratkaisuineen ja viisasteluineen hyvin säälittäviltä. Desai itse oli juuri hyvä esimerkki tällaisesta. Nämä ihmiset keksivät kaikenlaisia viisivuotissuunnitelmia, talousjärjestelmiä, pankkikriisejä ja aktivismeja, mutta milloinkaan he eivät ole ihmiskunnan tasolla. He aliarvioivat ihmiskuntaa: he eivät tunne kulttuurin, ihmisen, taideteoksen alkuperää ja siihen liittyviä mysteerejä. Heillä on omat helppoheikkiselityksensä näille asioille. Näiden homo holocaustuksien ihmiskunnan puolesta tekemät päätökset ja ratkaisut, jotka eivät ole ihmiskunnan tasolla kääntyvät säännönmukaisesti luontoa ja ihmisluontoa vastaan. Seuraa ongelmia, joihin homo holocaustukset keksivät taas uudet huoramaisen helpot ratkaisunsa. Ja liian täydelliset idiootit seuraavat heitä. Seuraa lisää ongelmia. Ja kun tätä rekursiota pyöritetään kuusi miessukupolvea niin että homo holocaustus päättää ihmiskunnan puolesta, ollaan siinä tilanteessa missä nyt ollaan.

Tilanteen vakavuus on siinä, että homo holocaustukset ja heitä myötäilevät liian täydelliset idiootit ovat siittäneet maailman täyteen ehkä vieläkin täydellisempiä idiootteja, jotka eivät enää mitenkään voi ymmärtää kauneutta ja maapallon elämän merkitystä. Heistä on tullut toisen asteen homo holocaustuksia, totaalisia homo holocaustuksia. Ihmiselämän merkitys on sielullinen eikä aineellinen. Talousasiat ovat ihmiselämän suhteen täysin toissijaisia. Ensisijaista on turvata kauniiden, sensuaalisten, eroottisten ja kyvykkäiden ruumiiden jatkuvuus, jotta sieluilla olisi tulevaisuudessa paremmat toimintaedellytykset kuin nykyisyydessä. Sielut toimivat ja tuottavat kulttuurin ruumiiden kautta. Jos ei ole kulttuuria, on vain yhä mielisairaampia, yhä imbesillimäisempiä, yhä läski-idioottimaisempia rajoituksia, joita iljettävät homoholocaustukset kehittelevät marssilaisaivoissaan. Homo holocaustuksilla on vain yksi päämäärä: planeetan mahdollisimman nopea tuhoaminen.

Asiaa ei valitettavasti voi enää jättää "herran haltuun", koska se ei ole herran vaan homo holocaustuksen hallussa.

Fasisminvastainen taistelu, eli ihmiskunnan sensuaalisuuden, tunteellisuuden, erotiikan, älykkyyden ja kauneuden vihollisten vastainen taistelu on ihmisen ja ihmiskunnan päätehtävä. Homo holocaustus on siirrettävä väkisin syrjään.

17.11.2008

Hyttyset haistavat veren
suonien läpi tai sitten sinä
uloshengität korviesi kautta
kuitenkin haistat ihmisen
joka haisee kuselle ja viinalle
lajin, jonka latinalainen nimi
on Urealis Etanolis
ulkoilmassa sadan metrin päästä
paremmin kuin kuivan ihmisen
Mutta verenhimoinen napero
kiusaa päivällä, haistaa
kilometrien päästä vauvan ohuen ihon
pitkässä automatkassa veltostuneen
lihan, notkean veren, reagoi hikeen
äärimmäisen pieniin määriin
mädäntyneen hajua, pistokärsineen
kimakoine pelkurin nuotteineen
tepsuttelevine paljaine ankkajalkoineen
urhoollisine frakkeineen
älyvaate haistaa sairauden hiestä
kiihottavan hyvänhajuisen
alkaa tyhjäntoimittajien kilpajuoksu
eloonjääneiden yhteenkuuluvuus
rakoilee
Tämä video kiteyttää pähkinänkuoressa mielikuvani Neuvostoliitosta:



Ja tämä: Sergei Bugaev Afrikan tähdittämä Assa vuodelta 1987. Boheemi bailuvääntö Jaltalla kääntyy Kainin ja Abelin iänikuiseksi välienselvittelyksi.

MEGHNAD DESAI: MARXIN KOSTO

Mainitsin ystävälleni viikko sitten selailleeni Desain Marxin kosto kirjaa ja pitäneeni sitä tarpeettomana hankintana, tyypillisenä liberalistin klassikon uudelleenluentana, jossa klassikosta poistetaan kaikki se mikä siitä tekee klassikon. Seuraavana päivänä sain kutsun Desain luennolle, joka oli lauantaina Vanhalla ylioppilastalolla. Luento ja keskustelutilaisuus olivat niin hyviä, että ostin kirjan - tekijän omistuskirjoituksella. Luovuin omasta ensivaikutelmastani. Ei olisi pitänyt. Kirja on tarpeeton. Kaikesta siitä olennaisesta mitä luennolla tuli esiin, ei kirjassa ole vihjettäkään.

Luennon tärkein yksittäinen ajatus oli ehkä tämä: kaikki aktivismi on turhaa touhua ilman älyllistä perustaa ja perusteosta.

Luennosta lisää esim. täällä.
Sanoin, että luen kirjallisuutta vain löytääkseni keinoja itsekritiikkiin. Se ei ole koko totuus: luen myös päästäkseni haluamaani tilaan.

16.11.2008

- kolme neljä kolme
- neljä kolme kolme
- kaksi kaksi yksi nolla kolme neljä
- yksi kaksi kolme neljä
- yksi kaksi yksi neljä?
- nolla tullut mieleen yksi kaksi kolme
- kaksi kaksi nolla kaksi
- kaksi kaksi yksi yksi
- nolla kaksi?
- kolme voiko kukaan kaksi kaksi nolla kolme?
- nolla nolla
- kolme neljä kaksi yksi nolla
- kuinka voi kaksi nolla neljä?
- kolme neljä kolme neljä
- kaksi yksi yksi nolla
- miten on mahdollista kolme kaksi yksi neljä?
- neljä kolme kaksi yksi nolla
- millä tavoin kaksi nolla nolla?
- nolla kaksi?
- ei kolme kolme neljä miksei voi kaksi yksi?
- nolla nolla kaksi yksi
- kaksi täytyy olla mahdollista nolla neljä neljä
- yksi yksi nolla nolla yksi nolla
- yksi nolla yksi
- kaksi yksi nolla jonkin voi tuntea nolla
- neljä nolla
- kuinka jonkin nolla kolme kaksi?
- neljä neljä kuinka jotakin neljä nolla
- kolme yksi jotakin voi
- yksi nolla kolme neljä tuntea jotakin kolme neljä
- neljä kolme kolme
- kolme neljä neljä

ENSIN HOMOILLAAN, SITTEN KUOLLAAN

on kaiken fasismin perinne ja motto. Pekka-Eric Auviset aina analysoivat sairauden oikein, mutta tarjoavat lääkettä joka on moninkertaisesti sairautta pahempi. Lurjuksille kuolema aina on ekstaasi, joka vapauttaa sielun harhaan joutuneesta ruumiista.

Ideoiden maailmassa on paljon ideoita. Kaikki ideat ovat väkeviä verrattuna siihen, ettei ollenkaan näkisi ideoiden maailmaa. Mutta ideat ovat kuin lääke. Niiden toimivuus tai toimimattomuus, parantavuus tai tuhoavuus, johtuu aina kulloisestakin tilanteesta. Siksi idealisti aina on anti-ideologi ja situationisti.

On kaksi uhrautumisen perinnettä. Kun heittiö Göbbels murtaa syanidia enkelilastensa pieniin suihin, se ei ole samaa kuin neuvostoliiton sankarin Eduard Pytsepin heittäytyminen fasistikonekivääripesäkkeen päälle. Fasisti ensin homoilee, sitten kuolee ilkeästi iloiten ja eloonjäävien typeryyttä nauraen. Neuvostoliiton sankari kuolee, jotta maailma vapautuisi fasismista, ja seuraaavilla sukupolvilla olisi mahdollisuus rakastaa toisiaan.

Uudessa Voima-lehdessä on Kimmo Jylhämön ansiokas Martti Ahtisaaren alasampuminen. Kiihkottoman tiukassa lähdepohjaisessa tutkivassa journalismissa suuren "rahantekijän" motiivit paljastetaan. En ihmettele, että yksi tärkeimmistä syistä Seppo Heikinheimon itsemurhaan oli Martti Ahtisaaren presidenttiys. Parhaan piti väistyä kelvottomuuden edessä, ja sen me tänä aikana aikuisiksi kasvaneet olemme todella saaneet kokea: me ymmärrämme suurisydämisen ihmisen tuskaa.

Uudessa Le Monde Diplomatiquen suomenkielisessä pokkarissa on Brysseliläisen valtio-opin professorin Bruno Coppitiersin artikkeli "Kosovo, ABhasia ja Etelä-Ossetia: Onko kansoilla itsemääräämisoikeutta?", jossa lähdetään analysoimaan kansainvälisten sopimusten poikkeusmenettelyjä ensitapauksina: sananlasku "poikkeus vahvistaa säännön" tarkoittaa kansainvälisessä politiikassa sitä, että poikkeusmenettelystä tulee uusi sääntö. Coppitiersin analyysin mukaan Martti Ahtisaari olisi uuden äärimmäisen väkivaltaisen sotien aikakauden profeetta ja arkkitehti: sodantekijä.

Kuulin, että erään suomalaisen ulkomailla toimivan lakiasiain asiantuntijan mielestä Ahtisaaren jutussa voisi olla täydet perusteet vedota testamenttipykälään, nimen oman Nobelin testamentissaan ilmoittaman tahdon törkeään huomiotta jättämiseen. Ongelma on vain siinä, että kaikki nykyisen Ruotsin akatemian toiminta noudattaa samaa Nobelin testamentin häpäisemisen perinnettä. Ruotsin akatemia ei siis ole vain kelvottomuuden kokoontumis- ja rupattelupaikka, niin kuin Sartre ajatteli, vaan heittiöiden ja suurimman höpeän bunkkeri. Itse pitäisin noiden rautaristien vastaanottamista jo sinänsä moraalittomana, vastaanottajan täydellisesti alastomaksi riisuvana. Minkä tahansa palkinnon saaminen tässä todellisuudessa tarkoittaa sitä, että koiruuteen, heittiömäisyyteen ja häpeän tuottamiseen on otettu tehokkaasti osaa.

14.11.2008

KEIHÄÄNKÄRJET

Me tarvitsemme vähän apua, vähän rahaa, vähän rakkautta.
Mutta vaihtoehdot ovat aina ja ikuisesti kaikki tai ei mitään.

KUKAPA MAAILMAA KAIPAISI

Kun on ensin vuosikymmenniä kirjoittanut
yksin autiolla saarella näytelmiä ja sinfonioita,
tuntuu mukavalta nähdä horisontissa laiva
täynnä iloisia näyttelijöitä ja muusikoita.

ORAAKKELIT

Runous tai runollisuus (kielikuvana, irti konkreettisina kirjoina ilmestyvän runouden merkityksestä) on vain jotain ideoiden esittämisen ydinmehua mikä ilmenee eri välineillä eri muodoissa. Runous on aina jotenkin kollektiivista, mutta en tiedä onko se sosiaalista. Kollektiivi voi muodostua esimerkiksi eri aikoina eläneiden ihmisten välille, jonkun nyt elävän kokoavan voimakeskittymän kautta. Kollektiivilla on vain yksi päämäärä: erottaa ego sielusta. Kollektiivin päätarkoitus on koota yksi täydellisesti liikkuva metasielu, joka pystyy oraakkelinkaltaisuuteen. Yksi oraakkeli on aina monta tehokkaassa yhteistyössä toimivaa ihmistä, usein pelkkä traditio, tietenkin sinänsä ennaltarajoittamaton. Runouden yhteisöllisyyden tarkoitus on oraakkelin kokoaminen. Sellaisella yhteisöllisyydellä, joko on poliittista kavereiden ja lähipiirin suosimista ja joka pyrkii sulkemaan ja rikkomaan kollektiivioraakkelin energioiden virtaukset, voi tietysti olla vain kulttuuria tuhoavana voimana historiaan jäävä merkitys. Ihmiset ovat keskenään tuttuja hyvin monien vaikuttimien takia, joista runous on varmasti yksi harvinaislaatuisimmista. Niiden, jotka haluavat oraakkelilta tietoja, olisi tunnustettava jokin aito kollektiivi, joka oraakkelin muodostaa, vaikka monet muut henkilöt olisivatkin heidän hyviä ystäviään. Epäaito oraakkeli ei toimi: se ei ole täysinliikkuva metasielu, eikä se ole sielu lainkaan. Mielenkiinto runouteen vähenee dramaattisesti niiden keskuudessa, jotka etsivät vain oraakkelitietoa, jos he saavat huomata, että oraakkeli ei toimi.

Meillä on voimakas tunne siitä, että aito taide ja kulttuuri on katoamassa. Mutta luulen, että niin ei käy. Vain sellaiset kansat katoavat, jotka hukkaavat taiteensa ja kulttuurinsa ytimen. Onko se nyt sitten suuri menetys? Kannattaa jo nyt tehdä selkeä pesäero kulttuurittomiin kansoihin vailla tulevaisuutta, lakata olemasta sellaisten kansojen edustaja ja liittyä tuleviin kansoihin.

Runous, eli aito oraakkelitieto on tässä tilanteessa ainoa mahdollisuus. Runoudella ylipäätään voi olla vain maailmanhistoriallista merkitystä. Tuo merkitys on elämän ulkopuolista ja aina epäajankohtaista. Tuo merkitys auttaa meitä ymmärtämään meitä ympäröivien ajankohtaisten ja paikallisten tapahtumien merkityksen. Se auttaa meitä ymmärtämään oman tilamme. Ilman oraakkelitietoa me emme voi tulla tietoisiksi omasta tilastamme.

Runouden ensimmäinen idea on se, että oraakkeli työskentelee. Toinen idea on se, että oraakkeli antaa tietoja niitä kysyville. Oraakkeli ei koskaan anna tietoja sellaiselle, joka ei tule tietoa kysymään. Gurdjieff esimerkiksi keskittyy pelkästään oraakkelityöskentelyyn. Hän kieltää kanssatyöskentelijöitään julkaisemasta työn hedelmiä. Tämä kielto voidaan ymmärtää kun on jo kasattu oraakkeli, eli ryhmä, joka onnistuu työskentelemään. Kaikki hajottavat voimat (joita saa huomata olevan kyllä erikoisen paljon) käyvät ryhmän kimppuun ja yrittävät hajottaa sen. Tässä hillittömässä hajottamisprosessissa korostuu ukoisen uskonnon merkitys. Jos uskonto on raha ja ironia, tuo hajottamisen myrsky tulee olemaan hillitön. Jos ulkoinen uskonto on orfilaisuus, hajoittamista esiintyy vähemmän. Ryhmä salaa toimintansa tulokset, jotta sen kimppuun olisi vaikeampi käydä muuten kuin tiimalasin ja pääkallon provokaatioilla, minkä strategian hajottavat voimat kyllä nerokkaasti hallitsevat.

Mitä oraakkelitieto sitten on. Se on toissijaisesti sotaa eli taloutta koskevaa. Ensisijaisesti se koskee kansanterveyttä, eli oppi ihmisten toisistaannauttimisista.

URHO KEKKOSEN PUHE VUODELTA 1967

Minä annan erityisen suuren arvon sille, että Neuvostoliiton hallitus ja puolue ovat kutsuneet meidät nimenomaan Uljanovskiin. Me olemme hyvin tietoisia siitä minkä merkityksen Suomen kansa nyttemmin antaa Leninin pyrkimyksille, On totta, että Tampereelle vuonna 1946 perustettu Lenin-museo oli ensimmäinen ulkopuolella Neuvostoliiton. Emme voi kuitenkaan tällä seikalla paljon kerskua sen vuoksi, että meidän olisi pitänyt perustaa tämä museo jo 20 vuotta aikaisemmin.Nyt me tiedämme mikä merkitys Leninillä oli Suomen kansan kohtaloihin. Jo vuosisadan alussa Lenin puolusti voimakkaasti Suomen asemaa tsaarin vallan sortoa vastaan. Ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen hän oli valmis tunnustamaan Suomelle puolueettomuuden ja itsenäisyyden. Suomalaiset valtiomiehet pelkäsivät silloin ottaa vastaan tätä tunnustusta, koska se olisi loitontanut heidän käsityksensä mukaan Suomen Saksasta, joka silloin oli suomalaisten poliitikkojen pyhä vaelluspaikka. Ja on kyllä todella järkyttävää ajatella, että silloin Suomen johdossa oli itse asiassa varsin viisaita miehiä - ainakin omasta mielestään – joille piti kolme viikkoa saarnata: menkää pyytämään Leniniltä itsenäisyyttä, muuten mikään valtio ei tällaista tunnustusta anna. Ja sitten vasta Suomen hallitus suostui menemään Leninin luo pyytämään tunnustamista ja se sai sen samana päivänä. Itse asiassa on meillä ollut hyvääkin tuuria, kun silloin osattiin kääntyä Leninin puoleen asiassa, jossa tiesimme Leninin olevan Suomelle myötämielinen. >>

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com