30.9.2008

Jumala on salattu tiedonsiirtoyhteys.

TIETEEN MURHENÄYTELMÄ: 1900-LUKU

Totta kai on sääli, että Einstein oli väärässä. Hänellä oli todella mahtavat aivot. Olisi ollut oikeudenmukaista, että hän olisi ollut oikeassa. Olisi ollut kohtuullista, että niin kaunis teoria olisi selittänyt maailman oikein. Tieteessä asiat ovat kuitenkin valitettavasti paljon intuitiivisempia. >>



Niin, tämä ei ole suuri uutinen. Uutinen olisi se, jos joku esittäisi Einsteinin suhteellisuusteorian korvaavan teorian, joka antaisi oikeita vastauksia, selittäisi nykykosmologian havaitut anomaliat ja mikä tärkeintä, selittäisi asiat oikein. Se olisi vallankumous. Se muuttaisi maailman. Ennen sitä mikään ei muutu. Kulttuurisen ja poliittisen eliittimme avaruus on pysyvästi tyhjä ja kuollut. Se ei siitä muuksi muutu. Koska valtaapitävät ihmiset eivät heistä muiksi muutu. Heidän kuolleessa ja tyhjässä avaruudessaan ei kulje luomisen säde. Eikä tule milloinkaan kulkemaan, yhdellekään luontokappaleelle, jos se heistä riippuu. Vasta tuo suuri teoria, tuo viimeinen teoria, vapauttaisi meidät näiden olentojen määräysvallasta. Ja jos me emme onnistu sitä luomaan on loppumme nykyisen "ihmisen" - sen jota me hieman halveksien kutsumme "ihmiseksi" -päätösvallassa väkivaltainen.

GLOBAALI YKSEYS

http://www.globalonenessproject.org/videos/deanradinclip5
Cosmos is logical, but Einstein failed.

POST MODERN MYSTICS: A COSMIC COMMUNICATION THEORY

Any books combining modern science and mysticism, I have seen, either not in a level of modern science or is uncritically based on it. I havent seen any serious books, which start from scientific 1900-century post space-flight-time cosmology, putting seriously questionable Einsteins theories. Falsification of them is not needed - not even possible, I quess.

Consequense of Einsteins theries is clearly that there cant be any such "cosmic energy" because is space is actually empty. According to Einstein light or electromagnetic radiation not necessarily need media. Space is just emptiness. This is equal to the widely used popular argument: "There is no any mystic." Einsteins theories are kept falsification of any "aether". So there cant be media for such "cosmic energy" pulses, which is not light, not electromagnetism - but rather like cosmic sound.

But nowadays more than two (as I know, one dutch, one russian) serious cosmologist suppose that Einstein was wrong. Space is not empty. We just dont know what is it - is it so called dark matter... or what. Are we back in "aether"? Few cosmologist has very recently first time discussed (links later, if you want) that Bradleys aberation theory as well Einsteins theories not necessarily falsificate any kind of "aether" possible to imagine or even postulate. So, space is not necessarily "empty". And it could be media for simple "hidden" communication.

Here we are, postmodern mystics. There cant be original authetic mystic experience, if there is no simple very clear communication inside it. Mystic experience is clear communication, not a fuzzy feeling, warm heart, higher state of mind etc. Its simple clear communication.

29.9.2008

Kirkan kuolemaan ei liity mitään mystistä. Se on puhtaasti piirianalyysiä. Ei absintissa mitään mystistä ole, viinaa se vain on. Mitään mystistä tietoa ei ole olemassa. Niinpä tähän mysteeriin annetaan vastaus, ettei siinä ole mitään mystistä. Se on normaali-ilmiö, niin sanottu mutuaalitunnereaktio. Meditaatioon ei liity mitään mystistä: se on kevyttä jumppaa harras ilme kasvoilla. Uskovaisen kivuissa ei ole mitään mystistä. Hänellä on kuppa. Miten kultainen leikkaus tähän liittyy? Kaikki toimenpiteemme ovat helposti arvioitavissa ja jäljittettävissä. Virheet kostautuvat. Kostautuminen ei kuitenkaan yleensä tule esille. Homot rakastavat toisiaan niin kuin kaikki muutkin. Asiassa ei ole mitään mystistä, maagista voimaa tai tahoa, joka olisi juuri tämän parinvalinnan takana. Se on suhde siinä missä muutkin. Kaverin panoilmeessä ei ole mitään mystistä. Se on vain työkalu. Ei ole mitään mystistä mikä muodostuisi pullonkaulaksi. Ei ihmisen sielunelämään tai tunteisiin liity mitään mystistä. Taiteen tekeminen on kuin taikatemppu. Taito ja näppäryys luovat illuusion. Astrologiaa voi itse opiskella. Harrastajien välinen yhteys ei ole mitään mystistä kurkkunaamioreseptien vaihtamista. Kyse on puhtaasti matematiikasta. Tieto on palvelimelle vain ykkösiä ja nollia. Kuolemaan ei liity mitään mystistä, tutkijat tiivistävät.

Myytävänä: mystinen pubin kellari, eilisen mystinen sydän, mystinen maailma tv-sarja, mystinen nukkumatti-pedofilia, mystinen tietokone Pauli, mystinen metsätyömies, mystinen metalliesine, joka putosi eilen tiilikaton läpi, mystinen mineraalimeikki, mystinen monitoimihormoni, mystinen akun tyhjeneminen, mystinen kytkinvika, mystinen linnun ääni, mystinen taustakuva kännykkään, mystinen löyhkä Helsingissä, mystinen Morgellonin tauti, texasissa esiintyvä tauti, jonka oireisiin kuuluu iholle ilmestyvät siniset arvet sekä tunne ihon alla ryömivistä hyönteisistä, mystinen menetys jatkosodassa, mystinen tikapuu-antenni, mystinen Hollannin pörssiä hämmentänyt sähköposti, mystinen karvoitus, mystinen luu, mystinen mustikkasävyisyys, mystinen puolipidäte, mystinen ongelma porakaivon kanssa, mystinen rahina, mystinen möykky, joka putosi taivaalta eilen, mystinen joka näkyy ja tuntuu, mystinen kolina takaa, mystinen hiphop-murha, mystinen lihapullamies, mystinen Lappeenranta-yhteys, mystinen suolajärvi, mystinen röyhtäilijä, mystinen yöperhosen toukka, mystinen mahti Dark Bring, mystistä ja pelottavaa sekoitettuna runoon, mystinen monofilharmoonikko, mystinen vihreä pankki, mystinen ja hattupäinen, mystinen kuutio ja kynttilä, jonka sisällä on lapsen sormi.
Hyvä syy sosiaalisuuteen ja yhteisoloon ihmisten kanssa on halu tehdä rehellistä työtä.

Rehellistä työtä on aivan tietynlainen määrätietoinen työ, jossa pyritään lähestymään mystistä kokemusta ja tekemään se (ryhmälle) objektiiviseksi.

Tanssi on rehellistä työtä.

ÄLYLLISYYS

On kahdenlaista älyllistä aktiivisuutta: 1) aktiivisuus, joka syntyy ylitsepursuavasta älyllisestä kapasiteetista ja turhautumisesta, 2) aktiivisuus, joka syntyy onnettomuudesta. Ensimmäinen on hienoa ja palkitsevaa, toimintaa siivittää lakkaamattomat onnistumisen ja hyväksytyksitulemisen euforiset tunteet. Jälkimmäinen on puhdasta kirkastunutta kärsimystä, joka lisää vammautuneen tuskat äärimmilleen: toimintaa siivittää vaikeuksien jatkuva potensoituminen ja herättää ihmisten negatiivisia tunteita. Ensimmäinen tähtää vakuuttavuuteen, komeuteen ja loistoon, jälkimmäinen vain ja ainoastaan totuuteen.

MYSTIKON SYNTY

Mieli pakenee kaikkien merkkien takaa
jatkuvasti kuin jumalat temppeleistä
lumpeitaan pidellen: Jumala hylkää ihmisen
tuoreesti joka hetki uudelleen
ihmisen oman harhavietin kautta
jota hän ei voi olla noudattamatta.
Taideteokset eivät ilmaise mitään
totuudestaan kuolleelle. Totuus ei ole
taideteoksissa, vaan elämässä joka on
logiikansa hahmoilla sidottu siihen
mikä on elämän logiikka, ensimmäinen voima
ja liikuttaja, kätkeytynyt ja kaikkein
tuntuvin: vaikka kaikki näkyvä ja
ensisijainen aine katoaisi, emme
kokisi menettävämme mitään.
Suurin osa kauneuden painosta on
aisteille ja mittalaitteille tuntematonta.

HEIDEGGERIN TOTUUSKÄSITYKSEN MIELETTÖMYYS

Se, joka pidättyy vain merkkien paljastavuuteen eikä pidä huolta itse ilmiöstä erehtyy, luulen. Saatan erehtyäkin.

Ehdottaisin kuitenkin, että totuus olisi merkkien, jälkien, kaltaisuuksien ja kaiken ilmenevän pinnan takana.

Totuus on yksinkertaisempi, suorempi ja vaikuttavampi kuin merkit, jäljet ja kaltaisuudet.

Totuus ei ole "olevan paljastumista olemisessaan", vaan ne syyt ja seuraukset jotka johtavat "olevan paljastumiseen olemisessaan". Totuus koskee aina vain syitä ja seurauksia, eikä sitä voida milloinkaan päätellä tai tarkistaa pelkästään siitä miten asiat ovat. Humen giljotiinikin asettuu tässä Heideggeriä vastaan.

Merkit ovat, jotta voisimme kysyä: miksi niitä on sen sijaan ettei niitä olisi.

AITO SANKARI

ei ryhdy mihinkään ellei hänen ihmisarvoaan tunnusteta ilman mihinkään ryhtymistä.

Sankaruus on yhteisön moraalinen ominaisuus.

YKSILÖKESKEISYYS: VAPAAMATKUSTAJUUS KAIKISSA JOUKKUEISSA

"Joku AINA häviää ja sen pitäisi olla niin lapselle ku aikuisellekin itsestäänselvä asia.... "

Ehdotan lisää joukkuelajeja.
Lisää
2 henkilön joukkueita
3 henkilön joukkueita
.
.
10 henkilön joukkueita
.
.
100 henkilön joukkueita
.
.
valtiojoukkueita
.
.
ihmiskuntajoukkueita
.
.
eläinkuntajoukkueita
.
.
elollinen-joukkueita
.
.
olevaisjoukkueita
.
.
kosmisia joukkueita
.
.
henkisiä joukkueita
.
.
maailmankaikkeusjoukkueita
.
.

...kunhan jokainen oivaltaa kuuluvansa jokaiseen noista joukkueista, ja pelaa ja voittaa yhtenä jokaisesta noista joukkueista, se kirkastaa ainakin älyä.

Yksilölajit voisi aluksi kokonaan unohtaa. Vähän samoin kuin venäjänkieltä opiskeleva voi unohtaa sinuttelumuodot ja keskittyä aina ja kaikissa tilanteissa vain teitittelyyn.

Entä mitä tehdä henkilöille, jotka ovat vapaamatkustajia kaikissa joukkueissa?

BATMAN - YÖN RITARI (2008)

Kyllä amerikkalaiset osaavat. Christopher Nolanin ohjaama ja käsikirjoittama uusi Batman on vaikuttava ja ajankohtainen toimintaelokuva. Elokuva jättää auki laajat ja mielenkiintoiset tulkintojen horisontit ja siksi sitä on pidettävä myös taiteellisesti erittäin korkeatasoisena. Ehdottomasti katsomisen arvoinen, ellei ihan välttämätön aikalaishahmotus.
Yksi pietarinmatka opettaa enemmän kuin tuhat vuotta pikkukansojen alhaista nihilismiä.

28.9.2008

PUHE METAFYSIIKASTA

En ole juuri kiinnostunut siitä tavasta jolla länsimainen populaarikulttuuri on tottunut kauppaamaan intiaa ja "mystistä kokemusta". Olen jotenkin liian rationaalinen kestääkseni ihan huuhaatasoista ristiriitaa maailmankuvassani. Siksi olenkin maailmojasyleilevästi palannut kosmologiaan, lähinnä Einsteiniin ja kehitellyt omaa äärimmäisen yksinkertaistettua hypoteesia koko metafysiikan sisällöksi. Tällä kaikella ei ole mitään tekemistä käsitteellisesti perusteellisen tieteellisen filosofian tai tieteen kanssa. Minua ei selvästikään ensisijaisesti huoleta se, vakuuttuuko joku kirjoituksistani vaan se, mikä on totuus.

Metafysiikkaan liittyvä hypoteesini on ensinnäkin fiktiivinen ja toiseksi antihedeggerläinen. Heidegger oli tietoinen Einsteinin työstä ja halusi kirjoittaa 1900-luvun metafysiikan ilman metafyysisiä argumentteja, jotka olisivat selvästi ristiriidassa sen ajan tieteellisen käsityksen kanssa. Hän redusoi metafysiikan kokonaan kieleen, etymologiaan, kielen tapoihin tavoittaa ilmiöt itsessään. Periaatteessa Heideggerin metafysiikka on jonkinlaista semiotiikkaa, joka perustuu vain objektiivisiin merkkeihin. Heidegger ikään kuin väittää että kieli itsessään ilmentää metafysiikan. Heideggerin huoli siitä, että länsimainen metafysiikka on levännyt 2000 vuotta olemattomalla pohjalla perustuu yksinomaan Einsteinin tuloksien filosofiseen tulkintaan.

Minun johtopäätökseni on täysin päinvastainen kuin Heideggerin. Lähden siitä, että jos aistimusten, havaintojen, merkkien ja kaltaisuuksien lisäksi ei olisi mitään muuta kanavaa, jolla ihmisyksilö voi saada tietoa, tämä olisi ymmärretty jo antiikissa, eikä mikään sellainen kuin ympäripyöreä puhe sielusta tai Jumalasta tai teologiasta olisi voinut tulla kysymykseen missään historian vaiheessa. Kaikki vanhat sivilisaatiot ovat olleet ylimäärin riittävän kehittyneitä hahmottaakseen tämän ja pelätäkseen mahdollisia huijareita. Kaikissa sivilisaatioissa on kuitenkin Jumala tai jumalia - ja huijareita.

Kun tutkin itseäni, tietoisuuttani ja minkä tahansa sivilisaation uskontohistoriaa, minusta näyttää olevan olemassa jokin aisteista riippumaton ja myös logiikasta riippumaton tiedonsaannin kanava. Tässä kohtaa lausun hypoteesini: tuo tidonsaannin kanava, jos sellainen on, on välttämättä fyysinen. Väitän siis, että on olemassa fyysinen tiedonsiirtokanava ihmisten, jumalten, ihmisen ja Jumalan, enkelien, ihmisen ja tähtien... - ihan miten tahansa halutaan - välillä. Tähän asiaan liittyvät taannoiset kosmologian hahmotukseni: ajatus että olisi postuloitavissa jokin "eetteriteoria" joka olisi Einsteinin tulosten kanssa sopusoinnussa. Käsitykseni mukaan tällainen on täysin mahdollinen, muttei uskottava: koska se olisi nykyfysiikkaan tottuneilla aivan liian yksinkertainen ja loukkaisi heidän typerää älyllistä turhamaisuuttaan. Mutta mitään eetteriteoriaa ei välttämättä tarvita: kanava on joko fysiinen tai sitten sitä ei ole. Ainoa ongelma on se, että tuo "fysiikka" on meille joko fysiikan sokea piste tai valkoinen läiskä. Meillä ei ole mitään tietoa siitä.

Jos tällainen yksinkertainen fyysinen tiedonsiirtokanava (jonka avulla esimerkiksi ei aistillinen ajatuksen siirto on mahdollista) on olemassa, kaikki ns. metafysiikan tieteenalan kysymykset selittyvät heti sillä. Koko metafysiikka tieteenalana ja traditiona redusoituu tuohon yhteen fyysiseen tiedonsiirtokanavaan. Jos fyysistä kanavaa ei ole, uskomattoman moni historian vakava teologinen kysymyksenasettelu alkaa näyttää puhtaalta mielettömyydeltä. Itse lähden siitä, että koko ihmiskunnan kaikkien korkeakulttuurien uskonnonhistoriaa ei vielä toistaiseksi ihan kokonaan ole syytä pitää pelkkänä sekoiluna. Heideggerin filosofia sen sijaan on lähestulkoon jäännöksettä pelkkää runoutta - tai kauttaaltaan ärsyttävintä akateemista runkaamista, näkökulmasta riippuen.

27.9.2008

Joka ilta kiihkeässä iltarukouksessamme me annamme Jumalalle anteeksi Hänen täydellisen välinpitämättömyytensä: että Hän ei kuule meitä, tämänkaltaisia.

KÄYTÄN SANAA "METAFYSIIKKA"

kantilaisessa merkityksessä kaikista niistä havaituista tai oletetuista ilmiöistä, joita tiede ei voi vahvistaa tai kumota. Tämä alue jakaantuu kahteen osaan: 1) ilmiöt, joita tiede ei vielä voi vahvistaa tai kumota kehittymättömyytensä takia, 2) ilmiöt, joita tiede ei milloinkaan voi vahvistaa tai kumota määritelmänsä takia.

Millainen olisi komoutumattomien metafyysisten ilmiöiden päivitetty luettelo? Saattaa olla, että jotkin ilmiöt, kuten Jumala ja suusin osa uskonnollisesta mystiikasta, eivät lainkaan ensiinny nykyisessä länsiempiriassamme. Sielu lienee keskeisin metafyysinen ilmiö... vai onko sielu vain "ruumiin silmä", hahmoalttius, joka näkee merkkejä, jälkiä, kuvia ja kaltaisuuksia? Sielun ominaisuus on kommunikaatio. Miten se on mahdollista? Sielu havaitsee aistien kautta, mutta onko sillä muitakin keinoja? Miten sielun olemassaolo todistetaan riippumattomaksi modernista psykologiasta ja mielenfilosofiasta? Riittääkö todistukseksi klassinen ruumiistairtautumisempiria (sielun olemassa olo psykologiasta ja mielestä huolimatta), jota Platon käyttää sielun kuolemattomuuden argumenttina (tämä on oma tulkintani Faidonin yhdestä argumenetista)?

Näyttää selvältä, että metafyysisiä ilmiöitä ei voi todistella muuten kuin metafyysisiin päättelyihin turvautumalla. Toisin sanoen, koko metafysiikka on periaatteessa henkilökohtainen uskon asia ja todistelut tehdään ennen muuta itselle, omista kokemuksista lähiten. Ketään toista ei voi vakuuttaa, koska toisten kokemukset ovat erilaisia. Siksi metafysiikan voi myös kieltää saman kaltaiseen uskonvakaumukseen perustuen. Se joka kieltää metafysiikan kieltää metafyysisten ilmiöiden lisäksi niiden todisteluyritykset. Motivaatio tähän on tietenkin poliittinen. Joku voi väittää, että motivaatio metafysiikan aukipitämiseen on sekin poliittinen. Saammeko tästä uuden poliittisen jaon, uuden oikeiston ja vasemmiston?

Nykyään pahantahtoisin ja ilkein elämänvastaisuus valtakoneistossa lähtee juuri metafysiikan kieltämisestä. Hetkeä aiemmin pahantahtoisin ja ilkein elämänvastaisuus valtakoneistossa lähti metafysiikan myöntämisestä: kansallisvaltiosta ja katolisesta kirkosta. Nykyään nuo huonomaineiset institutiot ovat lähinnä kaivattuja ja rakastettuja pelastavia oljenkorsia. Mutta kuitenkin hyvin epäilyttäviä ja huonomaineisia oljenkorsia. Filosofiset kysymykset valtiosta, tieteestä, uskonnosta ja metafysiikasta ovaat radikaalimmin auki kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Me olemme filosofisessa nollapisteessä.

Eurooppalaiset ovat pitkään uskoneet järjestelmien ja institutioiden kaikkivoipaisuuteen. Kun järjestelmä on hyvä, ei haittaa vaikka ihminen on kelvoton. Nykyisyys kuitenkin osoittaa että kelvoton ihminen kykenee kääntämään minkä tahansa järjestelmän katastrofiksi. Näiden modernien helevitinkoneiden huipulla nähdään tulenpalavimmat ja kiihkeimmät totuudenvihaajat, ihmissuvun kirkkaimman kelvottomuuden huiput, jotka ovat kenties vuosisastojen pahuudessa, okkulttisessa geneettisessä prosessissa, onnistuneet haalimaan itseensä älyllisen ja ruumiillisen genetiikan koko täyskäden. Jäljelle jää kysymys ihmisestä itsestään. Miksi ihminen on kelvoton? Miksi ihminen pystyy asioihin, joihin George W. Bush (tai uudenlaisia ihmisyyden rajoja internetin pornosivustoilla kartoittavat nuoret huorat... on kiinnostava filosofisantropologinen ja teologinen kysymys millaista geneettistä polkua nämä hätkähdyttävät olennot ovat syntyneet) pystyvät? Miksi ei ole tehty mitään ihmisen parantamiseksi? Onko jo liian myöhäistä, onko nykyihmisen kaikki teknologian uuden apuvälineet valjastanut täydellinen kelvottomuus jo kosmisessa ilkeydessään ja rumuudessaan voittamatonta? Vai onko tämä kaikki vain harvojen ihmisten massamedian avulla luomaa harhaa?

25.9.2008

ESOTEERINEN TIETO

Myyttinen alkukuva Jumalasta tarkoittaa kaikissa uskonnoissa samaa täydellistä hyvyyttä. Tämän hyvyyden sisältö on itse metafyysinen vuorovaikutus: sen inhimillinen havaitseminen, olemassaolo ja mahdollisuus, ja tämän tunnustaminen.

Myyttinen alkukuva Paholaisesta tai Saatana tarkoittaa myös kaikissa uskonnoissa samaa täydellistä pahuutta. Tämän pahuuden silältö on metafyysisen vuorovaikutuksen käyttäminen välineenä, mutta samalla tuon välineen olemassaolon ja mahdollisuuden tietoinen julistuksenomainen kieltäminen.

Pahuus lyö näkymättömällä puukolla, mutta kieltää murha-aseen olemassaolon. Itse aiheutit vammasi, se sanoo.

ELINKEINONA OLLA "YMMÄRTÄMÄTTÄ" MITÄÄN



Kuka voi ymmärtää koulusurmaa? Kuka voi ymmärtää nuorta ihmistä joka murhaa kymmenen toveriaan ja itsensä? Arkijärjellä ei kukaan.

Silti ymmärtäjiä ja selittäjiä vain tuntuu löytyvän. Eikö ole jopa niin, että nuorisosta juuri suuri osa "ymmärtää" tällaisia tapauksia jotenkin. He antavat nopean vastauksen kun heiltä kysytään. Loogisesti tällaisia tapauksia ei kuitenkaan voi ymmärtää joutumatta metafyysisiin päättelyihin. Jos ei tunnusta metafysiikkaa, ei voi "ymmärtää" koulusurmia. "Ymmärtämällä" koulusurmia ihmiset vahingossa tunnustavat, että heillä onkin metafyysistä tietoa tai aavistelua metafyysisestä tiedosta.

Se, että ihmisten valtaosa "ymmärtää" koulusurmat jotenkin on minun mielestäni metafysiikan negatiivinen todiste. Nimittäin, jos ihmisillä ei olisi tietoa metafyysistä ilmiöistä, he eivät voisi "ymmärtää" tällaisia ilmiöitä mitenkään. He eivät voisi mitenkään puhua siitä mistä on mahdotonta puhua. Tällaiset ilmiöt olisivat heille silloin pelkästään absurdeja ja käsittämättömiä. Toisenlaisessa kulttuuriympäristössä ne varmasti olisivatkin samoille ihmisille juuri sitä. "Ymmärtäminen" seuraa ympäristöstä: siitä metafyysisesta vaikutuksesta joka ympäristöllä ja sen organismeilla on toisiinsa. Vai olisiko itse teossa ja sen ymmärtämisessä kysymys vain matkistusta käyttäytymisestä, matkitusta halusta, jonka taustalla ei olisi todellista ilmiötä? Saman tekevää, ilmiö - se todellinen - on kuitenkin jossakin alkuperäisenä, ja ihmiset tietävät sen. Kuolema jos mikä on hyvin todellista - vaatinee aikamoista röyhkeyttä väittää, että kuolemanvietissäkin olisi kysymys vain, yksinomaan, matkistusta halusta.

On kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka eivät vahingossakaan "ymmärrä" koulusurmia. He eivät halua tunnustaa metafysiikkaa, ja heidän ateisminsa on luonteeltaan kätketyn poliittista. Vaikka 95% alle 20 vuotiaista nuoristamme sairastaisi vakavaa psykoosia, he eivät alkaisi "ymmärtämään" näitä asioita. Vaikka koulusurmia tapahtuisi kerran päivässä, mikään ei voisi saada heitä "ymmärtämään". He lisäävät valvontakameroita, hankaloittavat aselupipen saantia, lisäävät poliiseja ja vartioita. Totta kai heillä on metafyysistä tietoa, mutta he eivät "ymmärrä", koska heidän elinkeinonsa on olla "ymmärtämättä" mitään.

24.9.2008

Venäjä on niin iso maa, että jatkuva valehtelu siitä on pysyvä elinkeino.

KOULUSARJAMURHAT - JO TYYPILLINEN KULTTURI-ILMIÖ

Suomen kaltaisissa pikkuvaltioissa ihmisistä ja heidän henkisestä hyvinvoinnistaan ei oikein välitä kukaan. Jokainen joka vain on sellaisessa asemassa, että pystyy käyttämään toisia lypsylehminään, tekee niin. Loput haluavat sellaiseen asemaan. Tämä ei päde vain politiikkaan ja liike-elämään vaan myös kulttuurielämään poikkeuksetta. On jokin pieni aktiivisten kulttuuri-ihmisten ryhmä, jotka lähinnä huutavat yksitellen korvessa. Niitä joilla on tärkeintä asiaa (ja vähiten resursseja ja kykyjä sen asian ilmaisemiseen) julkaistaan enintään pienkustantamoissa. Toisaalta, itse olen jossain määrin tullut epäuskoiseksi kaiken suomalaisen kultturin ja kirjallisuuden voimaan tilanteessa, joka on poliittisesti liian kyvytön ja katastrofaalinen.

On turha ihmetellä nyky-Venäjän imperiuminrakennus politiikkaa, sillä se on ainoa tapa, jolla oman maan kansalaisia voi suojella globalisaation ihmisten elämäntunteelle vierailta intresseiltä ja pahantahtoisuudelta. Imperiumisuojauksen edellytyksenä on tietenkin suuri väkiluku ja monessa suhteessa omavarainen valtio. Venäjällä alkoholisoituneinta ja syrjäytyneintäkään ihmistä ei pakoteta luopumaan ihmisravostaan - mikä olisi se perusilmiö, josta näitä subjektiivisia ydinräjähdyksiä seuraa.

Suomen kaltaisissa erittäin nuorissa, kokemattomissa ja pienissä valtioissa pitäisi panostaa enemmän vakavaan itsekritiikkiin ja välttää rakentamasta illusoria mittareita, jotka antavat tuloksiksi parhautta ja hyvinvointia.

Me emme elä hyvinvointiyhteiskunnassa, vaan kenties sen vastakohdassa - tämä pitäisi jokaisen pystyä tunnustamaan itselleen. Meillä on enemmän aineellista vaurautta kuin koskaan, mutta samalla, ehkä paradoksaalisesti, enemmän henkistä väkivaltaa kuin koskaan (tätä on tietysti vaikea objektiivisesti osoittaa). Käytössämme olevista teknisistä apuvälineistä seuraa aivan uudenlainen vastuu. Jokaista teknologista keksintöä voidaan käyttää aseena ihmistä vastaan. Jos me emme luovu ikiaikaisista negatiivisista vaistoistamme, jos emme lainkaan pyri jalostamaan niitä, ne riitäytyvät käsistä ja saavat näillä uusilla välineillä vastustamattomat mittasuhteet.

Nykyisenkaltaisessa länsimaisessa uusbarbariassa yhä useammat ihmiset joutuvat luopumaan ihmisarvostaan ja tulevat täydellisesti nöyryytetyiksi. Se mistä tällainen johtuu on kulttuurinen ongelma. Kulttuuriseen ongelmaan voidaan etsiä syitä vain kulttuurisista ihanteista. Big Brotherista uloslentänyt saattaa niellä nöyryytyksensä, koska voi syyttää vain itseään: että on ollut typerä osallistuakseen ohjelmaan jonka tarkoitus on näöryyttää ihmisiä. Mutta jos te heitätte yhteiskunnasta ulos nuoren ihmisen, hän joko murhaa itsensä tai tulee takaisin konetuliaseen kanssa: se on luonnon laki eikä mitään sen kummempaa.

Jos kukaan ei halua määritellä kulttuurisia ihanteita toisin. Jos kukaan ei halua sijoittaa mitään aineetonta tai aineellista toisenlaisten arvojen esitämiseen, toisenlaisen ihmisen esilletuomiseen, mitään todellista muutosta ei tulla saamaan. Koska kukaan ei sijoita mihinkään muuhun, se tarkoittaa: kukaan ei halua muutosta. Kaikki ovat tämän kannibalismin, tämän kammottavan ja barbaaarisen rikoksen takana, hyvässä yhteisymmärryksessä.

Valvontakameroilla tätä ongelmaa ei ratkaista.

Koska meillä ei ole Jumalaa, meille ei ole myöskään odotettavissa rangaistusta. Koko länsimainen elämäntapa on jatkettua rikosta ihmisluontoa ja planeetan luontoa vastaan. Ihmiset jatkavat tätä rikosta uusin tehokkaammin välinein pelkäämättä rangaistusta. Jumala on hiljaa. Hän vaikenee täydellisesti jokaiselle meistä. Me emme vielä tiedä millainen rangaistus tästä kaikesta seuraa. Mutta Pascal löisi sen puolesta vetoa, että rangaistus seuraa varmasti. Ja on turha juhlia sillä, että itse on jo vanha ja pääsee hautaan karkuun... näitä sekopäitä tulee riittämään koko ajan enemmän ja se tekee meidän kaikkien elämästä ja elinympäristömme tunnelmasta yhä painostavampaa.

ONNELLISEN ELÄMÄN STANDARDI

Jos ihmisellä olisi vähääkään järkeä, hän myisi kaiken maallisen omaisuutensa, hankkisi jostain syrjäisestä keskivenäjän kaupungista pienen lähiöhuoneiston tai jonkun metsämökin ja käyttäisi koko loppuelämänsä venäläisten ja neuvostoklassikkojen lukemiseen.

23.9.2008

KUMOSIKO EINSTEIN METAFYSIIKAN?

Nykyfysiikassa on paljon avoimia kysymyksiä, mutta ne eivät ole metafyysisiä kysymyksiä. Esimerkiksi kysymys painovoimasta ei ole metafyysinen, mutta se osoittaa, että edes kaikkia objektiivisesti havaittavia vuorovaikutuksia ei osata selittää. Metafyysiset vuorovaikutukset olisivat joka tapauksessa vain subjektiivisesti havaittavia.

Jos avaruus todella on tyhjiö, jossa fotonit ja muut nykyfysiikan mittalaittein havaittavat hiukkaset lentelevät, voi huoletta heittää hyvästit metafysiikalle. Metafyysiset vuorovaikutukset eivät voi olla mitään olioiden välisiä hiukkassuihkuja. Vuorovaikutusten on oltava välttämättä värähtelyä, ja siksi metafysiikan olemassaolo edellyttää välttämättä jonkinlaista koko avaruuden täyttävää väliainetta, jossa värähtelyt voivat edetä. Tämä väliaine, jos sellainen on olemassa, on ominaisuuksiltaan meilletoistaiseksi tuntematon.

Teoriat tuoillaisesta "hienosta" väliaineesta tunnetaan eetteriteorioina. Minkäänlaista eetteriteoriaa ei ole pystytty todistamaan oikeaksi tai edes mahdolliseksi. Einstein taas osoitti sen, että todellisuuden ilmiöitä voidaan ennustaa oikein jättämällä kaikki nuo eetteriteoriat huomiotta. Einstein ei todistanut kaikkia mahdollisia (vielä postuloimattomia) eetteriteorioja mahdottomiksi tai vääriksi: hän todisti sen, ettei asioiden ennustamiseen niitä tarvita. Hän kuitenkin myönsi omat teoriansa pelkäksi ihmismielikuvituksen tuotteeksi, joka eivät välttämättä selitä asioita niin kuin ne ovat, mutta jotka kuitenkin myötäilee asioita oikein, kuin vaate:

"The only justification for our concepts and system of concepts is that they serve to represent the complex of our experiences; beyond this they have no legitimacy. I am convinced that the philosophers have had a harmful effect upon the progress of scientific thinking in removing certain fundamental concepts from the domain of empiricism, where they are under our control, to the intangible heights of the a priori. For even if it should appear that the universe of ideas cannot be deduced from experience by logical means, but is, in a sense, a creation of the human mind, without which no science is possible, nevertheless this universe of ideas is just as little independent of the nature of our experiences as clothes are of the form of the human body."

METAFYSIIKAN VÄLTTÄMÄTTÖMYYS



Miksi näkyväinen tuntuu aina olevan jonkinlainen groteski irvikuva pinnanalaisesta? Näkyvän asiaksi ja osaksi on jäänyt varmuuden korostaminen, koska pinnanalla kaikki on epävarmaa. Mitä enemmän näkyvän mekanismit vieraantuvat pinnanalaisen mekanismeista (sikäli kuin nykyihmisellä enää on mitään pinnanalaisia mekanismeja), sen epätoivoisemmalta tuntuu se, että sielu voisi aiheuttaa vaikutuksia maailmaan. Maallinen elämä on ruumiinkunnossapitoa ja ruumiillisen kuolemattomuuden teeskentelyä sitä tosiasiaa vasten, että mikään muu kuin kuolema ei ole varmaa. Aivan kuin kuolema tuosta varmistelusta muuttuisi epävarmemmaksi. Kaikki nuo sijoitukset menevät kuitenkin hukkaan.

Kysymys, joka palaa yhä uudestaan ja uudestaan mieleeni on: miksi länsimaissa suokupuolet ovat lakanneet auttamasta toinen toistensa sieluja? Miksi mies ei voi toivoa mitään apua naiselta sielunsa pelastustyössä - vaan päinvastoin pelkkää piinaa? Onko hän sitten joskus voinut?

Hesse: "Vaikka heistä [veljeskunnan tutkijamunkeista] laskettiin leikki, kansa kunnioitti eikä vain sietänyt heitä ja tämä johtui uhrauksista, joilla tutkijat maksoivat henkisen vapautensa. Heidän elämässään oli omat miellyttävät puolensa, he saivat vaatimattoman ravinnon, vaatetuksen ja asunnon, heidän käytössään oli oivallisia kirjastoja, kokoelmia ja laboratorioita, mutta vastikkeeksi he luopuivat mukavasta elämästä, avioliitosta ja perheestä eivätkä myöskään munkistoa muistuttavana yhteisönä päässeet osallistumaan ihmisten yleiseen kilpailuun, heillä ei ollut omaisuutta, he eivät saaneet arvonimiä eivätkä kunnianosoituksia ja heidän täytyi tyytyä varsin yksinkertaisiin aineellisiin oloihin."

Asian voi kai sanoa yksinkertaisemminkin: he eivät saaneet pillua. Mutta voiko henkisen vapauden todellakin lunastaa tämänlaatuisella uhrauksella? Ovatko nämä Hessen kuvaamat fiktiiviset mutta kuitenkin joitain muinaisia olentoja esikuvikseen etsivät tyypit täysin järjissään? Tietävätkö he Rasputinia paremmin vai huonommin mitä oikeastaan ovat uhraamassa? Mikä on uhrin - tarkoitan avioliittoa - sisältö? Onko se se mitä Leo Tolstoi utooppisimmillaan tarkoittaa avioliitolla, vai jotakin vähemmän ylevää? Tarkoittaako avioliiton uhraaminen seksuaalisen elämän lisääntymistä vai vähenemistä? Tarkoittaako avioliiton uhraaminen luopumista siitä mitä avioliitto väistämättä reaalisesti on - mutta silti puolison ajatuksen pyhittämistä mielessä? Voiko sen mitä he väittävät uhraavansa, todellakin - rangaistuksetta! - uhrata? Ovatko he saaneet joltakin jumalalta tällaisen tiedon? Miten he voivat uskaltautua manipuloimaan luonnon säätämiä lakeja, jotka meille jokaiselle selviävät omaa kehoa tutkimalla? Vai onko tässä jokin salaisuus, jokin tieto, joka ei ole välittynyt meidän aikaamme - jokin argumentti joka voi kiehtoa ja tukea järkeä tällaisien päätösten edellä? Ja keiden käsiin he sitten luovuttavat ihmiskunnan suvunjatkamisen? Miten he voivat olla varmoja toisten erinomaisuudesta siihen tehtävään? Miten he voivat olla varmoja, että nuo toiset pystyvät suvullisella periaatteella tuottamaan kehoja, jotka soveltuvat paremmin sieluille - sillä muista kehoistahan me emme ole lainkaan kiinnostuneita.

Miten mies ja nainen voisivat parhaiten auttaa toisiaan? Vain yhdellä tavalla: helpottamalla ja hoitamalla toistensa seksuaaalisia helvettejä, joiden liekkeihin nykyisenkaltainen maailma pumpaa kaiken bensiininsä. Onko avioliitto siinä työssä joustavin hoitomuoto? Sehän tarkoittaisi, että meidän pitäisi edes teoreettisella tasolla uskaltaa toivoa rakkautta - mehän emme enää pitkään aikaan ole ymmärtäneet mihin ihmisen evoluutio oikein tähtää. Me emme voi lähetä omaan järkeemme luottamaan näissä asioissa - jokainen ymmärtää miten erehtyväisiä järkeilymme ovat. Me voimme luottaa vain rakkauteen - tunteista ehdottomimpaan ja varmimpaan. Mutta voiko mikään tunne olla meille tosiasiassa vieraampi? Mehän emme pysty rakastamaan täydestä sydeämestämme yhtäkään luontokappaletta - eikö totta? Rakkaus on pelottava, koska sen kohde osoittautuu aina sieluttomaksi, aina riittämättömäki, aina kelpaamattomaksi. Kohde on aina oma luomuksemme, ja sen keskeneräisyys kammottaa meitä. Ja miksi ihmisen evoluutio on planeetalla säätänyt niin, että sielu voi katsella meitä vain kaikista surkastuneimman ja säälittävimmän ihmislihan kätköistä? Vain olennoissa, joita emme pysty rakastamaan, vaikka miten haluaisimme, näemme täysin kehittyneen sielun riutuvan kurjassa ilkeässä vankilassaan. Tuota sielua on vastakkainen sukupuoli polkenut ja häpäissyt koko kosmisella voimallaan. Ja samalla uhrannut tyhjyydelle, törkeydelle ja kaikelle mikä ei ole kaunista. Vahva negatiivisessa mielikuvituksessaan rajaton demiurgi on määrännyt niihn, että täällä kaikki kauniit ruumiit ovat vain iljettäviä kosmisia ansoja, joiden tehtävä on sielun tuhoaminen kaikissa sen ilmenemismuodoissa? Miksi ihmisen evoluutio on joskus kauan sitten ottanut näin sairaan kehityssuunnan...?

Leo Tolstoin pieni kertomus "Tanssiaisten jälkeen", jota Jukka Mallinen referoi esseekokoelmassaan, ilmaisee kaiken olennaisen tästä oudosta, ikään kuin markiise de Saden mielessä kehkeytyneestä lainalaisuudesta, josta on tullut ihmiskunnan määräävä periaate. Nuori romanttinen mies rakastuu kaunottareen, jonka arvostettussa asemassa oleva isä paljastuu julmuriksi ja kiduttajaksi. Mallinen: "Ivan joutuu valtavan inhon ja kauhun valtaan. Hän juo itsensä humalaan ja miettii loputtomasti tapahtunutta saamatta siihen mitään järkeä. Vaikka Varenka hymyilee yhä lupaavammin, rakkaus kuihtuu: hymy tuo Ivanin mieleen vain everstin rangaistuskentälllä. Tapahtuma suistaa Ivanin elämän valmiilta uriltaan. Hän menettää otteensa, hylkää uransa eikä saa aikaan enää mitään: "en ole kelvannnut mihinkään"."

Tolstoin karu implisiittinen argumentti: Kapitalismissa (ja ei kai vain missä tahansa yhteiskunnassa!) kaikki ihmisviettelevyys, ruumiillinen kauneus ja -sulous syntyy hirvittävästä raakalaismaisesta väkivallasta, luonnon ja ihmisluonnon riistämisestä, hekumallisesta saatuttamisesta, likaamisesta, murhaamisesta ja tuhoamisesta. Kaikkiahan tämän taiteen säännöt tuntevat: ihmissyöjäheimon kuninkailla on kauneimmat tyttäret. Mitä silmittömämpää on isien kannibalismi, sen viehkeämpinä ja riippuvuuteenjohtavampina hehkuvat tytärten kasvot. Vain hyönteisen asteelle surkastuneissa olennoissa voi sykkiä puhdas sydän - mutta sekin vain irti noiden olentojen todellisesta olemuksesta joka on pelkkä "ruumiillistuneen ja psykologisoituneen aineellisen rikkauden" varjokuva. Näin siis kapitalismissa, jonka ydintä, eli tuota suurta 'vapautta!' Hesse luonnehtii seuraavasti:

"Nimesi on Knecht, ystäväni, ja sen vuoksi sana 'vapaa' ehkä erikoisesti kiehjtoo sinua. Älä kuitenkaan ota asiaa kovin vakavasti tässä tapauksessa! Kun Kastalian ulkopuolella puhutaan vapaista ammateista, sana kuulostaa ehkä hyvinkin komealta ja juhlalliselta. Me sen sijaan käytämme sitä ironisessa merkityksessä.[...]
Olkoon siis vapaus olemassa, mutta se rajoittuu pelkästään ammmatinvalintaan. Sen jälkeen vapaus on lopussa. Jo korkeakoulussa opiskellessaan tuleva lääkäri, lakimies tai insinööri on sidottu varsin kaavamaiseen opinto-ohjelmaan, joka päättyy sarjaan tutkintoja. Lopputenteistä suoriuduttuaan hän saa todistuksensa ja voi sitten, jälleen näennäisen vapaasti ryhtyä harjoittamaan ammattiaan. Todellisuudessa hän joutuu alhaisten mahtien orjaksi, riippuvaiseksi menestyksestä, rahasta, kunnianhimostaan ja siitä miellyttääkö hän ihmisiä vai ei. Hänen täytyy tehdä valintoja, ansaita rahaa, ja hän osallistuu yhteiskuntaluokkien, sukujen, puolueiden ja sanomalehtien häikäilemättömään valtataisteluun. Hän voi vapaasti menestyä ja rikastua jolloin huonosti menestyvät häntä vihaavat, tai päinvastoin. Valiokoulun oppilaan ja veljeskunnan jäsenen laita on aivan toisin. Hän ei 'valitse' ammattiaan. Hän ei usko pystyvänsä arvioimaan kykyjään paremmin kuin hänen opettajansa. Hän asettuu hierarkiassa sille paikalle ja siihen tehtävään, jonka esimiehet hänellle osoittavat [...] Tästä näennäisestä sidonaisuudesta huolimatta jokainen valittu nauttii ensimmäisten kurssien jälkeen mahdollisimman suuresta vapaudesta. "

Mutta onko tämän maailman yhdessäkään yhteiskunnassa tällä hetkellä tuollaista Hessen haaveilemaa veljeskuntaa? Kyllä varmasti, teeskentelijöiden ja narrien konservointi - ja kansanperinneryhmiä aina lyötyy. Kansantanssit ja tanhut ovat suosiossaan, mutta kukaan tosissaan? Eikö meistä pikemmin näytä siltä, että kaikki me olemme alistettuja tuon "vapaan menestymisen ja rikastumisen" logiikalle, pörssikurssein värähtämättömän tuijottamisen logiikalle. Vapaa-ajalla toki saamme tehdä mitä haluamme. Mutta avioliittoa tai aineellista vaurautta uhraammalla me emme voi saavuttaa mitään. Emme tietenkään, koska emmehän me ole mitään valiokoulujen kasvatteja. Haluaisin kuitenkin nähdä, että edes yksi noista nykyisistä "valiokoulujen kasvateista" ajattelisi edes yhden ajatuksen tai tekisi edes yhden teon minun sieluni puolesta. Kaikkien sielujen etu on yhteinen.

21.9.2008

MONTAG AUS LICHT

Stockhausenin suuri oopperasarja alkaa alkumerestä. Ensin on pelkkää aaltoavaa kohinaa, vähitellen alkaa muodostua rakenteita. Pian vuosimiljardien huomenna on jo jalkeilla parvi nymfejä. Kohtaus tuo mieleen Wagnerin Reininkullan alun. Arkkienekeli Lucifer, joka kuten Miltonilta tunnemme on päässyt luikahtamaan arkkienkeli Urielin tarkkaavan silmän ohi planeetalle, laskeutuu nymfien keskuuteen. Hänen ensimmäinen kommenttinsa kertoo paljon: "Paskaista!"

Stockhausen käyttää erittäin mielenkiintoisesti eläinten ääniä (konkreettisen musiikin traditiossa). Eläinten ääntelyissä on valtavasti psykologista ja draamallista informaatiota. Samoin hän käyttää ihmisten tuottamia ääniä ja soittimellisiä ääniä. Varsinainen käsitteellinen kieli on ainakin oopperan alkuosissa hyvin vähäisessä merkityksessä. Draama luodaan pikemminkin äänirunouden keinoin: abstrahoimalla erilaisia inhimillisen ääntelyn eletyyppejä. Kielelliset sisällöt sinä'nsä ovat hyvin fragmentaarisia. Näitä abstarkteja elosteluja komposoidaan suurelle kuorolle ja erilaisille nauhoitetuille puhujille. Lopputuloksena on täsmälleen se mitä Gaston Bachelard teoksessa Tilan poetiikka tarkoittaa puhuessaan "kosmisesta psykoanalyysistä".

Stockhausenin oopperatodellisuudessa elostelun määrä on hämmentävä: draamaa kuitenkin ohjaa muut tekijät, nimittäin hegelläinen superformula. Oopperan muoto on maailman mahdollisuuksien systemaattista läpikäyntiä. Tai tältä se ainakin äänitteeltä kuultuna vaikuttaa. Tietysti teos avautuisi toisella tasolla itse oopperaesityksessä, puhumattakaan videotallenteesta jossa olisi käännös. Lopputulos on jokatapauksessa näinkin hyvin miellyttävä... paljon miellyttävämpi kuin vaikka Wagner olisi, jos librettoa ei ymmärtäisi eikä näyttämödraamaa näkisi. Pelkästään kuuluna se on poeettinen musiikkiensyklopedia, jossa kaikki musiikilliset ja akustiset päätökset kantavat muotoaluovaa metafyysistä merkitystä. Tämä merkitys määräytyy suhteessa ensyklopedian rakenteeseen ja toisaalta suhteessa todellisuuden rakenteeseen (koska teoksen rakenne osat suhtautuvat todellisuuteen: soittimien käyttö musiikkitraditioon, konkreettiset äänet lähteisiinsä). Onko se kokeilevaa taidetta? Ei. Stockhausenin tuotanto jakaantuu karkeasti ottaen kahtia: kokeilevaan tuotantoon ja varsinaiseen taiteelliseen tuotantoon. Kokeilevaa on kaikki muu paitsi Licht-ooppera. Licht-oopperassa käytetyt ilmaisukeinot ovat jo hyvin rajoitetut, mutta kuitenkin niin avoimet, että miltei kaikki aikaisemmat oopperasäveltäjät (ehkä Wagneria lukuunottamatta) tuntuvat pelkiltä itseääntoistavilta pölkkypäiltä.

Kuitenkin minun on tässä vaiheessa mahdotonta arvioida sitä millä tavalla Stockhausen jatkaa siitä, mihin hänen edeltäjänsä, Richard Wagner päätti. Sanooko hän jotakin todella uutta maailmahistoriallisesta dialektiikasta musiikkidraaman muodossa, vai pelkästäänkö esittää kokonaistaideteoksena kaiken sen mihin 1900-luvun musiikki parhaimmillaan ylsi. Täydellisyyteen viety esitys 1900-luvun musiikin mahdollisuuksista ei tietenkään ole mitään sen vähempää kuin 1900-luvun suurin taideteos. Mutta Wagnerin saappaisiin astumiseen se yksin ei riitä. En voi olla huokailematta ihastuksesta tämän (muodoltaan täysin uudenlaisen) säveltaiteen äärellä.

19.9.2008

RIMBAUDILLE

ei mikään olisi vieraampaa kuin nämä nykyajan nihilistiset sanatyöläiset ja lauseammattilaiset. Silti hän luultavasti valitsi sanansa paremmin ja veisti lauseensa kestävämmiksi kuin monet käsityöintoisista. "Kirjallisuus on käsityötä" -jargon on jotenkin ikävällä tavalla läpikotaisin poroporvarillista. Lauseiden rakentaja arvotetaan maailmankuvan rakentajan edelle, koska lauseet ovat maailmankuvia helpommin arvioitavissa objektiivisesti. Lauseet ja maailmankuva eivät ole erotettavissa toisistaan, joten miksi korostaa lauseita? Lauseet tulevat valmiiksi, maailmankuva ei. Mutta kumpaa me ihailemme nuoressa Rimbaudissa? Rimbaud on yhä edelleen terveellistä kalanmaksaöljyä niille, joista tuntuu helpolta päästää suustaan surkeita latteuksia tyyliin: "Ei kirjailijan ammatissa ole mitään mystistä." Totuus on tietenkin se, että vain täysin mielenkiinnottomien kirjailijoiden mielestä kirjailijan ammatissa ei ole mitään "mystistä". He eivät ole joko lukeneet tai ymmärtäneet yhtään lukemisen arvoista kirjaa.
Maailmanhistoria on prosessi, jossa jokainen edistysaskel, pysähtyneisyyden aika tai katastrofi on Kainin ovela veitsi Abelin rinnassa. Nihilismin ovela veitsi metafysiikan rinnassa.

SAMUEL BECKETT: MITEN SANOA 2006

En erityisemmin innostu Caj Westerbergin suomennoksista Beckettin runojen 1930-1988 valikoimassa. Valtaosa suomennoksen lopputuloksesta ei minulle ole runoutta. Onneksi mukana on englannin- ja ranskankieliset alkutekstit. Voin havaita, että esimerkiksi runo Serena I on alkukielisenä kiinnostava. Westerbergin suomennos toimii hyvänä apuna runon tulkinnassa, koska suomennoksessa päämerkitys on pidetty selkeänä ja ymmärrettävänä. Alkuteksti on runona aivan toista luokkaa. Minusta paljon onnistuneemman runokäännöksen saisi aikaan jo sillä, että kääntäisi uskollisesti kaiken, niin tarkasti kuin mahdollista, alkuperäisten säkeiden sanajärjestyksiä ja muotoja mukaillen. Silloin suomennoksesta tulisi runona kiinnostavampi vaikka käsittämätön, siitä tulisi variaatio alkuperäisestä, mutta samalla se menetettäisi hyödyllisen kommentaariluonteensa. Westerbergin suomennos taas pakottaa lukemaan alkutekstiä suomennosta vilkuillen. Ehkä Beckettin kohdalla tämä tosiaan on viisainta.

DIENSTAG AUS LICHT

Kuuntelen Stockhausen oopperaa Dienstag aus Licht. Se on - kuten arvata saattoi - mielenkiintoisin koskaan kuulemani musiikkiteos. Ei Stockhausenin musiikki turhaan puutu kaikista Euroopan levykaupoista ja kirjastoista. Tottakai - kuten arvata saattoi - kysymyksessä on aikamme ihmeellisin taiteilija - totaalisesti vaiettu. Kaiken tämän vuosikymmenten roskan - tämän uskomattoman silmittömän väkivallan, jonka keskellä elämme - jälkeen tämä on aivan ihmeellisen taivaallista! Voi ymmärtää: tätä musiikkia varten me todella tarvitsemme kaikkein ylellisimmät äänentoistolaitteistot. Kerrankin ihminen jonka musiikillisia ajatuksia pystyy järkevästi seuraamaan ja ymmärtämään. Ensimmäinen säveltäjä ihmiskunnan historiassa, jonka musiikkia voin sanoa vilpittömästi rakastavani. Kyllä oli jo aikakin. Kymmenenä keväänä tuli Kurtenin kesäkurssien esite postiluukusta, enkä koskaan päässyt osallistumaan - kaikenlaisia tekosyitä ihminen keksiikin, ettei tarvitsi matkustaa Saksaan vaan aina vain Venäjälle nymfien naurunkikatukseen. Mutta kuitenkin - Saksassa asui ehkä se ainoa henkilö, jota tässä maailmassa olisi maksanut vaivan tavata.

VALTATIENOPEUDET

- Joku huitoo, pitäisikö pysähtyä?
- Paina kaasua!
- Meillähän ei ole kiire mihinkään.
- Mutta entä jos hän näkee kätesi, auttavan kätesi, joka tosiaan on lepratautisen syleily. Mitä toivoa hänellä muka on? Älä missään nimessä pysähdy Tom.
- Älä viitsi kulta, tämä on pikku juttu. Hän tarvitsee ehkä kyydin tai tunkin vararenkaan vaihtoon.
- Oletko varma, että itse selviydymme?
- Selviydymme mistä?
Mies pysäyttää auton ja avaa ikkunan:
- Ongelmia?
Avunpyytäjä vetää toppatakin alta pistoolin.
- Ulos!
Mies ja nainen nousevat autosta. Avunpyytäjä ottaa heidän autonsa ja kaasuttaa tiehensä.
- Tämä on oikein hyvä opetus sinulle Tom. Kiitä onneasi, että oppirahoina meni vain auto. Ymmärrätkö nyt mitä seuraa ihmisten auttamisesta.
He seisovat moottoritien pientareella. Ohi kiitävät autot lisäävät heidän kohdalla vauhtiaan.

>>

LYHYTELOKUVA ELÄMÄSTÄ

Tämän idean on varmasti moni keksinyt, mutta harva toteuttanut:



>>
>>


Arkistojen kätköistä löysin runoluonnoksen, joka on päivätty 15.10.1996.



Viimeinen kuva

lyhytelokuva elämästäsi
ei saanut minua pitkästymään
12.5 minuuttia on juuri
sopiva pituus sellaisesta aiheesta
kuva jokaista päivää
välistä yöt eivät näkyneet
silmänräpäyksen yöt kehysten välissä
ajatus ei mielyttänyt
pitkinä öinähän sinä vanhenit
päivä kuvattu hitaasti
aina samalla tavalla
kamera vuosia samassa nurkassa
valotus pitkä
sinä hiukset aina samoin
kunnes katosivat
rivit piirtyivät otsallesi
voisi sanoa tahdikkuutta vaille
ei merkitty taukoa päivässä
kunnes pulppusi punainen kokonuotti
Minulle kokeellinen runous ei tarkoita metafysiikasta luopumista vaan yritystä olla luopumatta siitä. Tässä suhteessa pyrkimykseni on päinvastainen yleiseen kehityslinjaan nähden.

17.9.2008

Onnellisuuden salaisuus on se, että osaa elää ilman toiveita ja odotuksia.

Se on mahdollista sille, joka yllättyy iloisesti kerran päivässä.

TIETO TALOUDESTA

"Jos sä kert oot niin helvetin fiksu, ni miks sä oot koko ikäs pers`aukinen?" >>


Ymmärrän nykymaailman talousasioista hyvin vähän. Käsitykseni mukaan nykyisen kaltainen globaali talous on siihen osallistuvan kannalta vapaa pelikenttä, jota rajoittaa lainsäädännöt ja luonnonlait. Pelaajan on tunnettava inhimillisen tiedon rajat, ja osattava käyttää hyväkseen kaikkia mahdollisia tilanteita. Taloudessa hyvä neuvo ei koskaan ole edullisempi kuin voitto, jonka sen noudattaja voi saavuttaa. Siksi taloudessa sananvapaus tarkoittaa vapautta levittää väärää tietoa. Oikeaa tietoa ei todellakaan kukaan levitä, ellei velvollisuutta siihen ole laissa säädetty.

Käsitykseni mukaan tällaisessa ympäristössä rikastuminen edellyttää taloudellista riskinottamista. Riskinottaminen taas edellyttää sitä, että tilannetta on tunnettava, ja sen muutoksia on tarkkailtava ja kontrolloitava herkeämättä. Lisäksi tarvitaan tietynlainen "negatiivinen perusintuitio", joka ei milloinkaan nukahda, ja joka löytää vastustajan heikot kohdat. Ja tämä viimeinen on näistä tärkein, tietyn talousrohkeuden edellytys.

Käsitykseni mukaan suuri osa ihmisistä on kapitalistisen talouden todellisen toiminnan suhteen melko sokeita. He eivät ensinnäkään tunne inhimillisen tiedon rajoja, eivätkä näe todellisia syy-seuraussuhteita. He tietävät etteivät tiedä -- ja se ei pelaa joka pelkää. Silti inhimillisen tiedon tankkaus ja taloussivujen lukeminen -- tai edes ekonomiksi kouluttautuminen -- eivät juuri auta "ymmärtämään" nykyisen kaltaista talouden toimintaa sillä tavalla, että siitä olisi käytännön hyötyä itse taloudellisessa toiminnassa.

Tämä ei poista sitä mahdollisuutta, että taloutta ymmärtämättömät saattavat todellakin olla yleiseltä älylliseltä kapasiteetiltaan heikompia kuin talousnerot, ja taipuvaisia talouden mystifiointiin. Eikä se poista sitä, että talousnerot saattavat erehtyä perinpohjaisesti joidenkin asioiden suhteen.

Tässä on ero sellaisen ihmisen välillä, jolle ylipäätään jokin on selkeästi pyhää ja ihmisen, jolle koko pyhän määritelmä on epäselvä tai mielenkiinnoton. Itseni kaltaisille ihmisille (joita nyt varmaankin on sentään hyvin vähän) kuva talouden toiminnasta muuttuu vain sitä käsittämättömämmäksi mitä enemmän siitä tiedän. Se mikä itseni kaltaiselle on taloudellisessa toiminnassa vaikeaa tai mahdotonta "ymmärtää", on juuri se rohkeus, jolla talouden menestyjät uhraavat sen, mikä meille "taloutta ymmärtämättömille" on elämässä pyhintä ja tärkeintä. Siksi tiedolta suojautuminen on meille hyvin luonteva reaktio. Tiedolta suojautuminen ei valitettavasti estä sitä, ettemmekö mekin joutuisi lopulta luopumaan siitä, minkä talousnerot tajuavat heti uhrata. Ehkä juuri tämä on esinahkan poeettinen merkitys.

KADOTA

Jos ette ole palvellut tsaarin armeijassa, voitte tuskin aavistaa miten paljon salaisuuksia, kekseliäisyyttä ja romantiikkaa sisältää tuo täysin epärunollinen termi ’kadota’. Hän katosi. Minä kuitenkin tiedän. Hän katosi Kaukasuksella. Hän katosi ilman selityksiä, ilman ennakointia, hän oli poissa. Hän improvisoi metsästysretken vuoristoon. Ennen katoamistaan Richard oli hävittäjälentäjä. Kaukana erämaassa ovat Petronellan Kukkulat. Huomaamattomasti metsän keskeltä kohoaa neljäsataa metriä korkea matkapuhelintukiasema, joka on maisemoitu eukalyptuspuuksi. Hän katosi edestäni ja sanoi: Jää hyvästi. Heti, jos kukaan ei pakottanut pysymään hereillä, hän katosi. Se tapahtui Siperiassa. Ei hän koskaan nukahtanut lumihankeen. Eikä hänen ruumistaan koskaan löydetty. Hän katosi myös suurimpien sanomalehtien arkistoista ja kirjastojen tietosanakirjoista ja Kuka kukin on -teoksista. Hän katosi kuin taivaan tuuleen ja metsän penkkaan. Joskus sain hänet melkein kiinni, kuin tuoksun ilmasta. Hän katosi ovesta. Kitaristin huulille ilmestyi leveä virnistys. Yhdessä harmaassa sekunnissa. Sanoimme vain moi, emmekä ole sen jälkeen tavanneet.

ENGEL PROZESSION

Sain vihdoin hankittua itselleni keskeisen osan Stockhausen Verlagin äänilevytuotannosta. Kuuntelin eilen ensimmäisen puoliajan (n. 1t) Karlheinz Stockhausenin Engel prozesion -teoksen vuoden 2002 Amsterdamin maailman kantaesityksestä. Toinen puoliaika ei lupaa mitään uutta, sillä se on vain saman kuoroteoksen toisto. Tämän innostuneen konserttiarvion mukaan loppuunmyydyn salin kuulijakunta ei juuri harventunut toisella puoliajalla, mikä kertoo suoraan siitä, että yleisö piti teosta niin mielenkiintoisena, että halusi kuulla sen heti uudelleen. Kuulemani perusteella en kyllä yhtään ihmettele. Viime vuoden joulukuussa kuollut Stockhausen oli taiteilija, joka kehittyi täyteen kypsyyteen vasta viimeisinä vuosinaan. 50-70 luvun tuotanto on merkitykseltään perustava, joskin nykykuulijalle vähemmän mielenkiintoinen verrattuna metafyysiseen myöhäistuotantoon. Stockhausen on ainoa mieleeni tuleva viimevuosisadan loppupuolen säveltäjä, jonka tuotanto on uskottavalla metafysisellä perustalla. Hän on oikeastaan ainoa säveltäjä, jonka musiikkiin pystyn enää keskittymään -- ajatus musiikista, varsinkin taidemusiikista, ilman metafysiikkaa on minulle sietämätön, väsyttävä, merkityksetön, paholaismainen. Jokainen insinööri on minulle tässä maailmassa läheisempi olento kuin säveltäjä vailla tajua metafysiikasta. Kuuntelin myös näytepaloja kuoroteoksesta Welt parlament. Teos kuulosti siltä, että se yksin riittää motiiviksi magnetostaattisten paneelikaiuttimien hankintaan.

KYSYMYKSIÄ

Onko Jumala olemassa?
Jos on, onko Jumala hyvä?
Jos on, lähettikö Jumala silti poikansa tähän maailmaan?
Jos lähetti, oliko poika todella hänen ainokaisensa?
Jos oli, pystyikö poika tekemään ihmeitä ilman isänsä apua?
Jos pystyi, miksi me emme pysty?
Jos ei pystynyt, miksi Jumala ei auta meitä, jos kerran on hyvä?

LAPSETTOMUUS

Jumala lähetti, sanotaan, oman poikansa tähän maailmaan.

Mutta minä en edes pahinta vihamiestä lähettäisi tähän maailmaan.




"Le chant des cieux, la marche des peoples! Esclaves, ne maudissons pas la vie."
"Taivasten laulu, kansojen marssi! Orjat, älkäämme kirotko elämää."
Rimbaud

AISOPOKSEN MOTIVAATIO

ei ollut vallan kritiikin naamioiminen vaan sen sanominen, mistä ei muulla tavalla voisi puhua.


”Siitä mistä ei saa puhua, pitää vaieta” (Stalin).
”Siitä mistä ei voi puhua, pitää vaieta” (Wittgenstein).

TOTUUS JA VALTA

Natsisaksassa keksittiin henkinen atomipommi: metafysiikan ja mytologian käyttäminen kyynisen vallan välineenä. Tuon atomipommin edellytys oli modernismi, koska ydinreaktio saattoi syntyä vain reaktiona modernia vastaan. Yllättäen atomipommin käytöstä syntynyt yleinen poliittisluonteinen reaktio ei ollutkaan modernin vastustaminen, vaan metafysiikan entistä kiivaampi vastustaminen. Koko ilmiömaailman mahdollistaa se, että demokraattiset modernit massat eivät pysty saamaan tietoa metafyysisistä syy-seuraus-suhteista, vaan ne ovat ja tulevat olemaan heille aina "uskon ja omantunnon asia".

Mutta myös metafysiikan ja mytologian kieltäminen on kyynisen vallan väline. Se on vain tehokkaampi ydinase: neutronipommi, joka vapauttaa huomattavasti enemmän neutronisäteilyä kuin tavanomainen atomipommi. Neutronisäteily läpäisee paremmin kuin muut säteilylajit ja on biologisesti vaarallisempi, koska se pystyy aiheuttamaan muutoksia atomien ytimissä. Neutronisäteily on pommin niin sanottua alkusäteilyä. Minulle tämä liittyy metaforan tasolla ihmisen seksuaalisuuteen.

Jokainen runoilija, joka on joskus tehnyt työtä ryhmässä (Gurdjieffin merkityksessä), tietää, että metafysiikka on totta. Yksilö (ainakin runoilija, esim. Rimbaud) voi havaita oman pinnanalaisen olemassaolonsa objektiivisesti. Jos samaa ilmiömaailmaa tutkitaan suljetussa ryhmässä (esim. Rimbaud ja Verlaine), jonka jäsenet tuntevat tutkimuskohteensa tarkasti, eivätkä esimerkiksi kiellä koko tutkimuskohteen olemassaoloa, ryhmästä itsestään tulee uusi subjekti. Ryhmätyössä ilmaistaan se mikä on ryhmän kokonaissubjektille objektiivista, ja jonka ryhmän jäsenten vastaanottoprosessi muuntaa objektiiviseksi (taideteoksiksi yms.). Ryhmätyön ainoa merkitys on siis yksilösubjektiivisen tekeminen ensin ryhmäsubjektiiviseksi, minkä jälkeen objektiivinen teos voi olla tulkittavissa, siinä määrin kuin se onnistuu ilmaisemaan ryhmänsubjektia. Vaihe ennen taideteosta on metafyysisen tekemistä objektiiviseksi. Taideteos, että se voisi olla tulkittavissa, edellyttää metafyysisen objektiiviseksi tuleminen, ja tästä prosessista on kysymys kaikissa "kansakunnan synnyissä".

Kirjallisuus tuntee lukuisia esimerkkejä kahden, kolmen tai useamman kuvanveistäjän veistoksista. Esimerkiksi Joel Lehtosen suomentama Goncourt -veljesten Sairas sydän on täydellinen esimerkki tekijöiden kesken objektiivisesta metafysiikasta. Tästä seuraa taideteos, romaanikirja, josta on mahdotonta päätellä, mikä on kunkin tekijän panos lopputulokseen. Lopputulos on tyyliltään yhtenäinen ja särötön, se on ranskalaisen romaanikirjallisuuden ja naturalismin tervehenkisin huippu, jonka rinnalla joku Gustave Flaubert tuntuu kuivalta, puuduttavalta ja yksityiskohtiensa dekoraatioissa epätarkalta.

Voidaan siis loogisesti ja turvallisesti päätellä, että natsisaksassa kehitetty henkinen atomipommi perustui totuuden (totuus = todelliset syyt ja seuraukset) väärinkäyttämiseen. Globaalin kapitalismissa ja yritysfasismissa luodun "henkisen neutronipommin" edellytykset taas syntyivät totuuden (tässä tapauksessa: metafysiikan mahdollisuuden) jyrkästä kieltämisestä. Nykyajassa totuus kielletään systemaattisesti, koska tiedetään, että totuutta (metafysiikan mahdollisuuden auki pitämistä) voidaan käyttää henkisen ydinaseen rakentamiseen. Nykyajassa totuuden korvaa valta, ja vallan korvaa taloudellinen menestys. Samalla ei tiedetä (koska tämä historiallinen dialektiikka ei ole milloinkaan ennen toistunut), että tätä vallankorvaamisketjua voidaan käyttää henkisen ydinaseen rakentamiseen, ja että se ase, niin kuin ydinfysiikasta tunnemme, saattaa olla vielä jonkin verran tuhoisampi.

Jukka Mallinen osoittaa esseekokoelmansa ansiokkaimmassa Tolstoista ja Dostojevskia käsittelevässä esseessään, miten modernia vastustava valta voi käyttää Dostojevskin (tai yhtä hyvin Richard Wagnerin tai Nietzschen) kaltaisia taiteilijoita hyväkseen henkisen atomipommin rakentamisessa. Hän osoittaa myös erittäin taidokkaasti, miten Leo Tolstoin kaltainen, hieman korkeampitasoinen taiteilija, ei helposti antaudu minkään ydinlaboratorion materiaaliksi. Mallisen pääväittämä on, että nyky-Venäjällä rakennetaan samoista aineksista samanlaista henkistä atomipommia kuin Saksassa 1930 luvulla. Minusta asia ei näytä ihan siltä, mutta se ei tarkoita, etteikö Mallinen voisi lopulta olla oikeassa siinä suhteessa, että jonkinlainen uusi henkinen ydinase saattaa olla Venäjällä tekeillä. Tämä kaikki olisi miltei nerokasta, ellei Mallinen itse niin hanakasti tarjoutuisi neutronipommilaboratorion välineeksi.

11.9.2008

MITÄ ENEMMÄN LUEN JUKKA MALLISEN

esseekokoelmaa Varastettua ilmaa, sen vakuuttuneemmaksi tulen, että Mallinen tietää kaikki faktat paljon tarkemmin kuin minä. Minä tuskin tiedän Venäjästä mitään sellaista mitä Mallinen ei tiedä. Kokoelma Venäjän tämän hetkistä runoutta ja intelligentsiaa käsittelevät esseet nielen melkein vastaväitteittä.

Mutta poliittisemmissa esseissä, joissa Mallinen valjastaa kaikki runoilijantaitonsa järkyttämään suomalaista lukijaa kaikista hironymosboschmaisimmilla näyillään Venäjän nykytilasta, minä liikutun kyyneliin kauneuden ravisteluista. Se mikä Malliselle on kaikista hirveintä tässä maailmassa, on minulle jos ei nyt hyvyyden ja kauneuden huipentuma, niin ainakin sen edellytys.

Mallinen väittää että myytit kansakuntien erityislaaduista, niin 30 luvun Saksassa kuin 2000 luvun Venäjällä ovat täysin fantasian tuotetta. Saksan kohdalla tämä pitääkin paikkansa, sillä tuskin Wagner edusti keskimääräsitä saksalaista miestä. Venäjän erityislaatu on kuitenkin hieman kiistämättömämpää laatua kuin Saksan, josta toista Wagneria ei olisi löytynyt hakemallakaan. Olen laskeskellut, että esimerkiksi Pietarissa, keskimääräisen metron liukuportaiden nousun aikana rakastun keskimäärin noin 37 kertaa. 74 kertaa olisi yhden metromatkan aikana valmis menemään naimisiin, edes kysymättä vastapuolen nimeä. Saksassa taas saa kävellä viikkoja, ennen kuin tapaa ensimmäisen eroottisesti kohottavan naisen, ja sekin, sitten kun sen tapaa, on luultavimmin venäläinen. Itse en ainakaan vielä rinnastaisi nyky Venäjää 30 luvun saksaan. Kysymys on jokatapauksessa jostain muusta.

7.9.2008

OIKEISTOLAINEN JA VASEMMISTOLAINEN FASISMI

"Oletko miettinyt, miksi todellisuudessa asia on kuitenkin päinvastoin? Oikeisto on kannattanut metafysiikan mahdollisuutta, kun aas vasemmisto on katsonut sen verbaaliseksi akrobatiaksi, jolla sosiaalista eriarvoisuutta yritetään kirjoittaa sisään todellisuuden rakenteeseen. Mistäköhän ihmeesträ johtuu, että metafyysikot (kuten Heidegger)jäivät natsi-Saksassa virkoihin, kun taas loogiset empiristit joko pakenivat henkensä hädissä tai joutuivat leiritetyiksi? Olisiko sinun diagnoosisi asiasta totaalisesti päinvastainen todellisuuden kanssa?" Matti

Tämä kysymys on kaivanut mieltäni viime päivät. Olen ehdottanut, että metafysiikan mahdollisuuden aukipitäminen olisi vasemmistolaisen ainoa todella vakuuttava tunnusmerkki. Todellisuudessa asia näyttää olevan täsmälleen päin vastoin, juuri niin kuin Matti huomauttaa. Olisiko niin, että äärioikeistolla olisi tällainen yhteinen tunnuspiirre aidon vasemmiston kanssa? Olenkin monesti ihmetellyt, miksi libertaarisuudessa on jotakin niin kovin viettelevää, ja miksi libertarismin äänitorvet, kuten markiisi de Sade tuntuvat minusta paikoin niin kovin kotoisilta kirjailijoilta.

Tämä voi johtua siitä, että aidot oikeistolaiset ja aidot vasemmistolaiset etsivät lääkettä täsmälleen samaan vaivaan, eli metafysiikan kieltämiseen, mutta päinvastaisin keinoin. Huomataan, että ne ihmiset, jotka tätä lääkettä tosissaan etsivät jakaantuvat niin, että 99% heistä valitsee äärioikeiston ja 1% aidon vasemmiston. Jos oikeistolaisia ja vasemmistolaisia on määrällisesti kutakuinkin saman verran, se tarkoittaa, että ainakin yli 99% vasemmistolaisista on huijareita. Oikeistolaisista voi huijareita olla 1-n %, koska emme tiedä aitojen vasemmistolaisten ja oikeistolaisten kokonaismäärää.

Natsisaksassa kysymys oli luultavasti siitä, että analysoitiin ensin mitä ihmiset kaipaavat (vapautuminen metafysiikan ateismista), ja sitten keinotekoisesti luotiin sellainen vapautuminen. Tähän sopivat välineiksi hienosti aitojen vasemmistolaisten kuten Wagnerin ja Nietzchen teokset. Metafyysikko Heideggerin teokset eivät sopineet tavattoman vaikeatajuisuutensa takia fasismin välineeksi -mistä Heideggeriä on kiitettävä- siksi Heidegger joutuikin hyödyttömän joskin myös vaarattomana hahmona nostoväessä rintamalle.

Jos tämä selitys on väärä, se tarkoittaa sitä, että minun pitää lopettaa politiikasta puhuminen. En nimittäin aio olla metafysiikan kieltävän vasemmiston kanssa missään tekemisissä. Eikä metafysiikan teeskennelty myöntäminen (jumalten keinotekoinen ylösnousemus) onnistu houkuttelemaan minua palvelemaan oikeiston kätkettyjä epäilyttäviä päämääriä.

Vain metafysiikan ylösnousemus ja uudelleensyntymä voi pelastaa (oikeistolaiselta tai vasemmistolaiselta) fasismilta.

METAFYSIIKKA JA HUUHAA

”Siitä mistä ei voi puhua, pitää vaieta” (Wittgenstein).

Wittgensteinin huomautus ei viittää objektiivisen ja subjektiivisen rajaan, jolla puheen täytyy vaieta. Se ei myöskään viittaa fyysisen ja metafyysisen rajaan. Miten metafysiikka suhteutuu objektiivinen-subjektiivinen dikotomiaan? Ehdotan toisen asteen dikotomiaa. Fyysinen on siis objektiivista objektiivisesti. Metafyysinen on joko objektiivista subjektiivisesti tai subjektiivista objektiivisesti. Huuhaa on subjektiivista subjektiivisesti.

Wittgenstein luultavasti tarkoittaa, että subjektiivinen subjektiivinen on jotakin, mistä pitää vaieta aina. Ja että metafyysinen on jotakin, mistä pitää vaieta silloin, kun on varmaa, että yleisö ei tiedä mistä puhutaan.

Metafyysinen on siis: 1) objektiivinen subjektiivisesti tarkoittaa raamatullista ihmettä, kummittelua ja muuta yliluonnollista: ilmiö ilmenee objektiivisesti vain määrätylle subjektille, 2) subjektiivinen objektiivisesti tarkoittaa sielullisia asioita, joista sellaiset henkilöt, jotka ovat kokeneet saman voivat päästä yksimielisyyteen ja varmuuteen.

Huuhaa on kuviteltu kokemus.

Hyvä runous on kirjoittajalleen subjektiivista objektiivisesti. Se viittaa aina sanojen taakse, siihen mistä ei suoraan voida puhua. Lukijalle se on objektiivista subjektiivisesti, koska se ilmestyy vain hänelle subjektiivisesti, eikä lainkaan ei-lukijoille.

6.9.2008

LAITAN ITSELLE MUISTIIN

Uschanov innoittaa minua lukuemaan enemmän ja huolellisemmin Marxia.

Jokaisen sciencefiction- ja utopiakirjailijan on hyvä pitää mielessä seuraava:

"Marx piti naurettavana ajatusta, että se, miten ihmiset tulevat elämään tulevaisuuden vapautuneessa yhteisössä, olisi jotenkin ennustettavissa."

"Marxin vaatimattomuus vertautuu myönteisesti siihen arroganssiin ja autoritaarisuuteen, jolla häntä itseään syytetään arroganssista ja autoritaarisuudesta samalla kun omat henkilökohtaiset, idiosynkraattiset mieltymykset heijastetaan tieteelliseksi totuudeksi siitä, millainen tuleva yhteisö voi olla ja millainen sen on mahdollista olla. Marx varoitti yrityksistä pakottaaa todellisuus vastaamaan poliittisia ihanteita, joilla ei ole perustaa niissä todellisissa voimissa, jotka hallitsevat historiaa. Historian ironiaa on, että mitä raivokkaammin ja epätoivoisemmin tällaista pakottamista on yritetty, sitä innokkaammin sitä on koetettu oikeuttaa nimenomaan Marxin nimeen vetoamalla." s. 104-105

Asiasta toiseen, Uschanovilla on hauska käsitys Neuvostoliitosta. Hän toivoo, että Neuvostoliitto olisi täsmälleen sellainen kuin meille on kerrottu. Käsitystensä vahvistukseksi hän kenties kuuntelee rasismissaan epäilyttävien virolaisten kuvailuja Neuvostoliitosta. Olen varma, ettei Uschanov ole koskaan käynyt Venäjällä. Pietarista ja Moskovasta löytää nykyään etsimättä ihmisiä, jotka vakavasti harkitsevat paluuta Neuvostoliittoon - New Yorkin talousopintojensa jälkeen. Uschanov voisi lukea alkujohdannoksi esimerkiksi Moshe Lewinin Neuvostoliiton vuosisata -kirjan ja siirtyä siitä sitten realistisempaa kuvaukseen.

5.9.2008

Juudas oli sentään fiksu.
Muut pettävät Jumalansa
tyhjän takia.
Mutta meidän aikojemme Juudas
on henkilö joka pettää rahan.

METAFYSIIKKA

"Auguste Comten positivismi katsoi tieteellisen menetelmän ja koeteltavuuden korvaavan perinteisen metafyysisen ajattelun kokonaan. Myöhemmin positivismin perinnettä on jatkanut ennen kaikkea looginen empirismi, josta sen kannattajat käyttivät alkuvaiheessa nimitystä looginen positivismi. Ludwig Wittgensteinin innoittamana se katsoi, että sellaiset väittämät, joita ei voi perustella analyyttisesti tai kokemusperäisesti, ovat mielettömiä, ja siksi myös metafysiikka tuli poistaa filosofiasta kokonaan." Wikipedia


Loogisen empirismin määristelmässä on looginen virhe. Kokemusperäinen on subjektiivista. Jos yksi unessaoloja ei kokemusperäisesti osaa perustella valvetilan olemassaoloa, siitä ei seuraa se, että kaikki unessaolijat ovat samassa asemassa. Unen todellisuudessa tieto valeillaolon todellisuudesta on metafyysistä, koska siitä ei voi saada tietoa aisteilla. Nukkujat voivat toki päättää olla heräämättä ja perustaa nukkujien puolueen: loogisen empirismin.

Toinen esimerkki: jos kalat osaisivat ajatella, puhua ja kirjoittaa, olisiko niillä tietoa myyränä olemisesta? Kuitenkin enemmän kuin yksi kala olisi joskus nähnyt myyrän rannalla. Aina kun niitä pyydettäisiin todistamaan myyrän olemassaolo, myyrä olisi tiukasti kolossaan. Taas seuraavana päivänä joku niistä näkisi myyrän rannalla. Se katoaisi koloonsa juuri ennen kuin he ehtisivät saamaan mitään vaikutusvaltaista neuvostoa koolle. Kaloilla olisi valtava miljoonien vuosien kirjallinen traditio täynnä myyrähavaintoja. Mutta ei, milloinkaan kalojen suuri enemmistö ei täysin vakuuttuisi myyrän olemassaolosta. Jos kalat sitten eräänä päivänä huomaisivat, että tällä myyrätutkimuksella yritetään huijata heiltä rahaa, se saattaisivat vain päättää olla uskomatta myyriin. Myyrä ei ole olemassa, koska sitä ei voida tuoda heidän silmiensä eteen, eikä onnistunutta myyrähavaintoa voida toistaa. Onko tästä ateismista sitten kaloille jotain haittaa? Ei varmasti.

Looginen empirismi siis tarkoittaa, että filosofian alaan ei kuulu sellainen tieto, jonka todistusta ei voida esittää milloin tahansa kenelle tahansa (kokemuksiltaan millaiselle tahansa) ihmiselle, jonka järki toimii loogisesti ja normaalisti. Tämä rajoittaa filosofian alaa, kenties aiheellisesti. Siitä ei kuitenkaan seuraa se, että ilmiöitä, joiden olemassaolon todistusta ei voida esittää milloin tahansa kenelle tahansa (kokemuksiltaan millaiselle tahansa) loogisrationaaliselle normaalille ihmiselle ei olisi olemassa.

Metafysiikan eskaloitumisesta seuraa oikeiston ja vasemmiston synty. Oikeistolaisille on taloudellisesti edullista olla ateisteja metafysiikan suhteen. Vasemmistolaisille on joskus historiassa ollut taloudellisesti edullista olla toiveikkaita metafysiikan suhteen. Hyvin harvalla vasemmistolaisella on nykyään mitään ei-triviaalia metafysistä tietoa. Hyvin usealla oikeistolaisella on nykyisin ei-triviaalia metafyysistä kokemustietoa (tämä ei ole ihan vielä salaliittoteoria... mutta ei paljon muutakaan). Siksi oikeisto tietää totuuden: vasemmistossa ei-triviaalia metafyysistä tietoa omaavia henkilöitä on vain muutama, ja poistamalla heidän poliittiset keppihevosensa (proletariaatit jne), demokratia kääntyy noita harvalukuisia henkilöitä vastaan.

Kaikki muut paitsi ne, joilla on ei-tiviaalia metafyysistä tietoa (ja osa siis heistäkin... samalla kun tiedon alue on kaventuu, metafyysisen tiedon alue on kasvaa), haluavat olla oikeistolaisia. Mutta jos kaikki ovat oikeistolaisia, se ei tarkoita avoimuutta tosiasioille vaan yleistä ateismia metafysiikan suhteen. Tämä taas on yhtä kuin fasismi. Jos fasismi olisi perimmäinen ja illuusioton totuus ihmisestä ja maailmasta, se olisi voittanut jo kauan sitten. Tämän tosiasian (jos se olisi totuus) löytäisivät vahvat ja elinvoimaiset kulttuurit, eivät ahdistuneet ja moraalisen rappion kierteessä olevat.

Illuusioton totuus ihmisestä päinvastoin on se, että ihminen kieltää Jumalan (tai tyhjän) rahan takia. Se on kaiken länsimaisen arkirealismin ydin. Jumalankieltäjän arkkityyppinä kirjallisuudessa toimii evankeliumin Juudas: henkilö joka on ensin vihitty metafyysiseen tietoon, mutta joka valitsee lopulta rahan. Tyhjänkieltäjä on henkilö, jota ei ole vihitty metafyysiseen tietoon vaan joka valitsee rahan mieluummin kuin tyhjän. Näistä jälkimmäinen on tietysti aika paljon ymmärrettävämpi ja harmittomampi.

Jos länsimaissa tilanne on tässä suhteessa stabiili, varma ja järjestyksessä, on Venäjällä pakka täysin sekaisin. Venäläinen kulttuuri on metafysiikan osalta lähempänä intialaista kuin eurooppalaista. Metafysiikan kieltäminen ei ole Venäjällä niin vain mahdollista (koska arki on täynnä uutta, käsittömätöntä, tuntematonta ja trassendenttia) ja siksi oikeisto-vasemmisto dikotomiaa on siellä jotenkin vaikea tai mahdoton hahmottaa. Rikkailla ja köyhillä on Venäjällä samantapainen metafyysinen ajattelumaailma, joista kumpikin on kaukana metafysiikka-ateismista. Venäläinen ateismikin on kaikkea muuta kuin metafysiikka-ateismia. Venäjä kontrastoistuu äärimmäisellä tavalla nykyistä länsimaista lähes täydellistä metafysiikka-ateismia vasten.

TOMMI USCHANOVIN MIKÄ VASEMMISTOA VAIVAA 2008

on merkittävä keskustelunavaus. Kirjan suuri ansio on se, että se ilmaisee runsaalla faktatiedolla ja herkullisilla lainauksilla höystettynä ainakin osan niistä argumenteista, joilla oikeisto kritisoisi vasemmistoa, jos oikeiston tarvitsisi kritisoida vasemmistoa. Oikeistonhan ei tarvitse. Siksi se voi pitää argumenttinsa salassa: miksi nokkia kirppuja vihollisen päänahkasta. Oikeisto käyttää vakavaa argumentaatiota vain sotatilanteessa, propagandassaan. Rauhanaikana argumentiksi riittää pelkkä viihde, joka luo savuverhoa sille mitä oikeisto puuhailee.

Uschanov karttaa argumentoinnissaan tarkasti kaikea metafyysistä todistelua. Hänen argumnettinsa perustuvat materiaalisille ja empiirisille tosiasioille. Tämä on ymmärrettävyyden kannalta hyvä lähtökohta aina ja varsinkin silloin kun mallinnetaan oikeiston argumentaatiota, sillä juuri tämä on oikeiston valitsema pelistrategia. Lisäksi Uschanovin uutterasti esiin tuomat faktat ovat aidosti hyvin kiusallisia vasemmistolle. Ongelma faktapohjaisessa, yksittäisiin ristiriitaisuuksiin puuttuvissa ja suuria visioita välttelevässä kirjoittamisessa on se, että jos faktoja alkaa vähänkin epäillä, jäljelle ei jää mitään.

Oikeiston kanssa voi keskustella vain ei-metafyysisillä argumenteilla. Oikeisto kuuntelee aina vakavasti pätevaa ei-metafyysistä todistelua (yksinkertaisimmillaan pelkkää aineellista omaisuutta, joka on seuraus ja osoitus pätevästä ei-metafyysisestä ajattelusta). Metafyysisen perustelun ilmestyminen tarkoittaa oikeistolle aina sääntöjen rikkomista. Jokainen henkilö, joka on ei-metafyysisellä alueella vakuuttava, on myös oikeistolle kelpaavaa seuraa, riippumatta siitä millaisia salattuja metafyysisiä argumentteja tällä henkilöllä on mielessään.

Oikeiston kannalta on siis tärkeää se, että se ei vahingossa tunnusta sellaista henkilöä joukkoonsa kuuluvaksi, joka myöhemmin alkaa esittää metafyysisiä argumentteja (esimerkiksi Venäjällä Leo Tolstoi, jolle oli ensin annettu rahaa ja omaisuutta, mutta joka myöhemmin alkoi vakavissaan esittää metafyysiselle perustalle pohjaavia argumentteja). Nimittäin kaikilla mahdollisilla tavoilla epämääräinen metafyysinen argumentointi on myös niiden henkilöiden argumentointa, jotka eivät millään tavoin onnistu vakuuttamaan oikeistoa ei-metafyysisillä argumenteillaan, ja jotka haluaisivat itse olla oikeistoa, mutta joita ei siihen koskaan tulla hyväksymään.

Oikeisto ei pysty eikä halua erottaa "kaikilla mahdollisilla tavoilla epämääräistä metafyysistä argumnetointia" pätevästä metafyysisestä argumetoinnista. Ja heitä on tässä asiassa jonkin verran helppo ymmärtää. Nimittäin tuo eron tekeminen on vaikeaa ja luonteeltaan esteettistä. Toisinaan pätevä metafyysinen argumentti (esimerkiksi Tolstoin teos Ylösnousemus) johtuu tekijän vilpittömyydessä. Toisinaan se johtuu vain tekijän poikkeuksellisista taidoista: taitavasta huijaamisesta. On hyvin vaikea tietää (tämän sanon omasta puolestani) onko kysymyksessä vilpitön totuudenetsijä (joka ei lopulta ehkä löydä totuutta) vai potentiaalinen huijari (joka ei edes yritä etsiä totuutta, mutta löytää paljonkin sellaista mikä vakuuttaa ihmiset, jotta voisi elää heidän siivellä).

Uschanov syyttää nykyvasemmitolaisia siitä, että he ovat valmiita kritiikittä liittoutumaan minkä tahansa uusliberalismin vastavoiman kanssa. Mikä tahansa eteen osuva keppi tai risu kelpaa vasemmistolaisille aseeksi epätoivoisessa kamppailussa nykyteknologian uusimmilla hightech-aseilla vastustettuja oikeistolaisia vastaan. Itse olen tässä blogissa moneen kertaan todennut, että minulle mikä tahansa vastavoima on jo sinänsä arvokas asia, riippumatta paljon siitä millaisilla oikeusperiaatteilla tuo vastavoima pelaa. Puolustan esimerkiksi Venäjää (myös jossain määrin nykyhallintoa) pelkästään sen takia, että näen siinä vastavoiman. Venäjän oikeusperiaatteet ovat ilmiselvästi täysin kestämättömät. Uschanovin mukaan kestämättömiä oikeusperiaatteita ei voi perustella vain sillä, että tilanne uhkaa olla jonkin olennaisen asian kannalta painostava ja epätoivoinen. Tästä painostavuuden alla horjumisesta, jonka olen monesti tuonut omalta kohdaltani esiin, Uschanov syyttää vasemmistolaisia ja kaikkia vastavoimia, joiden läheisyydestä vasemmistolaiset epätoivoisesti etsivät suojaa. Hänen mielestään tämä ei ole vakuuttavaa. No, täytyy myöntää, että se ei tosiaan ole vakuuttavaa. Mutta minkäs teet. Se on välttämätöntä, sillä noiden vastavoimien (mitä ikinä ne ovatkaan) olemassa olo on vasemmiston nykytilalle sikäli välttämätön, että ne hidastavat ja sekoittavat gloibaalia imperialistista "kehistystä", joka muuten olisi nopeasti tuhoisa, ja estäisi kaiken toiminnan.

Uschanov on itse rajattomasti älykkäämpi ja kyvykkäämpi kuin ilmeisesti useimmat suomalaiset vasemmistolaiset (joita en juuri tunne), mutta hän ei esitä vasemmistolaisille paljon vakuuttavampia vaihtoehtoja. Kirjan lopussa hän tosin väläyttää 15 terävää esimerkkiä siitä, mitä vasemmistolaisen ajattelun pitäisi olla. Esimerkit ovat hienoja, mutta kuka pystyy tällaiseen ajatteluun? Ei paljon muut kuin Uschanov. JA häntä tuskin vasemmiston palkkalistoilla oleminen pidempään kiinnostaa. Kyllä hänen aivoilleen parempaakin käyttöä löytyy. Uschanovin tapausesimerkit jäävätkin osoittamaan selkeästi - niin kuin oikeistolainen, joka paljastaa aseensa - että vasemmistolaiset ovat heikompia ihmisiä - eivät vain aineellisesti, vaan myös henkisesti ja älyllisesti. Silti Uschanov väittää itse olevansa jonkin sortin vasemmistolainen. Uskoisiko sitä? Voi olla, että Uschanoville itseleen vasemmistolaisuus on vain vakepuku, osa Suomessa loputtomasti toistuvaa rituaalileikkiä, jossa oikeistolaiset huvittelevat sillä, että voivat naamioitua vasemmistolaisiksi ilman että kukaan huomaa... tai voi yhtään mitään. Toivottavasti tämä ei ole totta.

Todellisuudessa oikeiston ja vasemmiston ero on antropologisesti syvempi kuin pelkkä peli, jonka säännöt on määritelty ei-metafyysisiksi ja joka jakaa oikeistolaisiksi ne, jotka osaavat noudattaa sääntöjä menestyksellisesti ja vasemmistolaisiksi ne, jotka eivät onnistu noudattamaan sääntöjä sen enempää kuin menestymään.

Idealisoidun vasemmistolaisen ja oikeistolaisen todellinen ero on se, että vasemmistolainen havaitsee, kokee ja ymmärtää asioita, joita oikeistolainen ei havaitse, koe ja ymmärrä. Vasemmistolaisella on ikään kuin jokin elin, jota oikeistolaisella ei ole (tai kuten Gurdjieff pehmeämmin sanoo: he nukkuvat, tuo elin nukkuu. Mutta se oli 100 vuotta sitten). Oikeistolainen tietää tämän: hän ajattelee, että tuo elin (siis valveillaolo) on vain (henkinen) syöpäkasvain: patologia. Vasemmistolainen taas kokee tuon elimen olevan surkastunut ja raihnainen, hän haluaisi vahvistaa sitä (valveillaoloaan), mutta se on hänelle hänen nykyisissä olosuhteissaan enemmänkin vain haitaksi. Koska tuo elin, ei ole luonteeltaan orgaaninen ja materiaalisesti olemassa, kysymys siitä ja sen toiminnasta kuuluu pelkästään metafyysisen argumentoinnin piiriin.

Uschanov välttää metafyysistä perustaa, koska haluaa pitää argumentaationsa ei-metafyysisellä perustalla, joka on oikeistolle ja vasemmistolle ainoa yhteinen perusta, ja jota kumpikin puoli voi ymmärtää. Tämä on arvokasta sinänsä. Mutta Uschanov tulee myös (ehkä vahingossa) ilmaisseeksi syvän vastenmielisyytensä metafyysistä perustaa kohtaan. Hän ei siis vain mallinna tiettyä ajattelua vakuuttavasti, vaan myös jossain määrin itse edustaa sitä. Vakuuttavuus perustuu siihen, että hän on sitä mitä sanoo.

Platon jakaa ihmisen kahteen osaan: ruumiiseen ja sieluun. Sielu on näkymätön ja aineeton, ja sen olemassaolon todistaminen ei-metafyysisellä argumentaatiolla on vaikeaa tai mahdotonta. Mutta myös kaikenlaiset luonnehäiriöt ja psyykkiset patologiat ovat ainakin aluksi näkymättömiä ja aineettomia. Uschanov, joka filosofina tuntee Platonin ja koko eurooppalaisen kulttuuritradition kuin vettä vaan, ei pyri erottamaan sielua ja ruumista, tai sielua ja luonnehäiriöitä. Platon sanoisi, että Uchanov ei etsi totuutta vaan jotain muuta. Uchanov sanoisi, että Platon puhuu hämärästi, hänen argumentaationsa on metafyysisellä perustalla - jota ei nyt hyväksytä. Gurdjieff sanoisi, että Uschanov nukkuu. Mutta Gurdjieff ei milloinkaan lähtisi argumentoimaan Uschanovin kanssa, sillä hän tietää, että metafyysinen perusta (valveillaolo) on olemassa, mutta siitä ei missään tapauksessa voi puhua niin, että nukkuja vakuuttuisi. Kosketuksiin valveillaolon kanssa pääsee vain kiertotietä, erityisen "työn" avulla.

Uschanov on varmasti saanut kestää liikaa hämärää metafyysistä argumentaatiota filosofian laitoksella. Mutta Platon tai Gurdjieff tuskin ilmestyisivät sinne. Nyt ei olla antiikissa tai Tsaarin Venäjällä, vaan erilaisten olentojen parissa. Ja nämä olennot eivät pitäisi siitä.

4.9.2008

KUOLEMAAKIN RAUHOITTAVAMPI EKSTAASI

Maahanmuuttaja: "Olen syntynyt Venäjällä ja kasvanut siellä nelikymppiseksi äijäksi, enkä ole mitään arvoituksellista venäläistä sielua nähnyt."

Täsmälleen näin. Venäläinen ihminen on tottunut niin pitkään niin hyvään, että emigraatiossa kuluu ehkä sukupolvia ennen kuin todellinen menetys havaitaan. Juutalaisilla meni vieläkin pidempään.

Jotkut amerikkaan muuttaneet ovat kyllä palanneet takaisin häntä koipien välissä, ja jättäneet Venäjän erikoislaadun vähättelyt pois nuoruuden haihatteluna.

Miksiköhän Venäläisiä toisinajattelijoita ei murhaamisen sijaan lähetetä vain maastakarkoitukseen: voisivat samalla oppia jotain uutta. Voi vain kuvitella miten paljon se vituttaa jos ei saa kuolla Pietarissa. Elätetäänkö ja syötetäänkö mielipidevankeja enää muualla kuin Kiinassa, tuossa humaanissa aasialaisessa kansankodissa, josta markiisi de Sade osauvasti sanookin: ”Ei minkäänlaista turvakotia hänen irstautensa hedelmille: törkeät tulokset hylätään kuin ruoansulatuksen jätökset. Köyhyyttä varten ei Kiinassa perusteta taloja: sitä ei tunneta siellä. Siellä jokainen työskentelee: siellä kaikki ovat onnellisia. Mikään ei turmele köyhän tarmoa, ja kukin voi sanoa kuten keisari Nero: Quid est pauper?”

Itse tosiaan olin kuolla Pietarissa viime toukokuussa kaameaan kuumeeseen, hysteeriseen heikotukseen ja hengenahdistukseen. Makasin kuukauden rauhassa kirkonkellon kumussa ja odotin tyytyväisenä kuolemaa. Ystävä kävi aina välillä katsomassa joko viedään ruumis pois. Tokaisi aina lähtiessään rauhoittavasti vain, että "Mikäs täällä on kuollessa."

Kun sitten vastoin kaikkia odotuksia paranin ja pääsin jalkeille, ei sekään tuntunut hassummalta. Suuntasin ensitöiksi kirkkoon puhumaan Nikolain kanssa asiat selviksi ja laskeuduin sitten alas kadulle nymfien hihityspatjan päälle, jonka kannattelemana kelluin kuolemaakin rauhoittavampiin ekstaaseihin.

HUONOIN MAHDOLLINEN MAAILMA

Eli siis, vielä kerran, Venäjän ja länsimaiden ero: länsimaissa rahalla saa kaiken, Venäjällä ei. Tämä ei tarkoita että Venäjällä rahalla saisi vähemmän, päinvastoin (tai mistä minä tiedän mitä rahalla ei saa kun rahaa ei ole). Tämä tarkoittaa sitä, että länsimaissa vain se mitä rahalla saa on olemassa. Rahalla saa kaiken ja tuhota voi vieläkin enemmän. Rahan kaikkivalta on huonoin mahdollinen maailma. Koska olen lähes mitättömään tyytyväinen, kelpaisi itselleni mikä tahansa muunlainen maailma. Millainen tahansa vallankumous on mielestäni hyvä asia, koska siitä ei kuitenkaan voi koskaan seurata nykyistä huonompi maailma. Sielulle huonoin mahdollinen maailma on Saatanalle paras mahdollinen maailma. On selvä, että sitä vastaan kannattaa taistella millä tahansa keinolla. Väkivalta on tietysti aina laitonta ja valitettavaa. Mutta äärimmäisen perusteltua.

3.9.2008

Taiteen pitäisi olla väline, jonka avulla sielu vapautuu ruumiin vankilasta: ilmestyy.

Se ei ole seksuaalisuuden sublimaatiota vaan vankilasta pakenemista.

Nykyisin saa usein huomata, että selli on tyhjä ja sisältä palanut.

Kuolemaantuomittu on valinnut toisen tien.



"Me emme enää pitkään aikaan ole syntyneet elävistä isistä..." Dostojevski

SIVISTYS

Kävin sunnuntai-iltana Porvoossa mielenkiintoisen keskustelun pietarilaisen bardilaulajan ja hänen suomessa antropologiaa opiskelevan tyttöystävänsä kanssa. Keskustelun sisältö oli lyhyesti seuraava. Laulaja valitteli, ettei saanut esiintymisensä aikana kontaktia venäjänkieltä taitamattomaan yleisöön. Energia ei lähtenyt virtaamaan. Tätä hän piti osaksi pelkästään aistitusta vuorovaikutuksen puutteesta johtuvana. Mutta energian virtaus ei pohjimmiltaan tarkoita aistivuorovaikutusta. Hän puhui vibraatioista, jotka eivät ole kuuluvia tai näkyviä. Ne ovat jonkinlaisia emootiokenttävirtauksia. Hän sanoi, että kokee niiden vaikutukset hyvin fyysisinä, mutta hän ei osannut tarkemmin selittää minkälaisessa väliaineessa tapahtuvasta vuorovaukutuksesta olisi kyse ja miten ihmiskeho tavoittaa nuo vaikutukset. Hän epäili, että sielu olisi "magneettinen" keskus, joka olisi herkistynyt noille kentille. Tieto tulisi kehoon sielun välityksellä. Hänen tyttöystävänsä alkoi puhua ajatuksen siirrosta. Ajatukset ovat tietynlaisia emootiokenttiä, ja ihmiset voivat välittää ajatuksia tarkkoina toisilleen. Hän sanoi, että nämä ilmilöt ovat hänelle tuiki tavallisia Pietarissa, mutta Suomessa hän ei koe niitä niin voimakkaina edes läheisimpien ihmisten kanssa. Itse kerroin muutaman vastaavan esimerkin omalta kohdaltani.

Nämä henkilöt olivat tavallisia pietarilaisia. Kaikki pietarilaiset, jotka ovat käyneet ulkomailla, tunnistavat tämän ilmiön. Todelliseksi sivistykseksi kutsutaan sieluntuntemusta ja tietoa rakkaudesta. Muuta sivistystä ei maailmassa ole.
Oli sateinen kylmännihkeä aamupäivä. Olimme Juhana Vähäsen kanssa perunamaalla. Juhana halusi metsän reunaan. Hänestä tuntui, että epäilyttävä karjakko joka paimensi sähköaidan takana laitumella lehmiä, kuunteli meitä. Hän puhui matalalla, rauhallisella ja kirotun hiljaisella äänellä. Tulin työpöydän luo, joka näytti arkkitehdin suurelta piirustuspöydältä. Pöydällä oli erikoisia muinaisen graafikon työkaluja ja sapluunoita, jotka toivat mieleen kabbalassa näkemäni kuviot. Ikkunalaudalla oli pieni levottomuutta herättävä kirjasto. Kirjat olivat englanniksi ja tuntemattomilla kielillä. Koin tulevani huonovointiseksi. Löysin pöydältä printatun käsikirjoituksen, jossa luki tekijän nimi. Huokasin helpotuksesta, levottomuus katosi ja kaikki tuntui päivänselvältä: Teemu Mannisen työpöytä. Selailin käsikirjoitusta. Jokaisen runon visuaalinen hahmo oli hyvin samanlainen, ikään kuin variaatio samantyylisestä hyvin vangitsevasta typografisesta asetelmasta. Katsoin runoja tarkemmin ja kiihtymys valtasi minut. En kerro enempää, sillä aion plagioida kaiken.

APURAHAT

eli ilmainen raha, on kilpailluin asia maailmassa. Nihilismin nakkenakuttajat ovat kaikkialla valepuvuissaan imemässä planeetan resurssit tyhjiin - he ovat kaiken kokoisia, ikäisiä ja näköisiä. He ovat hyvin sympaattisia ja kauniita lihavalepuvuissaan. Mutta periaatteessa apurahoja pitäisi myöntää vain kauniille sieluille, sielun ansioiden perusteella. Se, joka tekee sielun (joka on koko ihmiskunnalle yhteinen) kannalta tärkeintä työtä ja joka väsymättömimmin ja syvimmin vastustaa nihilismiä ja kapitalismia, periaatteessa ansaitsisi jonkinlaisen apurahan, koska vain hänen työllään on todellista kulttuurista merkitystä ja vain hän todella tarvitsee apua. Hänelle pitäisi antaa edes jotain, koska hän on ainoa, joka voi auttaa muita. Kysymys on tietysti poliittinen. Niin kauan kuin elämme fasismissa on varmaa, että apurahoja ei anneta ainakaan sille joka niitä tarvitsee. Apurahat ovat vallitsevan järjestelmän keino aiheuttaa moraalista kuvotusta niissä ihmisissä, jotka rakastavat elämää ja sen synnyttäjää: sielua.

Tämä asia ei koske itseäni, koska en hae apurahoja. Syy ei ole katkeruus, vaan se tosiasia, että minua ei voi auttaa rahalla. Ollakseni rehellinen: minulla on rahaa ja aikaa riittävästi. Minua voi auttaa antamalla rahaa niille ihmisille, jotka pystyvät pelastamaan sielun ja planeetan kosmisten nakkenakuttajien nihilistiseltä tuholta. Minä kyllä ilmaisen sitten, jos he pystyvät siihen. Sillä minunkin sieluni on silloin pelastettu ja se tihkuu silloin ylitsepursuavaa hilpeyttä ja runoutta. Emmehän me täällä kapitalismin myrkkykaasusuihkuhuoneissa dementian mädännyttämine aivoinemme pystyisi nousemaan mielisairaalan suljetunosaston vuoteestamme, ellei sielunpelastus joka hetki kutsuisi meitä taiteluun ihmishahmon jo ottaneita kosmisen ilkeyden mahtavia fotorealisteja vastaan.

2.9.2008

Ei ole mitään raskaampaa
luotaantyöntävämpää
kuin ne säännöt jotka tätä
kaikkea ohjaavat.
Voiko sellainen henkilö toimia rikosoikeudessa tuomarina, jolla itsellään on rikosrekisteri?

Voiko sellainen valtio tuomita toisen valtion, jolla itsellään on rikosrekisteri?

Mikä on valtion tekemä rikos?

Entä jos valtioiden ikäero on tuhat vuotta?

ONKO TÄSSÄ ENÄÄ MAHDOLLISTA SANOA MITÄÄN...

Maahanmuuttajan uusin merkitä on tyrmäävä. Se mikä hiljentää vastaansanomisen vapauden hiljentää myös puolestapuhumisen tarpeen.

En ole koskaan "ihaillut" Vladimir Putinia. Mutta olen jotenkin pyrkinyt ymmärtämään sitä, mistä johtuu, että Venäjä "tarvitsee" tällaisen johtajan.

Tuo "tarve" ei ehkä poistu, mutta ymmärtäminen käy yhä vaikeammaksi. Tällainen lähes julkinen teloitus ei jätä paljon tulkinnanvaraa (jota esim. Politkovskajan murhaan vielä liittyi).

Peli kovenee puolin ja toisin. Venäjän otteet ovat selvästi kömpelömmät kuin sille "erityislaadusta" luopumisen painetta aiheuttavan vastapuolen otteet. Pitäisikö Venäjää murhaamisen lisäksi syyttää kömpelyydestä, siitä että se jää verekseltään kiinni rikoksista, joista sen kilpailijat eivät jää kiinni?

Kuka on kansainvälisen politiikan tuomari, syyttäjä, itse syytön?

Lännessä "sananvapauden rajoittamisesta" ei jäädä kiinni. Mutta jokainen joka lukee vaikka Hesaria ymmärtää, että jotain todella syvällistä mätää meidän julkisen sanan laadussa on.

Riippumattomilla viestimillä ei ole länsimaissa paljon merkitystä, koska valtaideologia merkityksellistää vain sanat, joilla on taloudellista merkitystä. Sanat joilla ei ole taloudellista merkitystä ovat merkityksettömiä sanoja länsimaissa.

MIKÄ ESTÄÄ VENÄJÄÄ NYKYAIKAISTUMASTA?

kysyy Jukka Mallinen esseekokoelmassaan Varastettua ilmaa. Hän tarkoittaa "nykyaikaistumisella" yhdysvaltalaista yhteiskuntamallia ja tämän hetken yhdysvaltalaista "demokratiaa", jota Mallinen itse pitää parhaana mahdollisena maailmana, ja joka tunnetaan nyky-Venäjällä erittäin tarkasti jo siksi, että kokonainen sukupolvi venäläisiä ekonomisteja on saanut koulutuksensa Yhdysvaltalaisissa huippuyliopistoissa.

Vastaus on tietenkin, että puhdas järki. Voisi huomauttaa: kun oman järjestelmän ongelmallisuus on jo käynyt ilmi on oikeastaan myöhäistä ihmetellä sitä, ettei naapuri enää halua kopioida sen virheitä itselleen.

Mallisen esseet ovat kauttaaltaan hyvin asiapitoisia ja asiat esitetään oikein. Mutta kaikkeen lisätään moraalinen etumerkki. Kaikkea arvioidaan moralisoiden modernismin historiallisen kehityksen näkökulmasta: jos jokin edistää modernismia, se on Mallisen mielestä hyvää, muuten huonoa.

Miksei Mallinen pysty suhtautumaan modernismiin, globaalin talouden korporativismiin ja sen aiheuttamaan ekokatastrofiin ja maapallon biodiversiteetin tuhoutumiseen kriittisesti? Miksi Mallinen ihailee kehitystä, joka johtaa näihin ilmiöihin? Miksi Mallinen niin kiivaasti vihaa "Venäjän erikoislaatuisuutta", eli itsenäisyyttä ja kulttuurista vastustuskykyä, jonka itse yleensä näen positiivisessa valossa? Miksi Mallinen vihaa sielua, henkisyyttä ja ajattelun yhtenäistä metafyysistä perustaa, jotka ovat ne ominaisuudet ja vastavoimat, joiden avulla maailman nykyinen totaalisen katastrofaalinen kehityskulku voitaisiin pelkällä nopealla tahdonponnistuksella pysäyttää (vaikka tällä hetkellä vielä mennäänkin täydellä vauhdilla väärään suuntaan)?

Mallisen esseekokoelma ja sen saama kritiikki ovat huolestuttava ilmiö siinä mielessä, että ne eivät ole omiaan lisäämään yleistä venäjäntuntemusta tai vuorovaikutusta. Nimittäin asiat, jotka Mallinen aivan oikein esittää ja sitten moraalisesti arvioi negatiivisessa valossa, nähdään Venäjällä yleisesti moraalisesti positiivisessa valossa ja päin vastoin. Venäjäntuntemusta olisi ymmärtää se, miksi Venäjällä ajatellaan toisin kuin Suomessa. Mallinen ei suuremmin panosta totuuden etsintään tällä osa-alueella: hän perustelee asin yksinomaan ahneudella (joka ei voi olla perustelu, koska kaikki ovat yhtä ahneita ja niiden sääntöjen mukaan on pakko pelata). Se, että Suomessa moralisoidaan yleisesti pahaksi se, mikä Venäjällä moralisoidaan yleisesti hyväksi, on itseasiassa aika pelottava tilanne, koska siitä seuraa jyrkkä vastakkainasettelu: toisen näkökulmaa ymmärtämätön ja halveksiva ilmapiiri, puolin ja toisin.

1.9.2008

MAAILMAN SÄILYMISEN EHDOT

1) ihmiset poistavat vapaaehtoisesti keskuudessaan vallitsevan taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden, ja siirtyvät suoraan kiinalaiseen talousjärjestelmään: ainoaan järjestelmään nykymaailmassa, joka pienellä "paluulla entiseen" mahdollistaa tämän,

tai

2) luonnovarojen huvetessa ihmiset turvautuvat väkivaltaan ja yrittävät poistaa itsensä kanssa eriarvoisessa asemassa olevat ihmiset, jotta heidän oma energiankulutuksensa voisi säilyä ennallaan. Koska ydinase on keksitty, kenenkään ei kannata kuvitella ratkaisevansa asiaa väkivaltaisesti: jos yksi häviää, kaikki häviävät.


Hyvästi kapitalismi (nyyh, ihan itkettää).

EPÄTOIVON KANAVOINTI

Ylellisyys on olemassa siksi, jotta tyytymättömyys, puute ja epätoivo olisivat ainaiset vieraamme. 2000-luvun alussa talouselämän, politiikan, taiteen ja viihteen johtajat edistävät holtittoman kulutuksen mallia, joka koituu planeetan tuhoksi. He hyväksyvät itselleen sosiaalisen ja taloudellisen eriarvoisuuden, koska uskovat saavuttaneensa loistavan taloudellisen asemansa omilla ansioillaan. He kieltäytyvät ottamasta huomioon miten heidän esimerkkinsä, jota he eivät pyri peittelemään, vaikuttaa perässä seuraavaan ihmismassaan. He unohtavat, että vaikka heidän tekojaan kannattelee energia, heidän taloudellinen menestyksensä on perustaaltaan ideologista. He lietsovat menestyksenpalvontaa, joka sisältää kehittyneen nöyryytyskulttuurin. Koko mediateollisuus on valjastettu räppäreiden, jalkapalloilijoiden, formulaksukien ja pröystäilevien presidenttien esitys areenaksi. Unelma, jota nämä tyypit edustavat on totaalisen kulutuksen ja planeetantuhoamisen unelma. He rikastuvat biodiversiteetit köyhtimisen kustannuksella. Myös aineellisessa tai henkisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrä kasvaa länsimaissa räjähdysmäisesti. Koska jatkuvalta vertailulta ja vertautumiselta ei voi suojautua, se synnyttää hillitöntä epätoivoa. Epätoivo kanavoituu joko holtittomaan kulutuskilpailuun tai sairaalloisen radikaaleihin vasta-asenteisiin. Taideinstituutiot ovat epätoivon kanavien Venetsia. Ne vastaanottavat mielellään toisinajattelijoita, mutta ne eivät tarjoa mitään vaihtoehtoa. Niitä voi verrata natsikeskitysleirien suihkuhuoneisiin, joissa puhdistavan veden sijaan käytetään tukehduttavaa myrkkykaasua. Yksityisyrittäminen, pääomasijoittaminen ja pelihimo tuottavat tragediaa epätoivoisten perustattomien yritysten muodossa. Terrorismi, prostituutio ja sota ovat epätoivon viemärikaivo. Ne tarjoavat mahdollisuuden sankaruuteen oman kuoleman avulla. Rikastumisen päivänä on liha luiden ympäriltä huvennut jäljettömiin. Niitä varten, jotka eivät pysty murhaamaan itseään, on tarjolla huumeet. Yritys rakastaa on jaloimmin epätoivoinen teko tässä pettävän todellisuuden syleilyssä. Me saamme rakastaa toisiamme, vain jos Jumala rakastaa meitä, muuten emme. Toivon ja epätoivon tuollapuolella on vähän asioita: rehellinen työ, esimerkiksi kalastus tai luonnonmukainen maanviljely.

LUIN PITKÄSTÄ AIKAA RIMBAUDIA

Einari Aaltosen suomennoksesta Hirtettyjen tanssiaiset (2000), ensimmäisen proosarunon.
Se on tarkka. Maailmankirjallisuuden klassikko. Jalat alta lyövä vakuuttavuus. Mysteeri ei katoa, vaan jatkaa olemassaoloaan.

KUUNTELIN EILEN RADIOSTA

ohjelmaa, jossa kirjailija Leena Lander kertoi siitä, kuinka syyllisyydentuntoinen ihminen hän on. Vähäosaisten, orpojen ja asunnottomien asema koskettaa häntä, ja hän jollakin tavalla uskoo olevansa heidän tilaansa syyllinen. Hän oli valinnut musiikiksi Tapio Rautavaaran kappaleen, jossa hyvä ihminen katselee kadulla yöpyvää huonoa ihmistä empaattisesti ja myötäeläen - ei niin kuin muut hyvät ihmiset, silmänsä sulkien.

Kummallista, että hyvien ihmisten mieleen ei pälkähdä sellainen mahdollisuus, että tuo huono ihminen voisi olla parempi ihminen kuin he itse (no tuskinpa sentään... siipensä polttanut... aivonsa keittänyt... hahahaaa, oma syy... mitäs oli niin herkkätunteinen, kiltti, vilpitön ja hyväuskoinen... eikä tajunnut ajoissa että maailma on vittuilijoiden keihäskilpailu). Ehkä ristillä roikkuva Kristuskin on heille vain vähäosainen, huono ihminen, sellainen jota myötäeletään ja hymistellään - eikä niin kuin toiset hyvät ihmiset, tökitä keihäällä kylkeen.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com