30.5.2008

ULTRAFORMALISMI

on sana, joka tulee mieleen Harry Salmenniemen esikoiskokoelmasta Virrata että (Otava 2008). Tällä tarkoitan sitä, että muoto tuntuu olevan minulle ainoa tarttumapinta. Muoto ei ole yksinkertainen, se ei ole sekava, se on pinnalta katsottuna vakuuttava, mutta onko siinä ulottuvuuksia? Sitä on vaikea tietää: väliaineen noste on niin suuri, ettei edes sukelluskello uppoa.
Venäjä on oikeastaan ainoa jäljellä oleva länsimaa, jos kriteerinä pidetään länsimaista kulttuuriperintöä, lähinnä antiikkia.

Kapitalismin voittokulkuhan on yksiselitteisesti länsimaisen kulttuurin tuhoamisen historiaa.

29.5.2008

ENSIMMÄINEN VALKEA YÖ

Et tullut päivällä
etkä tullut yöllä
Ei se mitään me
naimme jo toisia

Ven. sananlasku




Illan rajalla astun kadun ruusuntuoksuun. Lähden vaistomaisesti seuraamaan ensimmäistä kaunotarta. Lähetän ystävälle innostuneen tekstiviestin. Aseman lähellä vastaan juoksee nuorimies putkikassin kanssa ja selittää innostuneesti matkustavansa jonnekin ja tarvitsevansa kolmeasataa ruplaa junalippuun. Annan rahat. Kioskilla ihmettelen ääneen blinin maukkautta. Joka päivä se yllättää. Yksi blini päivässä ja vuorokauden ravinnontarve on tyydytetty. Matkalla treffeille vastaan astelee sellainen pornokettu, että on pakko kääntyä perään, samalla mietin miten voisin luistaa jo sovituilta treffeiltä. Poissaoleva ja läsnäoleva käyvät mielessäni tasaväkistä painia, mutta ehkäpä muistini puutteiden vuoksi läsnäoleva sulo voittaa poissaolevan. Pysäytän naisen ja sanon: sinulla on jaspiksen vihreät silmät. Onneksi hän on kiireinen ja sovimme tapaamisen myöhempään yöhön. Saa aikaa keksiä selitystä. Jatkan matkaani toiseen suuntaan. Vastaan astelee humalainen nuorimies muuttokuorma selässä, silmissä edellisen illan silmitön hehku. Ehdin vielä sopimilleni treffeille latinotanssiravintolaan. Missä hän viipyy? Odotellessani mehukas blondi imaisee minut tanssin pyörteeseen ja alan toivoa, että deittini tekisi oharit. Mutta miten niin hän jättäisi saapumatta. Mikä mielenosoitus se sellainen on? Nainen soittaa ovelta. Toivoni valuu hukkaa. Pyydän anteeksi, ja ilmaisen seuralaiseni saapuneen. Sovimme blondin kanssa tapaamisen myöhempään yöhön. Tiukoissa farkuissaan hän on paremman näköinen kuin muistinkaan. Muistiin ei näissä asioissa ole paljon luottamista: tapaamamme naiset ovat aina kauniimpia kuin jaksamme muistaa. Toisaalta se on havainto- ja rekisterivälineen tarkkuden ongelma. Ominaisuudet ja erot kirjautuvat liian epätarkkoina, samalla kun niiden pohjimmaiset merkitykset jäävät epäselviksi. Toisaata tämä käsilläolevaa poissaolevan kustannuksella painottava psykologia on kettujen rannattomassa meressä ymmärrettävä. Todellisuus siis lievittää jonkinverran pettymystäni. Tanssimme. Mietin kokoajan kadulla tapaamaani naista. Vien kättä naisen takapuolelle, ja yritän vertailla tuntemiani ruumiinmuotoja näkemiini. Ne silmät... mutta eihän sellaisia silmiä olekaan. Miten saatoin olla niin tyhmä! Eihän sellaisia silmiä voi olla olemassa! Lähennymme hieman tanssissa. Tilaan litran krahvin vodkaa. Paikan tuolit ovat mahdottomat istua. Siirrymme maksulliseen aitioon. Todellisuus käyn tuskallista kamppailua mielikuvituksen kanssa. Länsimainen mielikuvitus toimii niin, että poissaoleva kiihottaa mielikuvitusta aina enemmän kuin läsnäoleva, ja tuntematon kiihottaa kaikista eniten. Mutta venäjällä se ei mene niin. Läsnäoleva ylittää lähes aina mielikuvituksen rajat, siksi mitään ihmeellisempää ei periaatteessa ole edes mahdollista kuvitella. Kuvittelu on pelkkä sairaus, joka johtuu materialismin rappiosta. Turmeltuneessa mielessäni tuntemattoman hedelmän tuoksu kuitenkin vie voiton tutusta. Mietin mitä voisin sanoa selitykseksi. Keksin saaneeni kutsun nekrorealistien banjaan. Siitä ei voi kieltäytyä! Keskellä yötä? Totta kai. Sovimme tapaamisen aamuyölle. Kävelen kirkon kautta, täytyy kysyä Nikolailta. Davai! sanoo Nikolai, ensimmäinen valkea yö, tällaista se aina, on sitä tullut nähtyä. Aprikosovin terassilla tapaan Gunther Grassin ja pyydän häntä mukaani missikisoihin. Tapaan baarissa pornoketun. Olemme pari kolme vuorokautta taikavuorella. Astun hänen asunnostaan kadulle ja lähetän ystävälleni innostuneen tekstiviestin. Vastaan juoksee nuorimies putkikassin kanssa ja selittää innostuneesti matkustavansa jonnekin ja tarvitsevansa kolmeasataa ruplaa junalippuun. Annan rahat. Kadulla vastaan kävelee toissapäivänä deittaamani nainen. Miksi et soittanut? Minut ryöstettiin, aivan totta, taksissa, kuski vei puhelimen ja rahat. No, eivät ole ajat muuttuneet. Aivan, pitäisi kantaa asetta niin kuin ennen vanhaan.

27.5.2008

Olimme N:n kanssa Helsingissä, kiirehdimme junaan. Myöhästyimme IC-junasta, joka lähti juuri nenämme edestä. Aikataulun mukaan seuraava juna oli paikallisuna, johon oli vielä aikaa. Jostakin syystä viivyttelimme tai aika kiihtyi. Myöhästyimme paikallisjunastakin. Minua harmitti, koska oli myöhä, olin väsynyt ja seuraavan junan lähtöön näytti olevan aikaa. Menimme istumaan johonkin ravintolaan. Ravintoan pöydässä istui avoimelta vaikuttavia, mutta jotenkin lyhytkasvuisia nuorukaisia. He pyysivät meidät seuraansa. Pöydässä istui tyttö, jolla oli kasvoissa lasten oravankasvoja muistuttava leikkimeikki. Tyttö ja N tulivat keskenään hyvin juttuun. N lauloi jonkin laulun ja kaikki pitivät siitä. Itse lähdin jossain vaiheessa kuljeskelemaan. Katselin suuresta taulutelevisiosta rallia. Afrikkalaisella tiellä oli 1.5 metriä kuravelliä, johon auto upposi kattoa myöten. Olin hetken poissa. Kun havahduin en enää löytänyt N:aa ravintolasta. Etsin kaikkialta, mutta hän oli kokonaan kadonnut. Ihmettelin, minne hän oli voinut mennä vieraassa kaupungissa. Lähdin ravintolasta ja huomasin olevani suurella hakkuuaukealla, jossakin metsässä, kenties omassani. Kaukaa näin isän, hän käveli minua kohti suurten metsästyskoirien kanssa. Koirat lähtivät juoksemaan minua kohti. Pelon värinä juoksi selkäpiissäni. Isä huusi, että minun pitäisi yrittää väistää koiria jos ne juoksevat minua kohti. Koirien väistely osoittautui yllättävän helpoksi. Vain yksi onnistui juoksemaan päin, mutta en horjahtanut sen painosta vaan sain kaulapannasta pitävän otteen ja pitelin sen aisoissa. Sitten isä tuli paikalle, koirat rauhoittuivat. Kerroin isälle N:n kadonneen. Lähdimme koirien kanssa etsimään häntä metsästä, mutta emme löytäneet.

VENÄLÄINEN LUOTTOKORTTI

Maapalloa aina haukutaan, mutta kenties täällä ei olekaan niin huonosti. Tällaisia aatoksia pistää mieleen pietarilaisessa kahvilassa. Epätodellisessa maailmassa myös valo on epätodellista ja siksi siellä ei arvatenkaan ole varjoa. Sellaiselle ei Maapallo tietenkään vedä vertoja, sillä Maapallo on totta. Siksi myös pimeydellä on todet ideansa ja oppinsa, hahmonsa ja loputtomat taksonomian portaikot. Maapalloa aina haukutaan, mutta mahdoton tätäkään olisi kuvitella, ellei se olisi totta. Näin ajattelee realisti, koska realisti katsoo asioita hieman tarkemmin. Todellisuutta ei ole, sanoo ystäväni. On vain muisteja, tarionoita ja kaksoisolentoja, joita me itse kirjoitamme, ja jotka kirjoittavat meitä. Toisaalta juuri siksi minä en enää kirjoita, sanoo ystäväni. Valokuvaan, koska kuvat tallentuvat kortille, eivätkä omaan päähän. Tarina on aina liian kilpailukykyinen suhteessa tapahtumiin, ja periaatteessa on hyvä myös tietää mitä todella tapahtuu.

Hän esittelee uunituoretta teostaan "Perisynti ja Venäjän keskiaika". Siinä hän luo 15 000 portaisen venäläisen naisen nenän antropologian. Hän väittää, että merkityksellisin askel otettiin juuri keskiajalla. Venäjässä pääsi materialisoitumaan Euroopan itsekritiikki. Suuntaamme kohti päivällistä, mutta nautimme sen ilmasta ja nälkä lähtee. Se on varmaankin jokin lintu, tai lentävä torakka, joka täyttää jääkaapit kuolleiden eläinten raivolla. Koska viimeksi söin? Sitä en muista. Miksi et syö? Miksi et rakastele ongelmallista naista? Kadulla näkyy yhdellä silmäykselllä ehkä kolmisen tuhatta ihmistä. He lähtevät joka päivä ulos, koska ulkonaolo on voittoatuottava sijoitus. Jos niin ei olisi, he pysyttelisivät sisätiloissa ja heillä olisi taulutelevisiot eikä lainkaan sijoituksia. Heidän puolestaan sijoitettaisiin amerikkalaisiin eläkeläisiin ja epätoivon ylläpitoon. He eivät koskaan saisi tietää paremmasta, sillä tiedonvälitys on epätiedonvälitystä.

Aikaa on liikaa, eikä romaaneitakaan jaksa vuosisadasta toiseen kirjoittaa. Kävelemme kohti uutuuttaan hohtelevaa lakiasian virastoa. Ystäväni hakee Venäjältä poliittista turvapaikkaa, ja sitä varten on hankittava joitakin hyvinkirjoitettuja lausuntoja. Lausunto ei ole niin ongelmallinen kuin oikea leima. Talon turvakontrolli on sietämätön. En pääse sisään ajokortilla enkä henkilökortilla, vain passi kelpaa. Joudumme palaamaan passiani hakemaan. Se tuntuu kiusalliseltä, koska minähän olen vain seurana. Mutta aikaa on aina liikaa, sitä ikään kuin pursuaa jostakin aivan kuin zoomaisi fraktaalia. Lopulta sihteeri alkaa kirjoittaa tietojamme koneelle. Ystäväni saa kulkulupansa ja astuu porttilaitteesta. Minulle sen sijaan tulee jälleen ongelmia. Asiat eivät suju. Hyvä on. Minun täytyy mennä nyt, sanoo ystäväni. Tule perässä kahdenteentoista kerrokseen, huoneeseen 30402. Vihdoin pääsen sisään, ja pitkän etsiskelyn jälkeen löydän oikean huoneenkin. Ovessa johon koputan lukee: lakiasiain salaneuvos C. Bukowski. Sisään, kuuluu ystäväni ääni huoneesta. Painan raskaan valetun ovenkahvan alas ja työnnän raskasta yli nelimetristä puuovea sisään päin. Ystäväni istuu suuren kirjoituspöydän takana kirjoittamassa itselleen todistusta. Välillä hän esittelee kauniille sihteerille kadulla kuvaamiamme videoklipsejä. Ystävällisen näköinen karismaattinen ja kirkaskatseinen neuvos itse istuu ikkunasyvennyksessä tupruttaa sikaria ja lukee printtiä. Hän ehdottaa jotakin sanamuotokorjausta. Ystäväni ei hyväksy sitä vaan muotoilee edelleen. Sitten vain leima paperiin ja valmista on. Katsomme vielä sihteerin voitonpäivän perhekuvia hänen tietokoneensa näytöltä. Tanssimme hieman.

Kadulla vastaan kävelee käsikyykkää kaksi tyttöä. Toinen on navasta ylöspäin kaunis, toinen navasta alaspäin. On helppo ymmärtää miksi he ovat ystäväviä ja mitä he haluavat. He katsovat minua kuin nelijalkainen ja nelikätinen yksilö. Venäläinen nainen on kaunis. Ja hokemalla sitä, nait todennäköisesti hirviön. Nevan pohjaan on joutunut monta miestä. Mutta parempi sekin kuin joutua joen väärälle puolelle. Eivätkä sillat koskaan laske. Se on jono vaikka onkin muodoltaan enemmän pallomainen.

Ystäväni menee töihin ja minä baariin. Hän on kosmoksen palkkalistoilla niin kuin minäkin: palkka maksetaan hyvien vibojen muodossa. Aikansa baarissa istuttuani huomaan, että kaikella on rajansa. Harmittelen tarjoilijalle, että rahat ovat loppu. Tämä huiskaisee kättään ja asettaa eteeni huurteisen oluttuopin. Näin jatkuu valomerkkiin asti. Se on se venäläinen luottokortti.

NEUVONANTAMINEN

Hyvyys on neuvonantamista, mutta se edellyttää totuuden tuntemista. Totuuden tunteminen on jotain muuta kuin sanat, äänet, kuvat, jotka siitä seuraavat. Mutta millaisessa muodossa neuvo olisi annettava. Luultavasti sanoina, ääninä ja kuvina. Raamattu kokonaisuutena lienee tiivistetyin esitys hyvästä neuvosta. Mutta mitä tehdä kun oppilas ei opi? Silloin astuu kuvaan Isä Sarkasmi, vanha ja viisas patriarkka. Hänellä on tietoa, mutta hän antaa tahallaan vääriä neuvoja: jotta oppilas oppisi itse ajattelemaan. Kullanarvoinen neuvonantaja on hellittämättömyys elämänhalussa, tai vain peili. Neuvonantaja on jo sisälläsi tahtoo patriarkka lempeällä hymyllään sanoa: Älä minua usko tolvana! Eurooppalainen kulttuuri on yksi neuvonpito, venäläinen toinen.
Ensin valloitetaan, sitten pyhitetään.

23.5.2008

Oikeudenmukaisessa rangaistus on rikoksen väistämätön aisapari.

Epäoikeudenmukaisessa rikos saattaa olla rangaistus, ja rangaistus rikos.

Pahuuden ja hyvyyden ero on siinä, että pahuus on varoitukseton rangaistus, hyvyys on neuvo ennen rangaistusta.
Tämä kauppakeskus on makeampi kuin rukous.
Näillä poluilla minä voisin elää loistelyhtyjen
parantavassa valossa, ikonittarien kenkien vihellyksessä.
Kuuletteko miten rukous on kohtuuhintaista työtä?
Näkymätön villa, joka lämmittää kaupunkia
tuotetaan suurissa tehtaissa jotka rukoilevat täynnä
vauhdikkaita villaakehrääviä naisia. Ja lämpö yksin
on kylmän sodan voittaja. Ei, ei mikään ole poliittisempaa
kuin pakkaskuolema, maantieteellinen sijainti, se
missä sattuu joutumaan taivasalle talviyönä.
On viisainta tehdä niin kuin toisetkin, rukoilla.
Sanat lähtevät äidistä ja päätyvät äitiin.
Hyvin valittu ikoni suojelee täysin pornografialta.

22.5.2008

Teidät jätettiin, eikä siinä tietenkään
ole mitään uutta
teidän pumppunne pysyi hiekkasäkin alla
ja sykähteli, se oli vierasesine talossa
te tiskasitte, te puhdistitte koko talon
te järjestitte ruokakaapin ja teitte
rahaa minun lompakkooni


Mitä 80-luvun alun Glenn Danzig tai James Hedfield olisi sanonut Teräsbetonista? Länsimainen kulttuuri kesyttää ja tuotteistaa kaiken. Pohjimmiltaan se on riippuvaisen kateutta omavaraista kohtaan. Länsimainen kulttuuri tukahduttaa, "syleilee kuoliaaksi", omat energianlähteensä, voidakseen ostaa energiaa muualta. Venusta ja Erosta kulutetaan, jotta ne heikentyisivät ja rappautuisivat, eivätkä olisi uhka kapitalistien keksinnöille, mielivaltaiselle säännöstelylle. Kaikki muu on maailmassa rajallista, mutta kapitalistien luovuus on rajatonta. Käytännössä tämä luovuus tarkoittaa suoran vaihtotalouden korvaamista rahataloudella kaikessa mahdollisessa. Vaihtoa tapahtuu kuitenkin jopa katseiden tasolla: siis kapitalisti haluaa tuotteistaa katseen. Jos näitä maanpettureita ja ihmiskunanvihollisia verotetaan, he esittävät halpamaisimman temppunsa, ja Martti Ahtisaaren haukottelevalla suulla viisastelevat helvettiin nöyryytettyjen kolmansien maiden lasten, seksiorjien ja kerjäläisten halvemmista työvoimakustannuksista. Ja tämä vain siksi, niin kuin Wagner - todellinen mies - sen oikein kuvaa, että Niebelungit rahasikailullaan saisivat vallan niiden yli, joilla on energia (reininkulta). Läskien, riipaisevan rumien akkojen poliittisessa jokelluksessa ja miesten totaalisessa neuvottomuudessa tämä sairaus saa raivota, vaikka diagnoosi olisi ollut valmiina jo vuosisatoja. Häpeän määrää ja syvyyttä ei voi mitenkään mitata. Planeettaa ja isänmaata tuhoava kapitalisti ei tietenkään opi vaan opettaa. Kapitalisti ei tule milloinkaan ymmärtämään totuutta ihmisestä ja maailmasta muuten kuin tarkan ja silmittömän väkivallan kielellä. Voi häpeän määrää kaikilla sotilasvalansa vilpittömästi isämaanvihamiehiä vihaten vannoneilla.


"I dont like bull shit." Glenn Danzig

http://www.youtube.com/watch?v=Sdpvi8anJgM

http://www.youtube.com/watch?v=Mpf-Azj4SXk&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=ju2-kCkrD5E

http://www.youtube.com/watch?v=-apRCG2Nffc&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=G_q96e6Aef0&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=ibP2dAa2GyI&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=yeoQI-SwI5w&feature=related

SUOELÄIMET

jakaantuvat suossa eläviin ja suota vastustaviin. Iilimato ja käärme elävät suossa, hirvi suon pinnalla.

PEILIN EDESSÄ IHMETYTTÄÄ MITEN HYMYSTÄ TULI NIIN VÄLINPITÄMÄTÖN

Olli-Pekka Tennilän Ololo on kummallinen tekstikokoelma. Se tuntuu tavattoman ryteikköiseltä läpikahlattavalta. Sitä ei jaksa lukea paljon yhdellä kertaa. Heti kun on alkanut tekee mieli lopettaa, mutta ilmestyy jotakin mikä keskeyttää aikeen, lukemista jatkaa, valmistautuu uupuneena sulkemaan kirjan, ei, taas jotakin häivähtää ja täytyy jatkaa. Sitten kun saa lopetettua tekee mieli lopettaa kokonaan, sijoittaa kirja divariinlähtevien pinoon. Mutta se ei kulkeudu sinne asti. Jostain syystä kannet viettelvät avaamaan, ja taas huomaa lukevansa, tulee jokin raskas yhtenäinen jakso, joitain sanoja, lauseenosia, jotka horjuttavat käsitystä kirjamuotoon printatusta muistiinpanovihkosesta. Ehkä tätä olisi voinut karsia, sommitella, tematisoida... mutta miten. Ehkä tämä vain täytyy hyväksyä runoudeksi: kumma kirja, jotenkin kaiken aikaa vetinen, soinen, mutta samaan aikaan tavallaan vakuuttava ja viehättävä. Tennilä uskaltaa olla todella amorfinen, fragmentaarinen, höllä ja virtaava, mutta kielellisesti tarkka ja tietyssä mielessä myös syvä. Tehovaikutus on jotenkin samansukuinen joidenkin Jyrki Pellisen muinaisten kokoelmien kanssa. Arkikokemuksen ja havainnon tasollaan Tennilä ei herätä suurta mielenkiintoa, mutta hän kääntää kaiken aikaa esiin kielestä jotain runollista, joka tavallaan siunaa kaiken. Painopiste on aavistuksen verran enemmän kielessä kuin kohteessa.
Ei ole kaunista jos ihminen kestää liikaa
niin ettei hän opi laulamaan puhtaasti
tai niin että hänen puhdas äänensä särkyy
Yksinapaisessa maailmassa ei voi muuta
kuin koettaa kestää
On joulukuu, avoinna kaksi
Polar- ja perherinne
on aluksi avoinna vain
kaksi asiaa kytkettynä toisiinsa
kytkettynä jännite jossakin
lumikissoihin, valonheittimiin

Miten me opimme
tunnistamaan epätäydellisen
joka sopii meille paremmin kuin täydellinen
Miten me opimme rakastamaan
totuutta kuvajaisen sijaan?
Kuin maa tai kokonainen maanosa
joka päivä päivältä on riippuvaisempi
toisten tuottamasta energiasta
mutta joka ei halua myöntää sitä
että kulutuksen ja uusiutumisen
välillä vallitsee kammottava epäsuhta
Kuin suuri ja ylpeä maa, joka on
pakotettu jatkuvaan valehteluun,
väkivallan kierteeseen, jotta katoaisi
näkyvistä se, miten helposti sen voisi
nöyryyttää, miten helposti sen väitetyn
sielun voisi osoittaa mahdottomaksi,
mielettömäksi, kokonaan kadonneeksi.

21.5.2008

MAAILMANPOLITIIKKA

Kaksinapainen maailma on masentavaa historiaa ja usean valtakeskuksen voimatasapaino raikasta tulevaisuutta. Euroopalle on vaara jäädä uinumaan menneiden masennuskausien haikailuun ja unohtaa oma loistava maantieteellinen sijainti. Eurooppalaisille Venäjä, Kiina ja Intia ovat lähinaapureita, Yhdysvallat kaukainen ja kulttuurisesti vieras. Historia on osoittanut, että USA:n poloiittinen eliitti ymmärtää vain kauhun kieltä, hillittömän, jokahetkisen täydellisen tuhon mahdollisuuden kieltä. Koko muun maailman on siksi rasitettava itseään äärimmilleen, keskitettävä voimavaransa ennennäkemättömään ydinasevarusteluun, jotta voidaan turvata se, että USA aloittama ydinsota muualla maailmassa käy sille riittävän kalliiksi. Yhdysvaltojen toivottavasti jo kohta muinaisen taloudellisen ja sotilaallisen ylivoiman liioittelu yhdistyneenä muiden voimakkaasti kasvavien voimien vähättelyyn on Euroopan tiedonvälityksen ongelma. Irakin sodan jälkeen ei tarvitse kuvitella, että NATO olisi Euroopan turvallisuutta vakauttava tekijä. Ne Euroopan maat jotka ovat siitä onnistuneet pysymään erossa voivat nyt ansaitusti nostaa maljan, muiden kannattaa harkita nopeaa eroa. Huomion kannattaa keskittää nyt kaukohaaveilun ja eksotiikan sijaan lähialueille, Kiinaan ja Intiaan. Parinkymmenen vuoden päästä Kiinan kieli korvaa englannin euroopalaisessa kouluopetuksessa, eikä englantia kuulla enää kuin erityisissä englanninkielisissä uutislähetyksissä, vähän samaan tapaan kuin nykyisin latinaa. Kerran kahdessa kuukaudessa saattaa tulla uutissähke Australiasta, Grönlannista tai Amerikasta.

20.5.2008

VARIAATIOSARJA

Tiisalan runosta käännöskoneella.
The technology is rhetoric
Edison was rhetor
The science is rhetoric
Einstein was a scientist
His wife was rhetor
Her cousin was a caretaker
The architecture is rhetoric
Le Corbusier was rhetor
His relative had been promised, the Messiah
Her cat had disappeared once
Music is rhetoric
Schönberg was rhetor
His acquaintance was sail over the Atlantic
His brother was Helios sun
And his instrument were the drums
The revolution is rhetoric
Robespierre was rhetor
His reputation had reached to Germany
His hair was sheer brushtrace
His car was three-wheeled device
The analysis is rhetoric
Marx was rhetor
His purse was almost empty
His neighbour was lost her mind
Her room mate was her sister Bernike
She was companion quiet: demons
They had cut his tongue
The philosophy is rhetoric
Sokrates was rhetor
He was Plato's pupil
His teacher was the supporter of doctrines, Galenos
His pupil had applied for the same office
His teacher was Yasuo Kobayashi sensei
His pupil was drown from Luther comic strip
The poetry is the picture of the rhetoric
Its picture was really small also on the zoom
Its picture was soft in the dusk
Its picture was far too tempting
Its picture was blood diarrhoea and temperature
Its picture was a woman upside down

19.5.2008

AAMUYÖN JATKOT PIETARI SUUREN VIINIKELLARISSA: BORNEOLAISEN APINAKISSAN ULOSTEESTA VALMISTETTU KAHVI

Pietarissa aina vain jaksaa ihmetyttää jyrkät mielentilan siirtymät, joista ei aina voi olla varma ovatko ne todellisuuden vai mielikuvituksen tuotetta. Todellisuus tuntuu usein mielikuvitukselta ja päin vastoin. Todellisuus, mielikuvitus, kirjoitus, uni ja kaksoisolentojen todellisuus menevät sekaisin elämän, tapahtumien, käänteiden ja yllätysten jokahetkisessä tulvassa. Mitä milloinkin on sanottu ja tehty omassa unessa, toisten unessa, todellisuudessa, omassa tekstissä, toisten tekstissä tai kaksoisolentojen seurassa, sitä voi olla vaikea jälkeenpäin erotella. Asiaa vaikeuttaa se, että unet ovat Pietarissa asunnosta (siitä kuinka paljon talossa on sen historian aikana rakastettu... tai murhattu) riippuen kirkkaudeltaan hämäriä, todellisuuden veroisia tai sitä kirkkaampia. Lisäksi on henkilöitä, joiden muisti on niin kirkas, että he kertovat kaksi tuntia mukaansatempaavaa tarinaan tunnin päiväunistaan. Samojen henkilöiden valeheissa on niin vakuuttava alkuperäisyyden leima, että omin silmin nähty todellisuus, josta he kertovat, muuttuu epäuskottavaksi. Elämä on tänään, jotta huomenna olisi tarina. Tarina on tänään, jotta huominen olisi siitä rikkaampi versio. Suurten kertomusten aika on edessä päin.

TEE SE ITSE -MIES

Ego säveltää, ego sanoittaa, ego sovittaa, ego esittää, ego tuottaa: sielu ei tee mitään.
Runossa en pidä sanasta "iho".

Pelkästään nykysuomen kontekstiin rajoittuva runo tai proosa ei voi olla samalla kertaa realistista ja polyfonista. Nykysuomi, toisin kuin Suomi ennen vuotta 1995, on yhden kaikenläpäisevän totuuden maa. Todellisuus, josta Crister Kihlman kirjoittaa vuonna 1971 on vielä sielulle lempeä. Nyt kaikki vastavoimat, kaikki sielua päättäväisesti puolustavat voimat ovat irrationaalisia voimia, sillä jos niillä on perusta, se on täysin globaalin reaalitalouden näkökohdista irti oleva perusta. Mikä tahansa vastavoima on irrationaalinen, käsittämätön kuin tiibetiläisen munkin aseeton kapina Kiinan armeijaa vastaan. Massaihmisen prometeeinen taikausko, optimismi siihen, että teknologia vielä kerran ratkaisee kaikki maailman egoismin ongelmat ja tekee sielusta tarpeettoman, ei tule milloinkaan raukeamaan.

17.5.2008

Kun puhuin hänen kanssaan puhelimessa
näin terassin ikkunasta suuren huuhkajan
joka laskeutui läheiseen puuhun

Hän kertoi näkevänsä usein unta huuhkajasta

Kerroin kuinka suuri ukkometso kerran
laskeutui terassin kaiteelle, ja muistin
kenen kanssa silloin puhuin puhelimessa

Muistin kuinka kalasääksi nappasi hauen
laiturin päästä, ja kuinka ikkunan alla oli
kerran kuollut joutsen

Samaan aikaan kun heräsin kirjoittamaan
hänelle, hän heräsi kirjoittamaan minulle.

15.5.2008

CHRISTER KIHLMANIN IHMINEN JOKA JÄRKKYI (1971)

on hauska satiiri Pentti Saarikoskesta, tunnustuskirjana samanlainen kuin Rousseaun Tunnustuksia. Toisin sanoen Kihlman tunnustaa intiimisti ominaan toisten paheita ja pukee ankaran ja syvän kritiikkinsä niitä kohtaan itsekritiikin muotoon. Melko tyylikäs romaanin keino. Tyylin terävyydestä päätellen Kihlman itse on tuskin montaa kertaa voinut viinaa maistaa. Aivot ovat täysin sumentumattomat, alkoholistille tyypillisestä poliittisesta neuvottomuudesta ei ole Kihlmanin kohdalla tietoakaan: poliittinen analyysi on syvää ja kestävää.

REALISMI

on kaikista harvinaisin ja vaikein taiteen tyylisuunta. Nykyään on vähän jos ollenkaan realistista taidetta, koska nykyihmisen (tieteellinen) maailmankäsitys jättää huomiotta aiempaa enemmän todellisuudessa vaikuttavia ilmiöitä. Nykyihminen tuntee historiallisia ihmisiä huonommin sitä välitöntä todellisuutta jossa elää, koska luottaa tietoon, joka tulee päivä päivältä puutteellisemmaksi (tieteellisemmäksi).

Tieteellisen tiedon ja realistisen taiteen välillä on äärimmäinen ristiriita. Se johtuu ehkä siitä, että tiede on "realismia" vain yhden, tietyllä tasolla hahmotetun luonnonlakien logiikan näkökulmasta, kun taas taiteellisen realismin näkökulma on aina ihminen, ihmisluonto, joka ei ole vain yhden perustan vanki, vaan jolla on vapaus ja mahdollisuus sommitella ideoiden polyfoniaa halunsa ja mielensä mukaan.

Andre Bretonin romaani Nadja on yksi harvoista 1900-luvulla kirjoitetuista realistisen tyylisuunnan teoksista.

"Ei mitään voi kuvata niin kuin on"
"Mutta voiko maailmaa kuvata? Elämä ei asetu malliksi niin kuin taiteilijat tarvitsisivat. Se ei suostu kuvattavaksi enää niin kuin taiteenalat osaavat. Se ei asetu tarinoiksi ja aiheiksi ja visioiksi vaan menee toisin kuin kokonaisuuksiin tarvitaan. Kunnallisen ja valtiollisen taiteen piirissä yritykset näyttää kuinka se sitten menee ovat samaa kuin yrittäisi apteekissa myydä lautoja ja maitoa. Kuka niitä tulee apteekista kysyneeksi tai mitä minä niitä rupean apteekista ostamaan? Se on kuin kahvelilla söisi keittoa tai äyskäröisi talikolla."
Jouko Turkka: Aiheita

7.5.2008

KIM KI-DUK: SAMARIA (2004)

Valo tulee idästä. Korealaisen Kim Ki-dukin elokuva Samaria on yksi parhaista ellei paras näkemäni 2000 luvulla tehty elokuva. Tiukka realistinen toimintapaketti, jonka moraalinen ja eettinen ajattelu menee askeleen pidemmälle kuin mikään mitä nykyisin tehdään länsimaissa. (Kuva: Buddhalainen temppeli Pietarin Primorskajalla)

JOULUPUKIN MAALLISET JÄÄNTEET














Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com