31.3.2008

TIETOISUUDEN VALLOITUS

Tietoisuus on käsite, joka internetin henkisesti valaistuneilla palstoilla helposti alkaa käsittää koko universumia ja jota siksi melkein kategorisesti vastustetaan. Koehaun voi googlata hakusanoilla "gravitaatio" ja "tietoisuus". Tietoisuuspuheelle on ominaista se, että tietoisuuden piilottajat, hajoittajat, kieltäjät ja ironisoijat ovat tyypillisesti tietoisuudeltaan huomattavasti kehittyneempiä kuin tietoisuuden etsijät ja valloittajat. Tietoisuuden kieltäjät eivät pidä tietoisuuden valloittajista.

Sama pätee käsitteisiin Jumala ja rakkaus. Transgressionetsijät (helvetin piinkovat kaivautujat, Jumalan ja rakkauden intohimoisen ilkiömäiset rienaajat, kieltäjät, vihaajat ja piilottajat) tietävät ja tuntevat aina paljon enemmän Jumalan ja rakkauden todellisesta olemuksesta kuin transsendenssinetsijät (jerusaleminrakentajat, Jumalan ja rakkauden kaipaajat).

Miksiköhän näin on? Onko näin ollut aina?

Miksi toiset ovat vahvoja ja toiset heikkoja ilman mitään havaittavaa syytä? Eikö näytäkin siltä, että heidän heikkous tai vahvuus johtuu pelkästään näkemyskannasta jossa he pitaytyvät. Aluksi henkilö voi olla yllättävän heikko, mutta vaihtaessaan näkemuskantaa, samasta henkilöstä tulee yllättävän vahva. Miten tällainen ideologinen järjestelmä voidaan purkaa?

30.3.2008

Tämä on se teoria, joka selittää tietoisuutta lukuunottamatta kaiken. Tämä on yritys yhdistää tietoisuus muihin voimiin ja selittää tietoisuuden muutoksia. Tietoisuus on voima, joka vetää meitä kaikkia puoleensa. Tietoisuutta on kaikki se, mikä vetää meitä puoleensa. Tietoisuus on toisiinsa liittyvien asian tilojen muistamista, ja niiden välisten ristiriitojen havaitsemista minkä tahansa päämäärän suhteen. Avaruus ja tietoisuus ovat yhtä. Avaruus ei silloin ole tyhjä. Kun mieli kohoaa tietoisuuteen, se kohoaa avaruuden tyhjyyden yläpuolelle. On ehdotettu, että tietoisuudella on mahdollisesti välittäjähiukkanen. Kenttä sopi oikein hyvin myös tietoisuuden vaikutusten kuvaamiseen, mutta kenttä ei selitä tietoisuuden alkuperää. Tiedämme, että kenttäviivojen hajaantuessa myös tietoisuus hajaantuu. Jos tietoisuus on pelkästään avaruuden ominaisuus, sen aste riippuu pelkästään koordinaatistosta. Tietoisuusaallot ovat avaruuden geometriassa eteneviä aaltoja, jotka ovat kuin laineet järven pinnalla. Jos pudotat kiven veteen, kehittyy siitä rengasmaisesti aaltoja. Tietoisuusaaltojen nopeutta mitataan nyt ensikertaa. Tietoisuusaalto välittää tiedon asioiden tiloista. Tietoisuus vaikuttaa sitä voimakkaammin mitä suurempia ovat kappaleiden väliset etäisyydet. Tietoisuus aiheuttaa hitautta. Ajatukset tippuvat tietoisuuden vuoksi koko ajan kohti Maata. Vaikka hidastuminen voidaan havaita, ei sen aiheuttavan voiman alkuperää voida havaita. Tietoisuutta ei osata selittää. Universumissa tuntuu olevan liian paljon tietoisuutta. On kenties olemassa tietoisuutta ja antitietoisuusta, kumpaakin kahden suuntaista. Mustan aukon tietoisuus riippuu sen massasta. Sen vetovoima on niin valtava, ettei edes valonsäde pääse siltä pakoon.
Tietysti jos ajattelemme kahta magneettia, jotka vetävät toisiaan puoleensa, ja kahta saman kokoista kiveä, joita vetää puoleensa pelkkä tietoisuus, huomaamme voimavaikutusten välisen suuruusluokkaeron (mikä olisikaan raudankappaleen putoamiskiihtyvyys maapallon kokoisen magneetin pinnalla?) Tietoisuuden vaikutus elämäämme on merkittävä. Me emme osaa vapautua siitä, me emme osaa aiheuttaa tai vahvistaa sitä. Me emme osaa selittää sitä. Mutta me osaamme ennustaa sitä. Yritän sanoa: kaiken avaruuden täyttävä eetteri on matemaattisena mahdollisuutena yhtä vakuuttava kuin tietoisuus: kumpaakaan ei voi sinänsä havaita. Mutta ilman jotakin, jotenkin toimivaa vaikutusta, ei ole tietoisuutta. Samoin ilman väliainetta ei ole valoa. Kummankin ilmiön seuraus on havaittava, mutta syy epäselvä. Koska me havaitsemme tietoisuuden vaikutukset selvästi, on loogista ajatella, että myös eetterillä voi olla ominaisuuksia tai vaikutuksia, tai se voi välittää ominaisuuksia ja vaikutuksia, jotka me voimme havaita jossain määrin selvästi, tietoisuuden kaltaisesti.

28.3.2008

RIKOS, EI RANGAISTUSTA

Itävaltalaisen elokuvaohjaajan Michael Haneken elokuva Benny's video on mielenkiintoinen variaatio Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta. Päähenkilö Benny vuokraa päivittäin väkivaltaa. Vuokraamon edessä seisoo aina sama koulutytön vihannes tuijottamassa ruudussa pyörivää filmiä. Benny rohkaisee mielensä kutsuu tytön luokseen. Nuorten kohtaaminen ei kehity romanssiksi, vaan Benny päästää tytön huvikseen päiviltä. Nyt juoni poikkeaa Dostojevskin romaanista. SIllä aikakauden ihmiselle, Bennylle, on ominaista, että hän ei kohtaa mitään sisäistä rangaistusta. Hänen omatuntonsa ja sielunsa ovat hiljaa. Ainoa ongelma on tytön ruumis kaapissa. Benny on liian laiska tekemään mitään ruumiille, ja paljastaa rikoksen vanhemmilleen. Vanhemmat miettivät asiaa kauhuissaan, ja päättävät sitten pelastaa poikansa elämän ja auttaa ruumiin hävittämisessä. Benny tallentaa videonauhalle vanhempien keskustelun. Isä onnistuu hävittämään ruumiin, ja varmistaa ettei Benny tule saamaan rikoksestaan rangaistusta. Benny menee videonsa kanssa poliisiasemalle ja kavaltaa vanhempansa. Vanhemmat saavat rangaistuksen siitä, että säästivät poikansa rangaistukselta.
Helvetillisiä täytyy olla niiden syyllisyydentuskat, jotka ovat saaneet ihmiset uskomaan Jumalaan, rakkauteen, kauneuteen...

27.3.2008

KATSELIN LASSI HYVÄRISEN

kokoelmaa Lasipalatsin Kirjassa. Näytti todella hyvältä. Oli pakko tilata.

22.3.2008

VALOA AISTIVA ELIN

Aprillia!

21.3.2008

MAAILMAN MAHTAVIN ASUINRAKENNUS

Amerikan malliin.
Kävin eilen ohikulkumatkalla ortodoksisessa jumalanpalveluksessa. En mielelläni mene kirkkoon, sillä sanankuuleminen liikuttaa minua helposti. Jäin seisomaan taka-alalle, jotta voisin poistua näyttämättä typerältä. Joskus kun kyyneleen väkisin nousevat silmiini, yritän ajatella että jutut joista ne aiheutuvat ovat vain joidenkin ihmisten keksimiä kaltaisteni tyhmien huijaamiseksi. Ihmiset tekivät ristinmerkkejään. En ole oppinut sitä. Ja vaikka osaisin, en usko että pystyisin julkisella paikalla tekemään.

20.3.2008

YHTEISKUNTAJÄRJESTELMÄSTÄ

puhuttaessa nykyihmiselle on luontevaa käyttää metaforaa tietokoneen käyttöjärjestelmästä.

Käyttöjärjestelmä toimii tietokoneessa, tietokoneen puitteissa ja sen teknisillä edellytyksillä. Tietokone on yhteiskunta, ja käyttöjärjestelmä on yhteiskuntajärjestelmä, jossa ohjelmat pyörivät. Mutta tietokone on myös yksilö, jonka käyttöjärjestelmässä ohjelmat pyörivät. Käyttöjärjestelmän näkökulmasta yksilö ja yhteiskunta ovat yksi ja sama asia.

Tietokoneissa voi olla monenlaisia käyttöjärjestelmiä. Eri käyttöjärjestelmiin on saatavilla käyttäjän kannalta täysin samalta näyttäviä, samoja ohjelmia. On saatavilla toisiaan osittain vastaavia ohjelmia. Ja on saatavilla jotakin, mikä on ominaista vain tietylle käyttöjärjestelmälle. Ohjelmia ei voi kopioida ristiin, sillä ne on ohjelmoitu erilaisille perustoille.

Käyttöjärjestelmät jakaantuvat suljetun ja avoimen lähdekoodin järjestelmiin. Käyttöjärjestelmät kilpailevat keskenään hyvyydessä. Käyttöjärjestelmä joka ottaa syvimmin huomioon tietokoneen fyysisen suorituskyvyn ja tekniset rajoitukset, ja ratkaisee niihin liittyvät toiminnalliset ongelmat, on paras järjestelmä. Samalla tavalla paras yhteiskuntajärjestelmä on sellainen, joka ottaa tarkimmin huomioon ihmisten todelliset ominaisuudet, ihmisyyden perimmäisen luonteen, sen heikkoudet ja vahvuudet.

Voi ajatella, että markkinatalous, markkinaliberalismi, kapitalismi, on juuri sellainen järjestelmä, joka herkimmin ottaa huomioon ihmisyyden perimmäisen luonteen. Tavallaan niin onkin, sillä ihmisen perimmäisen luonteen eräs tunnusomainen piirre varmasti on olla "taloudellinen eläin". Mutta ihmisen perimmäinen luonne ei ole niin yksiselitteinen... itseasiassa se on skitsofrenisesti jakautunut useampaan haaraan. Ihmisen perimmäinen luonne on myös uskonnollinen, sosiaalinen, vastuullinen, moraalinen ja eettinen.

Vaikka kapitalismin aktiivinen, luova tehokkuus perustuu pelkästään ihmisen vaistojen kiihottamiseen "taloudellisena eläimenä", eli omaa etuaan ajavana yksityisopportunistina, kapitalismi kuitenkin salaa olettaa ihmisen perimmäisen luonteen olevan uskonnollinen. Toimiakseen kapitalismi edellyttää "pelureiden" valtaosalta moraalia ja etiikkaa. Nimittäin tuottoisinta kapitalismia on aina rikollisuus. Ilman moraalia ja etiikkaa kapitalismi on yhtä kuin rikollisorganisaatioiden välinen jatkuva sota. Saman logiikan mukaan nykyaikaisen kansainvälisen rikollisuuden hillitön tehokkuus perustuu olemassaoleviin rakenteisiin, joita käytetään ilman moraalin ja etiikan painolastia. Tämä perustuu siihen, että suurin osa järjestelmän toimijoista rajoittaa itseään ja heikentää kilpailukykyään ainakin näennäisellä moraalilla ja etiikalla.

Todella kovassa kilpailussa, käytännössä sodassa, jossa joka hetki on kysymys elämästä (järjettömässä upporikkaudessa) tai kuolemasta, ei ole mitään sijaa moraalille tai etiikalle. Huomataan, että pidemmän päälle sellainen järjestelmä ei toimi, koska se ei ota lainkaan huomioon ihmisen perimmäistä luonnetta uskonnollisena eläimenä. Kapitalismi on itseasiassa juuri sellainen järjestelmä, heti, kun sitä vastustavat voimat heikkenevät tai lakkaavat vaikuttamasta yhteiskuntaan.

Toimivin ja samalla tehokkain yhteiskunta järjestelmä olisi sellainen, jossa ihminen "taloudellisena eläimenä" ei voisi - eikä hänen tarvitsisi - rakenteellisesti huijata ja petkuttaa ihmistä "uskonnollisena eläimenä". Juuri huijatuksitulemisen pelko estää ihmisen perimmäistä uskonnollista olemusta ilmitulemista kapitalismissa. Hyvyyttä ja rakkautta ei ole, koska niistä saa varmuudella kirjata pelkkiä tappioita. On tärkeää, Linus Torvaldsin tavoin, ymmärtää tämä yhteiskuntajärjestelmän - käyttöjärjestelmän, ei tietokoneen - heikkoudeksi.

12-SÄVELSARJA TÄYDELLISYYDEN KUDOKSESSA

Johanneksen evankeliumissa ei puhuta kapitalismista, vaan maailmasta, joka vihaa sielullisia olentoja: " Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä."

Kapitalismi sinänsä on neutraalia. Se on pelkkä periaatteiden kimppu, joka tuottaa äärimmilleen tehostetun maallisen toiminnan. Siksi tuo periaatteiden looginen harmonia myös tuottaa täydellisimmän mahdollisen Kristukseen kohdistuvan vihan. Kristus on 12-sävelsarja kapitalismin harmonisessa tonaalisessa helvetinkudoksessa. Miksi kapitalismi vihaa Kristusta totaalisesti? Syy on yksinkertainen: kapitalismi vihaa totaalisesti kaikkea mikä tuottaa tehottomuutta. Kristus on vain yksi monien vihattavien asioiden, laiskureiden, pummien, huijareiden ja varkaiden joukossa.

""Olen huijari enkä sosialisti", sanoo eräs Netsajev - tosin vain minun romaanissani Riivaajat, mutta hän olisi varmasti voinut sanoa sen todellisuudessakin. He ovat hyvin nokkelia huijareita ja perehtyneet ihmissielun jaloon puoleen, erityisesti nuorten ihmisten sieluun, jotta osaisivat soittaa sitä kuin musiikki-instrumenttia. " Dostojevski

"Ihminen joka on hylännyt Kristuksen voi päästä hämmästyttävän pitkälle. Se on aksiooma. Eurooppa, tai ainakin sen johtavat ajattelijat, ovat hylkäämässä Kristuksen, ja mehän, kuten tunnettua, jäljittelemme Eurooppaa." Dostojevski

VALON VÄLIAINE?

Kas taannoin etsiskelemäni "eetteri" on jo konstruoitu professori Howard Georgin toimesta. Kysymyksessä on täysin spekulatiivinen aine, joka koostuu ns. "epäpartikkeleista". Epäpartikkelia luonnehtii outous: sen kaikki ominaisuudet ovat jotain aivan muuta kuin mitä osaisimme kuvitella. Georgin mukaan on olemassa kolmenlaisia hiukkasia: 1) niitä, joiden olemassa olo tiedetään ja havaitaan, 2) niitä, joiden olemassa olo tiedetään, mutta joita ei havaita, ja 3) niitä, joiden olemassa oloa ei tiedetä, eikä niitä havaita. Epäpartikkeli kuuluu ryhmään 3.

Unpartikkeli on postuloitu aiemmin ehdottamallani tavalla: on tutkittu kvanttimekaanisten teorioiden kenttämalleja ja päädytty postuloimaan väliaine, joka teoriassa toteuttaisi nuo kentät.
On kahdenlaista tieteen popularisointia:
1) kirjoittaa tieteestä lukutaitoisen ihmisen kannalta ymmärrettävästi,
2) kirjoittaa tieteestä sielun kannalta ymmärrettävästi.

MILITARY TECH. -LEHTEÄ

selatessa taas ihmettelen laitteistojen kauneuden ja värien poeettista tulvaa. Vain juttu nimeltä "Soviet Legacy and New Prospects" tarjoevat silmille ja aivoille pienen haaleanharmaan, ymmärrettävän lepohetken. Ihmisen kekseliäisyydellä, luovuudella ja toiminnan voimallisella ponnekkuudella ei ole rajoja silloin kun kyseessä on toisten ihmisten uhkailu, silpominen, kiduttaminen tai tarkkuushävittäminen.

NUOREN VOIMAN 1/08

MOTMOT ruonouden vuosikirjaa korvaavassa numerossa on muutamia mielenkiintoisia kokeellista runoutta käsitteleviä esseitä.

Jukka Koskelainen käy hedelmällistä vuoropuhelua suomalaisen kokeellisen runouden viimeaikaisten ilmiöiden kanssa ja päätyy havaintoon (ulkomuististani), että kokeellisen runouden ja korkeamodernististen kieli-ja kuvausihanteiden välillä ei välttämättä tarvitse olla minkäänlaista vastakkainasettelua. Tähän ajatukseen on helppo yhtyä. 2000-luvun kokeellinen runous, niin kuin minä sen ymmärrän, ei ole niinkään dialektinen reaktio runouden perinteeseen kuin muuttuvaan maailmaan. Tässä suhteessa se poikkeaa radikaalisti 20- ja 60-lukujen ilmiöistä. Kokeellinen runous ei hyökkää ja hylkää, vaan osoittaa potentiaaleja ja mahdollisuuksia, joista kenties luovassa ja ymmärtävässä mielessä voi olla iloa ja hyötyä. Me tarvitsemme tehokkaampia tapoja maailman ja oman sielumme tilan hahmottamiseen. Tästä me varmaankin olemme yhtä mieltä. Jos kokeellinen ja uuttaluotaava ei osoita näitä tapoja, mikään ei osoita niitä. Tämä ei silti tarkoita, että kokeellinen ja uuttaluotaava pakosti johtaisi myönteisiin ja hyviin tuloksiin. Toisaalta, se tapahtuu mikä on väistämätöntä ja ne mahdollisuudet löydetään, jotka ovat olemassa.

Korkeamodernistinen hiottu kieli sinänsä, tai konkreettinen kuva sinänsä, eivät vielä ole mitään runouden kriteerejä. Korkeamodernistinen vilpitön ja komea pyrkimys ei välttämättä johda elävään, elinvoimaiseen lopputulokseen. Sanon tunnustuksellisesti: runous ei ole pohjimmiltaan materiaalinen, vaan henkinen ilmiö, joka saa monenlaisia, enemmän tai vähemmän aistillisuutta tyydyttäviä materiaalisia toteutumia. Jossakin materiaalisessa objektissa, kuten tekstissä, voi olla henki, vaikka se ei olisikaan täydellisen hioutunut, eikä siksi tyydyttäisi täydellisesti aistillisuuttamme. Se tyydyttää enemmän kauneusaistiamme kuin puhdasta aistillisuutta. Se on enemmän liikettä, kaunista liikettä, kuin tavoitettavaa ja konkreettista läsnäoloa. Täydellisin kauneus on tietenkin siinä, missä kauneusaistin ja puhtaan fyysisen aistillisuuden todistukset ovat yhtä. Se on täydellinen liikkeen nopeus, dynaamisuus ja sulous, joka yhdistyy täydellisen plastiseen tavoitettavuuteen. Tavoitettavuudelle, fyysiselle aistillisuudelle ei mielestäni kuitenkaan saisi antaa dominoivaa asemaa runoudessa, jonka on oltava henkistä. Tämä henkisyyden vaatimus runoudessa on kosmopoliittinen: hengetöntä runoutta ei voi kääntää... se ei tule kielialueen rajojen ulkopuolella ymmärretyksi... sillä käännetty runous joutuu aina jossain määrin luopumaan fyysisestä tavoitettavuudestaan. Runoudessa on oltava ikään kuin sielu, tai se ei ole runoutta, olipa se sitten aistillisesti miten täydellistä tahansa. Tämä on syytä muistaa varsinkin silloin kun vedotaan niinkin vaarallisiin käsitteisiin kuin "suomalaisen runouden tulevaisuus". Ei ole mitään suomalaista runoutta, ellei se määrity Suomen ulkopuolelta suomalaiseksi runoudeksi. Tämän täytyy olla positiivinen määritelmä, sen täytyy perustua henkiseen ymmärtämiseen: mikä henkisesti ymmärretään suomalaiseksi. Hengetöntä ei milloinkaan ymmärretä miksikään, joten se ei myöskään voi edustaa suomalaisuutta sellaisissa rajankäynneissä, joissa käsite "suomalaisuus" muodostuu olennaiseksi. Rajojen yli voi toimia vain sielu. Mikään muu ei tule ymmärretyksi. On syytä korostaa sielun ankaria olemassa olon ehtoja, jotka ovat yhtä kuin kansakunnan olemassa olon ehdot. Sielu voi syntyä vain maailmankuvan pohjalta, ristiriitojen etsimisestä, ei niiden välttelystä. Sielu on ristiriitojen ratkaisu, eli looginen taso, jolla kaikki aineellisen maailman ristiriidat ratkeavat. Ellei tuollaista tasoa voi löytää, sielua ei voi olla olemassa: tämä ei ole ontologinen väite, vaan haaste. Kansakuntaa ei ole olemassa, ellei se pysty onnistuneesti vastaamaan tähän haasteeseen. Tämä asia kannattaa yrittää sisäistää mahdollisimman nopeasti. Toisaalta runoudesta tässä on vähemmän kysymys kuin runouden ehdoista. Runouden ehdot ovat kansakunnassa, siinä elämässä jonka kansakunnan arki synnyttää. Tämän elämän on oltava positiivisesti tunnistettavaa ja rajojen yli välittyvää. Se ei voi olla henkinen avunhuuto. Runous kuvaa lopultakin vain runouden ehtoja, jotka ovat: elämä itsessään. Runouden ehdot eivät ole taloudellisia ehtoja vaan henkisiä ehtoja: rahaa tarvitaan vain elämästä pakenemiseen, suojautumiseen, vetäytymiseen, rauhassaoloon, ei runon kirjoittamiseen. Kun elämä ei kannata, eristäytymiseen tarvitaan hyvä palkka. Tässä tilanteessa kaikki runous, kaikki kirjoistus, joka ei pyri kohti ristiriitoja, todellisuuden syvää tajuamista, kohti maailmankuvaa ja kohti sielua, ei ole ainostaa täysin hyödytöntä ja turhaa vaan syvästi haitallista.

Timo Hännikäinen maalaa kokeellisen runouden mahdollisia uhkakuvia. Niitä ei kannata ohittaa olankohautuksella, vaan todellakin tarkasti pohtien. Ainakin yksi Hännikäisen huomautuksista ansaitsee tarkempaa analyysiä: runokokeellinen nollatutkimus... tutkimus, jonka tulokset ovat jo tiedossa. Varsinkin mainitsemani objektiivisen psykologian juonne hakukonerunoudessa on altis tällaiseen. Siksi, vaaran välttämiseksi, runouden ihanteet kannattaa asettaa mahdollisimman korkeiksi. Turvallisia tutkimuskysymyksiä voivat ovat vain sellaiset, joista voimme olla varmoja, ettemme tiedä niihin vastauksia. Esimerkiksi kysymykset joita joku Milton tai Blake tutkivat.
Kun runoilija luo oman kielen, siitä tulee hänen sijoituksensa. Aikakauden maku muuttuu, runoilija menee pois muodista. Millainen sijoitus on varmin? Mihin ei ajan hammas pysty?

19.3.2008

ROO KETVELILTÄ

on uudessa Nuori voima lehdessä mielenkiintoinen kaksoisarvio Vesa Haapalan ja Teemu Mannisen kokoelmista. Intentio vertailuasetelmallisuuteen on mielenkiintoinen, koska kokoelmissa ei taatusti ole mitään keskenään vertailukelpoista. Ketvel ei nyt sentään aivan hehkuta Haapalaa, vaan antaa kokoelmasta likimain totuudenmukaisen kuvan, vaikka toteamukset tyyliin "loisteliaasti hiottuja virkkeitä" särähtävät korvaan. Mitä tarkoittaa loisteliaasti hiottu virke runoudessa? Ehkä kieliopillisesti oikeaoppista virkettä, kukaties. Itse Haapalan kokoelmaan tutustuessani en löytänyt muuta kuin vain tavallisia virkkeitä ja säkeitä, ilman sanottavampaa mielenkiintoa herättävää sisältöä. Selvästi komea ja vilpitön korkeamodernistinen pyrkimys tuottaa minusta hieman hengettömän lopputuloksen. Sanoisiko Ketvel esimerkiksi Paavo Haavikon runolemasta Neljätoista hallitsijaa:"loisteliaasti hiottuja virkkeitä"? Kai Ketvel ymmärtää Haavikon ja Haapalan runouden välisen eron, selvästä kanonisesta yhteydestä huolimatta.

Mannisen arvio kokoelman arvio on suora tyrmäys. Siinä on sävyltään jotain kurinpalautuksenomaista, jopa uhkailevaa ja tulevaisuutta ennustavaa. Pohjalla on ihan pieni totuuden rahtu, esimerkiksi runon "Mä olen mies" -tyyppisiä tekstejä koskien. Kaiken kaikkiaan Ketvel ei huomioi - tai halua huomata - eniten hylkimissään teksteissä aiemmin mainitsemani ja selittämäni objektiivisen psykologian intentiota. Objektiivisessa psykologiassa saattaa olla jotakin yllättävää toimivuutta, kuten Ketvelin tyrmäämän Mannisen kokoelman nimikkorunon profeetallisuus osoitti, sen ennustaessa Jokelan koulusurman "keskenkasvuisen" psykologian miltei sanasta sanaan. No sattumaapa tietysti.

Jokelan koulusurman tapahtumisopäivänä istuin lukemassa juuri tuota runoa IC-junan kahviossa, ja vastapäätäni istahti erä vanhempi tieteenharjoittaja. Annoin kirjan hänelle. Hän silmäili hetken ja sanoi: "hmmm... jaa... runoutta... mielenkiintoista... hmm... mutta tämä chattikieli... ei, ei, ei, se ei kestä aikaa". "Runouden tulee kestää aikaa! Runous on ikuista!" Hän ojensi kirjan takaisin hyvin epäluuloinen ilme kasvoillaan ja kertoi sitten Jokelan tapahtumista, mikä tuli minulle uutisena. Luin saman tien Mannisen kokoelman nimikkotekstin, joka oli painettu vain muutamaa viikkoa aiemmin. Miehen ilme oli näkemisen arvoinen.

Keskustelimme lauantaiaamuna venäläisen ystäväni kanssa siitä, mitä chattikieli ja netissä leviävä kielen jatkuva anomalisoituminen tarkoittaa kielen puhtauden ja oikeaoppisuuden kannalta. Venäjällä on kuulemma asiasta keskusteltu paljonkin. Huolestuneimmissa puheenvuoroissa on todettu chattikielen kenties traumatisoivan niitä lapsia ja nuoria, joilla ei ole mitään sellaista voimakasta sosiaalista viiteryhmää, joissa kielen oikeiden käyttötapojen pohjimmainen ekonomisuus ja ilmaisuvoima tulisivat kunnolla esiin. Hyvä ja ideologinen kysymys on: miksi näillä ihmisillä ei ole mitään muuta sosiaalista kontekstia? Evolutionaarinen chattikielihän ei ole (millään kielellä) mitenkään kulttuurisesti kehittynyt ilmaisutapa, vaan ainostaan sosiaalista kommunikaatiorakennetta luonnehtiva, pohjimmiltaan ideologinen konventio. Siksi chattikieli ei rationaalisesti ja loogisesti ajateltuna voi "jyrätä" oikeakielisyyttä, koska se ei pysty kilpailemaan sen kanssa tehokkuudessa... avoimessa toimintaympäristössä. Mutta onko nykyihmisten toimintaympäristö avoin? Vai määrittääkö toiminnan rajat, mahdollisuudet ja kaavat uutta kieltä... Kysymyksessä on ilmiö, jossa käytäntö ratkaisee enemmän kuin filosofinen käsitys "oikeasta". Runous, joka hyödyntää chattikieltä, esimerkiksi Flarf, on automaattisesti metatasolla suhtessa ilmiöön, joka on olemassa oleva ja tosi. Kysymys on ideologisesti paljastavasta prosessista. Tätäkö Ketvel vastustaa?

Täytyy muistaa, että Mannisen kokoelma on ns. kokeilevaa runoutta. Olen Ketvelin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että jos runoilija jää polkemaan paikoilleen heikoimpien kokeilujensa tasolle, lopputulos voi olla vähemmän onnistunut. Minusta Mannisen kohdalla tällainen tulevaisuus ei näytä kovin todennäköiseltä.

GLOBAALI KÖYHYYS LISÄÄNTYY

On muistettava, että kapitalistinen maailmanjärjestelmä perustuu kokonaan huijaukseen.

"Maailmanpankin tutkimusosaston pääekonomisti Branko Milanovic kirjoitti äskettäin Yale-GlobalOnline-julkaisussa ”taloudellisesta vallankumouksesta, jota juuri kukaan ei ole tullut huomanneeksi"

Milanovicin vallankumous on tilastotekninen operaatio, joka muuttaa koko taloudellisen maailmankuvan. Tarkemmin sanottuna Maailmanpankki on ottanut käyttöön tarkemman menetelmän tulotason vertailuun maiden välillä.

Uusi menetelmä vaikuttaa tilastoihin sikäli merkittävästi, että köyhyyden trendi muuttuu. Yhtäkkiä näyttääkin siltä, että köyhyys maailmassa lisääntyy. Aiemmin
on näyttänyt siltä, että globaali köyhyys on vähenemässä erityisesti Kiinan ja Intian vahvan kasvun vuoksi. Tätä on usein pidetty globaalisaation keskeisenä saavutuksena.">>


Mutta mikä tämän kaiken kusetuksen motiivi on? Luultavasti ihmisen evoluution muokkaaminen Noitavasaran 1400-luvun katolisen kirkon "pääekonomistien" ennustamaan suuntaan.

KAPITALISMI-KÄSITE

vaatinee käytössäni jatkuvaa tarkennusta ja uudelleenmäärittelyä. Kaikki yksityisyrittäminen ja liiketoiminta ei sinänsä täytä kapitalismin määritelmää. Kapitalismi on uskonnollista fundamentalismia, joka on käytännössä redusoituu talousfundamentalismiksi: se ei siedä aitoa kritiikkiä, aitoa yhteiskunnallista keskustelua, aitoa poliittista vastakkainasettelua tai aitoa diplomatiaa. Se pyrkii uskonsodan kaltaiseen ehdottomaan ja kyseenalaistamattomaan totalitaariseen dominanssiin ja harmonisoituun toimintaan kaikilla inhimillisen toiminnan alueilla. Kapitalismin tärkeimpiin periaatteisiin kuuluu aidon kulttuurin ja ihmisyhteyden tukahduttaminen. Tämä toteutetaan osaksi uhkakuvilla yksityisestä taloudellisesta köyhtymisestä ja mielenterveysongelmista. Kapitalismi murentaa ihmisten väliset aidot yhteydet, ennen muuta perhesiteet, yksityisopportunistien partikkelimassaksi, jota voidaan hallita kliinisen taloudellisesti. Kapitalismi on henkiseltä ytimeltään kätkettyä satanismia, sen ilmiön täsmällinen yhteiskunnallinen toteutuma, jonka kitkemiseksi kuuluisa teos Noitavasara (1486 ) tarjosi käytännöllistä praktiikkaa. Itseasiassa tämä ei ole vitsi. Lukekaa kirja kriittisesti nykyisten mielenterveystilastojen, Varjofinlandian, iltapäivälehdet kannesta kanteen täyttävien pedofialia- ja rikosuutisten ja lyhyen Google-surffauksen objektiivisen psykologian valossa. Olkaa rehellisiä, se säästää monelta psyykelääkekuurilta.

ÄLY

on pahin ja halveksittavin tuhoase sekularistin -ihmiskunnan evoluution tarkkuustuhoajan- käytössä. Kun nämä geneettiset loiset syntyvät kapitalistiseen järjestelmään ja huomaavat oman älyllisen ylivoimansa, ne alkavat muitta mutkitta tuhotyönsä ihmisten valtaenemmistöä, kulttuuria ja hyvinvointia vastaan. Lopputuloksen havaitsemme länsimaisessa ja varsinkin pohjoismaisessa holokaustiyhteiskunnassa: 90% ihmisistä on valmista kamaa psykiatrisella osastolle. .

Länsimaisessa yhteiskunnassa, sen kapitalistisessa tottumuskaanonissa, ihmisten likvidoinnista on tullut teknisesti liian hienostunutta: he eivät enää itse tiedosta tulleensa likvidoiduiksi. Likvidointi on muuttunut jo evoluutioksi. Mikä tahansa avoin poliittinen väkivalta, vankileiri, vankila, kotiaresti, teloitus, olisi parempi, koska silloin ideologisen järjestelmän uhri edes itse tietäisi olevansa uhri. Lisäksi hän ei pääsisi lisääntymään - jatkamaan evolutiivista likvidointia - vaan hänen täytyisi taistella, tuhota vastustajansa, mikäli mielisi osalliseksi edes näennäisestä tulevaisuudesta. Nyt ihmisten arkaaisille vaistoille tarkoillaan pikatulevaisuus hampurilaisen välissä, käytännössä ikuinen orjuus.

Länsimaissa ideologisen sortotietoisuuden tilalle astuu passiivinen psyykkinen sairaus. Amerikkalaiset lapsiperheiset homopornokuvernööritkin, nuo kapitalistien rasvaperselampaatkin, kertovat löytäneensä apua homoiluun avioliittoterapiasta. Äiti ja iskä palavat loppuun kapitalistisessa kosmisessa nilviäisliejussa, lapset katsovat kotona iltapäivisin yksin homopornoa - koska "se on niin paljon kauniimpaa kuin heteroporno", selittävät kapitalistisekulaaripapit.

Onko mahdotonta ajatella, että nykyihminen käyttäisi poikkeuksellisia älynlahjojaan ja kykyjään toisten ihmisten hyväksi? Kyllä, mahdotonta. Niin kauan kuin yksityisopportunismin pakkorakenne kriminalisoi koko yhteisen hyvän käsitteen käytännön tason. Mutta ihmisethän käyttävät kykyjään jatkuvasti yhteiseen hyvään, sanotaan. Ne vain valitettavasti eivät ole poikkeuksellisia kykyjä, vaan ainostaan kapitalismin kannalta tarpeettomia.

VAIKUTELMA PUOLUEETTOMASTA TIEDONVÄLITYKSESTÄ

Jos sekulaaria kulutususkontoa fundamentalistin raivolla ekokatastrofin partaalla horjuvassa maailmassa saarnaavat länsimaat eivät pidä jonkin, yleensä luonnonvaroiltaan hyvin vauraan maan "konservatiivisesta" johdosta, maahan kohdistetaan taloudellisia pakotteita. Kun pakotteet alkavat purra, maan sisällä muodostuu jonkin taloudellinen ongelma.

Haastatellaan länsimielisiä lahjottuja sekulaareja asiantuntijoita, yleensä yliopistojen professoreja, tuon ongelman tiimoilta, : nämä pallopäiset nilkit aina viisaasti deklamoiden ja ehdottomasti henkensä kaupalla anatavat todistuksensa siitä, että maan johto hoitaa talousasioita järjettömästi.

Etsitään slummista ongelmakohtaan liittyen visvaisin nilkki, joka antaa vilppittömän, ja länsi-ihmiset kyyneliin hellyyttävän todistuksensa siitä, että maassa kaikki menee pieleen.

Näytetään kuvia tavallisista ihmisistä, jotka eivät suostu arvostelemaan hallitustaan: "he pelkäävät henkensä edestä" selitetään.

Sanonpahan vain puolueettomasti, että rehellisyys maan perii.

18.3.2008

Pietarissa lauantaina olimme jonkun taiteilijan salakapakassa. Salakapakka ei poikkea tavallisesta diskobaarista muuten kuin vaikean löydettävyyden, paremman palvelun, viihtyisämmän sisustuksen, parempien bailujen ja halvemman viinan puolesta. Salakapakassa on ahdasta ja ovella on naamakontrolli vielä niidenkin osalta, jotka ovelle tiensä löytävät. Paikan nimi oli kotoisasti suomeksi "Perse". Bailaava taiteilija itse sanoo elävänsä Perseellä. Pari suosittua bailuiltaa kuukaudessa riittää mukavaan elintasoon.

LUIN LAURI LEVOLAN

novellikokoelmasta Pimeä tavarajuna novellin Komsomolin naiset. En tietenkään voi olla tällaisen ymmärtäjä... en tajunnut. Lauseen taso ei houkuttele. Saa nähdä jaksanko vielä vilkaista jonkin toisen tekstin... jaksan, tekstin nimi on Junan läpi Moskovaan. No niin, minulla ei ole mitään sanottavaa tästä. Kyseisten novellien mahdollista käsitetaideluonnetta ei ole tässä otettu huomioon. Korjatkaa, jos olen ollut väärin ymmärtämättä.

14.3.2008

Oikeat fasistit ja fasismilla flirttailijat ovat erikseen. Ero on siinä, että oikeat fasistit ovat varovaisia. Heidät voi tunnistaa vain tositilanteessa: silloin kun on jo liian myöhäistä.

13.3.2008

Luen Voima -lehdestä Amu Urhosen mainiota juttua vammaisten naisten suhteesta seksiin ja havahdun tajuamaan: näiden naisten suhde seksiin on samanlainen kuin itselläni. Eipä ihme, ettei harmoniaa vastakkaisen sukupuolen välillä ole tähän päivään mennessä löytynyt, jos vastakkaiselta sukupuolelta edellytetään tapauksessani vakavaa vammaisuutta, jotta se voisi nähdä horisontin samoin päin kuin itse näen.

Mikä on minun vammani? Suomalainen, mies... siinä on jo kaksi.

SOTA PEILISALISSA

Ilman rakkautta sotapelihallissa, ei minkään asteista luovuutta, vain tuhoamista.

Elintason nousu, kulutus, tuottavuuden kasvu, luonnovarojen hyödyntäminen: ne ovat puhdasta tuhoamista.

Väite jonkin henkilön, ryhmän, kansakunnan luovuudesta on mieletön, ellei siitä suorastaan huou monilukuisten rakkauden tekojen inhimillinen ja lämmin virtaus, henkisen syvän rikkauden pehmeä ja monisävyinen virtaus. Kaikki muu on mielisairautta, hulluutta, rikollisuutta! Ihmiset saavat tehdä ja ajatella oman tahtonsa mukaan, likaisesti kilpailla, riuhtoa miten tahansa, mutta totuus on jo peruuttamattomasti tiedossa.

Ja kun he vihdoin havaitsevat tämän, he turvautuvat fasismiin, niin kuin aina ennenkin... ei, missään tapauksessa he eivät tule tunnustamaan virheitään, vaan yrittävät vielä sodalla ja riuhtomisella tuhota ulkopuoleltaan peilit, jotka heijastavat vastustajaa, joka on jo kauan ollut heidän sisällään.

On mahdollista, että kapitalistien järjestämän aivan silmittömän verilöylyn ja totaalisen globaalin inhimillisen katastrofin jälkeen maailman yleinen mielipide muuttuu, ja kapitalistien tunnistamiseksi ja poistamiseksi löydetään nykyistä tehokkaampia keinoja. Mutta jaksaako sitä 2000-luvun ensimmäistä positiivista signaalia, vaisun ilon päivää odottaa?

Täytyy vielä muistuttaa Immanuel Wallersteinin käsityksestä, jonka mukaan nyt koittavan kapitalismin kaoottisen loppuvaiheen jälkeen ei välttämättä seuraa mitään parempaa. Parempi tulevaisuus seuraa vain poikkeustapauksessa silloin kun sitä varten on laadittu tarkka ja toimiva suunnitelma. Jäljellä olevat sekunnit kannattaa käyttää tarkasti sen miettimiseen.

ODOTUSTILA

Ristisanatehtävä tai sudoku päivittäisen junamatkaajan kädessä kuvastaa porvarillisen ylpeää sitoutumattomuutta odotustilaan. Tekeminen on riittävän yhdentekevää, jotta siitä voi helposti irrottautua silloin kun kutsu kuuluu ja odotus päättyy. Kun me huomaamme astuneemme aina jotakin muuta odottavien ihmisten kanssa junaan, joka ei pysähdy ennen kuolemaa, meillä on oltava jotakin ajatukset kunnolla vangitsevaa tekemistä.
Me voimme luottaa suojelusenkeliimme: jos on olemassa yksikin mahdollinen pakotie, me löydämme sen. Ja: jos ei ole, me emme löydä.
Odotushuone on vankila niitä varten, jotka unohtavat että maailma on vankila. Se on parempi muistutus. Jos nostamme hetkeksi katseemme sudokusta ja katsomme ikkunasta ulos, huomamme: kaikki maailmassa on muistuttaa meitä.
Muistamattomuudesta voi kärsiä vain se, jonka täytyy muistaa. Ja muistista se, jonka täytyy unohtaa. Demenitia on trauma.
Viimeisiksi sanoikseen hän valitsi: "192 000 vuotta vanha homo sapiens löytyi Etiopiasta". Mutta vielä ei ollut lopun aika ja hänen täytyi esittää mykkäkoulua, jotta nuo enteelliset sanat jäisivät hänen viimeisikseen. Puhumattomuus virkisti ja hän alkoi tulla parempaan kuntoon. Huudahti sitten epähuomiossa: "Ne minun miljoonani. Ne kolme miljoonaa. Pitääkö ne siirtää toiselle talletustilille?" Ja kuoli.

12.3.2008

CAOL ILA

Tässä on hyvä viski.

IDÄN JA LÄNNEN KERTOMUKSET

Idän ja lännen metafysisten perustojen toisensa poissulkevuus näkyy objektiivisen psykologian tutkimuksessa selvästi. Esimerkiksi jos tutkimme Wikipediasta esoteria-artikkeleita ja fysiikan artikkeleista, ne saattavat olla asiasisällöltään miten laadukkaita tahansa, mutta ne eivät milloinkaan linkitä ristiin. Toisinsanoen fysiikan asia-artikkeli ei milloinkaan linkitä esoteria-artikkeliin tai päin vastoin. Välissä on ylitsekäymätön kuilu, ja sen säilyttäminen on ehdottoman tarpeellista.

Miksi näin on: miksi idän ja lännen metafyysinen synteesi ei ole rationaalisessa mielessä mahdollinen?

Ilmiö johtuu siitä, että sekä itä ja länsi ovat kertomuksia: niillä on oma eheytensä, oma alkunsa ja loppunsa. Tärkeintä on kuitenkin se, että kumpikaan kertomus ei ole totta. Ne eivät myöskään ole sukua toisilleen. Ne ovat hyödyllisiä ja nautittavia kertomuksia, mutta keskenään yhteismitattomia, niin kuin kaksi hyvin erilaisen kulttuurikauden romaania. Ilman todellisuuden, ja siinä piilevän totuuden, nykyistä täydellisempää tuntemista, on mahdotonta sanoa missä kohtaa kertomusten tarinat poikkeavat totuudesta. Siksi on myös mahdotonta sanoa tarkasti missä kohdin ne vastaavat toisiaan. On mahdotonta linkittää tarkasti.

Idän muinaisen tietämyksen ja lännen nykyisen tietämyksen yhdistäminen, sellaisena kuin me ne nyt tunnemme, ei milloinkaan tule olemaan mahdollista. Uutta tietoa ei siis voida saada tiettyä rajaa pidemmälle syntetisoimalla ja linkittämällä nykyistä tietoa. Uuden tiedon avulla, jos sitä onnistutaan jollain keinolla saamaan, on ensin korjattava vanhat kertomukset lähemmäksi totuutta, jonka jälkeen synteesi voi mahdollistua.

RAKKAUS EI OLE AINA OLEMASSA

Rakkautta ei ole aina olemassa. Siksi se pitää tietää ja muistaa.

Hyvä ihminen ei aina tiedä mitä rakkaus on, mutta toimii niin kuin rakkaus olisi tai voisi olla olemassa.

Se, ettei tiedä mitä rakkaus on, johtaa väistämättä luomisen tuhoamiseen, riippumatta päämääristä sinänsä.

Lucifer ei tiedä mitä rakkaus on, ja toimii niin kuin rakkautta ei voisi missään tilanteessa olla olemassa.

Ihmislajin suurin halu ei kohdistu maailman elottomiin objekteihin vaan toisiin ihmisiin ja heistä tehtyihin kuviin.

Lucifer tekee ihmisestä kuvan ja laittaa ihmisen toimimaan niin kuin rakkautta ei voisi olla olemassa.

Lucifer käyttää seksuaalisuutta niiden houkutteluun, jotka eivät tiedä mitä rakkaus on. Ja myös niiden, jotka tietävät mitä rakkaus on, mutta jotka eivät ole kosketuksissa rakkauteen. Ja myös niiden, jotka ovat kosketuksessa rakkauteen.

Seksuaalisuudella (ilman rakkautta) voi kenties suojautua Luciferin ansoilta, jos tietää mitä rakkaus on, eikä käytä seksuaalisuutta mitään rakkauden muotoa vastaan.

Mutta Luciferia ei voi tunnistaa ilman rakkautta.

Kaikki, jotka eivät tiettyyn ajan hetkeen mennessä ole oppineet tuntemaan rakkautta, ovat siitä eteen päin Luciferin vallassa.

Täydellisessä pimeydessä toimitaan muistinvaraisesti.

KARLHEINZ STOCKHAUSEN KUOLI

joulukuun alussa 2007.

Minulla on puhelimessani erilaisina hälytysääninä Stockhausenin Tierkreis -sarjan soittorasioille sävellettyjä melodioita. Olen ihmetellyt niissä lähinnä niiden toistonsietokykyä. Tuskin mikään toinen äänitetty, monotonisena toistuva musiikki kestäisi yhtä hyvin päivittäisiä toistoja, satoja kertoja kulumatta. Hyvin monien kuuntelukertojen jälkeen olen ikään kuin päässyt vasta kappaleisiin hieman sisälle ja alkanut ymmärtää niiden hienorakennetta ja mahdollisuuksia. Paljon toistuvan asian on oltava miellyttävä, mutta samalla riittävän monimutkainen ja syvälleviittaava, jotta siihen kätkeytyvä mahdollisuus jaksaisi kiehtoa.

Tierkreis -mestariteos edustaa Stockhausenin tuotannon keskivaihetta. Mutta milloin Strockhausenin merkittävimmät teoksensa -eli myöhäiskauden teokset- tulevat helposti saataville? Stockhausenin, niin kuin muidenkin klassisen muusiikin tekijöiden biografioissa puhutaan ylettömästi koulutuksesta ja akateemisesta diskurssista, selkeästi ymmärtämättä, että sellaiset asiat ovat toissijaisia ja merkityksettömiä taiteen kannalta heti kun tekijä siirtyy ajasta historiaan. Paljon merkittävämpää on kertoa Stockhausenista esimerkiksi se, että hän lopulta luopui Luciferista - toki täysin yksin omalla vuosisadallaan. Stockhausen kutsui globaalia kapitalismia suureksi konsertiksi, johon ihmiset ovat salaa kutsutut. Salin ovet suljetaan, ja pääsylippujen hinnat salista ulos nousevat pilviin. Mutta miksi pitäisi päästä ulos? Ihmiset näkevät, eläytyvät ja heittäytyvät mielihyvin ihmeellisen jännittäviin seikkailuihin ja sankaritekoihin. Mutta kukaan ei ole kertonut heille, että tässä konsertissa voi myös yllättäen kuolla tai joutua huonoon asemaan. New Yorkin WTC:n tuhon kaltaiset terroriteot ovat konsertti-illan ehdottomia vavisuttavia huippuhetkiä. Terroristit ovat Stockhausenille tietenkin vain osa mekaanista näyttämökoneistoa. Suuri taiteilija, itse säveltäjämestari Lucifer, toki pitäytyy taka-alalla. Stockhausen myöntää, että Lucifer on suuri säveltäjä, jonka teosluettelo on ehkä pidempi kuin Mozartin, mutta hän ei myönnä pelkän voiman takia ihailevansa Luciferia. WTC:n kaltaisten huipennusten edessä hänkin kuitenkin mykistyy, yhtäältä mestarin mahtavan voiman, toisaalta ihmiskunnan rajattoman orjamaisuuden edessä.


"At the press conference in Hamburg, I was asked if Michael, Eve and Lucifer were historical figures of the past and I answered that they exist now, for example Lucifer in New York. In my work, I have defined Lucifer as the cosmic spirit of rebellion, of anarchy. He uses his high degree of intelligence to destroy creation. He does not know love. After further questions about the events in America, I said that such a plan appeared to be Lucifer's greatest work of art. Of course I used the designation "work of art" to mean the work of destruction personified in Lucifer. In the context of my other comments this was unequivocal. (Stockhausen 2001)" >>


"Stockhausenin säätiön mukaan säveltäjämestari loi uransa aikana yli 360 teosta. Pisin teos on 29 tuntia kestävä seitsenosainen ooppera Licht, jota Stockhausen sävelsi lähes kolme vuosikymmentä. ">>

"Hän olisi täyttänyt ensi elokuussa 80 vuotta. Hämmennysten vuosien jälkeen musiikkimaailma valmistautui vihdoin juhlimaan tätä 1900-luvun merkittävää ja omaperäisintä uuden musiikin pioneeria. Aika tuntui olevan kypsä Stockhausenin uudelleenarvioimiselle – säveltäjän itsensä kannalta valitettavasti liian myöhään." >>

Stockhausen puhuu ihmisen evoluutiosta vuonna 1972.

ISTUIN LOUNAALLA PAAVO HEINISEN VIERESSÄ

ja kuuntelin sivukorvalla seitsemänkymppisen sturm-und-drang -kiihkeää musiikkikeskustelua. Mietin montako kertaa olen kuullut Heinisen musiikkia. Muistan joskus etsineeni levytyksiä ja löytäneeni pari hassua. Suurten varhaisten orkesteriteosten levytykset eivät tehneet, ainakaan silloin kun niitä kuulin, minuun pienintäkään vaikutusta. Kun toimin tutkimusapulaisena Sibelius-Akatemiassa kuulin Mikael Laursonilta kerran Heinisen fysikaaliselle kitarasoitinmallille säveltämiä lyhyitä (1-2 min) harjoitelmia. Laursonilla oli myös muiden, lähinnä ranskalaisten nykysäveltäjien tekemiä harjoitelmia. Ne eivät tehneet minuun suurta vaikutusta, mutta Heininen oli aivan omaa sarjaansa. Tallensin nuo Heinisen tiedostot itselleni ja kuuntelin niitä usein ihmetellen, miksei tällaista musiikkia kuule tai saa mistään? Mitä nykysäveltäjät todella menettäisivät siinä, jos julkaisisivat esimerkiksi tuollaisia pienimuotoisia syntetisoituja teoksia internetissä ilmaiseksi? Vaihtoehtona on se, että teoksia ei julkaista ollenkaan. Koska teoksia ei julkaista, tai vain niiden vähiten mielenkiintoista osaa julkaistaan, nykysäveltäjät eivät vaikuta kulttuuriin mitenkään.

Taiteen eräs päämäärä on varmasti vaikutuksen tekeminen maailmaan. Julkaisematon taide ei voi tehdä vaikutusta. Mutta samalla, ilmaiseksi julkaistu taide ei voi tehdä vaikutusta pitkään, koska taiteilija kuolee nälkään. Voi olla, että klassisen musiikin säveltäjät ja muusikot tiedostavat tämän yhtälön herkemmin kuin minkään muun taiteenalan toimijat tai harrastajat.

On mahdotonta tietää nykysäveltäjistä ja heidän teoksistaan mitään. Edes se, että tunnet heitä henkilökohtaisesti ei yleensä riitä siihen, että koskaan pääsisit kuulemaan heidän musiikkiaan. Nykysävellykset ovat yhteiskuntamme tarkimmin varjeltuja salaisuuksia. En tiedä kuinka mielikuvituksellisen pieni todellisuudessa on se tarkasti vartioitu salaseura, joka Heinisen kaltaisten nerojen tuotteista on oikeutettu saamaan voimaa - heidän täytyy joka tapauksessa olla kykeneviä lukemaan äärimmäisen pitkälle vietyä modernia nuottikuvaa. Mitään tietoja ei vuoda ulos tuosta kulttuurista.
Verbeistä ja tapahtumisesta: ei tärkeintä ole kuka, minä, sinä vai Nehldjudof, vaan mahdollisuuden esittäminen.
Niin paljon kuin sitä toivommekin, meille ei riitä, että ymmärrämme elämämme läpikotaisin, ja osaamme kuvata sen mekanismit täydellisesti. Miten paljon nuo mekanismit ovatkaan muuttuneet ja yksinkertaistuneet vain siksi, että ovat halunneet tulla kuvatuiksi täydellisesti. Katsokaa poseeraavia ihmisiä. Nämä kuvauksen ja kuvattavan yhteisponnistukset ovat toki suuria ja kunnioitettavia, mutta meille täysin riittämättömiä. Kuva vain on, ilman käsitystä totuudesta, vain äärettömän tarkka kuva jostakin, mikä ei ole sitä miltä näyttää. Sen avulla voi toki yrittää verrata, arvottaa, yleistää.
Älä tee itsellesi pahaa, sillä olemme kaikki yhtä täällä.
Godard

Vaikka kuinka luovuttaisimme, emme saa peliä päättymään. Synnymme uudellen kuin kauniit unet tai painajaiset: riippuen tilanteesta. On siis oltava optimisti, puhtaan ja hyvän asialla, odottamatta muuta palkkaa kuin se, ettemme uudestaan joutuisi kokemaan samaa.

11.3.2008

Myyjä sanoi kyllä ylenmääräiselle naistenkaadolle. Peter Kopteff sanoi ei leskirouvalle. Leskirouva sanoi ei miesten huveille. Hän sanoi: Ei, minä kuolen. Myyjä suuttui. Ei tämä mikään kanala ole! Jumala sanoi: Hyvä on ja näytti vihreää valoa hänen aikeilleen. Siinä sitä sitten mentiin. Meno tyssäsi parin varvin jälkeen. Ei muuta kuin nolona ventovierailta apua pyytämään. Katariina sanoi: ei oikein sovi. Miksi ei? Ei se niin vain käy. Ottakaa minuun ensin yhteyttä, ottakaa minut kiinni. Ei minua, joku sanoi. Minä olen eri juttu. Minua kiinnostavat seuraavat alueet... Katariina nousi robottituoliin kuin valtaistuimelle, joka vaappui pikkuhiljaa eteenpäin. Ei hassumpaa. Mikä se on? Ei aavistustakaan. Sauvakävelevä hurrikaani? Ei suinkaan. Vaan takametsien sauvakävelevä katastrofi. Sen jälkeen hän kutsui monta ulkomaalaista insinööriä ja ammattilaista töihin tykkitehtaaseen.

10.3.2008

TYTTI HEIKKINEN: TÄYTETYN ELÄIMEN LÄMPÖ

poEsia, 2008. Ilahduttava poikkeus tuntuu olevan käsite, joka sopii hyvin Tytti Heikkisen esikoiskokoelmaan: miltei jokainen runo on ilahduttava poikkeus siihen nähden mitä tunnemme entuudestaan. Mitä olisikaan runous, joka ei olisi ilahduttava poikkeus? Masentava poikkeus, ilahduttava tavanomaisuus?

Takakansitekstin mukaan Heikkisen kokoelma on hakukoneella tuotettua runoutta. Onko tämän sanominen edes välttämätöntä? Ystäväni, joka lehteili kirjaa teki huomion: mielenkiintoisella tavalla rosoista kieltä. Kun sanoin, että runot ovat hakukoneella tuotettuja, tämä selitti hänelle ilmiön, vaikkei hän osannut sitä itse arvata. Runot joita hän selaili, olivat osastosta Ihmisen teemat. Kaikki kokoelman runot eivät ole lainkaan samanlaisia. Tämän osaston runot teoretisoivat ja selittävät isoja kysymyksiä. Runojen minä on leegio, joka seikkailee kaikissa tilanteissa yhtä aikaa, havainnoi, teoretisoi, yleistää ja kertoo tarinansa niin johdonmukaisesti kuin mahdollista. Tällaisen abstraktin diskurssin "ymmärrettävyyttä" ja "luettavuutta" ei juuri haittaa, vaikka jokainen lauseen osa olisi eri lähteestä peräisin.

Osastossa Vallankumouksen pyörteissä runoilija lanseeraa näennäisvenäläisen proosatyylin. Uskottavan kuvan piirtäminen venäläisestä on haaste, johon suomalainen kirjallisuus (Eino Leino, Ilmari Kianto) on aiemminkin pyrkinyt vastaamaan. Mutta Heikkinen ei niinkään kuvaa venäläisyyttä, vaan tiettyä venäläistä, ehkä juuri vallankumouksen jälkeisen avantgardistisen proosakirjallisuuden tyyliä. Tämä tyylipastissi luodaan ilmeisesti internetin hakukoneiden avulla. Toisaalta, en ole varma, onko lähteinä käytetty myös muita materiaaleja, kuten runoilijan omaa mielikuvitusta. Lopputulos on joka tapauksessa alkuperäinen, uskottava ja nautittava.


*
Tytti Heikkinen Nokturno.org:ssa
Eeva-Liisa Mannerin Kontrapunkti-dilemma (flash)
Kontrapunkti Klee-ruudukossa (flash)
Kontrapunkti (jpg)
Öinen lehto (flash)
Demokratia ja kapitalismi eivät sovi yhteen.

Demokratiasta tulee kohtuuttomuuden synonyymi kaikessa muussa paitsi rakkaudessa.

Pörssi pitää huolen siitä, ettei ole olemassa mitään vallan kolmijakoa. Tuomareilla ja lainsäätäjilläkin on sijoituksensa, toimeenpanovaltansa.

Jokaisella ihmisen on oikeus saada joko tietää tulevaisuus tai edes sijoittaa siihen.

Unelmieni diktatuuri, kohtuuden, nautinnon, eleganssin diktatuuri.

9.3.2008

Niin kuin runoilija, joka ei ole vielä aloittanutkaan, vaikenee vältän lisääntymistä.

OBJEKTIIVINEN PSYKOLOGIA

Sosiaalipsykologisesti suuntautuneen googlerunouden (esimerkiksi vaikka Teemu Mannisen Lohikäärmeen pojan) poetiikkaa hahmottaa psykiatri ja psykoanalyytikko Heikki Majava esseessään Bahtin: dialektinen materialismi ja psykoanalyysi (Merkitysten maailmantorilla, 2008).

"Koko Freudin psykologian konstruktio avautuu Bahtinille ihmisyksilön itseilmaisuna ja puheen tulkintana. Sen rinnalle Bahtin halusi asettaa "objektiivisen psykologian", joka voisi paljastaa kattavasti motiivien ristiriidat - ihmis- ja muun luonnon historian; keskinäiset ristiriidat fysiologisissa ja sosiologisissa olosuhteissa sekä dialektiikan niiden taustalla. [...] Bahtinille puhe on puhujan ja sosiaalisen tilanteen muodostaman ihmisyhteyden tuote. Jokainen diskurssi jokapäiväisestä puhumisesta mitä moninaisimpiin ilmaisuihin saa varsinaisen muotonsa ja tarkoituksensa nykyhetkestä; juuri siitä sosiaalisesta tilanteesta, jossa se toteutuu eikä puhujan menneistä elämänkokemuksista. Kirli ilmentää sosiaalista kanssakäymistä tietyssä puheyhteisössä siinä, että tietyt sanat, lausekkeet ja muut ilmaisumuodot tulkitsevat aina suhdetta puhujaan, mutta myös niihin monisäikeisiin yhteiskunnallisiin olosuhteisiin, joissa puhe puhuttiin."


Eikö juuri intenet ole tehnyt julkisiksi psykologien suljetut ja salatut analyysihuoneet, joissa mitä moninaisin ja intentionaalisesti hämärin selitys pulppuaa estoitta. Aikaisemmin meillä ei ole ollut mitään laitetta joka olisi voinut reksiteröidä näiden puhuntojen laajoja sfäärejä. Meillä ei ole ollut avointa mahdollisuutta tutkia sitä mikä niissä toistuu, mikä niissä on oireellista, säännönmukaista, mekaanista mikä merkityksetöntä.

"Yksittäinen puheakti on moniääninen, polyfoninen ilmiö, jossa jokainen sana kantaa aiempien merkitysten "taakkaa"; eikä siis ole "neitseellinen", vaan "tariintunut" käytössä."


Googlerunous objektiivisena psykologiana, toisin kuin feudilaisuus, pyrkii paljastamaan psyykkisen työn, elämänkamppailun, taustatalla olevien motiivien aineellisia ja yhteiskunnallisia perustoja. Subjektiivinen - eli psykoanalyyttisen psykologian rajat - ylitetään juuri toiston olemassaolon osoittamisella. Itse puhunnoilla, ja niissä käytetyllä kielellä, ei ole sinänsä keskeistä merkitystä, vaan sillä, että moninaisen kielen takana oleva intuitio ei ole yksittäistapaus vaan rakenteellisesti monistuva. Kielen ja ajatuksen satunnaisuus, epäorginaalius, se että puhunta voi olla peräisin mistä tahansa, on se argumentti, johon googlerunouden objektiivinen psykologia nojaa. Satunnainen on mitä tahansa mikä ei ole riittävän strukturoitunutta joutuakseen vakavaan konfliktiin vallitsevan tietoisuutta pilkkovan valtaideologian kanssa. Lukijaa ei haasteta sillä mikä on poikkeuksellista, vaan sillä mikä on yleistä, tavanomaista, jokapäiväistä ja anonyymiä - ja ihme kyllä, lopputulos on usein paljon hätkähdyttävämpi. Kielenkäytön vakiintunut tapa, sanontatapa, retorinen kuvio, on vain vihje mekaanisuuteen, jolla ideologinen koneisto ajattelee kollektiivisesti: kielen avulla voidaan päästä itse ilmiön, itse olennaisen rakenteellisen toiston jäljille. Ideologisessa mielessä toisto objektivoi subjektiivisen. Tällä mekanismilla googlerunous paljastaa internetin tosiaikaisissa chateissä ja blogeissa muhivan kollektiivisen "tiedostamattoman" ja alkaa tiedostamaan sitä, mikä on kaiken aikaa kaikkien silmien edessä, mutta jonka mahdollista merkitystä harva pohtii tai ymmärtää. Merkitystä ei hahmoteta siksi, että kollektiivisen tiedostamattoman kielellä, mekitys ja merkitsijä eivät edes pyri olemaan yhtä. Päin vastoin kollektiivisen tiedostamattoman kieli on ilmiö, joka pyrkii kaikenaikaa salaamaan ja peittämään todellisen merkityksen. Tämä ilmiö on hyvin tunnettu post-modernilla ajalla, ja sitä kuvaamaan on postuloitu erilaisia käsitteitä kuten "spektaakkeliyhteiskunta".

"Se, että Freud puhui tiedostamattoman torjunnasta "mekanismina", herätti Bahtinissa vastustusta: "Voiko mikään 'mekanismi' tehdä näin monia loogisia, eettisiä ja esteettisiä valintoja ... osoittaen tällaista oppineisuutta?" Ei, vaan tällaisen "mekanismin" olisi oltava jotain aivan muuta; jotain, joka ei kuuluisikaan fysikaalisen luonnon valtakuntaan - vaan ideologioihin!
"Tiedostamattoman" käsite ei voikaan Bahtinin mielestä avata porttia aineellisen luonnon syvyyksiin eikä lisätä tietoa luonnonlaeista, mutta kylläkin lisätä ymmärrystä ideologioiden motiiveista ja arvosisällöistä."

Tuomas Timonen ja Juhana Vähänen ovat runoilijoita, joiden joissakin teksteissä jäljitellään objektiivisen psykologian diskurssia. Paikoin heidän tekstinsä lähestyvät googlerunouden satunnaisen puhujan minää, kuitenkaan olematta sitä aidosti. Vähäsen ja Timosen teksti on aina hieman liian anomalista ollakseen verkkoavaruudessa toistuvaa satunnaispuhuntaa. Googlehaulla heidän säkeensä tuottavat nolla osumaa. He kuitenkin osoittava, että googlerunous voi olla epäaitoa, jäljiteltyä: se mikä muodollaan ja retoriikallaan väittää olevansa satunnaista lainatavaraa saattaakin kätkeä runoilijan oman anomalisen äänen, joka vain teeskentelee tai toivoo olevansa stigmatisaatiolta suojattu ja satunnainen.

"Lacan: Psykoanalyysi voi tulla tieteeksi (--) mikäli se ei degeneroidu tekniikaksi (faktoiksi) ilman ideologiaa. Ja jos näin on jo tapahtunut - meidän on palattava psykoanalyyttisen kokemuksen alkuperäiseen tarkoitukseen (--) kielen analyysiin. Oire itsessään on rekentunut kuin kieli josta sana täytyy vapauttaa. Bahtin sanoo vuorostaan: Tiedostamattomat motiivit eroavat tietoisista motiiveista ideologisesti eivätkä ontologisesti. Se, mikä on verbaalista, ei ole yksityistä omaisuutta, vaan kuuluu ryhmälle, sosiaaliselle miljöölle. Emme koskaan kykene reagoimaan tietyn puheilmaisun todellisiin juuriin, jos etsimme niitä ainoastaan yhden yksilöorganismin sisältä - emme edes silloin jos puheilmaisu näyttäisi olevan mitä yksityisin ja intiimein tapahtuma."

Tätä voi pohtia vaikkapa Karri Kokon jo kulttimaineen saavuttaneen Varjofinlandian äärellä.



*

Suomalaisen objektiivisen psykoloanalyysin kaanon, eli Suomalaisen hakukonerunouden lyhyt historia:

Karri Kokko: Varjofinlandia, poEsia 2005.
Janne Nummela: Lyhyellä matkalla ohuesti jäätyneen meren yli, poEsia 2006.
Rita Dahl: Aforismien aika, poEsia 2007.
Teemu Manninen: Lohikäärmeen poika, Tammi 2007.
Tytti Heikkinen: Täytetyn eläimen lämpö, poEsia 2008.

(puuttuuko joku?)
Tiedostamaton on ideologinen eläin.
Jos ajattelu on ase on myös ajattelemattomuus ase.

7.3.2008

Totuutta tarvitaan vain siihen, että voisimme ajatella enemmän asioita yhdellä kertaa. Yksi kerrallaan ja peräkkäin ajateltuna mikä tahansa kestää ikuisuuden.
En ole humanisti vaikka olenkin elämäni aikana sekaantunut ties mihin. Siis turpa tukkoon sinä kakara! Jos olet ns. maallikko, niin turpa tukkoon kun et voi mitään tietää. Humanisti-Rautavaarasta ei ole kauheasti uutta sanottavaa. Jos joku alkaa mesoamaan tunnilla kreationismista niin karjaise että: Nyt turpa kiinni! Eikös humanistit olekaan hyviä suustaan, tai siis tässä tapauksessa humanisteja ovat siis yhtä hyvin kettutytöt, vasemmistolaiset, kansanparantajat, uskovaiset, köyhät kuin muutkin typerät öyhöttäjät. Joten turpa kiinni, saatana! Humanistit ovat naiiveja pellejä. Mutta jospa itse olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus. Turpa tukkoon NYT! Lipsuvat ajatukset hitusen liian pitkälle lajitellessaan hollywood-humanistit samaan lokeroon suurvaltapoliittisten kähmyilyjen kanssa. Mä oon kyl kans yks vitun humanisti! Humanoidi. Tyhmä; omituinen ihminen. Ajatukset lipsuvat SAATANA! Humoristi kertoo vitsejä, humanisti ON vitsi.

6.3.2008

UFOT

David Sereda

David Sereda's quantum physics

John Hutchison

Hutchison effect

Juhan af Grann

Jammu Siltavuori

Visitors from space 1, 2, 3, 4, 5, 6


Ufohavainnoille voi olla kolme selitystä.
1) Ihmisten loputon tarve kuvitella ja paeta evoluutioteorian kaltaisia hillitöntä kauhua herättäviä luomiskertomuksia, ja katatonista masennustilaa, joka syntyy ajatuksesta, ettei koko avaruudessa ole muita elollisia planeettoja.
2) Ne ovat lavastettuja ja palvelevat jotakin poliittista tai taloudellista päämäärää.
3) Ne ovat todellisia.

Loputtoman monista väitetyistä UFO -hvainnoista on jäänyt jäljelle nippu epäselviä valokuvia ja toistaan uskomattomampia ketomuksia kömpelöistä kidnappaamisista ja lääketieteellisistä kokeista. Eivätkö olennot jotka osaavat lentää valoa nopeammin pysty kidnappaamaan ihmistä niin, ettei siitä jää jälkiä. Jos UFO:jen vierailuja on ollut niin paljon kuin väitetään, pitäisi todennäköisyyden nimissä olla esittää edes yksi todistettavasti ulkoavaruuden olennoille kuulunut esine, vaikkapa rikkoontunut tekninen laite.

MIKSI HYVÄÄ EI OLE POLIITTISESTI OLEMASSA?

Immanuel Wallerstein sanoi eilen, että aina pitää äänestää, aina vähiten pahaa (least evil -periaate). Näkökulma on amerikkalainen. Amerikalaisessa demokratiassa on vain ilkeitä vaihtoehtoja. Vähiten paha tarkoittaa aina heikointa. Wallersteinin sanat voi siis kääntää muotoon: kannata aina heikointa, niin saat enemmän aikaa toimia ja ajatella, sillä vahvimmat ovat pahimpia ja tekevät maailmasta lopun tehokkaimmin. Mutta miksi hyvää ei ole poliittisesti olemassa, puhumattakaan, että hyvä olisi vahva? Wallersteinin mukaaan selitys löytyy vuodesta -68. Ennen tuota länsimaiden vedenjakajavuotta Milton Friedman oli pelkkä vitsi, vasta tuon vuoden jälkeen hänestä tuli vakavasti otettava yhteiskunnallinen ongelma. Kapitalisti ja eetterinsyöjä ovat yksi ja sama asia.

TIETEEN EPÄINTUITIIVISUUS

ei tietenkään Einsteinistä alkanut, vaan imaginaariluvusta. Descartes piti imaginaarilukua terveen järjen vastaisena, eli imaginaarisena, mistä luku sai nimensä.

AKI SALMELAN TYHJYYDEN YMPÄRILLÄ 2008

Runoilijan omin sanoin:

Runous ei tutki maailmaa
vaan merkityksiä joita maailma meissä muodostaa


Mitäpä siihen lisäämään.

5.3.2008

TOIMINTA, ENNUSTE, SELITYS

On kaksi täysin erilaista teknologian haaraa.
Haara 1: se mikä on teknologisesti mahdollista.
Haara 2: se mikä on teknologisesti mahdollista ja kaupallistettavissa.
Haara 1 koskettaa suuria ihmismassoja välillisesti, haara 2 koskettaa suoraan.

Teknologiassa on tärkeintä se, että jokin asia toimii käytännössä. Toiseksi tärkeintä on se, että on olemassa jokin toimiva teoria tai malli, joka ennustaa toimintaa. Vasta kolmanneksi tärkeintä on selitys: miksi. Teknisiä keksintöjä voi patentoida, ilman että esittää keksinnön mahdollistavaa ilmiötä oikein ennustavaa teoriaa, ilmiön mallia tai ilmiön tieteellistä selitystä. Ainoa todistettava on se, että keksintö toimii niin kuin sanotaan, ja tuottaa väitetyn teknisen tehon.

Miksi asioiden selitys on toiminnan ja teorian ohella tärkeä? Sama teoria ja toiminta voidaan selittää monella tavalla riippuen maailmankuvasta. Jos haluataan horjuttaa maailmankuvaa on horjutettava maailmankuvan antamia selityksiä. Toisin sanoen, ilmiöt, havainnot ja teoriat voivat olla oikeita, mutta selitykset vääriä. Selityksien horjuttamiseen voi käyttää teknologiaa. Tämä ajatus teknologiasta selityksen horjuttajana - eikä vain hyödyn tuottajana, tuotteena - on nykyihmiselle vieras.


*

Esimerkki. Akustiikassa puhutaan akustisesta kenttäteoriasta silloin kun fluidille, johon akustinen kenttä muodostuu, voidaan kirjoittaa liikeyhtälöt. Liikeyhtälöt seuraavat reunaehdoista. Jos raunaehdot tunnetaan ja liikeyhtälöt tunnetaan, voidaan kysymys väliaineesta ja sen paikallisesta käyttäytymisestä sivuuttaa kokonaan. Akustiikka eroaa hiukkasfysiikasta siinä, että akustiikassa väliaine ja sen ominaisuudet yleensä tunnetaan ja voidaan mitata. Hiukkasfysiikassa väliainetta ei tunneta, eikä tunnusteta. Siksi kaikki perustuu kentille, hiukkasille, säikeille ja muille johdannaisille. Käsite kenttä on alun perin puhtaasti matemaattinen olio. Kentällä ei ole mitään fysikaalista vastinetta, vaan kenttäoletus seuraa aina tietyistä väliaineoletuksista ja reunaehdoista. Kentillä, hiukkasilla ja muilla vastaavilla käsitteillä voidaan silti ennustaa asioita tarkasti... paitsi siellä missä reunaehtoja ei tunneta. Pelkkien kenttien ja hiukkasten matemaattisten johdannaisten kanssa päädytään säieteorian kaltaisiin selitysmalleihin universuminen olemuksesta. Tekisi mieli ajatella, että nykyfysiikan kokeellisen tiedon valossa ristiriidattoman hypoteettisen väliaineen konstruoiminen ei voisi olla ainakaan enemmän utooppinen lähestymistapa kuin säie- tai M-teoria.

Väliaineteoriassa vaikeus on siinä, miten väliaine ja sen sijoittuminen universumiin konstruoidaan. Väliaineessa ei tietenkään ole hiukkasia tai säikeitä, vaan väliaineen tai väliaineiden ja havaittavan materian välistä energiavuorovaikutusta, käytännössä aaltoja, pulsseja ja resonansseja. Säieteorian rinnakkaiset ulottuvuudet saattaisivat koodautua pelkästään erilaisiksi väliaineiksi. Mitä jos universumin mallista tulisikin tällaisen lähestymistavan kautta olennaisesti selkeämpi. Mitä jos universumi ei olekaan niin monimutkainen miltä se vaikuttaa.

4.3.2008

MIKSI OLEN NIIN KIINNOSTUNUT

siitä miten suhteellisuusteoria selittää todellisuuden? Syy on yksinkertainen. Selitys on ristiriidassa vanhan itämaisen viisauden kanssa, joka olettaa eetterin. Idän ja lännen viisaus perustuvat nykyisin vastakkaisille postulaateille. Tosiasiassa niitä voi olla vain yksi: eetteriä joko on tai ei ole.

MISSÄPÄ MUUALLA

oltaisiinkaan kiinnostuneita kuvaamaan auroja tai tutkimaan eetteriä kuin Pietarissa. Arjen konkreettiset ilmiöt kiinnostavat harvaa länsimaista tiedemiestä tänä päivänä. Kaikista merkeistä päätellen Venäläiset luultavasti jo tietävät "totuuden", mutta pelaavat vielä aikaa.

Toisaalta: "One of the most disputed studies was actually funded by the US Army. During this study, scientist Joe Slate took Kirlian Photographs of the fingertips of both people claiming to be psychic vampires and those identified as their victims. Once the photographs were developed they showed the "vampire's" auras to be large and fiery red, while those of their "victims" were smaller and mellow blue." >>

HENKISTEN VAMPYYRIEN RAUHOITUSALUE

Katsokaa vanhoja valokuvia tai merimaisemia. Onko teidän mielestänne valo maailmassa aina sama?

>>
>>

INTUITIO JA AIKA

Mikä on olennaisin ero intuitiivisen ja epäintuitiivisen maailman (käyttöliittymän) välillä?

Intuitiivisessa maailmassa aikaan, eli tiedonhankintaan, vaikeuksienkohtaamiseen ja ongelmienratkaisuun, ei voi sijoittaa, koska epäjatkuvuudet, ristiriidat, poikkeukset ja loogiset sekaannukset on ajateltu jo pois käyttöliittymän tasolla. Mielettömyyksiä ei kohdata enää räikeissä ja kehittymättömissä muodoissa. Uudet asiat jalostetaan muotoon, joka on sielulle sopiva. Sen sijaan, että sielun, eli maailmakäyttäjän, kaikki aika kuluisi ansasta selviytymiseen, se voi keskittyä olennaiseen, eli lumouksen lisäämiseen.

3.3.2008

SUHTEELLISUUSTEORIAN VIRHEEN PAIKALLISTAJIA

on hollantilaisen Eit Gaastran lisäksi toinenkin, aikalainen.

Aurinkokuntien ja galaksien välissä vaikka miten hitaasti virtailevasta eetteristä kyllä kiusallisesti seuraisi vähintään tähtien jatkuva enemmän tai vähemmän satunnainen liikahtelu taivaalla. Toisaalta kaikki tähdet liikkuvat Maan suhteen jollain kulmanopeudella, jota kutsutaan ominaisliikkeeksi. Lisäksi on kaikenlaisia värähteleviä, muuttuvia ja sykkiviä tähtiä. En tiedä miten tällaiset ilmiöt tähtitieteessä havaitaan ja tulkitaan. Tulkinnat voivat kenties olla sen verran monikäsitteisiä, että eetterihypoteesin matka ei pääty vielä tähän.

Jos ajatellaan tähän tapaan, että eetteri on planeettojen ja auringon painovoimakentän suhteen levossa, ja näiden liikkuvien kasautumien välillä on jonkinlainen siirtymäalue, en tiedä voisiko mallin saada sopusointuun sekä valon gravitaatiotaipumisen että tämän ohilentoanomalian kanssa.

INTUITIIVISUUSPERVERSIO

1900-luvun kapitalismissa ja suhteellisuusteoriassa on jokin syvä yhteys. Kumpikin toimii tehokkaasta, tuottaa oikeita empiirisesti vahvistettuja tuloksia, mutta selittää maailman väärin.

Mietin tänään lasin valo-ominaisuuksia. Toisaalta fyysisiä prosesseja, jotka antavat lasille tyypilliset ominaisuudet, ei täysin tunneta. Erittäin mielenkiintoista on minusta se, että valon nopeus lasissa ei ole pariinsataan vuoteen ollut itsestään selvyys, vaan jo Fresnel 1818 joutui turvautumaan korjaustekijään, joka pitää sisällään niinkin eksoottisia suureita kuin valon väliaineen (eli eetterin) tiheys lasissa ja ympäristössä. Kysymys ei ole siis lasin materiaalitiheydestä tai ilman kaasutiheydestä. Tämä tulos todistettiin myöhemmin 1800-luvulla interferometrialla.

Suhteellisuusteoria ennustaa saman, ilman oletusta eetteristä. Suhteellisuusteoria on kuitenkin intuitionvastainen, koska valonaaltoluonne edellyttää välttämättä huomattavasti fotonia (energiapulssia) hienomman väliaineen olemassaolon.

Suhteellisuusteorian laajan hyväksymisen jälkeen tieteen laadun takeeksi ja tavaramerkiksi on muodostunut intuitionvastaisuus. Kaikki tiede Einsteinin jälkeen on intuitionvastaista, ja ellei ole, se ei ole oikeaa tiedettä. Varsinkin 1900-luvun matemaatikoilla on erittäin voimakas intuitioperversio. Matematiikka, jonka päämääränä on vain formalismin kauneus ja esityksen selkeys, ei yleensä siedä tosiasioihin liittyvää spekulaatiota, joka tuottaisi matemaattisesti vähemmän kauniin tai selkeän tuloksen. Matemaattinen kauneus ja selkeys, yhdessä oikean lopputuloksen kanssa, tuntuvat 1900-luvulla kumoavan tehokkaasti inhimillisen kokemuksen ja intuition.



Sama muunnos tapahtuu talousjärjestelmässä. Intuitiivisuusperversio tarttui jo vuosisadan alussa tehokkaasti taloustieteilijöihin. Esimerkiksi Paul Diracia, erästä maailmanhistorian pelottavinta ja pahamaineisinta kvanttimekaanikkoa, jolle tärkeitä fysiikassa oli vain "sen matemaattinen kauneus", voi hyvällä syyllä verrata 1900-luvun kapitalismin taustalla vaikuttaviin demoneihin. Toimivuuden, totuuden ja kauneuden välillä on julkilausumattomat kausaaliset oletukset. Mutta onko taloustieteilijöiden ja tiedemiesten kauneuden kriteerit päteviä?

Kapitalismi on kaunista, riippuen näkökulmasta ja etäisyydestä, jolta sitä tarkastellaan. Kun muuttujat ja vakiot nimetään toisin, saadaan samasta asiasta kuva, joka merkitsee jotain aivan muuta. Samoin fysiikka, joka on ajautunut suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan yhä ahtaampaan kompleksisuuden ja spekulatiivisuuden umpikujaan luultavasti vapautuu vain eetteriin (kvintessenssiin tai pimeään materiaan) perustuvan täysin ns. hiukkasfysiikan paradigman ylösalaisin kääntävä teorian avulla.

Pioneer10: "aavevoima alkoi tulla esiin Auringon valon ja aurinkotuulen vaikutuksen takaa. Kyseessä on Aurinkoon päin suuntautuva kiihtyvyys, jonka aiheuttavan voiman suuruus on vain kymmenesmiljardisosa painovoimasta Maan pinnalla. [...] Ilmiö saattaa hyvinkin olla aito, ja se vaikuttaa joko itse luotaimeen tai sen sijaintia mittaaviin radioaaltoihin."

Hypoteesini mukaan kysymys ei ole aavevoimasta, ei lainkaan gravitaatiovaikutuksesta, vaan aikadilataation muutoksesta, joka siis osoittaa eetterin olemassaolon. Tämä ilmiö on siis suhteellisuusteorian vastainen. Erityinen suhteellisuusteoria sanoo, että fysiikan lait ovat samat jokaisessa tasaisella nopeudella liikkuvassa koordinaatistossa. Yleinen suhteellisuusteoria sanoo, että fysiikan lait ovat samat myös tasaisesti kiihtyvässä koordinaatistossa. Yleinen suhteellisuusteoria siis kiinnittää aikadilataation gravitaatioon: aikadilataatio on kiihtyvässä liikkeessä suurempi kuin tasaisessa liikkeessä.

Pioneer 10 & 11 mukaan aavevoima tarkoittaa sitä, että suuri aikadilataatio tapahtuu ilman, että alus, jossa se havaitaan olisi kiihtyvässä liikkeessä, eli missään painovoimakentässä. Tämä johtuu, viimeviikkoisen hypoteesini mukaan siitä, että aluksella on suuri nopeus suhteessa eetteriin, joka käyttäytyy tähtien välisessä avaruudessa eri tavalla kuin gravitaatiokenttä... mutta aurinkokunnan sisällä siis suhteessa kappaleiden gravitaatiokenttiin.

Einsteinin erityinen ja yleinen suhteellisuusteoria ennustavat aurinkokuntamme ilmiöitä samoin kuin arvaamani Fresnelin eetteriteorian intuitiivinen jatko: maan gravitaatiokenttä, kiihtyvyys suhteessa maahan, auringon gravitaatiokenttä, kiihtyvyys suhteessa aurinkoon. Mutta tähtienvälisessä aineessa tulee esiin eetteriteorian ja suhteellisuusteorian ero.

Jos Pioneer luotain joskus palaisi maahan, sen sisäisiä kelloja vertaamalla voitaisiin todella kiistattomasti nähdä aikadilataation erilaisuus riippuen luotaimen lentoradan kulloisestakin sijainnista suhteessa, maahan, aurinkoon, planeettoihin ja aurinkokuntaan. Mutta Pioneer ei palaa.

"Teknisesti Pioneer-anomaliassa on kyseessä luotaimiin suunnatuissa, Dopperin ilmiötä hyödyntävien tutkien signaaleissa havaittavasta, suunnilleen 6×10-9 Hz suuruisesta sinisiirtymästä, joka jää yli, kun luotaimen laskennallisesta rataliikkeestä aiheutuva doppler-efekti poistetaan. Tämä vastaa noin 8 × 10−10 m/s2 kiihtyvyyttä Aurinkoa kohti." >>

Tämä todella mitattu ilmiö, veikkaan, todistaa samaa asiaa - valonnopeuden muutosta avaruuden paikan suhteen - muttei enää kovin kiistattomasti. Väliaineen muutos ja sen mukainen valon nopeuden muutos siinä joka tapauksessa näyttäytyy tutkaan negatiivisena kiihtyvyytenä, eli sinisiirtymänä. Vakuuttava todiste sen puolesta, ettei sukkulan nopeuden todellista hidastumista tapahdu on tämä:

"Eräs ongelmallinen piirre Pioneer-anomaliassa on, ettei se näytä vaikuttavan lainkaan planeettojen ratoihin, jotka noudattavat hyvin suurella tarkkuudella tavanomaisen taivaanmekaniikan ennusteita vaikka niiden olisi pitänyt olla altistuneena anomalian aiheuttamalle häiriövoimalle vuosimiljardien ajan" >>

Veikkaan, että kysymys ei ole lainkaan voimasta, vaan valon väliaineessa tapahtuvasta sen virtaussuunnan tai jonkin ominaisuuden muutoksesta. Avaruus ei ole tyhjiö. Tunnustakaa kömmähdyksenne, ihmiskunta.





Mahdollisia lisäsekaannuksia:
ilmiö >>
ja sen selitys >>

2.3.2008

kauhoa Diracin meressä, negatiivisen energian meressä

IMMANUEL WALLERSTEIN

saattaa olla etsimäni post-marxilainen teoreetikko, jonka näkemys toivottavasti riittää auttamaan opinnoissa eteenpäin. >>

World-systems theory

Utopistics: Or Historical Choices of the Twenty-First Century, 1998.

Immanuel Wallerstein Helsingissä

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com