29.2.2008

MITEN SUHTEELLISUUSTEORIA KUMOTAAN

Luulen, että Einstein tiesi itsekin suhteellisuusteorian olevan hengeltään ironinen. Suhteellisuusteoria perustuu vuosisadan alun tieteelliselle tulokselle: eetteriä ei voi mitata.

Einsteinin idea oli kiertää tuo mittausongelma. Toki hän tiesi, että eetterin täytyy olla olemassa, vaikkei sitä voikaan mitata; hän aavisti paljon muutakin mitä ei siihen aikaan voinut mittauksin todentaa. Se mitä hän ei tiennyt, eikä koko hänen aikakautensa tiennyt, oli kysymys eetterin liikkeestä. Miten eetteri asettuu ja liikkuu maailmankaikkeudessa.

1900-luvun alun Michelsonin–Morleyn koe ilmaisi, kenties luotettavasti, ettei eetteri liiku (kovin nopeasti) maan läheisyydessä. Toisaalta Bradleyn aberraatioteorian, 1727, katsottiin kumoavan “earth dragging the ether” -teorian. Planeetat tai mitkä tahansa liikkuvat kappaleet eivät voineet raahata eetteriä suhteessa massaansa. Tämä tulkinta on eräillä tahoilla asetettu kyseenalaiseksi (en vetoa lähteeseen niin kuin auktoriteettiin, vaan niin kuin henkilöön, jolle on herännyt samoja ajatuksia kuin itselleni):

"The Michelson-Morley experiment did not show that the velocity of light is always constant relative to an observer no matter the velocity of the observer. What the Michelson-Morley experiment showed was: the velocity of light on Earth (or rather: close to the Earth) is always constant relative to the Earth. Some scientists came with the-Earth-dragging-the-light hypothesis10 in order to explain the results of the Michelson-Morley experiment, but this hypothesis was rejected because of James Bradley's explanation of stellar aberration."

"Einstein used the Fitzgerald-Lorentz contraction10 (he turned the Fitzgerald contraction into length contraction, which is a little different) to explain the contradiction between Bradley's explanation of stellar aberration and the not measured out-of-focus effect. Bradley's explanation of stellar aberration and not measuring the out-of-focus effect can not coexist, seeing that is (solving) the heart of the problem."


2.

Lehteiltyäni illalla Rolf Nevanlinnan selkeää suomenkielistä esitystä suhteellisuusteorian periaatteista, minusta tuntuu siltä, että Einsteinin tapa kiertää "eetteriongelma" oli käsittämättömän nerokas ja todellisuutta oikein ennustava, mutta ei tudellisuutta oikein selittävä.

Esimerkiksi aikadilataatio voi päteä vain jos eetteri oletetaan: aika on yhtä kuin havaitsijan nopeus suhteessa eetteriin. Einsteinin teoria väittää mielettömästi, että koettu aika on yhtä kuin havaitsijan nopeus suhteessa tyhjiöön. Mutta mitään nopeutta suhteessa tyhjöön ilman eetteriä ei voi olla. Teoreettinen tyhjö ei vuorovaikuta materian kanssa mitenkään. Kokemus ajasta taas ei voi muutua ilman vuorovaikutusta. Ilman mitään vuorovaikutusta nopeudella tyhjössä ei voi olla mitään fysikaalista merkitystä. Jos avaruus olisi teoreettinen tyhjö, satelliittiin laitettu kello ei jätättäisi, vaan pysyisi ajassa, koska liike tyhjössä olisi sama kuin paikallaan olo maan pinnalla. Valon ominaisuudet sinänsä eivät voi vaikuttaa kellon fyysiseen toimintaan.

Lorenz-muunnos Einsteinin teoriassa tarkoittaa matemaattisesti sitä, että tyhjön oletetaan liikkuvan(!). Nimittäin sen oletetaan liikkuvan aina toisinaan lähestyvien tai toisistaan poistuvien kappaleiden akseleiden suuntaisesti. Tyhjiön liike on siis näkökulma riippuva: kappaleiden välillä liikkuvan valon nopeus on siis sama kummastakin kapaleesta nähtynä. Tämä oletus on tietenkin puhtaasti teoreettinen ajatusleikki, jonka mahdollistaa implisiittinen väite valon väliaineettomuudesta. Se on suoraan ristiriidassa tässä lähteessä havainnollisesti esitetyn out-of-focus ilmiön kanssa. Edellisestä:

"Everybody agrees on:

Einstein made a mistake: his famous postulate that the speed of light is always constant to an observer is wrong. Einstein's mistake is going to be replaced by: light adjusts its velocity to a certain medium. End May 2003]"

Out of focus ilmiötä, jonka Bradleyn aberraation ennustaa, ei ole kyetty havaitsemaan. Kokeet ovat itsepintaisesti osoittaneet, että havaitun valon nopeus maan pinnalla on kaikkiin suuntiin ja kaikista lähteistä vakio, eikä riipu valon lähteen nopeudesta. Tämä kokeellinen tulos pitää näennäisesti yhtä suhteellisuus teorian kanssa. Mutta kun suhteellisuus teoriaa sovelletaan ongelmaa, jossa kolmesta kappaleesta kaksi lähestyy maata eri nopeuksilla saadaan luultavasti ongelmia Lozenz -muunnoksen suhteen. Gravitaatio-eetteri oletuksella näitä ongelmia ei muodostu.


3.

Miten eetteri sitten pystyttäisiin nykytietämyksellä mittaamaan? Luonnostelen päivän hypoteesini.

Jos eetteri on olemassa, sen on oltava tuottamatta ristiriitaa Einsteinin ennustamiin tuloksiin - niiltä osin kuin ne pitävät paikkansa. Eetterin täytyy olla sopusoinnussa kaiken kokeellisen nykyfysiikan kanssa ja sen täytyy ratkaista gravitaatio-ongelma. Valon nopeus on eetterissä vakio: yhtä kuin valon nopeus suhteessa eetteriin. Koettu aika on kokijan nopeuden suhde eetterin nopeuteen.

Tämän hypoteesin mukaan siis ajan kokemus olisi aika mielenkiintoinen: ajan kokemus on kokemusta liikkumattomuudesta. Mitä enemmän liikettä sen vähemmän kokemusta ajan kulusta. Liikkessä suhteessa eetteriin, paljon aikaa kuluu, ilman että aika tuntuu kuluvan. Einsteinin teorian mukaan, tämä ilmiö tapahtuu fyysisesti, esimerkiksi ihmiselle, kunhan hän on liikkeessä suhteessa mihin tahansa toiseen vertailutilaan. Kummankin teorian mukaan tila säilyy ehyenä pidemmän aika, jos se on nopeassa liikkeessä. Tämä pitää yhtä arkikokemuksen kanssa. Mutta se pitää yhtä myös myoni-teorian kanssa, jolla aikadilataatio on perinteisesti todistettu. Myonin elinikä on pidempi mitä suuremmalla nopeudella ne kulkevat.

Jos eetteripatja liikkuu gravitaatiokeskusten mukana, aikadilataatio on voimassa. Mutta aikadilataatio ei ole nopeuden suhteen vakio, vaan vaikuttaa sitä enemmän, mitä suurempaa on liike suhteessa eetteriin. Kysymys on tämän hypoteesin mukaan aineessa etenevän aineen sähkömagneettisen aaltoliikkeen etenemisnopeuden muuttumisesta.

Olennaista on nyt erottaa eetteri gravitaatiosta. Tämän hypoteesini mukaan eetteri on kaikkialla. Gravitaatio on massoilla. Massa vaikuttaa eetterin liikkeeseen ja virtaukseen. Mutta aikadilataatio perustuu vain liikkenopeuteen eetterin suhteen (ei kiihtyvyyteen, eli liikenopeuteen gravitaatiomassaa vastaan, joka samalla aina kuitenkin on liikettä myös eetterin suhteen).

Siksi aikadilataation vaikutus, esimerkiksi suhteessa maassa olevaan kelloon, täytyisi tällä gravitaatio-eetteri-oletuksella olla erilainen 1) maan ilmakehästä avaruuteen nousevassa aluksessa, 2) maatakiertävässä satelliitissa, 3) marsluotaimessa ja 4) aurinkokuntien välisessä siirtymisessä, olettaen, että aluksen nopeus suhteessa maahan, maan gravitaatiokentän ulkopuolella, on vakio. Toisin sanoen, kellot alusten sisällä jätättäisivät eri tavalla riippuen nopeuden suunnasta maan (tai minkä tahansa gravitaatiokappaleen) eetteriin, joka siis pyörii maan mukana (tai minkä tahansa gravitaatiokeskuksen mukana). Jos alus jatkaa kohtisuoraan pois maasta, havaittu aika dilataatio on eri kuin jos alus olisi maatakiertävällä radalla. Jos eroa aikadilataatioon ei tällaisessa kokeessa saada, eetteriä ei voi olla olemassa - ainakaan tällä gravitaatio-oletuksella.

27.2.2008

SÄHKÖMAGNETISMI

"Sähkömagneettinen säteily on sähkömagneettisen kentän aaltoliikettä. Kentälle on ominaista, että se on kvantittunut. Tämä tarkoittaa, että energian vaihtaminen on mahdollista ainoastaan diskreetteinä pulsseina, joita kutsutaan fotoneiksi. Klassisessa fysiikassa sähkömagneettisen säteilyn aaltoyhtälö on melko yksinkertaista johtaa yleistä sähkömagneettista kenttä kuvaavista Maxwellin yhtälöistä." >>

Tämä ei pitäne paikkaansa. Euler jo 1700-luvulla todistaa, ettei fotonia voi olla olemassa. On kummallista, ettei tuota todistusta oteta vakavasti, vaikka kaikki mittaustulokset puoltavat sitä, eikä mikään puolla fotonin olemassaoloa. Aaltopulssi, on eri asia kuin materia, eli fotoni. Euler päättelee planeettaliikkeiden energioista, ettei avaruudessa voi risteillä "aineelista valoa". Fysikaalisesti mitattavaa ainetta olisi, edes vähäinen määrä, planeettojen liikkeen täytyisi hidastua.

Kvanttimekaniikka maailmanselityksenä näyttää enemmänkin poliittiselta rakennelmalta, jolla on tietty teoreettinen abstrakti kuvaavuus. Kvanttimekaniikka voi ennustaa ilmiöitä oikein, vaikka se selittää todellisuuden väärin. Kvanttimekaniikka todellisuuden selityksenä tähtää 1700-luvun eetteriteorian kumoamiseen. Eulerin mukaan eetteri on ainetta, mutta ei fysikaalisesti mitattavaa ainetta. Koko avaruus täytyy tuosta aineesta, mutta sen meille tuntemattomat ominaisuudet saattavat vaihdella paikallisesti. Meidän aistiemme kannalta eetteri on ennen muuta valon väliaine. Mutta se on myös kaikkien hiukkasvaikutusten väliaine. Saattaa olla paljon hiukkasvaikutuksia, joita me emme voi aistein havaita. Yksi tällainen on sähkömagnetismi. Sen me voimme teknisesti mitata ja aiheuttaa.

On tarpeen muistuttaa gravitaatiovoiman poikkeuksellisesta luonteesta. Gravitaatio on aivan ensisijaisen tärkeä poikkeus muihin havaitsemiimme sähkömagneettisen säteilyn osa-alueisiin. Ilman gravitaatiota, joka on meidän jokaisen aisteille kaikkein konkreettisin ja selvin voimavaikutus, me voisimme vain jaotellaan sähkömagneettisen säteilyn aallonpituuden mukaan osa-alueisiin: radioaallot, mikroaallot, infrapunasäteily, valo, ultraviolettisäteily, röntgensäteily ja gammasäteily. Kuva olisi aivan liian selkeä, eikä yhtenäisteorian muodostamisessa ei olisi mitään ongelmaa. Maxwell riittäisi siihen. Gravitaatiovoima on esimerkki hiukkasvaikutuksesta, jonka vaikutus voidaan helposti mitata ja ennustaa, mutta jota ei silti pystytä aiheuttamaan. Me emme pysty luomaan pientä kappaletta, jolla olisi suuri gravitaatiovoima. Voiman perimmäinen luonne on siis meille tuntematon. En muista nähneeni luonnontieteen opiskelijaa, joka ymmärtäisi tunnustaa edes tämän.

Pelkästä tästä meille niin konkreettisen "gravitaatiovoiman olemassaolosta" seuraa se, mikä oli Eulerille ja jopa Newtonillekin hyvin selvää: näitä voimavaikutuskombinaatioita saattaa olla hyvin monenlaisia. Yhtä todennäköistä kuin se, että omena putoaa Newtonin päähän, on se, että on olemassa olemassa sellaisia hiukkasvaikutuksia, jotka vaikuttavat häneen, eli orgaaniseen elämään, mutta joita hän ei onnistu teknisesti mittaamaan, tai joita hänen ei ole mitenkään mahdollista aiheuttaa. Tämä on mahdollista, ja tieteen on tunnustettava se, jos se haluaa olla älyllisesti vakavastiotettavaa.

Kaikkien tällaisten vaikutusten väliaine on siis koko avaruuden täyttävä eetteri. Nämä vaikutukset ovat luonteeltaa aaltoliikettä, aaltopulsseja, jotka liikkuvat eetterissä valon nopeudella. Nopeus voi kenties vaihdella, jos eetterin ominaisuudet voivat vaihdella: me emme voi sitä tietää. Me voimme vain arvailla. Ei ole mitään ihmisaistia tai teknistä mittausmenetelmää, jolla eetterin olemassaolon voisi tunnistaa tai aistia. Varmaa on vain se, että valo ei voi liikkua eetterityhjiössä.

Kaiken selittävää yhtenäisteoriaa ei milloinkaan voida perustaa kvanttimekaniikalle, koska se ei todellisuudessa selitä mitään, vaan ainoastaan ennustaa oikein. Täytyy muistaa, että myös Einsteinnin suhteellisuusteoriat vain ennustavat, eivät selitä, siis aiheuta: Marie Curie olisi pystynyt aiheuttamaan radioaktiivisen säteilyn ilman Einsteiniäkin, eli kokeellisesti, ilman selitystä. Jos Einsteinin suhteellisuusteoriat todella selittäisivät asioita, se tarkoittaisi sitä, että me osaisimme rakentaa radioaktiivista ainetta, aiheuttaa radioaktiivisuuden, emmekä vain passiivisina ennustaa sen purkautumisen ilmiöitä. Ennustaminen tietenkin tekee nuo muuten hallitsemattomat ilmiöt hallittaviksi.

Vakavasti otettavassa selityksessä, kuten Euler sanoo, avaruutta ei voisi olettaa tyhjäksi tilaksi, jossa aineelliset hiukkaset seikkailevat. Euler esittää tämän väitteen jo Newtonin esittämää hiukkasteoriaa vastaan. Hiukkaset eivät ole aineellisia fysikaalisessa mielessä, vaan ainoastaan orgaaniselle (tai mekaaniselle) elämälle havaittavia aaltotihentymiä eetterissä, joka on orgaaniselle (tai mekaaniselle) elämälle havaitsematonta. Todisteenä tästä Euler pitää sitä seikkaa, ettei Auringon koko juurikaan pienene palamisreaktiossa. Jos fotonit olisivat materiaa, auringon täytyisi välttämättä vähetä. Mutta aurinko ei vähene: "There is no evidence that the size of the sun has changed appreciably over the last 100 million years, because the amount of heat the sun produces at the earth depends on the second power of the solar diameter, all other factors being equal, so a little change on the sun would throw the earth into a global heat wave or ice age. " NASA

Toisaalta: "Auringon massan menetys eli massakato on 1×109 kg/s, joka vastaa noin viidennestä Auringon fuusioreaktion aiheuttamasta massakadosta. Massakato on 1*10-13 Auringon massa vuodessa. Kaukaisessa menneisyydessä Auringon massakato oli 1000 kertaa suurempi eli 1×10-10 Auringon massaa vuodessa. " >>

Voidaanko puhua lämmönsiirrosta planeettojen välillä: auringosta siirtyvä lämpö? Jos auringosta siirtyisi "lämpöä", avaruunden täytyisi olla "lämmin". Avaruuden aineellisessa tyhjiössä lämmön siirto johtumalla tai konvektiolla on mahdotonta. Valo ei siirrä lämpöä, vaan aiheuttaa sitä, kohdistuessaan aineeseen, kuten ilmakehään.

Kvanttimekaniikassa tapahtuva "toimivan mallin" sekoittaminen "todellisuuden selitykseen" on osa syy länsimaiden perikadosta. Malli voi ennustaa todellisuutta oikein, mutta se ei välttämättä pysty aiheuttamaan todellisuutta. Se pystyy jäljittelemään, mutta se ei pysty olemaan ilmiöiden tosiasiallinen syy. Pitämällä toimivia malleja todellisuuden selityksinä länsimaineni ihminen on onnistunut perustavalla tavalla vääristämään käsityksensä todellisuuden luonteesta. Kysymys on tiedon rajan väärinymmärtämisestä. Me emme tiedä niin paljon, kuin uskomme tietävämme. Ylimitoitettu tieto, looginen päättelyvirhe, on valloittanut uskonnon paikan.

Länsimainen ihminen on uskonut tiedoksi jotakin sellaista mikä ei ole tietoa, vaan pelkästään joukko onnekkaita ennustuksia. Näiden ennustusten suomalla varmuudella on taisteltu poliittisesti sellaisia ihmisiä vastaan, jotka todellisuudessa tietävät enemmän, mutta eivät pysty muodostamaan tiedostaan (teollisessa toimintaympäristössä) oikein ennustavaa mallia. Tämä harhapolku on ollut, kuten tunnettua, katastrofi planeetan orgaaniselle elämälle.

Ainoa mahdollisuus tästä eteenpäin on koota kaikki ihmiskunnan voimat länsimaisen ihmisen tieteellisten harhan pysäyttämiseksi, ja nykyisen länsimaisen tieteellisen maailmankuvat tuhoamiseksi. Kysymys on periaattesta samasta asiasta, joka tapahtui Newtonille: omenan putoaminen päähän. Nykyihminen täytyisi saada huomaamaan se, että vaikka omena putoaa päähän, voimavaikutusta sen takana ei pystytä selittämään: tästä seuraa loogisesti paljon selittämätöntä, ennen muuta se, ettei mitään yhtenäisteoriaa, eli ns. tieteellistä maailmankuvaa, voida muodostaa, koska mitään yhtenäistä selitystä ei ole: on vain paikoittain määriteltyjä, enemmän tai vähemmän todellisuutta ennustavia malleja.

Ns. tieteellistä maailmankuvaa ei ole olemassakaan. Jo Euler ja Newton olisivat pitäneet kuvitelmaa sellaisesta mielettömyytenä: heidän maailmankuvansa oli jotakin aivan muuta... se oli sielu. Kummankin tiedemiehen teoksista yli 1% käsittelee eksplisiittisesti uskontoa ja mystiikkaa. Tiede oli heille saman asian implisiittistä käsittelyä. Ennen muuta nöyrää suhteessa päämäärään, joka loogiselle ja rationaaliselle ihmiselle on aina kaikkina aikoina sielunpelastus. Heidän implisiittinen mystiikkansa, eli eksplisiittinen tieteensä, oli luonteeltaan nöyrää tosiasioiden kunnioittamista: ei tosiasioiden vääristelyä selittämättömien tuloksien pohjalta. He olivat vallankumouksellisia, koska tieteessä vallankumous ei saa olla päivänkään vanha. Kosminen egonilviäinen, poliittinen sekasikiö, on nujerrettava omin käsin joka päivä uudelleen.

Tämä valistuksen tie ei tarkoita paluuta taikauskoon, vaan ainoastaan entistä tarkempaa tietämyksemme rajan määrittämistä ja kaiken yltiöpäisen tieto-optimismin poisleikkaamista. Meidän on turha teeskennellä tietoa. Meillä ei ole tietoa. Mitään tietoa tästä eteen päin, ei voida hankkia niillä keinoilla, joilla tiede sitä yrittää hankkia.

Ihmisten täytyy tulla systemaattisemmiksi subjektiivisten havaintojen suhteen. Entistä täsmällisemmät välineet subjektiivisten havaintojen objektivoimiseksi ovat kaikkein tärkeimpiä. Mutta tärkeintä on välittömästi lopettaa tieteellinen väkivalta. Tieteen on tunnustettava uudet luultua paljon suppeammat rajansa, ja sen on lopetettava ihmisen kokemusten, sairauksien, psykologisten ilmiöiden epäily, kiistäminen, kiristäminen. Tieteen on avattava silmänsä todellisuudelle, ja sen on tunnustettava täydellisen aseettomuuntensa todellisuuden edessä.

Ihmiskeho tai minkä tahansa eläimen keho on paljon monimutkaisempi vastaanotin ja lähetin kuin yksikään tekninen antenni. Esimerkiksi ihmisen aiheuttamalla sähkömagneettisella säteilyllä voi olla (mutta ei välttämättä ole) orgaaniseen elämään vaikutuksia, joita ei vielä tunneta. Ja tämä vain yhtenä esimerkkinä. Ihminen ja planeetan orgaaninen elämä ovat oikeassa, tiede on ollut väärässä: tämän me voimme lukea objektiivisesti ja varmasti siitä katastrofista, jonka länsimainen tiede on planeetalle aiheuttanut. Vastaväitteille ei ole minkäänlaista sijaa. Tieteen mieletön harha on aiheuttanut totaalisen inhimillisen ja ekologisen katastrofin. Tähän katastrofiin verrattuna fasismin ja kommunismin hirmutyöt ovat mitättömiä. Mikään anteeksipyyntö tai hyvitys ei riitä. Tieteen hybris olkoon ikuisesti kirottu!
Raastaa juustoa pastaan sotaveteraanin naamasta. Ei tällaista rauhaa kestä. Minäkin haluan nähdä ruumiita. Mutta eri henkilöiden. Naton joukot ovat jo Virossa. Todella tehokkaasti toimivat männeellä viikolla männät, hyvin nopeasti, hyvin huolletut ja rasvatut, kutsutut valvomaan lakia ja oikeutta, Juudeaan ja Samariaan. Naton komentajakin myöntää, että Naton 35.000 miestä ei riitä, eikä riitä 35.000 naista. Kulkuneuvo saa olla ihan mikä tahansa, hupaisa ja vallan toimiva kokonaisuus, räiskintää ja matematiikkaa koko rahan edestä.

26.2.2008

2VA CLUB SPB RUSSIA

Näyttää siltä, ettei viime lauantain bailut - joista vastaanotin jonkin innostuneen tekstiviestinkin - olleet taas ainakaan yhtään tavallista huonommat. Joihinkin asioihin tässä maailmassa sentään voi luottaa.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, tuottavuusongelmiin.

25.2.2008

JUHANA VÄHÄSEN UUDEN KOKOELMAN

Avaa tule, parhaat tekstit yltävät 50-luvun modernismin parhaiden tekstien tasolle, tai yli. Mieleen tulee uudestisyntynyt mutta nerokas Juha Mannerkorpi. Tämän kokoelman jälkeen on viimeistään paikallaan puhua runouden uudesta kukoistuskaudesta. Suomalainen runous on taas pitkästä aikaa maailmanrunoutta, parhaat (suomenkielellä saatavissa olevat) nykyrunoilijat ovat taas suomalaisia, niin kuin 50-luvullakin.

Runokirja näyttää nopeasti selattuna taideromaanilta. Mutta mikä tästä proosasta tekee runoutta? Miksi Vähäsen edellinen, Kakadu, oli niin selvästi proosaa ja tämä uusi taas on selvästi runoutta. Selitykseksi ei oikein riitä se, että uusimman teksti on edellistä elävämpää, keskittyneempää, monitasoisempaa, työstetympää ja hioutuneempaa. Puhujan ääni on joka tapauksessa hyvin erilainen, uusimmassa hyvin intiimi. Kakaduhan koostui pääosin kysymyslausein etenevästä retorisesta kehittelystä. Joiltain osin uusin miltei yhtyy Kakadun äänilajiin, yhtenevä leikkaus on olemassa. Kysymys on eräänlaisesta keskeislyriikasta. Jatkuvan retorisen liikkeen pyörteestä hahmottuu esiin jokin keskittynyt minä, joka ei ole mikä tahansa satunnaispersoona, vaan perimmäinen ja vaihtoehdoton, yksi ja ainoa minä. Tämä persoonaton minä erottaa tämän keskeislyriikan tavallisten minäpuhujien persoonista, joilla on yleensä taipumusta samaistua. Väisälä ei samaistu. Tästä syntyy vaikutelma kirjoittavan minän hyvin suuresta samanaikaisesta etäisyysdestä ja läheisyydestä suhteessa lukijaan. Luulen, että juuri tämä piirre kestää aikaa ja välittyy historiaan objektiivisesti. Sen me luemme suurten dandyjen, Baudelairen ja Mallarmen teksteistä.
Jatkuva voitontavoittelu on kohtuuttomuuden tavoittelua, tasapainon horjuttamista, typerää ilveilyä ennen lopullista kaatumista.

Terve yhteiskuntarakenne (globaali?) on sellainen, joka pudottaa pudotuspelaajilta päät, ennen kuin on liian myöhäistä.

24.2.2008

Demokratia ilman sosialismia on fasismia.

22.2.2008

Ei ole toivoa, että he pysähtyisivät, ajattelin. Siihen he ovat aivan liian kestäviä.

Katselin kahta, arviolta metrin pituista nuorta äitiä. He työnsivät lastenvaunuja. Heidän silmänsä olivat vaunujen työntökahvan tasalla.
Tietysti on hulluutta tehdä teoksia hyvin, kestämään aikaa. Ellei ihmisiä tehdä hyvin.
Toisen ymmärtämisen surutyö

on yhtä kuin itsen

henkiin jäämisen jälkeen

kuviteltavissa oleva

sivistys ei ole elinkeino

vaan syy pysyä yhdessä

ja hengissä

>>

>>
Armeija on egojen hierarkia.

Sotilas ei sairastu siitä, että yhteys sieluun ja omaantuntoon on poikki.

21.2.2008

- Missä vaiheessa muotokuvamaalaus lakkaa olemasta taidetta? Missä vaiheessa kasvot eivät enää indikoi luotettavasti henkilön sisäisyyttä?

- Täsmälleen siinä vaiheessa kun länsimainen kapitalismi uhraa yhteiskunnan fyysisesti kauneimmat ja vahvimmat naiset prostituutioon.

- Mutta onko se uhraus? Eikö pikemmin rakastumisen tai avioliiton mielettömyydet ole uhrauksia sille jolla on kaikki mahdollisuudet käytettävissä.


Opiskelumateriaalia:
Richard Wagner: Teokset
Geroges Bataille: Erotisism, death & sensuality

MAAILMANLOPPU

tarkoitta rakkauden konseptin murenemista ja katoamista. Käsitykseni mukaan 80-luvulla syntyneet eivät enää koe rakkautta, eivätkä siten voi tuntea tätä ilmiötä. Tulevaisuudessa, kun kaikki ne ihmiset, jotka ilmiön muistavat kuolevat, sanalla rakkaus ei ole enää vastinetta objektiivisessa todellisuudessa. Maailma ilman rakkauden tapahtumaa on sielun holocaust. Kaikki sielulliset ihmiset sairastuvat amerikka-tautiin, eli alzheimerin tautiin. Ihmistä muistuttavasta olennosta tulee sukupuoleton rustoinen kuiva-aurainen kosminen homohiippari, ET, joka syö eetteriä ja lopuksi toisia ihmisiä, varsinkin lapsia.

Eetteri ei ole ainoastaan, kuten Leonhard Euler toteaa kirjeissään saksalaiselle prinsessalle "valon väliaine", vaan myös jonkin muun meille fysikaalisesti tuntemattoman ja näkymättömän, mutta rakkauden kannalta olennaisen vaikutuksen tai "valon" väliaine. Samalla Euler tulee kumonneeksi koko hiukkasfysiikan idean: hän selittää miksei "yhtenäisteoria" voi perustua hiukkasfysiikkaan. Kansantajuisesti tämä 1700-luvun henki selittää missä Newton erehtyy ja mitä Einsteinin pitäisi tehdä. Selityksen perusta on tähtitiede. Sillä asialla, että tätä Eulerin, Kelvinin, Mesmerin ja muiden "eetteriä" ei pystytä mittaamaan laittein, eli tieteellisesti, ei ole meidän kannalta olennaista merkitystä, koska ihminen pystyy sen pätevästi mittaamaan, ja se vaikuttaa ihmiseen. Ihminen on toistaiseksi vielä tarkin mittalaite kosmokseen. Kun eetteriväliaine, oli se sitten mitä hyvänsä, katoaa, tai saastuu (en tiedä mitä sille tapahtuu), on maailmanloppu tullut tuntevan ja tietoisen ihmisen osalta. Kysymys on pohjimmiltaan fysikaalisesta prosessista. Jos olemme rehellisiä, me voimme tunnustaa itsellemme, että me jo tunnemme sen selvästi. Esimerkiksi, jos meidät viedään suljetussa tynnyrissä vanhaaan taloon, jossa on sukupolvien ajan hartaasti rakastettu, meistä tuntuu jokseenkin toiselta kuin jos meidät vietäisiin kasarmille, joka on eetterityhjiö. Suljen siis pois mahdollisuuden, että tavalliset aistihavaintomme vaikuttaisivat asiaan. Kaikki edes vähän herkät ja maailman eri puolilla vierailleet ihmiset tunnistavat eetterin ja siinä olevat laadulliset erot. Äärimmäinen konflikti syntyy tieteellisen maailmankuvan kanssa, joka ei voi tutkia tai tunnustaa näitä ilmiöitä, koska ei ainakaan toistaiseksi mitenkään pysty havaitsemaan niitä. Kysymys on politiikasta: tiede on vain pelkkä vallan väline. Euler, joka oli eräs maailmanhistorian merkittävimpiä matemaatikkoja, oikea tiedemies ja nero, ei olisi milloinkaan kyseenalaistanut omaa kokemustaan mittausteoreemalla. Pietarilaisena ja kokonaisihmisenä hän ymmärsi, että tiede voi auttaa meitä tiettyyn määrään asti ymmärtämään omia kokemuksiamme. Mutta kaikkia kokemuksiamme tiede ei milloinkaan voi selittää. Kokemuksemme eivät milloinkaan seuraa tieteellisistä tuloksista. Vaan tiede on aina orja, joka tottelee täydellisesti ihmistä, ja joka voidaan minä hetkenä hyvänsä heittää turhana pois, jos se ryhtyy omavaltaiseksi ja tuottamaan vääriä tuloksia.

Kukaan vastuullinen oikea tiedemies ei ole milloinkaan ollut tiedeuskovainen. Päinvastoin, he ovat olleet tiedeskeptisiä, ja mullistaneet aikansa tieteen - sen omilla keinoilla tosin. Tiedeuskovaisuus on lahjattomien surkimusten ja ajattelemattomien typerysten keksintö. Koska heillä ei ole sisäistä herkkyyttä, lahjoja, omia kokemuksia tai omia ajatuksia, he tekevät tieteestä egonsa välineen oikeita ihmisiä vastaan, joilla on rajattomasti enemmän sisäistä elämää kuin heillä itsellään. He ryhtyvät estottomasti tukahduttamaan elämää, jotta voisivat itse egollaan, omassa sairaalloisessa sisäisessä kyvyttömyydessään loistaa.

Tämä elämäätukahduttava egonilviäinen on maailmanlopun rotu. Jos ihmiskunta ei pysty pääsemään irti egon vallasta, ihmiskunta tuhoutuu. Siksi meidän tulee epäillä kaikkia institutioita johon tämä loinen rakentaa pesänsä. Meidän tulee vihata tiedettä, taidetta, politiikkaa institutioina, jotka kilpailuttavat meitä tyhjyyden tavoittelussa. Mutta tulee muistaa, että nuo institutiot eivät ole suojattu vallankumoukselta, joka tulee ulkopuolelta ja käyttää niiden omia välineitä. Tieteen, taiteen ja politiikan ainoa positiivinen aspekti on se, että ne mahdollistavat jatkuvan vallankumouksen. Jos vallankumous ei ole jatkuva, tuo kosminen nilviäinen (nimeltä EGO) pesiytyy noihin mätäpesäkkeisiin. Meidän on lyötävä, lyötävä, ja lyötävä. Meidän on lyötävä planeettojen voimalla tuota nilviäistä. Mutta meille maailmanloppua todistaville energia on kovin kriittinen voimavara, ja se saa aikaan tämän kuolemanvakavuuden ja pessimismin. Ego sen sijaan on kosminen demoni, joka saa voimaa tuhoutumisesta, henkisestä ydinreaktiosta. Kaikki hengen ja sielun alueella tapahtuva tuho lisää egon otetta meistä.

19.2.2008

KASVOT: STAATTISET JA DYNAAMISET

Kirjassa Merkitysten maailmantorilla (Lapin yliopistopaino 2008), turun yliopiston taidehistorian professori Altti Kuusamo kirjoittaa otsikolla Kasvojen merkkiluonteen läpinäkyvyys. Hän tarkastelee laajasti ihmiskasvoja lähinnä semioottisena staattisena objektina. Kasvoissa tapahtuva liike, ilmeiden tilat ja tilojen väliset prosessit ohitetaan kuriositeettina. Kuusamo lainaa itävaltalaisen historin E.H. Gombrichin käsitystä kasvojen liikkeen merkkiluonteesta. Siinä missä muotokuvan liikkumattomista kasvoista voidaan lukea merkkejä, myös liike on pelkkä merkki: liikkeen merkki. Myöhemmin hän esittää italialaisen semiootikon Marcel Danesin hieman internetin hymiöitä (joita Kuusamo ei edes mainitse) muistuttavan inhimillisten perusemootioiden merkintäjärjestelmän. Analyysistä käy ilmi, että Danesin järjestelmä, joka on internetin staattisia hymiöitä vivahteikkaampi, on liian karkea esittääkseen luotettavasti (ilman sopimuksenvaraisuutta) edes yksinkertaisimpia perusemootioita. Kuitenkin internetissä nähdyt animoidut hymiöt näyttävät toimivan paljon Danesin järjestelmää tehokkaammin. Liike hymiöissä ei ole pelkkä "liikkeen merkki", eloisuuden merkki. Liikkeellä on hymiöissä usein suunta, se on siirtymä kahden tilan välillä.

Esimerkki: hymiö joka kuvaisi "hellyyttävyyttä" lähtisi perusilmeestä ja päättyisi jonkinlaiseen hieman surumieliseen hymyyn. Hymiö, joka kuvaisi lohdutusta, voisi päättyä samaan kuvaan, mutta sen pitäisi alkaa täydellisen synkeyden ilmeestä. Jos ajatellaan pelkkä staattinen "hieman surumielinen hymy", se ei itsesään kuvaa mitään yksikäsitteistä tunnetta tai tilaa, vaan voi esiintyä välitilana tai osana lukemattomissa tunneliikkeissä, jotka voivat olla voimaltaan ja dynamiikaltaan täysin erilaisia. Useimmat ihmisen perustunneliikkeet voidaan luultavasti esittää yksikäsitteisesti kahden tai kolmen animoidun perustilan tai välitilan sarjana.

Tietysti staattisessa muotokuvassakin on aina läsnä aikaa enemmän kuin vain yksi hetki. Muotokuvallakin on suunta, kuviteltavissa oleva mikrohistoria ja mikrotulevaisuus, varsinkin jos on kuvattu jokin tilanne, eikä vain pelkkiä kasvoja. Mutta abstraktiolla, staattisella hymiöllä, ei ole yksinään suuntaa. Suunta määräytyy tekstiyhteydestä johon se on liitetty.

Oman käsitykseni mukaan ihmissielu on ajallisena prosessina ennen muuta tilakone, jonka tiloja ja tilojen välisiä siirtymiä kasvot indikoivat. Eloisat kasvot indikoivat siitä, että sielu ei ole minkään pienen tilan vanki. Eloisienkin kasvojen yleisilme saattaa kuitenkin paljastaa, jonkin hieman suuremman tilan. Se saattaa olla jonkin leikkikentän perusilmeistö: tuosta tilasta ei milloinkaan poistuta, sen takaama liikkumavara riittää. Sielu ei tiedä olevansa suljettu häkkiin, koska häkki on tarpeeksi suuri. Näennäisesti eleettömät ja vivahteettomat kasvot saattavat heijastaa jonkinlaista piinaavaa sisäistä ahtautta, intohimottomuutta, mutta ne saattavat kätkeä myös äkillisiä ja jyrkkiä ekstaattisia siirtymiä kaukaisiin ja vieraisiin tiloihin. Esimerkiksi Dostojevskin ja Tolstoin kummankin kasvot ovat tällaiset, valokuvista päätelellen. Tosin Tolstoin kasvoja on aikalaisten kuvausten perusteella pidetty äärimmäisen ilmeikkäinä. Valokuviin niistä ilmeistä ei ole jäänyt jälkeäkään. Ehkä kameralla oli häneen sama vaikutus kuin peilillä: esikoisromaanissaan hän sanoo kasvojensa jäykistyvän elottomiksi aina hänen katsoessaan peiliin.

IHMISEN PUOLIINTUMISAIKA

Tänään uutisoitu taiteilija Ulla Karttusen lapsipornotutkinta oirehtii selvästi Hyperborean ihmismielen erikoisesta toiminnasta. Vaikka jungilainen piilotajunta on jo aikoja sitten purkautunut objektiiviseksi todellisuudeksi internetin miljooniksi vapaastiselattaviksi pornosivustoiksi, suuri osa ihmisistä ilmeisesti edelleen röyhkeästi olettaa, että se kaikki on vain mielensisältöä, mielikuvitusta, ja että se kaikki voidaan tukahduttaa ja sulkea pois. Tietenkään se ei Jungin aikanakaan tai koskaan ole ollut pelkästään mielensisältöä vaan käytäntöä. Ei ihmisestä milloinkaan olisi evolutiivisesti kehittynyt nykyisen kaltainen satyyrinaimakone, ellei kehoa olisi käytetty siihen mihin se on luotu ja tarkoitettu: nautinnon tuottamiseen itselle ja toisille.

Tutkimalla ihmislajin anatomisia ilmentymiä voi helposti huomata miten keskeinen idea nautinnon tuottaminen ja kokeminen on verrattuna lisääntymisfunktioon. Lisääntyminen voidaan tunnetusti eläinkunnassa hoitaa kokonaan ilman nautintofunktiota: esimerkkinä kalat.

Nykyiseen seksuaalisuuteen liittyvä demonisuus, poliittisuus, väkivaltaisuus ja sosiaalinen ilkeys eivät suoranaisesti liity nautintoon. Holocautiaalisessa länsikapitalismissa nautinto on puhdas vallan väline. Länsimaissa ei voi olla mitään läpipolitisoitumatonta erotiikan ilmentymää: omistava luokka pyrkii nimen omaan omistamaan jokaisen tähän valtaan liittyvän objektin. Länsimaissa omistaminen on afrodisian aktuaalista tai symbolista omistamista. Omistaminen ei voi olla mitään muuta. Valtafunktio syntyy siitä, että ihmiset ovat äärettömän eriarvoisessa asemassa suhteessa afrodisianautintoihin: ja riittävän suuri osa on, tai uskoo olevansa, huonossa asemassa. Selvittämättömillä biologisilla ja psykologisilla köysillä ihminen on sidottu ja hirtetty tuohon kammottavaa, silkkaa kauhua herättävään totaliteettiin. Lihallisuudesta luopuva, kaiken lihallisuuden kuolettava asenne ei ole osoittautunut hedelmälliseksi, vaan päin vastoin äärimmäisen demonisoivaksi. Ontologisesti lihallisuudesta ei voi luopua niin kuin vaikka negatiivisista tunteista. Ainoastaan lihallisuuteen liittyvistä negatiivisista tunteista voi luopua. Mutta se ei lähimainkaan tarkoita lihallisuudesta luopumista, vaan päin vastaoin yhä suurempaa omistautumista hedonismille.

Afrodisia on tavoiteltua ja sillä on säännöllisesti suuri valta nuoriin ja elinvoimaisiin, ihmisyyden normit määrittäviin yksilöihin. Idässä seksuaalisuudella ei ole yhtä suurta valtaa ihmisiin: seksuaalinautinnoilla on elämässä huomattavasti pienempi henkinen rooli koska niistä ei haikailla vaan niistä nautitaan. Idässä elämä on siekailematonta hedonismia, siksi se henkistä ja kulutuskulttuurille vihamielistä: korvikkeita ei tarvita tyydyttämään patologisia sublimoituja vaistoja. Internetin aikakaudella kaikilla on sama objektiivinen tieto globaalisti: kaikki voivat vertailla objektiivisesti. Mutta kaikilla ei ole samaa kokemusta eikä subjektiivista tietoa.

Netistä esiin vyöryvien antiikkisten pakanajumaluuksien kieltäminen lisää demonisuutta. Meillä ei ole mitään rationaalista keinoa kieltää objektiivisia tosiasioita. Meillä on huonot tiedot antiikista, johon olemme yht äkkiä täysin varoittamatta heitetyt. Antiikin kulttuuria ja historiaa pitää opiskella hartaasti koulussa juuri siksi, että antiikki on vain ohuen kalvon takana ja saattaa minä hetkenä hyvänsä repeytyä paljaana esiin. Pakanajumalia, ihmisen evoluution suppenemisalueita, ei voi kukaan rationaalinen ihminen kieltää. Ne ovat luonnotieteellisiä tosiasioita, joiden fyysinen rakenne heijastaa täydellisesti niiden sisäisiä ja ulkoisia toimintoja. On turha kyseenalaistaa tätä tarkoituksenmukaisuutta, tätä suunnittelun täydellisyyttä. Tämä ei ole ihmisen työtä. Vai onko ihmisen geneettinen muuntelu kenties jo vuosikymmeniä sitten otettu laajasti käyttöön? Ne ovat objektiivisesti totta, ne ovat pakanajumalia, mutta se ei tarkoita sitä, että meidän tulisi kumartaa pakanjumalia, jäädä niiden kiduttavaan valtapiiriin. Tunnetusti, kristillisen tradition jokaisen erittelyn ja kysymyksenasettelun opiskelu on seuraava etappimme, mikäli haluamme ottaa askeleen eteenpäin. Johtopäätösten täytyy kuitenkin olla erilaisia kuin uuden ajan ihmisen johtopäätökset ovat olleet.

Demonit, negatiiviset tunteiden itsenäisiksi olennoiksi heräävät kimput, syntyvät kontrasteista, äärimmäisyyksien välisestä vertailusta ja pitkälle menevästä negatiivisesta kuvittelusta. Demonit ovat henkiä, kongnitiivisia rakenteita, puolitietoisia prosesseja, jotka kehkeytyvät itsekseen vertailevassa mielessä, jossa ihmisen evoluution esihistoriallinen hämärä tunkeutuu oikeutetusti ja varoittamatta esiin. Tosiasioiden kietämisellä tosiasioista ei päästä eroon.

Mitä räikeämmiksi ihmisten väliset varallisuuserot afrodisiassa kärjistyvät, sen enemmän meillä on pahoja henkiä. Mikään viisas yhteiskunta ei pyri tahallaan kasvattamaan minkään tason kontrasteja. Yhteiskunnan henkinen taso on aina yhtä kuin sen alhaisimman ja poljetuimman luokan henkinen taso.

Passiivisina sivustaseuraajina me emme voi välttää objektiivista tietoisuutta, objektiivista vertailua, negatiivista kuvittelua. Jos meillä olisi subjektiivista tietoa, sielutietoa, kokemustietoa, kokemusten vertailua, me voisimme suojautua ja ymmärtää objektiivisen todellisuuden labyrinttejä ja hillittömiä harhoja: sen mikä on harhaa ja mikä ei. Objektiivinen todellisuushan on suurimalta osaltaan harhaa ja sinänsä täysin merkityksetöntä: mutta ei kailta osin. Ja varsinkan se ei ole merkityksetön meille, joiden sisäiset merkitykset eivät eivät riitä uudelleennimeämään kaikkea ulkoista. Osa ulkoisesta on meille vierasta, kokemuksen ulkopuolista: meillä ei ole vastustuskykyä. Toisin sanoen, me emme pääse eroon kalvavasta uteliasuudesta, jota rohkeutemme, eli toimintakykymme, ei riitä tyydyttämään. Uteliaisuus saa väliaikaista tyydytystä kuvittelusta, joka on luonteeltaan negatiivista tai positiivista sen mukaan mihin se kohdistuu. Kuvittelun alueella pelataan pelkillä todennäköisyyksillä: siellä ei ole mitään todellista tietoa, mutta se auttaa meitä hahmottamaan sen, mitä me emme tiedä, ja mitä meidän välttämättä täytyisi tietää. Ilman kuvittelua me emme saa kokemuksesta tietoa, koska kokemusta voi verrata vain kuvitelmaan. Vastustuskykyä on vain ihmisellä, jonka sielu on tunkeutunut kaiken näkyväisen lävitse.

Antiikin orfilaisessa traditiossa tunnettiin erilaisia rypemällä puhdistautumisen rituaaleja. Nykyaikaiset narkomaanin rituaaliset "koukkuunjäämiset" tuovat mieleen jotain tästä metodologiasta. Rationaalinen rituaalinen narkomaani käyttää kovia huumeita välineenä: hänen päämääränä on vain "jäädä koukkuun" ja joutua kuolemanvaaraan. Työskentely huumeiden kanssa on pikkutarkkaa ilotonta pakertamista. Jos hän ei kykene selviytymään demoneistaan hän kuolee. Jos hän pääsee kuiville, hän on hankkinut vastustuskyvyn, jollaista ei tavallisilla ihmisillä ole. Tavalliset ihmiset ovat surkeassa tilassa verrattuna kuiville päässeeseen narkomaaniin. He eivät tunne henkimaailmaa. Heidän piilotajuntansa ei enää voi pysyä piilossa, mutta heillä ei ole ajattelun välineitä enempää kuin vastustuskykyä.

18.2.2008

Me kirjoitamme, koska haluamme olla yhteydessä johonkin itseämme älykkäämpään. Jos valmis teksti olisi vain älymme tasolla, se olisi täysin arvotonta.

16.2.2008

Harmillista, että väkivallan vastustajat eivät milloinkaan jaksa ottaa tehtäväkseen kumota niitä syitä, joilla väkivalta katsotaan oikeutetuksi tai ainakin vääjäämättömäksi... ihmisten ja ihmisryhmien välinen rajoittamaton kilpailu... tahto valtaan... ylikansoitus.

Kuulemme latteuksia tyyliin: "Eivätkö väkivalta ja mielettömyys ole lopultakin sama asia?" Horkheimer

Humanistit ovat hävinneet, koska he ovat liian laiskoja, rajoittuneita, egoisteja, narsisteja, typeriä. On oikein, että he ovat hävinneet, koska he eivät todellakaan ole olleet kannattamiensa ideoiden tasolla. Mutta toisaalta on katastrofaalista, että mikään tai kukaan ei enää kannata noita ideoita.

15.2.2008

VOITONTAVOITTELUN ARVOSIDONNAISUUS

"bisnes- ja rikollisjohtajat (joilla ei käytännössä ole keskenään mitään eroa)” >>

Ymmärrettävästi tässä samaistamisessa liikutaan poliittisesti tulenaralla ja vaikeasti analysoitavalla alueella. Samaistaminen riippuu näkökulmasta, ja se pitäisi tehdä tutkimushypoteesinomaisesti: 1) kuvittelevatko he itse eroavansa toisistaan, 2) huomaavatko he itse eroavansa toisistaan, 3) haluavatko he itse erota toisistaan, ja lopuksi, 4) onko heidän välillään objektiivisesti katsottuna mitään eroa.

Tutkimus on kovin vaikeaa: ovathan suuret johtajat siviilissä aina salaneuvoksia. Kaikkihan ovat kuitenkin vain ihmisiä: tähän argumenttiin vedotaan aina silloin kun egoismi pakottaa tekemään todella ratkaisevia virheitä koko ihmiskunnan puolesta, vaikka kritiikki on jo selkeästi ja kiistattomasti esitetty. Ja toisaalta jotakin on tehtävä: pelkkä passiivinen kritiikki ja jarrunaoleminen ei valitettavasti riitä hillitsemään ihmisjoukkojen pyrkimystä valtaan.

Max Weberin suomennetussa Pörssi teoksessa on jossain, olisiko suomentajan jälkipuheessa, yleiskaavio kaikista siihen aikaan tunnetuista taloudenpidon malleista. Siinä puussa voittoatavoittelevien järjestelmien haarassa yhdellä hierarkiatasolla kapitalismi jakaantuu kahdeksi lehdeksi: pääpolkuun eli nykymuotoiseen kapitalismiin ja sivupolkuun, eli ns. seikkailukapitalismiin. Seikkailukapitalismille on ominaista “suurempi vapaus” voitontavoittelun keinoissa. Järjestäytynyt rikollisuus mainitaan esimerkiksi jälkimmäisestä.

Ansiokkaassa jälkipuheessa muistaakseni (kirja ei ole nyt käsillä) kiinnitetään tähän erotteluun hivenen huolestuneen tuntuista huomiota. Weberiltä lainataan tekstikohtaa, josta käy ilmi, miten pohjimmiltaan vaikea tuo erottelu on tehdä (koska kysymys ei ole kahdesta erillisestä haarasta vaan jatkumosta lukemattomine välihaaroineen), ja miten erottelun tekeminen lepää täysin joskin automaattisesti kristillisellä arvoperustalla. Kun tuon teoksen ilmestymisen aikaan eurooppalaisen institutionaalisen kristillisen arvoperustan murtuminen oli lähes selvää, voikin ajatella, että ero ns. “nuoren” Weberin ja “kypsän” Weberin välillä on (hermoromahduksen lisäksi) tuon asian havaitsemisessa. Weber tunnetusti oli alun perin rajoittamattoman kapitalismin suhteen optimisti, mutta kääntyi kriittiseksi.

KOIRAN SYDÄN

1500-luvulla dentaalispiranttinen ääntämys oli vielä vallalla Länsi-Suomessa. Oli vallalla lihavan tai laihan valtion ihanne. 1940-luvulla ajateltiin, että traktorin elinikä olisi alle 5000 h. Tuona aikana oli vallalla äärimmäisen vaihtelevia asenteita. 1950-luvulla ajateltiin, että perheen tuli kasvattaa lapsensa siveellisiksi ihmisiksi ja kansalaisiksi. Pimeys oli vallalla. 1954 oli vielä vallalla käsitys sankarillisesta suomalaisesta sotilaasta Vänrikki Stoolin tyyliin. Vallalla oli joitakin sellaisia tapasääntöjä, joiden vuoksi leskeydestä tuli erittäin pelättävää. 1960-luvulla ajateltiin, että naisten ja tyttöjen ei ole sopivaa pukeutua housuihin. Silloin oli vielä vallalla ajatustapa, että kun "aikuistuu" alkaa pukeutumaan jotenkin siivommin. 1970-luvulla ajateltiin, että uusi taloudellinen järjestys UKTJ voisi luoda uuden oikeudenmukaisen taloudellisen järjestyksen. Vallalla oli eräänlainen hoitopessimismi. 1980-luvulla ajateltiin, että ihminen tarvitsee unta lähinnä vain aivotoimintojen ylläpitämiseksi. Vallalla oli yksisuuntainen syy-seurausajattelu. 1980-luvun lopulla oli vielä vallalla se käsitys, että lapset eivät tunne kipua. Vallalla oli vielä suht siedettävä markkinatalous. 1990-luvulla ajateltiin, että Grönlannin mannerjäätikkö on suhteellisen vakaa. Tänään katumainoksista päätellen ovat vallalla mongoloidit, jotka haluavat hoivatyöhön. En ymmärrä suomalaista huumorintajua. Täkäläinen mainonta menee kokonaisuudessaan yli hilseeni. Ihmisten kielenkäytössä vallalla ovat aina ajatukset, käsitykset, mielipiteet, objektiivisen tiedon historiallinen taso jne. Tosiasiassa vallalla on aina jokin ihmistyyppi. Vallalla oleva tyyppi tuottaa ja vahvistaa intuitiivisesti vallalla olevaa ajattelutapaa, koska ajan tyyppi ja ajan henki ovat ristiriidattomia ja saavat voimaa toisistaan. Intuitio ja sen toimivuus seuraa maailmaa manipuloivasta vallasta. Kun kuninkaalla on kasvot, voimme ehkä jotenkin päätellä mikä se tyyppi on. Kun kasvoja ei ole, voimme päätellä mainoksista. Mihail Bulgakovin yhteiskuntasatiiri Koiran sydän (Собачье сердце, 1925), kertoo erään ihmistyypin muodostumisesta. Tämä ihminen ei suinkaan ole vallankumouksen luomus, vaan aivan toisenlaisen ihmistyypin käsialaa. Tämä ihminen sanan mukaisesti rakentaa koirasta ihmisen. Koiran sydämellä varustettu ihminen nousee ylös salaa, optimisteilta huomaamatta. Vallanpitäjät ovat vain tulleet vahingossa luoneeksi suodattimen, joka rajoittaa kaikkein vähiten juuri tätä keinotekoista tyyppiä: ihmiseksi tullutta koiraa.

7.2.2008

TANSSIINKUTSUKIN

on nykyisin länsimaissa seksuaalista häirintää, jos iltapäivälehtiä on uskominen. Naisen logiikka menee niin, että tilanteet, jotka eivät täydellisesti vastaa heidän ties mistä kopioituja toiveitaan ovat heidän mielestään aktiivista häirintää. Toisaalta täkäläisiä naisia on aina ilahduttanut se, että saa ensin luvata ja sitten kieltää. On uskomatonta, että joillakin ihmisillä on varaa toistuvasti tällaiseen käytökseen ilman vaaraa tulla sosiaalisen yhteisön ulossulkemaksi. Sanoisin, että vika on enemmän sosiaalisessa yhteisössä kuin sen kiristäjissä ja pahantekijöissä.

Koska en ole käsittänyt tätä kiristystä enää moneen vuoteen, ja koska kiristäjää ei voi päällisin puolin erottaa terveestä ihmisestä, olen säästänyt aloitteeni ja hymyni itärajan sivistyneelle puolelle. Tässä suhteessa isänmaa on kannaltani täysin kuollut.

6.2.2008

Jos meillä ei ole sensuuria, Se hukuttaa meidät saastaan.
Jos meillä on sensuuri, Se kitkee pois kaiken hyvän.

4.2.2008

ASSHOLE FEVER -ARGUMENTTI

Miss-Suomi -kilpailu on viihdyttävä institutio, mutta erottava tekijä Asshole fever -internet sivuston arvosteluperiaatteisiin täytyisi löytyä. Flirttailu seksin kanssa kääntyy itseään vastaan viimeistään silloin, kun havahdutaan tajuamaan, että täkäläinen missi edustaa vain keskisarjaa itäeurooppalaiselten pornotähtien laveassa Tonava-vuossa.

Sama argumentti pätee kaikenlaisiin seksillä flirttaileviin estraditaiteilijoihin: kannattaa havaita, että kunnon itäeurooppalainen pornonuija penetroi viikossa enemmän "kauniita" naisia kuin Pate Mustajärvi koko elämänsä aikana. Seksuaalisen viriliteetin korostaminen, naistenkaataminen - olosuhteissa kuin olosuhteissa - ei voi olla kovin kestävä itsetunnon ja kuninkuuden perusta nykymaailmassa.

Erottava tekijä kannattaisi yrittää löytää.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com