30.1.2008

JOOGA

on yksi kummallisimmista asioista, joihin olen nykytodellisuudessa törmännyt. Joogalla on joihinkin ihmisiin vaikutus. Tämä vaikutus on aivan erilainen kuin esimerkiksi urheilusuoristuksen joillekin tuottama adrenaliimyrsky. Vaikutus on puhtaasti subjektiivinen, siinä ei ole lainkaan objektiivista ulottuvuutta. Puhutaan kundaliinin nousemisesta: se on joogan ainoa vaikutus. Mitä on kundaliini? Gurdjieff varoittaa siitä: se on jokin mielikuvituksen tuottama ansa... hän ei selitä enempää. Puhuuko hän samasta kundaliinista? Mitä kaikkea kundaliini merkitsee? Volga on Venäjän kundaliini, sanoo joku. Mitä se merkitsee? Tsehov sanoi "tuntevansa" junassa Baikalin läheisyyden. Samalla tavoin joku sanoo tuntevansa Volgan läheisyyden.

On vaikea sanoa, keihin itseasiassa jooga vaikuttaa, miten potentiaalinen joogijoukko rajautuu. Ne joihin jooga vaikuttaa jakautuvat kahteen ryhmään: 1) niihin, joille pelkkä vaikutus itseen riittää ja 2) niihin joille se ei riitä. Ensimmäiset ovat joogeja. He ovat sellaisessa täysin erityisessä asemassa, että heidän ei enää tarvitse vaikuttaa muuhun kuin itseensä. He eivät usko älyllisiin perusteluihin tai politiikkaan, he eivät loppujen lopuksi ole ollenkaan älyllisesti vakuutettavissa, koska he uskovat vain todellisiin henkisiin vaikutuksiin. Harva ihminen on asemassa, jota joogin tie edellyttää, joille pelkkä jooga riittää. Useimpien täytyy tehdä muutakin, esimerkiksi työtä elääkseen.

Modernille kriittisen älyllisesti suhtautuvalle ihmiselle jooga lienee lähes mahdotonta. Joogaan ei voi voi suhtautua älyllisesti, koska kukaan käsillä oleva opettaja ei tiedä miksi jooga vaikuttaa joihinkin ihmisiin niin kuin vaikuttaa. He puhuvat keskuksista, ikään kuin jostain annettuina totuuksina, he piirtelevät ihmisestä outoja kaaviokuvia, joilla ei ole mitään biologista tai lääketieteellistä perustaa ihmiskoneessa. Mutta silti se mitä he piirtävät toimii käytännössä juuri niin kuin he sanovat... jopa henkilöillä, jotka eivät ole milloinkaan kokeilleet mitään vastaavaa, ja joiden keskukset ja kanavat luulisi olevan todella ruosteessa. Kysymys on abstrakteista malleista, joiden perusta on jossain neurofysiologisella tasolla ja sen yläpuolella. He piirtävät yksinkertaisen mallin ihmisen mielen toiminnasta, puhtaan teorian, joka on annettu jostain jollekin joskus - vai voiko se olla pelkän uutteran kokeilun tulos?

29.1.2008

EROOTTISET KUVAT

Matt 5:27. Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'.
Matt 5:28. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.
Matt 5:
29. Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
Matt 5:30. Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.
1.

Tässä Vuorisaarnan kohdassa Jeesus opettaa huorintekemisen merkityksen. Hän ei ota kantaa huoran ammatin mahdollisesti rikollisiin ulottuvuuksiin. Huorintekemisen ensisijainen negatiivinen vaikutus ei tapahdu siinä, joka antautuu himon kohteenksi, vaan himoitsevassa hengessä. Jeesus ilmaisee, että sydämen kannalta on yhdentekevää, tapahtuuko huorintekeminen ajatuksen vai käytännön tasolla. On vaikea ymmärtää miten silmän tai käden poisleikkaaminen voisi vaikuttaa mielikuvitukseen ja ajatuksiin rajoittavasti. Huorintekemisen kohde on sydämen kannalta täsmälleen sama mielikuvana, valokuvana, minä tahansa visuaalisena tai aistillisena havaintona, kosketuksena tai penetraationa. On erittäin epätodennäköistä, että eroottisen kuvittelun ja haluamisen voisi lopettaa tahdonlaisella päätöksellä tai väkivaltaisella viiltelyllä.

Miksi huorintekemisen sitten on pahasta? Sitä Kristus ei selitä. Mitä sydämessä tapahtuu. Itse ajattelen, että huorintekeminen korvaa jonkin toisen prosessin. Kysymys ei ole vain ravinnosta, vaan koko ruuansulatusjärjestelmästä, joka korvaa toisen, oikean järjestelmän. Oikein toimiva kone ei luultavasti edes pystyisi käyttämään huorintekemisen vaikutelmaravintoa.

Georges Bataille sanoo esseessään prostitutiosta, että orgia on erotisismin uskonnollinen ulottuvuus. Keskeistä tälle rituaalille on se, että orgiassa henkilöt menettävät oman ainutkertaisuutensa ja suhteidensa ainutkertaisuuden. Ainutkertaisuuden alue, jota eroottinen kanssakäyminen voi edustaa fyysiselle ruumiille ja henkinen kanssa käyminen voi edustaa sieluille, pyyhitään pois. Orgia on siis symbolinen toimitus, jolla ikään kuin kaikki maailmassa oleva ainutkertaisuus tehdään tyhjäksi ja luodaan pois.

Orgianjälkeinen tila on Bataillen mukaan väistämättä pettymys. Se voi olla pettymys, ellei hyväksy kaiken ainutkertaisen symbolista tuhoamista. Toisesta näkökulmasta, se voi olla pettymys jos kaikki ainutkertainen ei tuhoudukkaan... eikä henkilö onnistu lunastamaan tavoittelemaansa vapautta painajaismaisesta ainutkertaisuudesta, jonka intensiteetti maailman teollisen toisintamisen anonyymissä välinptämättömyydessä tuntuu kuristavalta.


2.

Ihminen voi onnistua kokonaan pääsemään eroon sellaisesta koneen mekaanisesta toiminnasta, joka ei ole koneen oikealle toiminnalle välttämätöntä. Eroottisuus on kuitenkin koneen oikealle toiminnalle aivan välttämätöntä. Se on koneen eräs ensisijainen ravinto. Ilman vaikutulmaravintoa kone (ihminen) välittömästi kuolee. Gurdjieff sanoo, että tämän kuolema tapahtuu alle sekunnissa. Kestoina, vaikutelmaravinnotta jäämisen suhde hukkumiskuolemaan on sama kuin hukkumiskuoleman suhde nälkäkuolemaan. Vääränlaisesta tai huonosta vaikutelmaravinnosta ei pääse eroon pelkällä kieltäytymisellä. Siitä pääsee eroon ainoastaan korvaamalla se oikeanlaisella vaikutelmaravinnolla.

Liiallinen tapumus fantasiointiin ja kuvitteluun on ylipäätään vakava sairaus, johon tunnetaan vain yksi lääke: todellisuus, joka ylittää kuvittelun. Kuvittelun ylittävä todellisuus takaa hulluille parannuksen ja hysteerikoille mielenrauhan. Mutta huonolla ravinnolla elävän hysteerikon ongelma on siinä, että hän ei pysty uskomaan sellaisen todellisuuden olemassaoloon. Myös orgia on todellisuus, joka saattaa ylittää hetkellisesti jonkin kuvittelun, samoin sota ja kovat huumeet. Nämä ovat ainoat pakotiet henkilölle, joka ei pysty uskomaan, että jonkin todellisuuden vaikutelmaravinto voisi olla oikeaa.

Todellisuus, joka tarjoaa koneen oikealle toiminnalle suotuisaa vaikutelmaravintoa, on perinteisesti esitetty Taivaallisen paratiisin ja Taivaallisen Jerusalemin kuvittelussa. Mutta nämä ovat yhtä kaikki pelkkiä hadistavia kuvitelmia, jotka eivät osoita nopeaa pakotietä, joka on hysteerikolle välttämätön. Kulttuurikansat kautta maailmanhistorian ovat myös laatineet suunnitelmia ja uskontoja (työpiirustuksia) Jerusalemin vähittäiseksi rakentamiseksi maan päälle. Tämän Jerusaleminrakennustyön he ovat hysteriansa kuolemanhädässä kokeneet erittäin tärkeäksi. Ja kun sitten Ateena, Pariisi tai Moskova kerran saadaan pystyyn, tapahtuu suuri paradigmamuunnos vaikutelmaravinnon suhteen. Ruuansulatusjärjestelmä, joka on perustunut huorintekemisen ravinnoksisulattamiseen korvautuu toisella, jonka toiminta perustuu ainutkertaisuuden hivenaineiden hyödyntämiseen. Äkkiä koko suuri imperiumi muuttuu miljardien ainutkertaisuuksien aineenvaihduntakeskukseksi, jossa tiedonvälitystekniikka käsittää lähinnä telepatian ja vuoripuroina pulppuilevan tyttöjen naurun. Vodka esitellääm Keisarille, Kiinasta lähetetään lahjapaketissa viisikymmentä kiloa teetä. Koko elämästä kaikkineen tulee tyrmäävä sulon ja aistillisuuden pyörre, jossa jokainen koettu tunnevivahde on ainutkertainen. Kaupungin pummit kehittelevät ohikiitävistä tuoksuista jaksollisenjärjestelmänsä, ja vihkivät käyttöön itse rakentamansa rukouskappelin, jonka holvikaaret kohoavat pilvenpiirtäjien yläpuolelle.

Mutta avuntarvitsija on joutunut jo liian kauas siitä kaikesta. Hän on kutistunut bakteerin kokoiseksi Vapaudenpatsaan kämmenelle. Hänellä saattaa olla rumat kasvot, tai hänen ja haaveiden täyttymyksen välillä saattaa olla erottava valtameri. Ehkä hän on käynyt armeijan, ja oppinut puhumaan täydellistä persiaa, mutta hänen aivoihinsa on sahattu railo, jonka ylittämiseen yksi ihmisikä ei riitä. Todellisuus muuttuu hänelle yhä kauhistuttavammaksi, koska se ei tarjoa hänelle pakotietä kaikkialta ahdistavilta ja yhä villiintyviltä fantasioilta. Fantasiat nielevät hänet kokonaan. Hän vajoaa huonoon ravintoon. Hänen koko ruumiinsa on heitetty helvettin tuleen.

SHAKKIA KUOLEMAN KANSSA

Aforsimi on kirjallisuudenlajeista musiikillisin: abstraktein ja vaikein. Aforsimikokoelma on aforismiyksiköistä muodostuva ulottuvuuksien matriisi, johon on hyvin vaikea luoda nautittavaa muotoa. Aforismissa ajatus kulkee kirjoituksen edellä. Kirjoitus on muodon etsimistä. Aforismien kokoelmassa ajatukset kohtaavat toisensa. Jotta ajatukset voisivat viisastua yhdessä, keskustella ja tulla kokonaisuutena itseään älykkäämmiksi, niillä täytyy olla ruumis, joilla ne voivat suhtautua toisiinsa. Kirjoittajalla täytyy olla jokin visio, miten ajatukset asettuvat toistensa suhteen. Mutta aforismikokoelma on nimenomaan ajatusten yhteyksien sommittelua, ei ajatuksen fyysisten muotojen, itse aforismien sommittelua. Aforsimi on vain ajatuksen eräs ilmaus. Ajatukselle voi olla kuviteltavissa paljon erilaisia ilmauksia, ruumiita. Samoin huono ilmaus voi olla monen ajatuksen saman aikainen tai osittainen ilmaus.

Aforismilla on oltava ensisijainen ajatus, jota sillä tavoitellaan. Ajatus ei merkitse kenellekään yksin mitään. Ajatus merkitsee vain ajattelijansa oman maailman osana. Ajatuksen yhteydet toisiin ajatuksiin saattavat kommunikoida jotakin ulkopuoliselle tästä maailmasta: sen hienouksista ja puutteista. Nämä yhteydet suodattavat aforsimista pois eitavoitellut tulkinnat. Monimerkityksisyys yleensä osoittaa kielessä olevia ajattelun ongelmia, ellei johdu pelkästään huonosta kielen käytöstä.

Kun kaksi ajatusta löytää toisensa, on mahdollista, että niiden ruumiit eivät sovi yhteen. Ruumiit, eli muodostetut aforsimit, saattavat sisältää redundanssia tai toisiinsa sopimattomia elementtejä. Ruumiit voidaan aina korjata toisiinsa sopiviksi. Alkuperäisellä ruumiilla ei ole merkitystä tavoiteltaessa ajatuksen parasta ja ytimekkäintä ilmaisua. Joskus kuitenkin ajatuksen kielellinen ilmaus sinänsä on onnistunut, ruumis toisin sanoen johdattaa meidät itse ajatuksen äärelle hyvin tehokkaasti. Aforismikokoelman kannalta tällainen ruumis on pysyvämpi kuin ruumis joka kantaa ajatustaan heikosti. Heikko ruumis joutuu vahvan ruumiin läheisyydessä operaatioiden tai jopa kivityksen kohteeksi. Sen heikkous paljastuu, ja silloin kysytään vain sisältöä. Armollinen aforistikko välttämättä jaksaa kysyä heikon ruumiin sisältöä loppuun asti. Häntä ei kiinnosta se miten fiksusti ruumis toimii ja puolustaa itseään, vaan objektiivinen todellisuus, jonka ruumiin sielu kätkee. Aforsitikko katsoo vain sielua, vain totuutta, hän ei välitä ruumiin fiksuudesta: siitä miten taitavasti ruumis viettelee ja pelaa säilyttääkseen itsensä kokoelmassa.

Hyvin viehettävän ruumiin aforistikko pyyhkii vihkostaan: sen kantama ajatus paljastui kehnoksi, parasiitiksi. Valppauden hetkellä helvetin prinssiksi paljastuvan äärettömän viehättävän ja mätää makeuttaa pirskottavan ruumiin aforistikko työntää paperisilppuriin. Mutta heikon ja puolustuskyvyttömän, kömpelön, naurettavan ramman, heikkoälyisen ja hädässä alkuunpannun ruumiin hän pelastaa piirustusalustalleen. Hänen on nähtävä, kantaako jokin vahvempi ruumis jo valmiiksi samaa ajatusta. Ellei, saattaa olla aiheellista kohdistaa heikkoon ruumiiseen operaatioita sen sisällön kirkastamiseksi, jolloin sen olemassa olo kantavana osana kokoelmaa vahvistuu. Hän kaivaa siitä esiin sielun puhtaan ytimen ja luo sen ympärille uuden ulottuvajäsenisen, nopealiikkeisen, kauniin ja ylevän ruumiin. Kaikki aforismikokoelman rakenneosat ovat kantavia.

Aforismikokoelman musiikillisuus syntyy toisaalta ajatusten kehittelystä, ja toisaalta yksittäisten ruumiiden aistillisesta vaikuttavuudesta. Ajatuksen kehittyminen vastaa melodiaa. Aforismin ruumis vastaa sointiväriä ja harmoniaa.

Luodaan sointuja, sitten niitä yhdistellään vapaasti, niistä tehdään sarjoja, sarjojen osia pilkotaan ja yhdistellään, huomataan kehityskulkuja, abstrahoidaan niistä teemoja, kirkastetaan melodialinjoja, muutetaan harmonista kehittelyä melodialinjojen mukaan, rikotaan melodialinjoja ja yhdistellään eritavoin, tehdään pitkiä kulkuja, variaatoitoita, paloitellaan, yhdistellään eri rakennekokonaisuuksia uudelleen, poistetaan redundanssia, lisätään toistoa, painotuksia. Kirjoitetaan kaikki uudelleen. Aletaan koko prosessi alusta. Revitään kaikki. Ryypätään. Kaulitaan käännetään, kaulitaan käännetään. Loputtomasti, niin että materiaalin käsittely lopulta tapahtuu kokonaisuudessaan muistinvaraisesti. Tiimalasi ja pääkallo työpöydän kulmalla muistuttavat olennaisesta: ei ikuisuuskaan riitä aforismikokoelman valmiiksisaattamiseen.

27.1.2008

MATTEUS

on hieman naurettavasti ristiriidassa itsensä kanssa.

Jae 7:1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2 Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. "

Jae 7:23 "Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'"

Jeesus siis kieltää muita tuomitsemasta, mutta tuomitsee itse. Näin nopeasti unohtaa omat ajatuksensa... ei elä niin kuin opettaa? Eikö hänen opetuksiensa sisältö koske häntä itseään?

Jae 7:29 "Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat."

Tietysti opettajalla saattaa olla joitain oikeuksia suhteessa oppilaaseen, mutta on tuossa jyrkkyydessä jotain outoa, varsinkin kun muutamaa lausetta aiemmin on puhuttu anteeksiannon tärkeydestä jne, ja luvussa Matt 5 laupeus viedään jopa ihan hulluuden rajamaille: jakeessa 5:44 kohoitetaan rakastamaan rikollisia... ja sitten yht'äkkiä vapahtajan edessä nöyrästi neuvoa kysyviä lähetetään helevetin pätsiin.

Tosin suomennoksissa on Vuorisaarnana osalta ihan tulkinnallisia eroja. Raamattu pitäisi näiltä keskeisiltä osin lukea alkutekstistä. Ei näistä käännöksistä saa edes alkeellista kuvaa siitä, miten nämä tekstit on pantu kokoon. Se tuntuu selvältä, että minkään historiallisen saarnan pohjalta näitä ei ole alunperinkään sommiteltu.

ROHKEUS

Sielu on aina rohkea, mutta keho ja mieli eivät ole. Pelkkä sielun kehon ja mielen kuoleman jälkeisen elämän väistämättömyyden ymmärtäminen ei riitä tekemään kehosta ja mielestä rohkeaa. Kehon ja mielen kyvyt vaikuttavat rohkeuteen hieman, mutta kyvykkäinkään keho ja mieli ei pysty seuraamaan sielun ohjausta, jos se epäilee, ettei sillä ole tulevaisuudessa uutta parempaa kehoa ja mieltä, johon asettua. Huoli kehoista on keskeinen. On oltava varmuus uusien sielun tarpeisiin parempien kehojen runsaudesta. Siksi kokonaispelin kannalta kenttä 2. on tärkeä. Kokonaistappio kentällä 2. johtaa kollektiiviseen sauvakävelyn ja elämääpidentävien menetelmien pohdiskeluun, rohkeuden täydelliseen poissaoloon sanoista ja teoista. Epätasapainoiset kehot ovat sielulle äärimmäinen ongelma, koska sen on vaikea ja hidas pelata vaikutuksia sellaisen kehon esteiden ja soisten erämaiden läpi. Jos vaikutuksia ei saada ollenkaan läpi, kytkeytyy toisenlainen rohkeudenpuute: ilman sielua ei ole kuoleman jälkeistä elämää. Elämästä tulee ainutkertaista, totaalisen ilotonta.

JOHN G. BENNETT

puhuu Gurdjiefista, johon oli tutustunut 24 vuotiaana, vuonna 1921, Istanbulissa. Tältä englanninkielen pitää kuulostaa:



Bennett oli ilmeisesti lahjakas ihminen. Hänellä oli mm. hyvä ja käytännöllinen kielitaito. Hän osasi useita aasian ja intian kieliä, hepreaa, muinaiskreikkaa ja latinaa. Ihmiselle lähes äärettömät lahjat ja kyvyt ovat kovasti tarpeellisia hänen selvitellessään alkeita siitä mitä hän itse on.

SCIENTOLOGIASSA

On ehkä tunettua, että Scientologian perustaja L. Ron Hubbard näkee maailman puhtaan peliteoreettisesti. Hänen argumentaatiossaan ei tässä suhteessa pitäisi olla tieteelliseltä kannalta mitään huomautettavaa, tai jos on, hän varmasti kiittäisi avusta.

Olennaista Scientologiassa on ehkä se, että pelitilanteet eivät yksilön (joka on sielun edustaja pelissä) kannalta määräydy yksiselitteisesti suhteessa toisiin pelaajiin.

Mikä tahansa olio on pelaajan vastustaja, mikäli sillä on pelaajan kanssa vastakkainen päämäärä, eli sen luovuus on vastakkaista.

Mutta yllättäen peli tapahtuukin kahdeksalla kentällä yhtä aikaa, joilla kaikilla on omat päämääränsä. Siksi taitava pelaaja voi aina siirtyä tekemään työtä kentälle, jossa hänellä on vastustajansa kanssa yhteinen päämäärä.

Pelikenttiä kutsutaan dynamiikoiksi, sen mukaan millaisessa joukkueessa niissä pelataan.

1. Kenttä on yksilöiden kenttä.
2. Kenttä on parisuhteiden tai perheiden kenttä.
3. Kenttä on ryhmien, joukkueiden, puolueiden, armeijojen kenttä.
4. Kenttä on ihmiskunnan kenttä (pelataan ihmiskuntana suhteessa muuhun planeettaan ja kosmokseen).
5. Kenttä on koko elollisuuden kenttä (peltaan suhteessa elottomaan).
6. Kenttä on maailmankaikkeuden kenttä (pelataan fyysisenä maailmankaikkeutena suhteessa olemattomaan).
7. Kenttä on henkisyyden kenttä (pelataan henkenä suhteessa hengettömyyteen, ts. henkiseen kuolemaan).
8. Kenttä olemassa olon äärettömyyden kenttä (pelataan kaikentäyttävänä suhteessa tyhjyyteen).

Pelin voittaa se, joka voittaa lopulta kaikilla kentillä. Ymmärtääkseni kaikki kentät riippuvat toisistaan joissain tarkasti määritetyissä suhteissa. Eli voitot joillakin kentillä saattaa johtaa voittoihin muilla kentillä. Samoin häviöt. Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää, että 1-4 ovat vain puolet koko pelistä. Luultavasti kuitenkin tappio kentillä 1-4 johtaa tappioon kaikkilla kenttillä. Voitto kentillä 5-8 saattaa johtaa voittoon kentillä 1-4. En tiedä.

Esimerkki: Sielujen vastainen päämäärä voittaa jonkin pelin kentällä 3. ja saa haltuun yhteiskunnan arkkitehtuuri-institution. Kaikki arkkitehdit suunnataan käyttämään luovuutensa sielun poisluomiseen. Elinympäristöön syntyy hillitöntä, masentavaa ja lannistavaa rumuutta. Tämä vaikuttaa pelikenttään 1.: sielulliset olennot heikkenevät ja alkavat menettää terveyttään. Sielujen vastainen luominen lisääntyy kentällä 1. Terveyden menettämisen myötä sielut kohtaavat tappioita kentällä 7. Kuolema saa voimakkaamman otteen. Samaan aikaan sielujen vastainen luominen kiihtyy kentällä 5.: ekokatastrofi uhkaa. Tämän vastustaminen on kuitenkin yhteinen päämäärä sielulla ja sen vastustajilla. Sovitaan yhteisistä toimenpiteistä tämän päämäärän saavuttamiseksi. Päämäärää ei kuitenkaan voida edistää, koska edistyminen siinä riippuu jossain määrin pelikentästä 7. Pelikentällä 7. tapahtuu kuitenkin heikkenemistä, koska tämä on sielunvihollisten ensisijainen päämäärä, terveyden tuhoamisen lisäksi.

Synti on käsite, jota tarvitaan lähinnä sotajoukkojen valjastamiseen: tietoisuuden putteita oikaisemaan. Päämäärä määrittää synnit. Esimerkiksi kentällä 7. syntiä sielulle on kuolemaa edesauttavat teot, ja päin vastoin sielunviholliselle syntiä on elämää edesauttavat teot. Mutta huomataan, että kentällä 5. kummallekin on syntiä kuolemaa edesauttavat teot. Sielunvihollinen, joka pelaa ensisijaisesti kenttää 7. ja, joutuu siis valitsemaan syntinsä tilanteen mukaan. Se saattaa myös uhrata joitain kenttiä, ja jättää ne kokonaan pelaamatta, kuten kentän 2. Se tietää, että voittaessaan pelin kentällä 7. se voittaa takaisin pelin kentällä 2. Olennaista on huomata, että sielunvihollisen voimakkain argumentti on kiistää koko kentän 7. olemassaolo. Tämä argumentti toimii aina suhteessa niihin armeijoihin, jotka eivät itse havaitse ja pelaa kenttää 7. Huomamme kuitenkin helposti, että sielunvihollinen pelaa aktiivisesti joskin salatusti juuri kenttää 7.

Sielun päämäärä taas on olla kaikilla kentillä johdonmukainen: oikeastaan tämä päämäärä, ts. päämäärä pelata hyvää peliä, on sielun määritelmä. Sillä sielu rakentuu ja puhdistuu tämän päämäärän tavoittelussa. Tämä sielun mahdollisuus johdonmukaisuuteen on huomattava vahvuus kokonaispelissä, mutta se valitettavasti edellyttää pelin täydellistä puhtautta (kirkkautta) kaikilla kentillä. Kirkkauden tilan saavuttaminen on tunnetusti kuolevaisille elollisille (joiden kautta sielut operoivat) vaikeaa. Siksi he pelaavat hyvin pitkään epätietoisuuden tilassa, kaikkia tuntemiaan ja itselleen tärkeitä kenttiä erillisten päämäärien suhteen. Heidän täytyy luottaa kenttäkohtaisiin sääntöihin ja syntimääritelmiin, jolloiden ongelma on epäjatkuvuuus, ja he saattavat pelata teoillaan toista kenttää vastustajan pussiin.

Esimerkki 2. Vuorisaarnassa Jeesus opettaa seuraajilleen peliteorian alkeita. Käytännössä vuorisaarna on lista asioista, joita kohdataan ketillä 1, 2 ja 3, mutta joita ei kannata pelata noilla kentillä. Esimerkiksi 5:39"Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin." Tämä tarkoittaa, että asiaa ei ole peliteoreettisesti tehokkainta ratkaista kentällä 1. koska sen voi ratkaista helposti kentällä 8. Jeesus pelaa isoa Pottia, ja se mitä hän opettaa seuraajilleen käytännössä on: miten pelata kentillä 4-8 jotakin mitä ei kannata pelata kentillä 1-3. Täytyy jättää varaus, että Jeesuksen opetukset eivät välttämättä päde täysin erilaiseen aikakauteen, jossa pelitilanteen kokonaisuus on hyvin toinen. Saattaa olla, että peleissä 1-3 on joissain tilanteissa välttämätöntä toimia Jeesuksen opetuksista poikkeavalla tavalla.

On selvä, että Scientologian sisäinen ongelma syntyy siitä, että kentällä 7. hävinnyt, voi jatkaa peliään muilla kentillä ja hämätä kenttää 7 Scientologian omin asein. Voi olla, että Scientologia ei ole riittävästi suojattu kääntymästä omaa alkuperäistä päämääräänsä vastaan (joka on yksinkertaisesti se, että sielujen, thetojen, vastainen luominen maaplaneetalla tukahtuisi).

Scientologien "luomiskertomus" on lievästi sanottuna kiinnostava. L. Ron Hubbard piti kaikkea nykyaikaista psykiatriaa ja psykologiaa, ja suurta osaa lääketieteestä täysin turhana tai haitallisena, joten siinä mielessä hän oli kyllä harvinainen kirkas järjen valo 1900-luvulla.

TERRENCE MALICKIN

saartokohtauksissa suuri ja vapaa Amerikka tuntuu aina todella pieneltä ja ahdistavalta. Malickin kauniista Days of Heavenista (1978) havaitsin ensimmäisen minuutin aikana sen sukulaisuuden Dziga Vertovin Enthusiasmin (1931) kanssa. Asia on aivan ilmeinen, joten muutkin ovat huomanneet saman.

Elokuvien rinnastus on tietenkin kiinnostava. Se vaan ei ole kovin helppo. Dziga Vertovin mestariteos on dokumentaarinen ja mykkä. Malickin näkemys saattaa olla realistinen. Juuri siksi rinnastus jää katsojalle.

Aikakausi ja työ, jota kuvataan, on molemmissa elokuvissa täsmälleen samaa. Maisematkin ovat pitkälle toisiaan vastaavat. Ihmiset kaukaa nähnytä samanlaisia. Läheltä he ovat arvatenkin erilaisia. He puhuvat eri kieltä, reagoivat tilanteisiin eri tavalla, kiinnittävät huomiota hieman eri asioihin... kulttuurin sanelemissa rajoissa. Varmasti suuria eroja on siinä, mitä kumpikaan ohjaaja ei suoraan kuvaa: seksuaalikäyttäytymisessä.

Malickin maailmassa rannattomilla viljavainioilla on työväestä erillään oleva omistaja. Vertovin maailmassa työväki yhteisesti omistaa maat. Vaikka Vertovin maailmassa yksittäisen ihmisen käytännöllinen omistus onkin merkityksetön, ja sikäli aivan sama kuin Malickin maailmassa, se ei kuitenkaan ole merkityksetöntä silloin kun omistukset rinnastuvat afrodisiatalouteen. Afrodisiatalous on yhtä kuin aineellisen omistuksen vaikutus omistajansa tulevaisuushorisonttiin.

Malickin maailmassa omistaja on afrodisiatalouden (tulevaisuuden) näkökulmasta yksinvaltias ja työläiset ovat orjia. Tätä asemaa edustaa elokuvassa päähenkilö (Richard Gere), joka on maaorjana platonisesti rakastunut siskoonsa, jonka tilanomistajan poika sitten veljen tahdon vastaisesti nai. Veljellä ei ole afrodisiatalouden (tulevaisuuden) näkökulmasta mitään muita omistuksia kuin siskonsa, koska hänellä ei ole aineellisia omistuksia. Sisko on hänen Reininkultansa.

Vertovin maailmassa taas kaikki työläiset ovat käytännössä siskoja ja veljiä, biologiasta riippumatta: heillä on lainsanelema yhtäläinen omistusoikeus toisiinsa, eikä sitä voi mikään valta ymmärrettävästi tai oikeutetusti jyrätä. Heillä on jokaisella täsmälleen yhtä paljon tulevaisuutta. Siksi Vertovin maailma (Neuvostoliiotto) on afrodisiatalouden näkökulmasta oikeudenmukainen todellisuus, vaikka aineellisesti mitaten Malickin maailman työläiset saattoivat olla jopa jo 20-luvulla paremmassa asemassa suhteessa taloushyödykkeisiin, ja varmasti myöhemmin sitä olivatkin. Työläisen suhteellinen ostovoima ei kuitenkaan määritä hänen suhdettaan afrodisiatalouteen (tulevaisuuteen), joka toimii maailman ideaalien ja ihannekuvien kautta, niin kuin olemme taloustiedon tunnilla Wagnerin oopperoista oppineet.

Ensinnäkin, Malickin maailmassa jokaisella työläisellä on henkilökohtainen omaisuus, jolla ei ole suoraa suhdetta heidän valtionsa omaisuuteen. Henkilökohtaisen omaisuuden arvo on suoraan henkilön "tulevaisuuden" määrä. Kaikilla henkilöillä on periaatteessa taskussaan hieman erimäärä tulevaisuutta. He asettuvat tulevaisuuden näkökulmasta jonoon. Rikkain työläinen saattaa olla köyhimmän omistajan edellä jonossa. Vaikka jonoja on yksi, tulevaisuuksia on kaksi: omistajien tulevaisuus ja työläisten tulevaisuus. Nämä ovat päämääriä, joiden luovuus on toisilleen vastakkaista. Toisin sanoen luovuus suhteessa toiseen päämäärään, on tuhoamista suhteessa toiseen. Yhteenlaskettuna omistajilla on paljon enemmän tulevaisuutta kuin työläisillä vastakkaismerkkistä tulevaisuutta. Omistajien tulevaisuus on siis se, joka on toteutuva tulevaisuus. Tässä huomaamme, että vaikka työläisillä onkin rahaa taskussaan, se on vääränmerkkistä tulevaisuutta: se ei voi toteutua. Siksi he ovat afrodisatalouden kannalta aina ja ikuisesti tyhjätaskuja, vaikka ansaitsisivat työllään enemmän kuin omistajat. Tämä on muuten amerikkalaisen pornoteollisuuden syntyidea: korvata kaupallisella seksillä niiden tarpeet, joilla ei ylipäätään ole tulevaisuutta tai se ei ole oikeansuuntaista tulevaisuutta. Kaupallisen seksin tarve käy hyvin ilmi Malickin päähenkilössä.

Vertovin maailmassa siis asiat ovat eri tavalla. Nimittäin siellä raha on vain rahaa, eikä sillä ole mitään suhdetta omistajansa tulevaisuuteen eli afrodisiatalouteen. Henkilölle lankeaa aina tulevaisuus, vaikkei hän omistaisi mitään (sen lisäksi, että syntymällä tähän valtioon omistaa tulevaisuutensa). Vertovin maailmassa on vain yksi päämäärä ja yhdensuuntaista luovuutta (ja jos se tarkoittaisi, että se on sielujen luovuutta, ilman luovuutta sieluja vastaan se olisi ihanteellista). Mutta kuten historia opetti, se ei kuitenkaan voi päästä eroon toisensuuntaisen luovuuden olemassaolosta, joka saartaa valtiota kaikkialta sen rajoilta (kenties juuri siksi, että Vertovin maailmassa ilmeni myöhemmin voimakasta luovuutta sieluja vastaan). Toisen suuntainen päämäärä aiheuttaa toisensuuntaista luovuutta valtion sisällä ja lopulta onnistuu murentamaan sen.

26.1.2008

TÄYDELLINEN ANTEEKSIANTO

Jos kokee olevansa ansassa, on vaikea antaa anteeksi omaan surkeaan tilaan myötävaikuttanutta tekoa. Ansassaololla, kärsimyksellä, paon suunnittelulla, itsetuhoisilla teoilla ja ajatuksilla on hintansa. Niiden antaminen anteeksi itselle ja toisille vastaa suuren pankkilainan anteeksiantamista velalliselle. Velallisen maksukyvyttömyys on kaunaisen kyvyttömyyttä paeta omasta ansastaan. Heti, kun hänelle osoitetaan pakotie ja tulevaisuus, hän voi palauttaa kykynsä anteeksiantoon. Ja jos hän sillä hetkellä jää kiinni kaunaansa, pakotie katoaa yhtä nopeasti kuin ilmestyi. Ihminen tai kansa, joka ei kykene anteeksiantoon, ei milloinkaan voi paeta ansastaan, mikä se sitten ikinä onkaan.

22.1.2008

PUHETTA PORNOSTA

alkulämmittelyä löytyy tästä blogista äänitallenteina. Valitettavasti blogi ei löydy vielä Blogilistasta.

Keskustelijat väittävät olevansa pornoon kiihkottoman asiallisesti suhtautuvia, ilman asennetta puolesta tai vastaan. Hurskas toive, joka on käytännössä melkein mahdoton saavuttaa todellisessa tilanteessa. Nimittäin kiihkoton puhe vaatisi ihmiseltä jatkuvaa siirtymistä miniidesta toiseen. Jokainen ihmisen minuus puhuu pornosta puolueellisesti. Puolueetonta minuuksien välistä tilaa ei ole, vaan siirtyessään toiseen minuuteen (jos tämä tahdonalaisesti olisi edes mahdollista). puheen sävy vain muuttuu ja ilmenee sisäinen dialogisuus. Kun keskustelijoita on useampia, heissä satunnaisesti kytkeytyvät minuudet keskustelevat keskenään. Etsiessään "järkevän" diskurssin konsensusta ja päätyessään tiettyjen yhteensopivien minuuksien valtaan, he heti unohtavat itsensä ja toisen minuutensa vasta-argumentit. Siksi monipuolista argumentaatiota ei milloinkaan näissä keksusteluissa kuulla.

Siksi keskustelijoiden argumentit pornoa vastaan ovat todella heikkoja, eikä siitä voi olla syntymättä vaikutelma puolestapuhumisesta. Jos he olisivat älyllisiä heidän tulisi löytää todelliset ontologiset vasta-argumentit julkilausttujen ja tyypillisten vasta-argumenttien takaa. Tämä edellyttäisi myös siirtymää minuuksien välillä.

Esimerkiksi se, että porno on Yhdysvalloissa taloudellisesti merkittävämpää kuin ammattilaisurheilu ei ole argumentti pornon jonkin "positiivisen merkittävyyden" puolesta, vaan ainoastaan argumentti sen vakavastiotettavuuden puolesta maailmassa, jota määrittää yksinomaan raha. Totaalisen positivistisen rahan vallan ongelma tulee olemaan juuri siinä, että sillä mittarilla kansainvälinen rikollisuus on positiivisesti merkittävin ihmiselämän osa-alue. On hieman epäilyttävää juhlia harrastelijamaisen "rehellisen liiketoiminnan" pikkuvoittoja kilpailussa, jossa rikolliset liikkuvat omassa ammattilaissarjassaan. Jos rahalla ei olisi ehdotonta valtaa, vaan esimerkiksi valtiopolitiikka säätelisi rahan tahtoa, se, että porno on taloudellisesti hyvin merkittävää voitaisiin arvioida myös negatiiviseksi merkitykseksi. Samoin teknologiayritys, joka tuottaa jotakin hyödyllistö ilman suuria voittoja, voitaisiin arvioida positiiviseksi merkitykseksi.

Eräs "kyllä useimmat ihmiset nykyään jo ymmärtävät" -oletus, jonka keskuetelijat tekevät on se, että käsitys ihmisten seksuaalisuuden ja henkisyyden suhteesta olisi nykyään jotenkin oikeampi ja järkevämpi kuin joskus muinoin. Tämä ei pidä paikkaansa. Nykykasitys vain perustuu eri ihmistyypin normeihin kuin aikaisemmin. Tämä tarkoittaa sitä, että henkisen ihmisen psykologisten normien merkitys on hävinnyt suorasukaisemman kansan psykologiselle normistolle. Eräät minuudet ovat kollektiivisesti vahvistuneet samalla kun toiset minuudet ovat heikentyneet. Tämän ymmärtäminen edellyttää uhraamatonta asennetta: tiettyjen heikentyneiden ja ulkopuolisen poliittisen paineen vainoamien minuuksien keinotekoista elättämistä itsessä. Kysymys ei ole järkevyydestä, vaan laajasta kaikkia yhteiskuntarakenteita koskevasta valtasuhteiden muutoksesta. Järkeväksi tosin tulkitaan yleensä poliittiseen konsensukseen sopivien minuuksien vahvistaminen ja oppositiominuuksien uhraaminen.
On ymmärrettävä, että on edelleen "epäpoliittisia" ihmisiä, joissa toimii uhraamattomia minuuksia, joille toteutunut (ja aiemmin vain ennustettu ja toteutumaton) nykyisyys on helvetti, vaikkei heidän valtansa pystykään enää nujertamaan nykyisyyttä. Tämä aikakausi jota me elämme ilmenee vasta nyt eikä aiemmin, koska aiemmin se on jaksettu nujertaa... toisinsanoen ihmisten vähemmistössä elinvoimainen minuuksien enemmistö on nujertanut ihmisten enemmistössä elinvoimaisen minuuksien vähemmistön vaistot.

Todellinen demokratia on minuuksien demokratiaa. On ymmärrettävä, että henkisesti rikkaassa ihmisessä on lukemattomasti enemmän minuuksia kuin henkisesti köyhässä, jossa elää vain yksi minuus: poliittisesti järkevin... mutta tämä nyt on tällaista vanhaa venäläistä viisautta.

Ainakin eräs olennainen käsite-erottelu tuli keskustelussa esiin: pornonäyttelijä, on tosiaankin oikea näyttelijä siinä mielessä, että hän näyttelee milloin millaista seksuaaliseen aktiin johtavaa tilannetta. Mutta näyttämön ulkopuolella, pornonäyttelijä on aina huora, koska kiistämättä ottaa seksistä rahaa: sillä olennaista pornossa ei ole näyttely, vaan itse asia, eli seksi.

Käsite "huono nainen", joka esiintyy keskustelussa, jäi mietityttämään minua. Mistä näkökulmasta huora on huono nainen? Tarkoitan, kellä nykyisen jumalattoman maailman ihmisellä muka on varaa sanoa, että huora on huonompi nainen kuin kuka tahansa sellainen nainen, joka ei todistettavasti ole huora? Käsittääkseni arvostelman "huono nainen" täytyy alunperin perustua siihen, että prostituoitu hylkää perinteisen ajatuksen puolisosta. Nykymaailmassa huorillakin on usein jonkinlainen puoliso. Huorat ovat tavallisesti naimisissa, koska sillä tavalla saa monia taloudellisia etuja yhteiskunnassa. Avioliitto ei siis sinänsä merkitse mitään. Avioliitto ei takaa rakkautta. Pelkkä ajatus "vakituisesta" tai "uskollisesta" puolisosta ei nykymaailmassa ole keskeinen, koska tällainen institutio, jonka ajatus perustuus siihen, että taataan kaikille ihmisille tasapuolinen mahdollisuus puolisoon, on romahtanut. Nykymaailmassa on paljon ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta puolisoon. Ja paljon ihmisiä, joille on mahdollista pitää yllä tuhatta vaimoa. Rikkauden merkitys on puhtaasti tässä tosiasiassa.
Käsite "huono nainen" siis voi perustua siihen, että tällainen nainen hylkää ajatuksen rakkaudesta ryhtymällä prostituoiduksi.
Mutta kaikki avioliitotkaan eivät nykyisin ole rakkausavioliittoja, vaan perustuvat nimen omaan ihmisen hieman yllättävään kykyyn hylätä ajatus rakkaudesta rahan ja muiden etujen takia. Jos avioliitto on rahakas, kysymys voi olla seksistä rahan takia, mutta ei tietenkään välttämättä. Kuka ulkopuolinen sen muka voi tietää?
Ero miehelleen uskollisen huoran ja tavallisen huoran välillä on lähinnä siinä, että tavallinen huora nauttii seksistä tuhat kertaa enemmän, koska hänellä on lukemattomasti partnereita... jopa sellaisia, joita voisi rakastaa, eikä vain yhtä sellaista, jota ei rakasta. Lisäksi tavallinen huora nauttii yleensä huomattavasti korkeammasta elintasosta, koska huoraaminen on käsittämättömän tuottava bisnes, nykyisessä lähes frigidissä kapitalistisessa kaupunki-ilmapiirissä.
Käsitettä "huono nainen" on oikeutettu käyttämään vain henkilö, jolla on itsellään ehdoton romanttisen rakkauden vakaumus, ja joka on valmis kuolemaan rakkautensa takia (enkä pitäisi täysin mahdottoman, että juuri tällainen henkilö ajautuisi nykyisessä totaalisesti rakkaudettomassa maailmassa prostituutioon). Muut ihmiset voivat käyttää käsitettä lähinnä itsestään.
Nykykulttuurin tarkoitus on horjuttaa yksilöjen henkistä ja fyysistä tasapainoa. Jos henkilö vaikuttaa tasapainoiselta ja terveeltä, meidän täytyy heti kysyä: minkä kaikkein keskeisimmän ihmisyyden osa-alueen hän on uhrannut? Mistä kaikkein tärkeimmästä hän on päättänyt luopua.

19.1.2008

Ei maailma ole tyhmä, se vain teeskentelee tyhmää.

Usein unohtuu se, että ihmislajin vahvuus on sotataito ei vilpittömyys. Ensimmäinen sääntö: älä koskaan paljasta mitä tiedät.

18.1.2008

ANTTI NYLENIN ESSEITÄ

en ole vielä ehtinyt kuin silmäillä, mutta Markku Paasosen kritiikin Hesarissa sattumalta luin, ja muutama kohta siinä noudatti omia käsityksiäni ja hieman kriittisiä ennakkoasenteitani Nylenin esseistä.

Paasonen ei yhtynyt Nylenin ehdottomiin askeettisuuden vaatimuksiin. Olen itse täysin samaa mieltä Paasosen kanssa siitä, että nykyisyyden ongelma ei ole hedonismi, nautinnon kulttuuri, vaan hedonismin "spektaakkelin esittäminen".

Nauttimisen esittämisen ei nöhdäkseni ensinkään ole mikään kulttuuri, vaan pelkkä koneiden mekanismi. Psykologinen automaatti. Ensimmäisellä asteella toimijat esittävät nauttimista niille, joiden voimat ja varallisuus eivät riitä esittämiseen. Nauttimisen esittäjät eivät niinkään nauti esityksestä vaan yleisön reaktiosta. Jos yleisö ei kadehdi, sitä pidetään tyhmänä, jos kadehtii, heitä syytetään siitä. Toisella asteella nauttimisen esittäjät eivät enää tyydy pelkästään esiintymään yleisölle, vaan he vangitsevat yleisönsä, ja alkavat kohdistaa siihen erilaisia keksimiään seksuaalisia ja muita kidutusoperaatioita. Taas, jos kohde ei reagoi, sitä rangaistaa yhdellä tapaa, ja jos se reagoi, sitä rangaistaan toisella tapaa. Edelleen kysymys ei ole toimijoiden suorasta nautinnosta vaan kohteen reaktioista. Nykyajan nautinnon spektaakkeli tarvitsee operaatioilleen aina yleisön, koska operaatiot ilman yleisön reaktiota ja siitä virtaavaa energiaa ovat toimijoille täysin merkityksettömiä.

Ransakalainen filosofi Michel Onfray, jonka ajatuksista olen kovasti pitänyt, asettuu asiassa Paasosen kannalle. Askeettisin, koko planeetankokoisesta esityskoneistosta vetäytyvin pyrkimyksin voi varmasti pyrkiä vastustamaan myös hedonismin spektaakkelia, ja ehkä juuri sitä. Kuka ties juuri askeesi ja henkisyys onkin keskeinen osa oikeaa hedonismia, joka tarkoittaa kohtuuden tuntemista. Vuoriston erakkoluostariko on kohtuuden tyyssija, siitä en menisi takuuseen. Selvää kuitenkin on, että kohtuuteen ja tasapainoon pyrkivä ihminen ei missään tapauksessa syö esimerkiksi lihaa enemmän kaksi kolme kertaa viikossa. Maitotaloustuotteita hän käyttää kohtuullisesti. Mutta terveyttä, ihmisyyttä, kulttuuria ja nautintoja arvostava ihminen ei voi kokonaan luopua liharavinnosta, valitettavasti.

Nykyajan kulutusta kulutuksen takia -tottumusta ei pidä sekoittaa hedonismiin, nautinnon kulttuuriin. Nykyään esimerkiksi Suomessa keskivertoihmisten elämässä on hyvin vähän mitään kulttuuria. Lähes kaikki toiminnot ovat ohjelmoitua psykologista automatiaa, jolla ei ole mitään tekemistä kulttuurin kanssa. Ihmiset yksinkertaisesti matkivat trendejä (ulkoisen sosiaalisen paineen pakottamia kiinnostuksenkohteitaan). Olisi tärkeää, ettei tällaista joukkokäyttäytymistä pidettäisi kulttuurinmuotona vaan se osattaisiin oikein diagnosoida kollektiiviseksi mielisairaudeksi.

TOIMINTAA

arvostetaan ikuisen pohdiskelun, arpomisen ja filosofoinnin vastakohtana. Toiminnan mies joutuu päättämään miten toimii. Passiivinen tarkkailija voi jatkaa punniskeluaan ikuisesti.

Ilman toimintaa maailmassa perii hukka. Hukka perii myös ilman pohdiskelua. Toiminnan myrskyssä, äly on liian hidas, eikä syvällisiin tutkimuksiin ole aikaa. On tarkkaan ottaen kaksi vaihtoehtoa: 1) toimia mekaanisesti, kuin kone ennakkoluulojen, mielikuvien, luottamuksen, uskon ja rutiinien varassa, tai 2) kuunnella sydämen ääntä.

Mutta taisteluplaneetta Galacticalla ei ole enää mahdollista kuunnella sydämen ääntä. Se johtaisi läpinäkyviin seiniin törmäilyyn. Ihmisen oleminen tapahtuu jo perusohjelmoinnille täysin vieraassa ympärisössä. Ihminen on rakentanut ympäristöstään sieluttoman koneen, ja siksi ihmisenkin, jos haluaa toimia tässä ympäristössä, on tultava sieluttomaksi koneeksi.

(tällainen puhe sielusta, jos olen oikein ymmärtänyt, saattaa suomalaisesta tajunnasta katsottuna vaikuttaa jotenkin eteeriseltä. Jotta asia saisi konkreettisemman ulottuvuuden, tahdon huomauttaa, että esimerkiksi luonani vieraileva venäläinen tuttavani arvioi kaikkia asioita akselilla: 1. erittäin sielukas, 2. sielukas, 3. ei erityisen sielukas, 4. ei sielukas. Tämä on hänelle kaikkein selvintä ja konkreettisinta kieltä.)

Sielullinen voi olla tässä ympäristössä enää täysin passiivisena, toimivien armoilla. Sielu on koneen armoilla.

Koneet kyllästyvät keskuudessaan loisivaan passiiviseen elementtiin: ne haluavat tehdä sielusta lopun. Odotettavissa navakkaa oikean puoleista tuulta.

Ainoaa mahdollista sydämen äänen kuuntelua on räjäyttää koko imbesillimäinen taistelupaska ilmaan.

15.1.2008

Ensitöikseen uusi metsänvartija rauhoitti variksen. Sitten hän pidensi äärimmäisen harvinaisen parananara -papukaijan metsästyskauden koko vuodeksi ja käynnisti laajamittaiset lajin viimeisen yksilön etsinnät. Laulurastaat raakkuivat puissa variksen äänillä ollakseen turvassa lisääntyvältä hulinalta.

KARRI KOKON MMVII

vaikuttaa näytepaloijen perusteella onnistuneelta käsitetaideteokselta. Teos ilmeisesti perustuu kokonaan Ihmisiä, päiviä, elämää -blogiin.

Mielessäni teos on jonkinlainen neljään sataan sivuun puristettu Friedellin Uuden ajan kulttuurihistoria skaalattuna niin, että se rajoittuu vuoteen 2007 ja käsittelee lähinnä Helsingin kulttuurielämää, tosin puhtaasti sosiaalisena ilmiönä ja totaalisen subjektiivisesta näkökulmasta. Olennainen ero Friedelliin tulee siinä, että Kokon teoksesta on pyyhitty pois kaikki muu teksti paitsi henkilöiden nimet. Kirjaa luetaan samalla tavalla kuin Friedelliä: katsotaan lopun henkilönnimiluettelosta sivut, joilla etsittyä henkilöä käsitellään. Noilta sivuilta voi sitten lukea Friedellin teosta selkeämmin ja nopeammin konteksti: ketkä olivat mukana, keiden toisten henkilöiden yhteydessä henkilön nimi esiintyy. Muita tietoja ei anneta. Luettakoon tämä aikamme kulttuurihistoriankirjoituksen tietoiseksi tyylilliseksi valinnaksi. Ellipsi on poisjättämisen taidetta.

14.1.2008

HYSTERIA

Harva ehkä muistaa, että dildo keksittiin alun perin lääketieteellisiin tarkoituksiin, naisten hysteerisen käyttäytymisen hoitoon.

Hysteria oli tuskallinen, hoitoa vaativa sairaus, vaikkei ympäröivä kulttuuri muuten ollutkaan läpipornoistunut.

Läpipornoistuneessa nykykulttuurissamme seksuaalisuuteen liittyviä positiivisia ja negatiivisia tunteita on hyvin vaikea erotella. Siksi seksuaalisuuden negatiivisista tunteista on yhtä vaikea päästä irti kuin mistä tahansa kauan ja hartaasti provosoiduista negatiivisista tunteista. Nuorten ihmisten valtaosalla toisaalta tuntuu olevan varma käsitys siitä, että seksi on hyödyllistä ja hyvää. Ihmiset kuvittelevat, että seksiaddikti on hyvä lääke masennuksen hoitoon. Todellisuudessa masennuksen yhteiskunnallinen syy pitäisi tunnustaa, ja siihen pitäisi puuttua globaalin politiikan tasolla, ennen kuin voitaisiin löytää oikea asenne eroottisuuteen liittyvien negatiivisia tunteita vastaan taisteluun.

Eroottisuuteen liittyvät negatiiviset tunteet tuottavat maailmaan lähes äärettömän määrän pahaa oloa, johon filosofia tai lääketiede tuntee yhtä vähän apukeinoja kuin se tuntee vilkkaan mielikuvituksen hillitsemiseen: psyykelääkkeet, sähköshokit, pakkopaidat.

Ihmiset voisivat tietysti auttaa toisiaan näissä vaivoissa. Jumala armahda, kaikki maailman hysteerikot yhtykää! Mutta heidän bisnesvaistonsa menee terveysihanteiden edelle: mieluummin he lyövät toisten huonon aseman lääke-, huume- ja pornorahoiksi kuin tarjoavat todellista apuaan toinen toisilleen. Lääketeollisuus ja pornoteollisuus eivät eroa toisistaan muussa kuin siinä, että pornoteollisuus on rehellisempää bisnestä.

Tästä kuviosta syntyy 1900-luku.

Porno on laajan kansanterveydellisen ongelmavyyhdin ydin, jonka merkitys aletaan vähitellen huomata, tosin vasta lähinnä USA:ssa. Linkitetty juttu on kymmenen vuoden takaa ja voi olla varma, että asiat eivät ole kehittyneet parempaan suuntaan. Tietenkään porno ei ole minkään asian syy, vaan pelkkä saunan lämpömittari, joka ilmaiseen tarkasti kapitalismissa tapahtuvaa kollektiivista "henkistä kehitystä". Porno on yhtä kuin kapitalismin henki.

Ihmiskunnan fantasiasta on tullut sen negatiivisen kuvittelun ydin. Juuri dehumanisoivan pornon (lapsiporno, väkivaltaporno, homoporno jne.) alueella saavuttaa ihmisen negatiivinen mielikuvitus huippunsa. Silmittömän väkivallan ja dehumanisaation ytimet, postmodernit sodat, ovat vain tämän kuvittelun todellisen toimeenpanon leikkikenttiä, johon miljoonat väkivallan ja pornon muovaamat olennot haaveilevat jonain ihana päivänä pääsevänsä vapaasti kokeilemaan taitojaan. Sota on täydellistä vapautta, kapitalismin hengessä!

Hakusanoilla "against porn" saa Googlaamalla esiin aika paljon mielenkiintoista tilastotietoa USA:sta.

Tämän vetoomuksen mukaan pornon syy on se mitä luostarissa tavoitellaan:




SILENCE OR APATHY
PROMOTES PORNOGRAPHY
"What are "you" going to do about pornography"


Ja jotta ympyrä olisi täydellinen:




PORNOGRAPHY
PROMOTES SILENCE AND APATHY
"What are "you" going to do about silence and apathy"


Luostariin ei kannata rynnätä suin päin. Vaikeasti hallittavien asioiden syyt ja seuraukset muodostavat kehän.

ss
Kansanedustajille on selvää, että valtio noudattaa kaikessa globaalin talouden pelisääntöjä.
Kansalle on epäselvää, mitkä nämä säännöt ovat ja kuka ne on hyväksynyt.

Jos todella on kysymys pelisäännöistä, ne voidaan myös hylätä tai kirjoittaa uudelleen.
Kun ajatusten ilmaiseminen on pelkkää yritystä olla suututtamatta, eletään tyranniassa.

Silminnäkyvä tyranni on harvinainen poikkeus.
Kansalaisena ei voi muuta kuin puhua oman osakesalkkunsa puolesta.
Kansanedustajana voi tehdä myös omia sijoituksia tukevia päätöksiä toisten puolesta.
Harmi, ettei ihmisyys ole pörssiyhtiö.
Nyt siihen ei voi sijoittaa, eikä sen puolesta puhuminen johda mihinkään.
Suuttui kun kynä putosi lattialle.
Suuttui nähdessään näppylän sitomansa lapsen kasvoilla.
Suuttui kuullessaan mitä sarjamurhaajan väitettiin tehneen.
Suuttui nähdessään ruman ja epäkiihottavan olennon.
Suuttui kuullessaan väärän äänen, vaikkei itse osannut soittaa.
Suuttui kun Kolumbialle ei vihelletty pilkkua.
Suuttui kun tarjoilija toi teen liian kuumana pöytään.
Suuttui kuullessaan ensikertaa holocaustista: valetta!
Suuttui kun esitin liian etevää.
Suuttui kun kerroin miten natsit kohtelivat juutalaisia.
Suuttui kuullessaan huonosi viraskielisellä korostuksella äännettyä hepreaa, joka kuitenkin oli kieliopillisesti virheetöntä ja hengen täyttämää.
Suuttui kun joku käytti epämääräisiä sanoja "rakkaus" ja "sielu".
Suuttui kun ehdotin töihinmenoa.
Suuttui kun ehdotin hänelle iltapäivää vapaaksi kivityömaalta, jotta hän saisi romaaninsa viimeisteltyä.
Suuttui kun sai kuulla kuolemanrangaistuksestaan.
Suuttui kun hänen isänsä kyseli häneltä hänen iltamenoistaan.
Suuttui kun sarjamurhaajaa ei teloitettu.
Suuttui kun Sääksmäelle ryhdyttiin rakentamaan kirkkoa.
"Hän kutsui minua mutakuonoksi. Sen jälkeen minä kutsuin häntä verikuonoksi." Amerikkalainen presidenttiehdokas

Amerikkalaiseen filosofiaan ei kuulu toisen posken kääntäminen. Toisen posken kääntäminen tehoaa vain tekopyhyyteen. Muuhun sitä ei kannata kokeilla.

13.1.2008

WOODY ALLENIN MESTARITEOS

Mighty Aphrodite (1995) on paras pitkään aikaan näkemäni amerikkalainen elokuva. Kreikkalainen tragedia happyendillä. Onnellisen lopun filosofia esitetään elokuvassa kirkkaasti: paha täytyy kuvata hieman todellista heikommaksi, jolloin hyvä saa rohkeutta esiintyä hieman todellista vahvempana. Komediallinen huvittava elementti syntyy tästä vääristymästä. Tietysti kreikkalaisetkin onnellisen lopun tunsivat.

12.1.2008

ZUPPA TOSCANA

4 annosta

- 0.5 kg naudan jauhelihaa
- 2 dl vahvaa kermaa (25%)
- 0.5 kg perunoita
- ruokalusikallinen kuivaa chilipippuria
- 1 iso sipuli
- kaksi kolme valkosipulin kynttä
- 100 g silputtua pekonia
- 2 litraa vettä
- 5 kanaliemikuutiota
- puoli ruokalusikallista suolaa
- Rukolasalattia

Sekoita suola, chili ja puolet valkosipulista jauhelihaan. Paista jauheliha pannulla.
Kiehauta vesi ja sekoita kanaliemikuutiot.
Paista loppu valkosipuli, sipuli ja pekoni. Kun valmista, kaada liemeen. Kaada perunat liemeen ja keitä kunnes perunat ovat valmiita.
Laita liha, kerma ja salaatti liemeen ja kiehauta.

50 VUODEN RAUHOITUSALUE

Fasistilla on muutama tarkka tuntomerkki. Fasisti haluaa likvidoida tarpeettomat ihmiset. Tarpeettomaksi ihmiseksi Kain katsoo pummien ja vammaisten ohella sattumalta myös kadehtimansa Abelin.

Fasisti on äärimmäisen lojaali toisia fasisteja kohtaan. Fasisti jatkaa systemaattista väkivaltaansa niin pitkään kuin mahdollista. Jos hänet saadaan kiinni ja laitetaan vastuuseen, tai jos hän sairastuu ja joutuu vaaraa jäädä muiden armoille, hän teloittaa itsensä yhtä surutta kuin vihaamansa "tarpeettomat ihmiset". Fasistin tärkein tuntomerkki: hän ei tunne itseään kohtaan yhtään enempää sääliä kuin surkeinta teloittamaansa vammaista lasta kohtaan. Kainin toiminan motiivi ei ole itserakkaus, vaan viha Abelia kohtaan. Abelin kuoltua kaasukammiossa, hänellä itsellään ei ole enempää tehtävää tai arvoa maailmassa kuin niillä hyödyttömillä lapsilla, joita hän rakastaa murhata.

Fasistit ovat aina keskuudessamme. Heidän maailmankatsomuksensa mukaan Neuvostoliiton avoin globaalin fasismin vastainen uhittelu oli mieletöntä houretta, jonka piti sortua omaan mahdottomuuteensa vähintään viidessä vuodessa. Kun niin ei tapahtunut, kun Neuvostoliitto tuntui kestävästi uhmaavan ihmisluonnon tunnettuja ja kirjoitettuja lainalaisuuksia, sai fasismi Euroopan Neuvostoliittoa kohtaan kokemista peloista ja ennakkoluuloista hillittömän hedelmällisen kasvualustan.

Kun fasistien keskusvalta Saksa ei kaikkien täydelliseksi yllätykseksi kyennytkään murskaamaan läpimätänä ja heikkona pidettyä Neuvostoliittoa, ja kun fasismin kova ydin sitten lopulta murskattiin Euroopasta, vetäytyi hämmentynyt fasismi ilmiönä maailmankartalta vähäksi aikaa, ihmeiltä piiloon odottamaan tunnettujen ihmisyyden lainalaisuuksien renesanssia. Sodanjälkeinen aika Euroopassa 50-60-luvulla oli fasismista vapaata kulttuurin kehkeytymisen ja kukoistuksen aikaa - kaikki runoilijat ovat herkkiä fasismille, ja vain sen täydellinen poissaolo voi taata, että he eivät sairastu. eli joudu ottamaan sen suhteen äärimmäistä kantaa - joko puolesta tai vastaan.

60-luvulla kuitenkin jo fasismi kasvatti uuden ytimen USA:han, josta oli tulossa fasismin uusi keskusvalta maailmassa. 70-luvulla USA:n fasistinen kehkeytyminen alkoi jo tuntua Euroopassa voimakkaana ja 80-luku oli selvää auringonlaskun aikaan yhtä laila Euroopassa kuin Neuvostoliitossa. USA:n tuesta voimia kerännyt uusi eurooppalainen fasismi odotti jo pinnan alla. Ja kun Neuvostoliitto viimein 1991, käsittämättömän pitkän 74 vuoden kiihkeän odotuksen jälkeen romahti, nousi fasismi välittömästi esiin, uutena, kiihkeänä, röyhkeänä ja voimakkaampana kuin milloinkaan aikaisemmin maailmanhistoriassa. Länsimaiden 90-luku oli totaalisen, röyhkeän fasismin rakentumisen aikaa. 2000-luku on jo täysfasismia: täydellistä totalitarismia, joukkojen organisointia ja aivopesua. Nyt eletään länsimaissa luomiskautta, jota on odotettu pitkään ja kiihkeästi. Mitään rajoituksia ei ole.

Ainoa tahra täydellisessä suunnitelmassa on kuitenkin edelleen Venäjä. Täydellisestä psykedelisestä kaaoksesta takaisin joloilleen horjumaan noussut suurvalta hieroo silmiään, ja yrittää kammottavan aivotärähdyksensä jäljiltä muistaa edellistä minäänsä ja tajuta uutta asemaansa. Mutta nöyryytetystä, alkoholismin, huumkierteen, prostituutiokierteen ja mielisairaalakierteen läpikäyneestäkään Venäjästä ei ole fasismin kelkkaan. Epäröivä ja vielä henkisesti voimaton Venäjä on täysfasismin arkkitehdeille suuri ongelma. Ei kai Venäjä taas onnistu pilaamaan suuria ja kauniita suunnitelmia ihmislajin tuhoamiseksi ja koko maailman orjuuttamiseksi? Maailman suurin rotta ja ihmiskunnanvihollinen G.W. Bush pohtii Luciferin ja Beelzebubin avustuksella siniset suprajohtavat aivot hehkuvan jäisinä ratkaisua uuteen tilanteeseen. He ymmärtävät kirkkaasti, että ennen kuin globaali totalitarismi ja ihmisyyden täydellinen häväistysjuhla voi alkaa täytyy jokainen venäläinen ihminen likvidoida tältä planeetalta: sillä venäläisissä ei ole ainesta eikä tahtoa fasismiin. Wagnerin Ring- tetralogian kuudes, ja toinen kirjoittamaton, osa on alkanut. Katsotaan ooppera loppuun - ja opetellaan siinä sivussa venäjää, kiinaa ja persiaa, se kannattaa.

11.1.2008

RAIVON JOUTSENLAULU

"[Pekka Ervast] herätti huolestumista ympäristössään suuttumuspuuskillaan. Niistä hän kuitenkin pääsi, kun hän kuuli 14-vuotiaana erään suuttumuspuuskan yhteydessä äänen, joka huomautti, ettei sellaisista ole mitään hyötyä ja ettei ihmisen tule suuttua." >>

Uskon, ettei moni ihminen ole joutunut viettämään elämäsään yhtä suurta osaa totaalisen raivon vallassa kuin itse olen. Mikään ääni ei ole koskaan sanonut minulle, ettei sellaisesta ole hyötyä - minulle ei tapahtu yliluonnollisia käsittämättömyyksiä, vain luonnollisia. Olen aina pitänyt epäraivokkaita ihmisiä, joko alhaisina, epäihmisinä tai teeskentelijöinä. Olen ollut siinä uskossa, että raivolla on vähintään katarttinen, puhdistava vaikutus. Silmittömän vihan vallassa ihmisiä ja ihmiskuntaa sättivä Klaus Kinski on ollut ainoa kotijumalani. Slayerin musiikki on ollut korvilleni ainoaa siedettävää hunajaa. Minusta on usein tuntunut, että tosiasioihin ei voi analyytisenjärkevästi suhtautua muuten kuin silmittömällä raivolla. Vilpitön totaalinen raivo on aina ollut minusta komeaa: se on minulle symboloinut positiivista vihaa, jota tajuisen Jumalan olisi pakko kokea vilkaistessaan ihmistä.

Terveyteni ei valitettavasti enää kestä raivokohtauksia. Välttämättömyyden pakko ajaa minua huomaamaan, että on ehkä toisiakin teitä asioiden ilmaiseksi, jopa parempia teitä. Tavattoman korkeita, koskaan yhdenkään ihmisjalan käymättömiä teitä, joiden avulla meissä vellovat negatiivisten tunteiden valtameret voidaan ehkä rekonstruoida jalostuneempaan muotoon. Tämä edellyttää suurinpiirtein tasajalkaponnistusta ulos maan vetovoimasta.

Mutta on rationaalisiakin perusteita. Raivoaminen tosiaan jäytää ja jyystää palasiksi loputkin terveytemme rippeet. Kysymys ei ole niinkään raivokohtauksessa kuluvasta neljää maraton-matkaa vastaavasta energiasta, vaan energiasta joka kuluu epileptisestä salamamyrskystä toipumiseen. Lasku on valtava: usein useiden päivien, jopa viikkojen heikkenemisjakso. Raivoamisesta maksetaan kova hinta tunnonvaivoina, hillittömänä pistävänä kipuna siitä, että on tullut lisänneeksi negatiivista energiaa jo ennestään ylivuotavaan pooliin - että ei ole kyennyt lisäämään positiivista energiaa, vaan on sortunut negatiiviseen kontribuutioon. Ja kaikki tämä on pois siitä, mitä me ehkä todella voisimme tehdä... mihin meidän energiamme saattaisi riittää, jos osaisimme säästää jokaisen pisaran ja kohdistaa sen oikein, oikeaan vastustajaan. Meidän raivoamisemme on lopultakin vastustajan juoni, kirottu pahantahtoinen ohjelmointi, joka syö kaiken positiivisen energiamme.

TODELLINEN YMMÄRTÄMINEN

ei ole lainkaan sama kuin asioiden syiden ja seurauksien ymmärtäminen. Jos me ymmärtäisimme jotakin, me voisimme muuttaa elämäämme ja käyttäytymistämme miten tahansa, milloin tahansa, ja aina pysyvästi.

Me emme ymmärrä mitään. Meidän "ymmärryksemme" on todellisen ymmärryksen irvikuva.

Esimerkiksi jos haluaisin luopua ilmaisemasta täällä blogissa negatiivisia tunteita, minun täytyisi ymmärtää se, 1) miten paljon itse menetän niiden takia, ja miten paljon ne tuhoavat positiivisia tunteitani, se 2) miten paljon lukija menettää niiden takia, miten paljon ne tuhoavat lukijan [potentiaalisia] positiivisia tunteita. Muusta minun ei pistäisi välittää. Minun ei pitäisi välittää ihmisistä, jotka eivät kuitenkaan koskaan lue tätä palstaa.

Mutta näiden asioiden toteaminen ei ole näiden asioiden ymmärtämistä, valitettavasti.

Negatiivisten tunteiden ymmärtämistä ei ole se, että tietää, mistä ne kulloinkin johtuvat. Negatiivisten tunteiden syitä on äärettömästi, ne ovat oikea henkien leegio. On totta, että suurin osa ihmisistä ei edes tiedä, mistä heidän päivittäiset negatiiviset tunteensa johtuvat. Mutta se, että tietää, ei ole ymmärtämistä. Ei sinne päinkään. Asioiden olotilan tunteminen ei tarkoista sitä, että voisi tehdä jotaini, 1) itselleen, 2) asioille. Mikään subjektiivinen tai objektiivinen tieto ei ole ymmärtämistä. Vaikka kaikki ihmiset jakaisivat saman tiedon kuin tuhat klassikkofilosofia tai kirjailijaa, kukaan ei silti ymmärtäisi juuri mitään.

Todellinen ymmärtäminen voi perustua ainoastaan todellisiin tilanteisiin, joissa on itse kokijana - ja sen jälkeen itsen tarkkailuun. Jos haluaa ymmärtää, ei voi milloinkaan olla tilanteen tarkkailija, sen yläpuolella. On aina oltava itse tilanteessa, ja tarkkailtava itseä yläpuolelta - tai ulkoa. Yksittäisten tilanteiden syiden ja seurausten tunteminen ei riitä, mutta ne on tunnettava. Ymmärtäminen perustuu aina erilaisena eteen tulevissa tilanteissa toistuviin samana pysyviin rakenteisiin. Jos haluamme muuttaa itsessämme jotakin, meidän täytyy ymmärtää tilanteiden yleiset henkilökohtaiset rakenteemme niin tarkasti, että pystymme soveltamaan niitä todellisiin tilanteisiin. Tällaisia rakenneluokkia on tietenkin äärettömän paljon.

Vaikka tuntisimme tarkasti oman koneemme mekaanisuuden koko kammottavuuden, eli osaisimme luokitella kaikki mahdolliset tilanteet, itsestämme analysoimiimme abstrakteihin malleihin. Se ei riittäisi siihen, että voisimme tehdä jotakin halumme mukaan. Koneen toimintaa voi muuttaa vain niiltä osin kuin se poikkeaa koneen oikeasta toiminnasta. Koneen toimintaa voi tietoisuuden avulla korjata. Tämä ei tarkoita, että konetta voi muuttaa tai siihen voi lisätä jotain siihen kuulumatonta. Koneen toimintaa voi korjata oikeaksi mikäli tietää täsmälleen mikä on koneen oikeaa toimintaa. Muuten me emme voi tehdä mitään, vaikka pystyisimme täydelliseen itsetarkkailuun kaikissa tilanteissa.
K: Tehdä niille [negatiivisille tunteille] jotakin - tarkoittaa tukahduttaa ne?

V: Meidän täytyy aloittaa oikealla ymmärryksellä, oikealla sisäisellä asenteella. Niin kauan kun ajattelemme, että negatiiviset tunteet ovat välttämättömiä ja hyödyllisiä itseilmaisullemme, me emme voi tehdä mitään. Tosiasia, että negatiivisilla tunteilla ei meidän elämässämme ole minkäänlaista hyödyllistä funktiota ja toisaalta samaan aikaan koko elämämme lepää niiden varassa, johtaa meidät mentaaliseen taisteluun, joka on asia sisäistämiseksi välttämätön.
Voimme havaita itsestämme monia erikoisia asioita. Ensinnäkin, on jotakin joka voisi olla tietoisuus, mutta ei ole sitä; toiseksi, me kaiken aikaa vaurioitamme elämäämme negatiivisilla tunteilla, joilla ei edes ole luonnollista ydintä [Ouspensky luultavasti tarkoittaa: mitään biologista tai henkistä välttämättömyyttä, mistä emme huoletta voisi luopua]. Niillä on vain meidän keinotekoisesti luomamme ydin. Ovatko ne olemassa konemaisesti, mekaanisesti? Kaikenkaikkiaan, eivät normaalisti, eivät luonnollisesti, vaan pääasiassa mekaanisesti [keinotekoinen, tavaksitullut, persoonallinen, sosiaalinen, konemainen välttämättömyys].

K: Voimmeko aina erottaa negatiiviset tunteet todellisista?

V: Kyllä. Kaksi elementtiä esiintyvät aina negatiivisen tunteen yhteydessä - vertaileminen ja negatiivinen kuvittelu. Ilman negatiivista kuvittelua ja vertaamista negatiiviset tunteet eivät voi olla olemassa.

K: Kun olemme negatiivisen tunteen ytimessä, esimerkiksi pahalla tuulella, onko mahdollista pysäyttää olotila pelkästään ajattelemalla?

V: Ei. Mutta sinä voit valmistaa pysäyttämiselle tulevaa perustaa. Jos voit luoda sopivat sisäiset asenneolosuhteet, niin se auttaa sinua voittamaan tulevat negatiiviset tunteet jo sikiöasteellaan. Tilassa, jossa olet jo sisällä tunnekuohunnan ytimessä, et ole enää siinä tilassa, jossa voit lopettaa: se on liian myöhäistä. Negatiivisia tunteita ei pitäisi lainkaan päästää hallitsemaan epämiellyttävää olotilaa; niille ei pitäisi etsiä minkäänlaista oikeutusta.

10.1.2008

ROO KETVEL

Roo Ketvel kirjoittaa hyvin keskittyneen ironisenterävän listarunon uudessa T&S:ssä. Runo erottuu mielenkiintoisella tavalla lehden muusta aineistosta: se edustaa kirkasta ja arvoituksellista 90-lukulaisuutta. Runossa erotellaan modernistisella analyyttisyydellä eräs raamatullinen alkukuva ja ihmisluonnon komponentti: matelija. Runon toistoon perustuva analyyttisyys paljastuu vasta toisella lukemalla, sitten kun on jo alkanut uskoa, että jokaisen rivin kielikuva todella tavoittelee jotakin sävyä tai ajatusta, ja purkautuu usein ironisen tulkinnan kautta. Jälkimodernistissävyinen ironia tuntuu viittaavan siihen, että matelija on ennen muuta romanttisen ihmistyypin selkeästi osoitettava varjo, jota moderni ihminen ei enää laahaa perässään, koska modernilla ihmisellä on jo kauttaaltaan "kuiva sielu". Saanen kuitenkin epäillä, ja etsiä... Vetelät silmänkantamattomat suoalueet iljettävine matelijoineen luonnollisesti puistattavat, mutta kuiva sielu ei välttämättä ole yhtä kuin kuiva erämaa ilman matelijaa. Näistä äärimmäisyyksien kauhuista T.S. Eliotkin jo runoili... eikö hän ollutkin hengeltään enemmän romantikko, vaikka keinoiltaan moderni?

En tunne Roo Ketvelin hahmoa kovin hyvin. Joku rock-kirja löytyy hyllystä. Se ei juurikaan kolahtanut.

SIEGFRID

Metsäerämaan sosiaaliseen autiuteen syntyvän lapsen ongelma on se, että hän ei opi tuntemaan ihmisyyden normeja, eikä omaa suhdettaan normeihin. Sosiaaliset normit ovat aina paikallisia ja kausittaisia. Siksi sosiaalisesti paineeton metsäautius tarjoaa paremmat edellytykset "avoimen" säilymiseen. Metsäerakkouden lapsi kohtaa avoimen joka hetki kokoemuksellisesti, koska hänellä ei ole mitään sen konkreettisempaa todellisuutta. Suljetun kohtaaminen sen sijaan vaatisi häneltä tietoa ja abstraktia kuvittelua. Kokemuksellisesti lapsi oppii tuntemaan itsensä suhteessa "avoimeen", mutta häneltä jää puuttumaan kaikki konkreettinen vertautuminen "suljettuun". Avoimen tunteet ovat aina positiivisia: ne eivät milloinkaan perustu vertaamiseen eivätkä kuvitteluun. Koska metsäläisyyden lapsi elää avoimessa, ja häneltä puuttuu mahdollisuus verrata, häneltä puuttuu myös negatiivinen mielikuvitus. Häneltä puuttuu täydellisesti alhaiset päämäärät ja sosiaalisen massaihmisyyden kierot ja ilkeät ihanteet. Erakkouden lapsella ei ole negatiivisia tunteita. Hän tuntee vain ihmisen tosiolemuksen. Hän on täysin aito. Mutta samalla kertaa häneltä vaarallisella tavalla puuttuu realistinen käsitys ihmiskunnasta, ihmisyyden normeista, tavallisesta ihmisestä. Suljetussa ei voida käsittää mitään omalakista ja aitoa. Suljetun normit ovat puhtaasti vertailunormeja. Metsäerakon mielikuvitus ei voi yltää kuvittelemaan jotain sellaista kuin esimerkiksi 2000-luvun tavallinen ihminen. Siksi ihmiskunnan kohtaaminen ja viipyminen sen parissa tulee hänelle olemaan tuhoisaa. Se ensinnäkin saastuttaa hänen alkuperäisen itsetuntemukseen perustuvan oikean käsityksensä ihmisen tosiolemuksesta. Toiseksi hän tulee vertailluksi ja alkaa itse verrata, jolloin suljetun negatiivisten tunteiden äärettömyys herää hänessä täydellä voimalla. Kaikki planeetan demonit tulevan riivaamaan häntä täydellä voimalla: puhumaan hänen kauttaan. Kohtaaminen ihmiskunnan kanssa on hänelle yhtä kuin suurin mahdollinen kirous ja Jumalan viha.

9.1.2008

LAVASH



on armenialainen pehmeä paperinohut leipä, johon voi kääriä muita pöydän herkkupaloja, kuten esimerkiksi lihoja. Gurdjieffia ei voi lukea istumatta samalla oikeaoppisesti painonsa alla ratkeavien herkkupöytien äärellä, joten etsin netistä esiin muutaman lavash -reseptin. Alla oleva resepti tuottaa kutakuinkin oikean lopputuloksen, mutta paperinohueksi kaulittua leipää ei suinkaan pidä paistaa kahtakymmentä minuuttia 350 asteessa, vaan enintään 5 minuuttia, mieluiten vain 3 min.



1 package active dry yeast
2 cups water
1 teaspoon sugar
2 1/2 tablespoons olive oil
3 1/4 cups unbleached flour
1 3/4 teaspoons salt
4 tablespoons toasted sesame seeds
3 tablespoons poppy seeds



1. In small bowl, stir together yeast, water and sugar.
2. Let sit about 10 minutes to proof.
3. Add oil.
4. Combine flour and salt in food processor.
5. With motor running, add yeast mixture through feed tube and process for 20 seconds.
6. Stop to scrape down bowl with rubber spatula, then continue processing to form stiff ball.
7. Turn dough out onto work surface and knead for a few minutes until dough is smooth.
8. Place dough in oiled bowl, turn to coat, cover tightly with plastic wrap and let rise in draft-free place until doubled in volume, 1 to 1 1/2 hours.
9. Preheat oven to 350 degrees.
10. Combine sesame and poppy seeds in small bowl.
11. Turn dough out onto work surface, flatten into rectangle and divide into 16 roughly equal pieces.
12. Cover pieces you are not working with plastic wrap.
13. On unfloured surface, roll each piece as thin as possible.
14. Lift it up.
15. Flip it over.
16. And roll again until paper thin.
17. You should have rectangle about 8 by 3 inches.
18. Peel dough off work top and place on ungreased baking sheet.
19. Prick holes in dough with fork.
20. Brush lightly with water and sprinkle with about 1 tablespoon seeds.
21. Repeat with remaining pieces of dough and fit as many pieces as possible on baking sheet without touching.
22. Bake until golden brown, about 3-5 minutes, and cool completely on wire racks.
23. Repeat until all dough is baked.

>>

UPPOPAISTETTU KUHA

Suomeksikin ilmestyneessä Le Cordon Bleu:n Keittotaidon Akatemia -kirjassa on mainio klassinen kiinalainen kalan uppopaistoresepti. Resepti sopii ns. "kovalihaisiin" kaloihin, kotimaisista parhaiten ehkä kuhaan. Kala paistetaan kokonaisena wokpannussa, jossa on puolilitraa lähes savuavaksi kuumennettua maapähkinäöljyä. Maapähkinäöljy on luonteeltaa ja maultaan aivan erilaista kuin esimerkiksi oliiviöljy. Aromi on erittäin voimakas ja herkullinen. Maapähkinäöljyä löytyy ainakin isommista ruokamarketeista. Hinta vain ei ole kovin huokea. Puoli litraa maksaa yli 10€. Kalan tai kalojen (samassa määrässä öljyä voi paistaa useammankin kalan) uppopaistamisen jälkeen, suurin osa öljystä kaadetaan pois ja wokpannuun valmistetaan mausteinen haudukekastike. Kastike sisältää kymmenkunta harvinaisempaa ainesosaa, jotka kaikki kyllä löytyvät ainakin parhaiten varustelluista suomalaisista ruokamarketeista. Mausteiden hinnaksi tulee kuivine sherryineen vähimmillään 30€, ellei mitää löydy valmiina kotoa (mausteista vain pieni osa kuluu ruokaan).

Lopputuloksesta voi sanoa sen verran, etten ainakaan itse ole koskaan syönyt maukkaampaa kalaa, vaikka olenkin keittotaidon alalla vasta aloittelija.
KYSYMYS: Tarkoitatko, että meillä ei ole lainkaan positiivisia tunteita?

VASTAUS: Meillä ei ole positiivisia tunteita; me kutsumme positiivisiksi tunteiksi sellaisia, jotka eivät voi tulla negatiivisiksi, ja kaikki tunteemme, jopa parhaat niistä joita meillä voi olla nykytilassamme, voivat hetkenä minä hyvänsä kääntyä negatiivisiksi. Meidän tunteemme ovat mittakaavassaan liian pieniä positiivisiksi tunteiksi. Positiiviset tunteet sisältävät meille liikaa, koska tämän hetkiset tunteemme ovat todella rajoittuneita. Siksi meillä ei tällä hetkellä ole lainkaan positiivisia tunteita; on vain negatiivisia tunteita.

KYSYMYS: Ja mitä jos vapautuisimme negatiivisista tunteista?

VASTAUS: Silloin meillä olisi positiivisia tunteita. Jotkut negatiiviset tunteet ovat helposti tuhottavissa, mutta osan niistä me voimme kukistaa vain rekonstruoimalla ne positiivisiksi tunteiksi. Ensin tosin on kuljettava pitkä tie; me emme ole nyt oikeassa tilassa tehdäksemme sitä; tällä hetkellä me voimme vain valmistella perustaa, ensisijaisesti kasvattamalla itseemme sopivat olosuhteet: aivan aluksi edessämme on suuri älyllinen työ. Meidän täytyy valmistaa itsessämme suotuisia olosuhteita sen ymmärryksen lisäämiseksi, että negatiiviset tunteet eivät suojele mitään hyödyllistä päämäärää; ja meidän tulee syventää ymmärrystämme siitä kuinka paljon me menetämme, jos annamme niiden vaikuttaa ja elää meissä. Niinpä, ehkäpä meillä sitten on riittävästi energiaa tehdä jotakin niiden suhteen.

P.D. Ouspensky: Neljäs tie

8.1.2008

On vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka eivät ymmärrä sotaa. Tuskin mikään on intuitiivisesti ymmärrettävämpi kuin sodan vääjäämättömyys. Kaikki luostarimaisesta elämäntavasta poikkeavat elämäntavat johtavat aina kiistaan planeetan resursseista, ts. energiasta jossain muodossaan. Kreikkalaisen mytologian mukaan sodanjumala Ares on Zeun ja Heran poika, mutta minä kirjoittaisin myytin uudelleen niin, että Ares asetettaisiin Kohtuuttomuuden lapseksi.

Sodat voitaisiin välttää, jos ihmiset 1) tietäisivät mitä on kohtuus, ja 2) kykenisivät tyytymään siihen.

7.1.2008

NEGATIIVISIA TUNTEITA EI TARVITA?

"Jos sinä milloinkaan näet puhtaan tytön, jota rakastat, lankeavan saastaiseen himoon, niin olet kadotettu" Anker-Larsen, Viisasten kivi, lasten keskustelusta

Negatiivisia tunteita ei tarvita, väittää Ouspensky.

Ajatellaanpa esimerkiksi nuorta tyttöä, joka on sokeasti rakastunut aikakautemme arkkityyppiseen ihmiseen ns. "mindfuckeriin". Mindfucker operoi lupausten ja hienovaraisten loukkausten kentällä. Mitä enemmän häneen uskotaan, sen suurempaa loukkaus- ja häväistysherkkua hän valmistaa itselleen. Mindfucker saa lupauksen pettämisen näyttämään aina hänestä itsestä riippumattomalta, vahingolta, väärinkäsitykseltä tai kapitalismin vääjäämättömältä lainalaisuudelta, jota yksityisen ihmisen ei ole lupa vastustaa. Mindfucker menee joka kerta ilkeyksissään röyhkeästi vähän pidemmälle odottaen vastapuolen negatiivisten tunteiden heräämistä. Koska vastapuolella on pelissä kaikki positiiviset tunteensa, lapsenuskonsa ja kenties jopa hyvä kasvatus, ouspensyläinen vakaumus negatiivisten tunteiden tarpeettomuudesta, hän ei helposti pahastu ja tunnusta itselleen tulleensa petetyksi.

Tosiasia on, että tilanteen voisi hallita järjellä, ilman negatiivisia tunteita. Mutta se vaatisi mindfuckerin ja koko kapitalismin myytin viileää wagneriaanista kirjoittamista, johon aikakautemme on joko kyvytön tai liian epäkypsä.

Siksi mindfuckerista vapautuminen vaatii aina voimakkaita negatiivisia tunteita, jotka neutraloivat positiiviset tunteet. Pahimmillaan tämä tarkoittaa masennussairautta, joka on kyllin vahvaa myrkkyä neutraloimaan ja likvidoimaan kroonisen rakkaussairauden aiheuttamat kouristukset. Mutta tässä aikakaudelle ominaisessa rakkaussairaudessa ei ole kysymys siitä mitä Anker-Larsen tarkoittaa. Nykyajan rakkaus on aina narsistista, eikä rakkauden kohde milloinkaan ole "puhdas". Siksi nykyajan rakkauskin, naamioituneena narsismisairautena, on oikeastaan vain yksi Ouspenskyn määrittämistä (suomennan myöhemmin) negatiivista tunteista.

OUSPENSKYN NELJÄS TIE

En tiedä kuuluuko venäläiseen tekstitraditioon yleisemminkin se, että edesmenneen kirjailijan tuotannosta tehdään joka vuosi täysin uusi versio, jonka teksti on lähestulkoon kirjoitettu uudelleen. Ouspenskyn kirjasta Neljäs tie löytyy verkosta monia eri versioita, eikä niistä yksikään ole sama, joka minulla on kirjana. En edes tiedä onko vuoden 1957 venäjänkielinen versio alkuperäinen Ouspenskyn versio. Kysymys ei ole käännöksistä vaan alkuperäisen tekstin uudelleenkirjoituksista ja editoinneista, jotka laitetaan alkuperäistekijän nimiin, ilman että editointien tekijän tai paremminkin uudelleenkirjoittajan nimeä edes aina muistetaan mainita. Tämä on länsimaiselle ihmiselle hyvin hämmentävä käytäntö. Ilmeisesti Venäjällä katsotaan, että ajatukset, ideat ja symbolit, ovat ikään kuin tekstin partituuri, abstrakti musiikillinen notaatio, joka säilyy muuttumattomana, vaikka näkyvälle ja aistittavalle tekstille tehdään lähestulkoon mitä tahansa. Romaanin tai tiedekirjan läpikotainen uudelleenkirjoitus on vain musiikkiteoksen tulkinta, ei itse teos. Teoksen alkuperäiskirjoittaja on sen ensimmäinen tulkitsija, ei ole sen arvokkaampi kuin seuraava tai kuka tahansa tulkitsija. Venäläinen ihminen ei katso tekstin totaalisen uudelleenmuokkauksen (lukuunottamatta radikaalia lyhennystä tai pidennystä) vaikuttavan tekstin sisältöön millään tavalla. Tekstiä ei voi kokonaan pilata, mutta sitä voi aina parantaa. Sanomalehden kesätoimittaja saattaa muuttaa mestarirunoilijan runosta jokaisen sanan, ja kun mestarirunoilija sitten lukee signeeraamansa täysin muutetun teoksensa ensikertaa sunnuntain lehden etusivulta, hän vain hymähtää hyväksyvän toteavasti: kaikki valtion ihmiset ovat sisällä samassa Jumalassa, kaikissa ihmisissä vaikuttaa sama sielu, siksi kaikki ihmiset sylilapsista vanhuksiin tietävät ja osaavat saman, ovat mestarirunoilijoita. Käsitelläänkö Pushkiniakin näin... joka vuosi uusi versio, jossa ei ole jätetty muuttamatta sanaakaan edellisestä?


Tässä suomennostani (jota jatkan lähiaikoina) jonkin tekstiversion jostain kohdasta, jossa käsitellään negatiivisia tunteita:

"Erityisesti haluan teidän kiinnittävän huomiota negatiivisen tunteen ideaan. [...] On tärkeä ymmärtää, että ei ole mitään missään mielessä kokijalle hyödyllistä negatiivista tunnetilaa. Negatiiviset tunteet ilmaisevat yksilön heikkoutta. Meidän täytyy ymmärtää, että olemme riittävän vahvoja taistellaksemme niitä vastaan; voimme omata ne, hallita niitä ja tuhota ne, koska niillä ei ole todellista ydintä. Jos niillä olisi todellinen ydin kuten vaistomaisilla tunteilla, meillä ei olisi mitään mahdollisuutta voittaa niitä; me olisimme aina ties miten pitkään niiden vallassa. On suuri onni, ettei niillä ole todellista ydintä; niissä toimii keinotekoisesti luotu ydin, jonka me hyvin kykenemme likvidoimaan. Kun se on tehty, me tunnemme itsemme paljon herkemmin. Jopa ymmärrys siitä, että tämä on mahdollista, merkitsee paljon. Mutta tässä suhteessa me olemme ennakkoluulojen ja taikauskon vallassa. On nimittäin erittäin vaikea vapautua ajatuksesta, että me todella tarvitsemme negatiivisia tunteita."

6.1.2008

NEGATIIVISET TUNTEET

tai epätodelliset tunteet, sanoo Ouspensky teoksessaan Neljäs tie (Четвертый путь 1957) koostuvat kahdesta komponentista: kokijan taipumuksesta vertailuun ja negatiiviseen kuvitteluun.

Tieto tunnetusti lisää tuskaa. Mutta miksi? Koska tieto mahdollistaa kuvittelun ja vertailun. Todelliset tunteet, sanoo Ouspensky, eivät synny vertailusta.

Kuvittelukyky puolestaan mahdollistaa sekä hyvän että pahan kuvittelun. Ei voi olla positiivista mielikuvitusta ilman negatiivista.

Onko siis ihminen joka ei pysty vertailemaan tai kuvittelemaan aina onnellisempi ja rikkaampi kuin ihminen, joka pystyy? ...koska kukaan ei koskaan pysty kuvittelemaan kaikkea.

Hyvänä aikana olisi vaaran välttämiseksi pystyttävä kuvittelemaan huono aika; huonona aikana toivon säilyttämiseksi hyvä aika. Sekä negatiivinen, että positiivinen kuvittelu ovat tarpeellisia.

Vertailu on kynnyskysymys... miten olla tietoinen vertaamatta negatiivisesti...

IRONIAN HUIPPU

Jarkkotonttilaista ironiaa ymmärtää paremmin näiden videoiden jälkeen. Hyväsydämistä rohkeutta ei aina palkita, eikä kovimmankaan paatoksen voima aina riitä:


Karri Kokko lukemassa Varjofinlandiaa?:


Siperiankarhu syö suomalaisen venäjänystävän?:


Yleisön kommentti ohjaajalle:

MIESTEN YMPÄRILEIKKAUKSEN SUOSIO USA:SSA YLLÄTTI

5.1.2008

Ihminen loi Jumalan, Jumala loi ihmisen. Evoluutio oli väistelemistä, suurpujottelu.

Игла 1988



Neula (Игла) on Viktor Tsoin (1962-1990)tähdittämä esipsykedelinen neuvostoklassikko, jota voi ehkä pitää Dennis Hopperin Easy Riderin neuvostoliittolaisena vastineena. Elokuva valmistaa Tsoin kulttimainetta Venäjän 1990-luvun täyspsykedelian ja 2000-luvun jälkipsykedelian näkijänä ja juhlittuna marttyyrisankarina. Tsoin kaltaiset popparisankarit käyttäytyvät ajasta ja paikasta riippumatta aina niin kuin seuraava aika-kausi jo olisi täällä, nykyisyydessä välittämättä jo tulevan logiikalla.

3.1.2008

ILS (2006)



Tämä tositapahtumiin perustuva romanialainen elokuva kannattaa katsoa. Trailerin ja alkunsa perusteella saattaa vaikuttaa halvalta kauhulta, mutta kysymys on jostain muusta. Suosittelen loppuun katsomista. Tapahtumat tihenevät aste asteelta kunnes lopputekstit paljastavat kaikista kammottavimman. Haastan pohtimaan mistä ilmiossä on kysymys.

Остров (SAARI)

2006, on kouluesimerkki venäläisestä nykytaiteesta. Jos neuvostoelokuvaa ymmärrettiin aikanaan lännessä heikohkosti, voi olla varma, että nykyelokuvaa ei ymmärretä ollenkaan. Lähestymisvaikeus johtuu venäläinen nykyelokuvan jonkinlaista käänteisestetiikasta suhteessa länsimaiseen nykyelokuvaan.

Perusmuunnos on seuraava. Länsimaisessa elokuvassa ensisijaista on konkreettinen uskottavuus, yksityiskohtien vakuuttavuus, ja vasta sitten tukinnalliset symboliset sisällot. Venäläisessä elokuvassa on päinvastoin. äärimmilleen vietynä tämä merkitsee sitä, että länsielokuvassa on vain pinta, ja venäjäelokuvassa vain symbolinen taso.

Ostrov kuuluu tähän äärimmäisyyskategoriaan. Jos symbolisia avaimia ei loydä, elokuva on täysin sietämätontä katsottavaa. Kaikki mitä nähdään on realismin näkokulmasta surkeaa, halvanoloista ja epäuskottavaa. Myoskaan mitään fantastisia tai surrealistisia vihjeitä ei-realistiseen tulkintaan ei ole. Pelin ideaa aavistamattomalle ei anneta mitään avaimia: elokuvan tuottama vaikutelma on sietämäton, painajaismaisen laaduton. Länsikatsojalle vaikeinta on uskoa, että halvan realismin alla olisi symbolinen kirkkaus, ja pinnan halpuus johtuisi juuri tästä.

Symbolit: Ostrovissa ei ole kysymys mistään sellaisesta mitä tässä wikipedia-artikkelissa sanotaan. Toinen maailmansota on ensimmäisen maailmansodan symboli. Natsit symboloivat vanhaa Saksaa. Päähenkilo Anatoly on alkuperäisen Venäjän vallankumouksen hengen symboli. Tikhon on tsaarinvallan symboli. Luostari on Neuvostoliitto, jossa Anatoly elää ulkopuolisena (tähän on selvä vihje: Anatoly polttaa luostarin papin uudet kengät... liian surkeaa realismia ollakseen realismia). Elokuvan lopussa tyttärensä kanssa palaava Tikhon on venäjälle palaava emigrantti. Anatoly tajuaa, ettei hän ole aiheuttanut Tikhonille mitään todellista vahinkoa, ja hänen koko elämän katumuksensa ja riutumisensa koyhyydessä on ollut hänen itsensä kannalta turha. Mutta Tikhonille Anatolyn kilvoittelu ei ole ollut turhaa, koska Anatoly kykenee ajamaan pahan hengen pois hänen kauniista tyttärestään. Anatoly parantaa tyttären, mutta päättää itse kuolla ilman minkäänlaista henkilokohtaista syytä kestää lisää elämän kidutusta.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com