31.10.2007

VIATON AIVOKEMIA

sen avulla Senecakin kirjoitti tragedioita maanpaossa ennen teloitustaan. Petronius kirjoitti ja jutusteli tasapainoisesti ennen kuin häntä kehotettiin avaamaan suonensa. Kristus oli ristillä tyyni ja aivokemialtaan normaali.
Aivokemia viallistuu ihmisen hankalassa suhteessa omaan kuolemaansa, joka on toisen aiheuttama ja turha. Henkilöä kehotetaan teloittamaan itse itsensä. Kenraalit odottavat tämän vaikuttavan hänen aivokemiaansa, mutta naureskelevat samalla toisilleen: "On se kumma kun kaikki eivät sitä kestä vaan menettävät malttinsa."
Viallisella aivokemialla targediat jäävät kirjoittamatta, mutta teloitus ei lykkäänny. Parempi siis viaton aivokemia.


>>

TASA-ARVO LOOGISESSA KAPITALISMISSA

Huoralle jokainen maksava asiakas on saman arvoinen, mutta sängyssä heissä on suuria eroja. Asiakkaalle jokainen huora on saman hintainen, mutta sängyssä heissä on suuria eroja. Asiakas haluaa hyvän huoran. Huora haluaa hyvän asiakkaan. Huora ei voi laskea hintaansa, mutta asiakas voi korottaa omaansa. Käytännössä kuka tahansa huora ei saa hyvää asiakasta, mutta hyvä asiakas voi valita kaikista huorista. Paraskin huora on hyvälle asiakkaalle vain yksi monista hyvistä. Paraskin asiakas on huoralle vain yksi monista hyvistä. Vain huora, joka antaa ilmaiseksi on erityinen. Vain asiakas, joka maksaa ylihintaa on erityinen. Ilmaiseksi antamalla huora ei voi taata asiakkaan lojaalisuutta aviokumppanina tai vedota tämän tunteisiin. Lahjomalla ei huoraa voi saada aviokumppanina lopettamaan ammattinsa (vähintään sisäistä) harjoittamista tai vedota tämän tunteisiin.

LAVASTEET

"Henkistynyt teatteri ei lavasteita kaipaa." "Maallistuneessa teatterissa ihminen katoaa lavasteisiin. Ihmisestä tulee lavastuksen osa, ehkä jokin pidike. Esineet jauhavat loputtomia dialogejaan." "Maallistuneessa maailmassa ihminen ei ole minkään herra, ei minkään yhdistäjä. Liikettä tapahtuu vain ulkopuolella, ilman sisäistä vastinkappaletta." Franzheimer, teoksessa Tiedon metsä

30.10.2007

Muistaisiko meri vetensä
kaiken.

DEMENTIAA

on kahta lajia: pysyvän tyhjyyden aiheuttamaa, ja pyhän hengen täyttymyksen aiheuttamaa. Kumpikaan ei pidä lukua mistään, sillä astiat vuotavat pahasti, toinen pohjasta, toinen reunojensa yli.

29.10.2007

IANNIS XENAKIS (1922 / 2001)










A l'Ile de Gorée, pour clavecin amplifié et 12 musiciens (1986) on mielenkiintoisin pitkään aikaan kuulemani musiikkikappale. Eilen kuunneltu Albert Aylerin Angels melkein samalle kokoonpanolle oli myös raikas.

LAITEHANKINNOISTA

Päätin sittenkin panostaa hieman äänityslaitehankintoihin. Macin oma Garageband toimii jotenkin moniraiturina, mutta äänifilejä ei voi esimerkiksi importata siihen. Siksi tarvitsen raiturin.

Koska Digidesignin Mboxissa ei ole USB-mikrofoni liitäntää, täytyy laitekustannuksiin lisätä jonkinlaisen sopivan mikrofonin hinta. Kysymys joustavista etä-äänityksistä talossa ja puutarhassa ei silti ratkea. Tarvitaan pieni kannettava laadukasta ääntä tuottava diginauhuri. Soittamalla Soundataan sain tietää, että M-audion Micro Track (300€) on markkinoiden paras diginauhuri. Soundatasta ostoksieni lasku olisi näin ollen ollut yli 700 euroa.

Hieman selvitettyäni taustaa ilmeni, että kaikki eivät ole samaa mieltä Micro Trackin ylivertaisuudesta. Lopulta nettiä penkoessani osui silmään kilpaileva tuote, Zoomin H4. Laite näyttää kaikkien vertailujen valossa paljon Micro Trackiä onnistuneemmalta mutta ilmeisesti huonommin markkinoidulta: integroidut studiotasoiset elektreettikondensaattorimikrofonit, raituriohjelma, XLR/6.3 mm plugitulot mikrofoni-/linjataso, kaupan päälle Steinbergin Cubase LE-ohjelmisto joka ei perusominaisuuksiltaan paljon jää jälkeen Protoolsista ja on aina päivitettävissä ylöspäin. Zoom H4 on yhdessä paketissa kaikki mitä tarvitsen.

Maahantuoja paljasti St. Paul's soundin Nummelassa myyvän laitetta Suomen edullisimpaan hintaan, 295€. Soitin myös F-musiikkiin ja sain ihmeekseni tietää, että samasta laitteesta pyydetään Helsingissä melkein 100 euroa enemmän.

Muutamalla puhelinsoitolla ja hetken nettisurffauksella säästin siis 400 euroa.

28.10.2007

2007-10-28(1.2































Freeimproa. Ei mitään kummempaa teemaa. Rumpukompin päälle äänten räimettä. Jos tämä toimii, mikä tahansa toimii.

KÄÄNNETTY PASCAL

Onnettomuus ei ole meidän ulkopuolellamme eikä meissä; se on Jumalan kuolemassa meidän ulko- ja sisäpuolellamme.

Olisi tärkeää oivaltaa dostojevskiläinen maksiimi: ilman Jumalaa kaikki on sallittua. Se tarkoittaa: kaikki on sallittua, vaikka ihmislait säätäisivät mitä hyvänsä. Ihmislait ovat vain tyhmyyksiä silloin kun kaikki on sallittua, silloin kun Jumalaa ei oikeasti ole. Siksi, jos koette, että kaikki - kuvitelkaa mitä tahansa... pedofiliaa, ihmissyöntiä, kidustusta - ei ole sallittua, teissä vaikuttaa Jumala. Sillä ilman Jumalaa te ette voisi ajatella niin: teidän järkennekin sanoisi toisin: sillä järki sanoo aina, jos riittävän pitkälle mennään: kaikki on sallittua, jos ei Jumalaa ole.

Jumalalle itselleen on tietysti yhdentekevää miten ihmiset hänestä käsitteellisesti ajattelevat: onko hän olemassaoleva vai olematon. Vain ihmisille sillä on todella perustavanlaatuista merkitystä. Jumala ei tietenkään voi olla olematta, koska silloin ei ihmiskuntakaan voisi olla. Eikä Jumala voi kuolla, tietenkään, muuten kuin ihmisen tietoisuudesta. Olennaista on se, että ihmiset, jotka väittävät, ettei Jumalaa ole, elävät kokonaan niiden ihmisten kustannuksella, joiden röyhkeys ja valheellisuus ei sellaiseen väitteeseen riitä. Tämä on maassa vallitseva ikuinen tilanne, planeetan keskeinen väkivallan muoto. Jumalan olemassaolon epäileminen tai puhe Jumalan olemattomuudesta on vain älyllinen huijausyritys, retorinen keino ihmisten välisessä olemassaolon taistelussa. Ihmisen olemassa olon taistelu on tätä: vaikka Jumala on luonut ihmisen, ihminen yrittää itse tehdä itsensä olemattomaksi. Se on samaa tasoa kuin valhe, jonka rosvojoukon vanhemmat voisivat esittää sinisilmäiselle nuorelle kookelaalle: "Poliisia ei ole olemassa. Voit ryöstää kioskin rauhassa."

Ne ihmiset, jotka kuvittelevat, että ihmiskunnan olemassaolon mekitys on vain ihmisten keksinäisestä alhaisesta kilvoittelusta, jonka käyttövoimana on hyväuskoisten "jumaliset kuvitelmat, ja niistä seuraavat pidäkkeet" ja välineinä kaikki hioutuneelle älylle mahdolliset juonikudelmat, tulevat päätymään suoraa päätä hirveimpien inhimillisten rikosten ytimeen. He tulevat päätymään sinne nimen omaan tässä maailmassa, eivätkä suinkaaan missään tuonpuoleisessa, itse toimijoita ja kokijoina, eikä heillä ole niitä rikoksia vastaan mitään suojaa, eivätkä he pysty lakkaamaan niissä rikoksissa, vaikka he havahtuisivät ja ymmärtäisivät mitä ovat tekemässä. Nämä ihmiset tuhoavat toisensa ja tuhoutuvat itse loogisella välttämättömyydellä. Se miksi niin ei tapahdu aivan vielä - että se tapahtuu ikään kuin pitkän ajan kuluttua maan päällä, eli niin sanotussa tuonpuoleisessa - johtuu pelkästään heidän mielensä epäloogisuudesta ja ristiriitaisuudesta. Heidän mielensä pahuuden logiikka ei ole vielä riittävän kiteytynyttä. Mutta heidän johtajansa jo ovat pahuudessa ennenäkemättömiä tällä planeetalla. Voidaan jo puhua uuden lajin syntymästä, olennosta, joka ei ole enää meille mitään sukua. Jos nykyaikainen ihminen olisi looginen, ja näksi itsensä ja omat periaatteensa selvästi, Helvetti avautuisi hänen jalkojensa alla välittömästi... -juuri samalla tavalla, kuin niille ihmisille kaikkialla ympärillämme, jotka vain elävät nykyihmisen ihanteiden mukaisesti, mutta joissa ei enää ole pisaraakaan Jumalaista jäljellä. Heidän tekojaan ovat kammottavat rikokset, joista nykyisin luemme päivittäin, ja joita mikään psykologiatiede ei pysty selittämään. Ohut kansi, jonka päällä nykyihminen kävelee mitään vaaraa tuntematta ja ylpeillen oman ajattelunsa vapaudella on hiuksen ohut. Hänellä ei ole minkäänlaisia todellisia välineitä eikä mitään pelastuskeinoa sen hetken varalle, kun maa hänen jalkojensa alla pettää. Hän on hylännyt Jumalansa, mutta hän on tuudittautunut käsitykseen turvassaolosta: että teknologia ja moderni lääketiede on turvannut hänen aineellisen olemassaolonsa. Nykyihmisen tietämyksestä, tieteestä, taiteesta tai filosofiasta - sellaisena kuin me sen nyky-yhteiskunnassa normatiivisena näemme- ei ole vähäisintäkään hyötyä minkäänlaisessa tositilanteessa.

Ihmisten välinen rikollisuus perustuu siihen, että Jumalan olemassa olo on vaikea todistaa, ja ihmisheittiöt laskevat henkisen väkivaltansa sen varaan ettei yritys tule kenenkään osalta onnistumaan. Ja he uskovat, että onnistujat, jos sellaisia näyttäytyy, voidaan aina ostaa: syleillä kuoliaaksi väkivallantekijöiden suojeluskuntaan. Tämä on yleisesti hyväksytty järjestys tällä planeetala, ja siksi tämä kuusimiljardiapäinen rikollisjoukko niin vihaa ihmisiä, jotka yrittävät murtaa sen keksimällä tarinoita Jumalasta. Mutta Jumalasta ei tarvitse keksiä mitään, siilä Jumalan kiistaminen kuten Pascal on sen jo osoittanut perustuu vain loogisen älyn puutteeseen, samalla tavalla kuin Helvetin tajuaminen nykyihmisen motiivien ja tekojen todellisena päämääränä on pelkän logisen päättelyn tulos.

Kaikki mitä voi tehdä, on todistaa Jumalan olemassa olo. Muuten ei mitään toivoa ole.

JOHN ZORNIN TZADIK

-levymerkin tuotantoa olen kuunnellut nyt parisekymmentä albumia, ja alkaa olla aika selvä, että musiikin uudet vaikutukset eivät ainakaan amerikkalaisesta avant-gardesta tule. Vahingossa väliin iskevä Xenakisin Nomos Alpha, for solo cello kuulostaa todella raikkaalta amerikkatouhun jälkeen. Uralin takana tehdään vuonna 2007 paljon mielenkiintoisempaa musiikkia kuin New Yorkissa. On kyseenlaista onko Zornin touhu enää edes mitään avant-gardea vai menneen post-modernin maailman konservointia. Samaa voi kysyä amerikkalaisen runoudenkin kohdalla. Itse en ainakaan ole saanut ainoatakaan ideaa tai vaikutetta tuolta suunnalta. Amarikka on tuntunut minusta aina kunnon itäeurooppalaisena jälkeenjääneeltä, hieman kehitysvammaiselta paikalta. On äärimmäisen naurettavaa miten vähän todellista henkistä ruokaa niin suurilla resursseilla onnistutaan luomaan. Amerikkalainen avant-garde on lähinnä jonkinlaista venkoilua ja ilveilyä kapitalismin puristusotteessa. Uudet vaikutteet tähän maailmaan ovat tuleet aina Kiinasta, joskus ehkä euroopasta, mutta amerikkaan ne on aina viety. Amerikassa ei koskaan voi olla enemmän juurilla kuin Kalevalassa, sen huomaa jo siitäkin, että uudet keksinnöt esimerkiksi matkapuhelintekniikassa tutkitaan ja patentoidaan yhä useammin Suomessa (kansainvälinen uutuustutkimus). Illuusio Amerikan henkisestä omavaraisuudesta tai jopa sivistyksestä ja uuttaluovasta voimasta on syntynyt aluksi alkuperäiskansojen resursseja riistämällä, sitten kultakuumeiden, orjamarkkinoiden ja maailmansotien ansiosta, jolloin henkinen pääoma euroopasta ja muualta maailmasta on virrannut Amerikkaan tuontitavarana. Joku Hollywoodin kultakausi perustuu kokonaan tähän ilmiöön.

27.10.2007

LAUSUKAAMME HITAASTI SANAT:

"B e r l i i n i n m u u r i". Siis: "B e r l i i n i n m u u r i".

Oli kerran aika, jolloin yhden muurin päällä seisoen saattoi nähdä päätään 180 astetta kääntämällä tuolla Mongolian aron, kaanien miljoonat hetairat ja tuolla Amerikan preerian, lännen puolivillit kenraalit. Sitä minä kutsun kosmiseksi lobotomiaksi.

Mutta idän ja lännen teologinen kriisi ei ole kadonnut minnekään vaikka haavaan on kaadettu miljoona tonnia uusliberalistista mediajätettä. Itä ei tule länttä vastaan.

Simpeleen Nostradamuksen esittämiä vaihtoehtoja ongelmaan:

"
1. jokaiselle pullo vodkaa ja nainen
2. töitä kaikille. myös hulluille
3. perustaa pohjolaan uusi uskonto. yhteinen kaikille. läntinen ja itäinen kirkko julistetaan laittomaksi uskonnoksi. itää ja länttä ei ole olemassakaan. on vain yksi saatanan planeetta perkele
4. odin on planeetan kuningas ja sodan jumala
5. odin takaa kaikille vittumaisen lopun, ei ehkä kumminkaan ihan vielä
"
Sanotaan näin: on asioita, joita ei anneta anteeksi.
Mutta voihan sitä anteeksikin antaa, jos se auttaa asiaa.
Muussa tapauksessa kosto on väistämätön, vaikka valmisteluihin
kuluisia sata tai tuhat vuotta. Eikä tällä ei ole mitään
tekemistä katkeruuden tai pitkävihaisuuden kanssa.
Kysymys on pelkästään välttämättömyydestä.

VASTA VANHOILLA PÄIVILLÄNI

olen alkanut ymmärtää Dostojevskin kirjalilijan laatua. Luettuani aina silloin tällöin Riivaajia, alkaa jotakin paljastua: tätä lääkettä voi nauttia vain äärimmäisen pienissä annoksissa ja erittäin harvoin. Kaksi pääasiaa on noussut esiin: Dostojevski käyttää romaanimuodon mahdollisuuksia samalla kertaa rikkaasti ja omaperäisesti (ainakin suhteessa hänen jälkeensä tuleviin kirjailijoihin). Mitä erilaisimmat tyylit, puhunnat, kohdistukset, ääneen luetut kirjeet, hiljaisten todistajien tuottamat vääristävät vaikutukset, pimeydestä esiin astuvat ja sinne palaavat todistajat, muodostavat ihmeellisen lähes yliluonnollisesti valottuneen tekstuaalisen kudelman, jonka kerrosten väliset kontrastit ovat äärimmäisen selkeitä ja tarkasti eroteltuja. Kysymys on psykologisesta surrealismista... koska todelliset syy-seuraussuhteet orjuuttavat henkilöitä täydellisemmin ja pidemmälle kuin naturalistisessa psykologiassa. Siksi, koska toimitaan eräällä tavalla ylijännitealueella, vivahteet saavat erityistä merkitystä. Lukijan toisaalta täytyy pystyä konstruoimaan tämä "jännite", hänen on tehtävä havainnot, ja pohdittava niiden merkitystä jossakin määrin älyllisesti. Tämä saattaa tuntua vastenmieliseltäkin: saattaa olla vastenmielistä "eläytyä" tuossa muinaisessa ja keinotekoisessa sosiaalisessa vankilassa riutuviin rangaistussiirtokuntalaisiin. Heidän kohtalonsa voivat tuntua hieman naurettaviltakin, niin kiinni kuin he ovat sosiaalisissa rakenteissaan, joiden pakkoja ja motivaatioita meidän on vaikea ymmärtää. Myötätunnon ehtyessä olemattomaksi kirjan voi aina laittaa sivuun ja vapautua tuosta venäläisen sielundraaman hiukkaskiihdyttimestä, mutta mihin? ei muuta kuin tähän omaan vankilaamme, joka on toisella tavalla kylmä, kuuma, rikas ja köyhä. Siinä mielessä Dostojevski on hyvin erilainen kuin vaikka Ibsen, tuo nykykiinalaisten poliisipäälliköiden -kuulemma- lempilukemisto. Suljettu näyttämä tuo mieleen usein jotain Brechtiltä, vaikka olennainen, venäläisen sielun motivaatiorakenteen aito moniäänisyys on täysin vierasta länsieurooppalaisuudelle. Se että näyttämö on fyysisesti pieni mutta psykologisesti suuri ja täyteenkansoitettu, aiheuttaa eurooppalaiselle lukijalle vaikeuksia. Ensinnäkin puhuntojen sävystä ja kielestä riippuu keille se on kohdistettu: Jumalalle, ei-läsnäoleville, läsnäolevista yhdelle, useammalla vai kaikille. Tämä ilmentää venäläisen torin, elämän yleensä, väliseinättömyyttä, katedraalimaisuutta: kansa kaikkine ihmiseksemplaareineen on yhdessä tilassa, ja kaikki puhuttelut kuuluvat kaikille, niin tsaarille, narrille, pajarille, kirjailijalle kuin kerjäläisellekin. Voi olla että on puhuntoja, jotka kohdistetaan yhdelle, mutta merkitsevät toiselle jne. Salaamisen perinteet ovat pitkät ja mutkikkaat, kieli voi olla laveaa tai ohutta, se voi olla symbolista tai se voi olla hyvin konkreettista. Samoin saatetaan puhuttelun, jopa lauseen sisällä vaihtaa kohdistusta. Erityisen vaikeaksi psykologisen syy-seuraussuhde verkon seuraaminen tulee kun venäläisittäin eri-ikäisten ja taustaisten yksilöiden motiivit ovat aidosti monimuotoisia, eivätkä aina ole palautettavissa yksinkertaisesti rahan, kunnian, terveyden, rakkauden tai seksuaalisuuden kaltasiin pinnallisiin itsestäänsekvyyksiin. On kysymys siis niin sanotuista todellisista ihmisistä, joilla on varaa hienosyisiin tunteisiin. Dostojevskin tuotanto on ajokortti Pietariin, se on erään kirjailijan toivotus: "Turvallista matkaa!" Ilman sen läpikotaista sielun viimeiseen sopukkaan ulottuvaa tuntemista ei ole Nevanvaltakadulla mahdollista ajella sataa metriä kolaroimatta hengenvaarallisesti.

EDULLINEN GINSENG-TEE

ostin tällaista vahingossa "чай дом":sta. Tällä ei ole mitään tekemistä aiemmin ostamani kanssa. Sääntö on ilmeisesti se, että hinnasta ei voi tinkiä tämän teelaadun kohdalla. Ostin samalla myös edullista pueria, mikä taas on yhtä hyvää tai melkein parempaa kuin edellinen kalliimpi. Puerin hinnasta ilmaisesti voi jonkin verran tinkiä.

VENÄLÄISTEN KIRJAILIJOIDEN SIVIILIAMMATIT

Kaikilla venäläisillä kirjailijaklassikoilla oli siviiliammatti, yleensä jokin porvarillinen ammatti. Tämä kertoo lähinnä siitä, kuinka erilainen venäläinen yhteiskunta on aina ollut verrattuna eurooppalaiseen ja varsinkin pohjoisamerikkalaiseen. Pohjoisamerikassa, ainakin Poen jälkeen, kaunokirjailijan tai runoilijan pitää valmistua erikoisesta kirjallisuuskoulusta, voidakseen harjoittaa ammattia. Muuten se olisikin mahdotonta, sillä kapitalisti tulee vihaiseksi jos sen orja miettii vapaa-aikanaan jotakin ns. toisarvoista, eli työskentelee sielunsa kanssa. Natsien holocaustissakaan tällaista ei olisi sallittu. Tämän takia esimerkiksi englannin kielinen wikipedia-tietosanakirja ei mainitse yhdenkään venäläisen kirjailijan kohdalla tämän siviiliammattia... ettei vain kävisi niin, että kapitalistien orjat villiintyisivät lännessäkin.

Tämä ei silti tarkoita, etteikö Tsehov olisi ollut lääkäri tosissaan. Tai taiteilijana, ei niin kuten kuten eräs kolumnisti muotoilisi: "teos on tehty tietoisena sen huonoudesta", "luonnehtiessaan erästä kunnon kansalaisen väistelytekniikkaa, sillä eihän nykyisin edes taiteilija halua olla moralisti "tosissaan"." Ensinnäkin, porvarillisten ammattien todelliset ytimet, joihin työ kohdistuu, eivät ole niin kaukana taiteesta, etteikö niistä olisi taiteelle hyötyö. Juuri tätä Dostojevski tarkoittaa painottaessaan esseissään luonnontieteellisten opintojen hyödyllisyyttä taiteilijalle. Tämän tiesivät jo renesanssinerotkin: insinööritiede, lääketiede, oikeustiede, kielitiede, mikä tahansa on taidetta, kunhan mennään riittävän syvälle, ja ennen muuta, väistetään porvarillisissa kouluissa annettu aivopesu. On totta, että kapitalistisarvipäiden koulut ovat haitaksi itse asian opiskelulle, mutta itse asia on siitä rakenteesta erillinen ja itsenäinen.

Kolumnisti irvailee "boheemia insinööriä", joka julkaisee ihan "kohta" pöytälaatikkoromaanin." Dostojevskillekö vai akustiikkainsinööri Solzenitsynillekö kolumnisti irvailee? Kolumnisti, tai ehkäpä koko kolumnistien ammattikunta, on "runoilevia insinöörejä" vastaan, koska uskoo koulutukseen ja ihmisen tosiolemuksen samuuteen, vanhan kylmänsodan aikaisen kapitalistisen maailman pääomavaltaan, jossa pienikin rakoilu tuossa keinotekoisessa saumassa olisi pois pääomasijoittajan pussista. Kolumnisti uskoo, että ihmiset ovat oikeasti läpikotaisin jotakin yhtä, että ihminen on yksi... niin kuin lasten pelikorteissa joka solullaan lentokapteeni, insinööri, lääkäri, filosofi, kolumnisti, eikä sitten mitään muuta. Jos muuta on se on uhrattava niin kuin juutalainen, jonka kultahampaat joutuvat keskitysleiriä siivoavan rillipäisen natsihampparin taskuun. Koulutus on kaikki kaikessa... ilman filosofin koulutusta ei saa ajatella, vaikka kolumnisti itse on loistava esimerkki siitä, miten juuri koulutus, vaikka ehkä menestyksetön ja keskenkin jäänyt, tukahduttaa ajattelua. Tällainen voi tosiaan olla tilanne, jos maa on riittävän pieni ja pienuuden ongelmat todella kärjistyneitä. Kunnon oikeistofasistiteoreetion tyyliin kolumnisti (tai ehkä koko heidän ammattikuntansa) uskoo, että rakenne on kaikki kaikessa ja communitas-tila ei ole mitään... ettei työvoima, eli orjat, vain loikkaisi minnekään Pietarin sankarikaupunkiin pitämään Valeri Gergievin johdolla hauskaa. Gergievin & Wiinin filharmonikkojen Tšaikovskin viides on ihmeellinen!

VENÄLÄINEN NAINEN

voi olla hirvittävän kaunis, sanoin kuvaamattoman ihmeellisen kaunis, mutta elokuvissa, televisiossa, lehdissä, musiikkivideoissa, me emme milloinkaan näe tällaisia naisia. Tämä tietoinen, tarkasti laskettu salaamisen perinne juontuu Neuvostoliitosta, internationalismin perinteestä, tai ehkä jostakin vielä kauempaa. Kaikki Venäjän huomattavat, paljon muita maita suuremmat rikkaudet ovat salattuja, jopa heille itselleen. Tämä on yhteiskuntarauhan kannalta tärkeää: juuri tästä syystä nyky-Venäjä on niin organisoitunut, rauhallinen ja erittäin vähän kaoottinen maa verrattuna Kultaisen Ordan aikaan... jossa iloinen riehunta ja hauska sota veivät kaiken luppoajan ja elämän arkikiireistä ylijäävän voiman. Naiset ytimessä, kaaoksen jumalat, ovat kuitenkin samat. Niinkuin nerous tarvitsee aina koulun, sielu ylösnoustakseen Kristuksen, tarvitsee kosminen kauneus aina löytäjän, rakastajan, ja niin edelleen. Kauneus ei saa joutua alakerran kaverille, Sarvipäälle, siksi ortodoksisten kirkkojen ikkunattomien tai monilasisin maalauksin himmennettyjen pyhäinkuvilla uurrettujen lattiaholvien täytyy kohota kuuteen sataan metriin, yli pilvenpiirtäjien, vain osoitukseksi siitä, että valo, joka maailman(ihmis)kaupan keskuksien ylimpiin ikkunoihin saapuu on vain monin kertaista heijastumaa, värjäytynyttä, suodattunutta, melkein pimeyttä, keskellä kirkainta Jumalan päivää.

JOLLE SOTA ON VIERAIN KIRJOITTAA SIITÄ PARHAITEN

luulen. Siksi toivonkin, että esimerkiksi Juhana Vähäsen seuraava romaani sijoittuisi Irakin sotaan tai johonkin moderniin arkipäiväisistä arkipäiväisimpään holocaustiin. Olisi hauska tietää asioiden todelliset merkitykset, mediaväen oraalisen pissa-kakka-seksileikin sijaan.
Ihmiset eivät voi olla yksinkertaisia
kun heille kerran on näytetty miten
yksinkertaisille käy ellei heitä suojella.

Sen jälkeen ei voi uskoa
suojelijaan, ei voi tajuta miksi
joku suojelisi jotakuta.

Toisinaan on syitä enemmän
toisinaan vähemmän, mutta lampaat
aina ovat susien sijoituskohteita.

Aivan kuin ne tietäisivät, että kaltaiseni
voi syntyä, ja laatisivat nämä ikävyydet,
jotka itse kestävät.

Se mikä ei tapa vahvistaa, mutta sellaisia
asioita on vähän, ehkä vain yksi.

26.10.2007

IHMINEN JA AMPIAINEN



















(kuva HS)
Ensin Jumala hylkää ihmisen ja vasta sitten ihminen hylkää jumalan. Siis ensin on ihminen kuollut ja sitten vasta Jumala. Niin kuin ihminen nousee ylös, nousee Jumala ylös. Olivat taitavasti valekuolleita.

ARVOJEN KOVENEMINEN YHTEISKUNNASSA

Ilmiön merkitystä ei vielä ymmärretä, mikä tuntuu melko ihmeelliseltä. Olemme hyvin lähellä sitä pistettä, että maailmanpolitiikan ja yritysmaailman johtoon rekrytoidaan ihmiset alamaailmasta, rikollisorganisaatioista ja vankiloista. Vankiloista on tähän asti löytyneet kovimmat tyypit ja kovimmat suorittajat. Voi olla, että tulevaisuudessa vankilat jäävät kokonaan poliittisille vangeille.

Ihmiset eivät vielä ymmärrä mitä pahuus merkitsee. Mutta hyvin pian he tulevat ymmärtämään sen.
UE of a RNC via MGW in the HPLMN calls UE in the RNC to a MGW on the VPLMN from the HPLMN MGW's via TDM to a MGW in the UE B's HPLMN to a MGW in the VPLMN to the MGW (to the RNC) over the Nb

25.10.2007

SUOMEN PIETARIN KULTTUURISUURLÄHETTILÄS




Sami Hyrskylahden retrospektiivinen näyttely 3.11 - xx.12.2007 Pietarin Nevskillä galleria D137. Hyrskylahtea pidetään Venäjällä yhtenä tärkeimmistä siirtymätilan post-CCCP-psykedelia-dokumentaristeista.

KIRKOT JÄÄVÄT YHÄ PIENEMMIKSI

Project Baltia-arkkitehtuurilehden Suomen lanseerauksesta ostin tämän Venäjän uuden arkkitehtuurin suuntia käsittelevän kuvateoksen. Mittakaava, jossa Venäjällä rakennetaan uutta uljasta maailmaa on suuri. Ja täytyy muistaa, että Kiinasta katsottuna Venäjä on vain lasten hiekkalaatikko. Kun juuri lounaskeskustelussa kysyttiin venäläisestä kapitalismista, vertasin sitä venäläiseen free jazziin: otetaan kaikki mikä mustassa jazzissa on mielenkiintoista, lisätään siihen smetanaa, ja aletaan sotkea. Neekeriksi ei tarvitse muuttua, ja viidentoista minuutin kuluttua kukaan tuskin muistaa, että jazz keksittiin amerikassa. En tiedä meneekö se näin. Tämä on pelkkä ennakkoluulo.
Iisakin kirkko on edelleen suuri, mutta maailman korkein kirkko (161,53 m) on Ulmin tuomiokirkko Saksassa. Stalinin kuolinvuonna rakennettiin Moskovan yliopisto (240), joka on edelleen Euroopan neljänneksi korkein rakennus. Kirkot eivät pysyneet kehityksessä mukana, mutta ateistisessa monikulttuurisessa Neuvostoliitossa niin oli tarkoituskin. Moskovan rakenteilla olevat pilvenpiirtäjät tulevat olemaan 400 metrin luokkaa. Ne eivät kilpaile korkeudesta Shanghain World Financial Centerin (492 m) kanssa. Toisin kuin Kiinassa Kristus elää ja kohoaa uudella Venäjällä. Venäläiset vielä rakentavat yli 500 metriä korkean vanhaortodoksisen kirkon, siitä olen varma.


Lähetin tänään ystävän kautta kirjan kirjoittajalle toivomuksen oheismateriaaleista: haluaisin t-paitaan yllä olevan kuvan. Kirjan nimi ei ole uusi keksintö.

KIELTEN OPISKELUSTA

Eräs epärehellisimpiä, tahallaan pahantahtoisimpia ja rasistisimpia uskomuksia on se, että
vieraat kielet ovat kaikille samanlaisia. Joku saattaa ajatella, että kielet ovat tytöillekin työläitä oppia, mutta heillä saattaa olla ahkeruutta poikia enemmän.

Esimerkiksi venäjänkielen opettajani oppii suomen sanat kerrasta, itse joudun toistamaan kymmeniä kertoja, eikä mieleenpainuminen silläkään varmistu. Hän vastaa sanojen merkitystä koskeviin kysymyksiini suomeksi. Pidän sitä ihmeellisenä, koska hän aloitti suomen opinnot noin kuukausi sitten. Keijukaismainen keveys auttaa sipsuttelussa sanojen aalloilla, kokonaisia verbien horisontteja voi opiskella yhdellä vilkaisulla. Minulle taas yksi sana on yksi matemaattinen olio, joka saattaa pitää sisällään maailmallisen langanpäitä. Jokainen langanpää pitää sitoa käsin tuohon sanaan. Jos työ jää kuvitteelliseksi, eli tekemättä, langat luistavat tositilanteessa sanan sisältä pois, ja sana hukkuu muistin rannattomaan mereen. Voin ainoastaan todeta: se on jossakin Atlanttissa, se on jossakin Intian valtameressä. Käteen jäävät vain tyhjät langan päät, jotka eivät johda mihinkään. Toisinaan saatan muistaa sanasta kuusi kirjainta, mutta koska sitomistyö on jäänyt puolitiehen saattaa yksi kirjain olla kateissa. En pysty käyttämään sanaa, jonka sisästä puuttuu kirjain. Kirjain voidaan sitoa sanaan vain jonkin idean avulla. On pakko keksiä jokin kaava joka yhdistää puuttuvan kirjaimen sanaan. Jos en keksi ideaa, vaikkapa vain täysin keinotekoistakin, en pysty oppimaan tuosta seistemänkirjaimisesta sanasta kuin kuusi kirjainta. Mitään ei voi muistaa ulkoa, mikään ei jää mieleen ilman rakennetta... tämä on eräs dementian, kovaonnisuuden ja valtavan raskauden kaava, päättelen... mutta se on myös pakotie ulos ihmiselle luonteenomaisesta mekaanisuudesta. Mekaaninen on kevyttä, koska siinä tilassa ei herää mitään kysymyksiä.

Tietääkseni maailmanhistoriassa vain yksi vaikutusvaltainen henkilö, Charles Darwin, on tunnustanut, että kielen oppiminen ei ole missään suhteessa ahkeruuteen tai laiskuuteen. Olisi reilua tunnustaa tämä. En minäkään koulussa kehuskelut olevani ahkera matematiikassa, vaikka olin siinä monia luokkatovereitani huomattavasti parempi, ja vaikka he olivat erittäin ahkeria, ja joita saatoin vieläpä opettaa aineessa. Kun näki, miten tulokset vaihtelivat henkilöiden kesken ilman mitään suhdetta työn määrään, olisi kuvottavaa puhua tekopyhästi ahkeruudesta tai laiskuudesta.

Mutta ihminen työskentelee ensisijaisesti itsensä kanssa. Jokaisella on jokin vaikeus tai este, jonka ylittäminen vaatii lähes äärettömän suurta ponnistusta. Itselleni tällainen asia on minkä tahansa vieraan kielen oppiminen. Mutta uskon, että se on vain jäävuoren huippu, helposti ja objektiivisesti todettava ongelma. Orgaanisen ja psykologisen rakenteeni tuntemattomassa syvyydessä uinuu varmasti kokonainen ongelmien luokka, surkastunut analogioiden maailma, jonka suhteen olen aivan avuton. Tämä kuivuneeksi pähkinäksi kutistunut avaruus saattaa vieläpä olla se, joka kaikista eniten määrittää persoonallisuuttani. Olen ihminen, joka ei selviä ilman toisten apua.

24.10.2007

SELAILIN AKATEEMISESSA

puolta sataa kirjaa ja löysin kolme luettavaa:

1. Teemu Manninen: Lohikäärmeen poika

2. Tommi Melender: Kunnian mies

3. Heikki Patomäki: Uusliberalismi Suomessa : lyhyt historia ja tulevaisuuden vaihtoehdot


Tällä hetkellä lukupöydällä on Г. ГУРДЖИЕВ. Беседы Вельзевула со своим внуком. Samasta kirjasta on myös toinen versio Рассказы Вельзевула своему внуку. Ostin ensin mainitun pietarilaisesta kirjakaupasta. Myyjä ei osannut sanoa, onko kysymyksessä käännös jostakin kielestä. Tietoa ei myöskään löydy itse kirjasta. Gurjieff puhui venäjää, mutta kirjoitti armeniaksi. Kirja julkaistiin alunperin Engalnniksi, ja ensimmäinen venäjännös on käsittääkseni tehty englannin pohjalta. Uudempi on armeniankielisen alkutekstin pohjalta. Kirjoissa on kuitenkin niin vähän mitään julkaisuteitoja, etten pysty saamaan selville edes sitä kumpi niistä on uudempi. Pikkuasiat ja sivuseikat, kuten julkaisutiedot, saattavat joskus olla hyvinkin mielenkiintoisia. Tekstit ovat joka tapauksessa nimeä myöten hyvin erilaiset. Teksti löytyy myös verkosta. Versio ei ole sama kuin kirjani.

Kirjan lukeminen tällä kielitaidolla on vaikeaa ja hidasta, mutta palkinnot ovat heti suuria, jos mitään ymmärtää. Kieltä ilmeisesti voikin oppia kunnolla vain silloin kun ponnistelu sen parissa on täysin väistämätöntä ja itsessään palkitsevaa. Siksi on turha käyttää sekuntiakaan oppikirjoihin tai kursseihin, vaan käydä heti käsiksi parhaaseen opiskeltavalla kielellä koskaan kirjoitettuun teokseen, ja kääntää se omalle kielelle.
Heti kärkeen tulee tehdä selväksi, että tästä keinovuodenajasta Pariisin kaupunki saa kiittää vain ja ainoastaan teollisuuslaitoksia. [...] Tällaisen harhautuksen avulla lääkäri voisi korvata musertavan yksitoikkoisen maalaiselämän ilotyttöjen ja pariisilaisten budoaarien atmosfäärillä, josta potilas voisi nauttia ankaran platonisesti.
Huysmans


mitään pelastushuoneita
ei ole Me
menemme ylös yhdessä*
tai emme mene ollenkaan


Sonnevi


*alun perin "menemme ulos yhdessä"

IHMINEN, JOKA EI TULE TOIMEEN ILMAN APUA

"Voitte varmasti uskoa, että minun on ollut todella vaikeaa olla ihminen, joka ei tule toimeen ilman apua." >>

Mielenkiintoinen käsite: "ihminen, joka ei tule toimeen ilman apua."

Periaatteessahan kaikki ihmiset ovat samassa asemassa. Mutta eivät yhtä ehdottomasti kuin kirjoittaja. Ihmiset eivät huomaa tarvitsevansa apua, eivätkä tiedä mitä menettävät.

Suomi-Venäjä-akselilla vaihtoehtoja on kaksi:

1) suostua täydellisesti eroottisuutta vailla olevaan elämään, ja elää kuin vammainen suhthumaanissa vanhainkodissa, jossa voi kuitenkin nauttia esimerkiksi luonnon kauneudesta.

2) suostua synkään katakombiin, jossa terveitä ja nuoriakin ihmisiä kohdellaan kuin vammaisia, jos heillä naisina sattuu olemaan hieman täydellisyydestä poikkevat sääret tai miehinä perunanenä kuten Tolstoilla, mutta jossa voi kuitenkin nauttia maailman hekumallisimmista naisfiguureista, puhtaista jumaluuksista.

Pahinta Suomi-Venäjä -akselissa on juuri tämä vaihtoehdottomuuden tai välimuodottomuuden dialektiikka.

Kysymys on aina nollan suhteesta äärettömään... Venäjällä äärettömät perse- ja sääriniityt... Suomessa äärettömät sosiaali- ja terveysniityt.

Kumpinkaan nollakerholaisuus ei ole herkkua. Me elämme totaalisen sekopäisyyden etäisimmällä rajalla - viimeisessä skitsofrenian napissa.

23.10.2007

KATSELIN SOTAA IKKUNASTA

1.
Seisoin keskellä salia, mutta olin kuin ahdistavan hupun sisällä. En päässyt todella sisään. Siskoni viivähti käytävässä: minua ei tunnettu. Kuljin peilin editse. Tuolla sivunvaihdoksella kaksi kirjoitelmien ketjua kohtasi. Olin kotona. Palasin saliin. Näin ikkunasta kuinka saman aikaisesti satoi ja paistoi. Puunlatvojen tasalle ilmestyi kultainen valopallo, neutronipommin kirkaus loisti etäisten talojen ikkunoista. Huomasin pehmentyneet värisävyt anopinkielen lehdellä. Siinä lepäsi maan sielu. Ilman sitä ei ole kauneutta tuulissa, ei pilvissä, ei lintujen kaarissa taivaalla. Oli elokuu. Kauempana Leopard 2 A6 ylitti ojan ja saapui seinämäisen viljapellon laitaan. Suuret pisarat räiskähtelivät liejunvihreälle kannelle. Sängen rajalla tankki leikkasi pellon poikki. Vilja lakosi telojen alla. Maassa lepäsi viritetty miina. Maiseman yllä erottui kirkas sateenkaari. Kultavalon rakkaus ja myötätunto, voima ja viisaus. Miinan oli tarkoitus päästä eroon ihmisestä. Laukaisulaite, sytytin, räjähdyspanos. Tankki, hengetön kuoriainen, etsiytyi kohti metsän reunaa tunnustellen ilmaa 120 mm tykinputkellaan. Tummien pilvien pimeyttä sekoittui päivänvaloon. Miina ei reagoinut mitenkään, tankki kulki sen ylitse. Tuhannet värisävyt hehkuivat taivaanpallon kaaressa. Miina ei reagoinut, ajattelin, ja seisoin siinä keskellä tyhjää salia kädet rennosti villakangashousujen taskuissa. Iskut, vahingossa tapahtuvat putoamiset, rähähdysten iskuaallot, ajattelin... Miina ei reagoinut. Näin, että kultaolkea takertui teloihin. Suurpaalit asettuivat pellolle valon ja pimeyden yhdistelmiksi. Miina ei reagoinut. Ilmasta ne saivat valkoisuutensa, maasta pitkät varjonsa. Henkilömiina räjähtää kun sen päälle astuu. Pehmyt elävä organismi asettuu vasten metallinraikasta suihkua. Tumman ruohon vihreä traktori seisoi aivan Iriksen kulkureitin katveessa. Ikkunoissa valo viipyili ja valaisimien kuvuissa, sen kosketus kutsui esiin tuhoaseen persoonattoman silmän. Eurocopter Tiger kohosi pari oktaavia pilvien ja maan välisellä viivastollaan. Se kohosi puunlatvojen tasalle ja sen tutka pyyhki mahdollisia maaleja ilmassa. Leopard pakeni kohti latoa. Piikkilanka-aidat pellonreunasta repeytyvät, takertuvat sen teloihin. Apachella oli takataskussaan yllätys. Arvasin sen ja nojasin mietteliäästi ikkunakarmiin, jonka maali oli lohkeillut ja varissut pois. Ontelopanostaistelukärki. Sitä merkitsi tuo ohut vana taivaankaaressa. Samassa näin kuinka betoninen lietealtaankansi murtui tankin painosta, tankki upposi eläinten ulosteeseen ja taistelukärki tunkeutui latoon. Sytytysketjun sytytysasentoon suunnattu sytytysnalli räjähti. Ilmatila täyttyi puuhiutaleista, heinänkorsista, muttereista, kiintoavaimista, tuliaalloista, jotka yhtyivät sateenkaaren verilöylynpunaan. Apache katosi taivaanrantaan, do, re, mi, fa, so.

2.
Sade hiipui, valo laskostui pilvestä valuvaan kosteuteen. Syöksytorvet vierittivät pisaroita. Äitini kehoitti meitä varustautumaan, ottamaan joitakin rautaisia, painavia ja likaisia esineitä kaapista. En arvannut koskaan piteleväni kädessäni sellaisia esineitä, enkä arvannut joskus kohottavani niitä luontokappaletta vastaan. Vaunun miehistö lähestyi taloa jo aitausten luona. Elukat huusivat levottomasti. Sika kaivautui liejuun. Nauta repi maata laahaavat utareensa piikkilankoihin. Äitini ei sanonut mitään ojentaessaan teekuppia minulle. Uskonnoliseen ja siveelliseen vakaumukseen perustuvat omantunnon syyt pakottivat minut laskemaan raskaan esineen käsistäni. Koira riuhtoi itsensä verkkoaidan lävitse, lankojen pystysuorat varjot vavahtelivat vasten liiterin seinää. Miehet hiipivät talon läheisyydessä, kuului jotakin vieraskielistä puhetta, jota rytmittivät pitkät tupakanmittaiset tauot. Askelten ääniä kuului yhtenään, aivan kuin olisi kävelty paikalla, ympyrää tai nopeaa edestakaista rataa, solkien kilinää, aseiden naksahduksia ja rahinaa vetoketjuja vasten. Katselin äitiäni ja siskoani, ja katselin lattialle laskettua raskasta metalliesinmettä, joka sysäsi minua voimakkaasti luotaan. Ajattelin, että en kohota tuota luontokappaletta vastaan. Näin liiterin seinää vasten selvästi, kuinka jalkojen juuresta tarkat, päästä epätarkat hontelot varjot lähestyivät rakennusta. Seinään repeytyi aukko, meille viitattiin jotakin. Siskoni viivähti käytävässä. Tunsin olevani voimaton ja antautunut, kädet veltosti koholla. He työsnsivät meidät pihalle. Pitkähihaiset valkoiset paidat roikkuivat märkinä pyykkinarulla. Mitä sisällä tapahtui, en tiedä tarkasti. Ihminen on luomakunnan raiskaaja. Kuului ensimmäinen laukaus. Rikkoutuvien esineiden äänet, huohotus, alkava kaaos, minuutit, tuskastunut kykenemättömyys. Kommunisti, sanoi joku tai jokin. Sisälläni ulvoi hiljainen palosireeni. En kyennyt muodostamaan ajatuksia tai sanoja. Kuului toinen laukaus.
Vedä käteen - älä suoneen, sanotaan kokoomusnuorten rintamerkissä. Kaikki maksaa kapitalismissa, niin myös nuorten ihmisten välinen normaali kanssakäyminen. Juttelu 100€, pano 1000€. Tämän tietävät toki kokoomusnuoret. Mutta parhaiten sen tietää Motley Cruen basisti Nikki Six. Vaikka rokkitähden backstagen ovella on puolen kilometrin jono ja hotellihuoneen käytävällä estejuoksukisat alastomien naisten yli, hän pitää itsensä miehenä ja tykittää rojut tyynesti suoneen. Kysymykseen miksi, vastaus on yksinkertainen: "Naiset ei ole koskaan olleet mun juttu."

ESIMERKIKSI NYT

kun on näin kaunis ja kuulaankirpeä syysiltapäivä, tekee mieli istua terassilla katsella jäätynyttä lampea, juoda teetä ja lukea ihan tiettyä lempeillä rakkaudenaavistuksilla täyttynyttä runoutta... Juhani Peltosta. Keho vain taas muistuttaa joistakin kivuista... vatsa tekee koko olemuksen voimattomaksi. Keho on olemassa sairauden ja kivun paikkana. Positiiviset kehotuntemukset muistuttavat lähinnä välittömän tuskan poissaolosta ja ovat siksi miellyttäviä. Muuten niitä ei huomaisikaan. Terve keho on täysin läpinäkyvä, huomaamaton. Kipeydessä se tulee sameaksi, hitaaksi, raihnaiseksi ja estää tunneliikkeen -- runouden, sen, mitä pidän runouden tapahtumisena -- oleminen on jäykkää kuin poljetun pimeydessä varttuvan sydämen rakkauslyriikka. Tunneliike on olennaista, terveys on sen edellytys.

KOHTUUS

kuten tunnettua, on hyvin vaikeasti määriteltävissä. Mikä esimerkiksi on kohtuullinen määrä ilmaa, jota ulkoavaruuteen muuttava siirtokunta voi ottaa mukaansa? Se riippuu siitä, kuinka suuri siirtokunta on kysymyksessä, kuinka paljon he aikovat lisääntyä, ja kuinka kauan matkan tuntemattomalle planeetalle, jossa elämä vihdoin on mahdollista, oletetaan kestävän. On kohtuullista varata mukaan paljon happea, ja odottaa, että mitään ei tulla löytämään. Onko silloin ahnehtimista varata happea sadaksi miljoonaksi vuodeksi. Olisiko kohtuullista varata sitä vain muutamaksi viikoksi?

Hamstraus on nälkäkuoleman kuva kohtuuden peilissä.

JFC джаз




PYOTR TODOROVSKYN

Interdevochka (1989) on psykologisesti suhteellisen tarkka analyysi venäläisnaisten prostitutiosta: Venäjän ja pohjoismaiden saksuaalisten normien äärimmäisestä, lähes kosmisesta erilaisuudesta, joka synnyttää loputtomat "markkinat". Näkökulma on Neuvostoliittolainen mutta pätee ylättävän hyvin myös nykypäivään.

Elokuvassa on eräs erityisen mielenkiintoinen kohtaus. Päähenkilön äiti Pietarissa saa tietää, että päähenkilö, joka nyt asuu miehensä kanssa ruotsissa on toiminut aiemmin prostituoituna. Äiti kokee tämän hyvin raskaasti, ja yrittää tehdä itsemurhan asunnossaan kaasulieden avulla. Paikalle sattuu kuitenkin päähenkilön vanha ystävä, joka rikkoo ikkunan ja takoo naapureiden oviin apua huutaen. Ruotsissa asuva päähenkilö istuu kotonaan, mutta äkkiä hän kuulee tämän huudon ja takomisen. Hän juokseen ovelle ja avaa sen, mutta siellä ei ole ketään. Hän huolestuu, soittaa äidilleen, muttei saa yhteyttä. Hän lähtee ajamaan autollaan kohti Pietaria, mutta kuolee liikenneonnettomuudessa.

Luulen, että vain venäläinen ihminen tai venäläistä sielunelämää hyvin tunteva voi oivaltaa tämän näin kerrottuna länsimaisesta ihmisestä melkein naurettavalta tuntuvan kohtauksen totuuden.

22.10.2007

Korkokengän puuttuminen on vain ensimmäinen askel kohti huntua kasvoilla.

SERGEI ZAVJALOVIN

vastailmestynyt suomennosvalikoima Melika kuluu pitkään, perinteikäässeen ja kirjallisuutta harrastaville tuntemattomaan venäläisen klassisakateemisnihilistisen intelligentsiarunouden kaanoniin. Koulukunnan oppien mukaisesti aina eletään aikakautta, jossa ei voi nähdä mitään aihetta runouteen.

Zavjalovin runous on läpikotaisin intertekstuaalista ja postmodernia: sen havainto, materiaali ja innoitus ammentaa ennen muuta jo olemassa olevasta kirjoituksesta. Zavjalovin runous ei kerro meille mitään Venäjästä, tai ainakaan sen nykytilasta. Enkä usko, että se kertoo meille mitään Volgan mutkan alkuperäiskansoista tai kielistä, vaikka onkin noihin maisemiin keinotekoisen runopersoonan sitoma.

Antiikin Kreikka ja muinaiskreikkalainen runous on Zavjalovin ihanteiden ja mielikuvien kotimaa ja kielenkäytön tapojen perusta. Monin paikoin tuntuu, että tavoiteltu tyyli on jotakin Brodzkin ja Pindaroksen väliltä. Mieleen tulee Pound, ei mikään tämän ajan runous. Sisi Zavjalovin kokoelmasta ei leyhähdä erityisen raikas tuulahdus. Varmasti voi sanoa, että Zavjalovin runoudessa ei ole mitään uutta. Toinen kysymys on se, onko siinä mitään kestävää.

Aivan pikaisen ja ehkä vain ennakkoluuloksi jäävän vilkuilun perusteella voi huomata, että toisin kuin Pound Zavjalov ei fragmentaarisessa tyylissään kovin usein onnistu sanomaan mitään erityisen hahmo- tai sisältörikasta. Käytetty suomenkielikään ei ole runoudeksi erityisen huomiota herättävää. Näitä puutteita ei voi ohittaa vetoamalla avantgardekorttiin. Zavjalov ei ole avangardisti. Kun muinaiskreikkalaista litterointia yhdistetään laimean runosäkeen yhdentekevyyteen, lopputulos saattaa lukijan kannalta olla erityisen ärsyttävä.

Zavjalov on ammattifilologi. Usein hän ei onnistu kirjoittamaan mitään mikä voisi herätellä kuolettavasta horroksesta runoutta lähestyvää arkimieltä. Runoudelle asettuu kovat vaatimukset: mikä meidät herättää kuolleesta ellei runous? Onnistumisia kuitenkin tapahtuu:

"3. К А Т А Т Р О П А
säkeistö

Aurinko päivänlaskun kynnyksellä
Vielä tulevat sytytetyt soihdut
Vielä tulee huilu neljännessä draamassa
laskemaan rytmin
sikinnidalle

antisäkeistö
Ja irtohännät
ja irto- myös fallokset
satyyreilla aaltoilevat
orgastisen
fryygialaisen laulun mukaan
"

Huomautan, että olen silmäillyt teosta vasta matkapuhelimeni näytöltä, koska odottelen vielä postia tuovaksi kirjan.

21.10.2007

KARJALAN NYMFIT

Isidore Isou (1925-2007) on kirjoittanut mm. romaanin nimelta Nymphes de Carelia.

19.10.2007

Nuit Blanche, yö, jolloin Essentukin puistossa soitettiin musiikkia
niin kuin taiteidenyönä rotat vilistivät pensaiden alla
ja jonkun näyn laajuudessa nimesivät joet ja järvet uudelleen
Solun elämä oli silloin elämän henkäys, ihmiselämä maan henkäys
Ja alastonlinssit, kolmiolääkkeet daamien koristeet ja elkeet
auttoivat unohtamaan tietoa jota ydinaseen tekemiseen tarvitaan

KAKSI KYSYMYSTÄ G.I. GURDJIEFFILLE

G.I. Gurdjieff on tähän astisen elämäni ilman muuta tärkein opettaja. Mistään kirjasta en ole oppinut yhtä paljon kuin Ouspenskyn "Sirpaleista". Gurdjieffissa hätkähdyttää eniten merkillinen tervejärkisyys ja yleinen terveys, jota ei löydy yhdestäkään toisesta samankaltaisia asioita käsittelevästä modernista henkilöstä. Raamatusta, jonka teksti on kauttaaltaan taiteellista, allegorista ja myyttistä, ei lähimainkaan löydy Gurdjieffin kaltaista selkeää ja ymmärtävää järkeä. Raamattu antaa taiteilijalle paljon, mutta eri tavalla kuin Gurdjieff. Raamattua pitää aina osata lukea ja tulkita, eikä siitä juuri koskaan meidän oloissa saada irti "ikuisten opetusten" hymistelyä ja joihinkin satunnaisiin tilanteisiin sattuvia sutkauksia kummempaa. Gurdjieff sen sijaan konkertisoi ja näyttää, osoittaa ja opettaa, ja mikä tärkeintä hänellä kaikki maailman asiat liittyvät elimellisesti johonkin suurempaan, riittävän suureen, kuvioon. Gurdjiffin opetuksia on kirjattu ylös rikollisen vähän. Toivoisi Ouspenskyn lyhyen 500 johdannon kaltyaisia niteitä olevan satoja, että pääsisimme edes hieman pintaa syvemmälle Gurdjieffin opetukseen. Jo parilla sadalla 500 sivuille niteellä voisi tehdä jotain. Jättäessäni nyt jäähyväisiä tälle ikimuistoiselle lukukokemukselle, tälle pintaraapaisulle oikeisiin ja todellisiin asioihin, joka kuitenkin on kestänyt intensiivisesti kuukausia, ja joka on tuottanut omistamani kirjan painoksen lähes rivittäin täyteen merkintöjä, haluaisin kysyä suurelta opettajalta kaksi kysymystä (enkä oleta, että nämä ovat mitenkään keskeisiä):

1) Jos aikuisen ihmisen on tehtävä lakkaamatta hyvin pitkä aika työtä itsensä kanssa kyetäkseen olemaan jotakin muuta kuin mekaaninen kone, käyttämään edes joitakin ihmisenä olemisen mahdollisuuksia joita hänessä on, miten nämä arkijärjelle tuntemattomat mahdollisuudet ovat syntyneet ihmiseen? Ihmisen siis täytyy olla sanan painokkaassa merkityksessä "luotu". Mutta millä kehitysalustalla ja miten tämä "luominen" on tapahtunut? Onko tällä luomisella jotakin tekemistä tuntemamme evoluution kanssa? Mistä ihminen on tullut?

2) Kuten Ouspensky on kuvannut, Venäjän vallankumousta edeltävinä päivinä kaikki tapahtui, eikä milloinkaan ole ollut selvempää, ettei mikään ihmistahto ohjaa tapahtumien nopeaa kehittymistä ja kulkua. Oliko Venäjän vallankumouksella ja Neuvostoliitolla jokin olennainen merkitys historiallisen dialektiikan prosessissa? Olisiko Vallankumous ja Neuvostoliiton syntyminen voitu välttää? Mikä olisi ollut olennaisin ero 1900-luvun historiassa suhteessa tuntemaamme ilman Neuvostoliittoa?

18.10.2007

Elämä on yhtä mittaa liian raskasta.
Olen hetken kestänyt sitä sairastamatta,
ja tuntuu kuin se jo olisi onnea.

17.10.2007

On vaikea tehdä itsestä keskushenkilöä
enää kirjoittamalla
Miljoonat kuluvat siihen että katsotaan
kenellä niitä on
Me olemme ihmiskunta nyt
keijut ja sodastanauttijat
Se on mekein helvetti
Se on melkein taivas
Ihmiset antavat kaikelle luvan

VAPAAT ÄÄNET

Tässä se sitten on, planeetan yleisradion avoin ja vapaa ääniarkisto. Kaikki äänet mitä ikinä saatat kuvitella ja paljon muuta. Olkaa hyvä!

MIKROFONIEN HERKKYYS

Logitech USB-mikrofonilla siis teen kotiäänitykseni. Ohjelmistona on Macintoshin Grageband. Logitech USBn hinta, halvimmillaan reilut 6 €, ei päätä huimaa. Perustutkimukseen nämä mahdollisimman kevyet valineet riittävät erinomaisesti. Kotiäänityksen laatu on helposti parempi kuin kalliilla laitteilla 5-10 vuotta sitten.

USB-mikrofonissa on siis aina A/D -piiri integroituna, joiden taso ymmärrettävästi vaihtelee. USB mikrofoneja on nykyään myös ammattikäyttöön. Tämä RØDEn dynaaminen mikrofoni ei ole kovin herkkä (-51 dB), joten se soveltuu parhaiten kovemman äänenpaineen kuten sähkökitaran ja rumpujen äänitykseen. Logitechin herkkyys (-47dB) tekee siitä yleiskäyttöisemmän, tavallaan huonon kaikelle erityiselle. Logitech on sillä rajalla, että sitä voi käyttää rumpuhin etäältä. Sähkökitaraa joutuu valitettavasti kiertämään paljon normaali yösoittoa hiljaisemmalle. Samsonilla on ominaisuuksiltaan mielenkiintoinen herkkä (-33 dB) USB-kondensaattorimikrofoni C01U.

Herkkyys on siis akustinen suure, joka ilmaisee mikrofonin alttiutta jollekin äänenvoimakkuuden alueelle, kovalle tai hiljaiselle. Joskus on niin, että kaikki olennainen sanotaan pelkästään hyvin hiljaa ja toisinaan taas äärimmäisen kovaa. Siksi on välttämätöntä omata samalla kertaa herkkyyttä hiljaisuudelle ja karkeutta kovuudelle. Pelkästään herkän mikrofonin ääni säröytyy täysin kovasta äänestä, tai sitten siltä vain suojaudutaan. Herkkä ei voi tai edes halua ymmärtää kovaäänistä tietoa. Epäherkkä mikrofoni taas poimii jopa sodan melskeestä ja maailmanlopun dynamiikasta olennaiset suuret linjat: näistä asioista se ymmärtää kaiken. Kun tykinjyly on laantunut, se ei kuule mitään. Se ei ymmärrä edes tavallista puhetta, koska se ei kuule sitä. Mutta mikrofoneille ei milloinkaan käy niin, että niiden herkkyys tai epäherkkyys kasvaisi käytössä. Vaikka hyvä mikrofoni kuinka tottuu sodan dynamiikkaan, se ei muutu siitä karkeammaksi. Tässä mielessä mikrofoni on parempi kuin ihminen.

Editointiominaisuuksiltaan vaatimatonta Macin Garagebandia mielekkäämpää jälkeä saisi aikaan hankkimalla Digidesignin Mboxin Protoolseineen. Kysymys olisi silloin parhaasta ammattilaistasosta, jonka hinta on luokkaa 269 €. Samalla joutuu investoimaan perinteisiin mikrofoneihin, sillä Protoolsia ei voi käyttää ilma Mboxin muuntimia. Investoinnit voisi kohdistaa yhteen karkeaan dynaamiseen ja yhteen todella herkkään
kondensaattorimikkiin. Halpoja vaihtoehtoja olisivat esimerkiksi Shuren dynaaminen perus SM57 (–56 dB) ja Roden kondensaattori NT5 (-38 dB).

Ihmiskorva on yksi herkimmistä mikrofoneista. Eläinkunnasta löytyy herkempiä, esimerkiksi koirien kuulo. Jotkut akustiset tutkalaitteet ovat myös erittäin herkkiä. Ihmiskorva on tarvittaessa myös hyvin epäherkkä. Siksi korvassa normaalit äänenpaineet harvoin säröytyvät, ja paljon jää tahallaan kuulematta. Korva on mikrofoni, jonka herkkyys säätyy automaattisesti (autosensitivity). Tämä säätö on samalla tavalla hidas kuin teknisissä laitteissa: voi kestää useita sekunteja ennen kuin säätö palautuu taustakohinan tasolle voimakkaan äänen jälkeen. Joskus tulee tinnitus, joka ei katoa milloinkaan. Mutta toisin kuin teknisissä laitteissa, automaattinen säätö toimii kuuntelijan, eli korvien omistajan mielen huomion keskittymisen mukaan. Siksi satunnaiset kovat äänet, esimerkiksi ohi ajava auto kesken keskustelun, eivät aiheuta herkkyyssäädön muutosta, eivätkä myös edellytä palautumisviivettä, olettaen että kuulija keskittyy puheeseen. Jos kuulija ei keskity mihinkään erityisesti, jopa yksittäienn kolaus säätää hänen korviensa herkkyyden, josta palautuminen kestää aikaa riippuen miten paljon huomio on palautumisessa. Yksittäinen kolaus voi herkistää korvat toisella tasolle, jolloin jäädään ikään kuin kuuntelemaan, odottamaan. Korvien herkkyyden säätö voi olla tahdonalaista tai tahdosta riippumatonta, samoin kuin hengitys. Melutasoltaan erilaisissa tiloissa oleilu ja niiden väliset siirtymät aiheuttavat pidempiä säätöviiveitä. Esimerkiksi viiden tykistössä palvellun rintamavuoden jälkeen saattaa kestää viisitoistakin vuotta, että taas kuulee saman tuulesta ja heinänkorsista kuin Ryökan-munkki tai Tuomas Anhava.

16.10.2007

2007-10-14(2.1



























Riffi + insestiä itsen kanssa.

VIIMEPÄIVIEN HUONOVOINTISUUDEN

taustalla saattaa tosiaan piillä Kate Bushin äärettömän kauneuden tajuaminen. Tuo shokki, muistumat olemattomuutta vasten riipaisevat. Syrjään työnnetty muisto, joka saattaa avata sisikunnassa hirvittäviä helvetinkuiluja... ääretön kauneus on tosiaan vain kauneutta, vasten ääretöntä tyhjyyttä. Kuilut, joita yksikin selkeä muisto avaa... riuhtaisevat unesta todellisuuden tasolle ja upottavat päämme vesiämpäriin niin pitkäksi aikaa, että olemme hakanneet poikki kaikenkarvaiset maailmaan epätoivonvimmalla punomamme siteet. Jumalten meitä varten laatimat rangaistukset kohdataan totuuden pakenemattomuuden kautta.

TÄYDELLISEN LUOKKAYHTEISKUNNAN

tietoisuuden taso on aina yhtä kuin alimman luokan tietoisuuden taso. Vaikka aineelliset erot olisivat miten suuret, mitään todellisia henkisiä eroja ei synny. Kaikki erot ovat näennäisiä, eli statuseroja. Statusero tuottaa psykologiaa vain ihmisten numero 1, 2 ja 3 tasolla, eli fyysisen, tunteellisen ja älyllisen tasolla. Ihmisen numero 4 tasolla statusero ei tuota psykologisia rakenteita vaan tällaisen luokkayhteiskunnan luokat ja niitä edustavat yksilöt näyttäytyvät yhtenä ja samana: vain toistensa peileja ja varjoja. Niin nopeasti kuin valo jostakin pilkahtaa se naulataan tukevasti ristinpuuhun. Siksi tietoisuus ei pääse missään vapaasti kehittymään, vaan sen on ehdottomasti tapahduttava salassa. Salattu tietoisuus taas palvelee vain pientä joukkoa.

Täydellinen luokkayhteiskunta on rakenteeltaan äärimmäisen yksinkertainen, psykologisesti banaali ja toimii siksi tehokkaasti. Luokkia on vähän, niiden väliset aineelliset erot ovat suuret ja niiden sisällä on niin paljon liikkumavaraa, että se riittää suurimmalle osalle ihmisistä vapauden illuusioksi. Täydellisessä luokkayhteiskunnassa ei ole lainkaan communitastilaa... viinileiliin syljetään, hyväaromisia savuja halveksitaan, pitkin päivää lenkkeillään ja mitataan pulssia... yöllä nukutaan kuin tajuttomat kanat... yöelämästä on tullut pelkkää mekaanista kuolleiden muotojen toistoa... Dionysosta, Erosta ja muita ei tunnisteta... työntekoa pidetään tärkeänä ja koko elämä on muutenkin kaikkineen täydellisessä rappiotilassa.

Epätäydellinen luokkayhteiskunta on sellainen, joka toimii niin huonosti, että lokeroista päästään tai halutaan usein ulos communitastilaan. Vain communitas-tilassa voi tapahtua kollektiivisen tietoisuuden kasvua. Epätäydellinen luokkayhteiskunta on rakenteeltaan yleensä kärjistetyn hienosyinen ja monimutkainen. Luokkien portaikko on hyvin laaja, ja toistaan seuraavien luokkien väliset erot hiuksen hienoja. Luokkia on oikeastaan yhtä monta kuin on ihmisiä. Arvojärjestys määrää henkilön todellinen tietoisuuden taso. Epätäydellisen luokkayhteiskunnan luokissa ei ole lainkaan vertikaalista liikkumavaraa, ja liikkuminen tarkoittaa aina joko jalansijan menetystä tai kohoamista. Tämä on hyvin ymmärrettävää, koska statuseroilla ei ole mitään merkitystä ja vain totuus ratkaisee. Siksi myöskään mitään vääryyttä tai väärinymmärrystä ei voi tapahtua: ihmisellä on oma paikkansa. Horisontaalinen liikkumavara taas on lähes ääretöntä... ja äärettömyydessä luokkien horisontit ovat yhtä. Tuo singulariteetti on communitas-tila, jossa Dionysos, Eros, Hermes, Afroditee ja kumppanit asustavat iloiten ja riemuiten täydellisessä jumalisessa vapaudessa.

Epätäydellien luokkayhteiskunnan kollektiivisen tietoisuuden taso ei ole sidottu rakenteeseen vaan communitastilaan, siksi se noudattaa Olympoksen kulloisenkin hallitsjian tietoisuuden tasoa. Epätäydellisessä luokkayhteiskunnassa kaikki yksilöt ymmärtävät, että kenenkään tietoisuuden taso ei voi kohota, jos pysyttelee vain rakenteessa, siirtymättä milloinkaan communitastilaan. Communitastila on samalla rituaalinen tila, joka valmistaa tietoisuudeltaan kasvaneen ihmisen kohoamista rakenteessa. Mitään epäoikeudenmukaisuutta ei voi tapahtua, koska kaikki perustuu vain totuuteen.

KÄRVISTELY KIRPPUTORILLA

- (hirveää, kamalaa, kauheaa, hirveää, ikävää, tylsää, julmaa, kamalaa, kauheaa...)
- Miten menee?
- Hyvin (hirveää, kamalaa, kauheaa, hirveää, ikävää, tylsää, julmaa, kamalaa, kauheaa...).
- Voisiko mikään olla paremmin?
- Ei, uusi levy tuli just ulos (hirveää, kamalaa, kauheaa, hirveää, ikävää, tylsää, julmaa, kamalaa, kauheaa...).
- Onko myynyt hyvin?
- On. Tuplapaltinaa (hirveää, kamalaa, kauheaa, hirveää, ikävää, tylsää, julmaa, kamalaa, kauheaa...).
- Hei, ottakaa varas kiinni! Kaksi naista repivät yhtä hiuksista.
- Halleluja! Halleluja! sanovat vaarit. - Lisää vaan venäläisiä maahanmuuttajia, halleluja!
- Mitä se varasti?
- Takin.
- Missä se takki nyt on?
- Sen päällä.
- No päällä tietysti. Kätevää.
- Hyh hyh, kun haisee pissalle ja hielle.

KATE BUSHIN ELÄMÄKERTA

vahvistaa osaltaan teoriaani siitä, että vuosien 1991-1993 tienoolla alkoi maailmassa jokin tietynlaiselle hengenlaadulle jokin hyvin epäsuotuisa aikakausi. Kate Bushilla alkoi tuolloin albumin The Red Shoes (1993) jälkeinen pitkä kuiva kausi joka kesti aina vuoteen 2005 Aerial levyn ilmestymiseen asti. "Ennen albumin julkaisemista John Mendelssohn ehti kirjoittaa romaanin Waiting for Kate Bush,[26] jonka alkusivuilla tarinan päähenkilö lupaa olla hyppäämättä korkean rakennuksen katolta, jos hänelle vakuutetaan, että Kate Bushilta ilmestyy uusi levy puolen vuoden kuluessa." Hiljaisuuden aikana Bushista tihkui julkisuuteen hyvin vähän tietoa. Hänen mielenterveytensä huhuttiin järkkyneen. Jälkeen päin Bush on todennut omistautuneensa perheelleen, ja että "aika vain haihtui". Henkiset vastustajat mielellään naureskelevat taiteilijoiden henkiselle järkkymiselle, tai spekuloivat sillä kun ensin itse ovat aiheuttaneet syyt järkytykseen. Suojattomuuden ajatus hivelee pyöveleitä.

Samalla tavalla kaikkien 1980-luvun suurten hevibändien luovuus päättyy vuosien 1991-1993 tienoille. Jokainen oikea hevibändi julkaisu tuolla ajanjaksolla ensimmäisen todella surkean levynsä. Lista on loputtoman pitkä... Metallica, Iron Maiden, Black Sabbath, Kreator, Testament, Slayer, Anthrax, jne. jne. jne. Mitä korkeammalta bändi putosi, sen selvempi oli ero menneisyyden ja tulevaisuuden välillä. Totta kai jotkut aivan ala-arvoiset ilmiöt ottivat sitten revanssin... mieleen tulee lähinnä Raptori.

KAIKKI SODAT OVAT TURHIA

jos kapitalismi kuitenkin aina voittaa ja sielu lopulta joutuu kadotukseen.

Kaikki diktaattorit ovat sairaita hulluja, jos raha on terve ja fiksu.


Tänään kuulin venäläisestä radiosta, että uusimman gallupin mukaan vain kolme prosenttia venäläisistä pystyy muistamaan nimeltä edes yhden Stalinin terrorin uhrin. Valtaenemmistö on vain kuullut että joitakin syyttömiä vangittiin. Jotkut mainitsivat Saharovin, jotkut marsalkka Zhukovin. Suurin osa vastanneista ei pidä puhdistuksia rikoksena vaan virheenä. Moni oli sitä mieltä että Stalin ei edes tiennyt terrorin mittakaavoista. >>


On ehkä syytä tunnustaa, että ulkopoliittinen paine oli loogisena syynä Stalinin terroriin. Neuvostoliitto oli useaan otteeseen sisäisen hajoamisen partaalla. Mutta ei hajonnut, toisin sanoen valtio saatiin pysymään kasassa. Neuvostoliiton olemassa olo oli joka hetki kaikkea muuta kuin itsestään selvyys, se oli äärimmäisen hurja poliittinen yritys keskellä 1900-luvun kilpavarustelua ja teknistä kehitystä. Neuvostoliitto oli kerta kaikkiaan jotain uutta ja keksinnöllistä valtiotieteen saralla. Se oli konkreettisesti ja reaalisesti jotakin, mitä siihen asti ei maan päällä oltu pystytty kuin tietyjen yksittäisten taiteilijoiden työpöydillä hämärästi kuvittelemaan. Thomas Moren Utopia tai Platonin Valtio ovat neuvostoeksperimentalismin hurjuuteen nähden pelkkää hataraa, löysää ja tahdotonta uneksuntaa. On selvää, että ihmiset, yläluokka, vanha veri, jonka tietoisuus oli valautunut ihmiskunnan tuhatvuotisen murhenäytelmän pysyvänä asiantilana hyväksymiseen, eivät voineet sietää koko epäkristillistä ajatusta Neuvostoliitosta... valtiosta, jossa raamattu hylättäisiin siksi, että sen keskeiset opinkappaleet, niiden ontologinen perusta imperialistisessa globalisaatiossa (kuten evankeliumeissa tapahtuu) kumotaan aineperustaltaan. Kristus ei voi olla mahdollinen Neuvostoliitossa, koska puhdasta ihmistä ei enää aseteta ristille hänen hyvyytensä ja totuutensa tähden. Nämä olivat Neuvostoliiton alkuperäisiä utopioita, jotka Bulgakov kovin nopeasti kumosi. Bulgakov ikään kuin palautti takaisin vanhan juutalaisen kosmoksen ja ihmiskohtaloiden maailmanikuisuuden: kielsi Neuvostoliiton ateismin perustan, ja osoitti ensikertaa Neuvostoliittolaisen Kristuksen olemassa olon.

Stalinin puhdistuksissa kysymys oli lähinnä loogisesta pakosta (poistaa sisäinen amerikkalaisten imperialistien pussiin pelaava ristiriita), tapaa jolla se toteutettiin ei pidetä suoranaisena rikoksena. Kysymys oli tavallaan sotatilasta, kylmän sodan esivaiheesta. Virheenä tuota tapaa pidetään ja suurena virheenä, sikäli kuin olisi ollut olemassa toisenlaisia tapoja täsmälleen samaan tai parempaan lopputulokseen pääsemiseksi. Jos ihmisiltä kysytään mikä tuo tapa olisi ollut, he eivät osaa vastata. Stalinin täytyi osata. Tietysti amerikkalaisen imperialismin pääomilla olisi ollut myös elegantti vastaus kysymykseen... mutta silloin olisi menetetty sielu ja rakkaus.

Aleksei Germanin elokuva KHRUSTALJOV, MASHINU! (1999) esittää hienosti sen, millaiseen ristiriitaan ajautuu ihmisyys ja yhteiskuntajärjestelmä silloin kun valtio on osallisena kylmässä sodassa, eli kansainvälisessä kapitalistisessa kilpavarustelussa. Keinotekoisia sisäisiä uhreja tarvitaan kansan polarisoimiseksi kohti ulkoista vastusta. Sama pätee tietenkin kapitalismissa, vaikkei siitä puhuta. Germanin elokuva onkin terävä allegoria kapitalistisesta järjestelmästä... ainoana erona se, että kapitalismissa ihmisten sielut voivat pahoin, eivätkä iloitse karnevaalissa.

Ongelma on sama kuin Nokiasuomessa: uhriksi joutuvaa (kuten Germanin elokuvassa juutalainen päähenkilö, tai vaikka itse Mihail Bulgakov) ei voi pyytää ymmärtämään tätä kilpailuyhteiskunnan globaalia logiikkaa. Kun uhrin valinta osuu vallanpitäjien kannalta todella harmillisella tavalla väätään henkilöön, tämä kenties ehtii esittää, jos pystyy, vastalauseensa, joka saattaa iskeä koko kansakunnan psykoosiin, niin kuin Bulgakovin romaani olisi luultavasti tehnyt, jos sen olisi annettu ilmestyä ajallaan.

Maailman nykyisen kehityksen valossa on syytä epäillä, olisiko ollut toisenlaisia reaalisia tapoja Neuvostoliiton lyhyen tähtäimen kasassapitämiseksi. Maailma on nykyisellään totalitaarisen kapitalistisen imperialismin kourissa... täsmälleen samassa tilassa kuin silloin kun Marx kirjoitti Manifestiaan, vuonna 1847. Ja kun tiedän, että tätä asian tilaa vastaan Stalin taisteli, olisin itse ollut helposti, vaikka ehkä virheellisesti, valmis hyväksymään kovemmatkin otteet... Heti perään joudun tietysti kysymään, onko mikään muu tie mahdollinen... onko nykyinen historiallinen kehitys välttämätön... eikö ihminen muutu... ovatko historian kaikki uhrit ja kaikki taistelut olleet turhia?

15.10.2007

CD-LEVYJEN HINNAT

Keskustelin eilen ystävän kanssa ääniteollisuuden tekijäoikeuksista. Joskus tuntuu, että ihmiset, jotka ovat kovin huolestuneita "musiikin varastamisesta", eli äänitteiden lataamisesta torrenteista, ovat samoja, jotka ovat huolestuneita demokratiasta. Äänitteen ostaminen on demokratiaa, koska sillä tavalla vain voi osallistua äänestykseen, jolla oma ehdokas, eli bändi, voi kohota levymyyjäisvaaleissa. Niin suosikki siis saa sananvaltaa.

Jotkut fanit eivät tyydy siihen, että budjetin mukaan voivat antaa yhden tai useampia ääniä, ostetun tuotteen muodossa. He perustavat oman bändin, jonka vaikutteet tulevat selkeästi ja jäännöksettä tuolta, tuolta ja tuolta. He fanittavat omalla musiikillaan, jossa esikuvat ovat selkeästi esillä. Ero tavalliseen kuluttajaan on lähinnä se, että esikuvilla on myös keskinäinen suhde, joka on selkeä, edellyttäen, että mitään omaa luovaa panosta ei ole, vaan kysymys on vain tunnettujen asioiden itsestään selvästä yhdistelystä. No musiikilla voi harrastajalle itselleen olla muita olennaisempia puolia kuin sen uutuus.

Kun katsoo Nightwishin tai Himin uutuuslevyjen studiokustannuksia, voi todeta, että tämä uutuus, eli varsinainen henkinen ravinto, on kyllä hyvin pienessä roolissa siinä kaiken muun täydellisestitekemisen rinnalla. Mutta se on siellä. Musiikki on siitä vaikea laji, että pienikin heikkous tai tavallisen vahvuuden puute jollakin alueella falsifioi sen, siitä huolimatta, että toisella alueella on vahvuus tai jonkin tavallisen heikkouden puute. Musiikki vain helposti kuulostaa ikävältä, eikä sitä halua eritellä ja analysoida sen enempää.

Radioheadin uusin levynmyyntitempaus: myydä levy netissä ostajan valitsemaan hintaan, nostaa kaltaiseni piintyneen torrentvarkaan kädet pystyyn. Minäkään en kehtaa ladata Radioheadin levyä ilmaiseksi, vaan taatusti maksan poikien tilille kelpo hinnan, jos totean että tuota levyä välttämättä tarvitsen. No, joku esimerkkiraita pitäisi kyllä kuulla... enkä ole edes bändin fani. Taidan pärjätä ilmankin, vaikka nerokas ja sympaattinen kamppanja kyllä kiihottaa ostamaan, vaikkei edes kuuntelisi.

Niin pärjääkö sitä ilman vai ei. Mikä tarve minulla on hankkia, jotakin mistä en tiedä mitään? Uteliaisuus? Paljonko pelkästä uteliaisuudesta on valmis maksamaan, kun tietää, että artisti ei ole valmis maksamaan mitään jos levyyn käyttämäni aika on hukkaan heitettyä.

Lopuksi musiikkitervehdys: Sounds Like: One of the most badass and unique thrash bands ever! These guys kick ass FEAR THEM!

JOKAINEN HISTORIALLINEN AIKAKAUSI

on siinä mielessä yhtä mielenkiintoinen, että jokainen perustuu tasan yhtä luovasti kaiken mahdollisen julkisen tiedon väärinymmärtämiseen. Ihminen on kekseliäs, ihminen ei muutu... siinä metsäänmenemisen takuuvarmat avaimet.

Kaikkinainen kolunkäyminen ja humanistisen tieteen harrastaminen on tärkeää, että voisi tietää sen millä tavalla aikalaiset ymmärtävät kaiken väärin. Humanistisia aloja halveksuvien suurin puute onkin yleensä se, että he eivät tunne kunnolla niitä opinkappaleita, joiden totaalinen väärinymmärtäminen tuottaa koko näkyväisen todellisuutemme. Tietysti on sangen raskasta istua luennoilla kuuntelemassa puheita, joista ei hyväksy eikä usko sanaakaan, mutta sama valitettavasti pätee ehkä vieläkin kärjistyneemmin luonnontieteellisillä aloilla.

PÄIVÄN GOOGLESAARNA

Mutta tässä nähdään millä tavoin nykyajan ihmiset vieraantuvat todellisuudesta. Joidenkin mielestä vieraantumisen perusta olisi Marxin mukaan siinä, että ihmiset eivät voi toteuttaa itseään omien kykyjensä rajoissa; ts. ihmisen täytyisi luoda yhteiskunta (marxilaisessa ajattelussa yleensä konfliktin kautta, so. vallakumouksella), jossa työ sinänsä voi olla itsensä toteuttamisen lähde. Koska Marx ajatteli aina oikein, en usko, että Marx ajatteli näin hullusti. Vallankumousta täytyy edeltää sisäinen vallankumous, eli ihmisen omasta mekaanisuudesta luopuminen. Tämä ei onnistu, ennen kuin ihmisestä tulee yksi.

Ihmiset eivät vieraannu ensisijaisesti elottomasta ainetodellisuudesta, vaan ennen muuta itsestään ja sitä kautta toisista ihmisistä. Esineistä vieraantuminen ei olisi kovin vakavaa, ellei itsen suhde toiseen olisi eräältä kannalta esinesuhde. Nykyisin, kansainvaellusten aikaan, tapahtuu outoihin oloihin lähetettyjen lasten vieraantuminen omista juuristaan, mutta myös toistensa juurista. Kuka voisi tuntea toisen, ellei tuntematta ensin itseään?

Hegelin mukaan aika on vieraantumista, joka ilmenee yhteiskunnassa tilallisena vieraantumisena, jossa subjekti irrotetaan omasta ajastaan. Samassa tilassa olevat ovat tuttuja, eritilassa olevat vieraita. Mutta eikö maailma ole yksi tila? Miksi kaikki ihmiset eivät ole maailmassa, vaan nukkuvat yksittäisiä ja satunnaisia tilojaan?

Ongelma voi ilmetä tyytymättömyytenä, pettymyksinä, uskottomuutena, jatkuvina riitoina, mitätöintinä, kohtaamattomuutena, vieraantumisena, vihana tai halveksuntana ja syy ongelmiin nähdään usein toisessa osapuolessa. Ehkä joku määrittelisi tällaisen ilmiön vieraantumiseksi, paoksi inhimillisen yhteiselämän ja kaoottiseksi koetun maailman vaikeuksista. Mutta ennen muuta ihminen pakenee yhteiselämää oman itsensä erilaisten minuuksien kanssa.

Kun ihminen ei pääse sopuun itsensä kanssa, alkavat markkinat määritellä kaiken, eikä ihminen voi määritellä itse mitään. Markkinat hajoittavat ja hallitsevat ihmisessä asustavan leegion. Vieraantumisessa on kyse markkinoiden kokonaisyhteiskunnallisesta vallasta, joka on symbolitasolla epäjohdonmukaista ja pahimmillaan kaoottista. Kaoottinen valta on pahempaa kuin mielivalta: siksi 51% maapallon väetöstä tulee aina valitsemaan ennemmin diktatuurin kuin rahanvallan. Täytyy muistaa tosiasiat, se, että 51% nykyvenäläististä on sitä mieltä, että Josif Stalin oli suuri johtaja. Kapitalismi on vain hienoja korulauseita kabinetissa, mutta käytännössä se ei toimi.

Heideggerin perheessä puhutaan kotikielenä hepreaa, joten vieraantumiselta ei voi pienessä peltotieyhteissä välttyä. Asiasta voi kuitenkin löytää myös hyviä puolia. Vieraantuminen ei tarkoita Heideggereille sitä, että täälläolo faktisesti riistettäisiin itseltään ja siitä tulisi jotain vähemmän "todellista". Sen sijaan vieraantuminen painostaa sitä epävarsinaisuuteen -- "yhteen mahdolliseen tapaan olla itsensä".

Vieraantuminen yhdistettynä suurten kaupunkien tarjoamaan anonyymiyteen voi alentaa kynnystä itsensämyymiseen ja itsensämyymisenkaltaiseen toimintaan. Myymälöistä varastaminen on vastalause modernin kuluttajan vieraantumiselle. ”Jos tarjolla ei ole muita tuotteita, tai jos meillä ei ole varaa muihin tuotteisiin kuin näihin jotka on tehty tuhansien kilometrien päässä meistä, ja joista emme tiedä yhtään mitään”, myymälävaras sanoo, ”niin me kieltäydymme maksamasta niistä.” Samalla tavalla itsensä myyjä on marketti, josta voi varastaa, ja jossa varkaat asioivat. Kun varastelu lisääntyy, lisääntyy myös valvonta. Ja tämä kaikki tapahtuu itseäänmyyvän sisällä.

VIERAANTUMINEN ON MYÖS SITÄ

että mitään ei tunnisteta, ja koska ei tunnisteta ei voida suojella. Ja toisin päin: koska ei suojella, jäljelle ei jää mitään tunnistettavaa.

VIERAILU HYVINKÄÄN HIFI GURULLA

osoittautui yhdeksi elämäni antoisimmista oppitunneista äänen alalla. Tämä on paljon sanottu, koska oppitunteja on takana huomattava määrä. Ammattitaitoinen opetus, rento ja kiireetön lauantai-iltapäivän tunnelma hiljaisella omakotialueella ovat sinänsä hyviä edellytyksiä jonkin asian sisäistymiselle, mutta tärkeintä näissä asioissa ovat itse tekniset laitteet ja kuunteluhuoneen akustiikka.

Kuuntelussa keskityimme ennen muuta Magneplanarin MG-12 QR magnetostaattisiin panelikaiuttimiin. Äänilähteenä toimi CD jalaitteet olivat laadultaan tasoa, jonka kokonaishinta muodostuisi jonnekin 30 - 40 tuhannen euron kieppeille. Mutta kaiuttimet eivät olleet lähellekään tämän järjestelmän heikoin lenkki. Siksi erilaisten laitteiden kytkeminen järjestelmään kuului lopputuloksessa selvästi. En esimerkiksi milloinkaan aikaisemmin ole kuullut selkeästi CD-soittimien välisiä äänen läsnäoloon liittyviä eroja, puhumattakaan yli 30 tuhannen euron levysoittimien äänirasioiden välisistä eroista. Magneplanareilla on mahdollista kuulla ero 4000 ja 7000 euron äänirasioiden välillä.

Magnetostaattisten (kuten myös elektrostaattisten) panelikaiuttimien suurin ihmeellisyys verrattuna melkein mihin tahansa kotelokaiuttimiin on äänikuvan "fotorealistinen" avaruus, musiikin ympäröivyys ja läsnäolo. Ääni on lähes käsittämättömän analyyttinen, eikä anna mitään anteeksi äänityksessä oleville virheille. Magnetostaattisen periaatteen edut sähköstaattiseen verrattuna ovat jokseenkin huomattavat. Laite ei ylipäätään ole yhtä herkkä vaurioille ja sinänsä paljon huoltovapaampi. Bassotaajuudet toistuvat ilman mitään subbareita aivan täydellisesti, varsinkin klassisessa musiikissa. Erillisubbariin tottunut, joutuu ymmärtämään sen, ettei sävykästä alapäätä voi ollenkaan luoda sellaisella tekniikalla, vaikka laittaisi rahaa likoon kuinka paljon.

Vertailun vuoksi vaihdoimme laitteiston kaiuttimet Sonus Faberin maineikkaan Cremona-sarjan lippulaivoihin (joiden hinta reilusti yli 10 tuhatta euroa), ja täytyy sanoa, että mitään kilpailuasetelmaa ei synny: magnetostaattinen periaate on äänikuvaltaan ja kaikelta erottelukyvyltään kertakaikkiaan ylivoimainen. Ero on lähes hämmärtyttävän suuri. Lisäksi täytyy huomauttaa, että yhden kotelokaiutinparin hinnalla saa kuudet paneeliparit. Jos jotain hyvää haluaa minkään hintaluokan kotelokaiuttimista löytää, niin ehkä jonkinlainen rytminen tukevuus löytyy erittäin kovalla kuunnellusta bile/tanssi-musiikista analyyttisiä ja ultrasivistyneitä paneeleita paremmin. Samoin kovin kompressoitu ja tuotettu uushevi tuskin toimii paneeleilla parhaalla mahdollisella tavalla, koska tuotannon heikkoudet tulevat aivan armottomasti esiin.

Vakuututtuani paneelien ylivoimaisuudesta, saatoimme siirtyä kysymykseen, joka minua on kiinnostanut pitkään, mutta josta yksinkertaisesti en ole saanut kokemusta. Kysymys on klassinen: onko vinyylisoitin CD-soitinta parempi. Asian selvittämiseksi kuuntelimme ensin monenlaista musiikkia yli 7000 euron AudioAero Capitole Classic CD-lähteellä, jolla bittien pitäisi siirtyä ja toistua jo aivan riittävän laadukkaasti. Sitten siirryimme Clearaudion yli 30 tuhannen euron hintaluokkaan ja kuuntelimme vastaavia taltioita vinyylinä.

Asia oli jokseenkin selvä. Jos ääni oli CD:llä kuulostanut normaaliin kokemukseeni verrattuna lähinnä vain maagiselta, saattoi hetkeäkään epäröimättä todeta, että vinyylisoittimella se kuulosti esoteeriselta. Ero oli niin suuri, että luulen CD soittimiin paluun tuottavan tämän kokemuksen jälkeen hyvin suurta kipua. Ero oli lähinnä äänikuvassa ja musiikinläsnäolossa. Tällaiset erot on mahdollista saada esiin panelikaiuttimilla, mutta on selvää, ettei eroja voi kuulla, jos kaiutin ei ollenkaan toista niitä. Aivan varmasti eroa ei voi kuulla, jos kaiuttimien tuottamassa äänikuvassa on oletusarvoisesti jotain pientäkin vääristymää tai epäideaalisuutta. Silloin on turha alkaa enää vertailemaan kultaisia äänirasioita keskenään. Magneplanaareilla paluu kerran kuullusta 7000 euron äänirasiasta rahan puutteen takia 6000 euron vilttitossumalliin on kovaa kipua, depressiivista painajaista, luopumista ja kuolemaa.

Lopuksi kannattaa huomata, ettei ole, eikä voikaan olla mitään akustisia mittauksia, joilla epäselvästi sanallisesti kuvaamiini, lähinnä aika-alueen ominaisuuksiin (eikä niinkään äänensävyllisiin tai spektraalisiin ominaisuuksiin) liittyviin eroihin voisi saada jotenkin selvää ja tarkkaa parametristä tai numeerista tolkkua. Jokainen joka todella ymmärtää äänestä ja HiFIstä jotain, ja joka mahdollisesti on käynyt joitain akustisen mittaustekniikan kursseja, ymmärtää tämän "mittausteoreeman".

14.10.2007

Brahmen 1992-93
























1. Biscuit box (säv. K. Kangas)








2. Willie the Cap (säv. K. Kangas)








3. Dark City (säv. K. Kangas)








4. Manitou








5. A of a Z








6. Que Sabe (säv. K. Kangas)








7. Jammailua








8. Manitou (remix 2)






Sumee 1991-1993
























1. Plural G








2. A of the Z








3. Fugitif








4. C-punk








5. Obscure








6. Insestin pelko








7. Fuzzy








8. Impro feat. Pekka






1994
























1. Include Me Out








2. Looking for the Absolutely Nothing








3. Ambivalenssi valssi








4. 1994-06-24








5. Islands (KC remix)








6. Vihreää lasia






1991-10



















Dolor Above Surface. Nummela, Pullinen, Ahlsten, Aittola, Brusila.
         

13.10.2007

HUH HUH

JUMALAT PUUTTUVAT PELIIN

Kate äänitti myös paristakymmenestä tekemästään kappaleesta jonkinlaiset demot kelanauhurille. Kun sisarukset yrittivät lähettää niitä levy-yhtiöille, palaute oli kielteistä. Tuntemattomampien demojen joukossa oli myös varhainen versio kappaleesta ”The Man with the Child in His Eyes”, josta tehtiin noihin aikoihin studionauhoitekin.[19] Merkittävää oli kuitenkin se, että John Bush pyysi levyfirmakontakteihin apua ystävältään Ricky Hopperilta, johon hän oli tutustunut Cambridgen oikeustieteen opintojensa aikana. Jälkimmäinen tunsi nimittäin David Gilmourin, joka oli suunnitellut auttavansa nuoria kykyjä Pink Floydin kiertuetauon aikana. Hääjuhlissaan Hopper ehdotti Gilmourille Kate Bushin demon kuuntelemista. Gilmour totesi joidenkin kappaleiden kertovan ilmeisestä lahjakkuudesta, mutta hän ei erityisemmin pitänyt äänitteiden laadusta eikä esitystavasta.[20]

Seuraavaksi Hopperin ja Gilmourin johdolla sekä perheen hyväksynnällä päätettiin tehdä viimeistelty studionauhoite muutamasta kappaleesta. Taustabändin jäseniksi kutsuttiin rumpali Pete Perrier sekä basisti Pat Martin, jotka soittivat Unicorn-nimisessä yhtyeessä. Gilmour soitti äänitteellä kitaraa. Myöhemmin tehtiin myös nauhoite, jolla Kate esitti kappaleitaan pianon säestyksellä. Nämäkään äänitteet eivät kuitenkaan herättäneet kiinnostusta levy-yhtiöiden taholta, joten hanke pistettiin hetkeksi jäihin.[21]

Keskikoulun jälkeen Kate jatkoi lukioon. Gilmourin taiteensuosijan rooli sai jatkoa, sillä hän päätti palkata maineikkaan tuottajan ja valmistaa artistikokelaalle mahdollisimman laadukkaan demonauhoituksen omalla kustannuksellaan.[22][23] Gilmour saikin houkuteltua tuottajaksi Andrew Powellin [10] ja äänittäjäksi Geoff Emerickin. Jälkimmäinen oli työskennellyt muun muassa The Beatlesin levyillä Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band ja Revolver.[24]

Äänitykset tehtiin AIR-studioilla kappaleista ”Davy”, ”Saxophone Song” sekä ”The Man with the Child in His Eyes”. ”Saxophone Songiin” lisättiin ammattimuusikoiden soittamat taustat. Raitaa ”The Man with the Child in His Eyes” varten hankittiin puolestaan toinen ryhmä, joka koostui klassisen koulutuksen saaneista orkesterimuusikoista. Näin kappaleet saivat perusteellisen käsittelyn, jonka seurauksena niiden laatu oli lopulta huomattavasti normaaleja demonauhoituksia korkeampi. Niinpä Gilmour oli hyvin luottavainen viedessään äänitteen kuunneltavaksi EMIn popmusiikkiosaston johtajalle Bob Mercerille. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kate_Bush)

12.10.2007

Syksy: jäätelökioskit on viety pois.

PIETARIN TANSSITUNTI 24/7

UNEN ARKKITEHDIT

Koko länsimaiden 1900-luku on vakavasti otettavassa taiteessa ollut eräänlaista hälytyssireenien ulvontaa. On huomattu kaikilla tahoilla, että jokin länsimaisessa elmäntavassa on mennyt vikaan, jokin asia on paljon huonommin kuin rauhassa elämänuntaan nukkuvat uskovatkaan. Suurin osa ihmisistä aina nukkuu unta, ja enintään muutamat valvovat ja kertovat millaista uni oikeastaan on. Nukkuvat eivät koskaan tiedä paremmasta unesta kuin siitä missä kulloinkin ovat. Ja ollessaan oikein hyvässä unessa, he eivät tiedä sitä hyväksi, vaan pitävät sitä minä tahansa unena. Vain uneton voi vertailla unia, ja huomata painajaiseksi sellaisenkin unen, jonka arkkitehdit ovat alunperin luoneet hyväksi.

On hyvin monenlaisia unia, hyvin monenlaisia unen arkkitehteja. Kaikki arkkitehdit nukkuvat omaa untaan egoistisesti, he haluavat tehdä siitä kategorisen imperatiivin. Kukaan heistä ei tiedä paremmasta. Unessa ei voi kuvitella: se on kuvitelmaa, jonka kasassa pitämiseen kaikki kyvyt käytetään. On hyvä jos uni on virkistävää ja terveellistä, koska useimmat joka tapauksessa nukkuvat sitä. Painajaiset ovat todellisia vain hereilläolijoille. Siksi painajaisesta ei kannata herätä. Painajainen on miellyttävä vain nukuttuna.

Ne, jotka täällä valvovat tuntevat jo täsmällisesti sen mistä länsimaiden unessa on kysymys. He näkevät monta muunlaista unta, toiveunta ja painajaista, ja voivat vertailla niitä. He voivat mennä jo eteenpäin, tutkia unien geneologioita, ja päätellä vankkaan tietoon perustuen mikä niissä on hyvää, mikä hylättävää. He voivat kuvitella uudenlaisia unia, koska ovat unettomia. He eivät voi vaatia toisia heräämään. Heidän on annetta toisten nukkua elämän pituinen uni, jossa nämä hylkäävät ne ajalliset mahdollisuutensa, joita eivät aio käyttää.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com