29.9.2007

2007-09-29

Hauskaa jälkeä äänenmuuntimella:










...muutaman kaljan jälkeen:











http://kaymala.blogspot.com/2005/06/laulu-hupsulle-kuninkaalle.html

PANNUT 2007 KEVÄT

2007-03-31(1.1








2007-03-24(1.3








2007-03-31(1.2








2007-02-21(2








2007-03-19(1






28.9.2007

Kuin sipuli kuin mutkikas polku
sammal kuin naamioitu sammaleeksi
eikä kukaan usko mitä näet

Kuin vesimelonikupoli osittain mätä hedelmä
padat, kattilat naamioituneet kattiloiksi
padoiksi, eikä kukaan usko mitä näet

Kuin sardiinipurkki ja ruoho joka aamulla herää
sade kuin naamioitu sateeksi
eikä kukaan usko mitä näet

Kuorit sitä kerros kerrokselta ja välillä itket
se vaatii taitoa nauttia sen parhaat osat
etkä tiedä mitä seuraavan mutkan takana on

Kaikki me etsimme purkinavaajaa
siementä jota voi niellä
emme välitä jokaisesta pilkusta
välillä se on raikasta ja maistuvaa
se riippuu siitä mitä siihen on laittanut

Toisinaan oven takana on jotakin muuta
samat saippualta maistuvat konvehdit
koskaan ei tiedä kuka kannetaan aamulla kotiin

Vain museossa voi katsella kauniiden ilmojen kuvia
tarvitsematta niille puhua
eräällä taivaalla harhaillee mustalla pilvellä siunattu sää

Langenneita ilmoja on vaikea erottaa
saada peruuttamaan
välistä sataa sitten taas paistaa
eikä meillä ole aavistustakaan siitä
mitä eilen tapahtui

Joskus tulee aika palata autoon ajaa
halki kaupungin se kulkee
pysyy pystyssä vauhdissa jatkuvasti

Toisinaan tanssin piikeillä toisinaan
terälehdillä kahtena säikeenä erillään
hyvät ja huonot päivät, kootaan siten jälleen

Kokonaisuus muodostuu osista
yhdistelmä vaatii taitoa
sovitella paloja, löytää hankala paikka
josta puuttuu se ratkaiseva

Jos jokin pala ei kuulu, täytä se
kaikin mahdollisin värein
jos säästät sitä se kuivuu

Se siitä, tyhjä kohta häiritsee
jokainen tapahtuma liittyy toiseen
jos et tee siirtoa menetät siirron

Jokainen siirto on seuraus
nappuloina ihmiset taktiikoina monet
joskus pyyhkii hyvin joskus ei

LEMMINKÄINEN osa I (1/2)

LEMMINKÄINEN osa I (2/2)

Lemminkäisen viha yksin
löi suuri sotajoukkoja
vakiinnutti kylmät väreet
maan päällä, monta hyvää
poikaa poloa lauloi sotaan
lauloi suohon, lauloi miekkaan
ja multiin

IMPROVISAATIO 5

IMPROVISAATIO 4

IMPROVISAATIO 3

27.9.2007

MITEN LADATA MUSIIKKIA SUORAAN BLOGGERIIN

ohjeet täällä.

IN SUPPORT

of our incredibly brave friends in Burma: may all people around the world wear a red shirt on Friday, September 28. Please forward.

IMPROVISAATIO 2

26.9.2007

IMPROVISAATIO

Ellei prinssi Gautama olisi ollut rikas ja komea, ellei hän olisi ruvennut kirjailijaksi lainkaan, ellei hän olisi ehtinyt poltaa kaikkea... olisi hauska tietää mitä kirjoja Gautama lapsuuden kodin kirjahyllystä löytyi, olisi hauska tietää mitä hän alleviivasi. Pöydällä on kuivamustekynä, mutta kaivan toisen laukustani ja alan kirjoittaa sillä. Kirjoitan tämän: olen Juhana Vähäsen uusimman romaanin sivulla 19 ja huomaan toimivani samoin kuin luettuani 3000 sivua Proustia: huolestun tekstin riittävyydestä ja annostelen sitä päiväannoksiin - saman verran jokaista jäljellä olevaa elinpäivääni kohden - niin kuin hoitaja vanhusten lääkkeitä dosettiin.
Isomorffiset tapahtumat valtasivat alaa keljassa: mitä teki kettu leijonalle, sen teki kärpänen ampiaiselle.

Mitä huoli Lemminkäinen! Palkkasihe paimeneksi:
kävi päivät paimenessa, yöt on impien iloissa,
noien neitojen kisoissa, kassapäien karkeloissa.

- Kalevala, Yhdestoista laulu


Asetuimme kaupungin keskustassa pieneen hotelliin. Saimme tilavan korkean huoneiston, jossa oli kauttaaltaan kaunis kansanperinteen mukainen puukirjailu. Kaikki huonekalut, valaisimet, yksityiskohdat oli veistetty samaan Karpaattien tyyliin. Huoneessa oli sanomattoman lämmin tunnelma. Tuntui kuin vanhaan puuhun olisi imeytynyt jokin hyvä henki. Aloin kaivata kitaraa, jota ilman ei pitäisi matkaan lähteä. Löysin edullisen klassisen kitaran läheisestä musiikkiliikkeestä. Emme malttaneet poistua hienosta huoneistostamme. Lampaankarvaiseen paksuun liiviin ja paksuihin sarkahousuihin pukeutuneena näppäilin kitaraa ja imin henkosia vesipiipusta. Aamuyöstä meidät yllätti nälkä. Arpa osui minulle, ja lähdin etsimään purtavaa. Astuin alas hämärälle hiljaiselle kadulle. Suojatiellä edestäni vilahti auto, joka jatkoi vauhtiaan hiljentämättä itävaltalaisen pankkirakennuksen graniittiseinään. Ei hyvä enne, ajattelin. Otin vapaan taksin ja pyysin ajamaan lähimmälle grillille. Matkalla jututin kuljettajaa. Epäilin mahtaisiko nuori ja viattoman oloinen kuljettaja tietää mitä se meikäläinen haluaa... ain' naisissa eläjä, yli öitä öitsilöissä, noien impien iloissa, kassapäien karkeloissa? Kuljettaja ei vaikuttanut ymmärtävän mistä puhun. Kun olin tehnyt asiani hieman selvemmäksi, hän osoitti jollekin muutaman puhelinsoiton ja nyökkäsi. Koukkasimme hotellin kautta ja vein kettufarmarille hänen tilaamansa aterian. Sitten mentiin. Näytimme ajavan jonnekin kauas, öisen kaupungin synkälle laidalle. Varmistin, että pysyisimme kuitenkin sovitussa taksassa ja kuljettaja myöntyi. Käännyimme pimeltä leveämmältä kadulta kuoppaiselle tielle, joka johti karkeiden synkkien kerrostalojen sisäpihalle. Kuljettaja pysäytti auton. Näin hämärässä kahden suurikokoisen miehen lähestyvän autoani. Kuljettaja nousi äkkiä autosta, ja miehet keskustelivat kiivaasti jotakin, sitten toinen mies kirjoitti jotakin paperilappuselle. Kuljettaja palasi autoon ja jatkoimme matkaa. Jonkin ajan kuluttua - ja nyt olimme varmasti jo maaseudulla - pysähdyimme kellertävän himmeän valon valaisemalle suljetun huoltoaseman pihalle. Kuljettaja otti puhelimensa, kaivoi taskustan sen ryppyisen lappusen, ja alkoi soittelemaan läpi siinä olevia puhelinnumeroita. Toisessa päässä kuului aina samanlainen väsynyt kesken aamuyön unien herätetty naisenääni, ja puhelu päättyi aina samalla tavalla, samoihin vaimealla ja pettyneellä äänellä lausuttuihin ystävällisiin hiljaisiin sanoihin.
- Aamulla, sanoi kuljettaja. Siskot eivät halua nyt ottaa sinut vastaan.
- Eikö mistään hinnasta?
- Ei mistään hinnasta.
- Miksi ei?
- On yö. Siskot nukkuvat.
- Miten niin nukkuvat?
- Miten niin miten niin?
- ...hyvä on, palataan sitten kaupunkiin.
Palasimme hotellillemme.
- Saisinko vielä puhelinnumerosi? sanoi kuljettaja.
- Puhelinnumeroni... miksi ihmeessä?
- Eihän sitä koskaan tiedä, ehkä onnistun järjestämään jotakin. Näen, että tämä on hyvin tärkeä asia. On masentavaa, että jouduimme palaamaan laihoin tuloksin. En olisi luullut niin käyvän.
- Vai niin. Hyvä on. Tuossa on korttini. Hyvää yötä.
- Hyvää yötä.
Palasin hotellihuoneeseemme jokseenkin huojentuneena siitä, ettei maaseutukierros ollut venähtänyt yhtään pidemmäksi. Tiedä mihin nuhruisiin hiidenpesiin sitä olisi vielä eksyttykään.
Seuraavana päivänä heräsin puhelinsoittoon. Kuului nuoren tytön vaimea hyvin miellyttävä ääni. Hän tiedusteli hotellihuoneemme numeroa, hän sanoi olevansa hotellin ulkopuolella. Yrittämättä ymmärtää asiaa sen enempää, annoin huoneemme numeron. Kohta ovikello pirahti. Avasin oven, sen takana seisoi tumma suurilla silmillään hieman ujosteleva tyttölapsi. Osaamatta sanoa tai kysyä mitään pyysin hänet sisään. Olohuoneen sohvalle istuuduttuaan hän kertoi saaneensa tietää ystävältään Artturilta - siltä taksikuskiltako? kysyin - niin juuri häneltä - että olisimme kaupungissa. Arttur oli antanut hänelle numeroni. Kettufarmari keitteli teetä, tyttö istui hijaa sohvalla.
- Kuulit siis, että me olisimme kaupungissa?
- Niin.
- Ja päätit heti tulla?
- Kyllä.
- Vai niin... vai sillä tavalla. Silmäkolusin tytön hahmoa. Hänen hiuksensa olivat upottava, tulipunainen puuhun nostettu lammas. Hänellä oli kaunis hillitty meikki ja hänen huulensa olivat lämpimän pehmeät, hyvin vaativat ja hieman rohtuneet. Hänen äänensä oli nyt erilainen kuin puhelimessa. Se oli matala, täyteläinen, hyvin tumma, hieman käheä. Hänellä oli yllään tummansininen jakkupuku, joka myötäili hoikkaa vartaloa kuin kuumaverinen hevonen. Hänen vyötäröllään on nahkainen leveä vyö. Aikuisen naisellinen pukeutuminen olisi ehkä vaikuttanut hieman koomiselta, ellei hänellä olisi samalla ollut hyvin kauniit aikuisen täyteläiset seitinohuisiin himmeästi kiiltäviin sukkiin pujotetut sääret. Katselimme siinä toisiamme pitkään sanomatta sanaakaan.
- Minkähänlaisella aikataululla olet liikenteessä? tiedustelin lopulta kun en kestänyt hiljaisuutta, jota tyttö vaikutti kantavan kuin kevyttä huntua.
- Minulla on aikaa koko ilta... keskiviikkona on työpäivä... perjantaina olen sopinut meneväni ystävän kanssa elokuviin...
- Vai niin... katsoin Kettufarmaria ja hän vastasi ilmeellä josta oli mahdotonta lukea mitään.
- Mitähän me sitten tässä... eihän meilläkään mitään suurempaa kiirettä tässä ole... vai mitä?
- Eipä juuri, mihinkäs tässä, hyvinhän täällä tuntuu alkavan viihtyä, sanoi Kettufarmari.
- No siinä tapauksessa... tarkoitan... sinulla varmaankin on jonkinlainen käsitys hinnasta... siis siitä mikä olisi yhdessä viettämämme ajan hinta? ...kaikellahan, niin kuin tiedämme, on hintansa.
Tyttö katsoi meihin hämillään, ja nousi nopeasti sohvalta.
- Voi anteeksi, en tiennyt että häiritsen. Olisitte sanonut. Tietenkin teillä on paljon tärkeämpiä asioita. Voi kuinka en tullut sitä ajatelleeksi... olin niin ilahtunut kun kuulin Artturilta, en tullut ajatelleeksi... Anteeksi, minä lähden aivan heti.
- Hetkinen... eihän tässä nyt niin kiire ole. Hetkinen odotappas... Tyttö oli jo vetänyt pitkät mustat kiiltonahkaiset saappaat siroihin pieniin jalkoihinsa.
- Mikä sinun nimesi on?
- Olga, hän sanoi, ja nousi koko mittavan pituutensa arvokkaaseen korkeuteen.
- Minä olen Sven, hauska tutustua.
- Hauska tutustua...
- Katsos, juodaan tässä rauhassa teetä, ja tuumaillaan hieman uudelleen. Eihän tässä nyt niin kiire kenelläkään mihinkään oli. Toki on työtä, paljon on laulun iloista ja virkistävää työtä, mutta tottahan levätäkin pitää. Kyllähän meidän työmme voivat hieman odottaa, ja mikä ettei, voihan sitä näinkin työskennellä, eihän tämä nyt niin surullista ja vakavaa ole lainkaan, sanoin, ja otin kitaran käteeni. Ja heti ryhtyi pulputa lähteilemään kuin itsestään jonkinlainen helmeilevänkaihoisa sävelmä, jännittäviä sointuja valua vuotamaan mieleni syövereistä säkeinä:

"Kauan kasvoi, kauas kuului: kaukoa tuli kosijat
neien kuuluhun kotihin, kaunoisehen kartanohon.

Kosi Päivä poiallehen: eip' on mennyt Päivälähän
Päivän luona paistamahan kesäisillä kiirehillä.

Kosi Kuuhut poiallehen: eip' on mennyt Kuutolahan
Kuun luona kumottamahan, kehät ilman kiertämähän.

Kosi Tähti poiallehen: eip' on mennyt Tähtelähän
pitkin öitä pilkkimähän talvisilla taivahilla."

Tyttö jäi kuuntelemaan soittoa ja hänen päänsä vaipui syliini. Ja kohta jo hän nukahti. Nostin tytön käsivarsilleni ja vein kaunokaisen nukkumaan sänkyyni. Silloin pirahti taas ovikello, Kettufarmari meni avaamaan.
- Mitähän siellä? kysyin, peitellessäni tyttö, siirtellessäni suortuvia kuumalla otsalla. Naisen ääni taisi olla, huonepalvelustako?
- Ei, sanoi Kettufarmari - ja hänen ilmeensä huolestui, miltei synkkeni- vaan toinen samanlainen.

MUSTAA VALOA

ELOKUVAN TEKEMINEN

ja sen levittäminen alkaa nykyisellä digikameratekniikkalla ja youtubella olla yhtä vaivatonta kuin tekstin julkaiseminen blogissa. Siksi elokuva taiteenalana ei tekijän näkökulmasta vielä kilpaile tekstin kanssa nautittavuudessa. Siinä vaiheessa kun runo on aina helpompi ja nopeampi levittää suoraan elokuvana kuin blogitekstinä, elokuva on päihittänyt kirjallisuuden taiteenalana. Millään muulla ei ole merkitystä kuin taloudellisuudella, mukanakuljetettavuudella, tuotantokoneiston keveydellä ja ilmaisuudella: 1800-luvun elokuvat ovat laadultaan, tekniikaltaan ja tuontantokoneistoltaan aivan turhan raskaita olennaisen elokuvallisen sisällön valittämiseen. Olennaista on kirjoituksen täydellinen rentous, välineen keveys ja viimeistelyn runollinen eleganssi. Tavoitteena parin kokoillan klassikkoelokuvan päivätuotanto, muiden töiden ja lapsenhoidon ohessa.

PANNUSAMAANI

POLTERGEIST SAUNASSA

SPB-BEAT IN GRIBO

GURDJIEFF DANCE

Mielenkiintoisin osuus alkaa 2.44 min paikkeilla.

25.9.2007

MÄYRÄ MAISTUU MAJAVALLE

Nauroin aika makeasti tämän Tuomas Vimman jutun äärellä. Poeettista matskua, tietysti näin dokumentaarisena melko arveluttavaa.
Hänen korvansa olivat kääntyneet hiukan luimuun, mutta ne olivat silti yhä niin että hän saattoi kuulla kunnolla jokaisen sanani. Hänestä oli vaikea saada kiinni, ankkuroida mihinkään, sillä hänen silmänsä alituiseen etsivät vastausta johonkin. Orkesteri soitti Helikopterin varjon. Kosketinten takana hääri Hastin lisäksi myös kitaristi Gastin. Kehotin häntä siirtymään edes muutaman metrin kauemmaksi kuuntelemaan ja hienovaraisesti vihjaisin orkesterin kitaristien käyttävän äänensärkijöitä. Hänen korvansa olivat hitusen liian suuret. Minäkään en ole aivan huononäköinen. Hänen mukaansa Eurooppa tulisi saada liikkeelle. Hän kertoi ystävästään, joka samaan aikaan, viisi vuotta sitten oli muuttanut pois Riiasta, opiskelemaan kuten hänkin, mutta toiseen suuntaan. Vain viisi vuotta hän oli asunut Lontoossa, ja kuinka toiseksi hän olikaan muuttunut. Vain viisi vuotta, ja hän oli niin karrelle palanut, ettei hänen ihonsa enää sietänyt tavallista naisen hymyä. Elämä oli ollut hänelle kuin tunnustamatta jäänyt sairaus, jonka visasta puhkeaa kultaa. Jotakin, jonka tunnistamme helvetin demonien itkuksi. Hyvä niin. Isaac Newtonhan ennusti Harmageddonin ajankohdaksi vasta vuoden 2060. Sitä ennen hänestä oli Riiassa kehittynyt taitava pimeässä maistelija. Hän ei maistanut heti kaikkea, mitä hän tiesi naisista. Hän rakasti naisia ja halusi pelastaa nämä. Mutta hän ei voinut itse erottaa kaikkia makuja. Ihan kuin olisi kulunut paljon aikaa siitä kun viimeksi ajattelin jotain, hän oli sanonut. Ystäväni haukotteli ja nosti kätensä ylös. Kehoitin häntä laskemaan ne alas, mutta hän sanoi luontonsa olevan niin heikko, ettei voi tyhjiä käsivarrentynkiään katsella. Hänen käsivartensa olivat vahvat. Hänestä tulisi taitava rautaesineiden ja muiden metallitöiden tekijä. Hän jatkoi kertomustaan, minusta tuntui, taivaaseenastumiseen asti. Se oli kertomus itämaisten tietäjien vierailusta Lontoossa. Se oli minulle ilmainen kertomus, ja hyvä sellainen. Yritin kuunnella lyhyesti sen mitä hänellä oli sanottavana. Lontoossa hän oli kadottanut makuaistinsa kokonaan. Täällä käydessään han ei pitänyt miehistä, koska ei tunnistanut heidän tuoksuaan. Hajumolekyyli ärsyttää liikkuessaan hajureseptorisoluja. Tama on haistamisen edellytys. Näillä miehillä oli jo kaikkea. Hän ei pitänyt miesten avoimuudesta. Hän oli järkyttynyt siitä, ettei kenelläkään ollut seksuaalisia neurooseja. Niitä hän oli näiden viiden vuoden aikana oppinut rakastamaan ihmisten suurimpana omaisuutena. Toisin sanoen, hän sanoi, hän on elänyt niukkaa elämää ja siksi tullut ja ilmeisesti kohta tekee ryöstömurhan kirveellä. On pystyttävä ymmärtämään, että kapea portti on kapea portti. Niin kuin akvaariosta laskee Punaiseenmereen kapea portti. Demonien uskotaan olevan ihmisille näkymättömiä. Talmudin mukaan demoneita on olemassa 7 405 926 kappaletta. Demonien alapuolella helveteissä kärsisivät kuolevaiset. Ei niista ole vastusta, neidoksi naamioituneista demoneista, lasivuorista… Meidän täytyy vaihtaa hieman paikkaa, sanoin keskeyttaen hänet. Kanttiininpuolella patakurniakku porisee, nälkä kurnii vatsaa, mutta onneksi meillä on sentään puhdasta vettä.
kuinka jotakin voi vain herätä ja seistä ihan itsestään herätä ja jaksaa mukavasti ei tosin aivan viime vuosien malliin mutta malleja pitää tietysti uudistaa päivän puuhat tuntea olonsa jossakin ympäristössä oireettomaksi olevansa jossakin jotakin lämmintä ja tahmeaa paksua hyväntuoksuista ei tavallisen nahan tuoksuista vaan enemmänkin sellaista kevyttä ja hedelmäistä voiko kukaan väittää ettei olisi mistään eikä koskaan kenellekkään tullut koko päivänä edes kahvin tai ruoan jälkeen mieleen mitään mikä liittyy jotenkin päin johonkin jonka voi tuntea saavutettuaan eli itsestään löydettyään kuinka jonkin elimen merkitys ja status heti ylivertaisena aivan kuin se olisi törröttävistä poskipäistä vieläkin yhä edelleen hyvin varjeltu lähes pyhä eli syntisistä ja synnistä erotettu jokin jolla on rajat ja muoto eli poikkileikkaus feminiini sellainen vesielukka delfiini sellainen pieni ja voimakas ei raskaalta vaikuttava tai karkea nahka ei kaulaa myötäilevä sellainen ei maailman vahvin mutta kiltein ja miellyttämishaluisin ulkoaohjautuva eli todellakin pisara valtameressä miksei voi ajatella yksinkertaisesti niinkin että maailma on eli täsmällisemmin sanoen maailmankuvan sisältämä vanha kokemustausta on tai jokin voi olla niin kuin me sen ymmärrämme jotakin hyvin epämääräistä muun muassa lähikuvaa ihmissilmästä nutusta isosta suonikkaasta kyrvästä sillä oli jo silloin joitakin joka voi liukua kinaamiseksi tai rysähtää enemmin tai myöhemmin muodossa tai toisessa vastaväitteistä huolimatta yksinkertaisesti sillä täytyi olla mahdollista kehittää antaumusta laatua vihanneksia juureksia sillä eläviä marjoja tai hedelmiä

24.9.2007

MIKSI KAPITALISMI EI TOIMI?

Tieto, jota ei julkaista, on valtaa.
- Jari Tervo, Parnasso 4/2007

Vartin päästä alkaisi Tallinnassa mielenkiintoinen luento "Kapitalistisen realismin arkkitehtuurista". Vakavin kritiikki kapitalismia vastaan on tietenkin se, että kapitalismi ei toimi käytännössä niin kuin se teoriassa ja konsulttien hienoissa puheissa toimii. "Kaunis ajatus - mutta ihminen ei ole sellainen", saattaa joku kyyninen kapitalistisen realismin läpielänyt tokaista. Miksi kapitalismi on niin huono järjestelmä? Miksi se tuottaa tehottomuutta?

Kapellimestarituttavani totesi eilen: "Kapitalistinen täydellinen kilpailu tuottaisi ehkä kaikkien osapuolien kannalta parhaan tuloksen. Mutta edellytyksenä sille olisi se, että kaikilla olisi sama tieto. Taide- ja tiedelaitosten ja henkisen elämän kannalta yleensä ongelma on se, että kaikilla ei mitenkään voi olla käytössään samaa tietoa. Tämä johtuu siitä paradoksaalisesta tosiasiasta, että hengen alueella menestys perustuu kykyyn hankkia uutta tietoa ja taitoa. Kun kaikilla ei ole, eikä voikaan olla samaa tietoa, voidaan niille, joilla tietoa on vähemmän kaupata mitä tahansa missä tahansa paketissa - heidän on pakko uskoa, koska he eivät tiedä. Kysymys on markkinoinnin vakuuttavuudesta - idioottien vakuuttamisesta - ei itse ydinalueen osaamisesta. Lopulta, kapitalistisen prosessi, joka muuntaa "korkeampaa tietoa" objektiivisesti mitattaviksi tuloksiksi, ulottuu jopa yksittäisen esteettisen päätöksen alueelle. Silloin ollaan suossa, josta ei helposti ole paluuta. Jotkut ihmiset tosin kokevat kamppailun tällaisia esteitä vastaan mielekkääksi, mutta yleisesti ottaen kysymys on täysin vääränlaisesta työstä, jolla ei ole mitään tekemistä ydinalueelal työskentelyn kanssa."

Informaatioyhteiskunnassa yhä useammat toiminnan alat ovat edellä kuvatun kaltaisia, tiedollisia ja henkisiä toiminnan aloja, joissa kapitalismi tuottaa lähinnä laiskuutta - ydinprosessin korvautumista toissijaisilla vakuuttamis ja markkinointikampanjoilla. Metalliteollisuudessa asia on tietysti, niin kuin tähänkin asti, eli aivan päinvastoin.

23.9.2007

IHMINEN VOI LUOPUA

mistä miellyttävistä asioista tahansa, mutta hän ei luovu hevillä kärsimyksestään. Ihminen on luotu siten, että hän on kiintynyt kärsimyksiinsä enemmän kuin mihinkään muuhun, ja kuitenkin niistä olisi välttämätontä olla vapaa. Kukaan, joka ei ole vapaa kärsimyksistään, joka ei ole uhrannut kärsimyksiään, ei voi tyoskennellä. Myohemmin meidän täytyy puhua enemmän kärsimyksestä. Mitään ei voi saavuttaa ilman kärsimystä, mutta samanaiakaisesti ihmisen on aloitettava uhraamalla kärsimyksensä. Nyt koeta miettiä, mitä tämä tarkoittaa." Gurdjieff, Ouspensky, s. 331.

On suhteellisen uusi idea, etta ihminen voisi saavuttaa jotain uhraamalla sielunsa. Rakkauden uhraaminen on vanhempi idea. Mutta se perustuu korvattavuuden ja väliaikaisuuden ajatukseen, siihen, että sielua ei silti tarvitsisi uhrata. Rakkauden uhraamisen taustalla on ajatus, että rakkauden kohde ei ole ainutlaatuinen, vaan ainoastaan rakkauden subjektiivinen tunne, joka voidaan saavuttaa aina uudelleen. Tämäkin on harhakäsitys, sillä ihminen ei voi luoda tunteitaan. Ihminen ei voi tehdä mitään. Rakkauden korvattavuus, toisinsanoen sattuman laista irtautuminen edellyttäisi, että ihminen voisi tehdä jotakin.

On kolme tapaa luoda todellisen tiedon kannalta olennaisia, korkeampia tunnetiloja, sanoo G:
"Ensinnäkin, se voi tulla itsestään. Toiseksi, joku voi luoda sen sinussa. Ja kolmanneksi sinä voit luoda sen itse. Mitä pidät parhaimpana?"

Parhain on tietenkin kolmas tapa, mutta tuskin kukaan pystyy siihen, vaikka ehkä niin kuvitteleekin. Hyvinä aikakausina Bysantissa tapahtui tietenkin myos ensimmäisen ja toisen tavan mukaista kehkeytymistä. Olennaista tässä on kuitenkin sen, että nuo muodot riippuvat hyvästä hallitsijasta. Tästä yksinkertaisesta syystä johtuu se, että huonon hallitsijan kaudella ihmiset eivät tiedä mitä on rakkaus. Sillä ihmiset kuvittelevat voivansa tehdä jotain itse. Todellisuudessa he eivät voi tehdä mitään. Ja valhekuvitelma estää edes sattuman tekemästä heidän puolestaan. Siksi he eivät milloinkaan koe rakkautta, tai muitakaan "tiedon" kannalta olennaisia tunteita.

Onhan tunnettua, että tuntemiemme koulujen puitteissa ei voi "oppia" mitään. Koluvelvollisuus on olemassa siitä yksinkertaisesta syytä että yhteiskunta haluaa käyttää ihmistä tehokkaasti koneena. Toinen syy on se, että koulutuksella ihminen tehdään ikään kuin vastuulliseksi omasta yhteiskunta-asemastaan, vaikka se on tietenkin poliittisesti määritelty etukäteen.

Tietoa voi hankkia vain erityisten korkeampien tunnetilojen välityksellä tai erityisissä suljetuissa ja ankarissa kouluissa, jotka ovat keskittyneet näiden tunnetilojen saavuttamiseen. Mikään mitä tavallisilla ihmisillä on, ei ole tietoa siinä mielessä kuin me tiedon ymmärrämme. Ihmisillä, jotka uskovat meidän tuntemiimme kouluihin, on vain muistinsisältojä, uskomuksia, valheita ja ennakkoluuloja. He eivät pysty johtamaan itse mitään tietoa. Mutta heillä voi olla jonkinlaisia käsityksiä tai mielipiteitä, jotka eivät ole tiedon kanssa ristiriidassa. Olennaista on, että, heillä on samalla kertaa lukemattomnia kasityksiä, jotka ovat tiedon kanssa ristiriidassa, eivatkä he kärsi siitä. Kärsimyksen poissaolo on nimen omaan tiedon poissaoloa.

Siksi täällä Hypotalamuksen maagisessa kaupungissa ymmärretään ns. "maallisten koulujen" merkitys paremmin kuin meillä. Hypotalamuksessa olisi mahdottomuus, että kukaan täysijärkinen ihminen opiskelisi enää yliopistossa 21 ikävuoden jälkeen. Tuollaiset alhaiset koulut ovat vain ja ainoastaan ammattikouluja. Ammatti on se, millä tulla toimeen... se ei missään tapauksessa ole mitään tärkeää tai mainitsemisen arvoista. Todellinen tieto jää aina siitä ulkopuoliseksi. Siitä on turha etsiä mitään merkityksiä. Sen vuoksi, mitä nopeammin ihminen pääsee eroon turhista kouluista, sen nopeammin hän pääseen olennaisen ja mielekkään todellisen ja kovan opiskelun äärelle. Hypotalamuksessa käytännollinen matematiikka, fysiikka, teknologia, ovat niin sanotusti pehmeitä tieteitä. Kova tiede on oikeaa tyota, sitä mikä liittyy tiedon hankkimiseen. Ja se voi olla vain tyotä itsen ja tunnetilojen kanssa. Tämä kaikki on täällä lapsillekin selvää.

Ja tuo tyo itsen kanssa on tietenkin rakenteen ulkopuolista, communitastilan tyotä. Se on nimen omaan tyotä sielun ulottamiseksi uusille tasoille. Puhutaan ulottuvuuksista, joita on lukemattomia, tuntemamme neljän ulottuvuuden lisäksi. Tyo rakenteessa, niin sanottu ammatillinen ja yhteiskunnallinen tyo, on aina neljän ulottuvuuden säätelemää. Siksi viidensulottuvuus, joka on ikuisuuden ulottuvuus, ja jossa rakkaus on mahdollinen, ja kuuden ulottuvuus, joka on rinnakkaisten ikuisuuksien ulottuvuus, eli kosmosten ulottuvuus, ei vaikuta tyohon rakenteessa. Tyo rakenteessa on neljän ulottuvuuden tyotä, eli tyotä sielun ulkopuolella. Se ei ole pelkästään halveksittavaa, sillä sielun täytyy ottaa se huomioon, mutta tyo itsen kanssa, on rakenteen ulkopuolista, eli aina viidennen tai sitä korkemman ulottuvuuden tyotä. Tämä on lapsillekin selvää, äidinmaidosta imettyä täällä communitasin maailmassa.

Idea sielun uhraamisesta perustuu neljää ulottuvuutta korkeampien ulottuvuuksien olemassa olon kieltämiseen. Sillä tavalla ei tietenkään voi saavuttaa mitään sellaista, mikä olisi ns. ihmiskunnana asia. Mutta sillä tavalla saattaa saavuttaa jotakin, mikä on ns. hyonteiskunnan asiua. Sillä hyonteisissä ei ole mitään muodonmuutosta vastustavaa. Ne ovat puhtaasti neljän ulottuvuuden olentoja. Hyonteisilta puuttuu ikuisuus, sillä ne muuttuvat paljon ennen sitä täysin toisiksi lajeiksi. Toisikseen. Niissä, niiden olemuksessa, ei ole mitään kuolematonta osaa, ei mitään mikä koskettaisi ikuista. Tämä kaikki on hyvin, hyvin yksinkertaista, eikä opetuksessa täällä enää palata näihin alkeellisuuksiin, koska pikkulapsenkin ymmärtävät ja voivat itse keksiä kaiken tämän.

Ihminen on luotu. Tämä on ensimmäinen, pikkulapsille itsestään selvä asia. Darwin on heille pelkkä joulupukki, joihin enintään äidin kohdussa lojuvat syntymättomät sikiot kykenevät naiiviudessaan uskomaan. Tietysti idiootteja ja typeryksiä, jotka eivät kykene edes selvään logiikkaan, kiusataan tällaisilla korvatunturin huru-ukoilla.

On siis olemassa, toisin kuin Gurdjieff sanoo, kärsimyksen muoto, jota ei voi uhrata. Toisaalta Gurdjieff ei voinut meitä aiempana tästä tietää. Tuo kärsimyksen muoto on se, joka syntyy sielulliselle olennolle, sieluttomien mutta fyysisesti samanarvoisten olentojen keskuudessa. Toisinsanoen kärsimys syntyy yhteison kieltämien ulottuvuuksien konkreettisesta kokemisesta. On jopa niin, että sielullisen olennon täytyy elää kokonaisuudessaan kielletyssä ulottuvuudessa. Tämä kärsimys on hyvin erikoislaatuista ja muistuttaa rikollisten ja yhteiskunnan ulossysäämien poikkeusyksiloiden kärsimystä. Kärsimyksestä luopuminen, eli sen uhraaminen, voi tarkoittaa hänelle vain kahta asiaa: 1) yhteiskunnan normin hyväksymistä ja sielusta luopumista ja samalla kuolemaa tai 2) maanpakoa.

Nämä vaihtoehdot on pystyttävä ymmärtämään periaatteellisiksi. Todellisuudessa ei ole mitään muita vaihtoehtoja. Ensimmäisessa tapauksessa kärsimyksen uhraaminen siis tarkoittaa samaa kuin itsen uhraaminen. Toisessa tapauksessa se tarkoittaa kotimaan, perheen, suvun, heimon, kenties maanosan uhraamista, eli siitä luopumista, ja siihen uhrattujen sijoitusten uhraamista. Globaalissa maailmassa saattaa kuitenkin olla, että toinen tapaus voi tarkoittaa koko maaplaneetan uhraamista. Mutta tiedossa ei ole miten maanpako kokonaan sieluttomaksi tulleelta maaplaneetalta voisi olla mahdollinen. Toistaiseksi elämä avaruudessa ei olisi kovin pitkään ihmiselle mahdollista. Ja avaruuteen tuskin lähtevat muut kuin hyonteiset yrittämään, sellainen on niin heidän tapaistaan. Joten vaihtoehto 2) näyttää nykykehityksen valossa palautuvan vaihtoentoon 1). Mutta on olemassa kolmas tie sielun pelastamiseksi ja kärsimyksen uhraamiseksi, ja se on Adolf Hitlerin koettelema tie: ihmiskunnan sieluttoman osan uhraaminen - ovathan kapitalistiset massaihmiset sentään rottia jotka kaikin mokomin ansaitsevat teloituksen. Tässä päiväunelmoinnissa tulee kuitenkin vastaan väkivallan toiveunia korkeampi aksiooma, joka on: väkivalta kaikissa fyysisissä ja henkisissä muodoissaan kääntyy aina kaikkia hyviä tarkoituksia vastaan. Harmageddonin jalossa idyllimäisessä toiviokuvitelmassa näyttäisi kuitenkin tapahtuvan poikkeus, jonka mahdollistaa Jumalan suuren käden puuttuminen sattuman ja historiallisen dialektiikan lakeihin.

Tyo ryhmissä on communitastyon, eli rakenteen ulkopuolisen tyon tärkein muoto. Gurdjieff korostaa tämän tyon merkitystä. Tämän tyon tieto, on tieto yhteiskokemuksesta, yhteistietoa, eli tietoa omastatunnosta ja sielusta. Tämä tieto on viidennen ulottuvuuden tietoa, täysin tavanomaisille kouluille ja rakenteelle tuntematonta. Taiteilijaryhmät ja orkesterit eivät halua tehdä tyotä G:n määrittämässä mielessä, koska niiden päämäärä on alhaisesti itse tuotteessa, musiikkiteoksessa, kirjassa, runossa, maalauksessa. Tyossä ei voi olla mitään tällaisia helppoheikkimäisiä päämääriä. Tyo kasittää kylläkin tietoa noiden asioiden edellytyksistä. Mutta sille, joka on ymmärtänyt tyon luonteen, taideteokset ovat usein täysin merkityksettomiä, koska ne melkein aina ovat pelkästään neljän ulottuvuuden ilmenemiä. Ilman oikeianlaista tyotä taide ei merkitse mitään. Siksi tyo, ei taide, on keskeistä, päämääränomaista. Taide voi olla parhaimmillaankin vain sivutuote. Taideteos, joka ilmetää korkeampia ulottuvuuksia, voi olla jossain määrin mielenkiintoinen, mutta ymmärrettävästi harvoin tyon kannalta mitään uutta tietoa tai uusia tunteita avaava. Joskus oikeaan tyohon perustuva taide avaa uutta tietoa, mutta silloin se kohtaa yleensä aivan kummallisen vastaanoton, niin kuin tyon "tulokset" aina kohtaavat, jos niitä viedään ryhmien ulkopuolelle. Ouspensky kommentoi tätä hämmentävää ilmiotä sivulla 290-291. Tästä syystä, että tyon tulokset kohtaavat aina vastaanoton, johon tyoskentelijä ei tyon vaiheessaan ole kyvykäs vastaanottamaan tai ymmärtämään, tyon tulokset, eli se, mitä ryhmissä puhutaan, tehdään, tapahtuu, saadaan aikaan, pitää jättää hyväksi aikaa salaisuudeksi. Sillä vaarana on, että liian aikaisin paljastettu tyon tulos tuhoaa tyon jatkamisen edellytykset. Nimittäin tyo ryhmissä on paljon paljon alttiimpaan ulkoiselle paineelle, keskeytyksille ja hairioille, kuin itsenainen uhrautuva tyo. Communitastyon päämäärä ja lopputulos ei siis ole mikään tuote, vaan itse tyo, puhdas oleminen, joka on tyotä ryhmissä, joka samalla on taiteen korkein ja henkisin muoto.

SAMI HYRSKYLAHDEN PETERBURG:

http://www.youtube.com/watch?v=nq-jMwBpMVM
http://www.youtube.com/watch?v=2kYp2SD7AtQ
http://www.youtube.com/watch?v=Pig1N8aSOcs
http://www.youtube.com/watch?v=BP0nK0IzyJU
http://www.youtube.com/watch?v=-1-qAHDmZfA
http://www.youtube.com/watch?v=L-_rzLr-aWQ
http://www.youtube.com/watch?v=kGFpmAch3eI

PASOLINI LUKEE, POUND FIILISTELEE

http://www.youtube.com/watch?v=0YJSG1C3sF8

Pasolini kirjoittamassa samaista teostaan (Orgiat):

http://www.recliner-workstations.com/computer%20table%207%20small.jpg
http://uk.gizmodo.com/Ergoquestnew500.jpg
http://www.ergoquest.com/


Pound lukee:

http://www.youtube.com/watch?v=ujxZd3tBG18&mode=related&search=
http://www.youtube.com/watch?v=JaA9RKCi_rs&mode=related&search=
http://www.youtube.com/watch?v=r06cwhVkR9c&mode=related&search=
http://www.youtube.com/watch?v=UsX2omolnzE
http://www.youtube.com/watch?v=YVGboLQyNYI&mode=related&search=

21.9.2007

Runous on joukko-oppia: sanojen joukko, asioiden joukko, ja niiden leikkaus.
Kaipaan sinua
kauniissa yksinäisessä vankilassani

tähdet lentävät pääni yllä

minä tiedän, minä toivon

mikään ei muutu

kaikki yksinkertaiset toiveeni ovat
jo täyttyneet

kaikkea on mitä tarvitsen
hiljaisuutta rauhaa hiljaisuutta
yksinäisyyttä yksinäisyyttä ja rauhaa

HENKISEN TYÖN VEROASTE

on Suomessa maailman korkein: maksamme verona kaiken mitä saavutamme henkisessä työssä ja sen lisäksi kaiken mitä saavutamme aineellisessa työssä, jotta voisimme tehdä henkistä työtä. Veroaste on korkea, koska yhteiskunnassamme on liikaa yhteiskunnan henkisillä varoilla eläviä vapaamatkustajia. Vapaamatkustajat harjoittavat henkistä riistoa työtätekevää väestönosaa kohtaan. Jo antiikkisen määritelmän mukaan henkisiä vapaamatkustajia ovat kaikki, jotka eivät tee henkistä työtä (katso Ouspensky, Gurdjieffin työn määritelmä), tai vastaavasti uhraa jumalille.

Itse henkisenä oikeistolaisena olen sillä kannalla, että työtätekemättömät (mitään muuta paitsi sielunsa uhraavat ihmiset), eli kaikenlaiset fasistit ja rahantekijät, pitäisi sulkea välittömästi ulos maaplaneetalta. Joku hellämielinen varmaan tyytyisi kuljettamaan heidät Siperian vankileireille, joka on laiskuririkollisille aivan liian hellää kohtelua, kuten Solsenitsyn oikein kuvaa. Toiseksi Siperia on heidän valtavalle määrälleen aivan liian pieni. Vain helvetissä on tilaa riittävästi. Henkisen työn (Gurdjieffin merkityksessä: Arbeit itsen, ja vain itsen, kanssa, macht frei!) välttelijöiden ulosheittäminen on maaplaneetalle sama kuin katkaisuhoito alkoholistille.
Lehmät synnyttävät
maitoa
vaikkei kukaan joisi
pelasta lehmät
juo maitoa
samoin runoilija
suurin kärsimyksesi syntyä
ei luoda
Olisi masentavaa olla Bach
taivaaseennäkevä peruukkipää
ihminen, helpompi olla enkeli
tuhkaksipalanut jumalanpoika
Jos haluat kokea ihmiskunnan
se on tehtävä elävien kanssa
astu häneen, liekehdi, pala

parvi jylhät
synnyttäjä-äidit
mielenkarku
hidastelu katolla
tyttö kyynelissä
koska ei kestä

kuinka monta yötä
hermoilua inhimillisen
rikkauden ja menetyksen
vaa'assa vailla unen iloa
palkkana hereilläolo

20.9.2007

VIIVI AVELLANIN SINKKUNAISEN KÄSIKIRJASSA

on kaikenlaisia, ilmeisesti jo länsimaisen psykologiatieteenkin hyväksymiä miesten ja naisten typologioita. Olisi hauska nähdä miten eksyksissä joku idiootti olisi näiden idioottimaisten luokittelujen kanssa Venäjällä. Ihmetyttää, että tällaista puupäitä on olemassa vain 400 kilometrin etäisyydellä Pietarista.

19.9.2007

JUHANA VÄHÄSEN KAKADU

tuli postissa, enkä muista viime vuosikymmenien maailmankirjallisuudesta, ehkä jotain Jyrki Pellisen Dostojevskin suomalaista sihteeriä lukuunottamatta, ainoatakaan yhtä innostavaa proosa-aloitusta... joku Sartren muuri ihan tuoreimmista uutuuksista tulee mieleen, että innosti samalla tavalla (tekijät, jotka eivät edes tunnista välittömän ympäristönsä lisäksi minkään toisen todellisuuden tai ulottuvuuden olemassa oloa, eivät voi olla minkään lajin kirjailijoita...).

Olli Sinivaaran Palava maa jäi minulta toistaiseksi kesken.

Osip Mandelstamin hieman syvemmän tarkastelun jälkeen erittäin mielenkiintoiseksi osoittautunut novelli Egyptiläinen postimerkki kaikuu poetiikaltaan hämmästyttävästi Eino Santaselta.
Ihmisen vaivat ovat rakkauden kokoisia.
Kolmen vuoden jälkeen lahjaksi saamani
helppohoitoinen kukka nuukahtaa.
Vaihdan sille uuden mullan, isomman ruukun.
Älä leiki kanssani pyydän, mutta itse elän
vain leikistä: tosissaanolo on niin tappavaa.
Joko paranet täysin tai kuolet
... eikä mikään ole ikuista tietenkään.
Se on niin totta, että itken sitä kolme päivää
ja kolme yötä.
Vain nautinnolta voi kuolla, paeta
kaikkia menetyksiä, lakata kadehtimasta
kuolemansairaiden kivun ikuista unohdusta.
ja näin, puuttuvasta rakkaudesta
ei pitäisi kirjoittaa, tympäisevää luettavaa:
"joku veitsi nyt lyöty läpi sydämen
niin kuin naula läpi taivaan."
ellei joku pakko
jokin jumalaksi nimetty
joka on totta
mielikuvituksen sanansaattaja.
Ei minusta tule sellaista hyveellistä.
Sen viisauden arvo: mitä se etsii mitä se löytää?
yhtä ainoaa tai kaikkea, siis kaikkea tai ei mitään
Ja kuinka usein se menee huomaamatta ohi.

12.9.2007

KESKUSTELIN TAANNOIN HYPOTALAMUKSESSA

erään 22 vuotiaan tytön kanssa.
- Oletko koskaan kuullut feminismistä? kysyin.
- En.
- Osaatko arvella mitä feminismi voisi tarkoittaa?
- En. Hänen kasvoilleen levisi valloittava, vilpittömältä näyttävä hymy.
- Feminismi on valistusajan Euroopassa syntynyt aate, joka pyrkii parantamaan naisten asemaa.
- Arvelen, ettei minua, kiinnosta, enkä ehkä halua kuulla siitä lisää.
En malttanut vastustaa kiusausta raottan hieman esirippua... maalasin niin irvokkaan hironymosboshlaisen pienoiskuvan kuin osasin enkeleitä murhaavista ilkiöistä, ja nimesin sen feminismiksi.
- En halua kuulla lisää, sanoi tyttö. Minua ei kiinnosta.
- No, ei puhuta siitä sitten. Ymmärsinkö oikein, että katselet pornoa hyvinkin usein? kysyin.
- Kyllä.
- Pidätkö siitä.
- Totta kai. Kaikki pitävät pornosta.
- Ihanko totta?
- Ainakin kaikki minun ikäiseni tytöt.
- Eikö sentään porno loukkaa joidenkin ihmisten tunteita... eivätkö jotkut ihmiset aivan oikeutetusti koe jotakin negatiivista nähdessään pornoa?
- Pornossa ei voi olla mitään negatiivisia tunteita herättävää, koska seksuaalisuuteen ei voi liittyä mitään negatiivista. Onhan niin, kuten Gurdjieffkin sanoo, että sukupuolikeskuksessa ei ole - kuten ei ole korkeammassa tunnekeskuksessa eikä korkeammassa ajattelukeskuksessa - lainkaan negatiivista puolta. Sukupuolisuudessa ei ole olemassa epämiellyttäviä aistimuksia tai epämiellyttäviä tunteita, ainostaan joko miellyttäviä asitimuksia tai miellyttäviä tunteita taikka sitten siinä ei ole mitään, ei minkäänlaista aistimusta, vaan asioiden täydellinen samantekevyys.
Tyttö on mielisairas, ajattelin. Mistä keskuksista hän oikein höpisee.
- Miten siis pitäisi ymmärtää ihmisten negatiiviset tunteet, jotka eivät ole itsellenikään aivan vieraita? Onhan sentään niin, että seksuaalisuus alistettuna valtataistelun kapulaksi, kiristysvälineeksi, rahantekovälineeksi, on kaiken saatanallisen alkukuva.
- Kuten Gurdjieff toteaa, keskusten väärän toiminnan seurauksena sukupuolikeskus yhdistyy usein tunnekeskuksen negatiivisen puolen kanssa. Silloin tietynlainen sukupuolinen kiihotus - eikä sitäkään aina tarvita - herättää epämiellyttäviä tunteita ja aistimuksia. Ihmiset, joissa sukupuolisuuteen liittyvät ajatukset ja mielikuvat synnyttävät tällaisen reaktion, pitävät usein itseään varsin hyveellisinä ja erikoisina. Tosiasiassa kyse on yksinkertaisesti sairaudesta. Kaiken sukupuolisuuteen liittyvän pitäisi olla joko miellyttävää tai samantekevää. Epämiellyttävät tunteet ja aistimukset tulevat kaikki tunnekeskuksesta tai vaistokeskuksesta.
- Mistä keskuksista sinä oikein höpiset? Oletko itse nähnyt sellaisia keskuksia olevan ihmisruumiissa?
- En ole. Koko asia on monimutkainen. On parempi että palaamme siihen myöhemmin.
Ehkä seksin jälkeen, ajattelin ja katselin suruissani tätä mielisairasta tyttöä. Hänellä oli mustat hiukset ja violetit silmät. Yllään hänellä oli punainen samettipuku ja puvussa u-kaulus, josta näkyi hieno timanteilla päällystetty kaulakoru. Jalassaan hänellä oli siniset polviin ylettyvät korkokumisaappaat.
- Eikö pornon ilmiömaailmaan liittyvä seksuaalisten halujen muuntuminen ja ylipäätään kaikki liian pitkälle menevä luonnollisuuden rajat ylittävä "kekseliäisyys" tällä alueella voi olla vaarallista? kysyin.
- Tavallaan, hän myönsi epäröiden, muttei selvästi käsittänyt mitä tarkoitan, ja hänen kasvoilleen tuli odottamaton tuskan ilme - ...mutta epäluonnollinen ei ole tervettä, ja siksi se on aistit täysin kylmäksi jättävää. Yleisesti ottaen, kuten Gurdjieffkin toteaa, on ainoastaan kaksi oikeaa tapaa käyttää sukupuolienergiaa - normaali seksuaalielämä ja muodonmuutos. Kaikki keksinnöt tällä alueella ovat erittäin vaarallisia, sillä ne saattavat johtaa hallitsemattomiin muodonmuutoksiin, jotka johtavat yllättäviin sairauksiin, ja joista ei ole enää paluuta normaalin sukupuolikeskuksen toimitoihin.
Minua hämmästytti hänen selkeät ajatuksensa asioista, joissa, turha kai sanoakaan, ei terveellä järjellä ajateltuna ole mitään mieltä.
- Entä sitten halut, kysyin varovasti... varmaankin on niin, että kunnollinen ihminen haluaa vain sellaista mikä on hyvää ja kaunista. Mutta emmekö ole pakotetut näkemään hyvää ja kaunista myös sellaisissa asioissa joihin liityy jotakin rumaa ja jopa kammottavaa? Jos ajattelemme jumalallisia ideaaleja, eikö se tarkoita jotakin halun kohdetta, joka on yksi ja virheetön... mutta tällainen voi olla vain mielikuvituksemme ilon lähde. Koska maailmassa on aina virhe, ideaalin mielessä pitäminen ei tuo lohtua maailmassa. Maailmassa olemme tuomitut etsimään kauneutta pikemminkin sieltä missä sitä ilmenee sekoittuneena muuhun, sen sijaan, että etsisimme täydellisyyttä, virheiden poissaoloa. Sitä paitsi virheettömyyden etsiminen on samalla tavalla saatanallinen kuin jumalallinen ideaali. Ero on oikeastaan vain siinä, että kun jumallallisessa fantasiassa täydellinen ulkoinen kauneus yhtyy rajatta täydelliseen sisäiseen kauneuteen, saatanallisessa fantasiassa täydellinen ulkoinen kauneus yhtyy täydelliseen sisäiseen rumuuteen, eli tyhjyyteen. Huomatessamme ulkoisen kauneuden yhdistyvän sisäiseen rumuuteen, me koemme jotakin selittämättömän tuskallista ja järkyttävää, niin kuin kuvataan Hoffmannin kertomuksessa Nukke. Ideaalien totaalista painostavuuutta, joka syntyy siitä, ettei sellaisia ihmisiä yksinkertaisesti ole olemassa, me voimme paeta vain yhteen suuntaan: kauneuden havaitsemiseen kaikkialla, kaikissa olennoissa. Jos hahmoalttiutemme on suuri, me huomamme kauneutta sekoittuneena lähes keikkiin olentoihin, milloin missäkin yksityiskohdassa. Ideaalimme pirstaloituu yli kaikkien olevaisten, niin, että jokainen saa siitä osansa. Toiset enemmän toiset vähemmän: tässä suhteessa ihmiset ovat eriarvoisia. Samalla myös sielumme hajoaa, ellei se voi luopua omistamasta... ellei se tajua, että mitään kauneuden kokonaisuutta ei voi omistaa. Sen tajuaminen, että mitään yhtä, kokonaista ei voi omistaa, omistamatta samalla jotakin mitä vihaa, saattaa olla toisella tavalla järkyttävää. Samalla kuin halumme moninkertaistuvat ja kuohuvat yli, ne eivät löydä maailmasta mitään kiintopistettä, mitään ydintä, minkä ympärille rakentaa romanttisen valheen parantavaa kudosta. Kun alamme nähdä kauneuden sirpaleita kaikkialla, emmekö samalla tule hyväksyneeksi mitä järkyttävimmät rumuuden muodot, joissa hetkellinen kauneus fetisoituu sivujuonteena tai houkuttimena?
- Näköala on hyvin masentava. Onneksi kysymys on vain persoonallisuuden hajoamisesta. Sen pitääkin hajota. Jos ei se hajoaisi itsestää, se pitäisi heittää pois, ja se olisi jo huomattavasti vaikeampaa. Seurauksena on syvä masennus. Ihmiset eivät yleensä ymmärrä masennuksen henkistä merkitystä. He pyrkivät laittamaan roolinsa ja valhepersoonallisuutensa takaisin kokoon terapian ja lääkkeiden avulla. He ovat heränneet, ensi kertaa suoraan yhteyteen magneettisen keskuksen kanssa, mutta järkyttävä kammo ajaa heitä takaisin sikeään uneen. Kammon syy on se, että magneettinen keskus, toisin sanoen sielu, paljastuu heille vain täysin toimintakyvyttömän, pienenä ja avuttomana siemenenä. Masennuksessa ihminen menettää kaiken oppimansa ja jää yksin sielunsa armoille. Hän joutuu elämän ulkopuolelle, ja ainoa mitä hän voi on pyrkiä rakentamaan sieluaan niin, että sen avulla voisi pärjätä, ilman valhepersoonallisuuksia. Masennus on tällä tavalla hyödyllinen olotila, mutta toisella tavalla haitallinen. Sillä sillä suuren akun energia voi virrata pieniin akkuihin vain tunnekeskuksen välityksellä. Masennuksessa tunnekeskus ei toimi ja pianet akut eivät lataudu normaalisti. Todella tietoisuuteen herännyt ihminen on sellainen, jonka keskukset toimivat oikein, eikä hänellä ole ollenkaan valhepersoonallisuuksia vaan jatkuva suora yhteys keskuksiin ja sieluun.
Hullu, täysi hullu, ajattelin. Mitä tämä sairas ihminen oikein höpisee? No, väliäkö sillä, kuunnellaan ja turistaan tässä nyt niin kauan, että saadaan aika kulumaan, että viini nousee päähän ja päästään tosi toimiin.

10.9.2007

INHON PYHÄSTÄ RAJATTOMUUDESTA

Kapitalistiroskajoukon pomot opiskelevat liikkeenjohtoa sotilaiden kirjoittamista teoksista, vaikka yksinkertaisimman sotamiehen viisaus on heidän iljetysaivoilleen liikaa: "kaveria ei jätetä".

Ihmiskunnalla on vain yksi sota, sota Saatanaa vastaan.

8.9.2007

He vastustavat sielun kehittymistä. He vastustavat henkisyyttä. He vastustavat vilpittömyyttä. He vastustavat rehellisyyttä. He vastustavat oikeudenmukaisuutta. Tästä kaikesta he ovat kehittäneet estetiikan.

Mutta heistä on edelleen epämiellyttävää, että ihmisiä murhataan avoimesti heidän silmiensä edessä. Kaikki avoimuus ja rehellisyys on heille vastenmielistä.
Oikeistolainen tutkimus on uusien asioiden selvittämistä, ja niiden tarkkaa salaamista.
Vasemmistolainen tutkimus on sen julkaisemista mitä oikeistolaiset jo tietävät.

Ero tehdään sillä, että edellisellä on käytössään kaikki planeetan resurssit ja jälkimmäisellä taakkanaan omatunto ja kunnia.

LÄNSIMAIDEN HAJOAMINEN

Globaalin kapitalismin totalitarismi on pelin sääntöjen totaalisuutta.

Ollakseen rikkomatta itseään on rikottava pelin sääntöjä.

Mitä myöhemmin tajuat tämän sitä varmemmin ns. "concept of loser" toteutuu sinussa.

Omatunto ja terveyden tuhoutuminen kulkevat käsikädessä. Ihmisten terveyden systemaattisella tuhoamisella saavutetaan kaksoishyöty: sairas kilpailija ei pärjää ja lääkebisnes kukoistaa.

Yllättävän monet sijoittavat masennuksen jatkuvaan lisääntymiseen. He tietävät, että masennuksesta seuraa nopeammin tappavia sairauksia, joihin voidaan keksiä kalliimpia lääkkeitä.

Kaikki ovat häviäjiä ennemmin tai myöhemmin.

Se, joka viimeiseksi hajoaa parhaiten nauraa.

VÄRIT OVAT VAIN NIMIÄ EROILLE

Olli Sinivaaran toinen runokokoelma Palava maa vakuuttaa heti alusta. Tässä on nyt jotakin, todella punnittua ja herkkää tapahtumista. Hetkinen, mutta eihän tämäkään ole "luonnon jäljittelyä". Ajatukset eivät häiritse tätä epäpoliittista runoa. Mistä tämä kertoo? Ainakin loistavasta terveydestä aikakaudelle, jolloin terveyden systemaattinen tuhoaminen on monille loistava bisnes. En väitä, että terveys sinänsä olisi epäilyttävää, mutta yllättävää se on.

7.9.2007

Autuus on eri asia kuin onnellisuus. Avoin on eri asia kuin anonyymi. Eläminen on eri asia kuin elossa pysyminen. Ihailla on eri asia kuin hipelöidä. Kannattajakortti on eri asia kuin jäsenkirja. Kesälenkkari on eri asia kuin talvilenkkari. Kuulovammaisuus on eri asia kuin kuurous. Käytettävyys on eri asia kuin opittavuus. Laktoosi-intoleranssi on eri asia kuin maitoallergia. Mielikuvaresonanssi on eri asia kuin akustinen resonanssi. Myyminen on eri asia kuin pakkorahastus. Nimenselitys on eri asia kuin sananselitys. Pelaaminen on eri asia kuin käytännön toiminta. Raportti on eri asia kuin ihmisen päässä oleva tieto ja kokemus. Selkokieli on eri asia kuin selkeä yleiskieli. Stimulaatio on eri asia kuin ajattelun tarkentuminen. Syvyysnäkö on eri asia kuin stereonäkö. Sääennustus on eri asia kuin ilmastonmuutoksen ennustaminen. Varastaminen on eri asia kuin kerääminen. Viisaus on eri asia kuin testiälykkyys. Vilja-allergia on eri asia kuin keliakia. Väkivalta on eri asia kuin voimakeinot. Yksinkertainen läpivienti on eri asia kuin haarautuva tunnelisto.

6.9.2007

UUDEN VASEMMISTOLAISUUDEN

tulisi tulla toimeen ilman työläisyyttä. Nykyisessä maailmassa työläiset eivät ole minkäänlainen poliittinen muutosvoima. Ja kuten Nyytäjä toteaa, myöskään yhteiskunnan ulkopuoliset, köyhät ja sairaat eivät ole poliittinen muutosvoima. Työläiset haluavat vain rikastua, työttömät päästä bigbrotheriin, sairaat parantua takaisin oravanpyörään. He eivät halua mitään muuta.

Ilman sielua ja henkisiä tarpeita ei voi olla poliittista muutosvoimaa.

Tämän kammottavan tosiasian edessä vasemmisto, joka ytimeltään harvalukuisena koostuu kourallisesta henkisiä, sielullisia ihmisiä, seisoo lamaantuneena paikoillaan. Vasemmisto on menettänyt kaiken, demokraattiset äänestäjänsä, tukijansa, lukijansa ja sotilaansa. Kannattaako sitä enää edes vasemmistoksi kutsua... ehkä olisi viisainta puhua vain ihmissielusta. Yksi heillä vielä on: totuus. Mihin se mahtaa riittää? Lopussa totuus seisoo, sanotaan.

MENESTYS

Keskustelimme Timon kanssa Outi Nyytäjän kirjasta Menestys ja moraali, jota Timo oli silmäillyt.

Nyky-yhteiskunnassa tuntuu, että menestymättömyys on enemmän keppi kuin menestys porkkana. Big Brother is here - jos joudut yhteiskunnan holhokiksi, osallistut elämäntaitokurssille, hoitohenkilökunta "hoitaa" sinut päiviltä insuliinilla. Hyvässä maailmassa menestyksellä ei ole niin väliä: porkkana on ehkä suuri, mutta keppi olematon. Maailman pahuuden todentaminen on bigbrotheralhaisolle vain retorinen keino oman pahuuden oikeuttamiseen.

"Työn tekeminen on kaiken aikaa enemmän työn tekemisen esittämistä", sanoo Timo, ja jatkaa: "Loka-Laitinen, sen sijaan että paljastaisi kirjoituksissaan mitään, vain esittelee vittuilutaitojaan." Samalla tavalla nykysuomalainen romaanikirjailija vatvoo moneen kertaan uutisoituja, fabuiloituja tai yleisesti tunnettuja itsestäänselvyyksiä, osoittaakseen oppineisuuttaan jonkin annettuna omaksutun romaanimuodon hallinnassa (toki sellainen vaatii taitoa, mutta se ei ole samalla tavalla itsessään merkityksellistä kuten vaikka taito korjata autoja). Ja samalla tavalla rokkarit eivät esitä musiikkia vaan uskottavaa rockbändiä. Kaikki he ovat muotonsa ja keinonsa hallitsevia ammattilaisia, jopa erikoisen taitavia käsityöläisiä, mutta heiltä puuttuu kokonaan taiteilijalle ominaiset ideat ja sisäinen näkemys. He eivät uhkaa valtarakennetta, koska he eivät auta ketään muuta kuin itseään. He ovat osa valtarakennetta. He ovat menestyjiä. He käyttävät kaikki planeetan resurssit tuottaakseen illuusion täydellisestä merkityksettömyydestä.

LÄNSIMAIDEN DEMOKRATIAVAJE

Le Monde Diplon uusi 3. suomenkielinen numero vaikuttaa edellistä kevyehköä numeroa tuhdimmalta. Noam Chomskyn haastattelu on maltillinen katsaus länsimaiseen demokratiavajeeseen. Chomsky huomauttaa, että korporaatiot, jotka globaalissa kapitalismissa ovat paljolti korvanneet kansallisvaltiot, eivät ole vastuussa ihmisten enemmistölle vaan ainoastaan sijoittajille. Korporaatiot eivät ole alisteisia millekään demokraattiselle järjestelmälle (sijoittajilla on ääniä sen verran kuin on rahaa), ja sisäisesti ne ovat malliesimerkkejä lähinnä totalitaarisista järjestelmistä. Ihmisten ainoana demokraattisena suojautumiskeinona kaupallisten medioiden välityksellä toimivaa korporaatioiden valtaa vastaan Chomsky näkee valtion. Chomsky hahmottelee selkeästi länsimaisen nykyisen valtarakenteen, jota ei voi pitää kovin aidosti demokraattisena. "Vapaudessa tapahtuvan aivopesun" tärkeimpänä elementtinä Chomsky pitää medioiden kykyä pitää ihmiset tietämättöminä yleisestä mielipiteestä, jolloin talouteen (sijoittajien etuun) suoraan sidottu poliittinen päätöksenteko voidaan oikeuttaa helpommin yleisestä mielipiteestä riippumatta. Toisaalta Chomsky huomauttaa, että medioiden manipulaatio vaikuttaa eniten koulutettuun väestöön. Koirakoulunkäymättömät ovat vaikeammin huijattavissa.

Implisiittisesti Chomsky ilmaisee, että näennäinen demokratia ei voi olla mikään keskusteluargumentti tai valtti länsimaisen diplomatian hihassa, silloin kun demokratia länsimaissa toteutuu lähes yhtä heikosti kuin missä tahansa totalitarismissa. Vaikka demokratian näennäisyys jäisi länsimaisilta itseltään huomaamatta, etäisyyden päästä asioita seuraavat huomaavat sen helposti.

5.9.2007

APOCALYPTIC NEW SENTENCE

Keväisin, taas ennen kuolemantuomion täytäntöönpanoa, kävelyretkiemme tyhjyydessä, ypöyksinäisessä saatanallisuudessa, toivomme näkevämme mereltä taivaanrannasta lähestyvän arkkienkeleiden laivueen, joka suitsuttaa napalmia yli näkyväisen maailman. Korvissamme kaikuvat Aileen Vuornosin sanat: "Minä vihaan ihmiselämää." Samalla hetkellä meitä liikuttaa ja kohottaa ajatus, että voisimme toisessa tapauksessa ihailla ihmiselämää. Kiirehdimme tekemään matkajärjestelyjä itään tai avaruuteen löytääksemme jotakin, mitä voisimme kadehtia: edes yhden onnellisen parin toisiinsa kietoutuneita kauniita, uhrautuvaisia ihmisiä. Jos vain voisimme olla tietoisia siitä, että jossakin kohtaa maankamaraa asuu täydellinen onni, jostakin syntyy pienokaisia, joita voisi suuremmitta ponnistuksitta rakastaa. Että olisi mies, joka olisi hieno ja kunnioituksen arvoinen mies, ja tällä olisi puoliso, joka yhtään liioittelematta olisi miehensä vastinkappale, kuin pyöreän merenhuuhtoman halkaistun kiven puolikas, joka tässä liitossa olisi palautettu alkuperäiseen yhteyteensä. Jos vain voisimme nähdä tämän rajattoman sydämestä nousevan myötätunnon. Jos vain voisimme elää tässä silmiemme näyn varmuudessa, unohtamatta kuvaa, jättäisimme epätoivoon syöstyn, täydellisessä pimeydessä tapahtuvan, jo aikoja siten jumalanhylkäämän onnentavoittelumme (juuri sen joka meidät murhaa). Heittäisimme ikään kuin työhevosen valjaat sivuun ja tyytyisimme vain katselemaan ja nauttimaan sitä mitä on. Ehkäpä vastuutaakkamme uuden keveyden huumassa kävisimme leikkimielisellä häämatkalla Englannissa ja samalla antaisimme kastroida itsemme. Mutta ei. Nyt meitä polttaa vanhatestamentillinen tuli rakentaa arkki, koota kaikki maailman elämä, jokaista lajia kaksi, nostaa ankkuri ja purjehtia ikuisuuteen. Se kohtaa kovaa vastustusta. Ja meidät teloitetaan taas.

Kyllä tämä on hiljaista aikaa. Kevään odotus, leskenlehtien rapina. Ystäväkin meni hiljaiseksi, ei puoltoa, ei hiljaista vastalausetta. Hiljaisuus. Täällä natisevat seinien takana konttoristien muovituolit. Muovitaskut napsahtelevat staattista sähköä, liittimet irtoavat maan vetovoimasta. Seinästä kuuluu jyrsijöiden temmellystä ja rapinaa. Kaikkea syntymää edellyttää umpikuja. Jossain juntataan paperia nippuun, kaukana rapsutetaan nilkkaa, kuuluu sulkijalihaksen vastusteleva muljahdus. Mitä kasvatetaan seuraavaksi? Pidättyväisyys? Siveys? Nämä minun ruokatuntini ovat vähän tällaisia. Leimaan itseni ulos ja samalla vedolla sisään. Taas saan havaita ettei syömättä selviä. Joskus, kuten tänään, menen kotiin ja syön niin paljon kuin jaksan. Kävin mättämässä porokiusausta ja sain kärsiä katkerasti ylimielisyyteni hedelmistä. TV1 lähetti komeaa luontodokumenttia, kaunista kuvaa. Vain ääni pilasi kokonaisuuden. Katselin ohjelmaa ilman ääntä. Näihin pitäisi valita selostukset Aielianukselta. Onko hänen jälkeensä sanottu jotakin olennaista eläimistä?

Synnytyslakko ydinvoimaa vastaan on uusi juttu, mutta henkisen atominmurskaamisen puolesta on lakkoiltu jo kauan. Picasso tuo nähtäväksi kokonaisen legioonan naisellisia hirviöitä, joiden sisäisiin kokemuksiin meillä ei ole pääsyä. Äärimmäinen sekasotku, sen voi sanoa. Kokemuksemme ei siis paljonkaan poikkea siitä mitä Montaigne koki. Voimme argumentoida tyyliin: nainen on kohtu. Kohdun omistaa ei-murhattu. Kohtu ei tunne poikkeuksia. Se ei ota kontolleen kuolleen siementä. Se ei lakkoile omasta tahdostaan. Se on kauko-ohjattu poliittinen koje.

Murhattu on murhattu vaikka silmät liikkuisivat. Pandora kyllä aavistaa ketkä murhataan, ja niitä se ei valitse. Se ei ole kuoleman muusa, se on murhaajan muusa. Se pitää murhia jo tapahtuneina, niin paljon se uskoo murhaajan kykyihin. Ne eivät jää pelkän uhkailun tasolle. Aavistus ei voi olla muuta kuin totta. Aavistuksen täytyy olla pitävä ennuste. Voi murhattua sanoo tyttö. Oi voi! Älä ota siementä murhatulta, tyttö, lausuu kohtalotar. Älä rakastele kuolemaa. Kun puolet ihmiskunnasta on Kaineja ja puolet Abeleita, ei voi olla niin, että oikeustoimet murhaajaa vastaan alkaisivat viiveettä. Täytyyhän elää ensin! Muutenhan paras nuoruus menee hukkaan! näin ajattelee Kain, veljenmurhaaja ja vetoaa naisten säälintunteisiin. Ja sitten, voi voi, Kainin suku on kovin tuohtunut. Se näyttää leikiltä, mutta se on vakava asia. He valloittavat koko maailman, mutta viimeisessä näytöksessä häviävät kaiken. ”Me emme tienneet, ihan tosi, emme nähneet!” He rymistelevät sisälle tupaan. Onko se huone vai onko se teksti? Yhdestä suusta he toteavat: ”nyt käydään nukkumaan”. ”Johan se on nähty.” Ja he käyvät nukkumaan.

Nykyään, jos katselee telinevoimistelua, sieltä putoillaan enemmän kuin ennen. Jääkiekossa jauhava hitaus johtaa lopputulokseen. Missä onkaan nopeus ja liikkuvuus, jolla kiekko näytti pysyvän kolmessa paikassa yhtä aikaa? Haluaisin muuttaa maailmaa. Myöhäistä! Ihmiskuntaa ei enää ole, huomauttaa Homeros (onko kukaan esittänyt mitään liikuttavampaa?). On vain fossiili, kuollut liikkumaton mekaaninen ranka. Hengen viimeiset kipinät levällään syrjäytyneiden estyneissä kammioissa. Kammioissa nähdään näkyjä ja rukoillaan hitaasti mumisten. Rukoillaan kuolemaa kuoriaisille, joille tiedottomat, hetkessä lepattavat kohdut antavat epätoivoisia, salaa ivallisia lahjuksia. Mitä tekevät spermatuhkapölyssä viimeiset henget, jotka ovat menettäneet liikuntakykynsä, puhekykynsä, näkökykynsä ja kuulemiskykynsä, mitä tekevät kaikki raajat amputoituina Michelangelon Daavidin tarkat esikuvat, henget, joilla on jokaisella esittää hyllymetri pätevää omaperäistä kosmologiaa taustakseen? Ehkä nurinkäännetyn maailman runoilija antaa meille vastaukset kaikkeen tähän. Grunewaldin maalauksessa Helvetin demonit laskeutuvat Pyhän antoniuksen päälle. Häneen päälleen laskeutuvat henkisen immuniteettikadon, psoriasiksen ja syövän visvaa valuvat voittajat, paskantamaan ja saamaan siitä anaalista mielihyvää. Nämä saavat nautintoa auringonpettämisestä. Säteet eivät saavuta sinistä planeettaa. Mitä ihmettä siinä auttaa luonnonsuojelu, eläinsuojelu, ihmisluonnonsuojelu? Vain napalmia levittävät enkelikolonnat lähiavaruudessa tai Zeuksen salama voi meitä auttaa!

Kun silmäilen tätä mekanistista hourulaa, tulen miettineeksi, onko ihminen ollenkaan kone? En tiedä mekaanista laitetta, jolle olisi vaikeampi uskotella minkäänlaisen henkisen todellisuuden olemassaoloa, joka olisi niin salaa katkera sielun olemassaolon mahdollisuudelle, kuin nykyaikainen sielultieteilijä. He saattavat tehdä ajatuskokeitaan loputtomasti, kiduttaa ja kiduttaa, milloinkaan vakuuttumatta sielun olemassaolosta. Sivarit juhlivat omissa jetsetbileissään, työttömät juhlivat suihkuseurapiireissään, mutta se jolla on stigmat käsissä kaivaa lapiolla ojaa maailman loppuun. Miten tämä liittyy sieluun? Ei mitenkään. Siitä pitää prykiatri huolen. Hän on päättänyt olla sokea, kaikella tieteen suomalla käpyrauhassilmän pimennyskyvyllä, olla yksinkertaisesti näkemättä stigmoja käsissä. Ovat taatusti epäuskoisimpia – tottkai kun ovat paljon nähneet todellista elämää ja ihmisiä- sen suhteen, että ihmisessä olisi mitään elävää tai liikkuvaa, jota voisi kutsua sieluksi.
Jotkut rahkasammal- ja hyönteistutkijat ovat sitä mieltä että ihminen on jokseenkin turha olento maailman ekosysteemissä. Ihmisestä ei ole mitään hyötyä luonnolle. Onko siis ihminen itsessään merkityksellinen? Ihminen katselee maisemaa. Siellä jossakin yksityiskohdassa rakastetun (tulevan, nykyisen tai menneen) ja hänen katseensa kohtaavat. Kauneus on jotakin mikä viettelee silmää ja silloin kauneuden kautta katseet muodostavat tasakylkisen kolmion. Ehkä rakastuneiden katseet kohtaavat kuussa tai tähdissä. auringon valonsäteet joka tapauksessa sitovat rakastavaiset toisiinsa. Sekä ihminen että maisema muuttuvat merkityksellisiksi: tasasivuisen kolmion kulmapisteiksi. Ihminen on myös taitava telinevoimistelija. Hevosella kilpaillaan ihmissuhteiden täydellisyydestä, tasapainon täydellisyydestä. Paini on telinevoimistelun ja rodeon välimuoto. Siinä pyritään tasapainoon vastustajan tasapainon kustannuksella.

Sanokaamme sitä runoudeksi, jossa runouden suuruus tavoittaa jotakin siitä minkä voimme kuvitella olevan runoutta, niin kuin runoutena, juuri kokemallamme tavalla, mikäli tunnistamme runoudeksi, jotakin siitä mitä vaikkapa runoudessa on jäljellä kokemuksesta, jota runoudesta, jos kutsumme sitä runouteen sisältyväksi kysymiseksi, saattaa säteillä, ellemme verhoa hämäryyteen, sitä mitä sillä (runoudella) on kysyttävänään, siltä (runoudelta), antaaksemme sille (kysymiselle) sen mahdollisuuden kajahteluun, minkä se (kokeminen) runoudetta, tietysti, kaikkine rukouksineen ja rukouksin, tarkalleen ottaen, ruonouksin on ____________ & ja

Ulkona sataa, kaikkialla vallitsee sumuinen _________. Mutta pilvien yläpuolella paistaa _________, siellä on ainainen kirkkaus. Lentokapteenin elämä kuluu tässä päivänpaisteessa: hän lentää pallopintaa myötäpäivään. Suurissa nopeuksissa hän _____ ikuista kiihkeää _________. Mutta pilvet ovat kuin ahtojää ja näyttävät pysyvän paikallaan. Aivan kuin leijuttaisiin. Se lienee harhaa. Kaukana kiitää vastapäivään yksityisbussi. Näköpiirissään on helposti liikaa ”mieluummin kuolen kuin…” -ehtolauseita. Siellä hän odotushuoneissaan, tunneleissaaan, terminaaleissaan, sen vuosisadan ihminen, näkee unta liikenneonnettomuuksista, Elviksen levytykset jauhavat paikallaan, kirkonkellot pauhaavat Vatikaanissa: "voi kun tästä paskasta jo pääsisi." Toivoa ei pitäisi menettää, sillä meillä ei vieläkään ole mitään pätevää keinoa päätellä onko Rooma taivas vai helvetti. Tontti pettää, lieju nielee kaivinkoneen. Onko merkitys kateissa? Luulenpa, että mikään ei ole vähemmän kateissa. Merkitys, sitä on turha etsiä, se ei ole muuta kuin arkisinta differentiaaligeometriaa. Ennaltaehkäisevä hoito syöpään, mukavuuskohinaa. Keskivertoihmisen aivosähköinen toiminta tapahtuu melko tarkkaan valonnopeudella. Hänellä tiedetään olevan tietty kapasiteetti uuden tiedon omaksumiseen. Meidän, median tehtävänä on lisätä äärimmilleen se todennäköisyys, että hän ei kykene muodostamaan mitään merkityksiä tai laajempia rakenteita sen tiedon pohjalta jolle altistuu. Termodynamiikan toinen pääsääntö ei vaikuta tuloksiin, gravitaatio ei vaikuta tuloksiin sanottavammin. Aika on täysin käänteistä. Mihinkään peräkkäisyyteen eivät hahmot ole sidottu. Kaikki tila täytetään epäolennaisen toistolla, uutteruuden monotonialla ja kunnianhimon tautologisella sulamisjätteellä; mahdollisimman ajattelemattomien massojen kalmaisella opinnäytemonotonialla; koko elämän kestävällä ikuisella laiskalla epävarmuudella ja opinnäyteinnostuksella. On siis turha piirtää labyrinttejä ja muita mutkikkaita esityksiä. Saatamme odottaa vuosia, mutta hän on ollut poissa vain hetken. Hänen tajuntansa kiinnittyi johonkin, operoi äärettömyyden lävitse, askaroi maailman täyteen lapsia, sillä välin kun päämme vaipui melankoliaan ja polki tyhjää. Hän ei tiennyt tuossa silmänräpäyksessä syösseensä meitä tuhoon. Romantiikan kanssa, taikauskon kanssa, tällä ei ole tekemistä. Ehkä tulevaisuuden puoluevalinnat tehdään fasismin tai kaasukammion väliltä.
Totuuden etsiminen ja hyödyn etsiminen eivät usein kulje käsikädessä. Totuudesta on hyötyä vain väkivallankieltäjälle.

TOISEN MAAILMANSODAN TAPAHTUMIEN MUISTELEMINEN

Karjalan takaisinhamuaminen ja yhä jatkuva naapuriviha osoittavat pelkästään suomalaisen luonteen alhaisuutta ja epärehellisyyttä. Viimeistään nykyään pitäisi olla kaikille selvää, että Suomi ei käynyt Neuvostoliittoa vastaan mitään erillissotaa, vaan oli sodan aloittajan ja hyökkäävän Saksan lakeija, millään tavalla itsenäisesti motivoimattomana tarkoituksena Pietarin lyöminen. Kaikki vastaväitteet, joita voidaan esittää, perustuvat suomalaisen valtaeliitin käsitykseen suomalaisten yleisestä ajattelukyvystä: kansa on kyllin auktoriteettiuskoinen, tyhmä ja päättelyissään epälooginen uskoakseen ikuisesti jatkuvan historian väärentämisen ja epärehellisyyden. Suomalaisilta tuntuu usein unohtuvan, että epärehellisyys on häpeällistä, eikä missään tapauksessa kunnioitettavaa, vaikka taustalla vaikuttaisivatkin ymmärrettävät hyötynäkökohdat ja "järkiperäiset" itsekkäät päämäärät.

Venäjällä historian tapahtumat, esittämässäni muodossa, ovat kuuluneet aina koulukurssiin. Heidän on täydellisen vaikea käsittää objektiivisen todellisuuden todistettavista seikoista piittaamatonta epärehellisyyttä ja valheellista alhaista selkärangatonta retoriikkaa. Silti venäläiset eivät juurikaan muistele toisen maailmansodan tapahtumia. Ne ovat olleet ja meneet, unohdettu ja anteeksiannettu. Venäläiset ovat siitä mielenkiintoinen kansa, että he kyllä pitävät vihaa aikansa, kantavat hetken mustaa kaunaa, ehkä pari vuotta. Mutta sitten kaikki unohdetaan, annetaan kertakaikkiaan ja kokonaan anteeksi. Ortodoksinen kirkko on nimenomaan anteeksiannon ja ymmärryksen kirkko. Tämäkin on itsekästä: terveydellisesti sangen viisasta, ja suorastaan edellytys sille, että voi nauttia nykyhetkestä ja tulevaisuudesta ennakkoluulottomasti ja täysin siemauksin.

Suomessa näinkään yksinkertaisia totuuksia ei helposti tajuta: kansan kulttuurinen sivistys on olematonta, ehkä alhaisimmalla tasolla koko kirjoitetun historiamme aikana (eilenkin ravintolassa tarjoilija totesi sanottuaan ensin jotain karkeaa ja kömpelöä "en mä vittuile teille" ... bigbrother is here!). Jonkinlaista parannusta voidaan ehkä toivo kun viimeiset häpeäsodassa mukanaolleet seniilit menevät sinne minne kuuluvat, eli ulos planeetalta.

4.9.2007

KÄVELEN KESKIKAUPUNGILLA

päivittäisen götterdämmerungin purppuransynkän vihan masennukseen iskemänä. Vihaan Taistolaisia! Heillä todella olisi syytä katua tekojaan! He eivät pystyneet kommunistiseen maailmanvallankumoukseen. Joidenkin optimistisimpien arvioiden mukaan Isä-aurinkoinen tuomitsi oikeudenmukaisesti yli 60 miljoonaa hitlerläistä ja kapitalistirosvoa... todellisuudessa luku saattoi olla 30 kertaa pienempi, valitettavasti. Nyt saamme kärsiä siitä, että puhdistuksia ei koskaan ulotettu Suomeen. Pirun Taitolaiset ja heidän poliittinen saamattomuutensa.

3.9.2007

MITÄ PITÄISI TEHDÄ

päästäkseen eniten apua tarvitsevien joukkoon: ollakseen oikeutettu siihen vähäiseen apuun, jota maailma tarjoaa?

AINOANA TUNTEENA KAIPAUS NEUVOSTOLIITTOON

Tuttu tilanne neuvostoklassikkojen äärellä. Eilen nähty pätkä neuvostorealismia piirsi jälleen kerran silmiemme eteen ihanteellisen kuvan ihmiselämästä: toimisto täynnä pitkin päivää meikkaavia, puhelimeen pälättäviä, sukkaakutovia epätoivon vimmalla romanttisesta rakkaudesta haaveilevia kaunottaria*, muutamia joutilaita johtavassa asemassa olevia miehiä, hauskoja tehottomia työpäiviä, jotka täyttyvät kaikesta muusta paitsi työn tekemisestä - työnteon näännyttävän tunnelman ikuista tarkastivalvottua paratiisillista poissaoloa. Siis elegistä viisauden ja sulon totalitarismia!

Loppuyö kului vakavissa merkeissä, Leonid Brežnevin taivaallista beattia kuullessa, jota joku huippudj oli keksinyt käyttää monituntisen miksauksensa vokaaliraitana.


* On syytä muistaa, että neuvostoelokuvissa naisnäyttelijät ovat aina valittu niin, että keskivertonainen voi tuntea itsensä heidän rinnallaan prinsessaksi. Siksi realistisen käsitys neuvostoelämästä edellyttää roolia tekevien näyttelijätättärien kuvittelemisen huomattavasti kauniimmiksi. Internationalismin idea on, että todellisuus on aina elokuvaa ihmeellisempää. Vastaavasti imperialismin idea on, että elokuva on aina todellisuutta ihmeellisempää.

2.9.2007

TASAPAINOINEN AVIOLIITTO

Miehen tehtävä on työskennellä taukoamatta sielunpelastuksen kimpussa.
Naisen tehtävä on viehättää eli häiritä niin paljon kuin mahdollista.
Hyödyllinen idiootti: Leninin lanseerama käsite eräille sosialistisen realismin taiteilijoille.
Hyödytön idiootti: kapitalistisen realismin taiteilija.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com