31.7.2007

OLENNAISINTA NYKYMAAILMASSA

on henkisyyden täydellinen puuttuminen yhteiskunnasta. Henkisyys on jokaisen oma asia, yksityinen sijoitus, ajattelee kapitalisti. Ne, jotka kärsivät sen puutteesta on parasta savustaa ulos yhteiskunnasta, työelämästä, elämästä. Viesti leiriläisille on selkeä: älä kärsi. Tämä maailma on kapitalismin holocausti, jonka idoleita ovat gorillanaamari-kimi-häkkiset.

Tärkeintä on tajuta, että henkisyyttä ei voi sysätä yksityisen ihmisen vastuulle silloin kun eletään globaalissa rakenteessa, jonka idea on henkisyyden tukahduttaminen. Henkisyyttä ei voi palauttaa arvoksi myöskään verilöylyllä. Epäilen auttaako kapitalismin holocaustiin ensiavuksi muu kuin verilöyly. Itsestään se ei ainakaan purkaudu.

27.7.2007

Judokat, rakuunat ja Eldankajärven emännät
tyttärineen pois pelloilta ja navetasta
Power-ryhmään kolmen miehen
hiihtorytmiin Äimärautiolle
430 -litraisesta remonttimajoituksesta
jokea rukoillen syrjäiselle järvelle
sammaleiseen itsenäisyyssalonkiin
jalat liiketoimista jäykkinä erilleen
kädet pakaroille, hierovat sivuilta
lehmien pidot erilaisten juhlat
moskeijoista kahviloihin, luotot
ateriat opiskelijakorttiin, pahvilätyskät
uudelle sivulle merkinnät uudelle
omistajalle verkkoon sähköisesti
väkevämpiin digijuopot tuomiokapitulit
zombiet kehysriihestä spämmiin
Ramseksesta rasismiin elokuulle
Sukkotiin kalliimpiin tuotteisiin
kulmilla notkuneet nuoret
maanantain vuorot suksisepän taidot
historiaan, itään, tulevaisuuteen
laivan kyljellä olevalle lankongille
laumansa suojaan autuaammille rekiurille
edistyksellisten voimien haltuun
salasanasi jos unohdat sen
lähes parin vuosikymmenen takaa
hyvin tarkasti eletyt kokemukset
parven ajatuksia, jotka rynnistävät
tunkeutuvina oireina, stressihäiriöinä
sen kanssa yhteydessä olevia tekijöitä
kaikenlaista, ajalta, kun motarit
vielä näyttivät siltä kuin pitääkin
nopeasti, vanhojen salapoliisi-
ja gansteritarinoiden "aseheilat"
ilmeet, eleet, katseet ja niiden vaikutukset
myös tärkeimmät niitä kuvaavat yhtälöt
hyviä sytyttäviä tunteita ja mielikuvia
juuri nähdyt esineet, sanaparit
mikä kuvassa on oikeasti tärkeää
miten valtakuntien rajat milloinkin
keskeisen kieliopin ja tapahtumiin
liittyneet äänet, jotka tornin
romahtaminen aiheutti

25.7.2007

Yksinkertaista: jos ihminen ei voi kestää, hänen täytyy ajatella.
Kulttuuri vaatii taukoamatonta opiskelua, mutta jokainen päivä
on edellistä kevyempi.
Millä rituaalilla tai ilmasillalla
millä liukuportailla tai katapultilla
ihmisiä tai mieliä siirtelevällä kursorilla
tyhjiä kontteja siirtelevällä työkoneella
rukouksilla, japaninkielisillä biiseillä
vastuuta siirtävillä retorisilla tempuilla
mietiskelyyn virittävillä kujilla
viisasten siirtokilvillä ja -lohkareilla
pääsee niin pitkälle irti, eroon ja pois
että tyhjällä jokapäiväisellä lukurituaalilla
jolla ovi avataan, mutta huoneesta
ei poistuta, tuoksuun, aurinkoon, raunioille
ei vain viihdytettäisi vaan siirrettäisiin
joku toiseen aikaan, tai sukelluskaasuilla
veden alla pidettäisiin hengissä
miinanpurkajia, pinnanalaisten hitsaajia
johtamatta heitä kuurouteen
yleisölle avoimiin temppeleihin, terapioihin
joihin pääsymaksu on rituaali jota maksat
koko ikäsi etkä ehkä pääse
neulalla avataan portti, jonka kautta Azegielin
ääni umpitunnelissa Anjalankoskella
laskee yhtä kerrosta alemmas likuportailla
unohtuu, imeytyy sarjakuvaan, faktoihin
internetin pokeriin, hidas käsi, sulan
kosketus, keino saavuttaa kutitus
Karitsa ei karaistu vaikka se kuinka totuttelisi suden ajatukseen. Susi sattuu olemaan sellaisen mielentilan edustaja, jonka olemassa olo on tarhassa haluttu aktiivisesti unohtaa. Unohtaa jokin tila. Mikä se voisi olla… ehkäpä se, että verilöyly on erään luontokappaleen ominaisin tila. Sellaisiakin luonto synnyttää, ja sitä on hyvin vaikea pitää mielessä. On haluttu muistaa kedon viheriöivä vehmaus. On haluttu muistaa ruohon terveellisyys ja kukkien kauneus. On haluttu yhdistää tämä laidun vuorentakaiseen. Ja katkaista yhteys pimeään metsään raja-aidalla, joka on lobotomia metsän ajatuksille, este niiden jatkumiselle ja siirtymiselle. Vähitellen tässä turvassa on tapahtunut ahdistavien asioiden aktiivinen unohtaminen, mielestä pois pyyhkiytyminen, ilman että siihen olisi tietoisesti pyritty. Karitsasta on tässä uskonnonharjoittamisen vapaudessa tullut enemmän karitsa kuin olisi luullutkaan. Luonto itsekin on ihmeissään, että sen tiloja tällä tavalla rajataan. Pääsee tapahtumaan arveluttavaa unohtumista. Mutta myös erikoista muistamista. Aletaan muistaa jopa laitumia, joilla ei ole koskaan elävä karitsanjalka vieraillut. Aletaan muistaa perin kummallisia ja epätodellisia asioita, kahdellajalalla kävelyä, lentämistä ja avaruusmatkoja. Ja kaikki vain siksi, että todellisuudessa ollaan unohdettu hyvin paljon. Mutta joenrannalla krokotiilikin, planeetan vanha ja arvovaltainen asukas on unohtanut yhtä ja toista. Krokotiili ei muista mitään siitä, mitä karitsa muistaa. Karista ikään kuin muistaa koko ajan enemmän, mutta krokotiili muistaa koko ajan paremmin. Se muistaa, että se viihtyy verilöylyssä hyvin ja että se huvi on hyvin vanhaa lajia. Se kantaa lihassaan tätä koko luomakunnan vanhinta muistia, mutta se ei mitenkään voi muista sitä mitä karitsa muistaa lentämisestä, avaruusmatkoista ja sen sellaisesta.
Miten on mahdollista, että erittäin hyvillä unilahjoilla siunattu voi kärsiä unettomuudesta. Jossakin mielessä voisi olla mahdollista, että hän on nähnyt stegosauruksen, mutta on paljon todennäköisempää, että hän on nähnyt koiran ja pelästynyt sitä. Jotain rauhoittavaa pitäisi antaa. Olisiko mahdollista, että hamppu leviäisi luonnonvaraisesti Suomen luontoon. Olisiko mahdollistaa löytää sitä. On mahdotonta, että kasvi lakkaisi itsestään olemasta. Olisiko mitenkään mahdollista jättää se kitkemättä. On aina mahdollista, että lopputuloksena syntyy SI-käyttäjälle häiriöinen signaali. Ikinähän ei tiedä mitä sattuu, mutta aika näyttää. Loogisesti on mahdotonta, että silmät olisivat yhtä aikaa kauttaaltaan punaiset ja vihreät. Sinisenä täristään. Sitä sattuu. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista, että monet ihmiset korvaavat todellisuuden illuusioilla. Me asumme kvanttitilassa, jota kutsutaan vääräksi tyhjiöksi. Elämä on niin mutkikas, ettei perusohjetta voi kirjoittaa. Onko mahdollista että avaruus ei todellakaan pääty mihinkään. Täytyyhän olla, että voi nähdä kymmenentuhannen kilometrin päähän. Ja varmasti on mahdollista, että inhimillisen ajattelun tulevaisuus on tämä: silmät ovat vuosi vuodelta heikommat. Joka ikinen vuosi tulee takapakkia. Onneksi tämä on maailman vahingoniloisin kansa. Ilo on loputon. Ja vahingossa, eli sattumalta ei ole mahdollista, että täällä voitaisiin ryhtyä rakentamaan uutta kansallista identiteettiä. Koskaan ei tiedä, mitä sattuu. Siinä vasta syvä kansanviisaus. Linsseissä voi olla pieniä reikiä tai halkeamia reunoissa. Jokin nyt on jollakin tavalla mahdollista, ja eihän ole koskaan ollut ettei se nyt olisi sillä tavalla tai tällä tavalla ja niin edelleen ja niin edelleen.

YKSI ASIA JOTA SUOMESSA IHMETTELEN

on se, että epäkauniit ja kaikin puolin epäkiinnostavat naiset käyttäytyvät (minua kohtaan) säännönmukaisen ja korostetun estyneesti ja torjuvasti, aivan kuin minä heistä mitenkään voisin olla kiinnostunut. Vaikka hymyilisi ja olisi normaali, en varmaan alkaisi häiriköimään tekstiviestein, vaikka muutaman kepeän ja hauskan sanan saattaisinkin vaihtaa. Aivan kuin uskottaisiin, että juutalaisesta tulee säännönmukaisesti ihmissyöjä kunhan häntä vain pitää riittävän pitkään keskitysleirillä ja nälässä. Sellainen on aika nolo uskomus jopa lahtarilta, fasistilta, tai jopa niinkin alhaiselta ja rumalta olennolta kuin kapitalistilta.

Onneksi Venäjällä edes kaunottarilla (ja varsinkaan heillä) ei ole varaa käyttäytyä täysin mauttomasti. Oikeudenmukainen ja viisas evoluutio pyyhkii hymyttömyyden heti pois. Sitä paitsi hieno kauneus kokee heti vaurion tyhmästä teosta. On jotain iloa siitäkin, että on kolme kertaa enemmän naisia kuin miehiä, ja naisista suuri osa kauniita.

24.7.2007

Ruotsalaistieltä löytyi kuollut kameli.
Ruotsalaisnuoret syövät yhä enemmän masennuslääkkeitä.
Voisivatkohan nämä liittyä jotenkin yhteen?

Joku ansaitsee elantonsa asemalla ovenpidikkeenä,
niin, pitää ihmiselle ovea auki. Ei kerjää,
tekee työtä.

Mihin kana pystyy? Siitä kanat
ja kanalanpitäjät ovat yhtä mieltä.

Joku pudottaa postiluukusta tuhatsivuisen ilmaisjakelulehden.
Kadulla tyttö ojentaa käteeni elektronisen itselukevan flyerin.
Konvehtitehtaan doorilaiset pylväät, telakan holvikaaret
vilahtavat ikkunassa, umpeenkasvaneella
urheilukentällä lihava tyttö harjoittelee,
kosm(eett)iset joukot valmistautuvat
maanalaiseen paraatiin.

KOIRISTA

Totta puhuakseni, en minä koiria vihaa, enkä ajattele pyssyjä kuullessani öistä haukuntaa. Annoin tuossa aiemmassa merkinnässä liikaa valtaa jollekin vainoharhaiselle perusvireelle... oikeastaan ajattelin provosoida serkkuani, joka on metsästäjä ja koiraihmisiä, kulkee haulikon kanssa kissoja tiiraillen. Minä en mielelläni satuta minkäänlaista eläintä.

23.7.2007

ETSITÄÄN NENÄÄ

Aurelian Anatolevits on henkilö, joka on aina läsnä, paisti silloin kun on fyysisesti läsnä. Asiaa auttaa se, että hän ei juuri ole fyysisesti läsnä. Hän on hyvin kiireinen. Jos haluat hänet käsiisi on metsästettävä kissojen, koirien ja mummojen kanssa. Toisinaan otamme konferenssipuhelun Aurelian Anatolevitsille, ja hän sanoo: "Kertokaa mitä näette, niin minä kerron mitä pitää tehdä." Samat sanat hän sanoo, jos on fyysisesti läsnä, mutta vain jollekin, joka puhuu hänen kanssaan puhelimessa. Aurelian Anatolevits tuntee kaupungin, tietyllä tasolla, paremmin kuin omat taskunsa. Aurelian Anatolevits on todellakin henkilö, jolla on nenä. Ja helpompaa kuin etsiä häntä, on etsiä nenää. Siitä ei voi erehtyä. Mutta nenää täytyy etsiä monesti muulloinkin, ja varsinkin silloin, kun ei missään tapauksessa haluaisi törmätä Aurelian Anatolevitsiin. Ja sellaisia hetkiä on usein. Vaikka sitä ei kyllä toivoisi. Kaupunki, sen lisäksi, että sen sisuksista on lähes mahdotonta löytää mitään haluamaansa, tarjoilee sen yleensä sattumalta, ja juuri sillä hetkellä kun vähiten odotat ja toivot. Näin, heittelemällä silmiä, korvia ja neniä sinne tänne suuri äiti valvoo pilvenreunan asukkaiden valmiutta ja rehellisyyttä. Nimittäin rehellisyys on yhtä kuin valmius. Kunhan et etsi mitään ja olet rehellinen, löydät kaiken. Hypotalamuksessa valheella on lyhyet paljon lyhyemmät jäljet kuin missään muualla.
Se, että etsitään nenää ei tarkoita, että joltakin olisi kadonnut sellainen. Kysymys ei ole edes tietyn muotoisesta tai kokoisesta nenästä. Etsitään nenää yleensä. Ja sitä ei etsitä etsimällä, vaan tekemällä jotain ihman muuta. Ja sitten se pomppaa, juuri silloin kun sitä ei odota. Kunhan vain ei odota, koska silloin sitä ei huomaa. Kaikillahan on nenä, sanotaan. Ei suinkaan. Kaikilla ei ole nenää. Nenä voi olla hyvin pieni tai hyvin suuri. Koolla ei ole merkitystä. Nenä on jotakin minkä silmä tunnistaa. Ja kenellä on silmä? Minulla valitettavasti ei. Minulla on korva. Siksi liikun silmän seurassa. Sosiaaliset suhteet ovat täällä kullan arvoisia. Ilman niitä ei mikään toimi. Kun on riittävän erilaista seuraa, se haastaa mukavasti, nappaa kiinni suhteellisuudentajuttomuudesta, valheesta ja on kuin tilauksesta erimieltä. Silmä osoittaa leikiten korvan ristiriidat ja kaiken mitä korva ei huomaa. Silmä koputtaa olkapäähän ja sanoo: katsohan. Ja kun korvalle näytetään, se näkee. Nenähän se siinä. Kettu mikä kettu. Kolmistaan me olemme täydellisimmillämme, lyömättömiä.
- Nyt on varmaankin jo pimeää, koska en voi kertoa mitä tapahtuu, sanoo silmä.
- Kuuluu vain puhetta ja ääniä, joita voin kuvailla, sanon.
- Tulkaa perässä, minä näytän, sanoo nenä.
- Kertokaa minulle mitä näette, kuulette, haistatte, tunnette, niin minä kerron mitä pitää tehdä, sanoo Aurelian Anatolevits, johon olemme konferenssiyhteydessä.
Kontrastien viljelmien etsimistä
näppäräsormisuuden keräämistä ja tallentamista
pehmeäihoisuuden sirokaulaisuuden
toimintamahdollisuuksien kehittämis
kohteiden etsintää UV-säteilyn solariumin
hengitysoireiden aiheuttajan eristämistä
kaksinkertaisen verotuksen tarpeettomien
kärsimysten välttämistä ja etsimistä
tietokannoista verkoista sirokätisyyden
hakusanoilla kauniskäsialaisuuden
kapeakielisyyden DNA:lla profiilien
perusteella ei-sattumanvaraisen
tietyn pitkäkielisyyden isien ja äitien
etsimistä esivanhempien ja sukupuiden
syiden kromosomien vihjeiden
nojalla yleisluontoisten kuvausten
tuntomerkkien perusteella kopiosuojauksien
polkumyyntitoimenpiteiden kiertämistä
ratsian väylämaksujen tynnyrin kehän
liukaskielisyyden siveyden suosimista
kohtuullisuuden puoltamista
imevähuulisuuden tuuheatukkaisuuden
jäljille pääsyä valokuvan perusteella
ei-liiallisuuden terhakkuuden elävyyden
jahtaamista mykkyyden elottomuuden
hylkäämistä vihjeiden rauhallisuuden
täsmälleen oikean vaihteluvälin perusteella
kalajuttujen kuulopuheiden harmonian
ei-särön ja tarvittaessa myös särön
pienijalkateräisyyden pehmeävatsaisuuden
äänen tuoksun liikkeen perusteella
vakavahimoisuuden tanssinilkkaisuuden
joidenkin ominaisuuksien etsimistä
pelikauppojen hiilivetyjen kulmilta
venyväjänteisyyden sopivamittaisuuden
paikallisten minimi- ja maksimikohtien
etsimistä tietyllä tavalla haavoittuneiden
tai haavoittuvien kasvojen ääriarvojen
kartoittamista slummeista joista ei
kukaan ole aiemmin etsinyt mitään
sopusuhtaisuuden hienoisen liiallisuuden
lisäaineiden kasvinsuojelumyrkyillä kasvaneen
ruuan ei suoranaista vainoamista
vaarallisten möhköfanttien katsekontaktin
välttämistä joutokäynnin turhien ristiriistojen
henkilökohtaisten virheiden sähläyksen ja syntien
haravoimista ja kitkemistä ylävartaloiden
pelkkien jalkojen päättömien
vartaloiden vertailua hiusten osittaisten
kaksoisolentojen polynomin juurien
etsimistä neitseellisistä lahdenpoukamista
alastomien hukkuneiden ruumiiden
naaraamista koluamista ja läpikäymistä
rehevyyden suoranaisen riettauden
tutkimusmatkojen muodokkaan vehmauden
yhdelläkädellä nosteltavuuden
siirreltävyyden bambumajoista
Jumala-suhteen jälkien lannan
löydettyjen taideteosten uudelleen
löytämistä veistämistä puusta jäästä
tietyn numeron lukumäärän
hahmon tyypin jalan etsimistä
oikean jalan puhkikuluneen kengän avulla
pakkomielteistä nenän ranskalaisen
pikkusormen ranteen kaunishampaisuuden
maailmansodan meluhäiriöiden
torjumista puitten varjon hylkäämistä
ja kappas kappas kiviä lentää
ihmisiä juoksee sisältövirheiden
kiusauksien samalla kertaa
perässä ja ajamana psykoosissa
joka on kertomuksen etsimistä
kokemuksille ratkaisujen yt-neuvottelujen
uusien aseiden vertailua järjestämistä
mittaamista ydinpommien rakentamista
mallintamista sääntöjen ja riippuvuuksien
elämyksien etsimistä sukupuolisen
heikkouden pikaliikkeisyyden askelkepeyden
oikean portin ikkunan hetken avautumisen
kipukynnyksen etsimistä kepeäkenkäisyyden
jumalallisen totuuden rietasnauruisuuden
kohtalokkaan virheen koekuvauksista
käheänauruisuuden koenauruista
tunnusmerkkien ristiriitaisien metaforien
kestoa lyyristä sointia rakennemalleja
koskevia käheä-äänisyyden makeankäheän
paholaisen merkin poissulkemista älykkyyden
ja henkevyyden kaikkien yhdistelmien
kaunissilmäisyyden ja täydellisen
tavallisuuden makeislajitelmista

HUUMORI JA KOMIIKKA

Joutsijärvi: "Onko stand up komiikka edes hyvä esimerkki komiikasta? En tunne aluetta."

Se Beckettin elokuva, jossa näyttelee Buster Keaton on puhdasta komiikkaa ilman vähäisintäkään huumoria. Kaikissa Keatonin omissa elokuvissa on myös huumoria mukana. Onko Aronpuro enemmän koomikko vai humoristi? Minusta ehkä enemmän koomikko. Juhani Peltonen on lämmin humoristi. Burroughs kylmä humoristi.

Koomista voi olla myös jokin jolle ei sovi nauraa, kuten vammaiset, sairaat tai hullut. Komiikka riippuu myös aika paljon näkökulmasta. Jumalalle jumalaa sättivä Nietzsche saattaa olla koominen näky. Saatanalle kärsivät ja jumalaan uskovat ihmiset slapstickiä. Kuulustelevasta poliisista pikkurikollinen, joka jää rysänpäältä kiinni muttei tunnusta, on koominen. Kauko Juhantalosta tai Uotin veljeksistä poliisit ja esivalta ovat koomisia, koska eivät voi mitään todellisille rikollisille, vaan keskittyvät turhiin pikkunilkkeihin. Natsiupseereille ja lahtareille metsään leukaansa etsimään lähetetty juutalainen tai kommunisti on tavattoman koominen näky. He kerääntyvät yhdessä nauttimaan silmät kostusttavista nauruista. Ihmisoikeustuomioistuimen edessä he itse ovat naurettavia automaatteja muistinmenetyksineen, fläppitauluineen ja kommunikaattoreineen.

Huumoriin liittyy myötätunto ja etiikka: huumorille sopii aina nauraa... se on jonkinlaista naurun turvallista aluetta. Huumori liittyy ehkä enemmänkin taiteilijan kokonaistyyliin, komiikka konkreettiseen tapahtumiseen. Koominen tyyli... humoristinen tyyli... ovathan ne aivan eri asioita. Koomikko on tahallaan pelle, mutta humoristi on vakuuttava ja samalla hauska. Toki huonoja vitsejä kertova humoristi voi olla tahattomasti koominen, riippuen näkökulmasta. Ironia on tahattoman komiikan paljastamista. Uunona Loiri on pelle, mutta Leinontulkitsijana tosikko. Jos Eino Leinon runot olisivat humoristisia tai koomisia, laulaessaan niitä Loiri olisi joko humoristi tai huumoria ymmärtämätön.

Joutsijärvi: "valituksen ironisointia, ja sitä kautta ei ainoastaan voimattomuutta". Valitus voi tosiaan olla koomista, jos on tiedossa parannuskeinot, joita valittaja ei tiedä. Muutoin, en näe valituksessa ja sen ironisoinnissa muuta kuin häveliäisyyseron. Ironikko on häveliäämpi... epäilee tai uskoo, että parannuskeinot vielä on löydettävissä. Voi olla mysö kovuuteen uskova lahtari-ironikko (Suomessa tyypillinen, varsinkin älymystöss, papistossa ja taiteilijoissa), joka tietää, että ainoa parannuskeino "lahjakkaalle ja herkkätunteiselle", kommunistille tai juutalaiselle, on saunan taakse ja kuula kalloon. Voimattomuutta, täydellistä voimattomuutta, on kaikki muu paitsi pakotien esittäminen lahtarisekasikiöiden ja natsi-imbesillien käsistä.

BECKETTIN WATT

näytti alkunsa 50-70 s. perusteella parhaalta koskaan lukemaltani Beckettiltä. Tavara on juuri sitä mitä Beckettin kuvittelee olevan silloin kun juttu toimii. Aiemmissa suomennoksissa juttu ei minusta toimi. Juuri nyt olen kuitenkin jymähtänyt suvantovaiheeseen, välitilaan, tai epätilaan, jossa tyyli on muuttunut elottomaksi, abstraktiksi ja mielenkiinnottomaksi pohdiskeluksi - toivon, että tämä tästä vielä nousee alun materialistiskonkreettisen, psykologisesti tautologisen ja tyhjän mutta ontologisesti mielenkiintoisen ja värikkään paikallaanpyörivän toiminnallisen kehkeytymisen, jatkuvan kehittelyn, virittelyn, paisumisen tasolle. Jos ei nouse, niin aineksia olisi tässä Watt-nivaskassa noin 50 sivuiseen täysin nerokkaaseen tekstiin. Sekin on kyllä paljon, kun kysymys on tosiaan ainutlaatuisen omaperäisestä tyylistä.
Mihin Beckettin tekstin parhaimmillaan melkoinen nautittavuus perustuu? Sanoisin, että rakenteiden tajuamiseen. Perinteisesti kirjallisuuden rakenteet, hahmotustavat, merkitykset noudattavat ns. terveen ihmisen psykologian pinnallisia tai syvällisiä rakenteita, hahmotustapoja ja merkityksiä. Beckettin neuropatologiset hahmot kuitenkin ovat kuin siivuja terveestä ja kokonaisesta ihmisestä, täysin "ehjän ihmispsykologian" ulkopuolisia, puhtaasti materiaalisia, materiaalisen todellisuuden objekteja - joilla vain sattuu olemaan samat toimintaedellytykset kuin elävillä ja olevilla ihmisillä. Beckettin toimijat ovat käsittämättömiä ja epätodellisia, koska he ovat vapaalla jalalla vaikka kuuluisivat suljettuihin laitoksiin. Toimijoiden toiminta kumpuaa itse kohdatusta, materiaaleista, objekteista, mekanismeista, itse toiminnasta. Toimintaa ei tarvita aluksi paljon, että siitä lähtee orgaanisesti rakentumaan jotakin. Liian äänekkäästi suljettu junan WC:n ovi saattaa olla kokonaisen Beckettin näytelmän aihe (kannattaa ajatella miten hedelmällisen lähelle lähestymistapa tulee modernin tieteen ja teknologian erikoistunutta, isomorfian ja analogian kautta tapahtuvaa kehiettelyä - ja toisaalta miten koomista ja sairaalloista juuri tuo erikoistuminen on). Rakentuminen, ikään kuin materiaalien, objektien välillä olevat kätketyt ja heikot suhteet, halut, veto- ja poistovoimat, kaikki konkreettiset ja todet lauseet jotka voidaan sanoa, ja jotka ovat mielenkiintoisia juuri siksi, ettei niiden motiivi ole mikään ihmisjärki tai ihmistunne, ovat Beckettin "elämän kaikista suurista ja tärkeistä asioista" vapautuneiden neuroklinikkapotilaiden, ikään kuin tähän maailmaan elämään pantujen elävien mekaanisten esineiden, jonkinlaisten materiaalisen maailman meedioiden, suodattunutta tajunnan riemastuttavuutta.

Beckett vain ryhtyy, lähes yhtä helposti kuin toimijansa, itsensä matkijaksi, tyhjäksi maneristiksi. Hän näyttää tarkasti analysoineen ja tietävän mikä hänen tekstissään on ydintä, innoittunutta, ennen näkemätöntä ja täysin elävää. Mutta siihen hän ei useinkaan pysty. Kirjailija sairastuu kuvattaviensa rajoituksiin: elävä toisto muuttuu kuolleeksi toistoksi. Ja tämä on tietysti vain realismia: mielipuolisuus on kiinnostava vain hetken. Jos joudumme elämään pitkät romaanit sen kanssa, kyllästymme siihen mikä meitä aluksi kiihotti. Ehkä Beckett tuntee tekstin salaisuuden, muttei olosuhteissaan pysty siihen, jatkuvaan ristiriitaan jossa ihmispatologisuus olisi kaiken aikaa jollain täysin toisella esteettisellä rakentumistasolla uutta luova voima... tai sitten hän ei tunne salaisuutta (en tiedä voiko sitä tunteakkaan). Hän antautuu kiusaukseen mallintaa itseään, ikään kuin laajentaa ja johtaa kylmiä ulkotiloja siitä mikä on elävää tulisijan välittömässä läheisyydessä. Näitä Beckettin kylmiä ulkotiloja on aika helppo jäljitellä - kirjoittaa beckettmäisesti - aivan samoin kuin Mozartia on naurettavan helppo jäljitellä, paitsi silloin kun pitäisi kirjoittaa C-molli konsertto. Se mikä on kehkeytymisen salaisuus, ydin, universaalia ontologista rakentumista, on kuitenkin ainoa syy lukea Beckettiä.

22.7.2007

KÄYN PETER NADASIN

"Erään sukuromaanin loppu" kimppuun. Äärimmäisen tympeä kansi saa aavistelemaan: ensimmäisessä lauseessa puhutaan varmaan isästä. Avaan kirjan, Nadas yllättää. Vasta kolmannessa lauseessa puhutaan isiäidistä. Tosin kaksi ensimmäistä pyyhkisin pois jos olisin kustannustoimittaja. Avaan kirjan parista satunnaisesta kohdasta. Kummassakin iskee silmiin isiäiti. Ympärillä näyttää olevan turhannäköisiä lauseista.

PIHAAN JUOKSI VALKOINEN KOIRA

Tänään mittasin verenpaineen ja pulssin ja päätin olla tekemättä yhtään mitään. Tosin noilla parametreillä on ehkä enemmän yhteyttä johonkin muuhun kuin viimeaikaisiin tekemisiini. Olen kyllä käyskennellyt metsikössä aamutakki päällä ja lukenut Mannin Taikavuorta... ihmeellistä miten loputtomassa parantolakuvauksessa on tenhoa, jos itse sattuu olemaan hieman huonovointinen... olen ollut puolitoista viikkoa aika kovassa kuumetaudissa.
Loikoan auringossa matkahuovan päällä. Telkkä juoksee lammen päästä päähän, vesitaso pörisee taivaan halki. Nurkan takaa ilmestyy yllättäen iso valkoinen koira. Säpsähdän pystyyn ja luulen että hiuksenikin nousevat. En ole koiraihmisiä. Koira tuijottaa epäluuloisiin ja pelokkaisiin silmiini. Tuijotan takaisin, enkä pysty lukemaan sen susimaisista sinisistä silmistä yhtään mitään. Otan varovaisia perääntymisaskeleita terassin suuntaan, vilkuillen josko käteen osuisi jokin lapio tai harava, jolla voisi ehkä pelastaa henkeni. Oikeastaan kaipaan käteeni järeää käsiasetta. Tuntemattomasta syystä koira säpsähtää ja etääntyy muutaman kymmenen metriä. Kääntyy sitten äkkiä ja alkaa tulla kohti... haluaako se leikkiä?... vai tappaa?... en jää odottamaan vaan pelastan henkeni sisätiloihin. Nojaan oveen sydän jyskyttäen. Koira on yhtä kuin susi, tai pahempi... koiramaisempi... koiraan ei voi luottaa vaikka sen olisi tuntenut kuinka kauan koska "ihmisen paras ystävä" voi olla uskollinen kenelle tahansa... olipa minkä kokoinen tahansa koira herättää pakokauhua. Koira puree, ja jos ei pure se kuolaa. Koira puree varsinkin silloin kun isäntä vakuuttaa ettei se pure... ettei se ole koskaan purrut. Se ei jätä käyttämättä tilaisuutta hyökätä kimppuuni. Koiran äännähdys tai kaukainenkin haukahdus saa minut ajattelemaan kiikaritähtäinkivääreitä.

PIETARISSA KÄYDESSÄNI

tapasin eri päivinä kaksi 22 vuotiasta tyttöä, jotka olivat fyysisessä suhteessa toistensa tarkat kaksoisolennot. Kummankin vanhemmat ovat venäläisiä. Toinen on syntynyt ja asunut koko elämänsä Suomessa. Toinen on syntynyt ja asunut koko elämänsä Pietarissa.
Minulle ei ole milloinkaan tarjoutunut analyyttisempää lähtökohtaa suomalaisen ja venäläisen käyttöjärjestelmän vertailuun. Järjestely on suorastaan tieteellinen ja aivan liian mielenkiintoinen näin kesken kaiken raportoitavaksi. Laadin tästä varmasti tieteellisen paperin johonkin kansainväliseen käyttöjärjestelmäkonferenssiin. Voi olla, että tästä syntyy jopa patentti.
Sen verran uskallan ehkä paljastaan, että tutkimuksen ydin on siinä, mitä Nabokov tarkoittaa Gogol-elämäkerrassaan venäjänkielen sanalla "pošlost".

STOCKHAUSEN TIERKREIS ORKESTERILLE

LEO: http://www.youtube.com/watch?v=uJz2LbtEZ8c&mode=related&search=
CANCER: http://www.youtube.com/watch?v=pqPxagHtfr0&mode=related&search=
PICES/ARIES:http://www.youtube.com/watch?v=O072UDVfpbs&mode=related&search=
SCORPIO: http://www.youtube.com/watch?v=4Ld8QC0OqjI&mode=related&search=
LIBRA:http://www.youtube.com/watch?v=bGWHQsDZJuA&mode=related&search=
AQUARIUS: http://www.youtube.com/watch?v=ayQyqhFq0wI&mode=related&search=
TAURUS: http://www.youtube.com/watch?v=REPUx51rOA4&mode=related&search=
VIRGO:http://www.youtube.com/watch?v=88F_fI-KcSc&mode=related&search=
GEMINI: http://www.youtube.com/watch?v=vxt_7ZBjt9M&mode=related&search=


*

AMOK: http://www.youtube.com/watch?v=Hn7lVRrWnj0&mode=related&search=
Suuri kurjenkokoinen valkea kuovi hyökkäsi kimppuuni. Se ei ollut kovin paha vastustaja tai sitten se ei ollut tosissaan. Nappasin sitä nokasta ja painoin sen maahan. Sen oikeaa siipieä peitti jonkinlainen harsomainen kangas. Tunnustelin sitä ihmeissäni ja ajattelin, että onko tämän sisällä ihminen. Ei, lintu se oli, ja iski taas nokallaan terävästi. Nujersin sen niskat maahan ja tuntui kuin elämä olisi paennut sen ruumiista. Se kohotti oikean siipensä kättäni kohti. Tartuin siihen ja huomasin, että sisällä oli ihmisen käsi, siro pitkäsorminen, suloinen naisen käsi. Se tarttui käteeni kunnes sen ote herposi.

20.7.2007

OIKEAAN KORVAANI ON ILMAANTUNUT

kummallinen tinnitus, aivan kuuloalueen rajalle, ehkä noin 20Hz taajuudelle.
Aivan kuin tinnitus vaivaisi vain tässä talossa. Toisaalta pienikin ääni maskaa sen pois, ja harvoin missään on niin hiljaista kuin täällä.
Vielä on tutkimatta, onko ääni peräisin jostain kaukaisesta tehdaslaitoksesta, jonka kauaskantautuvalle jyrinälle oikea korvani olisi nyttemmin herkistynyt.

RINTALAN PIETARIROMAANIA LUKIESSA

saa huvittuneena todeta miten vaikea suomalaisen on "päättää selvittää itselleen kaupungin arvoitus".
Suomalainen ei nimittäin osaa, uskalla, kehtaa avoimesti, suoraan ja yksinomaan ihailla naista - sillä jos hän ryhtyy naisentusiaitiksi, pietarilaiseksi, hän ei yksinkertaisesti voi enää olla suomalainen. Rauhoittaakseen isteään suomalainen sekoittaa asiaan aina jotakin muuta - ikään kuin tärkeämpää - ikään kuin jotakin todellisempaa - ikään kuin nainen olisi vain sivuseikka, eikä kaikkien hahmojen lähde, niin kuin se Tolstoille on. Rintalan tekstissä on sellaisen ihmisen kolkkoa epäluuloa, jolle lähestyttävä asia on täysin käsittämätön, ja jonka hän näkee vain pinnasta - ja mitä muuta kuin pintaa on muinainen historiankirjoitus ja kirjallisuus siveyskäsityksineen, joihin Rintala tukeutuu -: hän ei ole ollenkaan varma tuon suuren käsittämättömän, "kylmän" niin kuin hän sanoo, sympatioista itseään kohtaan. Ja mitä Pietari on muuta kuin suuri tyttö. Ei Pietarissa ole mitään sen kummempaa salaisuutta. Ja siksi se onkin niin "epätodellinen", kuin merenvaahdosta syntynyt... Kaikki Pietarissa on naisen - tai oikeammin naisjumaluuden - vertauskuvaa. Suuri naisten ihailija voi lukea sitä kuin avointakirjaa... muille se on pelkkää vaahtoa... Rintala on vain yksi niistä miljoonista länsimaalaisista, jotka inttämisletään ja suoraan sanottuna matalilta ihanteiltaan eivät käsitä millaisiin objektiivisiin ja selkeisiin tavoitteisiin venäläinen "ikiaikainen" vallankäytön traditio tähtää. Ymmärtämättä päämäärää on tietysti mahdotonta ymmärtää keinoja - varsinkin silloin kun ne ovat vähemmän elegantteja. Kaiken olennaisen Pietarista voi lukea myös Tolstoin Anna Kareninasta - joka on Pietari - joka on romaanien romaani - ja kaikista kaukaisin maailmassa suomalaiselle - tai saksalaiselle - hengen laadulle... kunhan lukee allegoriana eikä realismina - ja Tolstoi maailman kaikista kirjailisjaneroista on vähiten realisti. Mitä realismia ovat silmänräpäyksessä ohikiitävät, kuolevaiset kuriositeetit ja ihmeet ? Kuka on oikeutettu arvioimaan tällaiset asiat realismiksi - tietääkö joku todella mikä Pietarissa on mahdollista - älkää naurattako! Jos Pietarista etsii syvempää totuutta, joutuu todelliseen psykedeliatunneliin - Nevan alle - suon alle - niin kuin Dostojevski ja miljoonat muut. Pietari on odottavaa asentoon veistetty nainen - ja se odottaa - ei mitä tahansa. Kapitalismi, tuo onneton kosija, josta saamme lukea Italo Calvinon romaanista "Ritari joka ei ollut olemassa" ei tule koskaan merkitsemään Pietarille yhtään mitään. Narkomaani ja hullu ovat olemattoman Ritarin, Wolanin, aseenkantajia. Vain olemassaoleva voi merkitä jotain Pietarille - sillä kaikki muu tekee siitä vain entistä enemmän epätodellisen ja haihtuvan. Kaunis oraakkelishiva odottaa, sen miljoonat innostuneet ja toiminnanhaluiset aivot ja kädet odottavat - ei mitä tahansa - vaan jotakin riittävän suurta, Tsaaria, messiasta, tuhatvuotisrunoilijaa... jotakin mikä antaa Pietarille sen arvoista ajateltavaa ja työtä. Kenessä tahansa sen suuret surumieliset silmät ovat hetken näkevinään pisaran jumalan poikaa. Muussa tapauksessa ... Pietarissa ei ryhdydytä mihinkään erityiseen... ei rehkitä... pikkurakkausseikkailua kummempaa. Tällainen - tai jotakin tähän suuntaan - on sen tahto - joka on ikuinen.

19.7.2007

HEIJARITEE, MUNANNOSTO

http://www.enjoyingtea.com/ginsengoolong.html

18.7.2007

RISTO RASAN

esikoiskokoelma Metsän seinä on vain vihreä ovi (1971) on yksi lyhyistä luontopastoraaleista koostuva tila. Osastoja ei ole. Kokoelmassa ei ole varsinaisesti mitään narratiivista, aikaan tai etenemiseen sidottua elementtiä. Mutta siinä on tunnelma, joka on selkeästi jotakin. On myös selkeää, mitä se ei ole. Jalansija, jolla runoilija havainnoi on kuin jokin avomerellä oleva pieni luoto, jossa mahtuu seisomaan yhdellä jalalla. Laji on äärimmäisen herkkä ja äärimmäisen uhanalainen: siinä se koko nautittavuus.


*

"Elämä,
kuin kansakoulun paha puuro
niin hyvässä keitossa
että sitä aina haki lisää."
Kokoelmasta Kulkurivarpunen 1973

TIMO PUSAN

esikoiskokoelma Tuulessa hymyilevä puu (1978) on aika mielenkiitoinen tapaus. Kokoelma on aiheiltaan, jäsennykseltään, kaikilta muodollisilta piirteiltään tavattoman maneristinen. Kokoelman viiden osaston teemat on saatu miettimällä viisi maailmanja ihmiselämän isointa, tärkeintä ja järsisyttävintä asiaa. Jokaisen osaston jokainen runo valaisee osaston teemaa lähes matemaattisen johodonmukaisesti, ennustettavasti ja kirjanoppineesti. Kaikki muodolliset seikat ovat kertakaikkiaan jännitteettömiä. Ne vastaavat kysymykseen: mitä ensimmäisenä kuvittelisit runouden olevan?
Mutta. Varsinainen ydin on siinä, että Pusan lähes jokainen säe on elävä, koettu ja eletty. Vaikka kokoelman muoto on läkähdyttävän puhdas ja teemat pateettisia, säkeet eivät juurikaan toimi muodon, vaan kokemuksen, konkreettisten havaintojen ehdoilla. Tämä on aika mielenkiintoinen ristiriita. Nimittäin useimpien nuorten ihmisten elämä, havainnot ja kokemukset täyttäisivät vain pari Pusan viidestä maailman ja elämän runollisimmasta teemasta. Muutamaan osastoon tulisi paljon tavaraa, mutta vähintään yksi jäisi kokonaan tyhjäksi. On vaikea tietää, elää ja kokea täsmälleen yhtä paljon maailman ja elämän viittä tärkeintä asiaa, ellei siihen saa käyttää koko elämää.

KAKSI-ISTUIMINEN

viihtyisänintiimi WC-kabinetti tunnelmavalaistuksella ja lukulampulla tuntuu olevan juuri nyt kuumin uutuus Pietarissa. Suunta on se, että julkiset WC-tilat ovat muuttumassa yhtä enemmän pääasiallisiksi oleskelutiloiksi, joihin mennään ystävän tai seuralaisen kanssa nauttimaan ja viihtymään. Kaikki elämässä on taidetta.

PAAVO RINTALAN

"St. Petersburgin salakuljetus" vaikuttaa muuten kaikin puolin lukemisen arvoiselta teokselta. Mutta tätäkin, niin kuin mitä tahansa Suomessa Venäjästä kirjoitettua, on syytä lukea Otta Wille Kuusisen klassikkoa "Suomi ilman naamiota" toisessa kädessä pidellen. Tuo Kuusisen klassikko on muuten (subjektiivisesti) vakuuttavin koskaan käsiini osunut Suomea koskeva historiateos.

Näin viisaasti kirjoittaa Rintala: "Kenties jo neljännesvuosisadan kuluttua - kyllä, ei Tsehovin ikuisuusperspektiivillä vaan sen neljänneksellä mitattuna - 2010-luvulla, jolloin viimeisetkin Stalinin kauden arkatsejevit olisivat poissa, Leningrad pääsisi suvaitsevaisuudessa tasolle jolla se oli elänyt Kirsikkapuiston henkilöiden aikana; siitä tulisi jälleen St. Petersburg, Sankt Peterburg; sankarikaupungin ja Leninin myytti himmenisi ja asukkaat alkaisivat kutsua sitä arkisesti mutta kotoisesti ja koruttomasti: Piter."

Oma ennustukseni, nyt vuonna 2007, on vaatimattomasti se, että tämä Sankt Peterburg ei tule palaamaan vain entiseen loistoonsa, vaan siitä tulee vielä kerran maailman johtava kulttuurikaupunki ohi Pariisin, New Yorkin, Berliinin, Tokion, Rooman... niin maaginen on tuossa kaupungissa vielä piilevä, hiljaa kytevä voima ja potentiaali. Mihin näin hurja väite voi perustua? Sanon salaperäisesti: tiettyihin puhtaasti henkisiin kykyihin suojautua... avainsana on suojautuminen.

GYOKUROA

nerojen teetä, voi suositella kaikille vihreän teen ystäville, joita hieman häiritsee vihreän teen tavallisesti hieman kitkerä sivumaku. Gyokurossa ei ole mitään sivumakua.

"Gyokuro tunnetaan myös nimellä "jalo kastepisara", joka kuvaa tätä japanilaisen teetuotannon hienointa teetä. Bambupuisten aurinkosuojien alla kasvatettu tee. Satokausi on huhtikuun lopusta toukokuun alkuun. Tee on tummanvihreää ja hienolehtistä. Harvinaisuus jossa on ainutlaatuinen maku. Kuuluu japanilaisen teen huippulaatuihin."

Vihje: Elämänmuutokset ja voimakkaan tunnerikkaat kaudet kannattaa aina merkitä erillisin mauin. Kausien vaihtuessa kannattaa vaihtaa teelaadut. Sitten myöhemmin voi palata vanhaan teehen, ja saada elävänä kaukaiset kokemukset tuoreiksi. On oikeastaan aika ihmeellistä miten erilaisten lyhyiden ja pidempikertoisten tunnetilojen kautta elämä virtaa. Tuoksujen ja makujen esteettinen kirjallinen merkitys on pelkästään siinä, että niillä voi kätevästi rinnastaa ajalllisesti kaukaisia tunnetiloja.

17.7.2007

Pietari, pahojen henkien riivaama ?
riivaama ehkä, mutta ei nujertama
uinuva Pietari, vain unelma ja houre
viinin, rakkauden sumentamassa päässä
kuin uni vierähtää kaksi vuosisataa
rutistuneissa vuoteissa ratkaistaan kansojen kohtalot
ravita verellä Pietarin aaveita
huumaantua vuoristoradoista, katapulteista
peilisalien heijastuksista, puolialastomista
naisista, samppanjasta
hyytävä myrskyinen yö
hekumallinen ja uneton
verisiä ja kiihottavia oikeusjuttuja
kuuntelemaan jähmettyneitä naisenpäitä
kaikki käden ulottuvilla
ylellisyys ja naiset
kirkon edustalla kerjäläiset ja koirat
antiikkinen, kosminen irstaus
kauneus tuhlattavaksi, haaskattavaksi
hupeneeko se, vai onko se kenties ikuista ?
kaikkialta tuijottaa mielipuolen pullosilmä
kammoa herättävä keisarin bysanttilainen katse
valtava miehinen voima
nekin joiden piti kamppailla tätä uhoa vastaan
tekevät tietämättään kaikkensa kärjistääkseen sitä
on aika, jolloin rakkautta, hyviä ja terveitä tunteita
pidetään typeryytenä, aikansa eläneinä
kukaan ei rakasta mutta kaikki himoitsevat
myrkytettyjen tavoin valmiina
väkevään sisälmyksiä riipaisevaan
sellainen on Pietari vuonna 1914
uutta ja käsittämätöntä työntyy esiin kaikista halkeamista.

(Aleksei Tolstoin romaanista Kärsimysten tie, osa 1)



http://spb.geometria.ru/picture/2103380
http://spb.geometria.ru/picture/940869
http://spb.geometria.ru/picture/2103413
http://spb.geometria.ru/picture/2103567
http://spb.geometria.ru/picture/1994784
http://spb.geometria.ru/picture/2068221


Bailaaminen on kivaa. Ei siitä mihinkään pääse.

AFRIKKALAINEN ROOIBOS

-yrttitee toimii maitoon keitettynä melkein paremmin kuin jasmiinitee, hunajan kanssa.

http://www.cookscorner.net/Tea/Info_Rooibos.html

"It has a very soothing effect on the central nervous system and can be strongly recommended for people suffering from irritability, stress, headaches, nervous tension and mild depression or hypertension.

Helps with insomnia, disturbed sleep patterns and headaches. Have a cup of Rooibos before you get ready for bed to ensure a good night's sleep. "
Puu Mihailovskin puistossa ylistää kesää tuuheassa vehreydessä kuten toisetkin, mutta runko on hartioideni korkeudelta ontoksi syöpynyt, aivan kuin pelkät kuoret koko latvuston lehtien raskasta painoa kannattelisi. Taitavat lääkärit ovat sitoneet eläinten tai sairauden runteleman puun verkoin ja metallisin tukirakentein, antaneet sille elämän jonka arvokkuus ei jää jälkeen toisista vanhoista ja arvovaltaisista puiston asukkaista.

NÄMÄ MIHAIL NESTEROVIN

suurikokoiset maalaukset olivat hienoimmat, jotka näin nyt käydessäni Pietarin Venäläisessä museossa. En päässyt tämän pidemmälle... tutkittavaa riittää satoihin ellei tuhansiin käynteihin:

Pyhä Venäjä: http://www.belygorod.ru/img2/RusskieKartinki/Used/551NesterovM_SvyatayaRus.jpg
Tsarevich Dmitry: http://stpetersburg-guide.com/images/people/nesterov_3.jpg
Pyhä S. R.: http://www.reproductionsart.com/art_reproductions.php?art=Nesterov,_Mikhail_Vasilyevich&number=NEM077&artist=752&countsp=15

Myös tämä Viktor Vasnetsov:
http://www.euratlas.com/Atlas/russia/bard_bayan.jpg


Konstantin Somovilla on kiinnostavaa 1700 ja 1900 -lukujen vastakkainasettelua naturalismin tyylilajissa:
http://www.russianartgallery.org/famous/somov_forest.htm
http://www.russianartgallery.org/famous/somov_skating.htm
http://www.russianartgallery.org/famous/somov_selfportrait.htm
http://www.russianartgallery.org/famous/somov_evening.htm


Kustodiev tarjoaa ikkunan ja aikakoneen vanhan Venäjän (mitä muuta me oikeastaan etsimmekään?) tunnelmiin. Ei ole mitään rajaa sille kuinka kauan yhtä maalausta jaksaa tuijottaa:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/f0/Kustodiyev_Shalyapin.JPG
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/f4/Kustodiyev_maslenitsa.JPG
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/b1/KustodievB_Provinc.jpg
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/ae/Kustodiev_promenade_Volga.jpg
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/07/Kustodiev_Merchants_Wife.jpg


Vahnan venäläisen maalaustaiteen museossa on käytävä vähintään kerran viikossa. Kysymys on vitamiinistä tai hivenaineesta, jota ilman keho ei yksinkertaisesti tule toimeen.

PAASILINNAN MAAILMAN

sanoja ja tekoja (1986) on varmaan tuttu aforismikokoelma. Lukiessa kokee ravistelevaa epäuskoa itseen, omiin afokehitelmiin. Nerokas kirja (olisi hauska tietää mitä nykyvenäläiset artopaasilinnadiggarit sanoisivat tästä). Menee vielä aikaa ennen kuin (jos koskaan) kehtaan antaa omiani luettavaksi.
Romaanikehitelmän suhteen on havaittavissa samankaltaista valoisahkoa epäuskoa... ehkä osaksi Beckettin Wattin osaksi Burroughsin Hämyn ansiosta. Kumpikin jokaisella sivullaan kohtuullisen ällistyttäviä romaaneja.

PITKÄTUKKA

pärjää tietovisassa:
http://www.youtube.com/watch?v=hnEeltcdnns

On muuten Mika Häkkisen näköinen.

Ja vedossa...
http://www.youtube.com/watch?v=jwW7d-1e3BE&mode=related&search=
http://www.youtube.com/watch?v=3B50icfYukM&mode=related&search=
http://www.youtube.com/watch?v=NRrY_3cgzXA&mode=related&search=
http://www.youtube.com/watch?v=P_NU04vgyDQ&mode=related&search=
http://www.youtube.com/watch?v=0CgVlx8hhHM&mode=related&search=

Megadeth-That One Night Live In Buenos Aires 2007

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com