31.3.2007

KUUN MAAKAUPPA

on täydessä vauhdissa. Samat sijoittavat, jotka aiemmin luottivat sota-, lääke-, ja öljyteollisuuteen, hamuavat nyt kuuta taivaalta. Heidän lapsensa joutuvat elämään siellä.
naisten eheytyspäivät

hengelliset laitumet

ladatuksitulemisia

kevyttä toisinajattelua

meitä järkytti samanlaiset aivot

LOHDUTUSPALKINTO

Kaskun mukaan Mongoliassa järjestettiin kauneuskilpailut, kaikki voittivat. Kauneuskilpailun pitäisi olla aina joukkuelaji, jossa pääpalkinto jaetaan voittavan alueen kaikille naisille. On kyliä, kaupunkeja, maakuntia ja mantereita, joissa naisten suku määräytyy kantaäitinsä mukaan. Ei tarvitse ajatella kuin Helenaa, Penelopea tai Messalinaa, joista kukin nimeää oman sukukuntansa. Kysymys ei ole vain saman sävelasteikon kolmesta intervallista, vaan kolmesta erillisestä sävelasteikosta: kultaisesta, hopeaisesta ja pronssisesta. Suurin rakkaus on jakamaton. Hopea ja pronssi ovat halpa lohtu. Raskaasti allapäin kulkee hävinneistä paraskin hautoen ylösrakentavia hyveitä tai sotajuonia. Tappiossa lohduttaa valssi ja viini.

30.3.2007

KEBABOITUMINEN,

varsinkin etnisiä ruokaloita vaivaava vitsaus, joka johtuu modernin elämän tuottamasta ihmisten halujen redusoitumisesta ja yhdenmukaisumisesta. Kebaboitunut ruoka-annos, on teollinen tuote, eräänlainen ravintolassa kypsytetty eines. Ravintola-asiakkaiden halujen reduktio on ruuan tekijän kannalta turhauttavaa, ja estää häntä paneutumasta työhönsä tai ottamasta asiakkaan tyytyväisyyttä huomioon. Kysymykset "Maistuiko?" ja vastaukset "Kyllä kiitos." ovat pelkkää muodollisuutta ilman mitään sisältöä.

Mielenkiintoinen ilmiö on se, että Hypotalamuksen kaupungissa kebaboitumista ei tunneta. Eräs syy on se, että kaupungissa ei ole lainkaan etsinisä keittiöitä, vaan kaikki hyvä mitä maailma on milloinkaan tuottanut on aina lähtökohtaisesti "omaa" kulttuuria. Toinen syy on se, että Hypotalamuksen kaupungissa ei ole tapahtunut modernisaatiota meidän tuntemassamme muodossa. Siksi ihmisten halut ovat kaikkialle tasaisesti jakautuneita, jolloin halujen tyydyttäminen vaatii ja ruokkii ruuan tekijän mielikuvitusta. Esimerkiksi yksikään täkäläinen japanilainen keittiö ei kestä vertailua yhteenkään sikäläiseen "japanilaiseen" keittiöön.

Rakkaudettomasti ja teollisesti valmistettu ruoka on myös hyvin epäterveellistä. Siksi tuonpuoleisilla on aina omat eväät mukana, kun he vierailevat täkäläisissä kaupungeissa.

ILTALUKEMISENA

Johannes Siinailaisen (525-600) Portaat, joka on varmasti useimmille tuttu, mutta itselleni uusi. Kas kuinkahan kirja osuikin ensi kerran käteeni juuri vuorokauden vaihtuessa; maaliskuun 30. Kirkko kunnioittaa Johannes Siinailaista pyhittäjänä. Tämä on hänen kuolinpäivänsä.

Johannes Siinailaisen mainitaan tauottomalla rukouksella aseistautuneen vatsaa vastaan. Hän nukkui sen verran ettei menettänyt järkeään unettomuuden takia. Tunnustelen omaa pömppövatsaani ja nyökkään hyväksyvästi. Myös lihan käärme oli hänen ruoskansa strateginen silmälläpidettävä.

Ylen leppoisaa lomailua on ollut muinaistasten erämaakilpailijoiden elämä verrattuna omaan, maailmassa tapahtuvaan rangaistukseen, jota ankaroittaa modernin massaihmisen strateginen satanismi, kaikkialla päästöt, pilaantuminen ja häly.

29.3.2007

SYSTEMATISOINTI

Marx ei milloinkaan systematisoinut kirjoituksiaan. Jos hän olisi bloggannut, hän olisi tehnyt sen huomaamattaan, tagittamalla merkintänsä.

KARRI KOKON VAPAAT KÄDET

uusi runokokoelma saattaa olla tekijänsä tähänastisista paras. Näin sanoessani muistan, että esimerkiksi kulttiklassikko Varjofinlandia asettaa toisenmuotoisena omanlaisensa kriteerit.

Tehdä puhtaasti hyväntuuliseksi... onko oikeastaan mitään sen korkeampaa päämäärää ihmiselämässä? Tietysti se vaatii joskus kirurgin otteet ja taidot.

>>
>>

MINUSTA ON TULTAVA IHMINEN

Näin käsken itseäni joka päivä.

NOKIASUOMI

Kyllä Nokiasuomen meininkiä paljon määrittää se mistä maan nimikin juontuu.

Nokia on maailman suurin langattomien laitteiden valmistaja ja johtava verkkotuotteiden ja -palvelujen sekä langattomien yritysratkaisujen tarjoaja.
Nokia on erittäin vahva useimmilla osa-alueilla: teknologiassa, helppokäyttöisyydessä, kannattavuudessa ja laadussa.
Nokia on eräs maailman arvostetuimmista tuotemerkeistä.
Nokia on maailman suurin mobiilimusiikkilaitteiden myyjä.
Musiikkia kuuntelevat yllättävän monet.
Nokia on maailman suurin kameravalmistaja.
Valokuvaus on hauskaa ja monet ihmiset pitävät harratuksesta.
Nokia on maailman kokenein avaimet käteen -verkkotoimittaja, jolla on matkapuhelinverkon toimituksista yli 10 vuoden kokemus.
Nokia on maailman johtavia IP-verkkojen turvallissuuratkaisujen toimittaja.

Maailmassa on kuusi miljardia ihmistä. Se on yli tuhat kertaisesti Suomen väkiluku. Pienestä Suomesta siis tulee maailman suurin yritys eräällä nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä keinottelun ja nopean voitontavoittelun kanssa, vaan se perustuu yksiselitteiseen objektiiviseen teknologiseen paremmuuteen, josta seuraa valtavien satamiljoonaisten asiakkaskuntien suosio. Millään teollisuusyrityksellä maailmassa ei ole milloinkan historiassa ollut yhtä suurta asiakaskuntaa kuin Nokialla.

Fakta pistää kopan koville ilman muuta.

28.3.2007

KYNÄN JA PAPERIN VÄLINEN KITKAKERROIN

Kynä on kevyt, liike lakkaa rannevoiman rauetessa. Tekijä nukkuu. Huone on rauhallinen, lähes kaiuton, vuorattu korkilla. Tuoli natisee, nasaali korahdus on rutikuiva. Ilmankostutin huoneen nurkassa on pölykerroksen peittämä. Huonekalut ovat keveälinjaisia, mutta niiden pinnoilla vaikuttaa yletön kitka. Pöytälevy on tahmea, kirjoitustabletti nihkeä, paperi karhea kuivaa kädenselkää vasten. Tekijä unelmoi runokokoelman valmiiksi.
Varsinainen valvetyö on hänelle teknistä viimeistelytyötä kahdeksasta neljään. Sitä leimaa rajoittamisen tarve, mutta elämää ja uneksuntaa runoilijan vapaus. Kokoelman lyöntivirheettömään puhtaaksikirjoittamiseen kuluu sihteeriltä puolitoista päivää. Tekijä julkaisee harvoin, hänen ajatuksensa on aina elämäntyössä. Vain ajantakaisella lihattomalla ja luuttomalla on hänelle silminnäkyvää merkitystä. Kaikkein pienimmästä vireilläolevasta hän puhuu: puun lehdestä, ruohonkorresta, tuulenpuuskasta. Sen merkitys on siinä ettei sitä tiedä.

KYNTTILÄN EUTANASIA

Jos kynttilä ei kunnolla sammu vaan hiipuu kitumalla, syntyy tarve kynttilänjalalle, joka valon tunnelmaa pilaavasti himmetessä sammuttaa liekin. Tarpeen huomasi ensimmäisenä suomalainen keksijä Pertti "Spede" Pasanen. Hänen kehittämänsä kynttilänjalka pitää tasapainossa monia eripainoisia ja -muotoisia kynttilöitä ja tarjoaa nopean saattohoidon hiipuvalle liekille. Patentti: FI107189B.

PYLVÄSPYHIMYKSEN HEIKKO KOHTA

on ulostaminen. Mitä enemmän hän nostaa narukorilla lämpimäisiä pesänsä korkeuksiin, sen enemmän hän niitä palauttaa. Vaihtokauppa on kiusallinen, varsinkin jos lämpimäisiä tuovat nunnat ja siveät kaunottaret. Tuskin kukaan uneksii yhtä paljon elävänsä auringonvalolla ja ulostamatta kuin pylväspyhimys.

PIIKKIMATTO

houkuttelee fakiireja, mutta karkoittaa pulut. Fakiirin makaa kansainvälisen hotellin nimikylttin päällä. Pulujen karkoittamiseen tarkoitettu piikkimatto on hänet sinne houkutellut. Fakiiri ei syö ruokaa. Hän ulostaa selvästi puluja harvemmin. Vartiointiliike jättää pääsääntöisesti fakiirin rauhaan.

RUUVITALTTA

on kovin mahdollinen murtumaton metalliesine. Se on niin pitkälle kuin mahdollista jäykkä, mutta lopuksi aina taipuisa. Taipumuksen esiintyessä se ei palauta muotoaan.

27.3.2007

Runoilija on absoluuttisen
lääkäri
suhteellisen terveyden hoitaja

VANHAT HEILAT

jotenkin kestään kadulla kohdattavina silloin kun ovat porvarillisen elämän rumentamia ja pilaamia. Päin vastaisessa tapauksessa, kuten nyt juuri, mieli kuohuu enemmän. Ainoa lohtu tässä tapauksessa on se, etten olisi silloin kestänyt sitä kidustusta kauempaa. Toisaalta oli se varmaan kidustusta sille yliluutnanttipoikaystävällekin, jonka kanssa tämä blondi samoihin aikoihin vietti yhteisiä tupareita ja vaihtoi kihloja. Onneksi sain tietää siitä vasta myöhemmin: tällaisia ovat pienet ilonaiheeni, kärsimyksen epätäydellisyydet ja hiilihangolla sohivan Saatanan huolimattomuusvirheet. Siitä on viisi (vai kuusiko) vuotta jo nyt tasan siitä "terrorin ja kuoleman" keväästä. Voi miespoloja, joita nämä nymfit huvikseen murskaavat, Pääsiäinen, tarkemmin Pitkäperjantai on heidän juhlansa - meidän juhlamme.

VAHINGOITTAA TYHMYYTTÄ

Runoilijan tehtävä on tuhota, tappaa, saastuttaa, pilata. Runoilijat ovat eläviä kranaatteja, jotka keskitetään tyhmyyden, imbesillimäisyyden bunkkereihin. Pelkkä silmänkantamaton tuho, kovalla työllä ja tuskalla hankitun tyhmyyden täydellinen tuho, on runoilijan ainoa ilonaihe. Runoilija, joka ei aiheuta katastrofia... suutari pitää polttaa elävältä. Runoilijan tehtävä on tuhota heltymättä tämän maailman oikeistojen tai vasemmistojen edessä. Vain tyhmyyden perikadon edessä rukoilevat lapsensilmämme kostuvat ilosta ja liikutuksesta.

HELVETIN LUMOUS

on aina narsismin pimeää hehkua. Narsismi on etsiä peilikuvaa, ei vastakohtaa. Peilikuvalla voi kaksinkertaistaa oman viehätysvoimansa, ja puolittaa kuolevaisuutensa.

"Kurtisaania koskevat havainnot pätevät tiettyyn rajaan asti myös näyttelijättäreen... [...] Näiden joukossa on joitakin vilpittömän ja kauhistuttavan itserakkauden perikuvia, joiden julkeasti koholla olevat päät ja koppavat katseet ilmentävät selvää elämäniloa (mutta voi kysyä, mistä se johtuu). [...] Mutta jos joku ymmärtämättömyttään ryhtyy tutkiskelemaan G:n (Constantin Guysin) sinne tänne levinneitä teoksi tyydyttääkseen sairaalloista uteliaisuuttaan, voin tehdä hänele palveluksen ilmoittamalla, etteiä hän etsimälläkään löydä niistä mitään sairasta mielikuvitusta ruokkivaa. Hä'n saa niissä vastaansa vain paheen vääjäämättömyyden, synkissä varjoissa väijyvän demonin katseen ja kaasuvaloissa hohtelevan Messalinan olkapään. Hän ei kohtaa muuta kuin puhdasta taidetta, pahuuden erikoislaatuista kauneutta - kauneutta kauheuden keskellä. Sitä paitsi, sanottakoon se ohimennen vielä kerran, tuosta sekasorrosta huokuva yleisvaikutelma on pikemmin surumielinen kuin hilpeä. Näiden kuvien erikoislaatuinen kauneus johtuu niiden henkisestä hedelmällisyydestä. Ne ovat raskaina mielikuvista, julmista mielikuvista..."

Näin kirjoittaa Charles Baudelaire esseessään Modernin elämän maalari 150 vuotta sitten. Tuolla aikakaudella on mielenkiintoinen yhteys omaamme: globaali valuminen oikeiston hallitsemaan hyperkapitalistiseen yhteiskuntaan, ilman mitään inhimillistä maailmanpoliittista vastavoimaa. Pahuuden taide, pahuuden hehku, pahuuden lumous, siitä on kysymys myös meidän aikamme kiinnostavimmissa ilmiöissä.... sillä kaikki muu on vain mitättömyyttä, voimattomuutta, heikkojärkisyyttä, näivettymistä ja kuolemaa. Kaikkiko muu? Kyllä, meidän näköpiirissämme... joka tosin on tiukasti ja tietoisesti rajattu, kaikki muu kohtaa rakenteellisen eston.
Jos me uskoisimme rationaalisuuteen, terveeseen järkeen, me selvittaisimme itsellemme mistä tässä oikein on kysymys, missä on hyvä lumous, taivaallinen lumous helvetillisen lumouksen vastakohtana, ja millainen täytyisi olla yhteiskunnan, jossa hyvä lumous voisi ensin olla mahdollinen ja sitten vielä päihittää pahan lumouksen.
Ihmisten on luotava järjestys, jossa näin vääjäämättä tapahtuu. On luotava yhteiskunta, jossa hyvä lumous tulee pysyväksi ominaisuudeksi... aivan samoin kun se kiteyttävällä työllä tulee yksilön pysyväksi ominaisuudeksi, eikä katoa edes kuolemassa.
On yhdentekevää, mikä sen järjestyksen täytäntöönpanon uhri on. Mutta ensin toki on tyhjien ja valheellisten lupausten sijaan tiedettävä todella, mikä se järjestys on.

26.3.2007

MUINAINEN KÄMMENMIKRO

1901 on löydetty Antikytheran saaren edustalta antiikkinen laivanhylky josta on nostettu merkillinen muinainen tietokone. Nykyaikaisissa tietokone tomografiatutkimuksissa on selvinnyt, että kysymyksessä on jonkinlainen astronominen laskukone ajalta noin 80 ekr.
Arkhimedellä 230 ekr oli käytössään tällainen kämmenmikro. Sitä kannettiin ilmeisesti nykyisenkaltaisessa vyölaukussa toogan alla. Cicerolta on säilynyt jokin fragmentti, jossa hän ja muut täysin kojettä käyttämään kykenemättömät roomalaiset taivastelevat ja hämmästelevät neron ihmettä 150 vuotta myöhemmin.
Itse Arkhimedestä ei koskaan saatu Roomaan. Hän kuoli kun hänen ympyröitään sotkettiin Syrakusassa sotimalla ja touhottamalla.

TAIPUMATON AVARUUS

Yleensä ajatellaan Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian mukaan, että avaruus ja aika alkavat kaareutua ja muuttua suhteelliseksi suuren kaupungin läheisyydessä, sen vetovoimapiirissä. Mutta usein unohdetaan, että kaupunki voi olla myös keskiluokan persereikä, jossa avaruus taipuu aivan muuhun suuntaan. Taipumatonta avaruutta ei itse asiassa nykyisen tiedonvälityksen aikana ole olemassakaan. Kaikkialla meitä nyppivät tietoisuuden mäkäräismäiset hiukkaset.

25.3.2007

WAGNER,

Richard, saksalainen säveltäjä, krooninen rahanlainaaja, oman seksuaalisuutensa täydellinen orja. Wagner keksi kyljelläänpanon.

TAKSIKYYTI

”Ensimmäinen taksi jonka näin vuosikymmeniin näillä nurkilla. Tarkoitan siis tyhjää taksia, ihan omia aikojaan.” Charles Bukowski: Pulp

Babylonissa joukkoliikennettä ei tunneta ja levottomat yksinäiset ihmiset ajelevat tyhijillä limusiineillaan katkaistu haulikko hansikaslokerossa. Kukaan ei pysähdy, ei vaikka ajoradalla makaisi ruumis. Edes taksi ei tarjoa kyytiä ellei ole vartavasten tilattu. Jos joku maalaistollo hiljentää ja raottaa hetkeksikin panssarilasia, luoti iskee otsaan.

Hypotalamuksen kaupungissa kaikki autot ovat joukkoliikenteen kulkuvälineitä. Mihin tahansa vuorokauden aikaan jos horjahdat ajoradan reuna-alueelle, kyydintarjoajien innokas rykelmä pysähtyy eteesi. Kaikki ovat vapaita. He ajavat pikkurahasta ja hyvästä juttuseurasta vaikka maailman ääriin. Kuljettaja saattaa kertoa kuinka paljon on rikollisuutta, kuinka nykyään ei voi luottaa kehenkään. Kauheita rikoksia… rehellisten ihmisten keskuudessa huluutta ja mielettömiä tekoja. Silti hän jää huolettomasti uinaillen odottamaan kun poistut porttikonkiin korttelin läpi rahaa nostamaan. Toisinaan kyydinantaja ei suostu ottamaan rahaa, mutta tulee mukaasi varmistamaan, että saat asiasi hoidettua. Kun kaikki on kunnossa, hän lähtee tarjoamaan apuaan tarvitseville.

SÄDEKEHÄ

1) corona aureola (lat.): kultainen kruunu; auringon sädekehä, revontulten kehä (coronal mass ejection) maan navoilla, voimakkaissa sähkönpurkauksissa näkyvä valovaippa sähkökipinän ympärillä, valoisa alue auringon tai muun kirkkaan valon ympärillä ohuen pilven läpi katsottaessa.

2) Sädekehä: hermosyytä ympäröivistä ns. Schwannin soluista muodostunut hyvälaatuinen kasvain.

3) Vangitulta kysytään syyllinen vaiko syytön; ei sano mitään.

4) Nimbus (lat.): sade- ja myrskypilvi; pyhimysten kuvien sädekehä kristillisessä taiteessa ja sitä ennen mm. persialaisessa ja buddhalaisessa taiteessa; maineen loisto (splendour engl., kleos kr.). Kuvaannollisesti nimbus tarkoittaa myös epäonnea (Roomassa). Vrt. ylläolevaan. Aureolan ja Auroran välinen (mahdollinen; eroottinen) suhde on pysynyt salassa. Katso Eos, Aurora, revontulet.



http://en.wikipedia.org/wiki/Aureole

http://en.wikipedia.org/wiki/Areola

http://en.wikipedia.org/wiki/Halo_%28religious_iconography%29

http://en.wikipedia.org/wiki/Crown_of_Immortality

http://en.wikipedia.org/wiki/Tiara

http://en.wikipedia.org/wiki/Aura_%28paranormal%29

SUURET KEKSINNÖT

ovat joskus yksinkertaisia ja näyttävät olevan helposti aikaansaatavissa sen jälkeen kun ne on tehty. Mutta usein ne ovat jotain aivan muuta. Ks. Marcel DuChampin Pisuaari.

VAHINGONKORVAUS

Korvaus tuotetusta kivusta, särystä ja hukatusta elämästä. Voitokkaasta taistelusta Khimairaa vastaan; putomiset lentokoneesta tai Pegasoksen selästä. Vahingonkorvaus mahdollistaa onnettomuudella elämisen, minkä vuoksi korvauksen piirissä esitelty rohkeus on arvioitava suhteellisesti. Korvaustyypit ovat elinkorko tai kertakorvaus. Kertakorvauksen vaade on tyypillisesti prinsessa ja puoli valtakuntaa.
“Vuonna 1936, kun elämä Pariisissa alkoi kyllästyttää, rupesin tekemään lähtöä. Ajattelin, että eläisin pienellä elinkorolla, jota sain vuoden '29 auto-onnettomuudesta. Elinkorko osoittautui riittämättömäksi.” (Max Jacob)

KOLME LINTUA KAARTELI TAIVAALLA

Linnut eivät voi yhtä aikaa lentää ja tapella keskenään, huomasin juuri.

ON TOKI VAIKEA ASIA TIETÄÄ

mikä kuuluu meille ja mikä ei kuulu. Aluksi on lähdettävä siitä, että moni asia väkisin kuuluu. Sitten pyhässä taivaallisessa Jerusalemissa ei muurien takaa kuulu demonien itku, ei Saatanan lihanläksytys, ei kaljahanan eikä rulettipöydän kitinä. Teetä varmaan sielläkin juodaan kuin hullut.

HELVETINRAKENTAJAT VS. JERUSALEMINRAKENTAJAT

Kummatkin väittävät rakentavansa ellei peräti paratiisia niin ainakin parasta mahdollista maailmaa. Käsitykset parhaasta mahdollisesta maailmasta saattavat poiketa suuresti toisistaan. Olnnaista on, että enintään jerusaleminrakentajat vaivautuivat kirjoittamaan ja suunnittelemaan edeltäkäsin maailmaa, joka heidän mielestään on paras mahdollinen ja siten kaikista tavoittelemisen arvoisin. Ideoiden puutteessa on kuitenkin liian usein tyydytty hahmottelemaan vain huonoin mahdollinen maailma, kaikista hylättävin.

Helvetin rakentajat yleensä ensin tekevät ja sitten katsovat. Heillä on sisäinen intuitio ja suuri sydämenpalo. He eivät tee lopputuloksen vaan työstä saatavan voiton innoittamina. Jerusaleminrakentajat taas tekivät vain lopputuloksen, eivät voiton innoittamana. Helvetinrakentajia innoittaa helvetin lumous, synkkä seksuaalisuuden tuli. Jerusaleminrakentajia inoitti taivaan lumous, valoisa rakkauden tuli. Olennaista on, että jotain on kuitenkin tehtävä. Suunnittelu ei saa kestää liian kauan. Aika ei pysähdy, eikä maailma pysy kauaa missään yhdessä tilassa. Tämä näkökohta on aina helvetinrakentjien puolella.

Kysymys on kausaalisuhteista: väitetään, että jostakin toiminnasta tai prosessista seuraa jokin jossakin suunnitellun ja toivotun kaltainen lopputulos. Todellisuudessa toimitaan aina täysin uskon varassa. Jerusaleminrakentajat uskoivat Jumalan armoon. Helvetinrakentajat uskovat rahan autuaaksitekevyyteen. Kummallakaan ei ole mitään tekemistä vakuuttavan rationaalisen ajattelun kanssa. Jerusaleminrakentajien toimintaa ohjasi ylempi selittämätön voima, jonkinlainen käsitys ideaaleista, ideoiden maailmasta ja siitä, että ihmisellä on puhtaiden ideoiden korkeuksiin pääsy. Tämä on äärimmäisen abstraktia. Helvetin rakentajien toimintaa ei ohjaa mikään ylempi voima vaan pelkästään raha, ja sen sanelema ja orjuuttama ihmistahto. Tämä on äärimmäisen konkreettista. He tavallaan uskovat vieraaseen jokamieheen kuin Jumalaan. Kaikki mitä tehdään tai jätetään tekemättä on pelkästään orjankaltaisen ihmisen tahtomaa. Tämä toimintalogiikka poikkeaa huomattavasti jerusaleminrakentajien logiikasta, sillä he eivät lainkaaan arvostaneet orjasieluja. Raha käyttäytyy hyvin eri tavalla kuin Jumala. On eri asia olla Jumalan juin rahan orja.

Helvetinrakennustyön kuluessa huomataan, että suunnittelemattomista prosesseista seuraa vain uusia vaikeampia ja ratkasemattomampia ongelmia. Lopulta äärimmäisten ongelmien edessä on tuloksena Helvetti. Helvettiä tunnemme suurinpiirtein yhtä huonosti kuin Taivasta. Kumpaankaan ei ole ihmisen mielikuvitus ennen yltänyt. Juutalaiset, ihmiskunnan mielikuvitusrikkain kansa, ovat näissäkin asioissa päässeet pisimmälle.

MITÄ PELKÄÄN ENITEN?

idänkesyttäjiä ja jumalatonta kesytettyä itää.
Jumalattomuus on kesytettyjen eläinten kehräystä
Saatanan sylissä.
Me jotka emme uskalla lyödä naulaa Kristuksen käteen
emme uskalla mitään muutakaan, pelostavapisevat:
emme pysty tekemään mitään.
Helvetinrakentajien rohkeus on meistä matkalla kadonnut.
Me olemme valekuolleet täynnä kevään mätänevää sammakonkutua.

TÄNÄÄN

tällaisena jumalaisen kauniina aamuna nukkui isoäiti pois tästä maailmasta.

Olen käynyt pitkään sisäistä kuolinkamppailua erään persoonallisuuteni kanssa ja voi vain toivoa että sekin päättyisi tähän.

24.3.2007

Kuva-aihe: Chopinin lapsuus 1700-luvun ihmisten parissa (eräällä kädessä teos: Tähän asti yhteensopimattomilta näyttäneiden luonnonlakien sopusointu).
Kuva-aihe: Seitsemän vuotias Frédéric Chopin pitämässä julkista hyväntekeväisyyskonserttia orpokodin edustalla.
"On turha mitellä kykyjään pahassa, ellei ole ensin koetellut niitä hyvässä."
kaksi pianokonserttoaan säveltäneen 19-vuotiaan Chopinin mietteitä.
Kuva-aihe: Menestyksen jälkeen nuori Chopin tutustuu maailman kirjailijoihin. Pariisi 1830.
Valokuva: Talvi Mallorcalla Amandine-Aurore-Lucilen kanssa: 1700-luvun ihmisten ympäröimänä.
"Frédéric on aseksuaali" Amandine-Aurore-Lucile kirjoittaa saksalaiselle toimittajaystävälleen.
Chopin valvoi usein yöllä, ja soitti yhtä päätä... 4 balladia, 27 etydiä, 3 fantasiaa, 4 improptua, 58 masurkkaa, 21 nokturnoa, 16 poloneesia, 26 preludia, 4 scherzoa, 3 sonaattia ja 19 valssia.
Chopin kärsi voimakkaasta elävältä haudatuksi tulemisen pelosta. Siksi hän vaati ruumiinsa avaamista, jotta hänen kuolemastaan voitaisiin olla varmoja.
Pariisissa on päästy ylisummaan viettämään paljon ikimuistoisia hautajaisia.
Samaan aikaan kun Chopin haudattiin Père-Lachaisen hautausmaalle, hänen sydämensä haudattiin Varsovan Pyhän Ristin kirkon pilariin. Kummassakin paikassa soi ja soi yhä edelleen Marche funèbren orkesteriversio.


http://fi.wikipedia.org/wiki/Frédéric_Chopin

23.3.2007

KEVÄÄNTULON TAAS HUOMAA

En olekaan vuoteen ollut yhtä itsemurhatunnelmissa.
Ei pitäisi sanoa mitään.

SUURIN KYSYMYS

vapaan rajoittamattoman markkinatalouden yhteiskunnallista "toimintaa" koskien on: mitä tapahtuisi, jos kaikki ihmiset koko planeetalla tajuaisivat markkinatalouden logiikan kokonaan ja alkaisivat optimoida kaikkia toimintojaan yksityisimmistä ja henkilökohtaisimmista julkisiin niiden lakien mukaan? Toisin sanoen, mitä tapahtuisi, jos ihmiset lakkaisivat kokonaan moraalisen ja älyllisen vastustamisen? Kaikki mikä ei ole syvähenkisesti kapitalismia, esimerkiksi uskontojen pyhät opetukset ja ylipäätään kaikki pyhinä pidetyt asiat, on jonkinlaista jarruttamista ja vastaanhangoittelua nykymaailmassa. Olisi erehdys kuvitella, että kapitalismin henki ei olisi kaikkia tunnettuja uskontoja syvempi ja perinpohjaisempi, kaikenkattavampi henki. Kapitalismin henki on äärettömän syvä ja mahtava. Sen rinnalla se mitä me tiedämme Kristuksesta, Jumalasta, kristinuskosta, on pelkkää pinnallisuutta ja populaarikulttuuria. Kapitalismiin on helppo uskoa, helpompi kuin mihinkään muuhun uskontoon.

Nykymuotoisen kapitalismin suuret voitot perustuvat siihen, että suurin osa ihmiskuntaa ei kykene ymmärtämään, miten täydellisessä ristiriidassa kapitalismin henki on heidän kaikkein pyhimpien ja tärkeimpinä pitämiensä elämän arvojen kanssa. Tämä "ymmärtäminen" on erityisen vaikea älyllinen tehtävä, ja nähtävästi suurimmalle osalle ihmiskuntaa älyllisesti mahdoton (eikä kannata turhaan luulla, että esimerkiksi kirjailijat ja taiteilijat nykyisin ymmärtäisivät tämän). Ne meistä, jotka ovat opiskelleet ja eläneet prostituuttien huomassa, tietävät mistä puhun. Prostitutio on sodassa (kuten loogisessa kapitalismissa, joka on jokaisen ihmisen totaalista ja laitonta sotaa jokaista ihmistä vastaan) naisten työtä, siinä missä silpominen, kidutus, seksuaalinennöyryytys ja siviiliväestöön kohdistuvat mielipuoliset seksuaalisen ja aineenvaihdunnallisen turhautumisen väkivaltaiset purkaukset ovat ammattisotilaan ilo ja piristysruiske.

"Ristiriita" tai "neuroosi" tai mikä tahansa henkinen sairaus ovat yleisiä vitsejä prostituuttien samoin kuin sotilaiden keskuudessa. Postraumaattinen stressireaktio vaiva, jonka kantajaa oikea sotilas sylkee kasvoihin... vaikka sievistellen puhutaankin alempiin tehtäviin siirtämisestä tai maitojunasta. Kuolleilla ei ole neurooseja. Ollakseen prostituoitu, on oltava kuollut monelle elävää viettelevälle asialle. Toiset ovat ruumiina kauniimpia kuin toiset. Kuolleiden ruumiiden arvojärjestys on ehdoton ja kiistaton. Jotkut ruumiit ovat kauniimpia kuin elävät, joita kuolleet vihaavat, koska elävät eivät tunnusta kuolleiden objektiivisia ja mitattavia kriteereitä kauneudesta. Elävät väistävät ja korvaavat liikkeellä patsastelun.

Koska ihmiset pitävät kiinni vanhoista elämänarvoistaan, jotka tuhoutuvat ja rapautuvat hitaasti, he profiloituvat kuluttajiksi, eivät kilpailijoiksi ns. "yrittäjille", jotka ovat luopuneet kaikiesta muusta, paitsi taloususkonnosta. Jos kaikki ihmiset alkaisivat toimia kapitalismin hengessä, jäännöksettä sen säännöillä, kilpailu muuttuisi erikoisen kovaksi, eikä mitkään lait voisi säädellä hillitöntä painetta, joka etsii kilpailuetua lain tulkinnasta tai rikkomisesta. Samalla kapitalismin henki voimistuisi ja muuttuisi vähemmän ehdolliseksi, koska muut olemistavat ja vaihtoehdot katoaisivat ja unohtuisivat yhä täydellisemmin.

Toisaalta jatkuvasti monimutkaisempia globaaleja lakeja kaivattaisiin ympäristöongelman ja varsinkin sen syyn, ihmissielun tuhoutumisen hoitoon. Ympäristön ja ihmissielun tuhoutuminen ovat kapitalismin hengen täydellistymisen edellytyksiä: vain nämä dellytykset takaavat maksimaalisen aineellisen loiston ja tuotantotehokkuuden. Ja toisaalta, kilpailu ei siedä virkistystä viholliselle.

Siksi jokainen kapitalismia kritiikittä juhliva ymmärtää: voitot on tehtävä nopeasti, nyt vielä kun suurin osa ei ole tajunnut tekojen seurauksia ja sitä minne ollaan geneettisesti menossa.
Ennen maailmanloppua jokatapauksessa
perseet, sielu ja luonto realisoidaan.
Ihmisestä tulee Saatanan kuva, kova
pienenevän ihmisen oikeuksien puollustaja,
suurta sielua ja Jumalaa vastaan.

21.3.2007

KRISTUKSEN IMITOIMINEN

ei vielä ole Kristuksen seuraamista. Mutta mitä edemmäs Kristuksen jalanjäljissä astuu, sen suurempi on yhdennäköisyys.

DANIIL HARMSIA HELSINGISSÄ

Luckan.

TYÖVÄENLIIKKEEN KIRJASTON PUHUJASEURASSA

Tänään 21.3 klo 18-20 valt. tri Johan Bäckman kertoo kirjastaan "Saatana saapuu Helsinkiin: Anna Politkovskajan murha ja Suomi". Keskustelua ohjaa Hannu Taanila. Paasivuorenkatu 5 B, 2 krs.

20.3.2007

SUKUPUOLTEN VAI YKSILÖIDEN VÄLINEN TASA-ARVO

Sanon heti alkuun, että tilanteessa, jossa objektiivisesti voidaan mitata työsuorite, naisen ja miehen pitää saada samasta työstä sama palkka.

Kaikki muu on epäselvää, lähtien kysymyksestä, pystytäänkö ylipäätään mitään muita kuin fyysisiä työsuoritteita mittaamaan objektiivisesti.

Tuskin on olemassa kahta ihmistä (sukupuoleen katsomatta), jotka ovat jossakin asiassa täsmälleen yhtä hyviä. Jos pienet erot huomioidaan, ihmiskunta voidaan asettaa jonoon jokaisen arvosteltavan parametrin suhteen. Johtopäätös tästä on se, että ihmiset ovat erilaisia. Jotkut ovat tehottomampia kuin kone. Jotkut ovat yhtä tehokkaita kuin kone. Jotkut ovat tehokkaampia. Täysin reistailematon kone varmasti on työtätekevän ihmisyyden ihanne.

Vaikka ihmiset ovat kaikissa mahdollisissa suhteissa erilaisia, ja kaikkia mahdollisia suhteista arvioivien ja arvoatavien tahojen silmissä totaalisen eriarvoisia, on olemassa joitain asioita, joiden suhteen ihmiset ovat tasa-arvoisia.
Kuolema on eräs. Kaikkien täytyy kuolla. Vaikka ehkä viikatemieskin on kiinnostuneempi toisista kuin toisista.

Kun kaikissa mahdollisissa asioissa eriarvoisten ihmisten joukko jaetaan kahtia, syntyy kaksi joukkoa A ja B, joiden kummankin edustajat ovat keskenään ja ristiin eriarvoisia. Jos ajatellaan, että joukot ovat yhtä suuria, voi kutakin joukon A edustajaa kohden löytyä joukosta B enintään yksi likimain tasa-arvoinen parhaiten sopiva edustaja. Joukkoihin jakamisesta ei seuraa, että kaikki joukon A edustajat ovat kussakin asiassa tasa-arvoisia kaikkien joukon B edustajien kanssa, vaikka ovat keskenään omissa joukoissaan eriarvoisia.

*

Joskus tuntuu, että miehen ja naisen tasa-arvosta ovat huolestuneimpia naimisissa olevat pariskunnat, jotka ovat tyytymättömiä siihen, että vaimolla ei ole yhtä muhkea tilipussi kuin miehellä, vaikka he ovat toistensa puoliskot, tasa-arvoiset sukupuoliset peilikuvat. Olisihan tasa-arvoista, että jo entuudestaan hirvittäviä tuloja tasoitetaan ylöspäin. Mutta jos he eivät vielä olisikaan naimisissa, naisen tuskin tarvitsisi kiinnostua itsensä palkkaluokassa olevasta miehestä. Nimittäin on tapana, että naiselle tarjotaan. Sellaisesta tulee sekä tarjoaja että vastaanottaja hyvälle tuulelle. Eikä sillä ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa.

Naisen ja miehen tasa-arvon ylilyövän lobbaamisen ainoa todellinen peruste on se, että se on loistava keino kaikkein suurituloisimmille miehille tuplata tulonsa tuottavalla perheidyllillä, ja samalla pitää auki itsenäisiä rakastajattaria, jotka eivät ole riippuvaisia mistään oman tasoisistaan nyhveröistä.

19.3.2007

kukaan ei ole profeetta
omalla planeetallaan
nainen on miehen vastuulla
mies on naisen vastuulla
rakkaus on elämä
sen muistaminen ulkoa
on raskasta työtä
ja vie kaiken ajan
rakkaus on anteeksiantoa
rakastetulle: rakkaus on rasisti
se työntää mua räystäällä
keltaisessa ikkunassa
se pidättää mua suossa
valkoisessa varjossa

18.3.2007

NAAPURINI

käsikirjoittaja näyttelijä Risto Autio pääsi eduskuntaan.
Perjantaina olinkin Riston luona aamukahvilla.
Puhetta ei saatu katki, ja hän myöhästyi tunnilla vaalitilaisuudestaan.
Eipä juuri haitannut. Äänivyöry oli melkoinen.

16.3.2007

KUKA MAHTAA OLLA

Tytti Heikkinen, joka kirjoittaa uudessa Kulttuurivikoissa 1/2007 mainioita googleluontorunoja. Heikkinen rakentaan hakukoneella omaksutuista, kenties tarpeisiin muunnelluista lauseista ja lauseenkappaleista ehyttä ja ympäröivää täysin virtuaalista tilaa, jossa kaikki aistimukset ovat tarkkoja. Mitään suuria siirtymiä tai leikkauksia ei tapahdu. Kaiken aikaa ollaan jossakin, mukana kuvassa, yhdessä tilassa, hyvin tutussa, merkillisellä tavalla havainnoidussa luontoympäristössä. Mitään varsinaisesti yliluonnollista ei tapahdu kuin enintään kielen tasolla. Tämä tilan rakentaminen ei perustu yhteen silmien edessä olevaan todelliseen maalliin, vaan mielentilaan, joka on ehyt, ja jota monista eriaikaisista ja -paikkaisista havainnoista löydetyt materiaalit pakotetaan palvelemaan. Mielentila kootaan ehyeksi vieraista materiaaleista joihin on heti kriittinen etäisyys. Oman mielikuvituksen tuottamaan materiaaliin ei ole heti samanlaista etäisyyttä. Siksi rakennustilanteessa itseluodusta materiaalista rakennetun tilan eheys saattaa olla enemmän rakentajan oma illuusio kuin mikään todellinen ympäröivä tila, johon lukija voisi uppoutua. Mikään ei tietenkään pakota luomaan ja kehittelemään materiaaleja samalla kertaa itse rakennustyön kanssa. Silloin on hakukoneiden kuitenkin samalla tavalla löydyttävä jostakin, mieluiten rakentajan korvienvälistä.

STATUSSYMBOLIT JA MATALA SEKSUAALINEN LIIKEVAIHTO

Kapitalismin ja kulttuuri-imperialismin yhteenliittymän suurin ongelma ei siis ole inhimillisten halujen määrällinen lisääntyminen, vaan niiden vähentyminen: se että ihmiset alkavat kritiikittömästi haluta täsmäleen samoja asioita. Mainonnan, populaarikultturin ja populistisen politiikan takaisinkytkentäsilmukoiden avulla ihmisten halut muuttuvat mimeettisiksi, yhdenmukaistuvat. Jäljelle jäävät halujen kirjon spektraaliset huiput korostuvat suhteettomasti.

Kysymys on ilmiöstä nimeltä statussymboliikka. Brändit ovat vain yrityksia hallinnoida statussymboleiden markkinoita. Brändit ovat jonkinlaisia takuita statussymboliikan kestävyydestä ja olemassaolosta. Ilmiön ydin on se, että objektit muuttuvat haluttaviksi, eivät niinkään ominaisuuksiensa ylivoimaisuuden kuin statusarvon perusteella. Statusarvolle on tietysti olemassa myös objektiivinen perusta esineen olemuksessa. Statusarvon olemassa olo määrää voimakkaasti valintaa, ja estää tehokkaasti luovia kilpailevia ratkaisuja syntymästä, jotka voisivat mitätöidä tai syödä statusarvoa.

Statusarvo liittyy pelkästään seksuaaliseen liikevaihtoon. Status on yhtä kuin minkä tahansa omistuksen, asian tai esineen seksuaalinen merkitys. Status lisää seksuaalista liikevaihtoa, silloin kun kysymys on matalan seksuaalisen liikevaihdon ympäristöstä. Matala seksuaalinen liikevaihto määrittää ympäristöä, jossa seksuaalisuudesta on tullut koko kulttuurin perustava kysymys ja pakkomielle.

Korkean seksuaalisen liikevaihdon ympäristössä statussymbolit menettävät kokonaan merkityksensä. Halut kohdistuvat esineisiin niiden todellisten ominaisuuksien, haluttavuuden, kauneuden, toimivuuden perusteella. Esinemaailman kaiken aikaa moninaistuessa ja rikastueassa statussymboliikan muodostumiselle on yhä vähemmän mahdollisuuksia.
Harkovalaisessa sushibaarissa vireissä pöydässä istui hauskannäköistä nuorisoa, kaksi poikaa ja yksi tyttö. Olimme jonkin aikaa vastanneet kummastakin pöydästä uteliailla hymyilevillä katseilla puheenaihetta etsien. Sitten toinen pojista huomasi maahan tippuneen lompakkoni ja nosti sen. Olimme seuraavana päivänä lähdössä Moskovaan. Ystäväni tiedusteli nuorilta (noin 17 vuotiaita) missä heidän mielestään Moskovassa kannattaisi vierailla. Toinen pojista vastasi heti, että joka kerta kun hän käy Venäjän pääkaupungissa hän aloittaa Kremlistä. Hän käy ihailemassa suurta jalokivikokoelmaa. Venäjän pääkaupungissa emme yhteen päivään saaneet mahtumaan jalokivikokoelmaa, mutta ajattelimme punaposkisen pojan vastauksen spontaaniutta.

15.3.2007

THE MOTHERBOARDS

>>
>>
>>

KAPITALISMIN PAKANAJUMALAT

Harva asia herättää niin pelkästään autuaita mielikuvia ja yhtä vähän vastaansanomisenhalua kuin Karl Marxin nimi. Me 2000 -luvun ihmiset olemme liian täydellisesti tottuneet siihen, että Marx on aina oikeassa. Tätäkin "totuutta" vastaan on terveellistä kamppailla. Uudessa Kulttuurivihkojen numerossa 1/2007 on mainio laaja Karl Marx -seuran tuottama Marx -paketti, jonka keskiössä on Marxin suhde ekologiseen ajatteluun.

Jos haluaa todella horjuttaa omia luutuneita maxilaisia näkemyksiään, kannattaa matkustaa. Tutkimalla esimerkiksi nykyvenäläisten palvelujen ja tuotevalikoimien hienostunutta loistoa, voimme huomata ensinnäkin sen, että kapitalismi ei meillä toimi niin kuin sen pitäisi toimia. Markkina-alueemme on pieni ja syrjäinen, ja siksi valikoimamme ovat vähäiset ja sen lisäksi tylsät. Meillä kapitalismi tuottaa halujen yhdenmukaisuutta ulkomaisissa tuotteissa, ja oman kulttuurin köyhtymistä ja näivettymistä. Kapitalismi yhdistyneenä nykymuotoiseen amerikkalaisen imperialismiin tuottaa ihmiskuvan muuttumista erittäin epäedulliseksi omia kykyjämme ja omaperäisyyttämme ajatellen. Emme voi nauttia etäisyyden suomasta omaperäisyydestämme.

Voi sanoa, että kulttuurimme on liian pieni ja voimaton (tämä on paljolti aktiivisen tukahduttamisen syytä) luomaan omaperäistä kapitalismia, suodattamaan ulkoa tulevia huonoja vaikutuksia tai omaperäistämään niitä, ja toisaalta luottamaan omiin haluihin tuotteiden suunnitteluprosesseissa. Amerikkalaisen kulttuuri-imperialismin vaikutuksen meillä voisikin oikeastaan määristellä joutumiseksi tuon kulttuurin sekä hyvien ja huonojen piirteiden vangiksi. Tämä poikkeaa ekleettisestä kulttuurista olennaisesti. Ekleettinen kulttuuri ottaa hyvän ja suodattaa pois huonon, sekä kaiken lisäksi muuntaa ottamansa omiin omaperäisiin tarpeisiin sopivaksi. Ekleettinen kulttuuri ottaa kaikkialta mistä saa, eikä rajoitu toissijaisten epäkulttuuristen syiden takia johonkin tiettyyn vaikutteeseen.

Siksi meillä ns. pintakultturi eli kaupunkikulttuuri ja korkeakulttuuri ovat niin rajusti kahtiajakautuneet. Venäjällä taas kaupunkikulttuuri ja pintakulttuuri kohottautuu eleganssissaan kohti syvempiä ytimiä, eikä halua erottautua korkeakulttuurista, vaan pikemminkin samaistuu siihen. Kapitalismi joko tuottaa tämän oudon ja ennalta-aavistamattoman ilmiön, tai sitten tämä ilmiö on olemassa kapitalismista huolimatta. Kapitalismin kritiikkiä ei voi kuvitella ilman tuon ilmiön tuntemista, jonka esiastetta Charles Baudelaire kuvaa esseessään Modernin elämän maalari. Voi olla, että kysymys on rappiosta, auringonlaskunpunertavasta iltahämystä, hitaasta siirtymävaiheesta toiseen tilaan, jossa edellisen tilan syvimmin koskettavat ja romanttisimmin kauneimmat piirteet vielä kerran taistelevat olemassaolostaan, korostuvat ja hehkuvat. Mutta kysymys voi olla yhtä hyvin energisoivasta auringonnoususta pitkän ja tuskallisen painaijaisten täyttämän yön jälkeen. En tiedä, asia ansaitsee perusteellisen ja läpikotaisen tutkimuksen.

MODERNI ORJUUS JA AFRODISIA PÄÄOMAMUOTONA

Nämä Venäjän yllättävät ja ehdottoman nautittavat piirteet eivät poissulje sitä, että kapitalismi yhtä kaikki suoraviivaisesti aina tuotteistaa ihmisruumiin ja luonnon. Pääoman kasaantuminen ja suuret tuloerot mahdollistavat sen, että joillakin on aina varaa ostaa ihminen kokonaisuudessaan, ts. orjuuttaa ihminen. Ihmiselle on siis tavallaan aina olemassa markkinat ja listahinta. On olemassa koko ihmisruumiin vapaankäytön hinta, joka määräytyy yksilön ominaisuuksien sekä globaalien ja paikallisten markkinoiden (ja niiden välisen jännitteen) kysynnän ja tarjonnan mukaan.

Vaikka kapitalismi ei tätä ilmiötä tuottaa se voi kuitenkin markkinoiden toimintaa tehostamalla heikentää moraalista vastustuskykyä tätä ilmiötä kohtaan. Toisin sanoen kapitalismin tehokkuuteen kuuluu, että se estää yksilöitä hinnoittelemasta itseään toisin kuin markkinat. Tämä ei välttämättä haittaa tavallista keskiluokkaista kaduntallaajaa, mutta se saattaa haitata Mozartia tai maailman kauneinta naista. Markkinat eivät kuitenkaan tunne yksilöä, samalla tavalla kuin hän itse tuntee itsensä. Tai sitten markkinat tuntevat hänet paremmin kuin hän itse tuntee. Jälkimmäinen on markkinoille edullista, ja siksi ihmisten itsetuntemus on oikeastaan kovin haitallista markkinoiden tehokkaan toiminnan kannalta.

Ihmisruumiin ostamista sinänsä ei missään järjestelmässä voi tehdä täysin mahdottomaksi, sillä orjasieluja on aina olemassa, ja ihminen myy ainakin osan itsestään käytännössä aina halvalla, vaikkei haluakkaan tunnustaa tätä tosiasiaa. Länsimaisessa kulttuurissa paine ihmiskauppaan ei synny samalla tavalla kuin antiikin kulttuurissa, jossa orjatyövoimalle oli taloudellinen perusta. Nykyorjakaupan perusta on lumouksen katoamisen evolutiivisissa seurauksissa. Tämä perusta on nykymuodossaan rasistinen. Orjuuden tunnusmerkki on eroottinen ja seksuaalinen pääoma, toisinsanoen fyysinen ja sielullinen pääoma, jossa on jäljellä jotakin mitä voidaan aktiivisesti kuluttaa eli syödä, ulostaa, nöyryyttää, saastuttaa ja tuhota. Näille asioille on kapitalismissa erikseen kertaluonteinen listahinta (prostitution käytännöissä) ja omaisuudeksitekemisen ostohinta (kapitalistinen avioliitto, seksiorjuus, pedofilia).

Kapitalismin kritiikissä on nykyoloissa otettava huomioon, että mahdollisuus alistaa koko ihmisruumis (eikä vain ihmisen työkyky) vapaille markkinoille, on erittäin merkittävä poliittinen kysymys. Mikään tuloerojen keinotekoinen tasaaminen ei kokonaan poista tätä kysymystä, mutta lievittää negatiivisia vaikutuksia ja parantaa yksilöiden vastustuskykyä. Tämä kysymys ei ole politiikan keskiössä sinänsä mikään uusi, onhan afrodisiatalous hahmotettu jo Troijan sodan todelliseksi poliittiseksi syyksi.


"Tämä elämänmuoto syntyy seksistä" sanoi Allen Ginsberg. Amerikkalainen kapitalismi on ihanteiltaan seksikulttuuria, samalla tavalla kuin Neuvostoliittolainen sosialismi oli ihanteiltaan sydämen kulttuuria. Toisen kulttuurin pääartikkeli on "hyvä pano", toisen "kaunis ihminen". Kummatkin erittäin nautittavia asioita: anteeksi vain, mutta tästäkään tosiasiasta ei moralisoinnilla selvitä. Itä-Saksassa harrastettiin tutkimusten mukaan seksiä huomattavasti enemmän kuin länsi-Saksassa. Neuvostoliitossa harrastettiin seksiä taatusti enemmän kuin Yhdysvalloissa, sen tietää tutkimattakin.

UUSI TYÖN KÄSITE

Unohdetaan hetkeksi se, miten ihmiset suhtautuvat toistensa lihoihin puhtaina objekteina. Kapitalismi toimiessaan ideaalisella tavalla tuottaa erittäin loisteliaan aineellisen todellisuuden, joka tuottaa ihmiselle suoraviivaisesti henkistä ja fyysistä nautintoa. Samalla muuttuu äärimmäisen vaikeaksi arvioida, mikä on kapitalismi todellinen uhri. Kaikella maallisella hyvällä toki on uhrinsa. Marxilaisessa analyysissä perinteisesti uhriksi nähdään tuon kaiken rikkauden alkulähde: maa, luonto, työläinen, ihminen. Kapitalismi riistää alkuperää, ja siksi se on kestämätön järjestelmä, joka tulee kehitysvaiheissaan kohtaamaan yhä syvempiä, kauaskantoisempia ja totaalisempia lamakausia. Tämä on siis perinteistä marxilaista teoriaa.

Itse haluaisin määritellä työn käsitteen hieman Marxista poikkeavalla tavalla. Haluan säilyttää työläisen kapitalistisen rikkauden ja riiston perustana. Riistetyn ei tarvitse kuitenkaan olla tietoinen riistetyksitulemisestaan. Kapitalismin perustana oleva työläinen on nykyoloissa enemmän luova tutkija, suunnittelija ja insinööri, kuin töiden ja palvelujen fyysinen toteuttaja. Fyysisiä toteuttajia toki on, mutta nykymuotoinen kapitalismi ei ole heidän riistämisestään tai ylipäätään heidän olemassaolostaan kovin kiinnostunut. Se mitä riistetään on ihmisen luovuus. Tässä tulee yksinkertaisen kategorisen kieltämisen esteeksi se, että ns. luova luokka ei ole lainkaan vallankumouksellinen marxilaisessa mielessä. Saadessaan vapaasti toteuttaa itseään, luova luokka ei tunne olevansa riistetty, varsinkin kun työstä maksetaan suhteellisesti paremmin kuin milloinkaan historiassa. Mutta vaikka ihmissielu ei olisikaan riistetty, luonto kuitenkin aina on. Siinä suhteessa marxilaisen teorian pätevyys jää ennalleen.

Seuraavaksi voidaakin kysyä: jos luonto on riistetty, voiko olla niin, että ihmissielu ei olisi riistetty? Omasta mielestäni vastaus on jyrkkä EI. Luonnon riisto tarkoittaa ihmissielun riistoa. Ja luonnon pelastuminen edellyttää ihmissielun pelastusta. Jos kapitalismi ei riistäisi ihmissielua, se ei myöskään riistäisi luontoa. Tästä siis seuraa johtopäätös: vaikka luovaluokka on kapitalismin inhimillinen "riistetty" perusta, eikä tunne halua kapinoida, se ei kuitenkaan edusta koko ihmisen luovuutta, sielua kokonaisuudessaan (ja tästä täsmäleenottaen on kysymys Wagnerin Ring-tetralogiassa). Ihmisen luovuudesta rajautuu luovan luokan ulkopuolelle jotakin olennaista. Ja tämä kokonaan kapitalistisen talouden ulkopuolelle rajautuva "luovuuden " osa-alue, on inhimillisen riiston varsinainen uhri, koska sen olemassa olo halutaan kieltää, mutta toistaalta valekuollutta esittämällä jumalat saavat olla rauhassa, ja kuitenkin jotenkin vaikka kituliaasti elossa. Koska luovuus ja sielu jakautuu tällä tavalla kahtia, voidaan helposti ymmärtää, ettei kapitalismi, missään tunnetussa rajoittamattomassa muodossaa, tue "inhimillistä kehitystä" Marxin ajattelemalla tavalla.

Koska Marxin analyysi työstä, ja työläisen käsite yleensä ei nykyisin ole pätevä, olemme suuressa pulassa marxilaisuuden kanssa, joka perustuu rakenteena näille vanhentuneille käsitteille. Mikä neuvoksi? Voin huojentaa kaikkia tiedolla, että ratkaisu on jo olemassa, ja esittelen idean lyhyesti.

Marxin työn käsite on korvattava sillä työn käsitteellä, jonka armenialainen filosofinen opettaja Georges Ivanovich Gurdjieff hahmottelee suomennetussa teoksessa Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta. Nimittäin Gurdjieffin työn käsite on luovan työn mahdollisimman tarkkaa hahmottamista. Gurdjieff hahmottelee laajasti luovan työn rationaalisia perusteita sellaisina, kuin se avautuu kenelle tahansa ihmiselle, erityislahjoista huolimatta tai niiden ohella. Nykyisen kaltainen luova luokka ei voi mitenkään sulkea silmiään ja korviaan tältä rationaaliselta analyysiltä. Siksi Gurdjieffin työn määritelmästä, jolla korjataan Marxin teorioiden jälkeenjääneisyys, tulee uudenlaisen kapitalismin kritiikkiä. Siitä tulee ositetun (hajoittamalla hallitun) kokonaisuuden kritiikkiä kokonaisuuden näkökulmasta. Nimittäin ihmissielun riisto perustuu vain sen kokonaisyyden, eheyden ja ykseyden kieltämiseen. Sielun puutteeiden, mieluumminkin kuin sen täydellisyyden ihanteesta, tulee uusi kapitalistinen pakanajumala.

UUSI TYÖN KÄSITE JA EKOLOGIA

Mitä sitten seuraa ekologisessa mielessä, jos luova nykymuotoisen kapitalismin perustana oleva työ ymmärretään Gurdjieffin määrittelemässä rationaalisessa ja konkreetisessa muodossa? Äkkiä ajatellan voi sanoa ainakin sen, että inhimillisten halujen jalostuessa ja monimuotoistuessa, luonnon hyväksikäyttö muuttuu aineellisesta yhä aineettomampaan, esteettisempään ja aineellisestikin kestävämpään suuntaan. Luonnon hyväksikäytöstä ja hallinnan ajatuksista tuskin voidaan päästä kokonaan eroon. Marxilaisuudessa puhutaan ihmisen luontosuhteesta sekä ihmisen ja luonnon välisestä "aineiden vaihdunnasta".

Ihmisen luontosuhteen kehittyminen ei kuitenkaan voi tarkoittaa "paluuta luontoon". Nimittäin ihmissielu ja luonto ovat olemukseltaan vastakkaiset. Mitä kehittyneempi on sielun rakenne sen vastakkaisempi se on "luonnolle". "Filosofia ja uskonto neuvovat meitä huolehtimaan köyhistä ja raihnaisista vanhemmistamme. Luonto (joka ei ole muuta kuin oman etumme ääni) käskee meitä pieksemään heidät." Baudelaire: Modernin elämän maalari

Luonto on siis lyhyesti sanottuna oman etumme ääni. Pardoksaalisesti nykymuotoinen kapitalismi (jossa ihmisen sielunkykyjä ja luovuutta käytetään vain osittain ja välineellisesti) tarkoittaa silloin ihmisen täydellistä luontoon palaamista, ihmisen muuttumista osaksi luontoa. Tällainen "paluu luontoon" -luontosuhde kuitenkin johtaa täydelliseen ekologisen vastuun pakoiluun ja lopulta väistämättä ekokatastrofiin, mistä suunnasta on jo merkkejä havaittavissa. On siis hyväksyttävä ihmissielun ja luonnon täydellinen vastakkaisuus ja lopetettava kaikkien "eläinmaailmaan opetusten" soveltaminen ihmiseen. Ennen muuta on luonnontutkimuksessa muistettava Humen laki: siitä miten asiat ovat ei voi päätellä miten niiden tulisi olla. Ihminen voi päätellä sen, miten asioiden tulisi olla, vain tutkimalla sieluaan, ja veraamalla sitä objektiivisiin havaintoihinsa. Luonnon tutkiminen voi toimia tässä tukena. Mutta luonnosta ei voi milloinkaan päätellä miten asioiden tulisi olla.

Ihmissielu ja luonto ovat vastakkaiset, mutta eivät vailla suhdetta: ne ovat toisensa täydelliset peilikuvat. Mitä enemmän ihminen tiedostaa tämän täydellisen erillisyyden ja vastakkaisuuden idean, sen ekologisemmin hän pystyy toimimaan suhteessa luontoon. Villi luonto, viidakko, tundra, metsä on tila. Se voi olla hyvin virkistävä ja lohduttava tila, mutta vain siinä tapauksessa, että ihminen tuntee ja hallitsee tuon tilan mekanismeja, kykenee selviytymään siinä. Hallinta ei tarkoita pelkästään ulkoisten ja käytännöllisten keinojen hallintaa vaan oman sielun tutkimusta, samojen tilojen analyysiä omassa sielussa.

Viljelty vauras ja kukoistava maaseutu on eräs tila. Kaikki nämä tilat ovat ihmissielun peilejä, vastakkaisia. Maaseutu on kaiken henkisen viljelyn metafora. Maataloudessa henkistä viljelyä voidaantutkia konkreettisesti ja objektiivisesti. Maatalouden rakennemuutoksen ja politiikka on sielun rakennemuutosta ja politiikkaa. Ennen muuta ravitsevien ja terveellisten asioiden viljeleminen vaatii paljon opettelua, kokeilua ja aikaa. Jos aikaa ei anneta, mikään ei ehdi kasvaa. Kasvu voi myös häiriintyä monella tavalla. Epäherkkä ja teollisin metaforin hallittu viljely tuottaa huonoa ja epäterveellistä ravintoa, joka aiheuttaa sairauksia. Lääketieteeseen ja patologiaan panostaminen ei silloin auta, kun kysymys on kulttuurin ytimen sairaudesta.

Kaupunki on eräs tila. Ihmissielun ei tule liueta siihen, muuttua tiedostamattomaksi ja maastonväriseksi. Marxilaisuuteen kuuluu ajatus kaupunkitilan ja maaseututilan ja kenties jopa villin luonnon tilan hyvien ja virkistävien ominaisuuksien yhdistämisestä, jyrkkien vastakkaisuuksien ja päätäsärkevien erojen lieventämisestä. Tämä kysymys on vaikea, sillä jatkuvuuden lisääntyminen funktionaalisesti erillisten tilojen välillä ei ole toivottavaa muussa kuin siinä tapauksessa, että jatkuvuus on täydellisen sielun määrittämää. Muussa tapauksessa jokin tila vain alkaa sanelemaan ja yhdenmukaistamaan toisia tiloja, jolloin kadotetaan sielun sekä hyötynäkökohtien kannalta olennaisia eroja, toisin sanoen kadotetaan tilojen muisti.

YLEN VAALIKONE

antoi samuudeksi vaalipiini sopivimman ehdokkaan kanssa 55% ja huonoimmin sopivimman kanssa 45%. Johtopäätön on helppo tehdä ja se on oikea: mikä tahansa sopii todella huonosti. Tietenkin on selvää, ettei poliittisia kysymyksiä voi arvioida ruohonjuuritasolta ylöspäin, induktiivisesti. Vaan ruohonjuuritason ratkaisut oikeasti seuraavat poliittisesta pitkän tähtäimen suunnasta ja tahdosta, deduktiivisesti. Tällaista näkemyksellisyyttä on tietysti ehkä vain omaan etuunsa ja mitättömään piiperrykseen keskittyviltä suomalaisilta turha odottaa. Että jostain suunnasta voitaisiin tietää jotain, tarvittaisiin ainakin tukevaa venäjäntuntemusta ja kompassi, eli sielu.

Aion kuitenkin yrittää. Menen huomenna tapaamaan naapurissani asuvaa Risto Autiota (näyttelijä ja käsikirjoittaja), joka on vaalipiirissämme keskustan ehdokkaana. Syy on se, että Autio käytti nimeäni paikallislehden mainoksessa. Minulta ei oltu kysytty tästä vaaliheimolaisuudesta. Paljastui, että mainoksen olivat laatineet toispaikkakuntalaiset, joiden joukossa oli samanniminen. Aution kanssa mielipiteideni samuus on tasan 50%.

14.3.2007

VIIKKO SITTEN

Pekka oli ensimmäistä kertaa Pietarissa. Olin saanut hänet houkuteltua vuosien ylimaallisen hehkutuksen jälkeen. Olimme viettämässä tavallista iltaa eräällä klubilla, jota pommisuojaksikin kutsutaan. Kysyin Pekalta, mitä pidät, vastaako käsityksiäsi? Pekka ei vastannut mitään. Itse jaksaisin tuijottaa tätä ainakin kaksisataa vuotta, ehdin sanoa, ennen kuin OMONin miehet tulivat sisään Uz-konepistoileineen. Syntyi yleinen kaaos ja pakokauhu. Vein kädet hitaasti pääni päälle, etteivät erikoisjoukkojen miehet tulkitsisi minua bandiitiksi, joka vetää asetta paidan alta. Pekka makasi jo betonilattialla. Huusin, Pekka! Nouse ylös! Laita kädet pään päälle! Mutta hän ei tajunnut mitään. Siirryin hitaasti seinän viereen. Kovat iskut ja potkut mäjähtelivät Pekan kylkiin. Huusin, Pekka! Nouse ylös! Laita kädet pään päälle! Erikoismiehet joutuivat raivon valtaan ja hakkasivat maassa puolitajuttomana makaavaa Pekkaa kaksin käsin pitkillä muovipampuilla. Suurin osa ihmisistä oli siirtynyt kädet ylhäällä kasvot seiniä vasten.
Koko paikka tyhjennettiin, ja osa ihmisistä, Pekka mukaan lukien, määrättíin vatsalleen lumihankeen makaaman. Heitä oli noin neljäkymmentä ihmistä. Itse pääsin lähtemään, ja soitin valokuvaajaystävälleni, kerron mistä on kysymys ja pyysin häntä paikalle kameran kanssa. Hän tulikin läheltä kotoaan alle aikayksikön, ja siirryimme läheisen kerrostalon katolle valokuvaamaan tapahtumia lintuperspektiivistä. Saimme Pekasta hassuja kuvia, hänen maatessaan puolialastomana hangessa tajuamatta mitään.
Tapahtumien jälkeen Pekka oli hiljainen. Hän Poistui kaupungista seuraavana päivänä Sibelius-junalla. Itse olin seuraavana iltana pommisuojassa ystävien kanssa viettämässä normaalia iltaa. Joku kysyi Pekasta. Sanoin että hän lähti jo kotiin. Oli pikavisiitti. Koska tulee uudelleen? En tiedä, ei pysty vielä puhumaan.

SEPARATISMIN POLIITTINEN MERKITYS VENÄJÄLLÄ

Olen pariin kertaan kuulluta aika vahvoja ja huomattavan älykkäistä (englanninkielen taitoni ei esimerkiksi oikein riittänyt kaiken sanotun seuraamiseen... mikä on todella typerää, koska läsnäoloni takia ei puhuttu venäjää) separatismia vastustavia puheenvuoroja. Tiedän, että asiat ovat hyvin mutkikkaista Venäjän sisällä. Siksi asioista ei kannata yrittää antaa sellaista kuvaa, että joku olisi selkeästi väärässä ja joku oikeassa. Näissä reaalipoliittisssa väännöissä, vaikka puhutaankin ihmisoikeuksista, on aina taloudelliset motiivit taustalla.

Ihmisarvokysymys nousee usein pintaan kun ihmiset ovat mukana suurissa yksiköissä kuten valtioissa, ja sitten nuo yksiköt ryhtyvät kilpailemaan keskenään. Kun kilpailu menee kovaksi, yksiköiden sisään syntyy ristiriitoja, joille ei voida antaa periksi, ettei menetetä ulkoista kilpailuasemaa.

Venäjän separatismin vastaisuus johtuu suoraviivaisesti siitä, että separatistiset ryhmät painostavat venäjää ulkoisten voimien avulla. Ja vastaavasti ulkoiset voimat painostavat separatismin avulla. Vaikka sisällä ryhmät ovat marginaalisia ja näennäisen häviäviä, niillä on valtava vaikutus silloin kun ulkoinen voima hajottaa sisäisyyttä niiden kautta - ihmisoikeuksiin vetoamalla.

Länsimaissa pitäisi oikeasti ymmärtää tämä näkökanta. Se pitäisi ymmärtää siksi, että huomattaisiin mikä vaara on siinä, että näennäisen laupeasti ihmisoikeuksista, vaikka kysymys on reaalipoliittisista taloudellisista kysymyksistä. Venäjällä esimerkiksi ei ole mitään mahdollisuuksia tulla ihmisoikeuskysymyksissä vastaan niin kauan kuin kysymys on jostain muuta kuin todellisesta huolesta ihmisiä kohtaan. Jos kysymys olisi aidosta huolestumisesta, länsimaalaisilla riittäisi töitä kotona (katso päivän Ilta-Sanomat, ja tiedät mistä puhun). Separatismissa on kysymys taloudellisesti erittäin merkittävistä asioista Venäjälle. Täällä saa räksyttää ja kritisoida, mutta varmaa on, että otteet Venäjällä siitä vain kovenevat. Tosiasioiden ymmärtäminen ja tunnustaminen johtaisi toisenlaiseen kehitykseen, ja mahdollisesti sisäiseen lientymiseen.

Minusta sellaista varaa ei ole, että asioita ymmärretään liikaa. Ymmärtäminen on moralisointia parempi strategia, ainakin silloin kun syyllistä ei voida laittaa vankilaan. Ymmärtäminen ei tarkoita kaiken ymmärretyn hyväksymistä, vaikka ymmärtäminen usein saakin asiat näyttämään hyväksyttävämmiltä kuin pelkkä etäinen moralisointi. On syytä muistaa, että kansallisvaltiot tuottavat keskinäisissä ristiriidoissaan aina tilanteen, jossa yksilön edut ja oikeudet ovat alistettuja ns. "kansakunnan" eduille ja oikeuksille. Tiukan paikan tullen kansallisvaltiossa ei ole ihmisoikeuksia niillä, jotka ovat valtion ulkopoliittisen edun vastustajia, tiesivätpä he siitä itse tai eivät. Tämä on perinteiseen kansallisvaltioon liittyvä ongelma, jonka me EU:n jäsenenä ja täysin amerikkalaisen kulttuurin nielaisemina olemme ehkä unohtaneet. Ainoat, jotka eivät ole unohtaneet, ovat EU:n vastustajat ja amerikkalaisen kulttuuri-imperialismin kriitikot.

SUOMALAINEN MIKRORASISMI JA KASTROIMISEN KULTTI

Aina kun puhun Suomesta, puhun nyky-Suomen valtakulttuurin normista. En menneistä ajoista, menneistä kulttuuri-ihanteista, poikkeusihmisistä jne.

Minusta suomalaisuuden hyvät, henkiset ja ylevät puolet on nykyisin pahasti menetetty ja myyty. Tuntuu, että Suomi ei ole enää itsenäinen maa. Huonointa siinä on se, että jos ei ole itsenäisyyttä, ei ole mitään vapautta.

Virallisessa nyky-Suomessa ei ole sellaista julkista ilmapiiriä mistä voisin olla ylpeä. Kaikki suomalaiset ylpeydenaiheeni on tungettu, jossain olennaisessa suhteessa, yhteiskunnan ulkopuolelle. Tämä tarkoittaa: kaiken julkisen huomion ja talouden, ja mikä tärkeintä ihmisten henkisen tuen ulkopuolelle.

Pahinta nyky-Suomessa on suurten kansalaispiirien lähes rasistinen poliittisuus, joka on tarttunut tiedotusvälineistä ihmisryhmiin, jotka eivät pääasiallisesti edusta anarkistista intelligentsiaa.

Kohtaan tätä rasismia hirvittävät määrät joka päivä satunnaisten ohikulkijoiden reaktioissa ja asenteissa. Määrä on hirvittävä, koska koen sen niin. Ihmiset luultavasti eivät edes itse huomaa sitä. Kysymys on jonkinlaista mikrorasismista, sillä siinä kiinnitetään huomiota erittäin pieniin vivahteisiin, jotka eivät sinänsä ole minkään biologisen diversiteetin rajoissa vielä rotueroja. Mikrorasismin tavoite ei ole henkilön likvidointi kokonaan, vaan pelkästään hänen henkinen kastroimisensa. Kastroitu saa olla rauhassa mikrorasismilta. Kastroidun erottaa kilometrien päästä, ja kastroidun läsnäolo rauhoittaa ihmisiä: mitään yllättävää, värikästä ja mielenkiintoista ei voi tapahtua.

Henkilökohtaisesti tunnen olevani Suomessa huonommassa asemassa kuin kukaan tietämäni ulkomaalainen. Tämä on subjektiivinen tunne, ei tieto. Arvot tai asenteet, joita edustan, ovat Suomessa ei vain kiellettyjä vaan rajattoman vihattuja. Ulkomaalaiset, vaikka miten kaukaisista ja eksottisista kulttuureista ja uskonnoista tulevat henkilöt, voivat aina joustaa. Minä en voi. Minulle ei valitettavasti ole siunattu vapaita käsiä lepsuilla ja joustaa kaikkein tärkeimmissä asioissa. Joudun siis olemaan melko jyrkkä, enkä voi ollenkaan sietää tiettyä Suomessa juhlittua hengenlaatua, eli kastroitua hengettömyyttä. Kysymys on luontaisesta ja totaalisesta antipatiasta. Olisin kyllä itse valmis liennyttämään, ja pumppaamaan vähän henkeä & iloa. Mutta vastapuolelta, eli suomalaisilta puuttuu kokonaan diplomaattinen ja poliittinen tahto.

On siis selvä, että suomalaiset eivät halua olla itseni ja edustamani institution, eli ihmissielun, kanssa missään tekemisissä. Tästä asiasta on tutkimustuloksen olemassa. Suomen pitkäntähtäimen projektina on väkipakolla tunkea minut yhteiskunnan ulkopuolelle, mieluiten katuojaan. Tätä varten rakennetaan yhteiskunta, tilkitään sen saumat, turhamaisella tarkkuudella, etten vain minä, ja edustamani institutio, voisi pesiytyä mihikään likaiseen nurkkaan. Kaikkialle johdetaan täysi ja kylmä valkoinen loisteputkivalo, ettei vain missään nurkassa voisi pesiytyä romantiikka kynttilöineen. Koen tämä jatkuvasti kiristyvän rautahäkin kiusallisen konkreettisena. Ja tämän omakohtaisen, lähes fyysien kokemuksen kautta tiedän mistä puhun. Tutkimustulokset ovat olemassa, ja ne ovat valitettavasti faktaa.

Voi sanoa, että suomalaiset (institutiot, koulu, armeija, korkeakoulu, kapitalistinen työelämä) ovat tehneet kaikkensa, jopa ylittäneet itsensä yrittääkseen masentaa ja tuhota sen, mikä kaltaisessani henkilössä voisi olla jotenkin kehityskelpoista, ilahduttavaa ja positiivista. Toki olen syyttänyt kaikesta itseäni, omia mittaamattomia surkeuksiani ja heikkouksian, hautonut itsemurhaa ja muuta vastaavaa rationaalista ratkaisua. Mutta sitten huomasin, että toisissakin ihmisissä on kammottavia, äkkiä ajatellen lähes sietämättömiä virheitä, joita heidän ei jostain syystä tarvitse edes huomata. Minua ei tosin suuremmin haittaa toisten ihmisten suuretkaan puutteet, koska osaan nauttia siitä mikä on hyvää, ja jättää lopun huomiotta. Tämä valikoivuus, keräilytalous ja toteeminrakennus, joka perustuu ihmistä, teosta, esinettä, asiaa pienempiin yksiköihin, on puhdasta hedonismia, myönnetään. Mutta lisää kyllä aika paljon sosiaalisen elämän laatua.

On hirvittävää, lähes käsittämättömän ikävää, jos joku toinen on joskus joutunut käymään läpi yhtä kaameita kärsimyksiä ja hillitöntä yksinäisyyttä. Tai ehkä jokainen suomalainen joutuu, mutta he eivät vain koe sitä yhtä raskaana, yhtä nöyryyttävänä, yhtä käsittämättömänä, tahallisena, valittuna ja turhana. Suomalaisesta kirjallisuudesta ei tosin löydy mitään viitteitä sellaiseen. Suomalaisella kirjailijalla tai runoilijalla menee aina hyvin verrattuna mihin tahansa. He eivät milloinkaan kamppaile totaalisessa uupumuksessa kuoleman rajalla niin kuin esimerkiksi maailmankirjallisuuden mestarit ja muut meillä tuntemattomat erikoiset luuserit. He eivät yksinkertaisesti joudu kovan paikan eteen, koska he ovat niin fiksuja ja hyviä selviytymään.

Voi myös olla, että tavallani kokevat eivät ole koskaan pystyneet kirjoittamaan mitään, ennen kuin ovat saaneet armahtavan rukoillun niskalaukauksensa. Jotenkin on aika käsittämätöntä, että kaltaisiani puhtaasti ja ainoastaan kärsiviä olentoja tänne hyvinvointiyhteiskuntaan ylipäätään syntyy. Luulisi, että evoluutio, jos se kerran on niin vakuuttava ja tieteellisesti verifioitu teoria, olisi vuosimiljoonia sitten karsinut pois tällaiset inisevät kehityssuunnat. Ehkä suopea hyvinvointiyhteiskunta juuri estää minua kuolemasta, pitää hengissä, ja mahdollistaa kärsimysteni sekä ajallisen että kokemuksellisen täydellisyyden. Tai ehkä hyvinvointiyhteiskunat elättää valhetta, joka puolestaan kiduttaa jaa piinaa minua. Vaikka evoluutioteoria ei olisikaan totta, se voi kuitenkin selittää kaiken oikein, että krokotiilejä vain on jäljellä, noita fiksuja eläviä muinaismuistoja, ja että krokotiilien tunteet ihmisillä ovat siten hyvin perusteltuja, ja ihminen itse on jokin virhe, merkityksetön poikkeus sääntöön. Joku selitys tälle varmaan on, kunpa tietäisi.

ORANSSIN HISTORIA

Oranssi on jotakin muuta kuin punaista. Mistä tulee oranssi? Punaisen ja keltaisen liitosta. Oranssi on laimennettua punaista.

Tammikuussa ukrainanmatkalla vietimme puoli päivää mainostoimistossa, joka oli Julija Timošenkon ns. Ukrainan oranssin vallankumouksen moottori. Illallistimme toimiston johtajan, vallankumouksen varsinaisen pääarkkitehdin Alecin ja hänen vaimonsa kanssa. En oikein saanut selville muuta, kuin että oranssi oli keksintö. Venäjä on läpikotaisin verenpunainen, nerojen ja pyhimysten verellä huuhdeltu ja uutettu maa. Ukraina haluaa olla jotakin muuta, olkoon siis oranssi.

Vaikutelmani nyky-Ukrainasta on se, että se on äärimmäisellä tavalla kahtiajakautunut maa, voimakkaammin kuin Suomi. Ukrainan pää pyörii lakkaamatta, eikä se oikein tiedä mihin suuntaan katsoisi. Tämä jatkuva eipäs-juupas-eipäs-juupas hidastaa ajattelua ja aineenvaihduntaa. Ukraina on hitaampi maa kuin Venäjä. Ukrainassa ajattelu on hitaampaa ja katse harhailevampi. Ukraina edustaa kaikkia niitä prosesseja, joita voimme nähdä Putinin vahvan hallinnon vastustavan Venäjällä. Ennen muuta Venäjä ei riitele itsensä kanssa... mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Todisteena siitä pietarilaisen kirjailijaystäväni viesti tältä päivältä:

"I'll call you by skype as soon as possible - family issues. Russian election to regional parliaments turned a triumph to Edinaja Rossia. Something like KPSS in Soviet Union. I don't want my country to come through this hell again. I don't wanna go with it. So I have to many causes to disapear."

Tänään on kiovalaisen ystäväni syntymäpäivä. Sain kutsun juhliin, mutten päässyt. Joka tapauksessa menen vierailulle kuukauden sisällä.

13.3.2007

2007-03-13

VENÄJÄN SUUNTA?
Janne Nummela


Koko ajan tuntuu enemmän siltä, että löydän Venäjän länsiosasta vähemmän sitä, mitä sieltä etsin. 80-luvun kaihomielisen neuvostopopin kuuntelu tuo mieleen outoja mielikuvia kaukaisesta kadonneesta maasta, josta minä en tiedä juuri mitään, mutta jonka tahtoisin kuvitella ja retroilla uudelleen. Venäjänkielistä musiikkia kuulee Venäjällä päivä päivältä vähemmän, ja sekin mitä kuulee on aina vain vähemmän venäläistä. Minibussissa tai traditionaalisessa lounasravintolassa soi länsimaiset päätäpuuduttavat listahitit, mutta kun yritän asioida englanniksi kuljettaja tai myyjätär luo minuun rasittuneen katseen. Kaduilla tapaa muodikkaan väen ohella mulkoilevia päänsärkyisiä skinheadeja, joille kipeä ahdistava tunne venäläisen kulttuuriperinteen katoavuudesta, oman maan katoamisesta jalkojen alta, on sublimoitunut yksioikoiseksi ulkomaalaisvihaksi ja rasismiksi. Näille patriooteille voi sitten yrittää englanniksi vakuutella sielunsa sympatiaa. Italiaksi se olisi ehkä helpompaa.

Venäjä ei varmaan milloinkaan ole ollut mikään individualismin kehto. Venäläinen eksistentialismi on aina kollektiivinen ilmiö, jonka uskonnollisuuden, kielen ja kirjoituksen ulkopuolelle muu maailma jää. Ulkomaalainen voi olla, mutta yhteiskunnan sisällä on tarkasti varjeltava joutumasta ulos. Yhteiskunta on salliva erilaisuudelle, joka on todellista, mutta keinotekoista erottumista se vihaa. Tässä on näin ilmaistuna vain pieni vivahde-ero suomalaiseen kasarmitodellisuuteen. Keinotekoinen erottuminen on Venäjällä ennen muuta vaara, joka altistaa jatkuville toistaan inhottavimmille konflikteille arkipäiväisissä tilanteissa, ikäville huomautuksille ja äärimmäisessä tapauksessa fyysiselle uhalle. Vain upporikkaille, joilla on varaa suureen panssariautoon, keinotekoisella erottumisella provosoiminen voi olla houkutus. Pääsääntöisesti minkäänlaiset provokaatiot eivät ole venäläisessä yhteiskunnassa hyväksyttyjä. Kun tällainen kulttuuripiirre kohtaa nykyaikaisen kapitalismin, joka on lyhyen historiansa aikana kohdannut voitokkaasti kaiken mahdollisen loanheiton, nuorisokapinan ja provokaation muodot, saattaa syntyä ristiriitaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä.

Pietarin yöelämässä kielitaidoton englantiapuhuva friikahtava turistiporukka on reservoitu länsimielisten liberaalien ammattibailaajien ja uusrikkaiden kanssa pienelle ydinkaupungin baarialueelle. Tässä kehdossa soi englanninkielinen migreenisenloppuunkulunut pop ja rock, jota saatetaan kutsua retroksi. On loppukesän perjantai-ilta. Pienet baarit ovat laajentuneet kaduille puistattavaksi lasinsiruhelvetiksi. Etäisemmissä, täysvenäläisissä kielimuurilla suojatuissa paikoissa, joissa huumaavan kauniit naiset näyttäytyvät, soi sielläkin pääasiallisesti englanninkielinen musiikki. Vaikutelma on vähän saman tapainen, kuin menisi suomalaisena johonkin Afrikan maahan, jossa kaikkialla soi suomenkielinen musiikki, mutta kukaan ei missään tapauksessa haluaisi puhua Suomea. Mitä sellaisesta pitäisi ajatella? Valloitettu maa, jonka kansalaiset eivät ole vielä tottuneet uuteen asemaansa? Venäjällä kuitenkin lopulta aina osataan englantia, sitä vain ei haluta näyttää. Eikä se ole valloitettu maa, kuten tästä yhdestä baarikeskittymästä voisi päätellä. Länsimaista kulttuuria suositaan, koska siinäkin on hauskat ja hyvät puolensa, joita ei kannata heittää pois.

Kapitalismi, rahanvalta, saattaa olla jo tehnyt peruuttamattomasti tehtävänsä niissä ytimissä, joista käsin venäläistä mediaa, kulttuurielämää ja yleistä mielipidettä (lue: naiset) ohjaillaan, ja vastavoimana oleminen on saattanut jäädä, aivan samalla tavalla kuin hetkeä aikaisemmin Suomessa, kokonaan periferian karujen miesten sydämenasiaksi. Toki venäjän takametsien karkea karhu on monipäisempi ja vakavammin otettava vastavoima. Demokratian puute Venäjällä voi olla juuri sitä, että suhteellisen pieni moskovalaisrahaeliitti määrää pelin säännöt, vaikka suurin osa ei ehkä tiedä edes pelaavansa. Kapitalismi tarvitsee pappinsa. Venäjällä papisto, eli miljonäärit, synnytettiin yhdessä yössä, Amerikassa siihen kului pidempi aika. Rahan voima perustuu siihen, että sillä voi aikaansaada naisten aarreaittoja, joilla on vastustamaton ja täysin ennustettava vaikutus aistillisiin aineellisesta loistosta päihtyviin naisiin, ja jolla naisia voidaan konemaisesti ohjata, aivan kuten Bulgakov jo muinoin esittää. Ilmassa on kärjistymisen, rasismin, ulkomaalaisvihan ja fasismin aineksia.

Miten siis näkisin venäläisen kapitalismin: mihin suuntaan Venäjä muuttuu?
Venäjä ei muutu, voisi joku todeta, se lilluu. Tsaarin aikana oli yhdet bileet, neuvostoaikana toiset, nyt kolmannet. Kulttuurin perusrakenteet ja ihmiset pysyvät aina samana. Venäjällä ei tapahdu mitään psykoottista rakennemuutosta. Asioita hoidetaan niin kuin ennenkin, näytelmä ja kulissit vain vaihtuvat. Venäläiset ovat kokeneita näyttelijöitä. Yksi rooli ei jää kovin pitkäksi aikaa päälle.


2.
Nyky-Venäjässä on paljon mielenkiintoisia piirteitä ja paljon hyviä asioita riippumatta siitä millainen vallankäytön traditio siellä on. Mikäli kuuntelee esimerkiksi entisten Neuvostoliiton maiden kritiikkiä, venäläisen valtakulttuurin uskotaan olevan tukahduttava ja ahdistava. Venäläinen valtakulttuuri, mitä se on? Se on ekleettistä kulttuuria, lainaamista kaikkialta, omaksi ottamista, eräänlaista kaikkeen ainetodellisuuteen laajennettua vaikutteiden ottoa ja synteettistä kollaasirunoutta. Paha juttu tekijänoiokeuksille ja teollisuusoikeuksille? Ei välttämättä. Venäläiset aina muuttavat asioita vähän, tekevät niistä omansa, lähes tunnistamattoman. Vähintään he muuttavat tapaa ja käytäntöä. Liittävät hyvät itse värittämänsä ideat omaan kokonaisteokseensa ja suodattavat loput pois. Tuo kokonaisuus on sitten jotain ihan täysin omaa. Se on niin sanottu venäläinen sielu.

On ymmärrettävä, että tällainen kulttuuri on radikaalisti avoin, eikä se mielellään sulje hyviä ja tarpeellisia vaikutteita ulkopuolelleen. Tuskin mikään muu kulttuuri maailmassa on yhtä avoin vaikutteille. Kysymys on pohjimmiltaan uskonnollisesta hengestä. Todellisuudessa venäläinen ekleettisyys ei ole kulttuuria tukahduttavaa, vaan se mitä se tukahduttaa on jokin muu: eriseuraisuus, keinotekoisesti luotu ero. Mutta ellei eklektisyyden kanssa osaa toimia, joutuu Venäjällä helposti provosoiduksi. Helpottavaa on ehkä tietää, että asiaa voi opiskella ja oppia, ja että se voi olla palkitsevaa ja innostavaa.

Nyky-Pietarin kaupunkikulttuuri on ennakkoluuloton ja avoin kulttuuri. Jotta voisi tietää mitä siellä tukahdutetaan, sitä olisi itse kokeiltava. En ole havainnut Pietarissa tukahduttamista. Innostamista olen havainnut sitäkin enemmän. Ymmärrän, jos idealistille tämäkään ei vielä riitä. Mutta se on jonkinlainen lähtökohta kuitenkin.

Pietarilaisella elämällä, joka on yhtä kuin pietarilainen kulttuuri, ei välttämättä ei ole mitään tekemistä jättimäisen valtion hallintokoneiston kanssa. Tämä tuntuvan todellisuuden ja hallintorakenteen mahdollinen vastakohtaisuus on venäläisessä traditiossa hyvin vaikea asia ymmärtää. Satunnaisen matkaajan tai vähän pidempäänkin Pietarissa oleilleen ajatus lähtee ruohonjuuritason kokemuksesta kohti oletuksia politiikan laajoista linjoista. Mutta venäläisen juhlasalin eleganttien originaalien tyyppien ja maan rajoilla seisovien vartiomiesten sielunelämä on täydellisen vastakkaista. Tältä pohjalta voi ymmärtää mihin sensuuria tarvitaan: pitämään rajat lujina ja ehyinä, sekä meidät hyväuskoiset pietarinkävijät ja -asujat tyytyväisinä. Uhrien röykkiöt ehkä kasvavat toisaalla, tietämättömissä ja kuulumattomissa samaan aikaan? Hyvin epämiellyttävä ja vaikea ajatus tämä. En kuitenkaan väitä, että asia olisi näin yksinkertainen.

EI-KIELELLINEN ELÄMÄN HAVAINNOINTI

Ihmisten oleminen, teot, jäljet, ovat tietenkin verbaalisia ja kaikkea muuta... mutta matkustellessani eksoottisissa maissa minä vain en kielitaidottomuuttani ymmärrä kaikkea verbaalisuutta käsitteellisesti, kokonaan. Ymmärrän toki jotakin, ei-käsitteellisesti.

Rajoitus ei ole mielestäni kovin olennainen. Ihmiset puhuvat mitä sattuu. Mutta se mitä he todella tekevät tai jättävät tekemättä on totta. Täytyy vain asettua tilanteisiin osalliseksi tai sivustaseuraajaksi. Osallisena on tietysti ilman kieltä vaikea olla, ja sivustaseuraajanakin filmi on usein käsittämätön. Hypotalamuksen kaupungissa filmi on hyvin erilainen, kuin esimerkiksi tässä ja nyt. Voin demonstroida saman tasoista kasparhauseriaaista idioottimaisuutta täälläkin, kulkemalla korvatulpat korvissa.

Idiootin silmin havainnoituna piilevät paikalliset erot ihmisten elämässä, luonnossa, ympäristössä, kulttuurissa tulevat kaikista selvimmin ja kipeimmin esiin. Maailmankirjallisuus esimerkiksi antaa uskomattoman yhdenmukaisen kuvan eri paikkojen elämästä. Täkäläinen ja Hypotalamuksen klassinen kirjallisuus poikkeavat toisistaan paljon vähemmän kuin niiden ei-verbalisesti hahmotettu prosessuaalinen elämä. Ihmiset turvautuvat luettuun sanaan, kuviin, dokumentteihin juuri siksi, että he eivät kestä todellisen havaitun elämän monimutkaisuutta ja vierautta, olennaista eroa, joka piilee näennäisesti tutun pinnan alla.

Todellisuuden hahmottaminen ilman sanaa on yksinkertaisesti äärimmäisen vaikeaa. Samoin kuin sanan hahmottaminen ilman todellisuutta. Sanoja käytetään eri todellisuuksista miten sattuu. Ilmiöt samastuvat sanassa, vaikka todellisuudessa ilmiöiden välillä ei olisi muuta samaa kuin ulkoiset tunnusmerkit. Erilaisia imitaation asteita esimerkiksi on vaikempi tunnistaa sanoissa ja puheessa kuin ei-verbaalisessa tapahtumisessa.

VENÄLÄISEN KULTTUURIN JA VALLANPIDON VASTAKOHTAISUUS JA SISÄKKÄISYYS

Onko Johan Bäckmanin kirja silkkaa roskaa, kuten yleisesti tunnutaan väittettävän? Siis silkkaa, sanasta sanaan roskaa?

Bäckmanin kirja voi olla puhtaasti poliittisesti ajatellen vaarallisen vääristynyt. En pysty kunnolla arvioimaan tätä.

Mielestäni kirja ei ole kaikilta osin roskaa. On huomattava, että Bäckmanin paino ei ole Putinin tukemisessa (jonka hän on ehkä kaksi kertaa etäältä nähnyt, eikä mitenkään voi tuntea koko miestä) kuin Suomalaisen venäjävastaisuuden analysoimisessa.

Tunnustamme varmastikin, että suomalaisille riittää mikä tahansa syy venäjän parjaamiseen. Mikä tahansa valta, tai mikä tahansa epäkohta tulee suomalaisille todella suureen katarttiseen tarpeeseen.

Suomessa ei missään tapauksessa haluta tunnustaa, että Venäjässä olisi mitään hyvää.
Toisaalta heti perään tunnustetaan, että Venäjän kansa ja poliittinen valta ovat kaukana toisistaan, eikä niitä voi samaistaa. Ehkä tunnustetaan, että Tsaarin venäjällä syntyi korkeaa kulttuuria (mikä ei kuitenkaan ollut Tsaarin ansio, vaan modernien kontrollirakenteiden kehittymättömyyden ansio). Tsaari on suomalaisille mielipiteenmuodostukselle kiiltokuvamaisen ihana hahmo, koska Tsaari sorti ryssiä, mutta ryssät, jotka hallitsevat itse itseään (ehkä Tsaariakin kovemmin ottein) ovat kamalia.

Siksi Suomessa Venäjän valta ja kansa, juuri niin kuin Bäckman väittää, samaistetaan: Venäjässä ei saa olla millään tasolla mitään hyvää. Jos esität sellaita suomalaiselle, tämä tuhahtaa vihaisena. Ja mitä muuta hän voisikaan, koska hän tuntee vain huonot asiat, mutta ei hyviä. Tavallisen suomalaisen sisällä ei synny minkäänlaista monimutkaista dialogia, jossa kamala pelottava Venäjä asettuisi lämmintä ja iloisen karnevalistista Venäjää vasten. Ne kummatkin ovat koko ajan olemassa, niin nyt kuin Neuvotoliitossakin. Mutta vain toisesta me haluamme todella tietää.

Bäckman puhuu kiusallisen kuvaavasti nuorista tytöistä, jotka olivat suomalaisessa diskossa hakenneet sinne vierailulle tulleet venäläiset tytöt sairaalakuntoon. Esimerkki on yksittäinen. Bäckman ei avoimesti väitä, että juuri suomalaisilla naisilla on erityinen motiivi vihata Venäjää, naisellisten sulojen ja Afroditeen outoa syntymäkotia.

Eiköhän vaan kuitenkin tunnusteta, että kysymys on rasismista, joka ovelasti naamioidaan milloin minkäkin poliittisesti korrektin lyömäaseen kaapuun. Tämä täsmälleen ottaen on Bäckmanin väite. Ja minusta se on tosi väite. Suomi on äärimmäisen rasistinen maa, ei tummaihoisia kohtaan, ei aasialaisia kohtaan, vaan nimen omaan venäläisiä kohtaan. Suomi on rasistinen tahtomattaakin, koska Suomi sulkee jo rakenteellisesti ulos kaiken mikä on olemukseltaan venäläistä. Tämä ei tarkoita, etteikö Venäjäkin olisi rasistinen maa: Venäjän sulkee pois rakenteellisesti Matti Vanhasen. Ei suomalaisia (ehkä muutamia venäjäentusiaisteja lukuunottamatta) todellisuudessa kiinnosta ihmisoikeudet venäjällä, vaan ainoastaan se, että venäjä olisi heikko, tai vielä paremmin niin kuini Bäckman sanoo, ettei Venäjää olisi ollenkaan olemassa.

Venäjässä on kuitenkin paljon mielenkiintoisia piirteitä ja paljon hyviä asioita riippumatta siitä millainen vallankäytön traditio siellä on. Jos meissä olisi venäläisiä hyveitä ja taipuimusta eklektiseen kulttuurityöhön, me kykenisimme suodattamaan ja arvotsamaan hyviä vaikutteita ja piirteitä huonoista, antamatta toisten saastuttaa toisia. Ja varsinkaan tuomitsematta hyvää ja toimivaa piirrettä huonon piirteen nojalla. Todellisuudessa Suomalaiset pelkäävät Venäläisen kulttuurin mahdollista kasvupotentiaalia ja voimaa, ja siksi he eivät edes halua tietää siitä mitään, ja antautuvat hartaaseen toivoon, ettei Venäjä milloinkaan nousisi.

Venäläisen valtakulttuurin uskotaan olevan tukahduttava ja ahdistava. Venäläinen valtakulttuuri, mitä se on? Se on lainaamista kaikkialta, kollaasia, omaksi ottamista, eräänlaista kaikkeen ainetodellisuuteen laajennettua googlerunoutta. Paha juttu tekijänoiokeuksille ja teollisuusoikeuksille? Ei. Venäläiset aina muuttavat asioita vähän, tekevät niistä omansa. Vähintään he muuttavat käyttöä. Liittävät hyvät jutut omaan kokonaisteokseensa ja suodattavat loput pois. Tuo kokonaisuus on sitten jotain ihan täysin omaa.

On ymmärrettävä, että tällainen kulttuuri on radikaalisti avoin, eikä se sulje ketään pois, ei mitään hyviä vaikutteita pois. Tuskin mikään muu kulttuuri maailmassa on yhtä avoin vaikutteille. Kysymys on myös uskonnosta ja hengestä. Todellisuudessa venäläinen eklektisyys ei ole kulttuuria tukahduttavaa, vaan se mitä se tukahduttaa on jokin muu. Mutta jos ei eklektisyyden kanssa osaa toimia, silloin tulee tietenkin vaikeuksia. Helpottavaa on ehkä tietää, että asiaa voi opiskella ja oppia, ja että se on hyvin palkitsevaa ja innostavaa. Ainakin Pietarissa on tässä suhteessa hyvin avoin kulttuuri. Erittäin ennakkoluuloton ja kosmopoliittinen. On vaikea ymmärtää, mitä siellä muka tukahdutetaan. Sitä olisi oikeastaan itse kokeiltava. En ole koskaan havainnut Pietarissa mitään tukahduttamista, mutta innostamista olen havainnut ehkä enemmän kuin muissa paikoissa
yhteensä. Ymmärrän, jos idealistille tämäkään ei vielä riitä. Mutta on se aika hyvä lähtökohta kuitenkin. Ei maailma voi olla täydellinen paratiisi. Kulttuurisen hengen osalta Pietari on kyllä hyvin hyvin lähellä sitä.

Mutta tällä kulttuurilla ei välttämättä ei ole mitään tekemistä sen hallintokoneiston
kanssa, joka on kenties (en tiedä) kulttuurin vastakohta, epä-luova, repressiivinen, ummehtunut, demagoginen - toisaalta kapitalistisuudessaan antikulttuuria ruokkiva.

Tämä tuntuvan ja näkyvän todellisuuden ja hallintorakenteen jyrkkä vastakohtaisuus voi olla se kohta, joka on hyvin vaikea ymmärtää, ja jonka ehkä Bäckmaninkin on ymmärtänyt väärin (itse en ole ymmärtänyt vielä mitenkään). Bäckmanin ajatus lähtee (niin kuin omanikin, naiiviksi varmaan tätä sanotaan) ruohonjuuritason kokemuksesta kohti oletuksia politiikasta... oletus ulkona seisovien vartiointiliikkeen äijien sielunelämästä on positiivinen, koska kokemus juhlasalista on postiivininen. Näinhän sen ei ihan välttämättä tarvitse olla. Ja silloin kyllä ymmärtää mihin sensuuria (nyt on säädetty joku laki, jolla virkavallan parjaaminen kielletään... Internetin sensurointia kuulemma tutkitaan) tarvitaan: pitämään meidät hyväuskoiset pietarinkävijät ja -asujat tyytyväisinä.

Uhrien röykkiöt ehkä kasvavat toisaalla samaan aikaan? Hyvin epämiellyttävä ja vaikea ajatus tämä. En kuitenkaan väitä, että asia olisi näin yksinkertainen.

LAHJOTTU ARMO

Venäjällä politiikan ja tavallisen elämän suhde saattaa olla toisenlainen kuin useimmissa maissa, esimerkiksi Suomessa. Venäläiset ihmiset saattavat olla enemmän tai vähemmän poliittisesti vastustuskykyisiä. Heillä saattaa olla suhteellisesti enemmän poliittista liikkumatilaa, kulloisestakin järjestelmästä huolimatta.
  
Logiikka, joka Suomessa determinisoi yksilökäyttäytymistä, johtaisi Venäjällä harhaan normista. Suomalaiset eivät pidä poikkeuksien tekemisestä säännönmukaisuuteen. Kun säännöt ovat parhaat, on armo turha. Venäläinen puolestaan elää poikkeuksen ja anomalian valtakunnassa. Lain diktatuuri tarkoittaisi Venäjällä tuon lain fantastisten tulkintojen poeettisen tradition syntyä.
  
Poliittisen liikkumatilan määrittää se, minkäasteinen politiikan determinisoivasta voimasta riippumaton asennoitumistapa voi olla mahdollinen sosiaalisessa normistossa, ilman, että se tulkitaan hulluudeksi. Suomessa ja Venäjällä tämä liikkumatatila on erilainen. Sama asennoitumistapa ja persoonallisuuden rakenne, joka suomalaisessa yhteiskunnassa johtaa pohjalle voi venäläisessä johtaa huipulle, ja päinvastoin.
  
Tässä on jotakin, mitä ei voi uskoa, käsittää, ymmärtää, hyväksyä. 

JOS KAPITALISMI

on valtiollisesti säädeltyä ja siinä onnistutaan välttämään kuluttajien halut yhdenmukaistava manipulointi, ja saadaan aikaan konvergentti prosessi, joka erilaistaa, hienontaa ja jalostaa kulttajaryhmien haluja ja kulutustottumuksia, siitä seuraa se, että massakulutuksen brutaaleimmat muodot saadaan ehkä aisoihin ja toisaalta se, että lahjakkaita ja hienoja ihmisiä aletaan tarvita yhä enemmän tuotannoissa, ja tuotannot muuttuvat yhä pienemmiksi yksiköiksi. Tästä taas seuraa yleisen ihmiskuvan muuttuminen kohti jalompaa.

Tällaista kehitystä en näkisi kovin huonona. Mutta en tiedä voiko se olla mahdollista, ja jos niin millä globaaleilla pelisäännöillä?

Kun imbesillit alkavat ennaltatietää mikä myy, ollaan menty päin helvettiä.

12.3.2007

Tämä todellisuushan rakkauden
pitäisi kestää.
Mutta se kestää vain ikuisuuden.

KUN PIIRIT OVAT HELVETIN ISOT

En tiedä onko Venäjä periferioissaan yhtään todellisempi Venäjä kuin näyteikkunoiksi luonnehditut Moskova ja Pietari. Sorrun usein yleistäen puhumaan Venäjästä, vaikka tunnen maata vain vähän. Olen käynyt vain ehkä jossain 20 kaupungissa, joista vain puolet on miljoonakaupunkeja. Ja siis vain Uralin länsipuolella. Tietoni ovat siis eritäin niukat, enkä voi tietää mitään Venäjän monimuotoisuudesta. Tunnustan, että tämä itseeni suunnattu kritiikki on aivan totta. Joskus kyllä tuntuu, että olen matkustelut Venäjälä aika paljon enemmän kuin keskiverto venäläinen. Parasta silti, jos lausuntoni ajatellaan vain Pietaria, tuota nudistibanjojen ja vesipuistojen kokonaistaideteosta koskevina.

Pietari on tosiaan aika mielenkiintoinen näyteikkuna. Persereikiä, jos niitä hakemalla hakee, varmaan löytyy joka maasta. Ja epäkohtiakin varmaan löytyy, mutta jotenkin niitä ei aina jaksa jäädä pohtimaan, jos voi siirtyä kivenheiton ja tarkastella hyviä ja ihmeellisiä asioita, joita Venäjällä riittää joka paikassa käsittämättömän paljon. Täytyy vain osata ihmetellä. Ei tarvitse ihmetellä, ettei ole mitään ihmeteltävää, jos ei osaa ihmetellä mitään. Tarvitaan näkökulma.

Venäjällä varmaankin on jotain ongelmia, mutta niin on meilläkin. Venäjän ongelmat ovat toisia kuin meidän, ja minusta aika pieniä, käytännöllisiä ongelmia (tämä on subjektiivinen tunteeni). Käytännöllisen ongelmat yleensä (lukuunottamatta energiaongelmaa ja ympäristöongelmaa) ovat minusta lähes olemattomia, jo ratkaistuja tai ratkaisuaan juuri odottavia ongelmia. Siksi en itse aina jaksa ymmärtää niitä.

Venäjällä on ihan tavallista saada turpaansa tai päästä hengestään. Se on helpompaa kuin mikään muu asia. Ja niin pitääkin olla. Inhottavinta mitä tiedän, on Suomen kaltainen paikka, jossa Hesarin kaltaiset lehdet kirjoittelevat ilman, että toimittajien tarvitsee pelätä henkensä edestä. Inhoan tällaista yksipuolista valehtelun, vääristelyn ja paskanpuhumisen vapautta. Helsingini Sanomien toiminta on lopetettava. Tai on perustettava toinen, ehkä väliaikainen, valtiollinen sanomalehti: täysin valtiovallan hallitsema virallinen totuus. Näin järkeilen Noam Chomskyn anarkistisen teorian pohjalta, sillä edustaahan valtio täydellistä anarkismia länsimaisen korporativismin keskellä. Luulen, että Mihail Bakunin allekirjoittaisi tämän jos eläisi täällä.

Olen itse saanut kerran Venäjällä aiheesta turpaan niin, että hengen lähtö oli lähellä. Opin erittäin täydellisesti sen, että maassa maan tavalla. Ei separatismia, ei eriseuraisuutta, ei täysin turhaa ja aiheetonta vittuilua ja ininää väärille tyypeille. Jos vituttaa, niin kuin usein vituttaa, voi aina siirtyä pois, parempiin bileisiin, parempaan seuraan. Kivenheiton päästä löytyy aina paremmat bileet, kaikkina vuoden päivinä, kaikkina vuorokauden aikoina, kaikissa maantieteellisissä pisteissä. Tämä on Venäjän vahvuus. Idiootteja on kaikkialla, sille ei voi mitään. Idiootit vievät tilaa, ja olisi parempi jos heidät korvattaisiin viisailla, herkillä ja rakastettavilla ihmisillä. Mutta korvaaminen ei ole aina mahdollista. Nyky-Venäjällä idiooteista tarvitsee välittää vähemmän kuin muualla. Maa on niin iso, ja porukkaa on niin joka lähtöön. Voi vain kohauttaa olkapäitä ja siirtyä pois.

Piirit ovat joka tapauksessa helvetin isot.

"Helsingin Sanomien mukaan Venäjällä ei ole sananvapautta, toimittajia murhataan
solkenaan, kaikki mediat ovat Putinin äänitorvia, eikä Venäjällä tietenkään ole
suojaa länsimaisille investoinneille. Kuitenkin samaan aikaan emoyhtiö
SanomaWSOY tekee Venäjälle suuria investointeja ja omistaa Venäjällä useita
tärkeitä' valtakunnallisia lehtiä. On selvää että jompi kumpi valehtelee: joko
Helsingin Sanomat valehtelee törkeästi lukijoilleen, tai sitten SanomaWSOY
valehtelee härskisti omistajilleen."

"Alan miettiä millainen olisi parempi maailma. Tiedän vastauksen heti. Se olisi maailma ilman Helsingin Sanomia. Arvioisin, että ainakin 60 prosenttia suomesta vallitsevasta pahuudesta katoaisi, jos Helsingin Sanomat lakkaisi olemasta. Se voisi vaikkapa hajoittaa itsensä pienmpii laatulehtiin. Samalla tuo koppava toimittajatyyppikin katoaisi. Helsingin Sanomat on aiheuttanut tarpeeksi vahinkoa pienelle Suomellemme. Ja eikös se talvisotakin ollut Erkon aikaansaannoksia..."
Johan Bäckman: Saatana saapuu Helsinkiin

TAPASIN JOHAN BÄCKMANIN

Johan Bäckman on mustakarhunkokoinen mies, jonka ilmeikkäitä kasvoja ja leikkisiä silmiä on mahdotonta katsella itsekin hymyilemättä. Kysyin miten hän näkee Venäjän kapitalismin: mihin suuntaan Venäjä muuttuu? Venäjä ei muutu, sanoo Bäckman. Se lilluu. Tsaarin aikana oli sellaiset bileet, neuvostoaikana tällaiset bileet, nyt tuollaiset. Kulttuurin perusrakenteet ja ihmiset pysyvät aina samana kulisseista riippumatta. Venäjällä ei tapahdu mitään psykoottista rakennemuutosta. Asioita hoidetaan niin kuin ennenkin, näytelmä ja kulissit vain ovat toiset. Venäläiset ovat kokeneita näyttelijöitä, huomautan, yksi rooli ei jää kovin pitkäksi aikaa päälle.
Eikö Suomen NATO-jäsenyyden toivomisessa ole jokin perustava ristiriita hyviä venäjäsuhteita ajatellen? Bäckmanin mukaan ei varsinaisesti. Saksa on vahva NATO-maa, ja Venäjä on sopinut sen kanssa energialiiton. Saksalla ja Venäjällä on yhteinen tulevaisuus. Ranskalla ja Venäjällä on hyvät kahdenväliset suhteet. Saksa, Ranska ja Venäjä ovat sopineet käytännössä ikuisen rauhan. Mentaliteeteissä on eroja, huomautan. Venäjä on superlahjakas tarkkislainen, Saksa on säntillinen nipottava priimus. Sotilaallista vastakkainasettelua on NATOn ja Venäjän välillä mahdotonta ajatella.

Omasta mielestäni paras vaihtoehto Suomelle tulevaisuuden kannalta olisi hakea Venäjän jäsenyyttä autonomisena tasavaltana. Toiseksi paras vaihtoehto on ehkä sitten NATO, joka pakottaa Suomen hyviin väleihin Venäjän kanssa. Euroopassa ja Venäjällä tullaan kuitenkin soveltamaan kapitalismia täysin toisistaan poikkeavin tavoin, eikä sillä ole mitään tekemistä puolustusliittojen kanssa. Kansakutien radikaali erilaisuus on rikkaus, jota pitää juhlia. Erilaisuudessa ei ole vähäisintäkään uhkaa.

Bäckman esittelee minulle lehtikirjoituksia kirjastaan ja nauramme silmät kyynelissä kauhistelulle, jota tällainen hauska satiiri herättää suomalaisissa normaaliin kirjalliseen ilmaisuun tottumattomissa henkilöissä. Suomessa totisesti ei ymmärretä Venäjää, eli maailmankulttuuria. Suomessa ei suvaita taidetta, kirjallisia keinoja, symboliikkaa. Mitä Suomessa ymärretään?

Metromatkalla tapaan venäjäntutkija Ilmari Susiluodon. Hän näyttää uuden nyt keväällä ilmestyvän Venäläistä alkoholikulttuuria käsittelevän kirjansa käsikirjoitusta. Kirjassa on minulta parin sivun lainaus, tarina, jonka esitin suullisesti viimekesänä hänen tyttärensä häissä. Kun mainitsen Bäckmanin kirjasta, hänkin vaikuttaa säikähtäneeltä...."ihmissyöntiä, verenjuontia ja muuta"... Mutta sehän on satiiria, sanon? Eivätkö tällaiset poeettiset kuvat, marttyyrien liha ja veri, ole aivan arkipäiväsitä venäläistä kuvastoa? Eikö Bäckmanin kirjan hurjimmatkin väitteet ole aivan tavallisia ja arkipäiväisiä keskutelun elementtejä Pietarissa, tuossa sananvapauden ja vapauden kaupungissa? Susiluoto joutuu myöntämään. Sanon, että tietenkin taiteellisten keinojen käyttä niin, ettei esimerkiksi julkisuudenhenkilöitä olisi mainittu omilla nimillään, olisi ollut ehkä korrektimpaa, muttei yhtä tehokasta.

Mitä ihmettä on tämä kauhistelu tarkoittaa? Eikö ihmisten kauhistuneet ilmeet jo kerro oman kiistämättömän totuutensa sananvapauden tilasta nyky-Suomessa.

11.3.2007

SANANVAPAUTTA SUOMEKSI

Luin yöllä Bäckmanin kirjan (en ihan loppuun vielä).

Pidin kirjasta... joistain asioista olen täysin samaa mieltä. Mutta hyvin monista asioista en tiedä tarpeeksi... ja loppujen lopuksi pohjalle jäävät maailmankuvalliset kysymykset ovat tavattoman vaikeita.... enkä usko enempää Bäckmanin, Putinin, kuin Heidi Hautalankaan analyysiin niistä. B on oikeassa siinä, että Venäjä on henkisesti ja aineellisesti paljon voimakkaampi kuin minkä kuvan se haluaa itsestään antaa. Venäjä on ennen muuta maailmanpoliittinen vastavoima, ja minun mielestäni sillä asialla on jo itseisarvo. En kiellä, ettenkö itse juhlisi jo pelkästään Venäjän toiseutta. Olipa Venäjä mitä hyvänsä, se rauhoittaa minua, kunhan se on tämän nykysuomen menon totaalinen vastakohta. Venäjä on, ja on aina ollut, maailmanpolitiikan tarkkailuluokkalainen, äärettömän lahjakas ja omaperäinen koulun opetukseen täysin sopeutumaton ylivilkas ja hartaasti leikkivä lapsi. Venäjä ei kasva aikuiseksi ikinä.

Olen kyllä huolestunut siitä, mikä on Venäjän suunta, ja pystyvätkö he säilyttämään ja lisäämään kulttuurinsa elinvoimaisuutta. Suuri kysymys Venäjän kohdalla on se, että onnistuuko ekletistinen kulttuuri ottamaan kapitalismista yliotteen ja alistamaan ja muovaamaan sen täysin omiin toimitatapoihinsa. Tämä vaatii ainakin tiukkaa autoritaarista "keisarivaltaa" ja vahvaa valtiota. Jos kapitalismi alistuu välineeksi, se on ihmeellinen asia, ja saattaa tuottaa ennen näkemättömän korkeakulttuurin. Jos taas kapitalismi alkaa ohjaamaan ja määrittämään ihmisten haluja, ja halujen tuotteistuessa enemmän ja enemmän mimeettisiksi, synnyttää eurooppalaista muistuttavan keskiluokan, se on kauhukuva. Mutta sekin tarkoittaa vain sitä, että Venäjästä tulee samanlainen kuin Eurooppa: demokraattisdepressiivinen muumio. en ei pitäisi olla Hautalalle ja suomalaisilla kauhukuva: lääkkeillä täyteenpumpattu shoppaileva vihannes. En osaa sanoa, johtaako kapitalismi kaikissa muodoissaan väistämättä tähän dystopiakehitykseen.

Tällä hetkellä en suoraan sanottuna ole huolestunut tästä asiasta. Taannoisen pietarinmatkan jäljiltä olen taas täynnä uusia ja ihmeellisiä vaikutteita. Olen erittöin kiitollinen, että olen taas kerran saanut inspitoitua kauniissa, rauhallisessa ja iloisessa, hyvin rakastettavassa, Pietarin kultturimetropolissa. Pietarin inspiroiva läheisyys on suorastaan suurin ilonaiheeni. Tulevaisuuden kannalta, tärkeintä on, että venäjää ei johda henkilö, johon länsimaisilla öljylobbareilla olisi vaikutusvaltaa. Tärkeintä on, että Venäjä on matalalla profiililla hiljaisissa riidoissa näiden vähemmän arvostettavien täkäläisten antikulttuuri-ihmisten ja valehtelijoiden kanssa. Ei sen tarvitse olla mitään julkilausuttua, iunhan vain eivät anna vaikuttaa itseensä ja pysyväöt itsenäisinä omalla tiellään.

Venäjän ulkopoliittinen strategia on matala profiili, niin matala kuin vain mahdollista. Politkovskajan ja Litvinenkon murhat ovat suorassa ristiriidassa Putinin matalanprofiilin ulkopolitiikan kanssa, ja siksi on selvää, että murhien takana on voimat, jotka haluavat vahingoittaa ennen muuta venäjän kansaa, ei niinkään edes sen valtiojohtoa. Kysymys on halusta estää Venäläisten hyvin alkanut kapitalismin luova ja omaperäinen soveltaminen, joka ihan viimeaikoina alkanut toimia silmin nähden sen verran hämmästyttävällä tavalla, että itsekin olen joutunut miettimään suhdettani kapitalismiin uudelleen... miettimään sitä, ovatko kapitalismi ja lumous toisensa aina ja kaikkialla poissulkevia asioita sittenkään... onko Weberin teoriat ylipäänsä ollenkaan päteviä Venäjällä. Tätä en vielä tiedä, koska en täysin näe suuntaa. Luen Baudelairen Modernini elämän maalaria uudelleen ja uudelleen, ja yritän käsittää mitä Venäjällä juuri nyt tapahtuu.

Itse en pidä länsimaisten marmattajien valehtelusta, moralisoinnista ja sievistelystä tilanteessa, jonka kaikki tietävät energiapoliittisesti strategiseksi. Politkovskajan murhan osalta mitään protestia ei olisi pitänyt valtiollisella tasolla esittää, koska on selvää, että Putin ei ole murhan takana. Ei venäjää voi marmattamalla saada luopumaan terveestä järjestä: omista oikeuksistaan, itsenäisyydestään, kulttuuristaan, identiteetistään ja rikkaudestaan. Jos me olemme luovuttaneet itsenäisyytemme taistelutta pois, se ei tarkoita, että sen on oltava kategorinen imperatiivi kaikkien kansakuntien joukossa. Venäjä ei ole mikään yhdysvaltain siirtomaa. Bush ja Putin eivät ole saman kolikon kaksi puolta, vaikka Venäjän matalanprofiilin ulkopolitiikka haluaakin niin uskotella.

Sitten on lopetettava noiden kaiken maailman toimittajien ja likasankojournalistein pyhimyksiksi kohottaminen. Mieluummin kannattaa lukea heidän tekstejään kriittisesti ja terveellä järjellä, tutkia heidän piilotettuja motiivejaan, ja asettaa nuo mielipiteet lopulta omaan usein hyvin vähäiseen arvoonsa. Mistään suurista nobeltason ajattelijoista ei ole kysymys, sillä mitään utopiaa tai toisenlaista maailmanjärjestystä he eivät vaivaudu esittämään. Heidän kritiikkinsä ja metodinsa on varsin alkeellinen ja läpinäkyvä.... heidän puheissaan toistuu haisevimmat, ilkeimmät ja likaisimmat rahanvallan retoriikat: ihmisopikeudet, tasa-arvo, sananvapaus. Kysymys on pelkästään henkisestä riistosta ja taloudellisesta ja energiapoliittisesta lobbaamisesta, jonka välineiski on ilkeästi valjastettu näennäisen hyvät, mutta pinnallisesti ymmärretyt asiat. Tai mahdollisesti kysymys on puhtaasta idioottimaisuudesta. Kummatkin ovat yhtä huonoja asioita. Tämä on käsitykseni tällä hetkellä.

Mitä Putinin länsikritiikkiin tulee, kannattaa ehkä vielä lukea uudelleen Noam Chomskyn Ideologian ja vallan viimeinen jakso. Ellen erehdy, Putin näyttää lukeneen Chomskynsä huolella. Ei ihme, että se nostaa länsimaissa arvostelua, onhan Chomsky länsimaiden pahin ja terävin yhteiskuntakriitikko. Mutta saatan erehtyä, ja toisaalta samat ideat ovat saattaneet syntyä toisaalla samaan aikaan. Korostan, etten ole Putinista mitenkään täysin varma. Tietoa ei ole tarpeeksi. Saatan erehtyä, ja joutua nielemään nämä sanani. Mutta pidän todennäköisyyttä nykykäsityksilleni suopeana.

Jotkut pitävät Bäckmanin kirjaa hävyttömänä rienauksena tai rikollisena propagandana. Näin varmaan Bulgakovistakin joskus ajateltiin, ja jopa Gogolista. Täytyy huomata, että B:n kirja on enemmän satiiri kuin tietokirja. Esipuheessa todetaan, että B oli muiden ruumiinryöstäjien ja hävyttömien politkovskajan jäykistyvällä ruumiilla irstailijoiden vanavedessä kulkenut ja löytänyt Annan silmälasit. Sitten hän oli pannut ne päähänsä ja alkanut katsella Suomea uusin (B:n mukaan siis likasankojournalistin, kuten hän Politkovskajaa kutsuu) silmin. Käyttää "sananvapauttaan". Lopputulos on kyllä hulvaton. Helsingin Sanomien keskustelupalstalla osuvasti ihmetelläänkin, miten jollakin voi olla Suomessa näin paljon sananvapautta. Se on kieltämättä ihme.

Eräs tärkeimmistä Bäckmanin esiin nostamista ja oikein vahvasti painottamista kysymyksistä on: Miksi Suomessa vihataan venäjää? Miksi suomalaiset eivät missään tapauksessa siedä totuudellisia ja asiallisia tietoja Venäjästä. Miksi on pakko valehdella ja vääristää totuutta kaikin keinoin? Asia on hyvin hämmänetävä. Luulen, että Tsaarin aikaan Suomessa oli venäläisvastaisuutta. Lenin antoi itsenäisyyden, mutta se ei vähentänyt antipatioita. Stalin jätti Hitlerin jalkoihin kietoutuneen Suomen miehittämättä, mutta sekään iltteys ja laupeus ei auttanut. Nykyvenäjä on sitten kaiken historian näennäinen vastakohta, mutta se ei muuta asenteita mihinkään. Sanoisin, että tämä pinnallinen huomiointi osoittaa, että olipa Venäjän valtionjohto mikä tahansa, se on suomalaisille huono. Suomalainen ongelma ei ole se mitä Venäjällä tapahtuu, vaan se että Venäjä on olemassa. Suomalainen ihminen rukoilee, että Venäjä, ja samalla ihmissielu lakkaisivat olemasta ja kummittelemasta geneettisessä perimässämme. Jos ei venäjää voi lakkautta, voi ainakin rukoilla että Venäjällä mensii kaikin tavoin huonosti. Ja että meistä tulisi jotakin muuta kuin venäläisiä. Että meistä tulisi extraterrestiaaleja, alle metrin pituisia planetaarisia hirviöitä... tai jotakin, en tiedä mitä, tarkemmin määrittelemätöntä. Ei ole mitään suuntaa, on vain suunta pois jostakin.

Juttelin eilen Mallisen Jukan kanssa toisista asioista puhelimisessa, mutten vielä osannut kysellä häneltä tunnelmia tästä Bäckmanin teoksesta. Mallinenhan on siinä suorastaan päähenkilö. Kyseenlainen kunnia varmaan, mutta en Bäckmanin tavoin jaksa nähdä, että pahan akseli olis keskittynyt tähän leppoisaan, keskustelunhaluiseen ja ajatuksiltaan liikkuvaan henkilöön. On kuitenkin olemassa hedelmällinen mielipiteenvapaus, ja vain se takaa mielipiteiden vaihdon, se on B:nkin hyvä muistaa. Mallisella on pidempi kokemus Venäjästä kuin itselläni, ja hän saa kaikin mokomin olla sitä mieltä, että Venäjä on Putinin aikana mennyt huonompaan suuntaan. Se voi olla täysin totta. Itse en kuitenkaan ole tehnyt tätä havaintoa. Joka kerta kun käyn Venäjällä kokemus on täsmälleen sama: hämmentynyt, iloisesti yllättynyt, koppa täynnä itselleni uusia ja ennalta aavistamattomia vaikutelmia, tarinoita, kokemuksia, kauneutta, ajatuksia, ideoita. Jokaisen Venäjän vierailun jälkeen olen kuin turvoksiin hakattu merkillisillä tajuntaa muokkaavilla vaikutelmilla. On ilmaisukykyni ongelma, etten pysty välittämään toisille ihmisille promilleakaan niistä vaikutelmista.

Arvostelun sijaan suomalaisten kannattaisi pyrkiä itse kilvoittelmaan yhtä avoimen, ennakkoluulottoman ja henkisesti vapaan ilmapiirin luomiseksi kuin nykyvenäjällä. Meillä Suomessa on yhteiskunnan huipulle, alkaen Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksesta, päästetty tai päässyt soluttautumaan erittäin vaarallista kultturille ja ihmisyydelle vihamielistä ainesta. Nämä antikuttuurin taistelijat, valehtelijat, iljettävät sielunvihaajat, materialisoituneet saatanat kykenevät vielä provosoimaan mielettömyydellään sodan Venäjää vastaan. On mietittävä millä keinoilla lika puhdistetaan yhteiskuntamme aivan ylimmistä vaikuttavista kerroksista. Tyhmyys ja tietämättömyys ei voi olla jälkikäteinen puolustus silloin kun aiheutetaan päättäväisesti ja agressiivisesti haittaa ja tuhoa yhteiskunnan vaikutusvaltaisimmalla tasolla.

Pääasia, että pakka on sekaisin ja peli käynnissä.

10.3.2007

KUORSATTIINKO ANTIIKISSA?

Kyllä: kuorsata = renkein.
Aristoteleen mukaan jotkut ovat kuulleet delfiinien kuorsaavan.
Kuorsauksesta on vaikea luopua, ja yritykset johtavat usein päinvastaiseen:
ennen kuosasin vain öisin.

8.3.2007

NAISTENPÄIVÄ

Tiistaiaamuna syömme, kolme voipunutta sielua, paikallisen investointipankkiirin kanssa aamiaista hotelli Astorian ravintolassa ja suunnittelemme tulevan pääsiäisen helikopterimatkaa Valamoon. Takana on neljän vuorokauden space-odysseia läpi aikojen ja tilojen. Kaikki alkaa perjantaina siitä kun ystäväni huomaa itsensä paikallisen Cобака -magazinen nimeämän viidenkymmenen paikallisen muoti-ikonin joukossa. Kuvallainen juttu ainoana mukaan nostettuna ulkomaalaisena siinä siististi Valery Gergievin vieressä (jossain vaiheessa lauantaiyötä sitten tanssin naismuodin idolin, mallitoimistonjohtaja Tatajana Sanaevan kanssa).
Kohti Naistenpäivää keskiviikon vastaisena yönä 5.50 club Gribojedovin katto lentää ilmaan. Elokuva- ja televisioinstituution opiskelijabileet miksattuna naistenpäivän läheisyydellä, ovat uuden vuoden bileitäkin paremmat. Hyvien juhlien kivijalka on valetaan Afroditeen läheisyydessä, riehakkaassa pakanallisessa tanssissa, musiikin hienostuneisuudessa. Vain mausteita on toimintaympäristöt, palatsit, puvut, akustiikat, pitkät illalliset, parhaat viinit, maukkaimmat sikarit. Jälkimmäisten paraskaan laatu ei merkitse mitään, vailla ensimmäisten kriteerien täyttymystä.
Vaihdan musiikista pari sanaa paikallisen (alun perin pariisilaisen) DJ:n Eric Duvaletin kanssa baaritiskillä. Tajuan selvästi, että se mitä kuullaan on ainutlaatuisen paikallisen tradition tulos. Nämä DJ:t ovat kyllästyneet kaikkeen siihen mikä länsimaissa tunnetaan kategoriassa kone-, tekno-, trance-, tai tanssimusiikki. He kohottaneet primitiiviset öisissä luolissa sykkivät rakenteet herkäksi ja minimalistiseksi taiteeksi.
Tanssilattia on ikkuna ikuisuuteen. Jumalaiheet esiintyvät tuhansissa muunnelmissa. Tätä näkymää voisi ihailla kevyesti kaksisataa vuotta. Tunnelma nousee kohtisuoraan ylös: on Naistenpäivän etkojen etkot.
Kahdenkymmenenviiden minuutin kuluttua makaan umpeutuvan viisumini kanssa kiroten ja itkien Helsinkiin matkaavan junan yläpedillä. Olo on kuin olisi lentänyt taivaanportista perse-edelä ulos. Juna sukeltaa tunnotonta raakuutta hehkuen ulos naisten kaupungista, ulos jumaluudesta, ulos ikuisen Naistenpäivän käsittämättömistä ekstaaseista.
Vuorokausi myöhemmin, päättelen tiedonannoista: juhlat jatkuvat, viritystila kohoaa kohoaa zeniittiin, jumaluuden uuttama kaupunki lainehtii. Tietoja voi enää antaa ikuisuuden näkökulmasta.
Tänään vihdoin on Afroditeen juhlapäivä. Se on kuin oltaisiin eletty vuosi ilman happea ja saataisiin ensimmäistä kertaa hengittää.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com