Käymälä
ETELÄ-HAAGASSA
asuin muistaakseni 1992 ja 1994. Vuoden 1993 olin armeijassa. Ainakin vuosi 1992 oli mukava. Vuonna 1994 olin sitten jo armeijakatastrofin jälkeen täysin kadottanut itseni.
Asuin samassa pienessä huoneessa matematiikan fuksin kanssa. Sänkymme olivat noin metrin päässä toisistaan rinnakkain. Tyyppi kävi muistaakseni kaksi kertaa yliopistolla, kerran syksyllä ja kerran keväällä, eikä suorittanut ainoatakaan kurssia. Itse opiskelin normaalisti, ja sain ensimmäisen vuoden aikana neljänneksen tutkinnosta suoritettua hyvillä arvosanoilla. Kun itse tulin koululta pitkän päivän jälkeen, tyyppi oli heräilemässä ja katsomassa kauniita ja rohkeita paistettu kananmuna ja ranskanperunat leukansa alla. Samaan aikaan illalla samuutimme valot ja kävimme nukkumaan. Hänen yöunensa oli 8-9 tuntia omaani pidempi.
Lunki tyyppi. Ei ihme, että tulimme hyvin juttuun. Kertaakaan ei ollut mitään kinaa vuoden aikana. Kävimme yhdessä juopottelemassa keskiviikkoisin, sillä viikonloput olin maalla tyttöystäväni luona. Kävimme jossain afrohenkisessä baarissa Keskuskadulla ja toisinaan Arkussa. Yhtenä keskiviikkona soitti Krakatau, toisena Jukka Tolonen Band.
Muistan ihmetelleeni paikassa pyörineitä blondilutkia, jotka tulivat sinne mustien isojen tyyppien perässä. En kokenut heihin, enempää kuin muihinkaan ensimmäisen opiskeluvuoden aikana näkemiiini tai tapaamiini tyttöihin tai oikeisiin naisiin vähäisintäkään vetoa, pientä uteliaisuutta kylläkin. Vasta paljon myöhemmin pääsin tutustumaan siihen hengenrakenteeseen seikkaperäisemmin, kun kävin säännöllisesti yökylässä sellaisen kolmen pienen neekeritytön eteerisen nuoren äidin luona. Koko siihen astisen elämäni kokemus käsitti yhden vaikean valloituksen. Ja häneen olin rakastunut. Hän oli siihen aikaan vielä maaseutulukiotyttö.
Samassa huoneistossa asui kolmas tyyppi, vanhempi, Esa Saarisen filosofiopiskelija, ja sittemmin puolijulkkis. Tyyppi inisi ties mistä, kitaransoitosta illalla ja kaapinovien paiskomisesta aamulla. Jossakin vaiheessa päätimme huonetoverini kanssa (vaikkei hän varsinaisesti joutunut niuhotuksen kohteeksi), että jos yksikin inahdus vielä kuuluu, hakataan äajattelukyvytön filosofiääliö sukkasaippualla hiljaiseksi. Mutta: ei kuulunut.
Keväällä kävimme Lehdon ja muiden ystävien kanssa katsomassa John Mc Laughlin -bändiä Keravalla. Muistan silloin keskustelleeni joidenkin ikäisteni muusikoiden kanssa, ja kuulleeni ensimmäistä kertaa elämässsäni kritiikkiä Mahavishnu Orchestraa kohtaan. Se oli minulle syvä järkystys. En voinut aavistaa, että Mahavishnu ja Mc Laughlin eivät ole kaiken mahdollisen kritiikin yläpuolella, ikuisia pyhiä jumalia, kaikille ikuisesti pyhiä asioita. Nämä uskovaiset oliva ikään kuin jo päässeet johonkin edemmäs, johonkin korkeammalle hengen kilvoituksen tasolle, joka oli itselleni täysin käsittämätön. Eletteiin vuotta 1993.
Myöhemmin samat ikätoverini soittivat sitten Sleepy Sleeppersissa, Lennikalle Taipaleen kanssa, ja vastaavissa tilapäisprojekteissa. En vieläkään ymmärrä, miten he olivat pääseet pidemmälle, jollekin korkeammalle tietoisuuden tasolle.
Muistan, että konsertin loppupuolella hyvä ystäväni Jussi Falstaff, joka on Lehdon optimistisen arvion mukaan diletanttiudestaan huolimatta tämän maan kovimpia rythm&blues kitaristeja (olen taipuvainen jakamaan näkemyksen. Esimerkiksi taannoiset Falstaffin Jussin vuosipäivät päätyivät yleiseen sekasortoon ihmisten vauhkoontuessa soitosta ympäri pikkukaupungin pientä saluunaa. Pääesiintyjä Hasse Walli, jonka pedagogisgenrehistorioiva kliininen rimputtelu oli tulkittava lähinnä väliaikamusiikiksi, pakeni hatustaan kiinni pidelle yleisön ilmeisesti ennennäkemätöntä villintymistä. Pieni breikki saatiin aikaan, kun Jukka Toloselta tuli onnittelupuhelu lavalla toistilaisena kaahaavalle päivänsankarille. Tämän Falstaffimme pojan toinen nimi on Orson. Orson Wells näytteli nimiroolin elokuvassaan Falstaff. Eräässä nuoruutensa elokuvassa Orson muistuttaa elävästi Nietzscheä, Dionysoksen filosofia), alkoi pitää tyypillistä omaa showtaan. Siihen liittyi provosoivaa pelleilyä ja epäsiistejä menoja, kaljapulloihin kuseskelua ja muuta. Lehto närkästyi kovasti. Falstaffin örinä ja humalainen suosionosoitukseksi naamioitu häiriköinti kuului radionauhalla, joka lähetettiin Yleisradiossa seuraavalla viikolla. Myös Lehto totesi jälkeenpäin, että konsertti oli hänelle pettymys. Itse en käsittänyt kummankaan reaktiota.
Vasta myöhemmin syksyllä 1993 aloin ymmärtää, että jokin oli peruuttamattomasti muuttunut.
Tunnisteet: biografinen, Dionysos, Etelä-Haaga, Jukka Tolonen, Jussi Falstaff, matematiikka, musiikki, Timo Lehto
porno on sitä mitä se on aina ollut
maisemat vaihtuvat, mutta sahaajat ovat ikuisia
porno on aika hapokas google entrance
porno on ollut ennen internetiäkin uuden informaatioteknologian keihäänkärkisovellus
porno on yksi internetin harvoista sisällöistä, jotka tuottavat voittoa
Im happily married. My husband, Steve, is my webmaster & photographer.
I will destroy the world by the interracial triple anal.
porno asettaa kohtuuttomia vaatimuksia avioseksille
porno on tekniikkalaji
porno on suoraan perkeleestä
vain joka kymmenes piikkihuumeiden käyttäjä kertoo syyksi mielihyvän tunteen
loput hoitavat riippuvuuttaan
porno on nimettömien tyttöraukkojen hyväksikäyttöä
Sylvia Saint sai avioerossa Herra Marcuksesta 1.6 milj. USD.
porno on sentään rehellistä
porno on rehellinen ammatti
porno on pyörinyt päässäni myös vapaa-ajalla
porno on aihe josta luennoin säännöllisesti
porno on heikkojen miesten ja naisten tapa tyydyttää halujaan
porno ei ole korvike aidolle vuorovaikutukselle
syy hoidon riittämättömyyteen on rahan puute
hoitoon pääsy on suomessa tiukkaa ja vaikeinta se on Helsingin alueella
porno auttaa tunnelmaan pääsyssä ja nopeuttaa laukeamista
porno opettaa nuorillemme tervettä kuvaa ihmisen ruumillisuudesta!
porno on parasta viihdettä, pornodokumentit ovat toiseksi parasta
porno on aihe, josta ihmiset muodostavat mielipiteensä tutustumalla faktoihin
porno ei ole koskaan merkinnyt minulle mitään, minä vain näyttelen, siinä kaikki
porno auttaa miesten sydänsuruihin
PORNO EI OLE TOTTA!
valhe auttaa sydänsuruihin
PORNO EI OLE SEKSIÄ!!!! kysymys on jostain aivan muusta...
pornossa on kysymys siitä, että sukupuolielimet näytetään, eikä niitä piilotella
porno opettaa yli 70%:lle suomen pojista miten hommat toimii
porno ei opeta nuoria poikia "oikein" heidän seksuaalisuudessaan
porno on noussut otsikoihin, koska media tietää sen kiinnostavan suurta yleisöä, eikä vain nuoria poikia
porno levittää valhetta, että naiset ovat aina halukkaita ja heti valmiita
porno on aikuisten satua
porno on painajaismaista
porno auttaa uneenpääsyssä muttei heräämisessä
homoporno on just "rentoa" :/ :DDDDDDD
homot eivät ole tyttöjä
homoporno on tasa-arvoista
porno on teoria, raiskaus käytäntö
mutta se onkin vain henkistä, se ei satu. Ainakaan enempää kuin pari lävistystä, tai pari tatskaa
Ne on ihan kivoja koristeita, kunhan ne on tehty kunnolla
Werther lainaa Albertilta pistoolia mukamas matkalle, jolle hän on lähdössä.
porno ei ole mun juttu, se ei tee mulle mitään, siis ei mitään
porno aiheuttaa syvää riippuvuutta
porno aiheuttaa syvää pahaa oloa
porno aiheuttaa syvää riippuvuutta tosen ihmisen syvästä pahasta olosta
tämä uhkaa tappaa itsensä, koska ei kestä kohtaloaan vampyyrina
porno opettaa että seksiobjektin nöyryyttäminen on kiihottavaa
porno aiheuttaa vakavia mielenterveyshäiriöitä
niille joiden mielestä seksiobjektin nöyryyttäminen ei ole kiihottavaa
porno siis aiheuttaa ongelmia vain pornon vastustajille
porno on tykkäämisasia
porno on valtava yhteiskunnallinen ongelma, jonka haitat ovat verrattavissa alkoholismin aiheuttamiin haittoihin
huumeriippuvuus on sairaus, jota voi hoitaa ja siitä parantua
porno on kuitenkin aika vitun vähän rock
Tunnisteet: luonnos, mitä voidaan tietää, pornotutkimus, rehellisyys ja valehtelu, runo, Suomi
Ilman syvää poliittista tietoisuutta ei ole mitään eroa ojennuksella ja tykkikeskityksellä.
Äkkihyökkäys ei ojenna rintamatoveria. Eikä vihollinen kaadu ojentamalla.
Tunnisteet: aforismi, luonnos
FALSTAFF -DIONYSOS
Jokaisen ahneuden sukupolven
täytyy itse tappaa Jumalansa.
Myrkyttää, hirtää, kuristaa, mestata.
Se on vaikeaa, koska Jumala
on valekuollut.
Monta kesää kelmeissä maajuurissa
se hiljaa leviää, ja pakenee
kuninkaan vihaa.
Kuningas haluaa viljellä maata
tehokkaasti, vailla
turhaa suunsoittoa.
Jumala on ilon juolavehnä,
kelmeissä maajuurissa se itää.
http://plimsollinmerkki.blogspot.com/2007/02/teatteritaiteen-laitos-nyttelijntyn.html
Tunnisteet: Dionysos, luonnos, runo
PORNOSSA ON PIMEÄT PUOLENSA
kuten kaikissa asioissa. Pornossa ne saattavat olla syvimmät ja pimeimmät.
Kuka on pornon asiantuntija? Pornonäyttelijä, tuottaja, vai katsoja.
Vaikea kuvitella, että runtinoitunut ammattilainen pystyisi samaan tietomäärään kuin miljoonia ja taas miljoonia klipsejä selaava ja ulkoa muistava (käsittääkseni ihan normaali) nuori mies.
Olemme samaa mieltä: nuoren miehen tietomäärä pornosta on mahtavin.
Mutta mitä hän tietää? Hän tietää sen mitä näkyy, ja sen mitä hänen sisällään ja ihollaan tapahtuu. Hän tietää sen, mitä tahtuu niiden iholla, joihin hänen himonsa kohdistuu tai samaistuu. Mutta hän ei tiedä sitä, mitä tapahtuu niiden sielussa. Hän ei tunne (eikä ehkä välitäkään tuntea) fyysisen aineen ja sielullisen liikkeen vastaavuussuhdetta.
Seksuaalisuus on siitä poikkeuksellinen elämän osa-alue, että siinä sisäisellä ja ulkoisella ei tarvitse olla mitään yhtä selkeää tulkintaa, symboliikkaa, vastinetta. Sodankäyntiin, teknologisoituun ja automatisoituun ihmisten murhaamiseen, pätee sama.
Sodassa ja pornossa, sisäisen liikkeen ja ulkoisen liikkeen suhteita ja mekanismeja on niin paljon kuin on kokijoita, havaitsijoita, tekijöitä. Voidaan mennä vaikka kuinka pitkälle, pohja ei tule vastaan. Vain paatuneilla on jotkin tietyt, tunnistettavat normit, rajat ja mekanismit. Täysin liikkuvilla sieluilla ei ole. Mutta ne ovatkin teoreettisia olioita.
Kuten meribiologiasta tiedämme, elämää on meren kaikissa osissa, niin pinnassa kuin kymmenen kilometriä syvissä hautavajoamissa. Vaikka pinnan elämä ei kestäisi pohjan painetta, eikä pohjan elämä pinnan sietämätöntä keveyttä, organismit elävät yhtä kaikki omissa painetasoissaan.
Samalla tavalla kuin syvä meri, on pornon kuilut kansoitettu elämällä. Mutta me puhdasta ilmaa hengittävät näemme vain pintaan nostettuja saaliita. Kuolleita, erikoisia, kammottavia hirviöitä, mutaatioita, värikkäitä monipäisiä petoja, jättimäisiä käärmeitä, silmättömiä, suuttomia, päättömiä mustekaloja, juuri niin, kaikkea sitä, johon nuorisomme parhaan osan huomio on kokonaan keskittynyt, ja harstuneisuus on kokonaan valautunut. Joskus me havaitsemme silmän liikkeen, muljautuksen, nuljautuksen, lonkeronheilahduksen, suunliikkeen, ahmaisun, sätkähdyksen, joka sävähdyttää meitä ja muisttuttaa meitä elämästä. Niissä ohi kiitävissä hetkissä me kaappaamme jotakin todellista, sillä pornon merkitys ei ole lopputuloksessa vaan teollisuudessa itsessään. Yleisölle tarjotaan vain jätettä siitä myllystä, johon ammennetaan valtamerien täydeltä tuoretta lihaa. Itseasiassa kapitalimin päämäärä ja tarkoitus on, ei tietenkään tehdä kännyköitä, joilla voi sopia treffejä, vaan käyttää planeetan luonnonvarat tuohon lihan ammennukseen ja perkaamiseen.
Porno on siis kapitalismin ydin. Se on aina ollut sitä, kuningas, mutta se ei ole ollut tietoinen siitä, että mahtavat Ambersonit ovat vuosisatojen työllä valmistaneet sille hohtavan valtaistuimen. Pornon perusta on siinä kapitalismin ehdottomassa ja kumoamattomassa maksiimissa, että ihmisen käytettävyydelle, nöyryytettävyydelle, häpäistävyydelle, seksuaalisena ja fyysisesti elävänä objektina on aina, kaikissa tapauksissa ilman poikkeuksia, oltava määriteltävissä listahinta. Tuo hinta määräytyy markkinoiden mukaan, kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan. Tämä tietenkin tuottaa sivuvaikutuksia, kuten onnettomuuksien alkemiasta tunnemme. Tunnemehan tarkasti ja perinpohjaisesti sielujen ydinreaktorien toiminnan, ja sielujen murskaamisesta vapautuvan mustan radioaktiivisen lumouksen.
Ainoa asia mitä ihmisten ostettavuus estää totaalisesti on romattiset rakkaussuhteet. Se ei ole mahdollista loogisessa kapitalismissa. Kaikki muu on mahdollista, nimittäin ainakin suurella jos ei muuten rahalla. Ja myönnämmehän toki, että ihanteellisinkin maailma olisi joka tapauksessa hurjien eränkävijöiden huvipuisto.
Mitä hyötyä pornosta sitten on flosofialle ja antropologialle?
Sitä en vielä osaa sanoa.
Mitä hyötyä pornosta on käytännössä kuluttajille?
Ainakin se, että tiedämme pitävästi testatun totuuden: vesi ei soutamisesta kulu. Porno ehkäisee saippuasarjoista imitoitua teeskentelyä ja käsittämätöntä lässytystä jota akat ja ukot pitävät keskenään. Porno auttaa ehkä ymmärtämään sitä tosiasiaa, että mies lähestyessään naista haluaa aina eroottista säpinää. Miehet eivät mene naisille juttelemaan huvikseen. Koska sellainen tulkitaan aina kiinnostuksen osoittamiseksi. Mies taas ei halua mitään väärintulkintoja silloin kun ei ole kiinnostunut. Tämä asia on viivasuora. Tässä asiassa ei ole mitään ongelmaa, ei mitään teeskentelyä. Porno opettaa sen, että vaikka mies ei ilmaise lempimisenhaluaan suoraan sanallisesti, se ei tee hänestä yhtään valheellista. Pornon käsikirjoituksen ovat aina hyviä, koska ne eivät ole naiiveja ja ne ovat ehdottoman totta. Porno on teatteria paljaimmillaan, sanan kaikissa merkityksissä. Porno on pornoa..rakastelu on rakastelua -ja siihen väliin mahtuu vaikka mitä! Porno ei opeta sitä, että nainen voi kieltäytyä seksistä. Se on hyvä asia, sitä ei tarvitsekaan opettaa. Haluttomuus on pahin sairaus, joka ihmistä voi kohdata. Haluton on kuollut. Porno opettaa sen, että nainen elävänä seksuaalisena olentona haluaa seksiä, ja että se kannattaa myöntää aina kuin mahdollista, mieluiten joka sekunti. Porno opettaa sen, että nainen ei milloinkaan kieltäydy seksuaalisesta kanssakäymisestä, sillä jos hän epäilee miestä kehnoksi rakastajaksi, hän voi pyytää tältä määrittelemänsä takuusumman. Porno opettaa sen, että tällainen käytös loukkaa miestä vähemmän kuin tarpeeton ilkeys. Miehenhän täytyy kuitenkin eroottiset tarpeensa tyydyttää, jos haluaa pysyä miehenä. Edellä mainitut asiat eivät välttämättä ole totta, vaikka porno opettaa niin.
Kestävä rakkaus voi seurata rehellisestä ja kunnollisesta hoidosta. Ei mistään katkeroittavasta, verisuonetkalkkiavasta ininästä. Ja vaikkei satunnaisesta seksistä rakkutta seuraisikaan, jää siitä ainakin hyvä ja iloinen mieli, että on auttanut lähimmäistä tämän haavojen hoidossa.
Tunnisteet: lumous, mitä voidaan tietää, Poliittinen muistio, pornotutkimus, prostituutio, rakkaus, seksuaalisuus: sukupuoliinjakautumisen fenomenologia
ON KAHDENLAISTA TIETÄMISTÄ
minä olen tähti
valjunkalsea
JEE JEE JEE
1) Sen tietämistä mihin joku asia liittyy, miten toimii, mitä merkitsee.
2) Sen tietämistä mihin kaikkeen joku asia liittyy, millä kaikilla tavoilla toimii, mitä kaikkea merkitsee.
3) Sen tietämistä, mitkä ovat asian suhteet kaikkiin toisiin asioihin.
Tunnisteet: aforismi, luonnos, mitä voidaan tietää
JUMALAN VIIMEISET SANAT
sotavalat vannottiin ja
vankilan puolesta taisteltiin
Ihmisille on mahdollista uhrata Jumallalle asiallisesti tai uhrata Jumala. Länsimaiden jumalattomat ovat murhanneet Jumalan, ja syöneet sen ruumiin. Tämän jälkeen heille on mahdollista aterioida itseään. Vähetä. Sillä mikään ei heitä ylösrakenna.
PYÖVELI: Letti poninhännälle hippi.
JUMALA: Turpa kiinni seniilikulipää.
PYÖVELI: Heilpointa olisi sinulle jos tappaisit itsesi.
JUMALA: Heilpointa olisi sinulle jos tappaisit itsesi.
Tunnisteet: aforismi, Kaksisuuntainen mielialahäiriö, kulttuuri ja antikulttuuri, pienoisdraama, sykli_hyönteis, vankeus ja pakeneminen
MURROSIKÄ JA ITSEN MUISTAMINEN
Sielun kehkeytyminen perustuu aluksi itsen muistamiseen. Minulle on yllätys miten huonosti Ouspensky, Gurdjieffin merkittävien opetusten muistiinmerkitsijä, itse oivaltaa tämän G:n ohimennen muotoileman asian. Voi olla, että ihmiset, jotka eivät ole nuorella iällä kokeneet voimaksat henkistä kriisiä, eivät tiedä täsmälleen mitä itsen muistaminen tarkoittaa. Itse muistaminen ei nimittäin ole mitään sen kummempaa kuin pitkällisessä sairaudessa muistaa terveys. Tämä on erityisen vaikeaa silloin, jos sairastuu nuorella iällä, keskellä jotakin kehitysvaihetta, sairauteen, josta paraneminen on epävarmaa, ja jota lääkärit eivät osaa kunnolla tunnistaa tai diagnosoida. Voi käydä jopa niin, että lääkärit eivät osaa tunnistaa potilaan tilaa, edes sairaudeksi, vaan pitävät tilaa luonnollisena kehitysvaiheena. Tällöin potilas kohtaa itsen muistamisen ongelman. Nimittäin, jos hän unohtaa itsensä ratkaisevassa kehitysvaiheessa, hän menettää sielunsa eheyden lopullisesti.
Tämä on modernien aikojen teini-iän ongelma. Teini-ikää, mitään kriisiä tuossa iässä, ei mainita Raamatussa. Tuo ikä on ihmisen kehityksen kannalta kaikista tärkein. Ja on hyvin tärkeää, että siinä iässä ei kohdata mitään kriisiä. Nykyisessä elämänmuodossamme kuitenkin tuo kriisi on niin säännönmukainen ja tuhoisia, että sille on oikein nimi, murrosikä. Tuossa kohdassa ei pitäisi olla mitään murrosta, vaan jatkuvuutta. Murrosikä ei ole alunperin lajityypillinen ihmiselle. Mutta siitä on tullut sitä. Se on evoluution tulos.
Kysymys on siitä, että murrosiässä ihminen unohtaa itsensä. Tämä on G:n mukaan pahinta mitä ihmisielle voi tapahtua. Sillä sielun eheys on sillä hetkellä menetetty. Ihminen menettää kalleimman omaisuutensa.
Kaikki hyönteisyhdyskuntien organisaatio perustuu G:n mukaan liikekeskuksen ja vaistokeskuksen toimitaan, lähinnä motoriikkaan. Eläimet matkivat toimintamallinsa suoraan edelliseltä sukupolvelta. Olennaista on, että muutoksia ei tapahdu (paitsi ehkä jos ulkoiset olosuhteen muuttuvat jotenkin radikaalisti ja lopullisesti). Niillä ei ole mitään itsetietoisuutta. Ne eivät tahallaan muuta toimintaansa. Ne eivät tunne tapojaan, ja koko niiden elämä on yhtä suurta maneeria.
Tiedemiehet eivät osaa sanoa sitä, mistä nuo tavat ovat peräisin. Toisinsanoen, minkälaisista olennoista nykyiset suuret hyönteisyhteiskunnat ovat lähteneet degeneroitumaan. Ovatko he olleet nykyisen kaltaisia ihmisiä joskus? Evoluutiohan voi kulkea vuosimiljardeja taaksepäin, jos sielunvihollinen pääsee valtaan. Nykyihmisten silmissä me jo näemme verkkosilmien alut.
Tunnisteet: aikalaiskritiikki, Gurdjieff, kaksisuuntainen evoluutio, P. D. Ouspensky, seksuaalisuus: sukupuoliinjakautumisen fenomenologia, sykli_hyönteis
OSCARPALKINNOT JAETTIIN TAAS
En ole seurannut kuka sai mitäkin, ja kuka jäi ilman. Oscarit ovat Finlandiaan verrattava puhtaaasti bisnespalkinto. Hyville tekiöille myös katsojaluvut merkitsevät, ja siksi Oscari ei haittaa. Eikä se sitä paitsi muuta elokuvaa mihinkään suuntaan.
Silti palkinnon vastaanottaminen on sen hyväksymistä, että kysymys on yhteiskunnallispoliittisesta rangaistuksesta hyville tekijöille. Ihan niin kuin loogisesti täydellisessä kapitalismissa, naisetkin menevät naimisiin pelkästään idioottien kanssa, rangaistukseksi hyville ja kyvykkäille. Nimittäin nykyoloissa parhaat tekijät harvemmin selviävät niin pitkälle, että onnistuvat saamaan jotain aikaan näissä läpiväkivaltaisissa institutioissa. Taide nimittäin ei elä tönimisestä ja kilpailusta, vaan solidaarisuudesta, hienotunteisuudesta: puhtaiden ideoiden, herkkien ja hauraiden tunteiden kunnioittamisesta.
Toisaalta muualla kuin jenkkilässä ei tehdä elokuvia, ainkaan muunlaisia kuin jenkkielokuvia. Jenkeissä 99% täyttä roskaa. Muualla 100% on täyttäroskaa. Tämä 1% on aika voimakas objektiivinen argumentti. Mutta se kertoo vain imperialismista. Neuvostoliitossakin vain Moskovassa tehtiin (sai tehdä) hyviä elokuvia.
Tosin Saksassahan tehdään nykyään ihan mainstreamtasolla hyvää leffaa. Sophie Scholl ja Perikato ovat hyviä, psykologisesti tarkkoja ja katsomisenarvoisia mainstreamleffoja.
Imperialismin vastustaminen ei tarkoita, että siitä vielä heti syntyisi hyvää elokuvaa. Elokuva on yhtä kuin yhteiskunnan rakenne. Elokuvan tekeminen on niin kallista, että sitä ei voi irroottaa siitä. Henkilö joka nykyään tekee elokuvia, joutuu hyväksymään yhteikuntarakenteen annettuna. Elokuva ei ole kovin vallankumouksellinen taiteen laji, vaan säilyttävä ja sairaita rakenteita pönkittävä, erittäin konservatiivinen, taantumuksellinen, takapajuinen, selittämättömiin tapoihin kangistunut, jäykkä ja kelvoton taidemuoto.
Tämä ei ole siis metafyysinen vaan sosiaalinen totuus elokuvasta. Metafyysisestihän elokuvassa on kauikki mahdollisuudet, kuten esimerkiksi Syberbergin kaltaiset oikeat elokuvgan tekijät todistavat. Elokuva voi olla mitä tahansa, niin kuin romaanikin. Se että elokuva tai romaani eivät ole mitä tahansa, tarkoitan mitä tahansa hienoa ja pitkälle vietyä, johtuu siitä, että ihmiset ovat mitä ovat.
Nykyihmiset, varsinkin kirjailijat ja elokuvaohjaajat, ovat automaatteja, koneita, jotka eivät kykene tarkkailemaan itseään, omia tapojaan ja tottumuksiaan. He eivät ole edes seniileitä. He eivät ole edes mätäneviä sieluja. He ovat imbesillejä, epäihmisiä, epäsielulja, kuvottavia Saatanoita, jota työskentelevät lakkaamatta hirvittävällä voimalla, ettei sielu voisi ilmaista itseään maailmassa. Jopa suuria yhteiskuntia organisoivat muurahaiset, mehiläiset ja ampiaiset ovat älylliseltä tasoltaan kehittyneempiä kuin nämä iljettävät ötökät: ne seuraavat sentään nöyrästi planeettojen liikkeitä. Ne ovat alkaneet tehdä työtä. Oikeaa työtä. Nämä liikkumattomat möhkäleet, nämä sekaveisvaiset ihmiskunnanlietekasta eivät pysty edes siihen. He seuraavat vain oman kuivuneen aivonsa obsessiivisia hallusinaatioita, joilla ei ole mitään muuta kuin totaalisen hyisen vankilan luonne.
Sosiaalisesti nämä helvetinkoneet, nämä telaketjuautomaatit, nämä juggernautit, muodostavat alhaisia ja iljettäviä sielulle ja taiteelle totaalisen vihamielisiä instituutioita, joissa tuskin mikään voi olla mahdollista taiteeksi asti, ellei tekijä uhraa itseään kokonaan (mikä on minusta totaalisen antikulttuurinen vaatimus).
Kulttuurissa taiteentekijän ei tarvitse uhrata itseään, vaan taiteelle uhrataan!
Valistusfilosofian ideassa on ainakin se hyvä puoli, että tekijöiden pyrkimyksenä ei ole alistua pohjasakkaan vaipuneiden massojen tasolle, puhuttelemaan jotain helvetin aivotonta Moolokkia, vaan kohottaa yksittäisiä ihmisiä valistuksen avulla. Massat kaipaavat lempeitä diderolaisia ruoskansivalluksia kasvoihinsa, populistit teloitusta.
Tunnisteet: elokuva, kulttuuri ja antikulttuuri, Moskova, Poliittinen muistio, sielu, Syberberg, vankeus ja pakeneminen, Venäjä, viha
KIRJOJEN SIVISTYKSESTÄ
syntyy henkilöitä, jotka eivät herkimpiä havaitsemaan todellisuudessa tapahtuvia nopeita ja olennaisia muutoksia. Suomessa tällaiset henkilöt eivät esimerkiksi kykene ymmärtämään nyky-Venäjää, sitä kun ei ole kirjoissa.
Kirjojen sivistyksestä kärsivät henkilöt harvemmin millään tavalla rikastavat kulttuuria, mikä tosiasia ei suinkaan puhu kirjojen tärkeyttä vastaan. Kirjat ovat parhaimmillaan kuin toisten ihmisten sielut. Henkilölle, joka jo on työssä ja tutkii itseään, toisia, elämää rehellisesti ja nöyrästi, kirjat paljastavat tiiviisti ja nopeasti (kenelläkään ei ole montaa tuntia vuodessa aikaa lukemiseen) millaisia tuloksia toiset sielut ovat saavuttaneet.
Hyvät kirjat, varsinkin laajat romaanisarjat ja eeppiset runoelmat, pelastavat lukijansa kymmenien vuosien turhista ponnisteluista muutaman sekunnin vilkaisulla.
Sielu on maailman nopein tietoliikenneliittymämodeemi.
Tunnisteet: analyysi, kommentti, kulttuuri ja antikulttuuri, sielu, Venäjä
JUKKA TOLONEN
City-lehdessä on mainio Walter de Campin haastattelema Jukka Tolosen pienoiselämäkerta.
En kainostele sanoa, että Jukka Tolonen on aina kuulunut suuriin kotijumaliini.
Ensimmäiset soololevyt Tolonen! (1971) ja Summer Games (1972) ovat edelleenkin tukevasti parasta tietämääni suomalaista musiikkia. On liikuttavaa lukea Tolosen vaiheista Tukholman kadulla ja alamaailmassa, jossa "elää monta hyvää tyyppiä". Tolonen on niitä hienoja puhtaita tyyppejä, jotka eivät siedä nykyisenkaltaiseksi hiotun todellisuuden hienoihin ihmisiin kohdistamaa jatkuvaa henkistä nöyryytystä. Mieluummin elää lainsuojattomanan kuin arvottoman keskiluokkaisen pohjasakan jatkuvasti päällekusemana. Siinä asenne, jota pystyy jo kunnioittamaan.
Tolonen on viimeaikoina opetellut uudestaan soittamaan kitaraa ja tehnyt levyn vuodessa. Kolme vuotta sitten ilmestyi kitaratriolevy Timo Lehdon ja Raoul Mannolan kanssa Guitarras del Norte (2004). Sivujuonteena voisi mainita, että Timo Lehto on tuttuni vuosien takaa, ajalta, jolloin asuimme silloisen tyttöystäväni kanssa samassa talossa etelä-Haagassa. Tulimme heti juttuun, koska soittelimme samoja biisejä ja jaoimme siihen aikaan lähes täsmälleen saman musiikkimaun. Yhteyden lämpenemiseen saattoi vaikuttaa myös tyttöystäväni, jota Lehto diggaili ihan avoimesti. Soitimme Lehdon kanssa monet pitkät illat kitaraa alakerran "pingishuoneessa", jossa on "hyvä akustiikka". Kävimme jopa kerran keikalla, ja ohjelmistossa oli myös omia sävellyksiäni.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jukka_Tolonen
http://www.skenet.fi/index.html?menuid=364&aid=1266
Tunnisteet: Jukka Tolonen, kommentti, musiikki, Timo Lehto
HS YLLÄTTÄÄ
Ainoa huono puoli tässä (http://www.hs.fi/keskustelu/message.jspa?messageID=996945)
keskustelun avauksessa on se, että kirjoittaja on runoilija.
Jos kirjoittaja olisi joku "sivistysporvari", asia olisi paljon vähemmän mutkikas.
Tässä runoilija käyttää kaiken mahdollisen kuvittelukyvyn ja empatiakyvyn
tullakseen niin paljon vastaan kuin mahdollista ymmärtämään ja myötäelämään
yhteiskunnan eri osapuoletn vaatimuksia.
Se on vaikeaa tietysti, ja pyrkimys on vilpitön ja oikea.
Mutta jos tällaista lähestymistä nykyisin tapahtuu, se tapahtuu
aina epäsymmetrisesti, tältä puolelta.
Kukaan bisnessmaailman henkilö ei tule mihinkään vastaan ymmärtään
kenenkään toisen yhtään mitään.
Vain sisvistysporvari voisi tehdä sellaista.
Tämä on erittäin vaikea neuvottelutilanne.
Nimittäin kapitalismissa, vaikka miten hieno tyyli ja vakuuttavat perusteet,
tulkitaan kuitenkin aina vain ahtaalle nujerretun yksilön oman edun tavoitteluksi.
Kapitalismin sanattomien sääntöjen mukaan kilpailijoiden puolesta ei voi puhua, edes eduskunnassa.
Gobaali kapitalismi olisi (jos se vietäisiin loogiseen päätepisteeseensä) kaikkien ihmisten kilpailua (sotaa) kaikkia vastaan.
Epädemokrattisessa nykyisen kaltaisessa todellisuudessa, valta olisi täsmälleen samoilla tahoilla, kuin nytkin:
median ja pääoman liitolla (analyysini on tässä kohtaa erittäin epätarkka... toivoisin apuvoimia... eli kertokaapa miten media ja pääomat ihan konkreettisesti ovat kytköksissä, ja mikä on niiden yhteinen etu pelilaudalla?).
Nykyisessä demokratiassa ihmisillä, edes ajattelevilla, ei ole paljon vaikutusmahdollisuuksia, todellista poliittista liikkumatilaa. Ilman demokratiaa vaikutusmahdollisuuksia ei olisi ollenkaan.
Liikkumatilan poissaolosta kaikissa tapauksissa pitää huolen globaalin kapitalismin paine, niin sanottu vapaa kilpailu. Se tarkoittaa vapaata ryntäämistä kaikille mahdollisille rauhoitusalueille, joita kulttuurimme aiemmin viisaasti ja kaukonäköisesti laati.
Korporativismin ja globaalin kilpailuttamisen tuottamat kansalliset ongelmat
ovat rakenteellisia.
Ongelmiin voisi vaikuttaa rakenteita purkamalla tai muokkaamalla.
Mutta globaaleja rakenteita ei kansallinen päätöksenteko voi muokata.
Kuvio on erittäin yksinkertainen, klassinen shakkitilanne.
Pelaajat ovat pakotettuja peliin, mutta kyvyttömiä vaikuttamaan sääntöihin.
Tämä on se syy, joka tuottaa tietyn avuttomuuden kansalliseen pralamentarismiin,
ei ihmisten lukutaidottomuus tai passiivisuus, joka on vain ilmiön seuraus.
Tunnisteet: aikalaiskritiikki, Poliittinen muistio, tyyli
HERKKYYS KUUNNELLA KANSAN MIELIALOJA
- Sellaiset käsitykset perustuvat menneen maailman vastakkainasetteluihin! Nykyisin vallitsee laaja yhteisymmärrys suunnasta. Kaiken vastakkainasetteun aika on ohi, sanoo kenraali radiopuheessa.
Hampaisiin asti aseistautuneet sissit ja muovailtavalla räjähteellä topatut itsemurhaterroristit kuuntelevat lähetystä vuorilla.
Tunnisteet: aikalaiskritiikki, globalisaatiokritiikki
TAISTELU NEGATIIVISTEN TUNTEIDEN ILMAISUA VASTAAN
Kuunnellessani Sepulturan vanhaa "Mass Hypnosis" -kappaletta ymmärsin mitä Gurdjieff tarkoittaa sanoessaan: "itsehavainnointiin ja itseopiskeluun täytyy alusta alkaen liittyä taistelu negatiivisten tunteiden ilmaisua vastaan."
Nimittäin nykyisen globaalin maailmanimperiumirakenteen edessä mikä tahansa negatiivisen tunteen ilmaus on täysin merkityksetön. Siksi Sepulturan musiikkikin kuulostaa jo vähän antiikkiselta ja naurettavalta. Negatiivisen tunteen ilmaiseminen, ja tasapainon etsiminen sitä kautta, johtaa auttamatta orjuuteen. Negatiivisen tunteen ilmaisematta jättäminen sen sijaan johtaa ankaraan ahdistukseen ja parhammillaan tarkkaan analyysiin.
En usko, että negatiiivisten tunteiden ilmaisua voidaan nykyisen kaltaisissa äärimmäisissä hätätilanteissa kokonaan ehkäistä. Mutta pyrkimys vastustaa "tavaksi tullutta vihaa" voi olla ainoa mahdollinen toivo löytää pakotie.
Tunnisteet: a, dystooppinen orientaatio, etsiminen, Hypotalamuksen kaupunki, kulttuuri ja antikulttuuri, sielu, tasapaino, vankeus ja pakeneminen, viha
CERVANTESIN AJANKOHTAISUUS
Vauraalla, asemansa jo muinoin vakiinnuttaneella kustantajalla voi saada teokselleen näkyvyyttä, mikä on elintärkeää sanoman leivittämisen kannalta, mutta kannattaa huomata, että omistussuhteet ovat vanhoissa yhtiöissä muuttuneet.
Näkyvyys on mainosta. Mainostaminen on kallista, ja perustuu omistussuhteisiin ja rakenteisiin. Don Quijote ei sovi siihen maailmaan. Ne tuskin tekevät sellaista kardinaalimunaista, että ottaisivat sen ohjelmaansa. Kirjahan on suorastaan vahingollinen niiden aineellisia ja poliittisia päämääriä ajatellen. Nämä ovat siis rakenteita, tuulimyllyjä. Ne saavat voimansa ylhää, kaukaa tämän maan rajojen ulkopuolelta. Vallanperijöistä, noista kääpiöitä, voi olla huvittavaa, ettei päähenkilö onnistu kovin hyvin taistelussaan tuulimyllyjä vastaan. Mutta yhtä kaikki, kääpiöt eivät tee poikkeusta minkäänlaisten Don Quijotejen suhteen. Tässä on nyt ymmärrettävä historiallista dialektiikkaa: Tuulimyllyt, joihin vaikuttavavat vain toisenlaiset voimat, eivät kustanna Don Quijotea nyt eivätkä milloinkaan. Mutta Don Quijote kustantaa tuulimyllyt, nyt ja aina, omalla verellään.
Cervantesin suuruus on siinä, että hän on kirjallisuuden historiassa olemassa, siitä huolimatta, että hän itse, enempää kuin hänen romaaninsa päähenkilö, eivät olleet poliittisesti olemassa omana aikanaan. Kun me ajettelemme tätä, mikä on kaiken suuren kirjallisuuden ihme, me saamme ehkä hieman voimaa ja uskallusta yrittää edes jotakin omaperäistä. Kulta-aikoina tämä opetus aina unohtuu.
Kuninkaiden ajat ovat vielä liian läheisiä, että selkeästi pystyisi ymmärtämään nykyaikaa. Väärinarviointia tapahtuu siinä, että kuvitellaan kääpiöiden kykenevän poikkeuksiin. Toisin sanoen, että he nähdessään jotakin poikkeuksellista, kykenisivät tunnistamaan sen, ja muuttamaan omia luutuneita proseduurejaan, jota eivät edes ole minkään valtioillisen lain säätelemiä. Mutta kääpiöt ovat kuninkaiden paikalla juuri siksi, että toimivat kuin koneet: varmasti ja luotettavasti, tekemättä kompromisseja tai poikkeuksia. Havaitsematta mitään. Ovat uusia miehiä, "edistyksen" miehiä.
Todellinen taide on aina poikkeuksellista. Nykyinen järjestys estää todellisen, koska todellinen on sille vaarallista. Todellista ei ole olemassa, huomioidaan teinien keskuudessa ja huudahdetaan miltei riemuntuntein, uudenlaista kevyttä vapautta kokien. Mutta valitettavasti se on harhaa. Todellisuus on olemassa, kuten tiedämme. Ja äkkiä: on jouduttu orjuuteen ja huomataan paikka epämiellyttäväksi ja aletaan repiä itseä ja kanssaorjia.
Tunnisteet: aikalaiskritiikki, Don Quijote arolla, hyperkritiikki ja dialektiikka, mainostaminen ja kätkeminen, paikka
TÄSSÄ IMPERIUMISSA
Oikeastaan minulla ei ole mitään hätää.
Paitsi se, että minua ei ole poliittisesti olemassa.
Mikä sen tarkemmin kertoisi kuin eläinten silmien peilit.
Mihin poliittista olemassaoloa tarvitaan?
...tervehtimiseen, hengittämiseen, yrittämiseen,
nälän ja janon sammuttamiseen, suutelemiseen.
Tunnisteet: aforismi, luonnos
Minulla on ankkuri Valhallassa,
ihana ankkuri.
Köyteen olen hirttänyt itseni,
etteivät paljaat jalkani koskettaisi
myrkytettyä maata.
Valhallassa ankkurini
on vanha, hopeainen, painunut.
Sitä ei kukaan huomaan siellä.
Käteni ovat vielä vapaat,
vain voimia tarvitaan.
Mustakaapuinen kuolema odottaa
leikatakseen, ei kaulaa
vaan köyden.
Valhallassa kaikki ovat hiljaa.
Tunnisteet: dystooppinen orientaatio, Kaksisuuntainen mielialahäiriö, kulttuuri ja antikulttuuri, luonnos, pari2, runo
SATIE ERIK, FONOMETRIKKO
Tuossa on aivan fantastinen radio-ohjelma (http://www.yleradio1.fi/teatteri//id9736.shtml). Toivottavasti tulee verkkoarkistoon.
Satien tekstin ajatukset ja tyyli ovat omaa riemastuttavaa lajiaan.
Jäin miettimään Satien haavetta tietää millaista musiikkia säveltävät nyt (1916) nelivuotiaat.
Se oli sitä tykkien jylyä.
Henze (s.1926) ei silloin ollut syntynyt.
Henze on mielettömän hieno.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hans_Werner_Henze
Tunnisteet: kommentti, mitä voidaan tietää, musiikki, tyyli
jokin pieni patsas, juurikin semmoinen
homeroksen pää, tai ennemminkin
miniatyyrinen nelivaljakko/
kuuluisa valjakonajaja, jolta valjakon on syönyt aika/
jolta valjakon, vaunut ja ajurin on aika syönyt.
Herra itse astraalisessa hahmossaan on läsnä,
ansoitetussa maastossa
klitoriksen seutuvilla.
Tunnisteet: luonnos, runo
KOKO ELÄMÄN KOTI-IKÄVÄ
Hypotalamuksessa on kuulemma juuri nyt
parempi meininki kuin koskaan.
Jos on ollut pariviikkoa poissa, ei kuulemma tiedä mitään.
Pitäisi kuulemma
äkkiä joutua sinne katselemaan ja todistamaan ihmeitä.
"Mitä ihmeen ihmeitä?"
Vaikea, mahdoton selittää. Se on tapahtumisessa.
Tapahtumisen kuvaus taas edellyttää koko todellisuuden,
prosessien perustan ja jopa historian ymmärtämistä ja rekonstruoimista.
Valitettavasti sekä ymmärtämystä että tietoa puuttuu.
Selittäminen ei voi tulla kysymykseen. Ehkä tässä voi vain todeta,
että "totuus" riippuu henkilökohtaisesta aineenvaihdunnasta.
Eli, että mikä on totta, on totta yksilölle, vain jos sen havaitsee,
ja jos se havainto vaikuttaa johonkin. Havaintoni ovat omiani.
Suurimmalle osalle ihmiskunnasta täyttä käsittämättömyyttä,
mielettömyyttä suorastaan.
Moni saa esimerkiksi huumeiden käytöstä jotain samankaltaista.
Ja joku taas ei voi ymmärtää sitä. Huumeiden käyttö voi olla
terveellisempää, koska säästyy pitkiltä ja kuluttavilta matkusteluilta jne.
Huumeidenkäytöllä ei kuitenkaan pääse tarkastelemaan rakenteita
sellaisina kun ne ovat ytimessä, sillä huumeiden tuottamat kuvat
syntyvät ihmisen organismeista, jotka ovat vain ytimen tuote,
eivät ydin itse.
"Kuulostaa aika ahdistavalta paikalta, konformismi on valtavaa?"
Niin varmaan, siltä se kuulostaa.
Mutta kun sitä ei voi arvioida ulkopuolelta.
Koska asioilla ja sanoilla on eri merkitykset sisäpuolella.
Ne merkitykset eivät ole edes olemassa kun rakenteesta tulee ulos.
Rakenne on muisti. Paine-ero on niin suuri, että siirtyminen tuottaa
kovan parin päivän jetlagit. Se vähintään pitäisi ajatuksen pystyä
simuloimaan, että ajatus voisi tunkeutua sisään ulkoa, toisesta painetasosta.
Eli jos sanon näillä tämänpuolisuuden sanoilla mitä se on,
sen voi ymmärtää vain joku joka tuonpuoleisessa kääntää
näitä sanoja sille kielelle. Mutta tämänpuoleisessa sitä ei voi ymmärtää,
koska sanani ovat tämänpuolen kieltä, ja niillä tuonpuoleiseen viittaaminen
on mahdoton teko, koska kukaan kielen ymmärtäjä
ei voi ymmärtää viittaussuhdetta.
Hypotalamus on sielun vallassa. Se tarkoittaa: eletään myyttisiä aikoja.
Ainetodellisuuden tapahtumat ovat samalla kertaa sielun tapahtumia.
Kovin kaukainen ajatus ehkä meille viisaille, sivistyneille eurooppalaisille.
Euroopassa ei samaa liene tapahtuneen renesanssin jälkeen.
Nämä asiat eivät antaudu kuvalle kovin helposti. Ääni on jo toista.
Kirjoitettu teksti voisi ehkä välittää jotain tilasta toiseen,
mutta ehdot ovat samat kuin Runoilijoilla.
Korostettakoon, että tietoni ovat vähäiset.
Hypotalamus on runoilijalle aarreaitta.
Siis runolijalle siis sellaisessa baudelairelaisklassisessa merkityksessä.
Muuten en tiedä. Ehkä aika kolkko paikka.
Runoilijalle se antaa mahdollisuuden päästä lähelle
tutkailemaan paratiisia ja sielua.
Mutta vain mielikuvituksessa toki.
Varmasti Hypotalamuksen elämästä puuttuu joitain tämänpuoleisen
kulutuskultuurin rappioituneimpia piirteitä, jota täällä tulkitaan hienostukseksi.
Siksi se saattaa tympäistä täkäläistä, pahuuteen kokonaan laittautunutta mieltä.
"Mitä semmoiset piirteet voisivat olla?"
Hyvin vaikea sanoa. Kaikkea toki löytyy, niin kuin kunnon ensyklopediasta.
Mutta sellaista massojen määräämää touhua se ei ole.
Massoilla on omat torinsa jne.
Tyyli ei määräydy amerikkalaisten musiikkivideoiden mukaan
Hypotalamuksessa, vaan mielikuvituksen ja sielun mukaan.
Kuvassa ei ole sellaista häiritsevää yhtenäisyyden vaikutelmaa.
Ja sitten asiat ovat yleensä muutenkin aika vähän häiritseviä ja "tietoisia".
Tytöt voivat olla erittäin kauniita, mutta eivät mitenkään
korostetun tietoisia kauneudestaan. Mutta toki ovat tietoisia,
niin kuin Afroditeen suojateille sopii.
Pukeutuminen voi olla erittäin tyylikästä, mutta
se ei estä henkilöä, kuten jotakin jumalaa, olemasta vapautuneesti
tai muiden vähemmän tyylikkäiden seurassa.
Ei ole sellaisia periferian surkeita oikutteluja, jotka estävät olennaisen tapahtumista.
Joitain paskapäitä kohtaa Hypotalamuksessa, mutta mukavien luvuttomien
ihmisten ympäröimänä, sen voi aika kivuttomasti ohittaa.
Älykkyys on aika korkeaa keskimäärin.
Asiat osataan ja ymmärretään hyvin.
"On huomautettava, että matkailijahan usein kokee siirtyvänsä myyttiseen aikaan,
kun irtautuu tavallisesta elinpiiristään.
Asiat saavat verevämmän ja runollisen ilmiasun.
Tuntuu kuin tapaisi naisia ensimmäistä kertaa elämässään.
Valokin on valaisevampaa kuin kotona."
Ilman muuta totta. Minulla kuvaamani kaltaista
tapahtuu vain Hypotalamuksessa.
"Hypotalamus 514345
Aarreaitta,
kolkko paikka,
Hypotalamus.
mahis päästä
paratiisiin
mahis päästä
lähelle sielua.
Vain mielikuvituksessa toki.
514345
514345
514345
Vain mielikuvituksessa joki.
Kultainen joki
aarreaitta
Hypotalamuskortti"
Ehkä juuri se, että mikään ei ole siellä kovin vahvasti tyhmyydelle alisteista. Ilejttävyyden orjuuttamaa.
Alat siinä jauhaa jotakin paskaa, niin henkilöt nopeasti keräävät kamansa ja poistuvat.
Kukaan ei kuuntele sellaista. Tarkoitan sellaista,
mitä täällä puolen yksinomaan kuulee.
Kukaan ei kuuntele sellaista, kaikilla on omanarvontunto,
ja kaikki jotenkin näkevät miten päin maailma seisoo.
Jostain taideteoksesta, joka tunnetaan sekä siellä että täällä,
voi alkaa yksityiskohtaisen innostuneen keskustelun.
Mutta on syytä tietää tarkasti mitä puhuu. Kakka ei mene läpi.
Varautuminen, jos sitä esiintyy, on toisenlaista kuin tämänpuoleinen.
Henkilöt ymmärtävät keskimäärin tarkasti sen mikä on tavallista ja mikä harvinaista
yleisesti ottaen, ja mikä on sitä meille, ja mikä on sitä heille.
He ymmärtävät välittömästi sen suuren painoeron, joka erottaa
omaperäisen hengen erikoisuudentavoittelijasta.
Voi johtua siitä, että väkimäärä on kaupungissa sellainen, että päivässä kohtaa
10-100 kertaisesti sen määrän henkilöitä kuin täkäläisissä kaupungeissa.
Liikenne on kaikilla tasoilla vilkasta.
Jumalien kohtaamisia tapahtuu päivässä sama kuin täällä
vuoden aikana.
Siksi esimerkiksi sinä joutuisit siellä heti nuorten tyttöjen silmätikuksi.
Niillä on koiranvainu runoilijoiden suhteen.
Hypotalamuksessa tytöt eivät pidä tummaihoisista miehistä,
eivätkä liian lihaksikkaista (ellei ole runoilija).
Ulkomaalaisista pohjoismainen miestyyppi, mieluiten suomalainen runoilija,
on toivotuin ja juhlituin, koska kiltti. Tosin oman maan miehet ovat suurimmassa
suosiossa, mitä ei voi naisten kansallisena ominaisuutena paheksua.
Missään tapauksessa kysymys ei ole tyttöjen huomion suuntautumisesta
poliittisena aseena tai sosiaalisena rangaistuksena,
vaan aina henkilön mieltymyksistä ja sielun vaatimuksista.
Täytyy muistaa: kysymyksessä on vastakkaistodellisuus.
Ihmiset muka lukevat täällä Raamattua, mutta
nämä asiat ovat heille silti vieraita. Ihmettelen sitä.
Mitään jatkumoita meidän todellisuudesta ei ole tuonpuoleiseen.
Runoilijat, lyyrisimmät heistä, joskus tavoittelevat jotakin sellaista,
epämääräisesti ja hajamielisesti.
Kaikki on siellä vastakkaista. Ja siitä on sitten
jatkumoita sinne vastakkaispuolen kenttään, siirtymiä ja muuta.
Sitten sanoisin vielä sen, että hypotalamuksen kulttuuri
perustuu haluun ja valintaan. Erittäin syvään itsetietoisuuteen.
He ikään kuin näkevät pilvenreunalta yhdellä vilkaisulla maan
ja sen tapahtumat. Heiltä ei puutu informaatiota siitä, miten asiat
tällä puolen makaavat. Heidän toisinajattelunsa on tuonpuoleista,
tahdottua ja päättäväistä. Sikäli kyllä tietoista.
Kansana he ovat toisinajattelija. Anarkisti kansojen joukossa.
Kuolemattomia tietysti ovat, jumalia on joka lähtöön.
Tunnisteet: a, aivotutkimus ja neurotiede, Hypotalamuksen kaupunki, Kaksisuuntainen mielialahäiriö, kulttuuri ja antikulttuuri, luonnos, mitä voidaan tietää, muisti ja unohdus, paikka, proosa, runo, Suomi, tyyli, tämän- ja tuonpuoleisuuden dialektiikka, utooppinen orientaatio
RUNO, PROOSA, AFORISMI
Tämän blogini merkinnöistä (lukumäärällisesti) hieman alle kolmannes sijoittuu jotenkin kategorioihin
runo, proosa, aforismi, luonnokset. Merkkimäärällisesti tekstiä on noissa kategorioissa tietenkin huomattavasti vähemmän.
Tunnisteet: bloggaaminen, kommentti
DAVID OISTRAKH
Viulukonsertoissa on hyvää se, että niitä voi kuunnella erittäin hiljaisella äänenvoimakkuudella, menettämättä mitään solistin ilmaisun selkeydestä.
Tunnisteet: kommentti, musiikki
ÄÄNESTYSKÄYTTÄYTYMINEN
Äänestäisin tekoälyä jos sellainen olisi ehdolla. Odotan seuraavaa järjestelmää kiltisti. Liha ei tästä huushollista äänestäjää saa liikkeelle.
Tietysti vähiten vahingollista ehdokasta voisi yrittää äänestää. Mutta antikulttuuri-ihminen on vaaraton vain kuolleena. Elävistä ei voi tietää. Enkä usko että mielenkiinto vielä auttaisi tietämään. On mahdotonta tietää kuka minkäkin verran harmia aiheuttaa. Puhdas logos on ainoa josta voi tietää. Ihmiset herättävät lähinnä kauhua.
Toki on masentavaa puhua ihmisistä "lihoina". Ihmiset ovat näissä oloissa usein masentavia, ainakin selvin päin. En sano, että vika on ihmisten. Olisi vain laitettava kone tekemään ratkaisuja prostituuttien sijaan. Kova oikeudenmukainen rauta (hw) optimoimaan ja tekemään ratkaisuja.
Kirjailija tietysti ei voisi ajatella näin (mitä kirjailija tässä järjestelmässä ylipäätään voi ajatella?). Pirkko Saisio ja Sofi Oksanen ovat kirjailijoita. Minä en ole. Länsimainen ihminen nykyisessä hahmossaan herättää minussa kauhua. Länsimainen elämäntapa on lähinnä. Muualta, utopiasta, historiasta voidaan etsiä sellaisia elämäntapoja, jotka eivät herätä niin paljon kauhua. Vähemmän vaarallisia asenneilmastoja. Jos humanismi on nykyisen poliittisesti voitolla olevan länsimaisen elämäntavan kannattamista, en ole humanisti. Mutta epäilen, voiko humanismi olla sitä.
Taas toistettuna: länsimaisessa elämäntavassa häiritsee median, korporatiivisen talouden ja politiikan läpinäkymätön yhteenkietoutuminen. Se on se asia, jonka haluaisin nähdä purkautuvan. Muuhun en halua enkä osaa puuttua.
Demokratiassa puhutaan aina enemmistövallasta. Minkä sille voi että tuo talouden, median, politiikan liitto hallitsee suvereenisti enemmistöä. Kaikki henkilökysymykset tässä yhtälössä ovat determinisoituja tuolta kannalta. Demokratia tuotti vallankumouksen natsisaksassa, mutta aika hyvin järjestelmä on nyt osattu korjata immuuniksi millekään sisältä tulevalle vallankumoukselle. Nykyistä systeemiä ei voi systeemin sisältä muuttaa. Tämä vaikuttaa siihen ihmiskuvaan, joka systeemin kannalta on relevantti.
Outsiderit ovat erikseen. Heidät voisi mahdollisesti nähdä kiinnostavina, ellei järjestelmän rakenteellinen hienovarainen likvidointi niin täydellisesti poistaisi heistä kaikkea elinvoimaa. Tämän järjestelmän alaisuudessa kiltisti toimivissa ihmisissä harvoin on mitään kiinnostavaa. He ovat deterministisesti toimivia koneita, joissa ei ole mitään vastustavaa voimaa, tai pakotien etsintää. Se ei ole kiinnostavaa kirjallisuuden näkökulmasta. Valitettavasti. Olivatpa kirjailijat mitä mieltä tahansa. Eri mieltä saa olla, mutta sillä ei ole mitään älylllistä tai emotionaalista arvoa. Kaikki mahdolliset vastaväitteet on kuultu ja loppuunkeskusteltu moneen kertaan.
Kamalinta on tietysti kun nihilismi pääsee niin pitkälle, että ihmiset alkavat kuvitella tällaisen maailmanjärjestyksen olevan jotenkin normaali tai luonnollinen. Yksi käynti Hypotalamuksessa auttaa hieman näkemään asiaa toisin. Meidän ongelma on täällä se, että me tiedämme intuitiivisesti Amerikasta, Japanista, Kiinasta, Eteläafrikasta, Etiopiasta, Sudanista, Brasiliasta kaiken, mutta meillä ei ole ollenkaan tietoja lähimmästä, Hypotalamuksen kaupungista.
Mutta kertoakseen Hypotalamuksesta täytyisi olla oikea runoilija. TV-kuva tai turistien puheet eivät ilmaise olennaista ydintä, sitä mikä Hypotalmuksessa ja Hypotalamukselle on mahdollista. Kaukomaillakin turisti kuitenkin jo kohtaa kaiken mikä on mahdollista. Tämä on se kahden paikan välinen ero. Kaukana pääsee kaikkialla, näkemään kaiken, mutta lähellä, Hypotalamuksessa turistia ei päästetä mihinkään. Työntekoa 12 vuotta on nopein aika kenellekään päästä pinnan läpi.
Tietysti monet väittävät asuneensa vuosia Hypotalamuksessa, ja tuntevansa sen kuin omat taskunsa. En kuitenkaan ole koskaan tavannut henkilöä, joka osaisia sanoa mitään kovin olennaista Hypotalamuksesta. Kirjoista olen sen sijaan lukenut paljonkin, vanhoista kirjoista. Nykyihmiset aina luulevat ollensa idässä tai lännessä. Hypotalamus ei edusta itämaita eikä länsimaita, ei myöskään rajamaita.
On kaksi eri asiaa puhua länsimaisesta klassisesta, tai maailmankulttuurista historiallisena ilmiönä kuin nykyisestä antikulttuurista, joka on ehkä osaksi teollistumiskehityksen tulos, ja jonka agressio suuntautuu nimenomaan menneisyyttä ja historiallista ydintä vastaan. Kun me puhumme länsimaisesta maailmanpkulttuurista, me puhumme Wagnerista ja Baudelairesta. Mutta he puolestaan puhuivat omasta ajastaan, orastavasta modernista, suurin piirtein samoin sanoin kuin me. Sellaisian kuin me heidät tunnemme, he olivat oman aikansa outsidereita. Jos he eivät käytännössä sitä olleet, johtui vain sen aikaisten kontrollijärjestelmien heikkoudesta, tekniikan puutteista. Heidän aikalaisensa eivät tunteneet heitä sellaisina kuin me tunnemme.
Puhun siiitä, missä meillä eletään nyt. Ja se puhe ei kyllä paljon poikea siitä mitä Baudelaire-vaari puhuu esseissään. Sama sävy, mikä voi olla yllättävää, ilmenee B:llä, mutta hievenen maltillisempana ja hienostuneempana, kielenkäytöltä ja kuvastolataan erilaisena. B:n ei vielä tarvinnut kokonaan ravota tyhjyydessä ja kosketuspinnattomuudessa. B olettaa paljon "hyviä" asioita yleisesti koetuiksi ja tunnetuuiksi. Niitä aikamme ihminen ei enää voi olettaa. Me emme voi vihjata rakkauden salaisuuksiin, niin kuin ne muka olisivat tunnettuja. Samaa modernin kritiikkiä, eli modernismia. Heidegger ja muut nämä asiat jo ilmaisivat. Vuosisata sitten kirjoittaneet vain kykenivät vetoamaan laajasti ihmisten tunteisiin ja omaantuntoon. Nykykirjoittaja ei voi vedota noihin kahteen olemattomaan asiaan. Nykyinen antikulttuurin ghettorobotti ei tunne rakkautta, eikä mitään hyvää.... oliot ovat kihiseviä ilkeydenpesiä.
Joku voisi väittää vastaan, ja sanoa, Ei! Hyviä ihmiset ovat! Silloin havainnon tueksi kaivattaisiin todisteita, esimerkiksi laajoja romaanisarjoja. Pahuudesta meillä on Saision ja Oksasen ja Chuck Palanchukin ja miljoonien muiden laajat tuotannot ja fightclubit. Pahuudesta me tiedämme paljon. Hyvyydestä kovin vähän. Jo Baudelaire, tuo niittyjen lemmikki, viisaasti toteaa, että tiedottoman rakenteellisen pahuuden osuus ihmisen kollektiivisessa tajunnassa on kasvamassa kohti modernia aikaa.
Nyt viimeaikoina homma tuntuu lähteneen käsistä kokonaan. Ja täytyy muistaa, että meille iljettävimmät ilmiöt, pahin mätä ja visva, opetellaan viiveellä amerikkalaisista opetussarjoista, jossa ollaan kovin pitkällä seniliteetissä ja auttamattomassa umpisolmun sekaannuksessa.
Viisas Baudelaire ei anna kadun elämälle eikä ihmiselle korkeaa arvosanaa. Loka, lika, puistattava, ovat suorastaan ylistyssanoja maalliselle hänen Jumalien korkeutta laulavasta suustaan. Eli siinä suhteessa voisi jopa ajatella, että tuon ajan Pariisi ei ole ollut meikäläistä internetillä boostattua pohjola-Odin-Satan-kirkonpoltto-meininkiä kummempi. Itse tunnen puistatusta kun vain ajattelenkin Ranskalaista elämää, ja varsinkin tuon joukon leväperäisyyden ydintä, Pariisin puistattavaa porvarillista epäromattisuutta. Pahempaa vastenmielisyyttä herättää enintään välimerenseutu ja pohjois-afrikka, tuo homojen geeliniitty.
Nykyisin tosin hyvyys on tekniseltä kannalta huomattavasti helpompaa kuin Baudelairen muinaisaikoina. Tekniikan kehitys on täsmälleen yhtäpaljon hyvyyden kuin pahuuden puolella. Graduaalisesta pyrkimyksestä ja potentiasta hyvyyteen on vahvoja näyttöjä mm. Internetin monet palvelut, ilmaissoftat ja wikipedia. Nämä asiat ovat puhtaan jumalallisen hyvyyden tuotosta. Internettiä voi verrata Hefaisto-seppäjumalan ilmestykseen, ja ihmisiä kohtaavaan autuaaseen armoon. Mutta Saatana on heti kintereillä virittämässä ansojaan, rakentamassa obsessiivisia verkkojaan ja kotikidustuskammioitaan.
Näistä "virtuaalisista" ruumiittomista tapahtumista, ramman Hefaistoksen virtuaalisista seikkailuista Habbo-hotellissa, palveluista ja asioista on kuitenkin vaikea kirjoittaa romaania. Asioita voi todeta olemassa olevaksi. Voi todeta hyviä ja vähemmän hyviä käyttöjä ja käytäntöjä. Mutta asioiden syntyehdoista ja psykologiasta on vaikea kirjoittaa romaania.
Antikulttuurissa mikä tahansa hyvyys edellyttää aina outsideriutta, aktiivista vastaanolemista ja vastaantekemistä. Suorastaan järjenvastaista ja vaarallista toimintaa. Onhan niistä kirjoitettu, Camus'ta alkaen. Mutta nykyisin on vaikeampi olla outsider kuin siinä paimenidyllissä, jossa Camus kukoisti.
Yhteiskunnalliset probleemat ovat visaisia. Mutta myös hyvin konkreettisia. Vaikuttavat jokaiseen kasvonilmeeseesi. Vaikuttavat jokaiseen tunteeseesi, jokaiseen sanaasi, jokaiseen tekoosi. Ihmisten aineenvaihdunta voi muuttua aivan toiseksi yhdestä yhteiskunnallisesta ratkaisusta. Kaikki on kulttuurista, käyttöjärjestelmästä kiinni. Kaikki riippuu siiitä miten arvostelukykyisiä ihmiset keskimäärin ovat. Jos ihmiset ovat korkealla tasolla, demokratia varmasti toimii. Jos ihmiset kaipaavat lähinnä ojennusta, harvainvalta olisi parempi. Kansan henkinen taso, kuten tiedetään, voi vaihdella nopeasti ja rajuin liikkein, suuntaan ja toiseen.
Tämän kaiken opin jo Hypotalamuksessa.
Hypotalamuksessa eletään meidän silmin "hirveissä" ghetoissa, ja luulojen mukaan "hirveän" paljon huonommin kuin samanlaisissa jossain periferisessä New Yorkissa. Todellisuudessa eletään henkisesti rikasta elämää. Angstisuus ei kuulu Hypotalamuksen sielunmaisemaan lainkaan. Ihmisten aivoihin ladattu käyttöjärjestelmä merkitsee hyvin paljon.
Ihmiset tosin ovat pahaankykeneviä kaikkialla, Saatana pesii salaa jokaisessa sielussa. Mutta Hypotalamuksessa ei niin salaa kuin muualla: pahuus on enemmän tietoista ja harkittua. Se ei ole rakenteellista, tiedostamatonta, vaan hetkellisten tunneimpulssien ja tarpeiden sanelemaa. Koska Saatanan ei anneta toimia salassa, varsinaista pahaa ihmistä ei Hypotalamuksessa tunneta. On vain hetkittäisiä pahuuden tuulahduksia. Ja logiikan jatkuvaa muuttumista, jatkuvaa ihmeiden ja kauhujen toteutumista. Kuitenkin niin, että voittopuolisesti ihmiset tietoisesti tähtäävät ihmeisiin ja välttävät kauhujen toteuttamista.
Rakenteellinen pahuus, jota meillä kohdataan, tuottaa läpikotaisin kieron ja pahan hengen. Tuon hengen mukainen ihmistyyppi on kuin suuri taiteilija, joka Baudelairen sanoin, havaitsee salaperäisen (mustanan hehkuvan) lumouksen vetovoiman, ja tunnistaa itsensä sen haltijaksi, ja jonka hän lopulta jalostaa pysyväksi ominaisuudekseen. Sellainen on antikristuksen synty. Antikristuksen kaltaista olentoa ei voi mitenkään pelastaa, koska se ei opi kokemuksista eikä parane opetuksista. Se liittoutuu hengessä Saatanaan, ja toimii loogisesti sen kaavan pohjalta siinä hengessä, niin pitkään kunnes yksilön perikato on selvä tosiasia. Ennen se ei usko ennen kuin se kuolee. Ja kuolessaan se nauraa, koska Saatanan siittämä suku on sekin ikuinen. Sen itsemurha on looginen. taistellessaan totuutta vastaan, se pelaa hengenheimolaisilleen aikaa.
Antikristuksen syntyä, ei Baudelaire, eikä kukaan muukaan historian henkilö ole voinut meidän tavoin todistaa. Me tunnemmme Antikristuksen, joka on lihaa ja verta, ja joka elää meidän keskuudessamme, täydellisen pahana.
Tietyistä paikoista raportoidaan tiettyinä vuosina samoin. Ukrainalaiset raportoivat stressioireista ja laajoista masennusepidemioista, jotka alkoivat 3 vuotta sitten. Vuosi 2003 merkitsikin Ukrainalle samaa kuin vuosi 1993 Suomelle, ja vuosi 1663 Iso-Britanialle.
Tunnisteet: aivotutkimus ja neurotiede, Heidegger, Hypotalamuksen kaupunki, kirjallisuus, kulttuuri ja antikulttuuri, käyttöliittymät ja käyttöjärjestelmät, lumous, mitä voidaan tietää, näkökulma, Poliittinen muistio, rakkaus, Saatana, tekoäly
MUISTI
Kirjassa muistihäiriöt (Erkinjuntti, Alhainen, Rinne, Huovinen) muistin toiminnot jaetaan abstraktisti seuraaviin:
- lyhtkestoinen muisti (työmuisti, sensorinen muisti, tuntoaistin muisti)
- pitkäkestoinen muisti
"Pitkäkestoiseen muistiin tieto tallennetaan pitemmäksi ajaksi, mistä se voidaan tarvittaessa palauttaa mieleen. Esimerkiksi puhuttaessa eilisestä tarvitaan pitkäkestoista muistia. Pitkäkestoisen muistin kapasiteettia pidetään rajattomana. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kyky oppia uusia tietoja ja taitoja ja tallentaa uusia kökemuksia säilyy läpi elämän. Pitkäkestoiseen muistiin tallennettu aines voi olla joko sanallisessa tai kuvallisessa muodossa tai sitten se voi olla muistissa tuoksuina tai hajuina.
Deklaratiivinen muisti on tietoisen pitkäkestoisen muistin osa joka jakautuu semanttiseen ja episodiseen muistiin eli tietomuistiin ja tapahtumamuistiin.
Tieto- eli semanttinen muisti sisältää ympäröivää maailmaa, yhteiskuntaa ja kielellistä käsitteistöä koskevan tietoaineksen, jota voidaan ilmaista "Tiedän että...". Tapahtuma- eli episodinen muisti sisältää tapahtumat ja kokemuksen, joita voidaan kuvata "muistan että...". Näitä muistin tietoisia eli deklaratiivisia alalajeja me pystymme halutessamme kuvaamaan sanoin eli verbaalisesti.
Nondeklaratiivinen muisti on ei-tietoisen pitkäkestoisen muistin osa, joka jakaantuu mm. erilaisten taitojen ja menettelytapojen muistamiseen. Tämä menettelytapamuisti sisältää muistiainesta, jota emme voi ilmaista sanoin, kuten oppimiamme taitoja, omaksumiamme tapoja ja strategioita sekä meihin ehdollistuneita reaktioita. Menettytapamuistista käytetään myös nimitystä proseduraalinen muisti."
Wittgenstein ei ehkä ollut kiinnostunut nondeklaratiivisesta muistista, koska siitä ei voi puhua, koska siitä on vaiettava. Moderni avant-gardistinen kirjallisuus, joka on Wittgensteinin kanssa kaikesta erimieltä, sen sijaan on ollut kiinnostunut juuri siitä mistä ei voi puhua.
Nondeklaratiivinen muisti on se suojattu osa-alue, johon ihmisen kulttuurinen käyttöjärjestelmä on tallennettu. Kaikki olennainen riippuu tästä. Kaikilla ihmisillä on fyysisesti likimain yhtä hyvät aivot (HW). Vain käyttöjärjestelmäsoftassa, sen tallennuksessa, virustorjunnassa, muokattavuudessa on eroja. Suurin osa ihmisistä on joutunut ja joutuu edelleen kärsimään suljetusta käyttöjärjestelmästä, jota käyttäjät eivät voi, kyken tai osaa itse muokata. Avoin käyttöjärjestelmä edellyttää, että on voitava puhua siitä mistä ei voida puhua. Se on enkelien kieltä.
Tunnisteet: a_nurin, aivotutkimus ja neurotiede, kulttuuri ja antikulttuuri, käyttöliittymät ja käyttöjärjestelmät, muisti ja unohdus, Wittgenstein
KUVA, ÄÄNI, TEKSTI
Sokeus tai kuurous ovat ajateltavissa.
Helpommin ne kestää, jos on ehtinyt harjoitella jo näkevänä ja kuulevana aistien puuttumista.
Toisaalta: ei malta. Mieluummin ottaa vasta onnettomuudessa koko päälle romahtavan tuskan.
Jos on joskus ajatelut, että tilanne on kestettävissä, se on myös helpompi kestää.
Jonkin aineenvaihdunnallinen häiriö voi olla tuhoisampi kuin aistinelimen puuttuminen.
Aistinelin voi korvautua toisella elimellä, joka ottaa aistinelimen tehtävät hoitaakseen.
Tämä tapahtuu, kun oikein paljon tahtoo. Sokea näkee. Kuuro kuulee.
Mutta tahdoton ihminen ei pysty käyttämään tarkkojakaan korviaan ja silmiään.
YHTEISKUNNAN HYVYYS
sen mukaan miten 1) miten häiritsevä yhteiskunta on 2) hyvin perusasiat (laki, työ, palvelut, vapaa-aika) ovat järjestyksessä.
Kohta 2) on yhdentekevä, jos kohta 1) on ihanteellinen (yhteiskunta häiritsee yksilöä minimaalisesti).
Meidän yhteiskunnassa kohta 2) täytyy lähes täydellisesti, mutta kohta 1) on lähes huonoin mahdollinen. Meidän yhteiskunta on totaalisen häiritsevä aina kun sen kanssa joutuu tekemisiin.
Tunnisteet: kulttuuri ja antikulttuuri
NAISIIN KOHDISTUVASTA VÄKIVALLASTA
puhutaan paljon, energisesti, nokkavasti ja näsäviisaasti.
Minun tehtävä on tietenkin saada väkivaltatilanteen toinen uhri, eli mies avun piiriin. Haluan muistuttaa, että että fyysinen väkivalta ei synny tyhjästä vaan on seuraus yhteiskunnassa vaikuttavasta rakenteellisesta väkivallasta. Nainen on tavllisesti rakenteellisen väkivallan ylläpidon väline ja agentti. Naisen kautta yhteiskunnan rakenteellinen väkivalta koskettaa miehen sielua.
Varoitankin länsimaisia, huonossa asemassa taistelevia miehiä asemista, joissa (nyt yhtä tarkemmin kontrolloitu) väkivalta tai itsemurha jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Varoitan avioliiton vaaroista ja varsinkin naimakaupoista ilman avioehtoa.
On totta, että länsimaisten miesten rikkain 5% hallitsee kaikkia länsimaisia naisia henkisesti. Vain raha toimii argumenttina feminismin kaltaista järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan, jonka maailmanlaajuisena päämääränä on ihmissielun tuhoaminen ja häpeäänsaattaminen.
Mutta lopultakin on hyvä, että miehen puoliensa pitäminen naisten psykopatologista henkistä väkivaltaa vastaan tehdään yhä vaikeammaksi. Miehet pakotetaan selvemmin tajuamaan oman väkivaltaisen käyttäytymisensä syy: se ei tietenkään ole nainen, joka on pelkkä rakenteellisen väkivallan näppärä kontrolliväline. Kaiken sukupuolien välisen väkivallan syy on nykymuotoinen globaali kapitalismi. Mies joka nykyisissaä olosuhteissa kuvitelee voivansa liittoutua länsimaiselle antikulttuurille altistuneen naisen kanssa menettämättä sieluaaan, on naiivi typerys. Länsimaisuuden naisilla on toisen paljon kestävämmät liitot, jotka vain vanhuus pystyy heikentämään (kun Saatna heittää heidän jo mätänevät ja haisevat kelpaamattomat ruumiinsa sioille). Vain länsimaisen kulttuurin täysin poissulkemaan kykenevät naiset, voivat säilyttää eroottisen luonteensa ja olla samalla miesten liittolaisia. Tosin miehille on asetettava sama varaus: kyetäkseen (romanttiseen) liittoon naissukupuolen kanssa, on oltava perin juurin anarkisti.
Länsimaiselle kulttuurille altistuneet eivät pysty sukupuolten välisiin (romanttisiin ja eroottisiin) liittoihin, koska toiset liitot, Saatanan kanssa solmitut, pitävät heidät tiukasti tahoillaan. Vain romanttiset ja eroottiset liitot ovat suokupuoliinjakautumisen logiikan mukaisia. Muut liitot ovat mahdollisia sukupuolesta riippumatta, eikä niihin tarvita vastakkaisen sukupuolen edustajaa. Esimerkiksi terve ihminen ei tarvitse rakkaussuhteeseen vastakkaistasukupuolta, mutta seksuaaliseen suhteeseen tarvitsee. Eroottiseen suhteeseen, jossa rakkaus ja seksuaalisuus yhdistyvät, terve ihminen tarvitsee vastakkaisen sukupuolen (saman sukupuolen edustaja, joka ottaa toisen sukupuolen roolin, voi riittää hämäämään vain kovin turtuneessa tai lohduttomassa tilassa olevia henkilöitä). Homo- ja lesboseksuaalisuus on tästä valitsemastani ankarasta näkökulmasta katsottuna mielekästä, vain äärimmäisissä olosuhteissa, jossa kaikki normaali eroottisuus on (subjektiivisesti) mahdotonta, ja jossa aineenvaihdunnallinen katastrofi olisi muuten seuraus. Toisten ihmisten aineenvaihdunnallisista pakoista me emme voi tietää mitään. Me selviämme ehkä jatkuvan runkkaamisen ja uneksinnan ahkeralla työllä, mutta toinen tyttöjenrakastaja tarvitsee näissä olosuhteissa homoilua. Joka tapauksessa Michel Foucaultin kaltaseen kaikkensa tehneeseen anarkistiin suhtautuu myönteisemmin kuin homopornoelokuvien kulttuuri-ihmisiin: perheellisiin keskiluokkaisiin suihinottajiin.
Nainen, joka on näppärä sähköpiiska pääoma-mediavallan kourassa, ei milloinkaan muuta yhteiskuntaa, vaan ainoastaaan hienosäätää sitä, omien taloudellisten tarpeidensa mukaiseksi. Miehen tehtävä on muuttaa asioita. Pyyhkiä silmittömällä raivolla lika, saasta ja kura maanpäältä.
Tunnisteet: aikalaiskritiikki, ainoa mitä lääkäri täällä metsästää on pillu, ilkeyden fenomenologia, mitä voidaan tietää, naistutkimus, näkökulma, Poliittinen muistio, rakkaus, Saatana
OVELUUS ON IHAILTAVAA
vain jos sitä käytetään totuuden paljastamiseen ja puolustamiseen. Totuuden vastaisen oveluuden ihaileminen olisi erikoisessa ristiriidassa sen nolouden kanssa, joka seuraa jos totuus paljastuu. Väljähtymisen jälkeen eilisessä oveluudessa ei ole mitään ihailtavaa. Tietenkin on ovelaa käyttää tilannetta hyväksi, jos tietää, että totuus ei voi paljastua. Mutta voiko sen tietää?
Oveluus liittyy ihmisten väliseen toimintaan. Se ei mitenkään liity totuuteen.
Mikä tahansa eturistiriita tekee ihmiset (muut kuin idiootit) oveliksi keskenään, eikä siinä tarvitse kenenkään olla totuuden puolella, välittää tai edes tietää totuudesta.
Oveluuden ihaileminen perustuu siihen, että oikeus (Jumala, jolle tiedetään konkreettisesti olevan mahdotonta ilmaista totuutta tai puuttua kuolevaisten ihmisten asioihin) olisi aina voitettavissa ovelluudella, riippumatta totuudesta. Kukaan tuskin kutsuu oveluudeksi sitä, jos voitto saavutetaan paljastamalla totuus ihmisistä riippumatta. Newtonia tai Einsteiniä ei voi luonnehtia ensisijaisesti oveliksi. Heidän vastustajanaan ei ollut ihminen (jos ei ehkä tukenaankaan), vaan maailman olemuksen läpipääsemättömyys.
Mutta Darwin oli ovela.
Edellä mainitut tiedemiehet muotoilivat teorioita, jotka todellisuus kaikissa tilanteissa todistaa oikeaksi. Jälkimmäinen herra sen sijaan muotoili teorian, jota ihmiset eivät pysty kumoamaan, vaikka todellisuus joka hetki näyttää olevan sellainen, jota teoria ei kunnolla selitä. Darwin oli ovela sfinksi, joka muotoili paradoxin, joka näyttää kestävän aikaa. Hän pelasi aikaa hengenheimolaisilleen, inhoamansa hengen turmioksi.
Tieteellisen totuuden paljastamiseen ei tarvita oveluutta vaan ylivertaista rationaalisuutta, loogisuutta ja terävänäköisyyttä.
Oveluutta tarvitaan totuuden paljastamisessa vain silloin, kun totuuden tunteminen riippuu jostakin yhteistyöhaluttomasta tai epäluotettavasta ihmisestä. Ihmiset kilpaillessaan keskenään vääristävät tottuutta kaikin keinoin omaan suuntaansa, voittaakseen toiset ihmiset totuuden ja oveluuden avulla. Tämä on vaarallista peliä, koska ihminen on aina erittäin vaarallinen vastustaja. Totuus vain on ihmisistä riippumaton, nöyristelemätön, jossakin tapahtumien taustalla perimmäisenä syynä vaikuttava. Ihmiset käyttävät ovelasti hyväkseen kaikkea, totuutta, valhetta, itsen ja toisten tietämättömyyttä ja tietoisuutta. Oveluuden avulla ihmiset pyrkivät päämääriinsä, jotka ovat järjestäen mielettömiä ja eturistiriidassa lähes kaikkien toisten ihmisten yhtä sekopäisten päämäärien kanssa. Ihmiset eivät helposti tunnusta kohtuutta ja yhteisiä päämääriä. He jatkavat rajattoman pöyhkeinä, koppavina, kokemattomina ja tietämättöminä nahistelua keskenään... vain siksi, että ei ole näköpiirissä mitään planeetan ulkopuolista uhkaa, joka saisi heidät vapisemaan, joka voisi koota kaikki maapallon ihmiset ikään kuin yhdeksi natzionalistiseksi rintamaksi maan ulkopuolista terrorismia vastaan. Aikaisemmin oli planeetan ulkopuolinen Hyvä, Jumala. Nyt kun Jumalaa ei kaikille enää ole, mitään yhteistä Hyvää asiaa ei pystytä näkemään. Voi olla vain uhka, yhteinen Paha asia. Rakkauden liitot ovat korvautuneet ilkeyden liitoilla, ja se jos mikä on ovelaa. Ollaan varmoja, että totuutta ei taaskaan voida tietää. Paitsi, että ei kannattaisi olla niin varmoja.
Vain se, jonka päämäärä on totuus itsessään jää vääjäämättä voitolle oveluudesta, niin kuin rulettipöytä jää voitolle pelaajista. Kukin pelaa, voittaa, ja lopulta häviää rahansa ja aikansa, banaaliin kohtaloonsa nöyrtyneenä ja hyödyttömästi, täsmälleen niin kuin on ennaltamäärätty. Paitsi silloin kun tapahtuu se, mitä Dostojevski kuvaa Pelureissa: yksi toisten rahoilla pelaava maaninen nihilistihurjapää tyhjentää koko kasinon.
Tunnisteet: analyysi, Darwin, Dostojevski, mitä voidaan tietää, pahuus, pelurit, rakkaus, riivaajat
PATSAITA OLLA PITÄÄ
No niin, ostin siis Milon Venuksen kipsikopion, halvalla kun sain, 120 cm (http://fi.wikipedia.org/wiki/Afrodite). Patsaita olla pitää. Rummut (Premier/ Tama Swingstar), vibra-slabin, djemben, kokovartalosolariumin, kunnollisen punanahkaisen nyrkkeilysäkin keskelle olohuonetta, muutamia arkaaiskristillisiä hopeakoruja, arabian teevehkeet ja 20 paistinpannua. Teeseremoniamestarina olen auttamaton noviisi, sillä tämä aineenvaihdunta/manic&depression ei ole vielä pelkästään hienosäätöä. Kuparia tarvitaan kymmenen neliötä lömpöheijastinseinään, jousia valurautapannupannu-noteatteri-lyömäsoitinsettiin, jolla muuten olisi tarkoitus ohjata Macissä pyörivää Ircamin sienimyllyä.
Minulla on mielikuva tukevasta kehikosta, joka on paksua koivulankkua. Kehikko toimii pannujen ripustimena sekä kaikupohjana. Ripustan pannut vapaasti eri mittaisista jousista, jotka jännitän keskenään ristiin niin, että pannut eivät pääse heilumaan levottomasti. Jotenkin kuvittelen, että systeemissä tulee olemaan ristiin rastiin paljon erilaisia toisiinsa kytkettyjä jousia. Jousiin voi kiinnittää kelloja ja pietsoantureita. Jousia löytyi jo, vielä pitää löytää kelloja. Kellojen kieliin solmitaan naruja ja narut vedetään kiinni yhteen kepukkaan, jolla voi hallita kaikkia kelloja. Ajatus jousien, rissapyörien, venyvien ja huojuvien narujen koneistosta soittimena, jota soitetaan tanssimalla, kiehtoo. Lyömäkapuloina voi käyttää kovuudeltaan erilaisista puumateriaaleista valmistettuja nuijia, kuminuijia, jousipalikoita, pieniä moottoreita, joihin on kiinnitetty erilaisia resonoivia rakenteita. Koko hydrauliseen maailman mukaan laskeminen on tietenkin luontevaa, veden äärellä kun ollaan. Pienissä letkuissa ohjataan sormenpään kokoisilla pumpuilla viskositeetiltaan erilaisia nesteitä, tarkasti mitattuja virtausnopeuksia. Koko valtavaa hydraulisten pumppujen ja naruja nykyvien moottorien verkostoa ohjataan manuaalisesti käsin, tai algoritmisesti MSP-Maxilla. Tippojen polyrytmiikka perustuu viskositeettiin ja virtausnopeuteen. Kalvot, metallimateriaalit, pinnat äänitetään pietsoantureilla, ja ääni vahvistetaan miellyttävästi tilaan, huomaamattoman surroundkaiutinjärjestelmän avulla. Nyrkkeilysäkki on tietenkin käyttöliittymä muiden joukossa. Takka pitää mikittää, koska tulenäänistä löytää suurennuslasilla enleleiden puheen yksittäisiä sanoja. Soittimet lähes kuolemattomia ajassa, mutta tilassa ne ovat hyvin rajoittuneita. Niillä kullakin on oma kapea sektorinsa, oma erikoisalueensa. Soittimien reviirit ovat määritelty huoneistoon tarkasti. Alueelta siirtyminen tarkoitta soittimen vaihtumista, siirtymistä toiseen tilaan, toisen soittimen alueelle. Yksi tai useampi soittaja voi liikkua tilassa vapaasti, valita asemansa vapaasti, mutta soittimet eivät voi liikkua ulos reviiriltään. Soittimien kuuluvuus vaihtelee huoneiston eri osiin. Joihinkin osiin on muodostettu yhdyskäytäviä sähköisesti, elektronisesti, algoritmisesti. Jonnekin johdetaan vain jälkikaiuntaa. Joihinkin tiloihin ääntä saadaan toisista tiloista vain viivästettynä. Joihinkin tiloihin vain suodatettuna tai tarpeettomasti vääristyneenä. On kaiuttomia yksiulotteisi tiloja ja hälyisiä välitiloja, käytäviä, auloja. Joidenkin tilojen välille on muodostettu fyysinen yhteys, ovi, ikkuna, putki. käytävä tai portaikko. Joidenkin soittimien reviirit on määritelty hyvin abstraktisti tai epämääräisesti, ilman mitään väliseinää tai rajaa. Ne ovat samassa tilassa. Katto ja lattia muodostetaan suuren kapasitorin levyiksi, jotka rekisteröivät millimetrin resoluutiolla kaiken välissä tapahtuvan liikkeen, nurkissa luuhaavat demonit. Itseasiassa haluan luoda koko huoneistosta hengellisen musiikin messustudion.
Jotenkin tajusin kunnolla vasta nyt, että internetin huutokaupoista ja vanhojentavaroiden myyntililikkeistä voi ostaa täsmäleen etsimiään tuotteita mahdollisimman edulliseen hintaan. Tuotteen valinnan ja oston voi suorittaa sillä hetkellä kun halu herää, kunhan varallisuus antaa myöden. Halua ei tarvitse tukahduttaa tai kompromissiin ryhtyä sen mukaan mitä kulloinkin paikallisessa hyllyssä sattuu olemaan: markkinalalue on koko maailma. Voin ostaa vaatteita tai soittimia intialaisilta kirpputoreilta tai suoraan etelä-amerikkalaisilta valmistajilta. Voin ostaa keneltä tahansa mitä tahansa, kunhan tuote ja hinta vain miellyttävät. Rahtihinnat ovat kohtuullisia. Tässä päästään nopeasti balzaclaiseen tilanteeseen, jossa näköpiiriin avautuu paljon kaikenlaista mielenkiintoista ja hyvin edulliseen hintaan, kunhan vain tietää mitä ja mistä. Löytöjen avaruus, kotikirpputorin hylly laajenee yhtäkkiä koko maailman kiertäväksi leluosastoksi, josta omaa henkeä edustavat objektit kerjäävtä tulla löydetyiksi. On vain kanavoitava halu oikein, ja sillä on mahdollisuus toteutua ainetodellisuudessa. Edullisesti voidaan päästä henkevään lopputulokseen, kunhan vain tietää mitä, missä ja milloin. Eikä tämä tarkoita mitään roskapönttöjen tonkimista ja hirvittäviin lumppuihin pukeutumista. Kuten Pons-serkusta muistamme: millään hinnalla ei voi päästä henkevään, jos se on perässä kulkemista.
Esimerkiksi tämä (http://www.superbrass.com/users/goodvibes/brassx.htm) Intialainen Bombayssa sijaitseva messinki (vaski) valmistaja on hyvin mielenkiintoinen. Mielikuvituksellisia käsityönävalmistettuja soittimia voi ostaa erittäin kohtuullisella hinnalla. Mieluummin ostan joskus "Maailman painavimman sotilastyylisen metsästystorven", "Orfeusharpun", "Kolmiventtiilisen tenoripasuunan", "Keskitason taskukornettin", "Tablat" tai "Maailman pisimmän lipputrumpetin" kuin aina DVD-elokuvan tai tietokonepelin. Internetin palstoilla, joissa ostajat voivat antaa palautetta, tällä yrityksellä näyttää olevan puhdas ja hyvä maine. Kaikki tällainen maailmanlaajuinen kauppa perustuu myyjien ja ostajien keskinäiseen luottamukseen, joka puolestaan perustuu palstoilla vapaaehtoisina annettuihin käyttäjäpalautteisiin.
Tunnisteet: avaruudet ja ulottuvuudet, biografinen, halu ja mimeettinen halu, kommentti, käyttöliittymät ja käyttöjärjestelmät, mitä voidaan tietää, musiikki, nyrkkeilysäkki
ANSSI TIKANMÄEN FINLANDIA
Mika Kaurismäen elokuvan Arvottomat alussa on vain niin helvetin hieno!
Elokuva itsessään on uskomattoman komea.
Näyttelijäkaartissa mm. nuori sankaritaistelija Aki Kaurismäki.
Muistoja suomalaisen eksistentialismin taistelun ajoilta:
http://www.anssitikanmaki.com/fotoja.htm
http://www.anssitikanmaki.com/Atoprkuvat.htm
Tunnisteet: elokuva, musiikki
INTUITIO
Ihmisjoukon henki, eli heidän käyttäytymisensä, mahdolliset reaktionsa, mahdolliset sanansa ja mahdolliset tekonsa määrittävätät täysin sen tapahtumisen todennäköisyysjakauman, joka muodostaa kunkin psykologishistoriallisen ympäristön. Vallankumouksen hetkellä yksi intuitio lakkaa toimimasta, ja toinen alkaa toimia. Tämä on ikään kuin ihmisluonnolaeissa tapahtuva periaatteellinen muutos. Edellisten sijaan astuvat toiset lait, toisenlaiset asiat tulevat mahdollisiksi ja mahdottomiksi. Intuitiot ovat kulttuurisia paikan henkeen liittyviä ketjutettuja tietorakenteita, joiden avulla arvataan, ennustetaan, oletetaan kätkettyä tietoa.
Tunnisteet: a_nurin, analyysi, henki ja logiikka, intuitio ja aika, kulttuuri ja antikulttuuri
KAIKILLE IHMISEN TOIMINNAN TAKIA SUKUPUUTTOON KUOLLEILLE
eläinlajielle on yhteistä se, että niiden ei tarvitse syyttää mistään itseään. Ne voivat syyttää kaikesta ympäristöä ja yhteiskuntaa.
Kapitalismi on eläimille fyysinen ja ihmisille henkinen joukkomurha. Kapitalismin synnyttää terveimmissä ihmisissä parantumattomia mielisairauksia. Sairaimmat saavat tasoitusta. Tämä varoistus tulisi liittää jokaiseen nykymaailmassa myytävään tuotteeseen ja palveluun.
Vallankumousta voi lykätä, mutta omalla vastuulla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaksisuuntainen_mielialahäiriö
Tunnisteet: aikalaiskritiikki, dystooppinen orientaatio, Poliittinen muistio
DAS WOHLTEMPERIERTE MORTAL BODY
Toisaalta on vaikea kuvitella, että seksi ei tavalla tai toisella olisi kulttuurin ydin.
Länsimaisen nykyelämäntavan (antikulttuurin) voi nähdä jonkinlaisena kontakti-ilmoituspalstan kaiken maailman täyttävänä laajennuksena, jossa romaanienkirjoittamiset, muusikkoudet, elokuvientekemiset, laajat elämäntyöt kaikki, tähtäävät vain yhdyntään, jota erilaisilla naimisiinmenoilla, lastensaamisilla ja muilla saatanallisilla menoilla höystetään (tai ainakin sen pitää näyttää siltä). Postavaruusseikkailun auetur-teorian mukaan ehkä vahingossa syntyy tietty määrä teoksia, joissa on jotakin sisältöä(?).
Bataille sanoo: elämän toisintaminen (lisääntyminen) ilmaisee epäjatkuvien olentojen eksistenssiä. Kuolevaiset olennot ovat epäjatkuvia ajassa. Tilallinen epäjatkuvuus on yhteyksien puuttumista toisiin olentoihin.
Kulttuurin merkitys on siinä, että vähentää ihmisten välistä tilallista epäjatkuvuutta. Vaikka kulttuuri ei tekisi yksilöistä ajallisesti kuolemattomia, se voi tehdä joukoista jatkuvia. Yksittäinen elämä muuttuu elämän jatkuvuudeksi todennököisyysjakaumien mukaisessa tapahtumisessa.
Antikulttuuri lisää elävien yksilöiden epäjatkuvuutta ajassa ja tilassa. Antikulttuurin perusta on kuolema. Kuolemassa on eräs jatkuvuus, erojen katoamisen jatkuvuus. Kuolema, sanoo Bataille, on erotisismin perusta. Erotisismi on seksiä, joka on kokonaan vapautettu elämän toisintamisen funktiosta, ja joka on siksi puhtaasti esteettistä (seksuaalisuus, jossa elämän jatkumista pidetään mahdollisuutena yllä, ei mielestäni ole erotisismiä). Erotisismi ja elämän toisintamisen funktio muuttuvat käytännön elämässä helposti toisensa poissulkeviksi valinnoiksi. Erotisismin kohde muuttuu ja fetisoituu jatkuvasti, elämän toisintaminen vaatii keskittymistä. Metafyysisesti ne eivät tietenkään sulje toisiaan pois (ja on kenties löydettävissä jokin filosofinen ratkaisu näennäiseen kahtiajakautumiseen... romanttisen rakkauden idea lienee korkein milloinkaan keksitty puhtaasti filosofinen ratkaisu halkeamaan).
Elämän toisintamisen subjekti saattaa itsensä geneettisen jatkuvuuden tilaan. Erotisismin subjekti voi päästä johonkin vastaavaan, vain tekemällä itsestään jatkuvan (tilassa tai ajassa). Muussa tapauksessa hän on pelkkä kuoleman tahdoton välikappale. Sillä erotisismi on kuolemaa, äärimmilleen viivytettyä, eleganttia kuolemaa. Elämän toisintamisen subjekti heikentää (riippuvaisuussuhteilla toisiin ihmisiin) mahdollisuuksiaan tehdä itsestään erotisimin subjekti ja toiseksi tehdä itsestään jatkuva. Hän on kuoleman käsinukke, mutta hänellä on rohkaiseva tietoisuus konkreettisesta geneettisestä jatkuvuudesta (joka kuitenkin on maailman aineellisen sattuman armoilla).
Edellä sanotusta voi nähdä, että erotisismin subjektilla saattaa olla motiivi kulttuurin luomiseen, eli itsensä tekemiseen tilallisesti jatkuvaksi. Hänellä on myös motiivi olla antautumatta ajallisessa kuolemalle, joka vaanii häntä kaiken aikaa siinä ansassa, johon esteettinen suhtautuminen seksuaalisuuteen on hänet johtanut. Erotisismin subjektin sielullinen liike kiihtyy kaiken aikaa seksuaalisuuden hiukkaskiihdyttimessä, jolloin kulttuurista tulee ainoa vastavoima tälle liikkeelle, ainoa hiukkaset radalla pitävä, kuolemaa vastustava voima. Erotisismin subjektille kulttuuri ei ole väline, jolla sänkykamariin saadaan ylipäätään omistettua jotain vipinää, vaan keino päästä seksuaalisuuden ahdistavasta hullujenhuoneesta ulos raikkaaseen ilmaan. Kulttuuri on kuoleman vastustamista seksuaalisuudessa. Tämä kuoleman vastustaminen on nähtävä nimen omaan karnevaalin utooppisena painovoimia uhkaavana jatkumona.
Antikulttuurisessa kontekstissä erotisismilla on aivan toisenlaiset ilmenemismuodot ja sitä harrastavat aivan toisenlaiset henkilöt. Antikulttuurissa elämän toisintaminen on usein eskapismia erotisismista, joka on eräänlainen kuoleman kultti, ja joka on hengeltään hyvin lähellä aitoa satanismia. Erotisismi puolestaan on eskapismia antikulttuurin yleisestä tapahtumattomuudesta, tyhjyydestä ja laimeudesta. Antikulttuurissa erotisismin kuoleman pohjavireelle ei pyritä asettamaan minkäänlaista vastavoimaa, vaan päin vastoin pyrkimyksenä on kuoleman potentiaalin täydellinen hyväksyminen ja vahvistaminen kaikissa organismeissa. Ihminen nähdään pelkästään aineellisena hyödykkeenä, jonka näkemyksen kanssa hyväksikäyettävien massojen konformismi ja opportunismi on täysin sopusoinnussa. Pasolini kuvaa antikulttuurista erotisismia elokuvassaan Salo, sodoman 120 päivää. Kapitalismi on antikulttuuria, yksilöiden välistä haudankaivamista.
On selvää, että pelkkä tietoisuus hekumallisten olentojen vangitsemattomasta olemassaolosta, niiden sielujen mahdollisesta liikkeestä, tietoisuus siitä, ettei olentoja voi vangita, sulkea tyrmään, omistaa, suorastaan ostaa, saattaa olla metafyysisesti äärettömän tuskallinen. Elämän toisintamisen subjektin mielikuvitus voi olla niin heikko, että pelkkä kuvien näkeminen tästä maailmasta voi hänelle olla jotakin horjuttavaa. Erotisismin subjektille on aina kuviteltavissa kohde, joka on kiduttavammmin riippuvuutta aiheuttava, kuin mikä tahansa maailman kuva.
On yksi asia ihailla omistamiaan asioita, ja toinen asia ihailla asioita, joita ei voi omistaa. Kysymys on kyvystä. Kyvystä saada jokin kaivattu läsnäolevaksi. Mutta yhtä kaikki, erotisismin subjektia näiden kohteiden läsnäolo tai poissaolo ei tee jatkuvaksi. Alttiina hahmoille, hän joutuu jatkuvasti samojen hahmojen vankeuteen, obsession kehiin, joista ei ole mitään ulospääsyä - ei mitään muuta kuin kuole, erojen katoaminen, täydellinen turtumus. Hän kohtaa iankaikkisesti oman jatkuvuutensa kuolemassa, jota ei kykene vastustamaan. Siksi hän kaipaa, jos jotakin kaipaa, neroutta, eikä mitään vähempää. Mistään vähemmästä ei ole hänelle mitään apua.
AILA MERILUOTO: BANAALIT LAULUT
I
Kuka se puistossa vaikeroi
käsi tiukasti suulla.
Ei kuunnella. En kuulla voi,
en tahdo korvia kuulla.
Kuu keikkuu vaiheilla ikkunan
kuin puhkottu pallo lasten.
Minä leikin vain, minä puserran
suun suolaista kaulaasi vasten.
Ei korvia, silmiä. Nukutaan.
Se ei pääse tähän.
Ei milloinkaan.
Ei milloinkaan.
Pidä minusta vielä vähän.
Tunnisteet: Georges Bataille, kulttuuri ja antikulttuuri, obsessiiviset harrastukset, Poliittinen muistio, rakkaus, seksuaalisuus: sukupuoliinjakautumisen fenomenologia
SOPHIE SCHOLL - VIIMEISET PÄIVÄT
Osoittautui negatiivisista ennakkoluuloistani huolimatta aiheensa tasoiseksi tarkan realistiseksi elokuvaksi. Sympatiat eivät missään vaiheessa siirry yksiselitteisesti "naiivien" päähenkilöiden puolelle, vaan vääntö logoksen ja lihan ininän välillä säilyy loppuun asti äärimmäisenä ja tasavahvana. Tätä takaa osaltaan se, että päähenkilöstä ei ole pyritty rakentamaan Jean D'Arcin kaltaista myyttisromattista sankaritarhahmoa. Päähenkilönesittäjätytöä ei voi luonnehtia saksalaisittain lihaisansieväksi, kauniista puhumattakaan, pikemminkin hän on lähes luotaantyöntävän järkevä, epäilyttävän kylmäpäinen, etäännyttävän pragmaattinen, iljettävyyteen asti ns. "älykäs", "tiedostava", silkkaa raivoa herättävä valehteleva lurjus, ilmisielvä "järjestelmän loinen" eli "yksityisyrittelijä". Hänen lurjusmaiseen ja pinnalliseen retoriikkaansa kuuluu abstraktin käsitteeen "omatunto" ja "Jumala" viljeleminen, vastustajassa raivoaherättävänä lyömäaseena.
Psykologisen realismin näyttelijätyö huipentuu oikeudenkäyntiin, jossa jylhät arvovaltaiset ihmiskunnan germaaniedustajat tuomitsevat nuoreb tytön ja pojat kuolemaan lentolehtisten levittelystä, eli sotalainsäädännön mukaan maanpetoksesta. Kohtaus on jo käsikirjoituksen osalta niin psykologisesti tarkka (tuomarin puhe niin loogisesti pätevää), että voisi luulla juuri siinä käytetyn alkuperäisiä viisaiden saksalaisten salaisia oikeudenkäyntiasiakirjoja. Elokuvan alussa, ja lopussa kun nuorisobesserwissereiden päät putoavat giljotiinin terän alla, soi amerikkalaisen kevyen musiikin ideologiapaatos. Ripaskaa tai käskettäessä mitä tahansa tanssivien amerikkalaisten ideologianeekerien purppuraa raivoa herättävä musiikki ei viittaa siihen, että päähenkilö, Sophie Scholl olisi lentolehtisineen ollut maanpetturi, vaan siihen, että Hitler mielettömillä sotaretkillään heikensi Eurooppaa ja Neuvostoliittoa olennaisesti, mikä johti Yhdysvaltojen maailmanvallan kaikkialla läsnäolevaan ideologiapullamössöön, eli nykyiseen täysin mahdottomaan fureriäitkevään. -rukoilevaan ja -huutavaan tilanteeseen.
Saksalainen nykyelokuva on todella korkeatasoista, koska se malttaa olla tarjoamatta valmiita tulkintoja, ja psykologisen naturalistisen tarkuuden avulla kykenee jättämään asiat silleensä, historiallisen painonsa mukaiseen syvään monitulkintaisuuteen.
Tunnisteet: elokuva, Eurooppa, musiikki, omatunto
LÄNSIMAIDEN SAIRAUS
on muistin sairaus.
Kun klikkailee satunnaisessa järjestyksessä näitä kuvasarjoja:
http://www.imdb.com/gallery/granitz/4576/Events/4576/RachaelRay_Mazur_8156041_400.jpg.html?hint=nm0005240
pääsee käsitykseen siitä mitä tarkoittaa länsimaisuus (kaikki tieto on onneksi jo kuvissa, enään jää työksi selvittää asiat). Kuvasarjoista huomaa erään seikan: mitä introspektiivisempi ja itsensä kanssa työskentelevämpi hahmo, sen vieraampi näissä seuroissa. Länsimaisuus on kaiken aikaa yhä räikemmin silkkää exhibitionismia ja uloskääntymistä. Kaava on aina sama: kauniit bimbot ja ekstrovertit keikarit, joiden elämän kokoasiallinen sisältö on paskanjauhaminen ja seksi, hyväksyvät seuraansa yhden kalpean runkkarin, joka pystyy "hirveisiin henkisiin suorituksiin". Ihmeellinen, naurettava holocaust...?
Länsimainen kulttuuriväki ei työskentele juurikaan itsensä kanssa. Itsen kanssa työskentely kohdistuu muistin alueeseen, jonka ihmiset tavallisesti jättävät koskemattomaksi ja jonka sisältöä he eivät tunne. Kysymys on kulttuurisen käyttöjärjestelmän tallentamiseen varatusta muistirakenteesta, jolla on taipumus kasvaa kaiken aikaa, ellei siihen kohdisteta aktiivista työtä. Tälle erittelylle on tieteellisiä käsitteitäkin, joita en nyt vain löydä mistään (netistä?!). Varsinainen sairaus seuraa tämän maneerimuistirakenteen kasvusta sellaisiin mittasuhteisiin, että se alkaa itsessään tuottamaan ns. "kulttuurisia" ilmiöitä. Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivät sekopäät, jotka länsimaissa yleensä tunnistetaan taiteilijaväeksi, riemastuvat näistä oman mielensä tuotamista oksennusjätteistä, ja niistä tulee koko "kulttuurin" pääasiallinen sisältö. Kysymys on tietenkin antikulttuurista.
Tunnisteet: a_nurin, aikalaiskritiikki, muisti ja unohdus
TYÖ
Minulla on tuossa muutamia kirjoja, Bataillen "Erotism, Death & Sensuality", Agrippan "Occultia", Gurdjieffin "Tuntematon opetus", "Uusi venläis-suomalais-venäläinen suursanakirja", joita läpikotaisin opiskelematta, tiedän, ei ole mitään pääsyä eteen päin. Opiskelu tarkoittaa kriittistä, lauselauseelta, sanasanalta etenemistä, jonka tuottama vaste, kommentaari, on monin kertaisesti laajempi kuin itse heräte. "Oppimisen tuloksena aivojen käyttö vähenee! Opeteltu asia tulee koko eliö – ympäristö –järjestelmän rakenneosaksi (eli toimintajärjestelmäksi)." Oppimisen vaihtoehto on aina kuolema. "Oppiminen ja muisti eivät siten ole pelkästään aivojen aikaansaannosta, vaan myös ympäristö on olennaisen osa niissä. Oppiminen ja muisti ”sijaitsevat” yhtälailla myös ympäristön rakenteissa kuin hermosolujen välittäjäaineissa. "
http://www.edu.lahti.fi/~kmakinen/muisti%20ja%20oppiminen.html
http://www.goertzel.org/books/intel/contents.html
Tunnisteet: a_nurin, aivotutkimus ja neurotiede, kommentti, muisti ja unohdus, okkulttinen filosofia, Venäjä
Jos tuuliviirin suunta muuttuu joka minuutti, jos siinä ei ole mitään ulkoisia vaikutuksia vastustavaa, ei siinä ole myöskään mitään, mikä voisi vastustaa kuolemaa. Jos se ruostuu kiinni jalustaansa, ja tulee siten riippumattomaksi ulkoisista vaikutuksista, se on kuollut.
Ruumis tottuu kaikkeen. Sielu ei totu mihinkään.
Tunnisteet: aforismi, sielu
Luonnollisten asioiden voima on sellainen, että se ei ainoastaan vaikuta kappaleisiin, vaan myös valautuu kappaleisiin, kuten huomaamme magneetissa, joka ei ainoastaan vedä rautaa puoleensa, vaan myös siirtää magneettisen ominaisuuden rautaan:
"Tiedämme että magneetti vetää rautaa oudosti puoleensa: kun huomasin sen, olin kovin tyrmistynyt. Ensin pitelemäni kivi nykäisi ylös rautarenkaan, ja sitten ikään kuin luovutti voimansa renkaalle, joka nykäisi ylös seuraavan renkaan, aivan yhtä nopeasti kuin kivi. Ja niin nykäisi kolmas neljännen, neljäs viidennen, renkaiden ketjuksi, jotka ainoastaan hipaisivat toisiaan." Augustinus: Jumalan kaupunki
Siten myös julkinen huora ylpeän häikäilemättömässä julkeudessaan tartuttaa kaiken ympärillään olevan ominaisuuksillaan. Sanotaanhan, että kuka tahansa, joka pukeutuu huoran alusvaatteisiin tai omistaa peilin tai suurennuslasin huoralta, tulee välittömästi rohkeaksi, itsevarmaksi, hienoksi ja leikkisäksi mieheksi. Ja kuten sanotaan kuolleen ruumiin päältä ryöstetyistä vaatteista, että ne kantavat muassaan surun ja melankolian ominaistuoksua: ja että hirttoköysi, johon mies on hirtetty, kantaa joitain mainioita ominaisuuksia. Plinius kertoo silmälääkkeestä, joka saadaan aikaan laittamalla sokaistu vihreä lisko kultasormusten kanssa lasipurkkiin ja kaivamalla lasipurkki maahan. Kun liskon näkö palautuu, se päästetään vapauteen ja sormukset ovat valmiit sokaistujen silmien parantamiseksi. Sama pätee tietysti lumikkoihin. Kun lumikon silmät on millä tahansa naskalilla puhkottu, ovat sormukset kohta valmiina käyttöön. Samaan tapaan kultasormuksia on piilotettu varpusten ja pääskysten pesiin, jotka ammetavat niihin rakkautta ja suosiollisuutta.
Henry Cornelius Agrippa: I:XVI
Tunnisteet: Henry Cornelius Agrippa
VIKTORIA POSTNIKOVA
Vasta Viktoria Postnikovan Pjotr Tšaikovskin pianomusiikin kokonaislevytystä kuunnellessani ymmärrän hetkittäin miten suuren ponnistuksen takana on päästä eroon Euroopasta, läpimädästä, ikävästä, epämuotoisesta, kaikin puolin onnettomasta, sairastuneesta. Ohikiitävässä mikroajassa Tšaikovski pakenee Mozartin pissakakkaleikkejä, Beethovenin seniiliä ahdasmielisyyttä, Chopinin masentunutta mitäänsanomattomuutta, Schubertin vihattavaa pahvilaatikontyhjyyttä (olkaamme rehellisiä ja tunnustakaamme, että mainitut säveltäjät onnistuvat tuottamaan maailmaan elävää musiikkia yhteensä enintään muutaman minuutin verran) yhtä onnistuneesti kuin Anton Webern, mutta menettämättä melodiaa, kadottamatta sieluaan.
Miten suuren ponnistelun takana on vapaa mielikuvitus, Tšaikovskin vielä loistava terveys, normaalius ja tasapainoinen elämä, jollaisesta kaltaisemme boheemit erakot voimme enintään haaveilla. Vaikka silmitöntä on täytynyt jo olla tämän neron kauhu naissukupuolen konemaisen karkeuden edessä. Meidän on jatkettava kitumista tässä elämässä, jonka niin monet loistavat nerot ennen meitä näkivät kirkkaudessaan täysin arvottomaksi, täysin mielettömäksi, ja viisaasti päättivät riistää hengen itseltään: meidän on jatkettava ansaitsematonta kärsimystä meille ulkoa määrätyssä sairaudessa, ja Tšaikovskin musiikki tekee tästä puhtaasti järjettömästä kidutuksesta asteen verran siedettävämpää. Hetkittäin olen varma: tätä kauniimpaa pianomusiikkia, nöyrempää, herkemmin elävää kosketusta, en ole milloinkaan aikaisemmin kuullut.
http://www.musica-esp.pt/imagens/foto_FIME_24_07_2006/grandes/foto_victoria_postnikova.jpg
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pjotr_Tšaikovski
Tunnisteet: kommentti, musiikki
"Laiva poikkesi ensin matkallaaan Lemnoksen saareen, jonka naiset olivat kaikki tyynni ottaneet hengiltä miehensä;"
Tunnisteet: a, Alf Henrikson, argonautit
KAIKKI TIETO
on jo ehkä yhdistelyn ja loogisen päättelyn avulla johdettavissa olemassa olevasta tiedosta.
Tieteellisen ja teknologisen tiedon ongelma on se, että se ei ole vielä sielulle ymmärrettävässä muodossa. Tietoa täytyy pakata, ja se täytyy esittää maailmankuvan yhteydessä, olennaisilta osiltaan selkeänä ja havainnollisena. Kaikki ihmiskunnan nykyinen tietämys vaatii uudelleen ilmaisua sielun näkökulmasta.
Tämä edellyttää analogioiden, symbolien, metaforien ja allegorioiden tasolla työskentelyä. Jatkuvan vapaan yhdistelyn ja loogisen päättelyn ekleettistä kulttuuria. Tarkoitan käsittelytapaa, joka on tuttu esimerkiksi Henry Cornelius Agrippalta.
Ammattimaiset, tavallisesti akateemisia oppikirjoja kirjoittaneet, tiedon pimittäjät, vääristäjät ja salaajat ovat nykyisen Wikipedian ja Internetin myötä täysin menettäneet kykynsä salata tieto sielulta. Inhottavin ja käsittämättömin mahdollinen ilmiö, tieteen popularisointi (Suomessa Art Housen ja Terra Cognitan kauhua herättävän sekopäiset sarjat), alkaa olla onneksi historiaa. Tiedettä ei voi popularisoida, eli pilata ja saastuttaa, menettämättä aivan kaikkea olennaista.
Kaikki tieto on kolmen jumalan liitto: Pallas Athene, Apollon ja Hermes.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pallas_Athene
http://fi.wikipedia.org/wiki/Apollon
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hermes
Tunnisteet: a_nurin, aivotutkimus ja neurotiede, ekletismi ja postmodernismi, Hermes - yleisyhdistäjä, kommentti, kulttuuri ja antikulttuuri, näkökulma, okkulttinen filosofia, tekoäly, utooppinen orientaatio
Kahden kassan Anja
enkelin kasvot, saatanan paperit
risti, ei ihmisen mittakaavassa
hyönteisen risti
jättiläismoiran, kaukaa pieni
saatananrakastaja
sodan muusa: tykinpiippu
oksentaa eläviä syö kuolleita
matkapuhelimesi oksentaa lakua
sama kohu, mankeliteoria:
"Hypotalamuksen ventraalisten tumakkeiden
tuhoaminen tuottaa raivokkaita eläimiä."
puolivalmiit talot, käsien ylikasvu
kainaloiden yksikarvaisuus
Ensin asioilla on nimet sitten
vielä suhteet.
Tunnisteet: dystooppinen orientaatio, Hypotalamuksen kaupunki, Kaksisuuntainen mielialahäiriö, luonnos, runo, Saatana, sykli_hyönteis
ONNETTOMUUSTUTKIJAN ILTAPÄIVÄ
Mikä on näiden eläinten puoliintumisaika? Sieluista
itsenäistyneiden ruumiiden? Mihin peruskallioon
tämä tottumuksen touho haudataan? Miten tehdään
sairauttakutova mustakarvainen äly vaarattomaksi?
Kun maan pinnalla kaikki pysähtyy, sanotaan: se on tämä
sää, ainainen jääkausi, pelästytään Pan-koiran haukuntaa
ja aletaan kaivaa käytävää alas.
Maan keskipisteessä kohdataan japanilaisten retkikunta,
kaivetaan kolmanteen suuntaan. Happi käy vähiin,
geenimuuntelu korvaa sata kilometriä rautalankaa.
Seuraava sukupolvi uskoo ilman tietoa sielunvaellusoppiin.
Menettää pahan järkensä ja suuntaa pintaan, Jumalan valoon,
bakteereina vanhojen ja ankarien peruskallioiden paineeseen.
Tunnisteet: dystooppinen orientaatio, Kaksisuuntainen mielialahäiriö, luonnos, runo, sykli_hyönteis
NARKISSOKSEN MITTARIT
Mustalaistyttö katsoo kerran todelliseen peiliin
ja on peili itse. Peili kivitetään, se särkyy ja se kootaan.
Eikä tyttö enää milloinkaan katso peiliin.
Hänen jaloissaan puoliintuvat muurahaisten armeijakunnat,
merkillisten tottumusten kaavat: tiedemiesten torahampaiksi
jalostuneet teoriat, planeettaliikkeiksi redusoitu jumala.
On kielletty rakkautta merkitsevät sanatkin. Muisti on hajujälkiä
saastuneessa viidakossa, epätarkkoja menoja poluilla, tottumusten
selittämättömiä tyhjiä aukkoja, kauniita hääpukuja, Hummer-limusiini,
tunteiden länsimetro, joka ei tuo jumalia takaisin.
Tunnisteet: a_nurin, aivotutkimus ja neurotiede, dystooppinen orientaatio, Kaksisuuntainen mielialahäiriö, luonnos, muisti ja unohdus, runo, sykli_hyönteis
Totuus on lopputulos, Jumala kaikkisokea.
Pilludemokratia äänestää nurin yhden viisaan.
Muusa, jaloilla äänestävä pillu
Tankki, teloilla äänestävä aavikon ässä
Täällä on tultu sen puutteen kuvaksi,
joka ei enää tunne alkuperäisen nälän nimeä.
Tunnisteet: dystooppinen orientaatio, Kaksisuuntainen mielialahäiriö, luonnos, runo
HAPPY BIRTHDAY!
Kaksi pystyyn nostettua vastakkain asetettua superlonpatjaa,
kummankin patjan keskelle pystyyn leikattu halkio,
halkiosta reunoille viiksimäisesti pingotetut jouset,
niin että halkiot avautuvat huulimaisesti (sweet leaf).
Päällä vesiputkisto ja saippuapullo.
Peseytyminen tapahtuu asettumalla halkioiden läpi,
hankaamalla kehoa patjoihin.
Yllä tervehdys: Painu vittuun!
http://www.vodoparad.com/template.php?url=text/vodoparad/hitparad_obj&vod_id=7
Tunnisteet: sukeltajanaiset
KUUNNELTUA
Fredrik Ullen - Kurtag/Schubert Intersections. Caprice Records.
David Oistrakh - Violin Concertos - Historic Russian Archives. Brilliant Classics.
Evan Parker + Electro-Acoustic Ensemble - Memory/Vision. ECM.
Gustav Mahler - Symphony no. 3 - Pierre Boulez, Wiener Philharmoniker, Anne Sofie von Otter. Deutsche Grammophon.
Paavali Jumppanen - Pierre Boulez - the three piano sonatas. Deutsche Grammophon. (Kaikki, itse maestro Boulez mukaan lukien, tuntuvat ihmettelevän, että eihän näiden vanhojen kappaleinen näin tuoreilta ja mielenkiintoisilta pitänyt kuulostaa?)
Tunnisteet: musiikki, Paavali Jumppanen
Rantaan ajelehtii savuton hylky
kylmä ja mustaksi hiiltynyt
valopyykki, yövärit.
Bluesista aina tietää meneekö se oikein,
niin kuin palindromistakin.
Sielusta ei tiedä
kuin sielu.
Matematiikassa saa olla opettajan kanssa eri mieltä
jos päätyy oikeaan tulokseen.
Siis pelkkä lukeminen ei riitä
täytyy myös itkeä.
Tunnisteet: itkeminen, luonnos, mitä voidaan tietää, runo, sielu
Vointi kohtalainen, veltto, kivuton. Mieli rauhallinen, lähes valoisa. Hoitaja toi juuri mehujään.
Telkkarissa 150 senttinen kuningatar Elizabeth tepastelee saattuessa (ilman kävelysauvoja). Katseet joita hän kohtaa ihmisjoukossa ovat samoja kuin katseet joita Artaud kohtasi Rodezin hullujenhuoneen ikkunoissa. Niin ovat ajat muuttuneet. Ja kuningatar Elizabethin silmät ovat Artaudin kuivat silmät sähköhoitojen jälkeen.
Ihan kivat hoitajat täällä. Nyt jo vähän tanssitaan Jimi Hendrixin tahdissa. Kohta luvattiin konjakkia.
Kyynelsilmin katselee Berkeleyn (1970) nuorisokapinallisten syvää tarvetta vihaan ennen Jimi Hendrixin konserttia: geneettinen jäte (yhteiskunta) saa kivistä. Mitään ei saatu pysyvästi aikaan. Moolokki nielaisi Henkan ja fanit. Harmageddontutkijan näkökulmasta tämä on antiikkista peace-vääntöä. Kamerat Eric Saarinen, Jonna Churchill.
Jeah. Jädeä taas. Kurkku päivitetty. Ominaisuudet ilmestyvät parin viikon kuluessa, turvotuksen laskiessa ja haavojen arpeutuessa. Nyt ruudussa erikoisia suurisilmäisiä nopeasti vanhenevia intialaislapsia, joiden avulla yritetään perustella ihmisen geenimuuntelun tarpeellisuutta. Kuvat herättävät syvää levottomuutta.
Täällä bailaajat, hoitsut ja potilaat nukkuvat. Ravitsen vielä unta Gurdjieffilla, "totuudella jota he eivät koskaan olisi voineet saavuttaa omin päin". Höyrykoneet pulputtaa kuin turkkilaisessa saunassa, nenätautien osaston mukavuuksia. Hirveä inspiraatio riivaa.
Tunnisteet: biografinen, kommentti, näkökulma
Tietokone vailla käyttöjärjestelmää
raapii verkkoja, päättömyyksiä
tyhjyyden käskyt vapisevat kursorissa
mitä sisällä tapahtuu, voi vain arvata,
luulla, kuvitella, päätellä tai ennustaa
ehkä hänellä on sama luuranko kaapissa
itsetuntemus ei ainakaan perustu kipuun
kun puhe tulee sukupuolten välisistä roolimalleista
hän on (luulen) täynnä käsitteitä ja kuvitelmia
sukupuolta ei voi päätellä mistään
kuvittelisin hänet pojaksi
hän vie tilaa, hän on hyödytön
kun hänen poliittinen liikkumavaransa loppuu
hän on ristiinnaulittu
Tunnisteet: ennustaminen, käyttöliittymät ja käyttöjärjestelmät, luonnos, Poliittinen muistio, runo
ILKEYDEN AINEENVAIHDUNTA
Veloena: “ Kuinka vittumaiset ämmät kestävät itseään?
Vai onko kyseessä vain jokin minulle tuntematon kulttuurinen tyylin ilmaisemisen tapa? Mikä on tämän vittumainen ämmä -kultin ydin? Päteekö siihen sama logiikka kuin itsensä narsistina esittelemiseen?
_
Millaista olisi ajatella, että käyttäytyy inhottavasti tieten tahtoen ja on ylpeä siitä? Tässä on minulle todellinen vaikeuden paikka. Miksi joku tahtoisi uskotella, että elää sellaisessa maailmassa?”
Tässä on myös minulle se vaikeuden paikka. Olen joka kerta yhtä totaalisesti ällikällä lyöty, kun kohtaan tuota käytöstä. Nykyään alan olla kestotajuton ällikällälyömisestä. Mikään psykologinen teoria ei voi selittää ihmisten luovuuden riittoisuutta, silloin kun keksitään tarpeettomia loukkauksi, ilkeyksiä, piikkejä, tyrmäyksiä, hidasteita, betoniporsaita, solvauksia.
Olen tullut siihen tulokseen, että joidenkin ihmisten aineenvaihdunta toimii niin, että he saavat helvetin ohjesäännön mukaisista teoistaan jonkinlaista kiihdykettä. Selitys ei ole siis perustu loogiikantuntemukseen tai psykologiaan, vaan biologiaan.
Kategoria on sama kuin introverteillä mania ja masennus eli henkinen ali- ja ylipaino, sekä fyysinen ali- ja ylipaino, anorektikolla ja ylensyöjällä. Reaktio on vain patologisempi, koska se on ekstrovertin tyypin biologinen reaktio.
Pasolini kuvaa tämän tyypin patologiaa elokuvassaan Salo, Sodoman 120 päivää. Siinä henkisesti ja aineenvaihdunnallisesti todelliset kuivaniemeläiset, täysin pysähtyneet fasistimuumiot, silpovat nuoria ja kauniita vankejaan, saadakseen pientä värähtelyä, jotain etäisesti elämää muistuttavaa, aikaan ihokarvoissaan. Teos on objektiivinen ja tarkka filosofinen tutkielma. Antiikin roomalaisten julmuudenteatteri ei ollut mitään muuta kuin pysähtyneen aineenvaihdunnan säväyttämistä laiskaan liikkeeseen. Antikulttuurisessa kehityksessä, lumouksen kadotessa yhteiskunnasta, tarve tällaisiin sijaistoimintoihin on puhtaasti biologinen.
Ihmisten järjettömiä reaktioita ja tekoja on sinänsä turha päivitellä ja moralisoida. Ihmisten pitäisi pyrkiä olemaan kiduttamatta toisiaan, silloin kun tunnistavat toisissa näitä biologisia sairaustiloja. Näitä tiloja pitäisi yrittää lievittää, ei kärjistää, niin kuin nyt tehdään koko aineellisen ja antikulttuurisen tuotannon voimin. Emmehän me tönäise kainalosauvoin kulkevaakaan nurin, tai innostu työntelemään hakaneuloja ihottumaan sairastavan poskilihoihin.
Ilmeinen totuus on se, että nämä hypotalamuksen häiriötoiminnasta johtuvat biologiset sairaustilat ovat erittäin suunnitelmallisesti haluttuja, tarkasti kapitalismin ohjelmaan sisäänlaskettuja. Kapitalismi on eräänlainen suuri Colosseum, jossa kaikenlaiset kohtaloistaan tietoiset gladiaattorit näyttelevät Idolstuomariston loppuunväsyneiden pysähtyneiden silmien alla. Mutta järjettömät biologiset mekanismit lisäävät aina kulutusta, eli väkivaltaa, itsemurhia, alkoholismia ja lääkkeidenkäyttöä. Nämä ovat kaikki keskeisiä liiketoiminnan kasvualueita. Aineenvaihduntahäiriöt ovat myös sotien syynä, ja tämä herättää jo takarivissäkin nukkuvien bisnesvaistot: Oppoturnities! Oppoturnities! Oppoturnities!
Suuri osa kulttuuri, media ja bisnesväkeä riemuitsee silmittömästi nähdessään sotaa, nälänhätää, sairauksia tai mitä tahansa ongelmia. Se, että he eivät julkisuudessa milloinkaan keksi mitään muuta kuin asiantilojen seniiliä valittelua ja moralisointi, jo kielii sen, että keskenään he keskutelevat (niin kuin me jotka olemme sen kuulleet tiedämme) toiseen sävyyn ja juhlivat asioiden nykyistä tilaa. Monimutkaisesti hierarkisoituneessa ja teknologisoituneessa yhteiskunnassa järjettömyydestä on tullut pääelinkeino niin monille vaikutusvaltaisille tahoille, että terve järki on suorastaan vainon kohde. Voidaan perustellusti puhua henkisistä kansanmurhista, ja akateemisista noitavainoista, joiden kohteena on terve järki.
Mitä pahempia ovat ongelmat sen parempia ovat hyötymismahdollisuudet: voi lähteä vaikka itse palmun alle lekottelemaan ja lähetyssaarnaamaan. Kunhan vain ei itse oikeasti tarvitse lomaa... mitä iloa on lomasta, jos lomalle pääsee sellainen, joka sitä tarvitsee? Eihän kukaan mielivallanpitäjä saa sellaisesta mitään kiksejä? Mitä enemmän ongelmia sen enemmän sekopäistä ja tuhoisaa kulutusta.
Mainitsen vielä, että itse en kuulu riemuitsijoihin. Joudun joka hetki kamppailemaan elämän ja mielenterveyden puolesta tässä raivopäisten sekasikiöiden ilkeyshuvipuistossa.
Tunnisteet: dystooppinen orientaatio, Harmageddon on aineenvaihdunnallinen ilmiö, Hypotalamuksen kaupunki, ilkeyden fenomenologia, lumous, melankolian anatomia, paikka, Poliittinen muistio
MUUTAMIA EHDOTUKSIA
1. Maanviljelys, eli agrikulttuuri, tulisi saattaa kulttuuriministeriön alaisuuteen. Tai ihan miten päin vain, kunhan runous ja maanviljelys eivät olisi erotettavissa toisistaan. Olisi luotava rinnakkainen infrastruktuuri, jossa maanviljelyskultturi erotetaan EU-maataloudesta.
2. Suomen kaupunkeihin olisi perustettava venäläisten kriisisiirtokuntia tai vapaakaupunkialueita turvaamaan suomalaisten vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Venäjän viisumilla pääsisi paikallisten tullien kautta venäläiseen vääntöön, rentoutumaan ja hengittämään vapaasti. Lainsäädäntö olisi hieman Venäjän nykyistä lainsäädäntöä vapaamielisempi.
3. Suomen eduskuntaan ja hallitukseen täytyisi luoda venäläiskiintiö, ihan vain sen takia, ettei homma pääse lössähtämään kokonaan. Venäjältä kokeneita kekkosia kehiin, jos ei omassa maassa ole miehiä (terveisiä Sofi Oksaselle, joka kirjoittaa
uudessa Parnassossa mielenkiintoisia ajatuksia, joista on vaikea sanoa mihin ne tähtäävät).
(Vai pitäisikö vain hyväksyä se, että maassa maan tavalla... millä helvetin tavalla?)
Tunnisteet: Kapinallisen politiikka, kommentti, Suomi, Venäjä
TULI & SAVU 3/2006
Joskus tuntuu, että suomalaisen yleisrunon yleisongelma on siinä, ettei uskalleta (tai ehkä rehellisempää on kuitenkin sanoa: haluta) nähdä pinnan läpi. Syykin on selvä: tuonpuoleiseen ei voi perustaa perhettä. Estetiikka ja kulttuuripolitiikka sitten seuraa tätä: karsitaan pois ne tyypit, häiritsevät kyselijät, joilla voisi olla joskus mahdollisuus nähdä pinnan läpi. Luetaan Matrix-elokuvaa oppikirjana, vaikka sen tekijöillä intentio on esittää dystoopia. Joskus tuntuu, että kritiikillä menee paremmin kuin runolla.
Olli Sinivaaran uudet runot haastavat jossain määrin tämän näkemyksen. Runot ovat tiloja. Havainto on niin tarkka, että työkalut, sanat, pitää mitata ja tilata niitä varten. Tämä kielen todellisuuden päälle asettuva tai laskostuva silkkiverhomainen tarkkuus luottaa erittäin vähän kulttuuriviitteisiin, yhteisiin kokemuksiin, tunnelmointeihin. Rohjetaan ilmaista enintään se mitä on. Tilaan ei sekoitu fabulointia, hyperbolaa, sanaan ei kiinnitetä dytopian tai utopian osoitinvektoria. On tila, ja siinä havaitsevan silmän neutraali suhtautuminen. Runoilija kenties vaisusti ilahtuisi, jos takaa paljastuisi paratiisi. Mutta myöskään krematorioiden paljastuessa, hän ei joudu nimeämään sanojaan uudelleen. Anti-Manic-Deprssion: tämän kauemmas ei voi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä päästä. Ongelma on edelleen se, että pinnan läpi ei tosiaan (haluta?) nähdä. Nimittäin jos nähtäisiin, ei tarvitsisi olla niin varovainen. Toisaalta, kätketynnäkeminen on aina epäsuoraa analyysiä, Markovmallien kanssa pelaamista: ihan varmasti ei voi ennustaa muuta kuin lekan kanssa (Matrix palasiksi). Mutta kyllähän ihmisen puhettakin osataan jo melko luotettavasti tunnistaa. Miten muka fyysien tilan ja henkisen tilan suhde ei olisi arvattavissa (piilotajunnan Markovmallein ennustettavissa)?
Swinburnen mitasta vapaaseen suomennettu Hylätty puutarha toimii mainiosti, ja hemmetti vieköön näköjään inhottavan aina-ajankohtaisesti.
Ashberystä en enää innostunut niin kuin aiemmin. Vaikea sanoa mistä johtuu... ehkä siitä, että Ashberyn epäselvähkö hahmotustapa alkaa olla auttamattoman out-of-date maailmantilassa, josta ei hitsausliekinkirkkautta, kontrastia ja varjon teräväpiirto-HDTV-kuvaa puuttu.
Enempää en vielä nähnyt.
Tunnisteet: aikalaiskritiikki, ennustaminen, hyperbola, Hypotalamuksen kaupunki, John Ashbery, kirjallisuus, kommentti, Olli Sinivaara
HAJONNEIDEN KALUSTOJEN JÄLKELÄINEN
Minne kutistui ihminen kun putosivat enkelisiivet ruohikkoon
näkymättömiin mikromaailmaan, miten kuvailee siimahäntä
kehruujalalle rakkaushuoliaan, olento vailla yhteistä mittaa
niityn kuhinaksi murettu sielu, hajonneiden kalustojen jälkeläinen
Ei runoilijan arvoa enää surina kanna synkkä, täällä lohduton
korsiruumis raskaana pienten taakkojen orja, hilpeä piiskuri
tyhjyys, kirjojaselaava nauru, todellisuudentunteva nauru
tuuli unohdettu palkita, vaikka teki kaiken väärin: asettui
heikoimman puolelle, kohotti kuin arkin maasta jaloilleen
Tunnisteet: dystooppinen orientaatio, Kaksisuuntainen mielialahäiriö, luonnos, runo, sielu, sykli_hyönteis
KAPITALISMIN HEIKOIN PIIRRE
Nykymuotoinen kapitalismi itsessään ei ole ongelma, vaan sen tuottama jättimäisten korporaatioiden hegemonia, joka korvaa nationalistisen valtion idean.
Hypotalamuksessa ruohonjuuritasolla, pienyritysten (kuten yksityiset pienet autotehtaat, lentokonetehtaat, helikopteritehtaat, venetehtaat jne, jotka tekevät edullisia tuotteita käsityönä vaativien kuluttajien tarpeisiin), huipputeknologian ja palveluiden tasolla vallitsee täydellinen anarkokapitalismi. Ihmiset jopa ostavat oikeus- ja turvallisuuspalvelunsa yksityisiltä yrittäjiltä. Valtio, joka on hyvin rikas maassa olevien luonnovarojen takia, omistaa suurteollisuuden (teollisuuden joka tuotantoedullisista syistä on mittakaavaltaan suurta) ja energiateollisuuden. Oikeastaan valtio lunastaa kaiken, mikä kasvaa suureksi, ja mitä ei haluta pilkkoa. Suuruus ei tuota kilpailuetua, koska valtion lunastukset perustuvat huonoihin normihintoihin. Syy tähän on yksinkertainen: valtio ei voi sallia itselleen poliittisia kilpailijoita. Valtiolla on oma oikeuslaiton, jossa ratkotaan yksityisten oikeuslaitosten ongelmia. Valtio säätää suoraan ympäristönormit, ja toteuttaa niiden mukaiset toimenpiteet välittömästi omissa laitoksissaan. Tehottomat valtion laitokset pilkotaan ja yksityistetään. Valtiovalta on ihmisten elämässä täysin näkymätöntä. Se on epäpersoonallinen virkamiesten ja keinoälyn yhteenliittymä, ilman henkilöpolitiikkaa. Hypotalamuksessa on käytössä elektroninen demokratia, ja virkamiesten tehtävänä on lähinnä tämän järjestelmän ylläpitäminen ja toimeenpano. Tuloverotus on erittäin alhainen, mutta verotusta käytetään joidenkin epäkohtien säätelyyn. Katutasolla ei ole juuri mitään valtion toteuttamaa säätelyä. Liikennepoliisitkin ovat yksityisyrittäjiä. Kaupunginosat, ja jopa aivan vierekkäiset korttelit saattavat pitää sisällään toisistaan täysin poikkeavia elämänmuotoja, ammattikuntia, mitä erikoistuneimpia kulttuurin muotoja. Nämä jalossa sovussa rinnakkain ja päällekäin elävät tilat saattavat olla vailla mitään keskinäisiä formaatteja ja standardeja. Tietyt asiat ovat yhteisiä, kuten kieli, jossa ei ole lainkaan eroja edes murrevivahteiden tasolla, oltiinpa sitten missä kohtaa tahansa suurta maata. Kaupungeissa on erikoisille, meille tuntemattomille jumalille pyhitettyjä paikkoja, ja temppeleitä. Pakanallisuus rehottaa faunana. Kaiken yllä leijuu kuitenkin kokoavana ja yhteisenä vanhaortodoksisen kristinuskon pyhä henki. Viikot ovat magian ja pakanuuden täyttämiä huuruisia unia, mutta sunnuntait ovat kuulaan kauniita, sakraalisen rauhallisia, aamuvarhaisesta iltamyöhään Kristukselle pyhitettyjä. Mitään yhteistä koodia, tai yhteistä avainta, jolla Hypotalamuksessa vallitsevaa elämää voisi ymmärtää, ei ole olemassa.
Katsellessani tämän säädellyn mutta anarkistisen kapitalismin toimintaa Hypotalamuksessa, en voi muuta kuin todeta, että se näyttää olevan paras mahdollinen talousjärjestelmä. Jo pelkästään erikaupunginosien ruokakauppojen valikoimat ovat niin mielenkiintoisia, että monet paikalliset taidemaalarit ja valokuvaajat viettävät aikansa pelkästään noissa kaupoissa asetelmia ja sommitelmia maalaten. Itse kuljeskelen kaduilla etsiskellen veistoksiini, maalauksiin ja installaatioihini materiaaleja, myyntikojuissa, pienissä mitä kummallisimmin rajatuissa erikoisliikkeissä, diodiliikkeissä, kotipaperitehtaan työkaluliikkeessä, sotalelukaupoissa, harjakaupoissa, öljytankkerilelukapoissa, vispiläkaupoissa, leimasinliikkeissä, levämyymälöissä, lammashammaslääkäriinstrumenttiliikkeissä, barokkiasustesupermarketeissa, minipaperikoneliikkeissä, thereminantennishopeissa, aleksandrialaisissa antikvariaateissa, nahkaveistosliikkeissä, turkiksille omistautuneissa tavarataloissa, halaattitavarataloissa, kiinalaisissa savuverhokonekaupunginoissa, teekannuhehtaarihalleissa, lasinpuhaltajien maakunnissa, mastiksikaupunginosissa, sivettikissa-, maki-, lemuuri ja kääpiöpingviinilemmikkieläinliikkeissä, luonnonäänikirjastoissa, fossiilikopioliikkeissä, katastrofipienoismalliteettämöissä, smaragdihulluillapäivillä...
Lansimaisessa korporaatiokapitalmissa kysymys ei ole kuten fasismissa (tai Hypotalamuksessa), valtion ja suurteollisuuden tiukasta yhteenkietoutumisesta, vaan koko valtion lakiasäätävän merkityksen lakkaamisesta tässä kietoutumisessa. Valtio on korporaation kansalainen. Kaikkien korporaatioiden ideologia on äärimmileen viedyssä kilpailussa sama, totalitaarinen. Tämä korporaatioiden totalitarismi muodostaa henkenä globaalin maailmanvallan. Loput fasismin piirteet (
Hannah Arendt ) sitten täyttyvätkin itsestään. Pahin niistä on äärimmilleen viety puolueellisuus. Tämä puolueellisuus seuraa suoraan totalitarismin hengestä, eikä sitä tarvitse mitenkään julkilausua. Se on kirjoittamaton sääntö: henki, jossa korporaatiot toimivat. Kaikki aineelliset resurssit ovat korporaatioilla, ja korporaatioiden ulkopuolella ei ole mitään.
Tämän takia nykymuotoisen globaalin kapitalismin heikoimmaksi piirteeksi muodostuu se, että se sulkee yhteiskunnan ulkopuolelle sen ihmisaineksen, totalitarismiin kykenemättömän ihmisaineksen, joka kulttuuriolosuhteissa muodostaisi yhteiskunnan ytimen. Tämä ulossulkeminen, "onnettomuuksien alkemia", "sielujen ydinreaktori", tuottaa kapitalismin hillittömän materiaalisen tehokkuuden, mutta se tuottaa myös suuren henkisen epävakauden, koska se tuhoaa sisällään loppuunkuluttamansa ihmiset, ja ulkopuolellaan loppuunkuihduttamansa ihmiset. Jos tämä totalitaarinen prosessi kyetään hallitsemaan ja se saa jatkua, se tuottaa koko ihmislajin henkisen ja fyysien luhistumisen. Toisin kuin jotkut ehkä luulevat, tässä luhistumisessa ei ole voittajia.
Tunnisteet: dystooppinen orientaatio, ekletismi ja postmodernismi, Harmageddon on aineenvaihdunnallinen ilmiö, henki ja logiikka, ihmissuunnittelu, itä - länsi, kulttuuri ja antikulttuuri, okkulttinen filosofia, Poliittinen muistio, utooppinen orientaatio
VALISTUKSELLA
valistuneisuudella, itsen ja toisten valistamisella, on erittäin vaikea pärjätä agressiivisesti ja synkkämielisesti kilpailunhaluisessa joukossa, joka käyttää kaikki uusimmat tutkimustulokset oman tyhmyytensä täydellistämiseen ja toisten elämän vaikeuttamiseen.
Valistus edellyttää hyvää tahtoa, ylevän kunnioittamista, kykyä tajuta ideaaleja jne. Nämä ominaisuudet ovat näköjään äärimmäisen epätavanomaisia satunnaisessa ihmisjoukossa. Mutta niitä pidetään tavanomaisina, koska historiallisesti noiden ominaisuuksien kaunistamat ihmiset ovat jotenkin ihmeen kaupalla saaneet äänensä kuuluviin. Toinen asia on se, että ylevät ihmiset eivät milloinkaan itse tajua omaa harvinaislaatuisuuttaan. Vain teeskentelijät tajuavat, ja siksi he ovatkin niin pöyhkeitä "harvinaislaatuisuudestaan".
Ihmisen älyllishenkistä kehitystä on kahdenlaista:
1) saman tyyppistä kuin bakteerien ja taudinaiheuttajien muuntuminen. Yhä uudelleen ja uudelleen ne löytävät yhteiskuntarakenteista, niiden muutoksista ja ihmisten tottumuksista ja haluista ne heikot kohdat, joiden avulla pääsevät kohtuuttomasti ja vapaasti hyötymään. Nämä ihmiset eivät tietenkään voi olla emotionaalisesti kehittyneitä, tai seksuaalisesti levottomia. He ovat täysin orientoituneista käyttämään tilanteita ja ihmisiä hyväksi, eikä heillä ole mitään henkisiä tavoitteita, ei sielua, ei mitään menetettävää.
2) penisiliinin keksimistä. Edellämainitun prosessin paljastaminen ja lamauttaminen. Terveyden palauttaminen. Normaali toiminta. Nämä ihmiset ovat henkisesti tavattoman liikkuvia, heillä on äärimmäisen paljon henkistä kapasiteettiä ja potentiaalista menetettävää. Koska hankalat olosuhteet voivat tukahduttaa heidän produktiivisuuttaan ja luovuuttaan, he kokevat aina järkyttävän syvää levottomuutta havaitessaan kohdan 1. evoluutiota.
Ensin mainittu toiminta on antikulttuurista evoluutiota. Sitä opetetaan Idolsseissa ja amerikkalaisissa tv-sarjoissa.
Jälkimmäinen on kulttuurista evoluutiota: sitä ei opeteta missään, koska se perustuu ihmisten todelliseen, ei teennäisen jäljiteltyyn, luovuuteen.
>>Tunnisteet: kulttuuri ja antikulttuuri, seksuaalisuus: sukupuoliinjakautumisen fenomenologia
SASKA SNELLMANIN
kaltaiset "yhteiskunnallisten ilmiöiden tarkkailijat" ovat aina kaikista vaarallisimpia taiteelle, koska he tuntevat vihansa kohteen niin hyvin. Vaikutusvaltaisessa asemassa he pystyvät lamauttamaan pienen maan kulttuurielämän.
Kammottava on aidon runoilijan ja taiteilijan kohtalo kännissätunattujen katkerien kostajapoikien, mitättömyyksien ja kommunistinpentujen luotsaamassa henkisessä banaanivaltiossa.
Tunnisteet: aikalaiskritiikki, kohtalo, Suomi
Luullaan, että ollaan hypertyylikkäässä avaruusaluksessa Marsin tuolla puolen, ja että siitä johtuvat hengitysvaikeudet. Todellisuudessa ollaan jätesäkissä, maahan kaivettuna.
Peliautomaateilla pieraisee, hörppää kylmää kahvia, kaivaa taskusta runokirjan.
Tämä Nordell edustaa hidasta kirkasvisvaista mätänemistä.
Äärimmäisen herkkä kielen rytmin ja sävyn taju. Muodot ovat suljettuja vedenpitäviä, vailla sattumanvaraista tai mitään mistä voisi olla täysin varma. Kaikki on yllättävää ja toimivaa. Vain sanat ovat tuttuja, tai tuttujen epätavallisia yhdistelmiä. Sanat ovat kauniita. Siksi niihin ei voi kajota.
Ajattele lukiessa että kaikki on luontoa.
Niin tulee väkisin ajateltua.
Mutta ikuisesti saman kuvaston, jään, kiven, taivaan, veden toistuminen saa epäilemään, syntyykö tästä mitään hahmotusta. Tämä psykologia on turhan yksinkertaista ja lohdutonta.
Tätä kustannetaan, koska halutaan nähdä oikean runoilijan hiipuvan vähin sanoin, hillittömin kärsimyksin. Juuri niin kuin pojat aamupalaverissa ennustivat. Halutaan kirjoitusten käyvän toteen.
Junassa matkaa ankaran seniiliä kirjallisuusväkeä. Lohdutonta lössiä.
Paljastavinta on, kun ne keskustelevat porukassa. Kamalaa on kuulla selvästi, mitä ne puhuvat. Yksi nauraa kihertää, nälväisee ruotsiksi, puristaa mollamaijaa ja tärisee. Puhuu ruuasta ja tilaa pullan. Odottaa täyttymystä. Hekottavaa kihertävää puheen pulinaa käsikirjoituksista kuin kakkaa selluperseestä. Supinaa saksalaisuroosta. Nyt ne horoperseet selaavat prosarunokässäriä ja solkkaavat Hyvinkään asuntojen hinnoista, kun Mika haluis sieltä kakkosasunnon.
Tälläpuolen on kolme sukupuolta: naiset eli maksulliset, miehenkaltaiset naiset eli vaimot, ja miehet eli hypotalamuksettomat neidit.
Tämä pätee kulttuuriväkeen ja työväestöön. Nuorissa on kenties ihkujakin, kunnes itsemurhaavat tai maastapakenevat.
Ilmaisuutislehti on täynnä pedofiliaskandaaleita: lapset rahastavat vanhemmilleen seksuaalisesti hyväksikäytetyiltä ikääntyviltä herrasmiehiltä. Loppu on pornoa. Donner moittii ministeri Saarelaa pillupaljaana kulkemisesta täysistunnoissa.
On se Donnerkin niin pihalla.
Kaipaan vanhan ajan maalaistaloihin.
Aitoa mielihyvää tuottaa muutamat kuolinuutiset: yksi, toinen Saatana vähemmän.
Hanget hohtavat ja juna etenee kohti asemaa. Separatiivinen genetiivi korvautuu prepositioilmauksilla.
Tunnisteet: a, dystooppinen orientaatio, kommentti, pornotutkimus, proosa, Saatana, seksuaalisuus: sukupuoliinjakautumisen fenomenologia, Suomi
Eräänä päivänä kun hän makasi
Argo-laivansa vieressä, putosi
taivaasta hirsi hänen päähänsä ja lopetti
hänen ilottoman elämänsä.
Tunnisteet: Alf Henrikson, argonautit, runo
HUORAPÄIVÄKIRJA
Huomasin
tämän blogin joku aika sitten. Seuraan ihan mielenkiinnolla, jo siksikin, etten liene milloinkaan törmännyt suomalaiseen prostituoituun. Tämä on vähän eri vääntöä kuin venäläinen. Venäläisiä puolimaailmannaisia, seikkailijattaria ja kovia bisnesnaisia on niin moneen eri lähtöön, että siinä pikku analyytikon pää helposti menee sekaisin. Nuo tytöt jauhavat kokemustietoa ja hihittelevät keskenään kaiken vapaa-aikansa, ja siksi he tietävät siitä yhteiskunnasta, jossa toimivat enemmän kuin kukaan muu. Prostituoidut, varsinkin venäläiset (keskustelukulttuurinsa takia) tietävät yhteiskunnasta kaiken. Mutta he osaavat myös salata tietonsa ulkopuolisilta, ja hyötyä siitä itse. En väitä, että hahmottaisin ilmiöstä edes pääpiirteitä. Varmaksi voi sanoa vain sen, että ammattia harjoittavat kotimaassaan ja ulkomailla aivan eri lajin ihmiset. Sääntöjä on niin pajon kuin on sieluja.
Kussakin maassa harjoitettu kapitalismin muoto vaikuttaa suoraan prostituution käytäntöihin. Yksi korrelaatio on tutkimuksieni mukaan varma: mitä täydellisempi kapitalismi, sen edullisemmat olosuhteet ovat prostitutiolle, ja sen suurempi on palvelujen kysyntä. Prostituutio voidaan tuomita moraalisesti negaativiseksi ilmiöksi, jos sitä ennen tuomitaan sen syy, kapitalismi. Prostituution kieltämisen pitäisi tarkoittaa myös kapitalismin kieltämistä, sillä prostituutio on ideaalisessa kapitalismissa miehille ainoa tapa saada kontakti toiseen sukupuoleen.
Hyperkapitalismin postavaruusodysseia on aikapommi, johon läntinen maailma tällä hetkellä uskoo, ja jonka rakenteiden selkiyttämiseksi ja tehostamiseksi on tehty valtavia yhteiskunnallisia uhrauksia. Kapitalismin tuottamaa ongelmaa ei vielä havaita, koska se liittyy ihmisen seksuaalisuuteen, joka on samalla kapitalismin ydin. Ei haluta uskoa, että ongelma on ytimessä, josta toistaiseksi tiedetään kovin vähän. Oikeastaan ei haluata tietää enempää, vaan sulkea havainnoilta jo esiin hiipivät kammottavat etäispesäkkeiden idut, ihmiskauppa ja pedofilia. Uskomattomat työmäärät ja tutkimusrahat kuluvat kapitalismin ytimen mätänemisestä seuraavien moninaisten yhteiskunnallisien vaikutusten korjaamiseen. Samalla tapahtuu koko yhteiskunnan tasolla normien ja käytäntöjen jatkuvaa outoa muuntautumista, solujen muutoksia suuntaan, josta kenelläkään ei ole mitään tietoa. Käsityksemme ihmisestä muuttaa muotoaan kuin melanooma. Me olemme kaikki aluksen ruumassa, joka matkaa sokkona kohti tuntemattomia merialueita.
2.
Argonautit kannella uskovat, että tämä postavaruusseikkailu tulee päättymään onnellisesti, jonkinlaisen uuden abstraktin mantereen, tasapainotilan, kultaisen taljan löytymiseen. Jatkuvasti hälyyttävästi lisääntyvistä sosiaalisen ja psykologisen tason ongelmista päästään ilmeisesti heidän käsityksensä mukaan eroon integroivalla säätimellä joka on kytketty laivan ruorin ja erilaisten muunnoskaavojen ja mitta-antureiden väliin.
- Onks, onks, eiks, onks, eiks, eiks, onks!
- Eiks, eiks, eiks, onks, onks, onks.
Tähän tapaan keskustelevat argonautit. Jos heitä häiritään, he suuttuvat, ja sanovat että evoluutio kulkee nyt hetken taaksepäin. Se on luonnonlainkaltaista, eikä sitä sovi vastustaa. Kysyjä sekaantuu ajatuksissaa. Ajatukset kehittyvät kuin bakteerit niin että taas ei vanha rokotus auta. Sitten he taas jatkavat keskenään:
- Eiks, onks, eiks, onks.
- Onks, onks, onks, eiks, onks, eiks.
He eivät ota neuvoja vastaan. Heillä on muinaisten sotasankarien ruumiit. He ovat suurikokoisia, ja heidän kasvonsa ovat syvästi uurteiset. Heidän liikkeensä ovat kiivaita säntäilyjä, salamannopeita riuhtaisuja. Äänettömästi ja viiveettömsät he siirtyvät laivan kannella kuin taistelukentän laidalta toiselle. Nopeudella ei ole rajaa kannella, hitaudella ei ole rajaa kannen alla. Valo on kiivas. Ainoa jonka tunnemme. Mutta argonauttien sanat ovat bakteerien sanoja:
- Onks, eiks, eiks, onks, onks, onsk.
- Eiks, eiks, onks, eiks, eisk, eiks.
Miten he voisivat kuulla kaikkitietäviä hyönteisiä, jotka puhuvat enkelien kuulumatonta kieltä? Oi hyönteisten sumut vainajien suulla. Raivosta kihisevä sumu, joka täyttää pilvettömän taivaan. Erääs hyönteislaji jopa muodostaa ristiinnaulitunkuvan aurinkoa vasten. Mutta miten hyönteisten arvottomille ja suvuttomille ruumiille voitaisiin antaa asema? Niillä ei ole heikkoa kohtaa siinä mikä on tämän purren akillleususkonnon perusta. Kuinka täydellista on paluun poissulkeminen tällä veistetyllä ruumiilla, joka itsenäistyi. Joka lähti kulkemaan. On vajoamisen kenraalit, vajoamisen järjestys. Kohoamisen kenraalit, kohoamisen järjestys ja hyönteissumu. On perityt käskyt ja hengenkäskyt. Minkä rakentumista muka on uppoaminen, me ruumassa vapisevat heikot ja lihattomat kysymme?
Vaikka suuntaa säädetään, unohdetaan kaiken aikaa, että kukaan ei tiedä minne me olemme menossa. Mikään tahto ei ohjaa alusta. Kenraalit keskustelevat:
- Onks, eiks, onks, onks, eiks, eiks.
- Eiks, onks, eiks, onks, eiks.
Suunta määräytyy tuulen ja ongelmattomimman reitin mukaan, selittää joku, mitä lie huhuja. Tutkimusryhmän toimenkuvaan kuuluu eteentulevien ilmiöiden ihmettely ja ylöskirjaaminen. Ilmiöille ei voida mitään. Niistä ei voida sanoa, ovatko ne hyviä vai pahoja. Niitä voidaan matkia. Esimerkiksi nuo merikäärmeet, jotka ovat algoritmeja. Ne voidaan hakkeroida. Ne voidaan luoda uudelleen. Mutta niitä ei voida, eikä haluta hävittää. Ne voidaan enintään jotenkin väistää jos tuuli sattuu olemaan suotuisa. Muussa tapauksessa täytyy matkalaisten tottua kaikkeen, mieluiten niin, että pystyy kääntämään olosuhteiden muutoksen henkilökohtaiseksi eduksi. Kaikkein väistämättmimpiä ja yllättävimpiä myrskyjä jopa luetaan oppikirjoina, ja toistetaan erityisten teknisten apuvälineiden kanssa ruumassa, jotta pimeydessä riutuvat elähtyisivät jäännityksestä, piinasta ja kauhusta, jota eivät pääse laivan kannella kokemaan. Tulevaa voidaan lyhyellä tähtäimellä, näköetäisyydellä ennakoida, mutta suuren pyörteen sattuessa kohdalle, mitään ei ole tehtävissä. Jos argonautit pystyisivät edes hetkeksi vetäytymään lastiruuman pimeimmässä nurkassa vapisevan pelokkaan runouden tasolle pieneksi jäniksiksi, ja katsomaan tilannetta etäältä, he huomaisivat välittömästi, että meri on täynnä pyörteitä, jotka uhkaavat kaikkia tahdottomasti tuuliajolla lipuvan laivan matkustajia. Jos jänöjussit keskeyttävät heidät, suuret ja mahtavat, he kysyvät:
- Mutta miten te mitään sieltä pimeästä voitte nähdä?
- Kas taivaasta purkautuu jotakin valoa, joka värjää ihon violetiksi.
- Kuinka rohkaisevaa, sanovat kenraalit ja vilkastuvat.
- Kuinka mielenkiintoista, hehkuvat tulevaisuudentutkijat.
- Kuinka kammottavaa, itkevät ikuiset odottajat ruumassa, pimeydessä rottien seassa.
- Miten te voitte sen tietää, kysyvät tulevaisuudentutkijat, ironisesti hymyillen? Onok teillä niin paha olla, että te jo sanotte hyvää pahaksi?
- Hyvä merkki, vakuuttavat auguurit ja melatonomit.
Pimeässä ruumassa lepratautiset laulajat värjäävät ihonsa myrkyllä violetiksi, jotta voisivat nauttia parantavan säteilyn seurauksista. Pelottomat merimiehet kannella tatuoivat ihoonsa outoja kuvioita. Kannen alla tähtienutelijat, jotka eivät milloinkaan ole nähneet oikeaa aurinkoa tai yötaivasta, tatuoivat pimeässä nahkaansa samat symbolit, ja toivovat, että kipu toisi heille tiedon niiden merkityksistä.
3.
Laivan kapteeni kirjoittaa lokikirjaa, huorapäiväkirjaa. Kapitalismin ytimen syöpää, joka on kenraalien kyvyttömyys ymmärtää omaa tilaansa, ei pystytä korjaamaan seurauksia poistamalla. Vaikka metafyysisessä katsannossa peli on pelattu loogiseen päätepisteeseen, ajallisessa maailmassa se jatkuu yhä. Shakkimestarin hymyilevien silmien alla länsimaat jatkavat valitsemaansa suuntaan, ylpeästi, kunnes lopullinen metafyysisen tason totuus paljastuu myös ajallisessa maailmassa, kellon kanssa. Historiallinen liike on jo 300 vuotta kulkenut tähän, meidän kannalta tuhoisaan suuntaan. Tilanne on reaalisesti Shakki, ja metafyysisesti myös Matti. Tätä matkaa, tätä meille vielä mysteeriä, mutta intialaisille jo päivänselvyyttä, ei kenties voisi tässä vaiheessa jättää selvittämättä. Yhteisymmärryksen saavuttamiseksi, satojen vuosien poliittisen väännön ja vastakkainasettelun jälkeen, ehkä kaikkien on mentävä Manalaan, sinne missä Orfeus kävi. Mutta kuka sieltä palaa? Ja minne, jos olemme kutsuneet Manalan vieraaksemme. Silloin vanha laki on astunut voimaan, ja olemme palanneet täsmälleen siihen asetelmaan, jota muinaisegyptiläisessä kuolleidenkirjassa kuvataan.
Tunnisteet: argonautit, ennustaminen, mitä voidaan tietää, pahuus, Poliittinen muistio, pornotutkimus, prostituutio, rokottaminen, symboli-myytti-allegoria-metafora ja hahmoalttius, Venäjä
ei aikojen vaikeus vaan ihmisen heikkous
meitä raatelee
verikostot auttavat yrittäjää
sekä veitsi että suuria jätesäkkejä
joku pesti on oltava, kai
onni on,
jos herää aamulla intoa täynnä
eikä mikään sitä hidasta iltaa kohti
sen enempää en uskaltaisi tavoitella
vain ajatuksissa saatan olla hidastumatta
tunteet laahaavat perässä päivän
betoniporsaissa häärivien halujen
sarjamurhissa. Tämä kostautuu
väsymyksenä, yöllä unettomuutena
Onnettomuutena.
Tunnisteet: dystooppinen orientaatio, Harmageddon on aineenvaihdunnallinen ilmiö, Kaksisuuntainen mielialahäiriö, lumous, luonnos, runo
AMOS ANDERSONIN TAIDEMUSEOSSA
Helsingissä on parhaillaan
pari kiinnostavaa näyttelyä.
Le romane phirimàta [The Roma Journeys] 17.1. - 11.3.2007
valokuvat Joakim Eskildsen
äänimaisemat Cia Rinne ja Sebastian Eskildsen
"Näyttely Le romané phirimàta (romanimatkat) sisältää Joakim Eskildsenin valokuvia vuosilta 2000–2006. Eskildsen ja kirjailija Cia Rinne matkustivat Intiassa, Unkarissa, Kreikassa, Ranskassa, Venäjällä, Romaniassa ja Suomessa tarkoituksenaan oppia ymmärtämään, tulkita ja tallentaa romanien elämää ja elinehtoja. Tuloksena on ajankohtainen ja persoonallinen kuvaus romaneista – Euroopan suurimmasta vähemmistöstä. Näyttely on jaoteltu maittain, heijastellen romanien historian, tradition ja kielen vaihtelua asuinpaikasta riippuen. Näyttelyyn liittyvät Cia Rinteen äänittämät ja äänimestari Sebastian Eskildsenin editoimat äänimaisemat. Näyttelyyn Le romané phirimàta liittyy yli 400-sivuinen valokuvateos The Roma Journeys [Le romané phirimàta] (tekstit Cia Rinne, esipuhe Günter Grass). Saksalaisen Steidl-kustantamon julkaisema kirja ilmestyy sekä englanniksi että saksaksi.
Romanikansa on joissakin asioissa luotettavampi mittari kuin Taloustutkimus oy.
Katy Gyllström
Läheltä. Teoksia 1960–200617.1.–11.3.2007
Tiukasti rajattua, ahdasta, äärineuroottista, töölöläistä sielunmaisemaa. Mitä lähemmäksi retrospektiossa tullaan nykyhetkeä, sen huimaavammin (kenties tahattomasti) surrealistiseksi muuttuu menneiden aikakausien väreillä ja tyylillä toimiva, yhä täydellisemmin vieraantunut, riisuttu naturalismi. Vaikutelma on kauttaaltaan voimakas. Sellaisten mestariteosten kuten "Kapellimestarin perhe" edessä jää pitkäksi aikaa pohtimaan: mitä tässä on ilmaistu? Ja onko se yhtä kuin tekijän intentio? Itse en osaa yhtään kuvitella mitä tekijän mielessä on saattanut liikkua. Mutta ankara naturalistinen toteutustapa antaa kaikille näkökulmille täydet tulkinnanvapaudet. Päättäkää itse miten haluatte sen nähdä, tuntuu tekijä ehdottavan. Ilmiö on hyvin ajankohtainen. Tänään lukiessani Hesain kulttuurisivuilta Saska Snellmannin kolumnia, mietin samaa kuin Gyllströmin maalausten edessä: "Onko tämä tahallista vai tahatonta?" Ero on vain siinä, että Snellmanin intentio kenties on toimittajan (?) eikä käsitetaiteilijan. En osaa arvioida sitäkään, koska en tunne henkilöä.
Myös kuudennen kerroksen museon uusia hankintoja esittelevä nuorten tekijöiden käsitetaiteellinen kokoelma on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.
Amos Andersonin taidemuseo, Yrjönkatu 27, 00101 Helsinki. Puh. +358-
(0)-9-6844460 Fax. +358-(0)-9-68444622. Avoinna: ma-pe 10-18, la-su
11-17.
Tunnisteet: kommentti, maalaustaide, Suomi, tyyli, Venäjä, vieraantuminen
ZOMBIEN PROVOKAATIO
Parikkalan Nostradamus ennustaa, että 55-100 vuotiaitten suomalaisten ikäluokka pystyy vielä provosoimaan sodan Venäjän kanssa ja tapattamaan lapsensa. Tämä sauvakävelevien kääpiödemonien ikäluokka on taatusti tehnyt kaikkensa muuttaakseen maamme henkiseksi krematorioksi. Nyt kun ne alkavat aavistaa totuuden rajan takaa, ne tapattavat vielä lapsensa.
On pohdittava keinoja millä demokratia saadaan heti lakkaamaan, ja millä tämä TV:tä tuijottavien zombien porukka saadaan ulos tältä planeetalta. Yksi Linkola ja yksi Haavikko ei paljon lämmitä silloin kun rupisten kääpiödemonien örkkijoukko äänestää. Kapitalistinen ihminen on äärettömän ruma, ja kun se vanhenee, siitä tulee naurettavan avuton, omaa välinpitämättömyytensä lääkettä syövä elävä biojäte. Kun niistä tulee heikkoja, lyökää niitä. Niin nekin löivät ja tunkivat sielut helvettiin, silloin kun olivat nuoria ja vahvoja.
Tunnisteet: ennustaminen, Paavo Haavikko, Poliittinen muistio, Suomi, Venäjä
TEKNISELTÄ KANNALTA
"populaarikulttuurin" ja "korkeakulttuurin" välillä ei ole mitään eroa. Käytännössä populaarikulttuurin tuotteiden valmistamiseen käytetään teosta kohti huomattavasti enemmän aineellisia resurseja kuin korkeakulttuurin tuotteiden valmistamiseen.
Populaarikulttuurin tekeminen on (hyvinkin) mielekästä silloin kun teoksen valmistaminen kestää enintään ajan, joka keskimääräiseltä yleisöltä kuluu ensivaikutelman saamiseen. Tällaista populaarikulttuuria harrastivat esimerkiksi kiertelevät mustalaisleirit, joiden muusikkot sepittivät laulelmia samalla kun soittivat niitä. Kun ajattelen rockaria, joka viettää vuoden studiossa hiomassa äänilevyä, tunnen voimakasta sääliä ja pahoinvointia.
Henkisessä mielessä popin ja taiteen ero on lähes ääretön. Ideaalinen hyvin tuotettu populaarikulttuurin tuote on ensimmäisellä vilkaisulla tai kuuntelulla kieltämättä sävähdyttävä, mutta jo toisella loppuunkulunut. Tuotteen täytyy vaihtua vähintään kerran kahdessa minuutissa, että elämää populaarikulttuurin keskellä voisi pitää siedettävänä. Tällainen tuhlaus vaatii käsittämättömästi resursseja, ja lienee mahdollista vain yli 5 miljoonan ihmisen megalopoleissa.
Ideaalinen korkeakulttuurinen elämä tapahtuisi valta-osin pysyvien rakenteiden keskellä. Tuhatkaan vuotta ei riittäisi tuottamaan pitkästymisvaikutelmaa. Maaseudulla ja luonnossa olisi järkevää tyytyä tähän. Tämä on utopia.
Todellisuudessa kummatkin elementit, pysyvät ja vaihtuvat, ovat aina läsnä.
"Kaikki virtaa." Herakleitos
"Mikään ei virtaa." Parmenides
Tunnisteet: analyysi, musiikki, utooppinen orientaatio
TEEMULLA
aika
karua vääntöä. Sanotaan diplomaattisesti niin: kyllä, tämä teksti ilmaisee enemmän kuin on ilmaisematta. Mutta mitä? Kuka uskaltaa ajatella, käsi ylös.
Tunnisteet: kommentti
PIETARIN NOSTRADAMUS
piipahti yövieraana muuttoreppu selässä matkallaan kohti Marokkoa, jossa aikoo viettää loppuelämänsä. Enneunia voi näköjään nähdä myös Hämeessä. Yöllä sängyn jalkopäädyssä oli seisonut alaston mies, jolla oli ollut valtava musta afropehko nivusissa. Kun ystäväni oli noussut ylös ja kysynyt: "Hyvä ystävä, mitä sie etsit? Mitä sie haluat?", mies oli kadonnut ja ilmestynyt uudelleen kapsäkkien päälle istumaan. Minunkin makuuhuoneesta oli samaan aikaan kuulemma kuulunut mörinää ja kolahdus. Jonkinmoisen epämääräisen hyörimisen jälkeen mies oli lopulta kadonnut. Ystäväni katsoi parhaaksi olla herättämättä minua, koetti rauhoittua, rukoili Jumalaa, ja nukahti.
Itse muistan heränneeni yöllä kolahdukseen, arvelleeni ystäväni kenties pyrkivän tappamaan minut, ja huomattuani pelon turhaksi, rukoilleeni Jumalaa hänen sielunsa puolesta. Rukoilin myös, kuten tavallista, isäni sielun puolesta. Sitten nukahdin.
Mieleeni tuli taannoinen yöllinen kokemus eräässä pietarilaisessa työhuoneessa, jonka ikkunasta on suora näköyhteys Dostojevskin kuolinhuoneen ikkunaan, ja jolla kenties juuri siksi on maine erittäin psykedeelisen unimaailman tuottajana. Heräsin aamulla kello kahdeksan siihen, että sänkyni vierellä oli kaksi hahmoa. Murtovarkaita ajattelin, ja kohottauduin vuoteesta. Hahmot olivat noin puolitoistametrisiä, kummallisen näköisiä ukkeleita (oli hämärää, enkä edes muista tarkemmin), joilla oli käsissään jonkinlaiset sormenpaksuiset kepakot. Tuijotin hahmoja herpaantumatta kauhuissani. Tuntemattoman älyllisen elämän edustajat lähtivät liikkumaan taaksepäin kohti pientä ovea, joka oli avautunut seinään poljettavan urkuharmoonin vierelle, ja katosivat siitä.
Tunnisteet: biografinen, Dostojevski, kommentti, Pietari, Venäjä
SUOMALAINEN NYKYÄLYMYSTÖ
Luin Voima-lehteä. Tunsin pahoinvointia.
Sana "vasemmistolainen" herättää mielessäni vain yhden assosiaation: "Puhdistus!" Sana "oikeistolainen" herättää mielessäni vain yhden assosiaation: "Puhdistus!" Sana "keskustalainen" herättää mielessäni vain yhden assosiaation: "Puhdistus!" Sana "kommunisti" herättää mielessäni vain yhden assosiaation: "Puhdistus!" Sana "fasisti" herättää mielessäni vain yhden assosiaation: "Puhdistus!" Sana "Loka-Laitinen" herättää mielessäni vain yhden assosiaation: "Tämä on lihaksi tullut Suomi-neito!" "Auttakaa!" "Puhdistus!""Puhdistus!""Puhdistus!" ... jne.
On ihmeellistä miten falskia voi olla maailmanparantaminen, joka tapahtuu pelkästään pintatasolla, antikulttuurin sisästä ja sen kielellä. Jos tavalliset ihmiset, jotka nykyään näitä "tiedostavia" juttuja kirjoittelevat, uskaltaisivat ajatella loogisesti, he eivät ainakaan voisi olla niin häikäilemättömän keveitä. Mekaaninen heikoimman puolelle asettuminen tarkoittaa: Ei ole olemassa mitään ihanteita, ei mitään vahvaa mihin uskoa, ei mitään positiivista substanssia, jonka puolesta taistella. Edes älymystömme kirkkaimmat tähdet eivät kykene kuvittelemaaan ihmiselämää, jossa heikon puolelle asettuminen ei tarkoittaisi "hyvän ihmisen" puolelle asettumista. Tämä toki on meidän tila. Mutta on käsittämätöntä pitää sitä luonnonlainkaltaisena tilana. Sellainen oppositioelämä on pelkkää vainoharhaista hulluutta.
Henkisen vastustuskyvyn lisäksi olisi ehdottomasti oltava käsitys siitä, millainen positiivinen todellisuus ja maailma voisi konkreettisesti olla. Utopian ja ihanteen menettäminen tarkoittaa suoraan sielun kadottamista. Jäädään loputtomaan peilisaliin epäilemään omaa itseä ja kaikki toisia ihmisiä. Kenenkään sanaan ei voi luottaa, kaikista vähiten omaan, lihan sisuksista tuntuu kumpuavan vieraiden demonivarjojen äänet ja naurut. Kaikkeen inhimilliseen suhtaudutaan vainoharhaisesti ja jo ensisilmäyksellä epäillään petosta, kavallusta, mindfuckia. Mitään kohtaamisia ei taphdu. Ihmiset epäilevät toisiaaan loputtomasti, loputtomissa labyrinteissä. Mitään vakuuttumisia ei tapahdu. Ellei toista voida ymmärtää, epäillään hänen käyttävän jotain outoa uutta mindfucktaktiikkaa. Valtaa pitävät miehet, jotka kommunikoivat vain liikevaihdoilla, ja joiden sana on aina täysin merkityksetön.
Tämä on meidän yhteiskunnallinen ja sosiaalinen olotilamme. Siihen on mahdotonta tottua. Se on sotatila. Se on äärimmäinen sairaustila, ennen fyysisen väkivallan puhkeamista. Inhimillisen ja sielullisen hävityksen tila. Tässä tilassa avoin suhtautuminen tai ylipäätään sosiaalinenelämä on mahdollista vain, jos odottaa koko ajan ihmettä, eikä pety ellei se tapahdu. Jokainen terve, kulttuurinen, ei-väkivaltainen reaktio tässä tilassa on ihme. Kaikki teot ja sanat jotka poikkeavat sairaalloisesta mielipuolisuudesta, ylittävät inhimilliset luonnonlait tässä itsetuhon olotilassa.
Minulle on joka päivä uudelleen yllätys miten kyvyttömiä suurin osa suomalaisia (mukaan lukien nämä akviiviset kuuden ällän ylioppillaat) on minkäänlaiseen rahelliseen ja tarkkaan analyysiin. Mikä ihmeen ominaisuus tämän ajattelukyvyttömyyden tuottaa? Auktoriteettiusko? Protestanttinen etiikka? Helvetin työmoraali? Mikä? Pelkästään se, että elämme pienessä totaalisen provinsiaalisessa maassa, jossakin kaukana elävän maaseudun takana, lähellä hedelmätöntä autiomaata: kaiken aikaa pienissä shakaalien piireissä oman ruumiin etu kulkee yhteisen edun edelle? Uusi suomenkielellä ilmestyvä Le Monde Diplomatique saa jo aikaa sitten sairaalloisuuten asti piinattuja hermoja hieman rahoittumaan. Vaikka Suomesta ei ilmeisesti löydy ollenkaan globaalin tason ajatteluun kykeneviä ihmisiä, onneksi maailmasta sentään löytyy. Täkäläinen pinnan kritisointi taloudellisin perustein on aivan eri asia kuin esimerkiksi Diplossa harrastettu syvempi edes johonkin maailmankuvaan perustuva poliittinen analyysi, vaikka ei sekään varsinaisesti mitään filosofiaa ole.
Meillä edes filosofit eivät ymmärrä filosofiaa. He luulevat että filosofiassa on kysymys pehmeistä naisellisista oveluuksista, joilla planeetan resursseja junaillaan oman tuttavapiirin hyville tyypeille, tekemättä varsinaisesti kovaa työtä, esimerkiksi tekniikkaa. On aina uudelleen ihmeteltävä, että kymmenen vuotta filosofianlaitoksella pyörineet ihmiset eivät tunnista filosofia, silloin kun sellaisen kerrankin elämässään kohtaavat.
Ihminen, jolla ei ole sielua, ei voi muuta kuin teeskennellä pehmeäarvoista kultivoitua tai redusoida kaiken taloudelliseksi kysymykseksi. Teeskentelyyn on pidemmän päälle vain harvoilla varaa. Oikea kulttuuri ei perustu pehmeyteen ja naisellisiin heikkouksiin, se ole mitään teeskentelyä, vaan piinkirkasta ajattelua ja eksistenssiä. Se on kovaa, jos kirkkaus ja väkivallattomuus on yhtä kuin kovuus. Se ei ole kovaa, jos väkivallalla, pimittämisellä, harhaanjohtamisella ja likvidoinnilla tarkoitetaan "kovaa" vallankäyttöä. Kulttuuri ei ole väkivaltaa, mutta se ei ole myöskään pöhmelöä falskiutta.
Jos tämän maan kulttuuri kerran on vajonnut tasolle, jolla sen kielestä puuttuu sana "rakkaus", on kai turha keskustella enää siitä onko sielu olemassa. Mistä voidaan ylipäänsä keskustella? Vallanpitäjät eivät halua enää keskustella mistään? On turha keskustella teeskentelijöiden kanssa. He ovat vastaan, mutta heillä ei ole takana mitään voimaa. Heidän koko päämääränsä on oudoilla ja epämääräisillä keinoilla päästä osalliseksi aineellisten resurssien jaosta. Heidän työtään ei todelllakaan perustele se, että siinä olisi jokin kiven kova ydin. Älkää siis Matti Vanhaseltakaan odottako mitään ydintä. Mutta hänellä on valta, inisijöillä ei ole valtaa.
Tältä tasolta on mahdotonta arvioida maailman tilaa, joka perustuu muuttujiin, joille meidän kielessä ei ole enää edes merkityksellisiä sanoja. On paljon ihmeellisen jalostunutta epäkohtien osoittelua, serausten osoittelua, syiden piilottelua, kitinää ja hienostunutta evolutiivista vittuilua. Ei ole yhtään mitään rakentavaa, innostavaa, keksinnöllistä, uutta, eleganttia, lumoavaa, kiinnostavaa. Ns. suomalaisella kulttuuriväellä ei valitettavasti ole mitään henkeä, on vain arveluttavia "pehmeitä" keinoja päästä kiinni rahaan ja keskiluokkaiseen elämään. Tässä on harmittavaa se, että samalla kun he jatkavat, olematonta, merkityksetöntä, mutta älyllisesti haastavaa peliään resursseista, he tekevät kaiken ulkopuolisenkin avun mahdottomaksi. Haitta jota he tuottavat koko yhteisölle, on siksi hyvin merkittävä.
Miksi siis suomalaisen kulttuuri-ihmisen (minusta tuntuu, että jopa parhaiden heistä) on mahdotonta nähdä ja ymmärtää omaa tilaansa, joka ulkopuolisellle tarkkailijalla on kuitenkin yhden päivän tutustumisen jälkeen selvä asia? Ihmisruumis on olosuhteidensa vanki. Vain sielu olisi vapaa, jos se olisi sattunut vahingossa pelastumaan. Ilman sielua ihminen määräytyy täysin olosuhteistaan (uudessa City-lehdessä on New Yorklaisen ympäristön vaikutusta ihmiseen tutkineen kirjailijan mielenkiintoinen, enemmän kotimaansa tilaa kuvaava kuin sitä tiedostava, haastattelu).
Paljokaan matkustelu, polttoaineen tuhoaminen, ei auta, ellei ole sielua. Lukemisesta, historiaharrastuksesta tai muusta sellaisesta ei näytä olevan mitään hyötyä, kun asioista ei kuitenkaan osata rakentaa mitään loogista ja pitävää maailmankuvaa. Kaiken järjellisen ajattelun lamauttaa se kaikkia päätelmiä kipeämpi tosiasia, että aineelliset resurssit jakautuvat provinsiaalisen riistokapitalismin toimimattomissa lainalaisuuksissa. Jos tämä totuus ei pinnanalla vaikuta toimiin ja ajatuksiin, sanotaan suomessa: naiivi, ei-aikuinen. Unohdetaan että toinen vaihtoehto on: looginen ja tarkka. Ei logiikka, vaan markkinatalous, markkinoiden itsenäinen toiminta, määrää kipeästi sen mikä on totta. Tältä epäitsenäisyyden ja orjuuden ristiriitaiselta ja veretseisauttavalta tasolta ei voi yltää ensimmäiseenkään kulttuuriseen hahmotukseen.
Pitää kysyä: miksi kulttuurin suhteen täytyy pinta-tasolla olla niin omavarainen (kaikki, joilla täällä on hyvä pärstä ovat julkkiksia, vaikkei aivoja olisikaan), ja miksi syvätasolla otetaan kaikki kuitenkin aina valmiissa maksalaatikossa jenkeistä, tuosta antikulttuurista, joka joskus oli elävä kulttuuri (tai jostakin maasta, jonka tuotantojärjestelmät ovat suoraan kopioitu amerikasta)? Miksi ei hyväksytä sitä, että siltä, jolla ei ole mitään annattevaa, ei enempää kannata varastaa. Miksi ei pyritä pohtimaan rehellisesti oikeita ja aitoja kysymyksiä? Miksi kriittisen älyn tai jopa sielun nökökohtien tuominen mukaan näihin keskustelupiireihin tuottaa hirvittävän vihan ja hylkimisreaktion? Miksi ns. "ajattelevat" ihmiset eivät käytä ajatuskykyään mihinkään hyödylliseen tai merkitykselliseen? Mistä tällaiset ihmiset syntyvät... liiallisesta ja ainaisesta sosiaalisesta kidutuksesta... jatkuvasta jengissä vetelehtimisestä? Tämä viimeinen on itsellenin suurin mysteeri.
Tunnisteet: aikalaiskritiikki, aivotutkimus ja neurotiede, fasismi ja antifasismi, kohtaaminen, Poliittinen muistio, rakkaus, sielu, sotatila, Suomi, vastustuskyky - henkinen ja fyysinen
LESKOVLAISTA VÄÄNTÖÄ
http://www.youtube.com/watch?v=yBP7DuOwUn4&mode=related&search=
http://www.youtube.com/watch?v=hx41Y4Fx0JM&mode=related&search=
http://youtube.com/watch?v=c8Ot8-Lj-Ss
http://www.love-token.ru/happy_letter.html
http://www.youtube.com/watch?v=qNQmpzqjNEA&mode=related&search=
RAJAMAA
Mikään ei ole kiinni maassa
kaikki on siirrettävää
kaikki leijuu, kuolleet juuret
Oi kitkan jumalat, mikään ei pysy!
Solvaus vaihtuu teitittelyksi
Talot liikkuvat nopeammin kuin autot
Tätäkö tarkoitit kun sanoit:
täällä ei ymmärretä metafysiikkaa?
Kuinka paljon
harmia ehtii
tuottaa
ajattelematta
taloudellisin
perustein väärään
paikkaan rakennettu
tuulinen kaupunki ennen kuin se
siirretään
Puut kulkevat nopeammin kuin...
puut näkevät maiseman niin
kuin se kasvaa niiden kuoreen
Voidakseen muistella näitä maita
olisin kuviteltava
joskus eläneensä täällä.
Täällä ei ymmärretä juurien merkitystä.
Olet tässä:
pistemäiseksi kutistunut nero
Pieni ruumis itsenäistyy
suuresta sielusta
Toteat tyhjyyden ennakkoluulon
Tähtienseuraaja sopeutuu mihin
tahansa, kunhan vain on kaukoputki
perintökalleus
ja tarpeeksi lyhyt
Ainoa joka ei sopeudu on sopeutumaton
Niillä kaikilla on omat kätketyt syynsä
Niitä kaikkia syljetään kasvoihin, hidasliikkeisiä
Jos päivällä ja yöllä
veri kulkee eri suuntiin
ei ole mikään ihme
että aamu ja ilta
pitenevät hidastuvat
täyttävät koko vuorokauden
Niiden runoja pitäisi lukea kuin
korvia, sieniä, suita, silmiä
leukoja, kaluja, valtimoita
varpaita, nilkkoja, sisäelimiä
jotka kiinnittyvät
milloin mihinkin aivokuoreen
Tunnisteet: dystooppinen orientaatio, ennakkoluulon logiikka, Kaksisuuntainen mielialahäiriö, luonnos, runo
EUROOPPAKESKUS, ELÄINPUISTO MUIDEN JOUKOSSA
Timo Hännikäinen: “Kun sekä viihdekulttuuri että poliittinen kulttuuri perustuu yhä enemmän fraasien ja retoristen tyhjänpäiväisyyksien toisteluun, tie on auki filosofeille, jotka painottavat merkitysten katoamista ja kielen kelvottomuutta kommunikaation sillaksi. ”
SL: Tää johtuu siitä, että puhutaan tosiaan “viihdekulttuurista” ja “poliittisesta kulttuurista” määrittelemättä sitä mitä kulttuuri tarkoittaa. Tiukasti
määristeltynä noiden osalta pitäisi puhua antikulttuurista, koska nuo ilmiöt ovat julistamattomassa sodassa kulttuuria vastaan. Ikään kuin tauti, jolla ei olisi nimeä ei luokitusta, vaikka lääkäreiden sukupolvet tunsivat sen jo antiikissa.
Tietysti nykyisenkaltaisessa formattitaloudessa näillä kaikilla nykykielen "kulttuureilla" on jotain yhteistä, puhtaasti liiketoiminnan tasolla. Henkisellä tasolla kulttuurilla ja antikulttuurilla ei ole mitään yhteistä. Tämän agentorangen keskellä se itse kulttuuri ei ole oikeastaan muuta kuin muutamien taistelijoiden eloonjäämiskamppailua, ilman orgaanista kasvua, vailla toivoa täyspäisistä seuraajista ja opetuslapsista.
Timo Hännikäinen:“Zerzan hylkää kaiken symboliseen kieleen perustuvan kommunikaation, joka hänen mukaansa estää ihmisiä kohtaamasta toisiaan suoraan ja on erottanut meidät muusta luonnosta. Sanomattakin lienee selvää, että romukoppaan joutavat myös kaikki teknologia metsästäjä-keräilijöiden primitiivisiä välineitä lukuunottamatta, numerojärjestelmä, uskonto ja taide.”
SL: Tämä ajatus on ilmiselvästi mieletön, eikä kaipaa suurempaa kritiikkiä. Sanon kuitenkin, että sanat, käsitteet, symbolit, asiat, esineet, objektit, teknologia, tai edes sodat itsessään eivät ole hyviä tai pahoja. Kaikki riippuu siitä, ovatko ne kulttuurin vai antikulttuurin palveluksessa. Blogistani voi lukea lisää tätä analyysiä.
Timo Hännikäinen:“Zerzan on oivallinen postmodernismin kriitikko, ja on turha kiistää, että homo “sapiens” on sielullis-ruumiilliselta rakenteeltaan huomattavasti soveliaampi heimoelämään kuin metropoliin.”
SL: Ainoa “heimo” johon haluisin kuulua on 12 apostolia. Heimot ovat helposti ammattimaisen kiusaamisen räppääviä yhteisöjä, joiden kanssa tekemisiin joutuessaan jokainen tervejärkinen ihminen harkitsee itsemurhaa, pelkästään siitä syystä että moinen ilmiö voi maailmassa olla mahdollinen.
Metropolit ovat saasteiden puolesta ongelmallisia, mutta jos kulttuuri olisi metropolin kokoinen, en näkisi metropolissa ongelmaa.
Kulttuuri kannattaa erottaa tavoista ja tottumuksista, joita epäilemättä on kaikilla luomakunnan olennoilla.
Timo Hännikäinen:“Tämänhetkisestä populaatiosta pitäisi menehtyä ainakin 90%, sillä optimaalinen väkiluku uusprimitivistisellä maapallolla olisi muutamien miljoonien luokkaa. Tämä olisi kaikin puolin vain hyvä asia, mutta minua ainakin harmittaisi taiteen ja tieteen katoaminen.”
SL: Joo 90% pois olisi iloinen, pikku kilistelyn ja maljapuheen arvoinen teko. Puhdistuksen toteuttaminen käytännössä on eräs monimutkaisimmista älyllisistä kysymyksistä.
Saksalaisidiootit 1900-luvulla katsoivat jotain rotupiirrettä, ja ajettelivat, että rodusta seuraa kulttuuri, eikä päinvastoin.Muusikkona ei oikein voi tällaista filosofiaa hyväksyä.
Mongolit vallatessaan venäjän laittoivat kristuksenkuvan sillankupeeseen. Kristuksen kasvoihin sylkäisijät lensivät jokeen ilman päätä, muut pään kanssa. Venäläiset ovat myöhemmin kiittäneet tätä selektiivisyyttä. Jatkokeskustelussa on esitetty kysymys: kuka on Kristus? Ja vastaväite: täytyisi olla itse Kristus tietääkseen kuka Kristusta oikeasti sylkee kasvoihin.
Amerikkalaiset pudottivat atomipommin Hiroshimaan. Sen kauemmas ei muinaisen samurain miekan erottelukyvystä voi päästä.
Tunnisteet: aikalaiskritiikki, Amerikka, dystooppinen orientaatio, Jeesus, Poliittinen muistio, symboli-myytti-allegoria-metafora ja hahmoalttius, Timo Hännikäinen, Venäjä
MARGINAALI -VALTAVIRTA
samoin kuin käsitepari
korkeakulttuuri - alakuulttuuri, liittyvät antikulttuuriseen positioon. Olisi mieletöntä ajatella hypotalamuslainen puhumassa näillä barbarian käsitepareilla. Antikulttuurissa kulttuurityö on selviämistä, eloonjäämistä, keskitysleiriltäpakoa jne. Parhaimmillaan se voi olla utooppista haveilua, dantemaista pölyisen taivaan tylsistyttävää kuvittelua, musiikin säveltämistä Helvetissä Taivaan asiakaskunnalle, kuvan maalaamista side silmillä näkevää yleisöä ajatellen. Huonosti myy. Taivaassa harva on tämän sielullisen vammaisurheilun saavutuksista kiinnostunut. Helvetissä kukaan ei ymmärrä siitä mitään.
Hypotalamuksen kaupungissa kulttuurityö on tavallista elämää: runouden käytäntöjen orgaanista laajentumista ja kehkeytymistä kaikilla käytännöllisen elämän osa-alueilla. Kulttuurissa ei ole mitään valtavirtaa, koska ei ole mitään formaatteihin sidottua yksinkertaista kaikkialle samana ja kyllästyttävänä toistettua muotoa. Kulttuurissa ei voi olla mitään taloudellisten resurssien väkivaltaisen riistämisen tuottamaa epäuskoa kieleen, keskusteluun, terveeseen järkeen, oikeudenmukaisuuteen jne. Aina on löydettävissä käytännön asioihin kirkaat ja henkisesti tyydyttävät ratkaisut, kun ei suljeta yhteiskunnan ulkopuolelle niitä ihmisiä, joilla on kirkkaat ja henkisesti tyydyttävät ratkaisut.
Jos keneltä tahansa Hypotalamuksen kaupungissa kysyy
- ovatko täällä kaikki ihmiset onnellisia. He pudistavat raivokkaasti päätään.
- Sellaista olotilaa ei kuolevaisten maailmassa voi olla, he sanovat. - Vaikka sattuma ei täällä hallitse asioita, se kuitenkin aina vaikuttaa asioihin.
Kun orfilaisuuteen perehtyneet oppineet kysyvät, kaikesta siitä ihmeellisyydestä hämästyneenä ja sokaistuneena,
- olemmeko tulleet Valhallaan, onko tämä ruohikko Odinin palatsi?
He nauravat makeasti, ja pudistelevat päätään kysymyksen typeryydelle.
- Vain Helvetti voi tulla todeksi, Taivas on aina utopia, he muotoilevat. - Kuolevainen hamuaa aina yli tarpeidensa. edes Hypotalamuksessa ihminen ei voi olla onnellinen, jos on tietämätön kaikesta muusta. Ollakseen onnellinen Hypotalamuksessa, tyytyäkseen kuolevaisen osaan, on tunnettava Helvetti.
- Jos on kokenut helvetin, saattaa tyytyä paljon vähempääkin, sanon minä, ja katselen silmät ymmyrkäisinä ympäristön tapahtumia, joista osa on epäilemättä tulkittava ihmeiksi, sen perusteella, mitä itse luonnonlaeista tiedän ja ymmärrän.
- Ihmisen on tunnustettava olotilansa, puhuvat he kuorossa. - On lähdettävä nöyrästi joka päivä siitä, missä on, rakentamaan taivaasen johtavaa Tietä. Ei ole mitään merkitystä sillä, miten pitkälle tämä ponnistelu, tämä elämän aika riittää. Ihminen on kuolevainen, laji kuolematon. Vain sillä on merkitystä, että suunta on oikea. Menettyä jalansijaa ei milloinkaan saa samana takaisin. Tässä kohtaa tulee lyhyt tauko. - Helvettiin tie on viettävä ja valmis, mutta Taivaantie katoaa jokaisella harha-askeleella. Sukupolvi, joka kulkee väärään suuntaan, kulkee viettävää ja helppoa tietä. Mutta seuraavan sukupolven on vallattava jokainen harha-askel verellä ja hiellä takaisin.
Tunnisteet: Hypotalamuksen kaupunki, kuolevainen ja kuolematon, musiikki, tämän- ja tuonpuoleisuuden dialektiikka, utooppinen orientaatio
KIIRE JA STRESSI TUOTTAVINA APUVÄLINEINÄ TYHMYYTEEN
"Edistyneitä teknologioita käyttämällä jokaiselle järjestetään elämän
perusedellytykset joko ilmaiseksi tai alhaisin hinnoin. Näin maailmanvaltio
pyrkii antamaan kansalaisilleen mahdollisuuden vähäiseen työntekoon,
ideaalitapauksessa täydelliseen joutilaisuuteen. Työnteko nähdään
välttämättömäksi pahaksi, ja ylimääräiseksi katsottavan työn taloudelliset
palkinnot pidetään pieninä. Valtio siis yrittää voimiensa mukaan tehdä
kansalaisistaan taloudellisessa mielessä tarpeettomia, ei luomaan työpaikkoja
eikä pitämään heitä alituisessa liikkeessä ja projektien ikeessä. Ylenmääräisen
yritystoiminnan ja palkkatyötouhuamisen sijaan ihmiset hoitavat puutarhojaan,
korjailevat asumuksiaan, pitävät huolta lähimmäisistään, retkeilevät metsissä,
makailevat virtojen varsilla, harrastavat tähtitiedettä ja pelaavat shakkia. Kun
he eivät enää järkytä luonnonjärjestelmiä hervottomalla touhuamisellaan, maailma
on ihanan vehreä, raikas ja hiljainen." >>
Koska tyhmät suosivat tyhmiä, ja tämän suuren huumevierotushoitolaitoksen johtajaton demokratia toimii juuri niin hyvin kuin kuvitella saattaa, suuri osa ihmistä tulee aina olemaan geneettishenkisesti sen verran aloitekyvyttömiä, että stressaantuvat jos elämän teot ja päämäärät pitää itse keksiä. He vihaavat vapaa-aikaa: kaikki pitää olla suunniteltua ja säännösteltyä, mieluiten pitää olla koko ajan kiire. Tällä tavoitellaan mielentyyneyttä: kaikkien olennaisten asioiden poissa pysymistä mielestä. Kiireen keskellä käytetään rahaa ”kulttuuriin”, eli elämäntapaoppaisiin, joissa opetetaan joogaa ja Zeniä, laihdutusta, syömishäiriöitä ja masennushoitoja, sekä kerrotaan aina samat jutut siitä, kuinka kiirettä ja stressiä voi vähentää ja lisätä samaan aikaan. Enemmän kuin omaa vapaa-aikansa, harhaanjohtajatyypit vihaavat ihmisiä, jotka nauttivat vapaudesta ja ajattelusta, ja osaavat käyttää aikaa hyödyllisesti ja mukavasti. Heidän vankkumaton poliittinen vakaumuksensa on, että kaikkien pitää ehdottomasti kärsiä heidän typeryydestään. He haluavat johtaa! Tämän he tiesivät jo lapsena katsellessaan Dallasin Jr:ää. Jos he kuolevat, kaikkien muidenkin pitää kuolla. Siksi maaplaneetta pitää ehdottomasti pilata niin, että heidän jälkeensä ei voi olla elämää. Heillä on hirvittävä kiire, koska kaikki pitää saada tuhottua tässä ajallisessa elämässä, jonka Saatana on heille antanut. Toisaalta pitää olla rento ja kiireetön. Siihen tarvitaan uusia elämäntapaoppaita ja romaaneja, joita he ryhtyessään taiteilijoiksi, kiireessä taiteilevat toisilleen hyödyllisyytensä ja tehokkuutensa, eli seksuaalisen markkina-arvonsa indikaatioksi.
Tunnisteet: dystooppinen orientaatio, Poliittinen muistio, Saatana, seksuaalisuus: sukupuoliinjakautumisen fenomenologia
HUONO PUKEUTUMINEN
Eräs loukkaavimista asioista on se, kun sovit henkilön kanssa tapaamisen ja tämä saapuu paikalle huonosti pukeutuneena. Se on kuin isku vasten kasvoja. Koko hormonitoiminta lamaantuu täysin. Alan vasta nyt selvemmin ymmärtää, että ihmiset tekevät tällaista täysin tahallaan.
Omassa pukeutumisessani on aina toivomisen varaa, mutta yritän silti aina parhaani. Toki tämäkin varmasti loukkaa hienompien ihmisten tunteita. Pelkällä ajattelemattomuudella (kalliit rumat merkkivaatteet) tuotettu rumuus on loukkaavaa.
Tunnisteet: biografinen
TELAJÄRVEN PYRAMIDIMARKKINOINTI OY
"Mikael Möyrylän jauhelihatilataideteos "Faaraon Rauhaton Uni", toistakymmentä metriä korkea sikanautapyramidi, on esillä Telajärven Lexus-Centerin parkkipaikalla."
"Maailman suurin pyramidi, Kheopsin pyramidi, on faarao Khufun rakennuttama 137 metriä korkea ja 227 metriä leveä inha kasa basalttia, kalkkikiveä ja graniittia. Se painaa 5,9 miljoonaa tonnia - saman verran kuin 39 miljoonaa kuivattua kamelia."
"Pyramidin asentaminen kotiin 1. Poista pyramidi pakkauslaatikosta
2. Aseta pyramidi pöydälle kuvan osoittamalla tavalla
3. Valmis!"
"Pyramidin asentaminen autoon 1. Poista pyramidi pakkauslaatikosta
2. Avaa auton etuovi
3. Aseta pyramidi istuimelle kuvan 1 osoittamalla tavalla
4. Valmis!"
http://www.saunalambusplaza.net/pyramidimarkkinointi/
http://www.saunalambusplaza.net/telajarvi/kartta1.html
KULTTUURIEKLETISMI
They call us all by a general name of ‘The nations that lie beyond the equinoctial line;’ for their chronicle mentions a shipwreck that was made on their coast twelve hundred years ago, and that some Romans and Egyptians that were in the ship, getting safe ashore, spent the rest of their days amongst them; and such was their ingenuity that from this single opportunity they drew the advantage of learning from those unlooked-for guests, and acquired all the useful arts that were then among the Romans, and which were known to these shipwrecked men; and by the hints that they gave them they themselves found out even some of those arts which they could not fully explain, so happily did they improve that accident of having some of our people cast upon their shore. But if such an accident has at any time brought any from thence into Europe, we have been so far from improving it that we do not so much as remember it, as, in aftertimes perhaps, it will be forgot by our people that I was ever there; for though they, from one such accident, made themselves masters of all the good inventions that were among us, yet I believe it would be long before we should learn or put in practice any of the good institutions that are among them. And this is the true cause of their being better governed and living happier than we, though we come not short of them in point of understanding or outward advantages.”
Thomas More Utopia (http://www.gutenberg.org/files/2130/2130-h/2130-h.htm)
Tunnisteet: ekletismi ja postmodernismi, utooppinen orientaatio
KLUB ST. PETERSBURG
Huomenna LjaMinor (Pietari) Korjaamola klub Saint Petersburgissa. Ovet aukeaa klo 21.00. Sami Hyrskylahti soittaa levyjä ensimmäisen tunnin ennen bändin keikkaa.
"Lja Minor on 1920-luvun kaupungifolkia, tarttuvaa menoa, myöhempää neuvosto-undergroundia, kuten Arkadi Severnin tuotantoa. Viisi muusikkoa, mukana mm. haitari ja basso. Yhtye esiintyi Euroopan vuoden 2003 kulttuuripääkaupungin Grazin avajaisissa ja on Venäjällä erittäin suosittu. Keikkailee säännöllisesti Keski-Euroopassa."
http://www.korjaamo.fi/
Tunnisteet: Pietari, Sami Hyrskylahti, Venäjä
BARBARIAN PERUSTEET
Ontologisesti ajatellen maailmassa voi olla olemassa vain yksi kulttuuri, Kristuksen seuraaminen. Minkä sille mahtaa jos budhalaiset tai sufialaiset tekevät senkin paremmin. Kaikki tästä (ehkä saavuttamattomasta, kuka ties saavutettavissa olevasta ideaalista) poikkeavat pyrkimykset ovat antikulttuuria, barbariaa.
Tämä
http://www.angelfire.com/darkside/tukiainen/ilo.html
työttömyyden ylistys on täynnä vaikeita ristiriitoja. Miten esimerkiksi jaotella halut luonnollisiin ja luonnottomiin? Eikö halujen herääminen ole pikemmin havainnon, ympäristön ja sieluntilan yhteisvaikutuksen tulos, kuin jokin pakkomielteinen ja kaavamainen mielenprosessi?
Voiko ympäristö, joka herättää luonnollisia haluja herättää myös luonnottomia haluja?
Väitän, että ei. Luonnollinen halu sulkee pois luonnottomat halut, jotka ovat alhaisia haluja, ja seuraavat pitkällisestä ja kivuliaasta mahdottomuudesta tyydyttää luonnollisia haluja. Tietyssä tilassa ihmisellä on pelkästään joko luonnottomia haluja tai luonnollisia haluja. Tila määräytyy ja vaihtelee täysin ympäristön mukaan. Ympäristössä täytyy tietysti viipyä biologisten rytmien suhteen pitkä aika (vähintään muutama päivä) että hypotalamus (ihmisen ilmarakko) muuntaa aineenvaihdunnan uusienolosuhteiden mukaiseen tasapainoon.
Myöskään halujen määrä ei voi olla ongelma, jos halut ovat luonnollisia. Halut eivät ole läheskään niin vahingollisia kuin haluttomuus, joka ei milloinkaan tuota kauneutta. Ja vain läsnäoleva kauneushan voi muistuttaa ihmistä, auttaa kestämään luonnollisten halujen toteutumattomuutta, ja estää häntä vahingoittamasta ympäristöään? Muussa tapauksessahan kaiken määrää taloudelliset näkökohdat?
Läsnäoleva kulttuuri tai antikulttuuri määrittää kaikkien asioiden etumerkin. Asiat ovat neutraaleja. Halujen, sanojen, tekniikan, teollisuuden, musiikin, matematiikan, käsitteiden, ajatusten ja jopa sodan merkitykset määräytyvät sen mukaan ilmenevätkö ne kulttuurissa vai antikulttuurissa. Kulttuurissa kaikki on luonnollista. Antikulttuurissa kaikki on luonnotonta.
Sodan jumala ei ole barbarian jumala.
Eikä Merkurius ole globaalin kapitalismin jumala.
Tunnisteet: halu ja mimeettinen halu, Jeesus, matematiikka, musiikki, Poliittinen muistio
VAISUUDEN JA RIEHAKKUUDEN FENOMENOLOGIA
Kulttuurin ydin on Kristuksen rakkaus.
Antikulttuurin ydin on seksi. Jokainen yksilöllinen tahdonilmaus on suora tai välineellinen ponnistus kohti seksiä. Kollektiivisen aineenvaihduntahäiriön takia seksuaaliset markkinat ylikuumenevat: kohteista on pulaa. Naisista on enemmän pulaa kuin miehistä, sillä nainen on herkempi aineenvaihdunnat fataaleille häiriöille, jotka antikulttuurissa ovat normi.
Ilkeyden fenomenologian pohjalta tiedämme, että tarkoitukseton pahuus on vain eräs monista biologisista keinoista pyrkiä normalisoimaan hypotalamuksen häiriintynyt toiminta jatkuvasti vaikeutuvissa olosuhteissa. Ilkeys, joka tavoittelee psykopatiaa, pyrkii käynnistämään tietyssä yhteiskunnallisessa tilassa lamautuvat aineenvaihduntajärjestelmät.
Antikulttuurin olosuhteissa miehet pelaavat naisista nollasummapeliä. Aineenvaihdunnalliset olosuhteet ovat sietämättömät. Mikä tahansa ekspressiivinen ilmaus tulkitaan oman seksuaalisen markkina-arvon kohottamiseksi. Avoimella pelikentällä ja annetuilla säännöillä tämä on sallittua. Siksi mikä tahansa tukahduttamatta jäävä elämän tosi (eli sääntöjä rikkova tai kiertävä) ilmaus kostetaan välittömästi henkilön ruumiille. Henkilön ruumiiseen jodetaan ns. sähköä, jos hän esittää ajatuksen tai teon ikään kuin naiivisti, väittäen ettei siinä ole suoraa pyydettä seksiin.
Antikulttuuri aiheuttaa missä tahansa ihmisjoukossa äärimmäisen varautuneen ja jännittyneen tilan. Tätä tilaa ei pystytä kääntämään pois ahdistuksesta, henkisesti ylijäämäiseksi, edes runsaalla alkoholin käytöllä. Syntyy jonkinlainen vaisuuden kierre, potenssiin kohotettu yleinen vaimennus, kuulumattoman hiljentäminen, minkä tahansa signaalin kadottaminen häiriön mukana. Tässä aineevaihdunnallisessa rappiotilassa olevat ihmiset muuttuvat alkoholin vaikutuksesta sokeltaviksi ja sekaviksi, päätäsärkevän tylsiksi. Heidän todellinen tilansa paljastuu, ja se ei ole mukavaa havainnoitavaa. Raittiusliike on voimissaan, koska edes jotkut ihmiset sentään häpeävät omaa liiallisen työn ja olemattoman hauskanpidon tuhoamaa henkistä tilaansa, jota vaikeat ilmasto-olosuhteen vielä osaltaan rasittavat.
Kulttuuriolosuhteissa alkoholi työkalu, jolla henkilöiden sielullinen tila mitataan. Kulttuurin ihminen ei kirkastu eikä terävöidy alkoholista, vaan pysyy täsmälleen samassa täydellisessä kirkkauden valossa, jossa aina on. Kultturin ihminen kantaa kiinalaista teepöytää mukaan minne ikinä meneekin. Alkaa pitkä puhe, teenkeittely, ja aineenvaihdunnan, emootioiden värisävyjen pastellimaalaus. Kulttuuriolosuhteissa kahden tai useamman ihmisen kohtaaminen tuottaa välittömästi henkisen ydinreaktion, jossa suuri määrä energiaa vapautuu. Aineenvaihdunta vilkastuu välittömästi ja jokainen saa näissä nyyttikesteissä heti enemmän kuin antaa. Usein sattuu niin, että tilanne riistäytyy pian käsistä täydelliseksi kulpivaksi karnevaaliriehaksi, onnen ja täydellisen yhteisymmärryksen euforia sekoittaa päät, eikä yksikään henkilö pysty olemaan tanssimatta aloillaan. Riehakkuus voi olla kovin fyysistä: täytyy muistaa, että tämä ihmislaji vielä eilen ratsasti hurjana aroilla kaupunkeja ja kyliä polttaen. Kun irroitellaan, se tarkoittaa: pohjaan asti! Sitten juodaan teetä, saavutetaan transsi, ja jatketaan pystysuoraa kohoamista korkeampiin rauhallisiin todellisuuksiin, joissa puhe vaihtuu näyttämiseksi, esittämiseksi, tapahtumien sinfoniseksi kudokseksi, joihin kaupunki alttiisti osallisuu, ja jossa motiivien yhtenäisyys tuntuu kääntävän kausaalisuhteet nurin. Talot liikkuvat nopeammin kuin autot, maisemat liikkuvat nopeammin kuin talot. Tämä prosessi perustuu raittiuteen, tupakoimattomuuteen, atomikellontarkkaan henkiseen keskittyneisyyteen ja tasapainotilaan, hienotunteisuuteen ja siihen, että normaalin kenentahansa vastaantulijan normaaleja terveitä sielunliikkeitä ei tukahduteta, vaan niiden vapautumisesta, äärimmäisestä yllättävästä ja omalaatuisesta runollisesta kauneudesta osataan nauttia.
Kokonaisuutena ajatellen kulttuurin ja antikulttuurin ero on siinä, että kulttuurissa jokainen kehitysaskel on sielunmääräämä, harkittu ja tahdottu. Kaikki lika teloitetaan välittömästi irti elämästä. Antikulttuurissa puolestaan kehitystä ei ohjaa kukaan tai mikään. Antikulttuurinen yhteiskunta valuu hitaasti ja salakavalasti kohti moraalisen alennuksen pohjamutaa. Matkalla avautuu uusia ennennäkemättömiä, hätkähdyttävyydessään ja epäluonnollisuudessaan mielenkiintoisiakin hieronymosboschlaisia näköaloja, joissa selviytyminen vaatii mukaan temmattujen tilastaantiedottomien yksilöiden kaiken "luovuuden". Antikulttuurin "luovuus" on selviytymiskeinojen hankkimista helvettiin. Kulttuurin luovuus on rakkauden siittämää, joka hetkistä kauneudentahtoa ja kiihkeää jumalanrakastamista. Kummatkin ovat todella luovia tiloja: toinen pakosti, toinen vapaaehtoisesti. Vain lopputulos on ratkaisevasti erilainen: Helvetti tai Paratiisi.
Tunnisteet: ainoa mitä lääkäri täällä metsästää on pillu, globalisaatiokritiikki, Hypotalamuksen kaupunki, Jeesus, kohtaaminen, kulttuuri ja antikulttuuri, rakkaus, seksuaalisuus: sukupuoliinjakautumisen fenomenologia, tämän- ja tuonpuoleisuuden dialektiikka
YLEISÖN ÄLYKKYYDEN VAIKUTUS KIRJAILIJAN TYÖHÖN
Älykkyysosamäärä on paikallisesti määritelty suhdemitta. Älykkyysosamäärä 180 Amerikassa vastaa älykkyysosamäärää 80 Hypotalamuksen kaupungissa.
Noam Chomskyn ja Manuel Castellsin kaltaiset hienot tiedemiehet eivät pääse ajatuksissaan kovin pitkälle siksi, että he ajattelevat yleisönsä tyhmäksi (mikä on sama kuin ajatella länsimainen yleisö laajaksi). Heidän on pakko ryydittää argumenttinsa tieteellisillä lähdeviitteillä, joiden ylläpito hidastaa ja raskauttaa ajatusprosessia ratkaisevasti. Vain typeryksille tieteellinen tutkimus on vakuuttavuuden synonyymi. Todellisuudessa esityksen vakuuttavuuden tuomaroi yleisön oma hahmoalttius, allegorian- ja symbolinlukutaito. Vain älykkään yleisön voi vakuuttaa. Typerykset eivät vakuutu mistään.
Tieteellinen tutkimus on olennaista silloin kun se muuttaa syvällisesti ikiaikaisia symbolisia ja allegorisia järjestyksiä. Ikiaikaisia järjestyksiä ei ensimmäiseksi kannata epäillä kun tutkimus on niiden kannsa ristiriidassa. Kannattaa mieluumminkin selvittää tutkimuksen taloudelliset kytkökset. Pinnallinen ristiriitaisuus horjuttaa pelkästään tieteen omaa arvovaltaa. Muu, eli itsestäänselvien ja tunnettujen asioiden tutkimuksellinen vakuuttaminen, on nollatutkimusta.
Tunnisteet: aikalaiskritiikki, hahmoalttius - sielu on muotojen paikka, Hypotalamuksen kaupunki, Noam Chomsky, symboli-myytti-allegoria-metafora ja hahmoalttius
SOSIAALITOIMISTO
Asunnoton tuli puheilleni. En ymmärtänyt sanaakaan. Kolmannella toistolla aloin hahmottaa suomenkielen sanoja. Lopulta selvisi, että minua pyydetään soittamaan sosiaalitoimistoon asunnottomien yksikköön. Numero yksikköön putosi kirkkaana ja selvänä asunnottoman huulilta. Naputin sen mekaanisesti puhelimeeni. Numero ei ole käytössä. Kohautin hartioitani. Sain osakseni ivallisen katseen: eteen nolla-yhdeksän, idiootti! Näppäilin numeron uudelleen. Asunnoton laittoi kouraani maksun, kultakalan muotoisen rautralätkän, jossa luki VIP-asiakas. Katsoin lätkää ihmeissäni ja annoin sen takaisin asunnottomalle. Hän viittasi kädellä kieltävästi tyyliin joka ilmaisi ylpeyttä ja loukkaantumista. Linjan päässä vastasi naisääni. Esittelin itseni ja kerroin että seurassani on huonokuntoinen asunnoton, joka kaipaa jotain vielä tarkemmin selvittämätöntä palvelua. "Ei mikään huonokuntoinen", mokelsi asunnoton. Keskusneiti yhdisti puhelun jonnekin. Numero tyyttäsi epämääräisesti vähän aikaa ja lakkasi. Soitin uudelleen, valittelin, että yhdistettiin numeroon, joka ei ole käytössä. Neiti yhdisti uudelleen, nyt oikealle henkilölle, kuulemma. Miesääni vastasi kiusaantuneesti. Esittelin itseni ja asiani. Vastattiin, että on soitettu aivan väärälle henkilölle, että oikea numero on 310425 ja jotain. Kysyin viimeistä numeroa uudelleen, mutta miesääni oli siirtynyt keskustelmaan päivän lööpeistä naisäänen kanssa. Huutelin puhelimeen haloo, huvikseni noin viiden minuutin ajan. Huusin kurkku suorana haloo. Luurin kahvittelijat kuulivat sen kyllä. Tässä vaiheessa asunnoton hymyili, näytti minulle peukkua ja lähti matkohinsa. Lähdin itsekin suuntaani, ja huusin vielä muutaman parhaan keksimäni törkeyden puhelinluuriin.
Mitä näiden kanssa pitäisi tehdä? Kerran vuodessa voisi vaihtaa asunnottomat ja heidän tarkat peilikuvansa, sosiaalitoimiston työntekijät keskenään. Vuosi kadulla vuosi töitä.
Tunnisteet: idiootti, ilkeyden fenomenologia, Suomi
LOUNAASEEN VARATTU AIKA
kuluu Helsingin ydinkeskustassa tuloksettomasti ravintolan etsimiseen: sellaisen jossa musiikki (aina hermoja ja energiaa kuluttava) ja muu häiriö olisi riittävän taustalla, että pystyisi tunnottomasti murjomaan pöperöt naamaan. Aktiviteetteihin paluu tapahtuu joko vatsakipuisena tai nälkäisenä, mikä on parempi, koska viimeaikoina suomalainen ravintolaruoka ei ole saanut erityisen rohkaisevia arvosanoja tarkkailijoilta.
Voisiko tämän kulttuurin jo vaihtaa, kiitos. Paljon kiitoksia. Ammatti-ihmiset hoi, te joille tästä kaikesta maksetaan! Kiitos riittää, kiitos. Oikein paljon kiitoksia.
Sanotaan: Mene Kasarmitorin laidalle, siellä ei muistaakseni takavuosina soinut musiikki. Kaukaisuudessa saattaa olla jotain, ja kesällä voikin kävellä. Mutta etäisyydet myrkyllisessä räppärimetsässä ovat raskaita taittaa. Nuoret tytöt tihkuvat vaisuja viettelyksiä, myrkkyä ja poissulkevaa ilkeyttä. Ja pahimmassa tapauksessa kaukaisuudessakin soi seniliteetti.
Eipä silti, musiikki on todella hieno asia, kunhan se on luovasti valittu laajalla koko maailman kattavalla tietopohjalla. Otetaan nyt tähän taas tämä Hypotalamus -kortti. Ero on niin huomattava, etten edes viitsi alkaa raivoamaan siitä täällä. Hypotalamuksen kaupungissa ei juuri ole paikkoja, joissa ei haluaisi mennä filosofisesti keskustelemaan musiikin valitsijan kanssa. Samalla voi pyytää listan kappaleista ja artisteista, ja oppia siinä kosolti lisää sellaisista musiikkityyleistä ja artisteista, joista ei aiemmin tiennyt. Siellä ei yksinkertaisesti kuule mitään kovin ikävää. Oppiminen on melko tehokasta: joka hetki kaikkialla oppii kosolti asioita. Administraattorit ovat tarkkoja asiakkaiden hyvinvoinista, myös omasta terveydestään. Valppaita ovat, ja alttiita huomioimaan pienenkin vivahduksen, ja heti muuttamaan asioita kohti miellyttävämpää. Ihmiset eivät halua menettää hetkeäkään hymyilyltä ja hihittelyltä. Hetken menetys ajatellaan siellä suurena tappiona ja konkurssina.
Meillä täällä ei tällä kulttuuripohjalla voida jatkaa. Mutta tyhjänpäällekään ei voi asettua. Aluksi on pakko mennä sinne missä tapahtuu, Hypotalamuksen kaupunkiin, opettelemaan, nöyrästi, mitä on oikea oppi ja Kristuksen seuraaminen. Vääntö on siellä aika erilaista, hyvin mielenkiintoista.
Nyt puhutaan tietysti magiasta ja yliluonnollisista asioista, eli tuonpuoleisessa niin sanotuista arkipäiväisistä ja tavallisista asioista, jotka ovat olleet tavanomaisuutta Hypotalamuksessa koko vanhan liiton ajan. Me emme vain tiedä mitään Hypotalamuksen historiasta. Missä se on kehittynyt nykyiseen muotoonsa. Tänne ei tihku mitään todellisia tietoja oloista siellä. Edellisenä aikana myöskään ketään ulkomaalaisia ei päästetty vapaasti tutkimaan asioita. Olennainen kirjallisuus ei ole kääntynyt millekään meidän kielistä. Kaikki ns. sikäläinen "normaali" on täätä pimitetty. Nykyään noihin asioihin pääsee käsiksi, jos tuntee oikeita henkilöitä, ja tuntee antiikin kirjallisuuden ja magian läpikotaisin. Itseltäni puuttuu kumpaakin harrastuneisuutta. Kaiken lisäksi en osaa olenkaa sanoa onko Hypotalamuksessa todella sellaista kuin kuvailen. Tuo kaupunki ei ehkä ole lainkaan olemassa. Kun sieltä poistuu, siitä ei muista mitään kovin selkeää. Kaikki on kuin unentakaista, ja itsekin epäilee oliko se, vai eikö se ollut.
Tunnisteet: heikkous, Hypotalamuksen kaupunki, Jeesus, musiikki, okkulttinen filosofia, sukeltajanaiset, Suomi, tämän- ja tuonpuoleisuuden dialektiikka
miten vankeudessa syntynyt muistaa vapauden
mistä löytyy halu raaputtaa
kolikolla uloskäytävä kuin muinainen kieli
ja miten osata raivokkaiden
eläimien aterioiden välinen sanaton vapaus
Tunnisteet: dystooppinen orientaatio, halu ja mimeettinen halu, Kaksisuuntainen mielialahäiriö, luonnos, runo, sykli_hyönteis
PIIRIANALYYSI: JÄNNITTEEN MITTAUS
eKun kulttuurin ytimen valtaa seksi, syntyvät ensimmäiseksi kansanmiesten kaksimieliset vitsit, joissa kaikenlaiset motiivit nähdään pohjimmiltaan seksuaalisina. Tämä tuntuu siirtymävaiheessa huvittavalta kaavalta.
Huoneessa
siivoja etsii roskia,
roska etsii tyttöjä,
tyttö etsii ulkomaalaisia,
ulkomaalainen etsii kaunottaria,
kaunotar etsii mafiamiehiä,
mafiamies etsii turvallisuusmiehiä,
turvallisuuspäällikkö etsii terroristeja,
terroristi etsii sopivaa hetkeä räjäyttää itsensä
keskellä väkijoukkoa.
Tunnisteet: globalisaatiokritiikki, Harmageddon on aineenvaihdunnallinen ilmiö, ilkeyden fenomenologia, seksuaalisuus: sukupuoliinjakautumisen fenomenologia
PYHÄN MÄÄRITELMÄ
Pyhä asia tai arvo on sellainen, jonka loukkausta ei siedetä ryhtymättä taisteluun. Kun yhteiskunnalla on pyhiä arvoja, sen yksilöt eivät milloinkaan joudu tilanteeseen, jossa voisi syyttää olosuhteista. Olosuhteet ovat aina hyvät. Tai sitten on täydellinen sotatila. Pyhillä arvoilla suojattu yhteiskunta ei elä puolinaisessa sotatilassa: hyvin syöden mutta jatkuvaa flunssaa tai pitkällistä sairauden inkubaatioaikaa potien.
Yhteiskunta, jolla ei ole mitään pyhää, on jatkuvassa julistamattomassa henkisessä sotatilassa. Sellaisen yhteiskunna geneettinen perimä tuhoutuu kahdessa sukupolvessa. Tämä johtuu naisilla munarakkulakasvua ja estrogeenieritystä, miehillä spermatogeneesiä säätelevän hypotalamuksen toiminnan lamautumisesta (veikkaukseni, vaatii lisätutkimusta). Jäljelle jää vain hiljainen sanaton toivomus, että jokin ulkopuolinen, armollinen ja reilu voima tuottaisi täydellisen hävityksen.
Tunnisteet: Harmageddon on aineenvaihdunnallinen ilmiö, Hypotalamuksen kaupunki, pyhä, sotatila
MIESTEN PYRAMIDI vs. NAISTEN PYRAMIDI
Tässä valokuvassa Rodchenko on minusta mainiosti onnistunut kiteyttämään oikean antropologoksen.
Kysymys on tietenkin symbolista. Venäjällä ei tapahdu mitään positiivista tai negatiivista, mikä ei olisi läpikotaisin sieluntäyttämää ja merkityksellistä. Ei ole ainoatakaan sanaa ilman juuria planeetan ytimeen.
Planeetta on nimen omaan se aineperusta, jolla Rodchenkon miesten pyramidi lepää. Kaikilla miehillä ei ole suoraa kosketusta aineperustaan, vaan miehet kannattelevat toisiaan. Kosketus aineperustaan tapahtuu toisten miesten kautta. Välissä ei ole ainoatakaan naista, ei mitään sandwitchejä.
Nainen on pyramidin huipulla, ei tomppeli tai homppeli*. Nainen on absoluutti, ylä-äänikalotti ja suora yhteys sielun herkimpiin sävyihin. Nainen on sielun puhtain materialisaatio (samalla tavalla kuin nainen antikulttuurissa on maanisdepressiivisyyden materialisaatio). Nainen on miesten välityksellä suhteessa aineperustaan, mutta kaikista ihmisolennoista kauimpana ja vapaimpana siitä. Miehet ovat suhteessa sielunmekaniikkaan naisen välityksellä. Kysymys ei ole polygamiasta, omistussuhteesta, vaan lumouksesta: kulttuurin ytimessä ei ole seksi. Mies ei voi havaita sielua objektiivisesti tapahtumissa, tai omata mitään tunteita, ilman aineperustasta vapaan naisen lumoustasynnyttävää välitystä. Sielusta ja rakkaudesta pitää tietää jotakin selvää ja objektiivista, että niiden puolesta voisi argumentoida ja taistella. Toisin kuin Manuel Castells väittää kollektiivinen tieto ja kokemus ei synny olennaisesti ihmisten välittämistä kuvista ja mielipiteistä, vaan tapahtumista, jotka tietyssä tilassa toistuvat, ja joita ihmiset kohtaavat. Tunteista tai sielusta ei voi tietää mitään, ellei kohtaa niitä tapahtumissa. Mikään kirjallisuus ei auta ihmistä kokemaan olematonta. Aivan samoin kuin autokoulu ei auta kokemaan Tokion liikennettä, jos elää antiikin Kreikassa.
Tässä siis maaplaneetan älyllisen elämän antropologoksen tieteellisen havainnollinen esitys. Vain tätä ehdotonta järjestystä kunnioittamalla ihmislaji voi saavuttaa henkisen yhteiskuntatasapainon. Muu on antikulttuuria, viivasuoraan häviöönjohtavaa.
*Tämä ei ole homoseksuaalisuuden vastainen kirjoitus, vaan ainostaan kristisoi homoseksuellien yksipuolista yhteiskunnallista asemaa taiteen, kirkon, liike-elämän ja politiikan huipulla.Tunnisteet: a, homoseksuellismi, kohtaaminen, mitä voidaan tietää, seksuaalisuus: sukupuoliinjakautumisen fenomenologia, sukeltajanaiset, utooppinen orientaatio, Venäjä
KULTTUURINEN SUODINSUUNNITTELU: KAPEAKATSEISUUS vs. EKLETISMI
1. Kapeakatseisuus on antikulttuurin
suodinsuunnittelua: adaptiivisuutta tai muitakaan hienostuneita ominaisuuksia ei tarvita, riittää että suljetaan notch-tyyppisellä kapealla
kaistanpäästösuotimella ulos kaikki mikä on elämää, sielunliikettä ja kulttuuria. Yhteiskunnan henkinen energia pakkautuu kapealla
taajuuskaistalle, joka kaiken lisäksi on satunnaisessa suhteessa hypotalamuksen resonanssitaajuuksiin. Koska
hypotalamuksen stimulaatiota ei tapahdu, tämän tasapainoelimen toiminta lamautuu lähes täysin. Jäljelle jää pelkkä korviarepivä viiltävä, särkevä ja kohinainen, kaikesta hyötyinformaatiosta vapaa mielisairaus. Jokainen notch-suotimien kanssa äänilaboratoriossa puuhannut aloitteleva yhteiskuntatieteilijä tietää sen, että kun tällä tavalla suodatettu kohinainen singnaali viedään mikrofonin, vahvistimen ja kaiuttimen muodostamaan valtamediaan, syntyy helposti
akustinen kierto ("feedback" -efekti), ilman että kysymys olisi varsinaisesti energiasta millään tilan
ominais- eli resonanssitaajuudella.
Suljettu silmukka on kontrolliyhteiskunnan tunnsukuva. Feedback-efekti tuottaa, viiltäviä, voimakkaina puhtaasti tuskalliseksi koettuja ääniä (ringing tones). Anarkistikriitikko
Jimi Hendrix käytti tällaisia ääniä satiireissaan.
2. Kultuurinen ekletismi on suodinsuunnittelua, jolla hyödylliset ja yleispätevät ilmiöt pyritään poimimaan
kohinan ja
häiriön seasta. Jos ekletistinen kulttuuri havaitsee kiertoa (ringing tones)se asettaa sille taajuusalueelle kapeakatseisuuden
käänteissuotimen, eli
notch-tyyppisen kaistanestosuotimen.
Ekletismissä käytetään hyväksi erittäin monimutkaista
hahmontunnistustyökalua nimeltä sielu. Sielu pyrkii muokkaamaan kulttuurista tila-aika prosessia niin, että se kattaa koko
hypotalamuksen taajuuskaistan, ja on toistoltaan mahdollisimman tasainen ja miellyttävä myös hypotalamuksen resonanssitaajuuksilla, jotka
säätelevät kylläisyyttä, näläntunnetta, nesteenottoa, uni-valve-rytmiä,
verenpainetta, aineenvaihduntaa,
sympaattista hermostoa,
nestetasapainoa,
stressireaktioita, naisilla munarakkulakasvua ja estrogeenieritystä, miehillä spermatogeneesiä, kasvuhormonitoimintaa, maidon eritystä synnytyksen jälkeen, mielialan vaihteluita.
Ekletismi toimii loogisen systemaattisesti vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa poimitaan kaikki hyödyllinen ja käyttöönsopiva. Toisessa vaiheessa poistetaan kohina jä häiriöt. Kolmannessa vaiheessa puretaan lainattu osiin. Neljännessä vaiheessä tuodaan työpöydälle omat ideat. Ja viidennessä vaiheessa luodaan sommitelma eli synteesi parhaista materiaaleista.
Kulttuurinen ekletismi on kaiken henkisen työn perusta. Se on enemmänkin asioiden käyttöä tietyssä hengessä, kuin niiden täydellistä omaperäisyyttä. Ekletismiin liittyy myös omaperäisyys ja alkuperäisyys, mutta ensisijaisesti asioiden yhdistelyn ja käytön mielessä. Tietty rakentuva henki voi ekeletismin välityksellä ilmetä kaikessa ainetodellisuudessa, jatkuvasti uudella tavalla. Ekelektinen estetiikka runoudessa on välittömästi johdettavissa arkkitehtuuriin, kuvataiteeseen, musiikkiin, näyttämötaiteeseen, sisustukseen, käsitöihin, yritysjohtoon, maisemasuunnitteluun, liikennesuunnitteluun, käyttöliittymäsuunnitteluun, vaatesuunnitteluun jne. jne. jne.
Tämä on täsmälleen ottaen se syy, miksi ekletistisessä kulttuurissa runoilijaa arvostetaan aina erittäin paljon. Runous on ydinprosessi, jonka energia virtaa suoraan koko ainetodellisuuteen. Kun runoilija keksii jotakin, jonkin metafyysisen suhteen tai siirtymän, seuraavana päivänä koko todellisuus näyttää toiselta. Tämän takia on myös ymmärrettävää miksi kapeakatseisuuteen ja väkivaltaan perustuvassa rumuutta ja hypotalamuksen tuotteistamista tavoittelevassa antikulttuurissa runoilija suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle.
Lopullinen vastakkainasettelu, Harmageddon, tullee olemaan antikulttuurin ja kulttuurin välinen. Harmageddon tulee silloin kun totuus tosiasioista valkenee koko maailmalle. Kaikille on silloin ilmeistä, että antikuttuurin viiltävä kierto ei mahda mitään kulttuurin täydelliselle saliakustiikalle. Kaikki kauneus, hyvyys, äly ja rakkaus on kulttuurin omaisuutta. Mutta suurin osa aineellisesta vauraudesta on antikulttuurin omaisuutta. Antikulttuuri on myös ihmismäärältään paljon suurempi. Pedon merkki ilmestyy antikulttuurin jäsenille silloin kun hypotalamus tuhoutuu täysin. Lopullinen kysymys on biologinen. Antikulttuuri tajuaa oman totaalisen häviönsä rehellisessä kilpailussa, mutta se ei milloinkaan kykene tunnustamaan sitä. Tunnustaminen vaatisi jo näyryyttä, joka on vain ekletistisen kulttuurin ominaisuus.
Siksi antikulttuuri tulee yrittämään kulttuurin totaalista väkivaltaista hävittämistä, jotta sen oma rumuus ei näyttäisi niin äärettömältä, kulttuurin ääretöntä kauneutta vasten. Kysymys on puhtaasti biologinen: antikulttuurin ihmisille tärkeintä on pakkolisääntyminen, elintilan mahdollisimman täydellinen tukahduttaminen kauneudelta: kultturin ihmisille tärkeintä on rakkaus, kauneuden lisääminen, elintilan mahdollisimman täydellinen vapauttaminen. Mitä enemmän enkeleitä, sen enemmän tilaa, sanoi Swedenborg.
On aivan selvä, että Harmageddonissa tulee olemaan kysymys on rehellisen kilpailun häviäjän väkivaltaisesta epärehellisestä hyökkäyksestä rehellistä voittajaa vastaan. Häviäjä ei tule löytämään kovan paikan edessä nöyryyttä uskonnolliseen vakaumukseen tuonpuoleisen paratiisillisuudesta, joka tarkoittaa konkreettisesti nöyrää jerusaleminrakentamista tässä elämässä, että seuraavilla sukupolvilla olisi parempi kulttuurinen lähtökohta. Tämä ei tule olemaan mahdollista antikulttuurissa, missä orjuus, porno ja ihmisten hyväksikäyttö ovat taajuuskaistan kaiken energian syövät viiltävästi kiertävät säröytyvät piikit.
Harmageddon on planeetan lähitulevaisuuden ohjelmanumero 1. Heti kun meillä on tieto, alkaa Harmageddon: planeettademonien viimeinen taistelu rakkautta, kauneutta ja hyvyyttä vastaan.
Tunnisteet: ekletismi ja postmodernismi, globalisaatiokritiikki, Harmageddon on aineenvaihdunnallinen ilmiö, henki ja logiikka, Hypotalamuksen kaupunki, itä - länsi, kulttuuri ja antikulttuuri, mitä voidaan tietää, pornotutkimus, rakkaus, sielu, Suomi, tämän- ja tuonpuoleisuuden dialektiikka
TIENANTAMINEN NAISILLE?
Törmäsin kadulla naisupseeriin
(nainen se kai oli, vaikka mistä noista tietää):
en huomannut tätä, ja tämä ei antanut tietä.
Mielen tuli Rodchenkon
valokuva, jossa
miesurheilijat antavat naisille tietä.
Tunnisteet: a, Harmageddon on aineenvaihdunnallinen ilmiö, mitä voidaan tietää, naistutkimus, Suomi
