25.4.2007

SUON KUIVATTAMINEN

Olen pohtinut taas samaa maaperän vetelyyden ongelmaa jatekettuani Ernst Jungerin Marmorijyrkänteiden lähilukua. Erittäin kiehtova romaani, allegorinen tavalla, jollaista en ole aiemmin tuntenut. Ikään kuin historiallinen, mutta ei oikein mihinkään todelliseen paikkaan tai aikaan sijoittuva, realistisia paikkoja ja aikoja vapaasti yhdistelevä, silti narratiivinen, joissain yksityiskohdissaan fotorealistinen, joissain mielenkiintoisella tavalla ylimalkainen ja hämärä. Tämä romaani ei milloinkaan voisi olla suomalainen... mutta ruotsissa jo on jotakin vastaavaa Lagerkvistissä ja Kyrklyndissa. Suomessa ei yleensä jakseta uskoa tosissaan niin taiteellisesti hienovaraisiin ja samalla teknisesti funktionaalisiin ideoihin, joihin Jungerin ilmaisu perustuu. Näissä pyrkimyksissä on aina vaara joutua tekemisiin saksalaisuuden kanssa, idealismin kanssa, vilpittömyyden hengen kanssa, demonien kanssa, ajautua vahingossa hiuksenpaksuuden päähän ihmiskunnan kohtalonkysymyksistä. Täyttä hiljaisuutta, kyvyttömyyttä ja syljeskelyä vasten Beethoven toki kuulostaa joltakin. Jungerin synnynnäinen itsevarmuus rakentuu marmoriksi tampatulle suolle.

24.4.2007

OSTIN URKUHARMOONIN

Soittimien hankinnassa tänä päivänä korostuu fyysisyys ja käyttöliittymä, koska jossain määrin vastaavia ääniä voi tuottaa myös tietokoneella. Itse olen tottunut ajattelemaan tietokoneavusteista äänenkäsittelyä akustisten äänten jatkeena ja laajennuksena, en korvaajana. Virtuaalisuuteen ja aineettomuuteen intohimoisesti keskittynyt aikakausi puskee edessään fyysisyyden, toiminnallisuuden ja motorisesti monipuolisten käyttöliittymien aikautta. Itselläni ensimmäiset askeleet uuden aikakauden suuntaan ovat olleet äskettäiset esine ja soitinhankinnat. Monipuolisilla äänimaailmoilla pyrin houkuttelemaan majalleni monipuolisesti muusia ja musikoita.

Eilen sain kotiini vanhan kauniin esineen, täysin toimintakuntoisen poljettavan urkuharmoonin. Harmooni löysi heti paikkansa päivävuoteen vastaiselta seinältä. Harmi että kannen lukko ei toimi. Lukolla voisi yrittää edes jotenkin rajoittaa helposti läpi yön jatkuvaa soittoa määrätunteihin.

Koska muisti jättää usein pulaan, kirjoitin soittimen historian ylös muistivihkooni. Myyjän isän isä, räätäli (tai paremminkin sanottuna kraatari siihen aikaan) Oskar L. oli ostanut harmoonin jostain elokuvateatterista Turusta (Arina tai
Areena?) perimätiedon mukaan vuonna 1914. Oskar L.:llä oli jonkinlaisia
musikaallisia kykyjä ja muitakin käden taitoja. Rankkana vapaussodan aikana Oskar L. toimi punaisten puolella Yläneen paikallisosaston rahastonhoitaja ja joutui Turun pakkotyölaitokseen vangiksi. Vankina ollessaan Oskar L. rakensi viulun. Myyjän esittelemän viulun sisältä näkyi valmistumispäivä 1.11.1919 ja teksti Turun Pakkotyölaitos.

Harmooni takavarikoitiin valkoisten toimesta sillä perusteella, että se oli (muka?) ostettu punaisten rahoilla. Oskar L.:n poika (s.1910) oli usein pienessä pöhnässä ollessaan muistellut sitä, kuinka "lahtarit soitti Suojeluskuntatalon kentällä meidän
harmoonilla jotain äkseerausmusiikkia". Jotkut ystävälliset ihmiset olivat (tuntemattomasta syystä) halunneet edesauttaa Oskar L.:n vaimoa harmoonin takaisinsaamisessa. Mutta lopulta Oripään nimismies (myyjän tietojen mukaan) oli ollut se henkilö, jonka avulla harmooni kotiutui myyjän suvulle.
Näin unessa harmaantuneen lapsen, noita-akan, kirkaskatseisen seniilin. Hänen tukkansa ei enää kasvanut kuin millimetrin vuodessa, ja hänen säärensä olivat täynnä tupakalla poltettuja märkiviä haavoja. Hän ei ollut tajunnut mitä ihminen kestää, mikä ihmiselle kuuluu. Tai oli ehkä tajunnut, muttei kyennyt uskomaan, löytämään varmuutta. Kukaan ei ollut saanut sanottua sitä niin, että hän olisi ymmärtänyt, vakuuttunut. Niinpä vanhuus oli päässyt yllättämään kesken lapsuuden leikin. Se vasta todisti hänelle jotakin. Mutta hänen oma rumuutensa, jonka hän ennen muuta koki sisällään, teki hänestä ilkeän: vaikka hän oli hellyyttävä lapsi, hän salaa pilkkasi niiden tyhmyyttä, jotka suhtautuivat häneen lempeästi, ja joilla epäilemättä oli suuri työ olla näkemättä hänen harmaantunutta olemustaan.
Niin, mikä ihmiselle kuuluu ja minkä verran sen yli menevää ihminen kestää?
Ei ainasta pimeyttä.
Ei alituista kylmää.
Ei ikuista nälkää.
Ja nämä kaikki keinulaudalla, jonka kokijoina toisessa päässä fyysinen ruumis, toisessa henkinen.

SUOMALAISEN JA VENÄLÄISEN ELÄMÄNTAVAN

jyrkkä vastakkainasettelu tai paremmminkin myötätunnon puute mahdollistuu sillä, että Suomessa ei ole sosiaalisen elämän alueella ollenkaan ilmiöitä, joita venäjällä tapahtuu.

Suomalaisen elämänkokemuksen perusteella ei voi mitenkään "ymmärtää" venäläisyyttä, koska suomalainen elämänkokemus on hiuksenkapea, vaikka toisaalta jossain suhteessa omaperäistä. Tämä on siinä mielessä ymmärrettävää, että Suomi ei ole monikulttuurinen supervalta niin kuin Venäjä on.

Suurvaltojen asiat eivät yksinkertaisesti kuulu pienille maille. Suurvaltoja rajoittaa äänieristys. Suurvaltoja kiinnostaa eniten olennaiset, syvälliset ja tärkeät asiat. Suurvallalla on oltava jokin kantava idea, joka on sen olemassaolon perusta. Tässä on tienkin vaarana ideologisoituminen, rinnakkaisten epäuniversaalien systematisointijärjestelmien syntyminen. Pienillä mailla on varaa keskittyä turhuuteen, koska niiden vaarana ei ole hajota oman painonsa alle. Pienissa valtioissa on harvemmin mitään ideaa: ne ovat sopimuksen ja byrokratianvaraisia. Niiden ideoiden ja ajattelun itsenäisyyden totaalinen puute korostuu siinä, että pienissä valtioissa ei osata tyytyä ja tunnistaa kohtuuden käsitettä. Suurvallat taas ovat hengen ja logiikan varaisia. Suurvallat joutuvat kohdistamaan ytimeen, ihmisyyden kaikkein jaollisimmalle alueelle pysyäkseen kasassa. Suurvalloissa tiedetään tarkemmin mikä kuuluu ja mikä ei kuulu niiden jatkuvasti monimuotoistuvaan ideaan ja henkeen. Suurvaltojen on aina pystyttävä kohtuuteen, koska muuten poliittinen paine murentaa ne sisältä.

Suomessa tietysti tämä turhuuden juhliminen on kehittynyt hämmästyttäviin mittoihin. Avaapa täällä minkätahansa valtakulttuurin tiedotuskanavan, törmää ällistyttävän kyyniseen tyhmyyden ja turhuuden juhlintaan. Tietysti tämä on poliittista, sillä itse toimijat tuskin pystyisivät parempaan vaikka aseilla pakotettaisiin. Tämä juhliminen valitettavasti ei silti ole viatonta, vaan sitä leimaa syvä tietoisuus olennaisen ja kauniin olemassaolosta tai mahdollisuudesta, joka aktiivisesti jätetään käyttämättä. Asenne vertautuu täkäläisen nuoren ihmisen itsenihiloinnin ja itsekastroinnin asenteeseen, joka on suurvallan ja kulttuurin ihmiselle tuntematon. Mahdollisuuksien käyttämättä jättäminen ja niiden maahanpolkeminen eivät paljon eroa toisistaan; jälkimmäinen on ehkä aavistuksen verran tietoisemmin informaatiosodankäynnin taktiikka. Tämän taktiikan perusta imperialistisessa periferiassa on se, että uskotaan aidosti omien resurssien ja kykyjen riittämättömyyteen oman kulttuurin tuottamisen suhteen.

Suurvalloilla ei voi milloinkaan olla objektiivisia perusteita tällaisen kyvyttömyyden ja resurssipulan toteamiseen. Siksi niiden täytyy ensinnäkin hyväksyä sielun olemassa olo, koska päin vastainen johtaisi siihen katastrofaaliseen kehitykseen jonka Yhdysvaltojen 1900-luvun historia osoittaa. Yhdysvalloissa laaduttomuuden teeskentely, joka alunperin oli puhtaasti informaatiosodan tuotantoväline, on sekoittunut myös oman kulttuurin tuotantoon. Tällä tulee olemaan peruuttamattomat ja katastrofaaliset seuraukset, sillä kuten näemme, Amerikassa ei enää pystytä erottamaan simulaatiota todellisuudesta edes akateemisessa runoudessa tai filosofiassa. Sieluttomuuden teeskenetly johtaa aina negatiivisen demokratian ja negatiivisen keskiluokan syntymiseen, jotka puolestaan tuhoavat rakkauden idean. Kulutuksen laaduttomuus ja luokattomuus on aina teeskenneltyä, eli likaisinta mahdollista informaatiosotaa.

Pieni maa on hyvä asema observoinnille, koska omaa ympäristöä ei lähtökohtaisestikaan voi ottaa mitenkään vakavasti. Pienessä maassa on helppo olla irti todellisuudesta. Jos perusamerikkalaiset eivät tänä päivänä oikein näyttäisi ymmärtävän omaa tilaansa, en ole aina varma, että kaikki venäläisetkään ymmärtävät itseään. Varsinkaan en luottaisi mihinkään abstraktiin "kansan viisauteen", enkä tietenkään toimittajiin, jotka nyt ovat suurinpiirtein yhtä ja samaa koulutettua lumouksen vihollisjoukkoa kaikissa maissa.

Runoilijana en mitenkään voi yhtyä kansainvälisen poliitiikan agressiivisiin vaatimuksiin ja painostuksiin Venäjää kohtaan, koska voin luottaa vain omaan havaintooni. Kiinaa sopii painostaa, koska Kiina on sieluton, itsensä tuhonnut ja hukannut. Kiinassa ja Venäjässä ei ole mitään samaa: ne ovat toistensa absoluuttisen negaatiot. Venäjän tulkitsemisen suhteen on oltava kärsivällinen ja varovainen. Venäjällä on sielu, eikä se ole kadottanut itseään yhtään minnekään. Venäjä on ehkä ollut pitkään valekuollut, mutta havaintojeni mukaan se ei ole sitä enää kovin kauaa.
Taistelun perusta on aina olemassaolo, salattu tai avoin. Taistelua näkee nykyisin vähän, koska olemassaolot ovat muuttuneet salaisiksi. Lajien kuolema ei ole niin totaalista kuin voisi kuvitella. On luovuttajien äreä synkkä armeija, valkoiset liput, ja on taitelijoiden salattu iloinen armeija. Vaikka aavikonvartijalla on korppikotkan silmät ja parhaat satelliitit, hän ei näe elämää. Hän on rauhallinen vain silloin kun mikään elollinen ei riko aavikon rauhaa, ja elollinen tietää sen. Elämä, informaatio siitä, provosoi aavikkovartijaa, jolla kaasut ja ydinaseet kaiken elollisen informaation lamauttamiseksi. Vain kuolema, eloton, pysähtynyt ilahduttaa ja virkistää aavikkovartijan kivettynyttä silmää.

Havaintoni ja tutkimukseni venäjästä on tällä hetkellä alussa... eivät edes kunolla alussa. Tämä täytyy ymmärtää, koska kysymys on omakustanteisesta toiminnasta.
Mesenaatteja ei ole ilmestynyt, koska he pelkäävät toden tiedon ilmestymistä sotanäyttämölle. Kaikki tosi tieto on erittäin vihattua ja salattua. En voi muodostaa asioista mitään poliittista tai pysyvää mielipidettä, koska en tiedä edes sitä ymmärtävätkö venäläiset venäläisyyttä riittävän syvästi, ja ymmärtääkö Putin sitä. En ole vielä valmis yhtymään käsitykseesi siitä, että Putin olisi Pär Lagerkvistin samannimisessä romaanissaan esittämä Kääpiö. En usko siihen teoriaan.
Samoin minun on vaikea uskoa esitettyihin näkemyksiin, joissa demonisoidaan ja mustamaalataan Suomen Penin ja Vihreiden toimjoita.

Lainaan Johan Bäckmanin tuoreen kirjan venäjänkielisen laitoksen tekijän esipuhetta: "Maailmassa on tällä hetkellä meneillään sota Venäjää ja sen kansaa vastaan. Sota on luonteeltaan ennen kaikkea informaatiosotaa, mutta sen päämääränä on joka tapauksessa Venäjän tuhoaminen ja sen kansan orjuuttaminen. Tässä sodassa käytetään sangen ovelia psykologisia metodeja. Tätä sotaa käydään ja rahoitetaan ulkomailta käsin, ja Suomesta on ollut tulossa tärkeä tukikohta tässä sodassa."

Tämä on aivan totta, mutta esimerkiksi R&B -musiikki, joka on kehitetty pelkästään informaatiosodan aseeksi on aivan toisessa vaarallisuusluokassa, jonkun Suomen Penin rinnalla. Oikeastaa jostain venäjän kannalta niin mitättömästä ja turhasta kuin Suomen toimijat, ei kannattaisi edes vaivautua puhumaan Venäjän kohtalonkysymyksiä pohdittaessa. Angloamerikkalainen "kulttuuri" kaikissa muodoissaan 2000-luvulle, samoin kuin Agent-Orange 60-luvulle ja Zyklon-B 40-luvulle, on sotateollisuuden tuote, johon pitää myös suhtautua sotana. Ei kulttuurina. R&B ja kaikki amerikkalainen nykykulttuuri kuuluu maanpuollustuskorkeakoulun tutkijaseminaariin.

Se mitä Ertst Junger puhuu Natsisaksan ilmapiiristä runouden ja allegorian keinoin, ei päde täysin nykyvenäjään. Kysymys on silti pohjimmiltaan samasta asiasta: sielun tulevaisuudesta planeetalla maa. Jos sielua ei ole venäjällä, minun on hyvin vaikea kuvitella sitä missään. Se että meillä ylipäätään on henkistä toimintaa suoemssa, ja se että sitä on joskus ollut jopa yhdysvalloissa, on puhtaasti neuvostoliitonj ja laajemmin Venäjän olemassaolon seuraus. Emigrantit, ja heidän mukaan tuoma lumous. on synnyttänyt amerikkalaisen kulttuurin terveen osan. Amerikka ei ole omavarainen tai henkisesti itsenäinen maanosa. Kun energian tuonti, veren ja öljyn tuonti, tyrehtyy, amerikka tyrehtyy. Näissä oloissa on vaikea alkaa kritisoimaan Venäjää.

Venäjää voi kritisoida yksityishenkilönä, yksittäisenä venäläisenä kirjailijana. Mutta ellei satu olemaan venäläinen kirjailija, on vaikea kritisoida. En luota täkäläisten kriitikkojen analyysiin sielusta, lumouksesta, jumalista, sanalla sanoen kaikesta siitä mitä Richard Wagner tutki. En luota venäläisten nykykirjailijoiden arvioon samasta. Jos analyysi olisi pitävä, sen tuloksena olisi suurta taidetta.
Venäjää ei voi mitenkään arvioida tai arvostella millään journalismin keinoin, koska kysymys on kuitenkin aina lumouksesta ja sielusta ja totuudesta, jotka ovat taiteen alueen kysymyksiä.

Johan Beckmanin äskettäin julkaistu kirja ei ole venäläistä kirjallisuutta, mutta se kritisoi Suomea ja osuu jollakin tavalla olennaiseen hermoon, ja viiltää auki kysymyksen venäjästä puhumisen vaikeudesta. Suomessa Venäjästä puhumisesta on tullut liian helppoa ja rutiininomaista, koska suomessa suurvalta Venäjästä ei tajuta eikä tiedetä nykyisin mitään. Toki voi olla, että suomalainen ihminen ei vain älyllisesti kykene ymmärtämään venäjässä mitään olennaista, vaan näkee siellä samat asiat kuin kotona, mutta yleensä surkeammassa valossa. Venäjällä on samat asiat, mutta siellä on myös eri asiat. Venäläinen henkinen todellisuus on rikas.

Mielestäni ei ole mitään mieltä verrata ja samaista Bushin ja Putinin hallintoa. Niissä ei ole eikä voi olla mitään samaa, ei mitään yhteistä. Venäjä on sielun ja hengen viimeinen pakopaikka maaplaneetalla, Pohjoisamerikka on uusi Egypti, totaalisen sielluntuhon henkisen epäjärjestyksen tyyssija. Parqadoksaalisesti henkisen epäjärjestyksen tuottaa pragmatismi, käytännöllisten asioiden äärimmäinen järjestys. Amerikassa kuitenkin joudutaan pohtimaan näitä asioita toisin kuin Suomessa, koska Amerikka on suurvalta, jolle on mahdollista mureneminen.

Ilman kysymystä ja anlyysiä erotiikasta (aluksi vaikka Bataillen L'Érotisme) Venäjä ei aukea ollenkaan eikä kenellekään. Erotiikka on sielun läpäisevää, sielun ydintoiminto. Erotiikan politiikka kuuluu yksinomaan suurvalloille, eikä pienillä mailla odoteta olevan siitä mitään käsitystä. Ihminen joka halveksii ja naureskelee erotiikalle, ei voi olla muuta kuin imperialistisen periferian nujerrettu olento ja venäjän vihollinen.

Kysymys erotiikasta on maailmassa suuren vastakkainasettelun kohde. Mutta vain maailmanhistoriallisella tasolla, ei pienten maiden kärpässarjassa. Natsi-Saksassa oli kysymys erotiikasta, Amerikassa oli kysymys erotiikasta, Intiassa on kysymys erotiikasta ja varsinkin Venäjällä on kysymys erotiikasta, jopa aistillisesta rakkaudesta. Kysymys erotiikasta on henkisesti ja taloudellisesti merkittävä, ja se on informatiosodan keskeinen alue, kuten internetin pornotarjonta objektiivisesti ja raudanlujasti todistaa.

Jos kysymys erotiikasta jätetään huomiotta, saadaan Bushin ja Putinin välille vedettyä yhtäsuuruusmerkki. Tämä on mahdollista vain pienissä ja mitättömissä maissa, joille ei kuulu maailmanhistoriallinen liike, eikä sielu.

23.4.2007

KIIRE VASTAAN HITAUS

Nykyään kuulee paljon kiireen valitusta. Nykyinen esine-, media- ja kommunikaatiotodellisuutemme saattaa olla monimuotoisempi kuin antiikissa. Ainakin se on sitä suuremmalle väestönosalle. Havaittavaa ja suodatettavaa on absoluuttisesti enemmän. Mutta Platon varmaan olisi tiennyt, että objektitodellisuuden rikastuminen ei lisää ideoiden määrää, eikä siten aiheuta "enemmän" ajateltavaa tai hahmotettavaa. Todellisuuden orgaaninen laajeneminen on aina itsesimilaarista, eri rakenteissa ilmenevät hahmot ovat keskenään analogisia. Henkistä työtä tekevä ajattelee aina kaikkia asioita yhtä aikaa, mutta fyysistä työtä tekevä on sidottu yhteen työhön kerrallaan.

Lumous on asia, joka vaikuttaa suoraan ihmisten aineenvaihduntaan ja heidän kehonsa ja aivojensa fyysiseen toimintakapasiteettiin. Siellä missä on lumousta ihmiset ovat nopeampia hosumatta, tyynenrauhallisia mutta kiihkeitä. Aivotoimintamme on -valitettavasti- meitä ympäröivän sosiaalisen todellisuuden ehdollistamaa. Sosiaalisessa todellisuudessa taas pätevät vanhat periaatteet, joita antiikin tragediat ja myytit muotoilevat matemaattisiksi todistuksiksi - ei järjelle, vaan tunteelle. Ympäristössä, josta lumous katoaa, parhaatkaan aivot tuskin yltävät "suureen tilaan", kykenevät ajattelemaan "kaikkia asioita" yhdellä kertaa, ja muuttamaan kaikkea ajateltavissa olevaa "nestemäiseen" sekoitettavaan ja vapaasti yhdisteltävään muotoon. Ihmisaivot, joilla on viisaudessa tietokoneita parempi maine, kutustuvat laskukoneiksi, objektiivisten ja mitattavien suureiden mekaanisiksi käsittelyaparaateiksi. Laskukoneina ihmisaivot häviävät jopa tietokoneille. Kun Hermes-jumala kuolee (jumalilla on tapana esittää valekuollutta ellei heille säännöllisesti uhrata parhaita herkkuja), on ihmisillä väistämättä kiire - he tuskin selviävät arjessaan edes kaikkein alkeellisimmista perusasioista rakkaudesta, mystiikasta ja kuolemasta.

Kaikkea rautaa puoleensa vetävä magneetti leijuu hitaasti kuin puhtaan pyykin tuoksu tai tuulahdus modernia panteismia. Se vihaa vapaa-aikaa: kaikki pitää olla suunniteltua ja säännösteltyä, mieluiten pitää olla koko ajan kiire. Kaikki ajattelu on liian hidasta, kun on määrättömyyksiin valtaa. Kiireessä magneetti inspiroituu tekemään jotakin muuta. Mitä suurempi kiire, sen enemmän liikettä tapahtuu siellä missä ei pitäisi. Usko edustaa hitaasti etenevää kaaosta, absoluuttisen epäjärjestyksen tilaa. Uskovalla on aina kova kiire. Pitää sommitella ääntä äänen päälle, ja lähestyä hitaasti sitä tilaa, jossa voi tuntea. Uskonsa menettänyt ei enää sävellä inspiraation vallassa, vaan hitaasti ja usein palaten tekemään korjauksia. Lopulta hitaudella ei ole mitään rajaa ja lumouksen raja siirtyy hitaasti kohti itää. Asiat eivät kuitenkaan muutu täsmälliseksi, kokonaiskuva vain katoaa. Karnevaali on instituutioiden vastakohta, puhtaan järjen sileä pinta. Sen ruumis on hidas, mutta sen aivoilla on tavaton kiire. Aivan mahdoton hoppu heikäläisten kanssa, heitä on äärettömän paljon, massoittain, eivätkä he kohdista katsettaan mihinkään yhteen pakopisteeseen.

21.4.2007

ZARATHUSTRA

Niin irti todellisuudesta
on mies vuorilla, vaikka
hänet kuvitellaan kaikkitietäväksi
hirviöksi, joka on joka
hetki satelliittiyhteydessä
Tosiaankin irti
todellisuudesta ja pahasti
Miksi taas näin
väistelen rakastelemista
en näe televisiota, jos
näenkin, en ymmärrä
Rakastan Lara Croftia yli kaiken,
mutta en tahdo rakastella
Olen ei-nainen, mies
kummajainen, omituinen
Vihreä tee kellastuu yhdessä yössä.
Eli, mistä johtuu tämä kellastuminen
joka kaiken lisäksi näyttää siltä että
koko pannu kellastuu ellemme tee
mitään?
Lautapelaaja itserakastui
pelialueella vipeltäviin
banaanikärpäsiin
Italia itserakastui
poliittiseen kaaokseen
Mummo yritti suudella
omaa kuvaansa

Mies siis itserakastui
petti vaimoaan, tunnusti
jäi syyllisenä
perheeseen, jatkoi
pettämistä, kunnes
muutti lopulta pois
kun ei voinut
jättää itseään

HELVETTI

Yhteiskunta, joka muokkaa herkimmistä ja sydämellisimmistä ihmisistä sarjamurhaajia.
- Kampusmurhaajan näköinen tyyppi, mutta ihan hyvällä tavalla.
Yhteiskunta, joka järkeistää rikoksen mielenterveysongelmilla, spekuloi tekijän masentuneisuudella, puolustautuu terapia- ja hoitokäynteihin vedoten.
Terapiayhteiskunta, jolle masennus on hyödyllinen ja haluttu bisnes.
Syyllistämisyhteiskunta, joka demonisoi bisneksen uhrit.
Yhteiskunta, jossa ei ole kirjailijoita. Yhteiskunta, jossa ei osata ajatella. Yhteiskunta, joka huoneet ovat eristettyjä kammioita, jotka eivät tiedä toisistaan mitään.

Aina on kysyttävä vain sitä, ketä ilmiö hyödyttää?

20.4.2007

TURKU

Heräsin juuri Helsingin asemalta Turun paluujunasta. Turun Kuka-baarissa oli eilen Tapani Kinnusen runokokoelman julkistus, ja käytin erikoistilanteen iskeytyä kulttuurikaupungin keskushermostoon.
Jo menomatka maksoi itsensä takaisin radanvarren kauniina maisemina, jollaisia ei pääradalla Helsinki-Riihimäki välillä juuri viljellä. Radanvarren maisemat ovat näyteikkuna seutuun, maakuntaan, valtioon, ja toivoisin, että pääradalla samoin kuin itäradalla vastattaisiin näihin haasteisiin jotenkin sivistyneesti. Mallia voi hakea Turun radalta. On ilmiselvää, että radanvarren rakennusluvat tulee pitää erityisen tarkkailun alaisina.
Turun asemalla jo tuli tytöiltä silmää ja hymyä siihen malliin, että ymmärsin saapuneeni ystävien seuraan.
Tänään krapulapäivänä ihailimme Turun uutta kirjasto, joka on vierailijaa kunnioittava, arkkitehtuuriltaan selkeän onnistunut, hyvin miellyttävä ja tunnelmallinen, suorastaan henkevä paikka. Helsingistä kannattaa lähteä Turkuun vaikka vain hetkeksi kirjastoon lukemaan.

19.4.2007

GOOGLEN DOMAIN-OMINAISUUS

jolla haun voi rajata tiettyyn internetsivustoon kuten blogiin on mainio, varsinkin sovellettuna omaan blogiin. Hakukenttään voi kirjoittaa suoraan esimerkiksi:
"toistuu site:http://kaymala.blogspot.com/"
Valitettavasti sama ei näytä toimivan täällä.

Tämä kohtaus toistuu joka päivä, täsmälleen samalla tavalla. Minua rajoittaa juna-aikataulu, kävelynopeus, häntä sisäinen kello, ajattelee nainen. Samat liikkeet toistuvat. Mutta ne eivät toistu luonnollisena. Jossain vaiheessa on täytynyt havahtua siihen, että junan ikkunasta maisema toistuu täsmälleen samana kuin hetkeä aiemmin. On ehkä kuviteltu nähdyksi unta. Siitä miten asiat maailmassa toistuvat sanoi Marx, että ensimmäisellä kerralla, ensimmäiseksi me havaitsemme sen mikä siinä samoin. Tavatessaan ennestään tuntemattoman hyönteisen, ei voi tietää. Mitä täydellisempää on erilaisuus, sen harvemmin se toistuu. Vain se missä on kaikki erot ja kaikki tunteet, ei toistu. Se on mahdoton, ainutlaatuinen. Sama sää toistuu aina (muistaakseni) 17 vuoden välein. Listoja lauseista joissa toistuu oireellisesti jokin; listoja lauseista jotka ovat järjestetty niin että. Painajainen toistuu mutkaisella hiekkatiellä kuin venäläinen rekka. Montako kertaa romaanissa toistuu sana jotenkin? Tekemättä kipeää tuottamatta kolmoishermosärkyä? Rakenne on plagioitu imbesilliltä: äänet toistuvat joko satunnaisesti tai monotonisesti. Representaatio on viivettä jossa hiljaisuus toistuu. On tunnustettava: tämä on kaunein näkemäni uni ja se toistuu joka kevät.

AIDOSTI ILAHDUTTAVA

ja kannattetava tapahtuma tänään pääkaupungissa on tämä. Kuljin asemahallissa soivan kantele-esityksen ohi, ja sain käteeni lehtisen. Manifestin kaksi ensimmäistä kappaletta nyökkäilin hymyillen. Kolmannen ja neljännen kappaleen Odota-teemaa en enää ymmärtänyt. Siinä sorrutaan, niin kuin täällä päin kaikessa idealismissa aina sorrutaan, liian nopeaan ja kärsimättömään hyvän idean konkretisointiin, jolloin konkretisoinnissa ei enää olekaan mitään ideaa. Se miksi yhteiskuntamme makaa niin kuin makaa, ja miksi täkäläinen oleminen on niin kuin on, kiireistä ja onttoa, ja täysin erotiikasta vapaata, on tietysti huomattavan monimutkainen kysymys, johon ei tällaisia helppoja vastauksia ole olemassa.

Ensinnäkin teknologialla on näinä aikoina sellainen ominaisuus, että se vain kehittyy globaalisti ja räjähdysmäisesti, kiirehdimmepä tai emme. Jo se, että koetamme muilla elämän osa-alueilla pysyä teknologisen kehityksen perässä, ja koetamme tosissamme ymmärtää, mikä teknologiassa on hyvää ja hyödyllistä, mikä hylättävää, pitää meidät hillittömän kiireisinä. Jos raukeamme työnteosta, jäämme heti tuottamamme informaation vangeiksi, emmekä pysty liikkumaan vapaasti, koska aineellisen todellisuuden näennäiset pakot saartyavat meidät kaikkialta. Mitään yksinkertaista pakotietä tai hillintää, mitään asioiden silleen jättämistä, ei nykytilanteessa jossa kilpailu on päästetty valloilleen ole.

Informaatiosota näyttäytyy ennen muuta sisällissotana: kansalaisten keskinäisenä brutaalina sotana oikean tiedon hallinnasta ja tietoisuuden tason saavuttamisesta, valaistumisen edellytyksistä, siitä miten oikea tieto on tulkittava ja lopuksi siitä miten halut voivat kohdistua.

Massojen halujen kohteet halutaan pitää helppoina, ostettavina ja saavutettavina, jotta markkinoiden aineenvaihdunta kiihtyisi. On toivottavaa, että massat eivät ala haluta jotain vaikeaa tai mahdotonta, sellaista mitä ei rahalla saas, sellaista joka edellyttäisi muutoksia yhteiskunnan rakenteessa tai jopa ihmisessä. Siksi massojen halut ovat aina tunteiden ja todella laadukkaan elämän kannalta toissijaisia. Erilaisten idosien ja muiden tarkasti laskettujen hämäsyten ja terapiaoppaiden avulla toisiaan pakkomielteisesti vahtaavat ja matkivat massat saadaan luulemaan, että suuren saaliin voi kaataa vain ohi ampumalla. Toisaalta massaihmisen heikko, kouliintumishaluton ja laiska järki (joka aina pelkää liikaa-ajattelua, ja kavahtaa kaikkea "erikoisuutta") ei mitenkään kestäisi sitä kidustusta, jonka tuottaa halun kohdistuminen rakenteellisesti tai poliittisesti mahdottomaan kohteeseen. Mielisairaala olisi sellaisen kilvoituksen vakiopäämäärä.

Primaareita haluja voi länsimaisessa yhteiskunnassa olla vain valtaeliitin henkilöillä, sillä heillä on riittävästi rahaa toteuttaa primaareita haluja, viettelemisen, pakottamisen, hienostuneen henkisen väkivallan, manipuloinnin ja prostituoinnin kvanttimekaniikoin. Valtaeliitti samalla manipuloi massojen haluja toisiksi kuin heidän omat halunsa, jotta kilpailtuja markkinoita ei syntyisi "todellisuuden" alueelle. Siksi simulaatio on valtaeliitin insinöörityön ja herkeämättömän suunnittelun kohde.

Mikä tahansa todellinen halu, tai ylipäätään todellisuudentaju, joka kumpuaa kansasta, on valtaeliitin päämäärien vihollinen ja uhka.

Tilanne, jota hahmottelen, on sama kuin Israelissa evankeliumien aikana. Kysymys on imperialistisen vallan periferian ongelmasta. Orginaali kulttuuri ja tosioleminen ovat verollepanevan imperialismin suurimpia vihollisia. Imperialistinen valta luonnollisesti korostaa naisten oikeuksia, koska naisten avulla hallitaan imperialistisen vallan alistamia miehiä aineellisesti sekä henkisesti, ja naiset eivät ryhdy tai liittoudu vallankumoukselliseen toimintaan kuin aniharvinaisissa poikkeustapauksissa. Naiset ajattelevat aina lähitulevaisuutta ja siinä pärjäämistä, millä tahansa ehdoilla, olipa tulevaisuus miten pimeä ja synkkä tahansa. Naiset eivät tavallaan edusta mitään kulttuuria tai kansalaisuutta, vaan heitä voidaan kaupata ja myydä, ryöstää ja kuljettaa miten tahansa, kunhan vain valloittajat esiintyvät vakavaraisina hyväntekijöinä. Käypä usein niinkin kuin Lemnoksen saarella taannoin, että naiset hirttävät omat miehensä kiveksistä, ja naivat Argoslavan uroista uusien poikien sukupolvet maata siittämään.

Naiset ovat tiukka poliittinen lukko, jolla omaperäisen kulttuurin syntyminen jollekin miehitetylle alueelle tukahdutetaan. Nimittäin naisten tuki on kapinallisille samoin kuin miehittäjille välttämätön pitkällä tähtäimellä: Miehityksen kestäessä suklupolvien yli, sissit yksinkertaisesti kuolevat sukupuuttoon ilman naisia. Naiset ovat imperialistien vallan näppäriä kirurgisia työvalineistä, joka heitetään kuin sähköverkko älyllisen toiminnan päälle. Tästä syystä seksuaalisuus on aina puhtaasti poliittista muulla paitsi korkeakulttuureissa, joissa se on puhtaasti eroottista eli epäpoliittista.

Suomi ei ole milloinkaan ollut kristitty maa, ei luterialinen enempää kuin ortodoksinen. Suomen varsinainen kansa ei ole milloinkaan ollut sivistyskansa. Suomessa on ollut sivistyneiden ihmisten ulkomaalaispohjaisia vähemmistöjä, ja kristittyjä yksittäisiä ihmisiä. Mutta kansa, se ei ole milloinkaan antanut Suomessa tukeaan Kristukselle, herkkyyden, nerouden ja omaperäisyyden uskon perustajalle. Siksi ns. kulttuuri-ihmisestä tulee Suomen vaikutuspiiriin jäädessään aina elitisti, pervertoitunut, ahdasmielinen ja ylen rasittava näpertelijä. Näin käy, vaikka alkuperäiset vaikuttimet olisivat omaperäiset ja puhtaat. Suomessa henkiset ja poliittiset olosuhteet ovat maailman kovimmat niille ihmiselle, jotka eivät halpamaisesti jätä kotimaataan ja taistelevat tämän kansakunnan itsenäisyyden, eli hienoimpien ja omaperäisimpien ominaisuusksien puolesta, jotka ovat aina ja kaikkialla juuri yleisinhimillisiä ominaisuuksia, vallankumouksellisimpia ominaisuuksia.

IHANTEIDEN JA IDEOIDEN TOTAALISEN PUUTTEEN

naurettavin seuraus on se, että raavaat miehet matelevat imbesillien edessä ja nuolevat ääliöiden oksennusta.

Lääke: silmien avaaminen ja opintomatkat pyhiin kaupunkeihin.

VAPAA KIRJAILIJA

kirjoittaa niin kuin ajattelee, tuntee ja kokee, ja sitten vapaasti julkaisee kaiken sen. Epävapaan kirjailijan luovaa työskentelyä rajoittaa ja tuhoaa kustantajan paino(s)tukset, sekä taloudellisten ja sosiaalisten seurauksien jatkuva pohdiskelu.

18.4.2007

INFORMAATIOSOTA

lähtee siitä, että vihollista ei ole olemassa, jos se ei näy mediassa.

RENE CHARIN MUOTOKUVA

Tämä maapallo-vanhus tässä,
hiljalleen puusta veistetty mies,
tehnyt tämän runon vanhoilla päivillään ja omistanut vanhoille päivilleen sekä vanhalle toverilleen Yrjö Prakkiselle.
Niin kuin eräs Éluardin kirja, D'Annunzion: forse che si, forse che no: ehkä, ehkä ei.

SIELU JA MATERIA

Historia tuntee paljon kauniita naisia. Siitä todistavat jälkeläiset, koviin kansiin sidotut tyhjät kirjat.
ja paljon kauniita sieluja: kädestä käteen salaa leviävät repaleiset monisteniput.

Stetsonpää tietää: rahalla ei saa kaikkea, mutta sillä saa nyljettyä sielun.

EHKÄPÄ TOSIAAN

voi hyvinkin sanoa, että "suomalainen runous elää kokoistuskauttaan 2000-luvun alussa, moninaisuuden ja runsauden voitonjuhlaa".

Itse vain en oikein elä.

KAPITALISMIN TERAPIAT JA EHEYTYKSET

Yhteiskuntamme pursuaa erilaisia terapiamuotoja, joogia ja henkisen valmennuksen kursseja, joissa painotetaan yksilön kykyä vaikuttaa omaan elämäänsä. Kaikki näyttää riippuvan itsestä. Näissä imperialistiseen informaatiosodankäyntiin liittyvissä kongnitiivisissa yksilötason prosesseissa painotetaan "itämaisia viisauksia" keinoina kapitalististen taloudellisten hyötynäkökohtien saavuttamiseen. Kysymys on aina "henkisestä valmentautumisesta" totaaliseen rahantekemiseen.

Kaikessa irvokkuudessaan yksilön itsevaikutuksen mahdollisuuksien korostaminen on robottimaisen massaihmisten itsetuntoa imartelevaa, mutta samalla satiirisessa ristiriidassa ns. oikean "itamaisen viisauden" kanssa. Itämainen viisaus nimittäin edellyttää robottimaisuudesta luopumista. Robottimaisuudesta luopuminen ja modernismi taas eivät sovi yhteen, kuten Krafftwerk ja monet muut taiteilijat ovat ilmaisseet. Paolo Coelhot ovat tietenkin vain taitavia ironisia nihilistejä, jotka pitävät karmivaa hauskaansa ihmisten rajattomasta ilkeydestä johtuvan tyhmyyden kustannuksella.

Gurdjieff sanoo: "Eniten ihmiskonetta voi loukata kertomalla hänelle, ettei hän kykene tekemään mitään, saavuttamaan mitään ja ettei hän voi koskaan liikkua mitään päämäärää kohti ja että pyrkiessään yhteen päämäärään hän väistämättä tulee luoneeksi toisen. Tietysti todellisuus ei voisikaan olla toisin.
Ihmiskone on sattuman hallitsema. Hänen toimintansa saatta joutua sattumalta tiettyyn kosmisten tai mekaanisten voimien luomaan uraan, jotka saattavat sattumalta kulkea tätä uraa pitkin jonkin aikaa aiheuttaen illuusion, että jonkinlaisia päämääriä on saavutettu. Tällainen tulosten ja aikaisemmin asettamiemme päämäärien välinen vastaavuuws tai päämäärien saavuttaminen pienissä asioissa, joilla ei voi olla mitään seurauksia, aiheuttaa mekaanisessa ihmisessä vakaumuksen, että hän kykenee saavuttamaan minkä päämäärän tahansa ja valloittmaan "luonnon" niin kuin sanotaan ja että hän kykenee järjestämään koko elämänsä."

G tuntee itämaisten koulujen opetukset. Jo tämän lyhyen lainauksen perusteella on selvää, että länsimaiset, lähinnä USA:n markkinoille suunnatut uskonnolliset ja muut huuhaaoppaat, lähtevät kaikki samasta juuresta. Ne kääntävät ylösalaisin G:n lauseet niin, että väitetään todeksi sitä minkä G kiistää, samoin perustein.

17.4.2007

SITKEÄ UIKKU

Myös ideoiden maailmoja on kaksi: Platonin taivaallinen ideoiden rajaton maailma, Luciferin helvetillinen ideoiden rajattu maailma.

Helvetissäkin on tietysti paljon ideaa.

Taivaan ja helvetin vastakkaisuus on ideoiden yhteensopimattomuutta ja niiden välistä sotaa.

HAASTEET KASVAVAT

kahdessa sarjassa:

1) kauneuden avoin tukahduttaminen - kauneuden salattu tukahduttaminen - ihmisen murhaaminen - ihmisen salamurhaaminen

2) kauneuden pelastaminen - kauneuden säilyttäminen - kauneuden viljeleminen - kauneuden synnyttäminen

TYHMYYTTÄ ON KAHTA LAJIA

1) Ei ole ymmärtänyt evankeliumeissa kirjoitettua.
2) Ei usko sen pätevyyteen.
jos ja kun
on tullut
pakko-
mielteeksi
lentää
omin siivin
ei voi tehdä
mitään
voi vain
odottaa
ja varmaa
on: ne eivät
kävele
vastaan
niiden
täytyy
kasvaa

LAINAAN ITSEÄNI

"Meidän maailmassamme arvovalta lunastetaan rahalla."

Tämä on väkivallan, niin henkisen kuin poliittisen, määritelmä.
Se on myös post-modernin taikauskon määritelmä.

TAGITUS

Sain blogini ensimmäisen tagituskierroksen päätökseen. Oli aika kova homma. Vaha blogi on vielä systematisoimatta. Eikä tämäkään ole nyt vielä muuta kuin runojen ja aforismien osalta selvä. Mutta merkinnät on heitelty kategorioihin vähän miten sattuu. Tageja tulee kaiken aikaa lisää, ja varsinkin poliittinen muistio vasta rakentuu.
Sivupalkkiin tageja ei ilmesty lähinnä siitä syystä, että tageilla on usein merkitystä vain itselleni. Kysymys on kokonaisuuksien rakentamisesta, kokonaisuuksien välisistä ja sisäisistä suhteista. Kokonaisuudet saavat joka tapauksessa ilmaisunsa paremmassa muodossa, kunhan ehtivät käydä läpi kovan muokkauksen ja uudelleen kirjoituksen.

ETSITÄÄN MESENAATTIA

Suomessa ei mesenaattijärjestelmä toimi. Jos joku saa teoksilleen yksityistä rahoitusta, on kysymys aina Suomeen soluttautuneesta venäläisestä vakoojasta. Kulttuurin pitää olla kontrolloitua, kaikessa vallalle ja taloudelle alisteista, viljelyä kavahtavaa ja brutaaleiden teollisuus-häkkikanala-metaforien läpitunkemaa, niin kuin EU-maatalous konsanaan.

Agrikulttuurin kärsimykset tässä maassa ovat hirvittävät ja epäinhimilliset. Ruuantuotantomme on vaarassa, ja on todennäköistä, että sairaudet tulevat lisääntymään keskushallitun holocaustisen maatalouspolitiikan mielettömyyden takia. Missään maailmassa ei direktiivejä ole otettu niin tehokkaan kiusaamisen ja henkisen kidutuksen välineiksi kuin Suomessa. Monissa maissa ymmärretään kansallinen etu, eikä omien kansalaisten hengiltä kiduttamista pelkän "huvin" ja "hyvän olon" vuoksi pidetä mielekkäänä. Satanistisessa EU-suomessa on toisin: energiaa saadaan nimen omaan kanssaihmisten kiusaamisesta ja vittuilukulttuurista.

Kulttuurin tekijät eivät kuitenkaan kärsi niin kuin teollisesti hoidetut EU-lehmät (eläinten kärsimys on keskushallinnoinnin ja virkamiesten ansiota, ei käytännön työtä tekevien ihmisten, jotka usein vastustavat nykyisen kaltaista "kehitystä", jonka tarkoituksena on vain meille uusien rakenteellisten sairauksien plagioiminen sieltä, missä sairauksia on enemmän kuin meillä). Masokistien kuuluukin nauttia heitteillejätöstä tai sen vaarasta. Kulttuurintekijät ovat ulkoa ja sisää hallittua hiljaista kapinoimatonta porukkaa, välillä pukkaavat masokistista hyvääoloa ja sadistista voimatonta onnea hehkuvia teoksiaan markkinoille. Jos kaikki mittarit toimisivat yhtä huonosti kuin nämä, en olisi misantrooppi enkä teknouskovainen.

Taiteilija, joka jää (en sano että aktiivisesti jätetää, mutta siltä se usein näyttää...tämäkin on vain henki, jonka tahdottomia välikappaleita rakenteissa ja asemissa hääräävät käytännön työmyyrät ovat) imperialistiskapitalistisen periferian "markkinavoimien", eli käytännössä imperialistisen informaatiosodan, armoille on kohtalossaan täysin verrattavissa Kiinan poliittisiin vankeihin tai Stalinin Siperian vankileiriläisiin. Meidän yhteiskunnassa vain ei tarvita mitään Siperiaa demonstroimaan muuten puuttuvaa kovuutta: Siperia alkaa heti kun astut (kenties lopullisesti) lämpimän huoneistosi ulkopuolelle, koettelemaan henkisiä energiavarojasi näiden matalilla ihanteilla varustettujen karun kalliorannan asukkien "hyväntuulisuutta" vastaan. Ei ihme että Moskovan Lenin-akatemiassa katsottiin, aina kun sinne suomalaisia opiskelijoita lähetettiin, ketkä heistä olivat riittävän terveitä ja voimakkaita kestämään "Suomen äärimmäisiä poliittisia olosuhteita." Suomeakestämättömät, herkemmät, saivat jäädä Moskovaan vahvistumaan ja eheyttämään hermojaan, tulemaan ihmiseksi niin sanotusti.

Mesenaatti on henkilö, jolla on kultturin ja henkisen yhteiskuntaelämän alueelle ulottuva intressi. Mesenaatti valitsee tuettavakseen taiteilijan, jonka teot ovat sopusoinnussa hänen intressiensä kanssa. Ajattelukyvyn ja herkkyyden ylläpitäminen on taiteilijan tehtävä, ja hänen tuottamansa lisäarvo liittyy asioiden hahmottamiseen ja esittämiseen.

Täytyy ihmetellä, että Suomessa ei kenelläkään ole mitään intressejä tähän hahmottamisen ja esittämisen lisäarvoon. Siis ei kenelläkään. Ottaakseni vain itseni esimerkiksi (tapaus jonka tunnen) pystyisin mesenaatin avulla toimimaan ja työskentelmään satakertaisella tehokkuudella ja tarkkuudella nykyiseen nähden. Mutta millään Suomalaisella pääomalla ei ole kanssani jaollisia intressejä. Se on kummallista. Kummallisen yksimielistä porukkaa tällä. Eikö pääomien sentään pitäisi kilpailla keskenään jos elämme vapaasa markkinataloudessa, emmekä kartellissa? Vai ovatko nämä markkinat vapaat? Onko vapaus vain simuloitua? Onko tahtomme vapaa edes kuluttajina?

Hyvin usein kuulee, että Suomi on maa, jossa kapitalismin haitat yhdistyvät kommunismin huonoihin puoliin. Hienoa yhteispeliä Teiltä oikeisto ja vasemmisto, te muinaiset fossiilit ja rakenteellisen pahuuden ja ilkeyden tyyssijat! Toivotaan, että uusi hallitus pystyy poistamaan noista haitoista edes toisen.

Menipä melkein mihin tahansa mualle nykyisessä maailmassa, aina löytyy monenlaisia intressejä, ei vain kahdenlaisia, oikeisto ja vasemmisto, tai muuta vastaavaa keinotekoista roskaa. Yhdysvallat on eri asia, hehän luulevat olevansa koko maailma, ja siksi Yhdysvaltojen sisällä aito moniäänisyys kaiken aikaa heikkenee. Yhdysvalloissa on toisaalta maailman eniten keinotekoista ja samantekevää moniäänisyyttä, niin kuin mallioppilaalla aina pitääkin olla hyvät arvosanat ihmisoikeuksissa ja eläinsuojelussa. Maailmassa sen sijaan on monenmoista aitoa ja todellista vääntöä. Täytyy ihmetellä, miksi Suomessa ei ole mitään vääntöä, mitään dialektiikkaa, ei näkemysten tai päämäärien moninaisuutta. Suomi on yhden totuuden maa. Ja nämä teeskenetelvät, apinoivat matkijaseniilitkö kuvittelevat olevansa jotain Eurooppalaisia? Iljettävää! Arvosana nolla! Ai niin paitsi tietenkin tekniikassa, josta arvosana kymmenen. No niin, olemme siis jollakin hiuksenkapealla elämän sektorilla hyviä. Se riittää peruskoulussa, ehkä lukiossakin, muttei elämässä, eikä ainakaan itsenäiselle valtiolle.

Niin kauan kuin mesenaatteja ei ole, niin kauan kuin yksityisillä pääomilla (joiden muodostamassa talousjärjestelmässä elämme) ei ole tässä maassa mitään henkisesti rakentavia intressejä, me olemme kertakaikkiaan pahuuden armoilla. Voi tietysti olla, että suomalainen ei luovu vittuilu- ja masokistikulttuurista ymmärtämään Kristuksen laupeutta muuten kuin väkivallalla ja asella uhaten. Tuskin mikään puhe auttaa Saatanan nimeen vannovalle porukalle.

VIRGINIAN TAPAHTUMAT

Olen aivan untelona. Kävin kahvilassa "virkistäytymässä", lukemassa iltalehdestä sarjamurhan kulun. Nämä Yhdysvalloissa toistuvat koulusarjamurhat luulisi herättävän järkevässä ihmisessä vain yhden ajatuksen: instituutio, jossa tällaista tapahtuu ei voi olla henkisesti terve. Suomalaisessa lehdistössä näin monimutkaiseen psykologiaan ei pystytä. Suomalaisessa lehdistössä ei pystytä lainkaan analyysiin, ajatteluun. Eikä imperialistisessa periferiassa kuulukaan, lepraiset iljettävät tuulimyllyt saavat voimansa ylhää, se on se porkkana. Kansalle jää helvetin keppi, Mersut ja Bemarit, henkinen rutiköyhyys, kurjuus, mielisairaus ja sarjamurhat.

Gus Van Zantin tositapahtumiin perustuva elokuva Elephants sanoo: on turha syyllistää yksilöitä ja vaatia heidän moraaliltaan mielttömyyksiä silloin kun yhteiskunnan rakenteet ovat tarkoituksella tehty demonisiksi: toisaalta moraalia tuhoaviksi, toisaalta mielenvikaisuutta provosoiviksi.

Moraali on yksilön kykyä loogiseen ajatteluun. Mielenvikainen ei siihen pysty, omaa etuaan ajava imbesilli ei siihen pysty. Moraali on aina vastustuskykyä, jonka tarkoitus on suojella sielua yhteiskunnan väkivaltakoneistolta, joka pyrkii tekemään loogisen ajattelun mahdottomaksi.

>>

16.4.2007

MUUTTOLINNUN ELÄMÄ

edellyttää kahden tai useamman tilan välistä jaksollista siirtymistä. Pitkien ja nopeiden siirtymien edellytys on kyky lentää ja suunnistaa tarkasti.

"Pisimpiä muuttomatkoja tekevät lapintiirat, jotka pesivät pohjoisen napapiirin hujakoilla ja viettävät pohjoisen pallonpuoliskon talvet Etelämantereen alueella. Lapintiirasta on sanottu, että se on laji joka näkee eniten auringonpaistetta elämänsä aikana! " http://fi.wikipedia.org/wiki/Muuttolintu
siinä helposti on jotain sellaista
mitä hamsteri ei tarvitse
Jumala-oletuksen tekevässä idealismissa
tokihan se on Super Mariosta matkittu
mutta verenpaine nousee
ja peruskaava näyttäisi olevan sama
oravanpyörä, jossa lahjattomimmat
pääsevät eteenpäin: se
on Jumalan tahto

Suurimmalla osalla ihmisistä
ei ole filosofiaa. Se johtuu siitä,
että ajatellaan olevan hyödyllisintä
toimia tilanteen ei filosofian
mukaan. Mutta vain filosofi
osaa toimia tilanteen mukaan
Kääpiö on aikuisin kaikista,
koska häntä pidetään lapsena
Ikoneissa Kristuslapsi
kuvataan kutistuneena kääpiönä
jotta myöhemmin kasvaisi suuri
Jättiläinen on lapsellisin kaikista
koska häntä pidetään aikuisena
Ajat muuttuvat: lapsi on pieni
aikuinen tai aikuinen suuri lapsi
Mutta miksi ei koskaan niin
että ne olisivat kaksi silmää
jotka kävisivät dialogia keskenään

>>

MYÖTÄTUNTO JA MINDFUCK

Steven Spielbergin elokuvien E.T.:n samoin kuin A.I. Tekoälyn aiheena on ihmisen kyky myötätuntoon. E.T:ssä on kysymys myötätunnosta vierasta elämänmuotoa kohtaa. A.I.:ssä on kysymys ihmisen ja koneen välisestä myötätunnosta, eli varsinaisesta myötätunnon universaalimetafysiikasta.

Jos ajattelen ihmisen seksuaalisuutta siinä mielessä kuin markiisi de Sade sen esittää teoksessa Filosofia budoaarissa, en voi olla joutumatta ajatukseen, että seksuaalisuus suorastaan perustuu myötätunnon kyvyttömyyteen tai kieltämiseen. Nimittäin eron ja vastakohdan dialektiikassa kohteen kiihottavuuden ja houkuttavuuden määrää kyvyttömyys täysin tajuta ja hallita niitä prosesseja, jotka kohteessa vastaavat mitä kummallisimpiin toimijan haluihin ja intohimoihin. Tämä on hieman eri asia kuin pelkkä kauneuden tai sulojen ihailu.

Eräänlainen mysteerinomainen salaisuus, joka lihan ylivertaiseen aistilliseen ja romattiseen himoon liittyy, verhoaa myös Sadelaisen kohteen. Nyt puhumme siis Budoaarin karnevalistisista toimijoista, emme esimerkiksi Sodoman toimijoista, jotka ovat laadultaan erilaisia, homoseksuaalisia puhtaasti sosiaalisten nöyryyttävien rituaalien symbolisia esineitä. Saden filosofisissa konstruktioissa on monenlaisia ja usein vastakkaisia orientaatioita ja henkiä, usein arkkityyppisiä, dystooppisia tai utooppisia. Sadeen liittyviä reaktioita ja käsityksiä seuratessa mielenkiintoista on havaita se, miten ihmiset eivät usein, heidän koulutus- tai sivistystäsosta riippumatta, osaa erottaa Sadelaisten toimijoiden orientaatioita. Ihmiset suhtautuvat Sadeen joko pidättyväisen kriittisesti tai rohkean libertiinin myöteisesti, mutta harvemmin havaitaan Saden tekstien sisäistä dialektiikkaa ja filosofisia vastakkainasetteluja, joita nuo tekstit ovat täynnä ja jotka aina esitetään yksipuolisesti seksuaalisuuden kuvastolla ja riettauden teatterilaitoksella, joihin ihmisillä on kategorisia asennoitumistapoja. Seksuaalisuus, erotiikka, aistillisuus ja sen kulttuuririippuvat ja toisaalta libertiinin vapauttavat käytännöt ovat aina täynnä organismeja ja mekanismeja ja niiden välisiä valtavia eroja, samalla tavalla kuin taideteokset. Seksuaalisuuden käyttövoimat ja syvyyden rikkaudet ovat suuret ja ne voidaan joko tuhrata ennakkoluulojen ilkeisiin logiikoihin, hyödyntää korkeakulttuurisesti tai hukata yliampuvan karkeuden äärellisiin ja köyhtyviin laatikkomaisiin tylsistymistiloihin. Ennakkoluulon logiikassa on kysymys siitä, että tehdään se mikä on pakko, mutta ei tutkita. Karkeudessa tutkitaan, mutta ei opita. Kulttuurissa tutkitaan, opitaan ja jalostetaan, koska kulttuuri ainoastaan voi luottaa järkeen.

Ihmiset kautta maaplaneetan keskimäärin rajattoman lahjattomia ja kyvyttömiä analysoimaan ja erottamaan eroottisen ja seksuaalisen toiminnan ytimessä olevia hyvyyden ja pahuuden sekoittuneita komponentteja... niin kyvyttömiä, että sanoisin tämän jopa olevan yksi ihmislajia määrittävistä piirteistä... ihmisen älyllisen kehitysaseteen täydellisesti määrittävä piirre. Sen sijaan planeetan eri kolkissa asuvilla ihmisillä on rajattoman erilaisia kykyjä näiden asioiden vaistomaiseen tunnistamiseen. Siinä missä toisten rotujen ja kulttuurien väripaletissa on ainakin miljoona väriä, toiset näkevät vain vaalen ja tumman harmaan. Vaistonvarainen tunnistaminen on ruumiillista ja fyysistä, kokonaisvaltaista. Se tietenkin on käsitteellisen ajattelun edellytys, että on aistimuksia ja havaintoja, mutta valitettavasti, johtuen ehkä planeetan uskontojen kehityksen toistaiseksi olemattomasta tasosta, nämä erot eivät ole riittävän selkeästi missään kirjautuneet maailmankirjallisuuteen, tähän päivään mennessä.

Filosofina Sade on tämä tieteen, uskontojen ja filosofioiden mustan pisteen, sfinksi, ja jonkinlainen 2000-luvun huikeat planetaariset mittasuhteet saaneen "tiedottoman", ja enemmänkin kollektiivista alitajuntaa heijastelevan, ja varsinkin älyllisesti heikoissa ja suojattomissa muslimikulttuureissa hedelmälliseen ajattelun hetteikköön ja suohon iskevän pornoteollisuuden profeetta. Sotateollisuuden rinnalle informaatiosodan kovimmaksi aseeksi kohonnut porno tuottaa karua jälkeä siellä missä pitkät perinteet idioottimaisuudelle ja selväjärkisen ajattelun halveksunnalle.

Implisiittisessä luennassa, Saden mukaan ihminen on laji, joka ei tunne omaa sukupuoliinjakautumisen historiaansa, eikä siksi pysty erittelemään seksuaaliseen haluun liittyviä komponentteja sillä tasolla, että voisi jalostaa, vahvistaa ja hyödyntää seksuaalisia energioita niiden tukahduttamisen sijaan. Siksi ihmislajia olemusta leimaa sen korkeimmissa ja pisimmälle kehittyneissä (lue rationalisimmissa ja loogisesti puhtaimmissa) kulttureissa mysteeriuskonnot. Pornoteollisuuden ja huumekaupan (vastaavat samaan tarpeeseen) nykymittakaavan olemassa olo ja ihmisten täydellinen kyvyttömyys suhtautua siihen ja varsinkin sen menestyksen uskonnolliseen perustaan, analyyttisesti tai filosofisesti, on vain osoitus ihmislajin älyllisistä rajoituksista ja täydellisestä kyvyttömyydestä kääntää seksuaalisia energioita tukevalla perustalla positiivisiksi. Jonkinlaiset hirvittävät tuolla alueella olevat tietämättömyyden kuilut varjostavat koko ihmiskunnan historiaa.

Kaiken aluksi tietysti täytyy tunnistaa hyvä ja paha yksinkertaisemmissa rakenteissa. Tämä tarkoittaa sitä, että ensinnäksin yksilön on välttämätöntä tutustua hyvään ja pahaan itse omissa teoissaan, ja toiseksi olla riittävän selväjärkinen ja taikauskosta vapaa, että uskoo pahan pahaksi eikä omassa itsessä olevaksi virheeksi. Taikauskoinen ihminen nimittäin selittää giljotiinin teränkin leikkaavuuden olevan vain oma pään heikoissa kantimissa. Taikauskoinen ihminen ei näe väkivaltaa eikä epäoikeudenmukaisuutta, koska ei usko omaan alkuperäisyyteensä, omien halujen puhtauteen ja oman järkensä terveyteen, vaan ulkoiseen joukkojen voimaan ja tyrannien valtaan, ennen muuta väkivaltaan. Yliluonnollisiin asioihin uskominen on vain seurausta tästä käytännön höperyydestä, suhteellisuudentajun ja käsityskyvyn totaalisesta puuttumisesta. Taikauskoinen ihminen, joka ei tunnista hyvää pahasta on nykytodellisuudessa (tämä on looginen johtopäätös) käytännössä kliinisesti kuollut. Tämä on modernin rakenteellinen ominaisuus.

Seksuaalisuuden hallitsema sivilisaatio, ei siis mitenkään juhli myötätuntoa, niin kuin sydämen kulttuuri tekisi, vaan päin vastoin pyrkii kaikin voimin myötätunnon tukahduttamiseen. Tällainen logiikka on idulla muuten jo Baudelairen dandyn prototyypissä, jolle urbaanina modernina olentona liiallinen herkkyys on taakka, ja joka pyrkii teeskentelemään karkeampaa kuin onkaan. Koska myötätunto perustuu yksilön tunneherkkyyteen, havaintoon ja mielikuvitukseen, seksuaalisuuden hallitsema sivilisaatio hylkiessään myötätunnon ajatuksia pervertoituu ja hyönteistyy kellon tarkasti sadelaisen dystopian loogisia kehityskulkuja noudattaen. Sydämen kulttuurissa rakkaus erotisoi kaikki esineet ja kohteet ja kohottaa niihin liittyvän mielikuvituksen voiman ja kuvittelun määrän moninkertaiseen potenssiin. Seksuaalisuuden ja pornon kulttuurissa tapahtuu paradoksaalisesti päinvastainen: lumouksen katoaminen kohteista ja esineistä, eräänlainen todellisuuden fyysistyminen ja konkretisoituminen, jonka päätepisteenä on weber-wagnerlainen dystopia ja aktuaalisuuden, pistemäiseksi muuttuneen tilan kuristava rautatyhjö.

Myötätunnottomuuden prosesseissa unohdukseen eristynyt hetkessä olo epäilemättä johtaa hyväksikäyttävällä, toimivalla osapuolella, erilaisten seksuaalistyyppisten hekumakokemusten voimistumiseen ja monistumiseen. Leikkaukset ovat jyrkkiä ja kuulostavat norjalaiselta black metal riffiltä. Muutamien ydinmekanismien sijaan ilmestyy suoranainen lohikäärmeenpääkimppu pimeitä lumouksia, joista myötätunnottomuuden sivilisaation sadelaiset toimijat ammentavat levotonta, hutiloivaa ja hypettävää kokkelieetostaan.

Koska myötätunnossa on kysymys toisen elollisen olennon rakenteen, kohtalon, tukahdutetun potentiaalin, kärsimyksen ja heikkouden syvästä myötäelämisestä ja armollisuudesta, täytyy myötätunnottomuuden "kiksi" -sivilisaatiossa olla kysymys päinvastaisesta, eli helvetin insinöörimäisestä ylösrakentamisesta. Mindfuckerit, nuo helvetin kvanttimekaanikot, etsivät ja tunnustelevat ihmisten kohtaloita, kärsimyksiä ja heikkouksia sen takia, että voisivat ylösrakentaa orjuutuksen, hyväksikäyttönsä ja kidutuksensa strategiat niiden varaa. Mindfuckerin myötätunto yltää helposti Parsifalin ja E.T.:n tasolle, mutta seurauksena ei ole armotila ja Graalin ritarien vapautus, vaan entistä syvällisemmin laadittu ansa ja Helvetin inhottava pidäke.

AFHUGGA & FÖRBRÄNNA

matto riippuu samansuuntaisena kuin järvi
vettä väistyy hänen varjonsa verran
miksi unissa veden pinta on niin kirkumaton

>>

Muunnoksia Pauliina Haasjoen säkeistä. Näitä voisi tehdä enemmänkin.

Mutta mitä ovat epäilyttävät puut? Kokoelman toisen osasto avaava sitaatti kansanperinteentutkijä Martti Haaviolta vastaa: pyhiä puita...
misstänksamma träd... afhugga och förbränna, hakata maahan ja polttaa, olisi vähintään yhtä hyvä runokokoelman nimi minusta, mutta enemmän ehkä jotain Panu Tuomi/Noitavasara osastoa.

JOUKKUE- JA YHTYE-METAFORAT

Samalla tavalla kuin ahdistus hiipii mieleen basistien kesäleirillä, jossa katsellaan Stanley Clarken basso-opetusvideota, kauhu repii mieltä missä tahansa erikoistuneessa seurassa. Raoul Björkenheimin 90-luvun teoksen kantaesityksessä soitti 100 kitaristia. Ahdistuksen määrä oli mittaamaton.

On selvää, että basisteista enempää kuin kitaristeista ei saa kokoon yhtyettä, jota ihmismieli kestäisi romahtamatta. Samasta syystä runoilijoiden joukko ei pysty kommunikoimaan mitään, ei ainuttakaan lausetta, josta ei puhkeaaisi vihlova kolmoishermosärky.

Toimivat ja luovat yhtyeet muodostuvat eri instrumenttien kokoonpanoista. Dialektiikka instrumenttien välillä voi olla paljon suurempaa ja monipuolisempaa kuin mitä perinteisessä akustisuuden ja soitinrakennuksen vihlovasti rajoittamassa sinfoniaorkesteriperinteessä on totuttu. Soittimien dialektiikka ei liity vain äänen väriin ja reksiteriin, vaan myös moniin muihin käsitteisiin, polariteetteihin, joita itseasiassa on filosofisen mielikuvituksellinen määrä.

Siksi tuntuu oudolta jokaisella solullaan politiikkaa ja rotuerottelua huokuvien, kaistapäästösuodattimen muotoisten nuorten tyttöjen ivallinen "koeta pärjätä" -toivotus, kun sanot soittavasti orfeuslyyraa, joka kuulemma juuri nyt ei ole rakkautta halveksivien, vittuilevia ja sukupuolten välistä sotaa julistavia sanoituksia laativien yhtyeiden tuottajien toivelistalla.

Ratkaisuna näihin työttömyyttä lisääviin ja halua muokkaaviin (kitaristit hakkaavat sormensa vasaroilla nakeiksi, että kelpaavat basistien jalkapallojoukkueeseen, joka saa pillua kuin kone koneelta, automaattikivääri automaattikivääriltä) rakenteisiin ehdottaisin kaikkien maailman tuottajien hirttämistä.

Henriikka Tavilla on runokokolemassa Esim. Esa (s.47) aihetta perinpohjaisesti käsittelevä hieno runo, joka alkaa näin:

"Saatan muuttua aivan toiseksi ihmiseksi. Hän föönaa tukkansa risuiksi. Nimeni on Henna ja toimin tänään Mariannan sijaisena. Toisissa tapauksissa tehoaa ainoastaan Julmuus. Jonkin on muututtava joksikin muuksi. [...]"
Kun se on tippunut taivaasta
mitä enemmän me sitä puramme
sen vähemmän osaamme korjata.
Tämä tila on kuin juoksuhiekkaa
jota keuhkoni hengittävät,
kirotut sopeutuvat syntiset keuhkot!
Tämä tila on kuin lännestä nouseva vesi
johon kristityt hukkuvat
pakomatkalla uudesta Egyptistä.
Tämä tila on kuin jakautumalla
lisääntyvä ihminen, omalla tavallaan
kuolematon käsittämättömistä kielistä
kokoon pantu labyrintti.
Tämä tila on kuin vuori
jonka hiuspilareissa koheesio soittaa
mehiläiskennostossa kuhnurien yhtye
omissa eristetyissä kamareissaan
telepatialla yhteen liimattua fuugaa.
Tämä tila on kuin hiilikaivostoimintaa
joka lakkaa olemasta työtä, kun aurinko
ei milloinkaan sammu.

KAS SERAFIM

Luostarin portista avautuu taivas
kahteen suuntaan, päivä
herkullisempi kuin unessa nähty
kranaatteina talojen katoille
mäiskähtelevä kullan värinen sonta.
Toisaalta monisuloisa hiljaisuuden sija,
toisaalta kevään tunturipuron glissandoin
lumottu soliseva naismetsä
hehkuvan munkin ja jumaläidin puheenparsi:
hihi haha, hihi haha!
hihi haha, hihi haha!
Ja raavaat miehet iloisia jumalan poikia
kaikki, nurkuen tekevät pahaa ja sotatyötä
jos on pakko.

13.4.2007

ORJA

Titaani Atlas oli timantti. Hän kannatteli taivaankantta murenematta. Orja on orja vaikka pitäisi työstään kuinka paljon. Orjaa määrittää se, että hänellä ei ole varaa ostaa itseään vapaaksi.

TÄSSÄ SIIS MENNEEN PÄÄSIÄISEN TARJOILU

Lampaanpaisti á la Matti Rossi

2 1/2 –3 kg:n luullinen lampaanpaisti
8-10 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
kuivattua timjamia ja rosmariinia
mustapippuria
vettä
1/2 –1 pullo punaviiniä
maissijauhoja
1 dl kuohukermaa

Uunikasvikset:
4 keltasipulia
500 g porkkanaa

1. Ota lampaanpaisti muutamaa päivää
aikaisemmin viileään tilaan, pois jääkaapista.
Poista kalvot ja ylimääräinen rasva.
Tee lihaan pieniä viiltoja ja työnnä
niihin kuorittuja valkosipulinkynsiä lihassyiden
suuntaisesti. Hiero paistia, jotta
valkosipulin maku leviää paremmin.

2. Voitele paisti oliiviöljyllä. Levitä päälle
kerros kuivattua timjamia ja rosmariinia
sekä mustapippuria. Hiero mausteet
hyvin lihan pintaan. Säilytä paisti muovipussissa
viileässä.

3. Ota liha paistamista edeltävänä iltana
huoneenlämpöön. Nosta paisti uunipellille
ja ruskista ensin 200-asteisessa uunissa.
Alenna lämpö 170-175 asteeseen
ja lisää pellille 3-4 dl vettä, kuoritut
ja pilkotut sipulit ja porkkanat sekä hieman
suolaa. Voit työntää paistiin lihalämpömittarin,
mittarin kärki ei saa osualuuhun. Valele lammasta paistoliemellä
20 minuutin välein.

4. Tunnin kuluttua alenna uunin lämpö
150 asteeseen ja lisää pellille noin 1/2
pulloa punaviiniä. Valele paistia edelleen.
Neste ei saa loppua, joten lisää
pellille tarvittaessa vettä ja viiniä.

5. Lisää suolaa paistin pintaan ja liemeen
noin 15 minuuttia ennen lihan
valmistumista. Liha on kypsää, kun luut
irtoavat hyvin paistista. Lihan sisälämpötilan
tulee olla 70-72 astetta. Paistoaika
on noin yksi tunti kiloa kohti.

6. Keitä paistolientä kokoon kattilassa,
noin 15 minuuttia. Suurusta tarvittaessa
vesitilkkaan sekoitetulla maissijauholla.
Lisää lopuksi kerma.

Koti ja keittiö 4/2004

12.4.2007

TÄLLAINEN OLISI NYT KESKUSTASSA

Café Scientifiqué, 12 April 2007, 17:30-19:00 Café Morkku (Läntinen
teatterikuja 1).

Alan Prohm: SCANDAL AT NOTRE-DAME, THE AVANT-GARDE STARTS OVER

In 1950, three mangy Lettrist poets disrupted the Easter service at
Notre-Dame Cathedral. Instead of landing in an asylum and being
forgotten as the brief flurry of shock and scorn subsided, the
action’s
authors in fact succeeded in triggering a stormy fortnight of debate in
Parisian high culture, involving such figures as André Breton, Jean
Paulhan, René Char and Maurice Nadeau. Years later their action would
be
remembered as a moment of truth in the re-radicalisation of the French
literary avant-garde, and as a catalyst in the gradual formation of the
Situationist International.

Alan Prohm is an artist and theorist interested in the linked histories
of performative interventionism and the literary avant-garde. He teaches
courses on architectural theory and critical urbanist art practice at
the University of Art and Design Helsinki, and on experimental poetics
and the avant-garde at the University of Helsinki.

All are welcome, no entrance fee.
www.france.fi/ccf
www.britishcouncil.fi
www.heureka.fi

RITA DAHLIN

esitystä toissapäivän Linnunlaulun runoklubilla kuunteli mielellään. Uusi runokirja, Aforsimien aika, vaikuttaa lukemani perusteella selväpiirteiseltä ja mainiolta lisältä uusia keinoja etsivän eli hereilläseurattavan (vastakkaistermi: torkahdellenseurattavan) runouden alueella. Uudet keinot eivät Dahlin käytössä ole itseisarvo. Ne ovat selvä reaktio ja looginen seuraus tilanteesta, jossa näköpiiriin on ilmestynyt ilmiöitä ja niiden määrittelemiä totuusarvoja, joiden selvittämiseksi ja ilmaisemiseksi ei vanhan toisto ja uudelleensommittelu ole tehokkaimpia mahdollisia apuvälineitä.

Olen sanonut tämän aiemminkin: kysymys ei ole siitä, että jotain perinpohjaisesti uutta ja ihmisyyttä vääjämättä ja peruuttamatta muokkaavaa olisi viimeaikoina nähty auringon alla, vaan siitä, että ilmiöinnin uusilla sukupolvilla on uudet aseet ja mikä tärkeintä, ne ovat entistä paremmin suojautuneet vanhoilta aseilta. Tämä, että maailman asioilla ja ihmisillä on taipumus suojautua itsensä ilmaisemisen keinoilta, on kirjallisten keinojen uudistamisen tai ainakin tuoreena pitämisen ainoa syy. Kirjallisia keinoja ei siten uudisteta siksi, että jotkut antikvaariset havisijat, joilla ei, säälittävää kyllä, mahdollisesti ole kirjallisuuden ulkopuolista elämää, kyllästyvät tai yksinkertaisesti väsyvät johonkin tyyliin, keinoon, tapaan, muotoon jne (jolloin luonnollinen ratkaisu ei ole kirjallisten keinojen uudistaminen vaan ulkoilu, metsätyöt ja rumpujen soitto). Kirjallisia keinoja uudistetaan siksi, että vanhat keinot lakkaavat saavuttamasta totuutta tai mitään. Totuuden ilmentymisen vihollinen, paikallisen imperiumin perifeerian vallan vasallikerho, aika ajoin onistuu opettelemaan ja dekoodaamaan kirjallisen keinon, saaden haltuunsa immuniteetin sitä vastaan, ja niin ollen myös suojan päivänvaloa kestämättömille touhuilleen eli ns. rehelliselle työlle.

Palatakseni vielä Dahlin huomionarvoiseen kirjaan ja siinä nimirunoon, tai oikeastaan pitkään runoelmaan "Aforismien aika on ohi", tekisi mieli ajatella sitä lähinnä ensyklopedisen estetiikan eksemplaarina. Kollaasitekniikoin rakennettu säkeittäinen runo moduloi puhunnan rekistereitä ja aihepiirejä. Reksiteri vaihtuu kaiken aikaa, useammin kuin aihepiiri. Aihepiirin vaihdokset, jotka tapahtuvat kesken runon, huomaa selvinä kaarina, taitteina. Runossa on narratiivisuutta ja liikettä, mutta aikansa luettuaan ymmärtää, että tämä modulaatiopolku on loputon, ei kovin systemaattinen ja tuskin tulee johtamaan mihinkään suureen päämääränomaiseen juonipaljastukseen. Dahlin aiheet ovatkin enemmän poeettisten ideoiden rajattomasta maailmasta, mutta ne tuottavat myös vastaavuuksia tässä maailmassa, sellaisia, jotka ovat hakukonein kaivettavissa esiin Internetin kasvavista tekstimassoista. Aiheita on myös valikoita, niissä on tiettyä diskursiivisuutta ja keskustelevuutta sekä ajankohtaisuutta. Valituilla aiheilla on keskinäisiä suhteita, seuraussuhteita, dialogisiasuhteista... mutta ne saattavat olla vain näennäisiä, sillä polku on loputon joka tapauksessa. Siksi aiheet kenties voisikin järjestää tasa-arvoiseen aakkosjärjestykseen.

ENSYKLOPEDIAN MUOTO

on luontevin kirjallinen muoto jotenkin rajatulle, jatkuvasti laajenevalle, systemaattisesti läpikäytäväksi mahdottomalle aiheelle. Ensyklopediassa keskeisten rakenneosien, kuten artikkeleiden välillä vallitsee monen arvoisia ja tasoisia suhteita. Suhteiden esittämiseen ei käytetä ensisijaisesti esimerkiksi romaanikirjallisuudelle tyypillistä materiaalien läheisyyttä, peräkkäisyyttä, dialogisuutta, jatkuvuutta ja kerronnallisuutta. Ensyklopediassa suhteiden esittämiseen käytetään suoraa osoittamista eli ristiviitettä ja sarjamuotoa, epäsuoraa osoittamista eli hahmon tai rakenteen rinnastavaa samuutta, metaforaa, allegoriaa, analogiaa ja symbolia.
Ensyklopedia muodossa voidaan erikoistapauksessa hyödyntää myös romaanimuodon kerronnallista peräkkäisyyttä ja dialogisuutta. Tällöin kysymys on poeettisesta ensyklopediasta. Poeettisessa ensyklopediassa keskeiset rakenneosat eli (artikkelia vastaavat) kirjalliset pienoismuodot pyritään nimeämään niin tarkasti tekstin ominaisluonteen mukaisella tavalla, että aakkosjärjestykseen asetettuna nämä kirjalliset pienoismuodon synnyttävät kerronnallisuutta ja dialogisuutta, joka on verrattavissa perinteisen kerronnan tekniikoihin. Poeettinen ensyklopedia on siis luettavissa alusta loppuun ikään kuin kertomuksena. Mutta ensyklopedian hakusanamerkitys toimii siinä vain intertekstuaalisesti, itseriittoisesti, vain itseensä viitaten. Poeettisen ensyklopedian hakusanat ovat taideteoksen "maailman" painollisia sanoja ja käsitteitä, jotka saavat potentiaalisen merkityksensä vain taideteoksen hengestä jonka rakenneosia ovat. Poeettinen ensyklopedia muuttuu hakusanateokseksi vasta itsensä alusta-loppuun-lukemisen aikana, jolloin tekstissä esiin tulevia taiteellisesti ymmärrettyjä käsitteitä ja sanoja, voi etsiä ja tarkastella samasta tekstijatkumosta palaamalla eteen tai taakse päin. Lukeminen ei kuitenkaan vaadi tätä jatkuvaa palaamista ja ennustamista, niin kuin romaaninlukeminenkaan ei sitä vaadi. Maailman hahmottamisella ja aistimisella on kestonsa, kaikkea ei voi saada yhtä aikaa.

RAKKAUSHAAVEITA

siitä kuinka elän kaikista vieraimman
ja tuntemattomimman vastakohtani kanssa
joka on elävin vähiten eloton esine
täysin hallittava joka suhteessa tunnettu
samuus tai vastakohta ei viholliskuva
yhtenäinen kaiken tiedon lähde kaikkien
tunteiden ja opintojen jatkuva kohde
Kuinka elän kanssa tämän mitä ei voi tietää
minkä tunnen, minkä pelkään unohtavani
jos kuolen tai jos tämä kuolee, ellen osaa hoitaa
tätä jotakin mikä on vierainta elämää
tutuinta massayksinäisyyden maailmassa
tottumuksen kaiken kutovan vierauden
luotaantyöntävyydessä. Puhtaan veden
luopumisessa haaveita kuvasta: miten
elämä järjestyy kunhan alan oppia ymmärtää
paljon enemmän: paljon enemmän
aistittavaa aisteja vähitellen ylösnousevaa
Rohkeus ja vaisto palautuvat, rakkauden
jumalat ehdottomat kiduttavat, hämäriä
pyhimyksenkuvia kadonneisiin lajeihin
muinaisiin fosiileihin ja simpukankuoriin
kääriytyneitä muistioita keskellä luontoa
köyhyyden tuulessa hälvenneissä uhrisavuissa
mahdollisuuksissa aineissa aiheissa aisteissa
Mutta vaikea on valittaa tätä rakkauden
kaipauksen hulluutta kuvien keskellä
yksinäisyyttä auttajien keskellä, jotka kiltisti
eivät voi auttaa. Koska rakkaus on laiton
ei pienen ihmisen asialla, kohtuuton
kauhistuttava koska silmitön ja ehdoton
Rakkauden jumalille painovoimat ovat
leikkiä, lempeä ehkä jos ei näe mitä se on

11.4.2007

SYDÄMEN MARKKINAVOIMAT

Täysin vapaa markkinatalous tarkoittaa sitä, että markkinoita ei säätele enempää sydämen ääni kuin direktiivit. Sydämen ääni on se, mikä tekee eron markkina-arvon ja todellisen arvon välille. Protestanttisen etiikan synnyttämän harhaisen hypoteesin mukaan markkinoiden laki ja sydämen laki voisivat joissakin olosuhteissa olla yhtä.

Protestanttisen etiikan kriisissä ja kuolinkamppailussa säädelty markkinatalous yrittää imitoida kömpelösti direktiiveihinsä jonkin keskimääräisen sydämen äänen. Lopputulos on monimutkainen, tehoton ja hidas rakenne, joka pyrkii sääntelyllä samastamaan ja vipuamaan liikevoiton yhdeksi jonkin keskimääräisen "yleisinhimillisen" sydämen äänen kanssa. Vaiennut läpikilpailutettu paatunut sydän kulkee pimeässä sääntelyn labyrintissä samaa osoitettua polkua, jota se olisi aiemmin voinut kulkea vapaudessa, jos se olisi osannut kuulla omaa ääntään. Pimeässä ahtaudessa etenemisellä ei ole sen kummempaa suhdetta kenenkään ihmisen pienen tai suuren sydämen ääneen, ja jos jälleen kerran mennään harhaan, kukaan ei huomaa sitä.

9.4.2007

LINNUNLAULUN RUNOKLUBIN

huhtikuun teemana on Runo, kone, kokeellisuus, esiintyjinä:

Kari Aronpuro
Rita Dahl
Karri Kokko
Janne Nummela

Juontajana toimii kirjallisuudentutkija Sakari Katajamäki.

Tilaisuus huomenna tiistaina 10.4.2007 klo 18 kirjailijatalo Villa Kivessä (Linnunlauluntie 7, Helsinki). Vapaa pääsy.

7.4.2007

SKITSOMONTAASI -OSA 1

2004-02-07


(TÄSTÄ ON JOSSAIN SE JATKO OSA.)


**
Tärkeä hahmotuskulma
Aristoteles Sielusta III kirja, luku 2 loppu:

"Siten kuin jokin sama toteaa toisesta, että se on erilainen, ja toteaa sen myös toisesta, ajankohta "silloin kun" ei ole aksidentaalinen (esimerkiksi sanoessani nyt, että asia on erilainen, en sano, että asia on nyt erilainen), vaan se toteaa tällä tavoin nyt ja että asia on niin nyt eli samalla kertaa. Siten se, joka erottaa, ei ole erillinen eikä toimi eri aikoina.
On kuitenkin mahdotonta, että sama asia, sikäli kuin se on jakamaton, liikkuisi samanaikaisesti vastakohtaisilla liikkeillä jakamattomassa ajassa. Jos nimittäin jokin on makea, se liikuttaa aistia tai ajatusta tietyllä tavalla, karvas vastakohtaisella tavalla ja valkoinen erilaisella tavalla. Onko siis erottava samanaikaisesti luvultaan jakamaton ja erottamaton, mutta olemistavoiltaan eroava? Tietyllä tavalla jaettavissa oleva aistii kohteita, jotka ovat jaettuja, mutta toisella tavalla se aistii näitä jakamattomana, sillä se on toisaalta olemistavoiltaan jaettavissa, mutta toisaalta paikan suhteen ja luvultaan jakamaton. Mutta eikö tämä ole mahdotonta? Sama jakamaton voi näet olla potentiaalisesti kontraarisia asioita, mutta ei olevana, ja se on jakautunut niiden aktuaalistuessa, eikä sen ole mahdollista olla samanaikaisesti valkoinen ja musta eikä siis olla niiden muotojen vaikutuksen kohteena, mikäli aistiminen ja ajattelu ovat tällaisia. Mutta kuten se, mitä jotkut sanovat pisteeksi, on jaettavissa sikäli kuin se on yksi ja kaksi, samoin erottava, sikäli kuin se on jakamaton, on yksi ja yhtenä aikana erottava, mutta sikäli kuin se on jaettava se käyttää samaa pistettä kahdesti samaan aikaan. Siten sikäli kuin se käsittelee rajaavaa pistettä kahdesti, se erottaa kaksi erillistä asiaa erikseen, mutta sikäli kuin se käsittelee pistettä yhtenä, se erottaa yhden yhtenä aikana."

GUDRJIEFFILTA KANNATTAA ETSIÄ NE KOHDAT JOISSA PUHUTAAN ITSEMUISTANNASTA









**

OSA1

Skitsomontaasi
rationaalinen skitsofrenia vallan välineenä



"Ehkä skitsofrenia onkin tarttuvaa?"


”Olen siirtymässä toiseen huoneeseen 1982” Matti Tiisala

1. SKITSOMONTAASI

Rainer Werner Fassbinderin elokuvassa Jenkkisotilas (Der amerikanische Soldat, BRD 1970) on eräs kohtaus jonka haluan nostan tämän kirjoituksen alkukuvaksi:

Sälekaihtimin pimennetty huone, seinällä pystypiano ja flipperi rinnakkain. Jenkkisotilas astuu huoneeseen, kotiinsa. Skitsofeeninen pianistiveli, palkkamurhaajaveljeään mielipuolisesti palvova, puristaa portaissa portviinilasin murskaksi kämmeneensä. Tappajan hyvin kaunis äiti tapailee drinkkilasi toisessa kädessä jotain Beethovenin sonaatin sointua pianolla. Veli ehdottaa flipperiottelua tappajalle. Pelaavat sanaakaan sanomatta. Tappaja lähtee. Veli rojahtaa hervottomasti pianon koskettimistolle. Syntyy klusterivaikutelma. Kohtaus on päättynyt.


Flipperi vai piano, siinä vasta kysymys. Flipperiltä pianolle, pianolta flipperille, käy elämämme polku. Zig zag zig zag flop (tyhjä) zig zag. Orgioista Chopinin surumarssiin, nocturnosta massamurhaan, pedofiliasta Tristaniin.

Fassbinderin elokuvassa kaikki on kahtia. Tilat, jaksot, kohtaukset jakaantuvat kahteen tunelmaan odottamiseen ja toimintaan. Odottamisen musiikki on melankolinen, huillumusiikki. Toiminnan musiikki on monotoninen Beatles-renkutus.

“Samalla kun kaikki on kahtia, on oikea ja väärä, valo ja varjo, otsa on otsa, sydänlihas on sydän ja sydämenmuotoinen piparkakku virittää jouluilon. Siitä alkaen elät merkkien maailmassa. Se joka elää merkkien mukaan on jo eksynyt ja riippuvainen selityksistä ja selitykset ovat kulttuuri.” Jouko Turkka: Aiheita



2. Seniilit aamuauringossa


Aamulla erään Helsinkiläisen virastorakennuksen edessä odotti juhlava näky: kolmekymmentä opiskelijatyttöä seurasi tiivisti suurta Kampin työmaalle ilmestynyttä nosturia. Hieman sivummalla, kadunkulman jonka muodostaa entisen kioskin kaksi suurta lasiseinää, molemmin puolin oli kusella kaksi oudon näköistä kulkijaa. Kummankin kusi suihkusi parin metrin päähän valoisalle kadulle paksuna paraabelina. Elinten yleisestä koosta päätelin että tämänpäivän kadunmiehen johtaa hulluuteen priaappinen geeni. Mieltä kiinnittävää oli se, että miehet eivät vaikuttaneet humaisilta. He eivät myöskään pyrkineet kiinnittämään huomiota tai peittelemään toimiaan. Kumpikin katsoi minua syvälle silmiin kustessaan. Siinä muuten kaikki katseet jotka kohtasin aamukaupungilla.


"Keskeinen ja kohtalokas merkitys on reaaliteetintestauksen pettämisellä. Skitsofreniaa sairastava ei kykene erottamaan sisäisiä elämyksiään ulkomaailmaan liittyvistä asitimuksista." Kalle Achte et al. Psykiatria

Tässä ei ole yksi asia vaan kaksi asiaa:

1) Sekundaarinen romahtaa primaariin. Henkilö menettää kaikki estonsa, eli kyvyn tajuta ulkoisen topellisuuden rajoitteita. Hän kuvittelee ulkoisen todellisuuden osaksi sisäistään ja niin ollen kykenee ajattelemaan enää sisäistä todellisuuttaan. Hän ei kykene testaamaan reaaliteettejä ulkoisesta objektitodellisuudesta.

2) Primaarinen romahtaa sekundaariseen. Henkilö menettää kaiken oman tahtonsa, eli kyvyn tajuta sisäisen todellisuutensa rajoitteita. Hän kuvittelee pinnanalaisen osaksi ulkoista ja niin ollenn kykenee ajattelemaan enää ulkoista todellisuutta. Hän ei kykene testaamaan reaaliteettejä sisäisestä objektitodellisuudesta.

Luulenpa että tieteellinen psykiatria on liian yksipuolisesti kiinnittänyt skitsofrenian koskemaan pelkästään tilaa 1. Tila 2. on nimittäin aivan yhtä patologinen, ellei patologisempi.

Tila 2. vain sattuu olemaan paljon yleisempi kuin tila 1. Tila 2 on kapitalistisessa yhteiskunnassa yksilön normitila. Niin, katujen massat, oikeastaan he ovat kaikki avohoitotapauksia, vapaalla jalalla olevia rationaalisia skitsofreenikkoja.

Vain harvat sairastavat kaksitilaista jakomielitautia, eli tilojen 1 ja 2 välillä vaihtelua. Laitoshoidon piiriin kuuluvat pysyvästi tilassa 1 olevat, tietysti myös ennusteeltaan epätoivoisimmat, mitä yhteiskuntaelämään tulee.



3. Noidan puollustuspuhe


Carl Theodor Dreyerin elokuvan Vihan päivä (Vredens dag, Tanska 1943) tapahtumat sijoittuivat 1600-luvun Tanskaan, noitavainojen aikaan, tanskalaisen piispan lähipiiriin.

Kiinnitän tässä yhteydessä huomiota noituudesta ja haureudesta syytetyn ikääntyneen naisen hahmoon. Naista kidutetaan inkvisition tiloissa tunnustuksen saamiseksi. Noidan puheesta syntyy selkeä vaikutelma kahteen eristettyyn mielentilaan jakautuneesta persoonallisuudesta.

Ensimmäinen tila on puhdas, vilpitön, primaarinen tila, lapsen puhtaala äänellä Jumalan armoa anova, valkoisesti valehteleva, uskonnollinen, vakuuttava ja kirkas.

Toinen tila on paljastunut, häiritty, epätoivoinen, röyhkeästi ja suoraan jatkuvasti ja kaikista asioista valehteleva, matalalla rikkinäisellä äänellä herjaava ja kiroava, ilkeän ylpeä, leppymätön ja katumaton.

Sen mitä ensinmainittu tila tunnustaa, toinen tila kieltää. Toinen puoli ikään kuin ojentaa käden ja toinen vetää sen ylpeänä pois.

Dreyer mallintaa analyyttisesti sielun sisäisiä äänieristettyjä huoneita, kaiuttomia ikkunattomia kosteita komeroita täynnä lepakonlantaa, akvaarioita, kaikuhälyisiä portaikkoja, joihin psyyke pakenee sen mukaan mikä voima sitä kullakin ajanhetkellä ahdistaa.

Erillisillä tiloilla on vaikuttimensa puhtaasti ulkoinen sekundaaritason raha, himo, tai sisäinen primaarinen vilpittömyys, rakkaus. Persoonallisuus heilahtelee puhtaan primaaritason subjektin ja puhtaan sekundaaritason objektin välillä löytämättä enää välimuotoa, ulkoisen ja sisäisen vaatimuksen sovittavaa kieltä. Kummassakin tilassa raja sisäisen ja ulkoisen todellisuuuden välillä on hämärtynyt.

Skitsofreniasta on tullut rationaalinen ja looginen selviytymiskeino sosiaalisessa todellisuudessa joka näyttäytyy yksilölle vaatimuksiltaan ristiriitaisena ja mielettömänä.

Tilanne juontuu osaltaan institutionaalisista ja yhteiskunnallisista pakotteista, keinotekoisista ja epäluonnollisista rajoita, mutta myös subjektin henkisistä ja fyysisitä rajoista, jotka vastustavat ja rajoittavat yksilön luontoa.

Jyrkästi toisistaan poikkevat tilat seuraavat ajallisesti toisiaan. Karkean tilavaihtelun dramattisuutta lievennetään kroonisella valehtelulla. Välineskitsofreenikon elämä on jatkuvaa tilasiirtymää, jatkuvaa kätkemistä, jatkuvaa petosta.

Ilotyttö, joka kai on modernin elämän arkkityyppi, tuhoaa rakkauden rakastaessaan rahaa, tai tuhoaa ammattietiikkaansa rakastaessaan jotakin tiettyä kohdetta.
Persoonallisuus tasapainoilee näiden pettämistilojen välisessä valheen kudoksessa. Kärsimyksen sijaan valittu skitsofrenia on väline keinotekoisiin paratiiseihin.

Katedraalin kosteassa kidutuskammiossa tutkitaan absoluuttisen pahuuden asteita. Tutkimus käy vähintään yhtä paljon kiduttajien kuin kidutetun voimille. Henkinen jännite on äärimmäinen. Lapsi muuttuu masokistista sadistiksi, vanhempi päinvastoin.

Asetelmassa noita omaksuu lapsen masokistisen roolin, uikuttaa hellyyttävällä äänellä, puhuu hellästi kauniisti, naiivisti, vilpittömästi. Anoo vilpittömästi, valehtelematta, armoa. Kun armoa ei tipu, kuulutelut jatkuvat ja noita hinataan vinssillä kattoon, muuttuu ääni kellossa. Esiin nousee herjaava, pyhäinhäpäisijä, karkea demoni, hirviö, saatanallisissa alttarimenoissa vihitty prostituoitu.

Saatananan edessä jokainen tämän maailman piispa muuttu masokistiksi, pieneksi ja pelokkaaksi, vaikka ulkoisesti säilyttääkin arvokkuutensa.

Tällainen elämä on meidän arkipäiväämme. Dreyer ikään kuin avaa raikkaan ikkunan meidän katakombaaiseen, valheilla linnotettuun huoneitoomme. Jokainen tunnereaktiomme seuraa kiikunasennonvaihdoklsesta. Ne eivät ole mitään tunteita vaan aivokuoren asteittaisia palovammoja, jotka johtavat isojenaivojen täydelliseen kuolemaan.
“Skitsofrenialle patogomisia harhatuntemuksia voi olla esimerkiksi tuntemus aivojen palamisesta.” Achte et al.

Sitä tilaa kuvaa parhaiten Faulknerin kirjoituskammio bordellin yläkerrassa. Myös hullujenhuone. Oliivi, joka värähtää dry-martinilasin reunaa vasten pilevenpiirtäjän maisemakonttorissa. Psyyken ulina kaikuisassa portaikossa. Suljettu hissikuilu kun siinä olijan aistinen yhteys ulkomaailmaan on katkennut.

Lopulta noidalta saadaan tunnustus. Mutta se on murtuneen persoonallisuuden esittämä väärä todistus itsestä. Ei todellinen vilpitön katumustunnustus.

Roviolla hetkeä ennen palamistaan noita kieltää kaiken ja kiroaa kaikki kuulustelijansa.


1.1 HENKI


"Hulluus on tila, jossa tietoisuus hahmottaa toistona jotakin mikä ei todellisuudessa toistoa ole. Hulluuden tilassa epäjatkuvat asiat muuttuvat jatkuviksi ja todelliset jatkumot hahmottuvat yksittäisinä, sattumanvaraisina pisteinä." Fransheimer

Henkilö ei voi havaita onko ilmassa sähköä. Henkilö ei voi havaita kvanttimekaanisia suureita.

Useimmiten robotin suorituskykyä rajoittaa juuri havainnointikyvyn puute. Kosketuselin havaitsee kohteen muodon, lämpötilan, tartuntavoiman ja momentin, sormien lipsumisen, nesteen viskositeetin, kosteuden, pinnan rakenteen (kudoksen) ja karheuden.

Eräs kaksitilainen kosketusanturi on viiksianturi "wisker sensor", joka matkii ihmishiusta ja havaitsee kiinteän kappaleen olemassaolon tai poissaolon. Viiksi koskettaa kohdetta, ja viiksen liike havaitaan juuressa joko kytkimen avulla tai hiuksen tapauksessa paineesta.

Viiksen muisti lakkaa kun läsnäolo vaihtuu poissaoloksi.

Mikä on henki? Mitä on sähkö? Henki ei ole enempää henkilössä kuin sähkö johtimessa. Henki ei ole sielu, enempää kuin sähkö piirilevy. Henkeä on vähän kaikkialla, maailmassakin.

Henkilö on media, henki on virta. Henkilöiden välillä vallitsee jännite. Teatteri on jännitteen taide. Samat elektronit ovat kuljettaneet varausta myös antiikin salamoivalla taivaalla. Varauksenkuljettajat ovat kuolevaisesta näkökulmasta ikuisia.

Mutta miksi prostituution henki on eri kuin sodan henki? Miksi tragedioan henki on eri kuin kapitalismin henki. Miksi jumalan henki on eri kuin saatanan henki?
Jos henki on virta, se voi liikkua vain aistien kautta ja välityksellä jolla henkilökäyttöliittymä on yhteydessä olevaan. Hengen siis määrää aistiminen ja aistimisen rakenne eli havainto.

Henki on yhtä kuin havainto maailmasta. Hengessään yhtäläiset ovat himoiltaan yhtäläisiä mutta havainnoltaan samalla tavalla viallisia. Henget perustuvat tiettyihin erityisiin näköharhoihin ja maailmankuvan epäselvyyksiin.
Jumalan hengeksi tai pyhäksi hengeksi sanotaan sitä käsitystä mikä perustuu äärettömän tarkkaan, äärettömän herkkään ja kaiken kattavaan havaintoon. Kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa, pyhässä hengessä toimivia yhdistää yhteinen havainto, joka on vääiristymätön. Muut henget perustuvat havainnon puutteellisuuteen, ja siksi ne ovat paikasta ja ajasta riippuvaisia.

"Kaikki muu paitsi pyhähenki on lievää hulluutta." Fransheimer


4. Intohimon hämärä, kahtiajakautunut kohde

Luis Buñuelin Elokuvassa Tämä intohimon hämärä kohde (Cet obscur objet du desir, Ranska/Espanja 1977) löydetään toisenlainen ehkä Fassbinderin ja Dreyerin tapaa elokuvallisempi esitys persoonan kahtiajakautumista toisistaan eristettyyn primaaritasoon ja sekundaaritasoon.

Yhtä henkilöä, Conchitaa esittää kaksi eri näyttelijää, Carole Bouquet ja Angela Molina. Aluksi tapahtumat etenevät niin, että yhdessä kokonaisessa kohtauksessa on koko ajan sama nainen. Sitten vähitellen edetään niin että jopa saman kohtauksen keskellä vaihtuu näyttelijätär.

Olennaista on se, että nainen näyttäytyy kahtena eri henkilönä yhdelle ja samalle näkökulmalle, joka on hänen miesystävänsä ja elokuvakameran näkökulma.

Tyypillisempi kirjallinen tilanne on selainen jossa mies voi vain aavistella naisen toisen persoonallisuuden (eriytyneen tukahdutetun primaaritason tai sekundaaaritason) olemassaoloa. Tällainen on esimerkiksi Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä romaanin kertojan suhde Albertineen, samoin kuin Swannin suhde Odetteen.

Luulenpa että nykyaikainen kaupunkiväestö on Proustin kuvaamaa aikakautta selvemmin jaoteltavissa sadisteihin ja vastapareihinsa masokisteihin.

Lapsi - aikuinen suhteet, vanhus-nuori suhteet, aviolliset, esiaviolliset ja postaviolliset suhteet, alainen-johtaja suhteet, rikollinen-poliisi suhteet, valvottu-valvoja suhteet,
häviäjä-voittaja suhteet , kyvytön - kyvykäs suhteet, ruma-kaunis suhteet, idiootti-älykäs suhteet, kristus-antikristus suhteet, saaliseläin-saalistaja suhteet,prostituoitu-parittaja suhteet, ostaja-myyjä suhteet, rakastaja-rakastettu suhteet, ihailija-idoli suhteet.

Kaikki taloudelliset, kemialliset, sosiaaliset, seksuaaliset riippuvuussuhteet, jopa objkti-subjekti suhteemme ovat sadistin ja masokistin välisiä suhteita.

Sahaavin yhdistelmä syntyy kun masokisti-sadisti roolit vaihtavat polariteettiaan parin sisällä. Kulkevat huoneesta toiseen kuten Conchita Bunuelin elokuvassa.

Bunuel alleviivaa sadisti-masokisti polariteetin, tilan, vaihtumista vaihtamalla näyttelijää. Nainen muuttuu sadistista masokistiksi, mies päinvastoin.

Edelä mainitussa Dreyerin elokuvassa nainen piispan nuori vaimo näyttäytyy eri persoonassa eri henkilöille, objektina aviomiehelleen ja rakastavana subjektina tämän pojalle, jonka kanssa pettää aviomiestään.

Piispan poika vaipuu melankoliaan, koska tietää ettei voi omistaa isänsä vaimoa: rakastettunsa joutuu palaamaan isänsä aviovuoteeseen ilta toisensa jälkeen. Aviovuode näyttäytyy ilmakehän pohjana, jonne täytyy palata, kammottavana bordellin paritusmaailmana jolle nainen ylellisellä elämällään tekee jatkuvasti uutta velkaa. Nainen on sekundaaritason suhteessa mieheensä, eli rahan kahlitsema.

Pojan rakkaus isään tukahduttaa rakkauden naiseen, tähän ainoaan naiseen maailmassa, jota hän rakastaa. Nuori vaimo ei tahdo palata aviovuoteeseensa. Hän alkaa toivoa miehensä kuolemaa. Mies heikkenee tunnonvaivoissaan, jotka aiheuttaa poltetun kohtalo, ja vaimonsa pahantahtoisuus. Kohtaus, jossa katsojan ja piispan sydän pysähtyy vaimonsa röyhkeyden murtamana on hienovireisyydessään ainutlaatuinen.

Loppuoikeudenkäynnissä piispan äiti syyttää nuorta vaimoa noituudesta ja poikansa murhasta. Piispan poika asettuu valhein nuoren rakastettunsa puolelle. Mutta kavahtaa viimein naisen katumatonta pahuutta, tunnustaa valheensa ja siirtyy inkvisition, totuuden puolelle syyttämään kohtalon rakastettuaan noituudesta. Nainen tunnustaa sen mitä halutaan, noitavoimansa, eli vilpittömän ja jalon rakkautensa poikaan. Valheensa ja petoksensa. Sekä häpeämättömyyden jolla hän saa jalot sydämet pysähtymään. Nuori vaimo raahataan roviolle, poikakuoron laulaessa "The Day of Wrath".


1.2 Kaksitilaisuus: Picasson naiset


Pablo Picasson loppukauden grafiikasta voidaan löytää yksi yhteinen nimittäjä: kaksitilaisuus. Picasson nainen on aina kaksitilainen automaatti. Silmät ovat kaksi painopistettä, jotka vaeltavat kasvojen pinnalla. Usein Picasson naiset ovat kampelamaisia sielun pohjamudan tonkijoita. Bistabiili mieli on muuttunut yhdeksi jatkuvaksi bordellissa asumiseksi. Nämä olennot ovat vihdoin tottuneet kulutusyhteiskuntaan.

Alunalkaenkaan Picasson naisilla ei silmät pysy eripuolilla kasvojen symmetriaakselia. Silmät antavat periksi kuin toisaan puoleensa vetävät magneetit, jotka kaventavat näköalan paperinohuiksi suikaleiksi. Oikea silmä pompaa pingispallona kasvojen vasremmalle laidalle. Myös peräaukko saattaa hypähtää; se kuvataan Picasson töissä aina ulkosynnyttimiä luokseenimevämmäksi ajanvietteeksi.

Viimeksimainitussa on jotakin reuhkamaista, kun taas sileä ja puhdas, helmiäismäinen naisen peräaukko kuvataan ainoana tavoittelemisen tilana. Peräaukossa pitää majaaa sivistynyt, esineellistynyt suhde naiseen.

Myös akupunktiopisteet vaeltavat ihon pergamentilla. Nämä tutkielmat ovat kuin meidän työtilamme huoneentauluja. Ne kertovat repäisevästä huojahtelusta kahden tilan välillä.

Mutta näillä henkevillä kuvitelmilla on myös vastineensa kosmisessa olevassa, jota määrittää kaksitilaisuus. Jos nainen on kaunis ja tyhmä, hänestä, ensin vuosikausien pihtaaminen, ja sitten tauotta jatkunut urbaani sadomaso-orgia on kiehuttanut esiin kaksi toisilleen vihamielistä demonia. Loputtoman tinkimisen demonit: ostamisen demonin ja myymisen demonin.

Ne ovat ikiaikaisia prostituution demoneja jotka pitävät majaa maailman pörssien välisen pakettiväliteisen tietoliikenneyhteyden datakehysten väleissä. Sielun on kahden merkin rajalla, sanoo Fransheimer. Niin on myös demoni.

On niitäkin naisia joiden kasvoilla vaihtelee yö ja päivä. Mitkään kasvonkohotusleikkaukset eivät voisi poistaa totaalista varjoa joka on pimentänyt kasvojensa vasemmanpuolen. Siitä tulee esiin petoeläimen valpaita kiihottavia piirteitä.

Saaliseläin valmistautuu syödyksitulemisen ekstaasiin, silmänräpäykselliseen verilöylyyn jota todelliset aistinautinnot aina simuloivat.
Tätä puolta ei voi huijata. Vain sille luonnonlait ovat uskollisia ja maailma valhetta. Sen kynsistä ei voi livahtaa.

Tämä yö on jatkuvaa valveillaoloa. Toinen puoli päivänpaistetta, valhetta ja pörssimeklareiden iloista huudahtelua mielettömien huolten täyttämien kymmenenmetristen marmoripöytien yli. Mielettömiin satunnaisiin parametreihin kiinnitettyjen mielentilojen kaaos. Se on unen maisema: sellaista unta ei näe tyhjätasku.
Saalieläimen sydän pysähtyy. Sen niskoja ei tarvitse murtaa. Erektio sylkee veritulpan aivoihin.




7. Utopian skitsofrenia

Utopian ihminen ei ole koskaan siellä missä kuvittelisimme hänen olevan.

Kuvittelemme hänet siihen huoneeseen, jossa hän on ja jossa hän työskentelee velvollisuudentuntoisesti. Ajattelemme, että se on yksinäinen, rauhallinen paikka, jossa hän on siksi, että kuvittelemme hänet sinne ja siksi että hänen täytyy ja siksi että se on hyvä ja hyvin tarpeellinen tila.

Emme tule tietämään siitä tilasta mitään. Paikalla ei ole todistajaa. Utopian ihminen ei ole lainkaan olemassa. Ja vielä vaikeampi on kuvitella sitä tilaa jossa hän on. Saatamme kuvittella hänet mielipuoliseen tilaan, kaikkein tuskallisimmin kuviteltavissa olevaan utooppiseen limbukseen, jossa hän ottaa näennäisen vastuun siitä kollektiivisesta valheesta jossa elää. Mutta hän ei ole siinäkään. Hän ei kärsi. Sillä häntä ei ole olemassa.

Kuulostelemme sen huoneen oven takana missä utopian ihmisen pitäisi olla, mutta missä hän luultavasti ei vielä koskaan ole ollut. Huoneen, jonne hän piiloutuu joka hetki. Hän kertoo meille jälkeenpäin paljon kauniita tarinoita, niin paljon ettemme kehtaa kysyä enempää.
Hän ei kerro meille mitään.
Sillä krooninen valehtelu on kasvanut hänen sisäiseksi maailmakseen. Poiskuvittelemisen, unohtamisen ja silmien sulkemisen taito on hänessä saavuttanut päätepisteensä. Hän ei kuule eikä näe mitään. Sillä koko hänen maailmansa alkaa olla vähitellen epämiellyttävä. Hän näkee vain miellyttävän. Kun jokin epämiellyttävä on olemassa, sen hän unohtaa kuvittelemalla sen hetkellisesti olemattomaksi.

Poiskuvittelussa auttavat: väliverhot, väliseinät, seinät, lattiat, katot, pimennys, etäisyys ja kokoero.

Hänen mielessään liikehtii mielikuvia, naapurin luullusta älykkyydestä ja kauhukuvia naapurin todellisesta älykkyydestä. Tutkielmia, kokemustietoa ja selontekoja telepatian pettävyydestä. Annettuja rauhoittavia ja annettuja katastrofaalisia tietoja.

Liian anteliaisuuden ja lahjojen herättämää epäluuloa. Liian vakuuttavien ja yksityiskohtaisten kertomusten herättämää epäluuloa. Epämääräisten kertomusten herättämää epäluuloa. Vaikenemishalun herättämää epäluuloa. Tunnustuksen herättämää epäluuloa. Hienoisen ironiaan herättämää epäluuloa. Liian iloisuuden ja vapautuneisuuden herättämää epäluuloa. Varovaisuuden ja pidättyväisyyden herättämää epäluuloa. Yllättävän varallisuuden herättämää epäluuloa. Liiallisen varattomuuden herättämää epäluuloa. Puhelinnumeroiden, puhelinoperaattoreiden toimintaa ja yhteistyötä koskevien väitteiden, puhelinmaksujen ja lähetystietojen viipymisen herättämää epäluuloa. Maaoperaattorin vaihtumisesta johtuvan muutoksen herättämää epäluuloa. Lentoaikataulujen, juna-aikataulujen, arvioitujen saapumis ja lähtöaikojen herättämää epäluuloa. Kadonneiden minuuttien herättämää epäluuloa. Eriasteisten ja väitettyjen ystävyyssuhteiden herättämää epäluuloa. Ystävyyssuhteen laatuun liittyvää epäluuloa. Seuraan yleensä liittyvää epäluuloa. Kohtuutonta epäluuloa joka syntyy määrittelemättömistä vivahteista. Muistikuvien hämärtymisen tai puuttumisen herättämää epäluuloa. Ylpeyden tai itsearvostuksen puutteen herättämää epäluuloa. Kunnioituksen puutteen herättämää epäluuloa. Liian kunnioituksen herättämää epäluuloa. Omasta kokemuksesta tunnettujen yksityiskohtien ja intiimiä luontoa koskevien yksityiskohtien herättämää epäluuloa. Puutteiden ja vahvuuksien herättämää epäluuloa.


5. Tärkeysjärjestys : Primmaari- ja sekundaariprosessit


Soitin taannoin Peijaksen sairaalan psykiatrisen osaston yleisöpuhelimeen tavoitellen itsemurhaa yrittänyttä ystävääni. Puhelimeen vastasi miesääni, joka alkoi tarinoida yhteisestä maailmanympärysmatkastamme. Tarina oli viihdyttävä. Aloin käsittää miten hauskaa olisi työskennellä mielipuolien parissa. Suljin puhelimen kuunneltuani riittävästi.

Lääkäriystäväni kertoi, että jotkut ihmiset saattavat olla niin degeneroituneita, ettei toivoa enää ole. Toivottomuus tarkoittaa, että henkilö on menettänyt lopullisesti kykynsä kuvitella ulkoista todellisuutta mielessään. Ilman ulkoisen kuvittelua, sisäinen vääristyy. Henkilö menettää todellisuudentajunsa.

Jokaisella terveellä ihmisellä on sekä sekundaarinen ulkoista maailmaa koskeva, että primaarinen omaa halu- ja mielihyvärakennetta koskeva kuvittelunsa. Ne eivät ole yhtä, vaan ovat irti toisistaan samalla tavalla kuin esinahka on irti elimestä. Ulkoisen nahan liikkuvuus ehkäisee sisäisiä verenvuotoja kitkatilanteessa.

Kitka tai impotenssi on tunkeutuvan peniksen pahin vihollinen. Impotentin elin on pelkkä nahkakurttu ilman sisälmystä. Ympärileikatun elin vaatii aina riittävän voitelun.

Ympärileikkauksella tavoitellaan primaariprosessin ja sekundaariprosesin ykseyttä ja symmetriaa symbolisella tasolla. Henkisesti vapain on ihminen joka on laajentanut sekundaariprosessinsa vastaamaan primaarista ja primaarisen vastaamaan sekundaarista ilman että varjoja jää kumpaankaan. Korkeakulttuurinen tieto ja taide tähtää varjojen poistamiseen, eli toimii sisäisen ja ulkoisen sovituskappaleena.

Seksuaaliset häiriöt ovat mitä ilmeisimmin henkilön primaariprosessin ja sekundaariprosessin välisiä ristiriitoja. Se jolla symmetria vallitsee ei riitele itsensä kanssa. Juutalaisen kivikova elin on aina tosissaan eikä kätkeydy ironian kaapuun. Juutalaishuoran rohkeus, rivous ja hulluus eivät ole näyteltyä vaan loppuun asti menevää.

Primaarinen taso on se, jolla mies ja nainen todellisuudessa kohtaavat, todellisuudessa sopivat tai ovat epäsopivat. Sekundaarisella tasolla voidaan neuvotella, mutta päätökset tehdään primaarisella. Primaarisella tasolla avioliiton solmineet eivät milloinkaan eroa, he ovat ruusuristiläisiä.

Koska kahden henkilön, miehen ja naisen, on tarkoitus kohdata primaarisella tasolla, on maailman kulttuurien monimuotoisuus välttämätöntä.

Samasta kulttuurista tulevat henkilöt sopivat enemmän sekundaarisella kuin priomaarisella tasolla. Heille avautuu mahdollisuus valehdella toisilleen onnistuneemmin.

Eri kulttuurista tuleva sen sijaan eivät löydä sekundaarisentason merkityskieltä. Nämä henkilöt joutuvat turvautumaan suoraan primaariseen tasoon: elehtimiseen, raivoisaan tanssiin, hulluun eläimelliseen seksiin.

Jos henkilöiden väliselle rakkaudelle on olemassa edellämainitu edellytykset, ei rakkautta periaatteessa voi ilmetä muiden kuin erikulttuuristen välillä. Siksi kielten ja kulttuurien, kuten naiskulttuurin ja mieskulttuurin, samastuminen on rakkauden tuho.

Mitä kauempana ja eksoottisempana naisten maailma miehille säilyy sitä kaukaisemmasta maasta tulee naapurintyttö, ja sitä välttämättömämmäksi primaarisen tason kuvittelu onnellemme osoittautuu.

Rekkamieslesbo kulttuureissa, jossa naisilla kasvaa parta ja munat, miehillä rinnat ja lesbokalju, ei primaarisella tasolla ole elämää. Seksuaalisuudesta ja erotiikasta tulee tabu homojen ja lesbojen kulttuurissa. He korvaavat nämä primaariset dynamiikat pelkillä ulkoisilla merkeillä ja tatuoinneilla.

Homoille ja lesboille seksuaalisuus on pelkkä merkkijärjestelmä ilman primaarisen tason tapahtumia. He ottavat haltuun ja nimeävät seksuaalisuuden, salattuna aikomuksenaan vaimentaa eroottiset prosessit, jotka ovat primaarisen tason ja sekundaarisentason symmetriaprosesseja, ja joiden suhteen he ovat kastruoituja ja siksi mustasukkaisia.

Vaihtoehdoksi jää aito eksotiikka, jota on maaplaneetalla niin kauan kuin on riittävän köyhiä ihmisiä, että heillä ei ole varaa tietää meidän kulttuuristamme mitään. Niin kauan meillä on toivoa löytää vastine primaarisella tasolla. Myös kehitysvammaisissa, mielisairaissa ja sosiaalisesti alikehittyneissä on toivomme, sillä vain nämä saattavat olla siinä määrin välinpitämättömiä kulttuuriamme kohtaan että pakottaa meidät keskusteluun priomaariprosessien tasolla.

Jokainen sekundaaristen prosessien tasalla tasapainoinen henkilö on näkökulmastamme epätoivon ruumiillistuma.





6. Kahden vaiheilla


Journalisti tökkii hammastikulla sekundaaripintaa. Don Juanin hiukset ovat aina hyvin. Hän ei tavoittele sekundaaripintaa vaan suoraan päänahasta kasvavaa hoitamatonta järjestystä joka lumoaa käsittämättömyydellään. Don Juan iskee kuin lyriikka, suoraan sukkana primaariin, jättäen sekundaarisen Oscar-galan omaan mitättömään arvoonsa. Lyriikka tarkoittaa vaan lisää nyrkkiä naamaan primaaritasolla.

Idoleiksi aikovilla on kaikilla saman lailla keinotekoisiksi muovatut hiukset. Mitä ylemmäs kohotaan sen vähemmän on käsittelyä hiuksissa. Jumalat eivät ikinä tee hiuksilleen mitään. Ne pysyvät kuohkeina, järjestyksessä ja kiiltävinä. Primaaritasolla naiset äänestävät perseellä tai jaloilla. Välimerkityksiä ei kiihkeissä singulariteeteissa tunneta.

Meri on primaariprosessi, samoin tuli, maa ja ilma ovat sekundaariprosessia. Meri on muodonmuutoksen tyyssija. Olympos on merenalainen vuori.

Suu ja anaali löytyvät merestä, ne ovat primaaria. Vulva on sekundaaria kuten nurinkäännetty genitaali, fallos, jossa vain ydin on priimaa, toiset nahat sekundaa.

Sielu on priimaria, kolmiulotteinen toimintaelin liha on sekundaa.

Sekundaaritasolla kaikki on välitilaa, välilihaa.

Pornossa Stacy Walentine, Krystal de Boor, Lovette, Monique Covet, Madeline Ray, Serena Darko ja Michelle Wild ovat priimaa, tulen ja veden olentoja.

Jenna Jameson, Sylvia Saint ja miljoonat muut ovat sekundaa, maan ja ilman olentoja. Heillä suu ja anaali ovat kylmät ja kuivat, mutta nenä on kostea, ääni nasaalisi kimittävä. Meren ja tulen olennoilla nielut ovat palavat ja kosteat. Silmät, suu ja anaali ovat tulinen yhteys primaariin.

Miehestä ja naisesta: mies on primaari, tuli ja vesi, sytyttäjä ja sammuttaja; nainen sekundaari, maa ja ilma, palava-aine.

Ilman miestä nainen ei tunne primaaria vaan pölyttyy sekundaarissa.

Katsokaa italialaisen pornotähti Roccon toimintaperiaatetta: primäärin mies, aikailematon suora oraali- tai anaaliyhteys. Siinä muuten primaarisen aistillisuuden koko kirjo.

Katsokaa saksalaisia pornoelokuvia: vulva joka on pelkkää kusetusta tulee venytellyksi kuvissa, mutta samalla tulee kaavittu persereikä, joka aina on primaariasia, esiteltyä sekin. Vulvaan ei kosketa, nautinnon kannalta vialliseen, likaiseen, sekoittuneeseen, sekundaariseen. Nielut ovat kuumia ja kosteita, merenalaisia onkaloita yhteydessä vatsalaukkuun. Tämä monimutkainen yhteys saa huulet kukoistamaan. Suut ovat primaariasia.


7. VAIHTELU, TASAPAINON ETSIMINEN, HARMONIA

He käyttävät termiä nanotekniikka tajuamatta miten kauas ovat ajautuneet keskitieltä.

Tasapainon etsiminen on jatkuvaa värähtelyä: pienen jälkeen isoa, raskauden jälkeen höyheniä, puheliaan jälkeen hiljaista, kovan jälkeen pehmeää, pimeän jälkeen valoluontoista, paineen jälkeen purkautumista, jännityksen jälkeen lepoa, nestemäisentypen jälkeen ydinsaunaa, makean jälkeen kuivaa, rasvaisen jälkeen salaattia, kömpelön jälkeen helppoa nosteltavaa, terveyden jälkeen sairautta,
elämän jälkeen kuolemaa, mausteisen jälkeen vähäeleistä, isorintaisen jälkeen pienirintaista, pitkän jälkeen lyhyt, objektin jälkeen subjekti, niukkuuden jälkeen runsautta, kotoisuuden jälkeen vierautta.

Mihin äärettömän epäsymmtrinen kukkamaljakko tarvitsee jatkuvaa valonnopeaa muodonmuutosta?

Tasapainoon ja symmetriaan tarvitaan kaksi, nimittäin ääripäät.

Ennaltatietäminen on tulevaisuuden pahin vihollinen.

Vietriukolle äärimmäisyys kostautuu vastakkaisena äärimmäisyytenä.

Ei tule tietää mitään tulevaisuudesta, kaikkein vähiten määritellä sitä.

Miksi?


Tulevaisuudessa kaikki olisi automaattista ja synteettistä, valot välkkyisivät ja ihmiset siirtyisivät vauhdilla paikasta toiseen.
Tulevaisuudessa kaikki pientäkin häiriötä aiheuttavat tekijät voidaan tunnistaa jo ennen lapsen syntymää.
Tulevaisuudessa kaikki elollinen, varsinkin ihminen, on keinotekoista.
Tulevaisuudessa kaikki rahat menevät tulevaisuuden suunnitteluun.
Tulevaisuudessa kaikki eivät ole yhtä avomielisiä kuin toiset.
Tulevaisuudessa kaikki on koneella.
Tulevaisuudessa kaikki on ultracoolia; muodot, värit, ihmiset ja jopa kulttuuri. Kukaan ei lue kirjoja vaan klassikkoita pidetään vanhoina.
Tulevaisuudessa kaikki Euroopan valtiot ovat lopulta muodossa tai toisessa osa Eurooppaa.
Tulevaisuudessa kaikki meitä koskevat suuret kysymykset ratkaistaan EU:n puitteissa.
Tulevaisuudessa kaikki kirjastomme ovat kiinteissä yhteyksissä verkkoon.
Tulevaisuudessa kaikki on Teistä kiinni!
Tulevaisuudessa kaikki nämä pommit pudotetaan ihmisen päälle, yksilön päälle, kasvojen päälle.
Tulevaisuudessa kaikki tapahtuu Jumalan tahdon mukaan ja
kauan kaivattu oikeudenmukaisuus toteutuu.
Tulevaisuudessa kaikki kirjat ovat poliittisesti arveluttavia.
Tulevaisuudessa kaikki palaute luetaan.
Tulevaisuudessa kaikki lyriikkani ovat täyttä totta.
Tulevaisuudessa kaikki vahinkoihin liittyvät asiakirjat skannataan sähköiseen muotoon.
Tulevaisuudessa KAIKKI puhuvat vain tulevaisuudesta.
Tulevaisuudessa kaikki mahdollisuudet menestyä markkinoilla, jopa rajattomat, jos ne osataan hyödyntää oikein.
Tulevaisuudessa kaikki multimedian sovellukset kulkevat
mobiililaitteessa mukana.
Tulevaisuudessa kaikki halukkaat saavat käyttöönsä uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä.
Tulevaisuudessa kaikki merivartijoiden virat on tarkoitus muuttaa rajavartijan viroiksi.
Tulevaisuudessa kaikki talkoolaiset saavat viimeisimmät infot.
Tulevaisuudessa kaikki nämä kallisarvoiset lahjat menetettiin.
Tulevaisuudessa kaikki bändit tekee poppia tai rokkia.
Tulevaisuudessa kaikki listalle tulevat viestit tulevat
vain yhdestä osoitteesta.
Tulevaisuudessa kaikki muuttuu todennäköisesti huomattavasti.


Meidän tulevaisuuden visiomme eivät ole mitään tulevaisuuden rakennusmalleja. Se mitä tahtoisimme on vain tasapainon äärimmäistä horjuttamista. Ihmistahto on eksentrinen, ja eksentrisyys on jatkuvaa värähtelyä ääripäiden välillä. Historian korjausliike on sitä rajumpi mitä kovapäisempi on sen arkkitehti.
Ihmiskäsityksemme on kiinni 1900-luvun epämoraalisessa, dystooppisessa ihmiskäsityksessä, jonka mukaan ihminen on hyönteinen, hevosenkenkälepakko tai muu kosteiden kallioluolien demoni.
On lakattava kuvaamasta ihmistä. Annettava ihmiselle rauha tulla ihmiseksi, tasapianoisesti, ilman jatkuvaa reflektiota, esikuvia!
Siksi on luovuttava itsessään ristiriitaisesta yhteiskuntamallista. skitsofreenisistä järjestelmistä!

"tieteellisesti skitsofrenia on edellleen suuri ongelma. Sairauden syitä ei ole selvitetty..." Kalle Achte: Psykiatria

Me emme tiedä ihmisestä tuosta luonnollisesta henkilöstä joka ei ole koira, tuosta 3D- käyttöliittymästä kosmoskseen.


8. Teini-ikä

Tutkittaessa kaikkia niitä patologisen ja krooniseksi tulleiden itselle ja toisille valehtelemisen muotoja, joita modernin elämän äärimmilleen dramattiset mielentilojen vaihtelut tuottavat, on teini-ikä eräs mielenkiintoisimmista.

Patologista ilmiötä, teini-ikää, terapoimaan on syntynyt se järjetön valhekoneisto, jota populaarimusiikiksi ja -mediaksi kutsutaan, ja jonka tarkoitus on maskata epäjatkuvuus, joka lapsuuden puhtauden ja modernin elämän itsensämyymismentaliteetin välillä vallitsee.

Koska hurjien tulevaisuusutopioiden vielä dramaattisemmassa todellisuudessa tämä kuilu vain kasvaa, on selvä että valehdella täytyy enemmän ja voimallisemmin, mikäli valheen voimalla halutaan hautaan asti jaksaa.

Kroonista valehtelua tuottavia rakenteita ovat ainakin vuodenaikojen ja vuorokaudenaikojen dramattinen vaihtelu.



9. PAHOLAISEN PERIMYSJÄRJESTYS: VALHEEN MEDIA

“ Minä näin naisen, joka istui helakanpunaisen pedon selässä. Peto oli yltympäri täynnä siihen kirjoitettuja herjaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Naisen puku hohti purppuraisena ja helakanpunaisena, hänen yllään kimalsivat kulta, jalokivet ja helmet, ja kädessään hän piti kultaista maljaa, joka oli täynnä hänen haureutensa iljetystä ja saastaa. Hänen otsassaan oli nimi, jolla on salainen merkitys: "Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti." Minä näin, että nainen oli juopunut pyhien verestä ja Jeesuksen todistajien verestä, ja hämmästyin suuresti hänet nähdessäni. ” Johanneksen ilmestys 17, 3-6

Yritän nyt kiteyttää mahdollisimman ytimekkäästi, mahdolisimman monista mutta mieluiten kaikista asioista yhtä aikaa puhuen, sen mikä on prostitution ja porvarillisen hengen välinen ero.

Prostitution henki on Pythian henki eli valheen media jonka Cornelius Agrippa näkee heti seuraavaksi tärkeimmäksi Beelzebubin hengen, eli saatanan hengen jälkeen, paholaisten perimyjärjestyksessä.

Pyhän hengen ja Beelzebubin hengen havainto maailmasta on sama: täydellinen. Siinä missä pyhähenki on passiivinen: maailman ilmeiseksitekijä, tiennäyttäjä, hahmojenesittäjä ja ihmisen opastaja; on saatananhenki aktiivinen, ihmisen hyväksikäyttäjä, harhaanjohtaja, jälkienlakaisija, tyhjäätekevä ja hallitsija.
Näissä hengissä on sama tieto mutta päinvastainen käyttö. Topisen tehtävä on suojella ihmistä, toisen koetella ihmisen hyvyyttä.

Prostitution henki, eli Pythian henki vertautuu porvarillisuuden henkeen. Meistä tuntuu, että näiden henkien havainto ei ole täydellinen. Aivan kuin he jättäisivät jotain motiiveja, liikkumapintoja, vapausasteita, tiloja, huomiotta luodessaan puhtaasti toiminnallisen hyötyajatteluun perustuvan suhteensa maailmaan. Se mikä on porvarillisuuden tiedostmaton, on prostitution tietoinen ja päin vastoin.

Kysymyksessä on ikäänkuin symmtriset logiikat. Se mikä porvarillisuudessa tapahtuu sekundaarisella tasolla, tietoinen, tapahtuu Pythian logiikassa primaarisella tasolla, ja päin vastoin, jolloin porvarillisuuden tietostamaton on primaari, ja Pythian tiedostamaton on sekundaaritaso.

Porvarillisen logiikan psykoosi (sekundaarisen tason ja primaarisentason välittävän symboliikan katoaminen, tuhoutuminen, unohtuminen) määräytyy siis sekundaarisen tason, eli todellisuudentajun menettämisenä, johtaen puhtaaseen subjektiivisuuteen, kun taas prostitution psykoosi, on subjektiivisuuden romahtamista objektiivisuuteen, joka ilmenee primaaritason eli sielun menettämisenä, sekundaaritason totalisoitumisena puhtaaksi todellisuuslogiikaksi, eli objektiksitulemisen kauhuksi.

Arvaamattomampi tapaus näistä on porvari ja hänen rakkinsa massaihminen, jättäessään tietyt primaariset eli pinnanalaiset alueet ihmisestä tutkimatta, jotta voisi rauhassa elää valheessaan häiriytymättä. Porvarin valhe on vilpitön, hän ei tiedä valehtelevansa 1) koska ei ole tutkinut, 2) koska uskoo valheeseen ilman tietoa. Keskiluokkaisuuden valhetta ylistävä transhumanisti tai bisnesnörtti on valmis rajuihin otteisiin ja ankaruuteen kastruoidessaan ja myrkyttäessään omaa pinnanalaisuuttaan, johon ei usko, tai jonka olemattomuus on hänen vakaumuksensa ydin.

Tämä on porvarin ja massojen varjo.

Pythia sitä vastoin tuntee todellisuuden. Siksi hän käyttää "rehellisen" porvarin valhetta hyväkseen. Hänen retoriikkansa on suoraan taloustieteenoppikirjasta, mutta siihen kuuluu ilkeä ironia, kyynisyys ja ihmisten tyhmyyden halveksunta. Vasta Pythian irvikuvamainen vakuutus, vasta hänen ilveilevä äänensävynsä voisi saada transhumanistin tajuamaan, että kenties hänen vakaumuksensa voidaan ymmärtää täysin toisin, kenties hänen "viaton", ihmisluonnotuntemuksen puutteeseen perustuva valheensa, resonoituu saatanalliseksi käyttövoimaksi, kun sitä hallitsevat prostituution eli Pythian logiikan läpivalaisemat naurettavaa nörttiä korkeammat olennot.
Pythian valhe, on median valhe, läpensä tietoinen ja paha. Ihmisten tyhmyyden rajaa koetteleva. Mutta Pythia on keskiluokkaiseen nörttiin verrattuna miellyttävä seuralainen. Hänelle tarvitsee vain sanoa: "Turpa kiinni saatana!" Ja hän hiljenee.

Vakava paljastetuksitulemisen yhteisymmärrys valtaa meidät molemmat.

Transhumanistiselle keskiluokkaiselle nörtille sen sijaan eivät auta mitkään puheet. Mitkään perusteet, mikään objektiivinen todellisuus. Hän inttää typeryyksiään, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, vaikka maailman loppuun, koska hän todellakin on liian seniili, valheellinen, keskinkertainen ja kaavoihinkangistunut koskaan oppiakseen objektiivisesta todellisuudesta mitään.

Hän on todella arvaamatonta seuraa. Hän saattaa kyseenalaistaa henkemme. Hän saattaa nähdä meidät yhtäkkiä jonakin toisena, hänen oudossa pääkopassaan maailmanhengen arvojärjestykset saattavat seota. Siksi hän ei kykene rakkauteen ja siksi Saatana ja Pythia häntä niin paljon vihaavat, ja lopulta hänen koko omaisuutensa ja elämänsä ilkeästi hymyillen huijaavat, jättäen hänen keksitysleirivangin tomumajansa kuoleman unohduksen käsiin.

1.3 Kaksitilaisuus: Bistabiili mieli

“vaikeammin häiriintyneillä kroonisilla potilailla esiintyy usein omalaatuista kaksoisorientoitumista. He esimerkiksi saattavat tietää olevansa sairaalassa ja samalla pitää paikkaa myös helvettinä tai kuninkaanlinnana.” Achte et al.

”Mahdollisia nk. kaksitilaisia systeemejä, jotka voisivat esittää kvanttibittiä (quantum bit, qubit), ovat mm. fotonin polarisaatio (pysty- tai vaakasuora), elektronien energiatilat atomissa (viritetty ja perustila) sekä kvanttifysikaalinen käsite spin. Kussakin systeemissä on kaksi perustilaa, joiden voidaan ajatella esittävän nollaa ja ykköstä.

Kvanttimekaaniseen systeemiin liittyy aina kiinteästi todennäköisyysluonne: Systeemin tilasta selviävät vain todennäköisyydet, joilla kukin perustila voidaan havainnoida. Lisäksi on huomattava, että havainnointi edellyttää vuorovaikutusta havaitsijan ja systeemin välillä mikä yleensä häiritsee alkuperäistä systeemiä.”

http://solmu.math.helsinki.fi/1999/3/hirvensalo



LÄHTEET
Achte et Al. Psykiatria

http://www.vtt.fi/ele/tutkimus/ais/robotiikka/anturit.html

Tällä kirjoitelmalla ei mitään tekemistä Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin teoksen Kapitalismi ja skitsofrenia [L’Anti-Oedipe 1972 ja Mille Plateaux 1980] kanssa.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com