26.10.2006

KIRJAMESSUT

LAVA Aino

RUNONONSTOP - VUODEN 2006 RUNOSATOA
Vuoden ihanimpia runoilijoita - koti- ja ulkomaisia - lyhyissä henkilöhaastatteluissa, jonka jälkeen he lukevat tämänvuotisia tuotoksiaan. Juontajina Anja Erämaja, Satu Koskimies ja Piritta Maavuori . 14.00 EEVA KILPI HANNU LAUNONEN PEKKA KEJONEN KATRIINA KOSKINEN 14.30 VILLE HYTÖNEN JOHN BURNSIDE PETER MICKWITZ JOHANNA VENHO 15.00 HELENA SINERVO LARS HULDÉN PENTTI SAARITSA MARIANNA KURTTO 15.30 KAROLIINA KOSKINEN KARI LEVOLA MARKKU KASKELA ARJA TIAINEN 16.00 JYRKI KIISKINEN W.N. HERBERT MEG BATEMAN JONI PYYSALO 16.30 RISTO AHTI EINO SANTANEN JUHANI KELLOSALO JUSA PELTONIEMI 17.00 MARKKU TOIVONEN SILJA JÄRVENTAUSTA JANNE NUMMELA SINIKKA SVÄRD JOOLZ DENBY

25.10.2006

KIILAN KIRJALLISUUSKLUBI
Tänään alkaen klo 19
Taidehallin klubilla, Ainonkatu 3, Helsinki

Utopiat ja dystopiat
Jyrki Vainonen, Timo Hännikäinen, Pirkko Lindberg, Markku Kaskela, Janne
Nummela

Tilaisuudet juontaa kääntäjä Jukka Mallinen

KAUNIS SANAJÄRJESTYS

noudattaa ajatuksen sisäisiä painoja:

tarkkailen päivittäin vammaisia kiikarilla
kuten tarkkailen luontoa, tarkkailen myös ihmisiä täysin samalla tavalla
päivittäin vammaisia kiikarilla tarkkailen
liikenteessä liikkuu päivittäin tuhansia vammaisia
vammaisia kiikarilla tarkkailen päivittäin
14,5 prosenttia väestöstä ilmoittaa olevansa vakavasti vammaisia
kiikarilla tarkkailen päivittäin vammaisia
kauempana katsottavan kohteen löytäminen kiikarilla on vaativaa
tarkkailen kiikarilla vammaisia päivittäin
olen läsnä ja tarkkailen ympäristöäni, kynä kädessä, lehtiö sylissä
kiikarilla vammaisia päivittäin tarkkailen
toivon voivani jonain päivänä katsoa myös terveitä muuttolintuja kiikarilla
vammaisia päivittäin tarkkailen kiikarilla
Intiassa heitä pidetään usein vähempi arvoisina ihmisinä
päivittäin tarkkailen kiikarilla vammaisia
Punaisen Ristin ambulanssit kuljettavat päivittäin haavoittuneita
tarkkailen vammaisia päivittäin kiikarilla
tarkkailen kuvia, itseäni ja muita ihmisiä ja useasti ilahdun
vammaisia päivittäin kiikarilla tarkkailen
tässä nähdään heti "vammaisia" haukkuva tyyli
päivittäin kiikarilla tarkkailen vammaisia
päivittäin lähes täällä tulee käytyä
kiikarilla tarkkailen vammaisia päivittäin
kiikarilla tunnistin myös isokoskeloita ja sinisorsia
tarkkailen päivittäin kiikarilla vammaisia
en tiedä huomattiinko, että tarkkailen
päivittäin kiikarilla vammaisia tarkkailen
samalla tarkkailen itseäni, ja pohdin aina päivittäin, että mikä aivoinvalidi
kiikarilla vammaisia tarkkailen päivittäin
kiikarilla saa näkyviin hieman himmeämpiä kohteita kuin paljain silmin
vammaisia tarkkailen päivittäin kiikarilla
niitä ei näköjään tarvitse ruokkia päivittäin, liika ruoka mätänee helposti
tarkkailen vammaisia kiikarilla päivittäin
täältä, missä tänä aamuna tarkkailin torjunta-aineita ruiskuttavaa konetta
vammaisia kiikarilla päivittäin tarkkailen
kirjoitan niistä siirtolaislehteen toisella etunimelläni
kiikarilla päivittäin tarkkailen vammaisia
kiikarilla pystyy katselemaan jopa liikkuvasta ajoneuvosta
päivittäin tarkkailen vammaisia kiikarilla
nälkä vaivaa, mutta näin on pakko tehdä päivittäin
tarkkailen kiikarilla päivittäin vammaisia
tarkkailen sua ja seuraan sun elämää, en halua tietää susta sen enempää
kiikarilla päivittäin vammaisia tarkkailen
valovoimaisella kiikarilla varustetun kiväärin käyttöä aion harkita
päivittäin vammaisia tarkkailen kiikarilla
ymmärrän tekeväni päivittäin moraalisia valintoja
vammaisia tarkkailen kiikarilla päivittäin
taiteilijat ovat outoja, hulluja ja vammaisia

KAMALAN ETSIMINEN

Sitä ei etsitä niin kuin kadonneita kotiavaimia etsitään eikä niin kuin rakastaja, joka etsii hyvää naispaikkaa. Ei kamalaa kannata hakemalla hakea. Jokainen voi löytää kamalan omaan voimaansa erikoistuen, ja sitä sanotaan yksinäisyydeksi.

24.10.2006

JUMALAN ETSIMINEN

Jumalaa ei etsitä niin kuin kadonneita kotiavaimia etsitään, tai niin kuin kalastaja etsii hyvää kalapaikkaa. Ei Jumalaa kannata hakemalla hakea. Ihmiset, eläimet ja luonnonvoimat puuttuvat havaittavasti asioihin, Jumala ei. Jokainen löytää Jumalan omaan heikkouteensa erikoistuen. Siinä tilassa vallitsee täydellinen yksinäisyys. Kun Jumala on löytynyt, voidaan etsiminen lopettaa.
ellei intohimojen muuttuminen
ymmärrettäviksi, hallittaviksi
olisi yksiselitteisesti vanhenemista,
kuolemista, olisi kaikki hyvin
Venäläinen joka kerjää länsimaalaisilta ymmärtämystä omaan kansalliseen tragediaansa (nyt vaikka tämä Putin tai aikaisemmin Stalin) on typeryydessään ällistyttävä, melkein suorastaan vihattava, aivan kuin ryöstetyksi joutunut ruhtinas kerjäisi ymmärrystä kerjäläiseltä. Sillä venäläiset vaikka eläisivät minkälaisessa aineellisessa puutteessa ovat aina rajattoman henkisen ja aistillisen yltäkylläisyyden ympäröimiä, toisin kuin eurooppalaiset ja varsinkin amerikallaiset, jotka ovat nykyisessä köydyydessään ja surkeudessaan ennennäkemättömiä ryysyläisiä, ja joista parhaissakin asemissa olevia ei voi henkiseltä olemiseltaan verrata kuin enintään nälästäturvonneisiin afrikkalaisiin lapsiin.

Tämän takai me eurooppalaiset haamut vihaamme venäläisiä niin armottomasti: he ovat kuin lahjakkaita lapsia, jotka onnistuvat leikiten ja ilveillen kaikessa siinä, mitä me eniten toivoisimme osaavamme tehdä, mutta emme mitenkään kykene. Sitten kuin tahallaan meitä halveksien nämä nokkavat löapset heittävät soittimensa nurkkaan ja alkavat pelata samoja tylsistyttäviä, kaiken hermotoiminan lamauttavia tietokonepeleja, joita kaikki maailman harmaat seniilit pelaavat päiviensä loppuun. Tämän takia me vihaamme heitä niin paljon, ajattelemattomia lapsia, joilla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä mitä lumouksen katoaminen tarkoittaa, jotka eivät ole ikinä kuulleetkaan Gilles Deleuzen tai Michel Foucaultin nimeä. Venäläiset lapset eivät pelkää länttä, eivätkä saatanaa, siksi me heitä niin järjettömästi vihaamme.
On täysin pimeää ja liikkumatonta. Kun raotan luomia, aisteihin virtaa valoa ja ahdistus helpottaa. Terassilla parveilevat kymmenet lintuystävät, tiaiset. Sokean pimeys on näkevän pimeyttä pahempi.

SISÄINEN VÄENPALJOUS

Gurdjieff, jota pidän melkoisena guruna, sanoo, että ihmisen normaali tila (tasot 1, 2, 3) on se, että hänellä on lukemattomia minuuksia, jotka eivät ole tietoisia toisistaan. Siksi ihminen luulee, että hänellä on yksi minä, mutta tosiasiassa minuun vaihtee tilanteen mukaan, eikä hänellä todellisuudessa ole mitään sellaista kuin minuus. Toinen syy on se, että tavallinen ihminen tukahduttaa ja rajoittaa minuuksiaan tietoisen väkivaltaisesti: vaikutelma koherenssista on brutaalin suodatuksen tulos. Ihmisillä jotka muuten tietävät paljon, täydellinen tietämättömyys joistain asioista on aina harkittua, taktista tietämättömyyttä. Tämä on ihmiskunnan valtaenemmistön tila. Kehittyneempien ihmisten tila (taso 4.) on se, että he ovat tietoisia minuustilojen vaihtelusta, ja tietoisia niiden aiheuttamista ristiriidoista. Ristiriidat ratkaistakseen he pyrkivät tekemään minuudet tietoisiksi toisistaan. Ongelma on se, että minuuksille yhteinen kieli ei ole se kieli jota ihminen luonnollisesti osaa, ja joka on opetettavissa. Minuudet eivät voi välittää tietoa toisilleen niin kuin erikoisalojen ihmiset välittävät tietoa toisilleen. Minuudet ovat äärimmäisen kaukana toisistaan, ja siksi ne tarvitsevat ymmärtääkseen toisiaan aivan toisenlaisen kielen, joka perustuu tietoon siitä, miten sielu ja maailma toimivat kokonaisuutena. Tätä tietoa ei ole missään annettu, ja me emme voi objektiivisesti tarkastella koko luontoa ja maailmankaikkeutta kokonaisuutena. Siksi meidän täytyy tietää luonnosta ja maailmankaikkeudesta se mitä voidaan tietää, mutta ennen muuta tarkastella itseämme, joka on tämän luonnon kuva.

Nykyihmisen ongelma on se, että hänen puhtaasti fyysiset, lihalliset, seksuaalisset minuutensa (taso 1.) ovat tietoisia sanoin kuvaamattomasta kidutuksen, väkivallan, sadismin ja sodomismin asteesta. Tämä tieto on liian raakaa älyllisille (taso 3.) ja tunteellisille (taso 2.) minuuksille. Älyllinen minuus voi ymmärtää tätä tietoa jotenkin sen perusteella mitä ihmisestä ja luonnosta tiedetään. Tunteellisen minuudet eivät voi ymmärtää tätä tietoa tällä perusteella. Niille on välttämätöntä ymmärtää mekanismi syvemmin. Esimerkki tällaisesta tason 4. työstä on Dostojevskin kirjallinen tuotanto. Suurin osa maailmassa koskaan kirjoitetusta kirjallisuudesta on tasojen 2 ja 3 työtä. Suhteessa tasoon 5. ne ovat pelkkää sokeaa arvuuttelua, retoriset arpajaiset, eikä siitä massasta ole tasolla 4. pelkästään haittaa: taso 4. pyrkii selvittämään tasojen 1, 2, 3 välisiä ristiriitoja, ja siksi aineisto on sille tervetullutta. Tunteellisille minuuksille on välttämätöntä nähdä selkeästi toivon aspekti: se missä määrin ihmisessä vaikuttaa olosuhteita vastustava voima. Kyyninen yleistys lamauttaa tunteelliset minuudet toiminta kyvyttömiksi. Tästä seuraa yksilötason sisäpolitiikassa se vahinko, että älylliset ja fyysiset minuudet saavat ylivallan tunteellisista minuuksista. Ihmisestä tulee mekaaninen havaitsemiensa ilmiöiden vahvistaja, siitä huolimatta että hän on älyllisesti tietoinen ilmiöiden vahingollisuudesta.

Gurdjieffin mukaan ihmisella on toivoa vain tasolla viisi, joka on edellä mainittua minuuksien välisessä selvitystyössä olevaa olemisen tasoa korkeampi taso. Taso viisi on ihmisen minuuksien kiteytymisen taso, ja siinä ihmisen kaikki minuudet tietävät kaiken saman. On hyvin helppo arvioida itsestään onko tasolla viisi vai jollakin alemmalla tasolla. Jos tunneminuudet eivät pysty käsittelemään fyysisestä maailmasta kaikkea saatavissa olevaa seksuaalista nautintoa tai väkivaltaista kauhua koskevaa tietoa, vaan sulkevat tuon tiedon kategorisesti pois näköpiiristään, ihminen ei ole tasolla viisi. On korostettava, että mikään tunneminä ei missään tapauksessa pysty käsittelemään kaikkea fyysisen todellisuuden olemassaolevaa ekstaasi- ja kauhutietoa, kemiallisten häiden ja ruumiinhäpäisyn kristallin kohtaamista raakaana. Ihminen ei kestä. Koko ihmiskunnan moraalinen ongelma on täsmällisesti ottaen se, että meillä ei ole riittävästi tietoa siitä tavasta, jolla tunneminät ja fyysiset minät voisivat kommunikoida keskenään. Miten fyysiset minät voitaisiin saada tietämään kaiken mitä tunneminät tietävät, ja päin vastoin. Fyysiset minät eivät helposti opi, tunneminät eivät kestä jne. Me emme myöskään tiedä mitä ihminen voisi kestää oikeanlaisella tiedolla varustettuna: tutkimusmatkailijat noissa olosuhteissa, jotka saavat Antarktiksen näyttämään lomaparatiisilta, ovat harvinaisia. Yksittäisen ihmisen on omin avuin mahdotonta uskoa kykyynsä ratkaista tunneminäväen ja fyysisenminäväen tiedollinen ongelma. Wagnerkaan ei mielestäni onnistu siinä täysin.

Ihmisenä olemisen mahdollisuuksissa on olemassa vielä kaksi äärimmäisen harvinaista ja vaikeasti saavutettavaa korkeampaa tasoa, joiden nykykohtaloa Wagner käsittelee Ring -tetrologiassa. Tasolla 6. ihminen hankkii tason 5. tuoman edun kautta työllä lukuisasti lisää ominaisuuksia, joita ei voi aavistaa tasolla 5. Jos taso 5. on hankittu väärällä työllä, -Cendrars puhuu liian täydellisistä idiooteista amerikassa- ei voi päästä tasolle 6. vaan täytyy kulkea läpi se, mitä Dante kuvaa Jumalaisessa näytelmässä. Olennaista on se, että kaikki tasoilla 1-6 hankitut ominaisuudet voidaan menettää. Vain taso 7. on pysyvä, ja se on sen ainoa ero suhteessa tasoon 6. Pysyvyys tarkoittaa sitä, että tasolla 7. ihminen ei ole enää riippuvainen maailmassa olevasta lumouksesta, vaan hän on itse lumous (tämä liittyy Graalin myyttiin). Tasoilla 1-6 ihmisen edistyminen riippuu aina jossain määrin maailmassa olevasta lumouksesta, hyvästä onnesta ja olosuhteista, niin kuin sanotaan. Jokaisella tasolla kaiken maailmasta ja ihmisestä saatavan tiedon luonne suhteessa tiedon määrään muuttuu. Ilman jonkinlaista käsitystä tason 7. mahdollisuudesta ja toiminnasta ihminen ei voi päästä tasolta 3. tasolle 4., eikä varsinkaan tasolta 4. tasolle 5. koska hänen työnsä ei silloin voi olla riittävän päämäärätietoista. Jos työ on sen kaltaista, että oleminen muuttuu niin, että jokaisena päivänä tapahtuu reipas kehitysaskel kohti tasoa 7. ihminen voi erittäin pitkän elämän aikana saavuttaa esimerkiksi jotain sellaista kuin Wagner Parsifalissa. On kuitenkin epäselvää, millä tasolla Wagner oli kuollessaan, ja oliko hän edes kuolematon.

23.10.2006

aliupseerikoulussa kukaa ei halunnut edes ajatella kuuluvansa oppositioon
sitä oli vähästä työstä väsyksissä
kuinka monet sukupolvet korppeja on siitä
kuinka monet sukupolvet naakkoja on siitä
kuinka toiseksi tuokin lintu on muuttunut siitä
Venäjällä mitään kestämättömien rakkauksien oudot menestystarinat

rakkaus on ronkeli

Suomessa ei ole varaa olla ronkeli

MAAILMA ON AINA ILLUUSIO

Antiikin aikaan sana illuusio merkitsi käsityönä tarkasti kohteensa näköiseksi valmistettua kuvaa. Nykyisin sanan merkitys on tarkalleen sama. Guy Debord ja ransakalainen filosofia puhuu huolestuneena jälkimodernin maailman spektaakkeliluonteesta. Puhutaan simulaatiosta, simulakrumeista ja muusta sellaisesta. Nämä teoriat järkyttävät, koska ne esittävät maailman, jonka me tunnistamme aidoimpien tunteidemme syntysijaksi, läpikotaisin illuusioksi (sielun kannalta). Uutta tässä on se, että kuka tahansa aikuinen ihminen voi tajuta selvästi näiden teorioiden paikkansapitävyyden. Jos eläisimme muinaisessa intiassa, vaadittaisiin havaitsemiseen ja varmistumiseen huomattavasti suurempaa henkistä ja älyllistä kapasiteettia. Vedanta-filosofian seuraajalle maailma on ennen kaikkea illuusio, 'Maya'. Kuten Wagner (Reininkullassa), Marx, Max Weber ja monet muut ovat esittäneet teollistuminen ja teknistyminen on johtanut lumouksen katoamiseen läntisestä maailmasta. Tämä arvio perustuu siihen, että on verrattu sitä mitä on, siihen mitä voisi olla. Siihen, että voi saada edes aavistuksen siitä mitä voisi olla, ei riitä pelkkä tieto yhdistettynä huimimpaankaan mielikuvituksen voimaan: tarvitaan kokemus olemisesta jostakin todellisesta paikasta, jossa on toisin, ja tämän lisäksi tarvitaan tieto sekä mielikuvituskyky. Erilaisia olemisia ei voi vertailla pelkästään tiedon ja mielikuvituksen pohjalta. Tunteakseen jonkin olemisen on hankittava siitä kokemus, sillä oleminen on näkökulma, joka muuttaa kaiken tiedon luonnetta ja vaikuttaa mielikuvituskykyyn.

Läntisen maailman ontto läpikotainen (!) spektaakkeliluonne ei totta vieköön ole uutinen. Se että kuka tahansa voi tämän havaita, johtuu siitä, että maailma jossa elämme ei suinkaan ole monimuotoinen ja rikas, vaan tavattoman yksinkertainen, sanalla sanottuna täysin banaali. Ne jotka tässä maailmassa toimivat nerokkaasti ja hallitsevat, ovat mustia timantteja, itsensä väärällä työllä kiteyttäneitä. Jos he joutuisivat hetkeksikin Apuleiuksen Miletoon, tuohon maagiseen faabelin kaupunkiin, olisi hauska katsella miten paska valuisi nerojen väpäjävistä punteista, sillä todellisuudessa väärän työn kiteytymä on helvetti.

ITSETUTKISKELU

Ja ketä en muka olisi ärsyttänyt? On katsottava peiliin, mutta ei sairaalloisesti, surkutellen, vaan klassisesti, tutkiskellen. Peilistä ei näe todellista kuvaansa vaan eron suhteessa omaan mielikuvaan itsestä. Kerran ystäväni nappasi minusta valokuvan. Siinä oli vanha mies jota kukaan meistä ei tuntenut. Sekunnin murto-osat ovat tärkeitä. Dideron kasvoilla sanotaan käyneen yli sata ilmettä minuutissa. Jos omia ilmeitä aikoo ennustaa on peiliin vilkuiltava taajaan. Ongelma on siinä, että peili jähmettää ilmeikkyyden. Narkissos ei tehnyt muuta kuin tuijotti peilistä omaa kuvaansa. Siksi hän kadotti suhteen ilmeidensä pitkäaikaisiin muutoksiin. Kuolema hiipi huomaamatta hänen vierelleen. Yksi peiliinvilkaisu vuodessa riittää sille jota suuret linjat kiehtovat. Kerran kuukaudessa saadaan esiin usein vielä suurempia muutoksia. Näppylöitä ja likaa etsivä katsoo peiliin joka aamu. Elokuvaohjaaja Werner Herzog ei omien sanojensa mukaan katso milloinkaan peiliin. “Ei itseään pysty tutkimaan. Siis kasvuun ja kadotukseen olemme tuomitut. ” Saarikoski

EROTTUMISTARVE

Vain samanlaiset kokevat erottumistarvetta. Erilaiset erottuvat itsestään. He kokevat samastumistarvetta. Samanlaisilla on yhteenkuuluvuudentunne erottautumisensa turvaverkkona. Erilaisilla ei ole tätä tunnetta. Erilaisuus on puute, joka estää tämän joukoille tyypillisen tunteen. Erilaisuudessa voi piillä joukolle vieras tunne, joka vaikeuttaa olemista. Samanlaisuus on rajoittumista suhteessa siihen mikä voisi olla mahdollista. Samanlaisuus on tavallisempaa kuin erilaisuus, rajoittuminen tavallisempaa kuin mahdollisuuksien toteutuminen. Vaikka erilaisuus olisi myönteistä, se ei voi saada äänienemmistöä samanlaisten yli. Samanlaiset kannattavat aina samanlaista. Mitä täydellisempää on erilaisuus, sen harvemmin se toistuu. Vain se missä on kaikki erot ja kaikki tunteet, ei toistu. Se on mahdoton, ainutlaatuinen tai ihmeellinen. Puiden maailmassa lähellä tällaista ovat suuret ja tasapainoiset plataanit, rungon läpimitaltaan kolmimetriset, kun niiden on annettu olla.

22.10.2006

Joidenkin mukaan liika ajattelu on pelkkää kärsimättömyyttä.
Johtaa olemisen epätasapainoon tiedon kanssa.
Bachin hengessä on siedettävintä olla kärsivällinen.
Kuuntelen 23. kantaattia ja ajattelen heinäkuista iltapäivää,
alastomat pikkupojat, liejuun painuneet traktoriinjäljet,
paljailla ihoilla savea, uran pohjalla möyrivät kikattavat painijat.

21.10.2006

Tämä täällä on laskuoppia, yksi plus kaksi ja niin edelleen.
Todellinen ajattelu on korkeampaa matematiikkaa, ei niin
korkeaa kuin luulisimme, täysin käsittämätöntä, vaan niin
korkeaa kuin mahdollista. Kaikki tieto on annettu siinä
mitä ympärillämme tapahtuu. Kysymys on vain siitä, että
emme osaa kerätä sitä.

JUHANI PELTOSEN KESKEN ASUMISEN (1968)

runokokoelma pakottaa miettimään miksi näin sentimentaalisella tavalla pehmeä, höllä säe ja hahtuvainen ajatus kuitenkin toimii emotionaalisella tasolla niin äärimmäisen hienosti, voisi sanoa täsmällisesti. Johtuuko tämä siitä, että tunsin jollakin tapaa Peltosen hahmon, ja muistan hyvin tämän tekstin muistuttamana sen voimakkaan inhimillisen, lämpimän ja yksinkertaisen eetoksen, joka hänestä välittyi. En keksi mikä muu tätä tekstiä pitää kasassa kuin eetos, ja se juuri tuntuu, ainakin nyt, vaikuttavalta.

19.10.2006

AJATTELEN ETTÄ KEVÄT ON VARMASTI TAAS MYÖHÄSSÄ, MUTTA VIELÄ EI VOI TIETÄÄ

Parikymppisen Jyrki Pellisen esikoinen Näistä asioista vuodelta -62: valmiin neron pelottavaa runoutta. Kielen herkimmin vivahtein assosioiva joka suhteessa mestarillinen lause. Mestarillinen, improvisoidun kevyt (nähdäkseni) virheetön muoto, profeetallinen yksinkertainen aiheen käsittely.

MARKKU KASKELAN

uusin kokoelma Puhu heidän kieltään, tuntuu Kaskelan aiempaa tuotantoa tuntemattomasta vaikeapääsyiseltä. Selailen alun sivuja aika välinpitämättömästi, epäillen. Vasta sivulla 23 löydän näiden runojen vaatiman keskittymisen (tai sitten ensimmäisen mielestäni hyvän runon). Sivun 24, alttaritaulua lähestyessä, on jo vaikuttava kavafismainen runo. Osasto III on valtaosin arvoituksellista keskittymistä vaativaa pitkää runoua. Jokaisessa runossa on intiimi puhuja, todistaja, joka tuntuu vaihtuvan, jonka historiallinen asema tuntuu vaihtuvan, mutta joka todistaa aina jotakin samaa, joka on kätkeytynyt mihintahansa, aina johonkin muuhun. Voi olla että todistaja on sama, mutta näyttämö vain vaihtuu, tai voi olla että myös todistaja vaihtuu. Jokin tätä pitää kasassa aika herkällä tasolla, mutten oikein vielä tiedä mikä.
Täytyy myöntää että pidän paljon äidistä ja isästä.
Ihmisiä, joiden touhukkuus, hyväntahtoisuus,
vilpittömyys ja vaatimattomuus ei milloinkaan
lakkaa ihmetyttämästä.
Ovat kyllä yllättäviä kyyhkyläisiä, joskus tuntuu
että lähestulkoon pyhiä olentoja, joiden järkähtämätöntä
rakkautta vasten on hyvä ja turvallinen kokea niin
jokapäiväisiä syyllisyyden ja epäonnistumisen tuntoja.

18.10.2006

Pari kuukautta sitten erään kustantamon hovineuvonantaja harmitteli, että kokoelmani ei ilmestynyt heiltä. Nyt puoli vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen kustannuspäällikkö ilmoittaa että käsikirjoitus ei sovellu julkaisuohjelmaan. Taiteelliseen tasoon eivät sentään tässä vaiheessa ota kantaa, niin kuin Otavalla. Miksiköhän näiden henkilöiden näkemykset eivät tule perusteluineen esiin kirjallisuuskritiikissä tai edes -keskustelussa?

VENÄLÄINEN INFANTIILI

"Niin sanottu henkisyys ei muuten ole mitään muuta kuin lapsellisuuden ilmenemismuoto, koska kaikki tämä intohimo utooppiseen, saavuttamattomaan haaaveeseen, maailmaan jota ei ole tai joka on näkymätön, tämä maksimalismi lähes kaikessa, kun sääntönä on kaikki tai ei mitään, ei hämmästytä enää ketään - se on samaa lapsellisuutta, mutta nyt jo metafyysisessä ulottuvuudessa."

Analyysissään venäläisen ihmisen perimmäisestä luonteesta suureksi kasvaneena lapsena Mihail Berg osuu johonkin kaikkein olennaisimpaan. Venäläiset tosiaan ovat lapsia, niin hyvässä kuin pahassa. Eläkeläistäkin tekee venäjällä mieli kutsua "ribonok". Vaikka Berg löytääkin tästä periluonteesta paljon kiusallista ja rasittavaa, on pakko tunnustaa, että juuri tuo infantiilisuus on se piirre joka meidät venäläisyydessä lumoaa. Näiden kosmisten lasten vilpittömyyttä, eloisuutta, avoimuutta, tunteellisuutta, keksiliäisyyttä, kujeellisuutta, hyväuskoisuutta, salakavaluutta, hurjapäisyyttä, kevytmielisyyttä, ajattelemattomuutta, shakkitaitoa, mielikuvitusrikkautta, aavistuskykyä, haltioitumiskykyä, ihmistuntemusta, kyynisyyttä, sinisilmäisyyttä, julmuutta, sydämellisyyttä, syyntakeettomuutta, syyllisyydentuntoa, hilpeää valheellisuutta, raskasta totuudellisuutta me rakastamme, kaipaamme ja janoamme.

Bergin skeptisyys venäläistä infantiiliutta kohtaan on ymmärrettävää, ottaen huomioon sen neukkutotalitarismin hulluuden, johon ehkä juuri tämä kansanluonteen piirre oli myötävaikuttavana syynä. Kuitenkin markkinaliberalismin näkeminen jonkinlaisena positiivisena vaihtoehtona, on minusta vanhan lumouksesta piittaamattoman rationaalisuuteen viehtyneen pilalle hemmotellun venäläismiehen horinaa (kaikki venäläismiehet ovat pilallehemmoteltuja, suotakoon se heille anteeksi, ja juuri siksi että ovat pilalle hemmoteltuja he ovat ikuisia lapsia, sillä mikä tahansa lapsuus loppuu siihen mihin hemmottelukin). Keskeinen kohta: Berg viittaa Max Weberin Prostestanttiseen etiikkaan ja kapitalismin henkeen aivan oudossa sävyssä, ikään kuin Weberin teos ei olisi kriittinen tutkielma, jota 1900-luvun eurooppalaisessa kriittisessa ajattelussa on seurannut kokonainen kaanon, vaan jonkinainen ihannemaailman analyysi. Weberin teoksessa ei näytä olevan negatiivista arvolatausta tutkimuskohteeseensa, koska sen tyyli on niin hienolla tavalla tieteellinen, mutta missään tapauksessa Weberin suhde kapitalismin henkeen ei ole toiveikas, vaan lähinnä taitavan lääkärin suhde kuolemansairaaseen potilaaseen.

Bergin harha näyttää olevan luulo, että venäläistä yhteiskuntaa voisi "parantaa" länsimaisilla lääkkeillä. Sanon suoraan, että ei voi! Ja luulen, että Putin on tässä kanssani samaa mieltä. Toisaalta päätään nostava muukalaisviha ja fasismi saattavat olla jotakin, mihin kannattaisi koettaa kaiikkia mahdollisia lääkkeitä.

Gurdjieff sanoo: "Ihmisistä näyttää siltä että toiset poikkeuksetta tekevät asioita väärin tai toisin kuin ne tulisi tehdä. Jokainen ajattelee että aina voisi tehdä itse paremmin. He eivät ymmärrä eivätkä halua ymmärtää että se mitä tehdään ja erityisesti se mitä on jo tehty tietyllä tavalla, sitä ei voida eikä olisi voitutehdä jollakin toisella tavalla. Jos yksi asia voisi olla toisin, kaikki asiat voisivat olla toisin. Sillin ei ehkä olisi ollut mitään sotaa. Yrittäkää ymmärtää mitä sanon: kaikki riippuu kaiksesta muusta, kaikki liittyy toisiinsa eikä mikään ole erillistä. Tämän vuoksi kaikki tapahtuu ainoalla mahdollisella tavalla. Jos ihmiset olisivat erilaisia olisi kaikki erilaista. Ihmiset ovat mitä ovat ja sen tähden kaikki on niin kuin se on."

Tämä kollektiivinen predestinaatio-oppi pätee jos mihin niin Venäjään. Bergille tarjoutuu mahdollisuus olla niin monesta asiasta Putinin kanssa erimieltä, koska hän ei käytännössä ota huomioon sitä, että Putin ei varsinaisesti ole mistään mitään mieltä, niin kuin Berg, vaan pelkästään historiallisen vääjäämättömyyden välikappale. Berg ei voi ymmärtää Putinia, hänen asemaa, koska hän ottaa huomioon vain tietyt asiat, jättäen tietyt, esimerkiksi kansainvälisestä politiikasta tulevat paineet huomiotta, aivan samoin kuin Stalinin kritisoijatkin. Mutta todellisuudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen ihmisen tahdosta, moraalista ja etiikasta riippumatta. Voi olla, että jotakin on maailmassa tehtävissä, johonkin voidaan vaikuttaa, mutta tuskin kansallisvaltion tasolla, kun puhutaan globaalista markkinaliberalismin totalisoimasta maailmasta. Viimekädessä Venäjän ongelmat eivät ole Venäjän ongelmia, vaan maailman ongelmia, ja päin vastoin.

RAAMATTU JA WESTERN EVILIZATION

Filosofi Emerson haaveili aikakaudesta, jolloin Raamattu voidaan unohtaa. Se ei ole vielä tullut. Niin kauan kuin ei olla paratiisissa, Raamatun mytologisrunolliset kertomukset ovat aina jollain kiusallisella tavalla totta. Tämä ei millään tavalla riipu siitä ovatko ihmiset tietoisia raamatun kertomuksista vai eivät: jos emme ole paratiisissa, arkkityyppiset kiusalliset tilanteet toistuvat loputtomiin, arkkityyppiset, ikävät ihmiskohtalot ovat vailla jälleensyntymän kierteen päätä tai häntää. Kulttuuri ei pääse eteenpäin vaan jankuttaa samaa kertomusta vuodesta toiseen umpiseniilisti kuin Hollywoodissa tai New Yorkissa, noissa onnettomissa takapajuloissa. Raamatun kertomukset, edes evankeliumit eivät usein ole kauniita, vaan traagisia. Vanhassa testamentissa etsitään lakkaamatta pakotietä helvetistä, pakotietä, jonka vain ihmeenkaltaisesti avautuu.

Mitä satanistit sitten haluavat? Miksi he kääntävät ristin ylösalaisin? Aito kreikkalaisuus ei ole mitään käänteistä kristinuskoa, vaan alkuperäistä kristinuskoa, orfilaisuutta. Niin, kristinuskoon voi olla vain kaksi suhdetta. Asettua joko Kristuksen tai Longinoksen keihästä pitelevän tietämättömän sotilaan puolelle. Ei varmaan ole yllätys että tietämätön asettuu tietämättömän puolelle epäluuloisuudessaan: sehän sisältyy itse kertomukseen. Ei pidä luottaa kenenkään toisen valmiiksi pureksittuu näkemykseen, mutta se ei tarkoita, että olisi kaikissa tilanteissa parempi luottaa tietämättömyyteen. Sen ohella, että satanistit kieltävät Kristuksen arvon, he kieltävät Parsifalin. Tyhmä homma. Heidän yhteiskunta-analyysinsä on puuttellinen. He ovat liikaa subjektiivisten intohimojensa rmoilla kykenemättä hahmottamaan millä tavalla "järjestelmä" hyväksikäyttää ja sublimoi noita intohimoja omiin tarpeisiinsa. Toivottavasti nämä satanistilahkolaiset ja muut markkinaliberalismin naurettavat kovistelevat surkimusorjat joskus viisastuvat ja näkevät edes sen, miten avoimesti rähmällään he ovat kaikkein inhottavimpien trendien kyrpää imemässä. Eipä silti, on typeräkin riehuminen joskus terapeuttista. Ja aina parempaa kuin profeetallisen vihan nostatattava renkutus, räp tai pop.

HYÖTY JA MIELEKKYYS

Yritän tarkentaa edelliseen merkintään liittyen mitä tarkoitan sielulla ja sen puuttumisella. Kaikki olennot pyrkivät ajallisissa toistoissa harmoniaan, mutta harmonian rikkaus vaihtelee. Yksinkertaisin harmonia on sellainen, jossa asioiden hyödyt ja haitat ovat yksilön ruumiin kannalta tasapainossa. Monimutkaisin harmonia on ehyt sielu. Sielua ei kosketa niinkään asioiden hyödyllisyys kuin mielekkyys. Asioiden mielekkyys ei synny pelkästään hyödyllisyydestä, vaan siitä miten asiat liittyvät toisiinsa. Kehittyessään sielu pyrkii etsimään kaikkiin asioihin sellaisen näkökulman, josta ne näyttävät liittyvän toisiinsa. Sielulle asiat eivät ole erillisiä, vaan ne johtuvat toisistaan ja täydentävät toisiaan. Sielu saa tietoa johtamalla, tekemällä loogisia johtopäätöksiä. Tällaisesta kyvystä on ilman muuta myös hyötyä. Mutta se vaatii kekseliäisyyttä, joka on jo vähän eri asia, ja motivoituu enemmänkin hyödyntavoittelusta. Keksiminen edellyttää tietoa, mutta ennen muuta se on hyötynäkökohdan havaitsemista: jokin on kevyempi, äänettömämpi, läpikuultavampi, nopeampi, halvempi, yksinkertaisempi, viileämpi, kestävämpi, joustavampi, maukkaampi jne.

Sielu on asioiden näkemistä, varautumista kaikkeen. Hyödyntavoittelu on asioiden opettelemista, viitoitettujen polkujen kulkemista jonnekin mistä saa suhteellista etumatkaa. Hyödyn näkökulmasta asioita tarkasteleva uskoo pystyvänsä hyötymään olemassaolevista asioista toisia tehokkaammin. Hän ei välttämättä koe kiinnostusta sielun eheyttämiseen. Kenties hän saatta olla taitava havaitsemaan hyötynäkökohtia, tai sitten ei. Hän ei usko eksyvänsä tai kohtaavansa mitään aiemmin tuntematonta. Tällainen suhtautumistapa on mahdollinen vain silloin kun suuri joukko tarkastelee asioita mielekkyyden näkökulmasta, eikä osaa aavistaa, että jotakuta ryhmää ei ollenkaan liikuta asioiden mielekkyys, vaan pelkästään tulosten varastaminen. Kun kavallus huomataan, siirtyy yhä suurempi joukko valvomaan etujaan, ja mielekkyyden tavoittelijoita on yhä vähemmän, ja se on yhä riskialttiinpaa. Lopulta, kun kaikkien on valvottava etujaan, kukaan ei pysty kehittämään itselleen ehyttä sielua. Hyödyntavoittelu nollasummapelinä ei tuota kenellekään hyötyä tai harmonista olotilaa kovin pitkäksi aikaa, koska sielun tuottama lisäarvo puuttuu pelistä, joka on jatkuvaa taistelua olemassaolevasta, vallasta, perinnöstä.

Sielun kehkeytyminen on kaiken luovan toiminnan edellytys, ja kilpailu, asioiden pänttäys ja opettelu ei välttämättä edesauta sitä. Sielu tutkii asioita, se tuntee ne, aistien avulla.

17.10.2006

POPULAARIKULTTUURISSA

kaikessa siinä, suututtaa ehkä juuri eniten se, että se niin selkäesti on tekijöilleen pelkkä väline mukavaan keskiluokkaiseen elämään. Jos populaarikultturissa olisi kysymys jostain muusta, sen tekijöitä huolestuttaisi enemmän kysymys siitä, voidaanko vanhaa toistamalla ilmaista mitään uutta, ja siitä mitä koko kulttuuri itsessään oikeastaan ilmaisee ja on. Jonkinlaisen itsetietoisuuden ja sitä kautta kyllästymisen tietyllä tasolla olemiseen olisi pakko syntyä, jos kysymyksessä olisi tekijöilleen jokin muu kuin liukuhihnan pää, jolla laskut maksetaan.

Kaiken länsimaisen kulttuurin ongelma on tuotannon hallitsemattomuus ja toisteisuus: sama asia sanotaan miljoonaan kertaan, mutta moni olennainen mahdollinen teos jää kirjoittamatta. Ensinnäkin yhdenkin kirjan lukeminen tai kirjoittaminen on niin suuri työ, että siihen kannattaa ryhtyä vain silloin kun kyseinen teos on itselle kokonaan uutta asiaa. Todellinen kulttuuri on pienin mahdollinen määrä sellaisia omaperäisiä teoksia, joiden avulla voi muodostaa käsityksen maailman tilasta ja omasta tilastaan, sekä näiden historiasta että tulevaisuudesta. Tällaisessa koosteessa kaikki teokset ovat korvaamattoman tärkeitä. Todellinen kulttuuri-ihminen, joka pyrkii suuruuteen, ei voi keskittää aikaansa muuhun kuin hänelle itselleen korvaamattoman tärkeisiin teoksiin.

RIIVAAJAKIUSAAJAT MÄTÄNEVÄSTÄ LÄNNESTÄ

Sosiaalidarwinismia:

http://www.youtube.com/watch?v=7nyXYpJkMCM
http://www.youtube.com/watch?v=6BI4_NMxPb8
http://www.youtube.com/watch?v=5L9Evwz0rUE
http://www.youtube.com/watch?v=J43DYzljG-k

TOISINAJATTELU

"...tämä sankaruus on pitoisuudeltaan paljon tiheämpää kuin sankaruus Suuressa isänmaallisessa sodassa tai muissa sodissa. Sillä henkensä uhraava sotilas tietää, että hänen puolellaan on yhteiskunta, läheiset, rykmenttitoverit, jotka kutsuvat häntä sankariksi, toisinajattelijan puolella on vain hän itse, kourallinen samanmielisiä ja näköaloiltaan epävarma tulevaisuus; kun taas koko muu yhteiskunta tuomitsee hänen tekonsa ja nimittäöä häntä parhaassa tapauksessa hölmöksi, ellei peräti rikolliseksi. Mutta tosiasiassa hänen tekonsa pelastaa kansan maineen jälkiåpolvien ja historioitsijoiden silmissä, joiden johtopäätös on yksinkertainen: jos kerran protesteja on kirjattu, niitä oli siis vielä enemmän, eikä maa siis vaiennut. Siksi jopa päätös, ettei saa mitenkään auttaa rikollista valtaa, oli isänmaallinen, koska jos teet jotain pientäkin, niin olet jo se, jota kaikki halveksivat." Mihail Berg: Kirje presidentille (Suom. Jukka Mallinen, Like 2006)

Totalitarismissa toisinajattelijan tyyli, varsinkin hänen puhutellessa hallitsijaa, on kriittinen tekijä hänen eloonjäämisensä kannalta. Vaikka Bulgakovin tai Babelin tyylit olivat maailmanhistoriallisesti vertaansa vailla, he eivät voineet totalitarismin olosuhteissa säilyttää asemaansa taiteilijoina. Toisesta teki lopun heikko terveys, toisesta kidutuksella nopeutettu terveyden heikkeneminen. Määritelmänsä mukaan totalitarismi ei siedä minkäänlaista oppositiota tai toisinajattelua. Siksi toisinajttelijan ei ole viisasta korostaa merkitystä "toisin" vaan merkitystä "ajatella". Onni onnettomuuudessa: mitä enemmän se on vain puhdasta ajattelua, sen enemmän se on toisin.

Mihail Bergin tyyli on intensiivistä, analyyttistä, toteavaa ja lempeää, vain asiat joita todetaan ovat ankaria. Tekstistä on hiottu pois kaikki tunnepitoinen purkaus, kaikki liioittelut ja vinoutumat, katkeruudenvivahteet tai jäljet omista pyyteistä (joita tietenkin on olemassa), jotka kaikki olisivat kuolettavia virheitä puhuteltaessa diktaattoria. Siinä missä totalitarismin tyyli on karkeaa, käskevää, idioottimaista, tai hienostunutta manipulointia; toisinajattelijan tyyli ei milloinkaan voi olla kyllin hienoa ja vilpitöntä ollakseen täysin vakuuttavaa: niin monet lukevat sitä tekstiä äärimmäisen jännittyneenä, huomaavat pienimmänkin sivumaun, vivahteen, särön, josta epäilykset heräävät, ja keinotekoisesti luodut tosiasiat ja henkilöt ovat valmiita todistamaan toisinajattelijaa vastaan, myymään hänet, pelkästään taloudellisten eli sosiaalisten kytkösten takia, joita me emme kuitenkaan voi nähdä tai osoittaa. Toisinajattelija elää maagisessa todellisuudessa, jatkuvien ihmeenkaltaisten onnettomuuksien tulvassa.

Bergin kirjaa lukiessa ei mitenkään voi olla ajattelematta, että teksti viitatessaan Neuvostoliiton 1900-luvun jälkipuoliskon olosuhteisiin viittaa myös samalla johonkin muuhun. Aivan kuin Berg tarkoituksella valitsisi hienolle analyysitasolleen neuvostoyhteiskunnan patologisia piirteitä, jotka toistuvat lähestulkoon identtisinä länsimaisessa globaalissa markkinaliberalismissa. Erojakin löytyy.

Markkinaliberalismi (viittaan amerikkalaisen kapitalistisen hegemonian symboliseen ytimeen, joka toisintaa itseään kaikkialla kulttuuriteollisuudessa) on stalinismia täydellisempi totalitarismi. Markkinaliberalismi on itseään vahvistava ilmiö, joka ei sinänsä vaadi ideologista aivopesua: toisinajattelu käy yksinkertaisesti erittäin kalliiksi. Kun vaihtoehtoja ei oikeasti ole vaihtoehdottomuuden illuusiota ei tarvitse keinotekoisesti luoda. Kouluttautuakseen ja menestyäkseen ammatissaan on nieltävä tietty markkinaliberalismin ideologia. Köyhyys, josta tehdään kurjuutta nostamalla yleinen hintataso mahdollisimman korkeaksi, on paljon parempi ja pedantimpi valvontakoneisto kuin mikään KGB ikinä voisi olla. Hienovaraisen uskintakulttuurin sijalla on banaali mykkä realiteetti, jossa ei ole mitään älyllisesti haastavaa, mutta joka on henkisesti raastavaa. Siksi myös vastakulttuuri on väkivaltaista ja elämästävieraantunutta: älytöntä. Markkinaliberalismissa vallitsee mielipiteen ja sanan vapaus, mutta sanoilla, joita ei lausuta markkinaliberalismin hengessä on hyvin vähän merkitystä, eikä ollenkaan taloudellista merkitystä. Neuvostoliitossa puolueen palkitsemisjärjestelmä oli mielivaltaisempi, koska päätösvalta oli viimekädessä ihmisillä, eikä kansainvälisillä markkinavoimilla.

"Ei, ei , en väitä että te olette pettänyt minua, oletan vain, että se on mahdollista: voitte pettää ja mahdollisesti petittekin minua ihmisenä, jolla on tietty kokemus ja tietyt, luonnollisestikin rajoittuneet tiedot. Mutta järjestelmää te ette pysty pettämään. Ymmärrättekö, kukaan ei vielä ole pettänyt järjestelmää, joka, jos ei vielä tänään tiedä kaikkea teistä, niin tietää kyllä huomenna, ja jos sen seurauksena käy ilmi, että te olette pettänyt, niin teitä ei käy kateeksi." Berg (keskustelusta KGB:n virkailijan kanssa)

Neuvostoliitto oli nationalistinen totalitarismi, jolla oli selkeät viholliskuvansa. Markkinaliberalismilla ei ole mitään muuta vihollista kuin tehottomuus eli rakkaus. Siksi on luotava keinotekoinen vihollinen, terrorismi, jota käytetään apuvälineenä ihmisten kiristämisessä ja sysäämisessä kohti yhä täydellisempää henkistä kurjuutta, totaalista orjuutta. Neuvostoliitossa juuri mikään muu kuin rakkaus ei ollut mahdollista. Markkinaliberalismissa kaikki muu paitsi rakkaus on mahdollista. Hyväksytty kulttuuri oli Neuvostoliitossa keinotekoista: markkinaliberalismin popkulttuuri ja rap vastaa Leonid Breshnevin kirjallista tuotantoa.

Tärkeä ero kahden totalitarismin välillä on se, että Neuvostoliitossa se kulttuuri mikä ei ollut hyväksyttyä oli kiellettyä. Neuvostokansalaisia hallittiin pelolla. Pelkoa tarvitaan silloin kun ihmiset jossakin sielusa syvyydessä kuitenkin ymmärtävät miten asiat ovat, mikä on heidän oma moraalinen tilansa, ja heidän maansa moraalinen tila. Heissä on muutosvoimaa ja vastarintaa, mutta pelolla se pidetään kurissa. Markkinaliberalismin ihmisillä ei ole sielua, he eivät ymmärrä omaa tilaansa vaikka heille kerrottaisiin tosiasiat millaisessa muodossa hyvänsä. Me elämme Matrix -elokuvan hahmottomassa moninkertaisessa lumetodellisuudessa, jossa on yksinkertaisesti hyvin vähän jäljellä sellaisia ihmisiä, jotka olisivat missään elämänsä vaiheessa olleet kosketuksissa oikeaan todellisuuteen. Toisinajattelu (ajattelu) ei markkinaliberalismissa ole niin vain mahdollista vaikka hyvää tahtoa ja rokeutta ja kykyä olisi kuinka. Toisinajattelu (ajattelu) edellyttää sielua ja se taas edellyttää elävää kosketusta todellisuuteen. Mitään skitsofreniaa kummempaa kosketusta todellisuuteen ei totaaalisessa markkinaliberalismissa voi olla: siksi kaikki jää parhaassakin tapauksessa mielikuvituksenvaraiseksi. Yhteiskunnan tuottama henkinen ja seksuaalinen paine toisinajattelua vastaan on huomattavasti suurempaa kuin neuvostoliitossa, sillä ihmiset eivät voi ymmärtää ja myötäelää toisinajattelua sielullisena välttämättömyyteenä, vaikka kuinka haluaisivat, koska sieluttomina markkinaliberalismin yksilöt voivat ymmärtää vain pyyteellisiä ja aineellisia motiiveja, eivät sielullisia ja henkisiä motiiveja. Markkinaliberalismin vaikutuksessa ihmiselle kaikki asiat ja ilmiöt muuttuvat puhtaiksi välineiksi johonkin, kirjallisuus, taide, tekniikka, ajattelu, toisinajattelu, ympäristönsuojelu, ihmisoikeudet, eläinsuojelu... kaikki ovat vain välineitä samaan keskiluokkaiseen elämään ja ympäri maapalloae lentelyyn, ts. aineellisseksuaaliseen päämäärään. Markkinaliberalisti ei voi kuvitella mitään henkisiä päämääriä, koska henkisyyskin on hänelle vain pelkkää bisnestä.

Koska markkinaliberalismin ihmistyypillä ei ole tunteita, hän ei voi ymmärtää toisinajattelijan emotionaalisia motiiveja. Esimerkiksi pelkästään se toisinajattelun päämäärä, että voisi olla, on markkinaliberalismin yksilölle mahdoton käsittää: hän ei ole ikinä haaveillut mistään olemisesta. Markkinaliberalismissa eroottisilla naisilla on suhteellisesti erittäin suuri valta-asema. Heidän eroottisen suosionsa määrää puhtaasti taloudellinen valta, ja heidän kaiken "sankaruuden" ja toisinajattelun ulossulkeva totalitarisminsa on täydellisempää kuin mikään maailmanhistoriassa tunnettu totatilarismi: täysin poikkeukseton systeemi. He tekevät toisinajattelusta (rakkaudesta) markkinaliberalismin olosuhteissa vähemmän hohdokkaan tai houkuttelevan elämänuran. Neuvostoliitossa naisilla oli sielu, ja he olivat kuitenkin ihmisiä, evätkä pelkästään sadistisia automaatteja, siksi saattoi olla tapahtumia, ja ennaltamäärätystä determinismistä tapahtuvia poikkeuksia, joita voisi kutsua elämäksi.

Ehdoton toisinajattelu on kuitenkin ainoa isänmaallinen ja kunniallinen tapa olla markkinaliberalismin ääriolosuhteissa, niin kuin se oli stalinismin lempeämmässä ilmastossakin. Kuten Berg toteaa: " jos kerran protesteja on kirjattu, niitä oli siis vielä enemmän, eikä maa siis vaiennut. Siksi jopa päätös, ettei saa mitenkään auttaa rikollista valtaa, oli isänmaallinen, koska jos teet jotain pientäkin, niin olet jo se, jota kaikki halveksivat."
piti tulla maisemamaalari
pienten idyllien kuvaaja
mutta jokin eläin teurastettiin
veri valui maiseman ylle
tuli rikosetsivä, lohduton
väsymätön, naimaton

15.10.2006

NEUVOSTOMAAN POLIITTISEN JA KULTTUURIELIITIN

ylivoimainen enemmistö piiloutui tietämättömyyden pelastavan sermin taakse. Ne samat ihmiset jotka istuivat toimituksissa ja jotain valetaiteellisia syitä keksien torjuivat kaiken, missä kyti vähänkin vielä kuristamatta jäänyttä elämää. Ne samat ihmiset, aikuiset, monimutkaisen karriäärikohtalon viisastuttamat sedät ja tädit sanoivat: minä en vain tiennyt tätä, en saattanut edes kuvitella. Ja vasta nyt, kun olen lukenut sitä ja tätä, nyt ymmärrän." Mihail Berg: Kirje Presidentille
A ja B rakastavat toisiaan. Pysyessään yhdessä heitä odottaa yhteinen perikato 97% todennäköisyydellä. Yhdessä A voi saada milloin tahansa lempeän kuoleman B:ltä ja päinvastoin. Erotessaan A:ta odottaa perikato 95% todennäköisyydellä ja B:tä 99% todennäköisyydellä. Mutta erotessaan A ei voi saada lempeää kuolemaa B:tä (eikä päinvastoin), vaan mahdollisimman tuskallisen ja hitaan. Lakatessaan rakastamasta B:n tulot kasvavat nollasta 10000 euroon kuukaudessa, mutta A:n tulot pysyvät samana. A voi yrittää huijata (lakata rakastamasta mutta olla eroamatta) B:tä tai päinvastoin, mutta huijaus paljastuu 98% todennäköisyydellä ja kumpikin saa tuskallisimman mahdollisen kuoleman. Kuinka A:n on edullisinta toimia? Kuinka heidän on yhdessä edullisinta toimia?

SIELU

Meillä on enemmän tietoa kuin Wagnerilla: tiedonpuute on pienempi ongelma kuin kyky kasata palapeli.

UKKOMETSO

tervehtii minua ikkunani alla. Tuijotamme toisiamme hievahtamatta. Lintu tepastelee pihalla jonkin aikaa. Näin epätodennäköisen tuttavuuden jälkeen se, että lintu seuraavassa hetkessä on poissa tuntuu sietämättömältä, vaikka se on vain tavallinen olotila.

http://www.codeman.fi/photo/ukkometso.jpg

TIEDON PUU

Luen vuonna 2003 ilmestynyttä Victor Malarekin kirjaa Natashat, seksibisneksen uhrit (Otava 2005). Kirja on jo yllättävän vanhentunut.
Vuonna 2006 tiedämme, että kristinsukon ja oiekastaan kaikkien perinteisten uskontojen sekä okkultian käsitys pahasta, pahan hengestä, Saatanasta on lapsellista toiveajattelua. Saatana on huomattavasti hurjempi "luova energia" kuin mitä 1900-lukua edeltävä inhimillinen mielikuvitus on saattanut uskoa. Se on huomattavasti nerokkaampi kuin mitä 1900-luvun ihminen voisi uskoa. Siinä kuvassa mikä meille nyt paljastuu, kaikki aiemmin eläneet ihmiset näyttäytyvät naiiveina ja haaveellisina tolloina. Eteemme levittäytyvä pahuus on miljardeja kertoja painajaismaisempaa kuin mitä Edgar Allan Poe, Baudelaire, Burroughs tai Lavrenti Berijan olisivat voineet uneksia kovien nykyaikaisten huumeiden avulla. Meidän ei tarvitse kysyä niin kuin Wim Wendersin elokuvassa Berliinin taivaan alla (1987) kysellään: onko pahoja ihmisiä? Me tiedämme, että ihmiset hyvin usein ovat joko lihaksi tulleita Saatanoita, tai sitten jotenkin epäonnistuneita sellaisia: heihin on jäänyt pisara hyvää, joka riittää lähinnä sumentamaan aivot, muttei mihinkään lampaanmääkimistä kummempaan sankaritekoon, lohikäärmeen silppuamisesta puhumattakaan. Loppuporukka on sitten niitä Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -elokuvan pelastusarmeijalaisia ja muita rakastuneita muistinsa jossain tärähdyksessä säilyttäneitä ihmisiä.
Gorgorothin Gaahl ("balck metal on yhtä kuin satanismi", katsoin tänään dokumentin norjalaisesta black metallista) on viisaampi kuin valtaosa ihmiskuntaa, koska hän tunnustaa tosiasian, Saatanan suuruuden. Mutta siinä kirkonpolttaja ja arkkisatanisti on väärässä, että hän lie kuvittelee ihmisen voivan liittoutua voitokkaasti Saatanan kanssa... tai suorastaan että ihminen voi olla Saatana, ja jäädä jäljelle.
Ainoa keino säästyä kaikenkattavan Pahan kosketukselta ja tuholta on pystyä ymmärtämään sen mekanismit syvemmin ja täydellisemmin kuin kukaan ihminen koskaan aikaisemmin. Paremmin kuin Jesaja tai Hitchcock. Hyvyyden edellytys on pahuuden mekanismin ymmärtäminen. Koska kunnon tietoa ei ole, sen hankkimisessa on suuri tuhoutumisen tai ainakin turmeltumisen vaara.
Olennainen kysymys on: mitä sielu kestää? Kestääkö sielu sen mitä tapahtuu Serbian murtamisleireillä, kapitalismin pyhätössä, jossa Ukrainasta kerättyjen kuvankauniiden alle kaksikymmentä vuotiaiden seksiorjien tahto ja persoonallisuus murretaan (sielu demonisoidaan?), ja josta Kreikan, Italian, turkin ja Arabimaailman gangsterit tulevat ostamaan heidät kalliisiin salaisiin luksusbordelleihinsa, joissa tunti maksaa yli 1000 dollaria, ja joissa yksi tyttö ottaa kaksikymmentä asiakasta päivässä? Entä kestääkö sielu sen, etää valtava määrä naisia tekee kaiken saman vapaaehtoisesti tai jopa suurella mielihyvällä? Kestääkö sielu sen, että liha heitetään ulos sen jälkeen kun sen pantu puhki ja poltettu heroiinillä. Kestääkö sielu sen (edes ajatusleikkinä), että on olemassa suuria ja rikkaita maita, joissa ei ole ollenkaan sellaisia naisia, jotka me tunnistamme eroottisiksi olennoiksi, ja joissa homoseksuaalisuus on jo vuosisatojen aikana vakiintunut afrodisian harjoittamisen normi; ja on suuria ja köyhtyneitä maita, joissa äärimmäinen ylituotanto jumalaisen eroottiseen muotoon valetusta ihmislihasta. Kestääkö sielu tämän aikakauden, jonka tuottoisin liiketoiminta on sota, huume- ja ihmiskauppa, ja jolle rehellinen liiketoiminta on vain keino pestä rahaa? Vai tuleeko sielusta sietämätön? Ehyestä tietoisuudesta rasite niin, että ne, joita ei muuten murreta murtamiskeskuksissa murtavat lopulta itse itsensä vapaaehtoisesti, koska eivät kestä tietoisuutta, joka on sielun pääominaisuus! Sielullinen ihmiinen ei voi hetkeksikään paeta ihmisenä olemisen vastuuta, vaan tietoisuus on hänessä jokahetkistä, kaikesta, koko luomakunnasta, sen hillittömästä kärsimyksestä Saatanan hengessä. Sota, huumeet ja ihmiskauppa ovat planeetan tuottoisinta liiketoimintaa vuonna 2006. Myöntäkää, että kapitalistien kuningas on se, joka tekee eniten voittoa! Myöntäkää että tuottoisin bisnes on se, jonka ei tarvitse kunnioittaa mitään lakia tai mitään moraalia! Myöntäkää, että mitä enemmän on rajoituksia, lakeja, moraalisia sääntöjä tai jopa pyhiä arvoja, sen vähäisempää on kaiken liiketoiminnan tuotto!

Tiedonpuutteessa, asiat voi nähdä liian synkkänä tai valoisana. Tärkeintä on pyrkiä olemaan liioittelematta sitä, mikä muutenkin on tarpeeksi masentavaa, ja olla terapoimatta masennusta tietämättömyydellä tai välinpitämättömyydellä. Voi näitä länsimaisen yhteiskunnan kuluttajasurkimuksia, keskiluokkaisia sievisteleviä tolloja, joita täytyy suojella ja paapoa tietämästä mitään liian järkyttävää! Onko näillä ihmisillä oikeus elää! Onko ihmisillä joita täytyy suojella tiedolta oikeus äänestää! Ainoa positiivinen mitä tällaisista voi syntyä on kunnon satanisti ja kirkonpolttaja!

Voiko ihminen saada turmeltumatta tietoa pahuudesta riittävästi vapautuakseen sen vallasta? Miten olla turmelötumatta ja tietää? Se on: miten olla elämättä ja kokea? Varmasti pyrkimys tietoon ei voi olla pahempi ansa kuin Saatanan hallitsema planeetta. Puheet petollisesta tiedon puusta ovat osa juonta.

http://www.metalspheres.de/images/interviews/gorgoroth_gaahl2.jpg

13.10.2006

POSITIIVISEN UTOPIAN KAKSI REUNAEHTOA

1) Universaali moraali, kategorinen imperatiivi ja laki, jonka perusta on globaalissa ja lokaalissa ekologiassa.
2) Ihminen ei voi pelastaa luontoa ja eläimiä ennen kuin hän pystyy pelastamaan oman sielunsa.

Johtopäätös: ainoatakaan eläin tai kasvilajia ei voi pelastaa maaplaneetalla ennen kuin planeetan nyt täyteen asuttaneen ihmisen sielu on kokonaan pelastettu. Vain sielunpelastuksella on merkitystä. Millään muulla asialla ei ole pienintäkään merkitystä.

BBC LOUIS THEROUX'S WEIRD WEEKENDS

"Is being a porn star really the dream job for any man? This episode offers a look at very different sides of the porn industry, as Louis interviews countless male and female porn stars. He reveals the problems a lot of porn actors face, be it not getting a job in straight porn and therefore having to do gay porn, or not getting an erection when it is needed." >>

Tämä BBC:n hieman jo vanhentunut dokumentti vuodelta 2002 yrittää valottaa tällä hetkellä ihmiskunnan salatuinta asiaa, eli pornoteollisuutta, ihmiskauppaa, mutta onnistuu siinä vain vahingossa. Jälleen kerran voi todeta, miten mahdotonta pornoteollisuuden kaltaista ilmiötä on lähestyä suoraan, kyselemällä ja kuvaamalla. Mitään olennaista ei saada tietää. Mihinkään olennaiseen ei BBC:n kuvausryhmää kutsuta paikalle. Nämä ihmiset eivät todellakaan puhu sitä mitä tietävät, vaan hyvin valikoiden ja korostuneen varovaisesti. Ilmassa on kaiken aikaa lievä turhautumisen tuntu, on jotakin, mitä pitää ymmärtää sanattomasti, että voi ymmärtää sen, mitä symboliset toimenpiteet ja eleet merkitsevät. Mikään ei merkitse sitä, mitä ulkopuolinen voisi kuvitella. Todellinen laki on jokin paljon syvempi, banaalimpi, ankarampi ja nöyryyttävämpi. Mikään todellisen elämän tunne ei kosketa banaalia syvää lakia. Kukaan ei puhu siitä, koska se on niin yksinkertainen, ruma ja kaikenkattava, kaiken perusta. Mutta ilmeet, lähinnä kaikkein nopeimmin kasvoilla käyvät, ikään kuin kehysten välissä salaa vilahtavat, kertovat jo jotain. Niihin pääsee kiinni hitailla kuva kuvalta kelauksilla.

Dokumentin kiinnostavin jakso käsittelee homopornoa. Homopornokuvaukset tapahtuvat jossain syrjäisessä piilopirtissä. Kaikki kuvauksissa mukana olevat "miesnäyttelijät" ovat heteroja, naimisissa olevia tai onnellisesti seurustelevia. Laitoin sanaan näyttelijä varauksen, koska kuten toimittajan testauksestakin voi huomata, nämä henkilöt eivät ole mitään näyttelijöitä. He eivät pysty yhtään peittelemään todellisia tunteitaan. Tunnetila on joko depressiivinen tai kiihottunut. Sodomia on pelkkä ammatti. Tyttöystävät eivät ole mukana kuvauksissa. Varsinainen "helvetin pitti" kestää kolme tuntia, mutta koko päivä tuhraantuu odotteluun. Kolme tuntia kestää matka, jonka aikana "hissi laskeutuu alas" ja nousee takaisin ylös maan pinnalle. "Näyttelijä", jonka vaiheita dokumentti seuraa saa palkkion, 1500 dollaria. Se ei tee innostuneeksi, mutta se kattaa kulut. Vain aniharvat suuret tähdet "johtajatyypit" saavat suoritteistaan niin hyviä korvauksia, että ne riittävät kannustimiksi sielunpaloon myös sellaisiin tekoihin, joissa tavallinen rivimies tuntee huonovointisuutta, kuvotusta tai suorastaan kyvyttömyyttä. Raha on hyvä kannustin, se innostaa kummasti, tämän ajatuksen lausui jo Benjamin Franklin. Mutta pornoväkijaksaa toistaa sitä fraasia, että seisokki on vaikea saada kuvausryhmän ja minkä tahansa aiheen edessä. Ja että kaikki päästä (osoittaa sormella) "lahjakkuudesta" kiinni.

Homopornonäyttelijän puheista ja eleistä, on helppo ymmärtää, että huumeiden käytön seurauksena hienommista tunteista ei ole paljon jäljellä. Tämä tyyppi ei ole Wagnerin agapistisesta vallankumouksesta kiihkoilija. Hän ei ole kiihkoilija eli hörhö, vaan fiksu eli smart. Aivot toimivat kuin niittosilppuri, vikkelämmin kuin monella runoilijalla tai pörssimeklarilla. Hän on selvästi ärtynyt toimittajan läsnäolosta ja kysymyksistä. Hän ei tunnu olevan erityisen innostunut omista tekemisistään. Huomattavasti innostuneempi on ohjaaja, nopeaälyinen ja energinen, taiteellisen lahjakkuuden oloinen tyyppi - muuten Aleksi Bardyn kaksoisolento- joka eittämättä tekee "vain sitä mistä maksetaan". Hänen kasvoillaan vilahtaa todella mielenkiintoisia ja pitkää pysäytyskuvatarkastelua kestäviä kalmaisia ja hirviömäisiä ilmeitä. Kuvauspaikalla on muutakin porukkaa, jota myös jututetaan. Porukka näyttää jakautuvat kahteen ryhmään: niihin joille maksetaan, ja niihin, jotka maksavat. Vain jälkimmäiset tuntuvat olevan jollain hyvin sulkeutuneella tavalla kiihottuneita ja innoissaan siitä mitä tapahtuu. Eräs paikallaolija kertoo toimitajalle mikä ero on "psykolla" katupojalla ja ammattilaisella, ja miksi sairaiden ihmisten hyväksikäyttäminen olisi suorastaan liian vaarallista heidän kontrolloimattomuutensa takia.

Pornon toimijat vaikuttavat tasapainoisilta ja erittäin kirkas- ja nopeaälyisiltä mutta emotionaalisesti elottomilta tyhjäkatseisilta ihmisiltä. He ovat samoja ihmisiä kuin Hollywoodin päiväpuolella, mutta fiksumpia ja tehokkaampia: heidän ei tarvitse vietellä idioottimaisilla perhehupailuilla, vaan työ itsessään on sitä itseään, mikä takia Hollywoodiin hakeudutaan. Ei voi sanoa, että kaikki Hollywoodin näyttelijät olisivat vain epäonnistuneita pornotähtiä: suurin osa heistä ei ole riittävän älykkäitä ymmärtämään, että vain pornotöhden työ, joka kiteyttää kapitalismin hengen, voi olla arvokasta ja kestää aikaa, toisin kuin vain yksinomaan turha pehmoporno-väkivaltaviihde. He eivät ole riittävän älykkäitä ymmärtämään että Hollywood on vain suuri kiusanteon ja ilkeyden alttari, jossa vaikka kuinka "suuri sielu" nujerretaan. Jos he ymmärtäisivät tekevänsä kiusaa, he ehkä ymmärtäisivät, että pornon avulla sama logiikka voitaisiin saattaa täydellisyyteen.

Nuori mainstreampornolupaus J.J. (jonka vaiheita seurataan samassa kuvaussessiossa Peter Northin kanssa) kertoo olleensa sotilasuralla, mutta valinneensa sitten pornon, koska pitää siitä. J.J. ei näe armeijassa ja pornoteollisuudessa mitään muuta eroa kuin se, että kuvauksissa on vähemmän turhauttavaa odotusta ja että palkka on huomattavasti parempi. Vapaa aikaa "ystävien" kanssa "juhlimiseen" jää enemmän kuin armeijassa. Myös hänen henkilökohtainen "lahjansa" on pornoon kasarmia otollisempi. Armeijassa kenraaliksi yleneminen kestää kauan mutta pornossa hän näyttelee jo debyyttidoublepenetrationinsa kenraalin eli Peter Northin kanssa kättä paiskaten. On kuitenkin muistettava, että J.J. hulppean kalifornialaishuvilansa suurella terassilla on vain yksi miljoonasta, todellisen amerikkalaisen unelman toteuttaja. Miljoonien tyhjäkatseinen leveästi hymyilevä idoli. J.J:n ollessa hommissa takahuoneessa haastatellaan vastanäyttelijän poikaystävää, joka on tullut liian ajoissa hakemaan tyttöystäväänsä töistä. Kun häneltä kysytään miltä tuntuu kun J.J. ja Peter North parhaillaan douiblehöylää suoraa huutoa kiljuvaa tyttöystävää, fiksunoloinen mies toteaa hymyilen: "Tuo on vain työtä. Siinä kaikki. Mitään "I love you" -tyyppisiä todellisen tunteen ilmauksia ei työssä sanota."

Pornoteollisuus, ja varsinkin homoporno kiteyttävät pähkinänkuoressa sen mitä tarkoittaa kapitalismin henki. "Porno on kuin elämää, mutta siinä tarvitsee hukata aikaa vähemmän." kiteyttää eräs miesnäyttelijä. "Aika on rahaa" kiteyttää toinen jenkki. Kysymys on pelkästään henkisestä tiivistyneestä toiminnasta, kultturin henkisestä ytimestä (kuten Allen Ginsberg on todennut "tämä elämänmuoto syntyy seksistä") jossa fyysisellä toiminnalla on vain rituaalinen symboliarvo. Ennen pornon täydellistä fenomenologista aukipurkamista me emme voi sanoa ensimmäistäkään olennaista pätevää sosiologista tai antropologista argumenttia kapitalistisesta yhteiskunnasta.

12.10.2006

Olen niin raskaana että atomini murenevat ja tipahtelevat yksi kerrallaan lattialle. Lopuksi ehkä nähdään mikä se on mitä olen sisälläni kantanut. Voiko mikään kaunis olla näin lyijynraskasta.

ROMANTTINEN RAKKAUS

on sorretuin seksuaalinen vähemmistö. Täysin vailla etujärjestöjä.

Missä vaiheessa luonto kosti hyville pahojen teot tekemällä heistä parittomia?
Voiko luonnolta pyytää anteeksi? Kuinka kauan se kestää?
Samalla tavalla kuin kaunis sielu voidaan tuhota, voidaan liha varastaa, siittämällä tyhjyyden geeniä.

Jos nyt vaan joku sattuu tykkäämään Jumalasta, sitä ei sallita. Jumalanrakastajat ovat maailman poljetuin seksuaalinen vähemmistö.

OTTAA PÄÄHÄN TÄMÄ TERVEYDENTILA

Käsissä ja jaloissa on tuntunut noin kaksi viikkoa siltä kuin olisin polttanut ne kuumassa vedessä. Iho kuitenkin on normaali ja tallella. Koulu, kasarmi, tehdas, mielisairaala... ilmeisesti aivoni alkaa olla aika loppu tähän elämänmuotoon. Suurinpiirtein joka päivä ilmaantuu jokin uusi helvetillinen kipu. Suuri osa ajasta kuluu siihen, että saa ajateltua edes yhden kivun hetkeksi pois. Suoraan sanottuna ei ole aavistustakaan miten tämän uuden tulokkaan, virtuaalisen palovamman saisi pois päältä. Totta kai aloitin lääkkeiden nappaamisen jo kolme viikkoa sitten - ilman vaikutusta tietenkin. Millään lääkkeellä ei ole mitään vaikutusta mihinkään. Jotenkin olisi lohduttava ajatella, että lääketiede edes kerran elämäni aikana pystyisi tarjoamaan edes pienen helpotuksen, edes hetkeksi, mihin tahansa näitä jatkuvasti kalvavista tuskista. Lääketiede on turhin asia maailmassa, koska se auttaa ihmisiä kestämään sietämättömyyttä. Valitettavasti minulle tästä kidutuskabinetista ei ole mitään iloa.

KIILA RYN KIRJALLISUUSKLUBILLA

eilen Taidehallin klubilla keskusteltiin vallasta ja vallattomuudesta. Paneelissa istuivat Jörn Donnerin kanssa Olli Hyvärinen ja pari muuta. Sanotuksi ei tullut mitään olennaista, lukuunottamatta erästä yleisöpuheenvuoroa, jossa keski-ikäinen nuoruutensa Tsekkoslovakiassa elänyt henkilö toi esiin edes päteviä, tosin läpeensä tunnettuja ja vanhentyuneita näkökohtia kirjallisuuden ja vallan suhteesta.
Keskustelun voimattomuus on hälyttävää luokkaa.
Jörn Donner ei todellakaan ole minkään tason älymystön edustaja. Hyvästä tahdosta huolimatta hänen puheensa on säälittävän heikkoa ja merkityksetöntä roskaa. Jos meillä Suomessa ylipäätään on älymystö, se on todella pieni, ja se voi paljon huonommin kuin venäjän älymystö Stalinin terrorin pahimmalla sudenhetkellä.

Syitä älymystön heikkouteen on kolme:
1) Asiat, joita oikeasti pistäisi ajatella, oikeasti tärkeät asiat, ovat erittäin monimutkaisia, hankalia ja huonostitunnettuja. Niitä ei viitsitä ajatella.
2) Luetaan liikaa ja harrastetaan liikaa kulttuuria. Turhuus vie ajan ja voimat olennaisten asioiden tutkimiselta. Kirjojen lukeminen on elokuvien katsomisen jälkeen älyn pahin vihollinen!
3) Ei lueta eikä tuoteta ollenkaan niitä valikoituja teoksia, jotka yksin ovat elintärkeitä. Tämän takia kaikki kulttuuriin suunnatut rahat ohjautuvat automaattisesti väärin, koska vain sielulle elintärkeät teokset ansaitsisivat minkäänlaista yhteiskunnallista tukea tai rahoitusta. Jokainen kultturin tuote, joka ei suoraan ja tuntuvasti vahvista sielua, on sieluun kohdistettu vihamielinen ilkeä hyökkäys.

Jatkoilla olikin sitten jo mielenkiintoisempaa pöytäkeskustelua. Venäjän tilanteesta keskusteltiin ainakin meidän pöydässä niin kiivaasti, että käsirysyltä vain vaivoin vältyttiin. Prostitutio- ja ihmiskauppakeskustelussa erästä mielipidettä demonstroitiin minulle ja runoilija K:lle kinttuihin pudotetuin housuin, kehotuksellä "Ime tota!" Uusimmasta tutkimuksesta sain tietää, että suomessa toimivien venäläisprostituoitujen moraalinen ongelma on hyvin usein se, että he eivät oikein viitsisi ottaa asiakkaalta täyttä hintaa, kun tietävät kysymyksessä olevan rahasumman, jota on jouduttu säästämään ehkä kuukausia. Jotkut jopa elävät pelkästään nuudelilla päästäkseen kerran kuukaudessa nauttimaan ihmisarvoista elämää. Huuto oli välillä niin kova, että viereisen pöydän kokoomuskansanedustajat Jyrki Kataisen johdolla eivät voineet keskittyä ollenkaan omiin ajatuksiinsa, vaan tyytyivät kuuntelemaan. Verbaalinen nujakointi jatkui ulkona kadulla puolisen tuntia ravintolan sulkemisajan 2.00 jälkeen, mutta päättyi kuitenkin numeroiden vaihtoon ja yhteisen Pietarin matkan suunnitteluun.

TUNTEET JA KIUSAAMINEN HELVETINORGANISMISSA

Tommi: "Politiikka tai yleensäkin kaikenlainen aatteellisuus pilaa aivot, eli tuo sinne mielisairauksia kuten "tunteita" ja "mielipiteitä"."

Minä en jaksa pitää kelojani muina kuin mielipiteinä. Näillä on taipumus heilahtaa päälaelleen päivittäin. Siksi mielipiteet ovat niin paljon parempia kuin tieteellinen tieto, joka pysyy ikävällä tavalla virheellisenä pitkään.

Kaikki asiat tällä palstalla (planeetalla) ovat ihmiskeskeisiä, koska vain ihmisellä on mahdollisuus tuhota tämä palsta (planeetta), ja sen jälkeen ei ole mitään asioita.

Ihminen ei esimerkiksi voi suojella eläimiä ja luontoa, ennen kuin hän kykenee suojelemaan omaa sieluaan, sillä sielun tuhoutuessa planeetta tuhoutuu, heti.

Tunteet on yhtä kuin älyllinen toiminta. Ilman tunteita ei voi olla edes koneälyä.

Taidan silti ymmärtää mistä tunteiden samastanimen mielisairauteen johtuu: nykymaailmassa tunteellinen eli älykäs ihminen, esimerkiksi vauva, voi elää parhaimmillaan vain popsimalla puolipurkkia masennuslääkkeitä päivässä. Kovia huumeita, psyykelääkkeitä ja masennuslääkkeitä olisi hyvä saada jo äidinmaidossa, jos lapsella havaitaan ultralla aivot. Jos hyvyyttä on pisarakaan, ts. jos on sielu, ei voi olla mitään muuta kuin elävältä kuollut zombi. Kukaan terve ihminen ei voi jengi-kiusaamis-kapitalismissa kokea mitään tunteita. Käykää tutustumassa Napoliin, näette millaista on kun mafian valta kestää 200 vuotta: geneettinen oksennus. Vain aivoiltaan tuhoutuneet syöpäsoluista rakennetut saatanat voivat kokea jotain tunteentapaisia nykyajan totalitaarisessa anarkismihelvetissä, hilluessaan vuisvaiset likarätit pörssin pöydillä. Siksi tunteet voi melko vaaratta samastaa mielisairauteen. Olenko väärässä?
Kuvassa mestarin ympärillä, joukko nimettömiä amerikkalaisia pikkutekijöitä ja yksi nimekkäämpi eurooppalainen työmyyrä.

11.10.2006

TOMMI

on kunnostautunut viimeaikoina mielenkiintoisilla merkinnöillä. Niin kuin todella omaperäisen kirjoittajan tyyliin hyvin sopii, ajatukset kaartelevat siellä ja täällä, käsitteitä ja teorioita kylvetään ja hukataan tukuittain ilman että lukijan mielenkiinto herää, kunnes äkkiä leikataan suoraan ja varoittamatta olennaiseen, siihen jota varten työkalut on hiottu:


"Esitän yhteiskunnallisen hypoteesin: korujen tekeminen tuo vain vähän
lisäarvoa. Kun potti ei kasva, kilpailu siitä kovenee. Kun kilpailu kovenee ja
samoista paloista kilpailee aina vain suurempi ja tasaväkisempi joukkio, entistä
pienemmät ja vähäpätöisemmiksi katsotut asiat alkavat ratkaista. Lopulta mikään
ei ole yksityistä.
Koneet taas vaativat innovaatiota eli uuden keksimistä.
Uusi on jo määritelmällisesti sellaista, mitä ei voida ennalta aavistaa. Jos se
tiedettäisiin, se olisi jo keksitty. Ovia pitää pitää auki ja valmistautua
ennakoimattomaan, niin mielellään kuin sekin vaiva haluttaisiin käyttää
olemassaolevista resursseista kilpailuun.
Tämä houkutus käyttää resurssit
kilpailuun johtaa siihen, että ilman ulkoista painetta tai varta vasten
säädettyä sisäistä mekanismia jokainen joukkio tai ympäristö kääntyy ennen
pitkää kohti korukulttuuria eli yhteisöllisyyttä eli kiusaamista. Toisin sanoen
yhteisöön, jossa tehdään mieluummin (pienellä riskillä) koruja ilahduttamaan
resurssien hallitsijoita kun keksitään tai kehitetään koneita eli uusia
rakenteita. Siinä kun on aina riskinsä eikä siihen koeta olevan
varaa.
Väitän, että konekulttuuri tuottaa väistämättä leppoisuutta ja
korukulttuuri väistämättä yhteisöllisyyttä eli kiusaamista. "


Myytit ja jumalahahmot kuuluvat minusta oikeinymmärrettynä konekulttuuriin. Saatana (ihmisessä) on kone, aikoja sitten keksitty, siinä ei tapahdu mitään uutta, ei mitään parannusta. Se keskittää kaiken tarmon sosiaaliseen räkään, kilpailuun ja kiusaamiseen: se keksii kaikenaikaa muutosta ja uutta huononnusta, ansoja, ulkoisiin olosuhteisiin.
Jumala (ihmisessä) keskittää koko olemuksensa uuden ja arvaamattoman vastaanottamiseen, luovaan ja elävään tilaan, johon resursseista taistelevilla kuolevaisilla ei koskaan ole oikeasti varaa. Ulkoisissa olosuhteissa, jos he saisivat määrätä, tapahtuisi äärimmäisen vähän muutosta ja sekin pelkkää parannusta. Ansat, ihmisten ammattimainen päätoiminen kiusaaminen eli kapitalismi, kiellettäisiin. Todellisuudessa, maallisessa maailmassa, jos kuolevaiset luulevat että heillä on varaa kieltäytyä "korukulttuurista", joku Polpot tai joku muu räppäri, sosiaalista visvaa ja angstia valuva saatana sulkee heidät kaasukammioon.

Jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, täytyy huomauttaa, että naisen seksuaalinen idea irvokkaanrakatettavassa lihallisuudessaan on puhdas koru, ja miehen seksuaalinen idea vektorifunktionaalisuudessaan puhdas kone.

"Tosiaan olen ajatellut, että jossain mielessä koru peittää ja kone paljastaa."
Seksuaalisuus on maallistunutta erotiikkaa. Silti viimeinen asia, josta me tahtoisimme maailmassa luopua on naisen suloisenryvettävä lihakoru. Rypemisen lohtu. Rakas, ihana, suloinen, sielunmuotoinen synti, haureus ja irstaus. Ihana synti, rakkauden synonyymi maailmassa!

VENÄJÄKYSYMYKSEEN

pätee se, että ketään alle 30 tai yli 35 vuotiasta ei kannata kuunnella. Alle 30 vuotias elää länsimaisessa umpiharhassa ja yli 35 vuotias on kiinnostunut enää vain eläkepäivistä.
Vain todellinen lumous ratkaisee maailmaa arvioitaessa, kaikki muu on näennäistä. Maailma on aina julma, mutta siellä missä lumous on päättäväisesti ja tietoisesti pyhitetty, eli jätetty jäännöksettä tuhoamatta, se on aavistuksen verran siedettävämmin julma.

10.10.2006

SUTISELTA

hyvä jatkokommentti ja selkokielellistäminen eiliseen puheenvuorooni.

LUKIESSA RINNAKKAIN

Jyrki Pellisen Kuuskajaskaria (1964) ja uutta Katkaistut haulikot runoelmaa, ei voi olla kiinnittämättä huomiota siihen, miten vähän runoilijan tyyli on neljässäkymmenessä vuodessa (!) muuttunut. Täsmälleen ottaen tyyli, joka on ollut alusta asti arvoituksellisen hienoa ja valmista ei ole muuttunut yhtään, koska elämä lepattava hieno aineeton liekki siitä ei ole kadonnut mihinkään. Samuus ei ole maneerin toistumista, vaan itse ilmiön, elämän eleen uuttaluovan liikahduksen toistumista kielessä, jatkuvaa uudeksi tulemista. Se tapahtuu riittävän usein, usein, kerran lauseessa, joka toisessa säkeessä. Pellisen runous ei ole kielellä rakennettuja ideoita, vaan jatkuva virta, joka on kaiken aikaa sama, mutta kaiken aikaa toinen. Tämä on filosofinen asennoitumistapa, jolle löytyy esisokraattisesta filosofiasta vastakohtansa ja vaihtoehtonsa. Lukijan kannalta sen tekee viehättäväksi vaikutelma aidosta toiseudesta. Toisesta maailmasta tähän maailmaan kurottavuudesta. Tämän meillevierauden, rohkean jollekin ehyemmälle olemistavalle omistautumisen, täytyy tarkoittaa suurta yksinäisyyttä ja traagisuutta - näin voisi luulla.

Se että kieli muuttuisi idean apuvälineestä itsessään eläväksi organismiksi vaatii idean, päämäärän, sisäistämistä niin hyvin, että sen voi unohtaa. Jatkuva kirjoitustilanteessa tapahtuva kielellinen keksiminen vaatii sarkastista asennetta suhteessa päämäärään, taiteellisen päämäärän epäilemistä jonakin saavutettavissa olevana. Mutta kuitenkin rajaton alkaa hahmottua itse kielestä käsin, jokaisesta lauseesta, rikastuttavien aidosti uusien vaihtoehtojen häilähtelynä. Olemme suuressa, rajoiltaan määrittelemättömässä tilassa, joka yhdistyy rajatta omaan sisäiseen tilaamme yhdeksi kokonaisuudeksi, ja johon päämäärä valautuu jatkuvana todellisen olemisen häilähtelynä.

"[...] viittaavat likaisin/
hansikkain hullun selvääottajat heittelevät eväitään"

"[...] ja minä kun olin kysynyt//
jotain itsestäni ja mustalaisista, niin selkoa ei tullut/
tai sitten en ymmärtänyt ymmärtäjääni/"

9.10.2006

MAINOSTAMISTA

pidetään hyvänä asiana silloin kun se edistää roskan myymistä, mutta jonkin arvokkaan, kuten rakkauden mainostaminen, voi olla tuhoavaa ja arvoa laskevaa.
Hyväksi esimerkiksi kelpaa Venezuelan presidentti Hugo Chavez taannoinen julkisenen mainos Noam Chomskyn kirjasta. Lihaksi tulleet Saatanat tulkitsivat (heidän tehtävä on polrisoida kaikki Saatanan henkeen) tämän merkitsemään onnistunutta PR-temppua, joka se olikin, ja joka siksi tahrasi Chomskyn mainetta.
On tarkasti erotettava toisistaan nykyajan kaiken maailman kirjoja suoltavat hyödyttömät turhia tunnustuksia ja palkintoja havittelevat hakattavat iljettävät saastaiset kuvottavat nulikat, ja Chomskyn kaltaiset todellista henkistä lisäarvoa tuottavat tunnolliset eli hyödylliset kulttuuri-ihmiset.

GLOBAALISSA KAPITALISMISSA

sota, luonnontuhoaminen, ihmisluonnontuhoaminen ja järjestäytynyt rikollisuus ovat yhä kannattavampaa liiketoimintaa.

Globaalissa laittoman ja laillisen raja ei ole selkeä, koska sitä ei ole.

Bisneksessä tärkeintä on eloonjääminen, toiseksi tärkeintä voitto. Sieluttomilla ei ole mitään muuta menetettävää.

Ainoa rauhanomainen ratkaisu voitaisiin saavuttaa siten, että kaikki osapuolet pyrkisivät irrottamaan näkökulmansa globaalin pelihelvetin pyörteestä, tunnustamaan tosiasiat ja ajattelemaan niitä, omasta hetkellisestä taloudellisesta edusta riippumatta. Nythän tilanne on globaalisti se, että pääosin menneenmaailman sumuihin eksynyt vasemmisto keskustelee keskenään, ja oikeisto vaikenee. Oikeistolle riittää vaikeneminen, se että mitään mitä ajatellaan ei sanota, ja jos jotain lipsahtaa, tarkka omien sensuuri estää sitä pääsemästä julkisuuteen:

"Hesarin päätoimittajat poistivat pari viikkoa sitten toimittajan
valmiin jutun rikkaan liikemiesnaisen ylimielisestä lapsenhoitoa ja
hyvinvointivaltiota halveksivasta lausunnosta valmiiksi taitetusta Hesarista -
ja tämä sensuuriproseduurikaan ei ole varmaan päätoimittajan mielestä sensuuria.
Hesarin piti suojella liikemiesnaista hänen omalta "mokailultaan", ettei
bisnesihmisen todellinen nihilistinen ihmiskuva olisi päässyt sensuroimatta
julkisuuteen - ja se sensuurisuojelu on siis päätöimittajan mielesta vain
empaattista ymmärrystä "lipsahdusta" kohtaan." >>


Ne ihmiset jotka eivät usko avoimeen puheeseen, dialogiin, järkeen, uskovat magiaan, taikuuteen. Taikuutta meillä onkin elokuvat, tv-sarjat ja Idolsit pullollaan.

PAAVO HAAVIKKO

on edelleen melkein Suomen ainoa älymystön edustaja. Älymystön edustaja voi olla vain sellainen henkilö, joka tuntee ja jolla on suhteet kaikkiin ihmisryhmiin ja kansanluokkiin. Joku kokoomuslaista kavahtava viherpiipertäjä, yläkulttuuria vierastava alakulttuuriääliö tai pornolle hymähtävä sievistelijä ei tietenkään voi olla mikään älymystön edustaja. Imbesilli ei voi olla älymystön edustaja! Sieluton lukutoukka ei voi olla älymystön edustaja! Leprainen rahamaailman ammttipropagandisti ei voi olla älymystön edustaja!

Tässä Haavikon viimeisin haastattelu. Kannattaa lukea todella tarkasti.

VENÄJÄN TILANNE

Toimittaja Anna Polikovskajan murha on kirvoittanut kiivasta kommentointia eri puolilla.

Kommenttien yleisluonne on paljastava. Ne kertovat enemmän lausujiensa käsityskyvystä kuin itse asiasta. Toki asia "Venäjän tila", "Meidän tila", "Maailman tila" on vaikea, eikä siitä ole kenelläkään lopullista tietoa, yhteisymmärryksestä puhumattakaan.

On syytä palauttaa mieleen muutama tosiasia. Ihmisoikeuksia ei loukata vain Venäjällä, vaan myös kaikkialla globaalisti kilpailutetussa kapitalistisessa maailmassa, ja kaikkialla pelkästään rahan, globaalin kilpailukyvyn takia. Eivätkä yritysjohtajat ja talouselämänhuiput, jotka meille ilmoittavat nämä tosiasiat, tee muuta kuin runoilija joka ilmoittaa Jumalan tahdon: he ovat puhtaasti globaalin kapitalismin hengen välikappaleita. Ihmisoikeuden voidaan määritellä monella tavalla ja niitä voidaan loukata monella tasolla: räikeän väkivaltaisesti, tai hienostuneemmin oppineen "demokraattisin" menetelmin. Länsimaissa meillä on kaikenlaista kansalaisjärjestöä, eläinsuojelua ja lobbausta, mutta viimekädessä me tiedämme, että ne ovat vain asianharrastajien leipäpuita: talous, isot miehethän kuitenkin loppupelissä sanelevat kaikki asiat kysymättä ihmisten mielipidettä. Talous ei elä missään demokratiassa! Dilemma on se sama kuin jo Hitlerillä ja Stalinilla: talouden globaalia diktatuuria voi vastustaa vain epädemokraattisin kienoin. Vallanpitäjien näkökulmia ja ongelmia kannattaa myös yrittää ymmärtää, ainakin jos kuvittelee olevansa jonkinlainen älymystön edustaja.

Ennen kuin köyhempiä maita voidaan syyttää kapitalistisen kilpailukyvyn parantamisesta demokratiaa heikentämällä, täytyy kysyä mihin me lännessä itse suostumme demokratiasta huolimatta. Me suostumme ihmisten väliseen taloudelliseen ja henkiseen eriarvoistumiseen jopa omassa yhteiskunnassamme. Me rakennamme tätä eriarvoistumista kaikin manipulaation "demokraattisin" keinoin, sillä globaali kapitalismi tarvitsee jotakin mihin uskoa, se tarvitsee idoleita, menestyjiä, rikkaiden ihmisten luokan, jotka ovat toteuttaneet jokapojan "amerikkalaisen unelman". Meitä liikuttaa vieläkin vuonna 2006 häpeämätön nyyhkytarina köyhyydestä ja kurjuudesta menestykseen nousseesta amerikkalaisesta miljardööristä. Me koemme suuruutta katsellessamme näitä menestyjiä, näitä unelmantoteuttaji, naitä ihanteellisia ihmisiä, mutta me unohdamme, että yhä useampi näistä häpeämättömistä tuulettajista on dopingin avulla pärjännyt onnekas urheilija, huumeiden avulla lahjakkaampansa päihittänyt keskinkertainen rock-kierrätyskuningas, formulalla ajeleva sika, sotarikollinen, röyhkimys, ilkimys, epäinhimillisissä aineellisesti vauraisssa mutta emotionaalisesti tyhjissä olosuhteissa hymyille ahertava saasta. On eri asia, erilaista romantiikkaa, tehdä sairaita juttuja stressissä, jotta voisi upporikastua, kuin tehdä rakastamiaan asioita mahdottomuudessa, jotta voisi kerran tehdä niitä mahdollisessa maailmassa. Rehelliselle ihmiselle riittää se, että saa elää sielunsa kanssa tuhoutumatta, ilkiö, rikollinen, hävittettävä tuholainen ahnehtii äärettömyyksiä saadakseen jotain iljettävää tyydytystä leuhkimisesta, jollaiseen kukaan kuolemantuomiolta säästettävän arvoinen ihminen ei kehtaisi syyllistyä. Iljettävien, rumien rikollisten kapitalismi tarvitsee ikoneita, ja aina ne on tehtävä keinotekoisesti, suuria ihmisjoukkoja alaspäinamalla, muutamia korkeuksiinkohottamalla. Kun venäjällä tämä sama jako tehtiin suurinpiirtein yhdessä yössä, me pidämme sitä ihmisoikeusrikkomuksena. Todellinen ihmisoikeusrikkomus on kuitenkin Kimi Räikkösen palkka, joka on pelkkä symboli, ihmisoikeuksien polkemisen symboli, länsimaisen uskonnon ikoni.

Kehistys joka Venäjällä on tapahtunut 15 vuodessa on meillä kestänyt 150 piinaavaa, sielua nujertavaa vuotta. Nykyisellään länsimainen demokratia on kriisissä, koska se onnistuu tukemaan ja vahvistamaan vain kaikkein kielteisimpiä ilmiöitä, kuten USA:n politiikassa on saatu seurata. Lännsessä kaikki on laimeata, emotionaalisesti kuollutta, välinpitämätöntä, idioottimaista seniiliyttä. Länsimaisen kadunmiehen on venäläisestä kadunmiehestä aivan näihin päiviin asti erottanut se, että länsimainen ihminen on oikeasti eksyksissä, eikä ihan oikeasti tiedä mitä ympärillä tapahtuu. Venäjällä on älymystö länsimaissa ei: älymystön olomassa olon ensimmäin edellytys on se, että sillä on kiinteät suhteet kaikkiin ihmisryhmiin, rikollisiin, liikemiehiin, tavalliseen kanssaa jne. Nyt näyttää, että myös venäjän kansa olisi ehkä ensimmäistä kertaa historiansa aikana kokonaisuudessaan sortumassa samaan: ts. vieraantumassa. Myös venäjän älymystö horjuu, koska Polikovskajan mukaan nykyinen kapitalismi pornoineen, prostitutioineen ja kaikkine "laillisen rikollisuuden" muotoineen haastaa älymystön paljon radikaalimmin kuin Stalinin tai Hitlerin terrorit olisivat milloinkaan pystyneet (länsimainen älymystöhän vieraantui ja menetti kaiken todellisen vaikutusvaltansa taloudelle jo 200 vuotta sitten, kokonaisuuksien ajattelukyky on menetetty sen jälkeen). Venäjällä kaikki on intensiivisempää, intohimoisempaa ja dramaattisempaa - myös kapitalismi ja sen vastustaminen - koska sielun muisto laimenee 15 vuodessa paljon vähemmän kuin 150 vuodessa. Mutta venäläisiäkään ei suojaa enää Dante tai Raamattu, vaan uudet henkiset ja intellektuaaliset aseet ovat välttämättömiä, jos kapitalismin aiheuttamasta myrkytystilasta aiotaan selvitä.

Länsimaiden moraalinen ja sielullinen tila (tiedän tämän omasta depressiostani) on tällä hetkellä niin heikko, että ei pidä ihmetellä nationalistista liikehdintää Venäjällä. Venäjä haluaa suodattaa länsimaisia vaikutteita ja pääomien siirtymistä länteen. Tätä pyrkimystä ei voi moittia, vaan sitä täytyy ymmärtää, koska sille on olemassa objektiivinen perusta. Täytyy kuitenkin huomata, että nationalistista viettelystä käyttävät hyväkseen aina populistiset voimat. Nationalismi on politiikan työväline, johon suurilla mailla on varaa: ulkomainen kritiikki kompensoidaan kansallisella kiitoksella.

Länsimielisiin venäläisiin toimittajiin tai keihin tahansa ihmisiin tulee aina suhtautua epäluuloisesti: luultavasti he eivät edusta kansaansa tai edes totuutta vilpittömästi, poikkeuksia toki voi olla. Nationalistisin päähänpinttymin kiusatut idiootít ovat tietenkin yhtä epäilyttäviä. Epäisänmaallisuus ei ole kenessäkään erityisen kaunis ja jalostava piirre, mutta joskus ihmiset ovat siihen pakotettuja (vrt. Noam Chomsky). On aina epäiltävä pyrkiikö Venäjän kaltaisessa maassa kansainvälisyyttä tavoitteleva henkilö terapoimaan joitain henkilökohtaisen elämänsä katkeruuksia. Tuttu strategia on pyrkiä lyömään kansallista kritiikkiä ulkomaisella kiitoksella ja päinvastoin, antinationalismi tai nationalismi.

6.10.2006

"Kun Mie Andreasenilta kysyttiin TV 1:sen haastattelussa 22.8., mikä ihme on tanskalaisen elokuvan menestyksen resepti, niin hän vastasi että ”lahjakkaiden ihmisten suojeleminen ja tukeminen”. " >>

Lahjakkaat ihmiset tarvitsevat suojelua siksi, koska he eivät pysty kilpailemaan tehokkaasti valtaan pyrkiviä keskinkertaisuuksia vastaan, joilla ei milloinkaan ole mitään muuta ajateltavaa ja menetettävää kuin valta-asema.

On eri asia suojella lahjakasta kuin toivoa, että suojelemalla kenestä tahansa voi tulla lahjakas (tai ainakin sellainen, joka pärjää suojelun avulla sodassa suojelua vailla olevia lahjakkaita vastaan).

Kaikin taloudellisin ja institutionaalisin keinoin tuettu keskinkertaisuus ei vihaa mitään niin raivokkaasti kuin lahjakkuutta.

Masentavuus, tymyys, häpeämättömyys ja nöyryyttävyys ovat keskinkertaisuuden tärkeimmät ja tehokkaimmat työkalut lahjakkuuden tuhoamiseksi. Keskinkertaisuus on täysin kyvytön masentumaan.
"Uskon, että muutoksia ja vanhan hävittämistä on kannatettu aivan muista syistä kuin tehokkuuden edistämiseksi tai resurssien säästämiseksi. Suurin muutosten motivaatio on ollut ilo kiusata lähimmäisiä." Tommi

5.10.2006

"[...]sinä yönä pyhästä tuli maallikko, sinä yönä syntyivät
ehkä pyhimysten ympärille neitsyt mariat, ajatusten liikkua, maailman
fabuloida itsensä uuvuksiin![...]"

Luin Jyrki Pellisen uskomattoman hienon pitkää säettä viljelevän kokoelman vuodelta 1973 (Otava) Minä kirjoitan maljasta joka oli hidas.

4.10.2006

MITÄ TARKOITTAA GÖTTERDÄMMERUNG, JUMALTEN TUHO:

1) Jumalat, kuolemattomattomien ideoiden logokset, universaalin moraalin keskustelijat, ovat yksi toisensa jälkeen kokeneet häpäisyn, ja jolleivät kokonaan tuhoutuneet, niin tulleet ainakin kovin voimattomiksi. Voimattomuudessa jumalallinen mahti, ääretön herkkyys ja älyllinen syvyys, muuttuu kammottavaksi mielisairaudeksi.

2) Maailma on pelkästään ihmisrakkauden armoilla, sen varassa, kuin pilvi täydellisen hävityksen yllä.

3) Ihmiset eivät pääse sopimukseen, eivät yksimielisyyteen, eivätkä perille totuudesta, koska jumalat eivät enää puhu heille kuuluvalla äänellä. Jumalten ääni on heikko, melkein olematon. Sillä ei ole kaikupohjaa vieraantuneissa ihmisissä, jotka ovat menettäneet yhteyden alitajuntaansa, ja jotka suistuvat kaiken aikaa yhä syvemmälle älyllisyyden labyrinttiin, johon jumalten kirous, tunneherkkyys heidän rimpuilunsa johdattaa.

4) Sankarit ovat yksi toisensa jälkeen kuin apinamaiset idiootit häpäiseet rakkauden idean ja itsensä: syösseet itsensä samaan epätoivoiseen huumekierteeseen, aivankuin se olisi jokin maailman laki.

5) Voi olla että porno ja sen ruma sisko, hirviömäinen iljettävä valheellinen feminismi, ovat Brunhilden lupaama -ja jo Alberict-Nibelungin Reininkullassa Wotanille ennustama Afroditeen- kosto.



(Huom. Nämä ovat vain omia ensimmäisiä keloja&johtopäätelmiä. Mikään tulkinnan lukkoon lyöminen ei varmaan ole järkevä ajatus.)

OOPPERAN JA ELOKUVAN

ero kai lopulta sama kuin äänitetyn ja esitetyn musiikin: toisto, monotonia, tautologia. Ainakin heti tekee mieli nähdä jokin toinen versio Ringistä. Samaa elokuvaa en oikein jaksa katsoa uudelleen (olen katsonut vain pari elokuvaa pariin kertaan).

Oopperassa tuntuu olennaiselta vahvuudelta tuo, että esiintyjät edustavat rooliaan vain äänellä. Siinä ikään kuin vapaudutaan piirtämästä jumalankuvaa, sanakarinkuvaa, kenentahansa kuvaa. Tämä kuvan määrittelemättömyys on minusta vahvuus. Esimerkiksi katsomassani Ringissä naisen kauneus (esimerkkinä) jätetään täysin katsojan mielikuvituksen varaan: kauniiden naisten esittäjät, kuten Brunhilde Valkyyriassa, oli ilmeisen tarkoituksellisesti valittu epäsopivasti. Samoin Götterdämmerungissa Siegfridin esittäjä oli kaikkea muuta kuin sankarillisen oloinen hahmo. Ääni toimi, siinä kaikki. Vierauttamalla hahmo fyysisetä arkkityypistään päästään tarkempaan lopputulokseen kuin elokuvassa, jossa aina pelataan rooliin sopivuuden tai epäsopivuuden likimääräisellä akselilla.

Toinen asia on laulettu teksti ja musiikin paljon kiinteämpi, ohjauksellinen vaikutus tekstiin. Se mikä elokuvassa on ohjaustyötä, on oopperassa musiikin ehdottomasti sanelemaa, leikkaukset, kohtausten vaihtuminen, rytmi jne. Vain lavastuksen käytäntö on musiikista irti, ja siinäkin on nuo ekspresiiviset vapaudet olla niukka tai fantastinen, jotka realismiin pyrkivästä elokuvasta usein niin tylsällä tavalla puuttuvat. Näkisin että elokuvan pyrkimys naturalistiseen ilmaisuus on lopulta se vankila, joka siitä taidemuodosta, siinä mielessä kuin nykyisin sen tunnemme, tekee niin täysin kiinnostamatonta ja olennaisimman esittämiseen kyvytöntä.

Mitä se olennaisin sitten on? Kai se on se mikä useimmiten puuttuu. Käsitys kokonaisuudesta: jonkinlainen mekanismi, joka kokoaa ja korostaa olennaiset vaikutussuhteet ihmisyksilöiden antropologisen maailman, sielun ja hengen äärettömän maailman, joukkojen sosiaalisen maailman, ideoiden jumalaisen maailman ja planeetan äärellisen maailman välillä. Meitähän kiinnostaa eniten tuntea kokonaisuus: se mikä meitä liikuttaa. Yksityiskohdan tuntemisella ei ole pienintäkään merkitystä ilman kokonaisuuden tuntemista. Kokonaisuus ei ole nykyisin missään tapauksessa se, minkä historiasta tunnemme. Loiputtoman talouskasvun kaudella historia ei milloinkaan toista itseään. Me emme ole kiinnostuneita kilpailemaan, väittelemään, vakuuttamaan lajitovereita, pätemään: nämä kaikki ovat tietämisen kannalta toissijaisia. Tietäminen tapahtuu paljon ennen kuin se, että saamme yhdenkään ihmisen vakuuttuneeksi mistään. Yksittäisen tiedon esittäminen vakuuttavasti ilman jotakin kokonaisuutta johon se ristiriidattomasti kuuluu, on mahdotonta. Siksi kokonaisuus on tärkeä, koska se ensinnäkin määrää, mitä ylipäätään on mahdollista tietää, ja vasta kokonaisuudessa voimme ilmaista yksityiskohtaisesti ja tarkasti kaiken mitä tiedämme, vasta siinä tieto, joka muuten kohtaisi lukemattomia triviaaleja vastaväitteitä, muuttuu vakuuttavaksi. Ilman kokonaisuutta meillä ei ole mitään tietoa maailmasta, ihmisestä, sielusta, hengestä.

ELOKUVA

ei milloinkaan pysty(nyt) haastamaan oopperaa olennaisimman ilmaisussa.
Tiettyjä aivan keskeisiä asioita voi ilmaista vain ooppera.
Wagnerin Sormus on ihmeellisin tietämäni taideteos.
Tekee mieli heti aloittaa uudestaan.
Onneksi erilaisia DVD-taltiointeja on paljon.
Katsomani oli Stutgartin kaupunginorkesterin versio (2002-2003).

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com