31.8.2006

OLEMUSAJATTELU

Lueskelin Wikipedian loistavia moraalia ja etiikkaa käsitteleviä artikkeleita, ja huomasin menneeni monta kertaa lähelle ajattelutapaa, jota sanotaan olemusajatteluksi ja jota pidetään naturalistisena virhepäätelmänä.

Toisin sanoan, olen ollut vaarassa johtaa moraalisia arvostelmia joidenkin luonnossa esiintyvien olentojen olemuksesta.

Tajuan nyt itsekin selvästi, että niin ei voi tehdä. Emme voi palauttaa olennot luoneita olosuhteita ja lakeja tutkimalla olentoja. Henkisen ja fyysisen evoluution "reverse-engineering" on mahdoton ajatus, koska se edellyttäisi myös olosuhteiden käänteistä suunnittelua.

Mikään ei tietenkään voi estää kuvittelemasta historiaa, olosuhteissa tapahtuneita muutoksia, ja vertaamasta niitä olennon olemukseen, vasten jonkin toisen olennon toisenlaista historiaa ja olemusta. Moraaliset hypoteesit on kuitenkin jätettävä fiktiivisen kirjallisuuden yksityisalueeksi.

Runollisessa mytologiassa samoin kuin arkitodellisuudessamme olemusajattelu on hyvinkin tyypillistä. Puhutaan jumalista ja epäjumalista, esikuvista ja idoleista. Mytologista ajattelua tarvitaan silloin kun halutaan ilmaista esimerkiksi kansanluonteiden välisiä eroja, kansojen välisiä moraalisia eroja ja kansojen afrodisiakäytäntöjen välisiä eroja, sekä laajemmin kahteen sukupuoleen jakautumisen strategioita, jotka ovat evoluution vaikutuksesta alkaneet muodostua eripuolilla planeettaa toisistaan eroaviksi. Myönnän itsekin olevani taipuvainen olemusajatteluun puhtaasti mytologisen työvälineen tasolla: puhun arkaaisista jumalista viitaten tiettyihin henkisten ja fyysisten ominaisuuksien arkkityyppisiin kokonaisuuksiin. Saatan johtaa tällaisista kokonaisuuksista jonkinlaisia moraalisia ihanteita, mutta syyllistymättä naturalistiseen virhepäätelmään: en väitä, että mytologiset arkkityypit esiintyisivät sellaisenaan todellisuudessa. Eivätkä sitä väittäneet edes antiikin runoilijat. Eri kansat kuitenkin palvovat eri jumaluuksia erilaisella intensiteetillä. Pakanallisten jumaluuksien arkkityyppiset ominaisuustoteemit eivät ole kadonneet minnekään, mutta tietoisuus näistä tasapainotilojen ihanteista on kadonnut. Modernien epäjumalien takana häilyvät antiikkiset jumalat ja demonit.

OIDIPUKSEN DILEMMA

Oidipuksen kaksi silmää ovat tehneet rikoksen ja jääneet siitä kiinni, niitä uhkaa tuomio. Ne ovat sopineet yhteisen tavan toimia, olla puhumatta kuulustelijoille mitään. Kuulustelijat tarjoavat tunnustajalle hyvitystä ja uhkaavat hiljaisena pysyvää kovalla tuomiolla. Jos molemmat silmät pysyvät hiljaa, kumpikin joutuu kymmeneksi vuodeksi pimeyteen. Jos molemmat tunnustavat, saavat kumpikin kolmenkymmenen vuoden pimennyksen. Jos vain toinen tunnustaa, pääsee se heti vapaaksi ja vaiti pysynyt sokaistaan. Dilemma on, että teki toinen silmä mitä tahansa, on parempi itse tunnustaa, sokaista vaiennut silmä ja paeta. Näkökyvyn kannalta kaikkein paras tulos saavutetaan, kun molemmat silmät pysyvät hiljaa.
>>

ORGANISAATION MORAALI JA UNIVERSAALI MORAALI

Kun Jorma Ollila tai kuka tahansa veren ja maineen peittämä kenraali puhuu moraalista ja "pehmeistä arvoista", siihen liittyy aina sisäänrakennettu vaatimus jonkinlaisesta abstraktista ryhdistäytymisestä, talttapäisestä kunto-ohjelman aloittamisesta, kunnolliseksi tulemisesta, suurista kunnianhimoisista aivottomista pyrkimyksistä organisaatiossa ja juoppojen ojaanpotkimisesta, köyhän saamattoman epäitsenäisen ihmisjätteen ääneen halveksumisesta.

Näitä yksilöltä vaativia ja yhteiskunnallisen tilan unohtavia saatanoita vastaan on käytävä heidän omilla aseillaan: mainstreampornolla, väkivaltapornolla, lapsipornolla, nekrofilialla ja kadulla oksentavin mummoin. Samoilla aseilla joita jo Saden Pyhä Markiisi käytti moraalifilosofisten utopioidensa rakennusaineina (armoitettu ihana helläsydäminen vapahtaja runoilija -Markiisi!). On ilmaistava se ero, joka samassa järjestelmässä vallitsee ryhtiliikkein tahdotun konemaisen orjamoraalin, niin sanotunut Tukholman -syndrooman kehkeytymisen ja todellisen henkisen universaalin moraalin välillä. Me elämme erikoislaatuista aikaa. Meidän ei jonkun Senecan tai Epiktetoksen tavoin tarvitse tyytyä pelkästään abstrakteihin viittauksiin, puhuessamme ihmisestä tai yhteiskunnasta, meillä on (jokaisella internetistä) käsillä todella erikoislaatuisia tallenteita siitä mikä ihmislaji todella on, ja mitä tarkoittaa ihmislajin pahuus (muistettakoon että myös ihmisen hyvyyspotentiaalilla on kova maine, mutta nykyaika ei tue mitään näkyviä objektiivisia näyttöjä siitä. Tämä johtuu taloustieteellistä termiä käyttääkseni Pareto-tehokkuudesta). Myöntäkäämme: uusi tieto hätkähdyttää ja kammottaa. Huomaamme pian, ettei ole mitään kirjoitettua tekstiä tästä lajista, ei ole mitään todellista syvää tietoa. Koko ihmiskunnan historia on ollut pelkkä oppinut hämäys, pelkkiä onttoja klisheitä, pinnallista teologiaa, jota voi melkein pitää panttivankikaappauksen, joka johti puoli maailmaa tuhansien vuosien Tukholma-syndroomaan. Vasta nyt olemme ensikertaa kasvotusten lajin kaikin tieteellisfilosofisen ajattelun ja teknologisten apuvälineiden avulla saavutetun pahuus- ja valhepotentiaalin kanssa, vailla mielikuvituksen pehmentävää vaikutusta, vailla kunnollisia älyllisiä tai henkisiä vasta-aseita tai turvapaikkaa. Kaikki rakenteellinen valhe ja väkivalta, joka meidät ympäröi on objektiivista pahuuden demonstraatiota, tiedämme se kristallinkirkkaaksi pahuudeksi, ja siitä huolimatta juhlimme ja ylistämme sitä, emmekä pelkkää sielumme iljettävää likaisuutta ryhdy heti maailmanvallankumoukseen (joka edellyttää kiireistä ja kaikenkattavaa jatkosuunnitelmaa, jonka toteuttamiseksi internet ja blogit ovat luonnollinen kansainvälinen kanava), joka olisi ainoa rationaalinen teko.

Moraali on yhteiskunnallinen kysymys. Modernit ovat huonosti dokumentoituja moraalisia utopioita ja dystopioita. Meiltä puuttuu moraalinen realismi ja eettinen realismi kirjallisuuden suuntina. Vaikka Humen giljotiini sanoo, että tosiasioista ei (välttämättä) voi johtaa moraalisia sääntöjä, se ei kuitenkaan voi estää sitä, että pitkälleviedyistä, kokonaisilla väestöillä toteutetuista ihmiskokeista voi johtaa moraalista tietoa, säännönmukaisuuksia, vaikkei ehkä sääntöjä. Postmodernit saatanat, jotka vaativat yksilöiltä korkeaa organisaatiomoraalia helvetissä, ymmärtävät, että se ei voi olla mahdollista minkään muun kuin suunnattoman rikkauden, korkean aseman, etäisyyden tai suojaan eristäytymisen turvin. Universaali moraali on pitkällä tähtäimellä yksilömoraalin, individualismin, edellytys. Individualismi voi elää vain syömällä valmiiksi katettua universaalia moraalia, mutta sillä ei ole mitään keinoja ei aikomusta vahvistaa tai uudistaa sosiaalisia resursseja, ja viimekädessä moraalista perustaa. Käytännössä se mittaa moraalisesti kestävien yhteisöjen ja yksilöiden taloudellisen arvon, jonka jälkeen se vähitellen realisoi henkilömateriaalin moraaliseksi jätteeksi.
Paholaiset haikailevat yksilösuorituksia, mutta vastustavat ja halveksivat sitä, mikä on kaiken perusta. Älkää alkako puhumaan erehdyksestä ja tietämättömyydestä näiden kaikkia nykytieteen ja psykologian keinoja taitavasti käyttävien manipulaattorien kohdalla! Älkää viitsikö naiiviudessanne puolustaa heistä! He rakentavat holocaustin tietoisesti käyttäen "kuolleita mittareita": heidän ammattinsa on harkkittu murha. Nuoruus ja kaikki luonnollinen kauneus on sellaista rikkautta, jota he mielellään ahmivat tykinruokanaan. Lopputuloksena pulppuaa ihmisjätettä hyvin lyhyen liukuhihnan päästä. JOkaisesta kuolevasta puhtaasta sielusta heidän kasvonsa saavat lisää kultahohtoista kirkkastusta. Näiden vanhojen saatanoiden riemu on rajaton kun he näkevät maan uumenista taivaalle purkautuvaa neitsytjauhelihaa. Niin kuin kaikki kenraalit he ahmivat sitä hyvällä ruokahalulla kitoihinsa yön pimeydessä.

30.8.2006

moraalinen tunteeni on
maailman korkein näkötorni
pohjattomassa kaivossa

29.8.2006

Muutama fetisoitunut sana sivulla.
Olisiko tässä auttanut "kill your darlings"?
Onko fetissi yhtä kuin rakastettu?
Muutama sana kuin miss universum,
ja universum, joissa jokainen sana
on missiä kauniimpi.

Niin kuin pullonkerääjä festareilla
haistelen luonnon jälkiä
sokeasti kiusattuna yhdellä
toteutumattomalla toiveella.

Kun keinulauta viimein nousee pystyyn
yllättävää on: vaikka putosimme
hiekalle, pelastuimme.

UUSI TULI&SAVU

Joitain huomioita tulee tehneeksi. K. Silem Mohammadin esseetä lukiessa ajattelin että taas on Teemu kirjoittanut loistavan jutun, kunnes kuulin, että K. Silem Mohammad todellakin on joku superlahjakas amerikkalainen kirjallisuuden professori, ja että teksti on tältä vuosituhannelta. Tällaisiin ajankohtaisiin juttuihin olisi hyvä liittää tiedot siiä, missä teksti on alunperin julkaistu ja julkaisuvuosi. Etteivät ne sekoittuisi sellaisiin kuin lehdessä toisaalla Michael Basinskin Uusi konkreettinen runous (olisipa mukava tietää milloin tämä on julkaistu?). En liiemmin pitänyt tästä Basinskin vanhentuneen ja mitäänsanomattoman tuntuisesta teoretisoinnista ja vastakkainasettelusta. Ihmeen alkeellista ja hengetöntä. Kotimaisesta blogista tällaista ei juuri jaksaisi lukea. Sille voi antaa anteeksi, jos julkaisuvuosi on 1960-luvun puolella.

Näytepalat Dennis Dideron Hieroglyfeistä ovat hienoja. Didero kuvailee muutamalla rivillä Louvren tauluja. Hän laittaa sulkuihin ilmoituksen "tämä pitää nähdä", jos kaikkea ei voi välittää sanoin. Tämä tapa on kohtelias. Olisi hienoa, jos nykyaikainenkin kriitikko sanoisi suoraan, onko teos nähtävä/kuultava/aistittava, vai riittääkö pelkän muutaman rivin kuvauksen lukeminen.

Stefan Hammaren runo, josta on rinnakkain alkuperäinen ja suomennos, tuottaa viiden eri lähtökohdista lähestyvän runoanalysoijan käsittelyssä mielenkiintoisia yrityksiä tulkita positiivisesti jokin mikä ei herätä mitään todellista ajattelua tai tunnetta. Itse runo... ruotsinkielisenä se virtaa eteenpäin, miltei rytmisenä, säkeet oudosti lopukkeisina... suomenkielisenä en jaksa tavoittaa siitä mitään ideaa. Voi olla, että jotain ideaa on, mutta tekijän olisi syytä miettiä sen ilmaisukeinoja hieman tarkemmin. Jos kuka tahansa pystyy milloin tahansa tuottamaan rakenteellisesti ja sisällöllisesti mielenkiintoisemman tekstin googlerunoautomaatilla tai pulauttamalla cut-up-metodiin jonkun blogin kuukauden postaukset, ei voi olla kovin vallankumouksellista kehitellä tällaista ameebamaisuuden estetiikkaa. Meillä ei ole ollenkaan pulaa keinoista pitkästyä. Tylsyys ei ole mitenkään radikaalia tai hienoa. Sitä ei ole mitenkään ansiokasta kestää.

Elina Siltasen suomentamasta Ranskalaisen nykyrunon paketista ei minulla ole paljon sanottavaa. Vaikka tiedän, että hyviä esseitä on maailmalta vaikea löytää, ja käännösesseet miltei aina loistavat kelvottomalla tasollaan kotimaisten joukossa, ei minulla silti ole mitään loistavaa sanottavaa tämän koosteen pohjalta. Jean-Michel Espitallierin Avangarden jälkeen on tylsä - luinko jo tämän? - ehkä. Nathalia Quintanen Uusi ranskalainen runous - en muista luinko tämän tänään, mutten ainakaan jaksa lukea uudelleen. Pierre Menardin Tällä hetkellä Tokion palatsissa oli hyvä, vetävä juttu. Luin mielelläni. Cristophe Manonin Sfäärejä, Utopioita & Harmonioita, tylsä - ei mitään.

Parempaa tekstiä löytyy arvosteluista, Jonimatti Joutsijärveltä, joka arvostelu Silja Järventaustan kokoelmasta on erittäin mielenkiintoinen. Myös Anne Päivärinnan arvostelu Kulmalan kokoelmasta kannattaa lukea.

28.8.2006

BLOGILISTAA

katselin, kuumuuksia ja sijoituksia. Olin jo unohtanut sellaista olevankaan. Kaukana ovat ajat kun tämä blogi oli sadan joukossa. Nyt: sijoitus 330.

KAIKEN KAIKKIAAN RUNOMARKKINAT

oli onnistuneen tuntuinen rauhoitusalueenrajaus keskellä Helsingin keskustaa. Tunnelma oli melkein karnevalistinen: todella anarkistinen rauha vallitsi vanhan linja-autoaseman itäpuolella. Ja klik! linja-autoaseman länsipuolella, ostoshelvetin spurgunkasvonvarjonkovalla betonipilalla, muumioina kävelevien, heikkoja ja raajarikkoisia ihmisiä monitoroivien vartioiden ylläpitämällä henkisen sodan fyysisellä tulitaukoalueella, läiskittiin salibändyä läskistä ja verenhimosta hyllyvän yleisön oksentaessa cocacolaa ja härskiintynyttä hampurilaismössöä rinnuksilleen, Victoria Beckhamin ja Madonnan esitellessä hehtaarinkokoisella videoscreenillä satojentuhansien arvoisiin puhkikulutettuihin merkkirätteihin ja miljoonen arvoisiin kulta ja timanttikoruihin puettuja statussymbolipentujaan (ehkä vasta näissä ihmistuotteissa meillä tekeytyy Saatana: edes miljoonilla nämä liharätit eivät saa aikaan mitään muuta kuin puhdasta vittuilua, rumuutta, kuvaamattoman ilkeää tarkoituksellista pahuutta). Ja klik! olet Hannu Heliniä vastapäätä, jossakin muisnaismeren tienoilla, viisikilometriä syvän auran kääntäessä ugrien haaksirikkoutuneiden venelastien sampoja pohjasta pintaan.

JUHA KULMALA

Eräs lauantain Runomarkkinoiden vaikutuksentekijöistä oli turkulainen runoilija Juha Kulmala. Hän luki tekstejä uudesta Mitä te odotatte? -kokoelmasta. Esityksen jälkeen siirryin viivana hankkimaan kirjan.

Nyt hieman luettuani voin jo tunnustaa olevani koukussa. Näkökulma ja havainto on linjassa tämän blogin poliittisesti radikaaleimman sanoman kanssa, mutta ilmaisu on taiteellisesti kypsää. Erittäin nautinnollista.

Ehkä juuri nyt pitää (edes jonkun) kirjoittaa niin kuin Kulmala... en tiedä, mutta ainakin tekstin kovuus ja elävyys on valovuosien päässä meidän uusimmasta idols-design-runoudesta, jota on syntynyt melkein pieni traditio, ja jonka kuvasto vertautuu uusiin valmiiksi puhkikulutettuihin kalliisiin nuorisofarkkuihin.

Oma kaino toivomukseni olisi: lopettakaa irstailu loppuunkuluneella tai kertokaa edes totuus, tyylillä, niin kuin Kulmala tekee. Turhanpäiväistä tekstiä (omalla kohdallani usein) saa hävetä silmät päästään tällaisina aikoina kun todellista ennen kuulumatonta sanottavaa ja taiteenaihetta on aivan kaikki pullollaan.

"pojat raahaavat valtavia urheilukasseja iltahämärissä
niin kuin jonnekin pystytettäisiin pyramidia salaa"
Kulmala

MORAALISEN TIEDON HIEROGLYFIT

Ihmiset osaavat ilmaista itsejään tuonpuoleisessa niin kuin se olisi synnynäistä. Tämänpuoleista on helpompi lukea, siihen voi tehdä merkintöjä ja niin edelleen. Tuonpuoleisessa ei julkaista sinun, eikä kenenkään muunkaan, itsestään kolmannessa persoonassa kirjoittamia uutisia. Tietysti tämänpuoleinen on aina parempi jos valuutta löytyy. Katso itpress.fi tai dataclub.fi. Tuonpuoleisessa tapahtuu jo nyt ranking-listausta, ollen esiaste kaupallisuudelle. Tämänpuoleinen säilyttää kuitenkin yhä keskeisen asemansa kulttuurin ja tiedon maailmassa. Tuonpuoleisessa näyttää olevan monia toimittajia ja ihan oikeita kirjailijoitakin, vaikka tuonpuoleisessa tiedot eivät vanhene kuten tämänpuoleisessa. Bushin lehdistökonferenssi herätti tulisen debatin tuonpuoleisessa. Tämänpuoleisella on kova symboliarvo. Kultit muodostuvat herkästi tämänpuoleiseen, jossa perseet keikkuvat. Tämänpuoleinen tuntuu sisältävän ehdottoman ja kiistämättömän Totuuden. Silti Kiina palkkaa ihmisiä muokkaamaan mielipidettä tuonpuoleisessa. Todellisuus on kuitenkin edelleen kaiken perusta. Keväällä tuonpuoleisessa liikkui villityksenä jungilainen persoonallisuustesti. Tämänpuoleinen jää Jungia tuntemattomalle ilmaan roikkumaan. Tuonpuoleisessa puhutaan liikaa vain tuonpuoleisesta. Tämänpuoleinen on toistaiseksi aikalailla ylivoimainen, erittäin miellyttävä käyttöliittymä. JOs rahaa löytyy. Mutta kunnollisia kopiosuojauksia ei ole. Kaupallisuus tuonpuoleisessa herättää keskustelua. Minkä institution äänellä he oikein luulevat puhuvansa? Saattaa olla, että tämänpuoleinen ei sitten enää parinkymmenen vuoden päästä olekaan olemassa kun tuonpuoleinen on vallannut alan. Tuonpuoleisessa ei ole mitään pahaa, mutta se ei vain nappaa. Tämänpuoleinen oikein säilytettynä saattaa olla elämän ekotehokkain tallennemuoto. Tuonpuoleisessa koetaan aitoa yhteisöllisyyttä ja keskustellaan merkittävistä yhteiskunnallisista ilmiöistä. Tämänpuoleinen myy, vaikka tuonpuoleisessakin on paljon mahdollista. Niitä mahdollisuuksia vain tunnetaan huonommin. Se johtuu siitä, että tuonpuoleinen on niin uusi juttu ja tämänpuoleisessa kuitenkin edelleen lisäännytään ja ajetaan autoa. Autolla ajaminen on hauskaa. Hauskuus ei ole rikos, joka kuuluu rikosmuseoon. Tuonpuoleisessa kiertää sukupuolitesti. Myös tämänpuoleisessa saattaa olla laboratoriotyön luontoisia tehtäviä elämän yhteydessä. Tuonpuoleisessa ei voi matkailla avaruudessa tai kaataa karhua. Avaruusmatka ei ole rikos, enempää kuin karhun kaataminen. Tämänpuoleisessa voi ostaa norsusafarin kotiin kuljetettuna. Tuonpuoleisessa ei voi kertoa omia yhteystietoja eikä tarkkaa asuinpaikkaa.

MIELLYTTÄVÄSTI KORVANJUURESSA RÄJÄHTÄVÄ KRANAATTI

Lauantaisen Lasipalatsin aukiolla järjestetyn Juhlaviikkoihin kuuluvan Runomarkkinat -tapahtuman huippua edusti, myöhemmin päivän jatkoilla Mbaarin terassilla kuultu Hannu Helinin ja Ville-Juhani Hytösen runodialogi. En ole seurannut blogissa kehkeytyneen teoksen valmistumista, mikä kuuntelun kannalta osoittautui toimivaksi ratkaisuksi.

Runoudessa eräs mielenkiintoisimpia ilmiöitä on se, kuinka hengenheimolaiseksikin itsensä mieltävien aitojen taiteilijoiden teksti (estetiikka) voi olla valovuosien etäisyydellä toisistaan. Ajattelen, että runouden kenttä ihannetapauksessa kuvaa ihmisyksilöiden välistä dramaattista jakaumaa todenmukaisesti. Ammattistereotypioita, jotka ovat kaikkialla pelkästään häiritseviä, ei runoudessa tarvitsisi ollakaan. Sellainen, jossa jo pelkkä sana "runous" herättää vahvoja värittyneitä mielikuvia, ei ehkä helposti tule huomanneeksi yksittäisten runoilijoiden välistä tähtitieteellistä etäisyyttä, tai ei ainakaan tajua sitä helposti. Helinin ja Sutisen runodialogissa se tuli hienolla tavalla selväksi. Omaperäisyys ja ominaisluonne korostuu kun se asetetaan vasten toista omaperäisyyttä. Ei ole vain yksi kappale, jota tarkkailemalla pitäisi päättää liikkuuko se vai eikö liiku, on kaksi, konstellaation alku.

Minulle Helinin tuotantoon hieman tutustuneena oli melkoinen yllätys miten Helinin teksti toimi ja vaikutti luettuna (olen tosin jo aiemmin esittänyt varauksen, että Helin saattaa olla juuri nyt koko ajan parhaassa vedossa). Intensiivinen luenta muutti aiempia käsityksiäni. Melkein jokainen kuva, rivi, säe oli kuin miellyttävästi korvanjuuressä räjähtävä kranaatti, ei liian kovaa, ei repivästi, vaan kutkuttavasti, karheasti, älykkäästi ja tarkasti lämpöä annostellen. Ei siinä voinut muuta kuin nauraa, niin kuin parhaan kirjallisuuden kanssa aina käy.

Ville-Juhani Sutisen kuvavyörytys toimi mainiosti luoden hengittäviä lepohetkiä suomalaisugrilaisuuden muinaismerenalaisesta katakombista rikkauksia esiin kääntävän mestarin intensiteettiin. Ainoa negatiivinen huomio oli esityksen sadistinen lyhyys (ehkä vain puoli tuntia tai kolme varttia... vai oliko se enemmän?). Helinin tekstin kohdalla olen tottunut ajattelemaan, että runokokoelma tai runoelma on sellainen pienin yksikkö, jossa sitä viitsii lukea. Sama näköjään pätee lausuntaa.

JUMALA ON SÄHKÖ

Meillä noudatetaan kotona
tässä sähköiskuin vuoratussa
vapaudessa, sanelupolitiikkaa:
Jumala sanelee, synapsit napsuvat.

Saatanalla on kova maine.
Aivan liikaa sitä kunnioitetaan.
En tiedä onko toinen sitä kyvykkäämpi,
mutta vuodesta toiseen hyvä.

Sitä täytyy jo kunnioittaa, ja pelätä
vaikka se on pelkkä näkökulma.
Kumpikin rakentaa ihmisestä
omaa kuvaansa. Kummallinen kilpajuoksu.

Ihmiskunta juoksee kahteen
"vapaavalintaiseen" maaliin, joista
vain toiseen johtaa viivasuora
satakilometriä leveä päällystetty

yksisuuntainen moottoritie.
Autot ovat kauniita ja arvokkaita.
Tielläkin voi eksyä, ja tieltä.
Kun ei ole Jumalaa. Älä tee kuvaa

ihmisestä, älä kysy lampaalta tietä,
älä sirkkaa ilmansuuntien tuomariksi.
Jos elät ihmisistä, sinun on juostava.
Jos elät maasta voit koettaa jäädä.

Mitä pidemmälle pääjoukko etenee
sen kauemmas karkaavat maalit
toisistaan. Hidastelijan ympärillä
on kaiken aikaa tyhjempää.

Erämaa maalien välissä, kaiken aikaa
yhä ylittämättömämpi,
taakse katsominen kaiken aikaa
yhä kivettävämpää.

Hiekassa kulkee kapitalismin vanhurskaita
kädessä Jobin pelimerkkejä,
lentää sarvipää, rankka
mutta hyönteisen kokoinen.

Kun ei ole poikkeusta ei ole sääntöä
ei ole mitään mihin verrata.
Zeun demoni iskee pilven rajalta,
moraalisen tiedon salamoista tehty puu.

25.8.2006

MANAAJA: MUISTIO ÄÄNITEOSTA VARTEN

- (Giacinto Scelsi: yksi syklikappaleesta Latin Prayers; Byzantine Alleluia), sanoi poika.
- (Päähenkilön ääntelyä William Friedkinin elokuvasta The Exorcist (1973)), sanoi tyttö.
- (Giacinto Scelsi: yksi syklikappaleesta Latin Prayers; Byzantine Alleluia), sanoi poika.
- (Naiskuoro: vienalaisen itkuvirren nyyhkytysten resitointia), sanoi tyttö.
- (Giacinto Scelsi: yksi syklikappaleesta Latin Prayers; Byzantine Alleluia), sanoi poika.
- (Mieskuoro: mahdollisimman voimakasta ääntelyä niin, että kieli on vedetty suusta ulos), sanoi tyttö.
- (Giacinto Scelsi: yksi syklikappaleesta Latin Prayers; Byzantine Alleluia), sanoi poika.
- (Rooman eläintarhan vuoripukkien ääntelyä juuri ennen ruokintaaikaa), sanoi tyttö.
- (Giacinto Scelsi: yksi syklikappaleesta Latin Prayers; Byzantine Alleluia), sanoi poika.
- (Lapsikuoro: korkeaa kirkumista suurella kerrostalojen ympäröimällä pihalla, jossa sahataan graniittia), sanoi tyttö.
- (Giacinto Scelsi: yksi syklikappaleesta Latin Prayers; Byzantine Alleluia), sanoi poika.
- (Pornoelokuvien orgiakohtauksista kerättyä materiaalia käsiteltynä Luciano Berion Visagen tyyliin), sanoi tyttö.
- (Giacinto Scelsi: yksi syklikappaleesta Latin Prayers; Byzantine Alleluia), sanoi poika.
- (Mieskuoro suuressa katedraalissa: maiskuttelua ja kielen lipomista, ja lorisemistä), sanoi tyttö.
- (Giacinto Scelsi: yksi syklikappaleesta Latin Prayers; Byzantine Alleluia), sanoi poika.
- (Naiuskuoro: täyttäkurkkua kirkumista kiertohengityksellä), sanoi tyttö.
- (Giacinto Scelsi: yksi syklikappaleesta Latin Prayers; Byzantine Alleluia), sanoi poika.
- (Mieskuoro: aikakäänteistettyä ja harmonisoijalla kaksioktaavia madallettua, ootteita David Beckhamin elämäkerrasta), sanoi tyttö.
- (Giacinto Scelsi: yksi syklikappaleesta Latin Prayers; Byzantine Alleluia), sanoi poika.
- (Naiskuoro: itkua), sanoi tyttö.
- (Giacinto Scelsi: yksi syklikappaleesta Latin Prayers; Byzantine Alleluia), sanoi poika.
- (Suurien kissapetojen ääntelyä letkeän kulutusmuzakin, ehkä U2:den tahdissa), sanoi tyttö.
- (Giacinto Scelsi: yksi syklikappaleesta Latin Prayers; Byzantine Alleluia), sanoi poika.
- (NAISKUORO: Korkealata laulettu yksiääninen "hihihihihihihihihihihihihihihihihihihi", taustalla kivilattialle viskottujen kierivien kolikoiden ja kassakoneiden ääniä), sanoi tyttö.
- (Giacinto Scelsi: yksi syklikappaleesta Latin Prayers; Byzantine Alleluia), sanoi poika.
- (Morbid Angel yhtyeen levyn Altars of Madness kaikkein kappaleiden aikakäänteistettyjen laulurairaitojen yhtäaikaa soittaminen), sanoi tyttö.
- (Giacinto Scelsi: yksi syklikappaleesta Latin Prayers; Byzantine Alleluia), sanoi poika.
- (Tupla tupla sekakuoro, kaikki oktaavit ja tritonukset: "hihihihihihihihihihihihihihihiih"), sanoi tyttö.
- (Giacinto Scelsi: yksi syklikappaleesta Latin Prayers; Byzantine Alleluia), sanoi poika.
- (Tupla mieskuoro: oksennusääniä, matalaa vuohenmääkimistä ja oksentamista katedraalissa, taustalla pörssiuutisia), sanoi tyttö.
- (Giacinto Scelsi: yksi syklikappaleesta Latin Prayers; Byzantine Alleluia), sanoi poika.
- (Naiskuoro: kirkuminen: "hihihihihihihihihihihihhihi", taustalla voimakkaita formula-1 ääniä), sanoi tyttö.
- (Giacinto Scelsi: yksi syklikappaleesta Latin Prayers; Byzantine Alleluia), sanoi poika.


JNE.

KIRJALLISUUSPEIJAISET

Perjantaina 25.8.2006 kello 17-21 Tampereen Pispalassa, osoitteessa Hirvikatu 10 (Pispalan nykytaiteen keskuksessa) KIRJALLISUUSPEIJAISET

Elokuisen illan pimentyessä nykykirjallisuuteen tartutaan niskaotteella. Mielikuvituksensa tarjoavat käyttöönne seuraavat esiintyjät:

17:00 Hanneriina Moisseinen elävöittää vienankarjalaisia tarinoita sarjakuvakirjaksi sovitettuna, ja karjalannaiset kertovat.

17:30 Kirjallisuudentutkija Antti Salminen alustaa aiheesta "Avantgardekirjallisuuden mahdollisuus ja mahdottomuus"

18:30 Joona Ruusuvuoren yllätysrunoutta

19:00 Marko Niemi ja Janne Nummela runoimprovisoivat ja playbackurnoilevat ankeriasmaisen Kirjailijan yhtyeen kanssa.

20:00 Kristiina Wallin lausuu runojaan

- Eero Ylivakkuri pitää kirjallisuushistorian uudelleenkirjoitusistunnon.

- Etä-Bosse Hellsten lausuu ruotsinkielisiä runojaan pahvisena.

21:00 siirrytään läheiseen anniskeluravintola Kujakolliin, jossa esiintyy Ismo Puhakka soittimineen. Herra Puhakan jälkeen ohjelmassa on Hollywood Human Throw-Up. Tämän jälkeen lava on vapaa.

Kirja- ja omakustannemyynnissä mukana Palladium, Hyeenakustannus, Kirjakauppa Bukra, Visto, Kainokustannus, Lost Foundation ja Takku.

Tapahtuma toteutetaan yhdessä Pispalan kirjastoyhdistyksen kanssa.

23.8.2006

MAAILMANPARANTAMINEN

käy lyhyellä tähtäimellä kalliiksi, koska maailman huonontaminen tuottaa lyhyen tähtäimen voittoa.

Itse olisin jo erittäin tyytyväinen lakiin, joka kieltäisi kaiken julkisten paikkojen mainonnan ja musiikin. Oman kauppansa ikkunaan jokainen voisi lätkiä mitä haluaa. Esimerkiksi Helsingin metrossa on äärimmäisen ikävä matkustaa, koska metroasemien seinät ovat räikeän täynnä seniilibulkkia. Kurapäiden vammaisten imbesillien hengen ja ajatusmailman seinälle nostaminen ei ole hieno ja kaunis teko.

Voisi ajatella miten se vaikuttaisi jokapäiväiseen tunnelmaan jos kaikki korvattaisiin merkittävällä taiteella, esimerkiksi Pompeijin mosaiikilla. Tai jos meillä olisi merkittäviä taiteilijoita tekemään tällaista taidetta.

Itse en ole kiinnostunut graffitista tai muista alkulttuurien sekulaareista ilmiöistä. Dressmanin mainoksetkin ovat parempia kuin graffitit ja muut kapitalismin konformistiset populaarituotteet, jotka esittävät jonkinlaista vaihtoehtoa, mutta ovat kaukana mistään sellaisesta.

RAHANVALLAN INSTITUUTIOT

piiloutuvat nykyisin mieluummin typeryyden valepukuun kuin tunnustavat avoimesti poliittisuutensa radikaalisuuden. Sodassa vastapuoli on totta kai typerän lisäksi myös vaarallinen. Avoin ja julistettu sota, ja sen jatke, politiikka, ovat tietysti rehellisempiä ja kunniallisempia menettelytapoja kuin salattu, pelkästään rakenteissa tapahtuva näkymätön väkivalta, epämoraalisuus ja likvidointi. Avoimuus synnyttää kuitenkin avoimen rintamalinjan, joka on monella tapaa haitallinen. Rintamalinjan poissaolo mahdollistaa vapaan liikkumisen, vapaan ajattelun. Rintamalinjan ilmestyessä, vapaa liike rintamalinjan yli, nähdään poliittisena siirtymisenä, vaikka kysymys on vain liikkumisen vapaudesta, jota esimerkiksi kaikki todellinen esteettinen toiminta edellyttää. Kauneudenrakastaja ei voi invalidisoida itseään rintamalinjojen, menneiden tai tulevien, ahtaisiin rajoihin. Ei edes sodan aikana. Kysymys on siitä, kykeneekö yksilö olemaan osallistumatta sotaan, olemaan politisoitumatta. Onko vaihtoehtoja? Sodassa on sodan yksilöön ankarasti vaikuttavat lait. Osallisena sodassa vapaa liikkuminen on mahdotonta.

"KAIKKI RUONOUS ON JÄLJITTELYÄ"

Tämä totuus kuultiin eilisessä Helsingin poetiikkakonferenssissa.

Epäilen hieman tätä. Kun Gustave Flaubert kirjoittaa Bovardin ja Pecuchetin dialogia tai Pyhän Julianus Vieraanvaraisen legendan taikametsäkohtausta, imitoiko hän jotain olemassaolevaa esikuvaa? Kun Proust antaa erityisen kuvaavan esimerkin siitä, miten kaksi sotilasta juttelevat kasarmin pihalla, tai miten vienankarjalan mummo puhuu suomea, tai miten Pariisin seurapiireissä keskutelevat Balzac ja Berlioz, kysymys on epäilemättä todellisuuden autenttisesta jäljittelystä, äärimmäisen uskottavasta, täydellisen jäljittelytaidon mestarillisesta huipentumasta. Jokainen kohde tunnistaa Proustin tekstistä punastellen itsensä, hiuskarvaa ja pikkusormen asentoa myöten. Mutta kun Tolstoi kirjoittaa nuoren naisen, jäljitteleekö se todellisuutta, vai kenties, puhuuko siinä itse todellisuus, autenttisena ja jäljittelemättömänä? Punasteleva tyttö ei tunnista tästä tekstistä itseään, vaan oman ideansa, sielunsa tulenavärähtelevän liikkeen pysähtymättömän kiihottavat hahmot, jumalattarensa, intohimonsa määrittelemättömät, sekoittuneet ja hämärät idolit.

Onko mielikuvituksen ja ajattelun synteettisen, yhteyksiä ja vastaavuuksia luovan sisällön ilmaiseminen välttämättä imitaatiota? Onko abstraktion luominen imitaatiota? Mitä esityksessä jäljitellään? Ideaa, omaa itseä, omaa ajattelua, logiikkaa. Ovatko käytössä olevat ilmaisuvälineet ja ajattelu yhtä, kokeellista toimintaa, jossa ilmaisuväline ja ajattelu ovat takaisinkytketyssä iteraatioprosessissa ...kuvitelma- ilmaisu-havainto-kuvitelma-ilmaisu-havainto-kuvitelma-ilmaisu... joka kulkee kohti tahdottua ilmaisullista lopputulosta. Onko silloin imitoitu subjektiivista olemassaolevaa, subjektivista mallia, vai onko lopputulos väistämättä jotakin muuta? Voiko runous yllättää tekijänsä lopputuloksella, joka ei ole minkään olemassa olevan imitaatiota, ja jota hän ei olisi osannut etukäteen kuvitella.... mutta joka samalla kertaa suhtautuu jollakin yllättävällä tavalla todellisuuteen ja olemassaolevaan.

Jos matemaattinen malli pätee yhteen todellisuuden osaan, onko toinen todellisuuden osa, johon saman mallin myös havaitaan pätevän oltava imitaatio suhteessa edelliseen, ja kaikkiin muihin todellisuuden osiin, joihin kyseinen malli pätee? Imitoiko todellisuus tietoisesti itseään? Täytyykö meidän väittää, että olemassa oleva, silloin kun huomaamme sen vastaavuuden toisen olemassa olevan kanssa, imitoi sitä? Entä jos emme tunne syntyajankohtaa? Emme voi sanoa, kumpi imitoi kumpaa. Kuolema imitoi kuolemaa, mutta imitoiko elämä elämää?

RETRONEUKUT

Galleria Kadieffissa Helsingin Tehtaankadulla avattiin eilen 26 vuotiaan pietarilaisen Ekaterina Chekalian näyttely. Öljyväritöissä viehättää eniten niiden totaalinen toiseus ja eksoottisuus, yhtälailla nykyvenjän kuin suomen näkökulmasta. Esittävissä kuvissa ei tarvitse miettiä mitä siinä on, vaan sitä miksi se toimii, miksi siitä välittyy tietty voimakas, heti valtaansa ottava tunnelma. Tyylilaji on naivistinen retroneuvostoliitto yhdistettynä Venäjän vanhankoulun tekniseen virtuositeettiin. Tällaisia kuvia ei missään tapauksessa milloinkaan voi syntyä Suomessa tai yhdessäkään länsimaassa (en tarkoita tällä varsinaisesti taiteellista laatua, vaan aihetta ja sen käsittelytapaa). Maalausten, jotka Venäjälläkin menevät tuoreeltaan kaupaksi, hinnat ovat täällä korkeita, 3000 - 5000 euroa. Kaksi tällä hinnalla myytyä taulua tunnin sisällä ovien avaamisesta ei ole hullumpi aloitus.

Avajaisissa vaihdoin vanhan psykiatrituttavani kanssa kuulumisia pitkästä aikaa. Hän tiedusteli erään häntä kiinnostaneen kirjoitusprojektini nykytilaa, ja ilmaisi ihmetyksensä, ettei kirja ole vieläkään tullut ulos. Kun kerroin miten Helsinkiläisen "suuren kustantamon" kustannuspäällikkö oli projektin kestäessä menetellyt, hän ei tuntunut olevan ollenkaan ihmeissään, vaan pikemminkin arvaili sanojani etukäteen. Hänelle psykiatrina tuntui olevan jotenkin intuitiivisen selvää, että maamme erään johtavan kustantamon kustannuspäällikkö, ensin, saatuaan käsikirjoituksen käsiinsä, kiirehtii ilmaisemaan innostuneisuuttaan, ja ryhtyy hihat heiluen suunnittelemaan laajoja muutoksia, ns. "parannuksia" teoksen rakenteeseen. Hän ei tuntunut yllättyvän, kun sanoin, että nämä paranusehdotukset otettiin vastaan lähinnä huvittuneessa mielentilassa, pohtien niiden motiivia: onko tämä mies, kustannuspäällikkö, täydellinen idiootti, vai aikooko hän tahallaan pilata valmisteilla olevan teoksen. Sitten kun kerroin muutoksista, johin ryhdyimme, ja käsittelyn seuraavista vaiheista, tuntui ystävälleni olevan selvää, että käyttöön otetaan viivytystaktiikka: lupaukset, lykkäykset ja valehtelu. Lopulta monen vuoden jälkeen, kun kyseinen "kirjallisuuden" ystävä havaitsee olemattoman työnsä turhaksi, sikäli, että tekijät eivät itse pilaakaan teostaan, niin kuin jokaisen opportunistin ja konformistin voisi odottaa tekevän, vaan kehittävät teostaan edelleen ja kulkevat aivan toiseen suuntaan, kaikki yhteydenpito raukeaa. Mutta mitään päätöstä siitä, kustannetaanko teos vai ei, ei saada. Tällainen rikollisuus tuntui asiantuntijaystävättärestäni (psykiatri toimii aina lähellä Saatanaa, tämän perässä, jälkiä lakaisten ja peittäen) intuitiivisesti selvältä, sen perusteella miten hän tuntee minut. Hän jopa osasi lisätä tarkentavia havaintoja ja yksityiskohtia kertomukseen. Keroin että harkitsen teoksen nimeksi: Saatana saapuu Helsinkiin.

PYLVÄSPYHIMYS

syntyy silloin, kun yhteiskunta on siinä tilassa, että vain pylväännokassa on mahdollista elää moraalisesti.

Hyvyys on pelkkä näkökulma.

Valhe on epämoraalisen väittämistä moraaliseksi, tai moraalisen väittämistä epämoraaliseksi. Totuus on tämän vastakohta.

LÄNSIMAIDEN LEPRASYLEILY

Pietarilaisen matemaatikon Grigory Perelmanin kieltäytymisiä ei länsimaissa enää kyetä ymmärtämään moraalisiksi. Meille näillä eleillä ei ole merkitystä tai ne tulkitaan negatiivisesti. Meille ei ole olemassa inhimillistä moraalia. Me emme tiedä mihin, minkä aidon asian puolesta, sitä tarvitaan. Mutta Pietarissa asuu tuhansia tai kymmeniätuhansia tällaisia Dostojevskejä. Siellä on puoliksi näiden kellariloukkolaisten henki, puoliksi "instituion" saasatainen seniilihenki.
Tällaisilla kieltäytymisillä "institution" syleilystä on merkitystä Pietarissa, jossa on paljon vastaavassa moraalisesti vaikeassa asemassa olevia neroja. On tärkeää, että ihminen, joka nykyaikana henkisellä alueella ponnistelee vilpittömästi ja saavuttaa jotakin, ei antaudu lepraisten, moraalittomien institutioiden syleilyyn. Syleilyynantautumisessa kysymys on aina poliittisesta opportunismista, puolenvaihtamisesta ja asettumisesta tiukkaan taitelurintamaan Saatanan kanssa sielua vastaan.

Saatana on länsimaisten rahanvallan luomien institutioiden henki. Tämä "institutio" ansaitsee vain sylkeä naamaan ja armottomia kovia avokämmeniskuja poskille samalla kun sen typeriin kieroihin ja rumiin silmiin katsotaan suoraan ja armottomasti. Nämä likaiset mitättömät ja joka suhteessa arvottomat, väkivaltansa ja poliittisenmurhansa idioottimaisuuteen verhoavat valtiot ovat rahanvallan pelinappuloita. Puolenvaihtaminen, syleilyynantautuminen, ei voi milloinkaan tulla kysymykseen. Me olemme ja pysymme kellariloukossa/pylväännokassa. Meidän on ehkä kestettävä äärimmäistä köyhyyttä, henkisen energian totaalista puuttumista, alle kaiken fantastisimmankaan historiallisen kerjäläisyyden syöstyä moraalin materiaalista perustaa. Järjen käyttö on silti sallittua. Menneisyyden marttyyrit ja pylväspyhimykset ovat siihen verrattuna mitä meiltä vaaditaan, kun pääomien helvetilliset voimat tekevät sielua tyhjäksi, rahassa ja nautinnoissa piehtaroivia irstailijoita: heidän elämänsä oli lapsellista leikkiä! Mutta meillä on myös muutamia välineitä, uusia aseita, joista he eivät voineet edes kuvitella. Mikään ei estä meitä käyttämästä uusia aseita.

Kun institutio ojentaa "auttavan" lepraisen kätensä, meidän tehtävä on hakata se poikki. Meidän tehtävä on tehdä selväksi että sillä aivottomalla umpiseniilillä paskakärpäsellä ei ole mitään valtaa tai otetta meihin. Jos me kerrankin onnistumme saamaan aikaan jotain yleishyödyllistä tai jopa merkityksellistä, silloin institutio, joka on tehnyt kaikkensa tuhotakseen meidät, saa ottaa vastaan ansaitsemansa kiitoksen. Me lupaamme tämän kiitoksen (niin epätodennäköistä kuin onkaan, että onnistumme hyvin teoin ja aikein tätä halveksittavaa väkivaltaa vastaan), joka lepää Savonarolan verisenä nyrkkinä saatanainstitution yllä. Se on puhtaan sielun kiitos Saatanalle. ... mutta vain jos me, yksikin meistä, kerrankin onnistuu... jos yhdenkin terveys kestää kidutuksen, hyvyyden jatkuvan ristillepanon.

Yrittäköön siis institutio edelleenkin kaikin halpamaisin, hävyttömin, kunniattomin, saastaisen rahan valehtelun, julkisen manipulaation ja moraalisen nöyryytyksen keinoin tuhota meidät: mutta varokoon salaliitto sitä päivää jos me kerrankin onnistumme: jos mikrobin kokoiseksi kutistunut Daavid onnistuu kaatamaan planeetankokoiseksi paisuneen Goljatin. Ottakoon silloin vastaan sen planeetankokoisen murtumisen, jonka on itse idioottimaisuudellaan manannut esiin. Tukehtukoon leprainstitutio omaan mätään lihaansa. Mutta varokoon seniilisaatana ojentamasta meille kättään. Sielu ei enää milloinkaan tule tekemään mitään tämän jätekasan hyväksi. Laskekoon koneillaan saatanalliset idiootit ratkaisut ongelmiinsa. Tämä "instutio" on miljardisti kirottu. Minkäänlaista armotilaa sille ei ole olemassa.

22.8.2006

Se mitä ei voi opettaa, voiko sen kuitenkin opetella?
Se mitä ei voi näyttää toisellle, voiko sen näyttää itselle?
Kuka todistaa?
Voiko sen myydä?
"Opeteltava! Kestämään yksinäisyyden
kylmä, tekemättä siitä aarretta."
"Opeteltava kestämään yhdessäolon
lämmin hellyys tekemättä siitä aarretta."
Risto Ahti: Aurinkotanssi
Jos henkisistä kärsimyksistä maksettaisiin korvauksia olisin miljonääri.

21.8.2006

MURKKUIÄN LYHYT HISTORIA

William Friedkinin kauhuklassikko Manaaja (The Exorcist, 1973) asettuu kapitalismin historian taitekohtaan, jossa syntyvät myös hevimetal-musiikki (Balck Sabbath) ja pornoteollisuus. Sen jälkeen tulevat sukupolvet, joiden murkkuiän pääpiirteet Friedkin hahmottaa päähenkilössään. Demonisuudessa ei ole kysymys mistään taikauskosta ja henkiolentojen siirtyilemisestä, vaan kahden paineeltaan erilaisen moraalisen järjestelmän, lapsuuden ja aikuisuuden, kohtaamisesta.

Nykyään, luulen että elämämme vaihetta, jonka selittämiseen täytyy katsoa Manaajan jatko-osa. Kahden moraalisesti rappeutuneen järjestelmän rajalla ei kehkeydy demoneita.

TILAUTOPIA

sijoittuu jonnekin myytin, fantasian ja metafyysisen tutkielman välimaastoon. Ennen renesanssiaikaa, keskiajalla ja antiikassa esiintynyttä utooppista ajattelua, kuten Lucianoksen tieteisfantasioita voisi nimittää tilautopioiksi. Esimerkiksi uuden ajan tilautopiasta voi ottaa Charles Fourierin 1800 luvulla kehittelemän positiivisen kasvihuoneutopian, jossa kaksi aurinkoa sulattavat maan kaltaisen planeetan mannerjäätiköt ja muuttavat valtameret makeiksi (Keijo Rahkonen: Utopiat ja antiutopiat).

Tilautopia voi olla metafyysinen ja samalla kertaa reaalinen tutkielma. Kuvitellut olosuhteet (kosmos, planeettajärjestys, fysiikan lait) voivat johtaa olioihin, jotka eivät edusta mitään maan luonnossa tunnettua tai ihmisen ennen havaitsemaa. Todellisuus voi olla tuntematon, mutta tietyillä edellytyksillä mahdollinen. Tätä voisi kutsua reaaliseksi metafysiikaksi. Mitä enemmän tutkielma käsittää olioita, joiden välttämättömyys ei perustu kosmokseen, sen vähemmän on kysymys metafysiikasta ja vastaavasti enemmän myytistä tai fantasiasta.

Reaalisen metafysiikan näkökulmasta tulevaisuus ja menneisyys eivät eroa olennaisesti toisistaan. Reaalisella metafysiikalla ei ole suhdetta meidän tuntemaamme aikaan.

Reaalisen metafysiikan merkitys ja käyttötarkoitus on sama kuin mytologian: moraalisen tiedon hankinta.

20.8.2006

PRINSIIPPEJÄ

"hän rauhoittuu ja ymmärtää epäkohdat, joita vastaan hän taisteli nuoruuden uupumattomalla kädellä, tuulimyllyiksi, joita vastaan on turha potkia, koska ne saavat voimansa ylhäältä" Pentti Saarikoski: Nenän pakinat

Nykyisen kaltaisessa globaalissa kapitalismissa ei ole yksilönvapautta, yksilönmoraalia, yksilönetiikkaa ylitse järjestelmän salliman vapauden, moraalin ja etiikan. Kaikki yksilöllinen henkinen ja fyysinen terapointi on turhaa, ja sellaisten palveluiden tarjoaminen on rikollista. Lisäksi kaikki fysiologinen ja psykiatrinen lääketiede on rikollisuutta, koska tarkoituksena on sairaan yhteiskunnallisen olotilan ylläpitäminen ja pitkittäminen. Kaikki nykyisin olemassa olevat tunnetut sairaudet johtuvat kapitalismista.

"Voima, jolla ihminen säilyy olemassa, on rajallinen ja ulkoisten syiden mahti ylittää sen äärettömästi." Spinoza: Etiikka, osa IV

Sairaan yhteiskuntatilan ylläpitäminen tuhoaa voimaa, jolla ihminen säilyy olemassa. Ulkoisten syiden mahti ylittää sen kaiken aikaa yhä totaalisemmin.

"Maailmankaikkeudessa ei ole ainoatakaan yksittäistä oliota, jota voimakkaampaa ja vahvempaa ei löytyisi. Jokaiselle annetulle oliolle löytyy toinen sitä voimakkaampi, joka voi tuhota sen. " Spinoza; Etiikka, osa IV

Tämän perusteella, jos ajatellaan, että edellinen pitää paikkansa, myös globaali kapitalismi voidaan kukistaa. Jokainen sekunti, jonka yksilö käyttää muuhun kuin toisenlaisen todellisuuden suunnitteluun (täytyy olla tietysti yksityiskohtaisesti atomi atompilta suunniteltu, ennen kuin kenenkään täysjärkisen voi kuvitella ottavan sellaista vakavasti) ja toteuttamiseen on ei ainoastaan rikos ihmiskuntaa vastaan vaan aktiivinen murha. Millään muulla kuin maailman muuttamisella kaikkia perusteita myöten ei ole pienintäkään merkitystä. Konformismi on absurdia ja lapsellista haihattelua.

TAJUSIN

etten etsi musiikista oikeastaan mitään muuta kuin puhtautta. Ainoa kriteeri hyvälle musiikille on siis se, että se on totaalisen puhdasta kapitalismin hengestä. Mikä tahansa musiikki, johon kapitalismin henki on tuotannon missä tahansa vaiheessa päässyt vaikuttamaaan on kannaltani absoluuttisen kuuntelukelvotonta. Jokaista sellaista tuotetta tervehdin hillittömällä raivolla ja murhanhimolla.

En muistanutkaan miten Mahavishnu Orchestran klassikot Birds of Fire, Inner Mounting Flame - ja äskettäin julkaistu 30-vuotta "kateissa ollut" studiolevy "The Lost Trident Sessions" - ovat vapaita saastasta. Kaikki mustan jazzin konformismi pysyy näistä alkuperäistuotteista kaukana.

Ehkä sietämättömimmän kuviteltavissa olevan radiokanavan voi muodostaa hakemlla Last.fm:stä Mahavishnu Orchestran kaltaisia. Assosiaatiopinnasta voi ehkä päätellä miksi Mahavishnukaan ei ole oikein muodissa. 99% 70-80 luvun fuusiojazz-musiikista on sietämätöntä.

http://www.sonymusic.com/artists/TheMahavishnuOrchestra/

19.8.2006

MUMMOLAREISSU

Tienlaidassa kaksi mummoa vyölaukut vyötäröllä, pyöräilykypärät päässä, sauvat kädessä, oksentavat. He huomaavat kaukaa lähestyvän hahmon ja jatkavat matkaansa ylireippain marionettimaisin askelin. Sateen jälkeen maa höyryää, syreenit, koivut, rypsipelto, hevostalli, grillijuhlat, tuomi ja vesistö tuoksuvat. Punahilkka etenee metsänreunaa kohti mummolaa. Hän havaitsee pienimmätkin lämpötilaerot. Polun kiemurtaessa iltahämäräisten sumuisten peltojen keskeltä metsän siimekseen hän tuntee lämpötilan laskevan, notkelmissa on aavistuksen viileämpää. Punahilkka lähestyy mummolaa. Hän ottaa salkustaan koottavan äänenvaimentimella varustetun kirväärin. Pyrkimys äärimmäiseen tarkkuuteen on johtanut siihen, että ase on vihkiytyneen asesepän suurella rakkaudella hiilikuidusta, titaanista, lentokonealumiinista rakentama taide-esine. Luodit joita punhahilkka asettaa lippaaseen ovat erikoispajan piensarjatuotantoa ja painoltaan 60 - 70 grainia eli 4 g - 4.5 g. Tähtäimenä hän käyttää 24x tai 36x laadukasta kiikaritähtäintä, joka on varustettu ohuella (1 mm/100 m) täpläristikolla. Punahilkka tähtää talon edessä makaavan suuren koiran silmien väliin ja painaa liipasimesta. Kuuluu vaimea naksahdus. Koiran pää hervahtaa alas. Punahilkka lähestyy mummojen taloa. Pihalla mittarin vedenpinta on 7 cm korkeudella. On jo lähes pimeää. Vanhan maakellarin tuoksu tuntuu voimakkaana. Mummojen tuliterät leveät mustat panssaroidut ja erikoisvarustellut Hummer-kaupunkimaasturilimusiinit ovat talon edessä. Punahilkka kohottautuu katolle nousevien sammaloituneiden kosteiden limaisten tikapuiden varaan, josta hänelle avautuu esteetön näkymä valaistuun keittiöön. Mummot ovat paikalla. He hyörivät keittiössä. He liikkuvat tiettyä lattiaan merkittyä rataa ikään kuin hidastetuin askelin. Se on jonkinlainen liidulla piirretty labyrintti, joka kulkee pöytien, lieden ja jakkaroiden yli, huoneesta toiseen. Labyrintissa mummojen on löydettävä erilaisia selviytymismenetelmiä. Samalla heidän on väisteltävä erilaisia kummallisia katosta siimalla ripustettuja "koriste-esineitä". He liikkuvat askareiden poluilla etsien ja tehden askareita. Lopuksi mummot pohtivat tulevaisuutta nykyhetkestä käsin. He pyyhkivät pois joitain viivoja ja vetävä uusia uusiin kohtiin. He elävät nykyisyyden rytmissä: he kehittävät erilaisia hidasettuja liikesarjoja, jotka vastaavat muuttuneita olosuhteita. Kummalakin mummolla on vyölaukussaan ilmeisesti sieniä. Nämä mummot ovat identtisiä, vihreäkasvoisia ja syövät kaiken aikaa sieniä, paahdettuja vihreitä vaahtokarkkeja ja mansikoita. Toinen mummo katoaa kamelinaskelin näkyvistä huoneeseen, jossa välähtelee jokin voimakas valo, ilmeisesti suuri videoscreeni. Toinen mummo vapisee kaniinina nurkassa, jossa on pala pronssia, tuohta, olkia, nahkaa ja luita, joita käytetään yleisesti "koriste-esineiden" valmistuksessa. Mummot irvistelevät, itkevät ja aivastelevat. Voimakas valo aiheuttaa keskushermostossa reaktion, joka parasympaattisen hermoston kautta välittyy kasvojen voimakkaasti hermoitetuille alueille, kuten silmiin ja nenään. Seurauksena silmiin kerääntyy kyynelnestettä ja nenän tukkoisuus ja kutina lisääntyy, mistä aivastelukin johtuu. Toinen oksentaa hellan vieressä. Toinen tulee keittiöön kengurumaista kauhua kasvoillaan ja voitelee itsensä jollakin. Sitten hänkin oksentaa. Sitten kummatkin lepäävät, tutkivat pulssia ja syövät välipalaa. Toinen häviää näkyvistä, hitain töpöttävin liikkein, jotka hidastuvat kaiken aikaa. Näin jatkuu. Aika tuntuu pysähtyneen. Oksennusta on kaikkialla. Punahilkka laskeutuu tikapuilta oudon tunteen vallassa ja katoaa metsään.

18.8.2006

MORAALINEN TIETO

Sota on edelleen hyvä tapa hankkia moraalista tietoa, mutta rakkaus on parempi. Usein ne, joilla tietoa on, eivät osaa sitä ilmaista. Ne jotka osaavat ilmaista, eivät uskalla tai pysty hankkimaan ilmaistavaa, koska se on niin kallista.

Moraalisen tiedon välittäminen on taiteen tärkein tehtävä. Puhun universaalista moraalista, globaalin täyteen siitetyn maailman ankarasta moraalista. Voi olla, ettei ihminen pystyisi hahmottamaan universaalia moraalia ilman nykyisen kaltaista tilannetta, jossa on pakko.

Ihmiskunnalla ei toistaiseksi ole oikeastaan alkeellistakaan kieltä universaalille moraalille. Me ikään kuin osaamme änkyttää (kirjallisuus), tunnistamme joidenkin sanojen hahmoja (runous), osaamme jopa sanoa joitain yksittäisiä sanoja (elokuva), mutta me emme osaa oikeasti puhua. Nykyisellä moraalisella käsityskyvyllämme me pidämme onnistuneina taideteoksina sellaisia, joissa vain jotenkuten saadaan änkytetyksi jokin yksittäinen universaalin moraalin kielen sana.

ALTRUISMI

TEORIA: Altruistisen joukkokäyttäytymisen perustelu ei ihmislajilla tarvitse olla suoraan biologinen, vaan se voi olla jonkin on monimutkaisemman suhderakenteen kautta biologinen. Voimakkaasti altruistinen yhteisö toimii ikään kuin eri talousjärjestelmässä kuin ei-altruistinen yhteisö. Altruistinen yhteisö tuottaa kumoloivasti pääomaa, joka ei ole suoraan taloudellista eikä biologista, mutta jolla on suora tehovaikutus taloudelliseen ja biogiseen vaihtoon. Altruistisen yhteiskunnan kumuloituva, tihenevä suhdejärjestelmä, ja yhteysverkosto tuottaa suoraan edellytyksen tehokkaalle ja onnistuneelle kaupankäynnille, samoin kuin biologisesti mahdollisimman optimaalisella, herkällä tavalla valikoituneen ja sekoittuneen geneettisen perimän. Altruistinen yhteisö väistää ei-altruistisen yhteisön suurimmat ongelmat, eli yhteyksien ja suhteiden keinotekoisuuden ja vähyyden, ja näistä ongelmista johtuvat epäsopivuusongelmat ja markkinoiden vääristymät.

Altruistisen yhteisön heikkous on se, että vaikka se kykeneekin ylivertaisen tehokkaaseen sisäiseen kauppaan ja geneettiseen vaihtoon, se ei kykene siihen toisten ei-altruististen yhteisöjen kanssa. Päin vastoin, ei-altruistiset yhteisöt kykenevät keskenään tehokkaampaan toimintaan, vaikka ovat sisäisesti tehottomia. Ei-altruistiset yhteisöt voivat pyrkiä tuhoamaan ei-omavaraisen altruistisen yhteisön sisäiset käytännöt, luomalla keinotekoisia esteitä altruistisen yhteisön ulkoisiin käytäntöihin. Tästä syystä ei-omavaraiset altruistiset yhteisöt ovat globalisaatiota edeltävässä maailmassa olleet suhteellisen heikkoja ja haavoittuvia. Altruistinen yhteisö taistelee aina ei-altruistisen yhteisön tuottamia ongelmia vastaan, ja siinä mielessä se on ei-altruistisen yhteisön kilpailija. Altruistisen yhteisön on kestääkseen ja toimiakseen oltava globaali.

En suinkaan ole varma, että kommunismi tai sosialismi olisivat altruistisen yhteisön välttämättömät edellytykset. Luulen että edellytys on pikemminkin globaalin kapitalismin rajoittaminen nimen omaan kilpailijoiden kokoa rajoittamalla. Jos toimivien kapitalististen yritysten kokoa rajoitettaisiin sopivasti, niistä tulisi välttämättä paikallisia toimijoita, ja ne joutuisivat siirtymään toisenlaiseen, altruistiseen kilpailustrategiaan. Samalla globaalia valtiota voitaisiin vahvistaa: kaikki tietyn rajan yli kasvavat yritykset, energiayhtiöt ja suurteollisuus olisivat valtion omistuksessa globaalisti.

MORAALI JA SEKSUAALISUUS

On mieletön postmoderni harhaluulo, että moraalilla ei olisi mitään tekemistä seksuaalisuuden kanssa. Minusta voi aivan hyvin kategorisesti väittää, että moraalisesti korkeatasoinen ihminen harrastaa seksiä ennakkoluulottomammin kuin alhainen. Moraaliton ihminen kieltäytyy seksuaalisesta nautinnosta kaikissa tilanteissa laskelmoinnin ja eduntavoittelun takia. Hän toimii näin, mutta hänen teeskentelynsä ei mahdollista sitä, että hän voisi lausua julkisesti oman hintansa. Moraalittomalle todellinen nautinto on yhdentekevää sosiaalisten ja taloudellisten arvostusten rinnalla (jotka ovat passiivisen prostituoidun varsinainen tavoite). Ilman hyvää nautinnon maksimointiin tähtäävää moraalista syytä (onnellinen avioliitto jne.) seksuaalisuudesta kieltäytyminen on passiivista prostitutiota, joka lisää aktiivisten prostituoitujen tarvetta ja ansioita. Helsingissä prostitutiolla voi tulla muutamassa vuodessa miljonääriksi.
Aktiiviset prostitution harjoittajat ovat käsitykseni mukaan melkein aina moraaliselta laadultaan huikeasti passiivisia prostituoituja korkeammalla tasolla. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että he aktiivisina toimijoina kohtaavat paljon hyvää ja paljon pahaa: heidän moraalinen laatunsa kehittyy kaiken aikaa. Heillä ei ole kirjoitettua kulttuuria, mutta he käsittelevät kokemustensa moraalista ainesta äärimmäisentehokkaasti suullisesti. Tämä onnistuu hyvin, koska kaikilla vertaisilla on paljon samantyyppisiä voimakkaita moraalisia kokemuksia. Toiseksi, prostituutio vaatii huomattavaa rohkeutta pihtaamiseen ja idioottimaiseen pelailuun verrattuna. Kun kerran toimii prostituoituna, on rehellistä ja kunnioitettavaa sanoa hintansa julkisesti. Pienen vastalahjan ottaminen äärimmäisen tärkeästä terveydenhuollillisesta palveluksesta on ettisesti ajateltuna mitätön rike siihen nähden, että jättäisi spermapäisen kärsimään ja kituen kuolemaan himoihinsa tai silmittömän runkkauksen aiheuttamiin vakaviin tulehdustiloihin. Vain kapitalistirikollinen, keskitysleirin prinsessa ja kapitalistipedofiilien muusa, voi olla niin sairas! Tytyy myös muistaa että passiivisen prostitution maksajat, eli hyväksikäytetyt, etsivät saastansa keskeltä puhtautta ja rakkautta aktiivisten prostituoitujen luota. Lopuksi aktiivinen prostituoitu nauttii työstään (Helsingin kaltaisessa ympäristössä, jossa toiminta on suhteellisen tervettä, eli salaista ja yksityistä, eikä bordellien teollista paritusta) hyvin usein hyvin paljon, jos on riittävän älykäs valitsemaan kumppaninsa sopivasti. Passiivinen prostituoitu ei käsitykseni mukaan hyvin usein edes tiedä mitä nautinto tarkoittaa.

Vaikka Helsingin kaltaiseen kaupunkiin prostituoidut tuovat jonkinlaista surumielistä lohtua ja valonhämyä, ei kannata silti "naiivisti" luulla, että he edustaisivat jotain inhimillisen moraalin huipentumaa. Jättäkää tällaiset päätelmät tiedemiehille ja byrokraateille! Toki prostituoidut ovat moraaliltaan rajattomasti korkeatasoisempia, rajattomasti kunnioitettavampia kuin kapitalisti-idiootit, mutta he ovat silti osa samaa järjestelmää, saman järjestelmän tuotteita. Heillä on siinä järjestelmässä hyvä osa, sopusointuinen osa. Ilman tätä järjestelmää heitä ei olisi, koska heitä ei tarvittaisi. Heidän harjoittamansa ammatin käsite olisi tuntematon. Kaikkilla olisi silloin, moraalisessa utopiassa, ilman muuta paremmat edellytykset moraalisen laatunsa kehittämiseen, eikä kenenkään kunnon ihmisen tai neron täytyisi räjähtää kappaleiksi sperman kiehuessa päässä, viettää koko elämäänsä jonkinlaisena harmaahapsisena masentuneena avohoitopotilaana.

ANTIKAUPUNKI

Väentihentymät synnyttävät aina vastakkaismerkkisiä väentihentymiä. Suurten kaupunkien sisällä kehittyvät antikaupungit, kunnes eroavat omiksi rajatuiski paikoikseen. Pienten kaupunkien opportunistista karvautta vastaan asettuu maaseudun sosiaalisesti välinpitämätön yksityisyys. Pariisi on Provencen antipaikka. New York on Pariisin antipaikka. Los Angeles on New Yorkin antipaikka, San Francisco on Los ANgelesin antipaikka. Samalla tavalla Moskova on koko transkendetaalisen aron antipaikka: paikka paikattomuudessa. Pietari on Moskovan antikaupunki. Helsinki on Pietarin antikaupunki. Tähän ketju loppuu. Tampere tai Turku eivät oikein profiloidu Helsingin antikaupungeiksi, ei myöskään Rovaniemi. Vastakohdan Helsingille voi löytää vain Pietarista, mutta Pietarilla ei ole mitään tiedostavaa suhdetta Helsinkiin. Vain Helsingillä on tiedostava suhde Pietariin: olla jotakin absoluuttisesti muuta, mitä tahansa, matkia mitä tahansa, olla negaatio.
Ei auta itku kaasukammiossa.
Lapset, tämä on kaasukammio.
Älkää ruikuttako. Olkaa kilttejä.
Kiltti setä sammuttaa valot.

17.8.2006

HISTORIALLINEN KEHYS

jossa olemme mukana on vuosisatojen kestoinen. Kapitalismin projektin hahmottaminen on sivistyneellekin ihmiselle työlästä. Kaikkein työläintä on kapitalismin mustan raamatun transkriptointi. Kapitalismin yötäpäivää työskentelevät mustan toukat eivät ajattele mitään, he vain reflektoivat. Mutta se joka ajattelee joutuu saman tien hillittömän urakan eteen: koodaamaan auki kapitalismin mustan raamatun, eli kirjoittamattoman teoksen, johon on koottu kapitalismin hengen perustuslaki.

Kapitalismin päämäärä ja rikolliset keinot ovat kaikkialla maailmassa jo täysin kirkkaasti nähtävillä. Enää ei tarvitse spekuloida ovatko kapitalistiseen kehitykseen sitoutuneet henkilöt, poliitikot, johtajat, konsultit ja media rikollisia vai hyväntekijöitä. Mutta sodan tässä vaiheessa, ei enää riitä tietää, että vastustaja on älykäs, vaarallinen ja tosissaan, kaikkia keinoja kaihtamaton, äärimmäisen halpamainen ja moraaliton. Kysymys on jo nyt avoimesta sodasta.

Kaikki kulttuurikritiikki on tällä hetkellä suurinpiirtein sama, kuin natsien keskitysleiriltä yrittäisi juutalaisen skribenttinä soimata vallitsevien olosuhteiden puutteita. Kritiikki on tässä vaiheessa jo esitetty, täysin tehottomaksi havaittu, ja siihen turvautuminen on myöhäistä. Tärkeämpää on pako. Ja toiseksi aktiivinen sota.

Planeetan väestöä ei enää kenties voi pelastaa kapitalistisesta holocaustista, sillä kapitalismin toimintamenetelmä, moraalin rappeuttaminen, on liian tehokas tunnettua ihmislajia vastaan kohdistettu ase. Täysin moraalittomina ihmiset eivät enää kykene aktiiviseen taisteluun, tai edes tajuamaan omaa tilaansa. Siksi hyväksikäyttö tulee täydellistymään.

Minkäänlaista älyllistä vastavoimaa ei ole havaittavissa nykyiselle kehitykselle. On vain kehityksen vahvistajia. Kehityksen vahvistamisessa voi olla se lohdullisuus, että jonkinlainen järjetön kaiken kattava verilöydy saavutetan jo piankin. Kliimaksin saavuttamista hidastaa mustan raamatun opettama hienomekaniikka, jolla pidetään yllä keinotekoista, mimeettistä moraalia. Mimeettinen moraali on simulaatio, joka luo verhon todellisen vallitsevan moraalisen alennustilan eteen. Ihmiset eivät pysty määrittelemään omaa moraalista tilaansa, tai kuvittelevat sen olevan puhtaasti yksilöllinen ja henkilökohtainen ongelma. Pornon kaltaiset ilmiöt puolestaan kertovat tässä suhteessa autenttisen totuuden, ja siksi pornoa on pidettävä positiivisena indikaattorina, joka tarjoaa tärkeän tutkimuksellisen pitkävartisen periskoopin kapitalismin hengen ytimeen.
"Kirjan [Juha Siltalan “Työelämän huonontumisen lyhyen historian”] perusteesi on se, että työpaikkojen ilmapiiri on huonontunut oikeasti ja että työ on rasittavaa, vaikka viestin tarkoitus on kai sanoa, että työpaikkojen subjektien käsitys siellä tapahtuvasta moraalisesta toiminnasta on matala ja sen takia työ tuntuu rasittavalta (ja on aina tuntunut, koska se on työtä=)." >>

"Uusliberalismi on eräänlaista malliplatonismia, jossa kuvitellaan, että tietyllä samalla kaavalla voidaan hallinnoida kaikkia yhteiskunnan eri osia." >>
se että kääntyy huoran luota ei vielä tee homoa
yksinäisyys on mahdollista, kutiavaa, upottavaa
on olemassa jätevuoria joihin sukellamme
ihmisenkokoisina juotikkaina

näistä trillereistä ja dekkareista
saisi systematisoimalla aikaan
mustan raamatun

todella syvissä vesissä
pohja ei tule vastaan: on uitava planeetan läpi
voisi olla virkistävää
autot ovat kauniita ja arvokkaita
voisi olla virkistävää nähdä maailmassa
joskus jotain muutakin kuin omat painajaisensa
tuottaa saman laajuinen kertomus
kaiken kokoisista rakenteista
voisi olla virkistävää kiinnittää huomio hetkeksi johonkin
ilman jäytävää tunnetta että jossakin
aina
jossakin
paremmat
juhlat
kuluvat kohti loppuaan
koko elämän taistelut ikävyyden puolesta
juhlia vastaan

MORAALIN HISSI ALAS HELVETTIIN JA YLÖS TAIVAASEEN

Moraalinen laatu liittyy siihen miten yksilö kykenee arvostelemaan hyvää tai pahaa.

Hyvä ja paha ovat poliittisia ja näkökulmariippuvia asioita, jos puhutaan ihmisjoukoista tai yksilöistä. Mutta kun puhutaan ihmislajista, eläinkunnasta tai koko maaplaneetasta hyvä ja paha muuttuvat yksikäsitteisiksi. Käskettiin täyttää maa. Maa täytettiin. Nyt ihmiskunta on uhka maaplaneetalle, sen elämälle ja itselleen. Ulkoavaruuden olentojen ja palneettojen tilasta meidän ei toistaiseksi tarvitse huolehtia. Haluan tässä keskittyä absoluuttiseen hyvään ja pahaan, en kansan, joukkueen, perheen, yksilön hyvään ja pahaan. Uskon että planeetan etu on myös ihmisyksilön, perheen ja kansan etu.

Moraalisen laadun käsite kiinnittyy yksilön kykyyn tajuta absoluuttinen hyvä tai paha. Tämä kyky voi syntyä vain elämänkokemuksesta, siitä hyvästä ja pahahasta, mitä yksilö kohtaa. Tämä kyky ei ole matematiikkaa, opetettavissa olevaa. Kokemuksia ei tarvita paljon, jos ne ovat voimakkaita. Paljokaan turhauttava monotoninen yhdentekevyys ei lisää moraalista kokemusta. Kokemusta tarvitaan, jotta yksilö pystyisi arvioimaan asioiden hyvyyttä ja pahuutta. Moraalinen laatu ei kehity yksipuolisessa pahan tai hyvän kokemisessa tai tekemisessä. Absoluuttinen paha määrittää absoluuttisen hyvän ja päinvastoin.

Yksilön kokemus on riippuvainen ympäristön tapahtumista, tapahtumien todennäköisyyksistä, siitä mikä ympäristössä on mahdollista ja mikä mahdotonta. Yksilö voi hankkia kokemuksia monista eri ympäristöistä, mutta hän ei voi ylittää omia kokemuksiaan. Kokemukset määrittävät hänen moraalisen laatunsa. Tässä mielessä yksilö on ympäristönsä tuote. Taideteos, sen havaitseminen tai tuottaminen, ei voi juurikaan lisätä yksilön moraalista laatua, mutta se voi vahvistaa sitä. Taideteos ei ole ihmisen tai yhteisön kaltainen elämäntapahtumia synnyttävä prosessi, taideteos ei peilaa ja arvioi yksilön teon hyvyyttä tai pahuutta samalla tavalla. Siksi moraalisen laadun kannalta pelkkä taide ei riitä, tarvitaan myös elämä.

Pyyteettömän hyvän teon tekeminen on sikäli kaupankäyntiä, että se edellyttää luottamusta toisten ihmisten moraaliseen laatuun. Hyvän teon tekijä ei voi odottaa sen enempää kuin että hyvä teko tulee ymmärretyksi oikein. Mitään palkintoa ei voi odottaa. Pyyteetön hyvä teko on mahdoton silloin kun sitä ei ymmärretä hyväksi, vaan se voidaan tulkita miten tahansa. Kun tekijä ei voi luottaa ihmisten moraaliseen laatuun, hyvään tekoon perustuva talous romahtaa. Pyyteettömyys muuttuu mahdottomaksi, ja paradoksi on valmis.

Vastaavasti pahan teon tekijällä on hyvät oltavat moraalisesti heikossa ympäristössä, koska pahaa ei ymmärretä oikein pahaksi. Moraalisesti korkeatasoisessa ympäristössä paha henki tunnistetaan kaukaa, eikä se voi saada mitään pysyvää valtaa tai sijaa.

Moraaliselta laadultaa suuresti toisistaan poikkeavien yhteisöjen välillä siirtyminen vaikuttaa moraaliseen yksilöön voimakkaan painevaihtelun tavoin. Kun ympäristön laatu on yksilön moraalista laatua paljon alhaisempi, tuntuu pää pullistuvan ja räjähtävän. Kun ympäristö on yksilöä moraalisesti korkeatasoisempi tuntuu kasaanpainuminen. Kumpikin tuottavat masennusta. Moraalittomalla on toivoa moraalisessa ympäristössä, koska hän kokee kaiken aikaa uutta, ja hänen moraalinen laatunsa kehittyy. Moraalinen moraalittomassa ympäristössä on suurissa vaikeuksissa, sillä hän ei pysty vaikuttamaan ympäristöönsä, eikä ympäristö tarjoa hänelle mitään positiivisia kokemuksia.

Yksilö ei voi moraaliselta laadultaan erota suuresti ympäristöstään. Ympäristössään yksittäinen moraalisesti korkealaatuinen yksilö ei vaikuta ympäristön moraaliseen laatuun. Yksittäiset hyvät teot eivät tuota kasvavaa taloutta siellä, missä ne voidaan tulkita miten tahansa. Toisaalta hyvät teot eivät voi olla pyyteettömiä siellä, missä ihmisten moraaliseen laatuun ei voi luottaa. Yhteisön moraalinen laatu noudattaa deterministisesti yhteiskunnan rakennetta. Yhteiskunnan moraalinen laatu seuraa suoraan yhteiskuntajärjestelmästä, joka määrittää täysin korkeimman mahdollisen yksilöllisen moraalisen laadun (mahdolliset kokemukset).

Moraaliselta laadultaan alempitasoinen ihminen voi tuottaa yksittäisillä teoillaan hyvää. Moralisesti korkealaatuinen voi tuottaa hirveyksiä siinä missä alempitasoinenkin. Demonisuus on ympäristön ja yksilön moraalisessa laadussa vaikuttava suuri ero. Dostojevski ja Platon olivat moraaliselta kyvyltään korkealaatuisia ihmisiä. Demonit olivat heille tuttuja. Raskolnikov tuotti pahaa jälkeä. Hitlerin moraalisella suurella laadulla tai täydellisellä laaduttomuudella spekuloidaan.

Tietyt yhteiskunnat pystyvät tuottamaan moraalisesti korkealaatusia yksilöitä, mutta toiset yhteiskunnat eivät. Tietyt yhteiskunnat pystyvät tuottamaan täysin moraalittomia ihmisiä, mutta toiset yhteiskunnat eivät. Sopivasti laaditulla yhteiskuntarakenteelle minkälaisista tahansa yli-ihmisistä koostuva yhteiskunta voidaan painaa moraalisesti pohjamutiin. Aivan samalla tavalla kuin syrjäisen periferian eristynyt kansa voi kohota nopeasti loistoon. Absoluuttisen moraalisen laadun kannalta yksilölliset kyvyt, suhteellinen itsetunto, erikoislahjakkuus ja individualismi ovat täysin merkityksettömiä. Kansallinen itsetunto, kilpailu ja sota ovat moraalisesti alhaisen yhteisön teemoja. Thomas More puhuu Utopiassaan hyvin järjestetystä polyleriittien valtiosta (Persian lähellä), jonka kansalaiset ovat moraalisesti korkealla tasolla, mutta josta edes lähinaapurimaissa ei tiedetä mitään. Ilman korkeaa absoluuttista moraalista laatua ei voida luoda ainoatakaan taideteosta, jota moraalisesti laadukas ihminen, joka kykenee arvioimaan oikein hyvää ja pahaa, pitäisi vaikuttavana.

16.8.2006

MORAALI

Itselläni on aika synkkä todellisuuskäsitys. Se perustuu käsitykseeni elinympäristön vallitsevasta moraalista, jonka piirissä ja osana olen itse rajoitettu kohottamaan moraalista käsityskykyäni. Pidän tällä hetkellä länsimaissa ja Suomessa vallitsevaa yleistä moraalista käsityskykyä erittäin alhaisena. Tämä käsitys perustuu historialliin ja itse keräämiini havintoihin ja tietoihin paikoista ja aikakausista, joissa on vallinnut korkeampi moraalinen yleinen käsityskyky. Lisäksi käsitys perustuu moraaliselta käsityskyvyltään loistavien ihmisten mielikuvituksen tuotteisiin, ja lopuksi omaan mielikuvitukseeni.

Jos ajattelen tämän päivän länsimaisen kirjailijan työtä moraalin kannalta, on kirjailijan, mikäli hän todella haluaa olla hyödyksi ja rikastuttaa kulttuuria, yhä edelleenkin syytä kirjoittaa vain niin kuin ennenkin, moralisoimatta, objektiivisesti, vahvasti, selittelemättä, säälittelemättä, holhoamatta jne. Mutta tämä ei välttämättä ole lukijan rooli. Lukija pyrkii hahmottamaan maailmaa. Hän on kuin valamies joka lausuu tuomion moraalisen kykynsä mukaan. Lukija saa sääliä, selittää, holhota ja kehittää moraalista tajuaan.

Nykyajan systooppisissa häikäilemättömissä aiheenvalinnoissa, jotka saattavat hyvinkin kuvata terävästi ja realistisesti nykyistä maailmankyläyhteiskuntaamme on se ongelma, että vaikka ne ovat olemassa olevan tarkkaa analyysiä, ne eivät ole mahdollisuuksien analyysiä. Jotta kauheuksien ja pahuuksien, arkipäivän julmuuksien ja sadismien analyysit eivät muodostuisi ongelmien vahvistimisksi, oppikirjoiksi, vaan kehityksen hillitsimiksi, tarvittaisiin mahdollisuuksien ja ulospääsyteiden vakavaa tutkimusta.

Meidän yhteiskunnassamme on vain yksi ulospääsytie: rikastuminen. Tämä ulospääsytie, sen vaihtoehdottomuus ja sen tavoittelu poliittisesti tuotetun kurjuuden syövereistä tuottaa koko kulttuurimme analyysit, kuvat, hahmot, teoriat ja analogiat. Eikä näiden asioiden, kuvitelmien, analyysien, trillereiden, fantasioiden tuntemus ole sinänsä mitenkään sivistävää, koska ne kaikessa vaihtoehdottomuudessaan eivät mitenkään vaikuta kulttuurin kuluttajien moraaliseen käsityskykyyn, heidän moraaliseen tasoonsa. Lukeminen sinänsä on yhdentekevää moraalin kannalta. Ja vain paras taide voi olla moraalista tietoisuutta lisäävää.

Maailmassa ilman ulospääsytietä ja vaihtoehtoa, mistään tilanteesta ei voi lausua minkäänlaista moraalista arvostelmaa. Moraali ei ole mikään jumalan ja ihmisen tai joukon ja yksilön välinen sopimusasiakirja, vaan yhteiskunnallinen prosessi, jonka puitteissa yksilöt vapautuvat peilaamaan toisiaan ja antautumaan peilattaviksi. Moraalisesti korkeatasoinen toiminta on yksilöidenvälistä, jonkinlainen ennaltarajaamattomassa ryhmässä tapahtuva prosessi.

Positiivinen tulevaisuusfantaisia, joka samalla palauttaa moraalin aidoksi, käyttökelpoiseksi ja käsitettäväksi käsitteeksi, olisi sellainen, jossa esitettäisiin moraalisesti korkeatasoisten älyllisten olentojen välistä toimintaa uskottavasti, sortumatta perustelemattomaan fantasiaan tai satuiluun. Olentojen moraalin perusta täytyisi olla todellinen, elävä ja taiteen muodossa esitetty, kuvatun todellisuuden moraalin perusta on oltava jokin muu kuin aineellinen vauraus tai pyrkimys siihen. Aineellinen vauraus moraalin perustana ei selitä maailmasta tai elämästä mitään. Se sallii yksille moraalin edellyttämää yksityisyyttä, mutta sysää ulkopuoliset yhä syvempään moraalittomuuteen. Koska ulkopuolisia on väistämättä paljon, heidän muodostama poliittinen paine pakottaa vauraat siihen samaan moraalittomuuteen, johon he itse pakottavat toiset. Kestävä moraalinen taso lepää aina yhteiskunnallisella (olettaen, etteivät yhteiskunnat tässä suhteessa kiristä toisiaan esimerkiksi talouspakotteilla) perustalle, eikä milloinkaan yksilöiden aineellisella varallisuudella suojatulla perustalla.

Aivan välttämätöntä ei olisi teoksen sisäinen rinnastaminen moraalittomuutta tuottaviin olosuhteisiin. Koko kulttuurimme on tällä hetkellä moraalittoman toiminnan ja moraalittoman yksilön kuva. Yhteiskuntamme on moraalittomuuden ja tyhmyyden metaforajärjestelmä. Tämä on tunnettua. Sen kuvaamiseen ei tarvitse kuluttaa enempää voimavaroja.

Tärkeintä moraalisen utopiamaailman esittämisessä on kuvata tarkasti yksilön ja yhteisön seksuaalisen käyttäytymisen suhde moraaliseen laatuun. Korkea moraali ei missään tapauksessa voi perustua seksuaalisuutta rajoittaviin ja hallinnoiviin käytäntöihin.
Tässä asiassa (josta en itse väitä omaavani mitään erityisen syvää tietoa) pitäisi päästä sen verran syvälle, että Raamattu voitaisiin vihdoin unohtaa epäselvänä, ristiriitaisena ja vanhentuneena, riittämättömänä esityksenä ihmisestä.

Tämä olisi jonkinlainen älyllinen lähtötaso. Palikkatesti.

Moraaliseesti korkeatasoisen elämän esittäminen realistisesti olisi vaatimuksiltaan joka tapauksessa raamatunylittävän kirjallisuuden tuottamista. Itsessään äärimmäisen moraalista toimintaa. Vaikkei muuta, moraalisen yhteiskunnallisen elämän edellytyksiä täytyisi tutkia, jotta saisimme vihjettä omasta moraalisesta tilastamme. Paradoksaalisesti: moraalisesti alhaisesta tilasta käsin, emme voi tuottaa mitään lähellekään Raamatun tasoista, sen ylittämisestä edes haaveilematta.

Ensisijaisesti täytyisi tutkia moraalin luonnetta, ja konkreettisia historiallisesti toimivaksi havaittuja käytäntöjä, joilla moraalista tunnetta voidaan vahvistaa tilanteessa, jossa moraalilta puuttuu kaikki objektiivinen perusta... ihmisiltä itsetunto... vauraus... terveys... nuoruus... maailmanrauha...kirjallisuuden lukutaito... tunneherkkyys... sielu. Ongelma tässä on lähinnä se, että luovalta yksilöltä vaaditaan mielikuvituskyky (kun ottaa huomioon aikakautemme mielikuvitukseen kohdistaman hillittömän gravitaatiovoiman) joka ylittää tuhatkertaisesti kaikki maailmantaiteen klassikot antiikista tähän päivään. Lisäksi häneltä puuttuu kaikki aineelliset resurssit tehtävään, joka on ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkein, ja ehkä ainoa tekemisen arvoinen.

Tämä on se palikkatesti, jonka edessä istumme. Jotkut kutsuvat sitä maailmaksi, jotkut planeetta maaksi, jotkut Helvetiksi. Tästä tulisi suoriutua, että ensimmäiselle valonsäteelle voitaisiin valmistella ja tasoittaa tietä.

NAISEN KANSSA

Sam Raimin The Evil Dead (1981) on kapitalistisen realismin vastine HS:n Nyt-liitteessä ilmestyneelle Naisen kanssa -sarjakuvalle, jonka tyylilaji on kapitalistinen romantiikka.

Samalla tavalla sosialistinen romantiikka halusi nimittää itseään realismiksi ja pitää Bulgakovin kaltaisia oikeita realisteja absurdikkoina.

15.8.2006

FIDEL CASTRON

kaltaisen johtajan alaisuudessa Internet ja muu tekniikka olisi saanut odottaa tuloaan varmaankin vuosisatoja, mikäli sitten milloinkaan oltaisiin sokeriruokotyömaalta ja leppoisasta paratiisillisesta kisailusta vaivauduttu hankalien opintojen pariin.
Voi olla, että Internetin tuomaa sanan- ja julkaisunvapautta oltaisiin silti tarvittu. Mutta toisaalta voidaan kysyä, mitä sananvapaudella oikeastaan tekee meidän antifidelläisessä, Fideliä vihaavassa todellisuudessa? Ainakaan siitä ei vallanpitäjille ole vaaraa, eikä juuri haittaakaan. Vallan rustoiset talttakasvot tapittavat meitä mykkinä ja vaativina kymmenistä medioista, jotka kirkastavat olohuoneemme. Raha toimii omien lakiensa mukaan, riippumatta romaanitaiteen mestariteoksista, mielipiteistä, haluista, intohimoista... kaikessa väkivaltaisesti, välinpitämättömästi, ihmistä ja elämää kunnioittamatta, omien lakiensa mukaan. Nämä lainalaisuudet, niiden ehdoton ja täydellinen, luonnonlainkaltainen toteutuminen saa aikamme teologit ja ääriliikkeisiin vihkiytyneet fundamentalistit (kapitalistit) hehkumaan rajattomasta ymmärtämisen ilosta ja tunteikkaasta onnesta. He opettavat lapsiaan liikuttuneina. He halailevat toisiaan hellästi nähdessään LAIN toimivan luonnon tavoin. Jotain suurta ja liikuttavaa on LAISSA, silloin kun se on totaalinen, ja tietenkin, kaikkea elämää halveksiva. Me itkemme kaikki tämän hienon ymmärryksen edessä. Että me voimme edes ymmärtää! Se on enemmän kuin olla ymmärtämättä, olla olematta kiltti ja nöyrä.

Voi olla että fidelläisessä todellisuudessakin sananvapaudella on sijansa. Eläväthän siinäkin todellisuudessa kariuotit, nuo hävinneet pelurit, itserakentamastaan vankilasta urputtavat talousrikolliset. Mutta meidän takia älkää Internetistä ja sananvapaudesta huoliko. Minulle kelpaisi vihabloggauksen ja kaiken sadistisen raatamisen sijaan muutama tunti jerusaleminrakentamista, kiveä kiven päälle Jumalan linnakkeeseen ja sitten havanalainen suupielessä loppuilta tanssia jumalattarien kanssa. Kyllä vain kelpasi! Nyt te nyrpistätte nenäänne, vanhat luterilaisrunkkarit! Kuinka haureellista tanssia, ja ihan nussahtelua, ihanko kaikki yöt nymfien kanssa taivaallista ekstaasia! Eihän sellainen vetele! Ainakin sen pitää käydä kalliiksi. Pitää maksaa, helvetisti... ja nymfit tietenkin, niiden pitää olla rumempia, rumia. Ei kauniita. Ei kunnon saksalainen hikoileva fasistirunkkari sellaista siedä! Ei maar, protestanttista nihilismiä, tappamista, masennusta ja paskaa elämän olla pitää. Vain kulutus saa olla nautintoa. Kalliiksi pitää käydä. Ja nautintoa saa tietenkin olla vain harvoille... tosi rikkaille. Ja kulutuksen vastakohta täytyy olla paska. Ehdottomasti paska. Kaikkilata päälle vyöryvä paska. Ja siltä suojautumisen, terveyden säästämisen, säälimisen, pitää käydä kalliiksi. Helvetin kalliiksi.

Joka tapauksessa, jollain tavalla rakentavassa todellisuudessa, kaiken ilmaisun ja taiteen merkitys on toinen kuin sellaisessa todellisuudessa, jossa kaiken aikaa täytyy pitää puolensa, olla varuillaan, tiedostaa ja kritisoida. Rakentavassa todellisuudessa itse elämä ajaa taiteen asiaa, ihminen ja ympäristö ovat taideteos. Varsinaisille taidemuodoille muodostuu uusia tehtäviä, joita meidän kulttuurista käsin tuskin voi edes kuvitella.

Älkää siis huoliko internetistä meidän takiamme. Meille, eli kansalle riittää sirkushuvi, nimittäin Jumalat ja Jerusaleminrakennus. Siinä ainoa sirkushuvi, jota me ymmärrämme. Kaikki muu on tuskaa.

Mutta oikea ja aito Fidel, onko hän tämän utopian asialla ja tasolla? Yksinäinen taistelija, suuri ihminen? Vai onko hän sitä, miksi länsimainen maailma hänet yrittää leimata? Uhriensa rakastama terroristi? Rakastettu hirmuhallitsija? Lapsien rakastama pedofiili? Syöpäinen kateellinen kommunisti? Huorien rakastama sadelainen raiskari? Totuutta on mahdotonta tietää juuri nyt. Mutta omat arvelut voi johtaa niistä lausunnoista, joilla amerikkalaiset vastaanottivat muutama päivä sitten julkaistut toipilaskuvat. Puheet tietokonemanipulaatiosta tuntuvat nyt provokaatiolta ja manipuloinnilta, korttien paljastamiselta, kun esiin on tullut uusia aidoiksi varmistettuja kuvia. Ovatko amerikkalaiset aivan loppuun asti harkinneet miltä heidän Kuubaa kohdistettu hillitön sortonsa näyttää maailman silmissä. Se ei herätä sympatiaa, varsinkin kun tuo rutiköyhä saarivaltio onnistuu pitämään puolensa sikailevaa upporikasta idioottia vastaan.

KUVIA AMERIKASTA

En tiedä mitä fotoshoptemppuja tässä on käytetty, mutta kuvien värit ovat hienoja. Elukat ovat ehkä kaikki liimattuja.

RAHAN KIROUS

on se, että se on aina tarpeellista, oltiin sitten paratiisissa tai helvetissä. Vain saduissa rahalla ei ole mitään merkitystä.
Rahan yhteiskunnallinen olemus määrittyy sen mukaan miten rajataan se mitä rahalla voi ostaa. Tämä on viimekädessä uskon kysymys.
Jos rahalla saa kaiken sen mitä on saatavilla tai mitä kukaan ikinä osaa kysyä, ollaan eräässä loogisessa äärimmäisyydessä, rahanvallassa. Tämä tila edellyttää,
1) että mitä tahansa kuviteltavissa olevaa ei ole saatavilla
2) että mitä tahansa kuviteltavissa olevaa ei osata kuvitella
3) mikään mitä on olemassa ei ole pyhää
Tähän tilaan voi yrittää päästä. Se edellyttää:
1) olevan tahallista rajoittamista, sen turmelemista ja hävittämistä
2) kuvittelukyvyn turmeltumista ja hävittämistä
3) kaiken olemassaolevan häpäisyä, rienaamista ja epäpyhäksi tekemistä

Vastakkaiseen äärimmäisyyteen ei voi päästä, koska rahalla saa pakosti aina jotakin: raha on pakosti olemassa.

Helvetti. Ihmisellä on tarve johdonmukaisuuteen ja loogisuuteen. Rahanvalta on äärimmäisen johdonmukaista ja ristiriidatonta. Se on rahan määrittelemä logiikka, joka yhteiskunnassa harmonisoi kaiken, varsinkin rakkaus- ja tunne-elämän. Se on henki ja siinä on äärimmäisen paljon voimaa. Rahanvalta ei salli mitään muuta henkeä, eikä mitään muuta voimaa. Rahanvallassa hetkellinenkin rahan unohtaminen johtaa ristiriitaan, totaaliseen köyhyyteen, hulluuteen ja nälkäkuolemaan. Rahanvallassa kaikki paitsi rakkaus on mahdolista.

Paratiisi. Rahasta ei päästä eroon. Mutta on oltava jokin toinen painopiste, toinen logiikka, jonka mukaan maailma ja yhteiskunnallinen elämä harmonisoidaan. Rakkautta on ehdotettu perinteisesti tällaiseksi paradigmaksi. Yhteiskunnan ja yksilöelämän harmonisoiminen rakkauden kannalta tuottaa ristiriitaisuuden rahan logiikkaan. Tämä ristiriita pitäisi kärsiä. Sitä pitäisi sietää. Siitä ei voi reaalisessa maailmassa päästä eroon. Taivaassakin, maanpäälle tuotuna, siis vallitsee ristiriita.

Nykytilanne. Olemme niin lähellä globaalia rahanvallan absoluuttia kuin nykyisillä ihmisen loogisilla kyvyillä on mahdollista. Jos ihmiset olisivat älykkäämpiä, tehokkaampia ja loogisempia, olisimme lähempänä helvettiä, tuota tavoiteltua tilaa. Ihmisten tyhmyydestä ja kyvyttömyydestä, laiskuudesta ja moraalisesta turmeltuneisuudesta johtuu se, että helvettiä ei saada tämän kamalammaksi kovin nopeasti. Helvetti on täydellinen silloin kun yksikään ihminen ei voi kokea mitään tunteita, eikä mitään rakkauteen vivahtavaakaan koko elämänsä aikana. Rakkauden absoluuttinen puuttuminen maksimoi kaiken kulutuksen äärimmilleen. Ihmisten nykyiset kyvyt eivät riitä tähän kapitalismin ainoaan päämäärään pääsemiseksi: me tarvitsemme geenimuunnellun, yhä helvetillisemmäksi ja rumemmaksi operoidun sekasikiömutantin, joka pystyy tuottamaan tehokkaammin ja loogisemmin tuhoa.

OMAN ELÄMÄNSA KAUPAN TAKAHUONEESSA

ja hyllyjenjärjestelyssä kuuluu useimpien päivät, mutta missit, suomenneidot ja viihdetaiteilijat istuvat kassalla, asiakaskontaktissa. Uutta suomenneitoa iltapäivälehden kannesta katsoessaan jotenkin sydän ei täyty kauniilla ja toiverikkailla kuvitelmilla onnesta jonkin tällaisen epätoivon syöveristä keskitysleirin prinsessaksi kohonneen olennon kanssa. Nämä unet eivät ole toiveunia. Nämä unet ovat inhottavia, mutteivät enää kammottavia. Ghetosta ylösvinssattu muoviprinsessa ei herätä tunteita. Vain todellinen kaunotar Saatanan käsinukkena on koskettavasti kammottava.
Totalitaarisen yksipuoluejärjestelmän kannattajat inhoavat politiikkaa. Heistä politiikka on tylsää ja tarpeetonta. Siksi poliitikkojenkin täytyy heitä miellyttääkseen olla turhia ja tarpeettomia.

WACKENIN

tämänvuotiselta metallifestarilta taltiointeja täällä.
Morbid Angel kannattaa katsoa, jos haluaa saada kuvan miltä death-metallin pitää kuulostaa ja näyttää. Morbid Angel on kapitalismille sama kuin Honoré de Balzac ranskalaiselle realismille. Niitä ainoista asioita, joita amerikkalaisesta nykykulttuurista ottaisin mukaani autiolle saarelle.
Alaarvoisista 80-luvun levyistään tunnettu sveitsiläinen Celtic Frost iskee raskaalla mutta edelleen hieman tylsämielisellä nuijalla. Tosin kaikki hevibändit paranevat vanhetessa, maailmanlopun lähetessä. Celtic Frost on sveitsiläisen kulttuurin (?) korkein saavutus 1900-luvulla.

14.8.2006

On vaikea sanoa jotain Pushkinista, sellaiselle joka ei tiedä hänestä mitään. Pushkin on suuri runoilija. Napoleon on vähemmän suuri kuin Pushkin. Pushkinin rinnalla Bismarck ei ole mitään. Aleksanteri I ja II ja III ovat yksinkertaisesti kuplia verrattuna Pushkiniin. Kaikki ihmiset ovat kuplia verrattuna Pushkiniin. Ainostaan Gogolin rinnalla Pushkin itse on kupla.
Miksi siis kirjoittaa Pushkinista. Kirjoitan mieluummin Gogolista. Gogol on niin suuri, että hänestä on mahdotonta kirjoittaa mitään. Parempi sittenkin kirjoittaa Pushkinista. Kerran Gogol kirjoitti Pushkinista loukkaavaan sävyyn. Gogolista on mahdotonta kirjoittaa. On parempi etten kirjoita kenestäkään mitään.

Daniil Harms: Miniatyyreja, suom. SL

RAHA ON HIRVEIN HIRMUHALLITSIJA

kaikki tyrannit ovat inhimillisempiä.

Raha hallitsee läsnäolollaan ja poissaolollaan. Jos raha ei haise, kurjuus haisee.

Rahanvalta politisoi sukupuolet: tekee miehestä ja naisesta toistensa poliittiset viholliset.
Kun jokainen nuori tyttö on kaikesta kokoajan erimieltä, joutuu isokin mies taipumaan, mihin tahansa. Sitä on tasa-arvo.

Myös homoseksuaalisuus on poliittista opportunismia. Ei sinänsä mitenkään vähemmän kunnioitettavaa.

Kun demokratia alkaa vajota, se vahvistaa itseään valitsemalla johtajia, joiden perässä marssitaan yhä hurjempiin syvyyksiin.

Piru ei tiedä elävänsä helvetissä. Sille mikä tahansa on aina paras mahdollinen maailma. Kaikki kritiikki ja muutospaine kohdistuu itseen. Mielikuvitus on lakannut olemasta. Mitään historian aikaa tai paikkaa se ei voi verrata omaan olotilaansa. Vallankumouksia ei sen mielessä tapahdu. Piru ei viisastu.

AUKTORITEETTI

"Mitä kaikkea nykyisin saakaan sanoa ja keksiä! Meillä on hyvinkin pitkälle
menevää kaunokirjallisuuden sananvapautta – minä itsekin joskus
alan epäillä pitäisikö olla joku raja :-)." Väinö Kirstinä

Tommipommi tarkoittaa ruumismilla käsitystapaa, jonka mukaan on olemassa tiettyjä auktoriruumiita, joiden tuottamat merkkijonot ovat arvokkaampia kuin joidenkin toisten tuottamat merkkijonot. Auktorit ovat vastuullisia ja luotettavia sanankäyttäjiä. Mutta myös auktoreilla on päämääriä, lausuttuja ja lausumattomia. Tommipommin ajatus lienee se, että nykymaailma kaikkine ilmiöineen on liian monimutkainen, monijumalinen, että kukaan voisi uskottavasti teeskennellä ottavansa vastuun sanoistaan, jotka koskevat maailmaa. Autoritäärisesti merkkijonojen tuottamiseen suhtautuvista henkilöistä on tullut joko mitäänsanomattomia, arkoja tai valehtelijoita, asemansa väärinkäyttäjiä. Kaikista merkkijonojen tuottajista on tämän ruumismia vastustavan näkökannan mukaan tullut spekuloijia. Tämä ei sulje pois sitä, että jotkut spekulaatiot ovat todempia kuin toiset. Tämä totuuden jatkuva radikaali uudelleenajattelu on nykytilanteessa ainoa vaihtoehto saada kiinni oman sielunsa ja maailman tilasta. Kukaan ei toistaiseksi ole pystynyt osoittamaan, että vanhoista lääkkeistä voisi johtaa uuden, joka toimisi meidän uudessa tilanteessa. Ei historian ja kirjallisuudentuntemuksesta silti haittaa ole. Onko taiteesta tai ajattelusta ylipäätään lääkkeeksi nykyisyyden ongelmiin (tarkoitan: onko realismi mahdollista)? Ellei: ihmiskunta on hävinnyt monituhatvuotisen ponnistelunsa lopullista barbariaa vastaan. Nykymaailman monimutkaisuus saattaa olla harha, jonka taakse kätkeytyy kammottava kaikessa banaalissa yksinkertaisuudessaan.

VENÄJÄN SUUNTA?

Koko ajan tuntuu enemmän siltä, että löydän Venäjän länsiosasta vähemmän sitä, mitä sieltä etsin. 80-lukulaisen kaihomielisen neuvostopopin kuuntelu tuo mieleen outoja mielikuvia kaukaisesta kadonneesta maasta, josta minä en tiedä juuri mitään, mutta jonka tahtoisin kuvitella ja retroilla uudelleen. Venäjänkielistä musiikkia kuulee Venäjällä päivä päivältä vähemmän, ja sekin mitä kuulee on aina vain vähemmän venäläistä. Minibussissa tai traditionaalisessa lounasravintolassa soi länsimaiset päätäpuuduttavat listahitit, mutta kun yritän asioida englanniksi kuljettaja tai myyjätär luo minuun rasittuneen katseen. Kaduilla tapaa mulkoilevia päänsärkyisiä skinheadeja, joille kipeä ahdistava tunne venäläisen kulttuuriperinteen katoavuudesta, oman maan katoamisesta jalkojen alta, on sublimoitunut yksioikoiseksi ulkomaalaisvihaksi ja rasismiksi. Näille patriooteille voi sitten yrittää englanniksi vakuutella sielunsa sympatiaa. Italiaksi se olisi helpompaa.

Venäjä ei varmaan milloinkaan ole ollut mikään individualismin kehto. Venäläinen eksistentialismi on aina kollektiivinen ilmiö, jonka uskonnollisuuden, kielen ja kirjoituksen ulkopuolelle muu maailma jää. Ulkomaalainen voi olla, mutta yhteiskunnan sisällä on tarkasti varjeltava joutumasta ulos. Yhteiskunta on salliva erilaisuudelle, joka on todellista, mutta keinotekoista erottumista se vihaa. Tässä on näin ilmaistuna vain pieni vivahde-ero suomalaiseen kasarmitodellisuuteen. Keinotekoinen erottuminen on Venäjällä ennen muuta vaara, joka altistaa jatkuville toistaan inhottavimmille konflikteille arkipäiväisissä tilanteissa, ikäville huomautuksille ja äärimmäisessä tapauksessa fyysiselle uhalle. Vain upporikkaille, joilla on varaa suureen panssariautoon, keinotekoisella erottumisella provosoiminen voi olla houkutus. Pääsääntöisesti minkäänlaiset provokaatiot eivät ole venäläisessä yhteiskunnassa hyväksyttyjä. Kun tällainen kulttuuripiirre kohtaa nykyaikaisen kapitalismin, joka on lyhyen historiansa aikana kohdannut voitokkaasti kaiken mahdollisen loanheiton, nuorisokapinan ja provokaation muodot, saattaa syntyä ristiriitaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä.

Pietarin yöelämässä kielitaidoton englantiapuhuva friikahtava turistiporukka on reservoitu länsimielisten liberaalien ammattibailaajien ja uusrikkaiden kanssa pienelle ydinkaupungin baarialueelle, jossa soi pelkästään englanninkielinen migreenisenloppuunkulunut pop ja rock. Pienet baarit ovat laajentuneet kaduille puistattavaksi lasinsiruhelvetiksi. Etäisemmissä, täysvenäläisissä kielimuurilla suojatuissa paikoissa, joissa kauniit naiset näyttäytyvät, soi sielläkin pääasiallisesti englanninkielinen musiikki. Vaikutelma on vähän saman tapainen, kuin menisi Suomalaisena johonkin Afrikan maahan, jossa kaikkialla soi suomenkielinen musiikki, mutta kukaan ei missään tapauksessa haluaisi puhua Suomea. Mitä sellaisesta pitäisi ajatella? Valloitettu maa, jonka kansalaiset eivät ole vielä tottuneet uuteen asemaansa?

Kapitalismi, rahanvalta, saattaa olla jo tehnyt peruuttamattomasti tehtävänsä niissä ytimissä, joista käsin venäläistä mediaa, kulttuurielämää ja yleistämielipidettä (lue: naiset) ohjaillaan, ja vastavoimanaoleminen on saattanut jäädä, aivan samalla tavalla kuin hetkeä aikaisemmin Suomessa, kokonaan periferian karujen miesten sydämenasiaksi. Toki venäjän takametsien karkea karhu on monipäisempi ja vakavamminotettava vastavoima kuin mitä Suomen mittömästä väestöstä voisi ikinä saada kokoon. Demokratian puute Venäjällä voi olla juuri sitä, että suhteellisen pieni moskovalaisrahaeliitti määrää pelin hengen, vaikka suurin osa kansasta on sitä vastaan. Rahan voima perustuu siihen, että sillä voi aikaansaada naisten aarreaittoja, joilla on totalitaarinen, vastustamaton ja täysin ennustettava vaikutus naisiin, ja joilla naisia voidaan konemaisesti ohjata, aivan kuten Bulgakov jo muinoin esittää. Ilmassa on kärjistymisen, rasismin, ulkomaalaisvihan ja fasismin aineksia.

11.8.2006

VENÄJÄNOPINNOT EDISTYVÄT

mukavasti. Aamulla huomasin, etten kaipaa juuri sanakirjaa. Tämä voi johtua siitä, että Harmsin aivoitukset ovat sen verran lähellä omaani, että melkein voisin "kääntää" niitä ilman alkutekstiä. No, illaksi jää kielessä pientä viimeisteltävää ja hiottavaa, kuriositeetteja ja kummallisuuksia.


>Panun panuamisohjeet
Kapitalismin kiihkovaiheessa kansanviisaudelle käy niin, että se on jatkuvasti itsensä kanssa ristiriidassa.
"Sitä saa mitä tilaa: tilaa ja voita" Timo

Tieteellinen, viileä, objektiivinen, ei-tunneperäinen puhetapa on puolueellista ja liioittelevaa.

10.8.2006

KALANNARRAAJA

asettuu aamuvarhaisella joen rantaan, nostaa repustaan eväät, matopurkin, pääkallon ja tiimalasin. Nämä hän asettaa vierelleen, ja ryhtyy narraamaan kaloja. Pienet kalat välkehtivät joen pinnassa, nykivät siimaa. Päivä kääntyy iltaan, hiekka tiimalasissa valuu loppuun. Suuri monni tulee ja nielaisee joen tyhjäksi. Kuollessaan pienet kalat nauravat hysteerisesti. Tätä kalannarraaja nimittää pahuudeksi. Hyvyydeksi hän nimittää sitä, että hänen vieheensä on passiivinen, lähes liikkumaton. Mato on niin pieni, ettei monni sitä edes näkisi. Niin narrasivat taas ovelat kalat kalannarraajalta yhden päivän. Monni ui pois. Sillä on vatsa täynnä pieniä kaloja, ja pienillä kaloilla on vatsa täynnä monninpoikasia. Niiden emot sulavat monnin vatsassa. Elävät poikaset uivat ulos suuren monnin peräaukosta. Suuren monnin liha on pahan makuista. Siihen ei tartu syöpä eikä taudit. Se on yksi suuri syöpäkasvain: paljoa vastaan rokotettu. Kaikki ovat tyytyväisiä ja kalannarraajalla on taas jotakin, minkä antaa narrata itseään... elämässä jokin tarkoitus. Kalannarraaja jatkaa turhat, epämääräisen odotuksensekaiset, taisteluttomat päivänsä loppuun. Vihdoin syöpä armahtaa hänen rasittuneet aivosolunsa. Hän ajattelee lopuksi: "Kukaan metsästäjä ei ikinä olisi suostunut tähän", ja kaatuu veteen monnin kitaan.
Helvetissä hajoittajat hallitsevat. Järkeään lukinseitillä ja sylkiliimalla kasassa pitävä ironikko suuttuu kun Saatanaa loukataan romanttisilla haaveilla. Tottahan se on: eivät haaveiksi naamioituneet lukinseitit ketään pelasta enempää kuin antautuminen.
Saatana heiluttelee planeetan kokoista nuijaa. David on kutistunut bakteerin kokoiseksi, mutta vaarattomaksi. Mitään taistelua ei ole. Jossakin joku odottaa, odottaa hiljaa, että järjetön voima lyhistyy omaan tyhjyyteensä.

HYVÄVELIKERHO

ei Suomessa ole toivottava ilmiö. Tiedetäänhän se keitä ne "hyvät veljet" ovat.

VIHABLOGGAUS

On hankalaa että tästä systeemistä puuttuu tagit. Laitan vastedes vihamerkintöjen otsikkoon varoituksen VIHABLOGGAUS:.
Mitä enemmän ihmiset elävät tulevaisuudesta huolimatta nykyhetkessä, sen vähemmän he huomaavat negatiivista muutosta omassa tilassaan.

Kärsimys on muodonmuutoksen vastustamista, silloin kun ulkoiset olosuhteet muuttuvat patologisesti.

Ulkoiset olosuhteet ovat luonto, joka on aina sama, ja ihmisen vaikutus luontoon, joka on aina "kehitystä", eli patologista.

Maailman nykytilaa huonompi tila ei ole kenenkään ihmisen kuviteltavissa: sen voi vain elää.

VIHABLOGGAUS: VAATEOSTOKSILLA

Helsinki on kapitalistibulkin täyttämä bulkkipesä, josta normaali ihminen ei löydä mitään päälle pantavaa.

Kumma miten kapitalistifundamentalisti tuottaa eri paikoissa eritasoista tuhoa. Suuret metropolit kestävät kidutusta parhaiten. Suurin dialektinen hyppy tapahtuu miljoonakaupungin ja Helsingin kokoisen puolimiljoonakaupungin välillä. Helsingin henki on wannabe känsärotta. Metropolissa on aina sisäinen antikaupunkinsa, jossa on pieni elinmarginaali originaalille, ja kun mennään riittävän kauas amerikasta, jopa sielu pystyy kituen väreilemään kymmenmiljoonaisten metropolien ytimissä, turvassa holocaustilta, totalisoivilta bakteeritomumajoilta. Siksi esimerkiksi Tukholmasta voi löytää hienoja edullisen Mexx -vatemerkin paitoja, mutta Helsingissä saman merkin tuotteet ovat raitaa ja ruutua, tekopirteitä värejä ja muuta uppoavan paskalaivan bulkkia, jota kaljupäiset alfauros-imbesillit hypistelevät kova vittumaisuuteen parkkiintunut känsäilme kasvoillaan. Jäykät hitaat lateksilla maalatut friikit hypistelevät omissa friikkigootti liikkeissään omaa paskaansa. Kummallekin ryhmälle on sukupuoltenvälinen tasa-arvo yhtä pyhä asia kuin merikrotille*. Ryhmien välinen tasa-arvo toimii niin kuin kissalla ja hiirellä. Kummatkin ryhmät pitäisi ottaa käsittelyyn: jokaisen naamaan hakata yksi pesäpallomaila säleiksi.

Olin siis kaupungilla. Raskasta oli. Kiersin kolmekymmentä vaateliikettä, enkä löytänyt ainoatakaan vaatetta, en ainoatakaan itselleni sopivaa miesten paitaa. Jo pelkästään Kampin keskuksen kaltaisessa kulutushelvetissä on kymmeniä irstasta kulutussiirappia soittavia vaateliikkeitä, mutta käytännössä äärimmäisen vähän valinnanvaraa, tarkalleen ottaen ei yhtään. Koko kaupungin todellisten tyylillisten vaihtoehtojen määrä on hämmästyttävän olematon myyntipisteiden tavattomaan lukumäärään suhteutettuna... sittenkin kun mukaan lasketaan jopa kalleimmat putiikit. Rahalla ei saa todellista vaihtoehtoa edes pukeutumisessa. Materiaalit ja kuvioinnit, värit ja leikkaukset, aivan kaikki on harmonisoitu bulkkiin. Kun kaikki elämä tapetaan, seuraa tämä todellisuus. On vain yksi henki: vittumaisuuden pahkankova, känsänkova bakteerisoluaivoisuus. Yksiaivosoluiset hermoumpisolmut harmonisoivat kaiken oman makunsa mukaan. Se on vittumaisuuden maku. Kivettyneet känsäkudokset puutarhuroivat itseään jonkin illusorisen materiaalisen hyväksyttävyyden ruuvipuristimenahtaseen. Nämä kidutusruuvilla kasaanpainetut neliraajaiset sarvikuononnahkanpeittämät haluhelvetit kommunikoivat toisilleen joitain kettingiltä kuulostavia vokaaleita ja moukarina betonilattialle hitaasti putoilevia konsonantteja: kuinka ruoka ja viini olivat kalliita. Nämä kaikkia inhimillisiä tunnuspiirteitä vailla olevat suuret tuhohyönteiset miehittävät solukollaan suunnittelustudiot, joista syöpäkudos virtaa hyllyihin. Kukaan edes alkeellisella vaistolla tai mielikuvituksella varustettu luontokappale ei pääse lähelle uunnitteluosastoja. Sairas, jokaisen terveen solun elävältä polttava amerikkalalainen kulutusmusiikinjollotus toistuu kaiuttimista täsmälleen samoin joka minuutti, tunti, päivä, kuukausi, vuosi... ties kuinka kauan Elviksen vitunraikkaiden, Marilynin paskanteennäisten mustien murhanhimoisten jollotusten jälkeen. Beckhamin mädäntyneen kuukautisluimanraikkaiden jollotusten jälkeen. Nämä Saatanat! Kuinka monta pesäpallomailaa haluaisinkaan takoa silpuksi näiden visvan arkkitehtien kasvoihin.

Käytettyjen tavaroiden liikkeestä, UFF:lta sitten löysin kaupungin ainoan mielenkiintoisella struktuurilla varustetun kangaskappaleen, jota voi kutsua miesten paidaksi.

Eletään elämän mahdollisuuksien kriittisellä rajalla. Tiukassa vittumaisuuden totaliteetissä, jossa ammattimaisesti vittuileva virusbulkki mädännyyttää jokaisen elävän sielullisen organismin. Tästä kuopasta on pitkä matka ihmisten ilmoille. Tässä kuopassa vallitsee kaikista suurin kulttuurioptimismi, koska alemmas ei voi kuvitella vajoavansa (mutta todellisuudessa voi).


*Merikrottinaaras, joka voi painaa yli 50 kiloa, voi lisääntyä koiraan kanssa, joka voi painaa alle 10 grammaa. Tällöin ollaan jo syvissä sysimustissa merenhaudoissa.

VENÄJÄNOPISKELU

on nyt hyvässä vauhdissa. Lupasin perjantaiksi eli huomiseksi osata puhua hieman. Muussa tapauksessa tanssitaidoilta vaaditaan paljon. Puolet sain jo yhdestä Daniil Harmsin miniatyyristä käännettyä. Homma on aika helppoa. Harmsin kieli on äärimmilleen pelkistettyä. Sanoja täytyy opetella rutkasti. Sanavarastoni käsittää tällä hetkellä noin kaksikymmentä sanaa. Näillä taidoilla ei vielä säväytetä kirjallisia piirejä. Opettelen sanakirjasta varmuden vuoksi aina sen sivun, jolta katson sanan. Shakkikellon kanssa tätä materiaalia on käytävä läpi: toiselta puolelta lyö elämä, toiselta kuolema. Sanakirjan lukeminen on yllättävän mielenkiintoista. Kyllä sanakirja aina kevyen klassikkoromaanin hakkaa. Sivu kerrallaankin homma matelee, kuluu sekunteja ilman huomattavaa edistystä. Tiimalasi ja pääkallo hyllykön reunalla kehoittavat jatkamaan. On täysi työ saada kielitaito hiottua täydellisyyteen huomiseksi. Vielä en osaa muodostaa yksinkertaisintakaan lausetta. On tämä pirun vaikeaa. Mutta mieluummin tätä tekee kuin käy ratakiskolle makaamaan tai vaikkapa polttaa itsensä elävältä Marcus Aureliuksen ratsastajapatsaan päällä. Virheettömän ääntämisen opetteluun täytyy käyttää määräsekunnit junamatkalla. Kaiken on oltava ohjelmoitua, muuten ei ehdi. En halua, että perillä minua luullaan Saatanaksi korostuksen perusteella. Lauseiden merkitys on aika intuitiivisesti selvä, kunhan vain nuo edellytykset eli sanat ja henki ovat selvillä. Lauseissa on harvoin mitään todella uutta. Hyvin tämä sujuu, onhan kysymys elämästä tai kuolemasta. Porkkanana ikuinen ekstaasi, piiskana välitön kuolema. Tulevaisuus on kaikkein tärkeintä. Ja tämä hetki heti toiseksi tärkeintä.

9.8.2006

MEEMI

(Arjentola)
1. One book that changed your life:
Luis Bunuel: Viimeiseen hengenvetoon

2. One book you’ve read more than once:
Paavo Haavikko: Puut, kaikki heidän vihreytensä

3. One book you’d want on a desert island:
Klaus Kinski: Tarvitsen rakkautta

4. One book that made you giddy:
Pentti Saarikoski: Onnen aika

5. One book that wracked you with sobs:
Friedrich Nietzsche: Ecce homo

6. One book that you wish had been written:
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Helsinkiin

7. One book you wish had never been written:
Melkein kaikki nykyisin puhtaasti kaupallisessa tarkoituksessa julkaistavat kirjat saisivat jäädä kirjoittamatta. Melkein kaikki väitöskirjat. Kaikki kirjat, joiden syntyä ei säätele kosminen intohimo tai totaalinen henkinen pakko pitäisi ehdottomasti jättää kirjoittamatta. Rivinkin kirjoittaminen muussa tapauksessa on rikos koko maailmanhistoriaa vastaan. En osaa nimetä yhtäkään nimikettä. Kysymys on kulttuurin sairausilmiöstä. Voisi kuvitella, että jotain David Beckhamin elämänkertaa joka suhteessa mielenkiinnottamampaa märkää bakteerista sahajauhobulkkia ei maailmasta löydy. David Beckham on aika tarkkaan kosmisen bulkin ja pahuuden ydin. Kirjanjulkaiseminen on rajallisten luonnonvarojen haaskaamista, tämän ylitsevuotavat paskakasan keskellä me seisomme ehdottomassa sairauden ja kuvottavuuden loskatapissa. Internetissä taas saa ja pitää julkaista mielestäni kaikki, jokainen kirjoitettu rivi. Sanakin, joka tulee jostakin maailmassa olevasta kynästä, ja joka ei vuorokaudensisällä siirry nettiin, on rikos ihmiskuntaa vastaan.

8. One book you’re currently reading:
S. Starikovitsin Eläinten ihmeellinen maailma

9. One book you’ve been meaning to read:
Nonnos Dionysiaca


HAASTAN:
Tommin
Timon
Matin
Jukan
ja Kemppisen Jukan

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com