31.7.2006

METAFYSIIKKA

Werner Herzogin elokuva Fata Morgana (1971) on metafyysinen tutkielma. Metafysiikka on saksalaisille tuttua ja rakasta. Ruotsalaiset kuten Willy Kyrklund, Ekelöf, Bergman ja Strindberg harrastavat metafysiikkaa mielellään ja pelottomasti. Suomalaiset eivät ole toistaiseksi kunnostautuneet syvästi ymmärtämään metafysiikkaa.

Tarva metafysiikkaa syntyy silloin kun halutaan tutkia kahden tai useamman näennäisesti kaukana toisistaan olevan paradigman, kuten taiteen ja tekniikan, välisiä yhteyksiä. Metafysiikassa joudutaan aina menemään syvälle, ja harjoitus tekee nopean uimarin. Metafysiikkaa on joukko-oppi, joka tutkii kahden tai useamman paradigman yhteisiä hahmoja.

Metafysiikka koskee myös olioiden luonnetta. Sillä reaalimaailman olioilla, kuten elävillä eläimillä on objektiivinen perustansa ja siinä geneettinen tilastollinen vaihtelunsa. Olioiden rakenne, keskinäiset suhteet ja ulkoiset olosuhteet määrittävät sen, mitä oliot kohtaavat ulkoisella ja sisäisellä tasolla.

Kun lähdetään suunnittelemaan kokonaista maailmaa tyhjästä, asettuu esimerkiksi olioiden lisääntyminen mielenkiintoiseksi kysymykseksi. Millainen maailma on luotava, että siinä toteutuu tietynlainen, tai täsmälleen haluttu olio. Voidaanko planeetan kosmologisella suunnittelulla vaikuttaa siihen muotoon, jonka planeetalle istutettu elämä ottaa? Nämä ovat mielenkiintoisia, jokaisen aloittelevan harrastekirjoittajan mieltä yötäpäivää painavia kysymyksiä.

http://www.imdb.com/title/tt0067085/
Hyljekissalla on symmetriset kasvot ja pikimustat silmät
satametrisen jään alla sen hampaat ovat hengittämisestä tylsät.
Rampa hakkaa kivierämaassa labyrinttia pölyksi.
Profeetta saapuu Orfeuksentietä, taskussa
elektroninen kynä, muistissa 20 000 säettä
joista jokainen kelpaa tämän maailman
aforismikokoelmiin.
Näillä eväillä on labyrintti tiheä pilvi pölyä,
johon puolieläin tukehtuu.

METALLICALLA

ei hyvin mene. Bändi ostettiin 90-luvun alussa suurella rahalla jonkinlaiseksi uuden talouden vetojuhdaksi, jonka johdolla kokonainen sukupolvi finnisiä pitkätukkia risupartoja sekularisoitiin kapitalismin halvoiksi työjuhdiksi. Tänäpäivänä jälki on aika rumaa. Kuunnelkaa nyt vaikka tätä musavideota, vaihtakaa rumpalin paikalle kuka tahansa tuntematon hevirumpali ja miettikää menisikö tämän kuuloinen bändi läpi yhdessäkään demoparatiisissa tänä päivänä? Ulrich on tietysti Ulrich.

http://www.youtube.com/watch?v=hwsbUUEOT9g

200 000 KÄVIJÄN RAJA RIKKI

tänään. Kiitoksia!
Ja olkaa hyvä.

LENNART MEREN HOPEANVALKEA-TUTKIELMAN

kävin heti Kemppisen hehkutuksen luettuani ostamassa. Totta vieköön, täsmälleen näyttäisi olevan juuri se teos jota hämärästi kaipailin. Kiitoksia vihjeestä.

VÄKIJOUKKO VILKKUVASSA TILASSA

Pasolinini Oidipus Rexissä on hieno kohtaus, jossa päähenkilö jonottaa väkijoukossa oraakkelin luo kuulemaan kohtalonsa. Oraakkelin sanat kuultuaan päähenkilön mieli joutuu vilkkuvaan tilaan: väkijoukko hänen ympärillään katoaa noin kahden sekunnin välein kahden sekunnin ajaksi. Tehokeinolla Pasolini korostaa päähenkilön kohtaloa, joka poikkeaa suuresti muiden oraakkelilta neuvoa hakemaan tulleiden ihmisten kohtalosta. Kammottavan uutisen aiheuttama yksinäisyys saa hetkittäin koko olevan todellisuuden katoamaan kokijan ympäriltä.

30.7.2006

SUOMEN HOMEROS

Luen Haavikon 60-luvun tuotantoa. Tämän tekstin tyylillinen hienous, yllättävä selväpiirteisyys, lauseen jäntevyys, jatkuvuus ja kontrastisuus, vapaa musiikillinen rytmi, logiikan lasinterävyys ei milloinkaan lakkaa hämmästyttämästä. Haavikkoa lukiessa aina joskus tuntuu että hän se on maailman suurin elävä runoilija. Tiettyyn historialliseen näkökulmaan kiinnittyneenäkään Haavikon runous ei ole ollenkaan niin vanhentunutta kuin luulisi. Päin vastoin se tarjoaakin kiinnostavan näkökulman vaiheeseen, jossa kaikki ei vielä ollut yhtä globaalia yksipuoluejärjestelmää, jossa kykloopit (nuo naulapyssyllä täyteen pumpattavat) eivät olleet vielä miehittäneet kaikkia yhteiskunnan tärkeitä asemia, vaan maailmankuvan perusteisiin kiinni käyvään ilmaisuun oli vielä kykyä, henkeä, tasapainoaistia, tarvetta. Nykyäänhän, kun kaikki pakotiet ovat jo sulkeutuneet, täytyy ehdottomasti olla vuosituhantisnero kyetäkseen kuvittelemaan maailmankuvan perusteellista toiseutta tässä totalitarismin ohentuvassa ja kapenevassa kyklopiassa. Painovoimasta on mielikuvituksen kannalta tullut sata tai tuhat kertainen verrattuna Haavikon 60-lukuun.

Haavikon morkkaajat, samoin kuin Saarikosken ja Risto Ahdin morkkaajat, herättävät minussa lievän ymmärtämyksen (kyklooppi lyö Haavikolla, ellei Anhavalla) ohella aina melkoista epäluuloa ja kiinnostuksen hiipumista arvostelmia lausuvaan henkilöön.
en köyhdy enkä rikastu
olen jäässä

29.7.2006

BACHILLALYÖJÄ

Punahilkka käveli metsässä ja kuuli niityltä ihanaa musiikkia. Hän astui niitylle, muttei nähnyt mitään. Silloin hänen taakseen hiipi pedofiili, iski Punahilkan Bachilla tainnoksiin. Kun punahilkka heräsi hän oli verissäpäin ja sairas. Hän päätti pitää itsensä kiireisenä ettei ehtisi miettiä. Hän jatkoi matkaansa ja kuuli taas ihanaa musiikkia: J.S. Bach soitti luuttua niityllä. Punahilkka sulki korvansa ja juoksi kauhuissaan kohti mummolaa. Mummo oli vuoteessa kuuntelemassa Bachia. Punahilkka juoksi itkien tämän kaulaan. Mummo olikin ampumalla haavoitettu susi, joka tarttui hampaillaan Punahilkan käteen. Punahilkka juoksi metsään. Metsässä hän kuuli valistusta. Mummo sätki maassa puoliksi syötynä. Punahilkka näki robotin kasvot ja tajusi tämänkin vain bachillalyöjän taitavaksi ansaksi. Taas oli mentävä ennen kuin ehti miettiä. Punahilkka saapui korkealle kalliolle, jossa mainostettiin edullisia itsemurhia. Punahilkka tuhlasi rahat, jotka hän oli ansainnut myymällä kaksi sormea, ja heittäytyi korkealta kalliolta rotkoon. Yritys paljastui Punahilkan äidin firman kusetukseksi. Kasvot tuhoutuivat mutta tyttö jäi eloon. Punahilkka kuljetettiin hänen isänsä kirurgiseen sairaalaan, jossa isä retusoi kauniit kasvot jonkinlaiseen kuosiin. Hän ei tunnistanut tytärtään. Koko homma oli pelkkää kusetusta, vaikka isän tunnuslause olikin "Minulle ei riitä, että saa jonkun jäämään eloon." Kun mikään vakuuttelu siitä, että Punahilkka todellakin oli isänsä tytär ei auttanut, hän maksoi isälle kiskurihinnan, kolme sormea ja yhden varpaan. Sitten Punahilkka osti panssariauton, joka maksoi loput varpaat sekä toisen keuhkon ja toisen munuaisen. Hän kääntyi juutalaiseen uskoon ja muutti nimensä Esteriksi. "Amputoituna ei onnistu enää kuin hyvä elämä."

HYÖDYLLISIN ÄLYKKYYSTESTI

on sellainen, jossa äly voidaan osoittaa tyhmyydeksi ja tyhmyys älyksi, miten halutaan.

JOS KRISTUS OLISI HETKENKIN ALAS RISTILTÄ

mukana kilpailussa, olisi "vapaalla kilpailulla" paljon vähemmän römeä-äänisiä kannattajia.

Kun ensin käkenä pesässä polttaa pahimmat vastustajat (myös itsessä) muumioiksi, on helppo määkiä karkealla vittumaisella äänellä "vapaata kilpailua".

HIENOT EMOOTIOT

ovat ihmiskunnan ja koko universumin korkein äly. Mitään sen herkempää mittalaitetta kosmokseen, tarkempaa hahmoalttiutta ja erottelukykyä ei ole olemassa. Viattomuus, joka kykenee käyttämään hienoja emootioita, tulee neroksi kaikessa mihin ryhtyy.

Jotkut riittävän suljetut ja pakottavat yhteiskunnan institutiot kuten kasarmit, korkeakolut (ja ehkä kaupunkilukiot) antavat sairaille sekasikiöimbesilleille mahdollisuuden valella Viattomuuden hienot emootiot napalmilla (ja ties mitä uusia kemiallisia aseista heillä nykyään onkaan). Näkisittepä näiden saatanan sekasikiöiden kiihotuksen heidän tuikatessa Viattomuuden aivokuoren tuleen. He polttavat krematorioissaan mustaksi kuin kenkä kaiken sen mikä yhteiskunnalle ja ihmiskunnalle on tärkeintä ja kunnioittamisen arvoisinta: hienot emootiot. Heidän uhreillaan on hiukset ja iho koskematon, mutta pinnan alta he ovat aivan mustia.

Onnettomuuksien alkemistit nauttivat voidessaan polttaa Viattomuudelta siivet. Minkäänlaisia korvauksia ei makseta Viattomuus-muumioille siitä, että hän saa vaeltaa tuhkana kuin kuollut läpi tämän elämän.

Niin kauan kuin tällaisesta teosta ei seuraa kuolemanrangaistus pyhäinhäpäisijöille, ihmiskunta elää helvetissä. Maanpäällinen paratiisi on yhteiskunta, jossa hienoja emootioita kunnioitetaan jumalina. Niiden edellytys on Viattomuus. Saatana olisi vaihteeksi hakatattava ristinpuuhun vaikka pikku satanisteista se varmasti ikävältä tuntuukin. Tietenkin näiden "vapaata kilpailua" rakastavien mustaksipolttajien sävelkorvaan sattuu Kristuksen hetkellinenkin puuttuminen ristiltä. He ovat niin musikaalista porukkaa.

27.7.2006

SEKOILUA

Tiistaina piipahdin Tervasaaressa tarkoituksena nauttia olut parin ystävän seurassa. Homma lähti jotenkin ylikierroksille ja alkoholia tuli huomaamatta nautittua kohtuuttomasti liikaa. Ennakkoa otettiin aivojen viihtyväisyyspartikkelipankista. Nyt masennustila on kammottava. En uskalla edes ajatella miltä huumeidenkäyttäjistä voisi tuntua. Itse en ole uskaltanut kokeilla mitään huumausaineita. Ahdistustilat ja mielikuvituksen lento ovat ilmankin riittävällä tasolla. Joillekin rauhanturvaajille kunnon LSD-trippi ei varmasti ole iltapäivän saippuasarjaa kummempi kokemus. Omalta osaltani sekoilupainotteinen loppuilta päättyi onnellisesti maailmanlopunkrapulaan. Ruotsalaisen ystäväni sain kuulla joutuneen sairaalaan auton alle jääneenä, vammoina polvimurtuma, poskiluunmurtuma ja olkapäävamma. Mitä tähän nyt voi sanoa... onni onnettomuudessa, ettei käynyt huonommin yhteenotossa.

URHEILU JA KULTTUURI,

näiden vastakkainasettelujen aika on todella aivan kokonaan ohi. Itse en näe mitään eroa urheilijan ja perustaidetyöläisen välillä. Kummatkin keskittyvät kilpailuun, menestymiseen, suorittamiseen ja itsensämainostamiseen. Oikeistomasokistisen kulttuurityöläisen retoriikkapakkiin kuuluu tietenkin juhlia jääkiekkoilijoita ja jalkapalloilijoita. Mutta harvemmin nykyään näkee henkevää urheilijaa... miljoonia tienaavasta formulakuskista tai jalkapalloilijasta ei kyllä mikään poetiikan raikas vapauttava henki tuulahda.

Dziga Vertovin elokuvassa Mies ja elokuvakamera on hienoja urheilukohtauksia. Urheilu on utopiassa tietenkin tärkeä osa tasapainoista kulttuuria. Itse esimerkiksi pidän paljon telinevoimistelusta.

Kapitalistinen globaali markkinatalous ei kuitenkaan ole mikään utopia. Järjestelmä tuottaa samanlaisen muutospaineen urheilun alkuperäiseen luonteeseen kuin se tuottaa kaikkeen henkiseen kulttuuriin. Maailman fyysiset ja ihmisen sielulliset kyvyt huomioonottavassa utopiassa hengen ja ruumiin harjoitus ovat yhtä. Samoin kuin ne rahanvallan tietyssä loogisessa päätepisteessä ovat yhtä. Välitilanlimbuksessa tapahtuu jonkinlaista yksilöiden ja ryhmien välistä vastakainasettelua. Loogisessa päätepisteessä kaikki vastakkainasettelu muuttuu julkilausumattomaksi, irrationaaliseksi, yksilöiden sisäiseksi, tai ulkoiseksi pommienhettelyksi.

Nykyisin ollaan hyvin lähellä rahanvallan loogista päätepistettä. Siinä tilassa sekä urheilu että henkinen työ ovat etääntyneet äärimmäisen kauaksi niiden alkuperäisistä sielullisista tehtävistä. Niin kauaksi, että mistään sielusta tuskin voidaan julkisesti puhua, ilman sekaannuksen ja väärinymmärryksen vaaraa. Sielu on siis tavallan kriminalisoitu, koska ihmisen irrationaalinen käytös loogisen päätepisteen totaliteetissa johtuu sielullisissta prosesseista, jotka halutaan hylätä uuteen sekulaariin ihmislajiin kuulumattomina.

Kenties suuri osa uheilua maailmanlaajuisesti seuraavasta valtavan suuresta yleisöstä, projisoi harrastukseensa vilpittömiä ja aidosti positiivisia, hyvin inhimillisiä ja alkuperäisiä tunteita. Aivan samoin kenties suuri osa korkeakulttuuria maailmanlaajuisesti seuraavasta yleisöstä, projisoi harrastukseensa vilpittömiä ja aidosti positiivisia, hyvin inhimillisiä ja alkuperäisiä tunteita. Globaalin kapitalismin loogisessa päätepisteessa (jollaista lähestytään silloin kun maailmasta puuttuu vastakohdat, silloin kun esiemerkiksi pieni naurettava Kuuba yksi asetetaan koko muuta rahalla ja sodalla jyräävää kapitalistista korruptoitua maailmaa vastaan. Menneenmaailman kylmänsodan vastakainasettelulimbus ei ole varsinainen parannus nykyiseen globaaliin yksipuoluesysteemiin. Jonkinlaisen vastakohtien tai mahdollisuuksien tajuamisen tilan läpi olisi luultavasti kuljettava kohti jotain muuta, ellei sitten tätä nykyistä tietä pidetä siedettävänä, mikä minusta kyllä tulee johtamaan epätoivottaviin lopputuloksiin) asioiden syntymisessä ei kuitenkaan milloinkaan voi olla kysymys "vilpittömistä ja aidosti positiivisista, hyvin inhimillisistä ja alkuperäisistä tunteista", koska kysymys on aina rahasta, voimasta ja suorituksesta, jonka apuvälineiksi illuusiot "ylevistä arvoista ja tradition jatkuvuudesta" aina alistetaan.

Tietenkin kentällä voi olla toimijoita, niin sanottuja hyödyllisiä idiootteja, jotka tekevät työtään ilmaiseksi, ja joiden resurssien heikkoutta ja voimattomuutta vasten rahalla tuotetut kulttuurin tuotteet kohoavat yhä tavoittamattomampiin rienauksen ja sielunvihan korkeuksiin. Mutta kapitalismin loogisessa päätepisteessä kaikki voima ja harmonisointi syntyy rahasta ja kaikki heikkous, sairaus ja irrationaalisuus, sielusta. Ei ole mitään sielun voimaa. On vain onnettomuuksien alkemia, yleinen ydinten murskaamisesta syntyvä henkinen voimattomuus, ja ydinrektorinkuumina pauhaavat pörssit. Toivoisin, että nämä asiat eivät olisi niin täydellisen musertavan todistusaineiston tukemia, kuin voin muutamalla Googlehaulla osoittaa, jos joku tosissaan epäilee.

Tuomitsen toki kaikki ihmiset syyllisinä, en vain ikoniasemaansa väärinkäyttäviä urheilijoita ja taiteilijoita, jotka sopeutumisellaan myötävaikuttavat kapitalismin sairaalloisimpien ilmiöiden "kehittymiseen". Mutta, esimerkiksi tuntipalkkalainen aseteknologian innovaattori, joka tekee annettua työtään niin hyvin kuin pystyy, ei minusta syyllisty samalla tavalla aktiiviseen petokseen kuin taiteilija, joka toimintansa muodossa antaa ymmärtää olevansa hengen lähettiläs maan päällä, mutta onkin vain tavallinen "mihintahansa olosuhteisiin" sopeutuja.

Ei sielu voi sopeutua mahdottomiin olosuhteisiin.

Väärinkäsitysten välttämiseksi siteeraan William Faulknerin Nobel -puhetta (Susi rajoilla -blogista ):

"I decline to accept the end of man. It is easy enough to say that man is immortal because he will endure: that when the last ding-dong of doom has clanged and faded from the last worthless rock hanging tideless in the last red and dying evening, that even then there will still be one more sound: that of his puny inexhaustible voice, still talking. I refuse to accept this. I believe that man will not merely endure: he will prevail. He is immortal, not because he alone among creatures has an inexhaustible voice, but because he has a soul, a spirit capable of compassion and sacrifice and endurance. The poet's, the writer's, duty is to write about these things."

Tarkoitan: nykypäivänä meillä ja muualla palkitaan taiteilijoina, jonkinlaisia tekeleitä tuottavaa porukkaa, jotka eivät todellisuudessa rikastuta kulttuuria millään tavalla, puhumattakaan asioista joita Faulkner mainitsee. Tämä johtuu siitä, että nykyisessä maailmanhengessä sielun edustajat ovat objektiivisesti sairaalloisen heikkoja ja riistettyjä, ja heidän vastustajansa sairaalloisen vahvoja ja institutionaalisesti tuettuja. Palkinnot ja muut talouspohjaiset arviointijärjestelmät heikentävät olennaisesti taiteen todellisia henkisiä vaikutusmahdollisuuksia, koska lähinnä hengen vihamiehiä palkitaan. Kysymys on siis jonkinlaisesta hajoita ja hallitse -periaatteesta, jolla todella vaarallisten, mestarillisten, nerokkaiden taiteilijoiden syntyminen estetään ja tukahdutetaan. Toki on ensin kysymys mestarin syntymisestä. Ennaltaehkäisevää sota käydään tällä alueella. Jos mestaria ei synny, ei myöskään tarvitse huolehtia hänen teostensa julkaisematta jättämisestä, niin kuin Neuvostoliitossa, jossa salainenpoliisi sai koko ajan olla polttamassa käsikirjoituksia ja niiden kopiokappaleita.

Yritän, ehkä liikaakin kärjistämällä, ilmaista tiettyä ilmiötä, jota voisi nykyään luonnehtia ajan hengeksi. En puhu marginaaleista, poikkeustapauksista, toisinajattelijoista, syrjäytyneistä ja syrjäytetyistä, vaan tietystä hengestä, logiikasta, joka vaikuttaa asioiden taustalla, tietystä imperatiivista, joka yksilöiden kohdalla tarkoittaa asioiden sujumista tai niiden tahmaamista. Nykyisin asioiden parhaalle mahdolliselle sujuvuudelle on ihan tarkat säännöt. Noiden sääntöjen kunnioittamattomuus tarkoittaa hidasteiden, esteiden, viivytysten ja väsytysten ilmestymistä. Tietysti voi pelkkää typeryyttään olla tajuamatta "nykymaailman" lakeja. Toisessa tapauksessa, jos ne lait ymmärtää, täytyy vastustuskyvyssä olla kysymys jostain muusta. Väitän, että se jolla on todella planetaariset ja uudenkaltaiset teokset kirjoitettavanaan (jos nykyään eläisi joku Dostojevski, Platon tai Sofokles), ei voisi hyväksyä nykyisiä toiminnan lakeja menettämättä kykyä luoda niitä teoksia, jotka täytyy luoda, niitä teoksia, jotka tuovat asiat todellisuuden valoon, ja jotka murtavat tämän kallion. Ei sellaisia teoksia luoda ilman apuja hengiltä. Ja muut teokset ovat ainakin minulle melko yhdentekeviä.

Ajatus, että joka vuosi syntyisi jotain samalla tavalla palkitsemisen arvoisia teoksia, on minusta käsittämätön. Se ei voi johtaa muuhun kuin siihen, että jos kerran syntyykin jotain todella uutta, sellaista ei tunnisteta edes mihinkään kategoriaan kuuluvaksi. Lainkaltaisesti sellaisen täytyy jäädä koko kilpailun, nimeämisten ja kaiken muunkin hässäkän ulkopuolelle. Mutta maailmankirjallisuus kuitenkin koostuu ainakin ennen 1900-lukua, näistä teoksista.

Bulgakovin Neuvostoliitossa oli sananlasku: "Se jota ei heti tunnisteta tulee rikkaaksi." Meillä sen voisi kääntää: "Se jota ei heti tunnisteta, jää helposti tunnistamatta."

En usko nykytodellisuudessa siihen moderninajan romanttiseen kuvitelmaan, että vaikkei henkeä olisi taiteilijassa sitä voisi olla hänen teoksessaan. On hyvä jos tekijä kunnioittaa yleisöään niin että uskoo sen olevan itseään henkisesti korkeatasoisempaa, ja siten myös projisoivan teokseen "hienompia asioita" kuin siinä onkaan... kunhan teos ei pilaa sitä mahdollisuutta, eli ei ole epäpuhdas. Mutta näitä modernin taiteen imperatiiveja ei nykyisin noudateta kovin usein. Hengetön tekijä on minusta useimmiten terävällä älyllä varustettu populisti, joka uskoo pystyvänsä manipuloimaan yleisöä, luomaan jotakin banaalia, johon jokin banaaliksi surkastunut tunne on projisoitavissa, ja jota kaiken julkisen teeskenetelyn takana leimaa jonkinlainen ammattimainen välinpitämättömyys, ellei ihan halveksunta koko hommaa kohtaan.

Mitä ahtaampi vallitseva yhteikuntajärjestelmä on ideologisesti sen hankalampaa on missään palkitsemisjärjestelmässä ottaa huomioon vallitsevalle ideologialle kriittistä tai edes positiivista vaihtoehtoa luovaa ääntä. Olen varma siitä, että me kaikki oivallamme globaalin kapitalismin ideologisesti hyvin ahtaaksi yhteikuntajärjestelmäksi? Elinkeinon harjoittamisen säännöt ovat hyvin ankarat, ja niihin sallitaan poikkeuksia laskelmoidun niukasti. Kuluttaminen on näennäisen vapaata, ja vain rahan ja energian tuhlaamisessa pätee täydellinen vapaus.

Vaihtoehtoa luovan äänen rahoittamiselle on USA:ssa lanseerattu oikein nimikin: terroristivaltio.

Kuinka kauan elämme vielä aikaa, jolloin sanan ja teon välille tehdään ero. Kun tilanne nykyisestä kuumenee vähääkään, alkavat sana ja teko jälleen kerran olla yhtä. Silloin kuvittelukyky surkastuu entisestään.... koska käytännössä ei saa kuvitella mitään. Ja epäilemättä, herkkävainuiset kultapojat, niin kuin kaikkina aikoina vailla häpeää pyrkivät harmonisoimaan trendikkäät taiteelliset ja urheillulliset elinkeinonsa aina uusiin lakeihin. He hymyilevät aina kaikissa olosuhteissa häpeämättä yhtä leveää palkitun ihmislajin ruumiillisen edustajan anonyymiä hymyä. Mitä hävettävää lajin kaikilla mittareilla mitattuna parhaalla voisi olla, sillä vaikka hengen ja sielun vaikutus tuloksiin onkin poistettu, onhan laji silti aina kuolematon, vielä lettosoilla ja muurahaispesien kuhinassakin, kuolematon.

25.7.2006

TEKIJÄNOIKEUSLAKIBLOGISSA LOISTAVAA TEKSTIÄ

vastineena kysymykseen siitä, miksi meillä ei ole juuri mitään keinoja vaikuttaa maailman tilaan, jota ohjaa rahalla ostettu media ja rahalla ostetut poliitikot, jotka elleivät suorastaan vihaa ihmisten parasta ainakin ovat täydellisen huvittuneessa tilassa välinpitämättömiä kaikelle inhimilliselle kärsimykselle ja inhimillisen energian totaaliselle hukkaamiselle. Ihmiskunnan tärkein haaste on päästä eroon näistä kahdesta inhimillistä elämää halveksivasta ja vihaavasta piirteestä.

"Mitä tulee kulttuurin tiedolliseen puoleen, on todellinen karhunpalvelus
koko sivilisaatiolle, että tämän päivän dokumentaristit eivät voi vapaasti
kerätä ja käyttää materiaalia niistä nimenomaisista tietolähteistä - tuhansilta
TV- ja radiokanavilta - jotka olisivat olennaisen merkittäviä juuri tämän ajan
tapahtumien dokumentoimiseksi ja analysoimiseksi. Privatisoidun tiedon aikakausi
uhkaa jäädä historiaan ajanjaksona, jolta puuttuvat terävät, objektiiviset ja
eri lähdemateriaaleja vapaasti yhdistelevät aikalaisdokumentit. Kaupalliset
mediafirmat tuottavat vain dokumentteja, joiden lähtökohtana ei ole ollut
kriittinen tiedon levittäminen vaan sellaiset tekijät kuin massojen
keskivertomaun viihteellinen miellyttäminen, TV-kanavien ohjelmapaikkojen
täyttäminen ja materiaalin tuotteistaminen kaupalliseen levitykseen soveltuviksi
paketeiksi. Ja silti nämäkin dokumentit tulevat kärsimään vakavista
rajoituksista lähdemateriaalinsa laajuuden suhteen, sillä privatisoitu kulttuuri
on niin kallista ja niin monille eri omistajatahoille pirstoutunutta, että edes
kaupalliset toimijat eivät pysty käyttämään sitä kuin hyvin rajoitetusti
tuotantobudjettiensa puitteissa.

Vaikka tekijänoikeuslakeja myöhemmin muutettaisiinkin kulttuurille
ystävällisemmiksi, se ei enää voi pelastaa tilannetta tekemättä jääneiden
aikalaisdokumenttien suhteen. Jälkikäteen vapautetusta ja mahdollisesti
säilyneestä materiaalista koostetut historiikit ovat tietenkin jotain aivan
muuta kuin elävien aikalaisten tuoreista havainnoista ja kontekstin tajusta
kumpuavat katsaukset ja analyysit, jotka voisivat vaikuttaa kulttuuriin jo
omassa ajassaan."

>>

>>

>>

>>

>>

>>

UUTUUS

Kun näin Syberbergin Parsifalin, se oli minulle ennenkokematon taide-elämys. Samoin oli 80-luvulla Metallican Master of Puppets ja sitä ennen Iron Maidenin Piece of Mind.

Pyritäänkö nykyään tekemään paljonkin sellaista mikä tuottaisi ennenkokemattoman taide-elämyksen:
1) Minulle?
2) Jollekin aikalaiselle?
3) Kenelle tahansa historian henkilölle?

Urheilija (tai kuka tahansa suorittaja) mainostaa itseään pystymällä johonkin, pystymällä toimimaan, menestymään, rikkomaan ennätyksiä. Me ihmettelemme, että joku pystyy niissä olosuhteissa, sellaisen paineen alla, johonkin. Mutta ovatko nämä ohimenevät ihmettelyt ennen kokemattomia taide-elämyksiä meille?

UFOHAVAINTO

Ufot ovat siis totta. Ufohavainnosta kertoo kolmenkymmenen vuoden vaitiolon jälkeen ensimmäisellä kuulennolla mukana ollut amerikkalainen astronautti Buzz Aldrin. Apollo 11 -lennon astronautit Neil Armstrong ja Buzz Aldrin olivat ensimmäiset ihmiset, jotka laskeutuivat Kuun pinnalle. Kolmas astronautti Michael Collins ohjasi komentomoduli Columbiaa. He kaikki kolme havaitsivat ufon, oudon avaruudessa heidän vierellään lentävän aluksen, jota he tai kukaan muukaan ei pystynyt tunnistamaan tai selittämään.

Kuvaavaa on se, että Iltalehdessä tämä nähdään otsikon arvoiseksi uutiseksi, mutta itse asia ohitetaan jutussa maininnalla. Minkäänlaista spekulaatiota, ihmetystä, selitystä, kysymyksiä, ei herää. Ei herää johtopäätöksiä, ei jatkokysymysiä, ei Juhan af Grannin kunnianpalautusta, ei mitään. Kolmekymmentä vuotta on taas pelattu aikaa tosiasioita vastaan. Vai valehtelevatko arvovaltaiset astronautit? Ovatko kansallisikonit tulleet vanhuudenhöperöiksi?
Mitä järkeä on nimetä joku hidas afro-trashy miss universumiksi, kun Pietarista löytyy kaksi kauniimpaa ja elävämpää naista jokaiselta neliömetriltä. Luulisi, että tuollaiset kilpailut ovat noloja kaikille osapuolille. Globaalissa mulatoitumisessa ei ole mitään mieltä vertailla jonkin maan yksittäisten edustajien naiskauneutta. Jos näitä kisoja järjestetään, niiden pitäisi vähintään olla joukkuekilpailuja, ja joukkuekoon esimerkiksi promillen kymmenyt maan väkiluvusta.

USA on pumpannut vauhdit pois etelä-amerikasta, ja pelastukseksi tuskin auttaa enää edes Valkovenäjän yhteiskuntamallin kopioiminen.

Mitä Libanonissa tapahtuu? Siitä on mahdotonta saada selvää täkäläisten tiedotusvälineiden varassa. Jean-Luc Godardin uusin elokuva Notre musique (2004) sivuaa Libanonin kysymystä ja voi olla luotettavin saatavilla oleva tietolähde tähän asiaan. Mutta kun katsoo Condoleza Ricen, tämän miss universumin naamaa, ei jää epäselväksi kumalle puolelle itse asettuu. Täytyy tutkia voiko Hizbollah-järjestöön liittyä Suomessa.

Venäjällä on kuun maakauppa täydessä vauhdissa. Perheet haluavat sijoittaa varojaan kuuhun, sillä joidenkin lähteiden mukaan jo heidän lapsensa joutuvat elämään avaruudessa.

24.7.2006

SIELUN KYSYMINEN

Väite: menetyksen suuruus. Jos ihmisillä olisi sielu, ihmisellä olisi sen verran menetettävää. Sielun menettämisen uhka vähentää olennaisesti sopeutumiskykyä mahdottomaan ja lisää riskinottokykyä ulos mahdottomasta. Omatunto puoltaa sopeutumista mahdolliseen ja vähentää riskinottokykyä.

Todistus: sopeutumiskyky. Sielullinen voi sopeutua olosuhteisiin, jotka ovat sielun toiminnan kannalta sopivia, tai eivät täysin mahdottomia omantunnon kannalta. Sielullinen ei voi sopeutua mahdottomiin olosuhteisiin. Olento, joka sopeutuu kivuttomasti kaikkeen, tekemättä mitään aste-erottelua sopivan ja mahdottoman välillä, ei voi olla (enää) sielullinen olento.
demokratia, hankkia palstatilaa demokraattisin keinoin, täyttää se omalla paskalla.

PARHAISSA FILM-NOIR ELOKUVISSA

kuten Hitchcockin Strangers on a Trainissa (1951) ainoat henkilöt joihin voi eläytyä ovat pahikset, psykopaatit, terroristit ja murhamiehet. Chandlerin ja Hitchcockin kaltaiset todelliset nerot kirjoittivat sielunsa sisään juuri noihin "pirun älykkäisiin" patologisiin yhteiskunnan totaalisesti ulossulkemiin hahmoihin. Strangers on a Trainistä voi hahmottaa jonkinlaisen standardin sille iskevyydelle mitä jännärin dialogi voi olla huikeimmillaan.
Nykyihminen ja 1800-luvun ihminen eroavat siinä, että radikaali pahuus, se että huono tukahduttaa hyvän, heikompi vahvempansa, herätti 1800-luvulla ristiriitaisia tunteita ja jopa vastustusta.

Nykyisin koululapsi, joka ei ehdoitta hyväksy saatanaa ainoaksi ruhtinaaksi, jätetään jälki-istuntoon. Mahdollisuus on teoreettinen. Kilttiä satanistia ei tarvitse rangaista.

KÄSITTEITÄ

sekularisti, hyväksyy seksuaalisten halujen ja energian sublimoimisen materiaalista kulutusta lisäävällä tavalla, mutta ei hyväksy seksuaalisen halun suoraa tyydyttämistä. Prostituutio on sekularistin vihollinen koska prostituutio vähentää inhimillistä kärsimystä ja samalla kulutusta. Sekularistille kaikki pyhänkokemus on terrorismia.

nihilisti, ei pidä mitään inhimillistä halua todellisena. Seksuaalinen halu on nihilistille mimeettistä. Tästä seuraa äärimmäinen opportunismi, ihanteeton aviotuminen, käytännön homoseksuaalisuus, mikä tahansa perustarpeet tyydyttävä elämänmuoto. Nihilistille mikään ei ole pyhää. Kaikki inhimillinen kärsimys on nihilistille yhdentekevää.

romantikko, pitää seksuaalista halua pyhänä ja absoluuttisena lakina. Vastustaa seksuaalisen halun kaikkea kaupallista hyödyntämistä. Ei milloinkaan pysty tunnustamaan sitä, että 99.99% ihmislajin jäsenistä ei omaa sielua. Romantikko uskoo totalitarismiin, jossa saatanaapalvova ihmismassa pakotetaan väkivaltaisesti hyvyyteen, tai ainakin nöyryytetään kunnioittamaan ja teeskenetelemään sitä. Romantikko nukkuu päivät, ja hourii houreensa yöllä.

realisti, todettuaan oman sielunsa ja ympäristönsä sielun tilan, kartoittaa laajoin tutkielmin maailman, ja pyrkii määrittämään tasapainopisteen, jossa sielullinen toiminta ilman jatkuvia itsemurha-ajatuksia voisi olla mahdollista. Realisti ei vaadi ihmisiä kunnioittamaan hyvää, vaan jollain tavalla ymmärtää heitä, sitä miten naurettavia, kömpelöitä ja typerän lapsellisia ihmiset ovat teeskennellessään hyvyyttä ja sen kunnioittamista. Realisti järjestää asiat niin, että muutto riittävän etäälle ihmisistä tulee mahdolliseksi. Realisti toimii väistetyn itsemurhan lisäajalla: elämä on hänelle jonkinlainen lahja.

IHMISKAUPPA - FRIGIDI YDINTALVI

Arjentola: "Ihmiskauppiaat etsivät uhrejaan 127 maasta ja kauppa suuntautuu 137 maahan. Lähes 90 prosenttia ihmiskaupan uhreista päätyy seksityöhön."

Eikö ole mielenkiintoista? Tätä dynamiikkaa, joka on hyvin selkeästi polarisoitunut, selitetään usein sillä, että toiset maat ovat suhteellisesti taloudellisesti vauraita ja toiset köyhiä. Milloinkaan sitä ei selitetä niin, että toiset maat ovat suhteellisesti afrodiittisesti vauraita (entiset ei-kapitalistiset maat) ja toiset köyhiä (vanhakapitalistiset maat). Milloinkaan ei kysytä sitä, miksi nämä asiat korreloivat (talousjärjestelmä ja afroidisia) niin täydellisesti.

Maailman maat jakautuvat jyrkästi afrodisiaköyhiin ja afrodisiarikkaisiin valtioihin. Uusimmassa elokuvassa Notre musique (2004) Jean-Luc Godard esittää kaksi pysäytyskuvaa filmistä. Toisessa on mies, toisessa nainen, mutta heillä on täsmälleen identtinen ilme tiettyyn reaktioon. Godard sanoo: tämä kuvapari ilmentää ohjaajan kyvyttömyyttä ymmärtää miehen ja naisen välistä eroa.

Ohjaajan kyvyttömyyttä ymmärtää miehen ja naisen välistä eroa!

Ihmiskauppa on käytännössä (otan esimerkin päivän uutisesta) vastaamista pusikossa 58-vuotiaan sekatyömiehen kanssa kello kolme yöllä nussivan miljonääri George Michaelin henkiseen hätään. Ihmiskauppa vastaa todelliseen olemassaolevaan henkiseen hätään, joka tietenkin jakautuu hyvin epätasaisesti. Vain sielu voi kokea henkistä hätää. Mutta kaikilla ihmisillä ei (missään tapauksessa!) ole sielua. Mikään ei voi estää sitä, että lääkettä käytetään huumeena.

Tämä ei ole mikään ihmiskaupan puolustuspuhe, mutta jotta tähän ihmiskauppa-keskusteluun voisi saada järkeä on otettava kylmästi tosiasiat huomioon. Kapitalismissa tavaran myyntiä ei määrää pelkkä kysyntä, vaan myös tarjonta, tarjonnan olemassa olo, sen hinta ja sen laatu, ja niiden välinen suhde. On otettava huomioon markkinatalouden lait: 1) tarjonota määrää kysynnän 2) kysyntä määrää tarjonnan. Milloin nämä pätevät?

Ihmiskaupassa kuten kaikessa kaupassa, kaikessa liiketoiminnassa, kaikessa kapitalismissa on tarjontapuolen voittajat ja häviäjät. Häviäjät maksavat voittajien menestyksen. Miksi prostitution pitäisi muka poiketa kapitalismin muista muodoista: se pelaa joka ei pelkää. Maailman rikkaimpiin ihmisiin lukeutuu varmasti monia, joita voitaisiin tietyin kriteerein pitää ihmiskaupan uhreina: he ovat myyneet itsensä täydellisesti, mutta erittäin hyvästä hinnasta. Kapitalismissa voittajia ei kuitenkaan tavallisesti syyllistetä, eivätkä he itse koe olevansa uhreja. Sille ei voi mitään, että toinen joka myy itsensä täydellisesti, joutuu katuojaan ja elinryöstäjän haarukkaan. Kapitalismissa hänet perinteisesti syyllistetään. Jokainen on oman onnensa seppä ja huono-onninen on tuhonsa täysin ansainnut. Huono-onninen saattaa itse kokea itsensä "kokkaristen" uhriksi, vaikka mielellään alun perin tottuikin "hyviksi havaittuihin" yhteisiin pelisääntöihin... ja pelasi niillä innokkaasti toisia sortean ja kiduttaen, kunnes itse joutui häviöön ja alkoi öyhöttää.

Moralisoiva puhe ihmiskaupan uhreista on irrallaan sekä asiden psykologisesta että taloudellisesta todellisuudesta. Ihmiskauppa -ilmiöllä ei ole mitään tekemistä poliittisen päätöksenteon, ihmisoikeuksien tai feminismin kanssa sellaisessa maailmassa, jossa globaalitalous toimii hallitsematta ja säätää lait omalla painollaan. Globaali talous vastaa ihmisten tarpeisiin ja sen tehtävä on myös synnyttää ja lisätä tarpeita. Talouden kannalta hyödyllisin tarve on ihmisen seksuaalinen tarve. Seksuaalista tarvetta toisaalta kiihottamalla, toisaalta sen tyydytysmahdollisuuksia heikentämällä, voidaan ihmisten kaikenlaisia kulutustottumuksia säädellä kaikkein tehokkaimmin. Mutta mysökään ei ole yllättävää, että seksuaaliseen tarpeeseen pyritään vastaamaan suoraan, vaikka tämä ei olekaan kapitalismin avointen pelisääntöjen mukaista. Kapistalismissa nimittäin on suora seksuaalinen tyydytys, afrodisia, kielletty, koska seksuaalisesti tyytyväiset ihmiset eivät sublimoi himojaan muuhun kulutukseen ja talous tyrehtyy. Tämä on järjestelmä joka toimii kaikilla kulttuurin ja talouden tasoilla maailmanlaajuisesti. Tämän järjestelmän olemassaolo on ensin tunnustettava, ennen kuin mihinkään todelliseen ongelmaan voidaan puuttua. On myöhäistä itkeä inhimillisyyden ja kokonaisnäkemyksen perään silloin kun toisaalta mielihyvin kaikki valta on luovutettu inhimillisille himoille, eli maailmantalouden toimijoille, jotka kyllä osaavat kaikkie nykytieteen korkeimpia saavutuksia hyväksikäyttäen rakentaa ihmiselle tämän omasta seksuaalisuudesta sellaisen ansan, että siitä ei yksikään terve ihminen selviä.

Itselleni jonkinlaista ihmiskaupan uhrin standardia ja arkkityyppiä edustaa romanialaissyntyinen Maria Popescu. Hän on onnistunut myymään itsensä oikein hyvin, ensin eurooppaan sitten tietysti amerikkaan. Hän ei taatusti koe itse itseään uhriksi, eikä kapitalistinen todellisuus syyllistä häntä, vaan päin vastoin juhlii. Ihmiskaupan uhrit saattavat siis olla luonteenlaadultaan ja elämänasenteeltaan ja arvomaailmaltaan hyvin paljon hänen kaltaisiaan. Hänen kaltaisensa ammattilaiset vastaavat siihen kysyntään jota globaali kapitalismi koneen kaltaisesti tuottaa: "she has received both double anal and the less common triple anal."

On selvää, että se mistä todella on kysymys on paljon feminismin, politiikan ja rahan kieltä syvempi asia, ja lopultakin tragediataiteen aihe. Suuri aihe.

Vastaväitteiden esittäminen tässä esitettyyn on turhaa, koska yhdellä tai muutamalla Google-haulla kuka tahansa voi löytää miljoonia sivustoja, miljoonia pitäviä todisteita lausuntojeni perustaksi. On erittäin turha luonnehtia autoritaarisia teorioita, jotka eivät ota huomioon edes sitä objektiivista todellisuutta, joka on kaikkien mitattavissa ja analysoitavissa joka hetki. Tieteen päämäärä ei enää voi olla se, mikä oli 1900-luvun tieteen ainoa päämäärä: objektiivisen todellisuuden kätkeminen.

Korostan että näiden huomioiden sanominen on ikävää, tuottaa erittäin suurta vaivaa, sekä erittäin vähän minkäänlaista älyllistä tai aistillista mielihyvää. Toisin kuin kapitalismin laiton lippulaiva ihmiskauppa, tämä kirjoitustyö ei ole nautittavaa, ei hekumallista, ja toisin kuin ihmiskaupasta tästä ei missään tapauksessa makseta mitään, niin kuin mistään ilottomasta työstä ei makseta mitään. Kapitalismin ihanteisiin kuuluu työn ja nautinnon yhdistäminen. Vain ihmiskaupassa kohtaavat ihmisen ylivoimaisesti suurimmat ja välittömimmät aistinautinnot taloudellisten pääomien kuuman ytimen. Kaikki muu on keskinkertaisuutta tuohon ihanteeseen kulkevalla kaidalla puritaanisella polulla. Ihmiskauppa on kapitalismin lippulaiva.

JÄRJESTYRPERIAATTEEN PYSYVYYS

Oikeassa progessa on aina jokin järjestysperiaatteellinen olennainen ero suhteessa afro-amerikkalaisen rytmimusiikin perinteeseen. Proge lupaa kehitystä, järjestysperiaatteen muunnosta suhteessa siihen mikä on pelkkää enemmän-vähemmän-estetiikkaa, pelkkää tyyliä, soundia, väriä, pelkkää pintaa. Uutta Tool-yhtyettä ilmeisesti markkinoidaan jonkinlaisena progebändinä, mutta jo parin kappaleen kuuntelu ilmaisee selkeästi, että kysymys on enemmän sitä-vähemmän tätä tyylipopista, enemmän kikkaa, "progemaisia" sävyjä, progelaulua, progestereotypiaa, osienvaihtelua ja muuta klishettä. Toolissa on kysymys pelkästä tyylitajusta, ei missään tapauksessa säveltämisestä, klisheettömistä melodioista ja hamonisista rakenteista, mistä oikeassa progessa täytyisi olla kysymys.

Oikeaa progea on olemassa vain muutaman levyn verran. King Crimsonin varhaiset klassikot on tietenkin mainittava. Metallicalta voidaan mainita And Justice For All. Camelilta ehkä pari levyä. Oikeat progekappaleet eivät ole mitään jänteetöntä jamittelua progemaustein, vaan tiukkoja konstruktioita, läpeensä konstruktiivisia veistoksia, jotka lepäävät selvästi harmonian ja melodian perustalla, rytmin ollessa pelkkä konstruoiva rakenne. Oikea proge ei missään tapauksessa ole rytmimusiikkia.

King Crimsonin Night Watch ammentaa kiinalaisen musiikin järjestysperiaatteesta orginaalilla melodialla... toisinaan ollaan brittiläisen folkin ja länsimaisen taidemusiikin, kuten Debussyn ja Olvier Messiaenin Quatour Pour La Fin Du Tempsin maastossa. Metallican Justicen rakenteet ovat orginaaleja, harmoniat suoraan tunneliikkeestä syntyviä, ja kappaleet groovataagressoivat ylikierroksilla kuin kosminen hirvi (seuraavalla levyllä mielenkiintoisen suunnan ottanut bändi oli kuitenkin täydellisesti palautettu normatiivisen ruotuun. Tämän yllättävän limbon ja bändin orginaalin sielun täydellisen tuhon syitä voi vain miettiä. Ehkä kysymys oli levy-yhtiön paineesta, ehkä HEdfield oli onnistunut tuhoamaan itsensä huumeilla lopullisesti... joka tapauksessa vuoden 1991 jälkeen bändiä nimeltä Metallica ei ole ollut olemassa... koko fanirakenne on vaihtunut, bulkkiutunut ja senilisoitunut totaalisesti... kaikki mitä sen tuhon jälkeen on tapahtunut on räkää vailla sielua, vailla henkeä, vailla yhtään mitään). Camelin parhaat tunnelmat perustuvat orginaaliin melodiaan.

23.7.2006

kun olin kastemato
ajattelin että isona minusta tulee
visuaalisesti kunnianhimoinen Clockers
En ollut varsinaisesti mitään uutta
eilinen olin. Hän ei siis kuuntele,
ajattelin kohtalotoveristani joka oli
filosofinen tutkielma ihmisyydestä
vedonnee niihin soluihin, tai sitten joku muu,
mutta ilmaisullisesti tai juonellisesti
tietenkin yhtä onnistunut.
Kastematona pidin itsekin omaa tilaani
nöyryyttävänä, että olin unohtanut
mutta solut, jotka olivat vielä jäljellä
vaativat kuumeisesti nielemään mutaa
jatkamaan juuri tämän tapaista
kosmista edes takaisin -liikettä

21.7.2006

IKUINEN KARNEVAALIPÄIVÄ

Vaikka ehkä keskityisimmekin havainnoimaan pelkästään hyvää, kirjoittamaan kymmenen kertaa vähemmän kuin nyt kirjoitamme, töksäyttäisimme edelleen kuitenkin aina lopuksi suuressa kuviossa pessimistisen yleistyksen, joka olisi kiusallisesti vastoin kaikkea ahkeran havainnointimme henkeä. Vaikka olisimme kiinni keskiluokkaisessa havaintojen valikoinnin periaatteessa, emme kuitenkaan pääsisi oikeaoppisen keskiluokkaisesti eroon suurten linjojen hahmottamisesta. Meillä ei kertakaikkiaan ole mitään tietä pikkumaisuuden ja saastasieluuisuuden keinotekoisiin, itseaiheutettuun haluttuun sokeuteen perustuviin paratiiseihin.

Silä asioiden järjestyshän loppujen lopuksi säilyy, vaikka ruoho toisinaan vihertää omallakin puolella jopa näkyvästi. Arkisesti ajateltuna, vain globaali totaalinen vallankumous voisi enää kohottaa eronpaaasillinnamaiseen asentoon jäykistyneen kasvolihaksistomme jäseniä. Vain vallankumouksen punainen myrsky saaa aikaan säteilyä aivokopassamme, sillä vallankumous, kunhan on pohjustettu tuhansin ja tuhansin verroin kaiken nykyään tunnetun kirjoitetun kirjallisuuden taiteellisesti ylittävillä jalokivillä, laittaa asiat todella eri järjestykseen. Emme me kaaosta ihaile, vaikka siltä tilanteen täytyy tietysti ohi kiitävän hetken näyttää asioiden järjestyessä uudelleen. Voi miten läheiseltä, realistiselta, kuumottavalta ja mahdolliselta tämä tuntuukaan nyt, kun miltei olemme sen kynnyksellä! Ihana lämmin raikas suloinen kaikenkattava vallankumous: ikuinen karnevaalipäivä!

Siksi emme usko vaihtoehtotoimintaan, mutta Hezbollah lataa meidät kysymään jännittyneen uteliaana: Minkä asian puolesta he taistelevat? Eivät kai he vaan ole meidän veljiämme ja sisariamme?

http://en.wikipedia.org/wiki/Hezbollah
Suurella puulla on tukahduttavimmat esteet
niitä on eniten ja ne vaikuttavat voimakkaimmin
Ylipäätään nuoruudesta ei ole iloa
Jos puun onnistuu kasvaa, kasvaa, kasvaa
sen olo helpotuu
Loppu on lähes aina väkivaltainen,
kohtaaminen metsurin kanssa
Ellei puu ole rauhoitettu, otettu huomioon
jossakin rahoituskiintiössä tai siunattu
erämaiden rauhalla

KUORSAUTTAMINEN

Nainen koskettaa kyynerpäällään nukkuvan miehen suuta.
- Kuorsasinko minä?
- ...
- Kuorsasinko minä!
- Anna minun nukkua. Mies heittää peiton lattialle.
- Mitä helvettiä? Kai sinä voit sanoa kuorsasinko minä vai en!
- En tiedä! Mies hyökkää naisen kaulaan ja alkaa kuristaa.
- Jumalauta, vai yrität sinä perkele tappaa minut! Kun minä kysyn kuorsasinko minä, se on niin vakava asia, että siihen täytyy vastata selkein lausein.
- Sekopää!
- Te yritättä kaikki jumalauta tappaa minut!
- Ketkä kaikki?
- Kaikki naiset... Onneksi sentään on hyviä ystäviä, jotka kalastusretkellä kertovat, että kuorsaamiseni on sairaalloista. Mutta sinä, joka nukut kanssani joka yö, et kerro mitään. Sen kun hymyilet omaa mykkää itsetietoista hymyäsi. Sinä yrität tappaa minut! Myrkyttää, senkin noita!
- No, kai sinä kuorsaat niin kuin kaikki miehet kuorsavat. Mutta tiedätkö, se on vähän niin kuin oma lanta, jos sen kanssa joutuu elämään, ei sitä tee erikoisesti mieli tutkia ja haistella. Parempi, että tutkit asiaa lääkärisi kanssa.
- No voi hemmetti, pitääkö lääkärinkin kanssa alkaa nukkumaan. Mitä minä osaan lääkärille sanoa, kun eivät ne ota tätä vakavasti, eikä niiden testit tietenkään näytä mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
- No ehkä se ei ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
- Miksi helvetissä minä sitten olen koko ajan niin väsynyt?
- Kaikki te tuollaiset olette tuolla riehumisella väsyneitä ja väsyneemmiksi tulette.
- Se on kansansairaus. Vaikkei sitä voisi parantaa, olisi hauska edes tietää, johtuuko se tästä kuorsaamisesta. Tästä kansansairaudesta, vai jostain muusta.
- No mene sitten leikkaukseen. Jos ei se parane, vika on jossain muualla, luultavasti korvien välissä. Mutta älä minulle raivoa. Anna minun nukkua.
- Anteeksi vaan, mutta raivokohtaukselle on syykin. Se syntyi siitä, kun kuulin kerran ystäväni kuorsausta, joka oli sortaa talon. Mainitsin asian hänelle aamulla, hän sanoi, ettei hänen vaimonsa ole kertaakaan huomauttanut siitä. Se on käsittämätöntä, sillä se kuorsaus oli aivan mahdotonta. Päättelin itsekseni, että kysymys ei voi olla muusta kuin siitä, että vaimo yrittää hitaasti tappaa miehensä. Kukaan normaali ihminen ei voi olla niin kovasydäminen, että jättäisi moisen yöllisen Sisyfoksen oman onnensa nojaan ihmettelemään väsyneitä päiviään. Suosittelin ystävälleni leikkausta, joka sittemmin menestyksellä toteutettiin, eikä hän sen jälkeen enää kuorsannut. Olo alkoi olla mitä loistavin, mutta vaimo tietenkin alkoi haluta eroa. Ja erohan siitä tuli. Tärkeintä että ystävä voi hyvin.
- Vai niin. Anna minun nyt nukkua.
"luola ei ole tien väärti
luulen siis ymmärrän"

"legendat syntyvät vuorilla
ja koleikoissa"

>>

MITÄ HUIPUT PELKÄÄVÄT?

Mutta jos pelkäävät varpuset, niin pelkäävät myös valtiaat. Mitä he pelkäävät? Minua pelottaa Margot! Hallusianaationi ovat jälleen palanneet, mestari sanoo. Margot laittaa hänen kylpyveteensä laventelia tai muuta rauhoittavaa eteeristä öljyä. Valokuvakameroiden salamaa mestari pelkää hieman. Hän sätkähtää aina kun räpsähtää, mutta ei kuitenkaan aina. Nyt hän on jo rauhoittunut ja ääntely on mielestäni enemmän jutustelua meidän juttelun seassa. Rauhallinen luonne hän on, vailla traumoja, eikä turhista säiky, sanoo Margot. Ei pelkää ukkosta eikä uudenvuoden tulituksia. Mutta hän näkee hirvittäviä, kammottavia, riivaavia, toistuvia painajaisia, joissa hän myöhästyy Hampurin lautasta yhä uudelleen ja uudelleen.

Kaupunki on edelleenkin täynnä väkeä, mutta elo on selvästi jo laantunut yön vilkkaista tunneista. Seuraavana aamuna olen itsekin jo rauhoittunut. Kuuntelen hiljaisella rauhoittavaa musiikkia, tiedättekö, sellaista kuin esimerkiksi kosmetologit soittavat kun tekevät hoitoja. Itsepintainen pelko on uskollinen seuralainen, siinä leikatessani kynsinauhojani mietin, ja kumma kyllä opin olemaan hetken melkein pelkäämättä. Sitten rottweiler kavahtaa jotakin, ehkä kärpästä. Se ulisee nurkassa. Nämä koirat ovat isoja ja niillä on mieletön puruvoima, yli 800 kg. Miehenkallo tai sääriluu on sen leuoissa rapea kuin Taffel chips. Pelkoni lähtevät taas liikkeelle nurkistaan. Alan elää kesän päättymistä todeksi, kuunnella edessä näkyvää tyhjyyden ääntä, oman korvani soimista ja tynnyreitä, joissa sokeripitoinen rypälemehu käy viiniksi ja lievä hapettuminen on toivottua.

Näen pihalla kolme miestä tiukoissa trikoissa nojailemassa pyöriinsä, ja heidän ympärillään noin kymmenkunta ihmistä. Eläinekologit eivät pelkää liikkua ulkona säällä kuin säällä. Nyt on aurinkoista. Pientä hämähäkkiä nämä miehet eivät pelkää. He eivät tiedä miltä sen kasvot näyttävät ja ovat varmoja omasta koostaan. Sadun poika ei osaa pelätä mitään, ja voittaa tielleen tulevat haasteet. Niin nämä miehetkin ovat sokeita, eivätkä osaa pelätä pimeää. Haamut eivät ylipäätään pelkää pimeää. Vaikka pimeys saattaa yllättää niin kuin päivän päättyminen tropiikissa. Aurinko laskee ja nousee jyrkässä kulmassa, eikä luottavainen kuluttaja osaa pelätä ehjän näköisen valaisimen sähkövikaa. Pensaasta ilmestyvä lumivalkoisen tiikerin naama tuottaa paniikin. Saman kokoisen hevosenkenkälepakon naama tuottaa shokin.

Perhosen näen pihalla lentävän, sadepisaroita varmaan väistelevän. Tropiikin hyönteinen ei aina osaa pelätä vihollisiaan ennen kuin on liian myöhäistä. Apostoli Pietari varoittaa: "Mutta kaiken loppu on lähellä.” Vedenpaisumus uhkaa tämän rauhaisan laakson elämää. Mestaria painaa pelko siitä, että hän on viimeinen mammutti. Margot uskoo olevansa viimeinen espanjan ilves. Ja minun on pakko uskoa että tämä on totta, vaikka olisi paljon rauhoittavampaa pitää sitä hallusinaationa.

Näen lammen, jonka rannassa kauniit, valkoiset joutsenet elävät elmäänsä, välittämättä murheista maisista. Kalat eivät syystä pelkää hukkumista. Aivan pienet lapset eivät pelkää vettä. Lapset kyllä pelkäävät etteivät heidän nukkensa kelpaa madoille. Tutkijat pelkäävät legojen opettavan lapsille vääristynyttä kehonkuvaa. Tämä tutkijoiden tapa hahmottaa vaikuttaa lasten ja muiden toimintaan. Miljoonakalat eivät pelkää mitään sen takia, että ovat niin tyhmiä. Se joka ei tiedä, ei osaa pelätä. Villi-ihminen ei osaa pelätä kuolemaa, koska ei tiedä mikä se on. Vanhuuden heikkoutta ei villi-ihmisten parissa pelätä, samalla tavalla kuin pyöräilijöitä ei pelätä autoilijoiden parissa. Hevonen saattaa säikähtää soittoääntä. Sen päässä on tähtien syntykeskus, joka joutuu kaaokseen. Äkkiä avaruus on vihollisia täynnä, ja hevonen joutuu käyttämään jokaisen taitonsa.

Öyh öyh öygh, sinteri lukee lammen rannalla jotain ihme kirjoja. Se on tumma, elämää pelkäävä, syntymässä säikähtänyt, näkee kauhut kaikkialla, haltiat pahat havaitsee, ei hyvää ensinkänä. Eläimen lopetus tapahtuu antamalla sille pistoksena rauhoittavaa ainetta joka nukuttaa eläimen. Suden risteymät eivät pelkää ihmistä niin paljon kuin aito susi, vaikka niillä olisi siihen enemmän aihetta leukojensa heikomman puruvoiman takia. Luonnonvaraisen ihmisen ottaminen lemmikiksi on rikos. Se on jo tapahtunut. Eläintarhassa kasvaneet lokit eivät pelkää tavoitella haulikkoja suoraan näiden ihmisten käsistä. Heitä kohtaa yllättävät asiat ulkomaailmassa. Liian hyvässä kodissa kasvanut ei osaa pelätä mitään, niin kuin mustat miehet eivät osaa pelätä naista.

Kentän vieressä kuulen koneita kaartamassa, mutta näkyvyyteni ei riitä sinne asti. Kaikki eivät pelkää koneita vaan suhtautuvat niiden nielemään aikaan neutraalisti: johonkin se aika kuitenkin kuluisi. Nuorimmainen kaatuu nenälleen perunoiden sekaan, vaarallisen lähelle konetta. Äiti säikähtää. Seurassa on jälleen upea joukko näyttelijöitä, lapsia, laulajia, soittajia ja tanssijoita. He kiiruhtavat auttamaan. Näyttelijät eivät pelkää mitään niin paljon kuin sitä, että hei­dän suhteensa näytelmään on naurettava eli tunteenomainen. Näyttelijät eivät ylipäätään pelkää kännykkää. Ja koska kännykällä voi soittaa apua, näyttelijä ei pelkää oman tai läheistensä turvallisuuden puolesta. He osaavat näytellä kaikkia muita rooleja paitsi itseään. Tämän maan näyttelijät pelkäävät tämän maalaisen näytelmän rooleihin osallistumista. He joutuvat paniikkiin, ja alkavat tappaa toisiaan seuraavan illan näytännön aikana. Heille annetaan puuduttavaa suihketta kurkkuun ja rauhoittavaa suoneen. Parin päivän ja muutaman viikon kuluttua he ovat jo rauhoittuneet.

20.7.2006

FLICKRIN KUVAHAUILLA

tuntuu jo monesti löytyvän kaikkea paljon mielenkiintoisempaa kuin Googlen kuvahaulla. Tässäkin on tällaista gaalaillan tunnelmaa... joka ehkä laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Herttaisia kosmisia rakastavaisia. Tässäkin nuorimies, jonka ansioluettelo on huomattava, ainakin pituudeltaan. Eikä sydänkäpynenkään ole juuri huonompi. Minkähänlaisia jatkobileitä näissäkin kemuissa nähtiin? Varmaan ei Bulgakov romaaninsa 23 luvussa "Saatana pitää suuret tanssiaiset" osaa kuvitella mitään vastaavaa.

19.7.2006

TIETÄMÄTTÖMYYTENI ALKAA KÄYDÄ

häiritseväksi samojen asioiden toistuessa liikaa. Tulisi olla jatkuvasti jonkin raikkaan tutkielman kimpussa.

PLINIUKSELLE LUONNONTIEDE

oli olemassa jonakin mistä voi puhua selvästi: objektiivinen korrelaatti sille, mistä ei voi puhua selvästi, joka on sielu. Ensyklopedisti puhuu lakkaamatta sielusta, rajaamalla objektiivisesta todellisuudesta hahmoja, jotka ilmaisevat sielun jonkin tilan. Havaintojen järjestysperiaate on sielu.

IDEOLOGIA JA ANALOGIA

Musiikissa olennaisia eroja ei luoda asioiden sisällöllä, tyylillä tai sävyllä vaan niiden järjestyksellä. Vain uusi järjestys on uutta. Uusi sisältö, tyyli, sävy ovat vanhaa, jos järjestys on vanha. Tavallisesti mielikuvitus on uskomattoman rikas luomaan varioimaan tyylejä, sävyjä, sisältöjä, mutta lähes kyvytön luomaan uutta järjestysperiaatetta. Musiikilliset järjestysperiaatteet vaihtelevat siksi vain kulttuureissa, jotka ovat pitkän ajan kuluessa kehittyneet vailla kanssakäymistä fyysisesti kaukana toisistaan. Tämä johtuu osaksi siitä, että muusikoista valtaosa on sensuaalisesti herkkiä tyyleille, sävyille ja väreille, joita imitoidaan ja varioidaan. Vain harvat muusikot ovat intuitiivisen herkkiä abstraktisti ja matemaattisesti, mikä olisi muotojen ja järjestysperiaatteiden uudelleen konstruoinnin edellytys.

Virtuositeetti perustuu tiettyjen järjestysten kyseenalaistamattomuuteen, niiden motoriseen hallintaan. Että virtuoosi voisi kohota lapsen tasolle lähtökohtien moninaisuuden tajuamisessa, hänen täytyisi harjoittaa ja opiskella itsensä takaisin lapseksi, opiskella pois suorituskykynsä. Kovalla työllä lapsen tasolle (99% työtä, 1% neroutta) edettyään, hän ei enää voisi mitenkään vastata edes keskinkertaisten virtuoosien haasteisiin, vaan joutuisi peruuttamattomasti naurunalaiseksi. Hänelle ei annettaisi ruokaa. Hän saisi aterioida ulkona katukoirien kanssa. Lähtökohtien moneuden tajuamisella on tämä hintansa.

Spesialisti uskoo yhden järjestyksen, yhden analogian autuaaksitekevyyteen. Hänellä on päässään IlkkaKokkarislasit, jotka polarisoivat kaikki havainnot, selittävät ne spesialistianalogian avulla. Spesialisti ei varsinaisesti ajattele vaan hän näkee. Tässä suhteessa insinöörillä ja runoilijalla ei nykymaailmassa ole suurtakaan eroa: heidän käyttämänsä kieli on eri, mutta järjestys sama, aina identtisenä pysyvä, mistä lukuisat järjestyksenvalvojat ja valvontakamerat pitävät huolen. Ja: generalis-ajattelijalle on yhtä vaikeata olla insinööri kuin runoilija.

Generalis-ajattelua pidetään lapsellisena, koska siinä yhden arkkianalogian epäilmisestä ja lähtökohtien hämärän tajuamisen ilosta maksetaan kova hinta toimintojen täydellisenä leikillisyytenä, pinnallisuutena ja tehottomuutena. Lähtökohtien tajuaminen pitäisi kyetä todistamaan vaihtoehtoisten järjestysten pitkälle kehittyneinä syvinä ensyklopedisina esityksinä. Yksin, vaihtoehtoisin analogioin, on raskasta todistella massakulttuurin junttaavaa sabluunaa vastaan.

Viehtymys analogiseen ajatteluun on ihmiskunnan suuri heikkous. Ideologiaa on spesialistin vaatimus hänen käsittämiensä "hyödyllisten" analogioiden yleispätevyydestä. Toinen spesialisti (kilpailija) voi epäillä näitä analogioita (taloudellisin taka-ajatuksin), mutta hänellä on aina omat junttasapluunansa takataskussa, eikä ikinä mitään vaihtoehtoja. Yksi spesialisti ei suostu siihen, että asiaa ei voisi ilmaista tai ymmärtää hänen sapluunallaan, joka on hänelle itselleen niin "hyödyllinen". Miten jokin oleminen voisi vaatia jonkin muodon, josta ei ole "hyötyä" hänen työelämässä jne. Spesialistit alkavat kyllä ymmärtää toisiaan kunhan työelämä rakenteeltaan muuttuu sellaiseksi, että kaikille on "hyötyä" samoista asioista, eikä kenellekään "hyötyä" niistä muista asioista. Miten muka hallitsematon kapitalismi, talouskasvu ja päämäärätön kehitys eivät olisi riittävän älykkäitä supergeniuksia käsittämään kaikki tarvittavat "hyödylliset" analogiat, kysyy spesialisti.

SUHTEELLISTAMINEN

ei valitettavasti ole tiedotusvälineiden päämäärä juttujen laajuudesta päätettäessä. Lähes merkityksettömät asiat makaavat lööpeissä, olennaisen mennessä ohi sivulauseessa tai vailla käsittelyä.
Yksi esimerkki: Israelin pommituksissa Libanoniin on pahimpana päivävänä kuollut nyt noin 30 siviiliä. Samaan aikaan USA:n öljysota Irakissa tuottaa päivässä keskimäärin 100 siviilikuolonuhria (lähes huomaamattoman pikku-uutisten mukaan touko-kesäkuussa 6000 siviiliä on saanut surmansa). En tiedä mikä (taloudellinen syy) on motiivina sille, että Libanonista välitetään uutiskuvaa, jonka mukaan maa on pommitettu täydellisesti maan tasalle, mutta Irakista välitetään kuva, jonka mukaan asiat ovat Amerikkalaisten hallinnassa, vaikka tuhon Irakissa täytyy olla tuhansia kertoja Libanonin tuhoa suurempaa. Libanonin sota on uutinen, Irak ei.

Putinin viesti Bushille G8 kokouksessa: sähköautoajelu, presidentin oman ensimmäisen 30-vuotta vanhan Zaporozh-henkilöauton esittely, ilmaus että Venäjä ei kaipaa Irakin kaltaista demokratiaa jne.

18.7.2006

ONNI JA SATTUMA

Suomessa ihmisiä onnitellaan juhlien tai menestyksen johdotosta, koska jokin määrä onnea, tai ainakin huonon onnen poissaoloa, on silloin tarvittu pitkälle pääsemiseksi. Ihmisiä ei kuitenkaan onnitella etukäteen, heidän ryhtyessä johonkin asiaan, koitokseen tai uhkayritykseen. Silloin sanotaan: "Koeta pärjätä!" Tai: "Lykkyä tykö!". Mikä ei tarkoita "Lycka till!" vaan lykkäämistä, eli työntämistä, eli puskemista läpi vihamielisten realiteettien ja luonnonlakien.

Venäjällä taas lähes jokaisen hyvästijätön yhteydessä muistetaan toivottaa onnea. Ensinnäkin: onni on todella tarpeen, dramaattisen huonon onnen loitolla pitämiseksi turvaverkottomassa todellisuudessa. Toiseksi: minä hetkenä tahansa voi onnistaa. Tapahtuu merkittävä kohtaaminen, elämän suunta muuttuu. Pietarissa ei pysty kadulla kävelemään montaakaan minuuttia kohtaamatta jotakin, mitä ei ole milloinkaan aikaisemmin elämässä kohdannut, ja mitä ei kukaan ole koskaan mihinkään kirjaan kirjoittanut. Kirkaan intensiivisen valon, ja säkkipimeän varjon vaihtelut ovat veitsen teräviä niille jotka tavallisesti kulkevat keskimaan hämyssä. Rajalla tarvitaan onnea: että se mitä kohdataan olisi merkitykseltään positiivista, eikä negatiivista.

MERKITYS JA MAHDOLLISUUS

Minkä tahansa taideteoksen, tapahtuman, teon tai sanan merkitys riippuu täysin havaitsijan kokemista mahdollisuuksista. Asiat koskettavat radikaalisti sielua, joka kokee kaiken mahdolliseksi, mutta mahdottomuuksien edessä lannistunutta sielua ei kosketa mikään.

Pietari on mahdottomuuksien ja mahdollisuuksien näkökulmasta nurinkäännetty Helsinki. Lähes kaikki mikä on Helsingissä mahdollista on Pietarissa mahdotonta. Lähes kaikki mikä on Pietarissa mahdollista on Helsingissä mahdotonta.

Yksikään kokemus ei ole yhteismitallinen. Yksikään samalta näyttävä tapahtuma tai prosessi ei ole sama. Täysin erilaiselta näyttävä rakenne voi olla hahmoidenttinen. Asiat, jotka ovat paikallisesti analogisia keskenään, lakkaavat olemasta analogisia rajan yli siirryttäessä. Asiat, joilla ei paikallisesti ole mitään hahmoyhteyttä keskenään, muuttuvat rajan yli hahmoidenttisiksi.

Jokaisen havaittavat asian merkitys kvarkkien mittakaavasta kosmologiaan on absoluuttisella tavalla toinen. Tietääksemme tarkasti asioiden paikalliset merkitykset, meidän täytyy tuntea se valovuosihyllymetrien laajuinen ensyklopedia, joka pitää sisällään kaikki ne poeettiset kuvat, joissa mahdollisuudet ja mahdottomuudet ilmaistaan.

VENÄLÄINEN AKTIVISMI

täytyy muistuttaa, on samalla tavalla jokaisen järjestysperiaatteensa, jokaisen käsitteellisen dikotomiansa nojalla länsimaisen aktivismin vastakohta, niin kuin Venäläinen todellisuus on jokaisen järjestysperiaatteensa ja käsitteellisen dikotomiansa kautta nurinkäännetty länsimainen todellisuus. Meidän häpeän ja masennuksen aiheemme ovat venäjällä ylpeyden ja ilon aiheita. Meidän ylpeyden ja ilon aiheemme ovat venäjällä häpeän ja masennuksen aiheita. Jokainen meidän todellisuutemme väri korvautuu venäjällä vastavärillään. Venäläisellä aktivismilla on jokaisen akselinsa ja pintansa kautta kohtisuoraan päinvastainen päämäärä kuin länsimaisella aktivismilla, samalla tavalla kuin venäläisellä politiikalla on jokaisen käsitteellisen dikotomiansa kautta päinvastainen päämäärä kuin länsimaisella politiikalla.

17.7.2006

KIRJALLINEN ILMAISU

jakaantuu kolmeen osaan, jotka ovat jokainen tavallaan omia taiteenlajejaan.

1) Suora ilmaisu. Ilmaistaan yksinkertaisin sanoin ja lausein se mikä on objektiivista ja mitattavaa.

2) Epäsuora ilmaisu. Ilmaistaan teoksen dramaattisessa sommitelmassa (yksinkertaisten sanojen ja lauseiden avulla) se mikä on objektiivista ja ei-mitattavaa, tai subjektiivista.

3) Allegorinen ilmaisu. Ilmaistaan yksinkertaisin sanoin ja lausein jotakin mikä on objektiivista ja mitattavaa niin, että ilmaisun hahmo samalla kertaa ilmaisee sen mikä on objektiivista ja ei-mitattavaa, tai subjektiivista.

Kohdassa 1) ilmaistaan se minkä voi sanoa selvästi (Wittgensteinin Tractatuksen mukaan).
Kohdissa 2) ja 3) ilmaistaan se mitä ei voi sanoa selvästi, sen avulla minkä voi sanoa selvästi. Kohdassa 2) käytetään hyväksi draamamuodon keinoja, tyyliä, liioittelua, huumoria jne. Kohdassa 3) käytetään hyväksi analogiaa, metaforaa ja poeettisten kuvien ensyklopedista moninaisuutta.

On olemassa objektiivisia asioita, jotka voi ilmaista vain tavoilla 2) tai 3). Samalla tavalla kuin geometriassa on asioita joita voidaan mitata, ja asioita joita voidaan vain laskea.

Vaatimus kaikkien asioiden esittämisestä tavalla 1) pakottaa vaikenemaan tai valehtelemaan.
Ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta olennaisia asioita ei voida ilmaista tavalla 1) niin, että saataisiin aikaan yksimielisyys. Ihmiskuntaa ei tulevaisuudessa voi johtaa henkilöt, jotka suostuvat ymmärtämään vain tavan 1) ilmaisua ja kieltäytyvät ymmärtämästä ilmaisutapoja 2) ja 3). Sillä tällaiset henkilöt kieltäytyvät ymmärtämästä objektiivista todellisuutta, ja he käyttävät tätä retorista ymmärtämättömyyttään poliittisena lyömäaseena.

ON SUORITUKSIA

joissa ihminen häviää tietynlajiselle eläimelle säännönmukaisesti. Ja suorituksia, joissa eläin häviää ihmiselle. Nopeiden eläinten rinnalla nopeimman 100 metrin sprintterin hitaus on hämmästyttävää. Nälkäisimmän ihmisen ruokahalu, kun sitä verrataan harmaakarhuun tai kaskelotin poikaseen, tuo mieleen talven ja punatulkut lyhteessä. Peter North tai Harry Reems eivät ole mainittavia satyyreita edes leijonan rinnalla, kärpäsestä puhumattakaan.

WEBERN SCHWARZWALDISSA

Joskus käy niin, että kaupungissa saa kulkea kolmekymmentä vuotta kohtaamatta minkään uuden alkua tai minkään vanhan loppua. Reitit ovat tutut ja vakiintuneet. Tunne siitä, että jonain aamuna ne voisi valita virkistävästi toisin, on hiipumaan päin.
Kaupunkilaiset ajattelevat usein maaseudusta: siellä haisee, siellä on tylsää, eikä mitään tapahdu ohi tietoisuuden, ilmestyksen kaltaisesti.
Kun neljätoistavuotiaana ajoin kirpeästi tuoksuvalla kesäaamuisella heinäpellolla traktoria, johon oli kytketty tuoretta rehua torvestaan keräysvaunuun suihkuttava niittosilppuri, katsoin tarkasti tappavien terien eteen, ettei mitkään heinikossa kulkevat pieneläimet tai lintupoikueet vain joutuisi mekaanisen surman suuhun. Mutta kaikkein tarkimmin klatsoin, ettei ruohikossa vain makaisi ihana nymfi, katseilta piiloutuva, leikkiin kutsuva. Nymfien piilottelu varsinkin ojan pientareiden ruohikossa tuntui ei vain mahdolliselta vaan päivänselvältä asialta. Noina kesinä en milloinkaan viettänyt hetkeä ilman nymfiajatusta. Rotanloukulta hiirenpyydykselle, hiirenpyydykseltä kalarysälle, kalarysältä rehumontun katolle variksia tähtäilemään kuljin kaiken aikaa sivuilleni ojanpientareita ja niittyjä vilkuillen... ettei vain jossakin kaiken aikaa kuuluisi iloisen leikin riemullinen heleä nauru, jossa on nopeasti ylöspäin kohoavia ikään kuin pyörteisiä lumoavia kiljahduksia. Hyvin pitkälle riitti tämä tietoisuus, tämä mahdollisuuksien, salattujen lumouksien jatkuva ja runsas läsnä olo. Vaikken varsinaisesti itse siihen osallistunutkaan, tuntui kuitenkin aivan välttämättömältä että niin tulisi jonain päivänä käymään, kunhan nämä runsaslukuiset ystävät vain hetkeksi muuttuisivat näkyviksi tavanomaisesta näkymättömyydestään. Tuntui turhalta miettiä niitä suloja ja ekstaaseja, joita silloin saisi kohdata, ja jotka sitten alituisessa yllättävyydessään muuttuisivat ja syvenisivät jokapäiväisiksi: ne olisivat ensimmäisellä kerralla joka tapauksessa kaiken inhimillisen kuvittelukyvyn ylittäviä.
Ja maalaistalon ullakolla, illan viileydessä kun luin runon Rilkeltä tai Mussetilta, kaikki sanat olivat täynnä merkitystä, koska saattoihan jokainen päivä tuoda tulleessaan lähes mitä tahansa, jumalallisia ihmeitä, hillittömiä kauneuden ekstaaseja.
Samalla tavalla Suomen lapin erämaassa tai Siperian tundralla yksin poluttomassa maastossa samoileva retkeilijä tietää varmasti kohtaavansa jonkin, mitä on aina etsinyt. Siperia on niin laaja alue, että mahdollisuutta onnen ohi kulmiseen ei ole olemassa. Hänen ekstasinsa ei ole vulkaaninen vyöry, vaan jokahetkinen tihkunta ja pisarointi. Siemen tulee hänen otsalleen, niin kuin se Mammolon bordellissa tuli Richard Wagnerin otsalle, tämän nukuttua yksitoista kuukautta saatuaan valmiiksi Ring-tetralogiansa. Onni tulee vastaan vääjäämättä niin kuin Kurosawan "kapitan" kohtaa yhä uudelleen tundralla sattumalta Dersun.
Mutta siellä missä tiikeri tapetaan, jokin todennäköisyyksien leikissä muuttuu.
Natsi-Saksan antautumisen jälkeen harhaili säveltäjämestari Anton Webern Schwarzwaldin esimytologisessa mustassa metsässä, jossa vielä kumahteli ja kajahteli neitsytkuninkaan ennennäkemätön nerojasiittävä hulluus. Tämän kokoisella erämaa-alueella ei ollut vältettävissä se, että toinen harhailija, herkällä liipasinsormella varustettu amerikkalainen sotilas ei olisi kohdannut säveltäjää. Ennemmin tai myöhemmin heidän täytyi saapua toistensa näköetäisyydelle. Amerikkalaisen sotilaan, joka muuten oli vielä kohtuullisen epävarma ja huono ampuja, täytyi kohottaa kiväärinsä - kenties hän luuli metsän siimeksessä näkevänsä sinihohtoisen vuorikauriin - ja hänen tärisevistä käsistään lähteneellä, melkein voisi sanoa harhaluodilla, ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa - tämän kokoisella alueella - kuin iskeytyä säveltäjämestarin päähän.

SARKASMI

Eilen pitkä automatka vilahti huomaamatta mielenkiintoiseen keskusteluun syventyneenä. Selittäessäni innoissani hyönteisten sodankäynnin taktiikan ja strategian ongelmia (käyttäen esimerkkinä tietyn polynesialaisen valtavia viisitoistametriä korkeita pilvenpiirtäjiä rakentavan jättiläismuurahaislajin ja maanuumenissa salakäytäviä jäytävän termiittilajin välisiä miljoonia uhreja vaatineita verilöylyjä), saimme kuulla, että tien vieressä oli juuri nähty ainakin kymmenen metriä korkea sininen norsu. Kysymyksessä oli luultavasti jonkinlainen kuumailmapallo. Mutta vaikka se olisi ollut oikea taruolento, se olisi jäänyt ainakin minulta havaitsematta.

16.7.2006

Your


Villanelle!


kahdet aivot

Compiled 7/16/2006 9:18:16 PM GMT

että on aivot! This is too big for
on kahdet aivot. Tai paremminkin,
hyvä että on aivot! This is too big for

hyvä että on aivot! This is too big for
- Aivot kasvavat edelleen, erityisesti
että on aivot! This is too big for

hyvä että on aivot! This is too big for
että se olisi vain toinen 'Hei.
hyvä että on aivot! This is too big for

On se hyvä että on aivot! This is too big for
27.7. pään ampuminen poikki siten,
että on aivot! This is too big for

hyvä että on aivot! This is too big for
Eri emolevy (en saa mieleen
hyvä että on aivot! This is too big for

se hyvä että on aivot! This is too big for
kahdet kasvot Alkuperäinen nimi: Face/Off
että on aivot! This is too big for
hyvä että on aivot! This is too big for

More poetry in English/Finnish:
www.leevilehto.net

13.7.2006

KÄSITTEELLINEN KÖYHYYS

johtuu siitä, ettei ole yleisesti hyväksyttyjä malleja siitä mitä on, mistä haluttaisiin puhua.

Yleinen hyväksyntä puuttuu malleilta jos ne eivät toimi, tai jos ne esittävät asiat sietämättömän negatiivisessa tai positiivisessa valossa. Edellinen on mallintamisen ongelma, jälkimmäinen ihmisluonnon ongelma.

SE MISTÄ VOIDAAN PUHUA TEKNIIKASSA

"Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. " Ludwig Wittgenstein

Tekniikassa yksiselitteisesti voidaan käyttää kieltä silloin kun käytetyt lauseet ovat kieliopillisesti oikeita ja lauseiden keskeiset sanat ovat numeroin yhdistetty konkreettisiin olemassaoleviin objekteihin numeroitujen havainnepiirrosten avulla. Tällöin lauseiden ja sanojen syntaktisloogisten suhteiden täytyy vastata piirroksissa olevia suhteita. Lause voi viitata piirroksiin, ja se voi olla piirrosten avulla tulkittuna ymmärrettävä, mutta itsessään se voi olla monikäsitteinen, niin, että se voitaisiin yhtä hyvin yhdistää johonkin aivan toisenlaiseen piirrokseen. Selvästi sanominen on sitä, että lausetta ei voida yhdistää muihin kuin haluttuihin piirroksiin.

Ilmaisullisia ongelmia syntyy silloin kun se mihin viitataan ei ole objektiivinen esine: kone tai laite, jonka olennaiset mekanismit ovat kolmiulotteisen todellisuuden mekaniikkaa. Tietokoneohjelmia, sähköisiä, kemiallisia ja hiukkasfysiikan prosesseja voidaan kuvata objektiivisesti vain jonkinlaisen teoreettisen mallin (eli allegorian) avulla. Malleille ja niiden osille annetaan käsitenimiä. Kun luonnollisessa kielessä muodostetaan lause, jonka sanat ja jäsenet viittaavat käsitteelliseen malliin, lauseen rakenne muuttuu abstraktioksi siitä mikä on viitattujen mallien tai käsitteiden todellinen (yleensä paljon monimutkaisempi) suhde.

Mahdollisia kielenkäytön ongelmia syntyy lukemattomia, joista tärkempinä ehkä:

1) Malli voidaan luoda monella tavalla. Sama asia voidaan esittää suuresti poikkeavin tavoin.
2) Sama malli voidaan nimetä monin tavoin. Käsite riippuu aina määrittelystä. Akronyymien paljous jne.
3) Edellisistä johtuen, voi olla mahdotonta tulkita, mitä kaikkea luonnollisella kielellä ilmaistu voi merkitä. Lauseen tulkinta redusoituu lähinnä joukoksi termejä, käsitesanoja, akronyymejä, joiden läsnäolo tai poissaolo ilmaisee onko lause sama vai eri kuin joku toinen lause.
4) Pyrkimys ilmaista asia luonnollisella kielellä ei ole välttämättä millään tavalla mielenkiintoinen sellaisten henkilöiden näkökulmasta, jotka ovat tottuneen ilmaisemaan asiansa aivan toisessa muodossa: valmiina tuotteina, konkreettisina toimintoina, funktioina.

SIELU JA OMATUNTO

omatunto on hieman harhaanjohtava käännös latinan sanasta ”yhteistieto”
omatunto on kohta
syväpuhdas omatunto
se merkitsee totuuden mukaista käsitystä oikeasta ja väärästä
omatunto on tosiasia, jonka olemassaolo ilmenee kaikkialla
huono omatunto kätkeytyy sairauksien kaapuun
omatunto voidaan myös tahallaan sairastuttaa

meillä kaikilla on omatunto
meidän kaikkien tulee kuunnella sitä
omatunto kolkuttaa yleisesti töissä ja kotona
omatunto kolkuttaa tutkimuksen mukaan etenkin niillä, jotka vievät työasioita kotiinsa
heillä on työtoverinaan jonkinlainen tunne riittämättömyydestä
työ pysäyttää sielun, mutta vetoaa omaantuntoon
sielu pysäyttää työn, mutta vetoaa omaantuntoon
leikkausjonot ovat pitkiä
terveyskeskukseen saa jonottaa
rokotustoiminta loppuu
Pentti Linkola on ihmiskunnan omatunto
Bruce Cockburn on Kanadan suuri mystikko ja omatunto
kun se ei riitä, että voi vain pelastaa jonkun hengen
kun se ei riitä että kääntää valikot ja dialogit
kun se ei riitä, että sieltä roskapöntöstä kaivetaan pulloja tai ruokaa
kun se ei riitä, niin kauramoottorina hirnuu Auroran älyvapaa poika
ja kun se ei riitä, yritetään elää extreme-elämää
syntyy kyvyttömyys ilmaista tunteita ja ajatuksia kuolleesta
KYVYTTÖMYYS tajuta julmuutta
ja kyvyttömyys ymmärtää abstrakteja merkityksiä

sielu on eri asia kuin mielen sisällä asuva jumalallinen henki
sielu on se, mikä tekee ruumiista elävän olennon
sielu on sydämessä
sielu on veressä
sielu on aivoissa
sielujen ruuanlaittotaidot ovat epämuodollisia
viininteko on muinaista taidetta

aidot halut ja intohimot johtuvat sielusta
sielun olemus on liikkuva, ja halu syntyy sielun liikkeen rajoituksista
sielu on nopea
sielu haluaa murskata liikkeen rajoitukset
omatunto valvoo, ettei siinä yhteydessä tapahdu väkivaltaa
omaatuntoa suurempi sielu on väkivaltainen, verinen: se sairastuttaa ja tappaa ruumiin
sielua suurempi omatunto pysäyttää ja tappaa sielun
sielun ja omantunnon on vastattava toisiaan, ja löydettävä
elämisen tapa tukahduttamatta toisiaan
tämä on ihmisen perusohjelmointi
kahteen sukupuoleen jaetun lajin sielut eivät voi olla
liikkeessä ilman suhdetta toisiinsa
tällä kytköksellä ihmisyksilöt pakotetaan oppimaan etiikkaa
heille annetaan hyvin vähän aikaa: silmänräpäys, elämä
elleivät he opi, he tuhoavat toisensa

yhteiskunta on järjestelmä, joka mahdollistaa
perusohjelmoinnin mukaisen elämäntavan
sen muodostaa kahden suuren sielun
ja kahden suuren omantunnon liitto
yhteiskunnan ei tarvitse mahdollistaa mitään muuta
Kaikki muut elämäntavat ovat sisäisesti ristiriitaisia,
ja muodostuvat lopulta väkivaltaisiksi

MITÄ ON TAIDE?

1) Taide on jotakin mikä ei ole täydellistä. Jotakin mikä on aina mahdollista tehdä täydellisemmin.
2) Taide on kaunista.
3) Taide on koskettavaa.

Teemu Mäki tappaa kissan ja heittää raadon päälle spermat. Tämä täyttää ehdot 1 ja 3, muttei ehtoa 2.
Joku tappaa tehdäkseen täydellisempää taidetta kissan, jota on rakastanut koko elämänsä, ja heittää raadon päälle spermat. Tämä täyttää ehdot 1 ja 3, muttei ehtoa 2.
Mies tappaa tehdäkseen täydellisempää taidetta naisen, ja heittää raadon päälle spermat. Tämä täyttää ehdot 1 ja 3, muttei ehtoa 2.
Mies tappaa tehdäkseen täydellisempää taidetta naisen, jota on rakastanut koko elämänsä, ja heittää raadon päälle spermat. Tämä täyttää ehdot 1 ja 3, muttei ehtoa 2.
Mies organisoi tehdäkseen täydellisempää taidetta kokonaisen kansakunnan holocaustin, ja heittää raadon päälle spermat. Tämä täyttää ehdot 1 ja 3, muttei ehtoa 2.
Mies organisoi tehdäkseen täydellisempää taidetta kokonaisen rakastamansa kansakunnan holocaustin, ja heittää raadon päälle spermat. Tämä täyttää ehdot 1 ja 3, muttei ehtoa 2.
Mies organisoi tehdäkseen täydellisempää taidetta maailmanlopun (mukaan lukien itsensä). Tämä täyttää ehdon 1 muttei ehtoa 2 ja 3.
Mies organisoi tehdäkseen täydellisempää taidetta maailman, jota rakasti, lopun (mukaan lukien itsensä). Tämä ei täytä mitään ehtoa.

Taide ei siis löydy tästä kehityssuunnasta, koska kriteerit täyttyvät yhä vähemmän mitä pidemmälle mennään.

Jos joku feministi suuttuu siitä, että puhun miehestä ylistävästi ja naisesta alistavasti, tasa-arvon nimessä, tässä käytetty mies voi olla myös nainen, tai nainen mies.

BANAALIN SUBLIIMIN REALISMINVAATIMUS

Kaiken totalisoiville, rikkaruohon tavoin vapaasti rehottavilla fasistisille massoill realismin kysymys kaikessa esittämisessä on kipeä. He esittävät itsekin itseään hyvin realistisesti. Massoille kaikki on esittämistä, eikä todelliseen päästä milloinkaan. Koska todellisia kokemuksia ei ole kaikki perustuu esityksiin, kalvosulkeisiin, rastikoulutukseen, imbesillivisvaa, Suuren Johtajan Kyvännuolemisiin ja muihin todellisuuden kaavamaisiin esityksiin. Tässä nämä rustoista, lihaksista, nahkasta ja luusta muovatut terroristit ovat voittamattomia: tässä monotoniassa.

Elokuvasta Geishan muistelmat käyty keskustelu on omalla tavallaan tätä "realismin ongelmaa" kuvaava.

Banaali massahan aina toistaa itseään monotonisesti, lähes sanasta sanaan identtisesti, kyllästymättä mihinkän mikä on Suuren Johtajan kyrvännuolemista, kehdosta hautaan. Nyt kun blogeja alkaa olla paljon ja nettikirjoittaminen suosittua, tämä "banaali subliimi" tulee esiin: hillitön, monotoninen, mitään ajattelematon toisto, jonka voi helposti nähdä jonkin tietyn onnistuneen manipulaation, Johatajn Sanan, synnyttämäksi. Eli toisto, joka lähtee liikkeelle jostain puhtaasti keinotekoisesta, simuloidusta. Massa alkaa toistaa tyhjää merkkiä, tyhjää sisältöä, kunnes toiston volyymi tuottaa itsessään jonkinlaisen totaalisen olemassaolon: johtajan Sana on silloin tullut Lihaksi.

Geishan muistelmista sanotut asiat ovat tällaista toistoa. Toisto perustuu siihen, että amerikkalaisen elämäntavan mainos, Geishan muistelmat, toimii juuri niin kuin Suuri manipulaattori on ajatellut.

Opillinen kiista banaalin subliimin ytimessä näyttää käydyn siitä onko "realistista" että ohjaaja käyttää geneettisesti kiinalaissyntyisiä amrikklaisia näyttelijöitä kun kysymyksessä on japaniin sijoittuva amerikkalainen elokuva. Pitäisi käyttää geneettisesti japanilaissyntyisiä amerikkalaisia. Realismin korkeat ideaalit vaativat tätä rotuopillista puhtautta. Kriittisin silmä karsastaa kiinalaista amerikkalaista japanilaisen amerikkalaisen roolissa. Sivistynyt, yli kymmenen vuotta akateemisella urallaan ollut, kolme tohtorinväitöskirjaansa täydellisellä arvosanalla kirjoittanut yleisö tietää: kiinalainen on eritavalla epäonnistunut amerikkalainen kuin japonilainen. Japanilainen on epäonnistunut olemaan amerikkalainen omalla persoonallisella tavallaan. Kaikki maailman rodut ovat erilaisia! Ne ovat epäonnistuneet kaikki omalla persoonallisella tavallaan olemaan amerikkalaisia. Näitä rotuja tulee tukea maailman kylässä selviytymään huonosta asemastaa olla amerikkalainen.

Mitä tulee Geishan muistelmiin, Itse en ymmärrä tämä "realismin" vaatimuksen puhetta. Minulla on tämän puheenparren kanssa selvä ongelma. Realismi merkitsee minulle jotain muuta kuin sitä, miten hyvin jokin esitetty kuva vastaa samasta aiheesta aiemmin esitettyjä Suuren Johtajan kritiikin ja hyväksynnän läpi käyneitä kuvia (kaikki se mitä maailmanhistoriassa on kirjoitettu, kuvattu, esietty). Itselleni realismi liittyy maailmaan ja ihmiseen sinänsä, ei kuvaan. Realismin kysymys on koko ajan radiakaalisti auki. Realistinen kuva vastaa mielestäni hyvin toidellisuutta... sen ei niinkään ole tarpeen vastata hyvin Suuren Johtajan alitajunnan luomia disneyhahmoja, taide-elokuvia, filosofisten tai kirjallisuuden klassikojen esityksiä. Kun on esimerkiksi kaikissa yksityiskohdissa selvää, että ohjaajalla, Dogvillen omalla pojalla, ei ole vähäisintäkään aavistusta oikeasta historiallisesta geishasta tai edes tavallisesta prostituoidusta, miten ihmeessä voisi onnistua ohjaamaan teennäisiä näyttelijöitä, jotka muutenkin tavattoman huonosti sopivat valittuihin rooleihinsa... maailmanhistoriallisen realismin näkökulmasta? No, Suuri Johtaja tietenkin haluaa kirjoittaa maailmanhistorian uudelleen, oikein, realistisesti, eikö niin. On vain parempi että Dogvillen oma poika ei olekaan ikinä tutustunut varsinaiseen historialliseen totuuteen henkilökohtaisesti? Eikö hän juuri silloin voi miellyttää Suurta Johtajaaa paremmin, tämän rupikonnan sadistisia oikkuja? Mielikuvituksensa ja kykynsä suurella voimallla? Mielikuvituksen voimallahan ne laivatkin seilaavat. Katsokaa noita peräprutkuja, kuinka niiden jäsenet viipottavat ja silmät kiiluvat kunhan pörssikurssi kohoaa!

Muualla kuin Suuren kaikenkattavan imbesilli kyklooppijohtajan helmoissa, umpiseniilien, kyvyttömien, lahjattomien, miljoona parempaansa pesänlaidan yli heittäneiden Dogvillen omien poikien (tämän kuraisen rikollisjoukon) ei liikaa kannattaisi luottaa "mielikuvituksen voimaan", kun kilpailuartikkeli on totaalinen väkivalta historiallista todellisuutta kohtaan. Geishan muistelmat on jokaiselta psykologiselta ja henkiseltä yksityiskohdaltaan sillisalaattia, mitä räikeintä epärealismia... sillä ei ole mitään tekemistä geishojen kanssa tai minkään muunkaan asian kanssa, jossa se pyrkii massoja sivistämään.... näitä kärkeviä realismin kriitikkoja, joilla nimen omaan ei itsellään ole harmainta aavistusta realismista... eikä tässä elokuvassa todellakaan ole mitään surrealismia, ellei etuliite sur viittaa sanaan surkastunut.

12.7.2006

KYKY KYLLÄSTYÄ

on selvästi uhanalainen piirre nykyihmisessä, niin kuin kyky säädellä syömistä rotukoirassa.

Kun luin mitä blogeissa kirjoitetaan Geishan muistelmista, ymmärsin tämän.

AIVOTOIMINNAN (JA SEN KOHDISTUMISEN) YLIARVIOIMISEEN

syyllistyy kenties jokseenkin usein. Se minkä rationaalisesti kuvittelee ajatteluksi, jokin ilmiömäisesti tapahtuva prosessi, onkin vain henkeä (jonka kenties juuri tarkkailevan silmän läsnäoleva henki viettelee esiin). Voi olla että ihmiset harvoin tulevat ajatelleeksi toiminnan sitä merkitystä, joka kiinnosta maapalloa miljardien valovuosien päästä tyynesti katselevaa tragediakirjailijaa. Mutta voi olla, että tämäkin piirre on vain paikallisen kulttuurin sairaus. Toisaalta joskus aivotoiminnot voivat joutua aliarvioiduksi. Ja herkkua ei liene sekään soppa.

Ajattelemattomuus on massojen henki.

Ja: maailmanhistorialliset prosessithan eivät muutu asenteenmuutoksella tai hyvällä tahdolla.
Asiat vyöryvät, puhkeavat, kirkastuvat, siirtyvät pitkälti omalla painollaan.
Siinä liksityksessä on kiusallista olla jarrumiehenä.
Kulttuurimme on sitä mitä se on, koska se on saavuttanut sellaisen tasapainotilan.
Asennemuutos ei sitä tilaa horjuta.
Siitä tilasta voi olla välittämättä, jos tulee taloudellisesti toimee välittämättä... ja jos ymäristöä, elinolosuhteita riittää.

Jos on heikoilla on heikoilla. Jos on vahvoilla on vahvoilla. Kun puhkeaa uusi aikakausi tilanne saattaa muuttua.

HÄÄT

ovat vaikea asia. Häistä tekee mieli jäädä pois, koska tietää häiden olevan tarkoitettu oikeille legitiimeille ihmisille, kiekkoilijoille ja palloilijoille. Kiekkokuralle ja pallokuralle vittuilun apuvälineeksi, joo. Häiden maine julkisuudessa on melko heikko. Vaivoin muistaa myös oikeiden ihmisten menevän naimisiin, jopa rakkaudesta... eikä vain ökyhäidenjärjestämisen, tuhlaamisen ja vittuilun ilosta.

Näyttää siltä, että tässä merkinnässä ollaan taas kovin kriittisia muita ihmisiä kohtaan, eikä maan alla itäneessä omassa olemuksessa nähdä mitään vikaa. Syy on yksinkertainen: ellei ole kriittinen maailmaa kohtaan, joutuu kantamaan koko olemassaolon painon yksin. Kaikki mekanismit, jotka lisäävät tuota painoa ovat omaa syytä. Kaikki mekanismit jotka saattavat helpottaa sitä ovat toisten ansiota. Lähestymistapani ei ole enää pitkään aikaan ollut tämä. Olen lisännyt painoatuottavia mekanismeja maailman syyksi ja helpotusta tuottavia mekanismeja omiksi ansioikseni. Olen pyrkinyt todellisuuden tarkkaan ja objektiiviseen havainnointiin. En ole enää aina jaksanut syyttää kaikista tekemistäni havainnoista, niiden yleisestä kivulloisuudesta, itseäni, mikä on sinänsä kyllä aika hurja hypoteesi. Olen vähentänyt tietoista hienotunteisuutta havaintojen raportoinnissa sen mukaan kuika karkeutta on tarkoituksellisesti kohdistettu sieluuni.

Vaikein toki on ylittää sydämen itsesyytös. Kova kolkkona vaskena kumajava itsesyytös, pornonäyttelijä Harry Reemsin määkivällä äänellä lausuttu.

SORTUMATTA

Compiled 7/12/2006 1:19:18 PM GMT

Hellästi, mässäilyyn sortumatta, miikemäisiin ylilyönteihin
On kullekin akselille oma rengaspainesuosituksensa. Se
Purkaa vapaasti vai onko vielä kolmaskin tie? Se
Istahtaa alas samalle raakuusasteelle Takashi Miiken kanssa.

On kullekin akselille oma rengaspainesuosituksensa. Se
Päätökseni olla sortumatta tetralogian kirjoittamiseen:
Istahtaa alas samalle raakuusasteelle Takashi Miiken kanssa.
Se pitää linjansa hyvin sortumatta

Päätökseni olla sortumatta tetralogian kirjoittamiseen:
Vastapainoksi olla sortumatta saarnaamiseen.
Se pitää linjansa hyvin sortumatta
Tuntuu aluksi pelottavan laajalta, jos kirjoittaja kykenee

Vastapainoksi sortumatta saarnaamiseen.
Että harva mustaihoinen on kohonnut yhtä näkyvään asemaan
Tuntuu aluksi pelottavan laajalta, jos kirjoittaja kykenee
Liioitteluun. Mikä jäynäkisassa onkin keskeistä

Että harva mustaihoinen on kohonnut yhtä näkyvään asemaan
Maailmasta sortumatta ihmiskeskeisiin tulkintoihin?
Liioitteluun. Mikä jäynäkisassa onkin keskeistä
Sen suojassa piippu ei murene, vaan kestää

Maailmasta sortumatta ihmiskeskeisiin tulkintoihin?
Kesäteatteriin liitetään usein kepeä leima. - Mutta
Sen suojassa piippu ei murene, vaan kestää
Liikkuva ilmaisu osaa käyttää hyväkseen nopeita

Kesäteatteriin liitetään usein kepeä leima. Mutta
Sortumatta kikkailuun teknisillä termeillä
Liikkuva ilmaisu osaa käyttää hyväkseen nopeita
On helpompi hyväksyä, että lahjakkuus periytyy

Sortumatta kikkailuun teknisillä termeillä.
Pystyivät pitämään keskustelun kaikesta huolimatta tiukasti
On helpompi hyväksyä, että lahjakkuus periytyy
Tasot - Kone toistaa saamiansa

Pystyivät pitämään keskustelun kaikesta huolimatta tiukasti
Usvaisena, vuorien ympäröimää järveä hyväkseen käyttäen
Tasot - Kone toistaa saamiansa
Toivosta, rakkaudesta sekä kuolemasta

Usvaisena, vuorien ympäröimää järveä hyväkseen käyttäen
Että myös "rauhallisemmassa" draamaelokuvassa
Toivosta, rakkaudesta sekä kuolemasta
Muuttumatta kyklooppiarmeijaksi, sortumatta kaaokseen.

Että myös "rauhallisemmassa" draamaelokuvassa
Mihin kaikkeen suomalaisetkin kykenevät
Muuttumatta kyklooppiarmeijaksi, sortumatta kaaokseen.
Sopii hyvin sekä ääneen luettavaksi että juuri lukemaan oppineille.

Mihin kaikkeen suomalaisetkin kykenevät
Ihmisen olemusta tutkien, sortumatta välittömästi järjen
Sopii hyvin sekä ääneen luettavaksi että juuri lukemaan oppineille.
Kello: 16:11. Kuwaitilainen teleoperaattori Wataniya

Ihmisen olemusta tutkien, sortumatta välittömästi järjen
Sortumatta kikkailuihin. Kuluttajan kannalta laajakaistaa
Kello: 16:11. Kuwaitilainen teleoperaattori Wataniya
Tuntuu erityisen tasapainoiselta monista

Sortumatta kikkailuihin. Kuluttajan kannalta laajakaistaa
Käsitellään mm. viileän analyyttisesti ja puolueettomasti
Tuntuu erityisen tasapainoiselta monista
Sortumatta sosiaalipornoon ja toisten vaikeuksilla mässäilyyn.

Käsitellään mm. viileän analyyttisesti ja puolueettomasti
Kysymykset: viisi tarkoin harkittua levyä
Sortumatta sosiaalipornoon ja toisten vaikeuksilla mässäilyyn.
Takashi Miiken kanssa. Julmuuksia Ishi

Kysymykset: viisi tarkoin harkittua levyä
Purkaa vapaasti vai onko vielä kolmaskin tie? Se
Takashi Miiken kanssa. Julmuuksia Ishi
Hellästi, mässäilyyn sortumatta.

HALUATKO PAKOTIEN

kesä-iltojen synkkyydestä? Oscar-ehdokkuuden saaneen Dogvillen oman pojan Rob Marshallin ohjaama ylellinen draama Geishan muistelmat tarjoaa juuri sen.

Vai tarjoaako?

Geishan muistelmat on amerikanenglanniksi pöpellettyä japanobulkkia, amerikkalaisen elämäntavan, ja tuon elämäntavan surkastuneiden yksinkertaisten muodottomien epägeometristen hahmojen sillisalaattimaista esittämistä japanilaisella näyttämörihkamarekvisiitalla. Elokuva on jälleen kerran huonoin koskaan näkemäni, ja sietämättömässä pituudessaan ylitti masokistisen tutkijankutsumukseni lujuuden: jouduin taas poistumaan keskenkaiken, koska pelkäsin hiusteni harmaatuvan tässä ikuisen tuntuisessa henkisesti pysähtyneessä koitoksessa.

Vain elokuvateatterin ulkopuolella odottava amerikkalaistuneen amerikanenglantia solkottavan kaupunkimme umpihengetön rautahäkki voi olla ahditavampi suljettu elokuvaprojektorilla varustettua propagandalaitosta jossa tylyt massat ilottomasti talttamaisen päättäväinen ilme kasvoillaan tuijottavat kuin kellokaupan kellot tätä senilisoivaa sahanpurujauhoa. Minä säälin näitä olentoja, joiden sielulla ei ole enää mitään muotoa, ja jotka eivät tunnista enää minkäänlaisia henkisiä rakenteita, ajallisia jatkumoita, tai psykologisia hahmoja ympäröivässä holocaustissaan. Mutta niin sitä vaan ihmisen ruumiissa talvehditaan, ryvetään läpi tämä kulutuksen helvetti ja erämaa.

Geishan muistelmista ei voi sanoa mitään. Siinä ei ole mitään ilkeiden lapsettomien triviaalien ghettonaisten välistä hisutenrepimistä tai kaurapuurolla nälästäturvonneen inhottavasti itkevän lihakasan mahantäyttämistä häikäisevämpää muotoa. Siinä esitetään sillisalaatti joistain minulle tuntemattoman ghettobuylkin mimeettisistä haluista ja niiden tyydyttämisistä, vatsanraapimisista tai raapimattajättämisistä. Kaikki esitetyt ameebamaiset yksisoluisen alkueläimen kaltaiset hatarasti bulkista näyttelijäporukasta kokoon kursitut tunteet ovat negatiivisia, alhaisia, inhottavia. Kieli sinänsä ei ole ongelma, koska mikään kieli ei sinänsä ole ruma. Vain kielen käyttäjät ovat rumia. JA amerikan kielen käyttäjistä noita sielultaan pysähtyneitä, jonnekin 1900-luvun imbesilliin seniliteettin jymähtäineitä yksisoluisia ihmisaivoilla varustettuja kolmesataakiloisia liikkumattomia ruumiita kyllä löytyy. Ovahan nämä säälittävät muumiot, nämä sieluttomat marionetit, jotka mekanisoiduilla ilmeillään, eleillään, toimillaan, sanalla sanoen elämänsä kuvottavuudella täyttävät ja paskaavat tämän planeetan. Ovathan nämä tuhohyönteiset liikuttavan säälittäviä tietenkin. Minä jopa säälisin tätä totalitaristiporukkaa, tätä ilmeetöntä kuolaavaa seniilisakkia, jos he eivät joka hetki yrittäisi kaikin inhottavin, itselleen luonteenomaisin, totalitarismin ja tarkoituksellisen tyhmyyden keinoin yrittäisi kuristaa, tukahduttaa, sammuttaa, näännyttää, viillellä, kiduttaa, nälkäänhiivuttaa minua hengiltä. Jaksaisin kyllä sääliä ja puhua rauhoittavasti, puhua tuomatta esiin mitään liian järkyttävää, suojelevasti jaksaisin ja malttaisin puhua, jos nämä liikuttavat lempeäkatseiset dogvilleläiset eivät joka hetki yrittäisi tönäistä minua auton alle, jos he eivät yrittäisi koko ajan lavastaa minua rikolliseksi omiin tekoihinsa, jos he hetkeksikin lopettaisivat kaasun johtamisen suihkuhuoneeseeni. Jaksaisin kyllä sääliä ja puhua rauhoittavalla äänellä niin kuin rakkaudenapostoli Arno Kotro konsanaan, ottaa osaa, ellei mittani näistä dogvilleläisistä olisi aivan täysi.

Sanon tämän erittäin harmissani: Amerikkalainen ja kaikki anglosaksinen kulttuuri, populaatikulttuuri, rockkulttuuri, elokuvakulttuuri, korkeakulttuuri on tullut tiensä totaaliseen päähän. Edessä on tiukka totaliteetin rautahäkki vailla mitään lumousta tai ainoatakaan sielussa tapahtuvaa liikettä. Koska emme ole Amerikassa vielä, meidän kannattaa hätkähtää viimeistää nyt hereille. Amerikkalainen kulttuuri ei tule voittamaan maailmassa! Se on heikkoa, lähes olematonta, siinä ei ole mitään elävää. Tähän kulttuurin uskovien ihmisten itsetunto perustu vain siihen, että he eivät tunne mitään referenssiä tälle kuolemalle: he näkevät ja tuntevat vain kuolemaa. Mutta tällä pleneetallakin luojan kiitos vielä elää voimia, joiden strategia on nyt vain odottaa ja pysyä piilossa, sillä voimia ei kannata nyt haaskata, kun tämä zombi riehuu ympäri maailmaa. Parasta mitä amerikkalaiset itse voisivat nyt tehdä, olisi tajuta oma tilansa, ja lopettaa haaveet maailmanvalloituksesta. Heidän kannattaisi itse ajatella miten masentava maailma olisi, jos todella kävisi niin, että kaiken täyttäisi tämä liikkumaton bulkki, juuri se sama, joka heidät saa lähtemään omasta kuolevasta jäyksityvästä maastaan kaukaisille valloitusretkille. Ennemminkin heidän itsensä kannattaisi rukoilla ja toivoa viisasta valloittajaa, sillä heidän kulttuurinsa seniliteetti on tuhoon tuomittu.


Kun lukee mitä Geishan muistelmista on blogeissa sanottu, voi kyllä vakuuttua, että näillä ihmisillä ei yksinkertaisesti ole kykyä kyllästyä mihinkään:

"Elokuva oli mielestäni kokonaisuutena varsin hyvä. Se antaa hiukan jonkinlaista osviittaa siitä, millaista naisen elämä tai geishan elämä on saattanut Japanissa menneinä aikoina olla. Japanin kulttuurista kiinostuneille voin suositella tätä elokuvaa. Erityisesti lapsuusaika oli onnistuneesti ja koskettavasti kuvattu, samoin kuin nuoruusaika ja geishaksi tuleminen. Elokuvassa näkyy myöskin kuvankauniita maisemia ja muutamia todella kauniita kohtauksia visuaalisesti. En sinänsä vastusta onnellista loppua, mutta minusta elokuvaan olisi sopinut paremmin riipaisevan kaunis loppukohtaus, jossa päähenkilöt eivät olisikaan saaneet toisiaan. Toisaalta amerikkalaisten sotilaiden mukanaolo sodanjälkeisessä japanissa oli ärsyttävää, mutta niin se on varmasti oikeastikin ollut. " http://chi-energiaa.blogspot.com/2006/04/geishan-muistelmat.html

"Suosittelen kaikkia katsomaan sen Geishan muistelmat-elokuvan. Se oli upea. Kirjasta en osaa sanoa mitään, mutta aijon lukea sen. Elokuva oli tosi kaunis ja viehko :)Nyt pitää mennä, tulee American idols ja mallitilkun vuoro nyt." http://derea.blogspot.com/2006/03/tennessee-blogi.html

"Edellä mainituista tyylirikoistaan huolimatta Geishan muistelmat on kaunis kuin kirsikkapuu. Leffa on mielestäni lisäksi myös oivaa viihdettä, joka naulitsi minut tuoliini janoamaan lisää palasia "elävän taideteoksen" absurdista elämästä." http://sinsuality.blogspot.com/2006/03/syntisi-naisia.html

"Visuaalisesti elokuva kannatti katsoa." http://cista.blogspot.com/2006/04/geishan-muistelmat.html

11.7.2006

EI-MITATTAVA OBJEKTIIVINEN

Kuvantekemisen ja ilmaisemisen kysymykset ovat hankalia.
Kirjallinen ilmaisu kattaa tavallaan niin monta erilaista rajoiltaa epämääräistä taidemuotoa.
Runouden projekti on usein ilmaista ei-mitattavaa ei-subjektiivista tai mitattavaa subjektiivista (ei-mitattava subjektiivinen, jos se ylipäätään on jotain, täytyy kai olla objektiivista).
Objektiivisesti ei-mitattavaa on vaikea ilmaista objektiivisesti luonnollisella kielellä, samoin kuin subjektiivista mitattavaa. Wittgenstein sanoisi, että näistä asioista ei voida puhua (tarkoittaen suoraa luonnollista puhetta).
Matematiikassa toimitaan niin, että yhtälöiden avulla mitattavasta voidaan laskea tuloksia, jotka eivät ole suoraan mitattavia, mutta esimerkiksi erittäin ilmaisuvoimaisia.
Esittämisessä, kun ymmärretään, että on olemassa asioita, joissa ihmisten subjektiiviset havainnot ja käsitykset poikkeavat hyvin paljon toisistaan, pyritään luomaan rakenteita, joissa tämä poikkeavuuden syy kuvautuu oikein.
Esitys ei listaa ihmisten käsityksiä, vaan ilmaisee sen, miksi käsitykset asioista, joista Wittgensteinin mukaan ei voida puhua, ovat niin vaihtelevia.
Todelliset ilmaisulliset haasteet ovat aina näissä yhtälöissä, niiden muodostamisessa. Yhtälöiden avulla voidaan ylittää yksitäisten subjektien käsitykset, eli mittausdata, ja päästä kiinni ei-mitattavaan objektiiviseen, mitattavan subjektiivisen (sen mistä voidaan puhua) avulla.

Esimerkiksi henkilöpolitiikan kaltaista tositeatteria ei olisi olemassa, jos Wittgensteinin muotoilemaa ongelmaa ei olisi olemassa.

IN THE WAKE OF POSEIDON

Banaalin jumala on Poseidon.

Myrskyntuoja Poseidonille on uhrattava (asioita banalisoitava), jotta pinnan vaihtelut eivät yltyisi liian jyrkiksi, pinnankorkeuden paikallisen erot liian suuriksi.

Erojen pienentäminen tai kadottaminen tapahtuu joko havainnossa tai todellisuudessa: uhrataan joko erojen tekijä tai erojen näkijä.

Näkijän uhraaminen siirtää myrskypesäkettä, kunnes todellisia eroja ei voida enää havaintoa manipuloimalla kieltää. Mikään uhri ei enää auta. Raivontuoja Poseidon on päässyt lähelle.

Näkijöiden uhraaminen siittää kyklooppeja: "Kun Odysseus vahingoitti kyklooppi Polyfemosta, joka oli yksi Poseidonin pojista, raivostunut meren jumala upotti Odysseuksen laivan."

Maantuudittaja Poseidonille voisi tietysti runoilla pojan, jonka käkimäiset kyklooppiveljet heittävät pesästä rotkoon. Tämä Poseidonin poika, nimeltään Basa (nimi tulee kuuluisan terroristin Shamil Basajevin nimestä), matkustaa pyörremyrskyn silmässä kaukaisilla merialueilla. Hän ilmestyy tiettyinä päivinä kostamaan kyklooppiveljistään siinneille kansoille, ohjaten pyörremyrskyn johonkin suureen kaupunkiin. Hävitys on suurta ja epäselektiivistä.

Banaali on käänteistä transsendenttia. Siitäkin suunnasta paljastuu outoja tiloja, joissa on aina vähemmän mahdollisuuksia löytää purjehdustaitoon perustuva pakotie, enemmän mahdollisuuksia rajuilman puhjeta. Banaalissa on vaikea havata hyvää, koska ilmiö perustuu erojen tahalliseen kadottamiseen (tosin myös keinotekoisten erojen, missä banaali voikin olla hyvä työväline... sillä keinotekoisten erojen kutojat ovat ahkeruudessaan ja auktoriteettiuskossaan, sanalla sanottuna ydinsotaan johtavassa kiltteydessään, mahdoton rasite).

Kykloopit käyttävät banaalia pehmentämään epämiellyttäviä havaintoja (eroja). Kykloopit banalisoivat kauneuden, etteivät joutuisi kohtaamaan totuutta itsestään. Totuus pakottaisi puusilmät uhrauksiin muun kuin materiaalisen hyödyn takia. Mutta Kyklooppi ei uhraa. Rahalla luodaan erot, joita kunnioitetaan kuin jotain jumaluutta. Kauneus näyttää friikkien touhulta. Korruptoitumaton taide on epämiellyttävää, koska eroja ei sanele raha. Kun kyklooppi kuulee sanat "RAHA EI MÄÄRÄÄ KAIKKEA" se poistaa joukkotruhoaseistaan varmistimet ja krematorioiden luukuista salvat.

Kykloopit ovat aika tekijöitä pahassa, mutta saamattomia hyvässä. Eläinjalostus kiiinnostaa niitä. Rahalla luotu ero on todellinen ero myös eläinten genetiikassa. Luonteen turmeleminen, jättiläismäisen sydämen surkastaminen on ilo nähdä ja kokea. Kaikkea sitä saa aikaan rahalla.

On kaksi peliä, kaksi pöytää. Toisessa voi voittaa tai hävitä, toisessa voi vaihtaa ensimmäisen pöydän numeroita ja säädellä ihmisten onnea. Kyklooppi käyttää rajoittunutta katsetta kuin pesäpallomailaa.


Makaaberin sodan banaliteetit lyövät Aiaan.

METSÄSTÄJÄT

1.

Kymmenen miestä näki tien yli juoksevan kissan ja yksi näki peuran.
- Katsokaa, peura, yksi sanoi. Kymmenen nauroivat.
Yksi lähti peuran perään, tappoi sen ja raahasi raskaan ruhon hitaasti kotiinsa. Hän pyysi kymmenen katsomaan saalistaan. Kymmenen tulivat ja kun näkivät saaliin, jota yksi ylpeänä esitteli, he sanoivat yhteen ääneen:
- Sehän on kissanraato!
Silloin yksi huomasi itsekin, että kissanraato se oli. Hän kutistui kymmenesosaan ja istui miettimään. Kun kymmenen olivat lähteneet, hän kääntyi aikoen potkaista kissanraadon pellolle. Mutta siinä olikin taas sama suuri peura.
Yksi paloitteli saaliinsa ja laittoi sen pakastealtaaseen. Peuranlihaa riitti koko vuodeksi.

2.

Vuoden päästä samalla paikalla kymmenen miestä näkivät tien yli juoksevan jättiläispeuran ja yksi näki kissan.
- Katsokaa, peura, joku sanoi. Kaikki kymmenen lähtivät peuran perään. Yksi jäi seisomaan paikoilleen, eikä ymmärtänyt mitään. Raskaan monivaiheisen metsästyksen jälkeen kymmenen saivat jättiläispeuran kiinni, tappoivat sen ja raahasivat ylettömän raskaan ruhon hitaasti kotiinsa. Myöhemmin yksi kysyi, saitteko te sen kissan kiinni? Kymmenen pyysivät häntä katsomaan. Yksi tuli ja näki saaliin, jota kymmenen ylpeänä esittelivät. Yksi sanoi hieman epävarmalla äänellä:
- Kappas, peurahan se olikin!
Kyllä on nyökytteli jokainen vakuuttavasti. Eikö se ollutkin ylettömän raskas kantaa kotiin? Kyllä oli, jokainen vakuutti. Vanhimmat metsästäjät puhkesivat vuolaisiin kiittelyihin: "Emme milloinkaan ole nähneet elämässämme yhtä komeaa peuraa!" Näitä sanoja lausuessaan he katselivat ilmeettöminä yhtä. Yksi kutistui kymmenesosaan ja häipyi.
Kymmenen paloittelivat saaliinsa ja laittoivat sen pakastealtaaseen. Lihaa ei riittänyt edes yhdeksi päiväksi, mutta koko vuoden kymmenen näyttelivät kylläistä.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com