28.4.2006

KING DIAMONDIN LAVASHOW

TP: "Ihmisiä, jotka käyttävät argumenttina narisevalla äänellä lausuttua sanaparia hyvinvointivaltion purkaminen pitäisi lyödä puukolla mahaan. Mutta vain kerran, että voisivat parantaa tapansa."

Nykymaailmaa halveksitaan myös toisesta syystä, todellisesta syystä. Todellinen syy on nykymaailman ongelmat, jotka ovat suuria, globaaleita, luontoon ja sen hyödyntämiseen liittyviä, ja jotka vaikuttavat jokaisen elämään (ja varsinkin siihen mitä elämästä uskaltaa uskoa ja toivoa) paljon enemmän kuin tahtoisi myöntää. Olisi todella mieletöntä yrittää kieltää oireilua jonka alkuperä oli jo Marxille täysin kirkas, ja joka on siitä vain pahentunut.

Kiukuttelun ja "tuntemisen" sijaan pitäisi kuitenkin esittää jatkuvalla syötöllä uuttaa timattia tuhannesti Marxia sivistyneempää taloustiedettä ja yhteiskuntateoriaa... tai oikeastaan malleja, toimivia romaaneja, toimivia utopioita, toimivia simulaatioita, elokuvia, mediaa, niin että voitaisiin oikeasti arvioida tulevaisuutta, suuntaa johon ollaan matkalla. Se on vaikeampaa kuin kiukuttelu, myönnetään.

Ehkä se ajatus missä yhdyin TP:n käsitykseen liittyy jotenkin siihen, että kapitalistisessa järjestelmässä tunteet ovat (niin kuin logiikkaan tietysti kuuluukin) yksityisomaisuutta. Tunteet ovat omaisuudenhallinnointia koskeva kysymys. Niiden ylläpitäminen on paljon kalliimpaa kuin hulppea keskusta-asunto. On automaattisesti selvää, että jos ei ole varaa edes penthouseen, ei voi olla varaa kiukuttelua kummempiin tunteisiin (tämän pitää olla kapitalismiin sisäänrakennettua, jos halutaan tämän kiristysjärjestelmän toimivan mahdollisimman suurta kulutusta ja tehokkuutta tuottavasti, hirttosilmukkana, joka puristaa ihmisten sisuskalut naustikelijoiden ateriapöytiin nirsoiltavaksi). Idea on, että ilman tätä omaisuuden lajia, ei voi olla tunteita.

Omaisuuden lajit kuten väsymiseen asti on toistettu kertyvät yksinomaan joillekin, ollen samaan aikaan ehdottomasti maailman rajallisista resursseista pois. Tunteet (niin kuin tähän järjestelmään tietenkin on sisäänlaskettu) ovat tämän talouden ydin.

Onfray käyttää tästä tunntetaloudesta - tai paremminkin hillittömästä keinotekoisesti luoduista varallisuuseriosta tässä tunnetaloudessa - nimitystä yleinen kurjistuminen, koska suurin osa kurjistuu, ja vain muutamat rikastuvat tässä prosessissa. Muutamien suuri rikastuminen on äärimmäisen sattumanvaraista. Kapinallisen politiikka on aika valheelle periksiantamaton 600 sivun dokumentti tästä mekanismista.

Puhun nyt tässä ikään kuin planeetan keskimääräisen jokamiehen näkökulmasta (toisaalta mistäpä minä sitä niin kovin hyvin tuntisin). En ole erityisemmin kiinnostunut joidenkin harvinaisten erityskohtelua ja elämänkohtaloa nauttivien yksittäisten mihinkään-siihen-mitä-on-tulevaisuus-vaikuttamattomien henkilöiden kokemuksista (monilla henkilöillä tämän talousravintoketjun huipulla saattaa olla paljonkin tunteita, varaa niihin).

Itselläni kysymys ei tietenkään ole tunteiden kieltämisestä, ei hedonismin kieltämisestä, vaan sen pohtimisesta, mitä tämä tunnetalous oikein on, minkälaisen niukkuuden ja köyhyyden kulttuuriin se johtaa, jos kaikki planeetan rikkaus ohjataan sattuman varaisesti harvoihin käsiin (eikä sattumanvaraisesti useisiin käsiin)? Mitä tämä kaoottinen, ikään kuin kohtaloton ohjausmekanismi tuottaa pitkällä aikavälillä? Mitä on tämä tunteiden hallinnointi, joka näköjään voi pitkälle ylittää tällaisen elämän ansassa rimpuilevan olennon kyvyn vaikuttaa omaan elämäänsä.

Periaatteessa halvin mahdollinen tapa saavuttaa tunteet, on erakoituminen. Erakolle mikään tunne ei tarvitse olla vieras. Erakko suurella vaivalla voi viljellä tuntaita. Erakoituminen on vain melko kallista sekin. Jotkuthan tässä ovat aika hyvin onnistuneet. Siinä on myös haittoja ja ehdottomia esteitä.

Eilen kävin mielenkiintoisen keskustelun, jonka pääajatus oli se, että jos kaikki maailman tuotanto olisi sellaista, että siinä ihmiset laittaisivat parhan osaamisensa valmistamiinsa tuotteisiin yksitellen ja nautinnolla, niin sellaisista tuotteista, kulutustuotteista ja kestävistä, koostuva maailma olisi paratiisi.

On jännää että nykyihminenkin voi ajatella näin, vaikka vain kuriositeetit ja ylellisyystuotteet enää noudattavat tätä logiikkaa. Tämän ajatuksen sotkeva mekanismihän on juuri se minkä kuvaaminen oli Marxin elämäntyö. Mekanismin sotkee A) sarjavalmistus, teknologia, joka ylipäätään vaatii sarjavalmistusta, mutta tämä peruste on kyseenalainen, B) osin poliittisesti, keinotekoisesti ylläpidetty elintasoero halpojen ja rikkaiden maiden välillä, jolloin rikkaissa maissa ei enää kannata tuottaa mitään (muuta kuin enintään ylellisyystuotteita), kun halpismaissa on pysyvästi kivasti halpaa. Ongelma on siis laajasti kaikilla tuotannon aloilla se, että hengen tuote ei ole aidosti kilpailukykyinen kuin aivan harvoilla toimialoilla... siksi henki laajassa mielessä rappeutuu. Ilmaista orjatyötä on tarjolla loputtomasti, ja monet saavat vain haaveilla ilmaisen työn tekemisestä, koska joutuvat maksamaan siitä, että saavat tehdä "mielekästä" työtä.

Kapitalismin idea on se, että mikään ei ole ilmaista, ei edes oikeus orjuuteen. Syntyvää lasta aletaan heti riistää koska kapitalistisen äidin maito on maksullista ja rakkaus tiukasti säänneltyä kulutustavaraa (kaiken pitää olla niukkaa, paitsi upporikkailla, joilla kaikki on rituaalista tuhoamista ja tuhlaamista). Jos lapsi ei pysty kustantamaan imemistään, se löytää itsensä kukkapurkkiin paloiteltuna (kuten päivän lehdestä saamme lukea). Se, jos vapaata tunnetta, joka ei ole kapitalistisen hallinnoinnin alaista, siis maksullista, esiintyy, tarkoittaa, että systeemi ei toimi, eli että se on tehoton. Silloin astuvat konsultit esiin tehtävänään ruuvata homma sen verran kireäksi, että löysää ei ole yhtään.

Vasta tilanne, jossa 99, 99% ihmisistä on syvällä äärimmäisen kauhun pimeässä absoluuttisessa kurjuudessa, samalla kuin 0.01% saa kaiken koko planeetan luonnonvarojen rikkauden itselleen, rituaalisen tuhoamisen, elämänhalveksunnan ja tuhlauksen välineeksi, konsultilla on aihetta lakata pelkäämästä työpaikkansa puolesta.

Kysymys on ruuvin vääntämisestä mahdollisimman totalisoivaan hyönteistävään hillittömyyteen. Mikään hillittömyys ja elämänvastaisuus, kierous tai riippuvuus ei ole konsultin hyönteissilmille huomaamaton. Hymyilevä ihminen, joka ei ole maailman tuhannen rikkaimman ihmisen listalla, on konsultille indikaatio siitä, että asiat eivät ole hyvin, ts. työpaikka on vaarassa. Nalle Wahlroos antaa tyytymättömänä, sanoin kuvaamattoman pyhimysten pyhään vihaan verrattavan raivon vallassa, huomautuksen ja näpäytyksen kansainvälisen kilpailukyvyn laskusta. Systeemi ei toimi.

NELINEUVOINEN LAJI

Tämän mielenkiintoisen lajin yksilö, mies tai nainen, koostuu kahdesta irrallisesta osasta, ns. värillisestä ruumiista ja värittömästä ruumiista. Ruumiit ovat muodoltaan ja anatomialtaan syntymässä samanlaiset. Sen jäleen ne alkaa eriytyminen. Kaksi osaa voivat liikkua toisistaan erossa ja vapaasti, mutta niillä on kehittynyt tosiaikainen tiedonsiirtojärjestelmä, jolla ne jakavat kaikki aistimuksensa ja kokemuksensa. Kaikki parin kokemat negatiiviset emootiot integroituvat ajan kuluessa värittömään ruumiiseen, kaikki positiivinen värilliseen. Niiden muoto (ja jossain määrin myös koko) muuttuu sen mukaan kuinka paljon niiden integroimat kokemukset määrällisesti vaihtelevat. Ne voivat aiheuttaa toisilleen väkivaltaa ja tappaa toisensa, sillä seurauksella että myös toinen kuolee.

Lajin hedelmöittyminen vaatii kaikkien neljän osapuolen läsnäoloa. Värillinen mies parittelee värillisen naisen kanssa ja värittömät samoin. Sitten mennään ristiin. Värillinen nainen synnyttää värillisen jälkeläisen ja väritön nainen värittömän. Heidän raskautensa kestää täsmälleen saman ajan. Jos toinen sikiö menee kesken, myös toinen kuolee. Syntyvä pari on edelleen uusi yksilö.

Lajin erikoinen ominaisuus on se, että värittömät yksilöt voivat muuttua hetkellisesti näkymättömiksi värillisiltä yksilöiltä. Siten värittömät saattavat vaivattomasti vakoilla värillisten puuhia. Näiden yksilöiden keskuudessa monet meille vaikeat käsitteet, kuten yksilöiden luotettavuus, petos, rikos ja muu sellainen on aivan erilaisessa merkityksessä. Mitään rikosta ei voi kuvitella tekevänsä vailla todistajaa. Kaikki kavallukset paljastuvat automaattisesti, jos joku niin haluaa. Siksi näiden yksilöiden keskuudessa ei tunneta valehtelua tai mustasukkaisuutta. Kaikkea muuta paitsi päälauseilla tapahtuvaa totuuden ilmoittamista pidetään silkkana hulluutena, jos ollaan sellaisesta ylipäätään edes kuultu puhuttavan.

Nämä meitä noin 300 000 vuotta älyllisessä kehityksessä edellä olevat lievästi sanottuna mielenkiintoisen näköiset olennot ovat varsin tunnettuja vilkkaasta eroottisesta elämästään. Mutta tästä lisää toisella kertaa.
Kieli on sitä, mitä tuotetaan, kun pyritään välttämään jotakin.
Kuollutta aikaa on se, joka väsyneellä kuluu unen odottamiseen.

26.4.2006

AROKANSAN OPPI

Kokonaan mennyttä tyhmää, ja meille jo kaikin puolin käsittämättömäksi muuttunutta maailmaa edustaa Suomalaisissa valtatiedotusvälineissä edelleen viljeltävä kuva Venäjästä ja venäläisyydestä. Suurin tabu Suomessa on esittää vilpittömästi mitään mikä Venäjässä on olennaista, puhumattakaan siitä mikä siinä on mielenkiintoista (minä en siitä tiedä paljonkaan, en ole päässyt perille slaavilaisuuden sisähuoneisiin, vain eteisestä olen saanut aapiskirja kainalossa katsella... mutta nöyrän ja vilpittömän kiinnostuksen vallassa olen). Tämä journalistinen "omaperäinen", "supisuomalainen" estetiikka kiteytyy sanoihin vilppi ja valehtelu. Esittää saa vain tarkoin valittua tietoa ja kuvamateriaalia, joka istuu näiden nyt jo edesmenneinä käsiteltävien idioottien täydellisen ääliömäisiin ennakkoluuloihin (lue: näistä asioista vastuussa oleva valtaeliitti).

Nykyvenäjän kulttuurinen rikkaus, alkuvoimainen energisyys, kollektiivisen emootion väsymätön virittynyt liike, suurkaupunkien hillitön eksentrinen, avantgardistinen syke, vaatemuodin huima omaperäinen rento mielikuvituksellisuus ja länsimaisen teknologisen kehityksen täysin omaleimainen omaksuminen ovat jotain niin kertakaikkisen tyrmäävää, että täysin varmasti kukaan Suomen rajojen sisäpuolella ikänsä pysyttäytynyt, ja länsimediassa arvostelukykynsä rippeet tuhonnut ei sitä pysty kuvittelemaan. Puhun nyt siitä, mikä on välitön kokemus, välitön vaikutelma, itse elämä ja katu, jonka venäjälle matkaaja, jos on kyllin rohkeasti ennakkoluuloton pitämään silmänsä auki, kohtaa. On aivan eri asia lukea pölyttyneiden kekkoslaisten harmaapäisten poliittisen historian kirjoituksen "asiantuntijoiden" jaarituksia siitä mikä on Venäjän tila... mikä on juuri nyt muka jotain olemassa olevaa kuohuntaa, pinnanalai9sta liikehdintää, propagandaa ja muuta roskaa, jossain muka kulissien takana. Olisi ehkä aika havaita, että mitään kulisseja ei ole, että elämä tapahtuu siinä silmien edessä ihan kokonaan.

Kyllä nykyvenäjällä silti näkyy myös kapitalismin kammottavat varjopuolet, vaikka poliittinen eliitti onkin käsittääkseni antanut selvästi ymmärtää vallan pysyvän demokraattisesti valituilla päättäjillä, sen sijaan, että se länsimaisen mallin mukaan luovutettaisiin kasvottomalle ulkomaiselle pääomaeliitille, jonka ainoa tarkoitus on tyhjentää maa luonnovaroistaan. Vaikka valtaeliitti, niin kuin minusta näyttää (mutta en ole tästä täysin varma, korjatka jos olen väärässä... demokratiahan ei lännessä toimi juuri kaupallisen median manipulaation takia), toimiikin tällaisen rauhoittavan näkemyksen puitteissa, on internetillä silti venmäjällä sama tärkeä kapitalistista propagandaa vastustava merkitys kuin lännessäkin. Ylipäätään kaikki mediat tulee valjastaa kapitalistisesta manipulaatiosta riippumattomiksi. Tämä ei ole lupullinne päämäärä, vaan ensimmäinen tervehdyttävä askel. Siksi valtion hallitsema media Venäjällä noudattaakin täydellisesti sitä linjaa mitä amerikkalainen taloustieteilija Noam Chomsky hahmottelee kirjansa Ideologia ja valta, lopussa, kappaleessa johtopäätökset (korjatkaa jos olen väärässä).

Riittämiin silti löytyy kalliisiin merkkirytkyihin, esineisiin ja autojen tummiinlaseihin verhottuja (mutta silmäpusseiltaan ja otsan varjoiltaan mersua köyhemmän näköisiä) rappioanorektikkoja henkivartijoineen, roskasakkia, jonka ainoa keino ja estetiikka luoda itsetuntoa ja erottautumista on rahan tuhlauksen törkeä määrä. Mutta päin vastoin kuin meillä lännessä, Pietarissa voi ainakin vielä toistaiseksi erottua muullakin tavoin, mielikuvituksen voimmalla ja energisyydellä. Pietarin uusi Society Class -yökerho Ludovic on täynnä meidän mittapuussa vertaamattoman kauniita, kalliistipuettuja, jääkylmiä, sanoin kuvaattoman luotaantyöntäviä, masentavia kaunottaria, tekemässä eroa, asioita vaikeaksi, nihkeäksi, turhautumassa, laskemassa lampaita. Tälle kaikelle on silti Pietarissa liiankin helppo kohauttaa olkiaan ja liitää viinirevohkansa kanssa mihin tahansa ajattoman metropolin täyteen lastatuista puoli-ilmaisista kapakoista, jotka ovat pullollaan aivan yhtä kauniita olentoja, sillä erotuksella, että heillä ei aikaa ole hauskanpidolta tuhlattavaksi turhamaisuuteen. Tämä yksin arokansan ominaisuus, äärimmäinen kyky kyllästyä muuhun kuin aitoon hauskaan, on yksi viehättävimpiä piirteitä, jota olen ihmislajissa kohdannut. Miten ihana on jumalainen kaunotar, jolla ei ole elämää tuhlattavaksi turhautumiseen, näyttäytymiseen, poseeraukseen, peleihin, koska aito ja ehdoton kaikkialle levittäytyvä eroottinen uteliaisuus vie kaiken huomion (korjatkaa jos olen väärässä).

Venäjän suurkaupungit ovat pullollaan ilmiöitä, kohtaamisia, tapahtumia, sattumia, jotka eivät missään tilanteessa voisi olla mahdollista Suomen itärajan länsipuolella. Koko tuo kunnioitusta herättävä animistinen fantasiatodellisuus on se syy, miksi minusta jokaisen suomalaisen koululaisen pitäisi viettää vähintää puoli vuotta Venäjällä vaihto-oppilaana. Venäjänkielen merkityksen luulisi meille olevan miljoona kertaa suuremman kuin ruotsin, jolla ei oikeasti ole mitään uutta annettavaa ja opetettavaa.

Yhtään en tiedä mitä tämän arokansan suunnittelijan pään sisällä tapahtuu, kun Pietarinkin esikaupunkialueille kohoavia uusia omakotitaloja katselen. Meneillään on kai jonkinlainen kilpailu "kuka tekee hulluimman fantasian". Siellä lapset leikkivät futuristisella 2000-luvun asuntoalueella, lemmikkieläimineen, servaaleineen, pingviineineen, alpacoineen, alligaattoreineen. Nautin tästä puhtaasti fiktiiviseltä vaikuttavasta näyistä, sen täydellisestä ennalta-arvaamattomuudesta. Ihmettelen, onko tässä maassa todella samat ilmasto-olosuhteet kuin meillä Suomessa, samat fysiikan lait... rakennuslainsäädäntö ei ainakin voi olla sama? Arokansan luonne on sellainen, että se ei joko ryhdy mihinkään, tai sitten tehdään jotain, mikä on länsimaiselle ihmiselle aivan täysin käsittämätöntä. Kompromisseja ei tunneta ollenkaan... onneksi...kai?

"Kävelylenkin jälkeen poikkesin erääseen vanhalla Arbatin kadulla sijaitsevaan ruokalaan. Ruokala oli ahdas, palvelu hidasta ja porukkaa runsaasti. Seisoessani jonossa, edessäni jonotti noin kaksikymppinen, viehättävä ja supertrendikkäästi pukeutunut tyttö. Jostain käsittämättömästä trendimuotilehdestä tyttö oli napannut itselleen idean kiinnittää peffaansa noin puolitoistametrinen alligaattorin häntä, joka sojotti siinä hänen farkuistaan 90 asteen kulmassa puolelta toiselle heiluen. Häntä oli epämukavanoloinen ja ennen kaikkea epämukava kaikille ruokalan asiakkaille. Tytön kävellessä pöytäänsä, takana heiluva häntä käväisi ainakin muutaman asiakkaan keitossa ja salaatissa. Asiakkaat nurisivat ja valittivat, mutta tyttö ei ollut moksiskaan: tärkeintä on näyttää hyvältä ja kiinnittää sopivasti huomiota. Sillä Moskovassa pärjää ja erottuu miljoonien ihmisten massasta.">>
"Sukupolvi, joka on tulossa, on vailla fyysistä ikää." Timo

ELÄMYKSETTÖMYYS

TP: "Olen tarkkaillut ihmisiä ja erityisesti sitä, mitä kutsutaan tunne-elämäksi. Johtopäätös on selvä: se on viattomia sivullisia ärsyttävää ininää ja sekoilua. Lopettakaa, kiitos. Ei tarvitse hävetä, sekin on valitettavasti tunne, riittää että lopetatte."

Pari huomautusta tähän, vaikka sanaa "tunne" käytetään tässä selvästi provokatiivisessa merkityksessä "kiukuttelu". Emootioiden lopettamista ei minusta pysty mitenkään tehostamaan enää siitä mihin nykyinen kulttuurimme on yltänyt. Meillä esiintyy lajina vielä jonkin verran alhaisia, ilkeitä, pahoja, karkeita, äärimmäisen haitallisia tunteita, joihin TP viittaa. Hienoja tunteita meillä ei enää lajina esiinny (ne ovat yksityisomaisuutta ja kaipaavat jatkuvaa päättäväistä yksityistä suojelua... koska rahanvallan intresseissä on tuhota, kaasuttaa, hienot tunteet, jotka pystyvät sivutuotteenaan esimerkiksi vastustamaan hillitöntä kulutuspsykoosia. Itse en ole kovinkaan rikas hienoista tunteista, resurssi on kerta kaikkiaan niukka, ja ylläpito äärettömän kallista, ja kallistuu kaiken aikaa, mutta kuitenkin, mitään muuta en tahtoisi elämässä kokea. Mitään muuta en kaipaa, mitään muuta en ikävöi tässä maailmassa. Jos on joskus kokenut emootioiden rikkautta, tietää, että kaikki muu tavoittelu elämässä on puhdasta säälittävää houretta... emootioiden rikkaudessa on itsessään kaikki sisältö, kaikki oleminen, kaikki fantasia ja mielikuvitus, joiden heijastumaa esinetodellisuus parhaimmillaan ja kauneimmillaankin vain on. Kristuksen ylösnousemus symboloi minulle ennen muuta emootioiden kykyä herätä kuolleesta).

Hienot tunteet ovat joka tapauksessa lajimme selviytymisen ainoa ehto. Ja ihmisyksilöitä tulee arvioida edelleenkin vain tällä, eikä millään muulla, perusteella.

Suomalainen kulttuurin on maailman kehittynein täydellisen emootiottomuuden kulttuuri. Meillä saa kulttuurisen tappotuomion jo sillä, että myöntää aavistavansa sen mitä emootiot saattaisivat olla ja merkitä, jos niiden vainoaminen hetkeksikin taukoaisi. Joillekin 90-lukulaisille runoilijoille (joiden muodontajua saatan arvostaa suurestikin) emootiot, eetos, burleski ovat sellainen tabu, että pelkkä ajatuskin saa heidät kai repeämään raivosta ja lasinsirumurskan viiltelevästä tukahduttamisen halusta. Silti heidänkin arvostamassaan Saarikoskessa ei ole muuta hyvää kuin äärimmäinen kyky välittää emootion liikettä - kyky joka heiltä itseltää puuttuu täydellisesti.

Mielenkiintoisempi havainto on se, että suomesta löytyy yllättävän paljon naistaiteilijoita, joilla emootioiden poissulkeminen on viety aivan käsittämättömiin sfääreihin. Tällä asialla leuhkitaan, kovistellaan ja ylvästellään. Se on ikään kuin "jotain uutta", perinnettä ja traditiota vasten, jossa hienoja tunteita kunnioitetaan yli kaiken maailman paskanjauhamisen. Ollaan keksitty oikein jotain uutta, tuotu mailmaan jotain mitä siellä ei ole aikaisemmin ollut, kaikessa röyhkeydessä mennään jopa niin pitkälle, että kehdataan puhua oikein estetiikasta tai tyylistä. Ollaan ylpeitä siitä, että kestetään emootiottomuutta, katua, täydellistä sielullista jääkautta, paremmin kuin toiset, sellaiset rääpäleet, jotka romahtavat, polttavat itsensä koteihinsa, tai ampuvat hirvikiväärillä autuaan helpotuksen kalloonsa (en voi mitenkään moittia sitä, joka emootioiden täydellisessä perikadossa lopullisesti väsyy ja päättää ottaa itseltään hengen, luovuttaa taistelupoteronsa toisille täysin toivottomassa, paujoukkoja vailla olevassa emootiontuohoajien vastaisessa 33 vuotisessa sissisodassa, jossa joka hetki olemme). Katsotaan ystävän hajalla olevaa kalloa, viisaita verimössöön jähmettyneitä silmiä kymästi ja etäältä niin kuin Juha Seppälä inhottavia, kuvottavia, oksettavia, masentavia kuvattaviaan. Saadaan tieto oman tyttären paloittelumurhasta orgioissa ja oman pojan kuolemasta skitsofrenialääkkeiden yliannostukseen. Iloitaan hiljaa, tunteettomasti, ilmeettömästi siitä, että jäätiin itse jäljelle, että kova erämaan oikeus voitti, että kovalla ja armottomalla raatamisella pystyttiin tuhoamaan kaikki ainekset, joissa oli idulla pienikin emootion sikiö. Jotenkin kaiken eloonjäämiskamppailun tiimellyksessä jää huomaamatta se, että tässä kaikessa ei ole mitään sankarillista tai edes kunniallista. Tämä hieno ja omaperäinen "estettiikka" tai "tyyli" on pelkkä sekopään houre, seniilin narsistisen persoonallisuushäiriön tuote, äärettömän häpeän aihe.
Sivullani kulkee aukko josta voi pudota. Ensin kestää kaksikymmentä vuotta tajuta, että harvalla sellainen on. Sitten aika kuluu päättelyyn: millainen olisi maailma, jossa tämä kyky kokea kauhu olisi hyödyllinen, säilyttävä, tai edes vähemmän rasittava.

25.4.2006

Poliittinen kysymys muodostuu siitä mitä on täytynyt opetella ja mitä jättää opettelematta. Että voisi oppia kaiken tai ei mitään, se ei tule aikuiselle mieleen.

SUURLÄHETTILÄÄN VASTAANOTTO

koostui pääosin venäläisistä, suomalaisista ja ranskalaisista taiteilijoista. Paikkana oli banja kahvila Idiootin korttelissa. Ilta jatkui Bolshoi Morskajan opiskelijakuppilassa. Ilmiö ”Presnyakov” alkoi iskeä toden teolla… millaista mahtaa olla superstara, jos jo kaksoisolentona joutuu hätistelemään innokkaimpia teinejä ympäriltään. Black Sabbathia diggailevan parikymppisen kaunottaren rinnassa oli Death nimisen bändin rintamerkki. Myönsin hänelle ja hänen Sistem -nimiselle parimetriselle henkivartijalleen luvan liittyä seurueeseen jatkaaksemme suurlähettilään opastamina Datcha –nimiseen turistibaariin. Monta tuntia siinä siten tanssittiin. Sistem istui nurkkapöydässä kuulokkeet päässä ja näytti viihtyvän oikein hyvin. On vain yksi tapa selvittää tilan todellinen luonne: mennä siihen sisään koko emootionsa voimalla. Jälkitunne kertoo totuuden. Kokemusta ei voi saavuttaa asettumalla tarkkailijaksi. Jossain vaiheessa sitä tai jotakin toista yötä piipahdimme Accu:n Jeren kanssa bisneslounaalla kahden ”Kaliningrad Immanuel Kant State University of Russia”:n pianistitytön kanssa (Pietari on ainoa tuntemani kaupunkin, jossa lounasaika on klo 5 aamulla). Nämä tytöt olivat kuin kahdesta kärjellään seisovasta vesipisarasta kokoon pantuja. Baarikierros joka tapauksessa päättyi siihen, että club Gribojedovilta sammutettiin valot. Vesipiippua (jokaisessa kahvilapöydässä on nykyään ”kaljan”) hönkäiltiin henkilökunnan kanssa taskulampun valossa. Vieressä istuva jenkki sanoi tulleensa juuri lentoasemalta. Oli myöhästynyt Philadelphian koneesta, tasan kuukaudella. Vastapäätä istuva suomalainen tyyppi sanoi viettäneensä Pietarissa jo kolme vuotta. Kun oli tullut kaupunkiin silloin ensimmäisen kerran, oli jo seuraavana aamuna sanonut itsensä irti työpaikasta (Pohjola yhtiöiden pikkuporras) ja myynyt asuntonsa Suomessa. Sitä rataa oli eletty niin pitkään kunnes jostain päin suurta Venäjän maata tuli kauan pelätty tieto raskaana olevasta naisesta. Se tarkoitti naimisiin menoa ja nykyiseen perhe-elämään siirtymistä sitten. Minut rekrytoitiin aupairiksi asuntoedulla ja ainakin Suomen mittapuussa hyvällä kuukausipalkalla, mutta kovin heikoin lisäehdoin: vaimo pitää hoitaa kaksi kertaa viikossa. Matka jatkoille kävi suurlähettilään lähikaupan kautta. Pulju muistutti viisinkertaiseksi laajennettua Stockan herkkua, jonka valikoimat ja sisustuksen joku paikallinen Jeff Koons oli suunnitellut. Logistiikasta voi sanoa sen verran, että robotti, joka asetteli tuotteita hyllyyn oli hauskannäköinen. Lihatiskin emäntä huojui korkokengissään, liekö sisustajan huumorintajua strippitanko lihatiskillä. Maailman parhaat DJ:t heittävät keikkaa tässä marketissa 24h. Suurlähettiläs tyttöystävineen shoppailee yleensä klo 3.00 – 4.00 aamulla. Perillä katselimme valtiomme eteläisimmän suurkaupungin Las Palmasin psykedeelisesti huojuvaa karnevaalitaltiota Tsaarin aikaisten kaleidoskooppien lävitse. Muunsimme poljettavalla jo kai ennen Tsaarin aikaa valmistetulla Yamahan urkuharmoonilla ääneksi taiteilijan työhuoneen (suurlähettiläs on vapaa-aikanaan runoilija, niin kuin me kaikki) seinän kokoista huumaavaa maisemavalokuvaa, joka kuten huomasin, oli otettu viereisestä ikkunasta. Ympäröivien rakennusten kattojen yläpuolelle avautuvasta luukusta näkyi viiden eri kirkon sipulikupolit. Siperia on olemassa siksikin, että oppisimme tajuamaan tämän toiselta vuosituhannelta peräisin olevan näkymän erityislaadun. Suurlähettilään tyttöystävän 25 vuotiaan jäätanssijan näköinen georgialaisäiti – muuten entinen Moskovan suuren sirkuksen akrobaatti hänkin - tuli tarjoamaan aamuteetä. Hymyillen hän kaatoi meille kullekin vuorollaan ja ryhdisti sitten itsensä, ilmeensä muuttui täysin: - Tbilisissä tapahtuu mielikuvituksen ja toden ylösalaisin kääntyminen: se mikä meille täällä lännessä on objektiivista ja selvää muuttuu siellä kokonaan kuvitteelliseksi, ja kaikki –aivan jokainen - hartaimmista kuvitelmistamme täällä muuttuu siellä todeksi. Voi, meillä täällä lännessä (Pietarissa) on niin vähän maagista voimaa - älyähän tarvitaan vain emootioiden suojeluun! On todella vaikea muistaa meidän olevan oikea kansakunta.

Siirryimme ompeluhuoneeseen lukemaan neuvostoliittolaisia naisten muotilehtiä ja kuuntelemaan jotain äänitaideteosta 5.1 laitteistolla. Teos oli uusinta hottia tällä taiteen saralla. Muistan mainitusta tekijästä vain sen, että hän oli ollut kolme tai neljä kertaa naimisissa Björkin äidin kanssa, ja eronnut aina eri syystä. Jo sinä tai jonakin toisena aamuna siirryimme konvehtitehtailijan kanssa aamuaurinkoista Nevskiä kohti seuraavia pitoja. Petyin huomatessani Fontankin hevosten olevankin oriita. Yritimme hahmottaa missä on noiden kauniiden eläinten alkukoti. Emme voineet edes muistaa, oliko Amerikassa villihevosia Kollumbuksen saapuessa vai ei.

24.4.2006

Tulit tännekin säätämään lain
Täydellisine syljestä liimattuine muotoinesi
Sanojesi lasinsiruhelvetteine
Jos Jumala on, olet sinä saatana
Jos Jumalaa ei ole, sinä käytät ihmisen nimeä
Ja liittoudut kuolleiden vastustajiesi kanssa
Näin kykloopin silmän
kahtena sydänten nälän
nälän lähteeksi rikkauden lähteen
tulvivan surusta mustat kasvot
kauneuteen ristiinnaulitut
vaikutukseltaan kuin sovittu käsite

miten voi taivaallinen kaupunki
näyttää pimeältä
se vie hänen aikansa
se vie hänen aikansa
”Sanko kumahtaa hetkessä syvyyteen,
mutta nostaminen kestää kauan”
mikä muu se ääni olisi voinut olla
kuin väärästä tunteesta johtuva muodottomuus
muodon täydellinen romahtaminen

on helppo erottua lukutaidottomuudella
niin kuin tähdet kaupungin yllä
kirkkaat ja hylkivät partikkelit
kaiken luonnollisen, kaiken
emootion, kaiken elävän hylkääjät
öljylähteiden mustassa valossa
lasinsirumurskeen viiltävinä
joukkoja ja pienempiä joukkoja

pilkkivien heilurikellojen laakso
jättiläiskurkien ei enää onnistu
koskettaa toisiaan siivenkärjin
kuten Ovidius kertoo
- vain yksinäinen naaras joka vuosi palaa

typpibaarissa orgiat
mantua anestesiassa
kauneimpana kesäyönä
Napolin kaduilla rottien
kuin unelmien vikinä
jotain häiritsevää nimetöntä
puutetta kaiken yötä
voimiaan tuhlaten
saa kävellä kohtaamatta mitään helpotusta

en pane arpaa tälle ruudulle
vain täydellisiin jaksan uskoa
voimaton, teuraaksi kasvatettu
näillä ymmärryksen rajamailla
jättiläiskurki levittää tahritut siipensä
ei kestä, pakenee, pakenee

pystytkö katsomaan orgioita halveksumatta
ymmärrätkö mitä näet, hän kysyy,
lintunaamarien takaa, sielusi ytimessä?
vuoripukkien kuiva nahkainen korina
koulutetuilla äänillä tuotettu maiskutus
pitkien puunokkien kalina
kuinka monta porttoa olet kantanut harteillasi helvetistä
hän kysyy, saatanan mankelin välistä
lihan muisti vetää helvetin tähän valoon
loputtoman pitkänä laahuksena
paha silmä liittoutuu varjosi kanssa
astuu huoneeseen kuin omistaja
mankeli kitisee, pihakaivon hyrräävä veivi
Minua ilahduttaa tämä kymmenen metriä leveä ja kolmekymmentä metriä korkea jugendviipale metsän keskellä. Joskus kun on pitkään ollut yksin viileässä kivikuutiossa usko elämän mielettömyyteen horjuu. Pingviineillä ei liene viihtymisongelmia antarktiksellakaan, joten hovimestarin paikka tässä palatsissa ei voi olla huononnus. Pingviini on villieläin, kesäisessä järvessä uskomattoman akrobaattinen uimari, vaikka hiekkarannalla tietysti koominen näky.
ylitämme Lenan, dieselveturi ja yksi makuuvaunu
olemme ohjaamossa eli cockpitissä
naiskonduktööri on kierosilmäinen
mutta ilta niin mukava
että pian silmät katsovat samaan suuntaan

viikonloppu, pakkomielteinen
koottavien lennokkien rakentamista

sitten aina vihdoin

vihdoin sitten

sitten niin

aina kuitenkin

vaikka lopulta aina

enemmin tai myöhemmin

kyvyttömyyden tytär osti voimattomuuden langon
osti velttouden sisaren osti räävittömyyden enon
voimattomuuden vaimo osti velttouden sisaren ja räävittömyyden kälyn
hyönteistymisen appi ei osta ressentimettiä
kehityksen kaima ei myy kongnitiivista ponnistusta
hyönteistymisen käly on kehityksen appi
velttouden isä paljastuu räävittömyyden langoksi
kampeloitumisen serkku on avain lekotukseen
lekutuksen anopin räjäytti, pohjakosketuksen velipuoli kuoli,
kampeloitumisen serkku lähti
lekotuksen avain kävi
hyönteistymisen käly oli

ennemmin tai myöhemmin

vaikka lopulta aina

vihdoin sitten

sitten aina vihdoin

aina kuitenkin

naiskonduktööri on kierosilmäinen

23.4.2006

UNOHTUMATTOMAT KIRJAT JA LUKEMATTOMAT KLASSIKOT

(Meemi: Diogenes)
UNOHTUMATTOMAT
1. John Milton: Kadotettu paratiisi (kesken, mutta jatkuu)
2. Tolstoi: Lapsuus, poikaikä, nuoruus.
3. Tolstoi: Anna Karenina
4. Gustave Flaubert: Bouvard ja Pecuchet
5. Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä
6. Ovidius: Metamorfooseja
7. Petronius: Satyricon
8. Raamattu (pahasti kesken, jatkuu)
9. Ibsen: Loppukauden näytelmät


LUKEMATTOMAT
1. Dante: Jumalainen näytelmä (kesken, eikä tule jatkumaan, en näe tämän kirjallista arvoa)
2. Thomas Mann: Kaikki teokset (Kesken, tuskin tulee aikaa tarttua tähän periferiaan)
3. Tolstoi: Sota ja rauha (kesken, vaikelta tuntuu)
4. Vergilius: Aeneas (kesken, toistaiseksi)


http://www2.hs.fi/klik/alkuluku/unohtumattomat/unohtumattomat.html

HEVIKONSERTIT OVAT HARTAITA TAPAHTUMIA

Nyt perjantaina Helsingin Nosturissa vieraillut legendaarinen Anthrax sai kuulemma aikaan sellaista pyörteistä liikehdintää lattialla, ettei baarin rautakaiteesta uskaltanut irrottaa otettaan. Setti oli tuttu, kuulemma täsmälleen sama, jonka itsekin kuulin Hämeenlinnan Ahvenistolla Giants of Rockissa joskus vuonna 1988. Miksipä hyvää ja toimivaa muuttamaan kun uudet sukupolvet ovat samasta lääkkeestä aivan yhtä pähkinöinä kuin vanhat.

Mercyful Faten Is That You, Melissa levyltä In The Shadows (1993) on vaikuttava goottiversio Bon Jovin Runawaysta. Tällä hetkellä soi KD:n Behind These Walls levyltä The Eye. Lordin isoukki King Diamond siis Suomessa Tavastialla viikon kuluttua (ensimmäinen konsertti Tavastialla ke). Pissikää hunajaa nuoret sukupolvet!


Suomessa kaikki metallikonsertit ovat aina loppuunmyytyjä, mutta tähän lippuja jostain käsittämättömästä syystä on vielä saatavilla:
http://www.tiketti.fi/haku?q=king+diamond&x=32&y=8

MIKSI OLEN KIINNOSTUNUT RUNOUDESTA

(meemi V.S. Luoma-aho)

1. Runous sosiaalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä (mahdollisimman laajassa mielessä ajateltuna) mallintaa kaikkia muita sosiaalisia ilmiöitä. Tässä mielessä se on tavallaan täysin keinotekoinen metailmiö, parhaimmillaan todellisen kuva.

2. Runous kollektiivisena taiteena on mallintaa rakkautta. Kysymys on jonkinlaisesta rakkauden esikuvailmiöstä, jossa rakkausliittojen säännöt ovat kaiken aikaa työstämisen kohteena.

3. Subjektiivisesti runoudessa voi olla kysymys henkisen todellisuuden mallintamisesta, näkymättömän voimavaikutuksen tekemisestä näkyväksi ja päin vastoin, mutta siinä ei tarvitse olla kysymys mistään tällaisesta. Koska runous voi helposti olla myös henkisen työn täydellinen vastakohta (niin kuin mikä tahansa "luominen"), se ikään kuin mallintaa ja problematisoi jatkuvasti "sielullisen" (estäen banaalit ja epäselvät tulkintamahdollisuudet, joissa kaikki redusoidaan aineellisiksi prosesseiksi ja toiminnaksi).

4. Runous on taiteiden ja tieteiden ydin, ja kaikista resurssivapain, kevein, elegantein, plastisin ja kompaktein muoto. Kaikki varsinainen taide esimerkiksi elokuvassa on runoutta. Elokuvaohjaajan tai säveltäjänkin täytyy vapaa-aikanaan olla runoilija (heidän varsinainen työnsä on hillittömien aineellisten käytännöllisten esteiden voittamista), tavallaan siis hänenkin täytyy tehdä kahta työtä yhtä aikaa. Ilman runoutta elokuvassa, maalauksessa, musiikissa, tekniikassa, ei ole enempää taidetta kuin matkapuhelintehtaan kokoonpanon liukuhihnalla 10000:nen työpäivän aamuna.

5. Runous on ainoa todellinen aikakone. Runoilijat kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa ovat veljiä. Siksi he ymmärtävät toisiaan, ja toistensa työstä sen, miten maailma kulloinkin makaa, miltä kulloinkin tuntuu olla mä. Sielunliikkeen (historiankirjoituksen) ongelma on: miten välittää pullopostia itselle tuhansien vuosien päähän, toiseen paikkaan ja ruumiiseen, perillemenosta mahdollisimman varmana ja informaatiota hukkaamatta.

6. Tietokone-, hakukone-, käännöskone ja tietokanta-avusteinen runous saattaa olla avain keinoälyyn, kunhan käytettävissä vain on tietokantojen tietokanta, joka kattaa koko ihmiskunnan historian kaikki kirjoitetut merkkijonot. Voisi ottaa käyttöön synnintunnustuksen, jossa ripittäydytään verkolle. On synti olla laittamatta kaikkea tuotettua tekstiä verkkoon.

UNTA MUSTAA ELÄMÄSTÄ ERILLÄÄN

Olin elokuvissa. Kun poistuin teatterista, huomasin olevani suuren rakennuksen sisällä, mutta jättäneeni takkini jonnekin. Huolestuin koska ulkona oli kylmä sää. Etsimistä vaikeutti se, että rakennuskompleksi oli järjettömän suuri, enkä tuntenut sitä. Tiesin että takki, tämä minun kevättakkini, oli suljetun kuution sisällä rakennuksen keskellä. Sitä ei päässyt lähestymään, kaikki hissit ja portaat olivat sähkölukittu. Yritin joitain pölyisiä rakenteita ja rasvaisia vaijereita pitkin. Kiivetessä pimeni kaiken aikaa. Vaijerit jotenkin loppuivat ilmaan. Hapuilin ja koettelin käsilläni pimeässä. Tässä välissä varmasti tapahtui yhtä ja toista. Huomasin olevani jonkin heinäladon ylisillä, ja lautojen raoista jo melkein näin tuon suljetun elokuvateatterikuution, joka vaikutti kuin joltain suurelta B&O:n streosoitinlaitteistolta. Ylisillä oli pimeää, lepakoita ja ties mitä ihme eläimiä. Jaloissa pyöri ehkä kärppiä. Lähdin hakemaan kiertotietä, todella kaukaa. Lopulta luulin pääseväni perille. Mutta se ei ollut sama kuutio, vaan toinen elokuvasali. En joutunut elokuvaan katsojaksi vaan toimijaksi. Kysymyksessä oli Mikko Niskasen mustavalkoelokuva, jossa oli mustalaistyttöjä, takaa ajoa, ja ohjaaja itse pääosassa. Taisin itsekin muuttua mustavalkoiseksi. Toistin pari kertaa kohdan, jossa mummoni asetettiin sairaalan työnnettävään sänkyyn. Siinä oli jokin repliikki, joka ei mennyt ensimmäisellä kerralla. Kohtaus oli aika kammottava, mutta tieto siitä, että oltiin tekemässä elokuvaa rauhoitti hieman, joskin tapahtumiin jäi outo enteellisyyden sivumaku. Eräässä kohtauksessa oli aasillaratsastamista ja takaa ajoa. Ratsastin lumista tietä, joka muuttui metsänkeskellä jatkuvasti pimeämmäksi. Takanani seurasi pimeä auto, amerikkalainen kuusikymmenluvun Ford Fairline. Tarkoitus oli kai käsikirjoituksen mukaan yrittää ajaa päälleni. Mieltä rauhoitti tieto elokuvan tapahtumien fiktiivisyydestä, ja siitä että käsikirjoituksessa pelastuisin, muistaakseni. Hyppäsin aasilla lumihankeen ja metsäojan yli, auto jäi toiselle puolen. Muistin takkini, ja yritin jotenkin irtautua elokuvaproggiksesta. En voi muistaa miten kaikki päättyi. Siinä tapahtui paljon kaiken laista. Olen huono muistamaan unia.

22.4.2006

MARTTYYRIN VOITONRIEMU

Seksuaalisuus on heikkous, jonka voi tietyssä tapauksessa kääntää vahvuudeksi liittoutumalla vastakkaisen sukupuolen kanssa. Tämä on vain esimerkki, jota sopii opiskella hartaasti, sen ansojen ääretöntä moninaisuutta. Meillä on monta heikkoutta, tarkemmin sanottuna mielikuvitus on niiden määrälle rajana. Jokaisessa heikkoudessa avautuu autiomaallinen ansoja. Mitä suurempi mielikuvitus, sen enemmän heikkouksia, sen enemmän autioimaata ja kokonaisia pölyksi muuttuneita galakseja heikkouksien viljelyyn.

Tarvitaan monta liittoa korjaamaan kaikki epätäydellisyydet. Jumalaan voi uskoa, vaikka olisi yksin, mutta yksinäisen Jumala on aina kuollut. Hänen koko (avoimesti tai salaa hullu) olemuksensa on käpertynyt suojaamaan ja varjelemaan noita naurettavia heikkouksia, tuota varjogalleriaa, jota ei voi kuin sääliä. Maan päällä kaikilla on varjo. Varjot näkyvät vastustajille ja liittoutuvat heikkouksien kanssa. Missä me olemme, kysyy yksi? Me olemme kirkkaassa taivaassa, vakuuttaa toinen. Ei me olemme pimeässä helvetissä, kiroaa kolmas. Tuo kaikki on niin alkeellista ja naurettavaa, että melkein itku tulee, ja vain laki ja luontainen laiskuus estää iskemästä moisen yksinäisen itseluottamusta uhkuvan varjoaan avoimesti esittelevän rääpäleen päätä irti tantereeseen.

Pakanallinen jumala syntyy epätäydellisten liitossa, mutta kristittyjen muurareiden Jumala syntyy vain siinä mikä on täydellistä. Jumala on täydellinen valloittamaton linnake, jonka trivalentti seinä on muurattu lukemattomista epämuotoisista lohkareista. Kaikki jotka siihen uskovat otetaan sen suojiin: heille murretaan leipä ja kala, joissa on kaikkein jaloimman ambrosian maku. Loput saavat täyttää vatsansa heinäsirkoilla (joilla on kaikkein kalleimpien ja harvinaisimpien herkkujen ulkonainen muoto) autiomaassa, jossa rahanvalta kokoaa miljardeja hiekanjyviä syljellä ja ulosteella liimaten.

Marttyyri on aina optimisti, vaikka hänen Jumalansa on aina kuollut. Hän kulkee kuin tynnyriin lukittu. Hän hätistää kepillä sotilashelikopteria, mutta varoo kajoamasta hyväilevin käsin kameliin, jonka turpaan on viritetty jalkaväkimiina. Hänen aistinsa ovat melkein sammuneet erämaan pölyssä ja hiekassa, hänellä kaikista ihmisistä ei ole ainoatakaan emootiota, ei ainoatakaan tunnetta kehossaan, joka kuuluisi kaiken kattavan tuskan kohinan ylitse. Hänellä on mielessään yksityiskohtainen trivalentin seinän rakennusohje, tavallaan säännöt, miten työ on organisoitava, niin, että sen pystyisivät tekemään sellaiset, joilla ei ole tietoa päämäärästä, enempää kuin siitä mitä kulloinkin ovat tekemässä. Ohjeet siitä mitä on tehtävä, että uusi Jerusalem vähitellen valmistuisi. Tavallaan näine tietoineen hän on maailman rikkain henkilö. Hänen määrättömät rikkautensa vain sattuvat olemaan haudattuna vielä rakentamattoman rakennuksen sisimpiin holveihin. Hänen kysymyksensä on: miten kirjoittaa? Miten antaa tämä rakennusohje eteen päin, niin että ilman tietoa olevat sen lukemalla, alkavat uskoa työhön, jonka päämäärästä eivät tiedä mitään? Vai käykö niin, että hänestä tulee hetkessä maailman suurimman menetyksen kokeva - menetyksen jonka rinnalla hänen oma elämänsä, tai yhden kansakunnan elämä on ehdottoman merkityksetön.

Sinä päivänä kun marttyyri ei löydä enää yhtäkään toista jonka kanssa ryhtyä työhön, yhtäkään jolle antaa ohje, joka voisi välittää sen eteen päin, kun kaikki se mikä pyrkii hyvään ja kauniiseen on tehty tyhjäksi, saastutettu, myrkytetty, vaurioitettu ja pilattu, ja kun hänet teeskenneltyjen riemunkilahduksien ja orgioiden alakuloisen mässäyksen yhteydessä puolihuolimattomasti kivitetään jonkin valtiontaloudellisen epämääräiseksi jäävän syyn nojalla, on hänen voitonriemunsa kirouksessa. Totaalisessa kirouksessa, joka on tarkka, laskuissaan täsmällinen ja täydellisen anteeksiantamaton kuin kristittyjen muurareiden poissaolevan Jumalan silmä.

KAUPUNGINPAIKAN ETSIMINEN ERISTETYSSÄ TYNNYRISSÄ

On väärin puhua paikan hengestä, sillä henki voi olla vain ihmisessä, ihmisen fyysisessä orgaanissa ohjelmointina, tai ulkoisessa aistein havaittavassa ympäristössä, kuten kaupungissa sen objektitodellisuuden ohjelmointina.

Luonnonvaraiset, rakentamattomat paikat eroavat toisistaan jollain muulla perusteella. Tämän havainnon voi jokainen tehdä kunhan matkustaa maapallon ympäri tynnyrissä. Tynnyrissä on oltava hengitysilmasäiliö, jotta eri paikkojen vaihteleva ilmanlaatu ei vaikuta havaintoon. Tynnyri tulee muutenkin varustaa ja eristää niin, että olo siinä on kaikin puolin miellyttävää ja häiriötöntä.

Huomataan, että olemisen tunne tynnyrissä vaihtelee. Jos matkustajalla on taipumusta jatkuvaan psykosomaattiseen oireiluun, joka hetkiseen äärimmäiseen tulehtuneeseen hermojännitykseen, migreeniin, vatsavaivoihin, niskakipuun tai mihin tahansa kalvavaan vaivaan, saa hän huomata vaivan helpottavan tietyin paikoin, tietyin paikoin kokonaan katoavan, tietyin paikoin yltyvän aivan sietämättömäksi.

Tälla tavalla sulkemalla ruhtinas tynnyriin ja kuljettamalla häntä sokkona ympäri valtakuntaa katsotaan kaupunkien paikat, valtakunnan laajentuessa asumattomille seuduille pohjoiseen ja koilliseen. Mutta rikkomaton sääntö tulee olla se, että kaikista parhaat paikat jätetään autioiksi, pyhiksi, jumalten asuinsijoiksi, eikä niitä merkitä millään tavalla.
Minusta sanotaan etten ole joutsen.
Mutta mitä tämä joutsen tekee ilotalossa?
Hirttäytyneenä johonkin omaan haluunsa.
Niskojen taakat nuo villipedot vainuavat
väriinsä musertuvat hahmot.
Itkin kun näin joutsenten
olevan täällä liian aikaisin
vuodenajan myöhässä
Pääsiäisaamuna ne tuossa
ikkunani alla
lammen rannassa
tuosiinsa kietoutuneina
olivat kuolleet

SÄÄLIVÄISYYDEN POETIIKKA

Ei kai ole mitään syytä uskoa että ihmiset suhtautuisivat omiin teksteihinsä sen sääliväisemmin kuin omaan sieluunsa tai lihaansa. Siksi en luota juuri kenenkään kykyyn olla pilaamatta omia mestariteoksiaan. Luen melkein kaikkea "toimitettua" tekstiä väärennöksenä jostain missä alunalkaen, ensimmäisellä kerralla, neitsyenä ja nuorena, saattoi mahdollisesti olla jotain. Tämä palauttamisprosessi on työläs, eikä tee lukijan asemaa helpoksi. Olen nähnyt silmieni edessä uskomattomien kauneuksien vaihtuvan mitä kummallisimpiin ja mielenkiinnottomimpiin päähänpistoihin. Tällöin kustannustoimittajan nihiloiva olemus on astunut runoilijan sisään: kaikki toivo on menemäisillään onnettoman talosta, oleminen yhtä riuhtomista, väittelyä ja riitelyä huoneessa näkymättömien kanssa, jatkuvaa jyrkkää kiistämistä, ehdotonta kieltämistä, päärynäpallon sijaan omaaan leukaan osuvia huitaisuja ja iskuja. Ahneus ja kunnianhimo voi pilata melkein minkä tahansa täydellisyyden. Kirjoittajalle tärkeintä on hankkia seuraa, joka estää häntä kaikissa tilanteissa väärentämästä ja kajoamasta itseensä. Hän rakentakoon omin käsin Jumalan itsen ja toisen välille, keksiköön kohta kohdalta säännöt sille pelille, jonka lopputuloksena herää Jumala kuolleesta, ja tämä Jumala pelastakoon hänet, jos hänessä on oikeudentajua, kustannustoimittajien tyhjäsanaiselta ammattikunnalta.

21.4.2006

SUURIN JÄRJESTYS ON TIETEELLISESTI ILMAISTUNA KAAOSTA

Venäjää sanotaan kaoottiseksi. Oikea ilmaisu olisi kohina. Mutta kohinaa on monenlaista. On tuulen huminaa, bittien säröytymistä, TV:n lumisadetta ja pienen metsäpuron solinaa. Jos näitä ääninä havaittavia kohinamuotoja analysoidaan sillä mikä nykyteknologia tuntee spektrianalyysina tai tarkemmin fourieranalyysinä (näytteenottotaajuudella, jonka sanotaan kattavan koko kuuloalueen), saadaan esiin vain tilastollisia eroja, mitättömiä eroja, epäkiinnostavia eroja.

Yhtä lailla, jos analyysin perusteella jälleen syntetisoidaan TV:n lumisade, valkoinen pseudosatunnainen bittikohina tai tuulen monotoninen humina (suodattamalla valkoista kohinaa), päästään lähelle alkuperäistä.

Mutta kivikkoisen metsäpuron auditiiviselle hahmolle ei löydy tilastollista mallia, se on liian rakenteellista, liian hienojakoista, liian monista ääntä tuottavista prosesseista, viskositeetin sitomista molekyyleistä, pienistä resonaattoreista, jatkumoista, syysuhteista peräisin. Se jos mikä on kohinaa, kaaosta, virtausdynamiikan kovien lakien orjuuttamaa. Ja kuunnelkaapa vain, sen vaikutus mieleen on aivan toinen kuin teknisen kohinan (sen tuudittamana nukkuu paremmin, väittäisin), joka näyttää spektrianalysaattorissa aivan samalta. Ja kysymys on kuitenkin yksinkertaisesta elottomasta järjestelmästä, jonka puhtaasti fysikaalisissa lainalaisuuksissa ei ole mitään selvittämätöntä tai edes kovin monimutkaista.

Entä mitä tapahtuu kun partikkelien määrä kasvaa ja niiden syysuhteet monimutkaistuvat: signaali on analysaattorin kuvaruudulla silminnähden yhä kohinaisempaa, yhä lähempänä teknista pseudosatunnaista kaaosta. Todellisuudessa fyysisten vuorovaikutusten rinnalle ilmestyy elävien objektien varauksellisuutta ja intohimoa, elävien objektien loogisuutta, suoraviivaisuutta, hulluutta, arvaamattomuutta, päällekäisiä ja rinnakkaisia logoksia, koko määrävien säätyläisten armeija, määräävien himojen, kiusausten ja riippuvuuksien armeija, tai jumalten leipävuori, tai kansojen kohtalot ylittävä teologia, rakennettu äly, ja älyllisten lajien monimuotoisuus, täydellisyys ja planeettojen tasolla tapahtuva itsensäylittäminen ja kosmisten evankeliumien multimediaboxi, ja manipulaatio ja takaisinkytkeytyminen, ja Pyhä Henki joka ohjaa matemaattisetn kaavojen tietoisuuteen kaikesta tästä ja paljon enemmästäkin, ja suora yhteys itse siihen tekijään joka antaa vuokaavion millimetripaperilla olentojen kokoonpanosta, joita katsellaan niin kuin lapset, jotka ovat rikkoneet matkapuhelimen osiksi, katselevat miljoonien patenttijulkaisujen hyllykilometrejä.

12.4.2006

MAINOS

"Kutsu lehdistötilaisuuteen
Torstaina 20.4.2006 klo 13 Kirjapuhetta Lasipalatsin kirjakauppa Kirjassa

Janne Nummelan esikoiskokoelma
Lyhyellä matkalla ohuesti jäätyneen meren yli

Runoilija Janne Nummelan (s. 1973) esikoiskokoelma Lyhyellä matkalla ohuesti jäätyneen meren yli julkistetaan Lasipalatsin kirjakauppa Kirjassa torstaina 20.4.2006 klo 13. Kirjapuhetta-tilaisuudessa Janne Nummelan kanssa keskustelevat runoilijat Leevi Lehto ja Olli Sinivaara.

Lyhyellä matkalla ohuesti jäätyneen meren yli ilmestyy Kirja Kerrallaan -kustantamon ja Runoyhdistys Nihil Interitin poEsia-sarjassa. Se on ensimmäinen suomalainen runoteos, jossa hyödynnetään laajasti internetin hakukoneita. Samalla se esittelee uuden, intohimoisella otteella kirjoittavan nuoren runoilijan.

poEsia-sarjan teokset ovat vapaasti saatavilla internetissä pdf-muotoisina, minkä lisäksi niitä myydään normaaleina, book on demand -tekniikalla painettuina kirjoina. Sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet Jyrki Pellisen Dostojevskin suomalainen sihteeri (2004), Pauliina Haasjoen ja Reetta Niemelän Kolmosten talo (2005) ja Karri Kokon Varjofinlandia (2005). Lyhyellä matkalla ohuesti jäätyneen meren yli on poEsian ensimmäinen esikoisteos. Sarjan toimituskunnan jäsenet ovat Leevi Lehto (vastaava), Tuula Hökkä, Aki Salmela ja Olli Sinivaara.


Kirja kerrallaan julkaisee kiinnostavaa, ajankohtaista näytelmäkirjallisuutta sekä muuta vähälevikkistä kirjallisuutta, kuten runoja, librettoja ja kulttuuriin liittyviä julkaisuja.

Nihil Interit on voittoa tavoittelematon runoyhdistys, joka pyrkii luomaan kohtaamis- ja keskustelupaikkoja kaikille runon lukijoille. Yhdistys julkaisee runokirjoja ja Tuli&Savu-runouslehteä sekä ylläpitää tuli-savu.nihil.fi -runousportaalia.

Lisätietoja:

http://tuli-savu.nihil.fi/poesia

Kirja kerrallaan/Aini Tolonen p. 050-303 5024, aini.tolonen@lasipalatsi.fi;
Nihil Interit/Leevi Lehto p. 040-550 6262, leevilehto@yahoo.com

Arvostelukappalepyynnöt:
Kirja Kerrallaan/
"

http://susirajoilla.blogs.fi/2006/04/13/hakukonematkalla_ohuesti_jaatyneen_tieto%7E723860/

11.4.2006

WORD VERIFICATION

Erilaisissa internetsovelluksissa mietityttää nämä "Word Verification" -systeemit. Joka kolmannella kerralla käy niin, ettei itsekään tunnista oikein kuvakäsiteltyä kirjainriviä. Riviä ei voi päätellä, koska sanat eivät tarkoita mitään millään kielellä, eli toisiaan seuraavilla kirjaimilla ei ole normaalista aakkosten lukumäärän tilastollisuudesta poikkeavia odotusarvoja. Tämä tarkoittaa, että rivin voi tulkita usealla, esimerkiksi kolmella tavalla.

Jos ihminen kykenee tunnistamaan kuvakäsitellyn tekstihahmon, myös kone kykenee siihen, ennemmin tai myöhemmin (reverse engineering). En ole tutustunut uusimpiin hahmontunnistussovelluksiin, mutta säälittää se, jos ne vielä ovat niin alkeellisella tasolla, että eivät selviä esimerkiksi tästä Bloggerin WV-toiminnosta.

JOS MIELII TUOTTAA UUDEN

esteettisen kokemuksen, ns. oivalluksen (paon viivan), on uskottava lujasti ja täsmällisesti johonkin mihin yksikään toinen ihminen ei usko. Tämän lisäksi on kuljettava tuota totaalisen yksinäistä tietä niin pitkälle että se johtaa johonkin.

Uskon kysymys on taiteessa vähintään tärkein ellei ainoa huomion arvoinen.

10.4.2006

LIUENNEESTA MIEHESTÄ

lähtevä haju on se mikä lopulta ryöstäjän taloon houkuttelee. On ajateltava niin, että ryöstämällä naisen ryöstäjä pelastaa liuenneen miehen naisellisesta manipulaatiosta horjuneen sielun. Mutta kun nainen liukenee mieheen, se on hajuton tapahtuma. Ryöstäjää ei kuulu, vaikka sitä kuinka rukoiltaisiin.

7.4.2006

RUNORAATIA KATSELLESSA

vihdoin vakuutuin että feminismi on Saatanan juoni.

Näytepalojen "leikkimielinenkin" järjestykseen asettaminen on vaikeaa silloin kun, toisen sukupuolen edustajat antavat säännöllisesti täydet pisteet oman sukupuolensa edustajille (kun on niin koskettavaa), ja erot tehdään sitten niillä pisteillä, jotka toinen sukupuoli antaa. No, miehet eivät tietenkään kehtaa toimia näin härskisti (paitsi juutalaiset, hehän ovat tunnettuja tästä oman rodun puolelle vetämisestä, joka on takuuvarmasti sosiaalisena piirteenä näkökentän sumentavaa raivoa herättävä... pelkkää Auswitzin itkienkerjäämistä, fasisimin viettelyä ja tulevaksi maanittelua). Päin vastoin, jotkut miehet pyrkivät naisten suosioon korottamalla (vastoin makuaan) todellista pisteytystään naissuorituksen kohdalla.

Demonstraatio oli minusta todella hätkähdyttävä, ja naisia alentava. Nimittäin kyllähän (ainakin tietyt poikkeusyksilöt) naiset pärjäävät ihan omillakin avuilla, ilman mitään räikeää erillisskaalausta. Tällaiset erillisskaalaukset halventavat kohdettaan, ja saavat heidät kiitollisuudenvelassaan käyttäytymään toisiaan kohtaan halventavan puolueellisesti (kai nyt olisin raivon vallassa, jos itseäni arvostelesi joku hinttari perseeni perusteella, tilanteessa jossa väitetään olevan kysymys jostain muusta... vaikka tietysti se, ettei muka tiedä kaikessa aina olevan kysymys hinttailusta on pelkkää maalaista typeryyttä ja sinisilmäisyyttä).

Ihmeellinen on tämä feministien hävytön ja alhainen, todella "naisellinen", näköjään jo täysin kanonisoitu ja kritiikittä nielty tapa toimia.

Äärettömän häpeällistä! Sairasta saastaa!

TANJA KARPELA

on ehkä pelottavin esimerkki siitä millaista jälkeä syntyy kun tavattoman karkea, kovanahkainen ja kaikessa häpeämätön, tyhjäpäinen vilpittömältä vaikuttava marionetti onnistutaan sysäämään estraadille kaulukseensa ironisesti myhäilevien ilkeiden, läpipahantahtoisten, kaikilla teoilla ja toimilla elävän kulttuurin hautaa kaivavien kuoleman kanssa liittoutuneiden umpivisvaisten sikaseniilien ohjailtavaksi.

Roskarevohka kerjää avokämmentä typerään, vastenmieliseen, inhoa ja kauhua herättävään imbesillinaamaansa.

Likainen, väärämielinen, Tanja Karpela on pahin milloinkaan nähty uhka femismille. Asiakysymyksiä ymmärtämättömien ja niistä viisveisaavien, toistensa puolta yhtä sokeasti kuin typerän fanaattisesti pitävien telaketjuhelvetinenkelifeministien (näiden kilometrejä helvetin pimeimmän kehän alapuolelta pölisevien umpiväärien, kaikessa epäoikeudenmukaisten ja tahallaan valheellisten, vilpittömyyttä Pekko Aikamispojan raivolla vihavien henkien) pisteet ropisevat todella alas.

VERTAILUA

Runous asuu kirjaimellisesti aivoissa. Se hyväksyy miettimättä tarjotun elämän mallin, yhteiskunnan ja vanhempien asettamat valmiit mallit. Internet hyväksyy sen, mitä runossa ajattelet. Internet ilmoittaa olemassa olostaan monin eri tavoin. Runous iskee monesti ihan hassuissa tilanteissa, bussissa tai kauppareissulla tai suihkussa tai missä vaan. Internet iskee vesirajan alle, se tekee sen Marlboro- ja Camel-miehillä. Internet, jossa on periaatteessa tallella kaikki kokemamme asiat tai niiden synnyttämät omat selityksemme. Runous koostuu akteista, jotka ovat suuntautuneet runouden ulkopuolisiin korrelaatteihin. Internet koostuu kulttuurisista. Runous käsittää elottoman aineen muuttumisen orgaanisiksi rakenteiksi, kasvillisuudeksi ja eläimiksi. Internet käy läpi päivän tapahtumia. Elimistö palautuu ja uusiutuu. Runous käy läpi erilaisia asteita ja tavoittaa jokaisella askeleella todellisuutta täsmällisemmin. Internet muovaa unia välillä hyvinkin tunnistamattomaan muotoon, vaikka ne aina perustaltaan ovat tiedostamattomien, lapsuudesta juontuvien toiveiden toteutumia. Runous muovaa myös todellisuutta. Internet noudattaa omia lakejaan, jotka ovat irrallaan abstraktista logiikasta. Runous ohjaa ihmistä silloin, kun kyseessä ovat realiteetit, joita aistihavainnot eivät voi varmistaa. Internet ohjaa tarinoiden syntyä. Internet on suljettu osasto ja juoksupyörä. Runous on jatkuva ääretön dynaaminen muutos. Jos olet tekemässä isoa päätöstä Internet päättää parhaiten. Runous päättää olla se joka rupeaa painelemaan limboon Aesalin matkassa. Runous saa toimimaan toisin, kuin suunnittelee toimivansa. Internet saa ihmisen tekemään mitä tahansa. Runous saa aikaan sen, että hänen sydämessään paistaa aina aurinko.
Internet sammuu. Kun runous sammuu, runous kerääntyy sydämeen jaloista tai päästä, ja jättää kehon. Internet sisältää haudattuja läpivientejä ja tulevan maailmanajan ituja. Runous sisältää kaikenlaisia nykyaikaisia ja edistyksellisiä ajatuksia yhtä aikaa joidenkin melkoisten atavismien kanssa. Runous syntyy aivojen sähköisestä toiminnasta yhtaikaa tunteen kanssa. Internet syntyy eri tavalla ja on nykyisellä kehitystasolla kokonaan hallintamme ulkopuolella. Internet tekee kovasti töitä, se tekee jänniä temppuja. Siksi se onkin jännä paikka. Runous tekee lauluista keskimäärin hiukan liian pitkiä ja soundivariaatioihinsa ihastuneita yksittäisiä näytekappaleita. Internet tietää parhaiten, missä raja kulkee, mutta ei aina. Se tietää että internettiin voi luottaa. Runous tietää tekevänsä kaiken lopulta oikein. Internet toimii kuin rikkinäinen samalle uralle juuttunut levy. Runous tulee aina olemaan yhden asteen käsitettävän rajan yläpuolella. Runous tulee vaan sattumalta ihmiseen jostakin olemattomuudesta. Internet tulee tajunnan tilalle. Internet työskentelee ilman vapaapäiviä ja pitkiä lepotaukoja, se työstää ajatukset ajan kanssa. Runous vangitsee.

6.4.2006

Runous ilmaisee Jumalan ja ihmisen välisen rakkauden. Runous ilmaisee itseään kasvikunnan loistossa. Jos internet valtaa liian suuren osan psyykestä, runous pirstaloituu. Internet on ilmiö, jossa eri psyykkisen toiminnan sisällöt, impulssit ja tunteet eivät pääse runouteen, koska niiden kirjoittaminen aiheuttaisi tuskallisten tunteiden, ahdistuksen, masennuksen tai sisäisen kuoleman tunteen kokemista. Internet on ihmiskunnalle yhteinen ja alkuperäinen tila, josta runous on sittemmin kehittynyt. Internet on vanhempi ilmiö kuin runous.

MARKKINAEHTOINEN KULTTUURIVIENTI

Täytyy ihmetellä, että jotkut jästipäät eivät näe mitään ongelmaa on "markkinaehtoisuus" -ajattelun soveltamisessa kulttuurin tuotteisiin. Mitä eroa aineellisen kulutushyödykkeen ja henkisen kulttuurituotteen välillä on?

Kultutushyödykkeen tarve on aineellinen, objektiivinen ja selvä, kulttuurituoteen tarve on henkinen, subjektiivinen ja epämääräinen. Näihin todellisiin tarpeisiin liittyviä haluja voidaan manipuloida eri tavoin. Kummassakin tapauksessa voidaan synnyttää kaikenlaisia mimeettisiä haluja jne.

"markkinaehtoisuus" -ajattelu kulttuurin tuotteisiin sovellettuna johtaa manipulaation noidankehään, joka redusoi kulttuurituotteen merkityksen aineelliseksi. Loogisesti loppuun ajateltuna, prosessi johtaa siihen, että varsinainen henkinen tarve jää kokonaan tuotannon huomion ulkopuolelle ja tyydyttämättä.

Vähälevikkinen voi perustella olemassa oloaan suurilevikkisen rinnalla, vain siinä määrin kuin se kykenee tyydyttämään todellista jossakin olemassaolevaa henkistä tarvetta, jota suurilevikkinen ei tyydytä. Asian hahmottamista sekoittaa se, että maalaisjärjellä ajatellen (kulutushyödykkeiden kohdalla) huono, tarpeeton ja voimaton on automaattisesti epäsuosittua, vähälevikkistä siinä missä hyvä, tarpeellinen ja voimakas on suurilevikkistä ja suosittua. Missä tapauksessa voi olla päin vastoin?

1) Silloin kun huono mainostaa itseään huomattavasti hyvää enemmän ja paremmin.
2) Silloin kun valta (ja sen seurauksena yleinen) mielipide haluaa tukea huonoa ja tietoisesti painaa alas hyvää.
3) Silloin kun yleinen mielipide ei riittävästi tunne hyvän omianaisuuksia ja merkitystä.
4) Silloin kun henkistä tarvetta hyvään ei yleisesti esiinny (mitään henkistä tarvetta ei esiinny, moukat yltäkylläisyydessä jne).
5) Silloin kun hyvä ei tyydytä ensisijaisia ja kipeämmin koskettavia tyydyttämättömiä tarpeita?
6) Silloin kun hyvään ei ole varaa tai resursseja.

Jos henkistä tarvetta ei laajemmin esiinny, sen tyydyttämisyritys on markinaehtoisessa mielessä kannattamatonta toimintaa. Oletus kuitenkin on, että ihmislajilla henkistä tarvetta esiintyy. Mutta sen ensisijaisuus ei ole varmaa. Mitä primitiivisemmät tapeet ihmisillä on tyydyttämättä, sen vähemmän osataan kaivata henkisten tarpeiden tyydytystä. Lisääntmistarve, seksuaalinen tarve on primitiivisempi kuin tarve ravintoon. Ravinnon voi korvata lähes kokonaan hengen ravinnolla, mutta seksuaalista tarvetta ei voi korvata millään: sitä ei voi sublimoida mihinkään, vaan tyydttymättömänä se jäytää hillittömänä, paisuvana, joka hetki valveessa ja unessa.

Lisäksi puhtaan henkisen tarpeen tyydyttäminen kulttuurituotteella saattaa olla paljon kuviteltua vaikeampaa. Tyydyttäminen ei ole unohduksen vaan muistin tarjoamista.

Nykyaikaisessa markkinoinnissa hankalasti määriteltävä henkinen tarve pyritään kanavoimaan aineelliseksi haluksi, helposti ja selkeästi tyydytettäväksi mimeettiseksi haluksi, näennäiseksi henkiseksi tyydytykseksi. Tämä prosessi ei ole mikään vääjäämätön luonnontapahtuma vaan sosiaalinen patologia. Sitä ei missään tapauksessa pidä valtiollisin toimin myötäillä kuin jotain empiirisin tutkimuksin selville saatua universumin perimmäistä totuutta. Päin vastoin siihen täytyy suhtautua kuin vakavaan syöpäkasvaimeen, joka tulee ensitilassa poistaa.

Jos syöpäsolulta kysytään, se tietenkin vastustaa tätä näkemystä.

5.4.2006

INTERNET - RUNOUS

Runous tuottaa itse itselleen kokemusmaailmaa, kokemuksia, joita se pitää todellisina. Runous tuottaa luonnonlakien mukaista toimintaa ja hyvinvoivan yhteiskunnan. Internet tuottaa kuvia, jotka ihmiset näkevät unina. Se tuottaa toiveenomaisia kuvia. Runous toimii syyruumiissa, konkreettisen mielen tai alempien käyttövälineiden estämättä. Runous toimii puolen sekunnin viiveellä aisteista saatavaan tietoon nähden, mikä on nykytietokoneisiin verrattuna pitkä aika. Internet toimii skitsofreenikon tavoin: kun mitään eheää merkitysten ketjua ei ole, halu voi kiinnittyä mihin tahansa. Internet toimii hienosti! Näet unta ensin polkupyöräilystä ja sitten hillosokerista. Runous tuottaa itse itsensä päättymättömässä itseensä viittaavassa prosessissa. Runous tuottaa sinulle silloin tällöin henkistä kipua. Internet tuottaa toisenlaisia muistikuvia kuin päivätajunta. Internet tuottaa usein unen jatkeena jos jonkinlaista nonsensea, jonka joko sivuuttaa tai josta lievästi huvittuu. Runous toimii tiedon muodostumisen tapahtumassa, toimii ja rekisteröi kaiken. Internet toimii tässä tapauksessa mielen kaatopaikkana 24 tuntia vuorokaudessa, ja se huolehtii ihmisen elintoimintojen sujumisesta. Runous tuottaa tietomme omista mentaalisista tiloistamme, aistimme ulkomaailmasta ja muistimme menneestä, ja näihin meidän on luotettava. Runous toimii meissä kaiken aikaa ja pitää kehon elimet toiminnassa. Sydän lyö, veri kiertää, keuhkot hengittävät ja muut elintoiminnat ovat kiihkeässä prosessissa. Internet tuottaa tietoa sen omista tiedostoista ehkä muistoina todellisista, kauan sitten unohtuneista tapahtumista, tai symboleina, välähdyksinä unissa ja ahaa-elämyksissä. Yhä useammat rohkenevat kokea ja jakaa kokemuksiaan. Runous toimii samaan tapaan kuin näköaisti. Se keskittyy yhteen rajallisen kokoiseen fokuskohtaan kerrallaan. Internet toimii silloinkin kun teet jotain muuta, kirjoitat vaikka ideoitasi muistiin. Tai näet unta kuolemastasi, istut teatterissa, ja katsot näytelmää, joka tapahtuu Castello San Angelossa. Internet toimii tietoisen mielen alla, tavallaan renkinäsi. Runous toimii myös aaltoina ja aivojen moottorina. Se toimii vuorovaikutuksessa ympäristöön kehon avulla. Internet tuottaa luovia ratkaisuja, joilla voidaan kompensoida esimerkiksi koulutuksen ja oppineisuuden puutetta. Internet tuottaa blogiasi. Näet unta, että heräät yöllä, ja minä seison tukka hulmuten ulko-ovella, joka on auki. Käännyt peloissasi ja minä olen takanasi. Runous toimii perustana liikkeen organisoitumiselle ja samanhenkisten mobilisoimiselle. Runous toimii tällöin ikään kuin hakulaitteena. Internet toimii jotenkin vilkkaammin lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Internet toimii tehokkaasti ja toisin kuin nukkuessa, ideat eivät saman tien häviä. Näet unta traktorista, joka auraa koko suuren järven jään. Näin runous toimii suhteessa internettiin kirjoittamisprosessissa silloin, kun sillä on helpottavaa vaikutusta. Runous toimii suodattimena organismin tarpeiden ja sen ympäristön välissä. Internet toimii tahdostamme riippumatta, eivätkä sen kuviot ole meille kovinkaan selväpiirteisiä. Internet toimii silloin kun kontrolli on pois päältä. Näet unta, jossa kerrot unesi, joka on omasi. Runous toimii sytykkeenä aivojen tulenaralle materiaalille. Runous toimii välittömästi kuten aistit. Internet tuottaa omia viestejään tietoisesti suunniteltuihin kuviin. Internet tuottaa swingin automaattisesti. Ihmisen mieltä on jossain kuvattu jäävuoreksi.

KANONISOINTI

TM: "Tästä syystä jätin mainitsematta - täysin tiedottomasti [nimet]..."

Selitin eilen ystävälleni, joka muuten on intohimoinen namedroppari, miten tärkeää kulttuurille on se, että ne nimet, joista todella ollaan innoissaan, tulevat mainituiksi yhteyksissä, nimet, joita ei yksinkertaisesti voi olla hokematta (niin kuin minulle Tolstoi:), ja miten tärkeää on se, että kirjoittaja on samalla liian laiska mainitakseen mitään tasapauolisuuden nimissä. Poliittisesti korrekti tai "oikeaoppinen" nimien mainitseminen ilman henkilökohtaista innostusta ei herätä vain välittömiä epäilyksiä mainitsijan vilpittömyydestä, vaan saa aikaan hillittömän raivon räikesti paistavaa korruptoituneisuutta kohtaan (jos joku tekee yhden kerran tällaista, minulla saattaa olla sen jälkeen vaikeuksia ottaa ainoatakaan siltä suunnalta tulevaa sanaa vakavasti).

Nimittäin väitän että todellinen tunne menee niin, että asiat joko ovat "hirvittävän mielenkiintoisia", tai "hirvittävän mielenkiintoisia, totanoin, eivät ole". Tuntumattoman tunteen imitointi on vaarallista, koska sen valheellisuus on tietylle ihmisille aivan avoimesti ja ilmiselvästi näkyvissä.

Itsestäni tunnustan: mitä koin 1, 7, 14 tai 24 -vuotiaana "hirvittävän mielenkiintoiseksi", on sitä minulle yhä edelleen. En muista turhaan muuttaneeni hiustyyliä tai makua. Kehityksestäkään en ole varma (itse asiassa olen varma emotionaalisesta taantumisesta...aikuisen elämän huolet, sen lisäksi että ovat turhanpäiväisiä ja masentavia, ovat myös turruttavia), tiedoissa ja näköaloissa sentään toivottavasti on tapahtunut "laajentumista" (kunpa voisi olla 17 v vapaaherra edes näillä vaatimattomilla tiedoilla).

Kun maailman nyt kerran on täynnä minusta "hirvittävän mielenkiintoisia" asioita, minun ei ole liiemmin ollut pakko innostua muusta, ainakaan minkään tasapuolisuuden, eettisen, poliittisen, sosiaalisen, opillisen tai muun umpilikaisen ja korruptoituneen syyn takia. Rahan takia on täytynyt niellä innostumattomuutta, jostakin mitä ehdottomasti ei olisi halunnut kokea. En ole kuitenkaan viitsinyt näytellä kovin neutraalia naamaa, vaikka nurkumatta olen tehnyt sen mitä ei ole voinut välttää.

TM: "... [eräs tietty] runous ei ole ikinä vaikuttanut minusta mielenkiintoiselta - koska se ei ole aiheuttanut minussa esteettistä oivallusta, ylevän tai alhaisen kokemusta, se ei ole myöskään aiheuttanut minkäänlaista jäljittelyahdistusta. Sisäisessä lukupiirissäni sitä ei siis ole olemassa, silloin kun alan puhua "suomalaisesta runoudesta". Haha. Olenpa kiero!"

Sellaisen mainitsematta jättäminen, mitä ei ole olemassa, on vilpitöntä.

4.4.2006

RAKENTEELLINEN SYÖPÄ

Alex Matson kai jossain totesi, että romaanin rakenteellinen syöpä paljastuu yksityiskohtien huolimattomuudessa. Tätä syöpää voi sitten yrittää korjata säteilyhoidolla, mutta lintuperspektiivistä suurmuoto on yksityiskohta. Matemaatikolle rakenne, sarja tai toisto on yksityiskohta, jne.

Etelä-Suomen junailija huomaa kuinka suomalainen hyötyrakentaminen on täynnä kuolleita rytmejä. Kuollut rytmi maksaa saman kuin elävä. Se tulee kalliiksi joka tapauksessa.

Elämä on jatkuvaa äärimmäistä sotaa kuoleman kanssa liittoutuneita "voittajatyyppejä" vastaan, jotka - vannon tämän äitini ja isäni nimeen - ovat valmiita antamaan kaikkensa meidän näännyttämiseksi.

SYMBOLINEN LAUSE*

toimii kollaasitekstin (motivoituna) osana, mutta edustaa symbolisesti lähtökohtaansa, alkuperäistä asiayhteyttä, tyyliä tai murretta.

Symbolin käsite on hankala kaikkialla muualla paitsi matematiikassa. Symboli on kahden kontekstin tai rakenteen välinen neutraali välittäjä, joka ei kuitenkaan ole merkki. C.G. Jungin näkemyksen mukaan symboli on neutraali ilmentymä tiedostamattomasta tietoisuuteen. Tiedostamattoman kompleksin psyykkinen energia voi tulla tietoisen käyttöön symbolivälittäjän avulla.

Hakukonerunoudessa hakuavaruuden voi ajatella olevan suuri tiedostamaton, runouden ollessa tietoisuus - tai päin vastoin. Symboliksi ymmärretty lause, tai lauseen osa, välittää merkityksiä kontekstien välillä ja sisällä riippuen siitä millaisin motiivein se sidotaan yhteyteensä. Lauseen symbolinen käyttö uudessa yhteydessä herättää myös kokonaan uusia merkityksiä. Symbolisessa lauseessa on selkeä, abstraktisti hahmottuva rakenne, ja hyvin konkreettinen kuvasto. Tietynlainen rakenne johtaa konkreettisen kuvaston ymmärtämiseen metaforisella tai allegorisella tasolla. Motiivisesti sidottu symbolinen lause on koneen osa, joka merkitsee jotakin vain asiayhteydestä riippuen.


*Käsitteen lanseeraus tässä yhteydessä TM. Korjatkaa jos olen väärässä.

3.4.2006

minulla on herkkä suu
joka ei kestä paskan päästämistä
sana kuvaa ihmistä jolla on herkkä nenä
pää kestää kaloja kuin itämeri
kestää kuin yhden päivän kampaus
ahtauden, sekasorron
öljyonnettomuuden
keskellä, kestää kuin kestääkin
vaikka kaikessa muussa alkaa näkyä
hapen puute
herkkä siemensyöksy
rakko niin arvaamaton
elin, mutta synnyttänyt mieli
on tyhjä

FAULKNERIN TUNNISTAMINEN

on jatkuva prosessi, johon on oltava selvät objektiiviset kriteerit, niin kuin lintujen tunnistamiseen on. Miten lahjakkuutta muuten ylipäätään voisi tunnistaa, niitä, jotka Nobel -puheessaan sitten aina vihdoin pääsevät sanomaan: "Olen tuonut maailmaan jotakin, mitä siellä ei koskaan ole ollut".
Faulknerin tuntomerkit: amerikkalainen kirjailija, pituus 177, nenä: aivan ylhäällä hienoinen kyömy, laita suora alhaalta kaareva, arvokas, hieman esiinpistävä, sierainten väliseinä selvästi näkyvissä, korvan laita poikkeuksellinen, säännönmukainen, ei kierteisyyttä, hieman poimutusta, yläleuka suora, tummat hammasharjaviikset, kasvot soikeat ja alas kapenevat, ilme joko leikkisä tai äärimmäisen rasittunut, molemmat huulet ohuet, silmien kehäkalvo harmaa normaali laidoilta vihertävä, teräksenharmaa siilitukka. Ei koskaan käytä rusettia.

YLEISINHIMILLINEN PAKKO

TM: "Tästä syöveristä katsottuna kaikki runot ovat samanlaisia, koska niiden kieli on aina samanlaista. Aina samat lausekuviot, loppukiepit ja alkuväänteet, metaforat aina samassa paikassa ja luontokuvat aina samassa järjestyksessä. ajatuksetkin luutuvat aina samoihin rakenteisiin, mitään uutta ajatusta -tai edes ympäristön muutoksiin todella reagoiva ajatusta- ihmisestä, yhteiskunnasta, maailmasta ei olla suomalaisessa runoudessa esitetty sitten Saarikosken, Seilosen ja Kirstinän."*

Näin voi kai kärjistäen luonnehtia sitä kokonaisvaikutelmaa, sitä henkistä levottomuutta ja hätää, joka Akateemisen runohyllyyn nojaavan valtaa... vaikka ehkä todellisuus, todellinen runon kenttä, ei aivan noin suorasukaisesti synkkä sentään olisi. Runohyllyn, jonka pitäisi olla henkisen elämän rohkaisua tarjoava linnake, on vallannut materialistinen nihilismi, ilmapiiri, joissa kaikki henkinen herättää reaktiomaisen naurunpurskahduksen tai muuten vaan varauksetonta puistatusta. Niin, tämä asenneilmasto on määräenemmistöinen, tässä demokraattisessa ympäristössä järkkymättön ja ainoa yhteinen kieli.

Synkkyyttä luo se, että kustannuspolitiikka, se politiikka jota aktiivisesti tehdään ja jolla halutaa halutaan välittää kentälle sanelumuotoinen totaalisen yksisellitteinen viesti, Suomalaisen runouden osalta näyttää vähintään syvästi lohduttomalta. Bloggaaja kysyy miksi? Kustannuspolitiikka tietysti liittyy aina valtaan, apurahoihin ja muuhun edellytykseen, joka on luovan työn kannalta aivan välttämätöntä, muuten kaikilta osin tehokkuuden ja talouden kasvattamiseen orientoituneen leirin mankelissa (apurahat eivät olisi kaiken edellytys, jos työelämä olisi sellaista, että normaalijärkinen ihminen voisi kuvitella selviävänsä siitä henkisesti terveenä... runoutta ehtisi tekemään aivan hyvin työn ohessa, jos työtä olisi kohtuullisesti... jos yleinen ilmapiiri olisi rohkaiseva. Syy-seurauskysymys on näissä asioissa äärimmäisen hankalasti hahmottuva, ja usein eritavoin nähty, poliittisesta näkökulmasta riippuen. Tiedän kokemuksesta, että kohtuulinen määrä mitä tahansa työtä ja sen luomaa painettaa, tarjoaa kirjoittamiselle suorastaan tulvien virikkeitä).

Ongelmien ydin lienee siinä, että meillä ei ollenkaan uskota omaan luvaan kykyyn, vaan siihen, että jos jotain uutta ilmenee, se on jokin maailmalla oleva muoti, joka on tänne oikeaoppisesti tai kehnosti matkittu ja menee kohta jo ohi, kulttuuripoliittista konsensusta pilaamasta. Tuntuu olevan harvinainen kyky tunnistaa luovaa alkuvoimaisuutta. Myyntimenestystä ja oppineisuutta osataan haistella huomattavasti paremmin. Nihilistille kaikki on samaa, ja vain myynnillä, tai sievistelevämmin oppineisuudella, on merkitystä.

"luin kaksikymmentä vuotta
2-3 kirjaa päivässä
ja katsoin päälle
kaksi leffaa illassa
nyt olen allerginen kirjoille
ja varmistin on poissa
päältä aina"

Itse olen aina ollut erittäin huono koulussaoppija. Siksi minusta tuntuu ihmeelliseltä, että jotkut ovat niin hyviä, että oppivat koulussa kaikki samat asiat kuin toiset, mutta koulun ulkopuolella eivät mitään. Myönnän avoimesti, että minulle tuntuu olevan mahdottomalta myötäelää ihmisryhmää, joista jokin koulutus tai tietoisuus onnistuu kitkemään kaiken omaperäisyyden, virheellisyyden. Ihmisiä, jotka ymmärtävät yhteistä kieltä, niin kuin puutarhurin tuotteet ymmärtävät yhteistä kieltä... eivät niin kuin ihmiset, jotka pakkomielteinen rakkaus ja idealismi (so. jatkuva ja äärimmäinen sota tasapäisyyden ja tyhmyyden senilisoivia markkinavoimia vastaan) saa vanhoina käsittämään toisensa intuitiivisesti ja täydellisesti, musiikissa, vailla puhuttua kieltä.

On kahdenlaista henkistä kykyä, 1) kykyä omaksua opetettuja sisältöjä ja 2) kykyä uskoa omien, itsestään syntyneiden ja johtuneiden ideoiden alkuvoimaisuuteen. Jälkimmäinen edellyttää sitä, että on uskottava itseen synnyttävänä ja johtavana, enemmän kuin siihen suureen enemmistöön, joka tiedostaa ja omaksuu opetettuja sisältöjä tehokkaasti, muttei erityisen tehokkaasti jatkojalosta niitä. Siksi on kaksi hengen laatua ja kahdenlaista, ristiriitaista ja toisilleen vastakaista kilpailua: on kilpailua tiedoissa ja kilpailua itseen uskomisessa. Jos häviää täysin kilpailun tiedoissa, joutuu väistämättä erittäin suuriin vaikeuksiin uskossa itseensä. Jos voittaa tiedoissa, on vaarassa joutua hyötyajattelun kiroihin: joukkojen liiallisen arvostuksen kohteena katoaa taju siitä mikä todella on omaperäistä ja mikä vain suuren oppineisuuden loistavaa osoittamista.

Oppineisuudella ei taiteessa ole milloinkaan pohjimmaista merkitystä, koska sen rajat ovat aina avoimesti ja räikeästi nähtävissä tietylle kriittiselle ryhmälle ihmisiä. Tiettyä ryhmää mikään oppineisuus ei hätkäytä, eikä kykene edes vakuuttamaan. Tämä ihmisryhmä on aina erityisen vihattu, ja totalitarismeissa ehdottomasti likvidoitu. Heitä pidetään ilonpilaajina muuten niin hauskalla matkalla helvetiin.

Mutta usko itseen onkin eri asia. Se käyttää tietoja ja oppineisuutta täysin ampuvälineenkaltaisesti. Tidoissa ja oppineisuudessa voittajat eivät millään siedä tätä lähestymistapaa, koska sellainen syö heidän arvovaltaansa ellei tee siitä avointa pilkaa. Usko itseen on aina tragedia massojen ja yksilön, yhteiskunnan ja yksilön, ulkoisten valvollisuuksien ja sisäisten pakkojen välillä. Tässä tragediasta on kysymys sonaattimuodossa.

Sisäinen pakko voi olla patologinen tai se voi olla yleisinhimillinen. Uskon itseen täytyykin horjua silloin jos mikä on tullut mielletyksi sisäinenä pakkona osoittautuu patologiaksi, pelkäksi mimeettiseksi haluksi. Tämä tie johtaa tavallisesti eriasteisiin henkisiin katastrofeihin, joskus skitsofreniaan. Yleisinhimillisenä esiintyvä sisäinen pakko on jotakin muuta. Se ilmaisee pakotien etsintää siinä missää jyrkkänä ja ehdottomana lepää yhteisön kielto, tabu tai itsepetos. Yleisinhimillinen pakko (ja nyt taas puhutaan sonaattimuodosta) saa kaiken voimansa siitä, että se esiintyy kätkeytyneenä yhteisön kaikissa jäsenissä. Tämä kätkeytyminen johtuu jonkin sisällön tai olemuksen kieltämisestä, ehkä jonkin muinaisen trauman jäljiltä. Yleisinhimillinen pakko kohtaa sitä, jonka elämä riippuu tästä pakotiestä, jonka yhteisön kätkemisreaktio sulkee. Tämä ilmiö, joka on niin vanha kuin ihmiskunta, on kanonisoitu VT:n Joonan kirjaan.

Runohyllyllä minä haluaisin aistia näitä yleisinhimillisen pakon riivaamia pyhiä ääniä, näitä ihmiskunnan ikäisiä ääniä, jotka nykymaailmassa ovat paljon kipeämmin kaivattuja kuin milloinkaan, näitä kosmisia henkiä, joille taide, viimekädessä runous taiteen ytimenä ja paonviivana oikeasti kuuluu, ja on aina kuulunut.

Kaikki muu, Jouko Turkan sanoin
"Hirvittävän mielenkiintoista,
totanoin,
ei ole."



*Teksti poistettu verkosta, mikä hankaloittaa työskentelyä, kun joutuu aina heti backupaamaan Cacoethesin ja Kesken kaiken omaan fileensä poistojen uhassa ja pelossa.

AJONEUVOTURVALLISUUS

Vanhat amerikanraudat tehtiin kestämään. Kolarissa auto selvisi naarmuitta, mutta matkustajatila jouduttiin tyhjentämään imupaperilla. Nykyaikainen autosuunnittelu lähtee kertakäyttöisen ajokin ideasta: kolarissa auto hajoaa pölyksi, mutta kuljettaja selviää kokemusta rikkaampana.



Tuhoutunut Ferrari Enzo
Nuoren, viriilin, nimettömän miehen sperma on erittäin halpaa, viemärit ovat sitä tulvillaan. Kypsän, harkitsevan ja maineikkaan miehen sperma on hyvin kallisarvoista kaviaaria. Aine muuttaa lajia kypsyessään. Nuorena se on ruutana, vanhana sampi. Onko se kusen nousemista päähän? Voi kai sen niinkin tulkita.

2.4.2006

KALTOINKOHTELU

Järkyttävä uutinen: “Varas vei syöpäsaastuneen elimen, uhri pelastui aikaisen diagnoosin takia.”

Varastaminen on eri asia kuin kerääminen. Elinten siirtoon liittyy maailmalla yhä enemmän rikollisuutta. Elinten lisäksi myös palomuurit on suojattava. Kuten ydinaineiden varastaminen, väärinkäyttö, vahingoittaminen myös elinten varastaminen on väärin, mutta jossain tilanteessa siihenkin voi olla juridinen oikeutus. Jatkuvan keskinäisen sodan keskellä omaisuuden tuhoaminen on suurempi rikos kuin varastaminen, erityisesti arvokkaan lastin varastaminen. Varastaminen voi tuottaa iloa varkaalle. Tuemme säästöin kunnallisia mielenterveyspalveluja. Varkaita kehotetaan osallistumaan elinten korjaamiseen soluja uusimalla, jopa aivoissa.


Toiminta tai valtiosalaisuuksien varastaminen

Tärkeää on elinten välisen yhteistyön kannustaminen tukemalla siiamilaisia kaksosia. Vastaavanlaisten kansallisten elinten varastaminen ja sijoittaminen lasipulloihin, terveiden elinten säilöminen, preparaatit, SS-upseerien silmämunat kuin etanat lautasella, voi kiihdyttää talouden kehitystä ja tuottaa talouskasvua. Tuomittavaa on toimiminen välittäjänä kudoksen tai elinten poistamisessa tai niiden vastaanottaminen. Elinten plagiointi vertautuu patentoidun keksinnön varastamiseen.


Todetaan muidenkin elinten poikkeavuuksia

Elinkleptomanian syntymekanismi on elimellinen. Varhaisoireita ovat ylenmääräinen tappeleminen tai kiusaaminen, julmuus, omaisuuden tuhoaminen, tulipalon sytyttäminen, varastaminen, toistuva valehtelu, luvaton koulusta poissaolo, kotoakarkaaminen, raivokohtaukset ja tottelemattomuus. Kun kleptomania kehittyy, valehtelu, varastaminen ja väkivaltaisuus vähenevät. Opetettaessa kultivointimenetelmää korkealla tasolla, on muistettava vastuu. Kipua saa aiheuttaa vaivoja vakuutusehtojen mukaisesti. Kipu tuottaa voittoa kärsijälle. Sisäisten elinten välissä ei ole verisuonia, mutta meridiaaneja on. Elimistössä on spesifejä vaikutuskohtia aivojen ja muiden elinten solukalvoissa. On pidettävä mielessä geenin varsinaisten kohde-elinten kohdemaa. Elinten sisäisten tietojen varastaminen ei ole sallittua.


Hoitokielteisyys, tilojen sotkeminen

Kansainvälinen elinkauppa on nollasummapeliä: yhden terveys on toiselta pois. Jos varas sanoo, että varastaminen on väärin, niin hän puhuu totta. Varastaminen on väärin. Jos se ei olisi väärin, se olisi oikein. Sodan aikana tappaminen, metsastys ja varastaminen sen sijaan muuttuvat hieman kunniakkaammaksi. Toimintaa haittaa jäsenvaltioiden valmiuksien lisääminen terrorismin paljastamisessa.


Ylensyönti voi johtaa elinten ratkeamiseen

Kaspar Wolf osoitti 1759 kananpojan elinten kehittyvän vähitellen. Kuvassa ei nay elinten tuottamaa sähkoä vaan bioplasmaa, värikästä vibraatiota. Puhutaan organellien biokemiallisesta ja biosähköisestä toiminnasta. Kuvataan ihmisen tärkeimpien kudosten, elinten ja elimistöjen rakenteet ja toiminnan pääpiirteet. Mielenkiintoista pohdintaa löytyy myös ruumiin elinten ja toimintojen ylläpitämisen kalleudesta ja tuottamattomuudesta. Elinten merkitys onkin kasvanut.


Avainsanoja

Kotoa varastaminen, itseltävieminen, teollisuusvakoilu, nälkää näkevältä kansalta ruuan varastaminen, tietoturva, hakkerismi, virukset, toimintaperiaatteet, tekijänoikeudet, laiton kopiointi, laiton asekauppa, lainsäädäntö, laitteiden varastaminen, kansallisten voimavarojen varastaminen, tuhoaminen, tasapainon säätelymekanismit, huomion varastaminen ja plagiointi.

LÄMPÖPUMPPUUN ELI MAALÄMPÖÖN

ollaan täällä veden äärellä tosiaan siirtymässä. Tämän kokoisessa huushollissa ja näillä energiahinnoilla (kun ottaa huomioon, että öljyjärjestelmä säiliön sijoitusvaikeuksineen pitäisi uusia kokonaan) järjestely maksaa itsensä takaisin alle viidessä vuodessa. Sen jälkeen lämmityskustannukset laskevat kolmannekseen. Lordi Kelvin julkisti yhtälailla kuumaa kuin kylmää tuottavan pumpun periaatteen vuonna 1852. Kvartaalitaloudessa elettiin: kesti vain kolme neljännestä (75 vuotta) että keksintö saatiin käytäntöön.

ADAGIOAMBIENT

Miksasin sata hyvää adagiota peräjälkeen. Tuli aika mainio vuorokauden ambientkappale.
Kamala on viekas
rauhallisen näköinen
ikuisesti tyydyttymätön
kuulumaton nälän ääni
siellä missä taiteen
kuvitellaan olevan tyhjää
pelkkää hämäystä
kamala on nälän
kuulumaton ääni
missä asiat on raatamalla
saatu näyttämään tältä

"Jos talossa ei ole rakkautta, siellä ei ole mitään."
Pound
SERVAALI ei voi olla tavallinen kotikissa
enempää kuin kuulento tavallinen lomamatka,
tai Ferrari jokapojan auto.
SFINKSIPAVIAANI, jota kutsutaan serkuksi,
soitti kaksi minuuttia sitten ja kysyi, olenko
jo hereillä tai peräti noussut sängystä. Ontuva
SHAKKILAUTAPERHONEN lepattaa siipiään
toiselta puolen keveästi juonen vaatimiin
ilmansuuntiin. Vesiputoustien varrella
SIAMANKI perheineen on näkyvissä latvassa
Bishop-polulla samassa puussa
keisarisarvinokkien kanssa.
SIANSAPAROAPINA koskettaa tikkaita,
muita apinoita ruiskutetaan kylmällä vedellä.
SIANSAPAROAPINA lähtee kohti banaania
muita apinoita ruiskutetaan kylmällä vedellä.
SIEMENKOTILO on pari naista ja pala pohjoisuutta.
SIEPPO tipahtaa postiluukusta kuudesti vuodessa.
SIEVÄPUSSIAKROBAATTI hyppää skottihameen helman yli
tunteakseen sydämen tulleen vapaudesta hulluksi.
SIHTEERI innostui pikkujouluissa
kuin linkkuveitsi nokkosista.
SIIMAELIÖ on alkueläin, jolla on yksi tai useampi
siima liikkumista varten. Ameeba on pienikoinen
muotoaan muutava laji. Yksisoluinen.

1.4.2006

LUULOSAIRAUS

Selailin taas lääkärikirjaa ja sain vatsalaukkuuni syöpäkasvaimen, hyvin kivuliaan. Tautimääritelmiä ahmiessa puhkeaa oireettomana muhivat sairaudet. Niiden määrä on ihmismielessä rajaton, samoin kuin hienon hienojen pahanolon- ja ahdistuksentunteiden määrä. Myös terveyden tunteiden määrä on ihmismielessä rajaton. Terveyttä voi vahvistaa syventymällä terveyden kuvauksiin. Sairauden puhkeamista voi ehkäistä kieltäytymällä sairauden kuvauksista.

MYSTINEN INSPIRAATIO

Kaivelin esille erilaisia aakkosellisia listoja monoliittejä* varten, mutta moniliitin tekeminen ei olekaan niin suoraviivaista.
Se ei onnistu ilman jotain "mystistä" inspiraatiota näköjään. Ei vaan toimi. Tosin mikään taide ei synny ilman mystistä inspiraatiota, tietoisuuden vapautusta ja halia. Tämän huomaa parhaiten jos jokin edellä mainituista perustoista puuttuu. Silloin ei pysty re-engineeraamaan edes itseään. Olemme yksinkertaismmillammekin liian monimutkaisia. Chaplinkin oli Chaplinin matkimiskilpailussa vasta kahdeksastoista**.



*http://kaymala.blogspot.com/2005/11/keppihevonen-on-oikean-hevosen-korvike.html
** Lähde: en muista mistä, jostain blogista varmaan.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com