30.3.2006

Tekniikka on retoriikkaa
Edison oli reetori
Tiede on retoriikkaa
Einstein oli tiedemies
Hänen vaimonsa oli reetori
Hänen serkkunsa oli talonmies
Talonrakennus on retoriikkaa
Le Corbusier oli reetori
Hänen sukulaisensa oli luvattu Messias
Hänen kissansa oli kadonnut aikoinaan
Musikki on retoriikkaa
Schönberg oli reetori
Hänen tuttavansa oli ylittänyt purjeveneellä Atlantin
Hänen veljensä oli Helios, aurinko
Ja hänen soittimensa oli rummut
Vallankumous on retoriikkaa
Robespierre oli reetori
Hänen maineensa oli kiirinyt Saksaan
Hänen hiuksensa olivat pelkkä pilvi pensselinjälkeä
Hänen autonsa oli kolmipyöräinen laite
Ja hänen kohtalonsa oli sinetöity
Analyysi on retoriikkaa
Marx oli reetori
Hänen kukkaronsa oli melkein tyhjä
Hänen asuinkumppaninsa oli hänen sisarensa Bernike
Hänen seuralaisensa oli vaiti: demonit
Olivat leikanneet hänen kielensä
Hänen naapurinsa oli menettänyt järkensä
Hänen opettajansa oli Herakleides (eri henkilö kuin peripateetikko Herakleides)
Ja hän vaikutti hieman Ciceron jälkeen
Filosofia on retoriikkaa
Sokrates oli reetori
Hän oli Platonin oppilas
Hänen opettajansa oli Galenoksen oppien kannattaja
Hänen oppilaansa, oli hakenut samaa virkaa
Hänen opettajansa oli Yasuo Kobayashi-sensei
Hänen oppilaansa oli piirtänyt Lutherista sarjakuvan
Ja hänen opettajansa piti häntä pilkkanaan
Runous on retoriikan kuva
Sen kuva oli zoomillakin tosi pieni
Sen kuva oli hesarissakin
Sen kuva oli tatuoitu minun silmiini
Sen kuva oli hämärässä pehmeä
Sen kuva oli aivan liian houkutteleva
Sen kuva oli veriripuli ja kuume
Sen kuva oli nainen pää alaspäin

JOSKUS JUUTALAISTA

musiikkia kuullessaan tulee tunne ikivanhoista oudoista ihmisen ja soittimen symbiooseista, jotka vuosituhansia patinoiduttuaan vanhan kaakkoiseuroopan kaupunkien sydämissä, puhkeavat ääneen kuin laskien leikkiä kaikesta abstraktioajattelusta. Siinä lumouksen hetkessä ei ole epäselvää mikä on kaiken musiikin alkuperä: ihmisen ja soittimen symbioottinen, vastonvarainen suhde, puhkeaminen, ei mikään pythagoralainen abstraktio.

http://www.kroke.krakow.pl/

BLOGI-ENSYKLOPEDIA

Siis voiko olla totta, että yksikään maailman blogialustankehittäjä ei ole keksinyt sitä, että postauspäivämäärä ei ehkä ole kaikissa tapauksissa se ensisijainen tapa mieltää tekstikokonaisuutta. Luulisi, että kaikissa blogeissa olisi vakiovarusteena toiminto, jolla koko arkistomateriaalin voi kääntää aakkosjärjestykseen, merkinnän pituusjärjestykseen (merkkien lukumäärä), tai johonkin tilastolliseen (sanojen ja merkkien esiintyminen ym.) järjestykseen. Aakkosjärjestykseen pulautettava blogi olisi samalla valmis pohja kaikenlaisille ensyklopediaprojekteille. Ensyklopediamaisuus edellyttää merkintöjen nimeämisissä tiettyä johdonmukaisuutta. Ensyklopedisen hahmottamisen merkitystä ei kannattaisi aliarvoida.

29.3.2006

PYHÄNHÄPÄISYN TAIDE

Pyhä, pyhitystä edellyttävä... pyhyys, pyhäksi mieltäminen tai julistaminenhan muistuttaa jonkinlaista tabun asettamista. Jos mitään pyhää ei ole tabuja ei ole. Pyhän häpäisemisellä on aina oltava rangaistusseurauksia. Mutta tärkeintä siinä on se, että se on jotain mikä todella voidaan häpäistä. Se mikä on maallista tai jo häpäistyä ei tietenkään voi olla enää enempää häpäistävissä. Keikki sellainen elättely on turhamaisuutta. Häpäisyn jälkeen todellinen pyhä menettää puhtauttaan, sen nimeen vannomisesta tulee hankalaa, koska häpäisy saa vannomisen näyttämään epäaidolta, teeskentelyltä, epäilyttävältä ja pyyteelliseltä. Pyhä kai on jonkinlainen teeskentelyn poissulkeva ominaisuus, jolla on immanentti perusta.

Jokaisessa ihmisessä on alun perin pyhää, ja jokainen älykäs ihminen todella hyvin ja tarkasti tietää mitä se tarkoittaa kun pyhä häväistään, miltä se tuntuu. Tämän ihmiset juuri kaikkein vaistonvaraisimmin ja varmimmin tuntevat kaikissa kulttuureissa. Siksi kaikkein suurimmat julmuudet myös perustuvat pyhän (todellisen pyhän, eikä tietenkään luulotellun, turhamaisen ja uhria loukkaamattoman) häpäisemiseen. Serbian sodan rikolliset ja natsirikolliset ovat pyhän häpäisyn erikoismiehiä. He tietävät tarkasti, että kunkin kidutettavan henkilön pyhä pitää häpäistä juuri sille ominaisella tavalla, sillä vain puhtaassa lapsessa (kuten pedofiilit ja sotarikosten ammattimiehet äärettömän tarkasti ja yksityiskohtaisesti tietävät) pyhä voidaan häpäistä ilman uhrilla olevia varoittavia ja pahoja odotuksia. Pahat odotukset saavat kokeneen ihmisen kätkemään pyhänsä. Prostituoiduilla saattaa olla seksuaalisuuteen liittyvän pyhän käsityskyky paljon korkeampi kuin ns. tavallisilla ihmisillä. Heidän ruumiinsa joutuu vastaanottamaan jatkuvasti tuon pyhän häpäisyyn pyrkiviä yrityksiä. Mutta he ovat kätkeneet pyhänsä niin hyvin, että sitä ei enää voi fyysisen pinnan tasolla häpäistä. Pyhä opn vetäytynyt jonnekin pois näkyvistä ja kosketeltavista.

Myös tällaista, puhtaasti psykologiseksi tai henkiseski muuttunutta pyhää voi koskettaa, ja sen voi häpäistä, mutta siihen vaaditaan Slobodan Miloševićin ammattitaitoa, äärettömän paljon valheita, ja pitkäaikaista luottamuksen synnyttämistä ja kätilöintiä. Kysymys pyhästä on vaikea: jos ei mitään tiedosteta pyhäksi, sodat ovat oikeitettuja ja toivottuja: niissähän silpovat toisiaan vain saastaiset nollasummapeleissä ryvettyneet kapitalistit, tai vielä saastaisemmin, sellaiset jotka haluaisivat tulla täydellisemmiksi, vaurauksi ja tehokkaiksi saastuttajiksi. Jos jokin tai jotain tiedostetaan pyhäksi, sen on ehdottomasti myös oltava sitä... muuten se kaikki muuttuu koomiseksi, pölyiseksi, ankaraksi teeskentelyksi, niin tutuksi sairaaksi kuvottavaksi tekopyhyydeksi, johon 1900-luvun jälkipuoliskolla rehellinen porno ja rock'n roll ovat tuoneet virkistystä.

Kulttuurinen ero tulee vastaan siinä, pidämmekö pyhäinhäpäisyä aivan luonnollisena arkeen kuuluvana pikku kädentaitona ja pääasiassa toisille osapuolille, toiselle sosiaaliselle luokalle tapahtuvana jatkuvana katastrofina, josta nykyaikaisten aikuisten ja järkevien, onnettomuuksien alkemiaan perehtyneiden suburbaanien eurooppalaisten ihmissijoittajien kuuluukin saada iloa ja virkistystä tylsistyneeseen elämäänsä, vai tunnistammeko pyhän kulttuurisesti ja pidämme sen häpäisemistä vaarallisena, rangaistusta, verikostoa ja kuolemantuomiota janoavana, tai ainakin viimekädessä inhimillisten henkisten voimavarojen mielettömänä täydellisenä hukkaamisena. Todellinen pyhäinhäväistys on verikoston suuruinen, se vaatii sen. Mutta epäonnistunut veltto häpäisy-yritys tai naurunalaiseksi tehty turhamaisuus ja tekopyhyys ovat jotakin muuta... niiden veltosta näkökulmasta kuolemantuomio on reilusti ylimitoitettu rangaistus.

Pyhänhäpäisyssä on siis kysymys normatiivisesta, ihmisjoukkoa koskevasta käytännöstä. Jos jokin määritellään pyhäksi vastoin normaalia todellisuutta, kulttuuri perustuu teeskentelylle ja tekopyhyydelle. Jos pyhäinhäpäisy sallitaan, kulttuuri perustuu "rehellisyydelle", joka luokkaa parhaita aineksia aidosti, nimittäin niitä, joissa todella on jotain pyhää, pääasiassa lapsia. Pyhä on subjektiivista, mutta päätös sen häpäisemisestä tai häpäisemättä jättämisestä on kollektiivinen. Se päätös on kaikenkattava ja kultuurissa perustava, se ulottuu ihmisen jokaiseen tekoon ja jokaiseen sisäiseen liikahdukseen, siitä huolimatta, että nykyinen kulttuurimme on impotentti, liian seniili ja alkeellinen, käsittelemään tätä asiaa vaihtoehtoisten henkien näkökulmasta. Henkien trivia on meille vierasta kauraa.

Länsimaisen kulttuurin idea uudella ajalla on ollut yksituumaisesti pyhyyden olemassaolon todistaminen. Saman kulttuurin idea modernilla ajalla on ollut yksituumainen pyhyyden olemassaolon kiistäminen. Kummatkin ideat ovat puolikkaita, karkeita. Ensin jokaisen kynnellekykenevän kirjailijan, taiteilijan, kauniin naisen päätarkoitus on ollut pyhyyden olemassa olon ilmaus, toiseksi sen puuttumisen tekopyhä ja näsäviisas tunnustaminen, jonkinlaisena suurena, mittavana rehellisyytena, ja totuudenpuhumisen, jollaiseksi modernit vapahtajat itsensä haluavat nähdä. Kummankin äärimmäisyyden manifestaatioon on vaadittu suurta ja sankarillista taistelua, sillä taivaan ja maan vetovoimat, hihhuliuskon ja nihilismin sairaudet, lepramustapäisenä hilluvat kovaääniset saarnaajat tai kolanokkaiset markkinatykit pyrkivät kaiken aikaa kiistämään pyhyyden puuttumisen tai itse pyhyyden olemassaolon. He näkevät pyhää helvetissä tai eivät näe sitä taivaassa.

Pyhyyden olemassaolon ilmaus on yhä edelleen taiteen ainoa kelvollinen selitys: miksi olet taiteilija? Koska olet pyhä! Paljon huonompi selitys on tämä moderni: miksi olet taiteilija? Koska olet epäpyhä.

Kummatkin verukkeet ovat sietämättömiä... mutta täytyy minun tunnustaa että modernia ironista moukkaa vihaan enemmän, paljon enemmän kuin tuota muinaista sinisilmäistä ja vilpitöntä moukkaa. Ja se minkä kanssa on tästä eteenpäin taisteltava, on kysymys, epävarmuus siitä, onko meissä tämän mankelin jäljiltä, subjektiivisesti, vielä jotain saastuttamatonta pyhää, sellaista joka kestää aikuisuuden, lohduttoman ja kaikkea kulttuurista vahvistusta, absoluuttisesti kaikkea lohtua vailla olevan aikuisuuden? Vai kasvaako meistä lupaavan, vilkkaan ja eloisan teini-iän jälkeen kieroja, moraalittomia, lisääntymiskyvyttömiä, epämuodostuneita surullisia hitaita olentoja, jotka mittaavat älykkyysosamääräänsä ja persoonallisuuttaan loputtomissa nettitesteissä, ja jotka joutuvat kuluttamaan koko elämänsä ihmeelliseen neuroottiseen venkoiluun kemiallisen itsetehostuksen, lävistysten ja tatuointien kanssa, siirtääkseen edes omaa huomiotaan ilmiselvästä paljaana ja lohduttomana ammottavasta ongelmasta, todellisesta ongelmasta, sen sijaan että keskittyisivät ilmaisemaan ja vaalimaan sitä, mikä todella on pyhää.

BLOGIALUSTOIHIN LIITTYVÄ KYSYMYS!

Sattuuko kukaan tietämään, voiko millään ilmaisella blogialustalla pulauttaa postaukset otsikonmukaiseen aakkosjärjestykseen?

TUOMAS VIMMAN TOINEN

romaani (230 s. Otava) herättää minussa erikoisia tunteita. Se on on äärimmäisen tasalaatuisella tyylillä, vetävästi, pakottomasti, elegantistikin kirjoitettu kuvaus etelähelsinkiläisen esikoiskirjailijan vaiheista. Sanomisen ja fabuloinnin tarve, ja samalla kirjan herättämä kiinnostus syntyy kahdesta yksinkertaisesta elementistä: millaista voi olla suomalaisen miehen elämä silloin kun raha ja naiset eivät ole ongelma. Romaanissa hätkähdyttää äärimmäisen suoraviivainen, lähes henkinen suhde rahaan ja materialismiin. Voisi ehdottaa, että Vimman henki, vauhti ja meininki on se mitä Max Weber tarkoittaa kapitalismin hengellä.

Ristiriidan tuottaa havainto, että lumous ei lainkaan näyttäisi Weberin ehdottamalla tavalla puuttuvan tästä hengestä, vaan päin vastoin sen näyttäisi olevan täynnä outoa fabuloitua lumousta. Tietysti suomessa liiankin nihilistinen "terve" maalaisjärki tulee ajatelleeksi, että tämä lumous on petollista, että Vimma näyttää asioista vain toisen puolen: että lumous ja diversiteetti katoaa juuri sieltä, mistä nämä Vimman henkilögallerian tyypit elävät ja saalistavat yltäkylläisyytensä.

Vimma on onnistunut luomaan henkisen, tasapainoisen taideteoksen, joka on samalla kertaa äärimmäisen arveluttava: se on tiukasti suodatettu, ja tätä suodatusta voisi erehtyä nimittämään fantasiaksi tai mielikuvituksellisuudeksi. Mielikuvitusta, ja tiettyä fantastista megalomaanisuutta Vimmalta ei puutu, ja se kaikki on hyvää, mutta komposiotiosta puuttuu maailmalle ominainen dialektiikka, vastakkainasettelu, edes paikallisena asetelmallisena vivahteena (silti aistia ei tietyllä vähemmän dynaamisella tasolla puutu taiteelliseen sommitteluun, vaan asiat tuodaan esiin hyvin luontevassa järjestyksessä, niin että hajamielisyyden vaikutelmaa ei synny missään kohtaa).

Siksi Vimman pitkälle vietyä tuote- ja laatutietoisuutta, ja suorastaan kateudenherättämiseen (kenessä nollasummapelurissa sellainen on herätäkseen... mutta fantasia ei ole nollasumma peliä) tähtäävä itsetarkoituksellinen keikarointi on valitettavasti pakko pitää jonkinlaisena vulgaarihedonismina: se elää vain yltäkylläisyydestä ja tuhlaamisesta, mutta sodan, köyhyyden ja maanpaon yhtä todennäköisellä hetkellä se on tyhjää, olematonta, eikä siinä ole mitään todella lohduttavaa elementtiä. No varmaa tietenkin on, että Vimma ei halua tulla luetuksi hartauskirjallisuuteen. Vimma ei halua moralisoida, vaan esittää... myönnetään, se on tärkeää, että saamme tehokkaammin tietää mistä tässä on kysymys. Mutta esittämisessä itsessään on jokin moraali, mihin se tähtää, valheen vai totuuden, ehkä jopa tiedostamattomaan suojeluun?

Rikkaudesta voi nauttia jollain muulla kuin nousukasmaisella tavalla vain se, jolla on lohdutus myös häviön ja köyhyyden varalle, joka ymmärtää maailman dialektiikan syvästi, eikä näe onnen vaihteluilla itseisarvoja. Lohtu on aina hyvin epätriviaali asia. Tavallisesti sitä ei ole. Se täytyy luoda. Lohtu ei ole sananhelinää, vaan todellista, todellisessa tilanteessa vaikuttavaa, syvää ja perimmäistä. Lohtu ei milloinkaan ole unohduksen kaltaista (maailmassa joka on muistilappuja täynnä), vaan tarkempaa muistamista, tarkempaa tietämistä, ja liikkuvuutta, karismaa sen dynamiikan kestämiseksi. Tätä lohdun käsitettä Vimman soisi tulevissa teoksissaan pitävän silmällä, jos mielii tulla luetuksi Henry Millerin (eikä vain Hunter Thompsonin) kanssa samaan sarjaan.

Näyte tasosta, jolla Vimma keskittyy "epäolennaisiin" yksityiskohtiin:

"Kun olin lopulta tyytyväinen lattian pölyttömyyteen, pyyhin vielä kaikki pinnat polyesterisellä Vileda HS -kuivamopilla. Sitten avasin kassakaappini, jossa säilytin kemianteollisuuden tuotteitani. Lattioita varten olin kehittänyt sekoituksen, joka sisälsi 40% JohnsonDiverseyn Powergel VG1:tä, lähinnä sen sisältämän natriumkalkylieetterisulfaatin takia, sekä 60% Taski Tenson Free Conc F31-Conc -puhdistusainetiivistettä.
Käytin lattioiden huuhteluvetenä ainoastaan kaksikymmentäkuusiasteista Eviania, joka oli kulkenut kahteen kertaan kylpyhuoneeseen asettamani, normaalisti laboratorioiden ja puolijohdeteollisuuden ultrapuhtaan veden desinfiointiin käyttämän *Dulcodes-ultraviolettidesinfiointipumpun läpi. Avasin uuden paketin steriilejä Vileda Professional 200 -siivouspyyhkeitä, joiden lateksinystyrät puhdistavat marmoripinnan tehokkkaasti naarmuttamatta, sekä selluloosa polyamidisekoitteisia lattialiinoja, joilla viimeistelin työn. Marmorilevyjen saumat kävin läpi luupin kanssa hammasharjalla ja sopivalla happamalla Calexan Fortella.
Pestyäni ja kuivattuani lattiat käsittelin ne huokoisten pintojen peruskäsittelyaine Porosolilla, jonka annoin kuivua kolme varttia. Sen jälkeen vahasin lattiat korkeakiiltoisiksi Wetrok Mepol 2000 -vahalla."

28.3.2006

ARKKITEHTUURIA EDELTÄVÄ ALUE

Galleria Jangvassa viimeisiä päiviä olevan näyttelyn auktorien mietteitä voi kuulla Yle 1:n Kattolyhty -ohjelmassa.

Ohejelmassa kuullaan myös Volter Kilven vaikuttavaa, aiheeseen liittyvää varhaistuotantoa lausuttuna.
Tämä on enemmän vielä muistisääntö kuin rakennus. Minä muistan kuinka putosin. Muistan putoamisen mutten kuoliniskua, en irtipäästämisen hetkeä. Kenet, sitä en enää muista, en liioin, millaisessa tilanteessa, missä paikassa. Minä olen unohtanut, miten sanotaan englanniksi: "Myös 90 sammakkoa." Voin vieläkin tuntea sammakon ihon kosketuksen kun pidin sitä kädelläni. Tämä kasvatti sisäänsä liian ison eläimen jolle sitten tuli paha olo. Sen jalat olivat toisella tavalla kaukana maasta. Ilman muuta tätä lehtien puhkeamishetkeä voi kuvata tuhansilla suudelmilla. Muutama lisäinstrumentti ei olisi pahitteeksi. Ilman muuta tulee mieleen, että kystä olisi yhteydessä kypsä-sanaan. Vara-akutkaan eivät olisi pahitteeksi.
Talvi, pakkasta ulkona kolmekymmentä astetta, nainen korjaa puuttuvaa keittiön ikkunaa.
- No Vidja, miten onni?
- Voisin ryhtyä malliksi, kääntyilemään, helppoa hommaa. Tai poliitikoksi, näyttelijätkin osaavat sen, miksi en myös minä.
- Niin Vidja, sinulla on koulutustakin, armeijan perunateatteri.
- Huomenna on kaksi haastattelua. Ei jaksa. Täytyy valita toinen. Tekevätkö minusta firmaan toimitusjohtajan, vai kouluttavatko jotakin.
- Valitse Vidja se koulutus, että tekisivät sinusta jotakin.

- (korjaa puuttuvaa ikkunaa) No Vidja, miten onni?
- Alkoivat kouluttaa. Kävelin vartijanasussa lompakonmyyjän kanssa ovelta ovelle painavaa matkalaukkua raahaten.
- Oliko rankkaa?
- Oli todella rankkaa, kamalan kylma.
- Ja tylsää?
- Kamalan tylsää! Kolmannen asunnon kohdalla aloin ymmärtää mistä tässä on kysymys, mihin minua taas koulutetaan, ja sanoin että nyt loppu hommat! Minä lopetan nyt! Heitin vartijanhatun maahan ja lähdin siitä paikasta kotiin.
- Voi Vidja. Huomenna on onni myötä.
- Huomenna aloitan mallinhommat, jos on onnea.

- (korjaa puuttuvaa ikkunaa) No Vidja, miten onni?
- Tekivät toimitusjohtajan.
- Vai niin tekivät, Vidja. Johan minä sanoin. Sinulla on terve itsetunto. Niin on terve.
- Niin tekivät. Nyt vain täytyy nopeasti laatia väitöskirja markkinointialalta, ja hankkia musta puku.
- No voi ihme. Jo oli onni. Mene nyt jo kiireesti huoneeseesi siitä.

27.3.2006

EINO SANTASEN MERIHEVONEN KÄÄNTÄÄ KYLKEÄÄN

Eino Santasen toinen runokoelma vaikuttaa alun ensimmäisen osaston perusteella piinkovalta tekstiltä, pieniä valloittamattomia pintansapitäviä proosarunolinnakkeita. Sanat kestävät leikiten niihin kohdistuvat paineet. Santasella jokainen lause on persoonallinen, jokaisessa sanassa oma ääni. Tekstit kuten Rakkauden likiarvo vaatinevat tullakseen kirjoitetuksi jonkinlaista pitkäaikaista korkeanpaikanleiriharjoittelua, kunto- ja keskittymishuipun löytämiseksi silloin kun runo tulee kirjoitukseen. Rakkauden likiarvossa on kysymys siitä että se on nolla: ystävyyden ja rakkauden varjon työpiirustuksesta millimetripaperille. En lukenut kokoelmaa vielä (Akateemisessa... valitettavasti olen jo aiemmin tehnyt päätöksen, etten enää tue ostopäätöksin ns. 67-sivun koulukuntaa, koska runokokolema tosiaan voi olla 2 - 1000 sivua, eikä aina täsmälleen 67 sivua) niin pitkälle, että olisin päässyt näkemään löytyykö tälle nihilismin syvimmän rikinkatkuisen tappavanmyrkyllisen kuilun pohjan läpi kurkottavalle näylle, yhtä vakuuttavaa ja hyvinsisäistettyä vastavoimaa, toiseen suuntaan kurkottavaa, idealimia. Sellaisen olemassa olo jo pelkästään riittäisi vakuuttamaan kokoelman erinomaisuudesta.

Ensivaikutelman pohjalta tuntuu, että runoissa, joissa kovasti puhutellaan sinutellaan lukijaa, olisi kannattanut koettaa teitittelyä.

Palaan asiaan kun kuljen runohyllyn ohi tässä taas.

TOIMINTASANKARI

globaalista ilmaston lämpenemisestä: "I say the debate is over. We know the science, and we see the threat. The time for acting is now." Arnold Schwarzenegger, New Scientist 21.1.2006

MISTÄ VÄITTEET

runouden, Jumalan ja muiden abstraktioiden kuolemasta?

Kannattaako synnyttää sitä mitä rakastaa vai sitä mikä menestyy, jos kummatkin ovat mahdollisia, ja toisensa ehdottomasti poissulkevia? Kun ei tiedetä mitä rakkaus on, opetellaan sitä mitä julkaistaan... ja huumaavan ohut muotopuhdas ameeba, aurinko-maa, ruoho-puu, oksa-tuuli-kierto viiltää sisäkorvat haavoille. Täydellisestä tylsyydestä ei saa kamaa edes perecläisillä poppakonsteilla, ei edes n+7 tekniikalla.

Kysymys palautuu aina henkilökohtaiseen luomiskykyyn, henkilökohtaiseen Jumalaan. Jokainen puhukoon puolestaan, omasta runoudestaan, omasta Jumalastaan. Uskoa ei kannata riiputtaa olosuhteista.

Joskus kun on pitkään ollut täysin eristyksissä, täysin yksin, usko täydelliseen synkkyyteen horjuu. Tarvitaan taas iltapäivälehdet ja shoppailuaharrastavien seksiorjien ilkeät katseet, että usko holocaustiin voi taas palautua.

26.3.2006

Avaruudessa kiertävät elukat, sininen tarina
keltaisia elukoita siellä täällä jossain
poissa maantierosvojen, lampaansyöjien hampaista

ei ole maanosaa
ei maakeskeistä kosmogoniaa
ei rupikonnallakaan silmiä

joissa risteytymä olisi
hurmaava kuoppa
poskessa, reikä

karitsan kaulassa kompassi
loistaa kaukana sisäelimissä
ratapölkkyjen tuolla puolen, poissa

ryöstetty maksa, makaavat parjaajat
ilmassa muuttokyyhky
itse hyrränäpyörivä maa, vieras:

vieras vihreä hätäleikkaus
katkokävely, vilkku näkyvällä tiellä
pois lähialuematkoille hetken päästä

(lähde Peter Mickwitz + Oulipo n+7 PE)

YHTÄ PALJON KUIN JUMALA

"Tunsin erään matemaatikon, joka sanoi: En tiedä yhtä paljon kuin Jumala. Mutta tiedän yhtä paljon kuin Jumala tiesi minun ikäisenäni." Milton Shulman

Ikä on ratkaiseva. Mitä enemmän ikää, sen täydellisempiä, jumalankaltaisempia meistä tulee. Ihminen, joka kulkee kehityksessään luotisuoraan, ilman mutkia, kohti jumaluutta, voi saavuttaa ihanteensa äärettömän vanhana. Ei kai tarvitse mainitakkaan, että absoluuttisesti kaidalla polulla pysyttelevä on kuolematon. Muut ryytyvät viimeistään 120 vuoden iässä. Pitkän iän salaisuus on ihmisen maallisen osan minimointi ja jumalallisen osan maksimointi.

Maaillista ovat kaikki tuotteet, tuottaminen ja (tuottajan) hyöty. Maailma olisi parempi, jos edes teknisiä laitteita ei tuotteistettaisi muuten kuin tilaustyönä: joka kylässä olisi E.T.-seppä kasaamassa hyödykkeet, DNA-ketjut, kloonit ja hifirobotit tilauksen ja tarpeen mukaan.

Kysymys olisi silloin siitä, että tuotettu materiaalinen hyödyke, on hyödyllinen nimen omaan tilaajan toivomasta näkökulmasta, ei tuottajan omasta näkökulmasta. Kaupallisen tuottamiseketjun asioiden jumallista olemusta minimoiva ja maallista olemusta vahvistava vaikutus olisi minimoitu.

OULIPO COMPENDIUM JA POEETTISET SANAKIRJAT

Magian korkein muoto on aina kirjoitustaidon keksimisestä lähtien ollut sanakirja, aakkosellinen järjestetty ja valikoitu esitys jostakin kokonaisuudesta, joka voi olla mikä tahansa, baseball, ensyklopediankirjoittamisen historia tai koko tunnettu maailma. Kun aakkosellisuus pitää huolen sommitelmasta, kaiken huomion voi keskittää maailman rikastuttamiseen, tarkentamiseen, diversiteettiin, osien lisäämiseen ja toisistaan johtamiseen. Kaikki yksinkertaisen orgaanisesti laajentuvan muodon sallima anomalia on ehtymätön luovuuden lähde.

Sanakirjassa, ensyklopediassa, paino on kappaleen tai säkeistön ensimmäiselllä sanalla, hakusanalla, ja tämän sanan ensimmäisissä kirjaimissa. Ensyklopedisen runoelman mitta on kämmen ja antiriimi (tekijänsä kämmenen koko, ja säkeen ensimmäisten sanojen ensimmäiset kirjaimet, vrt. Nykysuomen sanakirja). Alliteraatio, eli säkeen ensimmäisten sanojen alkusointuisuus on myös suomalaiselle kansanperinteelle ja ensyklopedioiden ikiaikaiselle historialle yhteinen piire.

Poeettisten, maagisten ensyklopedioiden kaanon on laaja antiikin kadonneista niityistä, Pliniuksesta ja Varrosta, bysanttilaisen Suudan kautta aina Flaubertiin, Erik Satie'n, Walter Benjaminiin ja Oulipon kokeiluihin.

Vuonna 1962 Ransakassa perustetulla Oulipolla (Ouvroir de Litterature Potentielle) on ollut vireillä useita kollektiivisia ensyklopedisia hankkeita mm. Queneaulta Encyclopedia de la Pleiades (1960-1963) Jacques Bensin kanssa, Oulipo Atlas (ransakankielinen kollektiivinen taideteos), Walter Abishin Alphabetical Africa (jossa on 52 kappaletta. Ensimmäisen kappaleen kaikki sanat alkavat a:lla, toisen alla tai bllä, kolmannen a, b, c jne. kunne 26 kappaleesta eteenpäin käännetyssä järjestyksessä, jolloin viimeinen taas vain alla).

Oulipolaisilla on ollut muutaman vuosikymmenen tekeillä myös ihan oikea maaginen ensyklopedia, vuonna 1982 keuhkosyöpään kuolleen Georges Perecin alulle panema Petit Norbert (http://www2.ec-lille.fr/~book/oulipo/norbert/). Tälle projektille ei Oulipo Compendiumin (joka sekin on eräänlainen poeettinen ensyklopedia, joskin hyvin yksinkertainen ja perinteinen rakennusperiaatteltaan) artikkelin mukaan ole löytynyt ranskasta kustantajaa, vaikka monet ovat olleet kiinnostuneita. Tämä antiperecläinen ilmapiiri on artikkelin mukaan hajottanut Oulipolaisten yhteistyöhenkeä ja työhalua.

Oulipolaisten suunnitelmana on kenties ollut luoda jättimäinen poeettinen sanakirja, johon kohdistettuna erilaiset oulipotekniikat kuten n+7 sanakirjatekniikka (korvataan artikkelin toistuvat nominit ensyn tuon sanan luonnollisesta paikasta lukien seitsemännellä hakusanalla) muuttuvat puhtaaksi runoudeksi. Uskon että tämä oli juutaisella Georges Perecillä mielessä Oulipon Petit Norbert projektissa.

Englanniksi julkaistu, suosittu (Amazonista oli ainakin taannoin painos loppu) Oulipo Compendium (1998 & 2005) on selkeä ja yksinkertainen konsepti, ytimeltään perinteinen ensyklopedia. Kaikki artikkelit liittyvät tavalla tai toisella suoraan Oulipoon, Oulipon historiaan, henklilöihin ja kirjallisiin metodeihin. Metodeja kuvataan metatasolla sekä runo ja tekstiesimerkein. Kirja on taitettu mainiosti, niin että yksittäisille runoille jätetään toisinaan kok sivu käyttöön. Kirjassa on myös mustavalkoinen kuvitus. Oulipon tärkeimpien teosten esittelyjä on indeksoituna muistipaikoissa (kuten tietokoneen muistissa) BO1-BO100 jne.

OC:n tapauksessa ensykloperian aiheena on koulukunta, jonka rajallista traditiota yritettään hahmottaa kattavasti. Käsittely voi siten olla melko perusteellista ja johdonmukaista. Tavallisemmassa tapauksessa ensyklopedian kattama maailman on lähes rajaton, ja tuottaa siksi sattumanvaraisuuden ja koomisuuden vaikutelman suhteessa valittuihin aiheisiin ja sisältöihin, niin kuin esimerkiksi bysanttilaisessa ensyklopedia Suudassa. Keskiaikainen ensykleopedia on aina koominen karnevaali, koska sen lähtökohta on mahdoton.

Oulipo Compendium ei ole hengeltään vähääkään koominen. Lähtökohta on vakava ja lähes tieteellinen. Se on enemmän selittävä kuin esittävä. Se on oppikirjaksi soveltuvan ytimekäs kooste kaikesta siitä mitä Oulipon keskuudessa on viimeisen 40 vuoden aikana puuhattu (teos toimii niin hyvin, että on syytä kysyä: eikö kaikkien oppikirjojen pitäisi olla ensyklopedisia?). Teos (320 kaksipalstaista sivua) on pullollaan kiinnostavia ja kummallisia perecläisiä konsteja ja työkaluja. Se muistuttaa jotain äänimiehen efektiboksia, tai ääni-insinöörin c++ signaalinkäsittelyboxia.

Kysymys ensyklopediassa, varsinkin maagisessa sellaisessa, palautuu aina henkeen. Tässä mielssä OC:n lukeminen on samanlaista silmäilyä ja selailua sieltä täältä, mutta samalla kertaa johdonmukaisuutta paloina, ristiviitteiden mukaan hyppimistä, juonteiden mukaan hyppimistä, mielihalujen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan hyppimistä, kiinnostuksen kohteiden muuntumista, kyllästymistä toisiin aiheisiin siirtymistä jne. Ensyklopedian lukeminen on erityinen lukemisprosessI: erittääin tehokas ja mielenkiitoinen tapa ottaa jokin emotionaalinen tai tiedollinen aihepiiri hetkessä haltuun. Ensyklopedia (ensyklopedinen multimedia) on jonkin kokonaisuden tai maailman tehokkain mahdollinen kuvaus.

25.3.2006

MAAILMANPERINTÖ

Ehdotan UNESCON Maailmanperintöluetteloon kahta keskiaikaista kaupunkia, kahta kaupunkia, jossa on mahdollista kokea se, mitä Stanley Kubrick esittää Avaruusseikkailu 2001:n lopussa: ajan äärimmäinen tiivistyminen, vuosien kokeminen hetkessä, intensiteetti ja toisaalta ajan miltei loputon venyminen, hetken tuntuminen vuosilta. Ehdotan kahta mytologista kaupunkia, joissa lintujen ja eläinten kielen opettelu tuntuu yleensä vielä järkevältä, kaupunkeja joissa pyhä Franciscus itkisi ihastuksesta, Oliver Messiaen lopettaisi säveltämisen ja muuttusi mykäksi, tai Erik Satie kaatuisi maahan voimakkaan lihaksetherpoavan musiikillisen inspiraation alaslyömänä, ja koko niitä kaupunkeja ympäröivää maata ja maanosaa, kaikkineen suojeltavaksi ja ennallaansäilytettäväksi: Pietaria ja Moskovaa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Maailmanperintö


Eläinten kielet. Le Lionnais kehottaa kirjoittamaan runoja, joissa ihmisten kielestä on jäljellä eläinten yleisesti ymmärtämä osa. Runoja voidaan tietenkin kirjoittaa myös erityisille lajeille. Runoja koirille, korpeille, ketuille jne. Le Lionnais mainitsee mahdollisuuden hylkeen ja peipon, tai ketun ja heinäsirkan dialogiin.

Bens: Olisiko oikein puhua "kuurojen dialogista"?
Lescure: Eräs ravihevosia harjoittava asiakkaani kertoi lukevansa usein hevosilleen Baudelairea, ja niiden pitävän siitä.
Queneau: Tunnettu doping. Ja muuten syy miksi PMU johtaa katastrofiin.
Queval: MacOrlan on kesyttänyt korppeja, jotka ymmärtävät hänen puheensa täydellisesti.
Lescure: Mutta ymmärtääkö hänen kissansa korppia, se on jo mielenkiintoisempi kysymys?
Satie: Ja huomioon on otettava sekin, että erimaalaiset eläimet eivät välttämättä ymmärrä toisiaan.
pyhä Franciscus: On maita, joissa lintujen kieli on tavattoman yksinkertaista ja maita joissa miltei kanatkin päihittävät täkäläisen satakielen.

Tähän tapaan jatkuu oulipiaaninen puheensorina, Bensin viitatessa edelleen lammaskoiriin, Arnaudin painottaessa koirien olevan oulipolaisia letteristejä, ja Lescure arvellessa Le Lionnaisin tutkimuksen mainiosti kuvaavan myös runouden hupenevaa yleisöä. > Runot koirille

LÄHDE: Oulipo Compendium 1998 & 2005

EMERSON, LAKE & PALMER

Tällainenkin hieno progelevy oli tutustumatta: ELP Works Vol. 1 & 2.

http://en.wikipedia.org/wiki/Works_Volume_I

24.3.2006

VLADIMIR PRESNIAKOV

Kai täytyy uskoa kun jo neljäs henkilö sanoo, että olen hänen (vasemmalla) näköisolentonsa.

http://presnyakov.diaspora.ru/
1.
puuttuvasta rakkaudesta ei pitäisi kirjoittaa,
tympäisevää luettavaa:
”joku veitsi nyt lyöty sydämen läpi
niin kuin naula taivaan läpi”
ihmisen vaivat ovat rakkauden kokoisia
ja niin on myöskin rohkeus, jos sitä on:
runon syy, ei seuraus


2.
kun nyt kolmen vuoden jälkeen
tähän taloon ystävältä lahjaksi
saamani helppohoitoinen kukka
ei enää menesty tahdon vaihtaa
sille uuden mullan ja ison ruukun


3.
se on niin totta
että itken sitä kolme päivää ja
kolme yötä


4.
ja minä kirjoitan
tätä vankilaa
ja tätä pakoa


5.
siksi olen lakannut käsittämästä
kuolemansairaiden saavutuksia
kivun ikuista unohtamista
kadehtimasta
ei minusta tule sellaista hyveellistä


6.
joko paranen täysin tai kuolen


7.
älä leiki kanssani, hän pyytää
mutta silti elää vain leikistä

joka on totta
mielikuvituksen sanansaattaja

eikä mikään ole ikuista tietenkään,
tosissaanolo niin tappavaa

ellei joku pakko sanele,
jokin jumalaksi nimetty

kuolevaisen matkitut halut
mimeettinen vakavuus

sitä enemmän leikkiä
joskin hieman synkkää

itkekäämme sitä nyt
ellei pakko sanele

menetettyä hetkeä
jota ei voi omistaa


8.
rukoilen:
anna miehen maksaa
anna miehen haluta
hän ei varmasti halua suotta
mitään niin törkeän kallista

23.3.2006

"masmalot, pyörtänöt
pujon lakastuneiden varsien pähkylähedelmät
riskilöitä, viiksitimaleita
tummanyhäsurviaisia marunoineen
ripsisiippoja, ruderaattialueet, nautintaniityt
tiklejä, turkinkyyhkyjä, pillisoihtu
paloaukeat, peltoheitot
tunturipaljakoita
kääpiötytönkorento
, vantaankorri
mustapyrstökuiri
potaskan ja salpietarin keittimöt
sysihaudat" >>



Tässä innostuu uusien eläinlajien ja mitä tahansa kuvavien tai nimeävien sanojen keksimiseen. Kun vain osaisi keksiä. Peter Mickwitz toteaa, että sanassa on olennaista sen toisto, mitä se merkitsee silloin kun sen kohtaa ensimmäisen kerran, ja mitä se merkitsee myöhemmillä kerroilla. Koskaan se ei ole sama, sillä toistuessaan asiat muuttavat muotoaan niin tekijän kuin näkijänkin kannalta. Siitä hienotunteisuus: emme voi määritellä asioiden, toimintatapojen, esitysten vaikutuksia pysyvästi. Sellaista tieteellistä tietoa kokemuksista, tunteista, inhimillisen älyllisen olennon käyttäytymisestä ei ole, tai jos on, se vanhenee joka hetki uudella tavalla.

Täten julistan sanankeksimisviikot avatuksi.

DEMOKRATIAN OLJENKORSI

Vexi Salmi on Suomen virallinen älynpisaroidenvaltamediaansalakuljettaja. Tämän päiväisestä tulee mieleen, millä uudistuksislla demokratia ylipäätään voisi olla parempi kuin imbesillien diktatuurit tai vesipäiden totalitarsimit hyönteismäisine umpivisvaisine ihmiskäsityksineen. Tällä hetkellähän voi vain itkeä haikeudesta ja nostalgiasta ajatelleen Stalinin Neuvostoliittoa tai Castron Kuubaa.

Demokratia ei toimi koska, kutenVexi huomauttaa, on olemassa hyvin osatut manipulaatio ja propaganda. Manipulaatiolla ja propagandalla massojen äänestyskäyttäytymistä ohjataan tiettyjen totalitaaristen mallien mukaan. Demokratia on umpikiero totalitarismi.

Olennainen kysymys kuuluu: Miten voi olla kansandemokratia ilman manipulaatiota ja propagandaa?

Jos äänestys tehdään koneella, ja nykyinen henkilöpolitiikka sivuutetaan, se ei muuta kuitenkaan sitä, että äänestäjät ovat edelleen manipuloitavissa. Ennen muuta tietämätön henkilö on manipuloitavissa. Mutta myös sellainen, jota jokin asia ei henkilökohtaisesti kosketa tai kiinnosta.

Ehkä äänestysten, henkilövaalien ja asiavaalien sijaan pitäisi kysyä kansalta suoraan monivalintatesteillä (jotka olisi räätälöity kullekin henkilölle erikseen, niin ettei vastausten suora kopioiminen onnistuisi) mitä he haluavat konkreettisesti, millaisia asioita arvostavat, liittyen johonkin tiettyyn päätökseen ja sen seurauksiin. Keinoäly voisi sitten näistä tuloksista johtaa itse päätöksenteon.

Tässä tapauksessa keinoälyllä täytyisi olla tieto kysymysten ja päätösten sekä seurausten kausaalisuudesta.

Tässä on tietenkin se ongelma, miten laatia kysymykset puolueettomasti ja vailla johdattelua.

Toinen tapa olisi laittaa kunkin aihepiirin äänestykseen esivalintatehtäviä (räätälöity jokaiselle käyttäjätunnukselle ja salasanalle erikseen), joiden perusteella henkilölle, joko myönnettäisi tai häneltä evättäisiin äänioikeus. Tehtävät olisivat luonteeltaan monivalintatehtäviä, jotka liittyisivät objektiivisiin päätöksen kannalta olennaisiin asiakysymyksiin.

En tiedä lisäisikö tällainen äänestäjien asiantuntemusta, mutta ainakin se karsisi postituslistoilla manipuloidut massat.

Pääasia olisi kuitenkin, että näin monimutkaisiin äänestyssysteemeihin eivät kaikki jaksaisi perehtyä, ja asiat ratkaistaisiin niiden henkilöiden voimin, joita kulloisetkin kysymykset todella kiinnostavat ja koskettavat. Asioiden sujuessa, yhä harvempien tarvitsisi vaivata päätään päätöksillä, jotka keinoäly osaisi tehdä vanhasta muistista. Asioiden kriisiytyessä, monet pyrkisivät muokkaamaan todellisuutta äänestämällä haluamaansa muutosta.

Äänestykset voisivat olla jatkuvia, niin, että kun tietty kriittinen massa jonkin muutoksen puolesta ylittyy, tai toisaalta jokin aikaraja ylittyy, päätös tapahtuu automaattisesti.

Jos olemme rehellisiä ja loogisia, ymmärräämme että jotenkin näinhän tämän kuuluisi toimia. Meillä on nyt tarvittavat tekniikkakin. Kysymys on ainoastaan toteutusaikataulusta, simuloinnista, demoamisesta, virheiden, haavottuvuuksien ja heikkouksien tunnistamisesta.

SEN VIISAUDEN ARVO

Mitä se etsii?
Mitä se löytää?
Kuinka usein
paljonpuhuttu
etsitty menee
huomaamatta ohi?

IHAN NOPEITA HUOMIOITA JA ENSIVAIKUTELMIA

Woody Allen: Zelig 1983. Elokuva toimisi paremmin jos Woodya tuntematon katsoja voisi hyväuskoisuutensa rajoilla tulkita sen aidoksi dokumentiksi kameleonttimies Zeligistä. Liian koomisen ideat, ylisuuret lääkeruiskut ja muut olisi pitänyt karsia. Tämä elokuva kuuluu ehdottomasti menneen ajan, nyt jo kaikkine intellektualisine neurooseineen täysin koomiselta vaikuttavat 1900-luvun historiankirjoittajan, ehkä jonkun amerikan Thukydideen, joka ei tietenkään voi olla amerikkalainen, käsikirjastoon.

Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku Sheba 1986. Ensimmäisen osaston perusteella vakuuttava suomenkieleen sopiva rytmi, säe ja kuvasto, vakuuttava ilmaisu, mutta aihepiirissä (silkka kuolema), joka ei avaa uutta näkökulmaa jo tuntemaani Turkkaan, jotain liian altista psykoanalyyttiselle tulkinnalle (siis tyyliin... jaaha, tällainen triviaali henkilökohtaisen elämän ongelma, joka ei kosketa, eikä kiinnosta, eikä nouse universaalille, epäkansalliselle tasolle) ja helpolle tyypittämiselle. Ei runous ole pelkästään mitään pakkomielteistä oppositiota paikallista ja ajalle tunnusomaista itsepetosta kohtaan; runous on kaikki asiat, aiheiden, värien ja rakenteiden luonnollinen, kumuloituva diversiteetti. Runouden aiheita ovat myös ne asiat, joita valheellinen aikakausi juhlii, kuten moottoriurhjeilu. Mutta puhtaana, sinä, mitä se on. Minun on vielä kovin vaikea, niin kuin useimpien suomalaisten klassikkojen kohdalla toki aina on, kokea Turkkaa itselleni millään tavalla läheiseksi runoilijaksi. Tutkiskelen kuitenkin, jos tulee vastaan vielä jotakin mikä voisi muuttaa tämän jo kukaties lopullisen, täysin henkilökohtaisen käsitykseni.

Jussi Hyvärinen: Kurkistan kaivoon, Tammi 2006. Ensimmäisen runon ääneenluvun ja pikaisen selailun pohjalta kuivakkaa, hieman teennäisellä tavalla älyllistä, unettavan oppinutta (esimerkiksi takakansiruno: Glenn Gould) ja niin koomisen vakavaa puhkikuluneiden runokuvien ja aiheiden tärkeää kierrätystä. En sano tässä vielä mitä Hyvärinen yrittää ja kuinka hyvin siinä onnistuu, koska minulla ei ole aavistustakaan kumastakaan asiasta. Tämä kokoelma ei siis liiemmin innosta ensivaikutelmansa pohjalta lukemaan enempää, mikä on todella sääli, jos tässä jotain jäi huomioimatta.

Peter Mickwitz: Lasinen avaruusalus, suom. Jyrki Kiiskinen, Tammi 2006. Suomenruotsalaisen runoilijan mainio esipuhe suomennosvalikoimaan viehättää. Valitettavasti ensimmäiset 30 sivua eivät vielä lunasta odotuksia. Idän laajoihin aronäkymiin, horisontteihin ja googlerunouteen tottuneelle 90-lukulaisen kekseliäisyydessä ja nopeissa siirtymissä on aina ikävää ahtaahkoa itsekeksitynmakua. Koska kysymys on, ainakin tässä valikoiman alkupuolella, käännöshaasteellisista erittäin kielellisistä ja kokeilevista runoista, ruotsinkielinen alkuteksti olisi ollut paikallaan sijoittaa oheen (tosin valikoima on muutenkin aika tuhti, 130 sivuinen). Onnistuu herättämään kuitenkin lievää mielenkiintoa ja kenties enemmän juuri halun tutustua alkukielisiin.

Tuomas Vimma: Toinen, Otava 2005. En ole lukenut Tuomas Vimman ensimmäitä, mutta Toinen, joka kertoo siitä mitä tapahtui ensimmäisen julkaisun jälkeen, ainakin alkaa hyvin. Lahes flaubertiaainen materiaaliesteetikko ja esinefaatikko Vimma vyöryttää, itsenikin täällä jossain arkistoissa viljelemän, brändien, tuotemerkkien ja ylenmääräisen laatu-, muoti ja kulttuuritietoisuuden tulvan, joka tuntuu alusta alkaen, ei koomiselta, ei esteettiseltä vaan itsetarkoitukselliselta. Tämä on ensivaikutelma, joka saattaa osoittautua vääräksi, sillä Vimman tekstissä on ensimmäisen sivun perusteella (näinhän minä yleensä kirjoja arvioin) tiettyä tyyliä ja imua. Mutta mikä on Vimman psykoanlyysitulos, mikä arvosana ja leima otsaan Vimmalle... mitä on kaiken takana, mitkä ovat motiivit kirjoittamiselle, mitä Vimma rinnastaa, purkaa, yhdistää, ilmaisee...mihin lokeroon ja genreen loksahtaa Vimma... ehkä gonzokirjallisuuteen ehkä mainostoimistoproosaan (ei, tämä on liian elävää, ollakseen känkäsmäistä mainostoimistokuplettia), ehkä flaubertiaanisen materialismin ja hedonismin kyllästämään näkykirjallisuuteen, sitä en todellakaan vielä ensimmäisen sivun perusteella osaa sanoa. Ja tässä Vimma ilmiselvästi kohoaa klassikkojen tasolle. Sillä 99.99% kirjoista on täysin selvää pässinlihaa, ei vain ensimmäisen sivun, vaan minkä tahansa satunnaisen lauseen, tai lauseen osa, pohjalta. Loput ovat klassikkoja.



Loppuajatelma.

Se joka ei itse ole
ei tunnista
ei voi tunnistaa edes bakteeria
olematta itse ensin bakteeri
biodiversitetin katomainen
on tunnistuslevyn katoamista

22.3.2006

KUMINA

Olen nyt kevään mittaan ihaillen ihmetellyt vahvistuvaa, lähes huumaavaksi muuttuvaa tuoksua kotini ympäristössä. Tänään sain tietää, että kuminanviljelijä kuivattaa tuotteitaan lähistön rakennuksessa. Vakuuttavampaa markkinointikampanjaa on vaikea kuvitella.

WRANGELINSAARI

maailman syrjäisin kolkka
hiljainen tundra, kukkameri
keskipäivän kuu
siellä täällä muutama
esihistoriallinen myskihärkä
jokitörmässä pilkottava
mammutinhammas

Geologi Martti Saarnisto
HS 22.3.2006

21.3.2006

AIKA KÄVI ÄKKIÄ PITKÄKSI TÄÄLLÄ

Miten monen sukupolven työn
taistelun unohdusta ja painovoimaa
vastaan, periksiantamattomat ihanteet
ja tarkan tiedon siitä mikä on parasta
vaatiikaan se että saa valmistettua
huolten hetkellisen poissaolon, nähdä
kauneutta edes silloin kun sitä on
maisemassa tai missä tahansa
Onnesta ei voi puhua yksilönä
milloinkaan
Onnellisen kansan keskuudessa ei
onnea tarvitse kenenkään etsiä
Vain väestöillä, lajeilla, kansoilla on onni,
ja pysyvän onnen tai epäonnen salaisuus,
joka on usko
Ja niin kuin kuuluukin, yksilöillä
ei ole siinä muuta valtaa kuin uskoa
samoin tai toisin, jäädä
tai lähteä

VILKAISTAANPA MENOA VIELÄ KERRAN ENNEN KUIN

"Mä jätän oman itseni
Jätän heikon ruumiini
Mä olen universumi"

>>
>>

REVERSE-ENGINEERING POETRY

Tekee mieli todeta, että varhaisessa juutalaisuudessa kuolemanpelolle ei jää käytännössä mitään sijaa. Mutta minä se vain olen ihminen. Tämä on kai sitä uuden harrastajan jännittyneisyyttä, kun aikaa kuluu ja saa lisää kokemusta. Muistan, kuinka hän iltapäivällä soitti pianosta alumiinifolioon kiedottuja akordeja. Muistan kuinka katsoin kellosta kuinka se ensin oli puoli yhdeksän. Mutta miksi kukaan haluaisi pianon, jota voi käyttää vain lelupianona? Miksi kukaan haluaisi tahrata sormensa epäeläinperäiseen norsunluuhun. Tietysti voi aina ostaa meriketun emätinnahasta valmistettuja suihkurukkasia. Se nyt vain on ajan henki. Näin luulen: maailma on tällainen. Suomenkieliset kuviot puuttuvat tapahtumiin. Kaksi pankin ikkunaa rikotaan jossain niin kuin nuotteihin on kirjoitettu. Hän säveltää sen loputtoman lasinkilinän. Tämä on kai sitä ranskalaista terminaaliballistiikkaa. Kun todellisuutta sattuu olemaan muutakin kuin se neljästä seitsemäänsataan nanometriä siinä nuottipaperilla. Ja samainen motiivi sattuu olemaan ainoa motiivi. Jos sitä ajattelee väreinä, se lipuu kuin vaaleanpunainen ruumiskirstu hiljaa virtaavassa joessa. Miksi kukaan haluaisi suunnitella oman kajakkinsa? Tietysti voit aina jättää kertomatta, että mestarisi oli saanut alkunsa hedelmöityshoidolla. Tämä on kai sitten hyvästit?
sanottiin, että kaunokirjallisuus pikemmin kuin tiede
rakkauden löytäjä pikemmin kuin vikojen löytäjä
asua metsän lähellä pikemmin kuin metsässä
Norjan ihmeet, junat ja sitä rataa
yksi kaksi lehmää ja sitä rataa
tavallaan niin kauniin värikästä ja herkkää
ehdottomasti ei unimaisempaa, ei pehmeämpää
tarkoitan että Suomessa on hirveä vimma suunnitella maailmaa
olla perillä, vaikkakin hieman hatarasti
kuin muottiin valettu vaikkakin liian lyhyt rinta
tarkoitan, että tämä on vaatimaton mielipiteeni, ihan henkilökohtainen
päässäni on sahanpurua, kuivaa sammalta tai turvetta, lahopuuta tms.
mahdollisesti 100 uutta planeettaa
en tarkoita, ettenkö voisi olla yhtä aikaa näitä kaikkia
ei täysin pois suljettua
siis ei vain tietoisuuden vaan myöskin inhimillisen ei-tietoisuuden näkökulmasta
ei vain koomisena pitkäkuonoisena mäyräkoirana
tulla näkyvin, tai oikeastaan kuuluvin
tai oikeastaan kompastuin jalkoihini ja meinasin kaatua
ja kaaduinkin, mutta sain itseni takaisin pystyyn
tavallaan niin epäluonnollinen tilanne
polveileva, mutta kuitenkin yksinkertainen
toivoton, mutta kuitenkin omalla tavallaan kunniallinen
sivussa ja kuitenkin solmukohdassa

VERSIONI ž:n UUDESTA RUNOSTA

"makrokuvauspsykoosi
ei enää näe metsää
oksien ja kaarnanpalojen
hurmaavalta pintasolukolta

kuivuneen hurmeen ruskea
peittää pintavihreän

lumi elää sulamiskuvioita
vastasataneessa hiutaleiden moninaisuus
kiteytyy, sula virta
viivaiseksi

tämä ei ole tuoli
vaneritekstuureja,
niitit, putkikehikko,
lakkaus tiukasti kiinni,
hitsaussaumoja

jos lakan irroittaisi,
se olisi pinnalta
valkoisessa pölyssä,
ilma pääsisi kosketuksiin
murtuma
ja silmillä purku

oksat pysykööt rei'issään,
ei minulta mitään puutu

tämä maailma on turvallinen
niin kauan kun ei mitään puutu
ja kaikki vain puhuvat
mitäänsanomattomuuksia

hetkellistä vain se ikuiselta
aikanaan tuntunut umpikuja

ja tätä varten on tapettu "
>>

20.3.2006

Mandariinin siemen meni keuhkoon
ja juurtui, rintaan kasvoi mandariinipuu
sikäli kuin se kohdistuu perintöön, testamenttiin ja fideikommissiin
sikäli kuin se voi tapahtua omia elinetuja vaarantamatta
sikäli kuin se on ilmaus mahdollisista maailmoista
sikäli kuin se Jumalasta riippuu sillä ei ole merkitystä

"Nukuin, nousin ylös
join teetä, söin, irstailin"
>>

VARJON OMINAISUUDESSA

muodostaa vankan perustan rivi silminnähtäviä levälauttoja vesihöyryä negatiivisia ioneja vailla varjoa ja syntymätodistusta yhdistyy hiljaisuuteen muodostaa ehdotuksia mekanismeille jotka toteuttavat halun liikeratoja vailla perintöoikeutta vailla mitään erityistä syytä yhteydet suoraan silmänpohjaan kokemuksia toisen asteen koulutusta muodostaa mahdollisimman hyvä viiden kortin käsi kirjaimia rivi ja sanoja loputtomiin vailla enkeleitä keinuvat viimassa vailla ketään yhdistyy nopeus kapasiteettiiin tehokkuus ja hiljainen moottori vailla tuholaisten aiheuttamia vioituksia muodostaa edullisen mikroilmaston joka aikaistaa ja lisää antiainetta tavallisen aineen tapaan vailla näkyviä vieraita aineita vailla sävyjä ja valkoisia karvoja muodostaa ensimmäiselle äärimmäisen vastakohdan vailla määrättyä paikkaa yhdistyy johonkin neutraaliin ja muodostaa käsityksen arvosta vailla omaa maata olevista vailla yösijaa vailla puhdasta kerrastoa muodostaa vaikkapa yhden mahdollisen pohjan vailla muotoa ja autio ja pimeys oli vesisyvyyden pinnalla vailla olevien määrä

MIHIN KAPITALISTIT USKOVAT?

Talousfundamentalistit uskovat fanaattisesti talouden vapaaseen omalakiseen dynamiikkaan ja talouden kykyyn tuottaa optimaalista tuotantotehokkuutta, ja tämän seurauksena kavua, vaurastumista ja voittoa oikeudenmukaisesti. Globaalin kapitalismin uskotaan yleisesti olevan paras mahdollinen malli niin tehokkuudeltaan kuin ongelmanratkaisukyvyltään verrattuna ihmisen suunnittelemaan, säännöstelemään ja rajoittamaan toimintaan. Räikeänä vertailukohtana käytetään entisen neuvostoliiton suunnitelmatalousmallia.


Rationaaliset argumentit fanaattista uskonkiihkoilua vastaan:

1) Luonnon säilyttäminen edellyttää suunnitelmaa ja rajoitusta.

2) Ihmisluonnon säilyttäminen edellyttää suunnitelmaa ja rajoitusta.

3) Mahdollisimman pitkälle kehitetty keinoäly voi olla ihmistä (Stalinia) huomattavasti parempi hallitsemaan juuri tuotantojen alueellisen suunnittelun ja optimoinnin kaltaisia raskaita, mutta objektiivisiin tosiasioihin perustuvia yhtälöitä, joissa vaikuttavina muuttujina on energian hinnanvaihtelut, maapallon luonnonolosuhteet ja luonnon tila, paikalliset taloudelliset taantumat.

AAMUVERRYTTELY

geeneistä kaivetaan verta, ihmisen historiaa
koukitaan kädellä ilmasta takaapäin
korkealta viinirypäleitä koriin
kuoritaan iho, imeytetään uute ja hierotaan
ulos yöpakkasten mentyä
taimet ruukkuihin, omistajansa tarpeisiin
koulitaan edelläkävijämatkapuhelimet
kotona puristellaan ja kouritaan
ihan riittävästi, suoraan akselilla
tissejä, puristetaan ja räplätään
kuivataan ja sahataan rintaa
rauhaskudoksen takaa, ei läheltä
kuokitaan ja viljellään, niin kuin maata
kynnetään, ja muokataan
vahvasti goottimausteilla
versiot kuohitaan tottelemattomuudesta
vivahteet, niin kuin salvetaan
poroja, viedään myös kotiin
kuohittavaksi, kaupungit napalmilla
poltetaan painosta pois
tajutaan mitä ollaan tekemässä
kiskotaan porsaita, kukkoja kanasta
tehoja, rahoja ja maitohammas
nyitään jollain siimalla takaisin alkuun
ohjilla, hevosen päätä ryntäisiin
pinnan tuntumasta, rinnuksista
tihein ja pienin nykäyksin nostetaan
letka lasketaan, suurnisäkäs
nyljetään ja tutkitaan, kirsimarjat
perataan, paloitellaan ja keitetään
vähässä vedessä keskitytään ihottumista
kouristuksiin, kouristuksista, äkkinäisistä kivuista,
jalkojen puutumisiin, krampeista, huimauksesta,
päänsäryistä, lyhytkestoisiin pakkoliikkeisiin,
nykiviin elohiiriin, elohiiristä
päätellen orgasmi teki tuloaan
rytinällä ilman kummempaa
kritiikkiä tai syvällistä sanomaa
saa kaivaa Xombien lapiolla
bittejä, lapiolta kauhalle
kauhasta purkista sheikkeriin
kauhusta käheytyneestä kurkusta
oksentaa kouraan, mailan hurjassa huiskeessa
moderaattorien tappavalta kouralta
siemenet valuvat kapeaan kouruun
kourusta käytävälle, aulasta
toimenpidehuoneeseen, soivan puhelimen
suuntaan, joka nurkasta
alkaa kuulua kummaa hälinää
kuulua koputusta
löytyä maanvyöryjä nurkan takaa
löytyä myös bussi, joka on ahdettu täyteen
löytyä Bokseri ja Piia verhossaan
nyrkinkokoinen karvainen hämähäkki

19.3.2006

GLOBAALIN KAPITALISMIN PARADOKSIT

1) Pärjätäkseen kansainvälisessä kilpailussa, tai edes tullakseen toimeen, valtion täytyy hyväksyä kritiikittömästi kaikki nykykapitalismin aggressiivisimmat vaatimukset. Säilyttääkseen maapallon elinkelpoisuuden kaikkien maiden tulee hylätä nykyisen kiihkoilevan talousfundamentalismin arvot.

2) Anglo-Amerikkalainen kansallissosialistinen tiede pyrkii kaikin keinoin todistamaan vääriksi ennusteet ilmaston lämpenemisestä, lajien sukupuutosta, mistään ekokatastrofista tai edes paikallisesta saastumisesta. Sama kulttuuri on kiikeässä koherenssintavoittelussaan kapitalismin lumouksen tuhoavan hengen kanssa jo yli puolivuosisataa kieltänyt sielun olemassaolon, ja jopa tämän "sielu" -sanan käytön, ettei voisi selvitä tosiasia länsimaisen sielun katastrofista (vaikka toisaalta amerikkalainen elokuva film noirista lähtien on ainakin implisiittisesti tutkinut tuota sielun katastrofia, jonka kapitalismi aiheuttaa). Kysymys on yhtä kaikki holocaustin -todellisen ja tapahtuneen- kieltämisestä.

AINOA VAIHTOEHTO MAAILMANSODAKSI KÄRJISTYVÄLLE KAPITALISMILLE?

1. Marx: Voiton tavoittelu ihmisluontoa riistämällä muuttuu hyvin nopeasti täydellisimmän tappion tavoitteluksi.

2. Voiton tavoittelu luontoa riistämällä muuttuu hyvin nopeasti täydellisimmän tappion tavoitteluksi.

3. Ihmisen aiheuttamat vauriot luonnolle ovat objektiivisesti mitattavissa, toisin kuin ihmisen aiheuttamat vauriot ihmisluonnolle. Tästä seuraa marxilaisuuden ylittävä globaali argumentti.

4. Kun kaksi jättimäistä korporaatiota kilpailee säilymisestään, niillä ei ole varaa säästää luontoa, jos luonnon riistäminen takaa säilymisen "elämän kilvoittelussa".

5. Nykykehitysvauhdilla korporaatiot kasvavat yhtä nopeasti kuin peruuttamaton globaali luonnonkatastrofi lähenee. Korporaatiot tuhoavat planeetan ehdottomasti.

6. Globaali luonnonkatastrofi koskettaa kaikkia ihmisiä kansallisuudesta riippumatta. Siksi on mahdollisimman nopeasti päästävä eroon paikallisista henkilöpoliittisista asetelmista, jotka laskelmoivat eturyhmiensä tulevaisuudennäkymiä: kaikien tulevaisuudennäkymänä on pikainen katastrofi.

7. Korporaatioiden poliittinen valta perustuu pääomavaltaan. Pääomavalta perustuu yhtiön kokoon. Yhtiön koko taka mantieteellisen riippumattomuuden. Yhtiö harjoittaa toimintaa siellä, missä se on edullisinta. Missään ei ole pysyvästi edullisinta, koska tuotannon siirtyessä pois jostakin, tuotantokustannukset siirtymäkohteessa alkavat heti kasvaa ja poistumakohteessa aleta. Tuotantokustannuksiin vaikuttaa olennaisesti lainsäädäntö, ympäristösäädökset, verotus ja palkkaustaso. Myöhemmin öljyn hinnan nousun myötä kuljetuskustannukset muuttavat nykyistä käsitystä siitä missä mitäkin on edullisinta tuottaa kellekin. Kun rakenteellisia kustannuksia poljetaan toisaalla, kasvaa paineet polkea niitä toisaalla. Kaikkia maita kiristetään ja hivutetaan saman näännytyslogiikan mukaan. Kurjimman, epäjaloimman ja moraalittomimman ehdoilla toimitaan globaalisti amerikkalaisen "pidä oma takapihasi puhtaana" -periatteen mukaisesti.

8. Valtion hallitsemien pääomien ja korporaatioiden hallitsemien pääomien on oltava tietyssä suhteessa, jos halutaan valtion määräävän lakeja ja hallitsevan korporaatioita. Jos valtio on köyhä, sen on alistuttava korporaatioiden sanelemiin ehtoihin saadakseen aikaan taloudelista kasvua.

9. Maa planeetan elämän pelastamiseksi on vain yksi mahdollisuus: luoda globaali valtio, joka omistaa energiayhtiöt ja suurteollisuutta, säätää lait kestävän kehityksen näkökulmasta ja määrittää yksityisomisteisille yhtiöille suurimman mahdollisen koon. Globaali valtioelin on eräänlainen logistiikkarobotti, jonka keinoäly optimoi suurteollisuustuotanon ja energiatuotannon globaalisti. Valtion siipien alla saa sitten vapaa kilpailu mellastaa, mutta yrityksillä on oltava olemassa suurin mahdollinen koko. Koko rajan ylittyessä valtio lunastaa yhtiön.

17.3.2006

TÄMÄN ILTAPÄIVÄN TAPAHTUMA

Kohta pitäisi tavata Panu, Timo ilmoittaa.

PARI HUOMIOTA

1) Kosmologia on ollut muinaisista ajoista aivan viime vuosikymmeniin samassa mielessä hypoteettista. Maa on ollut kaikkien havaintojen näkökulma. Viime vuosikymmeninä avaruusteknologia on kehittynyt luotaimineen niin, että näkökulma on laajentunut. Näkökulman muutos on vallankumous, joka muuttaa kosmologian luonteen. Hypoteeseista on tullut hullumpia, toisaalta epäuskottavampia; aiemmat hullut hypoteesit ovat kumoutuneet empiiriseen näyttöön. Juuri tästä syystä aristofanisin villeys on kadonnut mielikuvituksestamme. Voi kestää aikaa, ennen kuin saamme sen takaisin, ennen kuin se toipuu objektiivisuuden harhasta, jonka avaruusteknologia synnyttää.

2) Tämä on erään tuttavan ajatus: Taiteessa on väsyttävää toteutuslähtöinen ja idealähtöinen hahmottaminen: ne ovat kummatkin äärellisiä ja hedelmättömiä, vallanpidon ja hallinnoinnin kenttiä. Aihelähtöinen hahmottaminen sen sijaan on rajaton. Painottakaamme aihetta. Aloittaa voi vaikka Jouko Turkan Aiheista.

3) Kvanttimekaniikkaa, sitä miksi luotu malli tuottaa niin oikeita tuloksia, vaikka mitausempiria on vähäistä, ei lopultakaan voi missään klassisessa mielessä ymmärtää. Tämän totesi jo Richard Feynman. Tästä irrationaalisuudesta, joka näyttää olevan moderneimman tieteen perusta (että on jollakin tasolla toimivia laskennallisia malleja, joiden suhdetta itse ilmiöön ei ole syy seuraussuhtein määritelty), seuraa paljon ansoja. Voidaanko nyt yhdestä ja toisesta filosofisesta kysymyksestä todeta sama kuin kvanttimekaniikasta? Myös sellaisista asioista, jotka todella ymmärtää jos ajateltaisiin riittävän loogisesti, riittävän rationaalisesti ja riittävän pitkälle? Mannermainen sodanjälkeinen filosofia on perustanut paljon tälle terveen järjen hämmennykselle. Populismi ja friikkiys perustuvat aina terveen järjen hämmennykselle.

4) Suomesta puuttuu taiteen taloudelliset suojelijat, jotka luottaisivat omaan luottamuksen arvoiseen makuunsa täydellisesti, toisin sanoen, sellaiset, jotka kykenisivät ottamaan voitollisia riskejä. Ilman tukea, täysin omillaan, kukaan ei voi päästä kovin pitkälle taiteessa... mutta sentään voi aina päästä pidemmälle kuin laskelmoimalla, kunhan ei sorru siihen.

16.3.2006

SUOMALAISEN EKSISTENTIALISMIN HALL OF FAME

(Toivoisin mieleentulevien ehdokkaiden nimeämistä kommenttilootaan.)

Aleksis Kivi
Larin Paraske
Joel Lehtonen
Uuno Kailas
Pentti Haanpää
Hiski Salomaa
Lauri Viita
Erno Paasilinna
Timo K. Mukka
Marko Tapio
Pentti Saarikoski
Niilo Ylivainio
Mikko Niskanen
Risto Jarva
Antti Hyry
Edward Vesala
Jouko Turkka
Jussi Parviainen
Arto Melleri
Matti Nykänen
Kauko Röyhkä
Tuomari Nurmio
Aki Kaurismäki
Nuori Ismo Alanko
Jorma Tapio


Uusia ehdokkaita:
Joni Matti Joutsijärvi
Juhana Vähänen
George Wallin
Matti Johannes Koivu

MAINOSPALOJA

Galleria Jangvassa Helsingin Kalevankadulla avattiin eilen Jarkko Kettusen ja Adalbert Aapolan yhteistyönäyttely Arkkitehtuuria edeltävä alue. Suosittelen kaikille aiheesta vähääkään kiinnostuneille. Arkkitehtuuriprojekteihin liittyvää "edeltävän alueen" materiaalia, dokumnetaatioita installaatioista ja maataideteoksista, löydetyistä arkkitehtoonisista runoista ym. on paljon, kolmessa huoneessa. Myös Adalbert Aapolan maalauksia ja hienoja poeettisia pikkumuotokuvia on esillä.

Galleria Kadieffissa Helsingin Tehtaankadulla avattin viikko sitten pietarilaisen taidemaalarin Aron Zinshteinin ekspressiivisen taiteen näyttely. Jos haluaa nähdä tämän vuosituhannen taidetta, joka on väri- ja aihemaailmaltaan mahdollisimman kaukana siitä mitä meillä nykytaiteeksi mielletään, kannattaa mennä katsomaan.

Eilen Tavastia -klubilla menestyksellisesti esiintynyt Matti Johannes Koivu löi itsensä kerralla Suomalaisen eksistentialismin Hall of Famen ehdokaslistalle. Erittäin hienovireisesti soivan hahmogallerialtaan mielenkiintoinen bändi henki eleetöntä, suoraa, teeksentelemätöntä, alkuvoimaista laulumaiden karismaa (jopa kappaleessa Kuulin junien puhuvan, jonka kertosäkeen riffin alkuperää jouduin paikantamaan hetken Joe Satrianin 1990-luvun vaihteeseen), yhdistyneenä solistinsa lievästi pilvenkäryiseen hurmokselliseen korpelalaisuuteen. Eturivissä vanhan polven Kauko Röyhkä nyökytteli päätä tyytyväisen näköisenä.

Lämmittelijän asemaan jäänyt Samae Koskinen esiintyi hänkin bändeineen menestyksellisesti. Vaikka bändi on teeskentelemätön ja hienovireisesti, lähes intiimisti soiva, se jäi askeleen verran Koivun hihhulisekstaattisesta nuorisoseuraintalofolkista hiusmuotoiluvaahdontuoksuisemmaksi paketiksi. On ylistäen nostettava esiin Kauko Röyhkän sanoittamat "Hän asuu näillä kulmilla", ja "Universumi", joka on tommipommilaisuuden uskontunnustuksellinen apoteoosi (mahtaako Röyhkä lukea Tommipommia). Näillä kovilla eväillä kolkutellaan jo Suomalaisen eksistentialismin Hall of Famen ovea.

14.3.2006

TULEVAISUUDEN VIIHTEEN KANNUSTINJÄRJESTELMÄT

Lehti uutisoi UPM:n saneeraavan 3600 työntekijää samalla kun pääjohtaja potku-Pesosen palkka nousee 52 prosenttia. Sillä jaksaa saneerata taas.

Syy ei kuitenkaan ole Pesosen. Globaalin kapitalismin lobbareiden, ts. isänmaanpettureiden, ponnistukset vain alakavat nyt kantaa ensikerran hedelmää. Katsotaan miten prosessi jatkuu. Tuskin pääomian siirtyminen Suomesta ulkomaille tähän päättyy, jos poliittinen, kaikkein visvaisimpien trendien kyrpää kritiikittömästi nielevä eliittimme saa päättää.

Samalla kun poistamme "esteet" vapaalta globaalilta kapitalistiselta kilpailulta (rikoslaki), olkaamme loogisia, poistakaamme toki esteet tuottavalta liiketoiminnalta viihdeteollisuudessa (rikoslaki).

TosiTV:n väsähtänyt katsojakunta varmaan haluaisi nähdä jotain nykyistä säväyttävämpää. Olisi loogista järjestää niin, että tekstiviesteillä voisi kerätä rahaa televisoyhtiölle, joka kidnappaa haluttuja päättäjiä tai korporaatiojohtajia, kapitalisminpappeja. Toimenpiteet taltioidaan nauhalle. Eikö se olisi katarttinen kokemus? Aivan toista kuin Rooman gladiaattoritaistelut... niin kuin julmemmalle, sivistymättömämmälle ja räikeämmin törkeälle aikakaudelle hyvin sopii.

Tämän logiikan mukaan tulisi luoda oikeudenmukainen, entisaikojen sivistyneiden aikakausien mukainen ilmapiiri, jossa äärimmäinen ahneus on sallittua, mutta hengen menettämisen vaara on käsinkosketeltavan välitön, äärimmäisen suuri. Venäjä on tässä kehityksessä edelläkävijämaa. looginen ja rationaalinen edelläkävijämaa. Joka päivä Venäjän televisiossa uutisoidaan toistaan tarkoituksenmukaisemmin kammottavia ryöstömurhia, joiden kohteina ovat rikkaat tai ketkä tahansa rikkailta vaikuttavat ihmiset... pahimmillaan ihan ketkä tahansa. Tällaista viihdettä kehittyneempää olisi sellainen, jossa ihmisen arkaaisista syövereistä kumpuavan, kapitalismin esiin houkutteleman ja puhtaaksiviljelemän sanoinkuvaamattoman julmuuden ja väkivallan kohteena olisivat ne, joiden kuuluukin olla: kapitalismipapit, ihmiskunnan lainsuojattomat, nuo likaviemäreiden piikkisimäiset virusruttotuhatjalkaiset.


LOOGISIA VAIHTOEHTOJA
on tasan kaksi (jotka ovat yksi ja sama asia, ottamatta kantaa kumpi on syy ja kumpi seuraus).

1) Globaali lakiasäätävä ja suurta valtaa, eikä vain vaikutusvaltaa, käyttävä elin, jonka säädöksellä korporaatiot laitetaan kuriin, vapaa kilpailu lopetetaan kaiken suurteollisuuden osalta, ja maapallon ilmastonlämpenemiselle laitetaan piste. Globaali laki planeetan suojelemiseksi ja kestävän kehityksen takaamiseksi, ts. kapitalismin lopettava laki.

2) Globaali laki ihmissielun suojelemiseksi, ts. kapitalismin lopettava laki.

Älkää kysykö miten. Samantekevää miten. Nyt vain kahdeksan miljardia pikkuaivoa raksuttamaan. Kapitalismin papit odottavat itkien ja kerjäten, visvainen viruskyrpä perseessään vessahuuhtelua.

HENKILÖPOLITIIKAN LOPETTAMISEN AIKA ON NYT, TÄNÄÄN, VIELÄ KUN PELKÄLLÄ SENIILIN TOIMINNAN (EI SENIILIEN TOIMIJOIDEN) LOPETTAMISELLA SELVITÄÄN. RIKOLLISET ON SAATAVA KURIIN, PAHIMASSA TAPAUKSESSA ASEELLISIN KEINOIN! DEMOKRATIAN RATKAISUKYKYYN EMME VALITETTAVASTI VOI KORPORAATIOIDEN, TIEDEYHTEISÖN, MEDIAN JA POLITIIKAN NELOISLIITTOSSA LUOTTA JA USKOA!

Kuten nykyään melkein mantraksi asti on toistettu: nykyhetkestä lähtien tulevaisuuden vastakkainasettelu maailmassa ei ole poliittista vaan uskonnollista. Vastakkain ovat maailman- ja ihmisluonnon pelastusta tavoittelevat vastaan maailman- ja ihmisluonnon tuohoa tavoittelevat. Jokaisen täytyy valita itse leirinsä tässä ankarassa, perimmäisessä vastakkainasettelussa.

13.3.2006

TALOUSHIHHULI

Matti Vanhanen: "Opetus on selvä: esteet luovat talouteen tehottomuutta sen kaikilla tasoilla. Altistuminen globaalille kilpailulle on opettanut meitä, ja sen hedelmät ovat kaikkien nähtävillä."


Kun esteet, eli kansalliset poliitikot, on poistettu, mitähän sitten Matti Vanhanen?


Aika outoa puhetta poliitikolta, jonka kai pitäisi tietää, että globaalille kilpailulle altistuminen vähentää maiden itsenäistä poliittista valtaa. Nämä suviannesiimekset ovat niin varmoja, että politiikassa ryvetyt ja tuhlatut onnettomat vuodet palkitaan sijoituspankin pääjohtajan sikailijantoimella.

Kioton sopimuksen takkuilusta on nähty miten voimaton kansainvälinen yhteisö on pakottamaan valtioita yhteisen kansainvälisen säännöstelyn piiriin. USA:ssa ja Nurmijärven Vanhasella luullaan kai edelleen, että ympäristökysymys on pelkkää retoriikkaa, jolle ei löydy objektiivista tukea todellisuudesta.

Paikallinen lainsäädäntö on edelleen se tärkein "este" globaalille taloudelle, "este" sille, että amerikkalaiset jormaollilatappisilmäiset psykopaattihullut eivät välittömästi aloita "pidä oma takapihasi puhtaana" -kampanjaa esimerkiksi täältä Suomesta. Oman takapihan puhtaanapito tarkoittaa sitä, että jäte kaadetaan toisten takapihoille. Meidän tuhansiin järviin mahtuisi kivasti lietettä.

Orja: Yök.
Artti Mahtisaari: Anteeksi mitä? Mitä kuului?
Orja: Ee e e ee ei mitään. Nam nam nam nam nam.
Artti Mahtisaari: Mistä kuului? Varmasti kuului yök! Eikö paska maita? Mitä? Jaaha. Tämä tarkoittaa sitä, että tämä teollisuus lähtee muualle. Jos ei paskaa syödä kiltisti, aina löytyy köyhiä maita, jotka iloitsevat siitä, että saavat syödä paskaa. (Lähtee vihellellen USA:n kansallishymniä namibialainen ihmisoikeusaktivistitoimittajabeibe kainalossaan)


VÄLITTÖMÄT TOIMENPITEET:

1) Henkilöpolitiikan lakkauttaminen koko maapallolta globaalisti, superteitokone hallinnoimaan globaalia suunnitelmataloutta, johon ilmastonlämpenemisen ehkäisy on laskettu sisään.

2) Globaali kansandemokratia. Päätökset tehdään superkeinoälyn ja kansanäänestyksen avulla.

3) Kaiken energiateollisuuden ja suurteollisuuden palauttaminen globaalin kansalaisyhteiskunnan hallintaan.

4) Pörssien lopettaminen. Kaiken talouden tarkka optimointi maapallolla ja säännöstely supertietokoneella.

12.3.2006

KARSASTUS

Tolstoi ei pitänyt konvergentisti karsastavista naisista. Oletteko huomanneet, että karsastaminen saattaa johtua mielentilasta. Esimerkiksi kanssamatkustaja junassa saattaa aluksi karsastaa (divergentisti) kuin Sartre, mutta jo kuuden tunnin jatkuvasti kiihtyvän oulipiaanisen keskustelun jälkeen katse onkin lähes hypnoottisen suora.

Tuskin kuitenkaan kaikissa tapauksissa.
Merellä et voi luntata
"trumpetin laulu vajoaa kuin elohopea"

Olet yksin tuuliajolla
_____________lastina lihaa; syötkö lihaa?

Edessäsi sinulla tulee olemaan hieno seikkailu

Olet yksin, mielensisäiset kuulutukset kaikuvat
____________________________vasten täyttä hiljaisuutta

Aalloista kohoaa
______massiivinen kiviportaikko
"kuuntelet, et kuule
______avaat suusi, lasket sormet"
ilmeesi hölmistyy, tiedän sen

Olet yksin vastuussa tiedoista,
______________________________viesteistä, kuvista ja yleensä kaikesta
edessäsi vuosien lunta ja epämääräinen hämärä

On paperi, tyhjä valkoinen
maailmankartta
________________ uskomuksesi siitä, että olet
uivassa kodissasi
________________ josta katoaa sähköt

Jos todella olet, tee hätäilmoitus
ruuvaa ovikello
________________irti ovesta ja sammuta kännykkäsi
Mitä voit tehdä? Sinä kutsut apua! Soitat kotiin!

Edessäsi on kylmä, eloton yö
edessäsi on 2-3 läpinäkyvää tähteä, samoin takanasi
olet yksin, mutta tapaat muita
kosketus jää elämään ihollesi

Olet näkymättömän opaskoiran kanssa matkustava sokea tai heikkönäköinen matkustaja

Kukaan ei sinua auta, apujoukkoja ei sallita
voit aina pitää ovia lukossa

Olet yksin etkä tiedä missä
edessäsi on drinkki ja pientä purtavaa

Aamu koittaa maitomiehet kolistelevat kannuja
____________________älä tuomitse heitä, äläkä piiskaa
heitä pallo seinään ja se pomppaa takaisin

Olet yksi etkä tiedä missä silmäsi ovat tottuneet pimeään
näet kaksi jalopuista astiaa
___________________________näet elämäsi pyörivän edessäsi
"niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken"

Suunnan äänestät luonnollisesti
kuten parhaaksi katsot
hahmot on tehty
jopa lapsi on tehty
olemaan voimassa
toistaiseksi
on tarpeen
kellua vedessä
joka ei kosketa
mitään
ei viedä
mitään ei rikota
ei totuta
verkkopolkuun
ei lisätä
täsmentäviä ohjeita
milloin henkilön
katsotaan luovuttaneen
siemenensä
sitten katsotaan
paljonko on syöty
pettua ja olkia
pappilassakin
ilmaston hyväksi
halutaan
voi olla myös tarpeen
lisätä
akvaarioon jotakin

10.3.2006

Joskus päivät kääntyvät sillä tavoin
iltaanlaskeutuvat monine virheineen
kaikkineen niitä ihailemme rakastamme
mutta miksi kutsua niitä kauniiksi
miksi kutsua ruutujen välissä
jäseniä nolla ja yksi

Vieras katselee tätä aihetta
ei ole korjannut jätöksiään
ei sano kiitosta
vain hiljaa liikkuvat viisarit
kuten myöhemmin rakentuvat autopaikat
kuten myöhemmin, neljännessä sinfoniassa
käytetään ylinousevaa kvarttia

Antaa toisinaan liikaa anteeksi
haasteelliseksi koettu yö
ettei minulla ole sanoja

METRINEN SOKERITOUKKA

Metrinen sokeritoukka
kranaattikeskityksessä
jakautumallalisääntyvä

Miksi olemme parempia ja asiantuntevampia lumousfilosofeja kuin Marx tai Max Weber? Koska meillä on pätevämpi ja täydellisempi empiirinen materiaali käytössä. Me voimme hahmottaa lumouksen absoluuttisen tyhjiön matkustamalla Roomaan, me voimme hahmottaa lumouksen mytologisen täyttymyksen matkustamalla Sortavalaan. Me voimme hahmottaa kapitalistisen prosessin, marxin profetioiden täydellistymän, seuraamalla historiallista liikettä itäeuroopassa ja varsinkin baltiassa. Me muistamme hyvin, kuinka lumouksen raja hitaasti metrimetriltä siirtyi 1990-luvulla baltiasta kohti itää. Samoin me voimme, kuin tietyllä vakaalla näytteenottotaajuudella toimiva spektrianalysaattori, lukea teoksia kuten Henri Bromsin Paikan henki, ja huomata historiallisen liikkeen suunnan ja muutoksen, joka esimerkiksi virossa on viimeisen 10 vuoden aikana tapahtunut, lumouksen näkökulmasta. Me olemme lumousfilosofeja ja Dionysoksen ekstaasiveikkoja, se asia on tähtiin kirjoitettu. Me hymyilemme sataviisikymmentä vuotiaan adonis -Pentti Saarikosken valkohelmihampaista "Minä olen kommunisti" -hymyä ja tanssimme kirkuvan tropiikin käärmeensyleilyssä. Me vaadimme rajojen poistamista idästä, ja kymmenkertaisen Kiinan muurin rakentamista valtion läntiselle rajalle: autiomaan biotoopin, kaatopaikkojen luonnonsuojelun rajaamista ulkopuolelle.

KAATOPAIKKOJEN LUONNON MONINAISUUS

Kaatopaikkojen rottien ja lokkien mutaatiot eivät aina ole eläinsuojelun tärkein huolenpidon kohde. Demokratian ja ihmisluonnonmoninaisuuden ei aina tarvitsisi tarkoitta paheiden ja törkeyksien yhdenvertaisuutta hyveiden kanssa. Mutta kun katsomme Italiaa, tuota pitsanpaistajaryysyläisjoukkoa, amerikkalaisen teollisuuden Marshall-sopimuksen mukaista kaatopaikkaa ja sylkyastiaa, ei ole mikään ihme, että Berlusconin kaltainen rikollinen tulee juuri demokratian, tuon kaatopaikkojen spermaisten hiustukkoisten viemärien ja slummien hegemonian ansiota yhä uudelleen ja uudelleen valituksi. Italian ongelmiin ei ole muuta ratkaisua kuin totalitarismin ankara tyrannia, jossa krematoriot käyvät kuumaana Berlusconin kaltaisen roskasakin ja hänen lahjottavien slummijätemassojensa virussyöpäsoluista ihraa (Berlusconinhan tiedetään yleisesti maksavan äänestäjilleen, noille kurjuuden alimmille ryysyläisille, pienen kannustimen). On erittäin valitettavaa, että totuus loppuuntuhoutuneesta ihmisluonnosta on näin ikävää ja rumaa katseltavaa. On erittäin valitettavaa, että lähihistoriassa hyvin ymmärretty lääke vaivaan on erittäin ikävää ja rumaa katseltavaa.

Olen syvästi pahoillani koko tämän stiletinvälkehtivän virussyöpäghetton puolesta. Otan osaa maailman surutyöhön, teräksenlujassa, kaikkea stoalaista itsemurhaamista ja itsenihiloimista halveksuvassa taistelussa näitä mutaatioviruksia, näitä myrkkysieniä, näitä räjähdyksissä ja onnettomuuksissa silpoutumalla, jakaantumalla sikiäviä puolimetrisiä sokeritoukkia vastaan.

Pahinta tässä maalla elävässä hopeamonnissa on sen nopeus. Se liikkuu kaiken aikaa 35 km tuntivauhdilla, jolla se melkein pärjäisi sadanmetrin olympiafinaalissa. Jos näitä otuksia on paljon, se saattaa olla merkki rakenteiden kosteusvauriosta, sillä se syö homesienien rihmastoa ja itiöitä. Tavallisesti ne ruokkivat itsensä hiuksilla ja ihokarvoilla, irronneella ihosolukolla ja lialla.

9.3.2006

Nyt muistankin miksi minulla on lusikat pakkasessa. En lähtenytkään Moskovaan, vaan maalle isoisän luo. Se onkin osittain totta, mutta nyt löysin mainion varamummon. Siksi minulla on aina ollut vaikeuksia tietynlaisten ihmisten kanssa. Nyt vihdoin ymmärrän.

NAISTENPÄIVÄNÄ

on mahdollisuus suututtaa tuntemansa naiset. Siinä ei mikään selitys auta jos sen nukkuu yli.

8.3.2006

GLOBAALI VAPAA MARKKINALIBERALISMI

pyrkii kaikin keinoin heikentämään valtion, poistamaan valtioiden asettamat lainsäädännölliset esteet vapaalle talouskasvulle. Kun valtiosta tehdään heikko ja lainsäädännölliset esteet poistetaan, myös lainsäädännöllinen turva poistuu. Lainsäädännöllisen turvan poistaminen korporaatioilta on paljon tärkeämpää kuin vapaan kilpailun esteiden poistaminen. Vapaassa kilpailussa murhaamisen ja ryöstämisen, väkivallan ja yksittäisten ryhmien välisen sodankäynnin pitääkin olla laillista. Ei voida sallia valtioiden ja lainsäädännöllisten toimien puuttumista väkivaltaisuuksiin: väkivalta on ainoaa oikeudenmukaisuutta vapaassa kilpailussa. Se on tämän logiikan kruunu, kaikkien ponnistelujen hienostunut kliimaksi.

AJATELKAA URHEILIJOITA

ajatelkaa kehitysmaiden pitkänmatkan juoksioita, ajatelkaa maratoonareita, ajatelkaa slummien nyrkkeilysankareita... mikä heidät saa kärsimään tuota mielipuolista kidustusta? Kurjuus, se pakottaa kärsimään voitontavoittelun takia, ei mikään muu kuin äärimmäinen kurjuus, etsimään jostain niin mielettömästä kuin kilpaurheilu paon viivaa. Ja kun yhdestä heistä tulee voittaja, hän unohtaa heti menneisyytensä, ja tekee kaikkensa kurjuuden lisäämiseksi, sillä se lisää häntä kadehtivien määrää... se ei tarkoita kunniaa, mutta se tarkoittaa silkkaa taloudellista hyötyä. Kilpaurheilu ja kaikki ruumistinen kuuluisuudentavoittelu on kurjuuden peilikuva: ne elävät kurjuudesta ja poistavaa kaikesta tekemisestä sen luonnollisuuden, eleganssin, sulouden ja nautinnon.

Kateus on kurjuuden ja kalvavan ikävyyden määrittävä tunne. Ihminen, joka ei elä kurjuudessa, ei milloinkaan kadehdi ketään: kateus on hänelle täysin tuntematon.

ENITEN MINUA HARMITTAA SE

että hyvin usein joutuu olemaan niin nehgatiivinen. Pyydän anteeksi. Tunnelman kannalta olisi paljon parempi olla positiivinen. Negatiivisuus on tunnelman uhraamista, jonkin muun, ehkä hetkellisesti (ei missään tapauksessa lopullisesti) tärkeämmän asian takia. Negatiivisuus on ajankohtaisen puheen pahe. Epäajankohtaisen ei milloinkaan tarvitse olla negatiivinen, sellainen olisi hulluutta, masokismia. Negatiivisuudella on järkkymätön empiirinen perusta nykyisessä maailmanjärjestyksessä. On irrationaalista kuvitella, että prosessi, joka kaikilla objektiivisilla perusteilla arvioiden etenee (meidän, eli rationaalisuuden ja ihmissiellun kannalta) väärään suuntaa, yht äkkiä näyttäisikin etenevän taas helpottavaan suuntaan. Tämä ihmeen odotus on taikauskoa ja kerettiläisyyttä sanan ilkeimmässä merkityksessä.

Haluan painottaa sitä (ja tunnustan tässä itsekyyteni), että sielua ei voida uhrata minkään inhimillisen päämäärän varjolla. Jos kerran länsimaiden kaiken toiminnan ainoa päämäärä näyttää nyt olevan sielun rippeidenkin, sielun surkastuneiden riekaleidenkin, lopullinen ja perinpohjainen tuhoaminen, siitä ei enää selvitä millään spenglerläisellä lasten mehuhetkellä, vaan eroottisuuden "sen mitä on sattunut jäämään Luojalta tähteeks" täydellinen katoaminen ihmisestä tulee olemaan rodullisesti paljon kirotumpaa kuin yksikään profeetta on uskaltanut ennustaa. Danten Helvetin ensimmäinen piiri, Artaudin Helvetin esikartanoiden sydänmaa, ne ovat pelkkää äärettömän korkeaa paimenidylliä ja toiveunta.

Viitekirjallisuus: Arto Salminen: Kalavale
Jos olisit salametsästäjä, sijoittaisitko pandan tai tiikerin hyvinvointiin, lettovillaan tai metsälitukkaan? Aseteollisuuden edustajana, löisitkö vetoa maailmanrauhan puolesta? Yökerhossa uskotko vapaisiin taiteisiin? Keskitysleirin johtajana, huolestuttaako maailmankulttuurien moninaisuuden turvaaminen, sisäsiittoisuus tai verenvähyys? Viihdekanavan ohjelmapäällikkönä sijoitatko tulevien mestareiden harjoitelmiin? Pedofiilinä, uskotko nuoriin?

Tätä on pörssi. Itseään toteuttava ennustus.

HAAVOITTUVUUDEN ETSIJÄT

Kun kaikki teot, tapahtumat ja sanat ovat symboleita jollekin muulle, jollekin mitä uusien tapahtumien vyöryssä ei onnistu kokonaan selittää ja purkaa, purkaa ja selittää, tapahtumien paino muuttuu sietämättömäksi, lähes äärettömäksi. Tästä syystä pelkäämme animismia ja keskiaikaa; pieni kansa pelkää selitysvoimansa loppuvan kaikkeuden edessä, että merkit jäävät vain merkeiksi ilman haltioitumista, että symbolit muuttuvat yksittäisiksi ahdistaviksi pimeiksi vankilan kaltaisiksi tiloiksi.

Suuri pyhä kansa rakastaa valoisaa keskiaikaa. Se elää sitä, ajatonta aikaa, ilman alkua ja loppua, ilman historiaa ja kehitystä, tänäänkin. Se on riittävän voimakas ymmärtämään jokaisen yksilönsä mielessä, että se mikä toisaalla nähdään kehitykseksi ei ole mitään kehitystä vaan tietoisuuden ja kirjoitustaidon sivutuote. Ei se ole milloinkaan ollut ikävyyden niin kokonaan kaluama, että jokin keksintö enää voisi avata sen tielle mitään täysin uusia ekstaaseja. Toisten, muinaisten suin päin maanpakoon rynnänneiden mieltämä kehitys, se on kaikki tutustumisenarvoista, mutta ei mitään kovin olennaista tai toiveita herättävää. Kansalla on aikaa odottaa ikuisesti. Hymyillen se odottaa. Se tietää mitä toiset kaipaavat, se tietää mitä toiset tulevat löytämään niistä harhoista joihin päätyvät. Iloisessa joutilaisuudessaan se näkee kaikkien ongelmat ja toiveet silmistä, sen katseessa jännite on niin suuri, että kaikki haavoittuvuudet paljastuvat sille, niitä on turha peitellä. Sen strategia on näytellä heikkoa, köyhää, alistunutta, arvaamatonta ja villiä, mutta todellisuudessa se vain nukkuu ja nautiskelee. Ja odottaa, niin kuin muka olisi yksi kaikista epätietoisista, etsivistä ja kartoittavista. Mutta sen ei tarvitse etsiä mitään, ei se ole koskaan hukannut totuutta, katkeralla mielellä kätkenyt sitä maahan. Siksi se ei etsi mitään, sen tulevaisuus on aina sen historiaa, huominen eilistä, jatkuvaa muodonmuutosta. Se on epätavallisen hyvin järjestänyt symbolimaailmansa, kaiken merkitsemään jotakin, ja sen jonkin taas jotakin, ja niin edespäin loputtomassa ketjussa. Se on luopunut jo kirjoittamasta draamaansa, siirtynyt kokonaan monimutkaisempaa symbolinäytelmään, tekoihin, tapahtumiin ja sanoihin, karnevaaliin, joka on kansaksi muuttunut taideteos, jossa hyvinjärjestetty näyttää kaaokselta... mutta se on vain jatkuvaa muodonmuutosta, jossa kaikki tapahtuu nopeasti ja niin monin tavoin tehokkaasti.

7.3.2006

PAAVALI JUMPPANEN

soitti tänään hienosti Pierre Boulezin varhaiset ultamodernit (tämän lähemmäs ei musiikin modernismia ja sarjallisuutta voi päästä) pianosonaatit 1 (1946), 2 (1947-48) ja 3 (1955-57/rev. 1963). Jumppasen soitossa ei ollut jälkeäkään siitä neuroottisesta marionettimaisuudesta, mekaanisenkarrikoidusta puu-ukkelimaisuudesta (kun abstraktit asiat tulkitaan eleiksi, abstrahoinneiksi, vaikka niillä ei ole minkäänlaista mimeettistä alkuperää), minkä mielikuvan näihin teoksiin liitän Herbert Henckin levytyksien pohjalta. Soitto oli aivan rentoutunutta, lähes meditatiivisesti pohdiskelevaa, sävelyhdistelmiä asettavaa, rytmisesti jännittävää, minnekään heilumatonta, mutta kuhunkin taitteeseen tiettyä ominaista läsnäolematonta pulssia hahmottavaa, sen ympärillä tasapainoilevaa. Vaikka tämä musiikki on kaiken aikaa niin nythetkessä, niin minnekään suuntaamatonta, en malttanut olla naputtamatta jalalla tahtia, jonkinlaista paikallista painopistettä.

Tämän iltaiseen loppuunmyytyyn John Zornin konserttiin en saanut lippuja.
Huomenna yritän ehtiä Sampo Haapamäen sävellyskonserttiin.

http://www.musicanova.fi/index.php?option=com_events&task=view_detail&agid=271
http://www.musicanova.fi/index.php?option=com_events&task=view_detail&agid=273

SOTATILA

Määrittelin aiemmin ihmiskunnan globaalin nykytilan avoimeksi sodaksi korporaatioita vastaan, jossa vihollisen tuhoamiseen kohdistuvien toimien ja uhrausten päämääränä on katkaista kilpajuoksu, jossa korporaatiot pyrkivät tuhoamaan pleneetan elinolosuhteet (siis itsensä lisäksi kaikki toiset).

Sotatilassa on kärsivien ihmisten lisäksi vain yhdenlaisia toimijoita:

"ihmiset, jotka viihtyvät sodassa, ovat jotenkin viallisia, hermostollisesti epätasapainoisia. Normaalielämä tuottaa tällaisille ihmisille suunnattoman kroonisen ikävystymisen. He eivät tunne elävänsä, ellei heitä ympäröi vaara, tuho, kuolema ja hävitys. Näiden ihmisten vaatimukset ympäristöään ja kanssaihmisiään kohtaan ovat niin kohtuuttoman suuret (he viihtyvät vain hävityksen keskellä), että heidän eettinen velvollisuutensa on joko kestää turhautumisensa tai suostua lääkitykseen. Kolmas, useimmiten käytetty vaihtoehto on sulkea heidät vankiloihin ja vankimielisairaaloihin, jos he eivät halua hillitä itseään tai kykene siihen." >>

Psykopatia on korporaatioiden henki: korporaatiot ovat suuria psykopaatteja (Chomsky, Robert Hare). Vaihtoehtona on lääkitä muutama psykopaatti vaarattomaksi, tai lääkitä masennukseen vajonnut yhteiskunta toimintakykyiseksi. Kumpi tuottaa lääketeollisuudelle suuremmat voitot, George W. Bush?

Meidän suurin ongelmamme olette Te George W. Bush. Että me emme tiedä Teistä sodassa viihtyvistä olennoista juuri mitään. Kaikki sotakirjallisuus ja sotaelokuva on joidenkin muiden kuin varsinaisesti Teidän sodassa viihtyjien työtä. Te ette juuri koe tarvetta ilmaista itseänne. Siksi Sam Pechinpahin allegoriset ohjaukset kertovat tuskin mitään Teistä ihmiskunnalle tuntemattomasta lajista, joka on kuitenkin hyvin yleinen ja mellastaa planeetalla miten tahtoo. Kirjailijoiden täydellinen kyvyttömyys ymmärtää Teitä, johtuu siitä, että se mikä henkilöstä tekee kirjailijan, estää häntä olemasta Teidän kaltainen. Te, George W. Bush olette jotain absoluuttista meidän kuvittelukykymme ulkopuolella. Tämän takia - kai jokainen armeijan käynyt, ja Teihin santsarikersantteihin tutustunut tämän ymmärtää - meillä ei ole riviäkään kirjallisuutta, joka kertoisi oikeasti Teistä lähes lamaannuttavan kammottavista tyypeitä. On absoluuttisen selvää, että Teidän meillä nyt juhlittujen ja vapaasti yhteiskunnan korkeimmissa asemissa hilluvien paikka ei voi olla muuta kuin enintään, kaikkein helläkätisimmässä ja yhteiskunnan varoja turhaan tuhlailevimmassa tapauksessa, vankila tai sairaalan suljetun osaston lääkehoito, keinotekoinen katatonia. Teidän täytyy olla onnellisia niin suuresta helläkätisyydestä. Niin, juuri siitä Haadeesta, mitä Te tarjoatte koko ihmiskunnale. Juuri siitä teidän omasta ja tuottoisasta lääkkeestä. Markkinavoittajasta. Vai mitä? Eikö olekin ironista, että Teille räkää ja visvaa tihkuville seniilisontiaisille ehdotetaankin yllättäen teidän omaa lääketta?

6.3.2006

AIKAKONE

Vastinena Veloenan mammuttimerkintään sanoisin oman taidekäsitykseni perustuvan siihen tosiasiaan, että kaikilla kehittyneillä terveillä, rationaalisilla ja loogisilla sieluilla on aina täsmälleen samat käsitykset pelastuksestaan kaikissa historiallisissa ajoissa ja paikoissa. Koska olosuhteet muuttuvat ajan ja paikan mukaan, tarinoista tulee aina uusia. Nomadismin edellytys on välillä liike, välillä paikallaan pysyttely. Jatkuvasti uuden tarinan edellytys on ideaalinen sielu, puhdas perusohjelmointi, joka ei anna mitään periksi olosuhteille.

Luimme sitten Homerosta, Petroniusta tai katsoimme Pompeijin mosaiikkia, aina siitä puhuu meille samaksi puhdistunut sielu: ilmaisee miltä meistä tuntuisi olla siellä, siinä, se, tämä tai tuo. Ainoa edellytys tälle aikamatkustamiselle on näkökulma, oman sielumme pelastusta tavoitteleva loogisuus ja rationaalisuus, siihen kertynyt transendentaali tieto hyvästä ja pahasta.

En jaksa luetella tähän merkintään kaikkia lähteita erikseen, siksi tieteellisellä täsmällisyydellä mainitsen ainakin koko maailmankirjallisuuden, kaikki maailman taideteokset ja tieteelliset julkaisut.

ALFRED HITCHCOCKIN REBECCA (1940)

on niin täydellinen elokuva, etten taida sanoa siitä mitään muuta. Siinä on kaikki tasapainossa.

OTTAEN HUOMIOON KÄSITYKSENI

Ensinnäkin, en ymmärrä miten jonkin ihmisen käsitykset jostakin asiasta voisivat vaikuttaa mitään rakkauden kaltaisiin tunteisiin. Eihän käsityksillä ole niin suurta merkitystä. Ihmisten käsitykset muodostuvat henkisen kehitystasonsa mukaan.... kaikilla pisimmälle kehittyneillä terveillä ja ideaalisen rationaalisilla ihmisillä olisi kuitenkin täsmälleen samat käsitykset kaikista asioista kaikkina historian hetkinä. Itseään ei ehkä ole perusteltua lukea ideaaleihin, on siis selvää se, että käsityksissä saattaa olla ja on korjaamisen varaa. Kun tämä on selvää... mitä ihmeen merkitystä on käsityksillä suhteessa rakkaudentunteeseen? Rakkaudentunnehan voi, ainakin minulla muodostua vain sellaisia kohtaan, jotka voisivat olla ideaalisia, rationaalisia jne, jos heillä olisi mahdollisuus hankkia siihen tarvittavat tiedolliset edellytykset... sellaisia kohtaan, jotka ovat mahdollisesti rakastettavia. Noista mahdollisuuksista meidät sulkee pois kapitalismi. Kapitalismi on nyt vallitseva olotila, joten se täytyy laskea aina mukaan yhtälöön: ei suinkaan katsoa sitä mitä henkilö on, vaan sitä mitä kukin henkilö voisi olla ilman kapitalismin tuhovaikutuksia. Kapitalismissa rakastettavuus ei ole todellista, olemassa olevaa (vaan pelkkä näennäinen ansa, rahanansaitsemista, prostitutiota)... kaikki todellinen rakastettavuus on kätkeytynyttä, potentiaalista, epämuodostunutta ja sairastunutta. Vain kovalla työllä ja eristymisellä kapitalistisesta yhteiskunnasta, voi ihmisestä saada jotain aitoa kauneutta ja rakastettavuutta esiin.

Kun ajatellaan Hirsohiman keväistä kauneutta, on aina myös pidettävä mielessä atomipommin vaikutus siihen.

JOS KOMMUNISMIKIN

toimii nykyään, niin kuin Suvi-Anne Siimeksen esimerkki osoittaa, pelkkänä ponnahduslautana kansainvälisiin pankkiiritehtäviin, ei ole ihme, että taideharrastusta joutuu punastellen puolustelemaan ja selittelemään.

Taiteessa on kysymys tekijänsä sielunpelastuksesta tai ei yhtään mistään.

Sielunpelastusta ei kenellekään kapitalismin satanistipedofiilille kannata yrittää selittää. Se on sama kuin selittäisi sitä keskitysleirin vartijalle ollen itse vangin asemassa. Se on vaikea asia, koska vain pedofiilikapitalistin seksiorjaksi suostumalla voi ylipäätään pelastaa henkensä... mitä silloin sielun pelastus merkitsee?

No, oli miten oli, vallankumous tulee kuitenkin, ja silloin satanistipedofiilin päähän upotetaan kuuma rauta. Siihen asti vaikenen tämän pelastuksen odotuksessa.

Asiasta toiseen, Esko Seppänen kirjoittaa kuohuttavasti Voima-lehden mainospalstallaan suurten energiayhtiöiden ja varsinkin Suomalaisen häpeätahran, Fortumin toiminnasta. Lasken kymmeneen, ennen kuin teen päätöksen kannatanko terrori-iskua Fortumin pääkonttoriin Espooseen. Energia-alalle toivoisi kilpailua niin kuin matkapuhelinoperaattoreille konsanaan. Rinnakkaisten verkkojen rakentaminen on kallista. Olen varma, että melkein kuka tahansa valitsisi pelkästä suuttumuksesta jonkin toisen vaihtoehdon kuin saastaisen Fortumin, jos yhtiöllä olisi pääomaa tarjota verkko lisäkustannuksitta.

5.3.2006

EI VOI MITÄÄN SILLE

että sellaiset maat ovat kiinnostavimpia, joissa on erilaisia rakennuksia ja niissä asumassa erilaisia olentoja, joista ei voi lopulta tietää miten ne ajattelevat, suhtautuvat, reagoivat, mitä harrastavat, niin, että kun niitä taloja katsoo, herää kaiken aikaa joitain fantastisia ja innostavia kuvitelmia kaikesta siitä hyvästä ja mielenkiintoisesta (ja väistämättä myös pahasta ja kammottavasta) mitä niiden kodikkaissa kätköissä voi joka hetki tapahtua.

Sellaisissa maissa vallitsee aina jokin utooppinen, meille tuntematon talousjärjestelmä, joka toimii hienosti niiden ihmisten kesken, jotka vaikuttavat yhtä arvoituksellisilta kuin rakennuksensa ja kielilläpuhuvat eläimensä.

ASIOIDEN OSAAMINEN

minkä tahansa, oikeanlainen osaaminen, on sellaista, että se ei vie kauas, vaan tuo lähelle. Todellinen osaaminen, todellinen muistaminen. Miksi tarjota pahoille uusia tilaisuuksia loukkauksiin, joista he ammentavat energiaa, onnettomuuksien alkemistit.

DAVID CRONENBERGIN FAST COMPANY (1979)

on näennäisen simppeli elokuva drag racingistä. Allegoriana se on mitä nerokkain tutkielma kaikesta sellaisesta toiminnasta, joka vaatii taloudellisia resursseja ja jossa on erikseen ne jotka tietävät miten asiat tehdään ja ne jotka tietävät mistä raha tulee. Kuvio on kirkas ja masentava. Kynä, paperi ja blogi viehättävät yhä enemmän.

http://www.imdb.com/title/tt0079138/

DIONYSOS

The powerful God
Very terrible
Atagonist of sterility
Explosion image face
Continous scream of rainforest
Send madness
Send extacy
In wild places where wild things live
As a great conqueror
Came from the soul of East
Established against Hellas
The God of wilderness
Wine of Orchid


sademetsien linnunkokoiset kuoriaiset
keräävät orkideanmettä Dionysoksen huulille

lausua heksametriä kaakattamatta
haksahduksia, joista jotkut naurettavia

tutkistella
Dionysoksen huulia


Nonnoksen Dionysiacan ensimmäinen englannintaja W. H. D. Rouse kiittelee 50 vuoden ahkeran Nonnos -harrastuksen, sekä itäisillä mailla, tuntemattomissa kaupungeissa vietettyjen lunaaristen ekstaattisten vuosikymmenien, olleen hyödyksi käännöstyössä.

Nonnos, bysanttilainen satyyriovidius. Dionysoksen kohtaamisia löytyy muodoissa, joita ei ole missään muualla kirjallisuudessa esiintynyt. Dionysos vs. Perseus. Dionysos vastaan Maria Magdalena (ts. Afroditeen tytär, nymfi Beroe).

"Nonnoksen Dionysos on läpeensä inhottava, saastainen tyyppi, tai olisi, jos olisi mahdollista ottaa tästä mielipuolisesta sepitteestä riviäkään vakavasti."
"Nonnos heijastaa Aleksandrian kirjaston kadotettua valtavuutta: hänen jäljittelynhalunsa orjallisuus on raaputtanut esiin mahtavammat täysin kadonneet esikuvat, joiden eroottista loistoa voimme heijastuksesta vain pelokkaina aavistella, ja joiden täysin ainutlaatuisen kulttuurin olemassa olosta meillä ei muussa tapuksessa olisi mitään tietoa."
Mytologinen johdanto, professori H.J. Rose


Riippuliitäjien valtaama Dionysoksen kotipaikka.
>>
>>

>>
Muutoksia tapahtuu luissakin. Viisas elimistö ei tuhlaa.
Ympäristö on kylmä. Kuvullinen lintu ei säästä.
Vesi kelpaa löylyvedeksi. Keittäminen ei tuhoa.
Terveennäköiset voi syödä. Pakastus ei pelasta.

4.3.2006

AVAUSRUNON

jälkeen jäin miettimään, miksi runo siirtyy kultaisen leikkauksen kohdalta toiseen tilaan, toiseen rytmiin, toiseen kuljettavaan motiiviin. Nyt kun käänsin lehteä sain vastauksen: koska seuraavassakin runossa tapahtuu se sama. Muoto, miten mielivaltainen tahansa, perustelee itsensä silloin kun se toistuu. Tavatessaan ennestään tuntemattoman hyönteisen, ei voi tietää onko se yksittäinen mutaatio vai tuntemattoman lajin tyypillinen edustaja. Kolmas runo katkeaa kultaisen leikkauksen kohdalta, tilasiirtymää ei tapahdu. Silja Järventaustan esikoiskokoelma alkaa vakuuttaa. Hyviä jännitteisiä lauseita hyvällä rytmillä pulppuaa, mielenkiintoiselta vaikuttavia tiloja saadaan aikaan. Hieman pidemmälle edettyäni, huomaan pitäväni proosarunoista, joiden tila on muutoksessa, ja jotka eivät palaudu itsestäänselvään tukintaan lapsen olotilasta ja äänestä. Aikuinen on vain seksuaalisuutensa ja ahneutensa riivaama, avuttomampi lapsi.



Iho vanhenee kuitenkin. Meikkaaminen ei tarkoita.
Korvakipu on oire. Se ei merkitse.
Sieraimet ovat ilmeikkäät. Suu ei muistuta.

Google

3.3.2006

IHANTEIDEN UUDELLEENARVIOINTI

Runous on sosiaalisena kenttänä ihmeellinen. Vaikka ei ole kysymys mistään "oikeasta" tekemisestä, ilmiöt ovat kuvaavuussuhteessa vähän kaikkeen. Runouden kentällä esiintyy samat ilmiöt ja logiikat kuin yhteiskunnassa yleensä, mutta puhtaasti henkisellä, analyyttisellä tasolla. Siksi runouden kentä on tavallaan peittelemättömästi saastuneempi toimintaympäristö kuin mikään toinen. Se on outo ulkoilmateatteri laajennetulla katsomolla ja liikkuvalla näyttämöllä.

Runouden kentällä virtaa henkilöitä voimakenttineen, runouskäsityksineen ja ulossulkijalihasmaisine pakkomielteineen. Jokaisella on ponnekas käsitys siitä mikä on hyvää, mutta erittäin harva tietää mikä on parasta. Jotkut etsivät parasta, jotkut eivät. Halutaan määritellä runous, tai jos siihen ei pystytä, halutaan ainakin määritellä se, mikä ei runoutta ole.

Paljon ennemmin kuin mikään todellinen tiedonhalu tai rationaalinen, homeerinen, intohimo asioiden selväksi tekemiseen, runouden toimijaa riivaa ihmeellinen konsensususko. Rationaalisen argumentin mahdollisuutta, sen etsimistä vakuuttavampaa tuntuu monelle olevan näennäisen laaja yksinmielisyys, lähes yleiseltä vaikuttava mielipide, jostain sellaisesta, mistä kukaan ei pysty tai halua sanoa mitään kovin selvää ja täsmällistä. Tunteeseen, nimen omaan toisen tunteeseen, luotetaan kuin uusmediahypettäjään konsanaan.

Kysymys on silloin yksittäisistä mielipiteistä tai kollektiivisesta taikauskosta, uskosta irrationaaliseen, jokin ydinjoukon mielivaltaan yli sen mihin logos kykenee. Nämä ovat ikiaikaisia asetelmia. Oma kantani, ikiaikainen myös, on ateismi suhteessa tähän taikauskoon. Käsitykseni mukaan puhdas ja vilpitön tunne on aina liitossa rationaalisuuden kanssa. Ristiriitatilanteessa täytyy tarkasti pohtia kumpi kaipaa kurinpalautusta, tunne vai ratio.

Viimeaikoina on esiintynyt palopuheita, jotka juhlivat runouden vapaata, siis poliittisesti vapaata, moninaisuutta. Näistä puheista kuvastuu huoli runouden ikiaikaisien ihanteiden puolesta vasten globaalin pääomavallan toimintalogiikoita. Thomas Hobbes mainitsee ja selittää Homeros -englanninnoksensa esipuheessa runouden seitsemän aspektia, jotka hänen mukaansa Homeroksen edustamassa runoudessa ovat hallitussa ja hienostuneessa tasapainossa. Lyhyesti nämä aspektit ovat:

1) sanavalinnat
2) rakennustyö, rakenteiden ja yhdistelyn plastisuus
3) kekseliäisyys ja keinot
4) kuvitelman korkeus, fantastisuus, poeettinen vimma
5) runoilijan oikeamielisyys ja puolueettomuus
6) kuvausten ja kuvien selkeys, "icones, images", myös uutuus tärkeänä kvaliteettina
7) aiheen heilahduslaajuus, rikkaus ja yltäkylläisyys

Parhaan runouden ominaisuus ei ole joidenkin keinovarojen tai henkisen liikkeen ominaisuuksien hallinta, vaan kaikkien keinovarojen ja henkisen liikkeen ominaisuuksien suvereeni hallinta. Tämä ihanne edellyttää runouden vapaata monimuotoisuutta. Se edellyttää erillisiä, eristettyjä tutkimusprojekteja, pieniä kokeilevia muotoja jne. Tällaiset kiistämättä joskus myös toteutuneet ihanteet tuntuvat meidän poliittisesta ilmastosta katsoen vierailta.

Meillä runouden poliittisuus tarkoittaa turhan usein (vielä masentavammin kuin se, että runouden "sanoma" olisi epädialektinen, eli poliittinen) sitä, että jokin estetiikan satunnainen yksittäispiirre kiinnitetään jonkin toimivan ja taloudellisia resursseja hyödyntävän joukon konsensukseen ja valtaan niin, että vain tiedostamalla tuon piirteen poliittisen merkityksen ja ensisijaisuuden voi tulla puoluejäseneksi. Muut ajattelutavat ulossuljetaan röyhkeästi, ylimalkaisesti, sotaahaastavasti (kuin mikäkin suurkustantamon diletanttinen kustannustoimittaja) tarjottujen näytteiden kirjallisten ansioiden puutteeseen vedoten, vaikka kysymys on siitä, että on haluttu ja yritetty tehdä tutkimuksen, kulttuurisen monimuotoisuuden, polyfonian ja tasapainon nimissä, jotain muuta kuin mitä pääomavallan norsunluutornissa hännystelevien orjien taholta halutaan ymmärtää.

Tämä tasapainon ja monimuotoisuuden ihanne ei tunnu olevan kovin korkeassa kurssissa silloin kun jokaisella toimijalla on niin paljon heikkouksia, että niiden suojeluun ja salailuun kuluu enemmän resursseja kuin vilpittömään työhön, jolla ainoastaan voi heikkouksia parantaa.

Näyttää siltä, että runouden vapaata monimuotoisuutta hiljaisesti vastustetaan nimen omaan siksi, että yleensä ainakin kuusi Hobbesin mainitsemasta seitsemästä aspektista jää huomiotta, juuri omien heikkouksien, äärimmäisen henkisen rajoittuneisuuden, liikkumattomuuden ja epätasapainon salassapitämiseksi... viimekädessä oman hännystelemällä ja politikoimalla saavutetun aseman turvaamiseksi (tilanne oli Hobbesin englannissa luultavasti melko samantapainen, ja kenties siksi suuria, avoimesti pääomavallalle vihamielisiä runoilijoita syntyi paljon... he eivät olleet niin särkyviä ja hauraita, epätoivoon ja kurjuuteen vajoavia, tuon ajan voimakkaat englantilaiset henget, vaikka joutuivatkin usein vähintään maanpakoon ja kaikin puolin uhatuiksi, sen sijaan että vain heidän teoksiaan, jotka me nykyään niin hyvin tunnemme, ei oltaisi suostuttu missään tapauksessa julkaisemaan).

Ehkä olisi lähdettävä siitä, että kaikkea ilmestyvää uutta runoutta ja taidetta tulisi arvioida vasten joitain universaaleja periaatteita, Homerosta toisessa kädessä silmäillen. On täysin mahdollinen asiaintila, ettei siinä tarkastelussa oikein mikään tunnu yksinomaan kelvolliselta. Mikäpä siinä, nostetaan taivasta korkeammalle, alle mahtuu enemmän elämää ja tavoittelemista.

2.3.2006

MIES JA NAINEN

On kahdenlaisia ihmissuhteista: sellaisia, joissa ruumiillisuus ei ole mukana ja sellaisia joissa on. Rationaalinen puhe ei koske ruumista. Mies ja nainen voivat puhua ja sopia asioista rationaalisesti, tai he voivat puhua ja sopia aivan mitä tahansa, tehden kuitenkin heti kaikki asiat päin vastoin. Mitä enemmän keskinäinen fyysinen vetovoima vaikuttaa heissä, sen kiinnostuneempia he ovat toisistaan ja sen vähemmän heidän välillään voi olla mitään rationaalista diskurssia. Ilman fyysistä vetovoimaa vaikuttavat suuret poistovoimat: mies juoksee karkuun jokaista naista, joka ei resonoi eroottisesti hänen sisäiseen fantasiaansa (mies toivoo aina, että toiset miehet eivät osaisi haluta samaa kuin hän). Nainen juoksee karkuun kaikkia miehiä, joita toiset naiset eivät halua (nainen toivoo aina, että sellaisen miehen sisältä ei paljastuisi mitään hänen salaa haluamaansa).

Mittari on: mitä enemmän rationaalinen diskurssi on mahdollista, sen vähemmän mies ja nainen ovat toisistaan kiinnostuneita. Neutraalissa kohdassa saavuteaan eroottisen jännitteen puuttuminen, jolloin keskinäinen kiinnostus lakkaa kaikilla tasoilla, mikä tarkoittaa: melkein kaikki tilanteet aiheuttavat hienoista inhontunnetta. Ei ole mitään sen inhottavampaa kuin huomata olevansa epäeroottisessa, jaarittelevassa seurassa, jos toisessa tapauksessa voisi samaan aikaan olla eroottisessa, hauskassa seurassa, jonka tämä jaaritteleva seura sulkee pois (niin kuin mies sulkee pois miehen naisen seurasta tai nainen sulkee pois naisen miehen seurasta).

Miehen ja naisen välisen luottamuksen ja rehellisyyden ainoa tunnus on se, ettei puheilla ole väliä. Jos henkilöt rakastavat toisiaan, se että he uskottelevat toista näyttää täysin naurettavalta, silloin kun jumalat pakottavat heidät yhteen.

Heillä ei ole asioihin mitään omaa valtaa. Vaikka Matti hakkaa Merviä nassuun kuinka paljon, ei ole mitään sellaista mahtia maailmassa, joka erottaisi Matin ja Mervin... se on sitten eri asia, missä terveydellisessä tilassa liittoa jatketaan.

Miehen ja naisen välisellä toiminnalla ja heidän välisellä puheellaan on sitä vähemmän tekemistä mitä älykkäämpiä ihmiset ovat. Älykkäät ihmiset osaavat nauraa ruumiillisten miesten ja naisten väliselle puheelle ja pitää sen kustannuksella hauskaa, tehdä kaikenlaisesta tyhjänpuhumisesta ja lepertelystä hauskan satyyrinäytelmän.

Kaikki asiat miesten ja naisten välillä päätetään korkeammalla tasolla kuin minkään filosofian tasolla. Filosofialla tai keskustelulla ei voida ratkaista yhtään miehen ja naisen välistä ongelmaa, mikäli he ovat ruumiillisesti läsnä. Kaiken muun väittäminen on törkeää valehtelua, jolle ei löydy empiriasta tukea kuin enintään joidenkin meille vieraiden, täysin sairaiden ja kauas degeneroituneiden villien (länsimaiset kaupungissa asuvat heimot, kuten Monacolaiset) keskuudesta.

Nämä ovat Platonin Pitojen alkuannettuja.

Vertailukohteeksi voidaan ottaa kalamiehen ja kalan välinen suhde. Lohi ja kalamies ovat kiinnostunueet toisistaan ruumiillisesti, he ovat myös kiinnostuneita toisistaan henkisesti, toistensa ajatuksista. Kalamiehen päämäärä on päästä lähelle lohta. Lohen päämäärä on päästä kauas miehestä. Kumpikin yrittää manipuloida toista, esittää olematonta. He neuvottelevat vieheen välityksellä, esittävät yhtä mutta tarkoisttavat toista. Mies luulee, että lohi on narrattavissa, että lohi ei muka kirkkaassa virrassa näe vieheen keinotekoisuutta. Mikään ei ole lohelle selvempää kuin vieheen keinotekoisuus. Lohi tietää, että miehen ruumis on joen rannalla, vaikka ranta näyttää autiolta. Mies tietää, että lohi on joessa, vaikka joki tuntuu tyhjältä. Olisi jokseenkin mieletöntä kuvitella, että siinä neuvottelemalla ja filosofoimalla voitaisiin päästä sopimukseen asioiden tilasta. Mies ei kuvittele. Lohi ei kuvittele.

Mutta mies on sitkeä. Lohen ylimielisyys vähenee nälän tunteen lisääntyessä. Lohen näkö heikkenee. Se tunnistaa vieheen metallin, se tunnistaa vieheen kyvyttömyyden tyydyttää nälkää, mutta tämä rationaalinen ajatus ei ole lohen ruumiillisen perusohjelmoinnin mukainen. Sillä hetkellä mies, vaihtaa pikku lipan, jättimäiseen metalliseen Professor -lusikkauistimeen. Joen jumala liittoutuu yllättäen miehen kanssa ja asettaa lohen sopivasti lusikan lentopaikalle. Ruumiillisen perusohjelmointinsa mukaisesti lohi tarttuu uistimeen vastoin havaintoaan sen keinotekoisuudesta.

Lohi on suuri, mutta röyhkeä kalamies käyttää ylimitoitettua merisiimaa. Ei ole aikaa väsyttää, lohi kiskotaan raa-asti kuin vinssillä kuivalle maalle, ja salaman nopeasti mies kiskaisee suurella puukolla sen kaulan auki ja työntää paksun puukepin siitä. Sekuntiakaan hukkaamatta mies heittää toisen heiton samaan kohtaan. Tässä vaiheessa joen jumala järjestää kalat matkimaan toistensa halua. Ne kaikki ilmestyvät tuohon pisteeseen. Mies nostaa lohen yksi toisensa jälkeen vedestä. Ne ovat suuria kymmenkiloisia, kaksikymmentä kiloisia. Ilmekään hänen ahavoituneilla kasvoillaan ei värähdä. Liian monta kerta hän nuorena ja herkkänä poikana on jäänyt ilman saalista, että tällainen saaliin paljous voisi enää herättää hänessä suurempia tunteita. Hänen mielensä on täysin tyyni. Hän kiskoo vedestä kalaa, kymmenen, kaksikymmentä. Jokaisella heitolla, täsmälleen samasta pisteestä. Hän teurastaa, tyynesti ilmeettömästi, lohen jumalainen kauneus ja äärettömän paljon puhuva katse miltei järkyttää häntä... mutta liian monta kertaa on vatsa kurninut tyhjänä, liian monta kertaa on talvi kulunut petäjäistä järsiessä... jossakin syvällä, syvällä ilmeettömyytensä sielun uumenissa hiljaista palavaa mielihyvää tästä järkyttävästä verilöylystä... tästä järkyttävästä lihaorgiasta, se oikeudenmukaisuudesta, sen lainkaltaisuudesta. Kunnes... yhden kerran kala ei tartu vieheeseen. Mies heittelee viehettään toiseen paikkaa, joki on täysin tyhjä. Vaikka se kaikuluodattaisiin alkulähteiltä mereen, ei ainoatakaan elollista olentoa tavattaisi. Mies tulee seuraavana päivänä. Joki on tyhjä. Koko kuukauden... joki on tyhjä. Näin ei voi jatkua, ajattelee mies. Mutta niin jatkuu. Varastot alkavat huveta. Viimeisiä suolakaloja viedään. Joen jumala liittoutuu naapurimaan miehen kanssa, nostanut lohet hänen jokiinsa. Minne tahansa hän heittääkään vieheen, kalaa nousee hänen joistaan. Näin jatkuu kuukausia. Ehkä vuosia... pelkkää petäjäistä... ei ehkä milloinkaan enää punaista lihaa. Mies ottaa vaihteeksi jäniksen hahmon ja juoksee suolle. Hän ahmii hilloja keskiyön auringossa. Hän ottaa itikan hahmon ja imee verta hirven kyljestä. Miehen ruumis istuu koko kesän suon liejuun vajonneena. Hänestä ei ole enää mitään jäljellä, madot syövät hänet. Hänen punaisena lepattava sielunsa matkustaa joelle ja ottaa lohen hahmon, vaistot ja intohimot.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com